Urheilu ja runsas liikunta kasvuiässä voivat

Transkriptio

1 Liikuntalääketiede Kasvuikäisen urheilijan ongelmat Olli J Heinonen ja Urho M Kujala Varhain omaksutulla liikunnallisella elämäntavalla on monia positiivisia vaikutuksia tulevaan terveydentilaan ja elämänlaatuun. Artikkelissa käsitellään nuoren liikunnanharrastajan kasvua ja kehitystä sekä kasvavan tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia. Urheilijoiden syömishäiriöiden lisääntymisestä sekä lasten ja nuorten huonontuneesta kunnosta ei saada selkeää näyttöä. Urheiluharrastuksen positiiviset tai negatiiviset vaikutukset psyykkiseen kasvuun ja erilaisten muiden tottumusten omaksumiseen voivat olla myös erittäin tärkeitä. Vaikka tämä artikkeli käsittelee nuorta urheilijaa ongelmakeskeisesti, tulee muistaa, että liikunnallisen elämäntavan hyödyt ovat todennäköisesti haittoja ja ongelmia suuremmat. Valtaosa terveyshyödyistä tosin havaitaan vasta myöhemmällä iällä. Liikkumattomuus on yhteiskunnassamme huomattavasti suurempi ongelma kuin liiallinen liikkuminen. Urheilu ja runsas liikunta kasvuiässä voivat kehittää sekä fyysisesti että henkisesti mutta myös ylittää fyysisen tai psyykkisen sietokyvyn. Äkilliset tapaturmat ja rasitusvammat ovat yleisimpiä yksittäisiä ongelmia. Toisaalta jos nuori omaksuu liikunnallisen elämäntavan, johon yleensä kytkeytyy muita terveellisiä tapoja, sillä on hyödyllisiä vaikutuksia tulevaan terveydentilaan ja elämänlaatuun. Terveyshyödyistä osa tulee ilmi vasta useiden vuosien kuluessa. Nuoren urheilijan kasvu Pekkarisen (1986) tutkimuksessa nuorilla hiihtäjillä ei havaittu verrokeista poikkeavaa kasvua ja kehitystä. Tuloksen ovat vahvistaneet muiden lajien harrastajilla myös Wanne (1990) ja Österback (1991). Nuorten urheilijoiden harjoittelu ei siis haittaa kasvua ja kehitystä. Kasvutapa vaihtelee eri lajien harrastajilla, mikä johtunee lähinnä perintötekijöistä ja valikoitumisesta tiettyihin lajeihin. Erittäin runsaan liikunnan mahdollisesti aiheuttama kasvun lykkääntyminen hieman myöhemmälle iälle ei ole kliininen ongelma. Duodecim 2001;117: Kasvuikäisen urheilijan endokrinologiaa Puberteetin alku voi viivästyä rankan harjoittelun takia. Kuukautisten alkamisikä on kovasti harjoittelevilla urheilijoilla usein 1 2 vuotta myöhempi kuin urheilemattomilla. Rintojen kehitys saattaa myös viivästyä vähän, mutta karvoituksen kehitys on lähes normaalia. Kun puberteetti viivästyy, myös kasvupyrähdys ajoittuu myöhemmäksi (Hohtari 1986). Kuukautiskierron häiriöitä esiintyy naisurheilijoilla huomattavasti useammin kuin urheilemattomilla. Tavallisimpia muutoksia ovat lyhentynyt luteaalivaihe, anovulaatio, pidentynyt kierto ja kuukautisten poisjäänti. Amenorrea altistaa luun mineraalipitoisuuden pienenemiselle ja rasitusmurtumille. Kuukautishäiriöiden syy on epäselvä. Rasittavan liikunnan seurauksena gonadotropiinien pulsseittainen eritys voi vähentyä, minkä seurauksena naishormonien määrä vähenee. Energian liian vähäinen saanti saattaa altistaa häiriöille. Kuukautishäiriöiden tutkimuksissa tulisi edetä taulukon 1 mukaisesti (Hohtari, julkaisematon tiedonanto). Hoidon perusrunkona ovat sopivan harjoittelumäärän määrittäminen, oikeaoppinen (runsashiilihyd- 647

2 raattinen) ravinto sekä D-vitamiinin ja kalsiumin riittävä saanti. Liian hoikille urheilijoille painonlisäys on joskus tarpeen. Ellei näillä keinoilla saada vastetta, suositellaan usein hormonikorvaushoitoa. Ennuste. Kun liiallinen rasitus kevenee tai loppuu, kuukautiset palautuvat. Nuoruudessa harrastettu urheilu ei altista aikuisiän hormonihäiriöille, ja mikä tärkeintä, lapsettomuutta ei ole havaittu urheilijanaisilla enempää kuin muulla väestöllä (Hohtari 1999). Taulukko 1. Urheilijan kuukautishäiriöiden tutkimusperiaatteet. Ohjaa tutkimuksiin, kun kuukautiset eivät ole alkaneet 14 vuoden ikään mennessä, eikä alkavan puberteetin merkkejä ole havaittavissa kuukautiset eivät ole alkaneet vuoden ikään mennessä, puberteetin merkkejä on havaittavissa amenorrea on kestänyt kuusi kuukautta Mitä tutkitaan tarkka anamneesi gynekologinen status seerumin FSH, LH, TSH ja prolaktiini estrogeenitaso voidaan selvittää määrittämällä estradioli tai tekemällä progestiinikoe Nuoren urheilijan syömishäiriöt Kliinisiä syömishäiriöitä ovat anorexia nervosa ja bulimia nervosa, joiden yhteenlaskettu esiintyvyys lienee alle 3 %. Subkliiniset syömishäiriöt ovat selvästi yleisempiä. Usko urheiluharrastuksen aiheuttamasta syömishäiriöiden yleistymisestä on levinnyt erittäin laajalle, vaikka tieteelliset todisteet tästä puuttuvat. Huomattavasti lisääntynyt liikunta kuuluu osana kliinisten syömishäiriöiden taudinkuvaan, ja ehkä juuri tämän vuoksi runsaan liikunnan on uskottu altistavan syömishäiriölle. Laadukkaissa pohjoismaisissa tutkimuksissa tämä olettamus on kuitenkin osoitettu virheelliseksi (Sundgot-Borgen ja Larsen 1993, Fogelholm ja Hiilloskorpi 1999). Naisten ja tyttöjen ns. esteettisissä lajeissa (voimistelu, taitoluistelu, baletti) urheilijoiden riski sairastua syömishäiriöihin on yhtä suuri tai suurempi kuin verrokeilla; muissa urheilulajeissa riski on pienempi kuin verrokeilla. Miesurheilijoiden syömishäiriöriski on sama kuin verrokeilla ja pienempi kuin naisilla ja tytöillä (Fogelholm ja Hiilloskorpi 1998). Kehittyvän lapsen syömishäiriöltä suojaavia persoonallisuuden piirteitä, kuten autonomiaa ja hyvää itsetuntoa, tulisi tukea kasvatuksella ja harrastuksilla. Urheilu ja liikunta vaikuttavat yleensä positiivisesti nuoren minäkuvan kehittymiseen, joten itse asiassa liikunnan harrastus saattaakin suojata syömishäiriöiltä. Syömishäiriöiden syntyä edeltää lähes aina laihdutus tai ainakin sen yrittäminen. Tärkeimpiä ehkäisytoimenpiteitä onkin terveen ja luonnollisen painon ja ulkomuodon hyväksyminen sekä turhan laihduttamisen ja syömiseen liittyvän»niuhottamisen» estäminen. Ylenmääräinen huoli painosta, tiukan ruokavalion noudattaminen ja harjoitteleminen silloinkin, kun pitäisi toipua, ovat tyypillisiä merkkejä lisääntyneestä syömishäiriövaarasta. Syömishäiriön vaaraa voitaneen vähentää parantamalla urheilijoiden, valmentajien ja vanhempien tietoja ravitsemuksesta, painon seurannasta, laihduttamisesta sekä syömishäiriöiden tunnistamisesta ja kehittymisestä (taulukko 2). Kasvuikäisen luusto Luu mukautuu kestämään siihen kohdistuvaa kuormitusta, ja kun kuormitus lisääntyy, luun määrä kasvaa. Liikunta vahvistaa siis paikallisesti luuta. Suomalaisissa tutkimuksissa on todettu, että kasvuikäisenä aloitettu liikunta lisää luun huippumassaa, kokoa ja lujuutta huomattavasti tehokkaammin kuin vasta aikuisena aloitettu (Kannus ym. 1995, Lehtonen-Veromaa 2000). On myös arveltu, että kasvuiässä liikunnan avulla hankittu luulisä ei häviäisi täysin, vaikka liikunta vähenisi aikuisiässä (Kontulainen ym. 1999). Eri liikuntamuodoista luustoon vaikuttavat parhaiten impaktityyppiset kuormitukset eli nopeat kierrot, väännöt, iskut ja värähtelyt (Järvinen 1999, Heinonen ym. 2000). Kasvuikä on luuston kunnon parantamisen kannalta tärkeä aika, jota ei saisi missään tapauksessa menettää (Kannus ym. 1995, Haapasalo 1998). Kasvuikäisen ongelma onkin yleensä luun rasittamisen vähäisyys. 648 O. J. Heinonen ja U. M. Kujala

3 Taulukko 2. Toimenpiteet, joilla vähennetään liikunnan harrastajien laihduttamistarvetta ja syömishäiriöiden vaaraa (mukailtu Fogelholmin ja Hiilloskorven 1998 esityksestä). Urheilijoiden ravitsemustietoa tulee lisätä (vähennetään vääristä ruokailutottumuksista aiheutuvaa laihduttamisen tarvetta) Valmentajien tietoa kehon koostumuksen arvioimisesta, painon ja suorituskyvyn välisistä yhteyksistä sekä syömishäiriöistä tulee lisätä Painon tai kehon koostumuksen merkitystä urheiluvalmennuksessa ei saa liioitella (perusteetonta, usein toistuvaa painon tai kehon koostumuksen mittausta tulee rajoittaa) Päätelmät urheilijan laihdutustarpeesta tulee perustaa seurantamittausten tuloksiin (urheilijoiden vertaaminen toisiinsa tai»lajikohtaisiin ihannearvoihin» voi johtaa epärealistisiin laihdutusvaatimuksiin) Valmentajien, vanhempien ja lääkäreiden tulee harkita tarkkaan, miten ja milloin urheilijan kanssa aletaan keskustella laihduttamisesta (tarvittaessa suunnitellaan yhdessä asiantuntijan kanssa järkevä laihdutusvauhti ja -menetelmä) Laihdutusta ei saa»tehostaa» uhkauksilla, kuten kieltämällä osallistuminen kilpailuihin tms. ennen vaaditun painotavoitteen saavuttamista Jatkuvat ongelmat painon hallinnassa voivat viitata lajin huippusuorituksiin tarvittavan lahjakkuuden (perimän) puutteesta; tällöin tavoitteiden asettelua tulisi tarkistaa, eikä urheilijaa pidä pakottaa pyrkimään epärealistisiin painotavoitteisiin Kasvuikäisen selkä Kasvuiässä selkään ilmaantuvat anatomiset muutokset ovat yleisempiä urheilijoilla kuin urheilua harrastamattomilla (Kujala ym. 1996). Tavanomaisimpia pitkittyneitä selkäkipuja selittäviä löydöksiä ovat välilevyn ja nikaman päätelevyn muodostaman kompleksin muutokset sekä nikaman takakaaren rasitusmurtumat (Gerbino ja Micheli 1995, Kujala ym. 1999). Välilevyvauriot. Välilevyn pullistuman kliininen kuva on nuorella erilainen kuin aikuisella; säteilevää kipua ei aina esiinny. Oireena on usein vain rasituksesta ärtyvä kipu, johon voi liittyä skolioosi, alaselän liikkuvuuden rajoittuminen ja»hamstring»-lihasten kireys. Varhainen diskusdegeneraatio saattaa oireilla samaan tapaan. Raju urheilu provosoi oireita. Kivun syyn selvittäminen on vaikeaa. Voimakas taaksetaivutuskipu on yleensä merkki takakaaren rasitusreaktiosta, mutta se voi liittyä myös esimerkiksi tuoreeseen päätelevyvaurioon. Runsaat välilevy- ja päätelevymuutokset kasvuvaiheessa ennustavat, että iskiasoireen tai muun hankalan selkäkivun toistumisriski rajun kuormituksen yhteydessä on lisääntynyt. Sopivaa liikuntaa, joka ylläpitää lihasvoimaa ja liikkuvuutta, kannattaa pyrkiä jatkamaan selän tulevan toimintakyvyn vuoksi, vaikka selkäkipuisen kasvuikäisen urheilijan ei tule harrastaa liian rajua urheilua. Nikaman takakaaren rasitusmurtuma, spondylolyysi ja spondylolisteesi. Lanneselän toistuva voimakas taaksetaivutus, erityisesti yhdistettynä voimakkaaseen aksiaaliseen ja kiertokuormitukseen, saa aikaan rasitusmurtuman nikaman kaareen. Tämä voi aiheuttaa kasvuikäiselle urheilijalle vaikeasti diagnosoitavan pitkittyneen selkävaivan. Spondylolyysillä tarkoitetaan tavallisimmin lannenikamassa esiintyvää höltymää (kaaren rasitusmurtuman aiheuttamana), ja siihen voi liittyä nikaman siirtymä (spondylolisteesi). Monissa lajeissa, joissa taaksetaivutus- ja kiertokuormitukset ovat vallitsevia, esiintyy tavallista enemmän spondylolyysiä. Tällaisia lajeja ovat mm. voimistelu, taitoluistelu, tanssi ja baletti. Oireyhtymän yleisyys lisääntyy kasvukauden aikana, ja osalla lapsista spondylolisteesi etenee kasvuiässä. Valtaosalla vaiva on tuoreen rasitusmurtumavaiheen jälkeen oireeton, mutta syntyvaiheessa ja joskus myöhemmässä vaiheessa esiintyy rasitukseen liittyvä selkäkipu ja joskus radikulaarinen oire. Mikäli spondylolyysi-spondylolisteesi on todettu sivulöydöksenä muun röntgentutkimuksen yhteydessä, siihen ei tarvitse kiinnittää huomiota, ellei nikamasiirtymä ole suuri. Jos siirtymä on vähäinen ja oireet siedettäviä, valitaan konservatiivinen hoitolinja. Hoitoon kuuluu aluksi liiallisen rasituksen vähentäminen (etenkin taaksetaivutus ja aksiaalisuunta) ja myöhemmin vatsa- ja selkälihasten vahvistaminen sekä»hamstring»-lihasten venytys. Elastista tukiliiviä voidaan kokeilla. Luutumisalueen kiputilat, apofysiitit Kasvavassa tuki- ja liikuntaelimistössä jänteet ja nivelsiteet ovat suhteellisesti vahvempia ja elastisempia kuin luutumisalue. Tämän vuoksi luutumisalueen kiputilat ovat nuoren urheilijan tyyppivaivoja ne ovat yleisin kasvuikäisen liikuntaa rajoittava vaiva. Apofyysit ovat kehitty- Kasvuikäisen urheilijan ongelmat 649

4 vissä luissa olevia kasvualueita, jotka toimivat lihasten ja jänteiden kiinnityskohtina, ja siksi niihin kohdistuu voimakas vetorasitus. Mikäli toistuva vetorasitus aiheuttaa apofyysialueelle kipua, palpaatioaristusta ja usein turvotusta, on kyseessä luutumisalueen kiputila eli apofysiitti. Apofysiitit esiintyvät eri anatomisissa kohdissa eri ikävaiheissa (5 25 v), mikä johtuu eroista tukirangan eri alueiden luutumisaikataulussa (taulukko 3) (Orava ja Virtanen 1982). Apofysiitin diagnoosi on yleensä kliininen. Periaatteessa apofysiittejä esiintyy lajeissa, joissa johonkin apofyysiin kohdistuu toistuvia voimakkaita repäisyjä. Hoito perustuu kyseiseen apofyysiin kohdistuvan voimakkaan vetorasituksen vähentämiseen, eli kipua tuottavan urheilumuodon välttämiseen. Täysin kivuttomat liikuntamuodot tulisi sallia, kuten myös voimakkaita vetorasituspiikkejä sisältämättömät korvaavat harjoitteet. Apofysiitin kesto on yksilöllinen; se vaihtelee muutaman päivän lievistä kipuiluista jopa vuosiin. Apofysiiteistä yleisin, säärikyhmyn apofysiitti, on yleensä pitkäkestoisin. Lääkäriin hakeutuvilla selvät oireet kestävät yleensä yli kolme kuukautta ja lievempi haitta yli puoli vuotta. Varsinainen täydellinen apofyysin avulsio on harvinaisempi, mutta nuorilla urheilijoilla avulsioita esiintyy esimerkiksi istuinkyhmyn, suoliluun harjun ja sääriluun kyhmyn apofyyseissä (Karpakka ja Kujala 1999). Urheilutapaturmat Lasten ja nuorten liikunta- ja urheilutapaturmat ovat varsin tavallisia, ja niiden määrä on viimeisten kymmenen vuoden aikana lisääntynyt. Kun otetaan huomioon vähäisetkin vammat, noin 20 % vuotiaiden ja 35 % vuotiaiden vammoista syntyy urheilupaikoilla. Onneksi valtaosa tapaturmista on lieviä. Harrastustuntia kohden laskettu vammariski on kontaktilajeissa noin kolminkertainen muihin lajeihin verrattuna ja kilpailuissa noin 4 5-kertainen harjoituksiin verrattuna. Eri liikuntalajien tapaturmariskeissä on eroja, ja lasten organisoidussa urheilussa riski on pienempi kuin aikuisten urheilussa. Turvallista ääripäätä edustavat kestävyystyyppiset liikuntamuodot (kävely, hölkkä, hiihto) ja toista ääripäätä esimerkiksi motocross ja vastaavat moottoriurheilulajit. Tavanomaisiin joukkuelajeihin, kuten jalkapalloon, jääkiekkoon, lentopalloon ja koripalloon liittyvä vammariski on lähellä turvallista ääripäätä. Vakavat vammat ovat näissä lajeissa äärimmäisiä harvinaisuuksia (Kujala ym. 1995). Liikunnan harrastajan tapaturmariski kasvaa, kun vauhti, kaatumiset ja kontaktit muihin pelaajiin lisääntyvät. Esimerkiksi jalkapallossa syntyy enemmän vammoja kuin lentopallossa. Myös peliväline voi aiheuttaa vammoja. Lentopallossa pallon kova vauhti ja koripallossa pallon suuri paino ovat osasyitä yleisiin sormivammoihin. Jääkiekossa törmäykset ja kontaktit vastustajaan ja pelialueen laitoihin sekä kovaa lentävä kiekko aiheuttavat teoriassa suuren vammariskin, mutta huolellisella suojien käytöllä vaara on voitu pienentää lähes palloilulajien tasolle. Kaikki urheilumuodot eivät sovellu terveysliikunnaksi. Esimerkiksi moottoriurheilussa vammariski on suurempi kuin edellä mainituissa lii- Taulukko 3. Apofyysejä, joissa apofysiitin esiintyminen on yleistä, sekä niihin kiinnittyvät rakenteet ja apofysiittien keskimääräiset esiintymisiät. Apofyysi (apofysiitin nimi) Kiinnittyvät lihakset / jänteet Vamma-alttein ikävaihe (v) Säärikyhmy (Osgood-Schlatterin tauti) Polvijänne Polvilumpion alakärki (Sinding-Larsen-Johanssonin tauti) Polvijänne Istuinkyhmy»Hamstring»-lihakset Kantaluun takaosa (Severin tauti) Akillesjänne 7 13 Suoliluun anteriorinen harju Räätälinlihas, suora reisilihas Olkaluun sisäsivunasta Kyynärvarren koukistaja (»Nappulaliigalaisen kyynärpää») sisäänkiertäjälihakset Selkärangan nikamien rengasapofyysit Lannelihas, pitkittäissiteet O. J. Heinonen ja U. M. Kujala

5 kuntamuodoissa, ja lähes kolmannekseen moottoriurheilussa sattuvista vammoista liittyy murtuma. Urheiluvammojen ehkäisyyn kuuluvat mm. turvallisen liikuntamuodon valinta, harjoittelun maltillinen aloitus, asianmukainen varustus ja suojukset sekä sääntöjen noudattaminen ja hermojen hillintä pelin tuoksinassa. Nautintoaineet Tupakka ei yleensä ole urheilevan nuoren ongelma, ja urheiluseuratoimintaan osallistuvat nuoret tupakoivat vähemmän kuin muut samanikäiset. Sen sijaan nuuskan käyttö on suosittua tiettyjen urheilulajien harrastajien joukossa. Eräitä lajeja harrastavat vuotiaat pojat käyttävät nuuskaa 2 3 kertaa muita nuoria useammin. Huumeiden käyttö näyttää olevan liikunnan harrastajilla vähäisempää kuin liikuntaa harrastamattomilla. Urheiluseuroihin kuuluvat nuoret käyttävät alkoholia eräillä mittareilla mitattuna yhtä usein kuin urheiluseuroihin kuulumattomat. Alkoholin käytössä on eroja eri lajien harrastajien kesken. Näiden nautintoaineiden käyttöön, samoin kuin nuorilla onneksi harvinaiseen dopingaineiden käyttöön tulisi pyrkiä puuttumaan. Lasten ja nuorten huono kunto ja passiivinen elämäntapa Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua siitä, onko lasten ja nuorten kunto huonontunut. Varsinaista näyttöä tästä ei ole. Mittausongelmia aiheuttaa se, että kunto on joukko erilaisia ominaisuuksia (Nupponen 1997). Lasten ja nuorten ohjattu liikunnanharrastus ja urheilu on WHO:n koululaistutkimuksen mukaan lisääntynyt viime vuosina (Kannas ja Tynjälä 1998). Enemmän huolestuttaakin se, että tavallisen arkiliikunnan määrä on yhteiskunnassamme varmasti huomattavasti vähentynyt. Täysin passiivisia on % ala-asteikäisistä ja % yläasteikäisistä (Nupponen ym. 1998). Tietokonepelit ja television katselu ovat entistä suositumpia (taulukko 4). Elämänmuodon muutosten fyysiseen kuntoon mahdollisesti aiheuttamasta muutoksesta tarvittaisiin tieteellisesti päteviä selvityksiä. Mallit, ihanteet ja nuorten arvomaailma Joskus valmentajien tai vanhempien toiveet ja tavoitteet ohjaavat liikaa nuoren urheiluharrastusta. Vaikka lapsia voidaan aktivoida terveellisten harrastusten pariin, tulisi nuoren itse saada päättää, mitä hän haluaa harrastaa ja millä tasolla. On myös tärkeää, minkälaisia ihanteita ja malleja urheilu nuorelle antaa. Joissakin lajeissa esimerkiksi aggressiivisuus korostuu. On kummallista, että nyrkkeilyn lisäksi on olemassa muitakin urheilulajeja, joissa vastustajan vahingoittaminen on yleistä. Jääkiekossa voidaan lyödä vastustajaa nyrkillä kasvoihin ja silti jatkaa pelaamista vielä samassa ottelussa. Tällainen olisi mahdollista lopettaa yksinkertaisilla sääntömuutoksilla, ja samalla lajin arvostus ja urheilullinen seurattavuus paranisi. Tällaisten yksinkertaisten sääntömuutosten vaikeus perus- Taulukko 4. Liikunnan harrastus, television katselu ja tietokonepelien pelaaminen suomalaisilla 11-, 13- ja 15-vuotiailla tytöillä ja pojilla vuosina WHO:n koululaistutkimuksen (Kannas ja Tynjälä 1998) mukaan. Harrastus Harrastajia (%) 11-vuotiaat 13-vuotiaat 15-vuotiaat Liikunta (yli 2 tuntia viikossa) tytöt 56 % 60 % 59 % pojat 70 % 76 % 72 % Television katselu (yli 4 tuntia päivässä) tytöt 25 % 25 % 15 % pojat 25 % 28 % 21 % Tietokonepelit (yli 4 tuntia viikossa) tytöt 9 % 9 % 4 % pojat 45 % 50 % 45 % Kasvuikäisen urheilijan ongelmat 651

6 tuu siihen, että monissa urheilumuodoissa on ajauduttu syvälle juurtuneisiin perinteisiin, joihin on vaikea puuttua. Myös lisääntynyt kaupallisuus on osaltaan vaikuttanut siihen, että urheilun vanha perussääntö rehdistä kilpailusta on välillä unohdettu. Kun nuorisourheilun tavoitteet leikki, hauskuus, ilo ja reilu peli pääsevät unohtumaan, myös kasvuikäistä urheilijaa uhkaavat ongelmat lisääntyvät. Urheiluseuratoiminnan uudet tuulet Suomessa toimii yli liikunta- ja urheiluseuraa ja niissä on yli 1.1 miljoonaa jäsentä. Urheiluseurat ovat suurin organisoitua liikuntaa järjestävä taho: lasta ja nuorta harrastaa liikuntaa ja urheilua seuroissa. Lasten ja nuorten liikuntaan erikoistunut Nuori Suomi ry. pyrkii edistämään hyvinvointia liikunnan avulla. Järjestön yhtenä tavoitteena on saada urheiluseuratoiminta vastaamaan paremmin lasten omia odotuksia. Lapset ovat erilaisia. Lasta tulee arvostaa urheiluseurassa hänen itsensä eikä osaamisen perusteella. Jokaisen ohjattuun liikuntaan hakeutuneen lapsen tulee tuntea olevansa tervetullut ja tärkeä. Jokaista lasta tulee kohdella tasavertaisesti. Näitä asioita pohtivaa keskustelua pyritään herättämään kampanjalla, jonka nimi on»operaatio Pelisäännöt». Seurojen, vanhempien ja lasten välisissä pelisääntökeskusteluissa päästään toivottavasti siihen, että lasten ohjatussa liikunnassa on vain yksi päähenkilö lapsi. Näin kasvuikäisten urheilutoiminnasta voitaisiin poistaa monta ongelmaa ja kasvuikäisten urheilu voisi olla edelleen kansanterveydellisesti tärkeää positiivista toimintaa. Kirjallisuus Fogelholm M, Hiilloskorpi H. Aiheuttaako liikunta syömishäiriöitä? Duodecim 1998;47: Fogelholm M, Hiilloskorpi H. Weight and diet concerns in Finnish female and male athletes. Med Sci Sports Exerc 1999;31: Gerbino PG, Micheli LJ. Back injuries in the young athlete. Clin Sports Med 1995;14: Haapasalo H. Physical activity and growing bone. Acta Universitatis Tamperensis 607. Väitöskirja, Tampereen yliopisto, 1998 Heinonen A, Sievänen H, Kannus P, Oja P, Pasanen M, Vuori I. Highimpact exercise and bones in growing girls. A 9-month controlled trial. Osteoporosis Int 2000;12: Hohtari H. Effects of endurance training and season on pituitary-ovarian, -thyroid, and -adrenocortical functions of female runners and joggers. Acta Universitatis Ouluensis 149, 1986 Hohtari H. Amenorrea. Kirjassa: Vuori I, Taimela S. Liikuntalääketiede. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 1999, s Hohtari H. Effects of endurance training and season on pituitary-ovarian, -thyroid, and -adrenocortical functions of female runners and joggers. Väitöskirja. Oulun yliopisto, Järvinen T. Mechanical loading, unloading and bone. Väitöskirja. Tampereen yliopisto ja UKK-Instituutti, Kannas L, Tynjälä J. WHO-koululaistutkimus : Liikunta myötätuulessa nuorten arjessa. Liikunta ja Tiede 1998; Kannus P, Haapasalo H, Sankalo M, ym. Effect of starting age of physical activity on bone mass in the dominant arm of tennis and squash players. Ann Intern Med 1995;123: Karpakka J, Kujala U. Rasitusvammat. Kirjassa: Liikuntalääketiede. Kustannus Oy Duodecim, 1999, s Kontulainen S, Kannus P, Haapasalo H, ym. Changes in bone mineral content with decreasing training in competitive young adult tennis players and controls: a prospective 4-yr follow-up. Med Sci Sports Exerc 1999;31: Kujala UM, Kinnunen J, Helenius P, Orava S, Taavitsainen M, Karaharju E. Prolonged low-back pain in young athletes: a prospective case series study of findings and prognosis. Eur Spine J 1999,8: Kujala UM, Taimela S, Antti-Poika I, Orava S, Tuominen R, Myllynen P. Acute injuries in soccer, ice-hockey, volleyball, basketball, judo, and karate: analysis of national registry data. BMJ 1995;311: Kujala UM, Taimela S, Erkintalo M, Salminen J, Kaprio J. Low-back pain in adolescent athletes. Med Sci Sports Exerc 1996;28: Lehtonen-Veromaa M. Physical activity, nutritional factors and bone in peripubertal girls with a special reference to gymnastics and running. Annales Universitatis Turkuensis 2000; ser D, 416. Väitöskirja, Turun yliopisto, 2000 Nupponen H vuotiaiden liikunnallinen kehittyminen. Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto Nupponen H, Telama R, Laakso L. Koululaisten kunto ja liikunta-aktiivisuus jäitä hattuun. Liikunta ja Tiede 1998;4 7. Orava S, Virtanen K. Osteochondroses in athletes. Br J Sports Med 1982;16: Pekkarinen H. Urheilevan koululaisen kasvu-, kunto- ja terveys. Tutkimus vuotiaista kilpahiihtäjistä ja verrokkikoululaisista Pohjois-Savossa vuosina Väitöskirja. Kuopion yliopisto, Wanne O. Liikunnan vaikutus kasvuun, suorituskykyyn ja seerumin lipideihin kasvuiässä. Väitöskirja. Turun yliopisto, Österback L. Urheilevien lasten kasvu ja kehitys murrosiässä. Väitöskirja. Kuopion yliopisto, OLLI J HEINONEN, LT, ylilääkäri olli.heinonen@utu.fi Turun yliopiston fysiologian laitos, Paavo Nurmi -keskus, Kiinamyllynkatu 10, Turku ja TYKS:n keskuslaboratorio URHO M KUJALA, dosentti, ylilääkäri urho.kujala@helsinki.fi Helsingin Urheilulääkäriasema ja Helsingin yliopiston liikuntalääketieteen yksikkö, Mannerheimintie 17, Helsinki 652 O. J. Heinonen ja U. M. Kujala