Asuinympäristön ongelmia ja parannusehdotuksia eri näkökulmista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asuinympäristön ongelmia ja parannusehdotuksia eri näkökulmista"

Transkriptio

1 Karkkila Nummi- Pusula lapsilla ei ole kuin lapsuutensa lasten kohtaamispaikat puuttuvat, avoimia kerhoja ei ole ja leikkipuistot on surkeita, koko perheen yleinen hieno leikkipuisto Koulumatka autotien vieressä kevyenliikenteen väyliä lisää Päivähoidon palvelut pidettävä monipuolisina Epätietoisuus koulun jatkumisesta Ei leikkipaikkoja tai - liian vähän harrastusmahdollisuuksia, aktiivisia henkilöitä ja vanhempia pitämään erilaisia kerhoja, treenejä, jne. Toimintaa Ei tapahtumia tai aktiviteetteja. Ei julkista liikennettä. ei ole tekemistä kulkeminen kouluun ja harrastuksiin, pyörätiet lähemmäksi meitä Vanhempien kuskaamisen varassa kaikki menot joukkoliikenteen kehittäminen Esim. tänä talvena oli pakkasta niin ei heti jäädytetty kenttiä. Olisi halpaa toiminnan järjestämistä. Pitäisi tajuta, että ennaltaehkäisy on tuloksellisinta ja taloudellisinta lasten ja nuorten tukemista ja aktiviteeteista ei pidä säästää. Pitkä matka mahdollisien kavereiden luokse Harrastuksiin tarvitaan vanhempien kuljetus autolla. Liian vähän vapaa-ajan viettopaikkoja ja resursseja toiminnan järjestä- Ei julkista liikennettä. joukkoliikenne sukulaisten ja naapurien kuskaamisen varassa joukkoliikenteen kehittäminen Tukea kotona asumiseen kustannuksissa voisi olla harkintaa, pienituloiset ilmaiseksi Oman auton tarve palveluiden saamiseksi. Pitkä matka kauppaan ja lääkärille. Ei julkisia yhteyksiä lääkäriin edes ker- Toimintaa kulkeminen ilman autoa hankalaa pyörätiet puuttuu kohtaamispaikka kotivanhemmilta ja heidän lapsiltaan kotihoidontuen kuntalisä, avoin kerho, koko perheen yleinen hieno leikkipuisto Paikkakunnalle muuttaa uusia lapsiperheitä, päiväkotien/koulujen tiloissa voisi olla kerhoja yms. aktiviteettejä joiden kautta pääsee paikkaan sisälle ja syrjäytyminen estetään. Oman auton tarve kauppaan menemiseksi. kevyen liikenteen väylät, nopeat tietoliikenneyhteydet etätyötä varten, keliakiatuotteita ruoka- Vapaana juoksentelevat metsästyskoirat. Täällä riittää metsiä, missä ulkoilla. Metsästäjien ylivalta hatuttaa! Puuttuu koirametsä tai - puisto, jossa voi juosta vapaana (hiihtäjät pois Luokittelemattomat vapaavastaukset 1 Koonnut M. Vuorenpää

2 kerhoja tarpeeksi, tie suojaton kävelytie, leikkipaikka kylälle, äideille ja lapsille yhteistä verkostoitumista ja toimintaa kuljetukset miseen. Kuntastrategiassa enemmän huomiota nuoriin. ei harrastusmahdollisuuksia tarpeeksi jääkiekko ja luistinratoja nuorille ei tarpeeksi kiinnostavia harrastusmahdollisuuksia Partiota lukuun ottamatta ei toimintaa iltaisin nuorisotoimintaa enemmän pitkät välimatkat ja huonot yhteydet ran/viikko Palvelut(etenkin terveyspalvelut)yksipuolisia ja vaikeasti tavoitettavissa ellei ole omaa autoa (näiden ongelmien eliminointi). Lääkäripalvelut omaan kuntaan ja julkiset kulkuyhteydet niihin. Kaikki palvelut ovat kaukana. Palvelut saatava luokse tai hyvät yhteydet niihin. Pitkät välimatkat, huonot kulkuyhteydet. Ambulanssin tulo voi kestää 40 minuuttia. kauppaan sen perusteella valitsen S, K tai Siwa kaupan. pitkät matkat kauppaan ja lääkärille, ei julkisia yhteyksiä lääkäriin edes kerran/viikko ei toimintaa sopiviin aikoihin Jos ei ole autoa, on olo yksinäistä, virikkeetöntä parempi tieverkosto koirien alta) ei jalkakäytäviä ulkoilutukseen, nyt autojen seassa. - koirapuistoja! Tie suojaton (koirat vapaana) kävelytie, sallittu metsäalue puuttuu, koiratarhat Karjalohja Sammatti Tosi vähän lapsia, tälle määrälle lapsia ei mitään mahdollisuuksia parantaa tällä kylällä. kunnanjohtaja ei saa leikkikenttää kunnostettua. Äijällä ei olekaan omia lapsia. Liikenneturvallisuus! Leikkikentät kuntoon, poliisi valvomaan liikennettä, kamerat ja hidasteet tielle. ei muita lapsia Katuvalot puuttuvat Leikkiläntiellä. Ei jalkakäytävää eikä joukkoliikennettä. Katuvalot ja jalkakäytävä Leikkiläntielle. Jokunen vuoro joukkoliikennettä. Kunnankerhoja Ei lainkaan nuoria kylässä. Ei muita nuoria Liian vähän harrastusmahdollisuuksia Harrastusmahdollisuuksien lisääminen. iltavirikkeet puuttuvat, harrastusmahdollisuudet kunnan toimesta enemmän toimintaa Jalkakäytäviä vain lyhyillä matkoilla keskustassa. Huonot yhteydet esim. pelkkään kauppareissuun on erittäin huono asia itsenäisen asumisen kannalta. Palvelut ja harrastukset n. 8 km päässä Vaikea kulkea kauppaan Joukkoliikennettä ja terveyspalveluita. Joukkoliikenneyhteyksien parantaminen, terveyspalveluiden mahdollistaminen useammin kuin 2 krt/vk autottoman kauppamat- leikkikentät kuntoon Liikenneturvallisuus! Poliisi valvomaan liikennettä, kamerat ja hidasteet tielle Joukkoliikennettä ja terveyspalveluita. Joukkoliikenneyhteyksien parantaminen, terveyspalveluiden mahdollistaminen useammin kuin 2 krt/vk koirat kiinni kiitos tai aitauksiin (tilaviin sellaisiin) Koirapuisto Korjaamattomat koiran kakat, joita keskellä jalkakäytäviä. Parannusehdotuksena jonkinlainen rangaistus, jos omistaja ei korjaa jätöksiä. Ei Luokittelemattomat vapaavastaukset 2 Koonnut M. Vuorenpää

