KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2016"

Transkriptio

1 KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN Jätetaksa 2016

2 Maksaminen ja maksuvälineet Keltakankaan jätekeskuksessa maksun voi suorittaa käteisellä, pankkikortilla tai jätteet laskutetaan. Laskutus Käsittelymaksu peritään joko jätteen toimittajalta tai erikseen ilmoitettaessa suoraan jätteen tuottajalta/haltijalta. Käsittelymaksut laskutetaan kaksi kertaa kuukaudessa. Lasku on maksettava viimeistään laskuun merkittynä määräpäivänä. Jos maksua ei suoriteta määräajassa, erääntyneelle maksulle on maksettava erääntymispäivästä lukien vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 :n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Erääntyneestä laskusta lähetetään muistutuslasku, jonka yhteydessä peritään samalla muistutuskulut. Laskun maksamatta jättäneeltä vastaanotetaan jätekuormia vain käteissuoritusta vastaan, kunnes saatava on kokonaan suoritettu. Mahdolliset huomautukset laskutuksesta on tehtävä Kymenlaakson Jäte Oy:lle kahdeksan päivän kuluessa laskun saamisesta. Punnitus- ja käsittelymaksut Punnitusmaksu - kuormamaksu (jätelajikohtainen maksu) - punnitusmaksu lisätään painoperusteiseen maksuun. Käsittelymaksut Jätelain mukaan kunnan vastuulla olevat jätteet hinnoitellaan taksataulukon mukaisesti. Muiden jätteiden osalta noudatetaan soveltuvin osin samaa hinnoittelua. Mikäli kuormantarkastuksessa huomataan, että jätekuorma ei kuulu siihen taksaluokkaan, jona se on tuotu vastaanottopisteeseen tai kuorma joudutaan muusta asiakkaasta johtuvasta syystä siirtämään jätekeskuksessa eri paikkaan, peritään työstä aiheutuneet kustannukset sekä korotettu käsittelymaksu uuden luokituksen mukaan. Esimerkki: Jos energiajätekuormassa on epäpuhtauksia, luokitellaan kuorma lajiteltavaan jätteeseen. Taksaluokka määräytyy kuorman sisältämien epäpuhtauksien mukaan. Jätteen haltija tai muu tuoja on velvollinen esittämään kaatopaikan pitäjälle, mitä jätettä tuo kaatopaikalle sekä varmistamaan jätteen kaatopaikkakelpoisuus. Kaatopaikkakelpoisuus Kaatopaikalle loppusijoitettava jäte tulee perusmääritellä, testata ja hyväksyttää etukäteen Kymenlaakson Jäte Oy:llä Vna kaatopaikoista (331/2013) säädetyllä tavalla. Jätteen perusmäärittelylomakkeita saa veloituksetta Keltakankaan jätekeskuksesta. Siirtoasiakirjamenettely Jätteen haltijan tai muun tuojan edellytetään laativan siirtoasiakirjan rakennus- ja purkujätteistä (esim. sekalainen rakennusjäte, puujäte, energiajäte, tiilijäte, asfaltti, ylijäämämaa), pilaantuneista maista, hiekan- ja rasvanerotuskaivojen lietteestä, vaarallisesta jätteestä ja sako- ja umpikaivolietteistä. Siirtoasiakirjassa on oltava valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot jätteen lajista, laadusta, määrästä, alkuperästä, toimituspaikasta ja päivämääristä sekä kuljettajasta. jan ja vastaanottajan on säilytettävä allekirjoittamansa siirtoasiakirja tai sen jäljennös kolmen (3) vuoden ajan allekirjoituksesta. Jos jäte noudetaan kotitaloudesta, jätteen kuljettajan on jätteen haltijan sijasta laadittava siirtoasiakirja sekä huolehdittava asiakirjan antamisesta vastaanottajalle ja sen säilyttämisestä. Jätelain ja -asetuksen edellyttämän siirtoasiakirjan tarkoitus on turvata jätteiden toimitus asianmukaiseen käsittelyyn ja luoda viranomaisille edellytykset kuljetusten riittävään seurantaan ja valvontaan. Siirtoasiakirjoja saa veloituksetta Keltakankaan jätekeskuksesta. Jätteen haltijan on huolehdittava siitä, että siirtoasiakirja on mukana jätteen siirron aikana ja että se annetaan siirron päätyttyä jätteen vastaanottajalle. Jätteen halti-

3 Jätteenkäsittelymaksujen taksataulukko HINTA 2016 koodi KAATOPAIKALLE SIJOITETTAVAT JÄTTEET (sis. jäteveroa 70,00 /t) /tonni alv 0% /tonni alv 24% 211 Kaatopaikkajäte 135,00 167, Kaatopaikkajäte, sopimushinta * 95,00 145,00 117,80-189, Lajittelematon jäte kaatopaikalle (sis. kp:lle kuulumatonta jätettä) 215,00 266, Teollisuusjäte 115,00 142, Teollisuusjäte, sopimushinta * 85,00 125,00 105,40-155, Tuhka 115,00 142, Epäkurantit tuotteet 115,00 142, Riskijäte 195,00 241, Välpänerotusjäte 195,00 241, Muu erityisjäte 265,00 328,60 JÄTEVEROTTOMAT JÄTTEET (ei sis. jäteveroa) 217 Loppujäte KEO 81,00 100, Asbesti 130,00 161, Eristevillat 100,00 124, Energiajäte 49,00 60, Lajiteltava jäte 30 % 135,00 167, Lajiteltava jäte 50% 93,00 115, Lajiteltava jäte 70% 77,00 95, Pakkauslasi 90,00 111, Tasolasi 90,00 111, Kipsijäte 90,00 111, Kattohuopa 90,00 111, Kovat muovit 30,00 37, Suursäkit 65,00 80, Puujäte veloituksetta 311 Hiekanerotuskaivonsakka 70,00 86, Ravintorasvajäte 100,00 124, Teollisuuden sakat 75,00 93, Sadevesikaivon hiekkajäte 40,00 49, öljy-, vesi- ja hiekkaseokset 180,00 223, Biojäte 88,00 109, Eloperäinen jäte 88,00 109, Haravointijäte 10,00 12, Metallit veloituksetta 283 Kyllästetty puu 150,00 186, Kyllästetty puu sis. rautoja 190,00 235, Ylijäämämaat, käsittelykentälle 15,00 18, Maa-aines, hyötykäyttöön kelpaamaton 30,00 37, Tiili ja betoni/lecasorakappaleet > 150mm 30,00 37, Tiili/ betonimurske 15,00 18,60 KAPPALEMAKSUT / kpl alv 0% alv 24% Punnitusmaksu 12,00 14,88 Kuorman purkamisen avustaminen koneella 20,00 24,80 Ongelmajätteet ja sähkö- ja elektroniikkaromu 40,00 49,60 Yritysten sähkö- ja elektroniikkaromu 0,70 /kg 0,87 /kg SOPIMUSHINNAT * sopimushintoja sovelletaan tilanteissa, joissa jäte laadultaan, määrältään ja/tai käsittelyvaatimuksiltaan poikkeaa jätelaatumäärittelyn mukaisesta jätteestä.

4 Kymenlaakson Jäte Oy:n jätelaatumäärittely alkaen Jätelaatumäärittely koskee Keltakankaan jätekeskukseen tuotavia punnittavia jäte-eriä. JÄTEVEROLLISET JÄTTEET Kaatopaikalle sijoitettavat jätteet Kaatopaikkajäte, tuotenumero 211 Materiaalikierrätykseen ja energiatuotantoon kelpaamattomat sekä muut suoraan kaatopaikalle loppusijoitettavat jätteet, jotka eivät sisällä hyödynnettäviä jätejakeita. Kaatopaikalle hyväksytään vain etukäteen perusmääriteltyä, testattua ja hyväksyttyä jätettä. Kaatopaikkajäte, sopimushinta tuotenumero 212 Jäte, joka laadultaan, ominaisuuksiltaan, määrältään tai käsittelymenetelmältään poikkeaa tavanomaisesta jätelajimäärittelyn lajista, hinnoitellaan erä-, tapaus- tai asiakaskohtaisesti taksataulukon hinnoitteluvälin mukaisesti. Lajittelematon jäte kaatopaikalle, tuotenumero 215 Kaatopaikalle virheellisesti sijoitettu jäte, joka sisältää merkittävästi hyödynnettävää materiaalia (jätteen tuoja/ haltija on ilmoittanut jätteen laadun väärin). Teollisuusjäte, tuotenumero 262 Teollisuuden erilaisista prosesseista peräisin oleva jäte, joka on laadultaan tasalaatuista. Esimerkiksi lasikuitujäte, lajittelulaitosten rejektit yms. Jätteestä on esitettävä perusmäärittely ja kaatopaikkakelpoisuus ennen toimituksia. Teollisuusjäte sopimushinta, tuotenumero 261 Jäte, joka laadultaan, ominaisuuksiltaan, määrältään tai käsittelymenetelmältään poikkeaa tavanomaisesta jätelajimäärittelyn lajista, hinnoitellaan erä-, tapaus- tai asiakaskohtaisesti taksataulukon hinnoitteluvälin mukaisesti. Tuhka, tuotenumero 263 Voimalaitoksissa ja muissa polttolaitoksissa syntyvät lento-, pohja- ja kattilatuhkat tai kuonat. Jätteestä on esitettävä perusmäärittely ja kaatopaikkakelpoisuus ennen toimituksia. Epäkurantit tuotteet, tuotenumero 264 Epäkurantit tuotteiden valmistuserät ja käyttämättömät tuotteet. Jätteestä on esitettävä perusmäärittely ja kaatopaikkakelpoisuus ennen toimituksia. Erityiskäsiteltävät jätteet Jäte, joka vaatii tavallisesta poikkeavia toimia käsittelyn aikana, kuten välitöntä peittämistä tai sijoitusta erilliseen paikkaan kaatopaikalla, mutta joka ei ole vaarallista jätettä. Jätteestä on esitettävä perusmäärittely ja kaatopaikkakelpoisuus ennen toimituksia. Riskijäte, tuotenumero 272 Esimerkiksi terveydenhuollosta peräisin olevat erillispakatut pistävät ja viiltävät jätteet. Välpänerotusjäte, tuotenumero 274 Vedenpuhdistamoiden erityisjäte. Muu erityisjäte, tuotenumero 276 JÄTEVEROTTOMAT JÄTTEET Kaatopaikalle sijoitettavat jätteet Asbesti, tuotenumero 271 Asbestia sisältävät rakennusmateriaalit yms. Eristevillat, tuotenumero 213 Erilliskerätty tai erikseen lajiteltu kivi- tai lasivilla. Energiahyödynnettävät jätteet Loppujäte KEO, tuotenumero 217 Asumisessa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyvä polttokelpoinen yhdyskuntajäte. Energiajäte, tuotenumero 251 Erilliskerätty pahvi, paperi, muovi ja puu, jotka eivät kelpaa materiaaleina hyödynnettäviksi. Puujäte, tuotenumero 280 Erilliskerätty puinen pakkaus- ja rakennusmateriaali. Esimerkiksi kuormalavat, laudat, vaneri, lastulevy, puiset huonekalut. Ei saa sisältää kyllästettyä puuta. Nestemäiset jätteet Hiekanerotuskaivonsakka, tuotenumero 311 Hiekanerotuskaivojen pohjasakka. Tuotaessa esitettävä todistus sakan öljyhiilivetypitoisuudesta. Ravintorasvajäte, tuotenumero 312 Rasvakaivojen tyhjennysjäte. Teollisuuden sakat, tuotenumero 313 Teollisuuden prosesseista peräisin olevat sakat. Esimerkiksi putkikanaalien pesujätteet, säiliöiden pohjasakat yms. Ei saa sisältää vaarallista jätettä tai öljyhiilivetyjä.

5 Sadevesikaivon hiekkajäte, tuotenumero 314 Hulevesikaivojen pohjasakka. Öljyiset jätteet Öljy- vesi- ja hiekkaseokset, tuotenumero 240 Runsaasti nestettä sisältävät öljypitoiset jätteet. Ei saa sisältää vaarallista jätettä. Öljyiset maat, tuotenumero 430 Öljyllä likaantuneet maa-ainekset. Biojätteet Biojäte, tuotenumerot 703 Kotitalouksista ja laitoksista kerätty eloperäinen, biologisesti hajoava, kiinteä ja myrkytön jäte, joka koostuu pääasiassa elintarvikejätteestä. Eloperäinen jäte, tuotenumero 705 Rehut, viljat, jauhot yms. Haravointijäte, tuotenumero 241 Puiden lehdet, neulaset ja pienet risut yms. Käsittelykentille Lajiteltava jäte 30 %, tuotenumero 267 Lajittelematon sekalainen jäte, joka sisältää alle 30% hyödynnettäviä jakeita kuten paperi, pahvi, muovi, puu ja metalli. Lajiteltava jäte 50 %, tuotenumero 277 Lajittelematon sekalainen jäte, joka sisältää 50% hyödynnettäviä jakeita kuten paperi, pahvi, muovi, puu ja metalli. Lajiteltava jäte 70 %, tuotenumero 286 Lajittelematon sekalainen jäte, joka sisältää yli 70% hyödynnettäviä jakeita kuten paperi, pahvi, muovi, puu ja metalli. Pakkauslasi, tuotenumero 303 Sekaväriset pakkauslasipullot ja purkit. Tasolasi, tuotenumero 319 Kirkas, sävytetty tai tummennettu tasolasi. Karkaistu lasi, selektiivilasi ja pinnoitettu lasi. Metallit, tuotenumero 285 Metallit ja pääosin metallia sisältävät kappaleet. Kovat muovit, tuotenumero 309 Kovamuoviset lavat, tynnyrit, kanisterit, kelat, saavit, sangot, puutarhakalusteet ja mustat putket. EI PVC muovia. Suursäkit, tuotenumero 256 Erilliskerätyt puhtaat suursäkit. Kyllästetty puu, tuotenumerot 283 ja 289 Vihreä suolakyllästetty ja ruskea kreosoottikyllästetty puu CCA. Ruskea kuparikyllästetty puujäte AB. Runsaasti metallia sisältävät kuormat luokitellaan omaksi jakeekseen. Ylijäämämaat, sopimushinta, tuotenumero 292 Kivennäismaa-aines, jota voidaan suoraan hyödyntää kaatopaikkarakentamisessa (ei sisällä suuria lohkareita, kantoja, puuta tms). Maa-aines, hyötykäyttöön kelpaamaton, tuotenumero 269 Kivennäismaa-aines, joka sisältää sinne luontaisesti kuulumattomia epäpuhtauksia. Tiili ja Betoni/lecasorakappaleet >150mm, tuotenumero 268 Isot pulveroitavat tai murskattavat betonikappaleet. Tiili/betonimurske, tuotenumero 293 Tiili ja betoni, jonka palakoko on <150mm. Kappalemaksut Punnitusmaksu Jätelajikohtainen kuormamaksu. Käsittelymaksuttomista jakeista ei punnitusmaksua veloiteta. Kuorman purkamisen avustaminen koneella Kertaluontoinen maksu. Esimerkiksi puristekontin tyhjennyksen avustaminen pyöräkoneella. Vaaralliset jätteet, renkaat ja sähkö- ja elektroniikkaromu Kappalekohtainen maksu, kun jäte on toimitettu muun materiaalin seassa. Esim. lajiteltavan jätteen joukossa on jääkaappeja. Kipsijäte, tuotenumero 307 Kipsilevyjäte, kipsimuotit ja muut kipsipohjaiset tuotteet. Kattohuopa, tuotenumero 308 Bitumikattohuoparullat ja palat. Ei asbestia sisältäviä kattohuopia.

6 Yhteystiedot Keltakankaan jätekeskus Kymenlaakson Jäte Oy Ekokaari KELTAKANGAS p Yhteyshenkilöt Vastaanotto ja vaaka Jätteenkäsittelyn työnjohto ja kaatopaikkakelpoisuus - Aki Koivula Laskutus ja reskontra - Lilja Takala Yritysneuvonta

EKOKAARI OY:N. Hinnasto 2019

EKOKAARI OY:N. Hinnasto 2019 EKOKAARI OY:N Hinnasto 2019 Maksaminen ja maksuvälineet Keltakankaan jätekeskuksessa maksun voi suorittaa käteisellä, pankkikortilla tai jätteet laskutetaan. Laskutus Käsittelymaksu peritään joko jätteen

Lisätiedot

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2015

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2015 KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN Jätetaksa 2015 Maksaminen ja maksuvälineet Laskutus Käsittelymaksu peritään joko jätteen toimittajalta tai erikseen ilmoitettaessa suoraan jätteen tuottajalta/haltijalta. Käsittelymaksut

Lisätiedot

212 Kaatopaikkajäte, sopimushinta * 80,00-130,00 99,20-161,20. 213 Eristevillat 100,00 124,00

212 Kaatopaikkajäte, sopimushinta * 80,00-130,00 99,20-161,20. 213 Eristevillat 100,00 124,00 JÄTTEENKÄSITTELYMAKSUJEN TAKSATAULUKKO HINTA 2015 Hinta 2015 LIITE 7 koodi KAATOPAIKALLE SIJOITETTAVAT JÄTTEET (sis. jäteveroa 55,00 /t) / tonni alv 0% /tonni alv 24 % 211 Kaatopaikkajäte 120,00 148,80

Lisätiedot

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2017

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2017 KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN Jätetaksa 2017 Maksaminen ja maksuvälineet Keltakankaan jätekeskuksessa maksun voi suorittaa käteisellä, pankkikortilla tai jätteet laskutetaan. Laskutus Käsittelymaksu peritään

Lisätiedot

212 Kaatopaikkajäte, sopimushinta * 80,00-130,00 99,20-161,20. 707 Loppujäte kaatopaikalle 78,00 96,72

212 Kaatopaikkajäte, sopimushinta * 80,00-130,00 99,20-161,20. 707 Loppujäte kaatopaikalle 78,00 96,72 JÄTTEENKÄSITTELYMAKSUJEN TAKSATAULUKKO HINTA 2014 koodi KAATOPAIKALLE SIJOITETTAVAT JÄTTEET (sis. jäteveroa 50 /t) tonni alv 0 % tonni alv 24% 211 Kaatopaikkajäte 100,00 124,00 212 Kaatopaikkajäte, sopimushinta

Lisätiedot

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2014

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2014 KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN Jätetaksa 2014 Maksaminen ja maksuvälineet Laskutus Keltakankaan jätekeskuksessa maksun voi suorittaa käteisellä, pankkikortilla tai jätteet laskutetaan. Käsittelymaksu peritään

Lisätiedot

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN JÄTETAKSA 2013

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN JÄTETAKSA 2013 KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN JÄTETAKSA 2013 Maksaminen ja maksuvälineet Keltakankaan jätekeskuksessa maksun voi suorittaa käteisellä, tai jätteet laskutetaan. Laskutus Käsittelymaksu peritään joko jätteen

Lisätiedot

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2019

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2019 KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN Jätetaksa 2019 Maksaminen ja maksuvälineet Keltakankaan jätekeskuksessa maksun voi suorittaa käteisellä, pankkikortilla tai jätteet laskutetaan. Laskutus Käsittelymaksu peritään

Lisätiedot

11.3.2016. 2. Vastaanottotarkastus

11.3.2016. 2. Vastaanottotarkastus 1. Yleistä Delete Finland ottaa vastaan hyödyntämiskelpoista jätettä Tampereella Ruskon jätteenkäsittelylaitoksella PIR-2002-219-111 ja Myllypuron siirtokuormausasemalla PIR-2003-Y- 126-111 sekä Espoossa

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Taulukko 1. Perusmaksu. Perusosa vakituinen asunto 11,99 14,87 vapaa-ajan asunto 6,00 7,44 Kuntaosa vakituinen asunto ILOMANTSI 0,00 0,00 vapaa-ajan asunto ILOMANTSI 0,00 0,00 vakituinen asunto JOENSUU

Lisätiedot

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 EKOMAKSUT Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

RAKENNUSJÄTTEIDEN LAJITTELU

RAKENNUSJÄTTEIDEN LAJITTELU RAKENNUSJÄTTEIDEN LAJITTELU Syntynyt jäte on aina tuhlattua raaka-ainetta. Tilausten oikea ajoitus, huolellinen varastointi, mittatilaustuotteiden käyttö sekä käyttökelpoisten materiaalien ja tavaroiden

Lisätiedot

HINNASTO 2016 3.3.2016

HINNASTO 2016 3.3.2016 HINNASTO 2016 3.3.2016 Kujalan jätekeskus Jäteasemat: Asikkala Heinola Hollola Lahti Orimattila Padasjoki Sysmä Maan- ja lumenkaatopaikat SISÄLLYSLUETTELO Jätteiden vastaanottopaikat ja yhteystiedot 3

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen 1/5 KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen Aukioloajat ma pe klo 7 20 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Asiakaspalvelu puh. 010 841 1818 Fax vastaanotto 05 413

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen PORIN KIERRÄTYSKESKUKSEN JÄTEMAKSUT: Jätemaksu sis. alv 24 % Keräysmetalli maksutta

Lisätiedot

Ympltk 7.6.2016 asianro 7 LIITE

Ympltk 7.6.2016 asianro 7 LIITE JÄTEMAKSUTAULUKKO Ympltk 7.6.2016 asianro 7 LIITE Maksut 1.7.2016 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. KUNNAN JÄRJESTÄMÄN JÄTTEENKULJETUKSEN MAKSUT SEKAJÄTTEEN KERÄYS Orimattilan

Lisätiedot

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski JÄTEKESKUKSEN TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Opastinsilta 6 A 00520 Helsinki puhelin 09 156 11 faksi 09 1561 2011 www.hsy.fi

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Opastinsilta 6 A 00520 Helsinki puhelin 09 156 11 faksi 09 1561 2011 www.hsy.fi HSY:n jätehuollon vuositilasto 213 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Opastinsilta 6 A 52 Helsinki puhelin 9 156 11 faksi 9 1561 211 www.hsy.fi Copyright Kartat, graafit, ja muut kuvat: HSY

Lisätiedot

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA Sydän-Suomen jätelautakunta 18.12.2018 46 Liite 4 JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari

Lisätiedot

Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet

Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat Keräysvälineet Valtioneuvoston asetus jätteistä 179/2012 Rakennus- ja purkujätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava

Lisätiedot

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1.

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1. Ekomaksut LIITE 2 / 22 Suupohjan jätelautakunta 2.11.2016 Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu

Lisätiedot

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT

Lisätiedot

Ei saa sisältää kotitalous-, bio- tai vaarallisia jätteitä. Vastaanottotarkastuksessa havaitut epäpuhtaudet laskutetaan hinnaston mukaisesti.

Ei saa sisältää kotitalous-, bio- tai vaarallisia jätteitä. Vastaanottotarkastuksessa havaitut epäpuhtaudet laskutetaan hinnaston mukaisesti. 1. YLEISTÄ ottaa vastaan hyödyntämiskelpoista jätettä Tampereella Ruskon jätteenkäsittelylaitoksella PIR-2002-219-111 ja Myllypuron siirtokuormausasemalla PIR-2003-Y-126-111 sekä Espoossa Juvanmalmin siirtokuormausasemalla

Lisätiedot

Jätteenkäsittelymaksut

Jätteenkäsittelymaksut Koukkujärven ja Tarastenjärven jätekeskuksissa Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi),

Lisätiedot

Porin seudun jätelautakunnan kokous nro 2/2016

Porin seudun jätelautakunnan kokous nro 2/2016 Pöytäkirja Ote 1 (9) Porin seudun jätelautakunnan kokous nro 2/2016 Aika 20.4.2016 kello 17:10 18:25 Paikka Ympäristövirasto/kokoustila, Valtakatu 11 Allekirjoitukset Jenni Huhtapelto puheenjohtaja Tarja

Lisätiedot

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte Ekomaksut Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä

Lisätiedot

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi Hinnasto vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013 www.iuj.fi 1.6.2013 Yhteystiedot ja aukioloajat Domargårdin jätekeskus Avoinna Ritamäentie 20, 06200 Porvoo ma - pe 7-18, la 9-14 puh. 020 637 7080,

Lisätiedot

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava LAJITTELUOHJEET Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava Puh. 010 636 7000 (yritykset) 010 636 5000 (kuluttajat) Sähköinen asiointi: www.lassila-tikanoja.fi/asioi

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen

KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen 1/6 KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen Aukioloajat ma pe 7.00 20.00 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Laskutus puh. 010 841 1804 Jäteneuvonta puh. 010

Lisätiedot

JÄTEMAKSUHINNASTO. 1.1.2012 alkaen

JÄTEMAKSUHINNASTO. 1.1.2012 alkaen JÄTEMAKSUHINNASTO 1.1.2012 alkaen Yleistä Vestia Oy perii jätemaksua tämän hinnaston mukaisesti Ylivieskan jätekeskuksessa. Jätteen tuojan on maksettava jätemaksu jätettä jätekeskukseen tuotaessa. Vakituiset

Lisätiedot

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua Mäntyharjun jätetaksa 2013 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen. Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen 1 JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa 25.10.2017 Voimassa 1.1.2018 alkaen 2 1. YLEISTÄ Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n osakaskunnat, Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti,

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

Taulukko 1. Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi

Taulukko 1. Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 8.12.2016 57. Taulukko 1. t säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi punnitusmaksu 9,97 (alv 0 %). Mahdolliset tyhjennyksen lisämaksut

Lisätiedot

Mottomme pidä pönttösi tyhjänä!

Mottomme pidä pönttösi tyhjänä! Mottomme pidä pönttösi tyhjänä! Nykyaikainen jätehuolto: Uudelleen käyttö! Uusiokäyttö! Energiatuotanto! Loppusijoitus Sama laki kaikilla: erilaisia ratkaisuja esim. lajittelussa 25 Päivämäärä Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2015 www.iuj.fi 1.1.2015 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

Oulun Jätehuollon tarveprofiili. Ideasprintti 2016 Antero Kiljunen

Oulun Jätehuollon tarveprofiili. Ideasprintti 2016 Antero Kiljunen Oulun Jätehuollon tarveprofiili Ideasprintti 2016 Antero Kiljunen Ruskon jätekeskuksen opasteet Haasteena kukkahattutädit, lippaja karvalakkisedät, mummot ja papat. Tänne minä olen aina tuonut... ja niinpä

Lisätiedot

YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40

YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 "s» Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 Päätös jätehuoltorekisteriin hyväksymisestä LAPE LY/217/07.00/2013 Lappi 19.2.2014 ASIA Päätös jätelain 94 :n mukaisesta hakemuksesta,

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2016 www.iuj.fi 1.1.2016 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2017 alkaen 1 PORIN KIERRÄTYSKESKUKSEN JÄTEMAKSUT: Jätemaksu sis. alv 24 % Keräysmetalli maksutta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 7 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 5.11.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.7.2019 alkaen 1 PORIN KIERRÄTYSKESKUKSEN JÄTEMAKSUT: Jätelaji Jätemaksu arvonlisäveroton sis. alv

Lisätiedot

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 19 SEKAJÄTTEEN KERÄYS Pakkaavaan

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2014 www.iuj.fi 1.1.2014 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

Rakennusjätteiden lajittelu hyötykäyttöä varten

Rakennusjätteiden lajittelu hyötykäyttöä varten Rakennusjätteiden lajittelu hyötykäyttöä varten Rakennusjätteistä kohti kierrätysmateriaaleja Käyttöpäällikkö Pekka Hyvärinen Vuokra-alue 140 ha. Käytössä 30 ha Jätteitä 180 000 t Ympäristölupa n. 50 ha

Lisätiedot

HINNASTO. HSY:n jätehuollon palveluhinnat. 1.1.2015 alkaen

HINNASTO. HSY:n jätehuollon palveluhinnat. 1.1.2015 alkaen HINNASTO HSY:n jätehuollon palveluhinnat 1.1.2015 alkaen Sisältö Kiinteistöjen sekajätemaksut... 3 Pienkiinteistöt... 3 Jätesäkki tai 140 660 litran astia... 3 Vähän jätettä tuottavat kiinteistöt... 4

Lisätiedot

Mahdolliset lisämaksut veloitetaan taksan 9 :n Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen lisämaksut perusteiden ja hinnoittelun mukaisesti.

Mahdolliset lisämaksut veloitetaan taksan 9 :n Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen lisämaksut perusteiden ja hinnoittelun mukaisesti. Tyhjennyshinnat Joensuu (toissijaisen velvollisuuden palvelut). lisätään punnitusmaksu 9,68. irtojäte /m3 4,20 40,95 45,15 55,99 jätesäkki max. 200 l 2,19 2,37 4,56 5,65 astia 140 l 2,24 1,67 3,91 4,85

Lisätiedot

JÄTEHUOLTOHINNASTO 1.1-31.03.2008 Maanläjitysalueen hinnasto 1.1-31.12.2008. V u o s i 2008

JÄTEHUOLTOHINNASTO 1.1-31.03.2008 Maanläjitysalueen hinnasto 1.1-31.12.2008. V u o s i 2008 KIRKKONUMMEN KUNTA Kunnallistekniset palvelut Liite Yt 2/22.11.2007 JÄTEHUOLTOHINNASTO 1.1-31.03.2008 Maanläjitysalueen hinnasto 1.1-31.12.2008 Jätetaksa V u o s i 2008 Kunnanvaltuuston päätös 35/28.2.1991,

Lisätiedot

Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu

Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu t säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu määräytyy todellisen painon ja jätekeskushinnaston mukaan. Kuljetus- ja käsittelymaksuun lisätään punnitusmaksu 9,68 (alv 0 %). Kuljetus

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Taulukko 1. Perusmaksu. Vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,45 24,12 9,73 12,06 Kontiolahti * 23,56 29,22 11,79 14,62 Liperi ** 22,51 27,92 11,26 13,96 Kaikkien kuntien

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 8.12.2016 57. Taulukko 1. Perusmaksu. Vakinainen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,27 23,89 9,64 11,95 Kontiolahti * 23,28 28,87

Lisätiedot

Hinnasto. HSY:n jätehuollon palveluhinnat 1.1.2016 alkaen

Hinnasto. HSY:n jätehuollon palveluhinnat 1.1.2016 alkaen Hinnasto HSY:n jätehuollon palveluhinnat 1.1.2016 alkaen 2 HSY:n jätehuollon palveluhinnat 1.1.2016 alkaen HSY:n jätehuollon palveluhinnat 1.1.2016 alkaen 3 Sisältö Kiinteistöjen sekajätemaksut...4 Pienkiinteistöt...4

Lisätiedot

KOONINKEITAAN JÄTEASEMA JÄTTEENKÄSITTELYN SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA

KOONINKEITAAN JÄTEASEMA JÄTTEENKÄSITTELYN SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA Pohjois-Satakunnan Jätteidenkäsittely Oy Kooninkeitaan jäteasema Ruusilantie 79 38700 Kankaanpää KOONINKEITAAN JÄTEASEMA JÄTTEENKÄSITTELYN SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA 15.12.2014 Kooninkeidas 1/5

Lisätiedot

Mahdolliset lisämaksut veloitetaan taksan 9 :n Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen lisämaksut perusteiden ja hinnoittelun mukaisesti.

Mahdolliset lisämaksut veloitetaan taksan 9 :n Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen lisämaksut perusteiden ja hinnoittelun mukaisesti. Tyhjennyshinnat Joensuu (toissijaisen velvollisuuden palvelut). lisätään punnitusmaksu 9,68. irtojäte /m3 4,20 40,95 45,15 55,99 jätesäkki max. 200 l 2,19 2,37 4,56 5,65 astia 140 l 2,24 1,67 3,91 4,85

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

JÄTEMAKSUTAKSA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 1/ 13 JÄTEMAKSUTAKSA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Käsittely: Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Hyväksyminen: Voimaantulo: 1.1.2013 1 YLEISTÄ 1 Soveltamisalue Tätä taksaa sovelletaan Lappeenrannan kaupungissa

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin JÄTETAKSA. 1.1.2016 alkaen

Mikkelin kaupungin JÄTETAKSA. 1.1.2016 alkaen Mikkelin kaupungin JÄTETAKSA 1.1.2016 alkaen SISÄLLYSLUETTELO LUKU 1 YLEISTÄ... 1 1 JÄTEHUOLTOVIRANOMAINEN JA JÄTEYHTIÖ... 1 2 KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS... 1 3 JÄTEMAKSUT JA MAKSUN SUORITTAMISVELVOITE...

Lisätiedot

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014 HSY:n jätehuollon vuositilasto 214 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

RAKENNUSJÄTTEIDEN KIERRÄTYS JA HYÖTYKÄYTTÖ

RAKENNUSJÄTTEIDEN KIERRÄTYS JA HYÖTYKÄYTTÖ RAKENNUSJÄTTEIDEN KIERRÄTYS JA HYÖTYKÄYTTÖ KOKOEKO-seminaari Kuopio, 18.2.2016 Janne Hannula, Lassila & Tikanoja Oyj 1Lassila & Tikanoja Oyj JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS Kaatopaikat Hygieniauhan

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2015

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2015 PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2015 Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15, 60760 Pojanluoma Puh. (06) 421 4900 Fax (06) 421 4999 yritysasiakkaat@etappi.com www.etappi.com ENERGIANA HYÖDYNNETTÄVÄT JÄTTEET

Lisätiedot

Orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto. Kokoeko-seminaari, 18.2.2016

Orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto. Kokoeko-seminaari, 18.2.2016 Orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto Kokoeko-seminaari, 18.2.2016 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 22.2.2016 1 Tavanomaisen jätteen kaatopaikka VNA kaatopaikoista 28 : 1.1.2016 alkaen kaatopaikan

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2013 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2013 alkaen Sivu 1 / 19 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2013 alkaen Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 22.11.2012 113. - Taulukko 6 korjattu Joensuun alueellisen jätelautakunnan päätöksen

Lisätiedot

YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014

YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014 YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014 Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15 60760 Pojanluoma Puh. (06) 421 4900 Fax (06) 421 4999 yritysasiakkaat@etappi.com www.etappi.com 1.1.2014 alkaen ENERGIANA HYÖDYNNETTÄVÄT

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. 2016 Tornion hallintopalvelut Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. 2016 Tornion hallintopalvelut Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Julkaissut 2016 Tornion hallintopalvelut Nro 2 PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan 26.1.2016 hyväksymä, voimassa 1.4.2016 lähtien

Lisätiedot

Lietteitä ei vastaanoteta jätteenkäsittelypaikalle.

Lietteitä ei vastaanoteta jätteenkäsittelypaikalle. KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2017 1 (6) KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekninen lautakunta 7.12.2016 94 Voimaantulo 1.1.2017 1 2 Jätteiden käsittelystä kaupunki perii jätelaissa tarkoitettua

Lisätiedot

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa. KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa. KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015 Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 17.2.2015 1 Tavanomaisen jätteen kaatopaikka VNA kaatopaikoista

Lisätiedot

Kymen jätelautakunta Keltakankaan jätekeskuksen vastaanottomaksutaksa alkaen

Kymen jätelautakunta Keltakankaan jätekeskuksen vastaanottomaksutaksa alkaen Keltakankaan jätekeskuksen vastaanottomaksutaksa 1.1.2017 alkaen Kyjäte 47 Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä jätelain mukaisesti jär jes tämäs tään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan tehtävän

Lisätiedot

1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä.

1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä. JÄTEMAKSUTAKSA 2014 1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan 19.12.2008 vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä. Jätemaksut veloitetaan samanaikaisesti ja samalla laskulla

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

Lohjan Sammatin. Lohjan maksut

Lohjan Sammatin. Lohjan maksut LÄNSI-UUDENMAAN JÄTELAUTAKUNTA 1.1 SEKAJÄTEMAKSUT KUNNAN JÄRJESTÄMÄSSÄ JÄTTEENKULJETUKSESSA VOIMASSA 1.1.2013 alkaen, ellei muuta mainita. Kaikki maksut on esitetty euroina. Siuntio ja Inkoo kaupunginosa

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 30.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä

Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä Jätetaksa 2014 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä 1 Johdanto Kunnan on järjestettävä jätelain mukaisesti sille kuuluva jätehuolto. Kunnan vastuu jätehuollon järjestämisessä perustuu

Lisätiedot

Ranuan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset 1.12.2008 lähtien

Ranuan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset 1.12.2008 lähtien Ranuan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset 1.12.2008 lähtien Yleiset, jätelain 17 nojalla annetut jätehuoltomääräykset 1 Sen lisäksi, mitä on jätehuollon järjestämisestä säädetty tai määrätty, on jätteen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 9.3.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 26.5.2015

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 26.5.2015 PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 26.5.2015 Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15, 60760 Pojanluoma Puh. (06) 421 4900 Fax (06) 421 4999 yritysasiakkaat@etappi.com www.etappi.com ENERGIANA HYÖDYNNETTÄVÄT JÄTTEET

Lisätiedot

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy Etelä-Karjalan Jätehuolto vastaa jätehuollosta yhdeksän kunnan alueella: Lappeenranta, Imatra, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi,

Lisätiedot

23 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1 Loppujätteen astiatyhjennysmaksut alkaen, Kouvola-Iitti LOPPUJÄTE

23 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1 Loppujätteen astiatyhjennysmaksut alkaen, Kouvola-Iitti LOPPUJÄTE 23 LIITE 2 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1 Loppujätteen astiatyhjennysmaksut 1.7.2017 alkaen, Kouvola-Iitti LOPPUJÄTE Astiakoko kuljetus käsittely lautakuntamaksu kunnalle tilitettävä Alv 24% Yhteensä Muutos-% ed.

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTETAKSA

PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTETAKSA PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTETAKSA Päijät-Hämeen jätelautakunta 11.2.2016 2 ja 3 Taksan liitteenä maksutaulukko voimassa olevista euromääräisistä maksuista, päivitetty Päijät-Hämeen jätelautakunta 11.2.2016 2 ja

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 30.3.1998, voimaantulopäivä 1.4.1998 Tekninen lautakunta hyväksynyt kuljetus- ja käsittelymaksut 11.11.2014 voimaantulopäivä 1.1.2015. Tekninen

Lisätiedot

KAATOPAIKAN VASTAANOTTAJAN NÄKÖKULMA

KAATOPAIKAN VASTAANOTTAJAN NÄKÖKULMA KAATOPAIKAN VASTAANOTTAJAN NÄKÖKULMA Mutku-päivät, Hämeenlinna 11.-12.3.2009 Käyttöpäällikkö Jyri Metsänranta Rouskis Oy 1 Rouskis Oy on kuntien omistama jätehuoltoyhtiö OMISTAJAKUNTIEN OSAKKEET v. 2009

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu Tyrnävä. Jätetaksa 2016

Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu Tyrnävä. Jätetaksa 2016 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu Tyrnävä Jätetaksa 2016 15.12.2015 1 Jätetaksa ja jätemaksut Jätelain 78 :n ja 80 :n mukaisesti kunta perii jätemaksua järjestämästään jätehuollosta kiinteistön

Lisätiedot

A.Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien jätetaksa

A.Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien jätetaksa Jätemaksutaksa 1.1.2015, johon on lisätty LHJ:n muutosehdotukset vuodelle 2016 Korotus- ja muutosehdotukset korostettu keltaisella Uudet jätejakeet vihreällä kirjoitusvirheet korjattu violetillä A.Loimi-Hämeen

Lisätiedot

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2018

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2018 HSY:n jätehuollon vuositilasto 218 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

Turun Seudun Jätehuolto Oy - Vastaanotettavat jätejakeet ja hyödyntäjätahot

Turun Seudun Jätehuolto Oy - Vastaanotettavat jätejakeet ja hyödyntäjätahot Turun Seudun Jätehuolto Oy - Vastaanotettavat jätejakeet ja hyödyntäjätahot 19.8.2014 Patrik Jalonen 1 TSJ Kuntien omistama osakeyhtiö - hoitaa kuntien puolesta lakisääteiset jätehuollon suunnittelu- ja

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen materiaalikierrätyksen lisääminen

Yhdyskuntajätteen materiaalikierrätyksen lisääminen Yhdyskuntajätteen materiaalikierrätyksen lisääminen Jouni Havukainen Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto Tehty Materiaalien arvovirrat (ARVI) - tutkimusohjelmassa Yhdyskuntajäte Suomessa Treatment t/a

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET...

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET... Rovaniemen kaupungin yleiset jätehuoltomääräykset 31.03.2006 Sivu 0/10 ROVANIEMEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET... 1 YLEISET, JÄTELAIN 17 NOJALLA ANNETUT JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET... 1 1 Sen lisäksi,

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

Työpaikan toimiva jätehuolto

Työpaikan toimiva jätehuolto Työpaikan toimiva jätehuolto Ympäristökouluttaja Miia Jylhä Pienempi kuorma huomiselle. 1.9.2015 TSJ + Rouskis Lounais-Suomen Jätehuolto Oy Kuntien perustama ja omistama osakeyhtiö 17 osakaskuntaa (Turku

Lisätiedot

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä Jätetaksa 2015 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä 1 Yleistä 1 Soveltamisalue ja -ala Oulun yhdyskuntalautakunnan määräämää jätetaksaa sovelletaan Hailuodon, Kempeleen, Limingan,

Lisätiedot

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien jätetaksa

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien jätetaksa 1 Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien jätetaksa Jätelautakunta hyväksynyt 26.1.2016 1. Yleistä 1 Kunnalla on vastuu yhdyskuntajätteistä, jotka ovat syntyneet vakinaisessa tai vapaa-ajan

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2016

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2016 PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2016 Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15, 60760 Pojanluoma Puh. (06) 421 4900 Fax (06) 421 4999 yritysasiakkaat@etappi.com www.etappi.com ENERGIANA HYÖDYNNETTÄVÄT JÄTTEET

Lisätiedot

Kiriä kierrätykseen! Työpaikan toimiva jätehuolto. Neuvoja Miia Jylhä

Kiriä kierrätykseen! Työpaikan toimiva jätehuolto. Neuvoja Miia Jylhä Kiriä kierrätykseen! Työpaikan toimiva jätehuolto Neuvoja Miia Jylhä 31.102014 Turun Seudun Jätehuolto Oy Kuntien perustama ja omistama osakeyhtiö hoitaa kuntien puolesta lakisääteiset jätehuollon palvelutehtävät

Lisätiedot

Ympäristötietoa puusepänteollisuudessa toimiville yrityksille

Ympäristötietoa puusepänteollisuudessa toimiville yrityksille 1/8 Ympäristötietoa puusepänteollisuudessa toimiville yrityksille Jätehuolto Jätelain mukaan kaikkien on huolehdittava siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja ettei jätteestä aiheudu vaaraa

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 30.3.1998, voimaantulopäivä 1.4.1998 Tekninen lautakunta hyväksynyt kuljetus- ja käsittelymaksut 11.11.2014 voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Rauman

Lisätiedot