PERIKS EI ANNETA, VAIKKA VAIKEETA SE ON Alle kouluikäisen ADHD lapsen kanssa arjessa eläminen isän näkökulmasta.

Transkriptio

1 Created by Neevia Document Converter trial version Minna-Leena Peltonen PERIKS EI ANNETA, VAIKKA VAIKEETA SE ON Alle kouluikäisen ADHD lapsen kanssa arjessa eläminen isän näkökulmasta. Opinnäytetyö Sosiaalialan koulutusohjelma Toukokuu 2007

2 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä(t) Minna-Leena Peltonen Koulutusohjelma ja suuntautuminen Sosiaalialan koulutusohjelma Nimeke PERIKS EI ANNETA, VAIKKA VAIKEETA SE ON, alle kouluikäisen ADHD lapsen kanssa arjessa eläminen isän näkökulmasta Tiivistelmä ADHD on neurobiologinen oireyhtymä, joka hankaloittaa arjessa selviytymistä sekä suoriutumista opinnoista ja töistä (Henttonen ym. 2006, 5). ADHD lapsen isyys vaatii isältä vielä enemmän kuin niin sanottu normaalin lapsen isyys (Mäkelä & Mäkelä 1998, 84; 87). ADHD lapsi tarvitsee selkeitä rajoja, palkitseminen oikeanlaisesta käytöksestä kasvattaa ADHD lapsen itsetuntoa (Sandberg ym. 2004, 23; 55). Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisena arki koettiin ADHD lasten perheissä isien mukaan. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin syvähaastatteluja. Tutkimukseen osallistui neljä ADHD lapsen isää. Haastattelut suoritettiin helmi-maaliskuussa Tutkimustulokset osoittivat, että ADHD lapsen kanssa arjessa elämiseen sisältyi jatkuvaa toiminnan ohjausta. ADHD näkyi perheen arjessa lapsen riehumisena, käyttäytymisen ongelmina, rauhoittumisen vaikeuksina illalla sekä sosiaalisuuden ongelmina. ADHD lapsi rajoitti perheen sosiaalista kanssakäymistä muiden lapsiperheiden kanssa. Isät olivat saaneet kuulla monenlaista, enimmäkseen negatiivista palautetta lapsestaan. Kaikkien vaikeuksien keskellä isät kuitenkin olivat sisukkaita ja päättivät pärjätä muista ihmisistä ja kommenteista välittämättä. Haastatellut isät olivat mukana lastensa kasvatuksessa lähes päivittäin. Isä oli perheissä useimmiten vahva taustavaikuttaja, mutta myös aktiivinen osallistuja. Isät käyttivät ADHD lapsensa ohjauksen ja hallinnan keinoina jäähypenkkiä, pelikieltoa, kuulustelupäiväkirjaa ja käytöskoulua. Isät totesivat, ettei ilman tiukkaa otetta pärjäisi ADHD lapsen kanssa, mutta liian tiukka otekaan ei tuonut toivottua tulosta. Voimia arkeen isät saivat omista harrastuksistaan ja myös yhdessäolosta oman perheen kanssa. Tutkimustulosten perusteella ADHD lapsiperheille tulisi järjestää lisää tukea yhteiskunnan taholta. Jatkotutkimushaasteena olisi haastatella ADHD henkilöitä heidän näkökulmastaan arjessa elämisestä. Asiasanat (avainsanat) ADHD, arjessa eläminen, isyys, arki, perhe, vanhemmuus, laadullinen tutkimus Sivumäärä Kieli URN 60 s. Suomi URN:NBN:fi:mamkopinn Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Opinnäytetyön toimeksiantaja Anitta Huotari

3 DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis Author(s) Minna-Leena Peltonen Degree programme and option The Degree Programme in Social Work Name of the bachelor's thesis WE ARE NOT GOING TO GIVE UP ALTHOUGH IT S HARD, living everyday life with an ADHDchild under school age from the father s point of view Abstract ADHD is a neurobiological syndrome, which makes everyday life more difficult, and it is harder to cope with studies and work if a person has ADHD (Henttonen etc. 2006, 5). Being a father of an ADHD-child requires the father even more than being a father of a so-called normal child (Mäkelä & Mäkelä 1998, 84; 87). An ADHD-child needs clear limits, rewarding makes an ADHD-child s self esteem stronger (Sandberg etc. 2004, 23; 55) The purpose of this study was to describe what everyday life was like in ADHD-children s families according to fathers. The research was a qualitative case study and the method of material collection was an in-dept interview. Four ADHD-children s fathers took part in the study. The interviews were carried out in February and March The results showed that living everyday life with an ADHD-child included constant guidance of activities. In families everyday life, the ADHD was seen as rambunctiousness, behaviour problems, difficulties of calming down in the evenings and problems of sociability. An ADHD-child caused limitations on families social relations with other families with children at home. The fathers had heard many kinds of, mostly negative, feedback about their children. However, the fathers were persistent in the midst of all problems and decided to manage without worrying about other people and their comments. The fathers who were interviewed took part in the upbringing of their children nearly daily. A father was most often a strong influential person in the background but also an active participant. The fathers used naughty spot, computer games, questioning diary and school of good manners as means to guide and control their ADHD-children. The fathers pointed out that one cannot cope with an ADHD-child without severe measures but playing hardball did not bear fruit, either. Hobbies and being together with their families gave the fathers resources to everyday life. Based on the results of this study, ADHD-families with children at home should be organised more support by society. For the future researches it would be important to interview ADHD-persons about living everyday life from their point of view. Subject headings, (keywords) ADHD, living everyday life, fatherhood, everyday life, family, parenthood, qualitative research Pages Language URN 60 p. Finnish URN:NBN:fi:mamkopinn Remarks, notes on appendices Tutor Bachelor s thesis assigned by Anitta Huotari

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO ADHD JA MBD Mikä on MBD? Mikä on ADHD? ADHD käytännössä ADHD:n yleisyys ADHD-lapsen kuntoutus ISYYS Isä on erilainen kuin äiti Hoitava isä, uudenlainen isän malli Eron vaikutus isyyteen Poikkeavan lapsen isyys ADHD-LAPSEN OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN KEINOT Poikkeava vai erikoinen? Kasvatustehtävän vaikeus Arjen haasteita ADHD-lapsen kanssa Rajojen asettaminen, palkintojen ja rangaistusten käyttö TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TEHTÄVÄ TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus ja tapaustutkimus Syvähaastattelu aineistonkeruumenetelmänä Sisällön analyysi TULOKSET ADHD:n näkyminen arjessa Epäilyksen herääminen Kodin ulkopuolella Nukkumaan menemisen ongelmat Sosiaalinen kanssakäyminen muiden lasten kanssa Isän rooli ADHD-lapsen kasvattajana Isän suhde ADHD-lapseen...32

5 7.2.2 Lähiympäristö isää tukemassa Isän ohjauksen ja hallinnan keinot PÄÄTELMÄT Keskeiset johtopäätökset tuloksista Eettiset näkökohdat ja luotettavuus Opinnäytetyön prosessi Jatkotutkimusehdotukset...50 LÄHTEET...51

6 1 JOHDANTO 1 Kiinnostus opinnäytetyön aihepiiriä kohtaan sai alkunsa omasta kuusivuotiaasta lapsestani, jolla diagnosoitiin ADHD joulukuussa ADHD-lapsen perheessä arki voi olla hyvinkin erilaista, kuin muiden lapsiperheiden arki. Yleisellä tasolla ADHD on nykyisin hyvin tutkittu ja tiedetty oireyhtymä, kuitenkin arjessa elämisestä erityislapsen kanssa on hyvin vähän erityisesti suomenkielistä tieteellistä kirjallisuutta. Myös ADHD lasten isien tuntemuksia on tutkittu vähemmän kuin yleisesti erityislapsen vanhempana olemista. Yleisesti ottaen äidit vastailevat haastatteluihin ja tutkimuksiin, isien seuratessa hiljaisena sivusta. Usein isää, joka ei osallistu ADHD-lasta koskeviin palavereihin ja muihin tapaamisiin, pidetään ns. passiivisena isänä (ks. Huttunen 2001, 90), joka ei halua osallistua perheensä arkielämään. Kuitenkin passiivisena pidetty isä saattaa olla hyvinkin aktiivisesti mukana perheensä arjessa osallistuen esimerkiksi puolisonsa välityksellä lasta koskevien asioiden päättämiseen ja niistä neuvotteluun sekä olemalla yhdessä lapsen kanssa ja antamalla rakkautta omalla persoonallisella tavallaan. Isälle ADHDdiagnoosin saaminen ei ole välttämättä ollenkaan huono asia, vaan jopa helpotus. Haluan tällä tutkimuksellani saada hiljaisena pidettyjen ADHD lasten isien äänen kuuluville. Isä voi olla ihan riittävän hyvä isä, vaikkei kuulukaan hoiva-isän (ks. Huttunen 2001) kategoriaan. Isä on erilainen kuin äiti ja niin tuleekin olla, että lapsesta kasvaa tasapainoinen ja luova persoona. Työn keskeiset kysymykset koskevat ADHD-lapsen isyyttä ja siihen liittyviä erilaisia tuntemuksia, kokemuksia ja keinoja selvitä arjessa. 1. Miten ADHD näkyy perheen arjessa? 2. Miten isä näkee roolinsa ADHD-lapsen kasvattajana? 3. Isän keinot ohjata ADHD-lasta Aluksi kerron ADHD ja MBD-oireyhtymistä ja niiden esiintyvyydestä. Jatkossa en erittele ADHD ja MBD-oireyhtymää, vaan käytän niistä yhteistä kattonimikettä ADHD kansainvälisen tautiluokituksen mukaan (Michelsson 2001, 7). Käyn myös läpi ADHD-lasta koskevia kuntoutusmahdollisuuksia. Seuraavaksi kerron isyydestä ja

7 viimeisessä teoriaa käsittelevässä luvussa keskityn ADHD-lapsen kanssa arjessa elämiseen ja ohjauksen keinoihin isän näkökulmasta. 2 2 ADHD JA MBD Suomessa yleisesti käytetty termi MBD on jäänyt pois känsäinvälisestä tieteellisestä kirjallisuudesta ja virallisesta tautiluokituksesta. Vastaava mm. Yhdysvalloissa käytetty termi onkin ADHD. ADHD ja MBD-termejä käytetään laajalti synonyymeina. Ruotsissa käytössä on termi DAMP, joka märitellään tarkkaavaisuushäiriöksi, johon liittyy kömpelyyttä ja hahmotushäiriöitä. (Michelsson ym. 2000, 11.)

8 2.1 Mikä on MBD? 3 MBD (minimal brain dysfunction) eli lievä aivotoiminnan häiriö tarkoittaa tarkkaavaisuushäiriötä neurologisena oireyhtymänä, johon liittyy motoriikan, hahmottamisen ja/tai oppimisen häiriö. Oireisiin saattavat kuulua myös kielelliset erityisvaikeudet ja vaikeudet sosiaalisessa kanssakäymisessä ja käyttäytymisessä. Meillä käytetty termi MBD on siis kattonimike oireistolle, jonka ilmenemismuodot ja syyt voivat olla moninaiset. (Michelsson ym. 2000, 11.) MBD:hen liittyy myös vaikeuksia kehon liikkeiden hallinnassa ja hahmottamisessa (Tikkanen 2006, 74). MBD-termiä on käytetty Suomessa kliinisenä diagnoosina 1970-luvulta lähtien vuosisadan loppuun kun kyseessä oli lievästä aivotoiminnan häiriöstä johtuvia ongelmia, kuten tarkkaavaisuuden ylläpitämisen häiriöitä, motorisia ongelmia, hahmotushäiriöitä, oppimisvaikeuksia ja kielellisiä ongelmia. MBD-termi ei esiinny enää WHO:n kansainvälisessä tautiluokituksessa (ICD-10), joka meillä on virallinen tautiluokitus. MBD termiä ei käytetä Suomessakaan enää yksilötasolla diagnoosina. Diagnoosi annetaan virallisen tautiluokituksen mukaan kunkin MBD:hen kuuluvan yksittäisen oireen perusteella. (Michelsson 2002, 7.) 2.2 Mikä on ADHD? ADHD eli tarkkaavaisuus- ja ylivilkkausoireyhtymä on neurobiologinen oireyhtymä, joka hankaloittaa arjessa selviytymistä sekä suoriutumista opinnoista ja töistä (Henttonen, ym. 2006, 5). Kansainvälisesti ja etenkin USA:ssa käytetään termiä ADHD, joka esiintyy myös sikäläisen psykiatriayhdistyksen tautiluokituksessa (DSM- IV). ADHD tulee englanninkielisistä sanoista attention-deficit hyperactivity disorder. Se tarkoittaa, että lapsella on tarkkaavaisuuden ylläpitämisen ongelmia ja/tai ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. (Michelsson 2002, 7.) ADHD-oireyhtymään (aikaisemmin MBD) kiinnitettiin huomiota maassamme jo 1970, mutta paremmin se tuli tunnetuksi 1980-luvulla, vaikkakin siihen aikaan oli vielä monia, joita ei diagnosoitu eikä hoidettu. Muissa maissa luovuttiin MBD-termin käytöstä jo 1980-luvulla ja alettiin käyttää ADD-termiä (attention-deficit-disorder), jonka diagnostisiin määritelmiin kuuluu vain tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö, ja

9 muille samanaikaisesti esiintyville oireille ja ongelmille annettiin oma erillinen diagnoosi. (Michelsson ym. 2003, 13.) 4 ADHD:hen liittyviä oireita on kaikista lasten ja nuorten psyykkisistä häiriöistä tutkittu eniten. Aikaisemmin oireyhtymästä on käytetty erilaisia termejä, kuten lievä aivovaurio, ylivilkkausoireyhtymä ja vähäinen aivotoiminnan häiriö, MBD. Sata vuotta sitten oireiden katsottiin johtuvan mm. motivaation puutteesta, huonosta kasvatuksesta ja tottelemattomuudesta luvun puolivälissä oireiden oletettiin johtuvan aivovauriosta tai aivotoiminnan häiriöstä, mutta nykyään korostetaan neuropsykiatrisia, biologisia ja perinnöllisiä syitä. (Michelsson ym. 2003, 13.) Kuitenkin nykyäänkin saatetaan ajatella, ettei ADHD-lapsen käyttäytyminen johdu sairaudesta, vaan vanhempien poikkeavista kasvatustavoista. 2.3 ADHD käytännössä ADHD-lapsi on levoton, kiemurtelee tuolilla, näprää tavaroita, töksäyttelee, puhuu päälle, ei jaksa keskittyä tai vetäytyy omaan maailmaansa. Suomalaisista kouluikäisistä lapsista 3-5 prosentilla on ADHD-oireyhtymä. ADHD on tullut suomalaiselle terveydenhuollolle tutuksi vasta 1990-luvulla. Ennen sitä oireita osattiin hoitaa huonosti. (Tikkanen 2006, 74.) Kuitenkin kautta aikojen on joukossamme ollut ADHD-oireyhtymästä kärsiviä ihmisiä, mutta emme ole tienneet oireiden syytä. Ensimmäiseksi ajatellaan, että lapsella on heikot rajat tai vanhemmat ovat muuten avuttomia kasvatustehtävässään, jos lapsi häslää ja säheltää, eikä osaa ottaa muiden ihmisten tunteita huomioon. Sinkkosen (2005, 299.) mukaan ADHD-lapsen piirteinä voidaan nähdä ainakin kuusi seuraavista: Lapsi tekee paljon huolimattomuusvirheitä, hänen on usein vaikea keskittyä leikkeihin tai tehtäviin, hän ei kuuntele puhuteltaessa, hän ei seuraa ohjeita, eikä saa tehtäviään valmiiksi, hän ei osaa järjestellä töitään ja on haluton tekemään pitkäjänteisyyttä vaativia tehtäviä, hukkaa tavaroita, häiriintyy ulkoisista ärsykkeistä ja unohtelee arkipäiväisiä asioita. Impulsiivisuutta ja yliaktiivisuutta arvioidaan Sinkkosen (2005, 299.) mukaan yhdeksän käyttäytymispiirteen perusteella. Diagnoosin asettaminen edellyttää näistä

10 5 vähintään kuuden löytymistä. Levottomuutta kuvaavat seuraavat piirteet: Lapsi liikehtii hermostuneesti tai kiemurtelee istuessaan, ei malta istua paikoillaan, juoksentelee ja kiipeilee sopimattomissa tilanteissa, ei jaksa harrastaa tai leikkiä mitään rauhallisesti, on jatkuvasti menossa, puhuu ylettömän paljon. Impulsiivisuutta kuvaa se, että lapsi vastailee kysymyksiin ennen kuin niitä on esitetty, ei malta odottaa vuoroaan ja keskeyttää toisia tai käyttäytyy tunkeilevasti. ADHD:n oireiden on täytynyt alkaa ennen seitsemää ikävuotta, niiden on pitänyt kestää ainakin puolen vuoden ajan, niitä on oltava ainakin kahdessa erilaisessa ympäristössä ja niiden on oltava ikään ja kehitystasoon nähden sopimattomia.(sinkkonen 2005, ) Gottliebin ja Shoafin (2006, 11.) mukaan ADHD-lapsella on fyysistä riskikäyttäytymistä, kuten kiipeämistä katolle tai puuhun, rullaluistelua vaarallisissa paikoissa ja painimista. ADHD-henkilön voi olla vaikea tajuta toisen tunteita ja hillitä omiaan. Lievät perusongelmat saattavat kasvaa lumipallon tavoin, sosiaalisesti taitamaton ihminen jää yksin, ahdistuu ja masentuu. ADHD-ihmisistä löytyy sekä rikollisia että idearikkaita, aikaansaavia aikuisia. ADHD-lapselta puuttuu itsehillintä, joten kontrollin pitää tulla ympäristöstä. Jos lasta on yleensä muistutettava sata kertaa, tarkkaamaton ja ylivilkas lapsi vaatii tuhat muistutusta. (Tikkanen 2006, 74.) ADHD-lapsi aiheuttaa huomattavasti enemmän haasteita vanhemmilleen, kuin ns. normaali lapsi. Neuropsykologi Susanna Hujun (2006) mukaan impulsiivinen lapsi tekee ensin ja muistaa ohjeen vasta sitten. Lapsi ei ole tottelematon ilkeyttään, hän haluaisi osata käyttäytyä, mutta ei pysty hillitsemään itseään. (Tikkanen 2006, ) Hillitsemätön käytös voi johtaa siihen, ettei ADHD-oireyhtymästä kärsivällä lapsella ole kavereita. Hän saattaa leikkiä enimmäkseen yksin, ellei löydä jotakin kaveria joka on erittäin joustava ja mukautuva ADHD-lapsen toiveisiin ja vaatimuksiin sopiva. 2.4 ADHD:n yleisyys Arviot ADHD:n esiintyvyydestä vaihtelevat erittäin paljon, mikä selittyy häiriön kriteerien erilaisuudesta. Useat tutkijat arvioivat lievää ADHD:ta olevan noin prosentilla ja vaikea-asteista noin 1,5 prosentilla lapsista. Almqvistin ym. (1999)

11 tutkimuksen mukaan esiintyvyydeksi saatiin seitsemän prosenttia. (Sinkkonen 2005, 300.) Keskuudessamme elää kaikkiaan n ADHD-henkilöä (Henttonen ym. 2006, 5). 6 Pojilla on useammin ADHD, kuin tytöillä (Ks. Heptinstall & Taylor 2002, Korhonen 2004). Ero on suurempi kliinisissä aineistoissa (5 9 poikaa yhtä tyttöä kohti) kuin väestöpohjaisissa tutkimuksissa (alle kolme poikaa yhtä tyttöä kohti) (Sinkkonen 2005, 300). Korhosen (2004, 14) mukaan jokaista tarkkaavaisuushäiriöistä tyttöä kohti on kolmesta kuuteen tarkkaavaisuushäiriöistä poikaa. Poikien ADHD oireilla on taipumus lievittyä iän myötä, mutta tyttöjen oireet pysyvät samanlaisina (Sinkkonen 2005, 300). Osalla ADHD-lapsella heidän käytökseensä aletaan kiinnittää huomiota vasta esikouluiässä tai koulun alkaessa (Korhonen 2004, 14). Tutkittaessa tarkkaavaisuushäiriön syitä on arvioitu, että vain alle viidessä prosentissa ongelman selittää aivovaurio. Perintötekijöiden aiheuttamaa aivojen toiminnallista erilaisuutta pidetään tärkeimpänä yksittäisenä syynä prosentilla ADHD-lapsen vanhemmista jommallakummalla vanhemmista (isällä tavallisemmin) on ollut lapsena vastaavia ongelmia. Motorinen levottomuus vähenee vuosien kuluessa oman käyttäytymisen ohjauksen hallinnan lisääntymisen myötä. Kuitenkin aikuisenakin yli puolella ja murrosiässä 75 prosentilla heistä on ollut havaittavissa tarkkaavaisuuden säätelyn vaikeuksia, jotka eivät välttämättä juurikaan vaikeuta elämää. (Korhonen 2004, ) 2.5 ADHD-lapsen kuntoutus ADHD-lapsia on kuntoutettu kaikista tehokkaimmin kuuden eri menetelmän avulla. Nämä ovat myös tieteellisesti pätevimmät kuntoutusmuodot Dinklagen & Barkleyn (1992) mukaan: 1) Lääkehoito 2) Käyttäytymisterapeuttisten menetelmien käyttö 3) Vanhempien ohjaus palkitsemis- ja rankaisemismenetelmien käyttöön 4) Opettajien koulutus käyttäytymisterapeuttisten lähestymistapojen käyttöön 5) Tarkkaavaisuushäiriöisten lasten kongnitiivis-behavioraalinen harjaannuttaminen 6) Edellä mainittujen lähestymistapojen tietynlainen yhdisteleminen. (Luotoniemi 1999, 17.)

12 ADHD-keskuksen verkkosivuilla olevan määritelmän (2004) mukaan jokainen ADHD-henkilö on erilainen. Tämän vuoksi onkin välttämätöntä, että diagnoosi varmistetaan ja sekä hoito että kuntoutus suunnitellaan yksilöllisesti ja kohdistetaan juuri niihin häiriöihin, joita ADHD-henkilöllä on. (ADHD-keskuksen verkkosivut 2004.) 7 Puumalan (1999) mukaan ADHD:n lääkehoitoa tulisi vielä kehittää. Tehokkaimpia lääkkeitä ADHD :n hoidossa ovat keskushermostostimulantit (metyylifenidaatti ja amfetamiini), koska taustalla oletetaan olevan aivojen dopamiini- ja noradrenaliinijärjestelmien toiminnan häiriö. Ongelmallista tällä hetkellä on se, että hoidossa käytetyt keskushermostostimulantit aiheuttavat sekä sivuvaikutuksia että riippuvuutta ja osa ihmisistä ei juurikaan hyödy stimulantti-lääkityksestä. (Puumala 1999, 1.) Gottliebin ja Shoafin (2006, 11.) mukaan ADHD-lapsen kuntoutuksessa yksilöterapiasta olisi hyötyä. Yksilöterapialla autetaan lasta ymmärtämään mielihyvähakuisen käytöksen riskit ja rohkaistaan harkitsemaan tekojensa seurauksia. Vaikka mielihyvähakusta käytöstä ei voidakaan kokonaan eliminoida, riskit voidaan opettaa harkitsemaan tarkemmin, joka taas johtaa turvallisempaan ja tasapainoisempaan käytökseen ADHD-lapsella. (Gottlieb & Shoaf 2006, 11.) Nieminen-Von Wendtin (2005, 28) mukaan ADHD-lapselle voidaan tarjota kuntoutukseksi myös puhe-, toiminta-, musiikki-, taide- ja käyttäytymisterapiaa, mutta kaikki eivät näistä hyödy eivätkä näitä tarvitse. Virallisissa ohjeissa, jotka koskevat henkilökohtaista opetuksen järjestämistä koskevaa suunnitelmaa ynnä muuta lasta koskevaa kuntoutusta ja suunnitelmaa, vanhempien asema on määritelty vanhempien kuulemiseksi. Vanhempien rooli suunnitelmien teossa todetaan aina merkittäväksi. Päivähoidon ja koulun puolella korostetaan vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön tärkeyttä, mutta silti vanhemmat saattavat jäädä sivustaseuraajiksi erilaisia suunnitelmia laadittaessa. (Määttä 1999, ) ADHD-liitto järjestää ADHD-lasten perheille erilaisia kuntouttavia kursseja. Perhekurssien rahoituksen hoitaa yhdessä Raha-automaattiyhdistys (RAY) ja KELA. Heti ADHD-lapsen diagnoosin varmistuttua perheen on mahdollista hakea paikkoja

13 sopeutumisvalmennuskursseille ja tuetuille lomille. ADHD-oireyhtymän asema ei kuitenkaan ole vielä selvä kuntoutuksen kentässä. Kelan hoitotukikriteerien tarkentuminen vuonna 2005 on aiheuttanut sen, että osa ADHD-lapsista jää ilman Kelan myöntämää hoitotukea tai korotettu hoitotuki on tiputettu perustasolle. (Heikkilä 2007, 4.) 8 3 ISYYS Mies tulee isäksi, kun perheeseen syntyy lapsi. Isäksi voidaan tulla myös avioitumalla naisen kanssa, jolla on edellisestä suhteestaan lapsia. Tällöin lapsella saattaa olla oma biologinen isä mukana jopa lapsen päivittäisessä elämässä, joten se asettaa isänroolissa olevalle vielä enemmän haasteita kuin biologinen isyys. Adoptio tai sijaisvanhemmuus ovat eräs esimerkki ei-biologisesta isyydestä, vaikka tämän kaltainen isyys onkin yhtä todellista ja pätevää kuin biologinen isäksi tuleminenkin. Isän merkityksestä lapsen kehitykselle on Huttusen (1992, 26) mukaan esitetty eri aikoina toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Nämä voidaan kiteyttää kolmeksi eri suuntaukseksi: isän merkitystä vähättelevä, sitä korostava ja isän merkitystä äidin kautta tarkasteleva ajatussuunta. Tieteellinen tutkimus ei kuitenkaan tarjoa näistä vaihtoehdoista oikeaa eikä väärää ajatussuuntaa. 3.1 Isä on erilainen kuin äiti Isän tärkein tehtävä on varmistaa, ettei äiti tee lapsiaan hulluksi Hei kuka puhuu elokuvassa James Vauvan ja isän välille syntyvä kiintymyssuhde on omanlaisensa. Se on tavallisesti vähemmän intensiivinen kuin äidin ja vauvan välillä. Tosin äidin synnytyksen jälkeinen masennus saattaa vaikuttaa niin, että isä hoitaa vauvaa enemmän ja vauvan ensisijainen kiintymyssuhde syntyykin hänen ja isän välille. Isä saattaa myös jäädä hoitamaan vauvaa kotona äidin mennessä työhön, jolloin isä on tietenkin vauvan ensisijainen kiintymyskohde. (Sinkkonen 2005, 90.) Usein isä on lapselle se kaipauksen kohde. Äiti on lapsen kanssa kotona isän käydessä työssä kodin ulkopuolella, sitä kaivataan jota harvemmin nähdään.

14 9 Huttusen (1992, 25.) mukaan isyys on epämääräinen olotila, johon joudutaan melko yllättäen ja vähällä valmistautumisella, vaikkakin vanhemmuus on suhteellisen peruuttamatonta, eikä lapsiaan voi valita. Hänen mukaansa moni mies saa tunnustusta työelämässä, mutta isänä häntä ei välttämättä ole kertaakaan kiitelty. Isänä olemisesta on helppo myös syyllistää. Isän erilaisuus äitiin verrattuna on vauvalle suuri rikkaus. Isä on erinomainen leikkijä ja hulluttelija, isän leikit ovat fyysisiä ja ne ovat vähemmän verbaalisia kuin äidin. Joskus isän stimulaatio lipsahtaa liian voimakkaaksi. Tämän seurauksena vauva saattaa parahtaa itkuun ylikuormittumisesta. (Sinkkonen 2005, 90.) Macmillanin (2006, 149) mukaan isien harrastamat rajut leikit tarjoavatkin tilaisuuden pojille harjoitella tunteidensa ja käyttäytymisensä säätelyä. Isä saattaa olla hyvin sensitiivinen ja hoivaava, mutta muutkin kuin hoivaavat isät ovat lapselle tärkeitä. Joidenkin miesten on helppo alusta asti hoitaa pientä vauvaa, toiset kokevat vauvan hoitamisen vieraaksi ja he odottavat lapsen kasvavan sen verran, ettei se ihan pienestä mene rikki. (Sinkkonen 2005, ) Huttusen (2004, 1.) mukaan perinteisessä isämallissa kiinteämpi isyys on alkanut vasta lapsen opittua puhumaan ja kävelemään. Macmillanin (2006, 146.) mukaan isän ei kuitenkaan pitäisi odottaa, kunnes lapsi on 8-10-vuotias, ennen kuin alkavat enemmän puuhailla hänen kanssaan. Pojan suhde isään näyttää muuttuvan noin kymmenen vuoden iässä, jolloin isä tulee hänelle paljon tärkeämmäksi, kuin äiti. Tämän väitteen paikkansa pitävyyttä ei olla tiettävästi pystytty todistamaan, mutta viitteitä siitä on näkyvissä seuratessa isäpoikasuhdetta. Hellstenin (2000, ) mukaan isän tehtävä lapsen tullessa murrosikään on lapsen pelastaminen äidiltään. Isä varmistaa, ettei lapsi jää äitisymbioosiin, vaan vie lapsen ulkomaailmaan. Lapset tavallaan löytävät vasta murrosiän kynnyksellä isän. Irrottautumisen ei kuitenkaan pidä tapahtua äidin kustannuksella. Isän rooli on siis varsin merkittävä lasten aikuistuessa. Isän merkitys on itsestään selvää, tarvitsee miettiä vain omaa isäsuhdettaan. Jos isä oli hyvä ja lämmin, kokemus oli korvaamaton ja arvokas. Jos isä taas oli etäinen,

15 10 poissaoleva tai tunnekylmä, tietää, miten paljon toivoi armollisempaa suhdetta omaan isään. Väkivaltaisen juopon isän kanssa oppii pelkäämään ja vihaamaan sekä kadehtimaan kavereiden ja serkkujen yhdessäoloa omien isien kanssa. (Sinkkonen 2005, ) Isät auttavat Macmillanin (2006, 149.) mukaan poikia ymmärtämään miehen seksuaalisuutta ja käyttäytymistä. Isät opettavat poikiaan kanavoimaan vihan ja turhautumisen tunteet positiivisin tavoin. Isä voi myös auttaa voittamaan pelon, joka liittyy oman haavoittuvuuden paljastamiseen, pelon tulla leimatuksi naismaiseksi. Pulkkinen (2002, 143.) toteaa yhteenkuuluvuuden tunteen isän kanssa syntyvän arkisessa touhuamisessa. Touhuilun lomassa ollaan lähekkäin ja voidaan jutella. Monen isä saattaa kauitenkin olla poissaoleva, varsinkin alkoholisti-isän synkkä varjo tuntuu lapsesta painostavalta. Tytöt puhuvat siitä enemmän kuin pojat. Rakastamisen, hoivaamisen ja suojelun kyky ei ole pelkästään naisten tai miesten juttu, vaan isät rakastavat ja tulkitsevat vauvojen viestejä yhtä hyvin kuin äidit. Tämä edellyttää sitä, että isien on täytynyt päästä viettämään runsaasti aikaa vauvansa kanssa. Isyys eroaa äitiydestä siinä, että nainen synnyttää ja imettää, kun taas isän tehtävä on etsiä oma paikkansa vanhemmuudessa. Kun lapsi syntyy perheeseen, isä käy läpi omaa lapsuuttaan ja suhdetta omiin vanhempiinsa. Yhteiskunta asettaa suuria vaatimuksia isyydelle. Työn vaativuus voi uuvuttaa ja usein perhe-elämä voi olla ristiriidassa työn vaativuuden kanssa. (Supinen & Anttonen 2006, 48; 51) 3.2 Hoitava isä, uudenlainen isän malli Jo viidentoista vuoden ajan on puhuttu hoitavavasta tai hoivaavasta isästä, niin sanotusta uudesta isyydestä. Uuden isyyden lähtökohtana on ajatus siitä, ettei lapsenhoito ole biologisesti ohjautuvaa vaan se nähdään hoitotyönä, johon opitaan vähitellen ja kokemuksen kautta. Isä voi myös oppia täydellisesti tyydyttämään lapsensa tarpeet, näin mies voi jakaa hoivan ja hoidon antamisen yhdessä äidin kanssa. Lastenhoitoon osallistuneiden isien lapsia tutkittaessa on todettu, että tällaiset lapset osoittavat keskimääräistä enemmän hoivaavuutta, vastuullisuutta, myötätuntoisuutta ja

16 empaattisuutta.(huttunen 2004, 1.) Myös Koskisen & Mustosen tutkimuksen (2006, 46.) mukaan isät ottavat entistä enemmän osaa lasten hoitoon ja kasvatukseen. 11 Nuoret isät ovat löytämässä isyyden uudella tavalla: kahden viikon isyysloman käyttää prosenttia miehistä, osa jaksottaa vuosiloman lapsen syntymän aikoihin ja synnytykseen osallistuu neljä isää viidestä. Toisaalta osalla nuorista isistä on hyvin minäkeskeinen maailmankuva, johon liittyy seikkailunhakuisuutta ja nuoruuden pidentämistä lähes naurettavuuteen saakka. Huttusen mukaan perheissä lähes tyrkytetään isyydelle tilaa. Jaetun vanhemmuuden perheissä eletään ensimmäinen vuosi jakaen lastenhoitotehtävät, vaivihkaa nainen kuitenkin tekee isomman panoksen perheen hyväksi ja pettyy. Mies kokee punttien olevan kokolailla tasan. (Huttunen 2005, 1-2.) Tommy Hellsten (2000, ) on taas sitä mieltä, että isän perustehtävä lapsen ollessa pieni, on vapauttaa naisensa olemaan lastensa äiti. Miehen tulisi hänen mukaansa suojata äitiä ja lasta kaikilta mahdollisilta uhkilta, niin sisäisiltä kuin ulkoisiltakin. Yhteiskunta on ottanut Hellstenin mielestä isän roolin, tehtävän huolehtia kansalaistensa perusturvallisuudesta. Tämä ei ole kuitenkaan ongelmatonta, mies saattaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja turhaksi omassa perheessään, jos kuka tahansa sosiaalitäti kykenee siihen, mihin hänkin. Pulkkinen (2002, 121.) toteaa isyyden olleen aiemmin leivän hankkiminen perheelle. Nykyään isällä saattaa olla äidin työssäkäynnin seurauksena myös hoivaajan rooli monen muun roolin lisäksi. Ihanne isä ottaa tasaveroisen vastuun perheen erilaisista tehtävistä, joka aiheuttaa miesten käyttäytymiselle suuria muutospaineita. Isyyteen paneutumisesta on erotettu kolme eri puolta. Ensimmäinen on sitoutuminen, isän runsas vuorovaikutus lapsensa kanssa hoivan, leikin ja vapaa-ajan toiminnan yhteydessä. Toinen on isän saatavuus, isän läsnäolo riippumatta vuorovaikutuksen asteesta ja laadusta. Kolmantena on isän vastuunotto lapsen psyykkisten ja fyysisten tarpeiden tyydyttämisestä. Lapsen kehityksen kannalta parhaita ovat sitoutuneet, läsnä olevat ja vastuuntuntoiset isät. Virpiranta-Salon tutkimuksen mukaan (1992, 86.) äidit kokivat valinneensa osan kotiäitiydestä ja todenneet kotitöiden kuuluvan tämän takia heille. Isät tekevät pitkää

17 päivää työssä, joten äidit kokevat ettei kotityöt kuulu enää raskaan työpäivän jälkeen isälle. Äidit kokivat olevansa tyytyväisiä tällaiseen järjestelyyn. 12 Hellstenin (2000, ) mukaan isä saattaa ottaa äitiä lepyttääkseen apuäidin roolin. Hän vaihtaa vaippoja ja lämmittää tuttelia äidin levätessä, mutta ei ole miehenä motivoitunut tapahtumaan. Vaimo kokee, ettei mies enää rakasta häntä, eikä lapsi ole hänelle tärkeä. Mies ei voi sitoutua äitiyteen, eikä pidäkään, vaan isyyteen. Isyyden perustehtävät ovat täysin erilaisia, kuin äidin. Isä saattaa kadota työmaailmaan tai ystävien seuraan äidin jäädessä yksi hoitamaan lapsia ja kotia. Äiti uupuu ja vie lapset päivähoitoon. Hellstenin mukaan poliitikkojen tulisi puuttua sosiaalipolitiikkaan niin, että isän rooli selkiytyisi ja isä saisi tehdä hänelle kuuluvan tehtävän, olla perheen suojelija. 3.3 Eron vaikutus isyyteen Lähes puolet avioliitoista päättyy eroon, luvut itsessään vanhenevat nopeasti, mutta avioerojen kokonaismäärä pysyy lähes samana. Monet miehet kokevat eron suuruuden ja kylmän realiteetin vasta, kun ero on jo tapahtunut. Hermoja raastavan metelin ja arjen sietämisen tilalle on tullut yksinäisyys ja kaipaus. Ei-huoltajaisien alkoholin käyttö lisääntyy yleensä eron myötä ja heidän itsemurhariskinsä kasvaa selvästi. Erostressi heikentää tilapäisesti immuunijärjestelmää, masentuneisuus ja ahdistus lisääntyvät. (Sinkkonen 1998, ) Erojen myötä perinteinen isyys on vähentynyt, etävanhemmuus tuo kärjistäen esille vanhan roolijaon perinteisestä isyydestä ja äitiydestä esiin sen haavoittuvuuden ja epäkohdat. (Huttunen 2004, 2.) Ero vaarantaa Pulkkisen (2002, 130.) mukaan isälapsisuhteen. Jos isä ei maksa edes elatusmaksuja, on muukin isyys vähäistä. Perinteisessä isän roolissa oleva eroisä huomaa jäävänsä eroon myös lapsestaan. Äiti jatkaa eron jälkeen yleensä kahdenkeskeistä suhdetta lapseensa, mutta isä ei. Isältä saattavat puuttua edellytykset arjen jakamiseen lapsen kanssa. Näitä edellytyksiä ovat kehittyneet lapsen- ja kodinhoitotaidot, ajantasaisuus lasta koskevissa asioissa, kuten neuvola-, lääkäri-, päivähoito- ja koulutiedoissa. Myös ulkoisten olosuhteiden ja

18 tapaamispuitteiden tarjoaminen voidaan laskea näihin isältä vaadittaviin edellytyksiin. (Huttunen 2004, 2.) 13 Perheet, joissa on poikalapsia hajoavat harvemmin, kuin ne, joissa on vain tyttölapsia. Äitejä hirvittää ajatuskin siitä, että hän kasvattaisi yksin pojat ilman isää ja isät tuntevat erityislaatuista yhteenkuuluvuutta poikiinsa. Tytöt kärsivät poikia vähemmän erosta ja ero saattaa jopa nopeuttaa tytön kypsymistä. Osa eronneista isistä katoaa lapsensa elämästä kokonaan. Osa kadonneista isistä on kypsymättömiä, haluavat elää ikuista nuoruuttaan ilman velvollisuuksia ja vastuita. Jotkut isät kokevat eron niin raskaana, että suojaavat itseään ja toimintakykyään pysyttelemällä erossa lapsista. Myös molempien vanhempien uudet liitot loitontavat isää lapsistaan (Sinkkonen 1998, ) Uusi puoliso ei välttämättä halua tavata miehen edellisestä liitosta olevia lapsia ja rakentaa näihin läheistä suhdetta. 3.4 Poikkeavan lapsen isyys Isien on joidenkin tutkimusten mukaan vaikeampi sopeutua vammaisen lapsen vanhemmuuteen kuin äitien. Äidit saattoivat myös tutkimusten mukaan pitää lapsiaan poikkeavimpina kuin isät. Isät ovat myös huolestuneempia lapsen sosiaalisesti hyväksyttävästä käytöksestä, kuin äidit. (Kaukola & Nyman 2000, 37.) Isät hakevat vähemmän tukea kodin ulkopuolelta, kuin äidit. Isät tukeutuvat äitejä enemmän toisaalta itseensä, toisaalta puolisoonsa (Virpiranta-Salo 1992, 84; 103). Lapsen käyttäytymisen ongelmat ovat isälle vähäisempi stressitekijä kuin äidille, isälle merkittävämpi stressitekijä on vammaisuuden aste. Isät myös kritisoivat sopeutumisvalmennuskurssien psykologista ilmapiiriä. Isät kokevat tärkeänä leikin ja yhdessä olon poikkeavan lapsen kanssa. (Kaukola & Nyman 2000, 38; 41; 47; Virpiranta-Salo 1992, 89) Toisaalta Virpiranta-Salon tutkimuksen (1992, 85) mukaan vanhemmat eivät kokeneet heidän välisten ristiriitojen lisääntyneen poikkeavan lapsen vuoksi. Erityislapsi oli perheissä tarpeineen keskipisteenä, joka sääteli perheen muuta elämää.

19 14 ADHD-lapsen isyyteen vaikuttavia asioita ovat muun muassa perheeseen ja olosuhteisiin liittyvät tekijät, kuten parisuhde, ystävät, työ, harrastukset, opiskelu, elämänkatsomus, taloudelliset ja terveydelliset tekijät. Nämä voivat lisätä tai vähentää voimavaroja. Paineet ja huolet vaikuttavat siihen, miten vanhempi jaksaa kestää kasvatukseen liittyviä ristiriitatilanteita. Vilkkaan lapsen kasvatus vaatii isältä tavallistakin enemmän voimavaroja. Voimien jouduttua liian lujille, seurauksena on joko se, että vanhempi alkaa komentaa enemmän, rankaista lasta yhä ankarammin tai hän luopuu reagoimasta lapsen tottelemattomuuteen ja antaa lapselle periksi. (Tasola & Lajunen 1997, 16.) Lapsen muodostuminen taakaksi voi liittyä myös isän käsityksiin hyvästä elämästä (Vehmas 2005, 184). Molemmat aiheuttavat tilanteen, että vanhemman uskottavuus heikkenee. Nalkuttaminen sekä komentojen ja käskyjen liiallisuus heikentävät vanhemman uskottavuutta. Luovuttaminen antaa lapselle vapaat kädet tehdä, mitä huvittaa, niinpä vanhemman on jatkossa yhä vaikeampi toteuttaa vaatimuksiaan. Lapsi alkaa vanhemman uskottavuuden heiketessä saadessaan paljon kielteistä palautetta pitämään itseään ilkeänä ja pahatapaisena lapsena. Vanhempi taas kokee olevansa epäonnistunut, huono ja keinoton vanhempi. (Tasola & Lajunen 1997, 16.) Lapsen haastava käyttäytyminen saattaa herättää myös vihantunteita (Kaukola & Nyman 2000, 48). Kaukolan & Nymanin (2000, ) mukaan isien ei ollut juurikaan tarvinnut luopua itselle tärkeistä asioista tai omasta ajastaan poikkeavan lapsen vuoksi. Se koettiin yhdeksi selviytymiskeinoksi arjessa. Virpiranta-Salon tutkimuksen mukaan (1992, 79) poikkeava lapsi ei kuitenkaan vie vanhempien kaikkia voimavaroja. 4 ADHD-LAPSEN KASVATTAMINEN: OHJAUKSEN JA HALLINNAN KEINOT Arki erilaisine haasteineen työllistää tavallisenkin lapsen vanhempaa, saatikka sitten erityislapsen vanhempaa. Arki rakentuu rutiineista, rituaaleista ja se rakentuu tietynlaiseen säännölliseen rytmiin, ilta ja yö, arki ja pyhä, toiminta ja lepo (Heikkilä & Luumi 2003, 45.) Kuosmasen tutkimuksen (2006, 47.) mukaan ammatti-ihmiset ajattelevat, että erityislapsen vanhemmat ovat kyvyttömiä ja taidottomia hoitamaan

20 15 lapsiaan tai jopa kotiaan. Vanhemmat kokevat, että heitä pidetään tyhminä sekä vammaisina ja heitä neuvotaan ihan arkisissa ja yksinkertaisissakin asioissa, joihin tutkittavat eivät kuitenkaan kokeneet minkäänlaista tarvetta. Erityislasten vanhemmat kokivat, että heidät asetettiin syrjäytyneiden asemaan. 4.1 Poikkeava vai erikoinen? Ihmiset luokittelevat toisiaan lukemattomilla tavoilla. Toiset luokat ovat haluttuja, toisia vältellään viimeiseen asti. Ongelman nimeäminen voi auttaa löytämään ratkaisuja, mutta sillä voi olla myös negatiivinen leima. Kasvattaja tuntee totaalista neuvottomuutta ja avuttomuutta, kun lapsi käyttäytyy käsittämättömällä tavalla. Silloin nimen antaminen lapsen ongelmakäyttäytymiselle vie asiaa eteenpäin ja helpottaa ongelmaa, kun kasvattaja ymmärtää, mistä ongelmat johtuvat. (Kuorelahti 1998, ) Pihlaja toteaa kuitenkin, että kasvattajalle olisi olennaisempaa tunnistaa lapsen arjessa esiin nousevat tuen tarpeet. Näihin tulisi vastata pedagogisin keinoin ja pyrkiä vaikuttamaan myönteisesti erityistä tukea tarvitsevan lapsen kasvuolosuhteisiin. (Pihlaja 2004, 216.) Perheet, jotka ovat taloudellisesti ja emotionaalisesti omillaan pärjäävät huonommin arjessa kuin perheet, jotka saavat tukea yhteisöltä. Jos yhteisössä on vallalla voimakkaita kielteisiä asenteita poikkeavuutta kohtaan, vanhemmat kokevat lapsensa luultavasti suuremmaksi taakaksi, kuin ympäristössä, jossa poikkeavuuteen ei liitetä niin kielteisiä merkityksiä. (Vehmas 2005, 184.) 4.2 Kasvatustehtävän vaikeus Vanhemmuuteen ei kouluteta, vanhemmaksi tullaan. Vanhempana voidaan pärjätä perimätiedon, toisten vanhempien, aikakauslehtien sekä maalaisjärjen avulla. Jokainen vanhempi toivoo tervettä lasta. Jos lapsi ei olekaan odotusten mukainen, syntyy vammaisena tai häiriintyy lapsuudessaan liian monista pettymyksistä, vanhemmat tarvitsevat eri alojen ammatti-ihmisten tukea ja ohjausta. Yhteistyökumppaneita vanhemmille löytyy perheneuvoloista, lastenneuvoloista, sairaaloista, päivähoidon työntekijöistä ja sosiaalitoimiston ammattilaisista. Mukana voi olla myös kuntoutuksen terapeutteja, lapsen henkilökohtainen avustaja ja järjestöihmisiä.