HORNET- Ensimmäiset Hornet-hävittäjät saapuivat Suomeen vuonna Samaan aikaan suomalaisille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HORNET- Ensimmäiset Hornet-hävittäjät saapuivat Suomeen vuonna 1995. Samaan aikaan suomalaisille"

Transkriptio

1 SUOMEN SOTILAS KOEAJAA OSA III SIMULAATTORI IT-panssarivaunujen jälkeen Suomen Sotilas siirtyy kokeilemaan niiden lennokkaita maaleja. Paikkana on Satakunnan Lennosto Pirkkalassa ja kunnian vaativaan koeajoon saa F-18 Hornet -simulaattori. TEKSTI: MARKO ERIKSSON KUVAT: JAAKKO PUUPERÄ 1992 HORNET- eduskunta teki päätöksen F-18 Hornet -hävittäjien hankinnasta puolustusvoimille. Koneita hankittiin kaikkiaan 64 kappaletta. Ensimmäiset Hornetit lennätettiin Pirkkalaan marraskuussa 1995 suuren mediakiinnostuksen saattelemana. Samoihin aikoihin toimitettiin Suomeen myös Hornet-koulutukseen liittyvät simulaattorit. Hornet-simulaattoreita on kahdenlaisia. Eri lentolajien peruskoulutukseen käytettävä pienikokoinen ja vuonna 2004 uudistettava WTSAT (Weapons Tactics And Situational Awareness Trainer) sekä nyt kokeiltu, asekoulutukseen ja taistelutekniikan harjoitteluun soveltuva WTT (Weapons Tactics Trainer). Ensiksimainittuja simulaattoreita on maassamme Pirkkalassa, Kuopiossa ja Rovaniemellä. Koeajettua WTT-simulaattoria puolestaan ei muualta Suomesta löydy kuin Pirkkalasta. Maailmanlaajuisestikin niitä on ainoastaan kymmenen: laitteen kotimaassa USA:ssa sekä Sveitsissä, Malesiassa ja Kuwaitissa. KAIKKI MITÄ MIES TARVITSEE Erilaisten nappuloiden, näyttöjen ja valojen määrä hävittäjän ohjaamossa on valtaisa. Voiko mies siis enää muuta toivoa? Joka puolella löytyy vehjettä jos minkälaista. Edes kiltisti eteenpäin tuulilasista ulos katsoessa ei voi välttyä näiltä aparaateilta: mittariston päällä ja etuikkunan edessä olevaan läpinäkyvään levyyn eli ns. HUD (head-up-display) Ensimmäiset Hornet-hävittäjät saapuivat Suomeen vuonna Samaan aikaan suomalaisille toimitettiin myös Hornetkoulutukseen liittyvät simulaattorit. Ne liittyvät erittäin tiiviisti lentäjäkoulutukseen ja tarjoavat korvaamattoman mahdollisuuden mm. erikoistilanneharjoitteluun. 20 SUOMEN SOTILAS 3/2003

2 KUVA MCDONNELL DOUGLAS KUVA MCDONNELL DOUGLAS -näyttöön heijastuvat tiedot mm. koneen suunnasta, nopeudesta ja korkeudesta. Näin lentäjän ei tarvitse siirtää missään vaiheessa katsettaan pois taistelukentältä. Ohjaamossa pilotin vasemmalta puolelta löytyy koneen audiopaneeli, polttoaineen siirron hallinta, kaasuvivut, ulkoisten valojen sekä ulkoisen sähkösyötön hallinta. Lentäjän edessä puolestaan on ohjaussauvan lisäksi jo mainittu HUD ja kolme muuta näyttöä, näppäimistö tietojensyöttöä (esim. koordinaatit ja radiojaksot) varten sekä muutama perinteinen varamittari. Jalkojen välissä istuimessa puolestaan on kaikkia kiinnostava heittoistuimen laukaisin, jonka soveltuvuutta simulaattorioloissa käytettäväksi en tullut kokeilleeksi. Oikean käden puolella sijaitsee ilmastoinnin ja paineistuksen säädöt, sähköjärjestelmän kytkimet sekä sisäisen valaistuksen säädöt. Oikealla lähes selän takana on myös simulaattorin hätäpysäytys-nappi siltä varalta, että simulaattorissa syttyisi tulipalo kesken käytön. Hävittäjässä kytkinratkaisut on tehty huolella. Lähtökohtana on, että lentäjän ei tarvitse ilmassa etsiä tärkeimpiä nappuloita ympäri huushollia, vaan että ne ovat heti käden ulottuvilla. Esimerkiksi oikealla kädellä hoidettavassa ohjaussauvassa löytyy napit niin aseen valinnalle kuin tulituksellekin, sekä koneen asennon hienosäädölle. Vasemmalla kädellä hoidellaan koneen kaasukahvoja, joista löytyy pieniä nappeja joka sormelle. Näistä nippeleistä tutuksi kävi ainoastaan laskeutumisessa käytettävä automaattinopeuskytkin. TIUKKA TUNNELMA Jotta tunnelma ja lentämisen realistisuus olisi huipussaan simulaattori-koeajossakin, asiaan kuuluu luonnollisesti käyttää oikeita lentäjän tamineita ei hävittäjää missään yöpuvussa lennellä. Ajatus kyllä oli jalo, mutta sen toteuttaminen lievästi sanottuna hankalaa: sopivaa haalaria ei meinannut millään löytyä käyttöön. Lopulta sain kammettua it- Hornet-simulaattorit Weapon Tactics Trainer (WTT) valmistaja Hughes Training Inc koulutetaan kaikkia lentolajeja 360 asteen pallovisuaali 3 laserkanavaa: pään liikettä seuraava tarkan näön alue (40 astetta) ja 2 lasermaalia 22 maalia, joista 2 aktiivista tekoälymaalia ja 1 opettajanpöydästä lennettävä maali 3D-maastomalli, satelliitti- ja valokuvapohjainen maasto yli 180 hätätoimenpidettä hankittu yksi kappale (Pirkkala) maailmanlaajuisesti 10 kappaletta Weapon Tactics And Situational Awareness Trainer (WTSAT) valmistaja MDA tutkatorjunnat, mittarilentokoulutus, hätätoimenpidekoulutus (50 mallinnettua hätätilannetta) joka lennostolla oma laite (Pirkkala, Kuopio ja Rovaniemi) uudistetaan vuonna 2004 Koeajossa tai oikeammin koelennossa ollut WTT-simulaattori edustaa 1980-luvun lopun isokokoista tekniikkaa. Simulaattori onkin vaikuttavan kokoinen: simulaattorikoneen ohjaamo sijaitsee halkaisijaltaan peräti 12-metrisen pallon sisällä. Laserilla heijastetaan pallon sisäseinille maisema, joka luo pilotille vaikutelman todellisesta lentelystä. Pallosimulaattorin on valmistanut Hughess Training, nykyiseltä nimeltään L3-Com. Vaikka kuvan sanotaan kertovan enemmän kuin tuhat sanaa, ei mikään kuva pysty välittämään fiilistä kun on ensi kertaa Hornet-simulaattorin puikoissa. Kuvassa amerikkalaisten simulaattoriversio. Suomalaisesta versiosta emme saanneet lupaa kuvata mittareita. SUOMEN SOTILAS 3/

3 Vaikka ohjaamossa ollaan yksin, isoveli valvoo naapurihuoneessa ja antaa lentäjäalokkaalle tarkat nuotit. Meneillään tiukka kaartoliike, kuten oikean puoleisesta ylämonitorista näkyy. seni legendaarisella Draken-kangasmerkillä varustettuun vanhempaan asuun, joka oli viimeisen päälle tiukka. Siihen mahtuminen oli valehtelematta milleistä kiinni. Lopulta olin pukeutunut paitsi lyhyeen, myös ylivoimaisen kireään haalariin sekä liiviin. Näky oli lähinnä huvittava, mutta mitäpä sen väliä jos hommat vain hoituvat. Eikä tällaisella kirjaimellisesti ihonmyötäisellä varustuksella ole tarkoituskaan lähteä kaupungin yöelämään häpäisemään itseään. Lentäjän asussa risteili kaksin kappalein ilmaletkuja. Letku maskista paineensäätimeen oli sisäänhengitystä varten, toinen taas paineensäätimestä liiviin jolla hoitui liivin paineistus. Uloshengitys tapahtui maskin sivussa olevasta ulospuhallusventtiilistä. Päähän laitettiin asianmukainen kypärä sekä siinä kiinni oleva happimaski. Koko hoidon ollessa paikoillaan hengittäminen tuntui aluksi varsin tukalalta. Pian tähän alkoi tottumaan, vaikkakaan ei missään vaiheessa täysin. Syy hengittämisen vaivalloisuuteen johtui simulaattoriympäristöstä: WTT:ssä ei ole hengityslaitteistoa, vaan siellä hengitetään välikappaleen kautta ohjaamossa olevaa ilmaa. Oikeassa koneessa ilma tulee aina pienellä ylipaineella ja hengittäminen on siten huomattavasti vaivattomampaa. KOPPIIN! Kun koeajoa isännöinyt kapteeni Puro oli ohjannut simulaattorikoneen valmiiksi Pirkkalan lentoaseman kiitotien päähän valmiiksi, oli vuoroni istahtaa ohjaajan paikalle. Vaikka tiesin ohjaamon olevan hävittäjissä ahdas, niin silti hieman yllätyin jämptiydestä. Liikkumatilaa ei todellakaan ole oikeastaan lainkaan. Sittenkään, jos olisi paremmin lentäjän mittoihin sopiva henkilö kuin tämänkertainen koeajaja. Suurin ongelma syntyi polvien mahduttamisessa: vaikka ohjauspolkimet asetettiin taaimpaan mahdolliseen asentoon, jalkani olivat yhä sen verran koukussa että polvet kolisivat helposti mittaritauluun. Ratkaisevaa ohjaamoon mahtumisessa onkin jalkojen mitta, ei koko kropan pituus. Pidempikin kaveri kyllä mahtuu sisään, jos ei ole kovin mittavilla kuljettimilla varustettu. Ahtauden lisäksi oman ruhon vyöttäminen kiinni vaati aikansa ja vaivansa. Siinä kun omalla kohdallani epätoivoiseen vöiden virittelyyn meni viitisen minuuttia, ammattilaiset selviävät samasta rutiininomaisesti kädenkäänteessä. Lentäjillähän on aina mekaanikko auttamassa vöiden ja happimaskin kiinnittämisessä, eikä tarkoitus olekaan yksin saada niitä kiinnitettyä. Kun minut oli pakattu onnistuneesti koneeseen ja laskin kuomun alas, turvalaitteet aktivoitiin sulkemalla ohjaamoon vievän tasanteen portti. Sisälle palloon ei saa kukaan eksyä samaan aikaan kun lennetään. Tämä käytäntö johtuu lasereista, joilla luodaan maisema pallon sisäpinnalle. Laser pystyy sen lähtökohdassa (25 W) leikkaamaan paperia ja Vyöt tiukalle. Lennonopettaja kapteeni Tommi Puro mekaanikkona kiristää Suomen Sotilaan koelentäjän kersantti Erikssonin vyöt. Pian ässämme kiitää taivaalla. vaikka sen teho on pallossa enää alle 1 W, ei säteen osuminen ihmiseen ainakaan oloa paranna. Varotoimiin liittyy sekin, että mikäli ohjaamon kuomu on vähänkin raollaan, lasersäteen pääsy palloon estetään. Valvontahuone seinän takana toimii simulaattorilennoissa lennonjohtona. Sieltä käsin opettaja kommunikoi lentäjän kanssa. Kun puheyhteydet puolin ja toisin todettiin toimiviksi, ensimmäinen toimenpiteeni aivan yksin oli säätää pään liikettä seuraava ns. tarkannäönalue oikeaksi. Tämä tapahtui pitämällä ohjaamon vasemmalla puolella olevaa isoa punaista nappia pohjassa ja samaan aikaan katsoa pää suorassa eteenpäin. Simulaattorissa ei siis riitä, että katsoo eteen, vaan 22 SUOMEN SOTILAS 3/2003

4 KUVA MCDONNELL DOUGLAS KALLISTA ON... Ohjaamossa riittää opiskeltavaa. Nyt käytiin läpi vain peruslentoon tarvittavat asiat. nimenomaan pään pitää osoittaa suoraan menosuuntaan päin. Kytkimen vapautuksen jälkeen 40 asteen verran tarkkaa kuvaa näyttävä alue seuraa pään liikettä. Muu alue ympärillä on ikään kuin ohuen verhon peitossa, koska tarkan alueen ulkopuolinen näkymä projisoidaan ns. taustaprojektoreilla, joiden piirtokyky on huonompi kuin laserin. Ase- TEKSTI: MARKO ERIKSSON Satakunnan Lennostoon jouduttiin rakentamaan aivan oma pytinkinsä WTT-simulaattoria varten. Tämä siksi, että järjestelmällä on kokoa melkoisesti: itse Hornet-ohjaamo ei ole kovinkaan suuri, mutta se sijaitsee halkaisijaltaan peräti 12-metrisen pallorakennelman keskellä. Pallon kokoon ovat vaikuttaneet paitsi nykyistä projektoritekniikkaa edeltäneet laitteet, niin myös se, että ihmissilmä tarkentuu kuuden metrin etäisyydellä äärettömään. Nykyisin vastaavat simulaattoriympäristöt toteutetaan huomattavasti pienemmässä pallopanoraamassa ja ulkomitoiltaan pienemmällä konekannalla. Simulaattorilaitteethan ovat valmistettu 1990-luvun alussa ja ne edustavat pitkälti 1980-luvun lopun tekniikkaa. Simulaattorirakennuksen sähkönkulutus on vuosittain noin 1,5 GWh ja siitä aiheutuvat vuosikustannukset jopa euroa. Simulaattorin osuus näistä on kolmannes. Suurin osa kustannuksista syntyy laitteiston jäähdyttämisestä. Vuosittain Pirkkalassa käytetään WTTsimulaattoria noin 400 tunnin verran. Laitteistoa ei koskaan kokonaan sammuteta, vaan ainoastaan sen ohjelmistot. Simulaattorin käynnistäminen tästä valmiustilasta suoritetaan joka aamu ja käyttövalmis simulaattori on noin 1,5 tunnin kuluttua. Sammutus päivän päätteeksi onkin nopeammin ohi parissakymmenessä minuutissa. Rakennuksesta löytyy voimakas akusto, jolla laitteisto pystytään ajamaan alas turvallisesti mikäli sähkökatkos yllättää. Ilman varasähköä simulaattorille saattaisi aiheutua merkittäviä vaurioita siinä tapauksessa että virta kesken ohjelmiston käytön katkeaisi. Yhden simulaattori-lentokerran pituus on keskimäärin puolesta tunnista tuntiin. Satakunnan Lennostossa simulaattoriopettajana työskentelevä kapteeni Tommi Puro ei anna yksiselitteistä hinta-arviota siitä, kuinka paljon on yhden simulaattorin lentotunnin hinta. Puron mukaan kustannukset riippuvat täysin laskentatavasta: onko kyse vain käytön vaatimasta sähkönkulutuksesta, vai otetaanko huomioon lisäksi esimerkiksi henkilöstön palkkakulut tai osien keskimääräinen kuluminen pidemmällä aikavälillä. Lopulta hän heittää ilmaan summan 1000 euroa samalla kuitenkin tarkentaen, että kyseessä todellakin on vain karu arvio. Heittoa voi siinä olla puoleen jos toiseenkin. Suomalaisilla ei ole simulaattoreihin lähdekoodeja, eikä meikäläisillä ole mahdollisuuksia tehdä ohjelmistoihin omin päin muutoksia. Tarvittavat päivitykset hankitaankin USA:sta laitteen valmistajalta. Ohjelmistomuutokset ovat kuitenkin kalliita ja niitä suoritetaan harvakseen sekä maltilla. Vaikka ilmavoimat saisikin simulaattorin lähdekoodit hyppysiinsä, ei se välittömästi ratkaisisi ongelmia: ohjelmistojen päivitys- ja kehitystyön toteuttamiseen ei tällä hetkellä ole resursseja. Ohjelmistojen moninaisuudesta johtuen yhden kokopäivätoimisen ohjelmistotyön ammattilaisen palkkaaminen ei todennäköisesti edes riittäisi, vaan heitä pitäisi olla useita. MUTTA KANNATTAVAA Joka kevät Hornet-koulutukseen valitaan 15 lentäjäkadettia. Heille järjestetään koulutuksen alkuvaiheessa viiden viikon mittainen tyyppikurssi, jonka aikana annetaan perusteet Horneteista. Teoriatuntien ohessa harjoitellaan oppeja käytännössä simulaattoreilla. Seitsemän simulaattorissa suoritetun lennon jälkeen on mahdollisuus päästä kaksipaikkaiseen Hornetiin, joita koneista on vain seitsemän. Liian vähän, sanoo kapteeni Puro. Yksinlento on mahdollista kun lentäjä on suorittanut vähintään yhdeksän simulaattorilentoa edelliseen lisää. Mahdollisuus simulaattoreiden käyttöön on kiistaton etu Hornet-koulutuksessa. Peruskäyttökustannukset ovat simulaattorilla vain viidennes siitä mitä oikealla lentokoneella. Jos siis oletetaan simuloidun lentotunnin hinnaksi tuhat euroa, ihka oikealla hävittäjällä vastaava kustannus on euron luokkaa. Simulaattoreilla voidaan myös harjoitella monia asioita, joita ei rauhan aikana voisi muutoin opetella yhtä realistisesti ja turvallisesti. Voidaan esimerkiksi treenata aseiden käyttöä simuloituja älykkäitä maaleja vastaan tilanteen mukaan räätälöidyissä, vaativissakin olosuhteissa. Simulaattorin käytöstä 80 % onkin asejärjestelmien kanssa harjoittelua ja vain 20 prosenttia tyyppikoulutusta. Aseharjoittelussa simulaattorin käytön edullisuus korostuu riskien pienetessä. Silti on selvää, ettei simulaattorilla voi korvata oikeaa konetta. Sellaista päivää ei olekaan ettei simulaattoria huollettaisi tai säädettäisi. Huolenpidon myötä käytettävyys on korkeaa luokkaa. Jopa amerikkalaiset koelentäjät ovat ihmetelleet, kuinka hienosti suomalaisten uusvanhat Hornet-simulaattorit toimivat. SUOMEN SOTILAS 3/

5 telma on pitkälti sama kuin päässä olisi kaivoskypärä ja sen otsassa kiinni valaisin: lamppu valaisee aina sen alueen johon pää käännetään. Simulaattorin tapauksessa pään liikkeen rekisteröivä laite on kypärän päällä, eikä ole juuri sokeripalaa suurempi. Tarkannäönalueen pieni koko tulee puhtaasti teknisten laitteiden kyvyistä sekä ominaisuuksista, ja toiveena toki olisi selvästi isompi tarkemman näön alue. Kuvageneraattorin kuormitusta vähennetään sillä, että pään takana näkymättömissä olevaa kuva-aluetta ei prosessoida ollenkaan. Simulaattoriosaston tehtävät Simulaattoriosasto hoitaa ilmavoimien Hornet-koulutusta. Sen tehtävät ovat organisoida keväisin viiden viikon pituinen tyyppikurssi uusille kadeteille, sekä olla ilmataistelukeskuksen mukana toteuttamassa asekursseja I, II, III. Muina aikoina se järjestää simulaattoriharjoittelua hätätilanteissa sekä kertaavia simulaattorilentoja. Vuosittainen WTT-simulaattorin käyttötuntimäärä Satakunnan Lennostossa on noin 400. Simulaattoriosasto työllistää seitsemän henkilöä, joista ainoastaan kaksi johtaja ja simulaattoriopettaja ovat ammattisotilaita. Simulaattori-insinööri, simulaattorimekaanikko sekä kolme simulaattoriteknikkoa ovat siviilityöntekijöitä. Vasemmalta oikealle lentäjäsankari Eriksson, Lola-nukke ja tiukka kouluttaja kapteeni Puro... Onnistuneen simulaattorilennon jälkeen kaikilla oli mukavaa. Myös Lola oli silminnähden tohkeissaan vahvoista otteistani. Valitettavasti en tullut kysyneeksi hänen puhelinnumeroaan PIRKKALAN YLLÄ Seuraavaksi sain luvan lähteä liikkeelle. Työnsin vasemmalla kädellä kaasukahvat eteen ja nostin moottoritehot täysille. Sitten vain pyrin pitämään nopeasti kiihtyvän kulkupelini kiitoradalla. Nopeuden ollessa yli 250 km tunnissa aloitin nousun: vedin ohjainsauvaa vain aavistuksen verran taaksepäin ja kone reagoi heti siihen nousten loivasti kohti taivasta. Tunne oli hämmentävän hieno, joskin on myönnettävä, että olin liian innostunut tajutakseni kaikkia yksityiskohtia Koneen noustua kunnolla nostin etuvasemmalta kaksi kytkintä ylös, joilla saatiin laskutelineet nostettua ylös sekä muutettua siivekkeet lentoasentoon. Tämän jälkeen tasaisen loivaa nousua yli kahdeksan kilometrin lentokorkeuteen. Siellä maanopeus nousi yli 900 kilometriin tunnissa. Näin hyvin en tietenkään luonnostaan osaa lentää, vaan kaikki suoritettavat toimenpiteet käskytti radioitse lennonopettaja kapteeni Puro. Kulttuurishokin laannuttua aloin tutustumaan tarkemmin laitteen ohjattavuuteen. Kokeilin ohjausliikkeiden vaikutusta kaartelemalla eri suuntiin ja tekemällä pari näppärää vaakakierrettäkin jossain Pirkkalan lähiseudun taivaalla. Oikeassa Hornetissa on lentäjä kovilla G-voimien painaessa pilottia penkkiä vasten, mutta simulaattorissa ei vastaavaa tunnetta ollut. Esimerkiksi silloinkin paine oli jokseenkin kuin normaalisti tuolilla istuen, vaikka silmukoita tehdessäni G- voimia oli mittariston mukaan parhaimmillaan 5,8. Simulaattorin ohjaamo on tukevasti maassa kiinni, mutta lennon aikana pallon sisäpinnalle heijastuva kuva oli niin todellinen, että voimakkaasti kaarrettaessa kropassa tuntui kuin ohjaamo olisikin todellisuudessa liikkunut. Vaistomaisesti kääntyessäkin alkoi nojautumaan sille puolelle, jonne oli matkalla. Simulaattorikoulutuksessa todentuntua lisätään koneessakin käytettävällä paineilma-asulla, josta käytetään myös nimeä G-puku. Siinä olevat ilmapussit täyttyvät ja tyhjentyvät lennon aikana jäljitellen G- voimia. Itse en G-puvun housuja lennon aikana käyttänyt, koska tapauksessani one size fits all ei pätenyt. Päälläni ollut paineliivi oli kyllä aito ja oikea G-puvun osa, mutta se toimii ainoastaan todellisten G-voimien aikana. Eräässä vaiheessa näköpiiriin ilmaantui toinen hävittäjä. En kiinnittänyt siihen sen tarkemmin huomiota, ennen kuin sain pian tehtäväkseni tunnistaa sen. Tämä edellytti koneen kiinniottoa, sillä se oli ehtinyt jo parin kilometrin päähän. Jonkin aikaa sitä seurattuani ja lähemmäksi päästyäni totesin koneen olevan samanlainen Hornet kuin itselläni oli alla eli meikäläiselle vaaraton aseveljien kone. TAKAISIN MAAN KAMARALLE Kun kaikki oli ilmassa nähty, alettiin tekemään paluuta Pirkkalan lentokentälle. Itselläni ei tietenkään kaikkien kieputusten jälkeen ollut enää mitään käsitystä mistä päin olemme tulleet, mutta ei hätää kouluttaja lateli kypärääni radion välityksellä suuntia, joiden mukaan aloin suunnistamaan. Viimeistään tässä vaiheessa oli hyötyä sotilaskoulutuksesta ja siitä, että olen joskus pelannut tietokoneella alan pelejä: tiesin heti mitä esimerkiksi suunta 325 tarkoittaa ja mistä sen hetkisen kulkusuuntani näen. Laskeutuminen oli nousua huomattavasti hankalampaa. Vaikka laskeutuessa laitoinkin moottorin käsisäätökahvassa olevasta napista (yksi niistä monista) automaattisen laskeutumisnopeuden päälle, oli koneen vakaana pitämisessä ja kentälle tähtäämisessä oma työnsä. Siitäkin huolimatta, että koeajotilanteessa olosuhteet olivat tuulettomat ja muutenkin alokasmaisen hyvät. Laskeutumista aloittaessa oli etuvasemmalta samat kytkimet laskettava alas kuin jotka nostin yläasentoon noustessa. Eli laskutelineet esiin ja siivekkeet tällä kertaa laskeutumista edellyttävään asentoon. Tässä vaiheessa lentokorkeus oli enää puolen kilometrin luokkaa ja nopeus noin 250 kilometriä tunnissa. Edellisten suoritusten jälkeen tarkoituksena oli pitää tuulilasiin heijastuvan HUD-näytön keskellä oleva tähtäin keskellä lähestyvää kiitorataa siihen asti, kun alettiin olemaan jo huomattavan lähellä; tällöin siirsin tähtäimen ensimmäisen kolmanneksen kohtaan. Koneen korkeus alkoi heti pudota ja oli syytä valmistautua kiitoradalle saapumiseen. Lisäjännitystä elämään toi näkyvyys: koska simulaattorihävittäjän keula oli hienokseltaan yläviistoon, kiitorata katosi hetkeksi ja alkoi näkyä uudestaan vasta hieman ennen maahan laskeutumista. Kapteeni Puron mukaan tämä on WTT:ssä oleva ominaisuus, eikä tosielämässä ole laskun tekoa hankaloittava tekijä. Maahan päästyäni pistin poljinohjausta ja jarrua peliin, niin ei tarvinnut turhaan ajella nurmikolle pituus- tai leveyssuunnassa. Hyvistä edellytyksistä huolimatta mestari kun ei tällä kertaa onnistunut tuhoamaan konettaan edes laskeutuessa. YKSINKERTAISTA LENTOTEKNIIKKAA Simulaattorikoneen liikuttelu oli hyvinkin simppeliä. Maan kamaralla ohjailu tapahtui molempien jalkojen alla olevia polkimia painelemalla, ilmassa pilotin edessä olevalla ohjaussauvalla. Eli toivomustikulla kuten lentäjät sitä leikkisästi kutsuvat. Ohjausliikkeet eivät ole suoraa seurausta ohjaussauvan vedosta, vaan ne ovat ajo-ohjaustietokoneen valitsemia. Nykyaikaisessa taistelukoneessa ohjaaja välittää ohjaussauvalla vain tahdotun liikesuunnan koneen ohjaustietokoneelle, joka puolestaan säätelee ohjainpintoja koneen liiketilan edellyttämällä tavalla. Koneen liiketilan muuttuminen (esimerkiksi tiukat kaartelut eri nopeuksissa ja korkeuksissa) saattavat nimittäin edellyttää suuntaa muutettaessa jopa päinvastaisia ohjausliikkeitä. 24 SUOMEN SOTILAS 3/2003

6 Ohjaussauvaa sanotaankin toivomustikuksi, koska sillä ei suoranaisesti vaikuteta ohjauspintoihin, vaan välitetään ikään kuin toivomus tietokoneelle liikesuunnasta. Näin ohjaaja vapautuu käsittelemään koneen järjestelmiä sen sijaan että hän joutuisi keskittämään kaiken huomionsa koneen oikeaan ohjaamiseen eri liiketiloissa. Toisin kuin kenties tietokonepeleistä ja elokuvista voisi luulla, peruslennossa ohjausliikkeiden oli syytä olla hyvin rauhallisia: ohjaussauva oli huomattavan herkkä eikä se vaatinut reagoidakseen juuri hipaisua kummempaa kosketusta. Vastaavasti jyrkässä kaarteessa joutui käyttämään kunnolla voimaa, jotta kone kääntyisi maksimaalisesti. Tällaista herkkyyttä ei saada matkittua tietokonepelien joystick-ohjaimiin. Niissä kääntövaikutus on joko on tai off ilman välimuotoja. Vauhdin säätely tapahtui vasemmalla puolella sijaitsevalla kaksiosaisella kaasukahvalla. Moottorit toimivat silloin alimmalla teholla kun kahvat olivat vedettynä taakse. Suuremmilla tehoilla lennettäessä vaiheita oli kaksi: kaasukahvaa työnnettäessä eteen pykälään asti moottorit toimivat täysillä. Tästäkin eteenpäin kahvaa sai vielä työnnettyä, ja tuolloin siirryttiin ns. jälkipolttoon. Tosielämässä siinä tilassa moottori toimii yhä täydellä teholla, mutta turbiinin ja suihkusuuttimen väliin lisätään toinen polttoaineensyöttö, jolla voidaan saavuttaa jopa 50 prosentin teholisä. Saadaan siis aikaiseksi moottorin ulkopuolinen tehonlähde. Tämä ei kuitenkaan ole pidemmän päälle taloudellista, sillä polttoaineenkulutus samalla moninkertaistuu. Jälkipolttoa käytetäänkin hetkittäisesti ja yleensä vain lähtökiihdytyksessä sekä taistelutilanteessa. Kuten todettu, maassa koneen ohjaaminen suoritettiin polkimia painamalla. Samojen polkimien yläosassa oli vielä erilliset jarrupolkimet, joita käytettiin laskeutumisen jälkeen vauhdin pysäyttämiseksi nollaan. Itselleni näitä varvaspolkimia oli aluksi vaikea huomata ja oletinkin että kummankin jalkani alla on vain tämä ohjaukseen tarkoitettu poljin. Asian todellisen laidan havaittuani homma rupesi pelaamaan kun ohjauspolkimia painelin kantapäillä ja jarruja puolestaan tökin varvasosastolla. SIMULAATTORI VS TIETOKONEPELIT Simulaattorin maisemat olivat hämmästyttävän todenmukaiset. Tiestöt, rautatiet, vesialueet ja voimalinjat olivat mukana sellaisina kuin ne elävässä elämässäkin ovat. Sen sijaan todellisista rakennuksista oli huomioitu mukaan vain merkittävimmät, kuten esimerkiksi lähistöllä sijaitseva Tampereen Näsinneula. Simulaattorissa esiintyvät tavalliset talot olivatkin lähes poikkeuksetta mielikuvituksen tuotetta. Tämä siksi, että mallinnuksessa on huomioitu vain olennainen: säästyy valtavasti aikaa sekä vaivaa kun luodaan talot mielivaltaisiin paikkoihin itse, kuin että jokainen todellinen pikkutönö olisi toteutettu tarkasti paikalleen. Joka tapauksessa, mallinnettu maasto oli erittäin eläväisen näköinen. Vain ihmiset puuttuivat. Kokonaisuudessaan nykyiset hävittäjäpelit tietokoneille alkavat olla hyvin lähellä ammattikäytössä olevaa simulaattoria. Näin tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna selkeät erot tulevat vastaan ainoastaan olosuhteissa: kuka tahansa ei kotiinsa saa järjestettyä hävittäjän ohjaamoa ja vastaavaa visuaalista spektaakkelia. Mutta grafiikaltaan tietokonepelit ovat joiltain osin kenties jopa parempia. Se ei ole ihme, sillä edustaahan Hornet-simulaattori yli vuosikymmenen vanhaa tietokonetekniikkaa. Valitettavasti aseita en päässyt käyttämään ja näkemään simulaattorin sekä tietokonepelin välistä eroa siltäkin grafiikan ja tuhomallinnuksen kantilta. Lienee turhaa edes mainita, että taivaalle Hornet-simulaattorin puikkoihin pääseminen 25 minuutiksi oli erittäin vaikuttava ja ikimuistettava hetki. Mahdollisuus edes kerran kokea oikealla hävittäjällä lentäminen kummasti lohduttaa miestä, joka lentäjäksi aikanaan halusi, mutta jolla ei sellaiseksi ollut mahdollisuuksia Sinänsä lämpimästi suositeltava kokemus, mutta valitettavasti muilla kuin koulutettavilla lentäjillä ei tähän kyytiin juuri ole mahdollisuutta päästä. Hauskaakin oli, sillä kapteeni Puro hoiteli lennonopettajan hommia erittäin rennolla otteella. Kuten lentäjät yleensäkin, kovakuntoinen ja letkeä kaveri tässä työssä ei armeijamaisella meuhkaamisella pärjää. Suomen Sotilas kiittää Satakunnan Lennostoa sekä kapteeni Tommi Puroa koeajon mahdollistamisesta! Erikoiskiitos myös ilmavoimien tiedottajalle Leena Tiaiselle. SUOMEN SOTILAS 3/

Pyöräkuormaajasimulaattori

Pyöräkuormaajasimulaattori Pyöräkuormaajasimulaattori Pyöräkuormaajasimulaattori Valmistaja MeVea, Lappeenranta Hankittu Varian logistiikkaosastolle 31.12.2013 Hinta 27 000 euroa Fyysisesti pakettiin kuuluu: 55 TV, joka toimii pyöräkuormaajan

Lisätiedot

Kuormausnosturisimulaattori

Kuormausnosturisimulaattori Kuormausnosturisimulaattori Kuormausnosturisimulaattori Valmistaja MeVea, Lappeenranta Hankittu Varian logistiikkaosastolle Maaliskuussa 2014 Hinta 15 000 euroa Fyysisesti pakettiin kuuluu: 80 TV, joka

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE KAANAAN (TEISKON) LENTOKENTÄLLÄ LENNÄTTÄVÄLLE

TOIMINTAOHJE KAANAAN (TEISKON) LENTOKENTÄLLÄ LENNÄTTÄVÄLLE Tampereen RC Lentäjät ry. Toimintaohje (v1.4) 1(5) TOIMINTAOHJE KAANAAN (TEISKON) LENTOKENTÄLLÄ LENNÄTTÄVÄLLE 1. Saapuessasi lentokentälle tarkista onko lentokentällä toimintaa. Mikäli hallin ovet ovat

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1

LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1 LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2. OPETUSKESKUSTELU: OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

CEM DT-3353 Pihtimittari

CEM DT-3353 Pihtimittari CEM DT-3353 Pihtimittari Sivu 1/5 CEM DT-3353 Pihtimittari Ongelma Mittarin ohjelmisto ilmoittaa NO DATA vaikka tiedonsiirtokaapeli on kytketty tietokoneen ja mittarin välille, mittarissa on virta päällä

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. että istuin on kiinnitetty oikein.

KÄYTTÖOHJE. että istuin on kiinnitetty oikein. KÄYTTÖOHJE LASTENVAUNUJEN AVAAMINEN Aseta vaunut lattialle (kuva 1a) ja vedä lujasti kahvasta, kunnes taittomekanismi lukittuu (kuva 2, 3). HUOMAUTUS! Ennen kuin alat käyttää vaunuja, varmista, että ne

Lisätiedot

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Lennokit Lennokkiurheilu on ilmailun monipuolinen laji. Vaihtoehtoja riittää vapaastilentävistä siima- ja radio-ohjattaviin. Monet ilmailijat ovat aloittaneet harrastuksensa

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET. Asko Nuutinen

VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET. Asko Nuutinen VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET Asko Nuutinen Ammunnan perusteet - tuuli Kuvat: Jami Aho Malli: Eija Salonen Asko Nuutinen - Ammunta on taitolaji joka on opittavissa harjoittelemalla - perusteet heti oikein

Lisätiedot

1 Laske ympyrän kehän pituus, kun

1 Laske ympyrän kehän pituus, kun Ympyrään liittyviä harjoituksia 1 Laske ympyrän kehän pituus, kun a) ympyrän halkaisijan pituus on 17 cm b) ympyrän säteen pituus on 1 33 cm 3 2 Kuinka pitkä on ympyrän säde, jos sen kehä on yhden metrin

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla

Lisätiedot

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella

Lisätiedot

Ammattina, intohimona pyöräily Pia Sundstedt

Ammattina, intohimona pyöräily Pia Sundstedt Ammattina, intohimona pyöräily Pia Sundstedt Pia Pia Pia GIF urheilukipinä syttyy!! -perheurheilu -yleisurheilu -hiihto -pyöräily -duathlon/triathlon PYÖRÄILY AMMATIKSI Träningsplan 1994-1995 Valinta:

Lisätiedot

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka)

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka) Liike Sarjat Toistot A1 Harppaus penkille 4 10 15/ jalka A2 Punnerrus 4 10 15 A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 10 15/ (jalka) A4 Jalanojennus maaten 4 10 15/ (jalka) Näin treeni toteutetaan:

Lisätiedot

Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy

Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy PS&V-MM 2011 Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy Tärkein yksittäinen tekijä sulkapalloilijan kyynärvarren sekä ranteen vammojen ennaltaehkäisyssä on oikea mailaote. Muista

Lisätiedot

Version päivittäminen

Version päivittäminen Version päivittäminen Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1 Uuden version haku internetistä ja ohjelmiston rekisteröinti...3 1.1 Ohjelmiston Rekisteröiminen...3 1.2 Internet-rekisteröinnin

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

Ultrakevyen lentokoneen OH-U312 koelento

Ultrakevyen lentokoneen OH-U312 koelento Ultrakevyen lentokoneen OH-U312 koelento ref aihe huom 1 trimmi edessä, nopeus Vs, hallintavoima 1.1 trimmi edessä, nopeus Vne, hallintavoima 1.2 trimmi takana, nopeus Vs, hallintavoima 1.3 trimmi takana,

Lisätiedot

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015

JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015 JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015 Leikkejä, luisteluharjoitteita ja lajiharjoitteita lapsille ja nuorille Toteutettu yhteistyössä Ruotsin jääpalloliiton kanssa Harjoitusten rakenne esimerkki 60 min: Huomioi

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

Phantom / H3-3D Gimbal Kalibrointiohjeet. Aloitus:

Phantom / H3-3D Gimbal Kalibrointiohjeet. Aloitus: Phantom / H3-3D Gimbal Kalibrointiohjeet - Uuden kauko-ohjaimen yhdistäminen kopteriin - Kauko-ohjaimen kalibrointi - Gimbaalin kuvauskulman säätövivun X1 kalibrointi - Gimbaalin asetukset - IMU kalibrointi

Lisätiedot

RollerMouse Red. Käyttöohje

RollerMouse Red. Käyttöohje RollerMouse Red Käyttöohje Kiitos, että saamme auttaa sinua työskentelemään mukavammin ja tehokkaammin. Contour Design on pyrkinyt parhaan hiiren kehittämiseen vuodesta 1995 lähtien. Nyt voin todeta,

Lisätiedot

Hyvä 3D-tuotekuva ja video ilmentävät tuotteen tarkoituksen ja antavat oikeutta sen muotoilulle.

Hyvä 3D-tuotekuva ja video ilmentävät tuotteen tarkoituksen ja antavat oikeutta sen muotoilulle. Hyvä 3D-tuotekuva ja video ilmentävät tuotteen tarkoituksen ja antavat oikeutta sen muotoilulle. Visualisointeja voi hyödyntää monipuolisesti. Niiden avulla käyttö- ja asennusvideot, koulutusmateriaalit

Lisätiedot

Lasten turvalaitteet 1

Lasten turvalaitteet 1 Lasten turvalaitteet 1 Nollavisio: Ettei yksikään lapsi kuolisi tai loukkaantuisi vakavasti liikenteessä Lapsille turvallisen liikenneympäristön suunnittelun lähtökohdaksi lapsen ominaisuudet ja sietokyky.

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 90min 1

LIPPUPALLODEMO 90min 1 LIPPUPALLODEMO 90min 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2.OPETUSKESKUSTELU a) OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE NO.CX-10. Lue tämä ohje huolellisesti ennen käyttöä

KÄYTTÖOHJE NO.CX-10. Lue tämä ohje huolellisesti ennen käyttöä KÄYTTÖOHJE NO.CX-10 Lue tämä ohje huolellisesti ennen käyttöä 1 Turvaohjeet Lithium-akulle Turvaohjeet Lithium-akulle Litium-akun lataus voi aiheuttaa tulipalon tai loukkaantumisen tai omaisuuden menettämistä.

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

Tasohyppelypeli. Piirrä grafiikat. Toteuta pelihahmon putoaminen ja alustalle jääminen:

Tasohyppelypeli. Piirrä grafiikat. Toteuta pelihahmon putoaminen ja alustalle jääminen: Tasohyppelypeli 1 Pelissä ohjaat liikkuvaa ja hyppivää hahmoa vaihtelevanmuotoisessa maastossa tavoitteenasi päästä maaliin. Mallipelinä Yhden levelin tasohyppely, tekijänä Antonbury Piirrä grafiikat Pelaajan

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

3. Kuka saa säätää varavarjon automaattilaukaisinta (Cypresiä)? a. Pilotti b. Hyppymestari c. Hyppääjä d. Turvallisuuspäällikkö

3. Kuka saa säätää varavarjon automaattilaukaisinta (Cypresiä)? a. Pilotti b. Hyppymestari c. Hyppääjä d. Turvallisuuspäällikkö NOVA Alkeis 1. Missä korkeudessa ja miten avaat päävarjon? a. 1500m. Katsot mittaria ja avaat varjon b. 2000m. Avaat varjon c. 1600m. Näytät avausmerkin ja avaat varjon (taivuta, tartu, vedä) d. 1500m.

Lisätiedot

DNF. Liuku. DNF on lajina erityisen herkkä sille että painotus ja liukuasento ovat kunnossa. Painotuksessa yleisimmät ongelmat liittyvät jalkoihin.

DNF. Liuku. DNF on lajina erityisen herkkä sille että painotus ja liukuasento ovat kunnossa. Painotuksessa yleisimmät ongelmat liittyvät jalkoihin. DNF Dynamic No Fins eli vapaasukellus ilman räpylöitä on yleensä kaikista vaikein laji aloittelijoille. Käsi ja jalkapotkun tekniikka vaatii hyvää koordinaatiota ja liikkuvuutta ja lajissa korostuu myös

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Lentosotakoulu. TIEDOTUSTILAISUUS klo 18:00 Lentosotakoulun johtaja Eversti Jukka Ahlberg

Lentosotakoulu. TIEDOTUSTILAISUUS klo 18:00 Lentosotakoulun johtaja Eversti Jukka Ahlberg Lentosotakoulu TIEDOTUSTILAISUUS 13.11. klo 18:00 Lentosotakoulun johtaja Eversti Jukka Ahlberg LENTO-ONNETTOMUUS 13.11. Kaksi HAWK MK66 konetta osui toisiinsa harjoituslennolla Perhon kunnassa Salamajärven

Lisätiedot

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet Miksi minun tulisi parantaa liikkuvuuttani? Hyvä liikkuvuus on valtavan tärkeä ominaisuus kaikille, jotka välittävät fyysisestä terveydestään ja/tai suorituskyvystään.

Lisätiedot

Pesäpallon perustekniikat. Eero Pitkänen Aineseminaari 2ov Liikunnan sivuaineopinnot Joensuun yliopisto kevät 2003

Pesäpallon perustekniikat. Eero Pitkänen Aineseminaari 2ov Liikunnan sivuaineopinnot Joensuun yliopisto kevät 2003 Pesäpallon perustekniikat Eero Pitkänen Aineseminaari 2ov Liikunnan sivuaineopinnot Joensuun yliopisto kevät 2003 Pesäpallon perustekniikoita ovat heitto kiinniotto syöttö lyönti peruslyönti näpäys Heitto

Lisätiedot

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus Pyöräilyvoimaa Lihaskunto- ohjelma pyöräilijälle Harjoituksilla on tarkoitus parantaa liikkuvuutta, nostaa jalkojen voimatasoa, harjoittaa tukilihaksia sekä parantaa keskivartalon lihaskestävyyttä. Keskity

Lisätiedot

Pyöräalustaisten liitimien koulutusohjelma

Pyöräalustaisten liitimien koulutusohjelma Tämä on Suomen ilmailuliitto (SIL) ry:n hyväksymä yleisesti käytettävä. SIL on hyväksynyt n 30.11.2012 ja se astuu voimaan. Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 1. Yleistä... 2 2. Koulutuksen aloittamisvaatimukset...

Lisätiedot

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Purjelento Purjelento on monien mielestä puhtainta ja aidointa lentämistä. Elämys on kun kone pysyy ilmassa omien taitojen avulla nostavissa ilmavirtauksissa, aurinkoenergiaa

Lisätiedot

TAITOKOULU OSA 7. Tervetuloa Taitokoulun seitsemännelle oppitunnille! Nyt lisätään laukaukseen tehoa ja viimeistellään kuin Selänne!

TAITOKOULU OSA 7. Tervetuloa Taitokoulun seitsemännelle oppitunnille! Nyt lisätään laukaukseen tehoa ja viimeistellään kuin Selänne! TAITOKOULU OSA 7 Tässä syntyy Teemu Selänteen NHL-uran maali numero 667. St. Louisin maalivahti Brian Elliott seuraa Anaheimin 42-vuotiaan hyökkääjän virheetöntä suoritusta. Tässä Teemu on mestari Lisää

Lisätiedot

Matka- ja kilpapurjelennon turvallisuus

Matka- ja kilpapurjelennon turvallisuus Matka- ja kilpapurjelennon turvallisuus tässä mitään vaarallista, kukaan ei kuollut Suomen purjelentokilpailuissa tänä kesänä - tilastot Suomessa eivät ole edustavia, koska luvut ovat pieniä. Lainataan

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 7.2.2013 Ratkaisuita

Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 7.2.2013 Ratkaisuita Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu..013 Ratkaisuita 1. Eräs kirjakauppa myy pokkareita yhdeksällä eurolla kappale, ja siellä on meneillään mainoskampanja, jossa seitsemän sellaista ostettuaan

Lisätiedot

F3A SPORT-OHJELMA 2008

F3A SPORT-OHJELMA 2008 F3A SPORT-OHJELMA 2008 1 Liike 1 - Lähtö Nousukuvio on nykyään kaikissa luokissa vapaa Proseduurikäännöstä ei enää tarvitse tehdä! Nousukuviota EI arvostella! Tärkeintä on että käännösliikkeen jälkeen

Lisätiedot

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja.

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja. AQUA ROMANA Vesi oli elintärkeä ja keskeinen edellytys Rooman imperiumin kehitykselle. Vedensaannin turvaamiseksi taitavimmat rakennusmestarit rakensivat valtavan pitkiä akvedukteja, joita pidetään antiikin

Lisätiedot

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI!

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! Miesten jumppaopas HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! TÄSMÄLIIKUNTAA KESKIVARTALOON 2-3 kertaa viikossa 15 min. päivässä HARJOITTELE KEHOLLESI HYVÄ PERUSTA rankasi pysyy hyvässä ryhdissä ja löydät

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput 92 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT pallotemput yleistä pallotaitavuutta ja -silmää kehittäviä vaikeutuvat temput motivoivat mahdollista harjoitella erilaisilla

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä

Lisätiedot

WintEVE Sähköauton talvitestit

WintEVE Sähköauton talvitestit 2013 WintEVE Sähköauton talvitestit J.Heikkilä Centria 5/13/2013 1 Sisältö Reitti 1 (42.3km) -2 C -5 C lämpötilassa, 10.1.2013, 14:08:28 14:59:37... 2 Reitti 1 (42.3km) -14 C -17 C lämpötilassa, 11.1.2013,

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa Harjoituskerran tavoitteena on

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1 / 8 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00.

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kilpailukeskus: Laitilan sillan pielessä, ent. Meijerin tontilla, os. Trossitie Sarjat ja matkat: Miehet yleinen, Naiset

Lisätiedot

StandUp nostoistuimen käyttö Turvallinen tapa avustaa kaatunut henkilö lattialta ylös

StandUp nostoistuimen käyttö Turvallinen tapa avustaa kaatunut henkilö lattialta ylös StandUp nostoistuimen käyttö Turvallinen tapa avustaa kaatunut henkilö lattialta ylös Kaatumisen tapahduttua Varmista aina, että avustettava ei ole satuttanut itseään niin pahoin, että on syytä kutsua

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

Opas omatoimiseen harjoitteluun

Opas omatoimiseen harjoitteluun Opas omatoimiseen harjoitteluun Muista myös taitopassi ja kuperkeikkapassi Tämä on opas omatoimiseen jalkapallotaitojen harjoitteluun. Oppaasta saat vinkkejä eri tekniikoiden opetteluun. Katso ja opi videolta

Lisätiedot

1. LIIKKUMISTAIDOT 1.1 Sivuttaissiirtyminen

1. LIIKKUMISTAIDOT 1.1 Sivuttaissiirtyminen ARVIOINTI Nimi: Laji: Koulu: 1. LIIKKUMISTAIDOT 1.1 Sivuttaissiirtyminen Sekä levyn että vartalon siirrot lasketaan 20 sekunnin suorituksen aikana. 1 piste, kun vasemmalta siirretty levy koskettaa lattiaa

Lisätiedot

6. Etäisyydenmittari 14.

6. Etäisyydenmittari 14. 97 ilmeisessä käsirysyssä vihollisen kanssa. Yleensä etäiyyden ollessa 50 m. pienempi voi sen käyttämisestä odottaa varmaa menestystä; paras etäisyys on 25 m. tai sitä pienempi. Sillä missä tilanahtaus

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Sports Coach -golfsimulaattoreissa Simulaattorin perusasetukset PariScambleen (Personal kisassa normaali lyöntipeli) Valitaan pelattava kenttä - Linna

Lisätiedot

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa NÄYTESIVUT Lily Murray Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Liikkeitä joka lähtöön

Liikkeitä joka lähtöön Julkaistu Eläkeläinen-lehdessä 1/2018 Talvi on ottanut kunnon otteen ja lumikinoksia löytyy ympäri maata. Tässä lehdessä tarjoamme talvijumppaa, jossa mielikuvissa hyödynnämme talvista luontoa. Liikkeet

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Yhden käsipainon treeni! MUISTA NÄMÄ!

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Yhden käsipainon treeni! MUISTA NÄMÄ! 1 / 5 1. PÄIVÄ 1 - INFO Yhden käsipainon treeni! MUISTA NÄMÄ! - Pidä hyvä tempo kun vaihdat liikkettä - Tee aina sarjassa oikeasti niin monta kuin menee - Valitse jokaiseen liikkeeseen aina sopiva paino

Lisätiedot

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA HARJOITUSOHJELMA Viikko 1 JUOKSU: Juoksu: 45min JUOKSU: - (todella kevyt) - 55% HRmax - HARJOITUSOHJELMA, Viikko 2 JUOKSU:

Lisätiedot

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

3. Koordinaatioharjoittelu:

3. Koordinaatioharjoittelu: 55 LIITE 2/2 3. Koordinaatioharjoittelu: Koordinaatio askelluksilla pyritään harjoittamaan juoksemisen osa-alueita. Askellukset toimivat erinomaisena harjoitteena askeltiheyden sekä askelkontaktin harjoittamiseen.

Lisätiedot

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen Päätin tehdä tällaisen ohjeen, koska jotkut ovat sitä kyselleet suomeksi. Tämä on vapaa käännös eräästä ohjeesta, joka on suunnattu Evoille (joka on koettu toimivaksi

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

KESTOVOIMAHARJOITUS (KV)

KESTOVOIMAHARJOITUS (KV) KESTOVOIMAHARJOITUS (KV) VERRYTTELY JA VENYTTELY 1. SYVÄKYYKKY VARPAILLE NOUSTEN 15 X 40-60 kg 2. NISKAN TAKAA TYÖNTÖ 15 X 15-35 kg 3. ISTUMAAN NOUSU KIERTÄEN 15 X 5-10 kg 4. SIVUKYYKKY 15 X 20-30 kg 5.

Lisätiedot

3.4 Liike-energiasta ja potentiaalienergiasta

3.4 Liike-energiasta ja potentiaalienergiasta Työperiaatteeksi (the work-energy theorem) kutsutaan sitä että suljetun systeemin liike-energian muutos Δ on voiman systeemille tekemä työ W Tämä on yksi konservatiivisen voiman erityistapaus Työperiaate

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerralla

Lisätiedot

Puhutaan. hevosvo e. m i s t a. Jotta voisi oikein ratkaista kuormavaunun. Kun puhutaan kuormavaunun moottorista,

Puhutaan. hevosvo e. m i s t a. Jotta voisi oikein ratkaista kuormavaunun. Kun puhutaan kuormavaunun moottorista, mutta Puhutaan hevosvo e m i s t a mitä tähän sanontaan sisältyy? Jotta voisi oikein ratkaista kuormavaunun sopivaisuutta tarkoitukseensa, niin täytyy tuntea eräitä tosiseikkoja ja niitten merkitys. Kun

Lisätiedot

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? Aalto University Executive Education Teemu Malmi Professori, AUSB WORKSHOP Alustus: Budjetti ohjaa, kaikki hyvin? Keskustelu pöydissä Yhteenveto Alustus: Miten varmistan,

Lisätiedot

Polkuharjoituslaite Käyttöohje

Polkuharjoituslaite Käyttöohje Polkuharjoituslaite Käyttöohje Sisältö Turvallisuudesta huomioitavaa 2 Hajotuskuva ja osaluettelo. 3 Harjoittelu.. 4 Turvallisuudesta huomioitavaa Lue kaikki ohjeet ennen kuin alat käyttää laitetta. Säilytä

Lisätiedot

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA HARJOITUSOHJELMA Viikko 1 JUOKSU: Juoksu: 45min 10min lämmittely + 6x60sek()/ vetojen välissä JUOKSU: - (todella kevyt)

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

Todettu kokeissa FCC:n standardien mukaiseksi. Yhdysvalloissa saatu patentti 7 199 792.

Todettu kokeissa FCC:n standardien mukaiseksi. Yhdysvalloissa saatu patentti 7 199 792. Todettu kokeissa FCC:n standardien mukaiseksi. Yhdysvalloissa saatu patentti 7 199 792. Onnea uuden hankinnan johdosta 2 3 Pakkauksen sisältö Perustoiminnot A. RollerMouse Free2 B. Integroitu rannetuki

Lisätiedot

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS Vaihe 1: Avaa tuolisi lukitus. 01 KEINUN LUKITUS Vaihe 2: Säädä tuoli kehosi mukaan. 02 KEINUN VASTUS 03 ISTUINSYVYYS 04 ISTUINKORKEUS Vaihe 3: Säädä tuoli työsi mukaan. 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 06 SELKÄNOJAN

Lisätiedot

Moottoroidun Varjoliidon Koulutusohjelma

Moottoroidun Varjoliidon Koulutusohjelma Tämä koulutusohjelma on Suomen ilmailuliitto (SIL) ry:n hyväksymä yleisesti käytettävä koulutusohjelma, joka korvaa 7.12.2010 päivätyn koulutusohjeen. SIL on hyväksynyt koulutusohjelman 24.11.2010 ja se

Lisätiedot

SUIO Opettajakertauskoulutus Kertauskoulu- ja tyyppilennot (Eroavaisuus perehdyttämiskoulutus)

SUIO Opettajakertauskoulutus Kertauskoulu- ja tyyppilennot (Eroavaisuus perehdyttämiskoulutus) Kertauskoulu- ja tyyppilennot (Eroavaisuus perehdyttämiskoulutus) Kertauskoululento vaurioita 2017 ja 2018 johdatuksena asioihin 1. 7. 2017 Kertauskoululento hallinnan menetys 2. 5. 2018 Kertauskoululento

Lisätiedot

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 120 Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 107 114 100 87 93 Oppilasmäärä 80 60 40 20 0 3 5 7 14 20 30 20 30 36 33 56 39 67 48 69 77 76 56 65 35 25 10 9,75 9,5 9,25 9 8,75 8,5 8,25 8 7,75 7,5 7,25 7

Lisätiedot

WALTERSCHEID-NIVELAKSELI

WALTERSCHEID-NIVELAKSELI VA K OLA Postios. Helsinki Rukkila Puhelin Helsinki 43 48 1 2 Rautatieas. Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS 1960 Koetusselostus 344 WALTERSCHEID-NIVELAKSELI Koetuttaja: nuko Oy, Helsinki.

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös

Lisätiedot

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 A. FYSIIKKA 1. Voima (etunojapunnerrus rintakehä nyrkkiä koskettaen) Suoritusohjeet: Oikeaa suoritustekniikkaa saa kokeilla kaksi toistoa. Lähtöasento on etunoja,

Lisätiedot

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5 K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,

Lisätiedot

VA K 0 LA. 1960 Koetusselostus 371. Tehonmittauskoe 1 )

VA K 0 LA. 1960 Koetusselostus 371. Tehonmittauskoe 1 ) VA K 0 LA 4A' Helsinki Rukkila 2 Helsinki 43 48 12 Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Agricultural Engineering 1960 Koetusselostus 371 Tehonmittauskoe 1

Lisätiedot

monta rautaa. Toimi ohjaajan antamien ohjeiden mukaan.

monta rautaa. Toimi ohjaajan antamien ohjeiden mukaan. keskittyminen monta rautaa. Toimi ohjaajan antamien ohjeiden mukaan. KESKITTYMINEN 9 Kuulaana pilvettömänä yönä voimme nähdä taivaankannen tähtikuviot. Meille tutuin tähtikuvio lienee Otava, joka on osa

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Rengasliinan käyttö edessä vastasyntyneestä ja lonkalla noin 3-4kk ikäisestä eteenpäin (voit käyttää

Lisätiedot

HARJOITEPANKKI VOIMA

HARJOITEPANKKI VOIMA HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot