Sievä-Sisuste Oy. Lastenkaluste- ja lipastosarjoja valmistava hollolalainen Sievä-Sisuste Oy on valittu vuoden yritykseksi puusepänteollisuudessa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sievä-Sisuste Oy. Lastenkaluste- ja lipastosarjoja valmistava hollolalainen Sievä-Sisuste Oy on valittu vuoden yritykseksi puusepänteollisuudessa."

Transkriptio

1 M Suomen Posti Oyj Puutuoteteollisuuden uutis- ja ammattilehti 6 / Sivu 4 Vuoden puusepänteollisuusyrittäjä -palkintoa vastaanottamassa Jukka Sievänen ja Kaija Närvänen. Palkinnon luovuttavat Tapani Tuohiniemi ja Tarja Pukkio. Sievä-Sisuste Oy vuoden yritys Palkitsemisen kriteereinä pidetään hyvää taloudellista menestystä ja sitä, että yritykset ovat alansa johtavia toimijoita, edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä. Puuteollisuusyrittäjät ry:n kokoaman raadin mukaan Sievän tapauksessa on rakennettu brändi, jolla on menestytty vuosikymmeniä niin kotimaassa kuin viennissäkin. Vuoden puuteollisuusyritys valittiin 11. kerran. Kun takana on vaikeita vuosia, tunnustus tuntuu hyvältä. Tämä sattuu vielä olemaan 40. vuosi, kun itse tienaan tässä talossa palkkani, niin palkinto osuu mukavaan kohtaan, yhdeksänvuotiaana ensimmäisen markkansa perheyrityksessä ansainnut toimitusjohtaja Jukka Sievänen sanoo. Tietysti iso kiitos kuuluu aiemmille sukupolville sekä myös ammattitaitoiselle ja osaavalle henkilökuntamme, Sievänen sanoo. Yritys työllistää 35 henkilöä ja liikevaihto on noin kolme miljoonaa euroa. Vientiin tuotannosta menee 40 prosenttia. Perheyritys kolmannessa polvessa Lahtelaisen omakotitalon kellarissa vuonna 1946 perustettu Useimmat klassikot syntyvät tarpeeseen, niin Pesäpuukin. Kun tarjolla ei ollut sopivaa kerrossänkyä, piti sellainen suunnitella. Lastenkaluste- ja lipastosarjoja valmistava hollolalainen Sievä-Sisuste Oy on valittu vuoden yritykseksi puusepänteollisuudessa. Sievä-Sisuste toimii perheyrityksenä jo kolmannessa polvessa. Vastaavaan jatkuvuuteen yltää kaksitoista prosenttia kansainvälisistä perheyrityksistä ja neljänteen polveen neljä prosenttia yrityksistä. Sievä-Sisuste on pysynyt kilpailussa mukana parantamalla määrätietoisesti konekantaa, joka on räätälöity yrityksen omia tuotesarjoja varten. Niitä ovat tällä hetkellä lastenkalustesarjat Pesäpuu ja Top sekä lipastosarjat Casino ja Tiida. Pitkäjänteisyys tuo tulosta Palkintoraadin mukaan Sievän menestyksen arvoa vientimarkkinoilla nostaa se, että lähialueviennin lisäksi se on onnistunut myös kauempana. Toimitusjohtaja Sievänen nostaa esiin erityisesti Kaukoidän viennin, joka alkoi jo 1970-luvulla ja jatkuu yhä useaan ei maahan. Nykyäänhän sieltä pääsääntöisesti tuodaan Suomeen tavaraa. Japanista on meille tulossa entistä merkittävämpi markkina-alue, sillä teimme sinne juuri sopimuksen ja Pesäpuu-mallistomme tulee sinne hieman modifioituna myyntiin 50 liikkeeseen. Yhteistyökumppanillamme on kovat tavoitteet myynnin kanssa ja jos he siihen pääsevät, olemme äärimmäisen tyytyväisiä, kertoo Sievänen. Oikea laatu Oikean laadun tekeminen on tärkeää. Jukka Sievänen kertoo, että japanilaiset ovat varoittaneet heitä liian hyvän laadun tekemisestä. Tuotteemme ovat kuluttajalaatua ja se edellyttää kestäviä pintoja ja rakenteita, mutta esimerkiksi korkeakiiltoiset tuotteet eivät ole meidän juttumme. Designlaatu perustuu muuhun, mm. nimekkäisiin suunnittelijoihin ja sillä rintamalla laatukriteerit ovat erilaiset. Lue uusimmat puualan uutiset Puusta kasvun veturi? Puun merkitys uusiutuvana luonnonvarana on kiistaton. Asiaa käsittelivät hallituksen ja metsäteollisuuden edustajat Kymi-Karjala ry:n järjestämässä talousseminaarissa toukokuussa. Seminaaria isännöi kansanedustaja Markku Laukkanen. Kevään hiljainen kohokohta Hannoverissa järjestettyjen Ligna -messujen käytävillä mahtui tänä vuonna kävelemään vastaantulijoiden tönimättä. Viiden päivän aikana messuihin tutustui runsaat vierasta. Asiakkaan kuunteleminen Kurikka Timberin kasvun takana Sivu 7 Sivu 10 Asiakkaalle sopiva laatu ja asiakkaan kannalta järkevin tuotanto on meille tärkeämpää kuin mottimäärä, kiteyttää Kurikka Timber Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kurikka yrityksensä periaatteita. Siirtovoimaa

2 2 Puu&Tekniikka numero 6/2009 Lyhyesti Listoituksen uusi aikakausi Ambition jokaiseen listoitustarpeeseen LaserTec kiinnittää listan laserin avulla. Uusi tekniikka tuottaa näkymättömän listasauman ja samalla alentaa listoituskustannuksia. Tukin tieto lopputuotteeseen Indisputable Key on viiden maan yhteinen EU-kehitysprojekti, jossa kehitetään menetelmiä, jolla voidaan kuljettaa yksittäistä puuta koskeva mittaustieto metsästä aina valmiiseen tuotteeseen asti. Projektin budjetti on vajaa 13 miljoonaa euroa. Projektin tavoitteena on pyrkiä ohjaamaan puu oikeaan loppukäyttökohteeseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta puu väärien valintojen materiaalihukalta ja turhilta kuljetuksilta vältyttäisiin. Suomessa VTT on kehittänyt puuhun kaatovaiheessa kiinnitettävää mikrosirun sisältävää RFID-tunnistetta sekä sen kiinnitys- ja lukulaitetta. Ligniinistä ja kasvikuiduista kehitettyjä tunnisteita on koekäytössä ollut pari tuhatta. Tänä kesänä päästään varsinaiseen testaukseen, kun Ruotsissa kiinnitetään tukkeihin tunnistetta ja seurataan tiedon ja lautojen kulkua läpi sahausprosessin. Kesällä Setran sahalla Malåssä Ruotsissa on kahden päivän avoin tilaisuus aiheesta. Suomesta tutkimusprojektissa on mukana mm. Raunion Saha. Homagin ja Brandtin yhdessä kehittämä uusi Ambition-sarja tarjoaa yksilölliset ratkaisut kaikkiin listoitustarpeisiin, aina pienimmistä malleista äärimmäisen tehokkaisiin listoitusautomaatteihin asti. Tutustu uuteen mallistoon osoitteessa HOMAG Treff Listoitustekniikan uusimmat ratkaisut ovat esillä HOMAG Treff tapahtumassa Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää: Turku Teppo Kaunisto Helsinki Reijo Laurila Kauhajoki Kimmo kaunisto Uurainen Keijo Flyktman Practive Timo Hartvik Projektit Timo-Pekka Rantalainen Projektit Markus Tasala Rörvik Timber vaikeuksissa mls- Ruotsalainen Rörvik Timberissä tehdään uudelleenjärjestelyjä ja osakkeiden uusanti yhtiön pelastamiseksi. Yhtiössa neuvotellaan myös tavarantoimittajien ja raaka-ainetoimittajien kanssa. Yritys teki alkuvuodesta 95 miljoonan kruunun tappion tammi-maaliskuussa. Liikevaihto laski 240 miljoonalla kruunulla 342 miljoonaan kruunuun. Rörvik on ilmoittanut aiemmin kuution tuotannonsupistuksista, mikä vastaa 40 prosentin osuutta kapasiteetista. Parantuneen kysynnän myötä sahausta nyt lisätään Kustantaja Puu & Tekniikka Oy Muuttolinnunreitti 23 A Espoo Toimitus Faktapro Oy PL 4, Espoo puh. (09) fax (09) Päätoimittaja Kimmo Janas puh Toimituspäällikkö puh Ilmoitusmarkkinointi Sana-Saku Oy Muuttolinnunreitti 23 A Espoo puh. (09) Taitto Adverbi Oy Itäportti 4 B, Espoo puh. (09) Maksuton! Tilaa veloituksetta! Tilaukset / osoitteenmuutokset / tilausten lopetukset: Pyydämme sinua ystävällisesti tekemään sinulle veloituksettoman lehden tilausta koskevat muutokset sivuillamme ja valitse vasemmalla olevasta valikosta oikea vaihtoehto. Näin tiedot päivittyvät viiveettä ja oikein! Paino Allatum Oy Mikkolantie 24, Pori Ilmoitusten peruuttaminen ja reklamaatiot Ilmoitus on peruttava viikkoa ennen lehden ilmestymistä. Reklamaatiot viikon kuluessa lehden ilmestymisestä kirjallisena. Ilmoitusaineistot Suositeltavin tiedostomuoto on Adobe Acrobatilla tehty painokelpoinen pdf-tiedosto, johon kaikki tarvittavat fontit, kuvat ja grafiikka on sisällytetty. Aineiston värierottelu on tehtävä oikealla ICC-profiililla. Lisätiedot ja aineisto-ohjeet Levikki: Yli kpl, yli 9000 eri toimipaikkaan kattaen koko puutuoteteollisuuden: sahat, talo- ja levyteollisuuden, rakennuspuusepänteollisuuden, kaluste- ja huonekaluteollisuuden ym. pienvalmistajat, oppilaitokset sekä teknisen työn opettajat ym. alasta kiinnostuneet. Muut käytettävät ohjelmat: Freehand, InDesign, Photoshop, Adobe Illustrator. Värit määritellään prosessiväreinä (CMYK). Kuvat ja grafiikka korkearesoluutioisina tiff- tai eps -muodossa. Fontit Adoben PostScript-fontteja. Mikäli käytetään muita kirjasimia, tekstit täytyy vektoroida tai liittää tarvittavat fontit mukaan. Aineiston toimitus: Sähköpostilla: CD tai DVD: Puu & Tekniikka -lehti, PL 4, Espoo

3 numero 6/2009 Puu&Tekniikka 3 P ä ä k i r j o i t u s Valtio lobbaushommiin Toimituspäällikkö Suurelle yleisölle viimeviikkoinen Metlan ennuste metsäteollisuuden tulevaisuudesta jätti todennäköisesti turhankin synkän kuvan alamäen jyrkkyydestä. Ennusteen vertailuvuosi oli 2007, jolloin tuotantoluvut olivat vielä korkeita eivätkä sopeutukset olleet vielä käynnistyneet. Paperi- ja selluteollisuuden näkymät niputetaan helposti koko alaa, myös puutuoteteollisuutta koskeviksi. Puutuoteteollisuuden lähtökohta on kuitenkin parempi. Ihmiset asuvat edelleen oikeissa taloissa ja syövät oikean pöydän ääressä. Puutuoteteollisuuden tuotanto työpaikkoineen pysyy älytarroja ja sellua varmemmin kotimaassa. Tällä vuosituhannella sahatavaran tuotantomme on pääosin pysynyt yli 12 miljoonassa kuutiossa ja viime aikoina on yleisesti tuotu esiin pysyvien supistusten tarpeellisuus. Näin Metlan ennuste 10 miljoonan kuution tuotannoksi vuonna 2015 on samassa linjassa alan omien arvioiden kanssa. Maailmanlaajuisesti puutuoteteollisuuden tulevaisuuden näkymät ovat positiivisia Sahatavaran kulutus maailmassa lisääntyy ennusteiden mukaan vuoteen 2020 mennessä 326 miljoonaan kuutioon. Merkittävintä kasvu on Pohjois-Amerikassa, jossa väestö lisääntyy ja puurakentaminen on yleistä. Eurooppalaisia sahatavaran tuottajia piristävät varmasti ennusteet, joiden mukaan alueesta olisi tulossa entistä voimakkaammin vientikohde, sillä alueen omien metsien kärsimät hyönteistuhot rajoittavat tarjontaa. Metlan ennusteessa ei ole numeroina otettu lainkaan huomioon ilmastomuutoksen mukanaan tuomaa puun käytön lisääntymistä. Tutkimuksen merkitystä korostettiin aiheellisesti ja ennusteen tekijät patistavatkin Suomen valtiota lobbaamaan riittävän riippumatonta kansainvälistä tahoa, esim. WWF:a tai YK:n ympäristöohjelmaa teettämään selvitys puun ja kilpailevien rakennusmateriaalien ympäristövaikutuksista. Naapuriapuunkin ehkä kannattaisi lobbauksessa turvautua, vaikka ruotsalaiset ovatkin kurittaneet vientiämme viime aikoina. Markkinoita riittäisi kaikille, sillä eurooppalaisen puunkäytön lisääntyminen samassa suhteessa, mitä Suomessa tapahtui viime vuosikymmenellä, kasvattaisi alueen kulutuksen yli 200 miljoonaan kuutioon vuodessa. Teoriassa. Raaka-aineen niukkuus nostaisi kyllä hintoja ja rajoittaisi kulutuksen kasvua. Lignassa tuotiin puun hiilidioksidin sitomiskyky esiin hyvin kansantajuisesti. puutalo sitoo hiilidioksidia , puinen pöytä 83 ja väliovi 19 kiloa. Selkeää ja yksinkertaista. Puu&Tekiikka toivottaa kaikille lukijoilleen ja ilmoittajilleen oikein rentouttavaa ja lämmintä kesää. Palaamme puuasioihin elokuussa, sopivasti ennen Puu ja Bioenergia -messuja. ø Jartek onnittelee oy SWM-WooD ltd:tä onnistuneesta thermowood -laitteiston valinnasta Mikkelin laitoksen kapasiteetin laajennuksessa.

4 4 Puu&Tekniikka numero 6/2009 Puusta kasvun veturi? Rakentaminen kuluttaa puolet luonnonvarsoista painon mukaan laskettuna ja tuottaa 40 prosenttia jätteistä, selvitti johtaja Mikko Viljakainen. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen haluaa selvittää, onko rakennusmääräyksissä turhia puurakentamisen esteitä. Arvonnousun kannalta puutuoteteollisuus tarjoaa mahdollisuuksia kasvun lisäämiseksi, arvioi pääministeri Matti Vanhanen. Johtaja Antro Säilä ehdotti, että Suomi ryhtyisi jakamaan kestävän kehityksen Millenium-palkintoa. - Kestävä sahauksen taso Suomessa voisi olla miljoonaa kuutiota, arvioi toimitusjohtaja Jukka-Pekka Ranta. Puun merkitys uusiutuvana luonnonvarana on kiistaton. Asiaa käsittelivät hallituksen ja metsäteollisuuden edustajat Kymi-Karjala ry:n järjestämässä talousseminaarissa toukokuussa. Seminaaria isännöi kansanedustaja Markku Laukkanen. Puutuoteteollisuus on EU:n kotimarkkinateollisuutta Pääministeri Matti Vanhanen pitää selvänä, että rakennusmateriaalien ympäristövaikutuksia ja energiatehokkuutta arvioitaessa puurakentaminen lähtee nousuun kaikkialla maailmassa. Kotimaassa voimme edistää puun käyttöä julkisissa hankinnoissa painottamalla ympäristövaikutuksia, EUtasolla Suomi voi edistää asiaa tekemällä aktiivisesti aloitteita, muistutti Vanhanen. Esityksessään pääministeri korosti tarvetta löytää uutta talouden kasvupohjaa. Suomessa meillä on hyvät edellytykset, sillä miellä on koulutettua ja osaavaa työvoimaa ja luonnonvaroja. Niiden tehokkaalla käytöllä Vanhanen uskoo saatavan muutama prosentin kymmenys lisää kansantalouden kasvua. Erityisesti puutuoteteollisuudella on paljon käyttämätöntä potentiaalia, sillä Euroopassa on isot markkinat odottamassa. Nyt Euroopassa käytetään puuta keskimäärin alle puoli kuutiota henkeä kohden, Suomessa luku on 1,26 kuutiota. Suomessa puun käytön osuus rakentamisessa on 40 prosenttia, Euroopan tasolla vain neljä prosenttia. Rakennusmateriaalilla on väliä Joka vuosi maailmaan tulee 100 miljoonaa ihmistä lisää. Meneillään on myös jatkuva muuttoliike, sillä on arvioitu, että vuoteen 2025 mennessä miljardi ihmistä muuttaa kaupunkeihin. Kaikki viisarit näyttävät, että puuta käytetään tulevaisuudessa paljon enemmän kuin nyt, selvitti Metsäteollisuus ry:n johtaja Mikko Viljakainen. Hän nosti esiin myös rakennusmateriaalin vaikutuksen päästöihin. Rakennustuotteiden valmistuksen ja rakentamisen energiakulutuksen on arvioitu olevan viisi prosenttia koko maan päästöistä. Suomen ympäristökeskus on nyt tarkentanut laskelmia ja ottanut myös tuonnin osuuden huomioon ja tuloksena on, että osuus onkin 11 prosenttia eli kolmannes siitä, mitä rakennuskannan käyttö aiheuttaa päästöjä. Näin ollen on siis todella merkitystä sillä, mitä materiaaleja rakentamisessa käytetään. Virtuaalimaailma ei uhkaa Puutuoteteollisuuden etu verrattuna paperin tuotantoon on siinä, että asuminen ei siirry virtuaalimaailmaan, muistutti johtaja Antro Säilä Metsäteollisuus ry:stä. Suomessa metsäteollisuuden rakennemuutos voitaisiin kääntää mahdollisuudeksi. Meillä olisi hyvät eväät siirtyä mahdollisimman nopeasti hiilineutraaliin yhteiskuntaan ja ryhtyä esimerkiksi koko maailmalle, esitti Säilä. Hän korosti myös, että satsaukset huippututkimukseen eivät tuota tulosta, jos ei ole näkemystä siitä, mitä haetaan. Puutuoteteollisuuden tutkimus kirvoitti taas kerran laajan keskustelun. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen totesi SHOKeihin panostetun voimakkaasti. Metsäklusteri Oy:ssä pääpaino on uusissa materiaaleissa ja siten satsaukset ovat enemmän kemiallisella puolella. Pekkarinen korosti kuitenkin, että TEMissä ollaan ennakkoluulottomasti valmiita katsomaan ja harkitsemaan rahoitusta, jos puuala pystyisi kehittämään laajan rakentamiseen liittyvän ohjelmahankkeen. Kasvavat sahatavaramarkkinat Pohjois-Amerikasta on tulossa sahatavaran nettotuoja vuoteen 2015 menenssä. Se on ainoita väestöltään kasvavia länsitalouksia ja lisäksi siellä on ollut huomattavia metsätuhoja. Näin siitä on tulossa merkittävä vientialue eurooppalaisille, ennustaa toimitusjohtaja Jukka- Pekka Ranta Suomen Sahat ry:stä. Venäjää hän pitää hyvin potentiaalina tulevaisuuden markkinana. Myös Kiinasta on odotettavissa vientikohde, sillä kotimaan kulutus on vasta lähdössä käyntiin. Syöttötariffit ehkä tulevaisuudessa Itsenäisten sahojen ajamaa syöttötariffia ei ole vielä lähiajan näköpiirissä luvassa, vaikka Jukka-Pekka Ranta lupasi miljoonan euron sahateollisuuden investoinnit yhdistelmävoimalaitoksiin nopeasti ympäri maata, mikäli tariffi saataisiin voimaan. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen totesi metsäteollisuuden vastustavan asiaa jyrkästi ja myönsi, että sille ei tässä tilanteessa haluta kasata lisää haasteita sahojen syöttötariffin muodossa. Hän näkeekin tariffin enemmän sahateollisuuden kilpailukyvyn parantamisena kuin energiapoliittisena keinona. Pitemmällä aikavälillä sahojenkaan syöttötariffi ei Pekkarisen mukaan ole mahdotonta, mutta silloin se pitää ulottaa myös metsäenergian käyttöön.

5 numero 6/2009 Puu&Tekniikka 5 Puusepänteollisuuden kehitysohjelma valmistuu Viime joulukuussa Puutuotetoimialaryhmän elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle luovuttama kilpailukykyohjelma alkaa saada konkreettisia muotoja. Puuteollisuusyrittäjät ry:n piirissä on laadittu merkittävä, kokonaisvaltainen kehitysohjelma huonekalu- ja puusepänteollisuuden yrityksille alan kehittämiseksi. Ohjelma luovutetaan TEM:ille juhannukseen mennessä. - Toimialaryhmässä on Strategiaohjelma käynnistyi Metsäalan strateginen ohjelma on käynnistynyt ja ensimmäisessä johtoryhmän kokouksessa toukokuun alussa linjattiin alan menestyksen kannalta tärkeimmät painopistealueet. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen johdolla kokoontuvassa metsäalan strategisen ohjelman johtoryhmässä ovat edustettuina kaikki keskeiset metsäalan sidosryhmät, viranomaiset ja ministeriöt. Metsäalan strategisen ohjelman (MSO) tavoitteena on seurata ja ennakoida alan rakennemuutosta. Koordinoimme myös ns. Ahon työryhmän esitysten toimeenpanoa ja tarvittaessa teemme uusia aloitteita metsäalan kehittämiseksi. Osa hankkeiden tavoitteista on yhteisiä Kansallisen metsäohjelma 2015:n (KMO) kanssa, jota MSO täydentää ja tukee, selvittää Metsäalan strategisen ohjelman johtaja Juha Ojala, joka aloitti työssään maaliskuussa. Tämä työ on minulle mieluinen kerran elämässä -tilaisuus, sillä nyt pystyn yhdistämään metsänhoitajan koulutukseni sekä strategisen johtamisen kokemukseni eri toimialoilta,, kertoo Ojala. Painopistealueet MSO:n painopistealueet laajoja kokonaisuuksia: alan kilpailukyvyn varmistaminen, alan yritysten toimintamahdollisuuksien kehittäminen, puumarkkinoiden toimivuuden kehittäminen, puuperäisen energian tuotannon laajentaminen, puun käytön ja puurakentamisen edistäminen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä ennakointi. mietitty alueita, jotka ovat yhteisiä kaikille ja niitä viedään yhdessä eteenpäin. Eri osa-alueilla, esim. sahoilla ja puuteollisuusyrittäjien jäsenillä intressit erilaisia. Puuteollisuusyrittäjien ohjelma painottuu mm. asiakaslähtöiseen kansainvälistymisohjelmaan, ryhmäsertifiointiin, alihankinta- ja yhteistyöverkoston hankkimiseen ja uuden kotisivuportaalin luomiseen, selvittää Puuteollisuusyrittäjien Puualan koulutuksessa pitää Juha Ojalan mukaan miettiä, mitä pitäisi opettaa, jotta valmistuvilla olisi oikeat valmiudet työelämään. Puun käytön ja puurakentamisen edistämiseksi pyritään jatkamaan PuuSuomi verkostohanketta sekä toteuttamaan puutuoteteollisuuden kilpailukykyohjelma. Julkisten hankintojen ohjeistuksessa varmistetaan puuraaka-aineiden tasapuolinen kohtelu. Rakentamismääräyksistä ja standardeista puolestaan pyritään saamaan sellaisiksi, etteivät ne turhaan estä puun käyttöä rakentamisessa. Kuutioiden sijaan euroja Puutuoteteollisuuden kilpailukykyohjelma on mielestäni hyvä esimerkki konkreettisista toimista alan kehittämiseksi. Puualalla ongelman on, että puuttuu veturiyrityksiä, Ikeoita, joiden avulla koko ala kehittyisi. Meillä on puualalla paljon loistavaa teknistä osaamista, mutta uusien liiketoiminta- toimitusjohtaja Tapani Tuohiniemi. Ohjelman avulla pyritään myös kehittämään yritysten mahdollisuuksia tuotekehitykseen ja teknologian kehittämiseen lisäämällä yhteistyötä mm. Aalto-yliopiston sekä ammattikorkeakoulujen ym. oppilaitosten kanssa. Ohjelmaa valvoo ulkopuolinen hallitus, johon kuuluu edustajia mm. TKK:sta, TEM:stä, Puuliitosta ja Tekesistä. mls- konseptien osalta on vielä paljon mahdollisuuksia käyttämättä. Kuutioiden tuottamisen sijaan pitäisi miettiä, miten tehdään hyvinvointia ja euroja. Metso ja Wärtsilä myivät aiemmin rautaa ja terästä. Ei Wärtsilä myy enää pelkästään moottoreita, vaan voimalaitoksen huoltopalveluineen kokonaisratkaisuna. Nyt meillä puualalla jäädään välittäjien armoille omien tuotteiden kanssa, kun ei mennä riittävän pitkälle asiakaspintaan., pohdiskelee Ojala puualan ongelmia. Puutaloista maailmanlaajuinen business? Juha Ojala kaipaa alalle voimakkaampaa markkinointi- ja myyntiorganisaatiolähtöistä liiketoiminta-ajattelua. Mielestäni Ikeasta voi ottaa paljon oppia. Ei Ikea tee kaikkea itse. Siellä suunnitellaan ja markkinoidaan, se on heidän vahvaa osaamistaan. Valmistus voi tapahtua missä tahansa. Samaa konseptia voisi soveltaa meilläkin. Eikö voisi olla esimerkiksi moduulirakenteinen talo nykyisten talovalmistajien omien mallistojen sijaan? Asiakas kertoisi toiveensa talomyyjälle ja toivetalo koottaisiin erilaisia moduuleista, jotka voitaisiin valmistaa siellä missä se parhaiten ja tehokkaimmin osataan, esittää Ojala. Koko: 128x35 Ruotsilta puinen paviljonki Shanghain maailmannäyttelyyn Ruotsalaiset rakentavat puisen paviljongin Shanghain vuoden 2010 maailmannäyttelyyn. Rakennus on samalla lähtölaukaus ruotsalaiselle puurakentamisen viennille Kiinaan. Paviljonki koostuu kolmesta kolmikerroksisesta puisesta kuutiosta, pohjapinta-alaltaan 20 x 20 metriä. Sisäänkäyntikuutio rakennetaan kokonaan liimapuusta, jonka toimittaa Svenskt Limträ, jossa Martinsons, Moelven ja Setra ovat mukana. Paviljongissa idetään myös Ruotsalainen puupäivä, jolla pyritään vaikuttamaan erityisesti kiinalaisiin poliitikkoihin ja päättäjiin. Ruotsin metsäteollisuus markkinoi kestävää puuntuotantoaan ja puutuotteitaan sekä kahtatoista puurakentamisen standardia, jotka ruotsalainen metsäteollisuus on laatinut yhdessä European Wood Initiativin kanssa erityisesti Kiinan markkinoille. Expo näyttelystä odotetaan kaikkien aikojen suurinta, johon näytteilleasettajia tulee 200 maasta ja kävijöitä odotetaan jopa 70 miljoonaa. Näyttely on auki toukokuun alusta lokakuun loppuun ja on nimeltään Parempi kaupunki, parempi elämä. Sahatavaran pohjahinnat saavutettu? Skandinaavisen sahatavaran hinta on hieman noussut Englannissa maaliskuussa, kertoo saksalainen Euwid. Tarjonnan niukkuus ja lisääntynyt kysyntä on mahdollistanut noin viiden punnan hinnannousun kuutiolta. Markkinoilla uskotaan, että maaliskuussa saavutettiin pohjahinnat ja nyt uskotaan hintojen nousevan ennen lomia 15 puntaa kuutiolta verrattuna vuoden ensimmäisen neljänneksen keskihintaan. Joidenkin mäntylaatujen tarjonta Englannissa ei ole riittänyt vastaamaan kysyntää, sillä esim. Pohjois-Afrikassa mäntykvintasta on maksettu 25 puntaa enemmän kuutiolta ja puutavara on ohjautunut sinne. Skandinaavisen männyn kysyntä on lisääntynyt pääosin maahantuojien täydentäessä varastojaan. Sen sijaan tukkureiden taholta kysyntä ei ole merkittävästi kasvanut. CNC-yläjyrsimet i Materiaalinkäsittelyyn tehokkuutta juuri teidän yrityksenne tarpeisiin räätälöidyillä laitteilla - pinonta- ja pinonpurkulaitteet - tuotantolinjakokonaisuudet - konenäkölaite laadutukseen - liimalevypuristimet Tervetuloa osastollemme Puu ja Bioenergia-messuille Jyväskylään Mihin menet? Metsä-Suomi. Perjantaina Mikkelin teatteri, Savilahdenkatu 11 Pinomatic Oy Pohjolantie Kauhajoki Puh

6 6 Puu&Tekniikka numero 6/2009 Lyhyesti Fuusio hela-alalla Panostaja-konserniin kuuluvan Suomen Helaston omistamat Seinäjoen Rakennustarvike ja Lukko ja Suomen Helakeskus yhdistyvät. Fuusion jälkeen Suomen Helakeskus Oy on Suomen kolmanneksi suurin hela-alan yritys. Molemmat yhtiöt toimivat Seinäjoella hela-alan tukkukauppoina, joten järjestelyllä muodostetaan suurempi ja tehokkaampi kokonaisuus ja parannetaan muun muassa asiakaspalvelua. Suomen Helakeskuksen tuotevalikoima täydentyy ovi- ja ikkunaheloilla sekä lukoilla. Tällä tuotevalikoimalla yhtiö palvelee kalustepuusepänteollisuutta sekä ovi- ja ikkunateollisuutta. Södra maksaa tukista 25 kruunua lisähintaa Ruotsalainen Södran sahateollisuus ajaa täysillä ja yritys on luvannut 25 kruunun lisähinnan kuutiolta havutukeista, joista tehdään sopimus ennen elokuun loppua, kertoo woodnet.se. Yrityksen mukaan sahatavaran kysyntä lisääntynyt kevään aikana, puutavaramarkkinat ovat saavuttaneet pohjan ja asiakkaat täyttävät varastojaan. Tavoitteena on saada hakkuut täysille jo kesäkuussa. Versowoodin Ville Kopra: Pudotuspeli alkamassa? Versowood Groupin toimitusjohtaja Ville Kopra uskoo sahateollisuudessa tapahtuvan tämän vuoden aikana lisää rakenteellisia ja toivottavasti samalla myös alaa tervehdyttäviä muutoksia. - Auttaa näkemään tulevaisuuteen paremmin, kun katsoo historiaa. Ennen yhdeksänkymmentä luvun puoliväliä sahatavaratuotannontaso on ollut pysyvästi alle 10 miljoonan kuution ja uskon, että nytkin tulemme tippumaan sille tasolle. Saimme huomata, että Suomen metsävarat eivät kestä tällaisia tuotantovolyymeja ilman, että hinta lähtee taivaisiin. Kapasiteettia pitäisi saada pysyvästi pudotettua, jotta seuraavan nousun aikaan ei taas ajettaisi päin seinää. Kopra uskoo pudotuspelin alkavan heikoimmista yksityisistä sahoista, mutta myös isojen integraattien rakennejärjestelyt voivat muuttaa nykyisiä kuvioita. Pattitilanne edessä Jos tukkikauppa ei ala toimia nopeasti, ajautuu ala kestämättömään tilanteeseen lomien jälkeen tukkivarantojen huvetessa. Versowood on jo aloittanut koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut uhkaavan puupulan vuoksi. Kesän tilannetta ei auta, vaikka syksyllä puukauppa viriäisikin mm. veroedun siivittämänä. -Tilanne on kaikin puolin hankala, sillä nyt on pieniä merkkejä siitä, että sahatavarakauppa alkaisi jollain tasolla käydä ja pieniä hinnannousujakin joidenkin tuotteitten osalta on odotettavissa. Onkin jo korkea aika, hinnat ovat tulleet huipusta alas 35 prosenttia. Taustalla painaa vielä se, että sahateollisuuden käyttökatteet koko 2000-luvulla ovat olleet, vuotta 2007 lukuun ottamatta, keskimäärin alle 10 prosenttia liikevaihdosta, mikä pääomavaltaisella alalla on edellytys pitkäaikaiselle toiminnalle. Sahateollisuus on tällä hetkellä raskaasti tappiollista ja lievistä sahatavaranhinnan nousuista huolimatta, paineita on ennemminkin edelleen saada puunhintaa alaspäin. Viime vuosi rokotti myös Versowoodia, liikevaihto laski yli neljänneksen sahauksen lähes puolittumisen myötä ja tulos rojahti reilusti tappiolle. - Pakko tässä on uskoa, että huonon ajan jälkeen suhdannetilanne kääntyy, toivottavasti toiseen äärilaitaan. Me olemme investoineet viimeisen viiden vuoden aikana keskimäärin 25 miljoonaa vuodessa ja olisi mukava päästä välillä tuloksen tekoon ja maksamaan velkoja pois, selvittää Ville Kopra. Ruotsalaisten edut Saksalaiset sahurit ovat menettäneet kilpailuetuaan, sillä siellä raaka-aineen hinta on noussut suomalaisiin hintoihin. Heillä on myös sama euro, joten valuttaa ei tuo kilpailuetua kuten ruotsalaisille. Ruotsalaisilla on tällä hetkellä euron etumatka raaka-aineessa sahatavarakuutiolle sekä kruunun tuoma lähes 25 prosentin valuuttakurssietu. - Ruotsalaiset on päässeet mellastamaan useamman vuoden, mutta onneksi nyt sielläkin sahat tekevät jo tappiota ja jarru on heilläkin tuotannossa. Toivotaan, että joskus tulee aika myös suomalaisten kurkuttaa ruotsalaisia, summaa Ville Kopra tämän hetken sahureiden tuntoja. Puutuoteteollisuuden suhdannekatsaus Puuteollisuusyrittäjät ry:n tekemän huhtikuisen suhdannekyselyn mukaan erityisesti ovi- ja ikkunateollisuudessa kevät on tuonut valoa talvella vallinneeseen pimeyteen. Edellinen kysely tehtiin helmikuussa. Normaali kausivaihtelu tuo oman lisänsä muutokseen, mutta yleisesti tilauskantojen jyrkkä pudotus on joko vähintään loiventunut tai jopa muuttunut nousuksi. Noususta ilmoitti 56 prosenttia, laskua oli edelleen 44 prosentilla. Tilauskannan kasvua odottaa hiukan yli puolet, 57 prosenttia vastaajista. Kannattavuus on pysynyt vähintään helmikuisella tasolla neljä viidesosalla yrityksistä. Syksyllä kannattavuuden heikkenemistä odottaa hieman enemmän eli 25 prosenttia kuin huhtikuussa, jolloin heikkenemistä ennakoi vajaat 20 prosenttia. Kolme neljännestä kuitenkin siis odottaa myös syksyllä kannattavuuden pysyvän samalla tasolla tai olevan paremman kuin nyt. Kyselyyn vastasi 165 yritystä. Huonekaluteollisuus Synkimmät odotukset ovat huonekalualalla, josta 64 prosenttia ilmoitti tilauskantansa pienentyneen. Hieman parannusta on kuitenkin tapahtunut talvisiin lukemiin, sillä reilu kolmannes, 36 prosenttia on saanut tilauksia aiempaa enemmän sisään, kun vastaava luku talvella oli 30. Luvuista on kuitenkin vielä vaikea vetää varmoja johtopäätöksiä johtuen vastaajien vähäisemmästä määrästä helmikuuhun verrattuna. Kannattavuus on vastaajien joukossa parantunut, 72 prosenttia ilmoittaa sen parantuneen helmikuusta ja toiveikkuutta on syksynkin suhteen, sillä 84 prosenttia uskoo syksyllä toimivansa kannattavammin kuin huhtikuussa. Ikkunat, ovet ja portaat Voimakkain muutos positiiviseen suuntaan on tapahtunut tässä ryhmässä, sillä 61 prosenttia ilmoitti tilauskantansa parantuneen huhtikuussa. Helmikuussa tilauskanta oli pienentynyt 70 prosentilla. Vastaajat uskovat tilanteen paranevan vielä syksyyn mennessä, 65 prosenttia uskoo tilauskantansa kasvavan. Sen sijaan 35 prosenttia, kuten helmikuussakin, uskoo tilauskantansa pienenevän. Nämä yritykset eivät todennäköisesti ole mukana korjausrakentamisessa. Myös kannattavuus on parantunut yrityksissä, heikkenemisestä ilmoitti vain 19 prosenttia, kun luku helmikuussa oli vielä 44. Hiukan yli puolella kannattavuus on parantunut, mutta 30 prosenttia yrityksistä oli saanut kannattavuuttaan kohennettua sitten helmikuun, jolloin luku oli 11. Erikoiskalusteet Erikoiskalustevalmistajista 41 prosenttia ilmoittaa tilauskantansa parantuneen, muilla se on pysynyt ennallaan tai laskenut. Luvuissa on helmikuuhun hienoista paranemista, tällöin tilauskanta oli parantunut vain 33 prosentilla. Tulevaisuus nähdään kuitenkin muita synkempänä erikoiskalustepuolella, sillä tilauskannan pienenemistä odottaa syyskuussa 74 prosenttia, kun helmikuussa näin odotti 40 prosenttia vastaajista. Kannattavuus on pysynyt huhtikuussa samantasoisena 71 prosentissa yrityksistä. Syyskuussa kannattavuuden uskoo olevan samalla tasolla 59 prosenttia vastaajista, vajaa kymmenys uskoo sen paranevan ja lähes kolmasosa uskoo heikkenemiseen. Muut puutuotteet Muiden puutuotteiden valmistuksessa 59 prosenttia ilmoitti tilauskantansa parantuneet huhtikuussa verrattuna helmikuuhun. Kasvun uskotaan jatkuvan syyskuussa 66 prosentissa yrityksistä. Kannattavuus tässä ryhmässä on säilynyt entisenä 59 prosentilla yrityksistä, paranemista on tapahtunut 17 prosentilla, jossa on neljän prosenttiyksikön kasvu helmikuuhun verrattuna. Vajaalla neljänneksellä kannattavuus on heikentynyt. Syksy nähdään valoisampana kannattavuuden suhteen, sillä 66 prosenttia, helmikuisen 45 prosentin sijaan, odottaa kannattavuutensa paranevan.

7 numero 6/2009 Puu&Tekniikka 7 Kevään hiljainen kohokohta Hannoverissa järjestettyjen Ligna -messujen käytävillä mahtui tänä vuonna kävelemään vastaantulijoiden tönimättä. Viiden päivän aikana messuihin tutustui runsaat vierasta. 1 Yleismaailmallinen taloustilanne leimasi myös tämänvuotisia Ligna -messuja. Vieraita oli aikaisempaa vähemmän ja näyttelyosastotkin olivat supistuneet voimakkaasti edellismessuihin verrattuna. Messujärjestäjälle on nostettava tässä yhteydessä hattua, sen verran tyylikkäästi tyhjä pintaala oli häivytetty mm. osastojen välisiin tiloihin. Ligna messuja voisi kuvailla perinteistä keskieurooppalaisemmiksi. Messuvieraissa Pohjois-Amerikka ja Aasia näkyivät kutistuneina edustuksina. Ja varsinkin monelle suomalaiselle näytteilleasettajalle tärkeät venäläiset asiakkaat loistivat poissaolollaan. Toisaalta ei makkara- ja olutjonoissakaan kuullut suomenkieltä takavuosien tyyliin. Varsinkin monista isoista puuteollisuuden suomalaisyrityksistä saattoi messuilla olla vain yksi edustaja jos sitäkään. Sitä vastoin pk-sektori jaksoi edelleen panostaa ammattimessuilta ammennettavaan tietouteen. Lukuisiin näköhavaintoihin perustuen voisi arvioida Skaala Ikkunoiden parikymmenhenkisen iskuryhmän olleen messujen ennätys. Kauppaa käytiin Vaikka käytävillä oli normaalia hiljaisempaa, tuntui oikeita ihmisiä olleen liikkeellä, sillä mm. suomalaiset konekauppiaat kehuivat tehneensä messuilla isojakin kauppoja. Ehkä suurimman uutisen räväytti nastolalainen Raute Oyj, joka julkisti messuilla allekirjoittaneensa noin 8 miljoonan euron arvoisen sopimuksen kiinalais-venäläisen Henda-Siberia LTD -nimisen sijoitusyhtiön kanssa. Kauppa käsittää koneiden ja laitteiden toimittamisen Tomskin alueelle Venäjälle rakennettavaan uuteen viilutehtaaseen. Sopimus sisältää pöllin käsittelylinjan, sorvauslinjan sekä viilunkuivaus- ja lajittelulinjan. Sopimuksen arvioidaan astuvan voimaan kesäkuussa Konetoimitukset ajoittuvat vuoden 2009 loppuun ja vuoden 2010 alkuun. Uusi viilutehdas tulee olemaan osa suurta Tomsk Industry Garden -puunjalostusprojektia, jonka toteuttavat yhteistyössä Kiinan keskushallitus ja Henda-Siberia LTD. Parempaa palvelua Se että asiakkaita oli lukumääräisesti edellisvuosia vä- 1. Woodpolis oli rakentanut osastolleen luonnon kasvualgoritmeihin perustuvan, 329 osasta koostuvan paviljongin. Mielenkiintoisimmat kontaktit syntyivät eri tutkimuslaitosten ja oppilaitosten edustajiin. hemmän, ei tietenkään välttämättä ole huono asia, sillä nyt näytteilleasettajien ja konekauppiaiden aika riitti varmasti jokaiselle halukkaalle. Osalla suomalaiskauppiaista kuului jatkotöitä olevan saman verran kuin aiemminkin, joten asiakasmäärä ja varsinkin laatu tuntui olleen varsin hyvä, mahdollistaen myös näytteilleasettajien kiertämisen messuilla aiempaa paremmin. Pienet asiakkaat arvoon arvaamattomaan Moni puuntyöstökonevalmistaja kertoi sangen reippaistakin tuotannonpudotuksista, jopa prosentin suuruisista. Varsin selkeä trendi messuilla oli kohti entistä pienempiä kompakteja ja edullisia koneita. Nyt kun varsinkin isot puualan yritykset tuntuvat kamppailevan taantuman kourissa, konevalmistajat ovat kääntäneet huomionsa pk-yrityksiin. Olipa kyseessä sitten talouskriisi tai ei, me emme suinkaan saa unohtaa pienempiä asiakkaita prosenttia yrityksistä ei tee uusinvestointeja teknologiansa ylläpitämiseksi vaan koettaa tulla toimeen nykyisellä konekannallaan. Meidän tehtävämme on kehittää heille entistä parempia ratkaisuja heidän kilpailukykynsä säilyttämiseksi, toteaa Vietin hallituksen puheenjohtaja Stefano Vichi. Myös energia- ja ympäristökysymykset olivat nostaneet merkitystään edellismessuihin verrattuna. Konkreettisimmillaan se näkyi konepuolella esimerkiksi sahojen jarrutusenergian talteenottona ja hyödyntämisenä kuin formuloiden KERPSissä ikään Dynea on kehittänyt edelleen AsWoodliimojaan soveltumaan puukuitulevyjen lisäksi myös huonekalu-, parketti- ja lattiateollisuuteen. Esillä oli myös uusi entistä nopeampi ja joustavampi melamiiniureahartsi liimapalkkiteollisuudelle. 3. Ledinec esitteli uuden X-Cut sahan palkkiteollisuuden pitkälle tavaralle. Aiemmin Ledinecin valikoimasta puuttui saha, nyt tarjolla on palkkitehtaan koko konelinjasto. Uutuus oli myös katkaisupalkkihöylä 1300, jonka vaakakuttereissa on suoraveto. 4. TTT-Technology Oy on kehittänyt pelkkahakkurin terää niin, ettei enää tule hammastaipumia ja puru saadaan hyvin pois. Samalla sahausrako on pienentynyt puoli milliä eli yhdestä 200 litran tukista saadaan litra vähemmän purua kuutiota sahaavalle sahalle tämä merkitsee tuhat kuutiota enemmän haketta, jolla on korkeampi myyntihinta kuin purulla. 5. Wood-Mizerin uusi B-sahauspöytä koostuu kahden metrin pituisista moduuleista. Sahaus pituutta voidaan lisätä joko yksittäistä tukkia tai jopa kahta perättäistä tukkia varten. Messuilla sahauspöytä oli yhdistetty sahaan LT20. Wooz-Mizer tuo tänä vuonna markkinoille LT70 -Remote kauko-ohjatun sahan, mikä sallii käyttäjän sijoittumisen optimaaliseen sahauspaikkaan. 6. Raute Oy:llä oli mm. vaneriteollisuuden liimaukseen tarkoitettu juovaliimauslaite, jolla liima levittyy erittäin tarkasti. Erikoismallisella suutinpäällä saadaan tarkka ja tasainen levitys koko viilun pinnalle. Laite soveltuu hyvin PF-, UF- ja MUF-liimoille. 7. Teknoksen uusia tuotteita ovat mm. sisäkäyttöön soveltuvat, vesiohenteiset korkeakuiva-ainepitoiset Aquafiller 6400 ja Teknofill Plytec Oy esitteli messuilla uutta viilujen niputuslaskentalaitteistoa, mikä on otettu käyttöön UPM:n Kalson viilutehtaalla. Laitteella oikaistaan ja niputetaan viilupinkat, uutta on viilujen laskentalaitteisto, jolloin nipuista saadaan halutun kokoisia. 9. Kahdella työstöpäällä (4 työkalua kummassakin) varustettu Baccin Doublejet on kehitetty varsinkin tuolivalmistukseen. Vastaava kone on tulossa myös suomalaisasiakkaalle.

8 8 Puu&Tekniikka numero 6/2009 Tarjonta sahureille Mutta vilkaistaanpa lyhyesti, mitä tarjottavaa kesäisessä Hannoverissa oli suomalaissahureille. Heinolan Sahakoneet Oy oli messuilla esittelemässä sekä sahateollisuuden ratkaisujaan että hakkureita. Bioenergiabuumin myötä hakkureiden kysyntä on lisääntynyt ja kotimaan markkinoiden lisäksi Heinolan Sahakoneet tähyää vahvasti Keski-Euroopan markkinoille. Sinne on tähtäämässä myös Finscan Oy, joka loppuvuodesta on toimittanut ensimmäisen laitteistonsa Saksaan. USA:n ja Kanadan markkinoilla yritys on toiminut jo vuosia oksapoikkipinta-alalajitteluun perustuvan röntgenlajittelunsa kanssa. Pohjois-Amerikassa rakennuspuutavaran lajittelussa oksan poikkipintaa laskettaessa pitää pystyä määrittämään puun sydämen sijainti, vaikka se olisi kappaleen ulkopuolella. Tomografialaskentaan perustuvaa tukkimittausjärjestelmää, Wood-X 1D-6D, oli esittelemässä Bintec Oy. Neljän suunnan menetelmä riittää tukkimittaukseen, mutta jos halutaan tiedot myös tavaran sisältä, jotta päästään laadun mukaan tilausohjautuvaan tuotantoon, tarvitaan kuusi mittaussuuntaa. Veisto Group oli tuonut messuille SL250 Duon, jossa esiteltiin mm. teleskooppiakselilla olevia jakosahanteriä ja teräohjaimia kaksiakseliterille. Näin saadaan sahausrakoa pienemmäksi 0,6-0,8 mm. Veisto on saanut kauppoja mm. Ruotsiin, Romaniaan ja USA:han, joten töitä riittää vuoden loppuun saakka. Linck esitteli mm. uutta teknologiaa, jolla lisätään häiriöttömiä sahalinjan käyttötunteja. Suomessa Linckiä sekä Microteciä, Springeriä ja Urbasta edustaa Suomen Linkki Sahakoneet Oy. Microtekiltä oli esillä mm. lujuuslajittelu, jolla päästään jopa C45 luokkaan. Sahatavarasta saadaan, myös poikittaismittauksena, kaikki laadut: tiheys, lujuus, dimensiot, oksaisuus jne. Microteciltä on saatavissa nykyisin mittausteknologiaa myös huonekaluteollisuuteen. Springeriltä esillä oli mm. trimmeri, jossa kappale, jota ei katkaista, ohjataan leikkaavan terän yli. Etuna on mm. leikkaavien terien helppo huolto. Springer on laajentamassa tarjontaansa myös keskisuureen ja pieneen sahateollisuuteen aina yksittäisiä osatoimituksia myöten. Limab Oy esitteli mm. liikkeen tunnistusmenetelmää, jolla kompensoidaan kuljettimen aiheuttamat häiriöt tukin mittauksessa. Poistamalla tukin liikkumisesta johtuvat mittausvirheet päästään paremmin kiinni mm. tukin lenkouteen, jolloin sahaus sekä lajittelu voidaan optimoida paremmin. Esillä oli myös puun tiheyden mittaukseen Densigrader-järjestelmä, jonka avulla voidaan ohjata mm. puutavaran kuivausta.. Valon Kone Oy oli tuonut messuille rautaa reilusti, modulaarisen VK 800 HD Combi kuorimakoneen. Standardimoduuleista voidaan rakentaa asiakkaan tarvitsema versio. Moduulirakenne mahdollistaa helpon osien vaihdon ja lisäämisen myöhemmin. MW-Power on tuonut markkinoille uuden Biopower 8 -lämpövoimalaitoksen, jonka teho on 6,5-8 MW. Aiempi arinapoltto on vaihtunut leijupetiin. Ensimmäinen kauppa on tehty Eurooppaan. Suomalaisten vahva panos lämpökäsittelyosaamisessa tuli messuilla esiin. Mukana olivat Stellac Oy, Valutec Oy ja Jartek Oy, joilla kaikilla on ollut toimituksia viime aikoina. Kilpailu on kiristymässä, millä uusia laitevalmistajia eri puolilta on tullut mukaan. Jartek ja Valutec esittelivät myös muuta osaamistaan: Jartek kuivausta ja sahalinjoja, Valutec TC-kuivausta, jossa puutavarakuormat ovat pitkittäin ja ilmavirta kulkee poikittain. Kuivausta oli esittelemässä myös WSAB Oy, jolla oli esillä maailman ensimmäinen kolmivaiheinen automaattikanavakuivaamo. Kolmivaiheisuudella tasataan puutavaran pinnan ja sisäosien kosteuseroja. FB-Ketjutekniikka Oy oli esittelemässä entistä vahvempia Köyliössä valmistettuja kuljetinketjuja sekä tuontitavarana markkinoitavia rullaketjuja. Uutta on myös se, että yrityksestä voi ostaa sahateollisuuden kuluvia varaosia, esim. syöttörullia ym. Kimmo Janas Homagin huippu-uutuuksia oli laser Tec -nimellä kulkeva listoitussysteemi, jossa nauha sulatetaan laserilla levyn reunaan eli liimausyksikköä ei enää tarvita. 11. Masterwoodin uusi CNC-työstökeskus Project 5000 on saatavissa 4+5-akselin yhdistelmänä. 12. Varsinaisten koneuutuuksien lisäksi esillä oli myös uusia materiaaleja. Homagin BMG 512 Optimatin runko on Sorb Tech -materiaalia eli kuituvahvistettua mineraalivalua. Terästä on ainoastaan johdepinnoissa. Uusi materiaali absorboi työstössä syntyneet värinät entistä paremmin, jolloin työstölaatu paranee ja terät kestävät kauemmin. 13. Gabbiani Galaxy T3 paloittelusahassa voidaan uuden työnnin järjestelyn ansiosta katkoa kappaleita samanaikaisesti kolmeen eri pituuteen. Tämä lisää pienemmille sarjoille kapasiteettia ja joustoa. 14. Barberanin uutuuslinja perustuu Hot Melt Pur -liimoitustekniikkaan. Siinä missä vanhalla telalinjalla liikuttiin 30 metrissä, päästään nyt 10 metrin linjalla samaan ja parempaankin lopputulokseen. 15. Biesse Edge -listoituskoneessa järjestelmä hoitaa kappaleen palauttamisen, kääntämisen ja automaattisyötön. Tietokoneohjauksen ansiosta eri reunoilla voi olla erilainen työstö. 16. Balestrinin osastolla esiteltiin MZ Hopper, CNC-ohjattu kääntyväteräinen vannesaha, joka soveltuu hyvin esimerkiksi huonekalujen jalka-aihoiden sahaukseen. 17. Iomuksen sahauutuus keräsi joka kerran käynnistyessään joukon iloisia katselijoita ympärilleen. 18. Gibenin paloittelusahauutuuden erikoisuutena on, ettei sahakelkassa ole moottoria lainkaan, mikä säästää omalta osaltaan käytettävää energiaa ja tekee koneesta kevyemmän. 19. Yksi messujen mielenkiintoisimmista pk-yrittäjäkoneista oli Griggion CNC 650 V, reilusti alle euron hintainen 3-akselinen, CNC-ohjattu läpisyöttöinen point-to-point porakone. 20. Pinomaticin Petri Oravamäki oli tyytyväinen messuihin. Lignassa yhtiö oli jo kolmatta kertaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Saksaan ja Ranskaan oli löydetty toimivat agentit. 21. Waco esitteli Weinigin osastolla uuden sukupolven höyläkoneen Hydromat mukana myös Habitaressa!

9 numero 6/2009 Puu&Tekniikka 9 Jungheinrich Hydrostaatti Jungheinrichin uudessa trukissa on polttomoottori ja hydrostaattinen voimansiirto. Se kuluttaa selvästi vähemmän polttoainetta kuin saman teholuokan momentinmuunnin trukit Uudet 425s-435s sarjan trukit siirtävät 3500 kg painoisia kuormia, pinoavat 7,5 metrin korkeudelle Voimanlähteenä on VW-moottori, jota hyödynnetään niin diesel- (DFG) kuin nestekaasu (TFG) -versionakin. Ajomukavuus on hyvä hydrostaattisen ajovoimansiirron ansiota, erityisesti kiivastahtisessa työssä, jossa on jatkuvia suunnanvaihtoja, esim. kuorma-autoja purettaessa ja kuormattaessa. Kierrosluku nousee auto- Tehokkuutta matalalla Mitsubishi Forklift Trucks tuo markkinoille matalakeräilytrukki OPB20NE:n. Leveät kulkutiet mahdollistavat helpon siirtymisen ajotasolle ja siitä pois. Ohjaustila on markkinoiden avarin, sillä se suureni 40 prosentilla. Tämä on saavutettu siirtämällä akku ohjaustilan taakse, pois kuljettajan edestä. Trukin ulkomitat eivät ole kasvaneet. Koko lattia toimii kuolleenmiehen-kytkimenä, ja trukki liikkuu vain silloin, kun kuljettaja on omalla paikallaan. Mallissa OPB20NE on uusi Maxius ohjauspyörä, joka näyttää paljolti Formula 1 -autojen ohjauspyörältä. Ohjauspyörä sisältää useita hallintalaitteita ja korkeus- ja pituussuunnassa säädettävää ohjauspyörää voidaan käyttää myös yhdellä kädellä. Sähköisessä ohjauksessa on automaattinen ohjuspyörän keskitys sekä nopeuden Vuoden 2009 ilmestymisaikataulu Nro Aineistot Ilmestyy Teema + jakelu maattisesti nostovaiheen aikana. Viiden ennalta määritellyn työohjelman avulla, energiansäästötilasta maksimaaliseen suoritustehoon, kuljettaja pystyy joustavasti säätämään ohjelman työn mukaiseksi vain nappia painamalla. Hydrostaattisessa voimansiirtoteknologiassa on vähän mekaanisia komponentteja, joten se on huoltoystävällinen ja helposti kunnossapidettävä. Erikoismuotoillun vastapainon ja korkealle sijoitetun taka-akselin nivelöinnin ansiosta painopiste on matalalla, joten trukin vakaus on erinomainen ilman tarvetta elektronisille lisävakausohjelmille. Ohjaamo on suunni- vähennys ajettaessa mutkissa, joten hallittavuus on huippuluokkaa kaikissa tilanteissa. Tehokas AC ajomoottori kiihdyttää OPB20NE mallin nopeasti huippunopeuteen 12 km/h ajajan seisoessa ajotasolla. Kuljettaja voi myös valita kävely-vierellä toiminnon. Trukin elektroninen ohjausjärjestelmä rajoittaa tällöin ajonopeuden turvalliselle 2.5 km/h tasolle. Ohjelmoitavan ohjausyksikön avulla voidaan säätää kiihtyvyyttä, ajonopeutta ja jarrutusta eri käyttäjille ja käyttöolosuhteille sopivaksi. Parametreihin kytketyt PINkoodit mahdollistavat eri asetusten yksilöllisen määrittelemisen usealle kuljettajalle Sahateollisuus, bioenergia, jaossa Jyväskylän Puu ja Bioenergiamessuilla ( ) Kaluste- ja huonekaluteollisuus, suunnittelu, erikoisjakelu arkkitehdeille ja sisustussuunnittelijoille, jaossa Habitaressa ( ) Helsingissä Robotiikka ja automatisointi puutuoteteollisuudessa Teollinen muotoilu ja uudet materiaalit puutuoteteollisuudessa, jaossa Olo.Muoto -messuilla ( ) Lahdessa Puusta rakentaminen, erikoisjakelu arkkitehdeille ja rakennusalalle Sahateollisuus, materiaalinkäsittely, työturvallisuus. Varaa tilasi Puu ja Bioenergia messunumerosta heti! teltu niin, että kuljettaja näkee kuormaan ja haarukan kärkiin. Myös näkyvyys taaksepäin on parantunut huomattavasti vastapainon matalan muotoilun ansiosta. Palettien noston ja laskun aikana kuljettajalla on käytännöllisesti katsoen esteetön näkyvyys ylöspäin tukitangottoman kuormaussuojan yläpuolelta. Uusi heavy-duty saha Milwaukeen uusi MS 305 DB katkaisu-/jiirisaha on suunniteltu rakennusammattilaisille. Digitaalinen näyttö antaa 0,1 asteen tarkkuuden, mikä tekee jiirikulmien asetuksen helpoksi ja antaa käyttäjälle mahdollisuuden mukauttaa saha erilaisiin kulmiin nopeasti vain yhden käden liikkeellä. Kone työstää leveämpää puuta verrattuna ei-liukuviin sahoihin. Sahan jiirikapasiteetti on 55 astetta vasemmalle ja 60 astetta oikealle, kallistuskulma 48 astetta oikealle/vasemmalle sekä säädettävä uritussyvyys. Sisäänrakennettu tuplalamppu valaisee työstömateriaalin ja katkaisulinjan terän kummaltakin puolelta, minkä ansiosta käyttäjä näkee helpommin terän linjan materiaalissa. Sahassa on 1800 W moottori r/min teho pysyy samana sekä kuormittamattomana että sahauksen aikana taaten nopean, puhtaan katkaisun kovalaatuisissakin puumateriaaleissa. Sahassa on myös käytännöllinen sisäänrakennettu purukanava, joka imee 75% purusta. 15-vuotisjuhlatarjous! (yksittäiskappaleita välimyyntiehdoin) MiniMax SC 4 WS C.E. tarkistuspyörösaha Tilaihme, näppärä kallistuvateräinen pyörösaha piirtoyksiköllä mm kelkalla ja ø 315 terällä Peruskone SC4WS C.E Piirtoyksikkö terineen Sahausleveys 1270 mm Kulmasahauslisälaite kw:n 3-vaihemoottori MiniMax FS 41 Classic oikotasohöylä Oikotasohöylä peruskouluihin ja puusepille Peruskone FS41 Classic C.E. 3 kw VAKIO MiniMax T 50 kallistuvakarainen alajyrsin C.E. Jyrsinkone ø 30 mm karalla, kallistuva kara, pyörimisnopeudet 1400/3500/ 6000/8000 rpm, paino 380 kg, helpposäätöinen jyrsinohjain Peruskone T 50 C.E. 3 kw Säädettävä jyrsimen suojakoppa Vaihdettava kara Vaihdettava karan pyörimissuunta MiniMax C26 Genius C.E. yhdistelmäkone monenlaiseen työhön Peruskone C26 Genius C.E. 3x1.5 kw Pitkänreiänporauslaite, alumiinivalua Wescott-pikasäätöistukka Pyörät koneen alle siirron helpottamiseksi TERSA-kutteri terineen (3 kpl) PUUNTYÖSTÖTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA Trailerintie HALIKKO As Fax puh sähköpostit: MiniMax S500P C.E. vannesaha Vannesaha hyvillä varusteilla, nikkarin unelma Peruskone S500P C.E MiniMax LU 150 reunahiomakone Monipuolinen oskilloiva reunahiomakone vankalla rakenteella kääntyvä hiomayksikkö, teho 2,2 kw, paino 200 kg Alapuolinen tarkkuusteränohjain GLI/ Urapöytä ja kevytvalua oleva kulmaohjain automaattinen jarrumoottori ja hätä-seis-painike Kuvassa vastaava kone Peruskone LU-150 C.E. VAKIO MiniMax MB 21 monikaraporakone C.E. Kompakti ja uskomattoman tarkka ja helpposäätöinen monikaraporakone. Alapuolinen- ja vaakaporaus myös 45 kulmissa Peruskone MB 21 C.E Pitkä vaste 3000 mm kpl karoja varustettu pikaistukoita varten kpl pikaistukoita MiniMax LAB 260 yhdistelmäkone, sirkkeli, oikotasohöylät, alajyrsin, pitkänreiänpora Peruskone LAB 260 C.E ALU-kelkka 1350 mm Tukikehä vas. puolella, kiinnitetään ALU-kelkkaan Pitkänreiänporauslaite Wescott-istukka Hienosäädöllä varustettu halkaisuvaste3.050 Hinnat vapaasti Halikossa, alv 0 %. Varastossamme 30 muuta tarjouskonetta heti toimitukseen! Kysy myyjiltämme: Jouni Häkkänen GSM Kari Kohtamäki GSM Tony Pelander GSM Risto Prusi GSM Teuvo Pöhö GSM Martti Pöyhönen GSM Olli Saha GSM Ari Vihiniemi GSM

10 10 Puu&Tekniikka numero 6/2009 Asiakkaan kuunteleminen Kurikka Timberin kasvun takana Asiakkaalle sopiva laatu ja asiakkaan kannalta järkevin tuotanto on meille tärkeämpää kuin mottimäärä, kiteyttää Kurikka Timber Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kurikka yrityksensä periaatteita. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kurikka Timber on kasvanut parikymmentä prosenttia vuodessa. Samalla tuotevalikoima muuttunut sahatavararasta ensin yhdestä puusta valmistettuihin ikkuna- ja oviteollisuuden aihioihin, sitten sormijatkettuihin ja liimattuihin aihioihin. Viimeisimmäksi mukaan on liitetty eristeet, joten aihiot soveltuvat passiivitaloihin. Ikkunarakennetta voidaan näin keventää, sillä puu vuotaa lämpöä suhteessa enemmän kuin lasi. Maailmalla eristettä käyttämällä yksipuitteisilla ikkunoilla päästään 0,8:n u-arvoihin, meillä kaksipuitteisilla päästään alle yhden, selvittää Jaakko Kurikka eristeen tuomia mahdollisuuksia tulevaisuuden rakentamisessa. Eristeaihio on kehitetty yhteistyössä asiakkaan kanssa ja koko sen tuotanto menee vientiin. Yritys on perinteisesti suuntautunut voimakkaasti vientiin, mutta viime vuonna tehtiin sopimus kotimaisen ikkunakonsernin kanssa ja sen myötä kotimaan osuus nousee noin puoleen koko tuotannosta. Ulkomailta sahatavaraa Kurikka Timberin historia puun parissa ulottuu kahdeksankymmenen vuoden taakse. Jaakko Kurikasta tuli yhdeksän vuotta sitten, 25-vuotiaana äkillisesti yrittäjä isänsä kuoleman jälkeen. Sen jälkeen yrityksessä on panostettu ja investoitu kuivaukseen sekä jatkojalostukseen. Kuivaukseen on käytettävissä 15 kamaria, kaikki on hankittu Jartek Oy:ltä. Sahauskapasiteetti on kuutiota, viime vuosina on sahattu kuutiota järeitä, yli 28 sentin tyvimäntytukkeja. Nyt kun katsoo hyvälaatuisen tukin hintaa suhteessa hyvälaatuiseen sahatavaran hintaan, ei sahaus kannata. Olemmekin itse sahanneet vain noin 5000 kuutiota viime talvena ja ostaneet merkittävän osan raaka-aineesta. Kotimaasta tulee osa ja äskettäin teimme pitkäaikaisen sopimuksen Versowoodin kanssa. Viime aikoina olemme ostaneet kuitenkin yli kuutiota sahatavaraa sekä kuivattuna Ruotsista että tuoreena Venäjältä. Pitkällä aikavälillä tuonti ulkomailta ja täällä jalostaminen ja vienti jälleen ulkomaille ei ole järkevää, mutta nykyisessä tilanteessa ei ole juuri muita mahdollisuuksia, valittelee Jaakko Kurikka nykytilannetta. Yrityksessä seurataan sisään tulevan sahatavaran laatua ja jokaisesta nipusta selvitetään mm. keskimääräinen vuosikasvun paksuus. Sahaamme lyhyellä tähtäimellä omaan nilkkaan suosimalla tiivissyistä puuta, sillä saisimme paremman saannon kuin nopeasti kasvaneesta puusta. Asiakkaallemme kuitenkin tiivissyinen on parempaa, siinä ruuvitkin pysyvät kiinni kunnolla, kertoo Kurikka. Kapasiteetti tuplaantui Juuri ennen joulua yrityksessä aloitettiin investointi ja rakennettiin kolmas tuotantohalli, johon tuli uusi sormijatkoslinja sekä suurjaksopuristimella toimiva liimauslinja. Kokonaisuus oli monen osatoimituksen summa jossa koneita hankittiin monesta eri maasta Hallin mekanisoinnin toimitti Pinomatic Oy. Jatkojalostus voi tapahtua missä tahansa kolmesta hallista, mutta erilaisen konekannan vuoksi tuotteet tehdään siellä, missä niiden valmistus on edullisinta. Sormijatkoslinjojen yhteenlaskettu kapasiteetti on nyt kuutiota, liima-aihioiden kuutiota. Lisäksi on erillinen höylälinja mitallistukseen ja profilointiin. Joustavuus kasvun edellytys Vaikka rakentamisen tilanne maailmalla on hankala, on Kurikka Timber pystynyt kapasiteetin lisäyksestä huolimatta pitämään yllä hyvää tuotannon tasoa. Ykköshallissa sormijatkoslinja pyörii kolmessa vuorossa kuutena päivänä viikossa. Yhteensä yrityksessä on 55 henkilöä töissä, joista viisi on toimihenkilöitä. Suurin osa myynnistä hoidetaan Suomesta, kolmasosa viennistä hoituu agenttien kautta. Tällä hetkellä yritys on Pohjoismaiden toiseksi suurin ovi- ja ikkuna-aihioiden valmistaja Stora-Enson jälkeen. Lähdemme asiakassuhteissa siitä, että ne ovat pitkäaikaisia. Jos asiakkaalla on hätä, olen saanut meillä porukan yöksi töihin, jotta tilaus on Puutavaran lajitteluskannerissa on neljä laseria ja neljä värikameraa, joten kappale saadaan kerralla laadutettua, kertoo Jaakko Kurikka. saatu seuraavana aamuna liikkeelle. Emme hae suuruutta suuruuden vuoksi, vaan hyviä asiakkuuksia, joilla pärjäämme. Joustavuudessa ja asiakkaan kuuntelemisessa on meidän vahvuutemme, kiittelee Jaakko Kurikka henkilökuntaa. Oksapätkät pelletiksi Sormijatkoslinjalta tulevat pätkät sekä höyläyslastut ja puru päätyvät pelleteiksi. Pellettipuristin hankittiin pari vuotta sitten ja tuotanto on noin 6000 tonnia vuodessa. Se markkinoidaan osin lähialueelle säkeissä sekä irtotavarana lämpölaitoksiin. Jaakko Kurikka kertoo, että oksapätkistä tehty pelletin lämpöteho on viidenneksen suurempi verrattuna esim. tavallisesta höylälastusta tehtyyn pellettiin. Seuraavaa numeroa jaetaan Jyväskylän Puu ja Bioenergiamessuilla. Innovatiivisia uutuuksia puun teolliseen pintakäsittelyyn Kun haluat kestävyyttä, korkeaa kiiltoastetta, helmiäisefektiä tai luoda vanhan ajan vaikutelmaa patinoimalla, valitse sopivin vaihtoehto Tikkurilan uusista tuotteista kaluste-, keittiö- ja huonekaluteollisuuteen. Novipur tuotteet Soveltuvat korkeakiiltoisten kalusteiden maalaukseen ja lakkaukseen. Korkean kiillon lisäksi tuotteilla saadaan erittäin luja ja naarmutuksen kestävän pinta, joka on helppo pitää puhtaana. Patinapetsit Uusi erikoispetsi antaa puun pintaan kauniin värin sekä vanhaa tyyliä jäljittelevän ilmeen. Petsiä valmistetaan viidessä eri sävyssä. Helmiäisvärit Yksinkertainen ja kustannustehokas tapa tuottaa hohtavia sävyjä ja efektejä - sekoita helmiäisjauhe lakkaan ja levitä sävytetylle pinnalle. Helmiäiset sopivat sekä puu- että metallipinnoille. Saatavana kullan, hopean ja pronssin sävyinä Temaspeed-jälleenmyyjien kautta. Puuteollisuusmaalien päivystysnumeromme palvelee ammattitaidolla ja pitkäaikaisella kokemuksella auttaen oikean pintakäsittelyratkaisun valinnassa sekä muissa teolliseen maalaukseen liittyvissä asioissa. Varaa oma aitiopaikkasi Puu&Tekniikasta! Soita / Tikkurila Oy, PL 53, Vantaa Puh. (09) , fax (09) sähköposti: Temaspeed on ainutlaatuista palvelua teollisuusmaaleja käyttäville ammattilaisille. Euroopan laajuisen jälleenmyyntiverkoston kautta tarjoamme teille Tikkurila Oy, Industrial Coatingsin laajan, korkealaatuisen tuotevalikoiman, ammattitaitoista palvelua sekä nopeita toimituksia.

11 numero 6/2009 Puu&Tekniikka 11 Ohjausjärjestelmä kuormittaa tuotannon Kurikka Timberissä on meneillään Profimill Oy:n toimittaman tuotannonohjausjärjestelmän päivitys. Ensimmäinen versio otettiin käyttöön vuosituhannen alkupuolella ja se oli aikamoinen ponnistus, sillä aiemmin koko ohjaus tapahtui pelkästään paperilla. Se oli sellaista tulipalojen sammuttelua ja virheitä sattui. Muutos oli iso, mutta parhaimmillaan tuotannonohjausjärjestelmä toimii siten, että asiakkaamme jättää serverilleen raaka-ainetarpeensa, josta oma serverimme käy hakemassa tilauksen. Siitä selviää myös toimitusaika ja paikka. Järjestelmä kuormittaa koko tuotannon raaka-aineeseen asti. Tuotannonsuunnittelijan tehtäväksi jää miettiä keneltä raaka-aine otetaan ja millaisena vai sahataanko itse. Saamme järjestelmästä myös tiedon, missä aihiossa on kenen toimittamaa puuta, tiedämme puuerästä saatavan saannon, joten pystymme arvioimaan toimittajia jne. Järjestelmä on hyvin kokonaisvaltainen ja näemme euroina puun arvon nousun prosessissa. Järjestelmä ulottuu rahtikirjojen tulostukseen ja laskuerittelyihin. Taloushallinto on kuitenkin oma kokonaisuutensa, selvittää Jaakko Kurikka järjestelmän ominaisuuksia. Päivitys on iso urakka, mutta välttämätön tapahtuneiden muutosten vuoksi, mm. uuden hallin tuotanto piti saada mukaan. Myös oman sahauksen väheneminen ja raaka-aineen tuleminen joko kuivattuna tai tuoreena aiheutti muutostarpeita aiempaan tuotannonohjaukseen. Häiriöseuranta Ohjelmistossa on mukaan myös työajan ja tehokkuuden seuranta sekä linjojen häiriöaikojen seuranta, jota Jaakko Kurikka pitää haasteellisena. Jos häiriöseurantaa ei tee kunnolla, voi käydä niin, että laitetaan vääriä paikkoja kuntoon. Toisaalta, jos linjalta raportoidaan, pitää siihen reagoida tai järjestelmä menettää merkityksensä. Meillä häiriöseurantaan panostetaan silloin, kun haluamme saada linjasta enemmän irti. Versowoodin ERP-järjestelmän avulla kerätään tietoa niin puun jatkojalostuksesta kuin korjuusta ja kuljetuksista. Toiminnanohjauksessa tiedot Puun hankinnasta laskutukseen Kun Versowoodissa tehtiin konsernirakenteen muutos pari vuotta sitten, merkitsi se isoa muutosta myös toiminnanohjauksen kannalta. Muodostui yksi ERP-järjestelmä, jossa on nykyisin 22 seurattavaa yksikköä erillisten itsenäisten yhtiöiden sijaan. Sahatavara tuodaan linjalle ja lajittelun edellyttämien oksakohtien poistamisen jälkeen pätkät siirtyvät sormijatkokseen (kesk.). Aihiot liimataan yhteen suurjaksopuristimella. Kuvassa olevissa aihoioissa on eriste välissä (alla). Yhtiössä on käytössä Savcor Oy:n toimittamat puunhankinnan Puuha- ja toiminnanohjauksen Meka järjestelmät, joiden avulla kerätään tietoa puunhankinnasta alkaen, tuotantoprosessien kautta aina laskutukseen ja raportointiin saakka. Taloushallinnossa on omat ohjelmistonsa. - Yli kymmenen vuotta sitten Vierumäellä otettiin käyttöön Meka ja sen jälkeen sitä on laajennettu ja kehitetty satojen tuhansien eurojen arvosta. Nyt järjestelmässä ovat mukana kaikki muut paitsi viime vuonna hankitut pakkausalan yritykset ja olemme nyt miettimässä niidenkin liittämistä yhteiseen järjestelmään. Niiden tuotanto liittyy tiukasti sahojen toimintaan ja on sinänsä järkevää, että ne toimisivat saman järjestelmän alla, selvittää Versowood Groupin toimitusjohtaja Ville Kopra. Tiedot kartalla Puuha on metsäosaston toiminnanohjausjärjestelmä, jossa metsänmyyjät ovat asiakkaina. Ohjelmiston avulla seurataan mitä ja keneltä ostetaan, ohjataan korjuuta ja kuljetuksia ja hoidetaan tilitykset metsänomistajille, urakoitsijoille ja autoilijoille. Puuhaan on viime talven aikana liitetty karttasovellutukset. Niiden avulla nähdään havainnollisesti, missä hakkuukoneet ovat menossa sekä missä ja millaisia puupinoja on valmiina. Sahatavaraprosessin puolella karttajärjestelmät on ollut käytössä jo useita vuosia. Karttajärjestelmää tullaan mahdollisesti laajentamaan tulevaisuudessa myös valmistuotevarastoihin. Kartoista pystyy silmämääräisestikin selkeästi hahmottamaan, mikä on kuivauksessa tilanne, kertoo järjestelmäasiantuntija Vesa Rantanen Versowoodilta. Laajennus tuotannonsuunnitteluun Riihimäen sahalla myös Mekan tuotannonsuunnittelu on ollut käytössä pitkään. Muissa yksiköissä se on erillinen toiminto. Sahauksessa lähtökohtana on tiedot puusumasta, jota jalostetaan sen mukaan, mitä leimikoista tulee ja mille on kysyntää. Osin haemme metsästä saakka asiakaspituuksia, esim. Japanin vientiin katkomme määrämittaisia tukkeja, jotka ohjataan Vierumäelle tai Riihimäelle. Eri yksiköissä tuotannonsuunnittelijoilla ja vähän erilaisia tapoja hoitaa ohjaus, usein se hoidetaan Excelissä. Suunnittelu ja myyntityö perustuvat loppukädessä tilauksiin ja puusumaan, selventää Ville Kopra tilannetta. Selvittelytyön alla on MRP-tuotannonsuunnitteluohjelmiston hankkiminen, joka voitaisiin ottaa käyttöön mahdollisesti aluksi jalostuslaitoksilla ja tasaamoilla. Häiriöseurantaa varten on Riihimäen jalostuksessa ollut käytössä erillinen Profimillin ohjelmisto, jonka avulla on kartoitettu tuotantopysähdysten syitä ja pyritään loppukädessä parantamaan linjojen käyttöastetta. Sähköinen laskutus Versowoodissa ollaan ottamassa käyttöön sähköistä laskutusta. Vesa Rantanen ko- Versowoodin Riihimäen yksikössä tehdään mm. pakkaustuotteita. Kuvassa Versowood Groupin toimitusjohtaja Ville Kopra ja järjetelmäsuunnittelija Vesa Rantanen. rostaa, että kyseessä on paljon suuritöisempi urakka mitä äkkiä tulee ajatelleeksi. Meka-järejestelmästä lähetetään lasku operaattorille, joka toimittaa sen asiakkaasta riippuen edelleenkin paperilla kirjekuoressa, suoraan asiakkaan pankkiin verkkolaskuna, asiakkaan operaattorille tai suoraan asiakaan järjestelmiin. Versowood lyhyesti Versowood-konsernilla on toimintaa 16 yksilössä, joista 13 on kotimaassa ja kolme Baltiassa. Konserniin kuuluu kolme sahaa, kaksi liimapuutehdasta sekä pakkausalan yrityksiä seitsemällä paikkakunnalla. Infatoimialalla valmistetaan siltoja, aitoja ja kyllästetään pylväitä. Lisäksi toimii Vierumäellä pellettitehdas ja konserniin kuuluu myös A. Jalander Oy ja Peltosen Puutavara Oy. Viime vuoden liikevaihto oli 177 miljoonaa euroa, edellisenä vuonna luku oli 243 miljoonaa euroa. Viennin osuus viime vuonna oli 38 prosenttia, edellisenä vuonna hiukan Yksittäisille asiakkaille lasku lähtee jo nyt sähköisesti, mutta esim. pakettierittelyjen ym. liittäminen mukaan ei ole mikään yksinkertainen asia. Yhtiöstä lähtee vuodessa tuhansia myyntilaskua, joten niiden saaminen sähköiseen muotoon tuo tehokkuutta hallintorutiineihin. yli puolet liikevaihdosta. Puunhankinta oli 1,4 miljonaa kuutiota ja sahaustuotanto lähes puolittui edellisestä vuodesta kuutioon. Sahauksen ja ensiasteen jalostuksen osuus liikevaihdosta oli 56 prosenttia, liimapuun 15 prosenttia, puupakkausten 17 prosenttia, infran 10 prosenttia ja energia-alan kaksi prosenttia. Viime vuonna merkittävästi osuuttaan lisäsivät puupakkaukset ja infraliiketoiminta. Versowood-konserni on Suomen suurin yksityinen puutuoteteollisuusyritys. Henkilökuntaa vuoden lopussa oli yli 750 henkilöä.

12 Ilmoituksen koko: 2 x 46 (85 x 46 mm) Hinta 400 / lehti (4-väri) 12 Puu&Tekniikka numero 6/2009 Tapahtumia Kesäkuu Puusepistä Pellettiin, Puuliiton 110-vuotisjuhlanäyttely, Työväenmuseo Werstas, Tampere Z-Mac, huonekaluteollisuus ja puuntyöstökonenäyttely, Zaragoza (Espanja) ZOW Zaragoza, huonekaluteollisuuden komponentteja ja tarvikkeita, Zaragoza Meble, huonekaluja, Poznan. meble.mtp.pl/en ZIEE ZAK Interior Exterior Expo, huonekaluja ja keittiökalusteita, New Delhi China Furniture & Woodworks, huonekaluja ja puuntyöstökoneita, Dalian (Kiina) TekhnoDrev Ural & Volga, puusepän- ja huonekaluteollisuuden koneita ja teknologiaa, Perm (Venäjä). index.en.html Puunsorvauksen kesäleiri, Ilmajoki. Heinäkuu AWFS Fair, puusepänteollisuuden koneita ja tarvikkeita, Las Vegas FurniTex, huonekaluja ja sisustuksia, Melbourne The Manchester Furniture Show, huonekaluja, Manchester. Elokuu ZIEE ZAK Interior Exterior Expo, puuhuonekaluja, toimistokalusteita, keittiöitä, Bangalore (Intia) Forst Messe Luzern, metsämessut, Luzern (Sveitsi). Syyskuu Puu, kansainväliset puutuoteteollisuuden erikoismessut, Jyväskylä Bioenergia, kansainväliset Bioenergia-messut, Jyväskylä Habitare, huonekaluja, Helsinki Salon du Meuble, huonekaluja, Reims (Ranska) Lisderevmash 2009, puusepänteollisuuden koneita ja tarvikkeita, Kiev (Ukraina). Lokakuu Z-Tec Istanbul, puuntyöstökoneita, Istanbul ZOW Istanbul, huonekaluteollisuuden komponentteja ja tarvikkeita, Istanbul SICAM, huonekaluteollisuuden komponentteja ja tarvikkeita, Pordenone (Italia) Olo.Muoto, teollisen muotoilun ja sisustamisen erikoistapahtuma, Lahti Teolliset Palvelut 09, kunnossapidon ja teollisten palvelujen päätapahtuma kunnossapidon, tuotannon ja suunnittelun ammattilaisille, Tampere. Vietin uudella tehtaalla hiomakoneiden valmistus oli jo täydessä vauhdissa, ja osa koneista oli matkalla Suomeenkin. Stefano Vichi (vas.) naureskeli, kuinka nykyinen toimitusjohtaja Ettore Vichi aloitti 10-vuotiaana työt yrityksessä tarjoilemalla virvokkeita asiakkaille Vietin messuosastolla. Teknologiaseminaari Italiassa Awutek Oy järjesti keväällä Viet SpA:n ja Masterwood SpA:n kanssa puuteollisuusyrittäjille tarkoitetun seminaarimatkan Italiaan. Vallitsevasta taloustilanteesta huolimatta matkaan lähtijöitä oli 50 järjestäjien yllätykseksi. Viet Spa on ollut jo yli 30 vuotta Suomen markkinoilla sekä 17 vuoden ajan Virossakin. Näiden vuosien aikana satoja yrittäjiä on vieraillut Vietin vanhalla, vuonna 1953 perustetulla tehtaalla Pesarossa. Seminaarimatkalaiset pääsivät näkemään nyt tämän kolmannessa polvessa toimivan perheyrityksen uuden, luonnonkauniilla paikalla Gradarassa sijaitsevan 8000 neliön tehtaan. Tehdas valmistaa 400 hiomakonetta vuosittain hyvin erilaisiin sovellutuksiin. Kolmas sukupolvi vetovastuuseen Vuosien varrella suomalaisille ja virolaisille asiakkaille tutuksi tullut Stefano Vichi on luovuttanut yrityksen vetovastuun pojalleen Ettore Vichille ja siirtynyt itse hallituksen puheenjohtajaksi. Elämme varsin synkkiä aikoja tällä hetkellä, mutta uskon poikani tuovan nuorta ja Vietillä oli tontti uutta tehdasta varten jo vuonna 1976, mutta rakennuslupaa jouduttiin odottamaan yli 20 vuotta, ennen kuin Gradaraan valmistunutta tehdasta päästiin rakentamaan. raikasta näkökulmaa yrityksen johtoon. Yritän pysyä irti päivittäisrutiineista, mutta pyrin omalta osaltani tukemaan Ettorea jonkinasteisena taustahahmona, totesi Stefano Vichi. Nuorilla on aivan erilainen tahti kuin tällaisilla hieman vanhemmilla, ja meidän on myös osattava siirtyä aikanaan sivuun, hän naurahti. Hionnasta liikkeelle Viet on erikoistunut leveänauhahiomakoneiden, hiomalinjojen, harjahiomakoneiden, kiillotuskoneiden ja erikoishiomakoneiden valmistamiseen. Vuosien kokemus ei rajoitu ainoastaan puuteollisuuteen (massiivipuu, MDF, viilutetut tuotteet, pintakäsitellyt tuotteet), vaan Vietillä on laaja kokemus myös Corianin, Durantin, alumiinin, teräksen, muovin, kiven, nahan ja muiden erikoismateriaalien hionnasta. Puu on kuitenkin aina ollut meille tärkeä materiaali, sillä kun isoisäni perusti yrityksen 56 vuotta sitten, ensimmäinen asiakas oli Grundigin televisiotehdas, jonka televisiolaatikoiden hiontaan tarvittiin laitteita, kertoi toimitusjohtaja Ettore Vichi. Vuosien varrella yritykselle on myönnetty lukuisia kansainvälisiä patentteja, viimeisimmät tänä vuonna koskevat mm. korkeakiiltoisen pinnan hiontaratkaisuja. Kolme vuotta sitten Viet perusti oman it-osaston, jonka huolehtii nykyään kaikkien yrityksen valmistamien koneiden ohjelmistojen kehittämisestä. Viime vuonna yritys osti lisäksi sähkökomponenttien valmistajan, mikä helpottaa koko tuotantoprosessin valvomista ja laadun varmistamista. Seminaari koostui luentoosiosta, hiomanäytöksistä ja tehdasvierailuista. Kiristyvillä markkinoilla laadusta on tullut yhä tärkeämpi kilpailuvaltti ja sen takia hionnalla on lopputulokseen olennainen vaikutus. Luento-osiossa keskityttiin hyvään hiomatulokseen vaikuttaviin tekijöihin ja tehdastiloissa näytettiin sama käytännössä. Masterwoodin esittelytilassa nähtiin useita CNC -koneita työstämässä erilaisia kappaleita. Vallitsevasta taloustilanteesta huolimatta Awutekin järjestämälle seminaarimatkalle lähti 50 puualan ammattilaista. Työstöllä jatkettiin Toinen seminaarin aihe oli CNC-työstöt aiheeseen liittyvine yrityskäynteineen Masterwoodin kolmelle tehtaalle sekä paikallisissa puusepänyrityksissä. Vierailuilla esiteltiin koneiden ja linjojen valmistusprosessia alkukoneistuksista valmiiseen koneeseen tai linjaan. Mukana oli myös työnäytöksiä kuudella erilaisella CNC -työstökeskuksella (3-, 4- ja 5 -akseliset). Masterwood on myös perheyritys, joka on erikoistunut CNC -työstökeskusten, työstösolujen ja tuotantolinjojen toimittamiseen kaluste- ja ikkuna/oviteollisuuteen. Suomessa ja Virossa on Masterwoodin työstökeskuksia, soluja ja linjoja käytössä jo yli 130. Yritys ei valmista pelkkiä vakiokoneita, vaan pystyy räätälöimään asiakkaan tarpeisiin erilaisia sovellutuksia ottaen huomioon tarvittavat työstöt, tilankäytön jne. Matkan aikana vallitsi avoin ja positiivinen ilmapiiri. Yrittäjät saivat vaihtaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan, saivat uusia ideoita ja viimeisimmän käsityksen teknologiasta. Raino Heikari Kimmo Janas Euroopan suurin ja monipuolisin puutuote- ja huonekalualan koulutusja teknologiakeskus Tarjoamme yrityksille ja yhteistyökumppaneillemme asiakaskohtaisesti räätälöityjä rekrytointi- ja koulutuspalveluja, pintakäsittely- ja Cnc- alihankintapalveluja sekä uuden teknologian kehittämispalveluja. Lisätietoa: puh tai

13 numero 6/2009 Puu&Tekniikka 13 Pienempään jakeluun oli Suomen ensiesittelyssä tarjolla Peugeot Partner Van -citypakettiauto (edessä), joka on ensimmäinen 3-paikkaisella ohjaamolla varustettu kolmen kuution työkalu. DAFin kuorma-autoista löytyy ratkaisu moneen jakelutarpeeseen. 6.7 litran moottorilla varustettu LF edustaa paletin kevyempää päätä. Kestävän kehityksen merkitys kuljetusalalla kasvaa Uusi Kome -siirtokapellijärjestelmän takaovet siirtyvät kapellin mukana eteen, joten takapään lastauksessa ei ole katveita. Vähän jämäkämpään menoon on kehitetty Iveco Daily 4x4. 3-litraisesta moottorista irtoaa 176 hv ja vääntöä 400 Nm. Maksiminousu jopa 45 astetta, ja kahluusyvyys 700 mm. Toukokuun alussa järjestetyn Logistiikka - Kuljetus näyttelyn kävijöiden mukaan ympäristöasioiden ja kestävän kehityksen sekä tavaran ja tiedon tunnistusmenetelmien merkitys alalla kasvavat eniten seuraavan kahden vuoden aikana. Tapahtumassa vieraili neljän päivän aikana kävijää. Näytteilleasettajia oli 276 ja näyttelyalue käsitti Helsingin Messukeskuksen neljä hallia sekä ulkoalueen. Näyttely oli laaja katsaus alaan ja tämän kevään ainoa alan tapahtuma Itämeren alueella. Seuraava Logistiikka - Kuljetus -suurnäyttely järjestetään kolmen vuoden kuluttua Helsingin Messukeskuksessa toukokuuta Markkinatilanne kiristynyt Näyttelyn toimeksiantajayhdistyksen, Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n toimitusjohtaja Mikko Melasniemi toteaa, että kävijämäärän lasku edellisestä näyttelystä oli odotettavissa ja heijastelee alan tämän hetken tilannetta. Olemme tyytyväisiä, että näin moni alan ammattilainen koki näyttelyn tärkeäksi kohtaamispaikaksi ja saapui tutustumaan uutuuksiin, Mikko Melasniemi sanoo. Kävijätutkimuksen mukaan moni ammattilainen tuli näyttelyyn kaupantekomielessä, sillä reilulla kolmanneksella näyttelyn kävijöistä vierailu johti jatkoneuvotteluihin näytteilleasettajien kanssa, Melasniemi jatkaa. Tuoreen SKAL Kuljetusbarometrin mukaan markkinatilanne kuljetusalalla on kiristynyt. Markkinatilanteen kiristymiseen ovat vaikuttaneet vähentyneet volyymit sekä hintakilpailun lisääntyminen. Kyselyn mukaan alkuvuosi toteutui kuljetusalalla synkempänä kuin vuodenvaihteessa arvioitiin ja kannattavuus heikkeni selkeästi arvioitua enemmän. Näkymät kuljetusalalla ovat markkinatilanteesta huolimatta hieman edellistä barometrikyselyä positiivisemmat. Kimmo Janas YALE esitteli messuilla uuden sukupolven sähkötrukkimallisarjan. Uudessa mallistossa on kolmipyöräinen Yale VT -mallisto kokoluokassa 1,5-2,0 ton ja nelipyöräinen Yale VF -mallisto kokoluokassa 1,6-2,0 ton. Puutavaraliikkeiden ja sahojen materiaalinkäsittelyyn tarjosi Hyster -trukkien uusi maahantuoja Keslift Oy nelipyöräistä Hyster 9.0 -mallia. Erikkila on tuonut markkinoille Prosystem -piennosturijärjestelmään uuden sähkösiirtovaunun. Varsin edullinen 2,5 tonnin nelipyöräinen vaihtovirtasähkötrukki Baoli edustaa Kiinassa valmistettua saksalaista laatua. Vuoden alussa käynnistynyt Intolog-ketju koostuu sisälogistiikan vanhoista toimijoista, jotka hakevat ketjuyhteistyöllä uusia mahdollisuuksia. Raumalainen Oitracon Oy tuo maahan AAT-porraskiipijöitä, joiden nousukyky täydellä kuormalla on askelmaa. Portaaton nopeussäätö on 4-25 askelmaa minuutissa. Hubtex -nelitietrukki DQ45-D nostaa 4500 kg ja nostokorkeus 4,5 metriä. Mainos Puu&Tekniikassa tuo tulosta! 59 % on hankkinut lisätietoa Puu&Tekniikassa olleen mainoksen perusteella*! * Lukijatutkimus Focus Master 2008

14 14 Puu&Tekniikka numero 6/2009 Hyvä kello kauas kuuluu Hämeenkyrön Ikkunatehdas Oy, Hit-Nordic menestyi sijoittumalla toiseksi Tekniikan Maailman keväisessä ikkunatestissä. Vaikutus näkyy tilauskirjoissa, kertoo toimitusjohtaja Jouko Toiviainen. Testissä olleista yrityksistä kuulumme pienimpiin. Testattava ikkunamme oli Eko-mallimme, joka kehitettiin kolme vuotta sitten. Siinä on ulkopokassakin Seloy Oy:n toimittama lämpölasielementti, muuten ikkuna ei juuri poikkea tavallisesta tuotannostamme. Ikkunoita yrityksessä on valmistettu vuodesta 1992, jolloin Jarmo Uusitalo ja Jukka Suomela Jouko Toiviaisen kanssa perustivat yrityksen. Nyt henkilökuntaa on parikymmentä ja liikevaihto on noin puolitoista miljoonaa euroa. Tuotantotilaa on 2500 neliötä. Raaka-aine aihioina Raaka-aine tulee kuuden metrin mittaisena, sormijatkettuna mäntyaihiona sekä kotimaasta että Virosta ja Latviasta. Karmiaihio höylätään ja pohjamaalataan vesiohenteisilla tuotteilla pitkänä ja vasta sen jälkeen tulevat muut työvaiheet. Näin nopeutamme työprosessia, mutta toisaalta syntyy kallista, maalattua hukkaa, joten sen minimoiminen on tärkeää. Pintamaalaus tehdään koko kehälle eikä osina, selvittää Jouko Toiviainen eri työvaiheita. Valtaosa yksityisasiakkaille Pääsääntöisesti kaikille aloitettaville tuotteille on olemassa osoite, varastoon emme juuri tee mitään. Suuri osa asiakkaista on yksityisiä asiakkaita, mutta myös kunnat ja rakennusliikkeet ovat asiakkaitamme. Korjausrakentaminen on työllistänyt meitä paljon. Eko-ikkunamme menee pääosin kuitenkin uudisrakentamiseen, kertoo Toiviainen. Yrityksessä valmistetaan myös ovia, pääosin ikkunatilauksiin liittyen. Ovivalmistus työllistää pari henkilöä. Piristymistä tapahtunut Jouko Toiviainen kertoo, että tänä vuonna vilkastuminen alkoi tavallista myöhemmin. Kun tavallisesti tilauskirjat alkavat täyttyä tammi-helmikuussa, alkoi nyt piristyminen vasta maaliskuussa. Yhteistyötä tarvikehankinnassa Hit-Nordic on ollut testikäyttäjänä tilausohjelmistossa, jonka Solar Kaihdin Oy on kehittänyt yhteistyössä ohjel- Hit-Nordicin ikkunavalmistuksessa tarvittavien kaihtimien tilauksen tilaavoidaan seurata Solar-Kaihtimen (oik.ylh.) tuotantoprosessissa netissä olevan ohjelmiston avulla, selvitää Jouko Toiviainen (oik.). mistotoimittaja Joiner Oy:n kanssa. Kehitysjohtaja Pekka Junnikkala Solar Kaihtimesta kertoo, että kyseessä on ohjelmistoriippumaton, ikkunatehtaalle veloitukseton tilaus ja seurantajärjestelmä netissä. Hit-Nordicin kanssa yhteistyö oli helppo aloittaa, sillä molemmilla yhtiöillä on käytössään Joinerin toimittama tuotannonohjausjärjestelmä. Ikkunatehdas tilaa tarvitsemansa tuotteet omaan järjestelmäänsä netin kautta, johon sekä ikkunatehtaalla että meillä on tunnukset. Tilauksen kulkua voidaan seurata netissä, esim. milloin tilaus on otettu tuotantoon, milloin se on valmis, mikä on rahtikirjanumero jne. Näin saadaan tilausvaiheen virheet minimoitua, sillä tilaus syötetään vain kerran järjestelmään ja se säästää työtä kummassakin päässä, selvittää Junnikkala. Joiner Oy:n toimitusjohtaja Hannu Puro kertoo, että järjestelmään on tarkoitus liittää jatkossa muitakin ikkunatehtaita ja Solar Kaihtimen rinnalle muita alihankkijoita, esim. lasi-, aihio- ja alumiinitoimittajia. Lämpökäsittelykapasiteettia lisää Mikkeliin Mikkeliläinen Oy SWM-Wood Ltd investoi lämpökäsittelykapasiteetin lisäämiseksi lähes puolella entisestä. Syyskuussa käytössä on kolme uunia ja kuution kapasiteetti. Toimitusjohtaja Timo Saarainen kertoo, että tämän vuoden ajan yrityksessä on tehty töitä täydellä kapasiteetilla ja uutta henkilökuntaakin on palkattu. Nyt yrityksessä on töissä parikymmentä henkilöä, liikevaihto viime vuonna oli yli kolme miljoonaa euroa. Tälle vuodelle havitellaan vähintään 20 prosentin kasvua. Panostus jatkojalostukseen Viime vuoden loppupuolelle saakka SWM-Wood osti sahatavaran suomalaisilta sahoilta, lämpökäsitteli Mikkelissä ja osti jatkojalostuksen kuten höyläyspalvelut alihankkijoiltaan. Totesimme, että meidän pitää kehittyä yrityksenä sekä joustavuuden että palvelun laadun ja nopeuden suhteen. Lisäksi myös raaka-aineen käytössä oli tehostamisen varaa, joten päädyimme omaan jatkojalostukseen. Viime vuonna hankimme höyläämön sekä kuluttajapakkauksiin soveltuvan foliointipakkauslinjaston painatuskoneineen, vanne- ja pakettikatkaisusahan. Nämä hankimme pääsääntöisesti käytettyinä, joten investointi oli noin euroa, kertoo Saarainen. Viime vuonna panostettiin myös omaan energiantuotantoon ja hankittiin kattilalaitos, joka puhdistaa myös savukaasut. Lämpökäsittelyuuni Jartekilta Maanrakennustyöt aloitettiin toukokuun lopulla ja Jartek Oy:n toimittama lämpökäsittelyuuniin pitäisi olla tuotantokunnossa syyskuussa. Samalla uusitaan koko puunkäsittelylinjasto rimoituksineen ja paketointeineen ja rakennetaan uutta halli- ja katostilaa. Investointien arvo on noin kaksi miljoonaa euroa. Kotimaan markkinoille SWM-Woodin tuotannosta on aiemmin viety Kullan kimallusta ja täyskiiltoa Tikkurila Oy, Industrial Coatings on tuonut markkinoille uusia tuotteita, joilla saadaan esim. täyskiiltäviä maali- ja lakkapintoja tai vaikkapa kullan kimallusta puun pintaan. Uusi polyuretaanipohainen Novipur -tuoteperhe soveltuu esim. keittiökaluste- ja huonekalupintoihin, joissa tarvitaan sekä kemikaalien että kulutuksen kestävyyttä tai esim. katalyyttituotteita korkeampaa kiiltoa. Suomessa on perinteisesti käytetty runsaasti katalyyttituotteita, joilla saavutetaan kiiltoaste. - Nyt kehittämillämme polyuretaanituotteilla päästään aina kiiltoasteeseen, mutta tuoteperheeseen kuuluu myös 10, 20, 30 ja 50 kiiltoasteen tuotteita. Näistä esim. Novipur Clear SH 30 on erikoislakka pöytiin ja baaritiskeihin, joissa tarvitaan erittäin kestävää pintaa, kertoo kehitystyössä vahvasti mukana ollut Erkki Keränen. Kaksikomponenttituote Toiminnaltaan polyuretaanituotteet ovat samanlaisia kuin katalyytitkin eli niissä on mukana maali, koveteosa ja ohenne. Kuivaus tapahtuu joko huoneenlämmössä tai korotetussa lämmössä, jolloin esim. pohjalakka on hiottavissa ja päällelakattavissa tunnin - kahden kuluttua edellisestä käsittelystä. Tuotteet levitetään ruiskulla ja maalit kuuluvat Tikkurilan Temaspeedsävytysjärjestelmään, joten värivalikoima on laaja. Täyskiiltävää pintaa tehtäessä vaaditaan pölytön tila, mikä yleensä merkitsee omaa maalaamoa korkeakiiltoisille tuotteille. Myös hionnalta vaaditaan paljon. Ennen viimeistä pintaa se tehdään usein 600:n, 800:n ja 1000:n karkeusasteella, jopa vielä hienommalla korkealaatuisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Täyskiiltävien pintojen tekeminen on vaativaa ja pitkälle käsityötä. Novipuria käytettäessä suositellaan kahta pohjamaalausta ja vähintään yhtä pintamaalausta, joka suositellaan tehtäväksi seuraavana päivänä edellisestä käsittelystä. Helmiäisen hohdetta Autojen pinnoissa on jo kauan säihkynyt erilaisia helmiäisvärejä. Tikkurila on kehittänyt omat tuotteensa puuja metallipinnoille. Saatavilla on kulta-, hopea- ja pronssiefektipulverit. Tuote sopii käytettäväksi lakkojen kanssa siten, että pintakäsiteltävä tuote petsataan, pohjalakataan ja pintalakan joukkoon sekoitetaan helmiäispulveri tai vaihtoehtoisesti maalipinnan päälle ruiskutetaan tai telataan lakkakerros, johon on lisätty helmiäispulveria. Parhaiten helmiäisefekti saadaan näkyviin kiiltävillä tuotteilla. Sen vaikutus korostuu kaarevissa pinnoissa, joissa helmiäinen näkyy valmiiksi eri kulmista. Käyttökohteita ovat olleet erikoiskalusteet esimerkiksi risteilijöihin, joissa halutaan korostaa sisustuksen merkitystä ja korkeaa laatua, selvittää Keränen. Uusvanhaa Erikoiskäyttöön soveltuvat myös uudet patinapetsit, joilla voidaan tehdä entistä helpommin uusista tuotteita vanhan näköisiä. Kyseessä on erikoispetsi, joka levitetään hiotun lakkakerroksen päälle ja pyyhitään osittain pois, jolloin jäljelle jäänyt petsi jää korostamaan vanhan vaikutelmaa. Tuote on kehitetty erityisesti helposti pyyhittäväksi, jotta lopputulos on siisti ja aidon oloinen. Jos samaa yrittää tavallisen petsin kanssa, on jälki helposti tuhruista, opastaa Erkki Keränen. Patinapetsejä on saatavissa viittä, keskenään sekoitettavissa olevaa väriä: musta, ruskea, keltainen, punainen ja valkea.

15 numero 6/2009 Puu&Tekniikka 15 Etupihan Apina Prosessityöntekijä Visa Koponen lajittelee monterynmäntylaudelautaa. prosenttia, mutta tehtyjen ja tulevien investointien myötä kotimaan osuutta lisätään. Parhaiten on käynnistynyt myynti kuluttajille suunnatuilla sisustustuotteilla, joita markkinoidaan puutavaraliikkeiden ja vähittäiskaupan kautta. -mls- Lämpökäsittellyn puun tuotanto kasvoi Toimitusjohtaja Timo Saarainen tarkastelee folioitua monterynmänty (Pinus radiata) - pakettia, joka on höylätty saunan lauteiksi. Lämpöpuuyhdistyksen tilastojen mukaan kasvoi lämpöpuun myyntituotanto viime vuonna lähes kuutioon. Edellisen vuoden luku oli noin kuutiota. jalosteiden osuus kasvoi toissa vuoden 39 prosentista 46 prosenttiin. Valtaosalta lämpökäsiteltiin mäntyä, 51 prosenttia tuotannosta, edellisenä vuonna vastaava luku oli 44 prosenttia. Kotimaan myynnin osuus laski hieman edellisestä vuodesta eli 19 prosentista 16 prosenttiin. Myös EU-alueen osuus laski hieman, viime vuonna osuus oli 71 prosenttia. Muiden alueiden osuus kasvoi 13 prosenttiin aiemmasta kahdeksasta. mls- Ullakko Arkkitehtituttavani manasi hiljattain sitä, kuinka latteaksi talojen kattojen arkkitehtuuri on viimevuosina mennyt. Kun ennen kaupunkien ja kylien mielenkiintoisinta maisemaa olivat kauniit ja monimuotoiset katot nyt näkymää hallitsevat ylisuuret ilmastointikonehuoneet ja täysin kaoottiset tuuletusputket, joita uusiin taloihin nousee kuin sieniä sateella. Keskeiseksi syyksi ongelmaan hän mainitsi naulalevyristikot, jotka ovat tehneet ullakkotilojen käytön täysin mahdottomaksi. Ennen ristikoiden aikaa ullakolle voitiin sijoittaa hyötytiloja, mistä seurasi, että ullakolle tehtiin kattolyhtyjä, torneja ym. Nyt katolla on vain sateensuojan rooli eikä sitä edes ajatella katseltavaksi. Pieni kierros lähistöjen pientaloalueilla ja lähiöissä vahvisti kattoihin liittyvän havainnon oikeaksi. Mansardi- ja aumakatot, tornit ja lyhdyt ovat kadonneet uusista taloista. Kommentti jäi tietysti harmittamaan, sillä olen pitänyt naulalevyristikkoa ainoana puurakentamisen järjestelmätuotteena. Jäin miettimään, onko naulalevyristikko oikeasti niin huono kun annetaan ymmärtää ja jos on, miten asiaa sitten voitaisiin kehittää. Pohjoisamerikkalainen asuntorakentaminen on tunnettua pientalovaltaisuudestaan ja monimuotoisuudestaan. Suurestakaan aluekohteesta ei välttämättä löydy kahta samanlaista taloa. Myös talojen kattomuodot vaihtelevat talosta toiseen. Ullakot ovat lähes poikkeuksetta hyötykäytössä. Silti noin 80 % kattorakenteista tehdään naulalevyristikoista. Ne eivät siis välttämättä olekaan syypää kattojen yksioikoisuuteen. Pohjois-Amerikassa on tehty naulalevyristikkorakentamiseen liittyen yksinkertainen oivallus. Yhdessä talossa voidaan käyttää useamman muotoisia naulalevyristikoita. Itse asiassa lähes jokainen ristikko voi olla erilainen. Ilman tätä oivallusta naulalevyt eivät todennäköisesti koskaan olisi yleistyneet Pohjois- Amerikassa. Siellä tekniikka, joka ei salli monimuotoisuuttai, ei sovi markkinoille. Olen varma, että tässä kohdassa sekä rakentamisen että naulalevyristikkovalmistajien insinööriklaanit parahtavat, että Amerikan mallilla tehden menetetään kaikki sarjatuotannon edut ja samalla kustannustehokkuus. Ei menetetä. Talojen monimuotoisuus aluekohteissa perustuu tiukkaan modulaarisuuteen, jota sopivasti muuttelemalla synnytetään mielikuva monimuotoisuudesta ja talojen erilaisuudesta. Suuri osa taloista voidaan silti tehdä täsmälleen samanlaisista osista. Vaikka yhdessä talossa olisi kymmenen erilaista ristikkoa, sada talon alueella valmistussarjoista tulee silti pitkiä. Lisäksi kehittyneet ja automatisoidut suunnittelu- ja valmistusmenetelmät (CAD-CAM) eivät edes tunnista ovatko perättäiset valmistettavat ristikot keskenään samanlaisia vai eivät. Kustannustehokkuuden osalla voi puolestaan kysyä, mikä on kilpaileva vaihtoehto? Jos monimuotoinen katto tuulee naulalevyristikoilla kalliiksi, se tulee muuten toteutettuna todennäköisesti vielä kalliimmaksi. Kun kisa käytännössä kuitenkin käydään ristikkovalmistajien kesken, haasteellinen muodonanto voisi olla omiaan nostamaan jyvät akanoista valmistajien joukossa. En siis usko, että naulalevyristikot olisivat ainoa syy luovuuden ehtymiseen. Mutta on ristikoilla kehittämistarpeensakin. Naulalevyristikkoyläpohjat ovat huomattavan käsityövaltaisia valmistaa ja suuri osa työstä tapahtuu työmaalla säälle alttiissa oloissa. Työn monivaiheisuus ja siitä johtuva hitaus lisäävät rakenteiden kastumisriskiä. Suomalaisittain ajateltuna ja toteutettuna ullakkotilaa voi olla vaikea hyödyntää sillä ns. käyttöullakot mahdollistavat tavallisesti vain noin 20 % hyödyntämisen ullakon pinta-alasta. Esimerkiksi Hollannissa on käytössä pitkälle kehitettyjä teollisia lapekattojärjestelmiä. Kattoelementtien valmistustekniikka on sama kuin puurunkoisissa seinäelementeissä. Valmiit kattoelementit saranoidaan tehtaalla toisiinsa harjalta ja kuljetetaan työmaalle pakettina. Työmaalla paketti avataan ja kiinnitetään paikoilleen. Rakenne tukeutuu paikalleen A -pukkirakenteena. Asennusvaihe on erittäin nopea. Talolle saadaan heti sääsuoja ja lisäksi koko ullakkotila on hyödynnettävissä. Kattoikkunoita ja -lyhtyjä varten on olemassa vakioidut liitokset ja toteutusperiaatteet. Myös Suomessa vastaavat katojärjestelmät voisivat tuoda huomattavaa lisäarvoa asiakkaille. Hankalin työvaihe jäisi työmaalta pois, millä olisi suuri merkitys sekä omatoimisille että ammattimaisille rakentajille. Rakennukselle saataisiin nopea sääsuoja ja ullakkotila saataisiin kokonaan käyttöön. Valmistus-, kuljetus- ja asennusteknologia (tasoelementtitekniikka) ovat olemassa. Järjestelmällä olisi laajat markkinat sekä uudis- että korjaus- ja täydennysrakentamisessa. Kattomuodon muutosta harkitseva taloyhtiö saisi vaihtoehdon, jossa ullakolle saataisiin samalla kokonainen uusi kerros hyödynnettäväksi. Kotimaan rakentamisen lisäksi järjestelmälle olisi huomattavat kansainväliset hyödyntämismahdollisuudet. Puu on valtamateriaali Euroopan kattorakenteissa ja siellä ullakkotila halutaan usein myös hyödyntää. Ehkä uusi ajattelutapa ja rakennemalli voisi elvyttää myös arkkitehtien luovuutta. Etupihan apina Myydään Keittiö, ym. kalusteita, myyvä ja valmistava yritys, Kemissä, omat toimitilat, toiminut 29 vuotta. Laaja asiakaskunta. Yhteydenotot: Matti Väisänen Puusepän Tuote M.Väisänen Vilminkatu Kemi Alihankintaa Ikkunavarusteita Ammattilaiset asialla Laser & vesileikkaus Prolaser Oy Riihimäki puh Lämpölaitoksia Vaasan Kuljetuskanavat Oy Hallitie Mustasaari puh kuljetuskanavat.fi Purunpoistolaitteita Vaasan Kuljetuskanavat Oy Hallitie Mustasaari puh kuljetuskanavat.fi Nyt Markkinatorin ilmoitukset tämän kokoisina! Hinta vain 75, sis.alv. Myyt tai ostat, käytä Markkinatoria! Jätä ilmoituksesi Myytävänä: Erikoispuutavaraa puusepänteollisuuteen 16 kotimaista puulajia Saksal. Tammi mm Pyökki, Saarni 52 mm Rakentamiseen lattialankkuja Kuusi 33 x x 195 mm Tammi tilauksesta Rakennushirsiä erikokoja Lehtikuusi, Oregon, Kuusi, Mänty Erikois-sahauksia tukkivannesahalla Terassilaudat Oregon 28x95 29x120 28x145 Ostamme korkealaatuisia jalopuiden tukkeja Tammi,Jalava, Saarni,Vaahtera, Koivu ja Mänty tyvi tukit Fiskars Oyj Abp, Maatalousosasto (019) Puutavaraa tuotanto Vanha Jyväskyläntie Pieksämäki Esko Koponen pieksämäen myynti Vallikallionkatu Espoo Satu Suominen Ilmoitushinnat alk. 80 euroa + alv tai 300 euroa + alv / neljässä numerossa Soita (09) / Maija-Liisa ja varaa ilmoitustilasi.

16 16 Puu&Tekniikka numero 6/2009 Lyhyesti Homag Treff 2009-näyttely Saksassa Puuntyöstökoneiden uutuuksia on esillä ensi syksynä Homag Treff 2009-tapahtumassa. Saksassa Homag-ryhmän tehtailla järjestettävä näyttely merkittävä erityisesti levyntyöstön alueella. Homag on maailman suurin puuntyöstökonevalmistaja, jolla on yli 6000 työntekijää, 14 eri tehdasta ja satoja patentoituja innovaatioita puuntyöstöön. Näyttelyssä on laajasti esillä mm. listoituskoneet, tappikoneet, CNC-työstökeskukset sekä paloittelusahat. Näyttely sekä tehtaiden tuotantotilat ovat tutustumista varten avoinna Projecta Oy on varannut rajoitetun määrän edullisia ryhmämatkoja tapahtumaan.lisätietoja: Timo Hartvik, Lukulamppu Metsähallituksesta historiateos Vuonna 1859, suomalaisen kansakunnan identiteetin vahvistuessa, haettiin metsien käyttöön ratkaisuja yhteiskunnan kokonaisedun nimissä ja valtion maiden ja metsien hoitajaksi perustettiin Metsähallitus. Toukokuussa julkistettu Metsävaltio Metsähallitus ja Suomi historiateos on ensimmäinen jäsennelty historiakuvaus Metsähallituksesta viiteen vuosikymmeneen. Kirjan tekijät ovat VTM Antti Parpola FM Veijo Åberg. Kirjassa on mukana niin hänen hirmuisuutensa von Haartman, politikointia, sotaa, rauhaa, kansan uudelleen asuttamista, Iso-Nisse Osara ja suuret suunnitelmat, tehometsätaloutta ja radikaalia nuorisoa. Antti Parpolan mukaan Metsähallitus on ollut yhteiskunnan peili, joka on kuvastanut kulloinkin vallinneita asenteita ja ajan henkeä. Parpolan mukaan valtion metsien käyttö on osin ideologinen, osin biologinen, osin taloudellinen, osin tekninen, mutta läpeensä poliittinen kysymys. Seuraavat Puu Tekniikka -lehdet: Ilmoitushinnat osoitteessa Sahateollisuus, bioenergia. Jaossa Jyväskylän Puu ja Bioenergiamessuilla ( ) Aineistot mennessä Kaluste- ja huonekaluteollisuus, suunnittelu. Erikoisjakelu arkkitehdeille ja sisustussuunnittelijoille, jaossa Habitaressa ( ) Helsingissä. Aineistot mennessä. Soita ja varaa ilmoitustilasi heti numerosta (09) /, parhaat paikat menevät ensin

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma MSO

Metsäalan strateginen ohjelma MSO Metsäalan strateginen ohjelma MSO Metsäalan strategisen ohjelman tavoitteet: MSO:n tavoitteena on: ennakoida ja seurata metsäalan rakennemuutosta, koordinoida metsäteollisuuden ja metsäsektorin toimintaedellytystyöryhmän

Lisätiedot

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset 28.4.2009 Joensuu Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäsektori Suomessa + Klusteri työllistää suoraan ja välillisesti n. 200 000 työntekijää

Lisätiedot

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Kuopiossa 30.10.2010 Strateginen johtaja Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö, Metsäalan strateginen ohjelma Alustuksen

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011 perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Sisällys: 1 Puutuoteteollisuus Euroopassa 2 Tuotantokeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen 3 Jalostusarvon

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora Henrik Karlsson Ariterm Group Ariterm on suomalais-ruotsalainen lämmitysalan yritys jolla on tuotantoa Saarijärvellä Suomessa ja Kalmarissa Ruotsissa. Aritermin

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013 Sixten Sunabacka Esityksen sisältö Metsäalan tilanne MSO:n yleistilanne MSO:n uudet hankkeet Metsäteollisuuden vienti Tammi- heinäkuun vienti oli 6,5 miljardia euroa

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy 1. Metsäteollisuuden maailmankuva on helppo ymmärtää Kilpailevat tuotteet Kasvu

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Markkinoilla on todella paljon tuottajia 10 suurinta toimijaa tuottaa. Hinnat määräytyvät jatkuvasti markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella

Markkinoilla on todella paljon tuottajia 10 suurinta toimijaa tuottaa. Hinnat määräytyvät jatkuvasti markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella Puunjalostus ja Aluetalous Tommi Ruha Kuhmo Oy Sahatavaran Maailmanmarkkinat Markkinoilla on todella paljon tuottajia 10 suurinta toimijaa tuottaa selvästi alle 20 % tuotannosta Hinnat määräytyvät jatkuvasti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 25.10.2006 toimitusjohtaja Tapani Kiiski www.raute.com Kysyntä jatkuu hyvällä tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne edelleen hyvä päämarkkinaalueilla lukuunottamatta

Lisätiedot

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014 METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 1 Metsän tulevaisuuden tuotteet: Ohjelma Avaus Olli Laitinen, puheenjohtaja, Teollisuuden metsänhoitajat ry Uudet

Lisätiedot

Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen. Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy

Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen. Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy SOLID KNOWLEDGE PL 35 82501 KITEE www.kit-sell.fi KIT-SELL

Lisätiedot

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012 Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus Helsinki 29.11.2012 TOIMIALAN KUVAUS JA RAJAUS Muiden rakennuspuusepän tuotteiden valmistus TOL 1623, joka jakaantuu kahteen alatoimialaan: Puutalojen

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden tutkimusagenda. FINNISH WOOD RESEARCH OY TkT Topi Helle 27.11.2014

Puutuoteteollisuuden tutkimusagenda. FINNISH WOOD RESEARCH OY TkT Topi Helle 27.11.2014 Puutuoteteollisuuden tutkimusagenda FINNISH WOOD RESEARCH OY TkT Topi Helle 27.11.2014 Puutuoteteollisuuden tutkimuksen agenda - Edellinen tutkimusagenda on tehty 2008 - Hyvä, mutta edellyttää päivitystä

Lisätiedot

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Riitta Hänninen ja Lauri Hetemäki Talouskriisin ja metsäalan murroksen vaikutus KMO 2015 toteutumiseen seminaari, maa- ja metsätalousministeriö 3.11.2009.

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group taustaa Lappi Timber Oy saha Keitele Engineered Wood Oy liimapuutehdas Hankkeen vaikuttavuus Puuta maailman

Lisätiedot

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11.

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11. Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö 1. Valtionhallinnon ohjelmat ja strategiat 2. MSO:n

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007. 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski. www.raute.com

Tilinpäätös 2007. 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski. www.raute.com Tilinpäätös 2007 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä hyvällä tasolla Rauten asiakasteollisuuksien markkinanäkymät säilyneet hyvinä päämarkkinaalueilla lukuun ottamatta Pohjois-Amerikkaa. Vanerin

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

ELINVOIMAA METSISTÄ Padasjoen tiedotustilaisuus

ELINVOIMAA METSISTÄ Padasjoen tiedotustilaisuus ELINVOIMAA METSISTÄ Padasjoen tiedotustilaisuus Padasjoen Kuntala, Kellosalmentie 20 19.3.2013 Metsäsektorin merkitys aluetaloudessa Pekka Salonen, kuntien edustaja ohjausryhmässä Metsävarat ja niiden

Lisätiedot

PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN

PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN Sitoutumista jo 45 vuotta! (Tilastotietoa ajalta 1968 2012) - Liikevaihto yli 1,2 mrd - Puunhankinta 12,0 M k-m3 tukkia - Sahaustuotanto

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma MSO hallitusohjelmassa Toteuttaa

Lisätiedot

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

Kestävää hyvinvointia metsävarojen

Kestävää hyvinvointia metsävarojen Kestävää hyvinvointia metsävarojen käytöllä Lahti 18.10.2012 Metsävarojen aktiivisen käytön mahdollisuudet MSO:n tavoitteet ja linjaukset Sixten Sunabacka Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Esityksen

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden tulevaisuus. Suomalais-Venäläinen Päättäjien Metsäfoorumi Ole Salvén, Metsäliiton Puutuoteteollisuus 21.10.

Puutuoteteollisuuden tulevaisuus. Suomalais-Venäläinen Päättäjien Metsäfoorumi Ole Salvén, Metsäliiton Puutuoteteollisuus 21.10. Puutuoteteollisuuden tulevaisuus Suomalais-Venäläinen Päättäjien Metsäfoorumi Ole Salvén, Metsäliiton Puutuoteteollisuus 21.10.2011 Puun laatu vaihtelee maantieteellisesti Arktinen Pohjoismainen Etelä-Ruotsalainen

Lisätiedot

RAKENTAMISEN RATKAISUT

RAKENTAMISEN RATKAISUT RAKENTAMISEN RATKAISUT Puuinfo roadshow May 5, 2011 1 Johdatus kerrosrakentamiseen Esityksen sisältö Stora Enso Puutuotteet tarjonta CLT-rakennusmateriaalina Keski-Euroopan CLT-järjestelmä kerrostalorakenteet

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla Paras puukauppatili Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla On monta tapaa korjata puuta. Meidän tapamme on maksimoida arvokkaan sahapuun määrä ja pitää kuitupuun osuus pienenä. K Keiteleen kanssa

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 Avainluvut 2015 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 116 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST Puunhankinta ja metsäpalvelut

Lisätiedot

WITRAKTOR & CATERPILLAR

WITRAKTOR & CATERPILLAR WITRAKTOR & CATERPILLAR Wihuri Oy Tekninen Kauppa / Witraktor Osa Wihuri-konsernia, kansainvälistä moniala-perhe-yritystä Caterpillar edustaja Suomessa vuodesta 1947 Toimialueena Suomi, Viro, Latvia ja

Lisätiedot

Laatu kertoo tekijän

Laatu kertoo tekijän Laatu kertoo tekijän Koskisen on vuonna 1931 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva perheyritys. Koskisen valmistaa ja markkinoi mekaanisen metsäteollisuuden tuotteita rakennus-, rakennuspuusepän-,

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden Tulevaisuus. Hannu Kasurinen 7.5.2009

Puutuoteteollisuuden Tulevaisuus. Hannu Kasurinen 7.5.2009 Puutuoteteollisuuden Tulevaisuus Hannu Kasurinen 7.5.2009 Puutuoteteollisuus liiketoimintana Puutuotteet > 400 mrd EUR liiketoiminta maailmanlaajuisesti Sahateollisuus 50 mrd EUR trendikasvu 1-2%/a, monissa

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy 1 Johtava toimija valituissa liiketoiminnoissa Keskitymme tuotteisiin ja palveluihin, joissa meillä on vahvaa osaamista ja kilpailuetua ja joiden

Lisätiedot

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen kaupan barometri Kevät 11 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: 1 1 8 mrd. Suomen ja Venäjän välinen kauppa 9, 6,7,815,16 3 5 6 7 8 9 1 Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus Tavaroita

Lisätiedot

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER Laadukkaita ja ympäristöystävällisiä PUUTUOTTEITA UPM Timber valmistaa korkealuokkaista mänty- ja kuusisahatavaraa rakennus- ja puusepänteollisuuteen sekä useisiin muihin

Lisätiedot

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan

Lisätiedot

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Peruslähtökohtia EU:n ehdotuksissa Ehdollisuus - Muun maailman vaikutus

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari 7.9.2010 Hämeenlinna Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö 1 Metsäala muutoksen keskellä + Metsätalous ja metsä- ja puutuoteteollisuus

Lisätiedot

Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008

Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008 Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008 Tutkimuksen tarkoitus selvittää: puutuotteiden ostokriteerit kuluttajien päätöksenteossa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

16.4.2015. Metsät ja puu biotalouden raaka-aineeksi. Agenda. 1. Biotalous, metsä ja puu 2. Puukuitu 3. Bioenergia 4.

16.4.2015. Metsät ja puu biotalouden raaka-aineeksi. Agenda. 1. Biotalous, metsä ja puu 2. Puukuitu 3. Bioenergia 4. Agenda 1. Biotalous, metsä ja puu 2. Puukuitu 3. Bioenergia 4. Puurakentaminen Metsät ja puu biotalouden raaka-aineeksi Kari Miettunen, CFO 16.4.2015 Lähde: Suomen biotalousstrategia 05/2014 Photosynthesis

Lisätiedot

Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi

Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi Metla -seminaari 23.2.2010 Kuusamo 1 Esityksen sisältö Puutuoteala / Pohjois-Suomi Näkymät ja haasteet tuoteryhmittäin 2.1. Sahaus

Lisätiedot

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Merenkulun ja tekniikan koulutuksen 250-vuotisjuhlaseminaari Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 16.10.2008 Teija Meuronen Suomen metsäteollisuuden

Lisätiedot

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ Tämä kalvoesitys pohjautuu Pellervon taloustutkimuksen (PTT) Metsäsektorin merkitys aluetalouksissa tutkimukseen Esitys on päivitetty versio vuonna 27 ilmestyneestä kalvosarjasta

Lisätiedot

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008 Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus Ritva Toivonen Tapio 11/2008 1 Metsäala murroksessa (2005)08 Massa- ja paperiteollisuus: Vuosikymmenien kasvu taittuu laskuun: pysyvämpi

Lisätiedot

Puun (metsäbiomassan) käyttö nyt ja tulevaisuudessa

Puun (metsäbiomassan) käyttö nyt ja tulevaisuudessa Puun (metsäbiomassan) käyttö nyt ja tulevaisuudessa Olli Dahl, alto yliopisto, Kemiantekniikan korkeakoulu, Puunjalostustekniikan laitos, Espoo Bioreducer-seminaari Oulussa 19.9.2013 Sisällys Metsäbiomassan

Lisätiedot

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009 Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Paperiteollisuuden tuotannossa jyrkkä käänne vuoden 2008 lopulla 2 Massa-

Lisätiedot

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen 23.11.2011

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen 23.11.2011 Wood Valley Suomen puulaakso M. Sc. Paper Tech. (1991) MBA (2007) 1989-1997 Kymmene / UPM-Kymmene 1997-2011 Valmet / Metso Paper / Metso 2011- Humap Oy Sisältö sivu 2 Sisältö sivu 3 Esityksen tarkoitus

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Lauri Hetemäki Puu- ja erityisalojen liitto 110 vuotta juhlaseminaari, 14.5.2009, Sibeliustalo, Lahti Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto

Lisätiedot

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Yhtiöt Pölkky Oy Pölkky Metsä Oy OOO Karelia Wood Ulea Oy Kitkawood Oy Kajaaniwood Oy Taivalkosken Voima Oy Kuusamo Hirsitalot

Lisätiedot

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin Hakkurit Ympäristönhoidosta urakointiin Puhumme kokemuksesta Junkkarin hakkurit ovat tyypiltään laikkahakkureita. Meillä on kokemusta niiden valmistamisesta jo yli 30 vuoden ja 10.000 laitteen verran.

Lisätiedot

LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi. "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!"

LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi. Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin! LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!" Useita malleja tarpeiden mukaan LATET "pähkinänkuoressa" Olemme kehittäneet uudenlaiseen ajatteluun perustuvat

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014 Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Kartoituksen tausta ja tavoitteet TäsmäProto-projektin uusiutuvan energian toimialan osaamis-

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Tiedätkö sinä, mikä biotuotetehdas? Biotuotetehtaan ydin on sellutehdas, mutta biotuotetehdas on paljon muutakin. Mitä biotuotteet ovat? Minkälainen

Lisätiedot

Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010

Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 15.2.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinoiden toipuminen alkoi Liiketoimintaympäristö: Maailmantalous toipui selvästi edellisestä vuodesta. Viilun, vanerin ja LVL:n

Lisätiedot

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO VERKOSTON VETURINA KUUSAMO HIRSITALOT CANNUS TUNTEE JAPANIN JA SEN RAKENNUSALAN ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS TAPA VIENTIIN SYNERGIAA JA KOON EKONOMIAA

Lisätiedot

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Kestävän kehityksen kuntatilaisuus 8.4.2014 Loppi Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsäalan asiantuntijatalo, jonka tehtävänä on: edistää

Lisätiedot

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma Robinwood Plus Workshop, Metsäteollisuus ry 2 EU:n metsät osana globaalia metsätaloutta Metsien peittävyys n. 4 miljardia ha = 30 % maapallon maapinta-alasta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR 1 Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR Eurooppa Aasia 77 % 11 % Muut 16 % Pohjois-Amerikka Afrikka Latin. Amerikka 7 % 2 % 1 % USA 7 % Oseania Päämarkkinamaat Saksa 1 % 18 % Muu Eurooppa

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma ja bioenergia-alan edistäminen

Metsäalan strateginen ohjelma ja bioenergia-alan edistäminen Metsäalan strateginen ohjelma ja bioenergia-alan edistäminen Bioenergia-alan toimialapäivät 31.3.2011 Noormarkussa Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen

Lisätiedot

Riittääkö puuta kaikille?

Riittääkö puuta kaikille? Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

20.5.2015 TERO VESANEN MODERNIT PUUKOULUT (TEM)

20.5.2015 TERO VESANEN MODERNIT PUUKOULUT (TEM) PÖLKKY OY KUUSAMO HIRSITALOT OY VVR WOOD OY PÖLKKY Perustettu 1968 Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja Liikevaihto yli 150M, vientiin n. 100M Sahaus n. 630 000m3, höylätavaraa 130 000m3, kyllästettyjä

Lisätiedot

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 VACON OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2003 kello 10.00 Osavuosikatsaus tammikuu-maaliskuu 2003 VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 Tammikuu-maaliskuu yhteenveto

Lisätiedot

Valitse Kuhmo Oy. ja voit luottaa laatuun

Valitse Kuhmo Oy. ja voit luottaa laatuun Valitse Kuhmo Oy ja voit luottaa laatuun Sisällysluettelo 2-3...Omistautumista ja luotettavuutta jo vuodesta 1955 4-5...Toimitamme laatua, luotettavasti 6-7...Asiakas on aina ykkönen 8-9...Tunnemme vastuumme

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma. tilannekatsaus 24.11.2009. Juha Ojala

Metsäalan strateginen ohjelma. tilannekatsaus 24.11.2009. Juha Ojala Metsäalan strateginen ohjelma tilannekatsaus 24.11.2009 Juha Ojala Metsäteollisuuden jalostusarvo on pudonnut 40% 2000-luvulla Metsäalan strategisen ohjelman ydin: Käynnistää ja toteuttaa metsäalan strategisia

Lisätiedot

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy Parempi arkipäivä monille ihmisille Kestävä kehitys IKEAssa Sisältyy kaikkiin toimintoihimme Kestävän kehityksen toimintasuunnitelma FY15 kokonaisvaltainen lähestymistapa

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2014

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2014 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2014 Sisällysluettelo 1. Selvityksen yleistiedot... 3 1.1. Toimialat... 3 1.2. Taustatiedot... 4 2. Liikevaihto ja talousodotukset... 4 2.1. Liikevaihtoindeksit... 4

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

Elintarvikealan pk yritysten toimintaympäristö 2008

Elintarvikealan pk yritysten toimintaympäristö 2008 Taulukko 1. Tutkimusaineiston toimialakohtainen jakauma Toimiala N Osuus tutkimusaineistosta (%) Toimialan yrityksiä (alle 20 henkeä) Suomessa %:a koko elintarvikealasta v. 2007 (Ruoka Suomi tilasto) Leipomotuotteet

Lisätiedot

Metsäala nyt ja tulevaisuudessa

Metsäala nyt ja tulevaisuudessa Metsässä puhaltavat uudet tuulet -seminaari Mikaeli, Mikkeli 11.9.2012 Metsäala nyt ja tulevaisuudessa Lauri Hetemäki Euroopan metsäinstituutti & Itä-Suomen yliopisto Esityksen sisältö 1. Metsäsektorin

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista.

Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista. ME TOTEUTAMME IDEAT Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista. F900 SUORAT VAI PYÖREÄT KULMAT? Joustavuus ja erikoistuminen takaa tyytyväisiä asiakkaita Kuten nimestämme voi päätellä,

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään

Lisätiedot

WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä

WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä Lämmin tervehdys Kuhmosta! Tuulikki Huusko, hankepäällikkö Woodpolis Puh. 044-725 5300, tuulikki.huusko@woodpolis.fi Kuhmo

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Puusiltaseminaari Kommentti puheenvuoro12.2.2014 Ville Kopra

Puusiltaseminaari Kommentti puheenvuoro12.2.2014 Ville Kopra Puusiltaseminaari Kommentti puheenvuoro12.2.2014 Ville Kopra Versowood, lyhyesti: Suomen suurin yksityinen mekaanisen metsäteollisuuden yritys Toimintaa 12 yksikössä; 10 kotimaassa ja 2 Baltiassa Liikevaihto

Lisätiedot