Kannattaa rakentaa kotikonnuille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kannattaa rakentaa kotikonnuille"

Transkriptio

1 KAUHAVAN KAUPUNGIN 2015 KESÄLEHTI Kannattaa rakentaa kotikonnuille Kauhavalaistuneet Harri ja Heidi Alaviitala palasivat tuttuihin maisemiin. Alahärmän Hakolaan rakentui mieluinen talo. Talo rakennettiin Harrin kotitilalle, joka siirtyi vuonna 2011 nuoren perheen omistukseen. Heidin lapsuudenkoti on parinkymmenen kilometrin päässä Vakkurissa. Molempien reitti vei ensin Lappajärvelle opiskelemaan ja jatko-opintoihin Seinäjoelle. Pirkkalaan muutettiin töiden perässä, ja muutaman vuoden kuluttua työt toivat takaisin Seinäjoelle. Harri Alaviitala työskentelee Kutepa Rubber Service Oy:n toimitusjohtajana. Täällähän sitä ollaan hyvän tien varressa, hän tuumaa. Valtatietä pitkin Harri ajelee Kuortaneelle töihin. Olen koulutukseltani kokki ja leipuri-kondiittori. Nyt työskentelen tilallamme, joka koostuu turkistarhauksesta ja perunan viljelystä. Olen 8-vuotiaan Artun omaishoitaja. Anton, 6, käy eskaria ja Milja,5, odottelee sinne menoa päiväkodissa, Heidi Alaviitala kertoo. Vanhemmat ovat tyytyväisiä lapsiperheiden palveluun. Meille oli hyvin tärkeää, että lapset pääsevät pieneen kouluun, ja Alahärmän kirkonkylän erityislasten pienryhmästä olimme kuulleet paljon hyvää. Nyt Anton menee samaan Hakolan kouluun, jonka itsekin kävin, Harri Alaviitala toteaa ilahtuneena. Perhe on huomannut, että erityislasten asiat toimivat erittäin hyvin Kauhavalla. Toki kaikki vaatii omaa aktiivisuutta. Jos jotain toivomme, niin lastenlääkäriä Alahärmään. Mustikkapiirakan marjat kotitontilta Taloesitteiden tutkiskelu johti oman talomallin ja pohjaratkaisujen suunnitteluun. Päädyimme kaksikerroksiseen taloon, koska se vähensi pohjatöiden määrää kallioisella tontilla. Puiden kaato aloitettiin syksyllä 2012, ja joulukuun puolessavälissä alkoi seinien pystytys. Omaan kotiin pääsimme muuttamaan huhtikuussa Rakentaminen eteni nopeasti hyvien rakentajien ansiosta. Olin päivittäin rakentamisessa mukana ja samalla suunnittelin sisustusta, kertoo Heidi Alaviitala. Kaipaako täällä enää mitään muualta? Kaupunkivuosien jälkeen osaamme arvostaa maaseudun Muuttoa harkitseville sanomme suoraan, että kyllä kannattaa. Moni asia toimii jopa paremmin kuin suuremmissa kaupungeissa. Tonttien hinnatkin ovat edullisia, sanovat kauhavalaiset Harri ja Heidi Alaviitala. Turpeita on tullut siirreltyä. Niiden alta paljastuivat upeat luonnon muovaamat portaat, toteaa Heidi Alaviitala ilahtuneena. Muuttoa harkitseville sanomme suoraan, että kyllä kannattaa. Moni asia toimii jopa paremmin kuin suuremmissa kaupungeissa. Tonttien hinnatkin ovat edullisia. rauhaa ja turvallista pihapiiriä. Mustikkapiirakan marjat saa noukkia vaikka kotitontilta. Joskus on mukava käydä kauempana ostoksilla, Heidi hymyilee. Lähipiiri auttaa arjessa Koska lapset ovat pieniä, emme paljon muuta ohjelmaa kaipaa. Pihan rakentaminen käy harrastuksesta. Nämä kaikki ovat niitä Kauhavan etuja, jonka vuoksi tänne muutimme, Alaviitalat painottavat. Muuton etuihin kuuluu myös Lempiharrastukseni on pyöräily. Uudella kotipihallani sille on hyvin tilaa, iloitsee kuusivuotias Anton Alaviitala. pääsy lähemmäksi isovanhempien auttavia käsiä. Pienten lasten vanhempina Alaviitalat arvostavat lähipiirin tukea, josta kiireisessä arjessa on paljon apua. Läheltä löytyy tekemistä. Kaksi elokuvateatteria ja kuntosalit ovat aivan vieressä. Urheilumahdollisuuksia on riittävästi, kuvailee Harri Alaviitala.

2 Aurinkoista matkailukesää kohti Kauhava kaupunki on ollut Lentosotakoulun lakkauttamisen jälkeen valtion erityistoimien tukialuetta vuodesta Kauhavalaiset yritykset ovat käyttäneet rahoitusmahdollisuuksia aktiivisesti, ja tällä hetkellä saamamme rahoituspotti alkaa olla sidottu kokonaisuudessaan. Olemme olleet onnekkaita, sillä alueen yrityksiin on syntynyt lukuisia uusia työpaikkoja, vaikka talouskasvu on ollut lähes pysähdyksissä. Kaupungin talous on tasapainossa ja työllisyystilanne hyvä. Odotettavissa on huikea tapahtumakesä: PowerParkin huvipuistouutuudet, Härmän Kylpylä ja moni yleisö- ja kulttuuritapahtuma, kuten näyttävän paluun tekevä Lentäjien Juhannus ja PowerTruck Show, houkuttelevat tänäkin kesänä satojatuhansia matkailijoita viihtymään Kauhavalle. Toivotamme myös kansainväliset matkailijat tervetulleiksi, sillä kevään aikana olemme panostaneet erityisesti Visitkauhava-matkailukokonaisuuden markkinointiin monella kieliversiolla. Kaupunginvaltuuston hyväksymän Kaupunkistrategian arvojen mukaan kaupunki edistää toiminnassaan tervettä elämäntapaa ja kestävää ympäristöä. Toimintansa kautta kaupunki tahtoo luoda asuin- ja elinympäristölle, työn tekemiselle ja vapaa-ajalle terveelliset, turvalliset ja viihtyisät perustat. Tänä vuonna olemme ryhtyneet sanoista tekoihin. Kaupunki on perustanut erityisen asumisviihtyvyyden parantamiseen keskittyvän työryhmän ja aloittanut muun muassa Kauhavanjoki-hankkeen kehityssuunnitelmien toteuttamisen. Toukokuussa toteutetun torikiertueen avulla olemme keränneet kuntalaisilta palautetta siitä, kuinka voisimme rakentaa yhdessä entistä viihtyisämpää ja vetovoisempaa Kauhavaa. Tänä vuonna tiedotamme kaupungin ajankohtaisista kuulumisista ja kesän matkailutarjonnasta myös Kauhavan kaupungin kesäasukkaille, joille tämä kesälehti postitetaan ensimmäistä kertaa ympäri Suomen. Viihdytään yhdessä Kauhavalla! Markku Lumio kaupunginjohtaja Kauhava saa sivistysjohtajakseen musiikin moniottelijan Markku Viitasaari ottaa hoteisiinsa noin 550 työntekijän osaston, jonka osuus kaupungin käyttötalousmenoista on viidennes. Markku Viitasaari aikoo asettua asumaan lapsuutensa kotitaloon Kuortaneelle. Markku Viitasaari aloittaa Kauhavan kaupungin sivistysjohtajana elokuun alussa. Hänen työsarkaansa ovat koulutalojen sisäilmaongelmat, vireille saatu kouluverkkoselvitys ja oraalle noussut keskustelu lukioiden hallinnollisesta yhdistämisestä. En ole orientoitunut tehtävään vielä yhtään, mutta kuulostaa siltä, että tilanne Kauhavalla on samanlainen kuin useimmissa kunnissa nykyään. Kustannukset on saatava kuriin, ja inhottavia päätöksiä pitää tehdä, Viitasaari ennakoi. Noin 550 työntekijän muodostaman sivistysosaston tuleva päällikkö näkee kunnallisen virkamiehen ongelman ratkaisijaksi. Kovaa hommaa, josta ei saa kehuja. Kuntalaisten pettymyksen tunteet tulevat satakertaisina mukaan, kun palveluihin joudutaan kajoamaan. Oulusta Kauhavalle Maalaistalon poika oli omien sanojensa mukaan töissä aina. Ensimmäisen kotitilansa ulkopuolisen kesäpestin hän sai yläasteikäisenä Postista. Muistelen niitä aikoja lämpimästi. Postia jakaessa ei mennyt koko päivää, mutta tienasin kuitenkin hyvin niin nuoreksi mieheksi. Taskurahaa oli aina. Aikuistuttuaan Markku Viitasaari on toiminut luokanopettajana, Lapuan Musiikkiopiston vt. rehtorina, Panula-opiston rehtorina ja Kauhajoen sivistysjohtajana. Kauhavalle Viitasaari siirtyy Oulusta, jossa hän opettaa kulttuuri-nimistä ainetta ammattiopistolaisille ja musiikin teoriaa yliopiston opiskelijoille. Väitöstutkimus on tekeillä Kuortaneen Mäyryn kylällä syntynyt Markku Viitasaari on lukumiehiä. Vuoden 1985 ylioppilas opiskeli ensin kasvatustieteen maisteriksi ja luokanopettajaksi sekä suoritti myöhemmin filosofian lisensiaatin tutkinnon musiikkitieteessä. Viitasaari on myös musiikin aineenopettaja sekä säveltapailun ja musiikin teorian musiikkipedagogi. Nyt hän tekee Oulun yliopistoon väitöstutkimusta musiikkikasvatuksen alalta. Tarkoitus olisi väitellä vuonna Sen verran uskallan sanoa. Kuulostaa siltä, että tilanne Kauhavalla on samanlainen kuin useimmissa kunnissa nykyään. Kustannukset on saatava kuriin, ja inhottavia päätöksiä pitää tehdä. Vakava harrastus Markku Viitasaari tietää, että kun syyslukukausi koittaa, musiikki työntyy nykyisestä keskeisestä roolistaan vakavaluonteiseksi harrastukseksi. Musiikillinen elämä vain joustaa, ei siinä sen enempää. Vähäisen vapaa-ajan ehdoilla soitan pianoa, sovitan, sävellän ja olen mukana eri kokoonpanoissa, hän suunnittelee. Tällä hetkellä vedän muun muassa Kuortaneella toimivaa big bandia, jonka soittajista ainakin kolmannes kuuluu myös Kauhava Big Bandiin. Voi olla vaikea pysyä erossa orkesterien johtamisesta Kauhavalla, mutta parempi, kun en lupaa mitään.

3 Samaa kappaletta samasta nuotista Kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto saivat jäljellä olevaksi kaksivuotiskaudeksi uudet puheenjohtajat. Keskusta ja kokoomus vaihtoivat tärkeimmät puheenjohtajapestit tammikuussa, valtuustokauden puolivälissä. Keskustan Heikki Hakala lähti luotsaamaan hallitusta kokoomuksen Keijo Ylisen jälkeen, ja kokoomuksen Petri Salo otti valtuuston komennon keskustan Jouko Mäkiseltä. Muutos liittyy varmasti siihen, että Kauhavalle valittiin uusi kaupunginjohtaja. Keskusta suurimpana valtuustoryhmänä halusi siinä tilanteessa valita joukostaan hallituksen puheenjohtajan, Salo sanoo. Lähtöjä piisaa Kortesjärveläinen Heikki Hakala ja alahärmäläinen Petri Salo ovat politiikan ja luottamushenkilötyön konkareita. Silti molemmat myöntävät, että puheenjohtajatehtävän vastaanottamista piti pohtia perusteellisesti. Mietin tarjousta kovasti lähinnä ajankäytön takia, koska elämässä on niin paljon muutakin. Neljässä kuukaudessa olen todennut ennakkoarvioni pitäneen paikkansa: homma on todella työllistävä, Hakala toteaa. Koko päivä saattaa mennä hoitaessa kunnallisia asioita tai vielä suuremmissa ympyröissä. Toisaalta puheenjohtajana saan kokemuksia, joita ilman muuten jäisin. Salokin vakuuttaa, ettei asettunut vastuulliselle paikalle harhakuvitelmien vallassa. Ylimääräistä työtä ja ylimääräisiä lähtöjä on paljon: yhteydenpitoa naapurikuntiin, tervehdyksiä, hautajaisia, onnitteluja, käyntejä Helsingissä - kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tottakai tämä on samalla tehtävä, jota arvostan. Suuri huoli kouluista Kaupunginhallitus on alkuvuodesta myöntänyt virkojen täyttölupia, laatinut lausuntoja ja nimennyt toimikuntia. Kaupunginvaltuusto on muun muassa hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion toteutumisen ja myöntänyt takauksen isolle lainalle. Seuraavaksi pitäisi saada homekouluongelma ratkaistua, Heikki Hakala toteaa. Se vaikuttaa ketjureaktion lailla niin moneen asiaan. Myös Salo haluaa kiperät kouluratkaisut mahdollisimman nopeasti ja tyylikkäästi alta pois, mutta erityisesti häntä murehduttaa, mistä Kauhava löytää korvaavia työpaikkoja niille, jotka lähtivät Lentosotakoulun mukana. Heikki Hakala (vas.) ja Petri Salo myöntävät, että vaikka kuntaliitoksesta on yli kuusi vuotta, rajat näkyvät yhä. Terve kilpailu on hyvä asia, mutta toisten mollaamiseksi se ei saisi mennään missään vaiheessa, Hakala tähdentää. Tarvitsemme vetovoimaa, joka kääntää väestökehityksen positiiviseksi. Yhteensovittajan haastava rooli Puheenjohtaja istuu pöydän päässä, jakaa puheenvuoroja ja lyö nuijalla, kun päätös on tehty. Enemmän kuin kokoustekniikan osaaja, puheenjohtaja on kuitenkin vaikuttaja ja erilaisten näkemysten yhteensovittaja. Jos puheenjohtaja onnistuu toiminnallaan saamaan aikaan luottamuksellisen ilmapiirin, jossa kaikki tuntuvat soittavan samaa kappaletta samasta nuotista, hän on onnistunut, Petri Salo arvioi. Hyvä sana kiirii kauas Heikki Hakalan tavoite on kaupunki, jossa asuu tyytyväisiä ihmisiä. Hyvä kello kauas kuuluu. Kun tarjoamme nykyisille kuntalaisille niin laadukkaat olot ja palvelut kuin se on näillä voimavaroilla mahdollista, he kyllä kertovat muillekin, Heikki Hakala uskoo. Päättäjinä vahdimme veronmaksajien rahoja ja koetamme ohjata ne mahdollisimman oikein. Diplomatiaahan se tietysti vaatii. Petri Salon ihanne-kauhava olisi väestömäärältään hieman nykyistä suurempi, veroiltaan mieluiten maakunnan keskitason alapuolella ja ylivelkaantumisen välttänyt. Arvelen itseni kaltaisen keskivertokauhavalaisen toivovan kohtuullisen hyviä palveluita kohtuullisen välimatkan päähän, Salo sanoo. Haluaisin Kauhavan olevan sopivasti ulospäinsuuntautunut eikä mikään nurkkakuntainan jääräpää. Kansainvälisiäkin suhteita on hyvä olla. Hallitus JÄSENET Heikki Hakala, pj. Ville Virrankoski, I varapj. Niina Övermark, II varapj. Teemu Hakala, Tiina Hauta, Paavo Heikkilä, Petri Hietamäki, Mika Kankaansyrjä, Tuula Koivisto, Anna-Leena Sorvisto, Ville Virrankoski, Anna-Maija Vuorinen. Valtuusto JÄSENET Petri Salo, pj. Antti Kurvinen, I varapj. Marja-Leena Korpimäki, II varapj. Heikki Hakala, Teemu Hakala, Juhani Haukkala, Tiina Hauta, Paavo Heikkilä, Olli-Pekka Hietamäki, Petri Hietamäki, Tuula Hyrsky, Kari Janhunen, Marketta Kangas, Kari Kankaanpää, Mika Kankaansyrjä, Pekka Keltto. Jari Knuuttila, Tuula Koivisto, Heikki Korkealaakso, Marja-Leena Korpimäki, Helena Kuoppala, Antti Kurvinen, Sirpa Lammi, Eino Lauttamus, Arja K. Luoma, Seppo Malmi, Marita Mattila, Risto Mattila, Jouko Mäkinen, Jaakko Niemistö, Harri Ojanperä, Eero Paavola, Sami Peltoluhta, Matias Peltonen, Antti Pihlgren, Mathias Pukkila, Alpo Puro-Aho, Martti Puronvarsi, Hannu Salonpää, Janne Sankelo, Harri Sippola, Rami Viita-aho, Ville Virrankoski, Keijo Ylinen, Niina Övermark.

4 Väylille uutta pintaa ja pohjaa Tiestön kunnosta ja rakentamisesta riittää aina keskusteltavaa, oli sitten vastassa satunnainen matkaaja, kesäkauhavalainen tai kanta-asukas. M oni väylä peittyy uuteen pintaan kesällä. Taajamien pääväylät ovat kuitenkin ELY-keskuksen alaisuudessa ja ratkaistavana, kertoo Kauhavan yhdyskuntatekniikan päällikkö Raimo Rajala. Tällaisia teitä ovat esimerkiksi Alahärmän Härmäntie, Kauhavan Kauppatie, Kortesjärven Jääkärintie ja Ylihärmän Päämajantie. Näiden väylien viherympäristöjen hoito ja rakentaminen kuuluvat kuitenkin kaupungille. Jokimaisema kohenee yhä Kevään aikana olemme jatkaneet Jokirantaprojektia, nyt vuorossa on nurmien tekeminen Kauhavan keskustaajamassa, kuvailee Rajala. Jokeen johtavat sadevesiviemärit maisemoidaan ja viihtyisyyttä lisätään tuomalla paikalle pöytiä ja penkkejä. ELY-keskus aloittaa syksyn aikana kantatie 63:n perusparantamisen ja kanavoinnit. Tässä yhteydessä rakennetaan kevyen liikenteen alikulkutunneli katsastuskonttorin lähelle. Lisäksi kevyen liikenteen väylää jatketaan lännen suuntaan Kalliokoskentielle. Jätteiden kuljetuksesta suoriutuu entistä ripeämmin, kun jäteaseman alueen päällystys ja korjaus valmistuvat. Siitä tulee samantyyppinen kuin Ylihärmässä. Jätelastin kanssa pääsee ajamaan ramppia pitkin lajittelukonttien viereen. Ylihärmässä tulee uutta pintaa, ja rakenteen kantavuutta parannetaan Yrittäjäntiellä. Uuttakin tulee, kun Järvenjärven alueen kunnallistekniikka rakennetaan. Härmien sammutusvesiasemien rakentaminen on menossa. Ne tulevat teollisuusalueille, ja niillä varmistetaan sammutusveden riittävyys palotilanteessa, sanoo Rajala. Paljon on jo tehty Kortesjärvellä on menossa leikkikenttien uusiminen. Vesterbackan yksityistien silta uusitaan. Ollinkankaan tiestöä perusparannetaan myös. Parin viime vuoden aikana Kauhava on laittanut kunnolla varoja yhdyskuntarakenteisiin. Tasapuolisia on koitettu olla keskustaajamien kanssa, Rajala kuvaa. Väylien parantaminen lisää työllisyyttä. Perusparantaminen tehdään pääosin omana työnä. Uutta rakentamaan valitaan urakoitsijat. Olisikohan sellainen toistasataa henkeä, mikä näihin työllistyy yhteensä, arvelee Rajala. Hyvä porukka paiskimassa töitä Raimo Rajala aloitti tehtävässään kolme vuotta sitten. Työmatka lyheni huomattavasti, kun 24 vuoden työrupeama Destialla jäi. Kesä on töissä sesonkia, mutta loman yritän pitää. Teitä tekemällä lisätään arjen ja yritystoiminnan sujuvuutta Kauhavalla. Raimo Rajala, jos saisit aivan vapaat kädet, mitkä kolme asiaa toteuttaisit? Laittaisin kertaheitolla asuinympäristöt kuntoon ja siistiksi sekä kaava-alueiden tiestöt kuntoon. Toivon myös, että hyvä työporukka säilyy sellaisena. Tiet ja väylät ovat Kauhavan yhdyskuntatekniikan päällikkö Raimo Rajalan työsarkaa. Yhdyskuntarakentamiseen on keskitytty viime vuosina ympäri kaupunkia. Etelärannan alueella tapahtuu paljon myös tänä kesänä. Kaupunginpuutarhuri odottaa lämmintä kesää Kaupunginpuutarhuri Sari Isoniemellä riittää tekemistä kesäkauden aikana. Parasta on, kun näkee työn jäljen. Kauhavan kapunginpuutarhuri Sari Isoniemi odottaa lämmintä ja kiireistä puutarhakesää. Viheralueilla viilettämistä riittää, sillä puutarhurin työalue on laaja. Vantaalta vuonna 2012 Kauhavan kaupunginpuutarhuriksi siirtynyt Sari Isoniemi on jo ehtinyt kokea työnsä kiemurat. Kausityöntekijöitä kaivattaisiin kipeästi lisää, hän sanoo. Kiireisin aika on huhtikuulta heinäkuun puoliväliin. Meillä on koko alueella yksi vakituinen ja kuusi kausityöntekijää, mikä ei ole kovin paljon näin isolle alueelle. Toisaalta meillä on ulkoistettu nurmien ajoa, joten kyllä tässä tekemällä pärjätään, juttelee Sari Isoniemi. Kesätyöntekijöitä on töissä kuukauden sopimuksella 35, heidät on jo valittu. Tänä kesänä teemme 3 5 leikkipuiston perusparannuksen. Ensimmäiset kesäkukkaistutukset saatiin kaunistamaan keskustoja äitienpäiväksi. Orvokkeja laitoimme kaupungintalon eteen. Se oli niille varmin paikka, kevätsäiden aikaan. Puuhaa pihoilla ja puutarhoissa Kesä on vilkasta tekemisen aikaa pihoilla ja puutarhoissa. Kotipuutarhurille ammattilaisella on mainio vinkki: Istuttaessa kannattaa tehdä yhtenäisiä alueita. Näin niistä tulee näyttäviä ja helposti hoidettavia. Älä istuta puita liian tiheään. Muista viedä jäte hyötyasemille tai kompostoi se itse.

5 Vuokra-asumiseen uutta viihtyisyyttä Kauhavalla Toimitusjohtaja Hannu Ristaniemi on ottanut haasteen vastaan ja kehittää vuokra-asumista Kauhavalla. Ulkopuolelle eivät jää myöskään ulkoalueet. Suurimpia investointeja tapahtui Ylihärmään, kun vuosien aikana Häijyn alueen julkisivut ja piha-alueet remontoitiin, kertoo Ristaniemi. Alueen vanhasta lempinimestä Pikku-Moskova haluttiin eroon kertaheitolla. Rakennukset saivat samalla raikkaan värityksen ja vesikate vaihtui konesaumattuun peltiin. Pihat saivat uudet istutukset ja nurmikot. Vanhat autokatokset purettiin ja autopaikoitusta lisättiin. Aiemmin asuntojen takapihoilla terassinovesta astuttiin suoraan nurmelle. Nyt sinne rakennettiin terassit ja istutettiin väli-istutuksia. Ihmiset ovat löytäneet ulkotilat uudella tavalla ja takapihoille on tullut elämää, kuvailee Ristaniemi tyytyväisenä. Nuoret toimeen Kauhavan Vuokra-asunnot Oy on perinteisesti työllistänyt nuoria kesäisin. Jossain asukkaat ovat saattaneet jo itse ryhtyä pihahommiin, koska saamme omat kesätyöntekijämme vasta koulujen loputtua. Tarjosimme kuukauden työpaikkaa tänäkin keväänä paikallisille nuorille. Paikkoja haki 120 nuorta, heistä 24 saimme työllistettyä. Tämä on monen nuoren ensimmäinen oikea työpaikka ja joka vuosi on ollut hyvää työporukkaa. Heiltä onnistuu myös maalaustyöt. Kirkkotielle rantanäkymä Kauhavan kirkon vastarannalla on käynyt rytinä. Kirkkotie seitsemän kohdalla maisema avartui ja siistyityi pensaikosta. Rantaan laitettiin jäitä kestävä, paalutettu laituri. Tunnelmaa lisää kaunis rantakivistä Maalaamme vuosittain 4-8 rakennusta koululaisten voimin. tehty pinta. Maanrakennustyöt teki Kaivinkonetyö Hannu Försti ja kivet tulivat Roger Backlundilta, kertoo Ristaniemi. Näkymää viimeistelläänmaanpeitekasvein. Näkymästä pääsee nauttimaan penkeillä istuskellen. Kortesjärvellä remonttia Kortesjärvellä on käynnistetty suunnittelutyö Harjunmäen alueen ulkoalueiden osalta. Saralaksontien 21 ja Lepolantien 4:n ja 14:n vuokra-asunnot ovat siirtyneen kaikki Kauhavan Vuokra-asunnot Oy:n omistukseen. Kesäkuussa alkaa Hakolan rivitalojen peruskorjaus. Rakennukset on tehty 1970-luvulla, joten ne vaativat täyden remontin. Se merkitsee julkisivun, ikkunoiden, ovien, keittiöiden, kylpyhuoneiden ja LVIS-tekniikan uusimista. Kustannusarvio on euroa. Lisäksi teemme monissa kohteissa energiansäästöä parantavia pienempiä korjauksia, lisäämme eristeitä tai päivitämme lämmitysjärjestelmiä, toteaa Ristaniemi. Lämmityksestä on saatukin aikaan merkittäviä säästöjä. Tavoitteemme on, että mahdollisuuksien mukaan kaikki lämpenisivät kotimaisella polttoaineella. Olen tyytyväinen, että saamme paikallisesti tuotettua energiaa käyttöömme yhä kattavammin. Maansiirtotöissä esille nousseet vanhat käsinhakatut kivet otetaan uusiokäyttöön reunakivinä. Tukeva laituri valmistui kevään aikana ja rantaluiskan pintakivet löysivät paikkansa Janne Pernaan käsissä.

6 Sisääntulotien yritystontit käyvät hyvin kaupaksi Kauhavan keskustan sisääntulotien varteen sijoittuva Mäki-Hannuksen alue tulee kehittymään lähivuosien aikana merkittävästi. Alueelle tulee sijoittumaan sekä kaupallisia toimijoita että teollisuutta. Tulevan vuoden aikana alue muuttuu pellosta rakentamiseen valmiiksi olevaksi tonttialueeksi. Kehitysjohtaja Hannu Mars kertoo, että kaupunki aloittaa alueen infrarakentamisen tulevan kesän aikana. Töiden on tarkoitus olla valmis viimeistään ensi vuoden syksyllä, Mars sanoo. Uudet, mittavat liikennejärjestelyt Eteläiselle sisääntulotielle rakennetaan uuden kaavan mukaiset liittymät ryhmityskaistoineen Keskustekniikan eteläpuolelle rautatietä kohti ja pohjoispuolelle Kauhavan Kaukolämpöä kohti. Halpakaupan risteykseen rakennetaan kiertoliittymä sekä katsastuskonttorin ja urheilukentän väliin Jylhäntien kevyenliikenteen alikulku. Katsastuskonttorin itäpuolelta rakennettava tie yhtyy peltoaukean puolessavälissä Kaukolämmölle sisääntulotien uudesta liittymästä menevään tiehen. Lisää työpaikkoja ja palveluita Kaupunki on ostanut ja myynyt sisääntulotien varret Halpakaupan risteyksestä lähes sähköasemalle saakka. Alueelta tontin ostaneet yritykset aloittavat rakentamisen sopimuksen mukaan kolmen vuoden kuluessa, joten maisema tulee muuttumaan merkittävästi lähivuosien aikana. Aikanaan, kun kaikki on valmista, alueelle syntyy runsaasti uusia työpaikkoja ja palvelujen määrä kasvaa merkittävästi. Tällä on suuri merkitys Kauhavan kehittymiselle ja kasvulle. Myös rakennustöiden työllistävä vaikutus on suuri, Mars toteaa. Bussimatkaajille pysähdyspaikka Alueen yleis- ja asemakaavoitus jatkuu Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntakaavan valmistuttua ensivuoden syksyn jälkeen, Mars kuvailee. Nykyinen kaava ja tonttitarjonta mahdollistavat kuitenkin myös sitä ennen uusien hankkeiden liikkeellelähdön. Lisäpalveluille on tarvetta. Esimerkiki linja-autoilla kulkevat ryhmämatkalaiset ovat etsineet taukopaikkaa. Siihen tarpeeseen vastaa suurimpana toimijana S-ryhmän Eepee, joka aloittaa oman konseptinsa toteuttamisen kauan odotetun ABC-aseman rakentamisella, sanoo Mars. Kauhavalla hyvä olla yrittäjänä Kaavoitus eteni hyvässä järjestyksessä sen jälkeen, kun kaupunki oli ostanut maat. Kaupungin ei ollut tarkoituskaan niitä jättää säilytykseen, vaan laittaa eteenpäin yritystoiminnan kehittämiseen, sanoo Hannu Mars. Lakeuden Kone ja Maataloustarvike Ky:n yrittäjä Sakari Passi on tyytyväinen: Saimme kaipaamaamme lisätilaa yritystoiminnan laajentamiseen. Suunnitelmat ovat tiukat. Tontin kaupat on tehty ja rakennuttaja uudelle liiketilalle on valittu, Passi selvittää. Lisätila onkin melkoinen, kaikkiaan noin 1500 kerrosneliötä. Muillakin alueen yrittäjillä on tarvetta laajentaa. Kolme isoa tonttia on jo Tulevina vuosina rakentuvan Mäki-Hannuksen alueen liikennejärjesteiden suunnittelu on jo pitkällä. -Asiakkaiden ja kuljetusten on toimittava jouhevasti, painottavat kehitysjohtaja Hannu Mars ja alueen yrittäjä Sakari Passi. myyty, kertoo Mars. Lisätilaa tulee kolmelle, noin neliön hallille. Meillä on kaikkiaan kymmenkunta hehtaaria odottamassa kaavoitusta yritystoiminan käyttöön, Hannu Mars sanoo. Työllisyystilanne on jo nyt Kauhavalla hyvä. Yrittäjä Sakari Passi vakuuttaa, että hyviä työntekijöitä kyllä löytyy. Kauhavalla on muutenkin yrittäjänä hyvä olla, Passi tuumaa. Fortaco tarvitsee tulevaisuuden tekijöitä Fortacon Alahärmän tehtaalla tarvitaan lähivuosina uusia koneistajia globaalin konepajateollisuuden tuotteiden valmistukseen. Tehtaanjohtaja Simo Ruotsalainen kannustaa nuoria hakeutumaan alan peruskoulutukseen. Fortaco on Euroopan suurin konepajateollisuuden sopimusvalmistaja. Yhtiön päätuotteita ovat vaativat hitsatut ja koneistetut komponentit, asennusvalmiit työkoneiden ohjaamot sekä koneiden ja laitteiden loppukokoonpanot. Yhtiö työllistää noin henkilöä Suomessa, Puolassa, Virossa, Unkarissa ja Slovakiassa. Kauhavan Alahärmässä Fortaco työllistää 70 henkilöä, cnckoneistajia, kokoonpanotyöntekijöitä sekä insinööritaustaisia toimihenkilöitä. Meiltä menee tuotteita pohjoiseurooppalaisen globaalin konepajateollisuuden tarpeisiin, tyyppiesimerkkinä Finnpower, Wärtsilä, Kone ja Sandvik, eikä sovi unohtaa myöskään paikallista Lillbacka Powercoa, selvittää tehtaanjohtaja Simo Ruotsalainen. Yrityksen haasteena on ammattitaitoisen työvoiman saanti eläköityvien tilalle. Henkilöstön ikärakenne on sellainen, että meillä on tulevina vuosina tarvetta erityisesti isomman kokoluokan koneiden käyttäjäosaamiselle. Tämä on näköpiirissä oleva resurssihaaste, Ruotsalainen toteaa. Ammattikoulu on nopea väylä töihin Simo Ruotsalainen pitää hyödyllisenä yhteistyötä, muun muassa oppisopimuskoulutusta, alan oppilaitosten sekä työnvoiman vuokrausyritysten kanssa. Hän kannustaa nuoria hakeutumaan alan ammattikoulutukseen. On selvästi nähtävillä, että ammattioppilaitokset eivät kouluta riittävästi opiskelijoita työmarkkinoiden tarpeisiin. Tällaiselle perinteisemmälle alalle ei niin helposti hakeuduta. Nuoria kiinnostaa enemmän tietotekniikka tänä päivänä. Ruotsalainen on itse viihtynyt pitkän työuran alalla ja näkee siinä paljon hyviä puolia. Esimerkiksi ammattikoulun koneistajalinjan käynyt pääsee töihin ja ansioon suhteellisen lyhyen koulutuksen jälkeen. Meillä toimintatavat ja henkilöstöpolitiikka ovat kohdallaan, ja alueella maksetaan ihan kilpailukykyistä palkkaakin. Minulla on tuntuma, että porukat ovat varsin tyytyväisiä, Ruotsalainen miettii. Ammattiosaamista tarvitaan aina Ruotsalaisen mielestä peruskoulun jälkeen lukion valinneille ensimmäinen vuosi voisi olla yhteinen lukion ja ammattikoulun kesken. Minusta ammattikoulujen ja lukioiden yhteistyötä olisi syytä lähentää. Tämä on toki valtiohallinnonkin asia. Se mitä yrityksiin tarvitaan, on ammattikouluosaaminen. Ammattikoulutusta pitäisi myös tehdä nuorille tunnetuksi nykyistä paremmin. Ammattikoulunkin kautta terävä tyyppi voi edetä työelämässä pitkällekin, Ruotsalainen rohkaisee. Asentaja Jarkko Toimela työssään Fortacon Alahärmän tehtaalla. Kasvua jo lähivuosina Fortacon pääomistaja on pääomasijoituskonserni CapMan. Kapasiteetin ja kuormituksen suhteesta pitää olla tarkkana. Toki myös toimiala asettaa työllisyystilanteelle erityispiirteensä. Vaikka olisi menossa yleinen nousukausi, asiakkaidemme kysyntä saattaa vaihdella voimakkaastikin. Toiveissa on, että jo lähivuosien aikana indikoimme kasvua. Se on tietysti asiakkaista kiinni sekä siitä, kuinka kilpailukykyisiä me olemme saamaan uusia asiakkaita.

