Nuorisotilojen uusi sijainti on selkeästi ollut myönteinen asia ja se lisännyt nuorisotiloissa kävijöiden määrää.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisotilojen uusi sijainti on selkeästi ollut myönteinen asia ja se lisännyt nuorisotiloissa kävijöiden määrää."

Transkriptio

1 NURMEKSEN NUORISOTYÖ TOIMINTAKERTOMUS 2015 Paula Timonen Nuoriso- ja matkailukeskus Hyvärilä Oy tuottaa Nurmeksen kaupungin nuorisopalvelut ostopalvelusopimuksella. Nuorisotyön tarkoitus on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista, parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja, edesauttaa nuorten kuulemista ja osallisuutta, antaa kasvatuksellista ohjausta sekä järjestää toimintatiloja ja harrastusmahdollisuuksia sekä edistää kansainvälistä nuorisotoimintaa. Nuorisotyön merkittävimmät sisällöt ovat nuorisotalotoiminta, lasten kesäleirit, Selvä Sopimustoiminta ja nuorisovaltuustotyö. Nuorisotyöntekijänä on toiminut Henna Kuittinen ja tuntityöntekijänä Mira Laakkonen saakka aloitti Pauli Sorsakari tuntityöntekijänä. Nuorisotyöntekijä Henna Kuittisen äitiysloman sijaisena aloitti Selma Osmala NUOKKARI Nuokkari-toiminnan lähtökohtana on tarjota aktivoivaa, laadukasta, monipuolista ja turvallista vapaa-ajan toimintaa alle 17-vuotiaille nuorille. Nuokkari on pääasiassa tarkoitettu vuotiaille nuorille. Vakiintuneeksi tavaksi on muodostunut yksi Nuokkari - ilta syyslukukaudella 7- luokkalaisille. Kevät lukukaudella tämä ilta muuttuu Junnunuokkariksi, jolloin 5-6 luokkalaiset pääsevät tutustumaan Nuokkarin toimintaan. Tämä ratkaisu onkin osoittautunut hyväksi ja turvalliseksi tavaksi tutustua nuorisotalon tarjontaan. Nuokkarilla on järjestetty erilaisia te toja ja turnauksia vuodenaikana. Yönuokkari pidettiin joululomalla. Nuokkarin ovet olivat auki tammikuusta toukokuun loppuun ja elokuusta joulukuun loppuun. Elokuussa Nuokkarilla oli todella hiljaista. Kesä- ja heinäkuussa Nuokkarin ovet olivat kiinni. Nuokkarin aukioloajat ovat olleet seuraavat: maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona klo 14 18, torstaina klo ja joka toinen perjantai tai lauantai klo Vuoden 2016 alussa aukioloaikoja lisätään. Nuorisotilojen uusi sijainti on selkeästi ollut myönteinen asia ja se lisännyt nuorisotiloissa kävijöiden määrää. Facebook on toiminut oivana keinona nuorten tavoittamisessa ja tiedottamisessa. Nuoret ottavat luontevasti kontaktia Facebookin kautta. Olemme myös luoneet nuorisotyöntekijöiden profiilit, sillä nuoret ovat valitelleen, että on ikävää ottaa yhteyttä Nuokkarin profiiliin, koska he eivät tiedä

2 kuka profiilia milloinkin käyttää. Henkilökohtaisia Facebook profiileja työntekijät eivät käytä nuorten kanssa yhteydenpitoon. Myös WhatsAppia käytetään yhteydenpidossa. Nuorisotyön asiakkaat vertailuna osallistujat osallistujat Nuokkarikerrat arki/pe-la 169/ / nuokkari Junnunuokkari 5-6 lk Nuorisovaltuusto x keväällä 4 2x syksyllä 4 SelväSopimus SelväSopimus SelväSopimus x Leivontaleiri 12 Taideleiri 12 Liikuntaleiri 20 Liikuntaleiri 21 Liikuntaleiri 9 Leivontaleiri 15 Taideleiri 15 x KESÄLEIRIT Nuorisotoimi järjesti Hyvärilän nuorisokeskuksessa neljä lastenleiriä 7 12-vuotiaille. Kaikki leirit pidettiin Hyvärilässä. Leireihin saimme avustusta opetus- ja kulttuuriministeriön lasten- ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen ohjatuista määrärahoista. Leireillä toimivat ohjaajina Henna Kuittinen, Mira Laakkonen, Heikki Otava, Paula Timonen ja kesätyösetelillä Iiro Närvä ja Maria Timonen. Leirit Osallistujat Leivontaleiri Liikuntaleiri Liikuntaleiri Taideleiri

3 SELVÄ SOPIMUS Selvä Sopimuksessa yläkouluun siirtyvät nuoret sitoutuvat olemaan ilman päihteitä. SelväSopimus on valtakunnallisestikin harvinaista toimintaa ja sitä on vain harvalla paikkakunnalla. Tällä hetkellä mukana ovat kaikki ikäluokat yläkoulussa (7-9 lk) Selvä Sopimus etenee. Nuoria on pysynyt sopimuksessa kohtalaisesti, muutamia nuoria on jättäytynyt pois. Suurin syy Selvä Sopimuksesta poisjäännille on ajanpuute. Muutama nuori on jäänyt tupakoinnista kiinni useampaan kertaan ja heidät on tämän vuoksi poistettu Selvä Sopimuksesta. Nuorisotyöntekijä on aina nuoren kotiin yhteydessä, kun nuori joko poistetaan tai hän jättäytyy Selvä Sopimuksesta pois. Selvä Sopimuksen haasteeksi on noussut tehtävien jakaminen tasapuolisesti. Kaikki kodit eivät pääse osallistumaan niin aktiivisesti varainhankintaan ja toki tämä aiheuttaa keskustelua. Nuorisotyöntekijä koordinoi projektia, mutta pääidea kuitenkin on, että nuoret yhdessä vanhempien kanssa kerää rahaa. Toukokuun alussa Selvä Sopimuksessa on mukana nuoria seuraavasti: 7-luokkalaisia on 49 ja 8-luokkalaisia 51. Seitsemäsluokkalaiset pitivät yläkoululla vanhempainiltojen kahvituksia, he järjestivät ystävänpäivätapahtuman ja pääsiäisenä Selvä Sopimus 7-luokka järjesti pääsiäismyyjäiset K-Marketissa Porokylässä. Varainhankintaa suoritettiin myös myymällä pesuaineita. Vappuna Selvä Sopimus järjesti alle kouluikäisten VappuVipinät Kirkkokadun koululla. Vipinöihin osallistui harmiksemme vai muutama lapsi. Selvä Sopimus 8-luokka järjesti alakouluikäisten diskon ja he pitivät myyjäiset S-marketissa. Hiihtolomalla Selvä Sopimus järjesti Lasten Puuhapäivän PielisAreenalla.Varainhankintaa suoritettiin myös myymällä karkkeja ja keksejä. Selvä Sopimuslaisten vanhemmille on järjestetty vanhempainiltoja. Vanhempainiltojen tarkoitus on suunnitella yhdessä tulevaa, jakaa tehtäviä tasapuolisesti ja käydä muita ajankohtaisia asioita läpi. Mukana Selvä Sopimuksessa on 9-luokkalaisia 39 oppilasta, 8-luokkalaisia 40 oppilasta ja 7-luokkalaisia 53 oppilasta. Selvä Sopimuksen puitteissa nuorisotyö on organisoinut Nurmekseen energiajuomakiellon. Nurmeksen kaikki kauppiaat, joiden valikoimiin energiajuomat kuuluvat, ovat sitoutuneet olemaan myymättä niitä alle 18-vuotialle. Tämä kielto on herättänyt valtakunnallista huomiota ja asiaa on pidetty positiivisena. Nuoret protestoivat asiaa aluksi mm. boikotoimalla Nuokkaria, mutta ovat jo tottuneet ajatukseen ja palanneet takaisin toiminnan piiriin.

4 Nuorisotyöntekijä on ollut mukana Terveempi Itä-Suomi hankkeessa, jossa Nurmeksen osalta tavoitteena on ollut nuorten päihdehaittojen vähentäminen ja Selvä Sopimus on ollut osa hanketta. Hanke on näkynyt myös nuorisotiloissa ja kouluilla. Olemme valmistaneet terveellisiä välipaloja ja huomioineet entistä enemmän terveellisiä elämäntapoja. Hanke on loppunut TAPAHTUMAT JA RETKET Ystävänpäivänä järjestimme Nuokkarin avoimet ovet ja illalla pidimme Ystävänpäivä Nuokkarin. Tarjolla oli ystävänpäiväaiheisia herkkuja. Vappubileet ja koulupäättäjäispirskeet pidettiin keväällä. Nuorisotyöntekijät ovat jalkautuneet katutyöhön koulujen päättäjäisiltana taajamaalueella, mutta alaikäisiä ei tavattu. Hiihtolomalla järjestimme yhdessä Seurakunnan kanssa retken Vuokattiin Angry Birds-puistoon. Retkellä oli mukana yhteensä 39 osallistujaa. Hiihtolomalla tarkoitus oli pitää myös mäenlaskutapahtuma + leffailta Hyvärilässä, mutta osallistujia ei ollut huonon sään vuoksi. Kesäkuussa järjestetyssä Summer Beach 2015 tapahtumassa Hyvärilässä olivat Selvä Sopimuslaiset pitämässä Buffettia. Tapahtumassa esiintyi valtimolainen bändi Axident. Tapahtuma ei saavuttanut suosiota ja paikalla kävi vain 20 nuorta. NUORISOVALTUUSTO Nuorisovaltuuston toiminta on 2015 vuoden aikana aktivoitunut. Huhtikuussa pidimme Nuorisovaltuuston saunaillan Hyvärilässä ja sinne saimme paikalle viisi uutta NuValaista. Täysiikäiset jäsenet jäävät pois NuVasta ja tällä hetkellä nuorisovaltuustossa on viisi uutta jäsentä ja yksi vanha jäsen. Tarkoituksena on pitää Nuorisovaltuusto aktiivisena ja NuValaiset järjestävätkin kesäkuussa Hyvärilässä Summer Beach 2015 ja syksyllä Diskon +13 -vuotiaille nuorille. Nuorisovaltuusto on kokoontunut kolme kertaa. Nuorisovaltuusto järjesti kesäkuussa Summer Beach 2015 tapahtuman. Tapahtuman idea oli saada nuoret pelailemaan kesäpelejä. Tapahtumassa esiintyi valtimolainen bändi Axident. Paikalla kävi noin kaksikymmentä ihmistä. Nuorisovaltuusto ideoi nuorisotoimen ja Hyvärilän kanssa syksyllä järjestettävää diskoa. Disko järjestetään yli 13-vuotiaille nuorille. Nuorisovaltuusto kokoontui syksyn 2015 aikana kaksi kertaa ja teki tekniselle lautakunnalle aloitteen rappusten ja valaistuksen saamiseksi Kirkkokadun koulun ja ammattiopiston välille.

5 KOULUTUKSET Nuorisotyöntekijät Henna Kuittinen ja tuntityöntekijänä toimiva Mira Laakkonen osallistuivat huhtikuussa Nuorisotyöpäiville. Nuorisotyöpäivät järjestettiin Seinäjoella ja tapahtumaan osallistui reilu 900 nuorisotyöntekijää. Pauli Sorsakari on osallistunut turvallisuuskoulutukseen ja päivittänyt järjestysmieskortin. Nuorisotyöntekijä suoritti myös muutaman opintopisteen verran ennaltaehkäisevän päihdetyön opintoja verkkokoulutuksena.

Nuorisotyön toimintakertomus 2013

Nuorisotyön toimintakertomus 2013 Nuorisotyön toimintakertomus 2013 Hyvärilän Matkailu- ja Nuorisokeskus tuottaa Nurmeksen kaupungin nuorisopalvelut ostopalvelusopimuksella. Nuorisotyön tarkoitus on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

Vihdin nuorisopalvelut

Vihdin nuorisopalvelut Vihdin nuorisopalvelut 2013-2014 Nuorisotalotoiminta Klubille, Nummelan nuorisokeskukseen ja Oharille, kirkonkylän kerhokeskukseen voi tulla viettämään aikaa ystävien kanssa, pelailemaan tai vaan oleskelemaan.

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Urhea-toiminta Vantaalla Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Taustaa Vantaalla 19 vuosiluokkien 7.-9.koulua, joissa oppilaita yhteensä n. 7000 18.3.2016 2 Taustaa Vantaalla

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista.

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. ETSIVÄNUORISOTYÖ Vuosiraportti 2015 Paula Timonen Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. Etsivien tyypillinen asiakas

Lisätiedot

Nuorisopalvelut PL 23 Pöytäkirja 4/15 38201 Sastamala. Nuorisovaltuuston kokous

Nuorisopalvelut PL 23 Pöytäkirja 4/15 38201 Sastamala. Nuorisovaltuuston kokous Sastamalan kaupunki Nuorisopalvelut PL 23 Pöytäkirja 4/15 38201 Sastamala Nuorisovaltuuston kokous Aika: TIISTAINA 17.3.2015 klo 16.00 Paikka: Kasvatus- ja Opetuskeskus Uosso, (Asemakatu 9, 2 krs.) Aino

Lisätiedot

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Satakunnan maakunnallinen varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi 21.4.2016, Kankaanpää Pois syrjästä hanke ennaltaehkäisee ja puuttuu

Lisätiedot

Mielipidekysely Nurmijärvi NYT tapahtumasta 28.11.2015

Mielipidekysely Nurmijärvi NYT tapahtumasta 28.11.2015 Mielipidekysely Nurmijärvi NYT tapahtumasta 28.11.2015 Tapahtuman järjestivät Keuda, Klaukkalan Yrittäjät, Nurmijärven Yrittäjänaiset sekä Nurmijärven kunta. Tapahtumassa oli mukana n. 50 näytteilleasettajaa.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta.

Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta. Kokkolan Venekerhon laituripaikat Kausi 2014 Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta. 1 / 24 Vuokrapaikkoja on myös saatavissa leveydet 2,5-4.0 metriin.

Lisätiedot

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille KLUN RVOSNT Oleellinen arviointityökalu klubeille KLUN RVOSNT Oleellinen arviointityökalu klubeille 1. Klubin nimi tai numero: VPTOSKTVTTN TÄRKYS 2. Mitä tulee vapaaehtoistyöhön, miten tärkeitä seuraavat

Lisätiedot

IHE Demo / Tampere. toimivien järjestelmien välillä osallistujiksi ovat tulossa tällä hetkellä Mylab, Commit, Carestream, EMC, GE

IHE Demo / Tampere. toimivien järjestelmien välillä osallistujiksi ovat tulossa tällä hetkellä Mylab, Commit, Carestream, EMC, GE IHE Demo / Tampere Terveydenhuollon atk-päivillä Tampereella 25.- 26.5. IHE-profiilien avulla tapahtuva järjestelmien yhteisesittely valmisteilla havainnollistetaan tietojen siirtymistä IHEintegraatioprofiilien

Lisätiedot

Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä

Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 19.9.2012 Aino-Marja Kairamo Tekijöitä, jotka pahentavat syrjäytymisriskiä

Lisätiedot

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilastoiminnan uusi esittelyvideo (linkki) Tukioppilastoiminnan toimijat ja yhteistyökumppanit Toimijat koulun tukioppilastoiminnassa

Lisätiedot

1 Uusien jäsenten valinta kuluvalle valtuustokaudelle. 3 Tietoa kirjaston kehittämishankkeesta, Olkkarin ohjausryhmästä

1 Uusien jäsenten valinta kuluvalle valtuustokaudelle. 3 Tietoa kirjaston kehittämishankkeesta, Olkkarin ohjausryhmästä JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 Uusien jäsenten valinta kuluvalle valtuustokaudelle 2 Uusi toimintasääntö 3 Tietoa kirjaston kehittämishankkeesta, Olkkarin ohjausryhmästä 4 Ylimääräinen

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.02.2013. Työtömyysasteen kehitys Lahdessa ja Oulussa kuukausittain 2009-2013

Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.02.2013. Työtömyysasteen kehitys Lahdessa ja Oulussa kuukausittain 2009-2013 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.2.213 TYÖTTÖMYYSTIETOJA LAHDESTA JA STA VERTAILU (tammikuun lopun edot 29-213) Työttömyysaste oli Lahdessa laman seurauksena lähes 17 vuodenvaihteessa 29-21,

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus

Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus 2013-2014 Jyväskylän nuorisovaltuusto kaudella 2013-2014 retkellä Helsingissä Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava

Lisätiedot

VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA

VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät 3.- 4.10.2013 Seinäjoki MITÄ VERTTI-TOIMINTA ON? Seutukunnallista yläkoulun oppilaiden toteuttamaa nuorisotiedotusta

Lisätiedot

Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94

Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94 Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94 SOPIMUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISVASTUUN SIIRROSTA JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE Sopimuksen osapuolet Jyväskylän kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus ALOITUSPAIKAT Aloituspaikkatilastot sisältävät tiedot vuosittaisesta koulutustarjonnasta. Koulutuksen järjestäjät, oppilaitosten ylläpitäjät, ammattikorkeakoulut, yliopistot ja lääninhallitukset vastaavat

Lisätiedot

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit 2005 - 1. Seuralla on nuorisovastaava ja hänellä tukihenkilö. Seuralla tulee olla nuorisotoiminnasta vastaava henkilö ja hänellä nimetty tukihenkilö. Nuorisovastaavalla

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous. Kasvatus- ja Opetuskeskus Uosso, (Asemakatu 9, 2 krs.)

Nuorisovaltuuston kokous. Kasvatus- ja Opetuskeskus Uosso, (Asemakatu 9, 2 krs.) Sastamalan kaupunki Nuorisopalvelut PL 23 PÖYTÄKIRJA 2/15 38201 Sastamala Nuorisovaltuuston kokous Aika: KESKIVIIKKONA 11.2. KELLO 16.00 Paikka: Kasvatus- ja Opetuskeskus Uosso, (Asemakatu 9, 2 krs.) Aino

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Ohjaajien perehdyttämiskansio

Ohjaajien perehdyttämiskansio Ohjaajien perehdyttämiskansio Perehdyttämiskansio ohjaajien tueksi Opetushallitus yhdessä Kymenlaakson/Etelä-Karjalan kehittämisverkoston kanssa on toteuttanut ohjaajien perehdyttämisen tueksi perehdyttämiskansion.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

SASTAMALAN NUORISOPALVELUJEN ESITYS VASTAAVAN NUORISOTYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ 2012 ALKAEN VAKITUISESTI

SASTAMALAN NUORISOPALVELUJEN ESITYS VASTAAVAN NUORISOTYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ 2012 ALKAEN VAKITUISESTI SASTAMALAN NUORISOPALVELUJEN ESITYS VASTAAVAN NUORISOTYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ 2012 ALKAEN VAKITUISESTI Sisältää selvityksen henkilöstöresursseista, henkilöstön työnkuvaukset, vaihtoehdot mikäli

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 TOIMINNAN YDINALUEET 3 2 TOIMINTA 3 2.1 VIIKOTTAINEN TOIMINTA 3 2.2 TAPAHTUMAT 3 2.3 TAPAHTUMAT JOHIN OSALLISTUMME

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Kimmo Hölkki, nuorisotoimintayksikön päällikkö Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen

Lisätiedot

Vastuutoimielin: 55 SIVISTYSLAUTAKUNTA

Vastuutoimielin: 55 SIVISTYSLAUTAKUNTA Vastuutoimielin: 55 SIVISTYSLAUTAKUNTA Vastuuviranhaltija: Nuorisotoimenjohtaja Tehtävä: 230 Nuoriso- ja raittiustoimi PALVELUAJATUS JA PERUSTEHTÄVÄT Nuorisotoimen palveluajatuksena on nuorisolain mukaisesti

Lisätiedot

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 28.11.2013 Ulla-Maija Maunu Turun kaupunginkirjasto Turun kaupunginkirjasto lukuina: - Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi

Lisätiedot

Hiukkavaaratalo. Timo Pulkkinen Nuoriso-ohjaaja Hiukkavaaran nuorisotalo Hiukkis

Hiukkavaaratalo. Timo Pulkkinen Nuoriso-ohjaaja Hiukkavaaran nuorisotalo Hiukkis Hiukkavaaratalo Timo Pulkkinen Nuoriso-ohjaaja Hiukkavaaran nuorisotalo Hiukkis Hiukkavaaratalo Hiukkavaaran koulu Päiväkoti Taikapolku Nuorisotalo Hiukkis Kirjasto Kirjasto Avoinna arkisin 8:00-21:45

Lisätiedot

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaaajan ja sopimustoiminnan

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Pöytäkirja Nro 1/2016 Nuorisovaltuusto 20.1.2016

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Pöytäkirja Nro 1/2016 Nuorisovaltuusto 20.1.2016 Pöytäkirja Nro 1/2016 Kokousaika Keskiviikko 20.1.2016 kello 16.00 16.38 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet: Salminen Siiri, pj. (x) Jansson Niklas, vpj.

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Tukea jääkiekon harrastamiseen

Tukea jääkiekon harrastamiseen Tukea jääkiekon harrastamiseen Tukea jääkiekon harrastamiseen TPS Juniorijääkiekon perheiden on mahdollista hakea tukea harrastamiseen TPS sää7ön ja Me-sää7ön rahastosta ja Suomen Jääkiekkoliitolta. toukokuu

Lisätiedot

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko

Lisätiedot

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2710/05.10.01/2013 159 Oikaisuvaatimus Huurrepolun ryhmäperhepäiväkodin lakkauttamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09) 816 83685 Maria Rauman, puh. (09)

Lisätiedot

1 Uudistetun kirjaston mainostus ja live-stream -ilta: uusi päivämäärä. 2 Pirkanmaa nuorisotyöryhmään uusi edustaja

1 Uudistetun kirjaston mainostus ja live-stream -ilta: uusi päivämäärä. 2 Pirkanmaa nuorisotyöryhmään uusi edustaja JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 Uudistetun kirjaston mainostus ja live-stream -ilta: uusi päivämäärä 2 Pirkanmaa 2021 -nuorisotyöryhmään uusi edustaja 3 Mielipide peruskoulun herkkulinjauksen

Lisätiedot

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016 Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016 Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ympäristökasvatuksen asiantuntijajärjestö ja FEE:n jäsen Suomessa perustettu v. 1990, 25 vuotta ympäristökasvatustyötä n.

Lisätiedot

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi Lasten parlamenttimalleja 9.1.2018 Liisa Korppi 1 Tietoja suomalaisten kaupunkien lasten parlamenteista Tiedot koottu 10 kaupungin verkkosivuilta (Tampere, Turku, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Pori, Mikkeli,

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73 KOKOUSAIKA 13.10.2014 klo 17.30 19.05 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Naskali Essi Metsämäki Herkko Säilä Rita Rantala

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Nuorisopalvelukeskuksen toiminta Nuorisotyön keskeisenä toiminnan sisältönä on tukea nuorisotyön projekteja ja toimintoja, joihin mahdollisimman monel

Nuorisopalvelukeskuksen toiminta Nuorisotyön keskeisenä toiminnan sisältönä on tukea nuorisotyön projekteja ja toimintoja, joihin mahdollisimman monel Rovaniemen kaupungin Liikunta- ja nuorisopalvelukeskus NUORISO Nuorisopalvelukeskuksen toiminta Nuorisotyön keskeisenä toiminnan sisältönä on tukea nuorisotyön projekteja ja toimintoja, joihin mahdollisimman

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat Lions tietoa uusille jäsenille Klubi ja klubin virat KLUBIN TARKOITUS Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. Edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa.

Lisätiedot

Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu

Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu KIRJASTON NEUVOTTELUKUNNAT MARI ELISA (MEK) KUUSNIEMI, TUULIN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, TUTKIMUKSEN PALVELUT, HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tutkimusprojektin

Lisätiedot

Nuortenpaja Apaja Tammi huhtikuu 2014

Nuortenpaja Apaja Tammi huhtikuu 2014 Nuortenpaja Apaja Tammi huhtikuu 2014 Paula Timonen Yleistä Nuortenpaja Apaja on Nurmeksessa ja Juuassa sijaitseva työhön, koulutukseen tai elämänhallintaan liittyvissä asioissa tukea tai ohjausta tarvitsevien

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014 Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014 Yleistä Nuortenpaja Apaja on Nurmeksessa ja Juuassa sijaitseva työhön, koulutukseen tai elämänhallintaan liittyvissä asioissa tukea tai ohjausta tarvitsevien

Lisätiedot

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli

Lisätiedot

ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018

ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018 ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018 AIKA SU 15.4.18 klo 15.00 PAIKKA KAUPUNGINTALO ASIALISTA 1. Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kokouksen työjärjestys 3. Edellisen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2017 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Rovaniemen Urheiluratsastajat ry. 4.1.2013 RoUr hallitus

Toimintasuunnitelma Rovaniemen Urheiluratsastajat ry. 4.1.2013 RoUr hallitus Toimintasuunnitelma Rovaniemen Urheiluratsastajat ry 4.1.2013 RoUr hallitus Toimintasuunnitelma 2013 Rovaniemen Urheiluratsastajat ry Yleistä Rovaniemen Urheiluratsastajat tukee ratsastusharrastajia Rovaniemen

Lisätiedot

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014 Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille

Lisätiedot

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54550

Lisätiedot

voimassa marraskuusta 2011 lähtien suomi europe s Rock mailorder no.1 mediakortti

voimassa marraskuusta 2011 lähtien suomi europe s Rock mailorder no.1 mediakortti voimassa marraskuusta 2011 lähtien suomi mediakortti 2012 TIETOA MEISTÄ EMP on jo yli 20 vuoden ajan tarjonnut laajan valikoiman vaatetusta, CD- ja DVD-levyjä, julisteita ja oheistuotteita rock- ja metallifaneille

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Teknillisen tiedekunnan HOPS-ohjeita

Teknillisen tiedekunnan HOPS-ohjeita TEKNILLINEN TIEDEKUNTA Teknillisen tiedekunnan HOPS-ohjeita Syksy 2010 Teknillisen tiedekunnan HOPS- ohjeet 3 Mikä HOPS on ja miksi se laaditaan? 4 Teknillisen tiedekunnan yhteiset HOPS-käytännöt 7 HOPS

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Hallitus ja toimihenkilöt Airtime ry:n johtokunnan puheenjohtajana on toiminut Hannes Björninen, sihteerinä ja varapuheenjohtajana Jukka Mäennenä ja rahastonhoitajana Vesa Ulvila.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20

Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20 VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20 Paikka: Terveyskeskus/ Vanha alasairaala, Kokoustila Kapseli, Alasairaalankatu 3, 37100 Nokia Läsnä: Vilho Siltanen puheenjohtaja Pentti

Lisätiedot

Ylöjärven seurakuntakeskus, kahvion laajennus (lammastarha)

Ylöjärven seurakuntakeskus, kahvion laajennus (lammastarha) YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja LÄHETYSTYÖN JOHTOKUNTA 1/ 2016 Aika 13.1.2016 klo 18, aloitellaan kahvilla klo 17.45 Paikka Ylöjärven seurakuntakeskus, kahvion laajennus (lammastarha) Paikalla: Antila

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston tiedonanto 30.5.2016 O H J A A M O K O T K A - T O I M I N TA A, T I E T O A J A T U K E A Y H D E N O V E N TA K A A.

Kaupunginvaltuuston tiedonanto 30.5.2016 O H J A A M O K O T K A - T O I M I N TA A, T I E T O A J A T U K E A Y H D E N O V E N TA K A A. Kaupunginvaltuuston tiedonanto 30.5.2016 O H J A A M O K O T K A - T O I M I N TA A, T I E T O A J A T U K E A Y H D E N O V E N TA K A A. Ohjaamon tavoitteena: YKSI OVI. YKSI KÄNNY. YKSI NETTI. Ei lähetettä.

Lisätiedot

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Koulumme on yksi 2260:sta suomalaiskoulusta,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Nuoriso- ja vapaa-aikatoiminnan toimintakertomus vuodelta 2018 Mari Myllylä, vapaa-aikaohjaaja

Nuoriso- ja vapaa-aikatoiminnan toimintakertomus vuodelta 2018 Mari Myllylä, vapaa-aikaohjaaja Nuoriso- ja vapaa-aikatoiminnan toimintakertomus vuodelta 2018 Mari Myllylä, vapaa-aikaohjaaja Nuoriso- ja vapaa-aikatoiminnan toimintakertomus 2018 Tavoitteet/painopisteet 2018 nuorisotoimessa Alavieskan

Lisätiedot

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Nuorisovaltuusto AIKA 12.3.2015 klo 17:05-18:40 PAIKKA Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Mäkinen Anni Jäsen Bertling Hannu Puheenjohtaja Hillberg

Lisätiedot

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto.

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto. Kunniavaltuuskunta TEHTÄVÄT Kunniavaltuuskunnan tehtävänä on auttaa ylioppilaskuntaa edistämään jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa

Lisätiedot

VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT

VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT VOO LOPPUSEMINAARI TAMPEREEN KYLPYLÄ Ylihoitaja Tuija Sulonen Päijät-Hämeen alueella toimijoina ovat erikoissairaanhoidon osalta olleet Koulutuskeskus Salpaus ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Anna-Maija Koivusalo 24.2.13 Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Kivun arviointi projekti toteutettiin seitsemännen kerran syksyllä 2012 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon kuin

Lisätiedot