VAMMAISPALVELULAIN JA KEHITYSVAMMALAIN YHDISTÄMISELLÄ VAMMAISET KESKENÄÄN

Transkriptio

1 SOSIAALITURVA 8/05 Laki velvoittaa taas täydennyskoulutukseen Teknisiin apuvälineisiin perehtymiseen tarvitaan aikaa ja apua Vammaisten lastensuojelu jää helposti vamman varjoon VAMMAISPALVELULAIN JA KEHITYSVAMMALAIN YHDISTÄMISELLÄ VAMMAISET KESKENÄÄN yhdenvertaiseen asemaan

2 Pääkirjoitus 16. toukokuuta 2005 Täydennyskoulutus hyötykäyttöön kunnissa Elokuun alussa tulee voimaan sosiaalihuoltolain muutos, joka velvoittaa kunnat huolehtimaan sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta. Laissa ei määritellä, kuinka usein ja kuinka paljon koulutusta pitää järjestää, vaan sanotaan, että sitä pitää olla riittävästi henkilöstön peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen. Laissa todetaan, että täydennyskoulutuksesta voidaan säätää tarkemmin asetuksella, mutta vielä tarkentavaa asetusta ei ole annettu. Nykyisin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö osallistuu täydennyskoulutukseen keskimäärin 3-4 päivää vuodessa. Lain kustannusvaikutuksia on arvioitu viiden koulutuspäivän mukaan, ja näin arvioiden täydennyskoulutusvelvoite merkitsee kunnille lähes 52 miljoonan euron lisäkustannusta vuodessa verrattuna nykyisiin koulutusmenoihin. Esimerkiksi Hämeenlinnan asukkaan kaupungin tulisi sijoittaa valtionosuuslaskentakriteerien mukaan sosiaalihuollon täydennyskoulutukseen euroa vuodessa. Tosin tässä vaiheessa ei ole vielä riittäviä tietoja kustannusten tarkempaan arviointiin. Täydennyskoulutusvelvoitteen toteuttamiseksi kunnissa on ratkaistava rahoituksen lisäksi monia muita käytännön ongelmia. On mietittävä, mistä saadaan sijaisia työntekijöiden koulutuksen ajaksi. Sijaisratkaisut tulevat muutenkin kunnissa yhä ajankohtaisemmiksi henkilöstön vanhenemisen ja sairauspoissaolojen lisääntymisen myötä. Täydennyskoulutusvelvoite on työntekijöiden ja työyhteisöjen kannalta hyvä asia, kun rahasta ei puhuta. Työelämän vaatimukset muuttuvat nopeasti, ja koko toimintaympäristömme muuttuu. Mainittakoon vain väestörakenteen raju muutos, kilpailuttamisen tulo osaksi sosiaalihuollon arkea ja sosiaalityön ja erityisesti lastensuojelutyön muuttuminen yhä vaativammaksi. Pitkään työssä olleilla voi olla vaikeuksia orientoitua uusiin haasteisiin. Samoin suoraan koulun penkiltä tulevat nuoret työntekijät tarvitsevat täydennystä taitoihinsa. Ammatillisen osaamisen kehittämisen lisäksi täydennyskoulutuksessa pitää painottaa tietotekniikan, viestinnän ja johtamisen taitoja sekä asiakasnäkökulman ja työn eettisen perustan vahvistamista. Koulutus tuottaa työvälineitä yksittäisille työntekijöille, mutta se on myös osa työyhteisöjen kehittämistä. Työkierto sopii hyvin yhdistettäväksi täydennyskoulutukseen. Kuntien ei kannata ryhtyä järjestämään koulutusta yksin, vaan kannattaa hyödyntää ylikunnallista ja seudullista yhteistyötä sekä sosiaalialan osaamiskeskuksia. Hyvin järjestetty täydennyskoulutus on hyvä valtti kilpailtaessa työvoimasta. Nuoret arvostavat koulutusta ja mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen.työpaikka saatetaan valita sen mukaan, millainen maine kunnalla on koulutuksen tukemisessa. Erkki Torppa Kirjoittaja on Hämeenlinnan sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja ja Huoltaja-säätiön hallituksen jäsen. SOSIAALITURVA 8/ vsk Perustettu 1912 Riippumaton sosiaalialan ammatillinen aikakauslehti Ilmestyy 19 kertaa vuonna 2005 Julkaisija Huoltaja-säätiö Säätiö edistää ja tukee sosiaalihuoltoon kohdistuvaa ja siihen läheisesti liittyvää tieteellistä tutkimusta, alalla toimivien ammattikoulutusta sekä valistusja tiedotustoimintaa. Isännistön puheenjohtaja Maija Perho varapuheenjohtaja Elli Aaltonen Hallitus: Aulikki Kananoja, pj. Alpo Komminaho, varapj. Päivi Ahonen Leena Niemi Erkki Torppa toiminnanjohtaja Ulla Salonen-Soulié p talouspäällikkö Yrjö Saarinen p Sosiaaliturvan toimitus Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki p , fax päätoimittaja Merja Moilanen p merja.moilanen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Erja Saarinen p erja.saarinen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Lea Suoninen-Erhiö p lea.suoninen-erhio@sosiaaliturva.fi Taitto: Tero Valtonen,Vihreä Peto Oy Tilaukset ja osoitteenmuutokset Internet: p , fax toimisto@sosiaaliturva.fi Tilaushinnat /vuosi, kestotilaus 47 /vuosi, opiskelijatilaus 26 /vuosi Sosiaaliturva-lehden irtonumeroita saa toimituksesta 4,20 /kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 %. Työpaikkailmoitukset tekstin jälkeen, hinta 3,58 palstamm:ltä, palstan leveys 90 mm. Hintaan sisältyy värillinen vaakuna tai logo. Hintaan lisätään alv. 22 % p , fax toimisto@sosiaaliturva.fi Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki Mainos- ja koulutusilmoitukset Julkaisu Bookers Oy Sanna Laaksonen p sanna.laaksonen@bookers.fi Kirjapaino Aikakauslehtien Liiton jäsen ISSN SOSIAALITURVA 8/2005

3 Tässä numerossa Vaimonsa omaishoitaja Kauko Niemi-Hukkala pitää lääkemuistuttajaa tarpeellisena laitteena.terveysteknologian hyödyntämisessä huolellinen käytönopastus on tärkeää. ekoti-hankkeen opetuksista s Vammaislainsäädännön uudistus etenee näkemykset henkilökohtaisesta avustajajärjestelmästä menevät ristiin, s Kysymystä henkilökohtaisesta avustajasta sivutaan myös Juristin nurkkaus -palstalla, s. 24. EEVA MEHTO Paula Pietilä työskentelee Turun yliopistossa vammaisasiamiehenä. Hän neuvoo ja opastaa vammaisopiskelijoita ja yliopiston työntekijöitä. Pesti on lajissaan Suomen ensimmäinen, s Täydennyskoulutus hyötykäyttöön kunnissa Erkki Torppa 4 Täydennyskoulutukseen tarvitaan suunnitelmallisuutta Erja Saarinen 8 Kaikille vammaisryhmille luvassa yhteinen laki Lea Suoninen-Erhiö 10 Näkemykset Paaran esityksistä menevät osin ristiin Lea Suoninen-Erhiö 12 Kerava ostaa henkilökohtaisia avustajapalveluja Heikki Manninen 13 Ei ole minun juttuni Tässä saa tehdä työnsä kunnolla Heikki Manninen 14 Kela henkilökohtaisen avustajan maksajaksi? Heikki Manninen 14 Turun yliopisto sai oman vammaisasiamiehen Kati Pitkänen 16 Voiko opettaja olla vammainen? Heikki Manninen 17 Sähköinen tukiverkko MS-tautia sairastaville Heikki Manninen 18 Omaishoitajille voimaa ryhmästä Anne Siponen 20 Lapsi esiin vamman takaa Sisko Hakkarainen, Marketta Holopainen, Kristiina Janhunen & Outi Konttinen 22 Ammattilaiset tarvitsevat lisää tietoa INCL-taudista Päivi Karhapää & Terttu Koskela 23 Kolumni Saavutusten saavutus Tarja Kauppila 24 Juristin nurkkaus 26 ekoti-hankkeen opetus: Asiakas on perehdytettävä ajan kanssa terveysteknologiaan Jouko Siirilä 28 Keskustelua Ammattilaisilla ja vapaaehtoisilla on selkeät roolit kriisikeskuksissa 29 Opas sosiaalipäivystyksen järjestämiseksi Erja Saarinen Kansi: Heikki Pälviä Seuraava Sosiaaliturva 9/05 postitetaan lukijoille 31.toukokuuta Siihen aiottujen työpaikka- ja koulutusilmoitusten on oltava toimituksessa viimeistään 24.toukokuuta SOSIAALITURVA 8/2005 3

4 Täydennyskoulutukseen tarvitaan suunnitelmallisuutta Yli kymmenen vuoden tauon jälkeen sosiaalihuoltolaki velvoittaa taas kuntia huolehtimaan henkilöstönsä täydennyskoulutuksesta. Monissa kunnissa sitä ei ole suunniteltu pitkäjänteisesti osana organisaation strategista suunnittelua. Myös koulutuksen seuranta ja sen vaikuttavuuden arviointi ontuvat. Lakimuutos on osa sosiaalialan kehittämishankkeen hankekokonaisuutta, joka kohdentuu henkilöstön saannin, osaamisen, tehtävärakenteen ja mitoituksen sekä työolojen kehittämiseen. Sosiaali- ja terveysministeriössä sen vastuuhenkilö on ylitarkastaja Pirjo Sarvimäki. Hänen mielestään henkilöstön koulutustarpeet pitää kartoittaa ja sen osaamista uusintaa samaan aikaan, kun kunnassa uudistetaan palvelustrategioita ja palveluita. Jos palveluita aletaan tuottaa uudella tavalla vaikkapa kuntien yhteistyönä, samalla pitää pohtia, millaista osaamista henkilöstöltä edellytetään ja tarvitaanko koulutusta tukemaan muutoksen läpiviemistä. Järjestelmää ei kannata kehittää, jos samaan aikaan ei kehitetä henkilöstöä, joka toteuttaa muutokset palvelurakenteessa ja työkäytännöissä. Täydennyskoulutus on hyvä väline strategisessa työskentelyssä. Koulutuksella voidaan varmistaa, että toimintayksiköt ovat elinkelpoisia ja kykeneviä suunniteltuihin muutoksiin. Koulutus antaa valmiuksia tehdä työ mahdollisimman hyvin ja vaikuttavasti. Tärkeää on myös arvioida, miten täydennyskoulutus on vaikuttanut työn kehittämiseen mitä sillä saavutettiin, Sarvimäki painottaa. On myös hyvä miettiä, miksi joku työntekijä lähetetään juuri tiettyyn koulutukseen ja miten hän jakaa saamansa tiedon työyhteisön käyttöön. Vain harva asia on sellainen, että sitä tarvitsee työssään vain yksi ihminen. Omaehtoinen koulutus on asia erikseen, oli se sitten tutkintoon johtavaa tai muuta Täydennyskoulutusta on tarjolla enemmän kuin on kysyntää. Pirjo Sarvimäki muistuttaa, että koulutuksen tarjoajien olisi hyvä suunnitella koulutusta yhteistyössä paikallisten työnantajien kanssa. ERJA SAARINEN 4 SOSIAALITURVA 8/2005

5 koulutusta. Sitäkin työnantajan kannattaa tukea esimerkiksi työaikajärjestelyin, Sarvimäki huomauttaa. Osaamistarpeita selvitetään Eri ammattiryhmien täydennyskoulutuksen tarpeista ei ole tarkkaa tietoa. Tilastot ovat epätarkkoja siitä, kuinka paljon sosiaalialalla on työntekijöitä ja mikä heidän peruskoulutuksensa on. Parhaillaan selvitetään, millaista ydin- ja erityisosaamista sosiaalialalla tulevaisuudessa tarvitaan.täydennyskoulutuksen valtakunnallinen seuranta ja arviointi aiotaan Sosiaalihuoltolaki velvoittaa taas koulutukseen Sosiaalihuoltolakiin palautetun 53 :n mukaan kunnan tulee huolehtia siitä, että sosiaalihuollon henkilöstö peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen osallistuu riittävästi sille järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Lain valmisteluasiakirjoissa riittäväksi katsotaan 3 10 koulutuspäivää vuodessa. Lakimuutos tulee voimaan elokuun alusta. Sosiaalihuoltolaki velvoitti aiemmin kunnan määräämään henkilöstön sosiaalihallituksen hyväksymään täydennyskoulutukseen vähintään kerran kymmenessä vuodessa. Vuonna 1991 koulutukseen osallistumista tiukennettiin viiden vuoden välein tapahtuvaksi, mutta jo seuraavana vuonna säädös kumottiin valtionosuusuudistuksen yhteydessä. Perusteluna oli, että kunnissa henkilöstön osaaminen on palvelutoiminnan tuloksellisuudelle välttämätöntä ja kunnat huolehtivat täydennyskoulutuksesta ilman lakiakin. Todellisuus on kuitenkin ollut toisenlainen. Vuonna 2002 sosiaali- ja terveysministeriö teki laajan selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutuksesta. Se osoitti, että oli paljon henkilöstöä, joka ei ollut saanut kymmeneen vuoteen koulutusta. Myös sosiaalialan tilaa tutkailleet selvityshenkilöt toivat vuonna 2003 esille huolensa täydennyskoulutuksesta. Kansanterveys- ja erikoissairaanhoitolakeihin täydennyskoulutusvelvoite lisättiin vuonna Näiden lakimuutosten käsittelyn yhteydessä eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunta vaati koulutusvelvoitteen ulottamista myös sosiaalihuollon henkilöstöön. On hyvä miettiä, miksi joku työntekijä lähetetään juuri tiettyyn koulutukseen ja miten hän jakaa saamansa tiedon työyhteisön käyttöön. aloittaa, kun täydennyskoulutusvelvoite on tullut voimaan. Tämä tuottaa tulevaisuudessa jatkuvasti tietoa osaamisen kehittämistarpeista. Siitä ollaan yleisesti yksimielisiä, että sosiaalialan johdon koulutusta tarvitaan ja se tulisi pikaisesti aloittaa yhteistyössä terveydenhuollon kanssa. Palveluiden vaikuttavuuden arviointi ja henkilöstön itsearviointi ovat myös osa-alueita, joista koulutusta tarvitaan, Sarvimäki sanoo. Osaamiskartoitus suunnittelun pohjaksi Sosiaalialan henkilöstö on kirjavasti koulutettua. Osalta puuttuu ammatissa vaadittava muodollinen pätevyys. Osaamiskartoitus tarvitaan täydennyskoulutuksen suunnittelun pohjaksi, jotta työnantajalla olisi tarkka käsitys henkilöstön osaamisesta. Kymmenen viime vuoden aikana on uusittu koko sosiaalialan koulutusjärjestelmä. Alalle ovat tulleet uusina työntekijäryhminä lähihoitajat ja sosionomit. Sosiaalityötä voi nyt yliopistoissa opiskella pääaineena, mutta valtaosa alalla työskentelevistä sosiaalityöntekijöistä on suorittanut tutkintonsa pääaineenaan esimerkiksi sosiaalipolitiikka tai sosiologia. He ovat kartuttaneet sosiaalityön osaamistaan työssä ja elämänkokemus tuo myös mukanaan käytännön työssä tarvittavaa realismia. Henkilöstön osaamisen kartoittaminen täydennyskoulutuksen pohjaksi auttaa tasapainottamaan työntekijöiden erilaista koulutustaustaa, Sarvimäki korostaa. Osaamista kartoitetaan kehityskeskusteluissa. Kartoituksen pohjalta pitäisi tehdä kullekin työntekijälle koulutus- ja urakehityssuunnitelmat. Kovin monissa kunnissa osaamiskartoituksia ei ole tehty. Sarvimäki painottaa, että esimiehellä on suuri vastuu henkilöstön ammattitaidon kehittämisestä, mutta myös työntekijä kantaa vastuuta osaamisestaan: Aina ei ole kyse siitä, ettei kunnasta pääsisi koulutukseen, vaan joskus henkilöstö suhtautuu siihen nihkeästi. Jatkuva muutos, kehittäminen ja tietotulva vievät monilta motivaation osallistua koulutukseen. Toisaalta naiset ovat innokkaita kouluttautujia. Tämä on etu naisvaltaisella alalla. Yksi koulutus ei riitä koko elämäksi Rahan ja sijaisten puute ovat yleisiä syitä, miksi henkilöstöä ei kouluteta. Kunnissa on paljon määräaikaisia työntekijöitä, jotka jäävät monen muun ohella paitsi koulutuksista. Henkilöstön vaihtuvuus myös hankaloittaa pitkäjänteistä koulutuksen suunnittelua. Vuoden 2002 täydennyskoulutusselvityksessä todetaan, etteivät nykyiset tutkinnot anna riittävästi valmiuksia työelämään ja tämä lisää täydennyskoulutuksen tarvetta. Sarvimäen mielestä väite on ongelmallinen: Uusia tutkintoja suorittaneita verrataan työpaikoilla vanhan tutkinnon suorittaneisiin. Koulutuksen pitää kuitenkin katsoa myös tulevaisuuteen ihmisiä ei voida kouluttaa vain tämän päivän tehtäviin. Mikä on se työelämä, joka edellyttää valmistuvilta jotain? Onko se yksittäinen työpiste, johon halutaan tietyntyyppistä ihmistä ja jos sopivaa ei saada, moititaan koulutusta? Yllättävän monet luulevat edelleen, että yksi ehkä kauan sitten suoritettu tutkinto riittäisi kaikkiin tehtäviin, vaikka jo vuosia on puhuttu elinikäisen oppimisen tärkeydestä. Ensimmäinen tutkinto on ikään kuin ajokortti työhön. Mikään ei pysy niin muuttumattomana, ettei henkilöstön osaamisen vahvistamista ja lisää koulutusta tarvittaisi. Sosiaalialan henkilöstöltä vaaditaan koko ajan enemmän osaamista. Sen hoidettavaksi on tullut myös uusia tehtäviä. Kun esimerkiksi erityishuoltopiirien toimintaa on supistettu, kehitysvammahuollon osaamista tarvitaan entistä enemmän kunnissa. Henkilöstön toimenkuvat ovat usein laajoja, mutta samalla tarvitaan erityisosaamista. Koulutustarpeita on paljon. Mittava joukko koulutettavia Kuntien sosiaalihuollon tehtävissä työskentelee noin henkilöä. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnossa toimii henkilöä. Vuonna 2001 sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö osallistui täydennyskoulutukseen keskimäärin 3 4 päivää vuodessa. Kuntien ja kuntayhtymien koulutusmääräraha oli keskimäärin 0,7 prosenttia kokonaispalkoista. Täydennyskoulutusvelvoitteen arvioidaan merkitsevän kunnille vuodessa euron lisäkustannusta, josta valtionosuus määräytyy. Arvio perustuu viiden vuosittaisen koulutuspäivän lisäykseen. Tänä SOSIAALITURVA 8/2005 5

6 vuonna kunnat saavat täydennyskoulutusmenoihin euroa valtionosuutta lain tullessa voimaan 1. elokuuta. Täydennyskoulutuksen suunnitelmallinen toteuttaminen on melkoinen urakka etenkin pienille kunnille, joissa ei ole henkilöstöä koulutuksen suunnitteluun. Sarvimäen mielestä kuntien kannattaa yhdistää voimansa seudullisesti tai alueellisesti. Sosiaalialan osaamiskeskukset ovat olleet täydennyskoulutustarpeiden kartoittajina ja välittäjinä hyvin aktiivisia. Ne myös järjestävät koulutusta vaikkapa erilaisissa hankkeissa. Uskon, että osaamiskeskusten merkitys vain kasvaa.täydennyskoulutuksen organisoijina tärkeitä ovat myös eri osa-alueiden, kuten lastensuojelun, kehittämisyksiköt, kunhan ne saavat toimintansa alkuun. Opas tulossa syksyllä Täydennyskoulutusta voidaan järjestää monella tavalla. Sitä voidaan suunnitella kokonaisille työyhteisöille, työryhmille tai yksittäisille henkilöille. Se voi olla kehittämishankkeisiin osallistumista, työkiertoa, kirjallisuuteen syventymistä, tutustumiskäyntejä tai vaikkapa mentorointia. Ministeriössä valmistellaan opasta, josta löytyy kokemuksia hyvistä täydennyskoulutusmalleista ja myös tietoa koulutuksen järjestämistavoista. Opas on luvassa ensi syksynä. Sitä odotellessa voi tutustua vuoden 2002 selvityksessä esiteltyihin hyviin täydennyskoulutuskäytäntöihin. LÄHTEET Kansallinen sosiaalialan kehittämisprojekti.selvityshenkilöiden loppuraportti. STM työryhmämuistioita 2003:11. Julkaisu verkossa Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksen nykytila ja parhaat käytännöt.stm Työryhmämuistioita 2002:23. Julkaisu verkossa julkaisut julkaisuja Erja Saarinen Koulutustarjonnasta tietoa netistä Internetissä on lukuisia koulutusvaihtoehtoja esitteleviä sivustoja. Myös tietoa yksittäisistä kursseista voi hakea monista palveluista. Opintoluotsi on koulutuksen internet-palveluista laajin. Jo ammatissa toimiville tietoa löytyy lähinnä aikuiskoulutus- ja lisäkoulutuskohdista. Niissä esitellään erilaisia koulutusmahdollisuuksia. Opintoluotsin hakukoneella voi hakea tietoa oppilaitosten sivuilta erilaisista kursseista. Tietoa löytyy myös opintojen rahoituksesta. Yliopistojen täydennyskoulutuksen verkkopalvelusta voi hakea tietoa kursseista joko koulutusalan, yliopiston tai maakunnan perusteella. Kurssia voi hakea myös sen aihepiiriä tai nimeä kuvaavilla sanoilla. Koulutustietoja löytyy myös Opetushallituksen Koulutusnetistä. Siinä ovat mukana muun muassa ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset, ammattikorkeakoulut ja yliopistot. Sosiaaliportti-portaaliin on koottu laajasti linkkejä koulutuksen verkkopalveluihin, mutta myös jonkin verran täydennyskoulutuksen tarjoajien sivuille. Monet sosiaalialan osaamiskeskukset ovat koonneet verkkosivuilleen tietoa alueellaan tarjolla olevista koulutuksista. Efeko Oy, Suomen AMT Oy ja Taikalyhty Oy julkaisevat kaksi kertaa vuodessa painettuna ja netissä Koulutus sosiaali- ja terveysalalla -luettelon. Internet-sivujen osoitteet Koulutus sosiaali- ja terveysalalla: sosiaalityö ammattina koulutus ja opiskelu Sosiaalityön pätevyys kandidaatti- ja maisteritutkinnon yhdistelmällä Sosiaalityön peruskoulutuksen muodostavat ensi syksystä alkaen alempi ja ylempi korkeakoulututkinto eli kandidaatin ja maisterin tutkinnot yhdessä. Sosiaalityöntekijän pätevyyden tuottava peruskoulutus käsittää alempaan ja ylempään tutkintoon sisältyvät sosiaalityön perus-, aine- ja syventävät opinnot. Opiskelija voi suorittaa pelkän kandidaatin tutkinnon, mutta sosiaalityöntekijän kelpoisuuden saavuttaa vain molemmilla tutkinnoilla. Opintosuoritusten mitoituksessa otetaan käyttöön opintopisteet. Vuoden kokopäiväinen opiskelu vastaa 60 opintopistettä. Alempi tutkinto on laajuudeltaan 180 pistettä ja tavoitteena on, että se suoritettaisiin kolmessa vuodessa.ylempi tutkinto on 120 pisteen laajuinen, mikä tarkoittaa kahden vuoden opiskelua. Jatkokoulutuksena voi suorittaa lisensiaatin, ammatillisen lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot. Kandidaatin tutkinnossa sosiaalityön pääaineopintoja on vähintään 80 opintopistettä kandidaatin tutkielma mukaan luettuna. Siihen kuuluu pääaineopintojen lisäksi kieli- ja viestintä-, metodi- ja sivuaineopintoja. Maisterin tutkinto koostuu enimmäkseen sosiaalityön pääaineopinnoista. Molempiin tutkintoihin sisältyy pakollista ohjattua harjoittelua tai käytännön opetusta. Sosiaalityön koulutuksessa opiskelija hyväksytään suorittamaan samanaikaisesti sekä alempaa että ylempää korkeakoulututkintoa. Koulutukseen haetaan normaalin pääsykoevalinnan kautta. Sosiaalityön koulutusta antavat Helsingin, Jyväskylän, Kuopion, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistot. Ruotsinkielistä kandidaatin tutkinnon tasoista koulutusta antaa Svenska social- och kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet, josta siirrytään Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitokselle suorittamaan ruotsinkielinen maisterin tutkinto. Kaikki suomalaiset yliopistotutkinnot uudistuvat ensi syksynä. Tutkinnonuudistus on osa eurooppalaista Bolognan prosessia, jolla luodaan eurooppalainen korkeakoulutusalue vuoteen 2010 mennessä. Lisäksi parannetaan eri maiden tutkintojen vertailtavuutta ja pyritään lisäämään opiskelijoiden kansainvälistä liikkuvuutta. 6 SOSIAALITURVA 8/2005

7 Let s care Sosiaalitoimen työntekijät ansaitsevat työnsä tueksi parhaat välineet. TietoEnator tarjoaa luvun tietotekniikkaratkaisut sosiaalitoimen muuttuviin ja kasvaviin haasteisiin. Niin päivittäiseen asiakaspalveluun kuin suunnitteluun ja johtamiseenkin - kaiken kokoisille kunnille. Mitä enemmän sinä voit keskittyä asiakkaisiisi sitä parempaa palvelua he saavat. TERVE-SOS 2005 Tervetuloa osastollemme!

8 Kaikille vammaisryhmille luvassa yhteinen laki Vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään viimeistään vuonna 2009, jos sosiaali- ja terveysministeriön asettaman selvitysmies Erkki Paaran ehdotus toteutuu. HELLMAN/SIPILÄ Vammaispalvelulainsäädännön uudistus etenee. Viime kesänä valmistui oikeustieteen ylioppilas Jukka Kumpuvuoren uudistusta varten tekemä juridinen esiselvitys. Erityishuoltopiirin johtaja Erkki Paaran selvitys on jatkoa sille. Molemmat selvitykset ovat parhaillaan laajalla lausuntokierroksella. Paaran esittämä uusi vammaispalvelulaki olisi toissijainen yleislainsäädäntöön nähden. Erityislaki turvaisi vammaisten ihmisten palvelut silloin, kun he eivät voi saada tarvitsemiaan palveluja muun lainsäädännön kautta. Tämä edellyttäisi yleislainsäädännön tarkistusta ja jatkuvaa silmälläpitoa vammaisten näkökulmasta. Paara esittääkin, että vuosina tarkistettaisiin yleislainsäädäntö vammaisten kansalaisten palvelujen saannin turvaamiseksi. Ikäraja lakiin Nykyiset kehitysvammalain tarjoamat palvelut sisällytettäisiin uuteen vammaispalvelulakiin. Uutena asiakasryhmänä laissa huomioitaisiin erityisesti mielenterveyskuntoutujat. Uusien ryhmien mukaan tulon rinnalla Paara esittää erityislainsäädännön piiriin kuuluvien karsimista. Ensisijaisesti vammaispalvelulain mukaiset palvelut suunnattaisiin alle 65-vuotiaana vammautuneille Vammaispalvelulakiin perustuvia palveluita käyttävien määrä on kaksinkertaistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2001 palveluja käytti noin ihmistä, joista 80 prosenttia sai kuljetuspalveluja. Niiden kustannukset ovat noin puolet vammaispalvelujen kokonaiskustannuksista. Väestön ikääntyminen on kasvattanut kuljetuspalvelujen kysyntää. Niiden saajista noin 70 prosenttia oli yli 65-vuotiaita. Vammaispalvelulaista on selvitysmiehen mukaan tullut pitkälti iäkkäiden kansalaisten kuljetuspalvelulaki, jonka avulla paikataan toisaalta harvaan asuttujen seutujen heikentynyttä joukkoliikennettä ja toisaalta sosiaalihuoltolain kuljetuspalvelujen puutteita. Samanaikaisesti monet itsenäiseen liikkumiseen kykenemättömät kehitysvammaiset ja autistiset ihmiset ovat jääneet perusteettomasti ilman näitä palveluja. Lisää palveluasuntoja Vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen asiakaskunta on yllättävän pieni, esimerkiksi vuonna 2003 vain noin asiakasta. Mielenterveyskuntoutujat ovat vain harvoin päässeet palveluasuntoihin, vaikka he täyttäisivät vaikeavammaisuuden 8 SOSIAALITURVA 8/2005

9 kriteerit. Samaan aikaan asumispalvelujen piirissä oli lähes kehitysvammaista. Heistä laitoksissa oli noin vaikeavammaista. Paara esittää tavoitteeksi, että vuonna 2013 laitoksissa ei enää asuttaisi asunnon tai asumista tukevien palvelujen puutteen vuoksi.tarvitaan lisää palveluasuntoja: selvitysmies esittää palveluasunnon rakentamista lähivuosina vammaisille. Tämä edellyttää rahaa. Julkisin varoin ei enää tuettaisi yli 15- paikkaisten kehitysvammaisten ja muiden vammaisten asuinyhteisöjen rakentamista. Vammaisten henkilöiden palveluasuntojen rakentaminen on viime vuosina lähes loppunut, koska kilpailulakien uuden tulkinnan takia Raha-automaattiyhdistys ei enää käytännössä myönnä järjestöille ja säätiöille avustuksia niiden rakentamiseen. Suomessa arvioidaan olevan jo useiden satojen mielenterveyskuntoutujien ja vammaisten henkilöiden jonot palveluasuntoihin.toiveet kohdistuvat nyt siihen, että Valtion asuntorahaston erityisryhmien asuntorakentamiseen kohdistamia tukia lisätään. Henkilökohtaiseen avustajaan ei subjektiivista oikeutta Henkilökohtaisten avustajien palveluja ovat tähän asti saaneet enimmäkseen vaikeavammaiset nuoret ja työikäiset. Selvitysmiehen varovaisenkin arvion mukaan avustajien käyttäjäkunta saattaa kaksinkertaistua muutaman vuoden aikana, kun lakien yhteensovittamisen jälkeen vaikeasti kehitysvammaiset, autistiset henkilöt sekä mielenterveyskuntoutujat tulevat aiempaa laajemmin palvelun piiriin. Henkilökohtaisen avustajan saaminen ei ole nykylainsäädännön perusteella vammaisille subjektiivinen oikeus. Paara esittää avustajien jättämistä edelleen yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin. Nykyisin avustajien työnantajina ovat yleensä vammaiset henkilöt itse. Selvitysmiehen ehdotuksen mukaan työnantajina voisivat vastaisuudessa toimia myös kunnat tai kuntien kanssa sopimuksen tehneet kuntayhtymät, yhteisöt tai yritykset. Näin avustajapalvelu avautuisi myös niille vammaisille henkilöille, jotka eivät kykene tai halua toimia työnantajina. Tulkkipalveluita laajennettava Tulkkipalveluihin on niitä tarvitsevilla vammaispalvelulain mukaan subjektiivinen oikeus, ja niiden vähimmäistuntimäärät on kirjattu lakiin.vähimmäismäärästä on kuitenkin usein tullut käytännössä enimmäismäärä, joten selvitysmies pitää tuntimäärien lisäämistä perusteltuna. Kuulovammaiset ovat nykyisin tulkkipalvelujen suurin käyttäjäkunta. Sen sijaan puhevammaiset ovat saaneet näitä palveluja liian vähän, koska tulkkeja ei ole riittävästi saatavilla. Kehitysvammaiset ja autistiset henkilöt ovat jääneet lähes kokonaan ilman tulkkausta eikä heidän palvelutarvettaan aina edes tiedosteta. Päivä- ja työtoiminta turvattava Paara pitää tärkeänä, että kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta siirretään uuden vammaispalvelulain tehtäviin.toimintaa tulisi myös uudistaa. Päivätoiminnassa olisi lisättävä esimerkiksi sellaisia sisältöalueita kuin oman elämän hallinta, itseilmaisu ja taide. Kehitysvammalaki on turvannut päiväja työtoimintaan tuleville henkilöille ilmaiset matkat. Palvelujen järjestäjä on vastannut matkakustannuksista. Uudessa laissa tämä etuus poistuisi. Siksi vammaislain kuljetuksia koskevissa säännöksissä tulee turvata mahdollisimman pitkälle kehitysvammaisten nykyisenkaltaiset kuljetukset päivä- ja työtoimintaan, Paara esittää. Erityishuoltopiireistä sosiaalipalvelujen kuntayhtymiä Kehitysvammaisten palveluja järjestävät erityishuoltopiirit Paara muuttaisi sosiaalipalvelujen kuntayhtymiksi niissä maakunnissa, joissa ne eivät ole jo yhdistyneet sairaanhoitopiiriin tai maakuntayhtymään. Näin turvattaisiin kehitysvammaisten tarvitsemien palvelujen lisäksi vaikea- ja monivammaisten tarvitsemat erityispalvelut kaikkialla Suomessa. Nykyiset keskuslaitokset voisivat Paaran Selvityshenkilö esittää 1. Kehitysvammalaki ja vammaispalvelulaki yhdistetään viimeistään vuonna Vuosina tarkistetaan yleislainsäädäntö vammaisten kansalaisten palvelujen saannin turvaamiseksi. 3. Erityisosaamisen varmistamiseksi nykyiset erityishuoltopiirin kuntayhtymät muutetaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymiksi niissä maakunnissa, joissa ne eivät jo aiemmin ole yhdistyneet sairaanhoitopiiriin tai maakuntayhtymään. 4. Kunnat vastaavat edelleen vammaispalvelujen järjestämisestä, mutta valtio osallistuu palveluiden rahoittamiseen merkittävästi nykyistä enemmän. 5. Laaditaan Suomen vammaispoliittinen ohjelma. mielestä samalla muuttua oman maakuntansa erityisryhmien kuntoutus-, tieto- ja osaamiskeskuksiksi. Lisäksi muutamat kuntoutuskeskukset voisivat ottaa valtakunnallista vastuuta pienten ja harvinaisten vammaisryhmien palveluista. Valtiolta lisää rahaa Vammaispalvelujen kustannukset kasvavat nykyisin 10 prosentin vuosivauhtia. Paara arvioi vauhdin jatkuvan samana vastaisuudessakin.yhä enemmän tarvitaan asumisen ja itsenäisen elämisen mahdollistavia palveluja. Ne aiheuttavat suurimman kustannuspaineen. Vammaisten kansalaisten lakisääteiset oikeudet eivät nykyisin toteudu tasavertaisesti koko maassa, vaan palvelujen määrässä ja laadussa on suuria alueellisia eroja. Kunnat vastaisivat uudistuksen jälkeenkin vammaispalvelujen järjestämisestä, mutta alueellisen yhdenvertaisuuden varmistamiseksi valtio osallistuisi palvelujen rahoitukseen huomattavasti nykyistä enemmän. Paaran mielestä valtionosuuslainsäädännön maksatusperusteissa pitäisi huomioida kunnassa olevien vaikeavammaisten henkilöiden määrä, ja tämä uudistus olisi toteutettava heti. Uuden vammaislain säätämisen yhteydessä valtionosuuslakia muutettaisiin niin, että valtio maksaisi puolet kunnan vuotuisten vammaispalvelujen kokonaismenoista. Linjauksia tulevaan Vammaislainsäädännön uudistustyö jatkuu nyt sosiaali- ja terveysministeriössä. Lisäksi ministeriö on työstämässä eduskunnalle ensi keväänä annettavaa vammaispoliittista selontekoa. Paara esittää, että selonteon jälkeen laaditaan laajapohjaisena yhteistyönä Suomen vammaispoliittinen ohjelma. Siinä määriteltäisiin vammaispalvelujen tavoitteet ja linjaukset kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Lea Suoninen-Erhiö Erkki Paaran raportti Vammaispalvelujen järjestäminen ja osaaminen Selvitys vammaislakien yhdistämisestä (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2005:4) sekä Jukka Kumpuvuoren Juridinen esiselvitys vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhteen sovittamisesta (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2004:14) löytyvät sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta: julkaisut SOSIAALITURVA 8/2005 9

10 Mitä mieltä? Näkemykset Paaran esityksistä menevät osin ristiin Vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki on aika yhdistää. Siitä kaikki ovat samaa mieltä, mutta siihen yksimielisyys tuntuu päättyvän. Kynnys ry:n, vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön, toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä: Enemmän ongelmia kuin ratkaisuja on se, että Paara ei halua subjektiivisia oikeuksia. Ilman Ongelma subjektiivista oikeutta henkilökohtainen avustaja -järjestelmää ei saada kuntoon. Henkilökohtainen avustaja -järjestelmä romutettaisiin, jos kunnasta voisi tulla avustajan työnantaja. Henkilökohtainen avustaja -käsitettä ei saa muuttaa: sen pitää tarkoittaa sitä, että vammainen on työnantaja. Kunta voi olla työnantaja, mutta silloin pitää puhua jostain muusta kuin henkilökohtaisesta avustajasta. Ongelma on se, että laitosasumisen vähentäminen jää puolitiehen. Ikärajan asettaminen palveluille on monipiippuinen juttu. Vaikka en kannata ikärajoja sinänsä, se täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että ihmisten tarpeet ovat keskimäärin eri ikäisinä erilaisia. Nuorille ihmisille ei pidä tehdä vanhusten palveluita: 85- vuotias pappa juoksee keskimäärin vähemmän naisten perässä kuin 19-vuotias poika. Palveluiden sisällössä ja määrässä ikä voidaan jotenkin huomioida, mutta ei niin, että ihminen iän perusteella karsitaan kokonaan pois palveluista. Paaran esitys yleislainsäädännön kehittämisestä vammaisten näkökulmasta on sinänsä hyvä. Mutta jos yleislainsäädäntöä ei kehitetäkään ja esimerkiksi kehitysvammaisten erityislainsäädäntö kumotaan, on vaarana, että ihmiset putoavat palveluiden ulkopuolelle. Satakunnan erityishuoltopiirin johtaja Pertti Rajala: Kannatettavia esityksiä määritelmä, että asunnon puuttumisen vuoksi kenenkään ei pitäisi Paaran asua laitoksessa, on kannatettava periaate. Laitossijoitus on perusteltu vain silloin, kun ihminen tarvitsee paljon apua ja tukea lähes sairaalatasoista hoitoa. Lähtökohtaisesti on hyvä ajatus, että kehitysvammaisille taataan mahdollisuus henkilökohtaiseen avustajaan. Kehitysvammaiselle ei kuitenkaan välttämättä sovi erityisen hyvin asuminen henkilökohtaisen avustajan kanssa. Tässä pitäisi edetä erilaisten kokeilujen kautta: asuntolan henkilökunnassa voisi olla esimerkiksi asumisvalmentaja. Hänellä voisi olla ohjattavanaan neljästä viiteen omissa asunnoissaan asuvaa kehitysvammaista. Erityishuoltopiirien muuttamista sosiaalipalvelujen kuntayhtymiksi pidän hyvänä esityksenä: näin erityisosaaminen voitaisiin turvata maakunnallisesti. Kuntayhtymien hallinto ei ole minkään järkevän toiminnan este. Se ei myöskään aiheuta kunnille mitään ylimääräisiä kustannuksia, sillä kustannuksia tulee vain palvelujen käytöstä. Uudistustyöhön on ryhdyttävä ripeästi ja ministeriön on ohjattava siihen riittävät resurssit. Valmistelu on tehtävä laajapohjaisesti: valmistelun tähänastinen heikkous on kehitysvammahuoltokeskeisyys. Koko vammaiskenttä on sidottava uudistukseen. VÄITÖKSIÄ KM Tarja Ladonlahti: Haasteita palvelujärjestelmälle. Kehitysvammaiseksi luokiteltu henkilö psykiatrisessa sairaalassa. Jyväskylän yliopisto (erityispedagogiikka). VTM Laura Saurama: A comparative study of the reasons for and consequences of early retirement in Finland and Denmark Turun yliopisto (sosiaalipolitiikka). HM Tapio Kirsi: Rakasta, kärsi ja kirjoita. Tutkimus dementoitunutta puolisoaan hoitaneiden naisten ja miesten hoitokokemuksesta. Tampereen yliopisto (terveystiede). VTM Timo M. Kauppinen: Asuinalueen ja perhetaustan vaikutukset helsinkiläisnuorten keskiasteen tutkintojen suorittamiseen. Helsingin yliopisto (sosiologia). KL Susanna Paloniemi: Ikä, kokemus ja osaaminen työelämässä. Jyväskylän yliopisto (kasvatustiede). THM Helena Soini: Kotisairaanhoidon potilaiden ravitsemus, Nutrition in Patients Receiving Home Care. Turun yliopisto (hoitotiede). KM Aila Tiilikka: Äitien kasvatuskäsityksiä ja arviointeja hyvästä päiväkotikasvatuksesta. Oulun yliopisto (kasvatustiede). Väitöskirja sähköisenä julkaisuna pdf VTL Jari Hakanen Työuupumuksesta työn imuun: työhyvinvointitutkimuksen ytimessä ja reuna-alueilla. Helsingin yliopisto (sosiaalipsykologia). 10 SOSIAALITURVA 8/2005

11 Kokkolan perusturvajohtaja Jussi Salminen: Erityishuoltopiirien korostaminen ihmetyttää pelkäävät, että lakiuudistus kasvattaa kuntien kustannuksia kohtuut- Kunnat tomasti, kun vammaispalveluiden piiriin tulee uusia asiakkaita.valtion pitää ottaa enemmän osaa kustannuksiin. Siitä olen selvitysmiehen kanssa samaa mieltä. Ymmärrän hyvin sen, että vammaisjärjestöt vaativat lisää subjektiivisia oikeuksia. Mutta kuten selvitysmieskin tuo esiin, jos esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan saaminen olisi subjektiivinen oikeus, kustannusten nousu olisi todella rajua. Näinhän on käynyt Ruotsissa. Kunnan näkökulmasta selvitysmiehen esittämä 65-vuoden ikäraja vammaispalveluihin toisi selkeyttä ja lisäisi tehokuutta, sillä yksi ongelma on se, että lähes kaikki ikäihmiset ovat jossain vaiheessa vaikeavammaisia. Paara korostaa voimakkaasti erityishuoltopiirejä ja erityishuollon keskittämistä. Kaikki kunnat ymmärtävät sen, että tarvitaan erityisosaamista. Sen turvaamiseksi pääpainon pitää kuitenkin olla lähikunnissa ja lähialueilla tapahtuvassa toiminnassa: järkevällä kuntien välisellä yhteistyöllä saavutetaan jo paljon. Resurssit on suunnattava kentälle ja hallinto on pidettävä mahdollisimman kevyenä. Me Itse ry:n, kehitysvammaisten ihmisten edunvalvontajärjestön, hallituksen puheenjohtaja Ulla Topi: Kehitysvammaisten palvelut turvattava ei saa sijoittaa enää laitoksiin. Tarvitsemme lisää asun- Kehitysvammaisia toja ja asumispalveluita. Pidämme Paaran esittämiä 15- paikkaisia asumisyksikköjä liian suurina: sellaiset 5 6 hengen solut olisivat hyviä. Kehitysvammaisten nykyisiä palveluja ja tukia ei saa heikentää. Haluamme enemmän subjektiivisia oikeuksia kuin harkinnanvaraisia. Esimerkiksi työ- ja päivätoimintaan pitäisi olla subjektiivinen oikeus. Lisäksi monet meistä haluaisivat päästä avoimille työmarkkinoille. Miksi Paara ei esittänyt tästä mitään? Kehitysvammaiset ovat köyhyysluokassa. Useimmilla meistä ei ole mitään muuta tuloa kuin työkyvyttömyyseläke. Miksi Paara ei ottanut tähän kantaa? Lea Suoninen-Erhiö SOSIAALITURVA 8/

12 Kerava ostaa henkilökohtaisia avustajapalveluja Keravalta ei löydy henkilökohtaisia avustajia, vaan kaupunki ostaa avustajapalvelut kahdelta yritykseltä. Satu Tanttu on Keravan kaupungin vammaispalvelujen sosiaalityöntekijä. Hän toteuttaa vammaispalvelulakia eli hänen työhönsä kuuluvat kuljetuspalvelut, palveluasuminen, asunnon muutostyöt, tulkkipalvelu, henkilökohtaiset avustajat ja avustukset esimerkiksi autoihin. Keravalla on 21 vammaisella avustaja. Kun henkilökohtaisia avustajia ei juuri löydy, kaupunki ostaa avustuspalvelun pääosin ostopalveluna kahdelta yritykseltä. Ostopalveluna ostettua avustusta voi saada enintään 15 tuntia viikossa henkilöä kohti. Enemmänkin avustusta myönnetään, mutta avustaja on tällöin etsittävä itse. Hätätapauksissa voidaan tilapäisesti ylittää myös ostopalvelun 15 tunnin raja. Yritykseltä ostettuna 15 tuntia ostopalvelua maksaa saman kuin henkilökohtaisen avustajan 40 tunnin viikkopalkka. Tietysti tämä tulee näin paljon kalliimmaksi kunnalle kuin palkatut henkilökohtaiset avustajat.yritykset maksavat avustajille parempia palkkoja ja ilmeisesti myös yritys työnantajana on avustajan kannalta parempi kuin vammainen itse.yritys tarjoaa esimerkiksi työyhteisön. Tokihan myös vammaiset hoitavat työnantajan velvollisuudet ihan kunnialla, Tanttu selvittää. Kuka hyvänsä suoraan työttömyyskortistosta ei kelpaa avustajaksi. Tarvittaisiin koulutusvaatimusta. Ehkä se nostaisi myös avustajan statusta ja palkkaa, miettii vammaispalvelujen sosiaalityöntekijä Satu Tanttu. Asiakkaat ovat tyytyväisiä ostopalveluihin Yhteistyö yritysten kanssa sujuu hyvin, ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä,tanttu kiittelee. Kun asiakas hakee avustajaa, selvitetään tarve ja sitten otan yhteyttä yritykseen ja kerron asiakkaan luvalla tietysti asiakkaan taustoja ja myönnetyn tuntimäärän. En puutu siihen, mihin asiakas tuntinsa käyttää, eivätkä yritykset mitenkään raportoi asiakkaan asioita minulle. Jos avuntarve kasvaa, kokoonnumme kaikki saman pöydän ääreen ja mietimme tilannetta uudelleen.yritykset laskuttavat meitä kerran kuukaudessa tehdyistä tunneista.yritykset huolehtivat työntekijöidensä palkanmaksun, vakuutukset ja muut semmoiset. Ostopalvelussa on myös se hyöty, että yrityksillä on yleensä useampi työntekijä. Jos yksi sairastuu, pystytään välttämättömät käynnit silti suorittamaan. Jos suoraan palkattu henkilökohtainen avustaja sairastuu, voi olla, ettei sijaista löydy ja asiakas jää pahimmassa tapauksessa ilman apua. Avustajaa on vaikea saada Kun tilanne on näin tiukka, avustajan voi saada vain henkilö, joka tarvitsee sitä kipeimmin. Katsotaan esimerkiksi sitä, pystyykö henkilö asumaan kotonaan avustajan saatuaan. Avustajaa ei helpolla myönnetä, vaikka toisaalla voisi syntyä säästöä, esimerkiksi korvaamalla avustajan käytöllä tarve palveluasumiseen. Kaikki kunnat eivät käytä ostopalvelua, koska lain velvoite täyttyy pelkät kustannukset korvaamalla. Keravalla tilanne on tässä suhteessa hyvä. Tantun tietojen mukaan vain kolmella keravalaisella vammaisella on oma avustaja, jossa suhde toimii työnantajapohjalla. Avustajaksi sopivia tai halukkaita henkilöitä ei seudulla ole työttömänä tällä hetkellä. Avustajan työ on vaikeaa ja raskasta, sekä psyykkisesti että fyysisesti. Eikä palkassa ole kehumista, Tanttu toteaa. Hänellä on taustaa sanomiselleen, sillä hän on itse toiminut jonkun aikaa henkilökohtaisena avustajana sosionomiksi valmistumisensa jälkeen. Hän on valmistunut kolme kertaa: lähihoitajaksi, sosionomiksi ja vielä yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Koulutusta avustajille? Sosiaalivirasto myöntää avustajan mutta omaishoitaja-asioita hoidetaan terveyskeskuksessa. Asiakkaalla on kyllä tietämistä tässä viidakossa, Tanttu sanoo. Hän myöntää, että on vaikeaa tietää, mikä kuuluu sosiaalitoimeen, mikä terveyskeskukseen ja mikä Kelalle mutta sitten pitää vain kysyä joltain. Kuljetuspalvelu syö määrärahoja. Se on subjektiivinen oikeus, samoin kuin palveluasuminen, tulkkipalvelu ja asunnonmuutostyöt. Näistä palveluista henkilökohtainen avustaja on ainoa, joka on määrärahasidonnainen. Määrärahasidonnaisuus ei tarkoita sitä, etteikö palvelua tarvitsisi myöntää, mutta lain mukaan kunta voi priorisoida palvelun sitä eniten tarvitseville, kuten Keravalla on tehty. Keskustelemme hetkisen kärjistyksestä, jonka mukaan vammaispalvelulaki on muuttunut vanhusten kuljetuspalvelulaiksi. Luultavasti näin on joillain pienemmillä paikkakunnilla käynytkin. Kuljetuspalvelun paperisodan hoitaminen vie eniten Tantun työajasta, avustaja-asiat eivät paljon työllistä. Enemmän töitä tehdään siinä vaiheessa, kun arvioidaan, myönnetäänkö avustajaa vai ei. Keravalla toimii vapaaehtoistyön keskus, josta voi saada ulkoilutusapua sitäkin mietitään päätöstä tehtäessä. Henkilökohtaiselle avustajalle ei ole pätevyysvaatimuksia. Tästä sitten seuraa, että status on huono ja palkka on huono. Ehkä koulutusvaatimus olisi tarpeen. Kuka hyvänsä suoraan työttömyyskortistosta ei kelpaa avustajaksi,tanttu sanoo. Heikki Manninen 12 SOSIAALITURVA 8/2005

13 Ei ole minun juttuni Paperitöitä on liikaa. Pitäisi tietää niin monenlaisia asioita. Minulla on jatkuvasti maksut rästissä ja hirveä paine siitä, onko kaikki asiat varmasti hoidettu, sanoo Tea Torikka henkilökohtaisen avustajan työnantajana toimimisesta. Lappeenrantalaisen Tea Torikan mukaan pitäisi olla merkonomi, jotta selviäisi kaikista työnantajan velvollisuuksista silloin, kun sairauden aiheuttama uupumus vaivaa. Hän on vasta valmistunut sosionomiksi ja on nyt lastensuojelun monikunnallisessa kehittämistyössä. MS-tautia sairastavalla Torikalla on kokemusta henkilökohtaisesta avustajasta pitkältä ajalta. Aiemmin Lappeenrannan kaupunki hoiti paperisodan, nyt hän on toiminut itse työnantajana vuoden ajan eikä ole ollenkaan tyytyväinen paperitöihin, joihin kuluu paljon aikaa ja voimia. Työnantajan velvollisuuksiin kuuluvan paperisodan lisäksi hän kokee työnantajan ja vaikeavammaisen samanaikaisen roolin hankalaksi, tai ainakin haasteelliseksi.tietoa ja koulutusta työnantajan velvollisuuksien hoitamiseen tarvittaisiin; nyt ollaan paljonkin vertaistuen varassa. Ohjausta ja tietoa työvaiheisiin ei saa miltään taholta riittävästi ja kokonaisvaltaisesti, hän sanoo. Avustajan saamiseen oltava oikeus Voimia tarvitaan myös jatkuvaan rautalangasta vääntämiseen, kuten Torikka kuvaa sitä, että vammaisen on jatkuvasti todistettava avustajan tarpeensa, kun todellinen arjen avuntarve vaihtelee suurestikin. Se on usein kauhean raskasta. Tuntuu, että olisi oltava jonkinlainen standardivammainen, joka elää muuttumatonta elämää. Avustajan saannin tulisi olla subjektiivinen oikeus. Avustajajärjestelmä turvaa vaikeavammaiselle tasa-arvoiset mahdollisuudet osallistua ja ehkäisee siten vammaisen syrjäytymistä yhteiskunnasta. Tea Torikka esittää, että lisää koulutusta, työnohjausta ja vertaistukea pitäisi saada myös avustajille. Avustajan työssä jaksaminen on tärkeää.tarvittaisiin myös avustajapankki eli jonkinlainen avustajareservi. Vaikeavammaisen on joskus itse vaikeaa löytää avustajatyöhön sopivaa työntekijää tai haastatella työnhakijaa ja arvioida hänen taitojaan. Avustajan sairastuessa pätevän sijaisen voisi saada pankista. Omaan tämänhetkiseen avustajaansa Torikka on hyvin tyytyväinen. Avustaja mahdollistaa työnteon ja arkisen elämän. Vaikka järjestelmässä on parantamista, se on periaatteessa ihan hyvä, hän sanoo. Heikki Manninen Tässä saa tehdä työnsä kunnolla Nykyiset hektiset työyhteisöt eivät kiinnosta minua. Niissä ei saa tehdä työtään kunnolla. Henkilökohtaisen avustajan työ sopii minulle.tämä on leppoisampaa, tässä on joustoa, sanoo avustajan työstä vantaalainen Vappu Vironen. Vappu Virosella on neljän vuoden kokemus, lähinnä viikonloppuavustajana. Viikonloppujen lisäksi hän on tehnyt sairaus- ja kesälomien sijaisuuksia. Hän on käynyt myös puoli vuotta sairaalassa avustamassa kolme tuntia päivässä, kun päämies kuten Vironen työnantajaansa kutsuu joutui sinne. Avustajan saaminen sairaalaan ei ole mitenkään itsestään selvää. Suotavaahan se varmaan olisi, kun tietää millaiset paineet hoitolaitoksissa on,vironen arvioi. Sairaalajaksoon liittyy myös puute muuten hyvin toimivassa järjestelmässä. Varallaolosta ei saa palkkaa;vironen sai vain kahden viikon palkan kuukaudesta. Kun varallaolosta ei makseta, avustajan kannalta päämiehen joutuminen sairaalaan tietää työttömyyttä. Avustajaksi alan vaihdon jälkeen Vappu Vironen vaihtoi alaa suhteellisen myöhään, hän valmistui lähihoitajaksi 59-vuotiaana ja on sen jälkeen toiminut saman henkilön avustajana. Turhautuminen työyhteisöihin johti alan vaihtoon. Tässä tietää tekevänsä ehdottomasti tarpeellista työtä. Aikaisemmissa töissä se ei aina ollut niin selvää. Meitä on kolme; viikkoavustaja, joka tekee 40 tuntia, ja kaksi viikonloppuavustajaa, Vironen kertoo työolosuhteistaan. Hänen avustettavansa saa kahdeksan tuntia avustusta joka päivä. Vammainen toimii työnantajana, mutta Vantaan kaupunki maksaa palkat ja tekee paperityöt. Minulle raha ei ole kynnyskysymys, Vironen sanoo kahdeksan euron tuntipalkastaan. Kysymys on pikemminkin vapaaehtoistyön vaihtoehdosta. Asunto on maksettu ja tarpeet ovat muutenkin pienet. Kemiathan siinä ratkaisevat, hän arvioi työnantajan ja avustajan suhdetta. Työtä tehdään toisen kodissa avustettavan ehdoilla. Minulla on ollut onnea, meillä menee hyvin, avustettavani on viisaampi kuin minä. Viime kädessä vammainen itse kouluttaa avustajansa työhön. Minun käsittääkseni Vantaalla henkilökohtaisia avustajia löytyy. Vantaan kaupungin Aikuisopisto kouluttaa uusia avustajia tarpeen mukaan. Kehitteillä on sijaispalvelu avustajien sairaustapausten varalle. Heikki Manninen SOSIAALITURVA 8/

14 Kela henkilökohtaisen avustajan maksajaksi? Turun yliopisto Toteutuisiko eri kunnissa asuvien vammaisten ihmisten tasa-arvo paremmin, jos Kela huolehtisi henkilökohtaisesta avustajajärjestelmästä? Henkilökohtaisen avustajan myöntää vammaisen kotikunta. Saatuaan myönteisen avustajapäätöksen vammainen itse valitsee ja palkkaa avustajan sekä toimii työnantajana. Kunta maksaa rahat avustajan palkkaan.tukimuoto perustuu 1988 voimaan tulleeseen vammaispalvelulakiin luvun laman jälkeen kaikilla kunnilla ei ole ollut enää rahaa vammaispalvelulain toteuttamiseen, mistä on seurannut vammaisten kohtelun erilaistuminen. Henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittämisprojektin HAJ:n järjestämässä Kisälliseminaarissa viime syksynä puhunut kansanedustaja Osmo Soininvaara arvioi, että kunta on väärä taho järjestelmän maksajaksi. Henkilökohtaisen avustaja -järjestelmän siirtäminen Kelaan merkitsisi avustajapalveluiden toteuttamista samoin kriteerein eri puolella Suomea, ja näin vammainen saisi palvelut asuinkunnasta riippumatta. Avustaja pitäisi kytkeä hyvään palvelusuunnitelmaan, ja Kela toimisi maksajana, Soininvaara ideoi. Soininvaara esitti myös järjestelmän kustannusten objektiivista laskemista ja ehdotti, että Stakes ottaisi tehtävän. Laajemmassa laskutavassa otetaan huomioon myös työvoimahallinnon kautta tulevat vaikutukset. Jos perataan työttömyyskortistoista henkilöt, jotka sopivat avustajiksi, niin sieltä saadaan todellista säästöä, täsmensi Osmo Soininvaara esitystään. Kuntaa ei haluta työnantajaksi HAJ-hanketta aloitettaessa se kytkettiin menossa olevaan vammaislakien yhdistämiseen. Nyt on ilmennyt, että lakien yhteensovittaminen vie enemmän aikaa kuin luultiin. HAJ tuottaa selvitystensä kautta kehitysehdotukset, jotka ovat käytettävissä lakeja uudistettaessa, lupaa HAJ:n projektikoordinaattori Marjo Heinonen. Selvitysmies Erkki Paaran ehdotuksen mukaan työnantajina voisivat jatkossa toimia myös kunnat tai kuntien kanssa sopimuksen tehneet kuntayhtymät, yhteisöt tai yritykset. Näin avustajapalvelu avautuisi myös niille vammaisille henkilöille, jotka eivät kykene tai halua toimia työnantajina. HAJ-hankkeessa ei haluta kuntaa avustajan työnantajaksi. Vammaispalvelulain mukainen avustaja on eri asia kuin kunnan sosiaalipalvelulain mukaan antamat palvelut, Heinonen tarkentaa. On tarve saada osuuskuntia tai muulla periaatteella toimivia palveluyrityksiä, jotka tarjoaisivat esimerkiksi avustajien palkan maksua tilitoimistotyyppisenä palveluna ja avustajien välitystä. Eri paikkakunnilla onkin tällaisia hankkeita syntymässä. Avustajan löytyminen ja sijaisen saaminen sairastapauksessa nopeastikin on yksi keskeisiä asioita, joihin parannusta kaivataan. Heikki Manninen HAJ on Lihastautiliitto ry:n, Kynnys ry:n, Näkövammaisten Keskusliitto ry:n ja Suomen MS-liitto ry:n yhteinen kolmivuotinen kehittämisprojekti.talven ja kevään 2005 aikana eri puolilla maata on järjestetty toistakymmentä tilaisuutta, joissa puheenvuoroja ovat käyttäneet viranomaiset, vammaiset ja avustajat. Pääkaupunkiseudulla ja Oulun seudulla vammaiset työnantajat ja avustajat kokoontuvat omiin opintopiireihinsä.vammaisille työnantajille on tarjolla työnjohdollista tietoa sekä avustajille tietoa, tukea ja virkistystä. HAJ:n ohella käynnissä on muitakin projekteja avustajajärjestelmän eri osa-alueiden kehittämiseksi: CP-liiton avustajatoiminnan kehittämisprojekti, Honkalampi-säätiön avustajakeskus, Helsingin invalidien yhdistyksen avustajavälitys ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustaja -toiminta. Lisää tietoa HAJ:sta: olisi sellainen, jossa vammaisopiskelijoiden Ihanneyliopistoni asiat eivät olisi erityiskysymyksiä vaan jokapäiväisiä asioita, pohtii Turun yliopistossa viime helmikuussa työnsä aloittanut vammaisasiamies Paula Pietilä. Pietilän oma opinahjo oli Tampereen yliopisto. Sieltä valmistuttuaan hän on toiminut muun muassa Kynnys ry:n puheenjohtajana. Pietilä neuvoo ja opastaa vammaisopiskelijoita ja yliopiston työntekijöitä. Asiamies on tähän mennessä saanut jo kysymyksiä laidasta laitaan. Näin pääsykokeiden kynnyksellä moni haluaa tietää pääsykoekäytännöistä ja siitä, onko yliopistolla tarvittavia apuvälineitä.toiset pohtivat, miten yliopistolla pääsee liikkumaan ja miten toimia, jos tarvitsee henkilökohtaista avustajaa opintoihinsa. Suurin ongelma on yhä tiedon puute Turun yliopiston vammaisasiamiehen pesti on lajissaan Suomen ensimmäinen. Kaikki sai alkunsa vuonna 2002, jolloin turkulaisten vammaisopiskelijoiden aloitteesta perustettiin Esteetön utu -työryhmä. Työryhmä pohti millaisia, lähinnä fyysisiä, esteitä vammaisopiskelijat yliopistossa kohtaavat ja miten asioita voisi parantaa. Seurantaryhmä arvioi vuonna 2004, miten ehdotukset olivat toteutuneet ja mietti jatkokehitystarpeita. Fyysinen esteettömyys oli kyllä parantunut, mutta asioita haluttiin viedä yhä eteenpäin. Yksi ehdotus oli vammaisasiamiehen toimi, Pietilä kertoo. Usein yliopistoissa joku hoitaa vammaisopiskelijoiden asioita oman toimensa ohella. Se on pakostakin pulmatilanteisiin reagointia, ei asioiden laajem- 14 SOSIAALITURVA 8/2005

15 sai oman vammaisasiamiehen Paula Pietilä neuvoo opiskelijoita ja opettajia. paa miettimistä. Laajempaa otetta tarvitaan, kun yritetään edistää esimerkiksi aineetonta esteettömyyttä. Silloin on kyse asenteista. Pietilän toimenkuvaan kuuluu esimerkiksi koulutuksen suunnittelu yliopiston henkilökunnalle vammaisasioista. Yhä vieläkin kulmakysymys on kysymys tiedosta. Moni joutuu tekemisiin vammaisopiskelijan kanssa, mutta on tietämättömyyttä, ei osata reagoida oikein eikä vastata vammaisopiskelijoiden kysymyksiin. Usein vain siirretään vastuuta. Vammaisopiskelija voi esimerkiksi saada hyvin kirjavia vastauksia siihen, miten menetellä, jos hän tarvitsee lisäaikaa tentissä. Pietilä työstää tällä hetkellä tentti- ja pääsykoetilanteista yhtenäistä ohjeistusta yliopistolle. Esteettömyyden tulisi Pietilästä koskea oikeastaan kaikkea, niin yliopiston tiedotusta, tilaisuuksia kuin oppimateriaaliakin. Kaiken tulisi olla ymmärrettävää ja selkokielistä. Sekin on esteettömyyttä, Pietilä toteaa. Fyysistä esteettömyyttäkin voisi vielä parantaa.yliopistolla on eri ikäisiä kiinteistöjä, joista osaan on mahdoton päästä. Uusissa kiinteistöissä esteettömyyttä koskevat määräykset ja säännöt on kyllä täytetty, mutta asioita ei välttämättä ole ajateltu loppuun asti. Pietilä antaa esimerkin: Educariumissa, yliopiston uudessa rakennuksessa, on kyllä asianmukainen inva-wc, mutta se on raskaan ja vaikeasti avautuvan lasioven takana. muutamia. Tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska sitä ei ole tutkittu. Pietilä toivoo, että vammaisopiskelijat uskaltautuisivat useammin korkeakouluihin. Siinä on tietysti asenteellisia, oman pään sisäisiä esteitä. Ajatellaan, että totta kai pitää pyrkiä koulutukseen, mutta pelätään, ettei selvitä korkeakoulussa. Vammaisopiskelijalla on usein rima paljon korkeammalla kuin muilla opiskelijoilla, heidän pitäisi selvitä vielä paremmin. Sen lisäksi monta vammaista huolettaa, saako opiskelijana tarvitsemiaan palveluja: esimerkiksi avustajaa, tulkkipalveluja tai apuvälineitä. Pietilä harmittelee, että palvelujärjestelmä on Suomessa tältä osin sekava. Yhdenvertaisuuslain mukaan yliopiston tulisi ryhtyä kohtuullisiin toimenpiteisiin, jotta vammainen voisi hakeutua opintoihin ja pysyä siellä. Mutta mitä tämä kohtuullisuus tarkoittaa? Pietilä kysyy ja kertoo korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsitellystä tapauksesta, jossa ammattikoulutuksessa ollut henkilö ei ollut saanut oppilaitokseltaan tulkkipalveluja, koska laitoksella ei ollut siihen resursseja. Päätöksen mukaan järjestämispalvelu siirtyi kotikunnalle. Selkeätä vastuunjakoa yliopiston, kuntien ja valtion välillä ei ole. Nykyinen järjestelmämme olettaa, että vammaisopiskelijalla on valmis palvelureppu koulutukseen tullessaan. Mikäli palvelureppu on syystä toisesta vajaa voi opintoihin hakeutuva joutua pahoihin välitilanteisiin. Opiskelija voisi esimerkiksi tarvita apuvälinettä Kelalta pääsykoetta varten. Sen saaminen opiskeluun edellyttäisi kuitenkin jo opiskelijan statusta. Yliopistoilla on harvoin käytettävissä apuvälineitä. Usein saatavilla on tietokone, mutta ei tarvittavia lisälaitteita esimerkiksi näkövammaisille. Palveluissa on myös tavattoman pitkät hakuajat. Kun opiskelija on saanut opiskelupaikan, hän voi joutua odottamaan henkilökohtaista avustajaa omalta kunnaltaan tai apuvälinettä Kelalta kuukausikaupalla. Useissa muissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa, tilanne on täysin toisenlainen.yliopistoille on budjetoitu tietty summa vammaisopiskelijoiden palveluihin, jotka yliopisto järjestää. Pietilän mielestä Ruotsin mallilla on puolensa; tarvittavat palvelut ovat olemassa, kun opiskelija aloittaa opintonsa. Ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua se, miten hyvin palvelut kattavat tarpeita opiskelun ulkopuolella. Kati Pitkänen Palvelujen saatavuus huolettaa vammaisopiskelijoita Turun yliopistossa on vammaisopiskelijoita arviolta noin sata, vuosittain sisään tulee Paula Pietilä on Suomen ensimmäinen yliopistossa työskentelevä vammaisasiamies. Kaikkiin yliopiston kehittämissuunnitelmiin pitäisi saada vammaisnäkökulma,hän toteaa. SOSIAALITURVA 8/

16 Voiko opettaja olla vammainen? Voi olla, totesi Hämeenlinnan hallinto-oikeus ja kumosi Tampereen koulutuslautakunnan päätöksen, jonka mukaan Sanna Vitikaisen MS-tauti on este vakinaiseen opettajan virkaan. totesi minut muuten ala-asteen opettajan virkaan kelpaa- Työpaikkalääkäri vaksi, mutta hän esitti kaksi varausta. Toinen koski liikunnan opetusta ja toinen tapaturmariskiä. Näiden varausten perusteella Sanna Vitikaista pidettiin kesällä 2004 sopimattomattona tamperelaisen Karosen ala-asteen luokanopettajan virkaan. Varaukset aiheutti hänen MStautinsa, joka sattui olemaan pahenemisvaiheessa juuri lääkärintarkastuksen aikaan. Hän teki oikaisuvaatimuksen ja liitti siihen häntä hoitavien kahden neurologin lausunnot, joiden mukaan sairaus ei estä opettamasta myös ala-asteen liikuntaa. Tampereen koulutuslautakunta hylkäsi vaatimuksen äänin 6-5. Sanna Vitikainen pystyy opettamaan kaikkea vaadittavaa. Hän ihmettelee kuitenkin, miksei opettajallakin voisi olla avustaja, jos opettaja ei pysty liikkumaan. Nykyisestä tekniikasta voi myös saada apua, jos käsi vapisee niin, ettei taululle tai kalvolle kirjoittaminen suju. Sijaiseksi kelpasi, mutta ei virkaan Sanna Vitikainen valmistui opettajaksi 2001 sivuaineinaan musiikki ja erityispedagokiikka. Tämän jälkeen hän on tehnyt ala-asteen opettajan sijaisuuksia Tampereella ja pitänyt yhden vuoden äitiyslomaa. Karosen ala-asteella hän aloitti 2003 ja haki seuraavana keväänä avoinna ollutta virkaa. Hänet valittiin siihen, mutta työterveyslääkäri hylkäsi. Tampereella pitää saada työterveyslääkäriltä rasti parhaaseen ruutuun joka kohdassa, muuten ei ole kelpoinen virkoihin, Vitikainen kertoo. Hän ei suostunut kohtaloonsa. Kun koulutuslautakunta ei hyväksynyt valitusta, hän valitti Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joka kumosi Tampereen koulutuslautakunnan päätöksen helmikuussa 2005.Tampere valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen mutta veti äänestyspäätöksen jälkeen valituksensa pois huhtikuussa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja oli lehtitietojen mukaan todennut, että kenenkään tulevasta työkunnosta ei tiedä; ratkaisut on tehtävä tämän hetkisen tilanteen perusteella. Nyt asia on kaupungin koulutoimenjohtajan pöydällä ja ratkaisua odotetaan. Virallisesti Sanna Vitikainen on nyt pätevä virkaan, jota on sijaisena koko ajan hoitanutkin. Tuntematon sairaus pelotti Tapaus herätti Tampereella ja vähän muuallakin melkoista huomiota. Opettajatoverit ja lasten vanhemmat tukivat Vitikaista. Suomen MS-liitto lähetti kannanoton kaupunginhallitukselle syksyllä Paikallisen valtalehden, Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen kirjoitti asiasta pakinassaan, ja yleisönosastoissa kirjoitettiin. Myös muut lehdet ovat kirjoittaneet asiasta niin paljon, että Vitikainen on perustanut leikekirjan. Hän on ehtinyt rutinoitua antamaan haastatteluja, lehdet ovat olleet hänen tapauksestaan kiinnostuneita. Taustalla lienee se, että MS on tuntematon sairaus. Vitikainen myöntää itsekin pelästyneensä saatuaan diagnoosin keväällä Harvinainen sairaus, ei parannuskeinoja, onko tämä nyt kuolemaksi, hän kertoo ajatelleensa. Hänen omat tietonsa sairaudesta lisääntyivät nopeasti. Kaupungin virkamiesjohto ei sairautta tuntenut. Sieltä on epävirallisesti todettu, että diabetes ja epilepsia vielä käyvät, mutta MS ei. En tietysti pysty arvioimaan tulevaisuutta, 29-vuotias Vitikainen sanoo. Hän kuitenkin ihmettelee miksi ei opettajallakin voisi olla avustaja, jos opettaja ei pysty liikkumaan. Nykyisestä tekniikasta voi myös saada apua, jos käsi vapisee niin paljon, ettei taululle tai kalvolle kirjoittaminen suju. Epävirallisesti on myös sanottu, että oikeasti kyse on rahasta. Kaupunki ei halua joutua maksumieheksi, jos vakituinen virkamies joutuu pysyvästi työkyvyttömäksi. Vitikainen ihmettelee kaupungin elinten poliittisuutta. Hänelle on sanottu, että kyse ei ole politiikasta, mutta jako on mennyt niin, että kokoomus ja vihreät ovat olleet Vitikaisen pätevyyden puolella, sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto vastaan. Vasemmiston edustajat olisivat halunneet, että Vitikaisen kelpoisuus olisi tutkittu KHO:ssa, jotta olisi saatu ennakkotapaus. MS on kuitenkin niin yksilöllinen sairaus, että yhden henkilön taudin etenemisen perusteella ei voi tehdä ennakointeja. 16 SOSIAALITURVA 8/2005

17 Opettajan on oltava täydellinen Minä olen huono piirtämään, Vitikainen sanoo. Niinpä hän ei opeta luokalleen piirustusta, vaan sitä pitää asiaa osaava opettaja. Vastineeksi hän opettaa musiikkia myös muille kuin omalle luokalleen. Pidän tärkeänä, että ala-asteella luokalla on oma opettaja, joka pitää suurimman osan tunneista ja on näin tuttu ja turvallinen. Mutta varsinkin taideaineissa pitää katsoa myös opettajan taitoja. Minä voin tehdä oppilaiden kanssa vaikka musikaaleja ja opettaa soittamaan, kun joku toinen opettaja pitäisi levyraatia. Hän ei ole tänä vuonna opettanut liikuntaa mutta arvioi pystyvänsä opettamaan siinäkin kaikkea vaadittavaa. Sannan tapauksen innoittamana hänen koulunsa opettajakunta on laskenut, ketkä heistä oikeastaan pystyvät opettamaan kaikkea ja löytäneet kolme, neljä. Kaikilla opettajilla ei ole musiikkikorvaa eivätkä kaikki osaa piirtää. Entäs sitten pölyallergikot, jotka eivät voi opettaa tekstiilityötä tai puutöitä. Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon,vitikainen huomauttaa. Pelkästään sukupuoli voi olla este, kun luokka vierailee uimahallissa miten naisopettaja valvoo poikia pukuhuoneessa tai saunassa? Heikki Manninen MS-tautia sairastaa suomalaista Multippeliskleroosi eli MS on etenevä neurologinen sairaus. Sairastuneista naisia on hiukan enemmän kuin miehiä. Sairaus ei tartu eikä se periydy, tosin alttius sairastua voi periytyä. Jotkut MS:n muodot etenevät pahenemisvaiheiden kautta. Tyypillisimpiä sairauden oireita ovat silmätulehdukset ja raajojen heikkous. Tavallisia oireita ovat normaalia nopeampi uupuminen lihastyössä, alaraajojen pisteleminen, vaihtelevat tasapainovaikeudet ja virtsanpidätyspulmat. MS:ään ei ole tehoavaa hoitoa, tosin lääkehoidolla voidaan sairauden etenemistä hidastaa tai pahemisvaiheita helpottaa. Kuntoutus ja hyvä perusterveydenhoito ovat tärkeitä. MS voi edetä nopeasti ja vaikeuttaa liikkumista, mutta yhtä hyvin se voi jäädä täysin oireettomaksi koko elämän ajaksi. Useimmat MS-tautia sairastavat eivät ole vaikeavammaisia. MS ilmenee tavallisesti vuoden iässä, mutta se ei lyhennä elinikää. Sähköinen tukiverkko MS-tautia sairastaville Kansainvälinen ohjelmistoyritys Microsoft Corporation on antanut euron lahjoituksen Suomen MS-liitolle Lapissa asuvien MS:ää ja harvinaisia neurologisia sairauksia sairastavien henkilöiden atk-taitojen kehittämiseen. Rahan lisäksi lahjoitukseen sisältyy samanarvoinen paketti tietokoneohjelmia. Microsoftin lahjoitus on tärkeä lisä MS-liiton Haja-asutusalueen sähköinen tukiverkko eli HAAVE-hankkeeseen, jossa kehitetään soveltuvaa atk-koulutusmallia Lappiin. Hankkeeseen on saatu myös Euroopan sosiaalirahastolta rahaa Lapin liiton kautta. Microsofin lahjoitus olisi mahdollistanut pienimuotoisen hankkeen toteuttamisen, vaikka ESR-rahaa ei olisi saatukaan, sanoo suunnittelija Anssi Kemppi MS-liitosta. Asiointiapua ja vertaistukea Hankkeella lisätään MS-tautia tai harvinaista neurologista sairautta sairastavien henkilöiden osallistumisen mahdollisuuksia atk- ja internet-taitojen avulla. Pitkät etäisyydet ja sairauden aiheuttama haitta hankaloittavat julkisten palvelujen käyttöä. Internetin avulla on mahdollista ylittää pitkien etäisyyksien aiheuttamat esteet. Monet julkiset palvelut ovat jo sähköisessä muodossa, ja on odotettavissa, että jopa osa kuntien sosiaalipalveluista menee aikaa myöten verkkoon. Lääkäripalvelujen toteuttamista verkon kautta kokeillaan jo tällä hetkellä, Kemppi sanoo. Pitkät etäisyydet tuovat omat haasteensa myös toisten sairastuneiden tapaamiseen. Lapin olosuhteissa ei oman yhdistyksen tai kerhon tapahtumiin osallistuminen ole aina helppoa. Myös vertaistuki eli toisten sairastavien kanssa keskustelu voi toteutua verkon kautta nykyistä paremmin. Osa maailmanlaajuista ohjelmaa Kun ESR-raha saatiin anotun suuruisena, voidaan palkata projektisihteeri ja toteuttaa hanke suunnilleen euron kokoisena. Microsoftin lahjoitus merkitsee meille kuitenkin merkittävää osaa omarahoitusosuudesta, Kemppi kaavailee. Hankkeen aikana koulutetaan noin kymmenen henkilöä itosaajiksi eli tutoreiksi, jotka vievät sitten oppia eteenpäin lähiyhteisössään. Microsoft toivoo, että hankkeen tuloksena syntyy joitain pysyviä ja kiinteitä tietotuvan tai nettikahvilan tyyppisiä paikkoja, joissa on kaikkien käytettävissä oleva tietokonevarustus. Kemppi arvioi kuitenkin, että suurten etäisyyksien Lapissa on kehitettävä muita ratkaisuja. Parasta on varmaankin satsata inhimilliseen osaamiseen ja taitojen leviämiseen sitä kautta. Tarkoitus on myös vaikuttaa laajakaistayhteyksien lisääntymiseen Lapissa.Tällä hetkellä niitä ei ole maakunnassa tarjolla. Microsoftin lahjoitus Suomen MS-liitolle on osa yrityksen maailmanlaajuista Unlimited Potential -ohjelmaa. Ohjelmalla tuetaan ns. digitaalista inkluusiota eli lisätään elinikäistä oppimista tietotekniikassa erityisesti sellaisten väestöryhmien parissa, jotka muuten ovat vaarassa syrjäytyä tietoteknisestä kehityksestä. Suomen MS-liiton saama lahjoitus oli toinen Suomeen tullut avustus, aiemmin Saamelaiskäräjät ovat saaneet samanlaisen. Microsoft tukee erilaisia hankkeita maailmanlaajuisesti; sillä on kymmeniä vastaavia projekteja ympäri maailmaa. Heikki Manninen SOSIAALITURVA 8/

18 Anne Siponen Omaishoitajille voimaa ryhmästä Omaishoitajaryhmissä omaishoitajat määrittävät ja jakavat omaishoitajuutta, yrittävät parantaa omaishoitajien asemaa ja saavat ja antavat käytännön tietoja tai vain hengähtävät hetkeksi raskaasta hoitotyöstä. Kiinnostus omaishoitajien ryhmätoimintaan on lisääntynyt. Seurakuntien ja kuntien ohella keskusteluryhmiä omaishoitajille ovat perustaneet järjestöt kuten Omaiset ja läheiset ry. Omaishoitajien ryhmiä on syntynyt myös spontaanisti ilman ulkopuolisten järjestäjien ohjausta, tukea tai valvontaa. Kirjoitukseni perustuu keräämääni 20 suulliseen omaelämäkerta-aineistoon. Kertojat ovat kehitysvammaista kotona hoitavia eri-ikäisiä naisia ja miehiä. Heillä on kokemusta sekä kuntien että järjestöjen piirissä toimivista omaishoitajaryhmistä.yhteistä ryhmille on se, että ne ovat syntyneet omaishoitajien aloitteesta ja kullakin ryhmällä on ohjaaja. Ohjaajana toimii sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilainen tai joku ryhmästä. Ryhmät ovat 5 14 hengen suuruisia, ja ne kokoontuivat säännöllisesti kerran kuukaudessa joko kunnan tai järjestön tiloissa. Omaishoitajat ovat toimineet ryhmissä 2 10 vuotta. Mukana on vauvaikäisen kehitysvammaisen lapsen omaishoitajia ja kokeneita, kymmeniä vuosia omaishoitajana toimineita. Ammatiltaan ja koulutustaustaltaan he ovat hyvin erilaisia. Ryhmiin osallistuminen ei ole yksinomaan työelämästä poissaolevia omaishoitajia kiinnostava seurustelumuoto tai ajan kuluttamisen tapa, vaan toimintaan osallistuu myös työssäkäyviä omaishoitajia. Ryhmissä tavataan muita omaishoitajia Eräs iäkäs omaishoitajanainen kertoo ryhmään osallistumisestaan: Ryhmä on minulle henkireikä.asumme maalla ja käymme harvoin kyläilemässä tai meillä käy vieraita. Päivät kuluvat Maijaa (vaikeasti kehitysvammainen hoidettava) auttaessa ja hoitaessa. Ryhmässä tapaan samassa veneessä olevia muita omaishoitajia ja saan hengähtää. Useimmat omaishoitajat osallistuvat ryhmiin, koska haluavat tavata muita samanlaisessa elämäntilanteessa olevia vastapainoksi arkisille hoitorutiineille ja usein myös yksinäisille ja raskaille hoitopäiville. Ryhmät tarjoavat turvallisen paikan, jossa omaishoitajat voivat solmia uusia tuttavuuksia ja verestää vanhoja. Tutustuminen käy ryhmässä helposti: istutaan yhdessä kahvikupin ääreen vaihtamaan ajatuksia. Aivan kaikki eivät kuitenkaan etsi ryhmistä ystävyys- ja tuttavuussuhteita. Omaishoitajille saattaa riittää, että he saavat nauttia muiden läheisyydestä tarvitsematta tehdä mitään heidän hyväkseen. Omaishoitajat saavat rentoutua ja vain olla. Pelkkä oleminen ja omaan itseen keskittyminen on harvinaista herkkua omaishoitajille, jotka saattavat olla hoidettavaansa sidottuja ympärivuorokautisesti ja lähes ympärivuotisesti. Ryhmistä haetaan tietoa Eräs nuori omaishoitajanainen kuvaa ryhmään liittymistään: Tulin ryhmään tuttavani kautta. Hän sanoi, että ryhmässä neuvotaan etuusasioissa ja annetaan tietoa. Muualta en ole tietoa saanutkaan. Ryhmässä toimiminen on mukavaa, hyödyllistä ja vapaata. Itse en osallistu ryhmään joka kerta. Osa ryhmäläisistä on aina mukana. He ovat se ydinryhmä. Monet omaishoitajista ovat kiinnostuneita ryhmästä nimenomaan sen tarjoamien etujen vuoksi: he etsivät samanhenkisten seuraa, toivovat saavansa tietoa, haluavat vaihtaa ajatuksia tai ovat kiinnostuneita vaikuttamaan omaishoitajien asemaan yhteiskunnassa. Joitakin omaishoitajia kiehtoo ryhmien vapaus. Ryhmät eivät velvoita mihinkään. Mukaan voi tulla silloin, kun itselle parhaiten sopii. Ryhmiin sitoutumisessa onkin eroja. Jotkut ovat pelkkiä hyvänpäivän tuttuja ryhmässä tapaamiensa muiden omaishoitajien kanssa. Etäisyyttä pitävien mielestä tuntemattomien kanssa on helpointa puhua aroistakin asioista. Selvästi suurempi osa omaishoitajista ajattelee ja toimii päinvastoin. He kuuluvat ryhmään nimenomaan siksi, että siellä tutustuu toisiin omaishoitajiin ja tutustuminen lisää uskallusta kertoa omista vaikeistakin asioista syvällisesti. Useimmissa omaishoitajaryhmissä juuri omaishoitajien keskinäinen tuttuus ja kiinteä yhteydenpito pitävät ryhmän hengissä vuodesta toiseen. Ryhmän koossa pysymistä tukee kiinteä ydinjoukko. Se osallistuu ryhmän toiminnan järjestämiseen ja tekee monia asioita ryhmän säilymiseksi.ydinryhmä organisoi kokoontumisia, hankkii ulkopuolisia luennoitsijoita, järjestää retkiä ja tutustumiskäyntejä sekä hankkii ryhmälle rahaa myyjäisillä ja arpajaisilla.ydinryhmään kuuluva henkilö saattaa toimia myös ryhmän varsinaisena tai avustavana ohjaajana. Jaettu omaishoitajuus Omaishoitajaäiti luonnehtii omaishoitajuuden jaettua ja erityistä luonnetta: Ei omaishoitajana olemista voi oppia kirjoista lukemalla.vain omaishoitajana toiminut tietää, mitä omaishoitajuus todella on. Se on hoitamista, auttamista, iloa, surua ja jokaiselle vähän erilaisia kokemuksia. Ryhmässä tehdään omaishoitajuutta kahvikupin ääressä kokemuksia vaihtamalla ja vaikka pyörätuoleja kierrättämällä. Yhteinen kahvihetki toisten omaishoitajien kanssa ei ole niin vähäpätöinen, kuin miltä se arkipäiväisyydessään kuulostaa. Käytännössä omaishoitajuuden jakaminen voi tarkoittaa apuvälineiden kierrätystä tai sopimista kimppakyydistä, jolla kuljetetaan hoidettavia harrastuksiin. Toisaalta jakaminen tarkoittaa tunteiden ilmaisua, ajatustenvaihtoa ja erilaisten kokemusten vertailua, puhuttua kulttuuria tai suullista perimätietoa. Monen omaishoitajan mielestä elettyjen kokemusten kertominen on hyödyllisempää kuin kirjoitettujen oppaiden lukeminen tai asiantuntijoilta kysyminen. Ryhmät mahdollistavat omien ja toisten omaishoitajuuteen liittyvien kokemusten vertailemisen. Puheenaiheet vaihtelevat tavallisista käytännön asioista, kuten sairauksista, lääkityksistä, ruokavaliosta ja jaksamisesta, laajoihin ja periaatteellisiin teemoihin, kuten omaishoidon etiikkaan ja arvoihin. Puheessa keskustelunaiheiden tasot sekoittuvat toisiinsa, sillä omaishoitajat kohtaavat periaatteelliset kysymykset konkreettisina ongelmina päivittäisissä tilanteissa. 18 SOSIAALITURVA 8/2005

19 Suhtautuminen ammattilaisiin kriittinen Eräs omaishoitajamies tilitti kriittisiä tuntojaan: Minä en luota ns. ammattilaisiin, jotka vain kertovat ulkoa opettelemaansa kirjatietoa ylimielisellä otteella. Ilman muuta mieluummin puhun ryhmäläisten kanssa ja sitten mietin, miten toimin itse. Osa omaishoitajista on hyvin kriittisiä asiantuntijoita kohtaan. Heidän mielestään asiat on mielekkäämpää käydä lävitse ja ratkaista itsenäisesti kuin hyödyntää saatavilla olevaa virallista opastusta. Jotkut omaishoitajat kritisoivat asiantuntijoita ja kirjallisuutta ylimielisestä ja jopa naiivista suhtautumistavasta. Omaishoitajien mielestä on järkevämpää keskustella toisten omaishoitajien kanssa ja arvioida sen pohjalta tekemisiään. Moni omaishoitajista pitää kuitenkin asiantuntijatietoa ja ryhmän tarjoamaa kokemustietoa rinnakkaisina ja he hyödyntävät jouhevasti molempia. He poimivat asiantuntijoilta esimerkiksi tiedon lainsäädännöstä, joka mahdollistaa omaishoitajille taloudellisen tuen ja palvelujen saamisen. Muilta ryhmän jäseniltä he odottavat kuulevansa sen, mitä hakemukseen tulee konkreettisesti kirjoittaa päästäkseen osalliseksi etuuksista. Näin asiantuntija- ja kokemustieto täydentävät toisiaan. Ryhmissä puhutaan kaikesta taivaan ja maan välillä.yhtäältä kyse voi olla siitä, että omaishoitajuutta ei irroteta muusta arkielämästä, sitä ei edes ole olemassa jonakin selvästi rajattavana alueena omaishoitajien elämässä. Toisaalta kyse voi olla siitä, että omaishoitajana olemisen voi välillä unohtaa joko tiedostamatta tai tietoisesti. Sanattoman sopimuksen mukaisesti ryhmissä ei puhuta helposti eripuraa ja mielipahaa aiheuttavista aiheista kuten politiikasta ja seksuaalisesta suuntautumisesta. Ryhmissä määritetään omaishoitajuutta Nuori aktiivisesti ryhmään osallistuva nainen kuvasi sitoutumistaan: Usein töissä kysyvät, että miksi minä koulutettu ihminen käyn omaishoitajaryhmässä. Tietysti siksi, että yritän parantaa omaishoitajien asemaa yhteiskunnassa. Haluaisin ainakin saada kunnon korvaukset omaishoitajille ja lomat myös.yritän myös kertoa muille omaishoitajille, että vain joukkona saadaan jotain aikaiseksi ja aktivoin heitä toimimaan. Muistutan heitä siitäkin, että omaishoitaja saa elää täysillä.ansiotyö on tärkeä osa normaalielämää, ainakin minulle se on. Ryhmissä omaishoitajat määrittävät, muokkaavat ja rajaavat omaishoitajuuttaan. Joskus omaishoitajan roolia sääteleväksi normiksi nousee vaatimus nykypäivän omaishoitaja osallistuu ja vaikuttaa. Äärimmillään omaishoitajaryhmä voi mitata omaishoitajien yhteisökelpoisuutta.tällöin ryhmän ulkopuolisuus luo epäluuloja omaishoitajien sosiaalisia kykyjä kohtaan ja vastaavasti ryhmän jäsenyys nostaa omaishoitajien arvoa. Itse asiassa omaishoitoa määrittävä malli on salakavala: vaikka omaishoitajat voivat periaatteessa itse valita, kuinka arkensa järjestävät, he joutuvat perustelemaan valintojaan silloin, kun ne poikkeavat totutuista. Omaishoitajat voivat joutua puolustelemaan tapaansa olla omaishoitaja sekä työtovereilleen että toisille ryhmään osallistuville omaishoitajille. Ollessaan työssä omaishoitajat ovat ensisijaisesti työntekijöitä, joten heidän osallistumisensa omaishoitajaryhmään vaatii selvityksen. Ryhmässä omaishoitajat joutuvat korostamaan tarvettaan käydä työssä, vaikka he ovatkin omaishoitajia ja haluavat tehdä hoitotyön mahdollisimman hyvin. Ryhmien kautta vaikutetaan omaishoitajien asemaan Joillakin ryhmään kuuluvilla on selkeä halu vaikuttaa ryhmän kautta omaishoitajien asemaan.yhtäältä vaikuttaminen on sitä, että ryhmän jäsenet ja ohjaaja pyrkivät lisäämään omaishoitajien rohkeutta kotoa lähtemiseen. Omaishoitajaryhmän kokoontumisen toivotaan olevan sysäys omaishoitajien hoitotyöstä irtautumiselle. Jotkut jäsenet pyrkivät tätä laajempaan vaikuttamiseen. He valvovat omaishoitajia, kehitysvammaisia ja kehitysvammaperheitä koskevaa päätöksentekoa paikallisella ja kansallisella tasolla sekä yrittävät vaikuttaa siihen. He laativat kirjallisia lausuntoja päättäjille, kirjoittavat sanomalehtien yleisönosastoihin tai organisoivat mielenilmauksia, kuten lähetystöjä virkamiesten luokse. Ryhmään kuuluminen ei aina lisää omaishoitajan yhteisöllisyyttä. Itse asiassa ryhmissä yhdessä asetetut tavoitteet ja yhteisöllisyys palvelevat heidän yksilöllistymistään.tärkeintä ryhmissä omaishoitajille on selvästi se, mitä he saavat niistä itselleen ei se, mitä he tekevät ryhmän eteen. Ammattilaisia tarvitaan ryhmien tukena Omaishoitajaryhmän perustamisen on perustuttava omaishoitajien omaan haluun, ja ryhmien toiminnan on muotouduttava heidän toivomaansa suuntaan. Meitä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia tarvitaan ryhmien ohjaustehtäviin erityisesti ryhmien aloitusvaiheessa, jolloin toiminta on vielä vakiintumatonta ja hapuilevaa. Mutta voimme auttaa omaishoitajaryhmiä, vaikka emme edes kuuluisi niihin. Voimme tarjoutua alustajiksi ryhmien tilaisuuksiin ja antaa ryhmille konsulttipalveluita, esimerkiksi voimme avustaa lain tuntemusta edellyttävissä tehtävissä. Voimme myös toimia kunnallisten palvelujen sekä ryhmien välisenä linkkinä tai hankkia lisää osallistujia ryhmiin. Omaishoitajaryhmien avun tarve määräytyy ryhmäläisten ominaisuuksien, ryhmien tavoitteiden sekä ryhmän kehitysasteen mukaisesti. Vastatkaamme kyllä, kun omaishoitajaryhmät pyytävät tukeamme ja tarjotkaamme sitä niille aktiivisesti. Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja toimii Kymenlaakson erityishuollon kuntayhtymän johtajana. Jyty on julkisen ja yksityisen sektorin ammattiliitto. Noin jäsenestämme huomattava osa toimii sosiaali- ja terveyssektorilla mm. lähi- ja kodinhoitajina, kotipalveluohjaajina, lastenhoitajina ja -ohjaajina sekä osastonsihteereinä. Jäsenistä noin 85 % on naisia. Jyty on perinteikäs sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto, entiseltä nimeltään Kunnallisvirkamiesliitto KVL. Asemamiehenkatu 4, Helsinki Puh. (09) , faksi (09) Sähköposti: etunimi.sukunimi@jytyliitto.fi SOSIAALITURVA 8/

20 Sisko Hakkarainen, Marketta Holopainen, Kristiina Janhunen & Outi Konttinen Lapsi esiin vamman takaa Lastensuojelua on viime vuosina kehitetty yhä enemmän. Kehitysvammaisilla lapsilla lastensuojeluasiat jäävät kuitenkin helposti vamman varjoon. Kehitysvammaisella lapsella kiinnitetään huomio ensisijaisesti vammaan, sen hoitamiseen ja kuntouttamiseen. Kuitenkin yhtä tärkeää on koko lapsen ja perheen huomioiminen ja tukeminen. Kun lapsen tilannetta ja hänen hyvinvointiaan havainnoidaan, tarvitaan avointa ja hyvää yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Jokaisella lapsella tulee olla hänen vammastaan tai vammattomuudestaan riippumatta oikeus turvalliseen ja hyvään lapsuuteen. Siihen kuuluu se, että hänen tarpeensa huomioidaan, hänestä välitetään ja häntä tuetaan elämässä eteenpäin niiden edellytysten puitteissa, jotka hänellä on. Honkalammen kuntayhtymässä Pohjois-Karjalassa ja Uudenmaan erityispalvelut -kuntayhtymässä Uudellamaalla on meneillään hankkeet vammaisen lapsen lastensuojelun kehittämiseksi. Molemmat hankkeet alkoivat viime vuonna ja jatkuvat edelleen. Niitä rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö. Vanhempien jaksaminen vaarassa Vanhemmuus on aina vaativa tehtävä ja kaikki vanhemmat väsyvät välillä.vammaisen lapsen vanhempien jaksaminen vaarantuu muita vanhempia helpommin, koska lapsi tarvitsee hoitoa, ohjausta ja valvontaa huomattavasti enemmän ja pidempään kuin vammaton lapsi. Toisaalta lapsen ja perheen kanssa työskentelee lukuisia ammattilaisia, minkä vuoksi lapsen HEIKKI HOKKILA Pohjois-Karjalassa toimivan Honkalammen kuntayhtymän ja Uudenmaan erityispalvelut -kuntayhtymän hankkeissa kehitetään vammaisen lapsen lastensuojelua. Kuvassa vasemmalta asian parissa työskentelevät Kristiina Janhunen ja Sisko Hakkarainen Uudeltamaalta ja Outi Konttinen ja Marketta Holopainen Pohjois-Karjalasta. tilanne on erilaisessa seurannassa kuin vammattoman lapsen. Ammattilaisista jokainen hoitaa oman ammattikuvansa mukaista tehtävää. Lapsen kokonaisvaltainen huomioiminen unohtuu helposti tai siihen ei osata esimerkiksi työkiireiden vuoksi kiinnittää huomiota. Myös työntekijänä tottuu tiettyihin asioihin ja alkaa pitää niitä lapseen tai perheeseen luonnollisesti kuuluvina, eikä huomaa, että ne ovat todellisia huolenaiheen merkkejä. Lastensuojelulakia ei tunneta Lapsen lastensuojelun tarve ja sen esille tuominen on jokaisen ammattilaisen velvollisuus. Lastensuojelulaki on tuttu harvalle vammaisen lapsen kanssa työskentelevälle. Lastensuojeluksi mielletään vain huostaanotto tai muu hyvin vahva lastensuojelun toimenpide. Omien epäilyksien tai havaintojen pohjaksi ei ole vertailupohjaa eikä tietoa, kuinka menetellä. Kuitenkin lastensuojelulain 40 :n mukaan sosiaali- tai terveystoimen, koulutoimen, poliisitoimen tai seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevalla henkilöllä on ilmoitusvelvollisuus, jos hän virkaa tai tointa hoitaessaan on saanut tietää ilmeisestä perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Oleellista on huomata sana ilmeinen : ilmoittajan ei tarvitse ratkaista, onko kyseessä lastensuojelun tarve. Ratkaisun tekee selvitystyön jälkeen kunnan sosiaaliviranomainen, jonne ilmoitus on tehtävä. Lisää tietoa ja verkostoitumista Uudenmaan hankkeella lisätään tietoa ja ymmärrystä kehitysvammaisen lapsen asemasta ja oikeuksista. Siinä kehitetään uusia työvälineitä, työmenetelmiä ja käytäntöjä kehitysvammaisten lasten kanssa toimivien ammatti-ihmisten ja vammaisperheiden kesken. Vuorovaikutusta ja verkostoitumista lisätään kehitysvammahuollossa ja lastensuojelussa toimivien välillä. 20 SOSIAALITURVA 8/2005