7 Pohjalaista osaamista ja pohjoista honkaa Kortesjärvellä voidaan tehdä sellainen hirsitalo, joka täyttää vaateliaankin asiakkaan odotukset. Kaikki perustuu pitkälle hiottuun osaamiseen, motivoituneisiin työntekijöihin ja laadukkaisiin raakaaineisiin. Tällaisia osaajia työllistämme mielellämme kaikin keinoin, kuvaa Maanhonka Hirsitalojen markkinointisihteeri Suvi Nieminen. Luonnollinen hirsitaloasuminen on tätä päivää. Puun hyvät puolet kuten lämmönpitävyys, kosteutta tasapainottavat ominaisuudet ja hengittävyys ovat painavia seikkoja. Asiakkaat valitsevat uusia ratkaisuja myös lämmitykseen. Monet haluavat maalämmön. Jatkuvaa kehittämistä tarvitaan, sillä ala on todella kilpailtu. Olemme parantaneet niin tuotantoprosessia kuin rakennusprojektien hallintaa, jatkaa Nieminen. Lamellihirren etuina on halkeilemattomuus, sekä se, etteivät hirret vääntyile. Näin rakenteet säilyttävät tiiviyden. Hankimme laadukkaan raaka-aineen pohjoisesta. Hirsirakentaminen soveltuu niin yksityiseen kuin julkiseenkin rakentamiseen, painottaa rakennustoimisto Nieminen Oy:n Ville Nieminen. Aivan hyvin vaikka päiväkoti voidaan valmistaa tällä periaatteella. Esimerkiksi Pudasjärvelle rakennettiin 1300 neliön ja sadan lapsen päiväkoti hirrestä. Menestystä messuilla Kalajoen Loma-asuntomessuilla yleisöäänestyksessä toiseksi eniten ääniä keräsi Maanhonka Hirsitalojen Särkäntorppa. Kirsi Halkolan suunnittelema Särkäntorppa erottui sisustusja rakenneratkaisuillaan sekä laadukkailla materiaaleilla ja työn jäljellä. Lomarakentamista suunnittelevat ihmiset osoittivat näin arvostuksensa. Kohteen rakennuttajana toimi Kauhavan Kortesjärveltä Repomaa Oy. Kokonaisuutena huvila toteutettiin oman seutukunnan yritysten tuotteilla ja palveluilla. Messuilla esillä oleminen on tärkeää markkinointityötä. Näymme isommilla rakennusmessuilla ympäri Suomen sekä osallistumme paikallisiin tapahtumiin, kuten Kauhavan kaupungin järjestämään asuntopäivään viime vuonna, listaa Suvi Nieminen. Yhteistyöstä paljon etua Yhteistyö halsualaisen Teijo-Talojen edustajan kanssa alkoi hiljan. Nyt voimme toimittaa hirsitalon kokonaisena betonialaattaperustuksineen. Tällainen hankinta on asiakkaalle vaivatonta. Rakennuksen toimituspaketti on kattava. Ostaja tekee halutessaan itse vain pohjatyöt. Hirsi taipuu moneksi Hirsirakentaminen ei pääty tuvan seiniin. Joku haluaa autotallin, pihasaunan ja ehkäpä Haluaismme viedä tällä tontilla puunjalostusta eteenpäin sekä tehdä asennustyössä entistä kattavampia projekteja, kertovat Ville ja Suvi Nieminen Maanhonka Hirsitaloista. leikkimökinkin, kertoo Suvi Nieminen. Pidentyvä kesäaika houkuttelee ulkoilmaelämään. Terasseilla saadaan esiin hirren monikäyttöisyyttä. Hirsinojatuolit ja hirsikehikkoinen uima-allas ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten massiivista lamellihirttä ja liimapuupalkkia voi käyttää myös muualla kuin itse rakennuksissa. Hirsirakennusta ei kannata jäädä haikailemaan. Hoidamme projektit loppuun saakka. Asiakas saa käteensä myös talon huoltokirjan. Sielläkin on kerrottu käyttöönottoon ja hoitoon liittyviä asioita. Ensimmäisinä vuosina tulee tehdä tukipilarien säädöt, toteaa Ville Nieminen. Lapsuuden mansikkapaikasta tuli koti Fakta Suvi ja Ville Niemisen oma hirsitalo ei ole kaukana työpaikasta. Tämä saari Purmojärvellä oli lapsuuteni mansikkapaikka, maalaa Suvi Nieminen. Vietin täällä tärkeitä ensimmäisiä kesiäni isänisän kesämökillä. Sen aikainen rakennus oli kevyttä tekoa. Myöhemmin samalle tontille rakennettiin Maahongan lamellihirsihuvila. Lopulta paikasta tuli Suvin ja Villen koti. Kasvavan perheen myötä huvila laajentui kohtalaisen kokoiseksi omakotitaloksi. Purmojärvi on hyvä paikka asua. Kolme taaperoamme nauttivat luonnon rauhasta. Toisaalta työmatka on lyhyt ja tarvittavat palvelut ovat kohtuullisen lähellä. Ville on muuttanut Kortesjärvelle Pohjois-Pohjanmaalta Pulkkilasta. Kannattaa muuttaa, vakuuttavat Suvi ja Ville Nieminen. Täällä on töitä ja yrittäjähenkeä. Hänen mukaansa uudella kotipaikkakunnalla on mukavia ihmisiä. Heti tempaistiin harrastuksiin. Nyt olen mukana muun muassa jalkapallohommissa ja kalastuskunnassa, Ville Nieminen toteaa. Onkiminen sopii pienillekin lapsille harrastukseksi. Kesälomaa vietämme hieman, mutta oman yrityksen pyörittämistä ei kauaksi aikaa voi jättää, Niemiset kertovat. Onhan se ollut aina haaveeni, painottaa Suvi. Siinä kun suomalaiset haluavat kuusta, muualle menee mäntyä. Tämä Maanhongan näyttävä hirsihuvila rakentui 2010 Ukrainaan. Kaukaisin huvila on ostettu Tahitille. MAANHONKA HIRSITALOT Talo toimitetaan pakettina Kootaan paikan päälle valetulle perustukselle Talon kantava rakenne on hirsirunko Hirsikehikko voi sisältää metalliosia, kuten kierretankoja, ruuvijalkoja, liukurautoja sekä liittimiä ja kiinnikkeitä. Seinät ovat pääosin liimattua lamellihirttä Kantavat vaakarakenteet ovat yleensä valmistettu liimapuusta. Maanhonka Hirsitalot on perustettu vuonna Se on kauhavalaisen Kestopalkki LPJ Oy:n tytäryhtiö. Kestopalkki on määrämittaisten liimapuurakenteiden valmistaja. Yritykselle tekee töitä toistakymmentä henkilöä. Lisäksi yrityksellä on kymmenkunta myyjää ympäri Suomen. Yrityksen päämarkkina-alueita ovat Suomi, Ranska, Ukraina ja Venäjä. Maanhonka Hirsitalojen suunnittelun ja asennukset hoitaa rakennustoimisto Nieminen Oy.

8 Kavereitten kanssa rauhassa Kaikissa Kauhavan kaupunginosissa on omat, valvotut nuorisotilansa. Ne ovat auki monta kertaa viikossa syksystä toukokuun loppuun. Rangaistuslaukauskilpailuun päättynyt Suomen ja Valko-Venäjän jääkiekkoottelu vei nuorten miesten huomion Alahärmän nuorisotiloilla. Katse oli tiiviisti televisionurkassa, ja käsi harhaili perunalastuvadissa. Hyviä sipsejä, sohvan mutkasta kuului kehu vapaa-aikatoimen piffaamalle tarjoilulle. Ajattelin tuoda syötävää, kun tulee tämä peli, kaupungin nuoriso-ohjaaja Jasmiina Kuusiniemi perusteli. Musiikkia taustalle Urheiluyleisö vaikutti tyytyväiseltä tiloiksi kutsumansa kokoontumispaikan tarjontaan. Ehkä täällä vois aina soida musiikki hiljaa, joku keksi toivoa. Eikun kunnon suppari. Että seinät helisöö, kaveri torjui. Ovatko nuorisotilat tarpeelliset? On ne. Tänne saa tulla, kun on tylsää kylällä, kiekkokatsomo kommentoi. Jasmiinan mielestä nuoret ovat vähään tyytyväisiä. Heille on tärkeintä, että saa olla kavereitten kanssa rauhassa. Biljardipöytä houkuttaa Kauhavan kaupunki ylläpitää nuorisotiloja kaikissa taajamissa. Alahärmässä rennon oleilun ja kaverien tapaamisen paikka löytyy entisen kunnantalon päädystä, Kauhavalla Y-Kinon aulasta, Kortesjärvellä kunnantalona toimineen rakennuksen kellarista ja Ylihärmässä taidetalon vintistä. Kaikkialla muualla paitsi Kauhavalla on keittiö. Voimme vaikka tehdä nuorten kanssa pitsaa, jos on te ta, Jasmiina valaisi. Keittiötä käyttävät nekin, jotka tulevat tiloille omien eväittensä kanssa. Kalustus ja varustus ovat yhtenäisiä kaikissa kaupunginosissa. Pleikkari, tietokone, televisio ja biljaripöytä, Jasmiina luetteli esimerkkejä. Biljardi on suomalaisten nuorisotilojen ykkösjuttu. Kai se on niin erilaista. Telkkaria voi katsoa kotonakin, mutta harvalta löytyy biljardipöytä. Minäkin olen kokenut hienoimmat hetkeni nuorten kanssa pelatessa. Vuorovaikutus tulee siinä sivussa, ja ikään kuin ohimennen nuorelta voi kysyä, että millainen päivä. Parhaimmillaan 50 illanviettäjää Alakoulun viides- ja kuudesluokkalaisille on varattu Kauhavan tiloilta oma vuoro keskiviikon alkuiltaan, mutta muuten kävijät ovat yleensä vuotiaita. Ei vanhempiakaan pois ajeta. Säännöissä sanotaan, että olla saa, jos osaa käyttäytyä, Jasmiina vakuutti. Ylihärmän ja Kauhavan nuorisotilojen ovi käy tiuhimmin. Kauhavan tiloilla saattaa olla talviperjantaina jopa 50 ihmistä. On toki iltoja, jolloin huomaa, että jossain on bileet, Jasmiina myönsi. Alahärmässä ja Kortesjärvellä on aina hiljaisempaa. Pitää syksyllä keksiä jotain. Miika Paananen (vas.), Antti-Jussi Kurkimäki, Jaska Ekola ja Matias Vistinmäki viettivät Alahärmän tiloilla iltaa viime viikon maanantaina. Ei kotona kannata olla, sinne on niin moni kuollu, Matias kommentoi. Miljoonan harrastuksen lapsi valitsi nuorisotyön Jasmiina Kuusiniemeä viehätti jo peruskoulun yhdeksännellä ajatus nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan opinnoista. Matkailuala kuitenkin veti pitemmän korren. Sittemmin evijärveläissyntyinen Jasmiina palasi aiempaan suunnitelmaansa ja valmistui yhteisöpedagogiksi kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmasta. Tykkään nuorten aitoudesta. Jos joku pännii, se on helppo lukea naamasta. Onneksi nuorten ongelmat on aika helposti selvitettävissä, kun niihin paneutuu. Jasmiina sanoo viettäneensä oman lapsuutensa vapaa-ajan miljoonan harrastuksen parissa, minkä satoa hän nyt niittää. Kun olen siirtynyt sudenpennusta vartionjohtajaksi ja Minun on helppo olla nuorten kanssa. Tykkään heidän aitoudestaan. tanhuajasta vetäjäksi, ohjaamisesta on tullut luontaista. Reilussa viidessä kuukaudessa Jasmiinasta on tullut kauhavalaisille nuorille se turvallinen aikuinen, jolle jaetaan pelikortit tai joka haastetaan Pleikkari-otteluun. Kivassa työssä omat murheet unohtuvat. Minulle maksetaan siitä, että juttelen ja pelaan nuorten kanssa ja katson, että heillä on kaikki hyvin. Evijärveläissyntyinen Jasmiina Kuusiniemi otti määräaikaisen nuoriso-ohjaajan pestin vastaan joulukuussa. Tällä tietoa työtä riittää vuoden 2016 helmikuuhun. Alahärmä: Avoinna: ma klo 18-21, ke klo 18-21, pe klo Varustus: Biljardi TV ja PlayStation 3 Musiikkilaitteet Pelejä Tietokone nettiyhteydellä Kauhava: Avoinna: ti klo 18-21, ke klo 18-21, 14-17, luokkalaisille klo 14-17, pe klo Varustus: Uusi biljardipöytä PlayStation 3 XBOX 360 TV 2 tietokonetta nettiyhteyksin Lautapelejä Musiikkilaitteet Kortesjärvi: Avoinna: ke 18-21, pe klo Varustus: 2 tietokonetta nettiyhteyksin Biljardipöytä ja pingispöytä TV ja PlayStation 3 Karaokelaitteet Lautapelejä Ylihärmä: Avoinna: Ma klo 18-21, ke klo 18-21, pe klo Varustus: Biljardi Nopeustestipeli 2 tietokoneita nettiyhteyksillä TV ja PlayStation 3 Musiikkilaitteet DVD Karaokelaitteisto Videotykki ja kotiteatteri Lehtiä Muita pelejä Nuorisotilat ovat tänä keväänä viimeisen kerran auki keskiviikkona ja jatkavat toimintaansa syksyllä koulujen alettua.

9 Mielin määrin tapoja vaihtaa vapaalle Kaupunki järjestää harrastusmahdollisuuksia omin voimin tai tarjoamalla puitteet kolmannen sektorin toimijoille. Kortesjärven Kitkan muodokkaissa maisemissa mutkittelee yksi Suomen 438 frisbeegolfradasta. Kortesjärven yläkoulun 7.-luokkalaiset Jaakko Mattila ja Arttu Niemi ovat 18-väyläisen radan aktiivikäyttäjiä. Molemmat aloittivat lajin reilu vuosi sitten. Lähdin kerran veljien mukana heittämään ja innostuin heti, Jaakko kertoo. Pian hän sytytti kipinän Artussa, ja sittemmin pojat ovat kiivenneet Kitkan kallioita kiekkolaukkuineen yleensä yhdessä. Kun saa koko ajan parempia pisteitä, Arttu selittää frisbeegolfin koukuttavuutta. Ja voi olla ulkona, Jaakko täydentää. Määrärahojen rajoissa Kun Kauhavan kaupungin vapaa-aikapäälliköltä Anne Koivistolta pyytää vinkkejä vapaa-aikaan, hän kannustaa kokeilemaan juuri frisbeegolfia. Kaupunki ylläpitää rataa paitsi Kitkalla myös Kauhavan jäähallin ympäristössä. Koriketjut helisevät lisäksi Alahärmän urheilukentällä ja Härmän kuntokeskuksen tontilla. Koivisto arvioi Kauhavan harrastusmahdollisuudet ylipäänsä laajoiksi ja kattaviksi. Kaupunki ei pysty itse järjestämään kaikkea eikä niin ole tarkoituskaan, mutta se luo puitteita, Koivisto tarkentaa. Pyrimme täyttämään kuntalaisten toiveet. Määrärahat tottakai vaikuttavat siihen, mitä voimme toteuttaa. Arttu Niemi (vas.) ja Jaakko Mattila kehuvat Kitkan frisbeegolfrataa sopivan haastavaksi. Joskus kiekko törmää puuhun, joskus jää oksaan kiinni, Jaakko myöntää virnistäen. Hiki tulee, kunto kasvaa Vuorikiipeilyyn Kauhavalta ei löydy tarpeeksi korkeita kohtia eikä syvänmerensukellukseen riittävästi vettä, mutta useimpia urheilulajeja täällä voi harrastaa. Kaupunki pitää kunnossa esimerkiksi 12 beach volley -kenttää, Kiistolan pesäpallokenttää sekä useita urheilu-, pallo- ja tenniskenttiä eri taajamissa. Golfaajat hiovat tarkkuuttaan Härmä Golf & Academyn nurmella Ylihärmässä. Lenkkeilijä suuntaa 14 kuntoradalle tai patikointi- ja pyöräilyreiteille. Rantoja, joiden uimakelpoisuus testataan säännöllisesti ottamalla bakteerinäytteitä, on urheiluseuraa täydentää kaupungin tarjontaa harjoituttamalla ja kilpailuttamalla suunnistajia, voimistelijoita, jääkiekkoilijoita, autoilijoita, ampujia, heittäjiä, hyppääjiä, iskijöitä ja kiinniottajia. Häjyjen kahleet tallessa Kaupunki muistuttaa nettisivuillaan, että Kauhavan historiasta puhuttaessa häjyjä, jääkäreita ja puukkoja ei voi sivuuttaa. Eilispäivän elämästä kiinnostuneen kierros voi alkaa esimerkiksi Suomen Jääkärimuseosta Kortesjärveltä ja jatkua Alahärmän kotiseutumuseoon, jossa säilytetään Isoon Antin järeitä kahleita. Ylihärmän idyllisen kotiseutumuseon vetonaulana painavat Rannanjärveä pidelleet raudat. Pohjanmaalla kaikki on isoa. Kauhavan Puukko- ja tekstiilimuseossa koollaan yllättää maailman suurin hevosenpääpuukko. Yhteensä Kauhavalla on 13 museota. Niistä ehkä erikoisinta edustaa Härmän parantolamuseo, joka kertoo, millaisissa oloissa tuberkuloositaistelun lippulaiva purjehti latomerelle. Vanha kyltti varoittaa: Älä sylje huoneissa lattialle, äläkä ulkona käytäville! Pimeässä irti arjesta Magnum Theatre PowerParkissa Alahärmässä ja Y-Kino Kauhavalla räväyttävät valkokankailleen ensi-iltaelokuvat samaa tahtia pääkaupunkiseudun teattereiden kanssa. Edellisessä extremeä edustavat liikkuvat istuimet, tuuli ja saippuakuplat. Jälkimmäisessä houkuttelevat Suomen ensimmäisen sohvaelokuvateatterin laiskanlinnarivit. Elokuvakaupunkihanke nosti esiin Kauhavalla tallennetut tarinat pysyttämällä viime vuonna kuvauspaikoille kylttejä. Esimerkiksi Kotiseututalo Keskikankaan pihassa Ylihärmässä seisova kyltti kertoo, että paikalla kuvattiin vuonna 1950 Ilmari Unhon Härmästä poikia kymmenen. Teatteritaidetta ylläpitävät ainakin Onnelan kesäteatteri Alahärmässä, Mäenpään kyläseura Kauhavalla, Järvilakeuden kansalaisopisto ja nuorisoseurat, maineikkaimpana Ylikylän nuorisoseura Kortesjärvellä. Silmille ja korville Kaupunki ja yhdistykset ripustavat omien ja vierailevien taiteilijoiden teoksia taidetalojen, kirjastojen, Häjyylyperinteen keskuksen, terveysasemien ja Härmän kuntokeskuksen seinille pitkin vuotta. Juhani Palmun galleria Knuuttilanraitilla täydentää tarjontaa. Konsertteja ja matineoita järjestävät kaupungin lisäksi Härmänmaan Musiikkiopisto ja kansalaisopisto. Kirjastoissa ja kirjastoautoissa piisaa muutakin ajankulua kuin taiteen ihailua. Niiden hyllyissä on yli kirjaa, ja lukusaleihin ilmestyy 283 lehteä. Koe edes nämä AMMATTILAINEN VINKKAA ANNE KOIVISTO Vapaa-aikapäällikkö 1 Frisbeegolf 2 Geokätköily 3 Kesätapahtumat MAARIA KOIVULA-TALKKARI Kulttuuriohjaaja 1 Tarinoiden hautausmaa -kierros Ylihärmän kirkonmäellä 2 Kalan torpan juhannusjuhla 3 Kesäteatterit JYRKI PELTOKANGAS Liikunnanohjaaja 1 YPJ:n pesäpallo-ottelu 2 Kanun jalkapallo-ottelu 3 Kävely- ja moniottelukarnevaalit Kauhavalla

10 Kuntayhtymä KAUHAVAN KAUPUNGIN KESÄLEHTI 2015 Kaksineuvoinen tiedottaa Mikä kumman hyvis? Hyvis on valtakunnallinen sähköinen asiointipalvelu, joka aloitettiin Etelä- Pohjanmaalla viime helmikuussa Palvelu löytyy osoitteesta Sivusto hyödyttää sekä kansalaisia että ammattilaisia tarjoten monipuolista ja luotettavaa hyvinvointiin liittyvää tietoa, palveluja ja vinkkejä eri ikäkausiin ja elämäntilanteisiin. Palvelussa on mahdollista tehdä terveyteen liittyviä testejä. Tulossa lisää palveluja Kaksineuvoisen alueella Hyvistä käytetään jo muun muassa äitiysneuvolan sähköisessä esitietolomakkeessa. Lisää sähköisiä palveluja esimerkiksi ajanvaraukseen on tulossa tänä vuonna. Tutustu Hyvikseen osoitteessa valitse sieltä Etelä-Pohjanmaan sivut ja sähköinen asiointi. Voit rekisteröityä OmaHyvispalveluun, joka tulee mahdollistamaan myös tietoturvallisen asioinnin ammattilaisten kanssa. Rekisteröitymällä OmaHyvikseen mennessä olet mukana tablettitietokoneen ja kahden 100 euron lahjakortin arvonnassa! Palvelut toimivat kesälläkin terveysasemien suluista huolimatta Uusi Hyvis-palvelu löytyy osoitteesta Kuntayhtymän terveysasemat ovat olleet jo useana kesänä suljettuina vuorotellen. Uutta tänä vuonna on se, että Ylihärmän, Alahärmän, Kortesjärven ja Evijärven terveysasemien sulun lisäksi sulku koskee myös Lappajärveä. Kauhavan terveysasema toimii normaalisti koko kesän ajan. Näill toimilla henkilökunnan lomia voidaan keskittää ja taata laadukas palvelu myös kesäksi. Sijaislääkäreitä on saatu hyvin, joten lääkäriin pääsy onnistuu tarpeen mukaan. Terveysasemien sulut pyritään toteuttamaan niin sanoittuina kokonaissulkuina, jolloin terveysasemilla ei ole mitään asiakasvastaanottoa. Oman terveysaseman ollessa suljettu palvelut voi hakea lähimmältä toiselta terveysasemalta. Tämä koskee myös laboratoriopalveluja. Leikatkaa talteen oheinen taulukko! Huom! Neuvolat viikolla 29 ( ): Ylihärmän, Alahärmän, Kortesjärven ja Evijärven neuvolat ovat kiinni kyseessä olevan viikon. Tällöin näiden terveysasemien alueen neuvola-asiakkaat otetaan Kauhavan neuvolaan. Myös aamuvastaanotto tuolla viikolla on vain Kauhavalla. Ajanvaraus kello 8-9, puh (tarkista aikaa varatessasi vastaanottopisteen osoite). Lappajärven neuvola on auki normaalisti. Alahärmän ja Ylihärmän lasten- ja äitiysneuvolan vastaanotto on Kauhavan neuvolassa, osoite Kauppatie 107 B (Yrittäjäopisto), puh Evijärven kaikki neuvolapalvelut ovat Lappajärven neuvolassa, Kortesjärven lastenneuvola on Kauhavalla. Mikäli olet epävarma, mistä neuvolasta saat tarvitsemasi palvelut oman terveysasemasi ollessa suljettuna, soita kuntayhtymän puhelinvaihteen numeroon Terveysasema Sulkuaika Korvaava terveysasema Ylihärmä vuorohoito-osasto auki, mutta supistettuna toimintana ajalla Alahärmä, myös neuvolan osalta ajalla , Ylihärmän oma neuvola auki Evijärvi Kortesjärvi, myös neuvolan osalta ajalla , äitiysneuvolapalvelut Lappajärveltä, Evijärven oma neuvola auki Alahärmä Ylihärmä, myös neuvolan osalta ajalla , Alahärmän oma neuvola auki Kortesjärvi Evijärvi, myös neuvolan osalta ajalla , äitiysneuvola mahdollinen Evijärvellä tai Kauhavalla oman valinnan mukaan, Kortesjärven oma neuvola auki Lappajärvi , myös Evijärvi , myös neuvolan osalta kuntoutusosasto suljettu Kauhava Ei sulkua Apuvälinelainaus Kauhavan terveysaseman apuvälinelainaus tapahtuu fysioterapiassa maanantaista torstaihin kello 14 Hoitotarvikejakelu toimii terveysasemilla Kauhavaa lukuunottamatta ma-pe virka-aikana. Kauhavan terveysasemalla jakelu on avoinna tiistaisin ja torstaisin ajanvarauksella kello Tilatkaa aika Kauhavan hoitotarvikejakeluun numerosta tai keskitetyn ajanvarauksen ( ) kautta ja perjantaisin kello Muina aikoina voi varata ajan numerosta Hoitotarvikejakelu Jos oma terveysasemanne on kesällä sulussa, hoitotarvikkeita saa hakea muilta avoinna olevilta terveysasemilta. Näin turvaamme palvelun saatavuuden myös sulkujen aikana mutta toivomme, että asiakkaat hankkivat riittävän määrän hoitotarvikkeita ennen sulkua omasta neuvolastaan. Diabeteksen hoitotarvikkeet saa edelleen diabeteshoitajan kautta. Suun terveydenhuollosta Suun terveydenhuollossa hoitotakuu toteutuu hyvin. Kiireelliseen hoitoon pääsee yleensä jo samana päivänä tai viimeistään kolmen päivän sisällä. Monille on kuitenkin epäselvää, mitkä tilanteet eivät vaadi kiireellistä hoitoa. Tällaisia ovat esimerkiksi Hampaan tai paikan lohkeamiset Hammaskipu, johon särkylääke auttaa Vihlominen kuumalle tai kylmälle Proteesin tai irrotettavien oikomiskojeiden ongelmat. Näissäkin tapauksissa on hyvä varata aika hammashoitoon, mutta hoitoaika voi mennä viikkojen päähän. Kiireellistä hoitoa vaativat muun muassa Leuan alueen, suun pohjan ja nielun turvotukset sekä niihin liittyvä kuume Suun sulkemisongelmat Kova kipu, johon särkylääke ei auta Hammastapaturmat Kesäaikana hammashoitolat supistavat toimintaansa terveysasemien kesäsulkujen aikana. Tällöin ajanvaraus ohjaa kiireellistä hoitoa vaativat avoinna oleviin toimipisteisiin. Muista! Kesä tulee - muista uusia reseptit ajoissa! Lääkereseptit pyydetään uusimaan hyvissä ajoin ennen oman terveysaseman sulkua kesällä. Sähköisesti määrätyt reseptit (e-reseptit) voidaan uusia myös apteekin kautta tai puhelimitse. Puhelimitse reseptin uusintaa voi virka-aikana pyytää numerosta , joka on keskitetyn ajanvarauksen numero.

11 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen tiedottaa Kiva koti Fransunpuistossa Kauhavan keskustassa sijaitseva Kehitysvammaisten Palvelusäätiön rakentama Fransunpuiston asumispalveluyksikkö on toiminut lähes vuoden ajan. Muuttoa taloon tehtiin viime heinä- ja elokuun hellepäivinä. Fransunpuisto tarjoaa kodin neljälletoista kehitysvammaiselle henkilölle ja mahdollisuuden myös tilapäisasumiseen. Asukkaiden arki täyttyy kodin askareista, harrastuksista sekä läheisessä Matinrannan toimintakeskuksessa tarjolla olevasta työ- ja päivätoiminnasta. Asumista tuetaan Kuntayhtymä Kaksineuvoisen tuottamin ympärivuorokautisin palveluin, joita toteutetaan 15 työntekijän voimin. Fransunpuisto mahdollistaa kehitysvammaisen henkilön asumisen omalla kotipaikkakunnalla, kuten alan valtakunnalliset linjaukset tällä hetkellä edellyttävät. Arkisia askareita ja pyörälenkkejä Roosa Lahti muutti taloon Alahärmän toimintayksikkö Ruususesta viime heinäkuussa. Hän on ollut tyytyväinen, vaikka aluksi jännitti, jäiväthän tutut kaverit Ruususeen. Erityisesti talon yövalvonta saa kiitosta. Täällä tietää, että on aina joku paikalla, jos tulee joku hätä. Myös ohjaajat ovat kivoja, antaa Lahti tunnustusta. Arki Fransunpuistossa kulkee arkisia latujaan kuten missä tahansa kodissa; käydään kaupassa, laitetaan ruokaa, siivotaan, oleskellaan, ulkoillaan. Roosa on käynyt kaverinsa Petra Ämmälän kanssa uimassa Härmän Kylpylässä, kansalaisopiston taidepiirissä ja kirjastossa. Kesällä pyöräillään paljon, ympäri kylää eri reittejä ja käydään pehmiksillä ohjaajan kanssa, Petra Ämmälä kertoo. Aika ei tule pitkäksi: Tyttöjen suosikkipuuhaa on leipominen, tietää ohjaaja Riitta Orhanen. Tilat ovat toimivat Riitta Orhasen mukaan palveluyksikön tilat toimivat hienosti. Kaikilla on omat huoneet, jotka saa sisustaa haluamallaan lailla, ja yhteisiä tiloja ja oleskelutilaa on myös hyvin. Roosa Lahti ja Petra Ämmälä aikovat pyöräillä paljon kesällä. Riitta Orhanen kannustaa tyttöjä. Lapsiperhepalveluja samasta pisteestä Kuntayhtymä Kaksineuvoisen perhekeskusmallin toteutuminen eteni kevään aikana, kun Kauhavan äitiys- ja lastenneuvola muutti Y-Kampuksella sijaitsevaan B-taloon. Samasta talosta käsin toimivat myös Kauhavan alueen lapsiperheille suunnatut sosiaalipalvelut, kuten lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö, lastenvalvojan ja vammaispalvelut sekä aikuissosiaalityö ja lastensuojelu. Palvelukokonaisuuteen liittyy edelleen viereisessä kiinteistössä toimiva terveyskeskuspsykologi sekä perheneuvola, joka tarjoaa psykologin, sosiaalityöntekijän ja puheterapian palveluja. Tiloissa toimii myös perheasiain neuvottelukeskuksen sivuvastaanotto. Lapsiperheille suunnattujen palvelujen kokoaminen suuremmiksi, monia palvelumuotoja käsittäviksi kokonaisuuksiksi turvaa lähipalvelujen toteuttamista ja palvelujen laatua, kun usean ammattialan edustajat toimivat yhdessä. Ammattilaisten yhteistyötä Tavoitteena on tarjota asiakkaille helposti saavutettavia palveluja ja tukea mahdollisimman Asiakasraatitoiminnan antia Kaksineuvoisessa varhaisessa vaiheessa. Monialaisena yhteistyönä toteutettavia palvelumuotoja on tarkoitus kehittää edelleen muun muassa ryhmätoiminnoissa. Tähän mennessä saadut kokemukset esimerkiksi perhekoulutyyppisistä ryhmätoiminnoista ovat olleet hyvin rohkaisevia. Ne ovat mahdollistaneet paitsi perhe- ja lastenneuvolan, perhetyön, varhaiskasvatuksen ja toimintaterapian ammattilaisten yhteistyön, myös perheiden keskinäisen vertaistuen. Tulevaisuuden tavoitteena on näiden yhteistoimintamuotojen laajentaminen ja syventäminen. Asiakasraatitoiminta aloitettiin kuntayhtymässä vuonna Toiminnan tavoitteena on saada kuntalaisten mielipide kuuluviin kuntayhtymän toimintojen arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakasraati on kuntalaisille tarjottava vaikuttamiskanava. Raati on koottu lehti-ilmoituksen perusteella ilmoittautuneista vapaaehtoisista. Viimeksi raati kokoontui loppuvuodesta Kuntayhtymän toimintaan oltiin pääsääntöisesti tyytyväisiä. Raati toivoi mahdollisimman tasapuolisia palveluja kaupunginosiin. Huolissaan raatilaiset olivat ikäihmisten kotihoidon palvelujen riittävyydestä ja omaisten jaksamisesta. Myös kotilääkäriä kaivattiin. Asiakasraadin mielestä tiedotus toimii hyvin Kaksineuvoisessa, ja toivottiin, että ilmoitukset laitetaan mahdollisimman laajalevikkiseen lehteen. Ikäihmisten päivätoiminta koettiin tärkeäksi ja kuntosaleille toivottiin ohjaajia nimenomaan ikäihmisiä varten. Kaikki terapiapalvelut nähtiin jatkossakin tärkeinä ja neuvolapalveluihin oltiin tyytyväisiä. Asiakasraatilaisilla ei ollut vielä tuolloin käytännön kokemusta terveyskeskuksen ajanvaraukseen hankitusta järjestelmästä, mutta he luottivat sen toimintaan. Hyväksi koettua Asiakasraatitoiminta on koettu hyväksi asiaksi. Asiakasraati toivoi myös, että tänä vuonna järjestettäisiin kuntalaisille kuulemistilaisuuksia, joissa kuntayhtymän johto jalkautuisi ja kertoisi kuntayhtymän asioista. Raadin ehdottamat tilaisuudet kuntayhtymän eri osiin ovat suunnitteilla.

12 Yritystukiopas on julkaistu Kehityskeskus on ollut mukana laatimassa yritystukiopasta Seinäjoen seudun kuntien kanssa. Oppaassa käsitellään yrityksille suoraan tarjottavia avustuksia, julkisten organisaatioiden yrityksille tarjoamia rahoituksellisia ratkaisuja ja edellisiin rinnastettavia kansallisia yritystukia. Lisäksi kuvataan Euroopan unionin rakennerahastot ja sitä, kuinka yksittäinen yritys voi välillisesti päästä osalliseksi niiden kautta jaettavasta rahoituksesta. Oppaassa kerrotaan myös keskeisistä EU:n suorista yritystuista. Opas laadittiin, jotta yritykset saisivat helposti selkokielisen kokonaiskuvan siitä, minkälaisia tukia yhteiskunta yrityksille tarjoaa, kertoo kaupungin elinkeino- ja markkinointipäällikkö Juha-Martti Kuoppala. Yritysten ja yrittäjien lisäksi tietoa yritystukijärjestelmästä tarvitsevat yritystukien jakajat ja yritysneuvojat. Uskomme, että opas on oivallinen työkalu myös yrittäjyyttä edistäville toimijoille. Opas auttaa yrityksiä lähestymään kussakin tilanteessa oikeaa tahoa ja valmistautumaan tuen myöntäjän tapaamiseen ennen hakemuksen lähettämistä. Tämä säästää sekä yritysten että tukihakemuksia käsittelevien aikaa. Oppaaseen voi tutustua Kaupungin verkkosivuilla. Elinkeino- ja markkinointipäällikkö Juha-Martti Kuoppala on ollut mukana laatimassa Seinäjoen seudun kuntien yhteistä yritystukiopasta. Kuva: Jouko Hänninen Tuore yritystukiopas tarjoaa paljon tietoa yritystuista selkeässä muodossa. Opas löytyy kaupungin verkkosivuilta. Kysely yrityksille työelämäyhteistyön kehittämiseksi Kaupunki kehittää tapoja syventää paikallisen koulutuskentän ja yrittäjien välistä yhteistyötä. Kauhavalaiset yritykset ovat saaneet yritysrekisterin kautta kyselyn vastattavakseen. Kaupunki tekee vastausten perusteella rekisterin paikallisten yläkoulujen ja lukioiden käyttöön yrityksistä, joilla on mahdollisuus yhteistyöhön. Alueen koulut ja Kehityskeskus haluavat yritysten kanssa kehittää tapoja syventää paikallisen koulutuskentän ja yrittäjien välistä yhteistyötä, elinkeino- ja markkinointipäällikkö Juha- Martti Kuoppala kertoo. Ensi vaiheessa tavoitteena on kerätä koulujen käyttöön rekisteri sellaisista yrityksistä, joilla on esimerkiksi mahdollisuus kutsua oppilasryhmiä vierailulle tutustumaan yrityksen toimintaan. Työelämäyhteistyön kehittämisessä pitkän tähtäimen tavoitteena on, että alueemme nuoret tuntevat paikalliset yritykset ja tiedostavat niiden osaajatarpeet. Toiveena on, että mahdollisimman moni nuori voisi sitten tulevaisuudessa työllistyä kauhavalaisten yritysten palvelukseen. Eli kyse on koulujen, kunnan ja yritysten yhteistyöstä, jonka avulla osaavan työvoiman saatavuus saadaan turvattua myös tulevina vuosina, Juha-Martti Kuoppala lisää. Kehityskeskuksen verkkopalvelut yritysten tukena Sähköiset palvelut kuntalaisille Kauhavan kaupunki kehittää ja monipuolistaa jatkuvasti elinkeinotoimintoja. Elinkeinoasioita kaupungissa hoitaa Kehityskeskus. Kehityskeskuksella on käytössään verkkopalveluita yritystoiminnan tueksi. Sen osoite on Yritystulkki Yritystulkista löytyy kaikki yrittämiseen liittyvä perustieto. Yritystulkissa ovat oppaat, työkirjat ja laskentaohjelmat yrityksen suunnitteluun, rahoitukseen, perustamiseen sekä talouden ja markkinoinnin omatoimiseen hoitamiseen. Lisäksi Yritystulkki sisältää kattavan lomakkeiston yrittäjän arjen avuksi. Yritystulkki AGRI Yritystulkki AGRI on helppokäyttöinen laskentatyökalu, joka helpottaa maatalousyrittäjien investointipäätöksiä. Sen avulla kirjanpitäjä tai viljelijä itse selvittää suunniteltujen investointien kannattavuuden. Ohjelmalla laaditaan nopeasti viljelijän päättyneen tilikauden tietojen perusteella seitsemän vuoden tulossuunnitelma, jonka perusteella suunnittelukauden investointien kannattavuus on todettavissa. Toimitilatori Toimitilatori kokoaa Kauhavalla vapaana olevat toimitilat yhteen osoitteeseen. Palvelun avulla yritykset voivat myös itse ilmoittaa tiloja vuokrattavaksi tai myytäväksi rekisteröitymällä ja hankkimalla käyttäjätunnukset palveluun. Kauhavan kaupungin ja yhteistyökumppaneiden sähköiset palvelut helpottavat kuntalaisten arkea. Sähköiset palvelut löytyvät osoitteesta Alasivuilta voit muun muassa jättää palautteita, esittää kysymyksiä, tehdä tekniselle toimelle vikailmoituksen sekä ilmoittautua retkille ja tapahtumiin. Samasta osoitteesta löytyy myös kaupungin yksiköiden sähköpostiosoitteet ja asiointilomakkeita. Asiointitili Asiointitilin kautta kansalaiset voivat laittaa asioita vireille. Sen avulla voi saada omaa asiaansa koskevat päätökset sähköisesti. Kuntalaisaloitteet Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa eli kuntalaisaloitteita. Kauhavalla aloitteen voi tehdä myös sähköisen palvelun kautta. Etäpalvelu Kaupungin palvelupisteissä on videoneuvottelulaitteita, joiden avulla asiakas voi olla yhteydessä Kauhavalta maistraatin ja verohallinnon sekä Alahärmästä Kelan ja verohallinnon työntekijöihin. Aika palvelun käyttöön tulee varata etukäteen. Terveydenhuolto Omakanta-palvelu Kirjautumalla pankkitunnuksilla Omakantaan näet kaikki sähköiset reseptisi, laboratoriokokeiden tulokset ja muut terveystietosi. Hyvis-palvelu Hyvis toimii sähköisen asioinnin väylänä terveydenhuollon palveluihin. Asiointiportaali mahdollistaa yhteydenoton tietoturvallisen ja suojatun yhteyden kautta kellonajasta riippumatta. Terveydenhuollon yksiköt ottavat palvelua käyttöön vähitellen. Ajankohtaisista uutisista ja tapahtumista kaupunki tiedottaa verkkosivuillaan ja Facebook -sivustolla. Käy tykkäämässä meitä!

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %.

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %. Kysely 13 Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 1 oli 33 ja vuonna 8 se oli 43 %. 1. Roolini jokin muu rooli 2 kunnan tai kuntayhtymän työntekijä 26 kunnan luottamushenkilö 16 1. Roolini yrityksen

Lisätiedot

Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia. Oletko se sinä?

Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia. Oletko se sinä? Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia Oletko se sinä? Meillä on töitä! Hyvä terveydenhuollon ammattilainen, me haluaisimme juuri sinut töihin osaavaan joukkoomme Seinäjoen terveyskeskukseen.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA. Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus

AJANKOHTAISTA. Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus AJANKOHTAISTA Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus Boknäs laajentaa Toistakymmentä sisustusliikettä, ying, yang, feng shui ja Hong Kong. -Liilassa on kaikki! Boknäs laajentaa parhaillaan Liilassa

Lisätiedot

Ikäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja 5.12.2013. Järjestön logo tähän

Ikäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja 5.12.2013. Järjestön logo tähän Ikäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja 5.12.2013 1 Yhteistyökumppanit Hallinnoijana Kauhavan Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry Rahoittajana Raha-automaattiyhdistys

Lisätiedot

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus Lauritsalan pilotin tilannekatsaus 7.3.2014 Minna Lignell, Marja Kosonen, Ritva Simpanen, Satu Simolin Taustalla palveluverkkouudistus Eksoten johtoryhmä on määritellyt organisaation strategianmukaiset

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015 AIKA Maanantaina 31. elokuuta 2015 klo 15 17.25 PAIKKA Längelmäen seurakuntatalo LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. HAIKKA Juha KOPPANEN Elina

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Seinäjoki. Liikekiinteistö Pohja, Välkkilänkatu 1, 5 000 m2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI KOHDE

Seinäjoki. Liikekiinteistö Pohja, Välkkilänkatu 1, 5 000 m2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI KOHDE Liikekiinteistö Pohja, Välkkilänkatu 1, 5 000 m2 KOHDE KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Liikekiinteistö Pohja, Välkkilänkatu 1, 5 000 m2 LIIKEKIINTEISTÖHANKE

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014 1(5) PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN KESÄAJAN 2014 TOIMINTA Tietoja vastaanottojen toiminnasta, toimipisteiden sulkemisista, vuosilomista. Tiedotetta päivitetään tarvittaessa, viimeksi päivitetty 19.6.14.

Lisätiedot

Hoitokoti Sateenkaari

Hoitokoti Sateenkaari Hoitokoti Sateenkaari Järvi-Pohjanmaan perusturva ALAJÄRVI Hoitokoti Sateenkaari sijaitsee Alajärvellä ja on Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen (Alajärvi, Soini ja Vimpeli) perusturvalautakunnan alainen

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Kokouksen pöytäkirja Nuorisovaltuusto 06.03.2014 Alahärmän palvelupiste. Paikalla. Nuorisovaltuutetut

KAUHAVAN KAUPUNKI Kokouksen pöytäkirja Nuorisovaltuusto 06.03.2014 Alahärmän palvelupiste. Paikalla. Nuorisovaltuutetut KAUHAVAN KAUPUNKI Kokouksen pöytäkirja Nuorisovaltuusto 06.03.2014 Alahärmän palvelupiste Paikalla Nuorisovaltuutetut Hanna-Mari Palomäki Jutta Risikko (pj.) Jenni Mäenpää Tero Peltokangas Samuli Koivula

Lisätiedot

Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille

Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille KAUHAVAN KAUPUNKI Alahärmän oikeusvaikutteinen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille Hyvä asukas, maanomistaja, elinkeinoelämän toimija! Kauhavan kaupunki

Lisätiedot

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava).

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). YLIHÄRMÄ Diabeteskerho Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). Lisätietoja: Ossi Anttila p. 050 521 3308 Eläkeliiton Ylihärmän yhdistys ry Kerho

Lisätiedot

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia!

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Sinun työsi on haaveilla, unelmoida ja visioida. Juuri sinä haaveinesi olet oman rakennusprojektisi ammattilainen. Asiantuntija, joka tietää parhaiten,

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016 Elinympäristövaliokunta AIKA 11.04.2016 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-18:15 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-18:15 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Kangasala 12 Padasjoki 24 Heinola Hyvien yhteyksien varrella 53 Asikkala 10 54 Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Hyvinkää 3 Lammi HÄMEENKOSKI Kärkölä 4 Hausjärvi

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO Keminmaan kunta 2 Kunnantie 3, 94400 Keminmaa 1. ASUMINEN JA ARKI Olen tyytyväinen asuntooni Kyllä En En ikinä Noudatan asumiseen liittyviä sääntöjä Viihdyn kotona

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1.

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1. TERVEYSKESKUKSEN TOIMINTA KESÄLLÄ 2008 Hämeenlinnan kaupungissa, Hauholla, Parolassa, Kalvolassa ja Rengossa terveysasemat ovat auki koko kesän. Pappilanniemen terveysasema on suljettu 23.6.- 3.8.2008.

Lisätiedot

Kasvu jatkuu. Kuuma kesä ei tahtia hidasta

Kasvu jatkuu. Kuuma kesä ei tahtia hidasta 1 E L O K U U 2 0 1 3 USA Asunnot I Kasvu jatkuu USA Asunnot Kuuma kesä ei tahtia hidasta USA Asunnot I on ollut aktiivisesti toiminnassa huhtikuun puolivälistä alkaen. Kuluneeseen neljään kuukauteen on

Lisätiedot

Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma

Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma Johanna Jalli-Huhtala, päiväkodin johtaja Teemu Heikkilä, lastentarhanopettaja, liikunnanohjaaja, kouluttaja 24.04.2014, Tampere, UKK-instituutti Aika

Lisätiedot

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä!

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.jalasjarvi.fi Vuoden 2010 tilanne! Koti komiasti Jalasjärvelle Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.karttatiimi.fi/jalasjarvi Jalasjärvi

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Puutarhanaiset kävivät kylässä Vantaalla Juurakkokujalla S. G. Niemisellä. Paikkaan oli helppo löytää kehä III:lta, ja siellä

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Tämä on tarina kunnan hoivakodin rakentamisesta. Päättävistä kunnan sedistä ja tädeistä, hoivakotipaikkaa tarvitsevista vanhuksista ja hoivakotien rakentajasta. Tämä tarina

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2015 Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015 AIKA Torstaina 4. kesäkuuta 2015 klo 10-11 PAIKKA Eräjärven seurakuntatalo, Eräjärventie 1553 LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KOPPANEN Elina

Lisätiedot

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina.

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina. päänäkymä NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. Valojuova hohtaa ja tuo viihtyisyyttä alueelle myös pimeinä aikoina. ILLUSTROITU POHJA leikkaus tarkennusalue P JOHDANTO Ideasuunnitelmamme lähtökohtana

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava Kuvaile Kauhavan keskustan unelmatilaa Miten kuvailisit Kauhavan nykyistä keskustaa Väljyys Viihtyisyys TurvallisuusMissä asumisen alueita kehittäisit Kauhavan keskustassa ja miten? Missä olisi hyvä sijainti

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN Tuomo Lähdeniemi Aamu- ja iltapäivätoiminnan Osallistujia 4 469 seuranta 2012 Ohjaajat

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 Sivu 1 / 5 Janakkalan Keskustan, Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Vihreiden yhteinen TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 1. JANAKKALA on elinvoimainen, elämänmyönteinen, kasvava, yhtenäinen,

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman prosessi Limingan kunnassa. Varhaiskasvatusjohtaja KM, LTO Minna Kärkkäinen 11.9.

Lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman prosessi Limingan kunnassa. Varhaiskasvatusjohtaja KM, LTO Minna Kärkkäinen 11.9. Lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman prosessi Limingan kunnassa Varhaiskasvatusjohtaja KM, LTO Minna Kärkkäinen 11.9.2013 ODL, OULU Liminka kasvukunta Oulun seudulla Noin 10 000 asukkaan kunta, ikärakenteeltaan

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN STRATEGINEN ALUEIDENKÄYTTÖSUUNNITELMA. Tulevaisuusmallin kartat 13.1.2014

KAUHAVAN KAUPUNGIN STRATEGINEN ALUEIDENKÄYTTÖSUUNNITELMA. Tulevaisuusmallin kartat 13.1.2014 KAUHAVAN KAUPUNGIN STRATEGINEN ALUEIDENKÄYTTÖSUUNNITELMA Tulevaisuusmallin kartat 13.1.2014 KAUHAVAN STRATEGINEN ALUEIDENKÄYTTÖSUUNNITELMA TULEVAISUUSMALLI Vt 19 ja sen varren sekä profiililtaan erilaisten

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Ikäihminen kehittäjänä. Marja-Liisa Nevala Aijjoos-hanke Hehko-seminaari 22.3.2010

Ikäihminen kehittäjänä. Marja-Liisa Nevala Aijjoos-hanke Hehko-seminaari 22.3.2010 Ikäihminen kehittäjänä Marja-Liisa Nevala Aijjoos-hanke Hehko-seminaari 22.3.2010 Aijjoos-kumppanuushanke 4 yhdistystä: hallinnoivana Kauhavan Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry, Härmän Vanhustentukisäätiö,

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Päivähoidon kyselyn yhteenveto

Päivähoidon kyselyn yhteenveto Päivähoidon kyselyn yhteenveto Olen sosionomi-opiskelija Anna-Maija Ruusujoki ja opiskelen Diakonia-ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta. Toimin päivähoidon hallinnon työharjoittelussa Kuunarin päiväkodissa.

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot