Kevätkirje Kivinokkalaiset ry.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kevätkirje 2015. Kivinokkalaiset ry."

Transkriptio

1 Kevätkirje 2015 Kivinokkalaiset ry. Mukavaa alkavaa kesämajakautta 2015 Kevät on jälleen saapunut ja mökkeilykausi lähestyy. Moni on hienosti huolehtinut kesämajansa kunnosta ja viihtynyt Kivinokassa talvellakin. Nyt voimme asennoitua jo tulevaan kesään ja nauttia jälleen monista mukavista hetkistä Kivinokassa. Kivinokka tullee kovan taistelun jälkeen säilymään virkistysalueena, ja voimme suhtautua luottavaisesti tulevaisuuteen. Tuleva kausi tuo mukanaan myös pieniä uudistuksia. Kivinokan uimarannalla järjestetään pitkästä aikaa avoveden uimakoulu lapsille. Kivinokkalaisilla on nyt mahdollisuus vuokrata myös puolikkaita viljelypalstoja (30 e / palsta ja 20 e / puolikas). Veneen säilytys Kivinokan rannassa maksaa 30 euroa / vuosi. Kirjeessä lisätietoa näistä kaikista. Tänä kesänä on tietysti myös paljon kivoja tapahtumia, lue lisää niistä kirjeen lopusta. Saaritoimikunta Uusi Saaritoimikunta aloitti tammikuussa: Pauli Jokinen (pj), Soile Rusanen (vpj), Marjut Kuopus, Lauri Kiukas, Anna Kähkönen, Tuuli Laukkanen, J Salonen, Marja Sylman. Lisätietoa: kivinokka.fi/saaritoimikunta. Kivinokan tilanne Viime kesänä Helsingin kaupunginhallitus päätti, että Kivinokkaa ei rakenneta, vaan sitä tullaan kehittämään virkistysalueena. Helsingin yleiskaavan luonnoksessa Kivinokka on merkitty virkistysalueeksi. Lopullisesti valtuusto päättää yleiskaavasta Siihen kannattaa siis varautua, että aluetta tullaan tulevaisuudessa kehittämään. Kevät- ja syyskokoukset Kokoukset järjestetään studion luona rannalla, kevätkokous on su klo 14. ja syyskokous su klo 14. Mikäli haluat ehdottaa käsiteltäväksi toivomaasi asiaa, jätä ehdotus saaritoimikunnalle kirjallisena kuukautta ennen kokouksia Kesämajan vuokra 2015 Kirjeen mukana on pankkisiirtolomake vuoden 2015 maksuja varten. Kesämajan vuokra on yhteensä 430 (vuosivuokra 320 ja hoitovastike 110 ). Lasku liitteenä. Laskun eräpäivä: Laskuasioissa ota yhteyttä isännöitsijään (yhteystiedot kirjeen lopussa). Viljelypalstan vuokra 2015 Viljelypalstan vuosivuokra on 30. Myös puolikkaita palstoja voi nyt vuokrata hintaan 20. Jos sinulla on palsta ja haluaisit puolikkaan palstan, niin toivomme että hankit siihen itse kaverin. HUOM! Palstaa ei voi itse siirtää toisen nimiin esimerkiksi kesämajan myynnin yhteydessä. Kaikkien palstaa haluavien pitää ilmoittautua jonoon, koska palstoja jonotetaan tälläkin hetkellä. Viljelypalstaa pitää viljellä joka vuosi. Ilmoita Saaritoimikunnalle jos luovut palstasta. Sinun ei tarvitse maksaa tämän vuoden palstavuokraa, jos ilmoitat luopumisestasi ennen to Palstojen tulee olla viljeltyjä toukokuun loppuun mennessä Helsingin kaupungin ohjeistuksen mukaisesti. Palsta-asioissa ota yhteyttä: Kivinokan isännöinti Kivinokan isännöintiä hoitaa isännöitsijä Rva K.A. Koskisen Tili- ja toimistopalvelu Oy (yhteystiedot kirjeen lopussa). Isännöitsijä hoitaa mm. kesämajakaupat ja rekisteröinnit. Muista ilmoittaa myös mahdolliset osoitteenmuutokset hänelle. Lisäksi haluaisimme kaikkien kesämajalaisten puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet, jotta voimme viestiä tehokkaammin. Ilmoita ne isännöitsijälle tai kevätkokouksessa kokousvirkailijoille.

2 Kesävesi Kesävesi avataan viimeistään vappuviikolla, jos kaupungille sopii niin ehkä saadaan vesi auki jo edellisellä viikolla. Kesäveden avaustalkoista ilmoitetaan kun päivä tarkentuu. Tervetuloa paikalle! Kesävesi suljetaan ma klo 8. Vesiputkistoihin ei saa omatoimisesti tehdä omia liitoksia tai jatkoksia. Korjaus- ja muutostöistä ilmoita Saaritoimikunnalle tai soita kesätyöntekijöiden numeroon p Alueen ajopuomi Kivinokan portilla oleva puomi pidetään kaupungin määräyksestä auki kesäaikaan. Jos sinulla on kesälukon avain, palauta se isännöitsijälle ja saat avainpantin takaisin. Kivinokan kesämaja-alueella on sallittua vain huoltoajo, ja kaupungin pysäköinninvalvonta päivystää alueella. Yritetään pitää kesämaja-alue autottomana ja vältetään kaikkea turhaa ajamista. Vahtituvan vieressä on lainattavissa 2 maitokärryä, joilla saa painavat tavarat kätevästi kulkemaan. Rakentaminen ja kesärauha Kun suunnittelet remonttia tai uuden kesämajan rakentamista, muistathan että metelöivä rakentaminen ja esimerkiksi aggregaatin käyttö on kielletty välisenä aikana. Viethän rakennusjätteet Sortti-asemille. Kivinokan roskiksessa rakennusjätteet aiheuttavat huomattavia lisäkustannuksia ja painetta kesämajavuokrien korotukseen. Kun rakennat, tarkista aina ensin rakennusohjeet ja noudata niitä. Muistathan toimittaa uuden kesämajan piirustukset hyväksyttäväksi Saaritoimikunnalle. Siisteys ja viihtyvyys Tulevaisuuden kannalta meidän on tärkeää osoittaa arvostavamme aluetta pitämällä ympäristö siistinä ja mökit hyvässä kunnossa. Pidäthän huolta kesämajastasi ja kesämajan ympäristöstä mm. poista katolta sammaleet ja räystäiltä roskat sekä huolehdi, ettei korkealle noussut maanpinta lahota seiniä. Yhdistyksen roskalaatikot on tarkoitettu talousjätteille. Muistathan lajitella jätteet: bio-, energia- ja sekajätteisiin. Siivoustalkoissa on jätelavoja, jonne voi tuoda roskaa ja jätettä. HUOM! Ongelmajätteet, elektroniikan yms. voi viedä HSY:n keräysautoon, joka pysähtyy K-Hertan eteen klo Jättipalsamit Haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu jättipalsami on levinnyt Kivinokkaan. Toivomme mahdollisimman monen kesämajalaisen osallistuvan kasvien poistamiseen. Jättipalsamikasvustot on helppo hävittää; kasvit irtoavat helposti maasta yksitellen kitkemällä. Jos kasvit poistetaan viimeistään kukinta-aikana ennen siementen kypsymistä eikä siementäviä yksilöitä päästetä syntymään, häviää kasvi paikalta hyvinkin nopeasti. Yhteiset jättibalsamin kitkemistalkoot järjestetään la Lisätietoa ilmoitustaululla ja netissä. Tervetuloa mukaan! Veneiden lasku ja poletit Tästä kesästä lähtien maksetaan venemaksu 30 euroa joka vuosi ja tämä koskee myös niitä, joilla venepoletti on ennestään. Maksa venemaksu mennessä Kivinokklaisten tilille FI viitenumerolla ja laita viestikenttään: mökin numero ja venepoletin numero (jos sinulla venepoletti jo on). Veneissä on oltava näkyvällä paikalla poletit ja veneet on käännettävä oikeinpäin su mennessä. Uusia poletteja voi ostaa 30 euron hintaan saaritoimikunnalta Huomioithan, että mikäli veneitä ei ole laskettu vesille eikä niissä ole polettaja mennessä, ne merkitään kaupungin sääntöjen mukaisesti löytötavaraksi ja ne huutokaupataan tänä kesänä. Huutokaupasta lisää tietoa netissä ja ilmoitustaululla.

3 Kauden tapahtumat Liitteenolevasta tapahtumakalenterista näet kauden 2015 ajaksi suunnitellut tapahtumat. Ne ovat kaikille avoimia. Kaikkiin tapahtumiin voi myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi avuksi, tekemistä riittää kaikille käsipareille. Kivinokan ilmoitustaululta, nettisivuilta ja Saaritoimikunnalta saa lisätietoa tapahtumista. Myös uudet ideat tapahtumista ja toiminnasta ovat tervetulleita! Jos haluat itse jäjestää jonkun tapahtuman tai toimintaa Kivinokan alueella, ota yhteyttä juhlatoimikuntaan sähköpostitse Kivinokan kaunein kesämajaja palsta -valokuvakilpailut Tänä vuonna järjestetään taas Kivinokan kaunein kesämaja ja kaunein palsta -valokuvakilpailut. Onko juuri sinun kesämajasi se kaunein ja palstasi hurmaavin? Parhaat palkitaan! Lisätietoa ja kilpailun ohjeet osoitteessa Ohjeet tulevat myös ilmoitustaululle. Viime vuonna kaunein kesämaja löytyi JHL:n puolelta, olisiko tänä vuonna meidän vuoro? Usein kysytyt kysymykset Kivinokka.fi/mokkilainen -sivuille on koottu Usein kysyttyjä kysymyksiä ja niihin vastauksia. Jos joku Kivinokkaan ja mökkeilyyn liittyvä asia askarruttaa, käy katsomassa sieltä. Uimakoulu Kivinokassa järjestetään uimakoulu 5-7-vuotiaille. Uimakoulu järjestetään ja jos on paljon osallistujia, niin sitten vielä seuraavalla viikolla. Klo alkeisuimakoulu ja klo jatkouimakoulu. Uimakoulun järjestää Helsingin Uimarit. Lisätietoa tulee kivinokka.fi-sivuille ja ilmoitustaululle. Aurinkoisin kevätterveisin, Kivinokan saaritoimikunta puh Isännöinti Rva K. A. Koskisen tili- ja toimistopalvelu OY Puh (jätä viesti) Sturenkatu 27 A, 4. krs, Helsinki

4 KIVINOKASSA TAPAHTUU 2015 Jokaisesta tapahtumasta ilmoitellaan vielä tarkemmin Kivinokan ilmoitustaululla, Kivinokka.fisivulla ja Kivinokan Facebook-ryhmässä. HUHTIKUU Ma Kesävesi avataan. Avaustalkoot klo 8 Paikka: Tapaaminen puomilla. (Voi olla, että vesi saadaan auki aikaisemminkin, mutta siitä ilmoitetaan sitten tarkemmin. Seuraa kotisivuja). TOUKOKUU La 9.5. klo 12. Palstaviljelijöiden möyhäystalkoot Maanmuokkausta, maanmuokkauskoneen käyttöopastusta, makkaranpaistoa Paikka: Kivinokan viljelyspalstat La klo 10. Yleiset siivoustalkoot Nyt on tilaisuus päästä eroon mökin ympäristön rojusta ja roskasta. Kivinokassa on kesämajalaisille 4 jätelavaa, jonne voi tuoda rojua. Siivotaan omat pihat ja yhteiset alueet. Talkoolaisille tarjolla saunaa ja makkaraa. Samaan aikaan rannalla kirppis. Paikka: Osallistu talkoisiin, kokoontuminen uimarannalla klo 10. La klo 12. Kirpputori Paikka: Kivinokan Uimaranta. Siivoustalkoiden yhteydessä rannalla kesämajalaisten kirppis, jonne voit tuoda ylimääräistä tavaraasi myyntiin. Su klo 14. Kivinokkalaiset ry:n kevätkokous KESÄKUU La 6.6. klo 10. Kalakilpailut karsinta (Helsingin kesämaja-alueiden mestaruuskilpailut pidetään elokuuussa) Paikka: Kivinokan uimaranta- ja rannat La 13.6 klo 13. Helsinki-viikon päätteeksi Helsinki-aiheista kirjallisuutta Kivinokassa! Vanhankaupunginlahden luontoasiantuntija Eero Haapanen kertoo kirjastaan Sörnäisten rysäkeisarit, Kivinokan Saaritoimikunnan pj. Pauli Jokinen esittelee kirjansa Muistolaattabongarin opas, Laura Salama kertoo Kivinokka-kirjastaan ja Maarit Verronen esittelee Sulhanen-teoksensa. La Jättibalsamitalkoot Kitketään yhdessä Kivinokkaankin levinnyttä haittakasvia. Kokoontuminen studiolla klo 15. Pe klo 18. Juhannusjuhlat Kivinokan juhannuksella on lähes 100-vuotisen perinteet stadin historiassa, tervetuloa mukaan! Juhannus tarvitsee onnistuakseen myös vapaaehtoisia tekijöitä. Ilmoittaudu mukaan Kokkotalkoot alkavat klo 12, kaikki halukkaat mukaan auttamaan kokon kokoamisessa. Paikka: Kivinokan uimaranta, tanssilava

5 HEINÄKUU Ma 6.7. klo 18 Runon päivä La klo 11. Kivinokan avoimet olympialaiset ja ympärijuoksu Etenkin lapsiperheet tervetuloa, mutta pieni kuntoilu sopii myös varttuneemmillekin. Paikka: Kivinokan urheilukenttä ELOKUU La 1.8. klo Kesämaja-alueiden väliset kilpailut kalakilpailut Paikka: Hansholmen La 1.8. klo 13. Jalkapallo-ottelu: JHL Kivinokkalaiset Ponnistus Siirtolapuutarha Paikka: Ponnareiden kenttä La 8.8. klo 16. Rosvopaistijuhla Paikka: urheilukenttä La KinoKivinokka Paikka: uimaranta SYYSKUU Su klo 14. Kivinokkalaiset ry:n syyskokous Paikka: studio ja tanssilava To klo 18. Sieniretki Petri Salmelan johdolla Sieniä ja ihmisiä kirjan toinen kirjoittaja, ko. kirja valittiin 2014 vuoden sienikirjaksi. Paikka: Kokoontuminen puomilla, josta lähdetään vanhan metsän siimekseen Ma Kesävesi suljetaan. Talkoot klo 8. Paikka: Kokoontuminen portilla Huom! Tapahtumissa saattaa tulla muutoksia, seuraa siis ilmoitustaulua, kivinokka.fi/tapahtumat -sivua sekä facebook.com/kivinokkalaiset

Kysely Kivinokan kesämajalaisille

Kysely Kivinokan kesämajalaisille Kysely Kivinokan kesämajalaisille Kysely Kivinokan kesämajalaisille Kysely toteutettu nettikyselynä syys-lokakuussa 2014. Lisäksi sai vastata paperille Kulosaaren kartanolla järjestetyssä ideointitapahtumassa.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 27.9.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 YHDISTYKSEN YLEISKOKOUKSET Sääntömääräisistä yleiskokouksista pidetään kevätkokous maaliskuussa (alustavasti 20.3.2016) ja syyskokous syyskuussa (alustavasti

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Itämerihaaste 22.1.2014 Tiina Toivonen jäteneuvoja Valtakatu 11, 28100 p. 02 621 2521 tiina.m.toivonen@pori.fi n Jätehuollon yhteistyöalue alueellisen jätehuollon suunnittelu

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 MARRASKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 Toimintakalenteri vuodelle 2015 9 Tiedote jäsenille 10 Pytinki Oy:n kiitokset vuodesta

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Kesämaja-alueen syyskokous 2015

Kesämaja-alueen syyskokous 2015 Kesämaja-alueen syyskokous 2015 Aika 13.10.2015 kello 17.00-18.45 Paikka Kulosaaren kartano, Kipparlahdensilmukka 5, 00810 Helsinki 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kirsi Massinen avasi kokouksen klo 17.00.

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

KILTA-SANOMAT SYYSKUU 2013 TULE AAMUPUUROLLE : MA, KE ja PE klo 10-11 aamupuuro (0,20e) KILTA AUKI SOLIKSESSA: Ma- pe klo. 10-16

KILTA-SANOMAT SYYSKUU 2013 TULE AAMUPUUROLLE : MA, KE ja PE klo 10-11 aamupuuro (0,20e) KILTA AUKI SOLIKSESSA: Ma- pe klo. 10-16 KILTA-SANOMAT SYYSKUU 2013 TULE AAMUPUUROLLE : MA, KE ja PE klo 10-11 aamupuuro (0,20e) KILTA AUKI SOLIKSESSA: Ma- pe klo. 10-16 JÄSENILLAT ALKAVAT: Jäsenilta pidetään joka kuun ensimmäisenä torstaina

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015 tapahtumakalenteri Kausi 2015 tuo tutut ja osin uudistetut tapahtumat, joista varmasti löytyy jokaiselle jotakin! Alla kooste kauden tapahtumista, jotka kannattaa laittaa kalenteriin hyvissä ajoin. Lisäksi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 LOKAKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 7 Rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutus 12 Ilmoittautumislomake rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutukseen

Lisätiedot

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38.

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38. AJON JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/2015 AIKA: 15.1.2015 klo 18:30 PAIKKA: Harri Kallioisen koti LÄSNÄ: Harri Kallioinen (pj), Laura Manninen (s), Tarja Nyyssönen, Mari Lehtiranta, Kari Ängeslevä, Pasi Tikka ja

Lisätiedot

Palauta hakemus osoitteeseen: Kokkolan Venekerho Sahakatu 67900 Kokkola Tai Venekerhon postilaatikkoon Meri Pasaatin seinällä

Palauta hakemus osoitteeseen: Kokkolan Venekerho Sahakatu 67900 Kokkola Tai Venekerhon postilaatikkoon Meri Pasaatin seinällä 1 Kokkolan venekerho laituripaikka hakemus Palauta hakemus osoitteeseen: Kokkolan Venekerho Sahakatu 67900 Kokkola Tai Venekerhon postilaatikkoon Meri Pasaatin seinällä * tähdellä merkitty on pakollinen

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2016 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1 / 2009 Helmikuu Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry

JÄSENTIEDOTE 1 / 2009 Helmikuu Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry JÄSENTIEDOTE 1 / 2009 Helmikuu Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Tässä tiedotteessa: Puheenjohtajan tervehdys Kevätkokous Lappeenrannassa 24.3.2009 Uusi hallitus Yhteystiedot Jäsenmaksu 2009 Tapahtumakalenteri

Lisätiedot

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ Vuokraa vene Sunny Boats jätä veneesi vuokrattavaksi avoveneiden vuokraus merellinen kokouspaketti VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ? LAITA VENEESI TUOTTAMAAN? SunnyBoats (SB) on vuonna 2008

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu *********************************************************

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu ********************************************************* Kokkolan Latu ry Jeriksen lomaosakkeen Kokkolan Ladun viikot 2016 Viikot 31, 37, 43 ja 49 haettava 31.5.2016 mennessä. Jos useampi hakija samalle viikolle, arvotaan viikon saaja. Vko 25 vielä myös saatavilla

Lisätiedot

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22.

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22. TIEDOTE 2/2009 TERVETULOA JUHANNUSJUHLIIN! Laaksolahden huvilayhdistys järjestää perinteiset juhannusaaton juhlat kokkorannassa yhdessä Pitkäjärven VPK:n kanssa. Ohjelmassa on musiikkia, tanssia, ongintaa

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012 KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekka.niemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com

Lisätiedot

Mökkiläisen opas. Opas on mökkikohtainen - säilytä se mökilläsi. - myydessäsi mökin anna opas ostajalle!

Mökkiläisen opas. Opas on mökkikohtainen - säilytä se mökilläsi. - myydessäsi mökin anna opas ostajalle! Mökkiläisen opas Tähän oppaaseen on koottu Sulkurannan siirtolapuutarhaa koskevia säädöksiä ja ohjeita sekä muuta tietoa, jota alueen asukas tarvitsee. Opas on toimitettu muovitaskussa, jotta siihen kuuluvat

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä):

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä): HUONEISTON MUUTOSTYÖ TAI PESUTILAKUNNOSTUS RAKENNUSSUUNNITELMA JA OSAKKEEN OMISTAJAN SITOUMUS Päiväys / 20 Taloyhtiö Osoite Huoneisto Osakkeenomistaja Puhelin Sähköposti KORJAUSHANKKEEN SISÄLTÖ: Pesutilakunnostus

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

OSAKASTIEDOTE 23.2.2015

OSAKASTIEDOTE 23.2.2015 1(5) OSAKASTIEDOTE 23.2.2015 Tämän tiedotteen aiheet ovat 1. Vastikelaskutus 2. Tiedote yhtiökokouksen päätöksistä 3. Pelioikeuksien ilmoittaminen 4. Pelilippujen muuttaminen sarjakortiksi 5. Pelioikeuden

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 MAA- NANTAI - Sulkapallo JHL Sulkapallo JHL - JHL JHL JHL - - - 21.30 21.30-22.00 KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus

Lisätiedot

Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (0186852-2), PL 22, 86301 Oulainen. Vuokralainen: Sonira Oy (2364672-8), Liponkuja 10, 86300 Oulainen

Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (0186852-2), PL 22, 86301 Oulainen. Vuokralainen: Sonira Oy (2364672-8), Liponkuja 10, 86300 Oulainen Maanvuokrasopimus 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1. Vuokra-alue Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (018685-), PL, 8601 Oulainen Vuokralainen: Sonira Oy (667-8), Liponkuja 10, 8600 Oulainen Sopimuksen tarkoittama

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

AGILITY- HARJOITUS- KENTTÄ KOIRAPUISTO PUU - VOIMALA OMAKOTI- TALOT. n. 1 660 m 2. 2 krs. n. 1 700 m 2 OMAKOTI- TALOT n. 2 440 m 2. n.

AGILITY- HARJOITUS- KENTTÄ KOIRAPUISTO PUU - VOIMALA OMAKOTI- TALOT. n. 1 660 m 2. 2 krs. n. 1 700 m 2 OMAKOTI- TALOT n. 2 440 m 2. n. HAVAINNEKUVA 1 : 1 500 Sauvonmäen moderni puukylä Loppuseminaari 14.01.2011 Arkkitehti yo. Janne Tolppanen UIMA- KOPIT UIMA- RANTA P TANSSI- LAVA RANTA- SAUNA GRILLI- KATOS n. 1 720 m 2 12 ap VENE- RANTA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2011 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä 2 Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2011 on yhdistyksemme 74. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2010 oli 786. Toiminta-ajatuksemme

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Lasinkeräilijän Blogi

Lasinkeräilijän Blogi Sivu 1/8 Jaa muille Ilmoita väärinkäytöstä Seuraava blogi» Luo blogi Kirjaudu sisään Lasinkeräilijän Blogi Etusivu Lasinkeräilijän linkit Avainsanat INFO Lasinkeräilijän kalenteri SUNNUNTAI, 22. HUHTIKUUTA

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Suinulan Sanomat Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Aiemmin esillä ollut Kuorevesi-järven kalastusyhtymä on saanut lisää mukaantulijoita. Nyt ovat mukana Suinula, Kavala,

Lisätiedot

Asukastoiminta kannattaa

Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminnan edelläkävijä Asukastoiminta on asukkaiden omaehtoista yhteistoimintaa. Se tukee hyvää naapuruutta ja on omiaan luomaan yhteisöllisyyttä. On tutkittua tietoa, että

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Haitallisten vieraslajien torjunnasta. Tuuli Ylikotila & Riitta Partanen, HKR

Haitallisten vieraslajien torjunnasta. Tuuli Ylikotila & Riitta Partanen, HKR Haitallisten vieraslajien torjunnasta Tuuli Ylikotila & Riitta Partanen, HKR Helsingin LUMO- ohjelman seurannan seminaari 3.6.2014 LUMO- toimintaohjelma 2008-2017 5.1 Yleiset tavoitteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Viikko 23 (1.6.-7.6.) Ma 1.6. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja. UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Keskiviikko 05.06.2013 klo. 17.05-18.20 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2B,

Lisätiedot

2015 TOIMINTAKALENTERI

2015 TOIMINTAKALENTERI 2015 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 TO Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina PJ 2 PE KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti, Ammattiosastojen

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 KILPAILUTOIMISTO Kilpailutoimisto on avoinna Lahden Urheilukeskuksen piha- alueella lauantaina klo 8 alkaen. Puhelin kilpailutoimistoon: 0405687059 / Juho

Lisätiedot

Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen.

Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Rovanperän kelomökkien varausehdot Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Varaus on sitova, kun ennakkovaraus, 20% varauksen hinnasta, on maksettu vahvistuskuitissa

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN KURREN PUUHAKIRJA KURREN PUUHAVIHKO KURRE KAINUULAINEN Miksi tänne roskat jätettäis, yhteen säkkiin kaikki mätettäis? Ensin vähän levitellään, sitten tarkkaan lajitellaan. On mulla hyvä roskaharava, olen

Lisätiedot

2/2014. Tässä postissa paljon tärkeää! Syyskokous, uimahallin uusi älykortti käytäntö, uusi kompurakoppi ja lopussa seuralaisten kauden päätös 14.12.

2/2014. Tässä postissa paljon tärkeää! Syyskokous, uimahallin uusi älykortti käytäntö, uusi kompurakoppi ja lopussa seuralaisten kauden päätös 14.12. 2/2014 Tässä postissa paljon tärkeää! Syyskokous, uimahallin uusi älykortti käytäntö, uusi kompurakoppi ja lopussa seuralaisten kauden päätös 14.12. SEURAN KUULUMISIA Vuosi alkaa lähentyä loppuaan ja seuran

Lisätiedot