Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1

2 2

3 3

4 4

5 5

6 6

7 7

8 8

9 9

10 10

11 11

12 12

13 13

14 14

15 15 SELVITYS TEKNISEN HALLINNON BUDJETIN YLITYKSISTÄ VUONNA 2013 KP Kohde Tili Budjetti Toteutuma Ylitys Selite Kohteet 8000 Tekninen hallinto 4020 Siiviilipalvelumiesten päiväraha Budjetoinnissa ei ole huomioitu siviilipalvelusmiehen päivärahoja Jaksotetut palkat ja palkkiot Edelliseen liittyviä kustannuksia Toimisto-, pankki ja asiantunt. palv Seudullisesta yhteistyöstä eiheutuneita selvitysten osuusmaksuja 4345 ATK- palvelut Ohjelmistojen ylläpidosta aieheutuvien vyörytysten kustannusten osuus oli arvioitu liian pieniksi Posti- ja telepalvelut Ylläpidosta aiheutuvien vyörytysten kustannusten osuus oli arvioitu liian pieneksi. YHTEENSÄ Vesihuolto. Ylläpidon tuotteistaminen.

16 Tekninen lautakunta Kokous Pykälä 28 liite 1 VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA 16 1 Tämä taksa korvaa edellisen, Vesilahden kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan alkaen. Tämän taksan on Vesilahden tekninen lautakunta käsitellyt ja Vesilahden kunnanvaltuusto hyväksynyt xx.xx.xxxx. Vesilaitos perii toiminta-alueellaan, sopimusten ehdot ja vesilaitoksen yleiset toimitusehdot huomioon ottaen, tässä taksassa lueteltuja maksuja liittymisestä ja käytöstä. Viivästyskorko on 7,50% (kulloinkin voimassaolevan Valtioneuvoston päätöksen mukainen viivästyskorko) Viivästysmaksu on 5,00 huomautuskerralta ja muut perimiskustannukset peritään laitokselle perimistoimistosta aiheutuneiden kustannusten mukaan. Pienin tasauslasku on 20,00, pienimmät summat hyvitetään/laskutetaan seuraavan laskutuksen yhteydessä, kun summa ylittää 20. Kulutusarvioiden alle 10 m³ muutokset tehdään vain tasauslaskutuksen yhteydessä. 1 LIITTYMISMAKSU Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu laskutetaan yhdessä erässä. Liittymismaksu on palautuskelpoinen. Laitos perii liittymismaksua ja lisäliittymismaksua investointiensa rahoittamiseksi. Liittymismaksu peritään kaikilta uusilta liittyjiltä. 1.1 Liittymismaksu määräytyy seuraavien maksuluokkien mukaisesti: Asuintalojen ja lomarakennusten liittymismaksu Asuintarkoitukseen tai lomarakennukseksi rakennetun kiinteistön liittymismaksu määräytyy alla olevan perusteella: VESI JA JÄTEVESI YHTEENSÄ Maksuluokka 1, asuinrakennus ja lomarakennus 5000 veroton alv 0% Hulevesi (alueilla joilla järjestelmä on rakennettu) 440 Maksuluokka 2, rivitalo ja kerrostalo veroton alv 0% Asunnot eur/as 800 Hulevesi (alueilla joilla järjestelmä on rakennettu) 440 Perusmaksu + asuntojen lukumäärä

17 Maatalouden tuotantorakennus ja muut rakennukset sekä teollisuuden ja erityisrakennusten sisältäen majoitus- kongressirakennukset liittymismaksut 2 Maksuluokka 3, Maatalouden tuotantorakennus ja muut 5000 rakennukset sekä teollisuuden ja erityisrakennusten liittymismaksut veroton alv 0% Lisä jokaista 100 m² kohden veroton alv 0% Lisäliittymismaksu Asuinrakennuksissa lisäliittymismaksu peritään kun kiinteistölle rakennetaan lisähuoneisto. Muissa rakennuksissa lisäliittymismaksu peritään, kun lisärakentaminen on yli 100 m² suuruinen. Asuinrakennukset, rivi- ja kerrostalot lisäasunto/ veroton alv 0% 800 Muut rakennukset +100 m² 500 Lisä jokaista 100 m² kohden alv 0% Hulevesi (alueilla joilla järjestelmä on rakennettu) Verkostoon ennen liittyneiden kiinteistöjen osalta lisäliittymismaksua peritään laajennuksen kerrosalan mukaisesti, kun lisärakentaminen on yli 60 m² suuruinen. Aiemman kiinteistötyypin muuttuessa peritään lisäliittymismaksu uuden kiinteistötyypin mukaan vähennettynä aiemman kiinteistötyypin mukainen liittymismaksu. Laajentaminen yli 60m2 Lisä jokaista 10 m² kohden alv 0% Muut liittymismaksuihin vaikuttavat ehdot Liittymismaksu mahdollistaa liittymisen vesijohto- ja jätevesiverkostoihin sekä myös hulevesiverkostoon silloin kun siihen voidaan liittyä. Mikäli kiinteistö liittyy vain vesijohtoon, peritään liittymismaksua 50 % (2500 ) täydestä maksusta ja mikäli kiinteistö liittyy vain viemäriin, peritään 70 % (3500 ) täydestä maksusta. Liittymismaksu laskutetaan, kun liittymissopimus liittyjän ja laitoksen kesken on allekirjoitettu, ja sen pitää olla maksettu ennen liittymän rakentamisen aloittamista.

18 18 3 Vesiosuuskuntien vesi- ja viemäriliittymismaksu Vesiosuuskunnalla tässä tarkoitetaan myös vesihuoltoyhtymää tms. Liittymissopimus tehdään vesiosuuskunnan kanssa. Vesiosuuskunnan liittymismaksu alv 0% 5000 Vesiosuuskunta päättää omalla toiminta-alueellaan liittymismaksu- ja käyttömaksutaksat liitettäviltä kiinteistöiltä, sekä vastaa alueensa vesihuoltojohtojen ja laitteiden rakentamisesta ja kunnossapidosta, ellei asiasta ole muuta sovittu. Jätevesiviemäriin liittyminen erikoistapauksessa Mikäli kiinteistö ei pääse liittymään runkoviemäriin viettoviemärillä tai liittyy paineviemäriverkostoon, tulee kiinteistön suorittaa liittyminen kiinteistöpumppaamolla. Kiinteistöpumppaamon hankinta, kytkentä ja kunnossapito kuuluvat liittyvälle kiinteistölle. Liittymismaksuna peritään 50 %:lla alennettu maksu tämän taksan mukaisesti lasketusta jäteveden liittymismaksusta. Muilta osin maksut määräytyvät tämän taksan mukaisesti. Tonttijohtomaksu Tonttijohtojen, laitteiden ja materiaalien laatua, kokoa, tyyppiä yms. koskevat määräykset antaa vesihuoltolaitos tapauskohtaisesti erikseen. Tonttijohtojen liitostyöt kunnan runkolinjaan tekee aina laitos tai sen hyväksymä ja valtuuttama asentaja. Liittäminen runkolinjaan ja siihen liittyvät tarvikkeet sisältyvät liittymismaksuun. Laitoksen ja liittyvän vastuut tonttijohtojen rakentamisesta sovitaan laitoksen ja asiakkaan välisessä liittymissopimuksessa tai noudatetaan vesihuollon yleisiä sopimusehtoja. Asemakaava-alueella liittämiskohta laitokseen nähden on aina runko- ja tonttijohdon rajakohta. Haja-asutusalueella liittyminen runkolinjasta. 2 Perusmaksu Vesihuoltolaitoksen perusmaksut Laitoksen omistaman vesimittarin käytöstä sekä laitoksen kiinteiden käyttökustannusten korvaamiseksi peritään vesilaitoksen perusmaksua jotka ovat seuraavat: - vesi 40,30 /vuosi + alv = 49,97 - jätevesi 48,36 /vuosi + alv = 59,97 - hulevesi 16,12 /vuosi + alv = 19,99 Perusmaksuihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero.

19 19 4 Korotettu perusmaksu Jos asiakas johtaa hulevetensä jätevesiviemäriin, vaikka alueelle on järjestetty erillisviemäröinti, laitos perii korotettua perusmaksua. Korotuksen suuruus on 50 % (laitoskohtainen päätös). 3 Käyttömaksu Käyttömaksun perusteena on kiinteistön käyttämän veden määrä. Se mitataan laitoksen asentamalla vesimittarilla. Kiinteistöillä on velvollisuus ilmoittaa kiinteistön vesimittarilukema kerran vuodessa. Käyttömaksu peritään erikseen vedenhankinnasta ja viemäröinnistä. Asuinkiinteistöjen ja niihin vesihuollon suhteen rinnastettavien kiinteistöjen käyttömaksut ovat: Poikkeavat käyttömaksut - Käyttövesi 1,86 /m 3 + alv = (2,31) - Jätevesi 2,13 /m 3 + alv = (2,64) Käyttömaksut yhteensä 3,99 /m 3 + alv = (4,95) Käyttömaksuihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero. Erityisestä syystä poikkeustapauksessa laitos voi periä käyttömaksun käytetyn veden tai poisjohdetun viemäriveden arvioidun määrän perusteella. Käyttömaksujen määräämisessä voidaan ottaa huomioon myös muut poikkeukselliset olosuhteet. Jäteveden käyttömaksu voidaan esimerkiksi määrätä erikseen jäteveden poikkeuksellinen laatu huomioon ottaen. Jäteveden käyttömaksu määritetään ominaiskulutuksen (170 l/hlö/vrk) ja henkilömäärän mukaan silloin, kun se ei perustu mittaukseen ja niiltä, jotka eivät ole liittyneet yleiseen vesijohtoon. Käyttömaksuihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero. Korotettu käyttömaksu Jos asiakas johtaa hulevetensä jätevesiviemäriin, vaikka alueelle on järjestetty erillisviemäröinti, laitos perii korotettua käyttömaksua. Korotuksen suuruus on 25 %. 4 Muut maksut - Vesiposti, jossa ei ole mittaria laskutetaan käytöstä 20 m 3 /vuosi 37,20 + alv = 46 - Vesimittarin tarkistusmaksut ovat 34,00 + alv = 42,16 Laitoksen suorittamasta kiinteistön vesimittarin näyttämän tarkistamisesta, jos tarkistus tapahtuu liittyjän pyynnöstä ja todettu virhe on pienempi kuin 5 % kuormituksen ollessa likimain puolet nimellismäärästä, peritään vesimittarin tarkastusmaksua.

20 Vesimittarin luenta (erityistapauksessa) Kiinteistön vesimittarilukema on ilmoitettava kerran vuodessa. Kiinteistöille lähetetään vesimittarilukemakortit marraskuun - joulukuun aikana. Vesilaskutukseen liittyvästä tavanmukaisesta vesimittarin luennasta ei peritä erillistä maksua, mutta mikäli kiinteistöltä ei ole ilmoitettu vesimittarilukemaa vuoden aikana, kiinteistön vesimittarin luennasta peritään 50 /luentakerta (sis. alv). - Vesimittarin poisto, asennus ja säilöön otto Kun asiakas haluaa tilapäisen käyttökatkon ajaksi ottaa mittarin pois pakkasen tai muun vaaran johdosta, peritään asiakkaalta tällöin 100,00+alv (124,00) suuruinen maksu. Tällä maksulla asennetaan mittari myös takaisin kulutuspaikkaan. Jos toimenpide tehdään päivystystyönä, peritään siitä päivystystyöhinnaston mukainen maksu. - Vesimittarin jäätyminen tai vaurioituminen Vesimittarin jäätymisestä tai muuten vahingoitetun vesimittarin korjauksesta aiheutuneista kuluista yhtiö perii 150,00 +alv (186,00) suuruisen maksun. Sama maksu peritään, mikäli vesimittarin sinetti on asiakkaan toimesta rikottu. Jos toimenpide tehdään päivystystyönä, peritään siitä päivystystyöhinnaston mukainen maksu. - Tonttijohdon sulkeminen tai avaaminen Liittyjältä peritään vesijohtoverkostosta erottamisesta tai uudelleen liittämisestä aiheutuneiden kulujen peittämiseksi maksu, joka on molempien osalta 52,44 +alv (65,03).

21 21

22 22

23 23

24 24

25 25

26 Erityisvastuualueisiin kuuluvat kunnat (aakkosjärjestyksessä) Asukasluku HYKS-erva as. KYS-erva as. OYS-erva as. TAYS-erva as. TYKS-erva as. Askola Espoo Hamina Hanko Helsinki Hyvinkää Imatra Inkoo Järvenpää Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi Kotka Kouvola Lapinjärvi Lappeenranta Lemi Lohja Loviisa Luumäki Miehikkälä Mäntsälä Nurmijärvi Parikkala Pornainen Porvoo Pyhtää Raasepori Rautjärvi Ruokolahti Savitaipale Sipoo Siuntio Taipalsaari Tuusula Vantaa Vihti Virolahti Enonkoski Hankasalmi Heinävesi Hirvensalmi Iisalmi Ilomantsi Joensuu Joroinen Joutsa Juankoski Juuka Juva Jyväskylä Kaavi Kangasniemi Kannonkoski Karstula Keitele Keuruu Kinnula Kitee Kiuruvesi Kivijärvi Konnevesi Kontiolahti Kuopio Kyyjärvi Lapinlahti Laukaa Leppävirta Lieksa Liperi Luhanka Maaninka Mikkeli Multia Muurame Mäntyharju Nurmes Outokumpu Pertunmaa Petäjävesi Pieksämäki Alavieska Enontekiö Haapajärvi Haapavesi Hailuoto Halsua Hyrynsalmi Ii Inari Kajaani Kalajoki Kannus Kaustinen Kemi Kemijärvi Keminmaa Kempele Kittilä Kokkola Kolari Kruunupyy Kuhmo Kuusamo Kärsämäki Lestijärvi Liminka Lumijoki Merijärvi Muhos Muonio Nivala Oulainen Oulu Paltamo Pelkosenniemi Pello Perho Posio Pudasjärvi Puolanka Pyhäjoki Pyhäjärvi Pyhäntä Akaa Alajärvi Alavus Asikkala Evijärvi Forssa Hartola Hattula Hausjärvi Heinola Hollola Humppila Hämeenkoski Hämeenkyrö Hämeenlinna Iitti Ikaalinen Ilmajoki Isojoki Isokyrö Jalasjärvi Janakkala Jokioinen Juupajoki Jämsä Kangasala Karijoki Kauhajoki Kauhava Kihniö Kuhmoinen Kuortane Kurikka Kärkölä Lahti Lappajärvi Lapua Lempäälä Loppi Myrskylä Mänttä-Vilppula Nastola Nokia Aura Eura Eurajoki Harjavalta Honkajoki Huittinen Jämijärvi Kaarina Kankaanpää Karvia Kaskinen Kemiönsaari Kokemäki Korsnäs Koski Tl Kristiinankaupunki Kustavi Köyliö Laihia Laitila Lavia Lieto Loimaa Luoto Luvia Maalahti Marttila Masku Merikarvia Mustasaari Mynämäki Naantali Nakkila Nousiainen Närpiö Oripää Paimio Parainen Pedersören kunta Pietarsaari Pomarkku Pori Punkalaidun 26

27 KYS-erva Pielavesi Pihtipudas Polvijärvi Puumala Rantasalmi Rautalampi Rautavaara Rääkkylä Saarijärvi Savonlinna Siilinjärvi Sonkajärvi Sulkava Suonenjoki Tervo Tohmajärvi Toivakka Tuusniemi Uurainen Valtimo Varkaus Vesanto Vieremä Viitasaari Äänekoski OYS-erva Raahe Ranua Reisjärvi Ristijärvi Rovaniemi Salla Savukoski Sievi Siikajoki Siikalatva Simo Sodankylä Sotkamo Suomussalmi Taivalkoski Tervola Toholampi Tornio Tyrnävä Utajärvi Utsjoki Vaala Veteli Ylitornio Ylivieska TAYS-erva Orimattila Orivesi Padasjoki Parkano Pirkkala Pukkila Pälkäne Riihimäki Ruovesi Sastamala Seinäjoki Soini Sysmä Tammela Tampere Teuva Urjala Valkeakoski Vesilahti Vimpeli Virrat Ylöjärvi Ypäjä Ähtäri TYKS-erva Pyhäranta Pöytyä Raisio Rauma Rusko Salo Sauvo Siikainen Somero Säkylä Taivassalo Tarvasjoki Turku Ulvila Uusikaarlepyy Uusikaupunki Vaasa Vehmaa Vöyri 27

28 28 1(10) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kyselyssä on mahdollista edetä vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta osa kysymyksistä on merkitty pakollisiksi. Suurimpaan osaan kysymyksistä on mahdollista valita vain yksi vastausvaihtoehto. Jokaista vastausta on mahdollista perustella ja perustelut huomioidaan vastauksia analysoitaessa. Kyselyn lopussa on runsaasti vastaustilaa lausujien vapaamuotoisille kommenteille. Vastauksia on mahdollista muokata ennen kyselylomakkeen lähettämistä Kyselyn voi tarvittaessa keskeyttää painamalla Keskeytä-painiketta ja jatkaa vastaamista myöhemmin. Keskeytä-painikkeesta kysely vie automaattisesti sivulle, jossa on linkki jatkettavaan kyselyyn. Sivulla voi myös lähettää linkin sähköpostiisi. Kyselyä ei ole kuitenkaan mahdollista muokata kahden eri toimipisteen välillä. Mikäli samaa muokattavaa kyselylinkkiä muokataan kahdesta eri toimipisteestä samanaikaisesti, kyselyyn tallentuu viimeisin versio. Tästä syystä kyselylinkkiä ei pidä jakaa eteenpäin. Viimeisen kysymyksen lopussa on Yhteenveto-painike, josta pääset tarkastelemaan laatimiasi vastauksia. Yhteenvetosivulta pääset muokkaamaan (Muokkaa vastauksia -painike) ja tulostamaan (Tulosta-painike) kyselyn. Vastauksien lähetys: Kun kyselyyn vastaaminen on valmis, paina kyselylomakkeen yhteenvetosivun lopussa olevaa Valmis-painiketta. Valmis-painikkeen painamisen jälkeen kyselyvastausta ei ole enää mahdollista täydentää tai muokata. Kyselylomakkeeseen voi vastata vain kerran. Vastaajille on toimitettu myös kyselyn tekstitiedostoversio lausuntopyynnön käsittelyn helpottamiseksi. Toimielimen käsittelyssä voidaan noudattaa esimerkiksi sellaista menettelyä, että kyselyvastausta työstetään tekstitiedostona ja käsittelyn lopuksi tekstitiedostoon laaditut vastaukset syötetään kyselyyn. Lisätietoja kyselystä antavat: osastopäällikkö Kirsi Varhila, p hallitusneuvos Pekka Järvinen, p neuvotteleva virkamies Kari Haavisto, p sähköpostit muotoa Kyselyn tekniseen toteutukseen liittyvät kysymykset: osastosihteeri Hang Pham, p osastosihteeri Jaana Aho, p sähköpostit muotoa

29 29 2(10) TAUSTATIEDOT 1. Vastaajatahon virallinen nimi 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot 4. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä 5. Toimielimen nimi 6. Onko vastaaja* o kunta o kuntayhtymä o valtion viranomainen o järjestö o ei mikään edellä mainituista

30 30 3(10) KYSYMYKSET 1 luku Yleiset säännökset 7. 5 :ssä säädetään palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Säännöksen mukaan palvelut on toteutettava väestön tarpeet huomioon ottaen lähellä palvelujen käyttäjiä, mutta säännöksen mukaisten edellytysten täyttyessä palveluja voidaan keskittää. Onko säännös tarkoituksenmukainen? kantaa 8. 7 :ssä säädetään palvelujen kielestä. Turvaako säännös asianmukaisesti palvelujen käyttäjien kielelliset oikeudet? kantaa 9. 8 ja 9 :ssä säädetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä kuuluu ensisijaisesti kunnille. Sote-alueen ja tuottamisvastuussa olevan kunnan ja kuntayhtymän on otettava päätöksissään huomioon niiden vaikutukset väestön hyvinvointiin ja terveyteen sekä annettava kunnille asiantuntija-apua. Onko säännösten mukainen työnjako tarkoituksenmukainen? kantaa 10. Muita huomioita 1 luvun säännöksistä.

31 31 4(10) 2 luku Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen :ssä säädetään järjestämisvastuusta. Onko säännöksen mukainen järjestämisvastuun sisältö mielestänne tarkoituksenmukainen? kantaa :ssä säädetään järjestämispäätöksestä. Järjestämispäätöksen tarkoituksena on määritellä, miten sote-alue huolehtii järjestämisvastuun toteuttamisesta. Sote-alue päättää järjestämispäätöksen sisällön sote-alueen sekä tuottamisvastuussa olevien kuntien ja kuntayhtymien välisten neuvottelujen perusteella. Onko järjestämispäätöksen laatimismenettely tarkoituksenmukainen? kantaa 13. Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että järjestämispäätöksessä määritellään kaikki säännöksen mukaiset asiat (kohdat 1 13)? kantaa 14. Mikäli vastasitte edelliseen kysymykseen ei, valitkaa listasta ne säännöksen kohdat, joita ei mielestänne tulisi määritellä järjestämispäätöksessä: 1. Asiakaslähtöisen integraation toteutumisen keinot 2. Lähipalvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden varmistaminen 3. Valtakunnallisten tavoitteiden ja kehittämisohjelmien toteuttaminen 4. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteet, vastuut ja yhteistyö 5. Palvelujen laatu- ja palvelutaso sekä yhtenäiset käytännöt 6. Väestön kielellisten oikeuksien toteutuminen 7. Tuottamisvastuussa olevat kunnat, kuntayhtymät ja niiden tehtävät 8. Ympärivuorokautisesta päivystyksestä vastaavat kunnat ja kuntayhtymät 9. Sote-alueen omalla tuotantovastuulla olevat tukipalvelut sekä muut sote-alueen tuotantoon otetut palvelut 10. Rahoituksen ja voimavarojen kohdentaminen tuottamisvastuussa oleville kunnille ja kuntayhtymille 11. Palveluhankintojen sekä palvelusetelin käytön keskeiset periaatteet ja laajuus 12. Palvelurakennetta koskevat tehtävät 13. Kohtien 1 12 seuranta ja arviointi 15. Pitäisikö järjestämispäätöksessä päättää jostain muusta kuin säännöksen mukaisista asioista? kantaa

32 32 5(10) :ssa säädetään sote-alueen muista kuin järjestämispäätöksen mukaisista tehtävistä, joiden tarkoituksena on erityisesti antaa sote-alueelle toimivalta säännöksessä mainittujen toimintojen suunnitteluun, yhteensovittamiseen ja kehittämiseen. Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että sotealueella on kaikki säännöksen mukaiset tehtävät? kantaa 17. Mikäli vastasitte edelliseen kysymykseen ei, valitkaa listasta ne säännöksen mukaiset tehtävät, joita sote-alueella ei mielestänne tulisi olla. 1. Kunta- ja kuntayhtymärajat ylittävän yhteistyön varmistaminen 2. Valtakunnallisten strategisten linjausten toimeenpano ja kehittämistoiminnan suunnittelu 3. Tutkimustoiminnan suunnittelu, yhteensovittaminen ja yhteistyön varmistaminen 4. Työvoimatarpeen ennakointi ja koulutuksen suunnittelu ja kehittäminen 5. Henkilöstön tehtävärakenteen ja työnjaon sekä suunnittelun yhteensovittaminen 6. Tiedonhallinnan sekä asiakas- ja potilastietojen yhteensovittaminen ja kokonaisarkkitehtuurin määrittely 7. Hyvinvointi- ja terveysseurantatietojen kerääminen ja hyödyntäminen 18. Muita huomioita luvusta 2

33 33 6(10) 3 luku Sosiaali- ja terveydenhuollon tuottaminen :ssä säädetään kunnallisesta tuottamisvastuusta. Säännöksen mukaan sote-alue päättää tuottamisvastuun antamisesta kunnalle ja kuntayhtymälle, jolla on sosiaali- ja terveydenhuollon tuottamisvastuun edellyttämä oma henkilöstö ja muut voimavarat. Velvoite omasta henkilökunnasta ei kuitenkaan koske sitä osaa toiminnasta, joka toteutetaan esimerkiksi ostopalveluna. Onko tuottamisvastuusta säädetty tarkoituksenmukaisesti? kantaa :ssä säädetään sote-alueen tuottamisvastuusta. Sote-alueella on tuottamisvastuu järjestämispäätöksessä määritellyistä tukipalveluista, joita voivat olla esimerkiksi tietohallintoon liittyvät tehtävät. Onko tarkoituksenmukaista, että sote-alue voi säännöksen mukaisesti päättää ottaa tukipalveluja koskevan tuottamisvastuun itselleen? kantaa 21. Muita huomioita luvusta 3 4 luku Hallinto :n mukaan sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymään ja sen hallintoon sovelletaan mitä kuntalain 10 luvussa säädetään kuntayhtymästä, jollei lailla toisin säädetä. Onko tämä tarkoituksenmukaista? kantaa :ssä säädetään päätöksenteosta kuntayhtymän toimielimissä. Säännöksen mukaan kuntien äänimäärä perustuu kunnan asukaslukuun. Mikäli kunnat eivät ole toisin sopineet, käytössä on äänileikkuri, jonka perusteella mikään kunta ei voi saada yli puolta kuntayhtymän äänistä. Onko tämä hyväksyttävää? kantaa 24. Muita huomioita luvusta 4.

34 34 7(10) 5 luku Ohjaus, suunnittelu ja kehittäminen :ssä säädetään sosiaali- ja terveysministeriön sekä sote-alueen välisestä neuvottelumenettelystä. Neuvottelujen tarkoituksena on ohjata sosiaali- ja terveysalueen toimintaa palvelurakenteen kehittämisessä sekä edistää ministeriön ja sote-alueen välistä yhteistyötä. Pidättekö säännöksen mukaista neuvottelumenettelyä tarkoituksenmukaisena? kantaa :ssä säädetään sote-alueen ja tuottamisvastuussa olevan kunnan tai kuntayhtymän välisestä tulosohjauksesta. Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että sote-alueen ja tuotantovastuussa olevan alueen välillä sovelletaan tulosohjausta? kantaa 27. Turvaako 30 asianmukaisesti asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet palvelujen järjestämiseen liittyvään valmisteluun ja päätöksentekoon? kantaa 28. Muita huomioita luvusta 5

35 35 8(10) 6 luku Rahoitus :ssä säädetään sote-alueen rahoituksesta ja kustannusten jakautumisesta. Säännöksen mukaan kuntien maksuosuus perustuu asukasmäärään, jota on painotettu valtionosuuslaskennassa käytettävillä iällä ja sairastavuudella. Kunnat voivat sopia sote-alueen perustamissopimuksessa myös muiden valtionosuuslaskentaperusteiden huomioimisesta. Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että kunnilla on säännöksen mukainen päätösvalta? kantaa :ssä säädetään tuottamisvastuussa olevan kunnan ja kuntayhtymän rahoituksesta. Järjestämispäätöksessä määritellään kaikille tuottamisalueille yhdenmukaisista korvausperusteista. Tuotantoalueen rahoituksessa on kuitenkin huomioitava järjestämispäätöksessä määritellyt palveluntuotannon vaikuttavuus- ja tehokkuusvaatimukset jolloin korvausperusteet voivat vaihdella tuotantoalueittain. Pidättekö tätä tarkoituksenmukaisena? kantaa :ssä säädetään hoidon ja kustannusten korvaamisesta eräissä tilanteissa. Onko säännöksen mukainen kustannusten korvaamisperiaate tarkoituksenmukainen? kantaa :ssä säädetään valtion koulutuskorvauksista. Koulutuskorvausten maksuedellytykset säilyvät säännösten perusteella nykyisellään. Ovatko säännökset tarkoituksenmukaisia? kantaa :ssä säädetään valtion korvauksista tutkimustoimintaan. Tutkimusrahoituksen kohdentamisperusteet säilyvät säännösten perusteella nykyisellään. Ovatko säännökset tarkoituksenmukaisia? kantaa 34. Muita huomioita luvusta 6

36 36 9(10) 7 luku Viranomaisvalvonta 35. Huomioita 7 luvun säännöksistä 8 luku Erinäiset säännökset 36. Huomioita 8 luvun säännöksistä. Voimaanpanolaki 37. Kysymys vain kuntien valtuustoille: Voimaanpanolain 3 :ssä on tarkoitus säätää sote-alueen kuntayhtymiin kuuluvista kunnista. Jokaisen kunnan on kuuluttava yhteen viidestä sote-alueen kuntayhtymästä. Eduskuntapuolueiden puheenjohtajien tekemän sopimuksen perusteella muodostettavat sote-alueet rakentuvat nykyisten erityisvastuualueiden pohjalta. Mikäli sote-alue muodostetaan nykyiseen erityisvastuualueeseen kuuluvista kunnista, kuuluuko kuntanne palvelujen järjestämisen kannalta perusteltuun sote-alueeseen? (Liite: Erityisvastuualueisiin kuuluvat kunnat) kantaa 38. Kysymys vain kuntien valtuustoille: Mikäli kuntanne ei katso perustelluksi kuulua nykyisen erityisvastuualueen perusteella muodostettavaan sote-alueeseen, minkä erityisvastuualueen pohjalta muodostettavaan sote-alueeseen kuntanne katsoo perustelluksi kuulua? o HYKS-erva o KYS-erva o OYS-erva o TAYS-erva o TYKS-erva :ssä säädetään henkilöstön asemasta. Pykälään ei sisälly kuntarakennelain mukaista viiden vuoden irtisanomissuojaa henkilöstölle. Onko henkilöstön asemasta säädetty asianmukaisesti? kantaa :ssä säädetään omaisuusjärjestelyistä. Onko omaisuusjärjestelyistä säädetty asianmukaisesti? kantaa

37 37 10(10) :ssä säädetään sosiaali- ja terveysalueen rahoituksen siirtymäjärjestelystä. Säännökseen on säädetty kunnan rahoitusosuutta koskeva kolmen vuoden siirtymäaika, mikäli kunnan rahoitusosuus muuttuu nykyisestä. Onko rahoitusosuutta koskeva kolmen vuoden siirtymäaika riittävä? kantaa :ssä säädetään kunnille ja kuntayhtymille myönnettävästä muutostuesta. Onko säännöksen mukainen muutostuki riittävä? kantaa 43. Muita huomioita voimaanpanolaista Laki varainsiirtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta 44. Onko varainsiirtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta säädetty mielestänne tarkoituksenmukaisesti? kantaa Lopuksi 45. Mitä uudistuksen toimeenpanossa tulee erityisesti huomioida? 46. Voitte lopuksi tuoda esiin yleisiä näkökulmia hallituksen esitysluonnokseen liittyen. Listatkaa alkuun mielestänne kolme tärkeintä näkökulmaa.

38 38 1 SOPIMUS TIETOHALLINTOTEHTÄVISTÄ 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Tampereen, Nokian ja Ylöjärven ja Oriveden kaupungit sekä Hämeenkyrön, Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kunnat. Myöhemmin käsitteellä Sopijapuoli tarkoitetaan yhtä edellä mainituista sopimuksen osapuolista ja käsitteellä Sopijapuolet kaikkia sopimuksen osapuolia. Myöhemmin käsitteellä kehyskunnat tarkoitetaan Nokian, Ylöjärven ja Oriveden kaupunkeja sekä Hämeenkyrön, Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kuntia. 2. YHTEYSHENKILÖT JA SOPIMUKSEEN LIITTYVÄT TIEDONANNOT Tampereen yhteyshenkilönä toimii puh. XXX. Hämeenkyrön yhteyshenkilönä toimii puh XXX Kangasalan kunnan yhteyshenkilönä toimii puh XXX Lempäälän kunnan yhteyshenkilönä toimii puh XXX Nokian kaupungin yhteyshenkilönä toimii puh XXX Oriveden kaupungin yhteyshenkilönä toimii puh XXX Pirkkalan kunnan yhteyshenkilönä toimii puh XXX Vesilahden kunnan yhteyshenkilönä toimii puh XXX Ylöjärven kaupungin yhteyshenkilönä toimii puh XXX Kaikki tämän sopimuksen edellyttämät tiedonannot on toimitettava Sopijapuolen yhteyshenkilölle kirjallisesti tai sähköpostilla. Tiedonannon lähettävä Sopijapuoli vastaa viestin perille menosta. Sopijapuolten on ilmoitettava viipymättä toisilleen sellaisista järjestelyistä tai olosuhteissa tapahtuneista muutoksista, joilla voi olla vaikutusta tämän sopimuksen mukaisten velvollisuuksien täyttämiseen. 3. SOPIMUKSEN TAUSTA, TARKOITUS JA TOTEUTUS Sopijapuolet ovat sopineet voimaan tulleella sopimuksella tietohallintoyhteistyöstä. Yhteistyö on ollut hyvin toimivaa ja seudullisesti on rakennettu yhteistä tietoteknistä infrastruktuuria. Toimintaympäristö on tuon sopimuksenteon jälkeen muuttunut, ja mm. kehyskunnissa on vuonna 2013 aloittanut tietohallintojohtaja, joka johtaa kehyskuntien tietohallinnon kehittämistä. Tällä sopimuksella korvataan allekirjoitettu sopimus. Sopimuksen tarkoituksena on määrittää Sopijapuolten välinen yhteistyö tietohallinnon seudullisesta johtamisesta ja muusta yhteistyöstä Sopimuksella tavoitellaan Sopijapuolten tietoteknisen ympäristön yhteistä järjestämistä sekä sen kehittämistä kokonaisarkkitehtuurin mukaisesti. Sopimuksessa sovitaan myös siitä, että Tampereen kaupunki tuottaa osan tietohallinnon palveluista kehyskunnille.

39 SOPIMUSYHTEISTYÖN SISÄLTÖ Tämän sopimuksen mukaiseen yhteistyöhön kuuluvia tietohallintopalveluja ovat: Seudullisen tietohallinnon strateginen koordinointi ja ohjaus Tietohallinnon hallintopalvelut Tietoturva ja suoja Kehittämishankkeitten johtaminen ja hallinta sekä kehittämistyö tietohallinnon seudullisessa johtoryhmässä sovitussa laajuudessa Pääkäyttäjäpalvelut Tietoteknisten laitteiden ja palvelusten hankinnat Järjestelmätoimittajien kanssa tehtyjen seudullisten toimitussopimusten hallinta ja valvonta Sovitut konsultointipalvelukset Mikäli syntyy epäselvyyttä siitä, kuuluko tietty toiminto tämän sopimuksen tarkoittamaan tietohallinnon alaan, asia pyritään ratkaisemaan neuvotteluteitse tietohallinnon seudullisessa johtoryhmässä. 5. HANKINTOJEN TEKEMINEN Tällä sopimuksella valtuutetaan Tampereen kaupunki valmistelemaan ja päättämään muiden sopimuskumppanien puolesta tietoteknisten päätelaitteiden, palvelimien ja niiden oheislaitteiden ja niihin liittyvien rahoituspalveluiden sekä tietojärjestelmien ja sovellusten sekä tietotekniikan palveluntuottajapalvelujen hankinnoista siinä laajuudessa, kun tietohallinnon seudullinen johtoryhmä harkitsee. Valtuutukseen sisältyy - kilpailutuksen tai muun hankinnan käynnistys, hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön tekeminen sekä tarjousvertailun laadinta ja hankintapäätöksen tekeminen, - hankintaa vastaavien hankintasopimusten hyväksyminen, mihin liittyen sopimusehdoista päättäminen ja sopimusten allekirjoittaminen Kukin kunta vastaa hankintojen kustannuksista omalta osuudeltaan tilausten mukaisesti. Päätöksenteosta ei suoriteta korvauksia puolin eikä toisin. Mahdollisten markkinaoikeusriitojen oikeudenkäyntikustannuksista vastaavat kaikki Sopijapuolet viimeisten vahvistettujen asukaslukujen suhteessa, lukuun ottamatta tilanteita, jolloin voidaan selvästi osoittaa ylimääräisten kustannusten aiheutuneen hankintayksikön tai Sopijapuolen toiminnasta. 6. YHTEISTYÖN HALLINNOINTI 6.1. TIETOHALLINNON SEUDULLINEN JOHTORYHMÄ Tämän sopimuksen mukaista tietohallinnon yhteistyötä kehittää ja ylläpitää sopimusosapuolten edustajista muodostettu tietohallinnon seudullinen johtoryhmä. Kunkin sopimusosapuolen hallitus nimeää enintään yhden viranhaltijaedustajansa ja varaedustajansa johtoryhmään. Lisäksi johtoryhmässä on puheenjohtaja, jona toimii Tampereen kaupungin tietohallintojohtaja ja varapuheenjohtajana

40 40 3 muiden sopimuskuntien yhteinen tietohallintojohtaja. Puheenjohtaja voi kutsua asiantuntijajäseniä osallistumaan johtoryhmän työskentelyyn. Tietohallintoyksikkö nimeää sihteerin ja esittelijän. Johtoryhmä kokoontuu tarvittaessa ja käsitellyistä asioista pidetään pöytäkirjaa. Johtoryhmä on päätösvaltainen, kun vähintään puolet johtoryhmän jäsenistä tai näiden varajäsenistä on läsnä. Johtoryhmä pyrkii tekemään päätökset hyvässä yhteisymmärryksessä yksimielisesti. Johtoryhmän tehtäviä ja valtuudet: Johtoryhmä - asettaa sopimuksen tavoitteiden edistämiseksi tarvittavat ohjaus-, työ- ja seurantaryhmät - hyväksyy seudullista kehittämistä koskevat tietohallinnon kehityssuunnitelmat - määrittelee seudullisen yhteen toimivuuden kannalta tarvittavat laite- ja ohjelmistovakioinnit ja tietoturvan vähimmäiskriteerit - käsittelee ja antaa lausunnon seudullisista tietotekniikan laite- ja palveluhankinnoista Koska johtoryhmä ei ole viranomaiselin eikä sille näin ollen kuulu viranomaistoimintaan kuuluvaa päätösvaltaa, niin tällaiset päätökset tehdään varsinaisissa sopimusosapuolten viranomaisvaltaa käyttävissä asianomaisissa toimielimissä. Johtoryhmä voi kuitenkin päättää tehtäväalueeseensa kuuluvista ratkaisuista kuntia ja omaa kuntaa sitovasti siinä laajuudessa kuin kullekin johtoryhmän jäsenelle on asianomaisesta kunnasta siirretty ratkaisuvaltaa. Johtoryhmän ja kunkin sopimusosapuolena olevan kunnan välinen yhteydenpito toteutetaan siten, että Tampereen kaupungin tietohallintojohtaja ja kehyskuntien tietohallintojohtaja toimivat tiedonvaihdon pääasiallisina välittäjinä. Tietohallintoyhteistyön seuranta, tavoitteet ja resurssit esitellään sopimusosapuolten kaupungin- ja kunnanhallituksille ja kuntajohtajakokoukselle vähintään kerran vuodessa HENKILÖSTÖ Tässä sopimuksessa tarkoitetuista valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävistä huolehtii Tampereen tietohallintoyksikkö. Lisäksi hankitaan ostopalveluja siten, kuin siitä erikseen sovitaan. Yhteisesti sovitun henkilöstön kustannukset jaetaan sopimusosapuolten kesken jäljempänä tässä sopimuksessa mainitulla tavalla. 7. KUSTANNUSTEN JAKAUTUMINEN Tampereen kaupungilla on oikeus saada tosiasiallisia kustannuksia koskeva korvaus tämän sopimuksen mukaan määräytyvien tietohallintopalveluiden tuottamisesta. Tietohallintopalvelujen tuottamiskustannuksista sopimuskunnat vastaavat viimeisten vahvistettujen asukaslukujen suhteessa. Sopimusosapuolet vastaavat kukin omista johtoryhmän työskentelyyn liittyvistä kustannuksistaan. Sopimusosapuolet sopivat erikseen, mitä tietohallinnon palvelukustannuksia ja tieto- ja viestintätekniikan kehittämiskustannuksia sekä tietohallintohenkilöstön kus-

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA 1 Tämä taksa korvaa edellisen, Vesilahden kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 1.1.2015 alkaen. Tämän taksan on Vesilahden tekninen lautakunta

Lisätiedot

SOPIMUS TIETOHALLINTOTEHTÄVISTÄ

SOPIMUS TIETOHALLINTOTEHTÄVISTÄ 1 SOPIMUS TIETOHALLINTOTEHTÄVISTÄ 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Tampereen, Nokian ja Ylöjärven ja Oriveden kaupungit sekä Hämeenkyrön, Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kunnat. Myöhemmin käsitteellä

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia.

Lisätiedot

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa

Lisätiedot

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 759/2013 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annikki Thodén 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 Tilastot Liite 2 Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 sivu Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut ja käyttäjät 2 Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut, Etelä- ja Länsi-Suomi 3 Vammaisten

Lisätiedot

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys 22.8.2013

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys 22.8.2013 Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys 22.8.2013 Kartat perustuvat kolmen selvitysperusteen tarkasteluun: 1. kunnan väestöpohja Tilastokeskuksen väestötietoihin () pohjautuen; 2. työpaikkaomavaraisuus

Lisätiedot

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200,00 248,00 005 Alajärvi 400,00 496,00 009 Alavieska 100,00 124,00 010 Alavus 400,00 496,00 016 Asikkala 300,00 372,00 018 Askola 100,00 124,00 019 Aura 100,00 124,00 035 Brändö 200,00 248,00

Lisätiedot

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää

Lisätiedot

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030 Maakunnittain 3 Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2010 ja 2030: Etelä-Karjala 2 2 Taipalsaari Lappeenranta Lemi Imatra Luumäki Ruokolahti Rautjärvi

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely 1(10) Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely 1(10) Ohjeet: 1(10) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kyselyssä on mahdollista edetä vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa IPRA 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot 29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Niuvanniemen sairaala 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi la Tiihonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

VM/KAO, 27.2.2015 Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

VM/KAO, 27.2.2015 Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin VM/KAO, 27.2.2015 Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin Havainnollistettu laskennallisena muutospaineena tuloveroprosenttiin (ml. valtionuudistus & vos-leikkaukset)

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Dnro A129/200/2012 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a :n

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Akaa Pirkanmaa 174,93 85. 85. 80. Alajärvi Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Kriteeritarkastelua maakunnittain

Kriteeritarkastelua maakunnittain Kriteeritarkastelua maakunnittain Tarkastelu perustuu kolmen pääkriteerin tarkasteluun: -Palvelu- ja väestöpohjakriteeri Tilastokeskuksen väestötietojen perusteella -- ja työssäkäyntikriteerit Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Maatalouslomitusta hoitava paikallisyksikkö v. 2013 sijaintikunta KUNTANIMI Numero 2013 Paikallisyksikkö Maakuntano 005 Alajärvi 5 ALAJÄRVI 14 759 Soini 5 ALAJÄRVI 14 934 Vimpeli 5 ALAJÄRVI 14 010 Alavus

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Promena -jalkineet työhön ja vapaa-aikaan

Promena -jalkineet työhön ja vapaa-aikaan PROMENA JALKINEIDEN EDUSTAJAT 1. Pohjois.Suomi Paula Soronen Puhelin 045 853 0877 2. Itä-Suomi Seppo Joutsemo Puhelin 045 911 2055 3. Keski-Suomi Lea Leppänen Puhelin 045 853 0850 4. Keski-Pohjanmaa ja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 610/2012 Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Ennakkotiedot Uudenmaan ELY-keskus Kunta Tuotantosuunta Tilojen lukumäärä Työntekijöiden lukumäärä Yhteensä Miehet Naiset Työmäärä yhteensä, henkilötyövuotta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Opetus- ja kulttuuriministeriö 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Väisänen Matti 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2014 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Monimuotoiset perheet verkosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kerppola-Pesu Jenni 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut

Kuntatalouden tunnusluvut Ii Oulu Kuntatalouden tunnusluvut Oulun selvitysalue Hailuoto Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä 7.5.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä sellainen kunta:

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi työpaikaksi?

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi työpaikaksi? KUNTALIITTO Hkki Punnonen 12.3.2013 "Tavoitteena savuton työpaikka" on eräs hanke, jolla käännetään tupakointia laskuun. Monet yritykset ovat julistautuneet savuttomiksi. Kaikki sairaanhoitopiirit ovat

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (Oulun piirin osalta 16.11.2015, Lapin piiriin muutoksia 12.2.2016) Luetteloa tarkistetaan

Lisätiedot

1(10) Lausuntopyyntökysely

1(10) Lausuntopyyntökysely 1(10) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kyselyssä on mahdollista edetä vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (muutoksia: Oulun piiri 16.11.2015&12.3.&15.4.2016, Lappi 12.2.2016, Varsinais-Suomi

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015 Dnro A194/200/2014 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015 Annettu Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 2014 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a :n

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014 Dnro A188/200/2013 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014 Annettu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a :n

Lisätiedot

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Arviointikeskus Akaa Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto Rautatienkatu 10, 4 krs. 33100 TAMPERE 029 56 80900 029 56 80945 Länsi-Suomen

Lisätiedot

VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnuslukuja. Ryhmä 1: Kontiolahti, Lapua, Laukaa, Lempäälä, Lieto, Siilinjärvi ja Ulvila

Kuntatalouden tunnuslukuja. Ryhmä 1: Kontiolahti, Lapua, Laukaa, Lempäälä, Lieto, Siilinjärvi ja Ulvila Kuntatalouden tunnuslukuja Ryhmä 1: Kontiolahti, Lapua, Laukaa, Lempäälä, Lieto, Siilinjärvi ja Ulvila Ryhmä 2: Forssa, Heinola, Hollola, Kuusamo, Naantali, Raisio ja Uusikaupunki 8.9.2015 Heikki Miettinen

Lisätiedot

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäyntialueet muodostettu 31.12.2009 pendelöintitietojen pohjalta, 1.1.2011 kuntajaon mukaan Uusimaa s. 2 Varsinais-Suomi s. 3 Satakunta s. 4 Kanta-Häme ja Päijät-Häme

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely 30.9.2014

Lausuntopyyntökysely 30.9.2014 Valtuusto antaa lausunnon kohtiin 37 ja 38 Kvalt liite 3 Kv 7.10.2014 1(10) Lausuntopyyntökysely 30.9.2014 Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava

Lisätiedot

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Porin kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Työvaliokunta ja ohjausryhmä 14.3.2014 Nakkila Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen 19.3.2014 Page 1 Porin

Lisätiedot

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 23.05.2016 Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014 Keskitulolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Population register center POPULATION IN THE MAINLAND 5298858

Population register center POPULATION IN THE MAINLAND 5298858 Population register center POPULATION IN THE MAINLAND 5298858 Region of Uusimaa 1408020 Espoo 241565 Hanko 9657 Helsinki 576632 Hyvinkää 44987 Inkoo 5575 Järvenpää 38288 Karjalohja 1481 Karkkila 9076 Kauniainen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 609/2012 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 609/2012 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 609/2012 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto

Lisätiedot

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd 1 (10) Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Akaa (020) 563 457 573 Alajärvi (005) 206 181 203 Alavieska (009) 25 47 23 Alavus (010) 261 274

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut

Kuntatalouden tunnusluvut Leppävirta Heinävesi Varkaus Kuntatalouden tunnusluvut Joroinen Keski-Savo Heinävesi, Joroinen, Leppävirta ja Varkaus 19.5.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Euran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Eeva Rautiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011 Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011 ELY-keskus/alue ja kunta Koko maa yhteensä (335 kuntaa) 20 664 33,21 % Ahvenanmaan valtionvirasto

Lisätiedot

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad 1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko

Lisätiedot

8. 7 :ssä säädetään palvelujen kielestä. Turvaako säännös asianmukaisesti palvelujen käyttäjien kielelliset oikeudet?

8. 7 :ssä säädetään palvelujen kielestä. Turvaako säännös asianmukaisesti palvelujen käyttäjien kielelliset oikeudet? 1 (8) Lausuntopyyntö KYSYMYKSET 1 luku Yleiset säännökset 7. 5 :ssä säädetään palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Säännöksen mukaan palvelut on toteutettava väestön tarpeet huomioon ottaen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 3269 Valtioneuvoston asetus asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2011 Annettu Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 2010 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

VM/KAO 12.12.2013 Nykyinen ja UUSI järjestelmä, rakennevertailu Vuoden 2013 tiedoilla

VM/KAO 12.12.2013 Nykyinen ja UUSI järjestelmä, rakennevertailu Vuoden 2013 tiedoilla VM/KAO 12.12.2013 Nykyinen ja UUSI järjestelmä, rakennevertailu Vuoden 2013 tiedoilla Laskennalliset kustannukset: Ikärakenne Sairastavuus Työttömyys Kaksi Vieras As.tiheys Saaristo Koulutus Muut Yht.

Lisätiedot

Valtionosuudet UUSI ja NYKYINEN järjestelmä

Valtionosuudet UUSI ja NYKYINEN järjestelmä VM/KAO/vs, 12.12.2013 Valtionosuudet UUSI ja NYKYINEN järjestelmä Vuoden 2013 tasolla UUSI NYKYINEN UUSI NYKYINEN MUUTOS Käyttöasm VOS VOS VOS VOS uusi vs nyk. tulot v. 2012 YHTEENSÄ YHTEENSÄ /as /as /as

Lisätiedot

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad 1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

Pomarkku. Lavia. Kuntatalouden tunnusluvut. Pori. Ulvila. Luvia Nakkila. Kokemäki. Porin selvitysalue

Pomarkku. Lavia. Kuntatalouden tunnusluvut. Pori. Ulvila. Luvia Nakkila. Kokemäki. Porin selvitysalue Pomarkku Kuntatalouden tunnusluvut Pori Ulvila Lavia Luvia Nakkila Kokemäki Porin selvitysalue Kokemäki Lavia Luvia Nakkila Pomarkku Pori Ulvila Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä

Lisätiedot

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon 005 Alajärvi Alajärvi 009 Alavieska Alavieska 010 Alavus Alavus 016 Asikkala Asikkala 018 Askola Askola 019 Aura Aura 020 Akaa Akaa 046 Enonkoski Enonkoski 047 Enontekiö Enontekis 049 Espoo Esbo 050 Eura

Lisätiedot

1.1.2014 alk. Ortokuvat Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta

1.1.2014 alk. Ortokuvat Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200.00 246.00 005 Alajärvi 400.00 492.00 009 Alavieska 100.00 123.00 010 Alavus 400.00 492.00 016 Asikkala 300.00 369.00 018 Askola 100.00 123.00 019 Aura 100.00 123.00 035 Brändö 200.00 246.00

Lisätiedot

~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta 2011. Hallinto- ja kuntaministeri

~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta 2011. Hallinto- ja kuntaministeri ~ 3 oo tc&.9c(ji( VALTIOVARAINMINISTERIÖ Päätös VM/251 1 02.02.06.00/2010 Kunta- ja aluehallinto-osasto 20.12.2011 j. ~4.( ~J ~2ora.. - c,s1~ Uck Kunnanhallituksille PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN LISÄYKSESTÄ

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011 1089/2011 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä jen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Annettu Helsingissä 18 päivänä

Lisätiedot

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäyntialueet 31.12.2008 pendelöintitietojen pohjalta, 1.1.2011 kuntajaon mukaan. Työssäkäyntialueet merkitty värein ja muu yli 10 %:n pendelöinti nuolin. Uusimaa

Lisätiedot

Päätös PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011

Päätös PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011 VALT10VARA1 N M 1 N ISTERI Ö Kunta- ja aluehallinto-osasto Päätös 20.12.2011 VM/2511 /02.02. 06.00/2010 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI kaupunginhallitus 28. 11 1011 /S/i/Z^ II Kunnanhallituksille PÄÄTÖS KUNNAN

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Mielenterveysseura ry. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sami Liukkonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vesannon kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Eerika Korhonen-Pellikka 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava Kauppa-alue 1 Akaa Hämeenkoski Kerava Länsi- Turunmaa Pirkkala Siuntio Asikkala Hämeenkyrö Kiikoinen Marttila Pomarkku Somero Askola Hämeenlinna Kirkkonummi Masku Pori Sysmä Aura Iitti Kokemäki Miehikkälä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kosken Tl kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jukka Matilainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Yliopiston Apteekki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jukka Niemi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely

Lausuntopyyntökysely 1(11) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kyselyssä on mahdollista edetä vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ylitornion kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marja-Leena Erkheikki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Muistio 20.12.2013. Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta

Muistio 20.12.2013. Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta Sisäasiainministeriö Muistio SM050:0012013 20.12.2013 1 Pelastustoimen nykyiset järjestelyt Pelastustoimen nykyinen 22 alueen järjestelmä käynnistyi vuoden 2004 alusta. Pelastustoimen aluejaosta päätti

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely 1(11) Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely 1(11) Ohjeet: 1(11) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kyselyssä on mahdollista edetä vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Espoo 180000 Etelä-Suomen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston toimialueeseen 1.5.2015 YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio

Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston toimialueeseen 1.5.2015 YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston toimialueeseen 1.5.2015 YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Akaa Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto Rautatienkatu

Lisätiedot

Eläkkeelle numeroina 2013

Eläkkeelle numeroina 2013 Eläkkeelle numeroina 2013 Voit tutustua eläkeläisen tukiin verkossa www.kela.fi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Eläkeasiat 020 692 202 Omaisen kuoltua 020 692 208 Sisältö: Kansaneläke 2 Takuueläke

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapsiasiavaltuutettu 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuomas Kurttila, Merike Helander 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Liedon kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heli Kallio, vt. hallintosihteeri 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely

Lausuntopyyntökysely 1(11) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kyselyssä on mahdollista edetä vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

Elisa ADSL hinnasto (alv. 24%)

Elisa ADSL hinnasto (alv. 24%) Elisa ADSL hinnasto (alv. 24%) 8M/1M Full 24M/1M Kunnat 1M/512k 2M/512k rate Full rate Forssa 35,47 37,50 44,62 50,72 Humppila 35,47 37,50 44,62 50,72 Jokioinen 35,47 37,50 44,62 50,72 Kylmäkoski 35,47

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (Oulun piirin osalta 16.11.) Luetteloa tarkistetaan piirijärjestöjen esityksestä tarvittaessa,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821 SISÄLLYS N:o Sivu 819 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä ja oikeusaputoimistojen toimipaikoista... 4661 820

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM Vastausaika 26.1.2016 10:42:11 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kangasniemen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Johanna Luukkonen 3. Vastauksen

Lisätiedot

Eläkkeelle numeroina 2012

Eläkkeelle numeroina 2012 Eläkkeelle numeroina 2012 Voit tutustua eläkeläisen tukiin verkossa www.kela.fi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Eläkeasiat 020 692 202 Omaisen kuoltua 020 692 208 Sisältö: Kansaneläke 2 Takuueläke

Lisätiedot

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi? Tilanne vuoden 2012 alussa - kunnat sairaanhoitopiireittäin

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi? Tilanne vuoden 2012 alussa - kunnat sairaanhoitopiireittäin KUNTALIITTO Sosiaali ja terveys Kia Paasivirta ja Hkki Punnonen 7.2.2012 "Tavoitteena savuton työpaikka" on eräs hanke, jolla käännetään tupakointia laskuun. Monet yritykset ovat julistautuneet savuttomiksi.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Varkauden kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - toimistosihteeri Liisa Saavalainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Luonnos oikeusministeriön asetukseksi

Luonnos oikeusministeriön asetukseksi 1 Luonnos oikeusministeriön asetukseksi oikeusapupiireistä sekä oikeusaputoimistojen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2013 Oikeusministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Harvinaiset-verkosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - la Niemi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Kaupunginhallituslkunnanhallitus

Kaupunginhallituslkunnanhallitus M '.. Dnro 7, Kaupunginhallituslkunnanhallitus Kirjaamo, jotka määrää Kansaneläkelaitos kuultuaan asianomaisia kunnanhallituksia. Tämän mukaisesti Kansaneiäkølait s pyytää kuntanne lausuntoa alla tarkemmin

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Muonion kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sirpa Hartojoki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2012. 581/2012 Oikeusministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2012. 581/2012 Oikeusministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2012 581/2012 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä jen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Annettu Helsingissä 19 päivänä

Lisätiedot