Pesäpuun lehti 2/2010

Transkriptio

1 Pesäpuun lehti 2/2010 NOFCA kokoontui Jyväskylässä Lastensuojelutarpeen selvityksen kouluttajaverkosto koolla Sijaissisaruus perheen biologisten lasten näkökulmasta Sijaissisarusten oma kehittäjäryhmä vauhdissa Pesäpuussa Traumatisoituneiden lasten tukeminen päivähoidossa Uudet vertaisryhmäohjaajat Viestejä sukulaissijaisvanhempien vertaisryhmistä Jo 21. PRIDE-valmennuksen kouluttajakoulutus käynnistyi Anisan tarina DVD-elokuva Toiminnalliset menetelmät osa 14: Selviytymiseni Merkit

2 Pesäpuun lehti 2/ Puheenjohtajalta 4...NOFCA kokoontui Jyväskylässä 5...Lastensuojelutarpeen selvityksen kouluttajaverkosto koolla 8... Ne ois niinku melkein oikeita veljiä Sijaissisaruus perheen biologisten lasten näkökulmasta 10...Sijaissisarusten oma kehittäjäryhmä vauhdissa Pesäpuussa 12...Traumatisoituneiden lasten tukeminen päivähoidossa 13...Uudet vertaisryhmäohjaajat 14...Erityistä sijaisvanhemmuutta viestejä sukulaissijaisvanhempien vertaisryhmistä 16...Jo 21. PRIDE-valmennuksen kouluttajakoulutus käynnistyi Anisan tarina DVD-elokuva 20...Toiminnalliset menetelmät osa 14: Selviytymiseni Merkit valmiuksia joustaviin selviytymistapoihin Julkaisija Pesäpuu ry Ilmarisenkatu 17 A, Jyväskylä puh. (014) , fax (014) Kalevankatu 44 A 8, Helsinki puh. (09) Päätoimittaja Raili Bäck-Kiianmaa, raili.back@pesapuu.fi Taitto ja ulkoasu Piritta Schulz, piritta.schulz@pesapuu.fi Painopaikka Kopijyvä, Jyväskylä 2 Pesäpuun lehti 2/2010

3 Nuoret oman elämänsä tutkijoina Puheenjohtajalta Tarja Heino Osallistuin syyskuussa 2010 pohjoismaiseen jälkihuoltokonferenssiin, ja sen esityksiä kuunnellessani tunsin yhä syvenevää ylpeyttä Pesäpuun nuorista ja toiminnasta. Tutkijat asettivat kriittiseen valoon julkisen vastuun toteutumisen. Norjalaisten tutkimuskokonaisuus kertoo, että nuoren näkökulmasta parempi tilanne on niillä, jotka ovat saaneet jälkihuoltoa. Nuoret ovat melko optimistisia tulevaisuutensa suhteen. Puolet ajatteli tarvitsevansa apua lähitulevaisuudessa, ja hakevansa sitä perheeltään (joko biologiselta tai hoitoperheeltään), mutta ei lastensuojelusta. Avun tarve oli usein taloudellista, mutta myös henkistä. Jälkihuollon saaminen koettiin olevan vaativan menettelyn takana. Tarvittaisiin hyvää ajoitusta, enemmän joustavuutta apua pitäisi saada nuoren omaan tahtiin, ei organisaation tahdissa. Myös laitosjohtajat arvioivat, että nuoret tarvitsevat yksilöllistä tukea ja joustoa. Monien mielestä organisatoriset, hallinnolliset ja taloudelliset raamit eivät anna riittävän joustavia raameja. Lastensuojelujärjestelmän näkökulmasta käytännöt vaihtelivat kunnittain, ja kokonaisuusvastuun ottaminen oli vähäistä. Sijaisvanhemmat kokivat itsensä siirtymävaiheen huolenpitäjiksi. Heillä on ollut usein pitkäaikainen suhde nuoreen, mutta vastuunjako lastensuojelun kanssa on ollut epäselvä. Sijaisvanhemmat kokivat saavansa vain vähäistä tukea lastensuojelusta. He toivoivat selkeää roolia, joka takaisi jatkuvuuden ja vakauden. Tutkijat päättelevät, että hallinnolliset säännöt ja menettelyt usein ylläpitävät katkoksellisuutta ja vaikeuttavat jatkuvuuden ja pysyvyyden toteutumista. Ruotsissakin on haastateltu jälkihuollossa olevia nuoria ja sosiaalijohtoa. Tulokset olivat samansuuntaisia. Haastatellut johtajat vain harvoin tiesivät, mihin nuoret menevät jälkihuollosta. 75 % vastaajista ei ole luonut kuntaan jälkihuollon rutiineja. Johdolla oli myös epärealistisia odotuksia sijaisvanhempien suuntaan: se odotti sijaisvanhempien pitävän yhteyttä nuoriin, muttei ollut valmis rahoittamaan toimintaa. Tutkijan mukaan julkinen sektori on jakamassa vastuuta hämärästi, eivätkä hallinnon rutiinit kohtaa nuoren tarpeita. Jälkihuollossa olevat nuoret ovat eriarvoisessa asemassa suhteessa tavallisiin nuoriin. Aikuiskoulutukseen meneminenkin oli monen mutkan takana, nuoret eivät uskalla ottaa lainaa, ja stipendien hakeminen on vieras ajatus. Tutkija päättelee, että nuorten ongelmia helposti yksilöllistetään, ja se on yhteydessä moralisoivaan asenteeseen. Kuuntelin puolitoista päivää esityksiä tutkimusasetelmista, menetelmistä, suunnitelmista ja tuloksista, ja tunsin suurta ylpeyttä Pesäpuun toiminnasta. Huomasin, miten myös tutkimusmielessä edistyksellistä Pesäpuun Selviytyjänuorten ryhmän toiminta on. Kerroin ylpeänä, että meidän nuorethan toimivat jo itse tutkijoina! He ovat koonneet ryhmässä tietoja ja kokemuksia, analysoineet niitä, kertoneet havainnoistaan ja kesällä kuulin jo arkoja ajatuksia havaintojen kirjoittamisesta artikkeliksi. Objektista subjektiksi matka on alkanut myös tutkimuksen maailmoissa! Teksti Tarja Heino Pesäpuu ry:n hallituksen puheenjohtaja Kuva Veli-Matti Rajakallio Pesäpuun lehti 2/2010 3

4 NOFCA kokoontui Jyväskylässä Kymmenen vuotta sitten Oslossa perustettu NOFCA (Nordic Foster Care Association) on järjestö, jonka tarkoituksena on lisätä pohjoismaista yhteistyötä lasten ja nuorten perhehoidon kansallisten järjestöjen ja toimijoiden välillä. NOFCA:an kuuluu edustajia Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Islannista, Fär-sarilta, Grönlannista ja Suomesta. Jäseninä on perhehoidon järjestöjä, jotka edustavat jäsenmaiden sijaishuollon ammattilaisia, sijaisperheitä sekä perhehoidon piirissä olevia lapsia ja nuoria. NOFCA pyrkii parantamaan sijaishuoltoa ja perhehoitoa vaihtamalla kokemuksia perhehoidon tilasta ja kehityssuunnista sekä tutkimuksista. Nofca tekee myös pienimuotoisia projekteja ja tutkimuksia. Joka vuosi järjestettävien yhteispohjoismaisten tapaamisten avulla järjestö haluaa tehdä perhehoitoa tunnetuksi myös suurelle yleisölle. Suomesta jäseninä ovat Perhehoitoliitto ry ja Pesäpuu ry. Suomalaiset jäsenjärjestöt ovat hyötyneet suuresti yhteistyöstä. Olemme saaneet monia kehittämisideoita ja aineksia vaikuttamistyöhömme. Samalla olemme myös voineet levittää omaa kehittämistyötämme muihin Skandinavian maihin. Jyväskylän tapaamisessa Pesäpuun edustajat kertoivat mm. lapsilähtöisestä työstä ja sijaisperheen arkea koskevasta tutkimuksesta. Perhehoitoliitto puolestaan kertoi sijoituksen katkeamisen syistä tehdystä tutkimuksesta sekä perhehoitajien tuesta. Osallistujat ottivat erityisellä lämmöllä ja kiinnostuksella vastaan Selviytyjien Helenan kertomat viestit. Osallistujat olivat vaikuttuneita ryhmän toiminnasta sekä vaikuttamis- että kehittämistyössä. Vastaavanlaista toimintaa kaivataan muihinkin Skandinavian maihin. Ensimmäiset koulutuskutsut ovatkin jo tulleet Ruotsista ja Tanskasta! Teksti Raili Bäck-Kiianmaa Kuva Christine Välivaara 4 Pesäpuun lehti 2/2010

5 Lastensuojelutarpeen selvityksen kouluttajaverkosto koolla Lastensuojelutarpeen selvityksen kouluttajaverkoston työkokous Jyväskylässä kokosi yhteen 16 kouluttajaa eri puolilta Suomea. Pesäpuu koulutti vuonna STM:n alkuarviointihankkeen tilaamana 24 kouluttajaparia juurruttamaan valtakunnallista lastensuojelutarpeen selvitysmallia Suomeen. Mallia oli määrä juurruttaa viisipäiväisen, kokemuksellisen koulutusprosessin avulla. Toukokuisen kouluttajatapaamisen kuulumiskierros vahvisti ajatusta, että yhtenäisiä toimintamalleja, toimivia työkaluja ja oman työn kehittämistä kentällä tarvitaan edelleenkin. Lastensuojelutarpeen selvityksen kouluttajat kamppailevat kuitenkin kouluttajuudessaan samojen kysymysten äärellä kuin perustyön arjessakin kamppaillaan: ajan riittämättömyys, motivointiongelmat ja esimiesten tuen riittämättömyys. Alueiden välillä on ollut valitettavan suuria eroja sekä koulutusten järjestämisessä että muotoutuneissa lastensuojelutarpeen selvityksen käytännöissä. Osa kouluttajakoulutuksen käyneistä oli pitäytynyt 5 päivän prosessikoulutuksessa, osa oli lyhentänyt työskentelymallin juurruttamisen 2 4 päivän koulutukseksi. Osallistujilta tuli kommentteja siitä, ettei 5 päivän prosessikoulutuskaan tahdo riittää työmenetelmien juurtumiseen käytäntöön. Kouluttajat tarvitsivat tukea käytännön työlle ja mahdollisuutta juurruttamistyön jatkamiseen. Ruotsinkielinen kouluttajapari, Britt-Helen Tuomela-Holti ja Pamela Antila, olivat tehneet suuren työn ja kääntäneet kouluttajakoulutuksen materiaalin ruotsin kielelle. He ovat myös kouluttaneet ja juurruttaneet lastensuojelutarpeen selvityksen tekemistä ruotsinkielisellä alueella. Laatu ja vaikuttavuus Hanna Heinonen (THL) puhui otsikolla laadukasta ja vaikuttavaa lastensuojelua vaikuttavasta lastensuojelusta, lastensuojeluun valmisteilla olevista laatusuosituksista sekä lastensuojelutarpeen selvityksestä laadun ja vaikuttavuuden näkökulmasta. Vaikuttavan lastensuojelutyön edellytyksenä on sosiaalihuollon kelpoisuuslain täyttävä pysyvä, osaava, riittävä ja tehtäviinsä sitoutunut henkilöstö. Vaikuttava lastensuojelutyö edellyttää myös tukea johtamiselta. Palveluvalikon tulee toimia läpi koko palveluprosessin. Palveluja tarvitseville lapsille/nuorille ja heidän perheilleen on kyettävä tarjoamaan palvelut oikea-aikaisesti. Tutkittua tietoa on hyödynnettävä arjen työssä. Lastensuojelulain laatusuositusten tarkoituksena on ohjata ja kehittää kuntien toimintoja ja palvelujärjestelmää siten, että ne toimivat samoin perustein kaikkialla maassa. Laatusuosituksia on valmisteltu Viimeisimmän tiedon mukaan laatusuositukset ovet kommenteilla syksyn 2010 aikana ja ne olisi tarkoitus saada käyttöön Sosiaalialan ammattilaiset tietävät kaikki edellä mainitut laadukkaan lastensuojelutyön edellytykset. Keinot muuttaa ny- jatkuu Pesäpuun lehti 2/2010 5

6 kyistä tilannetta vain tuntuvat kovin heiveröisiltä. THL:n suunnalta kentälle toivotaan tukea yhdenmukaisten toimintamallien edelleen sekä levittämiseksi että juurruttamiseksi. Siihen ei Hanna Heinosella ollut tuomisinaan mitään erityistä lupausta. Lain toteutumista seurataan ja kunnille on asetettu uhkasakkoja velvoitteiden toteuttamiseksi. Kouluttajaverkoston keskusteluissa resurssien vähyys nousi suurimmaksi ja vaikeimmaksi esteeksi riittävän laajan lastensuojelutarpeen selvityksen tekemiselle. Resurssien puutteen vuoksi lastensuojelulain asettamat määräajat ylittyvät, ilmoituksia ei ehditä käsitellä ollenkaan tai riittävällä tavalla. Kouluttajien haaste motivoida ja innostaa työntekijöitä on suuri. Onneksi kuitenkin osaavaa ja oman työnsä kehittämisestä innostunutta henkilöstöä on! Hannele Metsäranta käytti pyydetyn puheenvuoron Ajatuksia kouluttajuudesta. Puheenvuorosta välittyi lämpö ja nöyryys kouluttajan tehtävässä, jossa tietäen arjen realiteetit ja valtavat haasteet, luodaan silti tilaa ja mahdollisuutta kasvuun, oman työn tarkasteluun ja uuden oppimiseen yhdessä ryhmän kanssa. Mitä lapselle kuuluu? - Opas lastensuojelutarpeen selvityksen tekoon valmistui juuri kouluttajaverkoston tapaamiseen. Valmistunut materiaali on hyvä tuki prosessin käytäntöön juurtumiselle. Kouluttajat kertoivat päivän palautteena, että on tärkeää tavata verkostolla, kuulla, mitä muualla maassa tapahtuu ja jakaa kokemuksia yhdessä. Teksti Jaana Pynnönen ja Christine Välivaara Kuva Kirsti Pusa Kirjallisuutta: Mitä lapselle kuuluu? Opas lastensuojelutarpeen selvityksen tekemiseen (2010) toim. Paaso, S-A., Pesäpuu ry. Mitä lapselle kuuluu? Opas lastensuojelutarpeen selvityksen tekemiseen (toim. Sari-Anne Paaso) Oppaan tarkoituksena on antaa perustietoa lastensuojelutarpeen selvittämisestä ja käytännön vinkkejä selvityksen tekemiseen. Oppaassa esitellään selvitysprosessia käytännönläheisesti. Niin mallia kuin eri tapaamisissa käytettäviä työskentelytapoja on tarkoitus soveltaa asiakkaiden tilanteen ja tarpeiden mukaan. Hinta 25 euroa Tiesitkö, Tutkimuksen mukaan huostaan otetuista parhaiten näyttävät kiinnittyvän yhteiskuntaan ne naiset, jotka on lapsena (0 12-vuotiaina) otettu huostaan ja sijoitettu perhehoitoon. Toiseen ääripäähän sijoittuvat laitoshoidossa tai monessa eri sijoituspaikassa olleet vuotiaana sijoitetut pojat, jotka jäävät koulutustasoltaan muista selvästi jälkeen. Heistä peräti 80 prosenttia on vielä vuotiaina vailla tutkintoa. Lähde: Tarja Heino ja Marianne Johnson; Huostassa olleet lapset nuorina aikuisina, teoksessa Perhepiirissä, Kela Pesäpuun lehti 2/2010

7 Ihan iholla ohjaajakoulutus ja , työnohjauspäivä Helsingissä Sijaisvanhempien kasvuryhmän ohjaajakoulutus on suunnattu sosiaali-, terveys- ja opetusalan ammattilaisille sekä kokeneille sijais- ja adoptiovanhemmille. Ohjaajakoulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille valmiuksia ohjata sijais- ja adoptiovanhempien teemallisia kasvuryhmiä. Tavoitteena on myös perehdyttää osallistujat kasvuryhmän teemoihin, tapaamisten sisältöihin ja prosessiin sekä omaelämäkerralliseen työskentelyyn ja toiminnallisiin työmenetelmiin. Koulutukseen toivotaan osallistuttavan pareittain. Osallistujat ohjaavat oman ryhmän koulutuksen kuluessa. Koulutuksen hinta: 550 e (ALV 0 %, ALV 4 mukaisesti). Hinta pitää sisällään koulutuksen osallistumismaksun, kahvitukset sekä Ihan iholla käsikirjan. Hakuaika päättyy: Hakulomakkeet: tai puh. (014) , toimisto@pesapuu.fi Lisätietoja: Marja Kaskela, puh. (09) , gsm Uusi Ihan iholla -opas on ilmestynyt (ks. ilmoitus s.19). Lapsilähtöinen työskentely välineitä ja menetelmiä lastensuojeluun koulutus Helsingissä Koulutus on suunnattu sosiaali-, terveys- ja opetusalan ammattilaisille, jotka työssään kohtaavat monikulttuuristen perheiden lapsia. Tavoitteena on antaa osallistujille valmiuksia monikulttuurisista perheistä tulevien lasten kohtaamiseen lastensuojelussa ja lisätä rohkeutta käyttää toiminnallisia välineitä vuorovaikutuksen tukena. Koulutuksen hinta: 250 (ALV 0 %, ALV 4 mukaisesti). Ilmoittautuminen päättyy: Hakulomakkeet: tai puh. (014) , toimisto@pesapuu.fi Lisätietoja: Ilse Niekka, gsm tai Jaana Pynnönen, gsm Pesäpuun lehti 2/2010 7

8 Ne ois niinku melkein oikeita veljiä Sijaissisaruus perheen biologisten lasten näkökulmasta Suuri osa lapsista varttuu sisarusten parissa ja heidän keskenään viettämänsä aika on usein paljon pidempi kuin esimerkiksi ystävien tai vanhempien kanssa vietetty aika. Sisarussuhdetta pidetäänkin usein ihmisen elämän pisimpänä ihmissuhteena. (Dunn 1984, 14.) Sisaruksilla on ainutlaatuinen asema toistensa elämässä. He asuvat samassa taloudessa, ovat toisilleen läsnä sekä jakavat keskenään lähes kaiken vanhemmistaan ja heidän rakkaudestaan sekä huomiostaan aina vaatteisiin, leluihin ja yhteiseen tilaan. Omaa sisarusta ei voi valita toisin kuin esimerkiksi ystävän. (Abramovitch, Pepler & Corter 1982, 84.) Usein myös sijoitettujen lasten ja sijaissisarusten välille muodostuu pitkiä ja pysyviä ihmissuhteita. Sijaissisaruudessa tie vaan ei ole välttämättä niin selkeä ja suoraviivainen. (Kaskela 2009, 11.) Tekemässäni sosiaalityön ja kasvatustieteen pro gradu -tutkielmassa selvitin sijaissisaruutta sijaisperheen biologisen lapsen näkökulmasta. Erityisesti kiinnitin huomiota suhteessa koettuihin tunteisiin, vuorovaikutukseen ja rooleihin. Lisäksi tutkin, miten lapsen kokemus vanhempien tasapuolisuudesta määrittää sijaissisarussuhdetta. Näitä selvittämällä hahmotin myös, mitkä seikat sijaissisaruudessa koetaan mahdollisuuksiksi ja voimavaroiksi ja mitkä vastaavasti uhkaja stressitekijöiksi. Tutkimusaineiston keräsin haastattelemalla yhdeksää 6 15-vuotiasta lasta ja nuorta, joilla oli vähintään kahden vuoden kokemus sijaissisaruudesta. Ikäero biologisen ja sijoitetun lapsen välillä oli enintään kolme vuotta. Sopivat haastateltavat löytyivät yhteistyössä Itä- ja Keski-Suomen Lapset ja perheet Kaste -hankkeen kehittäjäsosiaalityöntekijän kanssa. Aineiston analysoin laadullisen sisällönanalyysin avulla ja tulokset esitin viiden pääteeman kautta: sijoitusprosessi, tunteet, arjen vuorovaikutus, roolit, vanhempien huomio ja odotukset. Sijaissisarussuhteen neuvoteltavuus Tutkimukseni perusteella sijaissisarussuhde on sosiaalisiin ja psykologisiin siteisiin perustuva sijaisperheen biologisen lapsen ja perheeseen sijoitetun lapsen välinen perhesuhde. Sitä voidaan kuvata vuorovaikutuksen kokonaisuudeksi, johon sisältyy toiminta ja sekä verbaalinen että non-verbaalinen viestintä. Lasten välinen arjen vuorovaikutus ja yhdessä olo koostuvat leikeistä, peleistä, television ja elokuvien katselusta sekä juttelusta. Riitelyä sijaissisarussuhteessa ilmenee harvoin. Sijaissisaruksena eletään useissa erilaisissa rooleissa ja pääsääntöisesti roolijako tapahtuu lasten iän perusteella. Kateellisuus, epävarmuus ja vastuu näyttävät kukin ainakin osittain lukeutuvan sijaissisaruuden perustunteisiin. Lasten välinen arjen yhdessäolo luo puitteet sosiaaliselle sisaruudelle, mutta tutkimukseni mukaan suhdetta määrittää myös emotionaalinen, kiintymykseen perustuva psykologinen tunneside. Sijoitettuja lapsia pidetään oikeina sisaruksina, mutta silti sijaissisaruuteen liittyvät perheen määrittelyn vaikeus ja perhesuhteiden neuvoteltavuus. Ketä perheeseen todella kuuluu ja mikä sijoitetun lapsen asema perheessä on? Sijaissisarussuhde voidaan neuvotella eri tilanteissa eri tavalla ja lapset joutuvat esimerkiksi pohtimaan, miten kertovat sijoitetusta lapsesta kavereilleen ja määrittävät suhteensa häneen. Sijaissisarussuhteissa korostuukin perheen määrittelyn 8 Pesäpuun lehti 2/2010

9 henkilökohtaisuus, mutta sen lisäksi myös määrittelyn aika- ja tilannesidonnaisuus. Sijaissisaruutta ei voida määritellä ulkoapäin, kuten esimerkiksi biologisiin siteisiin perustuvan sisarussuhteen voi. Sen sijaan sijaissisaruus määrittyy kunkin sijaissisaruksen omakohtaisena kokemuksena. Ennakkovalmennusta ja vertaistukea tarvitaan myös kielteisistä tunteista on tärkeä puhua Useimmat sijaissisarukset kertoivat muistavansa sijoitetun lapsen perheeseen tulosta ja siihen valmistautumisesta jotain, vaikka kokonaisuudessaan sijoitushetken tapahtumia ei juuri osattu kuvailla. Enin osa lapsista koki, että oli saanut sijoitukseen liittyvää ennakkotietoa tarpeeksi ja enimmäkseen asiasta oli keskusteltu vanhempien kanssa. Mielipidettä sijaisperheeksi ryhtymisestä ei oltu kaikilta tutkimukseen osallistuneilta kysytty, vaikka Younes ja Harp (2007, 37) ovat todenneet, että sijaissisarukset haluavat olla mukana vaikuttamassa sijoituspäätökseen. Mielenkiintoinen ja mielestäni tärkeä havainto on, ettei kukaan sijaissisaruksista maininnut sijaisperheiden valmennuksen merkityksestä mitään. Siksi voidaankin todeta, että tulevaisuudessa myös sijaissisarusten valmennukseen olisi panostettava aiempaa enemmän. Ovathan he merkityksellisessä asemassa jo pelkästään sijoituksen onnistumisen tai epäonnistumisen kannalta (ks. Younes & Harp 2007, 25). Myös muutokseen sopeutuminen ja kielteisistä tunteista vaikeneminen näyttävät olevan osa sijaissisaruutta. Höjer (2007, 78) on todennut, että perheen omat lapset saattavat pysytellä taustalla eivätkä halua vaivata vanhempiaan omilla ongelmillaan, jotta eivät aiheuta heille ainakaan lisää stressiä. Lisäksi Ketolan (2005, 22) mukaan sijaissisarukset saattavat joutua tukahduttamaan sijoitukseen liittyviä kielteisiä tunteita, jotta eivät aiheuta mielipahaa sijoitetulle lapselle. Sijaissisaruuden parhaimpina puolina nähtiin vilkkaampi perhe-elämä ja uusien leikkikaverien saaminen kun taas kielteiseksi puoleksi koettiin useimmiten sijoitetun lapsen huono käytös. Lisäksi osaa lapsista harmitti vanhemmilta saadun huomion ja ajan väheneminen. Haastattelemani sijaissisarukset kokivatkin, että sijoitettu lapsi saa vanhemmilta heitä enemmän huomiota, vaikka huomion epätasainen jakautuminen oli ongelmallista tai häiritsevää vain muutaman lapsen mielestä ja kaikkineen vanhempia pidettiin tasapuolisina. Myös vanhempien lapsiin kohdistamat odotukset ja vaatimukset koettiin pääosin tasapuolisiksi. Vaikuttaakin siltä, että vanhemmat voivat omalla, lasten tasavertaisella kohtelullaan vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka tasavertaiseksi sijaissisarussuhde muodostuu. Tavallinen, erityinen sijaissisaruus Monilta osin, kuten lasten välisen arjen vuorovaikutuksen osalta, sijaissisarussuhteet muistuttavat tavallisia sisarussuhteita. Tämän tutkimuksen perusteella tärkeimmät nimenomaan sijaissisaruuteen lukeutuvat ominaisuudet liittyvät perheen määrittelyn vaikeuteen sekä kielteisistä tunteista vaikenemiseen. Näyttäisikin erittäin tärkeältä, että sijaissisaruksilla olisi joku tai joitakin turvallisia aikuisia, joille puhua sijoitukseen liittyvistä niin myönteisistä kuin kielteisistä ajatuksistaan. Perusteltua voisi olla myös sijaissisarusten vertaisryhmien perustaminen; siellä lapset voisivat purkaa tuntojaan ja huomata, että myös muut vastaavassa tilanteessa elävät käyvät läpi samankaltaisia asioita. Lisäksi sijaissisarusten valmennuksessa olisi jatkossa entistä tärkeämpää painottaa lapsille, kuinka merkityksellistä kielteisistäkin asioista puhuminen on. Olisikin tärkeää, että jokaisella sijaissisaruksella on jo valmennusvaiheessa nimettynä ainakin yksi luottoaikuinen, jonka puoleen on mahdollista tarvittaessa kääntyä. Pro-gradu tutkielma on luettavissa kokonaisuudessaan Internetissä Jyväskylän yliopiston kirjaston sivuilla. Teksti Merja Kerola Lähteet Abramovitch, Rona, Pepler, Debra, & Corter, Carl (1982) Patterns of sibling interaction among preschool-age children. Teoksessa Lamb, Michael E. & Sutton-Smith, Brian (toim.) Sibling relationships. Their nature and significance across the lifespan. New Jersey: Hillsdale, Dunn, Judy (1984) Sisters and brothers. London: Fontana Paperbacks. Höjer, Ingrid (2007) Sons and daughters of foster carers and the impact of fostering on their everyday life. Child and Family Social Work 12 (1), Kaskela, Marja (2009) Lojaalit lapsemme. Pesäpuun lehti 2/2009, Ketola, Jari (2005) Biologiset lapset sijaisperheessä. Perhehoito 4/2005, 22. Younes, Maha N. & Harp, Michele (2007) Addressing the impact of foster care on biological children and their families. Child Welfare 86 (4), Pesäpuun lehti 2/2010 9

10 Sijaissisarusten oma kehittäjäryhmä vauhdissa Pesäpuussa Keväällä 2010 koottiin Kaste-hankkeen ja Pesäpuun yhteistyönä valtakunnallinen sijaissisarusten kehittäjäryhmä. Viiden innokkaan nuoren ryhmä lähti tutkimaan sijaissisaruutta tavoitteenaan kehittää valmennusmalli PRIDE-valmennuksessa olevien perheiden biologisille lapsille. Miksi sijaissisaruuteen pitää valmistautua? Sijaissisarukset ovat tärkeitä oheiskasvattajia ja sijoituksen jatkuvuutta turvaava tekijä sijaisperheissä. Arkielämä sijoitettujen lasten ja nuorten rinnalla sekä omien vanhempien huomion jakaminen sisarusten kanssa voi olla ajoin haastavaa. Sijaissisarukset saavat kuulla, nähdä ja kokea asioita, jotka voivat hämmentää heitä. Kuulemaansa he eivät voi jakaa kavereidensa kanssa. Joistakin asioista on vaikeaa kertoa edes omille vanhemmille. Siksi on tärkeää, että niin sisaruksia kuin vanhempiakin valmistetaan ennakkoon vastaanottamaan uusi tai uusia perheenjäseniä. On tärkeää, että myös lapset ja nuoret saavat tietoa sijaissisaruudesta ja heidän mielipiteensä otetaan huomioon ennen kuin perhe ryhtyy sijaisperheeksi. Jo sijaisperheenä toimivien perheiden biologiset lapset tarvitsevat vertaistukea myös jatkossa. Valmennusmalli sijaisperheiksi aikovien omille lapsille Sijaissisaruksista koostuvan vuotiaiden SISSI-kehittäjäryhmäläisten työskentelyn tavoitteena on kartoittaa ja jakaa kokemuksia siitä, mistä sijaissisaruudessa on kysymys ja millaisia ilon aiheita ja haasteita siihen liittyy. Vertaisryhmässä pohditaan, millaista tietoa ennakkoon olisi 10 Pesäpuun lehti 2/2010

11 haluttu saada, miten tulla kuulluksi ja mitkä olisivat hyviä keinoja tuoda tietoa sijaisperheiksi aikovien perheiden lapsille ja nuorille. Ryhmä on testannut irlantilaisen sijaissisaruksille suunnatun New beginnings -mallin harjoituksia, joita on tuunattu Suomen oloihin sopiviksi. Myös uusia harjoituksia on keksitty. Työskentely tähtää siihen, että PRIDE-valmennus saisi rinnalleen muutaman tapaamisen käsittävän sijaissisarusten valmennusmallin ja siihen liittyvän ohjaajan oppaan ja mahdollisesti työkirjat lapsille ja nuorille. Vertaistukiryhmä osallistaa ja voimauttaa SISSI-ryhmä on kokoontunut lauantaisin kerran kuukaudessa. Ryhmää ovat ohjanneet KASTEhankkeen harjoittelija, sosiaalityöntekijä Merja Kerola sekä psykologi Christine Välivaara Pesäpuusta. Kehittäjäryhmä on muotoutunut myös vertaistukiryhmäksi, jossa on voitu vaihtaa luottamuksellisesti kokemuksia ja ajatuksia. Tapaamiset ovat noudattaneet tuttua työskentelyn kaarta: 1) virittäytyminen ja lämmittely, 2) työskentely ja välipala sekä 3) työskentelyn sulkeminen. Työmuotoina ovat olleet mm.: tunnelmakierrokset ja ryhmäyttämisleikit Tejping-työskentely, oman perheen esittely pikkunukkien avulla itsestä kertominen palapelin palojen avulla huostaanoton syiden ja lastenoikeuksien käsittely, korttityöskentely perhehoidon monet muodot, fläppityöskentely body-piirrokset; fiktiivisen sijoitetun lapsen ja sijaissisaruksen hahmon luominen ryhmätyönä sekä siihen liittyvä tunnekorttityöskentely ja ryhmäkeskustelu roolipeli sanomalehtilööpit asioista, jotka ovat minulle tärkeitä kirjoittamattomat säännöt perheessäni ja kuinka kerron ne tulokkaalle kysymyskääröt; mitä haluaisin tietää sijaissisaruudesta haastavien tilanteiden esittäminen nukketeatterina oman tunnesydämen piirtäminen ja värittäminen nettiapuklinikka, asiantuntijanuoret vastaavat sijaissisarusten kysymyksiin jäähyväiskassin täyttäminen poismuuttavalle. SISSI-ryhmän toimintaa esitellään lokakuussa Keski-Suomen sijaisvanhempien päivillä, jonne odotetaan 400 osallistujaa. Kevään 2011 aikana materiaalia työstetään Pesäpuussa kirjalliseen muotoon sekä kootaan sijaisvanhempien ja PRIDE-kouluttajien mielipiteitä ja ajatuksia valmennusmallista. SISSI-kehittäjien ryhmä kommentoi myös kevään aikana materiaalia, jota päästäneen pilotoimaan myös KASTEhankkeessa valmennusryhmissä. Pesäpuu tulee järjestämään valmiista materiaalista myös perehdytystä PRIDE-kouluttajille. Teksti ja kuvat Christine Välivaara Tunnen surua, hankaluutta ja ärtymystä sijoitetun lapsen takia. Surua siitä, että sillä on vaikeaa, mutta toisaalta ymmärrystä sitä kohtaan. Lapsilta pitää kysyä ennen kuin perheeseen tulee sijoitettuja lapsia. Ja kuunnella kans - ottaa oikeesti huomioon sen mielipide. - sijaissisarus 15 v. Oon tyytyväinen, kun sijoitetut ovat sopeutuneet meille niin hyvin ja kaikki on hyvin. - sijaissisarus 14 v. Pesäpuun lehti 2/

12 Traumatisoituneiden lasten tukeminen päivähoidossa Pesäpuun ja KASTE- hankkeen yhteistyötä Keski-Suomessa varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun rajapinnoilla. Huolestuttaa ja hämmentää Päivähoitohenkilöstö kohtaa tänä päivänä työssään yhä enemmän riskilapsia, joilla on pulmia tunne-elämän alueella ja kiintymyskäyttäytymisessään. Lapsilla ilmenee usein vaikeuksia myös muilla kehityksen osa-alueilla. Vanhempien elämän kipupisteet kanavoituvat myös lasten elämään. Useat huolen vyöhykkeillä tai lastensuojelun piirissä olevat päivähoitoikäiset lapset altistuvat tai ovat altistuneet traumaattisille kokemuksille, jotka ovat tavallisimmillaan liittyneet vanhempien päihteiden käyttöön, väkivaltaisuuteen, mielenterveysongelmiin ja/tai kyvyttömyyteen huolehtia asianmukaisesti lapsen hoidosta. Traumatisoituneen lapsen kokemusmaailma voi olla vieras hyvää tarkoittavalle varhaiskasvatushenkilöstölle kuten toisille ryhmässä oleville lapsillekin. Sanoilla, ilmeillä, äänensävyillä ja liikkeillä on haavoitetuille lapsille hyvin erilainen merkitys kuin muille. Lapsi saattaa alkaa oireilla tilanteissa, jotka ulkopuolisin silmin näyttävät arkisilta ja turvallisilta. Tämä voi saada henkilöstön tuntemaan itsensä hämmentyneeksi, voimattomaksi ja osaamattomaksi. Lapsen turhautumisen, surun, pettymysten, pelon ja vihan tunteiden vuoristoradassa ammattilaisenkin on vaara menettää toivonsa ja kyynistyä. Saattaa tuntua siltä, että lapsi ei ymmärrä aikuisten haluavan auttaa ja olevan hänen puolellaan. Syntyy helposti ajatus, että lasta voivat auttaa vain erityisasiantuntijat tai sijoitus erityisryhmään. Ihmeet tapahtuvat arjessa Torjuva ja vihamielinenkin lapsi haluaa sisimmässään tulla ymmärretyksi. Kiintymyssuhteissaan traumatisoituneella lapsella on parhaat edellytykset eheytyä pysyvissä, arkisissa läheissuhteissaan. Traumatisoituneen lapsen rinnalla kulkeva hoitaja joutuu usein elämään läpi samat tunteet, mitä lapsi on kokenut tai kokee. Hoitava arki on parasta lääkettä näille lapsille. Aikuisen tehtävänä on opetella näiden lasten vuorovaikutuskieltä. Väärät tulkinnat ( lapsi on ilkeä, minä olen huono kasvattaja ) voivat johtaa rankaiseviin käytäntöihin (jäähypenkki, ryhmästä poistaminen), jotka vain lisäävät lapsen häpeän ja arvottomuuden tunnetta sekä oireilua. Henkilöstöltä vaaditaankin uteliaisuutta, henkisiä voimavaroja ja työyhteisön tukea lähteä matkalle, jossa lapsen menetykset ja varhaiskasvatuksen sekä esiopetuksen maailmat kohtaavat. On olemassa toivoa löytää yhteys lapseen oireilun takana kehittämällä johdonmukaisia lasten kanssa työskentelyn käytäntöjä, kasvatuskumppanuutta kodin ja päiväkodin sekä moniammatillisen asiantuntijoukon välille. Näistä kasvatuskäytännöistä hyötyy samalla jokainen lapsiryhmän 12 Pesäpuun lehti 2/2010

13 lapsista. Arjessa alkaa tapahtua ihmeitä. Varhaiskasvatuksen työpajat Kiintymyssuhteissaan haavoittuneen lapsen kohtaamiseen paneuduttiin Lapset ja nuoret KASTEen 2010 työpajoissa, joissa kouluttajana oli Christine Välivaara, Pesäpuu ry:stä. Pajoissa tutustuttiin turvattoman kiintymystyylin piirteisiin, merkityksiin lasten oireilun taustalla, työntekijän terapeuttiseen PACE- asenteeseen, tunnesäätelyn taitoihin ja toiminnallisiin työtapoihin lapsen eheytymisen ja itsetuntemuksen edistäjinä. Lapsen häpeän tunteen vähentämistä ja ohjaavan kasvatuksen merkitystä painotettiin vastakohtana rankaiseville käytännöille. Esillä oli kiintymyssuhteen tukeminen omahoitajatoiminnan ja selkiyttävän puheen avulla. Lasten ystävyyssuhteiden ja leikin tukemiseen sekä siirtymätilanteiden hallintaan kiinnitettiin myös huomiota. Päivähoito on keskeisessä roolissa traumatisoituneiden ja menetyksiä kokeneiden lasten selviytymisen ja hyvinvoinnin tukemisessa tarjotessaan lapsille korjaavia kokemuksia ja varhaista tukea. Varhaiskasvatuksen keskeisenä tavoitteena onkin luoda optimaalinen ympäristö kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle sekä sitouttaa lapset mukaan toimintaan. Johdonmukainen ja pitkäkestoinen työskentely sekä kasvatuskumppanuus kodin kanssa tuottaa tulosta. Moniammatillisen osaamisen hyödyntäminen, eheyttävä arki ja läheissuhteissa auttaminen toimii tehokkaasti myös lapsen syrjäytymisen ehkäisijänä. Teksti ja kuva Christine Välivaara Lue lisää: Välivaara, C. (2010) Ihmeet tapahtuvat arjessa! kiintymyssuhteissaan traumatisoituneiden lasten tukeminen varhaiskasvatuksessa. Uudet vertaisryhmäohjaajat Seitsemäs sijoitettujen lasten ja sijaisvanhempien vertairyhmäohjaajakurssi valmistui elokuussa 2010! Pesäpuun järjestämään seitsemänteen vertaisryhmäohjaajakoulutukseen osallistui 12 lastensuojelun ammattilaista eri puolilta Suomea; Helsingistä, Joensuusta, Jyväskylästä, Jämsästä ja Punkaharjulta. Mukana oli kasvatus- ja perheneuvoloiden psykologeja, sosiaalityöntekijöitä, SOS-lapsikylän työntekijöitä, lapsikylä-äitejä sekä lastenkodin ohjaajia. Ryhmäläiset ohjasivat ryhmiä sijoitetuille lapsille ja heidän sijaisvanhemmilleen. Osa sovelsi vertaisryhmämallia perhetukikotiin ja yksilötyöskentelyyn. Lämpimät onnittelut valmistuneille! Seuraava vertaisryhmäohjaajakoulutus järjestetään Lasten vertaisryhmäohjaajan käsikirjaa voi ostaa Pesäpuun verkkokaupasta. Lisätietoja: www. pesapuu.fi. Teksti Christine Välivaara Kuva Piritta Schulz Valmistuneet vertaisryhmäohjaajat: vas. Christine Välivaara (kouluttaja), Marjo Makkonen, Kirsi Tiainen, Katja Puhakka, Heli Kolehmainen, Hannele Nikkanen, Jaana Korhonen, Sanna Nevala-Jaakonmaa, Tuula Pitkänen ja Jari Moilanen. Kuvasta puuttuvat: Antti Sairanen, Päivi Kosonen ja Marika Jääskeläinen. Pesäpuun lehti 2/

14 Erityistä sijaisvanhemmuutta viestejä sukulaissijaisvanhempien vertaisryhmistä Pohjois-Savossa on toiminut viime vuoden aikana kolme sukulaissijaisvanhempien vertaisryhmää; isovanhempisijaisvanhempien ryhmät Varkaudessa ja Siilinjärvellä sekä muiden sukulaissijaisvanhempien ryhmä Kuopiossa. Isovanhempien ryhmiin on osallistunut seitsemän pariskuntaa ja ryhmiä on ohjannut perhehoitaja Tuija Raitanen. Perhehoitajat Anne Suvela ja Minna Lommi-Partti ovat ohjanneet muiden sukulaisten ryhmää, jossa osallistujamäärä on vaihdellut. Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikön sosiaalityöntekijä sekä Kuopion kaupungin sijaishuollon sosiaalityöntekijät ovat auttaneet ryhmien kokoamisessa. Ryhmäläiset olivat saaneet perhekohtaisen PRIDE-valmennuksen ja suurimmalle osalle sijaisvanhemmuus oli kohtuullisen uusi tehtävä. Tämä artikkeli käsittelee erityisesti isovanhempien ryhmien kokemuksia valmennuksesta, sukulaissijaisvanhemmuudesta sekä sijoituksen jälkeisestä tuesta. Kursiivilla painetut tekstit ovat suoria lainauksia isovanhempien ryhmissä kootuista palautteista. Elämäntehtävä, joka ei ollut suunnitelmissa Isovanhempisijaisvanhemmat jakavat tunteen, että heidän tulevaisuudensuunnitelmiinsa ei ollut kuulunut ryhtyä sijaisvanhemmiksi omalle lapsenlapselleen. Silti useimmat olivat kokeneet lapsenlapsensa huostaanoton helpottavaksi ratkaisuksi, jonka toteutuessa isovanhempien hartain toive oli ollut saada itse ryhtyä sijaisvanhemmaksi omalle lapsenlapselleen. Sitä oli valmis tekemään mitä vain, jotta saisi lapsen itselleen. Kaikkein suurin helpotus on, kun lapsi on nyt meillä. Enää ei tarvitse miettiä, onko lapsi heitteillä eikä jättää häntä lastenkotiin. Puheenaiheita valmennuksesta kasvatusvinkkeihin Ryhmäprosessin alussa tärkeä puheenaihe oli perhekohtainen valmennus, jonka aikana oli arvioitu, onko isovanhemmilla valmiutta ryhtyä lapsenlapsensa sijaisvanhemmiksi. Paineita ja tunteita herättänyt prosessi vaati yhteistä jakamista. Valmennuksen aiheita ja sisältöä pidettiin hyvinä, mutta hyvän materiaalin ja ison määrän resursseja koettiin menneen osaksi hukkaan, koska arvioinnin lopputuloksen ja lapsen tilanteen jännittämien oli estänyt prosessiin antautumisen. Vertaisryhmän alkaessa muutamat halusivat varmistaa, että vertaisryhmään ei liittynyt arviointia. Ohjaaja joutuikin useaan kertaan muistuttamaan, että hänen roolinsa oli vertaistuen mahdollistaminen Varkauden isovanhempien ryhmä kokoontui kunnan tiloissa, lastenkodin alakerrassa. eikä arviointi tai valvonta. Ryhmäläiset halusivat kuulla, millaisia tapaamiskäytänteitä muilla lapsilla oli biologisten vanhempiensa kanssa ja kuinka lapset reagoivat tapaamisiin. Myös hoito- ja kasvatuskäytänteitä pohdittiin. Perhehoitajan ja sijoitetun lapsen asemaan liittyvät asiat sekä yhteistyö verkostojen kanssa olivat toistuvia puheenaiheita. Huoli oman lapsen tilanteesta oli taustalla aina. Keskusteluissa vilahtivat myös pohdinnat omasta jaksamisesta, iän tuomista rajoitteista sekä sijoitetun lapsen tulevaisuudesta. 14 Pesäpuun lehti 2/2010

15 Tuki, kuuluuko se meillekin? Isovanhemmat kokivat tehtävään liittyvät taloudelliset asiat valmennusvaiheessa toissijaisiksi, koska mietinnässä oli niinkin iso asia, tuleeko sukulaisperhe hyväksytyksi tehtävään vai sijoitetaanko lapsi vieraaseen perheeseen. Perhehoitajan asemaan liittyvät asiat olivat alkaneet hahmottua vasta, kun isoja tunteita herättänyt valmennus sekä lapsen sijoitusprosessi olivat ohi. Sosiaalityöntekijän ja kehittämisyksikön roolit tukimuodoista tiedottajina ja niiden tarjoajina koettiin tärkeiksi. Häpeän kanssa on paljon työtä; oikeastaan hävettää sekin, että saan lapsenlapsen hoitamisesta kunnalta palkkion. Välillä tuntuu, että onhan sitä itsekin osasyyllinen koko tilanteeseen. Ei mitenkään rohkene pyytää taloudellista tukea asioihin, vaikka lakikin niihin oikeuttaisi. Jos pyydän apua, viranomaiset voivat ajatella, että meistä ei ollutkaan tähän tehtävään. Erityinen tehtävä, erityisiä huolia Jotkut sukulaissijaisvanhemmat kokivat, että heidän oletettiin tietävän kaikki sijoitetulle lapselle tapahtuneet asiat. Lapsen ja hänen perheensä historiassa saattoi kuitenkin olla ajanjaksoja ja tapahtumia, joista isovanhemmat eivät tietäneet. Joidenkin kokemus oli, että lapsen biologisten vanhempien kanssa sovittavat tapaamiset ym. asiakassuunnitelmaan liittyvät asiat jätettiin liiaksi suvun kesken sovittaviksi. Jotkut taas kiittelivät napakasti rajoja asettavaa ja lapsen etua ajattelevaa sosiaalityöntekijää, joka tuki sukulaissijaisvanhempia, kun lapsen vanhemman rajattomuus oli muodostua sijoitetun lapsen hoitoa raskaammaksi taakaksi. Ryhmäläiset pohtivat, jäävätkö lapsen omat vanhemmat liiaksi sivuun lapsen elämässä. Myös epäonnistuneen lapsen haluaa päästää omaan kotiinsa, mutta nyt sosiaalitoimi määrittää, milloin lapseni saa tulla meille, koska lapsenlapsi on hoidossamme. Tämä tuntuu välillä kohtuuttomalta ja luonnottomalta. Useiden ryhmäläisten mielestä lapsen biologiset vanhemmat jäivät huostaanottotilanteessa heitteille. Jos vanhempien kuntoutukseen satsattaisiin, kaikki osapuolet voisivat paremmin. Jotkut sanoivat pakon edessä tehneensä valinnan: Oma lapsi on täytynyt jättää taka-alalle ja keskittää voimat lapsenlapsen hoitoon. Vaitiolovelvollisuuskaan ei ole pulmaton asia: onko lapsi ja hänen tarinansa suvun yhteistä omaisuutta vai vaatiiko lastensuojelun vaitiolovelvoite perhettä varjelemaan lapsen tarinaa erityisellä tavalla myös lapsen sukulaisilta? Kehittämisideoita Isovanhemmat toivoivat valmennukselle rauhaa, joka mahdollistaisi asioiden kunnollisen prosessoinnin. Toisaalta aiheet kiinnostivat, mutta toisaalta oli pakko miettiä, mikä nyt olisi lopputuloksen kannalta paras vastaus. Valvoin ja itkin yöt siihen aikaan. Valmennusprosessin piinallisin puoli oli, että koko ajan muistutettiin, ettei vielä ole varmaa, voiko lapsi jäädä teille. Kysymyksiin vastatessa tietenkin mietti sanojensa asettelua, jotta valmentajat antaisivat myönteisen loppuarvioinnin. Eikö kelvollisuutemme tehtävään voisi arvioida joku muu ja sitten kouluttajien kanssa voisi rauhassa miettiä menetyksiä, verkostoja ja kasvatusta, jotka kaikki ovat tärkeitä aiheita? Sukulaissijaisvanhempien vertaisryhmän koettiin antaneen enemmän kuin oli osattu odottaa ja tapaamiset koettiin niin merkityksellisiksi, että ryhmät halusivat jatkaa tapaamisia varsinaisen 8 10 tapaamiskerran ryhmäprosessin päätyttyä. Ryhmäläisten toive oli, että mentorointi ja vertaisryhmä olisivat tarjolla kaikille sukulaissijaisvanhemmille. Ohjaajien pohdintoja Erilaisten ryhmien ohjauksen jälkeen on vakuuttunut, että sukulaissijaisvanhemmat tarvitsevat oman ryhmänsä, jonka käytyään heidän on helpompi osallistua avoimiin vertaistapaamisiin. Isovanhemmuus on asia, joka tuo sukulaissijaisvanhemmuuteen erityisyytensä. Kehittämisen paikka olisi koota isovanhempisijaisvanhempien ryhmä, jossa isoäidit ja isoisät saisivat enemmän vertaisjakamisen tilaa omina ryhminään omine ohjaajineen. Isoäidit, jotka hoitavat tyttärensä lasta, kulkevat erityistä polkuaan kumppaneinaan huoli, häpeä ja myyttinen äitikuva. Isoäitien ryhmässä tällekin vertaisuudelle olisi tilansa. Luottamuksellisessa ilmapiirissä vertaisten kanssa on turvallista jakaa isoja tunteita. Teksti ja kuva Tuija Raitanen, perhehoidon kehittäjä, Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikkö Pesäpuun lehti 2/

16 Jo 21. PRIDE-valmennuksen kouluttajakoulutus käynnistyi Elokuussa käynnistyi 21. Pesäpuun järjestämä PRIDE-kouluttajakoulutus. Mukana siinä on yhteensä 18 sijaisvanhempaa ja sosiaalityöntekijää kuntien sijaishuollosta, yksityisistä organisaatioista ja kehitysvammaisten palvelusäätiöstä. Osa kurssilaisista on jo käynnistänyt valmennusryhmän, osa on aloittamassa ryhmää. Ensimmäisiä kokemuksia omista valmennusryhmistä pääsemme jakamaan työnohjauksellisilla koulutuspäivillä myöhemmin syksyllä. Seuraava PRIDE-valmennuksen kouluttajakoulutus alkaa tammikuussa Teksti Paula Männikkö Uudet PRIDE-kouluttajat, syksy 2010, vasemmalta: seniorkouluttaja Paula Männikkö, Jani Järvelin, Johanna Matinsalo, Terhi Tammela, Liisa Tikkanen, Päivi Soikkeli-Jakoaho, Eva Holmberg, Riitta Kiviharju, Marja-Leena Lumme, Jaana Salakari, Anu Lehtosaari-Malinen, Jennica Kainulainen, Tiina Rahikainen, Heli Hassinen, Sari Mustonen, Eija Järviö, Sanna Sillanpää, Kirsi Snell, seniorkouluttaja Marja Kaskela. Kuvasta puuttuu Jaana Väliaho. PRIDE-valmennuksen kouluttajakoulutus 1. ja 2. jakso ja , Tampere sekä työnohjaukselliset koulutuspäivät Helsinki ja Jyväskylä. Koulutus on tarkoitettu PRIDE-kouluttajiksi aikoville lastensuojelun sosiaalityöntekijöille sekä kokeneille sijais- ja adoptiovanhemmille. Koulutus sisältää kahdeksan lähiopetuspäivää sekä kolme työnohjauksellista koulutuspäivää, joiden tavoitteena on tukea oman ensimmäisen ryhmän ohjaamista. Perhehoitoliitto vastaa yhdestä, perhehoitajan asemaa käsittelevästä koulutuspäivästä. Koulutus antaa osallistujille valmiudet ohjata PRIDE-valmennusryhmiä. Ryhmään otetaan max. 18 osallistujaa. Koulutuksen hinta: 1500 (ALV 0 %) sisältää koulutuksen osallistumismaksun, Kouluttajan oppaan, PRIDE-kirjan, sekä lisämateriaalina DVD:t Viisi valmiutta, Olemme edelleen isäsi ja äitisi sekä Sijaissisaruus, sekä satukirjan Kun maasta sataa vettä ja tehtäväkirjan Mitä on sijaissisaruus. Hakuaika päättyy: Hakulomakkeet: tai puh. (014) , toimisto@pesapuu.fi. Lisätietoja: ja Paula Männikkö, puh. (09) , , paula.mannikko@pesapuu.fi. 16 Pesäpuun lehti 2/2010

17 Anisan tarina DVD-elokuva Anisa on nuori aikuinen, joka pohtii elämänsä tarinaa, identiteettiään sekä kulttuurieroja syntymä- ja sijaisperheessään: Mitä piirteitä olen saanut syntymäperheestäni, mitä sijaisperheestäni ja mikä on ihan vaan omaa itseäni? Haluanko ottaa syntymäperheeni kulttuurisia tai uskonnollisia perinteitä osaksi elämääni? Voinko pitää yhteyttä kumpaankin perheeseeni ilman syyllisyyden tunteita? Nuoruuteen kuuluu kokeiluja ja hakemista suhteessa omiin rooleihin ja identiteettiin. Huostassa olevilla lapsilla tähän myllerrykseen tuovat lisänsä isot elämänmuutokset, kun ei voikaan elää koko lapsuuttaan tai nuoruuttaan oman syntymäperheensä luona. Lapsen elämänhistoriaan tulee silloin liittymisiä uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Mitä tämä kaikki merkitsee lapselle, ja miten me aikuiset voisimme paremmin huomata ja kuulla lapsen tai nuoren tarpeita ja hämmennystä? Anisan tarina johdattelee näihin pohdintoihin ottaen huomioon kulttuurisia tekijöitä ja perinteitä lapsen elämänpiirissä. DVD ideoitiin neljän lastensuojelujärjestön Taimikkohankkeessa, jossa kehitettiin monikulttuurisuuden teemaa osana perhehoitoa. Anisan tarina valmennusja vertaisryhmissä Tarina sopii keskustelun herättäjäksi esimerkiksi sijaisperheiden valmennusryhmiin tai sijoitettujen nuorten vertaisryhmiin. Tarinassa on myös teemoja, jotka liittyvät kansainväliseen adoptioon. Anisa pohtii esimerkiksi biologisen perimänsä merkitystä ja erottumistaan ulkonäöltään muista perheenjäsenistä. Tarinan voi katsoa DVD:ltä kokonaisuudessaan (kesto 20 min.) tai neljänä erillisenä jaksona: 1) Kahden perheen lapsi, 2) Identiteetti, 3) Syntymäperhe ja sen kulttuuri tutuksi ja 4) Tiedostaminen ja kasvu. DVD-kotelossa on mukana kysymyksiä jaksojen teemoista pohjaksi ryhmätyöskentelylle ja keskustelulle. Kysymykset johdattelevat pohtimaan esimerkiksi kahden perheen välisen yhteistyön merkitystä ja keinoja, identiteetin rakentumista sekä vanhempi lapsi-suhteen muodostumista perhehoidossa. Neljäs jakso, Tiedostaminen ja kasvu, sopii PRIDE-valmennusryhmän viimeisen tapaamisen muutostarinaksi. Anisa: Tärkeintä on, että olen vihdoin löytänyt oman tarinani palaset ja koonnut niistä mahdollisimman rehellisen ja minun näköiseni kuvan. Teksti Ilse Niekka Puhutaanko perheessänne useaa kieltä? Käydäänkö teillä keskusteluja kulttuurisista perinteistä ja identiteetistä? Oletteko kohdanneet ennakkoluuloja tai rasismia? Vertaistapaaminen monikulttuuristen sijaisperheiden vanhemmille Pesäpuu ry järjestää Helsingissä lauantaina klo monikulttuuristen sijaisperheiden vanhemmille tapaamisen, jonka ohjelmassa on lyhyitä alustuksia, ryhmätöitä ja keskustelua. Päivän ohjelma perustuu lastensuojelujärjestöjen projektissa saatuihin kokemuksiin ja niiden pohjalta laadittuihin materiaaleihin. Tavoitteena on jakaa kokemuksia monikulttuurisesta sijaisvanhemmuudesta sekä saada tukea siihen liittyviin haasteisiin. Tapaaminen on maksuton ja sisältää kahvitarjoilun. Lounas omalla kustannuksella. Lisätietoa ja ilmoittautuminen: mennessä: Ilse Niekka, tai gsm Pesäpuun lehti 2/

18 Uudet, raikkaat Nallekortit 50 korttia, joiden kuvissa karhut ilmentävät tunteita ja persoonallisuudenpiirteitä. Kortit toimivat keskusteluiden tukena, kun käsitellään lasten, nuorten tai vanhempien kanssa perhe-elämää, ihmissuhteita, tunteita ja identiteettiä. Korttien avulla voi käsitellä ongelmia, muutoksia ja tulevaisuuden suunnitelmia sekä edistää osallistujien itsetuntemusta. Esim. lapsen näkemystä perheestään voi tutkia pyytämällä häntä valitsemaan nallekortin jokaiselle perheen jäsenelleen. Pakkaukseen sisältyy ohjevihkot suomeksi ja englanniksi. Hinta: 50 euroa 18 Pesäpuun lehti 2/2010

19 Pesäpuun kirjauutuuksia! Ihan iholla Opas sijaisvanhempien kasvuryhmien ohjaajille Marja Kaskela ja Chtistine Välivaara Sijoitetut lapset tarvitsevat aikuisen läsnäoloa, jossa mahdollistuu oman itsensä näkeminen arvokkaana ja kauniina. Vastatakseen tähän, sijaisvanhemmat tarvitsevat herkkyyttä ymmärtää lapsen tarpeita ja tietoisuutta oman toiminnan vaikutuksista lapseen. Sijaisvanhemmat elävät lapsen rinnalla hänen kokemusmaailmaansa liittyvät hylkäämiset, häpeät, pelot, vihat ja surut. Samalla sijoitettujen lasten kasvattamisen arki nostattaa sijaisvanhemmissa omat varhaiset kokemukset mielen näyttämölle. Tämä vaikuttaa usein tiedostamattomasti tapaan jolla sijaisvanhempi lapsen käyttäytymiseen reagoi. Lapsen haastavaan käyttäytymiseen vastaaminen asianmukaisella tavalla edellyttää sijaisvanhemmilta ohjaavaa ja terapeuttista vanhemmuutta, johon sijaisvanhemmat tarvitsevat riittävästi tietoa, reflektiotaitoa sekä ympäristön tukea. Ihan iholla -sijaisvanhempien Hinta: 25 euroa kasvuryhmän tavoitteena on ohjata ja auttaa sijaisvanhempia tekemään tietoisia ja tarkoituksenmukaisia valintoja kasvattajana. Ohjattu ryhmäprosessi voi olla avuksi ymmärryksen lisääntymiselle itsestä ja lapsesta. Tämä opas on tarkoitettu käsikirjaksi Ihan iholla -sijaisvanhempien kasvuryhmien ohjaajille. Toiminnallinen ryhmämalli sisältää kuusi tapaamista, joihin sisältyy tietoaineksen lisäksi kokemuksellisia harjoituksia sekä välitehtäviä. Malli soveltuu myös adoptiolasten vanhemmille. Opas sukulaissijaisvanhemmuutta harkitsevalle Jaana Pynnönen (toim.) Sukulaisuus on voimavara mutta myös haaste sijaisvanhemmuudelle. Sukulaissijaisvanhemmaksi ryhtyminen on iso päätös ja se tuo monenlaisia muutoksia perheen arkeen. Jokaisella sijaisvanhemmaksi ryhtyvällä tulisi olla mahdollisuus valmistautua ennakkoon tehtävään. Opas sukulaissijaisvanhemmuutta harkitsevalle kokoaa yhteen sukulaissijaisvanhemmuuden erityispiirteitä. Se on tarkoitettu oppaaksi vaiheessa, jossa osallistutaan perhekohtaiseen valmennukseen ja yhteiseen arviointiin. Jo sukulaissijaisvanhempana toimiville opas voi toimia tukena kasvuprosessissa. Hinta: 25 euroa Seuraava Sukulaissijaisvanhemmuus-koulutus järjestetään Helsingissä (ks. tapahtumakalenteri, s. 23). Pesäpuun lehti 2/

20 Toiminnalliset menetelmät osa 14: Selviytymiseni Merkit valmiuksia joustaviin selviytymistapoihin Selviytymiseni merkit valmiuksia joustaviin selviytymistapoihin on kehitetty lastensuojeluun sijoitettujen nuorten aloitteesta ja yhteistyössä heidän kanssaan. Niitä on testattu, kokeiltu ja kommentoitu nuorten tapaamisissa ja lastensuojelun ammattilaisten keskuudessa. Selviytymiseni merkit -peliin kuuluvat vihreä pelialusta ja sen kääntöpuolella oleva yhteenvetolomake, ohjeet ja 120 pelimerkkiä sekä niiden kotelo. Näiden välineiden avulla kartoitetaan nuoren kanssa hänen selviytymiseensä liittyviä tapoja, tunteita ja ajatuksia ja edistetään nuoren elämänhallintaa konkreettisilla toimenpiteillä. Turvassa olemisen ehto ja valmius Peli auttaa nuorta ja hänen kanssaan työskentelevää aikuista arvioimaan nuoren selviytymistapoja ja niihin liittyviä turvallisuus- ja turvattomuustekijöitä. Pelin kulku etenee siten, että yhdessä nuoren kanssa valitaan hänen selviytymiseensä liittyviä merkkejä ja samalla punnitaan nuoren kokemusmaailmaan liittyviä arvoja, uskomuksia ja merkityksiä suhteessa hänen hyvinvointiinsa. Miten nuori toimii haastavissa tilanteissa, kuka tai ketkä auttavat/ tukevat ja minkälaisia omaan itseensä liittyviä ajatuksia/arvoja hänellä on? Tavoitteena on löytää nuoren omia ideoita hänen elämäntilanteensa korjaamiseen ja tehdä konkreettisia sopimuksia ja toimenpiteitä nuoren elämänhallinnan edistämiseksi. Nuorten kyvyssä sietää painetta on suuria yksilöiden välisiä eroja. Haastavissa olosuhteissa paineet kasaantuvat, ja nuoret testaavat erilaisia selviytymistapoja pärjätäkseen arkielämässään. Keinoja sovelletaan olosuhteisiin nähden sopiviksi, joten tavat toimia eri tilanteissa voivat olla turvallisia, rakentavia, vahingollisia ja/tai vaarallisia. Arkea helpottavat ja rajoittavat tunnetilat kuuluvat vahvasti nuorten päivittäiseen elämään, ja siksi selviytymistapojen puntaroiminen on nuorille mieluisa tehtävä. Nuoret haluavat selviytyä ja elää ihan tavallisen nuoren elämää. Miten pärjään ja selviydyn? Selviytyminen liittyy minän joustavuuteen, itsekorjaantuvuuteen ja kykyyn ennakoida uhkia eli siihen, miten ja millä keinoin sekä keihin turvautuen nuori pärjää omassa elämässään. Pelimerkkien taustalta on löydettävissä minän puolustuskeinoja, kriisiterapeutti Ofra Ayalonin kehittämät selviytymisen ulottuvuudet sekä olemassa oloa kuvaavia arvoja (olen kuin muut, en enempää enkä vähempää) ja muita vaihtoehtoja (alkoholi, kiroilen, sekoilen). Kaikkia näitä yhdistää selviytymisen ja pärjäävyyden teemat. Pelimerkkien avulla voidaan myös tarkastella nuoren lähi- ja tukiverkostoja aiempaa tarkemmin. Selviytymistapojen monipuolinen ja joustava käyttö auttaa nuoria selviytymään elämän iskuista ja antaa valmiuksia myös niiden ennakointiin. Silloin kun nuori on äärirajoillaan ja painaa paniikkinappulaa, hän ottaa käyttöönsä luontaiset tapansa toimia ja etsii käsiinsä luotettavat henkilöt, joihin turvautua. Lasten ja nuorten kasvua tukee se, että heillä on käytettävissään aikuisten ja yhteiskunnan tarjoamat monipuoliset tukiverkostot. Näin nuoret saavat käyttöönsä omien voimavarojensa lisäksi myös muiden tarjoamaa apua ja tukea. Teksti Johanna Barkman (lyhennelmä pelin ohjekirjasta) Kuva Lahja Kallinen 20 Pesäpuun lehti 2/2010