Kansalaiset! Varhaiskasvatusmessuilla Puheenjohtajat muistelevat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansalaiset! Varhaiskasvatusmessuilla Puheenjohtajat muistelevat"

Transkriptio

1 Sosiaalipedagogit Talentia ry Sosiaalipedagogit Talentia ry Sosialpedagogerna Talentia rf Varhaiskasvatuksessa, nuorten parissa ja perhetyössä työskenteleville 1/2009 Sosiaalipedagogit Talentia ry Kansalaiset! Varhaiskasvatusmessuilla Puheenjohtajat muistelevat

2 puheenjohtajalta Mukavaa alkanutta juhlavuotta sosiaalipedagogit! Sosiaalipedagogit Talentia ry on emojärjestömme suurin jäsenyhdistys. Meitä juhlijoita on tilaston mukaan Miksi sosionomien, sosiaalikasvattajien ja sosiaaliohjaajien on tärkeää järjestäytyä juuri oikeaan yhdistykseen? Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry:ssä toimii 20 alueyhdistystä ja 11 ammatillista yhdistystä. Alueyhdistykseen liitytään aina, kun tullaan talentialaiseksi. Valtakunnallisiin yhdistyksiin liitytään koulutuspohjan ja työtehtävän mukaan. Meille sosionomeille ja sosiaalialan opistotutkinnon suorittaneille on tarjolla kolme eri yhdistystä, jotka kaikki ovat profiloituneet tiettyjen asiakasryhmien kanssa työskentelevien kotipesäksi. Vammaisala Talentia ry kokoaa yhteen järjestön jäsenet, jotka työskentelevät tavalla tai toisella vammaisten asiakkaiden kanssa. Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry on suuntautunut aikuisten ja ikääntyneitten henkilöiden kanssa työskentelevien jäsenten etujen ajamiseen. Sosiaalipedagogit Talentia on kaikkien niiden talentialaisten yhdistys, jotka työskentelevät lasten, nuorten tai perheiden parissa. Olemme vuosien saatossa järjestäneet koulutusta varhaiskasvatuksen, perhetyön ja lastensuojelun tarpeisiin, luoneet alueellisesti mahdollisuuksia tavata ja vaihtaa kokemuksia samanlaista työtä tekevien kanssa, tehneet edustamiemme jäsenten toimialueita koskevia kannanottoja paikallisesti ja valtakunnallisesti sekä pitäneet keskustelua yllä toimialueemme tärkeistä asioista. Varsinkin koulutukset ja jäsentapaamiset ovat tarkoitettuja vain jäsenille samoin keväällä järjestettävä juhlavuoden huipentuma hyvänolonristeily Itämeren aalloilla. Yksittäisen jäsenen kannalta on tärkeää järjestäytyä oikeaan ammatilliseen yhdistykseen saadakseen mahdollisimman suuren hyödyn ammattijärjestön jäsenyydestä sekä juuri omaan tehtävään liittyvää tietoa mm. jäsenlehden ja koulutusten väli tyksellä sekä kokemusten vaihtoa. Yhdistyksen kannalta jäsenten sijoittuminen tarkoituksenmukai sesti ammatillisiin yhdistyksiin antaa mahdollisuuden keskittyä siihen minkä parhaiten osaamme; tiettyjen asiakasryhmien kanssa työskentelevien ammatillinen edunvalvonta! Risteilyllä tavataan! Anita SPIIKKI 1/2009 Julkaisija Sosiaalipedagogit Talentia ry Sosialpedagogerna Talentia rf Ratamestarinkatu Helsinki ISSN Toimittaja Tuuli Rauvola Parolanpolku 12 B Turku puh Julkaisun tiedot Painosmäärä: kpl Valtakunnallinen levikki Sivukoko A4 (210 x 297 mm) Kolmasosa sivuista 4-väri Painomenetelmä: offset Kansikuva: Tuuli Rauvola Lehden aikataulu vuonna 2009 Nro Aineisto Ilmestyminen lehti vk 21 lehti vk 39 lehti vk 51 Ilmoitushinnat mv 4-väri 1/1 sivu /2 sivu /4 sivu /8 sivu Painopaikka Painotalo Gillot Oy, Turku Ulkoasu ja toteutus Marmorikuula Jari Leppänen 2 Spiikki 1/2009

3 sisältö Alempi kuva: Tuuli Rauvola Juhlaristeily sivu 5 Kevätkokous sivu 5 Puheenjohtajalta... 2 Piece of cake... 4 Risteilykutsu... 5 Autereista... 6 Puheenjohtajat muistelevat... 6 Varhaiskasvatusmessuilla... 9 Seminaarikutsu Rentouttavaa koulutusta Verkosta verkkoon Lastensuojelupäivillä Uutta voimaa hallituksessa Ninjan puntarointia Tarkista jäsentietosi Ilmoituksia Mielipitoja Aluevastaavat ja piirihenkilöt Tapahtumakalenteri Hallitus Ristikko Spiikki 1/2009 3

4 toimitukselta Piece of cake Nainen ratissa Seuraavan kerran kun kuulet jonkun miehen puhuvan halveksivasti naisajajista, muistutapa hänelle, että maailman ensimmäinen pitkän matkan ajaja oli nainen: nimittäin Berta Benz, vaatimaton keskiikäinen neljän lapsen äiti. Satakunta vuotta sitten Bertan mies, saksalainen insinööri Karl Benz, suunnitteli ja valmisti ensimmäisen onnistuneen bensiinikäyttöisen auton. Mutta siihen aikaan ei juuri kukaan uskonut auton tulevaisuuteen. Arvostelijat väittivät, ettei moisesta kapineesta ollut mitään käytännön hyötyä. Eräänä elokuun aamuna vuonna 1888 Berta nousi päivän koitteessa Karlin vielä nukkuessa ja istutti kaksi vanhinta poikaansa miehen rakentamaan rakkineeseen. Ja sitten hän lähti historialliselle ajelulle kotoaan Mannheimista yli sadan mäkisen kilometrin päähän Pforzheimiin. Matkasta tuli melkoinen seikkailu.auton pikku moottorissa oli vain puolitoista hevosvoimaa. Ylämäessä täytyi nousta työntämään. Alamäessä kuluivat nahkaiset jarrukengät nopeasti loppuun. Berta joutui matkan varrella pyytämään monen kylän suutareita naulaamaan tilalle uudet. Kun sytytysjärjestelmään tuli vika, Berta korjasi sen sukkanauhallaan. Tukkeutuneen venttiilin puhdistamiseen hän käytti hiusneulaa. Bensiiniasemia ei tietenkään ollut, joten polttoainetta piti käydä ostamassa milloin mistäkin apteekista. Mutta urhea kolmikko pääsi kuin pääsikin perille ja teki saman matkan takaisinpäin viisi päivää myöhemmin. Näin Berta Benz oli todistanut maailmalle että Karl Benzin keksimällä kulkuneuvolla voitiin matkustaa pitkiäkin matkoja. Hyvät ystävät ja kylänmiehet Vu o s i o n va i h t u n u t ja valkoinen talvi tullut eteläiseenkin Suomeen. Pa l au t e l e h d e s t ä m m e o n n i u k k a a, enkä oikein tiedä miten sitä saisi lisää. Joitakin pieniä muutoksia, toivottavasti hyvään suuntaan, on tehty. Värisivuja on nyt enemmän, oli jo joulunumerossa. Toivottavasti se on mieluinen muutos teidän lukijoitten mielestä. Tämä lehden koonti on oman työn ohella tehtävää työtä siinä kuin yhdistyksessä toimiminenkin. Jaksoittain menevät oman työn aikataulut sekaisin, mutta vielä tämä on sujunut. Onneksi on tuo J. Leppänen, joka taittaa aineiston. Sisältöä voitte edelleenkin rikastuttaa kirjoittamalla erilaisista, kiinnostavista aiheista, esimerkiksi opinnäytetöistänne, miksei arjen menosta ja siitä mitä eri koulutukset antavat työhönne jne. Kirjoitusasusta on turha kantaa huolta, kunhan itse asia on kirjoitettu ymmärrettävästi. Toimitus viilailee tekstiä tarvittaessa. Ko t i s i v u j e m m e k e s k u s t e l u pa l s ta l l a on rauhallista. Käykää kirjoittamassa mieltänne askarruttavista asioista ja pohditaan yhdessä maailman menoa. Sana on vapaa. El ä m m e j u h l av u o t t a. Emotalentia täyttää 60 vuotta ja oma yhdistyksemme 80 vuotta. Onhan siinä juhlittavaa. Mukavaa huomata, että oma juhlaohjelmamme kiinnostaa jäseniä, joten laivalla viimeistään nähdään. Lehden hallituksen sivuille on ilmestynyt toimijoille kasvot. Kannattaa ottaa tavattaessa hihasta kiinni ja kertoa mikä askarruttaa ja missä yhdistys voi kenties auttaa. Olemme kuulolla ehdotuksillenne. Ol e t t e k o h u o m a n n e e t, että Lastentarha-lehti on luettavissa Lastentarhanopettajaliiton kotisivuilla, verkkolehtenä linkin julkaisut takana. Vi e l ä m u i s t u t u s siitä, keitä me sosiaalipedagogit olemme. Olemme varhaiskasvatuksessa, nuorten parissa ja perhetyössä työskenteleviä ammattilaisia. Kerro siitä työkaverillesikin. Tervetuloa mukaan ja hyviä hiihtokelejä toivottaen! Tuuli Ihmettelen kovasti, kun tässä palapelilaatikon kannessa lukee, että 6 8 vuotta ja minä kokosin tämän parissa viikossa. Tuuli Rauvola tiedotusvastaava päätoimittaja (Spiikki) puh sähköposti: 4 Spiikki 1/2009

5 kutsumme Juhlaristeilylle! Risteily on tarkoitettu jäsenillemme Viking Mariella lähtee Helsingistä perjantaina kello Ennen laivan lähtöä on laivalla 80-vuotisjuhlamme kello Laiva tulee takaisin sunnuntaina kello 9.55 Omavastuuhintaan 50 euroa sisältyvät: matkat kahden hengen hytissä (kerro toiveesi hyttikaverista) perjantai-illan päivällinen (kerro haluatko liha-, kala- vai kasvisruoan) vapaavalintaista ohjelmaa laivalla meriaamiainen lauantai- ja sunnuntaiaamuna ruokailu seisovasta pöydästä ruokajuomineen lauantai-iltana Ilmoittautumiset mennessä Matkatoimisto MatkaMaa Oy/ Kirsti Uhlgren p Toimisto on auki ma-pe kello , muulloin sähköpostitse Kerro ilmoittautumisesi yhteydessä ilmoittautuvasi Sosiaalipedagogit Talentia ry:n 80-vuotisjuhlaristeilylle, nimesi, syntymäaikasi, puhelinnumerosi, osoitteesi, osallistutko 80-juhlaan laivalla ennen sen lähtöä. Omavastuu osuus 50 euroa maksetaan yhdistyksen tilille mennessä. Laskun viestiosaan juhlaristeily ja oma nimi. Tervetuloa mukaan! Kevätkokouskutsu Sosiaalipedagogit Talentia ry:n kevätkokous lauantaina klo alkaen Talentian toimistolla, Ratamestarinkatu 11, Helsinki Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat Kokoukseen ilmoittautuminen Anja Kylénille puh tai ruokailujärjestelyjen vuoksi mennessä. Yhdistyksen hallitus kokoontuu samassa paikassa klo alkaen Tervetuloa Sosiaalipedagogit Talentia ry hallitus Spiikki 1/2009 5

6 Autereista Autereen postia Autereen postia Maa on nyt valkoinen, myös täällä Helsingissä. Tulin juuri Rovaniemeltä ja sielläkin oli talvi. Tuntuu siltä, että kasvi huone-ilmiö on ottanut ainakin hetkellisesti takapakkia. Sukset, kelkat ja luistimet on kaivettu esiin varastoistaan... talven riemut tekevät mielen valoisammaksi. Kuljemme hiljalleen kevättä kohti, ja päivät muuttuvat pidemmiksi. Uusi vuosi toi tullessaan uusia tuulia myös Talentian johdossa. Puheenjohtaja vaihtui marraskuun liittovaltuuston kokouksessa. Talentian pitkäaikainen puheenjohtaja Eila Malmström luovutti paikkansa äänestyksen jälkeen Tero Ristimäelle. Puheenjohtajistossa ja hallituksessa tapahtui muutoksia, uusia jäseniä valittiin luottamustehtäviin. Jatkan edelleen Talentian varapuheenjohtajana uuden liittovaltuuston päätöksellä. Kolmas kausi alkoi tehtävässä ja olen erittäin kiitollinen saamastani tuesta. Talentian 60-vuotisjuhlat näkyvät kuluvan vuoden toiminnassa. Sosiaalialan asiantuntijapäivät Wanhassa Satamassa teemalla Ammattitaidolla arvokasta elämää on samalla Talentian syntymäpäiväjuhla. Tule tutustumaan hyviin työkäytäntöihin ja uuteen sekä ajankohtaiseen tietoon sosiaalialalta. Asiantuntijapäivät on vuorovaikutusta ja kollegoiden kohtaamisia seminaareissa ja workshopeissa. Siispä kohtaamisiin asiantuntijapäivillä. Uuden strategian valmistelu on käynnissä. Työryhmä on tehnyt tiivisti työtä palautteen pohjalta. Seuraava liittovaltuusto jatkaa prosessia eteenpäin ja päättää tulevaisuuden suuntaviivoista vuosille Strategiatyö on prosessi, jossa jäsenten ääni tulee näkyä. Olkaa rohkeasti yhteydessä oman jäsenjärjestönne hallitukseen ja oman alueenne valtuutettuihin asian tiimoilta. Pidetään yhteyttä! Minna Autere Talentian hallituksen varapuheenjohtaja Aikaisempien puheenjohtajien terveisiä nykyiselle jäsenistölle ja hallitukselle Elettiinpä ennenkin Kasvattajanopistosta valmistuneet lastenkotien johtajat perustivat oman Lastenkodin johtaja yhdistyksen LJY:n huoltoväen kesäkokouksessa Viipurissa Yhdistyksen säännöt hyväksyttiin seuraavana vuonna ja merkitseminen yhdistysrekisteriin tapahtui Nimi on muuttunut vuonna 1949 Kasvattajat ry:ksi, vuonna 1962 jäsenäänestyksen jälkeen Sosiaalikasvattajat ry:ksi. Vuonna 1997 nimi muuttui laaja-alaisemmaksi Sosiaalialan kasvattajat ja ohjaajat ry:ksi. Viimeisin nimenmuutos oli vuonna 2005, jolloin yhdistyimme Päivähoidon johtajat ja opettajat ry:n kanssa ja yhdistyksen nimeksi tuli Sosiaalipedagogit Talentia ry. Nämä tiedot ovat Kirsi Mäntykiven opinnäytetyöstä Nuuka, nöyrä ja naimaton katsaus sosiaalikasvattajien historiaan. Nykyinen puheenjohtajamme Anita Peltonen on yhdistyksemme 13. puheenjohtaja. Kahdestatoista aikaisemmasta puheenjohtajasta olen ottanut yhteyttä kahteen ja pyytänyt heitä kertomaan kaudestaan ja antamaan neuvoja jäsenistölle ja hallitukselle. Mikäli joku muukin 12 aikaisemmasta puheenjohtajasta haluaa seuraavissa numeroissa kertoa kaudestaan ja evästää huomiseen, niin olkaa yhteydessä lehden toimittajaan Tuuli Rauvolaan. 6 Spiikki 1/2009

7 aiemmat puheenjohtajat Juha Säkkinen Kuva: Tuuli Rauvola ❶ Toimin lehtorina ja suunnittelijana Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Työpisteeni sijaitsee Diakin yhteispalveluissa, Linnanmäen kupeessa osoitteessa Sturenkatu 2. Tehtäviini kuuluu myös toimiminen valtakunnallisen verkosto-ammattikorkeakoulumme pääluottamusmiehenä ja tässä roolissa työalueeni on Oulu, Pieksämäki, Pori, Turku, Kauniainen, Järvenpää ja Helsinki. Tehtäviin kuuluu myös valtakunnallista laajempaa viitekehystä. Sosiaalialan ammattikorkeakoulujenverkosto ja niiden Varhaiskasvatusverkosto on yksi keskeinen posti ja edustan verkostoa myös STM:n varhaiskasvatuksen neuvottelukunnassa ja toimin 2009 alkaen jäsenenä Lastensuojelun Keskusliiton hallituksessa sekä puheenjohtajana keskusliiton asettamassa varhaiskasvatuksen ja ennaltaehkäisevän lastensuojelun neuvottelukunnassa. ❷ Muistaakseni puheenjohtajana noin suunnilleen 80-luvun alusta aina vuoteen 1992, jolloin viimeinen vaihe oli lähinnä Sosiaalikasvattajat ry:n toiminnanjohtajana toimiminen. Rooliini kuului myös Sosiaalityöntekijäin liiton varapuheenjohtajan tehtävä ja liiton ja yhdistyksen lukuisat toimikunnat ja tehtävät, mm. kolme päivähoidon neuvottelukuntaa aina vuodesta 1978 alkaen. ❸ Vahva yhteisöllinen kasvun vaihe sosi aalikasvattajakoulutuksen laajetessa aina 23 oppilaitokseen. Valtakunnallisen, alueisiin perustuvan rakenteen luominen ja sitoutuneet ihanat ihmiset toimimassa yhteisen asian puolesta. Sosiaalikasvattajien työtaistelu, max. 9 viikkoa on aika ja tilanne, joka ei koskaan unohdu. Kun minut valittiin SOSTL:n hallitukseen niin samassa yhteydessä siirryin myös liiton varapuheenjohtajaksi. Liitto ja yhdistys olivat toimiva linkki valtakunnallisessa edunvalvonnassa ja sosiaalikasvattajien aseman puolustamissa. ❹ Totean tätä kirjoittaessani, että työtehtävissäni on yllättävän paljon samoja elementtejä kuin ennenkin. Ihmisten voima varat sosiaalisen pääoman näkökulmasta, keskeisesti luottamuksen, avoimen kohtaamisen, kumppanuuden ja yhteisöllisyyden kannalta on arkeani edelleen. Miten luoda kaikkiin toimintoihimme ihmiskeskeistä ilmapiiriä ja kykyä vastata uusiin yhteiskunnallisiin haasteisiin? Niitä tarvitaan edelleen. Verkostot sosiaalisen pääoman tuottajana toimivat nykytekniikalla monella tasolla ja niiden avulla on helppo toimia. Aito kohtaaminen, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen on keskeinen tarpeemme ihmisenä. Jos yhdistysrakenne ja toimintatavat tämän mahdollistavat, ollaan edelleen oikeassa suunnassa. PS. Sosiaalikasvattajuus on sellaista pääomaa, ettei sitä tuulet ja tuiverrukset kaada. Kokonaisvaltaista kasvatuksellista osaamista tarvitaan nyt entistä laajemmin.? 1. Nimi ja mitä teet työksesi tällä hetkellä? 2. Milloin olit yhdistyksemme puheenjohtajana? 3. Mitkä asiat sinulta ovat erityisesti jääneet mieleen puheenjohtajakaudeltasi? 4. Millaisia neuvoja antaisit nykyiselle hallitukselle ja myös koko jäsenistölle? Spiikki 1/2009 7

8 kertovat Kirsi Mäntykivi ❶ Toimin Ammattiopisto Luovissa Oulussa erityisopiskelijoiden ohjaus- ja opetustehtävissä valmentavassa ja kuntouttavassa koulutuksessa. Ammattiopisto Luovi on Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos. Meistä luovilaisista saat lisätietoja osoitteesta Toinen työpäivä odottaa sitten kotona, kun suoritan sosionomi (ylempi AMK) -opintoja työn ohessa. Opintoja suoritan Oulun seudun ammattikorkeakoulussa kuntoutuksen koulutusohjelmassa. ❷ Toimin puheenjohtajana vuosina Aktiivisena toimijana erilaisissa tehtävissä olin vuodet Toimin noiden vuosien aikana mm. yhdistyksen hallituksen jäsenenä, jäsensihteerinä ja Talentian liittovaltuusto edustajana. ❸ Yhdistyksen 70-vuotisjuhlavuosi risteilyineen vuonna 1999 on jäänyt mieleeni. Juhlavuoden kunniaksi kirjoitin kirjan Nuuka, nöyrä, naimaton katsaus sosiaalikasvattajien historiaan. Kirjan tekeminen oli opinnäytetyöni sosionomi (AMK) -koulutukseen. Päivähoidon esiopetuspätevyydestä taisteleminen teetti erittäin paljon työtä. ❹ Paikallisen sopimisen laajentuessa on mielestäni erittäin tärkeää, että työpaikoilla on toimiva luottamusmiesjärjestelmä. Jäsenten aktiivisuutta tarvitaan omien asioiden eteenpäin viemisessä. Omasta jaksamisesta tulee huolehtia ja erottaa työ ja vapaa-aika. Oman osaamisen kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää ja vaatii omaa aktiivisuutta. Tulevaa kesää ja melontakautta odotellessa, pakkasterveiset Oulusta! Kuva Inarijärveltä heinäkuussa Kuvaajana Aki Mäntykivi.

9 messu ilta Vanhoja kaivellen Varhaiskasvatusmessujen antiin voi tutustua myös jälkikäteen. Yhdistyksemme aluevastaaville ja piirihenkilöille oli järjestetty koulutustapahtuma Helsinkiin samana viikon loppuna kuin Wanhassa Satamassa olivat Varhaiskasvatusmessut. Perjantaina meillä oli mahdollisuus tutustua messujen luentoihin, tietoiskuihin ja näytteilleasettajien notkuviin pöytiin. Talentia ry:llä oli oma infopöytänsä ja messujen aikana saimme myös uusia jäseniä. Luentojen tiivistelmät löytyvät sivulta ja samasta paikasta löytyy lista tietoiskujen pitäjistä. Kotosalla tai töissä voi tietoiskujen pitäjien nimiä googlaamalla löytää vielä aikamoisen tietopaketin. Toivottavasti tällaiseenkin on työssä aikaa. Messuväkeä oli paljon ja ryhmämme jakaantui oman kiinnostuksensa mukaan eri saleihin. Ystävänpäivän aluetapahtumaa ajatellen kuuntelimme Marita Nietolan esitystä aiheesta Lapsen ystävyys- ja kaverisuhteet sosioemotionaalisessa hyvinvoinnissa. Nietola aloitti puhumalla vertaisryhmän merkityksestä ja siitä, että hyvätkin sosiaaliset taidot omaavalta lapselta saattaa mennä useita yrityksiä uuden ystävyyssuhteen löytämiseen. Tätä ei taideta ottaa huomioon, kun lapsi siirretään päivähoidossa pienten ryhmästä seuraavaan mahdollisimman pian 3 vuotta täytettyään. Vertaisryhmässä lapsi kokee kumppanuutta ja ystävyyttä, yhteenkuuluvuutta, läheisyyttä. Vertaisryhmän tulisi olla turvallinen paikka harjaantua sosiaalisissa taidoissa. Toimimalla vertaisryhmässä lapsi oppii uutta itsestään ja kehittää minäkäsitystään. Luennolla käsiteltiin myös sosiaalisen kompetenssin käsitettä. Sosiaalisen kompetenssin perusta on lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksessa, varhaisvuosien kiintymyssuhteessa ja vanhempien käyttämissä kasvatus- ja ohjaustavoissa. Tässä onkin kasvatuskumppanuudelle jälleen uutta mietittävää. Varsinkin, kun sosiaalisen kompetenssin kehittymisellä on koko yksilön elämänkulkuun vaikuttavia tekijöitä. Samalla kun sosiaalinen kompetenssi edesauttaa psyykkistä hyvinvointia ja mahdollistaa yksilön integroitumisen yhteiskuntaan, on sen ongelmakehityksen havaitseminen ja siihen puuttuminen tapahduttava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lapsi ei kasva sosiaaliseksi itsestään, tarvitaan tietoa, menetelmiä, arviointia ja palautetta. Spiikki 1/2009 9

10 Lainaamme kasvatustieteiden tohtorin ja Stakesin Jyväskylän aluetoimistossa työskentelevän erikoistutkijan Liisa Heinämäen luennon lopetusta: Ytimessä kasvattajuus. Joka päivä kun kohtaat lapsen tai vaikutat työssäsi siihen, miten lapsi varhaiskasvatuksessa kohdataan, muistuta itsellesi: Lapsi on tänään, hän kehittyy, oppii, kokee, toimii nyt. Olenko hänelle se mitä hän tarvitsee? Iloitsenko hänen kanssaan, jaksanko välittää, muistanko että tästä ei ole uusintaa? Ystävyydestä tulee mieleen myös sydän. Tämän vuoden sydänviikon teemana on Terveet elintavat pienestä pitäen. Sydänliiton sivuilta löytyy hyvää materi aalia lasten terveyskasvatukseen. Jos haluaa vielä laajentaa keväistä hyvinvointiteemaa lasten ja nuorten kanssa työskennellessä kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa Sieltä löytyy Sitran, Opetusministeriön ja STM:n yhteistyönä toteuttama terveyskasvatussivusto lapsille, vanhemmille ja opettajille. Kestävän kehityksen kasvatus Intoa ja osaamista kestävän kehityksen kasvatustyöhön! Hankkeen ympäristökasvattajat tukevat kestävän kehityksen kasvatuksen työtä kouluissa ja muissa oppilaitoksissa, päiväkodeissa, nuorisotaloilla, leikkipuistoissa, kerhoissa ja yhdistyksissä. Lasten ja nuorten kanssa työskenteleville järjestetään koulutuksia ja tapaamisia sekä tarjotaan toiveiden mukaan konsultointia ja neuvontaa. Kirjastostamme voi myös lainata kestävän kehityksen kasvatukseen liittyviä materiaaleja. Kestävän kehityksen kasvatus tähtää kestävän elämäntavan oppimiseen. Kasvatustoiminnassa kestävä kehitys näkyy sekä arvoissa, toimintakulttuurissa että käsiteltävissä sisällöissä. Ympäristönäkökohdat: Materiaalien, energian ja veden säästeliäs käyttö, jätteiden vähentäminen sekä lähiympäristöstä huolehtiminen Sosiaaliset näkökohdat: Toimintaympäristön tasa-arvoisuus, terveellisyys ja turvallisuus, osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä yhteistyö ympäröivän yhteiskunnan kanssa Kulttuuriset näkökohdat: Kulttuuriperinnön vaaliminen, monikulttuurisuus ja yhteisöllisen toimintakulttuurin tukeminen Taloudelliset näkökohdat: Hankintojen, liikkumisen sekä tilojen käytön ja ylläpidon ekotehokkuus ja omien kulutusvalintojen merkitys Lue lisää 10 Spiikki 1/2009

11 seminaarikutsu Seminaari Sosionomit varhaiskasvatuksessa torstai Turun ammattikorkeakoulussa Ruiskatu 8 auditorio Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry, Talentia Varsinais-Suomi ry, Sosiaalipedagogit Talentia ry ja Turun ammattikorkeakoulu Ohjelma Tilaisuuden avaus: Varhaiskasvatus, sosionomit ja koulutuspolitiikka Hannu Seppänen, Talentian opiskelija-asiamies, sosionomi (ylempi AMK) Sosionomien koulutus varhaiskasvatustyöhön Johanna Gadd, lehtori, Terttu Parkkinen, lehtori, ja Heli Virjonen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu Kahvitauko ja mahdollisiin näytteilleasettajiin tutustuminen Työelämänäkökulma: Sosiaalipedagoginen osaaminen varhaiskasvatuksessa Anita Peltonen, Sosiaalipedagogit Talentia ry, sosiaalikasvattaja, sosionomi (AMK) -opiskelija, päivähoidon johtaja, Turku Vastavalmistuneen näkökulma: Perhetyötä päivähoidossa? Jenna Trogen, sosionomi (AMK), lastentarhanopettaja, Turku Loppulause ja siirtyminen Panimoravintola Koulun tiloihin Sosionomit varhaiskasvatuksessa jälkipuintitilaisuus päivän seminaarista sekä keskustelua sosionomien osaamisesta varhaiskasvatuksessa Ruokailu ja vapaata yhdessäoloa Tilaisuus on maksuton. Ilmoittautumiset mennessä, Ilmoita samalla myös mahdolliset ruoka-aineallergiat. Spiikki 1/

12 Kaakonkulmalta Rento ihminen, tyytyväinen ihminen Kun astuin sisään Koskenäyrään toimintakeskuksen ovesta hieman myöhässä, kuulosti aivan siltä kuin joku olisi napsautellut kuplamuovia. Rentoutuskoulutuksestahan olikin kyse, joten äskeinen ajatus oli jopa mahdollinen. Todellisuudessa takkapuut rapsahtelivat iloisesti. Paikalle oli saapunut kattava joukko jäseniä. Osa meistä oli päivähoidosta, osa kehitysvamma-alalta ja osa lastensuojelusta. Myös kouluttautumismotiivit olivat moninaiset. Osa halusi ideoita suoraan työhön käytettäväksi ja osa taas halusi keinoja oman ja läheisten hyvinvoinnin lisäämiseen. Kouluttajamme Marja Kemppainen ei luvannut meille pikakurssia terapeutiksi, vaan ehdotti että opetellaan käytännön kautta muutamia hyviä tekniikoita mm. rentoutumiseen ja päänsäryn poistamiseen. Nuorten kanssa työskentelevät kertoivat että illalla tv:n katselun aikana niskojenhierontaan on oikein tunkua. Joissain paikoissa nuoret yrittävät tehdä varauksia jo etukäteen. Hieronta on hyvä keino antaa ja saada läheisyyttä. Koulutuksessa aloitimme jaloista ja opettelimme 13-kohtaisen rentoutusohjelman. Jos jalat eivät kutia armottomasti, niiden rentouttaminen on miellyttävää lähes kaikille. Otteiden täytyy olla varmat ja ideana on, että koko ajan toinen käsi pysyy kiinni jalassa, jolloin tuntuma säilyy. Harjoitellessamme rentoutettava saattoi lukea ohjeita hierojalle, mutta todellisuudessa ei ole tarkoituksena lykätä prosyyriä asiakkaan käteen ja sanoa: Lue tosta, niin mä hieron. Koulutus perustui pitkälti vyöhyketerapiaan, joka toimii kehon omia parantavia voimia hyväksikäyttäen. Kouluttajamme painotti että luontaislääketieteen tehtävänä on täydentää koululääketiedettä ja toimia kuntouttavasti. Yksi huolenaiheistamme oli voisiko toimintamme aiheuttaa vammoja asiakkaille, jos vaikka painelemme vähän vääristä kohdista. Meille selvisi, että rentouttaminen ei ole kenellekään pahaksi, mutta varsinaisessa vyöhyketerapiassa on huomioitava asiakkaan mahdolliset sairaudet, kuten diabetes ja sydänsairaudet. Minun ja parini vyöhyketerapia olikin aika huvittavaa. Katsoimme toistemme ilmeitä, painelimme tuntuuko nyt tuntuu missä tuntuu ei tuntunutkaan ai, ai, siinä! Hauskaa se oli, eikä tässä mitään omaa praktiikkaa oltu perustamassakaan. Hieronta sopii erinomaisesti yliaktiivisen ihmisen rauhoittamiseen, mutta yliaktiivinen ihminen on huono hieroja. Koulutuksessa painotettiin että liikkeiden tulee olla todella rauhallisia ja rentouttava vaikutus on sitä parempi mitä viipyilevämmin liikkeet tehdään. Myös pölöttävä hieroja on surkea rentouttaja. Ei ole tarkoitus että hieroja kertoo omat asiansa ja kulmakunnan juorut pyöritellessään asiakkaan varpaita villisti vasempaan ja oikeaan, vaan täytyy olla keskittynyt asiakkaaseen ja valmis kuuntelemaan häntä. Juoruilevalle hierojalle ei tosin kannata paljoa kertoakaan. Luottamus asiakkaan ja hoitajan välillä on ehdottoman tärkeä. Päivä oli opettavainen ja rentouttava. Ehdimme käydä läpi jalkojen, käsien, pään, niska- ja hartiaseudun alueiden rentouttamista ja vyöhyketerapian alkeita. Itse aion laittaa esikoulussa työtoverien kanssa naistenpäivän kunniaksi lapsille kauneussalongin ja minun osuuteni tulee olemaan jalkahoito. Ensin pienet jalat paljuun likoamaan, sitten hierotaan ja puhutaan huolet pois! Anu Korjus aluevastaava (alue 2) puh sähköposti: Kuvat: Anu Korjus 12 Spiikki 1/2009

13 verkosta verkkoon uta.fi/laitokset/normaalikoulu/vinkit/vinkki.htm Palvelun opetusmetodi koostuu useista erilaisista viestintä- ja opetuskeinoista Erilaiset uuden teknologian mahdollistamat interaktiiviset keinot kuten opetukselliset pelit, -videot ja sarjakuvat sekä ääni (mahdollisuus kuunnella sisältöjä) Perinteiset keinot kuten teksti, kuvat ja piirrokset Yhtenäistävänä tekijänä Wellou-hahmot / Wellou-maailma Ilmaiskuvia # Äänianimaatioita # GIF-animaatioita # Taustoja # Ilmaisia leikekuvia # Leike- ynnä muita kuvia # Freeimages -ilmaiskuvia Linkkejä koulutyöhön Linkkejä koululaisille ja kodeille Alkuopetuksen linkkejä verkosta verkkoon Spiikki 1/

14 lastensuojelupäivillä Anja Kylén Terveisiä Pohjois-Suomen lastensuojelupäiviltä Miltei 400 osanottajaa kokoontui talvisina helmikuun alun päivänä Ouluun Pohjankartanon koulun juhlasaliin kuuntelemaan monipuolisia ja mielenkiintoisia luentoja ja tapaamaan kollegoitaan. Ensimmäisen päivän ohjelmassa mieleeni jäi erityisesti HTT Sirkka Rousun luento ja Auroran sairaalakoulun ja Lasten linnan koulun rehtorin Sirpa Lautjärven kepeän vakava esitys moniammatillisen yhteistyön vaaroista ja viehätyksistä. Kaikkien esitysten tiivistelmät löytyvät Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois Pohjanmaan sivuilta. Kuntaliitossa projektipäällikkönä työskentelevä Rousu esitteli ajatuksiaan Lakisääteisestä lasten ja nuorten hyvinvointi suunnitelmasta kunnan palvelurakenteessa. Rousu on tuottanut välineitä lastensuojelun tuloksellisuuden arviointiin. Tätä aineistoa löytää Kuntaliiton sivuilta. Hän näkee lastensuojelun nykyhetken kipupisteinä ja erityisinä kehittämisen kohteina nuoriso-lastensuojelutyön sekä vauvaperhetyön. Palvelurakenteen kehittämisen haasteina hän näkee ruohonjuuritason tiedon tuottamisen lastensuojelun vaikutuksista sekä kuntouttavat avopalvelut. Kuulostivat molemmat myös meidän jäsenistön heiniltä! Kunnissa tulisi panostaa olemassa olevan osaavan henkilöstön kiinnipitämiseen. Oli mukavaa kuunnella uuden lastensuojelulain myötä vielä enemmän esille tullutta painotusta siitä, että lastensuojelu on jokaisen lapsen hyvinvointia ja suojelua! Tässä yhteisessä työssämme pitää katsoa kokonaisuutta eikä eri toimialoja. Rousu uskookin elävän elämän pakottavan tekemään järkevää yhteistyötä. Oletko sinä tietoinen missä vaiheessa koti- tai työnantajakunnassasi on lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatiminen? Rehtori Sirpa Lautjärvellä ei ollut kovin kiitollinen paikka aloittaa osuuttaan neljältä iltapäivällä. Hän tempasi kuitenkin meidät kuuntelijat mukaansa miltei standup-komiikkaa lähentelevään esitykseensä. Saimme nauraa itsellemme. Hän puhui esimerkiksi itsekontrollisuunnitelmasta. Eli miten olen suunnitellut toimivani, jos itsekontrollini meinaa pettää. Itsekontrolli vaikeissa tilanteissa on ammatillisen käytöksen tunnusmerkki. Hän oli myös sitä mieltä, ettei yhteistyön pulmia voi laittaa ns. henkilökemian piikkiin. Henkilökemian saa jättää hänen mielestään kotiin lähtiessään töihin. Tämä liittyy laajemmin yksityisen ja ammattiroolin selkeään erottamiseen. Ja aika tärkeää on myös osata myöntää olleensa joskus väärässä! Toisaalla tässä lehdessä (s. 18) on tietoa alueellisista Lastensuojelun laatupäivistä, kannattaa käydä! 14 Spiikki 1/2009

15 uutta voimaa Uutena yhdistyksen hallituksessa Miten sitten innostuin Sosiaalipedagogit Talentia ry:n hallitukseen? Tuohon olisi helppo vastata, että kun aluevastaavamme Anu Korjus pyysi minua menemään tilalleen hallitukseen. Ja kyllähän tuo osatotuus onkin, mutta ei kai kukaan lähde mihinkään toimintaan mukaan silkasta ystävällisyydestä. Kuva: Jonne Harju Nimeni on Maritta Harju ja täytän helmikuun alkupäivinä 51 vuotta. Asun Kotkassa Korelan kaupunginosassa sievässä pienessä paritalossa kera kahden poikani ja kahden kissani. Pojistani vanhempi, Jonne nimeltään täyttää kesäkuussa 22 vuotta ja nuorempi, Jere täyttää toukokuussa 18 vuotta. Jonne suunnittelee lähiaikoina vuokraavansa kimppakämpän yhdessä kahden hyvän ystävänsä kanssa. Olen valmistunut sosiaalikasvattajaksi Pieksämäeltä 1986 (terkkuja kaikille opiskelutovereille!). Työssä olen Kotkan kaupungin päivähoidossa, mutta tällä hetkellä vain kaksi päivää viikossa päivähoidossa, koska olen JUKO:n pääluottamusmies ja ajankäyttöä minulla on siihen tehtävään varattu 3 päivää viikossa. Minulla on pitkä historia erilaisista tehtävistä ammattiyhdistystoiminnassa. Joitakin vuosia valmistumiseni jälkeen olin alueellamme Sosiaalikasvattajat ry:n yhdyshenkilö (nykyiset aluevastaavat) ja toimin tehtävässä kolmisen vuotta. Sen jälkeen toimin Kymenlaakson sosiaalityöntekijät ry:n hallituksen puheenjohtajana kaksi vuotta. Sitten välissä oli muutama vuosi, jolloin en perhesyistä voinut toimia aktiivisesti ammattijärjestössä aloitin Talentian luottamusmiehenä ja joitakin vuosia sen jälkeen myös JUKO:n varapääluottamusmiehenä. Päätös merimuseon sijoittumisesta Kotkaan muutti minunkin kuvioitani, edeltäjäni pääluottamusmiehenä valittiin merimuseon johtajaksi ja hän siirtyi valtion palkkalistoille. Tästä seurasi se, että minä varapääluottamusmiehenä jouduin siirtymään pääluottamusmieheksi syksystä 2005 ja se kyllä tosiaan tuntui silloin siltä, että jouduin, sen verran pystymetsästä tehtävään siirryin. Mutta kuten tiedetään, kokemus opettaa ja varmuus asioihin kehittyy kokemuksen myötä, joten en harkinnut kuin hetken, kun asettauduin keväällä 2008 ehdolle pääluottamusmieheksi seuraavalle 3-vuotiskaudelle ja niinpä pesti sitten jatkuu sillä saralla. Minun motivaationi lienee ensisijaisesti ollut uteliaisuus ja mielenkiinto ammattiyhdistysasioihin, joihin minun aikani nykyään riittää paremmin nyt kun jälkikasvu alkaa olla jo aikuisiässä. Tietysti toivon, että pääluottamusmiehen tehtävissä voin hyödyntää hallituksessa saamaani tietoa ja kokemusta ja tietysti myös toisinpäin, että voin hyödyntää pääluottamusmiesteh tävissäni saamaani tietoa ja kokemusta Sosiaalipedagogit Talentia ry:n hallituksessa. Aikahan sen sitten näyttää, tuleeko tuota hyötysuhdetta! Mottoni on: Asioilla on tapana järjestyä. Olen elämäni varrella huomannut tuon asian todeksi niin monta kertaa. Asiat järjestyvät aina, tavalla tai toisella, mutta järjestyvät varmasti. Maritta Spiikki 1/

16 Ninjan puntarointia Kansalaiset nykyiset ja tulevat! Tällä kertaa vinkkaan kansalaiskasvatukseen. Älä hyppää heti sivuja yli, kirjasta voi löytyä jotain sinullekin! Kansalaiskasvatus alkaa jo varhaiskasvatuksessa ja jatkuu mielestäni aktivoivaan vanhuspolitiikkaan saakka. Opiskelijoille ja kaltaisilleni jatko-opiskelijoille vinkkaukseni on hyvä lähdekirja iltojen puurtamiseen. Kuva: Tuuli Rauvola Kansalaiskasvatuksesta tulee ensin mieleen koulussa aikoinaan ollut kansalaistaito. Kekkos-ajan koululaisia kasvatettiin yhteiskunnan kuuliaisiksi jäseniksi. Millaista tulisi olla kansalaiskasvatus globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnassa? Yhteiskuntatieteiden tohtori Elina Nivala on tehnyt aiheesta väitöskirjan viime vuoden lopulla. Väitöskirja on julkaistu Snellman-instituutissa (A-sarja 24/2008) ja sen voi tilata osoitteesta snellman-instituutti.kuopio.fi. Sisältönsä arvoon verrattuna kirja on mielestäni edullinen (20 euroa). Opiskelijoiden kannattaa tehdä hankintaehdotus oppilaitoksensa kirjastoon. Johdannon ja tutkimuksen lähtökohtien selostuksen jälkeen kirja jakautuu kolmeen analyysiosaan: 1. Kansalaisuuden sosiaalinen luonne ja kasvatustavoitteet 2. Nyky-yhteiskunta kasvatustodellisuutena 3. Kansalaiskasvatuksen periaatteet ja muodot. Miltei 400-sivuisen väitöskirjan referoimiseen en tässä yhteydessä ryhdy. Siirryn siis suoraan johtopäätöksiin ja pohdintaan. Johtopäätöksissä Nivala kiteyttää analyysiosien päätelmä- ja yhteenvetoluvuissa esittelemänsä ajatukset neljäksi kansalaiskasvatuksen sosiaalipedagogisen teorian perusteesiksi: 1. Kansalaisuus on perusluonteeltaan sosiaalinen ilmiö 2. Kansalaisen osallisuuden, toimijuuden ja solidaarisuuden vahvistaminen ovat kansalaiskasvatuksen oleellisimmat tavoitteet 3. Globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnassa tarvitaan kokonaisvaltaista kansalaiskasvatusta 4. Sosiaalipedagoginen kansalaiskasvatus on ensisijaisesti kasvatusta yhteiselämään ja osallistumiseen yhteiskunnassa 16 Spiikki 1/2009

17 e-asiointi Pohdinnassaan kirjoittaja heittää nähdäkseni palloa meille päin. Hän on mielestään onnistunut saavuttamaan tutkimukselleen asettamansa päämäärän, mutta jää odottamaan työnsä yleisempää merkitystä. Teoreettisena tutkimuksena tämä ei tuota uutta tietoa vaan uutta teoreettista jäsennystä. Tämän uuden jäsennyksen avulla kansalaiskasvatus voidaan nähdä tarkemmin ja ymmärtää paremmin. Kuitenkin hän jatkaa, että luodun teoriakehyksen käytännön hyödynnettävyys edellyttää sen työstämistä luettavampaan ja omaksuttavampaan muotoon sekä tutkimuksen soveltamista käytännön työhön. Eli tuleeko tästä teoriakehyksestä lähtien tuotettua luettavampaa materiaalia? Esitelläänkö hyviä lupaavia käytäntöjä sosiaalipedagogisesta kansalaiskasvatuksesta seuraavien vuosien Sosiaalialan asiantun tijapäivillä? No, sehän riippuu osittain meistäkin eli nappaa vinkistä vaari! Kevyempänä johdatuksena kansalaisuuden sosiaalipedagogiikkaan voit tutustua Leena Kurjen ja Elina Nivalan vuonna 2006 toimittamaan kirjaan Hyvä ihminen ja kunnon kansalainen johdatus kansalaisuuden sosiaalipedagogiikkaan. Tämän kirjan voit tilata esimerkiksi Granumista (26 euroa), joka on Tampereen yliopiston kirjaston syksyllä 1998 perustama suomalaisen tiedekirjallisuuden verkkokirjakauppa. Toivotan valoisaa kevättä Teille kaikille kansalaisille ja uusien kansalaisten kasvattajille! Ninja Ninja varapuheenjohtaja aluevastaava (alue 6) puh sähköposti: TJT eli tarkista jäsentietosi Ajan tasalla olevat jäsentiedot auttavat meitä tavoittamaan Sinut! Haluamme kohdennetusti tiedottaa toiminnasta, koulutuksista ja muista ajankohtaisista asioista. Tämä ei kuitenkaan onnistu, jos viestin lähettäneen henkilön posti tukkeutuu "Undelivered Mail Returned to Sender" -viesteistä. Eli ilmoituksista siitä, että postia ei ole pystytty toimittamaan perille, koska osoitteella ei ole käyttäjää. Tee tämä noin viiden minuutin työ nyt heti ja auta meitä tavoittamaan Sinut! Jos sinulla on pankkitunnukset Jos sinulla ei ole pankkitunnuksia Mene Talentian sivuilla osoitteessa aloitussivun oikeassa yläkulmassa olevaan kohtaan Jos et voi käyttää e-asiointia, niin tee muutos mieluummin sähköpostitse kuin puhelimitse: Sähköisen easioinnin kautta näet kaikki jäsenrekisterissä olevat tietosi ja voit myös muuttaa kaikkia omia tietojasi. puh puh.aika ma-to 9 15 perjantaina ei puhelinaikaa Spiikki 1/

18 laatupäivät Lastensuojelun laatupäivät Ohjelmapohja kaikilla paikkakunnilla: Klo 9.00 Aamukahvit Klo 9.30 Tilaisuuden avaus: Kunnan ja luottamushenkilön vastuu Klo 9.45 Lastensuojelun laatu syntyy yhteistyössä Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja palvelujen nykytila sekä näkymät tulevaisuuteen Perusvaatimukset lastensuojelupalvelujen laadulle kaikkien toimijoiden yhteinen työväline käyttöön Lastensuojelun kansalliset linjaukset Keskustelua Klo Lounas Klo Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua ja hyvinvointipolitiikkaa Lakisääteinen suunnitelma, seuranta ja arviointi Näin meillä: paikalliset esimerkit Keskustelua Klo Kahvitauko Klo Lasten ja nuorten palvelut ja osaaminen kehittyvät Yhteistä remontointia, Osaamiskeskuksen / lääninhallituksen / kuntien puheenvuoroja Keskustelua Klo Tilaisuuden päätös Seminaaripaikkakunnat Lastensuojelun laatupäivät päivien paikkakuntakohtaiset päivämäärät: Turku Lappeenranta Vasa (Seminariet i Vasa är på svenska!) Jyväskylä Rovaniemi Laatupäivistä lisää ja ilmoittautumiset Tervetuloa Keski-Suomen Talentian järjestämään Jyväskylän päivähoidon työntekijöiden tapaamiseen klo Tapiolan päiväkotiin (Kalervonkatu 12, Jyväskylä) Talentian erityisasiantuntija Marjo Varsa kertoo päivähoidon linjauksista ja paikalla ovat myös Keski-Suomen Talentian puheenjohtaja Ritva Jokinen, Sosiaalipedagogit Talentian varapuheenjohtaja Anja Kylén sekä Aluetalentin koordinaattori Tiia Oksanen. Aluetalentti -projektista lisää > Aluetalentti. Kahvitarjoilun takia ilmoittautumiset viimeistään tai p Spiikki 1/2009

19 mielipitoja Huolia ja murheita riittää Ki s s a n p öy d ä l l e n o s t a j a k o? Viime päivinä ovat tapetilla olleet Nina Mikkosen vähintäänkin eriskummalliset sanavalinnat hänen puhuessaan teeveessä lasten kotihoidon puolesta päivähoitoa vastaan. Mielipiteitä saa ja on hyväksi ollakin. En tiedä oliko rouva Mikkonen tunnettu asiastaan jo ennakkoon, kun hänet osattiin pyytää kyseiseen ohjelmaan puhumaan aiheesta. Yksilöllisyys on usein piristävää televisiossakin. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että tiettyjä normeja olisi hyvä noudattaa julkisessa esiintymisessä. Lu m i m y r ä k k ä Lo n t o o s s a. Bussit, ja muutkin autot jäivät paikoilleen. Tapahtuiko jotain korvaamatonta? Bensaa ja dieseliä säästyi. Päästösaastettakin kertyi vähemmän. Liikenneonnettomuudet vähenivät. Eikä ollut ruuhkaa. No, toisaalta moni myöhästyi töistä tai ei päässyt työpaikalle ollenkaan. Joku saattoi tietysti hermostuksissaan ajaa liukkaalla tiellä ojaan tai toisen autoilijan perään. Koululaisille tuli ylimääräinen vapaapäivä myräkkäalueella. Kumpi painoi vaakakupissa enemmän? Töitten viivästys työpaikoilla tekijän puuttuessa, johon syynä oli force majeure tai se, että ihmisille ehkä nyt oli kerran elämäs sään nähdä ja kokea jotakin ennen näkemätöntä? Ajatelkaa minkälainen elämys ja tuli aivan yllättäen ja pyytämättä. Ku l u k o r va u k s i s t a. Ovatko kansanedustajat etuoikeutettuja? Olen itse tottunut saamaan korvauksia tehdystä työstä ja kulukorvauksia kuitteja vastaan. Korkein edustajan kulukorvaus kuukaudessa on sama kuin monien palkka samalta ajalta. Ymmärrän, meneehän siitä kotipaikkakunnalla olevan kakkosasunnon vuokra. Mikähän Kuhmon tai Siilinjärven vuokrataso on? Tässähän on aivan sama tilanne kuin muinoin Paavo Väyrysen jalasmökkijutussa. Kakkosasunnot nykyisillä edustajilla vain ovat paremmin varusteltuja kuin kyseinen jalasmökki. Selityksiä edustajilta oli jo lehteen saatu. Lehtomäen sanoin pohtimaan tätä kyllä joutuu Itse totean, että kyllä on syytäkin. Mi s t ä k a n s a k a n t a a h u o lt a? Remulle euroviisukarsinnoissa tarkoitettujen äänien katoamisesta! Energistä ja toimeliasta kansaa. Antakaa mun kaikki kestää. Tuuli Kuva: Tuuli Rauvola mielipitoja on Spiikin foorumi eri kirjoittajien puheenvuoroille

20 vastuuhenkilöstö Aluevastaavat ja yhdyshenkilöt Alue 1 Helsinki, Uusimaa, Länsi-Uusimaa Aluevastaava Arja Penttinen, p Piirihenkilöt, Helsinki: Pirkko Lehtinen, p Hyvinkää: Elina Sipilä, p Loviisa: Iitu Tanskanen p , Vantaa: Kaisu Arkko, p , Alue 2 Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Etelä-Savo Aluevastaava Anu Korjus, p , Piirihenkilöt, Etelä-Kymenlaakso: Anu Korjus Etelä-Savo: Hanna Keituri, p , Alue 3 Ahvenanmaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme Aluevastaava Satu Välilehto, p Piirihenkilöt, Ahvenanmaa: Lilian Nyholm, Kanta-Häme: Eija Vikman, p Varsinais-Suomi: Saija Mäihämäki, p , Alue 4 Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi Aluevastaava: paikka avoin Alue 5 Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pirkanmaa Aluevastaava: Tiina Soininen, p Piirihenkilö, Pohjanmaan maakunnat Merja Kallio, Alue 6 Oulun seutu, Kainuu, Lappi Aluevastaava Anja Kylén, p Piirihenkilöt, Lappi: paikka avoin Oulun seutu: Raili Laajala, Kuvissa esiintyvät aluevastaavat. 20 Spiikki 1/2009

21 tapahtumakalenteri Maaliskuu Kotkassa c u r l i n g i a la 7.3. klo Haminan jäähallissa. Ilm. Anulle viim mennessä, Tu l e t u t u s t u m a a n syksyllä avattuun Kruununmaan päiväkotiin, Talonpojantie 2, ti klo Ilmoitathan tulostasi viikkoa aiemmin Elinalle sähköpostitse Tervetuloa mukaan vierailuille ja samalla esittämään toiveita tulevasta toiminnasta! Kv-t e s i lt a Tavastilan esikoulussa parakkikoululla to klo 18. Kysymyksiä voitte jo ennakkoon lähettää Maritta Harjulle sp-osoitteeseen ja Maritta vastaa niihin parhaansa mukaan Ilmottautuminen Anulle 1.3. mennessä. Jäsenilta ja teatteria Kajaanissa! Aloitamme ruokailemalla ravintola Toreron kabinetissa kello alkaen. Torero on Sokos-hotelli Valjuksen ravintola osoitteessa Kauppakatu 20. Ruokalistaan voi käydä tutustumassa etukäteen Ruokailun lomassa meillä on aikaa jutella Kainuun ajankohtaisista asioista. Tämän jälkeen siirrymme katsomaan teatteriesitystä Kajaanin teatteriin. Esityksen nimi on Turhia ihmisiä (vaikka emme sellaisia olekaan), väliajalle on varattu kahvitarjoilu. Ilmoittautumiset aluevastaava Anja Kylénille mennessä tai soittamalla Tu r k u l a i s e t v i e r a i l e vat Villa Bergovitsissa Pia Pennala räätälöi meille hemmotteluillan. Tarkemmat ohjeet myöhemmin. Jä s e n ta pa a m i n e n Pirkanmaalla maalis-huhtikuussa. Ohjelma toiveitten pohjalta. Lisätietoja myöhemmin, seuraa sähköpostiasi! Huhtikuu Tu l e t u t u s t u m a a n yksityiseen Taidepäiväkoti Ilonaan Hyvinkäälle, os. Pajatie 8, ma 6.4. klo Ilmoitathan tulostasi viikkoa aiemmin Elinalle sähköpostitse Tervetuloa mukaan vierailuille! Toukokuu Yh d i s t y k s e n j u h l a r i s t e i ly Omavastuu 50 euroa, matkakuluja pyritään korvaamaan alueitten rahoista. Kesäkuu Pe r i n t e i n e n k i r k k o v e n e s o u t u p i k n i k Turussa 4.6. Tarkemmat ohjeet myöhemmin. Syyskuu Turussa jäsenilta Älkää lappilaiset huoliko, s y k s y l l ä t u l e m m e jälleen Rovaniemelle teitä tapaamaan Yhteydessä toiminnan suhteen voi olla aikaisemminkin! Kuva: Tuuli Rauvola M M M Spiikki 1/

22 hallitus HALLITUS 2009 Puheenjohtaja Varhaiskasvatuksen yhdyshenkilö Anita Peltonen Turku p Varsinaiset jäsenet Talentian varapuheenjohtaja Minna Autere Helsinki p Lea Kokkonen Espoo p Työtaisteluvastaava Maritta Harju Kotka p Anne Rytilahti Porvoo Marjaana Snabb Espoo p Ruotsinkielisten yhdyshenkilö Ann-Katrin Silfver-Lehtinen Lieto p Tiedotusvastaava Tuuli Rauvola Parolanpolku 12 B Turku p Varapuheenjohtaja Alue 6 aluevastaava Opiskelijavastaava Anja Kylén Muhos p Henkilökohtaiset varajäsenet Alue 1 aluevastaava Arja Penttinen Hyvinkää p Kaisu Arkko Vantaa p Merja Kallio Seinäjoki p Leena Heikkinen Helsinki p Alue 5 aluevastaava Tiina Soininen Lempäälä p Sirkku Sydänmäki Helsinki p Jäsensihteeri Alue 3 aluevastaava Satu Välilehto Raisio p Spiikki 1/2009

23 KUKKA VANNO- TAAN PÄIVI HAA- VAILU TÄL- LI HEI- LIMÖI- VÄT NYT- KIN MAAN- OSA LAADI- TAAN JURAKAU- DEN OSA YHTI- ÖSSÄ OPAS TERVEH- DITYT RHEA SILVIA TUOT- TEELLA HUONOJA KIE- TUOHI- NAU- AIKOJA ROUS HOJA LOP- PUUN VALMIS- TUU SYKSYLLÄ AU- KIO AI- VAN ristikko SKO- TILLA TOIJALA +VIIALA PRO- DIN KAI- MAT VÄ- HÄN KIRKON TORNISSA? UNOH- DUS JORMAN SUKUA HELP- PO Fanta SETÄ- KIN KISKOILLA PIKA- REISSA TASOITUS- PAIKKA JUHLII KIKE SIIKLI NICOLA ILKEÄ JUMA- LATAR AUTUAITA MIEHIÄ? ALAN- KO L Y Ö TAHTIA AH- DIN KUKAN O S A SARAS- TUKSIA PUH. JOHT SUKULAIS- KOTI TOTT AGAR- JALO- PUU -KÄRPÄ- NEN SI- VU- SANO- MA- LEH- TI AINOAS- TAAN IDEA PÄÄS- SÄ SUKSEN ALLA LUUTA PEH- MEÄMPI ÖLJY- VALTIO SIBE- LIUS TAP- POI TAMI- ROFF EEME- LIKIN VELI- POIKIA RAJA- JOKI BIN LADENIN NIMISIÄ TR Laatinut: Tuuli Rauvola H I K I H E L M E T O L A V I U O M A U T R A T M A A T S A A R I I T K U U T I T A N O T E A T K E L T O H A K N E H O T T E L U P U U L O I R I H O U T L O K A K U U P O N T I R A N E L U E L O T I H A N A P E S U V A T I U I M A L A T S A K S A T M I S S I O T S U A S E L U S A S O L O U G R I S T I K I R J A T U T S A I P A R A U L O M L O T O I V O T U K S E T A L U S T A S O T A T I E U U U R O P E T I P O R K A T T P A I T A I M P I P A R I T I U T U I V A O S U V I N I T S E Y S A T A T T A N A Ristikon 4/2008 ratkaisu Kotisivumme löytyvät osoitteesta Spiikki 1/

24 Lähettäjä Sosiaalipedagogit Talentia ry Ratamestarinkatu Helsinki M Kuva: Tuuli Rauvola

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015 CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015 KOULUTTAJAN MERKITYS Tiedän omaavani taidot, joita ohjaamiseen tarvitaan

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2012

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2012 etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2012 Tiedotamme etoksella ajankohtaisista yhdistystapahtumista, tuomme esille ajankohtaisia teemoja ja alueemme sosiaalialaa

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1 VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1 YHTEISTYÖKUMPPANIT SEKÄ VARHAISKASVATUSPÄIVIEN SUUNNITTELURYHMÄ

Lisätiedot

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA Harjoittelujaksot Vaasan ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmassa lukuvuonna 2014 2015 Kompetenssit koulutuksen eri vaiheissa Harjoittelut

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2013

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2013 etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2013 Tiedotamme etoksella ajankohtaisia jäsentapahtumia, tuomme esille ajankohtaisia teemoja ja alueemme sosiaalialaa koskevia

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto.

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto. Kyselylomakkeen palautus 2.6.2003 mennessä osoitteeseen: OAMK/ Hoitotyön osasto/ Salla Seppänen Kuntotie 2 86300 Oulainen TIETOA KOHTI AKTIIVISTA VANHUUTTA KYSELYLOMAKKEESTA Kohti aktiivista vanhuutta

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Mäntyharju 22.3.2012 Varhaiskasvatuksen vanhempainilta KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Lapsen parhaaksi sujuvaan yhteistyöhön Mitä kasku antaa Lapselle Perheelle Hoitohenkilöstölle Tilaisuuden

Lisätiedot

KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ

KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ Sosiaalipedagoginen työote tarkastelussa 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen tarkoitus, kohteet ja tehtävät 1.2 Tutkimusongelmat

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014 Taloussanomat ipad profiilitutkimus Helmikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimus on toteutettu InterQuestin SPOT Internet-tutkimuksella, jossa vastaajat kutsutaan kyselyyn satunnaisotannalla suoraan tutkittavalta

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Tyhy-verkosto

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Tyhy-verkosto Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Tyhy-verkosto Jaana Lerssi-Uskelin 23.4.2015 Verkosto työpaikkojen työhyvinvointitoimijoille toiminnan lähtökohtana on työpaikkojen / yritysten tarve alueellisesti

Lisätiedot

Kuluttajien energianeuvonta. Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Kuluttajien energianeuvonta. Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Kuluttajien energianeuvonta Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat saavat luotettavaa tietoa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi

NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi NOPUS Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi Organisaatio Pohjoismaisen Ministerineuvoston alainen laitos Suomessa Nopus-toiminta perustuu Stakesin ja Vaasan kaupungin väliseen

Lisätiedot

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Tohtorit työelämässä Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Ammattikorkeakoulut yleisesti Suomessa on 29 ammattikorkeakoulua, joiden koulutusalat

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 3/2012

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 3/2012 etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 3/2012 Tiedotamme etoksella ajankohtaisista yhdistystapahtumista, tuomme esille ajankohtaisia teemoja ja alueemme sosiaalialaa

Lisätiedot

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 29.10.2008 VLK ry Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja hänen vaimonsa Lea Ylppö olivat mukana

Lisätiedot

HS ipad profiilitutkimus. Tammikuu 2014

HS ipad profiilitutkimus. Tammikuu 2014 HS ipad profiilitutkimus Tammikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tulokset InterQuestin SPOT -profiilitutkimuksesta. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin HS ipad-sovelluksessa 10.1.-22.1.2014 välisenä aikana.

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Yhdistystiedote 8/2015

Yhdistystiedote 8/2015 Yhdistystiedote 8/2015 Tärkeimmät: - Jäsenjärjestöavustuksen päivämäärät s. 2 - Kuinka näytte aivovammaviikolla? s. 5 Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 TÄRKEÄ: Jäsenjärjestöavustuksen

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

Suomi vuonna 2030. Insinöörikoulutuksen tulevaisuuden näkymät TAF-seminaari 25.1.2013. Hannu Saarikangas

Suomi vuonna 2030. Insinöörikoulutuksen tulevaisuuden näkymät TAF-seminaari 25.1.2013. Hannu Saarikangas Suomi vuonna 2030 Insinöörikoulutuksen tulevaisuuden näkymät TAF-seminaari 25.1.2013 Hannu Saarikangas Liiton koulutuspolitiikka Toinen liiton edunvalvonnan painopisteistä Hyvä koulutus edellytys työllistymiselle

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kukkapellon päiväkoti sijaitsee Tampereen eteläisellä alueella kauniin Arboretumin puutarhan välittömässä läheisyydessä. Päiväkoti on perustettu

Lisätiedot

Savonian opiskelijaintra Reppu. Viestintäpäällikkö Petteri Alanko 25.3.2014

Savonian opiskelijaintra Reppu. Viestintäpäällikkö Petteri Alanko 25.3.2014 Savonian opiskelijaintra Reppu Viestintäpäällikkö Petteri Alanko 25.3.2014 Sisältö: - mistä lähdettiin - Reppu nyt - Ajatuksia tulevaisuudesta Savonia pähkinänkuoressa Yksi Suomen suurimmista ja monialaisimmista

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Tutkimuksen toteutus Iltasanomat.fi mobiilipalvelun profiilitutkimus on toteutettu 21.5 3.6.2013. Tutkimukseen vastasi 300 henkilöä, ja vastausprosentti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013

SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013 SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013 Koulutuksen kohderyhmänä ovat käytännön opettajina ja ohjaajina toimivat sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat (sosionomi ja sosionomi ylempi

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2015 ja kevät 2016 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelma

Kestävän kehityksen ohjelma Kestävän kehityksen ohjelma tavoitteita, toimintaa ja tuloksia Annukka Luomi ja Laura Virta 8.10.2010 Tervetuloa pajaan! 4V-hanke Keke koulussa ja Keke päiväkodissa -oppaat Keke-työn käynnistäminen Keke

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi hankkeen käynnistysseminaari 8.2.2010 Tellervo Tarko Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Jäsenet 1. Ami-säätiö 31. Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia Kestävä kehitys on päiväkodin yhteinen asia Kestävän kehityksen eli keken päämääränä on taata terveelliset, turvalliset ja oikeudenmukaiset elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat uudistuvat! OPStuki 2016 -koulutuksen toinen aalto alkamassa tervetuloa!

Opetussuunnitelmat uudistuvat! OPStuki 2016 -koulutuksen toinen aalto alkamassa tervetuloa! 17.11.2014 Opetussuunnitelmat uudistuvat! OPStuki 2016 -koulutuksen toinen aalto alkamassa tervetuloa! OPStuki 2016 Hyvinvoiva koulu Perusteista paikalliseksi opetussuunnitelmaksi Tukikoulutus on enorssi-verkoston

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot