Valtion elokuvatarkastamossa otetaan käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 ja 2.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtion elokuvatarkastamossa otetaan 1.3.2004 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 ja 2."

Transkriptio

1 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; Kulttuurihallinto Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen) sekä JUKO ry:n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n (hallinnonalan virkamiesyhdistykset) välillä tehdyn kulttuurihallinnon tarkentavan virkaehtosopimuksen muuttamisesta 1 Uusi palkkausjärjestelmä Valtion elokuvatarkastamossa otetaan käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 ja 2. Järjestelmässä määritellään Valtion elokuvatarkastamon virkamiesten palkkauksen rakenne ja palkkausperusteet. 2 Työrauha Tähän sopimukseen sidottu ei saa sopimuksen voimassaoloaikana ryhtyä työtaistelutoimenpiteisiin sopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai oikeasta sisällöstä taikka sopimukseen perustuvasta vaatimuksesta syntyneen riidan ratkaisemiseksi, voimassa olevan sopimuksen muuttamiseksi tai uuden sopimuksen aikaansaamiseksi. Tähän sopimukseen sidottu yhdistys on velvollinen valvomaan, että sen alaiset yhdistykset ja henkilöstö, joita sopimus koskee, eivät riko 1 momentissa tarkoitettua työrauhavelvoitetta eivätkä sopimuksen määräyksiä. Tämä yhdistykselle kuuluva velvollisuus sisältää sen, ettei yhdistys saa tukea tai avustaa kiellettyä työtaistelutoimenpidettä eikä muullakaan tavalla vaikuttaa sellaisiin toimenpiteisiin, vaan on velvollinen pyrkimään niiden lopettamiseen. 3 Sopimuksen voimassaolo ja allekirjoitukset Tämä sopimus tulee voimaan heti ja on sen jälkeen osana kulttuurihallinnon virkaehtosopimusta voimassa 15 päivään helmikuuta 2005 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, jollei sitä jommalta kummalta puolelta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä. Valtion henkilöstön palvelussuhteen ehtojen tarkentamissopimuksella tulee samalla irtisanotuksi myös tämä tarkentava virkaehtosopimus..

2 2 Sopimuksen korotusvaikutukseksi on laskettu 7,2 prosenttia. Tämä tarkentava virkaehtosopimus on allekirjoitettu valtion virkaehtosopimusasetuksen (1203/1987) 6 :n mukaisesti valtiovarainministeriön tarkistettua ja hyväksyttyä sopimuksen. Tätä sopimusta on laadittu kolme samansisältöistä kappaletta, yksi kullekin sopimusosapuolelle. Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2004 Opetusministeriö: Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry: Palkansaajajärjestö Pardia ry: LIITTEET Liite 1. Valtion elokuvatarkastamon palkkausjärjestelmä Liite 2. Vaativuusryhmäkohtaiset palkat

3 3 LIITE 1 VALTION ELOKUVATARKASTAMON PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1 Tavoitteet Uuden palkkausjärjestelmän (UPJ) tavoitteena on tehostaa Valtion elokuvatarkastamon (elokuvatarkastamo) toimintaa ja kilpailukykyä sekä tukea koko henkilöstön osaamista ja ammatissa kehittymistä. 2 Soveltamisala Näitä määräyksiä sovelletaan elokuvatarkastamon virkasuhteiseen henkilöstöön työnantajavirkamiestä (johtaja) lukuun ottamatta. Sopimusta sovelletaan myös sellaisissa määräaikaisissa palvelussuhteissa, jotka yhdessä osassa tai toisiinsa keskeytyksettä liittyvissä osissa kestävät yli kuusi kuukautta. Viimeksi mainituissa tapauksissa sopimusta sovelletaan sen osan alusta, jonka aikana kuusi kuukautta täyttyy. Määräyksiä ei sovelleta harjoittelijoihin eikä työllistämistuella luotuihin tehtäviin. 3 Palkkauksen osatekijät Sopimuksessa määritellään elokuvatarkastamon virkamiesten palkkauksen rakenne ja muut palkkausperusteet. Palkkaus muodostuu työn vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta sekä henkilökohtaisesta työsuoritukseen perustuvasta palkanosasta. Takuupalkasta määrätään 8 :ssä. 4 Tehtäväkohtainen palkanosa (YK: 02031, 1500) Tehtäväkohtainen palkanosa määritellään tehtävän vaativuuden perusteella. Vaativuusryhmien kuvaukset ovat allekirjoittamispöytäkirjan liitteessä 1. Vaativuusryhmäkohtaiset palkat ovat tämän sopimuksen liitteessä 2. Vaativuuden arviointikriteerit ovat: Tehtävän luonne Kanssakäyminen ja yhteistyö Pätevyys Tehtävän vaativuutta tarkastellaan elokuvatarkastamon johtajan ja virkamiehen välillä vähintään kerran vuodessa käytävässä kehityskeskustelussa ja aina tehtävän muuttuessa. Esityksen tehtävän vaativuuden uudelleen arvioinnista voi tehdä myös virkamies tai luottamusmies. Palkkauksen arviointi- ja kehittämisryhmä käsittelee ja määrittelee uusien tehtävien vaativuustasot. Arviointi- ja kehittämisryhmän käsittelyn jälkeen elokuvatarkastamon johtaja hy-

4 4 väksyy vaativuustason määritykset. Palkkauksen muutokset toteutetaan seuraavan palkanmaksukauden alusta. Työnantaja päättää tehtävistä ja niiden muutoksista. Muutettaessa tehtäviä vakinaisessa palvelussuhteessa tehtävien vaativuustaso yleensä pysyy ennallaan tai nousee. Mikäli työnantaja tekee aloitteen vakinaisen palvelussuhteen tehtävien muuttamiseksi, joka johtaisi vaativuustason alenemiseen, eikä henkilö suostu muutokseen, työnantajan on selvitettävä mahdollisuus järjestää tehtävät siten, että tehtävien vaativuustaso säilyy ennallaan. Arviointi- ja kehittämisryhmä määrittelee tehtävien vaativuutta arvioidessaan kantansa myös tehtävien muutokseen, sen perusteisiin ja sanottuun mahdollisuuteen. Edellä tässä momentissa sanottua sovelletaan myös sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan määräaikaisen palvelussuhteen tehtävien muuttamiseen siihen annetun nimityksen tai määräyksen kestoaikana. 5 Henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa (YK: 02627, 1638) Henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa on enintään 45 prosenttia tehtävän vaativuuteen perustuvasta palkanosasta. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy toteutuneen ja todetun suoritustason perusteella. Arvioinnin tekee elokuvatarkastamon johtaja käydyn kehityskeskustelun perusteella. Arviointikriteerit ovat: oman tehtäväalueen hallinta yhteistyökyky ja vuorovaikutustaidot ammattitaito ja kehittyminen Henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvan palkanosan arviointipisteet, joita voi enimmillään olla 150, määräytyvät 15 eri osa-alueen arvion mukaan. Kultakin osa-alueelta suoriutuminen arvioidaan asteikolla 5-10, jossa 5 p. = välttävä 6 p. = tyydyttävä 7 p. = hyvä 8 p. = erittäin hyvä 9 p. = erinomainen 10 p. = huippusuorittaja Henkilökohtaisen palkanosan suuruus prosentteina tehtäväkohtaisesta palkanosasta määräytyy arviointipistemäärien perusteella seuraavasti: p. 3 % p. 27 % p. 6 % p. 30 % p. 9 % p. 33 % p. 12 % p. 36 % p. 15 % p. 39 % p. 18 % p. 42 % p. 21 % p. 45 % p. 24 %

5 5 Henkilön tullessa uutena elokuvatarkastamon palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mukaisesti. Henkilökohtaisen palkanosan määrittämiseksi elokuvatarkastamon johtaja käy kehityskeskustelut kaikkien virkamiesten kanssa. Kehityskeskusteluun perustuvat muutokset toteutetaan vuosittain huhtikuun alusta. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään viivytyksettä kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Uudessa arvioinnissa otetaan vastaavasti huomioon myös, mitä edellisessä momentissa siinä tarkoitetuista tilanteista on sanottu. Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen voidaan edellisessä momentissa tarkoitetussa arvioinnissa katsoa johtuneen sairauslomasta taikka lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta alenneta. 6 Työaikakorvausraja virastotyössä Virastotyötä tekevistä ovat työajoista tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen 13 :n 1 momentissa sanottuihin korvauksiin oikeutettuja ne, joiden tehtävät sijoittuvat enintään vaativuustasolle Palkkausjärjestelmän käyttöönotto ja siirtymäkausi Uusi palkkausjärjestelmä otetaan käyttöön , jolloin palkat muutetaan tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuviksi palkoiksi. Tuolloin luovutaan tämän sopimuksen piiriin kuuluvien virkamiesten osalta A-palkkausluokkien ja taulukoiden sekä muiden virkaehtosopimuksiin perustuvien palkanlisien ja lisäpalkkioiden (lukuun ottamatta luottamusmiespalkkio ja työsuojeluvaltuutetun palkkio) soveltamisesta. Uuden järjestelmän mukaiset palkat toteutetaan siirtymäkauden kuluessa siten, että tehtäväkohtainen palkanosa maksetaan heti täysimääräisenä ja henkilökohtainen palkanosa vaiheittain seuraavasti:

6 6 Vaihe 1: Käyttöönottoajankohdasta lukien jokaisen palkka on hänen vanhan järjestelmän mukainen senhetkinen palkkansa (tai hänen tehtävien vaativuuteen perustuva palkanosansa, jos se on korkeampi), lisättynä 22,22 prosentilla siitä summasta, jolla hänen uuden järjestelmän mukaisen kokonaispalkkansa yhteismäärä ylittää hänen senhetkisen kuukausipalkkansa. Jos ylitys on enintään 30 euroa, maksetaan ylitys kokonaisuudessaan lukien. Vaiheet 2-4: Palkkoja tarkistetaan vuonna ,79 prosentilla, vuonna ,59 prosentilla ja vuonna ,69 prosentilla kullekin silloin maksetun palkan ja uuden järjestelmän mukaisen täysimääräisen palkan jäljellä olevasta erotuksesta. Vaihe 5 (siirtymäkauden lopputarkistus): Maaliskuun alusta 2008 palkkaus maksetaan täysimääräisesti uuden järjestelmän mukaisena. Vaiheiden 2-4 edellä mainitut siirtymäkausitarkistukset toteutetaan kunakin vuonna keskustason sopimuksen mukaisesta virastokohtaisten palkantarkistuserien toteutusajankohdasta, kuitenkin viimeistään 1.5. lukien. Samoista siirtymäkauden ajankohdista toteutetaan myös tehtävien vaativuustason ja henkilökohtaisen suoritustason vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistetuista muutoksista johtuvat palkkausten tarkistukset. Vaiheissa 1-4 tarkoitettua erotusta laskettaessa uuden järjestelmän mukainen palkka määräytyy virkamiehen kulloistenkin tehtävien vaativuustason ja henkilökohtaisen suoritustason perusteella. Kun tehtävien vaativuustaso muuttuu tai henkilökohtaista palkanosaa on muutettava siirtymäkauden aikana muutoin kuin vuotuisen tarkastelun yhteydessä, kulloinkin maksettavaa palkkaa tarkistetaan samassa suhteessa kuin uuden järjestelmän mukainen täysimääräinen palkka tasomuutoksen johdosta muuttuu. Siirtymäkauden aikana uutena elokuvatarkastamon palvelukseen tulevalle maksetaan tehtäväkohtainen palkanosa ja 5 :n 4 momentin mukaisesti määrättävä henkilökohtainen palkanosa siten, että hänen kokonaispalkkansa vastaa siirtymäkauden sen vaiheen palkkakäytäntöä viraston vastaavissa tehtävissä ja vastaavalla suoritustasolla. Sen jälkeen hänen palkkaustaan tarkistetaan siirtymäkauden aikana edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti. Vuoden 2004 liittoerä sekä muut, tuleviin keskustason sopimuksiin perustuvat virastokohtaiset palkantarkistuserät, kuten liitto-, tasa-arvo- ja muut järjestelyvaraerät, käytetään edellä sanotun vaiheittaisen toteuttamisen rahoitukseen sitä mukaa kuin ne keskustason sopimusten mukaan tulevat toteutettaviksi yhteensä 2,4 prosentin määrään saakka. Täten käytettyjä eriä tai erien osia ei toteuteta muulla tavoin. Siltä osin kuin erien yhteismäärä ylittää 2,4 prosenttia, ylitykset kohdennetaan erillisinä liitto- ym. erinä uuden palkkausjärjestelmän kehittämiseen sen mukaisesti, mitä keskustasolla sovitaan.

7 7 8 Takuupalkka (YK: 02642, 1590) Virkamiehellä, joka on uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoajankohtana elokuvatarkastamon vakinaisessa palvelussuhteessa, on oikeus euromääräiseen takuupalkkaan. Takuupalkan määrä on sama kuin vanhan järjestelmän kuukausipalkan määrä käyttöönottoajankohtana. Jos virkamies on käyttöönottoajankohtana ollut vakinaista palvelussuhdettaan korkeampipalkkaisessa määräaikaisessa palvelussuhteessa, takuupalkka määräytyy vakinaisen palvelussuhteen käyttöönottoajankohdan palkan mukaan, kun hän palaa siihen. Takuupalkkaoikeus säilyy niin kauan kuin virkamies on käyttöönottoajankohdasta alkaen keskeytyksettä elokuvatarkastamon vakinaisessa palvelussuhteessa. Takuupalkkaa tarkistetaan keskustasolla sovittavilla yleiskorotuksilla. Myös takuupalkkaa saavan virkamiehen tehtävien vaativuustaso ja henkilökohtainen suoritustaso arvioidaan siten kuin 4 ja 5 :ssä on määrätty. Jos hän itse hakeutuu tehtäviin, joiden vaativuustaso on alempi kuin hänellä oli vakinaisissa tehtävissään käyttöönottoajankohtana, takuupalkka alenee vastaavalla määrällä. 9 Tiedonsaanti ja tilastoyhteistyö Virkamiehellä on oikeus saada kirjallinen tieto palkkauksensa perusteena olevasta oman tehtävänsä vaativuusluokituksen sisällöstä sekä henkilökohtaisen suoritustasonsa arviointituloksesta. Sopimusosapuolilla ja luottamusmiehellä on oikeus vuosittain saada tiedot tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tehtävien sijoittumisesta vaativuustasoihin sekä tilastotietoja kaikkien tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien virkamiesten kokonaispalkkauksesta ja sen kehittymisestä yksiköittäin ja sukupuolen mukaan ryhmiteltynä. Lisäksi luottamusmiehellä on oikeus saada edustamiensa virkamiesten osalta virkamiehen suostumuksella tieto henkilökohtaisen palkanosan perusteista. Tilastoyhteistyön tavoitteena on edistää neuvottelu- ja sopimustoiminnassa tarvittavien palkka- ja muiden tilastojen luottamusta sekä molemminpuolista, yhteistä informaatiota ja välttää tilastollisia tulkintaerimielisyyksiä sekä edistää palkkausjärjestelmän toimivuutta. Tilastoyhteistyön järjestämisessä noudatetaan soveltuvin osin valtiovarainministeriön suositusta neuvotteluviranomaisen/viraston tai laitoksen tilastoyhteistyöstä. Tietoja annettaessa noudatetaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999), henkilötietolakia (523/1999) sekä valtion virka- ja työehtosopimuksessa mainittua tilastoyhteistyöstä keskustasolla tehtyä yhteistyösopimusta.

8 8 Luottamusmiehelle tiedot annetaan maksutta. 10 Erimielisyyksien ratkaisu Tehtävien vaativuuden arvioinnista aiheutuvat erimielisyydet käsitellään 4 :ssä mainitussa arviointi- ja kehittämisryhmässä. Asia otetaan ryhmässä käsiteltäväksi joko asianomaisen virkamiehen tai elokuvatarkastamon johtajan pyynnöstä. Ryhmä kutsutaan koolle 21 päivän kuluessa pyynnön esittämisestä. Elokuvatarkastamon johtaja ratkaisee asian arviointiryhmää kuultuaan kuuden viikon kuluessa asian käsittelystä. Erimielisyydet virkamiehen työsuorituksen arvioinnista käsitellään ensisijaisesti elokuvatarkastamon johtajan ja virkamiehen kesken. Tarvittaessa erimielisyys käsitellään virkamiehen pyynnöstä asianomaisen virkamiehen, luottamusmiehen ja johtajan kesken sekä 4 :ssä mainitussa arviointi- ja kehittämisryhmässä. Asian ratkaisee elokuvatarkastamon johtaja. Edellä mainitut erimielisyydet, mikäli ne eivät ratkea elokuvatarkastamossa, sekä muut tämän sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat erimielisyydet ratkaistaan neuvottelumenettelyllä sen mukaan kuin siitä on erikseen sovittu valtion virkaehtosopimusasioiden pääsopimuksessa. 11 Seuranta ja kehittäminen Palkkausjärjestelmän ylläpitoa, soveltamisen seurantaa ja järjestelmän kehittämistä käsitellään edellä mainitussa arviointi- ja kehittämisryhmässä, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista.

9 9 LIITE 2 VALTION ELOKUVATARKASTAMO VAATIVUUSRYHMÄKOHTAISET PALKAT Vaativuusryhmä Tehtävän vaativuuteen perustuva palkka euroa kuukaudessa

10 10 Allekirjoittamispöytäkirja Pöytäkirja opetusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat Valtion elokuvatarkastamossa sovellettavaa uutta palkkausjärjestelmää 1 Valtion elokuvatarkastamossa (elokuvatarkastamo) sovellettava tehtävien vaativuudenarviointijärjestelmä on elokuvatarkastamon oma järjestelmä. Tehtävien vaativuusperusteet on kuvattu tämän pöytäkirjan liitteessä 1. 2 Palkkausjärjestelmän arviointi- ja kehittämisryhmässä työnantajan edustajana on elokuvatarkastamon johtaja, joka toimii ryhmän puheenjohtajana. Henkilöstö valitsee ryhmään keskuudestaan kaksi edustajaa. Ensimmäisen kerran ryhmä asetetaan päättyväksi siirtymäkaudeksi ja sen jälkeen kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Sen lisäksi, mitä tarkentavalla virkaehtosopimuksella on sovittu, ryhmän tehtävänä on: - huolehtia järjestelmän vaatimista teknisistä päivityksistä - käsitellä järjestelmän ylläpitoa ja kehittämistä koskevia asioita - seurata järjestelmän toteutumista ja yleistä soveltamista. 3 Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisperusteet on kuvattu tämän pöytäkirjan liitteessä 2. 4 Tämä allekirjoituspöytäkirja ei ole voimassa virkaehtosopimuksena. 5 Tämä allekirjoittamispöytäkirja on voimassa Allekirjoittamispöytäkirjan voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, jollei sitä jonkun allekirjoittajaosapuolen taholta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen voimassaolokauden tai jatkovuoden päättymistä. Tätä pöytäkirjaa on laadittu kolme samansisältöistä kappaletta, yksi kullekin osapuolelle.

11 11 Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2004 Opetusministeriö: Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry: Palkansaajajärjestö Pardia ry: LIITTEET Liite 1. Vaativuusryhmien kuvaukset Liite 2. Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisperusteet

12 12 LIITE 1 VALTION ELOKUVATARKASTAMO VAATIVUUSRYHMIEN KUVAUKSET VAATIVUUSTEKIJÄ 1 1A 1B Tehtävän luonne Tekijän avulla arvioidaan tehtävän laajuutta sekä tehtävän edellyttämän osaamisen monipuolisuutta. Tekijän avulla arvioidaan tehtävän edellyttämää Valtion elokuvatarkastamon toimintaympäristön tuntemusta. 1A OSAAMISEN LAAJUUS 1. Keskenään samankaltaiset tehtävät, jotka voidaan hoitaa lyhyellä perehdyttämisellä. 1B TOIMINTA- YMPÄRISTÖN TUNTEMUS A B C D Useita tehtäviä, jotka vaativat erilaista osaamista. Ohjeet ovat yleisluonteisia, vaativat itsenäistä soveltamista Yhden tehtäväalueen asiantuntijatehtävät ja valmistelijan tehtävät Laajan tai useamman eri tehtäväalueen asiantuntijatehtävät, esim. kuvaohjelmien tarkastus- ja ilmoituskäsittelyn alueella A B C D Oman tehtävän ja työyhteisön yleistuntemus Tehtäväalueen hyvä tuntemus ja VET:n toimintaympäristön yleistuntemus Tehtäväalueen perusteellinen tuntemus sekä VET:n toimintaympäristön hyvä tuntemus. Tehtäväalueen perusteellinen tuntemus sekä VET:n toimintaympäristön perusteellinen tuntemus.

13 13 Vaativuustekijöitä arvioitaessa seuraava kohta sisältää myös edellisissä kohdissa esitetyn. VAATIVUUSTEKIJÄ 2 Tehtävän luonne 1C Tekijän avulla arvioidaan tehtävän edellyttämää osaamisen syvyyttä ja siihen liittyvää ongelmanratkaisuvaatimusta. 1D Tekijän avulla arvioidaan tehtävään liittyvään harkintavaltaa; myös asioiden valmisteluun ja esittelyyn liittyvään harkintavaltaa. 1C OSAAMISEN SYVYYS 1D ITSENÄISYYS PÄÄTÖKSENTEOSSA 1. Tehtävät hoidetaan vakiintuneen käytännön ja / tai ohjeiden edellyttämällä tavalla. A B Tehtävät sisältävät itsenäistä töiden järjestelyä. Ratkaisuvaihtoehtoja on useita, ongelmanratkaisu edellyttää ohjeiden soveltamista käytäntöön Ongelmat ovat tunnettuja ja yksilöitävissä. Aikaisempia toimintamalleja voidaan käyttää apuna. Tehtävät edellyttävät analysointia sekä eri lähteistä saatavan tiedon seurantaa, arviointia ja yhdistämistä Tehtävät edellyttävät päätöksentekoa tukevia johtopäätöksiä. Toimintamalleja ei löydy valmiina, suunnittelu- ja kehitystyö korostuvat A B Osittain itsenäinen päätöksenteko Itsenäinen päätöksenteko

14 14 Vaativuustekijöitä arvioitaessa seuraava kohta sisältää myös edellisissä kohdissa esitetyn. VAATIVUUSTEKIJÄ 3 Kanssakäyminen ja yhteistyö Tekijän avulla arvioidaan millaista kanssakäymistä, yhteistyötä tai vuorovaikutusta tehtävä edellyttää. Kontaktit voivat olla sisäisiä tai ulkoisia ja niihin voi sisältyä tiedonvälitystä, neuvontaa, opastusta, asiakaspalveluja ja neuvotteluja. A VUOROVAIKUTUS 1. Yhteydenpito on luonteeltaan tavanomaista. Kontaktit liittyvät asioiden selvittämiseen ja tehtävien vastaanottamiseen tai suorittamiseen. Tehtävä ei vaadi erityistä kielitaitoa Omaan työympäristöön liittyviä ammatillisen tason yhteyksiä. Vuorovaikutus liittyy tiedonhankintaan ja jakamiseen, seurantaan, opastukseen sekä asiakaspalveluun. Tehtävä edellyttää välttävää englannin ja ruotsin kielen taitoa Jonkin verran neuvotteluja, toisten henkilöiden mielipiteisiin ja toimintaan vaikuttamista. Kontaktit edellyttävät hyvää esittämistaitoa ja tyydyttävää englannin kielen taitoa Päätöksentekoa ja neuvottelua vaihtelevissa tilanteissa. Tehtävässä korostuu toisiin osapuoliin vaikuttaminen. Kontaktit edellyttävät hyvää neuvottelu- ja kielitaitoa Päätöksentekoa ja neuvottelua vaihtelevissa tilanteissa. Kontaktit edellyttävät sujuvaa kielitaitoa sekä erittäin hyvää neuvottelu- ja esiintymistaitoa. 100

15 15 VAATIVUUSTEKIJÄ 4 Pätevyys A Tekijän avulla arvioidaan tehtävän edellyttämää vähimmäiskoulutusta. Tällä tarkoitetaan tehtävässä vaadittavaa koulutustasoa; voi poiketa henkilön nykyisestä. B Tekijän avulla arvioidaan tehtävän edellyttämään vähimmäiskokemusta. A KOULUTUS 1. Kouluasteen ammattitutkinto B. TEHTÄVÄN EDELLYTTÄMÄ VÄHIMMÄISKOKEMUS A B C D < 1 v 1-3 v 3-6 v > 6 v Opistoasteen tutkinto (II-aste) Alempi korkeakoulututkinto, ammattikorkeakoulu (AMK) Ylempi korkeakoulututkinto A Työkokemus ei välttämätön B Lyhyt työkokemus C Hyvä työkokemus D Perusteellinen työkokemus

16 16 VAATIVUUSTEKIJÄ 5 HENKINEN KUORMITUS Lisäpisteinä otetaan huomioon erityinen henkinen kuormittavuus. Lisäpisteitä käytetään vain poikkeustapauksissa. Arvioinnissa otetaan huomioon selvästi tavanomaisesta poikkeava henkinen kuormittavuus, jota ei voida työnjohdon toimenpitein poistaa. 1. Työssä joudutaan ajoittain käsittelemään kuvallista aineistoa, joka aiheuttaa henkistä kuormitusta Työssä joudutaan jatkuvasti käsittelemään kuvallista aineistoa, joka aiheuttaa henkistä kuormitusta Työssä joudutaan jatkuvasti käsittelemään ja/tai liikkuvaa kuvaa, joka aiheuttaa henkistä kuormitusta. 20

17 17 LIITE 2 HENKILÖKOHTAISEN PALKANOSAN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET Pisteasteikko: 5=välttävä 6=tyydyttävä 7=hyvä 8=erittäin hyvä 9=erinomainen 10=huippusuorittaja 1. OMAN TEHTÄVÄALUEEN HALLINTA Pisteet a. Toimintaympäristön tuntemus - 11kuvaohjelmien tarkastuksen perusteet ja käytäntö - elokuva-, video ja pelialan tuntemus b. Tehtävän edellyttämät tiedot ja taidot - esim. ATK, muut tekniset taidot, kirjanpito, lasten kehityksen tuntemus jne. - koulutustaso c. Kyky itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon d. Kokonaisuuksien hahmottaminen ja organisointikyky - oman työn osuus viraston kokonaisuudessa - oman työn järjestäminen ja jäsentäminen e. Työstä suoriutuminen - työalttius - vastuun ottaminen omasta ja yhteisestä työalueesta - motivoituneisuus Pisteet yhteensä osio 1 2. YHTEISTYÖKYKY JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT a. Asennoituminen työtovereihin ja koko työyhteisöön - kyky tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa b. Toiminta asiakaspalvelussa ja yhteistyökumppaneiden kanssa - ystävällisyys, hienotunteisuus ja palvelualttius asiakaskontakteissa - kyky ymmärtää asiakkaitten tarpeita ja vastata niihin - suhdetoiminta ja yhteistyö c. Kyky yhteistyöskentelyyn - valmius toimia ryhmässä, jakaa osaamista ja innostaa muita

18 18 d. Kyky palautteen antamiseen ja saamiseen - rakentava ja aktiivinen suhtautuminen palautteeseen e. Toiminta ristiriitatilanteissa - kyky toimia rakentavasti, kuunnella ja ottaa huomioon muiden näkemykset Pisteet yhteensä osio 2 3. AMMATTITAITO JA KEHITTYMINEN a. Oman ammattialan kehityksen seuraaminen - esim. ATK, lastensuojelu kuvaohjelmaympäristössä, henkilöstöhallinto b. Toimintaympäristön kehityksen seuraaminen - kuvaohjelma- ja pelialan kehitys, tarkastustoiminta muissa maissa c. Valmius ammattitaidon kehittämiseen - lisä- ja täydennyskoulutus (osoitettava todistuksin, työnantaja voi tukea) - muu aktiivisuus d. Valmius omien työprosessien kehittämiseen - aloitteellisuus ja luovuus oman työn kehittämisessä e. Erityisvalmiudet ja niiden kehittäminen - esim. kielitaito (osoitettava todistuksin), ATK-koulutus (osoitettava todistuksin) Pisteet yhteensä osio 3 Pisteet yhteensä (osiot 1-3) Mahdollinen tehtävän vaativuuden tarkistaminen

19 Tämä Internet-teksti ei ole virallinen versio, eikä Valtiokonttori tai sopimuksen antaja vastaa tietojen oikeellisuudesta eikä tietojen käytön aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista. Hakemistosivulle Valtiokonttori Aineistoa ei saa julkaista ilman sopimuksen antajan tai Valtiokonttorin lupaa. Ylläpitäjä: Hallinnon ohjaus Kumpulantie 9 PL Helsinki puhelin (09) , faksi (09) sähköposti: marjukka.kallio@valtiokonttori.fi

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Verohallinto sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Julkisten ja hyvinvointialojen

Lisätiedot

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES 340751 1(3) Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 2 päivänä kesäkuuta 2009 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan,

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti. # 12886 2068/85/2008 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Maaseutuvirastossa. Sopimus on tehty 15:nä päivänä joulukuuta 2008 Maaseutuviraston sekä Julkisalan

Lisätiedot

Tässä sopimuksessa virastolla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriötä sekä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaa kumpaakin erikseen.

Tässä sopimuksessa virastolla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriötä sekä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaa kumpaakin erikseen. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Sopimus on tehty 11 päivänä huhtikuuta 2005 maa- ja metsätalousministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

1 Sopimuksen soveltamisala

1 Sopimuksen soveltamisala VES 280151 PL 01 Valtiovarainministeriö sekä AKAVA JS ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. sekä Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry. ovat tehneet 12 päivänä marraskuuta 2003 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Akava-JS ry, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. 340151 01 101-111 (työvoimatoimistot) 02 102-114 (Työministeriö ja Työvoimaopisto) Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta työministeriössä, Työvoimaopistossa ja työvoimatoimistoissa

Lisätiedot

Tämän sopimuksen on valtiovarainministeriö tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämän sopimuksen on valtiovarainministeriö tarkastanut ja hyväksynyt. VES322551 PL:01 TES322501 PL:01 ja 02 Tekes - Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry/tekes TEK ry ja Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Patentti- ja rekisterihallituksessa. Sopimus on tehty 19 päivänä huhtikuuta 2005 Patentti- ja rekisterihallituksen sekä Julkisalan

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä Opetushallituksen toimialaan kuuluvissa valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön osalta. Sopimus on tehty 17. päivänä kesäkuuta 2011

Lisätiedot

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 15. päivänä joulukuuta 2010 opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön. 1 Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä MTT:n

Lisätiedot

VES 321151 ja TES 321101 25/110/2004

VES 321151 ja TES 321101 25/110/2004 VES 321151 ja TES 321101 25/110/2004 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta työvoima- ja elinkeinokeskuksissa. Sopimus on tehty 15. elokuuta 2005 kauppa- ja

Lisätiedot

VES: 322151. 1 Soveltamisala

VES: 322151. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 322151 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet hallinnonalakohtaisen tarkentavan virkaehtosopimuksen Geologian

Lisätiedot

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES:299451 PL:01 PR:101-113 (liite 1) VES:299751 PL:01-05 (liite2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 28 päivänä

Lisätiedot

260251/01/1-14 Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Ulkomaalaisvirastossa

260251/01/1-14 Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Ulkomaalaisvirastossa 260251/01/1-14 Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Ulkomaalaisvirastossa Sopimus on tehty 24 päivänä tammikuuta 2006 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 25 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n välillä virastoerän

Lisätiedot

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön.

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön. VES 280351 Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry. ovat tehneet 15. helmikuuta tarkentavan virkaehtosopimuksen valtion palkkausjärjestelmän käytöstä

Lisätiedot

Palkkausjärjestelmään liittyvästä arviointi- ja kehittämisryhmästä sovitaan tarkemmin tämän virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa.

Palkkausjärjestelmään liittyvästä arviointi- ja kehittämisryhmästä sovitaan tarkemmin tämän virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa. DNo YM 1/10/2012 Ympäristöministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välillä on 9.1.2012 tehty

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Pelastusopiston vakinaisessa palvelusuhteessa olevaan virkasuhteiseen (entiseen A-palkkausluokkaiseen) henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Pelastusopiston vakinaisessa palvelusuhteessa olevaan virkasuhteiseen (entiseen A-palkkausluokkaiseen) henkilöstöön. 268151/01/1-10 Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Pelastusopiston entisen A-palkkausluokkaisen henkilöstön osalta. Sopimus on tehty 27 päivänä joulukuuta 2005 sisäasiainministeriön,

Lisätiedot

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus sekä Tutkimusväen liitto TUTKI ry. ja Akava JS ry. ovat tehneet 18 päivänä helmikuuta 2000 tarkentavan virkaehtosopimuksen Tilastokeskuksen virkasuhteiseen

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet

1 Sopimuksen perusteet 1(13) Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus, joka tehtiin lokakuun 2 päivänä 2008 Tilastokeskuksen ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin 1 päivänä lokakuuta 2008

Lisätiedot

Taiteen keskustoimikunnassa otetaan 1.10.2003 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3.

Taiteen keskustoimikunnassa otetaan 1.10.2003 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: VES:299151, PL:01, PR:101-109 OPETUSMINISTERIÖ; Kulttuurihallinto Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen)

Lisätiedot

SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001

SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001 1 SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001 Suomen ympäristökeskuksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: Dnro 203/14/2014

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: Dnro 203/14/2014 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: Dnro 203/14/2014 VES:299551, PL:02, PR:201-212 (PL ja PR muutettu 1.4.2009) KANSALLINEN AUDIOVISUAALINEN INSTITUUTTI Tarkentava virkaehtosopimus Kansallisen audiovisuaalisen

Lisätiedot

2) Sopimuksen soveltamisala Sopimusta noudatetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan virkasuhteiseen henkilöstöön.

2) Sopimuksen soveltamisala Sopimusta noudatetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan virkasuhteiseen henkilöstöön. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: VES:297051, PL:01,PR:104-110 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Opintotuen muutoksenhakulautakunta Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin

Lisätiedot

260151/01/101-109 Liite 1

260151/01/101-109 Liite 1 260151/01/101-109 Liite 1 Sisäasiainministeriön palkkausjärjestelmää koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin sisäasiainministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä olevaan tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön.

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä olevaan tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Vankeinhoitolaitoksen opetushenkilöstön osalta. Sopimus on tehty 15 päivänä kesäkuuta 2007 Rikosseuraamusviraston ja Julkisalan

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Tekesiin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsopimussuhteiseen

Sopimusta sovelletaan Tekesiin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsopimussuhteiseen Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus tehtävien vaativuuteen perustuvasta palkkausjärjestelmästä Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksessa (jäljempänä Tekes). Sopimus on tehty 28 päivänä

Lisätiedot

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottaminen Varastokirjastossa.

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottaminen Varastokirjastossa. LiiteA1 Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottaminen Varastokirjastossa. 1 Sopimuksen tavoitteet Tavoitteena on tuloksellista toimintaa tukeva, tehtävän vaativuuteen sekä henkilökohtaiseen työsuoritukseen

Lisätiedot

VES: 310251 TES: 310201. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES: 310251 TES: 310201. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES: 310251 TES: 310201 Virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin 22.6.2010 Liikenneviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä 281851 Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä Verohallitus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. sekä

Lisätiedot

VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01. Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa.

VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01. Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa. 1 VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa. Sopimus on tehty.päivänä joulukuuta 2005 Kuluttajaviraston,

Lisätiedot

Työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Merenkulkulaitoksessa.

Työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Merenkulkulaitoksessa. TES: 313016 PL: 01 Työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Merenkulkulaitoksessa. Sopimus on tehty 29.11.2007 Merenkulkulaitoksen sekä Suomen Erityisteknisten Liitto SETELI ry:n ja

Lisätiedot

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen.

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen. Maistraattien palkkausjärjestelmää koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 9. päivänä toukokuuta 2012 Itä-Suomen aluehallintoviraston, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä 281805 Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä Verohallitus sekä Verohallinnon atk-henkilöt VERO-ATK ry ovat tehneet 20 päivänä joulukuuta 2005 työehtosopimuksen verohallinnon

Lisätiedot

VES 280151 PL 01. 1 Keskustason sopimusmääräykset

VES 280151 PL 01. 1 Keskustason sopimusmääräykset VES 280151 PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus vuoden 2011 virasto- ja tasaarvoerän kohdentamisesta valtiovarainministeriössä ja ministeriön palkkausjärjestelmää koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus. 2 Soveltamisala

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus. 2 Soveltamisala Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta valtion mielisairaaloissa. Sopimus on tehty 21 päivänä joulukuuta 2006 Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle 2010-2012 mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle 2010-2012 mukaisesti. TRAFI/20771/01.00.01/2010 Virkaehtosopimus 4.1.2011 Virkaehtosopimus Liikenteen turvallisuusviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelu-järjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Lisätiedot

TES: 325002 PL: 01 Liite 1

TES: 325002 PL: 01 Liite 1 TES: 325002 PL: 01 Liite 1 MEKin palkkausjärjestelmäliite 1 Määräysten soveltamisala Määräyksiä sovelletaan Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) niihin kotimaassa työskenteleviin työsopimussuhteisiin toimihenkilöihin,

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle 2010-2012 mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle 2010-2012 mukaisesti. TRAFI/20771/01.00.01/2010 Virkaehtosopimus 4.1.2011 Virkaehtosopimus Liikenteen turvallisuusviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelu-järjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan aluehallintovirastojen toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin.

Sopimusta sovelletaan aluehallintovirastojen toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta aluehallintovirastoissa. Sopimus on tehty 24. päivänä marraskuuta 2011 Itä-Suomen aluehallintoviraston, Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

1 Tehtäväkohtaisen palkanosan määräytymistä koskeva liite 1 tarkistetaan oheisen liitteiden 1 ja 2 mukaiseksi.

1 Tehtäväkohtaisen palkanosan määräytymistä koskeva liite 1 tarkistetaan oheisen liitteiden 1 ja 2 mukaiseksi. 1 Tarkentava virkaehtosopimus ulkoasiainministeriön, Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys Uhvy ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ry:n välillä ulkoasiainhallinnon virkamiehiin sovellettavasta

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2)

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 14. päivänä lokakuuta 2008 opetusministeriön

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 13 päivänä joulukuuta 2004 opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen)

Lisätiedot

Tämä sopimus koskee käräjäoikeuksien haastemiehiä ja haastemiesten esimiehiä (jäljempänä haastemiehiä).

Tämä sopimus koskee käräjäoikeuksien haastemiehiä ja haastemiesten esimiehiä (jäljempänä haastemiehiä). Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa käräjäoikeuksien haastemiehiin koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 13 päivänä lokakuuta 2005 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö

Lisätiedot

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin VES 318051 TES 318003 Ilmatieteen laitoksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Pardia ry:n ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välillä tehtiin tarkentava virka-

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ JUKO ry TES: 33 10 01 Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ JUKO ry, VES: 33 10 51 Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK) ja JUKO ry:n välisestä neuvottelusta, joka pidettiin

Lisätiedot

2 Sopimuksen soveltamisala Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan Patentti- ja rekisterihallituksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoihin.

2 Sopimuksen soveltamisala Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan Patentti- ja rekisterihallituksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoihin. 1 Sopimuksen perusteet Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 26 päivänä helmikuuta 2009 Patentti- ja rekisterihallituksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

Sopimus korvaa 2.12.2010 tehdyn oikeuslaitoksen yleisen tarkentavan virkaehtosopimuksen myöhempine muutoksineen.

Sopimus korvaa 2.12.2010 tehdyn oikeuslaitoksen yleisen tarkentavan virkaehtosopimuksen myöhempine muutoksineen. ves-koodi: 251053 Oikeuslaitoksen yleistä sopimusalaa koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 22 päivänä kesäkuuta 2011 oikeusministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Tarkentava virkaehtosopimus Taiteen edistämiskeskuksen palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1 päivänä huhtikuuta 2014 Taiteen

Lisätiedot

LIITE 2: 1.9.2005 tehdyn palkkausjärjestelmän käyttöönottoa koskevien virka- ja työehtosopimusten uudistaminen

LIITE 2: 1.9.2005 tehdyn palkkausjärjestelmän käyttöönottoa koskevien virka- ja työehtosopimusten uudistaminen LIITE 2: 1.9.2005 tehdyn palkkausjärjestelmän käyttöönottoa koskevien virka- ja työehtosopimusten uudistaminen 281851 Tarkentava virkaehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten 29.3.2010 mukaisesti.

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten 29.3.2010 mukaisesti. STM/1414/2010 Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa. Sopimus on tehty

Lisätiedot

15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2)

15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2) OIKEUSMINISTERIÖ PÄÄTÖS 15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2) Asia Samapalkkaerän kohdentaminen oikeuslaitoksen yleisellä sopimusalalla; uusiin välitasoihin Y 7,5 ja Y 8,5 sijoittuvat virkamiehet, uusien vaativuustasojen

Lisätiedot

VES: 260651 29.2.2008 PL: 01

VES: 260651 29.2.2008 PL: 01 VES: 260651 29.2.2008 PL: 01 Väestörekisterikeskus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Palkansaajajärjestö Pardia ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ovat tehneet 29.

Lisätiedot

Työehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Työehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä 281805 / päivitetty teksti 14.1.2011 Työehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä Verohallinto sekä Verohallinnon atk-henkilöt VERO-ATK ry ovat tehneet 14 päivänä tammikuuta 2011

Lisätiedot

Palkkaus muodostuu - tehtävien vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta

Palkkaus muodostuu - tehtävien vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Säteilyturvakeskus (STUK), Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet 24.8.2006 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

1 Sopimuksen tavoitteet. 2 Sopimuksen soveltamisala. ves-koodi: 251053

1 Sopimuksen tavoitteet. 2 Sopimuksen soveltamisala. ves-koodi: 251053 ves-koodi: 251053 Oikeuslaitoksen yleistä sopimusalaa koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 5 päivänä helmikuuta 2010 oikeusministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin. Liite 1 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus ulkoasiainhallinnon virkamiesten uudesta palkkausjärjestelmästä, joka tehtiin 13.12.2004 ulkoasiainministeriön ja Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys

Lisätiedot

Työehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Työehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä LIITE 3: 1.9.2005 tehdyn palkkausjärjestelmän käyttöönottoa koskevien virka- ja työehtosopimusten uudistaminen. 281805 / 26.9.2011 Työehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S

Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S . Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus,

Lisätiedot

ves-koodi:251054 Dnro OM 6/102/2014

ves-koodi:251054 Dnro OM 6/102/2014 ves-koodi:251054 Dnro OM 6/102/2014 Tarkentava virkaehtosopimus julkisten oikeusavustajien palkkauksesta. Sopimus tehtiin 12 päivänä maaliskuuta 2014 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä:

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä: TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen erillispalkkiot Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS MUSEOVIRASTO VES 299351 PL 01 PR 102-112

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS MUSEOVIRASTO VES 299351 PL 01 PR 102-112 - 1 - TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS MUSEOVIRASTO VES 299351 PL 01 PR 102-112 Tarkentava virkaehtosopimus Museoviraston palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 Museoviraston, jota

Lisätiedot

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen.

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen. 1(6) Maistraattien palkkausjärjestelmää koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 29. päivänä helmikuuta 2008 valtiovarainministeriön, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Suomen elokuva-arkistossa otetaan 1.4.2005 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3.

Suomen elokuva-arkistossa otetaan 1.4.2005 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: VES:299551, PL:01, PR:101-112 OPETUSMINISTERIÖ; Kulttuurihallinto Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen)

Lisätiedot

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelijatehtävässä olevaan tai tukityöllistettäväksi palkattavaan henkilöstöön.

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelijatehtävässä olevaan tai tukityöllistettäväksi palkattavaan henkilöstöön. Tarkentava virkaehtosopimus ulosottomiesten palkkauksesta. Sopimus tehtiin 1 päivänä kesäkuuta 2009 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä. 1 Sopimuksen tavoitteet

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Tarkentava virkaehtosopimus samapalkkaerän kohdentamisesta opetusministeriön kulttuurihallinnonalalla eli Kansallisessa audiovisuaalisessa

Lisätiedot

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin. Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus ulkoasiainhallinnon virkamiesten uudesta palkkausjärjestelmästä, joka tehtiin 23.1.2014 ulkoasiainministeriön, Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys UHVY

Lisätiedot

TES: 322104. 1 Soveltamisala

TES: 322104. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TYÖEHTOSOPIMUS TES: 322104 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet työehtosopimuksen Geologian tutkimuskeskuksen työsopimussuhteista henkilöstöä

Lisätiedot

2 Virastoerien kohdentaminen sekä arviontiryhmien työn kehittäminen Museovirastossa

2 Virastoerien kohdentaminen sekä arviontiryhmien työn kehittäminen Museovirastossa - 1 - TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 15. päivänä joulukuuta 2010 opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus HAKl20101121 Hätäkeskuslaitosta koskeva tarkentava virkaehtosopimus kehittämiserien kohdentamisesta Hätäkeskuslaitoksen palkkausj ärj estelmään, joka on tehty 28.1.2010 Hätäkeskuslaitoksen, Julkisalan

Lisätiedot

Sopimus korvaa 12.11.2010 tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen ulosottomiesten palkkauksesta myöhempine muutoksineen.

Sopimus korvaa 12.11.2010 tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen ulosottomiesten palkkauksesta myöhempine muutoksineen. VES-koodi: 254051 Tarkentava virkaehtosopimus ulosottomiesten palkkauksesta. Sopimus tehtiin 20 päivänä kesäkuuta 2011 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä.

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä STM/1414/2010 Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä Sopimus on tehty sosiaali- ja terveysministeriön sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Tarkentava virkaehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä 281851 / päivitetty teksti 14.1.2011 Tarkentava virkaehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä Verohallitus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

VES: 260651 29.11.2002 PL: 01

VES: 260651 29.11.2002 PL: 01 VES: 260651 29.11.2002 PL: 01 Väestörekisterikeskus ja Akava-JS ry, Palkansaajajärjestö Pardia ry ja Valtion erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry ovat tehneet 29. päivänä marraskuuta 2002 tarkentavan

Lisätiedot

VES PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä.

VES PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä. VES 230351 PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä. Sopimus on tehty 3 päivänä joulukuuta 2004 oikeuskanslerinviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö

Lisätiedot

Henkilökohtaisen suorituksen arvioinnin kohteena on virkamiehen suoriutuminen työtehtävistään. Henkilön työsuoritusta arvioidaan hänen tehtävässään.

Henkilökohtaisen suorituksen arvioinnin kohteena on virkamiehen suoriutuminen työtehtävistään. Henkilön työsuoritusta arvioidaan hänen tehtävässään. Allekirjoituspöytäkirja Pöytäkirja oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä 17 päivänä syyskuuta 2007 käydyistä neuvotteluista, jotka koskivat Rikosseuraamusalan

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,

Lisätiedot

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 15. päivänä lokakuuta 2010 opetus- ja kulttuuriministeriön (hallinnonalan

Lisätiedot

Osapuolten välisen työehtosopimuksen 7 :n mukainen ja virkaehtosopimuksen 7 :n mukainen toimiraha on 1.10.2007 lukien:

Osapuolten välisen työehtosopimuksen 7 :n mukainen ja virkaehtosopimuksen 7 :n mukainen toimiraha on 1.10.2007 lukien: TES: 313012 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS (sisävesiluotsit, väylämestarit ja väylänhoitajat) P ö y t ä k i r j a Merenkulkulaitoksen ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n välisestä työ/virkaehtosopimusneuvottelusta,

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty samapalkkaerän kohdentamisesta 22.12.2009 tehdyn keskustason virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty samapalkkaerän kohdentamisesta 22.12.2009 tehdyn keskustason virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tarkentava virkaehtosopimus samapalkkaerän kohdentamisesta oikeusministeriössä, Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa, Tietosuojavaltuutetun toimistossa, Konkurssiasiamiehen toimistossa, Onnettomuustutkintakeskuksessa,

Lisätiedot

VES 299151, PL:01, PR:101-109 VES 299751, PL:01-05, PR:101-504

VES 299151, PL:01, PR:101-109 VES 299751, PL:01-05, PR:101-504 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO VES 299151, PL:01, PR:101-109 VES 299751, PL:01-05, PR:101-504 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 29. päivänä

Lisätiedot

Tämä sopimus koskee ulosottovirastojen kihlakunnanulosottomiehiä ja maakunnanvoudinviraston avustavia ulosottomiehiä sekä ulosoton ylitarkastajia.

Tämä sopimus koskee ulosottovirastojen kihlakunnanulosottomiehiä ja maakunnanvoudinviraston avustavia ulosottomiehiä sekä ulosoton ylitarkastajia. Ves-koodi 251055 Tarkentava virkaehtosopimus kihlakunnanulosottomiesten palkkauksesta, Sopimus tehtiin 27 päivänä toukokuuta 2011 oikeusministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet ja tavoitteet

1 Sopimuksen perusteet ja tavoitteet VES 324051 TES 324001 Palkkaliitteet 1 ja 2 Kuluttajaviraston tarkentava virkaehtosopimus 324051 ja työehtosopimus 324001. Sopimus on tehty 8. päivänä kesäkuuta 2011 Kuluttajaviraston, Julkisalan koul

Lisätiedot

3 Sopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja työrauha

3 Sopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja työrauha TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Varastokirjasto VES 298351; PL: 01; PR: 102-112 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin 18 päivänä

Lisätiedot

Sopimus on tehty valtiovarainministeriön sopimuskauden 2007-2010 neuvottelu- ja sopimusmääräysten

Sopimus on tehty valtiovarainministeriön sopimuskauden 2007-2010 neuvottelu- ja sopimusmääräysten Tarkentava virkaehtosopimus oikeusministeriön ja Valtakunnansyyttäjänviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä paikallisesti toteutettavien erien käytöstä syyttäjälaitoksessa

Lisätiedot

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan lääninhallitusten virkamiesten palkkaukseen.

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan lääninhallitusten virkamiesten palkkaukseen. 1 VES: 260551 Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa lääninhallituksissa koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 17. päivänä marraskuuta 2003 sisäasiainministeriön, Akava-JS:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

_.- ----PaTvelussuhfeiden yh~teeî1laskettu-to(feljrneùi-ke-stoalka--vo1da~in-ntfden v-ålisen.-iyhyen-'k-e~ske-ytyksen

_.- ----PaTvelussuhfeiden yh~teeî1laskettu-to(feljrneùi-ke-stoalka--vo1da~in-ntfden v-ålisen.-iyhyen-'k-e~ske-ytyksen Oikeusministeriötä, Oikeuspoliittista tutkimuslaitosta, Tietosuojavaltuutetun toimistoa, Konkurssiasiamiehen toimistoa, Onnettomuustutkintakeskusta, Oikeusrekisterikeskusta, Yhdistyneiden Kansakuntien

Lisätiedot

Liittoerän kohdentamisesta sovittiin seuraavaa:

Liittoerän kohdentamisesta sovittiin seuraavaa: Tarkentava virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä käytettävissä

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa.

Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa. Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa. Sopimus on tehty 12 päivänä lokakuuta 2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Muutetaan 4 :n liite 1, 8 :n liite 3, 5 ja 10. 4 Peruspalkka

Muutetaan 4 :n liite 1, 8 :n liite 3, 5 ja 10. 4 Peruspalkka Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 31 päivänä tammikuuta 2002 oikeusministeriön ja AKAVA-JS ry:n välillä tuomioistuinten tuomareiden ja lakimiesten palkkauksesta tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Tarkentava virka- ja työehtosopimus vuoden 2018 virastoerän toteuttamisesta

Tarkentava virka- ja työehtosopimus vuoden 2018 virastoerän toteuttamisesta Sopimus 1(5) Turvallisuus-ja Diaariryhmä muutettu 22.8.2018 9181/01.00.01/2018 6.7.2018 9181/01.06/2018 VES-koodi322351 Tarkentava virka- ja työehtosopimus joka on tehty 6 päivänä heinäkuuta 2018 Turvallisuus-ja

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Valtion asuntorahaston vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Valtion asuntorahaston vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. 10827/191/04 Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Valtion asuntorahastossa Sopimus on tehty 26. päivänä elokuuta 2004 Valtion asuntorahaston sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

1 Sopimuksen tavoitteet

1 Sopimuksen tavoitteet Keskushallintoyksikön palkkausta säätelevä tarkentava virkaehtosopimus Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikössä (Rikosseuraamusvirastossa) koskeva tarkentava

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet

1 Sopimuksen perusteet 1 Veskoodi: 33085101101-108 Teskoodi: 33080101101-108 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaja työehtosopimus, joka tehtiin 26.2.2003 Kansanterveyslaitoksen (KTL) sekä Akava-JS ry:n, Valtion ja erityispalvelujen

Lisätiedot

, VES , TES SMDno/2011/102 1

, VES , TES SMDno/2011/102 1 Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 16 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry :n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry :n välillä virastoerän

Lisätiedot