Nakkilan Vire Uutiskirje 1 /2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nakkilan Vire Uutiskirje 1 /2009"

Transkriptio

1 Nakkilan Vire Uutiskirje 1 /2009 Tässä numerossa: Nakkilan Vire vauhdilla eteenpäin Näytölläsi paistattelee Nakkilan Viren historian ensimmäinen sähköinen uutiskirje toivottavasti odotettu sellainen. Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa seuramme perustamisvuoden 1945 jälkeen: On hikoiltu tiistailenkeillä ja urheilukouluissa, niitetty mainetta hiihtoladuilla ja yleisurheilukentillä. Vaikka paljon on saatu aikaan, on aina tilaa uudelle, sillä se jos jokin saa seuratoimijat aina uudestaan innostumaan ja jatkamaan toiminnassa vapaaehtoisesti. Kiitos teille kaikille! Uutiskirjeen tarkoitus on palvella entistä paremmin seuramme jäseniä, yhteistyökumppaneita ja kaikkia muita seuramme toiminnasta kiinnostuneita. Verkkosivujen ja seuralehti Vireläisen rinnalla uutiskirje toimii yhtenä seuramme viestintävälineenä. Vuonna 2009 uutiskirje ilmestyy yhteensä seitsemän kertaa. Kuluva vuosi on seurallemme merkittävä: Omilta urheilijoiltamme on lupa odottaa menestystä tulevissa kesän koitoksissa, hiihdossa pää on jo avattu. Elokuussa nuoret yleisurheilijat kisaavat Harjavallassa Nakkilan Viren järjestämissä SM-kisoissa, joiden valmistelut ovat hyvässä vauhdissa. Nakkilan Vire vauhdilla eteenpäin Kohti uusia haasteita Hiihdon Suomen mestaruuksista kilpailtiin Jämillä Nakkilan Virelle maakuntaviestin B-sarjassa hopeaa Hiihtojaoston kuulumisia Suunta kohti Harjavaltaa Pro Teamin kuulumisia Viren yleisurheilu nousukiidossa Maailman muuttuessa myös seuratoiminnassa tarvitaan muutoksia ja uusia tekijöitä vanhojen rinnalle. Toivotankin siis kaikki tervetulleiksi mukaan vireän Nakkilan Viren toimintaan! SM-kisojen vapaaehtoiseksi voit ilmoittautua seuramme verkkosivujen kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä vaikkapa allekirjoittaneeseen. Vauhdikasta kevättä kaikille lukijoille toivotellen Mervi Naski Tiedotuspäällikkö ja sihteeri 1

2 Kohti uusia haasteita Liikuntaleikkikoulu, junnu-urheilukoulu, yleisurheilukoulu ja valmennusryhmät pyörivät, seuran hiihtokisat ovat alkaneet ja tiistailenkki jatkuu tuttuun tapaansa. Seurassa on ohjelmaa monenikäiselle ja -tasoiselle liikkujalle. Haluamme tarjota kuitenkin enemmän. Suunnitelmat aikuisten urheilukoulusta, maratonkoulusta jo monista muista liikuntaryhmistä ovat aluillaan ja toivottavasti näkevät päivänvalon seuraavien vuosien aikana. Toiminnan pohja seurassamme on kunnossa, mutta haasteita tulevaisuuteen riittää. Viren urheilijat ovat menestyneet erinomaisesti viimeisen vuoden aikana. Yleisurheilijat saavuttivat viime kesänä viisi Suomen mestaruutta ja peräti neljä eri urheilijaa puki päälleen maajoukkueen edustusasun. Hiihtäjien saaliina on ollut puolestaan kaksi Suomen mestaruutta ja kaksi pistesijaa SM-hiihdoista. Tämäkin talvi on alkanut erinomaisesti Jussi Simulan sijoittuessa talven ensimmäisissä aikuisten SM-hiihdoissa neljänneksi. Seuramme tavoitteena on antaa eväät myös huippu-urheiluun ja siinä olemme onnistuneet. Suuri massa seuramme liikkujista koostuu kuitenkin lapsista ja nuorista, joille toivottavasti pystymme antamaan kipinän elinikäiseen liikkumiseen. Se on meidän kaikkein tärkein tehtävä. Seuran historian suurin haaste on ovella. Nakkilan Vire isännöi vuotiaiden yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailut Harjavallassa Kisoihin saapuu lähes tuhat nuorta kisailemaan mestaruuksista ja toimitsijoita kisapaikalla tarvitaan lähes 200. Tulemme järjestämään kisat vireläisvoimin, joten ilmoittaudu toimitsijaksi huikeaan urheilujuhlaan. Lisätietoa löydät kisan kotisivuilta /sm Sieltä myös pääset täyttämään vapaaehtoisille tarkoitetun ilmoittautumislomakkeen ja löydät kisakuulumiset. Tiedottaminen on avainasioita kaikessa toiminnassa. Kotisivumme on ollut käytössä jo usean vuoden ajan ja nyt olemme nousemassa seuraavalle portaalle. Uutiskirjeen ensimmäinen numero on nähnyt päivänvalon ja se ilmestyy tämän vuoden aikana joka toinen kuukausi. Pyrimme uutiskirjeen avulla tiedottamaan seurastamme ja toiminnastamme entistä paremmin. Matka kohti vuoden uusia haasteita on alkanut. Toivotan teidät kaikki tervetulleeksi seuramme monipuoliseen toimintaan! Liikkuminen on ihmisen paras sijoitus! Tule mukaan vireään toimintaan! Mukanamme voit liikkua seuraavissa ryhmissä: Urheilukoulut Liikuntaleikkikoulu torstaisin klo Viikkalan koululla Junnu-urhis torstaisin klo liikuntahallilla Yleisurheilukoulu torstaisin klo liikuntahallilla ja maanantaisin klo Kirkonseudun koululla Hiihtokoulu maanantaisin klo liikuntahallin maastossa Tiistailenkki Kokoontuminen ja lähtö yhteislenkille joka tiistai klo 19 liikuntahallilla. Kuntopiiri ja Step Nakkilan Naisvoimistelijoiden ja Nakkilan Viren yhteinen Kuntopiiri torstaisin klo ja Step torstaisin klo Nakkilan yhteiskoululla Lisätietoa ryhmistä löydät verkkosivuiltamme osoitteesta Harri Aalto Puheenjohtaja 2

3 Hiihdon Suomen mestaruuksista kilpailtiin Jämillä Nakkilan Viren edustajina Jämin SM-kisoissa hiihtivät Jussi Simula ja Juho Uotila, jotka molemmat kilpailivat miesten yleisessä sarjassa. Jussilla oli startti jokaisena kilpailupäivänä ja Juho osallistui lauantain 15 km perinteisen kilpailuun. Jussi aloitti perjantaina kilpailut pirteästi ollen sprintin karsinnan kymmenes, mutta törmäys kilpakumppanin kanssa pilasi mahdollisuudet välieriin. Lauantaina ladulle saatiin kaksi vireläistä, kun Jussi ja Juho starttasivat perinteisen 15 km kisaan. Jussi hiihti hienosti neljännelle sijalle Sami Jauhojärven voittamassa kilpailussa. Jussin ero Samiin oli vajaat kaksi minuuttia, eikä ensimmäinen aikuisten SM-mitalikaan jäänyt kauas: toiseen sijaan jäi eroa 40 sekuntia ja kolmanteen vain 20. Juho Uotila sijoittui sijalle 107. Hiihtokausi 2009 Tietoa kauden tärkeimmistä kilpailuista saat mm. verkkosivuiltamme ja hiihtojaoston puheenjohtajalta. Hiihdon sarjakilpailut Hiihdon sarjakilpailut järjestetään tänä keväänä yhteistyössä Harjavallan Jymyn, Ulvilan Uran ja Kokemäen Kova-Väen kanssa Harjavallassa Hiittenharjun maastossa. Kilpailut keskiviikkoisin klo 18 alkaen (säävaraus). Sunnuntaina oli vuorossa yhdistelmäkisa eli 15 km perinteisellä ja 15 km vapaalla hiihtotyylillä. Kilpailuun startannut Jussi Simula hiihti kilpailun läpi kärkiporukassa, vaikka joutuikin antamaan hieman periksi loppua kohden. Jussi sijoittui yhdistelmäkilpailussa lopulta hienosti yhdeksänneksi. Eroa kilpailun voittaneeseen Sami Jauhojärveen kertyi reilut kaksi ja puoli minuuttia. Jussi Simula Sami Rosholm Hiihtojaoston puheenjohtaja (Kuvan otti Milja Tuomi) 3

4 Nakkilan Virelle maakuntaviestin B-sarjassa hopeaa Viime vuonna Nakkilan Vire ei saanut koottua maakuntaviestiin omaa joukkuetta, minkä vuoksi tämän vuoden maakuntaviesti hiihdettiin B-sarjassa. Viren joukkue ponnisti kuitenkin B-sarjan hopeasijoituksen ansiosta takaisin A-sarjaan ensi vuodeksi. A-sarjassa hiihtävät kahdeksan Satakunnan parasta joukkuetta. B-sarjassa hiihti tänä vuonna kuusi joukkuetta. Viren joukkueessa hiihtivät hiihtojärjestyksessä Rauno Tuomi (5 km), Anu Poutanen (2,5 km), Juhani Oksman (2,5 km), Milja Tuomi (2,5 km), Mikael Oksman (5 km), Iida Vieno (5 km) ja ankkurina Juho Uotila (10 km). Kaikki hiihtäjät hoitivat osuutensa mallikkaasti. Milja Tuomen aika oli paras hänen omalla osuudellaan myös A-sarjan hiihtäjät huomioon ottaen. Joukkueen ankkurina hiihtänyt Juho Uotila oli niin ikään B-sarjan nopein. Marja Kares-Oksman Hiihtojaoston jäsen Menestyksekkään maakuntaviestijoukkueen kelpasi hymyillä kisan ratkettua. Kuvassa vasemmalta Juho, Juhani, Mikael, Iida, Milja ja Rauno. Hiihtojaoston kuulumisia Hiihtokoulu ja sarjakilpailut ovat käynnistyneet ja jatkuvat Harjavallassa, Hiittenharjun maastossa. Hiihtokoulusta ja kilpailuista saa lisätietoa verkkosivuiltamme. Sarjakisat käydään yhdessä Harjavallan Jymyn, Ulvilan Uran ja Kokemäen Kova-Väen kanssa. Tänä talvena hiihtoladuilla Vireä edustaa uusi hiihtäjä Eurasta. Milla Tainio siirtyi alkutalvesta seuraamme Eura-Kauttuan Urheilijoista ja hiihtää N16 sarjassa yhdessä vireläisten Tiia Vienon ja Milja Tuomen kanssa. Näin ollen saamme hyvän joukkueen talven viestihiihtoihin. Kisakausi on parhaillaan käynnissä ja jo nyt olemme saaneet nauttia menestyksestä SM-kisoissa niin nuorten kuin yleisessäkin sarjassa Jussi Simulan ja Juho Uotilan toimesta. Jussi hiihti hienot sijoitukset Jämin SM-kisoissa (4. ja 9.) ja Juho hiihti nuorten SM-kisoissa M23 sarjassa Rokualla sijoille 65. ja 57. Juhon ja Jussin lisäksi kisalatuja kiertävät seurastamme tänä talvena Milja Tuomi, Tiia Vieno ja Milla Tainio tähtäimessään Hopeasomman loppukilpailu maaliskuussa Teuvalla. Hiihtoterveisin Sami Rosholm 4 Juho Uotila vauhdissa Jämillä.

5 Suunta kohti Harjavaltaa Pro Teamin kuulumisia Pro Team aloitti syksyn kymmenen kilometrin vaelluksella Nakkilan keskustan tuntumassa. Pääsimme yöpymään Nakkilan Partiolaisten majalle, jossa pullo pyöri yön pikkutunneille saakka. Tästä alkoi syksyn peruskuntokausi ja siihen on kuulunut lenkkeilyä, kuntopallon heittelyä, loikkimista, mäkivetoja, punttisalia, lihaskuntoa, leirityksiä Joillekin Prolaisille yleisurheilu on vasta se kakkoslaji ja muut harrastukset (uinti, jääkiekko, ringette) vievät enemmän aikaa. Tärkeää kuitenkin on, että ehtii yhteisiin treeneihin 1 2 kertaa viikossa. Kilpaileminen ei ole pakollista: se, että tulee mukaan liikkumaan, on jo hyvä juttu. Anu Poutanen, Kristian Salo, Nina Soininen, Annika Puputti, Elina Penttilä ja Mikael Oksman kuuluvat Pro Teamin lisäksi piirin Harjavalta projektiin. Ryhmässä harjoitellaan samanikäisten kanssa ennen Harjavallan SM-kisoja. Samalla tulee tietoa siitä, miten SMkisoissa toimitaan: varmistukset, verryttely-alueet, aikataulut Kyseessähän ovat näiden Prolaisten ensimmäiset SM-kisat. Jokaisella on omat henkilökohtaiset tavoitteensa, mutta ryhmän tarkoituksena olisi ottaa muutama henkilökohtainen mitali sekä tietysti pari joukkuemitalia. Tavoitteet ovat kovia, mutta niin ovat kovia Prolaisetkin! Pro! Janica Tiirikainen, Meea Koivula, Markus Saarinen, Miro Suonperä ja Toni Riento eivät vielä ensi kesänä pääse kilpailemaan SM-kisoihin, mutta saavat tuntumaa kisoihin paikanpäältä. Luvassa onkin heille sopivia tehtäviä kisaorganisaatiossa. Lisäksi tämä porukka on luvannut ottaa mitaleja piirin sisulisäikäisten kisoissa. Tammikuussa Pro Team leireili Eerikkilän urheiluopistolla ja alkoi sieltä palattuaan valmistautua käynnissä olevaan hallikauteen. Prolaisten kisaohjelmaan kuuluvat paitsi kisat Porissa, myös Tampereen Indoor Gamesit. Tulokset kertovat, kuinka paljon treenataan lisää. Virpi Vippe Luoma Pro Teamin coutsi 5

6 Viren yleisurheilu nousukiidossa Nakkilan Viren yleisurheilijoiden viimekesäinen menestys kilpakentillä oli seuran historian kaikkien aikojen ylivoimaisesti paras. Seuramme keräsi 66 Kalevan maljan pistettä ja sijoittui valtakunnallisessa seuraluokittelussa sijalle 40. Seuramme oli näin ollen kolmanneksi paras satakuntalaisseura Porin Yleisurheilun ja Noormarkun Nopsan jälkeen. Yleisurheilijamme saavuttivat kesän kisoista kuusi SM-mitalia, joista yksi oli seuran ensimmäinen viestimitali, SM-viestikulta N19-sarjassa. Peräti neljä edustusurheilijaamme Jenna Jokela, Jenni Jokinen, Minna Viljanen ja Katariina Valla puki Suomi-paidan päälleen edustaen Suomea arvokisoissa helmenä Jennan nuorten MMkisaedustus Puolan Bydgoszazissa. Nuoremmat urheilijamme menestyivät myös hyvin omissa piirinmestaruuskilpailuissaan ja tuomisina oli monia pm-mitaleja. Valtakunnallisessa Vattenfall-seurajoukkuekilpailussa sijoituimme sijalle 11. Harjoittelukausi on lähtenyt hyvin käyntiin ja kaikki kärkinimemme ovat voineet harjoitella terveinä, pieniä flunssanpoikasia lukuun ottamatta. Myös Katariinan viime kesää varjostaneet selkäkivut on saatu pois ja tyttö treenaa kovalla sykkeellä. Liikuntahallilla vieraillessa on ollut nuorempien urheilijoidemme osalta ilahduttavaa todeta, että Viren urheilukouluissa on iloinen, mukaansatempaava meininki, ja lapset ovat innolla mukana. Tulevana kesänä omiin, Harjavallassa pidettäviin vuotiaiden SM-kisoihimme tähtäävät urheilijat ovat syksystä saakka kokoontuneet Virpin johdolla säännöllisesti yleisurheiluharjoituksiin. Heiltä onkin lupa odottaa kesällä hyvää menestystä ja omien ennätysten roimia parannuksia. Hallikausi on myös pyörähtänyt käyntiin ja vireläisiä urheilijoita oli jo Jyväskylän Hippos-hallissa kilpailemassa. Siellä miteltiin urheiluoppilaitosten opiskelijoiden paremmuudesta ja mm. Jenna ja Minna aloittivat kautensa. Jenna pyrähti sileän 60 metriä aikaan 7.62 (alkuerissä 7.55) ja voitti kisan. Minna juoksi aidatun 60 metriä aikaan 8.90 ja oli kisassa toinen. Jennan alkuerän aika 7.55 jäi vain sadasosan hänen halliennätyksestään ja lupaa näin ollen hyvää hallikautta ja kesää. Tule mukaan tekemään ensi kesän suurinta yleisurheilun SMkisatapahtumaa! Nakkilan Vire järjestää vuotiaiden yleisurheilun SMkilpailut tulevana kesänä elokuuta Harjavallan Honkalan kentän täyttää lähes tuhat nuorta yleisurheilijaa huoltajineen ja kannustajineen. Yhteensä kisapaikalla tullaan näkemään noin 3000 kisavierasta. Kilpailujen järjestämisessä tarvitsemme Sinun apuasi. Tule mukaan tekemään nuorille unohtumaton tapahtuma. Vapaaehtoiseksi voit ilmoittautua kisasivuillamme osoitteessa /sm Kisasivuiltamme löydät myös tietoa mm. ilmoittautumisesta, majoituksesta ja kilpailujen aikataulusta. Tavataan elokuussa Harjavallassa! Positiivisesti kohti kesää Arthur Brisbanen ajatuksella: Sanakirja on ainoa paikka, jossa menestys tulee ennen työtä Seppo Valla Yleisurheilujaoston puheenjohtaja 6

7 Yhteystiedot Puheenjohtaja Harri Aalto harri.aalto(at)sul.fi, puh Sihteeri, tiedotuspäällikkö Mervi Naski mervi.naski(at)uta.fi, puh Yleisurheilujaoston puheenjohtaja Seppo Valla seppo.valla(at)nakkila.fi, puh Hiihtojaoston puheenjohtaja Sami Rosholm sami_r(at)suomi24.fi, puh Kuntojaoston puheenjohtaja Tiina Kari-Saarinen tiina.kari-saarinen(at)dnainternet.net, puh Yhteistyökumppanit 7

SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012

SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012 SATAKUNNAN PARAS HIIHTOURHEILIJA Ristomatti Hakola Kankaanpään Urheilijat Valmentaja: Antti Hagqvist Saavutukset kaudella 2011-2012: Valittiin Suomen

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

1 /2010. Nakkilan Vire Uutiskirje NIIN IHANAA! TÄSSÄ NUMEROSSA:

1 /2010. Nakkilan Vire Uutiskirje NIIN IHANAA! TÄSSÄ NUMEROSSA: Nakkilan Vire Uutiskirje 1 /2010 NIIN IHANAA! TÄSSÄ NUMEROSSA: Nimittäin talvi 2009 2010. Lunta on riittänyt hiihtoniiloille ja siitä ovat nauttineet nekin, joiden ykkösharrastus ei hiihto olekaan. Vireläisetkin

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Ounasvaaran Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura Kiertopalkinnot 2011 KIERTOPALKINNOT 2011 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä Kuvat: Kotkan kaupunki KOTKA Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä itään puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotka on Kymijoen ja meren yhdyskohtaan

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Ei tuloksia. 400 m. 500 m. 600 m

Ei tuloksia. 400 m. 500 m. 600 m Naiset 100 m 1 11.74 1.1 Jenna Jokela 8.4.90 1 challenge Espoo/Le 2.6.2013 2 11.85 1.1 Jenni Jokinen 7.1.92 4 challenge Espoo/Le 2.6.2013 3 12.48 1.2 Anni Luotola 9.10.87 1h2-17 karn Jämsänkoski 29.6.2003

Lisätiedot

Kauden kisauutisia

Kauden kisauutisia Kauden 2012-2013 kisauutisia Vankan hiihtäjät palkittiin 6.5. Kalanti-talolla Kuvassa sarjahiihdoissa menestyneet. Lisää palkittuja Kuvia-sivulla. Annemari SM-hiihdoissa Suksien testausta ennen 30 km:n

Lisätiedot

Kauden kisauutisia

Kauden kisauutisia Kauden 2013-2014 kisauutisia Hiihtäjiä palkittiin Kauden päätöstilaisuutta vietettiin Kalanti-talolla 2.5. Tilaisuudessa palkittiin mm. seuramme SM- ja Hopeasompa-edustajia, ahkerasti pk- tai kansallisissa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 Mannerheiminaukio 7 p. (06) 832 1300 www.kephi.com 67100 Kokkola f. (06) 830 2374 e-mail: toimisto@kepli.fi KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY:N

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

Kisaliite 2009. Yleisurheilun 14 15-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailut

Kisaliite 2009. Yleisurheilun 14 15-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailut Yleisurheilun 14 15-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailut Yleisurheilun 14 15-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailut Honkalan kenttä, Harjavalta 14. 16.8.2009 www.nakkilanvire.fi/sm14-15 Kisaliite 2009 2

Lisätiedot

Ounasvaaran Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura Kiertopalkinnot 2012 KIERTOPALKINNOT 2012 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

Kauden kisauutisia

Kauden kisauutisia Kauden 2014-2015 kisauutisia Vankan hiihtäjiä palkittiin Vähälumisesta talvesta huolimatta Vankan hiihtoväelle kausi oli menestyksekäs. Vakka-Suomen alueella Vankka oli paras hiihtoseura, voittaen Vakkamalja-pisteissä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Toimintasuunnitelma kaudelle 2012 Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Visio Yleisurheilun valioseura, joka tarjoaa Nokialaisille: Myönteisiä elämyksiä harrastuksesta huippu-urheiluun ympäri vuoden

Lisätiedot

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä.

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä. ÄHTÄRIN URHEILIJAT Yleisurheilu TOIMINTAKÄSIKIRJA Johdanto Ähtärin Urheilijat on vuonna 1920 perustettu urheilun yleisseura, johon kuuluu myös kyläosasto Ähtärinrannan Kisa. Ähtärin Urheilijoiden päälajit

Lisätiedot

Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja

Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja Kiertopalkinnot 2010 KIERTOPALKINNOT 2010 Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja Piiri Pisteet 2010 Pisteet 2009 Pisteet 2008 1. Pohjois-Pohjanmaa 52 40 14 2. Lahti 47 51 89

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 St1 2015-2016 Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 ST1 nuorten maajoukkue 2015-2016 Valmentajat: Jussi Piirainen ja Juho Halonen Urheilijat: Tytöt (6) Jasmi Joensuu (-96) Johanna Matintalo

Lisätiedot

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU!

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! 1 KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! Hiihtokoulu alkaa Harjumajalla loppiaisen jälkeen ma 10.1.2011 klo 18.00. Kaikki uudet ja vanhat joukolla mukaan! Suunnitelmissa perustaa ainakin 3 ryhmää; alkeisryhmä

Lisätiedot

St Juho Halonen Jussi Piirainen Jyväskylä

St Juho Halonen Jussi Piirainen Jyväskylä St1 2017-2018 Juho Halonen Jussi Piirainen Jyväskylä 5-6.5.2018 ST1 nuorten maajoukkue 2017-2018 Valmentajat: Juho Halonen ja Jussi Piirainen Urheilijat: Tytöt (6) Rebecca Immonen (-98) Emmi Lämsä (-98)

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski

KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT Jyväskylä 3.11.2018 Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski Kotimaiset kilpailusäännöt https://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/maastohiihto/tdtoiminta/saannot/ 1.1.9.

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015

Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015 Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015 Heinolan Isku valittiin Lahden piirin parhaaksi kisajärjestäjäksi vuonna 2015. Heinolan Isku sijoittui Vattenfall seuracupin Giga sarjassa sijalle 24 keräten 7967

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Maakuntaviestit Lappeenrannassa

Etelä-Karjalan Maakuntaviestit Lappeenrannassa Etelä-Karjalan Maakuntaviestit Lappeenrannassa Joutsenon Kullervo ja Lappeenrannan kaupunki toivottavat hiihdon ystävät tervetulleiksi 66. maakuntaviesteihin. Ajankohta maanantai 6.1.2015 klo 11.00 Kisapaikka

Lisätiedot

HIIHTÄJÄT RISTOMATTI HAKOLA,

HIIHTÄJÄT RISTOMATTI HAKOLA, TEAM JÄMI HIIHTÄJÄT RISTOMATTI HAKOLA, 25-vuotias Kotipaikka Kankaanpää, kasvattajaseura Kankaanpään Urheilijat A-maajoukkueessa toista vuotta Saavutukset: MM-sprintti 2015 Falun 9. - sotilaiden MM-kulta

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

Joulun lepoa meille kaikille! Liikunnallista uutta vuotta 2015!

Joulun lepoa meille kaikille! Liikunnallista uutta vuotta 2015! 3/2014 TTNV:n viimeisimmät vuodet ovat olleet aktiivista seuratoiminnan muutosten aikaa. Seuraa on tuotu isoin askelin 2000-luvulle monenlaisissa asioissa. Kiitokset kaikille seuratoimijoille kanssani

Lisätiedot

St Juho Halonen Jussi Piirainen Kisakallio

St Juho Halonen Jussi Piirainen Kisakallio St1 2016 2017 Juho Halonen Jussi Piirainen Kisakallio 29. 30.4.2017 ST1 nuorten maajoukkue 2016 2017 Valmentajat: Juho Halonen ja Jussi Piirainen Urheilijat: Tytöt (8) Anni Alakoski (-97) Vilma Nissinen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden Suurkilpailut XXIX

Lisätiedot

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt:

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 7 29.01.2015 LIEKSALAISTEN URHEILIJOIDEN JA URHEILUSEUROJEN PALKITSEMINEN KUVLA 7 Liikuntasihteeri: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta palkitsee vuosittain kansainvälisesti

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Kauden kisauutisia

Kauden kisauutisia Kauden 2015-2016 kisauutisia FIS Ylläksen kisat, Iso-Ylläs Ylläsjärvi 27.3. Kansainvälisen Tornionjokilaakson hiihtocupin kolmas osakilpailu hiihdettiin perinteisellä tyylillä Iso- Ylläksen hiihtokeskuksessa.

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Kilpailija Seura 40m Pisteet Korkeus Pisteet YHTEENSÄ. Rasmus Heiniluoma Kankaanpään Seudun Leisku 6,

Kilpailija Seura 40m Pisteet Korkeus Pisteet YHTEENSÄ. Rasmus Heiniluoma Kankaanpään Seudun Leisku 6, Miniottelu P9 40m ja korkeus Kilpailija Seura 40m Pisteet Korkeus Pisteet YHTEENSÄ Rasmus Heiniluoma Kankaanpään Seudun Leisku 6,86 265 110 179 444 Jeri Niinivirta Ulvila Sport Team 6,99 239 115 205 444

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

LÄHTÖLUETTELO. Satakunnan Pm- ja HS-alueviestit Sunnuntai Porissa, Isomäen Hiihtokeskuksessa Hiihtotapa: Vapaa

LÄHTÖLUETTELO. Satakunnan Pm- ja HS-alueviestit Sunnuntai Porissa, Isomäen Hiihtokeskuksessa Hiihtotapa: Vapaa LÄHTÖLUETTELO Satakunnan Pm- ja HS-alueviestit Sunnuntai 21.2.2016 Porissa, Isomäen Hiihtokeskuksessa Hiihtotapa: Vapaa KILPAILUJEN ORGANISAATIO Kilpailun johtaja: Jari Pitkänen 0400 121768 Ratamestari:

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

sivu 1

sivu 1 sivu 1 JAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. YLEISTÄ Yleisurheilukausi 2012 jatkui edellisvuoden tapaan. SM-mitaleille ylsi yksi urheilija, mutta piirinmestaruuskisoissa mitaleja tuli runsaasti. Meeri Filppula

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA

KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA 3.3.2019 YLEISTÄ Ensimmäinen Saimaan maakuntaviesti ja harraste-haasteviesti hiihdetään sunnuntaina 3.3.2019

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 350 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa

Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa 31.01.2016 Merikarvian Into tulosluettelo Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4, 31.01.2016, Merikarvia N6 : 0,5 km Lähti: 4, Keskeytti: 0, Hylätty:

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Vireläinen. Liikunnan riemua! Nakkilan Viren seuralehti 2011. www.nakkilanvire.fi. Vireläinen 2011. www.nakkilanvire.fi

Vireläinen. Liikunnan riemua! Nakkilan Viren seuralehti 2011. www.nakkilanvire.fi. Vireläinen 2011. www.nakkilanvire.fi Vireläinen 1 n Viren seuralehti 2011 Liikunnan riemua! 2 Vireläinen 2011 3 -Puheenjohtajalta - Liikettä Liikunnan merkitystä tämän päivän yhteiskunnassa ei voi korostaa liikaa. Fyysisesti terve ihminen

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja

Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja Sivu 1/15 KOKOUSAIKA Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuivasjärven Auran maja Jouni Pääkkölä Jani Laine Oili Loukusa Petri Ollonen Kari Hourula pj. j. j. ja siht.

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Yleistä Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Kiuruveden Urheilijat on urheilun yleisseura, jonka yhtenä jaostona toimii hiihtojaosto. Hiihtojaoston tavoitteena on tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

YU-TIEDOTE 1/2015. Kesän yleisurheilukoulu on taas alkanut!

YU-TIEDOTE 1/2015. Kesän yleisurheilukoulu on taas alkanut! YU-TIEDOTE 1/2015 Kevät on hyvässä vauhdissa ja on Rivakan yleisurheilujaoston vuoden 2015 ensimmäisen yu-tiedotteen aika, jossa kerrotaan tiiviisti jaoston tärkeistä tulevista tapahtumista ja katsotaan

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Jämi. Jämi Miehet Sprintti (P) Viralliset Tulokset. 1,7 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja:

SM-Hiihdot - Jämi. Jämi Miehet Sprintti (P) Viralliset Tulokset. 1,7 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: SM-Hiihdot -,7 km Sprintti - 30..205 3:30:00 4:45:00,7 km Sprintti 670 m 23328468 Matias Strandvall 3:54.69 Finaali 2 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:56.90 Finaali 3 4 249843 Ristomatti Hakola n Jänne 4:07.2

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3/2014 syyskuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, 28100 Pori Puh. 02 632 5109 toimisto@porinpyrinto.fi www.porinpyrinto.

JÄSENTIEDOTE 3/2014 syyskuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, 28100 Pori Puh. 02 632 5109 toimisto@porinpyrinto.fi www.porinpyrinto. JÄSENTIEDOTE 3/2014 syyskuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, 28100 Pori Puh. 02 632 5109 toimisto@porinpyrinto.fi www.porinpyrinto.fi TERVEHDYS! Kesän helteet alkavat olemaan takanapäin moni huokaisee

Lisätiedot

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy Tuomo Salonen 8.10.2014 October 8, 2014 Runner's High Oy 1 This is how I became me. October 8, 2014 Runner's High Oy 2 Esityksen sisältö Kuka olen? Vuodesta 1989 vuoteen 2014 Mitä urheilu on antanut? Vuosi

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun!

KILPAILUOHJEET. Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun! KILPAILUOHJEET Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun! YLEISTÄ Maakuntaviestiin voivat osallistua henkilöt, jotka ovat henkikirjoilla kyseisessä

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet 2016-2017 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli sinulla

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013 Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013 Yht. Kertoja yhteensä Tikkurilan keilahalli Koulun/ Päiväkodin sali Hakunilan kalliosuoja Muualla Kenttä Kertaa/ Viikko Yht. Vuosi 2013 KU-58: ryhmien koot ja

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT. PIIRIOTTELUT, Sa/VS PIIRINMESTARUUSKILPAILUT

KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT. PIIRIOTTELUT, Sa/VS PIIRINMESTARUUSKILPAILUT KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 13.-14.06.2015 Kansainväliset lajit VS, Salo Kts. Jahti-lehti 23.-26.07.2015 Metsästysammunnat Um, Hyvinkää Kts. Jahti-lehti 08.-09.08.2015

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Kansalliset Nopsan Hiihdot Ranking / HS-tarkkailu la Perinteinen

TULOSLUETTELO Kansalliset Nopsan Hiihdot Ranking / HS-tarkkailu la Perinteinen TULOSLUETTELO Kansalliset Nopsan Hiihdot Ranking / HS-tarkkailu la 8.2.2014 Perinteinen Kansalliset Nopsan Hiihdot 8.2.2014 Hiihtotapa: Perinteinen N8 : 1,0 km (Lähti: 11, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1.

Lisätiedot

TILAA HUIPPUSUKSET. s.3 Nakkilan Vire 70 vuotta s. 7 Urheilulajit tukevat toisiaan s. 9 Seurakisat 2015. 31.5.2015 mennessä!

TILAA HUIPPUSUKSET. s.3 Nakkilan Vire 70 vuotta s. 7 Urheilulajit tukevat toisiaan s. 9 Seurakisat 2015. 31.5.2015 mennessä! s.3 Nakkilan Vire 70 vuotta s. 7 Urheilulajit tukevat toisiaan s. 9 Seurakisat 2015 maastohiihdon asiantuntija TILAA HUIPPUSUKSET 31.5.2015 mennessä! www.carilainensport.fi SAMI 040-5479466 JUHA 0400-808676

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Satakunnan Yleisurheilu ry

Satakunnan Yleisurheilu ry SATY Satakunnan Yleisurheilu ry Tiedotelehti 6/2014 - Joulukuu Kohti uusia haasteita... 2 Seuraluokittelu... 4 Piirit... 4 Seurat... 5 LähiTapiola nuorisocup... 7 Satakuntalaiset SM-kisoissa 2014... 10

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Schildtin lukion Urheilulinja

Schildtin lukion Urheilulinja Schildtin lukion Urheilulinja Tavoitteellisen urheilun ja opintojen yhdistäminen Lukio-opinnot yhdistettynä huipulle tähtäävään urheiluvalmennukseen (kaksoisura) Urheiluvalmennuksen tukipalvelut Jyväskylän

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3/2013 Syyskuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, Pori Puh

JÄSENTIEDOTE 3/2013 Syyskuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, Pori Puh JÄSENTIEDOTE 3/2013 Syyskuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, 28100 Pori Puh. 02 632 5109 toimisto@porinpyrinto.fi www.porinpyrinto.fi TERVEHDYS! LOMAT ALKAVAT VARMASTI OLEMAAN JO- KAISELLA TAKANAPÄIN

Lisätiedot

Schildtin lukion Urheilulinja

Schildtin lukion Urheilulinja Schildtin lukion Urheilulinja Tavoitteellisen urheilun ja opintojen yhdistäminen Lukio-opinnot yhdistettynä huipulle tähtäävään urheiluvalmennukseen (kaksoisura) Urheiluvalmennuksen tukipalvelut Jyväskylän

Lisätiedot

Kauden 2015-2016 avaus. 8.10.2015 Kilonpuiston koulu

Kauden 2015-2016 avaus. 8.10.2015 Kilonpuiston koulu Kauden 2015-2016 avaus 8.10.2015 Kilonpuiston koulu Tavoitteet kaudelle 2015 SUL:n seuraluokittelussa kolmen joukkoon (2013 ja 2014 4.) ( Kalevan Malja, arvokisavalinnat ja menestys, luokittelupisteet,

Lisätiedot

Simon Kiri on vuonna 1926 perustettu simolainen urheiluseura.

Simon Kiri on vuonna 1926 perustettu simolainen urheiluseura. 1 Maastohiihtoa Simossa Simon Kiri on vuonna 1926 perustettu simolainen urheiluseura. Simon Kiri sai alkunsa, kun paikalliset suurtilalliset, uittotyönjohto ja sahojen omistajat yhteistuumin olivat aloitteellisia.

Lisätiedot

KÄSIOHJELMA. Kontiolahden Urheilijat ry. Kontiolahden Kunta

KÄSIOHJELMA. Kontiolahden Urheilijat ry. Kontiolahden Kunta KÄSIOHJELMA Kontiolahden Urheilijat ry Kontiolahden Kunta 1 Hyvät SM-kisojen osanottajat ja järjestäjät Kesä on vaihtumassa syksyyn. Kuukausi sitten saimme iloita Kauhajoella aurinkoisessa säässä kolmen

Lisätiedot

Tiistai klo 18:00 19:30. Kuivasjärven Auran maja

Tiistai klo 18:00 19:30. Kuivasjärven Auran maja Sivu 1/8 KOKOUSAIKA Tiistai 22.8.2011 klo 18:00 19:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuivasjärven Auran maja Jouni Pääkkölä Jani Laine Oili Loukusa Petri Ollonen Kari Hourula pj. j. j. ja siht.

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin 1

Kuvat Heikki Helin 1 Kuvat Heikki Helin 1 2 Porissa järjestettiin Yleisurheilun suomenmestaruuskilpailut Kalevan Kisat 30.7.-2.8.2015. Järjestävinä seuroina toimivat Porin yleisurheilu, Nakkilan Vire ja Noormarkun Nopsa. Porin

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

S E U R A O P A S 2013-2014

S E U R A O P A S 2013-2014 Huhtasuon Hiihto 2000 Osoite: Puhelin: Kotisivut: S-posti: Nevakatu 1 F 13, 40340 Jyväskylä 045 1372015 / Ossi Manner www.huhtasuonhiihto2000.fi toimisto@huhtasuonhiihto2000.fi * * * Huhtasuon hiihdon

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO 2.3.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijat 3. Kilpailuorganisaatio 4. Tuomarineuvosto 5. Ilmoittautumiset ja ryhmittelyt 6. Arvonta ja lähtölistat 7. Aikataulu

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

KANSALLISET. III YKKÖSBONUS HIIHDOT HIIHTOTYLI VAPAA LA klo PORIN HIIHTOSTADION TULOSLUETTELO. Pyrintö Porin ry

KANSALLISET. III YKKÖSBONUS HIIHDOT HIIHTOTYLI VAPAA LA klo PORIN HIIHTOSTADION TULOSLUETTELO. Pyrintö Porin ry V KANSALLISET III YKKÖSBONUS HIIHDOT HIIHTOTYLI VAPAA LA 13.02.2009 klo 11.00 PORIN HIIHTOSTADION TULOSLUETTELO. Pyrintö Porin ry Porin Pyrintö III YKKÖSBONUS HIIHDOT 13.2.2010 T U L O K S E T Miehet 8

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot