Laajuustieto TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Laajuustieto TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018"

Transkriptio

1 Yleishallinnon tulosalueen talousarvio 2015

2 2 (20) Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille määrätyt tehtävät. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Eduskuntavaalit järjestetään huhtikuussa Kunnallisvaalit järjestetään tämänhetkisen tiedon mukaan lokakuussa Vuonna 2017 ei ole säännönmukaisia vaaleja. Presidentinvaalit järjestetään alkuvuodesta TALOUSARVIO 2015 Huhtikuussa 2015 järjestetään eduskuntavaalit. Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti ( =tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Vaalit järjestetään tehokkaasti ja taloudellisesti Vaalien kustannukset eivät ylitä niistä valtiolta saatavaa korvausta Toimintakate nolla tai positiivinen Toiminnan laajuustiedot Laajuustieto TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Äänioikeutettujen määrä TALOUS Vaalit TP 2013 Muutettu TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Tuotot Kulut Toimintakate

3 3 (20) Kaupunginhallitus Yleishallinto Luottamushenkilöhallinto Tilivelvolliset: hallintojohtaja Toiminta-ajatus Luottamushenkilöhallinnon järjestäminen kaupunginvaltuuston ja hallituksen ja aluejohtokunnan osalta pyrkien kokonaisvaltaiseen päätöksentekoon. Edistää demokraattisesti kaikilla toimillaan kaupungin ja sen asukkaiden hyvinvointia valtuuston hyväksymien tavoitteiden mukaisesti. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset TALOUSARVIO 2015 Luottamushenkilöhallinto sisältää kaupunginvaltuuston ja hallituksen sekä aluejohtokunnan toimintaan tarvittavat määrärahat. Aluejohtokunnan esittelijänä toimii hallintojohtaja, jonka palkkakustannuksista kohdistetaan 10 % aluejohtokunnalle. Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti ( =tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Hyvä hallinto Toiminnan laajuustiedot Asioiden valmistelu ja päätöksenteko ilman tarpeetonta viivettä Asiat valmistellaan ja tuodaan käsiteltäväksi ilman tarpeetonta viivettä Laajuustieto TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Kaupunginvaltuuston kokousten lukumäärä Kaupunginvaltuuston iltakoulujen lukumäärä Kaupunginhallituksen kokousten lukumäärä Aluejohtokunnan kokousten lukumäärä TALOUS Luottamushenkilöhallinto TP 2013 Muutettu TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Tuotot Kulut Toimintakate

4 4 (20) Kaupunginhallitus Yleishallinto Hallintopalvelut Tilivelvolliset: hallintojohtaja Toiminta-ajatus Hallintopalvelut vastaavat kaupunginvaltuuston ja -hallituksen sekä aluejohtokunnan kokous- ja asiakirjahallinnosta. Lisäksi hallintopalvelut vastaavat Kiteen kaupungin palveluneuvonnasta ja yhteispalvelupisteiden palveluista sekä muista kaupungin keskushallinnon tehtävistä. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Talous- ja henkilöstöpalveluiden muutto Kesälahden taajamasta Kiteen kaupungintalolle helpottaa hallintokuntien välistä yhteistyötä. Toimintaympäristössä ei ole tiedossa merkittäviä muutoksia suunnitelmakaudella. Tehtäviä organisoidaan tarvittaessa uudelleen. TALOUSARVIO 2015 Yleishallinnon alaiset asiakirjamaksut ja tilavuokrat ulkopuolisten käyttämistä tiloista tarkistetaan vuosittain. Avustusmäärärahoja on varattu veteraanikuntoutukseen sekä kylien ja yhdistysten avustamiseen. Strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti ( =tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Toiminnanohjaussuunnitelman laatiminen yhdessä kaikkien hallintokuntien kanssa Toiminnanohjaussuunnitelman laatiminen Toiminnanohjaussuunnitelma valmis mennessä Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv Vakinainen henkilöstö 7* 7* 7 * 7* 8 7,5 8 7,5 8 7,5 8 7,5 Määräaikainen henkilöstö Sijaiset ,6 Työllistetyt Henkilöstötarve yhteensä ,6 8 7,5 8 7,5 8 7,5 8 7,5 Eläkkeelle jääviä, arvio Vapautuvista tehtävistä täytetään *) Joista 2 vuorotteluvapaalla

5 5 (20) TALOUS Hallintopalvelut TP 2013 Muutettu TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Tuotot Kulut Toimintakate

6 6 (20) Kaupunginhallitus Yleishallinto Maaseutupalvelut Tilivelvolliset: maaseutupäällikkö Toiminta-ajatus Vastaa Keski-Karjalan maaseutuelinkeinoviranomaistehtävistä ja maaseutuelinkeinojen kehittämisestä. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Uusi ohjelmakausi tuo toimintaan muutosta tukijärjestelmien ja sovellusmuutosten osalta. Osa tukimaksatuksista siirtyy hallinnollisista syistä koko valtakunnassa seuraavalle vuodelle, joka vaikuttaa osaltaan myös kuntien verotuloihin sekä alueelle tulevaan kassavirtaan. Toimialueelle tuleva tilusjärjestely tuo myös lisätehtäviä. TALOUSARVIO 2015 Tulot koostuvat pääasiassa sopijakuntien maksuosuuksista. Tulosyksikkö jakaantuu kustannuspaikoiksi maaseutuhallinto, maaseudun kehittäminen ja maaseutupalveluiden projektit. Maaseutuhallinto vie suurimman osan kuluista. Määrärahassa on varauduttu määräaikaisen maaseutuasiamiehen palkkaamiseen. Maaseutupalveluissa tulee pystyä toimimaan Maksajavirastosopimuksessa määritettyjen toimintaohjeiden puitteissa. Yhteistyötä Pielisen Karjalan yhteistoiminta-alueen kanssa jatketaan. Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti ( =tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso 2015 Palvelut järjestetään tuloksellisesti teknologiaa hyödyntäen: mm. sähköinen asiointi sähköisiä hakemuksia % kaikista hakemuksista Strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin 80 % Henkilöstö osallistuu riittävästi tarjolla oleviin koulutuksiin. koulutuspäiviä / henkilö vähintään 3 pv/hlö Strateginen tavoite: Elinkeinot ja elinvoima Uuden kunnan yritys- ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä vahvistetaan kärkialoilla (puutuote- ja metalliteollisuus, ympäristöliiketoimi sekä matkailu- ja maaseutuelinkeinot). Tulosyksikön tavoite Maaseudun elinvoimaisena säilyttäminen säilyttämällä viljelyssä olevan peltoala. Arviointikriteeri/mittari Viljelyssä oleva peltoala Keski- Karjalassa hehtaareina Tavoitetaso ha

7 7 (20) Sitovat tuloksellisuustavoitteet, -mittarit ja -tunnusluvut Tuloksellisuustavoite Arviointikriteeri / mittari Maaseutuhallinnon kustannukset / tila pysyvät kurissa Projektikustannukset / tila pysyvät kurissa Toteuma TP 2013 TA 2014 Tavoitetaso 2015 kustannukset e / tila 373 e / tila 414 e / tila 412 e / tila kustannukset e / tila 26 e / tila 57 e / tila 52 e / tila Toiminnan laajuustiedot Laajuustieto TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Maaseutuhallinnon kautta maksetut tuet, milj. euroa 20,3 21,4 17,0 20,0 20,0 20,0 Eu-tukea hakeneet tilat, kpl Hankerahoitukset e/tila Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv Vakinainen henkilöstö Määräaikainen henkilöstö 2 1,75 2 1,7 2 1,6 2 1,6 Sijaiset Työllistetyt Henkilöstötarve yhteensä ,75 5 4,7 5 4,6 5 4,6 Eläkkeelle jääviä, arvio 1 1 Vapautuvista tehtävistä täytetään 1 1 Uuden ohjelmakauden, uusien tukijärjestelmien sekä uusien sovellusten tuoma muutos aiheuttaa lisätyötä, johon tarvitaan lisähenkilöstöä. TALOUS Maaseutupalvelut TP 2013 Muutettu TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Tuotot Kulut Toimintakate

8 8 (20) Luettelo Projekteista Projektin nimi Hallinnoija Kesto Tavoitteet Yhteinen ympäristö - yhteisöltä yritykselle 4Y-hanke ProAgria Pohjois- Karjala ry Ympäristön laadun parantamisen kautta uusia työtilaisuuksia yhteisölle ja yri- Pohjois-Karjalan Farmarissa Karjalan marjamaat Pellolta pöytään ProAgria Pohjois- Karjala ry ProAgria Pohjois- Karjala ry ProAgria Pohjois- Karjala ry tyksille Pohjois-Karjalaisen osaamisen ja kulttuurin esittäytyminen Farmarissa. ei vielä tietoa ajasta Marjatilojen kannattavuuden ja kilpailukyvyn lisääminen uusilla kasvilajeilla ja lajikkeilla sekä viljelyä tehostamalla Havaintokoetoiminta, viljakaupan sopimuskäytännön, viljelyn ja jalostuksen kehittäminen. PK:sen lihaketjun kokonaisvaltainen kehittäminen PK Aiko Teurastamoiden säilyttäminen maakunnassa. Lihaketjun osaajien kouluttaminen maakuntaan. Paikallisen lihan ja luomulihan jalostusarvon nostaminen PK:laista lähiruokaa PK Aiko Maakunnan elintarvikealan Puutarhan aarteet keittiöiden jalosteiksi Maakaista tiedotushanke Viljelijäkoulutukset hankekoordinointi PK Aiko Kehittää P-Karjalan marjojen, hedelmien ja vihannesten alkutuotantoa, jatkojalostusta sekä muita kaupallistamistoimenpiteitä. Jns Leader Maaseudun tiedotusväylän kehittäminen ProAgria Pohjois Uusien tukijärjestelmien Karjala ry kouluttaminen viljelijöille.

9 9 (20) Kaupunginhallitus Yleishallinto Henkilöstöpalvelut Tilivelvolliset: hallintojohtaja Toiminta-ajatus Henkilöstöpalvelut tarjoavat toimialoille sisäisiä palveluja, jotka tukevat Kiteen kaupungin yksiköiden ja työpisteiden henkilöstöä ja esimiehiä niiden pyrkiessä tulokselliseen toimintaan. Keskeisiä henkilöstöpalveluita ovat henkilöstöhallinto- palkka- ja palvelussuhdehallinto, henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin edistämiseen liittyvät toimenpiteet sekä sisäinen viestintä ja tiedotus. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Henkilöstöpalveluiden henkilöstön siirtyminen Kesälahden taajamasta Kiteen taajamaan edesauttaa henkilöstöpalveluiden yhteydenpitoa sisäisiin yhteistyökumppaneihin. TALOUSARVIO 2015 Vuonna 2015 ei merkittäviä muutoksia toiminnassa. Henkilöstöpäällikön virka on ollut haettavana ja virka tullaan täyttämään. Työterveyshuoltoa tehostetaan. Työpaikkademokratian osalta luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen vapautusaika em. tehtävien hoitoa varten sovitaan paikallisilla virka- ja työehtosopimuksilla. Henkilöstöpalveluiden tulosyksikön kustannukset vyörytetään eri kustannuspaikoille henkilöstömäärän suhteessa. Reimari-hankkeen, työllisyyden hallinnoinnin ja sisäisten erien kustannuksia ei vyörytetä, vaan ne jäävät henkilöstöhallinnon kustannuksiksi. Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti ( =tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Vakanssirekisterin tekeminen Populusjärjestelmään henkilöstösuunnittelun apuvälineeksi Vakanssirekisterin tekeminen. Strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin Vakanssirekisteri valmis mennessä Kaupungin henkilöstön työhyvinvointi on hyvällä tasolla. Toteutetaan KEVA:n Kuntasi työhyvinvointisyke kysely koko organisaation kattavasti. Kyselyn perusteella työhyvinvointi on hyvällä tasolla. (Mittaristo tarkentuu myöhemmin)

10 10 (20) Kaupungin henkilöstön perehdyttäminen v alusta käyttöön otettavan intranetin käyttöön kokonaisuutena ja intranetin käyttö henkilöstön perehdyttämisen apuvälineenä Henkilöstöpalveluiden henkilöstön ammatillisen osaamisen ylläpito Koko henkilöstön perehdyttäminen v aikana infotilaisuuksissa ja esimiesten opastuksella Henkilöstö osallistuu tarpeellisiin koulutuksiin Perehdyttämistilaisuudet järjestetty Vähintään 3 pv / henkilö Strateginen tavoite: Talous ja tuottavuus Uusi kunta on taloudellisesti vahva ja riittävän kilpailukykyinen kohtaamaan tulevaisuuden haasteet toimintaympäristössä Työllisyyden suunnitelmallinen hoito työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvun hillitsemiseksi Työllisyyden hoito vuoden 2015 alussa laadittavan suunnitelman mukaisesti Työmarkkinatuen kuntaosuus pysyy kestävällä tasolla, /asukas pienempi kuin P-K:ssa keskimäärin. Sitovat tuloksellisuustavoitteet, -mittarit ja -tunnusluvut Tuloksellisuustavoite Arviointikriteeri / mittari Sairauspoissaoloja on vähemmän tai korkeintaan yhtä paljon kuin vuonna 2014 Toteuma TP 2013 kalenteripäivää/henkilö 14 kalenteripäivää/henkilö TA 2014 Tavoitetaso ,4 kalenteripäivää/henkilö ( ) enintään 10,4 kalenteripäivää/henkilö Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv Vakinainen henkilöstö 7* 6,8* 7** 6,8** Määräaikainen henkilöstö Sijaiset Työllistetyt 2*** 4*** Henkilöstötarve yhteensä 10 9,8 10 9, Eläkkeelle jääviä, arvio Vapautuvista tehtävistä täytetään *) Joista 1 vuorotteluvapaalla **) Joista 2 vuorotteluvapaalla ***) Ei mukana yhteensä-summassa Vuoden 2016 henkilöstössä ei mahdollista projektihenkilöstöä ole huomioitu.

11 11 (20) Luettelo Projekteista Projekti Hallinnoija Rahoitus ja Kiteen maksuosuus Reimari Kiteen kaupunki Työllisyyspoliittinen avustus/ Pohj. Karj.ELYkeskus ja Keski- Karjalan kunnat (hankkeen vaikutuksella Kelan sakkomaksusäästö n /kk). Rahoitus ELY 50 % ja kunnat 50%. Kuntaosuudesta Kitee 50%, Tohmajärvi 35% ja Rääkkylä 15%. Kiteen maksuosuus v n. Potkua työelämään Avustajan työstä silta työmarkki-noille Nuorten tuki-hanke / Ohjaamo Pohjois-Karjalan Liikunta ry Sotainvalidien VeljesliitonPohjois-Karjalan piiri ry Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ,83 Työllisyyspoliittinen avustus/ Pohj. Karj.ELYkeskus ja kunnat, Kiteen kuntaosuus on e/vuosi suhteutettuna siihen, että työsuhteita saataisiin Kiteelle 7-8 hlöä. Työllisyyspoliittinen avustus/ Pohj.Karj.ELYkeskus ja kunnat, Kiteen maksuosuus / vuosi ESR-osarahoit. Pohj. Karj. ELY-keskus, myönnetty EU- ja valtion rahoitus: , suunnit. julkinen rahoitus yhteensä: Kiteen maksuosuus 4882,52. Kesto (jos ELYkeskus myöntää typoavustuksen) (jatkoa aiemmalle hankkeelle) (jos ELYkeskus myöntää typoavustuksen ) (jatkoa aiemmalle hankkeelle) (jos ELYkeskus myöntää typoavustuksen) (jatkohanke haussa v alk. Tavoite Vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä Keski-Karjalassa, kehittää työllisyyteen liittyviä palvelurakenteita, olla linkkinä työllisyysasioissa eri tahoille, tukea työnantajia työllistämisessä sekä poluttaa asiakkaita kohti työtä ja koulutusta yksilöllisten työhönvalmennuspalvelujen avulla (v tavoiteasiakasmäärä 50 as./kk, toteuma n. 100 as./kk ja aktivointiaste n. 90%, v tavoite as./kk) Tavoite palkkatukityöllistää n. 80 hlöä vuodessa Pohjois-Karjalan urheiluseurojen työtehtäviin, tarjota palkanlaskenta- ja työhönvalmennuspalveluja Työllistää hlöä vuodessa veteraaniavustajiksi Pohjois-Karjalassa, mahdollistaa kotityöpalvelujen ammattitutkinnon suorittaminen heille ja tukea veteraanien kotona asumista ja henkistä vireyttä Antaa tietoa, ohjausta ja neuvontaa erilaisista koulutuksen ja työelämän vaihtoehdoista vuotiaille työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville.

12 12 (20) TALOUS Henkilöstöpalvelut TP 2013 Muutettu TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Tuotot Kulut Toimintakate

13 13 (20) Kaupunginhallitus Yleishallinto Kehittämis- ja omistajaohjauspalvelut Tilivelvolliset: kaupunginjohtaja Toiminta-ajatus Kehittämis- ja omistajaohjauspalvelut tukevat kaupungin ja sen konsernin kehittämistä, strategista johtamista ja demokraattista päätöksentekoa sekä kaupunkiviestintää ja -markkinointia. Ennakoiva ja aktiivinen tiedottaminen yhteistyössä Kiteen kaupungin hallintokuntien kanssa. Myönteisen kaupunkimielikuvan rakentaminen ja ylläpitäminen yhteistyössä yhteisöjen ja yritysten kanssa. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset TALOUSARVIO 2015 Kiteen kaupungin tytäryhtiöt ovat: -Kiteen Kotitalot Oy -Kiteen Lämpö Oy -Kiinteistö Oy Kesälahden Vuokratalot -Keski-Karjalan kehitysyhtiö Oy Kehittämis- ja omistajaohjauksen tulosyksikköön sisältyy konsernihallinnon tehtävien lisäksi kaupunkiviestintä ja -markkinointi. Myös Suomen kuntaliiton ja työmarkkinalaitoksen jäsenmaksut, Pohjois-Karjalan maakuntaliiton kuntayhtymäosuus sekä osuudet verotuskustannuksista sisältyvät kehittämis- ja omistajaohjauksen tulosyksikköön. Lisäksi tähän tulosyksikköön sisältyy seutuneuvottelukunnan ja seutuseminaarin toiminta ja talous. Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti ( =tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Omistajaohjauksen vahvistaminen Konserniohjeiden päivittäminen Konserniohjeet päivitetty mennessä. Intraa kehitetään henkilöstön tiedotuskanavana. Tavoitteena koko henkilökuntaa kiinnostava ja palveleva intra. Intrakävijät lisääntyvät Kävijämäärä 80 % henkilöstön määrästä. Tehostetaan intran työtilojen käyttöä luottamushenkilöjen tiedonsaantikanavana. Nopea ja oikea-aikainen tiedotus. Kaupunginhallituksen ja valtuuston esityslistat liitteineen valmistumispäivänä intran työtilaan. Muut luottamushenkilöiden tarvitsemat tiedot ja lakilinkit. Luottamushenkilöt käyttävät työtiloja (tilasto). Kopiomäärä vähentyy.

14 14 (20) Strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin Tiedotetaan aktiivisesti ja oikea-aikaisesti henkilöstöasioissa. Viestintäsuunnitelmaa käytetään ja noudatetaan. Viestintäkoulutusta, virkakielikampanjaan liittyvää selkeäkielisyyskoulutusta Tyytyväisyyskysely Taso 3,5 (taso 1-5) Viestintäsuunnitelman arviointikysely. Järjestetään paikallinen koulutus. Viestintäsuunnitelma käytössä koko talossa mennessä. Arviointikysely tehty. Esimiehet ja muut tekstiä tuottavat työntekijät osallistuvat koulutukseen. Strateginen tavoite: Yhdyskuntarakenne ja ympäristö Nykyinen yhdyskuntarakenne pidetään elävänä ja toimivana sekä ympäristön monimuotoisuutta hyödynnetään kestävällä tavalla. Yhteistyössä teknisen ja ympäristötoimen kanssa kannustetaan lähiympäristön kunnossapitoon. Järjestetään kilpailu parhaista Hyvä ympäristö - ideoista. Järjestetään torikirppispäivä keväällä, jolla voi kukin tyhjentää kodistaan tavaroita pois ekologisesti. Toriteemana myös kierrätys, lajittelu, järjestäminen. Yhteistyössä esim. K-K:n messujen kanssa piha/ympäristöteemalla messuilla. Järjestetään tapahtuma/tempaus. Saadaan useita toteuttamiskelpoisia ideoita. Järjestetään tapahtuma. Kävijät/toripäivä Messukävijät Tapahtuma järjestetty. Hyvät, toteuttamiskelpoiset ideat julkaistaan ja ne hyödynnetään myös omassa toiminnassa. Kirpputoripäivä järjestetty. Kiteen kaupunki osallistuu messuille. Opastaulut päivitetään ajan tasalle. Toritaulu uusittu. Torilla uusittu taulu kesään 2015 mennessä. Sitovat tuloksellisuustavoitteet, -mittarit ja -tunnusluvut Tuloksellisuustavoite Arviointikriteeri / mittari Toteuma TP 2013 TA 2014 Tavoitetaso 2015 Intrakävijät, henkilöstö kpl - - Henkilöstöstä käy intrassa vähintään 500 Intrakävijät, luottamushenkilöt kpl luottamushenkilöä 58:sta käyttää työtiloja

15 15 (20) Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv Vakinainen henkilöstö ,2 1 0,2 1 0,2 1 0,2 1 0,2 Määräaikainen henkilöstö 4 0,2 4 0,2 4 0,2 4 0,2 4 0,2 4 0,2 Sijaiset Työllistetyt Henkilöstötarve yhteensä 7 2,4 5 0,2 5 0,2 5 0,2 5 0,2 5 0,2 Eläkkeelle jääviä, arvio Vapautuvista tehtävistä täytetään Yhteiskuntasuhdejohtaja, jonka palkasta 80 % kohdistettu kehittämis- ja omistajaohjauspalveluihin, on jäänyt eläkkeelle alkuvuodesta Kehitysjohtajan palkasta vuonna % kohdistettiin viestintään. Vuonna 2014 virka on muutettu henkilöstöpäällikön viraksi ja kaikki kustannukset kohdistuvat henkilöstöhallintoon. Yhden hallintosihteerin palkasta kohdistettiin viestintään 100% vuonna 2013, mutta vuodesta 2014 alkaen enää 20 %. Kesämatkailuneuvojia palkataan 4 kpl vuonna TALOUS Kehittämis- ja omistajaohjauspalvelut TP 2013 Muutettu TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Tuotot Kulut Toimintakate

16 16 (20) Kaupunginhallitus Yleishallinto Elinkeinoelämän kehittäminen Tilivelvolliset: kaupunginjohtaja Toiminta-ajatus Elinkeinoelämän kehittämisen toiminta-ajatuksena on kaupungin elinkeinoelämän kehittäminen kaupungin ja Keski-Karjalan kehitysyhtiö Keti Oy:n kanssa yhdessä käytössä olevilla toimenpiteillä yhteistyössä muiden alueellisten toimijoiden kanssa. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Kiteen kaupungin väkiluku on laskenut tasaisesti viime vuosina. Vuoden 2013 lopussa väkiluku oli henkilöä. Elokuun lopussa 2014 väkiluku oli , eli 121 henkilöä vähemmän kuin vuodenvaihteessa. Työttömyysaste elokuun lopussa oli Kiteellä 16,1 prosenttia, kun se vuotta aikaisemmin oli 14,9 prosenttia. Vuoden 2013 lopussa työttömyysaste oli 17,4 prosenttia. TALOUSARVIO 2015 Erityisasiantuntija jäi eläkkeelle vuonna 2014 ja tehtävät jaettiin kaupunginjohtajan ja teknisen johtajan kesken. Yritystoiminnan edistämiseen sisältyvä Keti Oy:n Kiteen kuntaosuus oli euroa vuoden 2014 alkuperäisessä talousarviossa. Talouden tasapainottamissuunnitelmassa ja toimenpideohjelmassa maksuosuutta pienennettiin 8200 eurolla. Lisäksi kaupungin osuus Keti Oy:n hallinnoimaan hankkeeseen Puhoksen teollisen rakentamisen liiketoiminnan kehittäminen oli euroa. Hankkeelle haetaan jatkoaikaa vuodelle 2015 toimenpiteiden loppuun saattamiseksi. Vuonna 2015 Keti Oy:n Kiteen kuntaosuus on euroa. Jetina Ry:n Kiteen osuus vuonna 2014 oli euroa. Vuonna 2015 Kiteen osuus on euroa. Kiteen maksuosuus maaseutuhallinnosta vuonna 2014 oli euroa. Vuonna 2015 Kiteen maksuosuus on euroa. Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Elinkeinot ja elinvoima Kunnan yritys- ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä vahvistetaan kärkialoilla. Elinkeinorakenteen säilyttäminen monipuolisena erilaisten toimien avulla Teollisten työpaikkojen määrän vähentymisen pysäyttäminen ja palvelualan työpaikkojen lisääminen Teollisten työpaikkojen määrä pysyy vähintään vuoden 2014 lopun tasolla. ( Vuoden 2013 lopussa 926 kpl)

17 17 (20) Kiteen elinkeino-ohjelman ajantasaistaminen yhdessä Kiteen yrittäjät ry:n, Kesälahden yrittäjät ry:n ja Keti Oy:n kanssa Elinkeino-ohjelman ajantasaistaminen Ohjelma ajan tasalla vuoden 2015 loppuun mennessä Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv Vakinainen henkilöstö 1 0,5 1 0, Määräaikainen henkilöstö Sijaiset Työllistetyt Henkilöstötarve yhteensä 1 0,5 1 0, Eläkkeelle jääviä, arvio Vapautuvista tehtävistä täytetään Erityisasiantuntija jäi eläkkeelle lokakuussa 2014 ja tehtävät jaettiin kaupunginjohtajan ja teknisen johtajan kesken. TALOUS Elinkeinoelämän kehittäminen TP 2013 Muutettu TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Tuotot Kulut Toimintakate

18 18 (20) Kaupunginhallitus Yleishallinto Talouspalvelut Tilivelvolliset: talousjohtaja Toiminta-ajatus Talouspalveluyksikön toiminta-ajatuksena on huolehtia Kiteen kaupungin tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen laatimisesta, talouden suunnittelun ja seurannan prosesseista sekä taloushallinnon muista keskitetyistä perustehtävistä. Sisäisenä tulosyksikkönä talouspalveluyksikkö tukee ja ohjaa kaupungin toimialoja talous-, hankinta- ja atk-asioissa sekä käyttöomaisuuden ostoista ja myynneistä sekä käytöstä poistetuista kiinteistöistä. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Talouspalveluiden toimipaikan siirto Kesälahden taajamasta Kiteen kaupungintalolle helpottaa yhteistyötä eri hallintokuntien kanssa. Toimintaympäristössä ei ole näköpiirissä merkittäviä muutoksia. TALOUSARVIO 2015 Käytöstä poistetut kiinteistöt ovat taloushallinnon merkittävin menoerä, vuoden 2014 talousarviossa ne olivat noin euroa. Vuoden 2015 talousarviossa käytöstä poistettujen kiinteistöjen kustannukset ovat noin euroa. Käytöstä poistettujen kiinteistöjen myynneillä saadaan tarpeettomiin kiinteistöihin kohdistuvat käyttökustannukset poistettua, mutta myynneistä saatetaan joutua kirjaamaan myyntitappiota. Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti ( =tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Ajantasainen talouden seuranta ja raportointi Kuukausittainen raportointi kaupunginhallitukselle ja lautakunnille. Strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin Kuukausittainen raportointi Talouspalveluiden henkilöstön ammatillisen osaamisen ylläpito Henkilöstö osallistuu tarpeellisiin koulutuksiin Vähintään 3 pv / henkilö

19 19 (20) Toiminnan laajuustiedot Laajuustieto TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Ostolaskujen lukumäärä Kirjanpidon tositteiden lukumäärä Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv lkm htv Vakinainen henkilöstö 9* 8,5* 9* 8,5* 8 7,5 8 7, Määräaikainen henkilöstö Sijaiset , Työllistetyt Henkilöstötarve yhteensä 13 12, ,9 9 8,5 9 8, Eläkkeelle jääviä, arvio ,5 Vapautuvista tehtävistä täytetään *) Joista 2 vuorotteluvapaalla. **) oppisopimus Pääkirjanpitäjä jää eläkkeelle Toimi täytetään ja tarvittava määräraha varataan talousarvioon. Laskentasihteeri jää eläkkeelle TALOUS Talouspalvelut TP 2013 Muutettu TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Tuotot Kulut Toimintakate

20 20 (20) Kaupunginhallitus yhteensä Tuloslaskelma, ulk. + sis. TP 2013 Muutettu TA 2014 TA 2015 Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilöstösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintakulut Toimintakate

Kiteen kaupunki osavuosiraportti 1 4/2016 Yleishallinto

Kiteen kaupunki osavuosiraportti 1 4/2016 Yleishallinto Kiteen kaupunki osavuosiraportti 1 4/ Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-4/ 2 (16) Kaupunginhallitus Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille määrätyt tehtävät.

Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille määrätyt tehtävät. KH 17.11.2014 302 1 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-8/ (17) Yleishallinnon tulosalueen osavuosiraportti 2/2016

Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-8/ (17) Yleishallinnon tulosalueen osavuosiraportti 2/2016 1 (17) Yleishallinnon tulosalueen osavuosiraportti 2/2016 KH 10.10.2016 2 (17) Kaupunginhallitus Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena

Lisätiedot

Kaupunginhallitus, yleishallinto

Kaupunginhallitus, yleishallinto Kaupunginhallitus, yleishallinto Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2019 2 Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Eduskuntavaalit järjestettiin huhtikuussa Kunnallisvaalit järjestetään keväällä Presidentinvaalit järjestetään alkuvuodesta 2018.

Eduskuntavaalit järjestettiin huhtikuussa Kunnallisvaalit järjestetään keväällä Presidentinvaalit järjestetään alkuvuodesta 2018. Yleishallinnon tilinpäätös 2015 2 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena

Lisätiedot

Yleishallinnon tulosalueen talousarvion käyttösuunnitelma 2016

Yleishallinnon tulosalueen talousarvion käyttösuunnitelma 2016 Yleishallinnon tulosalueen talousarvion käyttösuunnitelma 2016 1 Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus KH 20.10.2014 257

Kaupunginhallitus KH 20.10.2014 257 1 (18) Kaupunginhallitus KH 20.10. 257 Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille määrätyt

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2018

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2018 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2018 KH 8.12.2014 KV 15.12.2014 Kiteen kaupunki Talousarvio 2015 ja 2 (80) toimintasuunnitelma 2015 2018 Sisällysluettelo 1. TALOUSARVION YLEISPERUSTELUT... 4

Lisätiedot

Yleishallinnon talousarvion 2014 toteutuminen

Yleishallinnon talousarvion 2014 toteutuminen Yleishallinnon talousarvion 2014 toteutuminen 2 (24) Sisällysluettelo Kaupunginhallitus... 3 Yleishallinto... 3 Vaalit... 5 Luottamushenkilöhallinto... 6 Hallintopalvelut... 8 Maaseutupalvelut... 10 Henkilöstöpalvelut...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Ympäristölautakunta pvm RAKENTAMISEN JA YMPÄRISTÖN VALVONNAN TULOSALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA TULOSYKSIKKÖTASOLLA OSTOLASKUJEN

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 1 (5) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Nuorisotoimi Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi tukee nuorten

Lisätiedot

Saariston yhdistysten toimintaa tuetaan avustuksilla ja yhteistyöllä

Saariston yhdistysten toimintaa tuetaan avustuksilla ja yhteistyöllä NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016-2019 Toimielin: SAARISTOLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Saaristoasiat Vastuuhenkilö: Saaristoasiamies (Tiina Rinne-Kylänpää) Toiminnan luonne: Palvelutoiminto

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO

KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO Konsernihallinnon tehtävänä on johtaa ja huolehtia kaupungin hallintotehtävistä kaupungin strategiasta johdettujen päämäärien ja tavoitteiden mukaisesti. Konsernihallinto

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2019

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2019 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2019 KH 7.12.2015 348 KV 14.12.2015 120 2 (88) Sisällys 1 TALOUSARVION YLEISPERUSTELUT... 4 1.1 Toimintaympäristö... 4 1.1.1 Kansantalouden kehitys... 4 1.1.2

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 2/2017

Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 2/2017 1 (23) Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 2/ KH 23.10. 338 2 (23) Kaupunginhallitus Yleishallinto Yleishallinto tulosalue 3 (23) Yleishallinto (tulosalue) Tilivelvolliset: kaupunginhallituksen jäsenet,

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 31.01.2014 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-4/ (23) Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 1/2017

Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-4/ (23) Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 1/2017 Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-4/ 1 (23) Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 1/ KH 19.6. Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-4/ 2 (23) Kaupunginhallitus Yleishallinto Yleishallinto tulosalue Kiteen

Lisätiedot

Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö

Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö 1 (5) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA VAPAA-AIKAPALVELUT NUORISOTOIMI vastuuhenkilö: nuoriso-ohjaaja Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI

30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI 1 (5) 30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi

Lisätiedot

Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 17.12.2015. Oheismateriaali nro 2 Pyöreän pöydän malli

Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 17.12.2015. Oheismateriaali nro 2 Pyöreän pöydän malli Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 17.12.2015 Oheismateriaali nro 2 Pyöreän pöydän malli Lohja, organisaatiokonsepti 10.11.2015 Valtuusto Kaupunginhallitus Kaupunginjohtaja Elinvoima Hyvinvointi Lakisääteiset

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Tulosalue 100 Vaalit Strategiset tavoitteet Operatiiviset tavoitteet Mittarit Vaalien toimittaminen ohjeiden mukaisesti määräajassa virheettömästi Hankitaan asianmukaiset välineet, koneet ja laitteet sekä

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

10 VAALIT Selite KS 2015 LKES 2016 KJES 2016 TA 2016 KS 2016 SISÄINEN TULOSLASKELMA

10 VAALIT Selite KS 2015 LKES 2016 KJES 2016 TA 2016 KS 2016 SISÄINEN TULOSLASKELMA Kankaanpään kaupunki TA 2016 Käyttösuunnitelma 1 (12) TALOUSARVIO 2016 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA (KS 2016) 10 VAALIT -18 000-18 000 Palkat ja palkkiot 13 289 Eläkekulut 1 992 Muut henkilösivukulut

Lisätiedot

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 1 (6) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Tulosyksiköt: Kirjastotoimi Nuorisotoimi Kulttuuritoimi

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

Hollolan kunta 1/5 Tehtävä

Hollolan kunta 1/5 Tehtävä Hollolan 1/5 KV KH lau TYÖNANTAJATOIMINNOT Kunnalle työnantajana kuuluvat tehtävät, ellei niitä ole siirretty muulle viranomaiselle Kunnan henkilöstöpolitiikan ohjaus ja siitä yleisohjeiden antaminen Työnantajan

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus 1 (5) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, perusopetuksen rehtori Tulosyksiköt Peruskoulutus ( Kohteet Arppe, Hutsi,

Lisätiedot

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS 1) Tuloslaskelma * MKS = muutettu käyttösuunnitelma ** TA = alkuperäinen talousarvio Kum. MKS* Ennuste Tot. Jäljellä Tot.-% Kum. Tot.-% Muutos Muutos 1 1/219 219 219 Erotus 1/219 MKS 219* MKS 219* 1/218

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Talous ja kehittäminen/oka TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI 1/2007

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Talous ja kehittäminen/oka TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI 1/2007 HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Talous ja kehittäminen/oka TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI 1/2007 Kslk 19.4.2007 2 Sisällysluettelo Sivu 1. JOHDANTO 3 2. TALOUSARVIO 3 2.1. Toimintamenot

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen Kuntien välinen Netto- Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys muuttoliike maahan-

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11.12.2014 1 1 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 YMPÄRISTÖ-

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kiteen kaupunki. Viestintäsuunnitelma

Kiteen kaupunki. Viestintäsuunnitelma Kiteen kaupunki Viestintäsuunnitelma Kiteen kaupunki Viestintäsuunnitelma 1 (12) Viestintäsuunnitelman tarkoitus... 2 Mitä Kuntalaki velvoittaa?... 2 Kiteen kaupungin viestintästrategia... 4 Mitä viestintä

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2011

TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2011 TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2011 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa) toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden

Lisätiedot

Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö

Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö 1 (6) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Tulosyksiköt: Kirjastotoimi Nuorisotoimi Kulttuuritoimi

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.12.2015 1 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ PALVELUTUOTANNON VOIMAVARANA

HENKILÖSTÖ PALVELUTUOTANNON VOIMAVARANA HENKILÖSTÖ PALVELUTUOTANNON VOIMAVARANA Luottamushenkilövalmennus 12.2.2013 SEINÄJOEN KAUPUNKI Raija Ranta 12.2.2013 www.seinajoki.fi 1 HENKILÖSTÖ / Rakenne HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2012 Vakinaiset 3 127

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet 1 Yritystuet / yleistä Tukea voidaan myöntää päätoimiseen yrittäjyyteen - pääasiallinen toimeentulo ainakin yhdelle yrittäjälle tai työntekijälle Yrityksellä

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

Elinvoimaa maakuntaan. Reijo Vesakoivu

Elinvoimaa maakuntaan. Reijo Vesakoivu Elinvoimaa maakuntaan Reijo Vesakoivu 1.02.2016 Pohjois-Karjalan työpaikkakehitys 2007-2013 Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto 80000 75000 70000 65000 60000 55000 50000 45000 40000 2007 2008 2009

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2015

Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2015 Hailuodon kunta Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2015 Käsittely Kunnanhallitus 25.5.2015 2 Talousnäkymät Kansainvälisen talouden kehitys on viime aikoina ollut kaksijakoista. Venäjän talouden kasvunäkymät

Lisätiedot

Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä

Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä Kaikk tärkki, mik vetä: meri, pello ja metä. Niist riittä voimi. Tua sää kude, meill o loimi. Ei tartt pelkästäs yrittä, saa tehrä kans. Talousarvio 2007 ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Visio Lohjan kaupunginkirjasto on näkyvä tiedon ja kulttuurin välittäjä ja kaikkien alueen asukkaiden käytössä Toiminta-ajatus Lohjan kaupunginkirjaston

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta Palosuojelurahasto 2025 Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta 1 1. Toimintaympäristön muutokset, joihin rahaston strategialla pyritään osaltaan vastaamaan

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus Yleishallinnon ja elinkeinotoimen toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1.- ja tilinpäätösennuste. Yleishallinto,

Lisätiedot

Tietotekniikka Edistää ja hankkii tietotekniikkapalveluita, joilla tuetaan mahdollisimman tehokkaasti muuta palvelutuotantoa.

Tietotekniikka Edistää ja hankkii tietotekniikkapalveluita, joilla tuetaan mahdollisimman tehokkaasti muuta palvelutuotantoa. KUNNANHALLITUS Taloussuunnitelma 2016-2018 1 Toiminta-ajatus Ilomantsi vahvistaa ja kehittää omille vahvuuksille perustuvia maaseutupalveluja ja yritystoimintaa. Hallintokunta järjestää sisäisille asiakkaille

Lisätiedot

Kunnanhallituksen tulosalue

Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitus Käyttösuunnitelma 2016 1 Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitukseen nähden sitovia ovat vastuualueiden toimintakatteet. Vastuualueet: 1000 Yleishallinto, 1001 Yhteistoiminta, 1002 Elinkeinojen

Lisätiedot

Hallinnon toimialan talousarvio 2019 Kh

Hallinnon toimialan talousarvio 2019 Kh Hallinnon toimialan talousarvio 2019 Kh 24.9.2018 KH:n päätökset 25.6.2018 Käyttötalousraamiksi päätettiin 366,7 M =>Leikattavaa 7,6 M Hallinnon toimialan alkuperäinen raamiehdotus oli 18,64 M ja KH:n

Lisätiedot

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén 23.4.2015 maaliskuu 2015 1 28.4.2015 HYKS aloitti sairaanhoitoalueena vuonna 2006. Deflatoitu

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2013 31.3.2014 Minna Uschanoff Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku kääntyi laskuun. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2013 lopussa 21 129 eli 43 asukasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

ESPOO LOGISTIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017

ESPOO LOGISTIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO LOGISTIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO LOGISTIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Logistiikka -liikelaitos hankkii kaupungille autoja ja työkoneita sekä tuottaa niihin

Lisätiedot

TP Ta+MRM Toteutuma TA Muutos % S a a r i s t o a s i a t KÄYTTÖTALOUS TALOUS

TP Ta+MRM Toteutuma TA Muutos % S a a r i s t o a s i a t KÄYTTÖTALOUS TALOUS NAANTALIN KAUPUNKI Sivu 1 S a a r i s t o a s i a t TALOUS Toimintatuotot Myyntituotot,ULK pl taseyk 3104 Myyntituotot muilta 126,93 500 335,47 500 Myyntituotot,ULK pl taseyk 126,93 500 335,47 500 Myyntituotot

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI STRATEGIAN PÄIVITYS. Aija Tuimala FCG Konsultointi. 14.6.2016 Page 1

ORIVEDEN KAUPUNKI STRATEGIAN PÄIVITYS. Aija Tuimala FCG Konsultointi. 14.6.2016 Page 1 ORIVEDEN KAUPUNKI STRATEGIAN PÄIVITYS Aija Tuimala FCG Konsultointi 14.6.2016 Page 1 ORIVEDEN KAUPUNGIN STRATEGIA - TAUSTAA Strategia on päivitetty 28.10.2013 Toimintaympäristömuutosten vuoksi strategiaa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI 30.9.2013 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2013 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta

TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta KUNNANHALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Ulkoinen/Sisäinen Kunnanvaltuusto Henkilöstökulut -5.524,15-6.557-4.183,38-6.570 0,2 Palvelujen ostot -8.403,85-17.000-1.973,85-9.900-41,8 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Pk-yritys hyvä työnantaja 2009

Pk-yritys hyvä työnantaja 2009 Pk-yritys hyvä työnantaja 2009 Suomen Yrittäjät 8.7.2009 6.7.2009 1 Yritysten määrä kokoluokittain 2007 Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä) 2 396; 0,9 % Pienyritykset (10-49 hlöä) 14 578; 5,8 % Suuryritykset

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2007 2009

OPETUSMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2007 2009 Opetusministeriö 8.1.2007 OPETUSMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2007 2009 VARASTOKIRJASTON TOIMINTA-AJATUS Varastokirjaston tehtävänä on vastaanottaa ja säilyttää tieteellisistä

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18

Lisätiedot

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014 2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31..214 OVR 31..214 Toimielin 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA Tehtävä 1 HALLINTO Vastuuhenkilöt Rehtori/Stj. Toimintaajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on luoda edellytykset esi ja perusopetuksen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali-

Lisätiedot

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Luumäen kunta Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Kunnanhallitus 10.11.2014 286 Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Kunnanhallitus 8.12.2014 314 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 64 TALOUSARVIO 2015 1 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen

Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen Ajankohtaista kunta-alalta Taija Hämäläinen 2010 Kuntakenttä myllerryksessä 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 1. Kuntarakennelaki 478/2013 Kuntien selvitykset 2. Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Lisätiedot

Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta.

Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta. Toiminta-ajatus Ilomantsin rakennettu ympäristö on hyvin hoidettu ja viihtyisä. Sisäisille asiakkaille annettavilla palveluilla tuetaan kunnan peruspalveluiden tuottamista. Toiminta-ajatus tulosalueittain

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Tilinp. Ed.Bud. Budj. 2013 2014 2015

Tilinp. Ed.Bud. Budj. 2013 2014 2015 TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA Myyntituotot 851.556 749.350 827.750 Maksutuotot 38.801 50.100 60.700 Tuet ja avustukset 35.587 10.700 1.500 Muut toimintatuotot 646.085 598.550 374.545 1.572.029

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Toimintakate

Toimintakate TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 *) Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 KONSERNIHALLINTO Toimintatuotot 49 044 356 50 548 400 54 268 400 54 418 400 54 418 400 Myyntituotot 5 896 589 7 881 200 7 858 800 7 858 800

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen alaisuudessa toimii kaavatoimikunta.

Kaupunginhallituksen alaisuudessa toimii kaavatoimikunta. KAUPUNGINHALLITUS Toimielin: Kaupunginhallitus Tehtävä: Keskushallinto Vastuuhenkilö: Kehittämisjohtaja Tehtäväalue sisältää konsernijohdon elinkeinopalvelujen, yleishallinnon, maaseutupalveluiden, talous-

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Toiminta-ajatus tulosalueittain. Tilivelvolliset KUNNANHALLITUS

Toiminta-ajatus. Toiminta-ajatus tulosalueittain. Tilivelvolliset KUNNANHALLITUS KUNNANHALLITUS Taloussuunnitelma 2017-2019 1 Toiminta-ajatus Ilomantsi vahvistaa ja kehittää omille vahvuuksille perustuvaa yritystoimintaa ja maaseutupalveluja. Hallintokunta järjestää sisäisille asiakkaille

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu

Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu Mitkä asiat on oleellisia? Sitovuus Päätöksenteko Strateginen ohjaus ja toiminnan ohjaus Henkilöstöpolitiikka Asiakasrajapinnat/reagointikyky asiakastarpeisiin

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot