Tämä katsaus esittelee 1900-luvun säkenöivimpiä aikakauslehtimainoksia. Näiden klassikkojen innoittamana on hyvä pistää paremmaksi luvulla.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämä katsaus esittelee 1900-luvun säkenöivimpiä aikakauslehtimainoksia. Näiden klassikkojen innoittamana on hyvä pistää paremmaksi 2000 -luvulla."

Transkriptio

1 Tämä katsaus esittelee 1900-luvun säkenöivimpiä aikakauslehtimainoksia. Näiden klassikkojen innoittamana on hyvä pistää paremmaksi luvulla. Mainokset ovat itse asiassa muuttuneet aika vähän sadassa vuodessa. Vuosisadan alku oli tekstin juhlaa. Loppuosa painotti visuaalisuutta. Kieli koventui. Mainokset alkoivat puhutella ihmisiä räväkästi kuin elämä itse. Mukana on myös vuosisadan neljä legendaarisinta ilmoitusta. Kaikki esimerkit eivät ole aikakauslehtimainoksia. Mutta voisivat olla. Yksi asia ei ole muuttunut lainkaan. Suuret tarinat viettelevät lukijansa. Ne eivät katoa mainonnasta mihinkään. Suuret tarinat tekevät myös aikakauslehdistä entistä vahvemman brandinrakentajan 2000-luvulla. JK. Tämä esite on osa koko vuoden 2000 kestävää kampanjaa, joka nostaa esiin sisällöltään maailman parasta aikakauslehtimainontaa suunnittelijoiden ja mainostajien iloksi. Cannesissa palkitut työt International Advertising Festivalin luvalla. Työryhmä: Herbie Kastemaa, Hannu Konttinen ja Hannu Heiska 2

2 1 / MAAILMANVALIO 2 / MAAILMANVALIO 3 4 / MAAILMANVALIO 1) Ilmoitus vuodelta 1900, joka antaa vastauksen kysymykseen, kumpi on tärkeämpi, teksti vai kuva. Vastaus: Sisältö ratkaisee. Tämä ilmoitus sai tuhannet brittimiehet ilmoittautumaan. 2) Ilmoitus vuodelta Kirjoittaja, aikansa mestari John Caples, osoitti eläytymiskykynsä myös kuvatekstissä: Voi taivas, eihän Arthur ole koskaan soittanut nuottiakaan! Musiikkikoulu hukkui vastauskuponkeihin. 3) Huumoria on osattu käyttää mainonnassa satoja vuosia. Tässä esimerkki 20-luvulta. - Bob, kello on yli kaksi. Miten me selitämme sen? - Sanotaan, että rengas puhkesi. - Ei mene läpi. Vaimoni tietää, että käytän Kelly-Springfield - renkaita. 4) 60-luvun klassikko, joka on tehnyt jättipalveluksen mainosalalle ja ammattilehdille. Myynti alkaa ennenkuin myyntimies soittaa.., on saanut myyntimiehet nyökkäämään kaikkialla maailmassa hyväksyvästi mainonnalle. Kustannustalo McGraw-Hill hukkui ilmoituksen kopiopyyntöihin ja joutui lähettämään siitä kymmeniätuhansia kopioita. 3

3 1) Maailman kuuluisimman kampanjan avausilmoitus. Tehty 60-luvulla, jolloin automainonta pursui kromin loistoa, hevosvoimia, glamouria ja kauniita naisia. Uusi tyyli osui ajan hermoon ja synnytti Kuplakultin Yhdysvalloissa. 1 / MAAILMANVALIO 2) Teksti vertaa muulia ja Kuplaa: Jos muuli katkaisee jalkansa, se pitää ampua, mutta Kuplan korjaaja on aina muutaman bensagallonan päässä. Muulin vesi jäätyy talvella, mutta Kupla ei vettä käytä. 3) Ilmoituksen sankari on Marty Feldman, 60-luvun mulkosilmäinen brittikoomikko. Kaikella kunnioituksella herra Feldman, kumpikaan meistä ei ole kaunis, mutta meissä molemmissa on talenttia. Jos te menestytte sen avulla, niin sama täällä! 4) Vaikka kampanjan tekijät vaihtuivat, tyyli jäi elämään. Uudet sukupolvet halusivat vain pistää paremmaksi. Tätä öljykriisin aikana julkaistua ilmoitusta on plagioitu tuhansia kertoja. Myös Suomessa ja aivan viimeaikoina

4 ) Veroilmoitus ja mahalääke. Pyhän yksinkertaistamisen valio 90-luvulta! 6) Kun venäläiset panssarivaunut ilmestyivät Kabuliin, brittiarmeijan värväystoimisto reagoi heti julkaisemalle ajankohtaisen ilmoituksen. Teksti kutsuu miehiä upseerikouluun rauhanturvajoukkojen nimissä. 7) Kymmeniä vuosia jatkunut ilmoitussarja, jonka sävyt vaihtelevat maailmanrauhan mukaan. lmoitus miehille, jotka haluavat kunniaa ja mainetta, jotka tahtovat kuulua johonkin ja olla osa legendoja. Tervetuloa perheeseen ja kotiin! Älyyn vetoavia tekstejä, joilla Britannian parhaita nuoria värvätään upseerikoulutukseen. 8) Veimme heidän maansa, heidän buffalonsa, heidän vaimonsa, sitten asetuimme heidän kenkiinsä. Timberland on tehnyt maailman parasta mainontaa kymmeniä vuosia. Tekstit ovat pitkiä, mutta niissä on tiukka imu. 5

5 1 2 1) Milloin kävit viimeksi optikolla? Hollannin optikot ovat jo monta vuotta pyörittäneet vitsikästä ilmoitussarjaa aikakauslehdissä. Tarkista näkösi. 2) En koskaan lue Ekonomistia! -42 -vuotias toimistoharjoittelija. Mahtava ilmoitussarja, joka perustuu punaiseen pohjaväriin ja hauskoihin teksteihin: Tapaan työssäni harvoin The Ecomistin lukijoita, - ulosottomies. 3) Espanjalaista surrealismia, glamouria ja härkätaistelujen mystiikkaa. Vähän machoa, vähän enkeliä. 4) Tiukkaa kohderyhmajattelua. Harley-Davidssonin ilmoitussarja bisneslehdissä. Kohderyhmänä varakkaat, kaljuuntuvat ja pömppävatsaiset liikemiehet. Jos saisin elää elämäni uudestaan, nipistelisin tyttöjä enemmän, poimisin kukkia, kruisailisin enemmän maalaisteillä. Teksti saa miettimään elämän tarkoitusta. 5) Polaroid ei ikävystytä ihmisiä nippelitiedolla. Se julkaisee nerokasta ilmoitussarjaa, jossa tarinat vaihtuvat. Hyvä rouva, väititte, että minun koirani kakkii teidän nurmikollenne, mutta oheisena Polaroid, jossa teidän oma koiranne kello 2,

6 4 5 7

7 ) Brasilialainen mainonta on noussut maailman kärkeen. Tässä Volvon sivuturvatyynyjä mainostava aikakauslehti-ilmoitus, joka tihkuu leppoisan turvallista oloa. 2) Dieselin mainonta rienaa aikuisten maailmaa. Nyt tyyliä plagioidaan kaikkialla ja se on nuorisomainonnan standardi. Ensin Diesel ironisoi maailmaa nuorten silmin ja nauroi aikuisille. Nyt Diesel nauraa jo bisnesväelle, joka yhtyy naurajien kuoroon. For succesfull living! Menestysbrandi mielikuvien markkinoilla. 8

8 4 3) Wonderbra oli hukassa, mutta vaihtoi mainontansa tyylin hävyttömän hauskaksi ja alkoi menestyä. Irrota lehdestä kolmiulotteiset lasit ja katso push-uppeja. Ajatusleikki haastaa tuijottamaan tuote-etua. 4) Yksinkertaistamisen huippu. Pimeässä näkyvä urheilijakello. Tältä se näyttää Kanadan 4 x 100 metrin viestijoukkueen kädessä. Sarjaan kuuluvat myös uimahyppääjä, soutaja ja 1500 metrin juoksija, jotka esitetään samalla tyylillä. 9

9 ) Aikamme tragedia. Lapset tuntevat brandit paremmin kuin eläimet! Kun lapsia pyydettiin piirtämään puuma, he piirsivät Puman tossut. Jaguaari oli automerkki ja pingviinin kuvaksi tuli Pinquin-jäätelöpuikko. Banhameläintarha julistaa voitonriemuisena: Nyt tiedät, miksi meitä tarvitaan. 2) Mallikoulun ilmoitus. Kuvassa on niin sulavasti rullaava liike, ettei sitä saa selittää puhki 10

10 4 3) Calvin Klein kivitettiin Yhdysvalloissa tämän ilmoitussarjan takia. Nuoret mallit poseeraavat härnäävissä asennoissa motellien lattioilla. Motellihan on jenkeissä synnin ja kiellettyjen leikkien tyyssija. Vanhempainyhdistyksen vaativat mallien iät tarkistettaviksi, mutta nuoriso, kohderyhmä, asettui tietysti CK:n puolelle. 4) Ilkamoivan nenäkäs uusmainos. Otsikko on suora lainaus Heineken-oluen legendaarisista mainoksista. 11

11 ) Maailman ensimmäisiä veret seisauttavia kuvamontaaseja 80-luvulta. Pioneerin stereot tulevat ja hukuttavat New Yorkin. 2) Löydä loukkauksen kadonnut taide! Käytä Parkerin mustekynää aseena, kun haluat laatia valituksen törkeällle putkimiehelle. Loistoluokan kynä innostaa kirjoittamaan terävämmin. Ilmoituksessa on jopa yläluokkaisten herjojen sanasto. 12

12 4 3) Et voi ymmärtää sitä, ennenkuin sinulla on sellainen. Porsche luo Yhdysvalloissa brandia upeilla teksteillä. 4) Benetton yrittää herätellä ihmisiä havaitsemaan todellisuuden. Tämä ilmoitus paljastaa meidän kaksinaismoraalimme, sanoo suunnittelija Olivier Toscani. Ensin vertaamme uteliaina omia pimppejämme ja kikkeleitämme kuviin, sitten kiellämme koko ilmoituksen hävyttömänä. Vain yksi eurooppalainen lehti, Liberation, suostui julkaisemaan ilmoituksen. 13

13 1 2 1) Isobroidilla on Harrikka. Äiti kertoi, että hänen nimensä on Dave. Ilmoitus kuin harrikkamiehen unelma. Villi ja vapaa. Pronssia Cannesissa ) Menneen vuosisadan viimeinen Cannesin printtisarjan voittaja. Ilmoituksessa ei ole tekstiä, mutta kuva kertoo friikeille kaiken: Playstation saa nännit pököttämään. Viesti ui nippelit tunnistavan kohderyhmän paidan alle. 14

14 3 4 3) Hulvaton ilmoitus Etelä-Afrikasta, joka myy Hi Risen ginseng-kapseleita. Rouva kirjoittaa: Hyvä tohtori, mitä teen kun miehestäni on tullut yliaktiivinen, juuri nytkin hän... Hopeaa Cannesissa ) luvun visualisointi Brasiliasta. Kuvassa on kaikki tulisen ketsupin ulottuvuudet, myös rokkari Mick Jaggerin härnäävä kieli. Kultaa Cannesissa Hot Ketchup, Parmalat. 15

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Tekstitaidon koe. Lukijasta kirjoittajaksi. Sari Toivakka, Kauhavan lukio

Tekstitaidon koe. Lukijasta kirjoittajaksi. Sari Toivakka, Kauhavan lukio 1 Tekstitaidon koe Lukijasta kirjoittajaksi 2 1.Tehtävän valitseminen Silmäile aineistoja ja valitse tehtäviä. Pohdi mm. tehtävien kiinnostavuus, helppous, vaikeus, vaarallisuus, käsitteiden tarve. Valitse

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY

OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY KURSSIPLANNER OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY ASIANTUNTEMUS / ELÄMÄNKOKEMUS: Missä itse olet onnistunut, menestynyt tai mitä olet saavuttanut, missä olet erityisen hyvä (ja tiedät että kaikki

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin

Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin Numero 3 2014 10,00 Coquettenuket Voiko nuken rakastaa loppuun, VAI ONKO BARBIELLA TOIVOA LEIKIN JÄLKEEN? Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat Terri Davisin tie NUKKETAITEILIJAKSI Kurkista pelitutkijan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

poppy.razzi -kokoelma

poppy.razzi -kokoelma 2012 poppy.razzi -kokoelma I travel incognito, but always bring poppy razzi. Mihin sitten menetkin, ota poppy razzi mukaasi. Huipputrendikkäillä neonsävyilläni saat kynsistäsi salamana upean näköiset.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Lähdetkö kahville minun kanssani? Uskallatko kertoa tunteistasi? Jaksatko valvoa yli puolenyön? Käytätkö mielelläsi lankapuhelinta?

Lähdetkö kahville minun kanssani? Uskallatko kertoa tunteistasi? Jaksatko valvoa yli puolenyön? Käytätkö mielelläsi lankapuhelinta? NOPEANNOKKELA NOSTATUS Kerro kiero kysymys, vedä villi vastaus Kysymyksissä on K-kirjain ja vastauksissa V-kirjain. Ne voi tulostaa myös eri sävyisille papereille. Leikkaa suikaleiksi. Yksi osallistuja

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 14/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?)

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) Lintujen täytyy muuttaa talveksi etelään. MONIKON GENETIIVIN KÄYTTÖ 1. OMISTUS (KENEN, KEIDEN?) Nämä sukset ovat noiden koululaisten. Tuossa kaupassa myydään vain lasten

Lisätiedot

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen. MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille TEHTÄVÄEHDOTUKSIA Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. 2. Kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle. 3. Tee kartta kirjan tapahtumapaikoista. 4. Piirrä

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi)

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi) Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet:

OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet: OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet: innostaa ja kannustaa lasta lukemaan herättää ja ylläpitää kirjallisuuden harrastusta tutustuttaa kirjallisuuden eri lajeihin antaa elämyksiä ja herättää

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut Facebook-sivu tehokäyttöön Osa 2 Facebook-sivun julkaisut 2013-3-8 1 Mitä opit tänään Mitä laaja tutkimus kertoo erilaisten julkaisujen saamasta palautteesta Miten luot sisältöstrategian Facebook-sivullesi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015 Esikoulu- / kysely 2015 Tutkimuksen tuloksia käytetään parantamaan esikoulujen ja päiväperhekotien laatua Göteborgissa. Vastaa kysymyksiin omien, vanhempana tai huoltajana saamiesi kokemusten pohjalta.

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa. Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta

Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta 1. Mikä olisi jännittävin paikka, jota haluaisit tutkia? 2. Jos voisit kutsua kenet tahansa maailmassa puhumaan

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä Lionspiirin viestintäkoulutus Erkki Hujanen, Oulu 8.10.2015 WWW.KALEVA.FI KALEVA-KONSERNI Pohjois-Suomen suurin media-alan konserni, joka tarjoaa asiakkailleen tuoreita

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

Sähkömaailma-lehden lukijatutkimus Toukokuu 2013 Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen

Sähkömaailma-lehden lukijatutkimus Toukokuu 2013 Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen STUL Ry. Sähkömaailma-lehden lukijatutkimus Toukokuu 2013 Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt STUL Ry:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Aineisto kerättiin

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

2 Tarjouskilpailujen haku

2 Tarjouskilpailujen haku 2 Tarjouskilpailujen haku Tarjouskilpailuja voi hakea seuraavilla hakukriteereillä: neuvoston viite (esimerkiksi: UCA 140/07) tarjouskilpailun kohteen kuvaus (esimerkiksi: puhelininfrastruktuuri) EU:n

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

HUHTIKUU. Keväistä tunnelmaa kotiin PartyLiten raikkailla kynttilöillä ja tuoksuilla! -30 % ylimääräistä. tuotehyvitystä YLI 04/2015

HUHTIKUU. Keväistä tunnelmaa kotiin PartyLiten raikkailla kynttilöillä ja tuoksuilla! -30 % ylimääräistä. tuotehyvitystä YLI 04/2015 04/2015 HUHTIKUU 50 ylimääräistä tuotehyvitystä LUOVUUS KUPLAT -SOMISTETRIO P91540 YLI -30 % Keväistä tunnelmaa kotiin PartyLiten raikkailla kynttilöillä ja tuoksuilla! EMÄNNILLE/ISÄNNILLE 1.-13.4. OSTA

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 tuetusti / vaihtelevasti / hyvin / erinomaisesti vuosiluokka 1 2 3 4 käyttäytyminen Otat muut huomioon ja luot toiminnallasi myönteistä ilmapiiriä.

Lisätiedot

Kirsi Alastalo Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto

Kirsi Alastalo Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto MENOPELIBINGO Tässä tiedostossa ovat: ohjeet arvottavat menopelien nimet pelimerkit kuvan peittämistä varten 6 erilaista bingoalustaa bingopalkintovitsejä. Lisää bingoalustoja on toisessa tiedostossa.

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista?

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista? Liite Pienten Kielireppuun. Eväspussi Oman äidinkielen vahva hallinta tukee kaikkea oppimista. Tämän vuoksi keskustelemme kielten kehityksestä aina varhaiskasvatuskeskustelun yhteydessä. Kopio Kielirepusta

Lisätiedot

Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY

Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi FM, UUSPERHENEUVOJA KIRSI BROSTRÖM, SUOMEN UUSPERHEIDEN LIITTO RY Uusperheen määrittelyä uusperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa

Lisätiedot

Autismiosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Autismiosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Autismiosamäärä AQ Nimi: ******************************************************************************** Lue jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai sen kanssa. 1. Teen mieluummin

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 11.2.2008

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 11.2.2008 SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 11.2.2008 Vastausohjeet Vastaustilaa on yksi sivu kysymyksissä nro 1 3. Tilaa ylittävää vastausta tai sellaista vastausta, jossa on riviä kohden enemmän kuin yksi

Lisätiedot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot Oikotie.fi Case: Elämäni Talot Brief Oikotien asuntopalveluun lisää kävijöitä viraalileviämiseen painottuvalla kampanjalla. Tiesimme, että ihminen haluaa Liittää itseensä myönteiseksi koettavia asioita

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken. Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa

Lisätiedot

Kenguru 2014 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2014 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 11 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

JÄTTIhampaan. ar voitus

JÄTTIhampaan. ar voitus JÄTTIhampaan ar voitus Fossiili on sellaisen olion tai kasvin jäänne, joka on elänyt maapallolla monia, monia vuosia sitten. Ihmiset ovat löytäneet fossiileja tuhansien vuosien aikana kivistä ja kallioista

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

y Vanhustyön keskusliiton Vahvikeaineistopankista

y Vanhustyön keskusliiton Vahvikeaineistopankista -kuvalotto 3x3 Suomen eläimiä -kuvalottoon kuuluu y 2 sivua värillisiä lottokortteja y 10 erilaista lottoalustaa y arvoituskortteja palkinnoksi. Tulosta mustavalkoisia lottoalustoja jokaiselle osallistujalle

Lisätiedot

Kuinka nimeän ja toimitan jutun ja kuvat

Kuinka nimeän ja toimitan jutun ja kuvat AINEISTO A B C Kuinka nimeän ja toimitan jutun ja kuvat Helpoin tapa toimittaa juttu on sähköposti (labradorilehti@gmail.com). Kun juttu lähetetään sähköpostin kautta tulee se olla liitettynä erillisenä

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Konttimäki-kylistä komein

Konttimäki-kylistä komein Konttimäki-kylistä komein Faktaa kylästä Asukasluku 119 Taloja n.70 Kyläyhdistys toiminut vuodesta 1979 alkaen, alkuun kylätoimikuntana Kyläyhdistyksen jäsenmäärä 136 Konttinetti (konttimaki.suntuubi.com)

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE

SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE BULLETIN 15.2.2012 24 25.3.2012 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu Ilmoittautuminen 30 / kilpailija

Lisätiedot