Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen. Ammatillisen peruskoulutuksen peruste

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 1.8.2016 alkaen. Ammatillisen peruskoulutuksen peruste"

Transkriptio

1 Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen Ammatillisen peruskoulutuksen peruste

2 Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen: Ammatillisen peruskoulutuksen peruste Prosessiteollisuudessa valmistetaan muun muassa lääkkeitä, panimotuotteita, polttoaineita, pesuaineita, kosmetiikkaa, maaleja, paperia ja pakkauksia sekä vaneri- ja lastulevyjä. Prosessinhoitajan työtehtävät sisältävät erilaisten tuotteiden valmistusprosessien ja niihin liittyvien laitteiden ohjausta, valvontaa ja hoitoa. Tuotanto on pitkälle automatisoitua. Tehtäviin kuuluu lisäksi prosessin käytön- ja laadunvalvontaa, häiriötapausten selvittämistä sekä käynnissäpitotöitä. Perusteen nimi Määräyksen diaarinumero 24/011/2016 Korvattavat määräykset Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen Ei asetettu Koulutuskoodit Prosessiteollisuuden perustutkinto (351605) Osaamisalat Biotekniikan osaamisala (1544) Sahateollisuuden osaamisala (1537) Paperiteollisuuden osaamisala (1652) Kemiantekniikan osaamisala (1543) Metallien jalostuksen osaamisala (1660) Levyteollisuuden osaamisala (1535) Tutkintonimikkeet Prosessinhoitaja (10042) Prosessinhoitaja (10042) Prosessinhoitaja (10042) Prosessinhoitaja (10042) Prosessinhoitaja (10042) Prosessinhoitaja (10042) Voimaantulo Voimassaolon päättyminen Ei asetettu

3 Sisällys 1. Tutkinnon osat Bioenergian tuotanto, 15 osp Bioteknisten prosessien hallinta, 30 osp Energian tuotanto, 15 osp Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Hydrometallurgisten prosessien hallinta, 15 osp Hyvien tuotantotapojen mukainen toiminta, 15 osp Kuuma- ja kylmämuokkaus, 15 osp Käynnissäpito, 30 osp Lastulevyn jalostusprosessin hallinta, 15 osp Lastulevyn valmistusprosessin hallinta, 15 osp Levyteollisuuden prosessin hallinta, 30 osp Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp Metallin jalostusprosessin hallinta, 15 osp Metallin valmistus- ja jalostusprosessin hallinta, 30 osp Paperi- ja kartongin jalostusprosessien hallinta, 15 osp Paperi- ja kartonkiteollisuuden tuotantoprosessien hallinta, 15 osp Paperiteollisuuden prosessien hallinta ja käynnissäpito, 30 osp Prosessinhoitajana kehitys- ja koeajotoiminnassa, 15 osp Puun käsittely, 15 osp Puun työstö, 15 osp Puuteollisuuden terähuolto, 15 osp Puutuotteiden myynti, 15 osp Puutuotteiden valmistusprosessin hallinta, 15 osp Sahatavaran kuivaus ja jälkikäsittely, 15 osp Sahateollisuuden prosessin hallinta, 30 osp Selluteollisuuden prosessien hallinta, 15 osp Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp Sulametallin käsittely, 15 osp Tehdaskohtaisen tuotantoprosessin hallinta, 15 osp Tuotantoprosessit ja prosessin ohjaus, 45 osp Tuoteosaaminen ja pakkausautomaation hallinta, 15 osp Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp Vanerin jalostusprosessin hallinta, 15 osp Vanerin valmistusprosessin hallinta, 15 osp Vesien käsittely, 15 osp Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp Viilun valmistusprosessin hallinta, 15 osp Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp Yksikköprosessien hallinta, 30 osp Ympäristöteknologian soveltaminen, 15 osp Yrityksessä toimiminen, 15 osp Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp Älyteknologian soveltaminen, 15 osp Tutkinnon muodostuminen Ammattialan kuvaus Ammattialan arvoperusta Tutkinnon tavoitteet Kemiantekniikan osaamisala Biotekniikan osaamisala iii

4 Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen 5.3. Paperiteollisuuden osaamisala Sahateollisuuden osaamisala Levyteollisuuden osaamisala Metallien jalostuksen osaamisala Elinikäisen oppimisen avaintaitojen kuvaus iv

5 1. Tutkinnon osat 1.1. Bioenergian tuotanto, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa noudattaa alakohtaisia työturvallisuusohjeita toimia bioenergian tuotannon jossakin työtehtävässä tai prosessin osassa noudattaa työssään toimintajärjestelmän ohjeita ja määräyksiä alakohtaisia käynnissäpitoon liittyviä tehtäviä kuvata bioenergiatuotannon päävaiheet raaka-aineista tuotteiksi toimia ja työskennellä työyhteisön jäsenenä työskennellä aiheuttamatta vaaraa ihmisille ja ympäristölle lajitella ja hävittää työssään syntyvää jätettä Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla prosessiteollisuuden alan yrityksessä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 1

6 Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Bioenergian tuotantoprosessien hallinta ja vastuullinen työskentely noudattaa työturvallisuusohjeita tarvitsee työvaiheissa etenemisessä ohjausta noudattaa työaikoja, sopimuksia ja muita työelämän toimintatapoja sekä sopii poikkeamista noudattaa työturvallisuusohjeita suunnittelee työn ohjeiden avulla ja etenee sujuvasti työvaiheesta toiseen noudattaa työaikoja, sopimuksia ja muita työelämän toimintatapoja sekä sopii poikkeamista ja tekee annetut tehtävät omatoimisesti noudattaa työturvallisuusohjeita suunnittelee itsenäisesti työn ja etenee sujuvasti työvaiheissa, ottaen huomioon ajotilanteen noudattaa työaikoja, sopimuksia ja muita työelämän toimintatapoja sekä sopii poikkeamista ja tekee omalla vastuualueellaan muitakin kuin annettuja työtehtäviä omatoimisesti Oman työsuorituksen arviointi arvioi omaa työtään ja osaamistaan ohjatusti arvioi omaa työskentelyään ja osaamistaan sekä löytää omasta toiminnastaan mahdollisia kehittämiskohteita arvioi omaa työskentelyään ja osaamistaan sekä löytää omasta toiminnastaan mahdollisia kehittämiskohteita sekä osaa esittää korjausehdotuksia 2

7 TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Toimintajärjestelmän noudattaminen työskentelee aiheuttamatta haittaa ympäristölle työskentelee laatujärjestelmien mukaisesti hakee näytteenotto-ohjeen, ottaa edustavat näytteet ohjatusti työskentelee aiheuttamatta haittaa ympäristölle sekä tarkkailee päästökuormitusta työskentelee laatujärjestelmän mukaisesti ja selvittää oman työn laadullisen merkityksen hakee näytteenotto-ohjeen ja ottaa edustavat näytteet ja käsittelee ne ohjeiden mukaisesti työskentelee aiheuttamatta haittaa ympäristölle ja tarkkailee päästökuormitusta sekä esittää menetelmiä niiden vähentämiseksi työskentelee laatujärjestelmän mukaisesti ja selvittää ohjeiden merkityksen tuotteen sekä toiminnan laadulle hakee näytteenotto-ohjeen ja ottaa edustavat näytteet sekä tulkitsee niitä prosessin ja tuotteen laadun kannalta sekä tekee tarvittavat toimenpiteet Bioenergian tuotanto ja sen käynnissäpito toimii ohjattuna jossakin bioenergian valmistusprosessin työtehtävässä tai prosessin osassa ja tekee prosessin käynnissäpitoon liittyviä tehtäviä työryhmän mukana toimii jossakin bioenergian valmistusprosessin työtehtävässä tai prosessin osassa ja tekee prosessin käynnissäpitoon liittyviä tehtäviä työryhmän jäsenenä toimii itsenäisesti bioenergian valmistusprosessin työtehtävässä tai prosessin osassa ja tekee prosessin käynnissäpitoon liittyviä tehtäviä työryhmän jäsenenä Työvälineiden, koneiden ja laitteistojen hallinta käyttää ohjattuna tuotteen valmistukseen kuuluvia työvälineitä, koneita ja laitteistoja käyttää tuotteen valmistukseen kuuluvia työvälineitä, koneita ja laitteistoja käyttää itsenäisesti tuotteen valmistukseen kuuluvia työvälineitä, koneita ja laitteistoja 3

8 Kestävän kehityksen mukainen toiminta työskentelee tuhlausta välttäen, käsittelee, lajittelee ja hävittää työssään syntyviä jätteitä ohjatusti. työskentelee tuhlausta välttäen, käsittelee, lajittelee ja hävittää työssään syntyviä ohjeiden mukaisesti. työskentelee tuhlausta välttäen, käsittelee, lajittelee ja hävittää työssään syntyviä jätteitä ohjeiden mukaisesti ja osaa arvioida jätteiden aiheuttamia riskejä. 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Bioenergian raakaaineiden eli biomassan vastaanotto ja käsittely kuvaa biomassan hankinnan, vastaanoton ja käsittelyn pääpiirteittäin kuvaa biomassan hankinnan, vastaanoton ja käsittelyn tärkeimmät vaiheet kuvaa biomassan hankinnan, vastaanoton ja käsittelyn kokonaisuuden Bioenergian tuotanto (sisältää biopolttoaineet) kuvaa jonkin bioenergian tuotannon prosessivaiheet, niissä käytettävät koneet ja laitteet kuvaa jonkin bioenergian tuotannon prosessivaiheet, niissä käytettävät koneet ja laitteet sekä niiden toimintaperiaatteet kuvaa jonkin bioenergian tuotannon prosessivaiheet, niissä käytettävät koneet ja laitteet sekä niiden toimintaperiaatteet ja eri vaiheiden liittymisen toisiinsa Biopolttoaineiden varastointi ja toimittaminen asiakkaalle kuvaa biopolttoaineiden varastoinnin ja asiakkaalle toimittamisen pääpiirteittäin. kuvaa biopolttoaineiden varastoinnin ja asiakkaalle toimittamisen. kuvaa biopolttoaineiden varastoinnin ja asiakkaalle toimittamisen ja osaa selvittää, mitä varastoinnin optimointi merkitsee. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Oppiminen ja ongelmanratkaisu selviytyy tutuista tilanteista, mutta muuttuvissa ja valintatilanteissa tarvitsee ohjausta ja tukea selviytyy tutuissa ja muuttuvissa valintatilanteista oma-aloitteisesti toimii erilaisissa tilanteissa tarkoituksenmukaisesti ja löytää toiminnalleen vaihtoehtoisia toimintatapoja 4

9 Vuorovaikutus ja yhteistyö tekee työyhteisössä vastuullaan olevat tehtävät, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta tekee omatoimisesti työyhteisössä vastuullaan olevat tehtävät toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja tasavertaisesti erilaisten ihmisten kanssa työyhteisön ja ryhmän jäsenenä Ammattietiikka noudattaa annettuja eettisiä ohjeita ja aikatauluja noudattaa annettuja eettisiä ohjeita, sopimuksia ja säädöksiä sekä aikatauluja toimii työyhteisön arvojen, tavoitteiden, eettisten ohjeiden, sopimusten ja säädösten mukaisesti vaihtelevissa tilanteissa sekä noudattaa aikatauluja Terveys, turvallisuus ja toimintakyky noudattaa työturvallisuusohjeita ja tiedostaa työskentelyn vaarat, osaa toimia yrityksen toimintamallin mukaisesti tapaturman sattuessa osaa tarvittaessa hälyttää apua käyttää ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä työskentelee pääsääntöisesti ergonomisesti oikein. noudattaa työturvallisuusohjeita sekä havaitsee ja ilmoittaa turvallisuuden vaaroista, osaa toimia yrityksen toimintamallin mukaisesti tapaturman sattuessa osaa tarvittaessa hälyttää apua ja antaa hätäensiapua käyttää ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä oikealla tavalla sekä varmistaa työvälineiden turvallisuuden työskentelee ergonomisesti oikein. noudattaa työturvallisuusohjeita sekä havaitsee ja osaa arvioida työhön liittyvät vaarat ja ilmoittaa niistä, osaa toimia yrityksen toimintamallin mukaisesti tapaturman sattuessa osaa tarvittaessa hälyttää apua ja toimii oikein tavallisimmissa sairausja tapaturmatilanteissa käyttää turvallisesti ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä oikealla tavalla sekä varmistaa työvälineiden turvallisuuden käyttää turvallisia, sopivasti kuormittavia ja vaihtelevia työmenetelmiä ottaen huomioon ergonomian. 5

10 1.2. Bioteknisten prosessien hallinta, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa noudattaa työturvallisuusohjeita työskennellä puhdastilavaatimusten mukaisesti tehdä prosessin ennakoivat työt ja käsitellä raaka-aineita käyttää biologista materiaalia työssään työskennellä aseptisesti huolehtia raaka-aineiden ja tuotteiden laadun säilymisestä hoitaa bioteknisen valmistus- tai pakkausprosessin koneita ja laitteita ottaa edustavia näytteitä ja suorittaa analyysejä sekä tarvittaessa tehdä prosessia korjaavia toimenpiteitä arvioida aistinvaraisesti valmistamiaan tuotteita työskennellä laatu- ja ympäristöjärjestelmän sekä hyvien tuotantotapojen (GMP) ja hyvien laboratoriotyötapojen (GLP) mukaisesti käyttää työssään tarvittavaa tietotekniikkaa työskennellä ja toimia prosessiteollisuudessa työyhteisön jäsenenä työskennellä aiheuttamatta vaaraa ihmisille ja ympäristölle hävittää jätteet Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla biotekniikan alan yrityksessä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 6

11 Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Bioteknisen prosessin hallinta ja vastuullinen työskentely noudattaa työturvallisuusohjeita tarvitsee työvaiheissa etenemisessä ohjausta noudattaa työaikoja, sopimuksia ja muita työelämän toimintatapoja sekä sopii poikkeamista noudattaa työturvallisuusohjeita suunnittelee työn ohjeiden avulla ja etenee sujuvasti työvaiheesta toiseen noudattaa työaikoja, sopimuksia ja muita työelämän toimintatapoja sekä sopii poikkeamista ja tekee annetut tehtävät omatoimisesti noudattaa työturvallisuusohjeita suunnittelee itsenäisesti työn ja etenee sujuvasti työvaiheissa, ottaen huomioon ajotilanteen noudattaa työaikoja, sopimuksia ja muita työelämän toimintatapoja sekä sopii poikkeamista ja tekee omalla vastuualueellaan muitakin kuin annettuja työtehtäviä omatoimisesti Oman työsuorituksen arviointi arvioi omaa työtään ja osaamistaan ohjatusti arvioi omaa työskentelyään ja osaamistaan sekä löytää omasta toiminnastaan mahdollisia kehittämiskohteita arvioi omaa työskentelyään ja osaamistaan sekä löytää omasta toiminnastaan mahdollisia kehittämiskohteita sekä osaa esittää korjausehdotuksia Puhdastilavaatimusten mukaisesti toimiminen huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja pukeutuu ohjattuna työkohteen vaatimusten mukaisesti. huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja pukeutuu työkohteen vaatimusten mukaisesti. huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja pukeutuu työkohteen vaatimusten mukaisesti ottaen huomioon työtehtävän erityispiirteet. 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työprosessin ennakoivat työt tekee tuotantolinjan ennakoivia töitä ajoittain ohjatusti tekee tuotantolinjan ennakoivia töitä lähes itsenäisesti tekee tuotantolinjan ennakoivia töitä itsenäisesti ja omatoimisesti 7

12 Työalueen siistiminen ja prosessilaitteiden puhdistaminen ylläpitää työympäristön ja prosessilaitteiden puhtautta, mutta tarvitsee silloin tällöin ohjausta ylläpitää työympäristön ja prosessilaitteiden puhtautta käyttäen tarvittavia apuvälineitä ylläpitää oma-aloitteisesti työympäristön ja prosessilaitteiden puhtautta käyttäen tarvittavia apuvälineitä Bioteknisen materiaalin käsittely valitsee ja käsittelee käsitellä raaka-aineita ajoittain ohjattuna käsittelee bioteknistä materiaalia ajoittain ohjattuna tekee aistinvaraista arviointia ajoittain ohjattuna valitsee ja käsittelee raakaaineita lähes itsenäisesti käsittelee bioteknistä materiaalia lähes itsenäisesti ohjausta tekee aistinvaraista arviointia itsenäisesti valitsee ja käsittelee raakaaineita itsenäisesti käsittelee bioteknistä materiaalia itsenäisesti tekee aistinvaraista arviointia itsenäisesti ja toimii tilanteen vaatimalla tavalla Työvälineiden ja koneiden käyttö käyttää tuotteen valmistukseen kuuluvia työvälineitä ja koneita tarviten ajoittain ohjausta käyttää tuotteen valmistukseen kuuluvia työvälineitä ja koneita omatoimisesti käyttää tuotteen valmistukseen kuuluvia työvälineitä ja koneita omatoimisesti ja selviää myös ongelmatilanteista Aseptinen työskentely (kontaminaation estäminen) työskentelee niin, ettei tuotanto tai toimintaympäristö kontaminoidu, mutta tarvitsee silloin tällöin ohjausta työskentelee omatoimisesti niin, ettei tuotanto tai toimintaympäristö kontaminoidu työskentelee omatoimisesti niin, ettei tuotanto tai toimintaympäristö kontaminoidu ja huolehtii ennakoivasti ja oma-aloitteisesti työympäristön puhtaudesta ja siisteydestä 8

13 Näytteiden otto ottaa edustavia näytteitä, mutta tarvitsee jonkin verran ohjausta ottaa edustavia näytteitä ja käsittelee ne ohjeiden mukaisesti ottaa edustavia näytteitä ja käsittelee ne ohjeiden mukaisesti sekä suorittaa tarvittavat analyysit ja tekee analyysitulosten perusteella tarvittavat toimenpiteet Taloudellinen työskentely ja jätteiden hävitys työskentelee tuhlausta välttäen ja hävittää biologiset jätteet ohjatusti työskentelee tuhlausta välttäen ja hävittää biologiset jätteet ohjeiden mukaisesti työskentelee tuhlausta välttäen ja hävittää biologiset jätteet ohjeiden mukaisesti ja osaa arvioida jätteiden aiheuttamat riskit Työn dokumentointi laatii työstä työohjeen mukaisen dokumentin, mutta tarvitsee vähän ohjausta. laatii työstä työohjeen mukaisen dokumentin. laatii työstä työohjeen mukaisen dokumentin sekä arvioi dokumentoinnin oikeellisuutta oma-aloitteisesti. 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Mikrobi-, kasvi- ja eläinsolujen tuntemisen hyödyntäminen käsittelee bioteknistä materiaalia ajoittain ohjattuna hyödyntäen mikrobi-, kasvi- ja eläinsolujen haittojen ja hyötyjen tuntemustaan käsittelee bioteknistä materiaalia lähes itsenäisesti hyödyntäen mikrobi-, kasvi- ja eläinsolujen haittojen ja hyötyjen sekä solujen tärkeimpien biokemiallisten aineryhmien tuntemustaan käsittelee bioteknistä materiaalia itsenäisesti hyödyntäen mikrobi-, kasvi- ja eläinsolujen erityispiirteiden, haittojen ja hyötyjen sekä solujen tärkeimpien biokemiallisten aineryhmien, nukleiinihappojen rakenteen ja geneettisen säätelyn tuntemustaan 9

14 Laatu- ja ympäristöjärjestelmien sekä GMP:n ja GLP:n mukainen toiminta työskentelee ohjattuna GMP:n ja GLP:n mukaisesti noudattaa tuotekohtaisia laatuvaatimuksia työssään, mutta tarvitsee jonkin verran ohjausta toimii ohjattuna hygieniavaatimusten mukaisesti selvittää steriloinnin tarkoituksen, jotta osaa steriloida välineitä ja elatusaineita työskentelee GMP:n ja GLP:n mukaisesti työskentelee toiminnalle asetettujen laatuvaatimusten ja ohjeiden mukaisesti toimii lähes itsenäisesti hygieniavaatimusten mukaisesti selvittää steriloinnin ja desinfioinnin eron, jotta osaa steriloida välineitä ja elatusaineita työskentelee GMP:n ja GLP:n mukaisesti ja arvioi omaa työskentelyään työskentelee toiminnalle asetettujen laatuvaatimusten ja ohjeiden mukaisesti ja ymmärtää laatuvaatimusten merkityksen tuotteen laadulle hakee tietoa toimintajärjestelmistä sekä yksilöi laatuja ympäristöjärjestelmät toimii itsenäisesti hygieniavaatimusten mukaisesti selvittää steriloinnin ja desinfioinnin eron, jotta osaa steriloida välineitä ja elatusaineita sekä tietää geenimuokattujen organismien hävittämistä koskevat erityismääräykset Tietotekniikan käyttäminen laatii työssä tarvittavat dokumentit ohjatusti tietotekniikkaa hyödyntäen laatii työssä tarvittavat dokumentit ohjeiden mukaan tietotekniikkaa hyödyntäen laatii työssä tarvittavat dokumentit itsenäisesti tietotekniikkaa hyödyntäen Tuotantoketjussa työskenteleminen selvittää tuotteen käyttökohteen sekä edellisen ja seuraavan prosessivaiheen. selvittää tuotteen käyttökohteen sekä osaa kuvata koko prosessin raaka-aineista lopputuotteeksi. selvittää tuotteen käyttökohteen sekä osaa kuvata koko prosessin raakaaineista lopputuotteeksi ja ymmärtää eri tuotantovaiheiden riippuvuuden toisistaan. 10

15 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky noudattaa työturvallisuusohjeita ja tiedostaa työskentelyn vaarat, osaa toimia yrityksen toimintamallin mukaisesti tapaturman sattuessa osaa tarvittaessa hälyttää apua käyttää ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä työskentelee pääsääntöisesti ergonomisesti oikein noudattaa työturvallisuusohjeita sekä havaitsee ja ilmoittaa turvallisuuden vaaroista, osaa toimia yrityksen toimintamallin mukaisesti tapaturman sattuessa osaa tarvittaessa hälyttää apua ja antaa hätäensiapua käyttää ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä oikealla tavalla sekä varmistaa työvälineiden turvallisuuden työskentelee ergonomisesti oikein noudattaa työturvallisuusohjeita sekä havaitsee ja osaa arvioida työhön liittyvät vaarat ja ilmoittaa niistä, osaa toimia yrityksen toimintamallin mukaisesti tapaturman sattuessa osaa tarvittaessa hälyttää apua ja toimii oikein tavallisimmissa sairausja tapaturmatilanteissa käyttää turvallisesti ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä oikealla tavalla sekä varmistaa työvälineiden turvallisuuden käyttää turvallisia, sopivasti kuormittavia ja vaihtelevia työmenetelmiä ottaen huomioon ergonomian Oppiminen ja ongelmanratkaisu selviytyy tutuista tilanteista, mutta muuttuvissa ja valintatilanteissa tarvitsee ohjausta ja tukea selviytyy tutuissa ja muuttuvissa valintatilanteista oma-aloitteisesti toimii erilaisissa tilanteissa tarkoituksenmukaisesti ja löytää toiminnalleen vaihtoehtoisia toimintatapoja Vuorovaikutus ja yhteistyö tekee työyhteisössä vastuullaan olevat tehtävät, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta tekee omatoimisesti työyhteisössä vastuullaan olevat tehtävät toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja tasavertaisesti erilaisten ihmisten kanssa työyhteisön ja ryhmän jäsenenä 11

16 Ammattietiikka noudattaa annettuja eettisiä ohjeita. noudattaa annettuja eettisiä ohjeita, sopimuksia ja säädöksiä. toimii työyhteisön arvojen, tavoitteiden, eettisten ohjeiden, sopimusten ja säädösten mukaisesti. 12

17 1.3. Energian tuotanto, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa noudattaa työturvallisuusohjeita valvoa ja käyttää energian valmistuksen tuotantoprosessia työhön liittyvän raportoinnin noudattaa työssään toimintajärjestelmän ohjeita ja määräyksiä selvittää käyttöhyödykkeiden ja raaka-aineiden käytön selvittää energiatuotannon päävaiheet raaka-aineista tuotteiksi toimia ja työskennellä prosessiteollisuudessa työyhteisön jäsenenä toimia yhteistyössä sidosryhmien kanssa työskennellä aiheuttamatta vaaraa ihmisille ja ympäristölle lajitella ja hävittää työssään syntyvää jätettä Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla prosessiteollisuuden alan yrityksessä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 13

18 Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Energiatuotannon prosessien hallinta ja vastuullinen työskentely noudattaa työturvallisuusohjeita tarvitsee työvaiheissa etenemisessä ajoittaista ohjausta noudattaa työaikoja, sopimuksia ja muita työelämän toimintatapoja sekä sopii poikkeamista noudattaa työturvallisuusohjeita suunnittelee työn ohjeiden avulla ja etenee sujuvasti työvaiheesta toiseen noudattaa työaikoja, sopimuksia ja muita työelämän toimintatapoja sekä sopii poikkeamista ja tekee annetut tehtävät omatoimisesti noudattaa työturvallisuusohjeita suunnittelee itsenäisesti työn ja etenee sujuvasti työvaiheissa, ottaen huomioon vaiheiden järjestyksen, ajotilanteen ja raportoinnin noudattaa työaikoja, sopimuksia ja muita työelämän toimintatapoja sekä sopii poikkeamista ja tekee omalla vastuualueellaan muitakin kuin annettuja työtehtäviä omatoimisesti Oman työsuorituksen arviointi arvioi omaa työtään ja osaamistaan ohjatusti. arvioi omaa työskentelyään ja osaamistaan sekä löytää omasta toiminnastaan mahdollisia kehittämiskohteita. arvioi omaa työskentelyään ja osaamistaan sekä löytää omasta toiminnastaan mahdollisia kehittämiskohteita sekä osaa esittää korjausehdotuksia. 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Prosessinhoitajana toimiminen energian tuotannossa omalla työalueella valvoo työalueensa tuotantoprosessin toimintaa sekä ohjaa siihen kuuluvia laitteita valvoo työalueensa tuotantoprosessin toimintaa sekä ohjaa ja ylläpitää siihen kuuluvia laitteita valvoo työalueensa tuotantoprosessin toimintaa sekä ohjaa ja ylläpitää siihen kuuluvia laitteita huomioiden laadulliset ja taloudelliset vaikutukset 14

19 Raportointi hakee ohjatusti tietoja työalueen raporteista ja tietojärjestelmistä käyttää ja hyödyntää työalueen raportteja ja tietojärjestelmiä sekä tekee tarvittavia ilmoituksia käyttää ja hyödyntää työalueen raportteja ja tietojärjestelmiä sekä hoitaa omaaloitteisesti ja itsenäisesti tarvittavat raportit ja ilmoitukset työpaikan käytännön mukaisesti Toimintajärjestelmän noudattaminen työskentelee aiheuttamatta haittaa ympäristölle työskentelee laatujärjestelmien mukaisesti työskentelee aiheuttamatta haittaa ympäristölle sekä tarkkailee päästökuormituksia työskentelee laatujärjestelmän mukaisesti ja selvittää oman työn laadullisen merkityksen työskentelee aiheuttamatta haittaa ympäristölle sekä tarkkailee päästökuormituksia ja selvittää prosessin ympäristöpäästöt ja -riskit sekä tärkeimmät menetelmät niiden vähentämiseksi työskentelee laatujärjestelmän mukaisesti ja selvittää ohjeiden merkityksen tuotteen sekä toiminnan laadulle Kestävän kehityksen mukainen toiminta työskentelee tuhlausta välttäen, käsittelee, lajittelee ja hävittää työssään syntyviä jätteitä ohjatusti. työskentelee tuhlausta välttäen, käsittelee, lajittelee ja hävittää työssään syntyviä jätteitä ohjeiden mukaisesti. työskentelee tuhlausta välttäen, käsittelee, lajittelee ja hävittää työssään syntyviä jätteitä ohjeiden mukaisesti ja osaa arvioida jätteiden aiheuttamia riskejä. 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Energiatuotannossa toimiminen tuntee energian tuotantoprosessin vaiheet raakaaineista tuotteiksi ja prosessissa käytettävät käyttöhyödykkeet siten, että osaa ohjatusti toimia energian tuotannossa tuntee energian tuotantoprosessin vaiheet raakaaineista tuotteiksi sekä tuotettavat energiat ja syntyvät sivutuotteet käyttökohteineen sekä prosessissa käytettävät käyttöhyödykkeet siten, että osaa toimia energian tuotannossa tuntee energian tuotantoprosessin vaiheet raakaaineista tuotteiksi sekä tuotettavat energiat ja syntyvät sivutuotteet käyttökohteineen, määrineen ja laatuvaatimuksineen sekä prosessissa käytettävät käyttöhyödykkeet siten, että osaa toimia itsenäisesti energian tuotannossa 15

20 Tuotantoprosessin tunnusluvut ja ajoarvot sekä energialaskutuksen periaatteiden soveltaminen erittelee työalueensa tärkeimpiä tunnuslukuja ja ajoarvoja erittelee työalueensa tärkeimpiä tunnuslukuja ja ajoarvoja sekä selvittää nykyisen ajotilanteen selvittää energian käyttäjät ja laskutukseen liittyvät kulutusmittaukset erittelee työalueensa tärkeimpiä tunnuslukuja ja ajoarvoja sekä selvittää nykyisen ajotilanteen selvittää energian käyttäjät ja laskutukseen liittyvät kulutusmittaukset sekä laskutusperiaatteet ennakoi ja tekee oikeita johtopäätöksiä ja toimenpiteitä ajoarvojen perusteella Energiatuotannon luonnontieteellisten lainalaisuuksien huomioon ottaminen selvittää pääosin energian tuotantoprosessiin liittyvät fysikaaliset ja kemialliset lainalaisuudet. selvittää energian tuotantoprosessiin liittyvät fysikaaliset ja kemialliset lainalaisuudet. selvittää energian tuotantoprosessiin liittyvät fysikaaliset ja kemialliset lainalaisuudet sekä yleisimmät häiriö- ja riskitekijät. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Oppiminen ja ongelmanratkaisu selviytyy tutuista tilanteista, mutta muuttuvissa ja valintatilanteissa tarvitsee ohjausta ja tukea selviytyy tutuissa ja muuttuvissa valintatilanteista oma-aloitteisesti toimii erilaisissa tilanteissa tarkoituksenmukaisesti ja löytää toiminnalleen vaihtoehtoisia toimintatapoja 16

21 Vuorovaikutus ja yhteistyö tekee työyhteisössä vastuullaan olevat tehtävät ja toimii yhteistyössä muiden työhönsä liittyvien työalueiden kanssa, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta tiedostaa yleisimmät sidosryhmät ja kumppanit sekä niiden roolit tekee omatoimisesti työyhteisössä vastuullaan olevat tehtävät ja hakee tarvittaessa apua sekä toimii yhteistyössä muiden työhönsä liittyvien työalueiden kanssa tiedostaa yleisimmät sidosryhmät ja kumppanit sekä niiden roolit ja oman työn vaikutukset ja vastuut koskien sidosryhmiä ja asiakkaita toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti sekä tasavertaisesti erilaisten ihmisten kanssa työyhteisön ja ryhmän jäsenenä huomioiden myös muiden työhönsä liittyvien työalueiden tarpeet tiedostaa yleisimmät sidosryhmät ja kumppanit sekä niiden roolit ja oman työn vaikutukset ja vastuut koskien sidosryhmiä ja asiakkaita hoitaa itsenäisesti asioita ja kommunikoi sidosryhmien ja asiakkaiden kanssa Terveys, turvallisuus ja toimintakyky noudattaa työturvallisuusohjeita ja tiedostaa oman työskentelyn vaarat, osaa toimia työpaikan toimintamallin mukaisesti tapaturman sattuessa osaa tarvittaessa hälyttää apua käyttää ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä työskentelee pääsääntöisesti ergonomisesti oikein. noudattaa työturvallisuusohjeita sekä havaitsee ja ilmoittaa turvallisuuden vaaroista ja tuntee energian tuotannon työturvallisuuden erityispiirteitä, osaa toimia työpaikan toimintamallin mukaisesti tapaturman sattuessa osaa tarvittaessa hälyttää apua ja antaa hätäensiapua käyttää ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä oikealla tavalla sekä varmistaa työvälineiden turvallisuuden työskentelee ergonomisesti oikein. noudattaa työturvallisuusohjeita sekä havaitsee ja osaa arvioida työhön liittyvät vaarat ja ilmoittaa niistä, tuntee energian tuotannon työturvallisuuden erityispiirteitä ja -määräyksiä ja osaa toimia työpaikan toimintamallin mukaisesti tapaturman sattuessa osaa tarvittaessa hälyttää apua ja toimii oikein tavallisimmissa sairausja tapaturmatilanteissa käyttää ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä oikealla tavalla sekä varmistaa työvälineiden turvallisuuden käyttää turvallisia, sopivasti kuormittavia ja vaihtelevia työmenetelmiä ottaen huomioon ergonomian. 17

22 1.4. Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa työskennellä alan huippuosaamista vaativissa tehtävissä hallita alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman huomioida huipputuotannon, -tuotteen tai -palvelun laatuvaatimukset ratkoa ongelmia ja sopeutua muutoksiin varmistaa työturvallisuusmääräyksien ja -ohjeiden toteutumisen kommunikoida asiakkaan kanssa äidinkielellään ja vähintään yhdellä itselleen vieraalla kielellä arvioida ja uudistaa omaa osaamistaan mitoittaa omat henkiset voimavaransa työtehtävän mukaan kehittää työtä ja työympäristöä toimia alan verkostoissa osallistua työyhteisön kehittämiseen. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä toimimalla huippuosaamista vaativissa oman alan työtilanteissa. Osaaminen on mahdollista osoittaa myös kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailutilanteissa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 18

23 Arviointi TYÖPROSESSIEN HALLINTA Työn suunnittelu asettaa tavoitteensa ja suunnittelee oman työnsä ja aikataulun realistiseksi ja toteuttamiskelpoiseksi huomioiden korkeat laatuvaatimukset asettaa tavoitteensa ja suunnittelee oman työnsä ja aikataulun realistiseksi ja toteuttamiskelpoiseksi muuttuvissa olosuhteissa huomioiden korkeat laatuvaatimukset asettaa tavoitteensa ja suunnittelee oman työnsä itsenäisesti ja aikataulun realistiseksi ja vaiheiltaan toteuttamiskelpoiseksi muuttuvissa olosuhteissa huomioiden korkeat laatuvaatimukset ja kykenee tarvittaessa muuttamaan suunnitelmaa Työn arviointi arvioi työnsä onnistumista ja omaa osaamistaan arvioi realistisesti työnsä onnistumista ja omaa osaamistaan sekä perustelee arviotaan arvioi realistisesti työnsä onnistumista ja omaa osaamistaan sekä perustelee arviotaan ja määrittelee kehittämistarpeitaan Toimiminen työssä ja työyhteisössä toimii työssään työyhteisön työhyvinvointia edistävästi sekä kehittää työympäristöään yhdessä muiden kanssa. pyrkii aktiivisesti edistämään työyhteisön työhyvinvointia sekä kehittämään työympäristöään yhdessä muiden kanssa. osallistuu työyhteisön työhyvinvoinnin kehittämiseen sekä tukee yhdessä muiden kanssa työympäristön kehittymistä huippuosaamisen vaatimalle tasolle. 19

24 TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työtehtävään ja työympäristöön soveltuvan työmenetelmän ja työvälineiden sekä materiaalin valinta ja käyttö käyttää omatoimisesti työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja työskentelee huolellisesti valitsee omatoimisesti työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit sekä käyttää niitä muuttuvissa tilanteissa työskentelee huolellisesti ja rauhallisesti sekä luovasti ja innovatiivisesti valitsee rohkeasti uusiakin työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja sekä käyttää niitä sujuvasti muuttuvissa tilanteissa työskentelee järjestelmällisesti, tarkasti ja varmasti sekä luovasti ja innovatiivisesti Laadukas ja kestävän kehityksen mukainen toiminta toimii yrityksen tai organisaation laatu- ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti kehittää osaamistaan ja työtapojaan toimii aktiivisesti yrityksen tai organisaation laatu- ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti ja havaitsee kehittämiskohteita kehittää aktiivisesti osaamistaan ja työtapojaan toimii sitoutuneesti yrityksen tai organisaation laatu- ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti sekä kehittää toimintamalleja näiden tavoitteiden aikaansaamiseksi kehittää aktiivisesti osaamistaan ja työtapojaan haastavien työtehtävien tasolle 20

25 Kustannustehokas ja tuloksellinen toiminta toimii aika- ja muut käytettävissä olevat resurssit huomioiden kustannustehokkaasti ja tuloksellisesti havaitsee poikkeamia toimii työssään edistäen pysyviä asiakassuhteita sopeutuu muutoksiin ja työskentelee pitkäjänteisesti huippuosaamista vaativissa työtehtävissä. toimii oma-aloitteisesti aika ja muut käytettävissä olevat resurssit huomioiden kustannustehokkaasti ja yrityksen tai organisaation tuloksellisuutta edistävästi neuvottelee ja etsii ratkaisuja poikkeamille edistää aktiivisesti toiminnan jatkuvuutta ja pysyviä asiakassuhteita sopeutuu nopeasti muutoksiin ja työskentelee pitkäjänteisesti työtään kehittäen huippuosaamista vaativissa työtehtävissä. työskentelee yrittäjämäisellä asenteella huomioiden ajan ja muut käytettävissä olevat resurssit kustannustehokkaasti ja yrityksen tai organisaation tuloksellisuutta edistävästi korjaa toimintaa sovittujen ratkaisujen mukaan edistää itsenäisesti toiminnan jatkuvuutta ja pysyviä asiakassuhteita ennakoi muutoksia, jotta voi helpommin sopeutua niihin ja työskentelee pitkäjänteisesti työtään itsenäisesti kehittäen huippuosaamista vaativissa työtehtävissä. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Työssä tarvittavan tiedon hallinta ja soveltaminen hankkii ja käyttää työssä tarvittavaa tietoa omatoimisesti ja kysyy tarvittaessa neuvoa. hankkii ja soveltaa työssä tarvittavaa tietoa omatoimisesti ja pystyy ratkomaan ongelmatilanteita yhdessä muiden kanssa. hankkii ja soveltaa itsenäisesti työssä tarvittavaa tietoa vaihtelevissa työtilanteissa ja perustelee ratkaisujaan hankkimansa tiedon pohjalta. 21

26 ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Oppiminen ja ongelmanratkaisu laatii itselleen yksilöllisen kehittymissuunnitelman omista lähtökohdistaan selviytyy tavallisimmista ongelmatilanteista oppimateriaaleja ja ohjekirjoja hyödyntäen laatii itselleen yksilöllisen kehittymissuunnitelman omista lähtökohdistaan niin, että se tukee kasvua alan huippuammattilaiseksi selviytyy itsenäisesti ongelmatilanteista uudistaa omaa osaamisaan yksilöllisen kehittymissuunnitelman mukaisesti niin, että se tukee kasvua alan huippuammattilaiseksi selviytyy itsenäisesti ongelmatilanteista ja pystyy perustelemaan valintansa Vuorovaikutus ja yhteistyö kommunikoi asiakkaiden kanssa ja työyhteisössä omalla kielellään sekä välttävästi vähintään yhdellä itselle vieraalla kielellä toimii työryhmän aktiivisena jäsenenä ja sopeutuu työyhteisöön kommunikoi asiakkaiden kanssa ja työyhteisössä omalla kielellään sekä vähintään yhdellä itselle vieraalla kielellä toimii työryhmän aktiivisena jäsenenä ja sopeutuu hyvin työyhteisöön kommunikoi sujuvasti asiakkaiden kanssa ja työyhteisössä omalla kielellään sekä vähintään yhdellä itselle vieraalla kielellä toimii työryhmän aktiivisena jäsenenä ja työyhteisön huippuammattilaisena osaamistaan muille välittäen Ammattietiikka käyttäytyy työpaikan sääntöjen mukaisesti ja noudattaa työaikoja toimii vastuullisesti ja noudattaa alan ammattieettisiä periaatteita käyttäytyy asiallisesti ja noudattaa työaikoja toimii vastuullisesti ja oma-aloitteisesti alan ammattieettisten periaatteiden mukaan käyttäytyy hyvin ja noudattaa työaikoja on ylpeä ammatistaan ja osaamisestaan, toimii vastuullisesti ja kehittää työtään alan ammattieettisten periaatteiden mukaan 22

27 Terveys, turvallisuus ja toimintakyky ottaa vastuun oman toimintansa työturvallisuudesta ja noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja -ohjeita työskentelee ergonomisesti ja pitää työympäristönsä siistinä koko työprosessin ajan ylläpitää omaa työhyvinvointiaan ja noudattaa terveellisiä elämäntapoja. ottaa vastuun oman toimintansa työturvallisuudesta ja havaitsee työhönsä liittyvät vaarat sekä noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja -ohjeita työskentelee ergonomisesti ja pitää työympäristönsä siistinä koko työprosessin ajan myös haasteellisissa työtilanteissa ylläpitää aktiivisesti omaa työhyvinvointiaan ja edistää terveellisiä elämäntapoja. ottaa vastuun oman ja työtiimin toiminnan työturvallisuudesta, noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja -ohjeita sekä havaitsee ilmoittaa havaitsemistaan työhönsä liittyvistä vaaroista työskentelee ergonomisesti ja pitää työympäristönsä siistinä koko työprosessin ajan myös haasteellisissa työtilanteissa ja osallistuu työolosuhteiden kehittämiseen ylläpitää aktiivisesti omaa työhyvinvointiaan, edistää terveellisiä elämäntapoja sekä kannustaa tähän myös muita työyhteisön jäseniä. 23

28 1.5. Hydrometallurgisten prosessien hallinta, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja noudattaa työturvallisuusohjeita ja turvallisia työtapoja tuntee elektrolyysi-, pelkistys-, uutto- ja liuotusprosessien perusteet osaa valvoa ja käyttää sekä ohjata ja säätää oman työtehtäväalueensa hydrometallurgian (elektrolyysi, pelkistys, uutto tai liuotus) yksikköprosesseja osaa käsitellä työalueen raaka-aineita turvallisesti osaa valvoa liuoksen laatua, alueen laitteiden toimintaa ja tietää toimintojen teorian osaa noudattaa toimintajärjestelmän ohjeita, määräyksiä ja sovittuja pelisääntöjä osaa ottaa huomioon eri tuotantovaiheiden riippuvuudet toisiinsa osaa toimia ja työskennellä prosessiteollisuudessa työyhteisön jäsenenä osaa työskennellä aiheuttamatta vaaraa ihmisille ja ympäristölle osaa tunnistaa ja lajitella työssään syntyviä kierrätysmateriaaleja ja jätteitä osaa pitää yllä järjestystä ja siisteyttä omalla työskentelyalueellaan käyttää prosessilaitteita taloudellisesti, ymmärtää tuotteen laadun merkityksen tietää, miksi tehdään virtapiirimittauksia ja mitä analyysivaatimuksia liuoksilla on tietää, mitkä tekijät vaikuttavat katodin fysikaaliseen ja kemialliseen laatuun tuntee, mitkä keskeiset tekijät vaikuttavat virtahyötysuhteeseen tuntee hydrometallurgian vaaratekijät ja miten toimitaan havaittaessa vaaratilanteita/poikkeamia tuntee alueen tuotantoprosessin pääpiirteissään. tuntee yrityksen perusraaka-aineet tuntee liuoksen valmistuksen ja puhdistuksen periaatteet tuntee liuoksien ja metallien käsittelyyn liittyvät vaaratekijät ja osaa käyttää tarvittavia suojaimia. Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon osan suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valvoen ja käyttäen oman työtehtäväalueensa hydrometallurgian (elektrolyysi, pel- 24

29 Arviointi kistys, uutto tai liuotus) yksikköprosesseja. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. TYÖPROSESSIN HALLINTA Hydrometallurgian tuotantoprosessien hallinta ja vastuullinen työskentely Opiskelija tai tutkinnon suorittaja noudattaa työturvallisuusohjeita tarvitsee apua työvaiheissa etenemisessä noudattaa työohjeita ja muita työelämän toimintatapoja tuntee hydrometallurgian vaaratekijät suunnittelee työn ohjeiden avulla ja etenee sujuvasti työvaiheesta toiseen tekee annetut tehtävät omatoimisesti tietää miten toimitaan havaittaessa vaaratilanteita/poikkeamia noudattaa toimintajärjestelmän ohjeita, määräyksiä ja sovittuja pelisääntöjä noudattaa toimintajärjestelmän ohjeita, määräyksiä ja sovittuja pelisääntöjä Opiskelija tai tutkinnon suorittaja Oman työsuorituksen arviointi tarvitsee apua arvioidessaan omaa työtään ja osaamistaan löytää omasta toiminnastaan mahdollisia kehittämiskohteita osaa kehittää omaa toimintaansa ja tehdä korjausehdotuksia 25

30 TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Opiskelija tai tutkinnon suorittaja Toimintajärjestelmän noudattaminen tunnistaa ja lajittelee työssään syntyviä kierrätysmateriaaleja ja jätteitä tietää metallien valmistusprosessin päätoiminnot työskentelee laatujärjestelmän mukaisesti tunnistaa ja lajittelee työssään syntyviä kierrätysmateriaaleja ja jätteitä tietää hydrometallurgian prosessien toimintaperiaatteet selvittää oman työprosessin laadulliset mittarit tunnistaa ja lajittelee työssään syntyviä kierrätysmateriaaleja ja jätteitä valvoo liuoksen laatua, alueen laitteiden toimintaa ja hydrometallurgian prosessien toimintaperiaatteet korjaa työprosessia vastaamaan laadullisia mittareita Opiskelija tai tutkinnon suorittaja Hydrometallurgia ja käynnissäpito tarvitsee apua toimiessaan oman työalueensa työtehtävissä toimii oman työaluuensa työtehtävissä ja tuntee käynnissäpidon merkityksen tuotantoprosessin toimivuuden kannalta toimii itsenäisesti oman työalueensa työtehtävissä ja tekee käynnissäpitoon liittyviä tehtäviä työryhmän jäsenenä Oman työtehtäväalueensa työvälineiden, koneiden ja laitteistojen hallinta Opiskelija tai tutkinnon suorittaja käyttää koneita ja laitteita mutta tarvitsee ongelmatilanteissa apua tunnistaa eri tuotantovaiheiden riippuvuudet toisiinsa käyttää koneita ja laitteita tarkoituksenmukaisesti ottaa huomioon eri tuotantovaiheiden riippuvuudet toisiinsa käyttää ja valvoo itsenäisesti koneita ja laitteita ottaa huomioon eri tuotantovaiheiden riippuvuudet toisiinsa ja osaa korjata prosessia sen mukaan 26

31 Opiskelija tai tutkinnon suorittaja Kestävän kehityksen mukainen toiminta työskentelee aiheuttamatta haittaa ympäristölle tekee työtä vastuunsa tuntien ilmoittaa havaitsemistaan poikkeamista toimii kaikissa tilanteissa vastuuntuntoisesti huolehtii energiankulutuksesta havainnoi puutteita ja epäkohtia tarkkailee päästökuormitusta varmistaa toimenpiteittensä luotettavuuden on aktiivinen havaintojen tekemisessä esittää korjausehdotuksia ja menetelmiä päästöjen ym. riskien vähentämiseksi TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Opiskelija tai tutkinnon suorittaja Opiskelija tai tutkinnon suorittaja Metallien valmistusprosessin päätoiminnot tuntee hydrometallurgisen valmistusprosessin päävaiheet ja käytettävät raaka-aineet tuntee liuoksien ja metallien käsittelyyn liittyvät vaaratekijät käyttää tarvittavia suojaimia tuntee hydrometallurgisen valmistusprosessin periaatteet ja liuoksien ja metallien käsittelyyn liittyvät vaaratekijät tietää eri prosessivaiheiden merkityksen hydrometallurgian prosessissa käyttää tarvittavia suojaimia tuntee hydrometallurgisen valmistusprosessin periaatteet, liuoksen valmistuksen ja puhdistuksen periaatteet sekä virtahyötysuhteeseen vaikuttavat keskeiset tekijät ja liuoksien sekä metallien käsittelyyn liittyvät vaaratekijät tietää mitä analyysivaatimuksia liuoksilla on ja miten laatuun vaikutetaan fysikaalisesti ja kemiallisesti osaa valvoa liuoksen laatua, alueen laitteiden toimintaa ja tietää toimintojen teorian toimien jossakin prosessivaiheessa itsenäisesti Tiedonhaku ja tiedon välittäminen tarvitsee apua hakiessaan tietoja työalueen raporteista ja tietojärjestelmistä käyttää ja hyödyntää työalueen raportteja ja tietojärjestelmiä tarvitsee jonkin verran apua tehdessään tarvittavia ilmoituksia käyttää ja hyödyntää työalueen raportteja ja tietojärjestelmiä tekee tarvittavia ilmoituksia itsenäisesti 27

32 Opiskelija tai tutkinnon suorittaja Tuotantoprosessin tunnuslukujen ja ajoarvojen huomioon ottaminen erittelee työalueensa tärkeimpiä tunnuslukuja ja ajoarvoja erittelee työalueensa tärkeimpiä tunnuslukuja ja ajoarvoja ja selvittää nykyisen ajotilanteen erittelee työalueensa tärkeimpiä tunnuslukuja ja ajoarvoja ja ennakoi sekä tekee oikeita johtopäätöksiä jatkotoimenpiteisiin ajoarvojen perusteella Tuotantovaiheisiin liittyvien luonnontieteellisten lainalaisuuksien hallinta Opiskelija tai tutkinnon suorittaja tuntee työalueensa toimintaan liittyvät fysikaaliset ja kemialliset lainalaisuudet tietää työalueensa yksikköprosessien toimintaan liittyvien seosaineiden käytön ja niiden vaikutuksen prosessin toimintaan osaa yksikköprosessin toimintaan liittyvät fysikaaliset ja kemialliset lainalaisuudet ja yleisimmät häiriötekijät ja osaa säätää oman prosessin toimintaa ohjearvojen mukaiseksi 28

33 ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Opiskelija tai tutkinnon suorittaja Terveys, turvallisuus ja toimintakyky noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja ohjeita sekä ilmoittaa havaitsemansa puutteet noudattaa toimintajärjestelmän ohjeita, määräyksiä ja sovittuja pelisääntöjä käyttää henkilönsuojaimia tarvittaessa ohjeiden ja määräysten mukaan käyttää henkilönsuojaimia tarkoituksenmukaisesti käyttää koneita ja laitteita turvallisesti käyttää koneiden ja laitteiden suojavarusteita varmistaa koneiden ja laitteiden kunnon ennen työn aloitusta noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja ohjeita sekä ilmoittaa havaitsemansa puutteet ja raportoi niistä noudattaa toimintajärjestelmän ohjeita, määräyksiä ja sovittuja pelisääntöjä käyttää henkilönsuojaimia tarvittaessa ohjeiden ja määräysten mukaan käyttää henkilönsuojaimia tarkoituksenmukaisesti ja huolehtii niiden kunnosta käyttää koneita ja laitteita turvallisesti käyttää koneiden ja laitteiden suojavarusteita varmistaa koneiden ja laitteiden kunnon ennen työn aloitusta noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja ohjeita sekä ilmoittaa havaitsemansa puutteet, raportoi niistä ja puuttuu niihin noudattaa toimintajärjestelmän ohjeita, määräyksiä ja sovittuja pelisääntöjä käyttää henkilönsuojaimia tarvittaessa ohjeiden ja määräysten mukaan käyttää henkilönsuojaimia tarkoituksenmukaisesti ja huolehtii niiden kunnosta käyttää koneita ja laitteita turvallisesti käyttää koneiden ja laitteiden suojavarusteita varmistaa koneiden ja laitteiden kunnon ennen työn aloitusta Opiskelija tai tutkinnon suorittaja Oppiminen ja ongelmanratkaisu oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla ratkaisee ongelmatilanteita ratkaisee ongelmat ja muuttaa toimintatapojaan työn kuluessa 29

34 Opiskelija tai tutkinnon suorittaja Opiskelija tai tutkinnon suorittaja Vuorovaikutus ja yhteistyö ottaa huomioon toiset työntekijät on joustava ja yhteistyökykyinen on joustava, yhteistyökykyinen, aktiivinen ja aloitteellinen Ammattietiikka pitää kiinni sovitusta ja noudattaa annettuja ohjeita ja aikatauluja ei aiheuta vaaratilanteita työllään työskentelee huolellisesti ja tarkasti, eikä aiheuta vahinkoja ja vaaratilanteita toimii työelämän toimintatavoilla työyhteisön arvojen ja eettisten ohjeiden mukaan työskentelee niin huolellisesti ja tarkasti, että ennalta ehkäisee vahinkojen ja vaaratilanteiden syntymistä arvostaa työyhteisön arvoja sekä omaa ja toisten työtä niin, että omalla asenteellaan edesauttaa hyvää työilmapiiriä 30

35 1.6. Hyvien tuotantotapojen mukainen toiminta, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa noudattaa työturvallisuusohjeita työskennellä puhdastilavaatimusten mukaisesti työskennellä hyvien tuotantotapojen (GMP) ja hyvien laboratoriotyötapojen (GLP) mukaisesti noudattaa työssään toimintajärjestelmän ohjeita ja määräyksiä työskennellä aseptisesti hoitaa valmistus- tai pakkausprosessin koneita ja laitteita käyttää työssään tarvittavaa tietotekniikkaa toimia ja työskennellä prosessiteollisuudessa työyhteisön jäsenenä työskennellä aiheuttamatta vaaraa ihmisille ja ympäristölle lajitella ja hävittää työssään syntyvää jätettä Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla prosessiteollisuuden alan yrityksessä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 31

Metallien jalostuksen osaamisala

Metallien jalostuksen osaamisala Ammatillisen perustutkinnon perusteet Metallien jalostuksen osaamisala Lisäys määräykseen 73/011/2014 Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja 2014 2 S I S Ä L T Ö 2.7 Metallien jalostuksen

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 1.8.2016 alkaen Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 1.8.2016 alkaen Prosessiteollisuudessa valmistetaan muun muassa lääkkeitä, panimotuotteita, polttoaineita,

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 1.8.2016 alkaen Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 1.8.2016 alkaen Prosessiteollisuudessa valmistetaan muun muassa lääkkeitä, panimotuotteita, polttoaineita,

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto

Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuudessa valmistetaan muun muassa lääkkeitä, panimotuotteita, polttoaineita, pesuaineita, kosmetiikkaa, maaleja, paperia

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa saakka

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa saakka Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 31.7.2019 saakka Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 31.7.2019 saakka Prosessiteollisuudessa valmistetaan muun muassa lääkkeitä, panimotuotteita, polttoaineita,

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja 2014

Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja 2014 Ammatillisen perustutkinnon perusteet Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja 2014 Levyteollisuuden osaamisala Sahateollisuuden osaamisala Kemiatekniikan osaamisala Biotekniikan osaamisala

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa saakka

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa saakka Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 31.7.2019 saakka Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 31.7.2019 saakka Prosessiteollisuudessa valmistetaan muun muassa lääkkeitä, panimotuotteita, polttoaineita,

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää

Lisätiedot

prosessiteollisuuden perustutkinto

prosessiteollisuuden perustutkinto Ammatillisten perustutkintojen uudistuminen prosessiteollisuuden perustutkinto Infotilaisuus 30.11.2009 Perustutkinnon muodostuminen Ammatillinen perustutkinto muodostuu seuraavasti: 1. Ammatilliset tutkinnon

Lisätiedot

1(10) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Palvelutehtävissä toimiminen 25 osp. Tavoitteet:

1(10) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Palvelutehtävissä toimiminen 25 osp. Tavoitteet: 1(10) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelutehtävissä toimiminen 25 osp Tavoitteet: Opiskelija toimii jossain organisaation toimintaprosessissa, jolloin hän tunnistaa, kuvailee

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto

Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuuden perustutkinto Perusteen nimi Prosessiteollisuuden perustutkinto SISÄLTÖ 1. Tutkinnon muodostuminen................................ 1 2.........................................

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TOIMINNAN KANNATTAVUUDEN SUUNNITTELU KASU 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TOIMINNAN KANNATTAVUUDEN SUUNNITTELU KASU 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TOIMINNAN KANNATTAVUUDEN SUUNNITTELU KASU 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Toiminnan kannattavuuden suunnittelu, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o laskee

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Tuoteneuvonta, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja o suunnittelee

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Ammaattiosaamisen näyttö Arviointisuunnitelma Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa

Lisätiedot

PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO OPETUSSUUNNITELMA on käsitelty ja hyväksytty. Kouvolan seudun ammattiopisto / 2015

PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO OPETUSSUUNNITELMA on käsitelty ja hyväksytty. Kouvolan seudun ammattiopisto / 2015 KÄSITTELY Ammatillisen peruskoulutuksen koulutuksen järjestäjän tulee ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 14 :n mukaisesti hyväksyä näiden tutkinnon perusteiden mukainen opetussuunnitelma. PROSESSITEOLLISUUDEN

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Toiminnan kannattavuuden suunnittelu 15 osp Tavoitteet: Opiskelija laskee tuotteen aiheuttamat kustannukset ja hinnoittelee tuotteen. Hän

Lisätiedot

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI

Lisätiedot

2.1.5 HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINTA

2.1.5 HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINTA 2.1.5 HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINTA Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Toimiminen työssä ja työyhteisössä toimii ohjattuna työyhteisön työhyvinvointia edistävästi Ihmissuhteiden

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Prosessiteollisuuden perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Paikalliset valmistusprosessit 15 osp, valinnainen, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa ARVIOINNIN

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

1(9) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Tuoteneuvonta 15 osp Tavoitteet:

1(9) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Tuoteneuvonta 15 osp Tavoitteet: 1(9) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tuoteneuvonta 15 osp Tavoitteet: Opiskelija suunnittelee ja valmistelee tuoteneuvottelutilanteita. Opiskelija neuvoo asiakkaita tuotteiden

Lisätiedot

Laboratorioalan perustutkinto, laborantti 2014

Laboratorioalan perustutkinto, laborantti 2014 Ammatillisen perustutkinnon perusteet Laboratorioalan perustutkinto, laborantti 2014 Määräys 55/011/2014 (sisältää määräyksen 4/011/2015 mukaiset muutokset ja oikaisut) (sisältää määräyksen 43/011/2015

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen. Ammatillisen peruskoulutuksen peruste

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen. Ammatillisen peruskoulutuksen peruste Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 1.8.2016 alkaen Ammatillisen peruskoulutuksen peruste Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 1.8.2016 alkaen: Ammatillisen peruskoulutuksen peruste Prosessiteollisuudessa

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Talouspalvelut, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon hoitaa yhtä seuraavista

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MYYNNIN TUKIPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MYYNNIN TUKIPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MYYNNIN TUKIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Myynnin tukipalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja o palvelee sisäisiä

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KANSAINVÄLISEN KAUPAN TUKIPALVELUT KATU 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KANSAINVÄLISEN KAUPAN TUKIPALVELUT KATU 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN TUKIPALVELUT KATU 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kansainvälisen kaupan tukipalvelut, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset o valmistautuu finanssipalveluihin o hoitaa finanssipalvelun o

Lisätiedot

Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen avaintaidot ammatillisten perustutkintojen tutkinnon perusteissa

Elinikäisen oppimisen avaintaidot ammatillisten perustutkintojen tutkinnon perusteissa Elinikäisen oppimisen avaintaidot ammatillisten perustutkintojen tutkinnon perusteissa Sirkka-Liisa Kärki Tutkinnot yksikön päällikkö, Opetusneuvos Ammattikoulutus Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus2005/0221

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KIRJANPITO KIPI 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KIRJANPITO KIPI 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KIRJANPITO KIPI 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kirjanpito, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o hoitaa kuukausittaista kirjanpitoa o kirjaa tulot, menot

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PALKANLASKENTA PALA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PALKANLASKENTA PALA 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 PALKANLASKENTA PALA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Palkanlaskenta, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o laskee palkanmaksukaudelta maksettavan palkan

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Organisaation asiakirjojen hoitaminen Ammattitaitovaatimukset o laatii asioiden valmistelua,

Lisätiedot

Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan.

Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan. 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Järjestelmän hankinta ja käyttöönotto 20 osp Tavoitteet: Opiskelija toimii työasemaympäristössä asentaen sekä laitteistoja että ohjelmistoja,

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto

Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuuden perustutkinto Osaaminen Tutkinnon suorittaneella on perusvalmiudet toimia prosessiteollisuudessa eri alojen tuotannon käyttö- ja käynnissäpitotehtävissä.

Lisätiedot

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: Opiskelija tuottaa verkkopalvelujen sisältöä verkkopalvelusovellukseen. Hän osallistuu

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kansainvälisen kaupan laskutus ja reskontran hoito Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Finanssipalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija valmistautuu ja hoitaa finanssipalvelun työtehtäviä. Hän seuraa työnsä tuloksellisuutta ja

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Yrityksessä toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja 2014

Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja 2014 Ammatillisen perustutkinnon perusteet Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja 2014 Levyteollisuuden osaamisala Sahateollisuuden osaamisala Kemiantekniikan osaamisala Biotekniikan osaamisala

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Pankki- ja rahoituspalvelut, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia

Lisätiedot

Opiskelija osaa määritellä ohjelmiston tiedot ja toiminnot, suunnitella ohjelmiston rakenteen ja laatia ohjelmiston teknisen spesifikaation.

Opiskelija osaa määritellä ohjelmiston tiedot ja toiminnot, suunnitella ohjelmiston rakenteen ja laatia ohjelmiston teknisen spesifikaation. 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Ohjelmiston prototyypin toteuttaminen 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa määritellä ohjelmiston tiedot ja toiminnot, suunnitella ohjelmiston

Lisätiedot

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston, toteuttaa ohjelmiston valittua testausympäristöä käyttäen sekä laatia

Lisätiedot

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA. Määräys 10/011/2016

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA. Määräys 10/011/2016 OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA Määräys 10/011/2016 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2016 S I S Ä L T Ö

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija kirjaa tilikaudelle kuuluvat tulot ja menot sekä tuottaa viralliset

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Sähköinen kaupankäynti, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet:

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet: 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija kirjaa kirjanpidossa tavanomaiset tilitapahtumat. Hän laskee tavanomaisen maksettavan palkan

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköisten toteuttaminen 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oma-aloitteisuus ja työn tulosten

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Visuaalinen myyntityö, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o toteuttaa tuotteen, tuoteryhmän

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palkanlaskenta 30 osp Tavoitteet: Opiskelija laskee palkanmaksukaudelta maksettavan palkan. Hän laskee maksettavan palkan erityistilanteissa

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto

Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuuden perustutkinto Sisällys 2.1 Pakolliset tutkinnon osat, 75 ops... 4 2.1.1 Käynnissäpito, 30 osp... 4 2.1.2 Tuotantoprosessit ja prosessin ohjaus, 45 osp... 5 2.2 Levyteollisuuden osaamisalan,

Lisätiedot

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet:

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu tuote- tai asiakasvastuualueen toimenpide-

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Finanssipalvelut tutkinnon osa (FIPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija

Lisätiedot

Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto 2014

Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto 2014 Ammatillisen perustutkinnon perusteet Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto 2014 Muovitekniikan osaamisala, muovituotevalmistaja Kumitekniikan osaamisala, kumituotevalmistaja Määräys 68/011/2014 (sisältää

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tietokantojen hallinta 15 osp Tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset: Työssäoppimisen toteutus: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Käytön tuen prosessien vakiointi 15 osp Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Prosessien tunnistaminen ja vakiointi 8 osp Työssäoppiminen 7 osp

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Talouspalvelut tutkinnon osa (TAPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Talouspalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Asiakaspalvelu, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o huolehtii työympäristöstä o valmistautuu palvelutilanteisiin

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus tutkinnon osa (TIVE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Tilinpäätöskirjaukset ja

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,

Lisätiedot

Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida ohjelmiston.

Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida ohjelmiston. 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ tuotantoversion toteuttaminen 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida. Työssäoppimisen keskeinen

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan.

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Pelituotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata pelin, jossa on useita erilaisia pelitiloja, grafiikkaa,

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 () Matkailualan perustutkinto Koodi: MAT3902 Päätös: LAMO C19/201 Näytön kuvaus osoittaa ammattitaitonsa työskentelemällä kulttuuritapahtumassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan.

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Pelituotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata pelin, jossa on useita erilaisia pelitiloja, grafiikkaa,

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Kirjanpito tutkinnon osa (KIPI) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Kirjanpito Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon

Lisätiedot

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) tutkinnon osan Näyttötyössäopp. toteuttamisesta Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa

Lisätiedot

Elintarvikkeiden valmistaja (Olvi-Valio) Elva 10 Laajuus Ohjeellinen suoritusjärjestys ov. 1.vuosi 2.vuosi 3.vuosi

Elintarvikkeiden valmistaja (Olvi-Valio) Elva 10 Laajuus Ohjeellinen suoritusjärjestys ov. 1.vuosi 2.vuosi 3.vuosi (Olvi-Valio) Elva 10 Laajuus Ohjeellinen suoritusjärjestys ov. 1.vuosi 2.vuosi 3.vuosi Ammatilliset tutkinnon osat, 90 ov joista työssäoppimista vähintään 20 ov, yrittäjyyttä vähintään 5 ov ja opinnäyte

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Kehitysympäristön käyttö Tavoitteet: Opiskelija osaa määritellä, suunnitella ja toteuttaa ohjelmiston sekä dokumentoida ja testata valittua

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Palkanlaskenta tutkinnon osa (PALA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Palkanlaskenta Ammattitaitovaatimukset nnlaskee palkanmaksukaudelta

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Vakuutus- ja eläkepalvelut 15 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköinen kaupankäynti 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen. Hän seuraa kilpailutilannetta ja alan trendejä

Lisätiedot

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN:

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN: 1 Kansilomake (1) AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN: TUTKINTO: Kauneudenhoitoalan perustutkinto AMMATTIOPISTO(T): Nivalan ammattiopisto OSAAMISALA: Kosmetologin

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Multimediatuotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella multimediatuotannon tuotantoprosessin, suunnitella ja toteuttaa multimediatuotteita,

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Toiminnan kannattavuuden suunnittelu tutkinnon osa (KASU) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Toiminnan kannattavuuden suunnittelu

Lisätiedot

1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Ylläpitotehtävissä toimiminen 30 osp. Tavoitteet

1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Ylläpitotehtävissä toimiminen 30 osp. Tavoitteet 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Ylläpitotehtävissä toimiminen 30 osp Tavoitteet Opiskelija osaa ylläpitää tieto- ja viestintäteknistä toimintaympäristöä sekä siinä tarjottavia

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus tutkinnon osa (MAVI) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Markkinointiviestinnän

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Pankki- ja rahoituspalvelut 10 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala SAIRAANHOITO JA HUOLENPITO. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala SAIRAANHOITO JA HUOLENPITO. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma Osaamisala SAIRAANHOITO JA HUOLENPITO Näyttötutkinnon suorittaja: Tutkintotilaisuuden paikka ja aika: Työpaikka ja työpaikkakoodi: Tutkintotilaisuuden ajankohta

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tietoturvan ylläpito 15 osp Tietoturvan ylläpito Tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Pankki- ja rahoituspalvelut tutkinnon osa (PARA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Pankki- ja rahoituspalvelut Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yritystoiminnan suunnittelu 15 osp Tavoitteet:

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yritystoiminnan suunnittelu 15 osp Tavoitteet: 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yritystoiminnan suunnittelu 15 osp Tavoitteet: Opiskeli arvioi oman osaamisensa tuotteistamista tai markkinoilla olevaa liiketoimintamahdollisuutta.

Lisätiedot

Kauneudenhoitoalan perustutkinto 2014

Kauneudenhoitoalan perustutkinto 2014 Ammatillisen perustutkinnon perusteet Kauneudenhoitoalan perustutkinto 2014 Kosmetologin osaamisala, kosmetologi Kauneudenhoidon ja tuoteneuvonnan osaamisala, kosmetiikkaneuvoja Määräys 47/011/2014 OPETUSHALLITUS

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Kansainvälisen kaupan laskutus ja reskontran hoito, tutkinnon osa (KVRE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Kansainvälisen

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI 4 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI 4.1 KAIKILLE PAKOLLISET TUTKINNON OSAT 4.1.1 Työtehtävän suunnittelu, 10 ov Ammattitaitovaatimukset kartoittaa

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013 AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013 PAIKALLISESTI TARJOTTAVA TUTKINNON OSA: NAVETAN TUOTANTOTEKNOLOGIAN KÄYTTÄMINEN JA HUOLTAMINEN, 10 ov Ammattiosaamisen näyttö Muu

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Vakuutus- ja eläkepalvelut tutkinnon osa (VAEL) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelinohjelmistojen ja virtualisointi 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn ja työn

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa

Tampereen seudun ammattiopisto Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Prosessiteollisuuden perustutkinto, 180 osp Kemiantekniikan osaamisala Paperiteollisuuden osaamisala Prosessinhoitaja Hyväksytty Näyttötoimikunnassa xx.xx.20xx

Lisätiedot

Opetushallitus/ AMTU / Pirkko Laurila TAUSTAMUISTIO PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTOON. Prosessiteollisuuden perustutkinnon uudistaminen

Opetushallitus/ AMTU / Pirkko Laurila TAUSTAMUISTIO PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTOON. Prosessiteollisuuden perustutkinnon uudistaminen Opetushallitus/ AMTU / Pirkko Laurila TAUSTAMUISTIO PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTOON Prosessiteollisuuden perustutkinnon uudistaminen Prosessiteollisuuden perustutkinnon uudistamisessa on kyse mittavasta

Lisätiedot