VANHEMPIEN KOKEMUKSIA HOITOON OSALLISTUMISESTA JA OHJAUKSESTA LAPSEN KESKOLAHOIDON AIKANA

Transkriptio

1 Heidi Kakkonen Katja Kyllönen VANHEMPIEN KOKEMUKSIA HOITOON OSALLISTUMISESTA JA OHJAUKSESTA LAPSEN KESKOLAHOIDON AIKANA Opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Toukokuu 2009

2 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä(t) Heidi Kakkonen & Katja Kyllönen Nimeke Koulutusohjelma ja suuntautuminen Hoitotyön koulutusohjelma, Savonlinna Sairaanhoitaja Vanhempien kokemuksia hoitoon osallistumisesta ja ohjauksesta lapsen keskolahoidon aikana Tiivistelmä Tämän pääosin kvalitatiivisen opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää vanhempien kokemuksia hoitoon osallistumisesta ja saamastaan ohjauksesta lapsen ollessa hoidossa keskolassa. Tavoitteena on lisätä hoitajien tietoa siitä, kuinka vanhemmat kokevat lapsensa hoidon keskolassa. Saadun tiedon avulla voidaan kehittää hoitotyön laatua. Kysely toteutettiin tammi maaliskuussa Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella, joka sisälsi sekä avoimia että strukturoituja kysymyksiä. Kyselyyn vastasi 14 henkilöä. Kyselylomakkeen avoimia kysymyksiä analysoimme sisällönanalyysi-menetelmällä. Strukturoidut kysymykset käsittelimme Excelohjelman avulla. Tulosten mukaan vanhemmat olivat tyytyväisiä hoitoon osallistumismahdollisuuksiin ja ohjaukseen lapsensa keskolahoidon aikana. Isän rohkaisua ja mukaanottoa lapsensa hoitoon voisi kuitenkin lisätä. Vanhempien hoitoon osallistuminen ja heidän saamansa ohjaus tukivat vanhemmuutta, vuorovaikutusta ja perushoitovalmiuksia. Kehitysideana nousi sellaisen tilan järjestäminen, jossa vanhemmat ja lapsi voisivat olla yhdessä koko synnytyksen jälkeisen sairaalassa olo ajan. Jatkotutkimusaiheina esitämme kehitysidean pohjalta lastenosaston ja synnytysosaston välisen työnjaon kehittämisen ja teoriatiedon pohjalta selvityksen kenguruhoidon käytöstä, tarpeellisuudesta ja ohjaamisesta vanhemmille. Asiasanat (avainsanat) keskola, hoitoon osallistuminen, ohjaus, vanhemmuus, varhainen vuorovaikutus Sivumäärä Kieli URN 48 s. + liitteet 16 s. suomi URN:NBN:fi:mamkopinn Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Tuula Okkonen TtT Opinnäytetyön toimeksiantaja Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

3 DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis Author(s) Heidi Kakkonen & Katja Kyllönen Name of the bachelor's thesis Degree programme and option Degree Programme in Nursing, Savonlinna Nurse Parents experiences of participation in care and guidance when their children have been nursed in Keskola Abstract The purpose of this study was to find out how parents can participate in their children s care and how they experience the guidance that they got when their children have been nursed at newborn intensive care room, in Finnish Keskola, which is located on children s ward. Our aim was to increase the nurses knowledge of how parents experience their children s care in Keskola. The information that we got may develop the quality of nursing. The study was carried out during January-March We collected the material with a self-made questionnaire that included open questions and structured questions. Fourteen parents answered our questionnaire. Qualitative questions were analysed with the content analysis. The structured questions were analysed with Excel- programme. The results showed that parents are satisfied with the opportunities to participate in their children s care and with the guidance that they got. The participation in care and the guidance that they got supported parenthood, interaction and basic care skills. A further study could clarify how the distribution of work could be developed between children s ward and maternity ward. Another theme for further study could be kangaroo care: its usage, its necessity and parent guidance. Subject headings, (keywords) keskola, participation in care, guidance, parenthood, early interaction Pages Language URN 48 pages + appendices 16 p. Finnish URN:NBN:fi:mamkopinn Remarks, notes on appendices Tutor Tuula Okkonen PhD Bachelor s thesis assigned by Itä-Savo Hospital District

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO KESKOLASSA HOIDOSSA OLEVAT VASTASYNTYNEET Vastasyntyneet Keskolaan tulon syitä Matala verensokeri Infektiot Hengitysvaikeudet Keskosuus Kehitysvammaisuus Kirurgista hoitoa vaativat vastasyntyneet VANHEMPIEN HOITOON OSALLISTUMINEN JA OHJAUS Vanhemmuus Omahoitajuus Varhainen vuorovaikutus Kenguruhoito Vauvahieronta ja kosketus Ohjaus Vanhempien tukeminen TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Aineiston keruu Aineiston analysointi TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS JA EETTISYYS Luotettavuus Eettiset kysymykset TUTKIMUSTULOKSET Taustatiedot Vanhempien hoitoon osallistuminen Vanhempien ohjaus Vanhempien tuki... 32

5 7.5 Kehitysideat POHDINTA Tutkimustulokset Jatkotutkimusaiheet Opinnäytetyöprosessi LÄHTEET LIITTEET

6 1 JOHDANTO 1 Tutkimuksemme tarkoituksena oli saada tietoa siitä, kuinka vanhemmat kokevat hoitoon osallistumisen ja saadun ohjauksen lapsen keskolahoidon aikana. Tutkimuksessa tarkastelemme, miten hoitoon osallistuminen ja ohjaus tukivat vanhemmuutta, lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja lapsen perushoitovalmiuksia. Teimme opinnäytetyömme Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle eli Sosterille. Se on sairaanhoitopiiri, johon kuuluu kahdeksan kuntaa. Sosterin alueella on yksi keskussairaala (Sosteri 2008, 10), jonka lastenosastolle teimme opinnäytetyömme. Kiinnostuksemme tähän aiheeseen heräsi lastenosastoharjoittelun aikana. Tulevina terveydenhoitajina tarvitsemme tietoa erityisvauvoista, ja sen vuoksi aihe oli mielenkiintoinen. Työmme tavoitteena oli tuottaa tietoa hoitajille vanhempien kokemuksista lapsen hoitoon osallistumisessa ja heidän saamastaan ohjauksesta lapsen ollessa hoidossa keskolassa. Toivomme työstämme olevan hyötyä ohjauksen kehittämisessä vanhempien toivomaan suuntaan. Keskeisiä käsitteitä työssämme ovat keskola, hoitoon osallistuminen, ohjaus, vanhemmuus ja varhainen vuorovaikutus. Työssämme käytämme keskolassa hoidossa olevista lapsista käsitteitä keskonen, vastasyntynyt ja lapsi rinnakkain. Näillä käsitteillä tarkoitamme imeväisikäistä lasta, joka on hoidossa lasten erityistarkkailuhuoneessa eli keskolassa. Tutkimusraporttimme alussa kerromme normaalista vastasyntyneestä ja selvitämme syitä, joiden vuoksi vastasyntyneet ovat hoidossa keskolassa. Sen jälkeen käsittelemme vanhempien hoitoon osallistumista ja ohjausta. Tutkimuksessamme korostuu perushoitovalmiuksien, vanhemmuuden ja varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen. Olemme aikaisempien tutkimusten pohjalta koonneet kirjallisuuskatsauksen. Olemme valinneet tutkimusmenetelmäksi laadullisen tutkimuksen. Lopuksi pohdimme tutkimuksen luotettavuutta ja eettisyyttä.

7 2 KESKOLASSA HOIDOSSA OLEVAT VASTASYNTYNEET 2 Työssämme keskola-sanalla tarkoitetaan Savonlinnan keskussairaalan vastasyntyneiden erityistarkkailuhuonetta, joka sijaitsee lastenosaston yhteydessä. Jatkossa käytämme siis termiä keskola. Keskolassa on vuosittain hoidossa noin 60 lasta erilaisten ongelmien vuoksi. Siellä voidaan hoitaa yhtä aikaa jopa seitsemää lasta. Savonlinnan keskolassa hoidetaan keskosia raskausviikolta 32 lähtien. Ennenaikaisen synnytyksen uhatessa ennen raskausviikkoa 32 pyritään äidit siirtämään hoitoon Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. (Karvinen & Lavikainen 2008.) Stakesin (2008, 18) mukaan Suomessa syntyi 2006 vuonna lasta, joista 5,2 % syntyi ennenaikaisesti. Keskosuuden lisäksi yleisimpiä syitä, joiden vuoksi lapset ovat hoidossa keskolassa, ovat: matalat verensokerit, infektiot, hengitysvaikeudet sekä erityishoitoa vaativat anomaliat. Hoitoajat vaihtelevat vuorokaudesta muutamaan kuukauteen. Keskimääräistä hoitoaikaa ei Savonlinnan keskussairaalan keskolassa ole laskettu. (Karvinen & Lavikainen 2008.) 2.1 Vastasyntyneet Terve vastasyntynyt on syntynyt raskausviikolla (Eskola & Hytönen 2002). Painoa vastasyntyneellä on keskimäärin 3500 g ja pituutta 51 cm. Päänympärys on keskimäärin 35 cm. (Koistinen ym. 2004, 52.) Tyypillisiä piirteitä ulkonäössä ovat suhteellisen suuri pää, lyhyt kaula, lyhyet raajat ja tynnyrimäinen rintakehä (Kantero ym. 1996, 31). Vastasyntyneen pää voi olla muotoutunut synnytyksessä synnytyskanavan mukaan, koska kallon saumat eivät ole vielä luutuneet. Vastasyntyneen päälaelta löytyvät kallonsaumojen yhtymäkohdista aukileet (fontanellit); isoaukile ja pikkuaukile. (Koistinen ym. 2004, ) Vastasyntyneen ihoa peittää lanugokarvoitus ja lapsenkina. Lanugokarvoitus on ihonpinnalla olevaa nukkaa, joka häviää muutamassa kuukaudessa. Nukkaa on etenkin korvanlehdissä, otsalla ja harteilla. Vastasyntyneen iholla on jonkin verran salvamaista ainetta eli lapsenkinaa. Sen tehtävänä on suojata ihoa, eristää lämpöä ja auttaa vastasyntynyttä kulkeutumaan synnytyskanavan läpi. (Koistinen ym. 2004, ) Talinäppyjä voi olla nähtävissä nenän seudussa ja poskissa, ne häviävät muutamassa vii-

8 kossa itsestään (Kantero ym. 1996, 32). Iho on ryppyinen ja hilseilevä varsinkin raajoissa, jotka ovat usein myös kylmät. Vastasyntyneen ihon väri on aluksi varsin punakka ja ajoittain kirjavoitunut. (Koistinen ym. 2004, ) 3 Muutaman päivän ikäisenä lapsen iho voi kellastua maksan kypsymättömyyden takia. Väri muuttuu terveellä vastasyntyneellä normaaliksi itsestään. (Kantero ym. 1996, 32.) Kellastumista voidaan ehkäistä riittävällä nesteytyksellä, esimerkiksi imetyksellä ja/tai pulloruokinnalla. Kun nestetasapaino pidetään mahdollisimman hyvänä ja lapsi ulostaa usein, voidaan ehkäistä lapsen kuivumista ja edesauttaa bilirubiinin poistumista kehosta. Mikäli veren bilirubiinin pitoisuus on noin 300 mikromoolia litrassa tai suurenee nopeasti, lapsi asetetaan sinivalohoitoon. Noin kuusi prosenttia vastasyntyneistä saa sinivalohoitoa. (Petäjä & Siimes 2004, 23.) Vastasyntyneen verenkierto, hengitys, ruoansulatus, eritys, hormonitoiminta ja lämmönsäätely alkavat toimia itsenäisesti, ja niiden toiminta onkin aluksi varsin nopeaa. Vastasyntyneen sydämen syke on kertaa minuutissa ja hengitystaajuus noin 40 kertaa minuutissa. (Koistinen ym. 2004, ) Happisaturaatio on normaalisti noin 93 prosenttia (Petäjä & Siimes 2004, 26). Vastasyntyneen lämmönsäätely ei ole vielä kehittynyt täydellisesti, ja sen vuoksi hänen lämmöstään on huolehdittava muilla keinoin. Peitteitä vähennetään ja lisätään tarpeen mukaan. (Koistinen ym. 2004, ) Vastasyntyneen imemis- ja nielemisrefleksit kehittyvät jo raskauden aikana ja toimivat täydellisesti tunnin kuluttua synnytyksestä. Suuri kieli, paksut poskilihakset ja huulet helpottavat imemistä. Vastasyntynyt voi imeä jo synnytyssalissa rintamaidosta ensimmäiset ternimaitotipat. (Ivanoff ym. 2001, ) Paras ravinto vastasyntyneelle on rintamaito, se on koostumukseltaan juuri sellaista, mitä vastasyntynyt tarvitsee (Koistinen ym. 2004, 55). Joskus rintamaito ei riitä tai äiti ei voi imettää, jolloin lapselle annetaan äidinmaidon korviketta (Fellman & Järvenpää 2004). Kun lapsi ei jaksa imeä, annetaan hänelle ravintoa nenämahaletkun kautta. Jos ravitsemusta ei voida turvata suun kautta, aloitetaan laskimonsisäinen ravitsemus. (Lassila 2006.) Rintamaidossa ei kuitenkaan ole riittävästi D-vitamiinia, jota annetaankin lapselle luuston kehityksen turvaamiseksi kahden viikon ikäisestä alkaen (Ivanoff ym. 2001,

9 59). Vastasyntyneellä ei ole erityistä ruokarytmiä, vaan häntä imetetään silloin, kun hänellä on nälkä, noin 2-4 tunnin välein vauvantahtisesti (Koistinen ym. 2004, 56). 4 Ensimmäiset ulosteet tulevat viimeistään 48 tunnin kuluttua syntymästä ja ovat steriiliä lapsenpihkaa eli mekoniumia, joka sisältää vastasyntyneen nielemän epiteelisolukon lisäksi suoliston solukkoa ja sappihappoja (Petäjä & Siimes 2004, 20). Vastasyntynyt virtsaa jopa 18 kertaa vuorokaudessa (Koistinen ym. 2004, 52-53) ja ensimmäinen virtsa tulee 24 tunnin ikään mennessä (Petäjä & Siimes 2004, 23). Vastasyntyneen näkö on ilmeisesti vain cm syntyessä. Näkö kehittyy nopeasti, ja jo parin viikon kuluttua lapsi kykenee havaitsemaan selvästi edessä ja lähellä olevia esineitä. Kuuloaisti taas kehittyy varhain, ja lapsen uskotaankin kuulevan jo kohdussa ollessaan. Vastasyntynyt reagoi äänille säpsähtämällä ja sulkemalla silmänsä. (Jalanko 2009.) Lapselle annetaan jo synnytyssalissa ns. kuntopisteet eli Apgarin pisteet, jotka kuvaavat lapsen kuntoa (Koistinen ym. 2004, 53). Pisteet annetaan 60 sekunnin iässä, ja arviointi uusitaan 5 minuutin ja 10 minuutin iässä (Eskola & Hytönen 2002, ). Pisteitä annetaan sydämen sykkeestä, hengitystaajuudesta, jäntevyydestä, ärtyvyydestä ja väristä. Kustakin saa 0-2 pistettä, enintään voi siis saada 10 pistettä. (Koistinen ym. 2004, 53.) Lapsi on hyväkuntoinen, jos hän saa 7-10 pistettä ensimmäisessä arvioinnissa. Mikäli lapsi saa vähemmän pisteitä, on hän tehostetun tarkkailun ja hoidon tarpeessa. (Eskola & Hytönen 2002, ) 2.2 Keskolaan tulon syitä Syitä, joiden vuoksi vastasyntyneet ovat hoidossa keskolassa, on monia. Aiemmista tutkimustuloksista nousi esille yleisimpänä syynä matala verensokeri. Sen lisäksi keskolaan tulon syitä olivat infektiot ja hengitysvaikeudet. Käsittelemme raportissamme myös keskosuutta, kehitysvammaisuutta ja kirurgista hoitoa vaativia vastasyntyneitä, koska ne ovat myös syitä keskolahoitoon.

10 2.2.1 Matala verensokeri 5 Vastasyntyneen sokeriaineenvaihdunnassa tapahtuu monia muutoksia synnytysstressin ja synnytyksen jälkeisen sopeutumisen aikana, ja sen häiriöt ovat huomattavan yleisiä. Vastasyntyneen normaalin verensokerin alaraja-arvona pidetään 2,6 millimoolia litrassa. Raja-arvo on sama sekä ennenaikaisina syntyneille että täysiaikaisina syntyneille. (Petäjä & Siimes 2004, 133.) Lastenlääkäri on tehnyt Savonlinnan keskussairaalan synnytysosastolle ohjeistuksen lapsen verensokerin seurantaa varten. Ohjeessa on määritelty toimenpiteet lapsen verensokerin eri arvoille. (Tuominen 2009.) Hypoglykemian oireita ovat vapinat raajoissa, kalpeus, hengitystaukoilut, ärtyisyys, kimeä itku, syöntivaikeudet ja kouristukset (Kantero ym. 1996, 273). Myöhäisoireina voi tulla älyllisen kehityksen viivettä, motorisia ongelmia sekä epilepsiaa (Petäjä & Siimes 2004, 133). Riskiryhminä hypoglykemian saamiselle pidetään erityisesti keskosia, kasvuhäiriöisiä vastasyntyneitä sekä diabeetikkoäitien lapsia (Petäjä & Siimes 2004, 133). Jos lapsi kylmettyy tai on pienipainoinen, verensokeriarvot ovat matalammat kuin normaalisti (Kantero ym. 1996, 273). Riskiryhmiin kuuluvien vastasyntyneiden verensokeria seurataan tiheästi ensimmäisten elinvuorokausien aikana. Hypoglykemiaa pyritään ehkäisemään riittävillä, varhain aloitetulla ja tihennetyillä aterioilla. Mikäli maidosta saatu teho ei ole riittävä, siirrytään suonensisäiseen hoitoon. (Petäjä & Siimes 2004, 133.) Infektiot Vastasyntyneet voivat saada infektiotartunnan synnytyskanavasta, mikäli äidillä on synnytyksen aikaan infektiosairaus. Infektio voi tarttua myös äidin maidon välityksellä. Infektion tarttumiseen vaikuttavat taudinaiheuttajan virulenssi, äidin immunologinen vaste ja raskauden vaihe. (Meltomaa & Ekblad 1996.) Sytomegalovirus on yleisin tunnetuista infektioista, jotka aiheuttavat ongelmia raskauden aikana. Se on tavallisin syy viruksen aiheuttamaan vastasyntyneen psykomotorisen kehityksen jälkeenjääneisyyteen. Infektio on usein oireeton. (Meltomaa & Ekblad 1996.) Tyypillisiä kroonisen infektion aiheuttamia oireita ovat pienipäisyys, kasvuhäi-

11 riöt, aivojen kalkkikertymät, verenkuvanmuutokset, varhainen keltaisuus sekä suurentuneet maksa ja perna (Petäjä & Siimes 2004, 127). 6 Sytomegalovirusta erittyy virtsaan, sylkeen, kohdunkaulan limaan, siemennesteeseen ja äidinmaitoon. Tartunta vaatii yleensä läheisin kontaktin infektoituneeseen eritteeseen. Tartuntaa voidaan estää hyvällä käsihygienialla sekä välttämällä kosketusta eritteisiin. (Meltomaa & Ekblad 1996.) Diagnoosi perustuu viruksen eristykseen, se tapahtuu yleensä virtsasta tai verinäytteestä. Suurin osa vastasyntyneiden infektioista on oireettomia, joten diagnoosi tehdään usein vastasyntyneisyyskauden jälkeen. Akuuttia, synnytyksen jälkeistä ja vaikeaoireista infektiota voidaan hoitaa viruslääkityksellä, mutta raskauden aikana saatua infektiota ei yleensä hoideta, koska lääkitys ei vaikuta jo tapahtuneisiin elinvaurioihin. (Petäjä & Siimes 2004, 127.) Herpes simplex -viruksen aiheuttaman infektion vastasyntynyt saa useimmiten synnytyskanavasta, mutta sikiön on mahdollista saada se myös sikiöaikana veriteitse tapahtuvana tartuntana (Meltomaa & Ekblad 1996). Herpesvirusinfektiot ovat yleistyneitä monielininfektioita, keskushermostoinfektioita sekä paikallisia ihon, suun ja silmien infektioita. Vastasyntyneellä ihomuutokset usein puuttuvat sekä yleistyneessä että keskushermostoinfektiossa, ja sen vuoksi taudin kuva on usein sepsiksen kaltainen. Primaari-infektio alkuraskauden aikana voi aiheuttaa keskenmenon ja myöhemmin ennenaikaisen syntymän. (Petäjä & Siimes 2004, 128.) Virus voi uusia ilman oireita ja tartunnan ehkäisemiseksi pitäisi herpesleesiot havaita synnytyshetkellä, mutta siihen ei ole vielä tarpeeksi nopeaa testiä. Sektio ei myöskään täysin suojaa infektioilta. (Meltomaa & Ekblad 1996.) Hoitona infektioon käytetään viruslääkitystä (Petäjä & Siimes 2004, 128). Synnynnäisen toksoplasmoosin taudinkuvaan kuuluvat vesipäisyys, kallonsisäiset kalkkiutumat sekä silmän suoni- ja verkkokalvontulehdus, joka on kylläkin harvinainen. Suurimmalla osalla lapsista on epäspesifejä oireita, kuten kouristeluja, alhaista lihasjäntevyyttä, silmän värveliikkeitä, alentunutta kuuloa ja yleisinfektion oireita. Osa lapsista voi olla myös täysin oireettomia. (Petäjä & Siimes 2004, 128.) Hoitona käytetään toksoplasmaan tehoavaa antibioottia (Huovinen 2008).

12 7 Vastasyntyneen pinnallisten infektioiden aiheuttajista stafylokokki on yleisin. Se aiheuttaa useimmiten infektion silmien sidekalvoille, kynsivalleihin ja napaan. (Petäjä & Siimes 2004, 129.) Stafylokokki aureus voi myös aiheuttaa muun muassa ihonalaisen kudoksen tulehtumisen, märkäruven ja keuhkokuumeen (Huttunen 2002, 87). Hyväkuntoinen täysiaikainen lapsi tarvitsee paikallishoitoa, jota on muun muassa kylvetys, mahdollisten rakkuloiden puhdistaminen ja voiteen käyttäminen paikallisesti. Mikäli lapsella on yleisoireita, ihomuutokset ovat laajat tai paikallishoidosta ei ole apua, voidaan aloittaa mikrobilääkehoito. (Petäjä & Siimes 2004, 129.) Hengitysvaikeudet Asfyksia tarkoittaa sikiölle synnytyksen aikana ilmaantunutta hapenpuutetta, hiilidioksidin kertymistä ja kudosverenkierron vajauksen yhdistelmää (Petäjä & Siimes 2004, 119). Sikiön voinnin seuraamiseksi synnytyksen aikana on kehitetty monia menetelmiä; siitä huolimatta asfyksiaa ei aina kyetä estämään. Asfyksian seurauksena voi olla sikiön neurologiset vauriot. (Erkkola & Timonen 2004.) Sikiöasfyksian ensioireita ovat muun muassa sikiön vähentyneet liikkeet, sykekäyrän ja/tai verenvirtauksen muutokset ja mekoniumia sisältävä lapsivesi. Vaikean asfyksian jälkeen ei ole parantavaa hoitoa, joten sikiöasfyksian ensioireiden toteaminen on erittäin tärkeää. (Petäjä & Siimes 2004, 119.) Ensisynnyttäjyys, runsas alkoholin käyttö raskauden aikana, myöhäinen synnytysikä, suvussa esiintyvät neurologiset sairaudet, lapsettomuushoidot sekä äidin kilpirauhassairaudet voivat altistaa asfyksialle synnytyksen aikana (Erkkola & Timonen 2004). Lisäksi asfyksialle voi altistaa äidin perussairaus, esimerkiksi diabetes tai verenpaineongelmat, istukan toiminnan häiriö liittyen muun muassa äidin raskausmyrkytykseen tai sikiön sairaudet, esimerkiksi infektiot, epämuodostumat tai verenvuodot. Mikäli seurannassa todetaan asfyksian merkkejä, on lapsi synnytettävä mahdollisimman nopeasti. (Petäjä ym. 2004, 119.) Jos sikiö on toistuvasti raskauden aikana kärsinyt hapenpuutteesta, se kestää huonommin supistuksen aiheuttamaa rasitusta ja altistuu näin asfyksialle. Tarjontavirheet, äidin kuumeilu synnytyksen aikana sekä äkilliset hätätilanteet kuuluvat myös hapen-

13 puutteen riskitekijöihin. Terve sikiö, joka ei ole aiemmin altistunut vakavalle hapenpuutteelle, kestää normaalin synnytyksen hyvin. (Erkkola & Timonen 2004.) 8 Yleisesti vastasyntyneen lapsen asfyksiamääritelmä perustuu sekä yleiskuntoon, joka määritellään Apgarin kuntopisteiden perusteella, että verinäytteeseen, joka voidaan ottaa sikiön päästä tai napaverestä. Vaikka pisteet viittaavat asfyksiaan vain osittain, ovat niiden ja napavaltimoveren ph:n määritykset tärkeitä ja ne kuuluvat jokaiseen normaaliin synnytykseen. (Petäjä & Siimes 2004, 119.) Lievässä asfyksiassa (Apgar 6-7) varmistetaan lapsen hyvä hapensaanti ärsyttämällä häntä hengittämään, esimerkiksi taputtamalla jalkapohjiin (Eskola & Hytönen 2002, 255). Lievässä muodossa oireita ovat ylireagoivuus, ärtyneisyys, tärinä ja ohimenevä hypo- tai hypertonus (Erkkola & Timonen 2004). Lisähappea annetaan hengitettäväksi suppilon kautta. On tärkeää estää lapsen lämmön haihtuminen, sillä jäähtyminen lisää hapen kulutusta. Hengitystiet imetään, jos niissä on hengitystä estävää limaa tai lapsivettä. (Eskola & Hytönen 2002, 255.) Keskivaikeassa muodossa vastasyntynyt on veltto ja saattaa kouristella (Erkkola & Timonen 2004). Keskivaikeassa asfyksiassa (Apgar 3-5) edellä mainitun avun lisäksi lapsi tarvitsee hengityksen tehostamista muun muassa maskin ja hengityspalkeen avulla. Vaikeassa muodossa lapsi on tajuton, kouristelee eikä hengitä. (Erkkola & Timonen 2004.) Vaikeassa asfyksiassa (Apgar 0-2) lapsen hengitystiet puhdistetaan laryngoskoopin avulla ja lapsi intuboidaan (Eskola & Hytönen 2002, 255). Vastasyntyneen adaptaatiovaiheeseen voi liittyä ohimenevä hengitysongelma, niin sanottu kostean keuhkon oireyhtymä. Lapsen yleiskunto on hyvä, mutta hän hengittää tiheästi ja tarvitsee lisähappea. Hoitona on lisähapen antaminen ja tarvittaessa nenäylipainehoito. Lapselle aloitetaan mikrobilääkitys herkästi, koska tila voi muistuttaa synnynnäistä keuhkokuumetta. (Petäjä & Siimes 2004, 121.) Hengitysvaikeusoireyhtymä on ennenaikaisen lapsen hengitysongelman tavallisin syy. Syitä tähän sairauteen ovat keuhkojen epäkypsyys, keuhkojen pinta-aktiivisen aineen sulfaktantin puute tai sen toiminnan esto. Äidille annettu steroidihoito vähentää huomattavasti RDS-oireyhtymän esiintyvyyttä uhkaavassa ennenaikaisessa synnytyksessä.

14 9 Lievää tautia hoidetaan lisähapella tai lisähappella yhdistettynä nenäylipainehoitoon. Vaikeassa taudissa lapsi intuboidaan ja annetaan sulfaktanttia intubaatioputken kautta hengitysteihin. Mikäli lapsi joudutaan laittamaan hengityskonehoitoon, pyritään hänet mahdollisimman pian vieroittamaan siitä ja saamaan nenäylipainehoitoon. (Petäjä & Siimes 2004, ) Mekoniumaspiraatio-oireyhtymä syntyy, kun lapsi vetää keuhkoihinsa ulosteista lapsivettä. Mekonium aiheuttaa ilmasalpausta, keuhkojen tilavuuden pienentymistä ja pneumoniaa. (Petäjä & Siimes 2004, 122.) Jos lapsivesi on mekoniuminen, hengitystiet pyritään imemään ennen lapsen ensimmäistä hengenvetoa, jotta voidaan ehkäistä lapsen mekoniumaspiraatio (Eskola & Hytönen 2002, 255). Mikäli lapsella on rohisevat hengitysäänet tai hengitysvaikeus, hänet intuboidaan ja hengitystiet puhdistetaan (Petäjä & Siimes 2004, 122) Keskosuus Arvo Ylppö määritteli keskosen lapseksi, jonka syntymäpaino on alle 2500 grammaa (Kantola & Pyykkö 2000, 5). Ylppö oli keskoslapsia koskevassa tutkimustyössään pioneeri, ja hänen tutkimustuloksensa saavuttivat mainetta ympäri maailmaa (Lääkäriliitto 2007). Hän kehitti hoitomenetelmiä ja vaikutti asenteisiin niin, että pienenä syntyneen lapsen pelastusyrityksiä alettiin pitää oikeutettuina (Kantola & Pyykkö 2000, 5). Nykyisin keskosella tarkoitetaan ennen 37 raskausviikkoa syntynyttä lasta (Korhonen 1999, 13). Maailman terveysjärjestö (WHO) käyttää myös raskausviikkoja määritellessään keskosuutta (Kantola & Pyykkö 2000, 5). Pienipainoisena keskosena pidetään alle 1500 grammaa painavaa vastasyntynyttä ja pienenpienenä alle 1000 grammaa painavaa vastasyntynyttä lasta (Petäjä & Siimes 2004, 117). Keskosen kehitysasteesta riippuen hänellä on ennenaikaisuudesta johtuvia ominaisuuksia. Iho on aluksi punakka ja nukkaisen karvainen, vähitellen iho vaalenee ja kirjavoituu. Iho on ohut ja verisuonet kuultavat sen läpi. Lapsen pää näyttää suurelta, raajat ovat laihat, ja hän voi vaikuttaa nälkiintyneeltä. Infektioalttius on suurempi kuin

15 täysiaikaisella lapsella. Keskosen oma suoja-ainetuotanto ei ole käynnistynyt, eivätkä äidin infektioilta suojaavat vasta-aineet ole siirtyneet lapseen. (Korhonen 1996, 24.) 10 Ennenaikaisuudesta riippuen lapsella voi olla hengitysvaikeuksia, jotka johtuvat keuhkojen kypsymättömyydestä tai hengityskeskuksen riittämättömästä stimuloitumisesta. Alkuvaiheessa esiintyy tavallisesti lämmönsäätelyongelmia, koska keskosella glukogeeni- ja rasvavarastot ovat olemattomat. Avoin valtimotiehyt saattaa jäädä sulkeutumatta, ja verenkierron sopeutuminen kohdun ulkoiseen elämään vie aikansa. Jo viikkoa ennen laskettua aikaa on lapsen suolisto kypsä ottamaan vastaan rintamaidon sisältämät ravintoaineet. Alkuvaiheessa maito annetaan syöttöletkun kautta, ja lapsen voimistuessa ja kasvaessa voidaan siirtyä pullo- tai rintaruokintaan. (Minkkinen ym. 1997, , 147.) Kehitysvammaisuus Kehitysvammaisuudella tarkoitetaan henkisen kehityksen tai henkisen toiminnan estymistä tai häiriintymistä synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, kehityksen häiriintymisen tai vamman seurauksena. Kehitysvammaisuutta aiheuttavia tekijöitä tunnetaan tuhansia; ne voidaan luokitella ennen syntymää tapahtuviin, synnytyksen aikaisiin tai synnytyksen jälkeisiin tapahtumiin (Korhonen 1999, 17). Kehitysvammaisuuteen kuuluu ylikuolleisuutta. Tavallisimmat kuolinsyyt ovat keuhkokuume, sydän- ja verisuonisairaudet ja epileptiset kohtaukset. Ennenaikaista kuolemaa ennustavat liikuntakyvyttömyys, inkontinenssi ja letkuruokinta. Kehitysvammaisuuden ehkäisyn onnistuminen perustuu perustaudin ja lisävammaisuuksien varhaiseen diagnosointiin. (Iivanainen 2003.) Lapsen kehitysvammaisuus havaitaan harvoin vastasyntyneisyyskaudella, vaikkakin monet kromosomipoikkeavuudet, erilaiset aineenvaihduntahäiriöihin liittyvät sairaudet ja keskushermoston rakenteellisiin poikkeavuuksiin liittyvät vauriot voidaan havaita jo silloin lapsen ulkoisen olemuksen tai käyttäytymisen perusteella. Siitä huolimatta, että osa kehitysvammaisuutta aiheuttavista tiloista voidaan havaita jo sikiökaudella, tulee kehitysvammaisuus useimmiten vanhemmille yllätyksenä. (Korhonen 1999, 17.)

16 2.2.6 Kirurgista hoitoa vaativat vastasyntyneet 11 Kirurgista hoitoa vaativat vastasyntyneet tarvitsevat todennäköisesti pitkää ja toistuvaa sairaalahoitoa, ja lisäksi heillä voi olla vaikeuksia oppia elämän ensitaitoja. Kirurginen hoito määritellään yksilöllisesti, esimerkiksi sairauden vaikeusasteen, ennusteen ja leikkausajankohdan mukaan. Heti syntymän jälkeen leikataan vain ne vastasyntyneet, joiden elämää uhkaa sairaus tai vamma. (Korhonen 1999, ) Huuli- ja kitalakihalkiot ovat yleisimmät kasvojen alueen epämuodostumat. Halkiohoidoissa tavoitteena on korjata halkion aiheuttama kuulon, puheen, purennan ja ulkonäön häiriö. Halkiot jaetaan kolmeen pääryhmään: huuli- ja ienhalkiot (15 %), huulija suulakihalkiot (25 %) ja suulakihalkiot (60 %). Halkioiden syy on usein tuntematon. On kuitenkin todettu, että perinnöllisillä tekijöillä on merkitystä halkion syntyyn. Samoin äidin tupakoinnin ja alkoholin käytön raskausaikana on todettu altistavan sikiötä halkion synnylle. (Rautio 2009.) Halkiot hoidetaan kirurgisesti niiden hoitoon perehtyneissä yksiköissä. Huulihalkiot korjataan lapsen ollessa noin neljä kuukautta vanha ja kitalakihalkiot 9-10 kuukauden ikäisenä. Korjausleikkauksia tehdään tarpeen mukaan myöhemmällä iällä. Lisäksi halkiopotilaiden hoito jatkuu purennan hoidolla, puhehoidolla sekä kuulon hoitamisella. (Rautio 2009.) Suomessa syntyy vuosittain noin 600 sydänvikaista lasta (Koistinen ym. 2005, 261). Sikiön sydän muotoutuu jo ensimmäisten raskausviikkojen aikana. Sydämen rakenne voi jäädä virheelliseksi, jos kehitys häiriintyy. Synnynnäisiä sydänvikoja on monenlaisia: sydämeen voi jäädä aukkoja, muodostua ahtautumia tai syntyä suurempia rakenteellisia vikoja. (Vilen ym. 2006, 420.) Synnynnäiset sydänviat voidaan jakaa syanoottisiin eli sinisiin ja ei-syanoottisiin eli ei-sinisiin sydänvikoihin. Sinisissä vioissa hapettumaton veri sekoittuu hapekkaaseen vereen. Veren vähäisen hapen vuoksi lapsen iho muuttuu sinertäväksi. Nämä viat ovat vakavia, ja korjaava tai oireita helpottava leikkaus on tehtävä mahdollisimman nopeasti. (Vilen ym. 2006, 420.)

17 12 Ei-siniset viat ovat pienempiä rakenteellisia muutoksia sydämessä. Niitä ei tarvitse leikata, elleivät ne aiheuta lapselle ongelmia. Kaikista yleisin vastasyntyneiden sydänvika on kammioiden väliseinän aukko. Aukko on yleensä pieni ja sulkeutuu itsestään. Jos aukko kuitenkin on suuri ja veri virtaa suurella paineella keuhkovaltimoon, voi aiheutua keuhkovaltimon verenpainetauti, joka kuormittaa sydäntä. Jos aukko on suuri tai ei sulkeudu neljän vuoden ikään mennessä, harkitaan leikkausta. (Vilen ym. 2006, 422.) Suurin osa paksusuolen ja peräsuolen epämuodostumista ja häiriötiloista aiheuttaa vastasyntyneelle kirurgista hoitoa vaativia ongelmia. Tyypillisiä oireita vastasyntyneelle ovat vatsan pömpötys ja sapen värjäämät oksennukset, useimmat näistä vastasyntyneistä eivät myöskään ulosta mekoniumia. (Kivilaakso ym. 2006, 896.) Anorektumin eli peräaukon ja peräsuolen synnynnäiset poikkeavuudet ilmenevät muun muassa peräaukon puuttumisena tai sen poikkeavana sijaintina. Vaikeusaste näissä vaihtelee lievistä kosmeettisista häiriöistä vaikeisiin monien kehittymässä olevien elimien epämuodostumiseen. Epämuodostumat voidaan jakaa kolmeen ryhmään: mataliin, korkeisiin ja niiden välissä sijaitseviin. Luokittelu vaikuttaa sairauden hoitoon. Matalissa epämuodostumissa vastasyntyneellä on yleensä fisteliyhteys eli epänormaali yhteys peräsuolen umpipussista peräaukon alueelle. Muissa epämuodostumissa ei ulkoisia fisteliyhteyksiä näy, vaan fistelit kohdistuvat virtsateihin ja synnytinelimiin. Mitä aikaisemmin sikiökehityksen aikana kehitys häiriintyy, sitä enemmän todetaan muita epämuodostumia. (Kivilaakso ym. 2006, ) 3 VANHEMPIEN HOITOON OSALLISTUMINEN JA OHJAUS Erityishoidossa olevien lasten vanhempien hoitoon osallistuminen etenee pienin askelin huomioon ottaen vanhempien yksilölliset erot, jotka vaikuttavat etenemisnopeuteen (Korhonen 1999, 162). Vastasyntynyttä tulee käsitellä varmoin ja turvallisin ottein. Hän vaistoaa ilmapiiristä, kosketuksesta ja käsittelystä millä, mielellä häntä hoidetaan. Varsinkin äidin tunteet välittyvät vastasyntyneeseen, sillä side äidin ja lapsen välillä on niin luja. Vanhempien tehtävä onkin huolehtia vastasyntyneen perustarpeiden, syöttämisen, vaipanvaihdon ja pesujen, suorittamisesta. Tämän lisäksi vanhempien tulee

18 pitää lasta riittävästi sylistä ja tarjota lapselle läheisyyttä (Koistinen ym. 2004, ) 13 Vanhempien ohjaamisesta, vanhemmuudesta ja varhaisen vuorovaikutuksen tukemisesta löytyi paljon aiempaa tutkimustietoa, josta oli hyvä lähteä liikkeelle. Yksikään aiemmista tutkimuksista ei ole samanlainen kuin se mitä me teemme. Teimme aiempien tutkimusten pohjalta kirjallisuuskatsauksen. (Ks. liite 1.) 3.1 Vanhemmuus Vanhemmilla tarkoitetaan yleensä, kuten mekin tässä tutkimuksessa tarkoitamme, miehen ja naisen muodostamaa paria, jolla on yhteinen lapsi hoidettavana. Äitiydellä tarkoitetaan naisen vanhemmuutta, naisen ja lapsen suhdetta. Isyydellä tarkoitetaan miehen vanhemmuutta ja suhdetta lapsen kanssa. (Tikkanen 2003, 9.) Vanhemmuus on elämänpituinen rooli, joka on vuorovaikutteinen. Vanhemmuus syntyy suhteessa lapseen ja kehittyy lapsen kanssa. Jokainen vanhempi on saanut eväät omaan vanhemmuuteensa lapsuuden perheestään ja kasvuympäristöstään. Vanhemmuuden sisältö on ainutlaatuinen. (Rautiainen 2001, 3.) Vastuullinen vanhemmuus on lapsen kehitykselle välttämätöntä (Rautiainen 2001, 3). Vanhemman on luotettava omiin kykyihinsä vanhempana; näin syntyy luottamus vanhemman ja lapsen suhteeseen. Toimivassa vanhemmuudessa lasta kasvatetaan rakastaen, ymmärtäen ja kärsivällisesti. Vanhemman tulee olla johdonmukainen ja antaa lapselleen turvalliset rajat. (Tikkanen 2003, 11.) Lapsen sairastuminen muuttaa koko perheen sosiaalista ja emotionaalista tilannetta. Lapsen äkillinen sairastuminen aiheuttaa sokin vanhemmissa. Vanhemmat kokevat stressiä sekä lapsen sairastumisesta että omasta roolistaan. Sairastuminen ja sen aiheuttama kriisi vaikuttavat vanhempien vanhemmuuden kokemiseen ja tunteisiin. Vanhemmat saattavat kokea olevansa riittämättömiä; tällainen stressi vaikuttaa siihen, kuinka vanhemmat kykenevät tukemaan sairasta lastaan. (Åstedt-Kurki ym 2008, )

19 14 Keskolassa on paljon hoitoteknologiaa, joka aiheuttaa lapselle ja perheelle stressiä. Vanhempia stressaavat eniten lapseen kiinnitettyjen seuranta- ja hoitolaitteiden määrä, toiminta- ja hälytysäänet. Lapsen hoidossa tulisi huomioida hoidon keskittäminen siten, että lapsella on mahdollisuus keskeytymättömään uneen. (Korhonen 1996, ) Hoitojen aloitus tulisi tehdä rauhallisesti. Hoitojen aikana lasta käännellään rauhallisesti laajoin ottein, jolloin lapsi oppii hahmottamaan omaa kehoaan. Lapsen rauhoittelu hoitojen jälkeen, esimerkiksi sylissä pitäminen, viestii hänelle välittämistä ja sitä, että hoidot ovat ohi. Vanhempien osuus lapsen hoidossa on lohduttamista eikä kipeitä ja epämukavia toimenpiteitä. Näin hoitohenkilökunta voi viestittää vanhemmille lapsesta välittämistä. (Korhonen 1996, ) On todettu, että perheen jäsenet eivät aina tunne riittävästi osaston toimintaa. Oma osallistumismahdollisuus tai rooli sairaalassa voi myös olla epäselvä. Vanhemmat voivat kokea olevansa osastolla haittana, etenkin silloin, jos he eivät tunne osaston henkilökuntaa. Parhaimmillaan perheenjäsen voi osallistua hoitoon, olla tukena potilaalle ja toimia yhteistyössä henkilökunnan kanssa. Tällöin hoitajien ja lääkärien tulee olla vuorovaikutuksessa perheenjäsenten kanssa. (Åstedt-Kurki ym. 2008, 59.) Omahoitajuus Yksilövastuinen hoitotyö tarkoittaa sitä, että nimetty sairaanhoitaja on vastuussa lapsen kokonaishoidon suunnittelusta, toteutuksesta, laadusta ja arvioinnista. Nimettyä sairaanhoitajaa kutsutaan vastuuhoitajaksi tai tutummin omahoitajaksi; omahoitajia voi olla useampia. Omahoitaja huolehtii tiedonkulusta perheen ja muun lasta hoitavan henkilökunnan välillä. Hän koordinoi hoidon eri osa-alueita, esimerkiksi keskustelee lääkärin kanssa ja ottaa yhteyttä muihin työntekijöihin, kuten fysioterapeuttiin tai sosiaalityöntekijään. (Vilén ym. 2006, 340.) Omahoitaja on vastuussa myös siitä, että perhe saa riittävän ajantasaista hoitoon liittyvää tietoa. Hän opastaa perhettä hoidon toteuttamisessa, antaa kotihoidon ohjausta ja tarvittaessa tekee kotikäynnin lapsen kotiutuessa. (Vilén ym. 2006, 340.) Vanhemmat kokevat yksilövastuisen hoitotyön ja omahoitajuuden tärkeäksi (ks. liite 1).

20 3.2 Varhainen vuorovaikutus 15 Jotta lapselle saadaan taattua mahdollisimman hyvä kehitys, on syytä kiinnittää huomiota ympäristöön, että se vastaa hänen sosiaalisia ja emotionaalisia tarpeitaan. Kiintymyssuhdeteorian mukaan ensimmäisen ikävuoden aikana vanhemman ja lapsen välille muotoutuva suhde on ratkaiseva lapsen myöhemmässä psyykkisessä kehityksessä. Varhaiseen vuorovaikukseen liittyvät tunnekokemukset ohjaavat aivojen toiminnallista kehitystä ja luovat pohjan myöhemmälle kehitykselle. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004.) Varhaisessa vuorovaikutuksessa vanhempi vaikuttaa vauvaansa ja päinvastoin. Vuorovaikutuksen ollessa jatkuvaa ja toistuvaa se merkitsee ihmissuhteen kehittymistä. Vuorovaikutukseksi katsotaan kaikki konkreettinen yhdessä tekeminen, esimerkiksi syöttämiset, nukuttamiset, vaipan vaihdot ja läsnäolo. (Inberg ym. 2007, 193.) Vauvat ovat herkkiä huomaamaan vuorovaikutukselle saadun vasteen. Vanhemmat viestittävät vauvalle koko ajan toimiessaan, puheen, ilmeiden, eleiden, kosketuksen, liikuttelun, otteiden sekä fyysisen läheisyyden välityksellä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004.) Hoitajat tunnistavat varhaisen vuorovaikutuksen tuen tarpeen seuraamalla vanhempien vuorovaikutusta lapsen kanssa ja keskenään, havainnoimalla vanhempien kiinnostusta ja vastuunottoa vauvasta sekä tarkkailemalla vanhempien ulkoista käyttäytymistä, ilmeni Inbergin, Axelin ja Salanterän (2007) tutkimuksessa Keskosvauvan ja vanhempien varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen hoitotyön menetelmin. Lisäksi tutkimuksessa selvisi, että hoitajat ohjasivat isiä konkreettisemmin kuin äitejä, joiden ohjauksessa korostui tunteiden huomioiminen. Jotta kiintymyssuhde voi kehittyä, vaaditaan fyysistä ja psyykkistä läheisyyttä, vastavuoroisuutta sekä sitoutumista. Kiintymyssuhteet ovat erilaisia riippuen vanhempien ja lasten välille syntyvästä vuorovaikutuksesta. Kiintymyssuhdetta voidaan kuvata lapselle turvalliseksi tai turvattomaksi. (Inberg ym. 2007, 193.) Vilen ym. (2006, 86-87) toteavat kirjassaan useiden tutkimusten osoittavan, että mikäli vanhemmat saavat tukea vuorovaikutuksen kehittämiseen, on todennäköisempää, että lapsi kokee olevansa turvassa ja hoidettu. Inbergin ym. (2007, 193) mukaan var-

21 16 haiseen vuorovaikutukseen kohdistetulla tuella voidaan vaikuttaa lapsen koko elämään, sillä varhainen vuorovaikutus vaikuttaa lapsen tunnekokemuksiin sekä aivojen että mielen kehitykseen. Vauvan ja vanhemman kannalta tehohoito on ympäristönä haasteellista. Osasto teknisenä ympäristönä sekä henkilökunnan toimintatavat voivat heikentää varhaista vuorovaikutusta. Kun vuorovaikutus toimii hyvin, lapsi ja vanhempi pystyvät nauttimaan vuorovaikutussuhteestaan, ja lapsen luottamus ympäristöön kasvaa. Lapsi kokee vanhemman ymmärtävän häntä ja hyväksyy hänen tunteensa ja tarpeensa. Tällä tavoin lapsi oppii viestittämään tunteitaan ja kokemuksiaan muille ihmisille sekä tunnistamaan itse omia tarpeitaan ja tunnetilojaan. Tällä on suuri merkitys lapsen emotionaalisen itsesäätelyn sekä myönteisen itsetunnon rakentumisen kannalta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004.) Kenguruhoito Teknologian rinnalle on noussut tarve vastasyntyneen inhimillisten ja vuorovaikutuksellisten perustarpeiden tukemiseen. Kenguruhoito on siihen hyvä keino. Kenguruhoidolla voidaan tukea vastasyntyneen kehitystä ja voimauttaa vanhempia ja saada heidät osallistumaan lapsensa hoitoon. (Ezeonodo 2007, 1-2.) Kenguruhoidon on tarkoitus olla osa rakastavaa, hellää hoitoa, jota jokainen lapsi kaipaa kasvaakseen ja kehittyäkseen (Jäderholm & Järvinen 2006). Kenguruhoito tarkoittaa lapsen ottamista suoraan ihokontaktiin. Vastasyntynyt asetetaan vanhemman rinnan päälle vaippasillaan iho ihoa vasten. Kenguruhoidon aikana vastasyntynyt on kaikissa samoissa valvonta- ja tutkimuslaitteissa kuin muulloinkin. (Ezeonodo 2007, 6.) Kenguruhoito kestää yleensä minuuttia, mutta vanhempi ja lapsi voivat kuitenkin rentoutua yhdessä niin kauan kuin haluavat (Jäderholm & Järvinen 2006). Ezeonodon (2007) opinnäytetyössä Kenguruhoidon toteuttaminen vastasyntyneiden teho-osastolla huomattiin, että kenguruhoidon toteuttamista edistävän toiminnan kehittämiselle oli merkittävä tarve ja että toiminnan kehittäminen oli osaston toiminnan, henkilökunnan ammattitaidon sekä potilaiden ja heidän perheidensä kannalta keskei-

22 17 nen. Kenguruhoidon toteutumista osastolla useamman potilasryhmän osalta lisäsi julkaistut kenguruhoidon toteutusohjeet ja annettu koulutus. Tutkimuksessa tuli esille kenguruhoidon toteuttamisen esteitä, kuten osaston tilat ja niiden vanhanaikaisuus. Kuormitusprosentti vaikutti kenguruhoidon toteuttamiseen niin, että kuormituksen ollessa vähäisempää kenguruhoitoa toteutettiin enemmän. Lapsen syntyminen sairaana tai ennenaikaisesti on aina kriisi vanhemmille. Vanhemmat kokevat erilaisia tunteita, muun muassa huolta lapsen selviytymisestä ja pelkoa mahdollisista myöhemmistä ongelmista. Lisäksi vanhemmat voivat kokea ahdistusta joutuessaan olemaan erossa lapsesta, ja se voi myös heikentää kykyä varhaiseen vuorovaikutukseen. (Ezeonodo 2007, 1.) Äidille kenguruhoito antaa luottamusta siihen, että lapsi on hänen ja hän kykenee tuottamaan lapselle turvallista, hyvää oloa (Korhonen 1999, 167). Kenguruhoidon on todettu edistävän johdonmukaisempaa sydän- ja hengitystahtia. Se tasaannuttaa hapentarvetta, edistää painonnousua ja parantaa uni-valverytmiä. Rauhoittava kosketus myös vähentää stressiä ja vahvistaa vauvan kiinnostusta muita ihmisiä kohtaan. (Jäderholm & Järvinen 2006.) Kenguruhoidon avulla voidaan tukea äitiä oman lapsensa hoivaajana ja antaa isälle paremmat mahdollisuudet osallistua lapsensa hoitoon. Samalla saadaan isää tuettua sitoutumaan perheeseensä ja vahvistetaan perhesiteitä. Kenguruhoidolla lisätään varhaista vuorovaikutusta lapsen ja vanhempien välillä ja tuetaan rintaruokintaa. (Ezeonodo 2007, 1-3.) Lapsen saaminen kenguruhoitoon edistää rintamaidon herumista (Jäderholm & Järvinen 2006). Kenguruhoidon aikana lapsi oppii tunnistamaan vanhemman tuoksun ja tuntee vanhemman kosketuksen koko ihollaan. Lapsi kuulee sydänäänet ja kohdusta tutut muut elimistön ja puheen äänet ollessaan vanhemman rinnalla. Lapsi saa näin lämpöä ja turvaa vanhemmaltaan. (Jäderholm & Järvinen 2006.) Kenguruhoidolla voidaan saada aikaan positiivisia vaikutuksia perheen terveyteen ja parantaa vastasyntyneen ennustetta sekä lievittää hoidosta ja ennenaikaisuudesta johtuvia haittoja. Lisäksi kenguruhoidolla mahdollistetaan terveydenhuollon ammattilais-

23 ten voimavarojen siirtäminen ydintehtävään, vanhempien voimaantuessa vastasyntyneen ensisijaisina hoivaajina. (Ezeonodo ) Vauvahieronta ja kosketus Vauvahieronta painottuu lapsen ja vanhemman monipuoliseen yhteyteen. Sitä vahvistetaan katsekontaktin, äänen ja ihokontaktin avulla. Vauvahieronta tukee vanhempilapsisuhdetta. Vauvahierontaa käytetään apuna lapsen rentouttamisessa, kehonkuvan vahvistumisessa ja yleisen hyvänolon vahvistamisessa. Vauvahieronnalla tarkoitetaan stimuloivaa sivelyä ja hellää kosketusta. (Jäderholm & Järvinen 2007.) Vauvahieronta auttaa vauvaa rauhoittumaan ja rentoutumaan, lisäksi se voi auttaa lasta olemaan enemmän hereillä ja lisätä hänen tarkkaavaisuuttaan (Oates 2000, 62). Vauvahieronnan on todettu jouduttavan lapsen kehitysrytmiä, lapset kasvavat nopeammin ja psyykkisiä ongelmia ja itkuisuutta on vähemmän. Hierontaa saaneet keskoset hahmottavat nopeammin ympäristöä, ovat helpommin käsiteltäviä, rauhoittuvat nopeammin, ja heidän motoriset taitonsa ovat kehittyneempiä. Vauvahieronta vahvistaa lapsen kaikkia aisteja ja auttaa lasta kokemaan itsensä kokonaiseksi sekä tiedostamaan kehon eri osien liittyvän vartalon välityksellä toisiinsa. Hieronnalla on vaikutusta myös kehon sisäisiin toimintoihin, kuten verenkiertoon, hengitykseen, ruoansulatukseen ja suoliston toimintaan. (Jäderholm & Järvinen 2006.) Vauvahieronnasta on apua myös hampaiden kasvun aiheuttamaan kipuun. Kun hierottaessa käytetään öljyä, sillä hoidetaan myös samalla lapsen ihoa. (Oates 2000, ) Vauvahierontaa voidaan aloittaa heti lapsen syntymän jälkeen. Hieronta aloitetaan muutamalla sivelyllä kerrallaan, koska vastasyntynyt pystyy keskittymään vain muutamia minuutteja. Määrää voi lisätä vähitellen. Vauvahieronnan tarkoituksena on käydä läpi koko lapsen keho ja raajat vuorotellen. (Jäderholm & Järvinen 2006.) Hieronnassa edetään joustavasti lapsen aktiivisuuden ja tilanteen mukaan (Korhonen 1999, 169). Hieronnan aikana voi samalla myös leikkiä, jutella, laulaa ja hyräillä lapsen kanssa sekä suukotella. Katsekontakti on myös tärkeä. Tällä tavalla annetaan lapselle kolmenlaista tärkeää stimulaatiota kosketus-, kuulo- ja näköaistin välityksellä. (Jäderholm & Järvinen 2006.)

24 19 Vauvahieronnan toteutukselle ei ole yhtä oikeaa tapaa. Valmiita ohjeita on, mutta niiden käyttäminen ei ole välttämätöntä. Kaikista tärkeintä on, että lapsi ja vanhempi nauttivat hierontahetkestä. (Jäderholm & Järvinen 2006.) 3.3 Ohjaus Tutkimuksessamme ohjauksella tarkoitetaan keskustelua vanhempien kanssa lapsen ja perheen tilanteesta. Ohjaus sisältää neuvonnan ja tuen antamisen. Työssämme ohjaus- käsite sisältää myös käsitteen sosiaalinen tuki. Ohjausta pidetään olennaisena osana hoitohenkilöstön ammatillista toimintaa. Ohjausta tapahtuu tilanteissa, joissa keskustellaan tavoitteellisesti asiakkaan tilanteeseen liittyvistä asioista. Prosessin näkökulmasta ohjaus on tavoitteellista ongelmanratkaisua. (Kääriäinen & Kyngäs 2006.) Lassilan pro gradu -tutkielman (2006) Keskosen vanhempien hoitohenkilökunnalta saama ohjaus sairaalahoidon aikana mukaan keskosen vanhemmuus kehittyy hoitohenkilökunnalta saadun ohjauksen avulla. Ohjauksella mahdollistetaan vanhempien osallistuminen lapsen hoitoon sekä autetaan vanhempia jaksamaan ja tietämään lapsen tilanne. Ohjausta olisi tarpeellista kehittää yksilölliseen ja perhekeskeiseen suuntaan. Samoin vanhempien ja hoitohenkilökunnan yhteistyötä tulisi kehittää. Hoitotyössä ohjaus-käsitettä käytetään rinnakkain erityisesti tiedon antamisen, neuvonnan ja opetuksen käsitteiden kanssa. Käsitteissä on kuitenkin eroja. Opetus on systeemi suunniteltuja toimintoja, ohjaus edeltää opetusta ja ohjauksessa pidättäydytään suorien neuvojen antamisesta toisin kuin neuvonnassa. (Kääriäinen & Kyngäs 2006.) Ohjauksen perusta on asiakkaan ja hoitajan taustatekijöiden huomioinnissa. Asiakkaan fyysisistä ominaisuuksista muun muassa ikä, sukupuoli ja sairaus vaikuttavat hänen ohjaustarpeisiinsa sekä siihen, miten hän kykenee ottamaan ohjausta vastaan. Iällä, koulutuksella ja sukupuolella on vaikutusta hoitajien toimintaan, kuten ohjaukseen asennoitumiseen sekä ohjauksessa tarvittaviin tietoihin ja taitoihin. Psyykkisistä ominaisuuksista on ohjauksessa huomioitava erityisesti motivaatio, terveysuskomukset ja

25 kokemukset, mieltymykset, odotukset ja tarpeet sekä oppimistyylit ja valmiudet. (Kääriäinen & Kyngäs 2006.) 20 Merkittäviä taustatekijöitä ohjauksen kannalta ovat sosiaaliset, kulttuurilliset, uskonnolliset ja eettiset tekijät, jotka vaikuttavat asiakkaan toimintaan. Arvot vaikuttavat siihen kuinka hoitaja ja asiakas lähestyvät ohjauksessa käsiteltäviä asioita. Turvallisella ohjausympäristöllä voidaan vaikuttaa siihen millaiseksi asiakas kokee ohjaustilanteen ja luottaako hän siihen, että hoitaja kunnioittaa hänen asiaansa. Ohjaustilanteeseen vaikuttavat siinä mahdollisesti olevat esteet ja häiriötekijät. (Kääriäinen & Kyngäs 2006.) Vanhempien tukeminen Sosiaalinen tuki on monitahoinen ilmiö tai prosessi. Tuen käsitettä tarkasteltaessa voidaan havaita sen viittaavan kolmeen tekijään. Sosiaalinen tuki kuvaa yksilön ja sosiaalisen ympäristön välisiä kiinnikkeitä, jotka muodostuvat vuorovaikutuksessa. Sosiaalinen tuki viittaa vuorovaikutuksessa syntyviin ja välittyviin resursseihin. Sosiaalisella tuella tarkoitetaan prosessia, jossa tuki syntyy ja jossa se välittyy. (Mikkola 2006, 24.) Sosiaalinen tuki jaetaan emotionaaliseen ja tiedolliseen tukeen. Emotionaalinen tuki eli henkinen tuki on tuen muoto, jonka tarkoituksena on vaikuttaa emotionaaliseen kuormitukseen ja tunnetasolla osoittaa hyväksyntää. Tarkoitus on auttaa hyväksymään ja ymmärtämään sekä omia tuntemuksia että lisätä yksilön emotionaalisia resursseja. (Mikkola 2006, 44.) Tiedollinen tuki tarkoittaa sellaisen informaation välittämistä, joka on merkityksellistä tuen saajalle. Pelkkää informaatiota ei voida kutsua tiedolliseksi tueksi, sillä oleellista on se, että tieto kytkeytyy tukea tarvitsevan ongelmaan tai tilanteeseen. Informaatiolla voidaan lisätä kuormitusta, ja liiallinen informaatio voi lisätä epävarmuutta. Hoitotyössä tiedollinen tuki on tärkeää, ja monesti sitä on pidetty tärkeimpänä tuen muotona niin henkilökunnan, potilaiden kuin omaistenkin arvioimana. (Mikkola 2006, 45.) Terveydenhoitajat kokivat keskoslapsen ja hänen vanhempiensa kohtaamisen lähes samanlaiseksi kuin täysiaikaisen lapsen, mutta keskoslapsiperheiden vanhemmat tar-

26 21 vitsivat enemmän tukea vanhemmuuteensa. Yksilöllisyyttä korostettiin vanhemmuuden tukemisessa ja keskoslapsen hoidossa. Yhteistyö keskussairaalan ja lastenneuvoloiden välillä koettiin sekä toimivana että kehittämisen arvoisena asiana. (Kantola ym ) Keskosvauvan vanhemmat kokivat vanhemmuuden erilaisena ja tukea vaativana. Vanhemmuuden tukeminen oli mahdollista hoitotyön keinoin, joita olivat henkilökunnan antama tiedollinen tuki, vanhempien mukaan ottaminen keskosvauvan hoitoon, luottamus henkilökuntaan, vanhempien kohtaaminen, vuorovaikutus sekä vanhempien vertaistuki ja keskinäinen vuorovaikutus. (Huuskola 2005.) Hartikaisen ja Rintalan (2006) opinnäytetyö Isien saama tuki hoitohenkilökunnalta keskoslapsen synnyttyä kuvasi isien tuensaannin kokemusta hoitohenkilökunnalta keskoslapsen synnyttyä. Tutkimustuloksista ilmeni omahoitajan tärkeys, lääkäriltä kaivattiin suorempaa puhetta lapsen voinnista sekä keskosuudesta olisi haluttu kirjallista tietoa kotiin luettavaksi. Lisäksi isät kokivat saaneensa riittävästi ohjausta lapsen hoitoon sekä hoitoon osallistuminen oli mahdollista sairaalahoidon aikana. Pellonpään ja Pyykön (2007) opinnäytetyössä Keskosten isien kokemuksia saadusta tuesta keskosten teho-osastolla selvisi, että isät olivat tyytyväisiä saatuun tukeen ja heidät otettiin mukaan lapsen hoitoon. He kokivat tiedonsaannin tärkeäksi. Enemmän he kaipasivat ohjausta päivittäiseen hoitoon ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa. 4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET Opinnäytetyömme tarkoituksena on selvittää vanhempien kokemuksia hoitoon osallistumisesta ja saamastaan ohjauksesta lapsen ollessa hoidossa keskolassa. Tavoitteena on lisätä tietoa siitä, kuinka vanhemmat kokevat lapsensa hoidon erityistarkkailussa. Saadun tiedon avulla voidaan kehittää hoitotyön laatua, esimerkiksi kohdistamalla ohjaus asioihin, joita vanhemmat tuovat esille. Tutkimuskysymyksinä ovat seuraavat: