Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 30.6.2013"

Transkriptio

1 VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne Suomen valtio on Euroopan unionin (EU) ja euroalueen jäsenvaltiona osallistunut EU:n ja euroalueen talousja rahoitusvakautta tukeviin toimiin eri järjestelyjen kautta vuosina Järjestelyt on toteutettu pääsääntöisesti osana yhteisesti sovittuja talouden sopeutusohjelmia, joihin liittyy rahoitustukea eri muodoissa. Rahoitustuki on lainaa, joka maksetaan takaisin. Ohjelmiin ovat osallistuneet eri instituutiot ja valtiot riippuen ongelmien luonteesta ja ohjelmien tavoitteesta. Keskeiset rahoitustukea valtiolle eurokriisin aikana myöntäneet instituutiot ovat Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV), Euroopan rahoitusvakausmekanismi (ERVM), EU, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Euroopan vakausmekanismi (EVM) (liite 1). Lisäksi on myönnetty kahdenvälisiä eli niin sanottuja bilateraalisia lainoja. EU:n ja euroalueen talouskriisiin hallinnasta on aiheutunut valtiolle erityyppisiä taloudellisia sitoumuksia. Arviota tehtäessä on tärkeää huomata: (1) Suomen enimmäisvastuut euroalueen kriisinhallintamekanismeihin (ERVV, EVM) eivät heijasta Suomen todellisia vastuita. ERVV:n osalta Suomen annettujen sitoumusten määrät lisääntyvät vasta silloin, kun uusia rahoitustukipäätöksiä tehdään. Tämä edellyttää aina erillistä eduskunnan hyväksyntää. EVM:n osalta yksittäiset rahoitustukipäätökset eivät lisää vastuita. 1 (2) Sitoumuksista aiheutuu todellisia vastuita vasta sitten, kun rahoitustukiohjelmista nostetaan lainaeriä. 2 (3) Kaikki annetut sitoumukset eivät johdu EU:n tai euroalueen talouskriisistä. 3 (4) Suomen Pankki (SP) on osallistunut euroalueen kriisinhallintaan eurojärjestelmän osana ja raportoi riskeistään ja vastuistaan itsenäisesti. Valtiovarainministeriö (VM) julkaisee selvityksen valtion sitoumuksista ja vastuista kaksi kertaa vuodessa joulukuun lopun ja kesäkuun lopun tilanteista. Seuraavassa esitetään tilanne kesäkuun 2013 lopussa. Taulukko: Yhteenveto Suomen valtion erityyppisistä vastuista, sitoumuksista ja saatavista EVM Vaadittaessa maksettava pääomaosuus* 10/2012 maksettu pääomaosuus* EVM pääomaosuus 11,14 1,44 Takaukset ja lainat Annettujen sitoumusten määrä miljardia euroa Sitoumuksista käytössä/maksettu miljardia euroa ERVV takaukset** 7,56 5,68 Kahdenväliset lainat 1,14 1,14 Laskennalliset sitoumukset ja vastuut Huomioita Suomen osuus noin 1,79 %. Määräraha maksettuun pääomaosuuteen sisältyi valtion vuoden 2012 toiseen lisätalousarvioon. ERVV:n antamat tukilainat kirjataan valtioiden EMU-velkaan. Ei vaikutusta valtion velkaan. Suomen osuus tällä hetkellä 1,93 %. Lainat Kreikalle ja Islannille. Määrärahat talousarvioissa Lainoista ei enää nostoja. Suomen osuus EU:n ja IMF:n antamasta rahoituksesta ETA alueen kriisimaille. ERVM:n tukilainat 0,78 0,70 Osuus 1,6 %. Ei vaikutusta valtion velkaan. EU:n maksutasetuki 0,26 0,21 Osuus 1,6 %. Ei vaikutusta valtion velkaan. Euroalueen ulkopuoliset EU:n jäsenvaltiot (Latvia, Romania ja Unkari). IMF:n rahoitus: 0,55 0,44 Osuus 0,53 %. Ei vaikutusta valtion velkaan. - josta euroalueen maat 0,41 0,37 Suomen saamat vakuudet rahoitustukiohjelmiin liittyen (miljardia euroa) Sisältää Kreikan, Irlannin ja Portugalin lainaohjelmat Loppuosuus lainoista Islannille, Latvialle, Romanialle ja Unkarille. Vakuudet Suomen takausosuudelle Kreikan ERVV ohjelmassa ja Vakuudet yhteensä 1,22 osuudelle EVM:n kautta Espanjalle annetusta pankkitukilainasta. * Suomen enimmäisosuus vaadittaessa maksettavasta pääomasta on noin 11,14 miljardia euroa. Sitä maksetaan siinä tapauksessa, jos pääomaa tarvitaan tappioiden kattamiseksi taikka EVM:n maksukyvyttömyyden välttämiseksi. ** Annetut sitoumukset tarkoittaa ERVV:n voimassaolevaa varainhankintaohjelmaa (241 mrd euroa) ja käytetyt sitoumukset siitä ERVV:n käyttämää määrää tarkasteluajankohtana. Ohjelman enimmäismäärän nosto vaatii euroryhmän yksimielisen päätöksen ja Suomessa eduskunnan hyväksymisen. 1 EVM:ssä rahoitustukiohjelmien hyväksyminen tai lainaerien maksaminen eivät vaikuta EVM:n pääomaan, joten niillä ei ole vaikutusta Suomen sitoumuksiin tai vastuisiin. EVM:ssä maksetun pääoman maksamisesta päätetään erikseen. 2 Lainat rahoitustukiohjelmista maksetaan lukuisissa lainaerissä kolmen vuoden aikana. Niiden maksaminen on ehdollista ohjelman toteutukselle, jota arvioidaan väliarvioiden yhteydessä neljännesvuosittain. 3 Suomen valtiolle tulee lisäksi ns. laskennallisia vastuita IMF:n ja EU:n kautta. Eduskunta hyväksyy Suomen osallistumisen näiden instituutioiden toimintaan ja niiden kautta myönnettäviin tukiohjelmiin sovittujen päätöksentekomenettelyjen perusteella. 1

2 1. Euroalueen vakausmekanismi (EVM) Lokakuusta 2012 alkaen EVM on ollut ensisijainen euroalueen kriisinhallintaväline. Suomen valtio maksoi noin 1,44 miljardin euron osuutensa EVM:n maksetusta osakepääomasta lokakuussa 2012 kertaeränä (toisessa lisätalousarviossa varattu määräraha). Kertasuorituksesta sovittiin lokakuussa 2011 osana Suomen saaman vakuusjärjestelyn ehtoja. Maksettu pääomaosuus (1,44 miljardia euroa) ei ole vastuusitoumus, vaan se luetaan Suomen valtion omaisuuseräksi. EVM:n omistajavaltiot olivat vuoden 2013 puoliväliin mennessä maksaneet 48 miljardia euroa 80 miljardin euron maksetusta omasta pääomasta. EVM:n noin 300 miljardin euron lainakapasiteetista oli sidottu Espanjan ohjelmaan 100 miljardia euroa ja Kyproksen vakautusohjelmaan 9 miljardia euroa. Kapasiteetista oli käytössä hieman yli 44 miljardia euroa, josta Espanjan osuus 41,3 miljardia ja Kyproksen 3 miljardia euroa. Suomen laskennallinen osuus käytetystä kapasiteetista on noin 800 miljoonaa euroa. Yksittäisiä lainaohjelmia (kuten Espanja) ja niiden kautta annettua rahoitustukea ei kuitenkaan käsitellä Suomen erillisinä sitoumuksina tai vastuina, koska EVM kansainvälisenä rahoituslaitoksena toimii ja vastaa riskeistään omalla pääomallaan. Suomen valtio on edellyttänyt, että se ei osallistu ERVV:n kautta annettaviin lainaohjelmiin ilman vakuuksia. Espanjan pankkijärjestelmän tervehdyttämisohjelma päätettiin aloittaa ERVV:n kautta, jolla ei ole etuoikeutettua velkoja-asemaa. Näin ollen lainalla ei ole etuoikeutettua velkojan asemaa sen siirryttyä toteutettavaksi EVM:n kautta. Tästä syystä on erikseen sovittu, että Suomi saa vakuuden sen varalle, että EVM:iin jouduttaisiin maksamaan lisää maksettua pääomaa Espanjan ohjelman takia. Vakuuden suuruus määräytyy Suomen laskennallisen lainaosuuden perusteella. Suomen valtio on saanut mennessä vakuuksia Espanjan pankkien talletussuojarahastolta yhteensä noin 297 miljoonaa euroa. 2. Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV) ja sen varainhankinnalle annetut takaukset Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV) perustettiin vuonna 2010 ja sen kautta voitiin myöntää rahoitusta saakka. Tämän jälkeen ERVV:n kautta ei enää rahoiteta mahdollisia uusia ohjelmia. ERVV oli mennessä lainannut Kreikalle yhteensä noin 130,5 miljardia euroa, Irlannille 14,4 miljardia euroa ja Portugalille 21,1 miljardia euroa. Kreikan ohjelman ERVV:n rahoitusosuudesta oli jäljellä noin 14 miljardia euroa. Irlannin ohjelmassa vastaava määrä oli 3,3 miljardia ja Portugalin 4,9 miljardia euroa. ERVV:n helmikuussa 2012 hyväksytyn varainhankintaohjelman 241 miljardin euron määrästä on tilanteen mukaan käytössä noin 188,5 miljardia euroa Kreikan, Irlannin ja Portugalin tukiohjelmien rahoitusta varten. Suomen laskennallinen takausosuus oli käytössä olevasta määrästä korkoineen ja ylitakauksineen 4 noin 5,68 miljardia euroa. Jos oletetaan, että ohjelman loppuosan noin 52,5 miljardin euron varainhankinnan keskimaturiteetti on 5 vuotta ja korko 2,5 prosenttia, koko voimassa olevasta varainhankintaohjelmasta Suomen takausvastuu korkoineen ja ylitakauksineen olisi noin 7,56 miljardia euroa. Kreikan toisen sopeutusohjelman osalta tehtiin ehdollinen päätös ohjelman jatkamisesta. Samassa yhteydessä sovittiin Kreikan kahdenvälisen lainan korkomarginaalin alentamisesta sekä ERVV:n ja kahdenvälisten lainojen laina-aikojen pidennyksestä 15 vuodella. Toimenpiteet pienentävät Suomen valtion korkotuloja tai Suomen Pankin kautta tuloutettavia tuottoja vuodesta 2013 alkaen. Kaikkiaan toisesta vakautusohjelmasta on Kreikalle maksettu ERVV:n kautta mennessä 130,5 miljardia euroa 5. 4 Suomen takausvastuuosuuksia laskettaessa otetaan huomioon ylitakaus varainhankinnan pääomalle ja koroille. ERVV:n mukaan täsmällinen ylitakausmäärä lasketaan 160,78313 %:n mukaan. Jäljellä olevan varainhankinnan määrän osalta ylitakausprosenttina on käytetty 165 %:ia. Tiedot ERVV:n liikkeeseen laskemista velkainstrumenteista löytyvät ERVV:n sivulta: 5 Kumulatiivinen summa maksuerien kertymästä, kts. ERVV:n sivu: 2

3 3. Kahdenväliset lainat Suomen kahdenvälisestä lainasta Kreikalle maksettiin noin 1,004 miljardia euroa. Tästä on saatu korkotuottoja yhteensä noin 56 miljoonaa euroa. Suomen alkuperäisestä noin 1,48 miljardin euron lainasitoumuksesta ei tehdä enää uusia nostoja. Joulukuussa 2012 osana Kreikan toisen lainaerän maksamista sovittiin kahdenvälisten lainojen ehtojen muutoksista. Erityisesti sovittiin, että lainojen korkomarginaalia alennetaan yhdellä prosenttiyksiköllä. Koron alentamisen seurauksena Suomelta jää saamatta vuosittain korkotuottoa noin 10 miljoonaa euroa suhteessa tilanteeseen, jossa vanhaan korkomarginaaliin ei olisi tehty muutoksia. Korkotuotto on kuitenkin edelleen suurempi kuin Suomen valtion nykyinen oma laskennallinen rahoituskustannus. Kreikan lainaehtojen muutoksia on arvioitu erillisessä muistiossa (joka on nähtävissä VM:n ulkoisilla verkkosivuilla). Suomen valtion kahdenvälisiä lainasaatavia Islannilta on yhteensä 0,13 miljardia euroa. Islanti on maaliskuu-kesäkuussa 2012 lyhentänyt alun perin 0,32 miljardin euron lainaansa noin 0,19 miljardilla eurolla. Lainasta on saatu korkotuloja noin 19 miljoonaa euroa. Latvia ei nostanut varoja Suomen lainasitoumuksesta, joka on rauennut. 4. Laskennalliset 6 sitoumukset ja vastuut 4.1. Euroopan rahoitusvakausmekanismi (ERVM) EU:n kriisimekanismi ERVM:n kautta Suomella on laskennallisia vastuita yhteensä noin 0,70 miljardia euroa. ERVM on kriisin aikana lainannut Irlannille 21,7 miljardia euroa (ERVM:n osuus Irlannin rahoitustuesta on kaikkiaan 22,5 miljardia euroa) ja Portugalille 22,1 miljardia euroa (26 miljardia euroa). Suomen laskennallinen osuus ERVM:n sitoumuksista on noin 0,78 miljardia euroa ja annetusta rahoitustuesta noin 0,7 miljardia euroa EU:n maksutaseapu EU on antanut tilanteen mukaan maksutaseapua euroalueen ulkopuolisille jäsenvaltioilleen Latvialle, Romanialle ja Unkarille yhteensä 13,4 miljardia euroa, josta Suomen laskennallinen osuus on noin 0,21 miljardia euroa. Sitoumukset kokonaisuudessaan olivat 16 miljardia euroa, josta Suomen laskennallinen osuus vastaavasti noin 0,26 miljardia euroa. Sitoumuksista oli käytössä noin 13,4 miljardia euroa, josta Suomen laskennallinen osuus vastaavasti 0,21 miljardia euroa Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) IMF oli antanut euroalueen kriisimaiden (Kreikka, Kypros, Irlanti ja Portugali) ohjelmiin liittyvää tukirahoitusta yhteensä noin 70,3 miljardia euroa ja on ohjelmissa sitoutunut yhteensä 77,5 miljardin euron rahoitukseen. Suomen laskennalliset osuudet ovat vastaavasti noin 0,37 miljardia euroa ja 0,41 miljardia euroa. Euroalueen ulkopuolisille Euroopan talousalueen kriisimaille (Islanti, Latvia, Puola, Romania ja Unkari) IMF on antanut rahoitusta yhteensä noin 12,1 miljardia euroa ja on sitoutunut yhteensä noin 27,3 miljardia euron rahoitusvastuuseen. Suomen laskennalliset osuudet olivat näin ollen noin 0,09 miljardia euroa ja 0,15 miljardia euroa. IMF:n johtokunta päättää itsenäisesti osallistumisesta rahoitustukiohjelmiin. Suomi on mukana päätöksenteossa osana Pohjoismaiden ja Baltian vaalipiiriä. Vaalipiirin yhteenlaskettu kiintiö on 3,4 prosenttia ja Suomen osuus 0,53 prosenttia. IMF:n antamaa rahoitustukea on eritelty liitteessä Suomen valtion saamat vakuudet Suomen valtio on saanut Kreikan toisen ohjelman ja Espanjan ohjelman osalta vakuudet 7, joiden määrät perustuvat ERVV:n tai EVM:n myöntämien lainojen määriin. Vakuutta kertyy sitä mukaan 6 Suomen laskennallinen (jäsen)osuus EU:n ja ERVM:n vastuista on 1,6 % ja IMF:n vastuista 0,53 %. 3

4 kun EVM tai ERVV maksaa ohjelman mukaisia lainaeriä. Vakuudet maksetaan aina ennen lainaerän nostoa. Kreikan ohjelmaan liittyen vakuudet on mennessä saatu täysimääräisesti. Jäljellä olevat lainaerät koskevat ensimmäisestä sopeutusohjelmasta ylijäänyttä osuutta, joita vakuussopimus ei kata. Suomen laskennallinen osuus euromaiden 100 miljardin euron sitoumuksesta Espanjalle on noin 1,79 miljardia euroa ja ERVV:n lainasta Kreikalle noin 2,2 miljardia euroa. Jos lainat maksetaan täysimääräisesti, Suomen saamien vakuuksien alkumäärä on enintään 40 prosenttia näistä määristä. Tämä vastaisi Espanjan osalta noin 0,72 miljardia euroa ja Kreikan osalta noin 0,88 miljardia euroa. Espanjan ohjelmassa vakuutta on kertynyt markkina-arvoltaan noin 297 miljoonaa euroa ja Kreikan ohjelmassa noin 927 miljoonaa euroa. Yhteensä Suomen valtion saamien vakuuksien markkina-arvo oli noin 1,22 miljardia euroa. Euromääräisinä maksuina saadut vakuudet on sijoitettu korkean luottokelpoisuuden omaavien eurovaltioiden (Suomi, Hollanti, Saksa, Itävalta ja Ranska) velkakirjoihin. 6. Kesäkuun 2013 lopun jälkeen tapahtunutta Heinäkuun lopussa ERVV suoritti Kreikalle sopeutusohjelmaan liittyen 2,5 miljardin euron maksuerän. 7. Näkymiä Euromaiden pl. Suomi (joka on maksanut oman osuutensa) on määrä maksaa EVM:n maksettavasta pääomasta 16 miljardia euroa ennen vuoden 2013 loppua. Tällöin maksettu osuus nousisi nykyisestä 60 prosentista 80 prosenttiin. EVM:n rahoitustukikapasiteetti kohoaa maksun myötä 400 miljardiin euroon. 7 Vakuuden osuus annettavasta luotosta perustuu luottoluokituslaitos Standard & Poor sin oletukseen tappioista, joita aiemmin on velkakirjanhaltijoille aiheutunut valtioiden velkajärjestelyissä. Vakuus kattaa tuensaajavaltioon liittyvää luottoriskiä. Vakuuksien määrä ei perustu ERVV:n varainhankinnalle annettavan takauksen määrään, koska nämä riskit eivät liity tuensaajavaltion luottoriskiin, vaan ERVV:n toimintaan liittyviin riskeihin, joista vastaavat euroalueen valtiot yhdessä. 4

5 LIITE 1: Eurokriisin keskeisten instituutioiden ja niihin liittyvien vastuukäsitteiden selitykset EVM: Euroopan vakausmekanismi (englanniksi: European Stability Mechanism, ESM) on euromaiden Luxemburgiin perustama omalla pääomalla toimiva kansainvälinen rahoituslaitos, jonka, samoin kuin Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF), tehtävänä on viime kädessä edesauttaa rahoitusvakauden, julkisen talouden kestävyyden ja talouden kasvuedellytysten palautumista. Euroalueen näkökulmasta tavoitteena on lisäksi saada aikaan kriisin hallittu ratkaisu tartuntavaikutusten estämiseksi ja rahoitusjärjestelmän tervehdyttämiseksi. EVM:n enimmäislainanantokyky on 500 miljardia euroa. EVM:n 700 miljardin euron peruspääoma koostuu yhteensä 80 miljardin euron suuruisesta vuoden 2014 alkuun mennessä kokonaisuudessaan maksetusta osakepääomasta sekä yhteensä enintään 620 miljardin euron suuruisesta vaadittaessa maksettavasta osakepääomasta. EVM-sopimus tuli voimaan 27. syyskuuta 2012 ja EVM aloitti virallisesti toimintansa 8. lokakuuta EVM on toimintansa aloittamisen jälkeen pääasiallinen eurokriisin hallintamekanismi. ERVV: Euroopan rahoitusvakausväline (englanniksi: European Financial Stability Facility, EFSF) on euromaiden Luxemburgiin perustama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on toimia väliaikaisena kriisinhallintavälineenä myöntämällä kriisiytyneille euromaille rahoitustukea enintään vuoden 2013 kesäkuun loppuun saakka. Euroalueeseen kuuluvat valtiot takaavat ERVV:n varainhankinnan lukuun ottamatta väistyviä takaajia, joita voivat pyynnöstään olla tuen piirissä olevat tai tuen piiriin joutuvat kriisimaat. ERVV:n varainhankinnalle annettavien takausten kokonaismäärä oli aluksi 440 miljardia euroa, josta se korotettiin pääomaltaan 780 miljardiin euroon. Kriisin edetessä ERVV:n merkitys velkakriisinhallinnassa on korostunut. Suomen noin 7,92 miljardin euron alkuperäistä kokonaistakaussitoumusta muutettiin lokakuussa 2011 ERVV-puitesopimuksen muutoksella (SopS 99/2011). Tämän perusteella Suomi on sitoutunut antamaan takauksia ERVV:n varainhankinnan pääoman ja sille annettavan 65 prosentin ylitakauksen osalta yhteensä enintään 13,97403 miljardin euron arvosta. Tämän lisäksi takaus kattaa myös ERVV:n varainhankinnan korot, kulut ja niille annettavan ylitakauksen, jotka aikaisemmin sisältyivät kokonaistakaukseen. ERVM: Euroopan vakausmekanismi (englanniksi: European Financial Stabilisation Mechanism, EFSM) on neuvoston asetuksella (EU) N:o 407/2010 perustettu hätärahoitusohjelma, jota komissio hallinnoi. Päätökset taloudellisen avun myöntämisestä tekee neuvosto. Komissio kerää markkinoilta rahaa käyttäen Euroopan unionin budjettia vakuutena. Budjetin kautta kaikki 27 EU:n jäsenvaltiota ovat osallisina ERVM:n lainoissa kriisimaille. ERVM:n myöntämien lainojen yhteenlaskettu summa on rajoitettu 60 miljardiin euroon. ERVM:n rahoituskapasiteetista on sidottu 49 miljardia euroa Portugalin ja Irlannin ohjelmiin. Sittemmin on sovittu, ettei ERVM:a enää tulla käyttämään mahdollisten uusien ohjelmien rahoittamiseen. EU:n maksutasetuki (englanniksi: EU balance-of-payments assistance) myönnetään unionin keskipitkän ajan lainoina, jotka annetaan yleensä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja muiden monenvälisten lainanantajien, kuten Euroopan investointipankin (EIB), Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) tai Maailmanpankin (WB), myöntämän rahoituksen tai jäsenvaltioiden kahdenvälisen avun yhteydessä. Kyseessä on poikkeuksellinen järjestely, jonka käytöstä neuvosto päättää tapauskohtaisesti. Potentiaalisia tuensaajia ovat euroalueen ulkopuoliset jäsenvaltiot, joilla on vakavia maksutasevaikeuksia. Järjestelyn tarkoituksena on helpottaa jäsenvaltioiden yleisiä ulkoisia rahoitusvaikeuksia ja palauttaa niiden maksutasetilanteen kestävyys. Talous- ja rahoituskomiteaa kuultuaan komissio ja asianomainen jäsenvaltio sopivat talouspoliittisista edellytyksistä yhteisymmärryspöytäkirjassa, joka allekirjoitetaan ennen lainasopimusten täytäntöönpanoa. Ennen uusien lainaerien maksamista tarkistetaan, että jäsenvaltio toteuttaa edellytetyt toimet. Maksutasejärjestely aktivoitiin uudelleen vuonna 2008 kansainvälisen talous- ja finanssikriisin seurauksena. Sen enimmäismäärä nostettiin joulukuussa miljardista eurosta 25 miljardiin euroon. Toukokuussa 2009 päätettiin enimmäismäärän nostamisesta edelleen 50 miljardiin euroon, jotta voitaisiin reagoida nopeasti mahdollisiin uusiin maksutasetukipyyntöihin. IMF: Kansainvälinen valuuttarahasto (englanniksi: International Monetary Fund, IMF) on kansainvälinen järjestö, joka valvoo maailmanlaajuista rahoitusjärjestelmää tarkkailemalla ulkomaisia vaihtokursseja ja maksutaseita, ja antaa pyydettäessä teknistä ja taloudellista apua. Sen tavoite on loiventaa kansainvälisen finanssijärjestelmän markkinahäiriöitä ja tukea tilapäisiin rahoitusvaikeuksiin joutuneita jäsenvaltioita. IMF:ään kuuluu nykyään 188 jäsenmaata. IMF:n rahoituskapasiteetti muodostuu tällä hetkellä paitsi yleisistä jäsenosuusvaroista myös väliaikaisiksi tarkoitetuista lainaussitoumuksista (englanniksi New Arrangements to Borrow, NAB), joilla tarkoitetaan varoja, jotka IMF:n vauraimmat jäsenvaltiot ovat sitoutuneet lainaamaan IMF:lle, kun järjestely päätetään aktivoida. Suomen laskennallinen osuus IMF:n lainoituksesta perustuu Suomen ääniosuuteen, joka on 0,53 prosenttia. 5

6 LIITE 2 Yhteenveto sitoumuksista, vastuista ja saatavista (mrd. euroa) 1 EVM - Suomen osuus koko pääomasta 12,58 - maksettu pääomaosuus 1,44 - vaadittaessa maksettava osuus 11,14 EVM:n lainat kriisimaille - Espanja 41,3 - Kypros 3,0 2 ERVV - varainhankintaohjelma ohjelma käytössä - 2/2012 hyväksytty varainhankintaohjelma 241,0 188,5 - Suomen osuus takauksista ylitakauksineen 7,56 * 5,68 * Ohjelman käyttämättömälle loppuosalle on oletettu 5 vuoden keskimaturiteetti ja 2,5 prosentin korko. ERVV:n lainat kriisimaille sitoumus maksettu - Kreikka (II vakautusohjelma) 144,6 130,5 - Irlanti 17,7 14,4 - Portugali 26,0 21,1 3 Kahdenväliset lainat lainapääoma - Islanti 0,13 - Kreikka (I vakautusohjelma) 1,00 4 ERVM:n sitoumukset ja lainat sitoumus maksettu Suomen osuus - Irlanti 22,5 21,7 0,35 - Portugali 26,0 22,1 0,35 Yhteensä 48,5 43,8 0,70 5 EU:n maksutasetuki sitoumus maksettu Suomen osuus Latvia 3,1 2,9 0,046 Romania 6,4 5,0 0,080 Unkari 6,5 5,5 0,088 Yhteensä 16,0 13,4 0,214 6 IMF:n rahoitustuki Euroopan kriisimaille sitoumus maksettu Suomen osuus Kreikka (I ja II vakautusohjelma) 28,0 26,7 0,142 Irlanti 22,5 20,9 0,111 Portugali 26,0 22,7 0,120 Romania* 3,6 8,6 0,046 Puola (FCLC) 22,3 0,0 0,000 Latvia** 0,0 0,0 0,000 Unkari*** 0,0 2,9 0,015 Islanti**** 0,0 0,6 0,003 Yhteensä 102,5 82,4 0,437 * SBA 3,1 mrd SDR ei nostettu (sitoumus); nostettu/outstanding SBA 9,26 mrd SDR ** ohjelma päättyi 1/2012; Latvia maksanut kaikki IMF-velkansa 12/2012 mennessä (jolloin viimeinen erä). *** Unkarilla ei IMF-ohjelmaa voimassa; käyttö = vanhojen ohjelmien rahoitus **** 8/2011 päättyneen ohjelman luotosta vielä maksamatta takaisin. 6

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2015

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2015 VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 29.1.2016 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2015 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)

Lisätiedot

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 30.6.2015

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 30.6.2015 VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 8.9.2015 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 30.6.2015 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU) ja

Lisätiedot

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 15.3.2013 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2012 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)

Lisätiedot

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 30.6.2014

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 30.6.2014 VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 18.8.2014 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 30.6.2014 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)

Lisätiedot

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2013

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2013 VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 31.1.2014 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2013 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)

Lisätiedot

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2014

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2014 VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 2.2.2015 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2014 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)

Lisätiedot

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 31.8.2016 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 30.6.2016 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)

Lisätiedot

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 16.2.2017 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2016 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)

Lisätiedot

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 23.1.2018 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2017 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)

Lisätiedot

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 22.8.2017 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 30.6.2017 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)

Lisätiedot

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 27.1.2019 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2018 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)

Lisätiedot

Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut. Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016

Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut. Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016 Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016 Kreikan 1. väliarvio tilanne ja alustava aikataulu 9.5. Euroryhmän kokous: Kreikan jo toteuttanut

Lisätiedot

Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut

Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut -tilannekatsaus 19.9.2017 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Euroalueen talous- ja rahoitusvakaus EU- ja euromaiden vakauskysymykset Talouskasvu (globaali ja EU)

Lisätiedot

Euroopan vakausmekanismin kehittäminen

Euroopan vakausmekanismin kehittäminen Euroopan vakausmekanismin kehittäminen Suuri valiokunta Valtiovarainvaliokunta 11.1.2019 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Eurokriisin tilinpäätös ja näkymät Euromaiden kaikki tukiohjelmat ovat nyt

Lisätiedot

Suomen taloudelliset sitoumukset ja vastuut EU:n talouskriisiin liittyen 2008 alkaen sekä arvioita niiden riskeistä

Suomen taloudelliset sitoumukset ja vastuut EU:n talouskriisiin liittyen 2008 alkaen sekä arvioita niiden riskeistä VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 13.12.2011 Suomen taloudelliset sitoumukset ja vastuut EU:n talouskriisiin liittyen 2008 alkaen sekä arvioita niiden riskeistä Suomen valtio on osallistunut vuonna 2008 alkaneen

Lisätiedot

HE 46/2013 vp. Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annettua lakia ehdotetaan

HE 46/2013 vp. Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annettua lakia ehdotetaan HE 46/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Euroopan rahoitusvakausvälineelle

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinaosasto Jussi Lindgren/RMO Tarkastusvaliokunta

Rahoitusmarkkinaosasto Jussi Lindgren/RMO Tarkastusvaliokunta Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuoden 2014 vuosikertomus ja tilintarkastuslautakunnan kertomus ja Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vuoden 2014 tilinpäätös, johdon kertomus ja tilintarkastajan kertomus

Lisätiedot

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva 9.2.2016 Lähde: komission ennuste Euroalueen vakausyksikkö Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet - Kehittyneiden maiden kasvu alle keskiarvon - Kiinan tilanne

Lisätiedot

Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen

Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen 1(5) E-kirje Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Euroryhmä teki 16.7.2015 poliittisen

Lisätiedot

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen?

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? The Economist ERVV, EVM, EVVK? - mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? Martti Salmi Kansainvälisten asioiden sihteeristö Valtiovarainministeriö Kriisin eteneminen EU-maissa

Lisätiedot

Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö. Tarkastusvaliokunta

Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö. Tarkastusvaliokunta Euroopan vakausmekanismi ja Euroopan rahoitusvakausväline - Ohjelmien päättyminen ja yleinen tilanne - Nykyiset vastuut ja takaisinmaksut - Kriisinhallintakehikon kehittäminen Tarkastusvaliokunta 27.11.2018

Lisätiedot

Kreikan EVM-ohjelman väliarvio ja ohjelman päättyminen

Kreikan EVM-ohjelman väliarvio ja ohjelman päättyminen Kreikan EVM-ohjelman väliarvio ja ohjelman päättyminen - Kreikan tilanne - Euroryhmä 21.6.2018 keskeiset asiat - Kreikan velka ja velkahuojennukset - Kreikan lainaohjelmat 2010-2018 - Suomen vastuut 25.6.2018

Lisätiedot

HE 337/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan Euroopan rahoitusvakausvälineelle

HE 337/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan Euroopan rahoitusvakausvälineelle HE 337/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Kreikan talouden III rahoitustukiohjelma 14.8.2015

Kreikan talouden III rahoitustukiohjelma 14.8.2015 Kreikan talouden III rahoitustukiohjelma Ohjelman tavoite Kreikan kolmas ohjelma on pitkälti jatkoa ensimmäisessä ja toisessa ohjelmissa aloitetuille uudistuksille Lyhyen aikavälin tavoitteena on palauttaa

Lisätiedot

Euroalueen vakaus ja Kreikan III ohjelma

Euroalueen vakaus ja Kreikan III ohjelma Euroalueen vakaus ja Kreikan III ohjelma Euroalueen vakausyksikkö Valtiovarainvaliokunta Euroalueen vakausyksikkö Euroalueen talousnäkymät Euroalueella talouksien toipuminen velka- ja finanssikriisistä

Lisätiedot

Euroryhmässä 3.10. sovittu Suomen vakuusjärjestely. Lähestymistapa Täytäntöönpano Vakuuksien määrä Suomen kustannus vakuuksista Arviointia

Euroryhmässä 3.10. sovittu Suomen vakuusjärjestely. Lähestymistapa Täytäntöönpano Vakuuksien määrä Suomen kustannus vakuuksista Arviointia Euroryhmässä 3.10. sovittu Suomen vakuusjärjestely Lähestymistapa Täytäntöönpano Vakuuksien määrä Suomen kustannus vakuuksista Arviointia Lähestysmistapa Kolme rajoitetta Panttaamattomuussitoumuslausekkeen

Lisätiedot

Kreikan talouden III rahoitustukiohjelman eteneminen ja näkymät

Kreikan talouden III rahoitustukiohjelman eteneminen ja näkymät Kreikan talouden III rahoitustukiohjelman eteneminen ja näkymät Euroalueen vakausyksikkö Ohjelman eteneminen Kreikan 3. ohjelmasta päätettiin 19.8.2015 Lyhyen aikavälin tavoitteet: Palauttaa luottamus

Lisätiedot

Kreikka II paketin pääkohdat

Kreikka II paketin pääkohdat Kreikka II paketin pääkohdat 1) Lähtökohdat 2) Sopeutusohjelma 2012-20 3) Lainaohjelma 2012-14 4) Vastuiden ja riskien rajaaminen Päivitetty 24.2.2012 1. Kreikka II paketin lähtökohdat Kreikalle luotava

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00882 19.11.2012 EDUSKUNTAA PYYDETÄÄN NOUDATTAMAAN VAITELIAISUUTTA ASIAN KÄSITTELYSSÄ SISÄLTÖÄ KOSKEVIEN JULKAISEMATTOMIEN TIETOJEN PERUSTEELLA EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Kreikka - Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut - Toinen väliarvio - Velkaehtojen huojennukset ja IMF:n osallistuminen

Kreikka - Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut - Toinen väliarvio - Velkaehtojen huojennukset ja IMF:n osallistuminen 7.6.2017 Tausta-aineisto Eduskunnan talousvaliokunnalle Kreikka - Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut - Toinen väliarvio - Velkaehtojen huojennukset ja IMF:n osallistuminen Kansainväliset rahoitusasiat

Lisätiedot

Kriisiryhmä

Kriisiryhmä Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00309 Kriisiryhmä 27.03.2012 EDUSKUNTAA PYYDETÄÄN NOUDATTAMAAN VAITELIAISUUTTA MUISTION KÄSITTELEMISESSÄ SUOMEN NEUVOTTELUTAVOITTEIDEN TURVAAMISEKSI. EDUSKUNTA Suuri

Lisätiedot

Euroopan talouden vakauttamisen yhteydessä esiintyvien termien selityksiä

Euroopan talouden vakauttamisen yhteydessä esiintyvien termien selityksiä Euroopan talouden vakauttamisen yhteydessä esiintyvien termien selityksiä Euro Euro on 17 EU-maan yhteinen valuutta, joka on maksuvälineenä Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Irlannissa, Italiassa, Itävallassa,

Lisätiedot

Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset. Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016

Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset. Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016 Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016 EVM-ohjelman 1. väliarvio Euroryhmä teki 25.5. periaatepäätöksen väliarvion hyväksymisestä Suurin osa väliarvion

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN LAINANANTO- JA LAINANOTTOTOIMINTA VUONNA 2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN LAINANANTO- JA LAINANOTTOTOIMINTA VUONNA 2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.7.2015 COM(2015) 327 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN LAINANANTO- JA LAINANOTTOTOIMINTA VUONNA 2014 FI FI Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

HE 254/2016 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 254/2016 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle Suomen Pankille myönnettävästä valtiontakuusta Kansainväliselle valuuttarahastolle annettavan lainan vakuudeksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

Selvitys valtioneuvoston oikeuskanslerille

Selvitys valtioneuvoston oikeuskanslerille Selvitys 1 (5) VM/1405/03.04.01.00/2012 24.8.2012 Valtioneuvoston oikeuskansleri Selvityspyyntönne 13.8.2012 Selvitys valtioneuvoston oikeuskanslerille Valtioneuvoston oikeuskansleri on 13.8.2012 pyytänyt

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Niskanen Asta EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Niskanen Asta EDUSKUNTA Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00772 RMO Niskanen Asta 19.10.2011 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Irlannille ja Portugalille annettavaa lainoitusta varten Euroopan rahoitusvakausvälineelle

Lisätiedot

Kyproksen talouden sopeutusohjelma

Kyproksen talouden sopeutusohjelma Kyproksen talouden sopeutusohjelma Prosessin eteneminen Euroryhmän neuvottelutulokset 16.3, 19.3. ja 25.3. Dokumentaation valmistelu (komissio, EKP, troikka) Euroryhmä 12.4. dokumentaation hyväksyminen

Lisätiedot

Euroalueen vakaudenhallinta ja rahoitustukiohjelmat. Finanssineuvos Pekka Morén

Euroalueen vakaudenhallinta ja rahoitustukiohjelmat. Finanssineuvos Pekka Morén Euroalueen vakaudenhallinta ja rahoitustukiohjelmat Finanssineuvos Pekka Morén 1) Miten vakaudenhallinta on organisoitu? 2) Mitä rahoitustukiohjelmilla on saatu aikaan? 3) Vaikutukset Suomen kannalta 4)

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN VARAINHANKINNASTA JA LAINANANNOSTA VUONNA 2011

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN VARAINHANKINNASTA JA LAINANANNOSTA VUONNA 2011 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2012 COM(2012) 419 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN VARAINHANKINNASTA JA LAINANANNOSTA VUONNA 2011 FI FI SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

Tilannekatsaus Kreikasta

Tilannekatsaus Kreikasta Tilannekatsaus Kreikasta Pekka Morén, finanssineuvos Taustatilaisuus medialle Talouspolitiikka Sisältö Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut Toinen väliarvio Velkaehtojen huojennukset ja IMF:n osallistuminen

Lisätiedot

U 5/2011 vp. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

U 5/2011 vp. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen U 5/2011 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle luonnoksesta Euroopan rahoitusvakausvälinettä koskevan puitesopimuksen muuttamisesta (Euroopan rahoitusvakausväline) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN LAINANANTO- JA LAINANOTTOTOIMINTA VUONNA 2013

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN LAINANANTO- JA LAINANOTTOTOIMINTA VUONNA 2013 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.8.2014 COM(2014) 529 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN LAINANANTO- JA LAINANOTTOTOIMINTA VUONNA 2013 FI FI Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2018 COM(2018) 475 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot Euroopan kehitysrahasto (EKR): sitoumuksia, maksuja ja rahoitusosuuksia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Kreikan kolmas ohjelma - Kreikan talouden tilanne - Toisen väliarvion tilanne ja eteneminen - Velkakestävyysarviot

Kreikan kolmas ohjelma - Kreikan talouden tilanne - Toisen väliarvion tilanne ja eteneminen - Velkakestävyysarviot Kreikan kolmas ohjelma - Kreikan talouden tilanne - Toisen väliarvion tilanne ja eteneminen - Velkakestävyysarviot Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö 16.2.2017 Kreikan talouden tila ja näkymät Talouden

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Erkki Liikanen Suomen Pankki Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Kesäkuu 2015 Eduskunnan talousvaliokunta 30.6.2015 Julkinen 1 Sisällys Keveä rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä EU:n tuomioistuimen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 150/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Euroopan rahoitusvakausvälineelle

Lisätiedot

Yhteisen kriisinratkaisurahaston täydentävät rahoitusjärjestelyt

Yhteisen kriisinratkaisurahaston täydentävät rahoitusjärjestelyt Yhteisen kriisinratkaisurahaston täydentävät rahoitusjärjestelyt 16.9.2015 Jussi Lindgren/RMO Talousvaliokunta 16.9.2015 Rahoitusmarkkinaosasto Pankkiunioni, yhteinen kriisinratkaisumekanismi ja yhteinen

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.10.2017 COM(2017) 622 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 295 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot FI FI 1. ESIPUHE Yhdestoista Euroopan kehitysrahasto (EKR) 1 tuli

Lisätiedot

Kreikan kriisi kysymyksiä, vastauksia ja faktoja

Kreikan kriisi kysymyksiä, vastauksia ja faktoja Kreikan kriisi kysymyksiä, vastauksia ja faktoja Ekonomistit 30.6.2015 Kreikan kansanäänestys mistä on kyse? Mistä on kyse? Kreikan parlamentin päätös järjestää kansanäänestys troikan (EU, IMF ja EKP)

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2013. 2. Lähivuosien talousnäkymät. 2.1. Kansainvälinen talous. 2.2. Suomen kansantalouden

Talousarvioesitys 2013. 2. Lähivuosien talousnäkymät. 2.1. Kansainvälinen talous. 2.2. Suomen kansantalouden 2. Lähivuosien talousnäkymät 2.1. Kansainvälinen talous 2.2. Suomen kansantalouden kehitys Maailmantalouden kasvun hidas vaihe jatkuu vielä v. 2012. Maailman ostovoimakorjattu bruttokansantuote kasvaa

Lisätiedot

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uusjakojen tukemisesta annettua lakia siten,

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2016 COM(2016) 414 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE asetuksen (EU) N:o 1303/2013 24 artiklan 3 kohdan ja 120 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN LAINANANTO- JA LAINANOTTOTOIMINTA VUONNA 2012

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN LAINANANTO- JA LAINANOTTOTOIMINTA VUONNA 2012 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2013 COM(2013) 752 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN LAINANANTO- JA LAINANOTTOTOIMINTA VUONNA 2012 FI FI Sisällys 1. Johdanto...

Lisätiedot

Suomen jäsenmaksut EU:lle vuonna 2007 ennakoitua pienemmät

Suomen jäsenmaksut EU:lle vuonna 2007 ennakoitua pienemmät SUOMEN JÄSENMAKSUT EU:LLE VUONNA 2007 ENNAKOITUA PIENEMMÄT 1/5 Suomen laskennallinen nettomaksu Euroopan unionille vuonna 2007 oli 172 miljoonaa euroa eli 32 euroa kansalaista kohden. Summa oli 0,1 prosenttia

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011 EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011 EUROALUEEN VALTION- TAI HALLITUSTEN PÄÄMIESTEN JULKILAUSUMA Euroopan unioni ja euroalue ovat tehneet viimeisten 18 kuukauden aikana paljon talouden ohjausjärjestelmän

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 34/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Lisätiedot

Ohjauskorko ennen ja nyt sekä Suomen Pankin keskeiset tilastot

Ohjauskorko ennen ja nyt sekä Suomen Pankin keskeiset tilastot Tilastoyksikkö Suomen Pankki Ohjauskorko ennen ja nyt sekä Suomen Pankin keskeiset tilastot Rahamuseo 11.4.2016 Elisabeth Flittner Harri Kuussaari 11.4.2016 Julkinen 1 Suomen Pankin kaksi roolia Suomen

Lisätiedot

U 26/2011 vp. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

U 26/2011 vp. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen U 26/2011 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle luonnoksesta Euroopan rahoitusvakausvälinettä koskevan puitesopimuksen muuttamisesta (Euroopan rahoitusvakausväline) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti

Lisätiedot

Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010

Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010 Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010 Seppo Honkapohja Suomen Pankki 1 I. Julkisen talouden velkakriisi 2 Julkisen talouden alijäämä 10 Espanja Irlanti Italia Kreikka Portugali Saksa Ranska

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja

Lisätiedot

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 626 final 2014/0290 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Latvian tasavallalle annettavasta luvasta soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 150/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Euroopan rahoitusvakausvälineelle

Lisätiedot

Eduskunnan talousvaliokunta 5.2.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen

Eduskunnan talousvaliokunta 5.2.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen HE 144/2015 vp laeiksi julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain, valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain 8 a :n sekä valtion vientitakuista annetun lain 10

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. yleisestä talousarviosta katettavista takauksista Tilanne 31.

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. yleisestä talousarviosta katettavista takauksista Tilanne 31. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.7.2015 COM(2015) 373 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE yleisestä talousarviosta katettavista takauksista Tilanne 31. joulukuuta 2014 {SWD(2015)

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. yleisestä talousarviosta katettavien takauksien käytöstä tilanne 30.

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. yleisestä talousarviosta katettavien takauksien käytöstä tilanne 30. FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2011 KOM(2011) 150 lopullinen KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE yleisestä talousarviosta katettavien takauksien käytöstä tilanne 30. kesäkuuta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 652 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN VARAINHANKINNASTA JA LAINANANNOSTA VUONNA 2010

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN VARAINHANKINNASTA JA LAINANANNOSTA VUONNA 2010 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2011 KOM(2011) 485 lopullinen KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN UNIONIN VARAINHANKINNASTA JA LAINANANNOSTA VUONNA 2010 SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 105 :n sekä ulkomaisen luottoja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetun lain 7 a ja 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson Finanssipolitiikka EU:ssa Finanssineuvos Marketta Henriksson Perussopimus asettaa rajat Julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei saa ylittää kolmea prosenttia Julkisen velan suhde

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Lähde 20.7.2012 kello 11:14: http://217.71.145.20/tripviewer/show.asp?tunniste=vnt+3/2012&base=ermuut&palvelin=www.eduskunt a.

Lähde 20.7.2012 kello 11:14: http://217.71.145.20/tripviewer/show.asp?tunniste=vnt+3/2012&base=ermuut&palvelin=www.eduskunt a. Lähde 20.7.2012 kello 11:14: http://217.71.145.20/tripviewer/show.asp?tunniste=vnt+3/2012&base=ermuut&palvelin=www.eduskunt a.fi&f=word Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle Euroopan rahoitusvakausvälineen

Lisätiedot

Aktian vuoden 2016 liikevoiton odotetaan pysyvän suunnilleen samalla tasolla kuin 2015.

Aktian vuoden 2016 liikevoiton odotetaan pysyvän suunnilleen samalla tasolla kuin 2015. TÄYDENNYS 6/15.2.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 22.4.2015 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 1/2016, 2,25% 27.2.2021

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00426. KVR Lehto Jouni(VM) 20.07.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00426. KVR Lehto Jouni(VM) 20.07.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00426 KVR Lehto Jouni(VM) 20.07.2016 Asia Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuoden 2015 vuosikertomus ja tilintarkastuslautakunnan kertomus ja Euroopan rahoitusvakausvälineen

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.10.2014 COM(2014) 644 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto: sitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet varainhoitovuosiksi

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. yleisestä talousarviosta katettavista takauksista Tilanne 31.

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. yleisestä talousarviosta katettavista takauksista Tilanne 31. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.9.2016 COM(2016) 576 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE yleisestä talousarviosta katettavista takauksista Tilanne 31. joulukuuta 2015 {SWD(2016)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110. Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110. Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1 2865/02.05.06/2015 Kaupunginhallitus 215 15.6.2015 110 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Invalidisäätiön kiinteistöleasingsopimukselle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT)

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Likvidit varat 1.1. Yleiset huomautukset FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Tämä on yhteenvetotaulukko, johon kootaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 412 artiklan

Lisätiedot

Suomen maksut EU:n budjettiin vuonna 2012

Suomen maksut EU:n budjettiin vuonna 2012 Suomen maksut EU:n budjettiin vuonna 2012 2/8 SUOMEN JÄSENMAKSUT EU:LLE 2012 Suomi on Euroopan unionin budjetin nettomaksaja: unionin kassaan maksetaan enemmän kuin sieltä saadaan. Vuonna 2012 Suomi maksoi

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Kauppatieteellisen yhdistyksen Visiopäivä 9.2.2010: Väestörakenteen muutos ja vaikutukset liiketoimintaympäristöön

Kauppatieteellisen yhdistyksen Visiopäivä 9.2.2010: Väestörakenteen muutos ja vaikutukset liiketoimintaympäristöön Kauppatieteellisen yhdistyksen Visiopäivä 9.2.21: Kansantalouden tulevaisuuden näkymät, finanssipolitiikan suunta 21-luvulla Kauppatieteellisen yhdistyksen Visiopäivä 9.2.21 Raimo Sailas 21 19 17 15 13

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot