J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa joulukuu 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa joulukuu 2014"

Transkriptio

1 J U H A N N U S K Y L Ä tiedottaa joulukuu 2014

2 Etukansi: Anna Öljymäki 8A Takakansi: Lotta Salmi 8A Valokuvat: Sari Kaukinen Taina Kettunen Esa Parkkali Auli Siipola Miia Kangasniemi Niina Lindroos-Kortelainen Pinja Petäjä 7F Saara Kudjoi Jussi Paavola Marketta Kannisto Merja Arola-Vuosmala Minna Stenbäck 2

3 REHTORIN PALSTA Lukuvuoden loppu häämöttää yhdessä pimeyden lisääntymisen myötä. Tämä on koulussa syyslukukauden logiikka. Ahkera työ ja vaiva palkitaan joululomalla, jonka aikana myös käänne kohti valoa alkaa ja samalla voimme itse kukin ladata tyhjentyneitä voimavarojamme. Täällä pohjoisessa eläneille ihmisille tämä on itsestään selvyys, mutta myös meille pimeyden taittuminen antaa uutta uskoa paremmasta huomisesta. Joulunajan odotukseen liitetään paljon asioita ja erilaiset valot tuovat paitsi lämpöä myös odotuksen tunnelmaa. Koulussa joulunajan odotukseen kuuluu mm. erilaiset juhlatilaisuudet. Joulukuussa niitä onkin kouluvuodessa eniten alkaen yhtenäisyyskoulun adventtitapahtumasta jatkuen itsenäisyysjuhlilla ja pikkujouluilla huipentuen neljään joulujuhlaan. On hienoa, että koulussamme juhlaperinne on pysynyt vahvana. Juhlat kasvattavat meitä arvostamaan yhteisiä tapahtumia, opettavat juhlakäyttäytymistä sekä ennen kaikkea antavat oppilaille osallisuuden tunteen ja mahdollisuuden olla myös tähtiä. Vanhemmille esiintyminen erityisesti juhlatilaisuuksissa luo lapsille ikimuistoisia hetkiä. Koulun kasvatustehtävää ei pidä väheksyä, vaikka siitä puhuminen ei näin yksilöllisyyttä ja tehokkuutta, mm. Pisa-tutkimuksia korostavana aikana ole kovin muodikasta. Koulun perustehtävänä on kuitenkin tukea lapsen ja nuoren kasvua ihmisyyteen. Tämä tulee jatkossa olemaan koululle yhä suurempi haaste, sillä monet tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että käynnissä on laajempi ja juuri nuorten elämään erityisen vahvasti vaikuttava kulttuurinen muutos. Koulun merkitys nuorten elämässä näyttää heikentyneen, ja koulun edustamien yhteiskunnallisten odotusten hyväksyminen näyttää olevan sen seurauksena aiempaa vahvemmin yhteydessä nuorten kotitaustaan. Koulu joutuu pakostakin kilpailemaan nuorten itse valitsemien harrastusten, sosiaalisen median ja Internetin kautta aukeavan rajattomalta tuntuvan tiedon ja viihteen kanssa. Koulu on yhä useammalle nuorelle vain yksi, usein kriittisesti nähty, kehitysympäristö muiden joukossa. Kyse olisi yleisesti ottaen tilanteesta, jossa opetuksessa ei enää voida tai haluta käsitellä sisältöjä tai kohdata tilanteita, joissa keskiverto-oppilaalta vaaditaan enemmän kuin mihin hän on helposti valmis. Kaiken oppimisen perusta on kuitenkin joutumisessa oman mukavuusalueen ulkopuolelle, ylittämään jo osattu, ja siis kestämään virheen tai riittämättömyyden tunteen mahdollisuus. Tällaisia tilanteita esiintyy muita oppiaineita useammin matematiikassa, luonnontieteellisissä aineissa ja kielissä, joissa uudelle tiedolle tai taidolle on selvä ulkoinen mittari. Vaikka koulumme oppimistulokset ovat keskimäärin hyviä, jopa kiitettäviä, opettajat jakavat myös meillä tämän tutkijoiden havainnon. Suhtautuminen koulun antamiin tehtäviin ei kaikkien oppilaiden osalta ole riittävän vakavaa. Jo oppikirjojen, vihkojen sekä opiskelutarvikkeiden mukana kuljettamiseen oppitunneille suhtaudutaan välinpitämättömästi. Tämä koskee myös annettuja kotitehtäviä. Erityisesti vaivaa vaativien tehtävien edessä antaudutaan liian helposti ja odotetaan jonkun muun apua. 3

4 Vaikka kysymys on koulussamme vielä marginaalinen, sen lisääntyminen kulttuurissamme huolettaa opettajia sekä tietysti laajassa mielessä koko yhteiskuntaa. Koulumme arviointikeskustelut sekä vanhempainillat todistavat, että kotien tuki koulun kasvatus- ja opetustyölle on kohdallaan. Se on paras tae sille, että oppilaitamme kannustetaan ja tuetaan koulutyöhön niin kotona kuin koulussakin. Oppiminen on keskimäärin positiivinen ja iloinen asia. Sen voi havaita tarkkailemalla vaikkapa pienen lapsen toimintaa ja innokkuutta, joka yhä uudelleen ja uudelleen toistaa jotakin tiedon- tai taidon hallintaan liittyvää asiaa. Se on ihmisluontoon sisäänkirjoitettu ominaisuus. Meidän tulisi koulussa pystyä säilyttämään tuo oppimiseen positiivisesti suhtautumisen asenne ja intohimo. Kyllä koulunkin tulee tätä itsekriittisesti tutkiskella. Oppilaiden osallisuuden lisääminen omaan oppimiseensa voi olla yksi avain. Opetuksen merkityksellisyyden kokemus voi olla toinen. Avaimia kyllä riittää, jos niitä ryhdytään yhdessä etsimään. Tähän toivon mukaan opetushenkilökunnan lisäksi niin oppilaat kuin huoltajatkin. Uuden opetussuunnitelman valmisteluun tarvitaan näitä kaikkia osapuolia. Nyt on kuitenkin aika hieman hellittää ja nauttia joululomasta. Olkoon meidän kaikkien lomassa riittävästi lepoa ja rauhaa, mutta myös virkistäviä kokemuksia. Lomalla sielu ja ruumis saavat ansaittua rauhoittumista ja laiskotteluakin. Sen varassa jaksamme aloittaa talven askareet ja kevään odotuksen. Toivotan omasta puolestani kaikille lukijoilleni oikein rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta. Esa Parkkali Tara Hämeensaari 9C (keskellä kuvassa) oli oppilasedustajana Tampereen kaupungin opettajien koulutuspäivän paneelikeskustelussa Ilmiöiden äärellä. Paneelikeskustelun muita jäseniä olivat Tampereen kaupungin apulaispormestari Leena Kostiainen, Opetushallituksen erikoisasiantuntija Tina Heino, OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen, huoltajien edustaja Jenni Ristonmaa. Puheenjohtajana toimi Kari Hakari. 4

5 ALAKOULUN JOULUTERVEISET Yhdyn rehtorin viisaisiin sanoihin ja toivotan myös puolestani kaikille hyvää levon aikaa vuoden taitteessa! Alakoululla oli koskettava Itsenäisyyspäivän juhla, jossa kunniavieraana oli 93- vuotias Eira Laalahti Lotta-muisteluineen. Spontaanisti Maamme-laulun jälkeen hän sanoi meille kaikille, että uskoo Suomen tulevaisuuteen, kun näin hienoja lapsia meille on kasvamassa. Yhteistyö muistakaa, yhdessä tehden rakennatte tulevaisuutta, pikku erimielisyydet unohtaen. Siinä on voimamme. Voiko tuon paremmin sanoa! Marketta Kannisto Kodin ja koulun yhteistyöpäivä oli lauantaina Kuvassa toimintaa alakoulun puolella. Lauantaiaamuna Juhannuskylän 1-6 luokkalaiset valmistautuivat oppilaskunnan julistamaan pipavalaan, jossa luvattiin pitää pipoa aina kun tulee kylmä. 5

6 OPON TIEDOTUKSIA Tiedote 7. ja 8. luokkien valinnaisainevalinnoista Valinnaisainevalinnat ovat ajankohtaisia 7. luokkalaisilla vuoden vaihteen jälkeen. Kahdeksannella luokalla opiskelevat ovat tehneet valinnaisainevalintansa jo seitsemännellä luokalla sekä 8. että 9. kouluvuotta varten. Heidän osaltaan valinnaisainevalintoihin palataan tarvittaessa kevään aikana, kun tiedetään, mitkä valinnaisaineryhmät toteutuvat tulevassa työjärjestyksessä. Tietoa 7. luokkien valinnaisainevalinnoista Valinnaisainevalinnat tehdään sekä 8. että 9. kouluvuotta varten 7. luokalla tammi / helmikuussa. 7.-luokkalaisille jaetaan valinnaisainevihko ennen varsinaista valintaa. Opas sisältää sekä 8. luokan että 9. luokan kurssivalintatarjonnan, ohjeita valinnan tekemistä varten sekä liitteenä valintalomakkeet omia muistiinpanoja varten. Valinnaisten aineiden kokonaistuntimäärä vuosiluokilla 7 9 on kaikilla oppilailla vähintään 13 tuntia. Oppilaan on palautettava erillinen värillinen valintalomake opintoohjaajille opo-tunneilla torstaihin mennessä. Valinta-asioita käsitellään oppilaiden kanssa oppilaanohjauksen tunneilla. Lisäksi oppilaan ja myös huoltajan on mahdollista tarvittaessa jutella valinnoista opinto-ohjaajan tai opettajien kanssa henkilökohtaisesti. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan asiasta lisää oppilaiden huoltajille järjestettävään valinnaisaineiltaan Juhannuskylän koululle kevätlukukaudella tiistaina, klo alkaen. Erillinen kutsu vanhempainiltaan lähetetään oppilaiden mukana koteihin kevätlukukauden alussa. Jouluisin terveisin opinto-ohjaajat Outi-Maria Kiiskilä (luokka 7C) Anne Pitkänen (luokat 7A, 7D, 7E, 7G, 7H) Tiina Myllymäki (luokat 7B, 7F, 7I) Tiedote 9. luokkien oppilaille ja heidän kotiväelleen Yhteishaku on peruskoulun jälkeisiin opintoihin johtava keskitetty opiskelijavalinta. Oman koulun kotisivuilta sekä Tampereen perusopetuksen oppilaanohjauksen sivustolta ( löytyy hyödyllistä jatko-opintoihin liittyvää koulutustietoa ja linkkejä koulutukseen liittyville sivustoille. Yhteishaku tehdään sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Osoitteessa koulutus.opintopolku.fi voi käydä harjoittelemassa hakua asti. Oppilaille on ollut jaossa Tampereen seudun ammattiopiston ja lukioiden yhteinen hakuopas. 6

7 Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku keväällä 2015 Yhteishaun hakuaika syksyllä 2015 alkaviin koulutuksiin on Käytännön järjestelyjen kannalta oppilaan tulee tehdä sähköinen yhteishaku jo mennessä. Prosessin kulku on koulullamme seuraava: 1. Helmikuun aikana jokainen oppilas kirjaa hakutoiveensa paperiselle suunnittelulomakkeelle ja tuo lomakkeen kotiin huoltajan allekirjoitettavaksi. Huoltajan allekirjoittama paperinen suunnittelulomake on palautettava opinto-ohjaajalle perjantaihin mennessä. Tarkemmat ohjeet annetaan tammikuussa erillisellä tiedotteella. 2. Oppilas itse vastaa siitä, että suunnittelulomakkeen tiedot siirtyvät ajalla sähköiseen hakuun osoitteessa opintopolku.fi huoltajan ja opinto-ohjaajan yhdessä sopimalla tavalla. 3. Lukioon hakijat tekevät myös lukion ainevalinnat lukioiden antamien ohjeiden mukaisesti. Hakutoivejärjestys ja hakuaika ovat sitovia. Sähköinen hakupalvelu sulkeutuu tiistaina klo Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida. Yhteisvalinnan tulokset julkaistaan aikaisintaan torstaina Opiskelijavalinnassa käytetään perusopetuksen päättötodistusta. Päättötodistuksen arvosanat toimitetaan Juhannuskylän koululta suoraan opiskelijavalintarekisteriin toukokuun lopussa. Jokaisen oppilaan kannattaa olla itse aktiivinen ja osallistua omalla ajallaan alkuvuodesta iltaisin ja lauantaisin järjestettäviin lukioiden info-tilaisuuksiin sekä mahdollisiin ammatillisten oppilaitosten avoimien ovien päiviin. Tilaisuudet on suunnattu sekä hakijoille että heidän huoltajilleen. Tilaisuuksien ajankohdat löytyvät koulujen hakuoppaista sekä Toponetin sivuilta. Seuraa aktiivisesti koulujen kotisivuja ja Toponetti- sivustoa. Hyvää joulua toivottavat opinto-ohjaajat Tiina Myllymäki (luokat 9E,9L) Anne Pitkänen (luokat 9D, 9G, 9K) Maria Laine (luokat 9B, 9H, 9J) Outi-Maria Kiiskilä (luokat 9A, 9C, 9F, 9I) 7

8 TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2014 Seuraa tapahtumakalenterin muutoksia koulun kotisivuilta. TAMMIKUU tammi-helmikuu ma 5.1. ma 5.1. ti 6.1. ti ke ke pe ti HELMIKUU to 5.2. to MAALISKUU ti ti ke ma ti ke to ti HUHTIKUU ke 1.4. to ti 7.4. ke pe pe ti TOUKOKUU pe 1.5. to ke ke la luokkien 2-3 kielivalinnat A1- ja A2-kieli tehtävä netissä koulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti 7-9 luokkien III jakso alkaa Loppiainen 6. luokkien vanhempainilta yläkoululla klo luokkien vanhempainilta alakoululla klo kielivalinnasta 2. luokkien soveltuvuuskoe Tammelan kuvataideluokalle ja liikuntapainotusluokalle Sammon tai Tesomajärven kouluun 2. luokkien soveltuvuuskoe musiikkiluokille 6. luokkien tiedonsiirtolomakkeiden palautus omalle opettajalle (7. luokalle siirtymisestä) valinnaisaineilta 7. luokkien oppilaiden huoltajille klo luokilla Taidekaaren ohjelmaa 6. luokkien soveltuvuuskokeet painotusluokille pyrkijöille 7. luokkien valinnaisainelomakkeiden palautus 9. luokilla sähköinen yhteishaku lukioihin ja ammatillisiin perustutkintoihin alkaa koulujen talviloma 7-9 luokkien luokanvalvojan tunti klo luokkien sähköinen haku jatko-opintoihin tulee olla tehtynä 7-9 luokkien talviliikuntapäivä 7-9 luokkien IV jakso alkaa 9. luokilla sähköinen haku jatko-opintoihin sulkeutuu klo luokkien talviliikuntapäivä 7-9 luokkien Minna Canth -te tapäivä klo luokkien Päivä pormestarina tapahtuma 1-6 luokkien pääsiäismyyjäiset kiirastorstain kirkko klo pääsiäinen 7-9 luokkien luokanvalvojan tunti klo luokkien huoltajille vanhempainilta Sampolassa 7-9 luokkien taksvärkkipäivä 6. luokkien yläkouluun tutustuminen 9. luokkien matematiikan valtakunnalliset kokeet vappu helatorstai 9. luokkien retket ja leirikoulut 9. luokkien lähtevien päivä 7-8 siivouspäivä lukuvuoden päätös, kevätjuhla 8

9 KOULUPÄIVÄ Tänä syksynä yksi syyskuun lauantai oli varattu koulupäiväksi. Yläkoululla vietettiin tavallista koulupäivää perjantain lukujärjestyksen mukaisesti. Huoltajat olivat tervetulleita oppitunneille. Koulun esittelykierroksiakin tehtiin pari ja kiinnostuneita oli ihan mukava joukko. Alakoulun puolella sen sijaan vietettiin päivää sadonkorjuun merkeissä. Hip-kerhon näytelmässä sadonkorjuu-teeman mukaisesti kitketään lanttuja. Sadonkorjuupöydän herkkuja nauttivat kaikki ruokailun päälle. 9 Sadonkorjuukorien tekeminen onnistuu yhteistyöllä 3A-luokalla.

10 KAIKKI MUKAAN - latina on kivaa! "Lähdetään luokkaretkelle Latinaan! Latinan kieli vie mennessään, siihen hurahtaa totaalisesti!" huudahti muuan poika oppitunnin jälkeen. Aika hyvin sanottu - mielestäni. Olen kokenut jotakin samanlaista hurahtamista. Latinistit joutuvat usein vastaamaan kysymykseen "MIKSI OPISKELET LATINAA?" Onneksi tuohon kysymykseen on hyvin helppo vastata. Latinan kieli on kuin ikkuna eurooppalaisuuden juurille. Se antaa meille perspektiiviä menneeseen, mutta se pitää meidät myös ajan hermolla nykyajassa. Latinan kieli valaisee myös tulevaisuuden polkujamme. Latinaa sanotaan Euroopan äidinkieleksi. Rooman vallan aikana suuri osa eurooppalaisista puhui latinaa äidinkielenään. Tieteen ja kirkon kielenä latinan kieli on ollut hyvin hallitseva. Jopa täällä Pohjolan perukoilla, Suomessa, yliopistolliset väitöskirjat tehtiin latinaksi 1800-luvulle asti. Latinan kieli on jättänyt syvät jälkensä Euroopan kulttuuriin. Löytöretkien ja valtamerten taakse ulottuvan siirtolaisuuden johdosta latinan kielen vaikutukset heijastuvat myös Euroopan ulkopuolella. Latinan tytärkielet espanja ja portugali ovat ottaneet Etelä-Amerikan eli latinalaisen Amerikan omakseen, sillä Brasilian virallinen kieli on portugali, ja muissa latinalaisen Amerikan maissa puhutaan espanjaa. Kanadassa Quebeckin alueella puhutaan ranskaa, joka on myös latinan tytärkieli. USA:ssa kansalaisista monet puhuvat äidinkielenään italiaa tai espanjaa. On hyvä myös muistaa, että vaikka englanti ei olekaan latinan tytärkieli, niin senkin sanastosta hyvin suuri osa on palautettavissa latinan kieleen. Englannin kielen sisään siirtyneinä latinalaisvaikutukset tuntuvat ympäri maailmaa. Valta ja kieli ovat kulkeneet käsi kädessä. Maailman valloittajat tekevät valloitusta myös kielen avulla. Voidaan hyvin puhua sanan säilästä. Latinan kielen lainasanat ovat ottaneet vahvan jalansijan kaikissa Euroopan kielissä. Latinan kieltä on verrattu maton loimilankoihin: se on tärkeänä ja koossa pitävänä elementtinä läsnä kaiken aikaa. Latinan kieli kulkee mukanamme - niidenkin mukana, jotka eivät ole edes latinaa opiskelleet. Arkikielemme sisältää paljon latinasta tulleita sanoja - puhumattakaan tieteen kielestä. Huomaamattamme olemme latinan kielen kanssa tekemisissä, kun käytämme esimerkiksi seuraavia sanoja: porsas, portti, orpo, kellari, kamari, konttori, kruunu, moottori, video, influenssa, resepti, viisumi, valuutta, juristi, digitaalinen, sosialismi, liberaali, kalori, universumi, navigaattori, kurssi, astronautti, siviili, koulu, lehtori, kartta, tyyli, ministeri, testamentti, finaali. Luetteloa voisi tietysti jatkaa pitkään ja hartaasti. Kiitos latinan kielelle näistä ja lukemattomista muista lainasanoista. Ihan oma lukunsa on latinan kielen merkitys tuotteiden ja liikeyritysten nimissä. Ei ole mitenkään harvinaista, että mainostoimistot ja yritysten perustajat ottavat yhteyttä latinisteihin luodessaan uusia tuotemerkkejä ja yritysten nimiä. Latinan kieli on kuin loputon lähde, josta voi ammentaa käyttökelpoisia sanoja moniin nykyajan tarpeisiin. Näin olemme kaiken aikaa kietoutuneena latinan kieleen. Liikeyritysten ja tuotteiden latinakielisistä lukemattomista nimistä mainittakoon esimerkkeinä Cumulus, Veho, Patria, Aqua, Bona, Vademecum ja Volvo. On sanottu, että latina on mainonnan kielenä iskevää ja arvokasta. 10

11 Tiedemaailmassa latinan kielen käyttö helpottaa yhteistä ajattelua, kun sama terminologia, samat latinakieliset nimitykset ovat käytössä eri kielialueilla. Olkoon tiedemiehen äidinkieli mikä tahansa, niin hän pääsee kaikkia yhdistävän latinankielisen terminologian tai nimien kautta suoraan asiaan. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa lääketieteen latina, kirkkolatina, kasvien, eläinten ja tähtien yleisesti käytössä olevat latinakieliset nimet sekä filosofian ja oikeustieteen käsitteet. Myös farmasiassa ja musiikissa latinan kielen asema on vahva. Tekniset tieteet omaksuvat jatkuvasti latinan kielestä uutta terminologiaa. Kun uusille keksinnöille, kojeille ja laitteille pitää antaa nimiä, "huudetaan" latinaa avuksi. Myös historian ja yhteiskuntatieteiden saralla latinan kielen osaaminen avartaa asioiden ymmärtämistä. Kuten huomaamme, latinan kieli ei ole vain kieli, vaan se on mitä suurimmassa määrin reaaliaine. Se tarjoaa laajan kosketuspinnan koko inhimilliseen elämään. Voidaan puhua isolla äänellä, että latinan kielen osaaminen tuo ihmiselle juuri sitä, mitä sanotaan yleisivistykseksi. Pieni pilke silmäkulmassa lainaan Ciceroa: "Non tam praeclarum est scire Latine quam turpe nescire." Suomennettuna: "Ei ole niinkään kunniakasta osata latinaa kuin on häpeällistä olla sitä osaamatta." Onneksi me osaamme jokainen latinan kieltä jonkin verran, kuten olen edellä osoittanut. Latinan kieli on hyvä eväs pitkällekin matkalle -koko elämän pituiselle taipaleelle - olitpa sitten lääkäri, tuomari, poliisi, pappi, sairaanhoitaja, opettaja, puutarhuri, insinööri, kauppias, lentäjä tai missä tahansa ammatissa. Latina on tärkeä kieli. Latina on kivaa - kaikki mukaan! Eläköön latinan kieli myös Juhannuskylässä! Kirjoittaja: Pasi Takala, FM (yo Clasusta 1971, opettajana Clasussa , sijaisena Juhannuskylän koulussa keväällä 2014 ja syksyllä 2014 lyhyitä jaksoja) P.S. Nykyään harrastan latinan ja espanjan kielen vertailevaa "tutkimusta" ja otan kielikylpyjä, sillä poikani avioitui elokuussa chileläisen neidon kanssa, jonka äidinkieli on espanja. P.T. 11

12 NIMET TAKKEIHIN! Tänä syksynä on yläkoulun puolella törmätty varsinaiseen takkien katoamisbuumiin. Niitä etsitään koululla lähes päivittäin. Takkeja on kadoksissa milloin mistäkin syystä: on vahingossa otettu jonkun toisen takki; on vaihdettu kaverin kanssa takkeja ja ne menevät sekaisin; on jätetty takki johonkin toiseen paikkaan, kuin mikä on muistissa; joku on kiusallaan siirtänyt takin toiseen naulakkoon; päällä onkin tänään eri takki kuin on muistissa ja joskus harvoin joku takki on jopa näpistetty. Takkien ja muiden tavaroiden metsästykseen ja valvontakameran videoiden selaamiseen kuluu nyt erityisen paljon aikaa ja energiaa. Yleensä takki löytyy ja kaikki ovat tyytyväisiä, mutta tälläkin hetkellä opettajien huoneessa roikkuu yksi vaihtunut takki, jolle ei löydy omistajaa. Pyysin oppilaskunnan hallitusta ideoimaan, mitä tälle asialle voisi tehdä. Hallituksen kannanotto on tässä: Takkien kohtalo on itse oppilaiden vastuulla - jos ei nimikoi omaa takkiaan tai pidä muutoin siitä huolta, ei koulun tarvitse asiaa alkaa hoitaa. Tosin myönnettiin, että joskus takkien paikkaa vaihdetaan tahattomasti ja tahallaan, jopa kiusaamistarkoituksessa. Hallituksen mielestä naulakkopaikkoja alaaulassa on riittävästi - oppilaat vain laittavat takit aina lähimpiin naulakkoihin, jolloin takkeja kasaantuu paljon päällekkäin ja tämänkin takia omaa takkia on vaikea löytää. Hallitus oli tosin hieman kyllästynyt naulakkojen päällä oleviin kirjoihin ja muihin tavaroihin, ja ehdotettiinkin, että vahtimestari voisi vaikka kahden viikon välein perjantaina kerätä kaikki tavarat löytötavaravitriiniin - näin oppilaat toivon mukaan oppisivat pitämään omista tavaroistaan paremmin huolta (kun vaihtoehtona on mennä vaksilta kysymään omien tavaroiden perään). Minun, ja varmasti muunkin henkilökunnan, toive on se, että erityisesti takit, miksei myös reput, pipot, kännykät yms., nimikoitaisiin ihan samaan tapaan kuin päiväkodissa tehdään. Kadonneiden tavaroiden metsästäminen olisi helpompaa ja toisen takkia ei niin helposti tulisi sen jälkeen otettuakaan. Nimet takkeihin! Saara Kudjoi kadonneiden takkien metsästäjä 12

13 JUHANNUSKYLÄN KOULUN 5M LUOKALLE 4000 EURON PALKINTOSHEKKI! Juhannuskylän koulun 5. montessoriluokan oppilaat osallistuivat alkusyksystä Aito Säästöpankin kouluviihtyvyyskilpailuun ja sijoittuivat siinä toiselle sijalle. Voittosumma oli huikeat 4000 euroa! 5M-luokan oppilaat käsikirjoittivat, ohjasivat, näyttelivät ja editoivat kilpailua varten itse oman lyhytelokuvan. Aiheeksi valikoitui koulukiusaaminen, koska siitä oli ollut koulussa paljon puhetta. Koulukiusaaminen oli myös kaikille valitettavan tuttu ilmiö. Oppilaat pyrkivät lyhytelokuvan kautta kuvaamaan, millaista kiusaamista koulussa esiintyy ja miltä kiusatun koulupäivä voi näyttää. Lyhytelokuvassa pyrittiin tuomaan myös ideoita kouluviihtyvyyden parantamiseen. Lyhytelokuvaprojektin myötä 5M -luokkalaiset oppivat tärkeitä yhteistyötaitoja ja heidän luokkahenkensä vahvistui. Voittosumma aiotaan todennäköisesti käyttää luokan yhteishenkeä edistävään toimintaan. Vilja Välimäki 13

14 ALAKOULUN HUPIVIIKKO Oppilaskunta halusi piristää synkkää marraskuuta hupiviikolla. Hupiviikkoa vietettiin Maanantaina oppilaskunnan hallituksen jäsenet esittelivät hupiviikon omille luokilleen. Samalla äänestettiin luokan oma väri seuraavaa päivää varten. Tiistaina pukeuduttiin maanantaina äänestettyyn väriin. Nähtiin paljon piristäviä värejä. Parhaiten yhteen väriin pukeutunut luokka oli luvattu palkita. Neljä luokkaa oli pukeutunut niin hyvin luokkansa väriin, että oppilaskunta ei osannut valita vain yhtä voittajaa. Voittajia olivat 1-2m, 3-4c, 3a ja 6a. Keskiviikkona pukeuduttiin raitoihin. Koulun vahtimestari luulikin tulleensa vankilaan töihin. Torstaina oli hassujen kampausten päivä. Silloin nähtiin esim. sinisiä hiuksia, peruukkeja, saparoita, lettejä, sarvia Perjantaina pukeuduttiin naamiaisasuihin. Opettajatkin olivat pukeutuneet hienosti. Oppilaskunnan puolesta jutun kirjoittivat: Emmi, Tuuli ja Kaisa 14

15 AFRIKKALAISIA RYTMEJÄ JA ILOA JUHANNUSKYLÄN KOULUSSA Elokuun lopussa koulussamme pidettiin musiikin ja maantiedon yhteistyönä kansainvälisyysviikkoa kaikille 7. luokille, valmistaville luokille sekä alakoulun ja 9. luokkien muutamille ryhmille. Oppitunnilla vieraili rumpuopettaja Francois Amoussou Beninistä KeskiAfrikasta. Oppilaat saivat soittaa afrikkalaisia rytmejä, heille kerrottiin Beninin oloista ja kulttuurista sekä näytettiin kuvia Beninistä. Kuvassa Francois Amossou Beninistä, vierailun yhteyshenkilönä toiminut Merja ArolaVuosmala ja rehtori Esa Parkkali. Osa koulumme taksvärkkiavusta menee beniniläisen Conhan koulun oppilaiden avustamiseen. Apu mahdollistaa monien köyhien perheiden lasten koulunkäynnin. Hankimme avustusrahoilla koulupukuja, oppikirjoja ym. koulutarvikkeita, joita ilman oppilas ei pääse kouluun. Jos vanhemmilla ei ole rahaa koulutarvikkeisiin, lapsi jää kotiin eikä opi esim. lukemaan. Merja Arola-Vuosmala 15

16 TANSSIA JA RUMMUTUSTA Tamperelaistunut, tansanialaislähtöinen muusikko Menard Mponda vieraili koulullamme marraskuun puolivälissä. Menard on kuuluisan Bagamoyon taidekoulun kasvatti, muusikko, tanssija ja koreografi. Hänellä on vuosien kokemus afrikkalaisen tanssin ja rummunsoiton opettamisesta Suomessa, erityisesti Tampereella. Menard on myös Tampereella kesäisin järjestettävän FestAfrika-tapahtuman taiteellinen johtaja. Tilaisuus oli avoin kaikille ryhmille, joiden lukujärjestykseen rytmikäs 45-minuuttinen tuona torstai-iltapäivänä sopi. Väkeä olikin paikalla toistasataa. Menard otti kuitenkin tavallista isomman ryhmän ammattitaidolla haltuunsa ja perinteisiä tansanialaisia ngoma-rumpuja vieraili soittamassa kymmeniä oppilaita. Oppilaat saivat opastusta myös swahilin kielessä ja afrikkalaisessa tanssissa. Menardin vierailu oli hieno tapahtuma koko tuoreelle yhtenäiskoulullemme - saliin kokoontui väkeä alakoulusta yläkouluun, valmistavasta opetuksesta perusopetuksen luokkiin. Ja meillä kaikilla oli mukavaa. 16 Ilpo Rantanen

17 6A YÖREISSUSSA Oli torstai 23. lokakuuta. Meidän luokka oli lähdössä luokkaretkelle Kortejärven kämpälle, missä me myös yövyimme. Luokkaretket, joissa yövyimme, eivät olleet meille mitenkään uusi juttu, koska meidän opettaja Miina Mäkinen oli vienyt meidät ennenkin samanlaisille retkille. Meidän bussi lähti koululta noin 9:30 ja olimme perillä noin kello 10:00. Heti ensimmäiseksi me veimme rinkat/reput sisälle tupaan. Kun olimme vieneet kamppeet sisälle, me kokoonnuimme nuotiolle, jossa me sovimme säännöt. Sen jälkeen me menimme poikien kanssa hakkaamaan järveen avannon, koska Kortejärvi oli umpijäässä. Jään hakkaamisen jälkeen me menimme laittamaan ruokaa trangioilla. Meidän ryhmä laittoi ruuaksi lihapullia ja nuudeleita. Ruokailun jälkeen meidät jaettiin kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä lähti Jaakon (Metan isä) kanssa tutkimaan luontoa, toinen ryhmä meni Jussin (Pihlan isä) kanssa tekemään animaatioelokuvia ja kolmas ryhmä meni Miinan kanssa vuolemaan puusta lusikoita. Kaikki pääsivät kaikille pisteille kerran. Pisteiden jälkeen meillä oli vielä yksi tehtävä, jossa tarvittiin heittäytymistaitoja ja luovaa hulluutta. Illalla me lämmitimme saunan ja jokainen saunassa ollut poika kävi kastautumassa jääkylmässä vedessä. Saunan jälkeen me kokoonnuimme tupaan, jossa meillä oli palkintojenjakotilaisuus ja lauluhetki. Kun laulut oli laulettu, me söimme iltapalan. Sen jälkeen osa meidän luokkalaisista meni nukkumaan telttaan, jonka me pystytimme päivällä. Aamulla teltasta minun lisäksi heräsi noin kymmenen henkilöä. Herättyämme söimme, siivosimme paikat, pakkasimme rinkat, pelasimme lipunryöstöä ja lähdimme kohti koulua. 17 Niilo Calonius 6.A

18 JOULUTERVEHDYS ITALIASTA JA VENÄJÄLTÄ Juhannuskylän koulu on monikulttuurinen ja kielinen koulu. Näin kertoivat italialainen Sabrina ja venäläinen Albina joulun alla päivänavauksessaan kotimaidensa joulusta. Boungiorno!. Olen Sabrina de Angelis, 8. J luokkalainen. Minä olen ollut Suomessa vuoden. Kerron teille italialaisesta joulusta. Meille italialaisille perhe on tärkeä, varsinkin tällaisena juhlana kuin joulu. Eli olemme kaikki yhdessä! Jouluaattona olemme vain oman perheen kanssa. Sitten joulupäivänä olemme kaikki mummolassa, siis koko suku, noin 20 ihmistä. Siellä syödään paljon. Meillä on kaksi erilaista liha- tai kalapääruokaa ja monia salaatteja ja lisäkkeitä. Jälkiruoaksi meillä on Pandoro, joka on perinteinen italialainen joulun ajan leivonnainen. Toisten mukaan sitä kutsutaan Pane De Doroksi eli kultaleiväksi. Lopuksi on lahjojen aika, ja meille suurin lahja on olla yhdessä. Tapaninpäivänä olemme vaikka kavereiden kanssa. Meillä vietetään vielä loppiaista, joka on tärkeä lapsille! He menevät aikaisin nukkumaan ja kun he heräävät lahjasukat ovat täynnä karkkia ja suklaata. Lahjat tuo Joulupukin vaimo, jonka nimi on Befana. Se muistuttaa suomalaista pääsiäisnoitaa, joka lentää luudalla. Haluan toivottaa teille kaikille hyvää joulua: Buon Natale! Hyvää joulua ja hyvää uutta vuotta myös Venäjältä! Olen Albina Peskova 7. A luokalta. Venäjällä tärkein juhla on 31. joulukuuta, se on uusi vuosi. Kaksi viikkoa ennen uutta vuotta me saamme ja koristelemme joulukuusen. Päivää ennen uuden vuoden juhlaa ostamme ruokaa ja teemme erilaisia ruokia. Tärkeimpiä ruokia Venäjällä ovat mandariinit, samppanja ja salaatti nimeltä Olivje. Vuoden viimeisenä päivänä tuntia ennen puoltayötä kaikki menevät syömään. Me hyvästelemme lähtevän vuoden, kiitämme häntä. 12 sekuntia ennen puoltayötä kellopeli soi Moskovan Punaisella torilla. Nyt ennen joulua kirjoitamme uuden vuoden toiveemme pienelle paperille, poltamme paperin vuoden vaihtumisen hetkellä ja heitämme tuhkan omaan juomaamme ja juomme sen vuoden viime sekunnilla. Lahjoja annamme puolenyön jälkeen. Venäjällä vietetään vielä joulua tammikuuta, jolloin jokainen menee kirkkoon tammikuuta juhlimme vanhaa uutta vuotta. Yhtä kaikki, kuin 31. joulukuuta, mutta vähemmän ruokaa ja ilman lahjoja." 18

19 POLIISIN TOIMINTAAN TUTUSTUMASSA 9J oli yhteiskuntaopin tunnilla tutustumassa poliisin toimintaan. Aaro puettiin poliisin käyttämään varustukseen. Vieressä on Juhannuskylän koulussakin pitkään koulupoliisina toiminut ylikonstaapeli Jarmo Toikkanen. KULTTUURIRETKI HELSINKIIN Aamulla 28. elokuuta bussimme starttasi kohti pääkaupunkia. Retkelle lähti suurimmaksi osaksi kuvataidepainoitteisia oppilaita, mutta myös muumifaneja. Kohteinamme oli Tove Janssonin juhlanäyttely Ateneumissa ja Kiasmassa Marimekon näyttely ja Alfredo Jaarin "Kun runous ei riitä" -näyttely. Söimme makoisat annokset Ateneumin ravintolassa. Toven näyttely oli mainio, ovathan muumit osa jokaisen lapsuutta. Kiasma oli kokemuksena hieno, sillä näyttelyt olivat siellä täysin erilaiset. Alfredo Jaarin näyttely oli koskettava. Bussimatkat sujuivat oikein mukavasti ja reissumme Helsinkiin oli kaikin puolin onnistunut. Iidakaisa Hietanen ja Kaisa Hirvimäki 8F KUUTIOITA 9. luokat opiskelevat parhaillaan matematiikassa avaruusgeometriaa eli kolmiulotteisten kappaleiden geometriaa. Kuvassa matematiikan luokkaan ripustettuja kuutioita, joita he ovat tehneet. Liekkikuution on tehnyt Kerttu Tukiainen ja IIda Kurimo 9J ja nopan Laura Immonen 9J. 19

20 LEIVONTAKERHON KUULUMISIA Tänä syksynä perustetussa HIPleivontakerhossa on viikkojen mittaan leivottu niin perinteisiä leivonnaisia, kuten pikkuleipiä ja kääretorttuja, mutta myös uusia trendileivonnaisia, kuten whoopieseja ja cup cakeja. Joulukuun alussa kerhoomme saatiin vierailulle Koko Suomi Leipoo sarjasta ja Painted by Cakes blogistaan tuttu Emma Iivanainen. Suomen kuuluisimpiin kakkutaiteilijoihin kuuluva Emma näytti, miten hän loihtii ohuen ohuet ruusut ja kimaltavat lumitähdet sokerimassasta. Katselimme vain päät vinossa, miten taitava hän on ja miten helpolta koristeiden tekeminen voikaan näyttää, kun sen osaa! Niina Lindroos-Kortelainen 20

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Suomen koulutusjärjestelmä 1 Koulutustarjonta Lukiot: 11 lukiota Tampereen

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 8.12.2014 Hyvä päättöluokkalainen ja huoltajat, yksi elämäsi suurimmista päätöksistä on käsillä jatko-opintopaikan valinta. Yhteishaku tulee pian, joten nyt viimeistään on

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen YHTEISHAKU 2018 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 20.2.-13.3.2018 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin ja siellä oleviin VALMA ja TELMA valmentaviin koulutukseen 14.3.-4.4.2018 *Haku perusopetuksen

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 Päivitetty 12.11.2015

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 Päivitetty 12.11.2015 TAPAHTMAALENTERI EÄT 06 Päivitetty..05 T A M M I Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ke 6.. Loppiainen Loppiainen Loppiainen Loppiainen Loppiainen to 7.. oulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Kerro ne hänelle illalla

Kerro ne hänelle illalla Kerro ne hänelle illalla YHTEISHAKU 2015 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 24.2.-17.3.2015 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin, valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 *Haku VALMA-koulutuksiin,

Lisätiedot

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa

Lisätiedot

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8.

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ELOKUU pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ma 11.8. ti 12.8. ke 13.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa,

Lisätiedot

JOPO VUOSIKELLO

JOPO VUOSIKELLO Marraskuu -Suunnitelmat jatkoopiskelupaikoista -Opintovierailut/tutustumiset - 2.leirikoulu Lokakuu -1.työpaikkaopiskelu -syysloma Oppimissuunnitelman laadinta (huoltaja mukana), -TAVOITTEET! Syyskuu -Ensimmäisten

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6.

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. YHTEISHAKU 2014 www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. Opiskelupaikan vastaanottaminen 26.6. mennessä Opiskelijavalinta Yhteishaussa

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

YHTEISHAKU JATKO OPINTOIHIN 2014

YHTEISHAKU JATKO OPINTOIHIN 2014 Juhannuskylän koulun 9.luokkalaisten vanhempainilta 07.11.2013 Yhteishaku 2014 Opinto ohjaaja Tiina Myllymäki, Juhannuskylän koulu Ammatilliset opinnot Opinto ohjaaja Merja Helin, Tredu Yhdistelmäopinnot

Lisätiedot

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA on suomenkielisen lukion suorittamiseen valmentava lukuvuosi maahanmuuttajille ja vieraskielisille nuorille. LUVAn aikana opiskellaan mm. suomea

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille, Yhteenvetoraportti, N=120, Julkaistu: 19.2010 1/17 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 7. luokalla 39 32,50% 2. 8. luokalla 49 40,83% 3. 9. luokalla

Lisätiedot

Maaniitun koulun vanhempainilta klo

Maaniitun koulun vanhempainilta klo Maaniitun koulun vanhempainilta 24.1.2019 klo 18.00 19.00 1 Illan aiheita Ensimmäisen ja kolmannen luokan oppilaiden kielivalinnat Kirkonkylän alueen alkuluokkasuunnitelmat Oppimisen etenemisen arvioinnista

Lisätiedot

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh.

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. 0400 663346 Suomen koulutusjärjestelmä Koulutusvaihtoehdot peruskoulun jälkeen Ammatillinen

Lisätiedot

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko-opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko-opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 26.9.2017 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko-opintoihin 9. lukuvuosi alkamassa Peruskoulun päättövaihe Rehtorin mietteitä Perusopetuksesta

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

YHTEISHAKU S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S

YHTEISHAKU S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S YHTEISHAKU 19.2.- 12.3.2019 S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S YHTEISHAKU 2019 Yhteishaussa voit hakea Lukioihin Ammatillisiin oppilaitoksiin Voit hakea yhdellä kertaa enintään 5 opiskelupaikkaan

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00 9. lk vanhempainilta Ti 8.9.2015 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 7.-18.9.2015 Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h Työaika mielellään klo 8-14 tai 9-15

Lisätiedot

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA 26.1.2017 ILLAN OHJELMASSA: Kahvit Yleisiä asioita Tredun rakentamisaikataulusta Valinnaisaineiden valinnan esittelyä Huoltajien kysymyksiä valinnaisaineista

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki.

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Oppilaanohjaajat Iiris Kurkela ja Suvi Koskinen KEVÄÄN 2018 HAKUAJAT www.opintopolku.fi Ammatillisen

Lisätiedot

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielivalintamateriaalia Tampereen kaupunki Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK 2019 2020 Päivitetty 14.1.2019 A2 VALINTA 5. ja 6. LUOKALLE Mikäli oppilas ei valitse vapaaehtoista kieltä, siirry tekemään valinnaisainevalintoja!

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Yläkoulujen lukkarityöpaja

Yläkoulujen lukkarityöpaja Yläkoulujen lukkarityöpaja 14.11.2017 Uuden opsin mukainen arviointikulttuuri Arviointisykli sama kaikille oppilaille, syksyllä kirjallinen väliarviointi ja lukuvuosiarviointi (sama pohja molemmissa).

Lisätiedot

Yhteishaku keväällä 2015. Linnainmaan koulu 13.1.2015

Yhteishaku keväällä 2015. Linnainmaan koulu 13.1.2015 Yhteishaku keväällä 2015 Linnainmaan koulu 13.1.2015 Kevään yhteishaku: Nettihaku missä ja milloin? Hakemus täytetään osoitteessa www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-17.3.2015 Hakuaika päättyy viimeisenä

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

Kirkkojärven koulun yhteishakuinfo keväälle Oppilaanohjaajat Kristiina Podduikin Pia Koski-Stremmelaar

Kirkkojärven koulun yhteishakuinfo keväälle Oppilaanohjaajat Kristiina Podduikin Pia Koski-Stremmelaar Kirkkojärven koulun yhteishakuinfo keväälle 2018 Oppilaanohjaajat Kristiina Podduikin Pia Koski-Stremmelaar 13.12.2017 ILLAN OHJELMA 18:00 lyhyet alkusanat ja musiikkiesitys 18:05 Ammatillisten opintojen

Lisätiedot

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00 9. LK VANHEMPAINILTA Ti 30.8.2016 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 12.-23.9.2016. Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h. Työaika mielellään klo 8-14 tai

Lisätiedot

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8.

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. Jakoissa 1. - 3. ABI-VUOSI opiskelu koostuu jäljellä olevista pakollisista kursseista sekä yo-kokeisiin treenaavista syventävistä ja soveltavista kursseista

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Yhteenvetoraportti N=155 Julkaistu: 19.2010 1/21 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 1. luokalla 28 18,06% 2. 2. luokalla 36 23,23% 3. 3. luokalla

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten. Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta Opinto-ohjaaja Carita Lindholm

Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten. Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta Opinto-ohjaaja Carita Lindholm Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta 6.11.2018 Opinto-ohjaaja Carita Lindholm Valintoja Valinnaisainevalinnat - yleistä 8. luokalla tehtävät valinnat

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 Järvenperän koulu Järvenperän koulu 1 Muutoksia koulutyössä Koulussa ollaan noin 30 tuntia viikossa eli tavallisesti

Lisätiedot

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta VIIKKO PVM PÄIVÄ Elokuu 10.8.2015 ma 33 11.8.2015 ti RESSUJEN KOULUTYÖ ALKAA 1. JAKSO ALKAA ROT 12.8.2015 ke 13.8.2015 to Ilm. uusintakuulusteluun päättyy klo 12.00 ROT 14.8.2015 pe Uusintapäivän 8-koodin

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Edellisenä keväänä päättötodistuksen saaneitten 9.- luokkalaisten

Lisätiedot

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Kielipolku 1.8.2016 alkaen Luokka- aste 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. A- kieli englanti tai venäjä Valinnainen A2 kieli englanti,

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2018 Päivitetty

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2018 Päivitetty TAPAHTAALENTER EÄT 08 Päivitetty 8..07 Pvm YLÄL Pvm ALAL la 6.. Loppiainen pe 6.. Loppiainen su 7.. la 7.. ma 8.. 3. JAS oulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti ma 8.. oulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2017 Päivitetty

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2017 Päivitetty TAPAHTAALENTER EÄT 07 Päivitetty.4.07 Pvm YLÄL ALAL pe 6.. Loppiainen Loppiainen la 7.. su 8.. ma 9.. 3. JAS oulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti ti 0.. ke.. 9 luokkataso + pedagoginen ryhmä klo 4-6

Lisätiedot

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2016 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8.

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ELOKUU to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ma 12.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa, ryhmänohjaukset

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 Päivitetty 26.5.2015

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 Päivitetty 26.5.2015 TAPAHTMAALENTERI EÄT 06 Päivitetty 6.5.05 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ke 6.. Loppiainen Loppiainen Loppiainen Loppiainen Loppiainen to 7.. oulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti oulu

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Lukio alkaa

Lukio alkaa 17 Lukio alkaa 10.8.2017 Mitä Kuuluu? Mitä lukio tuo tullessaan? Uudet kaverit Uudet toimintatavat Valitset itse opintosi Kotitöitä Tee töitä tasaisesti, priorisoi Anna itsellesi oikeus lukea - päivittäin

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT. Vanhempainilta Opinto-ohjaaja Minna Kattelus

KURSSIVALINNAT. Vanhempainilta Opinto-ohjaaja Minna Kattelus KURSSIVALINNAT Vanhempainilta 23.1.2018 Opinto-ohjaaja Minna Kattelus VALINNAT TOISELLE VUODELLE Opiskelijoita on ohjattu kurssivalinnoissa opotunneilla ja rotuokiolla sekä tällä viikolla vielä kurssivalintapäivystyksissä.

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus ja

Lisätiedot

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta). Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2016 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 23.2.-15.3.2016 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku

Lisätiedot