Sukukirjamme valmistuminen kohta loppusuoralla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sukukirjamme valmistuminen kohta loppusuoralla"

Transkriptio

1 RUUSKANEN-RUUSKA SUKUSEURAN SUKUVIESTI 9 JOULUKUU 2009 Sukukirjamme valmistuminen kohta loppusuoralla Sukukirjan valmistelutyö on edennyt alun perin suunnitellussa aikataulussa. Aikataulussa, jonka hallitus sai Nilsiän sukukokouksessa Urheilutermillä kuvattuna olemme jo takasuoran ohittaneet ja etenemme tällä hetkellä loppukaarteessa. Kirjan ykkösosan kasaamisvaihe valokuvien sijoitteluineen on periaatteessa tehty. Meneillään on kakkos- ja kolmososien työstäminen sekä oikoluvut. Sukuseuramme on nuori, perustamispäivästä mitattuna reilun kolmen vuoden ikäinen. Nuoruudesta johtuen rahaa ei ole kirstun pohjalle ehtinyt kerääntymään, omaisuudesta puhumattakaan. Kaikki edellisiltä vuosilta "säästöön" jäänyt ylimääräinen, jäsenmaksuista saatu raha on mennyt kirjan esivalmisteluihin. Väestörekisterikeskukselta pyydetyt osoitetiedot ja Itellalle maksetut kirjeiden postimaksut ovat periaatteessa vieneet rahat niin, että sukututkija Markku J. Ruuskanen on joutunut maksamaan näitä laskuja lähes tuhat euroa omasta lompakostaan sukuseuralle 2010 tulevia jäsenmaksuja vastaan. Siksi on ensiarvoisen tärkeä, että seuraavan kirjeen yhteydessä tulevan jäsenmaksusi muistat maksaa ajallaan. Hyvänä vaihtoehtona etenkin nuorille olisi elinikäinen jäsenmaksu. Sijoitus maksaa 15 (vuotta) x 25 euroa, yhteensä siis 375 euroa. Usea sukuseuralainen on jo tämän vaihtoehdon valinnut. Varsinainen markkinointi sukukirjastamme siirtyy ensivuoden puolelle. Kerron kuitenkin jo tässä vaiheessa, että suurta painosmäärää emme pysty varastoon painattamaan mahdollisia myöhempiä ostajia varten. Kirjaa on tarkoitus myydä ennakkoon suoritettuina tilauksina ja -maksuina. Kirjan hinnassa ennakkotilaajille huomioimme pienen alennuksen. Kirja tulee olemaan kolmiosainen. Ykkösosa on ns. yleinen osa, kakkososa Ruuskasten suvut ja kolmososa Ruuskien suvut. Kirjaa myydään niin, että ykkösosan lisäksi tulee kakkos- tai kolmososa tai sitten kaikki kolme kirjaa. Tarkan painatuskustannuksen varmistuttua hinnat kirjapaketeille määritämme hallituksen seuraavassa kokouksessa maaliskuussa. Kirjatoimikunnalla on koko ajan ollut päämääränä tehdä kiinnostava, laadukas ja lukemista kestävä kirja. Kirjapaketin ennakkotilauksia jo tässä vaiheessa ottaa vastaan sukututkija Markku J. Ruuskanen, os. Vaaratie 4, Rajamäki, sähköp. markkuj.ruuskanen(at)kolumbus.fi Muista tilaukseen kirjoittaa haluamasi paketti. Seuraava sukukokous on Ikaalisten kylpylässä Ensi kesän loma- tai muissa kesänviettosuunnitelmissa tämä kannattaa jo nyt huomioida varsinkin työelämässä olevien perheiden. Toivomme Ikaalisiin äidin ja isän ottavan mukaan lapsia vauvasta nuorisoon. Nuorissa on tulevaisuus sukuseurassakin. Tavataan Ikaalisissa isolla joukolla, puitteet siellä ovat hyvät yöpymisineen suuremmankin porukan kokoontumiselle. Toivotan jokaiselle sukuseuralaiselle tunnelmallista Joulun odotusaikaa sekä Rauhallista Joulua vuonna 2009 ja Hyvää Uutta Vuotta vuodelle Asko Ruuskanen Viljelijäntie 16, Kuopio, sähköposti: asko.ruuskanen(at)kolumbus.fi puhelin

2 Sivu 2 Hallituksen asioita Sukukokous 2010 Ikaalisissa Hallitus kokoontui Sukuseurojen Keskusliiton toimistolla. Käsiteltävänä oli tällä kertaa paljon tärkeitä asioita. Ensi kesän sukukokous järjestetään Ikaalisten Kylpylässä välisenä aikana. Kylpylästä oli saatu tarjous kokouksen järjestämisestä, joka hyväksyttiin. Sukukokous alkaa ilmoittautumisella, jonka jälkeen nautitaan buffet-lounas Kylpylän ravintolassa. Varsinainen kokousosuus alkaa klo ja kokouksen yhteydessä nautitaan päiväkahvit ja mehut. Kokouksen osallistumismaksu on 30 euroa aikuisilta ja 15 vuotta täyttäneiltä. Iältään 5-15 vuotiailta kokousmaksu on 10 euroa ja alle 5-vuotiaat pääsevät mukaan ilmaiseksi. Osallistumismaksu käsittää buffet-lounaan ja kahvit/mehut. Kokouksen majoitusjärjestelyistä jokainen osallistuja huolehtii itse. Majoitusta koskeva tarjous on tässä lehdessä ja majoitusvaraukset jokainen osallistuja tekee suoraan Ikaalisten Kylpylään kunkin omien tarpeiden mukaisesti. Tarkempi kokousohjelma ja kokouskutsu lähetetään ensi kevään aikana hyvissä ajoin ennen kesää. Sukukirja Sukukirjamme on edistynyt viime keväästä suunnitellusti. Sukutauluihin on saatu paljon tietoja ja tekstiosuutta sekä kuvia ja muuta aineistoa on kertynyt seuralle hyvin. Sukukirjamme on tarkoituksena julkaista Ikaalisten sukukokouksessa. Sukukirja julkaistaan kolmena niteenä, siten, että ensimmäinen osa käsittää tekstiosuuden, toinen osa Ruuskanen-sukuhaarat ja kolmas osa Ruuskan sukuhaarat. Kirjaa tullaan myydään kolmena vaihtoehtoisena pakettina. Kirjan voi hankkia koko kolmen osan sarjana. Toinen vaihtoehto on hankkia tekstiosuus ja Ruuskasten sukuhaarat ja kolmas vaihtoehto on hankkia tekstiosuus ja Ruuskan sukuhaarat. Kirjan hinnat vahvistetaan hallituksessa sitten, kun lopullinen kirjapainon tarjous hyväksytään ensi kevään aikana. Kirjan rahoitukseen on haettu avustuksia suvun kanta-alueiden kunnilta ja erilaisilta säätiöltä ja rahastoilta. Muutama kunta on vastannut hakemuksemme kielteisesti, mutta joiltain säätiöltä on luvattu kirjamme avustaa. Tarjouksia kirjan painamisesta on pyydetty viideltä kirjapainolta, joista neljältä on saatu tarjoukset. Näistä yhden kanssa jatketaan neuvotteluja alkukevään 2010 aikana. Kirjasta voi tehdä ennakkotilauksia sihteerille Markku Ruuskaselle, markkuj.ruuskanen(at)kolumbus.fi tai osoitteella: Vaaratie 4, Rajamäki. Ennakkotilaukseen pyydetään merkitsemään, minkä vaihtoehdon kukin haluaa tilata. Myöhästyneet jäsenmaksut Tänä vuonna jäsenmaksuja maksaneita jäseniä seurallamme on yli 200 henkilöä. Jäsenmaksujen maksu on myöhästynyt kolmeltakymmeneltä jäseneltä. Tämän sukulehden mukana on muistutuspankkisiirto niille jäsenille, joiden jäsenmaksu on vielä maksamatta. Myöhästyneen jäsenmaksun pyydämme maksamaan mennessä. Seuralla on kymmenen jäsentä, joilta jäsenmaksu on maksamatta kahdelta vuodelta. Hallitus päätti seuran sääntöjen perusteella kokouksessaan marraskuussa, että elleivät nämä viimeksi mainitut henkilöt maksaisi jäsenmaksuaan vuoden loppuun mennessä, heidän jäsenyytensä seuraan katsotaan päättyneeksi kahden vuoden jäsenmaksun laiminlyönnin perusteella. Kolmen jäsenen on lisäksi ilmoitettu kuolleen vuoden aikana ja joku jäsen on ilmoittanut eroavansa seurasta.

3 Sivu 3 KALASTUSTAIKOJA suvun kanta-alueilta Vedenhaltijat lahjotaan, lyylitellään ja lepytetään. Kaavi: Järvi lahjotaan, jotta toinen ei saa siitä järvestä, siten, että otetaan elävää hopeata ja kierretään kolmasti vastapäivään järven ympäri. Kiertämään lähdetään joka kerta yhden puun kohdalta ja sitte kierretään neljäs kerta takaisin päin. Elävä hopea pannaan sitte sen puun kuoren alle. Kalavesi pilataan toiselta pyytäjältä Veteli: Toisen kalaveden saa pilatuksi, kun sinne vie ketun pään kalaveteen. Hyvä kalaonni saadaan Viitasaari: Kun nuotalla saa ensimmäisen muikun, niin sillä hivauttaa huuliaan kolmasti, ja kun suuta sitte syyhyttää, niin sanovat vanhat ukot: " Lähdetään nyt saamaan kaloja, nyt syyhytti suutani". Mäntyharju: Kun kaloja tuodaan kotiin, heittää tuvassa olija suoloja kalamiesten konttiin ovella. Kalansaalis onni pilataan Kivijärvi: Yölepakko pitää panna omaan nuottaan, niin toinen ei saa siltä apajalta kaloja, ennen kuin vettä satoi. Hyvä kalaonni pyydyksille Nilsiä: Ei pidä pohjatuulella verkkoa alottaa eikä mertaa eikä mitään kalanpyydystä eikä kuun kannalla. Pitäisi olla etelätuuli ja yläkuu. Haapajärvi: Kun se ongen teki, niin se piti sitä alttarin pöydällä vaatteessa niin kauan, että kolmasti rippiväki kävi. Pihtipudas: Kun ensi kerran lyö vasaralla uistimen nokkaraudan päälle, niin pitää karjaista kovasti, niin sitte käy isoja kaloja. Nilsiä: Onki pitää tehdä kirkossa papin saarna-aikana ja pitää olla siellä kirkon lattialta löydetty neula, josta sen tekisi, niin sitte ei tarvitse syöttiäkään panna. Viitasaari: Kun kolme messupyhää pitää onkeansa kirkon seinän raossa, niin pitäisi tulla hyvä. Nuotta pilataan Impilahti: Nuottaan eivät mene kalat, jos pannaan elohopeata nuotan perälautaan kaivettuun reikään ja nuotan porkasta, tarpoimesta, vuolastaan lastu päälle, ettei se pääse pois. Hyvä onni rysäpyydölle Rantasalmi: Saadakseen rysälle hyvän onnen tuli sen tekijän jo lankoja varmistaa, ennen kuin hän rupesi rysää aloittamaankaan. Langat, joista rysä kudotaan, kastellaan kolmena aamuna ennen auringonnousua järvessä, jossa ei ole saaria ja joka kerta kuivataan salon päällä, jolla on kolmena syksynä rahejäänuotalla uitettu köysiä. Lähdeteoksesta: Suomen Kansan muinaisia taikoja II Kalastustaikoja. Helsinki 1892/2008 Suomalaisen Kirjallisuuden seuran toimituksia 76 osa. Keräsi Markku Ruuskanen

4 Sivu 4-5 IKAALISTEN KYLPYLÄN TARJOUS MAJOITUSVARAUKSET Ruuskanen-Ruuska sukuseura ry Ajankohta Henkilömäärä n. 250 henkilöä Majoituskiintiö / La-Su 25 kahden hengen huonetta varattu / Päärakennus Maininki 75 kahden hengen huonetta varattu / Hotelli Ikaalia / Kylpylä-Hotelli * majoitushotelleista kulku n. 300 m Päärakennus Maininkiin, jossa kaikki palvelumme sijaitsevat * jokainen varaa ja maksaa itse majoituksensa, majoituskiintiö voimassa saakka Huoneet saatte käyttöönne tulopäivänä alkaen ja ne luovutetaan lähtöpäivänä mennessä. Reception Päärakennus Mainingissa. Hinta / majoitus / 168 / huone / 2 aikuista 1 vrk 114 / huone / aikuinen yksin asuessa TAI pariton ryhmässä 169 / huone / 2 aikuista lasta alle 15v 114 / huone / 1 aikuinen + 1 lapsi alle 15v 130 / huone / 1 aikuinen + 2 lasta alle 15v * Päärakennus Maininki 118 / huone / 2 aikuista 89 / huone / aikuinen yksin asuessa TAI pariton ryhmässä 119 / huone / 2 aikuista lasta alle 15v 89 / huone / 1 aikuinen + 1 lapsi alle 15v 105 / huone / 1 aikuinen + 2 lasta alle 15v * Hotelli Ikaalia / Kylpylä-Hotelli / Hotelli Terme Hinta / majoitus / 2 vrk 336 / huone / 2 aikuista 228 / huone / aikuinen yksin asuessa TAI pariton ryhmässä 338 / huone / 2 aikuista lasta alle 15v 228 / huone / 1 aikuinen + 1 lapsi alle 15v 260 / huone / 1 aikuinen + 2 lasta alle 15v * Päärakennus Maininki / huone / 2 aikuista 169 / huone / aikuinen yksin asuessa TAI pariton ryhmässä

5 218 / huone / 2 aikuista lasta alle 15v 169 / huone / 1 aikuinen + 1 lapsi alle 15v 201 / huone / 1 aikuinen + 2 lasta alle 15v * Hotelli Ikaalia / Kylpylä-Hotelli / Hotelli Terme + 16 / vrk muille lapsille (alle 15v) junnupatja + 7 / matkasänky + 30 / vrk aikuinen (15v alkaen) lisävuoteella 2-hengen huoneessa YkkösBonuskortilla 9 / huone / vrk alennusta. Sisältö / henkilö / vrk * yöpyminen * aamiainen * Vesitropiikki ja saunat (2.5 h) iltapäivällä tai illalla * Vesitropiikki ja saunat (2.5 h) aamulla * kuntosalin vapaa käyttö * wellness & sport-ohjelmat hotelliasukkaille (ks liite) * vapaa sisäänpääsy illalla tanssiravintolaan Jokainen varaa ja maksaa itse majoituksensa, ei toveripaikkoja. Majoituskiintiö voimassa saakka, jonka jälkeen kiintiö purkautuu, tämän jälkeen voimassa hinnaston mukaiset majoitushintamme. Yksittäisen majoitusvarauksen peruutus kuluitta viimeistään edellisenä päivänä klo 16 mennessä. Majoitusvaraukset / Raija Tauru, puh TAI Ystävällisin terveisin IKAALISTEN KYLPYLÄ OY Raija Tauru myyntineuvottelija Puh. (03) Fax (03)

6 Sivu 6-8 Kaksi matkaa - isoäidin hautaa etsimässä "Isoisä, Venäjällä syntynyt Petter, oli metsänvartijana suuressa kartanossa. Kerran heidän iso koiransa Vahti tuli metsästä kotiovelle ja haukkui sisälle tullessaan. Se haukkui vaativasti ja pyysi päästä takaisin ulos. Eeva isoäiti vähän ihmetteli, että mikä on koiralla mielessä. Koira perääntyi metsän suuntaan ja haukkui. Silloin isoäiti ymmärsi, että Vahti pyysi apua. Niinpä isoäiti etsi apuun miehiä, joita talossa oli monia. Koira johdatti miehet metsään. Isoisä löytyi puusta. Hän oli kiivennyt sinne vähillä voimillaan. Karhu oli näet raadellut hänen käsivartensa olkapäästä alaspäin. Karhu oli kaivanut isoisälle kuusen juureen haudan ja paiskonut kantoja päälle. Se oli nuuhkinut välillä tuntuuko hengitystä, mutta isoisä oli tekeytynyt kuolleeksi. Isoisä oli rohkea mies. Kun karhu oli mennyt edemmäksi, oli isoisä hätäpäissään kiivennyt puuhun. Sieltä miehet hänet löysivät ja auttoivat hänet alas. Niin isoisä pelastui. Kyllä Vahtia pidettiin hyvänä ja kovasti arvostettiin. He olivat hyvin eläinrakkaita ihmisiä. Isoisä toipui aikanaan ja he elivät vielä kauan Inkerinmaalla". Tämän tarinan kertoi matkakumppanini ja pikkuserkkuni Emma Ahlstén, jonka kanssa teimme kaksi matkaa Venäjälle Inkerinmaalle. Petter oli hänen isoisänsä ja Eeva isoäiti. Tarkoituksena oli löytää paikka nimeltä Tyro ja mahdollisesti siellä oleva hautausmaa. Ensimmäinen matkanjärjestäjä Inkerin Kulttuuriseura kyyditsi meitä bussilla Itä- ja Keski-Inkeriin kesäkuun alussa Matka oli mielenkiintoinen ja saimme nähdä Pietarin lähialueen maaseutukyliä, missä asui suomea puhuvia lähinnä iäkkäitä ihmisiä. Saimme kuulla monista merkillisistä ihmiskohtalaista Siperian matkalle joutuneilta. Ihmiset vaikuttivat elämäänsä tyytyväisiltä ja kaikista menneistä vastoinkäymisistä huolimatta iloisilta ja ystävällisiltä. Muut matkalaiset Emmaa ja minua lukuun otta matta tapasivat sukulaisiaan. Paikkakuntalaiset asuvat 1900 luvun alkupuolella rakennetuissa hyvin hoidetuissa "pitsikoristeisissa" pienissä puutaloissa, jotka olivat hyötypuutahojen ympäröimiä. Toki oli ränsistyneitäkin ja korkeiden aitojen ja lukittujen porttien takana olevia uushuviloita, joiden kerrottiin olevan pietarilaisten "kesädatsoja". Kävimme Tuutarin Kurkelassa ja Hietamäessa, Kupanitsassa, Järvisaaressa, Mujassa ja niin edelleen. Kylät vaihtuivat nopeasti bussimme kyydissä. Välillä pysähdyimme niitylle tien viereen ja rakensimme itsellemme lounaan. Olimme myös mäellä, missä saksalaisten tykistö oli suunnattu Leningradia kohti 2. maailmansodan aikana. Ensimmäiset yöt vietimme Hatsinassa, vanhassa venäläisessä kaupungissa, missä on Venäjän keisarin Pietari Paavalin kesäpalatsi. Palatsiin emme päässeet, mutta kiertelimme palatsin vanhassa suurenmoisessa puutarhassa. Palatsia restauroidaan. Viimeisen yön seudun vietimme Kikkerissä Villa Inkerissä, jonka suojissa on vanhusten palvelutalo. Matkalaiset yöpyivät viereisessä paronin talossa. Palvelutalon kirpputori sai matkalaisilta runsaat tuomiset. Tällä matkalla emme Tyroon päässeet. Emme me luovuttaneet. Suunnittelimme uutta matkaa, joka veisi meidät etsimäämme kohteeseen. Helsinkiläisellä Roihuvuoren seurakunnalla on ystävyysseurakuntana Tyro Inkerinmaalla. Toukokuussa 2009 tarjoutui tilaisuus osallistua seurakunnan järjestämälle matkalle Pietariin ja Tyroon. Niinpä me Emman kanssa lyöttäydyimme matkaan. Jokainen matka on erilainen ja tämä jo senkin vuoksi, että se suuntautui myös naapurimaan kauniiseen kaupunkiin, joka tarjosi myös kulttuuria.

7 Pietarhovin suihkulähteitä Kävimme Eremitaasissa, upeassa museossa, missä on valtavasti nähtävää, vaikka olisi siihen aikaisemminkin tutustunut. Pääsimme myös Michaelin teatteriin katsomaan ja kuuntelemaan Pajazzo oopperan. Unohtumattomia elämyksiä. Eivät elämykset tähän päättyneet. Matkasimme Pietarhoviin. Tsaari Pietari I:n rakennuttama palatsi ja suihkulähteistään ja patsaistaan kuuluisa puisto sijaitsee 29 km:n päässä Pietarista. Bussimatkaan hotellistamme määränpäähän kului 1 1/5 tuntia. Liikenneruuhkat ovat valtavat. Siinä matkan aikana näimme Leningradin piirityksen taistelupaikkojen muistomerkkejä, mm sen joka oli paikalla, mistä saksalaiset eivät enää päässeet etenemään, eikä se ollut kaukana kaupungin keskustasta. Kun bussimme pysähtyi Pietarhovin parkkipaikalle, meidät vastaanotti Maammelaulun sävelin parin miehen puhallinyhtye. Se yllätti meidät juhlallisuudellaan. Arvata saattaa, että miesten hatut täyttyivät ruplan seteleillä. Mainio liikeidea. Siitä jatkoimme matkaa Pietarhovin puutarhoja kohti. Palatsin sisätilojen tutkimisen jätimme toiseen kertaan. Puutarhasta alkoi kuulua musiikkia. Oppaamme kertoi, että suihkulähteet joita alueella on valtavasti, alkavat nostaa vesisuihkuja aamuisin klo ja silloin musiikkiesitys alkaa. Opas kertoi myös sata metriä korkeammalla mäellä olevista lähteistä, joista vesi alhaalla oleviin suihkukaivoihin tulee. Suihkut toimivat päivittäin 6 tuntia omalla painovoimallaan. Mahdotonta on pienen matkakertomuksen puitteissa kertoa kullatuista patsaista monenlaisista kukka- ja pensasistutuksista, joita valtavassa puistossa on. Sen sijaan kerron siitä tunnelmasta, jonka koimme kävellessämme pitkin puistokäytäviä. Pikkuserkkuni Emma kertoili siinä kävellessämme, kuinka hänen isoisänsä, mammansa isä Virosta kotoisin ollut Abraham Törva oli ollut puutarhurina 1800 luvulla tuollaisessa suuren kartanon puutarhassa. He olivat asuneet alueella ja lapset mm. Olga, Emman mamma kuten hän kutsuu äitiään, oli leikkinyt puutarhassa ja katsellut ja ihaillut kaloja, joita oli ollut lammikoissa ja ojissa. Pietarhovin muotopuutarhassa on myös eläinten muotoon leikattuja pensaita. Mm. tuollaisia pensaita Abraham oli muotoillut. 8. Pietarin nähtävyyksiin ja käyntikohteisiin kuului myös Pyhän Marian seurakunnan kirkko, jonka

8 arkistotiedoista 1800 luvulla asuneet sukulaisemme ovat löytyneet. Myös Inkerinmaalla asuneet suomalaiset oli rekisteröity seurakuntaan. Emman isä Pekka Ruuskanen, Venäjällä syntyneenä Pietariksi kastettu, kävi koulua sisarustensa kanssa Inkerinmaalla. Kouluun oli keväällä ja syksyllä monta kilometriä matkaa, kun jouduttiin kiertämään rantaa pitkin. Talvella he menivät kelkalla jään yli. He asuivat alustalaisina kartanossa, missä heidän isänsä Petter oli metsänvartijana. Kartanossa oli paljon eläimiä mm. bernhardilainen Lola, josta Pekka paljon piti. Se saatteli lapset kouluun ja talvisin veti kelkkaa, jolla he menivät jään yli. Kylmällä ilmalla Lola sai olla Pekan luona, kun se vartio lapsia. Heillä oli mukava opettaja. Kerran keväällä hän antoi lapsille tehtäväksi etsiä luonnosta kevään merkkejä ja tuoda joitain esimerkkinä seuraavana päivänä kouluun. Pekka piti silmänsä auki ja havaitsi pihalla perhosen. Hän kertoi näkemästään opettajalle ja opettaja sanoi oppilaille. Pekka on löytänyt perhosen, se on kevään merkki. Kevät on alkanut. Vuosia myöhemmin Pekka meni Kuopioon arvannostoon. Venäjän keisari oli antanut Suomelle asevelvollisuuslain ja se velvoitti nuoret miehet nostamaan arvalla, niin tuota asiaa oli silloin kutsuttu, joutuuko hän asepalvelukseen Venäjän armeijaan. Kolme viikkoa hän oli ollut matkalla. Sinä aikana hänen Eeva äitinsä oli kuollut ja haudattu Tyron hautausmaalle. Näistä isänsä Pekan kertomista lapsuus- ja nuoruusmuistoista Emma tarinoi hotellimme aulabaarissa Pietarissa ennen kuin seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Tyroon. Tyron seurakunnan väki otti meidät ystävällisesti vastaan. Matkalaisilla oli taas mukana lahjatavaraa, jolla seurakunta saa apua niukkaan talouteensa. Tapasimme myös hyvin suomea puhuvan Bertan, joka kertoi asuvansa Ojankylässä, jonka naapurina on Kantokylä, missä Emman isän suku on asunut. Meidät ohjattiin myös läheiselle hautausmaalle, jonka suojiin Emman isoäiti Eeva on haudattu. Etsimämme oli löytynyt. Lea Kokko Emma Ahlstén ja Lea Kokko Tyron hautausmaalla

9 Sivu 9 KALASTUSTAIKOJA JATKUU... Kosto kalanvarkaalle Kiuruvesi: Kalanvaras jos tulee kalanpyydyksiä liikuttamaa, niin ota köysi ja vedä ne maalle ja mitä tulee siinä verkossa maalle rantaan yksikantaista leppää kolmelta kantilta, katkaista poikki ja tehdä naulat ja ne viimeksi löydä. Kun lyöpi yhden naulan, niin lyöpi yhden kerran ja Isämeitä lukee siihen asti: " Mutta päästä meitä pahasta". Sitä ei saa sanoa. Toiselle naulalle samoin. Kolmannen kun lyöpi, niin pitää koko Isämeitä lukea, niin sitten kuoleman maistaa se. Kalanpyydykset päästetään pilauksesta Kivijärvi: Vanhat miehet savustivat kalanpyydykset. Ne ottivat yhdeksästä tervaskannosta kolme laikkaretta joa kanosta joka hakattiin. Mikä laikkare kaatui sydänpuoli ylöspäin, se otettiin savustusaineeksi ja sitte järven rannalta, jossa oli ruohomurtoa ja kaislamurtoa ja vanhoja tulvan ajamia keppiä, ne pantiin sitte saunan uuniin ja niillä savustettiin pyydykset, sitte ne kuluvat pääsevän pilauksesta pois ja saivatkin sitte kaloja.

10 Sivu YLISTARON TOPPARLAN RUUSKAT Perttu Ruuska oli isäntänä Topparlan Ruuskassa. Talon sijaitsee Ylistaron kirkosta noin 800 metriä yläjuoksulle päin maantien varressa tien pohjoispuolella. Lukkari Kirpun talo oli vieressä isonjaon aikaan. Topparlan pellot olivat osin savi- ja osin hiekkamaata. Niityt olivat osaksi kovaa maata ja kasvoivat lauhaa ja saraa, mutta olivat kovin mättäisiä. Perttu Ruuskan perheeseen kuului 1660-luvulla vaimo ja kaksi poikaa vaimoineen. Suurperhe aiheutti eripuraa Pertun ja hänen miniänsä isän Matti Pohdon välille. Matti halusi käydä tyttärensä ja vävynsä luona, kun nämä olivat ottanet asuttavakseen aution talon. Matti halusi saada evästä kotimatkalleen ja Perttu siitä kävi nyrkit pystyssä Matin kimppuun. Pertun toinen poika oli samassa rytäkässä kumauttanut Matti Pohtoa kirvespohjalla. Toisen kerran Ruuska oli lyönyt Matti halolla selkään. Toinen Perttu Ruuskan miniöistä oli heittänyt vettä ämpärillisen anoppinsa päälle. Vanhempine kunnioittaminen siirrettiin käräjiltä kirkon tehtäväksi. Pertun pihamaalla kuoli epäselvissä olosuhteissa vuonna 1663 Yrjö Tuomaanpojan sika. Sikaparka oli jäänyt henkitoreissaan navetan olevan alle ja tullut sitten omistajiensa syömäksi, joten sitä ei tarvinnut korvata Yrjö Tuomaanpojalle. Samassa oikeudenkäynnissä selvisi, että Yrjö oli varastanut Pertun nauriita eikä hän sitä kiistänytkään. Yrjö kertoi, että niinhän yleisesti tehtiin ja niin oli Perttukin käynyt hänen naurismaallaan. Tätä selitystä oikeus ei hyväksynyt, vaan antoi Yrjölle sakkoja naurisvarkaudesta. Vuoden 1661 syyskäräjillä selvisi, että kolme isäntää oli vastoin nimenomaista kieltoa hakannut tervaksia ja kaataneet kaskea pitäjän almenninkista (eli yhteismetsästä). Topparlan Perttu Ruuska oli näiden puunhakkaajien joukossa saaden pienen sakon tästä hyvästä. Keväällä 1651 Kristiina-kuningatar antoi läänityksenä maita Pohjanmaalta. Näiden maiden joukossa oli myös taloja Ylistarosta. Läänitysten saaja oli kreivi Gabriel Bengtsson Oxenstierna. Kreivi ei saanut veronsaajana suurta suosiota Ylistarossa ja verojen kerääminen aiheutti päänvaivaa kreivin edustajalle hopmannin virkaa hoitavalle Botvid Höökille. Talonpojat suhtautuivat epäluuloisesti uuteen isäntävaltaan. Topparlan kylästä Ruuska, Tuisku, Näykki ja Herttua olivat kreiville läänitettyjä taloja. Kreiville veroja maksoi lähes puolet Ylistaron taloista. Talven 1654 ylimääräisillä käräjillä Perttu Ruuskaa syytettiin pahoista puheista kreiviä vastaan ja hänelle langetettiin sakkoja kesäkäräjille 40 taalaria näistä puheista. Tuoman Mikonpoika Tankka Vähästäkyröstä lähetettiin vuonna 1655 Tukholmaan asti valittamaan kohtuuttomaksi kasvaneesta verorasituksesta. Veronkanto takkuili ja hopmanni kirjoitti vuonna 1656 kreiville, että talonpojat ovat kapinan partaalla. Tankan tekemä valitusta käsiteltiin käräjillä lokakuussa Laihana lopputuloksena talonpoikien kannalta oli, että veronkantaja määrättiin kirjoittamaan vastedes kuitit keräämistään veroista. Sakkoja annettiin talonpojille sotaväen eväs- ja ruokarahojen maksamatta jättämisestä. Sakotettujen joukossa oli Perttu Ruuska. Läänitykset peruutettiin kruunulle joulukuussa Erkki Niilonpoika Ruuska tunnusti 1680 vieneensä ennen aikojaan syntyneen lapsen 12 vuotta aikaisemmin kirkon sakastin alle pienessä laatikossa. Tämä oli tapahtunut Erkin äidin Kaarinan käskystä. Niilo Ruuska oli isäntänä Topparlan Ruuskassa vuonna 1676 ja sai satoa 360 kappaa peltoruista ja 18 kappaa kytöruista, 438 kappaa ohraa. Sato oli yhteensä 816 kappaa viljaa, joka teki 25,5 tynnyriä viljaa. Nykymitoissa määrä oli 37,35 hehtolitraa. Niilon valitettiin syyskäräjillä 1672 anastaneen ikimuistoisena nautintana olleen Tuomas Iivarin mertajuovan Hannukkalan koskessa ja heittäneen Tuomaan pyydykset virtaan ja panneen omansa tilalle. Niilo oli täyttänyt Tuomaan pyydyksen kivillä ja hänet määrättiin oikeuden päätöksellä tyhjentämään Tuomaan pyydys kivistä ja pysymään vastedes loitolla Tuomaan pyydyksistä. Niilo sai myös sakot toimistaan, kun Tuomaan todistettiin

11 pitäneen kalastusta nautintana jo kaksikymmentä vuotta. Jaakko Filpunpoika oli Ruuskan talon tyttären mies, joka oli lukkarina Ylistarossa talvella Niilo Ruuska oli tuohon aikaan Ruuskan isäntänä. Kiistaa syntyi Jaakon ja Niilon välille viinapannusta ja lampaannahkaisesta turkista, jotka Niilon isä oli testamentannut vävylleen eikä pojalleen. Isonvihan aikana Pohjanmaalle tulleet venäläiset veivät mukanaan suuren joukon naisia ja lapsia. Ylistarostakin vietiin 17-vuotias Valpuri Matintytär Ruuska vuonna Valpuri pääsi palaamaan Venäjältä takaisin Ylistaroon ja kertoi palattuaan joutuneensa lyödyksi, potkituksi ja pahoinpidellyksi, mistä oli hänelle aiheutunut työkyvyn menetys. Asiasta oli välskärin todis- tuskin hankittu ja Valpuri pyysi tästä syystä talvella 1731 vapautusta henkirahan maksamisesta, minkä vapautuksen hän sitten saikin köyhyyteensä ja sairaalloisuuteensa vedottuaan. Valpuri oli avioitunut sotilaan Mikko Matinpojan kanssa. Ruuskan isäntänä oli Antti perheineen vv Vuodesta 1735 talo oli puustellina (SAY, Isokyrö, Topparla, Ruuska). Ruuska otettiin sotilasvirkataloksi ja se annettiin puustelliksi kapteeni Valentin Lappenbergille, joka vuonna 1746 riiteli toiskyläläisten kansa metsänhakkuuoikeuksista. Vuonna 1737 Ruuska toimi Rykmentin majoitusmestarin puustellina. Kapteeni Roosilla oli Topparlassa oli lampuoti Sipi, jona viljeli talon 7,4 hehtaarin peltoja ja 43,9 hehtaarin niittyjä 1750luvun alussa. Pelloilla mitattuna talo oli 22 suurin ja niittyjen perusteella 18 suurin Ylistarossa. Johan Rängman viljeli Ruuskan sotilasvirkataloa vuonna 1879, jolloin hänellä oli talossa pitäjän suurin karja. Karja käsitti 16 hevosta, 57 lehmää ja muuta karjaa, yhteensä 117 nautayksikköä. Talossa pidettiin 1800-luvun lopulla karjanhoitokoulua. Seuraava vuokraaja oli Richard Rängman, joka toimi Ylistaron maamiesseuran puheenjohtajana vuoteen 1912 saakka. Taloa käytettiin koulutilana ja sinne suunniteltiin pienviljelyskoulua, joka hanke kuitenkin kuivui kokoon 1960luvulle tultaessa. Lähde: Raimo Salokangas, Ulla Ekman-Salokangas, Ylistarolaisten historia. Vaasa Markku Ruuskanen

12 Sivu 12 Uattoillan jooluruuvvalla Kansa jooluks hiljentyy viettämmään raahoo, toevoes ettee rokkikaan silloen korviin paahoo. Sitä ennen paekat on suatava juhlaks kuntoon, ettee mistään likaläekät hierteäs ommaan tuntoon. Täättee uatoks lahjakonttikii pittää pukille ja lisätilloo raevattava joolun kukille. Ilomielin juhlapöötään laettaa paljon ruokoo, rahhoen riittämistä vuan monj äet ja isä huokoo. Joolun takijako kerittävä on pakko jokakohtaan, kalamiessii kottiin kantaa pyyvvykseltä lohtaan. Piäsisköhän vähemmä toohulla, miettimällä niitä, alakuperräenen sanoma vuan ee monellekkaan riitä. Uattoillan ruoka-aekaan järjestyy onneks taakoo, lapsettii kun kyllään tulloo monesti hyvin kaahoo. Jooluruuvvan iäressä raohottuu, miellii ihan leppee, perheen kanssa syyvvessä olokii on niin keppee. Kahvij juotuva tappaeloo aatos jo Seemen Lasta, ihan kun oessii kuullunna joolun sanomoo vasta. Hyvvee tekköö kiireen jäläkeen hiljentöö hetkeks, käävvä vielä haatuumualla, tehhä vaekka retkeks. Kirkon kellot viestijä Lapsen syntymän soettaa, tallin seemi Peetlehemissä silloen aatokset voettaa. Joolukirkon sanoma kun vielä pitkän aejjan takkoo, vaekutuksellaan rokin tae muun rumputuksen hakkoo. Ympärillemö silläkii laella juhlan tuntuva luuvvaan, kun Hyvän Joolun toevotukset toesillemo tuuvvaan. Hyvvee Jooluva ja Joolumieltä kaekille! Asko Ruuskanen

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009 Eräharju Jäsenlehti 2/2009 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 240 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Jäsenlehden

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

RUUSKANEN-RUUSKA SUKUSEURAN SUKUVIESTI JUHLANUMERO 10 TAMMIKUU 2010

RUUSKANEN-RUUSKA SUKUSEURAN SUKUVIESTI JUHLANUMERO 10 TAMMIKUU 2010 RUUSKANEN-RUUSKA SUKUSEURAN SUKUVIESTI JUHLANUMERO 10 TAMMIKUU 2010 Sukuseuramme historiaa ja tulevaisuutta Ihmisillä on tapana erikseen mainita, juhlistaa ja juhlia täysiä kymmeniä ja vuosikymmeniä. Tässä

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, 41160 Tikkakoski 040-594 6374 jouko.marttinen@luukku.com . Hyvä sukuseuran jäsen, Marttisen sukukirjan 2 osan julkaisuvalmistelut ovat

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?)

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) Lintujen täytyy muuttaa talveksi etelään. MONIKON GENETIIVIN KÄYTTÖ 1. OMISTUS (KENEN, KEIDEN?) Nämä sukset ovat noiden koululaisten. Tuossa kaupassa myydään vain lasten

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu

Lisätiedot

Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan

Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan Suomen sotaa käytiin 200 vuotta sitten tähän aikaan kesästä eri puolilla Suomea. Torstaina 5.6. näyteltiin perimätietojen mukaan ainakin yksi sodan episodi Pieksämäellä.

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 14/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1) Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2) Aikuisten

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö Sisältö Opettajalle.................................... 3 Kalat metsässä................................. 5 Swaffhamin kulkukauppias........................ 14 Lontoon silta...................................

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 Lukiessa -rakenne (2. infinitiivin inessiivi) Temporaalinen lauseenvastike 1 korvaa kun-lauseen, jonka toiminta on samanaikaista päälauseen toiminnan kanssa. Verbityyppi

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

adverbiaali on lauseenjäsen, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa määrää, syytä, keinoa tai jotakin muuta seikkaa.

adverbiaali on lauseenjäsen, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa määrää, syytä, keinoa tai jotakin muuta seikkaa. Adverbiaali adverbiaali on lauseenjäsen, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa määrää, syytä, keinoa tai jotakin muuta seikkaa. Tänään (aika) koulussa (paikka) puhuttiin varovasti (tapa) vähän (määrä) vahingossa

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2015 23.6.2015

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2015 23.6.2015 Aika Tiistai 23.6.2015 klo 18.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskuksessa Läsnä Poissa Läsnä Jäsenet: Eveliina Hall Kristiina Häkkänen Piia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Helen Kokkonen Liisa Kuoksa

Lisätiedot

Lähdetkö kahville minun kanssani? Uskallatko kertoa tunteistasi? Jaksatko valvoa yli puolenyön? Käytätkö mielelläsi lankapuhelinta?

Lähdetkö kahville minun kanssani? Uskallatko kertoa tunteistasi? Jaksatko valvoa yli puolenyön? Käytätkö mielelläsi lankapuhelinta? NOPEANNOKKELA NOSTATUS Kerro kiero kysymys, vedä villi vastaus Kysymyksissä on K-kirjain ja vastauksissa V-kirjain. Ne voi tulostaa myös eri sävyisille papereille. Leikkaa suikaleiksi. Yksi osallistuja

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Huoltajan tulee täyttää ja lähettää tämä sähköinen lomake 3.1.2014 klo 1.00 mennessä. Pyydämme teitä lukemaan huolellisesti Meksiko-stipendien hakuohjeet. Lomake

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(6) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Kuva 1 Tässä vielä harjoiteltiin Viimeisiä veneitä Anne-Maija näyttää sanoja etupenkissä Itsenäisyyspäivänä olikin sunnuntai ja perinteinen

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

>>"Siihen meni varmaan kauan aikaa mennä Mekasta Jerusalemiin sillä eläimellä.

>>Siihen meni varmaan kauan aikaa mennä Mekasta Jerusalemiin sillä eläimellä. ISRA JA MIRAAJ Eräänä yönä, kauan aikaa sitten Mekassa, enkeli Gabriel tuli profeetan (salallaahu äleihi wa sallam) luokse. Hän leikkasi hänen rintansa avoimeksi, otti ulos hänen sydämensä, pesi sen Zam

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit. Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:

Lisätiedot

Jäneslampi-Palovaara sukuseura ry:n säännöt on laadittu Sukuseurojen keskusliitto ry:n mallisääntöjen pohjalta.

Jäneslampi-Palovaara sukuseura ry:n säännöt on laadittu Sukuseurojen keskusliitto ry:n mallisääntöjen pohjalta. Jäneslampi-Palovaara sukuseura ry:n säännöt on laadittu Sukuseurojen keskusliitto ry:n mallisääntöjen pohjalta. KittilänPalovaara sukuseura ry:n p e r u s t a m i s k i r ja Me allekirjoittaneet olemme

Lisätiedot

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Oton syntymä ja perhe Aika Venäjän kalenterissa: 16.7.1889 Aika Suomen kalenterissa: 24.7.1889

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Kulkiessaan Masalantieltä polun ensimmäiseltä etapilta Framnäsin puistotietä pitkin luoteeseen huomaa kävelytien vievän ylös puistomaiselle

Lisätiedot