Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta osa urakoitsijan laadunvarmistusprosessia. Antti Inkilä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta osa urakoitsijan laadunvarmistusprosessia. Antti Inkilä 9.10.2014"

Transkriptio

1 Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta osa urakoitsijan laadunvarmistusprosessia Antti Inkilä

2 Laadunhallinta Työmaan laadunhallintaa ja tarkastustoimintaa on hyvä lähestyä vähintään kolmesta eri näkökulmasta: Esityksen osan otsikko Tällä kalvolla voi aloittaa esityksen välio. VIRANOMAISVAATEET HANKKEEN OMINAISPIIRTEET YRITYKSEN LAADUNHALLINTA Kaavan ja rakennusluvan edellyttämät toimenpiteet Rakvv:n aloituskokouksessa ja seurantakatselmuksissa sovitut asiat Rakvv:n tarkastusasiakirjassa vaadittavat toimenpiteet Rakentamismääräyksien mukaisuus Hankkeen suunnitteluratkaisut erehdytys, kulkulupa LAATUMINIMIT kuvaa yrityksen ja erityisrakenteet laadunvarmistuskulttuurin Hankkeen tuotantomenetelmät perustoimenpiteet ja Pelisäännöt vähimmäisvaatimustason ja Poikkeavat olosuhteet perusteluineen! päivittyy mm. Tunnistetut riskirakenteet vuosikorjauspalautteen kautta. Edellisten hankkeiden Kohdetiedot, Toimenpiteet esitetään myös haasteet ja opit aluesuunnitelma, tarkastussuunnitelmassa kohteen turvallisuus Tilaajan vaatimukset tarkemmin kirjatuin sijainnein, menetelmin ja laajuuksin Työmaaorganisaatio Valvontatoiminta esitetään sekä rakennus- että LVISA teknisten töiden osalta VALVONTASUUNNITELMISSA YIT 2 Internal

3 Vuosikorjausten kustannukset TOP Ten Kevät 2014 LVIS-vioista johtuvat korjaukset; 15% Muut kulut yht 65 kpl; 45% Ikkunat, parvekeovet, kynnykset ja karmit; 12% Kantavat seinät; 6% Sisäpuoliset ovet, kynnykset ja karmit; 5% Kiintokalusteet; 4% Kipsilevyseinien halkeamat ja viat; 2% YIT 3 Internal Sisäpuolinen laatoitus ja saumaus; 2% Parvekkeen pintarakenteet; 3% Maalaus- ja tapetointityöt; 3% Parkettilattiat; 2%

4 YIT 4 Internal

5 YIT 5 Internal Kosteudenhallinta

6 YIT 6 Internal

7 As Oy Vantaan Sarka, Pakkala Velaton hinta e/asm2 Kokonaishinnat euroa ERILAISET KOHTEET ERILAISET KOSTEUDENHALLINTATOIMET

8 Ohjeet Vuosikorjaus palaute YIT 8 Internal

9 Ohjeet Suunnittelu ja detaljit YIT 9 Internal

10 Olosuhteet ja rakenneratkaisut YIT 10 Internal

11 Ohjataan suunnitteluratkaisuiden ja perusrakenteiden osalta Mittaukset ja valvonta YIT 11 Internal

12 Ohjataan suunnitteluratkaisuiden ja perusrakenteiden osalta Kuivatus, mittaus ja valvonta YIT 12 Internal

13 TYÖNAIKAI NEN SUOJAUS YIT 13 Internal

14 YIT 14 Internal Vuodenajat

15 YIT 15 Internal Rakennusmateriaali

16 TYÖMAAN KOSTEUDENHALLINTASUUNNITELMA Kohde: Työnumero: Vastaava mestari: Työpäällikkö: 1. SUOJAUKSET Toimenpiteet Vastuuhenkilö 1.1 MATERIAALI Toimitusten oikea-aikaisuus Hankintasuunnitelman seuranta Varastointi- ja käsittelyohjeet Varastointipaikat Suojaus ulkona 1.2 KESKENERÄISET RAKENTEET Väliaikaiset suojaukset Ulkoseinät Vesikatto Lumen/jään/veden poisto 2. LÄHTÖKOHDAT Vaatimukset, ratkaisut ja toimenpiteet Vastuuhenkilö Pinnoitteen alustalta vaatima kosteuspitoisuus (max kosteus-%) alustan max kosteus-% Tasoite % Vedeneristys % Parketti % % % 3. RAKENTEIDEN KUIVATUS Vaatimukset, ratkaisut ja toimenpiteet Vastuuhenkilö Sallitut kuivumisajat aikataulussa (min.) viikkoa Kuivumisen kannalta vaativin rakenne Betonilaadun valinta Jälkihoito suojaus muovilla jälkihoitoaine Kuivatuksen aloittaminen viikko Kosteusmittaukset lähtötasomittaus vk Kosteusmittausmenetelmät koepala poraus Mittausten suorittaminen ks. ARK:n mittausmenettelyohje Kuivatusolosuhteet (tavoite) Lämpötila T ( o C): Suhteellinen kosteus RH (%): Rakennuksen oman kyllä ei lämmitysjärjestelmän hyödyntäminen Rakennuksen lämmitystavat lämpökontti kyllä ei öljykäyttöinen puhallin kyllä ei sähkökämmitin kyllä ei nestekaasulämmitin kyllä ei vesipatteripuhallin kyllä ei Lisäkuivaus ilmankuivaaja kyllä ei Työnaikaisten vesipisteiden sijainti Työntekijöiden tiedottaminen työmaaohje Reagointi poikkeamiin 4. ERITYISTÄ TÄLLÄ Toimenpiteet Vastuuhenkilö Hoidettu TYÖMAALLA Kuittaus Pvm. YIT 16 Internal Koteudenhallintasuunnitelman hyväksyntä Vastaava mestari Työmaan kosteusvastaava Päiväys ja paikkakunta

17 TYÖNAIKAINEN KOSTEUDEN HALLINTA Suunnitelma Perustuu hankkeen erityispiirteisin ja yrityksen laatuminimeihin Toteutus Suunnitelman mukainen, huolellinen ja vastuullinen toteutus. Valvonta Kosteuden mittaukset Koepalojen otot Viemärikuvaukset Lämpökuvaukset Ilmatiiveysmittaukset YIT 17 Internal

18 KOSTEUS ON HALLITTAVA! 1. HALLITAANKO KOSTEUS INSINÖÖRIOSAAMISELLA JA ONKO INSINÖÖREILLÄ EDELLYTYKSIÄ VALVOA JA JOHTAA? 2. ONKO PAKKO HUPUTTAA JOKA KOHDE JA KUKA SILLOIN HUPUTUKSEN MAKSAA? Arvio säähuputuksen kustannuksesta n. 70 /hym2 Asuntoa kohden n. 70*70m2=4900 /asunto+alv.24 %= 6076 /asunto. Suomessa rakennetaan n kerros/rivitaloasuntoa->kustannus n. 73 M /vuosi. YIT 18 Internal

19 Kohtuuhintainen asuminen, Viranomaistoimenpiteet Rakentamismääräysten kehittyminen /asm 2 Selite 1994 RakMK G1, Kerroskorkeus , 2005 RakMK F1, Esteettömuusmääräykset RakMK C2, Kosteus- ja vedeneristysmääräykset 40 Kerroskorkeutta kasvatettiin vähintään mm:iin entisestä mm:stä. Esteettömyysmääräyksissä annetaan kynnyksen enimmäiskorkeudeksi 20 mm. Määräykset ovat vaikuttaneet ovien kulkuaukkojen leveyksiin, tilojen mitoituksiin, holvipaksuuksiin, porrashuoneiden kulkuyhtyeksiin ja kulkuyhteyksiin tontilla. Kosteudeneristysmääräyksien aiheuttama oleellisin muutos on erillisen vedeneristyskerroksen rakentaminen laatoitettaviin märkätiloihin. Lisäksi astianpesukoneelle asennetaan suojakaukalo. Vesijohtolinjat tuotiin porrashuoneisiin tekniikan vaihdettavuuden takia RakMK C1, Ääneneristysmääräykset RakMK C3 Ilmanvaihtomääräykset RakMK C3 Lämmöneritysmääräykset RakMK B D2, D3, C3 Energiamääräykset D2, D3, C4 Energiamääräykset Valtiovallan toimenpiteiden vaikutukset 1995, 1998, 2006 Asuntokauppalain vastuut Muu Työturvallisuus 20 YHT: 410 Lisäksi (oma kohta kustannusjaottelussa): 1994 Siirtyminen arvonlisäverotukseen (erotus) 200 Määräyksillä muutettiin ilmaääneneristystä (R w) asuinhuoneistojen välillä 55 db:iin aikaisemmasta 52 db:stä. Suurin sallittu askeläänitasoluku L n,w asuinhuoneistojen välillä muutettiin 53 db:iin 58:stä. Ilmanvaihtomääräyksillä edellytettiin energiatehokkuutta, joka merkitsi lämmön talteenottoa poistoilmasta. Hormeja ja kanavointeja lisää. Vaikutukset kohdistuivat rakennusosien eristepaksuuksiin ja ikkunoiden osalta vaatimuksen myötä alettiin käyttämään selektiivi-lasia. Teollisuusalueilla sekä sahojen ja bensiiniasemien lähellä joudutaan tekemään perusteelliset tutkimukset maaperän laadusta. Vaikutukset kohdistuivat rakennusosien eristepaksuuksiin ja ilmanvaihdon Vaikutukset (siirtyyminen kokonaisenergiatarkasteluun) kohdistuivat tasasesti useaan osa- Suorituskyvyttömyysvakuutus, vakuus rakennusvirheiden varalta Tarkastustoimenpiteiden ja työturvallisuustyövaiheiden lisääminen ovat vaikuttaneet mm. Siirtyminen arvonlisäverotukseen toi rakennustyön ja katteen verotuksen piiriin. YHT: 610 Kohtuuhintaisen asumisen keinot

20 Laadun nostamisen vaikutukset Turvallisuus /asm 2 Selite Palovaroittimet 3 Merkittävin lisä on verkkokäyttöinen palovaroitinjärjestelmä. Uusien kohteiden piha-alueiden suunnittelun lähtökohtana on, että hälytysajoneuvot pääsevät rakennuksen lähituntumaan. Lukittavat jätekatokset 2 Lukitut alaovet 1 Ovipuhelinjärjestelmä 2 2. Terveellisyys M1 rakennusmateriaalit Ympäristötekijät Energiatehokkaat kodinkoneet 5 Kaikissa kodinkoneissa vähintään A-luokan laitteet Vesikalusteet 5 Vettä säästävät vesikalusteet Sähköllä toimivat uudet varusteet 2 Tilavarauksen sijaan astianpesukone asennetaan nykyisin perusvarusteena. 4. Toimivuus rak.valv: Lisätila porrashuoneisiin ja käytäviin 50 Luonnonvalo porrashuoneisiin. Sisäpuoliset materiaalit ja kalusteet 50 Sähkö- ja tietojärjestelmät 15 Vanhoissa kohteissa polkupyörävarasto oli esim. portaiden takana Valitseva käytäntö 1990-luvun alussa oli, että ulko-ovi oli avoin ovi Ovipuhelimet rajoittavat asiattomien kulkijoiden pääsyä porraskäytäviin. M1 luokiteltujen tuotteiden emissiot ovat kymmenesosa siitä, mitä ne ovat luokittelemattomilla tuotteilla. Pintamateriaaleissa näkyvin muutos on ollut laatoitukseen siirtyminen kylpyhuoneissa ja WCtiloissa. Nykyisin tietoliikenneliittymä, josta asukkaat voivat valita huoneistoonsa haluamansa yhteydet. 5. Viihtyisyys Julkisivun yksityiskohdat 20 Pihapiirin istutukset ja varusteet 15 Huoneistosauna 50 Iso lasitettu parveke YIT:n laatupanostus Materiaalit ja kulku asuntoon Lisäksi (oma kohta kustannusjaottelussa): Rakenteellinen autopaikoitus 400 Uusissa kohteissa käytetään useampia pintamateriaaleja. Pihojen suunnittelu on aiempaa ammattimaisempaa. Lasten leikkipaikat ovat nykyisin turvallisempia. Huoneistosauna on nykyisin lähes kaikissa asunnoissa Lasitus on vaikuttanut eniten parvekkeiden ulkonäköön. YIT:n konseptissa panostetaan asunnon sisäpuoleiseen laatuun ja kulkualueeseen pihalta asuntoon (sisäänkäynnin edusta, porrashuone yms.). Kohtuuhintaisen asumisen keinot

21 YIT 21 Internal

Kohtuuhintainen asuminen

Kohtuuhintainen asuminen Kohtuuhintainen asuminen YIT Rakennus Oy Pekka Helin 27.11.2012 ASUMINEN MUUTTUI 1900 LUVULLA SUOJAN HANKKIMISESTA OMISTUKSEKSI. 2000 LUVULLA ASUMINEN MUUTTUU ELÄMÄNTAVAN TOTEUTTAMISEKSI Lähde: Matti Sivunen,

Lisätiedot

1.1 Perustiedot. Ohjeita lomakkeen täyttämiseen:

1.1 Perustiedot. Ohjeita lomakkeen täyttämiseen: 1.1 Perustiedot Ohjeita lomakkeen täyttämiseen: Ilmoita, miltä vuodelta kulutustiedot ovat ja, onko lämmön ominaiskulutus lämmitystarvekorjattu (kohdat 16,17 ja 19). Mikäli tieto on saatu suoraan isännöintitodistuksesta,

Lisätiedot

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE MANSIKKA-AHONTIE 3, 05810 HYVINKÄÄ Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja viihtyisällä

Lisätiedot

IDEN PERUSKORJAUKSET

IDEN PERUSKORJAUKSET TALOYHTIÖIDEN IDEN PERUSKORJAUKSET säästöjen etsiminen lisä- ja muutostöiden minimointi voiko urakoitsija olla mukana jo suunnitteluvaiheessa? aikataulutus lisärakentaminen yhtenä rahoituskeinona Säästöjen

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

Kortepohja, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy

Kortepohja, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy Kortepohja, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy SIJAINTIKARTTA OpenStreetMapin tekijät, CC-BY-SA P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675

Lisätiedot

96,5 m², 4h+k+(s)+auto...,

96,5 m², 4h+k+(s)+auto..., Kohteen ilmoittaja Kiinteistönvälitys Mauri Ahvalo Oy LKV Siltakatu 16 80100 Joensuu Puh: 013 125 258 Tilava ja valoisa, siistikuntoinen läpitalon kerrostalohuoneisto Vehkalahdessa. Huoneistossa laminaatti-

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy ITÄVIITTA 3 SAUNALAHTI ESPOO

TA-Asumisoikeus Oy ITÄVIITTA 3 SAUNALAHTI ESPOO TA TA-Asumisoikeus Oy ITÄVIITTA 3 SAUNALAHTI ESPOO TA-ASUMISOIKEUS OY / Itäviitta 3, 02330 Espoo Viim. muutospvm...20 RAKENNUSTAPASELOSTE pvm. 26.09.2011 RAKENTEET Perustukset tehdään rakennepiirustusten

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Krista Niemi 27.2.2013

RAKENNUSVALVONTA. Krista Niemi 27.2.2013 Krista Niemi 27.2.2013 Kosteudenhallinnalla tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joilla pyritään estämään haitallisen kosteuden kertyminen rakennukseen Kosteudenhallinnan tavoitteena on Estää kosteusvaurioiden

Lisätiedot

AS OY HUMPPILAN LINKKITIE

AS OY HUMPPILAN LINKKITIE UUSI RIVITALO HUMPPILAAN RAKENTAA: AS OY HUMPPILAN LINKKITIE Linkkitie, 31640 Humppila ESITTELY JA MYYNTI: RS-PANKKI: Forssan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Tero Rämö LKV, KiAT 050-364 5126 Hannu Pehkonen

Lisätiedot

ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu

ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA AURINKOKATU 7, 80140 JOENSUU Arvioitu valmistuminen tammikuu 2016 Asunto Oy Joensuun Marjala on tyylikäs ja nykyaikainen

Lisätiedot

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA 1371m 2 alustava asemapiirros LAUTTAKYLÄNKATU SÄRMÄNKATU 1 5 10 15 20 25 30m 1H+TK 43,0m 2 alustava pjapiirros 10,8 m 2 kph 0,6 m 2 ppk tk 10,0 m

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

Laitila Kohdenumero h+k+lasitettu parveke, 101,5 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Laitila Kohdenumero h+k+lasitettu parveke, 101,5 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Laitila Kohdenumero 582866 4h+k+lasitettu parveke, 101,5 m² Kov. 1971 Energialuokka G Mh. 118 000,00 Vh. 118 000,00 Urheilutie 1 A. Tilava hissitalon ensimmäisen kerroksen asunto aivan keskustassa.

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

MUUTTOVALMIS SISUSTUSVALMIS AVAIMET KÄTEEN LISÄTIETOJA X= kuuluu urakkaan, O= ei kuulu urakkaan

MUUTTOVALMIS SISUSTUSVALMIS AVAIMET KÄTEEN LISÄTIETOJA X= kuuluu urakkaan, O= ei kuulu urakkaan MUUTTOVALMIS SISUSTUSVALMIS AVAIMET KÄTEEN LISÄTIETOJA X= kuuluu urakkaan, O= ei kuulu urakkaan SUUNNITELMAT JA VALVONTA Pääpiirustukset ja pääsuunnittelijan Pääpiirustukset, perustamistapaselvitys O X

Lisätiedot

Asunto Oy Rudolfintie 15, kylpyhuoneiden ja keittiöiden saneeraus 1(13) Tiedote 4.12.2010, Jouko Aho, Martti Remes

Asunto Oy Rudolfintie 15, kylpyhuoneiden ja keittiöiden saneeraus 1(13) Tiedote 4.12.2010, Jouko Aho, Martti Remes Asunto Oy Rudolfintie 15, kylpyhuoneiden ja keittiöiden saneeraus 1(13) Asunto Oy Rudolfintie 15, kylpyhuoneiden ja keittiöiden saneeraus 2(13) Asunto Oy Rudolfintie 15, kylpyhuoneiden ja keittiöiden saneeraus

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA

Lisätiedot

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO KESKIPELLONKATU 10, 04230 KERAVA Arvioitu valmistuminen lokakuu 2016 Laadukas ja hyvin suunniteltu asumisoikeuskohde

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset

Lisätiedot

TALOYHTIÖN VASTUUJAKOTAULUKKO

TALOYHTIÖN VASTUUJAKOTAULUKKO 1 (8) TALOYHTIÖN VASTUUNJAKOTAULUKKO Vastuunjaon yleistiedot ja kohdistus Taloyhtiön nimi Y-tunnus Osoite Kunta Kaupunginosa Laadintapäivämäärä Rakenteet Vesikatto Ylä-, ala-, välipohja Ulko- ja sisäseinät

Lisätiedot

91,5 m², 4h+k+kph+s+vh+p,

91,5 m², 4h+k+kph+s+vh+p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Harri Lahtinen Puh: 0400 975 076 Lahden Kotijoukkue Rauhankatu 14c 15110 Lahti Puh: 050 360 2475 Vesijärven läheisyydessä olevassa vuonna 2000 rakennetussa talossa hyväkuntoinen

Lisätiedot

Mitä remontteja osakas saa tehdä?

Mitä remontteja osakas saa tehdä? 1.1 Lain määräykset 1 Mitä remontteja osakas saa tehdä? Asunto-osakeyhtiön osakas saa lain mukaan tehdä asunnossaan omalla kustannuksellaan erilaisia remontteja. Osakas voi esimerkiksi muuttaa huoneistonsa

Lisätiedot

Havukosken Ässäkodit

Havukosken Ässäkodit Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00 Kerrostalo Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero 635651 3 h, k, parveke, 73,0 m² Kov. 1978 Energialuokka F 2013 Mh. 68 417,27 Vh. 69 000,00 Pukkimäentie 1. Ensimmäisen asuinkerroksen hyväpohjainen ja siisti

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle ja rauhalliselle Palokan asuinaluelle,

Lisätiedot

Palvelukeskus Koivulehto Jussintie 7 A 3 47400 KAUSALA

Palvelukeskus Koivulehto Jussintie 7 A 3 47400 KAUSALA Sivuja:1/5 Vastaanottaja: Iitin Kunta/ Tekniset palvelut PL 32 47401 KAUSALA Tutkimusraportti Työnumero:051621100163 Kohde: Toimeksianto: Tilaaja: Läsnäolijat: Palvelukeskus Koivulehto Jussintie 7 A 3

Lisätiedot

Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara

Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Rakennusperintöpäivä 8.5.2014 Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Esittely Rakennuskanta Rakennustekniikkaa ja arkkitehtuuria: Toim. Petri Neuvonen: Kerrostalot

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k, 88,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,66 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k, 88,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,66 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 648644 4h,k, 88,5 m² Kov. 1963 Energialuokka E 2007 Mh. 126 520,66 Vh. 194 000,00 Kirkkokatu 12. Keskustan, Väinölänniemen ja sataman tuntumassa LVISsaneeratussa

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY VAASAN SMIRNOFFINTIE 9 Yleiskuvaus: Asunto Oy :n rakennuspaikka sijaitsee Vaasan Huutoniemen kaupunginosassa kortteli 10tontti 14 Yhtiön omistamalle tontille rakennetaan asuinrakennus

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu

Lisätiedot

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen TkT Risto Ruotsalainen, tiimipäällikkö Rakennusten energiatehokkuuden palvelut VTT Expert Services Oy Rakenna & Remontoi -messujen asiantuntijaseminaari

Lisätiedot

62,5 m², 2h, k, s,

62,5 m², 2h, k, s, Kohteen ilmoittaja Nimi: Liisa Kovanen Puh: 0400 557 372 Kiinteistömaailma, Mikkeli, Asuntoporras Oy LKV Porrassalmenkatu 27 50100 Mikkeli Puh: (015) 760 0001 Kaunis ja viehättävä saunallinen pikkukoti,

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5

KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5 KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5 Kohde: Homesojantie 4 as. 5 60800 Ilmajoki Tilaus 5.1.2016: Laskutusosoite: Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto / Peltoniemi Pasi Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto Rivitalo

Lisätiedot

ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo

ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 MARIA JOTUNINKATU 2, 06100 PORVOO Arvioitu valmistuminen 5/2017 Hornhattula

Lisätiedot

ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015

ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015 ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015 Rakennustapaselostuksen päiväyksen jälkeen siihen mahdollisesti tulevat muutokset, lisäykset ja täsmennykset merkitään viimeiselle

Lisätiedot

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke 7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Rakennuksesta tulee voida poistua palotilanteessa ohjattua reittiä pitkin turvallisesti ja nopeasti. Puurunkoisessa rakennuksessa poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

TIETOKANSIO Energiatehokas rakentaminen. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

TIETOKANSIO Energiatehokas rakentaminen. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi TIETOKANSIO Energiatehokas rakentaminen Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Sisältö Miksi rakentaa energiatehokkaasti? Termit tutuiksi Mikä on matalaenergiatalo?

Lisätiedot

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,41 Vh ,00

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,41 Vh ,00 Kerrostalo Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero 619561 1h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov. 1969 Energialuokka F 2013 Mh. 60 580,41 Vh. 63 000,00 Gunnarintie 4. Hyväpohjainen makuualkovilla ja ranskalaisella parvekkeella

Lisätiedot

Modernia kaupunkiasumista

Modernia kaupunkiasumista Modernia kaupunkiasumista Turun Kreijari Helsinginkatu 13 Kiinteistön yleiset tiedot Asuntoja 50 kpl Lämmitys Kaukolämpö Kiinteistötyyppi Kerrostalo Autopaikkoja Koti lähellä Aurajokea Irtaimistovarasto

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

Kosteudenhallintasuunnitelman esimerkki

Kosteudenhallintasuunnitelman esimerkki 1 Kosteudenhallintasuunnitelman esimerkki Sisällysluettelo Hankkeen yleistiedot... 2 Laatutavoitteet... 3 Kosteusriskit... 4 Kuivumisajat... 5 Olosuhdehallinta... 6 Eritysohjeet... 7 Valvonta ja mittaus...

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

22,5 m², 1h+keittosyve..., 395 / kk

22,5 m², 1h+keittosyve..., 395 / kk Kohteen ilmoittaja Nimi: Toimisto Puh: 05-217 100 Merikotkan Pesä Ky Koulukatu 10 48100 Kotka Puh: 05 217 100 AIVAN KARHULAN KESKUSTASSA SUPERNÄPPÄRÄ, JUURI UUDET PINNAT SAANUT, VALOISA PIENKOTI! YRITYKSETKIN

Lisätiedot

HUONEISTOKORTTI KUNINKAANRAITTI 2, LIETO

HUONEISTOKORTTI KUNINKAANRAITTI 2, LIETO HUONEITOORTTI AUNTO A1 VEL ATONHINTA 395 000 Vanhalinnan HINTA Viisto 146 150 Huoneisto A1 Vanhalinnan Viisto h-m2 Huoneisto A1 h-m2 +34,48 +34,48 H H V Y A1 m2 +34,50 E T / A1 m2 A +34,50 E T / A M H

Lisätiedot

TERVETULOA LIETOON LIETO - KASVAVA KUNTA LÄHELLÄ TURKUA

TERVETULOA LIETOON LIETO - KASVAVA KUNTA LÄHELLÄ TURKUA As Oy Liedon Ruutu TERVETULOA LIETOON Upea Asunto Oy Liedon Ruutu koostuu keskeiselle paikalle, aivan ydinkeskustan tuntumaan rakennettavasta kerrostalosta jossa on tarjolla 33 huoneistoa. Suunnittelun

Lisätiedot

Omakotitalon perusparantaminen. Toimenpide- ja kustannusluettelo YM 33a 1/5. Hakija: Osoite:

Omakotitalon perusparantaminen. Toimenpide- ja kustannusluettelo YM 33a 1/5. Hakija: Osoite: Omakotitalon perusparantaminen Hakija: Toimenpide- ja kustannusluettelo YM 33a Osoite: Kustannustaso 1/2014 (ALV 24%) (rak.kust.indeksi 106,9 (2010=100)) 1.Vaippaan kohdistuvat toimenpiteet 1.1 Vesikatto

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA

OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Ylä-savon rakennusvalvonnat Iisalmi, Pohjolankatu 14, 74100 Iisalmi, 017-272 3338 Kiuruvesi, Harjukatu 2, 74701 Kiuruvesi, 017-272 900 Lapinlahti, Asematie 4, 73100 Lapinlahti OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON

Lisätiedot

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 InSert - putkiremonttien asukaskysely Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 Yhteenveto vastaajista Kyselyyn vastasi noin 400 taloyhtiön osakkeenomistajaa Vastaajat asuvat noin 330 eri taloyhtiössä Noin

Lisätiedot

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja KIINTEISTÖ OY TUUSULAN ELLAVAKALLIO 10/2014 Kiinteistö Oy Tuusulan ellavakallio ellavamäentie 9 04320 Tuusula Yrjö ja Hanna säätiö Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki puh. 020 742 9888, info@yrjojahanna.fi

Lisätiedot

ROVANIEMEN KOTIRANTA

ROVANIEMEN KOTIRANTA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.

Lisätiedot

Rakennukset perustetaan rakennepiirustusten mukaisesti pääosin maanvaraisesti ja osittain teräsbetonipaaluille.

Rakennukset perustetaan rakennepiirustusten mukaisesti pääosin maanvaraisesti ja osittain teräsbetonipaaluille. Risto Lehtomäki 04.08.2010 Sivu 1 (5) Kunnan.osa: Matinkylä Kortteli/tontti: 23-304-1 Osoite: Matinniitty 1, 02230 Espoo Yleistä yhtiöstä Rakenteet Yhtiöllä on oma tontti, jonka pinta-ala on 6478 m 2.

Lisätiedot

Lisätietoa rakennusten lämpökuvauksesta

Lisätietoa rakennusten lämpökuvauksesta Lisätietoa rakennusten lämpökuvauksesta Lämpökameraa voidaan mm. Paikantaa kylmäsiltoja Paikantaa ilmavuotokohtia, eristepuutteita Löytää putkivuodot ja tukokset Paikantaa lämmitysputkien ja kaapeleiden

Lisätiedot

Maankäyttöpalvelut RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Rakennusvalvonta 04600, Mäntsälä puh. (019) 264 5000 rakennusvalvonta@mantsala.

Maankäyttöpalvelut RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Rakennusvalvonta 04600, Mäntsälä puh. (019) 264 5000 rakennusvalvonta@mantsala. Maankäyttöpalvelut RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Rakennusvalvonta 04600, Mäntsälä puh. (019) 264 5000 rakennusvalvonta@mantsala.fi RAKENNUS- HANKKEEN TIEDOT Lupatunnukset Kiinteistötunnus Rakennuspaikan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013

HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11 TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kouvolan Senioritähti Suuntaa antava 3D-mallinnus Kerros 1 As Oy Kouvolan Senioritähti Senioritähdessä on viisi erilaista huoneistotyyppiä, joissa kaikissa toteutuu asumisen

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

RAKENNUSHANKKEEN OHJAUS KOSTEUDENHALLINNAN NÄKÖKULMASTA SISÄILMASTOSEMINAARI , HELSINKI KIIA MIETTUNEN JA TIMO TURUNEN

RAKENNUSHANKKEEN OHJAUS KOSTEUDENHALLINNAN NÄKÖKULMASTA SISÄILMASTOSEMINAARI , HELSINKI KIIA MIETTUNEN JA TIMO TURUNEN RAKENNUSHANKKEEN OHJAUS KOSTEUDENHALLINNAN NÄKÖKULMASTA SISÄILMASTOSEMINAARI 16.3.2016, HELSINKI KIIA MIETTUNEN JA TIMO TURUNEN TAUSTAA JA TAVOITTEET Kosteusteknisen toimivuuden ja kosteudenhallinnan kannalta

Lisätiedot

RIL 250-2011 Kosteudenhallinta ja homevaurion estäminen - ammattilaisen ja jokamiehen työkalu Hometalkoot/työmaakokous 1.1.2013

RIL 250-2011 Kosteudenhallinta ja homevaurion estäminen - ammattilaisen ja jokamiehen työkalu Hometalkoot/työmaakokous 1.1.2013 RIL 250-2011 Kosteudenhallinta ja homevaurion estäminen - ammattilaisen ja jokamiehen työkalu Hometalkoot/työmaakokous 1.1.2013 Gunnar Åström RIL Julkaisun lähtökohta (v. 2008) Jatkuvia kosteuteen liittyviä

Lisätiedot

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 Asunto Oy Mars Pieni Roobertinkatu 8 / Korkeavuorenkatu 27 00130 Helsinki Kaupunginosa 3 / Kortteli 58 / Tontti 17 ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 1 KOHDE 1.1 Yleistä Asunto Oy Mars sijaitsee

Lisätiedot

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.p+2at., 193 m, 2 360 000 Vastaava välittäjä Matias Von Schantz Myyntineuvottelija, Partner 0500 870872 matias@bolkv.fi Harvinaisuus!

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI. Poikkivirrankuja 5,55100 Imatra

KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI. Poikkivirrankuja 5,55100 Imatra KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI Poikkivirrankuja 5,551 Imatra Korkeatasoista asumista ImatrallaKorkeatasoista asumista ImatrallaImatran Vuoksentähti tarjoaa erinomaiset

Lisätiedot

KAITAISTENTIE 2, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAITAISTENTIE 2, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAITAISTENTIE 2, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 5h+k+kph+erillinen wc+2x parveketta, 113 m, 198 000 Vastaava välittäjä Johanna Hansén Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT, Partner 040 969 6679 johanna.hansen@bolkv.fi

Lisätiedot

Koti lähellä kaupungin keskustaa

Koti lähellä kaupungin keskustaa Koti lähellä kaupungin keskustaa Laadustaan tunnettu Jopera rakentaa upeita koteja viihtyisään ja pidettyyn Haapalehtoon. Alueella on runsaasti palveluja ja hyvät liikenneyhteydet. Matkaa Oulun kaupungintalolle

Lisätiedot

MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17

MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 Arvoasuntoja Lahden ydinkeskustaan palveluiden keskelle. Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 rakennetaan omalle tontille, torin ja linja-autoaseman välittömään läheisyyteen.

Lisätiedot

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen TIEDOTE Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen 2017-2018 HUOM. Huoneistoissa tulee tehdä valmisteluja sujuvan asennuksen varmistamiseksi. Katso asennukseen valmistautuminen. Remontin sisältö

Lisätiedot

HEKA PUISTOLA MEHILÄISTIE 16 LUONNOKSET

HEKA PUISTOLA MEHILÄISTIE 16 LUONNOKSET HEKA PUISTOLA MEHILÄISTIE 16 LUONNOKSET 20.12.2013 1 Helsingin kaupungin asunnot Oy c/o Heka-Suutarila Oy / Mehiläistie 16 Osoite: Mehiläistie 16, 00750 HELSINKI Kaupunginosa 41 Suurmetsä, kortteli 41252,

Lisätiedot

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin.

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin. 1 (7) Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa 2300 / 4800 osaa Espoon kaupungin 21. kaupunginosan korttelissa 21033 tontista nro 3 (kiinteistötunnus 49-21-33-3) ja hallitsee hallinnanjakosopimuksen perusteella

Lisätiedot

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+erill.wc+kph+eteinen+las.parv., 75 m, 115 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

Rovaniemen Koskipuisto 3. kaupunginosa, Kairatie 48

Rovaniemen Koskipuisto 3. kaupunginosa, Kairatie 48 Asunto Oy 3. kaupunginosa, ENNAKKOMARKKINOINTI Illustraatio: Arkkitehtisuunnittelu Hiilivirta Oy i Viihtyisiä asuntoja keskustan tuntumaan Viihtyisä ja rauhallinen ympäristö sekä keskustan läheisyys. Juuri

Lisätiedot

Marko Palonen Aluejohtaja, dipl.ins. Lemminkäinen Talo Oy

Marko Palonen Aluejohtaja, dipl.ins. Lemminkäinen Talo Oy Marko Palonen Aluejohtaja, dipl.ins. Lemminkäinen Talo Oy Elinkaari- ja allianssimallit urakoitsijan näkökulmasta Marko Palonen Toteutettuja elinkaari- ja allianssihankkeita Valmiit: Oulun Kastellin monitoimitalo,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1.

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1. As. Oy Järvenpään Erkintarha 16.10.2018 1(5) AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA Osoite: Erkinkuja 8 04420 Järvenpää 1. Kohde As Oy Järvenpään Erkintarha on vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö. Yhtiössä on 13

Lisätiedot

M1 luokitellut tuotteet

M1 luokitellut tuotteet M1 luokitellut tuotteet Kalusteista haihtuvat orgaaniset yhdisteet ja niiden vaikutukset sisäilmaan Ulkoiset tekijät jotka vaikuttavat päästöihin ja niiden määrien muutokseen Tavallisia VOC yhdisteitä

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

K-S Tili ja Isännöinti Oy

K-S Tili ja Isännöinti Oy K-S Tili ja Isännöinti Oy Asunto Oy:n valvontavastuu huoneiston kunnossapito- tai muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakas on velvollinen ilmoittamaan kirjallisesti taloyhtiölle kaikista huoneistonsa

Lisätiedot

55,0 m², Loviisa KT 2h,k, lasitettu parveke. Kohteen ilmoittaja. Valkolammentie 26, Loviisa Valko, 11 kaupunginosa

55,0 m², Loviisa KT 2h,k, lasitettu parveke. Kohteen ilmoittaja. Valkolammentie 26, Loviisa Valko, 11 kaupunginosa Kohteen ilmoittaja Nimi: Laura Pesonen Puh: +358 50 4200662 Porvoon Habita Oy, Habita Porvoo Lundinkatu 10 06100 Porvoo Puh: 010 585 5840 Loviisa KT 2h,k, lasitettu parveke Keskellä kaunista Valkoa upea

Lisätiedot

PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO

PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO RAKENNUSTAPASELOSTE 2 Alapohja Anturat paalutetaan kovaan maahan asti ja toteutetaan betonivaluna. Anturan päälle muurataan kevytsoraharkko-sokkeli,

Lisätiedot

As Oy Uudenkaupungin Sorvakonranta

As Oy Uudenkaupungin Sorvakonranta As Oy Uudenkaupungin Sorvakonranta ONKO TÄSSÄ SINUN KOTISI MERENRANNALLA? Loistava sijainti As. Oy Uudenkaupungin Sorvakonranta on lupaus laadukkaasta ja toiveiden mukaisesta kodista, joka sijaitsee arvostetulla

Lisätiedot