Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:"

Transkriptio

1 Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta osa kysymyksistä on merkitty pakollisiksi. Mahdolliset kysymyksiin annetut perustelut huomioidaan vastauksia analysoitaessa. Kyselyn lopussa on runsaasti vastaustilaa lausujien vapaamuotoisille kommenteille. Vastauksia on mahdollista muokata ennen kyselylomakkeen lähettämistä. Kyselyn voi tarvittaessa keskeyttää painamalla Keskeytä-painiketta ja jatkaa vastaamista myöhemmin. Keskeytä-painikkeesta kysely vie automaattisesti sivulle, jossa on linkki jatkettavaan kyselyyn. Sivulla voi myös lähettää linkin sähköpostiisi. Viimeisen kysymyksen lopussa on Yhteenveto-painike, josta pääset tarkastelemaan laatimiasi vastauksia. Yhteenvetosivulta pääset muokkaamaan (Muokkaa vastauksia -painike) ja tulostamaan (Tulosta-painike) kyselyn. Tämän jälkeen kysely pitää vielä lähettää. Vastauksien lähetys: Kun kyselyyn vastaaminen on valmis, paina kyselylomakkeen yhteenvetosivun lopussa olevaa Valmis-painiketta. Lähettämisen jälkeen kyselyvastausta ei ole enää mahdollista täydentää tai muokata. Tämä on kyselyn tekstitiedostoversio, jota voi käyttää lausuntopyynnön käsittelyn helpottamiseksi. Toimielimen käsittelyssä voidaan noudattaa esimerkiksi menettelyä, jossa lausuntoa työstetään tekstitiedostomuotoisena ja käsittelyn lopuksi tekstitiedostoon laaditut vastaukset syötetään kyselyyn. Sähköisen kyselyn Internet-osoite: Lisätietoja lausuntopyynnöstä antavat: Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti, p , s-posti Hallitusneuvos Pekka Järvinen, p , s-posti Finanssineuvos Teemu Eriksson, p , s-posti Kyselyn tekniseen toteutukseen liittyvät kysymykset: Osastosihteeri Riikka Friberg, p , s-posti Osastosihteeri Jaana Aho, p , s-posti

2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot PUNKALAITUMEN KUNTA LAURI INNA Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä KH , KV Toimielimen nimi KH kunnanhallitus, kysymyksen 3 osalta KV eli kunnanvaltuusto Onko vastaaja* Kysymykset kunta sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tai yhteistoiminta-alue maakunnan liitto muu kuntayhtymä tai kuntien yhteistoimintaelin valtion viranomainen järjestö joku muu 1. Hallituksen aluejakolinjauksen mukaan perustettavat itsehallintoalueet muodostetaan maakuntajaon pohjalta. Onko nykyinen maakuntajako oikea peruste itsehallintoalueiden muodostamiselle? Kyllä Ei Ei kantaa 2. Voitte perustella edellistä vastaustanne. Kyseessä on monipuolinen uudistus, joka on suunnitelmatasolla sidottu lähes kaikkiin maakunnallisiin toimijoihin ja instituutioihin kuten kunnat, maakuntaliitot, pelastustoimi, Ely-keskukset sekä sairaanhoitopiirien kuntayhtymät. Lisäksi uudistus vaikuttaa muuhun erillisillä sopimuksilla järjestettyyn kuntien väliseen yhteistoimintaan kaikilla toimialoilla. Punkalaitumen kunnan osalta merkittävimmät muutokset mm. sopimusten jatkuvuuteen ja henkilöstön asemaan riippuvat Sastamalan kaupungin ja Lounais-Pirkanmaan kuntien kanssa tehtävästä yhteistyöstä.

3 3. Tämä kysymys vain kuntien valtuustoille: Hallituksen aluejakolinjauksen mukaan perustettavat itsehallintoalueet muodostetaan maakuntajaon pohjalta. Minkä nykyisen maakunnan pohjalta muodostettavaan itsehallintoalueeseen kuntanne katsoo perustelluksi kuulua? (liite: Manner-Suomen maakunnat) Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi 4. Voitte perustella edellistä vastaustanne. Aluehallintouudistuksen ensivaiheen merkittävimmät paikallistason vaikutukset kohdistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja muuttamista koskeviin kysymyksiin. Punkalaitumen kunta on vuodesta 2009 alkaen toiminut tiiviissä yhteistyössä Sastamalan kaupungin kanssa sote-peruspalveluiden järjestämisessä. Entinen Punkalaitumen kunnan sote-henkilöstö on nykyisin Sastamalan kaupungin henkilöstöä, ja tämän vuoksi uudistus on toteutettava yhteistyössä nykyisen palvelun tuottajan eli Sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alue Sotesin kanssa. Myös uudistuksessa muuttuva ympäristöterveydenhuollon palvelukokonaisuus kuuluu tämän yhteistoimintasopimuksen piiriin. Edelleen nykyisin järjestettävät sosiaalipalvelut sekä yhä voimakkaammin painottuvat työllisyydenhoidon palvelut tuotetaan yhdessä Sastamalan kaupungin kanssa. Näiden palveluiden paikallisuus ja toimivien järjestelmien jatkuvuus on turvattava myös uudistuksessa. Itsehallintoalueuudistuksessa todella vaarannetaan Suomen yhteiskunnan kestävä kehitys, mikäli sosiaali- ja työllisyyspalveluita keskitetään maakuntakeskuksiin muun kuin hallinnon ja ohjauksen osalta. Sosiaali- ja työllisyyspalveluiden paikallisuus takaa osaltaan yhteiskunnallisen vakauden myös maaseutukunnissa. Punkalaitumen kunnan suuntautumisen alueellisena haasteena on kunnan jäsenyys Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä, minkä vuoksi kunnan nykyisin ostama

4 erikoissairaanhoito jakautuukin VSSHP:n sekä PSHP:n välille. Tämän vuoksi muutoksessa on tarkoituksenmukaista turvata maakuntien reuna-alueilla erikoissairaanhoidon vapaavalintaisuus ja liikkuvuus erityisesti niiden henkilöiden osalta, joiden potilashistorian kannalta toiminta on tarkoituksenmukaista. Tämä edellyttää jatkossa nykyistä tehokkaampaa tietohallintoa sekä potilastietojärjestelmien todellista kykyä kommunikoida keskenään. Potilastietojärjestelmien uudistuksen pääteemoina tulee olla yksinkertaisuus, toimivuus ja yhteistoimintakyky koko maassa. Suomessa ei montaa erillistä tietojärjestelmää tarvita. 5. Itsehallintoalueet järjestävät sote-palvelut joko yksin tai lailla säädettyjen kolmen itsehallintoalueen täytyy järjestää palvelut yhdessä sopimalla toisen itsehallintoalueen kanssa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on jatkossa maassa 15 selkeää alueellista kokonaisuutta, joilla sote-palvelut järjestetään. Miten arvioitte tehtyä ratkaisua? Punkalaitumen kunnan osalta ratkaisulla ei ole vaikutusta, koska kunta hankkii pääosin sekä peruspalvelunsa että erikoissairaanhoitonsa PSHP:n ja VSSHP:n alueilta Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen maakunnista. 6. Minkä kriteerien perusteella tulisi päättää siitä, mitkä kolme itsehallintoaluetta järjestävät sosiaali- ja terveyspalvelut muiden itsehallintoalueiden kanssa? Voit valita yhden tai useampia. Väestömäärä ja sen ennustettu kehitys Huoltosuhde ja sen ennustettu kehitys Taloudelliset edellytykset Mahdollisuudet varmistaa yhdenvertainen sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus Mahdollisuudet varmistaa kattava sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus Mahdollisuudet suunnitella ja toteuttaa toimiva palveluverkko Mahdollisuudet toteuttaa kustannustehokas tuotantorakenne Kielelliset erityispiirteet Maakuntien välinen luontainen yhteistyö ja työssäkäynti- tai asiointisuunnat Jokin muu, mikä? 7. Kaikki itsehallintoalueet tulevat tarvitsemaan yhteistyökumppaneita palveluiden järjestämisessä. Mikä tai mitkä ovat alueellenne luontaiset yhteistyösuunnat? Satakunta ja Varsinais-Suomi 8. Jos se itsehallintoalue, johon katsotte kuntanne kuuluvan, osoittautuu myöhemmin tehtävän päätöksen johdosta sellaiseksi itsehallintoalueeksi, joka ei vastaa itsenäisesti sote-palvelujen järjestämisestä, onko sillä vaikutusta kunnan kantaan siitä, mihin itsehallintoalueeseen kunnan tulisi kuulua? Kyllä Ei Ei kantaa

5 9. Voitte perustella edellistä vastaustanne. Pirkanmaa tulee joka tapauksessa toimimaan itsehallintoalueena. 10. Hallituksen linjauksen mukaan itsehallintoalueille osoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi lähtien seuraavat tehtävät: pelastustoimen tehtävät, maakuntien liittojen tehtävät ja ELY-keskusten alueellisen kehittämisen tehtävät sekä lisäksi mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto. Mitä muita tehtäviä olisi mielestänne tarkoituksenmukaista siirtää itsehallintoalueille? Alueellisen kehittämisen tehtävistä tulisi osa jättää myös kuntiin, jotta koko maakunnan kehittäminen olisi jatkossakin mahdollista. 11. Millä keinoin tulisi varmistaa itsehallintoalueiden ja kuntien yhteys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä? Vaikka palveluorganisaatiota, nykyistä sairaanhoitopiirien tehotonta hallintoa sekä ohjausta tiivistettäisiin ja yksinkertaistettaisiin, sen ei tule tarkoittaa alueellisen palveluverkoston kuten terveysasemien alasajoa. Päinvastoin. Kuntien ja kuntalaisten yhteys toimiviin hyvinvointi- ja terveyspalveluihin toteutuu konkreettisen ja toimivan terveysasematyön sekä sosiaali- ja työllisyyspalveluiden riittävän henkilöstön ja palvelupisteiden kuten työpajojen kautta. Kuntien tekemät raportit ja kertomukset esimerkiksi työssäkäyvien hyvinvoinnista ja nuorten pahoinvoinnista ovat täysin merkityksettömiä, mikäli kuntiin ei jatkossa osoiteta työkaluja peruspalveluiden toteuttamiseksi. 12. Vapaamuotoisia huomioita hallituksen aluelinjauksesta. Mikäli julkinen taho ei jatkossa kykene tuottamaan palveluita esimerkiksi maaseutukuntien terveysasemilla, tulee itsehallintoalueen olla valmis ostamaan tehokkaasti näitä palveluita yksityiseltä sektorilta. Selitykset esimerkiksi siitä, että lääkärin ei ole mukava tehdä työtään erillään kymmenistä keskussairaalakollegoistaan, eivät saa olla syy julkisen terveydenhuollon romuttamiselle. Tällöin palvelu pitää jatkossakin asianmukaisesti kilpailuttaa ja ostaa se siltä, joka on halukas sitä tehokkaasti tuottamaan. Edelleen on syytä muistaa, että vain rakenteisiin keskittymällä itse toiminnan kehittäminen jää pahimmillaan toissijaiseen asemaan. 13. Vapaamuotoisia huomioita hallituksen rahoituslinjauksesta. Toteutuessaan itsehallintoalueuudistus tulee muuttamaan etenkin pienen peruskunnan roolia merkittävästi. Mikäli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämis- ja tuotantovastuu kootaan maakunnan kokoisille järjestämis- ja tuottamisalueille, rakenneja rahoituskysymys asettavat pienet kunnat tilanteeseen, jossa toimijat joutuvat tarkastelemaan omaa asemaansa suhteessa toimintaympäristön muutoksiin.

6 Uudistuksessa kuntien ja valtion välinen ns. yleinen rahoitusperiaate on joka tapauksessa koetuksella. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikille kansalaisille tasa-arvoisesti tuotettavat palvelut ovat historiaa itsehallintoalueuudistuksen jälkeen, ja ainakaan pienille maaseutukunnille ei todennäköisesti tulla osoittamaan riittävää rahoitusta palveluiden järjestämiseen. Jo nykytilanteessa kuntakohtaisessa tarkastelussa suurimmat laskennalliset sopeuttamistarpeet ovat alle asukkaan kunnissa. Kuntien mahdollisuudet tasapainottaa talouttaan ovat hyvin erilaiset. Epätasapainotilanne on vaikein alle asukkaan kunnissa, joissa tuloveroprosentit ovat jo lähtökohtaisesti korkeimmat. Veroprosentteja on korotettu keskimääräistä enemmän ja veroprosentin tuotto on alhaisempi kuin isommissa kunnissa. Pienimmissä kunnissa on keskimäärin noin neljän prosenttiyksikön paine rahoitustasapainon saavuttamiseksi. Yllä kuvattu tilanne merkitsee siis samalla sitä, että näissä alle asukkaan kunnissa valtionosuusrahoituksen merkitys on suhteessa suurempi kuin kaupunkiseuduilla, jossa kasvavalla verorahoituksella pystytään kompensoimaan uudistuksen seurauksia ja vaikutuksia. Edelleen kääntäen tämä tarkoittaa usein myös sitä, että maaseudulla asukaskohtaiset valtionosuudet ovat suhteellisen korkeita, kuten esimerkiksi Punkalaitumen kunnassa. Yksinkertaisella kausaalisella logiikalla onkin nähtävissä, että tämän tyyppinen kunta, menettäessään valtionosuudet kokonaisuudessaan sekä esimerkiksi puolet verorahoituksestaan, ei pystyisi enää järjestämään esimerkiksi sivistystoimen ja teknisen toimen palveluitaan ja kunnan hallintoa. Mikäli rahoituksen leikkaus aiotaan toteuttaa julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaisesti, vielä ilman merkittävää tasausjärjestelmää, tulisi tilanne sekä siihen liittyvät ennusteet kertoa kaunistelematta, vastuullisesti ja viivytyksettä. Uudistuksella on todellinen pohja vain, jos tulevat rahoituksen perusteet tunnetaan ja ymmärretään riittävän laajasti. Vaikeat ratkaisut etenevät onnistuneesti vain avoimen valmistelun kautta.

SISÄLLYSLUETTELO. KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja SISÄLLYSLUETTELO KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja 73 LAUSUNTO ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEISTA JA SOTE-UUDISTUKSESTA... 1 Pykälän liite: Liite 3: Lopen kunnan lausunto... 2 73, KVALT 30.11.2015 18:00

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen tai Seuraava painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely Khall Valtuusto Liite 2

Lausuntopyyntökysely Khall Valtuusto Liite 2 Lausuntopyyntökysely Khall 1.2.2016 22 Valtuusto 8.2.2016 Liite 2 Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Perusturvalautakunta 10.12.2015 OHEISAINEISTO Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Luhangan kunta, liite kvalt / 3. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Luhangan kunta, liite kvalt / 3. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely LIITE 1

Lausuntopyyntökysely LIITE 1 Lausuntopyyntökysely 1.2.2016 LIITE 1 KH Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin

Lisätiedot

Ohjeet: Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/23cd4e7d9e3e90fb.par. Lisätietoja lausuntopyynnöstä antavat:

Ohjeet: Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/23cd4e7d9e3e90fb.par. Lisätietoja lausuntopyynnöstä antavat: Lausuntopyyntökysely LAUSUNTO 29.1.2016/KYHALLITUS Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely PTL 3/10.12.2015 152 Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely/ Luonnos Mikkelin kaupungin lausunnoksi

Lausuntopyyntökysely/ Luonnos Mikkelin kaupungin lausunnoksi Kaupunginhallitus 18.1.2016 Liite 1 24 Lausuntopyyntökysely/ Luonnos Mikkelin kaupungin lausunnoksi Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita.

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta Lausuntopyyntökysely TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Padasjoen kunta Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Kristiina Laakso Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot kristiina.laakso@padasjoki.fi

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Soinin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Stefan Sundberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan vastaus sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtiovarainministeriön lausuntopyyntökyselyyn

Kirkkonummen kunnan vastaus sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtiovarainministeriön lausuntopyyntökyselyyn Kirkkonummen kunnan vastaus sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtiovarainministeriön lausuntopyyntökyselyyn Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai

Lisätiedot

1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä. 4.

1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä. 4. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jouko Silvennoinen 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä 4. Toimielimen nimi 5. Onko vastaaja kunta sosiaali-

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - kl 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä 4. Toimielimen nimi Nimi - kl 5. Onko vastaaja

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Honkajoen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mauno Mäkiranta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi Pietarsaaren kaupunki. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Milla Kallioinen

TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi Pietarsaaren kaupunki. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Milla Kallioinen Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Turun kokoomusporvarit 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pertti Perko 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Selänne 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuomas Aikkila 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vihdin kunta Vastauksen kirjanneen henkilön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maskun kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuula Pusa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annikki Niiranen 3. Vastauksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon Sairaanhoitopiirin ky / Ympäristöterveydenhuoltojaosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sampsa Kinnunen 3. Vastauksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely / Mikkelin kaupungin lausunto

Lausuntopyyntökysely / Mikkelin kaupungin lausunto Kaupunginvaltuusto 25.1.2016 Liite 1 12 Lausuntopyyntökysely / Mikkelin kaupungin lausunto Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Lauri Tanner 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Antti Turunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/23cd4e7d9e3e90fb.par

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/23cd4e7d9e3e90fb.par Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ilomantsin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Markku Lapplainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat ry. (TAJA) 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Antti Niemi 3. Vastauksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Kallio 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Kiiskilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jonna Nieminen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi - Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi - Aki Kauranen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Asema

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely

Lausuntopyyntökysely Lausuntopyyntökysely Tämä on kyselyn tekstitiedostoversio, jota voi käyttää lausuntopyynnön käsittelyn helpottamiseksi. Toimielimen käsittelyssä voidaan noudattaa esimerkiksi menettelyä, jossa lausuntoa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Liikenne- ja viestintäministeriö 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Särkijärvi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Laukaan kunnanvaltuusto Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Laukaan kunnanvaltuusto Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sisäministeriö, pelastusosasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Hankejohtaja, neuvotteleva virkamies Taito Vainio 3. Vastauksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tilastokeskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marja Tammilehto-Luode 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

VASTAUSLUONNOS MAAKUNTAHALLITUKSEN 29.1.2016 KÄSITTELYÄ VARTEN TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi Keski-Suomen liitto

VASTAUSLUONNOS MAAKUNTAHALLITUKSEN 29.1.2016 KÄSITTELYÄ VARTEN TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi Keski-Suomen liitto VASTAUSLUONNOS MAAKUNTAHALLITUKSEN 29.1.2016 KÄSITTELYÄ VARTEN TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Keski-Suomen liitto Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Hannu Korhonen Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautavaaran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Unto Murto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Lausuntopyyntökysely Tämä on kyselyn tekstitiedostoversio, jota voi käyttää lausuntopyynnön käsittelyn

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Merja Heikkonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Karim Peltonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Raili Haaki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Kauppinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Marttilan Kokoomuksen jäsenet 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pasi Björk 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lääkäripalveluyritykset ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ismo Partanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Yhdenvertaisuusvaltuutettu 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ulrika Krook 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Lausuntopyyntökysely Tämä on kyselyn tekstitiedostoversio, jota voi käyttää lausuntopyynnön käsittelyn

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/ ce21196.par

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/ ce21196.par Lausuntopyyntökysely 31.01.2017 Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuopion kauppakamari 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kaisa Saario/Keskuskauppakamari 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Kysymykset. 2. Voitte perustella edellistä vastaustanne.

Kysymykset. 2. Voitte perustella edellistä vastaustanne. Kysymykset 1. Hallituksen aluejakolinjauksen mukaan perustettavat itsehallintoalueet muodostetaan maakuntajaon pohjalta. Onko nykyinen maakuntajako oikea peruste itsehallintoalueiden muodostamiselle? Kyllä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Karjalan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Juuso Hieta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Oulun yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Auli Saukkonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Varsinais-Suomen liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Laura Leppänen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kilpailu- ja kuluttajavirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Liisa Vuorio 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/5ba5d60fc3d317a3.par

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/5ba5d60fc3d317a3.par Lausuntopyyntökysely 03.11.2017 Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto SAVONLINNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Perusturvalautakunta 130 01.12.2015 Kaupunginhallitus 564 07.12.2015 Kaupunginvaltuusto 126 14.12.2015 Lausuntopyyntö hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE- UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE- UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE- UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Lausuntopyyntökysely Tämä on kyselyn tekstitiedostoversio, jota voi käyttää lausuntopyynnön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Lempinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pirkanmaan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Pikkuaho 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jussi Salo 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot