OSTROBOTNIA. Savanni nukahtaa. Var väntar världen. Päiväni humanistina. Silentium! Cantus! Lehtomäki: Kuhmolaiset ne vaan komentaa

Transkriptio

1 OSTROBOTNIA Savanni nukahtaa Var väntar världen Päiväni humanistina Silentium! Cantus! Lehtomäki: Kuhmolaiset ne vaan komentaa HELSINKI_HELSINGFORS I / 2004

2

3 OSTROBOTNIA HELSINKI_HELSINGFORS I / 2004 Sisällys Pääkirjoitus Savanni nukahtaa Lehtomäki: Kuhmolaiset ne vaan komentaa! Kasvissyöjiä kaapissa Silentium! Laulunjohdon pitkä oppimäärä Pelastakaa sotamies Korteniemi Ostrobotnia goes Museo Var väntar världen In memoriam - Hannu Junkkari Saako kertoa blondivitsejä - rasismi arkipäivässä Päiväni humanistina Kellonveto - terveisiä Ruotsista Havaintoasema: Sääsalaliittoteorioita Herra Ylioppilas palaa kotiin Juristinurkka - säännöt on tehty rikottaviksi Päätoimittajat - Chefredaktörer J ENNIINA Y LÖNEN jenniina.ylonen@helsinki.fi J ARI K ERÄNEN jari.keranen@hut.fi Kansikuva - Omslagsbild Graafinen suunnittelu - Grafisk design Julkaisija - Utgivare A KI S YSMÄLÄINEN aki.sysmalainen@helsinki.fi A LEXANDRE A NDRÉ alexandre.andre@helsinki.fi P OHJALAINEN VALTUUSKUNTA Töölönkatu 3 A Helsinki Ostrobotnia on kolmen pohjalaisen osakunnan yhteinen neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenjulkaisu. ILMOITUSHINNAT: 1/1 sivu 300 eur 1/2 sivu 150 eur 1/3 sivu 70 eur PAINO: Fram, Vaasa PAINOS: n. 950 ISSN:

4 Pääkirjoitus Pullaa ja politiikkaa J ARI K ERÄNEN Alkutalvesta toimituksen pakkasenpuremiin korviin ja tökkivään sähköpostiin tulvi jäsenistön syvistä riveistä kuumia kannanottoja, joissa penättiin Osakunnalta mielipiteitä. Kommentointia. Aktiivisia lausuntoja. Poliittista aktiivisuutta. Murinaa aiheutti valtiovallan suunnasta kohdistunut muutospaine. Aikoivat mokomat heittiöt kajota maailmankin mittakaavassa ainutlaatuisiin akateemisiin suomalaisiin opiskeluvapauksiimme. Siinä opiskelijaparan irvistellessä ja syljeskellessä tuntui oivallisen luontevalta, että Osakuntakin osallistuisi vellovaan yhteiskuntakeskusteluun, eikä vain myhäilisi mahaansa pidellen kuin mikäkin stipendejä jakeleva poroporvari. Historiankirjoittajien mukaan osakuntalaitos, tuo pohjalaistenkin risupartainen isoisoisoisä perustettiin Turussa vuonna 1653 kaitsemaan kaukaa opiskelemaan tulleita tytön- ja pojankolppeja, pitämään nämä poissa pahanteosta ja kiinni kirjassa, siveellisissä harrastuksissa ja rehellisessä leivänsyrjässä, kunhan joskus valmistuvat. Koko organisaatio on sittemmin vuosisatojen kuluessa muokkautunut, kasvanut, osakunnat jakautuneet, kokeneet vastoinkäymisiä, osa kuolleet ja osa kukoistaneet, mutta osakunnan perimmäisen olemassaolon tarkoituksen perusta on yhä vakaa ja jyhevä. Poroporvarillakin on oma selkeä funktionsa. Kun hiekkalaatikon ulkopuolella kuohuu, osakunnan tehtävä ei toki ole lukittautua hiekkalinnaan vaan olla parvekkeelta mukana vaikuttamassa. Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa, eivät ilman sitä rattahat pyöri osakunnallakaan. Rasvaa tarvitaan nirskuviin saranoihin päivittäin, mutta kuka määrää mitä vaseliinimerkkiä tänään ostetaan? Vallan kahva on kapea, satapäisen sotajoukon rapiiria kalistelee viimekädessä pieni joukko rohkeimpia, tai niitä joilla on muuten vaan ylimääräistä aikaa. Ennen muinoin kun nykyfuksit olivat lähinnä pilkeitä hippiäitiensä silmäkulmassa puhkuivat osakuntalaiset yhteiseen hiileen - politiikka oli mukana jokapäiväisessä osakuntaelämässä. Syystä tai toisesta se ei ole sitä enää. Läksijäisiksi aktiivisempaan uuspoliittiseen peliin tarvittaisiin ei niinkään isompia pelinappuloita koska riveissämme on niin ennen vanhaan kuin nykypäivänäkin pitänyt majaansa suuri joukko innokkaita, päteviä ja pystyviä tulevaisuuden vaikuttajia vaan isompia pelipanoksia, mandaatteja. Osakunnan hallitus ja virkailijasto toimivat koko montasataisen jäsenistön yhteiseksi hyväksi, mutta voivatko he samalla edustaa koko monisataisen hiljaisen harrastajakansan mielipidettä? Politiikka on hyvästä, poliittinen peli ei. Osakunnan rooli kaitsijana ja rauhallisena vanhempana on tuttu ja turvallinen. Kolmoskerroksen kerhot, bileet, tanssikurssit ja yhteinen tekeminen ovat kaikki osakuntapalvelua parhaimmillaan. Yksittäistä Osakuntaa en näe niinkään aktiivisena keskushyökkääjänä vaan enemmän ruohonjuuritason harjoituskenttänä tai sen laitapuolustajana. Hiekkalaatikon ulkopuolista maailmaa varten toimii Osakuntalainen Unioni, jonka tehtävänä on koordinoida jäsenosakuntiensa yhteistoimintaa. Ylempänä kattojärjestönä toimii Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta, jonka vaaleilla mandatoitu edustajisto viime kädessä rummuttaa myös onni osakuntalaisen kollektiivista kantaa meitä kaikkia koskettaviin asioihin. Luonnollisesti myös omalla Osakunnalla on edustajansa kyseisissä instansseissa. Keppi on väärin, mutta älähdetään porukalla siellä minne kalikka kalahtaa. 04

5 Savanni nukahtaa LOTTA & MIINA P ELTOLA Ah, astumme Afrikan kuumankosteaan ilmastoon tammikuun alussa - aluksi tuntuu kuin katselisi maantiedontunnilla luontodokumenttia. Mielikuvat Afrikasta ennen lähtöä olivat aika stereotyyppisiä: savannia, eläimiä ja viidakkoa, mustia heimoihmisiä savimajoissaan tai tanssahtelemassa bongorummun tahtiin. Nälänhätää, kuivuutta, sisällissotia, köyhyyttä - näiden joukossa muutama modernimpi teollistunut kaupunki. Erehdyimmekö? Emme varsinaisesti olleet väärässä, mutta alun kulttuurishokki on sen verran suuri, että joskus on vaikea käsittää olevansa vielä samassa maailmassa. Hävettää ajaa taksilla slummien ohi hotelliin. Miten väärältä ja epäoikeudenmukaiselta elämä tuntuukaan! Palvelevia käsiä riittää joka puolella. Kaupassakaan ei itse punnita hedelmiä, vaan annetaan ne punnitushenkilölle, tämä punnitsee ja antaa toiselle henkilölle, joka laittaa pussiin ja ojentaa meille. On vaikea tottua siihen, että kaikkea ei voi tai edes saisi tehdä itse, monesti valkoisilta vaaditaan jopa palvelujen käyttämistä. "Teillä kun kerran on rahaa, niin miksi ette työllistä meitä" -ajattelutapa vallitsee. Pahimman kulttuurishokin jälkeen alkaa tottua asioihin. Moskiittoverkon asettaminen illalla on yhtä luontainen prosessi kuin hampaiden pesu eikä kookosmaidon juominen suoraan pähkinästä tunnu ollenkaan kummalliselta. Huolimattomuus koituu kohtaloksi - ei voi noudattaa sipsinmurujen tippuessa lattialle tyyliä "pyyhkäisenpäs lattian laitaan ja siivoan sitten joskus", kun parin tunnin päästä sipsiä tuskin näkyy muurahaisarmeijan alta. Parin läkähdyttävän hellepäivän jälkeen tajuaa, ettei todellakaan kannata mennä hankkimaan itsellensä nestehukkaa vaeltamalla keskipäivällä kaupungilla. Paikallinen bussi on ahtaanpuoleinen elämys. Kyseessä on suomalaisittain pakettiautoa muistuttava pieni romukasa, matatu, joka Suomessa ei taatusti olisi läpäissyt katsastusta. Kas, missäs pysäkki ja aikataulut? Eipäs näy, mutta ei muuta kuin tien varteen seisomaan ja vähän kättä heiluttamaan, niin sieltä se matatu pian tulla kolistaa. Ja kaikki mukaan vaan! Ai kahdeksanko mahtuisi istumaan? Hyvin näyttäisi kolmekymmentä jo olevan, kyllä sopu sijaa antaa! No, pitäisi jäädä jo pois. Hakkaamme autonrämän seinää hullun lailla - se on nimittäin paikallinen signaali kuskille, että hän pysäyttää kaaran. "No hurry in Africa" on yleisempiä lauseita, joita kuulemme. Itse asiassa ensimmäiset sanat, mitkä meille opetetaan suahiliksi, ovat "pole pole", mikä tarkoittaa "slow slow, no hurry". Vähitellen alkaa katsoa kelloa afrikkalaisittain, tai oikeastaan on katsomatta. Lähtöpäivänäkin tähtäämme aamukuuden bussiin, olemme paikalla varttia yli seitsemän ja bussi lähtee lopulta puoli kahdeksan. Mattimyöhäisten paratiisi! Lähtöajat perustuvat lähinnä sille, että bussi lähtee sitten kun se on täynnä. Hyvin ekologista kieltämättä, mutta kuvittelepa sama tänne Suomeen! Joitain tapoja ei osaa ollenkaan odottaa. Kaupittelun määrä on uskomaton, aina pitää tinkiä. "This is 600, but I can cut the price for you, don't worry in your heart, I make a nice price, you're my friend..." Valkoiset tarkoittavat monelle Afrikassa käveleviä kukkaroita. Bussitauoilla ei tarvitse kuin avata ikkuna, niin eiköhän käden ulottuvilla ole niin paistetut banaanit, grillivartaat, juomat kuin muutkin rihkamat. Kilpailu on kovaa, tuskin ehtii astua pihalle kun taksimiehet alkavat vetää laukkua ja kilistellä omia avaimiaan, "Madam, where do you want to go?" 05

6 Tunnemme itsemme niin valkoisiksi. Voi, kunpa voisi edes hetken olla kuin tiernapoikien murjaanien kuningas. Kadulla huudellaan jatkuvasti tervehdyksiä, välillä ei tiedä minne silmänsä pistää, kun joka paikassa on tuijottavia katseita. Pienessä kaupungissa olemme suorastaan nähtävyys; työmiehet keskeyttävät työnsä, ja lapset juoksevat perässä huutaen "Mzungu, mzungu!" (valkoinen). Mutta mihinkäs piiloutua, valkoisia kun olemme. Parin päivän kuluttua mietimme jo, että kuinka pystymme kävelemään Mannerheimintiellä kenenkään kiinnittämättä huomiota. Ei voi olla ajattelematta, kuinka toisenlainen tapa Suomessa on. Lapsilta kysytään, että kuka pelkää mustaa miestä ja usein tummaihoiset kohtaavat syrjintää. Kieltämättä huomiosta saa tarpeekseen, kun istuu kymmenen neliömetrin huoneessa epämukavassa asennossa yhdeksän tuntia letitettävänä, ja lopputunnit ympärillä hyörii tusina ketä lie kavereita, serkkuja, tuttuja, naapureita. On vaikea pitää yllä väkinäistä hymyä, kun paikallinen ruoka jyllää vatsassa ja kaikki tuijottavat vain ja ainoastaan meitä. Suomessa kun sentään kampaajalla on vähän yksityisyyttä! Erilaisuushan on nykyään in. Maassa maan tavalla. Suomeen oli toisaalta ihana palata, miten helppoa ja luksusta elämä täällä onkaan. Samalla myös ahdisti; miten juuri meillä on paikka yliopistossa, oma kämppä ja raanasta tulevaa juomavettä yllinkyllin. Kuinka erilaiset ajatukset, ilot ja murheet ihmisillä onkaan! Kun täällä mietitään, että riittääkö opintotuki baarissa kaljaan vai snapsiin, niin ugandalaisella opettajan keskipalkalla - 50 e/kk - mietitään lähinnä, kuinka elättää perhe ja sukulaiset. Afrikka ei voi olla jättämättä jälkeään. Kaiken sen korruption ja köyhyyden keskellä on kuitenkin paljon kaunista. Lapsi hymyilee banaani kädessään, virtahevot paistattelevat päivää, luonto on kaunis, merenalaisesta maailmasta puhumattakaan. Koralliriutalla kalat liikkuivat suurissa parvissa, sama tilanne heijastuu myös mantereelle - ketään ei jätetä yksin, pienestäkin vähästä jaetaan. Ja leijonat käyvät päiväunille.

7 Kuvat: Lotta ja Miina Peltola

8 Kuhmolaiset ne vaan komentaa! J ENNIINA Y LÖNEN Lehtomäki suhtautuu varauksellisesti opintoaikojen rajoittamiseen Ministerin mielestä putkiopiskelu ei johda parhaaseen lopputulokseen Ulkomaankauppa ja kehitysministeri Paula Lehtomäki puhui Pohjois-Pohjalaisen osakunnan 97. vuosijuhlassa putkitutkinnosta ja opiskeluelämän tärkeydestä. Ostrobotnian toimitukselle tarjoutui juhlahumussa tilaisuus tutustua kainuulaiseen ministeriimme pintaa syvemmälle. Akateemisen maailman haasteet Ensimmäisen polven kuhmolainen 31-vuotias keskustan Paula Lehtomäki on Suomen ensimmäinen naispuolinen ulkomaankauppa ja kehitysministeri. Iältään hän on myös ministeriemme kuopus. Tienraivaajana Lehtomäki ei itseään varsinaisesti pidä, onhan naisia nähty maskuliinisena pidetyllä politiikan kentällä jo kauan. Ja mitä ikään tulee, pätevyys ei tuijota numeroita. Opiskelijoita kuohuttaneeseen ehdotukseen opintoaikojen lyhentämisestä Lehtomäki suhtautuu skeptisesti. Lehtomäen mielestä olisi vältettävä kaavamaista rajoittamista ja pureuduttava ongelmaan toisesta näkökulmasta. Lehtomäki epäilee, että pulman ytimessä ovat opiskelijat, jotka ovat yliopiston kirjoilla, mutta joilla ei ole opintosuorituksia. Tarvitaan tilastojen laajapohjaista tutkimista, yhdistelyä ja ristiin ajamista, Lehtomäki sanoo. Ministerin mielestä äärimmilleen kiristetty putkimainen opiskelu ei johda parhaaseen tulokseen akateemisessa maailmassa. Sivuaineiden rajoittamista Lehtomäki vastustaa jyrkästi. Eri tiedekunnista haetut opit hänen mielestään rikastuttavat tutkintoa, koska tällöin ei pitäydytä vain omalla kapealla sektorilla. Lehtomäen mielestä opintoajan väljyys jättää aikaa myös henkiselle kasvulle, mikä on nuorelle ihmiselle hyvin tärkeä asia. Yliopistomaailman suurimpana haasteena, joka on pysynyt samana omista opiskeluajoistaan asti, Lehtomäki pitää opinto-ohjauksen järjestelyä. Akateeminen vapaus tarkoittaa valitettavan usein akateemista heitteillejättöä, Lehtomäki kuittaa. On vakava puute, kun kukaan ei välitä opiskelijasta sisäänkirjautumisen jälkeen; opintosuorituksien perään ei kysellä ja tutorointi puuttuu lähes täysin. Tietynlainen jämäkkyys jouduttaisi Lehtomäen mielestä opiskelijoiden valmistumista. Lisäksi ministeri päivittelee opinto-oppaiden sekavuutta. Lehtomäki harmittelee, että kaikkien suoritusten esiin kaivaminen ja tarpeellisten opintojen tarkistaminen tuntui aikanaan lähes toiselta gradulta. Lainapainotteisuuden lisäämistä opintotukijärjestelmään Lehtomäki kommentoi varovasti. Kuitenkin hän kannustaisi opiskelijoita ottamaan rohkeasti opintolainaa, joka ei ole hänen mielestään niin kamala asia. Kärvisteleminen tonnikalalla ja makaronilla ei välttämättä ole kovin tarkoituksenmukaista. Mikäli on työhaluinen, -kykyinen ja -kuntoinen ja koulutus on kohdallaan, ei Lehtomäen mielestä lainan ottamisella ole suurta riskiä 2000-luvun Suomessa, jonka yli tulee kohta pyyhkäisemään valtava eläköitymisaalto. 08

9 Ministeri otti itse opiskeluaikanaan lainaa vanhaa Suomen markkaa, jotka hän sai maksettua ensimmäisen eduskuntakauden aikana. Kyllä työtä tulee riittämään, Lehtomäki rohkaisee opiskelijoita. Kaksi tutkintoa Ministerillä itsellään on kokemusta laaja-alaisesta opiskelusta - Lehtomäki aloitti kauppatieteen opinnot jo ennen kuin valtiotieteen kandidaatin paperit Turun yliopistosta olivat valmiit. Lehtomäki saapui Turkuun Ministeri lisää, että hän aikanaan harkitsi Helsinkiäkin opiskelupaikkakuntana, mutta Turku voitti kokonsa puolesta - Turku vaikutti kotoisemmalta kuin pääkaupunki. Poliittista historiaa päntätessään Lehtomäki mietti, että hän kaipasi jotakin käytännönläheisempää kuin valtiotieteet. 90-luvun puolessa välissä Lehtomäki haki Turun kauppakorkeaan, pääsi sisälle ja valmistui maisteriksi Varsinaiset oman alan työt jäivät etsimättä, sillä samaan aikaan kuin Lehtomäki sai paperinsa ulos Kauppakorkeasta, alkoi jo valmistautuminen tuleviin eduskuntavaaleihin. Laitos olisi tosin tarjonnut tutkimustyötä tutkimusapulaisen pestin kylkiäisenä, mutta Lehtomäki päätti saattaa pro gradunsa ja projektinsa loppuun. Politiikka verenperintönä Kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen Lehtomäellä syntyi kotona. Alkujaan eteläsuomalainen isä, jonka jalanjälkiä Lehtomäki myöhemmin asteli, oli aktivoitunut kunnallisessa ja maakunnallisessa politiikassa. Lehtomäki tarkentaa kuitenkin, että varsinaisesta poliittisesta opinsiirrosta ei ollut kyse, mutta kotitaustan perua on myönteinen perusasennoituminen politiikkaan. Lehtomäki korostaa, että perheellä ja lähipiirillä on suuri vaikutus siihen, miten nuoriso suhtautuu poliittiseen vaikuttamiseen. Vanhempien mielipide siitä, onko politiikka kirosana vai nähdäänkö se toimivana yhteiskunnallisen vaikuttamisen foorumina iskostuu helposti jälkikasvun takaraivoon Lehtomäki valittiin Kuhmon kunnallisvaaleissa kaupunginvaltuustoon. Turusta käsin hän matkasi valtuuston kokouksissa tenttien lomassa. Kuhmon ei-poliittisten taustajoukkojen riveistä virisi idea osallistumisesta eduskuntavaaleihin. Lehtomäki ei kauaa pohtinut asiaa, vaikka myöntää totta kai, että tehtävän haasteellisuus mietitytti. Haasteita pitää ottaa vastaan, toteaa hän kuitenkin pontevasti. Loppu onkin historiaa. Paula Lehtomäki valittiin Oulun vaalipiiristä eduskuntaan vuonna Hän uusi paikkansa 2003, jolloin hänet nostettiin hallituspuolueesta ulkomaankauppa- ja kehitysministerin arvostettuun virkaan. Kysymykseen eduskunnan sukupuolirasismista Lehtomäki vastaa, että politiikka on hänen mielestään yksi yhteiskuntamme tasa-arvoisimmista sektoreista. Hän muistuttaa, että yleinen ja yhtäläinen äänioikeus täyttää kohta 100 vuotta, ja kaikki tärkeimmät poliittiset tehtävämme ovat olleet naisen hallussa. Lehtomäki myöntää, että suhtautumiseroja naisten ja miesten välillä toki vielä on, naispoliitikon on mm. kiinnitettävä huomiota tiettyihin ulkonäköseikkoihin. Lehtomäki iloitsee, ettei kuitenkaan henkilökohtaisesti ole kokenut minkäänlaista syrjintää. Enemmän sopeutumista ja opettelemista on vaatinut hänen asemansa tuomat normit ja käyttäytymissäännöt pienine nyansseineen. Lehtomäki aprikoi ja sanoo sitten mietteliäänä: Poliitikkona on jatkuvan kontrollin alla. On hyväksyttävä, ettei voi Kuva: Tuomas Niskanen

10 toimia joka paikassa ja tilanteessa niin kuin tavallinen ihminen. Kainuulainen rempseä mentaliteetti ei aina istu poliitikon rooliin. Ministerin arki Ulkomaankauppa- ja kehitysministerille tulee vuositasolla 130 ulkomaanpäivää. Työ vie Lehtomäkeä niin kehitysmaihin kuin lähelle Eurooppaankin. Vielä ei ole kuulemma keksitty maata, jonne ei olisi ollut syytä mennä viennin ja kaupan edistämisen asioissa. Opiskeluaikanaan kuhmolainen ministeri tottui pitkiin junamatkoihin, jotka sittemmin ovat vaihtuneet pitkiksi lentomatkoiksi. Matkoilla hän tappaa aikaa lukemalla naistenlehtiä, kuuntelemalla suomalaista poppia ja nukkumalla. Lehtomäki on tottunut siihen, että ihmiset tulevat puhelemaan hänen matkatessaan julkisissa kulkuvälineissä. Hän kiitteleekin suomalaista matalaa kynnystä ottaa kontaktia yhteiskunnan päättäjiin. Ihmiset tulivat juttelemaan Lehtomäelle jo kansanedustajakaudella; uutta on nyt se, että väki tunnistaa muuallakin kuin Kainuussa. Ministerillä vapaa-aika ei katso kellonlyömää. Opiskeluaikanaan Lehtomäki ehti harrastaa aktiivisesti karatea ja laulaa kuorossa. Myös venäjän kielen ainejärjestö imaisi Turun yliopiston aikana toimintaansa. Nykyisin hän pyrkii käymään lenkillä ja osallistumaan eduskunnan aamujumppiin aina kun ehtii. Eduskunnan liikuntapalveluja Lehtomäki kiittelee monipuolisiksi. Positiivista on se, että samalla sählyvuorolla kohtaavat niin rivipoliitikot kuin talon henkilökunta. Helmikuun puolessa välissä Lehtomäki osallistui Tukholmassa järjestettyihin Pohjoismaiden parlamenttien välisiin hiihtokilpailuihin, jotka Suomen joukkue voitti ylivoimaisesti. Vuosijuhlamestarin mahtikäsky kajahtaa, haastatteluaika umpeutuu. Lehtomäki nousee reippaasti, kättelee ja naurahtaa äänekkäästi kärsimättömälle juhlamestarille: Kuhmolaiset ne vain komentaa! Risto

11 J AAKKO K ARPPANEN Kasvissyöjiä kaapissa Sukupuoliroolit istuvat kyllä joskus ihmisissä vahvassa. Nykyaikana sellaiset kliseiden kauheudet kuten tyttöjen Barbie- ja poikien rekka-autoleikit osataan kyseenalaistaa, mutta nykypäivänäkin löytyy mielenkiintoisia pinttymiä. Havaintoasemalla istuessa on armoitettu havainnontekijä törmännyt mielenkiintoiseen ilmiöön ruoan sukupuolijakaumasta. Näyttää pahasti siltä, että varsinkin nuorten tyttöjen juttu on, jos nyt ylipäänsä syövät, niin syödä sitten kasvisruokaa. Koska niinku eläimet ei saa kärsii ja silleen. Samaan aikaan pojille koko touhu näyttäytyy yhä enemmän tyttöjen juttuna. Varsinkin näin kypsässä yliopistoiässä on monille miehisen puolen komistuksille iskostunut yllättävän tiukka "ei ilman lihaa voi elää" ja "kyllä sen pihviä olla pitää" -asenne. Tämä hämmästyttää suuresti nyky-yhteiskunnassa, jossa valveutuneisuus on ajan mukaista ja yksipuolista suhtautumista kartetaan. Tai sitten kyse on vain osakuntalaisista. Pohjalaisuuden lopullisesta karnivaalisesta olemuksesta. Pohjan pojilla on oltava läskiä pöydässä ja sika uunissa. Erityisen hämmentäviä ovat reaktiot, joita ulkoiselta habitukseltaan tyypillisen lihansyöjän näköinen havainnontekijä on saanut kohdata kasvissyönnin ristiretkellään. Suurin osa ei voi uskoa todeksi. Pieni osa ei enempää ihmettele. Valtaväestö kysyy syytä. Suurin osa ihmettelee sen puutetta. Havainnontekijä selittelee. Mutta minkä vuoksi? Eikö normaalikokoinen, 185 senttiä pitkä mies voi olla uskottava kasvissyöjä? Ilmeisesti ulkonäkö johdattaa ihmisiä harhaan. Ajatellaan, ettei se tuolta voi näyttää pelkkiä kasviksia syömällä. Pakko sen lihaa on niellä. Tai sitten kuva kettuja vapauttavasta teinistä rastat heiluen ja marisätkä huulesta roikkuen on tehnyt tehtävänsä. Kasvissyönnistä on tullut kansan syvissä riveissä nuorison teiniangstin ilmentymä, ellei sitä aina ole ollut. Huolestuttavaa siinä on se, että ajatus leviää meihin, nuoreen tulevaan vaikuttajasukupolveen. Puhemiehen uskottavuudenkin kanssa voisi olla vähän niin ja näin jos hän tulisi ulos kaapista. Olisi julkivege. Ei siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä, jos ei lihaa enää syö. Ihmeellistä siinä on edelleen kokemusteni perusteella se, kuka lihan jättää syömättä. Arkipäiväistymisestä huolimatta käytös hyväksytään vain tytöiltä, hipeiltä, laihoilta, homoilta, ja ties mitä. Muilta ei. Paavo Lipponen ei vaan voisi olla kasvissyöjä. Siis hei kamoon. Kattokaa nyt sitä. Kyllä sille muutama välikyljys maistuu. Ja lenkkimakkara saunan jälkeen sen oluen kanssa. Puhemiehen uskottavuudenkin kanssa voisi olla vähän niin ja näin jos hän tulisi ulos kaapista. Olisi julkivege. Ihmetyksen asiasta muodostaa minulle se, että kyse on vain ruoasta. Monet ihmiset ovat allergisia, ja ruokamaku on tunnetusti -makuasia. Se, että kasvissyönti nykypäivänä olisi edelleen täysin aatteellista on harhaluulo. Aina ei ole edes kyse trendistä. Joskus ei vaan tee mieli lihaa. Ja yleensä liha on kallista. Eikä liharuoat ole edes hyviä. Paitsi metsästäjänleike. Mutta siis naisena kasvissyönti on katu-uskottavaa, miehellä se pilaa koko jutun. Tai ehkä havainnontekijän pitäisi pakata bongorumpunsa ja hamppuvaatteensa ja lähteä Ostrobotnialta kibbutsille poimimaan appelsiineja. 11

12 Silentium! Laulunjohdon pitkä oppimäärä T IINA M ETSO Laulunjohtaja, magister cantandi, cantus magister, lukkari Monta nimeä tärkeälle viralle! Pohjalaisten lauluperinne on saanut huomattavasti vaikutteita Eestistä, kiitos ensimmäisen suomalais-eestiläisen ystävyyssopimuksen joka solmittiin EPO:n, PPO:n ja EÛS:n välille Jo 1920-luvulla innokaiden estofiilien aloittamat heimosuhteet loivat vankan pohjan aktiiviselle ystävyydelle järjestöjen välillä, ja jäsenet vierailivat ahkerasti toistensa luona. Muutkin suomenkieliset osakunnat olivat löytäneet omat ystävyysjärjestönsä Tartosta jo vuoteen 1935 mennessä. Näin opittiin uusia asioita ja vietiin niitä mukaan oman järjestön elämää rikastuttamaan. Pohjalaiset saivat esimerkiksi järjestelmällisemmän fuksikoulutuksen sekä sukupolvia yhdistävän lauluperinteen ja laulukurin. Laulunjohtaminen rapiirilla on pohjalaisille tuttu perinne, joka herättää vieraissa suurta hämmästystä ja jopa pelkoakin. Johtamiseen on syntynyt oma kulttuuri, joka on sujuva yhdistelmä Eestistä opittua ja itse kehitettyä. Ystävyyssuhteiden alkua juhlistettiin usein lahjoittamalla rapiireja suomalaisille ystäville. Näitä alkuperäisiä rapiireja on vielä tallella ja käytössä ainakin varsinaissuomalaisilla ja karjalaisilla. Kadonneita on liian monta Pohjalaisetkin saivat lahjaksi komeat rapiirit eli laulunjohtomiekat. Vaikka Tartossa rapiireilla on ollut muutakin käyttöä, ovat ne Suomessa vain ja ainoastaan laulunjohtamista varten. Valitettavasti molemmat komeat rapiirit ovat päätyneet pitkäkyntisten rosmojen haltuun, nyt joudumme käyttämään uudempia korvikkeita joita koristavat osakuntien värit luku oli suhteiden kulta-aikaa, vierailujen lisäksi tarjosivat lukukauden tai kahden mittaisia stipendejä molemmat ylioppilaskunnat, Eestin Korporaatioiden Liitto sekä ystävyysjärjestöjen kahdenväliset sopimukset. Kulttuuria vaihdettiin siis laajalla rintamalla liki kymmenen vuotta. Vanhoja perinteitä ryhdyttiin vahvistamaan ja elvyttämään kun Eesti itsenäistyi uudelleen ja suhteet ystävyysjärjestöihin palautuivat. Ruotsinkielisille osakunnille eestiläiset järjestöt ja siten myös miekat jäivät vieraiksi aina luvulle asti, jolloin ruotsinkielisetkin osakunnat ryhtyivät luomaan eestinsuhteita. Rapiiri onkin Schläger Rapiiri on tyypiltään 'Korbschläger', tylppäkärkinen ja melko tylsä iskumiekka jonka kädensuojus on nimen mukaisesti suurehko kori, 'Korb'. Alkuperäiset teräväkärkiset rapiirit, 'Rapier', jäivät käytöstä pois jo 1800-luvun puoliväliin mennessä, koska niillä onnistuttiin Saksassa puhkaisemaan lukuisa määrä keuhkoja kaksintaisteluissa. Vain nimi jäi muistuttamaan aseen taustasta, hieman harhaanjohtavasti tosin. Rapiiria voi hyvin sanoa käyttötarkoituksen mukaisesti laulunjohtomiekaksi, se on vain epätarkempi nimi Schläger'ille. Mutta rapiiri ei ole floretti, eikä se ole kalpa eikä varsinkaan sapeli. Silentium! Kun laulua johdetaan eestiläisen perinteen mukaisesti, on aina parempi tehdä se oikein kuin väärin. Ja väärin tekemistä parempi on varmaankin olla tekemättä Mutta onneksi oikein tekeminen on hyvin helppoa ja hauskaa! Saa huudella latinaksi ja paukutella pöytiä. Näin se käy: 12

13 Muutamalla napakalla rapiiriniskulla ja komennolla 'Silentium!' (hiljaisuus) laulunjohtaja kertoo että muut höpinät loppuvat ja laulu alkaa. Komentoa on noudatettava välittömästi. Tarvittaessa komento toistetaan. Tehokas vaientaja tosihöpöttäjille on selän takana seisova laulunjohtaja. Seuraavaksi laulunjohtaja kertoo laulun nimen ja numeron, muita puheita ei tarvita. Jos laulunjohtaja haluaa sanoa jonkin sanasen laulun taustasta tai sitoa laulun tiettyyn henkilöön, on käytettävä sanoja 'Ad verbum' tai 'Verbum' (puhetta). Puheenvuoron päättyminen ilmaistaan sanoilla 'Verbum ex est' (puhe on loppunut). Minuuttia pidemmät puheenvuorot olisi pidettävä muutoin kuin laulunjohtamisen yhteydessä, turhaa jorinaa on aina syytä välttää kun ihmiset odottavat laulua. Laulu loppuu sanoihin 'Cantus ex est!' (laulu on loppunut) sekä napakkaan rapiiriniskuun, johon jäsenet vastaavat huutamalla 'Smollis', sen jälkeen fuksit kimeällä ja kovalla äänellä 'Fiducit' ja lopuksi vähintään 13 lukukautta yliopistossa viihtyneet toistavat 'Fiducit' erittäin matalalla ja möreällä äänellä. Jos fuksien 'Fiducit' ei kuulu, on heidän toistettava huutoa niin kauan että siihen ollaan tyytyväisiä. Tekemällä oppii, repetitum mater studiorum est! Kotiseutuillanvietto (PPO:n kuvakokoelma, Yliopistonmuseo) 'Smollis' tullenee sanoista 'sis mihi mollis (amicus)', joka tarkoittaa laveasti käännettynä 'ole minulle miellyttävä (ystävä)'. Toinen mahdollinen versio on 'Sit tibi mollis', eli 'olkoon se sinulle miellyttävää'. Periaatteessa kyse on siis vastauksesta laulunjohtajalle, miellyttävässä hengessä. Latinaa?? Vaan mitäpä nämä oudot termit 'Smollis' ja 'Fiducit' oikein tarkoittavat? Tyypilliseen perinnetapaan selityksiä löytyy parikin kappaletta, onneksi ne ovat riittävän samankaltaisia ollakseen aiheuttamatta suuria tulkintaerimielisyyksiä. Molemmat termit tulevat luonnollisesti latinan kielestä ja ovat sanojen vääristymiä ja yhteensulautumia. Tiivistetty muoto kun on nopeampi ja kätevämpi käytössä. Vaikka huudot ovat vanhempia, näyttää kirjallisia selityksiä niiden taustoista löytyvän vasta luvuilta. 'Fiducit'in tausta on hieman epävarmempi, sen pohjana pidetään vääntymää 'fidus' latinan kielen uskollisuutta tarkoittavasta sanasta, tai sitten sanoista 'fiducia sit' muodostuneena yhdistelmänä joka tarkoittaa suurin piirtein 'olkoon varmaa'. Mutta ajatus pysyy samana, smollis'ta vahvistavana tai varmentavana huutona. 'Fiducit' ääntyy 'fidutsit', ja samalla kannattaa painaa mieleen että sanassa 'smollis' ei ole 13

14 n-kirjainta (smolnis) mutta alkuun tulee suhahtava 'sh'! Klassista latinaa opiskelleille ääntämys voi tuntua oudolta, sillä se on saanut vaikutteita saksalaisesta kulttuuriperinnöstä. Latinankielisestä laulunjohdosta tulee muistaa muutamia seikkoja, tärkeimpänä se että Gaudeamusta ei johdeta, ei myöskään kansallislauluja eikä meillä johdonmukaisesti myöskään maakuntalauluja. Niiden alkuun ei siis tule mitään, ei myöskään loppuun. Ei edes Silentiumia! Koska nämä ovat lauluja jotka kaikkien on osattava ei kukaan tarvitse laulukirjaa. laulunjohtaja on lopettanut. Tällöin laulunjohtajan on jatkettava laulu loppuun asti sen kummemmitta mutinoitta ja lopetettava se uudestaan 'Cantus ex est'. Jos laulunjohtaja ei osaa laulun loppuun kuuluvaa osaa, joka usein on kirjoittamaton, tai jos kyseessä on uusi tai muuten tuntematon lisäsäkeistö, on huutajan johdettava laulu paikaltaan loppuun asti. Omaan huutoon on pystyttävä vastaamaan. 'Cantus non ex est' ei siis tarkoita että laulunjohtaja on tehnyt virheen josta huomautetaan, vaan sen luonne on pikemminkin muistuttava, täydentävä ja positiivinen. Osakuntalaitoksen 360-vuotisjuhlat Sääntö 'ei voi lopettaa ellei ole aloittanut' on myös tärkeä muistaa. Laulua ei voi lopettaa sanoilla 'Cantus ex est' ellei sitä ole aloitettu 'Cantus' tai Ad cantum'. Eikä laulua saa aloittaa ellei sitä aio lopettaa. Laulunjohtamiseen kuuluu siis aloittaminen ja lopettaminen. Jos laulu lopetetaan liian aikaisin ilman että asiasta on kerrottu etukäteen, tai jos laulunjohtaja vain unohtaa laulaa säkeistön, voi asian korjata toteamalla 'Cantus non ex est' sen jälkeen kun (Kuva: Tuomas Niskanen) 'Falsch cantus' on meillä melko tuntematon välihuuto, jolla laulunjohtamisesta poistetaan henkilö joka ei kykene johtamaan laulua, laulaa väärän laulun, johtaa melodian väärin tai laulaa väärillä sanoilla. Huuto on erityisesti paikallaan täysin luokattomien, sopimattomien ja ennenkaikkea humalaisten esitysten kohdalla. Sitä ei saa huutaa pilanpäiten, esimerkiksi kun ei nyt vain satu pitämään valitusta laulusta. Tätä huutoa käytettäessä on tunnettava vastuuta ja käyttäydyttävä ihmismäisesti. Ehkä olisikin 14

15 parasta jättää tämä huuto käyttämättä, tai antaa vastuu vanhemmille osaajille. Vaikka laulunjohtaja antaakin pyynnöstä luvan johtaa lauluja, ei hän kuitenkaan voi tietää esittääkö laulattaja sopimansa laulun tai kuinka laulu esitetään. Huudon saa esittää kuka tahansa ja sitä on noudatettava välittömästi. Huudon saa esittää laulunjohtajallekin, mutta sen kohteeksi joutuvat yleensä muut henkilöt jotka haluavat välttämättä johtaa laulua. Laulua johtavan henkilön ei todellakaan tarvitse olla mestarilaulaja, säteilevä persoonallisuus riittää pitkälle, mutta kaikkien on pysyttävä tunnistettavassa melodiassa ja oikeissa sanoissa. Se helpottaa yhteislaulua kummasti. Laulunjohtajalla on oikeus myöntää tai olla myöntämättä lupa laulunjohtamiseen muille henkilöille. Pyynnön esittäjän tulkee kertoa minkä laulun hän haluaa johtaa, ja laulunjohtaja pystyy kertomaan onko laulu varattu johonkin tilaisuuden osaan tai jos laulu on muuten sopimaton tilaisuuteen. Laulunjohtajalla on myös oikeus ja velvollisuus keskeyttää tai estää sopimattomat tai loukkaavat laulunjohtamiset. Suomalainen vaihtoehto Suomeksi johtaminen aloitetaan usein suoralla huudolla. 'Pohojalaaset!', huutaa laulunjohtaja ja pohjalaiset vastaavat 'Joo!'. Tärkeintä on kova ääni, joka avaa äänet mukavasti tulevaa laulua varten. Kaikki äänenmuodostuksen opettajat eivät tosin suosi tätä äänenavausmenetelmää, joka usein vaatii juhlan mittaisen laulukestävyyden varmistamiseksi ns. korjaussarjan käyttämistä. Seuraavaksi laulunjohtaja pyrkii tiiviisti ilmaisemaan laulettavan laulun, ensiksi nimen ja sitten sivun laulukirjassa. Laulun nimen mainitseminen ensiksi on ensiarvoisen tärkeää, koska monet pohjalaiset osaavat laajan repertuaarin lauluja ulkoa eivätkä halua turhaan selailla laulukirjaa tutun laulun etsimiseksi. Joten ensin laulun nimi, ja sitten numerotietoja. Tässä yhteydessä laulunjohtaja voi tilanteen niin vaatiessa kertoa hieman laulun historiasta tai siihen liittyvistä perinteistä, varsinkin jos paikalla on ulkolaisia, vieraita tai fukseja. Kohteliaisuus vieraita ja omiakin kohtaan on pohjalainen perinne, jota on syytä ylläpitää lauluhommissakin. Laulunjohtaja, magister cantandi, ei ainoastaan johda lauluja vaan myös opettaa niitä sekä lauluperinteitä. Mutta laulunjohtaja ei jorise tarpeettomia eikä höpöttele turhia ennen laulua - virka on hoidettava rivakasti ja unohdettava unteluus! Laulutietojen kertomisen jälkeen siirrytäänkin nopeasti itse laulamiseen, jonka aloittamiseen ei ole oikein vakiintunut tiettyjä sanoja. Laulunjohtaja voi siis todeta vaikka 'Ja lähtee ' sekä antaa rapiirilla aloitusmerkin. Laulun jälkeen laulunjohtaja toimii laulun mukaisesti. Vakavampien tai isänmaallisten laulujen jälkeen ei ole tarvetta eikä syytä huudella minkäänlaisia huutoja. Rapiirilla voi hieman rapsaista pöydän reunaa laulun loppuun, jos siltä tuntuu. Huutojen paikka on reippaiden ja vauhdikkaiden laulujen jälkeen, kun tunnelma on noussut niin korkealle, että se on päästävä purkamaan hallitusti loppuhuudoissa. Ehdottomasti huutoja kaipaavia lauluja ovat 'Civis maita kiertelee' ja 'Kun, veikot, kaupungilla harhaan'. Vakiintunein loppuhuuto on vuoropuhelua eli huutelua laulunjohtajan ja laulajien välillä. Laulunjohtaja huutaa numerot ja laulajat vastaavat hei-huudoilla. Yks kaks kolme - HEI, yks kaks - HEI, yks - HEI HEI!! Muutkin osakunnat käyttävät samaa loppuhuutoa, mutta pohjalaisten omaperä ilmenee viimeisen HEIn kertauksena. Ei siis kannata häkeltyä kun muut huutavat loppuun vain yhden HEI:n. Pohjalaiset noudattavat omaa perinnettään ja huutavat kaksois-hei:n, muista riippumatta! Ja muita kovemmalla äänellä. 15

16 Rapiiri on työväline, ei tukitikku Laulunjohtaminen on yhteistyötä, jossa molemmilla osapuolilla on omat velvollisuutensa. Laulunjohtaja johtaa laulua rapiirilla. Laulajat seuraavat laulunjohtajan antamia ohjeita. Jos laulunjohtaja ei anna rapiirilla ohjeita, ei kukaan voi niitä seuratakaan ja lopputulos on pahimmillaan jotain aivan muuta kuin yhteislaulua! Rapiirin käytöstä laulunjohtamisessa Rapiirin käytöstä voi todeta seuraavaa: laulunjohtamisessa - rapiiriin ei nojailla - rapiiriin - rapiiri ei nojailla ei roiku kädessä passiivisesti kärki - rapiiri alaspäin ei roiku kädessä passiivisesti kärki alaspäin - rapiiri ei laahaa pitkin lattiaa laulunjohtajan - rapiiri kävellessä ei laahaa pitkin lattiaa laulunjohtajan kävellessä - rapiiria ei kanneta olalla kuten mäkihyppysuksia ei kanneta olalla kuten - rapiiria mäkihyppysuksia - rapiiri liikkuu liikkuu liikkuu - rapiiri - rapiiria liikkuu liikkuu tulee pitää liikkuu niin ylhäällä että kaikki sen - rapiiria näkevät tulee pitää niin ylhäällä että kaikki sen näkevät - rapiirilla voi näyttää tahtia vaikkapa ylös-alasliikkeellä voi näyttää tahtia vaikkapa - rapiirilla ylös-alas-liikkeellä - rapiirilla voi myös tehdä laajempia kaaria - rapiirilla varsinkin voi myös lyyrisissä tehdä lauluissa laajempia kaaria varsinkin - rapiirilla lyyrisissä voi lauluissa osoitella ihmisiä vain riittävän - rapiirilla kaukaa, voi osoitella turvaväli ihmisiä mielessä vain riittävän kaukaa, - rapiirilla turvaväli ei mielessä tulisi rikkoa lamppuja tai silpoa - rapiirilla tauluja, ei tulisi mutta rikkoa tekevälle lamppuja sattuu tai silpoa tauluja, - rapiirilla mutta tekevälle lyötäessä sattuu tulisi varoa astioita, tai - rapiirilla ainakin lyötäessä täysiä laseja tulisi varoa astioita, tai ainakin - rapiirilla täysiä laseja ei missään tapauksessa saa uhkailla tai - rapiirilla vahingoittaa ei missään ihmisiä! tapauksessa saa uhkailla tai vahingoittaa ihmisiä! Laulunjohtajien tulisi harjoitella rapiirin käyttöä, sillä siihen on totuttava niin että laulunjohtaminen ilman sitä tuntuu yhtä alastomalta kuin housuitta hiihtäminen. Rapiiri on laulunjohtajan käden ja sydämen jatke, joka elää lauluissa mukana. On myös käytännön syistä hyvä tuntea rapiirin ulottuvuudet eli kaaren laajuus ja korkeuden yläraja. Tällä vältetään monenlaisia onnettomuuksia ja mikseipä myös suoranaisia katastrofeja. Rapiiri ei kuulu joulupäivällisille eikä harrashenkisempiin tilaisuuksiin. Laulunjohtaminen ei tarkoita automaattisesti rapiirin käyttöä, sillä laulua voi johtaa vaikkapa laulukirja kädessä tai sillishenkisesti haarukalla. Rapiiri ei ole itseisarvo, joka pitää raahata joka kekkereihin mukaan tilaisuuden luonteesta riippumatta. Usein tärkeintä on, että laulunjohtajan kädessä olisi jotain näkyvyyttä parantavaa, jotta laulajat saavat tarpeelliset merkit ja ohjeet. Laulukirja kädessä ei ole laulunjohtajallakaan synti, mutta yleensä rapiirin heiluttaminen kärsii ensimmäiseksi kun on samaan aikaan luettava, käveltävä ja laulettava. Joskus jopa vieraalla kielellä. Joten laulujen osaaminen ulkoa on aina eduksi laulunjohtajalle, vaikka kirja kädessä sopiikin moraaliseksi tueksi! Opettelu etenee laulu kerrallaan, vuosi vuodelta eikä siitä kannata paineita alussa ottaa. Laulua, laulua Aina on aloitettava, alku on aina hankalaa ja lopussa silti seisoo kiitos. Omien kesken ei kannata laulunjohtamisen harjoittelua pelätä, kunhan aloittelee pienemmissä juhlissa. Talossa on kuultu niin uskomattomia esityksiä laulunjohtamisen nimissä, että aika hemmetisti saa panostaa että pääsisi edes lähelle niitä pohjia. Tämän on siis tarkoitus kannustaa kaikkia kiinnostuneita edes kokeilemaan rapiirinheiluttamista, sillä mitä enemmän laulattajia sitä vakaampana lauluperinteemme pysyy. Laulajia onneksi aina löytyy, joten LAULAKAA, POH- JALAISET, LAULAKAA! P. S. Lukijoita on säästetty viitteiltä ja lähteiltä, mutta kaikki väitteet ovat tieteellisesti päteviä ja todistettavissa. 16

17 PELASTAKAA SOTAMIES KORTENIEMI! ALOKAS KORTENIEMI J.A. TIEDUSTELUKOMPPANIA/ KAINUUN PRIKAATI Osa 1: Terästä selkärankaan, sissit! Asevelvollisuuslaki (452/50): "Isänmaan ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustukseksi on jokainen Suomen mies asevelvollinen". On näitä kouluja tullut käytyä. Esikouluun ei äiti aikanaan vienyt, mutta sen jälkeen onkin tahkottu ala-aste, yläaste, lukio ja pätkä Espoon teknillisessä ammattioppilaitoksessa. Vielä lisänä on noita musiikkileikkikouluja sun muita takana. Muuten hyvä, mutta kun on tuo miesten koulu unohtunut käydä. Inttiin on siis mentävä joko myöhään tai milloinkaan. Minulla aika koitti 3,5 vuoden opiskeluelämän jälkeen. Mullistava muutos akateemistesta vapaudesta ja puolenpäivän herätyksistä ohjattuun elämään ja ennen kukkoa sängyn lämmöstä nousemiseen. Koska osakunnalla isännöinti ei ole enää livenä mahdollista, piti minun keksiä muu tapa pysyä julkisuudessa. Laskeskelin, että inttiajastani kertova televisiosarja ei todennäköisesti vetäisi juurikaan katsojia. Niinpä ajattelin kirjoitella paljon merkittävämpään mediaan, nimittäin Ostrobotniaan. Tässä päiväkirjaani parilta ensimmäiseltä intissä vierähtäneeltä viikolta. Ma Tänään se sitten alkaa. Ajoissa lähteminen taisi olla hyvä ratkaisu, ei tullut juna alokkaista Oulussakaan täyteen. Junamatkalla lueskelen sattuneista syistä jo omistamiani sotilaan käsikirjaa ja varusmiehen terveysopasta. Käsikirjassa vilahtevat tutut termit, kuten rynnäkkökivääri ja telamiina. Hohhoijaa. Terveysoppaassa katse suuntautuu kas yllättäen kohtaan sukupuolikäyttäytyminen ja sukupuolitaudit. Aluksi kerrotaan varusmiesten seksuaalisesta elämästä yleisellä tasolla ja kehotetaan puhumaan ongelmista, joita varusmiespalvelus voi aiheuttaa seurustelulle ja muulle seksuaaliselle elämälle. Kohtalaisen viisaista sanoja riittää noin puoli sivua, kunnes siirrytään sukupuolitauteihin. Niistä kerrotaan 2,5 sivua. Astun palvelukseen noin klo

18 SANAKIRJA TJ = TÄNÄÄN JÄLJELLÄ (AAMUJA ARMEIJASSA) GTJ = GONA-AAMUJA TÄNÄÄN JÄLJELLÄ GONA = GONAMIES, VANHA JA VÄSYNYT, KOKO VUODEN INTISSÄ SOTKUVAPAA = LUPA KÄYDÄ SOTILASKODISSA PÄLLITESTIT = ARMEIJAN PAKOLLISET ÄLYKKYYSTESTIT VEMPPAMIES = SAIRASTUPAAN ILMOITTAUTUNUT VARUSMIES Vastaanotto yllättävän leppoisa. Vähemmän leppoisaksi paljastuu tosin sijoitusyksikkö: Tiedustelukomppania. Heti varusteitten jakoon ja sitten syömään. Ti Klo 05.30: Komppaniassa heräääääääätys! Päivystäjän huuto kajahtaa ja ***-käyrä yläviistoon singahtaa. Onneksi TJ enää 168, 268 tai 360. Ke Rynkky oli Bottallakin (ravintolapäällikkö), mutta intin rynkky on vielä vaarallisempi (vai onko?). Käydään rokotuksissa. Lääkintäalikersantti ohjeistaa: On kerrottava rokottajalle mikäli on raskaana? To Naisten on turha huolehtia elonsa merkityksestä. Kyllä teillä tuntuu ainakin seksuaalista merkitystä olevan. Myös aktiivista piereskelyä esiintyy. Toimistoaliupseeri pitää tähänastisista oppitunneista mielenkiintoisimman, aiheena tottakai lomamatkat. Tunnin aluksi alikersantti tervehtii luokkaa: Terästä selkärankaan sissit! Luokka vastaa koulutuksen mukaisesti: Terästä selkärankaan, herra alikersantti! On taas naurussa pitelemistä. Pe Intissä siivoojatkin on tiukkoja. Pälisevä alokasluokka hiljenee kuin seinään, kun oppituntia pitävä siivoustyön johtaja uhkaa polttaa sotkuvapaat. Tulojumalanpalveluksen pitää sotilaspappi. Mies vastaa syntisten alokkaitten huutoon kaksimielisillä vitseillä. La 17.1.Pällitestissä ohjeet väännetään rautalangasta. Kirjoittakaa nimenne Suorakaiteeseen, jossa lukee nimi. Tuvassa keskustellaan, kuka on joutunut juoppoputkaan. Valitettavasti en omaa niistäkään kokemusta. Su Omaistenpäivä. Osa armeijan "propagandaa". Suomella on oltava uskottava puolustus. Äidit räpsivät solttupojistaan kuvia ja tyttöystävät pälyilevät ihmeissään. Iltapäivällä lasketaan miehet. Kukaan ei lähtenytkään siviilien mukana kotiin. Ma 19.1 Mies todetaan lääkärissä kohtuullisen terveeksi. Hyvä kuulo, jotain näkee, kusessakaan ei mitään vikaa. Ti Pidetään psykologinen testi, eli "pällikoe kakkonen". Etukäteen mietitään kysymyksiä. Entäs jos kysytään, oletko viime aikoina nähnyt pieniä vihreitä miehiä? Kyllä? Ke Alokas Korteniemi on tästä lähtien pari päivää vemppamies. Vihotteleva varvas tarvitsee hoitoa, flunssakin tuli. Naljailua tulee heti oikealta ja vasemmalta. Vastaan räkäisellä naurulla, kirjaimellisesti. To Loppuviikolla on juttujen taso laskenut edelleen. Iisalmen tytöt kuulemma antavat helposti. Naapuripunkan sähkömies Oulusta kertoo tietokoneellaan olevan 30Gb pornoa. Lanseeraan 3P-inttijutut. En kerro mistä toi tulee. Pe Ensimmäinen loma! Aika on mennyt yllättävän nopeasti. Huumorimielellä on jaksanut ihan kivasti. Harvoin tulee oikeastaan naurettua niin usein kuin intissä. Mikäli selviän tästä hengissä, pitenee elinikäni varmasti intin ansiosta vähintään parilla vuodella. Mutta väsymys on ainainen. Ei jaksa junassa edes ravintolavaunuun. 18

19 Ostrobotnia goes MUSEO T IINA M ETSO Olo Ostrobotnialla saattaa hetkittäin tuntua hieman alastomalta, koska suuri osa omaisuuttamme koristaa vielä vapun yli Yliopistonmuseon tiloja. Ja muutamat kapistukset jäävät sinne pysyvämminkin, turvaan ja talteen. Yliopistonmuseo Museo avasi ovensa uudistetuissa tiloissa Arppeanumin talossa lokakuussa Samalle syksylle sattunut Helsingin osakuntien 360-vuotispäivä tarjosi osakunnille mahdollisuuden yhdessä koota historiaa ja nykypäivää esittelevän näyttelyn suuremmallekin yleisölle. Joten osakunnat toimivat kuten osakunnat toimivat: perustettiin kaikista osakunnista koostuva toimikunta. Pohjalaisedustus oli perinteiseen tapaan komea ja runsas; EPO:sta cc. Maria Talosela ja Hannu Savolainen, PPO:sta cc. Ulla Laitinen, Juho Korteniemi ja Tiina Metso (pj.) sekä VN:stä c. Martin Stara. Työtä tehtiin sekä Ostrobotnialla että museossa, eikä tunteja tietenkään laskettu. Tekijät toivoivat vain, että näyttely kiinnostaisi nuorempia ja vanhempia osakuntalaisia. Samalla tuli tutustuttua perusteellisesti osakuntiemme omaisuuteen ja arkistoihin. Yhdistyneet osakunnat Kakkoskerroksen Osakuntahuoneessa, eli osakuntien 360-vuotisjuhlanäyttelyssä on paljon tuttuja esineitä. Salin kotoisuus nousee heti kun huomaa kolmosesta tutun kovan sohvan tuoleineen, vanhaa kunnon Jääkärihuoneen kalustusta. Niillä istuskellen on hyvä tutustua näyttelytilaan. Tuolien yläpuolella roikkuu seinällä suurikokoinen Bottan parvekevaate, yksi viiden vaatteen sarjasta. Nuorimmat eivät ole näitä tekstiilejä nähneetkään, mutta vanhemmat osakuntalaiset muistavat kuinka talon etupuolen parvekkeet verhottiin niiden avulla juhlakuntoon vuosijuhlien ja Porthanin ajaksi. Kirjakaapin päällä möllöttää Kurvin yläkaapin päältä tuttu Karhu-patsas, jonka käyttötarkoituskin selvisi kun hopealaatta puhdistettiin. Kyseessähän on PPO:n sisäinen kiertopalkinto. Pytty ja pönttö-vitriinistä löytyy useita astioita, joita kaikkia näytti yhdistävän käyttö juomaastioina. Jos ei se vuoda, niin näyttää pohjalaisille kelpaavan. Pohjalaisten palloilumaljan loistokkuus paljastui vasta kun kiillotusryhmä puhdisti sen vuosikymmenten patinasta ja muusta moskasta. Ja PPO:n toimiston pahvilaatikosta viitenä kappaleena löytynyt korkea malja osoittautui puhtaasta hopeasta valmistetuksi kaunottareksi. Oma ihmeensä oli myös tinaisen kerroskulhon palauttaminen upeaan alkuperäiseen asuunsa. Löydettäessä se näytti lähinnä siltä, että sitä olisi käytetty istuinalustana kiukaalla ja sen jälkeen pompittu hokkarit jalassa tasajalkaa päällä. Eli sanalla sanoen melkoisen surkialta näytti. Toista vitriiniä koristavat EÛS:n lakki, nauha ja pikkuesineet sekä PPO:n latvialaisystävän Imerian nauhat ja merkki. Toki ovat pohjalaiset muiden tavoin kantaneet museoon laulukirjojaan, t-paitojaan, nauhojaan ja merkkejään sekä kasapäin erilaisia painotuotteita. Erikoisuuksia ei ole kuitenkaan unohdettu. Kuten Etelä-Pohjanmaan työväenliikkeen historiaa, ja EPO:n 1980-luvun hittituotetta, pientä sinistä pyyhettä eli peflettiä, joka roikkuu seinän vaijerissa. 19

20 Ylioppilaskunnan sali Mutta vielä komeampaa löytyy yläkerrasta, Ylioppilaskunnan huoneesta, joka jää pysyväksi osaksi museon näyttelyä. Vuosikausia kiivaan keskustelun kohteena olleet Sparren sohvat ovat kunnostettuina päätyneet arvoiseensa ympäristöön. Sohvat ovat peräisin Ylioppilastalon (nykyisen Vanhan) sisustuksen suunnittelukilpailusta 1899, ja ne on valmistettu 1900-luvun alussa. Suunnittelija on erittäin nimekäs Louis Sparre. Osakunnalla paikasta toiseen vaeltaneet sohvat eivät nelosesta muuton jälkeen oikein enää löytäneet omaa paikkaansa eikä vitosen aulaakaan sellaisena voinut pitää. Varsinkaan kun muuna sisustuksena olivat vuokralaisen Ikea- ja Sotka-herkut. Nyt sohvat eivät enää aiheuta päänvaivaa ja huonoa omaatuntoa. Ja hyvin ne näyttävät viihtyvän kun samassa salissa seurana on pohjalaisten 1800-luvulta peräisin oleva ns. Inspehtorin tuoli, kauniisti koristeltu matala nojatuoli joka on totuttu näkemään näyttämöllä Porthan-juhlassa. Juuri nyt sekin on entisöitävänä, mutta palaa pian sohvien seuraan. Eikä yläkerran pohjalaisuus lopu vieläkään. Näyttelyn kokoaminen, lokakuu 2003 Seinältä löytyy massiivinen, haitariovilla varustettu puukaappi jonka sisällä on mustavalkoisia valokuvia. Kyseessä on PPO:n Vapaussodassa kaatuneiden jäsenten muistotaulu. Onpa mukana yksi nuori neitonenkin. Tämäkin esine on museossa paremmalla paikalla, sillä suurelle seinäkaapille ei talosta olisi yksinkertaisesti löytynyt riittävän suojattua paikkaan. EPO ehti museoida oman kaappinsa maakuntaan, ja VN:n taulullekin on hyvä koti haussa. Juhlat Ostrobotnialla Yläkerran salin keskelle on rakennettu pieni juhlanäkymä pöytineen ja pukuineen. Suuri mustavalkoinen taustakuva on Ostrobotnialta vuodelta 1939, jolloin järjestettiin juhlat Yrjö Kokon kunniaksi. Juhlahenkilö istuu kuvan oikeassa reunassa ja on juuri kääntänyt viiksekkäät kasvonsa kohti kameraa. Kuvasta on hauska tutkiskella ruokatarjoilua ja yrittää selvitellä onko pöydissä tarjolla pilsneriä vai portteria, vai peräti molempia. Ajan kuvaa henkivät myös juhlaan osallistuneet kadetit tutuissa juhlaunivormuissaan. Pöydän ääreen on aseteltu esille kaksi naisten iltapukua ja yksi frakki. Vaaleanharmaa silkki- (Kuva: Tiina Metso)