Kirppiksen keväthuumaa s. 4

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirppiksen keväthuumaa s. 4"

Transkriptio

1 Naantalin seurakuntayhtymän lehti 1 / Pääsiäinen seurakuntamestarin silmin s. 3 Kirppiksen keväthuumaa s. 4 Pääsiäisen ajan ohjelma s. 8

2 Pääkirjoitus Paasto kutsuu löytämään uutta luopumalla vanhasta Petri Sirén päätoimittaja Suuria kirkollisia juhlia on aina edeltänyt valmistautumisen aika. Kristillisen kirkon suurinta juhlaa, pääsiäistä, edeltää pitkä valmistautumisaika, suuren paaston aika. Paaston pituus on 40 arkipäivää alkaen laskiaissunnuntain jälkeisestä tuhkakeskiviikosta päättyen pääsiäissunnuntaihin. Sunnuntait eivät kuulu paastoon; ylösnousemuksen päivänä, josta jokainen sunnuntai muistuttaa, kirkko ei paastoa! Paaston ajatuksena alun perin on ollut, että elämäntapojen yksinkertaistaminen palvelee hengellistä etsintää. Vaikka paastossa tutkitaankin itseä, paaston ajatuksena ei ole keskittyä itseensä tai edistää omaa hyvinvointiaan ja terveyttään kevennetyn ruokavalion kautta. Tämä tosin voi tulla ikään kuin paaston sivutuotteena. Paasto on mahdollisuus, joka kutsuu uuden etsintään ja omien tottumustensa arviointiin. Luopumalla jostain saa tilalle jotain uutta. Itsensä tarkkailun sijaan paasto kutsuu avartumaan suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Ruuan ohella paaston voi liittää muuhunkin elämään. Paasto voi merkitä vaikkapa oman ajankäytön muuttamista. On sanottu, että arvokkainta mitä vanhemmat voivat lapsilleen antaa on aika. Paastoon voi liittyä myös omien kulutustottumustensa arviointi. Paastonaikana voi esimerkiksi vähentää omaa televisionkatseluaan, autolla ajamistaan, kahvinjuontiaan, alkoholin käyttöään, tupakan polttoaan tai tietokoneen käyttöään. Eräs paaston mahdollistamista oivalluksista on merkityksen ja mielekkyyden löytyminen arjen yksinkertaisista asioista. Mikä voittaakaan tehokkaammin kaamosmasennuksen kuin se, että oivaltaa kevään pian koittavan. Ennen kaikkea paasto kutsuu ihmistä avartumaan Jumalan suuntaan. Ruokapaaston eräs ulottuvuus on ollut tietoinen turvallisuuden tunteen horjuttaminen, napanuoran katkaiseminen suhteessa ravintoon ja sitä kautta koko elämään. Kun itsestään selviltä tuntuvat turvaverkot katkeavat, ihminen joutuu kysymään minkä varassa hän lopulta elää elämäänsä. Kristillisen paaston ytimeen kuuluu hiljaisuus ja rukous. Tämä avaa ihmisen Jumalan suuntaan. Paastonajan yksinkertaisuudessa ihminen ymmärtää elävänsä yksin armahtavan Jumalan lahjojen varassa. Mitä kaikkea Jumala ihmiselle lahjoittaa, tulee todeksi Kristuksessa, hänen kärsimisessään, kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Näiden ajatusten myötä haluan toivottaa Vesperin lukijoille oikein hyvää pääsiäistä! Kuorolaulun iloa Chorus Gratiaessa! Ensi vuonna 120 vuotispäiviään viettävä Chorus Gratiae, entiseltä nimeltään Naantalin Kirkkokuoro, toimii aktiivisesti kanttori Miika Hartikaisen johdolla Naantalin musiikkielämässä. Kuoro esiintyy vuosittain pääasiassa seurakunnan erilaisissa tilaisuuksissa toistakymmentä kertaa, eli noin kerran kuukaudessa. Esimerkiksi tänä keväänä esiintymisiä on Marian ilmestyspäivän messussa ja kiirastorstai-iltana. Huhtikuun lopussa kuoro tekee matkan Viroon, jossa esiintymisiä on kaksi. Kuorolaulu on kiva ja terveellinen harrastus. Chorus Gratiaessa arkiset huolet unohtuvat keskiviikon harjoituksissa ja sieltä lähtee kotiin hyvällä mielellä. Kuorossa sitoutuminen ja yhdessä tekeminen on tärkeää. Kun esiintymisissä asiat sitten osuvat kohdalleen, moniääninen laulu soi hyvin yhteen. Tällöin sekä kuulijat että laulajat saavat upean yhteisen kokemuksen. Uudet laulajat ovat kuoroon tervetulleita. Parhaat liittymisajat ovat harjoituskausien alut, elokuu ja tammikuu, mutta muulloinkin se on mahdollista. Jos olet kiinnostunut liittymään iloiseen joukkoomme, ota yhteys kuoron johtajaan Miika Hartikaiseen, evl.fi. Kuoro on sekakuoro, laulajia on yhteensä runsaat kaksikymmentä. Harjoitukset ovat säännöllisesti keskiviikkoiltaisin. Kuoron ohjelmistossa on liturgisen musiikin ohella klassista kuoro-ohjelmistoa ja myös oman aikamme musiikkia. Kantaesityksiä kuorolla on ollut useita. VESPER perustettu vuonna 2004 Naantalin seurakuntalehti Toimitus Piispantie 2, Naantali Puh: , Päätoimittaja: Petri Sirén puh Toimituskunta: Hanne Tuulos, toimitussihteeri, vastaava toimittaja Merttu-Mari Huoponen, vastaava toimittaja Toimitusneuvosto: Seurakuntayhtymän viestintäryhmä Kustantaja: Ilmoitusmyynti: Kotimaa Oy PL 279, Helsinki Minna Zilliacus puh gsm ISSN: Levikki: kpl Seuraava Vesper ilmestyy Kannen kuva: Hanne Tuulos 2

3 Pääsiäinen seurakuntamestarin silmin Naantalin kirkossa seurakuntamestarit valmistautuvat parhaillaan pääsiäisen ajan kiireisiin työpäiviin, jotka tuovat mukanaan niin iloisen palmusunnuntain, raskaan surullisen pitkäperjantain kuin myös riemullisen pääsiäisaamun. Toukokuussa eläkkeelle jäävä seurakuntamestari Liisa Suominen löytää kiireestä huolimatta motivaation työhönsä seurakuntalaisten palvelemisesta heidän kaikissa elämänsä vaiheissa. - Olen palvellut ihmisiä koko ikäni. Mulle on suuri ilo se, kun ihmiset lähtevät Naantalin kirkosta hyvillä mielin onnellisina ajatellen, että kirkkoon olikin ihanan matala kynnys tulla. Pääsiäisen tapahtumat puhuttelevat Kirkossa pääsiäiseen valmistautuminen alkaa näkyä jo heti laskiaistiistain jälkeen tuhkakeskiviikkona, jolloin liturginen väri vaihdetaan arkivihreästä paaston ajan lilaan, pitkän työuran tehnyt Liisa kertoo. Alkuvuosina pääsiäisyön messun jälkeen nautittu ateria oli mieleen painuva kokemus. Me suntiot pukeuduttiin keskiaikaisiin vaatteisiin. Pöydät notkuivat herkkuja: oli keitettyä naurista ja lanttua, savulammasta ja -silakkaa, kananmunan puolikkaita jne. Tosin saimme sitten kyllä jälkeenpäin siivota silakan päitä ja muita ruoantähteitä penkeistä vielä puoli neljän aikaan yöllä, nauraa Liisa hersyvästi. Erityisen puhuttelevana hän kertoo kokevansa kiirastorstain messun, jonka lopussa opetuslasten kynttilät sammutetaan ja mustaan puetulle alttarille jäävät vain Jeesuksen kynttilä, viisi ruusua ja orjantappurakruunu. Sitten kaikki loputkin valot sammutetaan, ja kun Käy yrttitarhasta polku on päättynyt, kaikki istuvat pimeässä kirkossa pitkän tovin hiiren hiljaa paikoillaan, Liisa kuvailee. Se on koskettavaa. Naantalin kirkon alttarilla oleva Kristuksen orjantappurakruunuista päätä esittävä puuveistos kertoo karua kieltään Jeesuksen meidän puolestamme ristillä kokemasta kuolemasta. Liisa paljastaa juuri sen olevan hänelle kaikista kirkon esineistä rakkain. Aloitan ja myös lopetan työpäiväni aina kun mahdollista lyhyellä rukouksella polvistumalla alttarille Kristus-veistoksen eteen. Rukouksen sisältö toki vaihtelee, mutta hetki on mulle aina tärkeä. Seurakuntamestarista on moneksi Merimaskun seurakunnassa vuonna 1996 aloittanut Liisa muistaa vielä elävästi ensimmäisen työtehtävänsä suntion sijaisena. Mun piti soittaa 83-vuotiaan naisen sanomakellot, vaikka en ollut koskaan käynyt kellotornissa, saati sitten soittanut kelloja. Kyllä vähän vapisutti kun siellä tasanteella seisoin, mutta hyvin kaikki meni, hän muistelee. Tuli sellainen olo, että ehkä mut on sitten tarkoitettu tähän työhön. Suntion tehtävät lisääntyivät vuosien kuluessa ja vuonna 2001 Liisalle tarjottiin paikkaa suuremmassa naapuriseurakunnassa, Naantalissa. Ensimmäinen asia, jonka edeltäjäni Rauno Huoponen mulle opetti oli, että alt- tarikynttilöiden on oltava suorassa, Liisa muistaa. Joo, ja ensimmäinen asia, jonka sä mulle sanoit oli, että alttarikynttilöiden on sitten oltava suorassa, naurahtaa Liisan seuraaja Marja-Leena Lento, joka on koko ajan sivusta kuunnellut Liisan juttuja. Liisan mukaan seurakuntamestarin on pystyttävä taipumaan työssään moneksi ja mentävä tilanteisiin tuntosarvet pystyssä. On oltava tukena sureville omaisille, jännityksestä jäykkänä oleville morsiamille ja paimennettava hieman yli-innokkaita rippikoululaisia. Mitä uskomattomampia tilanteita tulee vastaan lähes päivittäin ja niihin joutuu useimmiten täysin valmistautumatta. On vaan pystyttävä pitämään ajatukset kasassa vaikka mitä tapahtuisi, Liisa summaa. Oma pääsiäinen Lapissa Liisa-suntio on jakanut Naantalin seurakuntalaisten ilot ja surut jo 14 vuoden ajan. 1. toukokuuta koittavat ansaitut eläkepäivät. Olen tässä työssä kohdannut paljon surua, ja jotkut ihmiskohtalot ovat tarttuneet mukaan pidemmäksi aikaa. Enemmän olen kuitenkin kokenut ilon hetkiä enkä yhtenäkään aamuna ole tuntenut, että olisi ollut kurja lähteä töihin. Liisa myöntää rohkeasti, että eläkkeelle siirtyminen aiheuttaa varmasti vieroitusoireita, mutta toteaa heti perään nauraen: Viihdekalenteri alkaa kyllä jo täyttyä kovaa vauhtia ja muun muassa rakkaat lapsenlapset, 7-vuotiaat kaksostytöt Emma ja Nea, tarvitsevat mua erityisesti nyt kun koulukin syksyllä alkaa. Oman pääsiäisensä Liisa kertoo viettävänsä jälleen Lapissa kuten niin monena vuonna aiemminkin. Perheen ja ystävien kesken nautimme pääsiäisaterian. Pajunoksia on otettu joskus mukaan jo kotoa asti koristeeksi pöytään. Kilpisjärven lomakylässä on kota, jossa tunturipappi käy pitämässä hartauksia. Sellaiseen osallistumme sielläpäin ollessamme, ja veisaamme virsiä täydestä sydämestämme. J Teksti: Merttu-Mari Huoponen Kuva: Hanne Tuulos Oi rakkautta näin suurta, kun meitä säälii hän, maailman synnit kantaa, tuo meille elämän! (virsi 77:3) 3

4 Kirppiksen keväthuumaa Aurinko pistää liikkeelle. Se pistää siivoamaan kaappeja ja tarkistamaan varastoja. Mitä pitäisi heittää pois ja mitä tarvitaan? Jokakeväinen homma. Kirpputori on yksi hieno pelastus, kun etsii käytöstä poistetuille tavaroille uutta kotia. Se voi myös pelastaa uuden tavaran hankkimisessa ja vieläpä erinomaisen edullisesti! Sitten kun vielä asioi Naantalin seurakunnan kirpputorilla, tietää, että torin tuotto auttaa Naantalin seurakunnan diakoniatyötä auttamaan. Kaiken kukkuraksi on tietenkin hyvä, kun hyväkuntoinen tavara kiertää, eikä sitä heitetä pois. Seurakuntakeskuksen kirpputori on jo monille tuttu paikka, mutta ensikertalainen ei ilman muuta osaa suunnistautua: Aurinkotien puolelta sisään ja suoraan käytävän päässä kutsuu kirpputorin avoin ovi. Ovi on avoinna maanantaista torstaihin päiväsydämen, kymmenestä kahteen, ja lisäksi keskiviikkoisin iltakuuteen saakka. Mitä torilta löydät? Kaikkea mahdollista rintaliiveistä kahvinkeittimiin. Urheilutarvikkeita, leluja, kenkiä, keittiötarvikkeita, astioita, lamppuja, liinavaatteita, verhoja, kirjoja... Isoille huonekaluille eivät tilat riitä. Vaatetta löytyy ulkovaatteista sisävaatteisiin, miehille, naisille, lapsille. Marketissa on tangollinen samaa vaatetta, kirpputorilla se tangollinen on täynnä mitä erilaisimpia vaatteita! Hintahaitari on 50 sentistä ylöspäin, tavallisin hinta liikkuu 2 5 euron välillä. Kirpputorien yleiseen hintatasoon verrattaessa voi vain kehaista, että Naantalin seurakunnan torihinnat ovat erittäin edulliset. Kirpputorilta voi hyvällä mielellä tehdä ostoksia, kun sijoitettu rahamäärä ei ole suuren suuri. Jos tavaraan kyllästyy, voi sen tuoda takaisin myyntiin, eikä siinä ole montaa euroa hävinnyt. Mitä torille voit tuoda? Kaikkea mahdollista, mutta tavaran on oltava sellaista, että sen kehtaisi antaa hyvälle naapurillekin eli puhdasta ja hyväkuntoista. Kirpputorin työntekijät tarkastavat kaikki tavarat. Ne, joissa on tahroja, menevät rikkinäisten kanssa roskiin. Hyväkuntoiset tavarat, joka eivät täällä enää käy kaupaksi, pakataan Itä-Eurooppaan lähteviin säkkeihin. Esimerkiksi Bulgariaan on juuri lähtenyt lähetys. Kaikki lahjoitettu tavara päätyy hyllyille myyntiin. Myyjät eivät ota päältä mitään, kuten joskus kuulee epäiltävän. He eivät myöskään voi ostaa itselleen halvemmalla. Kirpputorin myyjät ovat vapaaehtoisia, jotka ovat sopineet seurakunnan diakoniatyöntekijöiden kanssa työsuhteestaan. Ketkä tuovat? Sesonkisiivoojat eli kevätsiivoojat ovat parhaillaan liikkeellä ja uutta tavaraa tuleen myyntiin säännöllisesti. Tavaraähky on tämän ajan ilmiö. Varsinkin isommasta pienempään asuntoon muutettaessa yleensä aina jää jotakin yli, samoin kuolinpesistä. Kirpputorit helpottavat muuttoa ja kevätsiivoja hyvällä tavalla saamalla aikaan kiertoa. Ei tarvitse heittää pois vaan voi antaa sille joka tarvitsee. Keräilijätkin käyvät Asiakaskunta on vaihtelevaa. Lasten tarvikkeita haetaan ja opiskelijat tietävät, että pienellä rahalla saa sopivaa käyttötavaraa ja voi tehdä löytöjäkin. Eläkeläiset katsovat vaatteita, kun muotivaatteita ei enää niin kaipaa. Sisustajat löytävät piristystä kotiin vähällä rahalla, perheenperustajat perustarvikkeita lampuista verhoihin ja astioihin, keräilijätkin tekevät löytöjään. Ns. metsästäjiäkin liikkuu varmaan kaikilla kirpputoreilla. Löytöpöydästä aarteita Saa ottaa -pöydästä ilman rahaa Myyntitiskiä vastapäätä on pieni pöydällinen löytöjä. Henkilökunta valitsee siihen erikoisuuksia ja harvinaisuuksia, mitä nyt eteen tulee, kun tavaroita lajitellaan. Seurakunnan diakoniatyöntekijöiden luvalla tavaraa ja vaatetta voi torilta valita ilmaiseksi. Ilmaiseksi voi ottaa myös mukaansa jotakin kirpputorin ovenpielessä olevasta valikoimasta, joka sisältää yleensä sekalaista tavaraa vaatteista astioihin. Kirppiksen keväthuuma on juuri alkanut. Tervetuloa! J Teksti: Maija Karinkanta ja Inkeri Ahlroth. Kuvat: Hanne Tuulos 4

5 Luottamushenkilövalintoja vuosiksi Uuden valtuustokauden ensimmäisessä kokouksessaan tammikuussa yhteinen kirkkovaltuusto valitsi puheenjohtajakseen Pekka Ritvasen sekä varapuheenjohtajaksi Juha Mannerin. Tiedoksi kuulolaitetta käyttäville Naantalin kirkon induktiosilmukka toimii kirkon kuoriosassa penkkiriveillä 1 7. Penkkirivit on merkitty selkeästi oheisella kuvakkeella. Lisätietoa asiasta saa paikan päällä seurakuntamestarilta. J Musiikkia pitkäperjantaina Naantalin kirkossa pitkäperjantaina 3.4. klo 10 alkavassa jumalanpalveluksessa kantaesitetään Hannu Pohjannoron säveltämä: sic desolatus moritur sellolle ja uruille (2015, kesto 5 min). Teos on sävelletty Kari Vuolan aloitteesta ja se on Naantalin seurakunnan tilaus. Teos kuullaan vastausmusiikkina Vanhan Testamentin lukukappaleen jälkeen ja sen esittävät Helena Vuola, sello ja Kari Vuola, urut. Yhteisen kirkkoneuvoston jäseniksi yhteinen kirkkovaltuusto valitsi seuraavat valtuutetut: Timo Jyväkorpi, Tiia Tavio, Reijo Ihalin, Martti Jaanto, Irmeli Vainio, Erkki Rantanen, Isabella Hautala, Åke Nyblom ja Teija Björkskog. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii Rymättylän seurakunnan kirkkoherra Petri Sirén. Nimityksestä vastaa tuomiokapituli. YKN:n varapuheenjohtajaksi yhteinen kirkkovaltuusto nimesi Raimo Saarelan. Rymättylän kirkon kattoa korjataan Rymättylän kirkon paanukaton korjaustyöt aloitetaan kesällä Asehuoneen lännenpuoleinen paanukate uusitaan ja tältä osin työ toteutetaan talkootyönä. Muiden lappeiden alueelta uusitaan lahonneita räystäslautoja ja yksittäisiä paanuja urakkatyönä. Työt jatkuvat vuodelle 2016, jolloin koko kirkon paanukate tervataan. J Teoksen nimi on lainaus Pyhän Birgitan ( ) perjantairesponsoriosta. Responsoriot (vuorolaulu), joita laulettiin luostarin hetkipalveluksissa, kuuluivat ja 1500-luvuilla Naantalin birgittalaisluostarin säännölliseen viikko-ohjelmaan. Perjantain tekstit käsittelivät pitkäperjantain tapahtumia. Karua, kaunista Keiseria Reinhard Keiserin Markus-passio kuullaan Naantalin kirkossa pitkäperjantaina klo 15. Teoksen esittävät Turun konservatorion ja Turun AMK:n Taideakatemian opiskelijat Sigynella-tyttökuorolla kirkastettuna. Passion evankelistana on Onni Heikkinen ja Jeesuksena Anssi Susilahti. Kuoroa ja orkesteria johtaa Marko Autio. Saksalainen säveltäjä, kapellimestari ja Vuoden 2014 seurakuntavaaleilla vaalikaudeksi valitut seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston ja seurakuntien seurakuntaneuvostojen jäsenten nimet löytyvät seurakuntayhtymän sekä seurakuntien verkkosivuilta. Myös johtokuntien ja työryhmien jäsenet on listattu verkkosivuilla. J Hautausmaiden hoidosta Naantalin seurakuntayhtymä on ulkoistanut Rymättylän ja Merimaskun hautausmaiden hoidon vapusta lokakuun loppuun Puutarha Jaannolle. Naantalin seurakunnan hautausmaiden (kirkko, Hakapelto) kesäkukkien istutus aloitetaan kesäkuun alussa. Omaisia pyydetään sitä ennen poistamaan hoitohaudoille talven aikana tuodut lyhdyt. Myös mahdolliset kevään aikana omaisten itse istuttamat kukat kannattaa noutaa pois ennen kesäkuun alkua. J urkuri Reinhard Keiser ( ) tunnetaan parhaiten oopperoistaan, mutta hän sävelsi myös suuren määrän maallisia kantaatteja sekä kirkkomusiikkia, johon hän toi aikansa näyttämömusiikin piirteitä. Pitkäperjantaina kuultava Markus-passio (n. 1717) on reilun tunnin kestävä suuri sävelteos, joka kuljettaa kuulijansa resitatiiveineen, aarioineen, koraaleineen ja orkesterivälikkeineen pääsiäisen tapahtumiin. Teksti pohjautuu teoksen nimen mukaisesti Markuksen evankeliumiin. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Käsiohjelma maksaa 10 euroa. J Mariakodin 20-vuotismatka Skuoritsaan ja Pietariin Tutustumme matkan aikana Pietariin ja vierailemme Skuoritsassa vanhusten Mariakodin 20-vuotisjuhlassa. Menomatkalla pysähdymme myös Viipurissa. Pietarissa on ohjelmassa mm. Prinsessa Ruusunen-baletti Mihailovskin teatterissa sekä kaupunkikierros. Matkan ajankohta on Hintaan ( euroa) sisältyy matkat, hotellimajoitus (2 yötä), ateriat, viisumit ja baletti. Matkan järjestää Mariakodin ystävät ry. Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset mennessä Liisi Kukkola, p tai Riitta Ahlroth, p Yhteyshenkilö Naantalissa diakoni Mari Syrjäkoski-Vuollet, p Huom! passin on oltava voimassa kuusi kuukautta matkan päättymisen jälkeen. J Kevään supersunnuntai ohjelmaa aamusta iltaan Palmusunnuntai on tänä vuonna Naantalin seurakunnassa oikea supersunnuntai. Koko päivän on ohjelmaa, josta aivan kaikenikäiset ja kaikenlaiset löytävät jotakin itselleen sopivaa. Vatsankin saa täyteen eikä kahvillekaan tarvitse lähteä kotiin asti. Aloitamme kirkossa aamukymmeneltä palmusunnuntain perhemessulla, jossa viihtyvät kaikki vauvasta vaariin. Naantalin seurakunnan lapsikuoro Laaksonlapset laulaa ja seurakunnan tutut lastenohjaajat ovat myös mukana. Puoli kahdeltatoista seurakuntakeskuksessa alkava lähetyksen ajankohtaisiltapäivä tuo Naantaliin Keski-Aasian työntekijöitä. Luvassa on ensin keittolounas ja sen jälkeen mielenkiintoinen katsaus Naantalin seurakuntaakin koskettaneisiin viime kesän dramaattisiin tapahtumiin ja tilanteeseen paikan päällä nyt. Kahdelta avautuu Kohtaamispaikalla yllätyskirppari, josta voit löytää aarteita ja ostaa pääsiäisleivonnaisia. Kahvilakin on auki. Pääsymaksu kirpputoritapahtumaan on 5 euroa ja pääsylipulla saat lunastaa itsellesi haluamasi tuotteen kirpparipöydästä. Kirpparitapahtuman tuotto menee lyhentämättömänä Yhteisvastuun hyväksi. Päivä päättyy iltaviideltä seurakuntakeskuksessa alkavaan kotoisaan ja lämminhenkiseen Crosspoint-iltaan, jossa sana, sävel ja rukous vuorottelevat. Tällä kertaa puhujavieraina Annukka Lindberg ja Kimmo Jalonen, musiikissa Tuike. Lapsille on omaa ohjelmaa ja ilta päättyy yhteiseen iltapalaan. J Eläviä kiviä KOLUMNI Kristillisiä kirkkoja Lähi-idässä on kohdannut kriisi, jolle ei löydy vertaista tapahtumaa lähihistoriasta. Monimutkaisten uskonnollisten ja poliittisten tekijöiden seurauksena kristittyjen lukumäärä alueella on laskenut dramaattisesti. Monet Lähi-idän kristityt yhteisöt, joiden alkuperä juontaa juurensa aivan kristinuskon alkuaikoihin, ovat joutuneet pakenemaan muualle, lähelle tai kauas Eurooppaan asti. Samaan aikaan kirkot ja kristityt Lännessä tietävät hyvin vähän Lähi-idän kristityistä. Yleinen väärinkäsityksemme on, että arabi olisi synonyymi muslimille. Lähi-idässä elää kuitenkin myös arabikristittyjä. Paastonaika ja pääsiäinen ovat hyvä hetki keskittyä perusasioiden äärelle ja pohtia kristinuskon juuria. Syyria, Libanon, Egypti, Israel, Palestiina ja ennen kaikkea Jerusalem ovat maita ja kaupunki, jotka muistuttavat meitä merkittävistä raamatullisista tapahtumista ja jotka myös hallitsevat uutisointia tämän päivän mediassa. Kun amerikkalainen novelisti Herman Melville vieraili Jerusalemissa vuonna 1857, häntä hämmästytti kaupungin loputon kivien määrä. Melville kirjoitti päiväkirjassaan kuinka hän siitä hetkestä lähtien ymmärsi, miksi kivillä on niin suuri merkitys Raamatussa. Mooses sai veden pulppuamaan kalliosta ja haudan suulta vieritetty kivi olisi merkkinä Kristuksen ylösnousemuksesta. Jerusalem on tänä päivänä hyvin toisenlainen kaupunki kuin missä Melville vieraili. Ja kuitenkin, Jeesuksen aikainen Jerusalem resonoi myös tähän päivään; konfliktin kaupunki, joka on samalla pyhänä kunnioitettu. Kaupunki, jossa kolme uskontoa kohtaavat. Jokainen Jerusalemissa vieraillut tietää, kuinka lähellä toisiaan ovat Itkumuuri, Pyhän haudan kirkko ja Kalliomoskeija. Vierailemme Jerusalemissa löytääksemme historiallisia, kivistä rakennettuja pyhiä paikkoja ja kävelläksemme itse Kristuksen kulkemaa tietä niinä tärkeinä viikkoina, joita palmusunnuntai enteilee. Viettäessämme kirkkovuotemme tärkeintä juhlaa ja muistellessamme Jeesuksen vaiheita Jerusalemissa, muistamme myös hänen tämän päivän seuraajiaan arabikristittyjä Lähi-idässä eläviä kiviä, ja Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen merkitystä kaikille unohdetuille tai vainotuille kristityille. Eeva-Maria Stayton, Aluepäällikkö Suomen Lähetysseura, Jerusalem 5

6 Seurakunnissa tapahtuu Jumalanpalveluksia Naantalin kirkossa Pääsiäisen ajan tapahtumat takasivulla. Su klo 10 messu. Klemi, Lindberg, Vuola Su klo 10 messu. Rautiainen, Saantola, Hartikainen. Palveluvuorossa Soiniemi 5. Su klo 10 messu. Lindberg, Klemi, Heikki Suokivi. Ruusunmarjat, joht. Leena Litzen. Su 3.5. klo 10 messu. Klemi, Lindberg, Vuola. Su klo 10 messu. Saantola, Rautiainen, Vuola. To klo 10 sanajumalanpalvelus. Lindberg, Hartikainen. Su klo 10 messu. Rautiainen, Saantola, Hartikainen. Kaatuneiden muistopäivä. Seppeleen lasku sankarihaudoille messun jälkeen, jonka jälkeen kirkkokahvit kirkossa. Su klo 10 messu. Kari Kouki, Lindberg, Vuola. Jari Koivisto, laulu ja saksofoni. Veneilijöiden kirkkopyhä. Arkiehtoollinen keskiviikkoisin klo 12 seurakuntakeskuksen kappelissa 1.4. Lindberg, Hartikainen Rautiainen, Vuola Klemi, Hartikainen Rautiainen, Hartikainen Lindberg, Hartikainen Saantola, Vuola Klemi, Hartikainen Rautiainen, Vuola Hartikainen. Musiikkia Reinhard Keiser: Markus-Passio pe 3.4. klo 15 Naantalin kirkossa. Turun konservatorion ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoita, joht. Marko Autio. Vapaa pääsy, ohjelma 10. (ks. s. 5. Musiikkia pitkäperjantaina.) Kevätmatinea su klo 16 seurakuntakeskuksessa. Laaksonlapset, joht. Virpi Viljanen. Vapaa pääsy ja ohjelma. Lapsille ja perheille Päiväkerhot 3 5-vuotiaille lapsille Ti ja to klo Nuhjalassa (Isontalontie 9). Ma klo 9 11 Ruonassa (Kurkelankatu 2), Huom! 2-vuotiaiden ryhmä. Ti, ke, ja to klo 9 12, ja seurakuntakeskuksessa (Piispantie 2). Varaa lapsellesi päiväkerhopaikka syksyksi 2015 täyttämällä ilmoittautumislomakkeen verkkosivuillamme osoitteessa: ilmoittautuminen. Pyhäkoulu sunnuntain jumalanpalveluksen yhteydessä kirkon sakaristossa. Seuraa kirkollisia ilmoituksia paikallislehdissä. Tutustu perhekerhoihin ja muskareihin verkkosivuilla: Lasten pääsiäisvaellukset pe klo 9 11 Naantalin kirkossa. Lähdöt kirkon eteisestä opastetulle kierrokselle vartin välein. Palmusunnuntain perhemessu su klo 10. Lindberg, Rautiainen, Vuola. Mukana Laaksonlapset Virpi Viljasen johdolla sekä seurakunnan lastenohjaajat. Lastenkirkko Su klo 15 Naantalin kirkossa. Mukana lasten näytelmäryhmä. Yhteinen tapahtuma lähiseurakuntien kanssa. Tilaisuuden jälkeen Kirkkopuistossa ohjelmallinen piknik. Kesäkerhot ja retket lapsille, perheille ja pienille koululaisille löytyvät osoitteesta lapsetjaperheet. Ilmoittautumiset nettisivujen ilmoittautumislomakkeen kautta. Ilmoittautuminen on alkanut ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Alakouluikäisille Kokkikerho maanantaisin klo Maijamäen koulullla. Lasten kirjahyrrä muuttaa seurakuntakeskuksen luomisen taloksi on lastenkirjallisuuteen keskittyvä, ilmainen koko perheen festivaali Naantalissa. Seurakunta tarjoaa tapahtumallisen kokonaisuuden, jossa voi uppoutua tarinoiden ja satujen maailmaan työpajojen ja kirjakahvilan puitteissa. Seurakuntakeskus muuttuu luomisen taloksi, jossa on mm. tarinahuone, soivan metsän huone, ystävyyden huone ja runorata. To pe työpajat alkavat klo 8.45 ja Työpajat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä puhelimitse numerossa Lauantaina tapahtuma on kaikille avoin ilman ennakkoilmoittautumisia. Aamupäivällä on ohjelmassa vauvojen värikylpyä, joihin varaukset Jaanalta ja Tarjalta, p Lastenkirjailija Titta-Mari Marttinen on mukana kirjailijatapaamisessa klo 12 kirjakahvila Kohtaamispaikassa. Klo 13 tänä vuonna 5 vuotta täyttävät lapset juhlivat satuhahmoihin pukeutuneen yhdessä syntymäpäivää nukketeatteri Saviruukun seurassa. Klo 15 nukketeatteri Saviruukun kaikille avoin tilaisuus. Pienoismallikerho maanantaisin klo DiPoLilla (Piispantie 2). Ota aikuinen mukaan! RC & sähköautokerho tiistaisin klo DiPoLilla. Ota aikuinen mukaan! Kokkikerho keskiviikkoisin klo Suopellon koululla. Kokkikerho perjantaisin klo Maijamäen koululla. Puuhakerho tytöille ja pojille perjantaisin klo DiPo- Lilla. Nuorille ks. nuoret Aikuisille Crosspoint-illat sunnuntaina klo 17 seurakuntakeskuksessa: Annukka Lindberg Pekka Simojoki: Majataloilta Puhuja selviää myöhemmin. Lapsille omaa ohjelmaa. Iltapala. Gospeljumppa keskiviikkoisin klo seurakuntakeskuksessa. Vetäjänä Heli Gustafsson. Kristus, kirkkauden toivo rukousjuhla Ke klo 18 seurakuntakeskuksessa. Musiikkia, ylistystä, opetusta ja rukouspalvelu. Ilta täynnä lämmintä yhdessäoloa ja koskettavia sanoja. Iltapalaa tilaisuuden jälkeen. Mukana Marko Huhtala Hengen Uudistus kirkossamme ry:stä ja Sakari Heikkilä Verkosto -seurakunnasta. Järj. Hengen uudistus kirkossamme ry ja Naantalin seurakunta. Majatalo auki! Su klo 17 majataloilta seurakuntakeskuksessa. Tule viihtymään ja virkistymään iloiseen ja lämpimään majataloilmapiiriin. Illan isäntänä toimii ja musiikista vastaa gospelmuusikko Pekka Simojoki. Lähetys Merikirkkopiiri tiistaisin parittomilla viikoilla klo seurakuntakeskuksessa, rh 3. Lähetyspiiri torstaisin parillisilla viikoilla klo seurakuntakeskuksessa, rh 4. Keski-Aasian juhla su seurakuntakeskuksessa: klo keittolounas, klo 12 lähetysjuhla. Vieraina Keski- Aasian työntekijöitä. Israel-juhla su 3.5. seurakuntakeskuksessa: klo keittolounas, klo 12 lähetysjuhla. Puhujavieraana Tuija Valtanen ICEJ-järjestöstä. Helena Mannervo laulaa ja laulattaa heprealaisia lauluja. Diakoniaa ja kohtaamisia Kahvio ja kirppari avoinna ma to klo 10 14, keskiviikkoisin klo 18 asti. Hiljaisella viikolla ja 6.4. kahvio ja kirppari suljettu. Viikottaiset diakonian ryhmät eivät myöskään kokoonnu. Keskustelua kahvilan kirjoista Tuttan ja Leenan seurassa ma ja klo 12 seurakuntakeskuksessa, rh 2. Hyvää huomenta naantalilaiset hartaushetki tiistaisin klo 11 Kohtaamispaikalla. Ohjelmansuorittajat vaihtuvat viikoittain. Musiikkia, puhetta ja runoja. Liikuntavammaisten vertaistukiryhmä ti ja klo seurakuntakeskuksessa. Inkeripiiri ti klo 14 sovitussa paikassa, ota yhteyttä Mari Syrjäkoski-Vuollet, Virsiryhmä ti 14.4., 28.4., ja klo 12 rh 4. Laulattajana Leena Litzen. Ystäväpiiri ke ja klo Velkuan Kummelissa. Äiti-Teresan peittopiiri keskiviikkoisin klo 11. Otamme vastaan lahjoituksena villalankoja. Voit tuoda ne Kohtaamispaikalle tai diakoniatoimistoon. Gospel-karaoke keskiviikkoisin klo Kohtaamispaikalla, vetäjinä Kari ja Reijo. Tillukkapiiri keskiviikkoisin klo Pirjon ja Tuulikin seurassa. Kudotaan sukkia naantalilaisille kastettaville vauvoille. Omaishoitajien ryhmä to (vierailija Lounais-Suomen avustajakeskuksesta) ja (muistiluento) klo 13 seurakuntakeskuksessa, rh 2. Potero veteraanimiesten keskustelupiiri to 16.4., ja klo seurakuntakeskuksessa. Raamattupiiri to 2.4., 16.4., ja klo 15 seurakuntakeskuksessa, rh 2, paitsi viimeinen kerta Soiniemessä. Aiheena Apostolien teot. Ryhmä on avoin kaikille Raamatusta kiinnostuneille. Vetäjänä Mari Syrjäkoski-Vuollet. Avoin runopiiri to ja klo 14 Kohtaamispaikalla Kyllikin ja Pirkon seurassa. Sauvakävely torstaisin klo 10, lähtö Aurinkotien puolelta. Korttiaskartelu: to ja ja 7.5. klo 10 seurakuntakeskuksessa, rh 3. Teemme kortteja diakoniatyölle kahden Eilan ja Tuulan opastuksella. Huolehdi muististasi -luento to klo 13 seurakuntakeskuksessa. Luennoitsijana Marjo Silvander Varsinais-Suomen muistiyhdistyksestä. Vapaa pääsy. UUTTA! Äijäbiljardi perjantaisin klo 18 Dipolilla. Biljardia, tikkaa, kahvia ja jutustelua Reijon ja Nikon seurassa. Diakonian päivystysajat ma ja to klo 10 12, lisäksi diakoniatyöntekijä on tavattavissa kahviossa ke klo Muuten ajanvaraukset puhelimella/sähköpostilla: Anna Ojala: anna.ojala@evl.fi, Anita Mäkilä: anita.makila@evl.fi, Mari Syrjäkoski-Vuollet: mari.syrjakoski-vuollet@evl.fi, Minna Pykälämaa: minna.pykalamaa@evl.fi, Yllätyskirpputoritapahtuma klo seurakuntakeskuksen Kohtaamispaikalla. Tule löytämään aarteita ja ostamaan pääsiäisleivonnaisia Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Kahvila on myös avoinna. VELKUA Hartaus 2.4. (ehtoollinen), ja (ehtoollinen) klo 17 Kummelissa. Ystäväpiiri ke ja klo Kummelissa. Pykälämaa. Jumalanpalveluksia Rymättylän kirkossa Pääsiäisen ajan tapahtumat takasivulla. Su klo 10 messu. Ilkka ja Ritva Pärssinen. Su klo 10 messu. Pärssinen, Vähämäki. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Pärssinen, Vähämäki. Su 3.5. Messu klo 10. Su klo 10 äitienpäivän messu. To messu klo 10. Sirén, Vähämäki. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Kaatuneiden muistopäivä. Jumalanpalveluksen jälkeen seppelten lasku sankarihaudoilla ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä. Su klo 10 messu. Kalervo U. Kukkula Gideoneista, Sirén, Vähämäki. Kirkkokahvit seurakuntakodilla. 6

7 Seurakunnissa tapahtuu Piirejä ja ryhmiä seurakuntakodilla Lähetys- ja merikirkkopiiri kuukauden 1. keskiviikko (8.4., 6.5.) klo 13 seurakuntakodissa. Kultaisen iän kerho kuukauden 2. tiistai (14.4., 12.5.) klo 13 seurakuntakodissa. Kirkkokuoro torstaisin seurakuntakodilla klo Äiti Teresa piiri torstaisin klo 12 seurakuntakodilla. Lankalahjoituksia otetaan kiitollisuudella vastaan. Lapsille, perheille ja koululaisille Lapsiparkki pe ja klo 9 12 seurakuntakodissa. Varaa lapsellesi paikka ko. viikon torstaihin mennessä: susanne. nummelin@evl.fi, Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30 seurakuntakodilla. Jos olet kotona alle kouluikäisen lapsen kanssa tule jutustelemaan ja tapaamaan muita vanhempia. Lapset askartelevat ja leikkivät, kaffetellaan yhdessä ja rauhoitutaan laulujen ja suurten kertomusten äärelle. Poikien pienoismallikerho alakoululaisille torstaisin pienemmät klo ja isommat seurakuntakodin kerhohuoneessa. Koottavien pienoismallien rakentelua, tarinoita ja yhdessä tekemistä. Vetäjänä Esa Suhonen. Muuta toimintaa Katavakotihartaus to ja klo 14. Yhteisvastuu Yhteisvastuukeräys on meneillään! Jos haluat listakerääjäksi, ota yhteys diakoni Hannele Keskitaloon: Lipaskeräystä kirkonkylällä. Pankkisiirtolomakkeita on tulossa postin mukana joka kotiin! Tänä vuonna varoja kerätään - - Lämpimästi tervetuloa! Haitin kouluolojen parantamiseksi ja vapaaehtoistyön kehittämiseen kotimaassa. Osa keräystuloista jää oman seurakunnan diakoniatyölle. Ole arkienkeli ja auta! Ennakkotieto: Tänä vuonna 70 ja 75 vuotta täyttävien yhteinen syntymäpäiväjuhla ke klo 14 seurakuntakodilla. Jumalanpalveluksia Merimaskun kirkossa Pääsiäisen ajan tapahtumat takasivulla. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Ahlstrand, Lustig, Naantalin Laulajat. Su klo 10 messu, Heikki Kivekäs, Lustig. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Ahlstrand, Antero Maijala. Su 3.5. klo 10 messu. Ahlstrand, Lustig. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Ahlstrand, Lustig. To klo 18 helatorstain iltakirkko. Su klo 10 messu. Ahlstrand, Antero Maijala. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Markku Ahlstrand, Tiina Lustig. Musiikkia Petri Laaksosen konsertti la 9.5. klo 19 kirkossa. Järjestäjinä: MLL Merimasku ja Merimaskun seurakunta. Nuorten Gospel-iltahartaus ti klo 18. Raision seurakunnan nuorten bändi musisoi. Toimintaa seurakuntakodilla Käsityöpiiri to 9.4. ja 7.5. klo 13 seurakuntakodilla. kaikenikäisille jotakin Kirkossa (Nunnakatu 2): klo 10 Palmusunnuntain perhemessu Seurakuntakeskuksessa (Piispantie 2): klo keittolounas klo 12 lähetyksen Keski-Aasian ajankohtaisiltapäivä klo yllätyskirppistapahtuma klo Crosspoint-ilta Kaffepaussi seurakuntakodilla seuraavina torstaina klo 13: Vieraana SPR:n Merimaskun paikallisosaston puheenjohtaja Eija Arvonen Saariston kalliopiirrokset alustaa Visa Auvinen Ota Raamattusi mukaan ja kerro itsellesi tärkeästä Raamatun kohdasta. Kultaisen iän kerho seurakuntakodilla to klo 13. Vieraana Raision seudun lausujat ry: Suurella Sydämellä runokooste. Vanhusten tuki ry:n kerho ja klo seurakuntakodilla. Lapsille ja perheille Lasten päiväkerho maanantaisin klo ja keskiviikkoisin klo Perhekerho tiistaisin klo Perhekerhon kevätretki tiistaina Kaiturin kotieläintilalle Maskuun ja lounaalle Louhisaaren kartanon kahvilaan. Lähtö klo 9 bussilla seurakuntakodilta. Ilmoittautumiset Perhekerhoon viikkoa ennen. Perhekerhon kevätjuhla ke klo 10 Viherlahdessa, ilmoittautumiset viikkoa ennen. Muuta toimintaa Keskiviikon kahvihetki ke 8.4. ja 6.5. klo 11 vanhustentalolla. Seurakunnan kevätretki Ke 3.6. lähtö klo 9 seurakuntakodilta. Retki suuntautuu suomalaisen kulttuurin kehtoon Turkuun. Aluksi vierailemme opastetulla kierroksella Turun tuomiokirkossa, josta suuntamme Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan, opastus kasvihuoneella ja ulkopuutarhassa. Lopuksi nautimme lounaan Honkapirtillä. Matkan hinta 20 sisältää opastukset ja ruokailun. Ilmoittautumiset Katjalle p LAKITOIMISTO VARATUOMARI ANNE TEURI Riita ja rikosasiain oikeudenkäynnit, myös maksuttomat Perintö- ja perheasiain oikeudelliset ym. kauppakirjat ja sopimukset, testamentit, avioehdot, avioeroasiat jne. Maksuton puhelintiedustelu Tullikatu 11, Naantali Puh , anne.teuri@nettikirje.fi TÄYDEN PALVELUN HAUTAUSTOIMISTO Huolehdimme kaikesta tarvittavasta ja neuvomme käytännön asioissa. Henrikinkatu 2, Naantali Puh Eerikinkatu 25, Turku Puh Kiinamyllynkatu 5, Turku Puh Saa rakastaa. Tilaa uudistunut 10 kk vain 40 Leikkaa irti ja postita. Postimaksu on maksettu puolestasi. Tilaan Itselleni Lahjaksi Kyllä kiitos! ASKEL MAKSAA POSTI- MAKSUN Tilaan Askel-lehden määräaikaisena tilauksena 10 kk hintaan 40 (norm. 80 ). Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta. SAAJA (jos eri kuin maksaja) Nimi TILAAJA/MAKSAJA Nimi Kotimaa Oy Vastauslähetys Tunnus Helsinki Osoite Osoite Postinumero ja -toimipaikka Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Minulle saa lähettää tietoa ja tarjouksia sähköpostilla ja tekstiviestillä. Sähköposti Tilaus päättyy automaattisesti tilausjakson loputtua. Tarjous on voimassa asti ja koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti alkaen vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien verokanta on 10 % ja Digilehden 24 %. 7

8 Palmusunnuntaista pääsiäiseen Naantalin kirkossa Su klo 10 palmusunnuntain perhemessu. Lindberg, Rautiainen, Vuola. Mukana Laaksonlapset Virpi Viljasen johdolla sekä seurakunnan lastenohjaajat. Ma klo kirkko avoinna hiljentymistä varten. Ti klo kirkko avoinna hiljentymistä varten. To 2.4. klo 19 kiirastorstain messu. Saantola, Rautiainen. Chorus Gratiae, joht. ja kanttorina Hartikainen. Pe 3.4. klo 10 pitkäperjantain sanajumalanpalvelus. Klemi, Hartikainen. Hannu Pohjannoro: sic desolatus moritur ja niin hän kuolee hylättynä. Naantalin seurakunnan tilausteos, kantaesitys. Helena Vuola, sello, Kari Vuola, urut. Pe 3.4. klo 15 Reinhard Keiser: Markus- Passio. Turun konservatorion ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoita, joht. Marko Autio. Vapaa pääsy, ohjelma 10. (ks. s. 5. Musiikkia pitkäperjantaina.) La 4.4. klo 22 pääsiäisyön messu. Lindberg, Klemi, Hartikainen. Laura Vire, laulu. Su 5.4. klo 10 pääsiäispäivän messu. Rautiainen, Saantola, Vuola. Juha-Pekka Vikman, viulu, Juha Viljanen, viulu, Helena Vuola, sello, Jouni Kuorikoski, laulu. Ma 6.4. klo pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus. Saantola, Hartikainen. Koraalikuoro, joht. Tiina Lustig. Velkua To 2.4. klo 18 kiirastorstain messu Velkuan kirkossa. Maarit Viitala, Koivusalo. Rymättylän kirkossa Su klo 10 palmusunnuntain sanajumalanpalvelus. Markku Ahlstrand, Vähämäki. Rymättylän pienkiinteistöyhdistys. Kirkkokahvit seurakuntakodilla jumalanpalveluksen jälkeen. Ma klo 19 hiljaisen viikon iltakirkko. Ti klo 19 hiljaisen viikon lasten ja nuorten kirkko. Ke 1.4. klo 19 hiljaisen viikon iltakirkko. To 2.4. klo 19 kiirastorstain messu. Pe 3.4. klo 10 pitkäperjantain sanajumalanpalvelus. Kirkkokuoro. Su 5.4. klo 10 pääsiäisaamun messu. Sirén, Vähämäki, Sini Peltola ja kirkkokuoro. Ma 6.4. klo pääsiäispäivän iltakirkko ja ehtoollinen. Katavakodilla To 2.4. klo 17 kiirastorstain hartaus. Merimaskun kirkossa Su klo 10 palmusunnuntain sanajumalanpalvelus. Petri Sirén, Antero Maijala. Ke 1.4. klo 18 hiljaista musiikkia ja jazzvirsiä kirkossa. MVT trio: Markku Ahlstrand (piano), Ville Kainu (basso), Tommi Aaltonen (rummut), solistivieraana Tuuli Ahlstrand, laulu. To 2.4. klo 19 kiirastorstain messu. Ahlstrand, Lustig. Pe 3.4. klo 10 pitkäperjantain sanajumalanpalvelus. Ahlstrand, Lustig. Su 5.4. klo 10 pääsiäismessu. Ahlstrand, Lustig, Koraalikuoro. Ma 6.4. klo pääsiäispäivän iltakirkko. Ahlstrand, Lustig. NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEYSTIETOJA Naantalin seurakunta Piispantie 2, Naantali Kirkkoherranvirasto avoinna ma pe 9 13, to myös , Rymättylän seurakunta Viluntie 2, Rymättylä Kirkkoherranvirasto avoinna ti ja pe 9 12, ke , Merimaskun seurakunta Kukolaistentie 36, Merimasku Kirkkoherranvirasto avoinna ma ja ke , Taloustoimisto avoinna ma pe 9 13 Piispantie 2, Naantali Talousjohtaja Hautausasiat Sähköpostit etunimi.sukunimi@evl.fi

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015 NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) ASIALISTA 1/2015 Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 3 Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen sihteerin

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

pääsiäistä! Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! (Luuk. 13:34)

pääsiäistä! Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! (Luuk. 13:34) Naantalin seurakuntayhtymän lehti 1 / 2016 17.3.2016 Iloista pääsiäistä! Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! (Luuk. 13:34) Jeesus Nasaretilainen

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Kun on toisessa kädessä Jumala ja toisessa olet sinä, niin voimme yhdessä oppia elämään ihmisinä.

Kun on toisessa kädessä Jumala ja toisessa olet sinä, niin voimme yhdessä oppia elämään ihmisinä. Naantalin seurakuntayhtymän lehti 3 / 2015 30.9.2015 Kun on toisessa kädessä Jumala ja toisessa olet sinä, niin voimme yhdessä oppia elämään ihmisinä. Kirkkomusiikkijuhlat 2015 s. 3 Äijäbiljardia ja Healing

Lisätiedot

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 Papin palsta Tämä vuosi on monisataisvuosien juhlaa. Kotimaamme täyttää pyöreät 100 vuotta ja mikäli Koillis-Savoa lukaisi viime joulukuussa, niin uutisen mukaan

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää... Mervin ja Keijon rakkaustarina s. 3. Yhteisvastuu 2014 s. 4

Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää... Mervin ja Keijon rakkaustarina s. 3. Yhteisvastuu 2014 s. 4 Naantalin seurakuntayhtymän lehti 1 / 2014 13.2.2014 Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää... Mervin ja Keijon rakkaustarina s. 3 Yhteisvastuu 2014 s. 4 Puukirkon pappi muistelee s.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p 1 Sisällysluettelo Messut 3 Konfirmaatiot 3 Kesäillat Malminkartanon kappelilla 4 Kannelkodin kesäseurat 4 Kesäillan musiikkia 5 Diakonia 5 Raamattua, liikuntaa ja leipää 6 Seurakuntavaalit 6 Yhteystiedot

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

...ja me toivotamm ja me toivotamm onnellista ja hyvää joulua!

...ja me toivotamm ja me toivotamm onnellista ja hyvää joulua! Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / 2014 27.11.2014...ja me toivotamm ja me toivotamm onnellista ja hyvää joulua! Joulun odotusta Isoluodolla s. 3 Seurakuntavaalit 2014: uudet luottamushenkilöt s. 5

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen. Naantalin seurakunnassa

Avioliittoon vihkiminen. Naantalin seurakunnassa Avioliittoon vihkiminen Naantalin seurakunnassa Hyvä avioliittoa suunnitteleva pari! Olette ottamassa tärkeän askeleen elämän polulla, onnea päätöksestänne! Tästä esitteestä saatte tarkempaa tietoa avioliittoon

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2017 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 17.9. Sanajumalanpalvelus, liturgia ja saarna Katja Verho, kanttori Päivi Ikäheimonen. 24.9. Eräkirkko Sappeen juhlakodalla

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2019 Tervetuloa Vauvis Vauvan ja vanhemman omat teemapäivät keväällä klo 10-14 Keskusseurakuntatalolla (Suokatu 22). Tule mukaan ja tuo ystäväsikin. *Kasteesta

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2015 http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2015 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen useimmissa jumalanpalveluksissa.

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi S-Market Rusko, osoite (Myllymäentie 2), 31.10.2014 kello 15.00 19.00. Seurakuntavaalit ovat toistaiseksi ainoa

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T KESÄN JUMALANPALVELUKSET Vuosaaren kirkossa vietetään ehtoollisjumalanpalvelus eli messu joka sunnuntai klo 11 ja Katukappelissa Iltakirkko torstaisin klo 18. Myös lapset ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin!

Lisätiedot

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 Seurakuntaneuvosto 20.1.2010 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 20.1.2010 klo 17-18.20 Paikka: Seurakuntakoti Läsnä: Sirén Petri puheenjohtaja Heino,

Lisätiedot

Pääsiäinen on matka. Arto Marttinen kirkkoherra. Tainionkosken kirkko, Kirkkokatu 2 Imatrankosken kirkko, Kanavakatu 2

Pääsiäinen on matka. Arto Marttinen kirkkoherra. Tainionkosken kirkko, Kirkkokatu 2 Imatrankosken kirkko, Kanavakatu 2 Hiljainen viikko ja pääsiäinen Imatran seurakunnassa 2019 Pääsiäinen on matka Imatran seurakunta sai 70 vuotta sitten viettää ensimmäisen kerran pääsiäistä itsenäisenä seurakuntana. Nuori seurakunta liittyi

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Keltaiset lehdet ja ruskeat leijuvat maahan kuin untuvat. Herra, me kiitämme niistä!

Keltaiset lehdet ja ruskeat leijuvat maahan kuin untuvat. Herra, me kiitämme niistä! Naantalin seurakuntayhtymän lehti 3/ 2013 10.10.2013 Keltaiset lehdet ja ruskeat leijuvat maahan kuin untuvat. Herra, me kiitämme niistä! Uudet tuulet puhaltavat! s. 3 Seurakunnat somessa s. 4 Mikä nyt

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kristus on ylösnoussut!

Kristus on ylösnoussut! Kristus on ylösnoussut! Pääsiäisessä yhdistyy elämän kaksi perussuuntaa: antaa pois (riisua) ja saada (pukea päälle). Tavallisesti ne ovat toisessa järjestyksessä. Synnymme alastomina, mutta meidät puetaan.

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2018

Lapset ja perheet Syksy 2018 Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot