jussarö saariston jalokivi

Transkriptio

1 saariston jalokivi

2 hieno vierassatama jussarö saariston jalokivi Siinä se on, suuri läiskä merikortilla aivan ulkomeren äärellä. Jussarö, länsi-uusmaalaisen saariston kruununjalokivi on kautta aikain ollut tärkeä maamerkki merenkulkijoille. Jussarö on ollut solmukohta, jossa useat vesireitit kohtasivat. Tallinnasta eli silloisesta Räävelistä johti Jussaröhön eteläinen väylä, ja saaren ohi kulki myös länsi-itäsuuntainen reitti Tukholmasta Viipuriin. Keskiajalla Jussaröstä saattoi purjehtia myös pohjoiseen aina Raaseporin linnalle saakka, ja sitten myöhemmin Tammisaaren kaupunkiin. Kaikki, jotka ovat lähestyneet Jussarön saarta kompassia tarkkaillen, ovat saaneet hieraista silmiään kerran jos toisenkin. Mitä kummaa on tekeillä? Kompassineula näyttää tulevan hulluksi ja heilahtelee sinne tänne kuin noiduttuna. Syynä ovat suuret, syvänteiden kätköissä olevat rautamalmiesiintymät. Näitä luonnonrikkauksia on yritetty eri aikoina hyödyntää louhimalla, mutta valitettavasti melko laihoin tuloksin. Kompassihäiriöt ovat aiheuttaneen monia onnettomuuksia Jussarön vesillä, ja saaren lähistöllä makaa useampiakin laivahylkyjä. Niistä vanhin on vuonna 1967 löydetty Jussarö I, joka on luultavasti peräisin 1500-luvulta ja kuului ehkä Kustaa Vaasan laivastoon. Hylyistä suurinta mielenkiintoa on herättänyt Jussarö II. Se on kaksimastoinen alus, kooltaan 28 x 6,9 metriä, ja lepää Jussarön ja Pikku-Jussarön välisessä salmessa. Hylky on verraten hyväkuntoinen ja siitä nostettiin talteen mm. reininviiniä, posliinia, hajuvesi- ja lääkepulloja sekä neljä kevyttä rautakanuunaa ja ankkurivinssi. Ensialkuun uskottiin, että oli onnistuttu löytämään tarunhohtoinen, vuonna 1783 kadonnut hopeapriki de Catarine. Teoriasta oli kuitenkin luovuttava eivätkä tutkijat ole vieläkään päässeet yksimielisyyteen siitä, mikä alus salmen pohjassa makaa. Eräs arvaus on, että kyseessä on pietarilainen priki Graf Nikita, joka haaksirikkoutui Toisen arvelun mukaan hylky olisikin englantilainen parkki Constantin Trader. Nykyiset Jussarönkävijät voivat ohjata veneensä turvallisesti saaren pohjoisrannalla olevaan vierassatamaan, missä heitä odottavat vankat laiturit sekä viihtyisä grillipaikka kallionnyppylällä hieman ylempänä rannasta. Satamaa, joka sijaitsee Pikku-Jussarötä vastapäätä, ovat merenkävijät kehuneet jo 700 vuoden ajan. Satama on suojassa useimmilta tuulensuunnilta, mutta siitä on kuitenkin hyvät ulosajoväylät sekä länteen että itään. Jussarön vierassatama on kahdesti valittu Suomenlahden vuoden suosikkisatamaksi ja vuonna 2012 sille myönnettiin Suomen veneilykohde -kiertopalkinto. Jussarön pinta-ala on 120 hehtaaria ja pituutta sillä on koillis-lounaissuunnassa kaksi kilometriä. Saari tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa. Jussarössä voi nauttia koskemattomasta luonnosta ja toisaalta hämmästellä niitä jälkiä, joita saaren merkillinen historia on maastoon jättänyt. Jussarössä on muun muassa laaja ikimetsäalue, jonka korkea latvusto erottuu maamerkkinä jo kaukaa mereltä. Mutta Jussarössä voi myös juoda kupposen kahvia Jan-Peter Kivelän rantakuppilassa ja ostaa tuoreita saaristolaislimppuja sekä matkamuistoja, tai vaikka paistaa makkaraa grillipaikalla kahvilan pihalla.

3 sopiva sijainti tamasta ja toisaalta myös tilausretkiä Skåldöstä Sommarö fiskebodenin taksiveneellä. Retket on tarkoitettu matkailijoille, joilla ei ole omaa venettä, mutta jotka haluavat hengittää raikasta meriilmaa ja ihailla saariston kauneutta muutamien tuntien ajan. Eräässä vaiheessa Jussarön saari oli jaettu kahtia metsähallituksen ja puolustusvoimien kesken. Jatkosodan jälkeen puolustusvoimat perustivat saarelle Hangon rannikkopatteristoon kuuluneen vartiolinnakkeen, joka oli toiminnassa vuoteen Kun kaivostoiminta päättyi, koko saari kuului puolustusvoimille. Ne järjestivät siellä ampumaleirejä ja muita harjoituksia, joista viimeiset pidettiin Puolustusvoimat käyttää Jussarön saarta edelleenkin erilaisten harjoitusten tukikohtana, esimerkiksi taistelusukeltajien koulutuksessa. Jussarö on otollinen taukopaikka niille veneilijöille, jotka ovat matkalla Helsingistä Hankoon mutta pitävät päivämatkaa liian pitkänä. Jussarö sijaitsee aivan väylän varrella vajaat 50 merimailia Helsingistä länteen ja 20 Hangosta itään. Kansallispuiston alue saaren läntisessä osassa avautui kävijöille 1990-luvun puolivälissä, ja puolustusvoimien hallussa ollut itäinen puolisko Saaren satamassa vierailee toisinaan kookkaitakin aluksia. Ne voivat vaivatta kiinnittyä jykevään betonilaituriin, joka rakennettiin Koverharin terästehtaalle liikennöineiden malmiproomujen lastauslaituriksi. Jussaröstä on myös helppo poiketa veneellä Tammisaareen. Matkaa on vain kymmenkunta merimailia, ja väylä erkanee Hangonväylältä Hästö-Busön kohdalta kohti pohjoista. Kesäisin Jussaröhön järjestetään viikottaisia opastettuja veneretkiä Tammisaaren Pohjoissamukavia polkuja Jussarössä on hienoja vaellusreittejä kuten sataman länsipuolelta alkava, hyvin suunniteltu luontopolku. Se vie kulkijan aluksi niityille, joita muutama ystävällisen utelias lammas pitää avoimena. Matka jatkuu aitauksen yli metsään, missä polku sukeltaa korkeiden honkien alle ja työntyy rämeiseen maastoon; jotta luonto säästyisi kulumiselta, ei polulta saa täällä poiketa. Jussarön metsät ovat saaneet olla koskemattomina vuosisatojen ajan. Niinpä täällä tavataan sellaisia sieni-, sammal- ja jäkäläkasveja sekä hyönteislajeja, jotka muualla ovat uhanalaisia. Jussarön niityillä viihtyvät muun muassa papelorikko, ketoneilikka, nurmilaukka, nuokkukohokki, mäkilitukka ja heinäratamo sekä tavalliset metsiemme eläimet: hirvillä, kauriilla, ketuilla ja jäniksillä on saarella runsaasti elintilaa. Jos lähtee kävelemään satamasta suoraan saaren sisäosiin vievää tietä, vastaan tulee kohta merkillinen näky. Keskellä metsää kohoaa rikkiammuttu kerrostalo ja lähistöllä on useita muitakin betonirakennuksia. Ne ovat muistoja viimeisimmän kaivostoiminnan jaksolta 1960-luvulta sekä armeijasta, joka myöhemmin harjoitteli rakennuksissa kaupunkisodankäyntiä! Kauempana tien varrella seisoo suuri halli, jonka veneenrakentaja Heikki Kauppinen on ottanut käyttöönsä. Halli toimi aikoinaan armeijan ammusvarastona. Vähän matkaa hallilta itäänpäin on vanha betonisiilo, joka on jo vaarallisen huonossa kunnossa ja suljettu yleisöltä, sekä teollisuusrakennus ja muita vanhoja kaivostoiminnan jälkiä. Saaren itäranta on laajalti kaivoksessa syntyneen jätemurskeen peitossa.

4 viikinkisatama Jussarö on aina ollut hyvä ja näkyvä maamerkki merellä liikkujille. Nimensä se luultavasti sai tanskalaisilta, jotka viikinkiaikoina 1200-luvulla navigoivat saaristossa itää kohti ja kutsuivat saarta nimellä Iuxarae. Joissain yhteyksissä saaresta käytetään myös sen suomenkielistä nimeä Jussaari. Ei ole tiedossa, kauanko saarella on ollut asukkaita. Ennen kuin Jussarö sai kiinteää asutusta 1700-luvun puolivälissä, saarelle varmastikin tultiin kalastamaan ja pyytämään hylkeitä hyvällä menestyksellä. Jussaröstä on löydetty jäänteitä tilapäisistä majoista, joita kalastajat rakensivat suojakseen kun viipyivät täällä ulkomeren reunalla. Suojia tarvittiinkin, sillä matka kotiin mantereelle tai sisäsaaristoon oli pitkä. Noina aikoina veneissä olivat käytössä vain airot ja purjeet. Jussarön merkitys tärkeänä luotsiasemana vahvistettiin 1800-luvulla, ja vähitellen saarelle kehittyi erikoislaatuinen yhteisö, jossa luotsit ja majakanvartijat elivät rinta rinnan. Valtio maksoi kehnoa palkkaa, joten lisäsärvintä koetettiin saada kalastuksella ja karjanpidolla. Kullakin perheellä sai olla vain yksi lehmä, yksi sika ja muutama kana, koska laidunmaat ja heinänsaanti olivat Jussarössä, kuten muuallakin saaristossa, hyvin rajalliset. Jo vuosisadan alussa oli ryhdytty pohtimaan, että saarelle pitäisi saada majakka, koska Jussarön vesillä merenkulkijoita vaanivat monet kavalat vedenalaiset karikot. Vuonna 1891 majakka lopulta valmistui. Se toimi paloöljyllä ja Petromax-lampulla, johon paine pumpattiin käsin. Majakan lyhdyssä oli kiinteä valo ja valosignaalit tuotettiin pyörivällä varjostimella, jossa oli sisäänrakennetut linssit ja värisektorit. Valojen aikavälit saatiin aikaan vetämällä punnus ylös tunnin välein. Olosuhteet, jotka kolmelle majakanvartijaperheelle olivat tarjolla, eivät todellakaan olleet loisteliaat. Kullakin perheellä oli käytössään yksi huone ja yhteinen keittiö, jossa oli kolme hellaa. Lapsia oli paljon. Talon toisessa päädyssä asui majakkamestari kahta huonetta, sillä hänen katsottiin olevan hieman parempaa väkeä. Jussarön asukasmäärä kasvoi tasaisesti luvun lopulla saarella asui vakituisesti jo yli 70 henkeä, joista 30 oli lapsia. Lapsille tarvittiin opetusta, ja kiertokoulun toiminta käynnistyi Katsottiin, että koululla oli tärkeä merkitys, koska luotsinoppiin aikovien nuorten tuli osata sekä lukea että kirjoittaa.

5 kohtalok k a at vuodet Varsinkin vuonna 1912 Jussarössä koettiin dramaattisia vaiheita. Venäläistämistoimien johdosta maan majakka- ja luotsilaitokset alistettiin Venäjän meriministeriölle ja luotsit määrättiin muun muassa kantamaan venäläisiä univormuja. Vastalauseena Jussarön kaikki kuusi luotsia sanoutuivat irti toimistaan ja jättivät saaren. Saman tekivät myös useimmat luotsilaitoksen upseereista ja virkamiehistä sekä yli puolet maan luotsi- ja majakkahenkilökunnasta. Esivalta uhkasi rangaistuksilla, mutta sellaisia ei kuitenkaan pantu toimeen. Viranomaiset toivat Jussarön luotsitoimintaa hoitamaan kaksi niin kutsuttua ryssänluotsia, jotka majoitettiin läheiselle Espingskärin saarelle. Jussarössä ei vältytty myöskään inhimillisiltä murhenäytelmiltä. Samaisen vuoden 1912 myrskyisenä syysyönä katosivat majakkamestari Brunnström ja hänen lankonsa merelle. Miehet olivat lainanneet naapurilta veneen ja lähteneet kalaan; veneestä löydettiin myöhemmin vain maihin ajautunut spriipurjeen masto. Niinikään vuonna 1912 jussaröläisten eristynyt elämä helpottui sikäli, että säännöllinen postiliikenne saarelle alkoi. Jo samana keväänä asukkaat saattoivatkin lehdistään lukea matkustajalaiva Titanicin uppoamisesta, joka järkytti koko maailmaa. Parin vuoden kuluttua puhkesi ensimmäinen maailmansota, mikä tiesi Jussarön toimintojen alasajoa ja saaren pimenemistä. Luotsilaitoksen toiminta oli jo lamautunut, nyt sammutettiin jopa majakka. Sodan tähden Jussarö alkoi kiinnostaa Venäjän sodanjohtoa strategisena kohteena. Jussarön pohjoispuolella olevalle Långörenin kalliosaarelle rakennettiin rannikkolinnake, jossa oli neljä etelään suunnattua kanuunaa. Sundharun luodolle, pari merimailia Jussaröstä lounaaseen rakennettiin vuonna 1922 Suomen ensimmäinen miehittämätön majakka. Vanha majakka jäi vaille käyttöä ja huoltoa. Talvisodan viimeisenä päivänä, päivää ennen Moskovan 1940 rauhansopimusta, majakan yläosa räjäytettiin suomalaisten sotilasviranomaisten käskystä. Hankoniemi oli määrätty vuokrattavaksi Neuvostoliitolle ja pelättiin, että Jussarön vanha majakka olisi ollut aivan liian näkyvä maamerkki. malminlouhinta a sa aren vangit 1800-luvun alussa läntisellä Uudellamaalla toimi monta rautaruukkia, jotka kaikki olivat miltei täysin riippuvaisia ruotsalaisesta rautamalmista. Vuosina käydyn Suomen sodan seurauksena Suomi liitettiin Venäjään autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi, ja maan omien malmivarojen etsintää alettiin tehostaa. Katseet suunnattiin Jussaröhön ja 1814 löydettiin malmiesiintymä pieneltä Lerharun saarelta, kaksi kilometriä Jussaröstä itään. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin 1834 löydettiin toinen lupaava malmiesiintymä Jussarön saaren pohjoisosasta. Alueelle tehtiin kaivosvaltaus ja malmin louhinta aloitettiin jo samana vuonna. Työ jatkui muutamia vuosia miehen voimin. Louhittua malmia oli kuitenkin vaikea saada kaupaksi, koska rautaruukeilla oli edelleen lupa tuoda malmia Ruotsista. Kaivostoimintaa harjoitettiin alkuun enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti. Porattiin ja räjäytettiin, ja irti saatu malmi koottiin tynnyreihin ja hissattiin maan pinnalle, ensin käsivoimin ja sittemmin hevosvetoisilla kiertovinttureilla. Syvimmät kaivoskuilut ulottuivat 48 metriin, joten miehet työskentelivät meren pohjatason alapuolella. Jussarön sataman länsipuolisella niityllä on vanha punainen luotsimökki, Kullakoja. Sen ohi vievän luontopolun varrella on vanha, nyt veden täyttämä avolouhos. Sitä katsellessa voi samalla pohdiskella, millaiset olosuhteet kaivoksessa 150 vuotta sitten vallitsivat. Olosuhteet olivat ankarat. Tuotantokustannusten pienentämiseksi Jussarön kaivoksessa ryhdyttiin käyttämään Viaporista eli nykyisestä Suomenlinnasta tuotua vankityövoimaa. Vangit oli tuomittu ns. irtolaisuudesta, eli heillä ei ollut vakituista työpaikkaa eikä asuntoa. Syksystä 1842 lähtien malmia ryhdyttiin louhimaan ympärivuotisesti, ja muutamaa vuotta myöhemmin kaivoksen miesvahvuus oli 90 vankia, 51 sotilasta ja neljä vanginvartijaa. Näinä aikoina Jussarön kaivosyhteisössä oli muun muassa suuri kasarmi, johon kuului oma kirkko, sairastupa ja leipomo. Tammisaaren piirilääkäri teki vierailuja saarelle ja pappi kävi säännöllisesti pitämässä jumalanpalveluksia. Keväällä 1854 englantilaiset ja ranskalaiset sotalaivat purjehtivat Itämerellä, koska käynnissä oli Krimin sota. Vangit siirrettiin Jussaröstä Hämeenlinnan vankilaan ja kaivokselle he palasivat vasta parin vuoden kuluttua. Vuonna 1861 kaivos suljettiin lopullisesti. Oli ajateltu, että se olisi voitu myydä, mutta yhtään ostajaa ei ilmaantunut. Rakennukset ja irtaimisto huutokaupattiin ja kuljetettiin pois saarelta. Jussarössä oli yhdeksästä eri malmiosta louhittu yhteensä noin tonnia raakamalmia. Merkillinen ajanjakso saaren historiassa päättyi. Tänään siitä ovat jäljellä vain veden täyttämät kaivoskuilut.

6 viime hetkellä Göran Wikström tuntee Jussarön kuin omat taskunsa. Hän on työskennellyt kaivoksessa, jonka toiminta käynnistyi uudelleen 1950-luvulla, ja ajaa nykyään taksivenettä Skåldön Sommaröstä Jussarön saarelle ja toimii samalla myös oppaana. Kun Vuoksenniska Oy alkoi 1950-luvun puolivälissä etsiä rautamalmia Jussaröstä, oli Göran Wikström eräs heistä, jotka metsästivät malmia jytyyttämällä timanttiporilla reikiä kallioon. Varsinainen kaivostoiminta käynnistyi 1961 ja merkitsi suurta taloudellista piristysruisketta saaristolle. Tämä tapahtui viime hetkillä. Suomi kärsi yhä sotien jälkiseurauksista, puutteesta ja työttömyydestä, ja valoisamman tulevaisuuden toivossa ihmiset olivat alkaneet hakeutua pois saarilta, monet Ruotsiin saakka. Jussarön kaivoksen ansiosta saaristo sai kymmenen vuotta lisää aikaa. Saaristolaiset kutsuivat Jussarötä yksinkertaisesti nimellä Ön eli Saari. Kaivoksen rakennusvaiheen aikana saarella uurasti 500 miestä, ja kun tuotanto käynnistyi, työtä oli tarjolla 200 miehelle. Monet saaristolaiset saivat toimeentulonsa Jussaröstä. Paitsi, että kaivos tarvitsi suuren määrän nuoria miehiä työskentelemään merenpohjan alle 170 metrin syvyyteen, saattoivat monet saariston pientilat toimittaa kaivosyhtiölle maitoa, perunoita ja jauhoja. Maan päällä tarvittiin myös veneenkuljettajia ja huoltohenkilökuntaa. Vuoksenniska piti meistä hyvän huolen. Yhtiö rakensi kerrostaloja, joissa kaivosmiehet asuivat viikot, ja tarjosi ruokaa halpaan hintaan. Ajankuluksi oli pelejä ja televisio ja jopa elokuvateatteri, Göran Wikström kertoo. Kaivokselle tuli työväkeä eri puolilta Suomea, ja vaikka kielivaikeudet olivat suuria emmekä aina oikein ymmärtäneet toistemme puheita, tulimme kuitenkin hyvin toimeen keskenämme. rahat käteen Palkkapäivinä saariston nuoret miehet saivat ensi kertaa elämässään sileitä seteleitä käteensä. Saaristossa oli eletty omavaraistaloudessa ja käteisestä oli aina ollut pula. Nyt alettiin ostaa uusia veneitä ja hankkia niihin tehokkaampia moottoreita. Jussarössä vallitsi alkoholinkäytön suhteen täydellinen kieltolaki, joten kun lauantai koitti, lähtivät nuoret miehet veneillä mantereelle juhlimaan. Hankoon oli perustettu Hyvonin tekstiilitehdas, jossa työskenteli nuoria tyttöjä kaikkialta Suomesta. Kun rahaa nyt oli, ajettiin taksilla Karjaan ja Hangon väliä ja elettiin iloista elämää viikonlopun ajan. Ja jos rahat loppuivat, piti vain odottaa seuraavaa tiliä. Viikollahan rahaa ei Jussarössä kulunut. pumpulia korviin Neliskanttisen tornin yhteydessä oli aikanaan kaivoksen murskaamo. Rikastamo puolestaan oli pyöreässä tornissa. Sen alta alkaa kaivoskuilu, joka ulottuu 246 metrin syvyyteen meren pinnasta. Kuilu on nykyään täynnä vettä. Kaivosmiehet matkasivat alas kaivokseen hissillä ja siirtyivät yhdystunnelin kautta 170 metrin syvyydessä olleille malmiesiintymille. Malmia louhittiin suurissa saleissa, jotka olivat jopa 70 metriä korkeita, 30 metriä pitkiä ja 10 metriä leveitä. Tunnelin varrelle oli louhittu huoltotiloja kuten verstaita ja ruokasali. Kaivoksessa kulki myös kolme ja puoli kilometriä rautatiekiskoja. Päivittäin maan pinnalle nostettiin noin sataa kuorma-auton lavallista vastaava määrä kivimateriaalia, joka rikastettiin saarella ja rahdattiin proomuilla Hankoniemelle Koverharin terästehtaalle. Noin 70 prosenttia kaikesta louhitusta kivestä päätyi jätemurskeeksi, joka kipattiin mereen niin että laaja lahti saaren itärannalla täyttyi. Olosuhteet alhaalla kaivoksessa olivat siedettävät, vaikka saattoivatkin olla vaaralliset. Noina aikoina ei työsuojelusta tiedetty. Kuulosuojainten virkaa ajoivat pumpulitukot korvissa, joten monista kaivosmiehistä tulikin puolikuuroja. Mutta onneksi suomalainen peruskallio on vakaata vaikka seinämiä pitkin toki välillä lirisikin hieman vettä, saatiin vuotokohdat tukittua sementillä. Kaivoksen toiminta-aikana sattui kaksi kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Molemmissa tapauksissa työntekijä jäi kuljetusvaunun ruhjomaksi. Jussarön kaivosta on kiittäminen siitä, että Baggöntie rakennettiin Tammisaaresta Skåldön saarelle. Sitä ennen yhteys kiersi Boxin kautta, mistä pääsi pienellä lossilla väylän yli Torsöhön. Kaivostoiminta loppui äkillisesti vuonna Sulkemispäätös yllätti kaikki. Kolme vuotta aiemmin saarelle oli pystytetty uusi kaksikerroksinen konttorirakennus, ja kannattavuuden parantamiseksi suunnitelmissa oli myös lisätä vuosituotanto tonnista puoleen miljoonaan tonniin. Mutta teräksen hinta maailmalla laski rajusti, ja lisäksi Brasiliasta ja Intiasta oli löydetty rautamalmia, joka oli parempilaatuista ja halvempaa louhia. vanda alit sa apuvat Kun kaivos suljettiin, kaivoskuilut täytettiin vedellä. Valitettavasti tuolloin ei ajateltu rakennusten suojelua. Ei kestänyt kauan, kun vandaalit jo löysivät tiensä saarelle ja kävivät irtaimiston kimppuun vieden mennessään niin wc-pöntöt kuin lavuaaritkin. Kun puolustusvoimat ottivat saaren kokonaan haltuunsa, joutuivat hienot asuinrakennukset palvelemaan kaupunkisodankäynnin harjoitusnäyttämöinä. Tänään ikkunat ammottavat mustina ja tyhjinä ja koko hylätty kaivoskylä näyttää groteskilta luonnonkauniin ympäristön keskellä. Jussarötä hallinnoi nykyään metsähallitus, ja saaren läntinen puoli kuuluu osana Tammisaaren saariston kansallispuistoon. Merivartiosto, joka toimi Jussarön lounaiskolkassa vuodesta 1930 lähtien, muutti Skåldön Baggöhön syksyllä 2011.

7 Teksti: Tua Ranninen Käännös: Ilkka Pitkänen Valokuvat: Tua Ranninen, Viveca Blomberg, H-E Nyman Ulkoasu: Mikael Rehn Paino: Newprint Oy, Raisio 2013