generated ideas OIKEA LUO UPEAA MUSIIKKIA TEKNIIKKA Mattias Källnen päivä ei ole arkinen SIVU 22

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "generated ideas OIKEA LUO UPEAA MUSIIKKIA TEKNIIKKA Mattias Källnen päivä ei ole arkinen SIVU 22"

Transkriptio

1 generated ideas Rejlers konsernin henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille tarkoitettu lehti numero OIKEA TEKNIIKKA LUO UPEAA MUSIIKKIA SIVU 22 Mattias Källnen päivä ei ole arkinen Ympäristötietoutta Sivut vuotta sillan kanssa Sivut Ainutlaatuista tutkimusta Luulajassa Sivut Mikä tämä sitten on? Sivu 23

2 pääkirjoitus ja sisältö Arvot luovat menestystä Rejlersin päämääränä on olla alan luotettavin, menestyksekkäin, persoonallisin ja tervein yritys. Toimintamme neljän perusarvon pohjalta olemme yltäneet upeisiin saavutuksiin pian jo 70-vuotiaan vaiherikkaan toimintamme vaiheissa. Vuonna 2003 asetimme tavoitteeksi, että palveluksessamme on yli henkeä. Se on saavutettu nyt vuonna Kasvumme on ollut 500 prosenttia! Seuraava tavoitteemme ulottuu vuoteen 2015, jolloin henkilöstömäärän tulee olla vähintään 2015 henkeä ja liikevaihdon vähintään 2015 miljoonaa kruunua. Arvomme viitoittavat tietämme jatkossakin. Selkeys luo turvallisuutta. Meillä työntekijän on voitava esittää kysymyksiä ja saatava kyseenalaistaa. Se on yksi tapa kehittää ja terävöittää toimintaamme. Rejlersin koko henkilöstön on voitava olla varma esimiesten ja työtovereiden vankkumattomasta tuesta kaikissa tilanteissa. Lisäksi kaikki voivat kehittyä ammatillisessa roolissaan omia arvokkaita kokemuksiaan ja ammattitaitoaan jakavien sisäisten mentoriemme avulla. Kuvailisin neljän arvomme merkitystä seuraavasti: Luotettava: yrityksemme pyrkii toimittamaan asiakkaalle lisäarvoa, ts. enemmän kuin sopimuksissa määritetään. Ammattitaitoinen henkilöstömme on Rejlersin tuotemerkin laadun tae. Palvelut toimitetaan aina määräaikana. Menestyvä: uskallamme ottaa meille kuuluvan paikan ja haastaa kilpailijat. Emme arkaile markkina-asemien vertailua ja meillä on aina tahtoa ja energiaa kehittyä. Persoonallinen: jokainen rejlersiläinen uskaltaa olla oma itsensä. Me välitämme toisistamme. Me emme pingota. Pidämme huolta yrityksestä, asiakkaista, toisistamme ja itsestämme. Terve: tämän luomme ja sen pidämme yllä yhdessä. Rejlerkoncernen-yhtiössä on luotuparhaat mahdolliset edellytykset sille, että kaikki työntekijämme voivat pitää huolta terveydestään. Lisäksi toimimme siten, että yrityksemme pysyy kaikissa tilanteissa hyvässä toimintakunnossa. Tervetuloa kasvamaan meidän kanssamme. Tervetuloa tutustumaan uuden Generated Ideas -numeron sisältöön! PETER REJLER TJ JA KONSERNIJOHTAJA VALOKUVA: HÅKAN FLANK REJLERS tuottaa arvoa asiakkailleen tarjoamalla laadukkaita suunnittelu-, konsultointija turnkey-palveluja Energian, Infrastruktuurin, Teollisuuden sekä Rakentamisen ja kiinteistöjen asiakasryhmille. Rejlersillä on kaikkiaan 31 toimistoa Ruotsissa, 13 Suomessa ja lisäksi toimintaa Virossa ja Norjassa. TOIMITUS Generated Ideas -lehteä julkaisee Rejlerkoncernen-yhtiö. VERKKOSIVUT TOIMITTAJA Weith Andersson. PROJEKTINJOHTAJA Ingrid Båvsjö, JG Communication. GRAAFIKKO Erik Uppenberg, JG Communication. KANSIKUVA Veronika Svensson. REPRO Citat Marcom. PAINOPAIKKA Trycktrean, Gävle Generated Ideas julkaistaan kaksi kertaa vuodessa. Jos haluat saada lehden, ota yhteyttä toimitukseen s-postitse info@rejlers.se tai puhelimitse: Ympäristötekniikka s. 4 7 Artikkeli Ruotsin ympäristötekniikkaneuvoston työstä ja tulevaisuuden tiedostavista insinööreistä. Ympäristötyö s. 8 9 Fortum panostaa kestävään kehitykseen. Rejlersin ympäristötyö s. 10 Ympäristöajattelu on yritykselle leimallista ja vaikuttaa myönteisesti koko yhteiskunnassa. Yhteen Råben kanssa s. 11 Yhdistämällä voimansa Rejlers ja Råbe Industri-konsult vahvistavat tarjontaansa ydinvoimateollisuudelle. Juutinrauman silta 10v. s Kiistellystä sillasta tuli menetystarina. Allianssi-toiminta s Liikennevirasto testaa yhteistyötä. Näköaloja: Brasiliassa s. 16 Insinööri Marko Kilkki kertoo kokemuksistaan Belo Horizonten miljoonakaupungissa. Urapäivät s. 17 Ankaraa taistoa työpaikoista ja työvoimasta. Tutkimusta s Luulaja on metallurgian huippukeskus. Lentämisen historia s. 21 Lapset saivat kokeilla siivekästä tekniikkaa. Muotokuva s. 22 Vaihtelu virkistää musikaalista Mattias Källneä. Näköaloja: Ranskassa s. 24 Kokemuksia pienessä ranskalaiskylässä. Lyhyesti ja ytimekkäästi s. 2 & 23 Suomen uusi tj ja uusi talouspäällikkö. Felix Herngren hahmottelee uuden kuvan insinööreistä. 2 generated ideas nro

3 lyhyesti ja ytimekkäästi Uusi toimitusjohtaja SEPPO SORRI, 44 v., uusi toimitusjohtaja Rejlers Finland Oy:lle. Mikä on ammatillinen taustasi? Valmistuin konepuolen insinööriksi 1990 ja diplomi-insinööriksi Insinööritoimistouran aloitin jo 1995 Pöyryllä ja Rejlersille tulin vuonna 2005 aluejohtajan tehtävään. Vuonna 2007 siirryin suunnittelu- ja konsulttipalveluja tuottavan Rejlers Oy:n toimitusjohtajaksi ja siinä tehtävässä toimin myös jatkossa tämän uuden tehtävän lisäksi. Mitä harrastat? Urheilu on aina ollut lähellä sydäntä ja liikun säännöllisesti sekä juosten että pyöräillen. Omien lasten kautta olen ollut pitkään mukana myös jalkapallon juniorivalmennuksessa. Mitä odotat eniten uudelta toimenkuvaltasi? Rejlers Finland on kokonaisuudessaan minulle tuttu ja minut tunnetaan hyvin joten uusi toimenkuva ei tuo suuria muutoksia aiempaan. Tutulla mallilla jatketaan. Mitkä ovat mielestäsi yrityksen suurimmat edut/voimavarat? Osaava ja sitoutunut henkilöstö, perheyhtiön henki joka on säilynyt myös pörssiyhtiössä sekä yrityksen kyky reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin Mitä suunnitelmia sinulla on yrityksen kehittämiseksi? Jatkamme eteenpäin kannattavan kasvun strategialla. Kehitämme parempaan tasapainoa eri asiakasryhmien välillä sekä koko Suomen tasolla että paikallisilla toimistoilla. Tavoitteena on saada kaikki Rejlersin palvelut tehokkaasti asiakkaan käyttöön lähimmän toimiston kautta. ja uusi talouspäällikkö JANI RÄSÄNEN, 35v., uusi talouspäällikkö Rejlers Finland Oy:lle. Mikä on ammatillinen taustasi? Valmistuttuani ekonomiksi vuonna 2000 aloitin taloushallinnon tehtävät Handelsbankenissa. Siirryttyäni Helsingin Pörssiin vastasin selvitystoiminnasta ja riskienhallinnasta. Pörssin sisällä siirryin markkinavalvontayksikköön analyytikoksi tutkimaan listayhtiöitä sekä niiden raportointia. Myöhemmin siirryin FIM Pankkiiriliikkeeseen vastaamaan riskienhallinnasta ja viimeksi Altos Rahastoyhtiöön hallintojohtajaksi. Mitä harrastat? Ammattikirjallisuus, kuntourheilu, golf, moottoripyöräily. Mitä odotat eniten uudelta toimenkuvaltasi? Uskon monipuolisen työkokemukseni olevan hyödyksi kannattavan kasvun strategian toteuttamisessa, jossa yhdessä asetetut tavoitteet saavutetaan pitkäjänteisellä työllä ja hyvällä yhteishengellä. Mitkä ovat mielestäsi yrityksen suurimmat edut/voimavarat? Perheyritykselle tyypillinen yrityskulttuuri, jossa ollaan aidosti kiinnostuneita menestymisestä pitkällä aikavälillä. Mitä suunnitelmia sinulla on yrityksen kehittämiseksi? Kehittää taloushallintoa erityisesti riskienhallinnan osalta. Tämä tukee välittömästi tavoiteltua kannattavaa kasvua, mutta välillisesti myös henkilöstön ammattitaitoa ja osaamista. Leiv Harald Dahlsengin toivottaa tervetulleeksi Rejlersille Rejlers AS:n tj Henrik Erichsen. Uusi toimisto avattu Norjassa Syyskuun 1. päivänä Rejlers avasi uuden toimistonsa Oslon Skullerudissa. Samalla toivotimme tervetulleeksi Leiv Harald Dahlsengin uudeksi ryhmäpäälliköksi Telekommunikation-osastoon. Leiv tuli meille Ventelo Networksiltä, ja hänellä on runsaasti kokemusta tietoliikennealan infrastruktuurin kehittämisestä on uusi päämäärämme: meillä on v vähintään 2015 työntekijää ja liikevaihto vähintään 2015 miljoonaa kruunua. Se merkitsee toiminnan kaksinkertaistamista viidessä vuodessa. Meidän on myös ponnisteltava visiotamme kohti samalla itsepintaisella ja kilpailuhenkisyydellä, jolla edellinen saavutettiin. generated ideas nro

4 ympäristötekniikka Hitaasti kohti kestävää kehitystä Investoinnit ympäristötekniikkaan kannattavat ajan myötä. Siitä ollaan laajalti samaa mieltä. Kestävien ratkaisujen kehitys etenee kuitenkin hitaasti. Miten ruotsalaiset yritykset suhtautuvat ympäristöasioihin? Ja kuinka Ruotsin ympäristötekniikkaneuvosto Swentec edistää alan kehitystä? Haastattelimme Swentecin toiminnanjohtaja Berit Gullbranssonia. Edessämme on ratkaisujen miettiminen mittaviin ympäristöhaasteisiin. Ruotsin elinkeinoelämä ja maan poliitikot ovat yhtä mieltä siitä, että Ruotsi on johtavassa asemassa huippuluokan ympäristöteknisten ratkaisujen toimittajana. Edistämme kestävää kehitystä Berit Gullbransson kehittämällä energiatehokkaampaa tekniikkaa. Ympäristökuormitusta on pienennettävä kehittämällä jätehuoltoa, kierrätystä sekä veden ja ilman puhdistusta, Swentecin Berit Gullbransson kertoo. Swentec luo kasvua Ruotsin ympäristötekniikan alan yrityksille sekä omassa maassa että 4 generated ideas nro

5 VALOKUVA: THOMAS HENRIKSSON / SCANPIX Tukholman Hammarby Sjöstad on yksi Swentecin valitsemista 140 merkittävästä hyvä esimerkki -ympäristöprojektista. ulkomailla. Yksi ongelma on kuitenkin, että noin 80 prosenttia ympäristötekniikan alalla toimivista tuhansista yrityksistä on alle 10 hengen yrityksiä. Kyse on pienehköistä ympäristötekniikan yrityksistä, jotka eivät ole vielä saavuttaneet merkittävää kasvua oman maan markkinoilla, joten on ennenaikaista puhua vientipanostuksista, Gullbransson kertoo. Kyse on siten ensisijaisesti panostamisesta ympäristötekniikkaan kotimarkkinoilla. Swentecin mielestä poliittisella johdolla on tässä kaikkein merkittävin asema. Mitään ei tapahdu ennen poliittisia päätöksiä. Mitään ei tapahdu ennen poliittisia päätöksiä. Tarvitsemme selkeitä lakeja ja poliittisia tavoitteita esim. tyyliin vuonna 2020 käytössä on vain sähköautoja. Tällöin kaikki ponnistelevat samaan suuntaan. Ympäristöinvestointeja ei voida tehdä silloin, kun aikaa jää muiden töiden ohessa, Gullbransson painottaa. Swentec on saanut tutkimuksillaan kattavan kuvan elinkeinoelämän nykyhetken suhtautumisesta ympäristöasioihin. Ympäristötekniikka ei ole vain yksi toiminnan ala, vaan pikemmin käyttövoima ja mahdollisuus koko elinkeinoelämälle. Miten ympäristötietoisia ruotsalaiset yritykset nykyisin ovat? Energiankulutuksen määrätietoinen vähentäminen tuo kaikille taloudellista etua. Esimerkiksi ympäristöystävällistä rakentamista suositaan, mutta sen ei haluta alentavan kannattavuutta. Se, joka toimii oikein heti alusta alkaen, voittaa takuulla. Monet yritykset ovat jo oivaltaneet tämän. YRITYKSEN halutessa ISO standardin ja EU:n vaatimukset täyttävää ympäristösertifiointia on asian parissa työskentelevää henkilökuntaa jatkuvasti koulutettava. generated ideas nro

6 ympäristötekniikka Monet yritykset ovat karsineet organisaatiotaan siinä määrin, että ympäristötoimeksiannot annetaan konsulteille ja henkilökunta on jakanut ympäristöpäällikön tehtäviä keskenään. Nyt yritysten ympäristöpanostukset kuitenkin vaikuttavat olevan jälleen kasvusuunnassa, Gullbransson iloitsee. Hän korostaa, että ympäristötietoisuus on tuoretavaraa ja osaaminen on päivitettävä vuosittain. Siksi on tärkeää, että yrityksen johto tukee ympäristöprojekteja, joihin voi liittyä mm. kestävien materiaalien hankintoja, veden- ja sähkökulutuksen pienentämistä ja ympäristöystävällisiä kuljetuksia. Voidakseen menestyä ympäristötekniikan kehityksen mallimaana Ruotsin on Swentecin mukaan kehitettävä alan eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Kunnat ja elinkeinoelämä voisivat toimia jatkossa tiiviimmässä vuorovaikutuksessa. Yksi kehityskohde on esim. kaukolämpö. Vaihtoehtoiset lämmöntuottohankkeet ovat kunnille entistä tärkeämpiä pyrittäessä eroon öljystä. Esimerkki yhteistyöhankkeesta voi olla ylimäärälämmön johtaminen yrityksen jäähdytyslaitteista kunnan kiinteistöihin, kouluihin ja hoitolaitoksiin, Gullbransson kertoo. VALOKUVA: HÅKAN LINDGREN SWENTEC ON NIMENNYT 140 hyvää esimerkkiä menestyksekkäistä ruotsalaisista ympäristöteknisistä hankkeista. Kaksi niistä ovat kestävän kehityksen mukaiset asuinalueet Hammarby Sjöstad Tukholmassa ja Gustenborg Malmössä. Lisää hyviä esimerkkejä on myös tulossa. Olemme onnistuneet ohjaamaan kouluissa oppilaiden ja opettajien suhtautumista kestävän kehityksen edistämiseen erilaisissa yhteyksissä. Nyt onkin tehtävänä johtaa edistysaskeleet ja innovatiivinen ajattelu myös yrittäjyyteen. Yksi tapa tavoittaa uusia yrittäjiä on Gullbranssonin mielestä markkinoida tuotteita, joita voidaan saada oppilaiden erilaisten ympäristöprojektien ja tekniikkakilpailujen tuloksina. Lisäksi hän esittää ajatuksen ympäristöasioiden tehostetusta painotuksesta esim. kauppakorkeakouluissa. Tulevaisuuden menestysyritykset ovat ehdottoman riippuvaisia ympäristöystävällisistä ratkaisuista. Alaan panostavien tutkijoidemme on myytävä ideoitaan entistä paremmin elinkeinoelämälle. Ympäristötekniikka on merkittävä osa tulevaisuuden markkinoita. KATARINA AHLFORT Felix Lindberg, Josefin Viking, Mikael Gillefalk ja Jessica Bernsteen haluavat luonnollisesti kytkeä keskenään insinööritaidon ja kestävän kehityksen. Swentec: Nämä tarvitaan 1Poliittinen ohjaus selkeillä, aikamääritteisillä ympäristötavoitteilla. Tarvitaan suunnitelmat, joita ei muuteta vaalikausittain. 2Kestävää kehitystä ja ympäristötietoisuutta edistetään yrittäjyyteen kytketyllä lisäkoulutuksella. 3Kaupallisesti kannattava ja kehityskelpoinen ympäristötekniikka. 4Liiketoimintamallit laaditaan tukemaanmarkkinoiden tuomia mahdollisuuksia niin, että esim. suuryritykset ostavat ympäristötekniikan palveluksia paikallisilta, päteviltä alihankkijoilta. 5Kehitetään yhteistyötä viranomaisten ja elinkeinoelämän välillä tavoitteena löytää tuottavia liiketoimintamalleja. Lisätietoja Swentecistä on osoitteessa 6 generated ideas nro

7 Vihreä ajattelu on edistystä Yritysten on suhtauduttava ympäristöasioihin ja kestävään kehitykseen vakavammin. Se edellyttää henkilöstön asenteiden muutosta ja tässä insinööreillä on suuri merkitys. Tämä on Tukholman Kuninkaallisen korkeakoulun Tiedostava insinööri -projektin jäsenten vakaa mielipide. Tietoja projektista Tiedostava insinööri -projekti alkoi v ja sitä kehittävät opiskelijayhdistykset SEEK (KTH:n Sustainable Engineering Everywhere) ja INUG (Ingenjörer och Naturvetare utan gränser). Lisää aiheesta: Mikael Gillefalk on projektin tämänvuotisen osuuden projektinjohtaja: Tiedostava insinööri sekä paneutuu asiaan että yrittää ymmärtää ongelmasta muutakin kuin sen teknisen puolen. Ihanteena on, että perinteinen ongelmia ratkaiseva insinööri osaa ottaa huomioon myös kestävän kehityksen heti alusta alkaen. Kuinka se tapahtuu? Kun on löydettävä tekninen ratkaisu, useimmiten selvitetään, mitä tietty toiminto maksaa. Tässä on sen sijaan kyse pitkän aikavälin ajattelusta, jossa tarkastellaan ratkaisun vaikutusta luonnonvaroihin ja esimerkiksi lähiympäristöön. Mikael Gillefalk on lisäksi vakuuttunut, että jos ympäristönäkökohdat ovat alusta alkaen mukana teknisen tuotteen luomisessa, tuloksesta tulee kestävämpi. Kyllä, ja tulos voi olla teknisestikin parempi. Esimerkkinä voidaan mainita jäteveden puhdistuksessa hyödynnettävä kosteikko. Sen ylläpito- ja energiakustannukset ovat vähäiset eikä se ole herkkä ylikuormitukselle. YHDISTYS TOIVOO, että Kuninkaallisessa teknisessä korkeakoulussa pidettävillä seminaareilla ja muilla tapahtumilla projektin tuloksena: saadaan tietoa tekniikan, ympäristön ja kehityksen keskinäisestä vaikutuksesta sekä tekniikan ja teknisen osaamisen merkityksestä Ruotsin ja kehittyvien maiden kestävän kehityksen kannalta. Mikael Gillefalk paneudutaan insinöörin toimenkuvan ja vastuun merkitykseen. lopputyön tekijät kiinnostuvat esimerkiksi kehittyvissä maissa tehtävistä kenttätutkimuksista. Medioissa puhutaan kestävästä kehityksestä, mutta mitä käsite tarkoittaa? Kyse on suuresta aihepiiristä, johon liittyy sekä taloudellisia, yhteiskunnallisia että ympäristöä koskevia näkökohtia. Ensisijaisesti kyse on luonnonvarojen säästämisestä. Tämän vuoden elokuun 22. päivään mennessä olimme jo kuluttaneet maapallon yhden vuoden aikana tuottamat resurssit, ja ko. päivä on joka vuosi yhä aikaisemmin. Vaaditaan valtavia toimia, joissa ajatellaan kokonaisvaltaisesti ja pitkällä aikavälillä. On vaikutettava useilla tasoilla mm. asenteisiin, teknisiin ratkaisuihin ja poliittisiin päätöksiin. Tuntuuko työ joskus toivottomalta? Joinakin päivinä on masentunut olo, mutta kuitenkin periksi antamisen sijaan parempi on toimia, ja silloin tapaa muitakin samoin ajattelevia. Vihreässä tekniikassa ei ole kyse vain erilaisten keksintöjen kehittämisestä, vaan kestävän kehityksen huomioon ottamisesta kaikessa. Vihreiden innovaatioiden hyödyntäminen on vähintään yhtä tärkeää kuin innovaatio itse. On hyvinkin tavallista, että insinööri päätyy organisaatiossa esimiesasemaan, jossa hän voi merkittävästi vaikuttaa esimerkiksi materiaalien ja tuotantomenetelmien valintaan. Insinöörillä on valtaa saada aikaan muutoksia. JILL KLACKENBERG IKÄ: 27. ASUINPAIKKA: Tukholma. OPINNOT: Kolmas vuosi KTH:n yhteiskuntarakentamisen koulutusohjelmassa, erikoisalana maa- ja vesirakennus. TEKNINEN UNELMA: Kehittää uusi menetelmä, jolla merivedestä saadaan juomakelpoista, koska nykyiset kuluttavat liikaa energiaa. Vesi on kiehtova elementti, sillä se on elintärkeää ja hengenvaarallista: puolet maapallon väestöstä kärsii heikosta hygieniasta ja samalla tulvat tuhoavat miljoonien ihmisten elinmahdollisuudet. generated ideas nro

8 teollisuus Ilmastotyön Fortum kulkee kestävällä tiellä. Matkanteko alkoi jo ennen kuin vihreistä arvoista tuli trendikkäitä. Ilmastonmuutoksen hillintä on tänä päivänä Fortumissa yksi kestävän kehityksen tärkeimpiä osa-alueita. Vuosikymmeniä kestänyt työ vastuullisen yritystoiminnan ja ympäristöarvojen hyväksi on tuottanut konkreettisten parannusten lisäksi hyviä sijoituksia kestävää kehitystä mittaavien listojen kärjessä kansainvälisissä vertailuissa. Fortumissa onkin asetettu tavoitteeksi olla kestävän kehityksen edelläkävijä. Se haluaa olla yksi vähäpäästöisimmistä energiayhtiöistä, ja Fortumissa nähdään ilmastotalkoisiin osallistuminen jokaisen vastuullisen yrityksen velvollisuutena ja etuna. Ajattelutavan taustalla on myös tiukkaa liiketoimintalogiikkaa, sillä kestävä kehitys poikii omalta osaltaan kannattavaa liiketoimintaa ja kilpailuetua. PITKÄN TÄHTÄIMEN tavoitteeksi Fortumissa on asetettu hiilidioksidipäästötön tulevaisuus. Sen saavuttamiseksi edistetään tuuli- ja aaltovoimaa, biopolttoaineiden kehittämistä ja käyttöönottoa, vesivoiman tehostamista sekä ydinvoiman lisärakentamista. Energiatehokkuuden parantaminen tukee samaa päämäärää, ja siihen onkin 2000-luvulla investoitu seitsemän miljardia euroa. Fortum on investoinut myös oman henkilöstönsä koulutukseen. Intranet tarjoaa työntekijöille kestävän kehityksen koulutusohjelman, jossa kerrotaan sekä yrityksen suurista linjoista että siitä, mikä merkitys yksilötason valinnoilla on ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. HENKILÖSTÖN KANNUSTAMISESTA huolimatta Fortumissa tiedostetaan, että työajan toimista vastuu on viime kädessä yrityksellä. Siksi yhtiö tarjoaa mahdollisuuksia hoitaa töitä mahdollisimman vähän ilmastoa kuormittavalla tavalla. Virtuaalikokouksilla vähennetään lentomatkailua, lentojen hiilidioksidipäästöjä kompensoidaan ja työsuhdeautoille on asetettu päästörajat. MIKKO TAIVAINEN 8 generated ideas nro

9 VALOKUVA: MIKKO J. PITKÄNEN / ISTOCK Fortumin mielestä ilmastotyöhön osallistuminen on jokaisen vastuullisen yrityksen velvollisuus. edelläkävijä Rejlers mukana Fortumin Joensuun biolämpölaitoksessa Rejlers Projektit Oy toimitti Fortumin rakennuttamaan biolämpölaitokseen Joensuuhun sähköistyksen ja automaation asennuksineen turnkey-toimituksena vuonna Kokonaistoimitukseen sisältyi prosessi- ja rakennussähkösuunnittelu, sähkölaitteita, projektin johto, asennusvalvonta, käyttöönotto, asennukset, viranomaistarkastukset, loppudokumentointi ja luovutus. Fortumin 30 megawatin laitos käyttää polttoaineenaan turvetta, jonka osuus on viidennes, ja loput biopolttoainetta, kuten metsähaketta, kuorta ja purua. Laitoksen käyttöönoton ansiosta kaukolämmön tuotannon hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöt laskivat Joensuun alueella. Fortum ja Rejlers ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä esimerkiksi Loviisan ydinvoimalaitoksessa ja pienemmissä paikallisissa laitoksissa. Rejlers oli yksi yhteistyökumppaneista Fortumin rakentaessa biolämpölaitoksen Joensuuhun. generated ideas nro

10 ympäristötekniikka KUVA: SORBETTO / ISTOCKPHOTO Ympäristötyötä joka vaikuttaa koko yhteiskuntaan Ympäristötyöllä on Rejlersin toiminnassa keskeinen asema sekä sisäisesti että ulkoisesti. Yksilöinä teemme pieniä mutta tärkeitä ratkaisuja joka päivä, ja konsultteina voimme vaikuttaa tuhansien ihmisten elämään, Rejlersin ympäristöpäällikkö Tony Strandberg kertoo. Rejlersin henkilöstö päivittää jatkuvasti ympäristöosaamistaan voidakseen valita markkinoiden parhaat ekologiset ratkaisut. Henkilökunta osaa neuvoa tilaajia ympäristöystävällisten investointien ja ratkaisujen valinnassa, Strandberg kertoo. Uutta tietoa saadaan muun muassa messuilla, seminaareissa ja energiatehokkaita uusia laitteitaan esitteleviltä valmistajilta. Ympäristöystävällisen materiaalin tarjonta on viime vuosina kasvanut ja kaikissa tuotantoyrityksissä on nykyisin osattava laatia selkeät ympäristöselosteet. Luonnollisesti tämä helpottaa materiaalivalintojamme. Nykyisin on helpompaa löytää kestävän kehityksen mukaisia materiaaleja kuin esim. viisi vuotta sitten, Strandberg kertoo. REJLERSILLÄ YMPÄRISTÖAJATTELU koskee kaikkia toimistoon tehtäviä hankintoja, esimerkiksi näyttöjä, paperia ja siivousmateriaaleja. Kaikella tulee olla ympäristömerkintä. Lisäksi kaikissa toimistoissamme on laadittu jätteidenkäsittelyohjelma. Lajittelemme kaiken, toisin sanoen paperin ja alumiinin ohella myös muovin, pahvin, elintarvikkeet jne. REJLERSIN AUTOT on vaihdettu etanolimalleihin, joita käytetään työmatkoilla. Lisäksi olemme ostaneet suurkaupunkien toimistoihin polkupyöriä, joilla henkilökunta voi käydä lähistöllä pidettävissä kokouksissa. Muuten käytämme työmatkoilla julkisia kulkuvälineitä, Strandberg kertoo. Matkustamisen vähentämiseksi pidämme entistä useammin puhelinkokouksia, ja verkkokokouksissa voidaan keskustella samaan aikaan näytössä näkyvän kuvamateriaalin avulla. Strandbergilla on myönteinen käsitys yhteiskunnan ympäristötietoisuuden kehittymisestä. Ympäristöasiat otetaan entistä paremmin huomioon erityisesti rakennus- ja kiinteistöalalla. Siten se toimii esikuvana muille. KATARINA AHLFORT KESKEISIÄ KOHTIA REJLERIN YMPÄRISTÖPOLITIIKASSA ME suunnittelemme rakennukset elinkaariperiaatteen mukaan ja ekologiselta pohjalta, suosimme vähän energiaa kuluttavia, kierrätettäviä ja ympäristöystävällisiä materiaaleja, edistämme ympäristöystävällistä matkustamista, ehkäisemme saasteiden syntymistä ja haitallisia ympäristövaikutuksia soveltuvalla koulutuksella ja toimenpiteillä, pidämme vähimmäisvaatimuksena toimintaamme koskevan ympäristölainsäädännön ja -vaatimusten noudattamista. 10 generated ideas nro

11 GRAFIIKKA: RÅBE INDUSTRIKONSULT yrityskauppa VALOKUVA: XXXX Rejlersin tarjonta Ruotsin ja Suomen ydinvoimateollisuuden markkinoilla kasvaa. Rejlersin hankkiman Råbe Industrikonsult -yrityksen noin 70 hengen tiimi tekee ydinvoimalaitosten rakennesuunnitteluja ja riskianalyyseja. Siten Rejlers on yksi Ruotsin merkittävimmistä ydinvoimatekniikan konsulttiyrityksistä. Pätevyyden kannalta olemme Råben hankinnan tuloksena toinen Pohjoismaiden parhaista ydinvoiman konsulttitoimistoista, Rejlersin konsernijohtaja Peter Rejler kuvaa nykytilannetta. Ruotsissa ilmenneet ydinvoiman hyödyntämisen laajennusaikeet johtavat Rejlerin mukaan jatkossa merkittäviin investointeihin ydinvoimateollisuudessa. Panostuksemme ydinvoimaan osui oikeaan aikaan, koska Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin aiotaan rakentaa lisää ydinvoimaa. Råben hankinnan jälkeen erikoisosaamisemme on nyt niin merkittävää, että olemme kilpailukykyisiä myös Pohjoismaiden ulkopuolella, Rejler painottaa. RÅBE INDUSTRIKONSULT -YHTIÖN liikevaihto on nykyisin noin 80 miljoonaa kruunua. Vuodenvaihteesta lähtien toiminta siirtyy Rejlers Ingenjörer AB:hen. Sture Leandersson, joka yhdessä Gunnar Råben kanssa myi kaikki Råbe Industrikonsultin osakkeet, jatkaa Rejlersillä vanhempana ydinvoima-asiantuntijana. Sture Leandersson Råben henkilöstöllä on hyvät mahdollisuudet jatkaa kehittymistään ydinvoima-alan merkittävinä konsultteina, ja yhdessä Rejlersin kanssa voimme jatkaa kasvua sekä Ruotsissa että Suomessa, Leandersson kuvaa jatkoa. Råbe Industrikonsultilla on toimistot paikkakunnilla: Västerås, Sollentuna, Forsmark, Kalmar, Helsingborg, Göteborg ja Örnsköldsvik. Yrityksen palveluja ovat pääasiassa ydinvoimateollisuuden projektinjohto, prosessi- ja rakennesuunnittelu, kestävyys- ja virtauslaskelmat sekä riskianalyysit. Yrityskaupan jälkeen noin 150 Rejlersin Yksi Råbe Industrikonsultin toimeksiannoista: painevesireaktoreiden polttoaineen koelaitos. konsulttia työskentelee ydinvoima-alalla. Råben henkilöstöllä on tärkeä osa Rejlersin kehityksessä edetessämme kohti v kasvutavoitteita, Rejler kertoo. Hän korostaa, että Rejlers on jo lähes 50 vuotta toteuttanut ydinvoimateollisuuden toimeksiantoja mm. sähkövoiman ja mekaniikan aloilla Ruotsissa ja Suomessa. Olemme toimineet alalla siitä lähtien, kun ensimmäinen ydinvoimalaitos suunniteltiin ja rakennettiin Ruotsiin 1960-luvulla. Se, että konsultointitoimintamme on ajan mittaan kehittynyt nykyiselle korkealle tasolle, on mahtava suoritus. KATARINA AHLFORT generated ideas nro

12 Silta joka piristi k Kun Juutinrauman silta 10 vuotta sitten avattiin, Skåne ja Själlanti olivat kriisialueita. Nykyisin Juutinrauman alue on yksi Euroopan dynaamisimpia kasvualueita. Ero entisen ja nykyisen välillä on valtava. Päivittäin ruotsalaista ja tanskalaista matkustaa naapurimaahan joko töihin, kouluun tai ostoksille, Rejlersin Öresundsbro Konsortiet -yhtymän asiakasvastaava Mats Lundström kertoo. Juutinrauman sillan rakennustöiden alkaessa vuonna 1995 monet suhtautuivat hankkeeseen kielteisesti: pelättiin, että siltayhteys haittaisi merkittävästi Juutinrauman ympäristöä. Kuitenkin 10 vuotta käyttöönoton jälkeen voidaan todeta, että tulos oli päinvastoin myönteinen Juutinrauman alue sijoittuu elämänlaadultaan yhdeksi Euroopan 10 parhaasta alueesta. Ennustettua ympäristökatastrofiakaan ei tullut, mihin yhtenä tekijänä vaikutti huolellisesti suunniteltu ja toteutettu rakennusprosessi. Juutinrauman ylittävä Öresundin siltatie on kaikkiaan 16 kilometrin pituinen, ja se koostuu 7,8 km mittaisesta sillasta, 4 km tekosaaresta (Pepparholm), 3,5 km tunneliosuudesta ja 500 metrin tekoniemestä Kastrupin lentokentän vieressä. Valtava, monimutkainen siltaprojekti vaihtelevine säineen ja merivirtoineen merkitsi rakentajille jatkuvia haasteita. Samalla Juutinrauman merialueen kasvi- ja eläinkunnan piti saada olla mahdollisimman koskemattomana. Urakasta vastasivat useiden maiden rakennusyritykset ja enimmillään työmaalla työskenteli henkeä. JUUTINRAUMAN SILTA ON on nk. vinoköysisilta, ts. riippusilta, jonka kantovaijerit eivät ole pystysuorassa vaan ne on jännitetty viistoon korkeista, kantavista pylväistä (pyloneista). Syy vinoköysisillan valintaan oli, että sillan alittaville aluksille jäi näin mahdollisimman paljon tilaa korkeus- ja leveyssuunnassa. Juutinrauman silta on maailman pisin vinoköysisilta, jossa kulkee sekä junaraide että moottoritie. Rejlers toteutti rautatieyhteyden ohjausjärjestelmän. Rejlersin insinöörit suunnittelivat ja valvoivat rautatien rakentamisen ja vastasivat myös sillan kaikkien käyttölaitteiden asennuksista ja jatkokehityksestä. Tällä hetkellä Rejlersin toimeksiantona on päivittää sillan ja tunnelin eri osien rakennepiirustukset ajan tasalle, Mats Lundström kertoo. Mitä muutoksia sillan valmistuminen 10 vuotta sitten on tuonut teidän malmöläisten elämään? ja 1990-luvuilla Malmön keskustan kadut olivat iltaisin ja viikonloppuisin täysin autioina. Opiskelijat joutuivat lähtemään Lundiin, jossa oli vilkkaampaa. Nykyisin nuoret sen sijaan hakeutuvat Malmöön, jossa on enemmän opiskelumahdollisuuksia ja huveja kuin aiemmin, Lundström kuvailee. Kun lisäksi Tanskan kruunusta tuli Ruotsin kruunua kalliimpi, tanskalaiset alkoivat käydä yhä useammin Malmössä ostoksilla. Rakennustarvike- ja huonekaluliikkeissä ja ostoskeskuksissa näkyy jatkuvasti tanskalaisia. Kööpenhaminaan viedään jatkuvalla syötöllä televisioita, rakennustarvikkeita, huonekaluja ja vaatteita, ja vastasuuntaan puolestaan olutta ja muita väkeviä juomia. Juutinrauman ylitys kestää autolla runsaat 10 minuuttia, ja junalla sitäkin vauhdikkaammin. Ruotsalaisille sillasta on tullut tärkeä yhteys manner-eurooppaan. Kastrupin läheinen sijainti on yleensäkin edistänyt alueen elinkeinoelämän nopeaa kasvua. Väestöpohjaltaan Juutinrauman alue on tällä hetkellä Tukholmaa suurempi. YKSI SYY SILLE, ETTÄ ALUETTA pidetään yhtenä Euroopan dynaamisimmin kasvavana seutuna, on väestön korkea koulutustaso. Euroopassa vain Lontoo, Pariisi, Amsterdam/Rotterdam ja Moskova ovat seutuja, joilla julkaistaan enemmän tieteellisiä raportteja kuin Juutinrauman alueella. 12 generated ideas nro

13 VALOKUVA: ANDREAS EDMAN / MOSTPHOTOS oko aluetta En kuitenkaan täysin usko, että pelkkä silta, koulutus ja tutkimus ovat riittävän vetovoimaisia. Meidän on saatava tänne teollisuusyrityksiä, jotka haluavat hyödyntää alueen ammattitaitoista väestöä, Lundström painottaa. VAIKKA USEIMMAT suhtautuvatkin nykyisin myönteisesti Juutinrauman siltaan, kritiikkiäkin kuuluu. Nykyisin se johtuu usein siltamaksusta, joka monien mielestä pitäisi alentaa, ja lisäksi sillan ylittävät junat ovat jatkuvasti täynnä ja kovalla kuormituksella. Junien määrää on lisättävä ja luvatut matkaajat on pidettävä, Lundström kertoo. Liian täysiä junia koskevaa ongelmaa pyritään nyt ratkaisemaan tielaitoksen Etelä-Ruotsin projektilla. Siinä pyritään lisäämään junaliikenteen kapasiteettia pidentämällä asemalaitureita, jotta junissa voi olla enemmän vaunuja ja siten useampia matkustajia. Lisäksi nk. Fehmarn bält -yhteyden eli Själlannin ja Saksan yhdistävän tie- ja junasillan pitäisi valmistua v Fehmarn bält -sillan kautta Juutinrauman alue voidaan yhdistää pikajunalla Hampurin metropolialueen kanssa, Lundström kertoo. Juutinrauman silta oli ensimmäinen tärkeä vaihe alueen kehittämisessä, ja me alueen asukkaat suhtaudumme tulevaisuuteen luottavaisesti. KATARINA AHLFORT Pinnankin alta terve Juutinrauman merenalainen elämä, linnut ja kasvit voivat tutkijoiden mukaan todella hyvin. Nykyisin valtavat siltapilarit toimivat keinoriuttana, jossa laskelmien mukaan kasvaa yhteensä 160 tonnia sinisimpukoita. Pepparholmin keinosaari koostuu etupäässä tunnelin rakennuksessa kaivetusta maamassoista. Nyttemmin saarella kasvaa 490 uutta kasvilajia. Täällä elää mm. myös harvinainen viherkonna ja kuusi lokkilajia. Niistä 400 on naurulokkipareja, joiden määrä on viime vuosina vähentynyt muualla Tanskassa ja Ruotsissa. generated ideas nro generated ideas nro

14 Tuottavaa ratayhteistyötä Liikennevirasto on käynnistänyt rataosuudella Lielahti Kokemäki perusparannustöihin liittyvän pilottihankkeen, jossa kokeillaan allianssi-toimintamallia tavoitteena toiminnan tehostaminen. Uudessa toimintamallissa palvelujen tilaaja ja niitä toteuttava urakoitsija suunnittelevat ja aikatauluttavat yhdessä ne toimenpiteet, joiden mukaisesti työt rataosuudella tehdään. Samalla eri osapuolet sitoutuvat toteuttamaan hankkeen mahdollisimman kustannustehokkaasti. Liikenneviraston ylitarkastajan Mikko Heiskasen mukaan Lielahti Kokemäki-rataosuus valittiin pilottihankkeeksi, koska se on Mikko Heiskanen riittävän laaja, edustaa tyypillistä radan perusparannushanketta ja oli jo viraston työohjelmassa. Myös urakoitsijoiden näkökulmasta tämä hanke arvioitiin riittävän kiinnostavaksi kohteeksi, sillä rataosuus on pitkä ja projekti kestää useamman vuoden. KOKONAISHINTATAR- JOUKSESTA KOHTI YHTEISTÄ SUUNNITTELUA Yleensä eri rataosuuksien perusparannushankkeet kilpailutetaan pyytämällä kokonaishintaa koko urakalle. Palvelun tilaaja tekee hankkeesta hankintailmoituksen ja sen jälkeen tarjouspyynnön, johon urakoitsijat vastaavat. Ongelmia syntyy usein jo kilpailutusvaiheessa, kun urakoitsija havaitsee tarjouspyynnössä virheitä tai epätarkkuuksia. Aikaa kuluu, kun tarjouspyynnön epätäsmällisyyksiä selvitetään puolin ja toisin. Myös itse hankkeen toteutuksen aikana kuluu voimavaroja siihen, kun selvitellään, kenen vastuulla tai syytä erilaiset suunnitelmista poikkeavat muutostyöt ovat. Nyt aloitetussa pilottihankkeessa Liikennevirasto valitsee hankintalakia noudattaen ensin hankkeeseen joko yhden tai useamman yhteistyökumppanin, joiden kanssa yhdessä suunnitellaan ratahankkeen mahdollisimman optimaalista toteutusta. Yhteistyö eri osapuolten välillä aloitetaan aiemmin, ja niin hankkeen tilaaja, suunnittelija kuin toteuttajakin istuvat saman pöydän ympärille ja yrittävät yhdessä löytää hankkeelle mahdollisimman kustannustehokkaan ja kaikkia osapuolia hyvin palkitsevan tavan toimia. RISKIT PIENENEVÄT, AJANKÄYTTÖ TEHOSTUU Heiskanen kertoo, että uusi toimintamalli vähentää onnistuessaan ratahankkeisiin liittyviä riskejä, pienentää kustannuksia ja säästää lopulta aikaa, kun kaikille osapuolille on alusta alkaen selvänä se, mikä osa-alue on kenenkin vastuulla. Lisämuutostöitä tulee isoissa hankkeissa väistämättä aina eteen, ja perinteisesti niiden toteuttaminen ja niihin liittyvien vastuukysymysten selvittäminen on vienyt paljon aikaa. Nyt tässä hankkeessa asetelma on alusta alkaen toinen, kun työt ja vastuut on sovittu yhdessä etukäteen. Alun perin idea pilottihankkeeseen on saatu Australiasta, jossa allianssi-toimintamalli on ollut jo pitkään ja onnistuneesti käytössä. Uusi toimintamalli muuttaa perinteisiä rooleja ratahankkeissa. Etuna tässä on se, että niin tilaaja kuin palveluntarjoajakin oppivat paremmin ymmärtämään toista osapuolta, kun hankkeen eri vaiheista keskustellaan saman pöydän ääressä avoimesti. Heiskasen mukaan allianssi-malli vaatii osapuolilta aivan uudenlaista tapaa työskennellä ja sitoutumisen astetta. Hän arvioi, että etenkin pilottihankkeen käynnistäminen vie normaalia enemmän aikaa, kun uutta toimintamallia vasta harjoitellaan. Aika- ja rahasäästöjä kertynee kuitenkin jo taas itse hankkeen toteutusvaiheessa. Tässä laajuudessa allianssi-mallia ei ole Pohjoismaissa vielä kokeiltu. Mutta mikäli tämä Lielahti Kokemäki-rataosuuden perusparannushanke osoittautuu onnistuneeksi pilotiksi, olemme valmiit laajentamaan tätä toimintamallia myös erilaisiin tiehankkeisiin, Heiskanen visioi. TUULA WÄYRYNEN MILLAINEN HANKE? Lielahden ja Kokemäen välisen rataosuuen perusparannushanke, jossa korjataan radan päällysrakenteita, siltarakenteita sekä kuivausrakenteita. Radan pituus 91 km Kuljetusten maksimikapasiteetti 25 t Nopeusrajoitus 60 km/h / 25 t (v jälkeen) Tavoiteno km/h peusrajoitus (perusparannushankkeen jälkeen) Hankkeen 3 5 vuotta, arvioitu kesto v Kustannusarvio noin 100 miljoonaa euroa 14 generated ideas nro

15 VALOKUVA: LEIF ROSNELL / VR Tehokkaampi reitti tulevaisuuden junaliikenteelle. Uusi pilottiprojekti muokkaa ratahankkeiden perinteisiä rooleja ja tehostaa yhteistyötä. Rejlers verkostoituneena mukana monella rataosuudella Rejlersin teknistä osaamista hyödynnetään useissa erilaisissa raideliikenteen väylähankkeissa. Yhtiön osaaminen liittyy useimmiten ratasähköistyksen sekä turvalaite- ja viestiliikenneyhteyksien suunnitteluttamiseen, hankintaan, rakennuttamiseen sekä toteutuksen valvontaan. Olemme mukana useissa Suomenkin raide perusparannushankkeissa, esimeriksi rataosuuksilla Lahti Vainikkala, Seinäjoki Kaskinen ja Lielahti Kokemäki. Uudis- ja laajennushankkeista olemme mukana mm. Länsimetro-projektin toteutuksessa, Helsingin metrovarikon laajennusprojektissa sekä Keski- Pasilan meneillään olevaan ratapihan muutosprojektissa. generated ideas nro

16 näköaloja Vieraanvarainen ja luonnonkaunis Marko Kilkki työskenteli Brasiliassa vuoden 2008 syksystä kevääseen Eniten hän jäi kaipaamaan kauniista maasta lämminsydämisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä sekä paikallista herkullista ruokaa. Marko Kilkki ja hänen vaimonsa Hanna asuivat Brasilian kaivosteollisuuden keskuksessa, siistissä ja turvallisessa Belo Horizonten miljoonakaupungissa maan kaakkoisosassa. Kilkin lämpimimmät muistot liittyvät vieraanvaraisiin ihmisiin ja brasilialaisiin churrascaria-ravintoloihin. Churrasco-liha on sanoinkuvaamattoman mureaa. Tarjoilijat ovat myös kokkeja, ja he grillaavat avotulella eri puolelta nautaa leikattua lihaa. Jos näytät pöydässä olevalla lapulla vihreää, tarjoilija tuo pöytään lihaa niin paljon kun haluat syödä. Jos haluat huilata, laitat punaisen lapun esille, Marko Kilkki kertoo. Työhön ja uuteen asuinmaahan sopeutuminen kävi nopeasti, koska työkaverit ja muut paikalliset ihmiset olivat uskomattoman avuliaita. Kun muutimme sinne, työkaverit kyselivät koko ajan kuulumisia ja auttoivat alkuun. Tätä jatkui puolitoista vuotta! Oli outoa, että jopa kaupoissa ja takseissa oltiin niin avuliaita, vaikkemme osanneet aluksi lainkaan portugalia. Työpaikan hississä puheenpulina oli hämmentävää, varsinkaan kun en ymmärtänyt kieltä, Kilkki virnistää. Hän kaipaa brasilialaista yhteisöllisyyttä. Brasiliassa käydään perheen ja ystävien kanssa yhdessä syömässä monta kertaa viikossa yhteiskuntaluokasta riippumatta. Työkavereiden kanssa käydään päivittäin lounaalla, ja ainakin kerran viikossa hienommassa ravintolassa syömässä. Se, mikä meillä Suomessa on juhlaa, on siellä arkipäivää. Siellä kaikki myös tuntevat työkavereidensa perheet. MARKON JA HANNAN vapaa-aika kului reissatessa. Marko kävi puolessatoista vuodessa 27 kaupungissa Amazonasin sademetsistä Rio de Janeiron sykkeeseen. Pitkistä työpäivistä huolimatta komennus tuntui enemmän lomalta kuin työltä. Myös oma ura sai kokemuksesta potkua. Uskon, että komennuksen aikana hankitut tärkeät kontaktit ja kokemukset ovat edesauttaneet nykyisiin haastaviin ja vastuullisiin tehtäviin pääsyä. Opin paljon myös ulkoistetusta valmistuksesta Etelä-Amerikassa. Tuskin portugalin oppimisestakaan haittaa on, hän kertoo. Ikävimpiä kokemuksia olivat maan tuskastuttava byrokratia ja ryöstetyksi tuleminen. Kun saavuimme Rioon seitsemältä aamulla, huomasimme, että hattuhyllyltä oli viety meidän kameralaukkumme, jossa oli kameran ja objektiivien lisäksi kummankin passit ja lompakot, hän kertoo. Se oli absurdi tilanne: turistipoliisit veivät meidät kaasulla käyvällä FiatUnolla hotellille. Istuimme takapenkillä aseiden päällä eivätkä poliisit puhuneet englantia. Silti he esittelivät meille auliisti nähtävyyksiä kuten Copacabanan ja Ipaneman rannat, hän kertoo. Brasilian-kautenaan Marko ehti nähdä maan useita eri osia. EILA AALTO Marko Kilkki IKÄ: 28 ASUU: Kirkkonummella TYÖ: Rejlers Oy:n suunnittelija Espoossa PERHE: Vaimo Hanna VALOKUVA: MARKO KILKKI VALOKUVA: YKSITYINEN 16 generated ideas nro

17 VALOKUVA: HÅKAN LINDGREN Näyttelyosastolla kävijät saivat tilaisuuden kilpailla ratkaisemalla mutkikkaita pulmia. Rejlersin Kristian Windahl opastaa. Taito löytää oikea työntekijä Kiinnostuneita kävijöitä oli runsain mitoin Rejlersin Career Days messujen näyttelyosastolla Globenissa Kilpailu ei ole kovaa ainoastaan työnhakijoiden vaan myös työnantajien välillä, Rejlersin henkilöstöpäällikkö Mikael Schmidt kertoo. Globenissa pidetyillä Career Day -messuilla oli kävijää, pääasiassa ekonomeja ja insinöörejä, sekä esittäytymässä että tutustumassa kiinnostavimpiin runsaasta sadasta uusia työntekijöitä hakevista yrityksistä. Rejlers halusi erottua edukseen ja painotti neljää arvoa: Luotettava, Menestyvä, Persoonallinen, Terve. Terveyttä korostettiin tarjoamalla hedelmiä ja mehua. Olemme leimallisesti perheyritys, Mikael Schmidt jonka organisaatiorakenne on mutkattomampi kuin hierarkkisuuteen taipuvilla kilpailijoillamme. Me pyrimme pois hierarkkisuudesta ja jäykistä rakenteista, Schmidt kuvailee. Myös se, että koko etupakettimme on hyvään kuntoon painottava, kiinnostaa monia. TULEVAISUUSVISIO merkitsee, että v Rejlersin palveluksessa on 2015 henkeä ja liikevaihto vastaavasti 2015 miljoonaa kruunua. Päästäksemme tavoitteeseen pyrimme rekrytoimaan vuosittain noin 200 henkeä, ja yhtä paljon saadaan yritysostoilla. Ruotsissa Vuoden 2010 ensimmäisen puoliskon aikana Rejlers on palkannut noin 70 henkeä ja ennen vuodenvaihdetta vielä 80 lisää, Schmidt ennakoi. Kuinka löydätte haluamaanne henkilöstöä? Rekrytoimme mm. osallistumalla erilaisiin tapahtumiin ja työmarkkinapäiville, ilmoittamalla rekrytointisivustoilla ja lehdissä. Etsiessämme työntekijöitä pieniin toimistoihin sopivat henkilöt löytyvät yleensä ilmoituksilla paikallislehdissä. MAHDOLLISUUS etätöihin on asia, jota monet arvostavat. Henkilö voi periaatteessa asua maan missä kolkassa tahansa ja olla rejlersiläinen. Meillä on Norrlannissa henkilöstöä, joka käyttää osan työajastaan tuntureiden tuulivoimaprojekteissa työskennellen muuten kotona tietokoneella, Schmidt kertoo. Tällainen vapaus merkitsee paljon uutta työnantajaa etsiville insinööreille. KATARINA AHLFORT generated ideas nro

18 reportaasi Luulajalainen Swerea MEFOS vetää puoleensa metallialan tutkijoita kaikkialta maailmasta. Toiminta on erittäin luottamuksellista, ja laitteistot ja henkilökunta alansa huippua. Metallurgian mittausmesta Thomas Olsson toimii oppaana SSAB:n naapurilaitoksessa Luulajassa. Kivenheiton päässä rautasulaton mahtava masuuni kurkottelee kohti korkeuksia. SSAB ja LKAB ovat itse asiassa jättimäinen järjestelmä, johon kuuluvat Malmfältenin kaivokset, rautatie, jolla malmijuna kuljettaa raaka-aineen rannikolle, terästehdas ja satamat, hän kertoo mittasuhteista. Swerea MEFOS ei suinkaan ole täällä sattumalta. MEFOS (Metallurgiska forskningsstationen) perustettiin v Mukana olivat mm. Norrlandsfonden-rahasto, toimialajärjestö Jernkontoret ja joukko ruotsalaisia teräs- ja metallialan yrityksiä. Tavoitteena oli kehittää ja vahvistaa metallurgista tutkimusta, ts. teräksen valmistusta ja jalostusta rautamalmista ja romusta. Nykyisin Swerea MEFOS harjoittaa sovellettua tutkimusta, kehitystyötä, konsultointia ja koulutusta. Toimeksiantomme tulevat maailman eri puolilta, Olsson kertoo, mm. Japanista, Saksasta, Yhdysvalloista ja Etelä-Afrikasta. Olemme myös yhteistyössä Ruotsissa ja muualla Euroopassa sijaitsevien yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Monet täällä käyvät odottavat näkevänsä savua, liekkejä ja pölyä, mutta niitä ei näy. Toimitilojen ulkopuolella on sinisiä hiilenkuljetussäiliöitä. NYKYISIN SWEREA MEFOS on edelleen tietyin osin MEFOS-laitoksen omistuksessa, mutta viime vuodesta lähtien osaomistajana on myös Swerea-konserni, mistä johtuu nimi Swerea MEFOS AB. Swerea AB:n omistajat ovat puolestaan maan teollisuus ja valtio, ja Swerea tekee materiaali-, prosessi-, tuote- ja tuotantoteknisiä tutkimuksia, joilla tuotetaan liiketoiminnallista hyötyä jäsenille ja asiakkaille. Lisäksi vahvistetaan Ruotsin elinkeinoelämän kilpailu- ja innovaatiokykyä. Swerea MEFOS työllistää 85 henkeä. He ovat professoritason tutkijoita, metallurgeja, insinöörejä ja alan asiantuntijoita. Useimmilla toimijoilla on eri teollisuuden alojen koulutus. Lähes kaikki meillä työskentelevistä jatkavat eläkeikään, joten he ovat valtava kokemuspankki, Olsson kehuu henkilöstöä. Thomas Hänen esittelemissään suurissa halleissa on terästeollisuuden erilaisista uuneista koostuva Olsson perusvarustus. Lisäksi alueella on valokaariuuni, yleiskonvertteri ja savukaasujen puhdistuslaitteisto. LKAB-kaivosyhtiö on sijoittanut koemasuuninsa Swerea MEFOSin tiloihin. Toisessa koehallissa on metallituotteiden kuumennus- ja työstölaitteita. Laitokset on rakennettu suhteessa 1:10 1:100. Siten teollisuuslaitokset voivat tehdä tiloissamme käytännön kokeita, mutta omiin tiloihinsa verrattuna pienemmässä mittakaavassa, hän selittää. Luonnollisesti tämä tulee paljon halvemmaksi kuin kokeiden tekeminen omilla laitteilla. Näin vältetään kalliit käyttökatkokset ja omien koneiden vaurioitumisvaara. Sellaiset ovat nimittäin mahdollisia. Kaikista kokeista ei saada haluttuja tuloksia, mutta on muistettava, että huonokin tulos on tutkimustulos, Olsson korostaa. Jos koe onnistuu, tulos voidaan nähdä muutaman vuoden kuluttua täydessä toiminnassa jossain päin maailmaa. Swerea MEFOS voi kehittää myös omia ideoita, ja tällöin projekteihin etsitään yhteistyökumppaneita. 18 generated ideas nro

19 Kjell Jansson työskentelee Swerea MEFOSilla mekaanikkona ja työnjohtajana. VALOKUVAT (KAIKKI): SUSANNE LINDHOLM rit generated ideas nro

20 reportaasi Yksi Swerea MEFOSin työntekijöistä on Per Henriksson. Hän mittaa kaasupitoisuuksia ja tekee kaasuanalyyseja. Täällä tarvitaan valtava määrä mittauksia lämpötiloista, virtauksista ja kaasuista. Tuotamme raudan ohella tutkimustuloksia ja siinä mittaustulokset ovat keskeisessä asemassa, hän kertoo. Noin 95 prosenttia Swerea MEFOSin työajasta kuluu koetta edeltävän laitteiston rakentamiseen. Valmisteluajat kestävät muutamasta viikosta muutamaan vuoteen. Normaalisti ajamme koelaitosta muutaman viikon ajan, minkä jälkeen se puretaan, Olsson esittää. Koeviikon kustannukset voivat nousta pariin miljoonaan kruunuun. On toisaalta tapauksia, joissa koelaitoksen rakentaminen on maksanut satoja miljoonia kruunuja, mutta kokeet ovat kestäneet vuosia. SUURIN KOE, jota Swerea MEFOS tällä hetkellä tekee, on osa suurta eurooppalaista ULCOS-projektia Ultra Low CO 2 Steelmaking. Päätoimeksiantajana on Euroopan malmia käyttävä terästeollisuus, ja osarahoitus saadaan EU:n edeltäjän eli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön rahastoista. Tavoitteena on vuoteen 2030 mennessä kehittää valmistusmenetelmä, joka nykyiseen verrattuna puolittaa teräksen valmistuksen hiilidioksidipäästöt. Meidän kokeessamme hiilidioksidi poistetaan kaasusta masuunin jälkeen ja tulos kierrätetään uudelleen masuunissa, Olsson kertoo. Hankkeessa on kaikkiaan 48 yhteistyökumppania terästeollisuudesta sekä rautamalmin tuottajia, kaasun- ja laitteistojenvalmistajia ja myös instituutteja ja yliopistoja. Koe tehdään LKAB:n Muista, että huonokin tulos on tutkimustulos. Riskianalyysit ovat Birgerille rutiinia koemasuunissa ja teollisuuskaasun kansainvälisen tuotantoyhtiön Air Liquiden toimittamassa kaasunpoistolaitteistossa. Laitoksen kolmas koeajo käynnistyy kuukauden kuluttua. ULCOS-projektissa on 40 hengen konsultointiryhmä, mukana myös Rejlers Ingenjörer AB. Olsson raottaa kaasunpuhdistuslaitoksen ovea. Monet täällä käyvät odottavat näkevänsä savua, liekkejä ja pölyä, mutta niitä ei näy. Vielä 25 vuotta aikaisemmin näkymä olisi ollut toinen, mutta nykyajan ympäristövaatimukset Turvallisuudesta ei tingitä, ja 20 vuoden kokemuksellaan Nyström tietää, mitä tehdään. LKAB-kaivosyhtiö on sijoittanut koemasuuninsa Swerea MEFOSin tiloihin. edellyttävät, että päästöt ovat mahdollisimman pienet, hän kertoo. Monet Swerea MEFOSin toimeksiannoista koskevat ULCOSin tavoin päästöjen pienentämistä ja kasvihuoneilmiöön vaikuttamista. Maailman eri puolilla toimivat masuunit ovat merkittävä päästölähde, ja me pyrimme osaltamme edistämään ympäristön tilaa. TÄRKEÄÄ TÄSSÄ on Swerea MEFOSin asema puolueettomana tutkimuslaitoksena, jolla ei ole ulkopuolisia taloudellisia intressejä, ja salassapitovelvollisuus. Missään muualla ei myöskään ole näin täydellistä laitekokoonpanoa kuin meillä, Olsson painottaa. ULRIKA VALLGÅRDA Rejlersin Luulajan toimiston Birger Nyström on ollut v lähtien päävastuussa sähkö- ja laiteasennuksista Swerea MEFOSilla. Hän on mm. ollut mukana ULCOS-projektissa. Hänestä työskentely tällaisessa tutkimus- ja kehitysympäristössä on erittäin antoisaa. ULCOS-projektissa on tarvittu paljon venttiilejä, pumppuja, tuulettimia ja mittauslaitteita lämmön, virtausten ja paineiden mittauksiin. Se edellyttää sähkösuunnittelua. Alalla 20 vuotta olleelle Nyströmille nämä ovat rutiinitehtäviä. Swerea MEFOS tosin eroaa muista asiakkaista siinä, että prosessilaitteet on uusittava ennen jokaista ajoa, ja samalla on otettava huomioon useita turvatekijöitä. Emme tingi turvallisuudesta ja riskianalyysejä tehdään jatkuvasti. Yksi riskeistä on kaasuista johtuva räjähdysvaara, mikä edellyttää nk. Ex-miljö-luokiteltuja sähköasennuksia. KUN KÄSILLÄ ON KOKEEN intensiivinen vaihe ajettaessa LKAB:n koemasuunia, tarvitaan myös Rejlersin sähkö- ja laiteteknikoita. ULCOS-projektin ohella Rejlers on ollut mukana useissa Swerea MEFOSin erikokoisissa hankkeissa. Viimeisin niistä oli uuniprosessien uuden jäähdytysvesijärjestelmän asennus. ULRIKA VALLGÅRDA 20 generated ideas nro

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi 12.4.2018 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen teistä,

Lisätiedot

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO Ympäristöasiat Visio Ulkoasiainhallinto ottaa ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassaan tulevina vuosina. Missio Osana yhteiskuntavastuuta tavoitteemme on minimoida

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

energiaviisaiden elämäntapojen portinvartija

energiaviisaiden elämäntapojen portinvartija HR energiaviisaiden elämäntapojen portinvartija 2 Työ on tärkein osa ihmisen elämän sisältöä yli 65 v. 46-55 v 26-35 v Lyhyt ammattikoulutus Opistotaso Akateeminen 0 25 50 75 100 Täysin samaa mieltä Jokseenkin

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS: SUOMALAISTEN TUNTEET JA TIEDOT HIILIDIOKSIDIKYSYMYKSISTÄ

KYSELYTUTKIMUS: SUOMALAISTEN TUNTEET JA TIEDOT HIILIDIOKSIDIKYSYMYKSISTÄ KYSELYTUTKIMUS: SUOMALAISTEN TUNTEET JA TIEDOT HIILIDIOKSIDIKYSYMYKSISTÄ Toteuttanut Pöyryn toimeksiannosta YouGov Finland Syyskuu, 2018 MYYTTI: YDINVOIMA TUOTTAA HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJÄ Totuus: ydinvoiman

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Petri J. Kokko / N-Clean

Petri J. Kokko / N-Clean 9.12.2011 Petri J. Kokko / N-Clean 1 Yhteistyöesitys Pieksämäen kaupunginhallitukselle 23.11.2011 N-Clean Oy Rauno Nurmi hallituksen puheenjohtaja 1. Keitä me olemme? N-Clean Oy on vuonna 2004 perustettu

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Jäähdytysjärjestelmän tehtävä on poistaa lämpöä jäähdytyskohteista.

Jäähdytysjärjestelmän tehtävä on poistaa lämpöä jäähdytyskohteista. Taloudellista ja vihreää energiaa Scancool-teollisuuslämpöpumput Teollisuuslämpöpumpulla 80 % säästöt energiakustannuksista! Scancoolin teollisuuslämpöpumppu ottaa tehokkaasti talteen teollisissa prosesseissa

Lisätiedot

Aika tehdä teräksestä fossiilivapaata

Aika tehdä teräksestä fossiilivapaata Aika tehdä teräksestä fossiilivapaata 1 Maailma muuttuu ja se tarvitsee terästä Ilmastonmuutos, Pariisin sopimus ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Väestönkasvu 7 miljardista 9 miljardiin vuoteen

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Yritysesittely. Marraskuu 2012

Yritysesittely. Marraskuu 2012 Yritysesittely Marraskuu 2012 Agenda Mediverkko tänään Mediverkon tehtävä ja toiminnan lähtökohdat Mediverkon palvelut ja toimintakenttä Mediverkko kumppanina ja työnantajana Mediverkon omistus ja yhteiskuntavastuu

Lisätiedot

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Investoiminen Suomeen luo uusia työpaikkoja ja kehittää yhteiskuntaa Fortumin tehtävänä on tuottaa energiaa, joka parantaa nykyisen

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT YRITYS EIN UNTERNHEMEN AUF sinulle ERFOLGSKURS. Noin 10 vuotta sitten perustettu GGM Gastro International GmbH on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010

Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010 Kokonaiskuva hallussa? Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010 Näinkö teet säästöä matkustamisessa? Surfaamalla netissä löytyy parhaat

Lisätiedot

Viestinnän arjessa vastuullisesti

Viestinnän arjessa vastuullisesti Viestinnän arjessa vastuullisesti Järjestelmällistä työtä ympäristökuormituksen vähentämiseksi 24.8.2010 Mika Ruuskanen Pohjoismaisen Green Edita -ympäristöohjelman johtaja Edita Oyj 1 Viestinnän arjessa

Lisätiedot

Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa

Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa www.airliquide.fi Maailmanlaajuinen teollisuusyritys Air Liquide on maailman johtava teollisuuden ja terveydenhoitoalan kaasuja, teknologioita ja palveluja

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

OYS-Rejlers yritystapaaminen

OYS-Rejlers yritystapaaminen OYS-Rejlers yritystapaaminen 6.2.2018 Rejlers Group insinööritoimisto vuodesta 1942 pörssiyhtiö vuodesta 2003 alkaen konsernissa yli 2100 työntekijää yli 80 toimistossa toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja

Lisätiedot

Lähienergialiiton kevätkokous

Lähienergialiiton kevätkokous Lähienergialiiton kevätkokous 23.5.2017 Tarja Hellstén tarja.hellsten@vantaanenergia.fi 050 390 3300 Julkinen Vantaan Energia Oy TUOTAMME Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa ja Martinlaakson

Lisätiedot

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta 2013 Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta Tietoja tutkimuksesta Aalund Nordic s PR-Barometer on viestintätutkimus, joka mittaa toimittajien mielipidettä erilaisista Suomessa toimivista

Lisätiedot

KUVApuhelinhanke alkukyselyt:

KUVApuhelinhanke alkukyselyt: Liite 2 (1/5) KUVApuhelinhanke alkukyselyt: OSIO I: Taustatiedot, teknologiasuhtautuminen ja teknologiaosaaminen 1. Sukupuoli: Nainen, Mies 2. Ikä: vuotta 3. Sosiaali- ja terveysalan koulutus: 4. Työtehtävät

Lisätiedot

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä. Rakennuslehti 18.12.2012 EMC Talotekniikka myydään Hollantiin EMC Talotekniikka Oy myydään hollantilaiselle teknisten palveluiden toimittaja Royal Imtech N.V.:lle. EMC Talotekniikan nykyiset omistajat

Lisätiedot

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia 17.2.2010 Helen tänään Jarmo Karjalainen 1 EU:n tavoite sähkömarkkinoiden kehittymisestä Harmonisoitujen alueellisten markkinoiden kautta...... yhtenäiseen eurooppalaiseen markkina-alueeseen Pohjola Brittein

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Ekologisen innovaation merkitys. Ympäristön kannalta hyvät liiketoimintapäätökset

Ekologisen innovaation merkitys. Ympäristön kannalta hyvät liiketoimintapäätökset Ekologisen innovaation merkitys Ympäristön kannalta hyvät liiketoimintapäätökset Meidän kaikkien täytyy ottaa ekologinen innovaatio huomioon Kun 53 % eurooppalaisten yritysten päätöksentekijöistä pitää

Lisätiedot

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia Kemira DesinFix Innovatiivista veden desinfiointia Kemira - kemian alan huippuosaamista, tuotteita ja vedenkäsittelyteknologiaa maailmanlaajuisesti Vuoteen 2050 mennessä maapallon väestö kasvaa arviolta

Lisätiedot

Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta

Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta Toimitusjohtaja Eino Fagerlund Savon Yrittäjät 29.10.2008 5.11.2008 1 Yleistä Kunnat suurin ostaja lähes jokaisessa Suomen kunnassa Kunnat ja yleensä

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti Aurinkosähköä Satakunnasta 2 Uusiutuvien energiamuotojen kasvua ajavat voimat Vuosittainen

Lisätiedot

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? 2 2017 BR Teknologiateollisuus 2 Kone- ja tuotantotekniikan opiskelu Miksi teknologia!

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille. ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja

Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille. ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja Kestävästi parempaa kannattavuutta Liikevaihto 2014 85 M Liikevoitto 2014 16,0 M Henkilöstö 226 2 Asiakaskuntamme

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Mistä sähkö ja lämpö virtaa?

Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Sähköä ja kaukolämpöä tehdään fossiilisista polttoaineista ja uusiutuvista energialähteistä. Sähköä tuotetaan myös ydinvoimalla. Fossiiliset polttoaineet Fossiiliset polttoaineet

Lisätiedot

UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit. Kristiina Laakso 10.9.2015

UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit. Kristiina Laakso 10.9.2015 UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit Kristiina Laakso 10.9.2015 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.

Lisätiedot

Ruoveden kuntastrategia 2021

Ruoveden kuntastrategia 2021 Ruoveden kuntastrategia 2021 Toiminnan ja tulosten parantaminen Monikäyttöinen toimintaympäristö Mahdollistava maankäyttö Luonto- ja kulttuurimatkailu Yrittäjät HYVÄN ARJEN ELÄMÄ VIIHTYISÄ RUOVESI! Osaava

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia. Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija

Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia. Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija Kirkon ympäristödiplomi Suomen ev.lut. kirkon oma ympäristöjärjestelmä Voimassa

Lisätiedot

Ilmastobarometri 2019

Ilmastobarometri 2019 Ilmastobarometri 2019 Ilmastobarometri 2019 Tulokset 70 % suomalaisista: Ilmastokriisin ratkaisun on oltava seuraavan hallituskauden ja EU-puheenjohtajuuskauden kärkiteema. Suomalaiset haluavat ilmastokriisin

Lisätiedot

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä.

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Helsinki aikoo vähentää CO 2 -päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Jotta tavoitteet saavutetaan, tarvitaan uudenlaista yhteistyötä kaupungin, sen asukkaiden, kansalaisjärjestöjen sekä yritysten

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa.

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. Netel -yritysesittely Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. 2017 Netel lyhyesti Mitä teemme Netel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää tietoliikenne- sekä

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Liikenneväylät kuluttavat

Liikenneväylät kuluttavat Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT Ennen kaikkea kaivos KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2 Kaivostoiminnan näkymät q Hintojen pudotus ohi, metallien ja mineraalien hintataso vakiintuneella tasolla, ja hienoista kasvua näkyvissä. q Tuotanto ja

Lisätiedot

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI Administer Oy Taloushallinnon palvelut Suomalainen perheyritys Kasvaa vauhdikkaasti,

Lisätiedot

Oletko sinä seuraava cimcorpilainen?

Oletko sinä seuraava cimcorpilainen? Oletko sinä seuraava cimcorpilainen? Cimcorpin kanssa voit kasvaa, oppia ja valloittaa maailmaa kasvuyrityksen mukana. Mukavien työkavereiden ja yhteishengen ansioista työtä tehdään isolla sydämellä ja

Lisätiedot

Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta!

Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta! Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta! Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035, maakuntasuunnitelma, tehtiin satakuntalaisten yhteistyönä syksystä 2011 kevääseen 2012.

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto SUOMEKSI Tietoa Unionenista Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto Jäsenistöömme kuuluu muun muassa projektipäälliköitä, insinöörejä, toimihenkilöitä, ekonomisteja, IT-asiantuntijoita, teknisiä

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Pääotsikko tähän. Alaotsikko. Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX

Pääotsikko tähän. Alaotsikko. Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX Pääotsikko tähän Alaotsikko Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX Tietopalvelualan trendit mihin ala on menossa? Janne Järvinen Toimitusjohtaja LM Tietopalvelut LM toimipisteet 2011: Helsinki, Suomi Tukholma, Ruotsi

Lisätiedot

Muistitko soittaa asiakkaallesi?

Muistitko soittaa asiakkaallesi? webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.

Lisätiedot

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia!

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Sinun työsi on haaveilla, unelmoida ja visioida. Juuri sinä haaveinesi olet oman rakennusprojektisi ammattilainen. Asiantuntija, joka tietää parhaiten,

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy

Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy 5G suomalaisten yritysten näkökulmasta Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy 12.9.2019 Aineisto ja tiedonkeruu Yritystutkimuksen suunnittelusta, tiedonkeruusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

EUROKOODI 2013 SEMINAARI. Siirtyminen eurokoodeihin pienemmän suunnittelutoimiston näkökulma toimitusjohtaja Pauli Oksman, Insinööritoimisto SRT Oy

EUROKOODI 2013 SEMINAARI. Siirtyminen eurokoodeihin pienemmän suunnittelutoimiston näkökulma toimitusjohtaja Pauli Oksman, Insinööritoimisto SRT Oy EUROKOODI 2013 SEMINAARI Siirtyminen eurokoodeihin pienemmän suunnittelutoimiston näkökulma toimitusjohtaja Pauli Oksman, Insinööritoimisto SRT Oy Insinööritoimisto SRT Oy Insinööritoimisto SRT Oy on perustettu

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset

Lisätiedot

ISA-AUKTORISOINNIN HYÖDYT ISÄNNÖINTIYRITYKSILLE

ISA-AUKTORISOINNIN HYÖDYT ISÄNNÖINTIYRITYKSILLE ISA-AUKTORISOINNIN HYÖDYT ISÄNNÖINTIYRITYKSILLE TALOYHTIÖ 2015 15.4.2015 TOIMITUSJOHTAJA IIRO MÄHÖNEN (AIT FMA) ISÄNNÖINTIVERKKO OY ISA ISÄNNÖINTIVERKKO OY LIIKEVAIHTO N. 5,5 MILJ EUROA TARJOAA TYÖPAIKAN

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Antoine de Saint-Exupéry

Antoine de Saint-Exupéry 14.2.2013 Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä. - Ole hyvä - kesytä minut! se sanoi. - Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä

Lisätiedot

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Nykyaikainen kaukolämpö on maailman huipputasoa. Kaukolämpö on saanut kansainvälisesti mittavaa tunnustusta energiatehokkuutensa ansiosta. Kaukolämpöasiakkaalle

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa

Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa Ari Bergström, yksikönjohtaja 3.3.2015 Infra 2015 Wanha Satama yit.fi/infra Kuva: Naantalin CHP-laitos Suomi 2014 Liikevaihto : 972 milj. e, 54 %

Lisätiedot

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Haminan Energia lyhyesti Muutos

Lisätiedot

Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi

Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi Matkalla ENY projektipäällikkö Jonna Haapamäki-Syrjälä, IS-Technics Oy Raimo Keskitalo sekä Dubaissa toimistoa pitävä Exigo Finland

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Ympäristöohjelma kaudelle:

Ympäristöohjelma kaudelle: Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS

Lisätiedot

Energiamurros - Energiasta ja CO2

Energiamurros - Energiasta ja CO2 Energiamurros - Energiasta ja CO2 Hybridivoimala seminaari, 25.10.2016 Micropolis, Piisilta 1, 91100 Ii Esa Vakkilainen Sisältö CO2 Uusi aika Energian tuotanto ja hinta Bioenergia ja uusiutuva Strategia

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA. Timo Huolman,

AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA. Timo Huolman, AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA Timo Huolman, 12.4.2017 Esityksen sisältö Helen Oy Helenin aurinkovoimalat Aurinkovoimala ilman investointia 12.4.2017 LUOTTAMUKSELLINEN HELEN OY 4/12/2017 3 Helen Oy

Lisätiedot

KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA

KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA Motivan HANKINTAPALVELU KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU-

Lisätiedot

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ Pohjolan Voima on voimavarojen yhdistäjä, joka lisää asiakkaidensa kilpailukykyä tuottamalla tehokkaita ja innovatiivisia

Lisätiedot