KANSALLISEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMAA LAATIVAN TYÖRYH- MÄN (KOHO-TYÖRYHMÄ) VÄLIRAPORTTI

Transkriptio

1 1 Sosiaali- ja terveysministeri Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO KANSALLISEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMAA LAATIVAN TYÖRYH- MÄN (KOHO-TYÖRYHMÄ) VÄLIRAPORTTI Lausuntopyyntö STM1 10:00/2011 Yleistä kansallisesta omaishoidon kehittämisohjelmasta STM:n asettaman työryhmän tavoitteena on laatia Suomen ensimmäinen kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma vuosille Työryhmä pyytää omaishoidon eri toimijoilta lausuntoa mennessä. Lausuntopyynnössä pyydetään erityisesti palautetta omaishoidon määritelmiin ja omaishoidon eri muotoihin, omaishoidon strategisiin tavoitteisiin sekä sopimusomaishoidon vaihtoehtoisiin järjestämis- ja rahoitusmalleihin. Omaishoito on merkittävä iäkkäiden, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden hoitomuotona. Omaishoito on asiakkaalle inhimillinen kotona asumisen mahdollistava hoitomuoto. Kansantaloudellisesta näkökulmasta se vähentää sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kasvua ja on edullisempi kuin palveluasuminen, tehostettu palveluasuminen tai laitoshoito. Omaishoidontukilakia tulee uudistaa, jotta omaishoitoa tukevia palveluja voidaan kehittä palvelutarvelähtöisesti ja tasapuolisesti koko maassa. Sopimusomaishoidon järjestämisestä ja rahoitusvastuista tulisi sopia valtion ja kuntien välillä. Tärkeä tavoite on myös eri toimijoiden työnjaosta sopiminen sekä omaishoidon arvostuksen nostaminen. Omaishoitajien ohjausta ja tukemista on korostettu väliraportissa hyvin. Omaishoidon määritelmät ja eri muodot ( 6.3, s.26) Työryhmän ehdotuksen mukaan omaishoito toteutettaisiin joko sopimusomaishoitona tai muuna omaishoitona. Sopimusomaishoitajan kanssa tehdään sopimus omaishoidosta, muuta omaishoitoa toteuttavat henkilöt, jotka osallistuvat omaisensa tai läheisensä hoitoon hoidettavan palvelu- ja hoitosuunnitelmaan kirjattavalla tavalla ilman omaishoitajalle laadittua sopimusta. Perhe- ja ystävyysuhteisiin kuuluva läheisapu ei ole omaishoitoa. Uudet määritelmät selkeyttävät omaishoidon toimintakenttää. Sopimusomaishoidon rinnalle nostetaan mukaan muu omaishoito sekä perhe- ja ystävyyssuhteisiin perustu-

2 2 va tuki. Omaishoidon määritelmään on otettu mukaan omaishoitajan palvelutarpeiden selvittäminen, mikä on tärkeä tekijä omaishoitajan jaksamisen tukemisessa. Sopimus omaishoidosta tehdään, mikäli laissa säädettävät sopimusomaishoidon yleiset sekä hoidon sitovuutta ja vaativuutta koskevat edellytykset täyttyvät. Sopimusomaishoitoa määriteltäessä tulisi palvelutarpeen sekä toimintakyvyn mittarit olla samanlaiset joka kunnassa. Tällä hetkellä kunnissa ei ole yhtenäisiä mittareita, käytäntö on hyvin kirjava. Edellä mainittuihin asioihin tulisi kiinnittää huomiota uudessa lainsäädännössä, suosituksissa ja toimintakäytännöissä, jotta omaishoitajien tasavertaisuus toteutuisi asuinpaikasta riippumatta. Yhdenvertaisuus ei voi toteutua eri kunnissa asuvien kesken, jos toimintakyvyn mittarit ja palvelutarpeen arviointiprosessi eivät ole yhteneväiset ja niitä osataan käyttää yhteneväisesti. Erityisryhmien (lapset, mielenterveysongelmaiset, muistisairaat, kehitysvammaiset) toimintakyvyn arviointiin olisi myös löydettävä yhtenäiset mittarit. Tämä vaatii myös mittareita käyttäville koulutusta. Muuta omaishoitoa ja perhe- ja ystävyyssuhteisiin kuuluvien läheisapu antavien tavoittaminen on tällä hetkellä vaikeaa. Työryhmän ehdotus muun omaishoidon sekä muun tuen kirjaaminen asiakkaan palvelu- ja hoitosuunnitelmaan on tärkeää. Tämä luo yhdenvertaisuutta sopimusomaishoitajien ja muiden omaishoitajien välillä, koska myös muuta omaishoitoa tekevät saisivat tarvittaessa mahdollisuuden palvelutarveselvityksen perusteella tukipalveluihin, kuntoutukseen ja virkistykseen. Muuta omaishoitoa tekevälle hoitajalle ja hoidettavalle tulisi laintasoisesti taata tukea ja palveluita palvelutarveselvityksen perusteella. Myös muu omaishoito kohdassa tulisi määritellä runsaat palvelut tarkemmin, jotta vältyttäisiin tilanteilta, jossa runsaat palvelut ja omaishoito poissulkevat toisensa. Myös muuta omaishoitoa tekeville tulisi määritellä oikeus virkistykseen ja lepoon sekä vapaaseen. Muun omaishoidon ja läheisavun ero jää epäselväksi, sillä kriteereinä on vähäisempi sitovuus, jota on vaikea määritellä. Selkeyden vuoksi ehdotamme omaishoidon kehittämisohjelman muodoiksi vain sopimusomaishoito ja muu omaishoito. Perhe- ja ystävyyssuhteisiin kuuluva läheisapua ei raportin mukaan katsota palveluja hoitosuunnitelmaan kirjattavaksi. Kaikki asiakkaan palvelukokonaisuuteen osallistuvat tulisi kuitenkin kirjata asiakkaan palvelu- ja hoitosuunnitelmaan. Palvelu- ja hoitosuunnitelmista poimitut tiedot auttaisivat kunnissa kohdentamaan palveluohjausta ja tiedotusta oikeille henkilöille. Omaishoitosopimuslomake tulisi uusia ja sitä voisi käyttää myös muun omaishoidon sekä perhe- ja ystävyystuen määrittelyyn, mikäli edellä mainitut tahot haluavat niin. Näistä lomakkeista voisi helposti poimia eri toimijoiden palveluohjausta, virkistystä, koulutusta, ohjausta tarvitsevat henkilöt. Tällä hetkellä eri toimijat eivät tiedä riittävästi järjestöjen ja seurakuntien palvelutarjonnasta ja osaamisesta. Myös kunnassa toimiva omaishoidon yhteistyöelin on tärkeä ja tarpeellinen tiedotuksen ja kehittämisen työkalu tässä asiassa. Omaishoidon strategiset tavoitteet (6.4., s ) Työryhmän visiona vuoteen 2020 mennessä on, että omaishoito on arvostettu sopimusomaishoitona ja muuna omaishoitona toteutettu hoitomuoto, joka eri toimijoiden

3 3 yhteistyönä mahdollistaa hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevien henkilöiden kotona asumisen sekä edistää hoidettavien ja hoitajien hyvinvointia. Työryhmän väliraportissa erityisen tärkeänä strategisena tavoitteena on omaishoitajien vahvempi asema, arvostus ja keskinäinen yhdenvertaisuus. Omaishoitajien statuksen nostaminen on tärkeää, jotta saadaan tulevaisuudessa uusia omaishoitajia. Tärkeää on, että sitova ja raskas omaishoito on sopimusomaishoidon piirissä ja sopimusomaishoitajien määrää nostetaan :lla sopimusomaishoitajalla. Sopimusomaishoidon ja muun omaishoidon määrittelyyn tarvitaan valtakunnallisesti yhtenäiset kriteerit. Tämä luo tasavertaisuutta omaishoidon tarpeen määrittelyyn asuinpaikasta riippumatta. Tämän hetken käytäntö kunnissa on hyvin kirjavaa omaishoidon kriteerien ja käytäntöjen osalta. Yhtenäisiä kriteerejä laadittaessa tulisi huomioida myös erityisryhmien tarpeet ja toimintakyky. Yhtenä kasvavana erityisryhmänä ovat niin työikäiset kuin ikääntyneet muistisairaat omaishoidettavat. Ansiotyön ja omaishoidon yhdistämisen mahdollisuuksia ja räätälöityjä yhdistämisen muotoja on tärkeää kehittää edelleen, jotta työssä käyvät voisivat hoitaa omaistaan ilman syyllisyyttä työstä poissaolosta yhä tiukkenevassa työelämässä. Työnantajilla tulisi olla velvollisuus suhtautua työn ja omaishoidon yhdistämiseen myönteisesti. Tämä tulisi ottaa lakiin, suositustaso ei ehkä ole riittävä. Pohtia voi myös heikentääkö tämä naisten asemaa työmarkkinoilla, koska suurin osa omaishoitajista on naisia? Lisäksi lain tasolla tulisi määritellä tarkasti, miten muut etuudet vaikuttavat sopimusomaishoitoon ja muuhun omaishoitoon. Tällä hetkellä kunnissa voi olla omaishoidon tuen edellytyksenä se, että hoidettava saa ylintä Kelan hoitotukea. Kaikki omaishoidon alueella toimivien roolit ja työnjako on hyvä selkeyttää. Nykyisessä mallissa on selkeästi päällekkäisiä toimintoja ja toisaalta selkeitä puutteita tarjottavissa palveluissa. Järjestöt ja seurakunnat toimivat tälläkin hetkellä aktiivisesti omaishoitajien ja hoidettavien tukena, heidän roolinsa tulisi nähdä kunnan lakisääteisiä tehtäviä tukevana entistä voimakkaammin esiin. Uudessa laissa tulisi olla kuntien nimeämät vastuuhenkilöt/omaishoidon koordinaattorit sekä moniammatilliset yhteistyöfoorumit omaishoidon tukemiseksi ja kehittämiseksi. Työryhmä esittää yhteistyöfoorumit perustettavaksi kuntiin suosituksena, muut lakisääteisinä. Verotuksen invalidivähennystä ei tulisi poistaa sillä, poistaminen heikentäisi monen omaishoitoperheen asemaa ja se voisi kohdentua myös ei-omaishoidettaviin. Verotuksen invalidivähennys tukisi ennaltaehkäisevää näkökulmaa kotona asumisen tukemisessa. Omaishoidon tuen tasoa tulisi korottaa selvästi. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten koulutukseen tulee sisällyttää palvelutarpeen arviointiin sekä omaishoidon tukemiseen valmentavaa koulutusta. Sopimusomaishoidon vaihtoehtoiset järjestämis- ja rahoitusmallit (s ) Kaikissa malleissa laki omaishoidon tuesta korvattaisiin lailla sopimusomaishoidosta. Kaikissa malleissa hoitopalkkion myöntämisen kriteerit, palkkioluokat ja palkkioiden suuruus säädettäisiin uudessa laissa ja kunta vastaisi sopimusomaishoitoa tukevista palveluista. Malleissa A ja B hoitopalkkioiden rahoituksesta vastaisivat kunnat ja val-

4 4 tio valtionosuusjärjestelmän kautta. Mallissa C omaishoidon hoitopalkkioiden rahoituksesta vastaisi valtio. Vahvennettu kuntamalli (malli A) Hyvänää vahvennetussa kuntamallissa on omaishoidon tuen kunnan määrärahoista riippumattomus sekä uudessa laissa määritellyt hoitopalkkioluokkien yhtenäiset myöntämisperusteet ja palkkioiden suuruudet. Lisäksi vahvennettuun kuntamalliin kuuluvat terveystarkastusten, ohjauksen ja neuvonnan järjestäminen omaishoitoperheille sekä yhteistyön velvoite muiden toimijoiden kanssa. Omaishoidon tuki ei ole vain rahallinen palkkiotuki, vaan kuuluu osana kunnan tarjoamiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Vahvennettu kuntamalli on asiakaslähtöisin malli, koska asiakas asioi yhden toimijan kanssa. Vaarana tässä mallissa voisi olla omaishoitoa tukevien palveluiden asiakkaiden tarpeista lähtevien palveluiden hidas kehittyminen/kehittäminen. Kelan toimeenpanomalli (malli B) eli jaettu vastuumalli Edellyttää erittäin hyvää yhteistyötä ja toimintakäytäntöjä kuntien ja Kelan välillä. Kunta toimisi vain rahoittajana tässä mallissa omaishoidon tuen osalta, mutta asiakas joutuisi hakemaan omaishoitoon tukipalveluja erikseen kunnasta sosiaalihuoltolain, vammaispalvelulain, kehitysvammalain ja sosiaali- ja terveydenhuollon muun lainsäädännön mukaan. Asiakkaan kannalta kahden erillisen asian (tuen ja palvelun) haku olisi eri toimijoilta ja tämä hämärtää asiakkaan kokonaistilanteen tietämystä ja koordinointia. Epäselvä malli erityisesti asiakkaan ja kunnan toimijoiden kannalta. Hidastaako palvelujen saantia kun ei ole kokonaisuus yhden tahon hallussa. Asiakasprosessi ei kenenkään hallussa. Kelan rahoitusmalli (malli C) Hoitopalkkioiden rahoitus tulee valtiolta ja niiden järjestämisestä vastaa Kela. Sopimusomaishoitoa tukevaista palveluista vastaavat ja rahoittavat kunnat, valtio osallistuu rahoitukseen valtionosuusjärjestelmän kautta. Kunta tekee ensin palvelutarvepyynnön perusteella hoito ja huolenpidon tarpeen arvioinnin mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja arvioi sopimusomaishoidon tarvetta. Tämän jälkeen sopimusomaishoitaja ohjataan hakemaan hoitopalkkiota Kelalta. Kunta antaa Kelalle lausunnon, jonka liitteenä on hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelma. Kela tekee sopimuksen sopimusomaishoitajan hoitopalkkiosta ja kunta sopimusomaishoitoon liittyvistä palveluista. Asiakkaan ja muiden toimijoiden kannalta samalla tavalla, kuin rahoitusmalli B:ssä, asiakasprosessin hallittavuudelta ja koordinoinniltaan vaativampi. Edellytyksenä on, että kunnassa on nimetty palveluohjauksen vastuuhenkilö, jonka kanssa asiakas asioi. Onko vaarana, että hoitopalkkiot laskisivat, jos ne siirtyvät Kelan toiminnaksi? Voiko Kela tehdä kunnan esityksen vastaisen päätöksen ja olla myöntämättä hoitopalkkiota tai myöntää alemman palkkion? Muutoksen haku asiakkaan kannalta voi olla sekava ja hidas, koska asiakas hakee Kelasta muutosta hoitotukipäätökseen ja kunnasta palveluiden myöntämiseen. Laissa tulisi määritellä myös oikeus takautuviin palkkioihin Kuinka palvelut ja valvonta toteutuvat tosiasiallisesti näiden vaihtoehtomallien välillä? Raportissa ei ole mainittu konkreettisia välineitä omaishoidon valvontaan kuntien näkökulmasta.

5 5 Työryhmä on tehnyt arvokasta työtä ja nostanut esille omaishoidon tuen kehittämistarpeet ja antanut hyviä ehdotuksia omaishoidon kehittämiseen. Rovaniemi Sosiaalialan osaamiskeskusten johtajat Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Kaisa Kostamo-Pääkkö, Petri Kinnunen Sosiaalialan osaamiskeskus Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Satakunnassa, Pikassos, Kristiina Laiho Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, ISO; Tarja Kauppila Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom, Leena Kaljunen Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Koske, Marja Heikkilä Länsi- ja Keski-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus, Sosiaalitaito, Merja Salmi Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA, Arto Rautajoki Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Verso, Juha Luomala Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca, Pirjo Marjamäki Ruotsinkielinen sosiaalialan osaamiskeskus FSKC, Torbjörn Stoor Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Vasso, Merja Anis