MElokuvan nimen pitäisi oikeastaan olla Taivas Berliinin yllä (Der. Monelle lukijalle on varmaankin tuttu saksalaisohjaaja Wim Wen-

Transkriptio

1 KATSAUS REIJO T YÖRINOJA Enkelit keskiajan taivaalla Enkelioppiin liittyviä filosofisia kysymyksiä Monelle lukijalle on varmaankin tuttu saksalaisohjaaja Wim Wen- Mdersin M koskettava elokuva Berliinin taivaan alla vuodelta MElokuvan nimen pitäisi oikeastaan olla Taivas Berliinin yllä (Der MHimmel über Berlin) ). Aiheesta kymmenen vuotta myöhemmin Mtehtyä sentimentaalista Hollywood-versiota Enkelten kaupunki ei voi edes verrata Wendersin filmatisointiin. Elokuvan englanninkielisen version nimi on Halun siivet (Wings of Desire). Viimeksi mainittu nimi kuvaa hyvin enkelien problemaattista asemaa kahden kokonaan erilaisen todellisuuden välissä: aikaan, paikkaan, erilaisiin haluihin ja tarpeisiin sidotun ihmisen ja ruumiittoman kaikkialla läsnä olevan ja kaikkivaltiaan Jumalan. Bruno Ganzin unohtumattomalla tavalla esittämä enkeli Damiel haluaa rakkauden vuoksi luopua enkelimäisestä olotilastaan ja tulla ihmisen kaltaiseksi tavattuaan Solweig Dommartinin esittämän trapetsitaitelijan. Vähitellen hän huomaa, että ihmiselämän satunnaisuudessa ja riippuvuudessa on omat hyvät puolensa huolimatta enkelielämään verrattuna huomattavasti rajallisemmista mahdollisuuksista. Tällä tielle häntä johdattelee etsivä Colombona paremmin tunnetun Peter Falkin esittämä roolihahmo. Damiel joutuu valitsemaan kuolemattomuuden ja rakkauden sekä sen mukanaan tuoman haavoittuvuuden ja kuolevaisuuden välillä, ja hän valitsee jälkimmäisen. Wendersin elokuvan tekemä vaikutus osoittaa, että enkeliajatus koskettaa myös nykyajan ihmisen mielikuvitusta ja tapaa tarkastella maailmaa. Keskiajalla enkeleillä oli huo- Duodecim 2004;120:

2 mattavasti suurempi merkitys, ei vain uskonnollisesti vaan myös filosofisesti ja teologisesti. Erityisesti niin sanottua sydänkeskiaikaa 1200-luvulla voidaan pitää enkeliopin kukoistuskautena. Enkelioppi eli angelologia näytteli merkittävää roolia kahden kerjäläisveljistön dominikaanien ja fransiskaanien keskuudessa. Kummallakin sääntökunnalla oli teologinen ja filosofinen edustaja, ja näistä tuli lyhyessä ajassa myös pyhimyksiä. Dominikaanien kirkkain tähti oli P. Tuomas Akvinolainen (1224/ ) ja fransiskaaneilla P. Bonaventura (noin ). Molemmat opettivat samaan aikaan Pariisin yliopistossa. Tuomas Akvinolaisen kunnianimi on enkeliopettaja (doctor angelicus) ja Bonaventuran korkeimman enkelihierarkian edustajan mukaisesti serafitohtori (doctor seraphicus). Erityisesti fransiskaanijärjestölle enkelioppi oli teologisesti ja ideologisesti erittäin keskeinen. Sääntökunnan perustaja P. Fransiskus Assisilainen (k. 1226) yhdistettiin sääntökunnan parissa yleisesti yhteen Uuden testamentin viimeisessä osassa eli Ilmestyskirjassa mainituista lopunajan enkeleistä. Juuri hänelle oli ilmestynyt kuusisiipinen serafienkeli, jolta hän sai käsiinsä ja jalkoihinsa Kristuksen haavojen kaltaiset stigmat. Kuunylinen maailma Seuraavassa pyrin esittelemään etupäässä enkelioppiin liittyviä kiinnostavia teologis-filosofisia näkökohtia. Vaikka kysymys enkeleistä oli molemmille sääntökunnille sekä teologisesti että filosofisesti keskeinen, niiden välillä oli myös merkittäviä tulkintaeroja. Keskiajan teologian kielenkäyttöön ja kysymyksenasetteluun vaikuttivat suuresti Aristoteleen filosofiset teokset, jotka tulivat vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta kokonaisuudessaan tunnetuiksi latinankielisinä käännöksinä 1200-luvulla. Aristoteleen filosofiassa yksi keskeinen ajatus koski olemassa olevien luontokappaleiden rakennetta. Aristoteleen ajatte2720 R. Työrinoja

3 lussa heijastuu antiikin filosofialle tunnusomainen kysymyksenasettelu ja siihen liittyen yritys vastata kysymykseen, mikä todellisuudessa on pysyvää ja muuttumatonta ja siten aidon tieteellisen tiedon kohteeksi kelpaavaa, ja mikä taas tiedon kohteeksi kelpaamatonta eli muutoksenalaista ja eri henkilöille eri tavalla näyttäytyvää. Olemassa oleva todellisuus jakaantuu hänen ajattelussaan kahteen tasoon, kuunyliseen ja kuunaliseen maailmaan. Jälkimmäiselle ovat ominaisia syntyminen, muutos ja tuhoutuminen. Kuunylinen maailma eli planeettajärjestelmä on taas ikuisen, muuttumattoman ja tuhoutumattoman kiertoliikkeen maailma. Vaikka Aristoteles tarkastelee sitä eräässä mielessä fysikaalisena todellisuutena, hän oli taipuvainen pitämään siinä ilmenevää liikettä jonkinlaisen älyllisen perusteen aiheuttamana. Niinpä eräät keskiajan ajattelijat olivat valmiit yhdistämään nämä liikkeet enkelten toimintaan ja samastivat enkelten lukumäärän planeettajärjestelmän edellyttämään lukumäärään. Näitä keskusteluja ei käyty vain kristillisen ajattelun piirissä, vaan myös islamilaisella ja juutalaisella filosofialla oli niihin huomattava vaikutus. Edelleen Aristoteleen mukaan kaikki oleva koostuu kahdesta elementistä, muodosta ja aineesta. Dominikaanien ja fransiskaanien enkeleitä koskeva keskeinen näkemysero liittyi jälkimmäiseen erotteluun. Tuomas Akvinolainen katsoi, että enkelit ovat puhtaita älyllisiä muotoja, joihin ei liity minkäänlaista aineellista tekijää. Koska enkelit ovat luotuja, niiden muoto on aineettomuudesta huolimatta kuitenkin rajallinen ja ne eroavat tästä syystä Jumalasta, joka on ääretön ja kaikkialla samanaikaisesti läsnäoleva ymmärrysmuoto. Fransiskaanit puolestaan ajattelivat, että myös enkelit koostuvat muodosta ja aineesta kuten muutkin luodut ja että Jumala yksin on kokonaan aineeton. Enkelten ainesosa ei ole kuitenkaan samanlaista ulotteista ja kouriintuntuvaa ainetta kuin muu alempi luomakunta vaan erityistä ei-ulotteista»hengellistä ja kohotettua» materiaa. Kummankin liikkeen piirissä käytiin laajaa keskustelua enkelten ominaisuuksista. Minkälaisia ovat enkelten tiedolliset kyvyt, ja mihin ne perustuvat? Minkälainen tahdon elämä niillä on? Onko enkeleillä persoonaa? Millainen tunne-elämä niillä on? Millä tavalla enkelit ovat ajassa ja paikassa? Voiko enkeli joissakin tapauksissa omaksua ihmisruumiin, ja jos voi, mikä luonne tällaisella ruumiilla on verrattuna ihmisruumiiseen? Taivaallinen intelligentsia Edellä mainitut kysymykset herättivät monia kiinnostavia filosofisia ongelmia, joita pyrittiin ratkaisemaan erilaisin käsitteellisin välinein. Yleinen näkemys oli, että enkelten tiedolliset kyvyt ylittävät verrattomasti ihmisen vastaavat kyvyt. Ihminen on vain osittain älyllinen olento, koska hän joutuu hankkimaan tietonsa aistihavaintojen ja rationaalisen päättelyn avulla. Aristoteleeseen nojautuen ajateltiin, että ihmisymmärrys on lähtökohtaisesti»tyhjä taulu» (tabula rasa) ja tarvitsee tästä syystä aistien tuottamaa informaatiota tiedollisten kykyjensä realisoimiseksi. Sitä vastoin enkelit ovat jo luomisessa ennalta ohjelmoituja tietämään todellisuuden sisältämät lajimuodot ja niiden keskinäiset suhteet. Tässä mielessä enkelit eivät ole ihmisen tavoin rationaalisia olentoja. Inhimillinen tietäminen etenee rationaalisen ja loogisen päättelyn avulla jo tunnetuista asioista ei vielä tunnettuun. Enkeli on taas sille ominaisella tiedon alueella kaikkitietävä, eikä sen siten tarvitse oppia mitään uutta. Jokaisen päättelyn lähtökohdista se heti näkee siitä seuraavat päätelmät tarvitsematta tukeutua mihinkään aistitietoon. Enkelten tiedollisten kykyjen Enkelit keskiajan taivaalla: enkelioppiin liittyviä filosofisia kysymyksiä 2721

4 välillä vallitsee kuitenkin eroja niin, että ylempien enkelten tiedon alue on laajempi kuin alempien. Edelliset voivat halutessaan valaista jälkimmäisten eli alempien ymmärrystä. Enkelit muodostavat siten eräänlaisen»taivaallisen intelligentsian», ideaalisen tiedeyhteisön, jossa kullakin enkelillä on oma tiedollinen alueensa, jonka sisällön se hallitsee täydellisesti. Tässä hierarkiassa ylin enkeli on koko luonnollisen todellisuutta koskevan tiedon alueella kaikkitietävä ja kaikkivoipa. Koska sen tieto on luonnollista ja siten rajallista, se ei voi ominaisuuksiltaan koskaan ylittää luojansa tietoa, joka on äärettömästi laajempaa. Eräät kirjoittajat ovatkin huomauttaneet, että enkelten ymmärrys etukäteen ulkoapäin ohjelmoituna muistuttaa eräässä mielessä kehittynyttä tekoälyä, mutta sen toiminnalla on juuri tästä syystä omat, tosin ihmisestä poikkeavat rajoituksensa. Enkelten poikkeukselliset tiedolliset kyvyt heijastuvat myös käsitykseen niiden tahdonelämästä ja tahdon vapaudesta. Esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen käsitys tahdosta on tiedollisesti motivoitunut. Tahto on hänelle ensi sijassa rationaalinen halu, joka ymmärryksen ja järjen avulla pyrkii löytämään kussakin tilanteessa oikean, haluttuun päämäärään johtavan valinnan. Useimmissa tapauksissa väärä keinojen valinta aiheutuu puutteellisesta tiedosta. Esimerkiksi ihminen joutuu erilaisiin valintatilanteisiin, koska hän ei aina tiedä, mikä tarjolla olevista keinoista johtaa varmasti haluttuun päämäärään. Valinnan vapaus ei siten Akvinolaiselle ole niinkään vapautta valita eri vaihtoehtojen välillä kuin valinnan hyvyyteen perustuvaa; mitä parempi valinta on, sitä vapaampi se on. Jos aina tietäisimme, mikä keino varmasti johtaa haluttuun päämäärän, mitään erityistä valintaa vaihtoehtojen välillä ei tietenkään tarvittaisi. Sitä vastoin enkelillä koska sillä ei ole edellä mainittua ongelmaa on vain yksi valinta: haluaako se seurata Jumalan tahtoa vai ei. Koska se 2722 R. Työrinoja

5 omalla alueellaan on muissa asioissa kaikkitietävä ja täysin informoitu, se ei toimiessaan koskaan joudu pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja. Tästä syystä enkelin persoona poikkeaa ratkaisevalla tavalla ihmispersoonasta, jonka voidaan ajatella rakentuvan olennaisesti erilaisista tilanteisiin sidonnaisista valinnoista, joita hän joutuu tekemään ja määrittelemään niiden kautta itseään. Vapaa tahto Keskiaikaiseen enkelioppiin kuuluu olennaisesti myös kysymys pahan alkuperästä ja enkelten lankeemuksesta. Yleisen käsityksen mukaan yksi korkeimpaan enkeli hierarkiaan kuuluvista enkeleistä valitsi itsensä Jumalan sijasta ja veti osan alemmista enkeleistä mukanaan. Mihin tämä väärä valinta perustui, kun se ei voinut perustua virheelliseen tilannearvioon? Standardivastaus asetti lankeemuksen syyksi itsekeskeisyyden ja siitä seuranneen ylpeyden ja kateuden. Langennut enkeli eli Lucifer halusi olla niin kuin Jumala, tulla itseriittoiseksi, omaksi herrakseen sekä vapautua ylemmän ymmärryksen ja tahdon eli Jumalan vallasta. Lankeemus liittyi näin ollen sen omaan itseen kohdistuvaan tahtoon eikä puutteelliseen ymmärrykseen. Erikoiseksi tämän valinnan tekee se, että Lucifer tiesi, ettei se voi voittaa luojaansa. Mitään kunnollista selitystä tälle arvaamattomalle tahdonimpulssille ei yleensä tarjottukaan. Tärkeintä oli korostaa, että kaikki Jumalan luoma oli lähtökohtaisesti hyvää ja ettei Jumala itse ole vastuussa tästä valinnasta. Tällä oli vaikutus myöhemmin keskiajalla tahdon vapaudesta käytyyn keskusteluun. Tahdon vapauden perustaksi alettiin nähdä ennen muuta vapaus valita, ei vain erilaisten päämäärään johtavien keinojen välillä vaan myös erilaisten päämäärien välillä. Tuomas Akvinolaiselle, joka tarkasteli kaikkea toimintaa älyllisestä ja rationaalisesta näkökulmasta, oli selvää, ettei kukaan voi kieltäytyä täydellisen hyvän päämäärän eli Jumalan tavoittelusta, koska täydellisenä se ei tarjoa mitään järkevää ja perusteltua syytä vaihtoehtoiseen valintaan. Valinnat voivat koskea vain vaihtoehtoja erilaisten epätäydellisten kohteiden ja keinojen välillä, joista jokainen voi olla jossakin järkevässä suhteessa parempi tai huonompi verrattuna johonkin muuhun vaihtoehtoon. Myöhäiskeskiajalla 1300-luvulla osittain juuri enkelten tahtoa koskevien keskustelujen vaikutuksesta alkoi erityisesti fransiskaanikirjoittajien piirissä yleistyä näkemys myös ihmisestä tahtokeskeisenä olentona, joka voi niin halutessaan kieltäytyä myös täydellisestä hyvästä. Moraalinen hyvä on ensisijaisesti tahtoon liittyvä seikka eikä niinkään jokin objektiivinen tahdosta riippumaton asiantila. Enkelten liikeoppi Kiinnostavia olivat myös enkeliopin yhteydessä käydyt aristoteeliseen fysiikkaan ja biologiaan liittyvät keskustelut. Koska enkeli ei ole samalla tavalla ulotteisesta aineesta koostuva kuin ihmiset ja muut kappaleet, herää kysymys, miten se liikkuu paikassa ja miten se on olemassa ajassa. Ulotteisen kappaleen liike ja aika muodostavat jatkumon, eli kappaleen liike ajassa ja paikassa perustuu toisiaan välittömästi seuraavien ajankohtien ja paikanmääritysten jatkuvuuteen. Kappale voi siirtyä pisteestä A pisteeseen B vain kaikkien niiden välissä olevien paikkojen ja ajankohtien välityksellä. Sen sijaan enkeli ei-ulotteisena Enkelit keskiajan taivaalla: enkelioppiin liittyviä filosofisia kysymyksiä 2723

6 on yhteydessä paikkaan ja aikaan vain sille ominaisen voimavaikutuksen välityksellä. Näin ollen sen ajateltiin hyvinkin voivan siirtyä paikasta toiseen ilman niiden välissä olevia ajan ja paikan osia. Enkelin liike ja aika on näin ollen epäjatkuvaa. Vaikka tietäisimme yhden enkelin paikan tai ajan, emme kykenisi milloinkaan laskemaan, missä paikassa se on jonakin toisena hetkenä. Enkelit ovat siis ajassa ja paikassa mutta eivät samassa merkityksessä kuin ulotteiset kappaleet. Enkelten liikeoppi muistuttaakin hauskalla tavalla modernin fysiikan kvanttiteoriaa, johon myös liittyy ajatus ajan ja paikan epäjatkuvuudesta ja joka siten poikkeaa newtonilaisesta fysiikasta, siinä kun liiketila on aina periaatteessa ennustettavissa. Myös kysymykset enkelten ilmestymisistä ihmisille herättivät kiinnostavia pohdintoja. Vallitseva käsitys oli, etteivät enkelten ilmestymisiä koskevat näköhavainnot ole mitään mielikuvituksen tuotetta. Halutessaan kommunikoida ihmisen kanssa enkeli voi ottaa itselleen ruumiillisen hahmon, joka on todellinen fysikaalinen hahmo. Ilman tällaista ruumiillista välinettä ihmisten ja enkelten yhteydenpito ei ole mahdollista. Mutta minkälainen ruumis on kyseessä? Akvinolainen ja monet muut omaksuivat kannan, ettei kyseessä ole oikeastaan varsinainen ihmisruumis, jolla olisi biologisia ominaisuuksia ja siihen liittyviä tavanomaisia elintoimintoja (aistitoiminnot, syöminen, lisääntymiskyky jne.). Enkeli oli kyseessä sitten hyvä tai langennut enkeli ei omaksu jonkun olemassa olevan ihmisen ruumista välineekseen (Manaaja-elokuvat eivät kuvasta kristillistä käsitystä enkeleistä). Sen käyttämä»ruumis» on enkelin luonnollista aineksista voimallaan rakentama mekaaninen»tekele», artefakti, joka on ainoastaan ihmisen ulkonainen jäljitelmä. Siis eräänlainen robotti mutta sellaisena täydellinen. Tästä syystä enkeleillä ei ole myöskään ihmisen kaltaista tunne-elämää. Keskiajan antiikista perittyjen tunneteorioiden mukaan tunteet edellyttävät yleensä fyysistä ruumista ja siihen liittyviä fysiologisia muutoksia. Koska enkelin omaksuma ruumis ei ole fysiologinen, sillä ei voi myöskään olla tunteita siinä mielessä kuin ihmisellä. Ihmisen tunteet syntyvät ensi sijassa ruumiillisista haluista ja tarpeista ja siitä, missä määrin niitä on onnistuttu saavuttamaan (rakkaus, ilo, nautinto) tai jouduttu menettämään (pelko, inho, suru, viha). Koska enkeleillä ei ole samanlaisia haluja ja tarpeita kuin ihmisillä, niillä ei voi myöskään olla samanlaisia tunteita. Sen sijaan niillä voi olla puhtaasti intellektuaalisia iloja ja nautintoja, jotka eivät liity ruumiillisiin tarpeisiin. Keskiajan enkeliopilla ja siihen liittyvillä käsitteellisesti usein varsin monimutkaisilla keskusteluilla, joiden kysymyksenasettelut muotoiltiin aristoteelisen filosofian, psykologian ja fysiikan käsitteistöillä, oli varsin pitkä vaikutus filosofian aatehistoriaan. Vaikutukset näkyvät mm. Descartesin teorioissa, joita usein pidetään uuden ajan alun keskeisinä filosofisina vaikuttajina. Descartes tunnetusti esitti, että olemassa oleva todellisuus koostuu kahdesta tekijästä: ulotteisesta aineesta, joka voidaan selittää periaatteessa mekanistis-matemaattisten mallien avulla, ja ei-ulotteisesta henkisestä aineksesta, joka liittyy ymmärtämiseen ja muihin tiedollisiin kykyihin. Enkeliopista saivat vaikutteita myös eräät filosofi Leibnizin tulevaisuuteen suuntautuneet ajatukset virheettömästä ja reaaliaikaisesta kommunikaatiosta, joka ei olisi sidoksissa välittömästi aikaan ja paikkaan samalla tavalla kuin normaali havainnoitsija. REIJO TYÖRINOJA, professori, Suomen Akatemian varttunut tutkija Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta PL 33, Helsingin yliopisto 2724