3 harrastuksiin terveysasema auki vain 2pv/viikko, sen pitäisi olla auki joka päivä Ei harrastusmahdollisuuksia 3-6-vuotiaille, ei mitään harrastuksia. Naperojumppa loppui Lohjaan liittymisen jälkeen. Toimintaa pienille. Jalkakäytäviä vain lyhyillä matkoilla keskustassa. Vähän harrastusmahdollisuuksia. koulumatkan vaarallisuus kuljetuspakko alaluokilla, esikoululaisen haku aamulla kotoa, nopeutta on minimoitu - uskotaanko? Vähän harrastusmahdollisuuksia. kat asiointilinja tai vastaava kerran viikossa kevyen liikenteen väylät Jalkakäytäviä vain lyhyillä matkoilla keskustassa. Vähän harrastusmahdollisuuksia. tyypillinen nukkumalähiö Jalkakäytäviä vain lyhyillä matkoilla keskustassa. Vähän harrastusmahdollisuuksia. Hammashuolto, neuvola ja lastenhoito. Naapuripäivät ja kotikäynnit osittain käytössä konkreettista ehdotusta. Lohja jotkut ajavat liian lujaa! Kyläkoulu toimii vielä! ammattitaitoisen henkilökunnan saaminen päiväkoteihin ja iltapäiväkerhoihin liikenne, liian nopeat vauhdit lasitehtaan tiellä ilman autoa mikään sosiaalinen kontakti ei toimi kavereiden luokse pitää aina viedä ja hakea, kävelytie. ei vapaa-ajan vietto paikkoja viereinen tie, katuvalot, ei kavereita, ei kulkuyhteyksiä, ei mitään tekemistä Tietääkseni nuorille ei ole kokoontumispaikkaa. Nuorisoseuran talo aktiivikäyttöön elokuvateatterin uudistaminen, Muijalan alueen nuorten ajanviettopaikan perustaminen ilman autoa mikään sosiaalinen kontakti ei toimi Ei pääse kaupunkiin esim. uimahalliin. Palvelutaksiliikenne paremmaksi, nyt vain klo 8.40 ei pääse minnekään jos ei ole autoa Seniorien kaupassa asiointi ilman omaa autoa hankalaa, linjaautoyhteys tai mummokyydit kaupunkiin. Kyläyhteisön oma "kotisairaanhoitaja" kahvilan tai muun ajanviettopaikan perustaminen ilman autoa mikään sosiaalinen kontakti ei toimi ei pääse kaupunkiin esim. uimahalliin. Palvelutaksiliikenne parem- ei pääse minnekään jos ei ole autoa kahvilan tai muun ajanviettopaikan perustaminen ilman autoa mikään sosiaalinen kontakti ei toimi ei pääse kauppaan kuin autolla, kävelytie välimatka, aktiviteettien vähäisyys, auton käyttö välttämätön, muutto Pitkät välimatkat. Kerhoja, neuvolan kautta lähistön lapsiperheisiin tutustuminen kakkaroskiksia tulee lisätä postilaatikko pissauspaikkana, koirille omat käymälät eläimille on mukava ympäristö ihanteellinen koirapuisto liian kaukana ei ongelmaa vähän paikkoja juosta vapaana ja kouluttaa (ehkä ilmainen agilityrata, toinen koirapuisto) jalkakäytäviä ei ole, kä- Luokittelemattomat vapaavastaukset 3 Koonnut M. Vuorenpää

4 tien levennys tonttia rajaa kaahaavia rekkoja vilisevä Suitiantie, pyörätie! yleiset leikkipaikat kaukana koulu kaukana, pieniä lähikouluja alaasteelaisille pitkät matkat parempi joukkoliikenne kevyenliikenteenväylä ja heikot harrastus- ja tapaamispaikat harrastusmahdollisuuksia lisää Kavereiden luokse pitää aina viedä ja hakea, vähän virikkeitä kylällä. Kävelytie. ei vapaa-ajan toimintaa interaktiivinen osallistujasivusto toimintaa hakeville ei "hengailupaikkoja", nuorisotalo? välimatka, bussiliikenne takaisin ei paikkaa, jossa viettää aikaa (puistoja kun olisi enemmän kahvilat olisivat täydempiä.) Ei harrastus mahdollisuuksia, matka ei voi päästää nuoria mopoilemaan kun Suitiantiessä ei ole pientareita pyörätie! ei paljon tarjolla lähellä ei nuorisotiloja harrastukset kaukana, nuorten toimitila pitkät matkat parempi joukkoliikenne kevyenliikenteenväylä ei koulukuljetusta koulukuljetus, bussilinja kaikille maksi, nyt vain klo 8.40 ja pitkät etäisyydet palveluihin paikallisliikenteen tehostaminen ja palveluauton käyttömahdollisuus ei pääse kauppaan hyvin, bussivuoroja juuri harvennettu ke- liikenneturvallisuus, vyenliikenteen väylä ei vapaa-ajan toimintaa interaktiivinen osallistujasivusto toimintaa hakeville välimatka, muutto keskustaan helpotusta kulkemiseen, liikkumiseen tarvittaisiin (parannettu lähiliikenne) palvelut kaukana, huonot liikenneyhteydet seniorilinja asioille pääsyn helpottamiseksi jos ei autoa, hankala lähteä asioille julkinen liikenne huonoa paikallisliikenne vanhuksille helpottaisi liikkumista pitkät matkat parempi joukkoliikenne kevyenliikenteenväylä ilman autoa ei pärjää, kallis lähikauppa kaupat ja koulut kaukana pitkät matkat parempi joukkoliikenne kevyenliikenteenväylä velyteitä yms. Luokittelemattomat vapaavastaukset 4 Koonnut M. Vuorenpää

5 Inkoo ei yläastetta, yläasteen rakennus Leikkipuistoja puuttuu, muuten toimintaa on jopa yllättävän paljon ottaen huomioon kunnan pienuuden. pitkät tarha- ja koulumatkat vähän harrastusmahdollisuuksia 51-tien liikenne alikulku tien alta aika pitkä koulumatka kyläkoulun rakentaminen ei ongelmallista. paljon liikennettä alikulku? kaikki harrastukset liian kaukana bussiyhteyksiä tai kuljetusta pitäisi lisätä kouluja lisää pitkä matka aktiviteetteihin, liian vähän toimintaa enemmän puistoja ja toimintaa lapsille liikenneturvallisuus ali/ylikulku 51-tielle kevyen liikenteen väylien puuttuminen Degerbyssä, kaverit kauempana Beroende av skjuts Pitkä matka puistoon, tarhaan jne. puistoon Monet harrastukset (musiikki, teatteri, elokuvat, museot) ovat saatavilla vain Helsingissä/Espoossa, ja koska julkinen liikenne on aika surkea, on pakko omistaa auto. ei paikkaa, eri kielet eli paikka esim. partio mopo- ja katuralli, kahvila ja kerhotoimintaa Yläkoulu puuttuu, nuorisotilan toiminta on jossain määrin rempallaan ja harrastusmahdollisuudet ovat melko vähäiset. nuorisotalo, urheilu- ja liikuntapaikkoja Huonot kulkuyhteydet pitkät tarha- ja koulumatkat, vähän harrastusmahdollisuuksia kaverit kaukana paljon liikennettä alikulku? kohtaamispaikat puuttuu aktiviteettien puute enemmän toimintaa ja nuorisotilat vaikea päästä keskustaan busseja nuorisokahvila, enemmän aktiviteetteja ja Kaikki ulkoinen toiminta perustuu siihen, että perheessä on kakis autoa Käytämme Lohjan, pääkaupunkiseudun ja Siuntion palveluita kahvila ja kerhotoimintaa En tiedä senioreiden asioista yhtään mitään kunnassamme. harrastuspiirejä erityisesti miehille Huonot kulkuyhteydet pitkät etäisyydet palveluihin kunnan resurssit eivät riitä vanhusten huoltoon kaikki kaukana, ei kuljetuksia Vapaaehtoistoimintaa, vanhusten kerhoja, jossa etsittäisiin ihmisiä jotka voivat auttaa, juttuseuraa, kuljetusta ym. minäkin voisin antaa Kauppojen, virastojen, terveyskeskusten etäisyydet suuria. ei pääse oikein mihinkään ilman omaa autoa pitkä matka kauppoihin. uusia kauppoja lähemmäs vaikea päästä keskus- huonot kulkuyhteydet julkisilla kahvila ja kerhotoimintaa Itse tunsin olevani eristyksissä ja jopa yksinäinen kotiäitinä ollessani. Toimintaa on vähän, mutta äitipiirit olivat melkoisen pienet ja samojen ihmisten pyörittämät. Lisäksi eri kieliset kotiäidit käyvät melko tiiviisti omissa tapahtumissaan. Huonot kulkuyhteydet oman auton olemassaolo ehdoton edellytys; kauppa, koulu, harrastukset tapaamispaikat, kerhotilat puuttuu aktiviteettien puute pitäisi olla muutakin kuin perhekahvila vaikea päästä keskustaan busseja uimahalli Beroende av skjuts Loistava ympäristö eläimille. Saavat olla vapaana. roskiksia lisää kakkapusseille koirapuisto ei luonnon ulkoiluaitauksia, joissa voi pitää vapaana Ei koirapuistoa liian vähän paikkoja, jossa koiria voisi pitää vapaana, vihamielisiä ihmisiä? Yhteistapaamisia, vapaaehtoisvoimin, vapaaehtoisia vetäjiä. Olisin yksi vapaaehtoinen. lisää koirapuistoja ei ole koirapuistoja Inga problem Lisää roskalaatikoita Luokittelemattomat vapaavastaukset 5 Koonnut M. Vuorenpää

6 monipuolisuutta. mahdollisuuksia vapaa-ajanpaikat, toimintaa kevyen liikenteen väylän puuttuminen Degerbyssä, Hangontien ylityspaikka puuttuu Degerbyssä löytyy vähän tekemistä nuorille nuorille vähän tekemistä yläasteen ja lukion puuttuminen, harrastusmahdollisuuksien vähäisyys Edellä mainittujen ongelmien korjaaminen Beroende av skjuts Ei joukkoliikennettä, kokoontumispaikkoja Vähän nuorille sopivia harrastuksia taan busseja enemmän aktiviteetteja ja palveluita Beroende av skjuts Päällystys teille ja jätehuolto Siuntio Ei puistoja, ei kävelyteitä, ei suojateitä ajohidasteet kaahareille, nopeuksien valvontaa! Lasten kuljetukset kouluun ja harrastuksiin harraste ja tapaamispaikkoja myös lähelle Julkisen liikenteen puute Ei harrastuksia (paitsi se iänikuinen käsipallo) harrastuksia ja nuorisokahvila. Lite utbud av sociala möjligheter. Ei tekemistä iltaisin nuorisotilat Ilman kyytiä ei pääse minnekään joukkoliikenne Ei paikkoja, jossa tavata muita nuoria. Vanhat tilat Varmaan ankeaa, jos ei ole omaa autoa. Liikkuminen hankalaa Ilman kyytiä ei pääse minnekään joukkoliikenne Jos ei omaa autoa, kulku kunnan sponsoroimalla taxilla. Kauppa kaukana. Perhekahvilat aamupäivällä, eivät sovi aamutorkuille kävelytiet, iltapäiväksi perhekahvila. Ei pääse kauppaan ilman autoa Yksinäistä Pitkät matkat kaikkialle Luokittelemattomat vapaavastaukset 6 Koonnut M. Vuorenpää

7 muidenkin käyttöön. Karjaa Tammi saari Ei ole. ei varsinaisesti, ala-aste löytyy hyvä pitkä matka vapa-ajan viettoon joukkoliikennettä! ei kokemusta kuljetus kouluun Palveluita ei ole paljon ja kouluja suljetaan säästäkää kyläkoulut ja parantakaa palveluja (uimahallia ei ole) lähinaapurilla 7 lasta. långt till närmaste kompis Ei ole lapsia cykelväg mellan Leksvall och Trollböle esim. Tenholan luistinradan avaus säännöllisesti paljon liikennettä alikulku tunneli tien alle Nuoret haluavat tietenkin aina asua lähempänä muita nuoria. käytöstavat, kotikuri, ei osta nuorille alkoholia tapahtumapaikkojen puute lisää toimintamahdollisuuksia enemmän vaihtoehtoja, esim. oma paikka huonot koulutusmahdollisuudet, koulut suljetaan kouluja pitäisi avata enemmän ja enemmän mahdollisuuksia liikenneyhteydet (joukkoliikenne) vähän tekemistä aktivoikaa nuoria, niitäkin jotka eivät urheile pitkä matka kouluun mahdollisuus bussiin tai taksiin kouluja ei yhdistettäisi ja lisää tekemistä! långt till närmaste kompis Ei ole nuoria alaikäisille ei paikkoja missä olla, mutta näinhän se on kaikkialla voi olla tylsää nuorisolle, pitkä matka kaupunkiin Joku nuorisopaikka... halu kaikenlaisille kom- Täällä asuvalla seniorilla tulee olla auto ja ajokortti jos aikoo selviytyä ilman ulkopuolista apua. lumi, jää, auraus ja hiekoitus ei tapahtumia kokoontumispaikkoja, tapahtumia ja toimintaa lisää palveluita joita tarvitaan joukkoliikenne puuttuu pitäisi päästä terveyskeskukseen, kauppaauto kerran viikossa inhimillisyys talvisin lumityöt, näitä voitaisiin hoitaa yhteistyössä joku kohtaamispaikka halu kaikenlaisille kommunikaatiotavoille...kehittäkää niitä! vaikea liikkua ilman omaa autoa ei palveluita pitkät välimatkat Ei ole. lumi, jää, auraus ja hiekoitus kaupat ja toimintapaikat puutteelliset lisää ei ongelmia maalla asuva ilman autoa on saarroksissa joukkoliikennettä jotain vanhempi-lapsi aktiviteetteja kaikkeen tarvitaan autoa busseja lisää! hyvä vaan jos on auto ei kauppoja lähellä koirankakkaa kaikkialla paratiisi ei ongelmia todella hyvä! ei tarpeeksi kakkaroskiksia, sellaisia pitäisi laittaa muutama tien viereen ei ongelmia Luokittelemattomat vapaavastaukset 7 Koonnut M. Vuorenpää

8 lisää maalaiskouluja leikkipuisto puuttuu muutama pieni leikkipuisto halu kaikenlaisille kommunikaatiotavoille...kehittäkää niitä! pitkä ja vaarallinen koulutie, älkää sulkeko kyläkouluja pitkä matka kavereille enemmän nuoria maaseudulle ei lastenhoitoa, ajettava keskustaan ei naapureita, ei lapsia neuvolapalvelut kaukana mahdollisuus käyttää lähintä neuvolaa riippumatta vanhoista kuntarajoista uimahalli leikkipaikka pitäisi panostaa maalle rakentamiseen matka kouluun pitkä lähialueilta liikkuminen liikenneturvallisuus kevyen liikenteen väyliä lisää vähemmän byrokratiaa ja enemmän kontakteja asukkaisiin talossa kaksi kerrosta, rappuset munikaatiotavoille...kehittäkää niitä! pitkä ja vaarallinen koulutie, älkää sulkeko kyläkouluja ei nuorisotaloa matka kaikkialle! pitkä matka harrastuksiin ei yhteisiä tiloja kirjasto erilaisia aktiviteetteja vanhempien pitää kuljettaa harrastuksiin enemmän aktiviteetteja liikkuminen, julkinen liikenne, bussit puuttuu, pyörätie vapaa-aika, aktiviteetteja enemmän tekemisen puute nuorisotalo enemmän koulutusmahdollisuuksia urheilukeskus ei kavereita tai harrastusmahdollisuuksia Ei ole nuorisotiloja kunnan tuella luoda käyttämättömistä ulkorakennuksista nuorisotiloja kirjasto huono julkinen liikenne paremmat pysäkit ja enemmän vuoroja vaikeaa ilman autoa posti lähemmäksi joukkoliikennepalvelut pitäisi löytyä enemmän wc, rappuset pitkä matka kauppoihin ja pankkiin lisää taksi vuoroja, joukkoliikenne kuljetus palveluiden äärelle tulisi tehdä paremmaksi kehittää vanhainkotia ja palveluja ei julkista liikennettä, liikaa pihatöitä Kaukana palveluista enemmän kotihoitoa kodinhoitohuone Vähän ihmisiä samassa tilanteessa parantaa paikallista verkostoa. rappuset Ei ongelmia, paras mahdollinen! Luokittelemattomat vapaavastaukset 8 Koonnut M. Vuorenpää

9 ei kavereita tai harrastusmahdollisuuksia Pohja Hanko Ei päiväkotia lähistöllä. Perustaa maalaispäiväkoteja ja esikouluja Koulu turhan kaukana, puuttuu nuorisotalo, jossa voi toimia itsenäisesti. Parannusehdotuksena oma paikka, jossa harrastaa. Pitäisi olla jatkuvasti käytössä. Koulutus puuttuu kunnasta. Hangon tulisi etsiä oman paikkansa koulutus rintamalta esim. logistiikka, jne. Ei ammattikoulua lähikunnissakaan! peruspalvelut annettu muihin kuntiin poliisin, postin, jne. palauttaminen kuntaan Luokittelemattomat vapaavastaukset 9 Koonnut M. Vuorenpää

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ

Lisätiedot

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III Kysely kotona asuville kehitysvammaisille Seutu III Tietoja Vastausmäärä seuduittain 80 60 40 20 0 Seutu I Seutu II Seutu III Kaikki vastaukset 70 44 41 Seutu I Seutu II Seutu III Yhteensä Kotona asuvat

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Kartoituskoonti Rajakylä Pateniemi Herukka alueelta Syksy 2015

Kartoituskoonti Rajakylä Pateniemi Herukka alueelta Syksy 2015 Kartoituskoonti Rajakylä Pateniemi Herukka alueelta Syksy 2015 Millaista toimintaa toivoisit asuinalueellasi olevan: Lapsille: Pienten lasten liikuntakerhotoimintaa Kokkikoulua 1-6 lk:sille (nykyisessä

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Päivähoidon kyselyn yhteenveto

Päivähoidon kyselyn yhteenveto Päivähoidon kyselyn yhteenveto Olen sosionomi-opiskelija Anna-Maija Ruusujoki ja opiskelen Diakonia-ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta. Toimin päivähoidon hallinnon työharjoittelussa Kuunarin päiväkodissa.

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Taustaksi Esteettömyyskartoituskysely toteutettiin 2.5.- 31.5.2018 välisenä aikana Kyselyn tavoitteena on osaltaan

Lisätiedot

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29 Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT Vastaajien kokonaismäärä: 29 1. MITÄ KOULUA KÄYT? 5.-6.LK 7.-9. LK. LUKIO/ REDU MUU: Missä? 3% 97% 3. ASUINALUEELLANI ON PAIKKOJA HENGAILUUN, PELAAMISEEN JA LIIKUNTAAN. KYLLÄ.

Lisätiedot

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen)

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen) Seuraavat asiat on nostettu tärkeimmiksi asioiksi Vehkapuron koululla 9.12.2010. Lähivuosina tulemme ponnistelemaan yhdessä Joensuun kaupungin kanssa näiden asioiden edistämiseksi. HURJAT IDEAT Ihan hurjat

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 EK-ARTU -hanke Arjen turva kysely Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 Miehikkälän kirkonkylä: Miehikkälä 12, Saivikkala 11 7.2.2013 1 Taustatietoja vastaajista (23) Naisia vastaajista 14 Miehiä vastaajista

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Aika: 18.4.2013 klo 18.00-20.00 Paikka: Vantaan kaupungintalo, valtuustosali. Asematie 7, Vantaa.

Aika: 18.4.2013 klo 18.00-20.00 Paikka: Vantaan kaupungintalo, valtuustosali. Asematie 7, Vantaa. Tikkurilan alueneuvonpito Aika: 18.4.2013 klo 18.00-20.00 Paikka: Vantaan kaupungintalo, valtuustosali. Asematie 7, Vantaa. Tikkurilan alueneuvonpidossa käytiin keskustelua Tikkurilasta viiden eri teeman

Lisätiedot

ETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja

ETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja ETSIVÄ VANHUSTYÖ koulutuskokonaisuus Aika ja paikka Kouluttaja Sisältö 1. Etsivä vanhustyö 2. Verkostoyhteistyö 3. Osallisuuden vahvistaminen Etsivä vanhustyö koulutuksen tavoite Laaditaan etsivän vanhustyön

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi. JUVAN KUNTA Kunnanvaltuusto 52 01.10.2018 VALTUUSTOALOITTEET 1.10.2018 143/00.02/2018 KVALT 01.10.2018 52 (Asian valmistelija hallintojohtaja Antti Kinnunen, puh. 0400 121 261) Juvan Kristillisdemokraattinen

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tampere

Tulevaisuuden Tampere Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Porvoon kouluteiden vaarallisuus esittely sivistyslautakunnalle. Atte Mantila

Porvoon kouluteiden vaarallisuus esittely sivistyslautakunnalle. Atte Mantila Porvoon kouluteiden vaarallisuus esittely sivistyslautakunnalle Atte Mantila SISÄLTÖ Lähtökohtia työlle Koululiitu-ohjelma Muutokset luokitteluun ja vaaralliset koulutiet kartalla Esimerkki koulukortista

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Vuorela, Toivala ja Jännevirta Yhteenvetoja vastauksista Siilinjärvi 2012 Kysely suoritettiin alueella Vuorela, Toivala, Jännevirta - Ranta- Toivala Kehvo Kysely

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

Kärkihankkeet Katsaus menneeseen

Kärkihankkeet Katsaus menneeseen Kärkihankkeet 2009-2016 Katsaus menneeseen Toteutuneet - Nuorisotila Vintti Inariin - Bändeille harjoittelutilat - Elokuvateatteri Aslakin kunnostus - Saariselälle parempi luistelukenttä - Parannuksia

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

Kyläkierroksella nousseita teemoja

Kyläkierroksella nousseita teemoja Kyläkierroksella nousseita teemoja Mallun aikataulut ja ajanvaraus Asenteet Mallun käyttöön Neuvonta ja palvelukokeilut Sairaanhoidolliset tarpeet Mallu-autossa Yleisimmät palvelutarpeet haja-asutusalueella

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Tikkakosken asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä Jyväskylän kaupungin katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista

Lisätiedot

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset 007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille.

Lisätiedot

MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004

MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 Mainuan kylän edistäminen ry Työryhmä: Juntunen Nelli Karjalainen Voitto Kumpulainen Esa Mikkonen Teija 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO. 3 2 YMPÄRISTÖ 4 3 TIESTÖ JA LIIKENNE... 5 4 PALVELUT.

Lisätiedot

Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti

Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Hakkarin koulun oppilaskunnan vastaukset Seuraavat asiat koemme erityisen tärkeiksi erilaisissa

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 17 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 4 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

PUISTOJEN JA VIHERALUEIDEN HOITO VERRATTUNA MUIHIN KAUPUNKEIHIN. Ympäristö ja liikenne Nurmes 2010

PUISTOJEN JA VIHERALUEIDEN HOITO VERRATTUNA MUIHIN KAUPUNKEIHIN. Ympäristö ja liikenne Nurmes 2010 PUISTOJEN JA VIHERALUEIDEN HOITO VERRATTUNA MUIHIN KAUPUNKEIHIN Kaikki Kerrostalo Rivitalo Omakotitalo Asuinaika < 5v Asuinaika 5-10 v Asuinaika > 10 v Kauppala Itä-kauppala Porokylä Maaseutu Keskimääräistä

Lisätiedot

Autotonta sisäänkäyntiä asemalta. Nuuksioon päin voisi kehittää.

Autotonta sisäänkäyntiä asemalta. Nuuksioon päin voisi kehittää. Kartta a toivotaan tässä tunneliin. Autotonta sisäänkäyntiä asemalta Nuuksioon päin voisi kehittää. a toivotaan lähemmäksi moottoritietä. Nyt joudutaan purkamaan paljon asuinrakennuksia sekä rakentamaan

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ RYHMÄTÖISTÄ

TIIVISTELMÄ RYHMÄTÖISTÄ SALON KAUPUNKI KESKUSTASEMINAARI 2.12.2010 Salon lukio RYHMÄT 1. Keskusta nuorison ja lasten toimintaympäristönä 2. Terveellisyys, turvallisuus ja esteettömyys sekä keskusta seniorin toimintaympäristönä

Lisätiedot

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake KAUPUNGIN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMISEEN LIITTYVÄ TUTKIMUSLOMAKE 1. VASTAAJAN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 1) mies 2) nainen 2. Ikäni on vuotta

Lisätiedot

Paikallisliikenteen osto Huhtasenkylästä Manlahteen. Paremmat bussiliikenneyhteydet Imatralle

Paikallisliikenteen osto Huhtasenkylästä Manlahteen. Paremmat bussiliikenneyhteydet Imatralle URHEILU JA LIIKUNTA NUORISO KULKUYHTEYDET, Urheilukentän uusi katsomo Koulun jääkaukalon kunnostus Liikuntapuiston rakentaminen Nuorison ajanviettopaikka Rasilaan Nuorison ajanviettopaikka, joka olisi

Lisätiedot

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet

Lisätiedot

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA LIIKENNEKASVATUS Koulun liikennekasvatuksen tavoitteena on liikenteen sääntöjen opettaminen ja turvallisten toimintatapojen oppiminen. Lisäksi tuetaan turvallista

Lisätiedot

Kuntapalvelukyselyn tulokset

Kuntapalvelukyselyn tulokset Kuntapalvelukyselyn tulokset 3.10.2012 Kysely oli avoinna MLL:n nettisivuilla www.mll.fi 5.-23.9.2012. Kyselyyn tuli yhteensä 1731 vastausta. Kyselyssä oli yhteensä 48 kysymystä yhdeksältä eri aihealueelta.

Lisätiedot

Perustiedot

Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Miten kehittäisit sivistystoimen palveluita (86 vastausta)

Lisätiedot

Kuntauudistus on lasten ja nuorten asia

Kuntauudistus on lasten ja nuorten asia Tiedätkö, mitkä palvelut ovat lasten ja nuorten arjessa tärkeitä? Tiedottaako kuntasi suunnitelmista ja palveluista lapsille ja nuorille? Suunnitellaanko kunnassasi kuntaliitosta? Oletko kysynyt lapsilta

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530.

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530. Heijastimen käyttö Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa 2017. Vastaajia oli yhteensä 1530. Käytätkö jalankulkijana heijastinta liikkuessasi liikenteessä pimeällä,

Lisätiedot

Liikennemurros kaupungistumisessa näkökulmia Oulusta

Liikennemurros kaupungistumisessa näkökulmia Oulusta Liikennemurros kaupungistumisessa näkökulmia Oulusta Visiotyö: Näin kaupunki liikkuu ja liikuttaa vuosisadan jälkipuoliskolla 28.9.2017 Sisältö 2 Mistä liikkumistarve muodostuu? Mitkä tekijät vaikuttavat

Lisätiedot

Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n.

Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n. Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä Vastauksia 72 kpl Toive Kiinnostuneita %-vastanneista 64 88,9 % 59 81,9 % 52 72,2 % Vene- kanoottilaituri 45 62,5 % 45 62,5 % 31

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014 Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? TASAISESTI KOKO SUUNNITTELUALUEELLE NYKYISEEN ASUTUKSEEN TUKEUTUEN JA MAISEMAAN SOVELTUEN KYLÄKESKUSTAA PAINOTTAEN, MUUALLE

Lisätiedot

ONNELLINEN ARKI - KYSELY

ONNELLINEN ARKI - KYSELY ONNELLINEN ARKI - KYSELY Keravan kaupunki 2017 KAUPUNKISTRATEGIAN TAUSTAKYSELY Kysely oli auki 4.9.-14.9. välisen ajan. Kyselyyn vastasi yhteensä 583 vastaajaa. Vastaajista 68 % oli naisia ja 30 % miehiä.

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012 Ryhmätyöt Ryhmä 1 Kulkusiltoja Ylöjärven puolelle Nykyinen kadunvarsipysäköinti on liian ahdas Runkokadun mutkassa Pysäköintilaitos parantaa

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä MENNÄÄN BUSSILLA Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä Tapahtuman logo Kansainvälinen autoton päivä Tapahtuma on ajoitettu kansainväliseen autottomaan päivään. Kansainvälistä autotonta päivää vietetään

Lisätiedot

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Kalvosarjan sisältö Taustatietoja kyselystä Liikennekäyttäytyminen Turvalaitteiden käyttö Liikenteessä

Lisätiedot

Hiukkavaara avoin suunnittelutyöpaja ja suunnittelupeli Muistio

Hiukkavaara avoin suunnittelutyöpaja ja suunnittelupeli Muistio Hiukkavaara avoin suunnittelutyöpaja ja suunnittelupeli 27.10.2016 Muistio Hiukkavaaran suunnittelun avoin työpaja Työpaja pidettiin 27.10.2016 klo 16.30-19.00 Kohteena Vanhan Hiukkavaaran suunnittelu

Lisätiedot

Tikkakosken asukaskysely 2010

Tikkakosken asukaskysely 2010 2010 Tikkakosken asukaskyselyn koontia Jyväskylän kaupungin innovaatiopalvelut - Asukaskyselyssä kerättiin tikkakoskelaisten ajatuksia alueen kehittämisestä ja kartoitettiin asukkaiden näkemyksiä Tikkakoskelle

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

A. 1. TAUSTATIEDOT. Kaikki. 1. Sukupuoli. 1. Sukupuoli. 2. Ikä

A. 1. TAUSTATIEDOT. Kaikki. 1. Sukupuoli. 1. Sukupuoli. 2. Ikä A. 1. TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 2. Ikä 1. Sukupuoli 3. Asuinpaikkakunta Reristeröity kotikuntasi 4. Katuosoite Osoitetietojen avulla määritetään, missä päin joukkoliikennepalvelut toimivat/eivät toimi

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 167 asukkaista. Tämä on 2,1 % kunnan

Lisätiedot

"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5

Koko kylä kasvattaa -pelisäännöt Page 1 of 5 "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5 KÄYTTÄYTYMINEN Käyttäytymisessä me aikuiset olemme esimerkkejä lapsillemme. Lastemme turvallisuuden vuoksi noudatamme liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia.

Lisätiedot

Kunnallis K t unnallis en t palvelujen palv ta t rjon a t rjon a t tulevaisuudessa Kys Ky e s l e y l markkinakadulla markkinak 2013

Kunnallis K t unnallis en t palvelujen palv ta t rjon a t rjon a t tulevaisuudessa Kys Ky e s l e y l markkinakadulla markkinak 2013 Kunnallisten palvelujen tarjonta tulevaisuudessa Kysely markkinakadulla 20 Kysely tehtiin Kajaanin markkinakadulla. 6.7.20 Kyselylomakkeita oli jaossa eri puolueiden markkinapaikoilla Kysely oli osittain

Lisätiedot

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY Vastaajien määrät Vastaajia yhteensä 183 Naisia 77 %, Miehiä 23 % Ikäjakauma painottuu työikäisiin 81 % käy töissä kodin ulkopuolella

Lisätiedot

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja 7.8.2019 Kuukausimarkkinoilla 7.8.2019 asukkaiden esittämiä kommentteja Kuukausimarkkinoiden pisteestä Lahden kaupunkisuunnittelu oli mukana kuukausimarkkinoilla 7.8.2019. Kysyimme asukkailta, minkälaista

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Kuva: Juha-Pekka Vartiainen JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Lisätietoja: Hanna Herkkola, hanna.herkkola@ramboll.fi, 5 51 55 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuolenne?. Ikäryhmänne

Lisätiedot

Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat?

Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat? Kimppakyytikyselyn tulokset 1/6 Mynämäen kimppakyytipalvelu Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat? Kuntalaisille kevään 2010 aikana tehtyyn kyselyyn saatiin 86 vastausta. Uskotko, että tulet joskus etsimään

Lisätiedot

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava Kuvaile Kauhavan keskustan unelmatilaa Miten kuvailisit Kauhavan nykyistä keskustaa Väljyys Viihtyisyys TurvallisuusMissä asumisen alueita kehittäisit Kauhavan keskustassa ja miten? Missä olisi hyvä sijainti

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI 2 3.6.2010 Monkola, HKH, MAL koordinaattori Mariitta Vuorenpää

Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI 2 3.6.2010 Monkola, HKH, MAL koordinaattori Mariitta Vuorenpää Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI 2 3.6.2010 Monkola, HKH, MAL koordinaattori Mariitta Vuorenpää LÄHTÖKOHTIA JA TILASTOJA RYHMÄTYÖ 2 Osallistujat: Heikki Rouvinen, Pekka

Lisätiedot

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM 8.4.213 HM Sisällys Johdanto 1 Torit ja torikauppa 42 1. Kokonaisarvosana 2 Urheilu ja pelikentät 43 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Sisäliikuntatilat 44 3. Tyytyväisyys asuinkuntaan:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 28.10.2014 Sivu 1 / 1 82 Aloite: Järvenperään saatava nuorisotila Espoon nuorisovaltuusto on saanut kentältä/nuorilta palautetta siitä, että Järvenperään tarvitaan nuorisotila. Alueella

Lisätiedot

Millä tavalla alueiden kyliä tulisi kehittää ? Mitä kylät ja ihmiset tarvitsevat?

Millä tavalla alueiden kyliä tulisi kehittää ? Mitä kylät ja ihmiset tarvitsevat? Millä tavalla alueiden kyliä tulisi kehittää 2017-2021? Mitä kylät ja ihmiset tarvitsevat? Aluelautakunta-alueiden työpajat 8.11.-2.12.2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 19.12.2016 Asukkaiden esitykset;

Lisätiedot

PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT

PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT LUETTELO PALVELUISTA Tähän luetteloon on listattu kunnalliset palvelut sekä niiden lisäksi arkielämässä päivittäin tai usein

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kirjasto updated yhteiskehittäminen

Kirjasto updated yhteiskehittäminen Helsingin kaupunginkirjasto & Demos Helsinki Kirjasto updated yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria -hanke 1) PARANNUKSIA PALVELUKULTTUURIIN Nuorilla oli kirjastosta huonoja asiakaspalvelukokemuksia

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa?

I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa? I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa? 1.Liikenne 3a 15 42 % 2. Melu 5 3.lmansaasteet ja/tai hajut 1 24 67 % 4. Likaiset kadut 7 19 % 5. Julkisten rakennusten

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Turku 11.9.2014 NUORET LUUPIN ALLA Tuottaa tutkimustietoa lasten

Lisätiedot

Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ. Ikä. Sukupuoli

Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ. Ikä. Sukupuoli Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ Elina Haavisto Kysely postitettiin joka talouteen Köyliössä Vastausaikaa oli noin 2 viikkoa Yttilässä 2 kotitaloutta palautuneita vastauksia 28 Vastausprosentti 14% Sukupuoli

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä.

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä. NUORISOPALVELUT Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE 5.4.2019 mennessä. Kyselyssä voit kertoa kokemuksistasi ja toiveistasi koskien Kittilän

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTO/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat KOHDE- terveydenhoit llisuustiet ämyksen lisääminen

Lisätiedot

Liite 1 Keuruun nuorisopalveluiden käyttäjäkysely

Liite 1 Keuruun nuorisopalveluiden käyttäjäkysely Liite 1 Keuruun nuorisopalveluiden käyttäjäkysely 1. Sukupuoli: Vastaajien määrä: 98 2. Syntymävuosi: Vastaajien määrä: 93 Minimiarvo Maksimiarvo Mediaani Syntymävuosi: 1947 2002 1975 3. Oletko itse ollut

Lisätiedot

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Lavajärven - Komin seutu Hanhijärvenkulma - Joenkulma - Komi - Kirmonkulma - Lavajärvi - Myllykulma - Majamaankulma - Sorvajär vi - Viitaankulma Yleistä kyselystä

Lisätiedot