SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY 22013

Transkriptio

1 SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY 22013

2 2 LÖÖPPI SUOMEN AIKAKAUSLEHDEN TOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY:N JÄSENLEHTI 20. vuosikerta päätoimittaja: Hanne Aho, puh , toimitussihteeri: Kaija Plit, taitto: Unto Helo Julkaisutyöryhmä Mervi Ala-Prinkkila, Pekka Holmström, Marko Korhonen, Arja Salakka SAL ry., Albertinkatu 27 B, Helsinki, puh. (09) puheenjohtaja: Hanne Aho asiamies: Kaija Plit toimistonhoitaja: Jaana Virtanen, ilmoitushankkija: Erkki Hirvonen, puh , ISSN-L painopaikka: Oy Fram Ab, Korsholmanpuistikko Vaasa Kannen kuva: Pekka Nieminen (Suomalainen hävittäjälentäjä poseeraa pudottamansa venäläiskoneen peräsimen kanssa. Ei perustu kehenkään tiettyyn henkilöön. Peräsin on I-16 Ratan.) 4 Pääkirjoitus: VKL:n vai EK:n linja?...3 Muuttuuko journalismi piilomainonnaksi?...4 SAL harrastaa: Elämää skaalassa 1: Lihan värinää ja runsaita sävyjä...18 Miinaharava: Tarina on tärkein...20 Hallitus vastaa...23 Helmijuttu: Aidan kanssa Sarajevossa...24 Juristipalsta: Viekö työ työttömän rahat?...28 Kirja-arvostelu: Johanna Holmström: Itämaa...30 SAL news...31 Sarjakuva: SAL:illa Työtaistelun jälkeen on aina palattava arkeen. pääkirjoitus kuva: markus pentikäinen VKL:n vai EK:n linja? Lehdistön työehtosopimus saatiin tehtyä viime tipassa, ja työsulun uhka laukesi. Hyvä niin. Vaikka me olimme valmiit työtaisteluun, tuskin kovin moni sitä halusi. Työtaistelun jälkeen on aina palattava arkeen, eikä vastakkainasettelun lisääntyminen entisestään paljon auta arjessa. Journalistiliiton kevään neuvotteluissa, niin Maikkarin kuin lehdistönkin, oli yksi yhteinen uusi piirre. Työnantaja, Viestinnän keskusliitto, neuvotteli Elinkeinoelämän keskusliiton ja sen suurimman jäsenliiton Teknologiateollisuuden suulla. Tämä johtui siitä, että isojen alojen sopimukset neuvotellaan ensi syksynä, ja EK halusi, että niitä silmällä pitäen palkankorotukset pysyvät olemattomina. Seurauksena oli, että VKL tarjosi sekä Maikkarille että lehdistölle ensin nollaa ja monen viikon neuvottelujen jälkeen 0,5:ttä. Tuntui aika hassulta. Työnantajat ovat itse halunneet päästä pois sääntelystä, pois siitä että palkankorotukset neuvotellaan keskusjärjestötasolla. He ovat päinvastoin tahtoneet sopia niistä paikallisesti, jotta yritysten palkanmaksukyky ja erityistarpeet otettaisiin huomioon. Välillä tuntui, että nyt mentiin toiseen ääripäähän, kun näytti siltä, että neuvottelupöydässä istui Viestinnän keskusliiton sijasta EK. Aikamoinen asetelma. On erikoista ajatella, että pikkuisen Journalistiliiton palkankorotukset voisivat suuntia satojen tuhansien suomalaisten palkankorotuksia. Tai että se työntekijäliitto, joka sattuu milloinkin olemaan ensimmäisenä neuvottelupöydässä EK:n jäsenyrityksen kanssa, saa mukaansa koko Suomen palkankorotuspaineet ja vastaansa EK:n koko arsenaalin. Ihan näinhän nyt ei ollut, mutta suunta oli selvä. Eri alojen työehtosopimukset on kehitetty aikojen saatossa sellaisiksi, että niissä huomioidaan nimenomaan sen alan erityistarpeita. Viime vuosina työnantaja on ajanut työehtosopimusten rinnalle paikallista sopimista, ja nyt näyttää siltä, että uutena toiveena on tilanne, jossa EK määrittelee palkankorotuslinjaukset. On vähän vaikea ymmärtää, mihin tällä pyritään. Siihen, että EK määrittelee palkankorotukset ja paikallisesti sovitaan rahojen jaosta? Siihen, että työehtosopimusten merkitys vähenee ja suomalaisten työolot ja palkat riippuvat entistä enemmän neuvotteluhalusta ja -kyvystä työpaikoilla? Ja lopulta siihen, että vain kovat pärjäävät? Meillä ei ole EK kaltaisen mahtijärjestön rahoja, suhteita ja valtaa. Mutta meillä on ammattitaitoa, solidaarisuutta ja joukkovoimaa. Ja niin kauan kun meillä on ne, me pärjäämme samassa pöydässä. Kiitos, kun seisoitte selkä suorassa. Hanne Aho hanne.aho@otavamedia.fi 3 LÖÖPPI

3 Muuttuuko journalismi piilomainonnaksi? Keskustelu journalismin muuttumisesta mainonnaksi villiintyi, kun Sanoma Magazines Finland kertoi alkavansa kouluttaa mainonnantekijöitä. Ja vielä kun VKL halusi poistaa työehtosopimuksesta tekstimainontakiellon, nousi loppujenkin journalistien tukat pystyyn. 4 LÖÖPPI kuva: Jaakko Takalainen Kustantaja Riitta Pollarilla on vahva aikakauslehtitausta. Hänet on palkittu mm. Journalistiliiton Sananvapauden miekalla ja parhaana pääkirjoituksen tekijänä Aikakausmedian aikakauslehtikilpailussa vuonna Teksti: Jaakko Takalainen Sanoma Magazines Finlandin kustantaja Riitta Pollarin näkemys aikakauslehtimarkkinoiden muutoksesta on selkeä. Lehtibrändillä täytyy olla tarina. Mainostajille ei voi enää myydä yksinomaan tyhjää sivua lehdestä, vaan yhä useammat haluavat monimuotoisempia kampanjaratkaisuja. Myös markkinoinnissa meidän täytyy pystyä parempaan kuin osta tämä lehti puoleen hintaan!. Media alalle tarvitaan uudenlaista sisältömarkkinoinnin osaamista. Tarinankerronta ei ole journalistien yksinoikeus, sanoo Pollari, jolla on vuosien kokemus aikakauslehden teosta toimittajana, toimituspäällikkönä ja päätoimittajana. SMF:n 25 aikakauslehden sisältöjohtajaksi hänet valittiin vuonna 2010 ja 2011 vuoden lokakuussa aikakausmedia-yksikön kustantajaksi. Kova kysyntä, laadukkaat hakijat SMF:n aloittamassa kaupallisen sisällön tuottajien koulutusohjelmassa keskitytään ruokaan ja kauneuteen. Mediatalon lisäksi koulutusohjelmia tehdään yhteistyössä Valion ja Lancômen kanssa. Mukana ovat myös mediatoimistot Virta Mediacommunity ja OMD Finland. Millaisia ihmisiä ja kuinka monta koulutukseen haki? Hakijoita oli kaikkiaan 250, 5 LÖÖPPI

4 6 LÖÖPPI Valio tarvitsee uudenlaisia osaajia Suomen suurimman mainostajan Valion markkinointijohtaja Susanna Takkunen kertoo yhtiön lähteneen SMF:n kaupallisten sisällöntuottajien koulutusohjelmaan saadakseen muuttuvaan markkinointiin uusia osaajia. Valion mainonta ja markkinointi on yhä integroidumpaa: lehtien lisäksi samaan kokonaisuuteen tulee TV, radio, netti ja sosiaalinen media. Yhdistämisessä ei voi onnistua, jos ei hallitse sisältöjä. Takkunen on tyytyväinen koulutukseen hakeutuneiden tasoon. Myös harjoittelua toimituksissa, lehtien markkinointiosastoilla, mediatoimistoissa ja mainostajien luona hän kiittelee. Mikäli koulutus onnistuu, hän uskoo Valion palkkaavan joitakin valmistuneita. Näen tämän ainutlaatuisena tilaisuutena. Me tarvitsemme Valio.fi-sivustolle uudenlaisia osaajia: verkostoitujia, jotka hallitsevat sisällön tuotannon kaikilla eri alustoilla, Takkunen toteaa. Onko kaupallisten sisällöntuottajien koulutusohjelmalla tarkoitus pudottaa mainostajan ja lehden väliltä portaita, kuten mediatoimistoja, pois? Se ei ole koulutuksen strateginen tavoite mustaa valkoisella, Takkunen muotoilee ja jatkaa: Mutta minä edustan sitä koulukuntaa, jonka mielestä nykyinen malli vaatii kehittämistä. Mediatoimistoja käytetään jatkossakin hankkeiden sparraajina, mutta niiden osuus kokonaistyöstä vähenee. Mitä lähempänä hankkeiden toteuttaja on mainostajan maailmaa ja ideoita sitä parempi. kuva: Jaakko Takalainen Toivomme, että kaupallisen sisällön tuottajien koulutus selkeyttäisi eroa journalistisen sisällön tekijöihin. joista haastateltiin noin kahtakymmentä. Sisään otettiin yhdeksän. Viisi tulee ruoka-koulutusohjelmaan, neljä kauneuteen, Pollari luettelee. Hakijoiden tasoon olemme erittäin tyytyväisiä. Se oli kova. Monella oli markkinointikoulutusta takanaan. Kokin, restonomin ja kauneusalan tutkintojen lisäksi löytyi myös ammattikorkeakoulututkintoja ja kirjallisuuden opintoja. Pollari tähdentää, että vuoden kestävä koulutus ei todellakaan tähtää toimittajien, vaan markkinoinnin ja myynnin osaajien kouluttamiseen. Toivomme, että kaupallisten sisältöjen tekijöille syntyisi koulutusohjelmien myötä oma ammatti-identiteetti. Se selkiyttäisi entisestään journalististen ja kaupallisten sisältöjen välistä eroa, toteaa Pollari. Koulutusohjelmaan valitut tutustuvat työhön sekä mediatalon että yhteistyökumppaneiden eri osastoilla: mainostajien luona, mediatoimistoissa ja SMF:n markkinoinnissa ja toimituksissa. Pääpaino koulutuksessa tapahtuu kuitenkin meidän talon sisällä, sanoo Pollari. Ei jääne ainoaksi Riitta Pollarin mukaan nyt alkaneeseen koulutusohjelmaan on ladattu melkoiset odotukset. Jos kaikki onnistuu toivotulla tavalla, eivät nämä koulutusohjelmat jää ainoaksi laatuaan. Uskon, että koulutuksella, joka yhdistää kaupallisen osaamisen sisältöön, on kysyntää ja tarvetta. Hän hymyilee hieman vinosti kertoessaan, millaista julkisuutta ja huomiota (jota tämäkin Lööpin juttu edustaa) kaupallisten sisällöntuottajien koulutusohjelmat ovat saaneet. Monet ovat kritisoineet koulutusta vaivautumatta perehtymään, mistä asiassa on kysymys. En näe, että toimittajilla on tässä hankkeessa mitään pelättävää. Tämähän vain parantaan lehtiemme menestymistä. Vaikka SMF nyt panostaa kaupallisten sisältöjen uudentyyppisiin Riitta Pollari uskoo, että uusi koulutusohjelma ei jää ainoaksi. Koulutusta seurataan naapurissakin Otavamedian kustantaman seniorilehden Vivan päätoimittaja Riitta Lehtimäki törmäsi tekstimainontaan 1990-luvulla, kun erästä L Oréalin shampoomerkkiä mainostettiin nuortenlehti Suosikissa. Lehdessä oli juttuja, joissa muun muassa otsikoiden värit oli lainattu mainoksesta. Lehtimäki oli tuolloin Annan toimittaja ja Yhtyneiden Kuvalehtien (Otavamedian edeltäjän) toimitusosaston puheenjohtaja. Myöhemmin vuosina hän oli SAL:n puheenjohtaja. Journalistit reagoivat erityisen voimakkaasti, koska mainos ja tekstimainonta oli suunnattu lapsille ja nuorille. Kohtalaisen polemiikin jälkeen vastaavat viritelmät eivät enää toistuneet, Lehtimäki muistelee. Hän suhtautuu miedolla huumorilla kahden vuosikymmenen takaiseen jyrkkyyteen mainosten ja toimituksellisen tekstin erottamisessa. Esimerkiksi aikakauslehden kansien antamista mainostilaksi paheksuttiin, vaikka päivälehdet Helsingin Sanomat kärjessä oli tehnyt sitä yli sata vuotta. Vivan lukijakunnan ( tilaajaa / lukijaa) tarkkavaisuuden suhteen Lehtimäki ei ole huolissaan. Senioreita ei viilata linssiin, he ovat smart shoppereita. Pienestäkin epäillystä kallistumisesta tekstimainonnan suuntaan tulee heti kipakka palaute. Miltä Sanoma Magazinesin ruoan ja kauneuden kaupallisten sisällöntuottajien koulutusohjelmat kilpailijan korviin kuulostavat? Totta kai niitä on kiinnostavaa seurata. En ole varma, ymmärsinkö asiasta tulleen tiedotteen oikein. Mutta on hyvä, että joku kokeilee mediamyynnissä uusia tapoja. Ja hyvä, ettei tätä tehdä toimituksissa. Lehtimäen mukaan aikakauslehtiala kaipaa uusia tuulia säilyttääkseen asemansa ja menestyäkseen. Hän ei usko hyvin tehtyjen lehtien katoamiseen. Minun havaintojeni mukaan monissa asiakaslehdissä, joita kaikkien isojen talojen tytäryhtiöissä tehdään, on saatu aikaan pirteää jälkeä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ehkä meillä olisi niistä jotain opittavaa. 7 LÖÖPPI

5 8 LÖÖPPI KUVA: SANNA LIIMATAINEN Paremmat ilmoitukset eivät haittaa toimitusta Sanoma Magazinesin ET-lehden ( tilaajaa/ lukijaa) päätoimittaja Riitta Korhonen ei ole osallistunut kaupallisten sisällöntuottajien koulutusohjelmien suunnitteluun. Miltä koulutukset kuulostavat, onko niistä hyötyä toimituksille? En näe, että markkinoinnin kehittyminen on mitenkään pois toimituksilta, Korhonen sanoo. On pelkästään hyvä, jos lehdessä olevat ilmoitukset ovat parempia. Ymmärtääkseni siinä haetaan fiksumpia mainoksia, joissa ihmiset pääsevät osallistumaan enemmän, eli lisää esimerkiksi sosiaalisen median tuomaa yhteisöllisyyttä. Korhosen mukaan talon markkinointi-ihmiset eivät painosta toimitusta tai päätoimittajaa. Mediakorttiin on merkitty kunkin lehden teemat, mutta tarpeen mukaan niistä poiketaan. Teemat lienee tarkoitettu enemmän mainosmyynnin keskustelunavauksiksi asiakkaan suuntaan. Hän näkee, että ET-lehteä suojaa sen hyvä pito. ET:llä on niin kova pito, että yleensä vasta perikunta lopettaa tilauksen. Me emme ole niin riippuvaisia mainoksista. Lehdentekijän paine tulee aina tilaajilta. Se ratkaisee myös sisään tulevan rahan määrän. Jos suhde tilaajaan menetetään, ei mainoksilla voi vahinkoa mitenkään paikata. Tärkeintä on lukijan luottamus, mitä voitaneen kutsua myös vahvaksi brändiksi. Korhonen pitää hyvänä, että aikakauslehdissä keskustellaan, mistä rahat tulevat, että saadaan näitä läpyköitä tehtyä. ET-lehdessäkin on alettu rakentaa vahvan tuotemerkin ympärille lisäkkeitä. Kotimaisista elokuvatähdistä on tullut jo ensimmäinen erillinen numero, ja toista samanlainen tehdään. Lehti järjestää myös lavatanssit Narinkkatorilla Helsingissä. Lehden ympärille kehitetään kaikkea mahdollista, mutta näen sen vain vahvistavan ET:n lukijasuhdetta. Ihanaa on sekin, että pääsen tanssimaan mieheni kanssa, naurahtaa Riitta Korhonen. koulutusohjelmiin, Pollari ei halua liioitella niiden merkitystä. Olemme järjestäneet SMF:ssä erikoistoimittajille vuoden kestävän koulutusohjelman ja Sanoma on järjestänyt toimittajille kaksi isoa koulutusohjelmaa. Tosin ne eivät saaneet osakseen yleistä huomiota lainkaan, toteaa Pollari. Vain erilaisuus ja rohkeus pelastaa SMF:n kustantaman Glorian Kaunis Gloria -liite sai tänä keväänä Julkisen sanan neuvoston langettavan päätöksen. Sen mukaan kauneusliitteen jutuissa oli mainosmaista sisältöä ja lehti löi laimin velvollisuutensa erottaa ilmoitus journalistisesta sisällöstä. Luonnollisesti jääväsin itseni siinä jutussa, sanoo Pollari, joka on JSN:n jäsen. Tapauksesta hän tyytyy toteamaan, että itsesääntelyä tarvitaan jatkossakin. Ja että tekstimainontaa etsivän suurennuslasi on tarkempi naisille suunnatuissa tuotejutuissa kuin vaikkapa tekniikasta, kirjallisuudesta tai kulttuurista kirjoitetuissa. Samoilla linjoilla oli eriävän mielipiteen esittänyt JSN:n jäsen Anna-Liisa Hämäläinen, jonka mukaan Kokonaisuutena Kaunis Gloria -liite ei journalistisilta käsittelytavoiltaan poikkea lifestylegenrestä. Hämäläisen mielestä lifestyle-genren kerronnalle on tyypillistä esittää toimittajien perustelemia hyviä vaihtoehtoja, olipa kysymys muodista, sisustuksesta, ruoasta tai kauneudesta. Mutta annetaan vielä viimeinen sana kustantaja Riitta Pollarille: Minä olen oikeasti huolissani aikakauslehtialan työpaikoista. Jos uusia lähestymistapoja markkinoitiin ja lehtikonsepteihin ei kehitetä kun media muuttuu, edessä ei ole valoisa tulevaisuus. Uudenlaiset digitaaliset tuotteet edellyttävät uudenlaista osaamista ja uudenlaisia tekijöitä. Ajankohtainen asia Tekstimainonnan kieltopykälä pysyy TESsissä KUVA: KAIJA PLIT KUVA: KAIJA PLIT SJL:n edunvalvontajohtaja Petri Savolaisen mielestä on hyvä, että tekstimainonnan kielto säilyy journalistien tessissä. Tekstimainonta ja hyvä lehtimiestapa työehtosopimuksessa ovat journalistisen työn ydintä. Petri Savolainen Lehdistön työehtosopimusneuvotteluiden yhteydessä työnantajan esittämä tekstimainonnan kieltopykälän poisto nosti vilkkaan keskustelun. Haloon takia tai muusta syytä VKL veti aloitteensa pois. Työntekijäpuolella ihmeteltiin, miksi asia nousi esille muutenkin vaikeissa sopimusneuvotteluissa. Tässä vielä neuvottelijoiden kommentit aiheesta. Teimme TES-neuvotteluihin luettelon kohdista, joiden poisto yksinkertaistaisi sopimusta ja kirkastaisi sen fokusta liittojen välillä sovittujen journalistien vähimmäistyöehtojen määrittelyyn. Lista sisälsi sekalaisia asioita työsopimusmallista hoitoonohjaukseen. Lisäksi siinä on lakilainauksia ja muun muassa tekstimainontaa ja hyvää lehtimiestapaa koskevat kappaleet, toteaa Viestinnän Keskusliiton työmarkkinajohtaja Johanna Varis sähköpostitse. Hänen mielestään kaikki nämä kohdat olivat sellaisia, joiden poistolla ei olisi ollut vaikutusta työehtoihin, koska varsinainen sääntelyn lähde on jossain muualla. Kohdat on aikoinaan otettu sopimukseen informaatio- tai muista vastaavista syistä. Journalismin pelisääntöihin muutoksella ei olisi ollut mitään vaikutusta. Luovuimme listasta, kun siitä näytti tulleen varsinaisia työehtoneuvotteluja suurempi asia. Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen ei pidä VKL:n tapaan poistoesitystä stilistisenä asiana. Tekstimainonta ja toisena poistoesityksenä ollut hyvä lehtimiestapa ovat lehdistön työehtosopimuksessa niitä harvoja määräyksiä, jotka koskevat aivan journalistisen työn ydintä. Muissa työehtosopimuksissa tällaisia määräyksiä ei ole. Savolaisen mukaan työehtosopimusmääräys tuo turvaa journalistille, ja hänen kuulemiensa kommenttien mukaan määräyksellä on käytännön tilanteissa ollut merkitystä. Kaikki lehdet eivät ole JSN:n taustayhteisöjen jäseniä tai muuten sitoutuneet sen toimintaperiaatteisiin. Yleissitovan työehtosopimuksen määräys taas on kattava. Lisäksi TES-määräyksellä on työehtosopimuksen oikeusvaikutukset. Jos nämä kohdat olisi poistettu työehtosopimuksesta, olisi viesti tässä ajassa ollut lukijoille väärä ja alan uskottavuuden kannalta huono, Petri Savolainen toteaa. VKL:n työmarkkinajohtaja Johanna Varis oli neuvottelemassa journalistien uutta työehtosopimusta. 9 LÖÖPPI

6 Tällä palstalla sallilaiset kertovat harrastuksistaan. Nyt on vuorossa valokuvaaja Pekka Nieminen, joka muotoilee sotahistoriaan perustuvia miniatyyrejä. Pekka Nieminen oikeassa mittakaavassa ja työt mittakaavassa 1:16 eli noin 12-senttisinä. Muita skupltaajien ja mallareiden käyttämiä mittakaavoja ovat 1:32, 1:35 ja 1:24 eli 75-millinen. 10 LÖÖPPI Pienoismallien rakentaminen kuulostaa vähättelyltä, kun puhutaan valokuvaaja Pekka Niemisen harrastuksesta. Jos tavoitteena on fotorealismin kaltainen ääritarkkuus, oikeampi termi on miniatyyrien skulptaus, muotoilu. Elämää skaalassa 1:16 Teksti: Marko Korhonen Kuvat: Pekka nieminen 11 LÖÖPPI

7 Ensin syntyy asento ja sen päälle ihmisen anatomia. 12 LÖÖPPI Otavamedian kuvaryhmän valokuvaaja Pekka Nieminen kaivaa laukustaan kaksi pientä pahvilaatikkoa ja nostaa niistä pöydälle kaksi harmaata esinettä. Ensimmäinen näyttää parilta rautalangan pätkältä jalustalla. Toisesta hahmottuu ihmisvartalo. Skulptaajan, pienoisfiguurien rakentajan taival käynnistyy juuri tästä. Rautalangasta, jonka ympärille luodaan elämä ja historia. Ensin syntyy asento ja sen päälle ihmisen anatomia. Luuranko, jonka päälle kasataan ohut lihaksisto ja päälle muu varustus kerros kerrokselta. Jos käytössä on 2-komponenttikitti, aikaa on niukasti. Työaikaa on tasan tunti, sen jälkeen kemiallinen reaktio tekee tehtävänsä ja kivettää kohteen. Pakkasessa istuva ukko on osa Suomen Kuvalehteen tehtyä työtä, joka oli uniikki ja ainutkertainen. Aika näyttää, tuleeko tällaisille projekteille jatkoa. Luut ja lihakset, vaatekerrokset, aseet ja muu varustus voidaan tehdä myös polymeerisestä savesta. Se kovettuu vasta uunissa, mutta käsittelyn jälkeenkin ainetta voi työstää, hioa tai kaivertaa. Työvälineinä ovat neulat, tikut ja erilaiset kaivertimet, kuten clay shaperit. Jotkut mestarit tekevät kaiken cocktailtikulla. Päät ja kasvot Nieminen ostaa yleensä valmiina, koska niiden tekeminen vie paljon aikaa. Ne kelpaavat yleensä sellaisenaan, mutta päihin voi tarvittaessa muotoilla hiuksia ja lisäillä hattuja. Erilaisia ilmeitä on päissä jo valmiina, mutta esimerkiksi Mannerheimille tein koko naaman itse, Nieminen selvittää. Tavoitteena 3D Kun yksityiskohdat ovat kunnossa, aletaan maalata. Alussa skaala 13 LÖÖPPI

8 14 LÖÖPPI on iso ja käytössä on maaliruisku. Sen jälkeen tarvitaan pensseleitä. Niillä korostetaan yksityiskohtia, kuten silmiä ja iiriksiä. Suurennuspantaa on pakko käyttää, sillä tätä ei tehdä normilaseilla ja viisikymppisen näöllä. Nopeasti kuivuvilla akryylimaaleilla miniatyyrihahmo herää henkiin. Maaleilla luodaan valot ja varjot, eli niillä autetaan figuurin 3-ulotteisuutta. Pensselin jälki ei saa näkyä, ja se saattaa vaatia jopa kymmeniä maalikerroksia. Parhaat tekevät työn niin hyvin, että kun hahmosta otetaan valokuva, on siitä melkein mahdoton nähdä onko kuvassa pienoismalli vai oikea ihminen. Kuvataiteilijat käyttäisivät tällaisesta taiteesta sanaa fotorealismi tai jopa super- tai hyperrealismi. Nieminen puhuu ääritarkkuudesta skaalassa 1:16. Tai ainakin ääritarkkuutta kohti pyrkimisestä. En valitettavasti ole niin pikkutarkka, vaan liian isojen linjojen mies. Harjoitus tekee kyllä mestarin. Tein ensimmäiset konversiot (muunnelmat) figuureihin vuotta sitten ja nyt olen tässä. Tässä tarkoittaa sitä, että Niemisen harrastus on kasvanut ulos harrasteluokasta. Aarne Juutilainen, Marokon Kauhuna tunnettu legendaarinen Kollaan puolustaja Talvisodasta. Varusteina venäläinen sotasaalisturkki, hevospiiska ja kädessä porokuvioiset käsineet, lahja ihailijalta. Sota-ajan kuvissa Kauhulla ei ole lapikkaita, vaan venäläiset huopatossut, mutta Nieminen teki lapikkaat, koska ne ovat näyttävämmät. Unkarilainen vapaustaistelija Fejes Jozsef Tibor. Käytti ensimmäisenä Kalashnikov-rynnäkkökivääriä ns. kapinallisena Budapestissä Käytti knallia ja sai siitä lempinimen Kemenykalapos (Bowler Hat) Kenraali Mannerheim Tampereen valtauksen aikoihin. Perustuu tapahtuma-aikaan otettuihin kuviin, ei myöhempiin lavastuksiin. Esimerkiksi kaulassa ei ole Vapauden Ristiä, joka suunniteltiin vasta sodan jälkeen. Marokon Kauhun eli kapteeni Aarne Juutilaisen noin 12-senttinen hahmo voitti hopeaa Folkestonessa pidetyssä alan tapahtumassa, Euromilitairessa. Pronssia sama figuuri sai Espanjan Gironan World Expo -kisasta. Enää ei voi oikein mennä hobbyluokkaan, kun on voittanut mitaleja huippukisoista. Toisaalta mestariluokkaan menemisessä ei ole mitään järkeä, jos ei ole mestari. Koottava alku Matka pisteestä A pisteeseen B alkaa aina jostakin. Niemisen taival alkoi lapsuudesta, sillä kaikkihan ovat pienenä rakentaneet jotain. Pojille se jotain olivat pienoismallit, koottavat, lentokoneet, panssarivaunut ja laivat, joita koottiin, maalattiin tai koristeltiin tarroilla. Niemisen harrastus on kasvanut ulos harrasteluokasta. Palasin koottaviin opiskeluaikana 1980-luvulla. Aloitin pienillä muutoshommilla. Lusikka oli pakko ottaa kauniiseen käteen, kun kiinnostuin suomalaisesta sotahistoriasta, eikä sopivia pienoismalleja löytynyt. Panssarivaunut olivat listalla ensimmäisenä. Kun pyrkimyksenä on yksityiskohtien tarkkuus, ei riitä, että panssarivaunun piirustukset hakee omasta päästään. Tarvitaan alan kirjoja, joita on Niemisen hyllyssä jo satoja, tarvitaan vanhoja lehtiä ja tarvitaan historiallisia näyttelyjä. Museoita olen kierrellyt. Parolan panssarimuseossa käyn 2 3 kertaa vuodessa. Sieltä saa paljon materiaalia, ja kaikki on kuvattu, jotta tehdessä pääsee lähelle. Silmän on havaittava paljon. Teattereissa Nieminen huomasi 15 LÖÖPPI

9 16 LÖÖPPI Valokuvaaja Pekka Nieminen joutuu kaivautumaan syvälle hahmoja rakentaessaan. tuijottavansa miten vaate rypistyy, missä kangas kiristyy ja löystyy, kun asento on tämä tai tuo. Esimerkiksi sotilaan paksu sarkatakki rypistyy aivan eri tavalla kuin kesätakki. Aina joutuu tutkimaan ovatko uniformut ja muut yksityiskohdat oikein. Silti melkein aina joku asiantuntija tulee huomauttamaan, että ei noin. Monet toisaalta nauttivatkin siitä, että pääsevät nolaamaan toisen. Tiedon kerääjä Parasta kaikessa ei ole itse työ, vaan innostuminen jostain aiheesta ja tietojen kerääminen. Esimerkistä käy 22-vuotias Fejes Jozsef Tibor, joka tarttui valokuvaan Budapestissä Unkarin kansannousun aikaan vuonna Nuoren sankarin kaulassa roikkui AK-47, Kalashnikovina tunnettu rynnäkkökivääri. Fejes oli ilmeisesti ensimmäisiä, joka onnistui noukkimaan itselleen neuvostosotilaalta pudonneen aseen. Nieminen teki hahmosta pienoisfiguurin unkarilaisessa Mosonmagyarovarin kylässä järjestettyä Mosonshowta varten, mutta ensin piti saada vastaus moneen kysymykseen. Miksi nuhjuiseen asuun pukeutuneen miehen päässä oli knalli? Miksi hänellä oli takki, jossa napitus on vasemmalla puolella? Oliko naistentakkiin pukeutuminen vahinko vai eikö muita vaihtoehtoja ollut? Oliko Budapestissä kansannousun aikaan mukulakivikatuja? naistentakkiin Oliko pukeutuminen vahinko vai eikö muita vaihtoehtoja ollut?. Sotilaan paksu sarkatakki rypistyy aivan eri tavalla kuin kesätakki. Sekin selvisi, että kansannousun päätteeksi Fejes teloitettiin. Satoja tunteja Yhden figuurin muovaaminen ei ole hätäisen hommaa. Työ vie yleensä satoja tunteja, vaikka jalan saattaa saada valmiiksi jopa parissa tunnissa. Niemisen seuraava iso urakka on Folkestonessa Englannissa pidettävä Euromilitaire -tapahtuma syyskuussa. Sinne on valmistumassa parin suomalaisen sotilaan dioraama, kolmiulotteinen asetelma Shemenskistä. Suomalaiset tuntevat paikan Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Alikersantti Yrjö Lahtinen tienasi siellä puuristin. Vaikka Nieminen unelmoikin miljonääristä, joka yhtenä päivänä tulee ja kopauttaa olkapäälle, että tuo on mieletön, ei hänestä tule ammattimallaria, pienoismallin rakentajaa. Olin sellaisena viikon Suomen Kuvalehteä varten, mutta se oli stressaavaa. Maailmalla minulla on kyllä paljon kavereita, jotka eivät tee mitään muuta kuin tätä. Kisaamista tärkeämpää on tavata reissuilla ystäviä ympäri maailmaa, mutta kultamitali jostain arvokisasta olisi kyllä kiva. Tai Best of Show esimerkiksi Euromilitairesta. No, se olisi kyllä, huh-huh! Ei enää mitään tavoitetta! Opetusalan Ammattijärjestö OAJ vaihde , Puheenjohtaja Olli Luukkainen Neuvottelujohtaja Juha Jäske Koulutusjohtaja Heljä Misukka Tiedotus Heikki Sahlman , Minna Rosenström , OPETTAJA Opettajien järjestö- ja ammattilehti Päätoimittaja Hannu Laaksola , LÖÖPPI

10 Metamorfoosi sallilaisittain: 18 LÖÖPPI Kun piristät vaatetustasi asusteilla, niiden ei tarvitse olla prikulleen samaa väriä. Tänä kesänä on lupa irrotella: yhdistitpä yllesi kukkahameen ja ruutupaidan taikka pillifarkut ja pitsiröyhelöt. Kaikki käy! Tämä ja paljon muuta opittiin sallilaisten tyyli-illassa. Se järjestettiin tällä kertaa Aleksi 13 -myymälässä huhtikuun lopulla. Teksti ja kuvat: Kaija Plit hätkähdä, jos merkkitietoinen kollegasi istahtaa aamukahvi- Älä pöytään yllään Versacen raitajakku ja Hennes & Maurizin kukkahame. Iloa, leikkisyyttä, hilpeyttä ja energisyyttä! Et voi yhdistää väärin! Kannusti Aleksi 13:n tavaratalopäällikkö Riitta-Liisa Leiviskä meille kevättrendeistä kiinnostuneille. Ripaus itämaisuutta Kauden kuoseissa kohtaavat itä ja länsi: isoissa printeissä ja selkeissä muodoissa on japanilaisia vaikutteita. On huurretta, kukkaa, ruutua ja graafisuutta. Vaikka kuvioita on paljon, pastellisävyt ja voimakkaat perusvärit ovat harmoniassa. Esimerkiksi hempeä roosa tasapainottaa kovia sävyjä ja valkoinen väri rauhoittaa psykedeelisyyttä. Kesän muoti sallii myös, että olet päästä varpaisiin valkoisiin vaatettu, vaikka ihan navettakeikalle asusta ei lienekään. Neonväri on taas palannut ja esimerkiksi neonasusteilla virität valkoisen asusi uusiin trendisfääreihin. Jos piristät mustaa asuasi vaikkapa keltaisilla kengillä, vyöllä ja laukulla, ei niiden tarvitse olla prikulleen samaa sävyä. Kun keltaiset asusteet sijoittuvat eri puolille kehoa, katsojan silmässä ne sulautuvat yhdeksi, kauniiksi asukokonaisuudeksi, Leiviskä vakuutti. Lihan värinää ja runsaita sävyjä Valoa laukkuun Laukut väreineen, malleineen ja materiaaleineen herättivät kuulijajoukossa hiplaus- ja tunnusteluvietin. Värikkäitä laukkuja suosiva muoti sallii myös sen, että niitä on lupa käyttää huolettomasti vaikka minkä väristen vaatteiden kanssa. Myös läpinäkyvät laukut herättivät kevään mallistossa kiinnostusta. Mikä mieletön tavaroiden löytymistä helpottava keksintö meille, jotka tuskailemme laukkujemme pimeää syvyyttä! Ja jos läpinäkyvä laukku hirvittää, käytä otsalamppua tai varusta mustavuorinen veskasi sisävalolla, yleisöstä innovoitiin. Pituutta platoopohjilla Matalakantaisten kenkien käyttöä pidetään suomalaisnaisen helmasyntinä. Korkeiden korkojen puolestapuhujat perustelevat valintaansa sillä, että korkeat korot antavat käyttäjälleen lisäpituutta, naisellisuutta, mutta myös ryhtiä. Nyt tuo ryhtiliike saa lisäpotkua, sillä platoopohjaiset kengät ovat palanneet! Platoo tulee sanasta platformed ja se tarkoittaa päkiän alta parilla sentillä korotettua korkokenkää. Siis eräänlaista piilokorkoa päkiän alla. Korotuksen ansiosta päkiä ja kantapää eivät ole niin vahvasti vinossa ja kävely helpottuu. Ja jos oikein mukavasti haluat askeltaa, niin joustavilla platoilla se on lähes silkkistä. Vesiputous kauluksessa Vesiputouskaulus on myös tehnyt come backin. Sellainen pusero sinulla saattaa olla jo vaatekaapissasi, vaikka et ehkä sitä niin trendikkäällä nimellä ostanutkaan. Kyse on silkki- tai muusta ohuen ohuesta kangaspuserosta, jonka edustassa on poikittaisia aaltoja. Mallin kehutaan sopivan kaikille vartalotyypeille: rintavalle se tuo sopusuhtaisuutta, kun taas lattanamman ladyn rintaa se röyhistää. Kangasko se aaltoilee vai liha? yleisöstä kiteytettiin. Pillifarkut ja korkokengät tekevät sinusta trendikkään. 19 LÖÖPPI

11 Suomen Kuvalehden toimittaja Katri Merikallio haluaa saada lukijan koukkuun heti ensimmäisessä kappaleessa. Siinä auttavat toisten ihmisten tarinat ja post-it-laput. Tarina on tärkein Teksti ja kuvat: Miina Poikolainen Katri Merikallio on juuri palannut viikon juttureissulta Albaniasta. Materiaalia on kertynyt paljon. Miten tehdä kiinnostava juttu aiheesta ja maasta, jota ihmiset eivät tunne? Merikallio halusi kirjoittaa Albaniasta, koska maa on murroksessa, eikä Suomessa tiedetä siitä paljonkaan. Maa luopui kommunismista viimeisenä Euroopassa 1990-luvun alussa, jolloin sieltä muutti tuhansittain ihmisiä pakolaisina Italiaan ja Kreikkaan. Nyt niiden huonon taloustilanteen vuoksi ihmiset palaavat Albaniaan, perustavat yrityksiä ja sijoittavat. Albaniassa on kesäkuussa vaalit, ja se haluaa kovasti EU:hun. Yritän etsiä maan historiasta kiintopisteitä, jotka ihmiset muistavat. Albaniassa sellaisia voisivat olla televisiosta nähdyt tapahtumat kommunismin kaatumisen ajoilta, hän sanoo. Toimittajan tehtävä on välittää tietoa, mutta sitä voi tehdä monella tavalla. Merikallio käyttää apunaan ihmisten kokemuksia. Ihmisiä kiinnostavat ihmiset, oli jutun aihe mikä tahansa. Haen juttuihini aina päähenkilöitä, joiden avulla voin avata tapahtumia ja kertoa tarinoita. Albaniasta etsin ihmisen, joka oli mukana muuttoliikkeessä, ja lähdin rakentamaan kosketuspintaa hänen kauttaan. Tällä Miinaharava-palstalla Miina Poikolainen ruotii kouluttajien ja oppikirjojen journalistisia viisauksia. Kirjoittaminen on tasapainon hakemista. Se vaatii aikaa ja tietoista lukijan miettimistä. määrätietoisesti Haen sitä, mitä tiedän juttuun tarvitsevani. Merikallio kirjoittaa sekä kotimaan- että ulkomaanjuttuja. Hänellä on hyvin vapaat kädet ideoida ja työskennellä, mutta edes Suomen Kuvalehden toimittaja ei voi olettaa, että jokainen juttu kiinnostaa lukijaa. Mietin alkua aina pitkään, ja ulkomaanjuttuja pitää pohtia erityisen tarkkaan: miten tuon lukijan maahan, josta kirjoitan? Heti alussa pitää olla kohtaus, johon lukija haluaa tarttua. Menen usein päähenkilön kautta johonkin tilanteeseen, jonka jälkeen alan avata kokonaiskuvaa. Tiedä, mitä haluat ja luota siihen, mitä näet Ennen keikalle lähtöä Merikallio tekee paljon pohjatyötä. Luen kirjallisuutta ja historiaa, jotta minulla on käsitys, minne olen menossa. Paikalliset fikserit etsivät haastateltavia ja sopivat tapaamisia Merikallion puolesta. Ilman heitä moni tärkeä haastateltava jäisi löytämättä. Merikallio tapaa lisäksi päätoimittajia, diplomaatteja ja toisinaan myös poliitikkoja. Diplomaatteja hän pitää erityisen hyvinä tietolähteinä, sillä heillä on uudenlaisia näkökulmia verrattuna poliitikkoihin. Vuosien kokemus on tuonut Merikalliolle itseluottamusta. En jaksa enää jaaritteluhaastatteluita. Haen määrätietoisesti sitä, mitä tiedän juttuun tarvitsevani. Päivät kohteessa ovat arvokkaita: en halua buukata niitä täyteen esimerkiksi poliitikkojen tapaamisilla, jos ne eivät palvele juttuani. 21 LÖÖPPI

12 Muista ainakin tämä: Et kirjoita toisille toimittajille vaan lehtesi lukijoille. Kirjavinkki: Albanian jälkeen Ismail Kadare puhuttelee. Esimerkiksi Chronicle in Stone (suom. Kivisen kaupungin kroniikka) on hieno, monitasoinen kirja. Jotta lukijalle voi välittää mielikuvan vieraasta maasta, toimittajan täytyy olla kaikki aistit avoinna. Kirjoitan heti ylös, mitä näen, kuulen ja haistan, sillä ihmisellä on taipumus tottua asioihin. Esimerkiksi liikenteen seassa kulkevat lehmät alkavat nopeasti näyttää ihan normaalilta. Olen myös alkanut ottaa kännykällä kuvia muistiinpanojeni tueksi. Iltaisin Merikallio on usein kuolemanväsynyt, ja nauhuri ja muistiinpanovihkot ovat täynnä tavaraa. Silti hän vilkaisee, mitä on päivän aikana saanut kasaan. Se auttaa aina. Tässä sarjassa esitetään kolmelle hallituksen jäsenelle tiukkoja kysymyksiä. Tällä kertaa vastausvuorossa ovat Anna-Liisa Karhula, Tomi Uschanov ja Taru Taipale. Haastattelu: Kaija Plit 22 LÖÖPPI Katri Merikallio Suomen Kuvalehden pitkäaikainen toimittaja Saanut vuonna 2000 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ihmisläheisestä, perusteellisesta toimittajan työstä. Kirjoittanut kirjat Miten rauha tehdään. Ahtisaari ja Aceh (WSOY 2006) sekä Matkalla Martti Ahtisaaren tarina (Otava 2011) yhdessä SK:n päätoimittajan Tapani Ruokasen kanssa. Askel taaksepäin Suomessa Merikallio istuu alas ja katsoo läpi, mitä on saanut aikaan. Luen muistiinpanot, kuuntelen nauhoja ja kirjaan ylös olennaisia sitaatteja ja kommentteja. Joskus juttelen perheeni kanssa aiheesta. Kirjoittamisprosessia ei voi kauan vältellä, vaikka mieli tekisi. On pakko alkaa töihin. Ensin kirjoitan asiaa ja puran haastatteluja. Jutun tyyli aukeaa kirjoittamisen myötä. Merikallio luonnostelee jutun rakennetta A4- paperin ja post-it-muistiinpanolappujen avulla. Hän ottaa esimerkiksi viisi eri lappua, joille kirjoittaa päähenkilöt ja jutun teemat. Sen jälkeen hän siirtelee ja pyörittelee niitä paperilla, kunnes rakenne alkaa hahmottua. Merikallio käsittelee ja hioo juttujaan niin pitkään kuin on tarpeen ja mahdollista. Jutulle pitää antaa aikaa, sillä kiireessä alkaa helposti toistaa maneereitaan. Parasta on, jos tekstin voi jättää lepäämään edes vuorokaudeksi. Korvakuulolla Sanojen, lauseiden, kappaleiden ja tekstin rytmi on Merikalliolle tärkeää. Hän uskoo sen kumpuavan musiikkiharrastuksesta. Hän on myös lukenut kaikille neljälle lapselleen ääneen iltasatuja ja uskoo sen kehittävän kielitajua. Saduissa on draaman kaari kohdillaan. Luen tekstiä ääneen löytääkseni oikean rytmin. Vaihtelevan pituiset lauseet ja kappaleet luovat sitä ja pitävät lukijan mielenkiinnon yllä. Pitkiä lauseita pelätään turhaan. Niitä voi käyttää harvakseltaan, kunhan ne ovat varmasti ymmärrettäviä. Mistä sitten tietää, että juttu on valmis? Siitä, että se ei enää töki ääneen luettaessa. Merikallio toteaa, että hyvä dokumenttielokuva ja lehtijuttu muistuttavat paljon toisiaan. Jutussa on oma, iso draamankaarensa, mutta sen sisällä on monia eri tarinoita ja kaaria, joilla on kaikilla oma alkunsa ja loppunsa. Tarinankerronta on se muoto, johon itse uskon journalismissa. Anna-Liisa Karhula Kustannustoimittajien alueosasto 1. Facebook vai face to face? Naamakkain. Naamat ovat kivoja, koska ne liikkuvat. Tykkään myös äänistä ja kosketuskin voi olla joskus mukavaa. 2. Teevee vai radio? Teevee talvella ja radio kesällä. Tulen kyllä toimeen ilman kumpaakin, sillä pääni sisällä on niin paljon ohjelmaa, etten ehdi sitäkään kaikkea seurata. 3. Yksiosainen vai kaksiosainen uikkari? Ihan sama kunhan siihen kuuluu hame ja suojakerroin viiskyt! Tomi Uschanov Sanoma Pro 1. Facebook vai face to face? Face to face. Entisenä luottamusmiehenä suosin aina keskustelua kasvokkain. Facebookiin olen tainnut tänä vuonna kirjautua kerran tai kaksi, joten sitä ei tule juurikaan käytettyä. 2. Teevee vai radio? Tämä on vaikea. Mutta jos pitää valita, niin ehkä valitsen kuitenkin teeveen. Radiota tosin kuuntelen paljon, etenkin autoillessa ja työmatkoilla. 3. Yksiosainen vai kaksiosainen uikkari? Yksiosainen. Se taitaa sopia minulle paremmin... Hyvä sallilainen! Jos mieleesi tulee kysymyksiä SAL:n hallituksen jäsenille, älä epäröi lähettää niitä osoitteeseen Taru Taipale Talentum 1. Facebook vai face to face? Face to face. Täti ei ole Facebookissa vieläkään vaikka tietää hyvin, että kaikki muut suomalaiset ovat. 2. Teevee vai radio? Teevee yleensä mutta radio toimii huomattavasti paremmin siivotessa ja lenkillä. 3. Yksiosainen vai kaksiosainen uikkari? Yksiosainen useimmiten. Tosin tänä kesänä voisi kokeilla, miltä kaksiosainen näyttää vauvamahan kanssa! 23 LÖÖPPI

13 Ihmiset, joilla on tarina, lähettävät minut lentoon. Sellainen oli 30-vuotiaan Aidan elämäntarina. Hän muutti sodan jaloista Sarajevosta Suomeen pikkutyttönä ja palasi kanssamme synnyinkaupunkiinsa vuosi sitten keväällä. Helmi-sarjassa Avun toimittaja Liisa Talvitie kertoo sarajevolaisesta, jo lapsena Suomeen muuttaneesta Aidasta, jonka hän vei viime toukokuussa synnyinkaupunkiinsa. Talvitie on aiemmin ollut toimittajana Ilta-Sanomissa, Me Naisissa, Gloriassa ja kaksi ja puoli vuotta Avussa. Aidan kanssa Sarajevossa 24 LÖÖPPI Teksti: Liisa Talvitie Kuva: Timo Pyykkö Pastrma 5 on Aida Salkicievicin lapsuudenkodin osoite Sarajevossa. Jyrkän ylämäen kaarteessa on portti, johon Aida työntää avaimen. Lapsuudenkoti on yhä olemassa, ja sen omistaa Aidan perhe, vaikka joutui muuttamaan Suomeen maaliskuussa Aida oli silloin kymmenvuotias ja hänen veljensä Amer kaksitoista. Sarajevon piiritys oli kestänyt jo kaksi vuotta Serbian yrittäessä estää Bosnia-Hertsegovinan itsenäistymisen. Aida henkäisee syvään kotikaupunkinsa tuoksua. Hän valehtelisi, jos ei myöntäisi, että tuntee yhä oman maansa äänet korvissaan ja tuoksut nenässään. Kaipuu kotiin on kuin uppiniskainen uni: Aida on vahvasti suomalaisuudestaan huolimatta, ja sen rinnalla bosnialainen. Suru, jota ihminen tuntee joutuessaan jättämään kotinsa ja kotimaansa, on loputonta kaipuuta. Noilla portailla veljeni Amer istui neljän kaverinsa kanssa auringonpaisteessa lukemassa sarjakuvia, kun kranaatti räjähti. Se ei ollut harhalaukaus. Vuorenrinteeltä pihaan tähdännyt tarkka-ampuja tiesi kirkkaassa päivänvalossa, mitä teki. Sarajevon kaupunki lepää laaksossaan kuin kattilassa, ja siksi se oli helppo kohde piirittää. Piiritys kesti vuodesta 1992 alkuvuoteen 1996, yhteensä 1425 päivää. Avun valokuvaaja Timo Pyykkö oli vieraillut Sarajevossa aikaisemminkin. Vuosi sitten keväällä hän heitti ilmaan idean, että lähtisimme tekemään juttua sieltä. Piirityksen alkamisesta oli kulunut kaksikymmentä vuotta. Aloin etsiä haastateltavaa Suomesta, tänne sodan aikana muuttanutta bosnialaista. Kyselin sieltä ja täältä, muun muassa Elisabeth Rehniltä tietääkö hän ketään, joka lähtisi mukaamme matkaan. Kymmenien soittojen jälkeen puhelimeni soi eräänä lauantaiaamuna. Toisessa päässä oli Aida Salkicevic, muutama vuosi sitten Laurean ammattikorkeakoulusta tradenomiksi valmistunut nuori nainen, joka oli nyt naimisissa maanmiehensä Elminin kanssa ja kaksivuotiaan Daris-pojan äiti. Minä pääsisin lähtemään, voin ottaa muutaman päivän vapaata töistäni pr-toimistossa, hän sanoi. Menimme Timon kanssa tapaamaan Aidaa hänen kotiinsa Pohjois-Helsinkiin. Hän kertoi, miten hänen perheensä ei tullut 25 LÖÖPPI

14 36 apu apu LÖÖPPI Aidalla on kaksi kotia, toinen Suomessa, toinen Sarajevossa, jossa hän eli ennen sotaa onnellisen lapsuuden. 28 apu Suomeen pakolaisina, vaan hoidettavaksi. Amer oli haavoittunut kranaatti-iskussa niin pahasti, että tarvitsi parempaa hoitoa kuin Sarajevossa pystyttiin antamaan. Myös minä tarvitsin apua, sillä vuosien taitovoimisteluharrastus oli vaurioittanut selkääni. Äidille, veljelleni ja minulle luvattiin pääsy Yhdysvaltoihin, mutta isäni olisi pitänyt jäädä Sarajevoon. Suomeen pääsimme kaikki, ja se ratkaisi asian. Välitön, selkeästi elämäntarinansa kertonut kolmekymppinen nainen valloitti meidät kertaheitolla. Arvelimme matkalla toimitukseen, että tästä syntyy ainutlaatuinen reportaasi. Mutta emme vielä tienneet kaikkea. Emme tienneet, miten Aidan suvun tarinaan mahtuu sodan kuva pienoiskoossa. Emme aavistaneet, että yhden suvun, perheen ja yksilön kokemukset symboloivat Jugoslavian hajoamissotien veristä mielettömyyttä. Aida palaa kotiin Lapsuudenmuistot. Aida oli 10-vuotias, kun sotilaskone toi hänen perheensä Sarajevosta Helsinkiin. Hän muistaa onnellisen lapsuuden, jonka Bosnian sota ja 20 vuotta sitten alkanut Sarajevon piiritys katkaisivat. teksti Liisa Talvitie, kuvat Timo Pyykkö apu 29 Emme tienneet, miten Aidan suvun tarinaan mahtuu sodan kuva pienoiskoossa. Aidan setä ja serkku ovat meitä vastassa Sarajevon lentokentällä. Toukokuisen sunnuntaipäivän täyttävät kertomukset piirityksen aikaisista kokemuksista. Setä Izet Hubanic kertoo, miten kaupungissa on aina asunut sulassa sovussa kolme etnistä ryhmää, ortodokseja serbejä, katolisia kroaatteja ja muslimeja. Sekaavioliitot olivat ennen sotaa aivan tavallisia. Setä on muslimi, hänen vaimonsa katolinen. Aidan isän- ja äidinpuoleisessa suvussa oli eniten islaminuskoisia, mutta myös katolisia. Kaikki oli ollut luontevaa sotaan asti. Aida ja Izet-setä kävelevät kaupungin korkealla näköalapaikalla, jossa viimeistään oivaltaa, miten otollinen kohde Sarajevo on ollut piirittäjälle. Kaupunki on kuin tarjottimella. Talojen seinissä näkyy edelleen ammusten jättämiä jälkiä, rumia rokonarpia muistuttamassa, miten vähän aikaa sodasta on kulunut. Serbijohtaja Slobodan Milosevic perusteli bosnialaisten joukkotuhoa silläkin, että turkkilaisille pitää kostaa se, että he tulivat tänne kuusisataa vuotta sitten. Hänen illuusionsa Suur-Serbiasta oli mieletön, Aida sanoo näköalapaikalla. Samalla hetkellä kymmenistä minareeteista etenee tornista toiseen illan viimeinen rukouskutsu. Tie Sarajevosta Gorazdeen kulkee jyrkkien, metsien peittämien vuorien välissä. Aida ajaa vuokraamaamme autoa, olemme matkalla Gorazdeen tapaamaan hänen 86-vuotiasta isoisäänsä Ismet mille, sodan jälkeen syntyneille, kanssakäyminen on luontevaa, varmaankin yhtä luontevaa kuin ennen sotaa. Kaunis Goražde on Drina-joen varrella laaksossa. Jo kahdentoista vuoden ajan kaupungissa on elokuussa vietetty lasten ja nuorten ystävyyden festivaalia, jolloin kaupunkiin tulee nuorisoa ympäri Eurooppaa. Goraždea piiritettiin neljä kuukautta, toukokuusta elokuuhun vuonna Aidan eno, kenraali Enes Turković puolusti joukkoineen kaupunkia sinnikkäästi, mutta haavoittui hengenvaarallisesti jalkaansa 18. elokuuta, aivan piirityksen viime vaiheessa. Kesti seitsemän tuntia ennen kuin hänet saatiin piirityksen läpi sairaalaan Goraždeen. Hän ei selvinnyt hengissä, Aida kertoo ja pysäyttää auton enonsa mukaan nimetylle Enesa Turkovica -kadulle. Vaaleanpunaisessa Hän odottaa tyttärentytärtään tuolilla ulko-oven edessä ja ponnahtaa ylös, kun Aida kapuaa portaita. Aidallakin on kyyneleet silmissä. Isoisää voi tavata niin harvoin. talossa asuu 86-vuotias Aidan isoisä Ismet Turković. AidA keittäävahvaa bosnialaista kahvia, ja isoisä tarjoaa olutta, Sarajevsko pivoa. Hän kertoo, miten pakeni sodan aikana Aidan isoäidin kanssa kotoa vain vuorokaudeksi. Piirityksen kuukaudet he joutuivat kuitenkin piileskelemään kellarissa. Nyt asustelen täällä yksin, sillä vaimoni kuoli muu- Goraždessa. Hän oli Aidan kaatunut kenraalieno Enes, jonka hauta- tama vuosi sitten. Onneksi kolme tytärtäni asuu Ismet Turkovićin kuudesta lapsesta vain yksi oli poika. Turkovicia ja Aidan äidin vanhinta siskoa Sejda Krdzalijaa. Kaunis Gorazde on Drina-joen laaksossa. Jo kahdentoista vuoden ajan kaupungissa on elokuussa vietetty lasten ja nuorten ystävyyden festivaalia, jolloin kaupunkiin virtaa nuorisoa ympäri Eurooppaa. Sodan aikana Gorazdea piiritettiin neljä kuukautta, toukokuusta elokuuhun vuonna Isoisän poika, Aidan eno, kenraali Enes Turkovic puolusti joukkoineen kaupunkia, mutta haavoittui hengenvaarallisesti jalkaansa 18. elokuuta, aivan piirityksen loppuvaiheessa. Kesti seitsemän tuntia ennen kuin hänet saatiin piirityksen läpi sairaalaan Gorazdeen. Hän ei selvinnyt hengissä, ja se jätti isoisään loppuelämän mittaisen surun, Aida sanoo pysäyttäessään auton enonsa mukaan nimetylle Enesa Turkovica -kadulle. Isoisä odottaa tyttärentytärtään tuolilla ulkooven edessä ja ponnahtaa ylös, kun Aida nousee portaita. Timo ottaa koskettavan kuvan, kun Aida ja isoisä halaavat toisiaan keittiössä. Sitten joimme Aidan keittämää vahvaa bosnialaista kahvia, ja isoisä tarjoaa olutta, Sarajevsko pivoa. Hän kertoo, miten teki sodan jälkeen töitä eläkeläisten järjestöissä ja yritti helpottaa muun muassa sotaleskien heikkoa taloudellista asemaa. Kodin seinillä on tästä työstä todisteena lukuisia kunniakirjoja. jaisissa Ismet piti kaikkia paikalla olleita liikuttaneen puheen. Poikansa menettämisestä huolimatta hän kannusti kaupunkilaisia rohkeuteen puolustaa kaupunkiaan. läisten järjestöissä ja yrittänyt helpottaa muun muassa kodin seinillä on kunniakirjoja. Sodan jälkeen Ismet Turković on tehnyt työtä eläke- sotaleskien heikkoa taloudellista asemaa. Tästä työstä Ylimpänä seinällä on Bosnian kultainen lilja -vaakuna. AidAn suvun tarinassa tiivistyy koko Bosnian sodan mielettömyys: Aidan perhe muutti Suomeen, eno kaatui varrella on yhä tyhjä S-niminen suosit- taistelussa, ja serbit sieppasivat mukaansa Aidan tädin pojan heidän ollessaan pakomatkalla. Täti on Aidan äidin vanhin sisko Sejda Krdzalija, joka asuu myös Goraždessa. Kaupunkia halkovan maantien tu ravintola, jonka toiminta loppui sodan syttymiseen. Sejda jäi leskeksi jo nuorena. Hän ei rensä ja poikansa kasvattamisen ohella hän perusti menestyvän ravintolan. kien perheenjäsenten etunimet alkoivat s-kirjaimella. sä kotikaupungissa muuttui hengenvaaralliseksi. Pääsimme rajan yli ja yövyimme Montenegron puopanjaan. mennyt uudestaan naimisiin, ja tyttä- Ravintolan nimi S tuli siitä, että kaik- Sejda ja hänen lapsensa lähtivät, kun elämä piiritetys- lella. Sieltä meidän piti jatkaa Makedonian kautta Es- Yö muutti Sejdan elämän. Serbipoliisi vei hänen 22-vuotiaan poikansa Saninin kuten muutkin nuoret miehet ja pojat, jopa kymmenvuotiaat. Sodan jälkeen Bosnian muslimit haluttiin hävittää kokonaan maan päältä. löydetyt joukkohaudat ovat paljastaneet, miten poikia ja miehiä tapettiin järjestelmällisesti. Bosnian muslimit haluttiin hävittää kokonaan maan päältä. Viimeinen näky Saninista oli, kun hän sanoi äidilleen, että älä huolehdi, minulla ei ole mitään hätää. Kiinniotetut pojat ja nuorukaiset vietiin vankilaan Fočaan, josta äiti sai vielä yhden valokuvan pojastaan. Asuessaan Es- Hän ei halunnut uskoa, että tälle olisi käynyt kuten tuhansille muille nuorille bosnialaiselle miehille. panjassa vuosina Sejda etsi hänestä tietoja. saninin kohtalo selvisi vasta vuonna 2005, kun eräästä joukkohaudasta saadiin dna-todisteiden avulla selvyys. Oli kulunut kolmetoista vuotta siitä, kun Sejda oli nähnyt poikansa viimeisen kerran. nuoret miehet. Sanin oli tapettu kuten muutkin Kotiin palattuaan Sejda halusi kunnioittaa poikansa muistoa, ja hän on kustantanut Drina-joen ja maantien väliin jäävän hautausmaan portin ja vesialtaan. Hautausmaalla on hänen tyttärenpoika, aivan enonsa näköinen Faruk juoksee poikansa valkoinen hautapaasi, jolle Sejdan 10-vuotias korkean heinikon läpi. Sejda varoittaa käärmeistä. Muuta vaaraa ei ole. Mutta Faruk juoksee kuten jalkapalloa vuosia harrastanut pikkupoika juoksee. Hänen pelileireillään on mukana muslimipoikia, katolisia ja ortodokseja. Niin kuin ennen vanhaan, ennen kuin hulluus riistäytyi irti. Aida sanoo, että sodan tarina ja muistot pitää elää läpi. niiden vangiksi ei pidä kuitenkaan jäädä. katso kuvaesitys sarajevosta: apu.fi Monta eroa, monta tragediaa: Aidan perhe muutti Suomeen, eno kaatui taistelussa, ja serbit sieppasivat mukaansa Aidan tädin pojan heidän ollessaan pakomatkalla. Sedja-täti jäi leskeksi jo nuorena, eikä ole mennyt uudelleen naimisiin. Tyttärensä ja poikansa kasvattamisen ohella hän on perustanut menestyvän ravintolan. Ravintolarakennus on yhä olemassa, nyt tyhjänä ja ränsistyneenä. Istuessamme tädin kauniin kodin sohvalla saamme kuulla, miten Sedja ja hänen lapsensa lähtivät, kun elämä piiritetyssä kotikaupungissa oli muuttunut hengenvaaralliseksi. He pääsivät rajan yli ja yöpyivät Montenegron puolella. Sieltä matkan piti jatkua Makedonian kautta Espanjaan. Serbipoliisi vei kuitenkin Sedjan 22-vuotiaan pojan Saninin kuten muutkin nuoret miehet ja pojat, jopa kymmenvuotiaat. Sodan jälkeen löydetyt joukkohaudat ovat paljastaneet, miten poikia ja miehiä tapettiin järjestelmällisesti. Bosnian muslimit haluttiin hävittää maan päältä kokonaan, Sedja sanoi. Hänen poikansa kohtalo selvisi vasta vuonna 2005, kun eräästä joukkohaudasta saatiin dna-todisteiden avulla selvyys. Oli kulunut kolmetoista vuotta, kun Sedja oli nähnyt poikansa viimeisen kerran. Gorazden-vierailun lopuksi lähdemme kävelemään Sedja-tädin kodin lähelle olevalle hautaus maalle. Poikansa muistoa kunnioit taakseen hän on kustantanut Drina-joen ja maantien väliin jäävän hautausmaan portin ja vesialtaan. Edellämme juoksentelee Sedjan tyttärenpoika, 10-vuotias Faruk. Poika kertoo harrastavansa jalkapalloa, ja pelileireillä on mukana muslimipoikia, katolisia ja ortodokseja. Niin kuin ennen vanhaan, ennen kuin hulluus riistäytyi irti. Ilman Aidaa ja hänen vieraanvaraista sukuaan emme olisi saaneet kuulla ja nähdä niin paljon. Kiihkottomat, vailla kostonhimoa olevat tarinat päättyivät aina samaan toteamukseen: emme halua kostoa, haluamme vain elää rauhassa. Timo Pyykön kuville ja tekstilleni oli alun perin suunniteltu tilaa 6 8 sivua. Tekstiviestit sinkoilivat kuitenkin kotitoimitukseen toimituspäällikkö Heikki Valkamalle: Nyt on sellainen stoori koossa, että anna lisää tilaa! Reportaasimme levitettiin kymmenen sivun laajuiseksi Avun numeroon 24/2012. Jutussa oli muun muassa neljä aukeamaa kuville, mikä on aina ollut Avun reportaasien perinne ja voima. Kolmekymmentä vuotta kestäneen toimittajanurani ja lukemattomien haastattelujen vyörystä minun ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, mikä olisi Helmi jutuksi. Se oli Aidan ja hänen sukunsa tarina. 27 LÖÖPPI

15 Viekö työ työttömän rahat? dusta bruttoansiosta puolet vähennetään Jarnon täyden päiväraha määrästä. Kun Jarno siis saisi palkkaa kahden viikon työstä 1000 euroa, kyseisen kuukauden täyden päivärahan määrästä 1465 e vähennettäisiin 500 euroa. Soviteltu päiväraha olisi 965 euroa ja palkka 1000 euroa eli tulot yhteensä 1965 euroa. kuva: Kimmo Honkosen kuva-albumi 28 LÖÖPPI Jarno Journalisti jää työttömäksi. Milloin hän alkaa saada ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa? Miten raha lasketaan? Laskeeko päiväraha, jos hän menee viikoksi pienemmälle palkalle töihin? Työttömyyspäivärahakysymyksiin vastaa Journalistien tyttömyyskassan etuuspäällikkö Kimmo Honkonen. Haastattelu: Kaija Plit Kuinka kauan Jarno Journalistin pitää olla työttömyyskassan jäsenenä, jotta hän on oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan? Työttömyyskassan jäsenyysaikana pitää kertyä 34 sellaista työssäoloviikkoa, jolloin työaika on ollut vähintään 18 tuntia viikossa. Toisin sanoen työttömyyskassan jäsenelle riittää kahdeksan kuukautta työssäoloa päivärahaoikeuden saamiseksi. JJ:n kuukausipalkka on ollut 2500 euroa. Paljonko hän saa päivää kohden? Entä viikossa? Kuukaudessa? 2500 euron palkalla päiväraha on 68,14 euroa päivässä. Päivärahaa maksetaan viideltä päivältä viikossa. Kuukaudessa päivärahan määrä on noin 1465 euroa bruttona, josta peritään veroa JJ:n henkilökohtaisen veroprosentin mukaan. Jos JJ työllistyy välillä vaikkapa viikoksi, miten työstä saatu palkka vaikuttaa seuraavaan päivärahaan, kun palkka on sama? Päivärahaa haetaan kalenterikuukausittain ja sen määrään vaikuttaa aina kyseisen kuukauden aikana ansaitut palkat. Tällaisessa tilanteessa päiväraha maksetaan soviteltuna niin, että pääsäännön mukaan täyden päivärahan määrästä kuukaudessa vähennetään puolet työstä saadusta bruttoansioista. Jos henkilö on seuraavassa kuussa kokonaan työtön, hänelle maksetaan taas täyttä päivärahaa. Jos Jarno menee yli kaksi viikkoa kestävään kokoaikatyöhön, niin päivärahaa maksetaan täytenä työn alkamiseen asti ja jatketaan täytenä kun työ päättyy. Entä kun työstään tykkäävälle Jarnolle tarjotaan parin viikon sijaisuutta 2000 euron kuukausipalkalla? Mikäli kyseessä on tasan tai alle kaksi viikkoa kestävä työsuhde, niin päiväraha kyseiseltä kuulta maksetaan soviteltuna. Se tarkoittaa sitä, että tuosta työstä saa- Jarno Journalistin kuukausipalkka ollut euroa ja työllistyy samalla palkalla Jos, kokonaan työtön 1 viikkoa töissä 2 viikkoa töissä Saatu palkka 625, ,00 Soviteltu päiväraha loppukuulta 1 152,51 840,01 Kuukausitulo päiväraha 1 465,01 kk 1 777, ,01 68,14 euroa/päivä Palkka ollut e, mutta työllistyy euron kuukausipalkalla Jos, kokonaan työtön 1 viikko töissä 2 viikkoa töissä Saatu palkka 500, ,00 Soviteltu päiväraha loppukuulta 1 215,01 965,00 Kuukausitulo päiväraha 1 465,01 kk 1 715, ,00 68,14 euroa/päivä Muuttaako välissä tehty työ Jarnon päivärahan määrää? Kahden viikon työsuhde ei itsessään riitä päivärahan uudelleen määrittämiseen, mutta työttömyyskassa kirjaa sen Jarnon tietoihin. Jos hänelle kertyy 28 kuukauden tarkastelujakson aikana työssäoloviikkoja vaadittavat 34, niin päiväraha määritellään uudelleen kertyneiden työssäoloviikkojen palkoista ja 500 päivän enimmäismaksuaika alkaa alusta. Jos päiväraha pienenee, miten pitkäksi aikaa se pienenee? Päivärahan määrä voi muuttua kuukausittain vain silloin, kun Jarnolla on välillä töitä ja siksi hänelle maksetaan soviteltua päivärahaa. Voi siis olla niin, että toisilta kuukausilta maksetaan täyttä päivärahaa ja toisilta soviteltua. Mutta päiväraha peruste muuttuu vasta silloin, kun Jarno on työskentelemällä 34 viikkoa täyttänyt uudelleen tuon työssäoloehdon. Sovitellun päivärahan peruslaskusääntö Puolet palkasta vähennetään päivärahasta (aina bruttosummat), jolloin päiväraha + palkka voivat olla enintään 90 % päivärahan perusteena olevasta palkasta. Laske oma päivärahasi Oman päivärahasi voit laskea Työttömyyskassojen yhteisjärjestön päivärahalaskurilla: paivarahalaskuri/ Journalistien työttömyyskassan etuuspäällikkö Kimmo Honkonen suosittelee lisätiedon lähteeksi osoitetta: Journalistien työttömyys kasvussa Vuosi Miehet Naiset Yht LÖÖPPI

16 Johanna Holmström (s Sipoossa) on koulutukseltaan toimittaja. Aikaisemmin hän on julkaissut yhden romaanin ja kolme novellikokoelmaa. Edellinen teos, novellikokoelma Camera Obscura, on saanut useita palkintoja sekä Suomessa että Ruotsissa. Holmström harrastaa valokuvausta, urheilua ja arabian kielen opiskelua. Teksti: Kaija Plit 30 LÖÖPPI Vapauden kaiho teksti: Sinikka Pihlamaa Johanna Holmström on uudessa romaanissaan tarttunut suureen aiheeseen: muslimi- ja suomalaiskulttuurin törmäykseen sekä maahanmuuttajaperheiden nuorten kasvuvaikeuksiin kodin ja ympäristön välissä. Itämaa-romaani kertoo kahden maahanmuuttajataustaisen nuoren tytön tarinan itähelsinkiläisestä lähiöstä. Yliopisto-opiskelija Samira makaa tajuttomana sairaalassa. Hän on joutunut onnettomuuteen paettuaan kotoa sosiaalitoimiston osoittamaan yksiöön ja elääkseen suomalaiseen tapaan. Yläastetta käyvä pikkusisko Leila pakenee kodin ja koulun ilmapiiriä kaupungille parkourin ja muutaman ystävän pariin. Perheen suomenruotsalainen äiti Sarah on naimisiin mennessään kääntynyt muslimiksi ja päätynyt sen tiukkaan tulkintaan. Hän pyrkii noudattamaan profeetta Muhammedin oppeja kirjaimellisesti ja vaatii samaa perheeltään. Kaikki asiat ovat Sarahille joko halal (sallittuja) tai haram (kiellettyjä). Hänen Maghrebista tullut miehensä Farid on siirtynyt ystävänsä luo sohvalle, koska ei kestä vaimonsa asettamia rajoituksia. Hän haluaa elää normaalisti, katsoa tv:tä ja juoda kahvia. Vaikka Faridin suhde uskontoon on maltillinen, hän on huolestunut Kuva: Otava/ Riikka Hurri Johanna Holmström: Itämaa. Suom. Tuula Kojo. Otava 2013 tyttäriensä maineesta ja miettii jo sopivaa muslimipuolisoa Samiralle. Samira tiesi, että aika oli hänen puolellaan. Että hän voisi pitkittää opintojaan niin paljon kuin lystäsi. Että hän ohittaisi parasta ennen -päivämääränsä paljon aikaisemmin kuin suomalaiset tytöt. Sillä Faridin hyvien ystävien pojat ja poikien serkut eivät halunneet vaimoa, joka oli jo täyttänyt kaksikymmentäviisi. Teoksen kertojanääni vaihtelee Samiran ja Leilan kesken; heidän elämäänsä seurataan lokakuusta 2005 elokuuhun Romaanin näkökulma laajenee muslimiyhteisössä vallitsevasta naisen alistamisesta suomalaisen yhteiskunnan häpeäpilkkuihin. Samira joutuu vaaralliselle alueelle, kun hän rakastuu skinijengiläiseen Piteriin. 15-vuotiaan Leilan kokemuksista muodostuu raadollinen kuva itähelsinkiläisestä peruskoulun yläasteesta: murrosikäiset nuoret kiusaavat toisiaan, tyttöjenkin kesken ovat nyrkit käytössä ja syrjinnän kohde valikoituu sattumanvaraisesti. Opettajat eivät puutu mihinkään. Rautatieaseman vartijat ovat väkivaltaisia rasisteja. Länsimaisessa yksilökeskeisessä kulttuurissa vallitsevat viidakon lait. Holmström on suomenruotsalainen kirjailija. Suomentamisen yhteydessä on romaanin otsikko muuttunut. Alkuperäisteoksessa se on Asfaltsänglar, asvalttienkelit. Se liittyy romaanin teemaan suoremmin kuin monimielinen Itämaa. Hän ajatteli asvalttienkeleitä. Heidän käsiään parvekkeenkaiteilla, sormia jotka upposivat hiuksiin ja ihoon, osa takertui kiinni kunnes jalka murskasi sormet, osa kapusi yli kiltisti, vapaaehtoisesti. He hyppäsivät jotta pelastuisivat. Heitä kutsuttiin asvalttienkeleiksi, mutta eivät he mitään enkeleitä olleet, vaan pelkkiä langenneita tyttöjä, jotka pirstoivat itsensä ja kaipuunsa pitkin katuja. He olivat kalmoja jo ennen kuin osuivat maahan. Teoksen päähenkilöt eivät alistu perheen ja ympäristön tarjoamiin rooleihin. Samalla kun he haluavat luoda elämänsä itse, heillä riittää empatiaa muille ympäristön syrjimille. Romaanin juonikeskeisyys ja nuorten kertojanäänet tuovat mieleen nuortenromaanin. Mutta se ei ole oleellista. Teos on tärkeä puheenvuoro vapautumisesta: irti naisen rooleista, kaavamaisesti omaksutusta ideologiasta ja ryhmän paineesta. Hannu Koskelasta säätiön puheenjohtaja Aikakauslehdentoimittajain säätiön puheenjohtajaksi on valittu Apu-lehden toimittaja Hannu Koskela. Koskela seuraa tehtävässä kuusi vuotta puheenjohtajana toiminutta Reima Tylliä. Koskela valittiin säätiön hallitukseen vuona Hän on ehtinyt toimia säätiön stipendiasiamiehenäkin pari vuotta. Mikä säätiössä uutta puheenjohtajaa kiinnostaa? Klassinen vastaukseni kuuluu: perinteet. Mahdollisuus saada yhteys aikakauslehtiä ammattitaidolla vuosikymmenien aikana aina ajassa tehneiden journalistien henkeen. Mikä säätiössä kaudellasi muuttuu? Tylsähkö vastaukseni kuuluu: ei mikään radikaalisti. Edeltäjäni puheenjohtaja Reima Tylli veti yhdessä kiinteistöasiamies Kari Uittomäen kanssa ammattimaisen eleettömästi ja hyvin mullistavan vaiheen, kun Hietalahdessa omistamamme huoneisto-osuus myytiin. Yhdessä hallituksen kanssa ja rahavarainhoitaja Ulla Simolan merkittävällä avulla Tylli viitoitti myös omaisuuden uudelleensijoittamisen. Mitä Aikakauslehdentoimittajain säätiö tekee? Mitä sen pitäisi tehdä? Innostunut vastaukseni kuuluu: tärkeätä on pyrkiä takaamaan varallisuutemme arvon säilyminen, mieluiten kasvaminen. Näinä aikoina se ei ole helppoa, mutta mahdollista. Aikakauslehtien tekijöille säätiö näkyy apurahojen aikaisempaa näkyvämpänä jakajana. Tarkoitus on innostaa ja kannustaa aikakauslehden tekijöitä SAL:n stipendien jakaminen muuttui Perinteisesti SAL:n apurahat ovat olleet haettavissa kesäisin. Tänä vuonna tilanne on toinen: SAL:n budjetissa ei ole enää varattu rahaa apurahoihin, vaan tehtävän hoitaa Aikakauslehdentoimittajain säätiö. Näillä näkymin säätiön myöntämät stipendit tulevat hakuun syys lokakuussa ilmestyvässä Lööpissä ja ne jaetaan marraskuussa vuoden 2014 hankkeisiin. huolehtimaan oman henkilökohtaisen apparaattinsa (keho ja pää) toimintakyvystä. Apurahoilla on mahdollista saada virkistävä irtiotto arjen kahleista. Juhliiko säätiö 65. toimintavuottaan? Hallitus pohtii asiaa kaikessa viisaudessaan seuraavassa kokouksessaan. En usko, että mitään tori-ilotulitusta on tulossa. Säätiön tarkoitus Aikakauslehdentoimittajien säätiö on perustettu vuonna Säätiön sääntöjen 2 :n mukaan sen tarkoituksena on edistää ja tukea Suomen aikakauslehdentoimittajain yhteisiä amattipyrintöjä, panna toimeen aikakauslehdentoimittajain ammattikursseja, avustaa aikakauslehtialan tieteellistä tutkimusta ja jakaa apurahoja. Säätiö voi myös edistää aikakauslehdentoimittajain yhteistoimintaa ja kohottaa heidän ammattitasoaan ja nauttimaansa arvonantoa kulttuuria levittävänä ja kehittävänä voimana. Säätiön hallituksessa on kahdeksan jäsentä, joista vuosittain kaksi on erovuorossa. Täydennysvaali järjestetään SAL:n vuosikokouksessa. Hallituskausi on nelivuotinen. Journalismin päivä Kuva: Kari Kaipainen / A-lehdet Tänä vuonna Journalismin päivä järjestetään valtakunnallisena tapahtumana perjantaina Paikkana on Aalto-yliopiston Lume-keskus (Hämeentie 135, Helsinki). Järjestelyistä vastaa Journalistiliiton asiamies Juha Rekola apunaan journalismivaliokunta. Tapahtuman tuotantoon auttavan kätensä ojentaa myös Metropolia ammattikorkeakoulu. 31 LÖÖPPI

17 SAL:illa Piirros Tuuli Hypen, käsikirjoitus Vesa Kataisto ja Ismo Lehtonen.