Taormina, Sisilia 2008 RS, Matkapäiväkirja blogista ( (Italia)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taormina, Sisilia 2008 RS, Matkapäiväkirja blogista (http://www.satokangas.fi/blogi (Italia)"

Transkriptio

1 Taormina, Sisilia Domenica Tämä kymmenes kerta Italiaan on kuin kotiinsa tulisi. Kiinan matkan jälkeen Italia tuntuu niin tutulta, ah! niin ihanalta. Aamulennolla laskeskelin, etten ole ollut missään muussa maassa niin paljon kuin Italiassa. Mutta en Etelä Italiassa! Roomaa etelämmäs vain kaksi päivän piipahdusta Napoliin. Nyt edessä viikko Sisiliassa, fantastico! Helsinki Catania lomalento kesti vajaat neljä tuntia: saavuimme aurinkoiselle Välimeren suurimmalle saarelle (5 milj. asukasta ja n. 260 x 180 km) ennen puoltapäivää. Viime yö Helsinki Vantaalla. Oulussa asumisen harvoja huonoja puolia on sieltä lähtemisen vaikeus; aina on ensin tai lopuksi, pahimmassa tapauksissa loman molemmissa päissä, oltava yö Helsingissä. Nyt sujui poikkeuksellisen kätevästi: uusi Hilton hotelli ulkomaanterminaalin kupeessa oli hieno ja hiljainen. Ei edullisimpia, mutta laatuunsa nähden ei sietämätönkään. Voin suositella. Aamiaisen määrä ja laatu oli myös reissun nuoriso osaston testauksen mukaan vähintäänkin oivallinen. Pojat (kuopus ja kaverinsa) tankkasivat energiavajeensa tyydyttämiseksi oikein kunnolla: yö kun oli pojilla kulunut leffoja katsellessa ja tyttöystäville tekstaillessa? No lennon sitten kylläisinä ja väsyneinä nukkuivatkin. Kuopus sai kaverinsa mukaan koska sisarensa ei reissuun lähtenyt eka syysloma näin. Onneksi Lapin ilmatorjuntatykistö tulee turvakseen. Tai noh, yksi autosotamies sieltä, mutta sekin jo helpottaa oloani. Melko hyvin onnistuin eilen kyyneleet nielemään kun 1

2 kentälle meidät tuoneen tyttären kanssa halailin. Olisihan minun opittava jo päästämään irti, mutta ei se niin vaan minulta onnistu. Hiljaa nieleksin. Hiljaa irrottaudumme... Mutta siis Sisilia, Taormina: kaunista, välimerellistä, turkoosia, lämmintä (+ 26 C altaalla). Olemme vasta lähdössä tutustumaan pieneen 2500 vuotta vanhaan kaupunkiin, joka on elänyt turismista hyvinkin jo sata vuotta. Yhden jälkeen paikallista aikaa oltiin hotellissa ja siitä lähtien altaalla tulodrinksuilla ja päikkäreillä. Pojat uivatkin, minä keskityin kuvaamaan tolskaamistaan ja nauttimaan auringosta! Lunedi: Kohteena Naxos Giardini Corso Umberto on Taorminan läpi kulkeva pääkatu. Sitäpä tepastelimme etsien ruokapaikkaa: eka iltana pizzalle! Pizzeria ristoranten terassi oli sekin tietysti merelle päin. Naxoksen rantaviivan valot syttyivät ja olimme tyytyväisiä. Pojatkin. Nälkä vihdoin helpotti. Aito Tiramisu ja espresso kruunasivat illan. Kliseistä? Niinpä mutta entäs sitten. Yömyssylle kävelimme Dejavu cocktailbaariin, jossa ei tietenkään meidän lisäksemme ollut muita. Kovasti yritin tilata juomat italiaksi, mutta hetken kuluttua baarimikko katsoi parhaaksi kysyä: Do you speak english? Ehkä se johtui siitä, että Sisilian murre on niin erilaista kuin (mantereen) italia D accordo. Heh! Maanantaiaamuna Joonian meri tyyni. Näkymä Naksoksenlahdelle utuinen. Herättyä kuvaus ja kävelylenkille kaupunginpuutarhaan ja kaupungin pienille kujille. Idyllisiä pieniä katuja, puistoja ja pihapiirejä sekä uuteen viikkoon heräileviä sisilialaisia. Bougainvillat ja oleanterit kukkivat vielä, samoin kaktukset. Hotelli Monte Tauron aamiainen ruhtinaallinen, ainakin italialaisen mittapuun mukaan. Prosciuttoa ja makeita tomaatteja, tuoreita hedelmiä ja leipiä, ja paljon muuta. Viivähdimme tovin. Herättelemään poikia, joiden käytyä tankkaamassa lähdimme laskeutumaan Monte Tauron vuorelta alas Naxos Giardiniin. Jyrkkä lasku 2

3 patikointireittiä pitkin ja tulimme meren rantaan. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, meri tuoksui ja oli vaikea uskoa, että on maanantain puolipäivä. Naxoksen kirkko rumin, mitä Italiassa olen ikinä nähnyt, eikä pikkukaupunki itsessäänkään erikoinen. Mutta meri! Meduusojakin onnistuttiin kuvaamaan rannalta. Iltapäiväksi altaalle,.. dekkareita ja italian sanoja lueskeltiin. Pian aurinko jo vetäytyi pilveen, Nyt suihkuun ja taas kävelemään Täytyy kävellä näin! Yritän liitellä kuviakin mukaan (löydettiin Naxoksesta mini usbikin kotiin jääneen tilalle) mutta vielä vähän ongelmia tämän miniläppärin käytön kanssa. Nettiyhteyden sentään eilen sain toimimaan vaikka oma ja lainapoika kovasti koettivat taitojani epäillä itse kun eivät hommassa onnistuneet. Kyllä minä sitten olenkin asiasta nuorille miehille kuittaillut ;) Martedi: Etna huiputettu Tänään huiputimme Etnan. Tai noh ei ihan huiputettu, käytiin 1900 metrin korkeudessa. Etnan korkeus on 3300 metriä (tällä hetkellä: korkeus vaihtelee purkausten mukaan, 3

4 jokainen purkaus muuttaa korkeutta. Nytkin tulivuoresta valuu laavaa, mutta se on kuulemma vain merkki siitä, että kaikki on hyvin. Tutto e posto!). Totta puhuen huiputukseen ei tarvittu pohjelihaksia senkään vertaa kuin Saariselällä Iisakkipäälle kiivetessä. Mentiin Salvatoren hyvällä kyydillä = Aurinkomatkojen retki. Pojatkin saatiin kiskottua aamulla hereille. Ruska (!) Etnan rinteillä oli lähes yhtä hieno kuin pohjoisessa. Kastanjat varsinkin monivärisiä. Puuraja on paljon korkeammalla kuin Saariselällä, ja endeemisiä kasveja on melkoisesti. Kingsteri kukkikin. Syyssateiden myötä täällä on kuulemma uusi pikku kevät sikäli, että kuuman kesän jälkeen monet kasvit vihertävät uudelleen. Retken jälkeen iltapäivällä linja autoasemalta kaupunginpuutarhan kautta nopeasti hotellille. Hetki aurinkoa altaalla. Vieläkään en ehtinyt uimaan ennen kuin meni pilveen. Nyt on sitten edessä ruokapaikan valinta. Vaikka täällä selvästi on turistikausi jo lopuillaan, on ravintoloita auki vaikka kuinka. Kalaravintoloihin pehtoorin kanssa mieluusti menisimme, mutta pojat eivät ainakaan vielä eilen innostuneet ristoranteista, joiden edessä oli mustekaloja, simpukoita ja meriahvenia houkuttelevasti esillä jäälaatikoissa. Niinpä päädyimme kompromissiin: La Botte ristorante, jonka löytämiseksi jopa italiaa käytettiin, oli hyvä. Saimme istua samettisen lämpimässä illassa ja paikallisiakin oli siellä monia, siis ei pelkkä turistirysä. Pojat saivat pastaa ja me miekkakalaa. Se oli graavattu, leikattu ohuen ohuiksi siivuiksi ja täytetty katkoilla ja rucolalla. Lisukkeeksi Caponataa josta tyär olisi pitänyt vielä enemmän kuin me. Eilen ajoissa nukkumaan koska tänään oli varhainen lähtö retkelle. Tänään on tehtävä samoin. Huomenna antiikin Siracusa. Mercoledi : Vanhaa historiaa Mercoledi alle Herään (salille lähdön aikaan) sateen ääneen ja huoleen kun tytär ei vastannut illalla myöhään lähettämääni viestiin. Turhaan niin aikaisin heräsin: ei 4

5 tarvinnut lähteä salille, ei satanut (ääni ilmeisesti naapurihuoneen suihkusta tms.,) ja viestikin tuli perille. Siispä ei muuta kuin suihkuun, aamiaiselle ja aurinkoisessa aamussa bussiterminaalia kohti. Siracusaan! Sisilian itärannikkoa 120 km etelään Oulun kokoiseen Siracusaan (Syrakusa) Salvatoren rauhallisessa kyydissä Ari oppaan luennoidessa puolitoistatuntisen matkan aikana Sisilian varsin vaiherikkaan historian pääpiirteistä. Retkipäivän vaiheista kirjoittelen kuvien kera huomenna vapaapäivänä lisää, nyt seurueeni miehet jo kovasti nälkäisinä odottelevat lähtöä, mutta yksi minuun lähtemättömän jäljen jättänyt episodi on kirjattava ylös, ettei vain unohdu: kierreltyämme tunnin Siracusan arkeologisella alueella kuunnellen oppaan selostusta kreikkalaisesta teatterista (200 ekr.) ja roomalaisesta teatterista (400 jkr.) aurinkomatkalaisryhmämme blondi loihe lausumaan: On se kyllä hienoa, kuinka mahdottoman vanhaa se tuo historia ylipäätään on! Tämän viisauden muistan jakaa myös opiskelijoille kunhan pääsen luennon pitoon tai seminaariin loman jälkeen. Elämä on laiffii ja sitä rataa Buona notte Suomeen! Me lähdemme etsimään osteriaa tai ristorantea tai pizzeriaa tai trattoriaa: nyt tarvitaan hyvä italialainen illallinen! Kalatorilta vanhaan kaupunkiin Ortigian saarelle. Ensin Apollonin temppelin rauniot (pehtoori tupisi jotain että onhan näitä raunioita vuosikymmeniä!! kestäneen suhteen aikana kierretty) ja Arkhimedeen (syntynyt ja vaikuttanut Siracusassa) piazzan kautta kävelimme pieniä kujia kohti Il Duomoa. Siracusan retki Siracusassa tutustuimme vanhaan kaupunkiin ja arkeologiseen alueeseen, mutta niitä ennen kävimme kalatorilla. Onhan noita tullut nähtyä ennenkin ja vaikka esim. Agadirissa käytiin tukkumarkkinoilla, joissa kalat myytiin huutokaupalla, oli Siracusassa aivan omanlaisensa meininki. Ulkosalla olleiden kalapöytien takana olleet kalakauppiaat 5

6 (vain miehiä) pitivät kerrassaan kovaäänisiä myyntipuheita: huusivat suoraa huutoa, minkä äänivaroiltaan pystyivät. Lieköhän siellä otetaan töihin sen perusteella kenellä on kailottavin ääni. Tuomiokirkkoon ovat kaikki Sisilian hallitsijakansat jättäneet omat jälkensä. Doorilaisen temppelin pylväät, saraseenien tekemät kattorakenteet, yhtä lailla normannien kuin espanjalaisten kerrostumat osana nykyistä katedraalia. Valkoisella barokkiaukiolla aurinko sokaisi ja amerikkalaisturistien isoääninen oleminen ärsytti. Löysimme kuitenkin mukavan terassiristoranten, jossa lounassalaatilla ja vino biancolla vahvistimme lomaolemustamme. Kiersimme pieniä kujia, kuvasin paljon. Aika tuntui pysähtyneen vuosisatojen taakse. Apollonin temppelillä oli kokoontuminen kahdelta, sieltä bussille ja kohti kaupungin ulkopuolella olevaa arkeologista aluetta. Kalkkikivilouhoksella paljon sitruunapuita ja linnunlaulua. Aurinko jo pilvessä. Taorminassa olimme takaisin kuuden aikaan. Meitä oli odottamassa kaksi nälkäistä, päivän keskenään ollutta, puheliasta nuorta miestä. Baccanale ristoranten ulkopöydissä meinasi iltakahdeksalta olla jo viileää, mutta meriahven ja pojilla tupla pasta annokset vievät nälän ja toivat lämpimän olon. Mukava kuunnella nuorten miesten (nais)asioita ja elämännäkemyksiä. Viikon aikana kun oma ja kaverinsa ovat mukana näkee omansa uudessa valossa. Buona notte jo varhain Giovedi: Castelmola ja kreikkalainen teatteri Torstai kulunut vihdoin Taorminaan tutustuessa. Aamulla pehtoorin kanssa vaeltamaan kohti Castelmolan keskiaikaista saraseenien linnoitusta. Nousu Monte Tauron vuorta ylös (yli 500 mpy) teki hyvää. Joonian meri edelleen merkillisen tyven, ilma leuto ja leppoisa. Laskeuduttuamme takaisin kylään kauppahalli oli vähän 6

7 pettymys, Santa Caterinan kappeli sen sijaan barokkikirkoksi, joista en yleensä innostu hyvinkin kaunis. Hotellilta käytiin hakemassa ja houkuttelemassa pojat mukaan ja kohteena Taorminan kreikkalainen teatteri. Hyvin säilynyt ja näkymät upeat. (Valokuvatorstain aihe silta nykyisyyteen ehkä tuli kuvattua.) Taorminan ja merenrannan välissä kulkeva funivia (köysirata) oli testattava. Ei nyt mitenkään erityinen, mutta tulipahan ajeltua. Ja rannan tuntumassa olleessa Il Delfino trattoriassa nautimme vähän lounasta. Altaallekaan kun ei näin pilvisellä ole asiaa, on varmaankin lähdettävä jo shoppaamaan. Tyttärelle tuliainen, ja murmelille myös, ovat katsottuna jo valmiiksi. Yritän vältellä ruoka ainesten ostelua. Pari pientä purkkia (pistaasikreemiä, hmmm kakkujen täytteiksi) on tosin jo hankittu. Viinejäkin on pehtoorin kanssa jo valittu kotiin vietäväksi. Etna Rosso (doc) on hyvää. (kuvien liittäminen tuskallista ) VenerdI: Al Pacinoa etsimässä Eilen illalla alkanut sade pakotti meidät juoksemaan Corso Umbertoa hotellille, ja silti lähes kastuttiin. Sade jatkui yöhön ja aamu valkeni utuisena ja kylmänä (+ 16 C). Retkibussiin noustessa kahdeksalta tihuutti mutta Sàvocan ja Forza d Agron kylässä vältyimme sateelta. Pojatkin lopulta päättivät lähteä mukaan retkelle, ja vaikkeivät jaksaneet kuunnella (nukkuivat mokomat, kun eivät öisin nuku) mafian historiasta ja nykypäivästä sujuvasanaisesti kertovaa Terhiä (Aurinkomatkojen opas) taisivat tykätä reissusta. Meidän kuopuksen kesällä loukkaantunut polvi ei sallinut ihan joka linnavuorelle nousua, mutta paljon nuoretkin kuvasivat ja tupisematta mukana kulkivat. Aurinkomatkat markkinoi retkeä nimellä Kummisedän jalanjäljillä ja kävimmehän me monissa elokuvan kuvauspaikoissa. Bar Vitelli tietysti tärkein! Ja näimme Michelin ja Apollonian vihkikirkon: mutta en nähnytkään Al Pacinoa! Vaikka niin mieluusti hänet 7

8 kakkoselokuvan kuosissa olisinkin tavannut :). Joka tapauksessa kannatti katsoa elokuvat ennen reissua. Matkaoppaissa ja matkakuvauksissa käytetään usein sanontaa huikaisevan kauniit näköalat tai henkeäsalpaava maisema. No, tänään eivät olleet ylisanoja! Varsinkaan kun puolelta päivin alkoi aurinko jo paistaa hienosti. Va bene! Näimme 1800 luvun muumioita (Keminmaan kirkon aliset osin paremmin säilyneitä), luostarin, 1950 luvulle pysähtynyttä sisilialaiselämää, merkillisen hautausmaan 500 mpy. Pieniä viehättäviä (kuvattavia) yksityiskohtia paljon, sillä seurauksella, että koko ajan kuljin jäljessä muusta ryhmästä. Kahdelta hotellissa. Partsille skumpalle ja miniläppäri esiin. Nyt virittäydymme hiljalleen viikonlopun viettoon Sabato lauantai Vapaalauantai. Nautimme runsaasta aamiaisesta pitkään, tarjolla olleen kuohuviinin jätimme väliin, mutta tuoreista appelsiineista puristettua mehua olisi taas voinut juoda paljonkin. Ja ne tomaatit, olenko jo niitä ylistänyt? Vähän mozzarellaa ja viipale prosciuttoa, ja lopuksi pieni pala Torta di limonea. Perjantai iltaa myöhään viettäneet nuoret miehet jäivät nukkumaan kun lähdimme pehtoorin kanssa lenkille. Matkalla linnut lauloivat vimmatusti, täällä onkin paljon lintuja, laulavat aamusta iltaan. Lämpimin aamu koko viikolla. Laskeuduimme kävelyreittiä meren rantaan. Isola Bella, maailmanperintökohde, oli lenkkimme kohde. Kahlasimme lämpimässä merivedessä. Etsimme mökin kivikokoelmaan muutaman lisän. Meren tuoksu on loman tuoksu. Turisteja ei rannoilla ole paljoa, emme mekään sinne jääneet. 8

9 Kuten lauantaisin usein tehdään, menimme viinikauppaan, salumeriaan (herkkukauppa) itse asiassa. Saatuamme hyviä vinkkejä ostimme Liparin saaren Pantelleriaa ja Pellergrinon Marsalaa (10 anni) kotiin vietäväksi sekä pistaasikakkusia ja piccolot proseccoa lounaaksi. Molto bene! Ja sitten hotellin altaalla aurinkoa ja uintia. Yhtäkkiä tytärtä hirmu ikävä. eikä vain sen takia että tarvisin jonkun jolta lainata meikkikynän teroitinta tai jonka kanssa arvostella ohikulkevien italiattarien pukeutumista tai jonka nasevia kommentteja milloin mistäkin olisi mukava kuulla vaan iski sellainen yleisikävä: en ole vielä koskaan ollut näin kauan erossa esikoisesta. Allora! Korkea aika olla jo erossa, mutta ei se estä, ettenkö ikävöisi. Kolmen jälkeen Naksoksenlahden päälle nousivat ukkospilvet, pakenimme parvekkeelle. Ei vielä sada, ehkä meneekin ohi, meri tyyni, kirkonkellot soittavat lauantai illan messuun. Muistuttavat meitä huomisesta paluusta kotiin, on ryhdyttävä pakkaamaan. Lähden vielä vähän herkkuja ostamaan, ja illan lopuksi viimeiselle sisilialaiselle illalliselle. Eilisen antipastin tonno affumicaton (savustettua tonnikalaa ohuina viipaleina) ja secondin hummeripastan voisin syödä uudelleen. Sisilialaiset viinit olemme tienneet jo ennen tätä viikkoa hyviksi, mutta että niitä on niin monenlaisia! Muita viinejäpä täällä ei paljon valitakaan, esim. Toscanan viinejä tai Veneton amaroneja ei ole ollut tarjolla ei ristoranteissa eikä enotecoissa (viinikaupoissa). No onhan noissa sisilialaisissa ollut maistamista Näihin kuviin ja tunnelmiin. Huomenna myöhään kotona. Mille grazie e arrivederci! Topelius, Taormina ja me 9

10 Koivun kommenttien jälkeen on pakko lainata lomamme lopuksi pätkä Sylvian joululaulusta tähän (kuten huomaatte, Topeliuskin on ollut Taorminassa): Miss sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun, miss siintääpi veet, viini on vaahtoovin ja sää aina kuin toukokuun. Ja Etnanpa kaukaa ma nään, ah tää kaikki hurmaa ja hurmaapi pään, ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi! Domenica: Arrivederci Taormina! Viimeinen ilta Taorminassa meni vielä kerran Corso Umbertoa kävellessä, passegiata (iltakävely) ihan kuin paikallisilla ainakin. Wunderbar kahvilan näköala ja näyttäytymisterassilla nautimme varsin tyyriit aperitiivit. Ja ennen kaikkea nautimme illan lämmöstä. Seitsemän jälkeen illalliselle. La Grotta, ehdottomasti viikon paras ruokapaikka. Pakettiin sisältyi perheravintolan koko show. Ensin pöytään tuotiin riccio di mare (merisiilit). Talo tarjosi ne, mutta ei oma eikä lainapoika suostuneet edes maistamaan. Pehtoorin kanssa söimme sitten vadillisen! No eivät ne mahaa täyttäneet. Pieni oranssi nykkylä maistui mädille. Ennenkokematon juttu. Antipastibuffet oli nautinto. Ja kala. Lambuga. Tai mikä se Pesce di giorno, eli päivän kala, olikaan.senkin päälle muhkea kokki, jonka työskentelyä sain koko ravintolaillan seurata, valeli kastiketta isosta maljasta. Oli kysyttävä: Mitä siinä kastissa on? Oliiviöljyä, hyvää oliiviöljyä, valkoviiniä ja valkosipulia. 10

11 Eikä muuta? Ei muuta. Sitäkin on viikonloppuna testattava. Kun hetken syömisen välissä hengähdimme, mainio tarjoilijatar ilmoitti, että otamme jälkiruoaksi Zabaionet. Mitäpä sitä vastaan väittämään. Sitten vielä espressojen ja Avernan jälkeen olimme enemmän kuin kylläisiä, mutta erittäin tyytyväisiä. Halvaksihan ilta ei tullut, Taormina ei ole muutenkaan mitenkään edullinen paikka eläähän koko kaupunki turismilla mutta saimme rahalle vastinetta yllin kyllin. Sunnuntaiaamu valkeni syksyisenä. Yöllä oli satanut rajusti, aamulla Naksoksenlahdelle pysähtyneet isot, ylelliset risteilyalukset juuri erottuivat utuisessa säässä. Ensimmäistä kertaa merellä vähänkään aaltoja. Kotiinlähtö ei tuntunutkaan niin huonolta idealta. Viikon käveltyämme rinteitä ylös ja alas vielä viimeisenäkin aamuna jaloissa oli liikkumisen tunne. Monta kertaa todettiinkin, ettei kaupunkiin mutikaisten ollessa satikkaratasiässä olisi kannattanut lähteä. Korkeuserot olivat välillä sen verran vaativia hyväkuntoisellekin. Viimeisenä aamuna erityisesti kun oli hotellilta kiskottava laukut (joissa oli kiviä Etnalta ja rannalta, viiniä ja pistaasipestoa, uudet kengät! eka kertaa löysin Italiasta itselleni kengät! Brava!) Via Roman varteen, josta bussi tuli meitä hakemaan kohti lentokenttää. Catanian Fontanaros kentällä ruuhkaa, sisilialaista verkkaista asioiden hoitamista. Jonottamista. Paljon jonottamista. Etuilevia italialaisia. Attenzione! Attenzione! Tuntui, että kovaäänisistä selostettiin kiihkeää futismatsia. Meille jäi hetki aikaa tuliaisostoksiin, monille muille ei jäänyt. Lentokenttämyymälöiden tarjonta ei onneksi juurikaan houkutellut. Guccin laukkuja ja muutaman viinin olisi voinut ostaa, mutta jätimme väliin Pojilla ei enää ollutkaan rahaa. 11

12 Neljän tunnin lento meni mukavasti, surkea elokuva mutta lukemista ja kirjoittamista onneksi oli. Helsinki Vantaalla pimeys ja hurja sade. Aivan, lokakuu Suomessa. Ja Oulunsalossa tytär vastassa. Kotonakin on hyvä. 12

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Iki-ihana Sisilia, Välimeren helmi! !

Iki-ihana Sisilia, Välimeren helmi! ! Iki-ihana Sisilia, Välimeren helmi! 24.04. 28.04.2020! Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme luomuviinitiloilla, tutustumme viinin

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa

Kiertomatka Sisiliassa Kiertomatka Sisiliassa 30.09. 07.10.2017 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen,

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

Sunnuntai 3.5 Lähdimme sunnuntaina 3.5 klo 12.30 Hatusen pihasta kohti lentokenttää.

Sunnuntai 3.5 Lähdimme sunnuntaina 3.5 klo 12.30 Hatusen pihasta kohti lentokenttää. Ensimmäinen päivä Sunnuntai 3.5 Lähdimme sunnuntaina 3.5 klo 12.30 Hatusen pihasta kohti lentokenttää. Lentomme lähti Helsingistä klo 16.20 ja olimme perillä Roomassa klo 18.45 paikallista aikaa. (etuajassa!)

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Lomalla Raamatun historiaa

Lomalla Raamatun historiaa Lomalla Raamatun historiaa Yhdistelmämatka Israeliin 03.-11.09.2018 v Asumme Tel Avivissa Leonardo Art- hotellissa v Teemme kaksi retkipäivää Jerusalemiin v Kaksi retkipäivää Tiberiakseen v Oppaana Ariel

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Pagina 1 di 11 MATKATARJOUKSET: Antalya alk 145 Ibiza alk 150 Ibiza alk 165 Kirjaudu sisään Rekisteröidy ÄKKILÄHDÖT LENNOT HOTELLIT AUTOT LENTO + HOTELLI RISTEILYT TARJOUKSET BLOGIT KOHTEET Keltaisessa

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

SAN SEBASTIAN

SAN SEBASTIAN SAN SEBASTIAN 8.-10.10.2016 BASKIMAAN HELMI Köröttelimme paikallisjunalla Bilbaosta San Sebastianiin. Odotusarvomme maisemien ja matkan suhteen olivat korkeammalla mitä tarjonta. No, noin parin tunnin

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Laivamatka Lähdimme Kupittaan koululta seitsemältä ja odotimme terminaalissa tuskastuneesti laivaa. Laivalla kirmasimme heti tax freehen ja muihin kauppoihin.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan 17.-23.5.2017 17.5. 2017 varhain keskiviikkoaamuna Rovaniemen linja-autoasemalla oli säpinää kun martat tekivät lähtöä kesän etsintään etelään. Klo

Lisätiedot

Pane verbi oikeaan muotoon (kolmas infinitiivi).

Pane verbi oikeaan muotoon (kolmas infinitiivi). Pane verbi oikeaan muotoon (kolmas infinitiivi). 1. Pääsitkö sinä yliopistoon... OPISKELLA? opiskelemaan 2. Milloin sinä menet... TAVATA Katjua? tapaamaan 3. Mitä sinä menet... TEHDÄ Tampereelle? tekemään

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

BIARRIZ

BIARRIZ BIARRIZ 10.-11.10.2016 AIRBNB EI OLE MEITÄ VARTEN Tässä kirjoituksessa valotan hieman ensikokemuksiamme suositusta majoitusmuodosta Airbnb:stä Siitä ei tullut tämän kokemuksen perusteella ole eläkeläisten

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Cerviniaan vaeltamaan 1520, o Sveitsin rajalla sijaitseva pieni Cervinian kylä on LänsiEuroopan ja Alppien huippujen välissä

Cerviniaan vaeltamaan 1520, o Sveitsin rajalla sijaitseva pieni Cervinian kylä on LänsiEuroopan ja Alppien huippujen välissä 10.-17.8.2019 Cerviniaan vaeltamaan o Sveitsin rajalla sijaitseva pieni Cervinian kylä on LänsiEuroopan ja Alppien huippujen välissä o Aurinko paistaa ja lämpötila nousee suhteellisen korkealle o Vaeltajan

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen Työharjoittelu Slovakiassa 2007 Marko Niiranen Lähtötunnelmia Helsingissä Matkamme alkoi 4.5.2007 Oulusta junalla ja jatkui Helsingistä lentäen Budapestiin. Budapest Kun lähdimme Suomesta sää oli hyytävän

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Puente de la Reina- Estella 30.4.

Puente de la Reina- Estella 30.4. AÑO SANTO 2010-39 päivää Santiagon tiellä - Matti Rasilainen Puente de la Reina- Estella 30.4. 5. päivä: Puente la Reina - Estella 30.4. pe pop 09 alt(m) km km yht klo askelmitt. Puente la Reina (alb.

Lisätiedot

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU SAUNASEURA 1.10.2014 1/11 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Ti 9.9. - Su 14.9. 2014 PAIKKA: Pulmankijärvi, Nuorgam ja Pykeijä, Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin

Lisätiedot

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot