Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri"

Transkriptio

1 1 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Talouden ja hallinnon rakenteiden arviointi Loppuraportti Luottamuksellinen

2 Johdanto 2 Eräs uusien monitoimijaisten ja suurten sosiaali- ja terveyspalveluiden organisaatioiden johtamisen ja kehittämisen suurimmista ongelmista liittyy uuden rakenteen myötä nousseisiin epärealistisiin, jopa paradoksaalisiin odotuksiin. Etenkin luottamushenkilöillä on ajatuksia, joiden mukaan uuden rakenteen avulla tulisi saavuttaa välittömiä säästöjä ja samalla parempia palveluita, mutta esimerkiksi palveluverkkoon ei saa kajota. Ristiriitaisten odotusten taustalla on usein tilanne, jossa yhteistoiminnan aloittamista on perusteltu säästöillä kuntien vaikeassa taloustilanteessa. Toinen yhtä suosittu argumentti on ollut kuntaliitosten välttäminen. Tämä yhdistelmä on tulkittu lupauksena siitä, että kunnan itsenäisyys tarkoittaa palveluverkon pitämistä ennallaan ja samalla yhteinen organisaatio tarkoittaa sitä, että palveluverkko pidetään ennallaan huomattavasti halvemmalla kuin ennen. Yhteistoiminta-alueen odotetaan siis toimivan siten, että mikään ei muutu, mutta kaikki on halvempaa. (Kuntoutus 1/2012 Helena Härkönen ja Jenni Airaksinen: Johtajuuksien rajapinnat sosiaali- ja terveydenhuollossa)

3 Selvityksen tavoitteet ja periaatteet Johdanto 3 Selvityksen laatimisessa on keskitytty erityisesti seuraaviin tavoitteisiin 1. Jäsenkuntien väliset kustannusvastuut toteutuvat läpinäkyvän ja oikeudenmukaisen kustannustenjaon mukaisesti 2. Eksoten alijäämäkehitys saadaan pysäytettyä, eli jäsenkuntien maksuosuudet yhdessä vastaavat palvelujen tuotantokustannuksia. Kertyneen alijäämän kattamiseksi seuraavan viiden vuoden aikana on laadittu talousennusteskenaariot. Laskelmat ovat indikatiivisia yksinkertaistettuja ennusteita päätöksenteon tueksi, eivätkä sellaisenaan ole sovellettavissa ilman yksityiskohtaista konkretisointia palvelutuotannon näkökulmasta. 3. Jäsenkunnilla on tosiasiallinen mahdollisuus vaikuttaa omistajaohjauksen keinoin yhteistoimintaorganisaation kustannuksiin. Omistajaohjauksen ja operatiivisen ohjauksen roolit ovat selkeitä. Selvitykseen on sisällytetty palvelutuotannon tuottavuuteen ja tehokkuuteen liittyviä analyyseja laskelmien taustoittamiseksi ja selventämiseksi

4 Sisältö 4 1. Tiivistelmä 2. Alijäämän syntyminen ja ongelmakohtien ratkaisut 3. Kuntien laskutusperiaatteiden selkiyttäminen ja kuntien omistajaohjauksen kehittäminen 4. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuuden toteuttamismalli Määritelmät

5 Kuntien laskutusperiaatteiden selkiyttäminen ja kuntien omistajaohjauksen kehittäminen Tiivistelmä 5 Pitkällä aikavälillä suoriteperusteinen laskutusmalli alijäämän kattamiseksi lisää kuntien välistä oikeudenmukaisuutta verrattuna kustannusten jakamiseen peruspääoman suhteessa. Paras tapa välttää epäoikeudenmukaista laskutusta on pyrkiä mahdollisimman täsmällisiin talousarvioihin. Nykyisen sopimusmallin mukaan alijäämä laskutetaan peruspääoman suhteessa. Ajan kuluessa kuntien palvelukäyttö saattaa eriytyä peruspääoman mukaisesta jakaumasta. Sopimusmallia tulisi uudistaa tältä osin. Kahden erilaisen laskutusmallin käyttö heikentää kuntien keskinäistä oikeudenmukaista kohtelua Nykyisen laskutusmallin käyttäminen ja alijäämän korjaaminen perustuen peruspääomaan ei johda oikeudenmukaiseen laskutusperiaatteeseen Imatran osalta. Imatran tulisi kattaa alijäämää todellisen käytön ja siitä aiheutuneiden kustannusten mukaan. Ratkaisevaa maksuosuuksien laskentamallin valinnassa on omistajakuntien tahtotila, järjestämisvastuu sekä luottamus toisiin ja Eksoteen Erilaiset mallit maksuosuuksien määräytymiselle aiheuttaisivat merkittäviä muutoksia kuntien maksuosuuksiin verrattuna nykytilanteeseen. Mikäli jatketaan nykymallilla (jossa juridinen järjestämisvastuu on Eksotella, mutta tosiasiassa kunnilla on vielä paljon määräysvaltaa Eksoten asioihin mm. palveluverkon peittävyyteen ja palveluiden kattavuuteen), paras vaihtoehto on aiheuttamisperiaate, jossa maksetaan todellisen käytön mukaan. Tämä malli on kuitenkin Eksoten strategian vastainen ja voi jarruttaa Eksoten kehittämistä kokonaisuutena. Jos annetaan Eksotelle kokonaisvaltainen ja aito palveluiden järjestämisvastuu, paras vaihtoehto olisi kapitaatiomalli. Kapitaatiomallin edellytyksenä on kuntien luottamus Eksoten toimintaan. Kapitaatiomallin mukainen ikärakenne- ja sairastuvuuserojen huomioiminen johtaa oikeudenmukaisempaan lopputulokseen.

6 Kuntien laskutusperiaatteiden selkiyttäminen ja kuntien omistajaohjauksen kehittäminen Tiivistelmä 6 Eksoten omistajaohjausta tulee selkeyttää. Omistajaohjauksella viitataan tässä yhteydessä siihen miten kunnat käyttävät valtaa Eksotessa oman kuntansa edun ajamisen näkökulmasta. Sama ongelma on käytännössä kaikissa sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymissä eikä siihen ole yksiselitteistä ratkaisua. Yksinkertaistettuna ongelma on se että omistajat (erityisesti luottamushenkilöt) haluavat säilyttää vahvan vaikutusmahdollisuuden operatiiviseen toimintaan niissä asioissa jotka ovat positiivisia oman kunnan näkökulmasta ( mitä palveluita tuotetaan minun kunnassani ). Omistajat eivät halua antaa konkreettisia vastauksia siihen mitä palveluita voidaan vähentää, leikata tai keskittää jotta kustannustavoitteisiin voidaan päästä. Tuottajaorganisaatio voi luottaa siihen että vaikka budjetti ylitettäisiinkin, kunnat maksavat lopulta laskun joka tapauksessa. Omistajaohjauksen ja operatiivisen ohjauksen rooleja tulee selkiyttää. Omistajaohjauksen tulee keskittyä strategisiin kysymyksiin, mitä tavoitellaan (esimerkiksi: kustannusten kasvu max. 2%) ja mitä tehdään (Esimerkiksi: nämä palvelut tuotetaan lähipalveluina ja loput voidaan keskittää). Jos omistajat päättävät esimerkiksi budjetista, joka alittaa palkkainflaation, sen tulee myös hyväksyä irtisanomiset ja yksiköiden lakkauttamiset. Operatiivisella johdolla tulee olla nykyistä suurempi vapaus määritellä miten tehdään (Esimerkiksi: lähipalvelu voidaan tuottaa liikkuvana ratkaisuna) ja kuinka palvelutuotanto organisoidaan (Esimerkiksi miten avosairaanhoidon vastaanottotoiminta organisoidaan) Operatiivinen johto laatii omistajille konkreettisen ehdotuksen miten omistajien esittämiin tavoitteisiin päästään. Se voi sisältää esim. yksiköiden lakkauttamisia, palveluiden keskittämisiä tai irtisanomisia. Omistajien tulee joko hyväksyä ehdotus tai ehdottaa vaihtoehtoista konkreettista ratkaisua jolla tavoitteeseen voidaan päästä.

7 Kuntien laskutusperiaatteiden selkiyttäminen ja kuntien omistajaohjauksen kehittäminen Tiivistelmä 7 Poliittinen päätöksenteko kunnissa vaikuttaa omistajaohjaukseen enemmän kuin Eksoten hallintorakenteet. Ongelmia ei ole mahdollista korjata vain Eksoten rakenteita tai ohjausta muuttamalla Yhteistoiminta-alueen hyötyjä ei ole mahdollista saavuttaa jos palvelurakennetta ei voi muuttaa merkittävästi (kuntakohtainen palveluiden saatavuus, valikoima ja resursointi) Eksoten ja omistajien välillä vallitseva luottamuspula heijastuu Eksoteen alibudjetointina. Luottamuspulan korjaaminen edellyttää Eksotelta nykyistä läpinäkyvämpää raportointia ja avoimempaa keskustelua toiminnan vaihtoehdoista. Arvovalinta- ja resurssienkohdentamiskeskustelun yhdistäminen on mahdollista ainoastaan Eksoten ammatti- ja professiojohdon ja kunnanvaltuutettujen välisen, nykyistä paremman vuoropuhelun kautta. Lisäksi kunnanvaltuustojen on alijäämän umpeen kuromiseksi kyettävä päättämään, mihin palveluihin mahdolliset lisäpanostukset suunnataan ja mistä voidaan vastaavasti karsia. Imatran eritysasema Eksotessa heikentää erikoissairaanhoidon kehittämismahdollisuuksia koko maakunnassa Voimassaoleva Eksoten ja Imatran välinen palvelujen järjestämismalli sallii Imatralle sitä hyödyttävän erityisaseman suhteessa muihin kuntiin. Imatran sote-kustannukset ovat kuitenkin kasvaneet nopeampaan tahtiin kuin muissa kunnissa. Kokonaisuuden kannalta yhtenäinen sosiaali- ja terveyspiiri olisi Etelä-Karjalan maakunnan sekä kuntien edun mukaista, koska kahden kapasiteetin ylläpitäminen on kalliimpaa kuin yhden.

8 Alijäämän syntyminen ja ongelmakohtien ratkaisut Tiivistelmä 8 Alijäämä on seurausta kuntien alibudjetoinnista ja Eksoten hyödyntämättömästä tehostamispotentiaalista Vuosina Eksoten kokonaiskustannukset ovat kasvaneet yli 10 % ja talousarvio ylittyi kumulatiivisesti 6,8 % vuonna Erosta n. 1,0%-yksikkö selittyy luontaisella kysynnän kasvulla, 3,1 %-yksikköä toteutumattomalla kehittämispotentiaalilla ja 3,7 %-yksikköä alibudjetoinnilla. Kustannuskehitys on laskennallisesti ollut noin 2,9 % -yksikköä pienempi kun aikana ennen Eksotea. Näin ollen kunnat ovat hyötyneet laskennallisesti Eksotesta mutta ero kuntien maksukyvyn ja Eksoten kustannustason välillä on suuri, sillä alijäämä on päässyt kasvamaan suureksi. Eksoten kustannustaso vastaa maan keskiarvoa, mutta verrattaessa muihin suuriin kaupunkeihin voidaan tunnistaa kehittämiskohteita. Esimerkiksi Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Seinäjoella on matalammat sote-kustannukset asukasta kohden kuin Eksotessa. Eksoten erikoissairaanhoidon kustannukset ovat n. 4% yli keskisuurten kaupunkien keskiarvon, perusterveydenhuollon kustannukset 11% yli keskiarvon, mutta sosiaalipalveluiden kustannukset 7% alle keskiarvon. Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden erot tasautuvat, kun huomioidaan palvelurakenne. Palvelutuotannon tärkeimmät kehittämiskoheet ovat somaattinen erikoissairaanhoito, perusterveydenhuollon vastaanottopalvelut sekä ikäihmisten palvelut.

9 Alijäämän syntyminen ja ongelmakohtien ratkaisut Tiivistelmä 9 Eksoten alijäämä on kasvanut huolestuttavalla vauhdilla ja on kasvamassa niin suureksi, että sen korjaaminen pelkästään maksuosuuksia korottamalla on mahdotonta. Mikäli halutaan saavuttaa kumulatiivisen alijäämän poistuminen vuonna 2016, vaatisi tämä maksuosuuden nostamista 6% joka vuosi mikäli kustannukset kasvaisivat 2% vuosittain. Jäsenkuntien on valittava erittäin haastavien alijäämän kattamisvaihtoehtojen välillä, mikäli käytettävissä olevia maksutuloja ei lisätä korottomalla kunnallisveroprosenttia. Tarvittavia tehostamis- ja leikkaustoimenpiteitä voidaan siis lieventää verotusta kiristämällä. Toimintatuottoihin tehdään 20 miljoonan euron kertakorotus vuonna 2014 Supistetaan toimintakuluja vuonna 2014 toimintatuottoja pienemmäksi Alibudjetoinnista syntynyt alijäämä maksetaan pois, lisäksi nostetaan maksuosuuksia ja leikataan kustannuksia Alibudjetoinnista syntynyt alijäämä maksetaan pois, sopeutetaan poistoja ja leikataan toimintakuluja Koko alijäämä maksetaan pois vuoden 2013 lopussa ja toimintakulut leikataan tuottojen tasolle Syntynyt alijäämä tulisi jakaa kuntien välillä aikaisempien vuosien käytön mukaan. Mahdollisesti syntyvä lisäalijäämä tulisi kattaa tämän saman periaatteen mukaisesti. Lähtökohtaisesti alijäämää ei saa syntyä.

10 Sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuuden toteuttamismalli Tiivistelmä 10 Riippumatta hallintomallista on sovittava Palvelutuotannon organisoinnista (hajautetut ja keskitetyt palvelut) Hyväksyttävästä kustannustasosta ja sen noususta On huomattava, että palvelutuotannon organisointi saattaa vaikuttaa kustannustasoon Maksuperiaatteesta Tulevaisuuden kiinteistöinvestoinneista Miten jatkossa sovitaan asioista, joista ei ole etukäteen sovittu Mikäli vaihdetaan hallintomallia nykyisestä, on sovittava lisäksi Omaisuuden arvonmääritykset Kiinteän omaisuuden luovutus/ vuokraaminen Irtaimiston luovutus ja uuden hankinta Mahdolliset vuokraperusteet Pitkän aikavälin liiketaloussuunnitelma ja kannattavuuslaskelma mukaan lukien toimintapoliittiset kehittämistoimenpiteet Päätöksenteosta, omistajaohjauksesta, mahdollisista veto-oikeuksista

11 Hallintomallin valinta Tiivistelmä Hallintomalleja vertailtaessa on huomioitava, että tarvittava päätöksenteko monien kriittisten ongelmakohtien, kuten kertyneen alijäämän kattamisen, ratkaisemiseksi ovat hallintomallista riippumattomia. Alla on esitetty vastuukuntamallin edut vaihtoehtona nykymallille, mutta toimivia yhdistelmämalleja esimerkiksi: osakeyhtiö, kuntayhtymäliikelaitos, liikelaitos, sosiaalinen yritys, osuuskunta. 11 Nykymallin edut Nykymallilla jatkamisen etu on, että uuden hallintomallin rakentamiseen liittyisi todennäköisesti organisaatiomuutos, joka työllistäisi merkittävästi päätöksentekijöitä ja henkilöstöä. Tämä veisi huomiota alijäämän syntymisen ehkäisyltä, jonka tulisi olla Eksoten ensisijainen tavoite. Kuntayhtymän nykyistä perussopimista tulee kuitenkin korjata merkittävästi, jotta Eksote saadaan toimimaan tavoitteiden mukaisesti. Seuraavilla sivuilla on esitetty suosituksia nykyisen toiminnan kehittämiselle. Vastuukuntamallin edut Vastuukuntamallissa suurin etu on, että omistajaohjaus on selkeämpää ja suoraviivaisempaa kuin nykymallissa, koska se on yhden kunnan vastuulla. Tämän myötä vastuukunnan ja kuntien taloudelliset intressit eivät voi olla ristiriidassa, koska kuntalaki asettaa rajat alijäämän kasvattamiselle ja kuntaa voidaan sanktioida tästä.

12 Nykymallin puutteiden korjaamisen vaihtoehdot Tiivistelmä 12 Maakunnallinen laajuus Suositellaan, että koko maakunta on osana Eksotea kaikkien palveluiden osalta ja että kaikilla tulisi olla samanlainen sopimus. Tämä mahdollistaa kapasiteetin käytön optimoinnin koko Eksotessa. Lisäksi vältetään ristiriitoja kuntien väillä ja keskittyminen palvelutuotantoon sen laatuun ja tehokkuuteen korostuu. Maksuosuuksien määräytyminen: Nykyisessä sopimusmallissa maksuosuudet määräytyvät sekamallilla. Uudessa sopimusmallissa maksuosuuksien pitäisi määräytyä aiheuttamisperusteisesti, jos Eksote ei voi vaikuttaa siihen, miten ja missä palvelut tuotetaan. Maksuosuuden pitäisi määräytyä kapitaatiomallilla, jos Eksote saa päättää palvelurakenteesta. Lisäksi on huomioitava, että valtionosuusjärjestelmä vaikuttaa oikeudenmukaiseen maksuosuuden määräytymiseen: uusi valtionosuusjärjestelmä ennakkotietojen perusteella kannustaa kuntia kustannustehokkuuteen. Mikäli maksuperuste on puhdas kapitaatio, paljon palveluita käyttävät kunnat saavat enemmän valtionosuuksia kuin niille kuuluisi ja joku toinen kunta saa vähemmän kuin jos maksuosuudet määräytyvät aiheuttamisperusteella. Kapitaatiohinnan korjaaminen ikärakenteella ja sairastavuudella pienentää tätä vaikutusta. Alijäämän korjaamisen periaate Nykyisessä sopimuksessa jäsenkunnat vastaavat vastuista ja veloista, mutta perussopimuksessa ei ole varsinaista alijäämän kattamista koskevaa säännöstä. Käytännössä alijäämä on määritelty laskutettavaksi peruspääoman suhteessa. Uudessa sopimusmallissa alijäämän korjaus pitäisi olla sidottu palvelujen käyttöön, mikä on oikeudenmukaisempi periaate. Lisäksi ensisijainen tavoite pitäisi olla, että alijäämää ei synny.

13 Nykymallin puutteiden korjaamisen vaihtoehdot Tiivistelmä Operatiivisen johdon valta Johdolla pitää olla operatiivinen valta. Lisäksi tulisi harkita, voisiko palvelurakenteesta päättäminen olla operatiivisen johdon päätettävissä. Tämä lisää operatiivisen johdon vastuuta ja mahdollisuutta vastata kuntien maksukykyyn. 13 Kuntajohtajien neuvottelukunta Kunnanjohtajien neuvottelukunnan roolia tulisi tarkentaa uudessa sopimuksessa. Neuvottelukunta tulisi toimia operatiivisen johdon asiantuntijatukena ja muodostua ainoastaan kunnanjohtajista sekä operatiivisesta johdosta. Kumulatiivisen alijäämän salliminen Nykyinen perussopimus sallii kumulatiivisen alijäämän kerryttämisen. Uudessa sopimuksessa kuntien tulisi sopia keskenään, että alijäämä tulisi maksaa vuosittain pois sekä määrätä sanktioita mikäli kunnat eivät seuraa tätä velvoitetta. Uuden alijäämän syntymisen estäminen Uudessa sopimuksessa on sovittava, miten varmistetaan, ettei alijäämää enää synny. Tarvittaessa on sallittava aktiiviset sopeuttamistoimenpiteet toimintakulujen leikkaamiseksi. Sopimuksessa tulisi arvioida kuntien maksukyvyn muutos vuosittain seuraavan 5 vuoden aikana (eli pidemmällä aikavälillä kuin nyt) ja sovittava, miten palvelutuotantoa sopeutetaan, että sovittu kustannuskehitys on mahdollinen (huomioiden ennusteet palkkatason muutoksesta ja hintatason noususta ja verotulojen ja valtionosuuksien kehityksestä)

14 Nykymallin puutteiden korjaamisen vaihtoehdot Tiivistelmä 14 Omistajien vaikutus budjetointiin ja alijäämän syntymiseen Käytännössä alijäämän syntymistä ei voi estää kokonaan, mutta riskiä voidaan vähentää kolmella alla mainitulla keinolla: Budjetin valmistelulle tulee olla riittävästi aikaa niin, että sekä päättäjät (jotka tekevät päätökset arvojen pohjalta) että substanssiosaajat (joilla on näkemys siitä, mitä voidaan ensimmäisenä karsia) ehtivät käydä dialogia keskenään. Eksoten edustajat osallistuvat kuntien budjetointiin yhteistyössä kuntien kanssa. Budjetin hiomisvaiheessa Eksoten edustajat keskustelevat budjetista päättävän valtuuston kanssa, ja esittävät ymmärrettävästi sen, että alijäämäisellä budjetilla kaikkia palveluita ei voi toteuttaa vaaditunlaisena. Kunnissa säilytetään nykyisenmallinen sote-lautakunnan kaltainen elin, jossa sote-asioihin on mahdollista paneutua perusteellisesti, vaikka järjestämisvastuu onkin siirtynyt pois kunnalta. Näin Eksoten esittämät budjettiraamit eivät pääse yllättämään. Kertyneen alijäämän pois maksaminen Jo syntyneen alijäämän maksuperiaatteista tulisi sopia. Oikeudenmukaisin tapa olisi kattaa alijäämä toteutuneen käytön suhteessa. Palvelusopimuksien seurannan sopimisesta Palvelusopimuksen toteutumisen todentamiseksi raportointia pitää parantaa: kunnille on tuotettava tietoa kustannusnousun taustalla olevista tekijöistä Sovitaan mittarit, joita seurataan, ja jotka kertovat keskeisten trendien taustalla olevista tekijöistä: kustannustason nousu (palkkatason nousu, inflaatio), palveluiden käytön muutokset, muutokset henkilöstöresursseissa

15 Sisältö Tiivistelmä 2. Alijäämän syntyminen ja ongelmakohtien ratkaisut 3. Kuntien laskutusperiaatteiden selkiyttäminen ja kuntien omistajaohjauksen kehittäminen 4. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuuden toteuttamismalli Määritelmät

16 Sosiaalitoimen ja terveystoimen nettokustannusten kasvu on hidastunut verrattuna aikaan ennen Eksotea Eksoten kustannuksien lähtötason tarkastelu 16 Sosiaalitoimen ja terveystoimen nettokustannukset asukasta kohden Indeksipistettä Julkisten menojen hintaindeksin kasvu (sosiaali- ja terveystoimi) on ollut keskimäärin 2.4 % vähemmän vuodessa kuntaliiton nettokustannuksiin verrattuna, ero tasaantunut 0.4 %:iin Manner-Suomen kustannukset vuonna 2009 referenssitasona (100) Kuvaajassa verrataan Eksoten sosiaalija terveystoimen yhteenlaskettujen nettokustannusten kehitystä valtakunnalliseen tasoon: julkisten menojen hintaindeksiin (sosiaali- ja terveystoimi) ja sekä Manner-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon nettokustannuksiin asukasta kohden Sosiaali- ja terveystoimen yhteenlasketut kustannukset 1 % pienemmät vuonna 2009 Nettokustannukset, euroa / asukas Vuonna 2012 sosiaali-ja terveystoimen kustannukset 1.5 % suuremmat kuin valtakunnallisesti ja 2.4 % suuremmat kuin julkisten menojen hintaindeksi Nettokustannukset, euroa / asukas: Manner-Suomi pl. Kainuu Julkisten menojen hintaindeksi, sosiaali- ja terveystoimi Lähteet: Kuntaliitto: Sosiaalitoimen ja terveydenhuollon nettokustannukset asukasta kohden, Julkisten menojen hintaindeksi Vuonna 2009 Eksoten sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset olivat 1 % valtakunnallista tasoa pienemmät, mutta vuonna % suuremmat Keskimääräinen Eksoten alueen nettokustannusten vuosikasvu oli 7.0 %. Vuosina Kasvu on hidastunut 4.2 %:iin, mikä on 0.9 %- yksikköä suurempi kuin valtakunnallisten nettokustannusten vuosittainen kasvu

17 Eksoten jäsenkuntien kustannusten kasvu vuosina Sosiaalitoimen ja terveydenhuollon nettokustannusten vuosittainen kasvu asukasta kohden * Imatra 5.1 % 3.2 % 6.2 % 5.9 % 2.3 % -0.5 % 5.0 % 6.1 % Lappeenranta 7.9 % 6.7 % 7.3 % 9.0 % 4.9 % 1.6 % 1.6 % Lemi 15.9 % 8.9 % 6.7 % 0.4 % 4.7 % 8.2 % 2.6 % Luumäki 8.4 % 12.1 % -2.5 % 16.4 % 4.8 % 7.5 % 0.4 % Parikkala 0.7 % 16.1 % 5.5 % 6.2 % 6.0 % 4.5 % 8.5 % Rautjärvi 8.7 % 3.8 % 1.1 % 9.0 % 9.8 % 7.3 % 3.4 % Ruokolahti 7.3 % 2.8 % 8.2 % 8.0 % 7.8 % 9.9 % 3.6 % Savitaipale 1.1 % 6.4 % 11.3 % 11.6 % 12.2 % 9.0 % 4.0 % Taipalsaari 3.3 % 7.6 % 10.2 % 7.7 % 9.6 % 1.6 % 3.4 % EKSOTE 6.6 % 5.9 % 6.5 % 8.8 % 5.5 % 2.9 % 2.8 % 6.2 % Manner-Suomi pl. Kainuu 5.9 % 5.2 % 5.4 % 8.2 % 4.5 % 1.3 % 5.4 % 6.1 % Julkisten menojen hintaindeksi (sosiaali- ja terveystoimi) 0.0 % 3.4 % 3.3 % 5.2 % 1.5 % 2.5 % 3.5 % 3.2 % * = Yksittäisille kunnille ei vielä saatavilla vertailukelpoisia lukuja vuodelle 2012 Lähteet: Kuntaliitto; Sosiaalitoimen ja terveydenhuollon nettokustannukset asukasta kohden

18 Eksoten SOTE-kustannukset asukasta kohden ovat keskitasoa 18 SOTE-kustannukset asukasta kohden 2011 SOTE-kustannukset asukasta kohden 2011 (ikävakioitu) Sosiaalipalvelut ilman päivähoitoa ja esiopetusta Perusterveydenhoito Erikoissairaanhoito Sosiaalipalvelut ilman päivähoitoa ja esiopetusta Perusterveydenhoito Erikoissairaanhoito Imatralla, Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Seinäjoella on matalammat SOTE-kustannukset asukasta kohden kuin Eksotessa. Kainuussa ja Kotkassa SOTE-kustannukset ovat selvästi korkeammat kuin Eksotessa. Eksoten erikoissairaanhoidon kustannukset ovat n. 4% yli keskisuurten kaupunkien keskiarvon, perusterveydenhuollon kustannukset 11% yli keskiarvon, mutta sosiaalipalveluiden kustannukset 7% alle keskiarvon. Tähän vaikuttaa palvelurakenne. Myös ikärakenne huomioiden Eksoten SOTE-kustannukset asukasta kohden ovat keskitasoa, vain Imatralla ja Seinäjoella on selvästi matalammat kustannukset. Lähteet: Kuntaliitto ja SotkaNet

19 Alibudjetointi, kysynnän kasvu ja saavuttamatta jäänyt tuottavuudennousupotentiaali ovat muodostaneet alijäämän 19 Indeksipistettä Nettokustannukset Peruspalveluindeksi Kysynnällä korjattu peruspalveluindeksi Talousarvio Vuonna 2011 reaalikasvu oli vain 0.1 %, kun taas vuonna 2012 reaalikasvun arvioidaan olleen 3.1 % Nettokustannusten kasvu % tuottavuuspotentiaali (10.2 m *) Kysynnän kasvu 1.0 % Alibudjetointia 3.7 % (13.9 m **) Kuviossa on arvioitu kuntien mahdollista alibudjetointia ja Eksoten kehittämispotentiaalia kokonaisuutena Punainen viiva kuvaa yleistä hintakehitystä koko valtakunnassa. Katkoviivalla on lisäksi esitetty kasvanut Eksoten kysyntä väestön määrän ja sairastavuuden muutoksena. Kumulatiivisesti kunnat ovat olettaneet 3.7 %-yksikköä pienemmän kasvun kysyntäkorjattuun valtakunnalliseen toteutuneeseen kasvuun verrattuna. Eksoten laskennalliset nettokustannukset ovat kasvaneet 3.1 %-yksikköä enemmän yleiseen kustannuskehitykseen verrattuna. Tätä voidaan kutsua luonnolliseksi kehittämispotentiaaliksi. On huomioitava, että laskentatavalla ei voida määrittää alibudjetoinnin osuutta alijäämästä. Laskelman avulla voidaan kuitenkin epäsuorasti arvioida, kuinka suuri osuus kuntien maksutuottojen tarvittavasta kasvusta laskennallisten nettokustannusten kattamiseksi on alibudjetointia. *46 % Laskennallisten nettokustannuksien kasvusta **54 % Laskennallisten nettokustannuksien ja kuntien toteutuneiden maksutuottojen erotuksesta Lähde: Eksoten toimintakertomukset ja talousarvioit

20 Eksoten avulla on pystytty hillitsemään kustannuskasvua mutta lisätehostamistarve kestävän talouskehityksen turvaamiseksi on suuri 20 Nettokustannusten kasvu Indeksipistettä 116 Kustannusarvio ilman Eksotea Eksoten nettokustannukset Kysynnällä korjattu peruspalvelujen hintaindeksi Kuntien maksukyvyn arvioitu kasvu Talousarvio Ero valtakunnalliseen tasoon Yhteistyöllä laskennallinen hyöty 102 Budjetoidut menot, eli kuntien arvioima maksukyky Lähteet: Kuntaliitto; Kela; THL; Eksote tilinpäätökset ja laskennalliset kustannukset Kumulatiivinen kustannus 2.9 %-yksikköä (9.5 m ) 3.1 %-yksikköä (10.2 m ) 0.8 %-yksikköä (2.6 m ) Tehostamistarve yhteensä 3.9% (12.8m ) kumulatiivisesta kustannusten kasvusta, jos oletetaan maksukyky hintatason nousun mukaiseksi Ennen Eksoten perustamista nettokustannukset kasvoivat vuosittain 6.7 %. Eksoten perustamisen jälkeen keskimääräinen kasvu on ollut 4.8% ja kokonaiskustannuksia on pystytty säästämään 9.5 miljoonaa euroa historialliseen kehitykseen verrattuna Valtakunnallisen tason saavuttamiseksi on pystyttävä tehostamaan toimintoja 10.2 miljoonan euron edestä Kuntien verotulot ovat nousseet 3.3 % vuodessa, yhteensä 6.8 %. Lisätehostamistarve jäsenkuntien kestävän maksukyvyn turvaamiseksi on kumulatiivisesti 2.6 miljoonaa euroa, n. 7.5 % kustannusten kasvusta

21 Millions Kustannusten kasvun jakautuminen palvelualueittain Nettokustannusten kasvu palvelualueittain m m , , , Yhteensä Kustannusten nousu Hallinto Vanhusten palvelut Perusterveydenhuolto Perhe- ja sosiaalipalvelut Erikoissairaanhoito 0 Lähde: Eksote Tilinpäätös ja Toimintakertomus 2011 ja 2010; Laskennalliset kokonaiskustannukset 2010, 2011 ja 2012

22 Tuottavuusnousutarve Henkilöstö: numeerinen esimerkki 22 Ennustettu verotulojen kasvun hidastuminen ja terveydenhuollon palkkakehitys asettavat rajat terveydenhuollon kustannuskehitykselle ja henkilöstön määrälle, mikäli halutaan, että terveydenhuollon menojen osuus kuntien budjetista ei kasva. Esimerkiksi oletetaan, että terveydenhuollon palkat nousevat 3% vuodessa ja kuntien verotulot 2% vuodessa Tällöin 10 vuodessa henkilöstökulujen nousu olisi 34,3%, verotulojen nousu 21,9% Alla olevassa taulukossa on esitetty budjettineutraali henkilöstön määrä jos oletetaan että lähtötilanteessa on 1000 työntekijää Terveydenhuollon palkkojen kasvu Verotulojen kasvu 1% 2% 3% 3% % % Tilanne pysyy samana jos molemmat kasvavat prosentuaalisesti yhtä paljon Jos kuitenkin samaan aikaan henkilötyövuosien määrä kasvaa 2,6% vuodessa (mikä tapahtui vuosina , lähde: SotkaNet), nousisivat henkilöstökulut 10 vuodessa 74%.

23 -17,8-25,0-26,3-20,8-35,7-40,8-23,9-46,8-55,0-27,3-58,8-71,0 367,0 367,0 367,0 380,1 380,1 380,1 402,8 402,8 402,8 412,1 419,3 422,2 422,9 437,7 445,5 433,5 456,4 468,7 444,7 476,2 494,0 Nykyisellä kasvuvauhdilla alijäämä lähes nelinkertaistuu jo vuoteen 2015 mennessä Toimintakulut yhteensä, miljoonaa euroa Kertynyt alijäämä, miljoonaa euroa 50 0 Tavoite-esimerkki Kasvu 2% Kasvu 4% Perusskenaario* Tilikauden yli-/alijäämä, miljoonaa euroa 0-2,2-10,1-16, Maksutuotot jäsenkunnilta kasvavat vuosittain 2 % ja toimintakulut nykytrendillä Kasvu 2% Kasvu 4 % Perusskenaario* * = Perusskenaariossa oletetaan 2 %:n vuosittainen maksutuottojen kasvu kunnilta. Muiden erien kasvu kahden vuoden liukuva keskiarvo. -50 Tavoite-esimerkki: Maksutuotot kasvavat vuosittain 4 % ja toimintakulut 3 % Maksutuotot jäsenkunnilta kasvavat vuosittain 2 % ja toimintakulut 2 % Maksutuotot jäsenkunnilta kasvavat vuosittain 2 % ja toimintakulut 4 %

24 -10,1-17,9-6,5-26,3-32,8-6,5-40,8-47,9-6,9-55,0-64,8-7,1-71,0-15,9 367,0 367,0 367,0 380,1 380,1 380,1 402,8 402,8 402,8 422,2 410,8 422,2 445,5 419,0 445,5 468,7 427,4 468,7 494,0 436,0 494,0 Laskennallisesta alibudjetoinnista johtuvan alijäämäosuuden poistaminen pienentää merkittävästi kertyvää alijäämää Toimintakulut yhteensä, miljoonaa euroa Kertynyt alijäämä, miljoonaa euroa 50 0 Tavoite-esimerkki Perusskenaario** Kasvu 2%** Perusskenaario* Tilikauden yli-/alijäämä, miljoonaa euroa 0-2,2-5,7-5, Maksutuotot jäsenkunnilta kasvavat vuosittain 2 % ja -250 toimintakulut nykytrendillä Perusskenaario** Kasvu 2%** Perusskenaario* * = Perusskenaariossa oletetaan 2 %:n vuosittainen maksutuottojen kasvu kunnilta. Muiden erien kasvu kahden vuoden liukuva keskiarvo.* ** = Alijäämästä poistettu alibudjetoinnin osuus -50 Tavoite-esimerkki: Maksutuotot kasvavat vuosittain 4.1 % ja toimintakulut 3 %. Alibudjetointi korjattu. Maksutuotot Maksutuotot jäsenkunnilta jäsenkunnilta kasvavat vuosittain kasvavat 2 % ja vuosittain toimintakulut 2 % 2 ja %. Alibudjetointi toimintakulut korjattu 4 % Maksutuotot Maksutuotot jäsenkunnilta jäsenkunnilta kasvavat vuosittain kasvavat 2 % ja vuosittain toimintakulut 2 % ja nykytrendillä. toimintakulut Alibudjetointi 2 korjattu. %

25 Nykyisten suunniteltujen tuottavuustoimenpiteiden vaikutus Eksoten nettokustannusten* kasvuun Eksoten tuloksellisuus ja vaikuttavuusohjelma Toiminnan nettokustannukset yhteensä, miljoonaa euroa* Tuloksellisuus ja vaikuttavuusohjelmaluonnoksessa määritetty kokonaiskasvu 5.2 % vuodessa. Toiminta-alueittain laskettuna kokonaiskasvu on 4.6 % vuodessa. Oletuskasvujen 0.6 %-yksikön erosta aiheutuu 26 m kustannusero vuonna Suunnitteluilla tuottavuustoimenpiteillä saavutetaan 20 m :n säästö vuonna 2020 Kokonaiskasvu Peruskasvu toiminta-alueista laskettuna Kasvu tuottavuustoimenpiteillä Kuntien maksukyky 3.5% Vuosittainen kasvu m * % % % % Kuntien maksukyky 2.5% 2.5 % Lisätuottavuustarve 24 m, joka on arvioitu saavutettavan integraationtoimenpiteiden avulla. Vastaa n. 350 henkilötyövuotta vuoden 2020 hinnoilla Kuntien maksukyvyn kehittyminen vaikuttaa oleellisesti tuottavuustarpeen kehittämiseen. * = ei sisällä hallinnon kustannuksia, joita ei vyörytetty toiminta-alueilla Lähde: Luonnos Eksoten tuloksellisuus- ja vaikuttavuusohjelmasta 2020; NHG analyysi; asiantuntijahaastattelut

26 Vaihtoehto 0: Ilman kertaleikkauksia tai verotuksen kiristämistä kertynyt alijäämä pystytään kattamaan vain enintään 1.2 % vuosittaisella toimintakulujen kasvulla Talousennuste vuoteen 2018 Toimintakulut ja -tuotot yhteensä, miljoonaa euroa 600 Toimintakulujen nykyinen kehitys 5.2 % Toimintatuotot Toimintakulut Ali-/ylijäämän kehitys, miljoonaa euroa Ali-/ylijäämä Kertynyt alijäämä Toimintatuottojen vuosittainen kasvu 3.5 % Toimintakulujen vuosittainen kasvu 1.2 % Toimintatuotot ovat 62 m nykyistä kulukehitystä pienemmät Poistojen vaikutus taloudelliseen tulokseen vuosittain n. -9 m Toimintotuottojen kasvu perustuu jäsenkuntien maksukyvyn kasvuun verotulojen kasvun mukaisesti, arvioitu 3.5 % vuodessa* Vuonna 2018 toimintakulut ovat 40 m toimintatuottoja pienemmät * = Kuntaliitto: Kuntien verotulojen veroennustekehikko 2012 koko maassa 3.9% vuosina

27 Vaihtoehto 1: Toimintatuottoihin tehdään 20 miljoonan euron kertakorotus vuonna 2014 Talousennuste vuoteen Toimintakulut ja -tuotot yhteensä, miljoonaa euroa 600 Toimintakulujen nykyinen kehitys 5.2 % Toimintatuotot Toimintakulut 500 Ali-/ylijäämän kehitys, miljoonaa euroa 100 Ali-/ylijäämä Kertynyt alijäämä 80 Kertynyt alijäämä (Vaihtoehto 0) Toimintatuottojen vuosittainen Kasvu korotuksen jälkeen 1.7 % Toimintakulujen vuosittainen kasvu 1.2 % m kertakorotus toimintatuottoihin lisävelalla. Korotus ja 1.7 % vuosittainen kasvu yhteensä vastaavat 3.5 % vuosittainen kumulatiivisen kasvun rahamäärää ilman korotusta.* Vuonna 2018 toimintakulut ovat 25 m toimintatuottoja pienemmät * = Kuntaliitto: Kuntien verotulojen veroennustekehikko 2012 koko maassa 3.9% vuosina

28 Vaihtoehto 2: Supistetaan toimintakuluja vuonna 2014 toimintatuottoja pienemmäksi Talousennuste vuoteen Toimintakulut ja -tuotot yhteensä, miljoonaa euroa 600 Toimintakulujen nykyinen kehitys 5.2 % Toimintatuotot Toimintakulut Toimintatuottojen vuosittainen kasvu 3.5 %* Toimintakulujen vuosittainen kasvu leikkauksen jälkeen 3.5 % 28.5 m kertaleikkaus toimintakuluihin: - n. 570 henkilötyövuotta pysyvästi - Koko henkilöstö lomautettuna 7 viikkoa, seuraavina vuosina vähemmän - 22 %:n leikkaus ostopalveluista, seuraavina vuosina pienempiä leikkauksia Ali-/ylijäämän kehitys, miljoonaa euroa 100 Ali-/ylijäämä Kertynyt alijäämä 80 Kertynyt alijäämä (Vaihtoehto 0) Toimintatuotot ovat 61 m nykyistä kulukehitystä pienemmät Vuonna 2018 toimintakulut ovat 19 m toimintatuottoja pienemmät * = Kuntaliitto: Kuntien verotulojen veroennustekehikko 2012 koko maassa 3.9% vuosina

29 Vaihtoehto 3: Alibudjetoinnista syntynyt alijäämä maksetaan pois, lisäksi nostetaan maksuosuuksia ja leikataan kustannuksia Talousennuste vuoteen Toimintakulut ja -tuotot yhteensä, miljoonaa euroa 600 Toimintakulujen nykyinen kehitys 5.2 % Toimintatuotot Toimintakulut Ali-/ylijäämän kehitys, miljoonaa euroa 100 Ali-/ylijäämä Kertynyt alijäämä 80 Kertynyt alijäämä (Vaihtoehto 0) Toimintatuottojen vuosittainen kasvu korotuksen jälkeen 2.0 %* Saavutetaan ylijäämäinen kuntayhtymän tulos, jolloin kertynyt alijäämä pienenee aluksi vauhdikkaammin. Toimintakulujen kasvaessa toimintatuottoja nopeammin stabiloituu tilikauden tulos ja kertynyt alijäämä lähelle nollaa vuonna Toimintakulujen vuosittainen kasvu leikkauksen jälkeen 2.7 % Toteutetaan yhdenaikainen 15 m toimintatuottojen kertakorotus ja 15 m menoleikkaus m kertaleikkaus toimintakuluista vastaa: - n. 300 henkilötyövuotta tai koko hallinnon lakkauttamista lisättynä 100 henkilötyövuodella - Koko henkilöstö lomautettuna n. kuukauden, seuraavina vuosina vähemmän - 12 %:n leikkaus ostopalveluista, seuraavina vuosina vähemmän % kertyneestä alijäämästä johtuu alibudjetoinnista. Maksetaan kuntayhtymän taseesta pois laatien kunnille maksuohjelma. * = Kumulatiivinen rahamäärä vastaa 3.5 % vuosittaista kasvua Kuntaliitto: Kuntien verotulojen veroennustekehikko 2012 koko maassa 3.9% vuosina

30 Vaihtoehto 4: Alibudjetoinnista syntynyt alijäämä maksetaan pois, sopeutetaan poistoja ja leikataan toimintakuluja Talousennuste vuoteen Toimintakulut ja -tuotot yhteensä, miljoonaa euroa 600 Toimintakulujen nykyinen kehitys 5.2 % Toimintatuotot Toimintakulut Ali-/ylijäämän kehitys, miljoonaa euroa 100 Ali-/ylijäämä Kertynyt alijäämä 80 Kertynyt alijäämä (Vaihtoehto 0) Toimintatuottojen vuosittainen kasvu 3.1%* Tilikauden alijäämä pienennetään sopeuttamalla poistoja sekä kertaluontoisilla toimintakulujen leikkauksilla. Tässä skenaariossa poistot ovat 50 % suunnitelluista vuodesta 2014 eteenpäin Toimintakulujen vuosittainen kasvu leikkauksen jälkeen 2.4 % Toimintakulut leikataan toimintatuottojen tasolle toteuttamalla 15 m menoleikkaus m kertaleikkaus toimintakuluista vastaa: - n. 300 henkilötyövuotta tai koko hallinnon lakkauttamista lisättynä 100 henkilötyövuodella - Koko henkilöstö lomautettuna n. kuukauden, seuraavina vuosina vähemmän - 12 %:n leikkaus ostopalveluista, seuraavina vuosina vähemmän % kertyneestä alijäämästä johtuu alibudjetoinnista. Maksetaan kuntayhtymän taseesta pois laatien kunnille maksuohjelma. * = Kuntaliitto: Kuntien verotulojen veroennustekehikko 2012 koko maassa 3.9% vuosina

31 Vaihtoehto 5: Koko alijäämä maksetaan pois vuoden 2013 lopussa ja toimintakulut leikataan tuottojen tasolle Talousennuste vuoteen Toimintakulut ja -tuotot yhteensä, miljoonaa euroa 600 Toimintakulujen nykyinen kehitys 5.2 % Toimintatuotot Toimintakulut Toimintatuottojen vuosittainen kasvu 2.7 %* Toimintakulujen vuosittainen 1.1 % Ali-/ylijäämän kehitys, miljoonaa euroa 100 Ali-/ylijäämä Kertynyt alijäämä 80 Kertynyt alijäämä (Vaihtoehto 0) Toimintakulut ovat toimintatuottoja suuremmat vielä vuosina 2014 ja 2015, minkä vuoksi kertyy uutta alijäämää. Vuonna 2016 päästään nollatulokseen tasaisella tuottojen ja kulujen kasvuvauhdilla kertynyt alijäämä saadaan kuitenkin maksettua pois ylijäämäisen tuloksen avulla vuosina 2017 ja Alijäämän maksun jälkeen toimintatuotoille jää 2.7 % vuosittainen kasvuvaraa *. Lisäksi toimintakuluja pitää leikata 8.5 m toimintatuottojen tasolle Koko kertynyt alijäämä maksetaan kuntayhtymän taseesta pois laatien kunnille maksuohjelma * = Kuntaliitto: Kuntien verotulojen veroennustekehikko 2012 koko maassa 3.9% vuosina

32 Vaihtoehto 6: Kunnallisveroprosenttia korottamalla voidaan kunnilta saatavia toimintatuottoja lisätä Talousennuste vuoteen Toimintakulut ja -tuotot yhteensä, miljoonaa euroa 600 Toimintakulujen nykyinen kehitys 5.2 % Toimintatuotot Toimintakulut Ali-/ylijäämän kehitys, miljoonaa euroa 100 Ali-/ylijäämä 80 Kertynyt alijäämä Toimintatuottojen vuosittainen kasvu 6.0 % Toimintakulujen vuosittainen kasvu 3.8 % Toimintatuotot ovat 40 m nykyistä kulukehitystä pienemmät Poistojen vaikutus taloudelliseen tulokseen vuosittain n. -9 m Verotusta kiristämällä voidaan nostaa toimintatuottoja, jolloin toimintakuluille jää enemmän kasvuvaraa. Esimerkiksi vuosittaisella 0.5 %-yksikön kunnallisveroprosentin korotuksella saavutetaan vuosittainen 2.5 %:n maksukyvyn lisäys*. Jos kertynyt alijäämä halutaan maksaa pois viiden vuoden kuluessa saavat toimintakulut kasvaa enintään 3.8 % vuosittain ja kunnallisveroprosenttia nostetaan noin 2.5% yksikköä Vuonna 2018 toimintakulut ovat 50 m toimintatuottoja pienemmät * = Kuntaliitto: Kuntien verotulojen veroennustekehikko 2012 koko maassa 3.9% vuosina

33 Vaihtoehto 7: Alibudjetoinnista syntynyt alijäämä maksetaan pois, lisäksi kiristetään verotusta ja leikataan kustannuksia Talousennuste vuoteen Toimintakulut ja -tuotot yhteensä, miljoonaa euroa 600 Toimintakulujen nykyinen kehitys 5.2 % Toimintatuotot Toimintakulut Ali-/ylijäämän kehitys, miljoonaa euroa 100 Ali-/ylijäämä Kertynyt alijäämä 80 Kertynyt alijäämä (Vaihtoehto 0) Toimintatuottojen vuosittainen kasvu korotuksen jälkeen 4.2 %* Saavutetaan ylijäämäinen kuntayhtymän tulos, jolloin kertynyt alijäämä pienenee aluksi vauhdikkaammin. Toimintakulujen kasvaessa toimintatuottoja hieman nopeammin stabiloituu tilikauden tulos ja kertynyt alijäämä lähelle nollaa vuonna Toimintakulujen vuosittainen kasvu leikkauksen jälkeen 4.6 % Toteutetaan yhdenaikainen 20 m toimintatuottojen kertakorotus ja 10 m menoleikkaus m kertaleikkaus toimintakuluista vastaa: - n. 200 henkilötyövuotta tai koko hallinnon lakkauttamista Koko henkilöstö lomautettuna n. 2-3 viikkoa, seuraavina vuosina vähemmän - 8 %:n leikkaus ostopalveluista, seuraavina vuosina vähemmän Arviolta 54 % kertyneestä alijäämästä johtuu alibudjetoinnista. Maksetaan kuntayhtymän taseesta pois laatien kunnille maksuohjelma. * = Kumulatiivinen rahamäärä vastaa 4.5 % vuosittaista kasvua Kuntaliitto: Kuntien verotulojen veroennustekehikko 2012 koko maassa 3.9% vuosina

34 Vaihtoehto 8: Koko alijäämä maksetaan pois vuoden 2013 lopussa ja toimintakuluja leikataan sekä verotuloja lisätään Talousennuste vuoteen Toimintakulut ja -tuotot yhteensä, miljoonaa euroa 600 Toimintakulujen nykyinen kehitys 5.2 % Toimintatuotot Toimintakulut Toimintatuottojen vuosittainen kasvu 5.3 %* Toimintakulujen vuosittainen 4.5 % Ali-/ylijäämän kehitys, miljoonaa euroa 100 Ali-/ylijäämä Kertynyt alijäämä 80 Kertynyt alijäämä (Vaihtoehto 0) Yhteenlasketut toimintakulut ja poistot ovat toimintatuottoja suuremmat vielä vuoteen 2016 asti, minkä vuoksi kertyy uutta alijäämää. Vuonna 2016 päästään lähes nollatulokseen ja kertynyt alijäämä saadaan maksettua pois ylijäämäisen tuloksen avulla vuosina 2017 ja Kertyneen alijäämän kertamaksun jälkeen toimintatuotoille jää 5.3 % vuosittainen kasvuvara, jos kunnallisveroprosenttia korotetaan vuosittain 0.5 %-yksikköä*. Lisäksi toimintakuluja leikataan 12.5 m toimintatuottojen tasolle Koko kertynyt alijäämä maksetaan kuntayhtymän taseesta pois laatien kunnille maksuohjelma * = Kuntaliitto: Kuntien verotulojen veroennustekehikko 2012 koko maassa 3.9% vuosina

35 Palvelutuotannon kehittämiskohdat 35 Eksoten sote-kustannukset ovat vain vähän maan keskitasoa suuremmat, mistä johtuen on loogista, ettei palvelutuotannossakaan ei ole mitään yksittäistä isoa kehittämiskohtaa. Suurin yksittäinen kehittämiskohta on ikäihmisten palvelut. Tähän on olemassa hyvä suunnitelma, mutta toteutusaikataulua voisi tiukentaa. Kaikkia palveluita tulisi kuitenkin kehittää. Ensisijaisia kohteita tulisi olla ne, joissa pienellä suhteellisella säästöllä saadaan aikaan suurin absoluuttinen säästö tai joissa kehittämällä toimintaa (vaikuttavuutta) voidaan saavuttaa säästöjä muissa palveluissa. Somaattinen erikoissairaanhoito Lastensuojelu Vammaispalvelut Vastaanottopalvelut Tasapainoisen talousaseman saavuttaminen edellyttää, että palvelurakenne on uudistettava kokonaan. Koko palveluntuotannon konsepti tulisi suunnitella uudelleen siten, että koko maakuntaa käsitellään kokonaisuutena.

36 Sisältö Tiivistelmä 2. Alijäämän syntyminen ja ongelmakohtien ratkaisut 3. Kuntien laskutusperiaatteiden selkiyttäminen ja kuntien omistajaohjauksen kehittäminen 4. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuuden toteuttamismalli Määritelmät

37 Yleisiä vaatimuksia ja kriteerejä kuntalaskutusmallille 37 Tuottajan näkökulma Kannustaa palvelujen tilaajia arvioimaan tilauksensa realistisesti Mahdollistaa tuottojen hyvän ennakoinnin siten, että ne myös vastaavat tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia Kannustaa tuottajaa tuottavuuden ja kustannustehokkuuden parantamiseen Maksajan näkökulma Laskutustavan oikeudenmukaisuus - palveluista maksetaan omien asukkaiden todellisen käytön mukaan. Palveluista aiheutuvien menojen hyvä ennakoitavuus Kuntalaskutusmallin kriteerit, tavoitteet ja valintaperusteet Läpinäkyvyys Kustannusten ennakoitavuus Kustannusten oikeudenmukainen jakautuminen palveluiden maksajien kesken Kustannustenhallinnan ja tuottavuuden kehittämisen kannustimet Taloudellisen riskin jakautuminen palveluntuottajien ja maksajien kesken Läpinäkyvyys tuotteiden ja tuottajien vertailtavuuden mahdollistamiseksi

38 Erilaisia kuntalaskutusmalleja 38 Peruspääomaosuusmalli Jäsenmaksuosuusmalli Suoriteperusteinen sekamalli Kapitaatiomalli Sovellettu kapitaatiomalli Aiheuttamisperiaate Kiinteät jäsenmaksut kolmen vuoden keskiarvon perusteella Alijäämä korjataan peruspääomien suhteessa Tuotannon kokonaiskustannukset edellisten summa Kiinteät jäsenmaksut kolmen vuoden keskiarvon perusteella Alijäämä korjataan kiinteiden jäsenmaksuosuuksien suhteessa Tuotannon kokonaiskustannukset edellisten summa Kokonaiskustannukset määräytyvät jäsenkunnille suoriteperusteisena määrätyin ajurein kohdennettuna Tällä hetkellä käytössä oleva malli Kokonaiskustannukset jaetaan jäsenkunnille väestön suhteessa Kokonaiskustannukset jaetaan jäsenkunnille esimerkiksi ikärakenteella tai sairausindeksillä painotetun väestön suhteessa Kokonaiskustannukset määräytyvät jäsenkunnille aiheuttamisperiaatteen mukaisesti erikseen määrätyin ajurein kohdennettuna.

39 7,9 7,9 7,8 9,4 8,5 14,6 14,6 15,8 15,7 16,7 12,1 12,1 12,6 12,3 15,0 14,1 14,1 13,2 11,6 13,4 11,3 11,3 11,6 13,6 11,7 206,2 206,2 210,2 202,8 191,9 17,7 17,7 17,1 17,8 19,6 21,3 21,4 19,3 18,1 20,6 Tuotannon kokonaiskustannusten jakautuminen jäsenkunnille vaihtoehtoisilla laskutusmalleilla Sisältää kaikki palvelut m m Tuotannon kokonaiskustannukset vaihtoehtoisilla laskutusmalleilla 2011 Peruspääomaosuus Jäsenmaksuosuus Sekamalli Kapitaatio Sairastavuusindeksillä painotettu kapitaatio Lappeenranta 0 Lemi Luumäki Rautjärvi Ruokolahti Savitaipal Taipalsaa Parikkala e ri

40 Tuotannon kokonaiskustannukset asukasta kohden vuonna 2011 Sisältää kaikki palvelut Tuotannon kokonaiskustannukset asukasta kohden vaihtoehtoisilla laskutusmalleilla 2011 Peruspääomaosuus Jäsenmaksuosuus Sekamalli Kapitaatio* Sairastavuusindeksillä painotettu kapitaatio Keskimäärin Lappeenranta e ri Lemi Luumäki Rautjärvi Ruokolahti Savitaipal Taipalsaa Parikkala * = Kapitaatioon pohjautuva maksu erisuuri kuntien välillä, koska avoterveydenhuollon, suun terveydenhuollon ja kotihoidon maksut on jaettu alueittain

41 Tuotannon kokonaiskustannusten määräytymiseen käytettävä laskentamalli valittava tavoitteiden mukaan Sisältää kaikki palvelut Sekamalli Sekamalli Kapitaatio Kapi-taatio Sairastuvuuskapitaatio Jäsenmaksuosuus Sairastuvuuskapitaatio Lappeenranta 0.0 % 2.0 % -1.6 % -6.9 % Lemi -0.1 % -1.1 % 19.1 % 7.7 % Luumäki 0.1 % 8.8 % 7.5 % 15.0 % Rautjärvi -0.1 % 3.6 % 1.3 % 23.5 % Ruokolahti 0.3 % -3.0 % 0.9 % 10.9 % Savitaipale 0.0 % -6.6 % % -5.2 % Taipalsaari 0.1 % 2.9 % 21.1 % 4.2 % Parikkala 0.0 % 2.0 % -1.6 % -6.9 % Jäsenmaksuosuus Lappeenranta Lemi Luumäki Rautjärvi Ruokolahti Savitaipale Taipalsaari Parikkala Yhteensä Vertailutasona (0%) osuuspääomaperustein määritetyt kokonaiskustannukset Lappeenrannan osuuksien pienetkin suhteelliset muutokset ovat pienille kunnille euromääräisesti erittäin merkittäviä 41 Laskentamallia valittaessa huomioitava kuntien erilaiset rakenteet sekä taloudellinen kyvykkyys ja vakavaraisuus Peruspääomaosuusmallia ei esitetty samankaltaisuuden vuoksi jäsenmaksuosuusmallin kanssa kuntayhtymän ensimmäisten toimintavuosien aikana.

42 Nykyisistä kustannuksista kapitaatioon perustuu 53 miljoonaa euroa, mikä on 27 % kokonaiskustannuksista* 42 Kapitaatioon perustuva kustannusten* osuus kunnittain 2011 Kustannukset, miljoonaa euroa 100 % 194,8 131,7 4,6 10,0 12,6 8,0 11,8 8,8 7,2 90 % 80 % 70 % 60 % 141,6 98,6 2,5 6,6 9,0 5,5 8,3 6,3 4,9 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 53,2 33,1 2,1 3,5 3,7 2,5 3,6 2,6 2,3 Kapitaatioon perustuva laskutus 0 % Yhteensä Lappeenranta Lemi *ei sisällä erikoissairaanhoidon kustannuksia Luumäki Parikkala Rautjärvi Ruokolahti Savitaipale Taipalsaari

43 Imatra Lappeenranta Lemi Luumäki Parikkala Rautjärvi Ruokolahti Savitaipale Taipalsaari Koko Eksote Imatra Lappeenranta Lemi Luumäki Parikkala Rautjärvi Ruokolahti Savitaipale Taipalsaari Koko Eksote 1,0 1,0 1,1 1,5 1,5 1,4 1,5 1,5 1,8 1,3 12,4 1,3 1,3 1,3 1,8 1,4 1,8 1,2 13,0 1,7 2,1 2,1 1,9 2,1 1,6 1,4 1,6 1,9 1,4 16,1 2,1 2,2 2,0 2,2 1,5 16,7 1,7 1,5 1,6 1,9 Nettomenot asukasta kohden valtionosuuksien jälkeen erosivat kuntaa kohden keskimäärin 5.2 % vuonna 2010 ja 3.9 % 2011 Vain neljä kuntaa on eronnut yli 5 %-yksikköä keskimääräisestä 43 Kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden nettomenot asukasta kohden 2010 Nettomenot/asukas, tuhatta euroa 100% 90% Kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden nettomenot asukasta kohden 2011 Nettomenot/asukas, tuhatta euroa 100% 90% 80% 80% 70% 60% 50% 7 % yli keskimääräisen 9 % alle keskimääräisen Jäsenkunnat keskimäärin % 60% 50% 10 % yli keskimääräisen Yli 10 % alle keskimääräisen Jäsenkunnat keskimäärin % 40% 30% 30% 20% 20% 10% 0% 10% 0% Kunnan oma osuus, kun valtionosuudet on vähennetty Valtionosuus

44 Vaihtoehtoiset mallit maksuosuuksien määräytymiselle aiheuttaisivat merkittäviä muutoksia kuntien maksuosuuksiin 44 Maksuosuuksien laskentamallin valinnassa ratkaisevia asioita ovat omistajakuntien tahtotila, järjestämisvastuu ja luottamus Käytännössä maksuosuuksien ennakoitavuus (kapitaatiomallit) ja maksaminen vain käytetystä palveluista (aiheuttamisperiaate) asetetaan vastakkain. Mikään laskutuskäytäntö ei suoraan yhdistä näitä kahta mallia. Mikäli jatketaan nykymallilla (jossa juridinen järjestämisvastuu on Eksotella, mutta tosiasiassa kunnilla on vielä paljon määräysvaltaa Eksoten asioihin mm. palveluverkon peittävyyteen ja palveluiden kattavuuteen), paras vaihtoehto on aiheuttamisperiaate, jossa maksetaan todellisen käytön mukaan. Tämä malli on kuitenkin Eksoten strategian vastainen ja voi jarruttaa Eksoten kehittämistä kokonaisuutena. Jos annetaan Eksotelle kokonaisvaltainen ja aito palveluiden järjestämisvastuu, paras vaihtoehto olisi kapitaatiomalli. Tällöin kuntien luottamus Eksoten toimintaa kohtaan on ratkaisevassa asemassa. Kapitaatio mahdollistaa, että kunnat voivat kasvattaa palvelukäyttöään ilman, että se näkyy niiden kustannuksissa. Tämä riski on merkittävästi pienempi, jos Eksote päättää palvelurakenteestaan itsenäisesti. Paras kapitaatiomalli riippuu siitä, mikä koetaan oikeudenmukaiseksi. Kapitaatiohinta ilman korjauksia tarkoittaa käytännössä, että maakunta jakaa vastuun sote-kustannuksista tasan. Tilanne on vastaava kuin jos olisi yksi verotusoikeudellinen taho koko maakunnassa. Tällöin kunnat, jotka käyttävät vähemmän palveluita subventoivat kuntia, jotka käyttävät paljon, eli tukevat kuntia, joilla on haastava huoltosuhde. Ikärakenteella tai sairastavuudella korjattu kapitaatio tarkoittaa, että ne kunnat, jotka oletettavasti käyttävät enemmän palveluita suhteessa väestöön, myös maksavat suhteessa suuremman osan kustannuksista. Kapitaltiomalli toimii ainoastaan jos kaikki kunnat ovat jäseniä. Laskutusmallin muutos aiheuttaisi tilikarttojen ja raportointijärjestelmien muutoksen, mikä lisää muutoksen kustannuksia.

45 Vuodeosastokapasiteetti Imatralla ja alueen muissa kunnissa I Kotiutus Muut Imatralaiset IV Eksote-kunnissa sijaitsevat vuodeosastot Keskussairaala Hoitojakson kesto Imatra Keskimääräisillä keskussairaalan hoitojaksojen kestoilla on hyvin pieni ero. Haasteita I. Keskussairaalan tavoitteena kuntouttaa asiakkaat kotiin. Tämä laskee kustannuksia vain jos kuntien vuodeosastokapasiteettia suljetaan. jos Eksotella ei ole mahdollisuutta määritellä palveluverkkoa tarpeen ja tuotannon pohjalta, kustannushyötyjä ei ole mahdollista saavuttaa II. Imatra pyrkii kotiuttamaan nopeasti omille osastoilleen. (Ei näy keskussairaalan hoitojakson kestossa). Tällöin yleensä yksittäisen hoitojakson kokonaiskesto (Keskussairaala + Imatra) kasvaa, koska siirrosta aiheutuu transaktiokustannus ja viive III. Imatra hoitaa suuremman osan potilaistaan itse ja lähettää vain vaikeammat potilaat keskussairaalaan, mikä näkyy potilaiden jakson kestossa Jos Imatra vähentää ostoja keskussairaalasta ja sairaansijamäärä säilyy ennallaan, on riskinä, että muiden kuntien hoitopäivät keskussairaalassa kasvavat IV. Kuntoutus ei tällä hetkellä vaikuta kunnissa sijaitsevien vuodeosastojen kapasiteetin käyttöön termodymamiikan laki: sairaalavuode ei jäähdy II Siirto Imatralle III Imatran oma toiminta 45 Yllä esitetyt luvut vuodelta Jaksojen kestot 2011 ovat hieman toisin päin

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 1 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Talouden ja hallinnon rakenteiden arviointi 30.4.2013 Luottamuksellinen Johdanto 2 Eräs uusien monitoimijaisten ja suurten sosiaali- ja terveyspalveluiden organisaatioiden

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Koko maassa sote-palveluiden nettokustannusten kasvu ei vastaa maksukyvyn kasvua Toteutunut ja ennustettu kustannuskasvu 2004-2020

Lisätiedot

Suonenjoki. Asukasluku 31.12.2009 7 611 92 626 248 182 5 351 427

Suonenjoki. Asukasluku 31.12.2009 7 611 92 626 248 182 5 351 427 Talouden tarkastelu Talouden tarkastelu on tehty Tilastokeskuksen talouden tunnuslukuaikasarjoja (vuodet 1998 2009) hyödyntäen sekä kaupunkien vuoden 2010 tilinpäätöstietojen pohjalta. Tuloslaskelmien

Lisätiedot

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia 1 Palveluseteli Kuntien sote-menot 2012 Kuntien sote-hankinnat yksityisiltä 2,38 mrd. eli 11,7 % 46 % kuntien menoista 20,6 miljardia Palveluseteli 0,08 mrd. eli noin 80 miljoonaa Julkisen sektorin oma

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut. 24.5.2016 Heikki Miettinen

Kuntatalouden tunnusluvut. 24.5.2016 Heikki Miettinen Kuntatalouden tunnusluvut 24.5.2016 Heikki Miettinen Kymenlaakso Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti Iitti Kouvola Etelä- Kymenlaakso Pohjois- Kymenlaakso Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn

Lisätiedot

Itä-Suomen huippukokous 30.8.2011. Virpi Kölhi

Itä-Suomen huippukokous 30.8.2011. Virpi Kölhi Itä-Suomen huippukokous 30.8.2011 Virpi Kölhi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) järjestää jäsenkuntien puolesta erikoissairaanhoidon, kehitysvammaisten erityishuollon, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös 1 / 5. Valmistelijat / lisätiedot: Mustonen Eila, puh. (09) 816 23006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Päätös 1 / 5. Valmistelijat / lisätiedot: Mustonen Eila, puh. (09) 816 23006 etunimi.sukunimi@espoo.fi Espoon kaupunki Päätös 1 / 5 2905/00.01.00/2012 80 19.11.2012 80 Lausunto Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muutosehdotuksista Valmistelijat / lisätiedot: Mustonen Eila, puh. (09) 816 23006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Lastensuojelun palvelujen käyttö, kustannukset ja vaikuttavuus tilastoissa ja tutkimuksessa Järvenpää 10.9.2010 Antti Väisänen Terveys- ja

Lastensuojelun palvelujen käyttö, kustannukset ja vaikuttavuus tilastoissa ja tutkimuksessa Järvenpää 10.9.2010 Antti Väisänen Terveys- ja Lastensuojelun palvelujen käyttö, kustannukset ja vaikuttavuus tilastoissa ja tutkimuksessa Järvenpää 10.9.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Sosiaalitalous

Lisätiedot

TIETOJA KYS-ERVA-ALUEEN SAIRAANHOITOPIIREISTÄ KUVIOINA

TIETOJA KYS-ERVA-ALUEEN SAIRAANHOITOPIIREISTÄ KUVIOINA Keski-Suomen sairaanhoitopiiri TIETOJA KYS-ERVA-ALUEEN SAIRAANHOITOPIIREISTÄ KUVIOINA - Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset asukasta kohti sairaanhoitopiireittäin - Väestön ikärakenne

Lisätiedot

Maaseutukunnan näkökulmia Eksotesta. Kunnanjohtaja Anne Ukkonen Luumäen kunta

Maaseutukunnan näkökulmia Eksotesta. Kunnanjohtaja Anne Ukkonen Luumäen kunta Maaseutukunnan näkökulmia Eksotesta Kunnanjohtaja Anne Ukkonen Luumäen kunta Tietoa Luumäen kunnasta Vajaa 5000 asukasta 3000 vapaa-ajan asuntoa Useita kyliä, 2 isompaa taajamaa, hallinnollinen keskus

Lisätiedot

Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799

Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 Hyrrä hankkeen palveluseteliseminaari, Joensuu 11.2.2010 Palvelusetelin uudet mahdollisuudet d Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain tavoitteet

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 3.5.2016

Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 3.5.2016 Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 3.5.216 Etelä-Karjalan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet Etelä-Karjalan maakuntatalous Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 Kuntaliitto on julkaissut suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2014 kesäkuussa 2015. Julkaisun mukaan n terveydenhuollon ikävakioidut

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2015

Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2015 Hailuodon kunta Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2015 Käsittely Kunnanhallitus 25.5.2015 2 Talousnäkymät Kansainvälisen talouden kehitys on viime aikoina ollut kaksijakoista. Venäjän talouden kasvunäkymät

Lisätiedot

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys. Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatio- ja rahoitusmalliksi

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys. Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatio- ja rahoitusmalliksi Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatio- ja rahoitusmalliksi Miksi Paras-hanke ei riitä? - sosiaalitoimen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Etelä- Karjalan kuntien talouden tila ja tulevaisuus

Etelä- Karjalan kuntien talouden tila ja tulevaisuus Etelä- Karjalan kuntien talouden tila ja tulevaisuus Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 4.12.2018 Teemat (eivät valmiina) Taloustarkastelun edellyttämä väestötarkastelu (Tilastokeskus 1.12.2018, painelaskelmassa

Lisätiedot

Arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen ja johtopäätösten osalta hyvinvointikuntayhtymä toteaa seuraavaa:

Arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen ja johtopäätösten osalta hyvinvointikuntayhtymä toteaa seuraavaa: 23.6.2015 Raahen kaupunginhallitus Vastaus Raahen kaupungin tarkastuslautakunnan 12.5.2015 antamaan arviointikertomukseen 2014. Raahen kaupungin tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan tarkastellut

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen rakenneselvitys Keski-Uudenmaan K6-kunnissa

Sosiaali- ja terveystoimen rakenneselvitys Keski-Uudenmaan K6-kunnissa Sosiaali- ja terveystoimen rakenneselvitys Keski-Uudenmaan K6-kunnissa Loppuraportti, liite 2 23.6.215 Sisältö 1 Johdanto ja tiivistelmä 2 Palvelukohtaiset kehittämistoimet ja säästöpotentiaali Liitteet

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin jäsenkunnille LAUSUNTOPYYNTÖ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAA 2014-2016 VARTEN JA ENSIHOIDON KUSTANNUSTEN JAOSTA

Lapin sairaanhoitopiirin jäsenkunnille LAUSUNTOPYYNTÖ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAA 2014-2016 VARTEN JA ENSIHOIDON KUSTANNUSTEN JAOSTA 0.5.201 Lapin sairaanhoitopiirin jäsenkunnille LAUSUNTOPYYNTÖ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAA 2014-2016 VARTEN JA ENSIHOIDON KUSTANNUSTEN JAOSTA Lausuntopyyntö toiminta- ja taloussuunnitelmaa varten Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

SOTE-uudistus ja Hankasalmi. Puheenvuoro tiistaina 9.12.2014 Keski-Suomen SOTE 2020 -tilaisuudessa Matti Mäkinen kunnanjohtaja Hankasalmen kunta

SOTE-uudistus ja Hankasalmi. Puheenvuoro tiistaina 9.12.2014 Keski-Suomen SOTE 2020 -tilaisuudessa Matti Mäkinen kunnanjohtaja Hankasalmen kunta SOTE-uudistus ja Hankasalmi Puheenvuoro tiistaina 9.12.2014 Keski-Suomen SOTE 2020 -tilaisuudessa Matti Mäkinen kunnanjohtaja Hankasalmen kunta Kuntien omistajaohjaus aivan auki Palvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Suomen jäsenmaksut EU:lle vuonna 2007 ennakoitua pienemmät

Suomen jäsenmaksut EU:lle vuonna 2007 ennakoitua pienemmät SUOMEN JÄSENMAKSUT EU:LLE VUONNA 2007 ENNAKOITUA PIENEMMÄT 1/5 Suomen laskennallinen nettomaksu Euroopan unionille vuonna 2007 oli 172 miljoonaa euroa eli 32 euroa kansalaista kohden. Summa oli 0,1 prosenttia

Lisätiedot

Askola Copyright Perlacon Oy 1

Askola Copyright Perlacon Oy 1 Askola Askolan tase on loppuraportissa esitellyillä mittareilla arvioituna joukon heikoin. Nettolainakanta on suurin ja taseeseen on kertynyt alijäämää. Myös käyttöomaisuuden määrä on pienin. Toisaalta

Lisätiedot

SAITA OY:N OSAKASSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Tämän sopimuksen osapuolina ovat:

SAITA OY:N OSAKASSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Tämän sopimuksen osapuolina ovat: SAITA OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat: 1. Saimaan talous ja tieto Oy (y-tunnus 2245148-6) Laserkatu 8 F, 53130 Lappeenranta jäljempänä Saita Oy 2. Etelä-Karjalan

Lisätiedot

TIETOISKU 15.12.2014 TUOTANTO LASKI VARSINAIS-SUOMESSA VUONNA 2012

TIETOISKU 15.12.2014 TUOTANTO LASKI VARSINAIS-SUOMESSA VUONNA 2012 BKT asukasta kohden vuonna 2012 ( ) 50 000 TUOTANTO LASKI VARSINAIS-SUOMESSA VUONNA 2012 40 000 47 957 Bruttokansantuote laski vuonna 2012 huomattavasti Varsinais-Suomessa, kuten muissakin Etelä- Suomen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015 Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu 27.8.2015] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu 27.8.2015] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 27.8.215] KUUKAUSIRAPORTTI HEINÄKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Heinäkuu 215 HENÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA Heinäkuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

Tietoisku Sosiaali- ja terveyspalvelut murroksessa (ko?)

Tietoisku Sosiaali- ja terveyspalvelut murroksessa (ko?) KUNTAMARKKINAT Helsinki 12.9.2012 Tietoisku Sosiaali- ja terveyspalvelut murroksessa (ko?) SOTEPA- tutkimusryhmä: Vuokko Niiranen, Alisa Puustinen, Joakim Zitting ARTTU-arviointitutkimushanke: www.kunnat.net/arttu

Lisätiedot

EKSOTE VUOSINA 2017 JA Eksoten kehitystä ajanjaksolla

EKSOTE VUOSINA 2017 JA Eksoten kehitystä ajanjaksolla EKSOTE VUOSINA 2017 JA 2030 Eksoten kehitystä ajanjaksolla 2010-2040 THL:n arviointi syksy 2018 Eksote on pitkällä, v. 2010 so ja te integroitu Mukana kaikissa kärkihankkeissa Eksoten palvelurakenne erityisen

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen 1.1.2015 alkaen

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen 1.1.2015 alkaen Kaupunginhallitus 306 24.11.2014 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen 1.1.2015 alkaen 64/00.01.01/2013 Yhtymähallitus 14.10.2014 98 Ptky Karviaisen vuoden 2015 talousarvio on valmisteltu

Lisätiedot

SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta. Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki

SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta. Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki Esityksen sisältö Terveyden määritelmä Avainasiakkuudet Kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Kotkan johtamisen ja toiminnan arviointi kysely-yhteenveto. Anssi Hietaharju, FCG

Kotkan johtamisen ja toiminnan arviointi kysely-yhteenveto. Anssi Hietaharju, FCG Kotkan johtamisen ja toiminnan arviointi kysely-yhteenveto Anssi Hietaharju, FCG Vastaajan tausta 2 viranhaltija 6 1 luottamushenkilö 32 0 5 10 15 20 25 30 35 Kyselyyn vastasi yhteensä 38 / 57 henkilöä

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu

Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu Mitkä asiat on oleellisia? Sitovuus Päätöksenteko Strateginen ohjaus ja toiminnan ohjaus Henkilöstöpolitiikka Asiakasrajapinnat/reagointikyky asiakastarpeisiin

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Tarkastuslautakunta 28.05.2014 AIKA 28.05.2014 klo 18:00-21:20 PAIKKA Kaitalankuja 52 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Tarkastuslautakunnalle

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

Turun kaupungin toimintasuunnitelman valmistelu - Talouden lähtökohtia

Turun kaupungin toimintasuunnitelman valmistelu - Talouden lähtökohtia Turun kaupungin toimintasuunnitelman valmistelu - Talouden lähtökohtia 00.09.2015 / Jukka Laiho 01 Katsaus talouden tilanteeseen ja suunnitteluraamin päivitys Taloustilanteen kehitys huolestuttaa Euroopan

Lisätiedot

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta LIITEOSA (liite 16) Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta Selvitysalue, Keuruu, Multia ja Mänttä-Vilppula Lähde: Miettinen/FCG 5/2015 Lähtötiedot Kuntatalouden trendiennusteen lähtötiedot

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015

TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito ja -peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos JYTA Peruspalvelulautakunta TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015 1. Sopimuksen

Lisätiedot

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 JIK-HANKE Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 Asialista NHG:n esittely Sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiä haasteita Projektin sisältö Toimeksianto ja tavoitteet Toteutus Aikataulu Keskustelu

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014. Lähde:Tilastokeskus 2015, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 2014

Kuntien taloustietoja 2014. Lähde:Tilastokeskus 2015, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 2014 Kuntien taloustietoja 214 Lähde:Tilastokeskus 215, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 214 7 Verotulot 214 /asukas 6 Kemi 3851 /as. Koko maa 387 /as. Kemi sai vuonna 214

Lisätiedot

Kuntatalouden trendi. Oulun selvitysalue Heikki Miettinen

Kuntatalouden trendi. Oulun selvitysalue Heikki Miettinen Kuntatalouden trendi Oulun selvitysalue 2.12.2014 Heikki Miettinen Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 Syyskuun työllikatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomessa oli kuun lopussa 20042 työtä vailla olevaa työnhakijaa.

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014 Raportointi jäsenkunnille Tammi-syyskuu 2014 Eksoten tulos Tammi-syyskuu 2014 Muutos 2014 Tammi-syyskuu 2014 Koko vuosi TP 2013 EKSOTE YHTEENSÄ 1000 EUR E2014 vs. TP 2013 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös kunnanhallitukselle 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta

Lisätiedot

Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja

Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016 Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Työllisyys- ja työttömyysaste (15-64-v.) Etelä-Savon maakunnassa 1998-2015, % Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen Eksotessa

Tiedolla johtaminen Eksotessa Tiedolla johtaminen Eksotessa Projektipäällikkö, TkT Katja Klemola ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 8.9.2016 1 Tiedolla johtamisen eri tasot Lähde: Sitra & NHG: Palvelupakettien arviointiraportti

Lisätiedot

Kuntatalouden näkymät. Kokkola / Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 25.4.2012 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö

Kuntatalouden näkymät. Kokkola / Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 25.4.2012 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Kuntatalouden näkymät Kokkola / Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 25.4.212 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 25 211 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset. Lähde:

Lisätiedot

Aluekehityksen suunnittelu ja ohjaus

Aluekehityksen suunnittelu ja ohjaus Maakuntahallitus 170 19.10.2015 Maakuntahallitus 178 16.11.2015 Uudenmaan liiton talousarvion vuodelle 2016 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2016 2018 hyväksyminen 325/02.00.00/2015 MHS 19.10.2015

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Lappeenrannan kaupunginhallituksen 4.9.2017 linjauksen ja kuntajohtajien neuvottelukunnassa aiemmin käydyn keskustelun pohjalta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.4.2016 A8-0131/21. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.4.2016 A8-0131/21. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta 13.4.2016 A8-0131/21 21 46 kohta 46. suhtautuu varautuneesti ehdotukseen kuljettajapalvelun siirtämisestä tuotettavaksi parlamentin sisällä ja ulkopuolisen palveluntarjoajan korvaamisesta parlamentin sopimussuhteisilla

Lisätiedot

Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus

Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus Moisio & Oulasvirta Kuntien tehtävät Pohjoismaissa, eroja: Suomi : pienkuntavaltaisuudesta syntynyt tarve kuntayhtymille, erityisesti terveydenhuollossa Ruotsissa ja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2017-2019

Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2017-2019 Dnro:538/08.01.00/2014 Kunnanhallituksen tarkistettu päätös 12.9.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä (HSL) pyytää

Lisätiedot

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen 168 16.06.2009 179 21.07.2009 188 11.08.2009 Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen KHALL 168 Kunnankamreeri Kunnanvaltuusto on 22.12.2008 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2009. Talousarvio osoittaa

Lisätiedot

Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta

Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta Simo K. Kivelä, 15.4.2003 Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta Aksioomat Luonnolliset luvut voidaan määritellä Peanon aksioomien avulla. Tarkastelun kohteena on

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Palvelujen kehitys seisahtunut tulevaisuudenodotukset vaimeat

Palvelujen suhdannetilanne: Palvelujen kehitys seisahtunut tulevaisuudenodotukset vaimeat Palvelujen suhdannetilanne: Palvelujen kehitys seisahtunut tulevaisuudenodotukset vaimeat, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry BKT-aikasarjaan merkittävä

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Taloustieteen perusteet 31A00110 2016 Mallivastaukset 3, viikko 4

Taloustieteen perusteet 31A00110 2016 Mallivastaukset 3, viikko 4 Taloustieteen perusteet 31A00110 2016 Mallivastaukset 3, viikko 4 1. Tarkastellaan pulloja valmistavaa yritystä, jonka päiväkohtainen tuotantofunktio on esitetty alla olevassa taulukossa. L on työntekijöiden

Lisätiedot

Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Esimerkkejä eroista: Erikoissairaanhoito Pohjoismaissa Tanska Norja Suomi Ruotsi Alueet Alueet (valtio) Lkm

Lisätiedot

Maakunnan talous ja omaisuus

Maakunnan talous ja omaisuus Maakunnan talous ja omaisuus Sote ja maakuntauudistus 1 3Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat tilat maakunta vuokraa vähintään

Lisätiedot

SIUN SOTEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOKEHYS/LUONNOS

SIUN SOTEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOKEHYS/LUONNOS SIUN SOTEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOKEHYS/LUONNOS Omistajaohjauksen valmisteluryhmä Eeva-Liisa Auvinen, Satu Huikuri, Pellervo Hämäläinen, Pauliina Pietikäinen, Johanna Tähkiö PALVELUKOHTAISET KEHYKSET Erilliset

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2016. Heinolan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

PALVELUSOPIMUS 2016. Heinolan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä PALVELUSOPIMUS 016 Hyväksytty Heinolan sosiaali- ja terveyslautakunnassa _/_01_ _ja ympäristö- ja rakennuslautakunnassa - 1_ 0 1 - Hyväksytty n hallituksessa 1 0 1 _, PUITESOPIMUS 016 SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja

Lisätiedot

Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma

Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Hyvin saumattu sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta Ylijohtaja Marja-Liisa Partanen, Valvira Valviran

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tulot ja huoltosuhteet Hyvinkään kaupunki Talousosasto 28.11.2012

Tulot ja huoltosuhteet Hyvinkään kaupunki Talousosasto 28.11.2012 Tulot ja huoltosuhteet Hyvinkään kaupunki Talousosasto 28.11.2012 Tulot ja huoltosuhteet Hyvinkäällä Tähän diasarjaan on koottu tilastoja Hyvinkään väestön tulotasosta sekä Hyvinkään väestöllisestä ja

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntatilaisuus 7.4.2016

Kymenlaakson maakuntatilaisuus 7.4.2016 Kymenlaakson maakuntatilaisuus 7.4.2016 Kymenlaakson maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Seuraa Kuntaliittoa ja keskustele

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 901 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO Arviointi toimista, jotka ESPANJA, RANSKA, MALTA, ALANKOMAAT ja SLOVENIA ovat toteuttaneet neuvoston

Lisätiedot

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5/2013 1 Kokousaika Ti 9.4.2013 klo 16.00-17.44. Kokouspaikka Kinnulan kunnantalon valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa

Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa DRG-päivät 3.-4.12.2015, Lahti Sisältö PHSOTEY:n tuottamat palvelut Nykyinen suunnitteluprosessi Alueellisen suunnittelun seuraava askel

Lisätiedot

Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?

Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,

Lisätiedot

Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet. neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011

Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet. neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011 Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011 Valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden valmistelu Tuottavuusohjelman koordinaatio- ja seurantatyöryhmän

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Sote-järjestäminen-tuottaminen

Sote-järjestäminen-tuottaminen Sote-järjestäminen-tuottaminen Maakuntavaltuusto Maakuntahallitus Maakunnan sote-lautakunta Sote-järjestämisjohtaja Ostetut sote-palvelut (Tuotantojohtokunta) Maakunnan yhtiöt Sote-tuotantojohtaja Omat

Lisätiedot

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus.

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus. HALLITUS 178 16.12.2015 ESITYS VUODEN 2016 PALVELUHINNASTOKSI 613/02/05/00/02/2014 HALL 178 Palveluiden tuotteistus vuonna 2016 Palveluiden hinnoittelun tavoitteet ja hintataso Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vihdin kunta Vastauksen kirjanneen henkilön

Lisätiedot

Vanhusneuvostoseminaari 22.9.2014. SOTE uudistus. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

Vanhusneuvostoseminaari 22.9.2014. SOTE uudistus. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen Vanhusneuvostoseminaari 22.9.2014 SOTE uudistus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen Sairaanhoidon erityisvastuualueet ja sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2013

Lisätiedot

HSL-alueen suurten joukkoliikenneinvestointien vaikutus HSL:n talouteen, lippujen hintoihin ja kuntaosuuksiin Raide-Jokeri

HSL-alueen suurten joukkoliikenneinvestointien vaikutus HSL:n talouteen, lippujen hintoihin ja kuntaosuuksiin Raide-Jokeri HSL-alueen suurten joukkoliikenneinvestointien vaikutus HSL:n talouteen, lippujen hintoihin ja kuntaosuuksiin Raide-Jokeri 11.4.2016 Jukka Kaikko Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Raide-Jokerin vaikutus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/13 02.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/13 02.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (5) 416 Vanhusten palveluasumisen palvelusetelin arvon korottaminen HEL 2014-012928 T 05 04 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Rahoitusmalli 2013 2.12.2009. asta.tolonen@kainuu.fi

Rahoitusmalli 2013 2.12.2009. asta.tolonen@kainuu.fi Rahoitusmalli 2013 2.12.2009 asta.tolonen@kainuu.fi 2010 2012 Kunnan rahoitusosuus Kainuun maakunnalle: Kuntien rahoitusosuudet maakuntahallinnolle määritellään prosenttiosuutena kuntiin kertyvästä laskennallisesta

Lisätiedot

Palvelusopimusneuvottelut kevät Valtakunnallisten palkankorotusten vaikutus maksuosuuksiin vuoden 2018 talousarvion toteutuminen -

Palvelusopimusneuvottelut kevät Valtakunnallisten palkankorotusten vaikutus maksuosuuksiin vuoden 2018 talousarvion toteutuminen - Palvelusopimusneuvottelut kevät 2018 - Valtakunnallisten palkankorotusten vaikutus maksuosuuksiin 2018 - vuoden 2018 talousarvion toteutuminen - vuoden 2019 talousarvion näkymät TA2018 ja palkkaratkaisun

Lisätiedot

Kuntatuottavuus ja -tuloksellisuus seminaari 4.6.2013

Kuntatuottavuus ja -tuloksellisuus seminaari 4.6.2013 Kuntatuottavuus ja -tuloksellisuus seminaari 4.6.2013 Tuottavuusjohtaminen ja tuottavuusmittarit kunnan toiminnassa ja taloudessa Tarkastuspäällikkö, HT Tarja Saarelainen tarja.saarelainen@rovaniemi.fi

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS

KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS Kuntaliiton maakuntakierros ja Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari, 26.8.2014 Jyväskylä Maakuntasuunnittelija Kirsi Mukkala 1 Miltä vuosi 2013 näytti kuntien tilinpäätösten

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon talouden näkymiä

Erikoissairaanhoidon talouden näkymiä Erikoissairaanhoidon talouden näkymiä Eduskunnan kunta- ja terveysjaosto Johtaja Juha Kinnunen Keski-Suomen sairaanhoitopiiri 20.10.2016 Tarkastelukulma Ensisijaisesti erikoissairaanhoito ja siihen liittyvä

Lisätiedot