JYVÄSKYLÄN ELÄKKEENSAAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JYVÄSKYLÄN ELÄKKEENSAAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014"

Transkriptio

1 JYVÄSKYLÄN ELÄKKEENSAAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 Jyväskylän Eläkkeensaajat ry:n Sointukuoro esiintyi EKL ry:n XIX Liittokokouksen avajaisissa Jyväskyän Paviljongissa

2 1. YLEISTÄ Vuosi 2014 oli yhdistyksen 52 toimintavuosi. Vuotta sävytti yhä jatkunut maailmanlaajuinen taloudellinen lama. Myös maamme talous jatkoi alamäkeä, jonka ohessa kuntien talous heikkeni huolestuttavalla tavalla ja se vaikuttaa juuri ikäihmisten palveluiden saatavuuteen. Samanaikaisesti suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä palveluiden tarve päinvastoin lisääntyy. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n XIX Liittokokous pidettiin Jyväskylän Paviljongissa. Kokousjärjestelyiden vastuu oli Keski-Suomen piirillä yhdessä EKL:n kanssa. Käytännön järjestelyistä vastasi yhdistyksemme toimihenkilöt, saaden varauksettomat kiitokset järjestelyiden onnistumisesta. Kokous linjasi EKL:n toimintaa liittokokouskaudelle Erityisesti kokousedustajat kiinnittivät huomiota Edunvalvonnan lisäämisen tarpeeseen. Todettiin, että maassamme on noin pienituloista. Eläkkeensaajia on 1,3 milj. ja heistä kuuluu pienituloisiin. 75 vuotta täyttäneistä peräti joka neljäs on pienituloinen. EKL vaatiikin, että maamme pienituloisten taloudellisen tilanteen parantamiseksi on toteutettava kansaneläkkeen reilu tasokorotus ja täyden kansaneläkkeen määrä yksinasuville on nostettava takuueläkkeen tasolle kiireellisesti. Edelleen kokous totesi, että väestön ikääntyessä lähipalveluiden merkitys kasvaa. Erityistä huomiota liittokokous kiinnitti eläkeindeksin leikkauksiin. Kokouksen mielestä yksipuolinen päätös leikata eläkeindeksiä rikkoo sovittuja lakisääteisen eläkejärjestelmän pelisääntöjä. Kokous vaati myös, että vanhusneuvostoille on taattava lain edellyttämät aidot toimintamahdollisuudet. Edunvalvontaa hoitamaan EKL palkkaa jatkossa sosiaalisihteerin liittokokouksen päätöksen mukaisesti. Yhdistyksemme oma toiminta oli laajan monipuolista. Erityisen ilahduttavaa oli joka sektorilla todella aktiivinen osallistuminen. Yhteiskunta muuttuu koko ajan. Samalla muuttuu myös meidän toimintaympäristö. Meidän tulee jatkossakin pitää toiminnat sellaisena, että ne kiinnostavat yhä uusia eläkeläisiä tulemaan mukaan. Tässäkin tulemme onnistumaan jatkamalla edelleen yhdessä tekemistä ja luomalla koulutuksen kautta yhdistyksen tulevaisuuden tekijöille toimintaedellytykset. Yksityiskohtaisemmin toiminta selviää toisaalta tästä vuosikertomuksesta. ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITTO EKL ry:n XIX LIITTOKOKOUS JYVÄSKYLÄN PAVILJONGISSA Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n XIX Liittokokous pidettiin Kokouksen järjestelyvastuun antaminen Jyväskylään oli luottamuksen ja kiitoksen osoitus Keski-Suomen Piirille ja sen jäsenyhdistyksille. Itse kokouksen järjestelyistä vastasi liitto ja sen toimiston henkilökunta. Käytännön järjestelyistä vastasi lähinnä yhdistyksemme toimihenkilöt Pertti Sarjan johdolla. Yhdistyksen kokousedustajina toimivat kevätkokouksen valitsemana Matti Ojala ja Annikki Lehtinen sekä varalla Vesa Karvinen ja Katariina Karttunen. Kokouksen avauksen yhteydessä esiintyi yhdistyksemme Sointu Kuoro. Kokouksen toisena puheenjohtajana toimi yhdistyksemme puheenjohtaja Matti Ojala. Annikki Lehtinen toimi julkilausumavaliokunnan jäsenenä. Puheenjohtaja Matti Ojala valiittiin edelleen liittohallituksen jäseneksi kaudelle Ohjelmallisen iltatilaisuuden johon osallistui 427 henkilöä avasi Matti Ojala. Tilaisuuden toisena juontajana toimi Vesa Karvinen sekä yhdistyksemme Sketsikerho esitti sketsin Hoitajan valinta ja Hilppaajat esiintyi. Kokonaisuudessaan liittokokouksen järjestäminen Jyväskylässä oli mieliin jäävä myönteinen kokemus sekä myös historiallisesti ainutlaatuinen tapahtuma.!2

3 EKL ry:n XIX Liittokokous Jyväskylässä. Kuvassa EKL:n hallintojohtaja Marja-Leena Lehtimäki, Keski-Suomen piirin sekä Jyväskylän Eläkkeensaajien ja kokouksen puheenjohtaja Matti Ojala ja EKL:n järjestösihteeri Erkki Partanen. 2. KOKOUSTOIMINTA Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Sepänkeskuksen Reaktorisalissa ja paikalla oli 81 yhdistyksen jäsentä. Kokous käsitteli sääntöjen 11 :n määräämät asiat eli mm. hyväksyttiin tilinpäätös ja vuosikertomus vuodelta Kokouksen alussa esiintyi Lauluveikot. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Sepänkeskuksen Reaktorisalissa ja paikalla oli 102 yhdistyksen jäsentä. Kokous käsitteli sääntöjen 11 :n mukaiset asiat mm. henkilövalinnat, toimintasuunnitelman ja talousarvion v Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Ojala ja hallituksen jäseniksi, Tuula Syvänperä, Katariina Karttunen, Vesa Karvinen, Aila Anttonen, Esa Kauppinen, Pertti Sarja, Outi Oinonen ja Mirja Terva-aho. Varajäseniksi valittiin Säde Huisman, Sylvi Rohula, Kari Auranen, Kauko Järvenpää ja Asko Husso. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin. HALLITUS Vuoden 2014 hallitukseen kuuluivat syyskokouksen valitsemat jäsenet. Hallitus kokoontui ja osallistui puheenjohtajan kutsusta 10 kertaa ja käsitteli 177. Matti Ojala puheenjohtaja 10 Tuula Syvänperä varapuheenjohtaja 8 Katariina Karttunen taloudenhoitaja 10 Säde Huisman sihteeri 10 Vesa Karvinen tiedotussihteeri 10!3

4 Anna Iivari jäsenasioiden hoitaja, kirjanpitäjä 9 Aila Anttonen arkistonhoitaja 9 Pertti Sarja 6 Esa Kauppinen 9 Varajäsenet: Sylvi Rohula opintosihteeri 9 Kari Auranen 9 Pertti Salo 9 Kauko Järvenpää 10 Asko Husso TILINTARKASTAJA / TOIMINNANTARKASTAJAT Syyskokouksen valitsemana tilintarkastajana vuonna 2014 toimi auktorisoitu tarkastaja Seppo Lindholm HTM JHTT sekä toiminnantarkastajina Seija Kettunen ja Hilkka Kaipainen. TALOUDELLINEN TOIMINTA Yhdistyksen monipuolisen laaja toiminta ja kustannusten jatkuva nousu edellyttää taloudellisen pohjan vahvistamista. Varsinaisen varainhankinnan pääasialliset tulot ovat jäsenmaksutulot, TSL:n opintokerhojen tuki, yhteistyökumppaneilta saadut mainostulot, sekä kahvinmyyntitulot, arpajaisten ja myyjäisten tulot. Tulopohjalla on pystytty turvaamaan nykyinen toiminta. Voidakseen turvata jatkossakin laajan toiminnan päätti syyskokous korottaa jäsenmaksua kahdella eurolla jolloin se vuonna 2014 oli 17 euroa ja kannatusmaksu 7 euroa. Hallitus selvittää mahdollisia uusia varainhankinnan keinoja. 4. EDUSTUKSET JA JÄSENYYDET Eläkkeensaajien keskusliitto EKL:n liittohallituksen ja taloustoimikunnan jäsenenä oli puheenjohtaja Matti Ojala. Eläkkeensaaja lehden toimitusneuvoston jäsenenä oli Vesa Karvinen. EKL:n Keski-Suomen Piiri ry:n puheenjohtajanana oli Matti Ojala ja taloudenhoitajana oli Anna Iivari sekä tiedotussihteerinä oli Vesa Karvinen. EKL:n Keski-Suomen Piiri ry:n piirikokousedustajina olivat Katariina Karttunen, Säde Huisman, Pertti Sarja, Vesa Karvinen ja Kari Auranen. Varalle valittiin Pertti Salo, Sylvi Rohula, Pertti Helenius, Aila Anttonen ja Kaarina Suhonen. Jyväskylän kaupungin Vanhusneuvostossa Tuula Syvänperä oli jäsenenä ja Pertti Sarja oli perusturvalautakunnan edustajanaja. Keski-Suomen Viikkolehti Oy:n yhtiökokousedustajana oli Matti Ojala. Sepänkeskuksen talotoimikunnassa oli Sylvi Rohula ja varalla Matti Ojala. Viitakodit ry:n jäsenyydessä oli Sylvi Rohula ja varalla Marjatta Stahl. Varttuneiden asumisoikeusyhdistyksen Jason hallitukseen valittiin Pertti Sarja. Varttuneiden asumisoikeus Jaso ry, jäsenyys Keski-Suomen muistiyhdistys, jäsenyys TSL:n Opintojärjestö, jäsenyys!4

5 5. JÄSENISTÖ Toimintavuoden aikana jäsenmäärä pysyi ennallaan. Toimintavuoden lopussa jäsenmäärämme oli 496. Jäsenkehityksen kannalta on tärkeää se, mitä yhdessä tekemällä saadaan aikaan. Yhdistyksemme laaja ja monipuolinen toiminta antaa myönteisen kuvan mukana oleville ja myös ulospäin, herättäen näin kiinnostusta tulla mukaan. Myös sisäisellä ja ulkoisella tiedotuksella on entistä suurempi merkitys. Ratkaiseva merkitys on myös jäsenistön aktiivisuudella jäsenhankinnassa. Tässäkin olemme onnistuneet. Hallitus on nimennyt keskuudestaan Jäsenhuoltotoimikunnan. Toimikuntaan kuuluivat Vesa Karvinen, Anna Iivari, Aila Anttonen ja Kari Auranen. Jäsenten elämän tärkeisiin merkkipaaluihin osallistuttiin hallituksen päätösten mukaisesti. Jäsenhankintaa tukee myönteisesti Eläkeläisjärjestöjen Eetu ry:n suorittama HUOMISEN KYNNYKSELLÄ 2013 TUTKIMUS. Tutkimuksen mukaan EKL ry oli selkeästi tunnetuin eläkeläisjärjestö maassamme. Tutkimus antaa myös tärkeää tietoa muutoinkin tulevia toimintoja suunniteltaessa. KOULUTUSTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN Opintosihteerikurssi, Rajaniemi, Aila Anttonen 24.1 Kotisivukurssi, Matara (Vesa Karvinen, Esa Kauppinen, Aila Anttonen, Kari Auranen, Heikki Ollikainen, Aaro Lahtinen, Saarijärvi) Liikuntakurssi, Rajaniemi, Irma Kauppinen, Maija-Liisa Kynäslahti Muistikurssi, Rajaniemi, Sakari Kauppinen (omakustannus) 7.5. Kotisivukoulutus, Kolikkotupa, ohjaaja Jouni Ukkonen, 3 hlöä 8.5. Tietotekniikka tutuksi, kolikkotupa, ohjaaja Jouni Ukkonen, 7 hlöä Opintokerhojen tilitykset kurssi, Aila Anttonen, Kari Auranen Taloudenhoitajan kurssi, Anna Iivari Sosiaalinen media ja tietoturva, Helsinki, Aila Anttonen Järjestötoiminnan kurssi, Rajaniemi, Aila Anttonen, Kauko Järvenpää, Asko Husso, Kari Auranen, Kaija Tuohikumpu, Mirja Terva-aho, Vesa Karvinen, Seija Ojala, Matti Ojala, Esa Kauppinen Kotisivukoulutus, Esa Kauppinen (piiri) Toimintaklinikkatoiminta, Jyväskylä, Aila Anttonen, Kari Auranen, Kauko Järvenpää Kansantanssia, Rajaniemi, Raija Saarela, Marjatta Tamminen Yhteiskunta ja samalla toimintaympäristömme muuttuu koko ajan. Tämä tuo luonnollisesti uusia haasteita tulevalle toiminnalle. Koulutustoiminnan avulla pystymme turvaamaan edellytykset tulevaisuuden tekijöille. Erityisesti koulutuksessa tulee ottaa huomioon toimintojen monipuolisuus täsmäkoulutuksella. 6. TIEDOTUSTOIMINTA Ulkoisen ja sisäisen tiedotuksen merkitys korostuu yhä enemmän. Toimintaympäristön muuttuminen myös nopeuttaa tiedon saannin merkitystä. Monipuolisesta toiminnastamme jaetaan tiedote aina maanantaikerhon yhteydessä. Yhdistyksen jäsenille postitetaan 3-4 kertaa vuodessa oma jäsenlehti sekä EKL:n julkaisemaa Eläkkeensaaja lehteä 7-8 numeroa. Nämä postitetaan maksutta ja kuuluvat siis vuotuiseen jäsenmaksuun. Lisäksi toiminnasta tiedotettiin kerran viikossa Keski-Suomen Viikkolehdessä, jonka toiminta lakkasi vuoden 2014 aikana. Keskisuomalaisen järjestöpalstoilla tiedotettiin kerran!5

6 kuukaudessa. Myös erilaisista tapahtumista tehtiin erillinen esite, jota maanantaikerhoissa oli jaettavana. Yhdistyksemme julkaisi syyskuussa kalenterin vuodelle Kalenterissa esittelimme toimintaamme valokuvin. Yhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa Sieltä on myös linkki EKL:n sivuille. Yhdistys avasi oman Facebook sivuston lisäämään tiedotusta jäsenistölle ja lisäämään yhdistyksen tunnettavuutta. Sähköpostin ja puhelimen välityksellä tekstiviestien kautta tiedottamista kehitettiin edelleen. Yhdistyksen tiedotussihteerinä on toiminut Vesa Karvinen. Kotisivujen ylläpidosta ja Facebook tiedottamisesta vastasivat Esa Kauppinen, Kari Auranen ja Aila Anttonen ja Vesa Karvinen. 7. KERHOTOIMINTA Toimintavuoden aikana toiminnassa oli 15 harrastekerhoa/kurssia. Eri syistä johtuen osa kerhoista tai kursseista toimi vain osan vuodesta. Pääsääntöisesti kerhotoiminta tapahtui Sepänkeskuksessa, Väinönkadun Palvelukeskuksessa ja Työväentalon B-salilla. Kerhotoiminta kokonaisuudessaan on tärkeää jäsenten henkisen ja fyysisen toimintakunnon ylläpidon kannalta. Ne ovat sosiaalista yhdessäoloa ja hauskanpitoa hyvässä seurassa. Uusia kerhoja perustetaan aina jäsenten tarpeiden mukaisesti. Kerhojen perustamista hankaloittaa tänäkin toimintakautena toimitilojen puute ja jatkuva kustannusten nousu. Kerhokokoontumisia oli yhteensä 439, osallistujia näihin oli 8603, joten osallisumiskeskiarvo kerhotoimintaan oli 19,6 kerhoa kohti. MAANANTAIN JÄSENTILAISUUDET Maanantain jäsentilaisuudet on tärkeä osa koko yhdistyksen toimintaa. Kerho kokoontui loma-aikoja lukuun ottamatta joka maanantai Sepänkeskuksen Reaktorisalissa klo Kerhossa on pääsääntöisesti aina joku asiantuntija kertomassa ikäihmisille tärkeistä aiheista. Myös yhdistyksen omat ohjelmaryhmät esiintyvät näissä tilaisuuksissa. Yhdistyksen toimisto oli jäsenille avoinna samanaikaisesti ja toimihenkilöiden kanssa saattoi keskustella ja hoitaa asioita. Erittäin tärkeää oli myös ystävien tapaaminen ja sosiaalisen yhdessäolon viettäminen. Maanantaikerho kokoontui 33 kertaa. Jäsenten osallistuminen kasvoi edelleen, keskiarvon oli 109,5 jäsentä maanantaikerhoa kohden. Maanantaikerhojen myönteinen kehitys vaikuttaa myös yhdistyksen koko julkiseen kuvaan merkittävästi. Tämä vaikutti aktivoivasti koko yhdistyksen kaikkeen muuhun toimintaan. Maanantaikerhot, 33 kpl Keski-Suomen OP:n toimitusjohtaja Keijo Manner, 118 hlöä 20.1 Sosiaali- ja terveyspalvelut, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen, 113 hlöä Ykkösmatkat - MatkaVeijalainen ja Tallink Silja, 126 hlöä 3.2 Ikäihmisten muisti, Muistiyhdistys, Lea Jokela, 141 hlöä 10,2. Minne menet EU? europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari, 116 hlöä Huumorikouluttaja Vesa Karvinen, 102 hlöä Lääkkeiden yhteisvaikutus, proviisori Hanna Haukkala, Yliopiston apteekki, 113 hlöä 3.3. Teatteri Eurooppa neljä ja yhteislaulua, 95 hlöä Tunne pulssisi, Raimo Peltovuori, Sydänpiiri, 128 hlöä Eurooppalaiset arvot, Eurovaaliehdokas Ilkka Kantola, 87 hlöä Keski-Suomen hengitysyhdistys, Seppo Salminen ja sairaanhoitaja Kaija Vainio, 105 hlöä!6

7 31.3. Kevätkokous, 81 hlöä 7.4. Jalkahoidot, Jalkahoito Ortopedia, Tommi Haapalainen, 100 hlöä Kevään kukkaloistoa, Puutarha Viherlandia, 96 hlöä Vappurieha, 102 hlöä 5.5. Ravitsemustietoa, lehtori Mirja Leinonen, 90 hlöä Äitienpäivä, Ruusu äidille, puhujana Sakari Knuuttila, 111 hlöä Kevätkauden päättäjäiset, Kaijala, 65 hlöä 8.9. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta Mäkinen, 123 hlöä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtaja Leena Yksjärvi, 103 hlöä Matti Ojala, 70 vuotta, Aalto-sali, 220 hlöä Vanhuspalvelulaki, Laatuhoiva Oy, Riitta Räsänen, 107 hlöä Nordea-pankin kuulumiset, pankkilakimies Anne Himanka, 86 hlöä Nivelrikko, Nivelyhdistys Raija Malmivaara, 123 hlöä Yksilöllinen asuminen, Varttuneiden asumisoikeusyhdistys, Jaso Sinikka Tyynelä, 100 hlöä Jyväskylän kylähullut, huumorikouluttaja Vesa Karvinen, 114 hlöä Diabetesyhdistys, Kirsti Turunen, 114 hlöä Isänpäivä, 115 hlöä Ikääntyneen jalkahoito, Pirjo Hatzitoliou, 98 hlöä Syyskokous, 102 hlöä Mikä on hyvis.fi, Merja Pirttimäki, 111 hlöä Joululauluja, säesti Ismo Lotila, 87 hlöä Joulupuuro, 80-vuotta täyttäneet kutsuttiin juhlaan, puhujana oli rovasti Martta Anttonen, 120 hlöä NAISTEN LIIKUNTAKERHO Naisten liikuntakerhoja oli kaksi eritasoista kerhoa. Kerhot kokoontuivat maanantaisin klo Sepänkeskuksen Isotooppi-salissa. Kerhossa harjoitettiin lihaskuntoa ja tasapainon ylläpitoa. Unohtaa ei pidä henkistä rentoutumista huumorin avulla. Kokoontumiskertoja oli 31, osallistuja keskiarvo 10,4 kerhoa kohden. Kerhon ohjaajina toimivat Maija-Liisa Kynäslahti, Sylvi Rohula ja Irma Kauppinen. ENGLANNIN KERHO Kerho kokoontui tiistaisin klo Sepänkeskuksen Elektroni-salissa. Kerhossa paneuduttiin kahvikupin äärellä kielioppiin ja lukemiseen sekä kerrottiin viikon tapahtumista luonnollisesti Englanniksi. Opiskelu oli vapaamuotoista ja huumorilla höystettyä. Kokoontumisia oli 31, osallistuja keskiarvo oli 7,3 kerhoa kohden. Ohjaajana toimi Raija Ristola. ASKARTELU KÄSITYÖKERHO Kerho kokoontui tiistaisin Sepänkeskuksen Elektroni-salissa klo Kokoontumisia oli 32, osallistuja keskiarvo oli 7,6 kerhoa kohden. Kerhon erilaisia töitä syntyi suuri määrä ja monesti käsitöitä jatkettiin vielä kotonakin. Tuotteita myytiin maanantaikerhojen yhteydessä, sekä Sepänkeskuksen kevät- ja joulumyyjäisissä, vanhusten viikon messujen yhteydessä Kaupunginteatterilla sekä joulumyyjäisissä. Tuotteiden myynti on osa yhdistyksen vararainhankintaa. Vetäjinä toimi Sylvi Rohula ja Kaija Sulasalmi. SYKE KUNTOKERHO Kerho kokoontui Väinönkadun Palvelukeskuksessa keskiviikkoisin klo Harjoitteet tehdään juuri ikäihmisille tarkoitetuilla kuntopiirilaitteilla. Kokoontumiskertoja oli 29, osallistuja keskiarvo oli 10,3 kerhoa kohden. Harjoittelun lomassa keskusteltiin myös!7

8 muista ikäihmisille tärkeistä liikuntamuodoista. Kerhon vetäjänä toimi Yrjö Laitinen ja loppuvenyttelyt hoitivat Tuula Syvänperä ja Sirkka Ruppa. SHAKKIKERHO Kerho kokoontui torstaisin klo Kokoontumiskertoja oli 32, osallistuja keskiarvo oli 5,8 kerhoa kohden. Harjoittelu tapahtui pelaamalla aina vastustajaa vaihtamalla. Kerho ohjaa näin itse itseään. Kerhon jäsenet osallistuivat vaihtelevalla menestyksellä myös eri kilpailuihin pelattiin Rajaniemessä EKL:n Shakkimestaruudesta. Näissä kisoissa kerhomme jäsen Olavi Niemi voitti mestaruuden. Erkki Pursiainen 6. sija, Erkki Jokinen 8. sija, Oiva Lamminmäki 10. sija, Kari Hokkanen 11. sija ja Esko Nupponen 16. sija. SOINTUKUORO, LEIDIT JA LAULUVEIKOT Sointuuoro kokoontui keskiviikkoisin Sepänkeskuksen Isotooppi-salissa klo Kuorolaisia oli 24, joista naisia 14 ja miehiä 10. Kokoontumiskertoja oli 36, osallistuja keskiarvo oli 23,4 kerhoa kohden. Kuoro esiintyi yhdistyksen omissa tilaisuuksissa ja pyydettäessä myös muissa tilaisuuksissa. Leidit koostuivat Sointukuoron naislaulajista. Leidit esiintyi yhdistyksen omissa tilaisuuksissa. Kokoontumiskertoja oli 6, osallistuja kesliarvo oli 11,8 kerhoa kohden. Lauluveikot koostuu Sointukuoron mieslaulajista. Lauluveikot esiintyi yhdistyksen omissa tilaisuuksissa sekä palvelutaloissa. Kokoontumiskertoja oli 9, osallistuja keskiarvo oli 9,1 kerhoa kohden. Kuorojen johtajana toimi Maria Ojanperä. Kuorojen esiintymiset: Leidit vappuriehassa Sointukuoro äitienpäiväjuhlassa Sointukuoro EKL:n liittokokouksessa 5.9. Lauluveikot jäsentoimikunnan Katutapahtumassa Sointukuoro Matti Ojalan 70-vuotta juhlatilaisuudessa Lauluveikot Sepänkeskus 20-vuotis juhlassa Leidit isänpäiväjuhlassa Lauluveikot syyskokouksessa Puurojuhlassa KANSANTANSSI - HILPPAAJAT Kerho kokoontui Sepänkeskuksen Isotooppi-salissa keskiviikkoisin klo Kokoontumiskertoja oli 33, osallistuja keskiarvo oli 11,9 kerhoa kohden. Kerhossa harjoiteltiin kansantansseja, senioritansseja ja juhlatansseja. Kerho esiintyi yhdistyksen omissa tilaisuuksissa esim. uusien jäsenten tilaisuudessa, Vappua vastaan tilaisuudessa, isänpäivä tilaisuudessa, Matti Ojalan 70-vuotta juhlatilaisuudessa ja puurojuhlassa. Kerhon ohjaajana toimi Raija Saarela. SKETSIKERHO Kerho kokoontui torstaisin Sepänkeskuksen Elektroni-salissa klo Kokoontumiskertoja oli 30, osallistuja keskiarvo oli 7,9 oli kerhoa kohden. Kerho esiintyi pääsääntöisesti yhdistyksen omissa tilaisuuksissa. Ohjaajana toimi Olavi Sinisalo. Esiintymisiä: Liittokokouksen iltajuhla ja Sepänkeskus 20-vuotisjuhlassa sekä useissa omissa tilaisuuksissa.!8

9 BOCCIA KESKUSTELU KERHO Kerho kokoontui perjantaisin Sepänkeskuksen Isotooppi-salissa klo Kokoontumiskertoja oli 26, osallistuja keskiarvo 7,4 kerhoa kohden. Kerhossa pelattiin ja keskusteltiin kiinnostavista ajankohtaisista asioista. Osallistuminen kerhon toimintaan lisääntyi toimintavuonna. Pelejä ja keskusteluja veti Vesa Karvinen. VESIJUMPPA - KERHO Kerho kokoontui torstaisin klo 9.30 Laajavuoren Kylpylässä. Kokoontumiskertoja oli 26, osallistuja keskiarvo oli 20,2 kerhoa kohden. Vesijumppa on koettu juuri ikäihmisille myös erinomaiseksi liikuntamuodoksi. Kerhon toiminta on osoittanut, että sille on jatkossakin selkeä tarve. Jumpan jälkeen oli tilaisuus jäädä uimaan ja saunomaan. Vesijumpan vetäjänä toimi Tuula Syvänperä. KRISTILLINEN KERHO Kerho kokoontui kerran kuukaudessa perjantaisin Työväentalon B-salilla klo Kokoontumiskertoja oli 8, osallistuja keskiarvo oli 8 kerhoa kohden. Kerhossa pohdiskeltiin päivän sanan herättämiä tuntemuksia ja laulettiin lempivirsiä. Osallistuttiin piirin Hiljaiseen päivään. Kerhon vetäjänä toimi dosentti teologian tohtori Tapio Lampinen. ZUMBAKERHO Zumbakerho aloitti toimintansa. Kerhon ohjaajana toimi Mirja Terva-aho. Kerho kokoontui perjantaisin Sepänkeskuksen Isotooppi-salissa klo Kokoontumiskertoja oli 22, osallistuja keskiarvo oli 12,7 kerhoa kohden. RETKEILYKERHO Retkeilykerholla oli aktiivinen toimintavuosi. Kerho järjesti kaupunkikävely tapahtumia ja retkiä luonnonpuistoihin ja lähiympäristöön. Lisäksi kesän aikana pelattiin Petankia. Retkeilykerhon toimikuntaan kuuluivat Kari Kettunen puheenjohtajana, Annikki Lehtinen sihteerinä ja jäseninä Pertti Olli, Vesa Karvinen ja Tuula Syvänperä. Retkeilykerhon tapahtumia oli 14, osallistuja keskiarvo oli 17,5 kerhoa kohden. MATKAILUTOIMIKUNNAN JÄRJESTÄMÄT MATKAT Matkailutoimikunta järjesti jäsenille erilaisia tapahtumia kuten teatterimatkan, laivaristeilyn, ostosmatkan, ulkomaanmatkan ja kulttuuritapahtumia sekä matkoja piirin tapahtumiin. Toimikunta järjesti myös joulujuhlamatkan Rajaniemeen Virroille. Matkailutoimikuntaan kuuluivat Esa Kauppinen, Pertti Sarja, Katariina Karttunen, Annikki Lehtinen ja loppuvuodesta mukaan tulivat Aila Anttonen ja Kari Auranen. Matkailutoimikunnan järjestämiä tapahtumia oli kaikkiaan 10, osallistuja keskiarvo oli 46,1 tapahtumaa kohden. MUUTA TOIMINTAA Vuoden 2014 aikana otimme osaa Neste Ralliin järjestysmiehinä: nuottiajot 7 hlöä, kahtena rallipäivänä henkilöä. Finlandia Marathon tapahtumaan osallistuimme maaliintulopaikalla muonitus/nesteytystoimitsijoina. Tapahtumaan osallistui 8 henkilöä. 8. TOIMIKUNNAT JA MUU TOIMINTA JÄSENHUOLTOTOIMIKUNTA Toimikuntaan kuuluivat Vesa Karvinen, Anna Iivari, Aila Anttonen ja Kari Auranen.!9

10 MATKAILUTOIMIKUNTA Toimikunta valmisteli hallitukselle päätettäväksi yhdistyksen matkat ja retket. Hallituksen valitsemina toimikuntaan kuuluivat puheenjohtajana Esa Kauppinen, Annikki Lehtinen, Katariina Karttunen ja Pertti Sarja. Toimikunta kokoontui 3 kertaa. Matkat ja retket selviävät yksityiskohtaisemmin toisaalta tästä vuosikertomuksesta. RAVINTOLATOIMIKUNTA Hallituksen valitsemina toimikuntaan kuuluivat Kaija Sulasalmi, Kaarina Suhonen (kevätkauden), Annikki Lehtinen ja Seija Ojala. Toimikunta valmisteli ja vastasi maanantaikerhojen kahvitarjoiluista sekä mahdollisista muista tarjoiluista. Kahvi ym. tarjoilut olivat osa yhdistyksen varainhankintaa. OHJELMATOIMIKUNTA Hallituksen valitsemana toimikuntaa kuuluivat Katariina Karttunen, Tuula Syvänperä ja Sylvi Rohula. Ohjelmatoimikunta suunnitteli yhdistyksen tilaisuuksien ohjelmiston. TUETTU LOMATOIMINTA Ray:n tuettuja lomia mm. Rajaniemeen hoiti sihteeri Säde Huisman. Hakemukset välitettiin edelleen Hyvinvointi lomat ry:lle, jota kautta myöntämiset hoidettiin. VUODEN 2014 AIKANA TAPAHTUNUTTA Kaupunkikävely Holsti-Lohikoski, 10 hlöä Kaamoksen kaatajaiset, Revontuli, vieraana toimittaja Timo Harakka (piiri), 53 hlöä Vesilinnan luontomuseo, 24 hlöä Teatterimatka Varkauteen Hellyyden ehdoilla, 48 hlöä Kaupunkikävely, Keltinmäki, 30 hlöä Hiljainen päivä Pihtiputaan kirkossa (piiri), 18 hlöä Pilkkikisat Palokkajärvi, Kaijala, 17 hlöä 2.4. Uusien jäsenten tilaisuus, 40 hlöä Tuomiojärven kierros, 25 hlöä EKL:n K-S piirin kevätkokous, Vesanka, Rientola, Katariina Karttunen, Pertti Sarja, Vesa Karvinen, Kari Auranen, Säde Huisman Sepänkeskus, kevätkokous, osallistui Sylvi Rohula Kevätmatka Ahvenanmaalle, 35 hlöä Sokkomatka: Laukaan EKP, Puustellin koulukeskus, Pandan tehdas, 54 hlöä Köhniöjärven kierros, 15 hlöä PRO Senioreiden kanssa Levin matkalla EKL:n XIX Liittokokous Jyväskylän Paviljongissa (450 hlö), yhdistyksestämme järjestysmiehiä 21 hlöä, kokoustoimitsijoita 5 hlöä Petankia pelattiin Viitaniemen kentällä, 11 hlöä 8.7. Petankia pelattiin Viitaniemen kentällä, 13 hlöä Petankia pelattiin Viitaniemen kentällä, 14 hlöä Neste Ralli: infotilaisuus, Nuotitusajo ja itse ralli , 8+8 hlöä 5.8. Petankia pelattiin Viitaniemen kentällä, 12 hlöä Päijänneristeily, 36 hlöä Nyrölän luontopolku, 15 hlöä 5.9. Jäsenhankinta katutapahtuma Kävelykadulla, hernekeittojakelu, osallistujia 14 hlöä ja Lauluveikkojen 10 hlöä Finlandia Marathon, 8 hlöä!10

11 17.9. Jyväskylä Sinfonia, Maailmantähdet kylässä teatterilla, 10 hlöä Kävely luonnossa, Oravivuori, Korpilahti, 23 hlöä Julkaistiin jäsentoimikunnan kokoama vuosikalenteri 2015, joka oli osa varainhankintaa Vanhusten viikko, pääjuhla 5.10, Paviljonki, juonto Vesa Karvinen, Arvokas vanhuus on ihmisoikeus aina Seniorimessut, Jyväskylän teatteri, yhdistyksellämme oli esittelypöytä 8.10 Jyväskylä Sinfonia, Kvartetti koolla teatterilla, 10 hlöä Asuntomessualue, Äijälä, vetäjänä Seija Kettunen, 18 hlöä Alanya, Turkki, 13 hlöä Sepänkeskus, 20 vuotta, Tuula Syvänperä, Matti Ojala, Seija Ojala, Katariina Karttunen, Säde Huisman, Hilkka Illman ja Olavi Niemi Ruska-ajan virkistyspäivä, Kartano Kievari, Äänekoski, Akuuttilääkäri Risto Laitila, 69 hlöä 9.11 Seurakuntavaalit, läpi meni Tuulikki Väliniemi, Hilkka Illman Patsaat tutuiksi 1, 18 hlöä Teatterimatka Tampereelle Vielä ehtii, 44 hlöä Jyväskylä Sinfonia, Aikamme Paganini teatterilla, 10 hlöä Tuurin matka, Joulumaa, 48 hlöä EKL:n K-S piirin syyskokous, Aalto-sali, Katariina Karttunen, Säde Huisman, Pertti Sarja, Vesa Karvinen, Kari Auranen, Tuula Syvänperä Jason tilaisuus: Millainen ympäristö ja palvelut turvaavat ikääntyvien aktiivisen toimintakyvyn, Tourujokisali, Matara, Pertti Sarja osallistui kokoukseen Pikkujoulu Rajaniemi, 79 hlöä Vastattiin EKL:n vuoden 2013 toimintakyselyyn sähköisesti. Vastaanotetiin JTY:n 125 vuotisjuhlien tuotosta 1500 euron lahjoitus yhdistyksellemme Kansan sivistysrahastolta saimme 2000 euroa kerhotoiminnan kehittämiseen ja ohjaajien koulutukseen. Perinteiset joulutervehdykset lähetettiin Eläkkeensaaja -lehteen Puheenjohtaja Matti Ojalan toimintaa vuonna Kuohu-Vesangan Eläkkeensaajien vieraana Kaamoksen kaatajaisten avaus Hankasalmen revontulessa Lievestuoreen Eläkkeensaajat, 35 vuotta, piirin tervehdys, 30 euroa EKL:n Liittohallituksen kokous, Helsinki Säynätsalon Eläkkeensaajat tilaisuudessa, Päivän tärkeät asiat Hiljaisen päivän avaus Pihtiputaalla Tikkakosken Eläkkeensaajien vieraana 7.4. EKL:n valtuuston puheenjohtaja Arja Ojala, 70 vuotta, muistaminen Vaajakosken Eläkkeensaajat, 50 vuotta, tervehdys ja juhlapuhe, 30 euroa EKL:n valtuuston kokous, Helsinki EKL:n liittohallituksen kokous, Helsinki EKL XIX Liittokokouksen puheenjohtajana, Jyväskylä, Paviljonki 9.8. Vierailu Kivijärven Eläkkeensaajat, Kesäpäivän vietto -kilpailut Kaarina Suhosen siunaustilaisuus (myös Sylvi Rohula, Kaija Sulasalmi osallistuivat) Laukaan Eläkkeensaajien vieraana Kivijärven Eläkkeensaajat 30 vuotta, tervehdys, 30 euroa EKL:n liittohallituksen kokous, Helsinki!11

12 Säynätsalon Eläkkeensaajat, 50 vuotta, juhlapuhe, 30 euroa Sisä Boccia kilpailut, Keuruu, vierailu EKL:n liittohallituksen kokous, Helsinki Ruska-ajan virkistyspäivä, Kartano Kievari, tervetuloatoivotus Järjestötoiminnan kurssi, Rajaniemi, ohjaajana Jyväskylän Eläkeläiset, 55 vuotta, Kivistön työväentalo Keuruun Eläkkeensaajat, syyskokous, tervehdys Keski-Suomen Viikkolehti oy:n yhtiökokous Vuosi 2014 oli yhdistyksen toiminnassa myönteisen kehityksen ja aktiivisen osallistumisen aikaa. Positiivinen ja iloinen ilmapiiri oli kaiken lähtökohta. Yhdessä tekemisen ilmapiiri edelleen vahvistui ja se näkyy selkeästi toiminnan jokaisella sektorilla. Hallitus esittää jäsenistölle lämpimät kiitokset menestyksellisestä ja toiminnallisesta vuodesta Edelleen hallitus esittää kiitokset eri tahojen yhteistyökumppaneille tuloksellisesta yhteistyöstä. Hallitus 2014 Edessä puheenjohtaja Matti Ojala ja sihteeri Säde Huisman. Takana vasemmalla Esa Kauppinen, Anna Iivari, Vesa Karvinen, Sylvi Rohula, Aila Anttonen. Katariina Karttunen, Asko Husso, Kauko Järvenpää, Tuula Syvänperä ja Pertti Salo. Kuvasta puuttuu Pertti Sarja ja kuvan ottaja Kari Auranen. H A L L I T U S Y H D E S S Ä H Y V Ä Ä T U L E E!12

Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa.

Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa. Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa. Jyväskylän Eläkkeensaajat ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 LUONNOS JYVÄSKYLÄN ELÄKKEENSAAJAT RY:N TOIMINTASUUNNITELMAKSI

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2013 klo 15:00 Paikka: Paloisten koulukeskus, Toivakka Läsnä: Juha Lampinen Markus Mäki-Kulmala Topi Saarelainen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala Elias Mäki-Kulmala Niina Ikonen

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello PÖYTÄKIRJA 5/15 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen 9.12.2015 kello 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Isto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme 1 Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme entistä enemmän mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi

Lisätiedot

Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015

Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015 Työvaliokunta 26.4.2016 Hallitus 13.5.2016 Kevätkokous 2.6.2016 Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015 1 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU 2 Järjestö toimii valtakunnallisten eläkeläisjärjestöjen yhteenliittymänä

Lisätiedot

10.2.2016. Hallitus kokoontui toimintavuonna 9 kertaa ja vuodeksi 2016 valittu hallitus yhden kerran.

10.2.2016. Hallitus kokoontui toimintavuonna 9 kertaa ja vuodeksi 2016 valittu hallitus yhden kerran. Vuosikertomus 1 (5) Vuosikertomus 2015 Yleistä Toimintavuosi oli yhdistyksen 35 toimintavuosi. Yhdistys on perustettu 21.3.1981. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäsentensä etujen ajajana sosiaalisen

Lisätiedot

KOKKOLAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2010 SEURAKUNTANEUVOSTO

KOKKOLAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2010 SEURAKUNTANEUVOSTO KOKKOLAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2010 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: Torstai 25.03.2010 klo 19.30 - (HUOM! AIKA) Paikka: Kokkolan seurakuntakeskuksen Jussintupa, Kustaa Aadolfinkatu 16 (2.krs, taloustoimiston

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 11.10.2014 klo 15:30 Paikka: Nuorisotalo, Toivakka Läsnä: Niina Ikonen Kirsi Hokkanen Juha Lampinen Heimo Nieminen Arto Virtanen Topi Saareleinen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: 20.2.2016 kello 11.00 11.55 Paikka: Tietoranta, Säästöpankinranta 4 C 21, Helsinki

STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: 20.2.2016 kello 11.00 11.55 Paikka: Tietoranta, Säästöpankinranta 4 C 21, Helsinki STM:n Uudenmaan piirijärjestö ry PÖYTÄKIRJA 1 (5) STM:n Uudenmaan piirijärjestö ry PÖYTÄKIRJA 23.2.2016 STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: 20.2.2016 kello 11.00 11.55 Paikka: Tietoranta,

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja

Vuosikokouksen pöytäkirja Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone

Lisätiedot

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä:

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä: HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus 29.2.2016 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yleistä: Yhdistyksen toiminta jatkui monipuolisena. Jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti opintokerhoihin, retkiin, teatteriesityksiin,

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2015 oli painottunut Kollolan ympäristöön, rakentamiseen ja vanhan kunnostamiseen. Yleiset kokoukset Seuran

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1/2012 7.2.2012 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 Aika Torstai 12.11.2015 klo 18.00-19.28 Paikka Lappeenrannan Urheilutalon kokoushuone 1. Kokouksen avaus Saimaan Latu ry:n puheenjohtaja

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Virtain Eläkkeensaajat ry

JÄSENTIEDOTE. Virtain Eläkkeensaajat ry JÄSENTIEDOTE Virtain Eläkkeensaajat ry Hyvät eläkeläisystävät! Taas on vuosi lopuillaan ja on aika palauttaa mieliin, mitä vuosi 2016 toiminnassamme on sisältänyt. Hyvillä mielin voitaneen todeta,että

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.20-31.12.20 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) Otsikko Sivu

Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 15.09.2014 kello 09:10-12:50 PAIKKA Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko

Lisätiedot

Talousohjesääntö. KuPS ry

Talousohjesääntö. KuPS ry Talousohjesääntö KuPS ry 1 Sisällysluettelo OHJESÄÄNNÖN TARKOITUS... 2 Hallituksen talouteen liittyvät tehtävät... 2 Lisäksi hallitus huolehtii seuraavista asioista... 2 Puheenjohtajan talouteen liittyvät

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 2/2016

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 2/2016 Lehtojärvellä 27.2.2016 PÖYTÄKIRJA 2/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 16.45 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (7) A S I A L U E T T E L O: 17 Kokouksen avaus 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Ääntenlaskijoiden valinta 21 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 YLEISTÄ HALLITUS YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Yhdistyksen jäsenet

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT (TSAO) RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli uudelle Tampereen seudun (TSAO) ry:lle toinen toimintavuosi. Yhdistyksen tavoitteena on: 1)

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiiri r.y. Sen kotipaikka

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana Pöytäkirja 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja 1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.

Lisätiedot

SYMP ry:n sääntömääräinen yleiskokous

SYMP ry:n sääntömääräinen yleiskokous SYMP ry:n sääntömääräinen yleiskokous Kokousaika: 22.11.2014 klo 17 Paikka: Ravintola Ehta, Kuopio Läsnä: Vesa Asikainen, Anna Kokkonen, Otto Hänninen ja Maarit Walta (4 hlöä) 1. Kokouksen avaus Vesa Asikainen

Lisätiedot

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 2 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 Sisällysluettelo 1. TAUSTA... 3 2. TOIMINTA VUONNA 2006... 4 2.1 Yleistä... 4 2.2 Ottelumatkat...

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous

Varsinainen liittokokous Hallitus 8 / 16 LIITTOKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1 (6) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 klo 10.00-15.00. Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori 1. Liittokokouksen avaus Kuurojen Liitto

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Porvoon kansalliset seniorit ry

Porvoon kansalliset seniorit ry Seniorit iloista ikääntymistä Porvoon kansalliset seniorit ry Toiminta- KALENTERI 2016 36. Toimintavuosi Kokoontumispaikka Seurakuntakoti, Lundinkatu 5 Porvoon kansalliset seniorit ry Toimintamme tarkoitus

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

Laatikainen Sinikka Murtomäki. Niininen Kristian Kyntölä Piipponen Reijo Hatulanmäki Romppainen Juha Koivukylä Romppainen Raija Koivukylä

Laatikainen Sinikka Murtomäki. Niininen Kristian Kyntölä Piipponen Reijo Hatulanmäki Romppainen Juha Koivukylä Romppainen Raija Koivukylä ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 28.2.2016 Aika Sunnuntai 28.2.2016 klo 15:01 16:59 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145 A Osallistujat Fordell Pertti Murtomäki Heikkinen Maire

Lisätiedot

Vuosikokouspöytäkirja

Vuosikokouspöytäkirja Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015. Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry

TOIMINTAKERTOMUS 2015. Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry YLEISKATSAUS VUOTEEN 2015 vuosi 2015 oli yhdistyksen 51. toimintavuosi Palvelutalossa tehtiin muutostöitä, joiden avulla Männikössä voidaan

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä Rajamäen alaosaston johtokunnat 1960 2016 Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä 27.5.1960 Vilho Meriluoto Arvo Soini varalle: Einari Pilvi Vilho Lietokari 1961 1962 1963 Einari

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi

Lisätiedot

2 Tapahtumat ja tilaisuudet

2 Tapahtumat ja tilaisuudet 1 Yleistä: Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry:n sääntöjen mukaisena tarkoituksena on asukkaiden aktivoiminen viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen sekä terveellisen ympäristön puolesta ja alueellisen

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot