Asuinympäristön valaistus ikääntyneiden arvioimana

Transkriptio

1 Asuinympäristön valaistus ikääntyneiden arvioimana Optometrian koulutusohjelma, optometristi Opinnäytetyö Laura Kauppila Veera Jokinen

2 HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULU STADIA Sosiaali- ja terveysala Koulutusohjelma Optometrian koulutusohjelma Tekijä/Tekijät Suuntautumisvaihtoehto Optometria Laura Kauppila ja Veera Jokinen Työn nimi Asuinympäristön valaistus ikääntyneiden arvioimana Työn laji Opinnäytetyö TIIVISTELMÄ Aika Kevät 2005 Sivumäärä liitettä Näköympäristötekijöiden huomioiminen on yksi osa esteetöntä asuinympäristöä. Kun asuinympäristössä otetaan huomioon ikääntyneen näkemisen tarpeet, arkielämä kotona helpottuu. Ikääntynyt säilyttää omatoimisuutensa pidempään ja näin ollen myös tapaturmat ja avuntarve vähenevät. Yhteiskunnallisesti tämä merkitsee sitä, että tarvitaan vähemmän laitospaikkoja suhteessa ikääntyneen väestön määrään. Opinnäytetyömme on osa Teknillisen Korkeakoulun TeTT-hanketta, esteettömyys asuinrakennuksissa. Hankkeen tarkoituksena on tuottaa toimivia ja esteettömiä ratkaisuja, suunniteltaessa asuntojen korjaus- ja muutostöitä. Tämän opinnäytetyön lähtökohtana oli selvittää, millaisen valaistuksen ikääntyneet kokevat miellyttäväksi asuinympäristössään. Tutkimusympäristönä oli Malmin palvelutalo ja kohdejoukkona palvelutalon 21 asukasta. Aineisto hankittiin käyttämällä seuraavia valaistuksia: tavanomainen, parannettu, epäsuora ja suora valaistus. Jokaisessa valaistuksessa selvitettiin valaistuksen riittävyyttä, miellyttävyyttä ja häikäisevyyttä haastattelemalla tutkittavia sekä mittaamalla objektiivisesti valaistusvoimakkuuksia ja luminansseja. Tutkimusympäristönä toimi Malmin palvelutalon testiasunto. Aineisto käsiteltiin SPSS-ohjelman avulla ja tulokset ilmaistiin frekvensseinä ja keskiarvoina. Tulokset esitettiin graafisina kuvioina. Valaistuksista tavanomainen valaistus koettiin riittävyydeltään huonoimmaksi, kun taas parannettu koettiin parhaimmaksi. Epäsuora valaistus koettiin riittävyydeltään paremmaksi kuin suora valaistus. Kaikkia valaistuksia pidettiin miellyttävinä siten, että parannettua valaistusta pidettiin miellyttävämmäksi kuin tavanomaista valaistusta ja epäsuora valaistus koettiin hieman miellyttävämpänä kuin suora valaistus. Mitään valaistusta ei pidetty häikäisevänä, kuitenkin niin, että parannettu valaistus koettiin kuitenkin häikäisevämmäksi kuin tavanomainen valaistus ja suoraa valaistusta pidettiin häikäisevämpänä kuin epäsuoraa valaistusta. Tämä tutkimus auttoi meitä tutkijoina ymmärtämään valaistuksen merkityksen varsinkin ikääntyneiden näkemisessä. Saimme myös konkreettisen mielikuvan siitä, millaista on toimia osana suurta tutkimusprojektia, jossa on mukana eri alojen asiantuntijoita. Tutkimuksesta hyötyivät myös Malmin palvelutalon asukkaat, koska tutkimuksen yksi tavoite oli parantaa heidän asuntojensa valaistusta. Jatkotutkimusaiheeksi ehdotamme tutkimusta valaistuksen miellyttävyydestä suuremmalla tutkimusjoukolla. Lisäksi ehdotamme tutkittavien lajittelua esitietojen mukaan ja selvitystä siitä, onko j ll i i d ll ki ä ki i k ii Avainsanat Ikääntyneet, näkeminen, valaistus: tavanomainen, parannettu, suora ja epäsuora

3 HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULU STADIA HELSINKI POLYTECHNIC Health Care and Social Services Degree Programme in Optometry Degree Bachelor of Health Care and Social Services Author/Authors Laura Kauppila and Veera Jokinen Title The Illumination of Residential Environment Evaluated by The Elderly Type of Work Final Project Date Spring 2005 Pages appendices ABSTRACT Esthetic residential environment is formed of different kinds of visual elements. Considering the elderly demands in their residential environment their everyday living in their homes becomes easier. Older person maintain ones independent initiative longer and in that way also accidents and need of help decrease. Socially it means that we will need less institutional places. This thesis is part of the Technical University s TeTT-project liberty in residences. The purpose of this thesis is to produce functional and esthetic solutions in designing apartments renovation and reconstruct work. The basis of this thesis was to resolve which kind of illumination the elderly experience pleasant in their residential environment. Data was collected by using the following illuminations: conventional, improved, direct and indirect illumination. Illumination s sufficiency, pleasantness and luminosity was resolved in each illumination conditions by interviewing and measuring illumination intensity and luminosity. Examination environment was Malmi s block of service flats apartment. Data was analysed with SPSS-program and results were displayed in frequencies and means and in graphic diagrams. Improved illumination was experienced more sufficient and pleasant than conventional illumination. Indirect illumination was experienced more sufficient and pleasant than direct illumination. Illuminations were not experienced too bright. Improved illumination was however experienced more bright than conventional illumination and direct illumination more bright than indirect illumination. This theme could be researched with larger group of elderly. In addition are we proposing to consider different kind of eye diseases their influence to the results. Keywords The elderly, seeing, illumination: conventional, improved, direct and indirect illumination

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO NÄKÖFYSIOLOGISET TEKIJÄT JA VALAISTUS NÄKÖAISTIMUKSEN SYNTYMINEN VALON TARPEEN LISÄÄNTYMINEN IKÄÄNTYESSÄ SOPEUTUMINEN ERI VALAISTUSOLOSUHTEISIIN NÄKEMISEN MUUTOKSET IKÄÄNTYESSÄ MYKIÖSSÄ JA VERKKOKALVOLLA TAPAHTUVAT MUUTOKSET IKÄÄNTYESSÄ KONTRASTIHERKKYYDEN MUUTOKSET IKÄÄNTYESSÄ NÄÖN KÄYTÖN VAIKEUTUMINEN IKÄÄNTYESSÄ HYVÄÄ NÄKEMISTÄ TUKEVA VALAISTUS JA VALAISTUKSEN ARVIOINTI VALAISTUSTAVAT JA VALAISIMET SUOSITELTAVAT VALAISTUSVOIMAKKUUDET VALAISTUKSEN TASAISUUS HÄIKÄISY JA KOHTUULLISET LUMINANSSIT IKÄÄNTYNEIDEN TOIMINNALLISEN NÄKÖYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN TETT- HANKKEESSA ESTEETTÖMYYS ASUINRAKENTAMISESSA TETT-HANKE (TETT= TOIMIVUUS, ESTEETTISYYS, TURVALLISUUS JA TALOUDELLISUUS) MALMIN PALVELUTALO TUTKIMUS- JA TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ TUTKIMUSONGELMAT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS TUTKIMUKSEN ETENEMINEN VALAISTUSJÄRJESTELYT MALMIN PALVELUTALOLLA KOHDEJOUKON VALINTA JA AINEISTON HANKINTA AINEISTON ANALYSOINTI TUTKIMUSTULOKSET KOHDEJOUKON KUVAUS ASUNNON TAVANOMAISET VALAISTUSOLOSUHTEET IKÄÄNTYNEIDEN KOKEMANA JA VALAISTUSMITTAREILLA MITATTUNA ASUNNON PARANNETUT VALAISTUSOLOSUHTEET IKÄÄNTYNEIDEN KOKEMANA JA VALAISTUSMITTAREILLA MITATTUNA ASUNNON EPÄSUORAT VALAISTUSOLOSUHTEET IKÄÄNTYNEIDEN KOKEMANA JA VALAISTUSMITTAREILLA MITATTUNA ASUNNON SUORAT VALAISTUSOLOSUHTEET IKÄÄNTYNEIDEN KOKEMANA JA VALAISTUSMITTAREILLA MITATTUNA JOHTOPÄÄTÖKSET POHDINTA LÄHTEET LIITTEET

5 2 1 JOHDANTO Yhteiskunnassamme ikääntyneiden osuus kasvaa ja heidän näkemisensä tarpeiden huomioon ottaminen korostuu heidän asuinympäristössään. On tärkeää, että ikääntyneille mahdollistetaan sellainen asuinympäristö, jossa he voivat toimia turvallisesti ja jossa on otettu huomioon heidän näkemisen tarpeensa. On myös tärkeää lisätä optometristien osaamista ja valmiutta ikääntyneiden näön tarpeiden huomioimisessa. Tämä opinnäytetyö liittyy Teknillisen korkeakoulun TeTT-hankkeeseen, jolla tarkoitetaan toimivuutta, esteettisyyttä, turvallisuutta ja taloudellisuutta. Hankkeen tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa ja ratkaisuja turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomiseksi. Tällä hankkeella tähdätään siihen, että ikääntyneet selviäisivät itsenäisesti pidempään. Erityisesti huonot valaistusolosuhteet ja tasoerot aiheuttavat turhia vaaratilanteita ikääntyneiden asuinympäristössä. Opinnäytetyömme tavoitteena on selvittää, millaisen valaistuksen ikääntyneet kokevat miellyttävänä heidän toiminnallisessa asuinympäristössään. Työmme tarkoitus on tuottaa uutta tietoa siitä, millainen on miellyttäväksi koettu valaistus ikääntyneiden asuinympäristössä. Tämä tieto on arvokasta suunniteltaessa asunnon muutos- ja korjaustöitä.

6 3 2 NÄKÖFYSIOLOGISET TEKIJÄT JA VALAISTUS 2.1 Näköaistimuksen syntyminen Valolla tarkoitetaan näkyvää säteilyenergiaa, valo on energiaa joka siirtyy säteilemällä. Ihmissilmä on herkkä vain tietynlaiselle säteilylle. (Halonen Lehtovaara 1992: 25.) Näkyvä valo edustaa vain hyvin kapeaa aluetta koko sähkömagneettisesta spektristä eli aallonpituudet 400 nanometristä 780 nanometriin. Se edustaa sitä aluetta sähkömagneettisesta säteilystä, joka absorboituu eli imeytyy verkkokalvon eli retinan tappi- ja sauvasolujen ulkosegmenttien pigmenttiin, muuttaa pigmenttimolekyylin muotoa ja saa aikaa hermoimpulssin, joka välittyy aivoihin ja aiheuttaa näköaistimuksen. Yleisesti näkyvän valon spektri jakautuu kuuteen eri perusväriin. Värit eivät erotu selkeästi rajoiltaan vaan rajat ovat sekoittuneet keskenään. Tämä aallonpituusalue on tärkeä, koska ihmissilmä on herkkä vain näille aallonpituuksille. (Halonen Lehtovaara 1992: 29; Saari 2001: 39.) Näköaisti käsittää silmät ja aivot. Täysin pimeässä emme näe mitään. Näkemiseen tarvitaan näköaistin lisäksi myös näkökohteesta silmään tulevaa valoa. Näkötapahtumassa voidaan erottaa näkökohteesta silmään tulevat valonsäteet, valon taittuminen silmän taittavissa väliaineissa, fotokemiallinen reaktio verkkokalvon aistinsoluissa ja niistä lähtevät impulssit, impulssien johtuminen näkörataa pitkin aivoihin ja aivojen kuorikerroksen, etenkin takaraivolohkonnäkökeskuksen toiminta. (Saari 2001: 38.) Verkkokalvo eli retina on läpinäkyvä, ohut ja hauras hermokudoskerros, joka peittää silmän takaosan sisäpintaa ja on silmän näkevä kudos. Sen tehtävänä on muuttaa valoenergia hermoimpulsseiksi, muokata niitä ja välittää ne aivoihin tulkittaviksi. Verkkokalvolta saatu tieto muokataan aivoissa tarkaksi näöksi, näkökentäksi, syvyysnäöksi, värinäöksi ja muiksi hyvän yhteisnäön ja normaalin näkökyvyn osatekijäksi. Verkkokalvossa on kymmenen kerrosta, joista valoaistinsolukerroksessa eli fotoreseptorikerroksessa ovat sauva- ja tappisolujen reseptoriosat. Tappisolujen pigmentit, opsiinit, ovat herkkiä tapin mukaan joko siniselle, vihreälle tai punaiselle valolle. Sauvasolujen pigmentti, rodopsiini, on erittäin herkkä kaikenväriselle valolle ja pystyy toimimaan myös hämärässä. Pimeän rajamailla toimivat vain sauvasolut, eikä värejä voi silloin nähdä. Sauvasolut vallitsevat verkkokalvon reunaosissa. Tarkan näkemisen alueen keskiosassa on vain tappisoluja. (Kivelä 2001: )

7 4 Sauvat ovat pidempiä kuin tapit, ja molemmat sisältävät valoa absorboivaa näköpigmenttiä säännöllisesti poimuttuneina kalvoina. Valonsäteiden osuessa reseptorisoluihin niiden kalvoille syntyy reseptoripotentiaali. Sauvat toimivat hyvin hämärässä (skotooppinen näkö) ja tapit valoisassa (fotooppinen näkö). Tämä ero perustuu niiden sisältämien näköpigmenttien erilaiseen rakenteeseen. Foveassa (tarkannäön pisteessä) on tiheässä lähes yksinomaan tappeja. Tapit vastaavat tarkasta näöstä ja väriaistimuksesta. Tapit vaativat voimakkaamman valoärsykkeen reagoidakseen kuin sauvat. Verkkokalvon reunaosissa on enimmäkseen sauvoja, jotka eivät erota värejä. Verkkokalvolla on noin 130 miljoonaa aistinsolua, joista 7 miljoonaa on tappisoluja ja loput sauvasoluja. Verkkokalvo siis esikäsittelee ja rajaa signaaleja ennen niiden siirtymistä keskushermostoon. Verkkokalvon reunaosilla seurataan ympäristöä, ja tarvittaessa keskushermosto kohdistaa fovean niiden ilmoittamaan kohteeseen. (Mäkitie 1990: ) 2.2 Valon tarpeen lisääntyminen ikääntyessä Presbyopian eli ikänäköisyyden oireena koetaan usein tarve parempaan valaistukseen, vaivat tulevat esiin etenkin syksyllä. Usein lukuetäisyys kasvaa, pieni teksti ei näy lainkaan ja rivit sulautuvat lukiessa yhteen tai näkyvät kahtena. Siitä seuraa, että henkilö väsyy helposti lukiessaan ja näin ollen työteho helposti heikkenee. Myös lähityöhön liittyvää silmien kirvelyä ja päänsärkyä saattaa esiintyä. (Saari 2001: ) Verkkokalvon valaistusvoimakkuus kuvaa tarkasteltavan kohteen verkkokalvolle synnyttämää valaistusvoimakkuutta. Verkkokalvon valaistusvoimakkuuteen vaikuttavat muun muassa tarkasteltavan kohteen luminanssi eli kirkkaus, pupillin koko ja silmän läpäisyominaisuudet. Henkilöt, joiden pupillin koko tai silmän läpäisyominaisuudet ovat erilaiset, voivat saada merkittävästi erilaisen näkövaikutelman samanlaisista näkökohteista. Pääasialliset syyt ikääntymisen aiheuttamaan verkkokalvon valaistusvoimakkuuden pienenemiseen ovatkin pupillin koon pieneneminen sekä lisääntyvä mykiön samentuminen. Pupillin koon pienentyessä yhä suurempi osa valosta joutuu läpäisemään mykiön sen paksumman ydinosan kautta, joka absorboi enemmän valoa kuin mykiön reunaosat. (Halonen - Lehtovaara 1992: 109.) Ikääntymisen myötä verkkokalvolle saapuvan valon määrä vähenee ja lisäksi myös verkkokalvolle muodostuvan kuvan laatu heikkenee. Verkkokalvon kontrastien heikkenemistä saattavat aiheuttaa kuvan epäselvyys tai valon hajonta silmässä. Iän myötä tapahtuva näkökuvien epäselvyys voi johtua sarveiskalvon ja mykiön taittoominaisuuksien muuttumisesta, joita voidaan laajalti korjata optisin apuvälinein. Valon

8 5 hajonta silmässä aiheuttaa kontrastien heikkenemistä verkkokalvolla, tätä ei voida suoraan lievittää optisin korjauksin. Valon hajonnan vuoksi silmä altistuu estohäikäisylle, jota voivat edesauttaa mm. näkökentässä olevat kirkkaat valonlähteet. Valon hajonnan uskotaan kasvavan iän myötä mykiön lisääntyvän samentumisen takia. Näkemistä voidaan kuitenkin helpottaa näkökohteiden kontrastia parantamalla. (Halonen-Lehtovaara 1992: 110.) Iän lisääntyessä valontarve kasvaa suuresti. 40-vuotias tarvitsee kaksinkertaisen valaistustason verrattuna 20-vuotiaan valon tarpeeseen, 60-vuotias tarvitsee jo kuusinkertaisen valaistustason 40-vuotiaaseen verrattuna. Syynä on muun muassa se, että vanhetessa silmän linssi kellastuu ja pupillin koko pienenee. Merkittävimmin vaikuttaa kuitenkin se seikka, että valon hajaantuminen kasvaa valonsäteen kulkiessa silmän optisen järjestelmän läpi. Kuitenkin ikääntyneiden ja nuorten henkilöiden välinen ero valon tarpeessa pienenee valaistusvoimakkuuden kasvaessa. Esimerkiksi 1000 luksin luokkaa olevilla valaistusvoimakkuuksilla 60-vuotias henkilö tarvitsee enää vain noin 20% enemmän valoa kuin 20-vuotias henkilö suoriutuakseen näkötehtävistä yhtä hyvin ja nopeasti kuin 20-vuotias. Verkkokalvolle saapuvan valon määrän pieneneminen johtaa usein korotetun valaistustason tarpeeseen. (Työvoimapalveluosasto, ammatinvalinnanohjaustoimisto 1990: 24; Ahponen 1996: ) Mykiön ja verkkokalvon muutokset lisäävät valon tarvetta. Ikääntyneiden lukumukavuuden kannalta onkin tärkeää, että valaistusta on riittävästi ja että se on oikein suunnattua. Valon tarve vaihtelee erittäin paljon. Lukumukavuuden kannalta on tärkeää, että valaistuksen määrä ja suunta säädetään mahdollisimman tarkasti tarvetta vastaavaksi. Usein yksinkertainen työpöytävalaisin tai jalkalamppu on täysin riittävä, kunhan lampun voimakkuus ja valon värisävy on valittu huolellisesti. Jos tarvitaan erityisen voimakasta valaistusta ja lukuetäisyys on lyhyt, tavallinen hehkulamppu voi lämmittää liikaa. Silloin kannattaa käyttää loisteputki- tai halogeenivalaisinta. Muutamaan valaisimeen saa näppärän suurennuslasin, jonka avulla esimerkiksi parsiminen on paljon helpompaa kuin vahvoilla lukulaseilla katsellessa. (Hyvärinen 2001.) Ikääntyessä silmän läpäisykyky valon kaikilla aallonpituuksilla pienenee, jonka lisäksi lyhyiden aallonpituuksien läpäisykyvyssä tapahtuu merkittävä aleneminen pääasiassa mykiön kellastumisen johdosta. Valon lyhyiden aallonpituuksien absorboitumisen seurauksena violettien ja sinisten värien erotuskyky vanhemmiten heikkenee. (Halonen - Lehtovaara 1992: 109.) Eräiden valonlähteiden valon keltaisuuden vaikutus korostuu ikääntyneiden silmien muuttuneiden ominaisuuksien seurauksena ja monet päivänvalos-

9 sa nähdyt kontrastit menetetään tällaisessa valaistuksessa työskenneltäessä (Lampi 1990: 109) Sopeutuminen eri valaistusolosuhteisiin Suurin osa silmän sopeutumisesta erilaisiin valoisuuksiin perustuu hitaaseen fotokemialliseen adaptaatioon. Tultaessa ulkoa valoisasta hämärään huoneeseen kestää useita minuutteja ennen kuin silmät ovat sopeutuneet hämärään, tätä kutsutaan hämäräadaptaatioksi. Vastaavasti tapahtuu kun siirrytään hämärästä valoisaan, tätä kutsutaan valoadaptaatioksi. Sopeutuminen valoisasta hämärään on kaksivaiheinen. Ensin herkkyys lisääntyy nopeasti noin satakertaiseksi. Tämä vaihe vastaa tappien valonherkkien näköpigmenttien hajoamista. Sitten herkkyys kasvaa kertaiseksi minuutissa. Tämä hitaampi valonherkkyyden lisääntyminen on yhteydessä sauvojen rodopsiinin hajoamiseen. (Mäkitie 1990: 26.) Valoadaptaatio tapahtuu huomattavasti nopeammin kuin hämäräadaptaatio. Valoadaptaation aiheuttavat verkkokalvon sisäiset kytkentämuutokset, jotka tapahtuvat sekunnin kymmenosassa, ja hitaampi fotokemiallinen herkkyyden muutos, joka tapahtuu noin minuutissa. Myös mustuaisen koko pienenee ja se päästää vähemmän valoa verkkokalvolle. (Mäkitie 1990: 26.) Normaalinäköinen henkilö pystyy lukemaan kirkkaassa auringonpaisteessa ja hämärään totuttuaan hän voi lukea myös kynttilän tai kuun valossa. Valomäärän vaihtelu on lähes miljoonakertainen, joten normaalinäköinen pystyy mukautumaan hyvin erilaisiin valaistusolosuhteisiin. Tätä mukautumista eli adaptaatiota säätelevät verkkokalvon toiminnat voivat vaurioitua hyvin monella tavalla. (Hyvärinen 2001.) Iän lisääntyessä erityisesti hämärään sopeutuminen voi joillakin henkilöillä hidastua huomattavasti. Vanhemmiten silmä ei siedä yhtä suuria ja nopeita luminanssivaihteluja näkökentässä kuin nuorena. Tällöin valaistuksen tasaisuuteen ja suurten luminanssierojen välttämiseen näkökentässä tulisi kiinnittää huomiota. (Ahponen 1996: 65.) Hämärässä näkeminen voi myös häiriintyä A-vitamiinin puutostilassa, joka on Suomessa nykyään harvinainen. A-vitamiinin tai voin syöminen ei siten paranna terveen henkilön näköä. Sairaiden on parasta neuvotella rasvojen ja rasvaliukoisten vitamiinien käytöstä lääkärinsä kanssa. Tunnetuin valomäärän vaihtumiseen mukautumisen häiriö on hämäräsokeus. Hämärässä näkemisen vaikeudet liittyvät moneen periytyvään silmäsairauteen ja ilmaantuvat yleensä joko kouluiän alussa tai murrosiän aikana. Aluksi mu-

10 7 kautuminen hämärään on hidastunut, myöhemmin hämärässä näkeminen lakkaa kokonaan. Hämäräsokea henkilö joutuu hämärässä käyttämään sokean liikkumistapoja jo silloin, kun hän normaalivalaistuksessa vielä näkee hyvin. (Hyvärinen 2001.) Osalla niitä henkilöitä, joiden hämäränäkö on häiriytynyt, myös mukautuminen valomäärän lisääntymiseen on häiriytynyt eli he häikäistyvät. Häikäistymistä esiintyy monissa muissakin sairauksissa. Häikäistyminen onkin tavallisimpia vaivoja, ja siltä suojautuminen on näkemisen mukavuuden kannalta tärkeää. Häikäistyminen voi aiheutua verkkokalvovauriosta tai väliaineiden samenemisesta, minkä lisäksi häikäistymistä esiintyy täysin normaalinäköisillä henkilöillä silloin, kun sarveiskalvo tai sidekalvo on ärtynyt. (Hyvärinen 2001.) Häikäistymiseltä voidaan suojautua suojalaseilla, lippalakilla ja varomalla katsomasta vastavaloon. Normaalinäköisenkin henkilön kannattaa välttää häikäisyä, koska se häiritsee tarkassa lähityössä. Yksi työmukavuutta lisäävä tekijä on työalueen valaistuksen järjestäminen niin, etteivät sillä olevat paperit tai kiiltävät esineet häikäise. (Hyvärinen 2001.) Iän myötä alttius estohäikäisylle kasvaa. Valon hajonta valonsäteen kulkiessa silmän optisen järjestelmän läpi kasvaa, minkä seurauksena verkkokalvolle syntyvä, kontrasteja heikentävä harsoluminanssi myös kasvaa. Vanhoilla henkilöillä estohäikäisyä aiheuttava harsoluminanssi voi olla kolminkertainen nuoriin henkilöihin verrattuna. (Ahponen 1996: 65.) 3 NÄKEMISEN MUUTOKSET IKÄÄNTYESSÄ 3.1 Mykiössä ja verkkokalvolla tapahtuvat muutokset ikääntyessä Muutokset silmän ja näköjärjestelmän toimintakyvyssä alkavat jo lapsuusiässä. Muutokset ovat voimakkaimpia silmän linssissä eli mykiössä, joka iän mukana kovettuu ja paksuuntuu. Samalla mykiön mukautumiskyky eli sen kyky tarkentua eri etäisyyksillä oleviin kohteisiin heikkenee tasaisesti. Silmän mukautumiskyvyn muutokset ovat nopeimmat alle 20-vuotiaaalla. Sitä on vaikea vielä tässä vaiheessa huomata, koska muutokset eivät vaikuta lähityöhön. Ikääntyessä, kun mukauttaminen edelleen heikentyy, vaikeutuu lähityöskentely ja usein vasta tuolloin ikääntyminen tiedostetaan. Silmän taittovoiman lisäys tapahtuu mykiön avulla. Tätä mykiön muodonmuutoksen avulla tapah-

11 8 tuvaa eri etäisyyksiltä tulevien valonsäteiden kohdentamista verkkokalvolle kutsutaan akkomodaatioksi eli mukauttamiseksi. (Hyvärinen 2001.) Kun verkkokalvokuva on epätarkka akkomodaation tehtävänä on korjata kuva teräväksi. Iän mukana akkomodaatiolihaksen toimintakyky heikentyy, mykiön kapselin elastisuus vähentyy ja mykiön tuman tullee kovemmaksi, siitä seuraa että akkomodaatiokyky vähenee. Akkomodaatiokyvyllä on selvä korrelaatio elinikään siten, että 8-10-vuotias pystyy akkomodoimaan noin 14 dioptria, 32-vuotias 8 dioptriaa, 50-vuotias enää dioptriaa, 60-vuotias 1,5 dioptriaa, 68-vuotias vain 0,5 dioptriaa. (Saari 2001: 293.) Mykiö kasvaa koko eliniän ajan. Se paksuuntuu hyvin hitaasti ja muuttuu iän mukana myös kemialliselta rakenteeltaan. Tällöin mykiön valontaitto-ominaisuudet saattavat muuttua ja linssi muuttuu usein kellertäväksi. Jos muutokset oikeassa ja vasemmassa silmässä tapahtuvat eri aikoina kuvien värisävy oikean ja vasemman silmän kuvassa muuttuu erilaiseksi, mutta se häiritsee harvoin. Iän mukana mykiön veden määrä pienenee, ja siitä seuraa että mykiön valkuaisrakenne muuttuu ja sen sisältämän kalsiumin määrä suurenee. (Hyvärinen 2001.) Verkkokalvo saa suonikalvon kautta tarvitsemansa ravintoaineita. Verkkokalvon muutokset johtuvat pääasiassa hiussuoniston osittaisesta hitaasta sulkeutumisesta ja näkötietoja välittävien solujen määrän laskusta. Eläkeiän lähestyessä tarkan näön alueen rakenne usein muuttuu ja näöntarkkuus saattaa heikentyä. Muutokset jäävät useimpien ikääntyneiden osalta vähäisiksi ja niiden vaikutus esimerkiksi lukemiseen voidaan korvata lisäämällä lukulasien vahvuutta. (Hyvärinen 2001.) Ihmisen ikääntyessä keskeinen näöntarkkuus heikkenee. Näöntarkkuus on parhaimmillaan vuoden iässä. Näöntarkkuuden heikkenemiseen ovat osittain syynä silmän taittavien väliaineiden valon läpäisyn huononeminen sekä pupillin pieneneminen. (Halonen Lehtovaara 1992: 110.) 3.2 Kontrastiherkkyyden muutokset ikääntyessä Kontrastien erotuskyky merkitsee kykyä erottaa vierekkäisten pintojen vaaleusasteeroja. Muotojen ja yksityiskohtien erottaminen perustuu kontrastien havaitsemiseen. Näkemistä helpottaa jos käytetään tavanomaista selvempiä kontrasteja ja sopivaa valaistusta. (Työvoimapalveluosasto, ammatinvalinnanohjaustoimisto 1990: ) Kontrasti on näkökohteen taustan luminanssin ja näkökohteen luminanssin erotuksen suhde taustan luminanssiin. Kontrasti voi olla arvoltaan 0 ja 1 välillä. Näkötauluissa kontrastin

12 9 pitäisi olla 1, kun katseltavat täysin mustat merkit ovat täysin valkoisella pohjalla. (Mäkitie 1990:133.) Kontrastiherkkyys on pienimmän havaittavissa olevan kontrastin eli kontrastikynnyksen käänteisarvo (Saari 2001: 47). Kontrastikynnys tarkoittaa sitä, kuinka suuri vaaleiden ja tummien pintojen luminanssiero tarvitaan, jotta pinnat voidaan juuri havaita erillisinä (Mäkitie 1990: 133). Erittäin hämärässä valaistuksessa tarvitaan suuri kontrasti, jotta yksityiskohta olisi nähtävissä. Tällöin kontrastiherkkyys lähestyy nollaa. Valaistusvoimakkuuden kasvaessa kasvaa myös kontrastiherkkyys tiettyyn raja-arvoon suurella taustaluminanssiarvolla. (Saari 2001: 47.) Kontrastiherkkyys alkaa kehittyä nopeasti jo ensimmäisen ikävuoden aikana. Kontrastiherkkyys on 6-10-vuotiaalla lähes samanlainen kuin vuotiaalla. Yli 60-vuotiaalla kontrastiherkkyys laskee, ennen kaikkea keskitiheille ja tiheille kuvioille. Tämä on tärkeä tietää, kun suunnitellaan valaistusta. (Mäkitie 1990: 134.) Matalakontrastiset valokuvat ja kuvan päälle painetut tekstit ovat hankalia, jos kontrastiherkkyys ja näöntarkkuus ovat vähänkin alentuneet. Tällaisia kuvia ei pitäisi painaa lainkaan ja television tekstin taakse pitäisi meilläkin saada tumma pohja, koska valkoisen tekstin lukeminen vaalealta taustalta on hyvin monen katsojan näkötoiminnoille mahdotonta. (Hyvärinen 2001.) Ulkona ja julkisissa tiloissa liikkuessaan yksilö ei voi vaikuttaa valaistukseen. Niillä henkilöillä joiden kontrastiherkkyys on heikentynyt, on vaikeuksia erityisesti kadun reunusten havaitsemisessa, harmaiden kiviportaiden näkemisessä ja huonosti valaistujen julkisten tilojen sokkeloissa. Portaat ovat ikääntyneiden kannalta erityisen vaarallisia. Portaissa tulisi olla tumma reunalista, joka parantaa näkyvyyttä ja vähentää liukastumisvaaraa. (Hyvärinen 2001.) Usein ikääntyneet valittavat näkönsä käyneen kovin huonoksi ja maailman harmaaksi. He kokevat myös tuttavien tunnistamisen vaikeaksi, vaikka heillä on yhtä hyvä keskeinen näöntarkkuus kuin aikaisemmin. Kyseessä onkin yleensä kontrastiherkkyyden heikkeneminen, jota voidaan hieman auttaa parantamalla valaistusta. (Hyvärinen 2001.) 3.3 Näön käytön vaikeutuminen ikääntyessä Silmäsairaudet ovat ikääntyneillä huomattavasti tavallisempia kuin nuorilla henkilöillä. Nykyään useimmat silmäsairaudet pystytään hoitamaan niin, etteivät ne olennaisesti

13 10 muuta näön käyttöä. Kun silmäsairaudet hoidetaan hyvin ja silmälasit ja muut apuvälineet korjataan tarvetta vastaaviksi, ikääntyneet voivat tulla hyvin toimeen näkönsä kanssa. Monille ikääntyneille lukeminen on tärkein ajankulu ja lukunäkö siksi tärkeä. Lukemista ei tarvitse jättää vaikka näkö heikkenisi. Jos valaistus ja silmälasit valitaan näkötilanteeseen ja harrastuksiin sopiviksi, voi jopa pitsinnypläys onnistua ikääntyneeltäkin. (Hyvärinen 2001.) Kun ikää on tullut riittävästi ja verenkierto alkaa ajoittain häiriytyä, häiritsee se myös lukemista. Pitempään istuttaessa pään alueelle saattaa tulla verenkiertohäiriöitä niin, että kuva himmenee ja ajoittain häviää kokonaan. Tällöin lukeminen saadaan usein palautumaan normaaliksi vähäisen liikkumisen jälkeen. Näöntarkkuuden huonontuessa lukulaseja vahvistetaan, lukuvalaistusta lisätään ja televisiota katsellaan lähempää kuin ennen, jotta kuva nähdään suurempana. (Hyvärinen 2001.) Jos näkö huononee niin, että kysymyksessä on varsinainen näkövammaisuus, erilaisten optisten apuvälineiden lisäksi voidaan ottaa käyttöön lukutelevisio, nauhurit, näkövammaisten kirjaston äänitteet ja näkövammaisen liikuntatekniikka sekä opetella kuntoutuskurssien aikana selviytymään jokapäiväisistä askareista vähäisenkin jäännösnäön turvin. (Hyvärinen 2001). 4 HYVÄÄ NÄKEMISTÄ TUKEVA VALAISTUS JA VALAISTUKSEN ARVIOINTI 4.1 Valaistustavat ja valaisimet Yleisvalaistuksella tarkoitetaan tietyn tilan valaistusta, jonka suunnittelussa ei oteta huomioon tilan osien erityisvaatimuksia (Lampi 1990: 106). Yleisvalaistus saadaan aikaan useilla valaisimilla, jotka sijoitetaan tai ripustetaan tasaisesti koko kattopinnalle. Tuloksena on koko huoneen samanlainen, melko tasainen valaistusvoimakkuus. Joissakin tapauksissa valaisimien epäsymmetrinen asettelu voi olla suositeltavaa siten, että valo tulee katseltavaan kohteeseen pääasiassa tietystä suunnasta. (Suomen valoteknillinen seura 1986: 60.) Yleisvalaistustason määrittämiseksi pitää määrittää valaistusvoimakkuuden mittauspisteiden lukumäärä (Ahponen Timonen 1996: 127). Valaistusvoimakkuudeksi kutsutaan pinnalle saapuvaa valovirran tiheyttä ja sen yksikkö on luumen neliömetrille (lm/m2) eli

14 11 luksi (lx) (Saari 2001: 46). Yleisvalaistusta mitattaessa mittauspisteiden lukumäärä määräytyy huoneindeksin (k) avulla, joka tarkoittaa sitä, että tutkittava alue on yhtenäinen ja valaistuksen puolesta samaan vaatimusluokkaan kuuluva. Huoneindeksi lasketaan kaavalla: k = l x b / hm x (l +b), jossa l on huoneen pituus metreinä, b on huoneen leveys metreinä ja hm on valaisimien asennuskorkeus metreinä työtasolta mitattuna. Huoneindeksin (k) avulla voidaan päätellä mittauspisteiden lukumäärä taulukon 1 mukaisesti. (Ahponen - Timonen 1996: 127.) Taulukko 1. Mittauspisteiden vähimmäismäärän riippuvuus huoneindeksistä (Ahponen - Timonen 1996: 128). Huoneindeksi (k) Mittauspisteiden lukumäärä k < k < k < k 25 Tutkittava alue jaetaan neliömäisiin tai suorakaiteen muotoisiin yhtä suuriin ruutuihin, joiden sivujen pituudet ovat huoneen koon mukaan 0,5-2 metriä. Valaistusvoimakkuus mitataan jokaisen ruudun keskipisteestä työtason korkeudella olevalla vaakatasolla. Alueen keskimääräinen valaistusvoimakkuus Em on eri ruutujen keskipisteistä saatujen mittaustulosten keskiarvo eli Em = (E1+E2+E3+En) / n, jossa n on mittauspisteiden lukumäärä. (Ahponen - Timonen 1996: ) Paikallisvalaistuksen tehtävä on lisätä valaistusvoimakkuutta jossakin valaistavan tilan kohteessa (Lampi 1990: 106). Keskittämällä valaisimia työskentelyalueiden kohdalle saavutetaan joskus taloudellisempi lopputulos. Paikallisvalaistus saadaan aikaan siis niin, että lähelle näkötehtävää sijoitetaan lisävalaisimia, jotka valaisevat vain tietyn alueen. Paikallisvalaistusta suositellaan, kun näkötehtävät vaativat tarkkuutta ja kun suuria valaistusvoimakkuuksia tarvitaan vain rajoitetuilla alueilla. Kun muotojen ja pintarakenteen havaitseminen edellyttää voimakkaasti suunnattua valoa tai jos yleisvalaistus ei ulotu kaikkiin paikkoihin suositellaan paikallisvalaistusta. Silloin kun henkilön näkökyky on heikentynyt, esimerkiksi ikääntyvillä, tarvitaan suuria valaistusvoimakkuuksia ja hyvä paikallisvalaistus on myös tarpeen. Kohdistettua valaistusta käytetään myös silloin, kun halutaan estää heijastuminen näkökohteesta tai sen vierestä. Paikallisvalaistus-

15 12 ta käytettäessä yleisvalaistuksen pitää olla niin suuri, että näkökentän luminanssijakauma säilyy suotuisana ja tilasta saatava valoisuusvaikutelma miellyttävänä. (Suomen valoteknillinen seura, 1986: 62.) Luminanssilla tarkoitetaan pinnalta tiettyyn suuntaan säteilevän tai heijastuvan valon valovoiman suhdetta pinnan tästä suunnasta näkyvään alaan. Luminanssin yksikkö on kandelaa neliömetrille (cd/m2) ja sitä käytetään pinnasta lähtevän valon mittaamiseen eli mitataan pinnan kirkkautta. (Saari 2001: 47.) Valaistuksen oikea valinta ja valaistuksen toteutustapa vaikuttavat hyvin paljon siihen, miten valoa voidaan hyödyntää näkötoimintaa varten. Lampun ja heijastimen malli ja koko vaikuttavat siihen, miten valo saadaan ohjattua etäältäkin työpisteisiin. Valaisimia valittaessa on otettava huomioon valaisimen koko ja nimellisteho, valonjakauma, valon kohdistus- ja asennusominaisuudet. Myöskin valaisimien määrä ja paikat vaikuttavat yleisvalaistuksen riittävyyteen. Huomiota pitää kiinnittää myös valaisimien yhteensopivuuteen, koska niistä koostuu yleisvalaistusvaikutelma ja paikallis- ja yleisvalaistussuhteet. (Lampi 1990: ) 4.2 Suositeltavat valaistusvoimakkuudet Keinovalaistus sisätiloissa on määrällisesti arvioituna suhteellisen niukka keskipäivän päivänvaloon mitattuna. Kesäisenä keskipäivänä valaistusvoimakkuudet ulkona saattavat olla yli luksia ja pilvisenä päivänä noin luksia. Erittäin voimakkaana pidetään toimistotilan loistelampuilla toteutettua yleisvalaistusta, joka ylittää 1000 luksia. (Lampi 1990: 98.) Sisätiloissa, joissa ei työskennellä ja oleskella jatkuvasti, miniminä valaistusvoimakkuutena pidetään 20 luksia (lx) (Suomen valoteknillinen seura 1986: 20). Monet työtilat näyttävät epämiellyttävän hämäriltä, jos valaistusvoimakkuus on alle 200 lx ja sitä varten työtiloihin suositellaankin vähintään 200 lx valaistusvoimakkuutta. Koska useimpia ihmisiä tyydyttää noin 2000 lx valaistusvoimakkuus, sitä pidetäänkin rajana, jonka yli ei kannata näkömukavuutta ajatellen mennä. (Suomen valoteknillinen seura 1986: ) Yleisvalaistuksen voimakkuuden keskiarvo ei saa olla luksia pienempi työtiloissa, joissa oleskellaan jatkuvasti. (Suomen valoteknillinen seura 1986: 62.)

16 13 Taulukko 2. Suositeltavia valaistusvoimakkuuksia (Suomen valoteknillinen seura 1986: 22). Tila / valaistus Olohuone / yleisvalaistus Olohuone / paikallisvalaistus Valaistusvoimakkuus (lx) Taulukossa 2 on esitetty olohuoneeseen suositeltavia valaistusvoimakkuuksia. Esitetyt arvot ovat suositusluonteisia pyrittäessä hyvään valaistukseen. Taulukossa on annettu kolme valaistusvoimakkuusarvoa: pienempi, normaali ja suurempi. Vaihteluvälillä otetaan huomioon, että joissakin tapauksissa havaitsijan tai näkökohteen ominaisuuksista johtuen tarvitaan joko pienempää tai suurempaa valaistusvoimakkuutta kuin normaalisti. (Suomen valoteknillinen seura 1986: ) Olohuoneen suositeltava yleisvalaistuksen normaali valaistusvoimakkuus on 100 luksia. Kuitenkin olohuoneessa suoritettavien askareiden, kuten lukemisen, käsitöiden sekä ompelun valaistukseen suositellaan paikallisvalaisimien käyttöä, jolloin suositeltava normaali valaistusvoimakkuus on 750 luksia. Yleisvalaistuksen tehtävänä on mahdollistaa tilassa näkeminen ja oleskelu. Yleisvalaistus voidaan suunnitella palvelemaan myös erityistarpeita, kuten siivousta tai television katselemista. Paikallisvalaistuksella mahdollistetaan olohuoneessa tapahtuvat tarkkaa näkemistä vaativat toiminnot, kuten lukeminen tai käsitöiden tekeminen. (Koponen 1999: ) Keittiön suositeltava valaistusvoimakkuus on 200 luksia ja paikallisvalaistuksen suuruus 300 luksia. Koska keittiö on ensisijaisesti työtila, tarvitaan siellä hyvää työvalaistusta. Yleisvalaistuksen lisäksi tarvitaan siis erilaisia paikallisvalaisimia parantamaan valaistusta. (Koponen 1999: 46.) 4.3 Valaistuksen tasaisuus Kun samanlaista työtä suoritetaan pelkän yleisvalaistuksen turvin saman huoneen useassa työkohteessa, ei heikoimmin valaistun työpisteen valaistusvoimakkuus normaalisti saa olla alle 70 prosenttia parhaiten valaistun pisteen valaistusvoimakkuudesta. Valaistuksen tasaisuutta määritettäessä työskentelyalueiden ulkopuolella voidaan käyttää pienempää valaistusvoimakkuutta. Samassa tilassa työskentelyalueiden ulkopuolisten alueiden keskimääräinen valaistusvoimakkuus ei kuitenkaan normaalisti saa olla pienempi

17 kuin 1/3 työskentelyalueiden keskimääräisestä valaistusvoimakkuudesta. (Suomen valoteknillinen seura 1986: 24.) 14 Valaistusvoimakkuuden tasaisuuden määrittämiseksi huoneen valaistusvoimakkuusarvoista haetaan pienin (Emin) ja suurin (Emax) arvo katselualueella. Näistä lasketaan tasaisuudet Emin / Emax. (Ahponen - Timonen 1996: 128.) Silmien sopeutumisen hitauden takia liian suuret erot valaistusvoimakkuuksissa vaikeuttavat näkemistä, varsinkin jos vaihdellen joudutaan katsomaan valoisia ja hämäriä kohteita (vrt. valoadaptaatio) (Suomen valoteknillinen seura 1986: 24). Valaistuksen tasaisuutta voidaan arvioida myös pintojen heijastussuhteiden (R%) avulla. Mittauspisteen luminanssiarvo jaetaan mittauspisteen valaistusvoimakkuusarvolla. Tästä saatu lukema kerrotaan piin-arvolla ja siitä saatu lukema kerrotaan sadalla. Tulokseksi saadaan heijastussuhde prosentteina. (Taulukko 3). R (%) = mittauspisteen luminassi / mittauspisteen valaistusvoimakkuus x π x 100 (Ahponen - Timonen 1996: 143.) Taulukko 3. Suositeltavat huonepintojen heijastussuhteet (Suomen valoteknillinen seura 1986: 48). Pinta Heijastussuhde (R%) Katto 60 tai yli Seinät Pöydät, istuimet, koneet Lattia Häikäisy ja kohtuulliset luminanssit Häikäisy aiheuttaa epämukavuutta näkemisessä ja näkemisen heikentymistä. Häikäisy on ohimenevää silloin, kun silmä ei ole ehtinyt sopeutua uuteen suurempaan luminanssiin tai kontrastiin. Häikäisy on jatkuvaa silloin, kun luminanssierot ovat liian suuret valaistukseen sopeutuvalle silmälle. (Lampi 1990: 107.) Häikäisyä on olemassa neljä eri lajia: kiusa-, esto-, suora- ja epäsuora häikäisy. Kiusaja estohäikäisy esiintyvät usein samanaikaisesti. Kiusahäikäisy aiheuttaa epämiellyttä-

18 15 vän tunteen, mutta ei välttämättä heikennä näkemistä. Estohäikäisyn syynä on sopimaton luminanssien jakautuminen tai liian suuret luminanssit. Estohäikäisy heikentää näkemistä, mutta ei välttämättä aiheuta epämiellyttävää tunnetta. Sisällä kiusahäikäisy on usein todennäköisempää kuin estohäikäisy. (Suomen valoteknillinen seura 1986: 39.) Suora häikäisy aiheutuu valonlähteen kuten lampun tai ikkunan suorasta näkymisestä. Epäsuora häikäisy eli heijastumishäikäisy on kyseessä silloin, kun suuria luminansseja pääsee silmiin kuvastumalla peilimäisen pinnan kautta. (Suomen valoteknillinen seura 1986: 39.) Näkökohteen ja ympäristön luminanssit ovat tärkeimpiä valaistusteknillisiä tekijöitä hyvään näkyvyyteen pyrittäessä. Luminanssijakauma vaikuttaa näkyvyyteen osaksi siksi, että silmien sopeutumistaso riippuu näkökentän luminanssitasosta. Silmä sopeutuu näkökentän luminansseihin muuttamalla pupillin kokoa ja verkkokalvon herkkyyttä. Luminanssitasoa, johon silmien sopeutuminen lopulta päättyy, kutsutaan sopeutumistasoksi. Sopeutumistaso vaikuttaa näöntarkkuuteen (kyky erottaa pienet, hyvin lähekkäin olevat kohteet toisistaan), kontrastiherkkyyteen (kyky erottaa pieniä suhteellisia luminanssieroja) ja sopeutumisessa, silmien liikkeissä ja mukautumisessa tarvittavien motoristen toimintojen tehokkuuteen. Sopeutumistason kasvaessa näöntarkkuus, kontrastiherkkyys ja silmien motoriikan suorituskyky paranevat tiettyyn maksimitasoon saakka. (Suomen valoteknillinen seura 1986: ) Näkemisen kannalta on suositeltavaa, ettei näkökohteen taustan luminanssi ole suurempi kuin kohteen luminanssi. Luminanssijakauman suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota varsinaiseen ydinkatselualueeseen ja sen lähiympäristöön. Jos näkökohteen luminanssi on hieman suurempi ympäristön luminanssiin nähden, se edistää huomion keskittymistä tälle alueelle. Lähiympäristön luminanssi ei saa kuitenkaan alittaa arvoa 1/3 eikä näkökentän uloimpien osien luminanssi arvoa 1/10 kohteen luminanssista. (Suomen valoteknillinen seura 1986: 47.)

19 Taulukko 4. Suositeltavat näkökentän luminanssisuhteet, kun näkökohteen keskimääräinen luminanssi on cd/m2 (Suomen valoteknillinen seura 1986: 47). 16 Näkökentän osa Keskimääräinen luminanssi % Näkökohde Näkökohteen välitön ympäristö 30 * 40 * 50 * Kaukoympäristö * Yleisvalaistusta käytettäessä näkökohteen välittömän ympäristön heijastussuhteen tulee olla prosenttia kohteen heijastussuhteesta. Jos häikäisevä kohde sijaitsee näkökentän keskellä, se häikäisee luultavasti enemmän, kuin jos se sijaitsisi näkökentän laitamilla. Vähiten se häikäisee, jos se sijaitsee näkökentän yläosassa. Näin ollen valaisimet, joissa valoa säteilevät osat näkyvät, kannattaa sijoittaa mahdollisimman kauas näkökentän laidalle, mieluiten sen yläosaan. Valaisimen välitön lähiympäristö yritetään valaista siten, että kun katsotaan poispäin valaisimesta luminanssi pienenee tasaisesti ilman jyrkkää rajaa. Valaisimien näkyvien osien luminanssi pidetään mahdollisimman pienenä katselusuuntiin päin. Vältetään myöskin käyttämästä paljaita hehkulamppuja. (Suomen valoteknillinen seura 1986:43.) Heijastumishäikäisyn ehkäisemiseksi sijoitetaan valaisin työntekijän suhteen siten, että valo ei pääse heijastumaan peiliheijastuslain mukaan silmiin ja suositaan sellaisia laajapintaisia valaisimia, joiden luminanssi on pieni. Myöskin kiiltävät pinnat kannattaa korvata mattapintaisilla. (Suomen valoteknillinen seura 1986: ) 5 IKÄÄNTYNEIDEN TOIMINNALLISEN NÄKÖYMPÄRISTÖN KEHITTÄMI- NEN TETT-HANKKEESSA 5.1 Esteettömyys asuinrakentamisessa Vuonna 2000 suomalaisista 15 prosenttia oli täyttänyt 65-vuotta, mutta vuonna 2030 tähän ikäryhmään kuuluu jo yli 26 prosenttia väestöstä eli useampi kuin joka neljäs suomalainen. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan eniten kasvavat vanhimmat ikäluokat eli yli 85-vuotiaiden ryhmä, joka kasvaa yli kaksinkertaiseksi vuoteen 2030 mennessä, sekä vuotiaiden ryhmä, joka sekin lähes kaksinkertaistuu. Suomen väestö ikääntyy siis vauhdilla tulevina vuosikymmeninä. Julkisuudessa on maalailtu hälyttäviä visi-

20 17 oita ikääntyvän Suomen tulevaisuuden näkymistä. Eläke- ja hoivamenojen pelätään kasvavan kohtuuttomiksi. Ikääntyneiden palvelutarvetta voidaan vähentää tukemalla heidän toimintakykynsä säilymistä ja ehkäisemällä tapaturmia ennalta. Rakennetun ympäristön ominaisuuksilla on tässä huomattava merkitys. Esteetön asunto ja lähiympäristö antavat iäkkäälle mahdollisuuden liikkua ja suoriutua arjestaan oman aktiivisuutensa avulla sekä asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. (Ruonakoski 2004: 7-9.) Esteettömän asumisen hyötynä on mm. se että esteettömät tai sellaiseksi muunnettavissa olevat asunnot soveltuvat kaikille asukkaille ja vähentävät tarvetta muuttaa elämäntilanteiden muuttuessa. Esteettömän asumisen myötä ikääntyneen arkielämä kotona helpottuu, koska hän saa säilyttää elämänlaatunsa, itsenäisyytensä ja omatoimisuutensa pidempään. Näin ollen myös tapaturmat ja avun tarve vähenevät. Kun ikääntynyt selviää kotonaan paremmin ja pidempään tarvitsee kunta vähemmän laitospaikkoja suhteessa ikääntyneen väestön määrään. Kiinteistöjen korjaukset vähentävät myös kotipalvelujen tarvetta. Näin ollen sosiaali- sektorin paineet helpottuvat. (Ruonakoski 2004: 36.) 5.2 TeTT-hanke (TeTT= Toimivuus, esteettisyys, Turvallisuus ja Taloudellisuus) Tett-hankkeen tavoitteena on kehittää uudis- ja korjausrakentamista varten testausmenetelmiä, joiden avulla voidaan siirtää käyttäjien vaatimukset ja rakennuksen asettamat rajat ja mahdollisuudet suunnitelmiin ja tuotteiden kehittämistavoitteisiin. Menetelmiä kehitetään yhteistyötahojen case-kohteissa samalla, kun kohteissa kehitetään niiden sisältöjä ja malleja. (TKK/ Sotera 2003.) TeTT-projektiryhmään kuuluu tutkijaryhmä Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla toimivasta sosiaali- ja terveydenhuollon tekniikan ja rakentamisen instituutista, Soterasta; Teknillisen korkeakoulun rakennus- ja ympäristötekniikan osastosta rakentamistalous; Teknillisen korkeakoulun sähkö- ja tietoliikennetekniikan osastosta, valaistuslaboratorio sekä Kuopion aluetyöterveyslaitos. (TKK/ Sotera 2003.) Hanke jakautuu osatehtäviin, joita suoritetaan hankkeen kokonaisaikataulun mukaisesti osittain samanaikaisesti kolmen ja puolen vuoden aikana. Tarkoituksena on, että pääosa case-kohteiden testauksista suoritetaan vuosien 2004 ja 2005 aikana. Koko hankkeen koordinoinnista vastaa Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla toimiva Sosiaali- ja terveyshuollon, tekniikan ja rakentamisen tutkimusinstituutti Sotera. Tutkimuskohteiksi valituissa todellisissa hankkeissa tarkastellaan suunnitteluratkaisuilla ja korjaustoimenpiteillä saavutettavia kokonaistaloudellisia säästöjä, joita muodostuu mm. tapaturmavaa-

21 18 rojen ennakoimiseen, asukkaiden omatoimisuuden tukemiseen tai lisääntymisen, avustajien kuormittumisen, ajansäästön tai laitoshoidon tarpeen vähenemisen kautta. (Åkerblom 2004.) Case 2 kattaa Malmin palvelutalossa tehtävät osatutkimukset: 1. Ergonomian ja käytettävyyden arviointi osaksi asuntojen korjausrakentamista. 2. Toiminnallisen näkökyvyn mittaaminen ja edistäminen. 3. Vanhusten palvelutalon korjausmalli (diplomityö). Opinnäytetyömme liittyy toiminnallisen näkökyvyn mittaamiseen ja edistämiseen. Tutkimuksen tavoitteena on ikääntyneiden kodin valaistusolosuhteiden arviointi toiminnallisuuden näkökulmasta sekä tutkimusmenetelmän kehittäminen. Tavoitteena on saada tietoa siitä, millä menetelmillä pystytään arvioimaan valaistusolosuhteiden vaikutusta ikääntyneen arkitoimintoihin. (Åkerblom 2004.) 5.3 Malmin palvelutalo tutkimus- ja toimintaympäristönä Malmin vanhusten palvelutalo on Helsingin sosiaaliviraston alainen koillisen suurpiirin ikääntyneille tarkoitettu palvelutalo. Asukkaat ovat hyvin iäkkäitä ja heidän esteettömyysvaatimuksensa ovat suureet, sekä asunnoissa että ympäristössä. Malmin palvelutalo valmistui vuonna Sitä on 1990-luvulla osittain peruskorjattu ja nyt tutkimusaikanamme syksyllä 2004 tehtiin pihan kunnostustöitä ja korjattiin pihavalaistusta. Malmin palvelutalo sijaitsee Malmin sairaalan ja terveyskeskuksen läheisyydessä. Palvelutalo tarjoaa asukkailleen monipuolisen ja turvallisen asuinympäristön. Asukkailla on halutessaan mahdollisuus asua omassa kodissaan elämänsä loppuun saakka. (Närvänen 2004.) Malmin palvelutalossa on 117 palveluasuntoa, lisäksi A-talossa 19 tehostettua palveluasuntoa ja 12-paikkainen dementiaryhmäkoti, syyskoti. Valtaosa asunnoista on yksiöitä. Kaikissa asunnoissa on turvapuhelin, jolla henkilökunnan tavoittaa ympäri vuorokauden. Palvelutalo käsittää viisi 4-kerroksista asuintaloa ja 1-kerroksisen huoltorakennuksen. Asuinrakennukset on varustettu hissillä. Palvelutalo lisäksi talossa toimii Syystien toimintakeskus, joka tarjoaa talon asukkaille ja lähialueen ikääntyneille erilaisia viriketoimintoja. Talon ruokasalissa on mahdollisuus käydä päivittäin syömässä aamiainen ja lounas. Asukkaat ovat vuokrasuhteessa kaupunkiin. Vuokraan sisältyy sähkö ja vesi ja pesutuvan käyttö. Asukkaan tarvitsemat hoito- ja ateriapalvelut laskutetaan erikseen. (Närvänen 2004.)

22 19 Ammattitaitoinen henkilökunta toteuttaa yksilövastuista hoitotyötä ja kuntouttavaa työotetta. Tämän mahdollistaa työtiimimalli. A-tiimi hoitaa A-rapun asukkaat, B-tiimi B- ja C-rappujen asukkaat ja D-tiimi D- ja E- rappujen asukkaat. Asukkaalla on oikeus päättää ja osallistua oman elämänsä suunnitteluun. Jokaiselle hoidon piirissä olevalle asukkaalle nimetään vastuuhoitaja. Toiminnan tavoitteena on asukkaiden mahdollisimman omatoiminen, mielekäs ja virikkeellinen elämä. Toimintakeskus pyrkii toiminnallaan säilyttämään ja lisäämään asukkaiden toimintakykyä ja mielenvirkeyttä. (Lemmetty 2004.) Palvelutaloon haetaan sosiaalityöntekijän kautta ja asukasvalinta tapahtuu hoidon tarpeen perusteella. Sosiaalityöntekijä arvioi yhdessä asiakkaan, kotihoidon ja muiden yhteisötahojen kanssa parhaan mahdollisen vaihtoehdon asumiselle. Yksilöllinen palvelutarve määritellään yhdessä asiakkaan, omaisen ja omahoitajan kanssa. Syyskoti ja A- talo ovat tehostettua palveluasumista, jossa saa ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa. Tehostettu palveluasuminen on laitoshoitoa korvaavaa hoitoa. Syyskoti on ryhmäkoti, joka on tarkoitettu dementoituneille ikääntyneille. Syyskodista löytyy yhden ja kahden hengen huoneita, joissa on oma kylpyhuone. Yhteiskäytössä on tupakeittiö, olohuone ja terassi. (Lemmetty 2004.) 6 TUTKIMUSONGELMAT Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, millaisen valaistuksen ikääntyneet kokevat miellyttävänä toimiessaan kodinomaisessa asuinympäristössään. Täsmennetyt tutkimusongelmat ovat: 1. Millaisena ikääntyneet kokevat tavanomaiset valaistusolosuhteet? 2. Millaisena ikääntyneet kokevat parannetut valaistusolosuhteet? 3. Millaisena ikääntyneet kokevat epäsuorat valaistusolosuhteet? 4. Millaisena ikääntyneet kokevat suorat valaistusolosuhteet?

23 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen eteneminen Keväällä 2004 aihe nousi esiin TeTT-hankkeesta. Tarpeena oli tutkia Malmin palvelutalon asukkaiden toiminnallista näkökykyä ja valaistusolosuhteita arkipäivän tavanomaisissa tilanteissa. Kiinnostuimme aiheesta, koska ikääntyneiden näkökyky tulee olemaan yhä tärkeämpi osa optometristin työtämme. Halusimme myös tuottaa sellaista tietoa ikääntyneiden näkemisestä ja valaistuksen merkityksestä, josta olisi hyötyä suunniteltaessa asunnon muutostöitä ikääntyneille. Tapasimme toukokuussa 2004 Teknillisen korkeakoulun Soteran tutkijat. Silloin jaoimme aiheen kolmen muun optometrian opiskelijan kesken siten, että he tutkivat ikääntyneiden toiminnallista näkökykyä ja me tutkimme toiminnallista näköympäristöä. Myöhemmin rajasimme aiheen näköympäristötekijät valaistukseen. Sovimme, että aineisto kerätään syksyllä Seuraava tapaaminen sovittiin syyskuulle. Kesän ja alkusyksyn 2004 aikana etsimme lähdekirjallisuutta aiheesta. Esittelimme ideamme opinnäytetyöseminaarissa syyskuussa Tapasimme uudelleen Soteran tutkijoiden kanssa syys- ja lokakuussa ja sovimme Malmin palvelutalolla tehtävistä mittauksista. Aineiston keräämisen ajankohdaksi sovimme tuolloin lokamarraskuun. Mittariston luominen tapahtui lokakuussa Soteran tutkijoiden ja opinnäytetyön ohjaajien avustuksella. Malmin palvelutalolla pidettiin lokakuun lopussa tiedotustilaisuus, johon osallistui Malmin palvelutalon asukkaita, TeTT-hankkeen edustajat ja me opiskelijat sekä opinnäytetyön ohjaajat Stadiasta. Tilaisuudessa TeTT-hankkeen edustajat kertoivat hankkeen tarkoituksesta ja me kerroimme opinnäytetyömme aiheesta ja sitä varten tehtävistä mittauksista. Tilaisuudessa vapaaehtoiset asukkaat saivat ilmoittautua mukaan toiminnallisen näkemisen selvittämiseen. Asukkaille jaettiin esite, jossa kerrottiin näkemisen ja näköolosuhteiden merkityksestä vanhusten päivittäisistä toiminnoista selviytymisen kannalta. (LIITE 1). Ennen varsinaista tutkimusta pidimme vielä palaverin Malmin palvelutalon testiasunnossa, jolloin myös varustimme tutkimusasunnon mittauskuntoon ja otimme muutamia valokuvia testiasunnosta. Halusimme vielä varmistua tutkimukseen kuluvasta ajasta ja mittareiden toimivuudesta, joten suoritimme pilotoinnin Malmin palvelutalolla varsinaisia testejä edeltävänä viikolla, keskiviikkona Pilotointiin osallistui kolme tutkittavaa. Yhdeksi tutkittavaksi pilotointiin oli valittu heikkonäköinen henkilö, jolloin

24 21 voitiin arvioida kokeiden onnistumista myös hyvin huonosti näkevien henkilöiden kanssa. Jokaiselle tutkittavalle oli varattu aikaa 45 minuuttia ja tämä aika havaittiinkin riittäväksi. Pilotoinnissa teimme muutamia hienosäätöjä varsinaisen tutkimuksen suhteen. Pilotoinnin jälkeen ennen varsinaisia mittauskertoja korjasimme haastattelulomaketta sen mukaiseksi, minkä olimme havainneet pilotoinnissa hyväksi. Joulukuun alussa 2004 vahvistimme teoriatietoa sekä syötimme tutkimustulokset SPSSohjelmaan. Joulukuun puolessa välissä olimme suunnitelmavaiheessa, jossa esitimme siinä vaiheessa olevan teoriapohjan ja tarkensimme tutkimusongelmia. Suunnitelmaseminaarin jälkeen syvensimme vielä teoriatietoamme ja aloimme perehtyä SPSSohjelmaan syötettyihin tutkimustuloksiin. Maaliskuun alussa 2005 esittelimme opinnäyteyön tulokset Tett-tutkijaryhmälle palaverissa, joka pidettiin Otaniemessä. Opinnäytetyömme esitys tapahtui Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa 13. huhtikuuta Valaistusjärjestelyt Malmin palvelutalolla Tutkimukset toteutettiin Malmin palvelutalon testiasunnossa. Testiasunto oli 29 neliön yksiö, jossa oli keittokomero ja alkovi. Martela Oy lainasi tutkimukseen ikääntyville soveltuvat kalusteet; sohvan, nojatuolin, lipaston ja sohvapöydän. Sotera vastasi testiasunnon valaistusjärjestelyistä. Testiasunnon ikkunat oli kokeiden aikana pimennetty. TKK:n Soteran TeTT-hankkeessa mukana oleva DI, tutkija Jukka Jokiniemi Innojok Oy:stä huolehti testiasunnon valaistusjärjestelyistä. Asuntoon järjestettiin neljä erilaista valaistusratkaisua. Tavanomaisessa ja ihanteellisessa valaistuksessa testattiin toiminnallisia näöntarkkuustehtäviä. Mielipiteet valon riittävyydestä, miellyttävyydestä ja häikäisevyydestä kysyttiin kaikissa neljässä valaistuksessa: 1) Tavanomainen valaistus (perinteinen hehkulamppuvalaistus). Tuolloin päällä olivat keskellä huonetta oleva pintakiinnitetty hehkulamppu valaisin, eteisen kattovalo ja alkovin lukuvalo. 2) Parannettu valaistus. Tuolloin päällä olivat keskellä huonetta oleva ripustettava loisteputkivalaisin, joka valaisi sekä kattoa että lattiaa. Päällä olivat myös ikkunan ja alkovin verhotankojen loisteputkivalaisimet, keittokomeron kattovalaisin, eteisen kattovalaisin ja alkovin lukuvalo. 3) Epäsuora valaistus (epäsuora loisteputkivalaistus). Tuolloin päällä olivat ikkunan ja alkovin verhotankojen loisteputkivalaisimet, eteisen kattovalaisin sekä alkovin lukuvalo. 4) Suora valaistus (epäsuora / suora kattovalaistus). Tuolloin päällä oli keskellä huonetta oleva ripustettu loisteputkivalaisin, joka