Salla-päivänä runsaasti ohjelmaa. Kunnanjohtaja Kari Väyrynen jäi eläkkeelle. Johtavan lääkärin haastattelu. Rakennuslupa sujuvasti netin kautta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salla-päivänä runsaasti ohjelmaa. Kunnanjohtaja Kari Väyrynen jäi eläkkeelle. Johtavan lääkärin haastattelu. Rakennuslupa sujuvasti netin kautta"

Transkriptio

1 Sallan tiedotuslehti 2 / Salla-päivänä runsaasti ohjelmaa sivut 4-5 Kunnanjohtaja Kari Väyrynen jäi eläkkeelle sivut 8-9 Johtavan lääkärin haastattelu sivu 8-9 Rakennuslupa sujuvasti netin kautta sivu 10

2 2 PÄÄKIRJOITUS Sananlaskujen kasvattamana Kevään aikana olen pohtinut teemaa, miten minusta tuli minä ja mitkä asiat ovat muokanneet käsitystä itsestäni, toisista ja ylipäätään elämästä ja elämisestä? Olen kasvanut ympäristössä, jossa on ollut paljon vanhoja ihmisiä ja nyt, kun muistelen lapsuuttani, sananlaskut nousevat mieleeni ja huomaan vieläkin selittäväni erilaisia tapahtumia niiden kautta ja jopa ennakoin, mihin erilaiset tekemiset johtavat. Esimerkiksi Itku pitkä ilosta tai Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Tämä ennakointi on joskus johtanut siihen, että on tullut oltua iloitsematta tai pyrkimättä johonkin, kun on arvellut siitä seuraavan ikävyyksiä tai muuta harmia. Ihmisen lapsella on taipumus selittää tapahtumia jopa taikauskoisuuteen saakka. Sananlaskut ovat siten helpottaneet elämää, mutta myös rajoittaneet, koska monet niistä ovat kielteissävytteisiä, eivätkä ne rohkaise meitä toimimaan. Sananlaskuhan on keskusteluissa käytetty auktoriteetti, johon vetoamalla yksilö voi neuvoa, opettaa, syyttää ja ratkaista ongelmia ilman että häntä ei voi syyttää hankalaksi tai ikäväksi ihmiseksi. Sanalaskuun voi myös kätkeä viestin, jota muuten ei kehtaisi, uskaltaisi tai viitsisi sanoa. Aihetta on tutkinut Liisa Granbom-Herranen, joka toteaa, että sananlaskuissa lapsen elämän ensimmäiset auktoriteetit puhuvat lapselle käyttäen kasvatuskeinona vastaansanomattomia sananlaskuja. Vanhemmilta ja isovanhemmilta omaksutut sananlaskut muistuvat mieleen aikuisenakin. Näin kesällä, kun aikaa on jotenkin enemmän, kokosin erilaisia EI-alkuisia sananlaskuja, joiden kasvattamia tekin, hyvät lukijat, saatatte olla, ja viljelette niitä puheessanne edelleen tiedostaen tai tiedostamatta. Sananlaskuthan ovat muuttaneet muotoaan, mutta edelleen niitä syntyy ohjenuoraksi ja elämän ymmärtämiseksi. Netissä on nykyajan sananlaskuja, mutta kovin ovat vee-sävyisiä, ajan hengen mukaisia. Tässä teille hyvät lukijat sanalaskuja elämän ymmärtämiseksi tai tekojen selittämiseksi. Nocturne Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu. En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen. Sulle laulan neiti, kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus, uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus. En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie. Eino Leino Ei aamusella tiedä, kuinka lystiä on illalla. Ei haukku haavaa tee. Eihän Jumala kiellä suuria ajattelemasta. Eihän korppi korpin silmää puhkaise. Ei kaikkea saa muille sanoa, että itsekin jotakin tietää. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Ei kateen kontti ole koskaan täysi. Ei kukaan itsekseen riitele. Ei kukaan ole kuurompi kuin se, joka ei tahdo kuulla. Ei kukaan ole seppä syntyissä. Ei kukko käskien laula. Ei kysyvä tieltä eksy. Ei kädet ristissä rikkaiksi tulla. Ei köyhän laina kauvaksi kerkiä. Ei ne kaikki miehiä ole, jotka pöksyjä kantavat. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Ei terve ruumis työtä kaipaa. Ei tyhjä lato kattoa kaipaa. Ei työ tekemällä lopu. Ei vahinko tule kello kaulassa. Ei vanha koira istumaan opi. Ei vanhuus mieltä anna vaan opettaa hiljaa kävelemään. Ei velka mätäne. Ei vierivä kivi sammaloidu. Ei viidestä viisaasta yhteen ole. Ei sovi suopetäjä korpikuusen kumppaniksi. Ei suuret sanat suuta halkaiset. Ei yks akka riitele eikä yks puu pala. Ei lukemalla uimaan opi. Ei tyyni meri taitavaa merimiestä tee. Ellei viime hetkiä olisi, mitään ei tulisi tehdyksi. Elämä opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kävelemään. Sallan tiedotuslehti 2 / 2014 Päätoimittaja: Hyvää kesää! Marja Myllykangas . Juttuideat ja palautteet: Lehden tekijät: Kannen kuva: Kotosalla-logo: Taitto: Paino: Terttu Pohtila, Maria Tennilä, Nina Sipola, Marita Leskinen, Katja Palmqvist, Aulis Hietalahti Aino Pohtila Kauko Kellokumpu Viestinet, Maire Mattila Suomalainen Lehtipaino Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Onnellista itseä ja toisia ymmärtävää kesää kaikille!

3 3 Kyläillan osallistujia valtuustosalissa. SALLAN KYLIEN ASUKASLUVUT Kylä huhtikuu Sisältyy myös näiden kylien asukkaat Aholanvaara Hautajärvi Niemelä, Oulanka, Urriaapa, Leusjärvi Hirvasvaara Karhujärvi Kelloselkä Tuohikylä, Hanhikangas, Aatsinki, Kelloselkä, Palovaadinselkä, Lenkkitien alue Kotala Raatikka, Mukkala, Särkelä, Haukkalantie Kursu Lätäjärvi, Isohalme Lapajärvi Isomaa Naruska-Pulkkaviita Onkamo Paloperä Saija Salmivaara Lakijänkä, Paikanselkä Vallovaara Kutrikko, Vittikko, Varvikko Ahvenselkä Pahkakumpu, Mälävaara Kallunki Selkälä, Hossoaapa Tunturi Tunturi Sallan kylien kotisivujen uusi ilme Viime vuoden lopulla ilmaissivusto, jolla oli suurin osa kylien sivuista, muuttui maksulliseksi. Sallan kyläpisteet -hanke keräsi sivujen tiedot ja siirsi ne uudelle yhtenäiselle sivustolle. Kotisivut löytyvät nyt kunnan kotisivuilta kylät-linkistä. Kylien tietoja on päivitetty ajantasaisiksi, ja useimpien kylien sivut ovatkin hienossa kunnossa. Niiltä löytyy kunkin kylän toimittamia tapahtumia, nähtävyyksiä ja valokuvia. Viimeisenä yleishyödyllisenä kehittämishankkeena loppuneelle ohjelmakaudelle toimi Marita Leskisen vetämä Sallan kyläpisteet-hanke( päättynyt ), joka oli EU-osarahoitteinen ja rahoitettiin Pohjoisimman Lapin Leaderin kiintiöstä. Marita Leskinen Kyläasiat puhuttavat Sallassa Näkyvyyttä kylille uusilla kotisivuilla Huhtikuussa järjestetyssä Sallan kyläillassa kokoontuivat kylien ja kunnan maaseututoimijat sekä useat maaseudun kehittämisen asiantuntijat. Kiinnostusta kylien palveluiden kehittämiseen ja turvaamiseen kyliltä löytyy. Paikalla oli yli 30 osallistujaa, ja väkeä oli melkein jokaisesta kunnan kylästä. Koulujen lakkauttamisesta aiheutuva kokoontumistilojen puute ja muun muassa viimeisten neuvoloiden ja kansalaisopiston kohtalo puhuttivat. Myös valtuuston päätös kuntastrategian muutoksesta, jossa poistettiin hajautettu malli, aiheuttaa huolta sivukylien palveluista. Pitkään valmisteltu ja toivottu kyläneuvosto herätti kyläillassa innostuneen vastaanoton. Neuvosto olisi toteutuessaan ollut keskustelukanava kunnan virkamiesten ja kylien edustajien välillä. Kyläneuvoston perustaminen kuitenkin tyssäsi alkumetreillä valtuuston päättäessä toukokuussa, ettei neuvostoa perusteta. Kylien palveluiden turvaaminen ja arkipäivän asioiden hoitaminen huolestuttavat kylien asukkaita. Kyläyhdistysten rooli kylän äänitorvena on korvaamaton. Pohjoisimman Lapin Leader ry:n toiminnanjohtaja Hanna-Leena Talvensaari esitteli kyläillassa uuden ohjelmakauden strategiaa Peloton Pohjoisin. Strategia ohjaa tulevien vuosien paikallistason hankkeiden rahoitusta. Leader-ryhmät rahoittavat kiintiöstään kehittämisja investointihankkeita ja myöntävät yritystukia. Kehittämistoimintaa suunnataan erityisesti biotalouten (lähiruoka jne.), matkailuun ja elämyksiin sekä luoviin aloihin. Sallassa on nykyisellä ohjelmakaudella toteutettu kymmeniä pienempiä hankkeita, kuten kylätalojen remontteja, reitistöjä, kokoontumistiloja, leikkipaikkoja ja nuorille suunnattuja hankkeita. Myös pieniä yritysten investointeja on tuettu maaseuturahastoista. Myös isompia yleishyödyllisiä kehittämishankkeita on toteutettu yhteistyössä kunnan kanssa. Vuodesta 2011 tämän kevään alkuun on kartoitettu laajemmin palvelutarpeita kylillä muun muassa kyselyn avulla aloitti kokeilunsa Hautajärven palvelupiste, jonka käyttö kyselystä ja tarpeista poiketen oli minimaalista. Palvelupistetoiminnan kehittäminen ja kotiapukuponki jäävät pois myös kuntastrategian muutoksen myötä. Hajautettu malli jää pois koko strategiasta. Keinot kylien palveluiden turvaamiseksi ja mahdollisimman pitkään kotonaasumisen tukemiseen onkin löydettävä muulla tavalla. Lappilaiset kylät ry:n terveiset kylille toi Pirjo Riskilä, joka toivotti kuulijat tervetulleeksi kylätoimintapäiville Suomulle Kyläkoordinaattori Juha Kutuniva toi terveiset Lapin liitosta. Lapin liiton Kymmenen virran maa hanke tulee järjestämään paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa ensi syksynä myös Itä-Lapissa kaksi maksutonta työpajaa, joissa annetaan kunnille ja kylille välineitä seutumarkkinointiin. Sallan metsä- ja ympäristöhankkeen Jukka Mielosen kertoi hankkeella olevan hyvin työmiehiä erilaisiin ympäristö- sekä pienimuotoisiin metsätöihin ja mm. avuksi polttopuuntekoon. Marita Leskinen Reseptit talteen Märkäjärven Marttojen keittokirjaan Onko sinulla käytössäsi anopin antama erinomainen kakkuohje tai mummon maukkaiden lihapullien resepti, jonka olisit valmis jakamaan muiden kanssa? Tai oletko itse varsinainen jauhopeukalo ja kehitellyt oman reseptin, jonka raskisit paljastaa muidenkin käyttöön? Märkäjärven Martat keräävät sallalaisten keittiöiden kätköistä talteen maukkaimpia reseptejä kesän aikana. Tavoitteena on kerätä niin leivonta kuin ruokaohjeita ja koota niistä kirjanen ensi talven aikana. Reseptit testataan Marttojen toimesta ennen julkaisua ja reseptin luovuttaja on tervetullut koekeittiöön mukaan. Reseptit voivat olla niin perinteisiä sallalaisia herkkuja kuin myös muualta opittuja. Reseptit voi toimittaa Jaana Jäntille sähköpostilla osoitteeseen tai viedä suoraan Jaanalle kenkäkauppaan. Seija Hänninen työn touhussa. Kuva Märkäjärven Martat.

4 4 Tänäkin vuonna Salla-päivillä on tarjolla monenlaista ohjelmaa kaiken ikäisille. Salla-päivän juhlapuhuja Antti Lassila Antti Lassila toimii tällä hetkellä Rovaniemen kaupungin sivistyspalvelukeskuksen johtajana. Työssään hän johtaa koulupalveluiden päivähoidon, liikuntaja nuoriso sekä kulttuuripalveluiden palvelutuotantoa. Työntekijöitä tällä sektorilla on n. 1600, suoria alaisia ovat eri palveluiden johtajat (koulutuspalveluiden johtaja, päivähoidon johtaja ja vapaa-ajan johtaja) sekä joitakin esikunnan työntekijöitä. Antti Lassila on käynyt koulut lukioon saakka Sallassa, jonka jälkeen hän on opiskellut luokanopettajaksi Hämeenlinnassa (Tampereen yliopisto) ja Lapin yliopistossa. Hän on työskennellyt opettajana Rovaniemellä n. 15 vuotta. Vuodesta 2006 lähtien hän on ollut koulutusasiantuntijana, rehtorina, koulutoimenjohtajana ja nyt sivistyspalvelukeskuksen johtajana. Näin hän itse kertoo: Haluan selkeästi tuoda esille sen, että keskittämiskehityksestä huolimatta kaikkien Lapin kuntien asukkaille on toimialaani liittyen voitava järjestää yhdenvertaiset koulutuksen ja varhaiskasvatuksen peruspalvelut. Vastauksena nykyisiin ongelmiin esim. lukiokoulutukseen liittyen ei ole se, että lukiokoulutuksen järjestämislupa annetaan vain tietyn asukasmäärän omaaville kunnille. Hallinnon yksioikoisella keskittämisellä ei voida tuottavuus- ja kustannusongelmia ratkaista. Ratkaisua pitää hakea yhteistyön lisäämisellä ja tekniikkaa hyödyntämällä siten, että oppilaskohtainen hintaa saadaan laskettua. Koulutuksen osalta ei ole syytä palata ennen sotaa vallinneeseen tilanteeseen. Myös ministeriön olisi huomioitava rahoituksessaan Sallan erityismahdollisuus Venäjä yhteistyössä. Toisekseen haluaisin korostaa Sallan elinkeinorakenteeseen liittyviä mahdollisuuksia (matkailu, kaivannaisteollisuus sekä Venäjän kauppa) sekä imagoa, siis sitä, miten Salla mediassa ja julkisuudessa näkyy. Lisäksi pidän ensiarvoisen tärkeänä hyviä yhteistyösuhteita ja edunvalvontaa Lapin liittoon, ministeriöihin sekä eduskuntaan nähden. Salla on tuottanut erityisesti musiikkiin liittyen paljon osaajia ja näkyy positiivisella tavalla Lapin kulttuuritarjonnassa. Kylistä erityisesti Saija on kunnostautunut. Antti Lassila on vanhaa sallalaista sukua, juuret juontavat Vanhan Sallan Vuorikylään. Sallan koululaitos pikkupirtistä koulukeskukseen Koulunäyttely Kunnanvirastolla Avoinna ma-pe klo Vapaa pääsy!

5 5 Salla-päivät Torimyyjät 1,2 Rakunahka Markku Kujala Nahkatuotteita 3 Teuvo Häkkinen Nahkatuotteita 4 Esko Heikkilä käsityöt 5, 6 Lahjatuote Markku Valkama 7 Raija Jussila Koruja 8 Marjo Kallunki Laukut, Energetix Wellnessin magneettikorut 9 Erkki Tiensuu Tuohitöitä, Leivonnaisia 10 Kovdor Käsitöitä 11 Onnenpyörä Juha Mankila Sekalaista 12 Jarkko Jouko Käsitöitä 16 Kenraali Henry Makeisia 17 Pirjo Lieto Lakritsia, rinkeliä 18, 19 Risto Ilomäki Oy Leluja 20 Riitta Törmänen Wellness Magnetix 21 T:mi Kallen Turkis Turkiksia, t-paitoja 22 Ossi Pirttijärvi Käsitöitä 23 Pekka Jolma Karkkia, jäätelöä 24 Juha Koskinen Liimaa ym. 25, 26 Osmo Ryyppö Vaatetekstiilit 27 Leena Kokko Kahvia, makkaraa, ilmapalloja 29 Raakel Väliluoto Lasi- ja kirpputoritavaraa 30 Anne Koivumaa 31 Veikko Huotari Puu- ja luutuotteita 32 Sosiaali- ja terveystoimi Terveysmittauksia, neuvontaa 33 Stick-on Erävaatteita 34 Hautajärven Martat Kahvia, lettuja 35 Eemelin eväät ja Inkerin rinkelit Elintarvikkeita 36 Kivikoru Lukkari Kivikoruja 37 4H yhdistys 38 Antikaamos Tekstiilituotteita 39 Minerva Hänninen Forever Aloevera tuotteet 40 Heleena Airola Käsitöitä 41, 42 Lapin Kiertäjät Käsitöitä 43, 44 Kyläpaakarit Leivonnaiset 45, 46 Karin Kampe Kari Korteniemi Tekstiili, erätarvikkeet 47 Metsäkeskus Lappi 48 Lahjapaja Virvetuli Keramiikka, lasitavaraa 49 Rauni Laitila Käsityöt 50 Raatikan maa- ja kotitalousseura Eini Kenttämaa Leivonnaisia, kahvia 51 Irja Eskelinen Kauneustuotteita 52 Eero Niiranen Mansikoita 53 Irma Kelloniemi Tekstiilituotteita 54 Sallan Eläkeläiset Ry Kahvia yms. 56 SAPS 57 Heli Mäkitalo, Soile Heikkilä Levonnaisia, käsitöitä 58 Vesaiset Arpoja, leivonnaisia, käsitöitä, lettuja 59 Martti Aaltonen 60 Sallan Maaseutuseura Raija Ämmälä Kahvia, leivonnaisia 61 SAK 62 Sallan Reumayhdistys Kahvia, leivonnaisia 63 Sallan Helluntaiseurakunta Ulla Kellokumpu Käsityöt, arvonta, kahvi 66, 67 Lapin PerusNaiset ja Sallan Perussuomalaiset 69 Radio Kajaus 70 Salla-Seura Anna Liisa Seppälä Kuivalihavelli, kahvit ja pulla 71 Eläkeliiton Kahvia ja pullaa, Sallan yhdistys Antero Miettinen eläkeliiton esittelyä 72 Anna-Liisa Paananen Lastenvaatteet 73 Kimmo Tuhkala Saunavastat, elintarvikkeet 74, 75 Samica Textil Lastenvaatteet 76 Merja Tyynismaa Taidetta, kortteja 77 Raija Ämmälä Levymyyntiä, kahvia ja pullaa 78 Eine Selkälä Kirpputoritavaraa 80 Marja-Liisa Kelloniemi Swipe-tuotteet 81, 82, 83 T:mi Ben 84 Helsingin monitoimi Vaatteita 87, 88 Miia Putula Naisten muotivaatteita 89, 90 T:mi Vesa Niskala 91 Tanja Koukkula 92 Lelleaho Oy Jätevesiratkaisut 93 Sallan MHY Vesa Tennilä Esittelyä 94 Onnenpyörä Juha Mankila 95, 96 Ba s Exportimport Muutokset mahdollisia Salla-päivän lukujärjestys Juontajat Paula Aspholm ja Asko Viitanen klo 9:45 Päivänavaus kunnanvaltuuston pj. Olli Saariniemi Juhlapuhe sivistyspalvelukeskuksen johtaja Antti Lassila klo 10:15 Musiikin tunti Martti Niskala Yhteislaulua klo Eduskunnan terveiset sivistysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Simo Rundgren Ruokatunti klo 11:15 Historian tunti Pikkupirtistä Sallan koulukeskukseen Pekka Lassila klo 11:30 Liikunnan tunti Saarenmaan voimistelijat klo 12:30 Koulutuksen järjestäjän haasteet 2014 klo 13:00 klo 14:00 kansanedustaja Eeva-Maria Maijala Maantiedon tunti Terveisiä Kantalahdesta: Vladimir Kipitsevitsh & Sergei Shisohf Todistustenjako Vuoden sallalaiset urheilijat Sallan kulttuuripalkinto ja Sallan 150-v. juhlamitali sivistyksen edistäjälle Muut huomionosoitukset Kellonajat ovat ohjelman aloitusaikoja välitunnilla musiikkia ja tiedotusta Sallapäivän tapahtumista! 15:00 16:00 (Toritanssit) Konvat 17:00 18:00 Jälki-istunto: Salla-päivä 2015 (suunnittelua) Suuri Ruotsiin muutto, Sallan rajakievari 18:00 19:00 Pianokonsertti: Kalle Peura Sallan kirkko Sallan kunnanvirasto, valtuustosali Näyttely: Sallan koululaitos - pikkupirtistä koulukeskukseen. Avoinna: , ma - pe klo Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo/ulkonäyttämö ja ulkonäyttelyalue klo Musiikillinen nukketeatteriesitys ulkonäyttämöllä klo Seppä Pauli Postila työssään, ulkoalue klo Voimaa luonnonyrteistä, ulkoalue klo Tutustu pakuriteehen Sallan Rajakievari Poniratsastusta ja kotieläimiä Makkaranpaistoa laavulla Kiertonäyttely: Työväenhistoria, museolla Teemanäyttely: Koululuokka, museolla Sallan rajakievari Viimeinen testamentti, Lotta-dvd katsottavissa ajalla Jälki-istunto: Salla-päivä 2015 (suunnittelua) Suuri Ruotsiin muutto klo 17 Sallan Noris Avoimet ovet klo Sallan kirjasto Naamiotyöpaja lapsille klo Poistokirjamyynti klo 9-16 Ent. kansantalon tontti VPK:n Kalustokilpailu naapuripitäjien palokunnille. Kilpailu koostuu sammutus-, pelastus- ja ensiaputehtävistä. Klo :00 Torialueella noin 100 torimyyjää, hevosajelua torialueen ja museon välillä. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

6 6 Sallan kansalaisopiston 40-vuotista taivalta juhlittiin Sallan koulukeskuksessa avoimessa opiston kevätjuhlassa. Kansalaisopistojen liiton ansiomerkit vastaanottivat Jari Pohtila, Virve Isojärvi, Hanna Kantola, Marja Myllykangas, Olavi Ågren, Ari Saarto, Taina Hiltunen-Ojala, Pirjo Santala, Tuula Rissanen. Martti Niskalalle myönnettiin Sallan kunnan 150-v. juhlamitali opiston hyväksi tehdystä työstä. Sallan kansalaisopisto juhli 40-vuotista taivaltaan Kansalaisopistotoiminta löi itsensä läpi Sallassa uutisoi Kaleva-lehti näyttävästi vuoden 1971 otsikoissa. Tuolloin Sallan kansalaisopisto toimi vielä Kemijärven kansalaisopiston alaisuudessa, mutta toiminnan ollessa vireää, Sallan kansalaisopisto itsenäistyi vuonna 1974 jolloin se sai itsenäisen päätäntöoikeuden järjestämistään kursseista. Sallan kansalaisopiston 40-vuotista taivalta juhlit- tiin Sallan koulukeskuksessa avoimessa opiston kevätjuhlassa, jossa jaettiin mm. ansiomerkkejä kansalaisopiston toiminnassa ansioituneille henkilöille. Kaikki juhlaan osallistuvat saivat myös muistoksi opiston 40-v. juhlapinssin. Kahvitilaisuuden ja musiikillisten esitysten jälkeen juhla jatkui opiston toiminnallisena, jolloin itse kukanenkin entinen, tuleva tai nykyinen opiston opiskelija pääsi tutustumaan ja itsekin kokeilemaan eri kurssien tarjontaa. Heli Kujala Kuolajärven lapinpuvussa paulanauhojen äärellä. Kesätauon jälkeen opiston toiminta jatkuu taas syksyllä tuttujen ja suosittujen kurssien merkeissä. Myös uusia kursseja järjestetään aina toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan. Tervetuloa kursseille! Oppia päähän museon koululuokassa Koulun musiikki Kekkosen aikaan oli laulua harmoonin säestyksellä tai nokkahuilun luritusta. Kuva: Katja Palmqvist Jos jonkin muistelu yhdistää ihmisiä niin koulumuistot ovat ehdottomasti sellaisia, sillä jokainen meistä on käynyt koulua joskus ja jossain. Ja entäpä sitten ne opettajat? Kuka oli aamuäreä, kuka jätti luokalleen tai kuka kehui niin, että sen muistaa vielä keski-ikäisenäkin. Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museossa kouluteemaa tuodaan kesän ja syksyn ajan esille 1950-luvun loppupuolen luokassa. Seinällä roikkuu UKK, mustetahrat koristavat pulpetteja, Koraanikirja avataan päivittäin aamunavausvirttä laulettaessa ja tuoli natistee opettajattaren polkiessa ilmaa harmooniin. Muistatko, kun luokan takaosan myrkkykaapista katosi pala magnesiumia, joka löytyi, kun käsityönopettaja veteli sauhuja ja säikähti sätkän syttyessä kirkkaaseen liekkiin. Tai miten täytetty närhiparka päätyi rehtorin auton keulakoristeeksi, kun biologian opettaja laittoi järjestäjät kuljettamaan lintua takaisin luonnontiedonkaappiin? Vieläkö tarvitset jotain muuta vai joko muistat? Opettajat suosittelevat museokäyntiä Museolla koululuokka avautuu yleisölle perjantaina kello Silloin kaivetaan naftaliinista rainat ja diat, kirjat ja vihkot, ja uppoudutaan koululaisen maailmaan silloin joskus ennen vuotta Muisteluita voi jatkaa jälki-istunnolla kahviossa kahvikupin ja nisun kera, ja kaikkien koululuokan avajaispäivänä museossa käyneiden kesken arvotaan entisissä Sallan kouluisssa käytössä ollut kuvataulu! Jos arpaonni ei suosi voi kävijä hankkia museokaupasta seinälleen vanhan kuvataulun, mutta myynnissä on myös sulkakyniä ja mustetta, astioita, koulukirjastojen poistokirjoja, retkiruokailusettejä, lyijykyniä, sinettivahaa ja liituja lakritsin muodossa. Kesätarjouksena Sallan valtuustosalin Pikkupirtistä koulukeskukseen -näyttelyn sulkeutumisen saakka on jokaisen äidinkielen opettajan suosittelema Osaakkonä sallaa? -murre-t-paita vain 20 euron hintaan. Samoin Sallan murretta esittelevää Olekkonä utami? -kirjasta saa kymmenellä eurolla, jotta satunnaiselle kulkijallekin selkenisi vaikkapa, että mikä on utami. Opettajien kauhistukseksi Osaakkonä kirkastua sallaksi? -T-paita julkistetaan viikolla ennen Sallapäivää. Ja sitä paitaa ei sitten päälle kannata laittaa ihan joka paikkaan; ainakaan kouluun. Sallan sota- jälleenrakennusajan museo on avoinna heinäkuusta syyskuun loppuun saakka tiistaista sunnuntaihin kello ja lokakuusta lähtien tiistaista lauantaihin kello Liput 5 /3. Katja Palmqvist

7 7 Evakot-muistomerkki julkiseksi tunnelmallisessa juhlassa Halsuan kirkkopiha sai uuden sotaan liittyvän muiston. Meitä puhuttelee evakoiden suuri määrä: Sallasta ja Karjalasta tulleita oli Halsualla yli 800. Muistomerkin pystyttäminen kutsuu oppimaan. Siksi kysyn, mitä olemme oppineet evakoiden lähtemisen ja halsualaisen vastaanottamisen välityksellä, kirkkoherra Jouko Heikkinen mainitsi juhlapuheessaan. -Ensiksi raunioiden keskellä arkinen työ jatkui. Muuttaneiden sydämessä oli polttava kaipaus kotiin ja kotiseudulle. Erityisen kantava kokemus liittyi evakoiden ja kantaväestön keskinäiseen sopeutumiseen. Sota-ajan muistomerkki vie meidät kipeiden muistojen äärelle. Evakkohankkeen myötä monet avasivat ensimmäisen kerran oven raskaiden muistojen huoneeseen. Mutta sota-ajan henkilökohtaisten menetysten sanoitus ja kertaaminen tekivät sielulle hyvää, kevensi muistojen huoneen raskasta ilmaa. Heikkinen painotti, kuinka elämässä on tärkeää hahmottaa kokonaisuus. Usein näemme vain pienen sirpaleen. Olemme saaneet kokonaiskuvan, kun moni Sallaiset vieraat toivat muistojuhlaan evakoiden ja Sallan kunnan tervehdyksen. sallalainen ja Karjalasta tullut evakko on kertonut oman tarinansa ja kun halsualaiset toivat muistoihin omat kokemuksensa. Olemme tulleet yhteisistä muistoista viisaiksi. -Muistokivessä itsessään on kuva evakkoajan monista kasvoista. Tekstipuolen toisella puolella on halkeama. Siinä voi nähdä rajan ja muutoksen. Kivi on epätasainen kuvaten elämän yllätyksellisyyttä. Kiven tekstipuoli kertoo pitkän epävarmuuden jälkeisestä hiljaisesta ilosta, selviytymisestä. Muistokivi on omistettu evakkoajan murheelle ja avun saamiselle, ilolle. Ihmisellä on tarve muistaa ja kertoa kuljetusta reitistä. Aina löytyy niitä, jotka haluavat kuunnella. Tarvitsemme merkkejä, jotka auttavat muistamaan. Ilman muistoa ihminen ei tiedä kuka hän on. -Muistomerkin laatassa ovat sanat: Koti kauas heiltä jäi. Sanat eivät kerro vain evakkojen tiestä. Nykyihmisen evakkomatka alkaa usein jo varhain. Moni muuttaa pois kotiseudultaan ja etsii omaa paikkaansa. Ikääntyneet ihmiset jättävät oman asuinpaikkansa ja etsiytyvät lähipalveluiden luokse. Lopulta luovumme kaikesta: koti kauas meiltä jäi. Isämaan virsi saattelee meitä silloin eteenpäin, taivaan kotia kohti. Evakot ja sallan kunta Ihmisellä on tarve muistaa ja kertoa kuljetusta reitistä. toivat oman tervehdyksensä juhlaan. Evakon puheenvuorossa Matti Salmijärvi totesi rivien harvenneen. Olemme saaneet muistoja menneisyydestä. Halsua jää positiivisena kuvana meidän jälkipolville. Tieto ja muistot ovat tallessa. Sallan kunnan tervehdyksen juhlaan toi kunnanhallituksen puheenjohtaja Veli Erkki Heikkilä. Evakon iltatähden soidessa monet kuivattelivat silmäkulmiaan. Aapo Hietalahden riimittelyn tulkitsivat Simo Venetjoki, Ilkka Kauppinen ja Risto Hotakainen. Hellen Hietalahti herkisti mieliä lausumalla sallalaisten Eeva Heikkilän ja Nestori Kellokummun tekstejä. Aulis Hietalahti HALSUA Onnittelemme! Ylioppilaat Salla 2014 Takarivi vas. Korhonen Taneli, Lassila Antti, Väisänen Teemu, Soppela Aleksi, Ollila Essi, Saari Netta, Kivelä Maija, Turunen Tiina. Eturivi: Hautaniemi Velituomas, Paldanius Sami, Aho Lauri-Pekka, Tuutijärvi Joonas, Pohtila Eva. Lasten ja lapsenmielisten kesä Sallan kulttuurikesä tarjoaa runsaasti ohjelmaa ja menemistä lapsille ja lapsenmielisille. Salla-päivät rakentuu kouluteemalla, mutta jo ennen sitä on luvassa monta mukavaa tapahtumaa. Teatteriesitys Koko kaupungin V testaa museon ulkonäyttämön tiistaina 8. heinäkuuta kello Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski ilahduttaa kiertueellaan myös Sallassa. Sen toteuttajana on Teatteri Nahkiaisen esiintyjäkaarti, joka muodostuu Metropolian esittävän taiteen ja pop/ jazzmusiikin koulutusohjelman opiskelijoista. Apteekkari C antaa pyynnöstä Henkilö V:lle näkymättömyyspulveria ja pian koko kaupungin asukkaat saavat tuntea näkymättömyyden valtavan voiman. Miten käy Lutikkalinnan laiskojen äijien? Kuka kummittelee neiti Naranterin kahvikesteillä? Ja kenet henkilö V pelastaa kellotapulista? Koko perheen teatteriesitys Koko kaupungin V. museon näyttämöllä. Sateen sattuessa esitys Vapaa-aikatalo Sallansuussa. Liput 5 eur. Teatteri Pensaan Ahmattinäytelmä valtaa puolestaan esiintymislavan maanantaina kello Ahmatti on tarina kahdesta lapsesta ja tyhjentyneestä Kaipuun kaupungista. Kun päiväkotikin katoaa lapset huomaavat hirvittävän pelikoneen: Ahmatin. Siihen rakastunut Ketki-mummo kertoo, että lapsien on pelattava konetta vastaan saadakseen päiväkotinsa takaisin. Lastennäytelmä Sallan museon ulkonäyttämöllä, sateen sattuessa Vapaa-aikatalo Sallansuussa. Liput 5 eur. Salla-päiväna riemua ja iloa tuo Taidevankkurit, jotka esiintyvät museon ulkonäyttämöllä klo 12. Tämä musiikkivoittoisen nukketeatteriesityksen kesto on n. 30 min. Esityksen jälkeen lapset ovat tervetulleita osallistumaan naamio-työpajaan kirjastolle, jossa valmistetaan hääteemaan sopivat naamiot ja opitaan tanssimaan niiden kanssa. Työpajan kesto on 1 tunti.

8 8 Kari Väyryselle myönnettiin Sallan kunnan kultainen ansiomitali työstä kunnan hyväksi. Vs. kunnanjohtaja Kirsi Kangas ja valtuuston pj. Olli Saariniemi luovuttivat Kari Väyryselle Sallan kunnan kultaisen ansiomitalin työstä Sallan kunnan hyväksi. Kari Väyrynen puhui usein koko Itä-Lapin puolesta. Naapurikuntien väki kävi tervehtimässä läksiäisissä. Huutavan ääni erämaassa Itä-Lapin puolestapuhuja jäi eläkkeelle Eläkkeelle jäänyt Väyrynen tunnetaan laajalti Sallan ulkopuolella syrjäseutujen puolestapuhujana. - Paljon on voitettu sillä, että on pidetty ääntä, kuten puhelinlinjan saaminen myös Savukosken kautta ja poliisin säilyminen Sallassa. Sallan kunnanjohtajan kommentit ovat olleet monesti otsikoissa. Väyrysellä on laaja verkosto, joka on tuonut sanoille painoarvoa. Sallan kunnan itsenäi- syys ja sen myötä palvelujen säilyminen lähellä on ollut hänelle aina tärkeää. Salla on Väyrysen mukaan selviytynyt hyvin myös vaikeista ajoista. - Toivon, että täällä jatkuu ennakkoluuloton tulevaisuuden rakentaminen ja toisten kunnioittaminen. Vain itse rakentaen ja myönteisesti työskennellen saadaan hyvä tulevaisuus. Huonojakin asioita on, mutta niitä tuijottamalla ei päästä eteenpäin, vaan pitää toimia. - Pitää yrittää keskittyä siihen, mikä on hyvää. Jos ei jaksa ponnistella hyvän puolesta, asiat eivät muutu. Surullisinta Väyrysen mukaan on väen väheneminen. Kun hän toimi Sallassa elinkeinoasiamiehenä vuonna 1980, kunnassa oli noin 8000 asukasta. Vuosituhannen vaihteessa heitä oli 5000 ja nyt on noin Silti näin pienen väkimäärän kunnaksi meillä on niin paljon kaikkea, että sitä on vaikea uskoa. Rajaasema, laskettelukeskus, kylpylä ja hyvät palvelut. Olen ylpeä ja kiitollinen työskentelyajastani täällä. -Sallan kunnasta on ulkopuolisilla paljon parempi kuva kuin mitä me täällä ymmärrämme, Väyrynen totesi. Kunnanjohtajan uralla on ollut monia työläitä paikkoja. - Kovimmat väännöt käytiin hissiyhtiön kaupoissa ja Soklin radan linjauksista Natura-alueen läpi. Matkailu, rajaliikenteen kehitys ja kuntakeskuksen siisteys ovat olleet Väyryselle läheisiä asioita. - Kaikki matkailukeskukset Suomessa ovat kuntavetoisia. Matkailu on tärkeä ala, mutta jos kunta ei ole etunenässä kehittämässä sitä, se hiipuu. Valtuuston puheenjohtaja Olli Saariniemi muistutti puheessaan, että ilman Väyrysen määrätietoista työtä Sallassa ei olisi kylpylää. Väyrynen kiittää kunnan työntekijöitä siitä, että häntä on kohdeltu Sallassa hyvin. Sairauslomilta tulija on otettu hyvin vastaan, eikä selkäänpuukottamista ole ollut. - Uran raskaimmat vaiheet ilmapiirin kannalta osuivat Kemijärvellä työskentelyn aikaan. Lääkärillä on monta Johtava lääkäri Paula Kakkurivaara on tyytyväinen hyvään lääkäritilanteeseen ja terveyskeskuksen uusittuihin tiloihin. Suomen lääkäritilanne oli varsin toisenlainen nykyiseen verrattuna, kun Sallan johtava lääkäri Paula Kaakkurivaara aloitti työnsä vuonna Virkaa haki tuolloin 32 henkilöä. Kaakkurivaara halusi Sallaan, koska hän on kotoisin Kemijärveltä, ja perheen mieli veti pohjoiseen. Noiden aikojen jälkeen Sallassa ja muuallakin Suomessa on vallinnut pula terveyskeskuslääkäreistä suurimman osan ajasta. On ollut aikoja, jolloin Kaakkurivaara ja Kirsi Markula ovat hoitaneet lääkärien työt kahdestaan, vaikka työmäärää olisi ollut neljälle. - Nyt tilanne on hyvä, sillä kaikki neljä lääkärinvirkaa ovat olleet täynnä viime vuodesta asti, Kaakkurivaara kertoo. Hänen lisäkseen lääkäreinä työskentelevät Kirsi Markula, Eliisa Hantula ja Tiina Hiltunen, joka on parhaillaan virkavapaalla. Hänen tilallaan on sijaisina lääkäreitä suorilla sopimuksilla ja keikkafirmojen kautta. - Myös erikoishoitajia, kuten laboratorio- ja röntgenhoitajia, on saatu rekrytoitua, mutta sairaanhoitajista on edelleen pulaa. Lääketiede ja sairaanhoito ovat kehittynet paljon reilussa kahdessa kymmenessä vuodessa, jonka Kaakkurivaara on Sallassa työskennellyt. Hoito on parantunut luvun alussa esimerkiksi sydämen ohitusleikkaukseen eivät päässeet läheskään kaikki sitä tarvitsevat, ja moni kävi leikkauksessa yksityisellä puolella tai kärsi jonossa. Nyt

9 9 Kunnanjohtaja Kari Väyrynen saateltiin eläkkeelle 27. toukokuuta. - Työstä on voittopuolisesti hyviä muistoja, hän totesi läksiäisissään. Väyrynen toivoo kunnan panostavan ensimmäisen kauppakeskuksen saamiseen Sallaan, jotta venäläisten rahavirtoihin päästäisiin kiinni. Hänen mukaansa Lapin ja Kuolan alueen viranomaisten yhteistyö toimii erittäin hyvin, ja paikallishallinnon ei pidä antaa poliittisten ja taloudellisten suhdanteiden heiluttaa sitä. Sallan lukion yhteistyötä venäläisten kanssa Väyrynen pitää erinomaisena esimerkkinä eteenpäin katsovasta ajattelusta. Lukion vahvuus säilyy, kun nuoria tulee myös rajan takaa. Sallassa opiskelleita venäläisiä on nyt opiskelemassa ja pian työelämässä eri tehtävissä Suomessa ja Venäjällä. - Yksi Sallan lukiossa opiskellut venäläisnuori opiskelee parhaillaan Moskovassa pääministeri Medvedevin pojan kanssa samoilla kursseilla, Väyrynen mainitsee. Väyrynen toivoo, että kuntalaiset ja luottamushenkilöt tukisivat kunnan virkamiesten työtä. Virheiden etsimisen ilmapiiristä on ollut merkkejä viime aikoina. - Niin kuin kannustamme omia jääkiekossa, kannustus on tärkeää myös työnteossa ja auttaa hyviin suorituksiin. Yhteiset eläkepäivät alkavat. Sirpa ja Kari Väyrynen muuttivat Sallasta Karin kotipaikalle Kemijärvelle. Lastentarhanopettaja Vuokko Vartiainen toi läksiäisiin päiväkodin väen tervehdyksen. - Olet aina puolustanut kunnan työntekijöitä. Sinulle on ollut tärkeää, että kaikkia kohdellaan tasaarvoisina ja reilusti, totesi hallinto- ja kehittämispäällikkö Pekka Huhtala. Väyrynen on vastustanut lomautuksia, koska ne hermostuttavat työilmapiirin, eikä niillä ratkaista kunnan taloutta. Väyrynen on muuttanut Sallasta kotipaikalleen Kemijärvelle. Kotitalonsa ikkunasta hän toivoo näkevänsä vielä Soklin Kunnanhallituksen puheenjohtaja Veli-Erkki Heikkilä nosti Kari Väyrysen kuvan muiden Sallan kunnanjohtajien kuvien viereen. malmijunien kulun. - Sodankylä ja Kittilä muuttuivat virkeiksi kaivoksen myötä, hän muistuttaa. Eläkkeellä päivät täyttyvät kotitalon puuhasteluis- ta, lukemisesta ja kahden lapsenlapsen vierailuista. Hän on kiinnostunut jatkamaan työntekoa esimerkiksi konsulttitehtävissä Itä-Lapin kehittämiseksi, mutta kunnallispolitiikkaan hän varmuudella ei aio lähteä. Väyrynen jäi virallisesti eläkkeelle heinäkuun alussa 63-vuotiaana. Hän tuli Sallan kunnanjohtajaksi toukokuussa työpistettä leikkaukseen lähetetään nopeasti, jos tarvetta on. - Tuohon aikaan yli 65-vuotiaiden aivoverenkierron häiriöitä ei tutkittu. Nykyisin tuntuu oudolta ajatella, että tällainen käytäntö oli. Nykyään tutkitaan ja hoidetaan kaikki ikään katsomatta. Hyvä hoito myös maksaa. Yleisesti kuntien menoista reilusti yli puolet on sotemenoja, Sallassa noin 60 prosenttia. - Säästöjä on etsitty täikammalla ja mietitty, voitaisiinko asioita tehdä toisin. Kovin paljon mahdollisuuksia ei ole, sillä toiminta on jo tehokasta, ja palvelut ovat lakisääteisiä. Potilaskontaktissa säästöjä ei ajatella, Kaakkurivaara vakuuttaa. Valtionhallinnossa on suunniteltu sote-uudistusta jo pitkään. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan maahan tulisi viisi erityisvastuualuetta, ja koko Pohjois- Suomen palvelujen järjestämisen pääpaikkana olisi Oulu. Yksityiskohdista ei ole vielä mitään tietoa. - Tulipa mikä malli tahansa, lähipalvelut on säilytettävä, Kaakkurivaara painottaa. Lääkärien työ on hyvin monipuolista, ja päivien aikataulu ja kunkin lääkärin työt on suunniteltu tarkkaan etukäteen yli kuukauden ajalle. Lääkärit työskentelevät ajanvaraus- ja virka-ajan päivystysvastaanottojen lisäksi neuvolassa, kouluterveydenhuollossa, työterveyshuollossa, diabetespoliklinikalla, vanhustenhuollossa ja vuodeosastolla. Lisäksi Sallasta käy lääkäri kerran viikossa Kemijärvellä hoitamassa sairaala Lapponian virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen. Monet näkevät lääkärin työstä vain ajanvaraus- tai päivystystyön. - Joskus voi herätä kysymys, miksi lääkäriä pitää odottaa, vaikka asiakkaita istuu aulassa vain yksi tai kaksi. Hänellä on kuitenkin potilaita myös muualla. Esimerkiksi tarkkailuhuoneissa lääkärihuoneita vastapäätä on tilaa viidelle potilaalle, tai lääkäri saattaa olla vuodeosastolla tai hoitamassa ambulanssin juuri tuomaa potilasta. Kaakkurivaaran mukaan näyttöpäätetyö on lisääntynyt vuosien mittaan huimasti, ja muutos jatkuu. Tietokoneen ääressä esimerkiksi kirjoitetaan e-reseptejä ja lääkärintodistuksia sekä tutkitaan laboratoriokokeiden tuloksia. Lääketiede ja sairaanhoito ovat kehittynet paljon reilussa kahdessa kymmenessä vuodessa. Virka-ajan ulkopuolinen päivystys siirtyi Kemijärvelle vuonna Johtavan lääkärin mukaan yhteistyö Lapponian kanssa on toiminut hyvin. Tämän vuoden alusta ensihoidon järjestäminen siirtyi uuden lain myötä kunnilta sairaanhoitopiireille.

10 10 Mielekästä sisältöä elämään päihteiden tilalle Pirkko Hyvärinen tuli Sallaan päihdetyöntekijäksi Pudasjärveltä maaliskuussa. Työ on asiakaslähtöistä, ja siihen kuuluu asiakastapaamisia, yhteistyötä eri tahojen kanssa ja ennaltaehkäisevää päihdetyötä. Myös ryhmätoimintaa on suunnitteilla. Työnkuva on vasta selkiytymässä. Päihdetyöntekijän määräaikainen tehtävä perustettiin Sallaan, koska paikkakunnalla on sellaiselle tarvetta. Päihdeongelmaisia on usein katkaisuhoidossa terveyskeskuksessa, ja tämä kuormittaa vuodeosastoa. Tavoite on tukea asiakasta katkaisuhoidon jälkeen siten, että tarvetta uudelle katkaisuhoidolle ei tulisi tai ainakin hoitojen väli pidentyisi. Tavoitteena on asiakkaan auttaminen irti päihteistä ja hänen ja myös hänen läheistensä elämänlaadun parantaminen. Myös perhettä tuetaan. Työ on asiakkaalle vapaaehtoista, raitistuminen ei onnistu pakolla. - Tyyli ei ole saarnaava ja syyllistävä. Kaikki tietävät jotain päihteiden haitoista, niiden kertominen ei yksin auta. Asiakkaan kanssa pyritään etsimään voimavaroja ja hyviä asioita, joita elämässä on, ja niitä koetetaan vahvistaa. Päivään pyritään saamaan sisältöä niin, että päihteiden viemä tila täyttyisi jollakin muulla. - Asiakkailla on halu päästä irti päihteistä. Prosessille on annettava aikaa, Pirkko sanoo. Asiakkaiden ikäjakauma on laaja. Osa ottaa yhteyttä päihdetyöntekijään itse ja osa tulee sosiaalitoimiston, terveyskeskuksen tai mielenterveystoimiston kautta. Myös läheiset voivat ottaa yhteyttä. Päätös yhteistyön aloittamisesta on aina asiakkaan. Alkoholiriippuvuuden lisäksi päihdetyöntekijä työskentelee huumausaine-, peli- ja muiden riippuvuuksien kanssa. - Sellaista kolkkaa ei Suomessa ole, jossa ei olisi huumeita, Pirkko toteaa. Hänellä on myös koulutus korva-akupunktioon, jota käytetään myös riippuvuuksien hoidossa. Päihdetyön tavoitteena on asiakkaan auttaminen irti päihteistä ja myös hänen läheistensä elämänlaadun parantaminen. Pirkko kertoo olevansa vaikuttunut Sallassa kokemastaan yhteishengestä. - Olen ollut useassa kunnassa töissä, mutta missään minua ei ole otettu niin hyvin vastaan kuin täällä, hän sanoo. - Yhteistyö on saatu toimivaksi, ja apua saa aina tarvittaessa. Henkilökunta tekee töitä yhdessä ajattelematta, että en tee, koska tämä ei kuulu minulle. Tämä on tehokasta, ja pienellä väkimäärällä saadaan paljon tehtyä, Pirkko toteaa. - Työ on haastavaa ja raskasta, mutta pidän siitä. Hän antaa kiitosta kaikille yhteistyökumppaneilleen. Vapaa-ajalla Pirkko harrastaa monenlaista liikuntaa, raviurheilua, kalastusta ja metsästystä. Monella päihteet ovat tulleet kuvioihin siksi, koska elämässä ei ole ollut muuta sisältöä, sanoo Pirkko Hyvärinen. Netti nopeuttaa rakennuslupa-asiointia Asiakkaat ovat ottaneet vuoden alusta asti toimineen sähköisen rakennuslupa-asioinnin hyvin vastaan. Noin puolet hakemuksista on tullut sen kautta, kertoo Sallan kunnan rakennustarkastaja Erkki Yrjänheikki. Palvelu on kätevä, sillä siinä kaikki lupahakemuksen käsittelyvaiheet tehdään samalla sähköisellä työpöydällä: hakemus, suunnitelmat, niiden täsmentäminen, lausuntojen pyytäminen ja antaminen ja naapurien kuuleminen. Myös päätös annetaan ja siitä tiedotetaan työpöydällä. Osapuolet saavat tiedon hakemuksensa etenemisestä sähköpostiinsa. Hakija, hänen asiantuntijansa ja muut osapuolet rekisteröityvät ensimmäisellä käyntikerralla Lupapisteeseen pankkitunnuksillaan, ja he lisäävät rakennushankkeen tiedot ja suunnitelmat sinne tiedostoina. Esimerkiksi naapurien kuuleminen tapahtuu siten, että hakija lähettää Lupapisteestä naapureille sähköpostiin linkin, josta hän voi käydä katsomassa hakemuksen tiedot. Sähköisessä palvelussa asian voi saada kuntoon jopa parissa päivässä. Lisäksi etuna on se, että naapurit voivat perehtyä hankkeeseen entistä paremmin, kun sen voi tehdä kotikoneella. Jos naapuri ei käytä nettiä, asia voidaan hoitaa perinteisesti paperilla, ja hakija voi skannata paperin järjestelmään. Asiakas voi myös kysyä lupapisteen kautta ennakkotiedusteluja rakennusvalvonnasta. - Vastaamme niihin nopealla aikataululla, Yrjänheikki kertoo. Lupapisteellä kuukausien takaisetkaan viestit eivät huku viestien virtaan. Lupapisteessä voi seurata hakemuksen etenemistä ja nähdä muiden osapuolten kommentit reaaliaikaisesti. Yrjänheikki muistuttaa, että palvelu on tarkoitettu Sähköinen asiointi sujuvoittaa rakennuslupa-asiointia alusta hankkeen valmistumiseen saakka. Se myös vapauttaa virastoaikatauluista, Sallan kunnan rakennustarkastaja Erkki Yrjänheikki kertoo. kaikille rakennushankkeen osapuolille, rakentajan lisäksi myös suunnittelijoille, viranomaisille ja työnjohtajille. Palvelu kattaa nyt rakennus- ja toimenpidelupien, toimenpideilmoitusten sekä poikkeamispäätösten hakemisen. Tulevaisuudessa tavoite on, että asiointi siirtyisi yhä enemmän lupapisteelle. Mahdollisuus asioida edelleen paperilla ja tavata kasvokkain ei kuitenkaan poistu. Neuvontaa sähköiseen asiointiin on aina saatavilla Sallan kunnasta. Järjestelmänä Lupapiste on kokonaan uudenlainen palvelu. - Asiakkaan kannalta se voi jo nyt helpottaa huomattavasti asiointia, mutta viranomaisille helpotus tulee huomattavasti myöhemmin, Yrjänheikki sanoo. - Käytännön asiakaspalvelussa on ensin opeteltava kokonaan uudenlaiset työskentelytavat ja uudet toiminnot ja vasta sitten, kun ne osataan, voimme palvella paremmin asiakkaita. - Kun lapsena kävin Saijan kansakoulua, opetettiin, että alku aina hankalaa, ahkera voiton saa. Noin vuoden kuluttua olemme uuden järjestelmän opettelussa niskan päällä. Lupapisteasioinnin kehittämistä koordinoi valtiovarainministeriö. Palvelun tilaaja on ympäristöministeriö. Lapista hankkeen pilottikuntia ovat Salla ja Enontekiö. - Järjestelmä on nyt koekäytössä. Jos käyttäjä huomaa parannettavaa tai keksii paremman ratkaisun johonkin toimintoon, ehdotuksia voi lähettää Lupapisteen sivuilla olevien linkkien kautta sohjelman tekijöille, ja myös meillä otetaan uusia ideoita vastaan, Yrjänheikki sanoo. Vuosittain Sallassa haetaan vajaat pari sataa rakennus- tai toimenpidelupaa ja muuta hyväksyntää.

11 11 Yritysesittelyssä T:mi Sallan Silmälasi Juha Hietanen tuo optikkopalvelut Sallaan Sallassa on hyvä valikoima erikoisliikkeitä, ja tarjontaa täydentää kerran viikossa avoinna oleva silmälasiliike. Sallan Silmälasin yrittäjä, optikko Juha Hietanen tulee Sallaan keskiviikkoisin Kemijärveltä, jossa hän toimii Koillis-Optiikan yrittäjänä. Ratkaisu on hyvä, sillä se mahdollistaa optikkopalvelut pienellekin paikkakunnalle. - Varsinkin ikäihmisille lähtö optikolle ja silmälasiostoksille Kemijärvelle ja kauemmas voisi olla vaikeaa, Hietanen arvioi. Keskiviikon aukiolo on toiminut hyvin. Silmälasien hankkiminen on harvoin päivän päälle kiireinen asia, ja jos tulee jokin kiireellinen tapaus, esimerkiksi lasien korjaaminen, silmälasit kulkevat Matkahuollon kautta nopeasti Kemijärveltä Sallaan. Sallan Silmälasi aloitti toimintansa marraskuussa 2005, puolisen vuotta Holckin liikkeen lopettamisen jälkeen. - Jo kesällä sallalaiset alkoivat kysellä minulta, voisinko toimia myös Sal- lassa. Mietin pari kuukautta ja innostuin, kun hyvä liiketila tuli tarjolle. Hietasen mukaan sallalaiset käyttävät kiitettävästi oman paikkakunnan palveluja silmälasiasioissa. Valikoimaa riittää: liikkeessä on yhteensä sangat naisten, miesten ja lasten mallistoissa. Liikkeessä on kerran kuussa silmälääkäri Esko Vatjuksen vastaanotto. - Optikolla olisi hyvä käydä parin vuoden välein, ja tarvittaessa silmälääkärillä. Optikko hoitaa terveitä silmiä, silmälääkäri sairaita, Hietanen tiivistää. Hänellä on pitkä kokemus silmälasialalta. Ala tuli tutuksi jo lapsena, sillä hänen äitinsä perusti Koillis- Optiikan vuonna Hietanen opiskeli poliisiksi ja työskenteli Helsingissä kaksi vuotta, kunnes sukupolvenvaihdos tuli yllättäen ajankohtaiseksi vuonna 1992 ja ammatti vaihtui optikoksi. Ala on muuttunut paljon kymmenien vuosien aikana. Silmien tutkimuslaitteet ovat kehittyneet, samoin kuin linssit. Ne pystytään räätälöimään sen mukaan, millaiseen käyttöön asiakas laseja eniten tarvitsee. Moniteholinssejä on nykyisin monenlaisia, erilaiset pinnoitteet ja käsittelyt tekevät laseista kestäviä ja miellyttäviä käyttää. Myös piilolinssit ovat muuttuneet, ja niiden käyttömukavuus on parantunut. Enää ei tarvitse näperrellä proteiininpoiston kanssa, ja on olemassa jopa yöksi silmiin jätettäviä piilolinssejä. Hietasen mukaan kilpailu on nykyisin kovaa, sillä liikkeitä ja ketjuja on paljon. Maahantuojien mallistot myös vaihtuvat nopeasti, jopa neljä kertaa vuodessa. - Etelä-Suomessa ihmiset vaihtavat silmälasit parin vuoden välein, täällä vaihtoväli on noin 3-4 vuotta. Nyt muodissa ovat metallikehysten lisäksi myös 1980-luvulta tutut muovikehykset eri väreissä. Tuotteistamalla tuloksiin Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto Sallassa alkoi tammikuussa tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoon tähtäävä oppisopimuskoulutus. Koulutukseen osallistuu sallalaisia yrittäjiä, Matkalle Sallaan ry:n jäseniä ja kunnan kulttuuritoimen työntekijöitä. Koulutus kestää n. puolitoista vuotta ja sinä aikana porukka saa koulutusta Verutum Oy:n asiantuntevilta kouluttajilta. Työ tekijäänsä opettaa, mutta kyllä siinä tietoakin tarvitaan ja sitä on nyt todellakin saatavilla innostavilta kouluttajilta. Ensimmäinen jakso on nyt takana ja tehtävät tehtynä, arvioitunakin, työntäyteinen jaksohan se oli. Paljon uusia ideoita nousi kevään aikana ja niitä on lähdetty työstämään ja aikanaan ne tulevat päivänvaloon ja kaikkien saataville. En- Tuotteistamalla tuloksiin koulutusta käydään tunnelmallisessa Sallan rajakievarissa. simmäiset ideoidut tapahtumat ovat jo tänä kesänä. Me koulukkaat olemme kokoontuneet saamaan uutta oppia Rajakievarin viihtyisässä pirtissä ja pitkien opintopäivien aikana yhteinen tekeminen on innostanut meitä janoamaan lisää. Olemme analysoineet oman yrityksemme nykytilaa ja kehitettäviä tarpeita, kehitelleet uusia hankkeita palvelujen parantamiseksi ja tietysti tunnettavuuden lisäämiseksi. Käymme koulutuksen aikana läpi paljon palvelukehittämiseen kuuluvaa tarpeellista asiaa ja näin taitomme tuote- / tapahtumakehittelyn alueella toivottavasti paranee ja saamme uusia, entistä mielenkiintoisempia tapahtumia Sallan tuotetarjontaan. Maria Tennilä

12 12 Talviaamu kesäkuussa Sallassa tapahtuu Kiertonäyttely: Yhteistyöllä, yhteisvoimin Lapin työväen vuosisata. Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo 8.7. klo 18 Teatteri: Koko kaupungin V., Museon ulkonäyttämö klo 19 Kesäinen lauluilta, Rajakievari klo Koululuokka avatuu yleisölle, museo Äinpäinpäivät: Yölliset Keskustan kuhinat, kanoottiretket ja yöpyöräily jne klo 18 Vanhan Sallan muistelot, Sallan rajakievari klo 19 Peräkonttikirppis, Sallan ent. kansantalon tontti Salla Midnight Trail Maraton klo 14 Isojärven ympärijuoksu Paloperällä klo 12 Paloperän kyläpäivä, Kinttaan pirtti klo 15 Vittikko-Varvikon kyläjuhla, Pömilä, Ahvenselän lava klo 13 Teatteri Pensas: Ahmatti, Museon ulkonäyttämö klo 9 Hautajärven kyläpäivä ja Niittytalkoot klo 19 Kesäinen lauluilta, Kotalan ent. koulu klo 15 Näyttelyn avajaiset: Sallan koululaitos 120 v. pikkupirtistä koulukeskukseen klo 19 Kesäinen lauluilta Salmivaaran ent. koululla Näyttely: Sallan koululaitos 120 v. pikkupirtistä koulukeskukseen 17.7., 18.7., klo Isäntä Matin museon perinnepäivä. klo 14 Vanhat valokuvat kertovat, kattausnäyttely Kansakoulun keittola Arabian astioilla klo 19 Kesäinen lauluilta Kallungissa, Sarkapirtillä Perinteinen Jumalanpalvelusmatka Vanhaan Sallaan. Ilm. päättynyt Salla-päivä, ohjelmassa mm. klo 12 Musiikkiteatteria lapsille, museon ulkonäyttämö klo Seppä Pauli Postila työssään pajalla, ulkonäyttelyalue klo Villiyrttien kansanperinteinen käyttö ennen ja nyt, ulkonäyttelyalue klo Tutustu pakuriteehen, rajakievari klo Viimeinen testamentti, Lotta-dvd klo 13 Naamiotyöpaja lapsille, Sallan kirjasto klo Jälki-istunto: Salla-päivä 2015 teemana suuri Ruotsiin muutto, suunnittelua rajakievarissa klo 18 Pianokonsertti, Kalle Peura, Sallan kirkko klo 21 Salla-päivän tanssit, Hautajärven Seutula Erämaan tähtöset -kisa Rykimäviikko 9.9. klo 13 Haitarinsoittoa ja musisointia: Juhani Korhonen, Hopeaharju klo 18 Pianokonsertti: Anne Kauppi, Sallan kirkko klo 17 Tanssiteatteri Rimpparemmi: Hurmureita ja huviveroa, Sallan koulukeskus klo 15 Topi Mikkolan 65-vuotisjuhlamonologi: Lapin punaiset hanget Lisätietoja ~tapahtumat Oikeudet muutoksiin pidätetään! Muumipeikon juhannusruno Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain. En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain. Sen viisaammat voi tehdä, mä päivän kultaan jään. Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään. Voi leikitellä mielikseen, voi ottaa jättää paikoilleen tai olla niin kuin luonnostaan ja maata vaan. Mä peikko siihen uskoon jään, on maailmaa tää minkä nyt mä nään. Tove Jansson PARAS PERHEILLE Matkailijat valitsivat Sallan hiihtokeskuksen Suomen parhaaksi hiihtokeskukseksi perheille lumipallo.fi -sivuston äänestyksessä. Lisäksi hiihtokeskus valittiin maan toiseksi parhaaksi experteille. Sallan kunta onnittelee! Sallassa satoi useita senttimetrejä lunta 17.kesäkuuta. Lämpötila ei kuitenkaan monin paikoin käynyt pakkasen puolella, joten toiveet marjasadosta säilyivät. Sallassa muistetaan, että edellisen kerran lunta satoi kesäkuussa reilusti vuonna 1982.

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5.

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. 2013 Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. Liisa BenHenia, Eija Kämäräinen, Pirkko Lindberg, Raija Seppänen, Ari Koistinen, Jarkko Oinonen AVI ELY 10.6.2013 Lähiyhteistyön

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Akaan Verkko -hanke kuvina

Akaan Verkko -hanke kuvina Akaan Verkko -hanke kuvina Kiipula Talo, jota haaveilimme yhteiseen käyttöön yhdessä saman katon alla yrittäminen, yhdistysmaailma ja hanke. Talvi 2010. Hämeenlinnalainen Pikku Pena, Pentti Nyholm oli

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen seminaari15.4.2016 Minna Harmanen Jan Hellgren Matti Pietilä

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Kokoontuminen klo kirjaston aulassa, jonka jälkeen rehtori Timo Mäkelä esittelee Monitoimikeskus Siltaa ennen kokouksen alkua.

Kokoontuminen klo kirjaston aulassa, jonka jälkeen rehtori Timo Mäkelä esittelee Monitoimikeskus Siltaa ennen kokouksen alkua. ASIALISTA HALLITUKSEN KOKOUS 16/2016 Kokousaika 19.9.2016, klo 18.20-19.45 Paikka Monitoimikeskus Silta, henkilökunnan taukotila 2 krs Asiat 85 Kokoontuminen klo 16.30 kirjaston aulassa, jonka jälkeen

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula Iloa yhteistyöstä Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus Kati Kuula 8.10.2016 Koirilla on oikeus hyvään elämään Meillä kaikilla on oikeus hyvään elämään Mitä kaikkea hyvää koiraharrastustoimintaan osallistumisesta

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista 1. Osallistuin MUUTOS 16! - Viesti ymmärrettävästi! Selkokieli oman työn apuvälineenä - koulutukseen: Vastaajien määrä: 24 Kyllä

Lisätiedot

Asukkaat mukana SiunSotessa Pohjois-Karjalassa. Kantu päivät Helsinki toiminnanjohtaja Elina Pajula

Asukkaat mukana SiunSotessa Pohjois-Karjalassa. Kantu päivät Helsinki toiminnanjohtaja Elina Pajula Asukkaat mukana SiunSotessa Pohjois-Karjalassa Kantu päivät 12.2.2015 Helsinki toiminnanjohtaja Elina Pajula SOTE -tuotantoalue Pohjois-Karjalan kunnat ja Heinävesi, PKSSK SiunSotessa 5 valmistelutyöryhmää

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 28.01.2013 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA 28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016 Elinympäristövaliokunta AIKA 11.04.2016 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-18:15 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-18:15 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS OPISKELIJAVALINTA VALTAKUNNALLINEN KIELIKOE

AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS OPISKELIJAVALINTA VALTAKUNNALLINEN KIELIKOE AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS OPISKELIJAVALINTA VALTAKUNNALLINEN KIELIKOE Suomen kieli TEKSTIN YMMÄRTÄMINEN (50 min) Sukunimi Etunimi Syntymäaika Allekirjoitus Kielikokeen järjestäjä täyttää: Kokeen järjestäjä

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

CASE SALLA. Lakisääteisen tasa-arvosuunnitelman päivittäminen

CASE SALLA. Lakisääteisen tasa-arvosuunnitelman päivittäminen CASE SALLA Lakisääteisen tasa-arvosuunnitelman päivittäminen Tiedoksi Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (8.8.1986/609) edellyttää, että kaikkien säännöllisesti yli 30 henkeä työllistävien

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Terveyskeskuksen neuvotteluhuone

Terveyskeskuksen neuvotteluhuone MUHOKSEN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta KOKOUSKUTSU A KOKOUSAIKA Keskiviikko 14.9.2005 klo 18.15 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no 84 85 86 87 Terveyskeskuksen neuvotteluhuone Asia Sosiaali-

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara)

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara) LAPIN LIITTO Pöytäkirja 5.4.2013 Järjestöneuvottelukunnan 2. kokous Aika: 5.4.2013 klo 9.00-11.00 Paikka: Lapin liitto Osallistujat: Läsnä Poissa Nimi Järjestö x Raili Kerkelä Kemijärven Järjestökiehinen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja. Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja. Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu

Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja. Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja. Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu Meidän työpaikkamme Kiviniemen koulu Perusopetusryhmiä 12 ja alueellisia pienryhmiä 4 Oppilaita

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Metsäläisiä olemme pohjimmaltamme, ainakin me mummot.

Metsäläisiä olemme pohjimmaltamme, ainakin me mummot. 19082008 12:42 - Viimeksi päivitetty 23062010 06:06 Mummo menee metsään Toimittaja Terttu Lensun pakina YLE:n radiossa juhannuksena 2008 Metsäpäiviä ja -teemoja 1996-2009 Metsätyömaiden Tehopakkaus 1940-luvulta

Lisätiedot

Työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta Itä-Suomen ja Karjalan Tasavallan välillä edistävä Petroskoin neuvontapiste.

Työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta Itä-Suomen ja Karjalan Tasavallan välillä edistävä Petroskoin neuvontapiste. Työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta Itä-Suomen ja Karjalan Tasavallan välillä edistävä Petroskoin neuvontapiste Joensuu, 2013 Historia 3.9.2009 Seminaari Sortavalassa projektin perustamisesta, jonka

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot

Lasten osio. PIKI ideointipäivä 22.9.2009. PIKI verkkokirjasto projekti Leila Virta

Lasten osio. PIKI ideointipäivä 22.9.2009. PIKI verkkokirjasto projekti Leila Virta Lasten osio PIKI ideointipäivä 22.9.2009 PIKI verkkokirjasto projekti Leila Virta Osion nimi ja kohderyhmä Lapset vai lapsille? (vrt nuoret vai nuorille) Pääasiallinen kohderyhmä: lukutaitoiset lapset

Lisätiedot