Kursussa poltetaan maata

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kursussa poltetaan maata"

Transkriptio

1 Sallan tiedotuslehti 2 / Kesätöissä Sallan kunnalle Karhunkierros 60 vuotta Kursussa poltetaan maata Isäntä Matin museo 10 vuotta Kukkahoroskooppi kesäksi sivu 3 sivut 6 7 sivu 8 sivu 13 sivu 15

2 2 PÄÄKIRJOITUS Yksi tämän päivän huolen ja keskustelun aiheista on muisti ja muistaminen. Vanhemmiten muisti heikkenee luonnollisesti, mutta myös sairaudet kuten dementia ja Alzheimer vaikuttavat siihen. Kun ihmiset elävät yhä vanhemmiksi niin kohtaamme useammin ihmisiä, jotka elävät menneessä tai eivät muista edes eilisestä kovinkaan paljon. Oma tuleva huolestuttaa, mihin tässä vielä muistinsa kanssa joutuu tai pääsee. Teoreettisesti muisti määritellään seuraavasti: Muisti on tapahtumasarja, jossa paalutetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Kun muisti toimii, uusi tieto tallentuu aivoihimme ja on palautettavissa myöhemmin käyttöömme. Muistaminen edellyttää mieleen painamista, mielessä säilymistä ja mieleen palauttamista. Asioiden mieleen painaminen ja palauttaminen edellyttävät muistettavien asioiden aktiivista käsittelemistä. Arjen todellisuudessa muisti ei olekaan niin järjestelmällinen kuin teoreettisesti määriteltynä, vaan tuntuu poukkoilevan sinne ja tänne. Joku tuoksu tuo mieleen muiston, joka käynnistää ainutlaatuisen ja arvokkaan muistamisprosessin, jota ei ehkä olisi koskaan tapahtunut ilman sitä tuoksua siinä hetkessä, siinä paikassa missä sen ehkä sattumalta kokee. Huolestuin hiukan omasta muististani siivotessa kirjahyllyjä, kun aloin silmäillä jonkin kirjan ensimmäistä lukua ja totesin, että näinhän tämä tarina menikin. Muistini aktivoitui muutamasta lauseesta ja palautti mieleen kirjan sisältöä, vaikka en niin aktiivisesti ollut sitä mieleeni painanut. Ja jos minulta olisi kysytty vain kirjan nimen perusteella sisältöä niin en olisi muistanut. Olen lukenut elämässäni tuhansia kirjoja ja jos ne kaikki ovat pääkopassa tallessa niin toivon totisesti, että ne pysyvät jossakin järjestyksessä. Näen jo itseni tulevassa elämässä lausumassa sujuvasti kohtia Mankellin Tanssiopettaja-romaanista, ruoanvalmistuksen kemiasta, oppilaan itsearvioinnista ja hallintomenettelystä. Nöyrä toive kuitenkin on, että en laulaisi välillä kaikkia nuoruudessa purkkapakettien korteista oppimiani valsseja ja tangoja. Salla-päivien teemana on tänä vuonna Suuri Ruotsiin muutto ja 1970-luvulla. Olin silloin pieni tyttö ja yritin muistella niitä tapahtumia. Pelkällä yrittämisellä palauttaa muistiin ei kovin kummoisia irronnut, mutta annas kun hieman ärsykkeitä laitoin tuonne pääkoppaan muhimaan, niin johan alkoi irrota muistikuvia. Nuo ärsykkeet minulla olivat musiikkia, mutta sinulla lukijani muistin voi aktivoida tuoksut, vanhat vaatteet tai lehdet, valokuvat, ruokalajien maut ja monet muut. Suosittelen lämpimästi Sota- ja jälleenrakennusajan ja Isäntä Matin museossa käymistä. Voit tehdä matkan itseesi ja pohtia muistojen vaikutusta siihen miten sinusta tuli sinä. Eheyttävä kokemus. Sallassa muutama vuosi sitten Hyvinvointipäivillä kouluttajana ollut Reidar Wasenius puhui aivobicistä. Hänen mukaansa ihmisen muisti tallentaa vain tiedon, jonka ymmärrämme. Käsittämättömät asiat jäävät auttamattomasti muistin ulkopuolelle hyödyttöminä. Muistamme paremmin myös sen, mikä poikkeaa totutusta tai aiheuttaa vahvoja aistimuksia ja tunteita. Wasenius on sitä mieltä, että uudet kokemukset avartavat mieltä. Nämä kokemukset poikkeavat totutusta, ja jäävät näin ollen helposti mieleen. Olisi tärkeää sisällyttää jokaiseen päivään pieni tutkimusmatka. Aihepiirillä ei ole niinkään väliä, kunhan se kiinnostaa itseä. Lähdeppä kanssani tutkimusmuistimatkalle, jonka voit aktivoida vaikka netin YouTuben musiikkilistoilla. Tässä muutamia ärsykkeitä ja 1970-luvun musiikista, joka voi aktivoida muistisi ja viedä sinut hetkessä menneisiin pakkaspäiviin tai kesän helteisin. Minulla ne tuovat muistoja kesistä tätini luona 1970-luvulla. Silloin kymmenkesäisinä serkkuni kanssa lauloimme vuorotellen purkkapaketeissa olevista korteista alla olevia lauluja. Se oli semmonen esihistoriallinen karaoke ja muistissa tuntuvat olevan kun sanat palautuvat mieleen jo ensi tahdit kuullessa. Laulujen sanat avautuivat vasta myöhemmin elämän matkalla. Muista vieläkin kuinka tuo Jukka Virtasen Hanna ja Niilo-kappale jäi helposti korvamadoksi. Esko Rahkosen vuonna 1974 levyttämä Kotiseutu Pohjolassa lienee yksi tunnetuin Ruotsiin muuttoa ja kotimaan kaihoa kuvaama kappale. Aikamiesten Iltatuulen viesti soi radion rinnakkaisohjelmassa luvun vaihteessa niin usein, että osa kansasta jo ärsyyntyi, mutta on se niin toiveikas ja kaunis vieläkin. Kari Suomalainen piirsi pilapiirroksen joskus 1970-luvulla, jossa naisihminen totesi, että hänen kaksi suosikkikappalettaan on Iltatuulen viesti ja toisena suosikkina on se sama uudestaan. Tämä on Suomen virallinen lista vuonna 1970 joltakin kuukaudelta. Kai Hyttinen: Tuulen tie Jouko ja Kosti: Illasta aamuun Cumulus: Länsituuli Los Incas: El condor pasa Roger Whittaker: Mexican Whistler Simon and Garfunkel: Cecilia Danny: Räystäät jos tippuu Katri Helena: Niin kaikki on kuin ennenkin Markus: Jos vielä oot vapaa The Kinks: Lola Creedence Clearwater Revival: Up Around the Bend Mungo Jerry: In the Summertime Markku Aro: Hyvännäköinen Seija Simola: Näkemiin Tom Jones: I (Who Have Nothing) Kirka: Ilon laulu Jari Lappalainen: Kaiken kauniin rinnalla Markku Suominen: Sade Pertti Metsärinne: Hirvenmetsästys Simo Salminen: Suurena miehenä Marja Myllykangas Jukka Virtanen: Hanna ja Niilo Tampereen Popteatteri: Aquarius Shocking Blue: Venus Frijid Pink: House of the Rising Sun Black Sabbath: Paranoid Kirka ja Sammy: Mrs. Robinson Fredi: Ota ja omista Katri Helena: Ei kauniimpaa Sylvie Vartan: La Maritza Tapani Kansa: Jos alkaa saan uudelleen Danny: Täytyy jotain yrittää Anita Hegerland: Mitt sommarlov Inger Nilsson: Här kommer Pippi Långstrump Mari Laurila: Peppi Pitkätossu Frederik: Nyt tai ei koskaan Irwin Goodman: St. Pauli ja Reeperbahn Dave Edmunds: I Hear You Knocking Creedence Clearwater Revival: Travelin Band Simon and Garfunkel: Bridge Over Troubled Water Markus: Vain kotka lentää aurinkoon Sallan Sallan tiedotuslehti tiedotuslehti 2 / / 2015 Päätoimittaja: Marja Myllykangas marja.myllykangas@salla.fi Juttuideat ja palautteet: marja.myllykangas@salla.fi Lehden tekijät: Kannen kuva: Kotosalla-logo: Taitto: Paino: & Kotosallan välissä saat Sallan kunnan puhelinluettelon Sallan kunnan puhelinkeskus lopettaa toimintansa elokuussa. Ajantasaiset tiedot viranhaltijoista ja puhelinnumeroista löytyvät myös kunnan verkkosivuilta Kunnan puhelinkeskuksen toiminta päättyy maanantaina , jonka jälkeen puheluita ei enää välitetä keskuksen kautta. Kunnanviraston neuvonta kuitenkin jatkaa edelleen, ja suunnitelmissa onkin Tiia Heikkilä, Sanna Ikäläinen, Elina Jokela, Katja Palmqvist, Nina Sipola, Maria Tennilä Inkeri Ponsimaa Kauko Kellokumpu Viestinet, Maire Mattila Suomalainen Lehtipaino Oy Lehti ilmestyy kolme-neljä kertaa vuodessa. kehittää yhteispalvelupiste, josta saisi myös valtionhallinnon palveluita. Neuvonnasta vastaa toimistosihteeri Raija Virkkula. Puheluiden määrä keskukseen on viime vuosina vähentynyt, sillä moni kuntalainen käyttää suoria numeroita, eikä soita enää keskuksen kautta. Myös sähköinen asiointi ja yhteydenotot sähköpostitse ovat lisääntyneet. Useat Lapin kunnat ovatkin luopuneet puhelinkeskuksistaan.

3 3 Kesätyö on tärkeä juttu! Salla-viikolla ohjelmaa laidasta laitaan Salla-viikko polkaistaan käyntiin vuoden teeman mukaisesti Ruotsiin muuttoa käsittelevällä näytelmällä Ruottiinko juuri piti lähtiä. Käsikirjoitus on Maria Tennilän ja toteutus Sallansuutryhmän. Näytelmä käsittelee muuttovuosien murrosta yhden perheen näkökulmasta ja sitä, oliko elämä makeampaa rajan toisella puolella. -Totta se meki siellä pärijätään, jos kerta naapurin Eilo ja Anneliki pärijäävät. Ensi-ilta on sunnuntaina klo 18 koulukeskuksen salissa ja kympin piletillä pääset mukaan Ruottin matkalle. Suuri Ruotsiin muutto näyttely avataan maanantaina klo 10, ja se kertoo muuttajien tunnoista ja tunnelmista esinein ja tekstein ja on varmasti katsomisen arvoinen. Keskiviikkona kokoonnutaan Lapajärvelle Isäntä Matin museolle ruotsinsuomalaisten tapaamiseen 70-luvun ruoan ja musiikin merkeissä klo 18. Tulehan ja tuo kaverisikin mukaan kauniiseen ympäristöön ja kesäiseen iltaan. Tähän tapaamiseen kulttuuritoimi järjestää kuljetuksen ja Leinosen Seppo valmistaa metsästäjän leipää ja torttuja kahvin kera. Tämän vuoksi pyydämme ilmoittautumisia mennessä numeroon tai Maria Tennilälle sähköpostiin maria.tennila@salla.fi Torstaina keräännytään museon ulkonäyttämölle kuuntelemaan musiikkia, jota meidän iloksemme soittelee Duo Sata. Toivotaan aurinkoista iltaa, niin saamme olla ulkona ja nauttia kesäillasta kaikkine kavereineen. Perjantaina pääset teatteriin koulukeskukseen, jossa Sallansuiden esitys, Ruottiinko juuri piti lähtiä, alkaa klo 18. Viikko huipentuu sunnuntaina suureen Salla-päivään, joka pitää sisällään ohjelmaa kaikenikäisille ja tietysti torimyyjien runsaat myyntipöydät odottavat sinua alueella. Katoppa ittelles mieleisin tapahtuma ja tuleppa mukahan. Tapaamisiin! MARIA TENNILÄ Kesätöitä haki kevään aikana kaikkiaan 105 sallalaista nuorta, joista kaikki ehdot täyttävät hakijat saivat paikan. Hakijoita oli hieman vähemmän kuin viime vuonna. -Työsuhteet vaihtelevat 1 8 viikkoon, kertoo Sallan työllisyyskoordinaattori Aini Iivari. Osa nuorista työllistyy yksityisiin yrityksiin, osa kunnan töihin ja osa yhdistyksiin. Työsuhteen kestoon ja työtehtäviin vaikuttavat muun muassa ikä, työkokemus ja opiskeltava ala. Hanna Saksman sosiaali- ja terveyspalvelut Hopeaharju Ylioppilaaksi Sallan lukiosta nyt keväällä kirjoittanut Hanna Saksman työskentelee kesän aikana Hopeaharjussa ja suunnittelee geronomin opintoja. Ala on ollut mielessä jo pitkään. -Olen hakenut Seinäjoelle ammattikorkeakouluun, ja tulosten pitäisi tulla heinäkuun alkupuolella, Saksman kertoo. Opiskelu vanhustyön asiantuntijaksi kestäisi harjoittelujaksoineen 3,5 vuotta. Kesätyöhön kunnan vanhainkodissa kuuluu ulkoilua asukkaiden kanssa, vaatettamista ja ruokailussa avustamista. Asukkaita on yhdellä osastolla kolmisenkymmentä. -Uskon, että tämä on oikea ala minulle. Viime ja edellisen kesän Saksman työskenteli Sallan seurakunnalle tehden puutarhatöitä hautausmaalla. Kuluvan kesän suunnitelmissa on reissu sukulaisten luo Keski- Suomeen, mutta muuten kesä kuluu Sallassa. Tiia Heikkilä Hanna Saksman Herman Oksavaara Tiia Heikkilä sivistystoimen palvelut Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo Jyväskylässä Music and media management -opintokokonaisuutta opiskeleva Tiia Heikkilä järjestelee hyllyjä Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolla. Työ on mukavaa vaihtelua opiskelurutiineihin. -Olen tässä oppinut paljon Sallan historiasta, hän nauraa ja ja lisää, että viihtyy hyvin museolla. Kahvilan pyörittämisen lisäksi hän on muun muassa suunnitellut ja toteuttanut mainospostereita, sillä kaikenlainen media-alan työ on kiinnostanut yläkoulusta asti. Syksyllä Heikkilällä alkaa viimeinen rutistus, sillä valmista pitäisi olla jouluna. Elokuussa menen harjoittelupaikkaan ja teen opinnäytetyöni valmiiksi. Ennen sitä kesäsuunnitelmissa on pistäytyä muutamilla festareilla Etelä-Suomessa. Herman Oksavaara tekniset palvelut Peruskoulun päättänyt Herman Oksavaara nyppii Sallan sotaja jälleenrakennusajan museon kukkapenkistä rikkaruohoja. Meneillään on ensimmäinen kesätyöpäivä kunnalla, ja sateen uhka leijuu ilmassa. Vaihteleva sää ei kuitenkaan pelota, sillä Oksavaara on tottunut ulkotöihin. -Viime kesänä olin Sallan yhteismetsälle töissä, hän kertoo. Opiskelupaikkakin on jo tiedossa, sillä ammattikoulu Rovaniemellä alkaa elokuussa. -Hain autonasentajaksi ja pääsin opiskelemaan, hän ilmoittaa ja lisää, että koulutus on kolmivuotinen. Muutto Sallasta Rovaniemelle on edessä siis loppukesästä, mutta Oksavaara tietää, että asuntolassa on tuttuja. Ennen koulun alkamista Oksavaara matkustaa perheensä kanssa Jyväskylään mökille ja vietää aikaa kavereiden kanssa Sallassa.

4 4 Sallan kunta onnittelee! Sallan ylioppilaat Ensimmäinen rivi: Sini Virkkula, Hannele Virkkula, Elli Lassila, Roosa Mattila ja Hanna Saksman. Toinen rivi: Pavel Melnikov, Marjaana Luusua, Riina Kantola, Eveliina Oinas, Niko Aska, Tuomas Harju ja Evgenii Kapustin. Kolmas rivi: Vladislav Iaroshenko, Konsta Kellokumpu, Atte Hautajärvi, Niklas Hautaniemi, Dmitrii Iasnov, Anton Denim ja Vladimir Kurazhev. Kotihoito tekee kuntoutussuunnitelmat syksyn aikana Kotihoidon piirissä on Sallassa noin sata, joista suurin osa on kotona asuvia ikäihmisia tai vammaisia, mutta kotihoidon piiriin pääsee myös, jos rutiinit eivät suju esimerkiksi merkittävän leikkauksen tai operaation jälkeen. Kotipalvelua voi lain mukaan saada myös esimerkiksi lasten hoitoon ja kasvatukseen. -Uuden lain myötä laadimme myös kuntoutussuunnitelmat kotona asuville, kertoo hoitotyön ohjaaja Riitta Iivari-Rantanen Sallan kunnasta. -Voimavaroja tuetaan, jotta ihminen pärjäisi kotona pidempään. Kunta palkkaakin fysioterapeutin laatimaan kuntoutussuunnitelmat ko- tihoidon asiakkaille syksyn aikana. Kotihoidossa työskentelee ennestään noin 30 työntekijää, kuten esimerkiksi terveydenhoitaja, autonkuljettaja, kotihoidon ohjaaja ja lähihoitajia. Toimintakykyä mitataan mittareilla Kotihoito voi olla säännöllistä, tilapäistä tai tehostettua, jolloin se on kotona tapahtuvaa sairaanhoitoa. Säännöllisen hoidon piiriin tulevalle asiakkaalle laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma ja nimetään vastuuhoitaja. Tässä työssä auttaa erilaisten toimintakykymittareiden käyttö, joiden avulla pystytään määrittelemään asiakkaan tarvitsema apu. Tavoitteena on asiakkaan toimintakykyä ylläpito ja se, että asiakasta opetetaan selviytymään mahdollisimman omatoimisesti päivän askareista ja hoitotoimenpiteistä. Omaisia ja lähipiiriä myös tuetaan osallistumaan hoitoon ja huolenpitoon. Kotihoidon osa-alueet ovat henkilökohtainen hygienia, ravitsemus, tekstiilihuolto, siistiminen, ulkoilu ja saattoapu, asiointi ja sairaanhoidolliset tehtävät. Palveluiden maksut määräytyvät hinnaston ja asiakkaan tulojen perusteella. Sallan kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli kotihoidon sisältöä ja palveluiden piiriin ottamista kevään viimeisessä kokouksessaan.

5 5 Sallalaiset urheiluseurat järjestäytyivät TUL:n eli Suomen Työväen Urheiluliiton ja SVUL:n eli Suomen Valtakunnan Urheiluliiton alle. Kuva: Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo Nopeuslaskusta raveihin, pyöräilystä hiihtoon Kaiken kansan urheiluseurat Sallassa Sallassa on urheiltu aktiivisesti seuratasolla noin sadan vuoden ajan, sillä ensimmäinen seura Rohmus, joka toisessa lähteessä mainitaan Rohmuna, on perustettu Kuolajärvelle ennen Suomen itsenäisyyttä. Tarkempia tietoja seurasta ei löydy, sillä todennäköisesti Rohmuksen arkistot tuhoutuivat sodissa, kuten monen muunkin seuran pöytäkirjat, tulosluettelot, kunniakirjat ja pokaalit. Sallan kylähistorioissa sivutaan urheiluseuroja, joten paikkakunnalta tiedetään ainakin 26 seuraa. Monet niistä toimivat vain muutamia vuosia, mutta niiden riveistä on noussut jopa Suomen mestareita. Hirvasvaaran Hirvas-Kissat, Saijan Vauhti, Salmivaaran Pohjan-Pyry tai Sivu-Sallan Isku ovat hiljentyneet, kun sen sijaan Oulangan Seutupojat, Sallan Kisailijat ja Sallan Latu toimivat edelleen. Ensimmäinen virallinen jalkapallojoukkue oli Sallan Pallo 50-luvulla, kun nopeuslaskun erikoisseura Salla Speed Team puolestaan toimi aktiivisesti 90-luvulla. kilometrin ampumahiihdossa. Sallan Palloseurassa on pelattu jalkapalloa, koripalloa ja sulkapalloa, ja tällä hetkellä koripallo on ykkönen. Pohjois-Sallassa toiminut Naruskan Erämelojat muistetaan jokisoudusta ja koskislalomkisoista 80- ja 90-luvuilla, mutta toiminta päättyi viime vuosituhannella. Etelä-Sallan Urhelijat on myös hiipunut urheilussa, mutta tanssittaa edelleen väkeä Karhujärvellä omalla ESU:n talollaan. Aktiivisesti toimivia sallalaisia urheiluseuroja on seitsemän, ja suosituimmat lajit ovat edelleen pallopelit, alppilajit, hiihto, ammunta ja jääkiekko. Vähemmän tunnettuja lajeja sen sijaan ovat olleet kilpapyöräily, joka eli huippuvuosiaan 50-luvulla ja ravit, joissa käytiin 80-luvulla. Kuka on menestynein sallalainen urheilija? Kylien väliset urheilukilpailut vetivät satoja katsojia ja kymmeniä kisaajia vielä 80-luvulla. Varvikon Valo, Vaaran Visa Salmivaarasta, Itä-Sallan Veto, Keminniemen Valo ja Ahvenselän Ahjo valmensivat ja kilpailivat. Käsmän Miehet Kursussa saivat jäsenikseen yli 300 nuorta ja aikuista. Mutta mitä sitten tapahtui, kun 1950-luvun alussa seurasta ei ole enää mitään mainintoja? Sotien jälkeen perustettiin paljon urheiluseuroja, sillä jokaiseen kylään haluttiin oma seura. Kelloselän Haka, Pahkakummun Ponnistus ja Kallungin Naisvoimistelijat ovat hyviä esimerkkejä. Väen muuttaessa Etelä-Suomeen ja Ruotsiin ja 70-luvuilla seuratoiminta hiljeni. Ruotsiin lähti myös Sallan ehkä menestynein urheilija Vesa Koskela. Hän saavutti nyrkkeilyssä EM-pronssia vuonna 1981 ja osallistui Los Angelesin olympialaisiin kolme vuotta myöhemmin. Onko sinulla tietoa sallalaisista urheiluseuroista tai urheilijoista? Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolla kaivataan esimerkiksi valokuvia, merkkejä tai arkistoja. Jos nurkistasi löytyy näitä niin ota rohkeasti yhteyttä, sillä aarteistasi sinun ei tarvitse luopua vaan niiden kuvaaminenkin riittää. Onko sinulla tietoa sallalaisista urheiluseuroista tai urheilijoista? Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolla kaivataan esimerkiksi valokuvia, merkkejä tai arkistoja. Hiihto, alppilajit ja pallopelit suosittuja Menestystä eri vuosikymmeninä saavuttanut Sallan Karhut perustettiin vuonna Seuran riveissä on harrastettu ainakin hiihtoa, alppilajeja, lentopalloa ja yleisurheilua. Sallassa vuonna 1927 syntynyt Martti Meinilä saavutti kunniaa ampumahiihdossa 50- ja 60-lukujen taitteessa edustaen tosin Karhujen lisäksi myös Kemijärven Hiihtäjiä ja Ounasvaaran Hiihtoseuraa. Olympialaisissa vuonna 1960 Meinilä oli kahdeksas 20 Naruskan Erämelojien koskislalomkisoihin luvuilla saapui lajin harrastajia eri puolilta maata. Juha Ropposen taidonnäyte Naruskajoen koskessa. Kuva: Pirjo Santala. Sallan Jymyn ja Oulungan Seutupoikien merkit.

6 6 Lähde retkelle omaan kuntaan Kesän ykköskohteeksi Kotosallan toimitus valitsi tänä vuonna Karhunkierroksen luontokeskuksen Hautajärvellä. Suomen suosituin vaellusreitti Karhunkierros nimittäin täyttää 60 vuotta! Ja jos luontoon ei lähde, niin luontonäyttely ja munkkikahvit luontokeskuksessa on mukava pistäytyä päiväretkellä. Hautajärveltä löytyy myös muuta nähtävää, sillä toisen maailmansodan päättymistä juhlittiin keväällä, joten tarinoita voi elävöittää vaikkapa vierailemalla jänkäjääkäreiden kokoontumispaikalla tai partisaani-iskujen muistopaikoilla. Kakkoseksi pääsi viisivuotias Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo, jossa voit tutustua Sallan esihistoriaan, sota-aikoihin ja jälleenrakennusaikaan asiantuntevien oppaiden avulla. Moivainsokan ulkoalueella on esillä maatalousirtaimistoa, espanjalaisia ratsuja ja rekiä. Rajakievarissa puolestaan tuodaan esille hiihdon historiaa ja matkustamista eri vuosikymmeninä. Museokaupasta löytyvät syntymäpäivälahjat ja tuliaiset, ja Jänkäjääkäreiden kokoontumispaikka Hautajärvellä. Ruuhijoen retkeilyreitti Sallan kirkonkylällä. Sallan Sota- ja jälleenrakennusajan museo. kahvi kampanisulla pelastaa päivän. Isommalla joukolla tullessasi voit varata mukaasi mehut ja makkarat ja tulistella Ruuhijoen laavulla. Ja minne menee sallalainen, jos ei kehtaa laittaa kännykkäänsä kiinni ja olla oikeasti tavoittamattomissa? Tuntsalla toimii harvan kännykkä, ja hyvä niin! Kolmas ehdotus retkikohteeksi onkin Tuntsan erämaa, jonne voit tutustua autolla tai kävellen. Majoitusta löytyy Naruskan retkeilymajalta ja Tuntsan Pubista. Pidemmälle lähtevä varaa omat eväät ja majoitteet ja seuraa joko UKK-reittiä tai sitten lähtee omille poluille. Tulistelupaikkoja löytyy ja kalastellakin voi, mutta luvat on hyvä hankkia etukäteen. Neljänneksi toimitus valitsi keväällä valmistuneen estettömän Ruuhijoen retkeilyreitin. Murskepinnoitettu reitti seurailee Ruuhijokea, mutta töyräs on paikoittain hyvin jyrkkä. Lasten ja eläinten kanssa on syytä olla tarkkana, sillä veden virtaus on paikoin kova. Reitin voi kulkea Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolta Laiskanniemen tulistelupaikalle patikoimalla, juoksemalla tai pyöräilemällä. Talvisin reitille pääsee moottorikelkalla ja suksilla. Olen käynyt o Karhunkierroksen luontokeskuksessa o Tuntsalla o Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolla o Ruuhijoen esteettömällä retkeilyreitillä Sallaan 42 km Ruuhijoen retkeilyreitin lähtöpiste Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo Karhunkierroksen Luontokeskus Tuntsa Kuusamoon Hautajärvi Sallan kirkonkylä Tuntsa

7 7 Onko sinulla Karhunkierros kulkematta? Pistäydy kansallispuistossa omaksi iloksesi Asiakasneuvoja Outi Huhtala (vas.) Karhunkierroksen luontokeskuksesta ja yrittäjä Anu Viitala Kyläpaakareista uskovat yhteistyöhön. Tuntsa. Kuva: Kirsi Markula Karhunkierroksen luontokeskus Hautajärventie 414, uh , karhunkierros@metsa.fi Avoinna saakka ma-pe klo , la-su ja ti-pe klo Kahvia, virvokkeita, leipomotuotteita, taloustavaroita, matkamuistoja. Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo Savukoskentie 12, puh , museo@salla.fi Avoinna ti-su klo 10 17, lähtien ti-la klo Liput 3 /5. Tuntsan Pubi Naruskantie 450, puh , tuntsan.tunturilomat@tuntsa.com Avoinna kesällä ja syksyllä melkein joka päivä. Majoitusta, kahvia ja konjakkia, ruokaa (tilauksesta). Naruskan retkeilymaja Naruskantie 147, , info@naruska.com Avoinna joka päivä. Majoitusta, veneiden ja kanoottien vuokrausta, opastusta, ruokaa (tilauksesta). Karhunkierroksen luontokeskus Sallan Hautajärvellä on monelle pikainen pysähdyspaikka; tullaan ja lähdetään melkein saman tien. Kyläpaakareiden Anu Viitala avasi Lapis-kahvilan ja pienen myymälän keskuksen tiloissa kesän alussa, sillä kyläkauppaa, josta saisi puuttuvat retkieväät, ei enää ole. -Vaeltajia tulee aika paljon Kuusamon ja Sallan kautta, sillä yhteydet ovat hyvät, kertoo asiakasneuvoja Outi Huhtala, mutta lisää, että myös takseilla saavutaan suoraan pihaan. Suomen suosituin vaellusreitti täyttää tänä vuonna 60 vuotta, ja siinä riittää juhlimista Rakkautta Karhunkierroksella -teeman merkeissä. Odotettavissa onkin paljon kulkijoita, joista osa kiertää koko 80 kilometrin reitin ja osa valitsee kilometrin pituisista vaihtoehdoista. Vuosittain kulkijoita on noin Syksyllä Rykimäviikon aikaan järjestämme opastetun retken Karhunkierrokselle, ja lisäksi kirjoituskilpailussa haetaan tarinoita 1.8. saakka, Huhtala kertoo. Esteetön reitti valmistuu syksyllä Kesäisenä arkiaamuna joukko ruotsalaisia vaeltajia purkautuu linja-autosta, poikkeaa vessoilla, pakkaa vielä kerran rinkkansa ja jatkaa matkaansa kävellen. Suomi muomaa -näyttely keskuksen aulassa esittelee upeasti Oulungan kansallispuiston kasveja ja eläimiä, mutta ryhmä ei pysähdy. -Alkukesästä on yleensä pieni buumi, sitten syksyllä saapuu vaeltajia ja paljon suomalaisia eläkeläisiä. Loppukesästä tulee keskieurooppalaisia vaeltajia, koska heillä on lomansa elokuussa, Huhtala tietää. Alkukesästä reitti oli poikki tulvan vuoksi, mutta on nyt jo kuljettavissa. Yksi kesän kohokohtia luontokeskuksella ovat Vasaojan perinneniittytalkoot Hautajärvi-päivänä Niitylle työkaluja löytyy talon puolesta, ja pukeutua voi vanhanaikaisesti, ken haluaa. Kuluvana vuonna valmistuu myös sorastettu esteetön polku ja invavessa ensimmäiselle Karhunkierroksen nuotiopaikalle Rytinivaan, joten syksyllä paikalle pääsee myös esimerkiksi rollaattorilla, lastenvaunuilla tai rullatuolilla. Sotahistoriaa ja luontoa Jos haluaa päästä pintaa syvemmälle Hautajärven historiaan niin luontokeskuksen takana on esillä Hautajärven kyläyhdistyksen keräämiä museoesineitä ja paikallishistoriaa. Huhtala pahoittelee, että näyttelystä puuttuu kartta, mutta uskoo, että se valmistuu lähiaikoina. Hautajärvellä on paljon nähtävää, joten ennen Karhunkierrokselle suuntaamista Huhtala suosittelee ensimmäisen asukkaan muistomerkillä poikkeamista tai syventymistä jatkosodan tapahtumiin Itä- Lapissa. Partisaani-iskun tapahtumapaikalle Kiviaavalle johtaa pitkostettu polku, ja paikalla on laavu ja tulipaikka. Ja millaistahan kesäsäätä tai syksyä saisi luontokeskuksen väelle ja kävijöille olla? -Toivomme maksimissaan 20 asteen lämpötiloja, pientä tuulenvirettä ja pilvipoutaa, Huhtala ja Viitala nauravat. Suomen suosituin vaellusreitti Karhunkieros täyttää tänä vuonna 60 vuotta.

8 8 Maaperän myrkyt pois Kursun saha-alueelta Kursun saha-alueelle on noussut noin kymmenen metrin korkuinen polttolaitos, jolla puhdistetaan maaperää laajasti kesän ja syksyn aikana. Useita kymmeniä metriä pitkää laitosta käytetään arkipäivisin elokuun puoliväliin asti. -Ulkopuolisten liikkuminen alueelle on kielletty, muistuttaa Jaakko Alajoutsijärvi urakan toteuttavasta rovaniemeläisestä Savaterra Oy:stä. Raskaita ajoneuvoja kulkee edestakaisin ja kaivantoja syntyy hiekkamaahan. Puhdistusprosessi vaatii korkeita lämpötiloja, jotka saadaan aikaan kevyellä ja raskaalla polttoöljyllä. Pyöräkoneella syötetään maata polttoprosessiin, jossa haitta-aineet höyrystyvät ensin alemmissa lämpötiloissa. Höyryt kulkevat puhdistuakseen jälkipolttimeen, jossa lämpötila on astetta, ja puhdas maa-aines läjitetään kasoihin ja palautetaan maaperään. Näytteitä otetaan koko prosessin ajan, joten tulosten valmistuttua tiedetään mikä kasoista mahdollisesti ylittää raja-arvon, jolloin puhdistusprosessi joudutaan uudistamaan. Puhdistusprosessi vaatii korkeita lämpötiloja, jotka saadaan aikaan kevyellä ja raskaalla polttoöljyllä. Sahaustoimintaa yli 60 vuoden ajan Sallan tekninen johtaja Olli Aatsinki kertoo, että sopimukset urakasta on tehty jo vuonna Parhaillaan T:mi JT Konetyöt purkaa ne sahan rakennukset, joiden alla maaperä on saastunut. Paikalle jää entinen paketointirakennus, rimottamo ja höyläämö sekä vanhan lämpölaitoksen ja kuivaamon luuranko. Sahaustoiminta on alkanut Sallan Kursussa Käsmäjoen varrella jo 1940-luvun lopulla, ja joen partaalla oli pieni vesivoimalakin. Yrittäjiä on eri vuosikymmeninä ollut useita, ja alue päätyi kunnalle vaihtokaupalla Sallan Saha Oy:ltä loppuvuodesta Kursun Puu Oy toimi pitkään ja antoi työtä ja toimeentuloa sadoille perheille 1980-luvulle saakka. Yritys hoiti hakkuut, kuljetti, sahasi ja myi. Toimintatavat puun ja raskaiden ajoneuvojen käsittelyssä olivat eri vuosikymmeninä erilaiset, eikä käytössä olleita kemikaaleja tunnettu yhtä hyvin kuin nykyään. Maaperää alueella on tutkittu useaan kertaan viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana, ja sieltä on löytynyt öljyä ja kloorifenoleita, joita on käytetty puun sinistymissuoja-aineissa luvuilla. Suurin osa aineista kiellettiin jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta ne eivät haihdu vaan vaativat käsittelyn. Tero Alajoutsijärvi (vas.) ja Jaakko Alajoutsijärvi Savaterrasta pystyttävät puhdistuslaitosta ja tarvittavia rakenteita vielä heinäkuun alkupuolella. Aikatalu Kursun saha-alueen puhdistamiseksi Aseman pystytys Sallan Kursun saha-alueelle Aseman koekäyttö Pilaantuneiden maiden kaivuu Kursussa Pilaantuneiden maiden terminen puhdistus Pohjavesien käsittely Termisen maanpuhdistusaseman kokoaminen Kursuun kestää noin kuukauden. Puhdistuksen käynnistyttyä aseman toimintaa ja kunnossapitoa hoitavat laitosoperaattori ja aseman hoitaja Puhdistusta tehty jo 90-luvulla Puhdistusta sahan alueella on tehty aiemminkin, sillä 1990-luvulla havaittiin maaperässä öljyä ja kloorifenolia. Aluetta kunnostettiin Ympäristökeskuksen ja Sallan kunnan toimesta. Nyt käynnistynyt puhdistus maksaa yhteensä noin 1,2 miljoonaa euroa, josta öljysuojarahasto kustantaa lähes puolet. Sallan maksettavaksi jää vähintään euroa ja Lapin ELY-keskuksen euroa. Kunta sitoutuu siihen, että aluetta käytetään ainoastaan teollisuusalueena ja pystyyn jäävien rakennusten viemäröinti ja hule- Kaivantojen täytöt, tiivistys ja mursketasaus Muualta Sallasta toimitettujen maiden terminen puhdistus ja kuivatusvedet käsitellään lainsäädännön edellyttämällä tavalla ennen rakennusten käyttöönottoa. Puhdistuksen aikana kaivantojen pohjalle jäävästä vedestä erotellaan öljy, ja jos pitoisuudet ovat suuria paikalle tuodaan vesienkäsittely-yksikkö. Kursun sahan urakan loppuvaiheessa paikalle tuodaan saastunutta maata myös Ruuhentieltä, jossa on aikoinaan sijainnut autokorjaamo. Maamassat pystytään käsittelemään samalla laitteistolla. Jos työt sujuvat aikatalussa niin lokakuun puoliväliin mennessä maaperä on puhdas ja laitos purettu ja kuljetettu pois. Aseman purku ja siirto

9 9 Sallasta Ruotsiin työn perässä -Linja-autolla Kemijärvelle ja siitä junalla Turkuun, sitten laivaan, jossa tapasin muita sallalaisia ja Tukholmaan, kertoo syksyn 1968 matkastaan sallalainen Tarmo Niskala. Matka jatkui Ruotsin halki Göteborgiin, ja oli 18-vuotiaan nuoren miehen ensimmäinen ulkomaanmatka. Töitä ei Itä-Lapissa ollut, ja huhut työpaikoista Volvolla, laakereita valmistavalla SKF:llä ja Eriksbergin telakalla vahvistivat halua lähteä. -Yksi kaveri oli Volvolla, ja ensin en päässyt, mutta sitten ottivat ja pääsin paskapesuun, Niskala naureskelee. Tehtaalla valmistettavat autot saivat pintaansa kaksinkertaisen pohjamaalin, joka hitottiin välillä, ja Niskalan tehtävänä oli pestä tuo hioutunut maali pois. -Pikkuhiljaa lähdin opettelemaan maalaushommaa ja pääsin maalaamaan. Osastolla oli lähes ainoastaan suomalaisia työntekijöitä, sillä ruotsin kieltä ei juurikaan tarvinnut osata. Tarmo Niskala äitinsä Heleenan kanssa vuonna Ratin takana isä Valde Niskala. Töitä tehtiin kahdessa vuorossa ja palkka tuli ajallaan, mutta Niskalan maalaukset keskeytti armeija, joten vuoden 1970 hän vietti kokonaan Suomessa. Lähtijöitä 60-luvun lopulla satoja Varusmiespalveluksen jälkeen naapurimaa veti jälleen puoleensa, ja Niskala lähti matkaan. Maalausosaston työt eivät enää kiinnostaneet, joten hän haki ja pääsi varaosavarastolle. -Poika syntyi seuraavana vuonna, mutta jo jouluna 1973 tulimme perheeni ja veljeni kanssa Sallaan, koska isäni oli sairas ja äiti ei enää yksin jaksanut. Myöhemmin tie vei Etelä-Suomeen ja Niskala teki työuransa Vantaan Energia Oy:llä sähkölaitosasentajana. Eläkkeelle hän jäi kolmisen vuotta sitten ja asuu Sallassa. -Silloin vuonna -68 meitä lähti monta sataa, sillä muistan, kun minulle kerrottiin, että noin 400 oli hakenut todistuksen kirkkoherranvirastosta. -Volvo oli hyvä työnantaja, sillä meillä oli esimerkiksi ilmakivääriammuntaa, keilailua ja saunat käytössämme vapaa-ajalla. Pitkä matka yksillä silmillä Ilman ikävää eivät vuodet kuluneet, sillä kesäloma alkaessa halu päästä kotikulmille oli kova. -Yksillä silmillä ajettiin, ja matkaan lähdettiin heti työpäivän päätyttyä kello 16, hän ihmettelee vieläkin ja lisää, että seuraava päivä meni kyllä pökkyrässä. Autokoulun Niskala oli käynyt Ruotsissa, ja osasi itse korjata ajokkinsa. -Kerran olimme menossa laivalle ja tulossa Suomeen, kun jarrut katosivat. Toisen kerran rengas irtosi alta noin kolmen kilometrin päässä kodistamme, kun takana oli jo noin 1800 kilometriä. Se ei ikinä unohdu, sillä siinä olisi voinut käydä huonosti. Kotimaahan muuton jälkeenkin matka vei joitakin kertoja Göteborgiin, mutta ei enää. -Siellä ei ole oikeastaan ketään, johon pitää yhteyttä, sillä suurin osa on tullut pois, Niskala laskee. Bändin kanssa hän kävi muutaman kerran Ruotsissa, mutta nykyään keikkailee pääosin Itä-Lapissa. Salla-päivänä Niskalan näkee Nostalgia-bändin kanssa torin lavalla. Vanhemmat mukana koulun kasvatustyössä Koululaiset kirmaavat kesälaitumilla vielä reilun kuukauden ajan, mutta sitten se alkaa taas; nimittäin koulu. -Minusta alkukipuilun jälkeen meillä on aika tyytyväistä porukkaa, sillä olemme edelleen viime syksyisen saman katon alle siirtymisen jälkeen aika pieni kyläkoulu, tiivistää tunnelmia Sallan Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Kaisa Korkeasalo. Hän uskoo, että asia oli ehkä suurempi vanhemmille kuin lapsille, sillä moni koululainen on saanut uusia ystäviä ja harrastukset ovat monipuolistuneet. Valvottuja uinteja ja kerhoja Kirkonkylän ja Sallatunturin koulujen syksy alkaa erilaisilla kerhoilla, joihin kannattaa lähteä mukaan oman kiinnostuksen mukaan. Lisäksi Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistys järjestää muun muassa valvottuja uinteja Revontu- Sallan Kirkonkylän vanhempainyhdistyksen kevätretkellä käytiin joukolla ihastelemassa jääpahtaa. Makkarat paistettiin vasta Tammukkalammen laavulla. Kuva: Salla Karhumaa len kylpylään. -Toimintamme on aika kotikutoista, eikä vaadi paljon, mutta mahdollistaa paljon erilaista toimintaa, Korkeasalo selvittää. Yläkoulun vanhempainyhdistys elää edelleen hiljaiseloa, mutta Korkeasalon mukaan alakoulun yhdistyksen toimintaan ovat tervetulleita myös yläkoululaiset. -Ainakaan vielä emme ole laajentamassa yhdistystä, mutta hallituksemme uudistui viime syksynä, ja uusia toimijoita tuli mukaan. Piirustuskilpailu säästämisestä Koululaiset saivat viime vuonna esittää toivomuksia toiminnasta, ja lokakuussa pidetty halloween-disko oli todella suosittu. Korkeasalon mukaan sellainen on suunnitelmissa tänäkin vuonna. -Meillä on ihanan aktiivisia vanhempia, ja osa on mukana ainoastaan talkoissa, joten tapahtumia ei ole tarvinnut järjestää pelkästään yhdistyksen hallituksen voimin. Piirustuskilpailu sen sijaan jäi rästiin keväältä, joten säästämiseen liittyvä teema toteutetaan Sallan Osuuspankin kanssa heti alkusyksystä. -Pitäisi miettiä, että mitä voi säästää, sillä säästää voi muutakin kuin rahaa, hän vihjaa. Koulun alkavat Sallassa keskiviikkona

10 10 4H takaa toimintaa lapsille ja nuorille Lapsille ja nuorille on tarjolla liian vähän toimintaa kesäloman aikana, sillä Sallan 4H:n päiväleirit täyttyivät nopeasti ja tarvetta olisi enemmänkin. -Ykkösluokkalaisten vanhemmat ovat todella tyytyväisiä, että lapsille on jotain tekemistä. Ensi vuonna on mietittävä, että onko tarvetta pidemmille päiväleireille, Sallan 4H:n toiminnanjohtaja Eeva Kulpakko pohtii. Kesän ilmaiset päiväleirit kestävät viisi tuntia päivässä maanantaista perjantaihin, ja ohjelmassa on askartelua, pelejä, leipomista ja kavereiden kanssa olemista. Yläikäraja on 28 vuotta, sillä myös nuorten tilanne on Kulpakon mukaan kestämätön tällä hetkellä. -Rahat työllistämiseen on loppu TE-keskuksessa, ja päätöksiä ei virkailijoiden mukaan saada ennen syksyä. 4H työllistää ja tarjoaa tekemistä Sallan 4H:lla on vastuullinen tehtävä pienessä kunnassa, sillä yhdistys työllistää pitkäaikaistyöttömiä ja antaa nuorille mahdollisuuden kerhon ohjaamiseen tai pienimuotoiseen yrittämiseen. Työntekijöitä on tällä hetkellä viisi. -Toiminta on ilmaista, mutta retkistä ja tapahtumista perimme pienen maksun, josta saa alennusta Jalkakylvyt, lämpömittarit, korut, poronsarvityöt ja kirjamerkit valmistuvat 4H:n ahkerien ja taitavien käsiten kautta Salla-päiväksi, kertoo toiminnanjohtaja Eeva Kulpakko. liittymällä jäseneksi, Kulpakko kertoo. Toimintaa oli ennen myös kylillä, mutta nyt kyläkoulujen suljettua ovensa kaikki toiminta tapahtuu koululla, omissa tiloissa Kempura-talossa ja Sallansuun alakerrassa. Periaate Kesän ilmaiset päiväleirit kestävät viisi tuntia päivässä maanantaista perjantaihin, ja ohjelmassa on askartelua, pelejä, leipomista ja kavereiden kanssa olemista. on, että kerhonohjaajat olisivat nuoria, mutta aina ei nuoria löydy tarpeeksi. -Suunnitelmissa on retki Kuusamon Tropiikkiin ja kesäteatteriin Rovaniemelle nyt loppukesästä. Salla-päivänä 4H on myymässä tuotteitaan torilla ja torstaisin on avoinna Kempura-talon myymälä. Aktiivisia kerääjiä Itä-Lapissa Kuluvan vuoden alussa toiminnanjohtajana aloittanut Kulpakko asuu Savukosken Kuoskussa. Hän pitää uutta työtään monipuolisena, jossa pääsee tekemään erilaisia asioita kerhon ohjauksesta neuvontaan. Keräystoiminta on hänen mukaansa ollut pitkään aktiivista Itä-Lapissa. -Tänä vuonna ostamme katajaa ja kanervan kukkia. Toimitilan pakastimet pullistelevat talvella kerättyjä katajan oksia, joiden kuivaus aloitetaan vasta, kun kesän sato on saatu talteen. Ostaja yrteille on jo tiedossa. -Kerhoneuvojat kiersivät talvisodan jälkeen kylillä siemenpussien kanssa neuvomassa ihmisiä kasvimaiden hoidossa, ja nykyään keräämme luonnonyrttejä, Kulpakko selventää. Toiminta perustuu edelleen vahvasti maaseutuun ja luontoon, ja syksyllä onkin luvassa juhlakokous, sillä alkuperäiseltä nimeltään Sallan Maatalouskerhoyhdistys täyttää 75 vuotta. Museolla palataan kesällä 70-luvulle Salla-päivän teeman mukaan myös Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo viettää kesäänsä 1970-luvun hengessä. Opastettuja kierroksia järjestetään näyttelyalueella heinäkuun ajan joka keskiviikko kello 12. Kierroksen teema vaihtelee viikottain. Museomyymälän valikoimissa jenkkikassit ovat valloittaneet hyllytilaa. Jokainenhan muistaa tuon ihanan koulu- tai eväskassin, jossa maitopullo ja voipaperiin käärityt leivät tai koulukirjat matkasivat mukavasti määränpäähän. Jenkkikassia on saatavilla useassa eri värissä, ja se sopii hyvin myös 2000-luvun retroilijalle! Lisäksi museomyymä- län omaan valikoimaan kuuluvat jo tutuksi tulleet Tyhyjänkävelijä-paidat, joista on juuri saatu uusi painos. Myös museoka- lenteri vuodelle 2016 on jo myynnissä. Niin ja Murrepaidat ovat kesätarjouksessa, tule etsimään oma kokosi. Kotimainen jenkkikassi sopii lapsille ja aikuisille. Tätä kaikkea ja paljon muuta mukavaa löydät Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museosta. Tervetuloa tutustumaan! Tyhyjänkävelijöille tuli lisää paitoja, että jos viimeksi jäit paitsi, niin nyt kannattaa olla nopea.

11 !! Leikkaa ja ota ohjelma mukaasi torille! Salla-päivä Lavaohjelma 12:45 Anna Rukon koruhuutokauppa: tulot uuden lastensairaalan hyväksi lyhentämättömänä Napapiirin Omaishoitajat: hankeinfo 13:05 Palkitsemiset: paras urheilija, kulttuuripalkinto, tarinakilpailun palkinnot, Salla-mitali 13:45 Ohjelmaa Ruotsista Haaparannalta: tanssi Hyssynhyssyn 14:00 Fi n n k a m p e n Suomi-Ruotsi maaottelu (Kapsäkki-teatteri) 15:00 Toritanssit 11 Juontajat: Liisa ja Tapani Niskala 9:30 Musiikkia 10:30 Kunnan tervehdys: kunnanhallituksen pj Veli Erkki Heikkilä 10:45 Ohjelmaa Ruotsista Haaparannalta: Naapurin akat 11:00 Juhlapuhe: kunnanjohtaja Erkki Parkkinen 12:00 Halavatun Papat Museolla Mörriganes klo 13:00 Lapsille: Vanhat autot, ponit, heppa-taxi Kotieläimet: lampaat, kanat ja ankat Rajakievari Marja Aapalan näyttely Grafiikkaa ja akvarelleja Valtuustosali Suuri Ruotsiin muutto ja Arvet -näyttely Kirjasto Kirjojen poistomyynti alkaen ma Salla-päivän lavalla musisoivat sallalaiset orkesterit: Nostalgia: Tarmo Niskala basso ja laulu, Timo Kurvinen rummut ja Ilkka Kivelä haitari sekä Ajaton: Veijo Kivelä haitari, kosketinsoittimet, Heikki Kivelä rummut ja Raija Ämmälä laulu. Sallan SPR päivystää kirjastolla Toripäivän löytötavarat kirjastolla

12 12 SALLA-PÄIVÄ 2015 TORIMYYJÄT PAIKKA NRO MYYJÄ MYYNTIARTIKKELI 1-2 Rakunahka nahkatuotteet 3 Teuvo Häkkinen nahkatuotteet 4 Esko Heikkilä käsityöt 5-6 Lahjatuote Markku Valkama 7-9 Helsingin Monitoimi 10 Erkki Tiensuu tuohityöt, leivonnaiset 11 Juha Mankila sekalaista 12 K-Kiviriekko kivi- ja hopeakorut, käsityöt Henry Kenraali makeiset 17 Pirjo Lieto lakritsi, rinkelit Merja Tyynismaa taulut, kortit 21 T:mi Kallen turkis turkikset, t-paidat 22 Sirpa Rova burgereita 23 Briitta Korpi käsityöt Leena Kokko vatteet, ilmapallot 27 Osmo Ryyppö vaatteet 28 Sallan sote-toimi terveysmittaukset 29 Toimintakeskus käsityöt 30 Kimmo Tuhkala elintarvikkeet 31 T:mi Tarja Mustonen käsityöt 32 Paavo Laine taulut, kortit 33 Stick On erävaatteet 34 Hautajärven Martat kahvia+lettuja 35 Eemelin Eväät Oy elintarvikkeet 36 Kivikoru Lukkari korut ARVONTAKUPONKI Nimi:... Puhelin:... Osoite:... Mielipiteeni tämän vuoden Salla-päivistä: Tulevaisuudessa Salla-päivillä olisi mukava nähdä/kokea: Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan Salla-päivän päätteeksi 70-luvun Jenkkikassi muhkealla sisällöllä! Palautuslaatikko ohjelmalavan vieressä. 37 Salla 4h-yhdistys 38 Antikaamos tekstiilit 39 ja 42 Lapin Kiertäjät käsityöt 40 Henry Kenraali makeiset 41 Kyläpaakarit leivonnaiset 43 Minerva Hänninen Forever Aloe vera 44 Raakel Väliluoto kirpparitavaraa Sallan Menokkaat 47 Metsäkeskus Lappi esittelyä 48 Virvetuli keramiikkaa 49 Rauni Laitila käsityöt 50 Raatikan maa- ja kotitalousseura kahvia, pullaa 51 Ilkka Haapala puukot, hopeakorut 52 Esko Niiranen mansikkaa 53 Irma Kelloniemi tekstiilit 54 Sallan Eläkeläiset kahvia, leivonnaisia 55 Hettasilver Hopeakorut 56 SAPS koripallotytöt kahvia, arvontaa 57 Heli Mäkitalo 58 Soile Heikkilä/Vesaiset 59 Martti Aaltonen kalaa 60 Sallan Maaseutuseura kahvia+lettuja 61 Kirkonkylän koulu 6lk 62 Reumayhdistys kahvia, leivonnaisia 63 Sallan Helluntaiseurakunta kahvia, leivonnaisia 64 Leena Hoikka vaatteet 65 Leena Larvanto vaatteet Maija Lustig 68 Puhuri Oy 69 Kalakaveri 70 Salla-seura kuivalihavelli 71 Eläkeliitto kahvia, leivonnaisia 72 Anna-Liisa Paananen lastenvaatteet 73 Heleena Airola käsityöt Samika Textil vaatteet 76 Aino Parkkinen Swipe-tuotteet 77 Napapiirin Omaishoitajat toiminnan esittelyä 78 Raili Vesterinen Evelace vaatteet 79 Roger Stridfeldt puukkoja 80 Otso Metsäpalvelut toiminnan esittelyä 81 Riitta Törmänen Forever Aloe vera T:mi Vesa Niskala 84 Arja Välikangas puutyöt, ompelutyöt, hillot 85 Sallan Perussuomalaiset ry ja PerusNaiset kahvia, pullaa, käsitöitä 86 Sallan Perussuomalaiset ry ja PerusNaiset kahvia, pullaa, käsitöitä Miia Putula naisten muotivaatteet T:mi Hulivili vaatteet Ba`s Exportimport vaatteet! Muutokset mahdollisia!

13 13 Perinnepäivinä historia eläväksi -Kesä on kiireisintä aikaa, ja heinäkuulla on kolme perinnepäivää, kertoo Isäntä Matin museon isäntä sallalainen Seppo Leinonen järjestellessään pirtin kahvipöytää. Lapajärven museon pihapiirissä riittää vilinää, sillä keväällä valmistuneella näköalaterassilla nautitaan kampanisukahveja ja aitauksen vierellä syötetään lampaita. Valtakunnallinen Avoimet kylät -tapahtuma 6.6. sai Leinosen innostumaan ja ottamaan osaa, sillä hän määrittelee itsensä kyläaktivistiksi. -Olen kotiseutuhenkinen ja tälläiset pienet kylät tarvitsevat sitä, että näkevät myös mitä muissa kylissä tapahtuu, hän uskoo. -Tavoitteeni on myös saada uusia kävijöitä kylällemme. Vakituisia asukkaita Lapajärvellä on kolmisenkymmentä, sillä paljon on muutettu muualle. -Talojen vuokraamista voisi ajatella, sillä aina välillä tulee kyselyjä, josko saisi täältä talon vuokralle, Leinonen kertoo. Isäntä Matin museo 10 vuotta Ensimmäiset museovieraat saapuivat Isäntä Matin taloon kymmenisen vuotta sitten, mutta museon pienimuotoinen toiminta alkoi jo muutamaa vuotta aiemmin. Talon entisessä navetassa on tilaa suuremmallekin ruokailijajoukolle, ja asuintalon talon yläkerrasta löytyy talon entisen nuoren emännän keittiö, huonekaluja ja astioita. -Ihanat kahvikupit, huudahtaa Sallassa asuva Mari Lahtinen. Hän on lähtenyt ensimmäistä kertaa tutustumaan Lapajärvelle vanhempiensa ja veljensä tyttärien kanssa. Vanhemmat Terho ja Liisa Lahtinen Kuusamosta tunnistavat monia esineitä lapsuudestaan, mutta Ida ja Eve Lahtiselle tavarat eivät ole niin tuttuja. -Sodan jälkeen mausteita oli huonosti, Liisa Lahtinen muistelee ja jatkaa, että puuhellalla tehtiin ruoka ja hella lämmitti mukavasti koko keittiön. Tarinat tärkeä osa vierailua Leinonen kertoo kävijöille värikkäästi asutustilan historiaa, sillä Lapajärvi syntyi, kun Lampelan kylä Suomen Kylätoiminnan ensimmäinen valtakunnallinen Avoimet kylät -tapahtuma kesäkuussa sai Seppo Leinosen ja Isäntä Matin museon avaamaan ovensa uusille kävijöille. Liisa Lahtinen ihasteli talon entisen nuoren emännän tavaroita lastenlastensa Ida ja Eve Lahtisen kanssa. Vanhasta Sallasta muutettiin asukkaineen ja kotieläimineen Lapajärven rannalle. Peltoja raivattiin, taloja rakennettiin ja työtä tehtiin. -Sähköt saatiin 1954 ja oma koulutalo valmistui neljä vuotta aiemmin. Ruotsin kutsun kuuli moni kyläläinen 1960-luvulla, ja kylän alamäki alkoi. Maatalous kehittyi vielä 1980-luvulla, mutta nykyään enää yksi navetta on alkuperäisessä käytössä. -Kävijöitä on kesäisin ja ulkomaalaisia käy joulun jälkeen, Leinonen kertoo ja lisää, että tiedänkö mistä nimi Lapajärvi tulee? No järvihän muistuttaa muodoltaan kuivumaan nostettua poronlapaa. Isäntä Matin siikapotut Siika keitetään ruotoineen, mutta pää ja pyrstö toki otetaan pois ennen keittämistä. Perunat laitetaan kiehumaan runsassuolaiseen veteen, ja kun perunat ovat kiehuneet niin siika paloitellaan samaan kattilaan. Kastikkeeksi käy sipulivoikastike eli sipulit haudutetaan ja lisätään keitinvettä. Lapajärven museon pihapiirissä riittää vilinää, sillä keväällä valmistuneella näköalaterassilla nautitaan kampanisukahveja ja aitauksen vierellä syötetään lampaita.

14 14 Ekoileva Salla Sallassa on alkanut vuoden alussa puolitoistavuotinen ekomatkailuhanke Eco-Salla. Sen avulla paikkakunnan matkailukehitystä viedään entistä luontoystävällisempään suuntaan. Hankkeen tavoitteena on luoda Sallan kestävän matkailun toimintamalli, jossa kytketään yhteen kestävää ja ympärivuotista matkailua edistävät infrastruktuuri- ja kaavahankkeet, alueellinen laatuohjelma sekä ekologisen matkailun kehittämistyö ja markkinointi. Uuden toimintamallin myötä paikkakunnalle on mahdollista kehittää uusia ympärivuotisia matkailutuotteita, jotka noudattavat kestävän kehityksen mukaista linjaa, hyödyntävät jo olemassa olevaa kapasiteettia ja vaikutta- vat positiivisesti myös yritysten mahdollisuuksiin työllistää. Hanketta hallinnoi Sallan kunta. Tärkeä yhteistyökumppani on Sallan matkailumarkkinointiyhdistys Matkalle Sallaan Ry. Hanketta rahoittaa Lapin Liitto. Eco-Salla kuulostaa päällisin puolin vain yrityksille suunnatulta hankkeelta. Salla on kuitenkin pieni tiivis yhteisö, ja hankkeeseen toivotaan osallistumista myös Sallan kuntalaisilta. Tähän liittyen haluaisinkin haastaa sallalaiset mukaan mietiskelemään omaa kulutuskäyttäytymistään sekä kierrätystä. Miten Salla on EKO? Miten kierrätys hoituu omassa taloudessasi? Onko sinulla mahdollisuus kierrättää kaikki kierrätyskelpoinen, pahvista biojätteeseen? Eco-Salla-hankkeen yksi tavoitteista on löytää keinoja kierrätyksen lisäämiseen ja ekologisempaan elämään. Miten sallalaiset kannustavat ja informoivat myös Tarja ja Tauno Turisteja kierrättämään ja varjelemaan kaunista kuntaamme? Herätelläänpä ajatuksia. Mihin päätyy Mirkku Muovipussi? Minne menee Pahvi Pera? Kuinka paksusti voi Kalle Kompostori? Päätyykö Pate Perunankuori Siiri Sekajätteeseen vai saako Kalle Kompostori siitä mahantäytettä? Mitä mieltä sallalaiset ovat kierrätyksestä? Muistutuksena, mitä kaikkea voit kierrättää: - Keräyspaperi - Keräyspahvi - Toimistopaperi - Biojäte - Energiajae - Keräysmetalli - Keräyslasi - Autonrenkaat - Kalvomuovi - Loisteputket, energiansäästölamput, paristot, maali- ja liimajäte - Sähkö- ja elektroniikkaromu SER Suurin osa sallalaisista kierrätysmateriaaleista päätyy jatkokäyttöön. Esimerkiksi keräyspahvit päätyvät Poriin ja metallit Kajaaniin uusiokäyttöön. Hankkeen tiimoilta otan mielelläni vastaan ajatuksia, ideoita ja tarinoita kierrätyksestä. Onko sinulla ajatus, joka voisi auttaa asiaa eteenpäin? Eco-Salla-hanke projektityöntekijä Mari.Lahtinen@salla.fi puhelin LUONTOA ELÄMÄÄN! Luonto on monille lappilaisille luontainen toimintaympäristö ja luontosuhde tärkeä osa elämää. Lapin ammattikorkeakoulun koordinoimassa hankkeessa luodaan uusia yksilö- ja ryhmämuotoisia osallisuuden vahvistamisen ja kuntoutuksen malleja. Toiminnassa hyödynnetään luontoympäristöä, puutarhaa sekä maatilan ja eläinten hoitoa. Lapin ammattikorkeakoulu, Eduro-säätiö, Kemijärven kaupungin perhe- ja mielenterveysklinikka Lapponia sekä Sallan kunnan nuorisotoimi ovat aloittaneet Luontoa elämään! Toimintakykyä ja osallisuutta luontolähtöisillä menetelmillä ja palveluilla -hankkeen. Tämä vuosina toteutettava hanke on jatkoa Lapin ammattikorkeakoulun aiemmille Green Care -hankkeille. Hankkeessa kehitetään paikallisten tarpeiden mukaisia luontolähtöisiä toimintamalleja ja palveluja yhteistyössä luontoyrittäjien ja -toimijoiden kanssa. Luontolähtöiset toiminnat on suunnattu alle 29-vuotiaille nuorille, jotka tarvitsevat valmennusta arkipäivän toiminnoista suoriutumiseen tai nuorille, jotka haluavat hyödyntää luonto-osaamistaan. Luontolähtöisiä menetelmiä sovelletaan kuntoutuksen osana myös aikuisille, jotka tarvitsevat työttömyyden, päihteiden ongelmakäytön tai mielenterveysongelmien takia erityistä tukea toimintakykynsä vahvistamisek- si, syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi. Green Care -menetelmien soveltamista sosiaalisessa kuntoutuksessa kehitetään toimintatutkimuksellisella otteella. Hankkeen rahoittavat Pohjois- Pohjanmaan Ely-keskus, Kemijärven kaupunki, Sallan kunta, Eduro-säätiö ja Lapin ammattikorkeakoulu. Sallan osahanke on käynnistynyt kesäkuun alussa ja hankkeen projektikoordinaattorina toimii Susanna Jussila. Hankkeen alussa hankkeen toimijat, asiakkaat ja luontoyrittäjät perehtyvät Green Care -menetelmiin. Myöhemmässä vaiheessa pyritään tunnistamaan ja tunnustamaan asiakkaiden luonto-osaamista ja ohjaamaan heitä oman osaamisensa hyödyntämisessä. Lisätietoja: Projektikoordinaattori Susanna Jussila susanna.jussila@salla.fi Sallan Rykimäviikko Syyskuussa alkaa poroilla veri kiertämään ja tunteet kuohumaan, hirvaat eli urosporot keräävät haaremiaan vaatimista eli naarasporoista ja käyvät niistä kiihkeitä taistoja toisten hirvaiden kanssa. On suvun jatkamisen aika ja tuo alkukantainen vaisto ohjaa poroja voimakkaasti. Porojen kuumat tunteet tarttuvat paikallisiinkin, kylmän viileisiin erämaan asukkeihin ja siitä inspiroituneena vietetäänkin Sallassa, joka syksy perinteistä Rykimäviikkoa. Ja silloin ei vain hillitysti köhitä nurkissa vaan vietetään villiä ja vauhdikasta menoa koko viikon ajan hauskojen ja viihdyttävien tapahtumien merkeissä! Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolta muistojen kalenteri vuodelle 2016 hintaan 10 euroa.

15 15 Kukkahoroskooppi Kullero Kulleron suurin haaste on löytää omaa aikaa. Sinulla on nyt liikaa kaikenlaista menoa, suunnitelmasi vaativat tarkennuksia. Teet päätöksiä mieluummin järjellä kuin sydämellä, mutta nyt olisi sydämen vuoro päättää. Kesä antaa iloisia hetkiä ja ikimuistoisia tapaamisia, kunhan maltat pysähtyä ja nauttia. Onnekkaimmat päivät & Neidonkenkä Neidonkenkä etsii seikkailua ja haluaa vaihtelua, muistathan kuitenkin, että rakkaus pakenee pakottamalla. Nyt on uudistusten aika, myös ystäväpiirissäsi. Kulje silmät ja sydän avoinna, onni odottaa nurkan takana. Onnekkaimmat päivät 9.7. & Päivänkakkara Päivänkakkaran ympärillä kuhisee. Olet huomion keskipisteenä ja pystyt kääntämään tilanteet voitollisiksi myös silloin, kun autat läheisiäsi. Aika vaatii uudistumista, ja sinulla on siihen onneksi sekä rohkeutta että kykyjä. Vanha ystävyys voi nyt muuttua rakkaudeksi. Varo Nokkosen tukahduttavaa kosketusta. Onnekkaimmat päivät 10.7 & voitontahtoinen, että saattaa käyttää kyynärpäitään tungoksessa. Tällä kertaa voittaminen edellyttää kuitenkin yhteistyötä. Muista, että olet taitavampi diplomatiassa kuin riitelyssä. Tavoitteeseen pääsy on nyt tärkeämpi kuin saapumisjärjestys. Onnekkaimmat päivät & Kissankello Kissankellon hymy on nyt herkässä. Vain harva huomaa, että se on naamio, jonka takana tapahtuu tarkkoja laskelmia. Sinulla on kuitenkin nyt kaikki langat käsissäsi. Päästä irti vanhasta taakasta, niin pystyt ohjaamaan ihmiset haluamaasi päämäärään. Kaksosilta saat vastauksen tärkeään kysymykseen. Onnekkaimmat päivät 9.7. & Ailakki Ailakille heinäkuun alku on ahdistava, koska sisäinen moralistisi moittii kaikkia valintojasi. Kuun puolivälin jälkeen alkaa vähän helpottaa, kunhan muistat itse keskittyä totuuteen. Viestintä voi aina epäonnistua, mutta nyt Neidonkenkä ymmärtää myös tahallaan väärin. Onnekkaimmat päivät 5.7. & Tupasvilla Tupasvillalle aika on otollinen jonkin kokonaan uuden asian tai ajanjakson synnyttämiselle. Jos itse vaadit liikaa itseltäsi, menetät ison osan todellisesta tehostasi. Epäonnistuminen on usein hyvä alku jollekin vielä paremmalle. Nyt kylvetystä siemenestä voi odottaa hyvää hedelmää. Onnekkaimmat päivät & Kurjenpolvi Kurjenpolvi saa nyt tähdiltä voimaa toteuttaa omia unelmiaan, vaikka ympäristö yrittääkin jarrutella. Älä anna periksi toisten itsekkäille vaatimuksille. Nyt on sinun vuorosi. Kulleron kanssa suksesi menevät nyt helposti ristiin, mutta ongelma on lopulta enemmän hänen kuin sinun. Onnekkaimmat päivät 15.7 & 9.8. Nokkonen Nokkonen painii menneisyytensä haamujen kanssa. Vaadit itseltäsi liikaa etkä oikein saa tehtyä niitä ratkaisuja, jotka avaisivat umpisolmut. Pyydä apua Päivänkakkaralta, hänen tukeensa voit luottaa. Älä mieti liikaa sitä, mitä toiset ajattelevat sinusta. Sinulla on oikeus olla onnellinen. Onnekkaimmat päivät & Rentukka Rentukka tekee nyt lujasti töitä. Olet asettanut itsellesi päämäärän, ja vaikka eteneminen näyttää ulkopuolisista tuskallisen hitaalta, tiedät kyllä saavuttavasi sen. Ahneutta ei nytkään palkita, mutta periksiantamattomuus tuo tuloksia. Nyt voit myös korjata aiemmin tekemäsi virheet. Muista myös antaa itsellesi aikaa. Onnekkaimmat päivät & Petri Laaksosen konsertti Sallan Liikuntakeskus klo 19:00 Liput 15 Järj. kulttuuritoimi Lappi lähti ja palasi Evakkomatka lapsen silmin Valokuvanäyttely Sallan kirjastossa heinäkuussa 2015 avoinna ma pe klo Lapin maakuntamuseo, Rovaniemen kaupunginkirjasto/lappi-osasto, Kulttuuritoimisto/Taikalamppu SA-kuva, Lapin aluehallintovirasto Ulpukka Ulpukan hillitty ulkomuoto voi kulissien takana yllättää. Juuri nyt sisimpäsi ristiriidat ovat nousemassa pintaan, eikä mikä tahansa tavallinen tyydytä sinua. Vaatimattomuus voi jonkun mielestä kaunistaa, mutta todellisuudessa se vain estää sinua voittamasta. Varmista silti ensin, ettei kiinnostuksesi kohde ole jo varattu. Onnekkaimmat päivät & 2.8. Niittyleinikki Niittyleinikki on nyt niin Tikankontti Tikankontti on nyt muiden ihmisten sisäisten jännitteiden purkuväylänä ja joutuu välillä statistiksi omassa elämässään. Koeta kestää ympäristön paineet. Kyse on niin syvällisistä asioista, että et juurikaan voi itse vaikuttaa asioihin muuten kuin olemalla rehellinen itsellesi. Onnekkaimmat päivät & 14.8.

16 16 Sallassa tapahtuu kesällä ke 1.7. klo 18 Lauluilta Kelloselkä, Kerän maja to 2.7. klo 18 Musailta: Nostalgia, museon ulkonäyttämö ke 8.7. klo 18 Lauluilta, Hautajärvi, Seutula to 9.7. klo 18 Musailta: Ajaton, museon ulkonäyttämö pe ÄinPäin-päivä pe Salla Midnight Trail Marathon pe klo 20 Nostalgia-kävely kirkonkylän raitille su klo 13 Paloperän kyläpäivä, Kinttaan Pirtti su klo 18 Ruottiinko juuri piti lähtiä näytelmä, Sallan koulukeskus, sali ma klo 15 Suuri Ruotsiin muutto näyttelyn avajaiset, Sallan kunnanvirasto, valtuustosali ke klo 18 Ruotsinsuomalaisten tapaaminen, Isäntä Matin museo to klo 17 Marja Aapala grafiikkaa ja akvarelleja näyttelyn avajaiset, Sallan rajakievari to klo 12 Perinnepäivä Isäntä Matin museolla to klo 18 Musailta: Duo Sata, museon ulkonäyttämö pe klo 18 Ruottiinko juuri piti lähtiä näytelmä, Sallan koulukeskus, Sali pe klo 21 Tanssit: Nelituuli, Hautajärvi, Seutula la klo 8 17 VPK: kalustokisa, ent. linja-autoaseman aukio la klo 22 Iskuporakone, Sallatunturin Tuvat, Papana Pup su Salla-päivä su klo 19 Kaiken kansan tanssit, Kursun kylätalo su klo 21 Ohjelmalliset iltamat 70-luvulta, Vallovaaran lava to klo 12 Perinnepäivä Isäntä Matin museolla to klo 12 Perinnepäivä Isäntä Matin museolla pe 4.9. Sallan Rykimäviikko pe klo 19 Petri Laaksosen konsertti, Sallan liikuntakeskus to klo 19 Lapin kamariorkesteri, Sallan kirkko su klo 18 Anu Hälvä ja Jouni Somero konsertti, Sallan kirkko keskiviikkoisin klo 12 Opastetut kierrokset, Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo klo Lappi lähti ja palasi evakkomatka lapsen silmin valokuvanäyttely kirjastossa klo Suuri Ruotsiin muutto näyttely Sallan kunnanvirasto, valtuustosali klo Marja Aapala, grafiikkaa ja akvarelleja, Sallan rajakievari Muutokset mahdollisia. Tarkistathan ajantasaiset tiedot www. salla.fi/ tapahtumat Marja Aapala grafiikkaa ja akvarelleja Sallan Rajakievari Avoinna ti-su klo 10 15

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Mainiot matkailukysymykset

Mainiot matkailukysymykset Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Naisten piiri klo 9.30-10.30 Vetäjät: Tuija & Helena Multasormet klo 12.00-13.00 Vetäjät: Milja, Helena ja Maija Vetäjät:

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan

Lisätiedot

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu AlfaNews AlfaKuntoutus, Kuntoutuspolku ja Kyröskartano 1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu AlfaNews on AlfaKuntoutuksen, Kuntoutuspolun ja Kyröskartanon yhteinen tiedotuslehti AlfaKuntoutus on päihde- ja mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Moottorikelkkareittejä on noin 500 km, joista 240 km virallisia. Tänä vuonna toimitetaan noin 52 km uutta kelkkareittiä.

Moottorikelkkareittejä on noin 500 km, joista 240 km virallisia. Tänä vuonna toimitetaan noin 52 km uutta kelkkareittiä. Moottorikelkkareittejä on noin 500 km, joista 240 km virallisia. Tänä vuonna toimitetaan noin 52 km uutta kelkkareittiä. 2.1 Verkoston kuvaus 1. Sallatunturi-Oulanka n.53 km 2. Sallatunturi-Suomutunturi-Käsmänperä-Suomu

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -vetoisesti - Miten omakohtaisesti lisään liikuntaa? - 2017

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY ESKOLAN KYLÄ Eskolan kylä sijaitsee 13km:n päässä kuntakeskuksesta. Kylässä on n. 450 asukasta. Kylän elinkeinorakenne on teollisuuspainotteinen. Kylällä on pitkä perinne omatoimisesta kehittämisestä.

Lisätiedot