INTERNET-UUTISET. Tamperelaisen ravintola Puustellin ravintolapäällikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "INTERNET-UUTISET. Tamperelaisen ravintola Puustellin ravintolapäällikkö"

Transkriptio

1 INTERNET-UUTISET 4. vuosikerta - Aikakauslehtien liiton jäsenlehti - Julkaisija: Info Center Finland Oy, talvi (n:o 4/2007) - Jakelu kpl Suomalaisella metsällä ja alan teollisuudella on edessään hyvä tulevaisuus. Puusto järeytyy lähivuosikymmeninä ja tekniikka tehostaa metsänhoitoa, kertovat Tornator Oy:n suunnitteluesimies Kimmo Kortelainen ja ympäristöesimies Tuija Luukkanen. Tornator käyttää mobiilia internetiä metsänhoidossa Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja Tornator Oy päivittää puustotiedot langattomasti suoraan metsäkäynneillä. Tulossa on myös metsureiden työnohjaukseen mobiilipalvelu, joka paitsi antaa työohjeet ja tallentaa työajat, myös opastaa työkohteelle satelliittipaikannuksella. Ilmasta tapahtuva laserkeilaus tekee tarkan puustoarvioinnin, mutta lopullisen metsänhoitopäätöksen tekee aina ihminen, kertoo suunnitteluesimies Kimmo Kortelainen. Sivu 4. Vuosikasvu 32 prosenttia eri käyttäjää Webinfossa marraskuussa Webinfo.fi-hakupalvelulla oli marraskuun aikana eri käyttäjää TNS Gallup Oy:n TNS Metrix - mittauksen mukaan. Viime vuoden marraskuusta Webinfon käyttäjämäärä on kasvanut 32 prosenttia. Webinfon käyttäjämäärä on ylivoimainen verrattuna perinteisten hakemistoluetteloiden nettipalveluihin: viikolla 47 Webinfolla oli eri käyttäjää, kun samaan aikaan Yritystele.fi sai , Inoa.fi ja Keltaisetsivut.fi eri käyttäjää. Suomalaisten www-palveluiden käyttötilasto löytyy osoitteesta Rustholli vaihtoi varauskirjan kätevään nettikalenteriin Tamperelaisen ravintola Puustellin ravintolapäällikkö Tiina Mäkelä kertoo, että fyysisen varauskirjan vaihto nettikalenteriin on helpottanut huomattavasti toiminnan järjestelyä. Koko henkilökunta näkee nyt yhdestä paikasta varaustilanteen ja siihen liittyvät tiedot. Kalenteri ei ole enää koskaan väärässä paikassa ja sitä voi lukea vaikka kotona. Kotisivuillakin on Rusthollille suuri merkitys, sillä valtaosa asiakkaista käy yrityksen www-sivuilla ennen yhteydenottoa puhelimitse. Pelkkä hyvä ruoka ei enää riitä erottautumiseen muista ravintoloista, siksi sujuva palvelu on tärkeä kilpailukeino, Mäkelä linjaa. Sivu 8. Tiina Mäkelä seuraa ravintola Rusthollin www-sivujen liikennettä Snoobi-ohjelmalla. Seuranta on osoittanut, että moni tulee yrityksen wwwsivuille Webinfon kautta. Ohjelmistoyritys ei eläisi ilman nettiä Nopeasti kasvava ja kansainvälistyvä Visma Software Oy hyödyntää internetin palveluita niin tehokkaasti, että elämää ilman nettiä olisi vaikea kuvitella, pohtii tuotehallintajohtaja Joni Hagnäs. Tulevaisuudessa yhä useampi suomalainen pk-yritys käyttää ohjelmiaan netin välityksellä, mies arvioi. Sivu 3. Tavallinen sähköposti on kuin postikortti Tärkeät sähköpostit pitää aina salata Hyvä tietoturvakäytäntö edellyttää, että yritys salaa liikesalaisuuksia, henkilötunnuksia ja muita luottamuksellisia tietoja sisältävät sähköpostinsa. Toimivia salausratkaisuja on useita, joten käyttöönotto on kiinni enää yrityksen omasta aktiivisuudesta. Salausvaihtoehdot esittelyssä sivulla 5.

2 2 INTERNET-UUTISET Talvi Pääkirjoitus Kilpailuetua tarjolla, ole hyvä! Suuremmat tulot ja pienemmät menot sekä aiempaa tyytyväisemmät asiakkaat ovat lähes jokaisen yrityksen tavoitteita. Näiden saavuttamiseen jo yksin tämän lehden yritykset tarjoavat monia esimerkkejä. Sisäistä tiedonkulkua voi tehostaa huomattavasti netin avulla: esimerkiksi nettikalenteri tai toimipisteiden yhteinen intranet takaavat tiedonsaannin työntekijän fyysisestä sijainnista riippumatta. Ravintola Rustholli vapautui kaksinkertaisesta työstä ja varauskirjan etsiskelystä nettikalenterin avulla. Ympärivuorokautinen asiakaspalvelu on jo todellisuutta kymmenilletuhansille suomalaisyrityksille, sillä www-sivulle on helppo toteuttaa palaute-, tilaus- tai ostomahdollisuus. Esimerkiksi Visma Software on laajentanut perinteisen puhelinpalvelun toimintaa kiireettömiin tiedusteluihin tarkoitetulla www-palvelulla, jossa voi esittää kysmyksensä kirjallisena ja vastauksen saa omaan sähköpostiin. Työohjeet saa suoraan työmaalle, samoin tuntikirjanpito onnistuu työkohteessa mobiililla nettipalvelulla, tästä esimerkkinä Suomen kolmanneksi suurimman metsänomistajan, Tornator Oy:n kännykkäpalvelu metsureilleen. Keskittyminen omaan toimintaan helpottuu, kun palvelimen ja ohjelmien ylläpidon ulkoistaa ammattilaiselle ja käyttää itse ohjelmaa netissä. Samalla etätyö tulee mahdolliseksi, jopa matkapuhelimella. Tätä palvelua tarjoaa muun muassa Visma Software asiakkailleen. Säästyy sekä aikaa että kustannuksia, kun luottamukselliset tiedot voi lähettää salaavalla sähköpostilla perinteisen kirjepostin tai kuuriripalvelun asemesta. Puhumattakaan tietoturvahyödystä, mikäli vaihtoehto on lähettää tiedot tavallisella salaamattomalla sähköpostilla. Asiakashankinta tehostuu, kun yritys käyttää netissä hakusanamainontaa, jolloin voi mitata yksiselitteisen kontaktihinnan. Hakusanamainonnassa yritys ei maksa hukkakontakteista, koska kotisivuille saadut asiakkaat ovat kiinnostuneita juuri yrityksen tuotteista ja palveluista. Webinfon hakusanamainontaa käyttävät esimerkiksi tässä lehdessä esillä olevat Tornator, Visma Software, Kotipalvelut Ykkönen, muistikouluttaja Martti Vannas ja ravintola Rustholli. Mitä näiden hyötyjen saaminen sitten maksaa? Vastaus on, että etupäässä omaa vaivaa. Internetin hyötypalvelut ovat ei-fyysisiä ja siksi edullisia hinnaltaan. Ne yritykset, jotka käyttävät palveluita hyväkseen, saavat merkittävää kilpailuetua passiivisempiin kilpailijoihinsa verrattuna. Juuri nyt internetin tarjoama kilpailuetu on suurimmillaan, sillä ennen pitkää hitaamminkin reagoivat yritykset omaksuvat nykyteknologian jo kypsät mahdollisuudet. Kilpajuoksu ei suinkaan pysähdy tuolloinkaan, sillä aina syntyy uusia keksintöjä yritysten hyödynnettäväksi. Me Info Center Finlandissa seuraamme internetin kehitystä ja haluamme tarjota asiakkaillemme uutta kilpailuetua myös tulevaisuudessa. Markku Vettenniemi toimitusjohtaja Info Center Finland Oy Info Center Finland Oy Perustettu vuonna 1996 tuottamaan internetin hyötykäyttöä helpottavia palveluita suomalaisille yrityksille ja julkisyhteisöille. Toimipaikat ovat Helsingissä, Hämeenlinnassa ja Lahdessa. Palvelut: Webinfo-hakupalvelu ( ja turvallinen sähköposti ( Toiminnan laajuus: 33 työntekijää, noin asiakasta Suomessa ja ulkomailla Omistus: kolme suomalaista osakeyhtiötä, yksityishenkilöitä Y-tunnus: Kotipaikka: Helsinki turvaposti.fi INTERNET-UUTISET Info Center Finland Oy:n asiakaslehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa Päätoimittaja: Markku Vettenniemi Toimittaja: Juhani Karvonen Sivunvalmistus: Info Center Finland Oy Painopaikka: Kangasalan Lehtipaino Oy Jakelu: Suomen Posti Oyj Toimituksen yhteystiedot: Internet-Uutiset Info Center Finland Oy Kantolankatu HÄMEENLINNA Puh. (03) Fax (03) internet-uutiset@infocenter.fi Myyntipäällikkö Kirsi Lind Webinfosta: Tätä tuotetta on ilo myydä ebinfoa on varsin helppo myydä yrityksille, koska W yrityksissä on ymmärretty omien kotisivujen merkitys. Kun yrittäjä vain saadaan hetkeksi pysähtymään, hän yleensä alkaa kiinnostua tarjoamastamme palvelusta. Viime aikoina myös meihin on otettu entistä enemmän suoraan yhteyttä, koska tieto palvelustamme on kantautunut asiakkailtamme eteenpäin, sanoo Info Center Finland Oy:n Hämeenlinnan toimiston myyntipäällikkö Kirsi Lind. Nykyisin yritystä ei uusille asiakkaille ole olemassa jollei sillä ole omia kotisivuja. Koska kotisivujen tärkeys korostuu koko ajan, on hakusanapalveluiden myyminen hyvänä tuotteena varsin ongelmatonta. Tarjonta on kuitenkin nykyisin kirjavaa ja runsasta. Monelle yrittäjälle tuottaa vaikeuksia valita tarjonnasta hänelle sopivin vaihtoehto. Oman työnsä kanssa painivalta yrittäjältä ei voi edellyttää, että hän ehtisi paneutua nettiin. Siksi meidän on osattava perustella, miksi juuri Webinfo on hänelle se hyvä vaihtoehto. Lindin mukaan ero erilaisten luetteloiden ja hakusana- palveluiden kesken on jatkuvasti suurentunut. Yrittäjillä ei ole välttämättä kovin suurta tarvetta enää esimerkiksi mainostaa puhelinluettelossa tai muissa painetuissa tuotteissa. Netti on lyönyt itsensä läpi esimerkiksi puhelinluetteloon verrattuna. Työnsä puolesta Lind vierailee jatkuvasti yritysten kotisivuilla. Yleisesti ottaen kotisivut ovat parantuneet vuosien mittaan. Turhista kikkailuista ja liian hienoista kotisivuista on onneksi monissa yrityksissä luovuttu. Olennaista käyttäjän kannalta on sivujen yksinkertaisuus ja selkeys. Visuaalisuus ei sinänsä tee kotisivuista hyviä, jos asiaa on sivuilla liikaa tai asiat ovat monen klikkauksen päässä. Kesätyö veikin mukanaan Lind tuli Webinfon myyntiin vuonna Alunperin tarkoitus oli saada työpaikka kesäksi. Olin ollut hoitoalalla ja sen jälkeen lukenut isännöitsijätutkinnon. Suunnittelin olevani kesän kauppaamassa Webinfoa ja hakeutuvani sen jälkeen isännöintialalle. Kesän aikana Lindille selvisi, että hän oli enemmän myyjä kuin hoitaja. Samalla hiipui kiinnostus isännöintiinkin. En ollut koskaan myynyt mitään, mutta muutamassa viikossa opin tämän myyntityön. Tuote oli hyvä ja sen hyödyt heti nähtävissä. Vuosien aikana Lind on myynyt palvelua tuhansille, mutta hän muistaa edelleen yhtenä parhaista palautteista ensimmäisenä kesänä saamansa viestin. Olin myynyt palvelumme eräälle ilotulitusalan yrittäjälle, joka oli juuri aloittanut yrittäjän uransa. Parin päivän päästä hän soitti ja riemuitsi, miten oli saanut ensimmäisen asiakkaansa Webinfon kautta. Ilo oli niin spontaania ja aitoa, että sain siitä itsekin mielihyvää pitkäksi aikaa. Myyjän valtti on persoonallisuus Webinfo hakee vuosittain useaan kertaan lisää myyjiä. Lindin mielestä kokemus ja koulutus myyntialalta on toki tärkeää, mutteivät ne välttämättä tee vielä myyjästä hyvää. Myyjän paras valtti on hänen persoonallisuutensa. Tärkeintä on asenne ja se, Webinfon 10 kenialaista kummilasta muistuttavat siitä, että työ on hyvän tekemistä asiakkaille sekä ympäröivälle yhteiskunnalle. Myyjän ja yrityksen menestys on aina seurausta asiakkaalle tuotetusta hyödystä, Kirsi Lind muistuttaa. että ihminen nauttii aidosti työstään. Tavoitteellisuutta tulee myyjällä olla. Tärkeää on myös se, miten suhtautuu huonoihin päiviin. Meidän palveluksessamme on myyntikoulutuksen saaneiden lisäksi henkilöitä, joilla on takanaan kokin tai autonkuljettajan ammatti. Tietotekniikkaa ei tarvitse erityisesti hallita, riittää kun osaa normaalit atk-taidot. Olennaista on osata selittää yksinkertaisesti asiakkaille se, mitä hän hyötyy Webinfosta, sanoo Lind.

3 Talvi INTERNET-UUTISET 3 Intranet, extranet, ip-puhelut, videoneuvottelut V isma Software Oy on toiminnanohjaus- ja asiakkuudenhallintaohjelmien toimittajana markkinajohtaja 2-19 miljoonan liikevaihtoa pyörittävien suomalaisten yritysten segmentissä. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Espoossa, muualla Suomessa on seitsemän toimipistettä. Yhteensä näissä työskentelee reilu 200 it-alan ammattilaista. Visma Software on osa norjalaisjohtoista Visma-konsernia, jonka päämarkkina-aluetta on Pohjois- Eurooppa. Ilman internetiä ei elettäisi, tiivistää netin merkityksen tuotehallintajohtaja Joni Hagnäs. Asiakkaisiin päin nettiä käytämme kotisivujen helpdesk-palveluun ja asiakaskirjeen sähköpostijakeluun. Partnereille on oma kanavaextranet, josta pääsee muun muassa asiakastietoihin, ja yrityksen omaa väkeä palvelee intranet, josta löytyvät esimerkiksi henkilökuntatiedotteet. Suomen toimipaikkojen sekä maatoimistojen välillä käytämme ilmaisia ip-puheluita ja pikaviestejä. Videoneuvottelut puolestaan vähentävät lentämistarvetta ja tehostavat kokouksia, koska aineisto on pakko jakaa etukäteen, Joni Hagnäs toteaa tyytyväisenä. Uusi tuote pienyrityksille Visma Software ei eläisi ilman internetin palveluita Suomessa Visma Softwarella on noin asiakasyritystä, mutta tavoitteet ovat paljon korkeammalla. Marraskuussa yritys toi markkinoille alle kymmenen hengen yrityksille suunnatun Avendo-ohjelmapaketin, johon asiakas voi tarpeidensa mukaan valita laskutusosion lisäksi myös kirjanpidon, tilaushallinnan tai palkanmaksun. Visma Avendolla on Norjassa jo asiakasta ja Ruotsissa palvelemme tässä asiakassegmentissä yritystä. Avendon valttina tulee olemaan edullinen kuukausihinnoittelu, helppo käyttöönotto ja ehdoton toimintavarmuus, Hagnäs uskoo. Webinfon asiakas esittelyssä Visma Software Oy * toiminnanohjauksen ja asiakkuudenhallinnan ohjelmat * noin 200 työntekijää * Webinfo ja Google hakusanamainonnassa Asiakkaita Visma hankkii perinteisen puhelinmarkkinoinnin, suorakirjeiden ja lehtimainonnan lisäksi myös internetin avulla: hakusanamainontaa yrityksellä on Googlessa ja Webinfossa sekä bannerimainontaa muun muassa Kauppalehdessä, Tietoviikossa ja Iltalehdessä. Netissä on oltava, koska yritykset hakevat sieltä paljon tietoa, Joni Hagnäs linjaa. Visma-brändin lisäksi tuotenimiä ovat muun muassa Nova, Econet Pro ja Proceedo. Tuotepaletista löytyy toimialariippumattomien ohjelmistojen lisäksi erikoisohjelmistot teollisuudelle, urakointialalle, energiayhtiöille, tukku- ja erikoistavarakaupalle, kiinteistönhallintaan sekä tilitoimistoille. Alan tulevaisuus on internetissä Toiminnanohjausjärjestelmien tulevaisuus on internetissä. Yhä useampi yritys haluaa ostaa ohjelmiston palveluna eli siten että ohjelma pyörii meidän palvelimella, ja asiakas käyttää ohjelmaa weblomakkeella. Tämä tekee mahdolliseksi etätyön, kun ohjelman käyttö ei ole enää sidoksissa työpaikan tietoverkkoon. Näillä asp-palveluillamme on jo satoja käyttäjiä. Toinen kehitystrendi on ohjelmien selainpohjainen mobiilikäyttö, jonka ansiosta esimerkiksi huoltomies voi kohteella ollessaan kuitata työn tehdyksi omalla puhelimellaan ja samalla katsoa seuraavan kohteen. Joni Hagnäs arvioi, että peruskäyttöön tarkoitettujen toiminnanohjausjärjestelmien määrä tulee vähenemään, sillä pienimpien tarjoajien resurssit eivät välttämättä riitä kehitystyöhön. Meillä tekee tuotekehitystä koko konsernissa noin 300 henkeä, joten pysymme varmasti ajan tasalla niin teknologian kuin lainsäädännön kehityksessä, Joni Hagnäs lupaa. Asiakastiedotusta hoidamme netin lisäksi myös perinteisen painetun lehden avulla, kertoo tuotehallintajohtaja Joni Hagnäs. Visma on kasvanut ja kansainvälistynyt vauhdilla Visma-konserni on esimerkkitapaus siitä kuinka yritys voi kasvaa kannattavasti nopeasti muuttuvalla toimialalla. Yritys syntyi vuonna 1996 kolmen ohjelmistotalon yhdistyessä ja listautuessa Oslon pörssiin. Seuraavat 11 vuotta ovat olleet kiivaan kasvun aikaa, kun yritys on ostanut Pohjoismaista toimialan pienempiä yrityksiä. Vuonna 2006 yhtiön osake-enemmistön hankki pääomasijoitusyhtiö HgCapital, joka veti yhtiön pois pörssistä. Helmikuussa 2007 konserniin liitettiin hollantilainen ohjelmistotalo, joten nyt Vismalla on sillanpääasema myös Keski-Euroopan markkinoille. Visman tavoitteena on tehostaa asiakasyritysten toimintaa tarjoamalla heille palveluita, joiden avulla asiakkaat voivat vähentää tiedonhallintaan liittyviä rutiinitöitä ja näin keskittyä entistä enemmän ydinliiketoimintaansa. Ohjelmistojen lisäksi konserni tarjoaa taloushallinnon ulkoistuspalveluita, sekä Norjassa ja Ruotsissa myös hankintapalveluja. Koko konsernin palveluksessa työskentelee noin työntekijää ja liikevaihto lähestyy tänä vuonna 350 miljoonan euron rajaa. Visman palveluita käyttää noin yritystä.

4 4 INTERNET-UUTISET Talvi Jos metsään haluat mennä nyt, ota mukaasi internet... Internet on avuksi myös modernissa metsänhoidossa Ammattimainen metsänomistus myös gps-paikannin, joten ja -hoito ei kuulostaa äkkiseltään yritystoiminnalta, jolle modernilla tietotekniikalla ja internetillä voisi olla suuri merkitys. Mutta tarvittaessa metsäkuvion rajan voi korjata tietokantaan kävelemällä alueen rajaa pitkin, kertoo Tornator Oy:n paikkatietojärjestelmistä vastaava niinpä vain on: Suomen kolmanneksi suunnitteluesimies suurimman metsänomistajan, Kimmo Kortelainen. Tornator Oy:n työntekijät päivittävät langattomasti metsävaratietojaan Tekniikka ei korvaa ihmistä keskeltä metsää, ja metsureiden työkaluksi on tuotapikaa tulossa nettiyhteydellä ja gpslaitteella varustettu kännykkä. Ilmakuvien perusteella Tornator saa metsästä peruskäsityksen sekä viitteitä niistä alueista, joissa kannattaa käydä paikan päällä tarkistamassa Tietokanta päivittyy metsän tarkempi tilanne. jo metsäreissulla Uusinta tekniikkaa edustava laserkeilaus tapahtuu Metsän arvioijalla on matkassaan pieni kämmentietokone, joka on langattomalla gprs-yhteydellä kiinni metsävaratietokannassamme. Kunkin metsäkuvion tilanne päivitetään lentokoneesta tai helikopterista. Se korvaa perinteisen puustoarvioinnin ja antaa yhdessä ilmakuvan kanssa apua päätöksenteon tueksi. Metsänhoitopäätöksen tekee kui- tietokantaan heti tenkin edelleen ihminen, Kor- metsässä paikan päällä, ja jos toimenpiteeksi tulee päätehakkuu, samalla päätetään ja kirjataan myös tuleva metsän uudistamistapa. Laitteessa on telainen huomauttaa. Yhden metsäkuvion määrittelyssä on keskimäärin noin 20 kriteeriä, joten kone ei hevin korvaa ihmistä. Metsän kehitys pystytään käynnin jälkeen arvioimaan melko tarkasti tietokoneen laskentamallien avulla noin kahdeksan vuotta eteenpäin, jonka jälkeen metsän tiedot päivitetään uudelleen toimenpidetietojen ja kaukokartoituksen avulla. Itse metsänhoitotoimenpiteet tehdään ja rajataan edelleen metsässä, joten tulevaisuudessakin metsäammattilainen vetää kumisaappaat jalkaan, tarttuu kämmentietokoneeseen ja vierailee metsässä. Metsänhoitoa kännykällä Metsänhoidon työkaluksi metsurimme ovat saamassa kännykän, jonka gps-paikannin ohjaa kohdealueelle. Ruudulle latautuvasta nettipalvelusta metsuri näkee alueen kuvauksen sekä hoito-ohjeen, ja järjestelmä kirjaa myös kuluneen työajan ja matkat, Kimmo Kortelainen kehuu jo pilotoitua järjestelmää. Esimiesten aikaa vapautuu näin rutiineista, jolloin he voivat kiinnittää enemmän huomiota ihmisiin ja työn tulosten seurantaan. Myös metsurit ovat pilotissa pitäneet tästä järjestelystä, erityisesti gps-opastuksesta työmaalle. Netti korvasi tonttiesitteet Tornatorin viestinnästä vastaava ympäristöesimies Tuija Luukkanen kertoo, että www-sivuston tonttiesittely on korvannut painetut ja siksi nopeasti vanhenevat esitteet. Tonttikauppojen teko etenee tyypillisesti niin, että mökkitonttia etsivä huomaa lehti-ilmoituksemme ja menee sen ohjaamana Tornatorin www-sivuille. Sieltä löytyy paljon tietoa tonttitarjonnasta, erityisesti useissa mittakaavoissa toimiva karttapalvelu on saanut paljon kiitosta. Tornatorin 15 toimipisteen välillä tietoa jaetaan intranetissä, ja ulkopuolelle viestitään paljon sähköpostilla. Tänäänkin olen puolessa päivässä lähettänyt jo noin 30 viestiä, Tuija hymyilee. Metsäpalvelusopimus on huoleton Tornator hoitaa oman hehtaarin alueensa lisäksi myös muiden tahojen - esimerkiksi kuntien - metsäomaisuutta. Yhä useampi metsänomistaja on kaupunkilainen, joka ei välttämättä ole koskaan edes käynyt metsässään. Tällaisille henkilöille metsäpalvelusopimus on hyvä ratkaisu: metsä tulee hoidettua ilman omaa työpanosta ja varmasti ammattitaidolla, vakuuttaa Kimmo Kortelainen. Metsäpalveluasiakkaamme saavat tulevaisuudessa myös nettipalvelun, jossa tunnusten avulla pääsee seuraamaan internetistä oman metsän tilannetta. Metsillä on hyvä tulevaisuus Tuija Luukkanen ja Kimmo Kortelainen eivät ole lainkaan huolissaan suomalaisen metsän ja siihen kytkeytyvän teollisuuden tulevaisuudesta. Venäjän puutullit kasvattavat suomalaisen puun kysyntää ja tulevaisuudessa puulle saattaa syntyä aivan uudenlaisiakin käyttökohteita. Suomalaiset metsät järeytyvät tulevina vuosikymmeninä entisestään, joten puuta kyllä riittää. Muutaman tehtaan lopettamisella ei ole suurta vaikutusta tähän kokonaisuuteen,tuija ja Kimmo lupaavat. Kimmo Kortelainen ja Tuija Luukkanen uskovat mobiilin internetin tuovan lisää tehokkuutta metsänhoitoon. Tornator syntyi Stora-Enson metsistä Yhtiöittäminen tehosti metsänhoitoa Tornator Oy:n hehtaarin metsäomaisuus on perua metsäjätti Stora-Enson keskittymispäätöksestä: metsiin sitoutuneen pääoman tuotto ei ollut riittävä sijoittajille, siksi yhtiö siirsi heinäkuussa 2002 metsänsä tytäryhtiölleen Tornatorille, josta samalla myi 60 prosentin osuuden institutionaalisille sijoittajille, pääosin suomalaisille eläkeyhtiöille. Tornatorin palkkalistoilla on noin 200 henkilöä, heistä kaksi kolmasosaa metsureita. 50 miljoonan euron liikevaihtonsa yhtiö saa metsien hakkuuoikeuksien myynnistä, rantatonttien kaupasta ja pieneltä osin myös metsäpalveluiden tuottamisesta muille metsänomistajille. Yhtiöittäminen on tuonut selvästi uutta tehoa toimintaan: Stora-Ensossa olimme vain osa suurta kokonaisuutta, täällä Tornatorissa taas keskitymme ainoastaan metsiin. Työtä tehdään yrittäjähenkisesti ja tehokkaasti, niinpä oman pääoman tuotto oli viime vuonna 12 prosenttia, ympäristöpäällikkö Tuija Luukkonen kertoo ripaus tervettä ylpeyttä äänessään. Webinfon asiakas esittelyssä Tornator Oy * oman metsän hakkuuoikeuksien myynti, tonttikauppa ja metsänhoitopalvelut * noin 200 työntekijää *

5 Talvi INTERNET-UUTISET 5 Info Center Finlandin tuotantojohtaja Tapio Pelkonen: Yritysten nettisivustojen lukumäärä kasvaa nyt ennätysvauhdilla Webinfon suomalaisesta www-rekisteristä vastaava tuotantojohtaja Tapio Pelkonen kertoo, että suomalaiset yritykset ovat perustaneet vuonna 2007 uusia www-sivustoja ennätystahtiin eli noin kappaletta. Webinfon suomalaisessa www-rekisterissä on yhteensä www-sivustoa, joista kaksi kolmasosaa on yritysten tekemiä, lopun jakautuessa julkishallinnon ja muiden yhteisöjen tuottamiin. Nyt voi sanoa, että netti on tehnyt yritysten keskuudessa lopullisen läpimurtonsa. Nettisivusto on oikeastaan pakollinen juttu, sillä jos yritystä ei löydy netistä, ei sitä ole oikeastaan edes olemassa, Pelkonen tiivistää tilanteen. Viime aikoina olen ilolla pannut merkille myös sen, että uudet sivustot ovat entistä ammattimaisemmin tehtyjä. Ne ovat selkeitä ilman turhaa kikkailua. Syynä tähän on to- dennäköisesti kotisivuja valmistavien yritysten ammattimaistuminen. Myynti on tehokasta ja sivut tehdään jo hyviksi todetuilla sivumalleilla. Kasvun taustalla on monta syytä Yritysten www-palveluista noin 10 prosenttia poistuu vuosittain yrityskauppojen ja konkurssien myötä, mutta samanaikaisesti uudet yritykset perustavat yleensä heti alkuvaiheessa oman www-sivuston. Kasvua tulee lisäksi jo toimivista pienyrityksistä, jotka ovat vasta nyt päättäneet teettää www-sivut itselleen. Yritysten www-tarjonta kasvaa Pelkosen mukaan vielä pitkään vauhdikkaana. En ainakaan ole ylioptimistinen, kun arvioin, että 10 vuoden kuluttua yritysten www-sivustojen määrä on tuplaantunut nykyisestä. Pitää muistaa, että yritykset perustavat varsinaisten kotisivujen lisäksi myös tuotteille ja kampanjoille omia sivustoja, Tapio Pelkonen huomauttaa. Yrityslukumäärään suhteutettuna uusia sivustoja yritykset ovat perustaneet tänä vuonna aktiivisimmin pienissä kunnissa. Utsjokelaiset yritykset ovat parhaiten esillä netissä, sillä kunnan yrityksistä 49 prosentilla on omat kotisivut. Kaupunkisarjaa johtavat Jyväskylän yritykset 44- prosenttisella netissäololla. Suomalaisten yritysten www-sivustojen perustanta on kiihtynyt viime vuosina tasaisesti. Tapio Pelkonen arvioi, että 10 vuoden kuluttua yritysten www-sivustoja on ainakin tuplamäärä verrattuna nykyiseen reiluun :een. Turvapostin myyntijohtaja Juha Inovaara kertoo, että yhä useampi yritys ottaa nykyään tietoturvan tosissaan myös luottamuksellisia tietoja sisältävässä sähköpostiliikenteessä. Suurille yrityksille tärkeiden sähköpostien salaaminen on jo luonnollinen asia, mutta moni pienyritys ei välttämättä vielä tiedä tavallisen sähköpostin tieturvariskeistä. Tavallinen sähköposti on kuin postikortti Luottamukselliset viestit pitää ehdottomasti salata Tavallinen sähköposti on tietoturvaltaan kuin postikortti. Tästä huolimatta moni lähettää viestinsä salaamattomina, joko tietämättään riskin ottaen tai luottaen hyvään onneen. Näin ei kuitenkaan kannata toimia, sillä sähköpostiliikenteen salaamisen on olemassa keinot. Viestin voi toimittaa turvallisesti vastaanottajalla kahdella tavalla: joko salaamalla viestin tai siirtämällä sen suojattua yhteyttä pitkin vastaanottajalle. Tietoturvaltaan molemmat tavat ovat käytännössä yhtä hyviä, eli suojaltaan murtamattomia; erot ovat lähinnä käytettävyydessä. Viestin salaus vaatii asennuksia, mutta on edullista Varsinaisen sähköpostiviestin salaamiseen on kaksi yleisesti käytettyä tapaa: koneelle ladattavaan salausohjelmaan perustuva PGP-salaus ja esimerkiksi Outlook-sähköpostiohjelmaan sisältyvä S/ MIME-salaustekniikka. Molemmat perustuvat ns. julkisen avaimen salaukseen, jossa viestin lähettäjällä tulee olla hallussaan vastaanottajan julkinen salausavain, jota vasten viesti salataan. Kun salattu viesti saapuu, saa vastaanottaja sen auki omalla yksityisellä avaimellaan ja siihen liittyvällä salasanalla. Vaikka viestin kopioisi matkalla asiaankuulumaton, ei hän saisi viestiä auki ilman purkuavainta ja salasanaa. Julkisen avaimen salauksen etuna on nopea lähettäminen, kunhan lähettäjä ja vastaanottaja ovat ensin varmistuneet ohjelmistojen yhteensopivuudesta sekä luovuttaneet toisilleen julkiset salausavaimensa. PGP-salauksen kustannukset ovat yritykselle kymmenien eurojen luokkaa per tietokone. Outlookin S/ MIME-salaus ei aiheuta lainkaan välittömiä kustannuksia, mutta omalle avaimelle tulee hankkia sertifikaatti, joita myöntävät muutamat ulkomaiset yritykset, muun muassa Thawte, Yhteyden salaaminen maksaa, mutta on helppoa Sähköpostiviestin voi siirtää vastaanottajalle SSL-salattua yhteyttä pitkin, jolloin viesti ei kulje lainkaan sähköpostipalvelimien välillä. SSL-salaus on turvallinen, josta osoituksena pankit suojaavat sillä asiakkaidensa yhteydet nettipankkiin. SSL-salattua yhteyttä pitkin sähköposti siirtyy palvelimelle, josta vastaanottaja lähtee omaan sähköpostiinsa kehotteen tulla noutamaan viesti. Avaamiseen vastaanottaja käyttää lähettäjän ilmoittamaa salasanaa, jolloin vastaanottaja saa viestin koneelleen SSL-salatulla yhteydellä. Salatun yhteyden sähköposti tuottaja Suomessa on Info Center Finland Oy, Yhden vuosilisenssin veroton hinta on alle tuhannen euron. Palvelu on helppo ottaa käyttöön, koska mitään asennuksia ei tarvita. Käyttäjä voi lähettää salattuja viestejä kenelle tahansa, samoin vastaanottaa. Oma salaava palvelin on järein vaihtoehto Kolmas tapa lähettää viesti salattuna on hankkia oma salaava palvelin. Tämä ratkaisu soveltuu suurille lähetysmassoille, sillä lähettäminen on helppoa ja käyttäjiä voi olla jopa tuhansia. Salaavaa palvelinratkaisua tarjoaa Deltagon Group Oy, Artikkelin tekijät: tietoturva-asiantuntija Jussi Kallioniemi (CISSP), Radiant Bytes Oy ja toimitusjohtaja Markku Vettenniemi (KTM), Info Center Finland Oy

6 6 INTERNET-UUTISET Talvi Kotipalvelu Ykkönen käy tarvittaessa puhdistamassa vaikka asiakkaan ikkunat. Mallia näyttää Kadi Kalmberg. Kotipalveluyritykselle netti on elinehto Asiakkuus syntyy entistä useammin netin kautta Espoolainen kotipalveluyritystä vetävä Paavo Määttä ei osaa kuvitella, miten Kotipalvelu Ykköset Oy pyörisi ilman netin apua. Kai jonkun pitäisi silloin olla puhelimen luurissa kokopäivätoimisesti, Määttä. naurahtaa Viime vuonna hän otti käyttöön Snoobi-palvelun, joka seuraa kotisivun käyttöä. Palveluun hän on hyvin tyytyväinen. Snoobi on lisännyt merkittävästi hänen tietämystään siitä, millaisia henkilöitä yrityksen kotisivuilla vierailee. Paavo Määtän mukaan monet lapsiperheet ovat valmiita maksamaan siitä, että joku hoitaa heidän rutiinejaan pois alta. Näin perheelle jää yhteistä aikaa entistä enemmän. Vuoden sisällä yrityksemme nettisivuilla on käynyt noin eri henkilöä. Snoobi seuraa mitä kautta he ovat sivuille tulleet. Valtaosa on hakeutunut sinne Googlen kautta, mutta Webinfon kautta tulee koko ajan lisää. Hakusanoja on paljon kotipalvelusta siivoukseen ja vaatehuoltoon, sanoo Määttä. Vaikka sivuilla käy runsaasti ihmisiä sekä Googlen että Webinfon kautta, Määttä ei pane pahakseen, vaikkeivät kaikki kävijät päädykään käyttämään yrityksen palveluita. Jos viisikin prosenttia kävijöistä tulisi asiakkaiksemme, pitäisi joka kuukausi palkata uusia työntekijöitä, naurahtaa Määttä. Osa sivuilla käyneistä on selvästi vain pikaisella läpikulkumatkalla. Ulkomaisten kävijöiden määrä on yllättänyt Määtän. Heitä on aika paljon mutta toisaalta heidän viipymisaikansa sivuilla on monesti muutama sekunti, eli kävijä ei ole ehtinyt sivuja lukea. Joskus ulkomailta saapuneet tiedustelut tuovat asiakkaita. Jokin aika sitten huomasin sivuilla yhteydenoton Englannista, mikä toistui kahtena päivänä ja kolmantena tuli tilaus. Perhe oli muuttamassa Suomeen ja halusi muuttosiivouksen. Luettelomainontaan ei enää perusteita Webinfon asiakas esittelyssä Kotipalvelut Ykkönen Oy * kotipalvelut lukuunottamatta ruoanlaittoa, lastenhoitoa ja sairaanhoitoa * 12 työntekijää * Puhelinluettelon keltaisille sivuille Määttä ei enää ainakaan isoa ilmoitusta aio laittaa. Tietysti yhteystiedot pitää jollakin tavoin olla luettelossa esillä. Näyttää kuitenkin siltä, ettei sitä kautta enää kovin paljon yhteydenottoja tule. Yrityksen kotisivulla on lomake, jolla asiakas voi tilata haluamansa työt. Netin kautta asiakas voi antaa myös palautetta. Monesti asiakas jättää netissä yhteydenottopyynnön, johon me vastaamme puhelimitse. Palautetta sen enempää negatiivista kuin positiivistakaan, tulee hyvin harvoin, mikä on minusta sääli. Snoobi voi auttaa yritystä suunnittelemaan myös markkinointiaan uudella tavalla. Jos yhteydenottoja tulee joltakin alueelta runsaasti, voisi sinne jakaa mainontaa. En ole tätä mahdollisuutta tosin käyttänyt, koska tällä hetkellä töitä on aivan tarpeeksi ilman erityistä mainostustakin. Asiakkaina myös tavallisia perheitä Kotipalvelun toimenkuvaan kuuluvat siivous, vaatehuolto sekä asiointipalvelut. Sen sijaan lastenhoito, kotisairaanhoito ja ruuanlaitto eivät sisälly palveluihin. Suuri osa asiakkaistamme on aivan tavallisia lapsiperheitä. Kun molemmat vanhemmat ovat töissä, halutaan perheelle yhteistä aikaa. Sen saamiseksi perheet ovat valmiita maksamaan, jotta me hoidamme joitakin rutiineja pois alta. Määtän mukaan kysyntää olisi muun muassa lastenhoidolle, mutta sitä palvelua yritys ei aio ottaa hoitaakseen. Se vaatisi lisää henkilökuntaa ja koulutusta. Meille sellaiset panostukset eivät ole järkevä vaihtoehto. Kotitalousvähennys on lisännyt halukkuutta käyttää kotipalveluyritysten palveluita. Verotuksessa kumpikin puoliso voi vähentää veroistaan maksimissaan euroa vuodessa työkorvauksia. Asiakkaita Kotipalvelut Ykkösellä on useita satoja. Osa heistä käyttää palveluita viikoittain säännöllisesti, mutta osa tilaa esimerkiksi suursiivouksen 2-3 kertaa vuodessa. Viime vuosina asiakkaat ovat onneksi oppineet tilaamaan riittävän ajoissa. Pystymme täyttämään tilauksen yleensä samalla viikolla, muttemme samana päivänä. Joskus tosin vieläkin tulee niitä kyselyitä, jossa aamulla meitä tilataan hommiin iltapäiväksi. Se ei onnistu kuin aivan poikkeustapauksissa. Kotipalvelu Ykköset on kotipalveluyritykseksi keskisuuri osakeyhtiö. Iso osa alan toiminimellä toimivista yrityksistä työllistää vain muutaman henkilön. Yritystä ei kannata paisuttaa liikaa, vaikka palveluilla kysyntää olisikin. Työvoimapula on yksi tekijä, jonka edessä alan yritysten on mietittävä tarkoin toimintaansa, sanoo Määttä. Haluatko lisää asiakkaita? Laita Webinfo-hakusanasto asialle, soita (03)

7 Talvi INTERNET-UUTISET 7 Muistikouluttajan apulaisia ovat huumori ja taikuruus H ämeenlinnalaisen Martti Vannaksen työnä on tehdä erilaisista kokoontumisista, kokouksista tai juhlista ihmisille unohtumattomia tapahtumia. Taikurin, stand up -koomikon ja muistikouluttajan yhdistelmällä Vannas saa kuulijansa haukkomaan hämmästyksestä henkeään, nauramaan joskus vedet silmissä ja ällistelemään oman tai muiden ihmisten muistin mahdollisuuksia. Kaikilla on edellytyksiä parantaa omaa muistiaan. Meillä on yleisesti lupa myöntää, että omaamme huonon muistin, millä toteamuksella saamme anteeksi omia virheitämme. Huono muisti vain osoittaa, ettei ihminen ole tottunut käyttämään muistiaan eikä sen vuoksi luota siihen, tuumii Vannas. Hyvä muisti antaa ihmiselle itsetuntoa. Muistaminen on taito, jota voi kehittää. Koulussa on panostettu ulkolukuun, joka ei kehitä muistia. Harjoittelemalla muistia oikealla tavalla ihminen voi yllättää itsensä. Esimerkiksi korttipakan ulkoa WebInfon asiakas esittelyssä Matti Vannas Oy * muistikoulutusta, tailuruutta ja stand up -komiikkaa * työllistää yrittäjän * opettelu vaatii ennen kaikkea harjoitusta. Kun ihminen oppii ottamaan muististaan enemmän irti, ei pelikorttien järjestyksen opettelu tee välttämättä tiukkaakaan. Lasta ei ole aina helppo huijata Taikatemppuja Vannas on harrastanut 15-vuotiaasta saakka. Vannas yhdistää usein muistikoulutukseensa myös ripauksen taikuutta. Kuulijat pysyvät hereillä muutamalla hyvällä tempulla. En panosta taikuruuteen siinä mitassa, että harjoittelisin jatkuvasti uusia temppuja, koska taikatemput ovat vain yksi osa esitysteni kokonaisuutta. Lisäksi käytän aikaani muistikoulutuksen kehittämiseen. Temput ovat kuitenkin hyvä väline päästä vuoropuheluun yleisön kanssa. Taikuruudessa on kyse sorminäppäryydestä ja katsojien huomion kiinnittämisestä epäolennaiseen. Aikuisia on joskus helpompi huijata kuin lapsia, koska aikuiset ovat tottuneet seuraamaan tiettyjä käsien liikeratoja. Lapset eivät tätä ole vielä oppineet, joten heidän silmiinsä voi osua muutakin kuin mitä taikuri haluaa heidän näkevän. Mitä enemmän katsoja yrittää selvittää tempun salaisuutta tuijottamalla taikurin käsiä, sitä varmemmin häneltä jää juju selvittämättä. Haastavia katsojia ovat sopivassa hiprakassa olevat aikuiset. Hekään eivät tajua välttämättä katsoa sinne minne pitäisi, naurahtaa Vannas. Ei mitään henkimaailman hommia Vaikka taikatemppu tuntuisi miten käsittämättömältä tahansa, on sille aina selitys. Esimerkiksi monien taikurien harrastamat leijuntatemput ovat mahdollisia juuri yleisön huomion kiinnittämisellä väärään paikkaan tai eräillä teknisillä apuvälineillä. Mitään henkimaailman juttuja ne eivät todellakaan ole. Harrastelija- ja osapäivätaikureita on Suomessa satoja. Loppujen lopuksi temput eivät vaadi niin paljon sorminäppäryyttä kuin yleisesti luullaan. Innostus ja halu oppia vievät kenet tahansa jo pitkälle taikuruudessa. Stand up -komiikkaansa varten Vannas saa ideoita aivan tavallisesta elämästä ja sen pienistä sattumuksista. Mitä enemmän arkipäivän tilanteita huomioi, sen enemmän aiheita komiikkaan saa. Ympärillä sattuu ja tapahtuu koko ajan, mutta useimmat eivät näitä sattumuksia tule huomanneeksi. Netti ei saa orjuuttaa Vannaksella on vuosittain noin 150 tilaisuutta, joista parikymmentä on muistikoulutusta, loput viihdettä. Suomessa on parikymmentä täysipäiväisesti ammatikseen toimivaa taikuria ja muistikouluttajia Vannaksen lisäksi vain muutama. Noin 70 prosenttia tilauksista tulee netin kautta, loput puhelimella. Webinfon kautta tulee yhteydenottoja jonkin verran. Muistikouluttajia ja taikureita on Suomessa sen verran vähän, että alaan liittyvillä hakusanoilla meidät käy lävitse aika nopeasti. Taikuri ja muistikouluttaja Martti Vannaksella riittää hämäyskeinoja. Tarvittaessa mies muuttuu kolmikätiseksikin. Taikuruudessa on miehen mukaan kyse ennen kaikkea yleisön huomion kiinnittämisestä epäolennaiseen. Vannaksella on manageri, joka hoitaa hänen keikkamyyntinsä. Minulla on yhteistyötä ohjelmatoimistojen kanssa. Jollen itse pääse johonkin tilaisuuteen, pyrin välittämään tilaisuuteen jonkun toisen taikurin. Omaa netinkäyttöään Vannas kontrolloi. Esimerkiksi sähköpostini pyrin lukemaan tiettyinä aikoina, jotten olisi niissä koko aikaa kiinni. Netissä kuluu aikaa tosin aivan työnkin takia, koska sen kautta voin etsiä vinkkejä stand up -komiikkaan ja taikuruuteen. Suomessa on yksi hyvä taikurivälinekauppa, josta tilaan taikuuden päivittäistavarat, sanoo Vannas. Webinfo.fi-hakukoneella on * käyttäjää! Pidä yhteystiedot ja hakusanat ajan tasalla, tarkista organisaationne tiedot osoitteessa * TNS Gallup Oy / TNS Metrix, marraskuu 2007

