Savo-Karjala. Pikavoittoja on helppo luvata, mutta se ei ole vastuullista. kautta on vastuullista edunvalvontaa. Emme aina tule ajatelleeksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Savo-Karjala. Pikavoittoja on helppo luvata, mutta se ei ole vastuullista. kautta on vastuullista edunvalvontaa. Emme aina tule ajatelleeksi"

Transkriptio

1 Savo-Karjala Valitaan parhaat päättäjiksi YHTEISTYÖSSÄ METALLIN VAALIT 2012 Ennakkoäänestys Uurnavaali Metalliliitto näytti viime syksynä, miten vahva ammattiliitto voi kantaa laajasti yhteiskunnallista vastuuta ja saada samaan aikaan hyviä tuloksia edunvalvonnassaan. Lopputuloksena oli ratkaisu, joka lisää ostovoimaa ja ennen kaikkea tuo monia hyviä laadullisia uudistuksia. Ei ole liioittelua sanoa, että koko raamisopimus olisi jäänyt pelkäksi pilkkeeksi sulhasmiesten silmäkulmiin ilman teknologiateollisuuden ammattiliittojen voimakasta työntöapua. Metalliliitto kulki tietenkin tavan mukaan etummaisena. Meidän kynnyskysymyksemme liittyivät mm. perälautaan. Sellainen saatiin nyt ja se on myös riittävän pitävä. Siinä on mallia myös tulevaan. Jouduimme myös näyttämään järjestövoimaamme, onneksi työnantajat tajusivat nopeasti, mitä sellaisen voiman edessä kannattaa tehdä. Eiköhän samalla tullut selväksi sekin, että meillä riittää tarvittaessa tahtoa ja pontevuutta ajaa metallityöntekijöiden asiaa myös kovemmin konstein. Tämä oli ilmeisesti päässyt patruunoilta unohtumaan. Sopimisesta ja raamisopimuksesta seuraa mm. se, että keskusjärjestöjen asema työmarkkinakentällä on taas huomattavasti tukevampi kuin vielä vähän aikaa sitten. Kannattaa myös huomata, että edellisen hallituksen, siis porvarihallituksen ja ay-liikkeen yhteistyö ei kummoisia tuloksia tuonut. Nykyhallituksen kanssa saatiin näinkin merkittävä, koko yhteiskuntaa liikuttava sopimus aikaan jo puolen vuoden jälkeen. Niin, että kyllä niillä tekijöilläkin on väliä! Ehdokkaissa on eroja Tekijöillä on väliä myös Metalliliiton vaaleissa! On se vain niin, että maan merkittävimmän ammattiliiton päättäjiksi pitää saada maan parhaat metallimiehet ja naiset. Metallin yhteistyön vaaliliitto tarjoaa ten palvelukseen ylivertaisesti suurimman ja kattavimman ehdokasvalikoiman. Tarjolla on osaava joukko, joka ajattelee ja ajaa asioita tavallisen liiton en ja hänen perheensä näkökulmasta. Pikavoittoja on helppo luvata, mutta se ei ole vastuullista edunvalvontaa. Repiminen ja riiteleminenkään eivät ole sitä. Mutta vastuun kantaminen vahvan arvoperustan ja siitä johdettujen tavoitteiden ja toimintatapojen kautta on vastuullista edunvalvontaa. Emme aina tule ajatelleeksi sitä, kuinka perustavaa laatua oleva oikeus on saada vaaleilla vapaasti valita omat edustajamme. Monessa maassa sellaisesta Metallin liittokokousvaalit 2012 Ennakkoäänestys Uurnavaali voidaan vain haaveilla. Jo pelkkä liittoon kuuluminen voi näissä maissa aiheuttaa tyrmään joutumisen. Metallin vaaleissa valittavat edustajat linjaavat liittokokouksessa Metalliliiton tavoitteita ja toimintaa pitkälle eteenpäin. Juuri sinä äänestäjänä päätät, kuka ja ketkä tätä liittoa kehittävät eteenpäin. Käytäthän äänioikeuttasi! Riku Aalto Metalliliiton puheenjohtaja Ammatti - yhdistys - liike, Metalli - työväen - liitto, Yhteistyön - vaali - liitto Ammattilaisten herääminen puolustamaan omia työehtoja työpaikoilla oli lähtölaukaus uuteen aikakauteen Suomessa 1800-luvun loppupuoliskolla. Ammattilaiset havaitsivat vallitsevan ristiriidan pääoman ja työn välillä. Yksittäisen en mahdollisuus muuttaa tätä valtasuhdetta toiseksi osoittautui mahdottomaksi. Ammattilaiset ymmärsivät, että ainoa väylä tilanteen korjaamiseksi oli koota työntekijät yhteen ja esittää muutoksia porukalla työpaikoilla. Nopeasti kävi ilmi, ettei pelkkä yhdistyminen riitä, tarvitaan myös toimenpiteitä, liikettä. Ammattilaiset käyttivät erilaisia kollektiivisia toimenpiteitä olosuhteiden muuttamiseksi. Vallitseva yhteiskuntajärjestelmä oli kuitenkin iso ongelma, työntekijöiden asema yhteiskunnan täysivaltaisina inä oli korjattava. Ammattilaiset ymmärsivät, ettei työntekijöiden ja heidän perheiden asema parane ilman yhteiskunnallista valtaa. Ammattilaiset kokoontuivat porukalla yhteen. Eripuolilta Suomen metallityöpaikkoja tultiin Helsinkiin ja perustettiin Liitto. Muutamia vuosia myöhemmin saavutettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kaikille Suomen kansalaisille. Näistä ajoista lähtien on Suomessa toiminut ammatillinen ja poliittinen työväenliike elämme monimutkaisemmassa maailmassa ja ammattilaiset kohtaavat pääoman huonon käytöksen entistä raaemmalla tavalla. Tuottavia yrityksiä lakkautetaan, työntekijöiden sadan vuoden aikana saamaa valtaa halutaan kaventaa. Pääoma kiukuttelee jäykistä rakenteista ja liian korkeista tuotantokustannuksista suhteessa kilpailijamaihin. Onko ammattilaisten annettava periksi? Tulisiko meidän toimia yksilöinä? Tulisiko meidän lopettaa liike? Pitäisikö ammattilaisten luopua politiikasta ja jättää yhteiskunta poliitikkojen hoidettavaksi? Metallialan ammattilaiset ovat osanneet 113 vuoden ajan löytää ratkaisuja työpaikoilla ja valtakunnallisesti ammattilaisten arjen ongelmiin. Kerran neljässä vuodessa istutaan alas pohtimaan, mikä on meidän yhteinen näkemys tulevaisuudesta. Toukokuussa järjestettävään Metalliliiton liittokokoukseen on ehdolla 725 yhteistyön vaaliliiton eli Metallin sosialidemokraattien ja sitoutumattomien ehdokasta. Yhteistyön vaaliliitto on koonnut yhteen ammattilaisia, jotka näkevät, että perusasiat ammattiyhdistystoiminnassa eivät ole muuttuneet, mutta ympäröivä maailma vaatii jatkuvaa kykyä uudistua ja reagoida muutokseen. Haluamme olla osa ratkaisua, emme osa ongelmaa. Ammattilaisten oikeus asiallisiin työehtoihin, toimeentuloon ja asemaan yhteiskunnassa ovat asioita, joiden puolesta kannattaa jatkossakin taistella. Ole sinäkin mukana ja anna äänesi liittokokousvaaleissa. Aslak Haarahiltunen Jäsenhankintasihteeri Metalliliitto

2 2 SAVO-KARJALA YHTEISTYÖSSÄ ETELÄ-SAVO Järjestäytymisen tärkeys Metalliteollisuudessa järjestäytyminen on perinteisesti ollut vahvaa. Järjestäytymisasteeksi on arvioitu n. 80 %. Työn ja työpaikkojen muuttuessa haasteet järjestäytymisasteen säilyttämiseksi korkeana kasvavat. Järjestäymisessä avainasemassa ovat luottamustehtävissä toimivat. Tutkimusten mukaan yleisin syy liittymättömyyteen on, ettei kukaan ole tarjonnut yyttä. Miksi näin on? Edunvalvojien keskeisin tehtävä mielestäni olisi tarjota mahdollisuutta liittymiseen heti työsuhteen alussa. Työtekijöitten kannalta korkea järjestäytymisaste on välttämätön. Ilman järjestäytyneitä työntekijöitä asioista neuvotteleminen ja valvonta ovat puutteellista. Paikallisten neuvottelujen lisääntyessä luottamushenkilöiden tärkein neuvotteluase työnantajaa vastaan on järjestäytynyt ja yhteishengeltään yhtenäiset työntekijät. Ilman näitä elementtejä ollaan heikoilla. Järjestäytyminen luo vakautta työelämään. Mikään tämänpäivän TES-asia ei ole aikoinaan ollut itsestään selvyys. On neuvoteltu ja väännetty kättä mm. vuosilomasta, talvilomasta, sairauspäivärahasta, pekkasvapaista, ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta ym. ym. Ammattijärjestöt ovat vaikuttaneet laajemminkin yhteiskuntaan esim. työlainsäädäntöön, työsuojelulainsäädäntöön, työterveyshuoltoon ja sosiaalisiin etuihin. Ammattijärjestöt eivät auta järjestäytymätöntä työntekijää. Kauemmin työelämässä olleille työntekijöille työelämä on jo opettanut, että kannattaa olla. Järjestäytymätön työntekijä on vapaamatkustaja, joka nauttii vain saavutetuista eduista. Korjataan vain hyöty, mutta ei olla valmiita taistelemaan yhteisrintamassa työtoverien rinnalla omien etujen puolesta. Pidetään järjestäymisaste korkeana ja ollaan yhteisrintamassa, kaikki työntekijät. Markku Nousiainen, nro 7, Etelä-Savon vaalipiiri levyseppä-hitsaaja Savonlinna Works Töissä Kiinan tähtilipun varjossa Olen Pentti Issakainen ja työpaikkana on ollut yli 11v Mikkelissä OPA MUURIKKA OY. Luottamusmieheksi valittuna olen ollut melkein 10v. Tässä ajanjaksossa on duunariporukka tosin pienentynyt kuin pyy maailmanlopun edellä. Kun helmikuussa 2001 aloitin Mikkelissä OPA OY nimisessä talousastiatehtaassa työt, niin tuotannon puolella meitä oli kaikkiaan yli 50 työntekijää. Tällä hetkellä tuotannossa ja lähettämössä työskentelee enää 8 osasto 61:n tä. Vuonna 2004 aloitettiin ensimmäiset monista YT-neuvotteluista ja ne tarkoittivat yleensä työttömyyttä. MUURIKKA liittyi OPA:aan, mutta sekään ei tuotantoa pelastanut. Duunareita irtisanottiin joka vuosi ja oman työnteon osuus pieneni ulkoistuksiin ja välitystuotteiden määrän lisääntymiseen. Suuret kotimaiset keskusliikkeet ovat suurten voittojen ja osakkeiden omistajien ahneuden vuoksi siirtäneet mm. talousastioiden valmistuksen Kiinaan. Siellä tuotteita valmistavat tehtaat tuskin noudattavat suomalaista työlainsäädäntöä ja työturvallisuutta. Mihinkähän on kadonnut takavuosina paljon mainostettu kotimaisuus ja Suomalaisen työn arvostus? Kiinasta on tullut sellainen mahti maailmalle, että sen vaikutus on vielä arvailujen varassa. Itse pelkään, että siitä ei hyvää seuraa. Moni suuryritys vetää kättä lippaan kiinalaiselle tähtilipulle syvään kumartaen, välittämättä selän takana seisovista kotimaisista työntekijöistä. Niille jääkin enää pyllistys. Me, joilla vielä on työtä, tehdään se mahdollisimman hyvin unohtamatta auttaa kaveria tarvittaessa. Pyritään saamaan äänestysprosentti liittokokousvaaleissa mahdollisimman korkeaksi. Äänestämällä voit vaikuttaa. Pentti Issakainen nro 9, Etelä-Savon vaalipiiri Pääluottamusmies Aluekokousedustaja Ahneudelle on saatava loppu Tässä iässä alkaa pakostakin muistella menneitä aikoja. Ikään kuin ne olisivat olleet paljon parempia aikoja, kuin nykyinen meno. Tavaran määrällä mitattuna entiset ajat olivat varsin puutteellista aikaa. Oikeastaan kaikesta oli puutetta vielä luvulla - jonka muistan hyvin. Autot olivat harvinaisia, nyt niitä on jo liikaa teitten varsiinkin hylättyinä. Mikä ennen oli paremmin, kuin nyt se oli mielestäni yhteisöllisyys. Järjestö, näytelmä- ja urheilutoiminta oli vireää, samoin poliittinen toiminta. Ilmastonmuutoksesta pauhataan enemmän, kuin siihen meillä todellisuudessa on mahdollisuuksia vaikuttaa. Samaan aikaan en ole kuullut keneltäkään uusia avauksia, mihin maailman talousjärjestystä tulisi kehittää. Uuteen talousjärjestykseen ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa, mutta ilmaston muutos taitaakin olla korkeammassa käressä. Kapitalismi on tullut tiensä päähän. Markkinatalou deksi nimetty kapitalismi saa edelleen vapaasti koko läntisessä demokraattisessa maailmassa. Harvassa ovat ne, jotka kyseenalaistivat tämän menon. Venäjä ja Kiina ovat aivan omaa luokkaansa omassa ryöstö kapitalistissään. Näissä maissa kun ei ole vapaata ammattiyhdistysliikettä, eikä riippumatonta oikeuslaitosta. Veronmaksajien varoja on syydetty jo tuhansia miljardia maailmassa pankeille ja yrityksille ilman vastinetta. Minä kysyn mitä pahaa on siinä, että yhteiskunta säätelee taloutta? Yrittäjyys pitää sallia, mutta ahneudella pitää olla rajansa. Tämä ahneus on ollut aivan käsittämättömän suurta ja on edelleen pankki- ja vakuutusalalla. Tosiasia on, että finanssiala pelaa pelejään muiden rahoilla ei omillaan. Ahneus on maailmanlaajuinen ilmiö. Kun Neuvostoliitto romahti, tapahtui siellä todellinen omaisuuden uusjako. Mikä pistimillä oli aikoinaan kansallistettu, sen Herratoverit toisilleen kynällä siirsivät. Samaa tehtiin myös Suomessa, valtion omistamia yhtiötä ja laitoksia vietiin pörssiin. Johtajat moninkertaistivat palkkansa ja alettiin maksaa bonuksia ja luomaan optio-ohjelmia. Mitä kansalaiset ovat hyötyneet valtion omaisuuden uusjaosta?. Koko finanssisektori on saatava tiukkaan valvontaan - ei riitä pelkästään Suomessa. EU:n ja USA:n tulee toimia yhdessä uudenlaisen maailman talousjärjestelmän luomiseksi. Ei voi olla niin, että pelkällä finanssi keinotteluilla saa parempaa tuottoa, kuin reaalitalouden työllä. Suomessa tuloerojen kasvu on ollut EU:n suurinta, ja siihen on saatava muutos. Yksityisellä sektorilla on yritysten johdolle maksettu sellaisia palkkoja, bonuksia ja optioita, joissa ei ole ollut mitään järjellisiä perusteluja. Yrityksen menestyksestä ovat ennen näkemättömän suurella kauhalla ottaneet itselleen ylisuurta palkkaa: toimitusjohtajat, johtajat ja hallituksen et. Nyt kun he ovat muuttaneet rahat erilaiseksi varallisuudeksi, on vain oikeus ja kohtuus, että sen varallisuuden luojatkin, eli koko henkilöstö saisivat siitä jotain. Ainoa tapa päästä käsiksi tähän varallisuuteen on varallisuusveron palautus ja pääomaveron korotus. Tämä tulo - jota ei ole saatu työsuoritusta parantamalla, ja joka on otettu vähintäänkin moraalisesti arveluttavalla tavalla, on saatava yhteiseen kassaamme. Paras ja helpoin tapa antaa siitä kohtuullinen osuus sen oikeille tuottajille, on verottaa ylisuurta varallisuutta. Siksi - on palautettava varallisuusvero ja korotettava pääomaveroa. Heikki Raittila tiedottaja Työeläkevakuuttajat TELA ry Valtakunnallisten vaalipiirien Savo-Karjalan ehdokkaat Autoala 39 Rummukainen Eero Ajoneuvoasentaja Auto-Kilta Oy, Savonlinna ao. 234 opintosihteeri

3 Ennakkoäänestys Uurnavaali Metallin Yhteistyön vaaliliiton ehdokkaat Etelä-Savon vaalipiirissä 2 Hirvonen Tarja Työnopastaja Darekon-Electro Ky ao. 17 toimikunnan, Metallin vapaa-aika-ja kulttuurilautakunnan pj, käräjäoikeuden lautamies 3 Huttunen Jesse Varasto- ja logistiikkakoordinaattori Compusteel Oy, ao. 17 toimikunnan, ao. 17 vapaa-ajan jaoston 4 Jakonen Jorma ao. 17 veteraanijaoston 5 Kristiansson Olli-Pekka Koneasentaja Savonlinna Works Oy Metallin liittovaltuuston varajäs., vara, ao. 17 varapj, SAK:n aluetmk 6 Kutvonen Jarmo Kojeistoasentaja Norelco Oy, ao. 17 sihteeri 7 Nousiainen Markku Levyseppä-hitsaaja Savonlinna Works Oy, ao. 17 taloudenhoitaja, Metallin työttömyyskassan hallituksen 8 Uotinen Esa Cnc-sahaaja Kovil Oy vara, ao 17 opintosiht. ja vapaa-ajan jaoksen pj, SAK:n paikallisjärj. hallituksen jäs. 9 Issakainen Pentti Metallimies Opa-Muurikka Oy 10 Lauanne Jani Elektroniikka-asentaja Environics Oy, ao. 61 varapuheenjohtaja 11 Lång Arja Kojekokooja Ensto Finland Oy ao. 61 toimikunnan 12 Mäenpää Visa Autonkuljettaja ao. 61 puheenjohtaja, Metallin liittovaltuuston vara 13 Puikkonen Juha Sit. Ensto Finland Oy Yhteistyöllä vahva liitto 14 Asikainen Rauno Checkmark, ao. 201 puheenjohtaja, aluetoimikunnan jäs. 15 Kärki Arto ao. 201 varapj, Metallin liittovaltuuston, Pieksämäen kaupunginvalt., perusturvaltk 16 Rusanen Marko Teliasentaja Naaran KP-Metalli Oy Vara, varatyösuojeluvaltuutettu 17 Viskari Pasi Polttoleikkaaja Normek Oy Naarajärven tehdas 18 Romo Jani Reifer Oy Työsuojeluvaltuutettu Tietoliikenne Tietoliikenne Autoala Autoala Autoala Vaaliohjelma Autoala Halminen Jyrki Myyntineuvottelija ao. 113 puheenjohtaja, seuturyhmän tmk 6 Jänönen Veikko Tietoliikenneasentaja Relacom Finland oy alueluottamusmies, ao. 107, Metallin liittotoimikunnan vara 71 Rastas Tuomas Autonasentaja, Mikkeli Saimaa Invest Oy, työsuojeluvaltuutettu 35 Vainikainen Maija Palkka-asiantuntija Delta Motor Group ao. 328 puheenjohtaja, Metallin liittovaltuuston 37 Lehto Jere Ajoneuvoasentaja Hämeen Autovaruste Oy ao. 320 toimikunnan 38 Varis Jouko Autonasentaja E. Hartikainen Oy, Joensuu ao. 320 pj., Metallin liittovaltuuston varajäs., aluekokousedustaja Autoala Autoala Autoala KAIVOSALA JALOMETALLI METSÄTEOLLISUUS 40 Lattunen Pasi Autosähköasentaja, Kuopio Autotalo Laakkonen Oy ao. 112 puheenjohtaja, ao 112 taloudenhoitaja, aluekokousedustaja 41 Rautiainen Henry Mekaanikko Veho Trucks Service Oy 42 Ahonen Joni Ajoneuvoasentaja Auto-Jeni Oy ao. 304 toimikunnan 3 Heiskanen Markku Prosessityöntekijä Endomines Oy, ao. 19 toimikunnan 3 Tuhkanen Martti Työkaluviilaaja Saurum Oy ao. 124 pj, varatyösuojeluvaltuutettu, seuturyhmän tmk 3 Hyyryläinen Harri Operaattori UPM-Kymmene Pellos luottamusmies

4 4 SAVO-KARJALA YHTEISTYÖSSÄ POHJOIS-SAVO Metalliliitto on vahva liitto, yhteistyöllä liitto vahvistuu Nuori aktiivi Liittokokousvaalit ovat hieno osa demokratiaa. Metalliliiton et valitsevat edustajansa maaliskuussa 2012 liittokokoukseen. Liittokokouksen valitut edustajat päättävät liiton linjasta liittokokouskaudelle ja valitsevat edustajat niitä toteuttamaan. Osallistuminen yhteisten tavoitteiden tekoon ja ten toiveiden eteenpäin vienti periksiantamattomasti on Metallin Yhteistyön vaaliliiton vahvuus, se on ollut sitä aina. Jäsendemokratian kunnioittaminen, äänestystulosten kunnioittaminen ja tulosten perusteella saadun valtakirjan käyttäminen ten parhaaksi on vahvalle liitolle ominaista. Savo-Karjalan alueen ehdokkaamme ovat hieno ja monipuolinen läpileikkaus istöstä. Tuttu työkaveri tai aktiivi ammattiosaston toimija löytyy varmasti ja häntä on helppo äänestää. Äänestäminen on kannanotto ja velvollisuus, mutta on se myös yhteistoiminnallisuutta. Tuntemus kuulumisesta johonkin isompaan ja tuntemus voida viedä omalta osalta asioita parempaan suuntaan on hieno asia. Tällaisia tuntemuksia arkisen ahertamisen keskellä tarvitaan. Tuntemusten lisäksi tarvitaan tekoja. Yksin tekemällä vaikutukset jäävät vaatimattomiksi, yhteistyöllä tuloksia voi varmuudella odottaa. Yhteistyöllä vahva liitto on meidän tunnuksemme. Vaaliohjelmamme on perinteisiin nojautuva, mutta olemme avanneet meille tärkeät arvot helposti luettavaan muotoon. Tutustukaa ohjelmaan! Timo Haverinen nro 23, Pohjois-Savon vaalipiiri Normet Oy Aluejärjestön puheenjohtaja Metallin liittovaltuuston Mika Ammattiosaston toimistolla hoitamassa päivystysvuoroaan. Mika Kolehmainen (31 vuotta) liittyi Metalliliittoon yli 10 vuotta sitten, samana päivänä, kun aloitti työt nykyisessä työpaikassaan Componenta Suomivalimolla. 6 vuotta sitten hänet valittiin työpaikan varapääluottamusmieheksi. Lopullinen innostuminen ay-toimintaan tapahtui viisi vuotta sitten, kun hän tuurasi silloista tä ja joutui järjestelemään reissua työporukalle. Seuraava askel olikin sitten jo seuraavana vuonna valinta ao.148 toimikuntaan ja liittokokousehdokkaaksi vuoden liittokokous jäi yhden äänen päähän, eli ensimmäinen varasija vuoden ylimääräiseen liittokokoukseen Mika pääsi jo mukaan, joka teki suuren vaikutuksen. Kiinnostus Metalliliiton aktiivina oloon ei ole hiipunut, vaan pikemminkin päinvastoin. Iisalmen Metallityöväen ammattiosasto 148 valitsi vuoden 2009 syyskokouksessa Mikan puheenjohtajakseen. Tämän valinnan myötä tuli lisää töitä ja vastuuta, kuten esim. Ylä-Savon seuturyhmän puheenjohtajuus ja Kymi Savo-Karjalan aluetoimikunnan yys. Vuonna 2010 työkaverit valitsivat Mikan myös oman työpaikan pääluottamusmieheksi. Lyhyessä ajassa tuli paljon uusia luottamustehtäviä ja joistakin on pitänyt jo luopua ajanpuuteen takia. Paljon aikaa vievä harrastus on myös antanut paljon esim. uusia tuttuja ja kavereita. Kiireisen nuoren miehen muita harrastuksia ovat perhokalastus, moottoripyöräily (h-d) ja elokuvien katselu. Aikaa ja kiinnostutusta kiireistä huolimatta on Liittokokoukseen, mutta sen ratkaisee äänestäjät, miten käy. Mika Kolehmainen nro 26, Pohjois-Savon vaalipiiri Pääluottamusmies os. 148 puheenjohtaja alueen nuorisojaoston aluetmk Yksin ei pysty parantamaan työolojaan Terveenä työssä - terveenä eläkkeellä. Siinä yhtälö jonka ratkaisu ei ole helppo. Olen itse eläkkeellä ja suht hyvässä kunnossa. Työuraa on takana 39 vuotta. Siinä ajassa ovat työolot muuttuneet paljon parempaan suuntaan. Tähän työolojen parantumiseen on vaikuttanut erityisesti Liittomme jämäkkä toiminta työsuojelun saralla. Liitto on kehittänyt tarkastustoimintaa sekä vaatinut lakiin parannuksia. Paljon on työsuojelun saralla vielä tekemistä. Jatkuvasti tulee uusia kemikaaleja ja raaka-aineita, joiden pitkäaikaisia vaikutuksia ei tunneta. Työntekijöiden parempi perehdyttäminen työn vaaroihin on varmasti pitkässä juoksussa kannattavaa. Kunnollisella perehdyttämisellä vältytään turhilta poissaoloilta ja ennen kaikkea sairastuneen kärsimyksistä. Yhteistuumin ja yhtenäisenä joukkona pystymme luomaan paremman ja turvallisen työpaikan. Jaakko Putkonen nro 10, Pohjois-Savon vaalipiiri eläkeläinen, Varkauden sairauskassan hallituksen puheenjohtaja Savolaisella lupsakkuudella pienen ihmisen asialla Olen kuopiolainen 45-vuotias kojeistoasentaja yrityksestä Norelco Oy, jossa olen työskennellyt viimeiset 24 vuotta. Vapaa-ajallani toimin ammattiosasto 60 ry:n talouden- ja asiainhoitajana. Luonteeltani olen ikuinen seikkailija, joka reissuillansa koettelee lauluillansa ja huumorillaan kanssaihmisten sietokykyä joskus ehkä liiankin pitkälle. Motto: Savolaisella lupsakkuudella pienen ihmisen asialla ja puolesta. Muutama asia, jotka askarruttavat nykymenossa työpaikoilla Tänä päivänä entisestään lisääntyvä halukkuus järjestäytyä YTK:n leiriin. Nämä jänikset ovat valmiita nauttimaan mm. liiton neuvottelemista palkkaratkaisuista vailla halua maksaa saamistaan etuisuuksista. Vetoankin teihin, ystävät, pitäisikö meidän pyrkiä poistamaan sopimusten yleissitovuus YTK:n ten osalta, jolloin pääsisimme näkemään työnantajan lojaalisuuden heidän sopimuksissaan. Työnantajan halukkuus noudattaa uusille sopimuksille ainoana työaikamallina 37.5 tuntia/viikko aikaisemman 40 tuntia/ viikko sijaan. Tavoitellaanko tällä työurien pidentämistä? En usko! Sen sijaan järjestelmä aiheuttaa työntekijöiden kesken eriarvoistumista ja mm. 6,3 % heikennystä vuodessa bruttoansiotasolla! Halukkuus paikallisen sopimisen mahdollisuuden lisäämiseksi on ainakin työnantajien keskuudessa viimeisillä neuvottelukierroksilla lisääntynyt, mutta mitkä ovat meidän temme resurssit? Kaikilla työpaikoillamme ei ole luottamushenkilöä, saatikka neuvotteluvalmiuksia tai -taitoa. Uskoakseni lisääntyvä uhkakuva työnantajan sanelupolitiikasta on realistinen! Siksi on syytä muistaa ja noudattaa TES:n mukanaan tuomaa perälautaa sopimuksissa. Ystävät, nyt kun YTK:n ja työnantajien väki ei pääse huseeraamaan mielipiteillään, on meillä aika ja mahdollisuus päästä vaikuttamaan äänestämällä hyvä ehdokas Tampereella järjestettävään 21. liittokokoukseen. Jaa, vieläkö on saamaton ja turhautunut fiilis!? Minäpä annan vinkin: numero 17. Jari Kärkkäinen nro 17, Pohjois-Savon vaalipiiri ao. 60 taloudenhoitaja

5 Ennakkoäänestys Uurnavaali Metallin Yhteistyön vaaliliiton ehdokkaat Pohjois-Savon vaalipiirissä 2 Halonen Esa Högfors GST Oy Pääluottamusmies 3 Huopainen Mikko Cnc-koneistaja Geotools Oy ao. 18 toimikunnan, ao. 18 nuorisojaoksen puheenjohtaja 4 Lautiainen Mika Särmääjä Parmarine Oy, Leppävirta 5 Soininen Miia sit. Logistikko Fiskars Home, Sorsakoski ao. 18 toimikunnan 6 Heikkinen Toni Putkiseppä-hitsaaja YIT Teollisuus, Voimalaitoshuolto luottamusmies, ao. 24 nuorisovastaava, ao. 24 toimikunnan jäs. 7 Jokela Kari Warkaus Works Oy 8 Karttunen Antero Metallimies Metalliset Oy, työsuojeluvaltuutettu, ao. 24 opintosihteeri, SAK:n aluetmk 9 Pulliainen Veli Levyseppä Oy U-Cont LTD, Joroisten kunnanvaltuutettu, sivistystoimen 10 Putkonen Jaakko Varkauden sairauskassan hallituksen puheenjohtaja 11 Silvast Ari Varastonhoitaja Sahala Works Oy 12 Tsupari Heikki Aikawa Fiber Technologies Oy, työsuojeluvaltuutettu, ao. 24 toimikunnan 13 Vartiainen Panu Operaattori European Batteries Oy 14 Hynynen Mika Junttan Oy, varatyösuojeluvaltuutettu 15 Jääskeläinen Reino Simetek Works Oy 16 Kiuttu Pauli 17 Kärkkäinen Jari Kojeistoasentaja Norelco Oy ao. 60 taloudenhoitaja 18 Nyman Ismo Iv-mittamies Yit Kiinteistötekniikka Oy ao. 60 sihteeri 19 Vainikainen Sari Nc-koneistaja Hydroline Oy 20 Hyvärinen Tuula Saumaaja Metso Fabrics Oy ao. 147 puheenjohtaja, vara, seuturyhmän puheenjohtaja 21 Kukkonen Mishka Viimeistelijä Metso Fabrics Oy ao. 147 taloudenhoit., Metallin liittovalt. varajäs.,, alueellisen nuorisojaoston 22 Ansamaa Risto Cnc-käyttäjä työsuojeluvaltuutettu, ao. 148 taloudenhoitaja, tarkastuslautakunnan vara 23 Haverinen Timo Normet Oy pääluottamusm., ao. 148 varapj, Metallin liittovalt., Iisalmen kaupunginvalt., vapaa-ajan ltk pj Yhteistyöllä vahva 25 Katainen Ismo liitto 24 Karppinen Matti Yrittäjä Lapinlahden kunnanvaltuutettu Elektroniikka-asentaja Genelec Oy, os. 148 toimikunnan, os. 148 nuorisojaoston 26 Kolehmainen Mika Valimotyöntekijä Componenta Finland Oy Suomivalimo, ao. 148 puheenjohtaja 27 Peurajärvi Jenni Sit. Särmääjä HT Laser Oy ao. 148 toimikunnan vara 28 Turunen Juhani 29 Lahtinen Timo Alihankintavastaava Arctic Machine Oy, SAK paikallisjärjestön varapj, ao. 233 puheenjohtaja, seuturyhmän sihteeri

6 6 SAVO-KARJALA YHTEISTYÖSSÄ POHJOIS-KARJALA Vielä riittää maailmassa tekemistä Reilun 30 vuoden ay-kokemuksella voi sanoa, että maailma ei ole milloinkaan valmis. Edelleen tarvitaan vahvaa Metalliliittoa turvaamaan työpaikkojen edunvalvontaa. Metalliliitto on tensä liitto ja näin on edelleenkin jatkuttava. Jäsenen äänen tulee kuulua liiton hallinnossa jokaisella tasolla. Nykyinen työehtosopimus perälautoineen on kentällä todettu hyväksi ja tällä tiellä on jatkossakin hyvä mennä. Yrityksien pirstaloituminen pienempiin osiin edellyttää myös alueellista yhteistyötä. Työurien pidentämiseen on paineita, tämä asia hoituu parhaiten panostamalla työhyvinvointiin. Yhteistyön vaaliliitossa on voimaa! Eero Holsti nro 18, Pohjois-Karjalan vaalipiiri Pääluottamusmies Abloy Oy, Joensuun tehdas Metallin liittotoimikunnan Murikka-opiston johtokunnan ao. 221 taloudenhoitaja Vahva ammattiosasto pystyy palvelemaan iä hyvin Määräaikaisiin työsuhteisiin ja niiden laittomaan jaksottamiseen on löydettävä ratkaisu. Työntekijöiden usko tulevaisuuteen horjuu pahasti tällaisten työsuhteiden myötä. Mielestäni tähän epäkohtaan tulisi puuttua välittömästi valtakunnallisella lainsäädännöllä. Tietääkseni työnantajan etu on tyytyväinen työntekijä, näin ei saavuteta työntuottavuuden paranemista, henkilöstön sitoutumista tavoitteisiin ja laadukkaiden tuotteiden valmistumiseen. Suurissa työpaikoissa nähdään ammattiosaston rooli ns. kultapossukerhona, jossa juodaan kahvia pikkurilli pystyssä posliinikupista. Tämä ei todellakaan ole sitä! Ammattiosasto 59:n toimistolla päivystyksessä sekä päivittäisissä puhelinkeskusteluissa luottamusmiesten ja muiden ten kanssa olen havainnut, että kaikki asiat eivät ole niin hyvin miltä ne voivat näyttää. Paikallisia sopimuksia, lomautuksia, palkkakiistoja, tes-tulkintoja, oikeusapuhakemuksia ym.. Näitä kysymyksiä ja tehtäviä satelee päivittäin. Juuri tällaista edunvalvontaa tarvitsemme jatkossakin enenevissä määrin. Kokemukseni mukaan vahva ja yhtenäinen ammattiosasto pystyy vastaamaan tähän haasteeseen. Ammattiosasto sekä Metalliliitto kouluttavat edunvalvojista tehokkaita ja periksiantamattomia ammattilaisia. Ammattilaisia, jotka pystyvät auttamaan istöä työelämää koskevissa tiukoissakin kysymyksissä. Edellä mainitusta joutuen liittoon kuulumattomat vapaamatkustajat ovat uhkana myös yhtenäiselle edunvalvonnalle sekä tavoitteelliselle työehtojen parantamiselle. Yhdessä olemme vahvoja! Hannu Koistinen nro 4, Pohjois-Karjalan vaalipiiri työsuojeluvaltuutettu ao. 59 puheenjohtaja Metallin liittovaltuuston Aluesihteerin kynästä Tämä vuosi on vaalivuosi. Maalle on valittu uusi presidentti ja syksyllä on kunnallisvaalien vuoro. Nyt on aika valita edustajat metallin liittokokoukseen, jotka päättävät suuntaviivoista seuraavan neljän vuoden ajalle, sekä liiton johdon ja hallinnon. Vahva liitto Sinä ja Metalli, on liittomme tunnus ja mitä aktiivisemmin et osallistuvat toimintaan ja päätöstentekoon, sitä vahvempi liittomme on. Savo-Karjalan alueelta valitaan liittokokoukseen 36 edustajaa ja lisäksi valtakunnallisista vaalipiireistä äänimääristä riippuen myös edustajia. Savo-Karjala-alueella Yhteistyön vaaliliiton ehdokkaaksi on asettunut 67 ehdokasta ja lisäksi valtakunnallisissa vaalipiireissä alueeltamme on 13 ehdokasta, joten Yhteistyön vaaliliitolla on Savo-Karjalassa ehdokkaita 80, josta kiitos kaikille ehdokkaille ja ehdokkaiden tukiryhmille. Yhteistyön vaaliliiton tunnus on YHTEISTYÖLLÄ VAHVA LIITTO ja sitä me tarvitsemme myös vaalityön tekemisessä. Jokaisessa vaalipiirissä käydään suhteellisella vaalitavalla oma vaali ja vaaliliiton saama äänimäärä ratkaisee kunkin vaaliliiton edustajien määrän. Metallin vaaleja seurataan varsin tarkkaan, sillä onhan liittomme maan suurin teollisuusliitto ja liittokokouksen päätöksiä seurataan niin median, kuin myös työnan- METALLILIITTO Aluesihteeri Hannu Savolainen Aluetoimitsija Osmo Rantanen Toimistonhoitaja Tiina Sorvoja Työttömyyskassan palvelunumero Kauppakatu 48, 2. krs, VARKAUS TUKENASI TYÖELÄMÄSSÄ SAVO-KARJALAN ALUETOIMISTO / / tajien taholla ja päätökset eivät ole merkityksettömiä. Äänestysaktiivisuus vaaleissamme on ollut perinteisesti muiden ammattiliittojen liittovaaleihin verrattuna jonkin verran parempi. Tosin viime vaaleissa jäi äänestysprosentti alle 50:n. Meidän tulee pitää huoli siitä, että äänestysprosentti alkaa näissä vaaleissa vähintään viitosella. Savo-Karjalan alueella äänestysaktiivisuus on ollut muita vaalipiirejä korkeampi. Pidetään huoli siitä tälläkin kertaa. Vaaliliitollamme on hyvä ja kattava ehdokasjoukko, joten jokaiselle varmasti löytyy sopiva ehdokas jota äänestää. Vaalijärjestyksen mukaan vaalit käydään kahdessa osassa. Ennakkoäänestys tapahtuu postin välityksellä (palautuskuori postitettava viimeistään 13.3.). Toinen osa vaaleista käydään uurnavaaleina, joka kaikkien ammattiosastojen tulee järjestää Toivotan ehdokkaille ja tukiryhmille reilua ja rehtiä vaalityötä, eikä kaveria jätetä yksin. Hannu Savolainen aluesihteeri Metalliliitto Savo-Karjalan aluetoimisto

7 Ennakkoäänestys Uurnavaali Metallin Yhteistyön vaaliliiton ehdokkaat Pohjois-Karjalan vaalipiirissä 2 Karvinen Kari Koneasentaja John Deere Forestry Oy 3 Kirvesniemi Miikka Tiiminvetäjä Jotwire Oy varatyösuojeluvaltuutettu 4 Koistinen Hannu Koneasentaja John Deere Forestry Oy ao. 59 pj, työsuojeluvaltuutettu, Metallin liittovaltuuston, Joensuun kaupunginvaltuutettu 5 Kuuru Jarkko Erikoismaalari Vexve Oy 6 Lehikoinen Juha Levyseppä-hitsaaja Kesla Oyj, Joensuun tehdas, ao. 59 toimikunnan 7 Maksimainen Tapio Metallimies Ouneva Oy 8 Martikainen Kari Konepaja Antti Ranta Oy, ao. 59 varapuheenjohtaja, ao. 59 opintosihteeri 9 Pakarinen Juha Kiinteistönhoitaja Thermo Fisher Scientific PLM, TSV, ao. 59 toimik., ao. 59 työsuojelujaoston pj, Metallin valtakunnallisen tasa-arvotoimikunnan, Kontiolahden ympäristöltk jäs. 10 Roivas Pasi Vaihdetyöntekijä Muuntosähkö Oy 11 Törttö Marko Levyseppähitsaaja Aillos Oy, ao. 59 toimikunnan 12 Häkkinen Ari Cnc-koneistaja Valtimo Components Oyj ao. 76 puheenjohtaja,, työsuojeluvaltuutettu 13 Voutilainen Pekka Tuotantomekaanikko Joptek Lieksa ao. 153 toimikunnan 14 Huovinen Markku Lankakipinätyöstäjä Okun Koneistuspalvelu Oy ao. 196 sihteeri, 15 Jääskeläinen Pentti 16 Morozov Pavel Cnc-lävistäjä Finelcomp Oy, ao. 196 nuorisojaoston puheenjohtaja 17 Rummukainen Kimmo Koneistaja New Steel- yhtiöt, ao. 196 toimikunnan 18 Holsti Eero Pääluottamusmies Abloy Oy Joensuun tehdas ao. 221 tal.hoit., Metallin liittotoimik. jäs., Murikka-opiston johtok. jäs., Metallin aluetoimikunnan jäs., Metallin seututoimikunnan jäs. 19 Salminen Sami Ajaja-asettaja Abloy Oy Joensuun tehdas luottamusmies, os. 221 opintosihteeri, työsuojeluvaravaltuutettu 20 Tahvanainen Katja Keskuspesukoneenhoitaja Abloy Oy Joensuun tehdas ao. 221 toimikunnan 21 Tarvainen Viljo Lämpökäsittelijä Abloy Oy Joensuun tehdas ao. 221 varapuheenjohtaja, vara 22 Parviainen Vesa Koneasentaja Ratemex Oy os. 333 puheenjohtaja,, kaupunginhallituksen 23 Pitkänen Matti Metallimies Kesla Oyj ao. 333 taloudenhoitaja, vara

8 8 SAVO-KARJALA YHTEISTYÖSSÄ Suomen työläisille raskas presidentinvaali on ohi. Turpiin tuli oikein kunnolla. Pääluotto, johon kaikki luottavat sanoi, että vaalitulos oli oikein Lipposelle ja SDP:lle mutta väärin Suomen työtätekevää kansaa kohtaan. Vuorineuvoksilla ei tule olemaan hätäpäivää seuraavaan kuuteen vuoteen. Varmaan Björn Wahlrooskin saa kutsun Itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Meillä on nimittäin kutsuja yhtä paljon. Täysi nolla. Kyllä Tarja piti huolta tasa-arvosta tässäkin asiassa. Jos ei Nalle, niin ei Sepän Sällikään linnaan. Varapääluotto, joka on vähän nuorempi ammattimies, jonka olemme laittaneet kasvamaan pääluotoksi aikanaan, sanoi sattuvasti, että onneksi Lipponen ei ole mukana Metallin vaaleissa. Ei tosin ole hänen entinen kaverinsakaan eli Putkonen. Kummatkaan eivät siis sotke selvää asiaa. Kaikki vaikuttamaan äänestämällä Kahviporukassakin aprikoitiin Metallin liittokokousvaaleja. Joku nuorempi oli ollut utelias, että mistä kaikista ne siellä päättävät, jotka kokoukseen valitaan? Pääluotto, joka on ollut liittokokouksessa useamman kerran sanoi, että pääasiassa linjataan, miten metallilaisten edunvalvontaa, kuten sopimuspolitiikkaa, hoidetaan seuraavat neljä vuotta. Liiton huippujohto, johon kuuluu liiton puheenjohtaja ja muu liittotoimikunta sekä liittovaltuuston et valitaan myös neljäksi vuodeksi. Liiton hallitukseen eli liittotoimikuntaan valitaan kuten liittovaltuustoonkin aivan tavallisia metallilaisia eri puolilta Suomea. Ovat tietenkin luottamusmiehiä, työsuojeluvaltuutettuja ja ammattiosastojen johtohenkilöitä. Näin päätöksenteko pysyy Metallin kentän käsissä. Liittokokous antaa myös julkilausumia eri asioista mukaan lukien kansainväliset kysymykset. Pääluotto sanoi, että jos hänet valitaan, niin hän esittää pahoittelut Kreikan työläisille ja antaa huutia vellihousupoliitikoille ja kiroaa ahneet rahamaailman herrat. Pääluotto totesi, että vielä reilut parikymmentä vuotta sitten liittokokouksessa käytiin kovaa puoluepoliittista kisaa sosialidemokraattien ja kommunistien välillä. Sosialidemokraattien piti torjua vaatimukset Suomen muuttamiseksi Neuvostoliiton mukaiseksi neuvostojen maaksi, jossa valta oli perustuslaissa määrätty yhdelle puolueelle, etujoukolle. Sosialidemokraatit torjuivat nämä päätösesitykset ja keskittyivät tavallisten metallityöläisten asioiden hoitamiseen. Tämän toiminnan ansiosta sosialidemokraatit ovat olleet enemmistönä linjaamassa Metalliliiton toimintaa istön tuella, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Ajat näyttävät taas olevan nykysanonnan mukaan haastavat. Suomesta on noin kymmenen vuoden aikana hävinnyt elektroniikkateollisuuden massavalmistus kokonaan. Viimeinen niitti oli kännykkätuotannon lopettaminen Salossa. Koko maailman kännykkäteollisuuden kehto! Elektroniikkateollisuus joutuu sopeutumaan samaan, mihin metsäteollisuus, kone- ja laiteteollisuus ja metallin perusteollisuus on vuorollaan joutunut. Pois massatuotteista erikoistuotteisiin ja lyhyihin sarjoihin sekä teollisen palvelun suuntaan. Sen mitä ammattiliitto voi asioihin vaikuttaa, ovat Metallin sosialidemokraatit oppineet vuosien varrella. Pääluotto sanoikin, että ottaa sydänalasta kun miettii kaikkea murhetta mitä Salossa tällä hetkellä on. Oma liitto on kuitenkin tukena kaikessa mihin vähänkin voi vaikuttaa. Pitää vähän pelätä, mutta ei vaipua epätoivoon. Pääluotollakin on jo neljäs työnantaja vaikka sorvi on sama. PS. Sepän Sällikin äänestää jälleen Metallin Yhteistyön vaaliliiton ehdokasta eli omaa pääluottoaan, jotta voi olla varma siitä, että metallityöläisen asioita hoidetaan pitkäjänteisesti ja asiallisesti. Joensuun Metallityöväen ammattiosasto 59 ry Metalli 59 on vuonna 1930 perustettu osasto jossa on iä n Yhteystiedot: Puheenjohtaja Hannu Koistinen Puh Toimisto avoinna tiistaisin klo osoitteessa: Torikatu 7 B JOENSUU Puh tai Nettisivut: Ammattiosaston kevätkokous osaston toimistolla klo MIKKELIN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 61 RY Miksi liittyä osastoomme? Olemme paikkakuntamme metalliteollisuuden asiantuntevin porukka. Meiltä saat avun ja opastuksen pienissä ja suurissa asioissa. Pääset kauttamme vaikuttamaan myös yhteiskunnallisesti. Järjestämme myös erilaista vapaa ajan toimintaa. Kaikki tämä 1,75 % bruttopalkasta. Osaston määrä on 664 tä. Yhteystietomme: Osoite: Savilahdenkatu 5-7, MIKKELI Puhelin: (015) Sähköposti: Päivystys: tiistaisin klo Kuopion Metallityöväen ammattiosasto 60 ry. Tulliportinkatu 26 A Kuopio Mika Hynynen Toimisto avoinna perjantaisin kello Puhelin Tervetuloa Reino Jääskeläinen Pauli Kiuttu Jari Kärkkäinen Ismo Nyman Sari Vainikainen

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Turun Aluejärjestö ry:n alueelta 54 laadukasta ehdokasta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Satakunnan vaalipiirissä täyden listan, 48 ehdokasta. Ehdokkaita on vaalipiirissä asetettu 14 ammattiosastosta,

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

NUORET EHDOKKAAT. Yhteistyöllä vahva liitto. Auto- ja konealojen vaalipiirin ROUHEITA

NUORET EHDOKKAAT. Yhteistyöllä vahva liitto. Auto- ja konealojen vaalipiirin ROUHEITA MUKANA MYÖS ROUHEITA RUOKAOHJEITA! Auto- ja konealojen vaalipiirin NUORET EHDOKKAAT ÄLÄ OLE HILJAA, KÄYTÄ ÄÄNTÄSI! Ennakkoäänestys 2.-16.3. Uurnavaali 25.-27.3. Yhteistyöllä vahva liitto AHONEN JONI ajoneuvoasentaja,

Lisätiedot

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2017 Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Esityslista 5. 6. 7. 8. 9. Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä- Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaa-ajan ja

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa!

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa! Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 34 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON LÄHTÖKOHDAT Selvittää jäseneksi liittyneiden ajatuksia ammattiliittoon liittymisestä, mitkä ovat tärkeimmät syyt, jotka ovat merkinneet

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Liiton strategia Karoliina Öystilä

Liiton strategia Karoliina Öystilä Liiton strategia 2017-2027 15.10.2016 Karoliina Öystilä Liitto-kokonaisuus Jäseniä 34 000 Ammattiosastoja 69 Aluejärjestöjä 7 Liiton toiminnan kulmakivet SEL Työehtosopimukset Järjestäytyminen Alan työpaikat

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, Lastentarhanopettaja, Helsinki Lastentarhanopettajaliiton varapuheenjohtaja OAJ hallituksen

Lisätiedot

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, 32 ERJA LEHTONEN Pääluottamusmies, Espoo Lastentarhanopettajaliiton (LTOL) varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila Yleinen lopputulokset 1.11.2015 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki 1532 0 53 2 Rahkonen Martti Ensokeila Imatra 1334 138 30 3 Kuuva Ari Pate Heinola 1320 102 32

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt Työpaikka- ja alueosaston säännöt 26.11.2011 VIESTINTÄALAN TOIMIHENKILÖT GRAFINET RY TYÖPAIKKA- JA ALUEOSASTO SÄÄNNÖT :n työpaikka- ja alueosastojen säännöt Nimi, nimenkirjoitus ja tarkoitus 1 Työpaikka-

Lisätiedot

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä, miksi järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu Yhteiset pelisäänöt 1. Tehokas yhteistyö henkilöstön kanssa Luottamusmies

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Kirkon alat ry:n luottamusmiesseminaari 11.-12.5.2016 Pekka Pietinen Luottamusmiestoiminnan järjestäminen Luottamusmiessopimus

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2014 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 20.01. 22.01. Rakennusliitto 1. jakso (Tampere,

Lisätiedot

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Sinä olet jäsen ammattiosastossa eli Jyväskylän Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä (JKY) JKY ja noin 300 muuta ammattiosastoa ovat

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

2016 SAVO-KARJALAN VAALIPIIRIN METALLIN EHDOKKAAT Metalliliittolaisilla ja koko Suomellakin on takanaan vaikeat seitsemän vuotta ja vähän ylikin. Yhdysvaltain finanssikriisistä alkanut maailmanlaajuinen

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus TTK ja kemianteollisuuden oppilaitosyhteistyöhanke

Työturvallisuuskeskus TTK ja kemianteollisuuden oppilaitosyhteistyöhanke Työturvallisuuskeskus TTK ja kemianteollisuuden oppilaitosyhteistyöhanke Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Prosessiteollisuuden kesäkoulutuspäivät Uusikaupunki 2.6.2015 Petri Pakkanen Taustatietoja

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

OAJ:n valtuustovaalit 2010

OAJ:n valtuustovaalit 2010 VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2015

Edustajiston vaalit 2015 Edustajiston vaalit 2015 Puheenjohtajailta 12.2.2015 1 Edustajiston rooli Liiton ylin päätösvalta on edustajistolla Toimikausi on neljä vuotta Valitsee liiton hallituksen Päättää toiminnasta ja taloudesta

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET Miehet 16 3x5 km 1. 15 Liperin Hiihtoseura 47.03,8 Os. 1 Jesse Piiroinen 40054607 1 14.29,5 Os. 2 Paavo Pakarinen 33239958 1 30.46,3 1 16.16,8 Os. 3 Veeti Pyykkö 33685874 1 47.03,8 1 16.17,4 Naiset 16

Lisätiedot

Nimi nimike varajäsen osoite sähköposti puhelin

Nimi nimike varajäsen osoite sähköposti puhelin Luottamushenkilöt valtuuston valitsemat 2013-2016 Nimi nimike varajäsen osoite sähköposti puhelin Kunnanvaltuusto Halonen Kaisa Haapasalmentie 939,82335 Rasivaara * 040-586 0205 Hirvonen Tuure Varpasalontie

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

Kevättempaus yleinen Lopputulokset

Kevättempaus yleinen Lopputulokset Kevättempaus yleinen Lopputulokset 5.5.2013 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Teppo Ryhänen GH Rauma 1453 0 48 259 2 Henry Huovinen Ponsi Kouvola 1453 108 40 214 3 Keijo Laitinen Ilves

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2015 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Paperiliitto

Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Paperiliitto Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Vihreäliitto http://www.lohjanvihreat.net/ 16 Nordström Paula sihteeri 20 Ritvas Julia Koulunkäyntiavustaja 30 Voutilainen

Lisätiedot

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet Saappaanheitto 2017 Naiset 1 Heidi Korkalainen Savon Saapas 41,87 2.7.2017 Pielavesi 2 Virpi Kostama KeiKu 33,46 4.6.2017 Pielavesi 3 Pirjo Saukkonen LepU 33,20 14.4.2017 Kuopio 4 Tanja Saastamoinen Savon

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 18.07.2015 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 80 Haapamäen Hs 558 (-1m/+12m/-6m/-2m)

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Aki Ahlroth, Siili Solutions Oyj TEK - 20.5.2015 01 Siili Historia ja henkilöstö 13 153 365 Osaajiemme työkokemus Osaajiemme lisäys v. 2014 Työntekijämäärä Maaliskuu

Lisätiedot

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi

Lisätiedot

Aurinkoista kevättä!

Aurinkoista kevättä! Jyty Varkaus Ry Huhtikuu 2016 Jäsentiedote 1 Hallituksen päätöksiä 2 Edunvalvontakatsaus 3 Vuoden 2017 kalenterien tilausmuutos 4 Kevätkokous 5 Kuntokorttien palautus 6 Haluatko luottamusmieheksi 7 Sampea

Lisätiedot

SYYTÄ KUULUA LIITTOON!

SYYTÄ KUULUA LIITTOON! SYYTÄ KUULUA LIITTOON! Onneksi tuo kaveri ei kuulu liittoon ja kirjoitti nimensä työsopimukseen. Muutenhan se sais ne kymmenet edut, jotka SEL on jäsenilleen taistellut. Olisiko duunari yksin neuvotellut

Lisätiedot

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

kampanjaopas #kunnontyönpäivä kampanjaopas #kunnontyönpäivä mistä on kyse? Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7.10. Satoja tapahtumia yli 60 eri maassa. Juhlimme onnistumisia sekä muistamme, että korjattavaa löytyy vielä niin

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat SAUL SM -rullahiihdot 11.9.2016/Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat (Kaikissa sarjoissa ensiksi sprinttimatka, sitten pitkä matka ja joukkuekilpailu: Sija Nimi Seura Loppuaika Ero) M30H Miehet 30 vuotta 7.2 km

Lisätiedot

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009 Sivu: 1 P1 Lieksan vaalipiiri Lähetetty: 7469 Äänestys%: 36,1 Hyväksytty: 2612 Hyväksytty%: 96,8 Hylätty: 85 Hylätty%: 3,2 Valitaan: 20 Varoja puuttuu: 3 L1 Ehdokaslista A : 378 %: 14,5 ja: 3 ja%: 15,0

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 11 Muista töihin mennessäsi 13 Muista työsuhteen päättyessä

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT 2.7.2016

SM-JAKKARANHEITTOKISAT 2.7.2016 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS KILPA Timo Nissinen Jämsänkoski 29,96 30,84 30,30 30,58 30,84 1 SE Jukka Vesterinen 27,20 27,85 27,22 27,68 26,02

Lisätiedot

metallin vaalit 2016 vaalitietopaketti METALLIN VAALIT METALLITYÖVÄEN LIITTO RY METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

metallin vaalit 2016 vaalitietopaketti METALLIN VAALIT METALLITYÖVÄEN LIITTO RY METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Edunvalvonta on joukkuelaji metallin vaalit 2016 vaalitietopaketti METALLIN VAALIT 18.3. 12.4.2016 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallin vaalit Tähän tietopakettiin on koottu

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2015

Hirrensyöksy ranking 2015 Hirrensyöksy ranking 2015 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Piia Aaltokoski LepU 7,28 13.6.2015 Muuruvesi 2 Asta Kankaala LepU 6,66 2.8.2015 Leppävirta 3 Pirjo Saukkonen LepU 6,43 13.6.2015 Muuruvesi 4 Heidi

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot