RAUHA-UKONNIEMEN URHEILU- JA LIIKUNTAMATKAILUN ALUETALOUDELLINEN MERKITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAUHA-UKONNIEMEN URHEILU- JA LIIKUNTAMATKAILUN ALUETALOUDELLINEN MERKITYS"

Transkriptio

1 RAUHA-UKONNIEMEN URHEILU- JA LIIKUNTAMATKAILUN ALUETALOUDELLINEN MERKITYS Taloustutkimus Pasi Holm ja Juho Tyynilä 1

2 Rauha-Ukonniemen urheilu- ja liikuntamatkailun aluetaloudellinen merkitys Rauha-Ukonniemen alueella järjestetään vuosittain eri urheiluleirejä, muodoissa leirejä ja tapahtumia, joihin katsojineen osallistuu tuhansia kotimaisia ja ulkomaisia osallistujia ja matkailijoita. Leirit ja tapahtumat lisäävät kotimaisia yöpymisiä ja ulkomaisia vuosittain. Imatran osuus yöpymisistä arvioidaan olevan 75 prosenttia ja Lappeenrannan rajalla sijaitsevan Holiday Club Saimaan sekä siellä sijaitsevien loma-asuntojen osuus 25 prosenttia. Urheilu- ja liikuntamatkailu tuo Rauha-Ukonniemen alueelle 7,8 miljoonan euron matkailutulon vuodessa. 2

3 Kotimaiset matkailijat yöpyvät Imatralla lähes yötä. Kotimaisten osuus yöpyvistä on yli puolet. Kotimaiset yöpymiset ovat nousseet Imatralla lähes 50 prosenttia vuodesta

4 LEIREILLE OSALLISTUVIEN MÄÄRÄT JA YÖPYMISET VUONNA 2019 KOTIMAISET LEIRIT ULKOMAISET LEIRIT HENKILÖITÄ YÖPYMISIÄ KESTO, vrk HIIHTO ,3 AMPUMAHIIHTO ,4 JÄÄKIEKKO ,0 TAITOLUISTELU ,9 YHTEENSÄ HIIHTO AMPUMAHIIHTO JÄÄKIEKKO TAITOLUISTELU YHTEENSÄ Rauha-Ukonniemen alueella järjestetään vuosittain eri urheilumuodoissa leirejä, joihin osallistuvat kotimaiset ja ulkomaiset osallistujat. Leireille osallistuu vuosittain kotimaista henkilöä. Kotimaiset yöpyvät yli neljätuhatta (4 280) kertaa. Leireille osallistuu vuosittain 835 ulkomaista henkilöä. Ulkomaiset yöpyvät kertaa vuodessa. 4

5 TAPAHTUMIIN OSALLISTUVIEN MÄÄRÄT JA YÖPYMISET VUONNA 2019 KOTIMAISET TAPAHTUMAT 2019 HENKILÖITÄ* YÖPYMISIÄ KESTO, vrk HIIHTO ,0 YLEISURHEILU ,5 JÄÄKIEKKO ,0 PESÄPALLO ,0 VENEILY ,0 JALKAPALLO ,0 SUUNNISTUS ,0 UISTELU ,0 PYÖRÄILY ,4 KARJALA KOVIN ,8 YHTEENSÄ Rauha-Ukonniemen alueella järjestetään vuosittain eri urheilumuodoissa tapahtumia, joihin arvioidaan osallistuvan pääasiassa kotimaiset henkilöt. Tapahtumiin osallistuu vuosittain yli henkilöä. Tapahtumiin osallistujat yöpyvät yli kertaa. Tapahtumiin tulee tuhansia lisäksi tuhansia katsojia. Katsojat lisäävät alueen tulonmuodostusta. * Sisältää huoltajat, kumppanit ja vanhemmat 5

6 TAPAHTUMIEN KATSOJAT JA KATSOJIEN YÖPYMISET VUONNA 2019 PELIT JA TAPAHTUMAT 2019 KATSOJIA YÖPYMISIÄ* KESTO, vrk JÄÄKIEKKO PESÄPALLO HIIHTO ,0 JALKAPALLO UISTELU ,0 KARJALA KOVIN ,8 YHTEENSÄ Rauha-Ukonniemen alueella järjestetään vuosittain eri urheilumuodoissa pelejä ja tapahtumia, joihin osallistuu lähes katsojaa. Tapahtumien katsojien arvioidaan yöpyvän kertaa. * Taloustutkimuksen arvio 6

7 Kotimaisten ja ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö (euroa) ja rahankäytön jakautuminen (%) Kotimainen Ulkomainen Euroa per yö Rahankäytön jakautuminen, osuus % Majoituspalvelut 15,9 14,4 Ravintolapalvelut 21,3 17,3 Liikennepalvelu (pl.taksi) 11,9 37,0 Matkajärjestäjät ja oppaat 2,6 0,0 Kulttuuripalvelut 3,1 2,7 Vapaa-ajan palvelut 3,1 5,6 Polttoaineet ja taksit 20,3 3,8 Kauppa 21,8 19,0 Yhteensä 100,0 100,0 Lähde: Majoitustilasto, Tilastokeskus ja Taloustutkimus Oheisessa taulukossa matkailijoiden rahankäyttö on suhteutettu yöpymisten määrään. Osa rahankäyttöön liittyvistä menoista (esim liikennepalvelut) ovat pääosin matkakohtaisia. Matkaan ja matkankestoon liittyvä rahankäyttö laskennassa huomioon. Edellä olevilla varauksilla kotimainen matkailija käyttää matkaa Etelä- Karjalaan noin 240 euroa per yö ja ulkomainen 725 euroa per yö. Matkan pituutta tarkastellaan myöhemmin lähemmin. 7

8 Rauha-Ukonniemen urheilu- ja liikuntamatkailun merkitys Imatralle, euroa vuodessa Rauha - Ukonniemi Muu Suomi Kotimaiset Ulkomaiset Kotimaiset Ulkomaiset Majoituspalvelut Ravintolapalvelut Liikennepalvelu (pl.taksi) Matkajärjestäjät ja oppaat Kulttuuripalvelut Vapaa-ajan palvelut Polttoaineet ja taksit Kauppa Yhteensä Yhteensä kotim ja ulkom Rauha-Ukonniemen urheilu- ja liikuntamatkailu luo 7,8 miljoonan euron matkailutulon alueelle. Matkailutulosta 3,3 miljoonaa euroa on sellaisia, ettei niitä voi kohdentaa alueellisesti 8

9 Rauha-Ukonniemestä on kasvamassa merkittävä liikuntatapahtumakeskittymä. LISÄTIETOJA Pasi Holm Tutkimusjohtaja

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA KIINALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN KIINALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA MATKAILUSTA ISO- BRITANNIASTA SUOMEEN BRITTIMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa 218 noin 1,8 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,8 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 217. Kotimaisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 1.1.219/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa 218 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 7.12.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli lokakuussa 218 noin 1,6 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

Koulujen kesälomien siirron vaikutukset matkailuelinkeinolle Tulokset

Koulujen kesälomien siirron vaikutukset matkailuelinkeinolle Tulokset Koulujen kesälomien siirron vaikutukset matkailuelinkeinolle Tulokset 3.5.2018 Susanna Harvio & Tuomas Santasalo, WSP Finland Oy Selvityksen tavoite ja toteutus Työn toteutus: 01-04/2018 Toteuttaja: WSP

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 8.11.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa 218 noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset. Pirkanmaan. maakunta

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset. Pirkanmaan. maakunta Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Pirkanmaan maakunta Miten selvitys tehtiin? 1 2 3 4 5 6 Matkailijoiden määrä Rahankäyttö eri palveluihin per matkailija Matkailijoiden rahankäyttö yhteensä eri

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 5.1.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa 218 noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli,8

Lisätiedot

Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset. Ossi Nurmi TEM aluetutkimusseminaari

Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset. Ossi Nurmi TEM aluetutkimusseminaari Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset Ossi Nurmi TEM aluetutkimusseminaari 12.12.2017 Alueellinen matkailutilinpito - Matkailutilinpito on kansantalouden tilinpidon satelliitti, jota tuotetaan kansainvälisten

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA JAPANILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN JAPANILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa, Saimaalla, avautuu metsien rauha ja järviluonnon monet kasvot. Suomalaisuutta aidoimmillaan. Saimaa on ollut myötätuulessapaljon

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 177 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet japanilaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu

Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu 2018 2019 Pasi Holm ja Juho Tyynilä Syyskuu 2019 / Taloustutkimus oy 1 Selvityksen tavoite ja tausta

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ESPANJALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ESPANJALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Matkailun talous- ja työllisyysvaikutukset. Ossi Nurmi 27.4.2016

Matkailun talous- ja työllisyysvaikutukset. Ossi Nurmi 27.4.2016 Matkailun talous- ja työllisyysvaikutukset Ossi Nurmi 27.4.2016 Matkailutilinpito - Matkailutilinpito (Tourism account) = Matkailun satellittitilinpito (TSA, Tourism Satellite Account) - Keskeiset määritelmät

Lisätiedot

Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset. Ossi Nurmi Visit Finland seminaari

Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset. Ossi Nurmi Visit Finland seminaari Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset Ossi Nurmi Visit Finland seminaari 4.5.2017 Alueellinen matkailutilinpito -hanke - Hanke käynnistyi elokuussa 2016 TEM:n ohjauksessa ja rahoittamana - Alueellinen

Lisätiedot

Uudenmaan matkailun tulo- ja. työllisyysselvitys 2016

Uudenmaan matkailun tulo- ja. työllisyysselvitys 2016 Uudenmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2016 Miten selvitys tehtiin? 1 2 3 4 5 6 Matkailijoiden määrä Rahankäyttö eri palveluihin per matkailija Matkailijoiden rahankäyttö yhteensä eri palveluihin

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ITALIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ITALIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 131 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet italialaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,5 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.11./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,2 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.2.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,6

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 14.9./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli heinäkuussa noin 3,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,3 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 15.2.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,4

Lisätiedot

UKONNIEMI. menestyksesi kasvualusta Imatralla

UKONNIEMI. menestyksesi kasvualusta Imatralla UKONNIEMI menestyksesi kasvualusta Imatralla UKONNIEMI paikka sinun yrityksellesi Imatran Ukonniemen alue houkuttelee niin matkailuyrittäjiä kuin matkailijoitakin. Hyväksytty yleiskaava ja valmis kunnallistekniikka

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SVEITSILÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SVEITSILÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa noin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,8

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.8./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa noin 2,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,5 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun big dataa teleoperaattoreilta pilottihankkeen tuloksia. Ossi Nurmi What's up with Travel Trends

Matkailun big dataa teleoperaattoreilta pilottihankkeen tuloksia. Ossi Nurmi What's up with Travel Trends Matkailun big dataa teleoperaattoreilta pilottihankkeen tuloksia Ossi Nurmi What's up with Travel Trends 9.4.2019 Kyselytutkimusten vastausasteet rapautuvat maailmanlaajuisesti 100 Tilastokeskuksen suomalaisten

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA BELGIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN BELGIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 217* 15.6.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli huhtikuussa 217 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,7

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012. 21.2.2014 Page 1

Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012. 21.2.2014 Page 1 Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012 21.2.2014 Page 1 Tulokset Etelä-Pohjanmaan välitön ja arvonlisäveroton matkailutulo yhteensä 353 miljoonaa euroa Välitön työllisyysvaikutus noin

Lisätiedot

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää KUVA KUVA KUVA Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää 19.5.216 Ekonomisti Jouni Vihmo KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Yritykset odottavat hyvää kesää majoitusyritykset

Lisätiedot

Innovatiiviset menetelmät vuokramökkien tilastointiin: Vuosi Johannes Kolu

Innovatiiviset menetelmät vuokramökkien tilastointiin: Vuosi Johannes Kolu Innovatiiviset menetelmät vuokramökkien tilastointiin: Vuosi 2018 Johannes Kolu 09.04.2019 Taustaa Suomessa on noin puoli miljoonaa vapaa-ajan asuinrakennukseksi luokiteltua rakennusta (lähde: VTJ rakennuskanta)

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA AMERIKKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN AMERIKKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 199 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet amerikkalaisten

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari,

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari, Suomalaisten matkailu Viroon The Baltic Guide seminaari, 13.1.216 Esityksen teemat 1. Suomalaisten matkat Viroon eri tietolähteet 2. Matkailijakohtainen rahankäytön profiili 3. Suomalaisten matkailijoiden

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.2.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,9

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011 Alueelliset tulostukset: Ulkomaiset matkustajat Helsingissä Tulostuksen alueellinen rajaus: Helsingin kaupunki Rajaustiedot ja niiden käyttäminen: Matkan pääkohde on ollut alueella. Mahdollinen toinen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Kiina (ml. Hongkong), 113 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuus

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA HOLLANTILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN HOLLANTILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kasvulle on erinomaiset edellytykset Matkailu- ja ravintolaala on merkittävä toimiala Hannu Hakala Majoitus- ja Ravitsemispalvelut MaRa 8.10.2015 LAUREA Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2,8 MILJOONAA LOMAMATKAA (+ 43 %) 363

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 405 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet isobritannialaisten

Lisätiedot

Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 30 vuotta. Aki Keskinen 5.9.2012 www.kehy.fi

Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 30 vuotta. Aki Keskinen 5.9.2012 www.kehy.fi Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 30 vuotta Tervetuloa Imatralle! Imatra kartalla Helsinki 257 km Joensuu 197 km Jyväskylä 257 km Kotka 145 km Lappeenranta 37 km Oulu 528 km Rovaniemi 748 km Tampere 312 km

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 9.3.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli tammikuussa 218 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 3,1

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 2.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,2 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,1 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun suuralueet sekä maakunnat

Matkailun suuralueet sekä maakunnat Matkailuvuosi 2017 Matkailun suuralueet sekä maakunnat Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston

Lisätiedot

Majoitustilastojen vuositrendit Tilastokeskus

Majoitustilastojen vuositrendit Tilastokeskus Majoitustilastojen vuositrendit 25 216 Tilastokeskus Rekisteröityjen majoitusliikkeiden, huonemäärien sekä yöpymisten yleinen kehitys vuoden 25 jälkeen Majoitusliikkeet sekä rekisteröidyt yöpymiset 25

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA Sinettiseurakriteerien vertaaminen lasten ja nuorten urheilun selvitystöihin Sinettiauditoinnit tarkastelussa Lajiliittojen ja Valon

Lisätiedot

Alkoholilain muutoksen seuranta

Alkoholilain muutoksen seuranta Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäiskulutuksen ja -myynnin kehityksestä tammi joulukuu 2017/2018 Pasi Holm ja Juho Tyynilä Helmikuu 2019 / Taloustutkimus Oy 1 Selvityksen

Lisätiedot

Tampereen matkailutulo- ja työllisyys vuonna 2015

Tampereen matkailutulo- ja työllisyys vuonna 2015 Tampereen matkailutulo- ja työllisyys vuonna 2015 Mikko Manka Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 30.3.2017 Meillä Tampereella on niin kaunis luonto! mutta niin on muuallakin, sillä kaikki kuvat ovat

Lisätiedot

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 25,1 prosentin kasvussa Rovaniemellä Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin 96 500 yötä, joista suomalaiset 12 800 ja ulkomaalaiset 83 700 yötä. Yhteensä yöpymisten

Lisätiedot

Osta Suomalaista Luo työtä

Osta Suomalaista Luo työtä Osta Suomalaista Luo työtä Panos-tuotos-laskelma: kotimaisen tuotteen tai palvelun kuluttamisen vaikutus työllisyyteen sekä julkisen sektorin tuloihin 21.12.201 7 Pasi Holm 6.6.2016 Taloustutkimus Oy 1

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 27.5.2013 , 534 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet saksalaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 MUUT KOHTEET JA KULKUTAVAT (PÄÄKAUPUNKISEUTU PÄÄASIALLINEN MATKAKOHDE) 4,9 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa

Lisätiedot

Matkailijat karsastavat kaivoksia

Matkailijat karsastavat kaivoksia Matkailijat karsastavat kaivoksia Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä toimiala, jolla on potentiaalia työllistää, tuoda verotuloja valtiolle ja luoda pysyvää hyvinvointia

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 218 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet ranskalaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun matkailukoulutuksen kuulumisia

Kajaanin ammattikorkeakoulun matkailukoulutuksen kuulumisia Kajaanin ammattikorkeakoulun matkailukoulutuksen kuulumisia Mikko Keränen, kehittämispäällikkö Jari Järviluoma, matkailututkija Aktiviteettimatkailu 11.10.2012 M i k k o K e r ä n e n 1 Kajaanin ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan matkailun taloudelliset vaikutukset 2016

Etelä-Pohjanmaan matkailun taloudelliset vaikutukset 2016 ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO Etelä-Pohjanmaan matkailun taloudelliset vaikutukset 2016 Loppuraportti Espoon kaupunki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P34767 Loppuraportti 1 (16) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

14,5 M 85 htv. matkailutulon. -työllisyys vuonna (2016: 13,3 M, +9 %) (2016: 85 htv, +0 %) 0,4 M 2,0 % 2,5 M

14,5 M 85 htv. matkailutulon. -työllisyys vuonna (2016: 13,3 M, +9 %) (2016: 85 htv, +0 %) 0,4 M 2,0 % 2,5 M Mänttä-Vilppulan matkailutulo ja -työllisyys vuonna 217 14,5 M 85 (216: 13,3 M, +9 ) (216: 85, + ) Välitön matkailutulo Välitön matkailutyöllisyys Ylä-Pirkanmaan kuntien matkailutulo jaettiin jokaiselle

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten

Lisätiedot

Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 ja toimenpideohjelma 2007-2013

Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 ja toimenpideohjelma 2007-2013 Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 ja toimenpideohjelma 2007-2013 Hämeen matkailumarkkinat 6.10.2008 Hämeenlinna Työ- ja elinkeinoministeriö Erityisasiantuntija Lea Häyhä Markkinat ASIAKAS Arvot Kilpailijat

Lisätiedot

GOSAIMAA.COM MYR 3.11.2014

GOSAIMAA.COM MYR 3.11.2014 GOSAIMAA.COM MYR 3.11.2014 Hannele Eskelinen, Suvi Ahola 3.11.2014 www.gosaimaa.com 1 Holiday Club Resorts Oy Perustettu 1986 Liikevaihto 123 m Henkilöstö 751 22 lomakeskusta Suomessa, 2 Ruotsissa, 6 Espanjassa

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus 2017

Visit Finland Matkailijatutkimus 2017 2 Visit Finland Matkailijatutkimus 2017 Visit Finland tutkimuksia 9 Business Finland, Visit Finland Helsinki 2018 3 Ulkomailla asuvat matkailijat Suomessa 2017 12 miljoonaa ensikertalaista (+ 6 %) 318

Lisätiedot

KUOPION MATKAILUN KEHITYS

KUOPION MATKAILUN KEHITYS Tilastotiedote 11 / 2016 KUOPION MATKAILUN KEHITYS Yöpymiset tammi-kesäkuussa 2016 Ulkomaalaisten yöpymiset 2008-2015 Tilastonkeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013. Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013. Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013 Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto Maatilojen matkailutulot Tähän katsaukseen on koottu tietoa Etelä Savon maatilojen harjoittamasta majoitustoiminnasta

Lisätiedot

Urheilun ja liikunnan aluetaloudelliset sekä sosiaaliset vaikutukset. Sipi Korkatti

Urheilun ja liikunnan aluetaloudelliset sekä sosiaaliset vaikutukset. Sipi Korkatti Urheilun ja liikunnan aluetaloudelliset sekä sosiaaliset vaikutukset Sipi Korkatti Twitter: @SipiKoo Urheilutoimiala = ekosysteemi Liikuntaliiketoiminnan arvo? Liikuntaliiketoiminta = kaikki liiketoiminta,

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN MATKAILUN AJAKOHTAISSEMINAARI Helsinki 9.6.2009. Matkailustrategian tavoiteseuranta Määrälliset indikaattorit

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN MATKAILUN AJAKOHTAISSEMINAARI Helsinki 9.6.2009. Matkailustrategian tavoiteseuranta Määrälliset indikaattorit TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN MATKAILUN AJAKOHTAISSEMINAARI Helsinki 9.6.2009 Matkailustrategian tavoiteseuranta Määrälliset indikaattorit Tutkimuspäällikkö Tom Ylkänen, MEK Matkailustrategian toimenpideohjelman

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA 07.02.2017 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 07.02.2017 1 1.

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2015 15.3.2015 Helsingin seudulla liki puolet matkailijoista ulkomaisia Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015 pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Jouni Vihmo, ekonomisti 9.9.15 Kohti neljättä taantumavuotta kulutusvetoinen kasvu ei tartu investointituotteita vievään Suomeen Päätoimialojen

Lisätiedot

LEIRINTÄMATKAILU LUO TULOJA JA TYÖPAIKKOJA!

LEIRINTÄMATKAILU LUO TULOJA JA TYÖPAIKKOJA! Leirintämatkailualan yksi vahvuus on se, että se työllistää. Sen töiden automatisoinnin mahdollisuudet ovat rajalliset. Työtä ei voida siirtää merkittävissä määrin ulkomailla tehtäväksi. Alan on ennustettu

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä 1 Matkailutilasto, marraskuu YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä ssa Rovaniemellä yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 21 000 ja ulkomaalaiset 22 000 yötä.

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

Matkailutilinpito 2011-2013. Ossi Nurmi 20.3.2015 Visit Finland, Matkailutilastot ja trendit aamupäivä

Matkailutilinpito 2011-2013. Ossi Nurmi 20.3.2015 Visit Finland, Matkailutilastot ja trendit aamupäivä Matkailutilinpito 2011-2013 Ossi Nurmi 20.3.2015 Visit Finland, Matkailutilastot ja trendit aamupäivä Esityksen sisältö - Hankkeen tavoitteet ja organisointi - Kansainväliset suositukset - Käsitteet ja

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE Seivästalli ry:n visio ja missio kehittää seiväshypyn valmennus- ja kilpailutoimintaa, suoritus- ja harjoituspaikkoja ja lajikulttuuria sekä vaalia perinteitä tarkoitustaan

Lisätiedot

Matkailutilasto Joulukuu 2016

Matkailutilasto Joulukuu 2016 Matkailutilasto Joulukuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 3,6 prosentin kasvussa Oulussa Joulukuussa 2016 Oulussa yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 34 000 ja ulkomaalaiset 9 400 yötä.

Lisätiedot

Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009

Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009 Yle-tutkimus Sanomalehtien Liitto Elokuu 2009 1. Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta elokuussa 2009. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten

Lisätiedot

Alueellinen panos-tuotos tutkimus Iltapäiväseminaari Helsinki

Alueellinen panos-tuotos tutkimus Iltapäiväseminaari Helsinki Alueellinen panos-tuotos tutkimus 2002 Iltapäiväseminaari 4.10.2006 Helsinki Esityksen rakenne!1. Valmistuneet tiedot maakunnittain!2. Muutamia perustietoja!3. Tuloksia!4. Miten käsiksi tietoihin!5. Sovelluskohde:

Lisätiedot

Matkailun merkitys Kymenlaaksolle. Matkailuparlamentti Kuusankoski Jaakko Mikkola

Matkailun merkitys Kymenlaaksolle. Matkailuparlamentti Kuusankoski Jaakko Mikkola Matkailun merkitys Kymenlaaksolle Matkailuparlamentti 17.10.2017 Kuusankoski Jaakko Mikkola Matkailun kokonaiskysyntä maakunnittain Alueellisesti matkailukysyntä painottuu Uudenmaan lisäksi erityisesti

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 21.8.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa 215 noin 2, miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

Kahvitarjoilu auditorion aulassa, tutustuminen maakunnan matkailuhankkeisiin

Kahvitarjoilu auditorion aulassa, tutustuminen maakunnan matkailuhankkeisiin Tilaisuuden avaus; Tuomo Tahvanainen, toimialajohtaja, Kainuun Etu Oy Kainuun matkailu 2012 tilastojen valossa Pohjola-Arctic yhteistyo : kokemukset ja tulevaisuus Laatutonni 2020 laatutonnin uusi tuleminen

Lisätiedot

Olympiakomitea Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys

Olympiakomitea Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys Olympiakomitea Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys Innokkaat urheilijat, parhaassa valmennuksessa, parhaissa olosuhteissa Työversio / Kari Seppänen Termistö Urheiluyläkoulu Koulutuksenjärjestäjän

Lisätiedot