Miksi ikäihmisten on vaikea saada apua mielialaongelmiin?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miksi ikäihmisten on vaikea saada apua mielialaongelmiin?"

Transkriptio

1 Miksi ikäihmisten on vaikea saada apua mielialaongelmiin? (Valitettavan) yleisiä käsityksiä ikäihmisten mielialaongelmista Alavireinen mieliala ja jopa lievä masennus kuuluvat vanhuuteen eikä niitä tarvitse erityisesti hoitaa (paitsi mielialalääkkeillä) Krooninen alakulo, toivottomuus ja sosiaalisista suhteista vetäytyminen ovat luonnollisia seurauksia vanhuuteen väistämättä kuuluvista menetyksistä ja sairauksista Vanhojen ihmisten pitäisi kyetä sopeutumaan menetyksiin ja sairauksiin ilman erityisiä tukitoimia

2 Mitä tällaisesta ajattelusta seuraa? Palveluissa ylikorostuu huoli fyysisestä toimintakyvystä ja kotona selviytymisestä Ikäihmisille suunnattujen mielenterveyspalveluiden kehittämistä ei koeta yhtä tärkeäksi kuin nuorten ja työikäisten kohdalla Erityisesti lievempiä mielialaongelmia ei pyritä aktiivisesti tunnistamaan Masennuslääke standardiratkaisuna alakuloon, ahdistukseen ja yksinäisyyteen

3 Mielenterveyshäiriöt senioreilla 16-30% yli 65-v kärsii jostain mt-häiriöstä mielialahäiriö ahdistuneisuushäiriö psykoosi persoonallisuushäiriö alkoholin ongelmakäyttö (aiheuttaa mt- häiriöitä) useampi mt-häiriö samanaikaisesti

4 Masennuksen tunnistaminen psyykkisen huonovointisuuden (pahoinvoinnin) tila, johon liittyy kipua ja tuskaa egyptiläisillä v.2600ekr. melankolia-termi keskeistä mielialanlasku ja elämänilon menettäminen epämääräiset fyysiset (somaattiset) tuntemukset ennenaikaiseen kuolemaan johtava (itsemurha 15%)

5 Diagnoosi F32 Masennustila: mielialan lasku tarmon ja toimeliaisuuden puute heikentynyt kyky nauttia asioista ja tuntea niihin mielenkiintoa pienikin ponnistus johtaa uupumiseen heikentynyt keskittymis- ja huomiokyky heikentynyt itsetunto ja itseluottamus syyllisyyden ja arvottomuuden kokemukset synkät ja pessimistiset ajatukset tulevaisuudesta

6 itsetuhoiset ajatukset ja teot unihäiriö heikentynyt ruokahalu (laihtuminen) Oireita väh.2 vkoa yhtäjaksoisesti Vaikeusaste: lievä keski-vaikea vaikea psykoottinen Kulku: toistuva pitkäaikainen (masentunut persoonallisuus)

7 Masennuksen lajeja: Talvimasennus, kaamosmasennus (synnytyksenjälkeinen masennus) ns. sopeutumishäiriö muutokseen kaksi- suuntainen mielialahäiriö: masennusjaksot ja (hypo-) maaniset jaksot vaihtelevat

8 Yleistä seniorin masennuksesta 5% masennustila 5-20% lievempiä oireita naisilla tavallisempaa leskeys matala sosioekonominen asema laitoshoidossa olevat elämänkokemukset ja ajankohtaiset tapahtumat lääkehoidot sydän- ja verisuonisairaus neurologinen sairaus endokriininen sairaus alkoholi

9 Erotusdiagnoosi Fyysisiä sairaustiloja, joissa masennus Diabetes mellitus Uremia (munuaisten vajaatoiminta) Porfyria (aineenvaihdunnallinen ihosairaus) B-vit. puutostilat kilpirauhanen lisäkilpirauhanen lisämunuainen Hypofyysi(aivolisäke)

10 Lääkkeet jotka voivat aiheuttaa masennusta verenpainelääkkeet, beetasalpaajat tulehduskipulääkkeet (indometatsiini) kortikosteroidit pitkäaikaiskäytössä nesteenpoistolääkkeet psyykenlääkkeet (bentsot, vanhemmat psykoosilääkkeet) masennuslääke voi aiheuttaa manian

11 Kun epäilet masennusta Ota asia puheeksi Tee kunnollinen kiireetön haastattelu Käytä halutessasi jotain mittaria Kysy, mikä on muuttunut Kysy monin eri tavoin mielialasta ei aina ole luontevaa puhua Tee havaintoja ulkoisesta olemuksesta Kysy arjen sujumisesta ja tee havaintoja kodista Tarvittaessa kysy itsemurha-ajatuksista

12 Dementia on laaja-alainen oireyhtymä, jossa esiintyy sellaisia muistihäiriöitä ja korkeampien aivotoimintojen puutoksia, jotka vaikeuttavat arkipäiväntoiminnoista selviytymistä

13 Masennus vai dementia yhteistä: molemmat heikentävät muistia ja toimintakykyä voivat ilmetä samanaikaisesti Alzheimer- pot:sta % masennusta dementoiva aivosairaus- 50 % muistihäiriö, keskittymisvaikeus, aloitekyvytön, passiivinen, haluton, helposti väsyvä

14 Eroja: ns. näennäis- eli pseudodementia (kyseessä vakava masennustila) masennus edeltää usein dementiaa masennukseen liittyy sairaudentunto masentunut antaa helposti periksi, en osaa, en jaksa masentunut ei kadota perustaitoja masentunut oppii uutta, JOS pystyy keskittymään masentunut muistaa oppimansa lääkehoitokokeilu

15 Masennuksen hoito Keskustelukontakti, hoitosuhde, terapiat Lääkehoito Sosiaalinen tuki Kirkasvalolamppu ECT =elektroconvulsioterapia=sähköhoito

16 Lääkehoito tavoite:- mitä oiretta on tarkoitus lievittää? Oireen syy? lääkkeettömät hoitomuodot aiempien lääkehoitojen vaste ja haittavaikutukset mahdolliset vasta-aiheet lääke valitaan yksilöllisesti huomioiden muut sairaudet, lääkkeet, ravitsemustila aloitus pienellä annoksella, nosto varovasti yksi lääke kerrallaan yksinkertainen annostus / ksh, kotiapu, dosetti säännöllinen seuranta min.6kk /1-2 v /elinikäinen lääkkeen lopetus (tarpeettomat lääkkeet)

17 haittavaikutuksia: päänsärky, hikoilu, vatsantoiminnanhäiriö, närästys, pahoinvointi, ruokahalun muutos, virtsaamisvaikeus, levottomuus, ahdistuksen paheneminen, väsymys, sydämentykytys, vapina, verenpaineen muutos uneliaisuus, tokkuraisuus, kävelynvaikeutuminen, huimaus, seks. toiminnanhäiriö, suun, silmien ja limakalvojen kuivuminen, näön heikkeneminen, olemuksen jähmeys, sekavuus, etc. pseudodementia sydämenrytmihäiriö, alhainen Natrium, verenkuvamuutos, glaukooman paheneminen, kouristuskynnyksen madaltuminen ( epilepsiakohtaus ) lääkkeiden yhteisvaikutukset

18 Masennuksen hoidon ennuste on yhtä hyvä kuin nuoremmillakin. 90% toipuu kokonaan tai osittain

19 Masennuksen ehkäisy Vähän tutkimuksellisesti vahvistettua tietoa Sosiaalisen osallistumisen mahdollisuuksien luominen ja tähän rohkaiseminen tärkeää niin masennusoireisille, dementiadiagnoosin saaneille kuin kotona hoitaville omaisillekin Vertaistuki merkityksellistä sopeutumisessa Kotona asumisen edellytysten kaikkinainen tukeminen Liikuntaan kannustaminen Roolien ylläpitämisen edistäminen

IKÄ,, MASENNUS JA MUISTAMATTOMUUS - isyyksiä

IKÄ,, MASENNUS JA MUISTAMATTOMUUS - isyyksiä IKÄ,, MASENNUS JA MUISTAMATTOMUUS - eroja ja yhtäläisyyksi isyyksiä Vaasassa 8.10.2009 Projektikoordinaattori Esa Aromaa Pohjanmaa-hanke hanke Minkälaiseksi ikää ääntynyt väestö (65-84v) kokee oman terveytensä

Lisätiedot

Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen

Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen Miten järjestöjen kehittämiä hyviä käytäntöjä voidaan edistää? Marja Saarenheimo FT, Vanhempi tutkija Vanhustyön

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt

Lisätiedot

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja NUORTEN MASENNUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Kirsi Ylisaari Nuorisopsykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Psykoterapeutti Nuorisopsykiatrian poliklinikka, EPSHP Diagnoosi ja kliininen

Lisätiedot

Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta

Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta Työllistymisen mahdollisuudet seminaari 30.8.2017/ Päivi Kohta Valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys Toiminnan tarkoituksena opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn vahvistaminen sekä

Lisätiedot

Ikäihmisten mielenterveys ja hyvinvointi

Ikäihmisten mielenterveys ja hyvinvointi Ikäihmisten mielenterveys ja hyvinvointi Marja Saarenheimo FT, Vanhempi tutkija Vanhustyö 2010 messut Keskeiset ikäihmisiä koskevat huolenaiheet Fyysinen toimintakyky Erilaiset somaattiset sairaudet Tapaturmat

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari 25.9.2007 1 MITÄ MASENNUKSELLA TARKOITETAAN? Masennustila eli depressio on yleinen ja uusiutuva mielenterveyden häiriö, joka ei ole sama asia kuin arkipäiväinen surullisuus tai alakuloisuus.

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari MASENNUS Ensiapua annetaan ennen kuin lääketieteellistä apua on saatavilla 1 PÄÄMÄÄRÄT mitä masennus on, esim. suhteessa suruun miten masennus ilmenee masentuneen ensiapu 2 MASENNUKSEN VAIKEUSASTE

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA Hoidon onnistumiseksi on olennaista että asianmukainen hoito aloitetaan ilman viivytyksiä. Hoidon tärkeä kehittämiskohde

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Kansanterveydellinen ja -taloudellinen merkitys suuri: työkyvyttömyys eläköityminen itsemurhakuolleisuus (n. 20 x riski) Suomessa

Lisätiedot

Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa. Henna Haravuori

Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa. Henna Haravuori Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa Henna Haravuori 1 Työnjako nuorten masennustilojen hoidossa Perusterveydenhuolto (koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, terveyskeskukset,

Lisätiedot

Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa

Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa 4.6.2019 Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut / Mika Rautanen, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, vs. ylilääkäri 1 PSYKIATRINEN

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Jyrki Tuulari 8.2.2012 psykologi Välittäjä 2013/Pohjanmaa-hanke Itsemurhayritys Itsemurhayritykseen päätyy jossakin elämänvaiheessa ainakin 3-5 % väestöstä Riski on

Lisätiedot

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Sinikka Luutonen Psykiatrian dosentti, geriatrian erikoislääkäri Turun yliopisto ja VSSHP/Psykiatrian tulosalue Sidonnaisuudet toiminut luennoitsijana terveydenhuollon

Lisätiedot

Psyykenlääkkeet. Masennuslääkkeet. Käypä hoito-suositus (2009) Vaikutusmekanismit. Masennuksen hoito

Psyykenlääkkeet. Masennuslääkkeet. Käypä hoito-suositus (2009) Vaikutusmekanismit. Masennuksen hoito Psyykenlääkkeet Masennuslääkkeet Pekka Rauhala 2012 Ahdistuslääkkeet Masennuslääkkeet Mielialan tasaajat Psykoosilääkkeet (Antipsykootit) Käypä hoito-suositus (2009) Masennustila Ahdistuneisuushäiriö 40-60%

Lisätiedot

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen

Lisätiedot

Erilaiset päihteet, niiden vaikutukset ja miten tunnistaa niiden käyttö. Anneli Raatikainen 3.2.2015

Erilaiset päihteet, niiden vaikutukset ja miten tunnistaa niiden käyttö. Anneli Raatikainen 3.2.2015 Erilaiset päihteet, niiden vaikutukset ja miten tunnistaa niiden käyttö Anneli Raatikainen 3.2.2015 AIHEITA: - Päihdeongelman kehittyminen - Eri päihteiden vaikutuksia - Päihteiden käytön tunnistaminen

Lisätiedot

Kalliit dementialääkkeet. laitoshoidossa

Kalliit dementialääkkeet. laitoshoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Kalliit dementialääkkeet kotija laitoshoidossa Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri ylilääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia 2 Alzheimerin

Lisätiedot

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Mitä psykoosi tarkoittaa? Psykoosilla tarkoitetaan sellaista poikkeavaa mielentilaa, jossa ihminen

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto

Lisätiedot

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI MIELENTERVEYSTALO.FI Aikuisten mielenterveystalossa voit mm. AIKUISET lukea ajantasaista

Lisätiedot

MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri

MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri HYVÄN VANHUUDEN EDELLYTYKSIÄ ovat mm. - Oma toiminta - Asunto - Taloudelliset seikat - Yhteisöllisyys, lähiyhteisö - Esteettömyys

Lisätiedot

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista Tutkimusraportti Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen tilaajina ovat Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -ohjelmakoordinaatio

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Lähteet Mueser et al. 2003. Integrated treatment for dual disorders: a guide to effective practice. Guilford

Lisätiedot

NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi

NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi Mauri Marttunen professori HY, HYKS, psykiatrian klinikka tutkimusprofessori THL Masennukseen liittyvät ilmiöt nuoruudessa Muutos lapsuuteen verrattuna Masennusoireet

Lisätiedot

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen 301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin

Lisätiedot

Miten asiakkaan äkillinen sekavuus näkyy RAI-järjestelmässä?

Miten asiakkaan äkillinen sekavuus näkyy RAI-järjestelmässä? Tiedosta hyvinvointia 1 Miten asiakkaan äkillinen sekavuus näkyy RAI-järjestelmässä? Erikoissuunnittelija Satu Vihersaari-Virtanen 13.3.2008 Tiedosta hyvinvointia 2 Vanhuksen sekavuusoireyhtymä Sekavuuden

Lisätiedot

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Perustettu vuonna 1998 Valtakunnallinen vertaistukiyhdistys Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistys Mielenterveyden keskusliiton

Lisätiedot

TERVETULOA! Ei kuulu sulle?! 21.5.2013

TERVETULOA! Ei kuulu sulle?! 21.5.2013 TERVETULOA! Ei kuulu sulle?! 21.5.2013 Ei kuulu sulle?! Ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö ikäihmisten parissa Susanna Leimio-Reijonen Ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön seutukoordinaattori Ei

Lisätiedot

Työn ja vapaa-ajan tasapaino. Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015

Työn ja vapaa-ajan tasapaino. Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015 Työn ja vapaa-ajan tasapaino Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015 Määrittele tasapaino! Työn ja vapaa-ajan tasapainon saavuttamiseksi ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, joka sopisi jokaisen tilanteeseen.

Lisätiedot

AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä

AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä Sopeutumisprosessin vaiheet ovat Sokkivaihe Reaktiovaihe Työstämis- ja käsittelyvaihe Uudelleen suuntautumisen

Lisätiedot

Mielenterveyden ensiapu. Päihteet ja päihderiippuvuudet. Lasse Rantala 25.9.2007

Mielenterveyden ensiapu. Päihteet ja päihderiippuvuudet. Lasse Rantala 25.9.2007 Mielenterveyden ensiapu Päihteet ja päihderiippuvuudet Lasse Rantala 25.9.2007 Päihteet ja päihderiippuvuudet laiton huumekauppa n. 1 000 miljardia arvo suurempi kuin öljykaupan, mutta pienempi kuin asekaupan

Lisätiedot

HYVÄ LÄÄKEHOITO TIETOA JA VINKKEJÄ LÄÄKKEIDEN KÄYTTÖÖN

HYVÄ LÄÄKEHOITO TIETOA JA VINKKEJÄ LÄÄKKEIDEN KÄYTTÖÖN HYVÄ LÄÄKEHOITO TIETOA JA VINKKEJÄ LÄÄKKEIDEN KÄYTTÖÖN Leena Astala Porin Asema-apteekki 16.5.2019 Esittäjän nimi 1 AVAIMET LÄÄKEHOIDON HALLINTAAN Lääkkeet lievittävät oireita, parantavat sairauksia tai

Lisätiedot

Muistisairaudet 23.10.13

Muistisairaudet 23.10.13 Muistisairaudet 23.10.13 Muistaminen on aivojen tärkeimpiä tehtäviä Kaikki älyllinen toiminta perustuu tavalla tai toisella muistiin Muisti muodostaa identiteetin ja elämänhistorian Muistin avulla tunnistamme

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Mielenterveys on voimavara iästä riippumatta

Mielenterveys on voimavara iästä riippumatta Mielenterveys on voimavara iästä riippumatta Ei kuulu sulle?! seminaari Lahdessa 21.5.2013 Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö Esityksen nimi / Tekijä 1 Mitä tiedämme onnellisuudesta? Suomalaiset ovat

Lisätiedot

Mielekästä ikääntymistä

Mielekästä ikääntymistä Mielekästä ikääntymistä Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Psykologi Mervi Fadjukov Alueelliset mielenterveys-ja päihdepalvelut PHHYKY 20.3.2019 Vanhuus yksi elämänvaihe Yksilöllinen

Lisätiedot

Muistisairaudet saamelaisväestössä

Muistisairaudet saamelaisväestössä Muistisairaudet saamelaisväestössä Anne Remes Professori, ylilääkäri Kliininen laitos, neurologia Itä-Suomen yliopisto, KYS Esityksen sisältö Muistisairauksista yleensä esiintyvyys tutkiminen tärkeimmät

Lisätiedot

Lääkkeet muistisairauksissa

Lääkkeet muistisairauksissa Lääkkeet muistisairauksissa Muistihoitajat 27.4.2016 Vanheneminen muuttaa lääkkeiden farmakokinetiikkaa Lääkeaineen vaiheet elimistössä: Imeytyminen: syljen eritys vähenee, mahalaukun ph nousee, maha-suolikanavan

Lisätiedot

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Psykologi, psykoterapeutti Johanna Lukkarila Psykiatrinen sairaanhoitaja, pari- ja perheterapeutti Tarja Rossi Nuorisopsykiatrian

Lisätiedot

Opas Tietoja potilaille

Opas Tietoja potilaille Opas Tietoja potilaille Tärkeää turvallisuutta koskevaa tietoa immuunivälitteisten haittavaikutusten riskin minimoimiseksi Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti

Lisätiedot

esimerkkipakkaus aivastux

esimerkkipakkaus aivastux esimerkkipakkaus aivastux Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle Aivastux 10 mg tabletit setiritsiini Lue tämä pakkausseloste huolellisesti ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen, sillä se sisältää sinulle

Lisätiedot

Käytösoireisten asiakkaiden/potilaiden lääkitys

Käytösoireisten asiakkaiden/potilaiden lääkitys Tiedosta hyvinvointia 1 Käytösoireisten asiakkaiden/potilaiden lääkitys Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia 2 Sisältö Käytösoire missä

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Sivu 1 Unihäiriöt Unettomuushäiriöt Unenaikaiset hengityshäiriöt Keskushermostoperäinen

Lisätiedot

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI apulaisylilääkäri Sari Leinonen P-KSSK, riippuvuuspoliklinikka 25.4.2013 1 Alkoholi ja mielialan säätely yleisesti käytössä iloisen mielialan saavuttaminen harmituksen

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista MUISTI JA MUISTIHÄIRIÖT Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Kun muisti

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista HAE apua ajoissa www.muistiliitto.fi Muistiliitto on muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä järjestö. Liitto ja sen jäsenyhdistykset

Lisätiedot

Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä

Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä Paula Timonen Proviisori LHKA paula.timonen@prodosis.fi Turvallinen lääkehoito Vaatii tietoa, ammattitaitoa, asennetta, suunnitelmallisuutta, sitoutumista ja seurantaa

Lisätiedot

Mieliala AKVA kuntoutuksen tuloksellisuuden raportointikoulutus 27.10.2014. Tanja Laukkala Asiantuntijalääkäri Kelan terveysosasto

Mieliala AKVA kuntoutuksen tuloksellisuuden raportointikoulutus 27.10.2014. Tanja Laukkala Asiantuntijalääkäri Kelan terveysosasto Mieliala AKVA kuntoutuksen tuloksellisuuden raportointikoulutus 27.10.2014 Tanja Laukkala Asiantuntijalääkäri Kelan terveysosasto Mielialan arviointi mittareiden avulla -taustaa Masennusoireilu on väestötasolla

Lisätiedot

työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti

työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti Terveydenhuoltoalan l siirtoergonomian i asiantuntija ij ja työseminaari 10.6.2010 Kannattavaa kumppanuuttakuntouttavallakuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväkikoti Kartanonväki kodit kdit

Lisätiedot

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ

Lisätiedot

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO Tietopaketti sairaalahoidossa olevien potilaiden omaisille Potilaan oikeudet Omaisen oikeudet Potilaan hoitoon liittyvä yhteistyö Valmistuu kevään 2015 aikana 13.11.2014 1

Lisätiedot

Muistisairaudet. TPA Tampere: Muistisairaudet

Muistisairaudet. TPA Tampere: Muistisairaudet Muistisairaudet 1 Perustieto Termejä Yleisimpien muistisairauksien oireet Muistisairauksien hoito Käytösoireet Muistisairauden ennuste Syventävä tieto Riskitekijät CPS vs. MMSE Lääkehoito 2 Muistisairaus:

Lisätiedot

Lataa Masennus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Masennus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi

Lataa Masennus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Masennus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi Lataa Masennus Lataa ISBN: 9789516563186 Sivumäärä: 416 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.83 Mb Masennus-kirja käsittelee masennustilaan vaikuttavia psykologisia, biologisia ja sosiaalisia tekijöitä, sairauden

Lisätiedot

Tietoa ikääntyneiden. masennuksesta. Opas omaisille ja läheisille

Tietoa ikääntyneiden. masennuksesta. Opas omaisille ja läheisille Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n Ikäihmiset ja mielenterveys - projekti (2003-2007) on tuottanut tämän oppaan. Sen tarkoituksena on antaa tietoa omaisille ja heidän mielenterveyden häiriöön

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002 1 of 8 19.7.2011 8:42 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoituja tutkimusaineistoja FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90

ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90 1 Yli 65-vuotias ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90 85 80 Mittari alkoholin käytön itsearviointiin 75 70 65 2 Tämän mittarin tarkoituksena on auttaa Sinua arvioimaan alkoholin käyttöäsi. Alkoholin käyttöä olisi

Lisätiedot

Lemilvo (aripipratsoli)

Lemilvo (aripipratsoli) Lemilvo (aripipratsoli) Terveydenhuollon ammattilainen Usein kysytyt kysymykset Aripipratsoli on tarkoitettu keskivaikean tai vaikean maniavaiheen enintään 12 viikkoa kestävään hoitoon 13-17-vuotiaille

Lisätiedot

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN JOHDANNOKSI JOKA NELJÄNNELLÄ SUOMALAISELLA ON JOKIN MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖ MASENNUS ON YKSI KANSASAIRAUKSISTAMME MASENNUS AIHEUTTAA VIREYSTILAN

Lisätiedot

Unesta ja unettomuudesta. Eeva Liedes

Unesta ja unettomuudesta. Eeva Liedes Unesta ja unettomuudesta Eeva Liedes 21.3.2019 Unen vaiheet ja rakenne nonrem uni: torke, kevyt uni, syvä uni nonrem uni lisääntyy ruumiillisen rasituksen jälkeen REM uni: unennäkemisen univaihe REM uni

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Hae apua ajoissa! www.muistiliitto.fi Muistaminen on monimutkainen tapahtumasarja. Monet tekijät vaikuttavat eri-ikäisten ihmisten kykyyn muistaa

Lisätiedot

METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ

METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ Oulun kaupungin päihdeklinikka Kiviharjuntie 5 90230 Oulu METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ Oulun seudun ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma Niskasaari Anne Näppä Marja Olet vapaa, jos elät niin kuin

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen ovat voimassa Komission päätöksestä. Jäsenvaltioiden viranomaiset päivittävät valmistetiedot

Lisätiedot

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA Nuoren itsetuhoisuusomaisen kokemuksia Pirkko Haikola Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Kokemusasiantuntijuus Omaisena vuodesta 1998. Kaksi lasta sairastunut psyykkisesti

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

Kerronpa tuoreen esimerkin

Kerronpa tuoreen esimerkin Mielenterveyskuntoutuja työnantajan kannalta työmielihanke Inkeri Mikkola Kerronpa tuoreen esimerkin 1 TYÖNANTAJAN NÄKÖKULMA kustannuspaineet yhteistyökyky pysyvyys työyhteisön asenteet TYÖNANTAJAN TOIVE

Lisätiedot

LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO

LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO HANNU KOKKI ANESTESIOLOGIAN PROFESSORI, UEF HOITAVA TAHO: 2 KYSYMYSTÄ 1. MIKSI MURTUI LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN 2. TOIPUMINEN LEIKKAUKSEN JÄLKEEN KIVUN HOITO

Lisätiedot

HOIDON TARVE! 12.2..2. 011 Ha H aka k na & & L a L ine

HOIDON TARVE! 12.2..2. 011 Ha H aka k na & & L a L ine Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla 12.11.2008 Psykiatrian el, VET-terapeutti terapeutti, psykoterapiakouluttaja TEIJO LAINE Tth el, kognitiivisen psykoterapian koulutus SINIKKA HAAKANA HOIDON

Lisätiedot

PSYKOOSIT JA NIIDEN HOITO

PSYKOOSIT JA NIIDEN HOITO PSYKOOSIT JA NIIDEN HOITO Mielenterveyden ensiapu 21.2.2008 Esa Nordling PSYKOOSIT kosketus todellisuuteen joko laajasti tai rajatusti heikentynyt sisäiset ja ulkoiset ärsykkeet voivat sekoittua kaoottisella

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Lääkehoito ja lähihoitaja 10 1.1 Lääkkeet ja yhteiskunta 10 1.2 Lääkkeet ja yksilö 13 1.3 Lähihoitajan rooli lääkehoidon toteuttajana 14

Lääkehoito ja lähihoitaja 10 1.1 Lääkkeet ja yhteiskunta 10 1.2 Lääkkeet ja yksilö 13 1.3 Lähihoitajan rooli lääkehoidon toteuttajana 14 Sisällys Esipuhe 3 Lääkehoito ja lähihoitaja 10 1.1 Lääkkeet ja yhteiskunta 10 1.2 Lääkkeet ja yksilö 13 1.3 Lähihoitajan rooli lääkehoidon toteuttajana 14 Lääke, APTEEKKI JA LÄÄKETIETO 16 2.1 Lääke ja

Lisätiedot

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyydestä WHO 2014: itsemurha on nuoruusikäisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy (1. liikenneonnettomuudet, 2.

Lisätiedot

Iäkkäiden turvallinen itsehoitolääkitys

Iäkkäiden turvallinen itsehoitolääkitys Iäkkäiden turvallinen itsehoitolääkitys Paula Timonen Proviisori LHKA Toimitusjohtaja Pro dosis Oy paula.timonen@prodosis.fi Käsiteltävät aiheet Miksi iäkkäät ovat erityisryhmä? Miten ikä tulee ottaa huomioon

Lisätiedot

Alkoholin aiheuttamat terveysriskit

Alkoholin aiheuttamat terveysriskit Kati Juva Alkoholin aiheuttamat terveysriskit Onnettomuudet/vammat Erityisesti aivovammat Väkivalta - voi myös johtaa aivovammaan Somaattiset sairaudet Maksakirroosi Haimatulehdus -> diabetes Mielenterveysongelmat

Lisätiedot

NUORTEN MASENNUS. Tietoa nuorille ja heidän perheilleen

NUORTEN MASENNUS. Tietoa nuorille ja heidän perheilleen NUORTEN MASENNUS Tietoa nuorille ja heidän perheilleen 1 LL Linnea Haarasilta Dos Mauri Marttunen Kansanterveyslaitos, Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto 2000 Kuvat: Jonna Vuokola 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti

Lisätiedot

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus 11.11.2016 Skitsofrenia Skitsofrenia on vakava psykoosisairaus, johon

Lisätiedot

Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla

Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla Psykiatrian el, VET-terapeutti, psykoterapiakouluttaja TEIJO LAINE Tth el, kognitiivisen psykoterapian koulutus SINIKKA HAAKANA ARKI TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIN VASTAANOTOLLA

Lisätiedot

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Vanhusten sairaudet ja toimintakyky Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Oma esittäytyminen LL 1976 Sisätautien erikoislääkäri 1982 Sisätauti-geriatri 1984 LKT 1993

Lisätiedot

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa Aika torstai 18.5.2017 klo 12.00 16.00 Biomedicum, luentosali 2, Haartmaninkatu 8, 00290 Helsinki Järjestäjät HY neurologian koulutusohjelma, HUS Neurologian

Lisätiedot

Mielenterveyden ongelmat ja vanhemmuus Ensi- ja turvakotien liitto/ Workshop 22.10.2013

Mielenterveyden ongelmat ja vanhemmuus Ensi- ja turvakotien liitto/ Workshop 22.10.2013 Mielenterveyden ongelmat ja vanhemmuus Ensi- ja turvakotien liitto/ Workshop 22.10.2013 Ansa Haavikko Maahanmuuttajavanhemman näkökulma Maahanmuutto ja erityisesti pakolaisuus kuormittaa mielenterveyttä

Lisätiedot

Vaikutusmekanismi. Reseptori voi herkistyä tai turtua välittäjäaineille Kaikilla lääkkeillä oma reseptori Psyykenlääkkeet

Vaikutusmekanismi. Reseptori voi herkistyä tai turtua välittäjäaineille Kaikilla lääkkeillä oma reseptori Psyykenlääkkeet Psyykenlääkkeet Vaikutusmekanismi Reseptori voi herkistyä tai turtua välittäjäaineille Kaikilla lääkkeillä oma reseptori Psyykenlääkkeet voi lisätä synapsien kasvua Toimia alkup.välittäjäaineen kaltaisesti

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalle lääkärille Tarkistuslista ennen lääkkeen määräämistä mahdollista web-pohjaista jakelua varten

Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalle lääkärille Tarkistuslista ennen lääkkeen määräämistä mahdollista web-pohjaista jakelua varten Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalle lääkärille Tarkistuslista ennen lääkkeen määräämistä mahdollista web-pohjaista jakelua varten Tarkistuslista 1: ennen Attentin 5mg tablettien määräämistä

Lisätiedot

Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalla lääkärille Tarkistuslista hoidon jatkuvaan seurantaan mahdollisessa web-pohjaisessa jakelussa

Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalla lääkärille Tarkistuslista hoidon jatkuvaan seurantaan mahdollisessa web-pohjaisessa jakelussa Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalla lääkärille Tarkistuslista hoidon jatkuvaan seurantaan mahdollisessa web-pohjaisessa jakelussa Tarkistuslista 2 tarkistuslista Attentin 5mg tabletti

Lisätiedot

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA

Lisätiedot

Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö

Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö Johdattelua Palvelutarveluokitus (MAPLe) vs. asiakasrakenneluokitus ( RUG-III/23) kotihoidon

Lisätiedot

Muistisairauksien käytösoireista. Pia Nurminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Seminaariesitys 12.12.2013

Muistisairauksien käytösoireista. Pia Nurminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Seminaariesitys 12.12.2013 Muistisairauksien käytösoireista Pia Nurminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Seminaariesitys 12.12.2013 Mitä ovat käytösoireet? Kun muistisairaus etenee, edellytykset hallita ja työstää omia tunteita heikkenevät,

Lisätiedot

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät Vanhusten lääkehoidon ongelmakohtia Pekka Rauhala 2012 Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät Perimä Potilaan ikä Munuaisten ja maksan toimintahäiriöt Tupakointi Alkoholin käyttö Lääkeinteraktiot Elimistön

Lisätiedot