8 8 INTERNET-UUTISET Talvi Rutshollissa ei haikailla varauskirjan perään Nettikalenteri pitää huolen palvelun sujuvuudesta T amperelaisen ravintola Rusthollin käytännöt muuttuivat viime vuonna nettikalenterin käyttöönoton myötä. Samalla historiaan jäivät perinteiset varauskirjat. Ravintolapäällikkö Tiina Mäkelä ei menetettyjen kirjojen perään haikaile, sen sijaan nettikalenteri on osoittautunut ehdottoman käteväksi välineeksi pitää ravintola ajan tasalla joka päivä. Nettikalenterista koko henkilökunta näkee esimerkiksi mahdolliset tilauksiin tehdyt muutokset, ruokailijoiden määrän ja kellonajat. Keittiömestari pääsee tarkistamaan kalenterista muun muassa asiakkaiden mahdolliset allergisuudet. Jokainen henkilökunnan jäsen voi lukea nettikalenteria vaikka kotonaan. Aikaisemmin yksi varauskirja ei tuntunut riittävän, koska se oli aina väärässä paikassa. Henkilökunnan oli joskus tarkistettava asioita puhelimitse, sanoo Mäkelä. Nyt nettikalenteriin mahtuvat varauskirjan kaikki tiedot ja vielä paljon enemmän. Varauskirjojen lisäksi meillä piti olla ns. orderi, josta salihenkilökunta näki muun muassa ruokalistat kullekin päivälle ja kuhunkin tilaisuuteen. Monen kirjan pitäminen ajan tasalla oli hankalaa, koska muutokset piti aina muistaa merkitä sekä varauskirjaan että orderiin. WebInfon asiakas esittelyssä Ravintola Rustholli * ravintola ja pitopalvelu Tampereella * työllistää 3 henkeä ympäri vuoden, kesällä 10 * Rustholli on ennen kaikkea kesäpaikka Talvisin Rustholli on tilausravintola, tosin sunnuntaipuffetti on tarjolla läpi vuoden. Kesäisin Näsijärven rannalla sijaitsevan ravintolan laituriin voi ajaa vaikka veneellä. Tampere-Jyväskylä -valtatieltäkin poikkeaa aika ajoin väkeä, vaikka ravintola ei varsinaisesti tien varressa sijaitsekaan. Meillä käy ympäri vuoden aika paljon yhdistyksiä ja seuroja, jotka pitävät täällä kokouksiaan. Tampereen keskustasta saamme tänne jonkin verran messu- ja muita kokousryhmiä syömään, koska ryhmän saattaa olla hankala löytää paikkaa keskustan ravintoloista. Myös erilaiset juhlat, kuten häät, työllistävät aika paljon. Meillä on myös oma pitopalvelu. Olemme kuitenkin ennen kaikkea kesäpaikka. Kesäisin työntekijämääräkin nousee kymmeneen kun ravintola muulloin pyörii kolmen vakituisen työntekijän voimin. Webinfoon ollaan tyytyväisiä Rustholli uudisti kotisivunsa viime keväänä. Sivujen uusi ilme ja helppo päivitettävyys olivat uudistuksen päätavoitteita. Suurin osa meille soittavista asiakkaista on jo käynyt Rusthollissa panostetaan palveluun. Ravintolapäällikkö Tiina Mäkelän mukaan yksi palvelun sujuvuuteen vaikuttava tekijä on kätevä nettikalenteri. kotisivuilla. Ravintola-alalla on hyvin vaikea saada näkyvyyttä, koska netissäkin on ravintoloita runsaasti. Viime keväänä Mäkelä halusi kokeilla Webinfoa ja on ollut kokeiluun tyytyväinen. Webinfossa olemme käyttäneet hakusanoina juhlatilaisuuksiin ja perhejuhliin liittyviä hakusanoja. Asiakkaamme ovat pääosin Tampereelta, joten on tärkeää yrittää erottautua nimenomaan tämän seutukunnan ravintoloista. Olemme pyrkineet pääsemään ihmisten tietoisuuteen uusilla tapahtumilla. Mäkelä on selvittänyt Snoobi-ohjelman avulla mistä asiakkaat ovat yrityksen löytäneet. Iso osa asiakkaista on käväissyt googlettamassa ja löytänyt sitä kautta Webinfon ja sieltä taas meidät. Paikallisesti hyvin toimii Huviopas-hakupalvelu. Pelkkä hyvä ruoka ei riitä erottumaan Mäkelä korostaa palvelun merkitystä, vaikka toki hyvä ruoka on aina tärkeä menestystekijä mille tahansa ravintolalle. Toisaalta hyvää ruokaa saa nykyisin erittäin monesta paikasta, eikä pelkällä hyvällä ruualla kannata kilpailla asiakkaista. Yksi keino menestymiseen on ammattitaitoinen ja iloinen palvelu, joka luo asiakkaille kuvan hyvästä ravintolasta. Asiakkaille ei tarvitse yleensä pokkuroida ja jo pelkällä hymyllä saa paljon anteeksi, vaikkei kaikki aina menisikään aivan etiketin mukaan. Mäkelä hankki Rusthollin omistukseensa pari vuotta sitten. Viime keväänä valmistui remontti, joka toi ravintolalle uuden ilmeen. Tämä oli viimeksi remontoitu 1980-luvulla ja viimeiset kymmenkunta vuotta kiinteistöt olivat rapistuneet ja koko toiminta hieman hiipunut. Rustholli oli ja 1960-luvuilla Pirkanmaan Yrittäjien oma kokoontumispaikka ja myöhemmin omistus siirtyi Linkosuolle, jolloin Rusholli avautui kaikelle kansalle. Rustholli tuli tuolloin tunnetuksi viihtyisänä ruokapaikkana, mutta seuraavan omistajanvaihdoksen jälkeen toiminta vähitellen kuihtui. Nyt pyrimme nostamaan Rusthollin uuteen kukoistukseen, sanoo Mäkelä. Älä lähetä luottamuksellista tietoa postikortilla tai tavallisella sähköpostilla! Ota käyttöön turvallinen salaava sähköposti turvaposti.fi Info Center Finland Oy, puh. (03) tiedustelut@turvaposti.fi

INTERNET-UUTISET. 5. vuosikerta - Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti - Julkaisija: Info Center Finland Oy - Kesä 2008 (n:o 2/2008) - Jakelu 76.

INTERNET-UUTISET. 5. vuosikerta - Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti - Julkaisija: Info Center Finland Oy - Kesä 2008 (n:o 2/2008) - Jakelu 76. INTERNET-UUTISET 5. vuosikerta - Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti - Julkaisija: Info Center Finland Oy - Kesä 2008 (n:o 2/2008) - Jakelu 76.000 kpl Videoneuvottelu säästää aikaa, rahaa, hermoja ja ympäristöä

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Liikevaihto kasvuun paremmalla näkyvyydellä ja palvelulla verkossa CASE Hormex

Liikevaihto kasvuun paremmalla näkyvyydellä ja palvelulla verkossa CASE Hormex Liikevaihto kasvuun paremmalla näkyvyydellä ja palvelulla verkossa CASE Hormex Toimiala: Savupiippuja ja korjaustöitä Yritys: Hormex Oy Verkkomainonta ja -näkyvyys tuo paljon etua meille. Ilman palveluita

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI

10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI Toiminnanohjaus Taloushallinto HR ja palkanlaskenta CRM asiakkuudenhallinta Konsultointi ja lakipalvelut Hankinta ja perintä 10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI VISMA SOFTWARE OY Paraskaan ohjelmisto

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi?

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mitä teet ensimmäiseksi, kun etsit tietoa jostain asiasta? Luultavimmin Google- haun, etkä ole ainut: ihmiset ovat siirtyneet yhä enemmän nettiin käyttämään sähköisiä

Lisätiedot

Tiedotejakelun trendit 2014!

Tiedotejakelun trendit 2014! Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden

Lisätiedot

Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla!

Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla! Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla! MaaRaksa auttaa yritystä: Parantamaan kannattavuutta tuomalla tehdyt työt ja tarvikkeet laskutukseen Säästämään aikaa poistamalla moneen kertaan samojen

Lisätiedot

Keski-Karjalan maaseutupalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 1 (5) Yhteenvetoraportti N=107 Julkaistu: 10.12.2012

Keski-Karjalan maaseutupalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 1 (5) Yhteenvetoraportti N=107 Julkaistu: 10.12.2012 Keski-Karjalan maaseutupalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 1 (5) Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Millä tavoin haluaisit saada ajankohtaista tietoa maaseutupalveluista? Laita järjestykseen, mikä tavoittaa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Tässä raportissani visualisoin koko Perhekurssiprosessin kulun kurssin suunnittelusta jälkimarkkinointiin Kurssin suunnittelu ja kalenterointi Perhe On

Lisätiedot

Bishop tekee sähköisestä viestinnästä tehokasta, mitattavaa ja yksinkertaista

Bishop tekee sähköisestä viestinnästä tehokasta, mitattavaa ja yksinkertaista Bishop tekee sähköisestä viestinnästä tehokasta, mitattavaa ja yksinkertaista Bishop on sähköinen viestintäratkaisu, jolla parannat viestintääsi ja voit seurata jokaisen yksittäisen kampanjan ja viestin

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj p. 0300 870 414 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennen kaikkea tekijänsä asenteesta! Myynnin parhaat

Lisätiedot

järjestelmän hankintaan

järjestelmän hankintaan järjestelmän hankintaan Yrityksen toimintojen hallintaan sopivan ohjelmiston miettiminen voi olla haastavaa, varsinkin jos aiempaa kokemusta ei ole. Tästä oppaasta löydät vinkkejä siihen, mitä kannattaa

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

Verkkolöydettävyys laajensi asiakaskuntaa CASE Kymppitien Vaihto-osa

Verkkolöydettävyys laajensi asiakaskuntaa CASE Kymppitien Vaihto-osa Verkkolöydettävyys laajensi asiakaskuntaa CASE Kymppitien Vaihto-osa Toimiala: Autopurkamot Yritys: Kymppitien Vaihto-osa Asiakkaat löytävät palvelumme paremmin, kysyntää ja asiakkaita tulee nyt koko Suomen

Lisätiedot

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Toimiala: Kansainvälinen viestintä, sen koulutus ja konsultointi Yritys: AAC Global Lähdimme testaamaan LinkedIn-markkinoinnin

Lisätiedot

OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA?

OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA? OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA? SISÄLTÖMARKKINOINTI HELPOTTAA LIIDIEN LAPIOINTIA Eroon kylmäsoitoista. Yritysten välisessä kaupassa hyvien liidien löytäminen on usein kovan työn takana. Joskus voi tuntua siltä,

Lisätiedot

ISE N KSI SYS TEM TAM TUE JOH ATTIC. Johtamisjärjestelmä Systematic

ISE N KSI SYS TEM TAM TUE JOH ATTIC. Johtamisjärjestelmä Systematic Johtamisjärjestelmä Systematic SYS Myydään SaaS palveluna eli vuokraat ohjelmiston käyttöoikeuden tarvitsemaksesi ajaksi. Et siis maksa isoa hankintahintaa tai kehittämiskuluja. Maksat vain siitä mitä

Lisätiedot

Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi

Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi Kuinka teet ÄLYKÄSTÄ sähköpostimarkkinointia ja onnistut? Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa. Tervehdys ystävät, Tiina Räisänen Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Huomioi nämä 8 asiaa valitessasi affiliateverkostoa

Huomioi nämä 8 asiaa valitessasi affiliateverkostoa Huomioi nämä 8 asiaa valitessasi affiliateverkostoa Affiliate- eli kumppanuusmarkkinointi on tulospohjaista, verkossa tapahtuvaa markkinointia, jossa ns. julkaisijat välittävät kävijöitä mainostajan sivustolle.

Lisätiedot

MV- WELDING OY. Kohti täydellistä tiedon maailmaa

MV- WELDING OY. Kohti täydellistä tiedon maailmaa MV- WELDING OY Kohti täydellistä tiedon maailmaa MV Welding on vaativiin teollisuuden vaatimuksiin hitsaustöitä toteuttava yritys. MV Weldingin työmaat vaihtelevat ympäri Suomen. Kasvutahdissa olevan yhtiön

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Tietoturva. opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Pasi Ranne sivu 1

Tietoturva. opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä   Pasi Ranne sivu 1 Tietoturva opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä email: pasi.ranne@luksia.fi sivu 1 Miksi tietoturvallisuus on tärkeää? Yksi vakava uhka on verkkojen ja sähköpostin kautta leviävät

Lisätiedot

RakentajaNuuskija. Tuotekuvaus. Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat. melbamail@melbagroup.com

RakentajaNuuskija. Tuotekuvaus. Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat. melbamail@melbagroup.com RakentajaNuuskija Tuotekuvaus Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat melbamail@melbagroup.com Sisällysluettelo RakentajaNuuskija...1 Kaksi näkökulmaa...1 Rakentaja-asiakkaalle tärkeät kokonaiskustannukset...1

Lisätiedot

Tavallista fiksumpaa markkinointia

Tavallista fiksumpaa markkinointia Tavallista fiksumpaa markkinointia Päivän agenda Hakukonemarkkinoinnin koulutus Ainoastaan hakukone- ja mobiilioptimoitu www-sivu toimii ja tehoaa Hakukonemarkkinointi: miksi ja miten? Mobiilimarkkinoinnin

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

SÄHKÖINEN MYYNTIMIES

SÄHKÖINEN MYYNTIMIES SÄHKÖINEN MYYNTIMIES Yritys Henkilöstö 25+ Asiakkaita 700+ Palvelut: Sähköinen myyntimies Livezhat Perustettu Suomalainen Patentoitu USA:ssa ZEF Arviointikone ZEF Vaalikone Kannattava kasvuyritys Suomen

Lisätiedot

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Digi Roadshow 20.4.2015 OneWay Sanomanvälitys Oy Jukka Sippola OneWay Sanomanvälitys Oy / Rauhala Yhtiöt Oy OneWay Sanomanvälitys Oy Perustettu 1.1.2013

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 Lukijoiden ammattiryhmät Ammati Otos (kpl) %-koko otannasta Vähittäiskauppias 141 kpl. 70,5 % Sisäänostaja 7 kpl. 3,4 % Sisustussuunnittelija 11 kpl. 5,7 % Muu 41 kpl. 20,5 % Yhteensä

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009

ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009 Sivu 1(9) ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009 Asiakkaat tyytyväisiä palveluun ProCountorin vuosittaiseen asiakastyytyväisyyskyselyyn vastasi tänä vuonna ennätykselliset 561 vastaajaa (179 vastaajaa

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen

Lisätiedot

Varmista asiakastyytyväisyytesi. ValueFramelta tilitoimistojen oma toiminnanohjaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä pilvipalveluna. Suuntaa menestykseen

Varmista asiakastyytyväisyytesi. ValueFramelta tilitoimistojen oma toiminnanohjaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä pilvipalveluna. Suuntaa menestykseen Varmista asiakastyytyväisyytesi ValueFramelta tilitoimistojen oma toiminnanohjaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä pilvipalveluna. Suuntaa menestykseen Haluatko kehittää toimintaasi? Me pystymme auttamaan.

Lisätiedot

KAIKKI KERRALLA Yrityksen uusi matematiikka

KAIKKI KERRALLA Yrityksen uusi matematiikka KAIKKI KERRALLA Yrityksen uusi matematiikka KAIKKI KERRALLA Kaikki kerralla on järjestelmä- ja palvelukokonaisuus, joka mahdollistaa yrityksellesi taloushallinnon järjestelmän ja laskutusprosessin toteuttamisen

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIMARKKINOINTI

SÄHKÖPOSTIMARKKINOINTI SÄHKÖPOSTIMARKKINOINTI MIKSI SÄHKÖPOSTILISTA ON TÄRKEÄ? MIKSI SÄHKÖPOSTILISTA ON TÄRKEÄ? Mihin tahansa markkinointikanavaan verrattuna, sähköpostimarkkinointi on tehokkainta. MIKSI SÄHKÖPOSTILISTA ON TÄRKEÄ?

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala SUORAVELOITUS PÄÄTTYY Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala 1 2 YDINVIESTEJÄ TERÄVÖITETTY MIGRAATIO ETENEE HITAASTI Suoraveloitusvaltakirjoista vasta 3 prosenttia on muunnettu

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto

Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto Itella Viestinvälitys, Jakelu- ja markkinointipalvelut 1 Sisältö Tietoa Postittamisen työpöydästä ja Itellan extranetin uudistuksesta Uuden

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta

Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta Tehtävät 1. Asiakaspalvelun ja asiakkaiden vaatimukset jakelulle => haastateltavat organisaatiot/henkilöt => lukijaraatien

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Google Adwords pikaohje

Google Adwords pikaohje Google Adwords pikaohje Suunnittele loistava verkkokaupan mainoskampanja Perustaomaverkkokauppa.fi Ville Kinanen 1 1. Avainsanojen valinta Verkkomainonnan suunnittelu aloitetaan avainsanojen kartoittamisella,

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

Elinvoimaa metsistä -seminaari

Elinvoimaa metsistä -seminaari Elinvoimaa metsistä seminaari 6.11.2013 Veikko Iittainen Tavoitteena on: Tarjota metsänomistajille ajantasaista tietoa metsistä, jotta he tekevät tietoisia päätöksiä metsiensä hoidosta ja käytöstä Tarjota

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Muistitko soittaa asiakkaallesi?

Muistitko soittaa asiakkaallesi? webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.

Lisätiedot

10.6.2010 Jan Hursti, Kehityspäällikkö, Isoworks Oy. Turvallista pilvipalvelua keskisuurille yrityksille

10.6.2010 Jan Hursti, Kehityspäällikkö, Isoworks Oy. Turvallista pilvipalvelua keskisuurille yrityksille 10.6.2010 Jan Hursti, Kehityspäällikkö, Isoworks Oy Turvallista pilvipalvelua keskisuurille yrityksille Maankattavaa ICT-palvelua Huolehdimme asiakkaidemme tieto- ja viestintätekniikan toimivuudesta 24/7

Lisätiedot

työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu

työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu LIIKKEENJOHDON SUURIN HAASTE Modernin yrityksen on muutoksen kyydissä pysyäkseen suunniteltava tehokas strategia ja seurattava sitä. Siinä piilee kuitenkin

Lisätiedot

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA IMATRAN KRISTILLINEN ROMANIYHDISTYS (IKRY) SAA VÄHINTÄÄN 5 000 EURON LAHJOITUKSEN LEVY-YHTIÖ / OHJELMATOIMISTO KING & ROSE PRODUCTION OY:ltä VANHUSTYÖHÖN Sopimuksen allekirjoitus 23.05.2008 (vas. Imatran

Lisätiedot

Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon

Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon Teollisuusnosturit Ydinvoimalanosturit Satamanosturit Raskaat haarukkatrukit Kunnossapito Työstökonehuolto MATERIAALINHALLINTA Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon 2 Konecranes Agilon

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi p. 09 5259 0050 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennenkaikkea tekijänsä asenteesta!

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto HINTAVASTAVÄITTEE T TYÖKIRJA.docx UUSASIAKASHANKINTA Johdanto Laatu on paras liiketoimintasuunnitelma M iten löytää enemmän ja parempia uusia asiakkaita, on yksi myyjän ydintaidoista. Millainen strategia

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi

Tehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi Tehoa toimintaan ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna Ohjaa toimintaasi Haluatko kehittää toimintaasi? Me pystymme auttamaan. Kaikki yhdestä järjestelmästä

Lisätiedot

Miten valitsen sopivan tilitoimiston? suomentilitoimistot.fi

Miten valitsen sopivan tilitoimiston? suomentilitoimistot.fi Miten valitsen sopivan tilitoimiston? suomentilitoimistot.fi Tilitoimiston valitseminen on yksi yrityksen tärkeimmistä päätöksistä, jolla on merkitystä yrityksen menestymiselle. Mitä kaikkea kannattaa

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Yrityksesi kumppani kaikissa yhteyksissä

Yrityksesi kumppani kaikissa yhteyksissä Yrityksesi kumppani kaikissa yhteyksissä ICT-palveluyhtiö VSP Perustettu 1896, itsenäinen operaattori ISO 9001 -laatusertifioitu palveluntarjoaja 200 alan ammattilaista viidellä paikkakunnalla Liikevaihto

Lisätiedot

Visman SEPA-ratkaisu Yleiskuvaus käyttöönotosta ja ohjeista. Käyttöönotto-opas

Visman SEPA-ratkaisu Yleiskuvaus käyttöönotosta ja ohjeista. Käyttöönotto-opas Visman SEPA-ratkaisu Yleiskuvaus käyttöönotosta ja ohjeista Käyttöönotto-opas Oppaan päiväys: 14.9.2011. Asiakaspalvelu: Helpdesk: www.visma.fi Visma Software Oy pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin

Lisätiedot

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012 Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin

Lisätiedot

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.

Lisätiedot

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Riikka Hirvasniemi kehittämiskoordinaattori @RiikaHI, @OuluHealth riikka.hirvasniemi@ouka.fi www.oulunomahoito.fi MITÄ MEILLÄ

Lisätiedot

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS Opas onnistuneeseen osallistumiseen Suunnittele! Toteuta! Seuraa! Arvioi! = Paras ikinä saatu tulos! easyfairs.com easyfairs työkalupakki Tervetuloa näytteilleasettajaksi easyfairs

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa

MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa Kerromme, miten......löytää oma miksi...asetat tavoitteesi...suunnittelet haasteesi...jaat tavoitteen osatavoitteiksi...seuraat

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Tikli-projektin avausseminaari

Tikli-projektin avausseminaari Tikli-projektin avausseminaari Toiminnanohjaus 16.9.2008 Salla Brunou, Severa Luennon sisältö 1. Annetut aiheet 2. Omia kokemuksia Severa Oyj Severa -Kasvanut vuodesta 2003 yli 20 hengen yritykseksi -Asiakaskunta:

Lisätiedot

Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin

Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin Alusta alkaen oikein Viisaat päätökset, hyvät tulokset Alusta alkaen järkevästi ja huolellisesti harkittu työstökoneinvestointi

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

Vertailua: Kaleva.fi, Facebook, Google kuinka markkinointi toimii eri alustoilla?

Vertailua: Kaleva.fi, Facebook, Google kuinka markkinointi toimii eri alustoilla? Vertailua: Kaleva.fi, Facebook, Google kuinka markkinointi toimii eri alustoilla? 29.10.2014 Digiaamiainen Markkinointi lukijan näkökulmasta Lukija seuraa itseään kiinnostavia aiheita eri kanavista joukkoon

Lisätiedot

Verkkolöydettävyys lisäsi asiakkaita CASE HS-Works

Verkkolöydettävyys lisäsi asiakkaita CASE HS-Works Verkkolöydettävyys lisäsi asiakkaita CASE HS-Works Toimiala: IT-palvelut Yritys: HS-Works Oy Liiketoiminta on yleisesti ottaen kasvanut koko vuoden ja ennätyskuukausiakin on mahtunut joukkoon. Fonectalla

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA Tapani Takalo Lapin korkeakoulukirjasto, yliopisto, taide 17.11.2011 1. Johdanto Lapin yliopiston taidekirjastossa on selvitetty taidekirjaston kokoelmiin

Lisätiedot

Palvelukuvaus. Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen. Pikayhteys Takaisinsoitto

Palvelukuvaus. Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen. Pikayhteys Takaisinsoitto Palvelukuvaus Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen Pikayhteys Takaisinsoitto Yleistä Markkinointiviestintä tähtää siihen, että potentiaalinen ostava

Lisätiedot

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta

Lisätiedot

Työnhakijan TE-palvelut verkossa

Työnhakijan TE-palvelut verkossa 1.2017 Työnhakijan TE-palvelut verkossa Juuri silloin, kun sinulle parhaiten sopii OMA ASIOINTI te-palvelut.fi Oma asiointi -palvelu Asioi TE-toimiston kanssa verkossa henkilöasiakkaan Oma asiointi -palvelussa.

Lisätiedot

CRM - Lisätehoja lisäominaisuuksilla

CRM - Lisätehoja lisäominaisuuksilla CRM - Lisätehoja lisäominaisuuksilla ValueFramen käyttäjäpäivät 30.11.2010 Sami Ringvall, 30.11.2010 Sisältö 1 2 3 ValueFramen lisätoimintoja Web Leads ja sähköposti-integraatio käytännössä Yhteenveto

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot