2.10 OTOLLISIN HETKI KIINAN JA SUOMEN YRITYSVAIHTOON BUILT ON MOTION YRITYSTEN TOIVEISSA TILAT AVIAPOLIKSESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2.10 OTOLLISIN HETKI KIINAN JA SUOMEN YRITYSVAIHTOON BUILT ON MOTION YRITYSTEN TOIVEISSA TILAT AVIAPOLIKSESSA"

Transkriptio

1 BUILT ON MOTION 2.10 JOHTAJA HARRY FENG OTOLLISIN HETKI KIINAN JA SUOMEN YRITYSVAIHTOON YRITYSTEN TOIVEISSA TILAT AVIAPOLIKSESSA Y-SUKUPOLVI TARVITSEE TYÖSSÄÄN KOHTAAMISPAIKKOJA

2 PÄÄKIRJOITUS Aviapolis yritysten ykkössuosikki Äskettäin tehdyn mielipidekyselyn perusteella Aviapolis on uusia toimitiloja etsivien yritysten suosikki. Suosion syynä ovat hyvät liikenneyhteydet ja kehitysnäkymät. Plussaa tulee myös lentokentän läheisyydestä, hintatasosta ja pysäköintipaikkojen määrästä. Aviapoliksen kilpailukyky vahvistuu entisestään Kehäradan myötä. Aviapolis ta kehitetään pitkäjänteisesti kaupungin ja yritysten yhteistyönä rakenteeltaan tiiviimmäksi. Samalla siitä pyritään tekemään myös entistä viihtyisämpi paikka asua ja harrastaa. Vantaa ja Aviapolis esittäytyivät runsaalle kutsuvierasjoukolle Shanghain maailmannäyttelyssä 20. päivänä syyskuuta. Tapahtuman tavoitteena oli Kiinan ja Suomen välisen taloudellisen yhteistyön edistäminen sekä kiinalaisinvestointien houkutteleminen erityisesti Aviapolis- alueelle. Vantaa on ollut jo vuosia aloitteellinen Kiina-yhteistyössä ja tällä sektorilla toimivat erityisesti Vantaan Innovaatioinstituutti sekä viime keväänä perustettu Airport Cluster, jonka painopiste on suomalaisen lentokenttäteknologian viennin edistämisessä. Airport Clusteriin on puolessa vuodessa liittynyt 18 yritystä, joilla on vahva halu olla mukana voimakkaasti kasvavilla lentoasemiin liittyvillä markkinoilla. Antti Kuusela Vantaan viestintäjohtaja Kehäradan kaikki suunnitteilla olevat asemat on merkitty karttaan. Parhaillaan rakennetaan Kivistön, Aviapoliksen, Lentokentän ja Leinelän asemia. Seuraa rakentamisen vaiheita Aviapolis on Helsinki- Vantaan lentoaseman ympärillä oleva lentokenttäkaupunki. Vantaan kaupunki, Finavia ja yrityskumppanit kehittävät yhdessä kaupungista ainut laatuisen, kansainvälisen busineksen keskuksen. Julkaisija Aviapolis-kehitysryhmä / Vantaan Markkinointi Oy Päätoimittaja Antti Kuusela Projektipäällikkö Mari Peltomäki Toimitus Alma Media Lehdentekijät Oy Marita Kokko, Merja Mäkelä, Aviapolis-alueen sydän Helsinki-Vantaan lentoasema on Suomen kansainvälinen päälentoasema, josta noin 30 reittilentoyhtiötä lentää vuoroa viikossa Eurooppaan, Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. Toni Talvenheimo, Sarri Kukkonen, lehdentekijat.fi Repro Aste Helsinki Oy Paino SP-Paino Oy, 2010 Kannessa Harry Feng Kannen kuva Sarri Kukkonen, Toni Talvenheimo (kuvankäsittely) ISSN (painettu), (verkkojulkaisu) Ensimmäiset vapaarahoitteiset vuokra-asunnot Aerolan Pyhtäänkorventielle valmistuvat helmikuussa. VVO:lle valmistuu Veromiehen kaupunginosaan kaikkiaan 153 asuntoa. Asumisen ja toimistojen uusista ratkaisuista enemmän 2/2010 Aviapolis-kehitysryhmä: Vantaan kaupunki, Finavia, ABB Oy, Hartela, Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj, Lemminkäinen Talo Oy, NCC, Nordea Pankki, Sponda Oyj, SRV Yhtiöt Oyj, Technopolis Oyj ja YIT Oyj. Peter Bange

3 Finnair Kansainväliset lennot kasvussa Helsinki-Vantaan kansainväliset lennot ovat kääntyneet kasvuun. Toimintaa ovat kasvattaneet uudet lentoyhtiöt ja lisävuorot sekä Euroopan ja Aasian välisen liikenteen lisäys. Helsinki-Vantaan asema Pohjois- Euroopan johtavana vaihtokenttänä Euroopan ja Aasian välisessä liikenteessä on vahvistunut edelleen, arvioi lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen. Tammi heinäkuun aikana lentoaseman kautta kulki Aasiaan matkustajaa, mikä on 9,4 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Tärkeimmät Aasian kohdemaat ovat Thaimaa, Japani ja Kiina. Lentokenttäalue laajenee Kehäradan ja Viinikkalan aseman paikka siirtyy noin 450 metriä pohjoisemmaksi, jolloin se voidaan liittää tulevaan uuteen lentoterminaaliin sen eri toteutusvaiheissa. Asemakaavamuutos laajentaa lentokenttäaluetta Viinikkalassa. Kyseessä on Finavian vaatimat uudet kenttätilat. Alueelle tulee lentokoneiden jäänpoistopaikka sekä mahdollisuus aurauslumien lajitteluun, Vantaan kaupungin aluearkkitehti Vesa Karisalo selvittää. 3 Sakari Manninen Asenteella Shanghaissa Kiinalaismies juoksee tumma puku päällä suomalaisessa metsämaisemassa, Ylästön Pitkäkoskella, susien jahtaamana. Kohtaus on Vantaata esittelevästä noin kolmen, neljän minuutin mittaisesta elokuvamainoksesta. Teimme Vantaan kuvaa vähän rohkeammin, kertoo mainoksen ohjaaja, Vantaan mediakeskuksen päällikkö Anssi Vuohelainen. Mainos esiteltiin Shanghain maailmannäyttelyssä syyskuussa, jolloin näyttelyssä vietettiin Vantaan päivää. Myöhemmin mainosta aiotaan näyttää Vantaalla vierailevalle Kiinan edustustolle. Meidän pitää jäädä mieleen asenteellamme. Tämä mainos ei ollut kaikista helpoimpia toteuttaa, kun mukana oli susia, hevosia ja lohia, Vuohelainen nauraa. Sarri Kukkonen Aviapolis vetää yhteyksillään Aviapolis kuuluu yritysten suosikkeihin, kun ne hakevat uusia toimitiloja. Imua synnyttävät hyvät liikenneyhteydet ja kehitysnäkymät. Vastanneista reilut 10 prosenttia muuttaisi seuraavaksi Aviapolikseen. Nyt alueella on toimitilat neljällä prosentilla vastanneista yrityksistä. Suuntaus ilmenee KTI Kiinteistötiedon ja Skanskan Tulevaisuuden työympäristö -barometrin vastauksista. Barometriin vastasivat 118 yritystä ja niiden 124 johtajistoon kuuluvaa henkilöä. Kaikki vastanneet olivat yli 50 työntekijän yrityksiä. Lentokentän läheisyys, hintataso ja parkkipaikkojen määrä lisäävät kiinnostusta. Liikenneyhteyksissä painotetaan enemmän julkisia välineitä kuin henkilöautoja, toteaa KTI Kiinteistötiedon toimitusjohtaja Hanna Kaleva. Rakennuksen muista ominaisuuksista ykköseksi nousee tietoverkkojen taso. Yritykset ovat valmiita maksamaan toimitiloista, joiden varustelutaso on korkea ja tietoyhteydet huipputehokkaat.

4 4 Lentokenttäteknologiaa maailmalle Airport Cluster hankkii markkinatietoa ja voimaa jäsenyritystensä kansainvälistymiseen. Kehitysprojektit ovat toiminnan ydintä. R Teksti Tiina Åhlgren R Kuvat Miika Kainu, Idman Airfield Lightning Aviapolis on yksi parhaista lentokenttäalueista maailmassa. Airport Cluster on uusi porras alueen kehityksessä. "Lentokenttäkaupungit ovat tämän vuosisadan moottoreita kansainvälisessä talouden kehityksessä. Ne houkuttelevat myös ilmailualaan liittyviä yrityksiä toimipiiriinsä", toteaa yhdysvaltalainen professori John D. Kasarda. Hän on julkaissut yli 100 artikkelia ja yhdeksän kirjaa lentokenttäkaupunkien kehityksestä ja kilpailykyvystä sekä ilmailun infrastruktuurista. Viime marraskuun käynnis tyskokouk sessa klusterin toimintaan sitoutui seitsemän yritystä, ja nyt mukana on jo kahdeksantoista organisaatiota, kertoo Airport Clusterin päällikkö Mikko Sjöberg. Yhdessä viestintäkoordinaattori Minna Niskasen kanssa Sjöberg isännöi aivan lentoaseman kupeessa sijaitsevaa toimistoa ja sen yhteydessä olevaa tilaa, jossa jäsenyritysten tuotteet ovat esillä. Ensimmäiset puoli vuotta on kulunut pitkälti toiminnan, verkottumistapahtumien ja kehityshankkeiden valmistelussa. Lähtökohta on edistää jäsenyritysten vientiä ja tukea niiden kansainvälistymistä hankkimalla markkinatietoa ja tarjoamalla uusia näköaloja, Sjöberg linjaa. Toki jotkut klusterin isommista jäsenyrityksistä ovat jo vahvasti läsnä globaalisti, kuten esimerkiksi Vaisala säähavaintolaitteineen. Yhteistyöllä haetaan voimaa koko sektorille. Pyrimme paketoimaan osaamisalueet kokonaisuudeksi ja edistämään erityisesti pkyritysten kansainvälistä esiintuloa. Verkottumista ja uusia näköaloja Airport Cluster järjesti sidosryhmilleen ensimmäisen kansainvälisen konferenssin toukokuussa. Hyvän palautteen vuoksi uusimme tapahtuman ensi vuonna, Sjöberg kertoo. Myös pohjoismaisella tasolla on luotu yhteistyöhankkeita, esimerkiksi Tanskaan ja Ruotsiin. Syyskuussa Airport Cluster oli vahvasti mukana Shanghaissa Suomen paviljongissa. Vantaan kaupungilla on pitkä historia Kiinayhteistyöstä ja hyvät suhteet muun muassa China Development Bankiin, joka rahoittaa useimmat lentokenttähankkeet Kiinassa. Aasia on vahva markkina-alue. Kiina on sanonut rakentavansa sata uutta lentokenttää seuraavan kymmenen vuoden aikana, ja Intiaan on tulossa noin uutta kenttää. Myös Venäjältä ja Itä-Euroopasta haetaan markkinoita. Kehityshankkeita Aviapolis-alueella Yhdessä Finnavian ja Tekesin kanssa käynnistettiin toukokuussa Ubiikki Helsinki-Vantaa -projekti, jossa haetaan innovaatioita ja ratkaisuja lentoaseman matkustajaohjaukseen. Pilottivaiheen aikana testataan muun muassa langattomia tiedonsiirtoteknologioita. Exel toimittaa tukirakenteet ja mastot Exel Composites Oyj toimittaa turvallisesti rikkoutuvia tukirakenteita ja mastoja lentokentille. Olemme maailman suurin toimittaja tällä pienellä sektorilla, liiketoiminnan kehitysjohtaja Jaakko Martikainen Exel Composites Oyj:ltä toteaa. Meillä on ollut jo pienimuotoista yhteistyötä Idmanin ja Eflan kanssa, mutta olemme kaivanneet lisää näkyvyyttä tämän tyyppisen sateenvarjomarkkinoinnin avulla. Sitä kautta voimme yhdistää voimat ja avata ovia, jotka eivät muuten avautuisi. Martikaisen mielestä klusterin toiminta on lähtenyt lupaavasti käyntiin. Hän kehuu myös Airport Clusterin show roomia. Vaikka meillä on oma toimitila Tuusulanväylän varrella, tuomme mielellämme asiakkaitamme klusterin tiloihin lentoasemaympäristöön. Idman rakentaa valaistuksen Valaistusjärjestelmiä lentokentille toimittava Idman Airfield Lighting on toiminut globaalisti jo neljäkymmentä vuotta. Idmanin tuotteita on yli 400 lentokentällä noin 70 maassa. Vuoden 2009 alussa yritys siirtyi ruotsalaisen Safegate Groupin omistukseen. Omistajavaihdoksen myötä tuotevalikoimamme on kasvanut, ja haluamme profiloitua uudelleen uusilla tuotteillamme. Haemme lisää kansainvälistä näkyvyyttä, toimitusjohtaja Kari Virtanen Idmanilta perustelee. Idman Airfield Lighting Oy on ollut Airport Clusterin toiminnassa mukana heti sen perustamisesta lähtien. Vaikka klusterin toiminta on vielä alussa, se on menossa oikeaan suuntaan. Tämä on tervetullut yhteistyömuoto alalle. Saamme kasvaa muiden toimijoiden kanssa.

5 Kiina tulee Aviapolikseen On kiire! Näin Harry Feng, 48, kuvailee nauraen tyypillistä 10-tuntista työpäiväänsä Vantaan Innovaatioinstituutissa. 5 R Teksti Tony Öhberg R Kuva Sarri Kukkonen Feng on Suomalais-Kiinalaisen Teknologiayhdistys ry:n (Finland- China Technology Cooperation Committee) johtaja. Hänen tehtävänään on helmikuun alusta ollut edistää suomalaisten yritysten menoa Kiinan markkinoille. Kiinan talous kasvaa ainakin 30 vuotta eteenpäin. Nyt suomalaisilla yrityksillä on otollisin aika suunnata Kiinaan. Fengin mielestä vielä tärkeämpää on houkutella kiinalaisia yrityksiä Suomeen. Etenkin Aviapolis-alueelle. Tulevaisuudessa on varmaa, että kiinalaiset yritykset suuntaavat ulkomaille. Aviapolis sijaitsee lentokentän lähellä. Täällä on paljon sekä uusia että korkean teknologian yrityksiä, ja alueen palvelut hipovat täydellisyyttä, Feng sanoo. Yhdistys on Vantaan Innovaatioinstituutin pioneerityö, ja se perustuu Vantaan kaupungin ja China Development Bankin (Kiinan Kehityspankin) yhteistyölle. Kehityspankin omistaa Kiinan valtio, ja se ryhtyi tänä vuonna tukemaan luotoillaan Suomen ja Kiinan kasvuyrityksiä innovaatioissa, jotka leikkaavat energian kulutusta. Feng luo suoria yrityskontakteja Kiinaan. Tällä hetkellä neljä suomalaista yritystä neuvottelee toiminnan aloittamisesta Kiinassa, Feng kertoo. Fengin mukaan yrityksistä tunnetuin on Rakennuskonserni YIT, joka suunnittelee vanhoihin paperikoneisiin energiaa säästäviä osia. Feng muutti Pekingistä Suomeen 25 vuotta sitten. Hänellä on suomalaisten ja kiinalaisten yritysten välisistä suhteista yli 15 vuoden kokemus. Aikaisemmin hän hioi maiden välistä yhteistyötä oman firmansa kautta. Kehärata uudistaa logistiikan Kehärata nostaa Aviapoliksen henkilöliikenneyhteydet uudelle tasolle ja houkuttelee alueen yrityksille uusia asiakkaita. Kehäradan imu tuo alueelle myös uusia yrityksiä. Uusi bisnes keskittyy globaalisti lentoasemien ympäristöön. Suomi ja Aviapolis taas ovat kattavien lentoyhteyksien ansiosta portti Aasian, Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä. Kehärata kohottaa Aviapolisalueen imagoa ja auttaa sitä kehittymään monipuolisesti, toteaa kulttuurimaantieteen professori Tommi Inkinen Helsingin yliopistosta. Yritykset hyötyvät myös siitä, että työntekijöiden on helpompi saapua töihin. Kehärata valmistuu vuonna Kehärata ei todellisuudessa ole vain se 18 kilometrin rata, jota nyt rakennetaan, vaan se on lenkki, joka yhdistää Helsingin keskustan ja Helsinki-Vantaan lentoaseman sekä pääradan että Vantaankosken radan kautta. "Kehärata lisää koko pääkaupunkiseudun elinvoimaa mahdollistamalla ekologisten uudenajan työpaikka-alueiden rakentamisen. Asuntorakentaminen on saanut viime aikoina paljon ansaittua julkisuutta muun muassa valtiovallan ja kuntien tekemien sitoumusten myötä. Ihmiset tarvitsevat kuitenkin asuntojen lisäksi myös työtä ja toimeentuloa", korostaa Vantaan yrityspalvelusjohtaja Leea Markkula-Heilamo. Kehärata helpottaa ihmisten liikkumista pääkaupungin sisällä. Se mahdollistaa nopean, sujuvan ja ekologisesti kestävän julkisen liikenteen esimerkiksi Espoosta lentoasemalle, jonka alueella on jo nyt yli työpaikkaa. Kehäradan merkitys pääkaupunkiseudun länsisuunnan asukkaille ja työssäkäyville korostuu Leea Markkula- Heilamon mukaan entisestään länsimetron valmistuttua.

6 6 Tilaa kohtaamisiin Työ ja vapaa-aika erkaantuvat toisistaan, vaikka työ vapautuukin ajasta ja paikasta. Uuden työn toimitiloista tulee innovatiivisia kohtaamispaikkoja. R Teksti Marita Kokko R Kuvitus Kalle Talonen, kuva Miika Kainu Microsoftin markkinointiviestintäjohtaja Satu Yrjänen on jo melkein kolme vuotta työskennellyt uusin työtavoin. Hän kertoo ajankäyttönsä tehostuneen samalla, kun aikaa ajatteluun ja toiminnan kehittämiseen on entistä enemmän. Myös perhe saa aiempaa suuremman osan ajasta ja läsnäolosta. Ihmiset odottavat myös työnteon, perheen ja kodin yhteensovittamista voidakseen elää tasapainoista elämää. Siinä mielessä asumisen ja työnteon yhdistävä Aviapolis onkin loistava paikka uuden työn kohtaamisille. Teknologia mahdollistaa paikka- ja laiteriippumattoman tavan tehdä työtä, mutta ajattelun vieminen uudelle tasolle on haaste tänä päivänä, hän toteaa. Se, etteivät uudet työskentelytavat etene odotetusti, johtuu Yrjäsen mukaan johtamisesta. Johto ei välttämättä luota, että ihmiset aidosti tekevät työtään, jos he eivät istu toimistossa. Johtaja puolestaan pohtii, menettääkö hän arvovaltansa, kun ei olekaan koko ajan paikalla. Ihan turhia pelkotiloja, koska tulokset ratkaisevat. Tämän päivän työprosessit ovat niin tavoitteellisia, että työn hyvä jälki tai laiminlyönti näkyy heti. Ytimessä läsnäolotieto Kaikki työ on vuorovaikutusta. Heimoajoista asti tiedonvaihto on vaatinut kokoontumista samaan paikkaan. Nyt olemme tietotekniikan ansiosta vapautuneet paikan kahleista. Liikkuvuudessa ytimenä on Satu Yrjäsen mukaan läsnäolotieto. Jokaisen tulee tietää, missä tilanteessa ja työtilassa työryhmän jäsenet ovat. Päätelaitteet kertovat työyhteisön jokaisen jäsenen työnteon vaiheen ajantasaisesti. Kun ilmoitat läsnäolotiedoissasi, että haluat työskennellä muiden häiritsemättä, silloin ei kenenkään pidä soittaa tai häiritä kiireisin viestein. Tämä vaatii selkeät käytännöt kohteliaaseen kanssakäyntiin. Työ ja vapaa-aika erkaantuvat entisestään. Jokainen voi itse ajoittaa työnteon niin, ettei aika kulu aamuruuhkissa. Työn joustavuutta vaatii erityisesti nuori Y-sukupolvi, joka on tottunut työskentelemään ja kommunikoimaan teknologiaa ja internetiä hyödyntäen. Työ kulkee päätelaitteiden ansiosta mukana, mutta ei silti ole läsnä jokaisessa hetkessä. Otan puhelimesta synkronoinnit illalla pois ja keskityn perheeseen. Vaikka teknologia tekee jatkuvan työskentelyn mahdolliseksi, ei ihminen saa hukkua työhön, Yrjänen havainnollistaa. Työpaikka tarjoaa erilaisia kohtaamisia Työpaikat ovat tulevaisuudessa kohtaamispaikkoja, joihin on helppo tulla ja joista on hyvät yhteydet eteenpäin.

7 7 Aviapolis voisi tarjota demoja uuden työn toimitiloista, arvioi markkinointiviestintäjohtaja Satu Yrjänen, joka on jo useamman vuoden lähtenyt päivittäin työhön, ei välttämättä työpaikalle. Portti DESIGNIN JUHLAAN Kohtaamispaikalla erilaiset tehtävät vaativat erilaisia ympäristöjä. Kun teen rutiinitehtäviä, voin olla tilassa, jossa ihmiset pyörivät ympärilläni. Mutta kun tarvitsen aikaa strategiseen ajatteluun tai esityksen laatimiseen, haluan rauhallisen nurkan, jossa minua ei häiritä. On työtilanteita, joissa luodaan ja innovoidaan ryhmän kanssa. Silloin ympäristönkin tulee olla luova ja inspiroiva: säkkituolinurkka tai vaikka kylpyamme. Ympäristön pitää stimuloida innovatiivisuutta ja ajatusten jakoa. Neuvotteluhuoneita tarvitaan tietysti edelleen perinteisiin tapaamisiin, Yrjänen kuvaa. Nykyisin työympäristömme on tehty tittelin tai toimenkuvan mukaan. Rakenne murtuu Yrjäsen mukaan täysin. Tulevaisuudessa ihminen valitsee paikkansa mielen tilan ja senhetkisen työtehtävän mukaan. Murros edellyttää, että kommunikaatio on digitaalista, ja yhteydet ovat erinomaiset. Infrastruktuurin tulee tukea kehitystä. Toimipisteiden käyttöaste nousee, koska tilan käyttötarkoitus on muunneltavissa. Työmotivaatio syntyy paitsi merkityksellisestä tekemisestä ja tuloksista myös tunnetilasta ja ympäristöstä. Liian usein unohdetaan, miten ympäristö voi vaikuttaa tunnetiloihin. Nyt rakennamme ympäristöjä, jotka helpottavat työntekoa ja edistävät motivaatiota. Unelmapuitteet työnteolle antavat vapauden erilaiselle työnteolle. Kun menen kannettavan tietokoneen kanssa sohvaryhmään työskentelemään ja viereeni istahtaa aivan toisenlaisia töitä tekevä henkilö, olen valmis keskustelemaan. Kun kerron hänelle haasteistani, saatan saada häneltä aivan loistavia ideoita. Satu Yrjäsen mielestä Aviapolis on yksi laaja kohtaamispaikka. Alueelle kannattaa rakentaa toreja, tapaamispisteitä ja puhujapönttöjä. Vuonna 2012 Helsinki on maailman muotoilupää kaupunki, eli World Design Capital. Juhlinnan on tarkoitus kattaa koko pääkaupunkiseutu. Porttina designjuhlaan Aviapolis tarjoaa lähes kaikille kansainvälisille vieraille ensi kosketuksen Suomeen. R Teksti Teksti Joanna Sinclair Vantaan kaupunkisuunnittelu johtaja Jukka Kullbergilla on vuoden 2012 varalle monta suunnitelmaa. Osa alkutekijöissään, osassa jo vahvan vision makua. Verkostoituminen designin saralla muiden Euroopan kansainvälisten lentokenttäkaupunkien sekä sotien jälkeen rakennettujen, Euroopan uusien kaupunkien kanssa, on tärkeä osa visiota, Kullberg aloittaa. WDC Helsinki 2012 tarjoaa tähän erinomaiset puitteet, sillä se tulee olemaan aidosti globaali hanke, jonka tavoitteena on tarjota kohtaamispaikka maailman muotoiluyhteisölle ja edistää designia maailmanlaajuisesti. Aviapolikselle vuosi on tietysti tärkeä. Meillä on suunnitteilla vaikuttavia taide-elämyksiä, joista pääsemme kertomaan julkisuudessa toivon mukaan hyvinkin pian. Mutta Aviapolis on paljon muutakin kuin portti Suomeen. Se on myös WDC Helsinki 2012 juhlavuoden suurimpia voittajia, jos se pelaa korttinsa oikein. Ehkä juhlavuosi voi toimia myös porttina Aviapolikselle? Kullberg pohtii. Kipinä, joka sytyttää kaupunginosan sielun Suunnittelujohtaja lähtee avaamaan ideaansa kysymyksellä: Mikä tekee alueesta yhteisön, talojoukosta kunnon kaupunginosan? Mikä luo paikalle hengen? Ei riitä, että jonnekin luodaan Aviapoliksen tapaan työpaikkaa ja yhtä monta asuntoa näillä toimenpiteillä luodaan vasta alue. Puhaltamalla tähän yhtälöön mukaan yhteisöllisyyttä, kulttuuria, yhdessä tekemistä, palvelu-, kaupunki- ja arkidesignia vasta näillä toimenpiteillä luodaan elävä kaupunginosa. Kullberg visioi WDC Helsinki vuodelle paljon. Se voisi olla juuri se ponnahduslauta, innostava tekijä, joka tekee Aviapoliksesta aidon, asukkaille rakkaan kaupunginosan. Yritysten ja asukkaiden pitää vain rohkeasti heittäytyä ja ryhtyä toimeen. Nyt olisi hyvä hetki aloittaa, Kullberg haastaa. Aviapoliksella on edessään kullanarvoinen tilaisuus käynnistää aktiivinen dialogi ja yhteistyöhankkeita alueen yritysten ja asukkaiden kesken. Aiheena tietysti se, miten World Design Capital voisi näkyä ja olla läsnä kaikkien elämässä Aviapoliksessa. Mitä mahdollisuuksia vuosi 2012 tarjoaa?

8 Aviapolislainen R Teksti Tony Öhberg R Kuva Kreetta Järvenpää Kansainvälisten osaajien opettaja kansainvälinen koulu toimii Aviapoliksen sydämessä, Kartanonkosken oppimis- ja informaatiotalo Pointissa. Koulun tavoitteena Vantaan on kasvattaa taitavia ja oppimishaluisia oppilaita, jotka selviytyvät kansainvälisessä ympäristössä englannin kielellä. New Yorkin kupeessa syntyneen Gwen Rybickin tie koulun erikoisopettajaksi kulki Puolan kautta. Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi? Tapasin suomalaisen mieheni viisitoista vuotta sitten Puolassa, missä olimme opiskelemassa. Mieheni isä on puolalainen, ja omalla perheellänikin on puolalaiset juuret. Kun avioiduimme kymmenen vuotta sitten, muutimme Suomeen. Koska minulla oli luokanopettajan ja erikoisopettajan pätevyys, hain kansainväliseen kouluun opettajaksi. Minkälaisia työpäiväsi ovat? Kuljen kouluun yhdessä kahdeksanvuotiaan tyttäreni kanssa, joka käy koulun toista luokkaa. Opetan yleensä pieniä ryhmiä, ja opetettavat lapset vaihtuvat päivittäin. Teen kaiken opetuksen englannin kielellä. Viihdyn työssäni. Se on vaihtelevaa, ja kohtaan päivittäin uusia asioita. Kartanonkosken kansainvälisyys sai Gwen Rybickin tuntemaan itsensä hyvin tervetulleeksi uuteen kotikaupunkiinsa. Minkälainen Aviapolis-alue on työ- ja asuinympäristönä? Asuimme viisi vuotta Kartanokoskella ja viihdyimme hyvin. Pidin paljon alueesta: talot ovat kauniita ja kaikki palvelut löytyvät kiven heiton päästä. Se, että täällä asuu paljon kansainvälisiä perheitä, vaikutti varmasti siihen, että koin itseni hyvin tervetulleeksi. Täällä on totuttu ulkomaalaisiin naapureihin. Jos jotain miinusta pitää mainita, niin opettajana kokee usein olevansa vapaa-aikanakin töissä, kun valtaosa oppilaista ja heidän vanhemmistaan asuu ihan naapurustossa. Muutama vuosi sitten muutimme Järvenpäähän lähelle appivanhempiani. Nyt iloitsemme siitä, että tyttäremme isovanhemmat asuvat lähellä ja voivat auttaa monessa asiassa. Mitä odotat tulevaisuudelta? Ihan ensin haluaisin suomen kielen opintoni yliopistolla päätökseen. Tällä hetkellä olen yltänyt kuudennelle asteelle kahdeksasta mahdollisesta. Koska tyttäreni on jo vähän vanhempi ja itsenäisempi, uskon, että aikaa jää nyt enemmän opiskelulle. Aion myös hakea Suomen kansalaisuutta.

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara 23.5.2012 Kiina ja Suomi, OKM:n tavoitteet OKM:n hallinnonalan toimijoiden yhteistyö ja verkottuminen suhteessa Kiinaan pyöreän pöydän

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Hyvässä ohjauksessa opiskelija: Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa

Lisätiedot

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara 23.5.2012 Kiina ja Suomi, opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteet OKM:n hallinnonalan toimijoiden yhteistyö ja verkottuminen suhteessa

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010

Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Tutkimuksella selvitettiin syyskuussa 2010 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Elinvoimaa täydennysrakentamisella. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014

Elinvoimaa täydennysrakentamisella. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014 Elinvoimaa täydennysrakentamisella Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014 Lähtökohtia Täydennysrakentaminen on tärkeää ja tästä ollaan samaa mieltä Kasvukeskukset

Lisätiedot

ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA

ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA SAVILAHTI 2030 NYKYISIN 9 000 OPISKELIJAA 10 000 TYÖPAIKKAA n. 30 ASUKASTA = 19 000 TOIMIJAA SAVILAHDEN NYKYISIÄ TOIMIJOITA: Kuopion yliopistollinen sairaala Itä-Suomen

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

TILAVISION TAVOITTEET

TILAVISION TAVOITTEET TILAVISION TAVOITTEET TOIMINTOJEN KESKITTÄMINEN JA JULKISTEN RAKENNUSTEN MONIKÄYTTÖISYYDEN LISÄÄMINEN TYÖYMPÄRISTÖN LAADUN TYÖN TUOTTAVUUDEN KÄYTTÖ- KUSTANNUSTEN ALENTAMINEN YMPÄRISTÖTEHOKKUUDEN ASUINRAKENTAMISEN

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA Oppiminen ja oppimisympäristöt 8.3.2004 Merja Eskola, Senior Executive Consultant, 16.3.2004 1 Talent Partners Oy Sisältö Liiketoimintastrategia Kilpailukyky

Lisätiedot

Future Office by NCC

Future Office by NCC Future Office by NCC Future Office by NCC Tulevaisuuden toimitiloja ei enää mitata neliömetreissä vaan siinä, miten ne tekevät visioista totta, edistävät hyvinvointia ja auttavat kilpailussa parhaista

Lisätiedot

Vantaan keskustojen kehittäminen

Vantaan keskustojen kehittäminen Vantaan keskustojen kehittäminen Asukastilaisuus Myyrmäen yritystilaisuus 2.11.2016 Kilterin 17.11.2016 koulu Anne Olkkola Lea Varpanen, kehittämispäällikkö Kansainvälinen Vantaa, maailma lähellä 6.8.2015

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

Kuvit teellinen visiokuva alueesta.

Kuvit teellinen visiokuva alueesta. UUSI KAUPUNGINOSA SK A TU KA U A EN U K IV IS N.K LL RE A O U TE ST Kuvit teellinen visiokuva alueesta. 2 TU TU 3 FREDRIKSBERG HERÄÄ HENKIIN. HELSINGISSÄ KALLION KUPEESSA, SIINÄ SATA- MAN JA RAUTATIEN

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaaminen. Ennakointikyselyn alustavia tuloksia

Tulevaisuuden osaaminen. Ennakointikyselyn alustavia tuloksia Tulevaisuuden osaaminen Ennakointikyselyn alustavia tuloksia 19.3.2010 Teemat Tulevaisuuden taidot ja osaaminen Tulevaisuuden osaamisen vahvistaminen koulutusjärjestelmässä Tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Sisältö Exel Compositesin tuloskehitys Q1-Q3 2013 Exel Compositesin strategia Hallituksen ehdotus ylimääräisestä pääomanpalautuksesta

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Jyväskylän kokemuksia

Jyväskylän kokemuksia Jyväskylän kokemuksia Investointeja ja kasvua yli rajojen 25.4.2012 Minna Haapala Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Jykesin kansainvälistymispalvelut Jykesin kansainvälistymispalvelut tukee yritysten

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Technopolis Tampere 20.11.2012 Työpajan tuotokset sivuilla 4-9 Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Miten yritys parhaiten rakentaa ja kehittää: Markkinaketteryyttä

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin Viestintä strategian mahdollistajana Elisa Juholin 1.9.2016 Karu totuus Jopa yhdeksän kymmenestä strategian toimeenpanosta epäonnistuu Jopa yhdeksän ihmistä kymmenestä ei pysty konkreettisesti sanomaan,

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

RIIHITONTTU Business Campus

RIIHITONTTU Business Campus RIIHITONTTU Business Campus Vehreä Urbaani Työympäristö Niittykummun Tulevaisuuden Keskustan Sykkeessä RIIHITONTTU Business Campus 1) Hyvä sijainti, helposti saavutettavissa 2) Runsaasti autopaikkoja 3)

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

TENANT REPRESENTATION. Vuokralaisedustus Suomessa

TENANT REPRESENTATION. Vuokralaisedustus Suomessa TENANT REPRESENTATION 2016 Vuokralaisedustus Suomessa VUOKRALAISEDUSTUS SUOMESSA Tenant Representation (TenRep) eli vuokralaisedustus on palvelu, jossa kiinteistöalan ammattilainen edustaa vain vuokralaista

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

Keitä Salon osaamiskeskittymä

Keitä Salon osaamiskeskittymä Keitä Salon osaamiskeskittymä palvelee? Teollisuusfoorum Katse tulevaisuuteen 14.2.2017 Mika Mannervesi 1 Älykkään teknologian Salo Kuvitus: Janne Harju / Napa Illustrations Salon osaamiskeskittymä pähkinäkuoressa

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

Exel Composites Reinforcing Your Business

Exel Composites Reinforcing Your Business Pienten yhtiöiden Pörssi-ilta 2.9.2013 Exel Composites Reinforcing Your Business Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Exel Composites on kansainvälinen pultruusioalan yritys, jolla on tuotantolaitoksia

Lisätiedot

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Osaaminen arvioidaan työn tekemisestä pientalo - oppimisympäristössä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä

Lisätiedot

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor MAAHANMUUTTAJAT UUDESSA OULUSSA 2011 Vieraskieliset - suomalaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame 5 013 henkilöä Ulkomaalaiset henkilöt, joilla

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Uran rakennuspuita ja toimintasuunnitelma hyvinvointiin

Uran rakennuspuita ja toimintasuunnitelma hyvinvointiin Uran rakennuspuita ja toimintasuunnitelma hyvinvointiin 4.11.2016 klo 15-16 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Seija Leppänen psykologi, uraohjaaja Aalto-yliopiston oppimispalvelut,

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra #UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra Twitter: @keranenhenna Muuttuko työelämä työsuhteet? 200 Työsuhteiden tulevaisuus 190 180 Jatkuva osa-aikatyö 170

Lisätiedot

TOIMINNAN HAVAINNOINTI. Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015

TOIMINNAN HAVAINNOINTI. Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015 TOIMINNAN HAVAINNOINTI Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015 HAVAINNOINNIN TAVOITE Kehittämistyön alkukartoitus Laadun arvioinnin työkalu kysely uusitaan vuosittain Uuden

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Belt and Road Initiative (OBOR)

Belt and Road Initiative (OBOR) Belt and Road Initiative (OBOR) Enright, Scott & Associates on tehnyt selvityksen aiheesta Tekesille ja tämän esityksen materiaali perustuu suurelta osin Michael Enrightin taustamateriaaliin. 26.1.2016

Lisätiedot

HARJOITTELUN ENNAKKOTEHTÄVÄ

HARJOITTELUN ENNAKKOTEHTÄVÄ HARJOITTELUN ENNAKKOTEHTÄVÄ --Raporttisi perehtymisestä harjoittelupaikkaasi-- Voit myös kerätä muuta tietoa harjoittelupaikastasi! ENNAKKOTETEHTÄVÄ: 1. Perehtyminen harjoittelupaikkaan 2. Organisaatio,

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kaupunkien kehittäminen

Kaupunkien kehittäminen RAKENNUSFOORUMI 4.10.2016 Aalto-auditorio, Sähkötalo, Runeberginkatu 1, Helsinki Kaupunkien kehittäminen muuttuvat tarpeet ja ratkaisut METROPOLISEURA ERKKI AALTO METROPOLISEURA Rakennustietosäätiön Rakennusfoorumi

Lisätiedot

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa 19.9. Työpaikkaohjaajakoulutus 1,5 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnitella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää osaamisensa ja osaa arvioida opiskelijaa kriteerilähtöisesti.

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

LAPPI SOPIMUS. Maakuntastrategia 2040

LAPPI SOPIMUS. Maakuntastrategia 2040 LAPPI SOPIMUS maakuntaohjelma 2014-20172017 Maakuntastrategia 2040 Hyväksytään Lapin liiton valtuustossa 20.5.2014 Lisätietoja: ohjelmapäällikkö Mervi Nikander mervi.nikander(@)lapinliitto.fi www.lapinliitto.fi/lappi-sopimus

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

YHTEENVETO - Kansainvälistymisen tulevaisuusklinikat

YHTEENVETO - Kansainvälistymisen tulevaisuusklinikat YHTEENVETO - Kansainvälistymisen tulevaisuusklinikat OSAKSI YHTEISÖÄ: Eri kulttuureista tulevien integroiminen yhteisöömme ja osaksi arkeamme on onnistumisen avain. Tulevaisuus haastaa tähän entistä vahvemmin.

Lisätiedot

Yritysjuridiikan harjoitteluinfo. 1.12.2015 yliopisto-opettaja Enni Ala-Mikkula

Yritysjuridiikan harjoitteluinfo. 1.12.2015 yliopisto-opettaja Enni Ala-Mikkula Yritysjuridiikan harjoitteluinfo 1.12.2015 yliopisto-opettaja Enni Ala-Mikkula Harjoittelu kontakti ja tie työelämään Yritysjuridiikkaan erikoistuvan opiskelijan tulee sisällyttää kandidaatin tutkintoonsa

Lisätiedot

University of Helsinki Designing the Future

University of Helsinki Designing the Future University of Helsinki Designing the Future Ira Leväaho, WDC projektipäällikkö Viestintä&yhteiskuntasuhteet teemat 10.6.2011 1 Taustaa HYlle design tarkoittaa tapaa organisoida asioita ja toimintaa, joilla

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

DSII. Teollisuuden tohtorikoulu Doctoral School of Industry Innovations. Seppo Tikkanen Tampere University of Technology

DSII. Teollisuuden tohtorikoulu Doctoral School of Industry Innovations. Seppo Tikkanen Tampere University of Technology DSII Teollisuuden tohtorikoulu Doctoral School of Industry Innovations Seppo Tikkanen Tampere University of Technology DSII on TTY:n tohtorikoulu joka yhdistää teollisuuden tarpeet ja akateemisen tutkimuksen

Lisätiedot

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO Keminmaan kunta 2 Kunnantie 3, 94400 Keminmaa 1. ASUMINEN JA ARKI Olen tyytyväinen asuntooni Kyllä En En ikinä Noudatan asumiseen liittyviä sääntöjä Viihdyn kotona

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 25.1.2008 Näkökulma: Talous Ratkaiseva menestystekijä

Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 25.1.2008 Näkökulma: Talous Ratkaiseva menestystekijä K:\johto\STRATEGIA\strategia2012\VUODEN 2008 PÄIVITYKSET\ELINKEINO-OHJELMA.doc 1 Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 25.1.2008 Näkökulma: Talous Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha: 1. Yritystoiminnan suotuisa

Lisätiedot

Kansainvälistyvä Keski-Suomi

Kansainvälistyvä Keski-Suomi Kansainvälistyvä Keski-Suomi 18.4.2008 Ritva Nirkkonen toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 Osuus, % Keski-Suomen teollisuuden

Lisätiedot

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Heinäkuu 2014

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Heinäkuu 2014 Exel Composites Reinforcing Your Business Heinäkuu 2014 Exel Composites on maailman johtava komposiittiprofiilien valmistaja jolla on yli 50 vuoden kokemus kasvusta ja innovaatiosta Maailman johtava, vuonna

Lisätiedot

Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma

Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma 18.2.2014 18.2.2014 Page 1 Sisältö Strategiakaavio Päivitetyt tavoitteet, visio ja toimenpide-esitykset 18.2.2014 Page 2 Strategiakaavio Tavoitteet

Lisätiedot

FinlandCare-ohjelman ydin

FinlandCare-ohjelman ydin FinlandCare-ohjelman ydin 2015-2016 Suomalaisten terveysalan palveluyritysten kansainvälistymisen ja viennin edellytyksien parantaminen. Yritysten kansainvälisen liiketoiminnan tukeminen. Hoito-, hoiva

Lisätiedot

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa Työpaikkaohjaajakoulutus 1,5 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa arvioida opiskelijaa

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

ORIMATTILA BRÄNDIKOODI 2016

ORIMATTILA BRÄNDIKOODI 2016 ORIMATTILA BRÄNDIKOODI 2016 Ylivoimatekijät Konkreettisesti ajateltuna Orimattilan ylivoimatekijöihin kuuluvat luonnollisesti sekä asumisen että liiketoiminnan näkökulmasta edulliset neliöt. Konkretiaa

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

L E N T O L I I K E N T E E N M E R K I Y S. Destination. Time Flight Gate M A T K A I L U R O V A N I E M K L U S T E R I

L E N T O L I I K E N T E E N M E R K I Y S. Destination. Time Flight Gate M A T K A I L U R O V A N I E M K L U S T E R I Itä- ja Pohjois-Suomen LENTOLIIKENTEEN KEHITTÄMISHANKE Destination L E N T O L I I K E N T E E N M E R K I T Y S Time Flight Gate 1 8 0 5 M A T K A I L U R O V A N I E M K L U S T E R I I Aluetaloudelliset

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

Exel Composites Reinforcing Your Business Pienten yhtiöiden Pörssi-ilta Oulussa 6.11.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Exel Composites Reinforcing Your Business Pienten yhtiöiden Pörssi-ilta Oulussa 6.11.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Exel Composites Reinforcing Your Business Pienten yhtiöiden Pörssi-ilta Oulussa 6.11.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Exel Composites on kansainvälinen pultruusioalan yritys, jolla on tuotantolaitoksia

Lisätiedot

Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä

Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä Finnairin strategia toiminut Aasian liikenteessä miljoonan matkustajan kasvu Aasian strategian myötä 2001 visio Pohjolan paras, eturivin eurooppalainen

Lisätiedot

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Esimerkkinä Palvelujen markkinointi kurssin verkkototeutus Virpi Näsänen 16.11.2016 Lähtökohtatilanne Sovimme Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Tilastokatsaus 13:2014

Tilastokatsaus 13:2014 Vantaa 13.11.2014 Tietopalvelu B16:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot