3/2000 SOSIAALITURVA. Helmikuu. Voimaharjoittelulla lisää toimintakykyisiä elinvuosia SOSIAALITURVA 3/2000 1

Transkriptio

1 Helmikuu 3/2000 SOSIAALITURVA Voimaharjoittelulla lisää toimintakykyisiä elinvuosia SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:25 PM

2 SOSIAALITURVA 3/ vsk Tässä numerossa Ilmestyy 19 kertaa vuonna 2000 Julkaisija Huoltaja-säätiö Hallitus: Aulikki Kananoja, pj. Alpo Komminaho Pentti Lappalainen varapj. Riitta Pihlaja Petri Virtanen Isännistön pj. Jaakko Tuomi, varapj. Elli Aaltonen Huoltaja-säätiö edistää ja tukee sosiaalihuoltoon kohdistuvaa ja siihen läheisesti liittyvää tieteellistä tutkimusta, alalla toimivien ammattikoulutusta sekä valistus- ja tiedotustoimintaa. Sosiaaliturvan toimitus Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki puh fax sähköposti: sosiaaliturva@kolumbus.fi internet: päätoimittaja Merja Moilanen puh toimitussihteeri Erja Saarinen puh toimitussihteeri Lea Suoninen puh Ilmoitukset Tilaukset ja osoitteenmuutokset talouspäällikkö Satu Martin puh , fax Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki Ilmoitushinnat: 7,80 mk palstamm:ltä. Hintoihin lisätään alv. 22 %. Tekstisivuille sijoitettavat mainosilmoitukset eri taksan mukaan. Tilaushinta /1 vsk 230 mk 1/2 vsk 140 mk Irtonumerot Sosiaaliturva-lehden irtonumeroita saa toimituksesta 20 mk/kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 % Painotalo Auranen Oy Forssa - ISO ISSN Kuntoutuksella tukea vanhusten kotona asumiselle Riitta Pihlaja 4 Ikäihmisten kuntosalilla saadaan jalka nousemaan Merja Moilanen 6 Iäkkäiden kuntoutus sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennemuutoksessa Eeva Päivärinta 9 Ikääntyvä Suomi kaipaa uusia ratkaisuja Leif Sonkin 12 Ennustaja(e)ukkoja vai tulevaisuuden tekijöitä? Kati Peltola 13 Seniori-infosta tietoa yhdestä pisteestä Lea Suoninen 14 Berliinissä ikäihmiset saavat palveluohjausta Hannele Häkkinen Millaisia ratkaisuja ikääntyvä Suomi kaipaa? Vastauksia voi hakea muun muassa Leif Sonkinin kirjoituksesta s Elatussopimus kannattaa tehdä varalta pöytälaatikkoon Lea Suoninen 17 Hoitovakuutuksesta apua vanhuspalvelujen rahoitukseen? Erja Saarinen 17 Uutta lainsäädäntöä 18 Ikääntyminen on haaste kehitysvammahuollolle Päivi Grundström 21 Ikääntyville maahanmuuttajille tukea pian maahanmuuton jälkeen Anitta Raitanen 2 3/2/06, 12:25 PM

3 14. helmikuuta Itsetunnon tukeminen osaksi vanhusten hoitoa Tuula Merjola-Partanen Kaija Tikkanen 26 Kirjallisuutta Eletyn elämän merkitys kuoleman edessä Pirkko Liskola 28 Ennakkopäätöksiä 29 Vanhusten asuminen pohditutti EU-maiden asuntoministereitä Pirjo Vesanen 30 Kuulumisia Kannen kuva: Merja Moilanen. Kuvassa oleva Aarne Savolahti on mukana veteraanien avokuntoutusryhmässä. Lempäälän Ehtookodon seniorisalilla kokoontuvan ryhmän kuntoutuksen keskeinen osa ovat lihasvoimaharjoitukset. Seuraava Sosiaaliturva 4/2000 postitetaan lukijoille 1. maaliskuuta. Lehteen tulevien työpaikka- ja koulutusilmoitusten pitää olla toimituksessa viimeistään 23. helmikuuta. Kuntoutuksella tukea vanhusten kotona asumiselle Vanhusten asuminen kotona mahdollisimman pitkään on keskeinen vanhustenhuollon tavoite. Se edellyttää kotiin annetun palvelun ja hoidon monipuolistamista ja nykyistä tehokkaampaa eri palveluorganisaatioiden yhteistoimintaa. Äskettäin ilmestyneessä Seniori projektin loppuraportissa todetaan, että tavoitteen saavuttaminen edellyttää uusia ideoita ja uudella tavalla toimivia palvelumarkkinoita. Tarvitaan nykyistä paremmin suunniteltuja asuntoja ja asuinympäristöjä, uusia teknologisia ja muita ratkaisuja, kattavampia yksityisiä ja järjestöjen palveluja kodeissa ja niiden läheisyydessä sekä uusia rahoitusmalleja. Kotona asumisen ja selviytymisen toinen edellytys on vanhusten oma kunto ja liikkumiskyky. Kun vanhuksen terveys on heikentynyt ja liikkuminen on rajallista, hänen suoriutumisensa riippuu asunnon ja elinympäristön rakenteista sekä käytettävissä olevista apuvälineistä. Hyvä asuinympäristö lisää vanhuksen turvallisuuden tunnetta, mikä tukee kotona asumista, vaikka toimintakyky olisi heikentynyt. Pyrittäessä laajamittaisesti ja pitkäjänteisesti edistämään vanhusten kotona selviytymistä keskeistä on kuntoutus. Vanhusten kuntoutukseen on kiinnitetty huomiota jo 1980-luvun loppupuolelta alkaen. Silloin pidettiin tärkeänä saada kuntoutushenkilökuntaa myös sosiaalipuolen laitoksiin luvun laman aiheuttamat säästötoimet ovat kuitenkin johtaneet siihen, että hoitohenkilöstön voimavarat on jouduttu kohdentamaan perushoitoon ja kuntoutus on jäänyt syrjemmälle. Laitoksissa asuvien vanhusten heikon terveydentilan vuoksi kuntoutus laitoksissa jää enimmäkseen kuntoa ylläpitäväksi, harvemmin sillä pystytään parantamaan toimintakykyä. Aktiivisen kuntoutuksen vaihe on jo ohitettu, kun vanhus sijoittuu sairaalavaiheen jälkeen vanhainkotiin. Koulutettu kuntoutushenkilöstö sijoittuu vanhuspalveluissamme ensisijaisesti laitoksiin. Avohuollossa asuvien vanhusten kuntoutuspalvelut ovat hyvin vähäisiä. Kohtuullisesti ne toteutunevat ainoastaan sotaveteraaneilla, jos heilläkään. Jotta kuntoutuksella voitaisiin ratkaisevasti edistää vanhusten suoriutumista omissa kodeissaan, tarvitaan huomattavaa asennemuutosta. Kuntouttavan työn on oltava etsivää, suoriutumisvaikeuksia ennakoivaa ja vaikeuksiin ratkaisuja etsivää toimintaa. Nykyisin käsitys kuntoutuksesta on liian sairauskeskeinen ja ehkäisevä näkökulma on tuskin lainkaan esillä. Ehkäisevässä työssä vanheneva väestö on tavoitettava jo ennen kuin ongelmia ilmenee. Eräs keino on kutsua tietty ikäryhmä vanhusneuvolaan. Usein tällaiseen käyntiin kuuluu terveydenhoitajan haastattelu, lääkärintarkastus ja joskus myös johtavan kodinhoitajan haastattelu. Kuntoutuksen näkökulmasta olisi välttämätöntä, että myös fysiotai toimintaterapeutti tapaa vanhuksen ja tarvittaessa tutustuu hänen asuinympäristöönsä. Haastatteluissa pitää kiinnittää huomiota fyysisen kunnon lisäksi psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Vanhuksilla ne ovat enemmän sidoksissa toisiinsa kun työikäisillä. Asenteiden saamiseksi myönteisiksi kuntoutukselle pitää sosiaali- että terveydenhuollon henkilöstön koulutuksessa kiinnittää huomiota liikuntaan myös iäkkäiden ihmisten kunnon ylläpitäjänä ja lihasvoimaa kasvattavan kuntoutuksen merkitykseen liikuntakyvyn säilyttämisessä. Sairauden jälkeen aktiivikuntoutus olisi voitava aloittaa heti, koska iäkkäillä ihmisillä toimintakyky heikkenee nopeasti. Iäkkäimpien ikäryhmän kasvaessa ehkäisevällä kuntoutuksella voitaisiin saada aikaan todellisia säästöjä puhumattakaan vanhusten elämänlaadun parantamisesta. Riitta Pihlaja Kirjoittaja toimii palvelukeskuksen johtajana Kotkassa ja on Huoltaja-säätiön hallituksen jäsen. 3 3/2/06, 12:25 PM

4 Ikäihmisten kuntosalilla saadaan jalka nousemaan Lempäälän Ehtookodon seniorisalilla ikäihmiset harjoittavat päivittäisissä askareissa tarvittavien lihasten voimaa ja nopeutta. Harjoituksissa keskitytään erityisesti lisäämään niiden lihasten voimaa ja nopeutta, joita tarvitaan omatoimisessa selviytymisessä. Lihasvoimaa tarvitaan esimerkiksi tuolista noustaessa, raskaan oven avaamisessa, bussiin kiivettäessä tai liikennevaloista ehtimisessä, veteraanien avokuntoutusryhmää ohjaava fysioterapeutti Kati Rantanen kertoo. Harjoittelussa on tärkeää, että lihaksia käytetään maksimaalisesti ja voimaa lisätään vähitellen. Voimaa voidaan lisätä käyttämällä painoja ja vastusta. Kati Rantasen mukaan useimmat sydänpotilaatkin pystyvät tekemään viisi jalkaliikettä maksimivoimalla. Saadakseen saman vaikutuksen ilman painoja tai vastusta he joutuisivat tekemään liikkeen 30 kertaa, mikä olisi paljon rasittavampaa sydämelle. Ehtookodon kuntosalilla kuntoutus aloitetaan alkutestauksilla, joissa arvioidaan kuntoutujan lihaskuntoa ja tasapainoa. Kuntoutuksen vaikutuksia katsotaan väli- ja lopputestauksissa. Asiakkailla on harjoituskortit, joihin testien tulokset kirjataan. Testausten kehittämiseen on osallistunut fysioterapian opiskelijoita Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta. KUVAT: MERJA MOILANEN Kuntoutuksella elämänlaatua Ikääntyvien kuntosali on osa Ehtookodon tämän vuoden alusta aloittamaa Ikääntyvien avioparien elämänlaatu -projektia. Kuntoutuksella otetaan käyttöön ihmisen omat voimavarat ja kunnioitetaan hänen itsemääräämisoikeuttaan, Ehtookodon projektipäällikkö Tuija Kanto-Hannula painottaa. Kun aviopari muuttaa kunnan keskustaan, naisille riittää tekemistä käsi- ja taloustöissä. Omakotitalossa tai maalaistalossa kaikenlaisia ulkotöitä tehneelle miehelle sen sijaan kerrostalokaksiossa ei ole mielekästä tekemistä. Tällainen tilanne ahdistaa ja voi johtaa avioparin kriisiin ja molempien kunto laskee. Projektissa kehitetään toimintoja ja kuntoutusta ikääntyneille aviopareille ja erityisesti miehille, Ehtookodon projektipäällikkö Tuija Kanto- Hannula selventää projektin tarkoitusta. Kuntosalitoiminta on itsenäinen osa projektia ja siihen voivat osallistua muutkin kuin avioparit tai miehet. Kuntosalitoiminnalla selvitetään, miten ikäihmiset voivat parantaa elämänlaatuaan ja omatoimista selviytymistään pitämällä yllä ja parantamalla fyysistä toimintakykyään. Kuntosalin laitteisiin Ehtookoto on saanut avustusta Rahaautomaattiyhdistykseltä ja Lions Club Lempäälän Kanavalta ja klubin leideiltä. Kunta on antanut avustusta toimintaan. Tuija Kanto-Hannula tekee projektin perusteella laatukäsikirjan ikääntyvien voimaharjoittelusta ja kuntoutuksesta. Hän on perehtynyt vanhusten kuntoutukseen aiemmin Vanhustyön keskusliiton Ennaltaehkäisevän vanhustyön projektissa ja sen johtoryhmässä sekä Seniori projektissa ennaltaehkäisevän vanhustyön Lempäälän työryhmän vetäjänä. Sali on monipuolisessa käytössä Kuntosali aloitti toimintansa viime lokakuun lopussa ja nyt sali on jo monipuolisessa käytössä. Salia käyttävät Ehtookodon asukkaat ja henkilökunta, veteraaniryhmät, mielenterveyskuntoutujat ja ulkopuoliset ryhmät. Ehtookodon omille asukkaille on avoryhmiä ja ohjattuja ryhmiä. Ensimmäisiin ohjattuihin ryhmiin otettiin huonokuntoisimmat. He ovat kuntoutuksessa 10 viikkoa. Tarkoitus on, ettei harjoittelu pääty 10 viikon jälkeen, vaan liikunta tulisi elämäntavaksi. Kuntoutujat saavat ohjeet kotiharjoittelua varten. Huonokuntoisten ryhmiin tu- 4 SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:25 PM

5 levilla on lääkärin lähete ja fysioterapeutti yhdessä kuntohoitajan kanssa ohjaa kuntoutusta. Fysioterapeutin ohjaus on Kelan korvauksen edellytys. Ehtookoto ostaa ohjauksen yksityisiltä fysioterapeuteilta. Parempikuntoisten avoimia ryhmiä vetää oma kuntohoitaja tai fysioterapeutti. Veteraanien avokuntoutuksen maksaa valtio ja sen järjestää yksityisenä yrittäjänä toimiva fysioterapeutti, joka vuokraa kuntosalin ryhmälleen. Ilman lääkärin lähetettä tulevat ulkopuoliset maksavat kuntosalin käyttönsä itse. Hinnat ovat kohtuulliset, koska tässä vaiheessa halutaan kartoittaa, millaista käyttöä kuntosalille on ja pidetään tärkeänä, ettei raha ole käytön este. Kuntoutus osaksi hoitoa Tuija Kanto-Hannulan mielestä kuntoutuksen olisi oltava osa vanhusten perushoitoa laitoksissa. Työyhteisöissä ei kuitenkaan aina tiedetä kenen pitäisi vastata asukkaiden kuntoutuksesta. Kun kuntoutus ei kuulu kenenkään toimenkuvaan, kukaan ei siitä huolehdi. Kuntouttavan työotteen omaksuminen vanhustyöhön vaatii toimivan työyhteisön. Ehtookoto Lempäälässä sijaitsevan Ehtookodon omistaa Ehtookodon tukisäätiö. Säätiöllä on kunnan kekustassa palvelutalo ja 56 vuokra-asuntoa ja Sääksjärvellä yhdessä kunnan kanssa viisi vuokrarivitaloa. Ehtookoto ry. järjestää koti-, tuki- ja virkistyspalveluita omille asukkailleen ja muille kunnan eläkeläisille. Ehtookoto on vuokrannut seurakunnalta entisen kappalaisen asunnon mielenterveyskuntoutujien tukiasunnoksi. Lisäksi Ehtookoto järjestää mielenterveyden tukipalveluja. Ehtookoto on syntynyt Rahaautomaattiavustuksin turvin ja Lempäälän kunta on tukenut toimintaa takaamalla ja myöntämällä lainoja. Kunnalla ja Ehtookodolla on ostopalvelusopimus lempääläisille vanhuksille ja vammaisille järjestettävistä koti- ja tukipalveluista. Toinen syy kuntoutuksen laiminlyöntiin on kiire. Olen kysynyt työntekijöiltä, jätetäänkö säärihaavat hoitamatta, jos on kiire. Ei jätetä, eikä myöskään kuntoutusta pitäisi jättää. Ihmisen itsemääräämisoikeuteen kuuluu, että hän pääsee liikkeelle, pääsee itse wc:hen, pystyy itse syömään. Jos ihmisen omat voimavarat jätetään käyttämättä kiireeseen vedoten, se on ihmisen itsemääräämisoikeuden loukkaamista, Kanto- Hannula painottaa. Paradoksaalista on, että mitä enemmän vanhusta kuntoutetaan, sitä enemmän jää aikaa hänen kuntouttamiseensa, kun hän ei ole täysin autettava. Kuntoutus ei tule kuitenkaan ihmisen ulkopuolelta. Ihminen on saatava motivoitua kuntoutumaan. Ei riitä, että fysioterapeutti tai kuntohoitaja nostaa vanhuksen kättä, vaan vanhuksen on yritettävä itse nostaa sitä. Kanto-Hannula on huolissaan siitä, että lähihoitajien koulutuksessa on erittäin vähän liikuntaa. Jos vanhustenhuollon työntekijät eivät itse koe liikuntaa tärkeäksi kunnon ylläpitämisessä, he eivät pysty välittämään myönteistä suhtautumista kuntoutukseen vanhuksillekaan. Ehtookodossa toivotaan, että myös henkilöstö käyttäisi kuntosalia. On tärkeää, että henkilökunnalla on itsellään kokemusta kuntosaliharjoittelusta, silloin he voivat paremmin kannustaa asukkaita kuntoutumaan. Ei ole ihme, että laitosten henkilöstö ei tiedä, kenelle kuntoutus kuuluu, kun sosiaali- ja terveystoimen välillä ja sisällä samoin kuin eri laitosten välillä on epäselvää kenelle kuntoutus kuuluu missäkin tapauksessa, Kanto-Hannula sanoo. Kuntoutuksen pitäisi kulkea katkeamatta hoitoketjun lenkiltä toiselle. Leikkauksen tai sairauden jälkeen vanhuksen kuntoutus olisi aloitettava heti terveyskeskuksessa ja vanhuksen siirtyessä palveluasuntoon tai kotiin hänellä olisi oltava lääkärin lähete ja ohjeet hoitohenkilöstölle, miten kuntoutusta jatketaan. Kuntoutus osaksi kotihoitoa Tuija Kanto-Hannulan mielestä ehkäisevän kuntoutuksen olisi Fysioterapeutti Kati Rantanen näyttää miten reisilihaksia vahvistetaan. Niitä tarvitaan, jotta jalka saadaan nousemaan. Vieressä fysioterapeutti Elina Peltomaa. Huonokuntoisten ryhmissä pitää olla kaksi ohjaajaa, koska osa kuntoutettavista on pyörätuolissa ja heidät pitää nostaa kuntolaitteisiin. Ehtookodon kuntosalin laitteet ovat selkeät ja turvalliset. Ne on suunniteltu ikäihmisten kuntoutukseen. Eri lihasryhmien harjoitukseen tarkoitetut yksitoista laitetta maksoivat markkaa. Laitteilla voi harjoitella henkilön ryhmä kerrallaan. Lihasten voiman ja nopeuden harjoittamisen lisäksi lihasten venyttely kuuluu kuntosaliharjoitteluun. SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

6 kuuluttava vanhuksen kotihoidon palvelusuunnitelmaan kotisairaanhoidon ja kotipalvelun rinnalla jo siinä vaiheessa, kun vanhus on vielä kotona. Pelkkä kävely ja arkiaskareiden teko eivät riitä kunnon parantamiseen. Ne voivat ehkäistä vanhuksen kunnon huononemista, mutta eivät lisää lihaskuntoa eivätkä saa jalkaa nousemaan entistä korkeammalle, jos lihaskunto on päässyt rapistumaan, Tuija Kanto-Hannula sanoo. Kotona asuvien vanhusten motivoiminen kuntoutumaan on paljolti lääkäreiden sekä kotisairaanhoidon ja -palvelun varassa, mutta myös omaisten tehtävä. Vanhusten kuntoutuksen tärkeyttä pitäisikin markkinoida omaisille. Tuija Kanto-Hannula on huomannut, että lääkärit ovat avainasemassa vanhusten kuntoutuksessa. Lääkäreistä riippuu, ehkäistäänkö vanhusten kunnon huononemista vai hoidetaanko vasta sairauksia. Lääkärin sana on vanhukselle laki. Jos lääkäri määrää lihasvoimaharjoittelua kuntosalilla, vanhukset noudattavat määräystä, vaikka eivät olisi aiemmin kuntosalia nähneetkään. Kanto-Hannula painottaa, että kuntouttavaan työhön kuuluu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kuntoutus. Usein nämä voi yhdistää. Fyysinen kuntoutus ryhmässä voi samalla olla sosiaalista ja psyykkistä kuntoutusta. Esimerkiksi Ehtookodon ulkopuolelta kuntosaliin tulevalla huonokuntoisten ryhmällä on ennen kuntosaliharjoittelua tunnin verran seurustelua ja kahvinjuontia. Lisäksi he voivat tavata sosiaalityöntekijän ja sosiaalityön kuntoutuksen opiskelijan. Fyysinen harjoittelu sujuu paremmin, kun ryhmä on tuttu ja vanhuksesta on kiva tulla ryhmään. Jo yhteinen kuljetus kuntosaliharjoitukseen on sosiaalinen tapahtuma. Usein vanhusten päivätoiminnassa on vain sosiaalista ja psyykkista kuntoutusta ja lihaskuntoa parantava fyysinen kuntoutus unohtuu. Fyysiseksi kuntoutukseksi ei riitä, että vanhus istuu piirissä hernepussi pään päällä. Kuntoutusta kaikille Tuija Kanto-Hannulan mielestä kunnissa olisi jo nykyisillä resursseilla mahdollisuudet vanhusten kuntoutukseen, jos asian tärkeys oivallettaisiin. Parhaiten vanhusten kuntoutusta voi perustella rahalla. Ehkäisevä kuntoutus ei maksa paljon, mutta sen laiminlyöminen maksaa. Suomessa on paljon palvelutaloja, joissa on kuntosalitoimintaan sopivat tilat uima-altaineen. Lähes joka kunnassa on saatavissa kunnallisen tai yksityisen fysioterapeutin palveluja. Tarvitaan joku, joka organisoisi vanhusten fyysisen kuntoutuksen. Kun vanhusten kuntoutukselle syntyy kysyntää, yhä useammat fysioterapeutit erikoistuisivat vanhusten kuntoutukseen ja kuntoutuksen tulokset paranisivat entisestään. Rahoitusta vanhusten kuntoutukseen löytyy eri lähteistä, Kelasta, veteraanien kuntoutusvaroista ja vanhuksilta itseltään. Vanhukset ovat kuntalaisia siinä kuin muutkin ja myös kunnan liikuntatoimen asiakkaita. Liikuntatoimi voisi kantaa osavastuun vanhusten ehkäisevästä kuntoutuksesta. Liikuntalaissa todetaan, että jokaiselle pitää tarjota riittävät liikuntapalvelut. Lempäälässä ikääntyneiden liikuntatarpeet on huomioitu aika hyvin. Meillä on kunnassa erityisliikuntatyöryhmä, joka miettii erityisryhmien, myös vanhusten, liikuntaa, Kanto- Hannula kiittelee. Ikääntyneet voivat tietysti käydä samoilla kunnallisilla ja yksityisillä kuntosaleilla kuin työikäisetkin. Ikääntyneiden harjoittelussa on kuitenkin omat tarpeensa. Ainakaan vielä ei yksityisillä markkinoilla ole tarjontaa vanhusten kuntoutukseen erikoistuneista kuntosaleista. Kanto-Hannula epäilee, että pienissä kunnissa ei riittäisi asiakaskuntaa yksityisen salin ylläpitoon. Kalleinta vanhusten harjoittelussa on ohjaus, jonka pitää ehdottomasti olla asiantuntevaa. Merja Moilanen Iäkkäiden kuntoutus Hoidon porrastuksessa iäkkäiden ihmisten kuntoutus on usein siirtynyt erikoissairaanhoidosta terveyskeskuksiin ja vanhainkoteihin, mutta niiden henkilöstön määrä, rakenne, koulutus ja välineet eivät ole kehittyneet työn vaativuutta vastaaviksi. Stakesin Palvelut ja laatu yksikön, 22 kunnan ja lääninhallitusten yhteistyönä toteutettiin vuosina Palvelurakenteen muutoksen hallinta (PRMH) -projekti. Projektissa tutkittiin kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen muutosprosessin esteitä ja edellytyksiä sekä kehitettiin muutokseen liittyviä arviointimenetelmiä. Projektissa tuotettiin myös uutta, kuntakohtaista palvelurakennemuutosta edistävää kvalitatiivista ja kvantitatiivista tietoa sekä kuntien että tutkimuksen käyttöön. PRMH-aineistot koottiin kyselylomakkeilla kaikista kuntien vanhuspalveluita tuottavista sekä laitoshoidon että avohoidon yksiköistä. Lomakkeissa kysyttiin myös perustiedot kuntoutushenkilöstöstä ja henkilöstörakenteen kehityksestä. Projektin aikana tutkijat vierailivat yksiköissä ja työryhmissä sekä havainnoivat käytössä olevat tilat ja haastattelivat yksikköjen kuntoutus- ja hoitohenkilökuntaa. Kussakin kunnassa haastateltiin kotipalvelun ja -sairaanhoidon alueellinen työryhmä teemahaastatteluna. Yhtenä teemana oli kuntoutuskäsitteet ja -palvelut kotihoidossa. Tutustumisvierailuilla perehdyttiin kuntoutushenkilöstön työhön myös yhteistyön näkökulmasta. Heitä pyydettiin määrittelemään mitä he kuntoutuk- sella ja kuntouttavalla hoidolla työssään ymmärtävät. Miten he toteuttavat asettamiaan tavoitteita jokapäiväisessä työssään sekä miten he kokevat yhteistyön eri ammattiryhmien välillä. Terveyskeskuksissa kiire haittaa kuntoutusta Koulutetun kuntoutushenkilöstön käsitys kuntoutuksesta terveyskeskussairaaloissa on varsin sairauslähtöinen. Kuva piirtyy pitkälle fysioterapeutin perinteisestä työn sisällöstä. Kuntoutuskäsitteeseen liittyy vahvasti fyysisen toimintakyvyn arviointi ja tukeminen. Potilaan omatoimisuus on ensisijaisesti itsenäistä fyysistä suoriutumista ja apuvälineiden oikeata käyttöä. Yhteistyö hoitohenkilöstön kanssa koetaan riittämättömäksi. Hoitohenkilöstön kiireen ja asenteiden todettiin olevan kuntouttavan työotteen esteenä. Yhteiset hoito- ja kuntoutussuunnitelmat ja kuntoutusraportit sekä moniammatilliset kotiuttamisneuvottelut koettiin yhteistyötä edistäviksi. Terveyskeskussairaaloiden henkilöstön kuntouttavan työkäytännön kuvauksissa korostuu potilaiden tukeminen suoriutumaan itsenäisesti sekä kävelytys- ja ulkoilumahdollisuuksien järjestäminen. Kiire ja perinteinen työote johtaa kuitenkin potilaiden passaamiseen ja sosi 6 SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

7 Eeva Päivärinta tus sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennemuutoksessa puolesta tekemiseen. Yhteistyö eri ammattiryhmien kesken koettiin riittämättömäksi. Yhdessä tekeminen ei ollut arkipäivää. Koulutettu kuntoutushenkilöstö sijoittuu vanhuspalvelujärjestelmässämme edelleenkin ensisijaisesti laitoksiin. Fysio- ja toimintaterapeutit työskentelevät enimmäkseen terveyskeskuksissa. Palvelurakennemuutos on myös muuttanut kuntoutuksen painopistettä. Aiemmin iäkkäiden ns. akuuttikuntoutus toteutettiin erikoissairaanhoidossa. Nyt se on siirtynyt yhä useammin terveyskeskussairaaloihin ja jopa vanhainkoteihin tai palvelutaloihin. Näissä työn vaativuus on kasvanut nopeasti, mutta resursseja tai koulutusta ei ole pystytty lisäämään vaatimusten edellyttämällä tavalla. Vanhainkodeissa perushoito vie ajan Vanhainkodeissa kuntouttava työote kuvattiin asenteeksi: Meillä ei ketään jätetä sänkyyn. Henkilöstö korosti päivärytmin ja omien vaatteiden merkitystä. Kaikki puetaan ja tuodaan päiväsaliin ja yhteiselle lounaalle, kuvasi yleistä käsitystä vanhainkotien kuntouttavasta työotteesta. Ulkoilun merkitys osana hyvää hoitoa ja asukkaiden elämänlaatua korostui. Henkilöstö huolehti asukkaiden asiallisista, lämpimistä ulkoiluvaatteista tai huolestui niiden puutteesta. Asukkaiden hyvien jalkineiden merkitys herätti vilkasta keskustelua vanhainkodeissa. Vanhainkodeissa fysioterapeutteja on vähän. Kuntohoitajat työskentelevät usein varsin Fysio- ja toimintaterapeutit työskentelevät enimmäkseen terveyskeskuksissa. itsenäisesti vanhainkotien kuntoutustehtävissä. He kertovat yleensä saavansa apua terveyskeskuksista tarvitessaan ammatillista konsultaatiota ja tukea. Tällä vuosikymmenellä kuntoutushenkilöstöä ei ole juuri lisätty. Joitakin vakansseja on jätetty täyttämättä tai lopetettu ja joitakin otettu hoitohenkilökunnan käyttöön. Osalla vanhainkodeissa hoitajan tehtävissä toimivista on kaksoiskoulutus. Kodinhoitajan tai perushoitajan koulutuksen ohella heillä on myös kuntohoitajan pätevyys. Koulutuksellisista valmiuksista huolimatta heidän työnsä painottui kunkin yhteisön käytäntöjen mukaisesti lähinnä perinteisellä työotteella toteutettavaan perushoitoon. Kuntohoitajan koulutustaan he eivät kokeneet voivansa SYMBOLIKUVAT: HILKKA PIETILÄINEN hyödyntää päivittäisessä työssään. Kuntoutukselle ei jää aikaa tai perushoito vie kaiken ajan ja energian, he kuvasivat työtään. Kuntouttava työn kokonaisote ei tässä puheessa kuulunut. Ei yksi ihminen toisenlaisella koulutuksella voi koko osaston toimintatapaa muuttaa, kuvasi hyvin heidän asennettaan yhteisöllisen työotteen kehittäjinä kuntouttavaan suuntaan. Työhön otettaessa heille kaikille oli korostettu kuntohoitajan koulutuksen arvoa ja merkitystä yhteisön toiminnallisia tavoitteita päivittäisessä työssä toteutettaessa. Henkilöstöjärjestelyt ja työskentelyperinteet laitoksissa Henkilöstöjärjestelyt vaikuttavat kuntoutuspalvelujen kohdentumiseen ja saatavuuteen. Kuntoutushenkilöstöllä ei ole perinteisestikään ollut vuosiloma- tai sairauslomasijaisia. Lomarahojen muuttaminen vapaa-ajaksi on lisännyt entisestään sijaisetonta aikaa. Henkilöstöhallinnolliset ratkaisut tehdään varsin tulosyksikkökohtaisesti. Kuntoutujien palvelupolkuja seurattaessa havaittiin, että palvelujen saumaton ketjuuntuminen saattoi merkitä sitä, että kuntoutuja ei kohdannut ammattikoulutettua henkilöstöä esimerkiksi kesäaikaan moneen kuukauteen ja siten hänen etsikkoaikansa kuntoutuksen näkökulmasta saattoi kulua hukkaan ja kuntoutuminen hidastua. Henkilöstöjärjestelyjen koordinoimattomuus saattaa pidentää potilaiden kuntoutumisen vaatimaa aikaa ja lisätä korvaavien palvelujen tarvetta tai laitoshoidon pituutta. Palvelurakenteen muutoksen hallinta -projektissa tekemiemme havaintojen mukaan kuntoutus muodostaa edelleenkin sekä sairaaloissa että vanhainkodeissa varsin erillisen toimintakokonaisuuden. Kuntoutustyöntekijät toimivat erillisissä yksi- SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

8 Tavoitteiden tasolla kuntoutukseen oltiin sitoutuneita, mutta käytännön työtä tavoitteet eivät ohjanneet. köissä ja heidän yhteistoimintansa hoitavan henkilöstön kanssa on niukkaa. Yhteiset hoitosuunnitelmat eivät yhdistä työskentelyn tavoitteita vaan toimivat enemmänkin kirjaamisen ja päivittäisen työn kontrollin välineenä: annetut hoito-ohjeet tai laadittu hoitosuunnitelma on täytetty. Kuntoutustyön periaatteet eivät ohjaa päivittäistä hoiva- ja hoitotyötä. Kuntoutus on etenkin vanhainkodeissa varsin perinteistä kävelytystä ja istumavoimistelua ryhmissä tai yksilökuntoutusta ja hierontaa. Uudet ajatukset ja toimintamallit eivät ole vielä kovinkaan laajassa käytössä. Terveyskeskussairaaloissa ns. akuuttikuntoutuksen nopea lisääntyminen on syrjäyttänyt pitkäaikaisessa hoidossa olevat sairaalan osastolla asuvat potilaat ja heidän tarpeensa. Heidän kuntoutuksensa on hoitohenkilöstön, erilaisen tilapäistyövoiman, omaisten ja läheisten varassa. Kesäaikana työssä olevat erilaiset kävelyttäjät ja kuntouttajat, usein opiskelijat ja koululaiset, koettiin merkittäväksi voimavaraksi etenkin pitkäaikaispotilaiden ulkoilutuksessa ja liikkumisessa. Kuntoutus vanhusten avopalveluissa 8 SOSIAALITURVA 3/2000 Päiväkeskukset ja erilaiset kerhot ja harrastuspiirit ovat osa ehkäisevän vanhustyön kokonaisuutta. Ne luovat edellytyksiä vanhan ihmisen toimintakyvyn ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Kotona asuville vanhoille ihmisille ne muodostavat kuntoutuksen aktiivisen ytimen ja niissä voidaan toteuttaa myös yksilöllisiä kuntoutusohjelmia. Vain kotipalvelun tuen turvin kodeissa asuvilla vanhuksilla ei erillisiä kuntoutuspalveluja juuri ole. Ns. välimuotoisissa asumispalveluissa eli palvelutaloissa ja -asunnoissa, erilaisissa ryhmäja pienkodeissa henkilöstö määrittelee kuntoutuksen useimmiten asukkaiden oikeudeksi ja mahdollisuudeksi osallistua yhteisön sosiaaliseen elämään ja arki-askareisiin. Heillä on mahdollisuus osallistua kodin- tai ympäristönhoitoon liittyviin tehtäviin kuten pöytien kattamiseen ja pyyhkimiseen, kahvikuppien pesuun tai ruuanvalmistuksen aputehtäviin. Usein todetaan, että erillistä kuntoutustoimintaa tai koulutettua kuntoutushenkilöstöä ei yksiköissä tarvita. Asukkaiden itsenäiseen ulkoiluun palveluasumisessa on yleensä hyvät mahdollisuudet, mutta apua tarvitseva asukas ulkoilee useimmiten omaistensa tai vapaaehtoisen avun turvin tai odottaa satunnaista ulkoilutilaisuutta. Henkilöstö korostaa usein erilaisten parvekkeiden merkitystä asukkaiden ulkoilumahdollisuutena. Suuremmissa palvelukeskuksissa ja palvelutaloissa on usein hyvät kuntoilutilat. Apua tarvitsevat asukkaat eivät yleensä pysty käyttämään tiloja. Erillistä henkilökuntaa heidän avustamiseensa on vain harvoissa yhteisöissä. Apua päivittäin tarvitsevat asukkaat eivät myöskään usein miellä itseään kuntosalin tai uima-altaan käyttäjiksi. Kotisairaanhoidon asiakkaat saavat kuntoutuspalvelunsa yleensä lähetteellä terveyskeskusten avokuntoutuspalveluista tai kotisairaanhoidolle osoitetuista resursseista. Kuntoutussuunnitelmat ovat usein osa asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaa tai erillinen osa vanhuksen potilasasiakirjoja. Kotipalvelun asiakkaalle kuntoutus järjestyy useimmiten yhteistyössä kotisairaanhoidon henkilöstön kanssa. Ehkäisevään työhön tässä vanhuspalvelujen kehitysvaiheessa ei juuri ole kiinnitetty huomiota. Kuntoutus siirtyy, asiantuntemus ei Sosiaali- ja terveyspalvelujen hoidonporrastuksessa iäkkään väestön palvelut ovat keskittymässä perusterveydenhuoltoon: tutkimukset, kuntoutus ja akuuttihoito ovat lisääntyneet terveyskeskussairaaloiden toiminnassa. Erityisesti suurten leikkausten jälkeen (esim. lonkkaleikkaukset) potilaat siirtyvät nopeasti erikoissairaanhoidosta terveyskeskussairaaloihin jatkokuntoutukseen ja edelleen kotiutettaviksi. Myös terveyskeskussairaaloiden ja vanhainkotien työnjako on muuttunut. Erityisesti pitkäaikaishoidon ja pitkäaikaisen hoidon piirissä olevien vanhusten kuntoutuksessa niiden työnjako ja porrastus on hämärtymässä. Monien hoito- ja kuntoutustehtävien siirtyminen aikaisempaa alemmalle portaalle aiheuttaa haasteita ja myös ongelmia käytännön työssä. Vaativampien kuntoutus- ja hoitotoimien siirtyessä yksiköstä toiseen henkilöstön määrä ja koulutusrakenne tai hoitoympäristöt ja -välineet eivät ole kehittyneet työn vaativuutta vastaaviksi. Kuntoutusresurssien määrä on vähentynyt, jos tarkastelunäkökulmaksi otetaan erilaisiin kuntoutustehtäviin aikaisemmin osoitetut resurssit. Erikoissairaanhoidon kuntoutusresurssit iäkkäiden akuuttikuntoutukseen ovat paremmat kuin perusterveydenhuollossa, vanhainkodeissa tai palvelutaloissa, joihin tehtävät ovat siirtymässä ja jo siirtyneet. Ns. välimuotoisessa asumisessa kuntoutuksen heikko asema ja ehkäisevän kuntoutuksen näkymättömyys herättävät kysymyksiä ja haasteita. Kuntoutus ja kuntouttava työote on kuitenkin arvostettu tavoite myös pitkäaikaistyötä tekevien vuodeosastojen perustehtävässä. Tulostavoitteissa kuntoutetut potilaat saattavat olla ainoa tunnusluku, jolla mitataan osaston perustehtävän onnistumista. Kuntoutuksen ensisijaistaminen on saattanut syrjäyttää hyvän perushoidon ja saattohoidon ikään kuin näkymättömäksi ja tulostavoitteita mitattaessa arvottomaksi osastolla tapahtuvaksi oheistehtäväksi. Kuntoutuksen ylivertaisuuden korostaminen ahdistaa perushoitotyöhön ja saattohoitoon keskittyvien yksiköitten henkilökuntaa. Ns. välimuotoisissa asumispalveluissa työskentelevä henkilöstö ilmaisi huolestumisensa asukkaiden haluttomuudesta Vain kotipalvelun tuen turvin kodeissa asuvilla vanhuksilla ei juuri ole erillisiä kuntoutuspalveluja. osallistua talon ulkopuoliseen elämään ja käyttää kaikille kuntalaisille tarkoitettuja palveluja, vaikka mahdollisuuksia liikkumiseen ja osallistumiseen järjestettäisiinkin. Toisaalta elämän supistumista ja päivittäisen elämän keskittämistä ns. välimuotoisten asumispalvelujen sisään perusteltiin myös sillä, että asukkaat ovat haluttomia lähtemään yhteisön ulkopuolelle. Jopa arkiseen päivittäiseen ulkoiluun osallistuminen tuntui joistakin asukkaista vastenmieliseltä ja tarpeettomalta. Kirjallisissa toiminta- ja tavoiteohjelmissa sekä haastatteluissa todettiin, että elämän kaikissa vaiheissa on oltava mahdollisuus harrastaa voimistelua ja liikuntaa. Osallistuminen liikuntaryhmiin on sosiaalista elämää, joka toteuttaa kokonaiskuntoutuksen periaatetta vanhojen ihmisten arjessa, todettiin myös. Tavoitteiden tasolla kuntoutukseen oltiin sitoutuneita. Käytännön työtä ne eivät kuitenkaan ohjanneet ja yhteistyö tavoitteiden saavuttamiseksi jäi hämäräksi. Kirjoittaja on Stakesin erikoissuunnittelija. 8 3/2/06, 12:26 PM

9 Ikääntyvä Suomi kaipaa UUSIA RATKAISUJA Leif Sonkin Tiedämme hyvin paljon 2000-luvun Suomesta ja suomalaisista ikäihmisistä, mutta mitä teemme tiedon perusteella, jotta esimerkiksi uhkakuvana olevat laskelmat jopa uudesta pitkäaikaishoidon laitospaikasta vuoteen 2030 mennessä osoittautuisivat vääriksi? Luulo ei ole tiedon väärti, eikä tieto teon väärti! Tiedämme hyvin paljon 2000-luvun Suomesta ja suomalaisista ikäihmisistä. Tiedämme, että yli 64- vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä ja että yli 84-vuotiaiden määrä kolminkertaistuu vuoteen 2050 mennessä. Tiedämme myös, että työvoimasta tulee pulaa jo vuoden 2005 jälkeen ja että vanhuspalvelujen nykyiset rahoitusjärjestelmät eivät riitä. Tiedämme paljon eri sairauksien ja hoitomahdollisuuksien tulevaisuudesta. Mutta mitä me sitten teemme kaiken tiedon perusteella? Mitä teemme, jotta uhkakuvana olevat laskelmat jopa uudesta pitkäaikaishoidon laitospaikasta vuoteen 2030 mennessä osoittautuisivat vääriksi? Jokapäiväiset vanhuspalvelut jatkuvat enimmäkseen kuten ennen, kehitämme laatujärjestelmiä ja kokeilemme pienimuotoisesti uusia palveluja. Monet kunnat laativat uusia vanhuspalveluohjelmia ja parhaimmissa yritetään jo nivoa kunnan kaikki hallintokunnat sekä järjestöt mukaan. On ilahduttavaa, että Suomessa keskustellaan entistä avarakatseisemmin uusista vaihtoehdoista ja siitä, millä tavalla palveluja voidaan monipuolistaa ja kehittää. On valtakunnallisia projekteja ja aktiivisia kuntia, on yrittäjiä ja ennakkoluulottomia yhteisöjä, mutta ymmärretäänkö oikeasti mitä on tapahtumassa. Riittääkö kehittämistoimien vauhti, kun tarpeet kasvavat vuosi vuodelta? Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, Espoon, Helsingin, Jyväskylän ja Vaasan kaupungit sekä Lempäälän kunta ja Vanhustyön keskusliitto käynnistivät vuoden 1998 alussa kehittämistyön, jonka tavoitteena oli kehittää uusia palveluja ja palvelukonsepteja, joiden avulla seniorit ja vanhukset pystyvät asumaan entistä pitempään omatoimisesti kotona. Kehittämistyö tuotti syksyllä 1999 raportin Seniori 2000 ikääntyvä Suomi uudelle vuosituhannelle (Taloustieto Oy). Projektissa kehitettiin ja kokeiltiin käytännössä lukuisia erilaisia palveluja, yhdyskuntasuunnittelun toimenpiteitä, uusia yhteistyömuotoja ja keinoja aktivoida koko yhteiskunta mukaan edistämään ikäihmisten kotona asumista. Mukana oli noin kolme sataa eri alojen asiantuntijaa ja tietenkin myös ikäihmisiä. Projektiryhmän muodostivat Leif Sonkin Keskustakehitys Oy:stä, Tuula Petäkoski-Hult VTT Tietotekniikasta, Kimmo Rönkä LT-Konsultit Oy:stä ja Hans Södergård Oy Foresight Ab:stä. Projektiryhmä edusti gerontologian, kaupan, tietotekniikan, rakennetun ympäristön ja markkinoiden tuntemusta. Erillisistä kokeiluista usean toimijan yhteistyömuotoihin Käytännön kokeilujen ohella kehittämistyön keskeinen tavoite oli kokeilla ja analysoida niitä muutosmekanismeja, joiden avulla voitaisiin kehittää usean toimijan uusia yhteistyömuotoja. Ei riitä, että kokeillaan menestyksellisesti erillisiä uusia ratkaisuja muutamissa kunnissa, vaikka tämä sinänsä on hyvin tärkeää. Kokeiluista ja yksittäisistä hyvistä ratkaisuista tulee päästä siihen, että yleinen käytäntö sisältää uudet toimintamuodot itsestään selvinä. Vasta silloin, kun yleinen käytäntö edustaa nykyistä monipuolisempaa palveluverkostoa, on toivoa vastata koko maan ikääntyvän väestön tarpeisiin. Ongelmia keinotekoisista raja-aidoista Vanhuspalveluiden tilanne vaihtelee suuresti eri kuntissa ja joskus kuntien sisälläkin. Ongelmavyyhti syntyy resurssipulasta, mutta yhtä paljon siitä, ettei osata tai haluta katsoa perinteisten aitojen toiselle puolelle. Keskitytään sinänsä tärkeisiin perinteisiin vanhusten julkisiin palveluihin ja todetaan, etteivät resurssit riitä. Liian helposti antaudutaan ja jätetään uudet ajatukset kokeilematta. Jotkut pelkäävät, että työpaikat menevät, jos palveluja ryhtyvät tuottamaan yhteisöt ja yritykset. Jossakin kunnassa ei esimerkiksi käynnistetä ruokakassien kotiinkuljetusta, joka säästäisi 5-10 prosenttia kotipalvelun työajasta, koska talousarviossa ei ole varattu tähän varoja. Entä jos kotiinkuljetukselle olisi keksittävissä malli, joka ei maksa niin paljon? Entä jos uusi käytäntö säästää sen verran, että varat löytyvät ja niitä jää ylikin? Seniori projektin kunnissa vallitsi kehitysmyönteinen ilmapiiri. Vajaan vuoden aikana pystyttiin kokeilemaan käytännössä paljon ideoita ja uusia palvelumuotoja. Ongelmiakin oli samoin kuin muissa kunnissa, joissa uutta ajattelua on yritetty viedä käytäntöön. Ongelmat liittyvät yleensä muutamaan ydinasiaan. Yhtenäistä vanhusväestöä ei ole olemassa Kuntien henkilökunta tekee hyvää työtä ja auttaa asiakkaitaan usein hyvinkin innovatiivisesti. Ongelma piilee siinä, että henkilökunta yleensä tuntee vain osan vanhuksista, sillä prosenttia yli 74-vuotiaista ei käytä säännöllisiä vanhuspalveluja. Tämä ryhmä poikkeaa monella tavalla tutuista asiakkaista. Seniori- ja vanhusväestö tulee segmentoida eli eritellä elämäntyylien, aktiivisuuden, terveyden, taloudellisen tilanteen, harrastusten ja monen muun tekijän suhteen. Tällöin voidaan eri ryhmille suunnitella palveluja heidän tilanteensa mukaan ja ottaa huomioon tärkeät laitoshoidon tarvetta ehkäisevät asiat. Varsinkin aktiivisten seniorien kotona asumista voidaan edistää aivan muilla palveluilla kuin perinteisillä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilla. Turvallinen asunto ja hissi sekä liikunta-, kulttuuri- ja kaupalliset palvelut ovat keskeisiä iästä riippumatta. Ihminen voi olla elämäntyyliltään ja toimintakyvyltään seniori, vaikka ikää on paljon. Kun varsinainen vanhuus alkaa noin 80-vuotiaana, elää keskiverto suomalainen noin 20 vuotta seniori-ikää eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Mikä voimavara itselle ja muille! Tiedon puute synnyttää palvelutyhjiön Seniorit eivät saa kaikista palveluista tietoa. Meillä ei ole palvelutoreja. Kuntien henkilö- SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

10 2000-luvun vanhuspolitiikka ei ole enää vain sosiaali- ja terveyspolitiikkaa vaan kuntapolitiikkaa! kunta ei riittävästi tiedä, mitä yhteisöt, sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjät ja arkipalveluyrittäjät tarjoavat. Vastaavasti yhteisöt ja yrittäjät eivät tunne markkinoita eivätkä tiedä, miten saavuttaa asiakkaat. He myös myyvät liian yksipuolisesti palvelunsa vain kunnille. Suuret, kasvavat itse maksavien asiakkaiden markkinat ovat usein vieraat. Kun lisäksi ikäihmiset ja heidän omaisensa eivät tiedä mistä palveluja voidaan ostaa, syntyy palvelutyhjiö, vaikka palveluja olisikin saatavilla. Liian suppea näkemys ja vanha kunnon byrokratia vaikeuttavat nekin uusien palvelujen kehittämistä. Jyväskylässä tätä ongelmaa ei ole. Kun kaupungissa ryhdyttiin kokoamaan tarjolla olevia palveluja, toimi muovikassi ensimmäisenä tietopankkina. Koottiin kaupungin, yhteisöjen, ammattipalvelu- ja arkipalveluyrittäjien esitteitä ja monisteita yhteen, siksi muovikassi. Seuraavaksi palveluja ja palveluntuottajia voitiin jäsentää ja koota yhteen. Tämän jälkeen on paljon helpompaa tietää, mitä on tarjolla ja tiedottaa siitä muille. Helsingissä järjestettiin onnistunut Etu-Töölön senioritori Kampin palvelukeskuksessa. Kaupunki, yhteisöt ja yrittäjät saivat esitellä palvelujaan ja yleisöä riitti. Seuraavassa vaiheessa Helsinki kehitti Seniori-infon, josta saa myös internet-palveluja ja -koulutusta ikäihmisille. Suuri menestys! Helsingissä ongelma on ollut, keiden palveluja internet-sivuille sijoittaa. Voidaanko niihin ottaa myös yritysten palveluja, entä kun niihin ei saa kaikkien palveluja. Jos asiakkailta kysyttäisiin, he epäilemättä haluaisivat tietoja kaikkien palveluista. Miten muuten voi valita ja hankkia sellaisia palveluja, joita kaupunki ei pysty tarjoamaan. Vanhuspolitiikka on kuntapolitiikkaa Kuntien eri hallintokuntien osuus kehittyvässä vanhuspalvelukonseptissa on keskeinen. Seniori projektin kunnissa oli useita onnistuneita yhteistyömuotoja. Kaupunkisuunnittelu, liikennesuunnittelu, elinkeinotoimi ja kulttuuritoimi olivat usein aktiivisesti mukana. Asenne vaihtelee kuitenkin paljon kunnasta ja hallintokunnasta toiseen luvun vanhuspolitiikka ei ole enää vain sosiaalija terveyspolitiikkaa vaan kuntapolitiikkaa! Useita toimijoita tarvitaan Uusia ratkaisuja voidaan toteuttaa vain, jos kunnat mieltävät ja hyväksyvät sen, että 2000-luvulla tarvitaan kuntien lisäksi muitakin toimijoita aivan eri tavalla kuin aiemmin. Jos kunta yrittää jatkaa vanhalla mallilla, tulee sekä palvelu- että kustannuspaineita ainakin niissä kunnissa, joissa ikäihmisten määrä kasvaa voimakkaasti. Ajassa on uskallettava katsoa riittävän pitkälle eteenpäin. Sen lisäksi, että tartutaan tämän päivän ja lähivuosien tarpeisiin, on selvitettävä miten väestö vanhenee vuoden aikavälillä. Monet asiat, esimerkiksi asuntokanta, muuttuu niin hitaasti, että vain pitkän aikavälin toimenpideohjelma voi tuoda riittäviä ratkaisuja. Palveluja senioreille Ikäihmiset on segmentoitava eli eriteltävä alaryhmiin. Ikäihmiset eivät ole nyt, eivätkä varsinkaan tulevaisuudessa, yhtenäinen ryhmä. Palvelut on tarjottava yksilöllisesti. Kuntien on entistä aktiivisemmin sekä itse että muiden kanssa tarjottava palveluja senioreille. Tällainen rakenteellinen ja yksilöllinen ehkäisevä toiminta on tarpeen, jos haluamme edistää kotona asumista ja välttää turhaa laitostumista. Noin prosenttia yli 74- vuotiaista pärjää ilman varsinaisia vanhuspalveluja omassa kodissaan, jos arkipalvelut toimivat. Terveyskeskusta tärkeämpiä ovat kaupat, museot, puistot, liikuntatilat, pankit, Alko, sosiaaliset kontaktit ja muut normaaliin elämään kuuluvat asiat. Kotona pärjää, jos koti on toimiva. Asuntojen saneeraus, hissien rakentaminen, katu- ja liikenneturvallisuuden parantaminen sekä matalalattiabussit ja -raitiovaunut ovat tarpeen. Seuraavana tulevat uudenlaiset vapaarahoitteiset omistus- ja vuokrasenioriasunnot. Nämä sijoittuvat tavallisten asuntojen ja palveluasuntojen välimaastoon, mutta voivat tarvittaessa muuntua palveluasunnoiksi vuoden kuluttua. Näissä asunnoissa on 2-4 huonetta ja ne ovat täysin esteettömiä kuten koko rakennuskin. Tarvittaessa asennetaan turva- ja tukilaitteita. Sitä mukaa kun asukkaat tarvitsevat palveluja, he saavat niitä osin talosta ja osin lähiympäristöstä yrittäjiltä, yhteisöiltä ja kunnalta. Tällaisia uuden ajan asuntoja on vuoden 2000 alussa rakenteilla tai suunnitteilla lähes tuhat. Vuoteen 2030 mennessä niitä tarvitaan noin Nyt hissittömissä kerrostaloissa asuu noin suomalaista ja vielä useampi asuu kaukana arkipalveluista. Lukuisia suosituksia eri toimijoille Seniori raportissa on runsaasti suosituksia eri toimijoille. Päälinjoissaan suositukset noudattavat samoja periaatteita, kuin sosiaali- ja terveysministeriön Vanhuspolitiikka vuoteen Valtioneuvoston syksyllä 1999 hyväksymä Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelma (TATO) edustaa samaa hyvää kehityssuuntaa. Siinä esitetään usealle ministeriölle ja muulle toimijalle toimenpide-ehdotuksia. TATO:ssa näkyy avautuminen muuhun yhteiskuntaan. Ainoa vakava puute on, että kaupalliset arki- ja ammattipalvelut on jätetty pois toimenpide-ehdotuksista. Väestötasolla ne ovat kuitenkin keskeisiä. Useat TATO:n ikäihmisiä koskevista toimenpide-ehdotuksista on jo kokeiltu tai ainakin pohdittu toteuttamisen näkökulmasta Seniori projektissa, joka muita enemmän on paneutunut koko yhteiskunnan keinojen käyttömahdollisuuksiin. Seniori 2000 esittää suosituksia senioreille ja vanhuksille, omaisille, arkipalvelujen tuottajille, ammattipalvelujen tuottajille, sijoittajille, rakentajille, järjestöille ja säätiöille, Raha-automaattiyhdistykselle, kunnille ja valtiolle. Suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia on noin 120. Tässä esitetään vain kuntia koskevat suositukset, mikä ei merkitse, että vain kuntien tulee toimia. Yhteisöjen ja yrittäjien tehtävänä on muun muassa kehittää tuotteita ja laatua, markkinoida palveluja myös itse maksaville asiakkaille, kehittää yhteistyötä ja oppia toimimaan entistä itsenäisemmin. Kuntien roolin muututtava Raportissa korostetaan useassa yhteydessä, että kuntien roolin tulee muuttua. Tämä ei merkitse, että kuntien merkitys vanhuspalvelujen ohjaajana ja suunnittelijana olisi nykyistä pienempi. Varsinkin muutamien vuosien aikana, kun palvelurakennetta muutetaan, kunnalla on hyvin keskeinen rooli kehityksen ohjaajana. Oleellista on, että kunta nykyistä vähemmän itse toimii palvelujen tuottajana ja kaikin keinoin, sekä sosiaali- ja terveydenhuollon, mutta vielä enemmän muiden hallinnonalojen keinoin, vaikuttaa palvelurakenteeseen ja edistää ikäihmisten kotona asumista. Suositukset muodostavat pitkän listan. Kunnan tulee tietenkin valita itselleen keskeisimmät, joista aloittaa. Kuntien on syytä paneutua omiin seniori- ja vanhusväestöennusteisiin 5, 10, 20 ja 30 vuoden aikavälillä. Jos nämä osoittavat voimakasta kasvua on syytä tiedostaa tuleva muutos ja laatia laaja-alainen vanhuspoliittinen toimenpideohjelma. Jos kasvuennusteet osoittavat hyvin voimakasta kasvua, on palvelutarpeiden kasvun uhkakuvat otettava vakavasti. Kunnan on toimenpideohjelmissaan syytä ottaa huomioon eri ikäryhmäsegmentit, myös vuotiaat seniorit, jotka nyt eivät juuri käytä palveluja. Kunnan toimenpideohjelman tulee kattaa kaikki hallintokun- 10 SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

11 Noin prosenttia yli 74-vuotiaista pärjää ilman varsinaisia vanhuspalveluja omassa kodissaan, jos arkipalvelut toimivat. Terveyskeskusta tärkeämpiä ovat kaupat, museot, puistot, liikuntatilat, pankit, Alko, sosiaaliset kontaktit ja muut normaaliin elämään kuuluvat asiat. nat ja niiden yhteistyö. Sosiaalija terveydenhuollon lisäksi asunto-, kulttuuri-, kaupunkisuunnittelu-, liikenne- ja opetustoimi sekä elinkeinotoimi ovat tarpeen edistämään kotona asumista. Jokaisen tulee ottaa ikääntyvät huomioon omassa suunnittelussaan. Esteettömyyteen kaikin keinoin Ehkäisevässä mielessä kunnan tulee edistää sekä senioreiden että vanhusten elin- ja palveluolosuhteita muun muassa kaavoituksen avulla. Kaavoituksessa ja tonttipolitiikassa tulee huolehtia, ettei hissittömiä asuintaloja rakenneta ja että seniori- ja palvelutaloille on tarjolla sopivia tontteja. Kunnan tulee edistää vapaarahoitteista senioriasumista kaavoitus- ja tonttipolitiikalla. Kunnan pitää edistää esteetöntä rakentamista sekä omassa että muiden tuotannossa. Hissien rakentaminen hissittömiin kerrostaloihin on keskeisimpiä ja kiireellisimpiä tehtäviä. Kunnan on edistettävä tätä kaikin keinoin, jopa avustuksin. Kotona asumisen neuvontaa tulee lisätä. Seniorineuvolatoiminnassa on kiinnitettävä riittävästi huomiota myös asumisen nykytilanteeseen ja arvioitava korjausten tarpeellisuutta. Julkisessa liikenteessä kaikkien uusien kulkuneuvojen pitää olla matalalattiabusseja ja -raitiovaunuja. Asuntoalueille tulee suunnata lisää palveluliikenteen linjoja. Kutsujärjestelmiä pitää kehittää huonosti liikkuvien tarpeisiin. Joukkoliikenteen pysäkkien ympäristöt pitää korjata niin, että liikkuminen pysäkeiltä asuntokortteleihin onnistuu esteettömästi ja turvallisesti. Katujen ja teiden auraus- ja talvikunnossapidon laadun parantamiseksi tulee kehittää teknisen ja sosiaali- ja terveystoimen yhteistyötä. Katu- ja puistoalueiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta on syytä parantaa niin, että eri-ikäiset kuntalaiset voivat niissä olla ja toimia. Kunnissa pitää korostaa esteettömyyttä osana rakentamisen, käytön ja kunnossapidon laatua. Tarvitaan auditointimenetelmiä, joilla esteettömyyttä eri hallintokunnissa arvioidaan. LEA SUONINEN Vaihtoehtoisia palveluja ja palvelurekisteri Kunnilla on kokonaisvastuu palvelujen edistämisestä ja järjestämisestä. Kunnan tulee ohjata ja kehittää kunnassa tarjolla olevia palveluja ja ohjata seniori- ja vanhusasiakkaita yhteisöjen ja yritysten palvelujen itse maksaviksi käyttäjiksi. Senioreiden tarvitsemien palvelujen infrastruktuurin ja paikallisen verkoston kehittäminen osana elinkeinostrategiaa on eräs keskeinen alue. Aitoja vaihtoehtoisia palvelujen tuotantomuotoja on kehitettävä osana kunnassa tarjolla olevaa palvelukokonaisuutta. Suunnittelun strategista otetta ja näkemystä on vahvistettava. Monipuolisemman ja eri keinoin rahoitettavan palvelurakenteen edistämiseksi kunnan tulee jättää yhteisöille ja yrityksille tilaa kehittää toiminnallisesti ja taloudellisesti kestäviä palveluja. Sosiaali- ja terveysalan henkilökunnalle, yhteisöjen edustajille sekä yrittämisestä kiinnostuneille potentiaalisille palvelutuottajille on hyvä järjestää yrittäjäkoulutusta yhdessä elinkeinotoimen kanssa. Ostopalvelukäytäntöjä on syytä tarkentaa niin, että palvelujen sisältöä, laatua ja kustannuksia pystytään vertailemaan etukäteen laadittujen kriteerien avulla. Kuntien tulee yhteistyössä yritysten, yhteisöjen, valtion ja muiden kanssa koota palvelurekisteri, josta sekä asiakkaat että henkilökunta saavat tietoja palveluista. Kunnan pitää yhdessä muiden palvelutuottajien kanssa tiedottaa eri keinoin tarjolla olevista palveluista vanhuksille, senioreille, omaisille, toisille palvelutuottajille ja omalle henkilökunnalle. Tässä voidaan käyttää muun muassa senioritoria sekä internet- ja intranet-sovellutuksia. Sekä henkilökunnalle että kiinnostuneille senioreille voidaan järjestää informaatioteknologiasta, muun muassa internetin käytöstä, koulutusta. Palveluohjausta ja -välitystä tarvitaan Omien palveluresurssien säästämiseksi kunnan on syytä harkita yhdistettyä palveluohjaus- ja palveluvälitysmallia, jonka yritys tai yhteisö voi hoitaa. Johtavien kodinhoitajien tehtäväkuvaa on syytä muuttaa yhä enemmän palvelukoordinaattoreiksi ja -ohjaajiksi, jotka ensisijaisesti yhdessä asiakkaan kanssa selvittävät tarjolla olevia, hänelle sopivia julkisia ja muita palveluvaihtoehtoja. Palvelusuunnitelmia on syytä laatia entistä yksilöllisemmin ottaen huomioon palvelutarpeet, erilaiset palveluntuottajat ja asiakkaiden mahdollisuudet ja valmiudet itse rahoittaa palveluja. Kunnan tulee ensisijaisesti kehittää omia avopalvelujaan, mutta myös laitospalvelujen laatua on syytä parantaa ja tarvittaessa niitä on lisättävä. Ikäihmisten ehkäisevään työhön on syytä panostaa, myös ehkäisevään mielenterveystyöhön. Etsivää toimintaa voidaan toteuttaa sekä vanhusneuvoloiden että kotikäyntien avulla. Kyselyjä voidaan käyttää apuna. Eri sektoreiden henkilöstö yhteistyöhön Kuntien eri sektoreiden henkilöstön välistä verkostoitumista pitää lisätä. On pyrittävä organisaatioiden väliseen jatkuvaan yhteydenpitoon. Organisaatioihin on nimitettävä henkilöitä, jotka hoitavat organisaatioille kuuluvia yhteisiä tehtäviä. Kuntien tulee järjestää eri hallintokuntien henkilökunnalle uudenlaisia vanhuspalveluja ja uutta senioripalvelukonseptia koskevaa koulutusta. Kunnan eri hallintokuntien käytössä olevista tiloista on varattava kokoontumispaikkoja eläkeläis- ja vastaaville järjestöille. Vanhus- ja vammaisneuvostot ovat ikääntyvien asialla. Suuremmissa kunnissa neuvostot voisivat olla erilliset, pienemmissä kunnissa riittäisi yhteinen neuvosto. Mitä tulevaisuus opettaa? Seniori raportin toimenpideluettelo on pitkä, pisin osa koskee kuntia. Kun tulevaisuudessa katsomme taaksepäin vuoteen 2000, on todennäköistä, että Suomen seniorien ja vanhusten elämäntilanne ja -laatu on hyvin pitkälle kehittynyt sitä suotuisemmaksi, mitä enemmän esitettyjä suosituksia on toteutettu. Mikä olisi suositusten vaihtoehto? Uusia laitospaikkoja tarvittaisiin , julkinen palvelujärjestelmä olisi uupunut, verot olisivat lisääntyneet ja ikäihmisten elämä olisi eriarvoista sen mukaan, mitä palveluja he saavat. Parempi vaihtoehto on ottaa Suomen väestökehitys todesta ja ryhtyä välittömästi kehittämään uusia palvelu- ja toimintamalleja. Kirjoittaja on valtiotieteen lisensiaatti. Hän työskentelee Keskustakehitys Oy:ssä. SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

12 Ennustaja(e)ukkoja vai tulevaisuuden tekijöitä? Tämän vuoden Sosiaaliturvan ykkösnumero käsitteli monipuolisesti hyvinvointivaltion näkymiä. Silmään pistää kuitenkin se, että varsinaisilta sosiaalipoliitikoilta puuttui oma tulevaisuuden visio. Unto Matinlompolokin viljeli yhteisellä palstallamme ennustamista. Vain Markku Lehto kertoi, millaista tulevaisuutta hän itse tavoittelee. Parhaan sosiaalipoliittisen vision esitti työministeriön Pekka Tiainen. Tulevaisuuden taloudellisen kasvun on oltava työvaltaista. Työvaltaista kasvua voidaan lisätä veroratkaisuilla, jotka suosivat työn käyttöä ja verottavat enemmän muita tuotannontekijöitä. Uusiutuvin luonnonvaramme eli ihmistyö käy markkinoilla paremmin kaupaksi, kun pääomien ja luontoresurssien käyttöä tuotannossa verotetaan edes samalla prosentilla kuin työn käyttöä. Nyt työn markkina-arvoa rasittaa raskas rangaistusvero eli työvoiman käytön perusteella kannetut sosiaaliturvamaksut. Raija Julkusen mielestä suomalainen työeläkejärjestelmä on viisaasti rakennettu ja korporatiivisesti suojattu. Loppu pitää paikkansa liiankin hyvin. Ay-liikkeen johto ryhmittyy tiukasti nykyisten sosiaaliturvamaksujen perusteiden taakse. Ne suosivat pääomavaltaisia suuryrityksiä ja kansainvälistä keinottelua. Nykyinen järjestelmä on viisas vain suurten pääomien omistajien kannalta. Työttömille ja palkkatyöstä eläville työeläkkeiden rahoitustapa on tyhmä, koska se vähentää työpaikkoja. Julkunen sanoo juttunsa lopussa, että niin kauan kuin meillä säilyy luottamus valtioon, politiikkaan ja toinen toisiimme, voimme käyttää valtiota myös hyvinvointivaltiona, välittämisen välineenä. Onko häneltä itseltään ja monilta muilta näkyviltä sosiaalipoliitikoilta tämä luottamus hävinnyt, kun he eivät osaa esittää muuta kuin ripustautumista mureneviin nykykäytäntöihin? Suomessa sosiaalipoliitikotkin ottavat vikkelästi käyttöön tekniset innovaatiot, jotka korvaavat heikosti tuottavaa työvoimaa. Työllisyyttä tuntuvasti parantava sosiaalipoliittinen innovaatio ei pääse edes arvioitavaksi, koska siitä puuttuu Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton hyväksymismerkintä. Konsensus-ajattelu on kutistunut ajattelemattomuudeksi. Olin ajatellut kirjoittaa tämän vuoden ensimmäisen juttuni uudesta lastensuojelun sijaishuollon visiosta. Aihe tuntuu kuitenkin vähäiseltä sen rinnalla, että sosiaalipoliitikotkaan eivät tahdo tavoitella kestävää pohjaa työllisyydelle ja sosiaaliturvan rahoitukselle. Työn tekemisen salliva yhteiskunta jaksaa maksaa sekä vanhenevien eläkkeet että lastensuojelun. Nykyistä tukevampikin työttömyysturva on surkea korvike sille, että valtio turvaa työtä hakevalle oikeuden ansiotyöhön. Ihminen ei kestä ilman myönteisiä visioita. Kun sosiaalipoliitikot rientävät paikasta toiseen selittämässä, että edes tulevaisuudessa töitä ei tarjota kuin hyvän markkina-arvon työvoimalle, lastensuojelulapsikin osaa laskea, kuka todennäköisesti ei kuulu joukkoon. Kati Peltola Helsinkiläisiä ikäihmisiä palvelevasta Seniori-infosta saa tietoa melkeinpä asiasta kuin asiasta. Eniten ikäihmisiä tuntuu askarruttavan asuminen. Useissa asiakaskyselyissä helsinkiläiset ikäihmiset ovat toivoneet palvelupistettä, josta saisi keskitetysti tietoa kaikista ikäihmisille suunnatuista palveluista niin julkisista kuin yksityisistäkin. Helsingin eteläisen sosiaalikeskuksen johtaja Ulla-Stina Henricson tarttui toiveeseen: hän ideoi ikäihmisten tiedotuspisteen, jossa ikäihmiset voisivat myös tutustua internetin käyttöön. Idea sai tuulta purjeisiin viime vuonna, joka oli kansainvälinen ikääntyneiden vuosi: Seniori-info aloitti toimintansa lokakuussa. Infopiste sijaitsee keskellä kaupunkia Kampin palvelukeskuksen yhteydessä. Seniori-infon asiakasneuvojat Pirkko Excell ja Minna Lahtela palvelevat kaikkia helsinkiläisiä, mutta eteläinen sosiaalikeskus rahoittaa toistaiseksi toiminnan. Infopisteessä voi käydä tai sinne voi soittaa. Puhelinpalveluverkkoon on kytketty viisi vastaajaa: infopisteen asiakasneuvojien ollessa varattuja puhelimeen vastaavat Kampin palvelukeskuksen neuvonta, viereisessä huoneessa sijaitseva vapaaehtoistyöntekijöiden välitys ja nurkan takana sijaitsevan eteläisen sosiaalikeskuksen sosiaalineuvoja. Palvelutaloista kaivataan tietoa Pirkko Excell kertoo, että eniten ikäihmisiä tuntuvat askarruttavan asumiseen liittyvät kysymykset: Erityisesti kaivataan tietoa palvelutaloista ja palveluasumisesta. Monet vireät seniorit miettivät, myydäkö oma asunto ja muuttaa yksityiseen palvelutaloon, jos tulevaisuudessa ei enää pärjääkään omassa kodissa. Arki koetetaan rakentaa sellaiseksi, että siinä pärjäisi ilman, että omaisia tarvitsee vaivata. Ikäihmisillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että kotihoitoa ei enää tulevaisuudessa saa, vaikka trendihän on juuri päinvastainen. Ihmisillä on myös paljon epätietoisuutta palvelutaloista: he kuvittelevat usein, että palvelutalossa voi asua elämänsä loppuun asti. Tosiasiassa vain harvassa palvelutalossa pystytään kuitenkaan huolehtimaan esimerkiksi vaippoja tarvitsevasta asukkaasta. Palvelutalossa asuminen tulee myös kalliiksi: 40 neliön kaksion vuokra saattaa olla jopa markkaa ja erikseen on vielä maksettava hoivapalveluista ja aterioista. Nykyään rakennetaan myös ns. senioritaloja. Niissä on kuitenkin tavallisesti kysymys pelkästä asumisesta: niiden tulisi olla inva-mitoitettuja ja kenties turvapalveluilla varustettuja vuokra-asuntoja, jotka eivät kuitenkaan sisällä hoivapalveluita. Kehotankin ikäihmisiä aina varmistamaan, että palvelutalossa saa myös palvelua. Meiltä kysellään myös laitoshoidosta: näissä asioissa erityisesti omaiset lähestyvät. Sairaalan pitkäaikaisosaston sijasta vanha äiti haluttaisiin mieluummin vanhainkotiin. Valitettavasti vanhainkodeista alkaa kuitenkin olla pulaa: on raskasta laitoshoitoa sairaaloiden vuodeosastoilla ja kevyttä hoivaa palvelutaloissa, mutta ei juuri raskasta hoivaa tarjoavia vanhainkoteja. Pirkko Excellillä on asiakasneuvojan työhön vankka terveydenhuollon tausta: hän on koulutukseltaan erikoissairaan- 12 SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

13 SENIORI-INFOSTA tietoa yhdestä pisteestä hoitaja sekä terveydenhuollon maisteri. Minna Lahtela on taas lastentarhanopettaja ja aikuiskasvatukseen perehtynyt kasvatustieteiden maisteri. Asiakasohjausta Pirkko Excell huomauttaa, että Seniori-infon tarkoitus ei ole monopolisoida tietoa: Pikemminkin kysymys on asiakasohjauksesta ja ensiavusta. Kerromme esimerkiksi, mihin tarkoituksiin voi saada toimeentulotukea, mistä saa dementianeuvontaa tai mistä voi hankkia turvapuhelimen. Useat vuotiaat tarvitsevat monennäköistä palvelua, mutta he eivät saa julkisia palveluita, koska ne on suunnattu kaikkein huonokuntoisimmille. He soittelevat sosiaalikeskuksiin ja terveyskeskuksiin, mutta niissä ei tiedetä, mistä voisi saada vaikkapa yksityisen siivoojan. Meihin voi ottaa yhteyttä myös tällaisissa kysymyksissä. Haluamme tehdä Senioriinfosta palvelutorin, jossa julkiset, yksityiset ja järjestöjen palvelut kohtaavat, Pirkko Excell korostaa. Teematapahtumia ja asiantuntijaneuvontaa Seniori-info järjestää myös erilaisia teematapahtumia: ensin asiantuntija alustaa ja sen jälkeen hänen kanssaan voi jutella aiheesta kahden kesken. Teematapahtumia on ollut apuvälineistä, omaishoidon tuesta ja toimeentulotuesta. Suunnitelmissa on teemapäivä verotuksesta. Lisäksi täällä päivystää kerran viikossa vapaaehtoista vastaanottotyötä tekevä juristi. Hänen vastaanottoaikansa ovat olleet hyvin kysyttyjä: ihmiset tuovat hänelle muun muassa testamenttejaan tarkastettavaksi. Uskon, että kysyntää olisi myös papin ja vanhuspalvelujen sosiaalityöntekijän vastaanotoille, Pirkko Excell tuumii. Opastusta internetin käyttöön Seniori-infon toimintaan kuuluu myös internet-opastus ikäihmisille: Monet palvelut ovat siirtymässä tietoverkkoihin. Siksi on tärkeää, että ikäihmiset pysyvät kehityksen kelkassa, Pirkko Excell sanoo. Kun oppii käyttämään tietokonetta, kynnys käyttää muitakin vempaimia madaltuu. Esimerkiksi täällä tietokoneeseen tutustuttuaan moni ikäihminen on innostunut hankkimaan kännykän. Kännykkä hankitaan lähinnä turvallisuuden takia: jos jotain sattuu, suoravalintanumerolla saa helposti yhteyden vaikkapa omaan tyttäreen. Seniori-infon kaksi asiakkaille tarkoitettua tietokonetta ovat ahkerassa käytössä: asiakasneuvojat ja vapaaehtoiset opastavat koneiden käyttöön. Opastusta antavat myös ikäihmisten atkyhdistyksen, ENTER ry:n vertaistutorit. Lisätietoja Seniori-infon toiminnasta löytyy sen kotisivuilta ( Sivuille on myös koottu tietoa vanhustenpalveluista sekä linkkejä muihin tietokantoihin. Lea Suoninen Haluamme tehdä Seniori-infosta palvelutorin, jossa julkiset, yksityiset ja järjestöjen palvelut kohtaavat, Pirkko Excell kertoo. LEA SUONINEN SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

14 Berliinissä ikäihmiset saavat palveluohjausta Berliinissä vanhukset saavat tukea ja palveluneuvontaa oman asuinalueensa palveluiden koordinointiasemilta. Keskustelu yksilökohtaisesta palveluohjauksesta, case managementista, alkoi Saksassa luvun lopulla palvelurakennemuutoksen seurauksena. USA:n ja Ison-Britannian esimerkit olivat malleina saksalaisen palveluohjauksen kehittämiseksi. Yleensä yksilökohtainen palveluohjaus ymmärretään menetelmäksi, jolla sovitetaan yhteen pitkäaikaissairaiden erilaisia palveluja. Asiakasta tuetaan ja ohjataan yksilöllisesti. Nykyisin palveluohjaus on levinnyt laajalle sosiaali- ja terveyspalvelujen menetelmänä ja siitä on monenlaisia sovelluksia. Saksassa yksi sen sovellusmuoto ovat vanhusten palveluiden koordinointiasemat. Hoitovakuutuksen seurauksena hoitopalvelujen tarjonta on lisääntynyt eikä siitä saa helpolla kokonaiskuvaa. Neuvonnan ja palveluiden välityksen tarve on kasvanut. Hoitovakuutuksen keskeisiä periaatteita ovat avohoito ennen laitoshoitoa ja kuntoutus ennen hoitoa. Berliinin osavaltio auttaa saavuttamaan näitä tavoitteita muun muassa rahoittamalla koordinointiasemia. Vanhukset voivat saada palve- luneuvontaa oman asuinalueensa koordinointiasemilta ja palvelukeskuksista. Neuvontapalveluja ovat esimerkiksi tuki vaikkapa hoitolaitokseen siirryttäessä. Vanhukset saavat tietoa asuinalueensa tuki- ja hoitomuodoista ja asioinnista viranomaisten luona. Lomakkeiden täyttämiseen saa apua. Asemat välittävät sosiaalisia kontakteja ja kotikäyntejä sekä järjestävät erilaisia harrastus- ja keskusteluryhmiä. Vanhus ja omainen voivat tulla koordinointiasemalle, mutta koordinointiaseman työntekijä voi myös käydä kotikäynnillä vanhuksen luona sopimassa hoidosta ja avusta. Koordinointiasemat tukevat kaikkien alueella toimivien palveluntarjoajien ja apua-antavien ryhmien yhteistyötä ja kiinnittävät huomiota palvelujärjestelmän aukkoihin ja yrittävät poistaa niitä. Koordinointiasema auttaa selviytymään kotona Wilmersdorfin koordinointiasema on Sozialwerk Berlin -yhdistyksen ylläpitämä. Sozialwerk Berlin on vanhusten oma-apuyhdistys, joka perustettiin vuonna Yhdistyksen jäsenet vierailivat yksinäisten vanhusten luona hoito- ja vanhainkodeissa. Yhdistyksen toiminta laajeni vuosien kuluessa erilaisiin harrastuspiireihin ja tukimuotoihin. Yhdistyksellä on oma monipuolinen palvelukeskus, jota hoidetaan vapaaehtoisvoimin. Vierailut vanhusten luokse ovat edelleen keskeinen osa yhdistyksen toimintaa. Wilmersdorfissa aloitettiin 1988 malliprojekti, jossa kokeiltiin palveluohjausta vanhustenhuollossa. Projektin alullepanijana oli Berliinin sosiaali- ja terveysministeriö, Arbeiter Samariter Bund ja Sozialwerk Berlin. Koordinointiasema toimi kolme vuotta malliprojektina kahdessa kaupunginosassa Wilmersdorfissa ja Zehlendorfissa, minkä jälkeen se vakinaistettiin osaksi vanhusten palveluketjua. Vuodesta 1991 koordinointiasema on ollut Sozialwerk Berliinin normaalitoimintaa. Malliprojektista saatiin Sosiaalityöntekijä Susanne Wolgast työskentelee Albatros-yhdistyksen koordinointiasemalla itäisessä Berliinissä. Alueen vanhusten asunnot ovat usein epäkäytännöllisiä. Asunnon muutostöiden neuvonta onkin aseman keskeinen palvelu. myönteisiä tuloksia: monen vanhuksen ei tarvinnut siirtyä sairaalasta hoitokotiin, vaan asunnon muutostöillä ja muilla tukimuodoilla he selviytyivät kotona. Vanhusten kokema elämänlaatu parani ja toimeentulotuella elävät saivat taloudellisia etuja. Nykyisin Berliinin sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa koordinointiaseman toiminnan. Koska asema rahoitetaan ministeriön varoista eikä se itse tuota maksullisia palveluja, se on neutraali ja riippumaton. Neuvonta on maksutonta. Asemalla on puhelinvastaanotto aamupäivisin ja yhtenä iltapäivänä. Koordinointiaseman vastaanotolle pitää varata aika, mutta kotikäyntejä tehdään joustavasti myös iltaisin, jos omaiset ovat vain iltaisin paikalla. Vahvuutena ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö Asemalla työskentelee kolme sosiaalityöntekijää ja kolme toimistotyöntekijää. Vapaaehtoisten ydinryhmän muodostaa 25 henkilöä. Vapaaehtoiset antavat psykososiaalista tukea yksin asuville ihmisille. He tekevät vierailuita ja järjestävät kahvi- ja keskusteluhetkiä. Sosiaalityöntekijä Gisela Seidelin mukaan koordinointiaseman vahvuus on ammattilaisten ja vapaaehtoisten tasavertainen yhteistyö. Yhteistyö vaatii totuttelua, mutta se on hyvin antoisaa. Vapaaehtoiset toimivat sosiaalityöntekijän ohjauksessa. Kerran kuukaudessa on ammattilaisten ja vapaaehtoisten kokous, jonka sisältönä on koulutusta, tutustumiskäyntejä, kaupunginosan hallintoviranomaisten ja rikospoliisin vierailuja. Gisela Seidel keskustelee asiakkaan ja hänen omaistensa kanssa palvelutarpeista ja voimavaroista. Hän laatii asiakkaalle palvelusuunnitelman ja neuvoo ja ohjaa asiakasta. Tarvittaessa hän välittää palveluja. Hänen mielestään on tärkeää, että palveluohjaaja, case manager, on riippumaton. Koordinointiaseman ongelmana on, että vapaaehtoiset ikääntyvät. Vanhemmat vapaaehtoiset haluavat luopua tehtä- 14 SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

15 Wilmersdorfin koordinointiaseman toimintalukuja (1998): Neuvonta ja informaatio noin 430 kertaa vuodessa Ohjaus noin 350 kertaa vuodessa Case management, palveluohjaus noin 120 kertaa vuodessa Tiedotus, infotilaisuudet, vierailuryhmät yms. noin 35 kertaa vuodessa vistään ja nuorempia on vaikea saada mukaan vapaaehtoistoimintaan. Koordinointiaseman filosofiana on, että vanhat auttavat vanhoja ja vanhimmat vanhimpia, koska he saavat nopeasti kontaktin toisiinsa. Heillä on samanlainen elämänkokemus, sota-ajan ja nälkävuosien kokemukset, he puhuvat samaa kieltä ja heidän käyttäytymistapansa ovat samanlaiset. Gisela Seidel kertoo, että työn painopisteet ovat muuttuneet ajan kanssa: enää ei niinkään anneta kokonaisvaltaista ohjausta ja neuvontaa vaan osaneuvontaa. Nyt puhuttavat esimerkiksi vanhusten liikuntamahdollisuudet, hoitokotivaihtoehdot ja saattohoito. Tavoitteena on tukea vanhusta hänen omassa päätösprosessissaan. Akuutit kriisitilanteet ovat vähentyneet. Asuntojen muutostöiden neuvonta on lisääntynyt. Neuvontaa asunnon muutostöistä Hellersdorf/Marzahnin koordinointiasema on Albatros-yhdistyksen ylläpitämä. Siellä annetaan vanhuksille maksutonta palveluneuvontaa ja opastusta asunnon muutostöissä. Asemalla on pienimuotoinen näyttely, jossa on esillä muun Wilmersdorfin koordinointiaseman palvelutarjonta: Tuen organisointi Palvelusuunnitelman laatiminen Palvelujen välitys, esim. vapaaehtoisten välitys Taloudellisten toimenpiteiden selvittäminen Aktiviteettien koordinointi muassa vammaismitoitettu keittiö ja huonekaluja sekä apuvälineitä. Näyttelyyn voi tutustua vapaaehtoistyöntekijöiden opastuksella. Koordinointiasemalla työskentelee kolme sosiaalityöntekijää ja yksi sihteeri sekä viisi vapaaehtoistyöntekijää. Kustannukset maksaa Berliinin osavaltio. Asiakkaat ilmoitetaan koordinointiasemalle sairaalasta gerontopsykiatriselta osastolta. Kun vanhus kotiutetaan, koordinointiaseman työntekijä vierailee hänen luonaan sairaalassa. Siellä suunnitellaan kotiutus ja kartoitetaan ongelmat. Asiakkaan alkutilanteen kartoituksessa käsitellään asiakkaan terveydentila, sosiaalinen verkosto, elämäntarina, elämäntapa, elämän odotukset, motivaatio, asuminen, taloudellinen tilanne sekä apuvälineiden tarve ja käyttö. Esimerkiksi aivohalvauspotilas saattaa tarvita asunnon muutostöitä tai jos hän ei pysty siirtymään omaan kotiinsa, on mietittävä muita asumismuotoja ja järjestettävä muutto. Usein yritetään kotihoidon ja lyhytaikaishoidon avulla löytää sopivin asumismuoto. Dementiaa sairastaville on yhä enemmän palveluja, mutta ne eivät kuitenkaan vielä riitä. Esimerkiksi päiväkeskuksia tarvitaan lisää. Koordinointiaseman palvelut ovat asiakkaille maksuttomia. Hoitovakuutus maksaa korkeintaan Saksan markkaa, noin Suomen markkaa, asunnon muutostöihin. Jos kustannukset ovat Saksan markkaa, markkaa, asiakkaan omavastuu on Saksan markkaa, noin markkaa. Hoitovakuutuksen korvaukset eivät useinkaan rii- Neuvonta Asunnon muutostyöt Vanhusten asunnot Hoidon rahoitus, tuki ja kuntoutus Omaishoitajien tukeminen Lakineuvonta Valitusmenettely Hellersdorf/ Marzahnin koordinointiasemalla on apuvälinenäyttely, johon voi tutustua vapaaehtoistyöntekijöiden opastuksella. KUVAT: HANNELE HÄKKINEN Tiedottaminen Sosiaali- ja terveyspalvelut Tekniset apuvälineet Vanhusten vapaa-ajanviettomahdollisuudet tä, sillä esimerkiksi kylpyhuoneen muuttaminen liikuntaesteiselle sopivaksi maksaa noin Saksan markkaa, Suomen markkaa. Useinkaan asiakkaat eivät pysty itse maksamaan omavastuuta, mutta he voivat yrittää saada omavastuulleen rahoituksen kunnan toimeentulotukena, harkinnanvaraisena avustuksena. Toimeentulotukea maksetaan aina viimesijaisena. Berliinin osavaltiolta on myös mahdollista saada asunnon muutostöihin avustuksia. Koordinointiasema Hellersdorf/Marzahn toimii itäisessä Berliinissä. Sosiaalityöntekijä Susanne Wolgast kertoo, että kaupunginosan vanhusten asunnot ovat usein epäkäytännöllisiä ja vanhuksen sairastuttua asunnon muutostöitä tarvitaan. Asunnon muutostöiden neuvonnan ohella koordinointiaseman työntekijät antavat tietoa eri palveluista, välittävät palveluja ja neuvovat omaishoitajia. Berliinissä 12 asemaa Berliinissä on 12 vanhusten palveluiden koordinointiasemaa, joten kaupungissa on kattava vanhusten asioihin perehtynyt maksuton neuvontatoiminta, jonka tavoitteena on vanhusten mahdollisimman itsenäinen selviytyminen omassa kodissaan. Asemista 11 on yhdistysten organisoimia ja yksi on kunnallinen. Vuonna 1995 Berliinissä perustettiin koordinointiasemien työryhmä Arbeitsgemeinschaft der Berliner Koordinierungsstellen für ambulante Rehabilitation älterer Menschen (ABK) kehittämään koordinointiasemien toimintaa sekä valvomaan niiden etuja. Siihen kuuluvat kaikki 12 asemaa. Hannele Häkkinen Kirjoittaja on projektitutkija Suomen Kuntaliitossa. Hän tutustui maaliskuussa 1999 Berliinin koordinointiasemiin. SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

16 Elatussopimus kannattaa tehdä varalta pöytälaatikkoon Jos perheen elatuksesta vastannut puoliso joutuu tulevaisuudessa laitoshoitoon, riittääkö kotiin jäävän puolison pieni eläke elämiseen? Asian kanssa ei kannata pähkäillä: siviilioikeuden professori Urpo Kangas Helsingin yliopistosta suosittelee puolisoiden keskinäisen elatussopimuksen tekemistä varmuuden vuoksi pöytälaatikkoon. Pitkäaikaisessa sosiaali- tai terveydenhuollon laitoshoidossa olevan henkilön asiakasmaksu määräytyy hoidettavan henkilökohtaisten tulojen perusteella. Maksu on 80 prosenttia nettotuloista. Lokakuussa tuli voimaan sosiaali- ja terveysmaksuista annetun asetuksen muutos. Pitkäaikaisen laitoshoidon tulosidonnaisen maksun määräytymistä muutettiin niin, että hoitoon joutuneen kanssa yhdessä eläneen avio- tai avopuolison ja alaikäisten lasten taloudellinen asema otetaan huomioon maksujen määräytymisessä. Maksua on alennettava siten, että puolison ja alaikäisten lasten taloudellinen asema tulee turvatuksi. Lisäksi on otettava huomioon ne täysi-ikäiset lapset, joiden koulutuksesta vanhemmat ovat velvollisia huolehtimaan. Säännökseen ei ole otettu täsmällistä markka- tai prosenttimäärää puolison tai lasten elatukseen varattavasta osuudesta. Tätä perusteltiin sillä, että käytännön tilanteet vaihtelevat: kukin tapaus ja mahdollinen maksun alennus on arvioitava tapauskohtaisesti. Kirjava käytäntö elatussopimusten vahvistamisessa Maksuasetusmuutoksen yhtenä tarkoituksena oli tehdä tarpeettomiksi puolisoiden väliset elatussopimukset, joilla varaudutaan siihen, että parempituloinen puoliso joutuu tulevaisuudessa laitoshoitoon. Maksuasetusmuutosta on kuitenkin arvosteltu ympäripyö- reäksi. Siksi monet pariskunnat haluavat tehdä elatussopimuksen. Jos puolisoilla on vahvistettu elatussopimus, sopimuksessa mainittu elatusapu otetaan huomioon pitkäaikaisen laitoshoidon maksua määrättäessä. Joissakin kunnissa sosiaalilautakunnat vahvistavat tällaisia elatussopimuksia, toisissa eivät. Elatussopimuksien vahvistamisesta kieltäytyvät sosiaalilautakunnat vetoavat siihen, että elatusvelvollisuutta ei ole laiminlyöty. Tällöin viitataan avioliittolain 47 ja 48 :ään. Nämä pykälät lähtevät siitä, että elatussopimus voidaan tehdä, jos elatusvelvollisuus laiminlyödään tai aviopuolisot asuvat erillään ja tuomioistuin tuomitsee avioeroon ja toisen puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua. Tämän tulkinnan mukaan elatussopimusta ei voi tehdä mahdollisen sairastumisen varalta. Kansanedustaja Pehr Lövin ja yhdeksäntoista muun kansanedustajan allekirjoittamassa lakialoitteessa ehdotetaan, että avioliittolakia muutettaisiin siten, että aviopuolisoilla on oikeus tehdä elatussopimus sen varalta, että toinen puolisoista joutuu pitkäaikaiseen laitoshoitoon. Näiden sopimusten nimenomaisella maininnalla lainsäädännössä niille annetaan sama asema koko maassa kunnasta riippumatta, lakialoitteen perusteluissa mainitaan. Sopimus kannattaa tehdä varalta pöytälaatikkoon Siviilioikeuden professori Urpo Kangas Helsingin yliopistosta suosittelee, että nykyisessä tilanteessa aviopuolisot tekevät elatussopimuksen pöytälaatikkoon: Jos puolisot sopivat keskinäisestä elatusvastuustaan avioliiton aikana sopimuksella, se on heidän keskinäisessä suhteessaan sitova, vaikka sitä ei vahvistettaisi missään. Jos toinen puoliso joutuu laitokseen, silloin sosiaalilautakunnan on otettava sopimus vahvistettavakseen, koska silloin puolisot asuvat erillään. Avioliittolain mukainen erillään asuminen ei edellytä riitaa vaan riittää, että puolisot asuvat erillään oli syy mikä tahansa. Jos sopimus on kohtuuton, sosiaalilautakunta voi jättää sen vahvistamatta. Kun sopimus on vahvistettu, sopimuksessa vahvistettu elatusapu on otettava huomioon pitkäaikaisen laitoshoidon maksua määrättäessä. Urpo Kangas huomauttaa, että elatusvastuuta koskevaan pöytälaatikkosopimukseen ei tarvita välttämättä edes todistajia, kuten testamentissa. Todistelun helpottamiseksi on tietysti suotavaa, että siihen ottaa todistajat. Elatusavun tason määrittelyyn Urpo Kankaalla on nyrkkisääntö: puolisoiden käytettävissä olevat nettotulot kuukaudessa lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Puolittamisperiaatteen mukaisesti määritellään pienempituloisen puolison osuus suurempituloisen tuloista. Lea Suoninen Vanhusten osuus väestöstämme on tulevaisuudessa vain eurooppalaista keskitasoa, mutta yksin elävien, kaukana lapsistaan asuvien ja lapsettomien vanhusten suuri osuus väestöstä on suomalainen erityispiirre. Suurista ikäluokista yksinäisten vanhusten osuuden ennakoidaan olevan noin 50 prosenttia suurempi kuin EU:ssa keskimäärin. Meillä vanhusten hoitoa ei voi laskea kovasti omaisten varaan senkään vuoksi, että suuri osa naisista käy kokopäivätyössä ja väestö on keskittynyt suurimpiin kaupunkeihin. Hoitopalveluja voidaan ostaa suoraan palveluntuottajilta, mutta vakuuttamalla hoidon tarpeensa asiakas saa apua myös palvelujen valintaan. Hoitovakuutuksella pystytään lisäksi tasaamaan avun kustannuksia vakuutettujen kesken, jolloin pitkäaikaisenkin hoidon voi saada kohtuullisin kustannuksin, vakuutetaan tuoreessa Anni Hellmanin tutkimuksessa Hoitovakuutus ja vanhuspalvelut. Suomalaisia suuntaviivoja ja eurooppalaisia ratkaisuja. Hoitovakuutuksen maksu riippuu yleensä siitä, minkä ikäisenä vakuutus on otettu. Maksu on sitä alhaisempi, mitä nuorempana vakuutus otetaan. Esimerkiksi 55-vuotias vakuutuksenottaja saisi noin markan vuosimaksulla enimmillään markan kuukausikorvauksen. Hoitovakuutuksia on monissa maissa, mutta niitä on yleensä myyty vasta muutamia vuosia ja vakuutettujen määrät ovat pieniä. Yleisimpiä vanhusten vapaaehtoiset hoitovakuutukset ovat Ranskassa. Hellmanin tutkimuksessa kuvataan Ranskan, Saksan, Tanskan, Ison-Britannian ja Belgian hoitovakuutusratkaisuja. Työryhmä pohtimaan hoitovakuutusta Hellmanin tutkimusta sen julkistamistilaisuudessa kommentoinut sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho korosti, että Suomessa ensisijainen vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä säilyy julkisella 16 SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

17 Hoitovakuutuksesta apua vanhuspalvelujen rahoitukseen? Suomesta on tulossa sinkkuvanhusten yhteiskunta. Kasvavaan vanhuspalvelujen tarpeeseen ja niiden rahoitukseen voi löytyä apua hoitovakuutuksista. sektorilla. Yksityisillä vakuutuksilla voitaisiin kuitenkin täydentää julkisia palveluita ja luoda niille vaihtoehtoja. Hoitovakuutus ei ratkaise vanhusten määrän kasvun aiheuttamia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämis- ja rahoituspulmia. Se vahvistaisi kuitenkin vanhuspalveluiden rahoituspohjaa ja hillitsisi julkisten vanhuspalveluiden kustannusten kasvua. Perho korostaa, ettei hoitovakuutus ole ongelmaton. Hän aikookin nimittää työryhmän selvittämään asiaa osana vanhuspalveluiden tarpeen ja niiden rahoituksen arviointia. Selvitys on tehtävä pikaisesti, sillä hoitovakuutus helpottaa vanhuspalveluiden rahoitusta vasta vuosien päästä. Vakuutuksenottajan täytyy tarkkaan tietää, mitä hän saa vakuutusmaksujensa vastikkeeksi. Suomessa ei vielä ole kattavasti tarjolla yksityisiä vanhuspalveluita, varsinkaan kaukana asutuskeskuksista. On myös pohdittava, miten yksityisten palveluiden laatua valvotaan. Vakuutusyhtiöt toivovat, että yhteiskunta tukisi hoitovakuutuksen ottamista verokannustimin, koska vakuutuksenottajat säästävät yhteiskunnan varoja. Erja Saarinen LÄHDE Hellman, Anni: Hoitovakuutus ja vanhuspalvelut. Suomalaisia suuntaviivoja ja eurooppalaisia ratkaisuja. Aktuaaritoiminnan Kehittämissäätiö Vanhusten hoitovakuutus Vanhusten hoitovakuutuksesta korvataan palvelutalossa ja vanhainkodissa asumisen sekä kotihoidon kustannuksia, kun vanhus on todettu kykenemättömäksi selviämään itse. Vakuutuksesta korvataan myös kodinparannustöitä, joiden avulla vanhus pystyy pitempään asumaan kotonaan. Mahdollisia korvausmuotoja ovat kulujen korvaaminen, eläkkeiden maksaminen sekä apuvälineiden tai palveluiden hankinta. Korvausta maksetaan, kun on odotettavissa, että avun tarve on pitkäaikaista ja pysyvää. UUTTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ L vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annetun lain 3 :n muuttamisesta /1112. L erikoissairaanhoitolain muuttamisesta /1115. L kansanterveyslain 40 :n muuttamisesta /1116. L työmarkkinatuesta annetun lain 24 :n muuttamisesta /1131. L kotitaloustyön väliaikaisesta tukijärjestelmästä annetun lain 4 ja 13 :n muuttamisesta /1132. A ammatillisesta koulutuksesta annetun asetuksen muuttamisesta /1139. Vnp vaikeista sairauksista ja niiden hoitoon käytettävistä kliinisistä ravintovalmisteista, joihin suoritetaan sairausvakuutuslain mukaista korvausta, annetun valtioneuvoston päätöksen 1 ja 2 :n muuttamisesta /1141. A toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun asetuksen muuttamisesta /1152. Vnp ympäristön tupakansavusta ja siihen liittyvän syöpävaaran torjunnasta työssä /1153. Vnp terveystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä annetun valtioneuvoston päätöksen liitteen muuttamisesta /1154. Stmp sikiön kehitykselle ja raskaudelle vaaraa aiheuttavista tekijöistä ja vaaran arvioimisesta annetun sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen 2 :n muuttamisesta / Stmp nuorille työntekijöille vaarallisista töistä annetun työministeriön päätöksen muuttamisesta /1156. Stmp tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkausten merkinnöistä sekä tervan ja nikotiinin mittausmenetelmistä annetun sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen muuttamisesta /1157. Stmp tupakointivälineistä /1158. L työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain muuttamisesta /1162. Vnp eräiden opintotukilaissa (28/1972) tarkoitettujen määrien vahvistamisesta /1169. Vnp eläkkeensaajien asumistukilain mukaisista hoitomenoina hyväksyttävistä keskimääräisistä kustannuksista ja asumiskustannusten enimmäismääristä vuodelle / Vnp kuntien ryhmityksestä kansaneläkkeen maksamista varten /1182. Vnp kuntien ryhmityksestä perhe-eläkkeen maksamista varten /1183. Smp julkisen notaarin suoritteiden maksuista / Stmp sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen maksullisista suoritteista annetun sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen muuttamisesta /1195. A lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan kustannuksiin suoritettavaan korvaukseen oikeutetuista palvelujen tuottajista /1206. Stmp Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen maksullisista suoritteista /1213. Stmp paikkakuntien kalleusluokituksesta sotilasvammalain mukaisen huoltoeläkkeen ja täydennyskoron maksamista varten /1214. L valtion eläkelain muuttamisesta /1229. SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

18 Päivi Grundström Ikääntyminen on haaste kehitysvammahuollolle Ikääntyvien kehitysvammaisten unohtaminen on kehitysvammahuollossa historiallinen perinne: ruumiillisesti aikuisinakin heitä on kohdeltu lapsina. Ikääntyvät kehitysvammaiset henkilöt ovat olleet unohdettu ryhmä suomalaisessa kehitysvammahuollossa. Suomenkielinen aineisto kehitysvammaisten ikääntymisestä ja ikääntyvistä kehitysvammaisista on olematonta. Kansainvälisestikin kehitysvammaisten ikääntyminen on tunnustettu erityiskysymykseksi vasta 1960-luvun alussa. Laajempi kiinnostus asiaan syttyi kuitenkin vasta 1980-luvulla. Ikääntyvien kehitysvammaisten unohtaminen on kehitysvammahuollossa historiallinen perinne: ruumiillisesti aikuisinakin heitä on kohdeltu ja puhuteltu lapsina. Kehitysvammahuollon interventiot keskittyvät enimmäkseen lapsiin ja nuoriin. Vielä nykyisinkin kehitysvammahuolto tarjoaa palveluja tasapäiselle kehitysvammaisten aikuisten ryhmälle, johon kuuluvat kaikki juuri oppivelvollisuutensa suorittaneista murrosikäisistä yli eläkeikäisiin vanhuksiin. Kehitysvammaisille vanhuksille ei ole selkeää sosiaalista roolia. Kehitysvammaisia vanhuksia yhä enemmän Ikääntyvien kehitysvammaisten osuus on kasvanut, koska syntyvyys on vähentynyt luvuilla. Kehitysvammaisten erityisesti Down-ihmisten elinikä on myös pidentynyt tällä vuosisadalla, koska lääketiede ja terveyden- ja sairaanhoito ovat kehittyneet ja varhaishoito ja kuntoutus tehostuneet. Suomessa laitoksissa ja autetun asumisen yksiköissä asuvista kehitysvammaisista yli 65- vuotiaita on 4,4 prosenttia. Avohuollossa olevien ja kotona asuvien ikääntyvien kehitysvammaisten henkilöiden määrästä ei ole varmaa tietoa. Kårkullan erityishuoltopiiri totesi vuonna 1995, että yksittäisissä kunnissa on yleisessä vanhustenhuollossa vähän ikääntyviä kehitysvammaisia henkilöitä, mutta koko erityishuoltopiirin toiminta-alueella ikääntyneet kehitysvammaiset ovat suuri normaalipalveluihin integroitu ryhmä. Ruotsissa ja Norjassa on arvioitu lähes joka kymmenennen kehitysvammaisen henkilön olevan yli 65-vuotias ja noin yhden kehitysvammaisen henkilön sadasta olevan yli 80-vuotias. Yli 50-vuotiaita kehitysvammaisia lienee Suomessa jo noin viidesosa kehitysvammaisista. Korkea ikä ja kehitysvammaisuus lisäävät hankaluuksia? Kehitysvammahuollolle ikääntyminen on kaksijakoinen tulevaisuuden kysymys: Toisaalta on kyse ns. ikääntyvistä kehitysvammaperheistä, joissa aikuisia ja ikääntyviä kehitysvammaisia lapsiaan hoitavat vanhemmat ikääntyvät. Toisaalta kyse on ikääntyvistä kehitysvammaisista, joiden osuus kehitysvammaisista kasvaa nopeasti vaikkakin heidän suhteellinen osuutensa väestöstä kasvaa hitaammin kuin tavallisten vanhusten osuus. Ikääntyminen haastaakin kehitysvammahuollon palvelujärjestelmän ja osin myös yleisen vanhustenhuollon palvelujärjestelmän sekä nostaa esille näiden järjestelmien yhteistyön tarpeen. Kun kehitysvammaiset ikääntyvät ja yhä useampi ihminen kärsii dementoivista sairauksista, kokonaisvaltaisia hoivapalveluja tarvitsevat tulevaisuudessa lukuisat ihmiset, jotka eivät niitä kronologisen ikänsä puolesta vielä tarvitsisi. Jos ajatellaan iän vaikutusta ihmisen toimintakykyyn, voi vanhuutta kehitysvammaisuuden rinnalla itsessään pitää vammaisuutena. Korkean iän ja kehitysvammaisuuden yhdistelmä aiheuttaa lisääntyviä hankaluuksia. Toisaalta on esitetty, ettei ikääntyminen juuri vaikuta kehitysvammaisten muutenkin marginaaliseen asemaan. Jotkut ovat sitä mieltä, että kun kehitysvammaiset ihmiset vanhenevat, heiltä odotetaan entistä vähemmän ja heitä kohtaan ollaan suvaitsevaisempia. Kehitysvammaisten oikeudet palvelujen ohjenuoraksi Ikääntyvät kehitysvammaiset henkilöt ovat epäyhtenäinen ryhmä. Heidän kognitiiviset ja fyysiset vammansa, toimintakykynsä ja palvelutarpeensa vaihtelevat suuresti. Toimintakyky ja palvelutarpeet eivät vaihtele vain iän mukaan vaan niihin vaikuttavat myös heidän elämänkulkunsa ja kokemuksensa ja yksilöllinen vanheneminen. Toisinaan älyllisen kehitysvammaisuuden taso, toisinaan taas fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn puutokset määrittävät, mitä palveluja kehitysvammainen tarvitsee. Amerikkalaisissa ohjelmissa on usein asetettu ikääntyvien kehitysvammaisten palvelujen ohjenuoraksi palvelujen saajien oikeudet: ikääntyvillä kehitysvammaisilla tulisi olla mahdollisuus osallistua valitsemiinsa toimintoihin sekä toimintoihin, jotka perustuvat yleisen ikäintegraation periaatteeseen. Palvelujen ja tukimuotojen tulisi olla joustavia, sopivia, lähellä käyttäjiä sekä perustua vapaaehtoisuuteen ja yksilön arvon kunnioittamiseen. Vanhuus ei ole yhtenäinen ja staattinen ajanjakso. Peter Laslett (1996) on jakanut vanhuuden kolmanteen ja neljänteen ikään fyysisen ja psyykkisen toimintakykyisyyden pikemmin kuin kronologisen iän perusteella. Kolmannessa iässä ihmiset ovat vielä terveitä, mutta heidän elämänsä sisältö muuttuu. Neljättä ikää luonnehtii suurempi haavoittuvuus ja hauraus. Itsehoitokyky heikkenee. Monet ikääntyvät kehitysvammaiset tuntevat saavansa mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun. Heistä monien elämänpiiri laajenee. Mahdollisuuksia näihin luo sekä virallinen että epävirallinen sosiaalinen tuki. Tämä viittaa siihen että kehitysvammaisetkin henkilöt voivat kokea kolmannen iän. Kolmannen iän periaatteita Kolmanteen ikään voidaan liittää muutamia periaatteita, jotka ovat samalla ohjenuorana palvelujenjärjestäjille. Ensimmäinen näistä on onnellinen vanheneminen, joka tarkoittaa sitä, että yksilö säilyttää vanhetessaan riippumattomuutensa ja toimintakykynsä. Toinen periaate on kuntoutuksellisuus, joka on läheisessä yhteydessä keskinäisen huolenpidon ja riippuvuuden (eng. interdependence) periaatteen kanssa. Keskinäinen riippuvuus ja huolenpidon vastavuoroisuus mahdollistaa selviytymisen jokapäiväisessä elämässä. Se toteutuu ylläpitämällä sosiaalisia taitoja, joiden avulla ihminen pystyy säilyttämään henkilökohtaisen riippumattomuuden ja pitämään yhteyttä toisiin. Keskinäinen riippuvuus ja huolenpidon 18 SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

19 vastavuoroisuus auttavat yksilöä pitämään yllä sosiaalisia verkostoja ja saamaan niistä tukea. Neljännessä iässä sovitettava yhteen jatkuvuuden ja huolenpidon tarpeet Neljännessä iässä palveluita järjestettäessä on otettava huomioon kotipaikalla vanhenemisen/ jatkuvuuden (engl. aging in place) periaate ja ihmisen lisääntyvä hauraus. On mietittävä, mikä on pitkäaikaishoidon ja kehitysvammaisten hoitolaitosten rooli. Lisääntyvä huolenpidon tarve haastaa jatkuvuuden periaatteen, huolenpitäjät, huolenpitoympäristöt ja tukijärjestelmät. Erityisesti avohuollossa on haasteena taata huolenpidon jatkuminen osana yhteisön normaalia elämää. Huolenpitäjien ja ympäristön tulee mukautua yksilöllisiin ikääntymismuutoksiin ja etsiä vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa huolenpitoa omassa ympäristössä niin pitkään kuin mahdollista. Kehitysvammahuollon henkilöstölle dementiakoulutusta Kehitysvammaisilla ihmisillä dementoituminen ja Alzheimerin tauti on jopa merkittävämpi tulevaisuuden ongelma kuin muulla väestöllä. Eräiden amerikkalaistutkimusten mukaan 1,5-2,5 prosentilla 40-vuotiaista tai vanhemmista kehitysvammaisista henkilöistä on epäilty olevan tai on diagnosoitu Alzheimerin tauti, jonka esiintymisen todennäköisyys lisääntyy iän myötä. Näistä henkilöistä noin 60 prosentilla on Downin syndrooma. Kehitysvammahuollon henkilökunta tarvitseekin tulevaisuudessa dementiakoulutusta, jotta dementiaoireyhtymän havaitseminen, hoito ja kuntoutus tehostuvat. Dementoivat sairaudet on otettava huomioon, kun suunnitellaan ja kehitetään neljännen iän kokonaisvaltaisia ja ympärivuorokautisia hoivapalveluja. LEA SUONINEN Ennenaikaista ikäihmisen elämää Pohjoismaisittain tarkastellen ns. ikääntyvät kehitysvammaperheet ovat erityisesti suomalainen ilmiö ja sukupolvikysymys. Monissa ikääntyvissä kehitysvammaperheissä on ollut itsestään selvää, että lapsi asuu kotona. Vaikka palvelut ovat kehittyneet, vanhemmat eivät ole halunneet irtautua huolenpitotehtävästä eikä aikuisen lapsen asumista kotona ole koettu rasitteeksi. Ikääntyvissä kehitysvammaperheissä eletään usein hyvin kotikeskeistä jopa sosiaalisesti eristäytynyttä elämää. Vanhempien ylisuojelevat asenteet, heidän ikääntymisensä ja perheenjäsenten huolenpitotehtävien vastavuoroistuminen saattavat rajoittaa kehitysvammaisten aikuisten mahdollisuuksia osallistua yhteisön toimintoihin. Ikääntyvien vanhempiensa kanssa asuvilla kehitysvammaisilla henkilöillä saattaakin olla ikääntyneiden ihmisten elämäntapa ennen kuin heidän oma terveytensä asettaa heille varsinaisia toimintakyvyn rajoituksia. Muutto pois lapsuudenkodista saattaa kehitysvammaiselle henkilölle olla mahdollisuus saada lisää riippumattomuutta ja määräysvaltaa omiin asioihinsa. Kotoa pois muuttava voi löytää uusia tapoja olla sosiaalisesti aktiivinen ja liikkua yhteisössä sekä oppia uusia taitoja ja luoda niiden turvin uusia ihmissuhteita. Asumisympäristö ei muutu kehitysvammaisten tarpeiden mukaan Ikääntyvien kehitysvammaisten henkilöiden tuntemaa haavoittuvuutta lisäävät terveyden, fyysisten ja adaptiivisten toimintojen huononeminen sekä toistuvat asuinympäristön muutokset. Useat asuinympäristön muutokset sotivat jatkuvuuden periaatetta vastaan. Kehitysvammaiset joutuvat useimmin siirtymään palvelumuodosta toiseen tilanteeseen ja ympäristöön liittyvistä syistä kuin siksi, että heidän oma elämäntilanteensa tai palvelutarpeensa olisi muuttunut. Usein huolenpitäjän elämäntilanne on muuttunut tai muutoksen syynä on palvelujen laatu, joustamattomuus tai muuttuneet toimintatavat. Ikääntyvistä kehitysvammaisista tulee usein väliinputoajia, kun he muuttavat palvelujärjestelmästä toiseen. Heitä pidetään liian vanhoina saamaan kehitysvammahuollon palveluja, mutta liian nuorina vanhustenhuollon palveluihin. Kehitysvammahuollon erityispalveluiden tulisi olla nykyistä joustavampia ja lisätä valmiuttaan antaa ikääntyneiden kehitysvammaisten henkilöiden vanheta kotipaikallaan. Suomessa laitoksissa ja autetun asumisen yksiköissä asuvista kehitysvammaisista yli 65- vuotiaita on 4,4 prosenttia. Martti Koskinen asuu Ratasmyllyn palveluasuntolassa Turengissa. Vieressä istuu hoitaja Terttu Wallius. Pienenevät sosiaaliset verkostot Ikääntyneiden kehitysvammaisten sosiaaliset verkostot ovat pieneneviä. Muuttaessaan pois lapsuudenkodistaan vanhempien kuoltua ikääntyneet kehitysvammaiset henkilöt joutuvat usein muuttamaan pois myös naapurustostaan tai kotipaikkakunnaltaan. Vanhempien menettämisen lisäksi ikääntyvällä kehitysvammaisella on suuri vaara menettää myös muu tukihenkilö tai asianajaja, joka on usein joku lähipiiristä. Päivätoimintamuodot saattavat muuttua ikääntyville työntekijöille sopimattomiksi, ja päivätoiminnan tai työn voi joutua lopettamaan siihen valmistautumatta ja itse sitä haluamatta. Tällöin menettää myös sieltä saadun osuusrahan tai palkan, eikä sen tilalle saa ansiosidonnaista eläkettä. Onkin esitetty, että ikääntyviä kehitysvammaisia pitäisi alkaa valmistella päivätoimintojen loppumiseen jo 10 vuotta etukäteen. Valmistelijoina tulisi olla ikääntyneitä kehitysvammaisia henkilöitä, jotka itse ovat jo kokeneet sen, miten työstä poisjääminen muuttaa elämää. On myös päinvastainen riski, ettei päivätoimintaa voi lopettaa, vaikka kehitysvammainen henkilö ikääntyy ja hänen toimintakykynsä huononee, sillä asuntoloilta puuttuvat resurssit palkata ympärivuorokautista henkilökuntaa. Kun päivätoiminta loppuu, ihminen voi menettää siellä solmitut ja ainoastaan siellä ylläpidetyt ystävyyssuhteet. Onkin tärkeää pohtia ajoissa, miten asumismuodon muutokset tai muut elämänmuutokset vaikuttavat ihmisten epävirallisiin verkostoihin. Tulee tehdä suunnitelmia, joilla varmistetaan, että verkostot pienenevät mahdollisimman vähän ja kaikki mahdolliset sosiaaliset suhteet jatkuvat. Tulisi myös pohtia, onko virallisten verkostojen mahdollista ottaa epävirallisen asianajajan rooli ja tehtävät ja kuinka se tapahtuisi. Palvelut eivät vastaa yksilöllisiin tarpeisiin Ikääntynyttä kehitysvammaista palvelujen käyttäjää voi haitata palveluiden institutionaalistu- SOSIAALITURVA 3/ /2/06, 12:26 PM

20 Ikääntyvien kehitysvammaperheiden palveluiden tulee olla yleisten vanhuspalveluiden ja kehitysvammahuollon palveluiden yhdistelmä. 20 SOSIAALITURVA 3/2000 minen: palveluita järjestetään pikemmin vastaamaan tietyn kohderyhmän tietyllä tavalla määriteltyihin tarpeisiin kuin yksilöiden tarpeisiin. Kehitysvammahuollosta tai yleisestä vanhustenhuollosta ei aina löydy sopivaa palveluvaihtoehtoa vastaamaan ikääntyvien henkilöiden yksilöllisiin tarpeisiin. Vaikka ikääntyvä kehitysvammainen ihminen pääsisi kehitysvammahuollon palvelujärjestelmään, hän ei välttämättä saa uusia vanhuusiän mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kehittymiseen. Kehitysvammaisille henkilöille ei ole tarjolla valmiiksi räätälöityä eläkeratkaisua. Vaikka ikääntymiseen ja ikääntyvien kehitysvammaisten henkilöiden erityistarpeisiin perehtyneet henkilöt ovat voimavara niin kehitysvammahuollolle kuin ikääntyville itselleenkin, on mahdollisuus, ettei kukaan tiedä kuinka kehitysvammaisten henkilöiden ikääntymisen aiheuttamien erityistarpeiden kanssa tulisi menetellä, mitä palveluvaihtoehtoja on tarjolla ja mitkä niistä ovat kulloinkin sopivia. Yleiset vanhuspalvelut saattavat perustua pikemminkin ikäsyrjivään ajatukseen riippuvuudesta kuin riippumattomuudesta. Ne voivat tarjota riittämättömästi ja sisällöltään vääränlaisia virikkeitä. Henkilökunta voi olla tietämätöntä ikääntymisen ja kehitysvammaisuuden yhdistelmän aiheuttamista erityistarpeista. Toisaalta yleisten vanhuspalveluiden vahvuuksia saattaa olla se, että niissä varmistetaan ikääntyville kehitysvammaisille henkilöille ikään sopivat toiminnot ja ympäristö, joustavuus, normaali sosiaalinen vuorovaikutus vammattoman vertaisryhmän kanssa ja laajempi integroituminen yhteisöön. Iän tuomien rajoitusten ja kehitysvammaisuuden aiheuttaman yleisen riippuvuuden yhdistelmä saattaa tehdä palvelujen tuottajista haluttomia tai ainakin passiivisia kehittämään palveluja ikääntyvien kehitysvammaisten erityistarpeisiin. Kehitysvammahuollossa lienee kuitenkin halua ja kykyä kohdata ikääntyvät kehitysvammaiset yksilöllisine tarpeineen sekä kehittää ja järjestää heille sopivia asumis- ja virkistyspalveluja. Palvelujen järjestämisvaihtoehdot Periaatteessa on kolme vaihtoehtoa järjestää ikääntyneiden kehitysvammaisten palvelut: eri-ikäisten ikäintegraatio, jossa ikääntyvät kehitysvammaiset henkilöt saavat samoja palveluja kuin nuoretkin, yleinen ikäintegraatio, jossa ikääntyvät kehitysvammaiset henkilöt saavat yleisiä vanhuspalveluja sekä erityispalvelujen vaihtoehto, jolloin ikääntyville kehitysvammaisille henkilöille järjestetään ikäspesifejä erityispalveluja. Päätös palvelujen järjestämisestä on aina poliittinen linjavalinta. Yksi palvelujen järjestämisen vaihtoehto voi tuskin koskaan täysin tyydyttää paikallisia ja yksilöllisiä tarpeita. Palvelujen menestys riippuu siitä, miten ne pystyvät vastaamaan yksilöllisiin tarpeisiin. Se vaatii joskus perinteisiä huolenpito- ja palvelujärjestelmiä laajempaa ajattelua. Ikääntyvien kehitysvammaisten asiakkaiden tulee itse saada tilaisuus pohtia tarpeitaan, jotta he voivat saada tukea ja palveluja sellaisella tavalla, joka integroi heidät laajempaan yhteisöön ja edistää heidän elämänlaatuaan mahdollisimman pitkälle vanhuuteen. Ikääntyville kehitysvammaperheille monimuotoisia palveluja Kahden sukupolven vanhuksista muodostuvat ns. ikääntyvät kehitysvammaperheet ovat oma haasteensa. Palvelujenjärjestäjien on otettava huomioon näiden adaptoituneiden selviytyjäperheiden nuoremmista perheistä poikkeavat palvelutarpeet, esimerkiksi tulevaisuuden huolenpitojärjestelyjen suunnittelu. Näiden perheiden palveluiden tulee olla yleisten vanhuspalvelujen ja kehitysvammahuollon palvelujen yhdistelmä: jokaisella perheenjäsenellä saattaa olla yksilöllisiä vanhuspalvelujen ja/ tai kehitysvammahuollon erityispalvelujen tarpeita. Ikääntyvät kehitysvammaperheet tarvitsevat yhä enemmän tukea ja erityisesti lyhytaikaishoitoa. Palveluita järjestettäessä on pohdittava, kenen tarpeisiin ikääntyville kehitysvammaperheille järjestetyt palvelut vastaavat: iäkkäiden vanhempien vai ikääntyvien kehitysvammaisten. Ikääntyvät työntekijät työja toimintakeskuksissa Työ- ja toimintakeskukset ovat ikääntyville järjestettävien palvelujen suhteen hyvin erilaisia. Toisissa työkeskuksissa on harvoja 50 ikävuotta lähestyviä kehitysvammaisia työntekijöitä. Toisissa taas on jouduttu pohtimaan ja järjestämään vaihtoehtoisia toimintamahdollisuuksia ikääntyville työntekijöille. Fysiologisten muutosten ja muuttuvien sosiaalisten rooliodotusten vuoksi ikääntyvien kehitysvammaisten päivätoiminnan järjestämisperiaatteeksi on esitetty yksilökeskeistä ja andragogista lähtökohtaa, joka tarkoittaa toiminnan järjestämistä enemmän toiminnan itsensä kuin sen sisällön vuoksi. Oppimistavoitteet sovitaan sen mukaan, mitä taitoja kukin tarvitsee, mitä taitoja hänen pitää oppia tai pitää yllä. Toiminnassa korostuu sosiaalinen vuorovaikutus. Yleinen ratkaisu ikääntymisen tuomiin tarpeisiin työ- ja toimintakeskuksissa lienee toiminnan järjestäminen toimintakyvyn mukaan: työntekijät, joiden toimintakyky on samantasoinen toimivat iästä riippumatta samassa ryhmässä. Toiminta ei ole pelkästään varsinaisia työtehtäviä, vaan niiden ohessa monipuolista toimintaa lukemisesta leipomiseen. Ikääntyvät noin 50-vuotiaat ja sitä vanhemmat kehitysvammaiset ovat suuren osan elämästään olleet riippuvaisia joko virallisista huolenpitäjistä tai perheestään. He ovat selvinneet läpi aikakausien, joina kehitysvammaisten huolenpitoa on luonnehtinut eristäminen, laitoshoito ja kielteinen suhtautuminen. Kehitysvammaisuus merkitsee yksilön elämänkulussa erilaisista yhteiskunnallisista ja sosiaalisen elämän toiminnoista poissulkemista: sukupuolisuudesta, avioliiton solmimisesta ja lastensaamisesta jopa osallistumisesta maanpuolustukseen. Monilla ikääntyvillä kehitysvammaisilla ei ole ollut mahdollisuutta käydä koulua tai opiskella ammattiin. Kehitysvammaisuus on lisäksi rajoittanut kehitysvammaisiksi määriteltyjen henkilöiden mahdollisuutta työntekoon. Työkeskuksissa he tekevät työtä muun yhteiskunnan työnteosta kaksinkertaisesti sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti erillään. Nykyiset yli 50-vuotiaat kehitysvammaiset ovat kasvaneet aikana, jona heidän erityistarpeisiinsa vastaavaa kasvatusta, koulutusta ja kuntoutusta oli vähän, jos lainkaan. Vanhenemisprosessi yhdessä heidän sukupolvensa kokemien olosuhteiden kanssa vaikuttaa ikääntyneisiin kehitysvammaisiin suhteellisesti enemmän kuin esimerkiksi nyt vuotiaiden kehitysvammaisten henkilöiden sukupolveen. Parin kolmenkymmenen vuoden kuluttua kehitysvammahuollossa on tyystin toisenlainen yli 50-vuotiaiden kehitysvammaisten asiakasryhmä. Heidän valmistamisensa ikääntymisen haasteisiin on aloitettava jo nyt: vanhallakin iällä tarvittavat itsehoidon, ongelmanratkaisun ja jokapäiväisen elämisen kyvyt ja taidot hankitaan nuorempana. Kirjoittaja on sosionomi AMK. Hän on tehnyt Espoon-Vantaan ammattikorkeakouluun päättötyön: Semmosta se on ollu se mun elämä : elämänkulku, ikääntyminen ja kehitysvammaisuus. Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma. Julkaisematon päättötyö. (1999) Kirjoituksen lähdeluettelon saa kirjoittajalta. 20 3/2/06, 12:26 PM