IF Sibbo-Vargarna Orientering! Suunnistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IF Sibbo-Vargarna Orientering! Suunnistus"

Transkriptio

1 IF Sibbo-Vargarna Orientering! Suunnistus Kyläviestin voittajajoukkue Söderkulla I Pentti Jauhiainen, Tarja Krum ja Lena Jauhiainen

2 PÄÄKIRJOITUS Uusi vuosi on alkanut ja edessä on varmasti yksi työntäyteisimmistä kesistä, joita jaostomme historiassa on ollut: Fin-5 rastiviikko on Sipoossa jo tänä kesänä! Kari onkin koonnut tähän lehteen katsauksen järjestelyjen tämänhetkisestä tilanteesta. Mukana on jo aika iso joukko ihmisiä, mutta lisääkin saa tulla ja kaikkia varmasti tarvitaan. Talkoohenkeä kysyvät vielä lisäksi kaikki tavalliset toimintamuodot, kuten Keski-Uusimaarartit, Oravapolku ja Pilvijärvi. Toivottavasti intoa riittää ja välillä ehkä raskaaltakin tuntuvien töiden jälkeen voimme taas syksyllä tyytyväisinä todeta, että kaikki vaivannäkö kuitenkin kannatti. Sillä onhan yhdessä tekeminen yksi elämän mukavimmista asioista. Itselläni on tätä kirjoittettaessa hiukan haikea olo, sillä olen suuntaamassa kahdeksi vuodeksi töihin Atlantin taakse, joten en voi olla tänä, enkä ensivuonnakaan touhuissa mukana. Niinpä tämä lehtikin etsii uutta päätoimittajaa. Jos kiinnostaa, niin ota yhteyttä Mattiin, Kariin tai Toveen, joka on luvannut koota seuraavan numeron. Menestystä kisoihin, niin järjestelyihin kuin suunnistussuorituksiinkin! Sanna Jutut seuraavaan numeroon mennessä. osoitteella: IF SIBBO-VARGARNA 2 1 / 2004

3 INFO INFO INFO INFO INFO INFO INFO INFO IF Sibbo-Vargarna ry:n (SV) maksut 2004 Suunnistusjaosto on yksi If Sibbo-Vargarnan seitsemästä jaostosta. Seuran jäsen maksaa jäsenmaksun sekä vuosimaksun. Jäsenmaksu maksetaan seuralle ja vuosimaksu jaostolle. Vuosimaksu kattaa myös Oravapolun palveluita. Pelkästään Oravapolkuun osallistuvat maksavat erillisen Oravapolkumaksun, joka on vuosimaksua pienempi. SV:n jäsenmaksu Miksi on maksettava jäsenmaksu? " Kilpailutoimintaan osallistuminen edellyttää seuran jäsenyyttä ja se taas jäsenmaksun maksamista. " SV:n sääntöjen mukaisesti keskushallitus kerää kaikilta jäseniltä vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun ja pitää jäsenrekisteriä. " SV:n saama vuosittainen avustus Sipoon kunnalta määräytyy seuran toiminnan määrän ja laajuuden mukaisesti ja näin ollen jäsenmaksusi vaikuttaa myös jaoston saamaan avustukseen. IF Sibbo-Vargarnan vuoden 2004 jäsenmaksut ovat : " Perhejäsenmaksu 30 euroa " Jäsen yli 16 v. 10 euroa " Jäsen alle 16v. 6 euroa Jos et saa kevään aikana maksulomaketta, niin nimesi ehkä puuttuu jäsenrekisteristä. Tämän asian voit korjata ilmoittautumalla SV:n kotisivuilla olevalla lomakkeella : ja ilmoittamalla asian myös jaoston jäsenrekisterin hoitajalle Matti J. Koskelle, jotta saat jaoston lehden. Suunnistusjaoston vuosimaksu 2004 Suunnistusjaosto, kuten useimmat muutkin jaostot, kerää myös vuosimaksun, joka on tarkoitettu jaoston kiinteiden kulujen kattamiseen. Näistä päättää jaosto itsenäisesti. Vuosimaksun maksamisella jäsenet saavat myös etuja, jotka korvaavat jäsenmaksun kulut. IF Sibbo-Vargarna rf:s (SV) avgifter 2004 Orienteringssektionen är en av IF Sibbo-Vargarnas sju sektioner. Föreningens medlemmar betalar både medlemsavgift samt årsavgift. Medlemsavgiften betalas till föreningen och årsavgiften till sektionen. Årsavgiften omfattar även Ekorrstigsverksamhet. De som deltar endast i Ekorrstigen betalar en separat Ekorrstigsavgift, som är mindre än sektionens årsavgift. SV:s medlemsavgift Varför skall man betala en medlemsavgift? " Om man deltar i tävlingsverksamhet förutsätts det att man är medlem i föreningen, vilket å sin sida förutsätter att medlemsavgiften betalas. " Enligt SV:s stadgar uppbär centralstyrelsen av alla medlemmar en på årsmötet fastställd medlemsavgift samt upprätthåller ett medlemsregister. " SV:s årliga understöd från kommunen baserar sig på föreningens verksamhet (bredd och mängd) och därför inverkar din medlemsavgift också på det understöd sektionen får. IF Sibbo-Vargarnas medlemsavgifter år 2004 är: " Familjeavgift 30 euro " Medlem över 16 år 10 euro " Medlem under 16 år 6 euro Om du inte fått något inbetalningskort under vårens lopp, så finns du kanske inte i registret och det kan du åtgärda genom att anmäla dig med blanketten som finns på SV:s hemsidor : samt genom att meddela Matti.J.Koski, som upprätthåller sektionens medlemsregister, så får du också sektionens tidning. Orienteringssektionens årsavgift 2004 Orienteringssektionen, såsom också de övriga sektionerna, uppbär av sina medlemmar en årsavgift för att täcka sektionens fasta avgifter. Sektionerna fastställer själva sina avgifter. Genom att betala årsavgiften erhåller medlemmarna också förmåner enligt vidstående direktiv. IF SIBBO-VARGARNA 3 1 / 2004

4 SUUNNISTAJIEN VUOSIMAKSU Suunnistusjaosto kerää jäseniltään vuosimaksun. Tällä katetaan pieni osa yhteisistä kuluistamme. Vuosimaksuun ei sisälly IF Sibbo-Vargarnan jäsenmaksua. OHJE Kirjoita korttiin vuosiluku 2004 sekä oma nimesi. Maksa tämän vuoden maksu oheisella maksumääräyksellä. Saat alennusta normaalihintaisista tuotteista em. urheiluliikkeestä. Näytä aina kortti urheiluliikkeen kassalla, ilman korttia et saa alennuksia. Maksu on tänä vuonna (2004) 45, perhemaksu 80. Jokainen maksun suorittanut saa vastavuoroisesti jaoston palveluja veloituksetta. Vuosimaksuun sisältyvät mm. seuraavat edut: ohjatut harjoitukset viikoittain leirejä ja kilpailumatkoja omakustannushintaan myös ulkomaille kilpailuihin ilmoittautumispalvelun kausien päättäjäiset palkintojenjakoineen ja juhlatilaisuuksia alennuksia urheiluliikkeestä: Sportia Porvoo, Kaivokatu 2 (Teboilin yläkerta), Intersport Megastore, Itäkeskus, Puhos ja T:mi Seppo Keltamäki edullisia jaoston yhteisiä väline- ja varustehankintoja toimintojen vetäjille ilmaisia koulutustilaisuuksia liiton ja muiden järjestämillä kursseilla jaoston lehti ilmainen osallistuminen jaoston järjestämille K-U rasteille arvokilpailuihin (NÅIDM, FSOM ja SM) osallistuville matkat ja yhteismajoituksen. Tarkemmat tiedot ja ohjeet vuosittain täsmennetystä toimintaohjeesta. ORIENTERARNAS ÅRSAVGIFT Orienteringssektionen insamlar en årsavgift av sina medlemmar. Med denna avgift kan vi täcka en del av våra gemensamma utgifter. IF Sibbo-Vargarnas medlemsavgift ingår inte i årsavgiften Avgiften är (2004) 45, familjeavgiften 80. Alla som har betalat avgiften erhåller i gengäld ömsesidigt sektionens tjänster gratis. I årsavgiften ingår bl.a. följande förmåner: ledda träningar varje vecka läger och tävlingsresor till självkostnadspris, även utomlands anmälningsservice till tävlingar säsongavslutningar med prisutdelning och andra festtillställningar rabatt i sportaffärer: Sportia Borgå, Brunnsgatan 34 (Teboils övrevåning), Intersport Megastore, Östra Centrum Puhos och T:mi Seppo Keltamäki. sektionens förmånliga gemensamma anskaffningar av utrustning avgiftsfri skolning för ledare, i förbundens och av andra anordnade kurser sektionens tidning gratis deltagande i av sektionen anordnade K-U motionsorienteringar resor och gemensam inkvartering för deltagare i värdetävlingar (NÅIDM, FSOM, FM). Exaktare uppgifter och direktiv i de årligen preciserade verksamhetsdirektiven. DIREKTIV Skriv på kortet år 2004 och ditt eget namn Betala årets avgift med bifogat inbetalningskort. Du får rabatt på produkter med normalpris i ovan nämnda sportaffärer. Visa alltid kortet vid kassan, utan kortet får du ingen rabatt. IF SIBBO-VARGARNA 4 1 / 2004

5 MOLNTRÄSKTURERNA 2004 Sommaren närmar sig med stora kliv. I skrivandets stund är det full snöyra där ute, men om några månader är det igen soligt och varmt och skönt och livet vid Molnträsk vaknar upp ur sin vinterdvala. Molnträskverksamheten har en betydande ekonomisk inverkan på SV:s samt dess sektioners verksamhet, så genom att ställa upp en gång under sommarens Molnträskturer kan varje medlem dra sitt strå till stacken. Turerna omfattar kioskförsäljning och parkeringen. Vi kommer senare i vår att sätta in en turlista på sektionens hemsida, men eftersom tiderna redan är fördelade mellan sektionerna, får ni informationen redan i detta skede. Orienteringssektionens Molnträskturer 2004 : Lö kl Vecka vardagkvällar, Lö o. Sö hela dagen Vecka vardagkvällar, Lö o. Sö hela dagen Midsommaren Lö kl 8-13 PILVIJÄRVIVUOROT 2004 Kesä lähestyy kovaa vauhtia, tämänhetkisestä lumipyrystä huolimatta, ja muutaman kuukauden kuluttua on taas aurinkoista, lämmintä ja mukavaa ja Pilvijärvi herää talviunestaan. Pilvijärvitoiminnalla on merkittävä taloudellinen vaikutus niin SV:n kuin sen jaosten toimintaa. Osallistumalla jaoston Pilvijärvivuoroihin voi jokainen jäsen tuoda kortensa kekoon. Tehtäviin kuuluu kioskimyynti ja pysäköintivalvonta. Myöhemmin kevään aikana tulemme laittamaan vuorolistan jaoston kotisivuille, mutta koska suunnistusjaoston vuorot on jo tiedossa, niin kerromme ne jo tässä vaiheessa. Suunnistusjaoston Pilvijärvivuorot 2004 : La klo Vko arki-illat, La ja Su koko päivän Vko arki-illat, La ja Su koko päivän Juhannus La klo 8-13 IF SIBBO-VARGARNA 5 1 / 2004

6 Fin suunnistusviikko on jo tänä vuonna! KARI MELLERI Suunnistusviikko on jo tosiaan ensi kesänä, joten käyn lyhyesti läpi missä mennään eri sektorien järjestelyissä. Järjestelytoimikunta kokoontuu Veikko Kostiaisen johdolla kerran kuussa ja viikon lähestyessä jopa useamminkin. Se käsittelee pääasiassa koko viikkoa koskettavia asioita ja pitää virallista yhteyttä SSL:ään ja valvojaan eli TA:han sekä toimittaa määräaikaisraportit perille. Huippuliigan sprintti välipäivänä (Pertti Syrjälä) Huippuliiga televisioidaan Urheilukanavan (digi) jälkilähetyksenä samana iltana Keinukallion liikuntakeskuksesta. Huippujen jälkeen kaikilla on mahdollisuus käydä kokeilemassa naisten tai miesten rata kuntosuunnistuksena ja vertailla omaa vauhtiaan maailman valioihin. Tämän jälkeen ehtii vielä kotiin TV:n ääreen seuraamaan lähetystä. Jani Lakanen on vahvistanut osallistumisensa koko Fin5-viikolle. Keinukallion maastossa on erittäin hyvä mahdollisuus seurata paikan päällä suunnistajien etenemistä. Kilpailutoimikunta (Karit Heinonen ja Melleri) on tiivistänyt myös suunnitteluaan muutaman yhteisen palaverin muodossa ja niitä pidetään tarpeen vaatiessa kuukausittain. Lähtöjen päälliköt, Ristot Sirola ja Säynäväjärvi ovat saaneet suunnitelman jo paperille ja siitä jatketaan henkilöstöä värväämällä. Lähtö 1:n päällikkö on Pekka Muukkonen ja lähtö 5:n (lasten radat) Tove Mickos-Snickars. SV:stä lisäksi Hans Holmgren (kuntosuunnistus) ja Tony Blomster (lähtö 3). Tulospalvelu on osaavissa käsissä (Antti Granqvist, Timo Ketola, Juhani Juutilainen) ja suunnittelu etenee ripeästi. Ilmoittautumista varten hankittiin Result Fellowsilta ns. härveli kolmikielisenä versiona netti-ilmoittautumista varten. Sen avulla helpottuu nimien syöttö Pirilän tulospalveluohjelmaan, joka on muuten nyt Windows-pohjainen 32-bittinen lähiverkkosysteemi. Tämä asettaa käytettäville koneille suuremmat vaatimukset kuin aiempi dos-versio. Härvelistä voi jokainen katsoa ilmoittautuneet haku-linkistä. Se helpottaa myös osanottomaksujen seurantaa, eikä henkilön tarvitse olla toimistossa, vaan asia hoituu kotoakin. Tätä kirjoittaessani ilmoittautuneita oli lähes sata yhdeksästä eri maasta. Halpaan hintaan voi ilmoittautua helmikuun loppuun asti. Varsinainen ilmoittautuminen päättyy Jukolan aikoihin ja kuun loppuun otamme vielä jälki-ilmoittautuneita. Omien seurojen H/D16-sarjalaiset ja nuoremmat voivat osallistua, kuten myös muualla asuvat aikuiset. Maalin johtajana on Kari Huttunen ja Markus Ståhl on perinyt isänsä hommat. Markuksen apuna ovat A-menin sipoolaiset jäsenet, jotka hoitavat myös rastien vientiä ja hakua sekä koejuoksuja. Kuulutus on tärkeä, sillä useat arvioivat kisan onnistumista nimenomaan sen perusteella. Meillä on onneksi omasta takaa kokeneita henkilöitä asiaa hoitamaan. Harri Koski, Tom Sundbäck ja Ville Virtanen muodostavat perustiimin. Haastatteluja tehdään ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi. Viimeisen päivän takaa-ajon seurantaan tarvitaan myös lisää henkilöitä. IF SIBBO-VARGARNA 6 1 / 2004

7 Kartta- ja ratavaliokunta (Reino Ruotsalainen, Rainer Karlsson) Viikolla tarjotaan vaihtelevasti erilaisia ratoja: pikamatka, keskimatka, välipäivän sprintti, normaalimatka, keskimatka ja normaalimatka takaa-ajona. Kartat ovat valmiit ja ovat nyt ratamestareiden tarkastelussa. Korjaukset tehdään keväällä. Ratamestarit ovat valinneet rastipisteet ja suunnitelleet pääosin radat, joita on hieman vähemmän kuin sarjoja (79 kpl). Varsinkin lasten ratoja on tarkasteltu kriittisesti usean henkilön toimesta ja pyritty saamaan vaikeusaste oikeaksi. Tässä varmaan on onnistuttu. Tällä hetkellä on painopaikka jo valittu ja Reino Ruotsalaisella on vaikeahko optimointitehtävä: kuinka sijoitetaan eri ratojen kartat A2-kokoiselle painolevylle, jotta turhia karttoja tulisi mahdollisimman vähän. Kartat painetaan vedenkestävälle materiaalille, Robuskinille. Säästymme näin karttojen pussitukselta. Toinen iso urakka on rastileimasimien lainaus naapuriseuroilta, koska säästämme näin ison kansallisen kisan tuoton verran euroja. Asia on edennyt hyvin, mutta vastuullinen henkilö tähän on vielä haussa. Kenttävaliokunta (Unto Tanttu) Työ aloitettiin jo Varkauden Fin5:lta, sillä järjestäjillä on yhteistä materiaalia, joka kiertää vuosittain. Käytännön töihin ehdittiin heti Lopen kisan jälkeen, kun siirrettiin materiaali Pornaisiin varastoon. Heikki Tevä on suunnitellut kilpailukeskuksia ja Fin5-keskusta saamiensa ohjeiden mukaan ja jakanut versioita muiden käyttöön. Suunnitelmat ovat nyt melko lopullisia ja vain viimeistä silausta vailla. Joulukuussa Nisse Nybergin johdolla tehtiin noin 200 metriä tietä Hindsbyn keskukseen raskaita ajoneuvoja varten. Sähkön saanti keskuksiin on myös varmistumassa. Jätehuolto hoituu sipoolaisyrittäjän toimesta ja WCyksiköitä tehdään ilmeisesti vielä lisää. Vesihuolto hoidetaan säiliöautoilla. Suihkujen sijoitus on myös ympäristökysymys, jota Raine Oksanen selvittelee kunnan ympäristösihteerin kanssa. Liikenne- ja paikoitusasiat saivat vauhtia, kun Kari Kangasmaa ja B-C Oljemark aloittivat suunnittelun ennen vuodenvaihdetta. Talous (Viola Skogster) Talousarvion tekemisen jälkeen on talouspuoli hoitanut juoksevia asioita viikoittain. Pian tehtäviin tulee osanottomaksujen seuranta (1.3. alkaen!) ja kisaviikon asioiden suunnittelu. Markkinointi (Sampsa Haarasilta, Rune Olenius) Tämän sektorin tehtävät ovat etupainotteisia, joten suurin osa on jo tehty. Yhteistyökumppaneiden ja muiden tukijoiden hankinta tosin jatkuu vielä. Kisojen aikana on sitten huolehdittava lupausten mukaisesta tarjonnasta. Tiedotus (Hannu Nuutinen, Merja Juutilainen ja Riitta Ketola) Tämä jakautuu selkeästi kolmeen osaan: etukäteisinfoon, kisan aikaiseen toimintaan ja jälkihuoltoon. Yhdessä markkinoinnin kanssa on tuotettu esitteet viidellä kielellä ja avustettu lehtiä ja muuta mediaa artikkelein ja kuvin. Seuraavaksi ilmestyy valtakunnallinen 8-sivuinen lehtinen Suunnistajan 2/04 välissä. Kunnille on siinä varattu mahdollisuus esittäytyä. Kokenut kenttäpäällikkö on myös haastattelussa. Hieman ennen kisaviikkoa ilmestyy kisalehti, joka jaetaan laajasti joka kotiin ympäristössä. Tähän varaamme kaikille yhteistyökumppaneillemme ilmoitustilaa ja hankimme myös muiden yritysten ilmoituksia. Haluamme kertoa suurelle yleisölle juuri ennen kisaa mahdollisimman paljon viikon tapahtumista. Fin5-keskus (Bjarne Heinonen) Se sijaitsee Nikkilän koulukeskuksessa ja sinne ovat sijoittuneet seuraavat toiminnot: kisaravintola, info, lehdistö, koulu-, asuntoauto-, asuntovaunu- ja telttamajoitus, tulostaulut, internetkahvio ja palkintojen jaot. Nikkilässä liikkuu päivittäin useita satoja henkilöitä, onhan palkinnon saajia päivittäin jo lähes sata. Kuntosuunnistus (Jarmo Karvinen, Esa Mattila) Tarjoamme kolmen taitotason radat sekä lyhyenä että pitkänä versiona eli 3-7 km:n välillä jokaisena kisapäivänä neljän tunnin ajan. Keskiviikon välipäivänä voi jokainen halukas osallistua Huippuliigan sprintti-radoille varsi- IF SIBBO-VARGARNA 7 1 / 2004

8 naisen kisan jälkeen noin klo Huippuliigan sprintti televisioidaan ja lähetetään samana iltana klo alkaen digitaalisella urheilukanavalla. Jani Lakanen on varmistanut osanottonsa tähän ja koko viikolle! Muksula (Charlotta Sillman) Muksulan väki on pitänyt jo ensimmäisen palaverin ja suunnitelmat tarkentuvat osaavissa käsissä kevään aikana. Rastiralli (Rita Wickholm) Viime kesänä kokeiltiin eräissä kansallisissa Rastirallia, joka on nyt hyväksytty mukaan madaltamaan aloittelevien osallistumiskynnystä. Tarjoamme päivittäin RR-, TR- ja tavallisen radan lyhyenä versiona. Radan voi kiertää yksin, kaverin tai vanhempien kanssa useaankin kertaan ja/tai rataa vaihdellen. Rasteilla on myös tehtäviä, eikä aikaa oteta, joten jokaisella on aikaa suunnistaa. Ravintola (Raili Korpiluoma) Ravintolan suunnitelmia on täsmennetty ja henkilöstöä kartoitettu, kun ilmeni ettei koulukeittiön vakinainen henkilöstö halua olla työssä kesäviikkoa, vaikka olisimme olleet valmiit siitä maksamaan! Ruokalistan tekoon on saatu asiantuntevaa apua ja pikapuoliin on valittava niiden tavaroiden toimittajat, jotka eivät kuulu yhteistyökumppaneihimme. Talkoorekisteri (Ben Koskiranta) Fin5:n internet-sivulla on myös lomake, jolla voi ilmoittautua mukaan järjestämistalkoisiin. Valitettavan harva on ilmoittanut nimensä listalle, vaikka tiedän, että moni on jo lupautunut mukaan. Kehotankin kaikkia ilmoittamaan nimensä rekisteriin, jotta ulkopuolisetkin tietävät, kuinka paljon meitä on. Meidän järjestäjien on saatava johtoryhmä ja valvoja vakuuttuneeksi toimitsijoiden riittävyydestä 1.4. mennessä! Tapaamisiin kevään rakennustalkoissa ja suunnistusviikon aikana Kerava-Sipoo-Pornainen alueen kesäisessä maisemassa. Toivottavasti myös vähäsateisen akkain viikon merkeissä! Yhteystiedot: SV:n naisille kaksoisvoitto FSO:ssa KARI MELLERI Sanna Sevanto ja Maija Lång ottivat selkeän kaksoisvoiton naisten pääsarjassa Kokkolassa pidetyissä FSO:n mestaruuskisoissa. Sunnuntain viestissä he saivat hopeaa Linda Jauhiaisen kanssa. Voitto jäi 23 sekunnin päähän IF Femmanin voittaessa. Nuorten MM-kisojen mitalistit Pernilla Tunis ja Linda Sundqvist kilpailivat lauantaina D21-sarjassa, mutta jäivät ilman mitalia. Muut SV:n mitalistit lauantaina olivat Jen Sillman (H12) hopeaa ja Kari Melleri (H60) pronssia. Miesten pääsarjassa valtikkaa pitää OK Botnia, joka vei nelosvoiton Staffan Tuniksen johdolla. SV:n Jörgen Wickholm oli seitsemäs ja Pekka Lång kymmenes. Miesten viestissä OK Botnia taktikoi onnistuneesti ja vei kaikki mitalit. SV oli neljäs ja moneen vuoteen palkintopallin ulkopuolella. Sunnuntain viestissä naisten lisäksi mitalille selvisi H45-sarjan joukkue Martin Wickholm, Esa Sillman ja Timo Seppänen ottamalla hopeaa. GIF järjesti hyvät kisat aivan tasaisessa maastossa. Ainoa miinus oli sunnuntain viestien radat, jotka monilla sarjoilla kulkivat samoja reittejä kuin lauantain henkilökohtaisessa kilpailussa. Sanna Sevannon kausi on sujunut erittäin hyvin, sillä viikkoa aiemmin hän oli toinen Hauhon kansallisissa. IF SIBBO-VARGARNA 8 1 / 2004

9 FSOM Tulokset niistä sarjoista, joissa oli SV:n edustajia: H21, 21,44 km 1) Staffan Tunis Botnia ) Kalle Junnikkala Botnia ) Markus Björklund, Botnia ) Kristian Åbacka, Botnia ) Robin Bäckström, Femman ) Ted Sundbäck, Botnia ) Jörgen Wickholm, SV ) Anders Bäckström, Femman ) Fredrik Hagström, Botnia ) Pekka Lång, SV ) Andreas Åbacka, Botnia ) Jens Wik, Femman ) Johan Hertsbacka, NOK ) Niklas Lindell, Brahe ) Toni Hartvik, Malax ) C. Granholm, Solf ) Simon Fröjdö, Botnia ) Markus Ståhl, SV H45, 11,77 km 1) Henrik Ena, Falken ) Stefan Lillandt, Kristina ) Bengt Tunis, Femman ) Johan Grannabba, Terjärv ) Jan-Erik Hall, Femman ) Timo Seppänen, SV ) Martin Wickholm, SV ) Göran Skogvik, Kronan ) Rune Lundgren, Orient H50, 11,77 km 1) Rolf-Erik Sundelin, Femman ) Mikael Långskog, NOK ) Seppo Hartvik, Malax ) Henrik Nylund, Falken ) Johnny Örn, Femman ) Harald Slotte, Botnia ) Bengt Jåfs, Vörå ) Esa Sillman, SV ) G.Grannabba, Botnia ) Bengt Lövsund, Botnia H55, 10,98 km 1) Håkan Rauma, Botnia ) Stig Sundqvist, Botnia ) Frans Pått, Minken ) Torvald Haldin, Femman ) Tom Sundbäck, SV ) Karl-Gustav Norrgrann, NOK ) Karl-Gustav Hertsbacka, NOK ) Sven-Olof Backman, Falken ) Torolf Berger, Falken ) Roy Torrkulla, Femman ) Jukka Aaltonen, Brahe H60, 8,84 km 1) Håkan Gädda, Femman ) Lars-Erik Östman, Brahe ) Kari Melleri, SV ) Christer Westerlund, NOK ) Allan Nynäs, Brahe ) Per-Erik Staffans, Vörå ) Klas Sandvik, Terjärv H16, 8,84 km 1) Fredric Portin, Minken ) Tony Wik, Minken ) Jonathan Fröjdö, Botnia ) Mathias Hall, Femman ) Kim Holm, Femman ) Markus Nyholm, Minken ) Mika Pensas, Malax ) Joakim Ståhl, SV ) Thomas Nygård, Solf ) Daniel Stenlund, Brahe ) Daniel Wiik, Botnia H12, 5,57 km 1) Toni Åbacka, Kronan ) Jean Sillman, SV ) Conny Nymark, Minken ) Robin Mylläri, NOK ) Mathias Westerlund, NOK, D21, 13,19 km 1) Sanna Sevanto, SV ) Maija Lång, SV ) Yvonne Häggblom, Femman ) Pernilla Tunis, Femman ) Carina Nordman, NOK ) Linda Sundqvist, Botnia ) Mikaela Flöjt, Botnia ) Linda Björklund, Botnia ) Yvonne Backman, Falken ) Lena Paxal, Femman ) Linda Jauhiainen, SV ) Ann-Sofie Sundelin,Femman ) Åsa Svartsjö, Botnia D14, 5,57 km 1) Ida-Marie Skogvik, Kronan ) Hanna Wiklund, Botnia ) Isabel Aurén, Botnia ) Jasmin Sundbäck, SV ) Alexandra Källman, Falken ) Tarja Krum, SV IF SIBBO-VARGARNA 9 1 / 2004

10 DE E MYKY PÅ SPEL A-MEN TAVOITTELEE VIESTIMENESTYSTÄ TULEVALLA KAUDELLA Vesa-Pekka Melleri MIKÄ IHMEEN A-MEN? A-men perustettiin reilut kolme vuotta sitten miesten ja miesjunioreiden omaksi kesäsuunnistuksen huippuryhmäksi, jonka tavoitteeksi asetettiin SV:n sinikeltaisten värien nostaminen menestykseen viestisuunnistuksessa. Ryhmän coachina on hääräillyt Esa Mattila, jonka aisapariksi allekirjoittanut liittyi joulukuussa De e myky på spel Jörgen & motto Jari Sören Stefan Osa ryhmästä valmennussopimusten allekirjoitustilaisuudessa Sipoossa joulukuussa. Seuraavassa lyhyt esittely kuvien kera ryhmän jäsenistä SM- ja FSOM-viestien menestyksekkäiden ykkösjoukkueiden viestinviejien johdolla.: Markus Ståhl, s. -80, ranki: 164. Toni Hartvik, s. -81, ranki: 178. Sebastian Wester, s. -80, ranki: 215. Mikael Sundström, s. -82, ranki 477. Janne Erlund, s. -82, ranki: 628. Niklas Ståhl, s. -83, ranki: 134. (H20) Dan Johansson, s. -83, ranki: 44. (H20) Ben Wickholm, s. 83, ranki: 68. (H20) Sebastian Snickars, s. -86, ranki: 61. (H18) Koutsit: Esa Mattila, Vesa-Pekka Melleri Jörgen Wickholm, s. 82, ranki: 30. FSOM: viesti 1., norm. 2., pika 1. SM: viesti 10., norm. 7., pitkä 27. Jari Sillman, s. 80, ranki: 53. FSOM: viesti 1., norm. 3., pika 4. SM: viesti 10. Markus Toni Sebastian W. Sören Sundblom, s. 81, ranki: 79. FSOM: norm. 11., pika 21. SM: viesti 10., sprint 16., pika 20., pitkä 64. Stefan Karlsson, s. 71, ranki: 108. FSOM: viesti 1., norm. 7., pika 9. SM: viesti 10., norm. 38., pitkä 59. Mikael Janne Niklas Dan Sebastian S. Ben IF SIBBO-VARGARNA 10 1 / 2004

11 tikilpailuihin ja ryhmäläisten henkilökohtaiset tavoitteet tukevat toisiaan. Viestikilpailuissa tarvitaan aina huippuyksilöitä ja vastaavasti ryhmässä valmentautuminen sekä hyvä fiilis tukevat myös huippua tavoittelevien urheilijoiden valmentautumista henkilökohtaisiin arvokilpailuihin. Esa Vesa-Pekka VIIME KAUSI MENESTYS Vuosi 2003 oli ryhmälle menestys, kohokohtina FSO:n viestimestaruus, SM-viestin 10. sija sekä Viestiliigan 9. sija. Tiomilan ja Jukolan sijoitukset 50 parhaan joukkoon ovat myös merkittäviä harppauksia eteenpäin, varsinkin kun täysosumasuoritukset antavat vielä odottaa itseään. Viestimenestyksen lisäksi ryhmäläisille kirjattiin lukuisia huippusuorituksia myös henkilökohtaisissa kilpailuissa, kuten Jörgenin 7. sija SMnormaalimatkalla sekä Sörenin sijoitukset 20 joukkoon sekä SM-sprintissä että pikamatkalla. FSO:n mestarit ALKUVUODEN OHJELMA Tavoitteisiin pääseminen vaatii kovaa työtä. Viime vuonna tehtyä valtavaa harppausta ei enää ole mahdollista tehdä ja jokainen parannus sijoituksissa on jatkossa entistä kovemman taistelun takana. Alkuvuonna on leireilty tiukkojen viikonloppukokoontumisten merkeissä neljä kertaa, viimeksi maaliskuun puolivälissä Sipoossa. Lisäksi FSO:n valmennusryhmäläiset leireilivät tammikuussa Säkylässä ja iskuryhmä vietti kaksi viikkoa Espanjassa suunnistustekniikkaa hioen ja sulan maan tuntumaa hakien. Espanjan leirin tapahtumista löytyy varsin vauhdikas matkakertomus A-menin internetsivuilla kaikkien vauhdin ja vaarallisten tilanteiden ystävien iloksi. Juttu lienee kirjoitettu ruotsiksi Viimeisimmällä viikonloppuleirillä maaliskuussa Sipoossa aloitettiin valmistautuminen kevään ensimmäiseen todelliseen haasteeseen, Tiomilaan. Suunnitelmallisella valmistautumisella pyritään hiomaan kilpailusuoritus huippuunsa, jolloin saamme sekä koneesta että pääkopasta kaiken irti ja lopputulos on paras mahdollinen. Leirillä juostussa Immersbyn testijuoksussa vanhoja ennätyksiä rikottiin oikein urakalla, joten A-men lähtee alkukauden haasteisiin itseluottamus korkealla tavoittelemaan realistisia parannuksia viime vuoden suorituksiin ja sijoituksiin. TAVOITTEET JATKOSSA Tulevalla kaudella 2004 lähdetään parantamaan viime vuoden sijoituksia. Perinteikkäissä suurviesteissä, Tiomilassa ja Jukolassa, tavoitellaan nappisuorituksia ja sijoittumista 30 parhaan joukkoon. Syksyn SM-viestissä tavoitellaan paikkaa kuuden parhaan joukossa ja viestiliigassa pyritään pitämään viimevuotinen taso. FSO:n viestimestaruus pidetään Sipoossa jatkossakin. Ryhmän keski-ikä pyörii 22 vuoden paikkeilla ja onkin selvää että tavoitteita on asetettu myös tuleville vuosille. Oheen liitetyssä kuvaajassa on esitetty ensi vuoden sijoitustavoitteet sekä ajatus tavoitteiden asteittaista tiukentamisesta tulevina vuosina kohti terävintä kärkeä myös Tiomilassa ja Jukolassa. On muistettava, että ryhmäläisillä on myös henkilökohtaisia tavoitteita. Lähtöajatus ryhmän toiminnassa onkin ollut se, että valmentautuminen vies- Testijuoksun lähtöviivalla maaliskuussa. KEVÄÄN JA ALKUKESÄN OHJELMA Osa ryhmästä osallistuu huippusuunnistuskauden avaavaan Spring Cupiin Tanskassa ja leireilee tämän jälkeen maalis-huhtikuun vaihteessa FSO:n valmennusryhmien kanssa Etelä-Ruotsissa. Kevään pääleirille Ahvenanmaalle lähdetään huhtikuun alussa hiomaan suunnistussuoritusta selvästi isommalla porukalla. Huhtikuussa tavoitellaan menestystä Turun kevätyönviestissä ja viimeistellään kilpailusuoritus kohdalleen huhtikuun lopun Tiomilaa varten. IF SIBBO-VARGARNA 11 1 / 2004

12 Tiomilan jälkeen valmistaudutaan Jukolan viestiin kahdella viikonloppuleirillä, toukokuussa Säkylässä ja kesäkuussa Jämillä. Suunnistustekniikkaa harjoitellaan myös jaoston tekniikkaharjoituksissa, jotka alkavat pyöriä keskiviikkoisin alkaen. Tarkka ohjelma kevään ja alkukesän leirien ja tekniikkaharjoitusten osalta löytyy suunnistusjaoston internetsivuilta, joita seuraamalla pysyy varmasti ajan tasalla ajankohtaisista tapahtumista. Jaoston viikoittaiset tekniikkaharjoitukset on tarkoitettu kaikille ja A-menin leireille ovat tervetulleita kaikki kovia harjoituksia urheiluvälineiden ulkoiluttamisen sijaan kaipaavat. Leireille, kuten toukoja kesäkuun Jukola-leireille, on kuitenkin ilmoittauduttava etukäteen allekirjoittaneelle. TOSISSAAN MUTTEI OTSA RYPYSSÄ A-men tavoittelee tosissaan menestystä tulevan kauden viesteissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita turhan ryppyotsaista toimintaa vaan tavoitteet pyritään saavuttamaan rennolla meiningillä sopivan löysiä hikinauhoja käyttäen. A-menin toimintaa kuvaakin parhaiten loistava yhteishenki, josta haetaan harjoitteluinnon lisäksi viimeinen silaus tulevan kauden suorituksiin. A-menin toiminnasta kiinnostuneille lisätietoja antavat: Esa Mattila ( , Vesa-Pekka Melleri ( , A-menin internetsivut: Suunnistusjaoston internetsivut: IF SIBBO-VARGARNA 12 1 / 2004

13 Ritas ruta RITA WICKHOLM Oravapolku alkaa 6 huhtikuuta Se alkaa taas! Suosittu Oravapolku käynnistyy 6 huhtikuuta Söderkullassa ja Paippisissa. Tänä vuonna emme onnistuneet saamaan päävetäjää Nikkilään Sannan tilalle, joka lähtee pariksi vuodeksi ulkomaille. Nikkilä-oravat ovat tervetulleita joko Söderkullaan tai Paippisiin. Toiminta jatkuu suurin piirtein kuten aikaisemmin. Kylien alkeiskurssit pidetään huhti-toukokuussa, jolloin lapset oppivat suunnistuksen alkeet. Ne jotka ovat olleet mukana aikaisemmin kertaavat ja kehittävät taitojaan edelleen kyläharjoituksissa. Jatkuvan kehityksen kannalta on tärkeätä että osallistuu harjoituksiin säännöllisesti alusta lähtien. Kaikilla ryhmillä on myös yhteiset harjoitukset tänä vuonna: ohjatut harjoitukset Keski-Uusimaarastien yhteydessä, kuusi nuorisosarjasuunnistusta, leiri, grillijuhla, kesäretki Norrkullalandetiin, viestejä ja muita erityisesti lapsille ja nuorille suunnatut kilpailut. Vuonna 2003 osallistui yhteensä 152 SV-oravaa nuorisosarjasuunnistuksiin. Toimintaa on tarjolla huuhtikuusta lokakuuhun. Oravapolkumaksu on 25 euro/lapsi tai 40 euro/perhe. MUISTA ILMOITTAUTUA 6.4 TÄMÄN VUODEN ORAVAPOLULLE! Ellet pääse paikan päälle voit ottaa yhteyttä kylän yhdyshenkilöön (katso alla). Ryhmäjaon ja apuohjaajien rekrytoinnin kannalta on tärkeätä että tiedämme kuinka moni aikoo osallistua tänä vuonna. Ilmoittautuminen, info ja materiaalinjako seuraavasti: Paippinen: tiist. 6 huhtikuuta klo 18 Norra Paipis skola Söderkulla: tiist. 6 huhtikuuta klo 18 Söderkullan koululla Yhdyshenkilöt: Paippinen: Carola Bergström, , , carola.bergstrom@luukku.com Söderkulla: Alle 10-vuotiaat Ulrica Holmgren, , ulrica.holmgren@hanken.fi Yli 10-vuotiaat Rita Wickholm, , , rita.wickholm@helsinki.fi Nähdään! Yksityiskohtainen ohjelma kotisivulla: SV:n PÄÄSIÄISLEIRI Seuran pääsiäisleiri järjestetään Kisakeskuksessa Leiri on tarkoitettu valmennusryhmäläisille, junnuille ja perheille. Lisätietoja kotisivulla. IF SIBBO-VARGARNA 13 1 / 2004

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

Kansalliset hiihtosuunnistusviestit Kalajoella

Kansalliset hiihtosuunnistusviestit Kalajoella H21 Lähti : 12 Keskeytti : 1 Hylätty : 3 1 Suunta 2000 1 1.21.02 1. osuus Seppo Mäkinen 26.26 1 2. osuus Jukka Kantomaa 27.18 53.45 1 3. osuus Jari Sipilä 27.17 1.21.02 1 2 Ounasvaaran Hiihtoseura 1 1.21.42

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Jaro E11 Föräldramöte Vanhempainkokous 20.01.2011

Jaro E11 Föräldramöte Vanhempainkokous 20.01.2011 Jaro E11 Föräldramöte Vanhempainkokous 20.01.2011 Agenda 1. Tränare mm. 2011 Valmentajat jne. 2011 2. Säsongen 2010 Kausi 2010 Sammanfattning 3. Säsongen 2011 Kausi 2011 Yhteenveto 3.1. Spelare Pelaajat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 2005 1 (15) 2005 1 YLEISTÄ Jaoston toiminta on vilkasta ympäri vuoden. Painopiste on tällä hetkellä kesäsuunnistuksessa, sekä määrällisesti että laadullisesti. Pyöräsuunnistus on laadullisesti vahva laji

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Lapin Susirastit. {tab=esittely}

Lapin Susirastit. {tab=esittely} Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli

Lisätiedot

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Inarilaiset maastot ja kartat on huomioitu

Lisätiedot

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Sverigefinskt familjeläger 1-3 augusti 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Tervetuloa Örebron läänin ensimmäiselle

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994) Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010 TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010 KILPAILUTULOKSIA TALVI PM- Heinola 16.02.2010 sarja 1. Teuvo Peltola 1. Roger Nygård 2. J-P Vapaniemi 2. Mårten Nurmio 3. Ray Holmlund 3. Matti Heikinheimo SM-

Lisätiedot

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI I år ordnar FF Jaro tillsammans med LokaTapiola för 14:e gången sin ALL STARS fotbollsturnering. Sammanlagt 65 lag och ca 750 spelare deltar. Åldersklasserna

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustavat KILPAILUOHJEET 33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa.

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa. Pudasjärven Urheilijat ry SUUNNISTUSJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. JAOSTO Suunnistusjaosto on pitänyt vuoden 2007 aikana 2 kokousta. Kalevan Rastiviestien tiimoilta kokouksia, jossa jaoston edustus on

Lisätiedot

VALITSIJAYHDISTYKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA STIFTELSEURKUND FÖR VALMANSFÖRENING

VALITSIJAYHDISTYKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA STIFTELSEURKUND FÖR VALMANSFÖRENING VALITSIJAYHDISTYKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA Allekirjoittaneet, jotka vakuuttavat olevansa seurakunnan äänivaltaisia jäseniä, ovat perustaneet marraskuussa 2014 toimitettavaa kirkkovaltuuston jäsenten vaalia

Lisätiedot

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Nuoret kilpailunjärjestäjinä Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,

Lisätiedot

Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015

Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015 Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015 Osuuskauppa Varuboden-Osla haluaa omalla toimialueellaan,

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) 6.2.2016 HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) 7.2.2016 SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) Lauantaina 6.2. henkilökohtainen sprinttikilpailu (karsinnat ja loppukilpailut)

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto 1. JOHDANTO 1.1. Nämä säännöt sisältävät kilpailumääräykset Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen järjestämiseksi.

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

MERENKURKUN RASTIPÄIVÄT 1.-3.8.2013

MERENKURKUN RASTIPÄIVÄT 1.-3.8.2013 MERENKURKUN RASTIPÄIVÄT 1.-3.8.2013 YHTEISET OHJEET KAIKKIIN KOLMEEN OSAKILPAILUUN (Kilpailukohtaiset erillisohjeet viimeisenä) KILPAILUSÄÄNNÖT: Suomen Suunnistusliiton säännöt ja järjestäjän ohjeet noudatetaan.

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Juha Laasanen 3.11.2016 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 3.11.2016, Jokisalon Hovi 18.00 Suunnistuskauden kohokohtia 18.15 Iltarastien tavoitepalkinnot

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Valio-Jukola 2012 Yleisinfo 7.5.2012

Valio-Jukola 2012 Yleisinfo 7.5.2012 2012 Yleisinfo 7.5.2012 Tervetuloa tekemään kaikkien aikojen suurinta Jukolan viestiä Odotamme 17 500 suunnistajaa + 2 000 vuoden 2010 ennätykseen Varaudumme lähes 19 000 suunnistajaan, n. 80 % suomalaisia

Lisätiedot

10MILA KVARNISSA 2012

10MILA KVARNISSA 2012 KVARNISSA 2012 Föreningen ilta tomeksi saaneena toivottaa -föreningen i Östergötland 2012, suunnistajat ja yleisön tervetulleiksi 67. Miesten, 36 naisten ja 21. nuorten viestiin. THE VIESTIT juostaan lauantai-sununtai

Lisätiedot

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot :

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot : EsSun KIERTOPALKINTOJEN SÄÄNNÖT 2012 Espoon Suunnan Johtokunta on kokouksessaan 3.4.2012 vahvistanut nämä säännöt olemaan voimassa toistaiseksi. S Ä Ä N N Ö T Kiertopalkinto voidaan antaa joko henkilölle

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4. 61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD Kauniainen - Grankulla Kauniaisissa on toiminut vuodesta 1989 lähtien vammaisneuvosto, joka edistää ja seuraa kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten

Lisätiedot

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina 10.9.2017 Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Lopulliset kilpailuohjeet ovat esillä kilpailupäivänä kilpailukeskuksessa. Järjestämisorganisaatio Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

FUNKTIONELLA MÄTETAL FÖR ALLMÄNNA BIDRAG SOM BEVILJAS LOKALA KULTURFÖRENINGAR

FUNKTIONELLA MÄTETAL FÖR ALLMÄNNA BIDRAG SOM BEVILJAS LOKALA KULTURFÖRENINGAR PAIKALLISILLE KULTTUURIJÄRJESTÖILLE MYÖNNETTÄVIEN YLEISAVUSTUSTEN TOIMINNALLISET MITTARIT Hyväksytty sivistyslautakunnassa 2.2. 2005 sivut: 1-4 FUNKTIONELLA MÄTETAL FÖR ALLMÄNNA BIDRAG SOM BEVILJAS LOKALA

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 KILPAILUOHJEET Ohjelma Perjantai 6.4.2012 sprintti, Pellon keskusurheilukenttä, ensimmäinen lähtö klo 15:00 Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 Maanantai

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup

Lisätiedot

Kehoa kutkuttava seurapeli

Kehoa kutkuttava seurapeli Kehoa kutkuttava seurapeli Pelaajia: 2-5 henkilöä tai joukkuetta Peliaika: 30 45 min Välineet: pelilauta, 112 korttia, kaksi tavallista noppaa, yksi erikoisnoppa ja viisi pelinappulaa. Kisa Pelin tarkoituksena

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR

PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR Tilaisuuden nimi / Tillställningens namn Kansallinen esprint -suunnistuskilpailu ja Huippuliigan 1. osakilpailu Pelastuslaissa

Lisätiedot

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut Kilpailukutsu SM-yösuunnistus Tuuloksessa 22.9.2018. Perjantaina 21.9.2018 H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina 22.9.2018 loppukilpailut Kilpailusäännöt ja ohjeet 1 / 5 Kilpailussa noudatetaan IOF:n

Lisätiedot

JAKOBSTAD PIETARSAARI

JAKOBSTAD PIETARSAARI Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA -------------------------------------------------------------------------------------------------- ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa

Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista erilaisissa tilanteissa? Treenipäivä Orimattilassa 13.3.2010 Käydään läpi kaikissa suunnistussuorituksissa esiintyviä tilanteita. Tilanteiden

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

XIII Pohjantähtirastit

XIII Pohjantähtirastit XIII Pohjantähtirastit 14. 15.5.2016 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Ratamestarit: Tulospalvelun johtaja: Kuulutus: Info: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto: Vesa Halonen Timo

Lisätiedot

Kettumetsän rastipäivät

Kettumetsän rastipäivät sivu: 1/ 9 Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Kettumetsän rastipäivät Ulvilassa 8-9.9.2012 Kultainen kompassi -cup finaali 38. Nuorten alueottelu Satakunta-Häme-Varsinais-Suomi KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT:

Lisätiedot

ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal

ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat 3.2.2017 arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal KANSALAISOPISTOJEN CAF 2017 Mi + Vako yhteinen raportti! TOIMINTA 1 JOHTAJUUS johtamisen arvot

Lisätiedot

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa Kilpailuohje Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa 28.6.2017 Toimihenkilöt Kilpailun johtaja: Tatu Saari Ratamestarit: Hannu Siuko

Lisätiedot

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Agenda: 1. Kokouksen avaus, Ville Niemelä 2. Läsnäolijat: todetaan kiertävällä listalla 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Perjantain kommentit 5. Organisaatio 6.

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 34. Rastijahti Pöytyällä 16.10.2011 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014 KILPAILUOHJE Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas 23.-24. elokuuta 2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun johtaja Valvoja Ratamestariryhmän

Lisätiedot

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 (6) KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 KERHON TOIMIHENKILÖT 1.1 Hallitus Kari Kotirinta Jukka Saarinen Tapio Hautaluoma Pentti Kaukoranta Antti Salmi Antti Virtanen Kristiina Lanki puheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11 27.4.2018 1(5) Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina 1.5.2018 klo 11 Vappurastit 2018 on avoin, kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Toivalan kentällä

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Harjoitteluanalyysi. Marika Teini suunnistus

Harjoitteluanalyysi. Marika Teini suunnistus Harjoitteluanalyysi Marika Teini suunnistus 24.9.2018 Kuka? 29-vuotias suunnistaja Oikeustieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa 1.1.2018 alkaen liikunta-aliupseeri Puolustusvoimien Urheilukoulussa

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

nk project L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad

nk project L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad T L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad hankesuunnittelu - förplanering 2011-01-11 ARCHITECTURE & INTERIORS - SINCE 1991 nk project choraeusgatan 16 choraeuksenkatu

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2018

Suunnistuskoulu 2018 Suunnistuskoulu 2018 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

KESÄLIIKENNE - SOMMARTRAFIKEN

KESÄLIIKENNE - SOMMARTRAFIKEN KESÄLIIKENNE - SOMMARTRAFIKEN Kesäkuussa 2014 bussit liikennöivät viime kesän aikataulujen mukaan. Heinäkuun alussa bussivuorojen määrä vähenee. Bussit liikennöivät 1.7. - 10.8.2014 alla olevien aikataulujen

Lisätiedot

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä

Lisätiedot

Grupparbete Ryhmätyö. LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus

Grupparbete Ryhmätyö. LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus Grupparbete Ryhmätyö LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus 1. 9.5.2019 A Miten voidaan varmistaa, ettei suunnitelma jää vain paperiksi? Hur kan vi försäkra oss om att planen inte bara lämnar

Lisätiedot

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailuohjeet Avoimet kansalliset pyöräsuunnistuskilpailut, EP:n ja ÖID:n AM-kilpailut Teuvalla 25-26.7.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON PUHTAAT JÄRVET PUHDAS ITÄMERI ROHKEA SUVAITSEE Remontoimme terveydenhuollon niin, että hoitoa saa sekä ruumiin että mielen sairauksiin. Investoimme ratoihin, jotta junat saadaan kulkemaan nopeammin, useammin

Lisätiedot

LM 10m SM 2018 Turku. Turku m Liikkuvamaali, sarja M

LM 10m SM 2018 Turku. Turku m Liikkuvamaali, sarja M Turku 03. - 04.03.2018 10m Liikkuvamaali, sarja M 1. Krister Holmberg RS 98 99 99 296 95 95 93 283 579 2. Vesa Saviahde P-HA 96 97 97 290 96 92 96 284 574 3. Tomi-Pekka Heikkilä K-64 94 97 95 286 92 95

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa

Lisätiedot

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT KILPAILUNJOHTAJA: Jaakko Käyhkö 050 5325540

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

Vauhti-ryhmä Kick off

Vauhti-ryhmä Kick off Vauhti-ryhmä 2018 Kick off 20.1.2018 Aiheita Ohjaajat vastuuhenkilöt Suunnistajan polku - vauhtiryhmä Tavoitteet Toiminta Harjoitukset Kilpailut Leirit Vuorovaikutus Viestintä Ohjaajat / vastuuhenkilöt

Lisätiedot