KANNESSA: Joulukuusi koristaa seurantalon salia Kuva: Kati Patjas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANNESSA: Joulukuusi koristaa seurantalon salia Kuva: Kati Patjas"

Transkriptio

1 Salo-Miehikkälän kylälehti n:o 33, joulukuu 2013

2 KANNESSA: Joulukuusi koristaa seurantalon salia Kuva: Kati Patjas KYLÄIKKUNA TIEDOTTAA: Kylän seurojen yhteinen JOULUTORI sunnuntaina klo seurantalolla KINKUNSULATUKSEN aloittajaiset miesten ja naisten liikuntaryhmissä viikolla 3. Tervetuloa huhkimaan! SYKSY JO KÄTTÄ ANTAA JA JOULU MELKEIN VASTAANOTTAA Marraskuu on alkanut ja paniikki iski luettuani Merjan toiveen sähköpostistani. Juttua on kysytty aiemminkin Jukan taholta, mutta olenhan entisii kyläläisii ja postilaisii. Aloitin urani kotikylältä lokakuussa 1969, matka jatkui Metsäkylään, sieltä Haminaan ja sitten Lappeenrantaan Itella Oyj:n yritysmyyntiin. Pari vuotta ennen eläköitymistä oli koulutusputki Helsinki- Tampere ja hiukan aikaa työpiste Lahdessa. Niin se elämä vie. Muistelen ilolla tuota aikaa, kilometrejä kertyi, tavoitteet olivat kovia - tulos tai ulos - mutta oli töitä. Uusi harrastukseni on ruuan valmistus. Se on aikaa vievää ja ruokailijoita piisaa, kunhan aika riittäisi. Meillä eläkeläisillä on kiireitä. Yksi syksyn kohokohtia oli Eki Liikasen konsertti Karjalatalolla Evakkoäitimuistomerkin hyväksi. Ekin iloisuus, vitsien kerronta ja huumori vievät mukanaan. Nauru pidentää ikää, totesi Eki ja jatkoi soutamistaan Laatokan aalloilla. Kulunut syksy on ollut säilönnän aikaa, puutarha on tuottanut satoa, samoin kasvimaa, josta olen saanut tarjottavaa ystävilleni eri muodoissa. Puolukat ostin torilta, mutta sienestys on mukavaa puuhaa, kantarellia ja suppiloita on pakastimessa melkoisesti. Olen jäänyt koukkuun telkkarin ruokaohjelmiin, ohjeita löytyy. Konserttitoimikunta Leenan luona. Kuvassa Raimo Pakkanen, Leena Pakkanen, Anja Siltala (o.s. Pakkanen), Nina Pakkanen ja Maire Pakkanen, eli "pakallinen Pakkasii". Pakkaset ovat runsassanaisia, varsinkin Karjalassa syntyneet. 1

3 Jesoi - Salmin Pakkasii - soitteli kuulumisia, palasi juuri Viipurista. Voi sitä iloa ja riemua, taksilla olivat ajaneet ympäri kaupunkia, yleiskuva oli siisti ja ruoka oli maukasta. Mieleeni palasivat elokuun matkan muistot. Lupasimme, että palaamme Viipuriin, vaikka joku mainitsi, että kurja ja kaunis käyvät käsityksin, mutta kauneus on katsojan silmissä. Mutta eihän sitä tarvitse jäädä uneksimaan, vaan auton nokan voi suunnata itärajan yli, kuten Teistä monet tekevät viikoittain. Rahalla saa ja autolla pääsee, naapurissa löytyy aina jotakin ostettavaa. On Pyhäinpäivä, uin aamu-uinnit kotirannassa ja teen nopean päätöksen, että lähden vanhempieni haudalle Miehikkälään. Ajelen melkoista vauhtia, liikenne on rauhaisaa, katselen tienvarsien kaunista ruskaa ja sen eri sävyjä, ruska antaa meille voimaa ja iloa. Mietin kuinka erilaisiin maisemiin elämä meitä kuljettaa, muistelen menneitä, ajatukseni ovat kotikylässäni. Puolessa välissä matkaa huomaan, että kassi, johon olin pakannut seppeleen ja kynttilät, oli unohtunut Heinolaan. Totean, että useat huoltamoiden myymälät, joissa aiemmin olin poikennut, ovat joko lopettaneet tai suljettuina. Kuitenkin pääasia on, että olen matkalla. Myöhästyn taas kirkosta, kuten aiemminkin, koska matkaa kertyy. Hiivin parvelle rauhoittumaan, kuuntelen urkujen soittoa ja loppurukousta. Juhlat jatkuvat, kanttori jää eläkkeelle. Itse jatkan matkaa Haminaan, juon tutun luona kahvit, ajan Metsäkylään ja edelleen sukulaiseni haudalle. Kaakonkulman lukijana seuraan tapahtumia ja huomioin, että olette hyvin aktiivisia, väestökadosta huolimatta. On hirvipeijaisia, Ailalla leivotaan, Martoilla riittää toimintaa ja kaiken huipuksi itsenäisyyspäivän aattona ruokaillaan sekä tanssitaan duo Hallikaisen ja Saksan tahtiin. Ehkä joskus tulen mukaan??? Joulu Lappeen Marian kirkossa sytyttää sydämet kylmimmälläkin pakkasella, joten marraskuun sinnittelen sisukkaasti lähestyvän konsertin järjestelyissä ja pikkujoulupuuhissa. Rauhaisaa ja toivorikasta joulun odotusta siulle parahin lukija!!! ~toivottaa Maire~ BEETLEHEMIN LAITUMELLA Jouluevankeliumi, juhlan keskeinen teksti, sisältää sanontoja, jotka sujuvasti liukuvat korviemme ohitse ilman, että kiinnitämme huomiota niiden merkitykseen. Meillä papeilla on erityisesti jouluna suuri vaara toistella vanhoja fraaseja, kuluneita sanontoja ja uskoa, että joulun sanoma olisi näissä puheenparsissa ja joulun oikea tunnelma vaikkapa sanoissa Beetlehemin kedolla ja tallin seimi. Piispojen pitäisi joulun edellä varoitella pappeja ja kaikkia seurakuntalaisia takertumasta pelkkiin tuttuihin sanoihin. Hyvä esimerkki sanojen voimasta omissa ajatuksissani on se, että luulin paimenten edelleen vartioivan laumaansa Beetlehemin KEDOLLA, vaikka sana keto on yli 20 vuotta sitten vuonna 1992 hyväksytyssä raamatunkäännöksessä jätetty pois. 2

4 Kyllä keto-sana edelleen on oleellinen joulukuvaelmassamme, vaikka emme tiedä, onko ketoja enää olemassakaan. Siksi olen joulupuheissani tietoisesti pyrkinyt tuon sanan karttamiseen ja esimerkiksi viime jouluaattona sanoin kirkossa, että paimenet istuivat laitumen pientareella. Joulun ihana sana on myös SEIMI. Makaahan siinä Jeesus-lapsi kauniina ja suloisena. Se, että Jeesus on seimessä, on kuitenkin monen ikävän tapahtuman summa. Joosefin ja Marian oli lähdettävä Galileasta pitkälle ja vaivalloiselle matkalle Jerusalemin eteläpuolelle Beetlehemiin. Piti mennä henkilökohtaisesti ilmoittautumaan. Toiseksi kaupungissa oli hirmuinen tungos, joka varmasti otti väsyneitä matkustajia hermoon. Kolmanneksi heille ei ollut tilaa majapaikassa, miten hieno ja romanttinen lause sekin! Sen ajan majatalot eivät kuitenkaan olleet loistohotelleja, me tuskin olisimme kiinnostuneet majoittunaan niihin. Tallissa oli sielä alkeellisempaa. Seimi oli hätäratkaisu, saatiin lapsi jonnekin sijoitetuksi. Jouluevankeliumin tutut sanat, kuten keto ja seimi, ovat kuin värikkäitä kiiltokuvia, joita me jouluksi ripustelemme esille. Eivätkä koristeet ole vähäarvoisia. Synkkää olisi, jos meillä ei olisi kodissamme yhtään kynttilää eikä koristetta aattoillan alkaessa hämärtyä. Jouluevankeliumin kauneuden takia emme saa jättää huomaamatta kahta tärkeää asiaa, jotka ovat niistä ajoista kuuluneet tämän maailman menoon. Ensimmäinen on VEROTUS. Rooman keisari Augustus määräsi, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Keisari ehkä tarvitsi rahoja sotajoukkonsa ylläpitoon ja uusien loistorakennusten pystyttämiseen pääkaupunkiinsa. Siihen kelpasivat myös valtakunnan reuna-alueiden köyhien ihmisten denarit. Noista ajoista ovat verot kuuluneet elämän menon pakollisiin kuvioihin. Ymmärrämme, että yhteisiin tarkoituksiin veroja on koottava kansalaisilta. Mistä muuten saataisiin rahat teiden ylläpitoon, terveydenhoidon järjestämiseen ja vanhuksista huolehtimiseen? Lisäksi meidän maassamme yhteisten rahojen käytöstä päätetään demokraattisesti, kansalaisten valitsemat edustajat päättävät. Aina löydämme valittamista yhteisten varojen hallinnassa, mutta luultavasti ne kuitenkin käytetään tasapuolisemmin kuin keisari Augustuksen aikana. Eikä tarvitse lähteä Beetlehemiin eikä edes Saivikkalaan ilmoittautumaan veroluetteloon. Toiseksi Jeesuksen syntyessä JUMALAN VALTAKUNTA tuli tähän maailmaan. Joulun tapahtumat ovat alkusoitto Jeesuksen aikuisiän toiminnalle, kun hän julisti: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi, Jumalan valtakunta on tullut lähelle! Valtiot ovat vaihtuneet vuosituhansien aikana ja niiden nimet muuttuneet. Jumalan valtakunta on kuitenkin tullut ja pysyy. Tosin se näkyy usein pienenä ja vaatimattomana. Se ei pyri maallisen vallan hallintaan, vaan muuttamaan ihmisten sydämiä. 3

5 Niin kuin kynttilöiden valot tuikkivat jouluillan pimeydessä, näkyy Jeesuksen tuoma sydämen valo siellä, missä ihmiset auttavat toisiaan, rukoilevat toistensa puolesta, pyytävät ja antavat anteeksi. ~Leo Karkia~ JOULUILLALLINEN JA ITSENÄISYYS- PÄIVÄN AATON TANSSIT pidettiin seurantalolla torstaina ja sen järjestelyistä vastasivat Salonpojat. Lopuksi Minna kiitti järjestelyistä vastanneita henkilöitä, esiintyjiä sekä tapahtumaan osallistuneita. Illallisella nautittiin kalaa eri muodoissa, salaatteja monen laisia, unohtamatta perinteisiä joululaatikoita ja kinkkua. Kahden suklaan kakku veikin sitten jo lopullisesti kielen mennessään. Aterian jälkeen oli hyvä sulatella tanssin pyörteissä, karaokea laulaen tai muuten vain seurustellen. Tansseihin saapui väkeä lisää, lähinnä naapuri kylistä. Luminen maisema ulkona ja kynttilöin sekä joulunauhoin koristellut pöydät loiva jo selvää joulun tuntua. Aluksi virittäydyimme tunnelmaan kuuntelemalla jouluista musiikkia. Illan ohjelmasta vastasivat tangokuningas Jukka Hallikainen, Merja ja Niina Maaskola. Jukka Hallikainen ehti antaa haastattelun ennen tanssien alkua. Kyselin häneltä tapahtumasta, Itsenäisyyspäivän ja Joulun vietosta. Hänen mielestään tapahtuma oli tunnelmallinen, rauhallinen, kauniisti koristeltu ja mikä hienointa hänellä oli aikaa seurustella ihmisten kanssa. Jukka Hallikainen ja Merja Maaskola valmistautumassa esitykseen. Salonpoikien puheenjohtaja Minna Karhu toivotti kaikki tervetulleiksi ja kertoi hieman tapahtuman järjestelyistä ja illan ohjelmasta. Koska tapahtuma pidettiin nyt ensimmäistä kertaa oli tietenkin pientä jännitystä ilmassa. Oli hienoa nähdä, että kaikki pöytäpaikat olivat täytetty. Jukka kertoi, että itsenäisyyspäivät hän on tavallisesti viettänyt keikkaillen. Tänä vuonna hän juhlistaa itsenäisyyttä työn merkeissä Salpalinja-museolla. Vapaaaikana hän pyrkii katsomaan koosteen linnan juhlista ja Tuntemattoman Sotilaan. Itsenäisyyspäivässä hän kiinnittää erityisesti huomiota veteraanien tekemään työhön 4

