Hippo terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hippo terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2015-2016"

Transkriptio

1 Hippo terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät Lukisieppari Ryhmä on tarkoitettu lapsille (8-10 -vuotiaat), joilla on luku- ja kirjoitustaidon haasteita. Tavoitteena on fonologisten taitojen vahvistaminen sekä tarkan lukemisen ja kirjoittamisen harjaannuttaminen vertaisryhmässä. Ryhmässä seurataan lapsen edistymistä ja tuetaan lapsen itsetuntoa oppijana. Jakson aikana korjataan yksittäisiä ääntämisvirheitä ryhmässä tehtävien harjoitteiden ja kotiharjoitteiden avulla. Ryhmän struktuurina on Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU ja harjoitukset pohjautuvat mm. Aikamatkalla harjoitusohjelmaan. Maksusitoumus 20 x (sis. alkuinfon, lastenryhmät ja mahdollisen kouluneuvottelun). Ryhmää ohjaavat puheterapeutti ja neuropsykologi/ psykologi. Toteutumispaikka Hippo Terapiaklinikka. Kulmikkaat lapset Ryhmä on tarkoitettu lapsille ( vuotiaat), joilla on autismin kirjon tai muita neuropsykiatrisia häiriöitä ja siihen liittyen vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen pulmia. Ryhmän tavoitteena on löytää toimivia keinoja sosiaalisiin tilanteisiin, toisten huomioimiseen ja omatoimisuustaitojen vahvistumiseen arjessa. Ryhmän struktuurina on Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU. Maksusitoumus 45x (sis. alkuinfon, lastenryhmät ja vanhempainryhmät). Ryhmää ohjaavat toimintaterapeutti ja psykoterapeutti. Toteutumispaikka ilmoitetaan myöhemmin.

2 Kulmikkaat nuoret Ryhmä on tarkoitettu nuorille ( vuotiaat), joilla on autismin kirjon tai muita neuropsykiatrisia häiriöitä ja siihen liittyen vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen pulmia. Ryhmän tavoitteena on löytää toimivia keinoja sosiaalisiin tilanteisiin, toisten huomioimiseen ja omatoimisuustaitojen vahvistumiseen arjessa. Ryhmän struktuurina on Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU. Maksusitoumus 45x (sis. alkuinfon, nuortenryhmät ja vanhempainryhmät). Ryhmää ohjaavat toimintaterapeutti ja psykoterapeutti. Toteutumispaikka ilmoitetaan myöhemmin. Lasten kielen käytön kehittäminen Ryhmä on tarkoitettu lapsille (7-10 vuotiaat), joilla on kielen käytön ja merkityssisältöjen hallinnan vaikeus (eli ns. semanttis-pragmaattisia vaikeuksia) sekä vaikeuksia tarkkaavuuden ylläpitämisessä ja siirtymätilanteissa. Kielellisten taitojen vahvistamisen lisäksi pyritään kehittämään lapsen kaikkia vuorovaikutustaitoja (kuuntelua, keskittymistä, yhteistyötä) sekä muistia leikin avulla. Ryhmän struktuurina on Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU. Vuoden maksusitoumus 45x (sis. alkuinfon, lastenryhmät ja vanhempainryhmät). Ryhmä on puheterapeutin ja neuropsykologin/ musiikkiterapeutin tai kahden puheterapeutin ohjaama. Toteutumispaikka Hippo Terapiaklinikka.

3 Sosiaalisten taitojen kuntoutus alle kouluikäisille lapsille Ryhmä on suunnattu lapsille (4-6 -vuotiaat), jotka tarvitsevat tukea tunteiden säätelytaitojen kehittymiseen sekä itsetuntemuksen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen vahvistumiseen. Tavoitteena on kommunikaatio- ja sosiaalisten taitojen koheneminen, positiivisen ryhmäkokemuksen mahdollistuminen ja kaveritaitojen oppiminen. Kuntoutuksen yhtenä menetelmänä on Sosiaalista kehitystä ja tunnetaitoja tukeva Askeleittain -opetusohjelma. Maksusitoumus 45x (sis. alkuinfon, lastenryhmät sekä tarvittaessa päiväkotikonsultaation). Ryhmää ohjaavat psykoterapeutti ja toimintaterapeutti. Toteuttamispaikka päiväkodin/ esikoulun tilat tai Hippo Terapiaklinikka. Sosiaalisten taitojen kuntoutus kouluikäisille nuorille Ryhmä on suunnattu nuorille ( vuotiaat), jotka tarvitsevat tukea tunteiden säätelytaitojen kehittymiseen sekä itsetuntemuksen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen vahvistumiseen. Tavoitteena on kommunikaatio- ja sosiaalisten taitojen koheneminen, positiivisen ryhmäkokemuksen mahdollistuminen ja kaveritaitojen oppiminen. Kuntoutuksen yhtenä menetelmänä on Sosiaalista kehitystä ja tunnetaitoja tukeva Askeleittain -opetusohjelma. Maksusitoumus 45x (sis. alkuinfon, nuortenryhmät sekä tarvittaessa koulukonsultaation). Ryhmää ohjaavat psykoterapeutti ja toimintaterapeutti. Toteuttamispaikka Hippo Terapiaklinikka.

4 Alle kouluikäisten kehitysvammaisten ryhmä Ryhmä on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille, jotka hyötyvät puhetta tukevista ja korvaavista kommunikaatiomenetelmistä (viittomat, kuvat, kansiot, ipad). Ryhmässä harjoitellaan nimeämisen ja kertovan puheen taitoja ja käsitteitä sekä tehdään puheen ymmärtämistä tukevia harjoituksia. Kielellisten taitojen lisäksi kuntoutuksessa tuetaan työskentelytaitoja sekä ryhmässä toimimisen taitoja kuten toisten huomioimista, keskittymistä yhteiseen tekemiseen ja yhteisten sääntöjen noudattamista. Maksusitoumus 45x (sis. alkuinfon, lastenryhmät sekä tarvittaessa päiväkotikonsultaation). Ryhmän struktuurina on Toiminnanohjauksen ja tarkkaavaisuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU. Ryhmä on puheterapeutin ja neuropsykologin/psykologin ohjaama ja se on tarkoitettu ensisijaisesti Kelan vaikeavammaisille. Toteutumispaikka Hippo Terapiaklinikka. Kouluikäisten kehitysvammaisten ryhmä Ryhmä on suunnattu kouluikäisille lapsille, jotka hyötyvät puhetta tukevista ja korvaavista kommunikaatiomenetelmistä (viittomat, kuvat, kansiot, ipad). Ryhmässä harjoitellaan nimeämisen ja kertovan puheen taitoja sekä käsitteitä ja tehdään puheen ymmärtämistä tukevia harjoituksia. Lisäksi kuntoutuksessa tuetaan luku- ja kirjoitustaitojen kehittymistä. Kielellisten taitojen lisäksi kuntoutuksessa tuetaan työskentelytaitoja sekä ryhmässä toimimisen taitoja kuten toisten huomioimista, keskittymistä yhteiseen tekemiseen ja yhteisten sääntöjen noudattamista. Maksusitoumus 45 x (sis. alkuinfon, lastenryhmät sekä tarvittaessa koulukonsultaation). Ryhmän struktuurina on Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU. Ryhmä on puheterapeutin ja neuropsykologin/ psykologin ohjaama ja se on tarkoitettu ensisijaisesti Kelan vaikeavammaisille. Toteutumispaikka Hippo Terapiaklinikka.

5 Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus kouluikäisille lapsille Ryhmä on suunniteltu lapsille (noin 6-8 vuotiaat), joilla on neurologisen kehityksen erityisvaikeuksia (kuten ADHD, Touretten oireyhtymä) tai vastaavia vaikeuksia. Ryhmäkuntoutus soveltuu erityisesti esikouluikäisille ja ala-asteen alkuvaiheessa oleville lapsille, joilla on toiminnanohjauksen, tarkkaavaisuuden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia. Yhteistä lapsille on se, että vaikeudet haittaavat heidän sosiaalista toimintakykyään. Ryhmäkuntoutuksen tavoitteina ovat tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen sekä sosiaalisten taitojen vahvistuminen. Maksusitoumus 45 x (sis. alkuinfon, lastenryhmät sekä tarvittaessa koulukonsultaation). Ryhmän struktuurina on Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU. Ryhmä on puheterapeutin ja neuropsykologin/psykologin ohjaama. Toteutumispaikka Hippo Terapiaklinikka Aggression replacement training ART Ryhmä on tarkoitettu lapsille (noin vuotiaat), joilla on vaikeuksia käyttäytymisessä, tunnesäätelyssä ja nimenomaan vihaisten tunteiden käsittelyssä. Lapsilla on usein sosiaalisten taitojen pulmia, mutta ryhmässä keskitytään ennen kaikkea vihaisten tunteiden ketjureaktion jäsentämiseen ja vihaisen käyttäytymisen seurauksien ymmärtämiseen. Ryhmässä käydään läpi 10 - portainen vihaisuuden hallintaohjelma, jossa edetään vihaisen käyttäytymisen laukaisijoista sen vihjeisiin, rauhoittajiin ja muistuttajiin. Ryhmän tarkoitus on auttaa lasta tunnistamaan vihamielisen käyttäytymisen noidankehä. Harjoitusten lisäksi ryhmän jäsenet täyttävät viikoittain kuvallisen häsläämispäiväkirjan, jossa jäsennetään viikon aikana tapahtunut aggressiivinen tapahtumaketju. Maksusitoumus 25 x (sis. alkuinfon, lastenryhmät ja vanhempainryhmät sekä mahdollisen koulukonsultaation). Ryhmää ohjaavat psykoterapeutti (kognitiivinen käyttäytymisterapia) ja toimintaterapeutti. Toteutumispaikka Hippo Terapiaklinikka.

6 Kielellisten perustaitojen ryhmä alle kouluikäisille lapsille Ryhmä on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille, jotka hyötyvät puhetta tukevista ja korvaavista kommunikaatiomenetelmistä (viittomat, kuvat, kansiot, ipad) Ryhmässä harjoitellaan ääntämisen, nimeämisen ja kertovan puheen taitoja ja käsitteitä sekä tehdään puheen ymmärtämistä tukevia harjoituksia. Ryhmässä harjoitellaan myös hienoja karkeamotorisia taitoja. Maksusitoumus 45 x (sis. alkuinfon, lastenryhmät sekä tarvittaessa koulukonsultaation). Ryhmän struktuurina on Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU. Ryhmä on puheterapeutin ja toimintaterapeutin ohjaama. Toteutumispaikka Hippo Terapiaklinikka. Verbaalisen dyspraksian ryhmä alle kouluikäisille lapsille Ryhmä on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille, joilla on vaikeuksia puheen tuotossa. Ryhmän tavoitteena on puheen tuoton selkiyttämisen ohella kielellisen tietoisuuden vahvistaminen sekä luku- ja kirjoitustaitojen vahvistaminen vertaistukiryhmässä. Ryhmässä harjoitellaan ääntämisen, nimeämisen ja kertovan puheen taitoja ja käsitteitä, sekä tehdään puheen ymmärtämistä tukevia harjoituksia. Ryhmässä harjoitellaan myös hieno- ja karkeamotorisia taitoja. Toisten huomioiminen, keskittyminen yhteiseen tekemiseen sekä yhteisten sääntöjen noudattaminen korostuvat myös ryhmäharjoituksissa. Kuntoutuksessa käytetään mm. OPT- menetelmää ja ryhmä sisältää yksilölliset tavoitteet kotiharjoitusohjeineen. Maksusitoumus 45 x (sis. alkuinfon, lastenryhmät, vanhempainryhmät sekä mahdollisen koulukonsultaation). Ryhmän struktuurina on Toiminnanohjauksen ja tarkkaavaisuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU. Ryhmää ohjaavat puheterapeutti ja toimintaterapeutti. Toteutumispaikka Hippo Terapiaklinikka.

7 Alle kouluikäisten autististen lasten ryhmä Ryhmä on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille, joilla on autismi-diagnoosi tai selviä autismin piirteitä. Ryhmän tavoitteena on tukea kuvien ja korvaavien kommunikaatiomenetelmien (viittomat, kuvat, kansiot, ipad) käyttöä sekä opastaa taitojen siirtämistä arkielämään. Ryhmässä harjoitellaan kielellisten taitojen lisäksi työskentelytaitoja sekä ryhmässä toimimisen taitoja kuten toisten huomioimista, keskittymistä yhteiseen tekemiseen ja yhteisten sääntöjen noudattamista. Ryhmässä sovelletaan myös musiikkiterapian menetelmiä ja sen osalta tavoitteena on tunteiden ja itseilmaisun tukeminen sekä positiivisten vuorovaikutuksen lisääminen. Maksusitoumus 45 x (sis. alkuinfon, lastenryhmät sekä päiväkotikonsultaation). Ryhmän struktuurina on Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU. Ryhmä on puheterapeutin ja musiikkiterapeutin ohjaama. Toteutumispaikka Hippo Terapiaklinikka. Kouluikäisten autististen lasten ryhmä Ryhmä on tarkoitettu kouluikäisille lapsille, joilla on autismi-diagnoosi tai selviä autismin piirteitä. Ryhmän tavoitteena on tukea kuvien ja korvaavien kommunikaatiomenetelmien (viittomat, kuvat, kansiot, ipad) käyttöä sekä opastaa taitojen siirtämistä arkielämään. Ryhmässä harjoitellaan kielellisten taitojen lisäksi työskentelytaitoja sekä ryhmässä toimimisen taitoja kuten toisten huomioimista, keskittymistä yhteiseen tekemiseen ja yhteisten sääntöjen noudattamista. Ryhmässä sovelletaan myös musiikkiterapian menetelmiä ja sen osalta tavoitteena on tunteiden ja itseilmaisun tukeminen sekä positiivisten vuorovaikutuksen lisääminen. Maksusitoumus 45 x (sis. alkuinfon, lastenryhmät sekä päiväkotikonsultaation). Ryhmän struktuurina on Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU. Ryhmä on puheterapeutin ja musiikkiterapeutin ohjaama. Toteutumispaikka Hippo Terapiaklinikka.

8 Aikamatkalla: Kultti-Lavikainen, N., Katajamäki, J., Aro, T & Aro, M. (2007). KUMMI 5. Aikamatkalla: sujuvan lukemisen ja oikeinkirjoituksen harjoitusohjelma. Jyväskylä: Niilo Mäki Instituutti ART: Goldstein, A.P., Glick B. & Gibbs, J.C. (2009, 3. painos). ART - Aggresssion Replacement Training, Suomen ART Oy. Askeleittain: Sosiaalista kehitystä ja tunnetaitoja tukeva opetusohjelma Askeleittain Committee for Children. Suomalainen laitos copyright 2005 Psykologien Kustannus Oy. OPT: Oral Placement Therapy. Rosenfeld-Johnson, S. (2001). Oral-Motor Exercises for Speech Clarity. TOTAKU: Nieminen, P., Airo, R., Eränen, S., Kuulas, T., Rantanen, K., Huhta-Hirvonen, R., ym. (2002). Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU. Psykologpalvelujen kehittämisyksikön julkaisuja 2/2002. Tampere: Tampereen yliopisto. / Rantanen, K., Vierikko, E. & Nieminen, P. (2013). Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutus TOTAKU II. Psykologian opetus- ja tutkimusklinikan julkaisuja 1/2013. Tampere: Tampereen yliopisto. RYHMIIN HAKEMINEN MAKSUSITOUMUS: Kaikkiin ryhmin voi tulla sairaanhoitopiirin ja kunnan/kaupungin maksusitoumuksella. Myös Kelan maksusitoumus voi olla mahdollinen joidenkin ryhmien osalta. ILMOITTAUTUMINEN: Ilmoittautumislomakkeen voi täyttää terveydenhuollon ammattihenkilö (toimii yhteyshenkilönä), joka on yhdessä hoitavan lääkärin ja vanhempien kanssa arvioinut alustavasti ryhmän sopivan lapselle/nuorelle. Ryhmäpaikan saamisesta ilmoitetaan yhteyshenkilölle, minä jälkeen hoitava taho voi käynnistää maksusitoumusjärjestelyt. Syksyn 2015 ryhmiin ilmoittaudutaan mennessä (Turun aluekeskukseen). Tiedusteluihin vastaa aluejohtaja Hanna Kiiski-Mäki. Palvelujohtaja Sari Saarinen puh sari.saarinen@hippokampus.fi

Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2015-2016

Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2015-2016 Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2015-2016 Lukisieppari Ryhmä on tarkoitettu lapsille (8-10 -vuotiaat), joilla on luku- ja kirjoitustaidon haasteita. Tavoitteena on fonologisten taitojen vahvistaminen

Lisätiedot

Hippo Terapiaklinikka, Tampere Terapiaryhmät

Hippo Terapiaklinikka, Tampere Terapiaryhmät 1 Hippo Terapiaklinikka, Tampere Terapiaryhmät 2016 2017 Lukisieppari Ryhmä on tarkoitettu lapsille (8-10 -vuotiaat), joilla on luku- ja kirjoitustaidon haasteita. Tavoitteena on fonologisten taitojen

Lisätiedot

Hippo terapiaklinikka, Jyväskylä Terapiaryhmät 2016-2017

Hippo terapiaklinikka, Jyväskylä Terapiaryhmät 2016-2017 Hippo terapiaklinikka, Jyväskylä Terapiaryhmät 2016-2017 Alle kouluikäisten kehitysvammaisten lasten ryhmät Ryhmä on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille, jotka hyötyvät puhetta tukevista ja korvaavista

Lisätiedot

Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017

Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017 Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017 LUKISIEPPARI Ryhmä on tarkoitettu lapsille, joilla on luku- ja kirjoitustaidon vaikeuksia. Tavoitteena on fonologisten ja nopean nimeämisen taitojen

Lisätiedot

Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. Tiina Siiskonen KT, erityisopettaja

Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. Tiina Siiskonen KT, erityisopettaja Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa Tiina Siiskonen KT, erityisopettaja Miten kielenkehityksen vaikeudet ilmenevät? Kielenkehityksen vaikeudet näkyvät kielen ymmärtämisessä ja tuottamisessa eri

Lisätiedot

Kaveritaidot -toiminta

Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot ovat sosiaalisten taitojen harjoittelemista ja kehittämistä. Kaveritaito -toiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla on vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Kuntaseminaari Eskoon Asiantuntijapalvelut

Kuntaseminaari Eskoon Asiantuntijapalvelut Kuntaseminaari 24.5.2017 Eskoon Asiantuntijapalvelut Ulla Yli-Hynnilä Henkilöstö esimies lääkäri (1) psykologi (3) psykiatrinen sairaanhoitaja (2) puheterapeutti (2) kuntoutussuunnittelija (1) toimintaterapeutti

Lisätiedot

Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104) Helena Kurkela, KM helena.kurkela@aalto.fi

Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104) Helena Kurkela, KM helena.kurkela@aalto.fi Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104), KM helena.kurkela@aalto.fi 2. Luento ma 7.9. klo 14.00 15.30 (Otaniemi) ke 7.10. klo 15.00 16.30 (Arabia) * Opiskelukyky * Ajankäytön suunnittelu * Oppimisvaikeudet

Lisätiedot

Oppimisen ja käyttäytymisen interventioryhmät monialaisena yhteistyönä

Oppimisen ja käyttäytymisen interventioryhmät monialaisena yhteistyönä Oppimisen ja käyttäytymisen interventioryhmät monialaisena yhteistyönä Marjo Lindeman, laaja-alainen erityisopettaja Reija Jyrkinen, laaja-alainen erityisopettaja Juulia Lahdensuo, koulupsykologi 1.3.2018

Lisätiedot

PALVELUOPAS. Mitä ovat neuropsykologinen kuntoutus, puheterapia, toimintaterapia, psykoterapia ja musiikkiterapia?

PALVELUOPAS. Mitä ovat neuropsykologinen kuntoutus, puheterapia, toimintaterapia, psykoterapia ja musiikkiterapia? PALVELU Mitä ovat neuropsykologinen kuntoutus, puheterapia, toimintaterapia, psykoterapia ja musiikkiterapia? Mitä eri alojen asiantuntijat tekevät Hipossa? Lisätietoja voit kysyä meiltä! NEUROPSYKOLOGINEN

Lisätiedot

Neuropsykologisen kuntoutuksen arviointi ja porrastuminen

Neuropsykologisen kuntoutuksen arviointi ja porrastuminen Neuropsykologisen kuntoutuksen arviointi ja porrastuminen 17.10.2016 Työnjako arvioimisessa Perustasolla tutkitaan Neurologispohjaisista erityisvaikeuksista (esim. kielelliset erityisvaikeudet, visuaaliset

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet ja tunneelämän. -yhteyksien ymmärtäminen

Oppimisvaikeudet ja tunneelämän. -yhteyksien ymmärtäminen Oppimisvaikeudet ja tunneelämän ongelmat -yhteyksien ymmärtäminen Nina Kultti-Lavikainen Lastentutkimusklinikka Niilo Mäki Instituutti & Jyväskylän perheneuvola Kognitiivinen psykoterapeutti, neuropsykologi

Lisätiedot

KUNTOUTUSOHJAUS ISOJOKI, KARIJOKI, KAUHAJOKI, TEUVA

KUNTOUTUSOHJAUS ISOJOKI, KARIJOKI, KAUHAJOKI, TEUVA KUNTOUTUSOHJAUS ISOJOKI, KARIJOKI, KAUHAJOKI, TEUVA KUNTOUTUSOHJAAJAT Varhaiskuntoutusohjauksen asiakkaana on perheitä, joissa lapsella on todettu kehitysvamma tai eri tasoisia kehitysviiveitä esim. kielellisten,

Lisätiedot

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ 1. YLEISKUVAUS NEUROPSYKIATRISESTA KUNTOUTUKSESTA Neuropsykiatrisissa oireyhtymissä haasteet ovat luonteeltaan pitkäkestoisia,

Lisätiedot

Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla. Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla. Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Autismin kirjo ja kuntoutus Autismin kirjo on neurologisen kehityksen häiriö, joka aiheuttaa pulmia henkilön aistikokemuksiin,

Lisätiedot

KOULUTUSPÄIVÄN ALUSTAVA AIKATAULU Ilmoittautuminen ja aamukahvi alkavat klo 8.30. Luennot alkavat klo 9.00 ja päättyvät klo 15.45.

KOULUTUSPÄIVÄN ALUSTAVA AIKATAULU Ilmoittautuminen ja aamukahvi alkavat klo 8.30. Luennot alkavat klo 9.00 ja päättyvät klo 15.45. Tervetuloa oppimaan! MUISTI JA OPPIMINEN 6.9.2011 Kouvola TEORIAA JA HARJOITUKSIA Opettajat, erityisopettajat, terapeutit ja psykologit Muistin teoriaa Muisti ja oppimisvaikeudet Muistin arviointi osana

Lisätiedot

Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus

Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus 9.12.2015 Outi Jalkanen Outi Jalkanen 27.2.2007 1 Kielellinen erityisvaikeus, Käypä hoito 2010 Kielellinen erityisvaikeus (specific language impairment,

Lisätiedot

Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen

Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Kemi 4.9.2015 Marja Koivusalo, lastenneurologian erikoislääkäri, Kolpeneen palvelukeskus Lasten ja nuorten normaali kehitys Normaalin

Lisätiedot

ESKOON TOIMINTOJEN KEHITTÄMISSEMINAARI JÄSENKUNNILLE 27.5.2015. ESKOON ASIANTUNTIJAPALVELUT Ulla Yli-Hynnilä

ESKOON TOIMINTOJEN KEHITTÄMISSEMINAARI JÄSENKUNNILLE 27.5.2015. ESKOON ASIANTUNTIJAPALVELUT Ulla Yli-Hynnilä ESKOON TOIMINTOJEN KEHITTÄMISSEMINAARI JÄSENKUNNILLE 27.5.2015 ESKOON ASIANTUNTIJAPALVELUT Ulla Yli-Hynnilä 1 ESKOON ASIANTUNTIJAPALVELUT 2015 Henkilökunta esimies lääkäri (1) psykologi (3) psykiatrinen

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

Mitä diagnoosin jälkeen?

Mitä diagnoosin jälkeen? Mitä diagnoosin jälkeen? Yksilöllisyyden huomioiminen Struktuurin merkitys alussa tärkeää toimintaa ohjattaessa Rutiinien esiintyminen ja hyödyntäminen Konkreettinen kielenkäyttö ja tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Oma väylä Loppuseminaari

Oma väylä Loppuseminaari Oma väylä Loppuseminaari 4.12.2018 Ryhmäkuntoutuksen kehittäminen Anna-Mari Andersson Psykologi PsM, neuropsykiatrinen ratkaisukeskeinen valmentaja mindfulness peruskoulutus CFM Kognitiivisen käyttäytymisterapian

Lisätiedot

Turvataitoja erityislapsille. Helsinki 8.2.2013 Pirjo Lahtinen Satu Peitso Elina Ristimäki

Turvataitoja erityislapsille. Helsinki 8.2.2013 Pirjo Lahtinen Satu Peitso Elina Ristimäki Turvataitoja erityislapsille Helsinki 8.2.2013 Pirjo Lahtinen Satu Peitso Elina Ristimäki Onerva Mäen koulu Jyväskylän näkövammaisten koulu ja Haukkarannan koulu yhdistyivät vuoden 2013 alussa Onerva Mäen

Lisätiedot

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Lukijalle Vuorovaikutus toimimaan on kolmevuotinen hanke (2018 2020), jonka päätavoitteena on vanhemman ja nuoren välisen vuorovaikutuksen parantaminen. Hankkeen

Lisätiedot

Lähetekriteerit HUSin Foniatrian poliklinikalle

Lähetekriteerit HUSin Foniatrian poliklinikalle HYKS, Silmä-korvasairaala Pää- ja kaulakeskus Foniatrian poliklinikka Lähetekriteerit HUSin Foniatrian poliklinikalle Foniatrian erikoisalan numero lähetettä tehdessä on 57. Foniatrian alaan kuuluvat äänen,

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA pe 28.10 - nauhoite d Pekka Matilainen ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-osan aihepiirit Erityiskasvatus varhaislapsuudessa Erityisopetus perusopetuksessa Erityiskasvatus

Lisätiedot

ARVIOINTIA: Suomessa käytössä olevan version arviointitutkimuksen mukaan osanottajilla oli. KUVAUS PAJASTA Oulunsalo 23.4.07

ARVIOINTIA: Suomessa käytössä olevan version arviointitutkimuksen mukaan osanottajilla oli. KUVAUS PAJASTA Oulunsalo 23.4.07 KUVAUS PAJASTA Oulunsalo 23.4.07 TEEMA: TUNTEELLISET LAPSET OULUNSALOSSA VETÄJÄ: Nina Ollikainen, kiertävä erityislastentarhanopettaja KÄYTÄNNÖLLISTÄ TAUSTAA : Oulunsalon kunnan kiertävä erityislastentarhanopettaja

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Lisätiedot

Lyhyesti Oskusta - Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa (ESR) projekti 2011-2013

Lyhyesti Oskusta - Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa (ESR) projekti 2011-2013 Lyhyesti Oskusta - Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa (ESR) projekti 2011-2013 OSKU -projektissa kehitetään uusia ja jo olemassa olevia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä ja ammattilaisten

Lisätiedot

Neuropsykiatristen potilaiden kuntoutuksen lähtökohdat. Jukka Loukkola Neuropsykologi OYS neuropsykiatrian poliklinikka

Neuropsykiatristen potilaiden kuntoutuksen lähtökohdat. Jukka Loukkola Neuropsykologi OYS neuropsykiatrian poliklinikka Neuropsykiatristen potilaiden kuntoutuksen lähtökohdat Jukka Loukkola Neuropsykologi OYS neuropsykiatrian poliklinikka Mitä on neuropsykiatria? Potilaan ongelmilla neuraalinen perusta ja siihen liittyen

Lisätiedot

Kolme pientä porrasta: kielellisten taitojen tuki esi- ja perusopetuksessa motivoivat oppimisympäristöt

Kolme pientä porrasta: kielellisten taitojen tuki esi- ja perusopetuksessa motivoivat oppimisympäristöt Tornio vaativan erityisen tuen koulutus Kolme pientä porrasta: kielellisten taitojen tuki esi- ja perusopetuksessa motivoivat oppimisympäristöt Ohjaava opettaja Sanna Alila Kielelliset erityisvaikeudet

Lisätiedot

Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit

Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen

Lisätiedot

Neurologisen kuntoutuksen uusia tuulia neuropsykiatriassa: Asperger-nuorten ryhmämuotoinen kuntoutus

Neurologisen kuntoutuksen uusia tuulia neuropsykiatriassa: Asperger-nuorten ryhmämuotoinen kuntoutus Neurologisen kuntoutuksen uusia tuulia neuropsykiatriassa: Asperger-nuorten ryhmämuotoinen kuntoutus Elina Vuorinen, PsL, neuropsykologian erikoispsykologi, psykoterapeutti Neuropsykologikeskus NeuTera,

Lisätiedot

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei

Lisätiedot

NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA

NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA 10.3.2015 HELSINGIN MESSUKESKUS MERI-JOHANNA FABRITIUS PSYKIATRINEN SH, PSYKOTERAPEUTTI YET, NEUROPSYKIATRINEN VALMENTAJA Henkilöillä, joilla on oppimisvaikeuksia,

Lisätiedot

Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian konsultaatiotyöryhmä Helsingin sosiaali- ja

Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian konsultaatiotyöryhmä Helsingin sosiaali- ja Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sisältö: Mitä se on? Mistä sitä saa? Mitä kuntoutetaan? Riippuu yksilöllisestä

Lisätiedot

KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS

KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS Psykologi Nina Näyhä Osastonhoitaja Marja Nordling Psykiatrinen kuntoutumisosasto T9 Seinäjoen keskussairaala EPSHP 3.10.2007 Kuntoutusfoorumi OSASTO T9 18 kuntoutuspaikkaa selkeästi

Lisätiedot

Terapiaryhmä aikuisille afasiakuntoutujille

Terapiaryhmä aikuisille afasiakuntoutujille K E V Ä T / S Y K S Y 2 0 1 1 Terapiaryhmä aikuisille afasiakuntoutujille Uusi Terapiamuoto! Helmikuussa ja elokuussa 2011 on alkamassa Kelan kuntoutujille suunnattu monimuototerapiaryhmä. Ryhmän ohjaajina

Lisätiedot

2013-2015 Työntekijän Valtone-vihko

2013-2015 Työntekijän Valtone-vihko 2013-2015 Työntekijän Valtone-vihko Kädessäsi oleva vihko on osa Valtone valmennusta ja toimintaa nepsy-aikuisille projektin tiedonjakamiseen kuuluvaa työtä. Valtone hanke on toiminut vuosina 2013 2015.

Lisätiedot

Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan?

Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan? Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan? Marjaana Raukola-Lindblom Erikoispuheterapeutti, neurologiset häiriöt, FL Yliopisto-opettaja Työnohjaaja

Lisätiedot

Klaara-työpaja. Miten selkokieltä puhutaan? Sari Karjalainen

Klaara-työpaja. Miten selkokieltä puhutaan? Sari Karjalainen Klaara-työpaja Miten selkokieltä puhutaan? 5. 4. 2019 Sari Karjalainen Pilkahduksia puheen ja kielen häiriöiden tutkimuksen kentiltä Logopediassa liikutaan monilla selkokieleen liittyvillä alueilla, mutta

Lisätiedot

Yksin ryhmässä - Aikaisemmat tutkimukset

Yksin ryhmässä - Aikaisemmat tutkimukset Yksin ryhmässä - Vetäytyvät lapset ja syrjäytyminen päiväkodissa Aikaisemmat tutkimukset Laine Kaarina ja Junttila Nina: Lasten syrjäytyminen päiväkodin vertaisryhmästä (2002) Ulkomaisia tutkimuksia: mm.

Lisätiedot

RYHMÄTOIMINNOT JA TERAPIAT FONDOSSA VUOSINA 2014 2015

RYHMÄTOIMINNOT JA TERAPIAT FONDOSSA VUOSINA 2014 2015 RYHMÄTOIMINNOT JA TERAPIAT FONDOSSA 2014-2015 RYHMÄTOIMINNOT JA TERAPIAT FONDOSSA VUOSINA 2014 2015 Tässä vihkossa esitellään Fondon ryhmätuotteet. Vihkoon on kuvattu tällä hetkellä (joulukuu 2014) menossa

Lisätiedot

Autismikirjon kuntoutusmenetelmät

Autismikirjon kuntoutusmenetelmät NÄYTESIVUT Tero Timonen (toim.) Autismikirjon kuntoutusmenetelmät Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Aluksi Tutustu kirjaan verkkokaupassamme Sisällys Aluksi 7 OSA 1

Lisätiedot

Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille

Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille Tartu tarinaan -hanke Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston rahoittama puolitoistavuotinen hanke Alkanut elokuussa 2018 Toteuttajatahoina:

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Erityisen monipuolista opiskelua HAAPAVESI 6.9.2013 Oppimisvaikeudet Oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan sitä, että oppijalla on vaikeuksia saavuttaa opiskelun tavoitteet, tai tavoitteiden

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä. Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry

Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä. Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry Sopeutumisvalmennus Kuntoutujan ja hänen omaisensa ohjausta ja valmentautumista sairastumisen tai vammautumisen

Lisätiedot

MAMU UUTISKIRJE. Uusia julkaisuja. Finn Lectura: Suomen mestari 1 CD. Näytekirjapyynnöt

MAMU UUTISKIRJE. Uusia julkaisuja. Finn Lectura: Suomen mestari 1 CD. Näytekirjapyynnöt MAMU UUTISKIRJE 25.5. 20 1 0 nu mero 3 Turun Opetuspalvelukeskus, Käsityöläiskatu 1, 20101, Turku Toimittaja: Edina Bálint-Pesonen Tässä numerossa Uusia julkaisuja 1 Koulutukset 2 Tapahtumat 4 Uusia julkaisuja

Lisätiedot

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo KAVERITAITOJA Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen KIITOS Folkhälsanin Mobbningsteametporukalle sekä Espoon Finnoon, Paraisten Fyrklövernin ja Hyvinkään Kenttäkadun päiväkodeille. Harjoituskirja

Lisätiedot

Yksilölliset kuntoutusmenetelmät arkea tukemassa. Elina Havukainen Suomen Autismiyhdistys ry.

Yksilölliset kuntoutusmenetelmät arkea tukemassa. Elina Havukainen Suomen Autismiyhdistys ry. Yksilölliset kuntoutusmenetelmät arkea tukemassa Elina Havukainen Suomen Autismiyhdistys ry. Miksi? Vaikeuksia arjen hallinnassa, opiskeluissa, työelämässä, sosiaalisissa suhteissa, haastavaa käyttäytymistä

Lisätiedot

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Lukijalle Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Tavoitteena on mahdollistaa opiskelijalle onnistunut työpaikalla

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus nuoren myönteinen tukeminen valmennuksen keinoin. Kirsi Saukkola 2014 1

Neuropsykiatrinen valmennus nuoren myönteinen tukeminen valmennuksen keinoin. Kirsi Saukkola 2014 1 Neuropsykiatrinen valmennus nuoren myönteinen tukeminen valmennuksen keinoin Kirsi Saukkola 2014 1 ADHD-valmennus, neuropsykiatrinen valmennus, ADHD-ohjaus, coaching, coach-kuntoutus On kuntouttavaa toimintaa,

Lisätiedot

Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea. Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki

Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea. Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki 12.5.2017 Kommunikoinnin palvelut nyt Kommunikoinnin peruskartoitus Terveydenhuolto Puheterapia -palvelut

Lisätiedot

Juniori-taulusto Kuvat avainsanat

Juniori-taulusto Kuvat avainsanat Juniori-taulusto Kuvat avainsanat Evantia Juniori-taulusto on suunniteltu lasten sähköiseksi kommunikoinnin apuvälineeksi. Taulusto toimii ChatAble Suomi - kommunikointisovelluksella. Evantia360 kommunikoinnin

Lisätiedot

Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä luokalla

Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä luokalla Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä 1.-2. luokalla Jyväskylän yliopisto Kielellisen kehityksen yhteys lukutaitoon Esikielelliset Sanavarasto Lauseet ja taivutukset Kielellinen tietoisuus

Lisätiedot

YMMÄRRYS. HOIVA. RAJAT. essipalvelut.fi

YMMÄRRYS. HOIVA. RAJAT. essipalvelut.fi Etelä-Suomen Sijaishuoltopalvelut ESSI Oy YMMÄRRYS. HOIVA. RAJAT. Etelä-Suomen Sijaishuoltopalvelut ESSI Etelä-Suomen Sijaishuoltopalvelut ESSI Oy on moniammatillisia sijaishuollon palveluja tuottava yritys,

Lisätiedot

Syksy 2013. Niilo Mäki Instituutin KOULUTUS- JA JULKAISUTIEDOTE KOULUTUSKALENTERI, SYKSY 2013... 2 KOULUTUSTEN RYHMITTELYT... 4

Syksy 2013. Niilo Mäki Instituutin KOULUTUS- JA JULKAISUTIEDOTE KOULUTUSKALENTERI, SYKSY 2013... 2 KOULUTUSTEN RYHMITTELYT... 4 Niilo Mäki Instituutin KOULUTUS- JA JULKAISUTIEDOTE Syksy 2013 KOULUTUSKALENTERI, SYKSY 2013... 2 KOULUTUSTEN RYHMITTELYT... 4 ILMOITTAUTUMIS- JA TILAUSOHJEET... 9 KO U LU T U K S E T... 10 JULKAISUT...

Lisätiedot

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 2 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2014 3 Ennuste 2014 Kelan sopeutumisvalmennus Kela järjestää sopeutumisvalmennusta

Lisätiedot

Nuorten lukivaikeuksien arviointi, ilmeneminen ja tukeminen

Nuorten lukivaikeuksien arviointi, ilmeneminen ja tukeminen Nuorten lukivaikeuksien arviointi, ilmeneminen ja tukeminen 16.9.2010 Helsinki Leila Kairaluoma, Niilo Mäki Instituutti KM, Erityisopettaja, tutkija Motivoimaa-hanke,Jyväskylä Erityisvaikeus Lukivaikeus

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe...11. Osa 1. Mitä ADHD on?

Sisällys. Esipuhe...11. Osa 1. Mitä ADHD on? Sisällys Esipuhe...11 Osa 1 Mitä ADHD on? Kokemuspuheenvuorot ADHD-oireisten lasten äiti kertoo...17 ADHD-oireinen nuori kertoo...25 ADHD-oireinen aikuinen kertoo...29 Irma Moilanen 1 ADHD... 35 Oireet...35

Lisätiedot

Juniori-taulusto Kuvat lausetasoinen

Juniori-taulusto Kuvat lausetasoinen Juniori-taulusto Kuvat lausetasoinen Evantia Juniori-taulusto on suunniteltu lasten sähköiseksi kommunikoinnin apuvälineeksi. Taulusto toimii ChatAble suomi - kommunikointisovelluksella. Evantia360 kommunikoinnin

Lisätiedot

KUN LUKEMINEN ON HANKALAA. Helena Sorsa

KUN LUKEMINEN ON HANKALAA. Helena Sorsa KUN LUKEMINEN ON HANKALAA Helena Sorsa Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet Lukivaikeus dysleksia fonologinen häiriö: henkilö ei kykene muuttamaan lukemaansa puheeksi näkee sanat, mutta ei löydä äänneasua

Lisätiedot

Foniatrian alaan kuuluvat äänen, puheen, kielen ja nielemisen häiriöt. Foniatria on ollut itsenäinen erikoisala Suomessa vuodesta 1948.

Foniatrian alaan kuuluvat äänen, puheen, kielen ja nielemisen häiriöt. Foniatria on ollut itsenäinen erikoisala Suomessa vuodesta 1948. HYKS, Silmä-korvasairaala Pää- ja kaulakeskus Foniatrian yksikkö 4.1.2019 Foniatrian lähetekriteerit Erikoisalan koodi on 57 Foniatrian alaan kuuluvat äänen, puheen, kielen ja nielemisen häiriöt. Foniatria

Lisätiedot

Lasten perhekuntoutushankkeen tausta ja tarkoitus

Lasten perhekuntoutushankkeen tausta ja tarkoitus Lasten perhekuntoutushankkeen tausta ja tarkoitus LAKU-loppuseminaari ti 27.11.2018 Hanna Pakkala Projektipäällikkö Kela, Kuntoutusryhmä Lasten perhekuntoutushankkeen taustaa Perhekuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Paikalliset voimat yhteen. Lasten ja nuorten kuntoutuksessa

Paikalliset voimat yhteen. Lasten ja nuorten kuntoutuksessa Paikalliset voimat yhteen Lasten ja nuorten kuntoutuksessa Keuruun-Multian alueella Taru Soini Keuruun Multian th ky Taustaa Vuonna 2003 KeuLa työryhm ryhmä tuotettiin vuokaaviolla toimintamalli, miten

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen omakuva (piirustus tai kuva) Lapsen nimi: Syntymäaika: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: Tämä suunnitelma yhdessä hoitosopimuksen kanssa on varhaiskasvatuksen perusta

Lisätiedot

Lataa Kliininen neuropsykiatria. Lataa

Lataa Kliininen neuropsykiatria. Lataa Lataa Kliininen neuropsykiatria Lataa ISBN: 9789516563667 Sivumäärä: 428 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.67 Mb Aivojen ja mielen sairaudet ja häiriöt johtavat usein eettisiin ja filosofisiinkin pulmiin.

Lisätiedot

H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S

H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S LUDUS TUTKIMUS- JA KUNTOUTUSPALVELUT OY Mäkitorpantie 3B, HELSINKI Liesikuja

Lisätiedot

Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH

Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH 2017-2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

Kaikki keinot käyttöön Puhetta tukevien menetelmien ryhmäohjaus Jaana Reuter, kuntoutusohjaaja. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Kaikki keinot käyttöön Puhetta tukevien menetelmien ryhmäohjaus Jaana Reuter, kuntoutusohjaaja. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Kaikki keinot käyttöön Puhetta tukevien menetelmien ryhmäohjaus Jaana Reuter, kuntoutusohjaaja 1 * Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Taustaa useissa lasten kehitysvaikeuksissa (kielellinen erityisvaikeudes,

Lisätiedot

NIILO MÄKI INSTITUUTIN. KOULUTUS- JA JULKAISUTIEDOTE Kevät 2015 sekä katsaus syksyyn 2015

NIILO MÄKI INSTITUUTIN. KOULUTUS- JA JULKAISUTIEDOTE Kevät 2015 sekä katsaus syksyyn 2015 NIILO MÄKI INSTITUUTIN KOULUTUS- JA JULKAISUTIEDOTE Kevät 2015 sekä katsaus syksyyn 2015 Koulutuskalenteri Julkaisut KOULUTUSKALENTERI...2 KOULUTUSTEN RYHMITTELYT...4 ILMOITTAUTUMIS- JA TILAUSOHJEET...8

Lisätiedot

Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta. Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014

Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta. Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014 Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014 Kielellinen erityisvaikeus (SLI) Häiriö, jossa lapsen kielellinen toimintakyky ei kehity iän

Lisätiedot

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus

Lisätiedot

Evantia 360 Junior Kuvat ja viittomat -taulusto

Evantia 360 Junior Kuvat ja viittomat -taulusto Evantia 360 Junior Kuvat ja viittomat -taulusto Evantia360 Junior Kuvat ja viittomat -taulusto on suunniteltu lasten sähköiseksi kommunikoinnin apuvälineeksi. Taulusto toimii ChatAble Suomi -kommunikointisovelluksella.

Lisätiedot

Sosiaaliset taidot ja vuorovaikutus

Sosiaaliset taidot ja vuorovaikutus Nepsy+ Sisällysluettelo Sosiaaliset taidot ja vuorovaikutus... 3 Laaja-alaiset oppimisvaikeudet... 4 Mielen hyvinvoinnin tukeminen... 5 Vahvuuslähtöisyys... 6 Kehitysvammaisuuden kirjo... 7 Työnohjausta

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Aikamatkalla Sujuvan lukemisen ja. oikeinkirjoituskin. harjoitusohjelma. Materiaalit. Nina Kultti-Lavikainen Johanna Katajamäki Tuija Aro Mikko Aro

Aikamatkalla Sujuvan lukemisen ja. oikeinkirjoituskin. harjoitusohjelma. Materiaalit. Nina Kultti-Lavikainen Johanna Katajamäki Tuija Aro Mikko Aro Materiaalit Nina Kultti-Lavikainen Johanna Katajamäki Tuija Aro Mikko Aro Aikamatkalla Sujuvan lukemisen ja oikeinkirjoituksen harjoitusohjelma Niilo Mäki Instituutin ja Jyväskylän perheneuvolan Lastentutkimusklinikalla

Lisätiedot

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 1 Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa 22.2.2018 Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 2 Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nuorille nyt ja jatkossa? kuntoutuskurssit eri sairausryhmille,

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Koulun/päiväkodin nimi: Opettaja: Osoite: Puhelin: lapsen kuva Lapsen nimi: Äidin nimi: Isän nimi: Kotipuhelin: Työpuhelin (äiti): (isä): Minun esikouluni, piirtänyt 2 Esiopetus

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on vuonna 2008 perustettu

Lisätiedot

Neuropsykologian erikoispsykologikoulutus

Neuropsykologian erikoispsykologikoulutus Neuropsykologian erikoispsykologikoulutus Laura Hokkanen Professori Helsingin yliopisto Psykologia 2012 Turku 23.8.2012 Neuropsykologia psykologian erikoisala, jonka kiinnostuksenkohteina ovat aivojen

Lisätiedot

Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen. HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus

Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen. HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, 2.- 3.9. 2004 Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus Tapa tunnistaa sanoja vaihtelee lukutaidon kehittymisen

Lisätiedot

s y k s y 2 0 0 8 Koulutus- ja julkaisutiedote Niilo Mäki Instituutin

s y k s y 2 0 0 8 Koulutus- ja julkaisutiedote Niilo Mäki Instituutin Niilo Mäki Instituutin Koulutus- ja julkaisutiedote s y k s y 2 0 0 8 Koulutuskalenteri, syksy 2008... 2 hyvä tietää koulutuksistamme... 4 hyvä tietää julkaisutilauksista... 5 hyvä alku -messut 2008...6

Lisätiedot

Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa

Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa Sari Ylinen, Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto & Mikko Kurimo, signaalinkäsittelyn

Lisätiedot

Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen aikuisten oppimisvaikeudet palvelujärjestelmän haasteena

Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen aikuisten oppimisvaikeudet palvelujärjestelmän haasteena Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen aikuisten oppimisvaikeudet palvelujärjestelmän haasteena Tutkija, VTM Johanna Korkeamäki Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 13.4.2011 Työryhmä 6 20.4.2011 1 Esityksen

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta 11.11.2016 Katariina Kallio-Laine LKT, neurologian erikoislääkäri Vastaava asiantuntijalääkäri katariina.kallio-laine@kela.fi Neuropsykologinen

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

ETAPPI-TUKI 03/12/2018

ETAPPI-TUKI 03/12/2018 ETAPPI-TUKI Etappi-tuki on tarkoitettu Vaasan kaupungin omille oppilaille 1-9lk:lle Etappi-tukeen haetaan alueellisen ertu-ryhmän kautta hakemuksella Etappi-tuki on tarkoitettu niille oppilaille, joiden

Lisätiedot

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.

Lisätiedot

Tervetuloa Hipon ryhmiin! opas ryhmäkuntoutuksen soveltuvuuden arvioimiseksi yhdessä asiakkaan kanssa

Tervetuloa Hipon ryhmiin! opas ryhmäkuntoutuksen soveltuvuuden arvioimiseksi yhdessä asiakkaan kanssa 1 Tervetuloa Hipon ryhmiin! opas ryhmäkuntoutuksen soveltuvuuden arvioimiseksi yhdessä asiakkaan kanssa Hei! Olemme laatineet tämän oppaan helpottamaan Hipon ryhmäkuntoutuksen soveltuvuuden arvioimista

Lisätiedot

3 Varhaisten vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitojen kehitys

3 Varhaisten vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitojen kehitys Sisällys 1 Johdatus pragmatiikan peruskäsitteisiin ja lasten pragmatiikan vaikeuksiin Soile Loukusa, Leila Paavola ja Matti Leiwo... 11 1.1 Pragmaattisen tutkimuskentän historiaa ja määrittelyä...11 1.2

Lisätiedot

k e v ä t 2 0 1 2 Koulutus- ja julkaisutiedote Niilo Mäki Instituutin

k e v ä t 2 0 1 2 Koulutus- ja julkaisutiedote Niilo Mäki Instituutin Niilo Mäki Instituutin Koulutus- ja julkaisutiedote k e v ä t 2 0 1 2 Koulutuskalenteri, kevät 2012... 2 koulutusten tarkemmat ryhmittelyt... 4 lisätietoja koulutuksiin ilmoittautumisesta ja tilauksista...

Lisätiedot

KUULON APUVÄLINETTÄ KÄYTTÄVÄN LAPSEN HYVÄ KUNTOUTUSKÄYTÄNTÖ. Antti Aarnisalo

KUULON APUVÄLINETTÄ KÄYTTÄVÄN LAPSEN HYVÄ KUNTOUTUSKÄYTÄNTÖ. Antti Aarnisalo KUULON APUVÄLINETTÄ KÄYTTÄVÄN LAPSEN HYVÄ KUNTOUTUSKÄYTÄNTÖ Antti Aarnisalo Kelan ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat yhteistyössä laatineet suosituksen kuulon apuvälinettä (akustinen kuulokoje, sisäkorvaistute

Lisätiedot

Ohjeita lasten ja nuorten sosiaalisten vuorovaikutustaitojen tukemiseksi

Ohjeita lasten ja nuorten sosiaalisten vuorovaikutustaitojen tukemiseksi Ohjeita lasten ja nuorten sosiaalisten vuorovaikutustaitojen tukemiseksi Sosiaaliset taidot koostuvat monista osataidoista. Näitä ovat mm. kyky tunnistaa ja ymmärtää omia sekä toisten ihmisten tunteita,

Lisätiedot

Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja.

Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja. Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja. Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen

Lisätiedot