6 maamme itsenäisyyden hyväksi. Jukka kertoi, ettei hänellä ole erityisiä jouluperinteitä. Riittää että jouluna voi olla yhdessä perheen kanssa ja tietenkin käydä joulusaunassa. Tämä joulu menee laivalla keikkaillen. Mitä joulumusiikkiin tulee, niin uusista joululauluista hän mainitsee suosikikseen Petri Laaksosen Sydämessäni on taivas ja vanhemmista tutuista klassikoista Sylvian Joululaulun. Tapahtuma oli onnistunut ja viihtyisä. Kiitokset järjestäjille myös omasta puolestani. Ehkäpä tästä tulee vielä perinne? ~Kati Patjas~ RIESKAT JA PIIRAKAT Päivä valkeni sateisena ja harmaana, mutta se ei estänyt marttoja lähtemästä liikkeelle Maaskolan taloon. Siellä pidettiin rieskojen ja piirakoitten leipomiskurssi Aila-emännän opastuksella. Tuula oli aloittanut ja aikaisin aamulla hapanrieskan juuren teon kotonaan ja toi sen tullessaan. Naapurissa oli keitetty riisipuuro valmiiksi ja Laura kantoi perunapussin muussin tekoa varten. Näistä aineksista jalostettiin porukalla piirakoita. Taikinat veivattiin valmiiksi, kuorien kaulimisessa, täytteen levittämisessä ja piirakoiden rypyttämisessä vaihdettiin vuoroja jokaisen taitojen kartuttamiseksi. Rieskataikinoita tehtiin kaksi; hapanrieska ja tavallinen rieska. Edellisen ainesosana oli hapanjuuri, tavallisen rieskan tarpeina olivat lämmin vesi, suola, hiiva, sokeri, vehnä- ja ruisrouhe, vehnäjauho ja rypsiöljy. Sitten taikinat kohoamaan. Emäntä oli laittanut leivinuuniin tulen. Piirakat paistettiin sähköuunissa. Niiden jouduttua ja rieskataikinoiden noustessa olikin kahvitauon vuoro. Lämpimät peruna- ja riisipiirakat olivat parasta herkkua kahvin kanssa. Rieskataikinat olivat tällä välin paisuneet, siispä niiden kimppuun. Aila näytti mallia leivän pyörityksessä, halukkaat saivat kokeilla itse. Ei se ollutkaan helppoa, totesimme. Onneksi uuni korjaa leipurin virheet. Todellakin, uunista saatiin ulos kauniita, hyvin paistuneita, pulleita rieskoja yhdeksän kappaletta. Hyvillä mielin hajaannuimme koteihimme leipää ja piirakoita pussissa ja ennen muuta siksi, että olimme saaneet touhuta yhdessä ja oppia uusia taitoja. Emäntä jakoi leivät osiin ja jokainen sai lämpimäisiä kotiin viemisiksi. 5 Mukana oli 14 innokasta marttaa. Lausumme kauniit kiitoksemme talonväelle, joka kesti urhoollisesti hyörimisemme nurkissaan! ~tiimi ja Eeva Karkia~

7 POSTI JA MAALAISKIRJEENKANTAJAT Kun postin tulo alkoi Salo-Miehikkälään, ensimmäinen postinkuljettaja Haminasta oli Anton Maaskola. Hän teki matkaa hevosella, ei se silloin ollut mitään pikapostia. Postitoimisto tuli Salo-Miehikkälään Opettaja Kaarlo Kanerva oli ensimmäinen toimistonhoitaja saakka. Alli Kanerva jatkoi siitä asti. Marja-Liisa Maaskola oli seuraava saakka. Maire Pakkanen hoiti postia vuosina Ruut Harjumaaskola oli viimeinen postitoimiston hoitaja Sen jälkeen tulivat asiamiespostit, ja niiden lakkauttamisen jälkeen Salo-Miehikkälän postitoimisto siirtyi Saivikkaille. Postinumero säilyi samana. Kuva: Lasse Borgin arkisto. 6 Silloin kun postitoimisto oli Kanervalla, se toimi niin koululla kuin kotonakin. Keittiön pöydällä hoidettiin postiasiat; jos sattui ruokailuaika olemaan, niin siinä vähän siirrettiin perunakuppia ja läskisoosia sivumpaan, että sai leiman lyötyä korttiin tai kirjeeseen tai annettua saapuvan lähetyksen. Asiakkaan lähdettyä jatkettiin ruokailua - se oli palvelua parhaasta päästä. Silloin ei oltu turhan tarkkoja aukioloajoista, posti oli auki silloin, kun asiakkaille sattui sopimaan. Ei ollut mitään rauhaa talonväellä, postissa asioitiin milloin sattui. Maalla työt tehtiin siinä järjestyksessä kuin oli tapana ja sen jälkeen ei niin tärkeät työt, esimerkiksi postissa käynti. Kyläläisille se oli hyvä, ja he olivat tottuneet sellaiseen. Kun ei ollut konevoimaa kehon siirtoon, matka tehtiin silloin kun jaksettiin, mentiin sitten kävellen, polkupyörällä tai karvaooppelilla. Alkuvuosina posti haettiin kyläryhmittäin koululta aina yhteen taloon, ja siitä sitten naapurit hakivat omansa. Tapana oli, että vuoroviikoin talot hoitivat postin tulon. Meillä Pakkasen kyläryhmässä oli paikka, johon posti tuotiin, siitä sitten hakivat aina miten kullekin parhaiten sopi. Minäkin koulua käydessäni tietysti toin meidän vuoron sekä joittenkin naapurienkin, he maksoivat siitä hiukan. Silloin myös Rautamiehen Raimo oli ensi kertoja postipoikana, sillä hänkin toi koulusta tullessaan Einon isossa sotarepussa postin, joka roikkui ohjaustangossa, kun polki pyörällä kohti Pakkasen kylää. Ne olivat ensi maistiaiset Raimolla postinkantoon. Kun Alli Kanerva lopetti postitoimiston hoidon 1966, niin posti oli aluksi Mari Maaskolalla, josta se siirtyi Heikki Pakkasen kaupalle ja seuraavaksi alakoululle. Viimeinen postitoimisto oli Rasin talossa. Se oli entinen Pakkasen kauppa, johon oli rakennettu asialliset tilat postille. Kun toimipaikka siirtyi muualle ja tuli toiset hoitajat, muuttuivat aukioloajatkin. Enää ei voinut mennä asioimaan postiin silloin, kun itselle sopi, vaan täytyi

8 sovittaa menonsa aukioloajan mukaan. Kyläläiset olivat aluksi hämillään ja kummastelivat sitä, että postilla on aukioloajat. Jo on aikoihin eletty! Ollaan sitä täälläkin kuin kaupungissa, voi hyvä tavaton sentään! Mutta niin vain sivistys hiipi tänne maalaiskylään. Aamuisin posti lähti Vuorelan linja-autossa ja saapuva tuli taas iltapäivällä, paluulinjalla. Sattuipa kerran, kun Seppälän Aulis haki postisäkkiä, että vahingossa kaatoi likaämpärin. Siinä sitten iloisesti lilluivat perunankuoret likavesien kanssa. Mutta iltapäivällä lattia oli taas siivottu. Postinkantajat Salo-Miehikkälässä Toivo ja Annikki Rautamies aloittivat 1950-luvun alussa postinkannon Pakkasiin ja Roimolaan sekä Järvenkylään. Aluksi Toivo liikkui polkupyörällä ja talvisin hevosella. Ei postin määrä suuren suuri ollut, mutta kilometrejä kertyi kuitenkin niin monta, että apostolin kyydillä aikaa olisi mennyt turhan kauan. Toivo osti moottoripyörän Ifa satapiikin -53 Lappeenrannasta Sunin liikkeestä. Silloin alkoi moottoroitu postinkanto tänne kylille, mikä myös nopeutti postin kulkua. Silloin ihmisillä ei ollut sellaista kiirettä kuin nykyisin, elettiin kiireettömästi. Jos postin tulo jostakin syystä myöhästyi, niin miehet polttelivat toisen ja jopa kolmannenkin tupakan. Jotkut käänsivät sätkää sanomalehden palaseen, joillakin saattoi olla oikein kaupasta ostetut paperossitupakat. Toiset tupruttelivat piippua, vetäen sauhuja posket lommolla, ja ihmettelivät maailman menoa. Ei silloin ollut tupakkalakia, joka olisi kieltänyt sisällä polttamisen. Annikki Rautamies lähdössä postin jakoon (1953). Kuva: Lasse Borgin arkisto. Iivari Maaskola oli postinkantajana alueella Rantala - Rongas. Hänellä olivat kulkuvälineenä polkupyörä, sukset sekä myöhemmin Mobuletti-mopo. Iivari oli yleisön palvelija, hän salli lisälaatikoita ihmisten pyynnöstä. Kun kuitenkin kulki ohitse, jätti siihen postin. Iivari vei myös paketit asiakkaille kotiin asti. Samoin hän hoiti kauppa-asioita. Joskus oli kauppatavaraa niin paljon, ettei meinannut postia saada mukaan mahtumaan. On kerrottu, että joskus Iivarin lähtiessä jakolinjalle, hänestä ei paljon näkynyt, kun paketit olivat naruilla kiinni hänen ympärillään. Olihan myös postilaukku sekä kauppatavarat. Mutta nurkumatta Iivari hoiti työn. Linjalle tuli uusi jakaja. Hän ei suostunut jättämään postia niin sanottuihin laittomiin laatikoihin. Hän teki siitä sanomisen ja Iivari sai syytöksiä toiminnastaan. Iivari oli ollut hyväntahtoinen, ja hän loukkaantui syytöksistä kovin, pahoitti mielensä, kun jo eläkkeellä ollessaan vielä sai syytöksiä postin johtajilta. 7

9 Raimo Rautamies oli postinkantajana Hän teki postinkantoa jo Toivo Rautamiehen aikaan kesälomilla sekä sairauslomalla. Raimo liikkui aluksi mopolla. Mopossa piti olla talvella nastarenkaat, että pysyi pystyssä. Talvisin, kun tiet olivat lumikinosten peitossa, täytyi turvautua traktoriin, jotta sai lehdet ja kirjeet perille. Jakoreitit olivat aluksi lyhyitä, mutta uudistusten myötä reitit pitenivät. Postin jättöpaikat olivat aluksi Roimola Samuli, Roimola Leevi, Pakkanen Eino, Tulkki Arvi, Takanen Arvo ja Kataikko Väinö. Myöhemmin pysäkkejä tuli lisää ja joissakin tapauksissa saatiin posti tulemaan kotipihassa olevaan laatikkoon, sairaus tai ikä oli saannin ehtona. Ennen kuin Itella alkoi jakaa postia kylille viikonvaihteessa, Raimo hoiti postin perille kuutena päivänä viikossa. Sunnuntaisin lehdet tulivat postin luo laatikkoon, josta kyläläiset itse ne hakivat, tai sitten ei. Ne lehdet, joita ei ollut haettu, Raimo toi sitten maanantaina perille. Se oli myös sosiaalinen tapaamispaikka sunnuntaiaamuisin. Siinä kokoontui aina muutama henkilö, ja sitten laitettiin jonkun talon asiat kuntoon, ettei asianomaisen tarvinnut muuta kuin toteuttaa. No tämä oli vitsi ja huono sellainen. Sellaistakin sattui, että siitä laatikosta eräs lainasi lehden luettavaksi, kun arveli, ettei tilaaja sitä kuitenkaan sunnuntaina hae. Mutta ei sitten muistanut palauttaa. Postinkantaja oli niin reipas, että kävi hakemassa kyseiseltä henkilöltä lehden pois ja vei tilaajalle, ja niin asiakas sai tilaamansa lehden. Pia Harjula on vastaan ottaa postia. Kuva: Rautamiesten oma arkisto. Leena Rautamies oli myös postinkantajana. Haminan postin pyyntö oli, että itse täytyisi hommata varamies tai -nainen, joten oli luonteva tapa, että se oli perheestä. Jos postipoika sairastuu, niin pitää olla sijainen, joka hoitaa postin. Aamuisin tehtiin ensin karjatyöt, sitten laitettiin lapset autoon ja lähdettiin postin jakoon. Ei siinä ollut vapaa-ajan ongelmia. Leena Rautamies oli myöhemmin vielä viikonloppujakajana. Lehdet haettiin ensin Saivikkailta postin rappusilta, myöhemmin Virojoelta aamulla viiden aikaan. Kahden päivän aikana Leena ajoi autolla 400 km, eli 200 km päivässä. Kello-Kalle kävi aika ajoin mittaamassa postilinjalla käytetyn ajan, että voisiko työajasta vähentää vaikka muutaman minuutin, niin saisi siinä postilaitos rahaa säästöön. Mittamies oli mukana, kun Leena jakoi viikonvaihdepostia ja kävi siinä kotinsa kohdalla kahvilla ja vessassa. Sekin aika vähennettiin työajasta, mutta hyvin oli kelvannut mittarimiehelle kahvi ja muukin syöminen. Ehkä ei olisi kannattanut pyytää häntä sisälle. Postin autossa hallintalaitteet olivat oikealla puolella, ja isännät postia 8

10 varttuessaan kyselivät, että onko se vaikea ajaa, kun rattikin on oikealla puolella. Leena vastasi, että tältä puoleltahan naiset aina ajavat. Leena ehti olla liki 40 vuotta postin palveluksessa. Raimo kertoi, että joulun aika oli postinkantajan painajainen: joulukortteja tuli paljon ja ne ajoittuivat juuri joulun aluspäiviin. Seitsemältä kun aloitti, niin puoleenpäivään asti saattoi kestää lajittelu, eivät kuulemma aivot meinanneet enää jaksaa sitä nimien lukua. Ja hätäisimmät jo soittivat, että missä se posti viipyy. Jouluaattona tuli vielä kortteja. Aattona sitten oli postinjakajalle lahjoja, oli suklaarasioita sekä muutakin makeaa. Vuonna 1974 jakolinja laajeni kattamaan Rongas-Rantala-Kuivala-Roimola- Pakkanen -alueen. Silloin siirryttiin kulkemaan autolla. Myöhemmin tuli vielä Onkamaa lisäksi. Raimo Rautamies postilinjalla. Kuva: Rautamiesten oma arkisto. ~kirjoittanut Jukka Pakkanen puhtaaksikirjoittanut Merja Maaskola~ SALONPOIKIEN TERVEISET LUKIJOILLE Salonpojat ry piti Syyskokouksen seurantalolla. Syyskokoushan keskittyy pitkälti henkilövalintoihin kun taas helmi-maaliskuulla pidettävä Talvikokous tutkailee enemmin seuran taloustilannetta. Kokouksessa oli läsnä yhdeksän seuran jäsentä. Se on harmittavan vähän ottaen huomioon, että seurassa on kuitenkin yli sataviisikymmentä jäsentä. Herää kysymys, että eikö oikeasti olla kiinnostuneita seuran asioista, vai miksi näin? Kokouksessa päätettiin kuitenkin mm. seuraavista asioista: Jäsenmaksuksi vuodelle 2014 päätettiin aikuisilta6 ja alle 18 vuotiailta 3. Jäsenmaksun eräpäivä on tammikuun viimeinen päivä. Jäsenmaksut voi maksaa joko suoraan pankkiin Salonpoikien tilille FI tai käteisellä sunnuntaina klo 14 alkavalla Joulutorilla. Johtokunnan jäsenten, sekä puheenjohtajan kausi on seuran sääntöjen mukaan kaksivuotinen. Erovuoroisista jäsenistä Jaana Rautamies, Kimmo Kytö, Sami Maaskola, Keijo Kataikko ja Riikka Kataikko valittiin jatkamaan seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Uutena jäsenenä johtokuntaan valittiin Juha Hakala. Lisäksi johtokuntaan kuuluvat Mikko Heino, Kristiina Roimola, Leena Kataikko, Matti Porkka, Jarkko Takanen ja Arto Pakkanen. Johtokunta valitsee sihteerin ja varapuheenjohtajan ja nimeää muut tarvittavat vastuualueet järjestäytymiskokouksessaan tammikuussa. 9

11 Seuran puheenjohtajaksi seuraavalle kahdelle vuodelle kokous valitsi edelleen allekirjoittaneen. Nyt heitänkin pallon teille. Neljä vuotta on kulunut jo tässä komennossa ja seuraavat kaksi vuotta olen luvannut vielä leiviskäni hoitaa. Eikö sitten olisi jo aika puhallella uusien tuulien, aika uusien ideoiden ja erilaisten tapahtumien, laittakaahan mietintämyssyt päähän jo hyvissä ajoin. Toimintasuunnitelmaa ja talousarviota kokouksessa käsiteltiin niin, että johtokunta suunnittelee toimintaa parin- kolmen kuukauden jaksoissa eteenpäin ottaen huomioon mm. jäsenistön toiveet ja esim. vallitsevat keliolosuhteet. Kun teille hyviä ideoita ja toiveita tapahtumien ja toiminnan tiimoilta tulee mieleen, niin nykäiskää reilusti hihasta joko minua tai jotakuta johtokunnan jäsentä, niin kehitetään asiaa eteenpäin. Olisiko tarvetta esim. uusia pari vuotta sitten käytössä ollutta liikuntakampanjaa tai varata Ratevasta kylän omaa uintivuoroa, kertokaa toiveitanne... Toimintaa pyöritetään rahavarojen sallimissa puitteissa. Tässä kohtaa onkin vielä hyvä muistuttaa teitä kaikkia siitä, kuinka ensiarvoisen tärkeää myös seuran talouden kannalta on, että Kansalaisopiston piiriä saadaan jatkossakin pyörimään seurantalolla. Puhumattakaan omasta hyvän olon tunteesta joka esim. jumpan jälkeen valtaa mielen ja koko kehon ja seuraavana päivänä löytää itsestään monia, ehkä uusia, tai jonnekin kadonneita lihaksia ;) Tässä tiedoksenne Syyskokouksen päätökset pääpiirteittäin. Kiitos Teille Kaikille kuluneesta vuodesta. Rauhallista Joulun aikaa ja menestystä tulevaan vuoteen 2014 ~Minna Karhu~ TOIMITUS: Merja Maaskola Kati Patjas - kati.patjas@haminetti.net 8

12 Jouluinen ristikko Laatinut Kati Patjas - Löydä oikea latu A B C 11

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

~Metsästysyhdistys~ ~Salonpojat~ KANNESSA: Voikukkaketo Kuva: Kati Patjas KYLÄIKKUNA TIEDOTTAA:

~Metsästysyhdistys~ ~Salonpojat~ KANNESSA: Voikukkaketo Kuva: Kati Patjas KYLÄIKKUNA TIEDOTTAA: Salo-Miehikkälän kylälehti n:o 34, kesäkuu 2014 KANNESSA: Voikukkaketo Kuva: Kati Patjas KYLÄIKKUNA TIEDOTTAA: JUHANNUSTORI ke 18.6. klo 19 seurantalolla. Grillimakkarat ja muut lihaisat herkut saa tutulta

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

PÄÄSIÄINEN > 25.4.

PÄÄSIÄINEN > 25.4. KALENTERIJUHLAT UUSIVUOSI 1.1. Uutenavuotena paukutellaan raketteja ja valetaan tinaa, josta ennustetaan alkavaa vuotta. Tehdään leikkimielisiä uudenvuodenlupauksia. Perheet syövät kotona perheen tai ystävien

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen?

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen? Downloaded from: justpaste.it/65j Etsin Anni Swanin kirjaa Tottisalmen perillinen. Huuto.netissä niitä oli tarjolla useita, ja useimmat vain muutamalla eurolla. Vanhoja kirjoja on toisinaan säilytetty

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen. Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37 Asiakastyytyväisyys alakoulut, Auvaisten koulu 1. Koulusi Auvaisten koulu 37 100% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 0 0% Mustanojan koulu 0 0% 1/8 2. Ruuan maku herkullista

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot