Käsikirja Euroopan unionista

Transkriptio

1 Käsikirja Euroopan unionista Werner Weidenfeld Wolfgang Wessels Institut für Europäische Politik EUROOPAN KOMISSIO

2 2 Sisällysluettelo Esipuhe Eurooppa murroksessa Eurooppa-tietoa Alueellinen rakennepolitiikka Alueiden komitea Energia Euro Europol Euroopan investointipankki Euroopan komissio Euroopan parlamentti Euroopan rahapoliittinen instituutti Euroopan tilintarkast-ustuomioistuin Euroopan unioni Euroopan unionin neuvosto Euroopan valuuttajärjestelmä Euroopan yhteisöjen tuomioistuin Eurooppa-neuvosto Hallitusten välinen konferenssi Kalastuspolitiikka Kansalaisten Eurooppa Kehitysyhteistyö Kilpailupolitiikka Koulutus- ja nuorisopolitiikka Kulttuuripolitiikka Kuluttajapolitiikka Laajentuminen Liikennepolitiikka Maatalouspolitiikka Naisten Eurooppa Oikeus- ja sisäasiat Perustamissopimukset Päätöksentekomenettely Sisämarkkinat Sosiaalipolitiikka Talousarvio Talouspolitiikka Talous- ja sosiaalikomitea

3 Talous- ja rahaliitto Teollisuus Terveys Tietoyhteiskunta Tutkimus ja teknologia Ulkosuhteet Viestintäpolitiikka Välimeren- ja Lähi-idän-politiikka Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Ympäristö Eurooppa-avainsanoja Euroopan integraation kehitys Kirjoittajat Lyhenneluettelo KÄSIKIRJA 3

4 4 Esipuhe Tämän vuosituhannen viimeiset vuodet ovat täynnä haasteita Euroopan unionille. Ensimmäinen niistä on vuonna 1997 toteutettava toimielinten uudistus, jonka jälkeen ohjelmassa on talous- ja rahaliiton loppuunsaattaminen. Unionin on myös määrä valmistella Keski- ja Itä-Euroopan uusien demokratioiden sekä Maltan ja Kyproksen jäsenyyttä. Samaan aikaan monien Euroopan unionin kansalaisten elämää vaikeuttavat korkea työttömyys sekä muut elinoloihin liittyvät riskit. Talouden muuttuminen maailmanlaajuiseksi näyttää kyseenalaistavan eurooppalaisen yhteiskuntamallin, minkä vuoksi monet katsovat tulevaisuuteen toiveettomasti ja epäillen. Näiden haasteiden pohjalta useissa maissa käydään keskustelua Euroopan yhdentymisen mielekkyydestä ja tavoitteista. Vuosituhannen vaihtuminen voidaan ymmärtää merkiksi uudesta alusta. Eurooppa on siirtymässä historiansa luultavasti verisimmästä ja synkimmästä vuosisadasta uuteen aikakauteen. Vuoden 1989 historiallisten muutosten jälkeen Euroopalle on luvassa yhteenkuuluvuutta jakaantumisen ja rauhaa sodan sijaan. Rauhaa ja hyvinvointia ei saavuteta kuitenkaan pelkästään vertauskuvallisen päivämäärän muuttumisen myötä, vaan ne edellyttävät yhteiskunnan aktiivista muuttamista ja ihmisten yhteiseloa. Tätä tarkoitusta varten Euroopan unioni luotiin askel askeleelta näiden toisen maailmansodan jälkeisten 50 vuoden aikana. Uudet edistysaskeleet tai jopa uusi alku edellyttävät sitä, että kansalaiset muokkaavat yhteisöä omien tarpeidensa mukaiseksi. Se taas tapahtuu mielipiteenmuodostuksen ja keskustelun avulla. Tässä kirjassa Euroopan yhteisöjen komissio selvittää yhdessä puolueettomien Eurooppa- asiantuntijoiden kanssa EU:n tehtäviä, organisaatiota ja politiikkaa eri näkökulmista. Teoksen kirjoittajille annettiin tehtäväksi kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti, havainnollisesti ja täsmällisesti omista erikoisaloistaan. Lukijalle haluttiin tarjota hakuteos, joka antaa tiiviin mutta perusteellisen katsauksen EU:sta. Eurooppaa käsittelevien lukujen lisäksi tiedonhaussa auttaa Eurooppaavainsanoja-osa, joka sisältää Eurooppaa koskevaa sanastoa lyhyine selitteineen. Omien toiveidensa mukaisesti jokainen lukija voi siten saada Käsikirja Euroopan unionista -teoksesta tiiviin tietopaketin tai perusteellisen yleiskatsauksen. Esimerkiksi lyhenteelle SOKRATES löytyy selitys lyhenneluettelosta, ja Eurooppaavainsanoja-osassa tätä Euroopan unionin korkeakoulujen vaihto-ohjelmaa kuvaillaan lyhyesti. Tarkempaa tietoa löytyy luvusta koulutus- ja nuorisopolitiikka, jossa kerrotaan esimerkiksi se, miksi EU:lla ylipäätään on tällainen ohjelma ja mitkä ovat politiikanalan muut painopisteet. Tekstissä olevia poikittaisnuolia seuraamalla saa lisätietoa eri aiheista. Kirja sisältää myös lyhyen selvityksen Euroopan yhdentymisen keskeisistä päivämääristä vuosina

5 Monipuolinen tieto on edellytys mielipiteen muodostamiselle kirjassa esitetyistä eurooppalaisen politiikan peruskysymyksistä. Lukijaa kannustetaan hankkimaan tietoa ja osallistumaan Euroopasta käytävään keskusteluun tämän kirjan avulla. Teoksen lopussa on viitteitä kirjallisuudesta, jota komissio julkaisee esittääkseen näkemyksensä kansalaisille avoimesti. Komission julkaisut myös täydentävät käsillä olevaa teosta. Ajankohtaista tietoa löytyy myös Internetistä osoitteesta Euroopan komissiolla ja Euroopan parlamentilla on jokaisessa jäsenvaltiossa lisäksi edustustot, joiden osoitteet löytyvät tämän kirjan lopusta. KÄSIKIRJA 5 Tämä Käsikirja Euroopan unionista -teoksen laitos perustuu kirjaan, jota Institut für Europäische Politik -instituutti Bonnissa ryhtyi julkaisemaan muutama vuosi sitten ja joka on saanut erittäin innostuneen vastaanoton. Kiitämme yhteistyöstä tämän laitoksen tekemisessä alkuperäisen kirjan tekijöitä: Münchenin Center for Applied Policy Research -laitoksen johtajaa professori Werner Weidenfeldia, professori Wolfgang Wesselsia, Institut für Europäische Politik -instituutin johtajaa Mathias Joppia, Europa Union Verlag -kustantamon toimitusjohtajaa Gerhard Eickhornia sekä Münchenin yliopiston Josef Janningin johtaman Eurooppatutkimusryhmän toimittajaa Nicole Schleyta.

6 6 Eurooppa murroksessa Muutamien viimeksi kuluneiden vuosien aikana Euroopassa on tapahtunut paljon asioita lyhyessä ajassa. Nyt maanosassamme on meneillään välivaihe, joka on täynnä selkkauksia ja josta puuttuu hallitseva yhteinen nimittäjä. Elämme siis eräänlaista nimetöntä aikakautta. Yhdentyminen ja hajaantuminen sekä kansainvälistyminen ja alueellistuminen vuorottelevat. Toisaalta pyritään tasapainoon ja toisaalta esiin nousee uusia valtapyrkimyksiä. Kaikki nämä yhdessä piirtävät ainutlaatuisen kuvan tämänhetkisestä uusien uhkakuvien ja vaihtuvien valta-asetelmien Euroopasta. Koska itäistä vastapeluria ei enää ole olemassa, Euroopan on luotava itse itsensä myönteiseltä pohjalta asettaen itselleen seuraavat kysymykset: mikä tarkoitus on sillä, että Euroopan kansat ja kansalaiset muodostavat yhteisen poliittisen järjestelmän, ja millainen tämän järjestelmän pitäisi olla, jotta se pystyisi suoriutumaan kansalaisten sille antamista tehtävistä? Yhdentymisen nykyinen status quo on seurausta kuuden jäsenvaltion 1950-luvulla toteuttamista toimista yhteisön perustamiseksi sekä siinä noudatetusta logiikasta. Aiemmin 12:n ja nykyisin 15:n jäsenvaltion yhteisössä tästä vanhasta logiikasta maksetaan korkea hinta, sillä sen seurauksena yhteisö on menettänyt toimintakykyään huomattavasti. Vuosien 1996 ja 1997 Maastrichtin sopimusta tarkistavan hallitusten välisen konferenssin on laadittava perusta 20:n ja myöhemmin 30:n jäsenvaltion Euroopalle. Lähtökohta toisen maailmansodan jälkeen Euroopan synkimpänä hetkenä toisen maailmansodan raunioilla muotoiltiin luovin ratkaisu Euroopan olemassaolon ongelmaan. Sen nimi on yhdentyminen. Jo Winston Churchillin 19. syyskuuta 1946 Zürichissä pitämä puhe kuvasti sodan jälkeistä sitoutumista ajatukseen Euroopan yhdysvalloista. Sen ensimmäisen askeleen oli määrä olla Euroopan neuvoston perustaminen. Churchill puhui nimenomaan unionista, johon kaikki Euroopan valtiot voisivat liittyä ja jonka johdossa olisivat Ranska ja Saksa. Vuonna 1948 järjestäytynyt Eurooppa-liike sai lisävauhtia idän ja lännen välisten ristiriitojen voimistumisesta. Euroopan taloudellisen yhteistyön järjestön (OEEC) perustaminen sekä Marshallin suunnitelman toteuttaminen osoittivat lisäksi selvästi, että kansainvälinen valtaasetelma sisälsi jännitteitä, joiden olemassaolo tuki Euroopan yhdentymiskehitystä. Erityisesti Euroopan kannalta tärkeitä kehityssuuntia olivat kommunismin uhan kasvaminen itäblokin vahvistumisen myötä, Yhdysvaltojen tuki Euroopan yhdentymiselle maailmanpoliittisen vastuun jakamisen toivossa sekä uusien suurten markkinoiden avautuminen. Lisäksi länsieurooppalaiset valtiot

7 toivoivat voivansa liittyä yhteen ja estää siten uudet ja vaaralliset yksittäisten kansallisvaltioiden valtaannousut. KÄSIKIRJA 7 Tämä yhteinen perusnäkemys ei estänyt kuitenkaan sitä, että 5. toukokuuta 1949 tapahtuneen Euroopan neuvoston perustamisen jälkeen esitettiin erilaisia yhdentymisnäkemyksiä. Niiden perustana oli kaksi erilaista järjestäytymisperiaatetta: valtioliitto ja liittovaltio. Ajatus Euroopan yhdentymisestä oli siis heti toisen maailmansodan jälkeen oikeastaan joukko erilaisia poliittisia suunnitelmia ja yhdentymismalleja. Koska yhdentymiskehitystä ei sidottu missään vaiheessa yhteen tiettyyn Eurooppamalliin, poliittista lähtökohtaa voitiin tarvittaessa muuttaa tilanteen mukaan mahdollisimman hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Euroopan yhdentymisen lähtökohta siten vuosikymmenien ajan ollut selkeästi pragmaattinen.euroopan neuvosto Haagin Eurooppa-kongressi eli ns Haagin kongressi vaati toukokuussa 1948 Euroopan neuvoston perustamista, mikä oli samalla Eurooppa-liikkeen syntyhetki. Liikettä leimasi liittovaltion ja unionin kannattajien välinen vastakkainasettelu, joiden keskeinen kiistakysymys koski kansallisvaltioiden luopumista suvereniteetistaan Euroopan hyväksi. Kongressin poliittisessa julistuksessa vaadittiin eurooppalaisten valtioiden poliittista ja taloudellista yhteenliittymää, jossa kansallisesta suvereniteetista luovutaan osittain. Julistuksessa ei kuitenkaan mainittu eurooppalaisen liittovaltion eikä eurooppalaisen valtiosäännön tavoitetta. Siitä huolimatta useat Haagin päätöslauselman kohdat, jotka toteutettiin myöhemmin Euroopan neuvostossa, nousivat varsin merkittäviksi. Euroopan hiili- ja teräsyhteisö Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin aloitteesta (Schumanin suunnitelma 9. toukokuuta 1950) sopimus Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä (EHTY) allekirjoitettiin 18. huhtikuuta Sen perusajatuksen isä oli ranskalainen ulkoministeriön korkea virkamies Jean Monnet. EHTY:n oli määrä luoda yhteiset hiili- ja teräsmarkkinat ja mahdollistaa siten näiden raaka-aineiden ja niistä valmistettavien tuotteiden yhteinen valvonta, suunnittelu ja hyödyntäminen. Ehdotuksen tärkeimpänä motiivina oli Saksan ja Ranskan välisten vihollisuuksien päättäminen. Sen taustalla oli myös toive eurooppalaisen liittovaltion perustan luomisesta. EHTY:n perustamissopimus tuli voimaan 23. heinäkuuta Samalla luotiin ensimmäistä kertaa ylikansallinen järjestö siihen asti kansallisvaltioiden toimivaltaan kuuluneella keskeisellä politiikanalalla. Hiili- ja teräsalan laajan taloudellisen yhdentymisen oli määrä olla alku myöhemmälle poliittiselle yhdentymiselle. Euroopan puolustusyhteisö ja Euroopan poliittinen yhteistyö EHTY:n jäsenvaltioiden edustajat allekirjoittivat 27. toukokuuta 1952 sopimuksen Euroopan puolustusyhteisön perustamisesta. Tämän hankkeen takana oli alun

8 8 perin Ranskan silloinen pääministeri René Pléven, jonka tavoitteena oli eurooppalaisen puolustusministerin johtama yhteinen eurooppalainen armeija. Tämä ehdotus puuttui merkittävästi kansallisiin oikeuksiin, sillä sotavoimat kuuluvat perinteisen kansallisvaltion suvereniteetin piiriin. EHTY:n osittaisen yhdentymisen onnistuttua ja puolustusyhteisön tavoitteen julkistamisen jälkeen pyrittiin laajentamaan poliittista yhteistyötä. Sen lähtökohdaksi otettiin perustuslaillinen malli. EHTY:n kuusi ulkoministeriä päättivät 10. syyskuuta 1952 pidetyssä ensimmäisessä neuvoston kokouksessa Euroopan poliittisen yhteisön valtiosäännön laatimisesta. Sitä varten kokoontuisi laajempi ad hoc -kokous. Tämä uusi yhteisö vastaisi hiili- ja teräsyhteisön toimialoista, puolustuskysymyksistä sekä jäsenvaltioiden ulkopolitiikan yhteensovittamisesta. Sen tavoitteita olisivat lisäksi jäsenvaltioiden yhteismarkkinoiden kehittäminen, elintason nostaminen ja työllisyyden lisääminen. Kahden vuoden kuluessa poliittiseen yhteisöön oli määrä integroida EHTY ja suunnitteilla oleva puolustusyhteisö. Seuranneissa ulkoministerien neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen siitä, missä määrin kansallisesta suvereniteetista olisi luovuttava. Elokuussa 1954 Euroopan puolustusyhteisön suunnitelma hylättiin Ranskan kansalliskokouksessa. Samalla putosi pohja eurooppalaiselta valtiosääntöehdotukselta ja poliittisen yhteisön hankkeesta luovuttiin Rooman sopimuksilla perustetaan Euroopan talousyhteisö ETY Saksan, Ranskan, Beneluxmaiden ja Italian kesken. Rooman sopimukset EHTY:n ulkoministerien konferenssissa Messinassa 1. ja 2. kesäkuuta 1955 päätettiin aloittaa yhdentymisneuvottelut kahdella uudella politiikanalalla. Päätös perustui Spaakin kertomukseen, joka sai nimensä belgialaisen poliitikon Paul-Henri Spaakin mukaan. Sen pohjalta syntyivät 25. maaliskuuta 1957 allekirjoitetut Rooman sopimukset, joilla perustettiin Euroopan talousyhteisö (ETY) ja Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom). EHTY:n kuuden perustajavaltion tavoitteena

9 ETY:ssä oli tulliliitto. Lisäksi asetettiin tavoite yhteisten markkinoiden luomisesta, joilla henkilöt, palvelut ja pääoma voisivat liikkua vapaasti. Euratomin tarkoituksena oli tukea ydinvoimateollisuuden rakentamista ja kehitystä kuudessa jäsenvaltiossa. Se velvoitti jäsenvaltiot käyttämään ydinvoimaa vain rauhanomaisiin tarkoituksiin ja takasi myös tarvittavien raaka-aineiden toimittamisen. EHTY:n, ETY:n ja Euratomin toimielimet yhdistettiin 8. huhtikuuta 1965 allekirjoitetussa ja 1. heinäkuuta 1967 voimaantulleessa sulautumissopimuksessa. KÄSIKIRJA 9 Saksan ja Ranskan välinen ystävyyssopimus Ns. Fouchet'n suunnitelmassa esitettiin vuonna 1961 ETY:n jäsenvaltioiden politiikkojen yhdenmukaistamista löyhässä muodossa. Suunnitelma kuitenkin kariutui, minkä jälkeen seuraava suuri yhdentymisaskel oli vuoden 1963 Saksan ja Ranskan välinen ystävyyssopimus. Adenauer ja de Gaulle pyrkivät sopimuksessaan luomaan maiden välille kiinteän poliittisen yhteistyön, johon muut ETY:n jäsenvaltiot myöhemmin liittyisivät. Saksan ja Ranskan tiiviin yhteistyön oli määrä toimia Euroopan poliittisen unionin vauhdittajana. Vaikeudet Rooman sopimusten toteuttamisessa ilmenivät selvästi 1960-luvulla. Koska sopimukset eivät kattaneet kaikkia talouspolitiikan osa-alueita, alettiin vaatia talous- ja rahaliiton perustamista. Sen avulla oli määrä välttää kansallisten politiikkojen aiheuttamat kärjistyneet tilanteet. Luxemburgin kompromissi Yksi Euroopan yhdentymisen tärkeä läpimurto oli vuoden 1966 Luxemburgin kompromissi. Rooman sopimuksessa sovitun siirtymäkauden aikana neuvostossa oli 1. tammikuuta 1966 alkaen mahdollista tehdä päätöksiä määräenemmistöllä yhteisön tärkeillä toimialoilla. Ranska pyrki estämään sen tyhjän tuolin - politiikallaan; se ei osallistunut ETY:n toimielinten kokouksiin 1. heinäkuuta 1965 alkaen. Luxemburgin kompromississa 27. tammikuuta 1966 sovittiin, että kiistanalaisissa asioissa pyrittäisiin edelleen yksimielisyyteen. Jos siinä ei kuitenkaan onnistuttaisi, Ranskan mukaan yksittäinen jäsenvaltio saisi vetooikeuden silloin, kun kyseessä olisivat sen elintärkeät edut. Näin neuvostosta tuli useiden yhdentymispolitiikkaa edistävien toimien toteuttamista jarruttava tekijä.

10 Tanska, Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta liittyvät ETY:yn. Niiden liittymissopimukset oli allekirjoitettu Brysselissä Laajentuminen pohjoiseen Haagissa 1. ja 2. joulukuuta 1969 pidetty huippukokous antoi yhdentymiselle uutta vauhtia. EY:n pohjoiseen suuntautuvan laajentumisen lisäksi päätettiin talous- ja rahaliiton toteuttamisesta vuoteen 1980 mennessä. Päätökset tehtiin myös erilaisista institutionaalisista uudistuksista, Euroopan parlamentin toimivallan kehittämisestä sekä sen valinnasta suorilla vaaleilla. Liittymisneuvottelut Ison-Britannian, Tanskan, Norjan ja Irlannin kanssa aloitettiin 30. kesäkuuta 1970, ja ne päättyivät 22. tammikuuta 1972 liittymissopimusten allekirjoittamiseen. Ison-Britannian parlamentin alahuoneen enemmistö antoi tukensa EY:n jäsenyydelle jo 20. lokakuuta Liittymistä kannattivat myös Irlannin ja Tanskan kansanäänestykset. Norjan kansanäänestyksessä EY:n jäsenyys sen sijaan hylättiin. Haagin huippukokouksen päätöksissä korostettiin lisäksi EY:n tärkeiden toimialojen uudistamisen sekä yhdentymisen tehostamisen tarpeellisuutta. Uudistamiskertomukset EY:n kohtaamat vaikeudet ja yhdentymisen pysähtyminen 1960-luvulla johtivat hallitusten välisen lähtökohdan tarkistamiseen. Luotiin ns. Euroopan poliittinen yhteistyö (EPC), joka oli EY:n jäsenvaltioiden ulkopolitiikkojen yhteensovittamisen keskeinen väline. Ulkoministerit sopivat 27. lokakuuta 1970 tiiviimmän poliittisen yhteistyön periaatteista ja menettelytavoista Davignonin kertomuksen pohjalta. Epävarmuus tavoitteista johti siihen, että yhteisö muotoili Euroopan unionia kohti pyrkiessään yleissuunnitelman, jonka sisältö otettiin Tindemansin kertomuksesta. Kertomuksessa ehdotettiin Eurooppa-neuvostolle päätöksentekoelimen tehtävää ja korostettiin tarvetta jatkaa Euroopan yhdentymistä tarvittaessa kahdella eri nopeudella.

11 Ensimmäinen askel kohti talous- ja rahaliittoa Yhteismarkkinoiden täydentäminen yhteisellä talous- ja valuuttapolitiikalla oli Haagin huippukokouksen sekä kahden, maaliskuussa 1971 ja maaliskuussa 1972 tehdyn neuvoston päätöksen tavoitteena. Samoin sovittiin talous- ja rahaliiton (EMU) toteuttamisesta vuoteen 1980 mennessä. Tarkoituksena oli toteuttaa Rooman sopimuksissa mainittu vapaan liikkuvuuden periaate sekä kiinteä vaihtokurssirakenne ja vapaa valuutanvaihto. Myös keskeiset talous- ja valuuttapoliittiset toimet oli määrä siirtää EY:n jäsenvaltioilta yhteisön elimille. Suunnitelma oli määrä toteuttaa vaiheittain, ja kyseiset vaiheet täsmennettiin lokakuussa 1970 esitellyssä Wernerin suunnitelmassa. Se sai nimensä silloisen Luxemburgin pääministerin ja valtiovarainministerin mukaan. Jäsenvaltioilla oli 1970-luvun alussa kuitenkin periaatteellisesti erilaiset talous- ja yhdentymispoliittiset näkemykset samalla kun niiden taloudelliset vaikeudet kasvoivat. Siksi talous- ja valuuttapolitiikan yhteensovittaminen sekä tavoitteena ollut yhteinen kiinteiden kurssien järjestelmä eivät toteutuneet. KÄSIKIRJA 11 EY:n jäsenvaltioissa 1970-luvun puolivälistä alkaen inflaation torjumiseksi toteutetut toimet yhtenäistivät myöhemmin niiden talous- ja valuuttapolitiikkaa. Se helpotti Helmut Schmidtin ja Giscard d'estaingin tekemää saksalaisranskalaista aloitetta, jonka tavoitteena oli eurooppalaisen valuuttajärjestelmän (EMS) luominen. Sen ytimenä oli suunnitelma yhteisestä valuuttakurssimekanismista. EMS tuli voimaan 13. maaliskuuta 1979 takautuvasti vuoden 1979 alusta lähtien. Vaihtokurssit oli määrä vakauttaa EY:n jäsenvaltioiden taloudellisen kehityksen tukemiseksi. Tavoitteena oli myös inflaatiolukujen alentaminen. Tilanne 1970-luvun lopussa Euroopan yhdentymiskehityksen realistinen arviointi 1970-luvun lopussa paljasti sekä menestystä ja voittoja että laiminlyöntejä ja puutteita: EY oli kiistatta laajalti toteuttanut Rooman sopimuksissa mainitut perusvapaudet. Oleelliset vapaan tavaraliikenteen esteet oli poistettu, ja yhteinen tullitariffi oli otettu käyttöön. Yhteismarkkinajärjestelyihin kuului myös jäsenvaltioiden lainsäädännön yhtenäistäminen kaupan ja ammatillisten esteiden poistamiseksi. Tästä myönteisestä kehityksestä huolimatta jotkut tavoitteet olivat jääneet kokonaan tai osittain toteutumatta. Yhteismarkkinoiden toimintaa haittasivatkin edelleen tietyt tullimuodollisuudet, rajoitettu liikkuvuus sekä erilaiset välilliset verot. Nämä puutteet edellyttivät yhteismarkkinoiden kehittämisen jatkamista. Kaikesta arvostelusta huolimatta todettiin, että keskeiset politiikanalat oli saatu yhteisön toimivallan piiriin. Yhdentyminen oli samalla edistänyt merkittävästi Länsi-Euroopan taloudellista hyvinvointia ja demokraattista vakautta.

12 12 Yhteismarkkinoita oli myös täydennetty yhteisellä ulkomaankauppapolitiikalla. Yhteisön luoma kansainvälisten suosituimmuus- ja assosiaatiosopimusten verkko vahvisti sen kansainvälistä asemaa ja mahdollisti aktiivisemman kehityspolitiikan harjoittamisen. Kaiken menestyksen keskellä oli kuitenkin todettava, että talous- ja rahaliitto ei ollut toteutunut suunnitellusti. Yhteisö osoitti kuitenkin pystyvänsä toimimaan myös sopimuksissa määrättyjen politiikanalojen ulkopuolella, jos se oli kyseisessä tilanteessa järkevää. Tämä koski erityisesti sellaisten uusien välineiden vakiinnuttamista, jotka oli luotu osittain EY:n ulkopuolella, mutta tiiviissä poliittisessa yhteistyössä (esim. EPC, Eurooppa-neuvosto ja EMS). Toisaalta se koski myös yhteisön rahoituksen tarkistamista ja yhteisön toimivallan lisäämistä, joka tapahtui siirtämällä budjettivaltaa Euroopan parlamentille tai tekemällä eurovaaleja koskevan sopimuksen. Rooman sopimusten keskeisten politiikanalojen ylittämisestä seurasi kuitenkin uusia yhdentymisongelmia. Alun perin kansalliseen toimivaltaan kuuluneiden asioiden siirtäminen EY:n vastuulle edellytti jäsenvaltioiden politiikan yhteensovittamista. Sen toteuttamisesta kilpaili kaksi poliittista strategiaa: ylikansallinen päätöksenteko vastaan kansainvälinen yhteensovittaminen. Tämän vastakkainasettelun seurauksena kansainväliseen yhteensovittamiseen perustuva strategia uhkasi jäädä ylikansallisen päätöksentekoperiaatteen jalkoihin luvun alussa ilmenneitä ongelmia 1970-luvun puolivälissä alkaneen talouskriisin seurauksena EY:n jäsenvaltiot ottivat käyttöön omia suojatoimenpiteitä sekä tekivät omavaltaisia kansallisia päätöksiä. Maailmantalouden epäsuotuisa kehitys ja EY:n sisäiset talousongelmat johtivat yhteisön ja jäsenvaltioiden välisten eturistiriitojen kärjistymiseen. Solidaarisuus alkoi murentua väistämättä. EY:n toimintakykyä rajoittivat lisäksi sen institutionaalisen rakenteen ongelmat. Jokaisella toimielimellä oli edessään vaikeuksia, joita ei voitu enää välttää. Komissio oli vuosien mittaan menettänyt poliittista painoarvoaan huomattavasti. Kun neuvostossa sovellettiin yksimielisyysperiaatetta, menetti komission aloiteoikeus poliittisen merkityksensä. Keskeisen EY:n päätöksentekoelimen eli neuvoston työtä leimasi tehokkuuden puute. Sen toimintaa vaikeutti lisäksi salainen päätöksentekomenettely. Euroopan parlamentin rajallisella toimivallalla oli suurin merkitys budjettimenettelyssä. Euroopan yhteisön parlamentaarisuus pysyi siis yhä lapsenkengissään luvun ongelmiin kuuluivat myös etelään laajentumisesta käydyt vaikeat neuvottelut. Kasvava vastustus jäsenvaltioissa ja erityisesti Ranskassa vaikeutti uusien jäsenten ottamista yhteisöön. Yhteismarkkinoiden laajentuminen ja yhteisön maailmanpoliittisen aseman vahvistuminen tietenkin houkuttelivat, mutta laajentumisella oli myös kouriintuntuvia seurauksia. Laajentuminen merkitsisi maatalouden ja rakennerahaston menojen kasvua sekä kalastuspolitiikan

13 tarkistamista. Myös kysymys yhteisön päätöksentekomenettelyjen tehokkuudesta nousi uudelleen esiin. KÄSIKIRJA Kreikka liittyy yhteisöön. Sen liittymissopimus oli allekirjoitettu Ateenassa Laajentuminen etelään Kreikka liittyi Euroopan yhteisöön 1. tammikuuta 1981 siirryttyään sotilasdiktatuurista demokratiaan. Kreikan jäsenyys aloitti samalla yhteisön laajentumisen etelään. Euroopan yhteisö oli luvannut myös Espanjan ja Portugalin diktatuureille, että EY:n jäsenyys on mahdollista heti demokratian palauttamisen jälkeen. Ja lupaus oli pidettävä. Kummankin Pyreneiden niemimaan valtion demokratisoitumiskehitys alkoi juuri tältä pohjalta. Espanjan ja Portugalin jäsenyyssopimukset allekirjoitettiin 29. maaliskuuta Ne tulivat voimaan 1. tammikuuta 1986, jolloin Euroopassa vallitsi huolesta ja peloista huolimatta juhlatunnelma. Uusien jäsenvaltioiden liittyminen koettiin harvinaiseksi käyneeksi Eurooppaa koskevan politiikan menestyshetkeksi. EY:n poliittinen rakenne muuttui kummankin laajentumistoimen myötä. Euroopan poliittisen yhdentymisen tavoite sai tehdä tilaa taloutta enemmän painottavalle lähestymistavalle. Samalla myös yhdentymiskehityksen luonne muuttui. Laajentuminen etelään siirsi yhteisön poliittisen painopisteen Välimerelle.

14 Espanja ja Portugali liittyvät yhteisöön. Niiden liittymissopimukset oli allekirjoitettu Madridissa ja Lissabonissa. Euroopan sisämarkkinoiden loppuunsaattaminen Yksi yhdentymisen jatkamisen peruspilareista oli valtion- ja hallitusten päämiesten vuonna 1985 pidetyssä Luxemburgin huippukokouksessa hyväksymä Euroopan yhtenäisasiakirja, joka tuli voimaan samanaikaisesti Espanjan ja Portugalin jäsenyyden kanssa. Yhtenäisasiakirjan päätavoitteena oli jo perustamissopimuksissa mainittu yhteisten sisämarkkinoiden toteuttaminen. Tämän tavoitteen mainitseminen uudelleen ja kiinteän määräpäivän (31. joulukuuta 1992) vahvistaminen sen täyttämistä varten oli tärkeää mm. seuraavista syistä: EY:n asema maailmanmarkkinoilla heikkeni tuntuvasti. Muut maailman talousmahdit olivat ohittaneet yhteisön talouden kasvuluvuissa mitattuna jo kauan sitten. Tutkimusresurssien ja tutkimustulosten käyttö oli tehotonta. Voimakkaasta talouskasvusta huolimatta 10 vuotta jatkunut korkea työttömyys pakotti miettimään Euroopan talouden tehostamiskeinoja. Vähitellen ymmärrettiin myös, miten valtavasti kustannuksia oli aiheutunut pelkästään markkinoiden lokeroitumisesta. Päätös vapaiden markkinoiden luomisesta oli vastaus näihin ongelmiin, vaikka se tulikin hieman liian myöhään. Sisämarkkinoiden loppuunsaattaminen on laajentanut eurooppalaisen päätöksenteon vastuualueita valtavasti. Markkinoiden poliittisten puitteiden luominen siirtyy vähitellen yhä enemmän jäsenvaltioilta EY:n poliittiselle järjestelmälle. Yhteisön toimintakyvystä on siten tullut luvun avainkysymys Euroopassa.

15 1990 KÄSIKIRJA Saksa yhdistyy ja entisen DDR:n alue tulee osaksi yhteisöä. EY:n kehittyminen Euroopan unioniksi Sisämarkkinoiden sisä- ja ulkopoliittiset seuraukset lisäävät päätöksenteon tarvetta huomattavasti. Euroopan yhteisön on muututtava näiden tarpeiden mukaisesti siten, että se kattaa valuuttaunionin, ympäristöä koskevan toimivallan, ulkopolitiikan sekä sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden. Myös yhteisön toimielinten on muututtava. Niiden perustana on oltava tehokas poliittinen johto, avoin ja valvova parlamentarismi sekä valtaa jakava federalismi. Yhteisö on kiistatta onnistunut valuuttapolitiikan kehittämisessä. Valuuttaunioni ja sen myötä Euroopan keskuspankki ovat jälleen Eurooppaa koskevan politiikan arkipäivää, minkä mahdollistivat seuraavat poliittiset toimet. Ensinnäkin Saksan ulkoministerin Hans-Dietrich Genscherin muistio eurooppalaisen valuutta-alueen ja Euroopan keskuspankin luomisesta (helmikuu 1988) sekä Hannoverissa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätös silloisen EY:n komission puheenjohtajan Jacques Delorsin johtaman komitean perustamisesta (kesäkuu 1988). Edelleen valuuttaunionihanketta tukivat ns. Delorsin komitean loppukertomus, Espanjan liittyminen EMS:iin 19. kesäkuuta 1989 sekä Madridin huippukokous (kesäkuu 1989). Madridissa päätettiin aloittaa kolmivaiheinen Delorsin suunnitelma 1. heinäkuuta 1990 sekä tarvittavat valmistelut perustamissopimusten muuttamiseksi. Delorsin komitean 17. huhtikuuta 1989 esittämä kertomus on yksi valuuttaunionia käsittelevän poliittisen keskustelun perusteista. Delorsin suunnitelman ydin on ehdotus talous- ja rahaliiton toteuttamisesta kolmessa vaiheessa. Talous- ja rahaliiton institutionaaliseksi perustaksi tulee suunnitelman mukaisesti Euroopan keskuspankkijärjestelmä (EKPJ).

16 16 Maastrichtissa hyväksytty ja 7. helmikuuta 1992 allekirjoitettu sopimus Euroopan unionista on laajin Rooman sopimusten uudistus. Se sisältää mm. tarkan talous- ja rahaliittoon siirtymisen aikataulun: 1. tammikuuta 1994 alkoi sen toinen vaihe, jonka tavoitteena on ensinnäkin auttaa mahdollisimman monta EU:n jäsenvaltiota täyttämään lopulliset jäsenyysvaatimukset. Toisessa vaiheessa on tarkoitus hoitaa myös Euroopan keskuspankin valmistelutyöt. Viimeiseen vaiheeseen pääsyn vaatimuksiksi sovittiin hintojen vakaus, budjettikuri, korkotason alhaisuus sekä osallistuminen Euroopan valuuttajärjestelmään. Viimeistään vuoden 1996 lopussa valtion- ja hallitusten päämiehet päättävät, täyttääkö jäsenvaltioiden enemmistö nämä edellytykset. Sitten ne voivat sopia talous- ja rahaliiton loppuunsaattamisen määräajasta. Ellei sopuun päästä, alkaa talous-ja rahaliiton viimeinen vaihe ilman eri toimenpiteitä 1. tammikuuta Maastrichtin huippukokous loi edellytykset myös eurooppalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan uudistamiselle: Jäsenvaltiot ovat velvollisia kehittämään yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kaikilla aloilla. Yksimielisten neuvoston päätösten perusteella voidaan jäsenvaltioiden yhteisistä toimista päättää nyt määräenemmistöllä. Siten Euroopan yhteisö luopuu ensimmäistä kertaa yksimielisyyden periaatteesta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Turvallisuuspolitiikassa Länsi-Euroopan unionille (WEU) annetaan uusi rooli. Siitä tulee samalla osa sekä Euroopan unionia että Atlantin liittoa. Maastrichtin huippukokous päätti tähän liittyen myös unionin kansalaisuuden perustamisesta, tehostetusta yhteistyöstä sisä- ja ulkopolitiikassa sekä ennen kaikkea Euroopan parlamentin toimivallan laajentamisesta: Parlamentti vahvistaa komission kokoonpanon. Parlamentin ja komission toimiaikojen pituudeksi sovittiin 5 vuotta. Parlamentti sai tutkinta- ja vetoomusoikeudet. Yhteisön lainsäädännössä parlamentti sai yhteispäätöstoimivallan seuraavilla aloilla: sisämarkkinat, kuluttajansuoja, ympäristö ja Euroopan laajuiset liikenneverkot. Maastrichtin sopimuksen ratifiointi EY:n jäsenvaltioissa osoittautui odotettua vaivalloisemmaksi ja pidemmäksi tehtäväksi. Kansanäänestykset sopimuksesta järjestettiin Tanskassa, Irlannissa ja Ranskassa. Irlanti ja Ranska hyväksyivät sopimuksen, mutta Tanskassa äänestys sen sijaan johti tilanteen kärjistymiseen. Noin 50,7 prosenttia tanskalaisista nimittäin äänesti Maastrichtin päätöksiä

17 vastaan ja uhkasi siten estää niiden sisältämät tärkeät uudistukset. Vuodesta 1992, joka oli samalla sisämarkkinoiden loppuunsaattamisen vuosi, tuli tunteiden myllerryskenttä. Tanskalaisten kieltävä vastaus voitiin kuitenkin myönnytysten jälkeen muuttaa myönteiseksi. Maastrichtin sopimuksen lähes myyttinen vaikeaselkoisuus leimasi myös sen solmimisen jälkeen käytyjä kiihkeitä keskusteluja erityisesti Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Kun Ison-Britannian parlamentti antoi sopimukselle viimein hyväksyntänsä ja Saksassa hylättiin siitä tehdyt perustuslakivalitukset, oli viimeinenkin este voitettu. Kaikki valtiot olivat ratifioineet sopimuksen ja tallettaneet ratifiointikirjansa Roomaan. Sopimus tuli voimaan lähes vuoden viivytyksen jälkeen marraskuussa KÄSIKIRJA 17 Maastrichtin jälkeen: syveneminen ja laajentuminen Kaikesta edistyksestä huolimatta sopimus Euroopan unionista ei vielä kokonaan täytä Eurooppaa koskevan politiikan uudistustarvetta. Esimerkiksi liittovaltiomuotoon järjestetyn unionin tavoitetta ei voitu sisällyttää Maastrichtin sopimukseen. Pitkällä aikavälillä on kuitenkin välttämätöntä kehittää yhteisöä tiukan liittovaltiomuodon pohjalta sekä jakaa toimivaltaa uudestaan toissijaisuusperiaatteen pohjalta. Maastrichtin jälkeisenä aikana Euroopan yhdentymisellä on kaksi tärkeää tehtävää. Toisaalta on tehostettava yhteisön toimintakykyä syventämällä yhdentymistä sekä kehittämällä nykyisiä politiikanaloja. Toisena tehtävänä on suoriutua jo toteutetuista ja vielä edessä olevista laajentumisista. Sisämarkkinoiden loppuunsaattamisen määräpäivän ylittyminen 1. tammikuuta 1993 jäi Maastrichtin sopimuksen aiheuttaman kärjistyneen tilanteen varjoon. Suunnitelluista toimenpiteistä on toteutettu 95 prosenttia, mikä on vaikuttava menestys. Juhlatunnelmaa latistivat kuitenkin edelleen ratkaisemattomat ongelmat kuten verotusjärjestelmän yhdenmukaistaminen ja sisäinen turvallisuus. Aiemman EY:n komission jäsenen Peter Sutherlandin johtaman asiantuntijaryhmän kertomuksessa todettiin, että sisämarkkinoiden menestyksellinen toiminta edellyttää edelleenkin poliittista muotoilua ja tiivistä yhteistyötä. Maastricht ja sisämarkkinat kuvastavat kyseisen kehityskulun samankaltaisuutta. Ne ymmärretään yrityksiksi nostaa yhteisön toimintakykyä, jotta se voisi suoriutua lukuisista Eurooppaa koskevan politiikan tehtävistä tehokkaammilla välineillä.

18 Itävalta, Suomi ja Ruotsi liittyvät unioniin. Niiden liittymissopimukset allekirjoitettiin Korfussa Kolme EFTA-valtiota Suomi, Itävalta ja Ruotsi liittyivät Euroopan unioniin 1. tammikuuta 1995 toteutuneen laajentumisen myötä. Nyt 15 jäsenvaltion unionilla on jälleen edessään entistä polttavampi syvenemisongelma. Keskustelu yhteisön toimintakyvystä tulee kärjistymään entisestään unionin laajentuessa edelleen. Euroopan yhteisö on laajentunut alkuperäisistä kuudesta nykyiseen 15:een jäsenvaltioon, ja lähivuosina se laajenee todennäköisesti edelleen 21, 25 ja 28 jäsenvaltion yhteisöksi, jossa asuu noin 500 miljoonaa ihmistä. Herääkin kysymys, miten tällainen valtioyhteisö voidaan ylipäätään organisoida, kun sitä leimaa niin selvä poliittinen, kulttuurinen ja taloudellinen epäyhtenäisyys. Jos Euroopan yhdentymisen historiaa tutkii huolellisesti, löytyy menestyksen avain eriytymisestä. Organisaatiomuodot, jäsenyyskehitys ja etenemisvauhti ovat alusta alkaen olleet toisistaan poikkeavia. Poliittisen unionin, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, talous- ja rahaliiton sekä sisämarkkinoiden toimialat muuttuvat tulevaisuudessa. Näin monimutkainen ja eriytynyt järjestelmä pysyy toimintakykyisenä vain, jos se noudattaa tarkkaa ennakkosuunnitelmaa. Eriytyminen voidaan saavuttaa porrastamalla yhdentymistä, mikä on mahdollista toteuttaa kolmella eri tavalla: ydin-euroopan nopea yhdentyminen Maastrichtissa tehtyjen talous- ja rahaliittoa koskevien päätösten pohjalta poliittisen unionin muodostaminen valuuttaunionin jäsenyydestä riippumatta poliittisen unionin muodostaminen WEU:n jäsenvaltioista: tässä vaihtoehdossa poliittisen syvenemisen ytimenä on turvallisuusunioni. Saksalais-ranskalaisen aloitteen mukaan Länsi-Eurooppaan voisi siten syntyä useampia valtakeskuksia, joiden vaatimustaso olisi tarpeeksi korkea estämään ns. Eurooppa á la carten kehittymisen. Ne olisivat osittain päällekkäisiä ja ehkäisisivät siksi unionin toiminnan tehokkuuden menettämistä.

19 Eriytymistä tapahtuu jo nykyisessä status quo -tilanteessa. Esimerkkejä siitä ovat Euroopan valuuttajärjestelmä, jokaiseen laajentumiseen sovellettavat siirtymäsäännökset, sosiaalipolitiikka, opting-out-lauseke, lisäsopimukset kuten Schengenin sopimus sekä poikkeussäännökset ympäristöpolitiikassa, työsuojelussa ja sisämarkkinoilla. Seuraava laajentuminen merkitsee väistämättä myös institutionaalista uudistusta: KÄSIKIRJA jäsenvaltion Euroopassa jokaisella maalla ei voi olla jäsentä komissiossa. Myöskään nykyistä puheenjohtajien kiertoperiaatetta ei voida enää soveltaa. Äänten painotuksen ja äänestysmenettelyn säilyttäminen ennallaan johtaisi pienten jäsenvaltioiden ylivaltaan äänestyksissä. Euroopan unioni tarvitsee siis suunnitelman, jossa yhdentyminen voidaan organisoida korkealla tasolla eriytymisen pohjalta. Vain sitä kautta unionia voidaan hallita tulevaisuudessakin. Kaikki nämä uudistukset yhdessä loisivat uudenlaisen Euroopan, joka jatkaisi yhdentyneen Euroopan menestystarinaa. Yhteiseurooppalaisen yhteisön luominen Idän ja lännen välisen ideologisen selkkauksen päättymisen jälkeen Eurooppa seisoo yhtenäisyyden kynnyksellä. Lukuisilla yhteistyösopimuksilla Itä- ja Keski- Euroopan valtioiden kanssa, sopimuksella Euroopan talousalueesta, liittymisneuvotteluilla, mutta myös ETYKin, Euroopan neuvoston ja muiden yhteistyöelinten tehostuneilla yhteistyörakenteilla on kaikilla sama vaikutin. Sopimussuhteiden verkon on määrä taata vakaus koko Euroopassa sekä nopeuttaa nuorten uudistuvien valtioiden taloudellista kehitystä. Siellä missä yhdentyminen on epätäydellistä ja yhteisön toimintakyky ei kehity riittävästi, edessä on murhenäytelmä. Entisen Jugoslavian sodan aiheuttama trauma vaikuttaa eurooppalaiseen politiikkaan vielä pitkään. Euroopan unionilla on mantereen kyvykkäimpänä toimijana erityinen vastuu. Siihen kohdistuvat kaikki rauhan, vakauden, demokratian ja taloudellisen hyvinvoinnin odotukset, joten sen on myös otettava vastuunsa vakavasti. Sen on kehitettävä päätöksentekorakenteitaan ja tavoitteitaan tullakseen otetuksi vakavasti ja voidakseen toimia sekä eurooppalaisella että maailmanpoliittisella areenalla. Tähänastinen Länsi-Eurooppaan rajoittunut yhdentyminen on alusta alkaen ollut vain näky tulevaisuuden Euroopasta. Tavoitteena on rajaton Eurooppa, jossa mielipiteiden, pääoman ja palveluiden vaihtaminen on vapaata, sekä Eurooppa, jossa selkkaukset ratkaistaan rauhanomaisesti väkivallan käytön sijaan. Euroopan unionin on totuteltava perustelemaan päätöksiään sekä kansalaisilleen että maailmalle niin toimivallan siirtämisessä kuin toimielinten kehittämisessäkin. Vuosikymmenien ajan Euroopan yhdentymisen perusta ja päätökset hyväksyttiin laajalti. Nyt jokainen pienikin askel joudutaan perustelemaan epäilijöille julkisesti. Euroopan on tehtävä se, mitä sen jäsenvaltiot yhdessä haluavat. Se tarkoittaa ennen kaikkea tulevaisuuden turvaamista: taloudellista hyvinvointia, kansainvälistä kilpailukykyä, rauhan turvaamista, uusien selkkausten vaaran

20 20 poistamista sekä sellaisen yhteiseurooppalaisen unionin rakentamista, jossa Euroopan kansalaiset voivat toteuttaa kehitystavoitteensa. Werner Weidenfeld Artikkeli on kirjoittajan henkilökohtainen mielipide.

21 Eurooppa-tietoa 21 KÄSIKIRJA

22 22 Alueellinen rakennepolitiikka Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen johdanto-osa, 2 ja 3 artikla, 39 artikla, artikla sekä 130 a-130 e artikla Tavoitteet: unionin taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lujittaminen erityisesti alue-, rakenne-, sosiaali-, maatalous- ja työllisyyspoliittisten toimenpiteiden avulla. Välineet: kolme rakennerahastoa: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Euroopan sosiaalirahasto (ESR) sekä Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) ohjausosasto; kalatalouden ohjauksen rahoitusväline (KOR); koheesiorahasto, josta tuetaan ympäristöalaan ja Euroopan laajuisiin verkkoihin liittyviä hankkeita jäsenvaltioissa, joiden BKT asukasta kohti on alle 90 prosenttia yhteisön keskiarvosta; Euroopan investointipankki (EIP), Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY). Talousarvio: menot vuonna 1994 (maksusitoumukset): rakennerahastot 21,3 miljardia ecua (29 % EU:n talousarviosta), josta EAKR:n osuus 9,0 miljardia ecua, ESR:n osuus 6,5 miljardia ecua, EMOTR:n ohjausosaston osuus 3,3 miljardia ecua, KOR:n osuus 0,4 miljardia ecua, yhteisöaloitteiden osuus 1,7 miljardia ecua, toimenpiteiden osuus 0,4 miljardia ecua; koheesiorahasto 1,9 miljardia ecua (2,5 %); EIP (EY:n talousarvion ulkopuolelta): yhteisön lainat vuonna ,7 miljardia ecua. Taloudelliset ja sosiaaliset erot -> Euroopan unionissa ovat huomattavan suuret. Rakenteelliset ongelmat ilmenevät etenkin alueiden välisen tasapainon vaihteluina ja johtavat vakaviin työllisyysongelmiin ja suuriin tuloeroihin Euroopan unionin eri alueiden välillä. Tietyissä jäsenvaltioissa esiintyvien alueellisten erojen lisäksi tilannetta kärjistävät toisinaan suunnattomat erot eri jäsenvaltioiden kansantalouksien suorituskyvyssä. Yhteisön laajentuminen eteläiseen Eurooppaan merkitsi hyvinvointierojen huomattavaa kasvua, koska uusien jäsenvaltioiden liittymisen jälkeen yhteisö käsitti myös osittain taloudellisesti kehityksestä huomattavasti jälkeen jääneitä alueita. Sittemmin Itä-Saksan mukaantulo merkitsi EU:lle uutta aluetta, jolla esiintyy tuntuvia taloudellisia ja rakenteellisia ongelmia. Vuonna 1995 unioniin liittyneet Itävalta, Ruotsi ja Suomi sitä vastoin ovat perinteisiä hyvinvointivaltioita, mutta myös niillä on omat rakenteelliset ongelmansa. Kehityksessä jälkeen jääneisiin alueisiin kuuluvat Kreikka, Portugali, laajat osat Espanjaa, Etelä-Italia ja Sardinia, Irlanti, Pohjois-Irlanti, Korsika ja

23 0 Ranskan merentakaiset departementit sekä Saksan uudet osavaltiot. Jälkeen jääneiden alueiden lisäksi unionissa on myös perinteisesti vauraita alueita, joilla on vaikeuksia sopeutua väistämättömään teollisuuden rakennemuutokseen. Perinteiset teollisuudenalat kivihiilikaivostoiminta, terästeollisuus, laivanrakennusteollisuus ja tekstiiliteollisuus ovat taantumassa, ja teollisuuden ja palveluelinkeinojen olisi suuntauduttava tulevaisuuden aloille. Kolmessa uudessa jäsenvaltiossa alueellista jälkeenjääneisyyttä esiintyy ainoastaan yksittäisissä tapauksissa. KÄSIKIRJA 23 Bruttokansantuote asukasta kohti vuonna 1993 ostovoimastandardeina ilmaistuna Alueet, joiden BKT on yli 50 % EU:n keskiarvoa korkeampi Hampuri Bryssel Ile de France Darmstadt Wien EUR Voreio Aigaio (Kreikka) Ipeiros (Kreikka) Alueet, joiden BKT on alle Madeira (Portugali) puolet EU:n Azorit (Portugali) keskiarvosta Alentejo (Portugali) Yhteisön toimenpiteiden käyttöön ottaminen Yhteisössä tiedostettiin jo varhain, että on välttämätöntä helpottaa taloudellisen yhteenkuuluvuuden toteuttamisesta työntekijöille ja erityisen herkille talouselämän aloille aiheutuvia sopeutumispaineita ja saada aikaan taloudellinen tasapaino vauraiden ja kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden välillä. Jo Rooman sopimuksessa todettiin, että on ponnisteltava yhdentymisen kielteisten seurausten torjumiseksi sosiaalialalla ja maataloudessa. Tarve kehittää erityinen aluepoliittinen väline kasvoi Irlannin, Ison-Britannian ja Tanskan liityttyä yhteisöön vuonna 1973, ja se johti lopulta vuonna 1975 yhteisön aluepoliittiseen sitoutumiseen.

24 24 Rakennepolitiikan linjat Yhteisön rakennepolitiikan kulmakiviä ovat taloudelliset kannusteet ja jäsenvaltioiden politiikkojen yhteensovittaminen. Aluepolitiikan alalla jäsenvaltioiden myöntämiä kansallisia tukia valvomalla varmistetaan myös, etteivät tuet johda kilpailun vääristymiseen. Rakennerahastot ovat Euroopan unionin rakennepolitiikan perusta. Euroopan sosiaalirahasto (-> sosiaalipolitiikka) perustettiin jo vuonna Ajan myötä siitä on yhä selvemmin tullut yhteisön työmarkkinapolitiikan väline. Vuonna 1962 perustettiin Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahasto (-> maatalouspolitiikka), jonka ohjausosasto tukee rakenteellista mukauttamista. Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) perustettiin vuonna 1975 muun muassa sen varmistamiseksi, ettei uusi jäsenvaltio Iso- Britannia, jota maataloustuotteiden tuojana muita jäsenvaltioita vaivanneet maatalouden rakenneongelmat eivät koskeneet, olisi joutunut nettomaksajan asemaan epäonnistuneen maatalouspolitiikan vuoksi. Siitä lähtien yhteisö on myöntänyt taloudellista tukea avun tarpeessa oleville alueille. Rakennerahastoja täydentää koko joukko muita rakennepoliittisia yhteisön rahoitusvälineitä: taloudellisissa vaikeuksissa olevien jäsenvaltioiden tukemiseksi perustettu koheesiorahasto (vuodesta 1993), vuonna 1993 perustettu kalatalouden ohjauksen rahoitusväline (KOR) sekä -> Euroopan investointipankin (EIP) ja Euroopan hiili- ja teräsyhteisön lainaustoiminta. Aluksi rakennepoliittiset välineet olivat erillisiä toisistaan, jolloin toimien päällekkäisyyksiä ei voitu aina välttää. Sittemmin yhteisö on pyrkinyt nivomaan kaikki rakennepoliittiset toimenpiteet tiiviimmäksi kokonaisuudeksi siten, että rakennepolitiikkaa hoidetaan keskitetysti. Aluepoliittisilla tavoitteilla on tärkeä sija yhteisön rakennepolitiikassa. Vuoden 1986 yhtenäisasiakirjassa -> Euroopan komissio sai tehtäväkseen laatia ehdotuksen rakennepolitiikan uudistamiseksi. Neuvosto (-> Euroopan unionin neuvosto) hyväksyi tämän rakennerahastouudistuksen -> Euroopan parlamenttia (EP) ja -> talous- ja sosiaalikomiteaa kuultuaan. Hyväksyminen edellytti yksimielistä päätöstä. Myöhemmin saadun kokemuksen perusteella sääntelyä uudistettiin edelleen kesällä 1993, ja samalla perustettiin -> kalastuspolitiikkaa varten oma rahoitusväline (KOR). Neuvosto vahvistaa määräenemmistöllä yhteistyössä Euroopan parlamentin kanssa komission ehdotuksesta rakennerahastojen varojen käyttöä koskevat päätökset. Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa jäsenvaltiot päättivät helmikuussa 1992, että vuoden 1993 loppuun mennessä perustetaan koheesiorahasto, joka osallistuu ympäristöalan ja liikenteen infrastruktuurien alan hankkeiden rahoitukseen Espanjassa, Portugalissa, Kreikassa ja Irlannissa. Se rahoittaa erityisesti Euroopan laajuisia verkkoja näiden syrjäisten alueiden liittämiseksi yhteisön keskusalueisiin. Rahasto otettiin käyttöön väliaikaisen asetuksen nojalla keväällä Sopimuksessa määrätään yksiselitteisesti, että perustettavalla -> alueiden komitealla on oikeus tulla kuulluksi myös rakennepolitiikan alan kysymyksissä.

25 Työttömyydessä on suuria alueellisia eroja EU:n työttömyysprosentti aluettain (1994) KÄSIKIRJA 25 F F F F E P P > % 6-10 % < 6 % Tiedot eivät ole käytettävissä Lähde: Eurostat Rakennepolitiikan periaatteet Neuvosto päätti heinäkuussa 1993 vuoden 1988 rakennerahastouudistuksen täydentämisestä. Uudistus on voimassa vuodesta 1994 vuoteen 1999, ja sen mukaisesti yhteisön rakennepolitiikassa keskitytään vastedes viiteen ensisijaiseen, vuoteen 1988 verrattuna osittain uudelleen määriteltyyn tavoitteeseen:

26 26 1. Kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden tukeminen. Kohdealueiksi hyväksytään alueet, joilla bruttokansantuote asukasta kohden on enintään 75 prosenttia yhteisön keskitasosta. 2. Teollisuuden taantumisesta vakavasti kärsivien alueiden, rajaseutualueiden ja alueiden osien taloudellinen ja sosiaalinen uudistaminen. Tavoitteen kohdealueiksi hyväksytään alueet, joiden perinteisesti määräävät teollisuuden alat ovat selkeästi taantuneet ja joiden työttömyysaste on korkeampi kuin EU:n keskiarvo. 3. Pitkäaikaistyöttömyyden torjuminen sekä nuorten ja työmarkkinoilta syrjäytyneiden työelämään siirtymisen helpottaminen. 4. Työntekijöiden sopeuttaminen teollisiin muutoksiin ja tuotantojärjestelmien kehitykseen. 5. Maaseudun kehittäminen nopeuttamalla maatalouden rakenteiden mukauttamista ja erityisesti kalatalouden rakenteiden mukauttamisen helpottaminen. Edellytyksenä on, että kohdealue on harvaan asuttu, maataloudessa työskentelevien osuus työllistettyjen kokonaismäärästä on suuri, maataloustulon taso matala ja alueen talouselämän suorituskyky keskimääräistä alhaisempi. Neljän EFTA-maan kanssa käydyissä jäsenyysneuvotteluissa lisättiin kuudes tavoite: erittäin harvaan asuttujen alueiden kehittäminen. Kohdealueiksi hyväksytään alueet, joiden väestöntiheys on alle 8 asukasta neliökilometriä kohti. Kyseisiä Pohjois-Euroopan alueita tuetaan samalla tavoin kuin tavoitteen 1 kohdealueita. Tavoite tarkistetaan vuonna 1999 rakennerahastoasetusten uudelleentarkastelun yhteydessä. Yhteisön toiminnassa noudatetaan toissijaisuusperiaatetta. Sen mukaisesti toimenpiteiden on aina oltava ainoastaan kansallisia, paikallisia ja aikaisempia toimia täydentäviä, ja ne on suunnattava sinne, missä alueen omat voimavarat ovat riittämättömät. Tukitoimenpiteiden toteuttaminen EY:n rakennepoliittisten tukitoimenpiteiden on aina vastattava voimassa olevaa yhteisön tukikehystä. Komissio vahvistaa nämä tukikehykset kansallisten viranomaisten kanssa käytävissä neuvotteluissa. Tavoitteiden 1, 2 ja 5 b osalta perusteena ovat kansallisten viranomaisten yhdessä alueellisten ja paikallisten viranomaisten kanssa laatimat alueelliset kehittämissuunnitelmat. Niihin on sisällytettävä kyseistä aluetta tai alueen osaa koskeva taloudellinen ja sosiaalinen kustannus-hyötyarvio, hankkeiden arvioidut vaikutukset ympäristöön ja työllisyyteen, noudatettavat toimintastrategiat, tuen pääkohdat sekä selvitys yhteisön myöntämien varojen käytöstä eri rahoitusvälineiden mukaan eriteltynä. Tavoitteen 1 kohdealueiden osalta on esitettävä myös selvitys kansallisten rahoitusvälineiden käytöstä. Tavoitteiden 3 ja 4 yhteydessä yhteisön tukikehykset perustuvat jäsenvaltioiden esittämiin kansallisiin toimintasuunnitelmiin. Nämä suunnitelmat sisältävät myös kuvauksen tilanteesta sekä selvityksen tarvittavista työmarkkinapoliittisista strategioista, suunniteltujen rahoitusvälineiden käytöstä ja hankkeiden odotetuista vaikutuksista. Tukikehys käsittää yhteisön toiminnan

27 tavoitteet, pääkohdat, luonteen ja kestoajan sekä rahoitussuunnitelman, josta ilmenee yhteisön rahoitusosuuden suuruus ja alkuperä. Se muutetaan yleensä niin sanotuksi toimenpideohjelmaksi, joka on toisiaan täydentävien yksittäisten hankkeiden muodostama kokonaisuus. Nämä ohjelmat voivat olla joko kansallisten viranomaisten esittämiä tai komission aloitteesta kehiteltyjä (yhteisöaloitteet). KÄSIKIRJA 27 Yhteisön tukikehykset voivat käsittää myös yksittäisiä suurhankkeita, tai niissä voidaan myöntää globaalitukia. Viimeksi mainitussa tapauksessa tiettyjen toimenpiteiden toteuttaminen voidaan antaa nimetyn elimen tehtäväksi. Toimenpiteet EAKR osallistuu erityisesti tuotantoinvestointeihin ja talouselämään liittyviin infrastruktuuri-investointeihin, mukaan lukien investoinnit terveydenhoidon ja koulutuksen alalla sekä investoinnit Euroopan laajuisiin verkkoihin liikenteen, televiestinnän ja energian alalla. Alueen oman kehityspotentiaalin hyödyntämiseksi, innovaation ja matkailun edistämiseksi sekä palveluelinkeinojen kehittämiseksi EAKR voi tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiä myöntämällä niille investointi- tai yritystukea ja osallistumalla myös tutkimus- ja kehittämistoimintaan. ESR tukee erityisesti toimia työttömyyden torjumiseksi. Näihin kuuluvat muun muassa toimenpiteet työmarkkinoille pääsyn helpottamiseksi, tasavertaisten mahdollisuuksien edistämiseksi, ammatillisen pätevyyden kehittämiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi. Tavoitteen 1 kohdealueilla voidaan myös myöntää taloudellista tukea yleisen ja ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi, erityisesti tehostamalla opetushenkilöstön koulutusta. EMOTR:n ohjausosasto myöntää tukea maatalouden rakenteellisiin toimenpiteisiin, tuotantosuunnan muuttamiseen ja viljelijäväestön uusien toimintamuotojen löytämiseen. Komission ehdotuksesta rakennerahastoista tuetaan erityisinä rakennepoliittisina välineinä kolmentoista vahvistetun yhteisöaloitteen osana toimia seitsemällä eri ongelma-alalla: alueiden välinen yhteistyö ja kansalliset rajat ylittävät verkot, maaseudun kehittäminen, erityisen syrjäiset alueet, työllisyys ja ammatillinen koulutus, teolliset muutokset, kaupunkien ongelma-alueet ja kalastuksen rakennemuutos. Koheesiorahaston kautta yhteisö tukee investointeja ympäristön parantamiseksi ja Euroopan laajuisten verkkojen ulottamiseksi Irlantiin, Kreikkaan, Espanjaan ja Portugaliin. KOR rahoittaa erityisiä rakennetoimenpiteitä kalastuksen alalla, mutta myös vesiviljelyn ja kalastus- ja vesiviljelytuotteiden jalostuksen ja kaupan alalla. Rakennerahastojen ja KOR:in rahoitusosuus tavoitteen 1 kohdealueilla on tavallisesti enintään 75 prosenttia (perustelluissa poikkeustapauksissa jopa 85 prosenttia) kokonaiskustannuksista ja vähintään 50 prosenttia julkisista menoista. Muilla alueilla unionin rahoitusosuus on enintään 50 prosenttia kokonaiskustannuksista ja vähintään 25 prosenttia tuen julkisista menoista. Alueellinen eriyttäminen tapahtuu ensisijaisesti alueiden ongelmien painoarvon ja asianomaisen jäsenvaltion taloudellisen tilanteen mukaan. EIP tarjoaa lainoja infrastruktuuri-investointeihin yleensä tavanomaisia markkinoita

28 28 vastaavin ehdoin. Komission toimeksiannosta EIP antaa lainoja myös yhteisön uuden rahoitusvälineen (-> talousarvio) kautta, ja komissio voi myöntää tällaisille lainoille korkotukea. Edinburghin tukivälineeksi kutsutun väliaikaisen rahoitusjärjestelyn avulla oli tarkoitus tukea vuosina 1993 ja 1994 Euroopan taloudellista kasvua varaamalla infrastruktuurihankkeille lisämäärärahoja erityisesti liikenteen, televiestinnän, energian, Euroopan laajuisten verkkojen sekä ympäristönsuojelun ja kaupunkisaneerauksen alalla. Rahoitusnäkymät Rakenteellisiin toimiin varatut yhteisön maksusitoumusmäärärahat kaksinkertaistuivat vuosien 1987 ja 1993 välillä -> Eurooppa-neuvoston helmikuussa 1988 tekemän päätöksen mukaisesti. Edinburghin huippukokouksessa joulukuussa 1992 päätettiin määrärahojen tuntuvasta korottamisesta edelleen vuosina Vuoden 1992 hintatason mukaan rakennerahastoja (KOR mukaan luettuna) varten varataan vuonna miljardia ecua (vuonna ,4 miljardia Saksan markkaa), josta noin 70 prosenttia on tarkoitettu käytettäväksi tavoitteen 1 kohdealueilla. Tämän lisäksi koheesiorahaston käyttöön varattiin 1,5 miljardia ecua vuonna 1993 ja 2,5 miljardia ecua vuonna 1997 (2,6 miljardia ecua vuonna 1999). Rakenteellisiin toimiin varatut määrärahat on ohjeellisesti jaettu tavoitteittain jäsenvaltioiden kesken. Jako osoittaa, että alueellisen jälkeenjääneisyyden ongelman poistaminen on edelleen ensisijainen tavoite. Yhteenveto Yhteisön rakennepolitiikka on epäilemättä muuttunut tehokkaammaksi sen jälkeen, kun tukitoimet on hoidettu huomattavasti keskitetymmin ja kaikki toimenpiteet on sovitettu paremmin yhteen. Jakomenettelyjä on myös hieman yksinkertaistettu, ja komissio kannustaa jäsenvaltioita käyttämään entistä enemmän hyväkseen mahdollisuutta menettelyjen yksinkertaistamiseen yhdistämällä strategiat ja ohjelmat yhdeksi ainoaksi asiakirjaksi. Rahastojen määrärahojen voimakas lisääminen osoittaa, että ongelman merkitys otetaan paremmin huomioon. Tosin yhä useammin epäillään, riittääkö tukialueiden suorituskyky enää kaikilta osin tai lamauttaako tuen määrä kiinnostuksen omaaloitteiseen toimintaan. Myös komissiota on arvosteltu siitä, että se vaikuttaa yhteisöaloitteiden kautta yhä enemmän alueellisen rakennepolitiikan suunnittelemiseen ja laiminlyö näin toissijaisuusperiaatteen noudattamisen, vaikka osa aloitteista voitaisiin sisällyttää myös yhteisön tukikehyksiin. Lisäksi on esitetty, että yhä uusien rahastojen ja rahoitusvälineiden perustaminen haittaisi rakennepoliittisten toimien avoimuutta. EU:n koko rakennepolitiikan perusongelma säilyy joka tapauksessa ennallaan. Rakennepolitiikasta on tullut tehokkaasti järjestetyn yleisen alueellisen rahoitustasapainon korvike. Tällaisen järjestelmän aikaansaaminen edellyttää kuitenkin laajaa yhteisymmärrystä ja poliittista yhdentymistä, mikä puolestaan ei toteutune aivan lähitulevaisuudessa. Bernhard Seidel

29 Alueiden komitea KÄSIKIRJA 29 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 4 artiklan 2 kohta ja 198 a-198 c artikla. Toimivalta: lausuntojen antaminen komissiolle ja neuvostolle; lausuntojen antaminen omasta aloitteesta. Kokoonpano: 222 EU:n alueellisten ja paikallisten yhteisöjen edustajaa. Paikat jakautuvat jäsenvaltioiden kesken seuraavasti: Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa kukin 24 paikkaa, Espanja 21 paikkaa, Alankomaat, Belgia, Itävalta, Kreikka, Portugali ja Ruotsi kukin 12 paikkaa, Irlanti, Suomi ja Tanska kukin 9 paikkaa, Luxemburg 6 paikkaa. Talousarvio: 27 miljoonaa ecua vuonna Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustetun alueiden komitean tehtävänä on turvata -> Euroopan unionin alueellisten ja paikallisten yhteisöjen etujen huomioiminen ja näiden yhteisöjen osallistuminen yhdentymiskehitykseen. Alueiden komitea muodostuu 222 täysin riippumattomasta jäsenestä, jotka edustavat alueellisia ja paikallisia yhteisöjä, ja yhtä monesta varajäsenestä, jotka kaikki Euroopan unionin ->Euroopan unionin neuvosto nimeää yksimielisesti jäsenvaltioiden ehdotuksesta neljäksi vuodeksi kerrallaan. Sopimuksessa ei määrätä paikkojen jakamista jäsenvaltioiden sisällä tai komitean työjärjestyksestä. Lähes kaikissa jäsenvaltioissa on käyty eri tasoilla välillä kiivastakin kiistelyä paikkojen jakamisesta alueellisten ja paikallisten yhteisöjen kesken. Järjestäytymisvaikeuksista huolimatta alueiden komiteassa ovat sen ensimmäisellä toimikaudella ( ) edustettuina lähes tasapuolisesti niin alueelliset kuin paikallisetkin yhteisöt. EU:n organisaatiossa alueiden komitean tehtävänä on antaa lausuntoja neuvostolle ja -> Euroopan komissiolle. Se edustaa alueellisia ja paikallisia etuja ja valvoo niiden huomioon ottamista -> päätöksentekomenettelyissä ja erityisesti Euroopan unionin sääntelyn vastaavuutta alueellisten ja paikallisten ongelmien ja hallintomenettelyjen kanssa. Näin alueiden komitea lähentää unionin päätöksentekoa kansalaisiin ja heidän ongelmiinsa. Sitä onkin ehdottomasti kuultava useilla nimenomaan alueiden etuja koskevilla politiikan aloilla (EY:n perustamissopimuksen 126, 128, 129, 129 d, 130 b, 130 d ja 130 e artikla), minkä lisäksi siltä voidaan pyytää lausuntoja mistä tahansa muista kysymyksistä. Se voi myös antaa lausuntoja omasta aloitteestaan. Alueiden komitean lausunnot eivät

30 30 kuitenkaan sido päättäviä toimielimiä. Sillä ei ole muodollista mahdollisuutta vaatia käsittelemiensä asioiden vahvistamista, eikä se voi ryhtyä oikeudellisiin toimiin tapauksissa, joissa sen oikeutta tulla kuulluksi ei ole noudatettu. Alueiden komitea Euroopan unionin neuvoa-antava elin 222 osavaltioiden, alueiden ja kuntien edustajaa Politiikan alueet, joita koskevissa asioissa komission je neuvoston on kuultava komiteaa yleisen ja ammatillisen koulutuksen edistäminen kulttuurin tukeminen terveydenhuolto Euroopan laajuiset verkot Rakenne- ja aluepolitiikka TÄYDENTÄVIÄ LAUSUNTOJA, JOS TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAA KUULTAESSA ASIAAN LIITTYY ALUEELLISIA ETUJA. Työjärjestys Komitean lausuntoja käsitellään kahdeksassa työvaliokunnassa ja ne hyväksytään komitean täysistunnossa. Vuoden 1996 hallitusten välisen konferenssin valmistelemiseksi työvaliokuntien rinnalle perustettiin myös toimielimiin liittyviä kysymyksiä käsittelevä tilapäinen Doogen komitea. Tästä johtuen alueellisen ja paikallisen tason poliitikot ovat nykyisin erityisen vahvasti edustettuina alueiden komiteassa. Alueiden komitean jäsenten välinen yhteistyö tapahtuu virallisesti poliittisten ryhmittymien sisällä, joita on tällä hetkellä neljä: Euroopan kansanpuolue, Euroopan sosiaalidemokraattinen puolue, liberaalien puolueryhmä ja Euroopan radikaaliallianssi. Toisin kuin -> Euroopan parlamentissa, alueiden komiteassa

31 ryhmäsidonnaisuus ei perustu yhtä vahvasti vastaavan kansallisen puolueen jäsenyyteen vaan ensisijaisesti henkilökohtaiseen ryhmittymään sitoutumiseen. KÄSIKIRJA 31 Alueiden komitean johdossa toimii puheenjohtaja (vuoteen 1999 asti Dietrich Pause). Yhteenveto ja tulevaisuudennäkymät Alueiden komitean työskentelyedellytykset olivat epäilemättä aluksi erittäin vaikeat. Siitä huolimatta se on onnistunut nopeasti tulemaan toimintakykyiseksi ja antamaan lausuntoja aluepoliittisesti usein erittäin tärkeistä kysymyksistä (esim. rakennerahastoihin liittyvät yhteisöaloitteet, EU:n kansalaisten äänioikeus kunnallisvaaleissa, vihreä kirja EU:n audiovisuaalisesta politiikasta). Tulevaisuudessa alueiden komitea pyrkii ennen kaikkea vahvistamaan mahdollisimman pian sisäiset toimintarakenteensa ja keskittymään työssään alueja paikallispoliittisesti tärkeimpiin EU:n politiikan kysymyksiin. Näillä edellytyksillä alueiden komitea voi kehittää itselleen oman toimielimellisen profiilinsa ja muodostaa yhteisymmärrystä edistävän ja kansalaisia lähellä olevan eurooppalaisen politiikan foorumin. Christian Engel

32 32 Energia Perustamissopimuksen määräykset: EHTY:n perustamissopimuksen hiiltä koskevat erityismääräykset; Euratomin perustamissopimuksen ydinenergiaa koskevat erityismääräykset; EY:n perustamissopimuksen yleiset määräykset kaupan esteiden poistamisesta (12-37 artikla) ja kilpailusäännöistä (85-94 artikla) sekä 3 artiklan t alakohta. Tavoitteet: turvallisen, edullisen, terveellisen ja ympäristöystävällisen energiahuollon takaaminen; uusien energiajärjestelmien kehittäminen; EU:n energia-alan sisämarkkinoiden loppuunsaattaminen. Välineet: erityisesti hiili- ja ydinenergia-alan interventiovälineet; ydinteknologiaa ja fuusiotutkimusta edistävät ohjelmat; energiateknologian alan esittelyhankkeita edistävät ohjelmat ja rakennetuet; verkossa välitettävien energiamuotojen markkinoiden yhdentämistä koskeva sääntely; energiantuotantoa ja -kulutusta koskevien ympäristöstandardien asettaminen. Euroopan kansantalouksien tärkein energianlähde on 60-luvun puolivälistä lähtien ollut kivennäisöljy. EY-maiden riippuvuus öljystä oli suurimmillaan vuonna 1973, jolloin öljyn osuus energian kokonaiskulutuksesta oli 67%. Öljyn osuus on 80- luvun lopulla vakiintunut 45%:iin. EU:ssa käytettävästä kivennäisöljystä yli neljä viidesosaa on tuotava EU:n ulkopuolelta. Pohjanmeren öljykenttien ehdyttyä tuonnin osuus kasvaa edelleen lähitulevaisuudessa. Vuonna 1994 kaksi kolmasosaa tuontiöljystä tuli OPEC-maista. Maakaasusta tuodaan yli kolmasosa, ja 80-luvulta lähtien Venäjä on ollut tärkein maakaasun toimittaja. Hiiltä on Euroopan unionissa melko runsaasti saatavilla, mutta korkeiden louhimiskustannusten vuoksi eurooppalainen hiili ei pysty kilpailemaan halvan tuontihiilen kanssa. Ainoastaan ydinenergialla ja vesivoimalla tuotetun sähkön osalta -> Euroopan unioni (EU) on omavarainen. Vuonna 1994 tällaisen sähkön osuus oli 16 % energiankulutuksesta. Energiapolitiikan tärkeimpänä tehtävänä on ratkaista, miten riittävä, luotettava ja edullinen energiahuolto taataan näissä olosuhteissa. Erityisesti riippuvuus poliittisesti kriisialttiilta Persianlahden alueelta tuotavasta öljystä on Euroopan energiajärjestelmälle huomattava turvallisuusriski. EU:n energiapolitiikan tehtävä onkin pienentää nopeasti tätä energiahuoltoon liittyvää riskiä ja ottaa käyttöön muita energiahuollon vaihtoehtoja. Viime vuosina on perinteisten energiahuoltoon liittyvien ongelmien lisäksi tullut esiin asioita, joiden vuoksi energiankäyttöä koskevat prioriteetit on määriteltävä uudelleen mahdollisimman

33 pian. Tällaisia asioita ovat ydinenergiaan liittyvät erityisongelmat (toimintahäiriöihin liittyvät riskit, kansalaisten hyväksyntä, ydinjätteen varastointi) ja fossiilisten polttoaineiden (hiili, öljy, kaasu) käytön yhteydessä ympäristöön kohdistuva monentyyppinen kuormitus, jonka vakavuutta lisää se, että vaarana ovat ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lisääntymisestä (kasvihuoneilmiö) johtuvat ilmaston muutokset. Koska ongelmat ovat kaikille Euroopan maille yhteisiä, niiden ratkaiseminen EU:n tasolla on entistä keskeisempää. KÄSIKIRJA 33 PRIMAARIENERGIA EU:n 15 jäsenvaltiota 1995 (%) Tuotanto Kulutus Raakaöljy 23% Ruskohiili 12% Kivihiili 8% Ruskohiili 13% Kivihiili 4% Primaarisähkö 2% Maakaasu 24% Ydinenergia 29% Ydinenergia 16% Primaarisähkö 4% Maakaasu 21% Raakaöljy 44% Yhteensä: 690,6 miljoonaa toe* Yhteensä: 1 308,4 miljoonaa toe* (*) Tonni öljyekvivalenttia (toe) on standardisoitu energian määrän yksikkö. Se vastaa yhden alemmalta teholliselta lämpöarvoltaan kilojoulea/kg raakaöljytonnin energiasisältöä. Euroopan energiapolitiikan kehitys Euroopan yhteisöjä perustettaessa ei suunniteltu yhteistä energiapolitiikkaa. Institutionaaliset puitteet luotiin kivihiilen osalta vuonna 1951, kun Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY) perustettiin, ja ydinenergian osalta vuonna 1957, kun Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom) perustettiin. Muut energiamuodot kuuluivat samaten vuonna 1957 perustetulle Euroopan talousyhteisölle (ETY), jolla ei kuitenkaan ollut suoranaisesti tekemistä energiapolitiikan kanssa. Hiili- ja teräsyhteisöön ja Euratomiin kohdistuneet odotukset tuottivat kuitenkin jo muutaman vuoden kuluttua pettymyksen. Samaan aikaan ETY osoittautui energiatalouden ja yhdentymispolitiikan alalla onnistuneeksi. Euroopan ulkopuolelta tuotu halpa ja runsaasti saatavilla ollut energia vaikutti 60-luvulla merkittävästi Euroopan talouskasvuun. Vuoden 1973 öljykriisi

34 34 (raakaöljyn hinnan nelinkertaistuminen, Lähi-idän öljynviejävaltioiden boikottiuhkaukset) opetti eurooppalaisille, miten riskialtista riippuvuus ulkomaisista energiantoimittajista on. Vuoden 1973 jälkeen hallitukset pyrkivät joko pääsemään eroon öljyriippuvuudesta kansallisin energiaohjelmin (määrätietoisimmin Ranskassa, jossa rakennettiin runsaasti ydinvoimalaitoksia) tai luomaan yhdessä muiden teollisuusmaiden kanssa strategisen vastavoiman OPECin öljykartellille. OECD-maiden vuonna 1974 perustamassa Kansainvälisessä energiajärjestössä (IEA), johon kaikki läntiset teollisuusmaat liittyivät, sovittiin yhteisestä varastoinnista raakaöljyn tuonnin keskeytymisen varalta. EY jäi näin ollen energiapolitiikassa sivuosaan. Vuoden 1983 marraskuussa energiaministereiden neuvosto myönsi ensi kerran yhteisölle toimivallan itsenäisen energiapolitiikan harjoittamiseen. Energian sisämarkkinoita koskevassa kertomuksessaan (toukokuu 1988) Euroopan komissio yhdisti osittain jo aiemmin käynnistettyjä hankkeita ohjelmaksi. Erityisesti kaasu- ja sähköalan energiamarkkinoiden laajamittaisella vapauttamisella Euroopassa komissio haluaa lisätä kasvua ja Euroopan energiajärjestelmän joustavuutta sekä poistaa yhdentymisen esteet kansalliselta tasolta. Samalla halutaan ottaa ympäristönsuojeluasiat energiapolitiikassa paremmin huomioon. Sopimuksessa Euroopan unionista on vahvistettu nämä tavoitteet, mutta Euroopan energiapolitiikalle ei ole luotu uutta sopimusperustaa. Välineet, päätöksentekomenettelyt, yksittäiset ohjelmat Perustamissopimuksissa EU:lle on annettu lukuisia välineitä puuttua jäsenvaltioiden energia-asioihin: kilpailusäännöt ja kaupan standardit, hintarajoitukset ja määrälliset kiintiöt, tekniset standardit ja raja-arvosäännökset, valvontaoikeudet ja tietojärjestelmät, taloudellinen tuki ja investointiluotot. Erityisesti hiili- ja ydinenergia-alalla on mahdollista puuttua asioihin suoraan. Jäsenvaltioiden myötävaikutus päätöksenteossa tosin kaventaa EU:n autonomiaa kaikilla näillä aloilla. EU:n energiapolitiikassa noudatettavat -> päätöksentekomenettelyt ovat yhtä moninaisia kuin energia-alakin. Yleisesti ottaen -> Euroopan komission asema on EHTY:n ja Euratomin perustamissopimuksissa säännellyillä aloilla (hiili, ydinenergia) vahva. Näillä aloilla se voi toimia ylikansallisena elimenä tai yhteisön edustajana suoraan ja itsenäisesti EU:n ulkopuolisiin maihin nähden. Niillä aloilla, joita koskee ainoastaan ETY:n perustamissopimus (öljy, kaasu, sähkö), komissio voi antaa vain puitelainsäädäntöä yhdessä -> Euroopan unionin neuvoston kanssa. Muodollisista toimivaltasuhteista riippumatta on usein niin, että voimakkaan politisoimisen vuoksi energiakysymykset vaativat usein pitkällistä etujen yhteensovittamista EU:n toimielimissä. -> Eurooppa-neuvosto on 70-luvun alusta lähtien ottanut useasti kantaa energiapoliittisiin ongelmiin. Myös -> Euroopan parlamentti on 80-luvulta lähtien osoittanut lisääntyvää kiinnostusta energiapoliittisiin kysymyksiin pääasiassa ympäristönsuojelun ja kuluttajansuojaasioiden yhteydessä.

35 EU:n toiminnan painopiste uusien energialähteiden käytön edistämiseksi on perinteisesti ollut ydinenergiassa (fissio, fuusio). Sen lisäksi on tullut yhä tärkeämmäksi edistää energian säästöä sekä järkevää ja ympäristöystävällistä energiateknologiaa sekä ottaa käyttöön uusiutuvia energianlähteitä (aurinko, tuuli, maalämpö). Tutkimuksen ja kehityksen neljännessä puiteohjelmassa ( ) tähän tarkoitukseen on suunniteltu käytettävän 2,256 miljardia ecua. Eurooppaneuvosto päätti joulukuussa 1994 erityisohjelmasta, jolla rahoitetaan Euroopan laajuisia energiaverkkoja ja johon sisältyy esim. kaasu- ja sähköverkon rakentaminen jäsenvaltioiden ja tärkeiden tuojamaiden välille. KÄSIKIRJA 35 Lukuisat toimenpiteet, ohjelmat ja välineet eivät riitä peittämään sitä, että energialla on EU:n kokonaistalousarviossa yhtä vähäinen osa kuin energiapolitiikalla EU:ssa jäsenvaltioiden harjoittamaan energiapolitiikkaan verrattuna. Tulevaisuudennäkymät Pitemmällä tähtäyksellä Euroopan energiapolitiikan tilanne näyttää valoisalta. EU:n jäsenvaltioiden turvallisen, edullisen, terveellisen ja ympäristöystävällisen energiahuollon tavoite on viime vuosikymmeninä pitkälti saavutettu. Ei ole kuitenkaan varmaa, että suotuisa kehitys jatkuu. Energiapolitiikkaa koskevat ristiriitaiset näkemykset on sisämarkkinoiden toteutumisen jälkeen määriteltävä ja perusteltava uudelleen. Tämä koskee ennen kaikkea ydinenergian asemaa ja ympäristönsuojelun prioriteettejä. Suunnitelma kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä EU:n energiaveron avulla on toistaiseksi kariutunut jäsenvaltioiden välisiin eturistiriitoihin. EU:n läheisemmät suhteet Keski- ja Itä-Eurooppaan, Lähiidästä tulevien öljytoimitusten takaaminen pitkällä aikavälillä sekä toistensa kanssa kilpailevien teollisuus- ja kehitysmaiden etujen yhteensovittaminen energia-alalla merkitsevät tulevaisuudessa haasteita ja mahdollisia ristiriitoja, mikä edellyttää Euroopan energiapolitiikan näkökulman laajentamista. Euroopan energiaperuskirjasta tehdyssä sopimuksessa, jonka 45 valtiota allekirjoitti joulukuussa 1994, on määritelty idän ja lännen väliselle energiayhteistyölle yhteiset tavoitteet ja toimintaohjeet, jotka on vielä osoitettava käytännössä toimiviksi. Erwin Häckel

36 36 Euro Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 102 a -109 m artikla Tavoitteet: Euron käyttöönotto vakaana valuuttana Euroopan unionissa Sopimuksessa Euroopan unionista määrätään talous- ja rahaliiton lopulliseksi toimeenpanopäiväksi tammikuun 1. päivä vuonna Tähän liittyen niissä maissa, jotka täyttävät talous- ja rahaliiton jäsenyysperusteet, otetaan vaiheittain käyttöön yhteinen raha euro. Alun perin aiottiin perustamissopimuksessa uuden rahan nimeksi ecu (European Currency Unit). Euroopan valuuttajärjestelmän käyttöönoton jälkeen ecu toimii jäsenvaltioiden välisenä laskentayksikkönä. Niin sanottuna korivaluuttana se koostuu yhteisön kansallisten valuuttojen painotetuista arvoista. ecu on menettänyt viime vuosina arvoaan muiden maiden vakaisiin valuuttoihin nähden. Koska uudesta rahasta ei tule korivaluuttaa ja siitä pyritään tekemään yksi vakaimmista valuutoista, joka on myös eurooppalaisen identiteetin vertauskuva, sopivat valtioiden ja hallitusten päämiehet joulukuussa 1995, että rahan nimeksi tulee euro. Tämä nimi on lyhyt ja se voidaan kirjoittaa samoin kaikilla yhteisön virallisilla kielillä. Euron sadasosan nimeksi tullee sentti. Euroopan valuuttojen vaihtaminen euroiksi on vaativa tehtävä. Jotta siirtymävaiheen tekniset ongelmat esimerkiksi kaikkien kolikoilla toimivien automaattien vaatimat muutokset rajoitettaisiin mahdollisimman vähiin, käynnistyy talous- ja rahaliitto valuuttakurssien lopullisella kiinnittämisellä. Jokainen kansallinen valuutta on silloin yhteisen rahan yksi ilmenemismuoto. Rahapolitiikkaa hoitaa talous- ja rahaliiton käynnistymisen jälkeen perustamissopimuksen mukaan Euroopan keskuspankki. Pankki on riippumaton poliittisesta ohjailusta, ja sen ensisijainen tavoite on pitää rahan arvo vakaana. Kun vuonna 1998 on päätetty, mitkä maat ottavat käyttöön yhteisen rahan, aloitetaan suunnitelmien mukaan euron seteleiden ja kolikoiden tuotanto. Osallistuvien maiden valuuttakurssit kiinnitetään talous- ja valtiovarainministerien neuvoston (ECOFIN-neuvoston) yksimielisellä päätöksellä. Julkisen talouden ottolainaus muunnetaan samaan aikaan osittain sitovasti euroksi. Euroa voidaan jo käyttää maksuliikenteessä ilman käteisrahaa. Tammikuun 1. päivänä 2002 alkaa euron käteisrahan käyttö. Euroa ja kansallisia rahoja voidaan käyttää enintään kuuden kuukauden ajan rinnakkain. Heinäkuun 1. päivästä 2002 alkaen on euro sitten ainoa laillinen maksuväline talous- ja rahaliiton jäsenvaltioissa.

37 Euron käyttöönotto ei monista peloista huolimatta ole rahauudistus, vaan rahanvaihtotoimenpide. Kaikki rahasummat lasketaan euroiksi, eikä niiden todellinen arvo siinä muutu. Kaikki vanhat sopimukset vuokrasopimuksista pankkiluottoihin jatkuvat entisin ehdoin. Vuonna 1998 luotava Euroopan keskuspankki ottaa kuitenkin vastuun yhteisen rahan arvon vakaudesta. Sen rakenne on suunniteltu Saksan valtionpankin onnistuneen mallin mukaan. Kansallisista setelipankeista poiketen voi Euroopan keskuspankki kuitenkin suunnitella valuuttapoliittisen kurssinsa koko valuutta-alueen tilanteen mukaan. Euroopan keskuspankin tulevat rahapoliittiset välineet valmistelee sen edeltäjä, Euroopan rahainstituutti. Näitä välineitä ei vielä ole vahvistettu yksityiskohtaisesti, mutta rahainstituutin neuvostossa kokoontuvien kansallisten keskuspankkien pääjohtajien luonnokset ovat melko lähellä toisiaan. Euroopan keskuspankin avaamisen jälkeen päätökset rahapolitiikasta, rahapolitiikan välineistä sekä setelien ulkomuodosta tekee Euroopan keskuspankin neuvosto. KÄSIKIRJA 37 Talous- ja rahaliiton käynnistymiseen mennessä on tehtävä vielä monia teknisiä ratkaisuja, esimerkiksi tarkka menettely valuuttakurssien kiinnittämiseksi rahan vaihdon määräpäivänä tai sitovan oikeusperustan käyttöönotto euroon siirtymisestä, jotta kaikki talouden toimijat voisivat tuntea varmuutta suunnitellessaan toimenpiteitään. Jotta eurooppalaiset saataisiin vakuuttuneiksi yhteisen rahansa hyödyistä, on toisaalta välttämätöntä tiedottaa siitä laajasti ja toisaalta tehdä asiaan liittyvät poliittiset päätökset mahdollisimman avoimesti. Se, että kansalaiset hyväksyvät uuden rahansa, on kuitenkin vain yksi rahaliiton menestymisen edellytys. Sen lisäksi on tärkeää, että euro lunastaa pysyvästi kaikkien osapuolten antamat lupaukset. Olaf Hillenbrand

38 38 Euroon Siirtymisen Vaiheet 1. heinäkuuta 1990 Euroopan talous- ja rahaliiton ensimmäinen vaihe käynnistyy. Pääomanliikkeet vapautetaan täysin kaikissa unionin jäsenvaltioissa (väliaikaista poikkeutta lukuun ottamatta) 1. tammikuuta 1993 Yhtenäismarkkinoidensyntyminen. 1. marraskuuta 1993 Ecun kokoonpano jäädytetään. Maastrichtissa allekirjoitettu sopimus Euroopan unionista astuu voimaan. Talous- ja rahaliiton toinen vaihe alkaa joulukuuta 1995 Eurooppa-neuvoston huippukokous Madridissa Yhteisen rahan nimeksi euro Päätökset euron käyttöönoton teknisestä suunnitelmasta ja aikataulusta yhteiseen rahaan siirtymiseksi vuonna 1999 (siirtymisen viimeinen vaihe vuonna 2002). 31. joulukuuta 1996 (viimeinen määräaika) Rahapoliittinen instituutti päättää Euroopan keskuspankin ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän edellyttämistä sääntelyyn, hallintoon ja logistiikkaan liittyvistä järjestelyistä. Komissio, neuvosto ja rahapoliittinen instituutti valmistelevat EKP:hen, EKPJ:hen ja yhteiseen rahaan siirtymiseen liittyvää lainsäädäntöä. 1. tammikuuta 1999 Talous- ja rahaliiton kolmas vaihe alkaa. Neuvosto kiinnittää peruuttamattomasti muuntokurssit osallistujamaiden valuuttojen välillä ja suhteessa euroon. Eurosta tulee täysimittainen valuutta ja virallinen ecu-kori lakkautetaan. Neuvoston asetus euron käyttöönoton oikeudellisista kehyksistä astuu voimaan. 1. tammikuuta 1999 lähtien EKPJ muotoilee yhteisen, euroon perustuvan rahapolitiikan ja toteuttaa sitä sekä tekee euromääräisiä valuuttaoperaatioita. Jäsenvaltioiden uudet valtion velkakirjat lasketaan liikkeeseen euromääräisinä.

39 39 1. tammikuuta 1994 Euroopan rahapoliittisen instituutin perustaminen Frankfurtiin. Talouspolitiikan koordinaatiomenettelyjen lujittaminen Euroopan tasolla. Jäsenvaltiot kamppailevat "liiallisten alijäämien" pienentämiseksi ja pyrkivät taloudelliseen lähentymiseen. 31. toukokuuta 1995 Komissio julkaisee yhteistä rahaa koskevan vihreän kirjan (yhteiseen rahaan siirtymisen viiteskenaario) (mahdollisimman pian) Valtion- ja hallitusten päämiehet päättävät, mitkä jäsenvaltiot osallistuvat ensimmäisinä yhteisen rahan käyttöönottoon lähentymisperusteiden ja vuoden 1997 talouskehityksen perusteella. Heti kun tämän päätöksen jälkeen on mahdollista Jäsenvaltiot nimittävät EKP:n johtokunnan. EKP ja neuvosto päättävät eurosetelien ja -kolikoiden liikkeeseenlaskupäivän. EKPJ aloittaa eurosetelien liikkeeseenlaskun. Neuvosto ja jäsenvaltiot alkavat valmistaa eurokolikoita. Ennen 1. tammikuuta 1999 EKP:n ja EKPJ:n valmistelun loppuun saattaminen. Neuvosto antaa säädökset, jotka koskevat pääoman merkitsemisen jakoperustetta, tilastotietojen keräämistä, vähimmäisvarantoja, EKP:n kuulemista sekä sakkoja ja uhkasakkoja, joita voidaan määrätä luottolaitoksille. EKP ja EKPJ valmistautuvat toimintansa käynnistymiseen: EKP:n perustaminen, sääntelyn aikaansaaminen, rahapolitiikan viimeistely jne. 1. tammikuuta korkeintaan 1. tammikuuta 2002 EKPJ vaihtaa valuuttoja pariarvoonsa käyttäen peruuttamattomasti kiinnitettyjä kursseja. EKPJ ja jäsenvaltioiden viranomaiset seuraavat yhteiseen rahaan siirtymisen edistymistä pankki- ja rahoitussektorilla sekä avustavat kaikkia talouselämän lohkoja yhteiseen rahaan siirtymisen valmisteluissa. Viimeistään 1. tammikuuta 2002 EKPJ laskee eurosetelit asteittain liikkeeseen ja poistaa kansalliset rahat liikkeestä. Jäsenvaltiot laskevat asteittain eurokolikot liikkeeseen ja poistavat kansalliset kolikot liikkeestä....siirtymisen loppuun saattaminen... Viimeistään 1. heinäkuuta 2002 Yhteiseen rahaan siirtymisen päättyminen osallistujamaissa.

40 40 Europol Perustamissopimuksen määräykset: EU-sopimuksen K.1 artiklan 9 kohta ja Europol-yleissopimus. Jäsenet, toimipaikka: kaikki EU:n jäsenvaltiot, Haag (Alankomaat). Elimet: hallintoneuvosto, johtaja, yhteinen valvontaviranomainen, varainhoidon valvoja, varainhoitokomitea. Europol on 7. helmikuuta 1992 tehtyyn sopimukseen Euroopan unionista sisältyvä Euroopan poliisivirasto, hallitusten välisellä yhteistyöllä perustettu ylikansallinen laitos. Europolia ja kansainvälistä oikeutta koskevan sopimuksen ratifiointiin saakka Europolin tehtäviä hoiti sen edeltäjänä Europolin huumeyksikkö (EDU) Haagissa. EDU koostuu EU:n jäsenvaltioiden yhteysviranomaisista, joilla on suora pääsy kulloisenkin lähettäjämaan rikos- ja työtiedostoihin ja jotka vaihtavat valvotusti huumerikollisuuteen liittyvää henkilöitä koskevaa tietoa. EDU auttoi kansainvälisen huumerikollisuuden piirissä tapahtuneiden rikosten selvittämistä erityisesti koordinoimalla ns. valvottuja lähetyksiä. Niissä poliisi tarkkailee ja seuraa laittomia huumekuljetuksia ja puuttuu niihin parhaimmaksi katsomanaan ajankohtana. Vuonna 1995 kansallisten viranomaisten tiedonsaantipyyntöjä vaihdettiin ja niihin vastattiin noin kertaa, ja määrä on koko ajan nousussa. EDU:n analysointitoiminta keskittyy tilastotietojen keräämiseen, huumeiden katuhintojen tutkimiseen jäsenvaltioissa sekä tiedon hankkimiseen uusista salakuljetusreiteistä. EDU:n toiminta-alaa laajennettiin 10. maaliskuuta 1995 yhteisellä toimella koskemaan radioaktiivisten ja ydinaineiden laitonta kauppaa, laittomien maahanmuuttajien salakuljetusta sekä moottoriajoneuvojen varkauksia. Vuonna 1996 EDU:n toimialaan oli määrä lisätä myös ihmiskauppa. Jäsenvaltiot allekirjoittivat Europol-yleissopimuksen 26. heinäkuuta Samalla allekirjoitettu tulkintapöytäkirja antaa -> Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle oikeuden tehdä ennakkopäätöksiä yleissopimuksen tulkinnasta. Yleissopimuksen olennainen sisältö on seuraava: Europolin tavoitteena on parantaa yhteistyötä kansainvälisen rikollisuuden vakavien muotojen vastaisessa taistelussa ja ehkäisemisessä jäsenvaltioiden välisellä yhteistyöllä EU-sopimuksen K.1 artiklan 9 kohdan mukaisesti. Ensimmäisessä vaiheessa Europolin toimialaan kuuluvat laiton huumausaine- ja ihmiskauppa, ydin- ja radioaktiivisten aineiden laiton kauppa,

41 laittomien maahanmuuttajien salakuljetus, moottoriajoneuvoihin kohdistuva rikollisuus sekä viimeistään kahden vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta myös terrorismi ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvä rahanpesu. KÄSIKIRJA 41 Neuvosto voi laajentaa Europolin toimialaa yksimielisellä päätöksellä koskemaan myös muita rikollisuuden ilmiöitä, jotka on mainittu yleissopimuksen liitteenä olevassa luettelossa. Näitä tavoitteita toteuttaessaan Europolin tehtävänä on helpottaa jäsenvaltioiden välistä tiedonvaihtoa sekä kerätä, koota ja analysoida tietoa. Lisäksi se kertoo jäsenvaltioiden asianomaisille viranomaisille heitä koskevasta tiedosta jäsenvaltioihin perustettujen kansallisten toimipisteiden kautta. Siten Europol tukee poliisin tutkimuksia jäsenvaltioissa ja ylläpitää automatisoitua tiedonhankintaa. Europolilla on määrä olla käytössään seuraavat tietojärjestelmät: a) Tietojärjestelmä, joka sisältää tietoja henkilöistä, jotka on tuomittu tai joita epäillään Europolin toimialaan kuuluvasta rikoksesta tai joiden voidaan epäillä syyllistyvän tällaiseen rikokseen. Pääsy tähän järjestelmään on Europolin lisäksi keskeisillä kansallisilla poliisiviranomaisilla ja niiden Europoliin lähettämillä yhteysviranomaisilla. b) Työ- ja tiedonhankintatietojärjestelmät, joita Europol käyttää analyysitoiminnassaan. Nämä osittain suojaamattomat tiedostot kattavat myös henkilöt, jotka tulevat kyseeseen todistajina tai uhreina tai jotka ovat jo joutuneet rikoksen uhreiksi. Yleissopimusta täydentäviä oikeustoimia, joita Europolin toiminnan aloittaminen edellyttää, ovat varainhoitosääntö sekä yhteysviranomaisten oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva perussääntö. Oikeudellisesti ja poliittisesti merkittäviä ovat ennen kaikkea analyysitietoja koskevat toimeenpanomääräykset sekä henkilöstösäännöt. Europol on oikeudelliselta asemaltaan oikeushenkilö. Sen elimiä ovat seuraavat (1) Hallintoneuvosto, joka on mukana päättämässä kaikista tärkeistä Europolin varsinaisiin tehtäviin kuulumattomista asioista. Siinä on jokaisesta jäsenvaltiosta yksi edustaja. Sen päätökset tehdään kahden kolmasosan enemmistöllä ellei toisin ole määrätty; (2) Johtaja, jonka Euroopan unionin neuvosto nimittää yksimielisellä päätöksellä hallintoneuvoston lausunnon jälkeen neljäksi vuodeksi kerrallaan. Johtaja voidaan valita uudelleen vain kerran. Johtaja vastaa mm. Europolin tehtävien täyttämisestä sekä hallinnosta. Hänet sekä kakji varajohtajaa voidaan vapauttaa tehtävistään neuvoston kahden kolmasosan enemmistöllä. Muita elimiä ovat yhteinen valvontaviranomainen, varainhoidon valvoja sekä varainhoitokomitea. Europolia ei pidä sekoittaa Interpoliin, joka on 177 kansallisen poliisiviranomaisen yhteenliittymä. Sen toimipaikka on Lyonissa. Toisin kuin Europol ei kansainvälinen rikospoliisijärjestö (I.C.P.O. Interpol) ole osa poliittista valtioyhteisöä, vaan toimii maailmanlaajuisesti. Reinhard Rupprecht

42 42 Euroopan investointipankki Perustamispäivä ja sijainti: , Luxemburg. Jäsenet: kaikki EU:n jäsenvaltiot. Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 198 d ja e artikla. Elimet: 15 talousministerin valtuusto (vahvistaa luottopolitiikan yleiset suuntaviivat), hallintoneuvosto (huolehtii sopimusperusteiden noudattamisesta, päättää lainojen ja takauksien myöntämisestä), hallitus, tarkastuskomitea. Euroopan investointipankki (EIP) on sekä -> Euroopan unionin rahoituslaitos että itsenäinen toimielin. Se myöntää lainoja ja takauksia sellaisten investointihankkeiden rahoittamiseen, jotka edistävät yhteisön tasapuolista kehittämistä. Pankkina se noudattaa luotonannossa tavanomaisia pankkien taloudellisia perusteita ja toimii tiiviissä yhteistyössä muiden rahoituslaitosten kanssa. Se on voittoa tavoittelematon rahoituslaitos, ja siksi sen myöntämien lainojen korot vastaavat sen hankkimien varojen kuluja, joihin lisätään 0,15 prosenttia. Pankin tehtävänä on rahoittaa sellaisten hankkeiden lainoja ja takauksia, jotka ovat yhteisön talouspoliittisten tavoitteiden mukaisia (yleensä jopa 50 prosenttia hankkeen kuluista). Pankki valitsee tukemansa hankkeet sen perusteella, kuinka rahoitettavat investoinnit edistävät kestävää kehitystä. Lainoja voidaan myöntää hallinnon ja yksityisen sektorin investointihankkeisiin infrastruktuurin, energiahuollon, teollisuuden, palveluiden ja maatalouden alalla. EIP rahoittaa toimintansa suurimmaksi osaksi yhteisön pääomamarkkinoilta ja maailmanmarkkinoilta hankkimillaan varoilla. EIP:n pääoman ovat merkinneet jäsenvaltiot. 1. tammikuuta 1995 lähtien pääoma on ollut 62 miljardia ecua. EY:n perustamissopimuksen mukaan myönnettyjen lainojen ja takuiden kokonaismäärä saa olla enintään 250 prosenttia merkitystä pääomasta. Vuonna 1994 EIP myönsi lainoja yhteensä 19,9 miljardin ecun edestä. Siitä 17,7 miljardia ecua käytettiin yhteisön sisäisten investointien rahoittamiseen. EIP:n tärkeimpään tehtävään eli köyhimpien alueiden kehittämiseen käytettiin vuoden 1994 kokonaissummasta suurin osa eli 72 prosenttia. Pankki tukee rakennerahastojen tavoitteita (-> alueellinen rakennepolitiikka) ja yhteisön muiden rahoitusvälineiden tavoitteita. Alueellisten infrastruktuuritoimenpiteiden lisäksi rahoituskohteita ovat liikenne- ja tietoliikenneverkostojen laajentaminen, ympäristönsuojelu ja elinolosuhteiden turvaaminen, kaupunkialueiden rakenteiden kehittäminen, unionin laajuisen energiahuollon turvaaminen sekä teollisuuden

43 kansainvälisen kilpailukyvyn lisääminen ja sen yhdentyminen Euroopan tasolla sekä erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten tukeminen. KÄSIKIRJA 43 Unionin ulkopuolella investointipankki tukee voimakkaasti kehitysyhteistyöpolitiikkaa. Tähän mennessä rahoituspöytäkirjoja on tehty kahdentoista Välimeren valtion kanssa. Euroopan investointipankki on laatinut ympäristöohjelman Välimeren alueelle ja tukenut ohjelmaa Maailmanpankin ja muiden instituutioiden kanssa. Kaikkiaan EIP:n rahoitusta on myönnetty noin 130 maahan, jonka kanssa EU:lla on molemminpuolisia taloudellisia intressejä. Vuonna 1990 EIP:n valtuusto sai ensi kertaa mahdollisuuden myöntää lainoja Puolalle, Unkarille ja entiselle DDR:lle ensisijaisesti talouden kehittämiseen liittyvien hankkeiden rahoittamiseen. Tämän jälkeen tätä mahdollisuutta on laajennettu yhteensä kymmeneen Keski- ja Itä-Euroopan maahan. Vuoteen 1997 mennessä lainoja voidaan myöntää kolmen miljardin ecun arvosta. Unionin ulkopuolisen rahoituksen määrä on kasvanut jälleen vuonna ,246 miljardilla eculla. Investointipankki on osakkaana vuonna 1990 Lontooseen perustetussa Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankissa, EIP:n vastineessa Itä-Euroopassa, merkitsemällään 3 prosentin osuudella pääomasta. Euroopan investointipankin painoarvo on jatkuvasti lisääntynyt ja siitä on tullut yksi merkittävimmistä kansainvälisistä pankeista. Sen toiminta pienentää EU:n jäsenvaltioiden välisiä taloudellisia eroja. Eräs pankin vahvuuksista on, että se pystyy ottamaan joustavasti huomioon yhteisön tavoitteet. -> Eurooppaneuvoston vuonna 1992 hyväksymät kasvualoitteet sekä kilpailukykyä käsittelevä valkoinen kirja ovat tuoneet mukanaan uusia tehtäviä EIP:n noin 860 toimihenkilölle. Tilapäisen 7 miljardin ecun lainojen helpotusten sekä vuonna 1994 Euroopan laajuisten verkkojen rahoittamista varten perustetun Euroopan investointirahaston lisäksi EIP on tukenut halpakorkoisilla lainoilla työpaikkoja luovia pienten ja keskisuurten yritysten investointeja yli miljardilla eculla. Olaf Hillenbrand

44 44 Euroopan komissio Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen artikla; YUTP: EU-sopimuksen J.5 artiklan 3 kohta, J.6 ja J.7 artikla, J.8 artiklan 3 kohta ja J.9 artikla; sisä- ja oikeusasiat: EU-sopimuksen K.3 artiklan 2 kohta, K.4 artiklan 2 kohta, K.6 ja K.9 artikla. Tavoitteet: yhteisömarkkinoiden toiminnan ja kehittämisen turvaaminen; EU:n yhteisten etujen edustaminen EU:n sisällä ja ulospäin. Välineet: aloiteoikeus EU:n lainsäädäntötyössä, osallistuminen yhteisöoikeuden valmisteluun, toimeenpanoon ja valvomiseen sekä EU:n edustaminen kansainvälisissä yhteyksissä. Talousarvio: 2,7 miljardia ecua hallintoon, 77,8 miljardia ecua toimintavaroja (1996). Euroopan yhteisöjen komissio-kuten laillisesti pätevä nimitys kuuluu, vaikka kyseistä toimielintä onkin marraskuusta 1993 alkaen kutsuttu yksinkertaisesti Euroopan komissioksi-koostuu 20 jäsenen kollegiosta ja heidän alaisenaan toimivasta laajasta hallintokoneistosta, joka toimii Brysselissä. Hallinto koostuu 26 pääosastosta sekä muista horisontaalisista toimipaikoista (mm. pääsihteeristö, oikeudellinen yksikkö, Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto, tilastotoimisto, käännösosasto, tulkkaus- ja konferenssipalvelu), ja sillä on palveluksessaan n vakituista ja määräaikaista toimihenkilöä, joista noin 11 prosenttia toimii kielipalvelussa. Historiallinen kehitys ja toiminta Komission edeltäjä on Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) korkea viranomainen, jolle EHTY:n perustamissopimuksessa myönnettiin selkeästi ylikansallinen luonne. Sen ensimmäinen puheenjohtaja oli Jean Monnet ( ), joka perusti pienehkön, joustavan ja asiakysymyksien ratkaisuun suuntautuneen hallintokoneiston. Rooman sopimusten solmimisen jälkeen vuonna 1958 perustettiin Euroopan talousyhteisön komissio, jonka ensimmäinen puheenjohtaja oli Walter Hallstein ( ). Kun ministerineuvoston (-> Euroopan unionin neuvosto) tehtäväksi tuli edustaa jäsenvaltioiden etuja, suunniteltiin komissio puolestaan elimeksi, joka valvoo yhteisön etuja. Sopimuksissa sille myönnettiin toimeenpanotehtävä sellaisissa konkreettisissa asioissa, jotka on yleisesti vahvistettu sopimuksen Euroopan talousyhteisöstä 155 artiklassa ja jotka voidaan luokitella seuraaviin kolmeen pääryhmään: 1) aloiteoikeus EY:n päätöksenteossa, niin että neuvosto saa tehdä päätöksiä vain

45 komission ehdotuksesta; 2) komission lainsäädäntövalta, jonka mukaan komissio tekee tietyin valtuuksin sitovia päätöksiä ja kansainvälisiä sopimuksia; 3) hallintoja valvontatehtävä, jonka mukaan komissio on EY:n lainsäädännön toimeenpaneva elin ja valvoo sopimusoikeuden noudattamista jäsenvaltioissa. KÄSIKIRJA 45 Sulautumissopimus (voimassa 1. heinäkuuta 1967 alkaen) sulautti yhteen korkean viranomaisen sekä ETY:n ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) kaksi komissiota yhdeksi Euroopan yhteisöjen komissioksi. Jacques Delorsin nimittäminen uudeksi komission puheenjohtajaksi vuonna 1985 ja Euroopan yhtenäisasiakirjan hyväksyminen vuonna 1986 tavoitteenaan yhteisömarkkinoiden (-> sisämarkkinat) perustaminen vuoden 1992 loppuun mennessä aloittivat komission uuden selvän dynaamisen vaiheen. Sisämarkkinoiden toteuttamista koskevan valkoisen kirjan lukuisat oikeustoimet sekä uudet yhteisöpolitiikan alat (- > tutkimus- ja teknologia, -> alueellinen rakennepolitiikka, -> ympäristö) tekivät komissiosta tärkeän keskustelukumppanin järjestöille, yrityksille, alueille ja kunnille. Berliinin muurin murtuminen ja idän ja lännen välisen ristiriidan päättyminen merkitsivät komissiolle uusia toimintamahdollisuuksia yhteisön -> ulkosuhteiden alalla. Tämä kehitys ja komission puheenjohtajan Jacques Delorsin ( ) dynaamisen johtamistavan vaikutuksesta komission asema vahvistui kahdessakin mielessä: sen asema kansallisten hallitusten välikätenä sai erityistä merkitystä, koska neuvostossa alettiin tehdä enemmän enemmistöpäätöksiä ja sen kansainvälinen asema vahvistui talous- ja kauppasuhteiden laajentuessa. Kun tammikuussa 1995 valittiin uudeksi komission puheenjohtajaksi luxemburgilainen Jacques Santer, alkoi komissiossa uusi kausi, jolle on ominaista lähinnä maltillisuus ja vakauttaminen. Päätöksentekoelin Euroopan komissio on keskeinen toimija -> Euroopan unionin (EU) sitovien päätösten valmistelussa, laatimisessa, toteuttamisessa ja valvomisessa. Euroopan unionin ensimmäisen pilarin alalla komissio osallistuu päätöksentekoon neljällä tavalla: 1 Päätösten valmistelu: Useimmilla aloilla (poikkeuksia ovat kolmansien maiden assosioituminen, laajentuminen) neuvosto voi hyväksyä säädöksen vain komission ehdotuksen pohjalta. Säädösluonnokset laaditaan erityisissä tutkimus- ja työryhmissä (noin ), joihin kuuluu paitsi komission virkamiehiä, myös jäsenvaltioiden virkamiehiä, järjestöjen edustajia ja riippumattomia asiantuntijoita. Kun lainsäädäntöluonnos on toimitettu muodollisesti neuvostolle, komissio voi muuttaa sitä missä tahansa päätöksenteon vaiheessa tai vetää sen kokonaan pois. Komission suosituksissa, lausunnoissa ja muissa tiedonannoissa (kuten esim. valkoisissa ja vihreissä kirjoissa tietyiltä politiikan aloilta) ei ole kyse muodollisista lainsäädäntöehdotuksista neuvostolle, vaan sitomattomista kannanilmaisuista, joista kuitenkin usein tulee tärkeitä aloitteita myöhemmille konkreettisille lainsäädännöllisille päätöksille. Ulkosuhteiden alalla neuvosto voi valtuuttaa

46 46 komission tietyin valtuuksin käymään neuvotteluja kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa (esim. Itä- ja Keski-Euroopan maat tai GATT). 2 Päätösten laatiminen: Komissio osallistuu päätösten laatimiseen siten, että komission virkamiehet osallistuvat neuvoston työryhmiin (noin 250), ja Coreperissa komissiota edustavat korkeat virkamiehet ja apulaispääsihteeri. Komission virkamiehet voivat vaikuttaa kansallisten hallitusten edustajiin, mutta heillä ei kuitenkaan ole omaa äänioikeutta. Ministerineuvoston kokouksiin osallistuu kulloinkin asiasta vastaava EU:n komission jäsen, mutta hän voi vaikuttaa ministerien välisiin neuvotteluihin vain rajallisesti. Komissiolla on omat neuvostosta riippumattomat päätöksentekovaltuutensa, jotka sillä on ennen kaikkea sen hallinnon sekä talousarvio-oikeuden ja kilpailu- ja kartellioikeuden aloilla (esim. päätökset tuista ja yritysten yhteensulautumista). 3 Päätöksen toimeenpano: Komissio toteuttaa EU:n talousarviota (talousarviopolitiikkaa) omalla vastuullaan (EY:n perustamissopimuksen 205 artikla). Se voi neuvoston sille antamien valtuuksien rajoissa antaa itsenäisesti direktiivejä tai asetuksia ja tehdä päätöksiä (erityisesti sisämarkkinoiden ja -> maatalouspolitiikan alalla). Nämä sitovat jäsenvaltioita samalla tavoin kuin neuvoston päätökset. Vuonna 1994 komissio julkaisi yhteensä tällaista säädöstä. Koska säädösten toimeenpano on erittäin tärkeää, jäsenvaltiot seuraavat komission toimeenpanovaltuuksia monimutkaisen komiteoiden järjestelmän, nk. komitologian, mukaisesti. Komitologiaan kuuluu noin 380 erilaista komiteaa eli neuvoa-antavia komiteoita, hallintokomiteoita ja sääntelykomiteoita, joissa kansalliset viranomaiset komission edustajan johdolla neuvovat komissiota toimeenpanotoimien suhteen ja päättävät niistä. Kansallisten viranomaisten vaikutusmahdollisuudet komission toimeenpanovaltaan vaihtelevat komitean ominaisuudesta riippuen. Kun neuvoa-antavassa komiteassa heitä vain kuullaan, voivat he hallintokomiteassa myös hylätä komission toimia. Sääntelykomiteassa kansalliset vaikutusmahdollisuudet ovat suurimmillaan. Komitean kielteisen äänestystuloksen jälkeen voidaan neuvosto vetää asiaan mukaan erään -> päätöksentekomenettelyn muodon (ns. suojaverkkomenettely) mukaan ja päättää yksinkertaisella enemmistöllä, että mitään toimeenpanotoimia ei hyväksytä. Vaikka komitologian valvontaluonne on kiistaton, on se käytännössä osoittautunut hyvin toimivaksi neuvontavälineeksi ja yhdistäväksi tekijäksi kansallisten hallitusten ja komission hallinnon välillä, jonka työhön neuvosto puuttuu vain poikkeustapauksissa. 4 Päätösten valvonta: Rikkomisesta johtuvan menettelyn puitteissa (EY:n perustamissopimuksen 169 artikla) komissio voi -> Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa nostaa syytteen jäsenvaltiota vastaan, joka on toiminut vastoin sopimusta tai olemassa olevia EY:n/EU:n säädöksiä. Siksi komissiota kutsutaan myös sopimusten vartijaksi. Vuonna 1995 komissio aloitti noin 1000 tällaista menettelyä ja vei asian 72 tapauksessa tuomioistuimen eteen; 39

47 tapauksessa tuomioistuin ratkaisi asian ja 36 tapauksessa komission hyväksi. Mikäli jokin jäsenvaltio ei ryhdy tuomioistuimen tuomion mukaisiin toimenpiteisiin, on komissio voinut sopimuksen Euroopan unionista tekemisestä lähtien vaatia uhkasakon määräämistä (EY:n perustamissopimuksen 171 artikla). Lisäksi komissio voi saattaa myös EU:n toimielimiä muiden syytemenettelyiden keinoin tuomioistuimen eteen. KÄSIKIRJA 47 EU-sopimuksessa mainitaan komissio päätöksentekomenettelyn yhteydessä -> yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP, EU:n toinen pilari) ja -> oikeus- ja sisäasiain yhteistyön alalla (EU:n kolmas pilari). Sen konkreettiset vaikutusmahdollisuudet ovat näillä aloilla kuitenkin paljon pienemmät kuin ensimmäisessä pilarissa, koska nämä ovat luonteeltaan lähinnä hallitusten välisiä. YUTP:n alalla komissio voi valmistella neuvostolle ehdotuksia (EU-sopimuksen J.8 artiklan 3 kohta). Muuten se osallistuu täysimääräisesti (EU-sopimuksen J.9 artikla) YUTP:aan liittyviin tehtäviin eli ennen kaikkea edustaa EU:ta ulkosuhteissa tai toteuttaa yhteisiä toimia (EU-sopimuksen J.5 artikla 3 kohta). Tämä koskee myös komission valtuuksia oikeus- ja sisäasiain yhteistyön alalla (EU-sopimuksen K.4 artikla). Komissio voi tehdä neuvostolle ehdotuksia tietyistä kolmannen pylvään näkökohdista, mutta sillä ei ole aloitteenteon yksinoikeutta (EUsopimuksen K.3 artikla). Hallinnollinen rakenne ja sisäiset menettelyt Komissio jakaantuu pääasiassa kolmeen tasoon: 1) Kollegio, joka koostuu 20 komission jäsenestä (mukaan lukien komission puheenjohtaja primus inter pares eli ensimmäisenä samanarvoisista komission jäsenistä). Jäsenvaltiot nimittävät ja - > Euroopan parlamentti hyväksyy komission jäsenet viideksi vuodeksi kerrallaan ja he toimivat riippumattomina; Euroopan parlamentti voi vapauttaa kollegion tehtävistään (EY:n perustamissopimuksen 144 artikla) epäluottamusäänestyksen jälkeen; 2) Kabinetit, jotka ovat suoraan komission jäsenten alaisia ja koostuvat muutamista poliittisista luottohenkilöistä. 3) 26 pääosastoa ja muut yksiköt, jotka ovat rakenteeltaan kansallisiin ministeriöihin verrattavissa alakohtaisesti hierarkisia ja jotka koostuvat osastoista ja yksiköistä. Lisäksi komissiolla on omia edustustoja kaikissa EU:n jäsenvaltioissa ja 126 edustustoa ja toimistoa kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä. Niiden virkamiehillä on eurooppalaisen virkamiehen asema, ja heidän palkkansa maksetaan Euroopan unionin talousarviosta. Lisäksi komissiolla on palveluksessaan määräaikaisia asiantuntijoita ja kansallisia virkamiehiä, jotka on lainattu komissiolle tietyksi ajaksi. Komission, mutta myös neuvoston ja -> Eurooppa-neuvoston aloitteesta toimivaltaisen hallintoyksikön virkamiehet valmistelevat säädösluonnoksia. Pääosasto, joka on toimivaltainen luonnoksen valmistelussa, toimii yhteistyössä muiden asiasta kiinnostuneiden pääosastojen kanssa joko erityisissä yksiköiden välisissä ryhmissä tai ad hoc -tapaamisten pohjalta. Politiikan alasta riippuen saattaa esiintyä kilpailevia pääosastoja tai vahvat pääosastot (ulkomaankauppa, maatalous, sisämarkkinat) yrittävät hallita heikkoja pääosastoja. Oikeudellista

48 48 yksikköä on aina kuultava, ja sen hyväksyntä lisää mahdollisuuksia saada tekstiluonnos läpi myös hallintopuolella. Kabinettipäälliköt määräävät viikoittaisissa kokouksissaan, mistä esityksistä vallitsee yksimielisyys yksiköiden kesken (ns. A-kohdat) ja mistä esityksistä on vielä keskusteltava ja mitkä tarvitsevat komission jäsenten hyväksynnän (ns. B-kohdat). Kabinetit vaikuttavat siten paljon esitysten valmisteluun ja niiden hyväksymiseen. Aiemmin tätä valtatilannetta käytti erityisesti hyväkseen Delorsin kabinetti saadakseen tärkeät tavoitteet läpi. Kollegio kokoontuu komission puheenjohtajan johdolla ja tekee päätökset yksinkertaisella enemmistöllä; käytännössä menetellään kuitenkin paljolti sopimusperiaatteen mukaisesti. Kollegion työmäärän helpottamiseksi otettiin käyttöön ns. valtuutusmenettely ja kiertomenettely. Ensimmäisessä joku komission jäsenistä valtuutetaan päättämään jostakin teknisestä seikasta yksin (erityisesti maatalousalalla) vähentämättä kuitenkaan kollegion yhteistä vastuuta. Toisessa pääsihteeristö tiedottaa kirjallisessa kiertomenettelyssä yksiköille ja kabineteille asioista, joista pääosin vallitsee yksimielisyys. Pääsihteeristöllä on täten tärkeä yhteensovitustehtävä. Mikäli vahvistetun määräajan aikana ei esitetä ehtoja tai ei tehdä tarkistuksia, teksti on hyväksytty. Ajatustehdas vai Euroopan hallitus? Käsitys komissiosta teknokraattisesti toimivana eurokratiana on laajalti levinnyt. Vähemmän tunnettua on sitä vastoin sen tiivis yhteistyö päätöksenteossa järjestöjen, alueiden ja kansallisten hallitusten kanssa. Välittäjänä toimiminen eri toimijoiden kanssa, kyky niputtaa asiantuntijatietoja ja nopea laajojen ongelmanratkaisuehdotusten laatiminen antavat komissiolle dynaamisen ajatustehtaan luonteen. Selvää on, että komissio on erityisesti Jacques Delorsin aikana saanut poliittista merkitystä ja tullut esiin aloilla, jotka ovat perinteisesti kuuluneet hallituksille (mm. työttömyyden vähentäminen, ulkopolitiikka). Euroopan parlamentin roolin vahvistaminen komission nimitysmenettelyssä on lähentänyt sitä parlamentin jäseniin ja kansaan vähentämättä komission perusluonteista legitimaatiovajetta. Vuoden > hallitusten välisessä konferenssissa keskusteltiin komission jäsenten määrän vähentämisestä ja komission rakenteiden uudistamisesta. Kehitystä Euroopan hallituksen suuntaan ei ole odotettavissa. Komission asema tulee vastaisuudessa riippumaan keskeisesti siitä, kuinka se onnistuu ratkaisemaan unionin konkreettisia taloudellisia, poliittisia ja yhteiskunnallisia vaatimuksia. Dietrich Rometsch

49 Euroopan parlamentti KÄSIKIRJA 49 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen sekä 158 ja 189 b artikla. Kokoonpano: 626 edustajaa 15 EU:n jäsenvaltiosta. Poliittisesti merkityksellisempää on sen ryhmien mukainen kokoonpano (ks. alla). Toimivalta: Neuvoa-antava elin ja valvontavaltuudet (EY:n perustamissopimuksen 137 artikla). Komissiolle annettava epäluottamuslause EY:n perustamissopimuksen 144 artiklan mukaan. Lisäksi sopimusten muutosten ja sopimusten kautta päätöksenteko-oikeuksia (EY:n perustamissopimuksen 203 artiklan mukaisten EY:n varainhoidon muiden kuin pakollisten menojen, EY:n perustamissopimuksen 238 artiklan ja EU-sopimuksen N ja O artiklojen mukaiset liittymis- ja assosiaatiosopimusten osalta). Vaikutusmahdollisuus (mm. EY:n perustamissopimuksen 43, 100 ja 130 s artiklan mukainen kuuleminen lainsäädännöllisellä alueella, EY:n perustamissopimuksen 189 c artiklan mukainen yhteistoimintamenettely, EY:n perustamissopimuksen 140 artiklan mukainen kysymisoikeus komissioon nähden). Sopimuksiin kuulumattomat osallistumisoikeudet (luottamuksellinen tieto kauppa- ja assosiaatiosopimusten neuvotteluista, kysymisoikeus YUTP-puheenjohtajuuteen nähden, muodollinen kuuleminen lainsäädäntöasioissa). Hyväksymisoikeus uuden Euroopan komission nimittämisessä (EY:n perustamissopimuksen 158 artikla) sekä (yhteispäätös- )oikeus tietyissä lainsäädäntötoimissa (EY:n perustamissopimuksen 189 b artikla) ja oikeus valita oikeusasiamies. Päätöksentekoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt: Yleensä yksinkertainen enemmistö; tärkeissä päätöksissä (esim. epäluottamuslause komissiolle, talousarviota koskevat päätökset) EY:n perustamissopimuksessa vahvistettujen määräysten mukaan. Euroopan parlamentti (EP) on EU:n kansanedustuslaitos, joka on vuodesta 1979 valittu suoralla vaalilla. Sen edeltäjä oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous. EP:n toimivalta oli rajoitettu perustamissopimuksissa aluksi lähinnä -> Euroopan unionin neuvoston neuvontaan ja -> Euroopan komission valvontaan. Useissa eri vaiheissa on toimivaltaa laajennettu, ilman että parlamentti olisi kuitenkaan saavuttanut samanlaista toimivaltaa kuin kansallisilla parlamenteilla on.

50 50 Pääsyynä vaaditulle EP:n institutionaaliselle voimistamiselle oli toistuvasti -> Euroopan unionin (EU) välttämättömänä pidetty voimakkaampi demokraattinen -> päätöksentekomenettelyn legitimaatio. Saksan liittovaltion perustuslakituomioistuin on 12. lokakuuta 1993 Euroopan unionista tehtyä sopimusta (EU-sopimus) koskevassa päätöksessä todennut, että demokraattinen oikeutus seuraa nykyisessä yhdentymisen vaiheessa Euroopan yhteisöjen toimielinten toiminnasta kansallisille parlamenteille tulleesta palautteesta. Tämän lisäksi tulee sen mukaan kuitenkin jäsenvaltioiden kansalaisten valitseman Euroopan parlamentin antama demokraattinen oikeutus. EY:n perustamissopimuksen 138 artiklan mukaan on 15 jäsenvaltion edustajien määrä vahvistettu 626:ksi. Jäsenten määrä on suhteutettu osittain jäsenvaltioiden asukaslukuun; esimerkiksi saksalainen parlamentin jäsen edustaa noin kansalaista, kun taas hänen luxemburgilainen kollegansa edustaa vain noin kansalaista. EP:n kokoonpano poliittisten ryhmien mukaan on poliittisesti merkittävämpää kuin jakautuminen kansalaisuuden mukaan. Ryhmien mukainen jako on verrattavissa Euroopan puoluejakoon. Vuoden 1995 europarlamenttivaalien jälkeen kokoonpano on seuraavanlainen: Taulukko 1: Euroopan parlamentin kokoonpano ryhmien ja kansallisuuksien mukaan (tilanne lokakuussa 1996) B DK D EL E F IRL I L NL A P FIN S UK YHTEENSÄ PSE PPE/DC UPE ELDR GUE/NGL V ARE KE NI YHTEENSÄ Ryhmät: PSE - Euroopan sosiaalidemokraattisen puolueen ryhmä, PPE/DC - Euroopan kansanpuolueen ryhmä (Kristillisdemokraattinen ryhmä), UPE - Unioni Euroopan puolesta, ELDR - Euroopan demokraattisten ja uudistusmielisten liberaalien puolueryhmä, GUE/NGL - Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä - Pohjoismaiden vihreä vasemmisto, V - Euroopan parlamentin vihreä ryhmä, ARE - Euroopan radikaaliallianssin ryhmä, KE - Kansakuntien Eurooppa-ryhmä,NI - Sitoutumattomat Lähde: Euroopan parlamentin tiedotuksen ja PR:n pääosasto.

51 EY:n perustamissopimuksen 140 artiklan mukaan EP valitsee keskuudestaan puhemiehen ja kvestorit. Puhemies edustaa EP:a kansainvälisissä yhteyksissä ja suhteissa muihin elimiin; hän voi myös siirtää tämän valtuuden jollekulle toiselle. Parlamentin päätökset tehdään täysistunnoissa, joihin työt valmistellaan seuraavissa 20 valiokunnassa: ulko- ja turvallisuusasiain sekä puolustuspolitiikan valiokunta, maataloutta ja maatalouden kehittämistä käsittelevä valiokunta, budjettivaliokunta, talous- ja raha-asioita sekä teollisuuspolitiikkaa käsittelevä valiokunta, tutkimusta, teknologista kehittämistä ja energia-asioita käsittelevä valiokunta, taloudellisten ulkosuhteiden valiokunta, oikeusasioita ja kansalaisten oikeuksia käsittelevä valiokunta, sosiaali- ja työllisyysasiain valiokunta, aluepoliittinen valiokunta, liikenne- ja matkailuvaliokunta, ympäristö-, terveys- ja kuluttajansuojavaliokunta, kulttuuri-, nuoriso- ja koulutusasioita sekä tiedotusvälineitä käsittelevä valiokunta, kehitys- ja yhteistyövaliokunta, kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunta, talousarvion valvontavaliokunta, institutionaalinen valiokunta, kalatalousvaliokunta, työjärjestystä, valtakirjojen tarkastusta ja loukkaamattomuutta käsittelevä valiokunta, naisten oikeuksien valiokunta ja vetoomusvaliokunta. KÄSIKIRJA 51 EP tekee päätöksensä pääsääntöisesti yksinkertaisella enemmistöllä. Tärkeissä päätöksissä on kuitenkin EY:n perustamissopimuksessa vahvistettu tietty äänimäärä: komissiolle esitettävään epäluottamuslauseeseen tarvitaan kaksi kolmasosaa äänistä ja samalla jäsenten enemmistö (EY:n perustamissopimuksen 144 artikla); neuvoston yhteisen kannan muutoksiin tai hylkäämiseen yhteistoimintamenettelyssä tarvitaan ehdoton enemmistö (EY:n perustamissopimuksen 189 b ja 189 c artikla); talousarvion muutokset tarvitsevat jäsenten enemmistön; pakollisten menojen muuttaminen ensimmäisessä käsittelyssä tarvitsee annettujen äänten ehdottoman enemmistön; muutos toisessa käsittelyssä vahvistettujen enimmäismäärien rajoissa tarvitsee äänten enemmistön ja samalla kolme viidesosaa annetuista äänistä; talousarvion hylkääminen tarvitsee jäsenten enemmistön ja kaksi kolmasosaa annetuista äänistä (EY:n perustamissopimuksen 203 artikla).

52 52 Tehtävät Euroopan parlamentin tehtävät eivät juurikaan ole verrattavissa jäsenvaltioiden kansallisten kansanedustuslaitosten tehtäviin, koska EU:ssa ei ole Euroopan hallitusta, joka voisi asettaa parlamentin virkaan ja valvoa sitä; lisäksi sillä on vain rajallista päätäntävaltaa lainsäädännössä. Seuraavat kolme tehtäväaluetta voidaan määritellä EP:n tehtäviksi: (i) Politiikan järjestystehtävä käsittää kaikki EP:n toimet, joiden tavoitteena on vaikuttaminen olemassa oleviin EU:n politiikkoihin. Politiikan järjestämiseen kuuluu kolme aluetta: aloitteet, vaikuttaminen lainsäädäntöön ja valvonta. (ii) Järjestelmän muotoilutehtävä liittyy EU:n järjestelmän kehittämiseen. Tämä liittyy niin päätöksentekomenettelyn muuttamiseen kuin myös toimivallan jaon uudelleenjärjestelyyn EU:n ja jäsenvaltioiden välillä. (iii) Vuorovaikutustehtävä liittyy parlamentin jäsenten ja valitsijoiden väliseen suhteeseen. Tässä on kyse äänestäjien etujen julkituomisesta, erilaisten kantojen kohtauspaikasta ja kansalaisten saamisesta liikeelle tärkeissä kysymyksissä. Euroopan parlamentti on pystynyt huolehtimaan ensimmäisestä parlamenttivaalista vuodesta 1979 alkaen politiikan järjestämistehtävästään, erityisesti aloitteiden ja valvonnan suhteen, sekä järjestelmän muotoilutehtävästä erittäin hyvin. Vajetta on ollut lähinnä sen toimenpanokyvyssä vuorovaikutustehtävän osalta.

53 Euroopan parlamentin toimivalta 53 Hyväksyntämenettely unionin kansalaisuuteen liittyvät oikeudet kansainväliset sopimukset Euroopan parlamentin vaalien järjestelyt Euroopan keskuspankin tehtävät rakenne- ja koheesiorahastojen tehtävät Euroopan komission kokoonpanon vahvistaminen Hyväksyntämenettely Yhteistoimintamenettely liikennepolitiikka ympäristöpolitiikka työsuojelu yhteistyö kehitysmaiden kanssa ammatillisen koulutuksen tukeminen sosiaali- ja aluerahastojen toteuttaminen Yhteispäätösmenettely sisämarkkinoiden toteuttaminen tutkintotodistusten tunnustaminen terveys kulttuuri ja tutkimus koulutusalan yhteistyö Euroopan laajuiset verkot kuluttajansuoja ympäristönsuojelualan toimintaohjelmat Talousarviomenettely talousarvio Kuulemismenettely muilla Eurooppa -oikeuden aloilla Politiikan järjestäminen Ensimmäisten vuonna 1979 pidettyjen europarlamenttivaalien jälkeen EP:lle muotoutui moninaisia uusia tehtäviä. Lukuisat aloitepäätökset käsittelivät ihmisoikeusloukkauksia kaikkialla maailmassa, kolmannen maailman asioita ja EU:n ajankohtaisia tapahtumia. Heikkojen valtuuksien vuoksi sen vaikutusmahdollisuus tärkeisiin EU:n päätöksiin oli epätyydyttävä EU:n perinteisillä toimivalta-alueilla. Parlamentin jäsenet koettelivat voimiaan neuvoston kanssa erityisesti talousarvion ja lainsäädäntömenettelyn suhteen eivätkä he epäröineet myöskään -> Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen edessä tällaisissa kiista-asioissa. Vuosina 1980 ja 1985 EY:n talousarvio hylättiin sillä seurauksella, että uuden esitykseen laatimiseen saakka oli käytettävä väliaikaisten kahdestoistaosien järjestelmää: kussakin kuussa käytettävissä oli kahdestoistaosa edellisvuoden talousarviosta. Vuodesta 1979 alkaen parlamentti

54 54 on laajentanut tehtäviään parlamentaarisen valvonnan suhteen hyödyntämällä tehokkaasti oikeuttaan esittää kysymyksiä, valvomalla tiiviimmin poliittisesti EU:n menoja talousarvion valvontavaliokunnan avulla sekä asettamalla tutkintavaliokuntia. Osittain vain vähän yhdenmukaistettujen toimien moninaisuus johti siihen, että sanottiin, ettei parlamentti keskity työssään riittävästi keskeisiin EU:n asioihin. Tämä tilanne on muuttunut sitten Euroopan yhtenäisasiakirjan voimaantulon heinäkuussa 1987 sekä EU-sopimuksen voimaantulon marraskuussa 1993 siten, että nykyään vaikuttaminen sisämarkkinasäädösten laatimiseen on saanut merkittävämmän aseman parlamentin työssä. Tätä varten käyttöönotetut uudet EY:n perustamissopimuksen 189 c artiklassa tarkoitettu yhteistoimintamenettely ja EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklassa tarkoitettu yhteispäätösmenettely ovat käytännössä osoittautuneet varsin toimiviksi, vaikkakaan ne eivät pysty korvaamaan lainsäädännön pitkälle meneviä päätöksenteko-oikeuksia. Komissio ja neuvosto myöntyvät useammin kuin ennen parlamentin jäsenten toiveisiin ja vaatimuksiin. Euroopan parlamentti arvosti suuresti sosiaalisen ja ekologisen ulottuvuuden huomioon ottamista -> sisämarkkinoita toteutettaessa. Järjestelmän muotoilu Euroopan parlamentilla on tärkeä tehtävä EU:n uudistamista koskevissa pohdinnoissa kahdestakin syystä: ensinnäkin sillä on yhteisön demokraattisessa mallissa kansalaisten valitsemana edustuslaitoksena keskeinen osa päätöksenteossa, ja toiseksi se on myös muutosten alkuunpaneva voima. Tämä tuli selväksi jo ennen ensimmäisiä europarlamenttivaaleja 1979, kun EP esitti yhä uudelleen suunnitelmia demokraattisemmasta ja toimintakykyisemmästä yhteisöstä, mm. EHTY:n tilapäisen kokouksen sopimusluonnoksen 1953, Plevenin kertomuksen sopimusluonnoksesta kansojen Euroopan unionin perustamiseksi 1961 sekä Bertrandin kertomuksen Euroopan unionista Ensimmäisten eurovaalien jälkeen kesäkuussa 1979 järjestelmän muotoilutoimet lisääntyivät selvästi, ja ne saavuttivat ensimmäisen huippunsa 14. helmikuuta 1984, kun sopimusluonnos Euroopan unionin perustamisesta hyväksyttiin. Tämä sopimusluonnos muodosti pohjan Euroopan unionin perustuslaille. Parlamentin ja neuvoston on osallistuttava tasa-arvoisina Euroopan unionin säädösten laatimiseen. Jäsenvaltioiden ja unionin välillä toimivalta jaetaan selvästi, jolloin keskeisenä ajatuksena on toissijaisuusperiaate. Sopimusluonnosta ei pystytty vuoden 1984 jälkeen toteuttamaan, mutta se antoi tärkeän sysäyksen ETY:n perustamiselle. Marraskuussa 1993 voimaan tulleella Maastrichtin sopimuksella Euroopan unionista Euroopan parlamentti pystyi vahvistamaan rooliaan merkittävästi. Se sai hyväksyntävallan nimitettäessä uutta komissiota, jolla on vastaisuudessa yhtä pitkä virkakausi kuin parlamentilla, sekä suuremmat vaikutusmahdollisuudet lainsäädännössä hyvin monimutkaisella EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklan mukaisella uudella (yhteispäätös)menettelyllä. Uusien määräysten mukaan

55 Euroopan parlamentti voi asettaa tutkintavaliokuntia selvittämään tärkeitä asioita (EY:n perustamissopimuksen 138 c artikla). Oikeusasiamies huolehtii kansalaisten tekemistä kanteluista (EY:n perustamissopimuksen 138 e artikla). Vähemmän tyydyttävä on sen sijaan valta -> yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä - > oikeus- ja sisäasioissa. KÄSIKIRJA 55 Maastrichtin sopimuksen tarkistamista varten kokoontuva -> hallitusten välinen konferenssi vaikuttaa sikäli Euroopan parlamentin asemaan, että sille on annettu tehtäväksi muun ohella tarkastaa myös Euroopan parlamentin yhteispäätösmenettelyn soveltamisalaa. Tässä lainsäädäntömenettelyssä on keskeisinä tekijöinä neuvoston enemmistöpäätökset sekä kolme käsittelyä parlamentissa. Näin parlamentilla on lähes tasa-arvoinen asema neuvoston rinnalla. Soveltamisala on kuitenkin rajattu muutamiin tapauksiin, erityisesti sisämarkkina-asioihin. Parlamentin mukaan tästä menettelystä on tulevaisuudessa tarkoitus tulla sääntö lainsäädännössä. Kuitenkin erityisen arat alueet, joita EY:n perustamissopimuksen 235 artiklan mukaan ovat sopimusmuutokset, laajentuminen, omat varat, yhtenäinen vaalijärjestelmä, toimivallan laajentaminen, tarvitsevat edelleenkin neuvoston tai jäsenvaltioiden hallitusten yksimielisyyden. Euroopan parlamentti käsitteli 17. toukokuuta 1995 päätöslauselmassaan vuoden 1996 hallitusten välisestä konferenssista perusteellisesti myös toimivallan jakamista EU:n ja jäsenvaltioiden välillä. Tähän asti hallitusten väliseen yhteistyöhön kuuluneet ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä oikeusasioiden ja sisäisen turvallisuuden (toinen ja kolmas pilari) alueiden on määrä siirtyä asteittain yhteisön toimivaltaan. Komissio ja parlamentti vaikuttavat näissä asioissa siten enemmän kuin aikaisemmin. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin saisi siten toimivallan valvoa juridisesti myös näitä aloja. Yhteiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle ehdotetaan menettelyä, jossa EU:n jäsenvaltioiden määräenemmistö antaa oikeuden humanitaarisiin, diplomaattisiin ja sotilaallisiin toimenpiteisiin, jotka luokitellaan yhteisiksi toimiksi. Mitään maata ei pakotettaisi vastoin tahtoaan osallistumaan tällaisiin toimiin, mutta mikään maa ei myöskään voisi tulevaisuudessa estää enemmistöä ryhtymästä tällaisiin toimiin. Parlamentin mukaan komission vahva asema ja riippumattomuus säilyvät myös tulevaisuudessa. Komission yksinomaista aloiteoikeutta ei siksi aseteta kyseenalaiseksi myöskään siksi, että voidaan estää Eurooppaa koskevan politiikan uudelleenkansallistaminen, koska pelätään antaa aloiteoikeus neuvostolle. Tämä kannan vahvistaminen on selitettävissä siten, että parlamentin poliittinen merkitys riippuu olennaisesti komission, jonka nimittämiseen parlamentti ratkaisevasti osallistuu, institutionaalisesta vahvuudesta.

56 56 Vuorovaikutus äänestäjien ja parlamentin välillä sekä poliittinen rooli Monista ponnisteluista huolimatta on EP:lla edelleenkin suuria ongelmia kertoa EU:n kansalaisille tehtävistään ja toiminnastaan. EU:n komission teettämän kattavan kyselyn mukaan keväällä 1994 vain 52 prosenttia EU:n kansalaisista oli viime aikoina kuullut tai lukenut jotakin EP:sta. Vain 44 prosenttia haastatelluista toivoi tämän elimen institutionaalista vahvistamista, kun vastaava luku neljä vuotta aiemmin oli vielä 52 prosenttia. Haastatelluista 55 prosenttia oli sitä mieltä, että kansalliset syyt ovat europarlamenttivaaleissa äänestettäessä tärkeitä. Kaikki tämä viittaa siihen, että Euroopan parlamentti ei ole pystynyt selventämään riittävästi institutionaalista rooliaan valitsijoilleen. Eräs syy tähän saattaa olla myös se, että kukin parlamentin jäsen edustaa tilastollisesti noin EU:n kansalaista. EP:n rooli EU:ssa ja sen julkisuuskuva ovat pääosin riippuvaisia kahdesta tekijästä: EU:n järjestelmän erikoispiirteistä ja parlamentin institutionaalisesta asemasta siinä sekä parlamentin tehtävien huomioonottamisesta ja tärkeysjärjestyksestä sen työssä. Kun etsitään realistista kuvausta Euroopan parlamentille, roolikuvaukseksi sopisi institutionaalisen muotoilijan strategia. Tässä suhteessa parlamentti osallistuu EU:n päätöksentekoon eri muodoissa. Ilman, että se voisi aina päättää menettelyistä, sillä on yhteensä niin paljon vallankäyttökeinoja ja valtuuksia, että muut päätöksentekoon osallistujat joutuvat ottamaan sen tavoitteet ja asiat huomioon, vaikka parlamentilla ei kaikissa yksittäisissä tapauksissa olisikaan päätöksenteko-oikeutta. Muotoilijan rooli kuvaa osuvimmin EP:n nykyistä institutionaalista asemaa EU:n järjestelmässä. Kuitenkin tämä esikuva tuskin vastaa kokemuksia, joita valitsijoilla ja euroedustajilla on omista kansallisista parlamenteistaan. EP:sta ei ole toistaiseksi tullut Euroopan lainsäädäntöelintä, vaikka sen asema vastaakin enemmän perinteistä vallanjakoa kuin muutamien kansallisten parlamenttien asema, koska se valvoo toimeenpanovaltaa kokonaisuutena eikä vain pienen oppositiovähemmistön voimin. Nykytilanne Neljännellä vaalikaudella voidaan todeta, että EP on hankkinut itselleen yhteisön institutionaalisessa rakenteessa aseman, joka yltää paljon pidemmälle kuin perustamissopimuksissa mainitut tehtävät: nykyään se vaikuttaa näkyvästi sisämarkkinoita koskevaan lainsäädäntöön, se voi vaikuttaa yhteisön keskeisiin toimiin talousarviovallallaan ja sillä on mahdollisuus tehdä yhteisön menettelystavoista konkreettisempia kansalaisille parlamentaarisilla kysymyksillään, tutkintavaliokunnillaan ja tilapäisillä valiokunnillaan sekä kiireellisyyskäsittelyillä. Lisäksi se vaikuttaa monin tavoin yhteisön ja sen viidentoista jäsenvaltion ulkopoliittiseen keskusteluun.

57 Kaikki edellä mainittu ei kuitenkaan voi vähentää uudistamistarvetta: EP:lla ei vieläkään ole keskeistä päätöksentekovaltaa, tiedotusvälineiden kiinnostus sen työtä kohtaan on edelleenkin vähäinen eikä se ole vieläkään kovin tunnettu suuren yleisön keskuudessa. Edistyminen tässä asiassa voisi erityisesti vahvistaa Euroopan parlamentin institutionaalista asemaa Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa sovittuja uudistuksia pidemmällekin. Tilaisuuden tähän tarjoaa vuonna 1996 alkanut hallitusten välinen konferenssi, joka tarkistaa Maastrichtin sopimuksen eri määräyksiä. Tavoitteena olevien uudistusten on tarkoitus lähentää unionia kansalaisiin, yksinkertaistaa oikeusjärjestelmää ja lisätä demokratiaa parlamentin arvovaltaa kasvattamalla. KÄSIKIRJA 57 Otto Schmuck

58 58 Euroopan rahapoliittinen instituutti Perustettu: 1. tammikuuta Jäsenet: puheenjohtaja, jäsenvaltioiden keskuspankkien pääjohtajat (Euroopan rahapoliittisen instituutin neuvosto). Perustamissopimuksen määräykset: EU-sopimuksen 109 f artikla ja sopimukseen liitetty pöytäkirja Euroopan rahapoliittisen instituutin perussäännöstä. Rakenne: puheenjohtaja, sihteeristö, neljä osastoa. -> Talous- ja rahaliiton toisen vaiheen käynnistyttyä Euroopan rahapoliittinen instituutti (ERI; European Monetary Institute, EMI) perustettiin virallisesti vuoden 1994 tammikuun alussa, vaikka se oli itse asiassa aloittanut toimintansa marraskuun alussa Sen sijaintipaikka on Frankfurt. EU:n jäsenvaltiot nimittivät belgialaisen Alexandre Lamfalussyn ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Euroopan rahapoliittinen instituutti otti hoitaakseen jäsenvaltioiden keskuspankkien pääjohtajien komitealle aiemmin kuuluneet tehtävät. Se edeltää Euroopan keskuspankkijärjestelmää (EKPJ) ja Euroopan keskuspankkia (EKP), jotka perustetaan ennen talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen alkamista aikaisintaan vuonna Instituutin tärkein tehtävä on valmistella kolmatta vaihetta. Pääasiassa tämä tarkoittaa sitä, että se kehittää yhteisen rahapolitiikan harjoittamisessa tarvittavat välineet ja rakenteet. Lisäksi sen tehtävänä on lujittaa EU:n jäsenvaltioiden keskuspankkien välistä yhteistyötä ja jäsenvaltioiden rahapolitiikan yhteensovittamista hintavakaustavoitteen saavuttamiseksi. Sen edellytetään seuraavan -> Euroopan valuuttajärjestelmää (EMS) ja helpottavan -> euron käyttöönottoa. Instituutin tehtävänä on edistää tehokasta maksuliikennettä maiden välillä ja valvoa eurosetelien teknistä valmistelua. Päätöksentekoelimenä on Euroopan rahapoliittisen instituutin neuvosto, johon kuuluvat jäsenvaltioiden keskuspankkien pääjohtajat. Jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Neuvosto ei pyydä eikä ota ohjeita yhteisön muilta toimielimiltä eikä jäsenvaltioiden hallituksilta. Yleensä se tekee päätökset yksinkertaisella enemmistöllä. Kahden kolmasosan enemmistö vaaditaan lausunnoista ja

59 suosituksista päättämiseen, ja niiden julkistamisesta on päätettävä yksimielisesti. Valmistelevan, neuvoa-antavan ja koordinoivan toiminnan ulkopuolella sillä ei ole varsinaista rahapoliittista toimivaltaa. Se ei tee interventioita valuuttamarkkinoilla eikä sillä siten ole valtapoliittista painoarvoa. Rahapoliittinen instituutti on perustettu vain siirtymävaihetta varten. KÄSIKIRJA 59 Eckard Gaddum

60 60 Euroopan tilintarkastustuomioistuin Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 4, 188 a-188 c ja 206 artikla. Tehtävät: kirjanpidon sekä kaiken EU:n ja sen elinten maksuliikenteen laillisuuden ja säännöstenmukaisuuden valvominen; EU:n varainhoidon moitteettomuuden valvominen. Välineet: Jokaisen varainhoitovuoden päätyttyä tilintarkastustuomioistuin laatii vuosikertomuksen, jonka EP tarkastaa, ennen kuin Euroopan komissiolle myönnetään vastuuvapaus. Lisäksi tilintarkastustuomioistuin voi laatia tapauskohtaisesti erityiskertomuksia. Kokoonpano: EU:n jäsenvaltioiden määrän mukaisesti 15 jäsentä, jotka neuvosto nimittää yksimielisesti kuudeksi vuodeksi kuultuaan ensin EP:a. Presidentti valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Toimipaikka on Luxemburgissa. Päätöksentekoa koskevat yksityiskohtaiset määräykset: Tilintarkastustuomioistuin on kollegiaalinen elin ja se tekee pääasiassa enemmistöpäätöksiä. Yksittäisillä jäsenillä on omat erityiset valvonta-alueet. Euroopan tilintarkastustuomioistuin on yksi -> Euroopan unionin kehityksen myötä syntyneistä toimielimistä. Sopimuksessa Euroopan unionista 7. helmikuuta 1992 tilintarkastustuomioistuimesta tehdään yksi pääelimistä. Alun perin tilintarkastustuomioistuin perustettiin jäsenvaltioiden hallitusten 22. heinäkuuta 1975 tekemällä tiettyjen taloudellisten määräysten muuttamista koskevalla sopimuksella, joka tuli voimaan 1. kesäkuuta Samalla, kun Euroopan yhteisön varainhoitoa koskevaa perustuslakia vahvistettiin ja omia tuloja siirrettiin EY:lle, joka voitiin suunnata -> Eurooppa-neuvoston päätösten perusteella joulukuussa 1992 vielä voimakkaammin EU:n toteuttamiseen (-> talousarvio), oli myös yhteisön varainhoidon valvontaa muokattava ja paranettava asianmukaisesti. Tilintarkastustuomioistuimen toiminta kulki vuodesta 1975 käsi kädessä varainhoidon valtuuksien uudelleenjaon ja talousarviomenettelyn uudelleensääntelyn kanssa, jotka antoivat ennen kaikkea -> Euroopan parlamentille (EP) lisää oikeuksia yhteisön talousarvion valmistelussa ja valvomisessa. EP sai 22. heinäkuuta 1975 tehdyllä sopimuksella mm. myös yksinomaisen valtuuden myöntää vastuuvapaus -> Euroopan komissiolle, joka toteuttaa talousarviota omalla vastuullaan. Tässä asiassa EP:n on toimittava yhdessä tilintarkastustuomioistuimen kanssa, joka laatii tätä tarkoitusta varten jokaisen varainhoitovuoden lopuksi vuosittaisen kertomuksen.

61 Tilintarkastustuomioistuin valvoo kaikkia yhteisön sekä Euroopan unionin tuloja ja menoja. Tilintarkastustuomioistuin valvoo EY:n/EU:n koko varainhoitoa tehtävä, joka sille on kuulunut vuosien talousarvioiden tarkastamisesta alkaen ja joka koskee nyt koko EU:n talousarviota ja sen kanssa yhteistyössä toimivien kolmen yhteisön talousarviota. Tilintarkastustuomioistuimen valvontavalta yltää periaatteessa myös elinten muodostamiin toissijaisiin laitoksiin. Tilintarkastustuomioistuimen tärkein tehtävä on laatia vuosittaisia kertomuksia EY:n varainhoidosta, EHTY:n ja tapauskohtaisesti EU:n yksittäisten toissijaisten elinten taloudellisesta toiminnasta. Tilintarkastustuomioistuin saa tehdä pääasiassa vain jälkikäteisiä varainhoidon tarkastuksia. Varainhoidon julkisuutta ja avoimuutta palvelee ennen kaikkea säännös, jonka mukaan tilintarkastustuomioistuin saa milloin tahansa ottaa kantaa erityiskysymyksiin ja valvoa seurannan keinoin vielä päättymättömiä kirjanpitoja laatimalla erityiskertomuksia. Aloitteen tällaisiin kertomuksiin voi tehdä joko tilintarkastustuomioistuin itse tai jokin muu Euroopan yhteisöjen elin. KÄSIKIRJA 61 Vuodesta 1977 tilintarkastustuomioistuimesta on kehittynyt itsenäinen tarkastusja valvontaelin, jonka asiallinen arvovalta ja toimeenpanovalta on tunnustettu. Silti tilintarkastustuomioistuin on institutionaalisesti vaikeassa tilanteessa, sillä sen valvontakumppanin, EP:n talousarvioelimenä, jolle se pääsääntöisesti työskentelee, ja komission välillä, jonka varainhoidolle EP myöntää vastuuvapauden tilintarkastustuomioistuimen vuosittaisten kertomusten perusteella, vallitsee tällä alueella pakostakin luonnollinen jännite. Erityisen perusteellisesti tilintarkastustuomioistuin on selvitellyt välejään EU:n -> maatalouspolitiikan kanssa, jota se on syyttänyt mm. vaillinaisesta markkinatasapainosta ja toimivien kirjanpidon ja ylituotantotuotteiden varastojen arvioinnin sääntöjen puuttumisesta sekä vientitukien valvonnan puutteista. Kohdistettuun petosten vastaiseen kamppailuun, joka on myös Euroopan suuren yleisön kiinnostuksen kohteena, EP on jo pitkän aikaa vaatinut sellaisen riippumattoman yhteisön valvontayksikön perustamista, joka pystyy ryhtymään toimenpiteisiin myös pikaisesti. Thomas Läufer

62 62 Euroopan unioni Euroopan unionista (EU) on tullut keskeinen käsite suuren yleisön käymässä keskustelussa Euroopan muotoutumisesta. Se on tyypillinen esimerkki, ehkäpä rakenteellisesta, monimerkityksisyydestä, joka on kulkenut (Länsi-)Euroopan yhdentymiskehityksen mukana ja luonnehtinut sitä aivan alusta asti. Euroopan yhdentymisen suunnitelmia ovat aina leimanneet moninaiset esikuvat Euroopan yhdentymispolitiikan tavoitteista ja muodoista (-> Euroopan yhdentymisen malleja). Käsitteen taustasta: rakenteellinen monimerkityksisyys Pariisin huippukokouksessa vuonna 1972 valtioiden- ja hallitusten päämiehet muotoilivat tavoitteeksi termin Euroopan unioni. He asettivat silloin ensisijaiseksi tavoitteeksi jatkaa Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten perusteella tehtyä työtä ja muuttaa yhteisöjen valtioiden suhteiden kokonaisuuden Euroopan unioniksi. Tämä määritelmä toistettiin Euroopan yhtenäisasiakirjan johdantoosassa, kun se taas jätettiin pois sopimuksesta Euroopan unionista. Tätä sopimusta pidetään enemmän uutena vaiheena kehityksessä sellaisen yhä läheisemmän Euroopan kansojen välisen liiton luomiseksi, jossa päätökset tehdään mahdollisimman lähellä kansalaisia (EU-sopimuksen A artikla). Siten unionin tehtävänä on järjestää sen kansojen väliset suhteet johdonmukaisesti ja solidaarisesti. Niin poliittiset kuin akateemisetkin yritykset määritellä tämä käsite tarkemmin ovat onnistuneet vain osittain. Tieteelliset yritykset saada tarkennettua käsitettä unioni tai yhteisiä tehtäviä ja tavoitteita eivät ole johtaneet poliittisesti kestävään yksimielisyyteen. Stuttgartin vuoden 1983 julistuksessa lueteltiin samoin kuin vuoden 1987 Euroopan yhtenäisasiakirjassa Euroopan unionin yhteiset tavoitteet, kuten esim. demokratian periaatteet ja oikeuden ja ihmisoikeuksien turvaaminen. Molemmat asiakirjat muotoilivat kehittämisen Euroopan unioniksi tarkemmin vielä nykyäänkin tunnettuna kaksoisstrategiana: Euroopan unioni toteutetaan yhtäältä omien sääntöjensä mukaisesti toimivien yhteisöjen pohjalta ja toisaalta allekirjoittajavaltioiden välisen Euroopan ulkopolitiikan alan yhteistyön pohjalta ja antaen tälle unionille tarpeelliset toimintakeinot. Tällä tavalla muotoiltuna strategiassa toteutuu käsitys, joka on peräisin EY:n järjestelmän konkreettisista kehityssuunnista ja määrittelee yhdentymisen ja yhteistyön nykyiset muodot Euroopan unionin keskeisiksi tekijöiksi. Myös Maastrichtin sopimuksessa asia muotoillaan seuraavasti: Unionin perustana ovat Euroopan yhteisöt täydennettyinä sillä politiikalla ja niillä

63 yhteistyön muodoilla, jotka otetaan käyttöön tällä (unioni)sopimuksella (EUsopimuksen A artikla). KÄSIKIRJA 63 Muiden Euroopan unionia koskevien poliittisten suunnitelmien lähtökohtana ovat liittovaltioon perustuvat ajatukset. -> Euroopan parlamentti laati sopimusluonnoksessaan (Spinellin luonnos) Euroopan unionista vuonna 1984 federalistisuuteen perustuvan Euroopan unionin periaatteet, tavoitteet ja institutionaaliset määräykset. Tästä konkreettisesta ehdotuksesta ei kuitenkaan ole toistaiseksi tullut sitovaa johtoajatusta. Maastrichtin sopimuksen voimaanastumisesta ja siihen liittyvistä ratifiointia koskevista erimielisyyksistä lähtien on liittovaltiollista yhdentymiskäsitystä arvosteltu voimakkaammin. Myös Saksan perustuslakituomioistuimen luonnehdinta Euroopan unionista valtioliittona (Maastrichtin päätös lokakuussa 1993) sai osakseen erilaisia reaktioita, mutta toi keskusteluun kuitenkin siihen mennessä käyttämättömän käsitteen, jonka tarkoitetta ja laajuutta on vielä tutkittava. Odotettavaksi jää, rikastaako uuden nimen käyttö keskustelua ja kiihtyykö se vai leimahtavatko vanhat yhdentymiskehityksen suuntaa koskevat ristiriidat uudessa muodossa. Maastrichtin sopimus Euroopan unionista Maastrichtin huippukokouksessa 1991 konkretisoitiin käsitykset Euroopan unionista uudessa sopimuksessa, joka astui voimaan 1. marraskuuta Euroopan sotien jälkeiseen historiaan tuli yksi merkkipäivä lisää. Maastricht jää yhdentymiskehityksen virstanpylvääksi, jonka välittömästä ja pitkälle ulottuvasta merkityksestä käydään kiihkeää keskustelua. -> Eurooppa-neuvoston hyväksymä teksti on lähinnä useista erilaisista oikeudellisista osista muodostuva vaikeasti hahmotettava kokonaisuus, joka voidaan kuvata paremmin temppelin muodossa. Maastrichtin sopimuksen temppelirakenne

64 64 Euroopan unioni Euroopan yhteisö tulliliitto, sisämarkkinat, yhteinen maatalouspolitiikka, rakennepolitiikka, talous- ja rahaliitto Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikk a Yhteistyö sisä- ja oikeusasioissa Maastrichtin sopimuksen mukaiset kolme pilaria Maastrichtin sopimuksen keskeiset tekijät ja sisältö ovat seuraavat: 1. Yhteiset määräykset 2. Muutokset ETY:n perustamissopimukseen Euroopan yhteisön sekä -> talous- ja rahaliiton ja unionin kansalaisuuden muodostamisessa 3. -> Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) 4. Yhteistyö -> oikeus- ja sisäasioissa 5. Loppumääräykset 6. Pöytäkirjat, joista tärkeimmät ovat ne, jotka liittyvät taloudelliseen ja sosiaaliseen yhteistyöhön sekä -> sosiaalipolitiikkaan ja YUTP:n tulkintoihin sekä Länsi-Euroopan unionin jäsenvaltioiden (WEU) teksteihin Länsi-Euroopan unionin roolista. Unionin tavoitteet ja toissijaisuusperiaate Unionin globaaliset tavoitteet ilmentävät niiden aiheiden laajuutta, joita käsitellään kuvatuissa yhtenäisissä institutionaalisissa puitteissa. EU:n tavoitteena on siis edistää tasapainoista ja kestävää taloudellista ja sosiaalista edistystä etenkin luomalla alueen, jolla ei ole sisäisiä rajoja, lujittamalla taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä perustamalla talous- ja rahaliiton, johon tämän sopimuksen määräysten mukaisesti lopulta sisältyy yhtenäisvaluutta (EUsopimuksen B artikla). Toinen unionin keskeinen tavoite on sen ominaislaadun korostaminen kansainvälisessä ympäristössä, erityisesti toteuttamalla yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (EU-sopimuksen B ja J artikla), johon kuuluu pitkällä aikavälillä myös puolustuspolitiikan lujittaminen. Kolmanneksi sovittiin

65 sen jäsenvaltioiden kansalaisten oikeuksien ja etujen suojan vahvistamisesta ottamalla käyttöön unionin kansalaisuus (EU-sopimuksen B artikla). Lisäksi jäsenvaltiot pyrkivät kehittämään tiivistä yhteistyötä sisä- ja oikeusasioissa (EUsopimuksen B ja K artikla). KÄSIKIRJA 65 Vaikka unioni voi käsitellä lähes kaikkia julkisen politiikan aiheita, sillä ei kuitenkaan ole varsinaista toimivaltaa kaikissa asioissa. Toimivaltaisuuden aste on päinvastoin säännelty hyvin eri tavoin: Joillakin toiminta-aloilla puhutaan yhteisestä politiikasta, esimerkiksi -> liikennepolitiikka (EY:n perustamissopimuksen 74 artikla ja sitä seuraavat artiklat), toisilla aloilla vain politiikasta, kuten -> ympäristö- (EY:n perustamissopimuksen 130 r artikla ja sitä seuraavat artiklat) ja sosiaalipolitiikka (EY:n perustamissopimuksen 117 artikla ja sitä seuraavat artiklat); muilla aloilla, kuten -> koulutus- ja -> kulttuuripolitiikassa (EY:n perustamissopimuksen 126 artikla ja sitä seuraavat artiklat), on kyse tukemisesta tai toimenpiteistä (energia, suuronnettomuuksien ehkäisy, matkailu) mutta niillä ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden oikeus- ja hallintomääräyksiin. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole oikeudellisen ja institutionaalisen luonteensa puolesta verrattavissa yhteiseen -> maatalouspolitiikkaan. EY:n mahdollista liiallista vaikutusta tasataan toissijaisuusperiaatteella, jonka mukaan yhteisö toimii aloilla, jotka eivät kuulu yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan,_ vain siinä tapauksessa ja siinä laajuudessa kuin jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, jotka suunnitellun toiminnan laajuuden tai vaikutusten takia voidaan tämän vuoksi toteuttaa paremmin yhteisön tasolla. (EY:n perustamissopimuksen 3 b artikla). Uudistustarve: Euroopan unioni kehittyy jatkuvasti Sopimuksen keskeisistä tekijöistä muodostui jo ratifiointikeskustelun aikana kiivaiden erimielisyyksien aiheita: keskeinen kiistan aihe on Maastrichtin sopimuksen mukaisen Euroopan unionin suhde kansallisiin (perustuslaillisiin) valtioihin. Ilmi tulivat selvästi pelko ja vastustus sitä kohtaan, että toimivaltaa siirretään pitkälti kansalliselta tasolta eurooppalaiselle tasolle, mikä nähtiin usein (kansallis)valtion vaarantumisena ja riskinä laajalle takuulle perusoikeuksista. Euroopan unioni muuttui tämän vuoksi monien kansalaisten silmissä tavoitteesta pelon aiheeksi. Näin tuli pian Maastrichtin sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen selväksi se, että tarvetta parantamiseen on. Valtion- ja hallitusten päämiehet hyväksyivät jo syksyllä 1992 suuntaviivat ja toimenpiteet avoimuuden lisäämiseksi Euroopan unionin rakenteissa ja menettelytavoissa. Vuosi 1996 oli vahvistettu jo Maastrichtin sopimuksessa edistymisen tarkistamisen ajankohdaksi hallitusten välisessä konferenssissa (EU-sopimuksen N artiklan 2 kohta). Uudistustarvetta lisäävät vielä uusien jäsenten liittymisen aiheuttamat vaatimukset. Keskustelussa on havaittavissa joukko erilaisia mahdollisuuksia saattaa EU:n uudistaminen tai syveneminen sopusointuun odotetun ->

66 66 laajentumisen kanssa ja laatia siten samalla perusluonteisia suuntamerkkejä yhdentymiskehitykselle. Ensimmäinen strategia pyrkii EU:n laajentamiseen ilman syvenemistä eli jäsenmäärän lisäämiseen määrittämällä poliittinen ja institutionaalinen status quo. Syveneminen ennen laajentamista kaavailee syvenemistä ennen uusien jäsenten ottamista, niin että nämä liittyisivät vasta uudistettuun EU:iin. Laajentamisen ja syvenemisen strategia näkee kummankin kehityksen samanaikaisina ja toinen toistaan vahvistavina. Jos yhdentymisstrategiana olisi laajentuminen yhdentymisen kustannuksella, tämä merkitsisi jäsenmäärän lisääntyessä acquis communautaire et politiquen murtumista, jonka johdosta EU olisi yhä vähemmän dynaaminen yhdentymisessään. Joustavan yhdentymisen strategia on rajallisen ja vaiheittain toteutuvan yhdentymiskehityksen strategia, joka säilyttää yhteiset, kaikkia sitovat tavoitteet, jotka aluksi vain osa jäsenvaltioista toteuttaisi, mutta joiden tavoitteena olisi kuitenkin mahdollistaa myös uusien jäsenten liittyminen vaiheittain. Eurooppa à la carte kannattaa alakohtaisia, tilapäisiä ratkaisuja ongelmiin kulloinkin kiinnostuneiden Euroopan maiden kesken, niin että kaikkien jäsenvaltioiden yhtenäinen kehityssuunta häviäisi. Kovan ytimen Euroopan strategia hahmottaa suhteellisen pienen ryhmän valtioita, jotka toteuttavat suhteellisen laajaa yhdentymistä, mikä kuitenkin lisäisi selvästi välimatkaa muihin jäseniin. Suunta näyttäisi olevan kohti yhdentymiskehityksen voimakkaampaa eriytymistä. Siten jännite osanottajien epäyhtenäisyyden ja yhtenäisen institutionaalisen yhteyden säilyttämisen sekä kestävän ja sitovan esikuvan välillä kiristyisi tulevaisuudessa. Wolfgang Wessels ja Udo Diedrichs

67 Euroopan unionin neuvosto KÄSIKIRJA 67 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen ja artikla. Toimivalta: päätöksenteko-oikeus, kansallisten politiikkojen yhdenmukaistaminen, toimeenpanovalta. Kokoonpano: ministeritason edustaja jokaisesta jäsenvaltiosta. Päätöksentekoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt: päätökset yksinkertaisella tai määräenemmistöllä tai yksimielisesti. Euroopan unionin neuvosto on jäsenvaltioiden elin. Neuvostolle kuuluvat kuitenkin lainsäädäntötehtävät, ja sillä on lisäksi toimeenpanovaltaa. Se suunniteltiin hoitamaan tehtäviään toimielimenä, jolla ei ole omaa hallintoa. Euroopan yhteisön toimien lisääntyminen nopeasti sekä laadullisesti että määrällisesti kuormitti neuvostoa liikaa ja lisäsi sen alakohtaista kokoonpanoa, ja nykyään se kokoontuu 20 erilaisessa kokoonpanossa. Jo vuonna 1958 neuvoston tehtäviä siirrettiin pysyvien edustajien komitealle (Coreper). Coreperin alaisuuteen perustettiin kansallisten virkamiesten työryhmiä, joiden määrä nousee nykyään jopa kahteensataan. Yhdessä neuvoston pääsihteeristön kanssa pysyvien edustajien komitea ja työryhmät muodostavat neuvoston voimakkaasti kasvavan valmistelevan koneiston. Ministerineuvoston historiaa, sellaisena kuin se muodostui Euroopan unionista tehdyn sopimuksen voimaantuloon 1. marraskuuta 1993 mennessä, leimasi vuosina voimakkaasti riittämätön päätöksentekokyky. Se, että ETYsopimuksessa annettua mahdollisuutta tehdä päätöksiä monilla aloilla määräenemmistöllä ei käytetty, sekä EY:n laajentuminen vuonna 1973 ja myös jäsenvaltioiden kykenemättömyys sopia yhteisten markkinoiden (-> sisämarkkinat) tavoitteiden mukaisesta pitkälle menevien yhteisten tavoitteiden asettelusta, johtivat neuvoston ikään kuin päätöksentekoloukkuun. Valtion- ja hallitusten päämiesten -> Eurooppa-neuvoston perustaminen (1974) institutionalisoi aiemmin epäsäännöllisesti järjestetyt huippukokoukset, mikä oli yritys luoda poliittista arvovaltaa, joka helpottaisi selkein prioriteettiasetteluin ja suunnan osoituksin neuvoston ja muiden yhteisön elinten työtä. Todellisuudessa neuvosto menetti Eurooppa-neuvoston perustamisen jälkeen päätöksentekomahdollisuuksiaan ja -valtaansa, koska käytännössä tärkeät päätökset jätettiin valtion- ja hallitusten päämiehille.

68 68 Neuvoston päätöksentekoa tehostivat Euroopan yhtenäisasiakirja vuonna 1986 ja erityisesti kaikkien jäsenvaltioiden tavoittelema sisämarkkinoiden toteuttaminen. Sen sijaan, että yhtenäisasiakirjassa olisi annettu periksi sille ongelmalle, että jäsenvaltiot kieltäytyivät soveltamasta enemmistöpäätösperiaatetta, siinä luotiin taitavasti yhteys enemmistöpäätöksen ja sisämarkkinoiden toteuttamiselle tärkeiden päätösten välille. Käytäntö on osoittanut, että vuodesta 1986 alkaen neuvoston päätöksenteko on nopeutunut ja enemmistöpäätöksistä on tullut osa normaalia käytäntöä. Sopimuksella Euroopan unionista kumottiin vielä yhtenäisasiakirjassa mainittu ero EY:n neuvoston ja -> ulkosuhteiden puitteissa järjestettyjen ministeritapaamisten välillä. -> Yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa (YUTP) ja -> oikeus- ja sisäasiain yhteistyössä neuvosto on nyt toimivaltaine, ja YUTP:sta on jopa annettu mahdollisuus tehdä tietyin edellytyksin määräenemmistöpäätöksiä. -> Euroopan unionin (EU) kolmen pilarin yhteenkuuluvuus heijastuu nykyään myös virallisessa nimityksessä Euroopan unionin neuvosto. Tehtävät ja institutionaalinen asema Neuvoston päätehtävä on edustaa jäsenvaltioiden etuja EU:n tasolla. Se tosiasia, että neuvostolla on samanaikaisesti yleistä päätöksentekovaltaa, kertoo siitä, että jäsenvaltioiden edut määräävät olennaisesti EU:n politiikkaa yli yhteisön edun, jota muotoilevat -> Euroopan komissio ja -> Euroopan parlamentti. Alun alkaen neuvostolla oli yksinomainen päätöksentekovalta kaikilla EY:n politiikan aloilla. Myös toimeenpanovalta kuului pääasiassa neuvostolle. Ilman että neuvoston asemaan on toimielinjärjestelmässä perusteellisesti puututtu, on sen nyt delegoitava toimenpanovaltaa komissiolle ja jaettava päätöksentekovalta -> talousarvio- ja assosiointipolitiikassa sekä EU:n laajentumissopimuksissa Euroopan parlamentin kanssa. Ottamalla käyttöön neuvoston ja parlamentin ns. yhteistoimintamenettely (EY:n perustamissopimuksen 189 c artikla) yhtenäisasiakirjassa ja ns. yhteispäätösmenettely (EY:n perustamissopimuksen 189 b artikla) sopimuksessa Euroopan unionista on sen parlamentaarinen vaikutus EY:n/EU:n lainsäädäntöön lisääntynyt asteittain merkittävästi. -> Talous- ja rahaliiton alalla on neuvosto, komission suosituksen perusteella, toimivaltainen kansallisten talouspolitiikkojen yhdenmukaistamisessa ja monenvälisessä valvonnassa. Neuvoston edelleen hallitsevaa asemaa toimielinjärjestelmässä rajoittaa ennen kaikkea se, että se voi muutamia merkityksettömiä poikkeuksia lukuun ottamatta toimia yhteisöaloilla vain komission ehdotuksen pohjalta. Neuvoston ja sen alaisten elinten kaikkiin kokouksiin osallistuu myös komission edustajia, joilla on aina oikeus muuttaa komission ehdotusta tai peruuttaa se. Koska neuvosto voi muuttaa komission ehdotusta vain yksimielisesti, vaikka se voikin monesti hyväksyä komission tekstit määräenemmistöllä, tehdään neuvostossa harvoin päätöksiä ilman komission hyväksyntää. YUTP:ssa komissio ja jäsenvaltiot jakavat tulevaisuudessa aloiteoikeuden (EU-sopimuksen J.8 artiklan 3 kohta), kun taas

69 oikeus- ja sisäasioissa aloiteoikeus on pääasiassa jäsenvaltioilla (EU-sopimuksen K.3 artiklan 2 kohta). KÄSIKIRJA 69 Päätöksentekoa koskevat yksityiskohtaiset määräykset Neuvoston päätöksentekoa ei ole säännelty yleisellä tasolla, vaan yksittäin. Kaikki EY:n perustamissopimuksen osat sisältävät määräyksiä siitä, missä muodossa ja mitä päätöksentekomuotoa soveltaen yksittäiset elimet osallistuvat -> päätöksentekomenettelyyn. Neuvoston päätökset tehdään aina yksinkertaisella äänten enemmistöllä sopimuksen mukaan silloin, kun mistään muusta menettelystä ei ole säädetty. Päätöksenteko erityisellä enemmistöllä (määräenemmistöllä) tai jopa yksimielisyysvaatimus ovat kuitenkin pääsääntö. Tietyissä perustuslakiin liittyvissä päätöksissä tarvitaan neuvoston yksimielisen päätöksen lisäksi jäsenvaltioiden ratifiointi niiden valtiosäännön asettamien vaatimusten mukaisesti (esim. EY:n omat varat EY:n perustamissopimuksen 201 artiklan mukaan). Kun neuvoston ratkaisun edellytyksenä on määräenemmistö, jäsenvaltioiden äänet painotetaan EY:n perustamissopimuksen 148 artiklan 2 kohdan mukaan seuraavasti: Saksalla, Ranskalla, Yhdistyneellä kuningaskunnalla ja Italialla on kullakin 10 ääntä, Espanjalla 8, Belgialla, Kreikalla, Alankomailla ja Portugalilla kullakin 5, Itävallalla ja Ruotsilla kummallakin 4, Tanskalla, Suomella ja Irlannilla kullakin 3 ja Luxemburgilla 2 ääntä. Määräenemmistö on kyseessä silloin, kun vähintään 62 ääntä kaikkiaan 87:sta kannattaa päätöstä, niin että 26 ääntä (29 prosenttia) on määrävähemmistö. ETY-sopimuksen mukaan siirtymäkauden jälkeen voitiin tiettyjä päätöksiä tehdä määräenemmistöllä. Kun tämä siirtymäkausi oli kulunut vuonna 1965, Ranska vastusti tätä vaihetta ja veti edustajansa neuvoston kokouksista (ns. tyhjän tuolin politiikka). Tämän seurauksena neuvosto oli yhdeksän kuukautta päätöksentekokyvytön, kunnes 18. tammikuuta 1966 saatiin aikaan ns. Luxemburgin kompromissi. Vastedes kysymyksissä, joissa jollakin jäsenvaltiolla on ensisijainen kansallinen intressi, etsitään kompromissia niin kauan, että asianomainen jäsenvaltio voi hyväksyä yhteisen päätöksen. Käytännössä tämän kompromissin johdosta vuosien 1966 ja 1985 välillä tehtiin enää vain talousarvioasioissa enemmistöpäätöksiä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Jäsenvaltioiden hiljaisesti hyväksymä Luxemburgin kompromissin tulkitseminen veto-oikeudeksi kaikissa epämieluisissa päätöksissä johti siihen, että periaatteessa aina pyrittiin yksimielisyyteen ja yksi ainoa jäsenvaltio pystyi viivästyttämään tai estämään neuvoston päätöksentekoa vuosiksi. Yhtenäisasiakirjalla ei ole lopetettu Luxemburgin kompromissia, mutta se on keskeyttänyt kompromissin soveltamisen. Neuvotteluissa EU:n laajentamisesta Suomella, Itävallalla ja Ruotsilla Yhdistynyt kuningaskunta ja Espanja vastustivat pitkän aikaa määräenemmistöön ja -vähemmistöön tarvittavan äänimäärän matemaattista sopeuttamista 62:een ja 26:een ääneen. Molemmat maat halusivat säilyttääkseen suurten valtioiden vallan ja Espanjan tapauksessa eteläblokin vallan

70 70 säilyttää vanhan 23 äänen vähemmistömäärän. Huhtikuussa 1994 saavutettu ratkaisu muistuttaa osittain Luxemburgin kompromissia: periaatteessa vasta 26 ääntä on vähemmistö, ja jos päätöstä on vastustanut ääntä, on vielä - kuinka kauan, on epäselvää - neuvotteluja jatkettava. Tämä merkitsee monella tapaa näkyvää eurooppalaisen politiikan uudelleenkansallistamista. Toimintatapa: konsensuskoneisto Riippumatta kulloinkin sovellettavasta päätöksentekomuodosta neuvoston toimintatapa muistuttaa jäsenvaltioiden välistä konsensuskoneistoa. Tässä koneistossa päätökset tehdään kolmella eri tasolla. Lukuisat kansallisten virkamiesten muodostamat työryhmät keskustelevat komission laatimien ehdotusten erityisesti teknisistä näkökohdista. Työryhmät toimittavat jokaisen käsittelemänsä tekstin pysyvien edustajien komitealle, joka on toinen nk. selvityspiste. Tämä elin yrittää jo poliittisella tasolla ratkaista vielä avoimia jäsenvaltioiden välisiä etujen eroavaisuuksia ja laatia päätöksen, joka voitaisiin tietyissä tapauksissa hyväksyä myös määräenemmistöllä. Kummallakin tasolla puheenjohtajana toimii sen jäsenvaltion edustaja, jolla on neuvoston puheenjohtajuus. Jäsenvaltioiden hallitusten ja EU:n tiivis yhteys näkyy myös siinä, että työryhmissä toimivat pääasiassa ne samat kansalliset virkamiehet, jotka edustavat myös komission valmisteluvaiheessa kuulemia elimiä. EU:n pysyvät edustustot ovat tärkeimpiä yhteyspaikkoja jäsenvaltioiden ja unionin välillä; ne ovat pysyvästi tiiviissä yhteydessä komission ja muiden jäsenvaltioiden pysyvien edustustojen kanssa. Neuvoston kokoukset ovat suuria tapahtumia, joissa ministereitä avustavat asiantuntijavirkamiehet ja joissa kokoontuu jopa yli 100 henkeä. Yhä useammin neuvosto kokoontuu eri kokoonpanoissa epämuodollisissa kokouksissa, joissa ministerit tapaavat toisiaan. Erityisen tärkeiden ongelmien ratkaisemiseksi kokoontuvat ns. jättineuvostot, joihin osallistuu kaksi tai useampi ns. salkullista ministeriä kustakin jäsenvaltiosta. Maastrichtin jälkeen alkaneen avoimuuskeskustelun seurauksena neuvoston kokoukset ovat olleet julkisia vuodesta 1993 alkaen. Yhä useammin käytetystä määräenemmistöpäätösmahdollisuudesta huolimatta käytännön työssä pääpaino on kaikilla neuvoston tasoilla konsensuspäätöksillä. Myös ne jäsenvaltiot, jotka edustavat enemmistön mielipidettä, tietävät, että toisissa kysymyksissä ne itse ovat vähemmistöasemassa, jolloin niiden on otettava kumppanit huomioon. Lisäksi neuvoston keskusteluja leimaavat usein jäsenvaltioiden väliset yhteenliittymät, jotka voivat vaihtua nopeastikin. Jos jotkin jäsenvaltiot jätetään ajattelemattomasti yksin, on mahdollista, että myöhemmin ei saada määräenemmistöä. Käytännössä tehdään siksi enemmistöpäätöksiä vain silloin, kun yksi tai useampi jäsenvaltio on haluton tai kykenemätön myöntymään kompromissiin. Yksi neuvoston keskeisistä toimintakyvyn välineistä on puolivuosittain jäsenvaltioiden välillä vaihtuva puheenjohtajuus. Neuvoston pääsihteeristön,

71 tämän toimielimen muistin, tukemana puheenjohtaja valmistelee neuvoston työt, johtaa keskusteluja ja johdattelee jäsenvaltioiden välisiin kompromisseihin. Viimeksi mainitussa tehtävässä puheenjohtaja tekee tiivistä yhteistyötä komission kanssa, koska kompromissi on usein saavutettavissa vain tämän avustuksella. KÄSIKIRJA 71 Tulevaisuuden näkymät Neuvoston tulevaisuuden kannalta tärkeä kysymys on, kehittyykö neuvosto Euroopan liittoneuvoston vai senaatin suuntaan. Realistista on kuitenkin odottaa, että neuvosto tulee jakamaan toimivaltansa kuten tähänkin asti vain asteittain muiden EU:n elinten ja erityisesti Euroopan parlamentin kanssa. Voimakkaammin kuin perinteisissä liittovaltioissa Euroopan unionia tulee myös vastaisuudessa leimaamaan jäsenvaltioiden neuvoston ja Euroopan parlamentin valittujen kansanedustajien kaksoislegitimiteetti. On korostettava, että neuvostolla on laaja toimivalta tähänastisten perustamissopimusten ja YUTP:n yhteisön ulkopuolisilla alueilla sekä oikeus- ja sisäasiain yhteistyössä ja että sen on siten huolehdittava unionin eri pilareiden toimien yhdenmukaisuudesta. Christian Engel

72 72 Euroopan valuuttajärjestelmä Perustettu: 13. maaliskuuta 1979, taannehtivasti 1. tammikuuta 1979 alkaen. Jäsenet: Euroopan valuuttayksikön kokoonpanossa kaikki EU:n jäsenvaltiot, paitsi Itävalta, Ruotsi ja Suomi; valuuttakurssimekanismiin ei kuulu Kreikka; Iso- Britannia ja Italia ovat eronneet siitä toistaiseksi. Perustamissopimuksen määräykset: neuvoston asetukset Euroopan valuuttajärjestelmästä ja Euroopan raha-asiain yhteistyörahaston käyttämästä laskentayksiköstä ( ); neuvoston päätös keskipitkän ajan rahoitustuesta ( ); EY:n jäsenvaltioiden keskuspankkien sopimus valuuttajärjestelmän toimintamenettelyistä ( ); EY:n jäsenvaltioiden keskuspankkien päätös lyhyen aikavälin valuuttatukijärjestelyistä ( ); Euroopan raha-asiain yhteistyörahaston hallintoneuvoston päätös ( ). Toimielimet: Valtiovarainministerien neuvosto; rahapoliittinen komitea (kaksi edustajaa jokaisesta jäsenvaltiosta ja komissiosta). Euroopan valuuttajärjestelmä (European Monetary System, EMS) perustettiin vuonna Pääarkkitehteinä olivat Ranskan presidentti Valéry Giscard d'estaing ja Saksan liittokansleri Helmut Schmidt. Tausta Rahapoliittisella yhteistyöllä oli alkuperäisessä perustamissopimuksessa vain vähäinen merkitys. Yhteisöllä oli vain muutamia valuuttayhteistyötä koskevia yleisiä sääntöjä sekä institutionaalisina rakenteina rahapoliittinen komitea ja vuonna 1964 perustettu keskuspankkien pääjohtajien komitea. Komission aloitteesta ja valtion- tai hallitusten päämiesten julkilausuman (Haag 1969) johdosta laadittiin 60-luvun lopussa ns. Werner-suunnitelma (joka hyväksyttiin ). Siinä esitettiin kolmevaiheinen, yli kymmenen vuoden kattava suunnitelma -> talous- ja rahaliiton luomiseksi. Suunnitelma kariutui talouden perustekijöiden heikentyessä (kiinteisiin kursseihin perustuneen Bretton Woods -järjestelmän romahtaminen, öljykriisit, taantuma). Näiden taustalla vallitsi kuitenkin perustavanlaatuinen käsitteellinen ristiriita kahden vastakkaisen teorian kannattajien välillä. Toisen mukaan talouksien on ensin lähennyttävä toisiaan, jotta yhteinen raha voisi syntyä (pääasiassa Saksa ja Alankomaat), ja toisen mukaan olisi luotava yhteinen raha, jotta voidaan saada aikaan lähentymistä (pääasiassa Ranska, Belgia ja komissio).

73 Myös keskuspankkien kesken vuonna 1972 perustettu ns. valuuttakäärme kariutui tämän näkemyseron vuoksi. Heikkojen valuuttojen maat vetäytyivät tiiviistä yhteistyöstä aina silloin, kun niiden olisi pitänyt sopeuttaa talouspolitiikkansa suhteellisen vakaasta Saksan markasta aiheutuneen paineen mukaisesti. KÄSIKIRJA 73 Perustaminen Vuonna 1979 perustettiin kuitenkin Euroopan valuuttajärjestelmä EMS. Giscard d'estaingin johdolla Ranska valitsi vakauteen voimakkaammin tähtäävän talous- ja rahapolitiikan ( -> talouspolitiikka). EMS-suunnitelmalla Saksa tarjosi länsinaapurilleen mahdollisuuden palata rahapoliittiseen yhteistyöhön ja säilyttää samalla kasvonsa. EMS ei ratkaisevasti puuttunut jäsenvaltioiden rahapoliittiseen itsemääräämisoikeuteen. Perustamisasiakirjassa ei juuri viitattu yhdentymiseen tulevaisuudessa. Alkuperäinen tavoite siirtymisestä lopulliseen EY:n järjestelmään kahden vuoden kuluttua pysyi entisellään. EMS ei ollut tavanomainen osa yhteisön oikeusjärjestelmää, vaan yhteisön ja jäsenvaltioiden oikeusperustojen yhdistelmä. Ensimmäisen kerran EMSiin viitattiin yhteisön perustamissopimuksessa vasta, kun yhtenäisasiakirja tuli voimaan vuonna 1987, jolloin ETY:n perustamissopimukseen lisättiin viittaus EMSiin. Rakenne ja toiminta EMS muodostuu kolmesta osasta: ecusta (European Currency Unit/Euroopan valuuttayksikkö), valuuttakurssi- ja interventiomekanismista ja erilaisista luottojärjestelyistä. (a) Ecu (jota edelsi EUA - European Unit of Account/Euroopan tiliyksikkö) perustuu EU-maiden valuuttoihin ja on itse asiassa keinotekoinen valuutta. Sen arvo lasketaan siihen kuuluvien valuuttojen keskiarvona, jossa painoina käytetään kunkin maan suhteellista taloudellista kokoa. Saksan markka, jonka osuus on 30,4 %, on selvästi suurin koriin kuuluvista 12 valuutasta, Ranskan frangin osuus on 19,3 % ja Englannin punnan osuus 12,6 %. Ecun tärkein tehtävä on toimia maksu- ja laskentayksikkönä valuuttakurssi- ja interventiomekanismissa ja luottojärjestelyjen kehittämisessä. Sitä käytetään rajoitetusti myös varantovaluuttana. Kulta- ja dollarivarantojen 20 prosentin osuutta vastaan jäsenvaltioiden keskuspankit saavat vastaavan määrän ecuja sisäistä maksuliikennettä (interventioihin liittyvien saldojen tasauksia) varten (ns. virallinen ecu). Ecua voidaan käyttää myös kansainvälisissä maksuissa sekä arvopapereiden liikkeeseenlaskuissa ja sijoituksissa kansainvälisillä pääomamarkkinoilla (ns. yksityinen ecu). (b) Valuuttakurssi- ja interventiomekanismi on EMSin tärkein osa. Jokaiselle mekanismiin kuuluvalle valuutalle määrätään keskuskurssi suhteessa ecuun. Tämän avulla lasketaan kaikkien mukana olevien valuuttojen kahdenväliset kurssit, joista muodostuu kahdenvälisten kurssien verkko. Kahdenväliset kurssit voivat vaihdella sovitun vaihteluvälin ylä- ja alarajojen välillä. Alunperin ± 2,25 % ja poikkeuksellisesti 6 % Englannin punnan, Italian liiran ja Espanjan pesetan näiden liityttyä mekanismiin. Vuoden 1993 elokuun

74 74 alussa vaihteluväli laajennettiin ± 15 prosenttiin. Jos kurssi liikkuu vaihteluvälin rajalle, kyseisten keskuspankkien on välittömästi pyrittävä palauttamaan kurssi vaihteluvälin sisäpuolelle ostamalla tai myymällä valuuttaa valuuttamarkkinoilla (interventio). Syyskuussa 1987 EMSin uudistamiseksi tehdyn Basel-Nyborgin sopimuksen mukaan keskuspankeilla on myös oikeus käyttää järjestelmän luottojärjestelyjä jo ennen kuin kurssit liikkuvat vaihteluvälien rajoille (interventio vaihteluvälien sisällä). Poliittisesti tämä rakenne merkitsee, että mitä kapeampi vaihteluväli on, sitä suurempi on EMSiin kuuluvien maiden samansuuntaisen raha-, finanssi- ja talouspolitiikan tarve ja sitä vähemmän liikkumatilaa on jäsenvaltioiden keskuspankeilla. Vaihteluväli osoittaa siten keskeisen politiikan yhdentymisasteen eri osallistujamaissa ja niiden tahdon saavuttaa vakaus yhteisesti. Se selittää, miksi tietyt maat eivät olleet valmiita osallistumaan interventiomekanismiin alusta lähtien (vuoden 1994 lopussa mukana eivät olleet Iso-Britannia, Italia ja Kreikka). Jos keskuskurssit eivät pysy vaihteluvälin ylä- ja alarajoissa, keskuskursseja on muutettava. Muutoksen valmistelee rahapoliittinen komitea, ja se edellyttää valtionvarainministerien yksimielistä päätöstä. Jonkin maan valuutan keskuskurssin muutos on osoitus siitä, että maan talouden perustekijät eivät enää vastaa vallitsevaa kurssia. Devalvaatio heikentää näin ollen hallituksen poliittista arvovaltaa. Erityisesti vuosien 1981 ja 1983 välisenä aikana tehtyjen useiden keskuskurssien muutosten jälkeen järjestelmä vakautui 80-luvulla niin hyvin, ettei muutoksia tehty vuoden 1987 alun ja vuoden 1992 syyskuun välisenä aikana. Sen jälkeen seurasi kuitenkin uusi muutosten sarja. (c) EMSin kolme luottojärjestelyä luotiin vuosien 1970 ja 1972 välisenä aikana, ja niitä laajennettiin vuonna Niiden perusteella oli mahdollista saada luottoa erilaisin ehdoin. Jos esimerkiksi keskuspankki joutuu tekemään intervention, mutta sillä ei ole riittävää valuuttavarantoa, se voi saada tukea erittäin lyhyen ajan rahoitusjärjestelmästä. Keskuspankkien välillä on myös lyhyen ajan valuuttatukijärjestelmä sekä keskipitkän ajan rahoitustukijärjestelmä, johon EU:n jäsenvaltiot voivat turvautua. Luottojen ehdot vaihtelevat mm. laina-aikojen osalta. Kehitys ja arviointi Rahapoliittisen yhteistyön kannalta EMS on tällä hetkellä keskeisessä asemassa. 80-luvulla oli säännöllisiä yrityksiä edetä EMSistä yhteiseen rahaan. Maailmanlaajuinen taantuma 90-luvun alussa yhdessä Saksan yhdistymiskustannusten kanssa (Julkisen velan kasvu heikensi Saksan markka) vaikeuttivat talous-, finanssi- ja korkopolitiikan yhteensovittamista erityisesti Saksan ja Ranskan välillä. Kun markkinoiden luottamus ecuun heikentyi, kohdistui spekulatiivisia paineita devalvaatiolle alttiiksi katsottuja valuuttoja kohtaan (liira, punta, Ranskan frangi). EMS joutui olemassaolonsa vakavimpaan kriisiin. Pitkän vakaan jakson jälkeen valtiovarainministerit ja keskuspankkien pääjohtajat

75 laajensivat elokuussa 1993 vaihteluväliä ±15 prosenttiin. Siitä lähtien valuutat ovat saaneet liikkua laajemmin. EMSin koordinaatiomekanismeja ei ole käytetty. Paluu kapeampaan vaihteluväliin ei edellyttäisi uusia poliittisia periaatepäätöksiä, mutta sitä ei pidetä toistaiseksi todennäköisenä. Valuuttapolitiikan yhteensovittaminen on sittemmin sujunut suuremmitta vaikeuksitta. KÄSIKIRJA 75 Eckart Gaddum

76 76 Euroopan yhdentymisen malleja Kun Euroopan yhdentymispolitiikassa kehityksen lopputulos on tietoisesti jätetty avoimeksi, yhdentymismallit vaikuttavat yhdentymiskehitykseen neljällä tavalla: mallit ensinnäkin yhdistävät toimijoiden odotukset yhdentymisen kehitykseen avoimessa muodossa, joka on helppo sopeuttaa uusiin vaatimuksiin. Toiseksi malleilla perustellaan yhteisön toimielinten tehtävät yhteisön muodostamisprosessissa. (Tämä pitää paikkansa erityisesti -> Euroopan parlamentin osalta.) Kolmanneksi malleilla on vaikutusta yleiseen mielipiteeseen Euroopassa, sillä niiden välityksellä kansalaiset voivat nähdä Euroopan yhteisön kulloinkin saavutetun kehitysasteen suhteessa omiin poliittisiin arvoihinsa ja odotuksiinsa. Lopuksi mallit ovat poliittinen tunnustus yhdentymiskehitykselle, ne korostavat sen merkitystä ja näin niillä on vakauttava vaikutus Eurooppaa koskevissa kiistoissa. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ratifiointia koskeneessa julkisessa keskustelussa mallien vaikutus tuli selvästi esiin, samoin kuin niiden rajoitukset. Kaikissa jäsenvaltioissa eurooppalaisen liittovaltion tavoite tulkittiin kauhuvisioksi supervaltiosta. Samalla sellaiset perinteiset käsitteet kuin kansakuntien Eurooppa tulivat uudelleen suosituiksi, ennen kaikkea Isossa-Britanniassa, mutta myös muualla. Vanhojen mallien suuntaa-antava vaikutus heikentyi, kun epävarmuus ja epäilyt Euroopan tulevasta muotoutumisesta, yhdentymisen ulottuvuuksista sekä yhdentymisen ja kansakunnan välisistä suhteista kasvoivat. Kun ulkoiset olosuhteet olivat vakaat, Euroopan unionin tapaisilla väljillä käsitteillä oli yhteisymmärrystä vahvistava vaikutus. Maastrichtin sopimuksella saavutetun yhdentymisen tason myötä sekä ulkoisen paineen hellitettyä itä-länsi -konfliktin päättymisen vuoksi vaikutus näyttää kuitenkin muuttuneen päinvastaiseksi: keskusteltaessa yhdentymisen syventämisestä Euroopan unioni onkin mielipiteitä jakava käsite. Yhdentymismallien perustelutavoissa näkyy kolme suuntausta. Ensimmäiseen niistä liittyy asteittainen luopuminen Euroopan yhdysvaltojen tavoitteesta kohti sellaista yleisesti arvostettua valtioliiton muotoa, joka painottaa kansallisen itsenäisyyden ja ylikansallisen yhdentymisen jatkuvaa lomittamista yhteen omaksi poliittiseksi järjestelmäksi. Toinen suuntaus saa käyttövoimansa Euroopan kansalaisten muuttuneesta asenteesta yhdentymisen etenemiseen, josta kertovat mielipidemittauksetkin. EU-sopimuksen jäsenvaltioissa yleisöltä saama vastaanotto kertoo yhdentymistarpeen tyydyttymisestä. Liittovaltioajatuksen näkökulmasta se näytti ainoastaan välivaiheelta, mutta monille kansalaisille se merkitseekin kehityksen päätepistettä.

77 Kolmas suuntaus, joka on eräänlainen vastakohta muille, korostaa yhdentymismallin kokonaiseurooppalaista merkitystä. Odotettavissa oleva EU:n -> laajentuminen itään ulottaisi Länsi-Euroopan yhdentymisen periaatteen ja järjestelmän muodot koskemaan suurta osaa koko Euroopasta. Siihen liittyvät kustannukset, odotettu poliittisen tasapainon ja yksimielisyyden siirtyminen sekä odotettavissa olevat seuraukset toimielinjärjestelmälle saattavat asettaa yhdentymiskehityksen tähänastisen suunnan kyseenalaiseksi. Siksi on ryhdytty jälleen pohtimaan EU:n joustavuuden ja eriyttämisen lisäämistä, vaihtelevaa muotoa tai useiden nopeuksien Eurooppaa, jopa Euroopan kovaa ydintä koskevia suunnitelmia. Niinpä monet vanhat Euroopan yhdentymismalleja koskevat kiistat nousevat esiin uudessa muodossa. Mikään näistä keskeisistä malleista ei olekaan vielä vanhentunut, vaan kukin tulee uusissa yhteyksissä vastaan yhä uudestaan. KÄSIKIRJA 77 Liittovaltio-valtioliitto Aina 50-luvulta yhteisön muodostamisen alkuvaiheista lähtien Euroopan liittovaltio ja Euroopan valtioliitto ovat muodostaneet perustavan käsiteparin loppuunsaatetun yhdentymisen kuvaamiseksi. Tavoite ylikansalliseen päätöksentekoon nojaavasta järjestöstä, tiivistettynä liittovaltioajatus, oli ennen kaikkea italialaisten, saksalaisten ja Benelux-maiden Eurooppa-politiikan perusajatus. Sen vastakohtana ranskalaiset puolsivat de Gaullen erityisesti hahmottelemaa käsitystä kansakuntien Euroopasta, jossa itsenäisten valtioiden hallitusten välinen yhteistyö olisi yhdentymiskehityksen perustana. Euroopan yhteisö on kehittynyt siten, ettei näitä kahta tavoitemallia voida enää selkeästi pitää toisistaan erillään. Yhteisön rakenne sisältää piirteitä molemmista. Ison-Britannian 80-luvun lopun Eurooppa-politiikassa tosin palattiin rahaliiton, ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhteisöllistämisen tai yhteisen -> sosiaalipolitiikan vastustamisen perustelemiseksi tietoisesti de Gaullen aikaisempiin ajatuksiin. Sekä Margaret Thatcherin että hänen seuraajansa John Majorin osalta kyse oli kuitenkin ennemminkin ylikansallisten alojen kasvun rajoittamisesta kuin niiden kaventamisesta. Tämänhetkinen keskustelu yhteisön rakentamisen päämäärästä on selkeästi keskustelua valtion luonteesta. Yhdentymiskehityksen liittovaltiosuuntaus, jota on hahmoteltu jo Rooman sopimuksissakin, ilmenee monissa tarkemmissa nimityksissä: yhä uudelleen kuluneiden vuosikymmenten aikana luonnosteltiin Euroopan yhdysvaltoja tai toisessa samantapaisessa yhteydessä Euroopan liittotasavaltaa. Liittovaltiomalliin ja sen tarkennuksiin sisältyy luonnostaan länsimaisten demokraattisten perustuslakinormien soveltaminen yhdentymiskehitykseen. Liittovaltioajatukseen kuuluvat kiinteästi liittovaltion ja jäsenvaltioiden välinen tehtävien jako, päätösten demokraattinen luonne sekä kansalaisoikeuksien ja perusvapauksien takaaminen. Yhteisön tiedonantojen ja päätösten kielessä esiintyy 70-luvulta lähtien näiden mallien nimikkeenä Euroopan unioni. Yritykset luoda käsitteelle sisältö, esimerkiksi Tindemansin kertomus tai Euroopan parlamentin laatima luonnos sopimukseksi Euroopan unionin perustamisesta vuonna 1984, epäonnistuivat poliittisesti.

78 78 Maastrichtin sopimus näyttää toteuttavan Euroopan unionin perustamisen myötä Eurooppa-politiikan vanhan tavoitteen; kuitenkaan sen luominen ei hälvennä käsitteeseen sisältyvää ristiriitaa. Perustamissopimuksen muutoksen myötä Euroopan unionin mallin tulkinta yhtäältä täsmentyy voimakkaammin liittovaltion suuntaan, ennen kaikkea uuden -> päätöksentekomenettelyn (yhteispäätösmenettely) tai paremminkin toissijaisuusperiaatteen toteuttamisen kautta, mutta toisaalta johdanto-osassa EU:ta luonnehditaan myös Euroopan kansojen väliseksi liitoksi. Lisäksi EU:lta puuttuu Euroopan yhteisön tasoinen kansainvälisen oikeuden luonne. Euroopan talousyhteisöstä tulee laajempi Euroopan yhteisö, mutta toisaalta EU-sopimukseen sisältyvä kolmen pilarin luominen korostaa ylikansallisten ja hallitusten välisten rakenteiden rinnakkaisuutta. -> Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) perustuu pohjimmiltaan yksimielisyyteen jäsenvaltioiden kesken; sopimukseen sisältyvää mahdollisuutta yhteisiä toimia koskevien päätösten tekemisestä enemmistöpäätöksellä ei ole toistaiseksi käytetty. Lukuun ottamatta huumekauppaan liittyvistä asioista vastaavaa yksikköä (Europolin huumeyksikkö - > Europolin esivaiheena) ei sopimuksen kolmannen pilarin alalla vuoteen 1995 mennessä ollut myöskään kehitetty pysyviä osasia. Sitä vastoin unionin kansalaisuuden käyttöönottaminen, jolla taataan äänioikeus ja vaalikelpoisuus kunnallisissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa asuinvaltiossa, vahvistaa EU:n valtiollista luonnetta. Tämä kaksijakoisuus ilmenee myös kielikuvien tasolla, kun EU:n toimielimissä harmitellaan yhteisvastuullisuutta ilmentävän käsitteen yhteisö korvautumista epämääräisemmällä unionin käsitteellä. Maastrichtin sopimuksen ja sen kiistellyn ratifioinnin tuloksena ei siis ole syntynyt selkeää mallia. Ylikansallisen ja valtioiden välisen yhteisön kehittämisen välinen jännite jatkuu edelleen ja näyttää olevan tulevaisuudessa yhä vahvempi rakennusperiaate: vuosituhannen vaihtuessakaan Euroopan unionin valtioiden liitto ei hajoa, mutta se ei todennäköisesti myöskään kehity aiemmin suunnitelluksi eurooppalaiseksi liittovaltioksi. Vaikuttimet Kun yhteisön päämääriä on julistettu, niihin on aina 50-luvulta lähtien kuulunut neljä aluetta: turvallisuus, rauha, vapaus ja hyvinvointi. Niihin on lisätty vielä talouskasvun käsite, toivomus taloudellisen ja sosiaalisen tilanteen tasapainoisesta lähentymisestä sekä halu kantaa yhdentymisen välityksellä järjestäytyneen Euroopan osuus sivilisaation edistämisestä. Yhteisön etelään päin laajentumisten myötä hallitukset lisäsivät 80-luvulla joukkoon käsitteet demokratia ja poliittinen vakaus. Nämä perustamissopimusten tavoitteet, jotka ovat perinteisiä valtion toiminnan ydinalueita, viittaavat erääseen yhdentymisen perusmotiiviin. Jäsenvaltioiden hallitukset mieltävät itsenäisyyden säilyttämisen vapaaksi toimintakyvyksi. Se on yritys kohdata kansainvälisiin asioihin kietoutuneet ongelmat uudella toimintatasolla tilanteessa, jossa Euroopan politiikan valta on romahtanut ja menettänyt muotoaan maailmansotien jälkeen. Tämän vaikuttimen ulottuvuuksia on tiedotusvälineissä pidetty haluna pitää puolensa tai Euroopan eurooppalaistamisena. Suuntaa näyttämään ehdotettiin ilmaisuja kuten kolmas

79 valta suurvaltojen välissä tai kuvaa Euroopasta siviilivaltana. Tätä vastasi myös toive löytää Euroopan olemus, jonka piti syntyä yhteisön toiminnasta ja sen toimielimistä. Joissakin selitysyrityksissä taas Euroopan yhtenäisyys esitettiin vastauksena kansallisvaltioiden hajaannukseen ja ristiriitoihin. Vuoden 1989 jälkeen nämä yhdentymiskehitykselle asetetut odotukset osoittautuivat monien Keski- ja Itä-Euroopan uudistusta läpikäyvien maiden ulkopoliittisen suuntautumisen kannustimeksi, mikä oli tavallaan lännen yhdentymisen taloudellisen ja poliittisen menestyksen aiheuttaman vetovoiman kääntöpuoli. Euroopan unionin jäsenyys muodostui perustavanlaatuiseksi vaiheeksi näiden maiden paluussa Eurooppaan. KÄSIKIRJA 79 Euroopan hallitusten reaktioissa Euroopassa tapahtuneeseen mullistukseen, Saksojen yhdistymiseen ja EU:n mahdolliseen itään laajentumiseen on havaittavissa kaksi erilaista suuntausta. Yhtäältä mullistusten seuraukset ovat vahvistaneet EU-sopimuksen johdanto-osassa mainittua tahtoa edistää Euroopan yhdentymistä ja siten tahtoa voimistaa kaikkien jäsenvaltioiden sitomista yhdentymiskehitykseen ja vastustaa syrjiviä suuntauksia blokkien hajoamisen jälkeisessä tilanteessa. Toisaalta EU:n syventäminen edelleen nähdään sen laajentumisen edellytyksenä. Euroopan yhdentyminen prosessina Vaikka mallit koostuvat tavoitteista ja vaikuttimista, merkitystä on myös niillä prosessin käsitteillä, joilla muotoillaan toimintasuuntauksia pidemmällä aikavälillä kuin pelkästään käsillä olevaa tilannetta varten. Joissakin jäljempänä mainituissa strategioissa yhdentymiskehityksen keinojen ja tavoitteiden raja on hävinnyt. Tämä koskee erityisesti itse yhdentymisen käsitettä. Eurooppa-liikkeet kuvaavat itseään usein normatiivisella ymmärtämistavalla, jossa yhdentymistä pidetään ainoana ajanmukaisena vastauksena äärinationalismin tuhoisiin voimiin. Sen analyyttinen muunnos on funktionalismi, joka pitää yhdentymistä ratkaisuna monimutkaiseen kansainväliseen rakenteeseen. Funktionaalisen yhdentymisen suuntaa-antava merkitys perustuu kuitenkin sen kannattajien Eurooppaa koskevaan ennusteeseen: alakohtaisen yhdistymisen tulosten ja kokemusten odotetaan antavan sysäyksiä poliittiselle yhteisölle (leviämisvaikutus). Muilla prosessikäsitteillä on tukitehtävä. Ne parantavat tavoitejulistusten uskottavuutta, ja sen vuoksi niiden vetovoima kasvaa aina silloin, kun yhdentymiskehitys tulee taantumavaiheeseen. Tässä yhteydessä merkitystä on ennen kaikkea kahdella prosessia koskevalla strategialla, joita voi pitää itsenäisinä käsitteinä. Pragmaattis-eksperimentaalinen näkemys on pikemminkin poliittis-hallinnollinen kuin teoreettinen suunnitelma, ja siinä kannatetaan joustavaa yhdentymispolitiikan etenemistä, tarvittaessa myös perustamissopimuksen ulkopuolella, päätöksenteon umpikujien välttämiseksi. Euroopan poliittinen yhteistyö sekä -> Euroopan valuuttajärjestelmä ovat esimerkkejä pragmaattiseksperimentaalisen toimintatavan menestyksestä, ja niiden mallin mukaisesti

80 80 ollaan toteuttamassa sellaisia Maastrichtin sopimukseen nojautuvia hankkeita kuten YUTP:aa sekä yhteistyötä -> oikeus-ja sisäasiain alalla. Epäyhtenäisempi, mm. käsitteistöltään, näyttää olevan toinen suuntaus, joka kannattaa yhdentymiskehityksen järjestämistä vaiheittaiseksi tai koskemaan ainoastaan osaa yhteisöstä taantumien estämiseksi. Joustavalla yhdentymisellä halutaan tietoisesti välttää yhteisön suhteellistaminen ulkopuolisten voimien välityksellä, mutta mahdollistaa samanaikaisesti yhdentymisen syventäminen niin, että osa yhteisöstä etenee nopeammin. Tähän liittyy myös jo yhteisön perustajajäsenten mainitsema ajatus Euroopan kovasta ytimestä, jossa on kyse pitkälle yhdentyneestä keskustasta ja löyhemmin yhdentymisessä mukana olevista jäsenistä sen ympärillä. Joidenkin näkemysten mukaan taas olisi luotava joko moniportainen järjestelmä, jossa sitoutumisen määrä heikkenisi vaiheittain (renkaat yhteisen keskustan ympärillä, samankeskinen kehä), tai valtioliittoratkaisu EU:n ympärille tai muotoiltava Euroopan talousalue (ETA) uudelleen täysjäsenyyden esiasteeksi. Yhteistä näille malleille on yritys toteuttaa Euroopan unionin laajentumista ja sen syventämistä rinnakkain sekä säilyttää näin yhdentymiskehityksen toimintakyky huolimatta suurista eroista mahdollisesti 25- tai jopa 30-jäseniseksi kasvavassa EU:ssa. Josef Janning

81 Euroopan yhteisöjen tuomioistuin KÄSIKIRJA 81 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen artikla; EU-sopimuksen L artikla. Tavoitteet: tuomioistuin takaa oikeuden puolustamisen EY:n perustamissopimuksen ja EU-sopimuksen tulkinnassa ja soveltamisessa. Kokoonpano: 15 tuomaria ja kahdeksan julkisasiamiestä (EY:n perustamissopimuksen 165 ja 166 artikla), jotka nimitetään jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Tuomarit valitsevat keskuudestaan tuomioistuimen presidentin kolmeksi vuodeksi. Joka kolmas vuosi tuomarit ja julkisasiamiehet vaihtuvat osittain (EY:n perustamissopimuksen 167 artikla). Toimipaikka Luxemburgissa. Yksityiskohtaiset määräykset päätöksenteosta: Jäsenvaltioiden tai jonkin Euroopan toimielimen nostamissa kanteissa tuomioistuin tekee päätöksen täysistunnossa, muissa asioissa muodostetaan kolmen, viiden tai seitsemän tuomarin jaostoja (EY:n perustamissopimuksen 165 artikla). Käsittelyt eivät ole julkisia. Tuomioistuin tekee päätöksensä tuomareiden enemmistöpäätöksellä. Menettelyissä käytettävät kielet ovat EU:n viralliset kielet. Tuomioistuimen työkieli on ranska. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on yksi yhteisön viidestä pääelimestä (EY:n perustamissopimuksen 4 artiklan 1 kohta). Se perustettiin alun perin sopimuksella Euroopan yhteisöjen yhteisistä elimistä 25. maaliskuuta 1957 EY:n yhtenäiseksi tuomioistuimeksi. Julkisasiamiehet valmistelevat rinnan esittelijöiden (tuomareiden) kanssa tuomioistuimessa käsiteltäviä riita-asioita, antavat suullisessa käsittelyssä riippumattoman lausunnon ja antavat ennen kaikkea myös loppuesityksiä oikeuden hankkimina lausuntoina konkreettisine päätösehdotuksineen. Julkisasiamiehet ovat jäseniä tuomioistuimessa instituutiona, mutta he eivät osallistu tuomioista neuvotteluun eivätkä äänestyksiin. Tuomioistuimen asema yhteisöjärjestelmässä ja sen valta yhteisöoikeuden tulkinta- ja sovellusasioissa perustuvat ennen kaikkea siihen, että tuomioistuin tekee enemmistöpäätöksiä ja noudattaa siinä vain omaa oikeuskäsitystään ja käsitystään oikeudenmukaisuudesta. Tuomioistuin on siis aito ylikansallinen elin, joka on riippumaton jäsenvaltioiden intresseistä.

82 82 Tehtävät ja toimivalta EU:n ainoana oikeudellisena valvontaelimenä on tuomioistuimelle annettu joukko tehtäviä, jotka ovat laajempia kuin tuomareiden päätökset riita-asioissa. Asiasta riippuen tuomioistuimella voi olla jokin seuraavista rooleista: perustuslakituomioistuin: selvittää Euroopan elinten keskinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia sekä jäsenvaltioiden ja EU:n välisiä oikeudellisia suhteita sääntöjen valvoja: tutkii sekundaarilainsäädännön yhteensopivuutta (-> Euroopan unionin neuvoston ja -> Euroopan komission säädökset) sopimusoikeuden ja yleisten oikeudellisten periaatteiden kanssa hallinnollinen tuomioistuin: käsittelee luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden EU:n toimia vastaan nostamia kanteita sekä EU:n toimihenkilöiden työsuhteeseen liittyviä kanteita siviilioikeus: sopimusten ulkopuolisen vastuun toteaminen ja vahingonkorvausvaatimusten tutkiminen, erityisesti viranomaisen vastuu välimiesoikeus: osapuolten sopimuksen perusteella tuomioistuin voi olla toimivaltainen yksittäistapauksissa erityisesti välimiestahona. Lisäksi sekä neuvosto ja komissio että jokin jäsenvaltio voivat pyytää tuomioistuimelta lausuntoa sopimuksen mukaisesta yhteensopivuudesta (perustamissopimus), kun EU on solmimassa sopimusta kolmannen valtion tai kansainvälisten järjestöjen kanssa (EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan 6 kohta). Tässä suhteessa tuomioistuimella on ainakin osittain kansainoikeudellisia tarkastustehtäviä. Nämä tehtävät ja toimivallat ovat säilyneet muuttumattomina kansallisten parlamenttien ratifioitua sopimuksen Euroopan unionista (EUsopimus). EU-sopimuksessa on tuomioistuimen toimivalta rajoitettu selvästi yhteisöä koskeviin määräyksiin (erityisesti sopimusten muutokset ja liittymissopimukset, EU-sopimuksen L artikla). Kanteet ja menettelytavat Tuomioistuimessa voidaan tällä hetkellä käyttää seuraavia menettelytapoja: EU:n elinten ja laitosten, sen jäsenvaltioiden ja-tietyissä tapauksissa-myös yksityishenkilöiden (EY:n perustamissopimuksen 173 artikla) hylkäämiskanteet yhteisön elinten sitovia säädöksiä vastaan komission tai jonkin jäsenvaltion alkuunpanema rikkomisesta johtuva menettely toista jäsenvaltiota vastaan sellaisten velvoitteiden täyttämättä jättämisestä, jotka ovat peräisin perustamissopimuksista ja toissijaisista, Euroopan elinten asettamista yhteisöoikeudellisista säädöksistä (EY:n perustamissopimuksen 169 ja 170 artikla) tai EU:n solmimista sopimuksista (esim. EY:n perustamissopimuksen 228 artikla)

83 EU:n elinten ja jäsenvaltioiden laiminlyöntikanteet neuvostoa tai komissiota vastaan, kun nämä ovat jättäneet tekemättä yhteisöoikeuden mukaisia päätöksiä (EY:n perustamissopimuksen 175 artikla) palvelussuhdekanteet eli kiista-asiat EU:n ja sen toimihenkilöiden välillä (EY:n perustamissopimuksen 179 artikla). Sopimusoikeutta ja EU:n yksittäisten säädösten voimassaoloa koskevien päätösten lisäksi tuomioistuin tekee yhä useammin ennakkoratkaisuja (EY:n perustamissopimuksen 177 artikla) eli se päättää kansallisten tuomioistuinten pyynnöstä yhteisöoikeuden tulkitsemisesta ja pätevyydestä yksittäistapauksessa, jota jossakin jäsenvaltiossa käsitellään. Tuomioistuimen päätös sitoo kansallisia oikeusistuimia. Tästä ennakkoratkaisuvälineestä on tullut tärkeä yhdistävä tekijä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuimien välillä. Se mahdollistaa yhteisöoikeuden yhdenmukaisen soveltamisen kaikkialla EU:ssa ja turvaa siten yhtenäisen eurooppalaisen päätöksenteon. KÄSIKIRJA 83 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin Neuvoston päätöksellä 24. lokakuuta 1988 perustettiin EY:n tuomioistuimen rinnalle EY:n ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, joka toimii tietyissä asioissa (mm. henkilökunta-asiat, kilpailuasiat) tosiasioiden käsittelijänä ja se on tuomioistuimen tarkastusvalvonnan alainen. Perusta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustamiselle luotiin Euroopan yhtenäisasiakirjassa (168 a artikla täydensi aiempaa ETY:n perustamissopimusta). Uudessa tuomioistuimessa on 15 jäsentä, jotka hoitavat tuomarin tehtäviä ja voivat toimia myös julkisasiamiehenä, ja heidän virkakautensa kestää kuusi vuotta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin aloitti toimintansa 31. lokakuuta 1989, ja sen tarkoituksena on helpottaa tuomioistuimen työmäärää. Perustamisen jälkeen ( ) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toimivaltaa laajennettiin kaikkiin luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden Euroopan elinten oikeustoimia vastaan nostamiin kanteisiin. Tämän on tarkoitus vastata yksittäisten kansalaisten lisääntyvään kiinnostukseen Euroopan lainkäyttövaltuuksia kohtaan ja jakaa tasaisemmin tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen välistä työtaakkaa. Ennakkopäätöksiin perustuva oikeusjärjestelmä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimella on alusta alkaen ollut keskeinen osa EY:n kehittämisessä oikeusyhteisöksi. Se teki ja tekee edelleen tärkeitä aloitteita yhteisöoikeuden kehittämiseksi ja siten myös Euroopan yhdentymisen syventämiseksi. Erityisen merkittävä tämä tehtävä on neuvoston säädösten valvomisessa (EY:n perustamissopimuksen 189 artikla) ja yhteisöoikeuden tulkinnassa, joka kehittää samalla oikeusjärjestelmää ja leimaa siten myös tuomioistuimen poliittista roolia. Päätöksillään EY:n tuomioistuin on jatkuvasti tukkinut yhteisöoikeuden aukkoja. Se on päätöksenteossaan nähnyt yhteisöoikeuden aina itsenäisenä, jäsenvaltioista riippumattomana

84 84 oikeusjärjestyksenä ja tulkinnut sitä epäselvissä tapauksissa yhteisön, sen yhdentymistavoitteiden ja sen kansalaisten hyväksi. Erityisen tehokkaasti tuomioistuin on tarttunut tehtävään puolustaa yhteisön kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksia EY:n vallankäyttöä vastaan. Vuonna > Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio hyväksyivät yhteisen julkilausuman, jolla ne tunnustivat ihmisoikeuksien turvaamisen yhteisössä. Tuomioistuin oli toki jo aiemmin tehnyt useita päätöksiä oikeusturvaa koskevissa peruskysymyksissä. Useimmat sen päätökset koskevat lähinnä talousoikeutta, erityisesti kilpailuoikeutta, ja EY:n/EU:n yhteisten politiikkojen toteuttamista. Näissä on kyse erityisesti EY:n perustamissopimuksen 169 ja 170 artiklan mukaisista rikkomisesta johtuvista menettelyistä. Valitettavasti näiden menettelyjen määrä on ollut viime vuosina tasaisesti korkea. Vuonna 1993 komissio käynnisti 1206 menettelyä, joista 44 tapauksessa nostettiin asianmukainen kanne yhteisöjen tuomioistuimessa ja yhteensä 35 päätöksessä todettiin rikotun yhteisöoikeuden mukaisia velvoitteita. Päätösten vaikutus Tuomioistuimen päätökset sitovat heti menettelyn osapuolia. Ne julkaistaan tuomioistuimen virallisessa oikeustapauskokoelmassa ja niiden sisältö julkaistaan lisäksi Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. Mikäli tuomioistuin toteaa EY:n/EU:n oikeustoimien olevan mitättömiä ja pätemättömiä, päätökset koskevat jokaista, olivat ne sitten myönteisiä tai kielteisiä. Toimeenpanovaltaisia ovat kuitenkin vain päätökset, jotka tuomitsevat maksuvelvoitteisiin ja jotka jäsenvaltiot voivat toimeenpanna. Maastrichtin sopimuksen voimaanastumiseen saakka tuomioistuin saattoi vain odottaa jäsenvaltioiden valmiutta totella sen päätöksiä vapaaehtoisesti. Vuodesta 1993 lähtien tuomioistuin on voinut määrätä uhkasakkoja, mikäli yksittäiset jäsenvaltiot eivät täytä tuomioistuimen tuomion mukaisia velvollisuuksiaan (EY:n perustamissopimuksen 171 artikla). Thomas Läufer

85 Eurooppa-neuvosto KÄSIKIRJA 85 Perustamispäivä: Perustamissopimuksen määräykset: EU-sopimuksen D artikla (yhteiset määräykset). Kokoontuminen: ainakin kaksi kertaa, yleensä kuitenkin kolme kertaa vuodessa. Kokoonpano: jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet sekä Euroopan komission puheenjohtaja, joita avustavat jäsenvaltioiden ulkoasiainministerit ja yksi Euroopan komission jäsenistä. Päätöksentekomuoto: konsensus. Mikään muu instituutio ei ole leimannut länsieurooppalaista yhdentymiskehitystä 70-, 80- ja 90-luvuilla kuten valtion- ja hallitusten päämiesten Eurooppaneuvosto. Erityisen merkittäviä ovat Eurooppa-neuvoston päätökset Euroopan yhtenäisasiakirjasta ja sopimuksesta Euroopan unionista (EU-sopimus) ja ennen kaikkea useista laajenemiskierroksista mukaan lukien Saksan viiden uuden osavaltion liittäminen EY:öön. Eurooppa-neuvosto ei ole juridisesti EY:n elin: Pariisin huippukokouksessa vuonna 1974 tehtyyn hallitusten väliseen sopimukseen perustuen mainittiin Eurooppaneuvosto ensimmäisen kerran Euroopan yhtenäisasiakirjan 2 artiklassa oikeudellisesti sitovassa tekstissä, mutta edelleenkin ETY:n perustamissopimuksen ulkopuolella. Myös Maastrichtin sopimuksessa tämä toimielin sijoitetaan osastossa Yhteiset määräykset (EU-sopimuksen D artikla) Euroopan yhteisön yläpuolelle ja siten sen perustuslaillisen vallanjakojärjestelmän ulkopuolelle. Sopimuksen mukaiset tehtävät EU-sopimuksen D artiklan mukaan Eurooppa-neuvosto antaa unionille sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet ja määrittelee kehittämisen yleiset poliittiset suuntaviivat. Eurooppa-neuvosto keskustelee lisäksi jäsenvaltioiden ja yhteisön talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista tehtävästä päätelmästä (EY:n perustamissopimuksen 103 artiklan 2 kohta) ja määrittelee yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan periaatteet ja yleiset suuntaviivat (EU-sopimuksen J.8 artiklan 1 kohta; -> yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka). Tosiasialliset tehtävät Tosiasiallinen toimien ja tehtävien määrä on tämän luettelon lisäksi huomattavasti laajempi ja eriytyneempi.

86 86 Ensiksi on mainittava tehtävä perustuslaillisena arkkitehtina. Tähän Eurooppaneuvoston tehtävään antaa eurooppalaiselle rakennuskoneistolle yleisiä poliittisia virikkeitä ja neuvoa -> Euroopan unionia näissä asioissa suhtauduttiin aluksi eli 70-luvulla hyvin pidättyväisesti. Vasta 80-luvulla Eurooppa-neuvosto on hyväksynyt lukuisia kestäviä aloitteita, kuten esim. hallitusten välisen konferenssin koolle kutsuminen käsittelemään Euroopan yhtenäisasiakirjaa, -> talous- ja rahaliittoa (Strasbourg, 1989) ja poliittista unionia (Dublin, 1990), joista se itse päätti hyväksymällä Maastrichtin sopimuksen Euroopan unionista vuonna Näillä päätöksillä valtion- ja hallitusten päämiehet ovat laajentaneet yhteistä toiminta-aluetta olennaisesti. He ovat määrittäneet toistuvasti Länsi-Euroopan ongelmat EY:n ja sen yhteistyön muiden muotojen yhteisiksi tehtäviksi ja vahvistaneet niiden käsittelytavat. Näin on ollut lähtien Haagin vuoden 1969 huippukokouksesta, joka johti Euroopan poliittisen yhteistyön aloittamiseen, aina uusia politiikan aloja perustamissopimuksiin liittäneiden tai unionin pilareita lisänneiden Euroopan yhtenäisasiakirjan ja Maastrichtin sopimuksen keskeisten osien hyväksymiseen asti. Toinen sen tehtävä on yleisten suuntaviivojen hyväksyminen talous- ja sosiaalipoliittisissa asioissa sekä ulkopolitiikassa erityisen tärkeinä pidettävien julkilausumien (suuntaviivojen määrittäjä) hyväksyminen. Eurooppa-neuvoston ulkopoliittinen luonne on kasvanut viime vuosina. Eurooppa-neuvosto on antanut julkilausumia kaikista 70-, 80- ja 90-luvun kansainvälisistä kriisialueista, esimerkiksi Etelä-Afrikasta, Lähi-idästä ja Neuvostoliiton hajoamisesta. EY:n kehitykselle hyvin tärkeää oli tehtävä, jota Eurooppa-neuvoston oman määritelmän mukaan ei käsitellä tai käsitellään vain toissijaisesti, eli tehdä Euroopan yhteisölle keskeiset päätökset tosiasiallisesti itse (päätösten tekijä). Eurooppa-neuvostosta on siten tullut erityisesti riitaisissa taloudellisissa ja institutionaalisissa asioissa keskeinen päätöksentekoelin, vaikka se ei missään tapauksessa ole tehnyt EY:tä/EU:ta sitovia oikeudellisia päätöksiä. Hallitusten päämiesten poliittiset suuntaviivat on muotoiltu EY:n/EU:n lainsäädännöksi tavanomaisten perustamissopimuksen mukaisten menettelyjen mukaan. Päätöksentekoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt Eurooppa-neuvoston päätöksentekoa leimaa useampi sille ominainen piirre. Päätöksenteon keskeinen tekijä on sopimuspakettien tekeminen. Vain valtion- ja hallitusten päämiehet voivat ottaa kaikin puolin huomioon jäsenvaltioiden vaatimukset ja myönnytykset useammilta politiikan aloilta. Kuten Euroopan yhtenäisasiakirjassa muutamien jäsenvaltioiden intressit -> sisämarkkinoiden aikaansaamisessa yhdistetään taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden parantamisvaatimusten kanssa, on Eurooppa-neuvoston onnistunut useita kertoja EY:n historiassa kehittää yhteisöä tämäntapaisten jäsenvaltioiden välisten lehmänkauppojen avulla. Hallitusten päämiehet käyttävät aina valtavasti aikaa ja näkevät vaivaa näissä neuvotteluissa, mutta yhteisön ja Euroopan unionin kehittäminen riippuu nimenomaan tämäntapaisista huipputason neuvotteluista,

87 mikä näkyy myös Euroopan unionista tehdyn Maastrichtin sopimuksen keskeisten kappaleiden synnystä. Silloin hallitusten päämiesten täytyi vastoin heidän omaa käsitystään käsitellä intensiivisesti konkreettisia tekstin muotoiluja. Valtion- ja hallitusten päämiesten yritykset päättää vain yleisistä poliittisista suuntaviivoista eivät osoittautuneet kestäviksi. Vasta teknisissä yksityiskohdissa poliittiset erimielisyydet tulevat selvästi esiin ja vasta sitten voidaan tehdä kovat päätökset. KÄSIKIRJA 87 Voimakkaammin kuin -> Euroopan unionin neuvostoa leimaavat Eurooppaneuvoston keskusteluja suurten valtioiden hallitusten päämiehet. Aiheesta riippuen myös -> Euroopan komission puheenjohtajalla tai pienempien valtioiden yksittäisillä hallitusten päämiehillä on merkittävä rooli. Neuvottelujen tyyli on suorempi ja henkilökohtaisempi kuin EU:n neuvostossa. Eurooppa-neuvoston kulloinenkin puheenjohtaja osallistuu laajemmin päätösten valmistelun sekä laatimisen johtamiseen kuin neuvostossa. Vaikutus muihin EU:n elimiin Eurooppa-neuvostoa perustettaessa kannettiin perustellusti huolta siitä, että tämä elin muuttaisi yhteisön alkuperäistä institutionaalista tasapainoa merkittävästi. Paljolti odotettiin, että hallitusten päämiehet romuttaisivat Euroopan komission yksinomaisen aloiteoikeuden, alentaisivat unionin neuvoston alempaan luokkaan ja vähentäisivät -> Euroopan parlamentin (EP) vähiä tosiasiallisia oikeuksia. Eurooppa-neuvoston kehitys on ollut tulokseltaan sekalainen. EY:n aloilla, joilla valtion- ja hallitusten päämiehet itse toimivat, on Eurooppa-neuvosto komission ja neuvoston valmistelujen jälkeen tehnyt itse asiassa varsinaiset päätökset ja alentanut siten sopimuksen säännöt muodollisiksi ratifiointimenettelyiksi. Monilla muilla aloilla Eurooppa-neuvosto ei ole vaikuttanut tavanomaiseen toimielinten yhteistoimintaan joko lainkaan tai sillä on ollut vaikutusta vain harvoin. Eurooppaneuvosto on lisännyt komission ja erityisesti sen puheenjohtajan asemaa ja merkitystä, koska ne ovat edustettuina tässä huipputason elimessä ja ne voivat hyödyntää Eurooppa-neuvoston julkilausumia korkean tahon valtuutuksena monille niiden EU-toimille. Eurooppa-neuvoston päätöksillä on laajennettu myös komission oikeuksia erityisesti hallitusten välisissä toimissa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä oikeus- ja sisäasiain ministerien yhteistyön alalla. Vaikutus Euroopan parlamenttiin on sitä vastoin kielteisempää: vaikka EP:n puhemies on jo jonkin aikaa voinut esittää jokaisen Eurooppa-neuvoston kokouksen alussa parlamentin jäsenten kannan, ovat parlamentin varsinaiset sopimuspohjaiset oikeudet neuvostoon nähden pysyneet enimmäkseen muodollisina, kuten on Eurooppa-neuvoston päätöksellä vahvistettu, ja parlamentilla on näin vain niukka neuvotteluvalmius varsinaisessa EYmenettelyssä. Valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallisempi on Eurooppa-neuvoston asema perustuslaillisen vallanjakojärjestelmän ulkopuolella, jonka Maastrichtin sopimus vahvisti selkeästi uudelleen: Eurooppa-neuvoston toimet pysyvät Euroopan

88 88 yhteisöjen tuomioistuimen mahdollisen valvonnan ulkopuolella (-> Euroopan yhteisöjen tuomioistuin; EU-sopimuksen L artikla). Integraatiopoliittinen vaikutus Eurooppa-neuvostolla on osoittautunut olevan voimakas integraatiopoliittinen vaikutus. Suoralla osallistumisellaan valtioiden ja hallitusten päämiehet ottivat ja ottavat välitöntä vastuuta myös EY:n ja Euroopan unionin vakaudesta, toimintakyvystä ja kehityssuunnasta. Tämä elin ei siis ole vain muutamien hallitusten päämiesten poliittisen oikun satunnainen tuotos, vaan Länsi-Euroopan perusluonteisen kehityksen merkki aina valtiollisten välineiden yhteiseen käyttöön ja siten samanaikaiseen toimielimelliseen yhteensulautumiseen asti. Wolfgang Wessels

89 Hallitusten välinen konferenssi KÄSIKIRJA 89 Perustamissopimuksen määräykset: EU-sopimuksen N artiklan 2 kohta ja tarkistuksiin liittyvät EU-sopimuksen B artiklan 5 kohta, EY:n perustamissopimuksen 189 b artikla, EU-sopimuksen J.10 ja J.4 artikla, sekä EUsopimuksen julistukset N:o 1 ja 16. Tavoitteet: toimielinten ja päätöksentekomenettelyjen tehokkuuden lisääminen, kansalaisten Eurooppa, unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintakyvyn vahvistaminen, oikeus- ja sisäasioiden kehittäminen. Kirjallisuutta: Euroopan parlamentin tutkimuksen pääosaston valkoinen kirja vuoden 1996 hallitusten välisestä konferenssista, 3. laitos, Luxemburg Eurooppa-neuvosto avasi EU-sopimuksen toteutumista arvioimaan kokoontuneen hallitusten välisen konferenssin (HVK) 29. maaliskuuta 1996 Torinossa ja se tulee kestämään oletettavasti pitkälle vuoteen Neuvotteluja käyvät viikoittain ulkoministereiden henkilökohtaisesti valtuuttamat henkilöt ja kerran kuussa itse ulkoministerit. -> Eurooppa-neuvosto valvoo HVK:n edistymistä tarvittaessa myös erityiskokouksissa. -> Euroopan parlamenttia pidetään säännöllisesti neuvottelujen tasalla; ja se voi esittää omia kantojaan. Kehitys HVK perustuu EU-sopimuksessa vahvistettuun tehtävään arvioida uusia käyttöön otettuja menettelyjä ja politiikkoja vuonna Lisäksi käsitellään yksittäisten jäsenvaltioiden ehdotuksia ja Eurooppa-neuvoston Brysselissä, Korfussa, Madridissa ja Torinossa valmistelema uudistusasialuettelo. HVK liittyy myös -> Euroopan unionin tuleviin laajentumiskierroksiin, joita ennen on määrä syventää yhdentymiskehitystä. Valmistelut hoiti valtion- ja hallitusten päämiesten asettama mietintäryhmä (heinäkuu-joulukuu 1995), jonka kertomuksessa esiteltiin EUsopimuksen tarkistusehdotuksia. Sitä edelsivät ->Euroopan unionin neuvoston ja -> Euroopan komission kertomukset EU-sopimuksen toiminnasta sekä kaksi Euroopan parlamentin päätöslauselmaa. Komissio kertoi selkeästi omista odotuksistaan HVK:n aattona. Painopisteet Hallitusten välisissä neuvotteluissa käsitellään kolmea aihealuetta. Ensimmäinen aihealue on kansalaiset ja Euroopan unioni. Siinä on kyse kansalaisoikeuksien liittämisestä voimakkaammin sopimukseen Euroopan unionista, avoimuuden lisäämisestä EU:n toiminnassa sekä unionin sisäisen turvallisuuden parantamisesta. Toinen ala keskittyy menettelyjen tehokkuuden lisäämiseen

90 90 mahdollisella enemmistöpäätösten lisäämisellä, neuvoston äänten painotuksen tarkistukseen (suurempien ja pienempien jäsenvaltioiden välisen tasapainon parantamiseksi) ja menettelytapojen yksinkertaistamiseen ottaen erityisesti huomioon Euroopan parlamentin yhteispäätösoikeuden (-> päätöksentekomenettely). Kolmas aihealue liittyy EU:n parempaan toimivaltaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa perustamalla suunnittelu- ja analysointiyksikkö, mahdolliseen päätöksentekojärjestelmän muokkaamiseen, unionin ulkopoliittisen edustuksen parantamiseen ja puolustuspolitiikan kehittämiseen. Viime aikoina on Euroopan työllisyyspolitiikka tullut etualalle unionin suuren työttömyyden vuoksi. Erään saksalais-ranskalaisen ehdotuksen perusteella ajankohtaista on yleisesti kysymys menettelyjen tekemisestä joustavammiksi, jotta mahdollistetaan tarvittaessa jonkin jäsenvaltioryhmän eteneminen yhdentymiskehityksessä. Nykyinen tilanne Toistaiseksi hallitusten välinen konferenssi on edennyt hitaasti. Erityisiä ongelmia aiheuttaa erityisesti nykyisen brittihallituksen jarruttava suhtautuminen. Myös muut jäsenvaltiot kiistelevät sopimusmuutosten tai -lisäysten konkreettisesta ulottuvuudesta, vaikka suurimmalla osalla on selvästi samanlaiset uudistusintressit. Neuvottelutulosten välttämätön ratifiointi huomioon ottaen on ensisijaisesti odotettavissa nykyisten menettelyjen ja toimivaltasäännösten vakauttaminen ja varovainen kehittely. Mathias Jopp

91 Kalastuspolitiikka KÄSIKIRJA 91 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 38 artikla. Tavoitteet: kalastuksen parissa työskentelevien kohtuullisen elintason varmistaminen, hintavaihteluiden estäminen, kuluttajien tarpeiden täyttäminen kohtuullisin hinnoin, kalakantojen säilyttäminen ja suojeleminen. Välineet: markkinajärjestelyn luominen ja tuottajajärjestöjen toiminnan tukeminen, suurimpien saaliiden vahvistaminen EU:n aluevesillä ja niiden jakaminen jäsenvaltioiden kesken, pyyntivälineitä ja vähimmäiskokoja koskeva sääntely, lainsäädännön noudattamisen valvonta, kalastussopimukset kolmansien maiden kanssa, kalastusalan rakennetoimenpiteiden kehittäminen. Talousarvio: 27,8 miljoonaa ecua (markkinajärjestelyn mukaiset kustannukset) vuonna Euroopan yhteinen kalastuspolitiikka Sininen Eurooppa on oikeudellisesti katsoen nuori politiikan alue yhdentyvässä Euroopassa. Erityisesti rannikkoalueille elintärkeän kalastuselinkeinon edistämiseksi on vuodesta 1970 säädetty kahdella EY-asetuksella kaikkien EY:n kalastajien vapaasta ja yhtäläisestä pääsystä osallisiksi yhteisön kalakannoista tietyin poikkeuksin. Vuonna 1973 tapahtunut yhteisön laajentuminen pohjoiseen laajensi merkittävästi kalastusalueita, ja kalastuskysymykset olivat tärkeä neuvottelujen aihe. Iso- Britannia, Irlanti ja Tanska saivat rannikkokalastajilleen erityisiä myönnytyksiä, kuten kuuden tai 12 meripeninkulman kalastusvyöhykkeet, jotka olivat voimassa vuoteen Pyyntioikeuksien jakamiseen liittyviä ongelmia käsiteltiin luvun puolivälistä alkaen EY:n lisäksi myös kansainvälisellä tasolla. Yhdistyneiden Kansakuntien kolmannessa merioikeuskonferenssissa ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen kalastusoikeuksista: useat valtiot vaativat 200 meripeninkulman kalastusvyöhykkeitä, ja EY teki saman päätöksen vuonna Samalla vapaiden kansainvälisten pyyntialueiden koko pieneni edelleen. Tällöin maat, joilla oli vierekkäisiä pyyntialueita, joutuivat myöntämään toisilleen vastavuoroisia pyyntioikeuksia. Myös EY teki kalastussopimuksia lukuisien kolmansien maiden kanssa. Kalakantojen säilyminen varmistetaan vahvistamalla vuotuiset suurimmat sallitut kokonaissaaliit ja määrälliset kalastuskiintiöt. Laajentuminen etelään vuonna 1986 merkitsi paitsi EY:n kalastusvesien pinta-alan lisääntymistä myös kalastajien määrän kaksinkertaistumista. Espanjalle ja Portugalille myönnettiin siirtymäaikaa vuoteen 1996 asti vastavuoroisen vesille pääsyn järjestämiseksi ja pyyntioikeuksien rajoittamiseksi.

92 92 Markkinajärjestely ETY:n/EY:n perustamissopimuksen 38 artiklan mukaan maataloutta ja maataloustuotteiden kauppaa koskevia määräyksiä sovelletaan myös kalastukseen. Kehittäessään maatalouden markkinajärjestelyjä ministerineuvosto (-> Euroopan unionin neuvosto) antoi vuonna 1970 kalastustuotteiden yhteistä markkinajärjestelyä koskevan asetuksen, jota on muutettu vuosina 1976, 1981 ja Parhaillaan ollaan vahvistamassa yhteisiä kaupan pitämistä koskevia vaatimuksia, jotka koskevat lajittelemista laatu-, koko- ja painoluokkiin sekä tuotteiden pakkaamista, kauppakunnostusta ja merkintöjä. Tällä tavoin voidaan varmistaa markkinoiden avoimuus ja estää huonolaatuisten tuotteiden pääsy markkinoille. Kaupan pitämiseen liittyvien toimien toteuttaminen kuuluu tuottajajärjestöille. Yksittäisille kalalajeille vahvistetaan vuosittain ohjehinnat. Tuottajajärjestöt voivat vahvistaa vetäytymishinnat, joita alhaisempaan hintaan ne eivät myy jäsentensä toimittamia tuotteita. Sen sijaan jäsenille maksetaan taloudellinen korvaus, joka rahoitetaan osittain maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta (-> alueellinen rakennepolitiikka). Myös tuottajajärjestöihin kuulumattomat voidaan velvoittaa noudattamaan vetäytymishintoja (ilmoitus tuottajajärjestön antamien sääntöjen soveltamisen laajentamisesta koskemaan järjestöön kuulumattomia tuottajia). Tärkeimpien kalalajien vetäytymishinnat ovat prosenttia ohjehinnoista. Kalan tuonnissa EU:hun kannetaan tulleja. Lisäksi eri kalalajeille ja niistä valmistetuille jalostetuille tuotteille on kolmen viime vuoden aikana vahvistettu tuottajahintojen perusteella viitehinnat. Tuonnin edellytykseksi voidaan asettaa, että se ei tapahdu viitehintoja alhaisempaan hintaan. Tiettyjen tuotteiden osalta viitehinnan ja tullilla korotetun vapaasti rajalla -hinnan välisestä erotuksesta voidaan kantaa tasoitusmaksua. Viennille voidaan myöntää tukea, joka kattaa yhteisön hintatason ja tiettyjen vientimarkkinoiden hintatason välisen erotuksen. Rakennepolitiikka Samanaikaisesti yhteisen markkinajärjestelyn perustamisen kanssa annettiin 20. päivänä lokakuuta 1970 asetus kalatalouden yhteisen rakennepolitiikan käyttöön ottamisesta (muutettu vuonna 1976). Sen tarkoituksena oli edistää kalatalouden tasapainoista ja yhdenmukaista kehittämistä ja merien ja sisävesien biologisten voimavarojen järkiperäistä hyödyntämistä. Rakennepolitiikan yhteensovittamiseksi jäsenvaltiot velvoitettiin antamaan tiedoksi -> Euroopan komissiolle vuosittain kalatalouden tilanne, kuluvalle vuodelle suunniteltujen toimenpiteiden luonne ja laajuus sekä monivuotiset ohjelmat. Komissio puolestaan velvoitettiin antamaan vuosittain -> Euroopan parlamentille ja ministerineuvostolle kertomus kalatalouden rakenteesta, rakennepolitiikan yhteensovittamisesta yhteisön tasolla, tätä varten toteutetuista toimenpiteistä ja yhteisön rahoituksesta. Pitkien neuvottelujen jälkeen vuonna päätettiin 1993 kalastuslaivastojen monivuotisista kehittämissuunnitelmista vuoteen 1996 ulottuvalle jaksolle. Aikaisemmin vuodeksi 1991 vahvistettujen kapasiteettitavoitteiden pohjalta niissä

93 määrätään kaikkia jäsenvaltioita koskevista pyyntiponnistusten rajoituksista kalalajeittain ja pyyntimenetelmittäin. Erityisen uhanalaisten pohjakalalajien nuottakalastusta on vähennettävä 20 prosentilla ja kampeloiden pyyntiä 15 prosentilla. Pelagisten lajien, joiden kalakantojen tilanne on suhteellisen hyvä, sekä selektiivisen, kalakantoja säästäväksi katsotun verkko- ja rysäkalastuksen osalta pyynti rajoitetaan viitevuoden 1991 tasolle. Aikaisemmista yhteisöohjelmista poiketen laivastokoon ylärajat kalastusponnistuksia varten vahvistetaan pyyntikapasiteetin ja ajallisen kalastustoiminnan tuotoksena, jolloin tavoitteet voidaan saavuttaa 45-prosenttisesti vähentämällä ajallisesti kalastustoimintaa. Koska vähentämisprosentit viittaavat aikaisempiin tavoitteisiin, on laivaston pienentäminen suhteessa ohjelman alkaessa vuonna 1993 vallinneeseen tilanteeseen hyvin erilaista eri jäsenvaltioissa. KÄSIKIRJA 93 Rakennerahastouudistuksen osana otettiin käyttöön kalatalouden ohjauksen rahoitusväline (KOR). Samalla lopetettiin siihenastiset yhteisön tukikäytännöt 31. päivästä joulukuuta Vastaisuudessa päätökset uusista tukitoimista tehdään pääosin jäsenvaltioissa niille osoitettujen määrärahojen rajoissa yksinkertaistettua ohjelmasuunnittelua noudattaen. Kalakantojen säilyttäminen ja hyödyntäminen yhteisössä Yhteisen talousalueen (-> sisämarkkinat) käsitteeseen sisältyy periaate kyseiseen talousalueeseen kuuluvien kalastusvesien käytöstä ilman kansallisuuteen perustuvaa syrjintää. Tämä periaate ei kuitenkaan toteutunut heti, koska jäsenvaltioiden kalastusalan suorituskyky vaihteli suuresti ja koska rannikkokalastusta oli suojattava tehokkaampia kalastusmuotoja vastaan. Sen vuoksi otettiin käyttöön aluksi viiden vuoden ajaksi kolmen meripeninkulman yksinomainen suojavyöhyke. Kun kalastusalueiden laajentaminen 12:sta 200 meripeninkulmaan tuli voimaan 1. tammikuuta 1970, yhteisön oli löydettävä sellainen ratkaisu, jonka avulla voitiin varmistaa kalakantojen säilyttäminen ja hyödyntäminen yhteisössä. Suurimpien sallittujen saaliiden vahvistaminen, niiden jakaminen jäsenvaltioiden kesken ja rannikkovesille pääsyn säännöstely aiheuttivat ministerineuvostolle runsaasti pohdittavaa vuosien 1976 ja 1982 välisenä aikana. Ratkaisu kalastuskiistaan syntyi 25. tammikuuta 1983, kun jäsenvaltioille myönnettiin lupa ulottaa 20 vuoden ajaksi kansalliset suojavyöhykkeensä 12 meripeninkulman etäisyydelle sillä edellytyksellä, että ne sallisivat muiden jäsenvaltioiden harjoittaman perinteisen kalastustoiminnan jatkumisen. Tärkeimpien kalalajien saalisosuudet siirrettiin seuraavien 20 vuoden jaksolle, mutta kalakantojen kehityksen vuoksi niihin on ollut tänä aikana pakko tehdä mukautuksia. Kilpailu yhä niukemmista kalakannoista edellytti, että sallittujen saaliiden ja yhteisesti päätettyjen pyyntirajoitusten noudattamista valvottiin entistä enemmän. Neuvosto päättikin vuonna 1993 useista periaatteellisista muutoksista. Jäsenvaltioiden viranomaiset velvoitettiin vastedes toteuttamaan asianmukaiset toimenpiteet, mukaan lukien rangaistusmenettelyn aloittaminen, jos voimassa

94 94 olevia säännöksiä rikottiin. Tarkastuksista vastaavat jäsenvaltiot. Komissio valvoo niiden toimintaa ennen muuta ennalta ilmoittamattomilla tarkastuksilla, joiden tukena käytetään uusinta jatkuvan paikantamisen mahdollistavaa tekniikkaa. Kaikilla kalastusaluksilla on pidettävä kalastuspäiväkirjaa, jonka perusteella voidaan todeta, vastaavatko aluksella pidetyt saaliit aluksella käytetylle verkolle vahvistettua kalalajien luetteloa. Winfried von Urff

95 Kansalaisten Eurooppa KÄSIKIRJA 95 Perustamissopimuksen määräykset: ei omaa sopimusperustaa, koska kansalaisten Eurooppa on yläkäsite eri politiikan alojen toimille, jotka vaikuttavat suoraan kansalaisiin; unionin kansalaisuus (EY:n perustamissopimuksen 8 artikla) sekä EY:n perustamissopimuksen 8 a-d artikla, toissijaisuusperiaate (EY:n perustamissopimuksen 3 b artikla). Tavoitteet: vapaa sijoittautumis- ja oleskeluoikeus, yhdentymiskehityksen kielteisten vaikutusten poistaminen, myönteisen kuvan rakentaminen, tunne kuulumisesta Euroopan unioniin, liikkuvuuden edistäminen. Välineet: yksittäisten politiikan alojen välineet, PR-työ, tukiohjelmat. Kansalaisten suhde -> Euroopan unioniin (EU) ei ole aivan yksinkertainen. Toisaalta kansalaiset tuntevat vastenmielisyyttä kaukana toimivaa ns. superbyrokratiaa vastaan, jonka toiminnan valvominen tai ohjaileminen omien mieltymysten mukaan tuntuu vaikealta. Toisaalta EU:n toimintakyvylle asetetaan suuria odotuksia, joita ei nykyisessä yhdentymistilanteessa aina voida täyttää, mistä on esimerkkinä entisen Jugoslavian sota. EU:n etäisyyttä kansalaisiin lisäävät hämmentävät käsitteet, henkilökohtaisuuden puuttuminen ja Eurooppaa koskevan politiikan kattamien alojen monimuotoisuus. Tien löytäminen euroviidakon läpi tuntuu unionin kansalaisesta toivottomalta. Vallitseva ilmapiiri EU:n jäsenvaltioissa on havaittavissa Euroopan yhdentymiskehityksen kannatuksen vähenemistä. Sen taustalla on Maastrichtin sopimusta koskeva keskustelu sekä suuntautumisvaikeudet uudessa moninapaisessa maailmassa luvun puolivälin jälkeen yhdentymisen kannatus kasvoi voimakkaasti, mikä selittyy mm. eurooppalaisten -> sisämarkkinoiden toteuttamiseen liittyneillä suunnattomilla tiedotus- ja mainostustoimilla sekä kukoistavalla taloudellisella tilanteella luvun alussa kannatusluvut kuitenkin laskivat selvästi. Se voidaan tulkita merkiksi yhdentymisinnon laantumisesta ja siten uhkaksi Euroopan yhdentymispyrkimyksille tulevaisuudessa. Toisaalta se voi johtua mielipiteiden normaalista vaihtelusta. Varmuus asiasta saadaan vasta parin vuoden kuluttua mielipidesuuntauksia tutkimalla. Euroopan yhdentymispyrkimyksiä kannattaa edelleen keskimäärin yli puolet unionin kansalaisista (Lähde: Eurobarometri). Alussa yhdentymisen takana oli valtaeliitin yksimielinen tuki ja kansalaisten myönteinen perusasenne. Euroopan yhdentymisen edetessä tehtiin yhä enemmän päätöksiä määrärahojen uudelleenjakamisesta. Samalla eurooppalaiset säännökset

96 96 koskivat yhä useampia ihmisiä. Säännösten määrän kasvu vahvisti kansalaisten tarvetta saada tarkempaa tietoa Eurooppaa koskevista poliittisista päätöksistä ja päästä myös vaikuttamaan niihin. Yhteisön tehtävä politiikan tekijänä tunnustettiin yleisesti. Poliittisessa keskustelussa esitetyt erilaiset lähtökohdat ja mielipiteet johtivat siihen, että kansalaisten käsitykset Euroopan yhdentymisestä alkoivat eriytyä voimakkaasti. Se on osa tavanomaista demokraattista kehitystä ja keskustelukulttuuria, jota mielipiteenmuodostus edellyttää ja joka tapahtuu yhä useammin Euroopan tasolla. UNIONIN KANSALAISUUS Mitä etua Maastrichtin sopimuksesta on kansalaisille? Ennen kaikkea se tuo mukanaan uusia oikeuksia ja vapauksia. Ne kuuluvat unionin kansalaisuuteen, joka on kaikilla jonkin jäsenvaltion kansalaisilla. Oikeutta valita asuinpaikkansa vapaasti EU:n alueella parannetaan huomattavasti. Vuodesta 1994 lähtien jokaisella unionin kansalaisella on ollut oikeus äänestää ja asettua ehdolle Euroopan parlamentin vaaleissa maassa, jossa hän asuu. Myös EU-kansalaisten kunnallinen äänioikeus toteutuu vähitellen. Euroopan unionin ulkopuolisissa maissa unionin kansalainen saa suojelua minkä tahansa muun EU:n jäsenvaltion diplomaatti- ja konsuliviranomaisilta, jos hänen omalla maallaan ei ole edustusta kyseisessä maassa. Oikeus vedota Euroopan parlamenttiin ja oikeus kääntyä oikeusasiamiehen puoleen on nyt sisällytetty perustamissopimukseen.. Euroopan unionin on noudatettava perus- ja ihmisoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksessa sekä jäsenvaltioiden perustuslaeissa. Euroopan yhdentyminen - alusta alkaen kansalaisia varten Eurooppalaisen yhdentymisen historiaa leimaa tehokkaiden mekanismien ja välineiden etsintä valtioiden ja niissä elävien ihmisten rauhanomaista rinnakkaiseloa varten. Niitä tarvitaan erityisesti tilanteissa, joissa erilaiset edut törmäävät. Ajatus kansalaisten Euroopasta oli yksi Euroopan yhteisön perusideoista. Vastoin yleistä käsitystä ETY:ä ei luotu ensi sijassa taloutta varten, vaan pohjimmiltaan oli kyse halusta parantaa kansalaisten elinoloja ja ammatinharjoittamisen edellytyksiä. Ensimmäisten yhdentymisaskeleiden jälkeen

97 kansalaisten Eurooppa-hankkeet pyrittiin sisällyttämään myös lainsäädäntöön. Sen välivaiheita olivat Tindemansin kertomus (1974), -> Euroopan parlamentin suorien vaalien toteuttaminen (1979), Euroopan yhtenäisasiakirjaa valmisteleva Adonninon komitea, lukuisat liikkuvuuden ja vaihdon tukiohjelmat, Maastrichtin sopimuksessa mainittu unionin kansalaisuus sekä joukko säännöksiä, joiden on tarkoitus taata kansalaiselle erityinen suojelutaso (esim. terveydenhuolto, kuluttajansuoja jne.). KÄSIKIRJA 97 Unionin kansalaisuutta koskevia konkreettisia säännöksiä Kansalaiset ja Euroopan unioni ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Unionin suhdetta kansalaisiin koskevia määräyksiä on useita. Henkilöiden vapaa liikkuvuus sekä sijoittautumis- ja oleskeluoikeudet tulivat voimaan sisämarkkinoiden myötä, joita ei tosin ole vielä saatettu kokonaan loppuun. Maastrichtin sopimuksessa säännönmukaistettiin kansalaisten Eurooppaa koskevia säännöksiä ja tuotiin esiin myös uusia näkökohtia. Lisäksi se sisältää unionin kansalaisen oikeudet. Niitä ovat oikeus vapaaseen oleskeluun (EY:n perustamissopimuksen 8 a artikla), äänioikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan parlamentin (EP) valinnassa sekä myös kunnallisvaaleissa asuinvaltiosta riippumatta (EY:n perustamissopimuksen 8 b artikla). Kansalaisen oikeuksia ovat edelleen toisen EU:n jäsenvaltion diplomaatti- tai konsuliviranomaisen takaama suoja kolmannessa maassa, jossa kansalaisen omalla valtiolla ei ole edustusta (EY:n perustamissopimuksen 8 c artikla), oikeus vedota Euroopan parlamenttiin asioissa, jotka kuuluvat yhteisön toiminnan alaan (EY:n perustamissopimuksen 8 d artikla) sekä mahdollisuus tehdä kantelu EP:n asettamalle oikeusasiamiehelle yhteisön toimielinten ja laitosten toiminnassa ilmenneistä epäkohdista (EY:n perustamissopimuksen 138 e artikla). Myös poliittiset puolueet otettiin ensimmäistä kertaa mukaan EU-sopimukseen. Niiden tehtävänä on mm. myötävaikuttaa eurooppalaisen tietoisuuden muodostumiseen (EY:n perustamissopimuksen 138 a artikla). Unionin kansalaisuuden sisällyttäminen sopimukseen Euroopan unionista on yritys luoda suora yhteys kansalaisten ja usein abstraktiksi jäävän unionin välille. Unionin kansalaisoikeuksien saaminen edellyttää jonkin EU:n jäsenvaltion kansalaisuutta. Huomiota herättävää on kuitenkin se, että sopimuksessa on määritelty selkeästi unionin kansalaisten oikeudet, muttei heidän velvollisuuksiaan. Maastrichtin sopimuksessa (EY:n perustamissopimus 3 b artikla) mainitun toissijaisuusperiaatteen avulla on määrä lisätä Euroopan unionin kansanläheisyyttä. Yhteenveto: demokraattisen legitimaation ongelma Politiikalla, joka ei aja kansalaisten asioita, ei ole legitimaatioperustetta. Politiikan avulla voi olla kuitenkin vaikea kehittää yhteiskunnallisia rakenteita, joihin kansalaiset voivat luoda suorat suhteet. Näin on varsinkin järjestelmässä, jota leimaavat siihen kuuluvien kansalaisten suuri lukumäärä sekä maantieteellinen ja

98 98 kulttuurinen monimuotoisuus. Euroopan unionin poliittisessa järjestelmässä päätökset tehtiin aluksi jäsenvaltioissa. Yhdentymisen syvetessä ja yhteisön toimialojen lisääntyessä lähinnä ja 90-luvuilla päätösvalta siirtyi yhä enemmän Euroopan parlamentille. Maastrichtin sopimuksesta käydyssä keskustelussa valitettiinkin ennen kaikkea demokraattisen legitimaation puutetta yhteisön toiminnassa. Eurooppaa koskevat poliittiset päätökset ovat toistaiseksi perustuneet kaksinkertaisen legitimaation periaatteelle, jossa toimijoina ovat Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit. EU:n kansalaiset ovat valinneet Euroopan parlamentin suorilla vaaleilla vuodesta 1979 lähtien. Toistaiseksi sillä on kuitenkin vain rajoitettuja yhteispäätösoikeuksia eurooppalaisessa lainsäädännössä. Lisäksi eurooppalaiset parlamentaarikot valitaan kansallisten vaalijärjestelmien mukaisesti ja kansalaisten valinnoilla on etupäässä kansallisia motiiveja. Europarlamentaarikkojen on myös vaikea luoda suhteita vaalipiireihinsä ja eurooppalaisten puoluetoimijoiden osallistumista kansalliseen päätöksentekoon on vaikea järjestää jo istuntoviikkojen ja työryhmäistuntojen aikataulujenkin vuoksi. Euroopan unionin poliittista toimintaa hallitsee edelleen useissa tapauksissa -> Euroopan unionin neuvosto, joka muodostaa demokraattisen legitimaation toisen peruspilarin. Eurooppaa koskevan poliittisen toiminnan (-> päätöksentekomenettely) demokraattisen legitimaation ongelmaa pahensi ensinnäkin Euroopan parlamentin yhteispäätösoikeuksien vahvistaminen. Tilannetta vaikeutti lisäksi niiden toimintaalojen lisääminen, joilla ministerineuvosto tekee enemmistöpäätöksiä ja joista jäsenvaltioiden edustajat siten päättävät. Euroopan parlamentin roolin vahvistamisen ohella vuoden 1996 hallitusten välisestä konferenssista käytävässä keskustelussa on noussut esille kysymys, miten kansallisten parlamentaarikkojen vaikutusvaltaa eurooppalaisessa lainsäädännössä voitaisiin lisätä. Eurooppalaisen poliittisen vallan valvonnan on ainakin toistaiseksi oltava näiden molempien legitimaation peruspilareiden vastuulla. Vuoden > hallitusten välisessä konferenssissa on mm. tarkoitus parantaa legitimaatiosta vastaavien toimielinten välistä tasapainoa. Euroopan unionilla on meneillään eräänlainen välivaihe. Euroopan parlamentilla ei ole vielä tarpeeksi oikeuksia lainsäädännön eri vaiheissa, jotta se voisi taata todellisen eurooppalaisten kansalaisten suoran legitimaation. Kansalliset parlamentit voivat nimittäin tehdä sen vain välillisesti. Lisäksi demokratiaperiaatteen loukkaamattomaan sisältöön kuuluu, että valtiollisten tehtävien hoitamisen ja valtiollisen toimivallan harjoittamisen perusta on valtion väestö (Saksan perustuslakituomioistuimen päätös koskien sopimusta Euroopan unionista). Väite, ettei eurooppalaista kansaa ole vielä olemassakaan, tukee osittain pyrkimyksiä vahvistaa Euroopan parlamentin oikeuksia.

99 Katsaus tulevaisuuteen: kansalainen edelleenkin yhdentymisen keskipisteenä Maastrichtin sopimus kiihdytti keskustelua Euroopan unionin ja sen kansalaisten välisestä suhteesta. Nykyistä keskustelua käydään lähinnä kolmen aiheen ympärillä: Harkitaan Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmän muokkaamista selkeämmäksi, helpommin ymmärrettäväksi ja siten kansalaiselle avoimemmaksi. Eurooppaa koskevasta politiikasta on tarkoitus tehdä myös henkilökohtaisempaa. Kansallisen ja eurooppalaisen tason vastuualueet on jaettava järjestelmällisemmin. 2. Käydään keskustelua siitä, pitäisikö perustuslakiin tai sitä vastaavaan asiakirjaan ottaa luettelo perusoikeuksista, jossa taattaisiin kansalaiselle tiettyjä oikeuksia. 3. Yhteisön toimielinten tiedotustyötä on parannettava. Yhä syvenevä yhdentyminen, eurooppalaisen politiikan merkityksen kasvaminen kansalaisten elämässä sekä yhdentymiskehityksen eriytyminen vaativat lisäksi tiedon valikointia. Melanie Piepenschneider

100 100 Kehitysyhteistyö Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen artikla (merentakaisten maiden ja alueiden assosiointi), 238 artikla (Lomén sopimukset), 113 artikla (kauppapolitiikka), 43 artikla (elintarvikeapu). Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa mainittu EY:n laaja vastuu kehitysyhteistyöstä (130 u-y artikla). Välineet: assosiaatiosopimukset valtioryhmittymien kanssa sekä kauppa- ja yhteistyösopimukset, yleinen tullietuusjärjestelmä, talousapu, elintarvike- ja katastrofiapu, kansallisten kehitysyhteistyöpoliitikkojen yhteensovittaminen ja yhdenmukaistaminen. Talousarvio: Vuonna 1995: 2,651 miljardia ecua, noin 3,4 prosenttia EY:n talousarviosta, noin 2,5 miljardia ecua vuosittain Lomé-yhteistyöhön luvun puolivälistä lähtien -> Euroopan unioni (EU) on tehostanut toimintaansa kehitysyhteistyössä. Ilman selkeästi määriteltyä toimivaltaa se kehitti asteittain oman kehitysyhteistyöpoliittisen välineistön ja taloudelliset puitteet, jotka vastasivat lopulta täysin jäsenvaltioiden toimintamahdollisuuksia. Jäsenvaltioiden toimintoja täydentävää, mutta omaa selkeästi määriteltyä toimivaltaa kehitysyhteistyössä EU sai vasta, kun sopimus Euroopan unionista tuli voimaan marraskuussa Kehitysyhteistyöpolitiikan eurooppalaistamisen jatkaminen ei ole ainakaan toistaiseksi suunnitteilla. Tavoitteena on sen sijaan tehostaa EU:n ja sen jäsenvaltioiden toimintojen yhteensovittamista ja yhdenmukaistamista. Vaikka EU:lla ei ollutkaan 1990-luvun alkuun saakka omaa kehitysyhteistyöpoliittista toimivaltaa, se kehitti monipuolisia toimintoja pohjoisen ja etelän välisen yhteistyön alalla. Pääasiassa maatalouspoliittisista syistä se on ollut vuodesta 1969 alkaen osapuolena kansainvälisissä elintarvikesopimuksissa. Vuodesta 1971 alkaen se on myöntänyt kehitysmaille yksipuolisia kauppaetuuksia yleisen suosituimmuusjärjestelmänsä pohjalta. EY on 1970-luvun puolivälistä alkaen myöntänyt myös talousapua ja katastrofiapua, mikä perustuu neuvoston ETY:n perustamissopimuksen 235 artiklan perusteella tekemiin päätöksiin. Talousja katastrofiavun myöntämisessä se työskentelee osittain hyvin tiiviisti yksityisten kansainvälisten avustusjärjestöjen kanssa. Sopimus Euroopan unionista (EU-sopimus) vahvisti EY:n kehitysyhteistyöpolitiikan oikeusperustaa selvästi. EY:n perustamissopimuksen 130 u-y artiklaan sisällytettiin uutena alueena kehitysyhteistyö, jolla on kolme tavoitetta. Ne ovat kehitysmaiden

101 taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen tukeminen, niiden integroiminen maailmantalouteen sekä köyhyyden torjunta. Sen mukaan yhteinen kehitysyhteistyö nimenomaan täydentää jäsenvaltioiden kehitysyhteistyöpolitiikkaa. KÄSIKIRJA 101 Apu kolmannelle maailmalle Pääsiallisten avunantajavaltioiden julkinen apu (miljoona dollaria, 1992) (a) EUR 15 USA JAP (b) Arabimaat (c)muut kehitysmaat (a) EU ja jäsenvaltiot (b) mm. Saudi Arabia, Arabiemiirikuntien liitto (c) mm. Kiina, Intia, Korea, Taiwan, Venezuela Norja Kanada Australia Uusi-Seelanti

102 102 Tavoitteet ja välineet EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan toimia ja tavoitteita tarkistettiin 1980-luvun alussa. -> Euroopan komissio muutti kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteenasettelua ensimmäisen kerran lokakuussa 1982 ns. Pisanin muistiolla. Se tapahtui vuonna 1979 ensimmäistä kertaa suorilla vaaleilla valitun -> Euroopan parlamentin vaatimuksesta. Kehitysyhteistyöpolitiikassa on yleisten päämäärien kuten maailmanlaajuisen rauhanturvaamisen lisäksi kuusi keskeistä konkreettista tavoitetta. Niitä ovat ensinnäkin kehitysmaiden omien pyrkimysten tukeminen, elintarvikeomavaraisuuden tukeminen maaseutua kehittämällä sekä inhimillisten voimavarojen kehittäminen ja kulttuurisen ulottuvuuden huomioonottaminen. Muut tavoitteet ovat kehitysmaiden tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen kehittäminen, luonnonvarojen järjestelmällinen hyödyntäminen sekä ekologisen tasapainon palauttaminen ja säilyttäminen. Tätä tärkeysjärjestystä noudatetaan myös varojen myöntämisessä. Syyskuussa 1992 komissio esitti kehitysyhteistyöpolitiikkaa ennen vuotta 2000 koskevan tiedonannon, jossa tarkastellaan Maastrichtin sopimuksen seurauksia kehitysyhteistyölle. Erityisen tärkeää kehitysyhteistyössä on nykyisin myös ihmisoikeuksien sekä toimivien hallinto- ja hallitusrakenteiden (ns. good governance) kunnioittaminen. EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan välineitä ovat kauppa-, assosiaatio- ja yhteistyösopimukset valittujen valtioryhmien ja yksittäisten valtioiden kanssa sekä lukuisat maailmanlaajuisesti sovellettavat kehitysyhteistyöpolitiikan välineet. Viimeksi mainittuihin kuuluu ensinnäkin suosituimmuusjärjestelmä, joka helpottaa erityiskohtelun saaneiden valtioiden pääsyä EU:n markkinoille. Muita maailmanlaajuisia kehitysyhteistyöpolitiikan välineitä ovat elintarvikeapu, katastrofiapu sekä talousapu Aasian ja Latinalaisen Amerikan valtioille. Lomén sopimukset Tärkein osa EU:n kehitysyhteistyöpolitiikkaa on Lomé-yhteistyö. Ensimmäisen Lomén sopimuksen allekirjoittivat vuonna 1975 silloiset yhdeksän EY:n jäsenvaltiota sekä 46 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueiden (AKT) valtiota. Sen edeltäjä oli Euroopan talousyhteisön ja 18 Afrikan maan välinen Yaoundén sopimus. Joulukuussa 1989 EY:n 12 jäsenvaltion sekä 69 kehitysmaan edustajat allekirjoittivat neljännen Lomén sopimuksen (johon Namibia liittyi 1990). Sen voimassaoloaika on 10 vuotta maaliskuusta 1990 helmikuuhun Sopimukseen kuuluvaa taloudellista apua tarkistettiin kuitenkin jo vuonna Sopimuksen kauppapoliittisessa luvussa sovittiin, että 99 prosenttia kaikista AKTmaiden tuotteista voidaan tuoda EU:n markkinoille tullitta. EU:n maatalouden markkinajärjestelyn piiriin kuuluvia tuotteita ei kuitenkaan edelleenkään saa tuoda vapaasti yhteisön markkinoille. AKT-maat voivat sen sijaan määrätä tulleja EU:n tuontitavaroille, mikäli ne eivät syrji muita teollisuusmaita. Yksi EU:n ja AKT-maiden välisen sopimuksen tärkeimmistä välineistä on Loméyhteistyössä kehitetty vientitulojen vakauttamisjärjestelmä (Stabex). Sitä pidetään toiminta-alueeltaan suppeana, mutta käytännössä luotettavasti toimivana mallina.

103 Stabex-järjestelmä koskee yli 40 maatalouden raaka-ainetta. Se takaa kehitysmaille vientitulojen vähentyessä korvausta Brysselin talousarviosta sovittuun enimmäismäärään asti ja tiettyjen ehtojen täyttyessä. Vuodesta 1987 alkaen vastaavanlainen järjestelmä on ollut käytössä myös Aasian ja Latinalaisen Amerikan köyhimmille valtioille. KÄSIKIRJA 103 Muut neljännen Lomén sopimuksen luvut käsittelevät velkaantumisongelmaa, ympäristösuojelua sekä ihmisoikeuksia. Sopimuksen määrärahoja lisättiin vuosiksi kolmanteen Lomén sopimukseen verrattuna 52,5 miljardista 73,8 miljardiin markkaan. EU:n jäsenvaltioiden pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen Eurooppa-neuvosto päätti Cannesissa 1995 myöntää kehitysrahastosta avustusta kehitysmaille 13,3 miljardia ecua vuosiksi Toistaiseksi Lomé-yhteistyön tulokset ovat jääneet heikoiksi, sillä AKT-maiden osuus EU:n kaupasta on ollut laskussa jo vuosia. Ennen vuotta 1975 se oli vielä yli 7 prosenttia, mutta 1990-luvun alussa enää vain 4-5 prosenttia. Lisäksi raakaaineiden hinnat ovat laskeneet, mikä kiihdytti Lomén sopimuspuolien velkaantumisvauhtia. ->Euroopan tilintarkastustuomioistuimen heinäkuussa 1995 esittelemän erityiskertomuksen mukaan Stabexin vuosittaiset määrärahat eivät riittäneet yhtenäkään neljännen Lomén sopimuksen kolmesta ensimmäisestä soveltamisvuodesta. Vuosina tukeen oikeutetuista hakemuksista voitiin rahoittaa vain 40,7 prosenttia. Kehitysmaiden elintarviketilanne on edelleen huolestuttava. Huolimatta osittain huonoista tuloksista AKT-maat ovat valmiita jatkamaan Lomé-yhteistyötä, mihin voi olla syynä myös muiden realististen vaihtoehtojen puuttuminen. Yhteenveto EU:n kehitysyhteistyöpolitiikalla on 1990-luvun puolivälissä oma selkeä linjansa. Yhteisö esimerkiksi rahoittaa ensisijaisesti sellaisia hankkeita, jotka tukevat alueellista yhdentymistä. Niitä ovat muiden muassa rajat ylittävät infrastruktuuriprojektit. Vuodesta 1990 alkaen EU on lisännyt humanitaariseen apuun myönnettävien varojen määrää. Humanitaariseen apuun kuuluvat osittain EU:n elintarvikeapu, pakolaisapu, kriisien jälkeiset kunnostamistoimet sekä kriisien ennaltaehkäisy. Vuosina näihin toimiin tarkoitettujen varojen määrää lisättiin 114 miljoonasta ecusta 764 miljoonaan ecuun. Avun teknistä toteutusta varten perustettiin Euroopan yhteisön humanitaarinen toimisto (ECHO). Loméyhteistyössä tehtyjä pieniä myönnytyksiä lukuun ottamatta EU ei ole toistaiseksi pystynyt mainittavasti myötävaikuttamaan velkaantumisongelman ratkaisuun. Niinpä yhteisö ilmoittikin, ettei ongelman ratkaiseminen ole sen vastuulla. Otto Schmuck

104 104 Kilpailupolitiikka Perustamissopimuksen määräykset: EHTY:n perustamissopimuksen 4, 5, 65, 66 artikla, EY:n perustamissopimuksen 3 artiklan g kohta, 5, artikla. Tavoitteet: Sellaisen talousjärjestelmän luominen, joka takaa vääristymättömän kilpailun ja yhtäläiset oikeudet markkinoilla toimijoille. Välineet: Kartellien ja määräävän markkina-aseman väärinkäytön kieltäminen, keskittymien ja valtiontukien valvonta. Kilpailupolitiikalla pyritään luomaan ja varmistamaan järjestelmä, joka mahdollistaa täydellisen kilpailun tietyllä talousalueella. Liberalismiin perustuvassa talousteoriassa kilpailupolitiikan tavoitteena ovat markkinat, joilla vallitsee täydellinen kilpailu, ja kilpailupolitiikalla pyritään ehkäisemään hintoja määräävien ja kuluttajaa haittaavien monopolien ja oligopolien muodostuminen. Monopolit voidaan sallia vain poikkeustapauksissa turvaamaan huomattavaa yleistä etua palvelevien tuotteiden tai palveluiden saanti. Euroopassa on ollut valtiollisia monopoleja esimerkiksi liikenteen, postipalveluiden ja televiestinnän alalla. Perustamissopimusten nojalla Euroopan unionilla on käytettävissään monialainen kilpailupoliittinen väline, jolla se voi kieltää kartellit ja määräävän markkinaaseman väärinkäytön, varmistaa julkisten ja yksityisten yritysten samanarvoisen kohtelun, valvoa keskittymiä ja kansallisia tukia Euroopan sisämarkkinoilla. Taloudellisen toiminnan globaalistuminen on kuitenkin vaikeuttanut entisestään Euroopan unionin tehtävää varmistaa kilpailu sisämarkkinoilla ja samalla säilyttää eurooppalaisten yritysten kilpailukyky maailmanmarkkinoilla. Periaatteet Euroopan komissio katsoo, että sopimusten valvojana sen on valvottava kilpailua sekä Euroopan unionissa että sen ulkopuolella. Sen mahdollisuudet puuttua asioihin ovat kuitenkin hyvin erilaiset unionin sisä- ja ulkopuolella. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen V osaston 3 luvussa, artiklassa määrätään kilpailupolitiikan sisältö ja menettelyt. Näiden määräysten mukaisesti komissio ryhtyy toimenpiteisiin sopimuksen soveltamisalalla pääasiassa silloin, jos valtion tuki, yritysten väliset sopimukset ja keskittymät tai muut yhteistyömuodot uhkaavat kilpailua. Perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklassa kielletään sellaiset yritysten väliset sopimukset, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sekä määräävän aseman väärinkäyttö. Yritysten tekemän ilmoituksen tai valituksen perusteella taikka viran puolesta komissio voi niiden nojalla aloittaa

105 menettelyn asian tutkimiseksi ja tarvittaessa määrätä kilpailunvastaisista käytännöistä oikeudellisesti sitovan rangaistuksen. Nämä artiklat ovat eurooppalaisen kilpailupolitiikan kannalta keskeisiä, koska niillä puututaan suoraan yritysten käyttäytymiseen. Perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan nojalla tutkittujen tapausten määrä on lisääntynyt viimeisen 15 vuoden aikana huomattavasti. Kun vuonna 1980 aloitettiin 299 asian tutkiminen, vuonna 1993 asioita oli jo 404. Molemmat artiklat mahdollistavat kuitenkin myös poikkeusten myöntämisen. Jos esimerkiksi eurooppalaisten oligopolien perustaminen on tarpeen, jotta selviydyttäisiin kansainvälisessä kilpailussa, komissio voi yksittäistapauksissa hyväksyä tällaiset rakenteet. Myös yritysten väliset vertikaaliset sopimukset voidaan hyväksyä, jos ne mahdollistavat pääsyn uusille markkinoille ja sitä kautta lisäävät tehokkuutta. Tällaisiin sopimuksiin ei kuitenkaan saa liittyä hinnoista sopimista eikä markkina-alueiden jakamista. Vuodesta 1990 perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan määräyksiä on täydennetty sulautuma-asetuksella. Tällä asetuksella voidaan puuttua etukäteen sellaisiin yrityskeskittymiin, joilla on yhteisön laajuista merkitystä. Sulautumaasetuksen avulla yrityskeskittymät voidaan hyväksyä tai kieltää kilpailupoliittisin perustein jo niiden suunnitteluvaiheessa. KÄSIKIRJA 105 Kilpailupolitiikan kannalta erittäin merkityksellisiä ovat myös valtion tuet ja avustukset, jotka voivat johtaa kilpailun vääristymiseen. Perustamissopimuksen artiklassa määrätään komission toiminnasta tukien valvonnan suhteen, mikä onkin lisääntynyt huomattavasti sen jälkeen, kun tukien määrä alkoi kasvaa voimakkaasti 80-luvun lopulla. Komissio ei periaatteessa kuitenkaan kiellä sellaisia kansallisia tukiohjelmia, joilla selvästi pyritään korjaamaan tietyillä tuotantoaloilla vallitsevaa rakenteellista epätasapainoa. Komissio on siten hyväksynyt useita ohjelmia, joilla pyritään terästeollisuuden rakenteelliseen uudistamiseen, mutta vaatinut vastapainoksi huomattavia kapasiteetin leikkauksia alan tervehdyttämiseksi. Tukien valvontaa koskevien periaatteiden mukaan valtion tukien on oltava rakenteellisesti tehokkaita, kertaluonteisia, ja niistä on koiduttava hyötyä koko alalle. Kilpailupolitiikan valvomisen ohella Euroopan komissio pyrkii myös kilpailupolitiikan aktiiviseen ohjailuun. Tämän mukaisesti komissio ehdotti vuonna 1993 kilpailun aloittamista useilla aloilla, joita siihen saakka oli hallinnut muutama monopoliasemassa oleva yritys. Komissio pyrkii eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn kannalta tärkeiden alojen kuten liikenteen, energiatalouden ja televiestinnän vapauttamiseen, jotta kyseiset alat avattaisiin kuluttajien eduksi koituvalle kilpailulle. Huhtikuussa 1993 komissio antoikin telepalveluita koskevan tiedonannon, jossa tavoitteeksi asetetaan alan täydellinen vapauttaminen vuoteen 1998 mennessä. Kyseiseen ajankohtaan mennessä olisi tarkoitus luoda edellytykset yleispalvelun toteuttamiselle. Määräaika jättää telealalla toimiville yrityksille, jotka toistaiseksi ovat nauttineet yksinoikeuksista, riittävästi aikaa sopeutua uusiin olosuhteisiin.

106 106 Yhteenveto Eurooppa pyrkii kilpailuun, mutta samalla pelkää sitä. Tämä ristiriitaisuus kuvaa hyvin tilannetta Euroopan unionissa, jossa painitaan eurooppalaisen kilpailupolitiikan erilaisista toimintaympäristöistä johtuvien ongelmien kanssa. EU:n kilpailupolitiikassa keskitytään ensisijaisesti unionin yritysten ja jäsenvaltioiden valvontaan eikä oteta riittävästi huomioon taloudellisen toiminnan globaalistumista. Sisämarkkinoilla Euroopan unionilla on käytössään oikeudellinen järjestelmä, jolla kilpailunvastaisia käytäntöjä voidaan tehokkaasti torjua. Yleismaailmallista vaikutusta näillä toimenpiteillä ei kuitenkaan ole. Tästä johtuen kilpailupoliittiset toimenpiteet tosin voivat lisätä kilpailua sisämarkkinoilla, mutta toisaalta heikentää eurooppalaisten yritysten mahdollisuuksia selvitä kansainvälisessä kilpailussa. Kansainvälinen järjestelmä kilpailun säätelemiseksi puuttuu. Oligopolien ja monopolien syntyminen voi johtaa yleismaailmallisella tasolla epätäydellisiin markkinoihin, mikä rajoittaisi yritysten vapaata kilpailua. Estääkseen tällaisen kehityksen ja suojatakseen kansalliset markkinansa aggressiiviselta kansainväliseltä kilpailulta valtiot turvautuvat teollisuus- ja kauppapolitiikassaan protektionistisiin keinoihin. Kilpailupolitiikan ja teollisuus- ja kauppapolitiikan välillä vallitsee sääntelypoliittinen jännite. Kauppa- ja teollisuuspolitiikalla tähdätään mahdollisimman hyviin tuloksiin markkinoilla, kilpailupolitiikalla taas pyritään luomaan markkinoille mahdollisimman hyvät toimintatavat. Tämä sekä jäsenvaltioiden eriävät käsitykset johtavat sääntelypoliittiseen umpikujaan, joka vaikeuttaa johdonmukaisen, samalla lailla sekä sisä- että maailmanmarkkinat huomioon ottavan kauppapolitiikan luomista Euroopassa. Kansainvälisen talouden kehityssuuntauksen vuoksi Eurooppa kuitenkin tarvitsee vahvempaa kilpailupolitiikkaa, jolla varmistetaan sekä kilpailu Euroopan sisämarkkinoilla että eurooppalaisten yritysten kilpailukyky maailmanmarkkinoilla. Tämä edellyttää erityisiä monenvälisiä ponnisteluita, jotta OECD:n, G7:n, GATTin, WTO:n, Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttajärjestön kaltaisissa kansainvälisissä taloudellisissa järjestöissä saataisiin aikaan oikeudellisesti sitovat säännöt sellaiselle kansainväliselle kilpailulle, joka mahdollistaisi vapaan kilpailun markkinatoimijoiden välille. Jürgen Turek

107 Koulutus- ja nuorisopolitiikka KÄSIKIRJA 107 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 3 artiklan p alakohta, 126 artikla, 127 artikla, yksittäisten toimintojen osalta myös 235 artikla. Tavoitteet: myötävaikuttaa korkealaatuisen koulutuksen kehittämiseen yhteisössä; kehittää eurooppalaista ulottuvuutta koulutuksessa; edistää opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuutta, korkeakoulujen tutkintotodistusten ja opintojaksojen vastavuoroista tunnustamista, koulutuslaitosten välistä yhteistyötä sekä nuorisovaihtoa ja etäopetusta; parantaa valmentavaa ammatillista koulutusta sekä jatkokoulutusta ja uudelleenkoulutusta; kehittää jäsenvaltioiden koulutuslaitosten yhteistyötä. Välineet: päätökset toimintaohjelmien hyväksymisestä (EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklan tai 189 c artiklan mukaisesti), neuvoston direktiivit, Euroopan parlamentin tai neuvoston päätökset, tiedonannot, Euroopan komission vihreät ja valkoiset kirjat. Talousarvio: budjettikohta B 3-1 EY:n vuoden 1996 talousarviossa: 418 miljoonaa ecua (noin 0,9% kokonaistalousarviosta); mahdollisesti myös muita budjettivaroja (esim. Euroopan sosiaalirahastosta). Kirjallisuutta: Euroopan komission valkoinen kirja koulutuksesta Opettaminen ja oppiminen; kohti kognitiivista yhteiskuntaa, KOM(95) 590 lopullinen, Ammatillista koulutusta sekä yleissivistävää koulutusta ja nuorisokoulutusta koskevat ohjelmat ja toimet, joita EY:ssä on toteutettu Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta lähtien, järjestettiin uudelleen Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella. Euroopan yhtenäisasiakirjalla sisällytettiin ETY:n perustamissopimuksen 128 artiklaan neuvostolle osoitettu tehtävä, jonka mukaan se laatii yleiset periaatteet ammatillista koulutusta ja sen tavoitteita koskevan yhteisen politiikan aikaansaamiseksi. Tämä sai sopimuksen uudessa 127 artiklassa konkreettiset muodot. Ammatillista koulutusta koskevan politiikan täsmentämiseksi Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen sisällytettiin myös uusi 126 artikla, joka muodostaa oikeudellisen perustan yhteisön toimille yleisen, kouluissa ja yliopistoissa tapahtuvan koulutuksen ja oppilaitosten ulkopuolella tapahtuvan muun kuin ammatillisen koulutuksen sekä nuorisopolitiikan alalla. Muuhun kuin ammatilliseen koulutukseen liittyvien yhteisön toimien tavoitteena on korkealaatuisen koulutuksen edistäminen, eurooppalaisen ulottuvuuden kehittäminen koulutuksessa erityisesti jäsenvaltioiden kielten opetuksella ja

108 108 levittämisellä, oppilaiden ja opettajien liikkuvuuden parantaminen sopivien vaihtoohjelmien ja todistusten ja tutkintojen keskinäisen tunnustamisen kautta, yhteistyö eri koulutuslaitosten välillä, nuorisovaihto ja etäopetus. Ammatillista koulutusta koskevien yhteisön pyrkimysten tavoitteena on sopeutuminen teolliseen muutokseen. Tällöin etusijalla ovat ammattiin pääsyn helpottaminen edistämällä valmentavaa ammatillista koulutusta, jatkokoulutusta ja uudelleenkoulutusta, ammattiin kouluttavien ja ammattia opiskelevien liikkuvuuden lisääminen sekä oppilaitosten ja yritysten välinen yhteistyö. EY:n perustamissopimuksen 126 ja 127 artiklan mukaisten toimien vaikutusaluetta rajoitetaan jättämällä jäsenvaltioille yksinomainen vastuu opetuksen sisällöstä ja koulutusjärjestelmän kehittämisestä. Tämä EY:n koulutuspolitiikan sisältöä koskeva rajoitus pienentää oleellisesti yhteisön toimielinten toimivaltaa. EY:n perustamissopimuksen 126 ja 127 artikla eivät anna Euroopan yhteisölle valtuuksia yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden koulutuspolitiikkoja. Koulutus- ja nuorisopolitiikkaa koskevissa toimissa neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä. Menettelyä koskevat määräykset sisältyvät EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklaan yleisen koulutus- ja nuorisopolitiikan osalta ja 189 c artiklaan ammatillisen koulutuksen osalta. Koulutus- ja nuorisopolitiikan toteuttaminen Euroopan yhteisön koulutus- ja nuorisopolitiikkaa koskevat toimintaohjelmat uudistettiin perusteellisesti vuosina 1994 ja SOKRATES-ohjelmaan (talousarvio 850 miljoonaa ecua vuoteen 1999 mennessä) yhdistettiin korkeaasteen koulutuksen ohjelmat ERASMUS, LINGUA, EURYDICE, NARIC ja ARION. Lisäksi SOKRATES-ohjelmaan kuuluvat uusi koulujen välistä yhteistyötä koskeva COMENIUS-ohjelma sekä toiminnat etäopiskelun kehittämiseksi ja aikuiskoulutuksen eurooppalaisen ulottuvuuden edistämiseksi.nuorisovaihtoohjelma NUORTEN EUROOPPA III (talousarvio 126 miljoonaa ecua vuoteen 1999 mennessä) on jatkoa aikaisemmille toiminnoille. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 127 artiklan nojalla hyväksytyssä LEONARDO DA VINCI - ohjelmassa (talousarvio 620 miljoonaa ecua vuoteen 1999 mennessä) yhdistetään ammatillisen koulutuksen ohjelmat COMETT, FORCE, PETRA, EUROTECNET ja IRIS. Mainitut kolme ohjelmaa ovat oleellinen osa yhteisön toimielinten strategiaa, jolla pyritään yhdistämään seuraavat tavoitteet: tasa-arvoinen ja laaja pääsy yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen ja pyrkimys kehittää korkealaatuista ja maailmanlaajuisesti kilpailukykyistä koulutusta sekä ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä yhdistämällä EY:n työllisyys- ja koulutuspolitiikkaan liittyvät toiminnat. Tässä yhteydessä -> Euroopan unionin neuvosto teki Cannesissa kesäkuussa 1995 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien perusteella päätöksen koulutuslaitoksen osallistumisesta rotusyrjinnän ja muukalaisvihan torjumiseen. -> Euroopan komissio julkaisi -> Euroopan parlamentin ja neuvoston julistamaa Euroopan elinikäisen oppimisen vuotta 1996 varten valkoisen kirjan koulutuksesta Opettaminen ja oppiminen; kohti kognitiivista yhteiskuntaa, jossa esitettyjä tavoitteita ovat nuorisotyöttömyyden

109 torjuminen sekä nuorten ja aikuisten jatkuva jatkokoulutus ja integroiminen työelämään ja jossa tehdään ehdotuksia toimenpiteistä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Euroopan komission koulutuspoliittisena strategiana on enenevässä määrin pyrkimys saada Euroopan unionin kansalaiset ja koulutuslaitokset ymmärtämään, mikä merkitys on kielitaidon ja uusien tietojen hankkimisella, yksilöllisen tietomäärän ja pätevyyksien tai kelpoisuuksien laajentamisella sekä kelpoisuuksien tunnustamiseen liittyvien uusien menetelmien luomisella. Komissaarien Cresson, Bangemann ja Flynn esittämä toimintasuunnitelma ÓOppiminen tietoyhteiskunnassaó (-> tietoyhteiskunta) nimeää lisäksi painopisteeksi perus- ja lukioasteen koulujen liittämisen sähköiseen verkkoon Euroopan yhteisössä. Päämääränä on levittää entistä voimakkaammin multimedian käyttöön liittyviä opetusmuotoja ja oppimisvälineitä. KÄSIKIRJA 109 Arviointi ja tulevaisuudennäkymät Kaiken kaikkiaan arviot EY:n uudesta koulutusta ja nuorisoa koskevasta ohjelmaja toimintastrategiasta ovat myönteisiä. Ei pidä kuitenkaan aliarvioida yksittäisissä koulutuslaitoksissa esiintyvää pelkoa, että Euroopan komissiolla on välitön ja liian voimakas vaikutus koulutuksen sisältöön ja järjestelmään. Oman, vasta käynnistettyjä koulutusohjelmia koskevan arviointinsa ja analyysinsä yhteydessä Euroopan komissio viittaa vihreässä kirjassa ÓKoulutus, ammatillinen koulutus, tutkimusó erilaisiin, osittain merkittäviinkin esteisiin opiskelijoiden ja opettajien valtioiden rajat ylittävän liikkuvuuden toteuttamisessa. Näitä ovat harjoittelijoiden oikeudelliseen asemaan liittyvät ongelmat, tutkimusstipendien verotuksen aiheuttamat esteet, koulutustukien sitominen tukea myöntävässä valtiossa suoritettuun koulutukseen sekä yhä edelleen puutteellinen ulkomailla hankittujen tutkintotodistusten tunnustaminen. Näiden esteiden poistaminen onnistuu vain vähitellen, koska painopisteet vaihtelevat ja toimivalta koulutuspolitiikkaa koskevissa kysymyksissä jakautuu eri tavalla EU:n eri jäsenvaltioissa. Andreas Maurer

110 110 Kulttuuripolitiikka Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 128 artikla; 92 artiklan 3 kohdan d alakohta Tavoitteet: kulttuurin ja historian tuntemuksen ja sitä koskevan tiedon leviämisen parantaminen, kulttuuriperinnön säilyttäminen, muu kuin kaupallinen kulttuurivaihto, taiteellisen ja kirjallisen luovan toiminnan tukeminen, Euroopan kulttuurialan teollisuuden kehittäminen Välineet: kulttuuripoliittiset toimet ja ohjelmat, työllistämis- ja sosiaalipolitiikka Talousarvio: EU 1995: 15,2 miljoonaa ecua, noin 0,02 % EU:n talousarviosta EU:n kulttuuripolitiikka EU:n yhteydessä toteuttavalle kulttuuripolitiikalle ei ennen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen voimaantuloa ollut varsinaista sopimusperustaa. Joillakin jäsenvaltioilla oli osittain perustuslaillisia, osittain poliittisia varauksia yleisen kulttuuripolitiikan yhteisön politiikkaan sisällyttämistä vastaan. EU:n kulttuuripoliittiset toimet perustuivat sen vuoksi -> Euroopan unionin neuvoston yksittäisiin päätöksiin. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen myötä kulttuurin toiminta-alue pohjautuu nyt perustamissopimukseen, ja EY:n perustamissopimuksen 128 artiklassa määrätään päätösten tekemisestä yksimielisesti sekä -> alueiden komitean kuulemisesta. EU:ssa kaikki toimielimet ja muut elimet osallistuvat kulttuurialan ja -politiikan toteuttamiseen: -> Eurooppa-neuvosto antaa ratkaisevat sysäykset myös kulttuurin alan kehittämiselle. Kulttuuriministerien neuvosto käsittelee yleiseen kulttuuripolitiikkaan liittyviä asioita. -> Euroopan komissio vastaa neuvoston päätösten valmistelusta ja täytäntöönpanosta. Nykyisin kulttuuriasiat ja -politiikka kuuluvat pääosasto X:n (Tiedotus, viestintä, kulttuuri ja audiovisuaalinen ala) vastuualueeseen. -> Euroopan parlamentti voi talousarviota koskevan toimivaltansa kautta vaikuttaa kulttuurialan toimien rahoituksen suuruuteen. Se osallistuu päätöksentekoon EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklan mukaisesti. EU:lla on periaatteessa myös kulttuurin alalla käytössään tavanomaiset yhteisöpolitiikan oikeudelliset välineet, kuitenkin kansallisen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhdenmukaistamisen mahdollisuus on nimenomaisesti poissuljettu. Useimmiten neuvosto antaa pelkästään päätöslauselmia ja päätelmiä, jotka eivät sido jäsenvaltioita oikeudellisesti, vaan pelkästään poliittisesti. Niiden

111 merkitys komissiolle on kuitenkin tärkeä apuvälineinä, joiden pohjalta toimintoja voidaan toteuttaa. KÄSIKIRJA 111 -> Talous- ja -> sosiaalipolitiikan näkökulmasta EU:n kulttuuripoliittisissa toiminnoissa on kyse kulttuurialan toimijoiden taloudellisen ja sosiaalisen tilanteen parantamisesta sekä Euroopan kulttuurin alan teollisuuden kehittämisestä, myös -> sisämarkkinoiden loppuunsaattamisen kannalta. Tärkeitä kysymyksiä tällä alalla ovat ennen kaikkea kulttuuritapahtumien ja -esineiden kansalliset tuet ja verotus, tekijänoikeudet ja lähioikeudet sekä kulttuurialan toimijoiden sosiaaliturva, audiovisuaalisen teollisuuden tukeminen (-> viestintäpolitiikka) sekä kulttuurialan koulutus ja täydennyskoulutus. EY:n perustamissopimuksen 128 artiklan mukaan yleinen kulttuuripolitiikka tähtää jäsenvaltioiden toiminnan edistämiseen sekä tarvittaessa tukemiseen ja täydentämiseen seuraavilla aloilla: Euroopan kansojen kulttuurin ja historian tuntemuksen ja sitä koskevan tiedon levityksen parantaminen; Euroopan kannalta merkittävän kulttuuriperinnön säilyttäminen ja suojaaminen; muu kuin kaupallinen kulttuurivaihto; taiteellinen ja kirjallinen luova toiminta, audiovisuaalisen alan toiminta mukaan luettuna; yhteistyö kolmansien maiden sekä kansainvälisten järjestöjen, erityisesti Euroopan neuvoston kanssa. EU:n toiminta kulttuurin ja kulttuuripolitiikan alalla on aihepiiriltään useinkin samantapaista kuin Euroopan neuvoston, mutta menetelmät eroavat, ennen kaikkea käytännön toiminnan tukemisen ja rahoituksen osalta. Esimerkkejä EUhankkeista ovat ns. Euroopan orkestereiden konsertit (nuoriso-, barokki-, jazzorkesteri), runofestivaalit, pääasiassa työttömien taiteilijoiden järjestämät kulttuuritapahtumat (Kaleidoskooppi ohjelman yhteydessä), nuorten kulttuurinluojien ammatillinen jatkokoulutus, kulttuuriperinnön säilyttäminen (Raphael-ohjelma), konservointitekniikkojen kehittäminen ja niihin liittyvä koulutus, kaunokirjallisuuden kääntämisen tukeminen (Ariane-ohjelma) ja osallistuminen Euroopan kulttuuripääkaupunkitoimintaan. Yhteenveto Lukuun ottamatta taloudellisesti välittömästi merkittäviä kulttuuritoiminnan alueita, jotka kuuluvat EU:ssa kovan politiikan teon piiriin, kulttuuripoliittiset toiminnat on suunnattu pikemminkin yksityisten kulttuurialan toimijoiden mahdollisimman monipuolisten aloitteiden tukemiseen. Maastrichtissa jäsenvaltioiden kesken laadittujen perustamissopimuksen määräysten mukainen ei-kaupallinen kulttuuripolitiikka odottaa käytännön toteutumista EU:n komission ohjelmien ja toimintojen välityksellä jäsenvaltioiden varmistaessa toissijaisuusperiaatteen tarkan noudattamisen. Euroopan kulttuurin alalla toteutettavien toimintojen kirjo jää kuitenkin edelleen yksityisten aloitteiden varaan ja niiden vaikutus kehittyy omalla tavallaan. Bernd Janssen

112 112 Kuluttajapolitiikka Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 3 artiklan s alakohta, 129 a artikla. Tavoitteet: Kuluttajien terveyden ja turvallisuuden suoja, vahingonkorvaukset, taloudellisten etujen turvaaminen, kuluttajien edustus, tiedotus ja koulutus. Välineet: Toimintaohjelmat ja säädökset. Talousarvio: 1996: Kuluttajavalistus 8 miljoonaa ecua, kuluttajien edustus 6,15 miljoonaa ecua, laadunvarmistus ja tuotannon tarkkailu 5,9 miljoonaa ecua, yhteensä 20,05 miljoonaa ecua. -> Euroopan unionin -> sisämarkkinat tarjoavat kuluttajille valtavan määrän tavaroita ja palveluja. Kulutusmarkkinoiden kasvaessa niiden avoimuus vähenee. Kuluttajien on usein vaikea saada yleisnäkemys asioista Euroopan laajuisesti. EU:ta vaaditaan luomaan toimintaohjelmien ja säädösten avulla ylikansallisia yhtenäisiä tuotevaatimuksia ja kauppaehtoja, jotka voivat muodostaa luotettavan kaupankäynnin perustan sekä myyjille että ostajille. Marraskuussa 1993 voimaan tullut EU-sopimus pyrkii takaamaan unionin kansalaisille korkeatasoisen kuluttajansuojan, ja se liittää EY:n perustamissopimuksen 3 artiklan s alakohdan ja 129 a artiklan avulla eurooppalaisen kuluttajapolitiikan ensimmäisen kerran itsenäiseksi osaksi unionin politiikkaa. Kuluttajansuojan kehitys Jo ETY:n perustamissopimuksen johdanto-osassa määritellään yhteisön tehtäväksi elinolojen jatkuva parantaminen kuluttajien hyväksi eri jäsenvaltioissa. Myös ETY:n perustamissopimuksen 2 artikla luo perustaa elintason nopean nousun edistämiselle. -> Maatalouspolitiikan (ETY:n perustamissopimuksen 39 artikla) tehtävänä on lisäksi varmistaa tarvikkeiden saatavuus ja kohtuulliset kuluttajahinnat. Lisäksi yhteisön kilpailusäännöt (ETY:n perustamissopimuksen 86 artikla) kieltävät periaatteessa toimimisen kuluttajien vahingoksi. Euroopan integraation edistyessä tuntui yhteisen kuluttajapolitiikan aikaansaaminen yhä välttämättömämmältä. Niinpä ministerineuvosto hyväksyi vuonna 1975 (-> Euroopan unionin neuvosto) Euroopan talousyhteisön ensimmäisen toimintaohjelman kuluttajansuojaa ja kuluttajavalistusta koskevaksi politiikaksi. Sen keskipisteenä on viiden perusoikeuden turvaaminen: 1. terveyden ja turvallisuuden suojaaminen, 2. kuluttajien taloudellisten etujen suojaaminen, 3.

113 oikeus saada luotettavia tietoja, 4. oikeudellinen suoja, 5. kuluttajien edustus kunnallisella ja kansallisella tasolla. KÄSIKIRJA 113 Kuluttajia koskevia uusia toimintaohjelmia seurasi vuosiksi , ja Pääpiirteissään ne vahvistivat ensimmäisen toimintaohjelman näkökulmia ja tavoitteita. Tästä jatkuvasta kehityksestä huolimatta kuluttajansuoja eteni Euroopassa aluksi vain vaivalloisesti. Kunnianhimoisia suunnitelmia vastassa olivat usein vahvat taloudelliset intressit. Euroopan yhtenäisasiakirjan hyväksyminen vuonna 1987 merkitsi uutta dynaamista vaihetta kuluttajansuojan alalla. ETY:n perustamissopimuksen 100 a artiklan 3 kohdassa määrättiin, että sisämarkkinoita kehitettäessä terveyttä, turvallisuutta, ympäristönsuojelua ja kuluttajansuojaa koskevat ehdotukset perustetaan suojelun korkeaan tasoon. Euroopan yhtenäisasiakirjassa siis vahvistettiin eurooppalaisen kuluttajansuojan konkreettinen oikeudellinen perusta. Sopimuksessa Euroopan unionista tätä määräystä täydennettiin erityistoimenpiteillä, joiden tarkoituksena on edistää kuluttajien terveyttä ja turvallisuutta, taloudellisia etuja ja kuluttajille tiedottamista. Kuluttajansuojan toteuttaminen Samoin kuin sisämarkkinoiden toteuttaminen myös kuluttajansuojan toteuttaminen oli monivaiheinen yritys. Yhdenmukaistamalla standardeja Euroopan komissio pyrki takaamaan yhtenäisen suojan tason yhteisössä ja samalla purkamaan kaupan esteitä. Silloisen kuluttajapolitiikan rajat tulivat pian vastaan: talouselämän taholta tuleva painostus oli liian voimakasta, kuluttajansuojan oikeudellinen perusta oli liian heikko ja yksittäisten tuotteiden yhdenmukaistaminen eteni liian hitaasti. Keskustelut eurooppalaisista direktiiveistä ja asetuksista kestivät joissain tapauksissa vuosikausia, ja päätöksien tekemistä vaikeutti ennen kaikkea se, että ministerineuvoston oli tehtävä päätöksensä yksimielisesti. Sisämarkkinoita koskevassa valkoisessa kirjassa vuonna 1985 komissio vahvisti uuden suunnan kuluttajapolitiikalle. Siitä alkaen neuvosto on antanut terveyden ja turvallisuuden suojelemista koskevat direktiivit yhtenä kokonaisuutena laajojen tuoteryhmien osalta. Näin ollen yksittäisiä tuotteita koskevia kansallisia säädöksiä ei tarvitse enää yhtäläistää yksityiskohtia myöten, mikä veisi huomattavasti aikaa. Tuotteiden turvallisuusvaatimuksia koskevien teknisten standardien laatiminen annettiin yksityisten eurooppalaisten standardointijärjestöjen CENin ja CENELECin asiantuntijoiden tehtäväksi. CENin myöntämä merkki toimii nyt laatumerkkinä ja takaa yhtenäisen vähimmäissuojan tason. Vuodesta 1987 lähtien on kaiken kaikkiaan ollut voimassa vastavuoroisen tunnustamisen periaate: yhdessä jäsenvaltiossa laillisesti valmistettua ja markkinoitua tuotetta saa myydä kaikissa muissa jäsenvaltioissa. Tästä on olemassa -> Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen päätös ns. ÓCassis de DijonÓtapauksessa. Vaikka tunnustamisen periaate tuo kuluttajan saataville suuremman

114 114 tuotevalikoiman, siihen kätkeytyy myös vaaroja, sillä sen ansiosta tavaroita voidaan tuoda Euroopan laajuisesti markkinoille silloinkin, kun tuotantomenetelmää pidetään yksittäisissä maissa epäluotettavana. Kuluttajien suojelemiseksi asetettiin sen vuoksi rajoja myös tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle. Yksittäiset valtiot voivat arvioida ankarammat suojaa koskevat säännökset tarpeellisiksi ja poikkeustapauksissa kieltää tiettyjen tuotteiden maahantuonnin. Tähän täytyy olla painavia syitä, esimerkiksi terveyden suojaaminen tai kuluttajien etujen puolustaminen. Vuonna 1996 brittiläiselle naudanlihalle määrättiin täydellinen vientikielto BSE-taudin takia. Samalla EU päätti toimintaohjelmasta tämän taudin torjumiseksi. Mitä on saatu aikaan? Eurooppalaisella direktiivillä on säädetty velvollisuudesta liittää kaikkiin elintarvikkeisiin tiedot tuotteen koostumuksesta ja säilyvyydestä. Puhtausvaatimusten perusteella ja sitovia luetteloita laatimalla määritellään tarkemmin sekä sallitut että kielletyt lisäaineet. Luonnosteltavana on asetus, jonka mukaan geenimuokatut tuotteet on tulevaisuudessa pakko merkitä, jos niitä on kemiallisesti todistettavasti muutettu. Elintarvikkeiden säilömistä säteilyttämällä säädellään kansallisilla säännöksillä. Unioninlaajuisia sääntöjä ei toistaiseksi ole. EU:n laajuiset valtioiden rajat ylittävät vakuutusmarkkinat toteutettiin heinäkuussa Jokainen yritys, joka on rekisteröity yhdessä jäsenvaltiossa, saa tarjota vakuutuksia kaikissa muissa jäsenvaltioissa. Koska oikeusjärjestelmissä on huomattavia eroja, EU ei ole pyrkinyt täysin yhtenäistämään eri määräyksiä. Kuluttajan kannalta tilanne on mutkikas ja usein kaikkea muuta kuin selkeä. Siksi kuluttajayhdistykset vaativat perustavan vakuutussopimusoikeuden yhdenmukaistamista. Eurooppalaiset kuluttajien yhdistykset ovat jatkuvasti antaneet virikkeitä kansalaisia suojelevan politiikan kehittämiseksi. Yksi perusvaatimus toteutui vuonna 1985, jolloin annettiin tuotevastuuta koskeva direktiivi. Vahinkotapauksissa kuluttajan ei tarvitse enää osoittaa tuottajan mahdollisia tuotantovirheitä, vaan tuottajan on todistettava, että tuote oli virheetön. Jos tuottaja ei tähän pysty, hän on velvollinen korvaamaan aiheutuneet vahingot. Toinen esimerkki kuluttajansuojan toteuttamisesta on kotimyyntiä koskeva direktiivi, jonka mukaan ostajalla on tällaisissa kaupoissa viikko harkinta-aikaa, ennen kuin solmittu sopimus tulee voimaan. Myyjän velvollisuus on Euroopan laajuisesti tiedottaa asiakkaalle kirjallisesti tästä oikeudesta kaupan peruuttamiseen. Tämän lisäksi yhteisö on antanut kuluttajien suojaksi useita muita direktiivejä, jotka koskevat esimerkiksi lelujen turvallisuutta, kosmeettisia aineita, tekstiilejä, rakennusmateriaalia ja postimyyntiä sekä suojaa harhaanjohtavalta mainonnalta ja kohtuuttomilta sopimusehdoilta. On myös luotu yhtenäiset säännöt pakettimatkoja koskevista tarjouksista, kuluttajaluotoista tai lentomatkailijoiden oikeuksista. Auttaakseen Euroopassa ostoksia tekeviä

115 kuluttajia selviytymään päätösten, asetusten ja direktiivien viidakossa unioni on perustanut sisämarkkinoilla toimivia eurooppalaisia kuluttajaneuvonta-asemia. Tiedotuskeskukset kokevat olevansa kuluttajien asianajajia ja tarjoavat keinoja välttyä huijaukselta Euroopassa. Ne kertovat, mitä, missä ja miten Euroopassa voi ostaa edullisimmin. Tietokoneverkko COLINE antaa kuluttajakeskuksille mahdollisuuden käyttää uudenaikaisimpia viestintävälineitä, jotta ne voivat yksittäistapauksissa selvittää nopeasti ja tarkasti naapurimaiden voimassa olevat säännökset. KÄSIKIRJA 115 Yhteenveto Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa kuluttajapolitiikka tuli entistä merkittävämmäksi. Kuitenkin on tehtävä vielä paljon, ennen kuin kuluttajat saavat sisämarkkinoista suurimmat mahdolliset edut. Ennen kaikkea tietoisuus kuluttajapoliittisten kysymysten tärkeydestä vaihtelee unionissa suuresti. Tähän päivään asti kuluttajansuojaa on eri jäsenvaltioissa painotettu eri tavoin sekä oikeudellisessa mielessä että organisatorisesti. Saksan liittotasavallassa ja Isossa- Britanniassa on tiheimmät paikallisten tiedotuskeskusten verkot; esimerkiksi Kreikassa neuvontapisteitä on harvassa. Kuluttajansuojan taso laskee selvästi siirryttäessä pohjoisesta etelään. Toiset puolustavat vapaamielistä politiikkaa teollisuuden eduksi, toiset kannattavat tiukkaa sääntelyä, ja mielipiteiden kirjo on yhtä moninainen kuin koko Euroopan unioni. Ralf Schmitt

116 116 Laajentuminen Perustamissopimuksen määräykset: EU-sopimuksen johdanto-osa, O artikla, EY:n perustamissopimuksen F artiklan 1 kohta, 3 a artiklan 1 kohta. Jäsenyyshakemukset: kymmenen KIE-maata: Unkari ( ), Puola ( ), Romania ( ), Slovakia ( ), Latvia ( ), Viro ( ), Liettua ( ), Bulgaria ( ), Tsekin tasavalta ( ), Slovenia ( ) sekä neljä muuta maata: Turkki ( ), Kypros ( ), Malta ( ), Sveitsi ( ). -> Eurooppa-neuvosto ilmoitti Madridissa joulukuussa 1995, että Euroopan unionin laajentuminen on sekä poliittinen välttämättömyys että historiallinen mahdollisuus. Tähän mennessä ->Euroopan unionin neuvostolle on jättänyt jäsenyyshakemuksensa 14 maata, joiden joukossa on 10 assosioitunutta Keski- ja Itä-Euroopan valtiota. -> Euroopan komissio esitti alustavan kielteisen kantansa Turkin hakemukseen jo 20. joulukuuta 1989, mutta puolsi sen sijaan Kyproksen ja Maltan hakemuksia 30. kesäkuuta Jäissä on Sveitsin jäsenyyshakemus, jonka käsittely keskeytyi, kun sveitsiläisten enemmistö vastusti joulukuussa 1992 pidetyssä kansanäänestyksessä maansa liittymistä ETA:an. Komissio valmistelee parhaillaan alustavia kannanottojaan Eurooppa-sopimuksen tehneiden valtioiden jäsenyyshakemuksiin, jotka ovat tärkeimpiä nykyisen laajentumispolitiikan hankkeita. Keski- ja Itä-Euroopan maiden kanssa käytävien jäsenyysneuvottelujen ensimmäisen vaiheen on määrä alkaa samaan aikaan Kyproksen ja Maltan kanssa eli kuusi kuukautta hallitusten välisen konferenssin päättymisen jälkeen. Näin Eurooppa-neuvosto päätti heinäkuussa 1996 Firenzessä pitämässään kokouksessa. Hallitusten välisen konferenssin on määrä valmistella -> Euroopan unionia niitä institutionaalisia muutoksia varten, joita sen jäsenvaltioiden lisääntyminen yli kahteenkymmeneen jäsenvaltioon aiheuttaa. Samalla EU:n toimielinten -> päätöksentekomenettelyä ja kokoonpanoa uudistetaan tehokkuuden, toimintakyvyn ja legitimiteetin vaatimusten nimissä. EU:n jäsenyys on Keski- ja Itä-Euroopan maille tae turvallisuudesta ja nykyaikaistamiskehityksen jatkumisesta. Se myös tukee ja edistää niiden siirtymistä demokratiaan ja markkinatalouteen. EU:n intressinä laajentumisessa on vakiinnuttaa lännen poliittisen ja taloudellisen järjestelmän periaatteet unionin lähialueilla. Poliittinen etu ajaa siis -> sisämarkkinoiden laajentamisenkin edelle. Idän ja lännen välisen vastakkainasettelun päättymisen myötä EU:lle lankeaa yhä enemmän yhteiseurooppalaista vastuuta olla mukana rakentamassa hyvinvoinnin, yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden ja demokratian periaatteisiin perustuvaa turvallisuusyhteisöä. Itään laajentumisen seurauksia on pohdittava erityisesti

117 Venäjän asema huomioon ottaen. Laajentuminen itään edellyttää kuitenkin yksimielisyyttä yhdentymispolitiikassa samalla kun se koettelee 15 jäsenvaltion yhteisön uudistumiskykyä. Tähän haasteeseen ei voida vastata noudattamalla edellisten neljän liittymiskierroksen mallia. EU ei myöskään voi edellyttää, että optimaalinen syveneminen toteutetaan ennen laajentumista itään, ja vältellä näin laajentumisen sille luomia haasteita. EU onkin siksi päätynyt rinnakkaiseen menettelyyn, jossa pyritään sovittamaan ajallisesti ja suunnitelmallisesti yhteen ns. lähentämisstrategia, uusien demokratioiden jäsenyysneuvottelut ja Agenda asiakirjan pääkohdat. Niitä ovat hallitusten välisen konferenssin päättäminen , EU:n omien varojen järjestelmän tarkistaminen, koheesio-, rakenne- ja yhteisen maatalouspolitiikan uudistaminen, -> talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen sekä WEU:n tulevaisuus. Laajentuminen itään tulee varmasti kärjistämään rahoitusta koskevia piileviä ristiriitoja koheesiomaiden ja EU:n nettomaksajien välillä. Se myös pakottaa täsmentämään yhdentymispoliittisia tavoitteita strategisia päätöksiä tekemällä. Edelleen se kiihdyttää keskustelua EU:n yhdentymisen joustavuuden lisäämisestä ja sen eriytymisestä sekä unionin poliittisen ja taloudellisen vaikutusalan muuttumisesta. KÄSIKIRJA 117 Parhaillaan Keski- ja Itä-Euroopan valtiot lähestyvät EU:n jäsenyyden tavoitettaan neljää toisiinsa liittyvää reittiä pitkin: 1) Kahdenvälisissä Eurooppa-sopimuksissa sovittujen määräysten toteuttaminen sekä yhteistyö- ja vuoropuhelumahdollisuuksien hyödyntäminen. 2) Valkoiseen kirjaan Keski- ja Itä- Euroopan valtioiden integroimisesta sisämarkkinoihin sisältyvien kansallisten sopeuttamisohjelmien toteuttaminen. 3) KIE-maiden ja unionin toimielinten välisten rakenteellisten suhteiden luominen, jotka voivat kattaa kaikki EU:n politiikat ja toiminnot. Tähän monenväliseen vuoropuheluun osallistuvat 10 assosioitunutta KIE-maata sekä satunnaisesti Malta ja Kypros. 4) Jäsenyyshakemuksen mahdollistama ja julkisuuden valokeilassa oleva konkreettinen liittyminen. Oikeusperusta ja yleinen liittymismenettely Alusta alkaen Euroopan yhteisöjen perusajatuksena on ollut avoimen organisaation periaate. Niinpä jo EHTY:n perustamissopimuksen 87 artiklassa määrättiin, että jokainen Euroopan valtio voi jättää jäsenyyshakemuksensa. ETY:n perustamissopimuksen 237 artikla ja Euratomin perustamissopimuksen 205 artikla sisälsivät saman ajatuksen. Maastrichtin sopimuksen voimaantulon myötä ETY:n perustamissopimuksen 237 artikla korvattiin EU-sopimuksen lähes vastaavalla O artiklalla. Sen ydinvirke kuuluu: ÓJokainen Euroopan valtio voi hakea unionin jäsenyyttäó. Pelkkä maantieteellinen asema eurooppalaisena valtiona ei vielä riitä jäsenyyteen. Maastrichtin sopimuksen myötä uudelleen käyttöönotetussa F artiklassa edellytetään, että jäseneksi pyrkivässä valtiossa on oltava demokraattisiin periaatteisiin perustuva hallitusjärjestelmä. Nämä jäsenyysedellytykset Eurooppa-neuvosto vahvisti jo vuonna 1978 antamassaan demokratiajulistuksessa. Lisäksi EY:n perustamissopimuksen 3 a artiklan 1

118 118 kohdassa määrätään, että jäsenvaltioiden ja yhteisön on harjoitettava -> talouspolitiikkaa, joka perustuu avoimen markkinatalouden ja vapaan kilpailun periaatteille. Kaikki nämä edellytykset täyttävä valtio ei kuitenkaan voi vaatia jäsenyyttä laillisin perustein, koska neuvoston ja jäsenvaltioiden tekemä jäsenyyspäätös perustuu aina poliittiseen harkintaan. Jäsenvaltioilla on Maastrichtin sopimuksen N artiklan mukaisesti myös rajaton oikeus sopimusmuutoksiin, jotka voivat koskea myös jäsenyysehtoja. Yleinen uusien jäsenten liittymismenettely on kehittynyt vuosien mittaan käytännössä ja on siten paljon monimuotoisempi kuin Maastrichtin sopimuksen O artiklasta käy ilmi. Aluksi jäsenyyttä hakeva eurooppalainen valtio jättää hakemuksensa neuvostolle. Hakijamaa voi vetää tämän yksipuolisen tahdonilmaisun takaisin ratifiointikirjan tallettamiseen asti, kuten Norja teki vuonna Neuvostolle annettavassa alustavassa kannanotossaan komissio tarkastelee liittymisen yleisiä mahdollisuuksia ja ongelmia. Sen jälkeen neuvosto päättää yksinkertaisella enemmistöllä Maastrichtin sopimuksen O artiklan mukaisten neuvottelujen aloittamisesta. EU:n puheenjohtajavaltio käy neuvotteluja jäsenvaltioiden puolesta ja komission tuella. Maastrichtin sopimuksen O artiklassa mainittua menettelyä sovelletaan vasta neuvottelujen loppuvaiheessa. Ensin neuvosto pyytää komission lopullista kantaa liittymiseen, joka ei kuitenkaan sido sitä päätöksenteossa. Sitten neuvosto päättää yksimielisesti jäsenyyshakemuksen hyväksymisestä. Jäsenvaltiot taas päättävät O artiklan mukaisesti liittymissopimuksessa (johon lukuisat liittymisasiakirjat sisältyvät) yhdessä jäsenyyttä hakevan valtion kanssa liittymistä koskevista muodollisuuksista eli siitä, miten se toteutetaan käytännössä. Jäsenyyden hyväksymisehdot koskevat siirtymäsäännöksiä, jotka takaavat jäseneksi liittyneelle valtiolle luvan poiketa EY:n perustamissopimuksen määräyksistä tietyn ajanjakson aikana. Tarvittavia sopeutuksia ovat lähinnä jäsenyydestä seuraavat EY:n perustamissopimuksen muutokset esim. toimielimiä koskevien määräysten osalta. Euroopan parlamentille tiedotetaan neuvottelujen kulusta. Sen on hyväksyttävä uusien valtioiden jäsenyys jäsentensä ehdottomalla enemmistöllä. Vasta sen jälkeen neuvosto päättää jäsenyydestä liittymissopimuksen pohjalta. Liittymissopimus on kansainvälisen oikeuden alaan kuuluva sopimus, joka on ratifioitava kaikissa sopimusvaltioissa niiden valtiosäännön asettamien vaatimusten mukaisesti. Koko liittymismenettely päättyy ratifiointikirjan tallettamiseen. Sopimuksen astuessa voimaan liittyvästä valtiosta tulee kansainvälisen oikeuden mukaan kaikkien Euroopan yhteisöjen tekemien sopimusten osapuoli, jolloin se saa unionin jäsenvaltion oikeudet ja velvollisuudet. Laajentumisesta huolimatta EY säilyttää identiteettinsä oikeushenkilönä. Liittymishetkestä alkaen koko primaari- ja sekundaarilainsäädäntö (yhteisön säännöstö) koskee uutta jäsenvaltiota. Itään laajentumisen edellytykset, edistyminen ja vaihtoehdot Assosioituneiden Keski- ja Itä-Euroopan maiden EU:n jäsenyyttä silmällä pitäen Eurooppa-neuvosto julkisti jo kesäkuussa 1993 Kööpenhaminassa jäsenyysvaatimukset, jotka komissio ottaa huomioon alustavaa kannanottoa

119 laatiessaan. Kööpenhaminassa julkistetut vaatimukset heijastavat jäsenyyden taloudellisia ja poliittisia edellytyksiä, vaikka eivät sisälläkään yksityiskohtaista luetteloa vaatimuksista tai puolueettomia arviointiperusteita. Jäsenyyden ehtona on seuraavien viiden vaatimukset täyttyminen: 1) demokratian ja sen instituutioiden vakaus (oikeusvaltio, monipuoluejärjestelmä, ihmisoikeudet, vähemmistöjen suoja, moniarvoisuus jne.), 2) toimiva markkinatalous, joka kestää -> sisämarkkinoiden kilpailupaineen, 3) kyky ottaa hoitaakseen EU:n jäsenyydestä seuraavat oikeudet ja velvollisuudet, 4) poliittisen unionin sekä -> talous- ja rahaliiton (EMU) tavoitteisiin sitoutuminen ja 5) EU:n mahdollisuudet ottaa uusia jäseniä ilman että yhdentymiskehitys heikkenee. Viimeinen vaatimus kuvastaa selkeästi unionin enemmistön halua vaalia yhteisöllistä asemaansa ja säilyttää yhdentymisen syveneminen realistisena tulevaisuuden vaihtoehtona. EU:n periaatteellinen myönteinen vastaus itään laajentumiselle sisältää siis useita ehtoja. KÄSIKIRJA 119 Eurooppa-neuvosto totesi Madridin kokouksessaan, että yhteisön on luotava edellytykset assosioituneiden valtioiden asteittaiselle ja yhdenmukaiselle yhdentymiselle. Se tapahtuisi erityisesti kehittämällä niiden markkinataloutta, sopeuttamalla hallintorakenteita sekä luomalla vakaat taloudelliset ja valuuttapoliittiset olot. EU hyväksyi joulukuussa 1994 lähentymisstrategian, jolla valmistellaan assosioituneiden maiden jäsenyyttä. Se sisältää esim. PHAREohjelman tai ns. valkoisen kirjan laadinnan yhteydessä sovellettavia toimia, joilla tuetaan jäseneksi hakeneiden maiden jäsenyysvaatimusten saavuttamista ja niiden sopeutumista tulevaan jäsenyyteen. Jokaisessa yksittäistapauksessa komissio arvioi ensinnäkin jäseneksi hakevan valtion kyvyn saattaa voimaan yhteisön sekundaarilainsäädäntö kaikilla unionin toiminnan aloilla lainsäädäntöään yhdenmukaistamalla. Lisäksi se punnitsee hakijan kyvyn panna sekundaarilainsäädäntö täytäntöön kaikilla tasoilla. Komission kannanotto päättyy suositukseen neuvottelujen aloittamisesta. Kannanotossa ei arvioida niinkään hakijan senhetkistä tilannetta vaan sitä, onko se edistynyt odotetulla tavalla ennen liittymistään yhteisöön. Arviointi tapahtuu sekä unionin muuttuvan sekundaarilainsäädännön että myös kyseisen maan poliittisen ja taloudellisen tilanteen perusteella. Kannanotot julkaistaan aikaisintaan vuoden 1997 jälkipuoliskolla -> hallitusten välisen konferenssin päättymisen jälkeen. Liittymisneuvottelujen aloittamista voidaan odottaa vuoden 1998 kuluessa.

120 120 EU- Euroopan voimakeskus Euroopan unioni (EU) Jäsenhakemuksen esittäneet maat Bulgaria, Viro, Latvia, Liettua, Malta (1), Puola, Romania, Slovakian tasavalta, Sveitsi (1), Tsekin tasavalta, Turkki, Unkari, Kypros Eurooppa-sopimuksen EU:n kanssa tehneet maat Slovenia (sekä maat, jotka ovat hakeneet jäsenyyttä (2) ). *Jäsenhakemus on tällä hetkellä jätetty lepäämään. ** Paitsi Malta, Kypros, Sveitsi ja Turkki (Maltalla on ollut vuodesta 1971 ja Kyproksella vuodesta 1973 assosiaatiosopomus EU:n kanssa. Turkin kanssa on muodostettu tulliunioni 31,12,1995 lähtien). Laatiessaan kannanottoa komissio tukeutuu suurelta osin hakijamaiden antamiin tietoihin. Tärkein tietolähde ovat vuoden 1996 heinäkuun loppuun mennessä

121 jätetyt ja jatkuvasti lisäkysymyksillä täydennettävät hakijamaiden kirjalliset vastaukset komission kyselylomakkeeseen Tarpeellista tietoa kannanoton valmistelemiseksi hakemukseen Euroopan unioniin liittymisestä. Kyselylomakkeet sekä komission hakijamaan kanssa käymät neuvottelut antavat yksityiskohtaista tietoa kunkin maan tilanteesta. Eurooppa-neuvoston Madridissa antaman tehtävän mukaisesti komissio laatii lisäksi useita laajentumista käsitteleviä kertomuksia. Muuhun komission laatimaan aineistoon kuuluvat laajat vaikutusten arviointia koskevat tutkimukset, jotka arvioivat laajentumisen vaikutuksia yhteisöpolitiikkaan sekä erityisesti yhteiseen -> maatalouspolitiikkaan (YMP) ja rakennepolitiikkoihin (-> alueellinen rakennepolitiikka). Perustietoihin kuuluu ensinnäkin maatalouden huomattava työmarkkinapoliittinen ja taloudellinen merkitys 10 KIE-maalle (7,8 prosenttia BKT:sta ja 26,7 prosenttia työvoimasta, kun EU:n vastaavat luvut ovat 2,5 prosenttia ja 5,7 prosenttia). Samoin huomioon otetaan arvioitu 12 miljardin ecun lisärahoituksen tarve silloin, jos yhteisen maatalouspolitiikan säännöksiä ei laajentumisen myötä tarkisteta. Huomiota kiinnitetään myös mahdollisiin ylimääräisiin menoihin, joita nykyisen rakenne- ja koheesiopolitiikan soveltaminen uusiin jäseniin aiheuttaisi. Hakijamaiden BKT on tällä hetkellä keskimäärin vain noin 30 prosenttia yhteisön keskiarvosta. KÄSIKIRJA 121 Komissio laatii lisäksi laajentumisesta kokonaisasiakirjan, jossa tarkastellaan laajaalaisia kysymyksiä kuten siirtymäsäännösten laatua ja kestoa sekä lähentymisstrategian jatkamista strategisen kokonaissuunnitelman puitteissa. Heti hallitusten välisen konferenssin päättymisen jälkeen komission on lisäksi määrä esittää tiedonanto unionin tulevaisuuden rahoituksesta, jossa otetaan huomioon yhteisön mahdollinen laajentuminen. Vuonna 1999 raukeavien säännösten tarkistaminen on yksi EU:n vaikeimmista hankkeista sen sopeutuessa laajentumiseen, kun otetaan huomioon nykyisten jäsenvaltioiden huoli asemansa säilymisestä ja kansallisten budjettiensa vajauksista. Itään laajentumisen nopeuden määräävät poliittiset ja taloudelliset korvausmahdollisuudet osana kokonaisratkaisua sekä yhteisön sisäinen valta-asetelma. Neuvosto tekee noin kuusi kuukautta hallitusten välisen konferenssin päättymisen jälkeen tarvittavat päätökset liittymisneuvottelujen aloittamisesta komission tiedonantopaketin sekä hallitusten välisen konferenssin tulosten pohjalta. Samalla päätetään myös siitä, mitkä Keski- ja Itä-Euroopan maat otetaan mukaan neuvottelujen ensimmäiseen vaiheeseen. Neuvottelut voidaan aloittaa periaatteessa kahdella tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto on aloittaa neuvottelut yhtä aikaa kaikkien 10 KIE-maan kanssa, mutta päättää ne eri aikaan. Toinen vaihtoehto on poliittisesti arkaluontoinen mutta teknisesti yksinkertaisempi ryhmän muodostus, jossa neuvottelut aloitetaan ja viedään loppuun vain muutaman KIE-maan kanssa kerrallaan. Ensimmäiseltä kierrokselta pois jääneet maat tulevat mukaan neuvotteluihin yhden tai useamman seuraavan laajentumiskierroksen aikana. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa korostuvat selvimmin hakijoiden erilaiset edellytykset liittyä unioniin sekä EU:n rajalliset mahdollisuudet ottaa uusia jäseniä. Tätä neuvotteluvaihtoehtoa harkitessa on kuitenkin otettava

122 122 huomioon, että se on myös riski KIE-maiden uudistus- ja vakautuskehityksen jatkumiselle ja voi siten aiheuttaa EU:lle poliittisia ja taloudellisia kustannuksia. Molemmat vaihtoehdot ja niiden mahdolliset muunnelmat perustuvat samaan ajatukseen eli yksittäisiä hakijamaita syrjimättömään eriyttämiseen. Liittymisneuvotteluissa on noudatettava tasa-arvoisuuden periaatetta sovittujen yhtenäisten vaatimusten pohjalta. Koska neuvottelut saattavat venyä pitkiksikin, koska eteneminen on lomitettava yhteen Agenda asialistan kanssa ja koska sopimusten ratifiointiin menee aikaa, seuraavaa laajentumista voidaan odottaa vasta 2010-luvun keskivaiheilla. Barbara Lippert

123 Liikennepolitiikka KÄSIKIRJA 123 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 3 artiklan f ja n alakohta, artikla, 129 b artikla, 129 c artikla ja 129 d artikla; yhteinen liikennepolitiikka, Euroopan laajuisten tieverkkojen perustaminen ja kehittäminen Tavoitteet: Kokonaisratkaisumalli, joka koskee henkilöiden ja tavaroiden liikkuvuutta Euroopan sisämarkkinoilla, kolmansista maista Eurooppaan ja Euroopasta kolmansiin maihin; mahdollisimman tehokkaat tekniset ja organisatoriset liikennejärjestelyt, joilla helpotetaan ihmisten matkustamista ja tavaroiden kuljetusta rajojen yli kaikkien alueiden välillä; ympäristöystävälliset liikennemuodot. Tämä edellyttää toimenpiteitä, joilla parannetaan liikenneturvallisuutta, vähennetään melu- ja saastepäästöjä sekä suojellaan maisemia, eläinlajeja ja kasvilajeja rakennettaessa liikenneyhteyksiä. Välineet: Eurooppalainen lainsäädäntö, taloudellinen tuki, kansallisten politiikkojen ja toimenpiteiden yhteensovittaminen, liikennettä koskevan tutkimuksen ja teknisen kehittämisen tukeminen, kolmansien maitten kanssa tehtävät sopimukset. Talousarvio: Vuosittain talousarviosta varataan noin 7 miljoonaa ecua liikenneturvallisuuteen ja noin 4 miljoonaa ecua yhdistettyjen kuljetusten tukemiseen. Keskipitkän aikavälin rahoitukseen ( ) sisältyy noin 1,8 miljardin ecun taloudellinen tuki yhteisen edun mukaisiin tieinfrastruktuurihankkeisiin ja 240 miljoonan ecun suuruinen tuki tutkimukseen ja tekniseen kehittämiseen. Yhteinen liikennepolitiikka on kehittynyt tavoitteihinsa nähden huomattavasti 80- luvun lopulta sen jälkeen, kun -> sisämarkkinat perustettiin. Vuonna 1993 perustettiin yhteiset liikennemarkkinat, joilla -> Euroopan unionin (EU) liikenteenharjoittajat voivat tarjota palvelujaan vapaasti rajoista riippumatta. Euroopan liikenteen integraatio hyödyttää siten ensinnäkin nimenomaan kuljetusalaa, jonka palveluksessa on nykyisin noin 7 miljoonaa työntekijää ja jonka osuus bruttokansantuotteesta on noin 6 %. Integraatio edistää myös sisämarkkinoiden toimivuutta: henkilöiden, tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus alueella, jonka sisällä ei ole rajoja, voidaan taata vain, jos henkilö- ja tavaraliikenne maitse, vesitse ja ilmassa toimii moitteettomasti. Yhteisiä liikennemarkkinoita on nyt kehitettävä edelleen, jotta kasvava liikenne sikäli kuin kasvua ei voida välttää toimisi hyvin ja jotta kansalaisten elämänlaatu ja ympäristö eivät kärsisi liikenteen vaikutuksista. On siis edettävä taloudellisten rajoitteiden poistamisesta koko unionia koskevien yhteensovitettujen liikennejärjestelmien kehittämiseen.

124 124 Yhteiset liikennemarkkinat Toimenpiteet, jotka EU on tähän mennessä toteuttanut yhteisten liikennemarkkinoiden perustamiseksi ja niiden toiminnan turvaamiseksi, liittyvät lähinnä liikenteenharjoittajien yritystoimintaan. Maantie-, rautatie-, sisävesi-, lento- ja meriliikenteen harjoittajien tarjoamiin kaupallisiin liikennepalveluihin kohdistuva syrjintä kansalaisuuden perusteella on palvelujen vapaan tarjoamisen periaatteen mukaisesti kiellettyä, ja nämä liikennepalvelut ovat nyt liikennettä koskevan sääntelypolitiikan yhteisten markkinataloudellisten perusedellytysten alaisia. Ennen Euroopan integraatiokehityksen alkua monien jäsenvaltioiden hallitukset muodostivat sääntelypolitiikkansa omien kansallisten kriteeriensä perusteella. Kansallisen sääntelypolitiikan tavoitteena oli esimerkiksi valtion rautateiden suojeleminen kasvavalta tieliikenteeltä, kotimaisten sisävesiliikenteen harjoittajien työllistäminen, oman valtamerikauppalaivaston tukeminen, kansallisen lentoyhtiön aseman säilyminen kansainvälisessä lentoliikenteessä, kansallisen perusteollisuuden tukeminen jne. Näillä kansallisilla sääntelyjärjestelmillä suojattiin kansallisia markkinoita ja edellytettiin kansainväliseltä liikenteeltä lukuisia kahden- ja monenvälisiä sopimuksia, joihin liittyy laaja rajavalvonta. Tähän liittyvä syrjintä kansalaisuuden perusteella oli jo sinänsä kiellettyä ja johti kustannusten nousemiseen, toisin sanoen yhtenäismarkkinoiden esteisiin, jotka oli poistettava. Tämän vuoksi EY/EU on alkuepäröinnin jälkeen pyrkinyt vähentämään valtion puuttumista liikenteenharjoittajien palvelujen hintoihin ja tarjonnan laajuuteen, toisin sanoen se on pyrkinyt liikenteen harjoittamisen liberalisointiin. Lisäksi EY/EU on valinnut vapaan yrittäjyyden kokonaistalouden kannalta parhaaksi ratkaisuksi, muuttanut vastaavasti hallinnollisia perusedellytyksiä ja rajoittanut ne varsinaisiin julkisen edun mukaisiin asioihin: reaalikustannukset, kansainvälinen merenkulun vapaus, turvallisuus, tekniset standardit, työntekijöiden sosiaalinen suojelu, riittävät liikennepalvelut takaava kaavoitus, melu ja muut ympäristötekijät. Yhtenäisten kilpailuedellytysten vuoksi asiaa koskevia kansallisia säädöksiä on yhdenmukaistettu (harmonisointi) ja sisämarkkinoiden perustamisen myötä rajavalvonta on poistettu. Liikennemarkkinoita koskevat myös EY:n perustamissopimuksen yleiset määräykset, jotka koskevat kaikkia talouselämän osa-alueita: sijoittautumisoikeus, työvoiman vapaa liikkuvuus, kartellisopimuksia koskeva kielto, valtion tuki jne. Uusi haaste: kestävä liikkuvuus Liikennealan integraatiokehityksen aikana on kuitenkin käynyt selväksi, että pelkästään liberalisoinnin ja harmonisoinnin avulla ei saada aikaan Euroopan laajuisen tavara- ja henkilöliikenteen tehokasta kokonaisjärjestelmää. Perinteiset yritystoiminnan rakenteet erityisesti rautatie- ja sisävesiliikenteessä ovat usein kilpailun esteitä. Sitä paitsi kuljetusjärjestelmän optimaalinen logistiikka edellyttää kilpailun lisäksi liikenteenharjoittajien tiivistä yhteistyötä kuljetusalan ketjujen muodostamiseksi.

125 Yhteinen liikennepolitiikka käsittää erilaisia rakenteiden korjaamiseksi toteutettavia toimenpiteitä esimerkiksi sisävesiliikenteessä (alusten romuttamista koskevat järjestelyt ylikapasiteetin poistamiseksi) tai rautateillä (rataverkon ja liikennöinnin erottaminen toisistaan, jotta voidaan perustaa yksityisiä ja ylikansallisia yhtiöitä). Lisäksi EY tukee eri kuljetusmuotojen yhdistämistä, erityisesti rautatie- ja maantieliikenteen yhdistämistä, jolloin kunkin kuljetusmuodon suhteelliset edut tavarankuljetuksen kannalta voidaan hyödyntää paremmin (rautatiet pitkän matkan kuljetuksiin, maantiet tietyllä alueella tapahtuvaan jakeluun). Päämääränä on, että keskenään eivät kilpaile niinkään kuljetusmuodot vaan liikenteenharjoittajat, jotka tarjoavat monenlaisia ovelta ovelle KÄSIKIRJA 125 -kuljetuspalveluita käyttäen erilaisia kuljetustekniikkoja. Euroopan keskeisillä kauttakulkualueilla sekä asutus- ja teollisuuskeskittymissä nousevat yhä selkeämmin esiin ongelmat, jotka johtuvat siitä, että liikenteen määrä ylittää liikenneväylien kapasiteetin. Tämä koskee erityisesti maantieliikennettä, mutta myös lentoliikennettä. Luvut puhuvat puolestaan: EU:n 15 jäsenvaltion alueella maanteitse hoidetaan noin 70 prosenttia tavaraliikenteestä (laskettuna tonneina kilometriä kohti) ja lähes 80 prosenttia henkilöliikenteestä (henkilöinä kilometriä kohti). Kuorma- ja henkilöautojen suosiminen nykyisessä liikennejärjestelmässä aiheuttaa päivittäin ruuhkia ja kuormittaa asukkaiden elämää ja ympäristöä. EU ei voi jättää näitä ongelmia huomiotta. Sen toimenpiteet täydentävät jäsenvaltioiden toimenpiteitä silloin, kun ongelmat ylittävät valtioiden rajat. Tämä ei koske ainoastaan kaupallista liikennöintiä vaan myös yksityistä henkilöautoliikennettä. -> Euroopan komissio on esittänyt kokonaisratkaisumallin sisämarkkinoita täydentäväksi yhteisön strategiaksi, joka parantaa myös yksityishenkilöiden liikkumismahdollisuuksia. Strategiaan kuuluvat lähinnä teiden ylläpitoon ja ympäristönsuojeluun liittyvät verotukselliset toimenpiteet ja ajoneuvojen teknisten ympäristövaatimusten tiukentaminen. Lisäksi kokonaisratkaisumalliin sisältyy toimenpiteitä, joilla kehitetään Euroopan laajuisia yhteensovitettuja liikennejärjestelmiä. Kehittääkseen Euroopan laajuisia liikenneverkkoja yhteisö tukee kansallisten verkkojen yhdistämistä ylitse rajojen poistamalla ongelmakohtia, parantamalla yhteyksiä sekä mukauttamalla teknisiä standardeja (yhteentoimivuus). EU myöntää yhteisen edun mukaisiin infrastruktuurihankkeisiin investointitukea, johon tarvittavat varat saadaan EU:n budjetista ja -> Euroopan investointipankin lainoina. Tämänkin toiminnan tavoitteena on kaikkien kuljetusmuotojen yhteensovittaminen. Keski-Euroopassa EU käyttää varojaan keskitetysti siten, että rautatie- ja vesiliikenne voisivat kuroa umpeen maantieliikenteen etumatkaa. Tutkimusta edistävän ohjelmansa (neljäs puiteohjelma ) avulla EU tukee tutkimus- ja kehittämishankkeita. Ohjelman tavoitteena on saada kehittämistukea ilmenneitten ongelmien ratkaisemiseen tai edistää uuden teknologian avulla siltä

126 126 osin kuin liikkuvuus on toivottavaa ja tarpeellista liikkumista ympäristöystävällisiä kuljetusmuotoja käyttäen ja entistä sujuvammin. Esimerkiksi rautateiden kapasiteettia voidaan nostaa paremmilla merkinantolaitteilla ja nopeammilla junilla. Toisaalta telemaattisilla järjestelmillä (tietojenkäsittelyn ja televiestinnän yhdistelmät) voidaan vähentää moottoriteiden ja kaupunkiliikenteen ruuhkaisuutta ja suunnitella paremmin matkat ja tavarakuljetukset. Sisämarkkinoiden loppuun saattaminen ei siis merkitse sitä, että eurooppalainen liikennepolitiikka olisi valmis. Eurooppalaisen liikennepolitiikan on osaltaan ratkaistava nyky-yhteiskunnan liikenneongelmia ei ainoastaan EU:n alueella vaan myös naapurimaiden osalta, joihin EU sekä sen jäsenvaltiot solmivat enenevässä määrin sopimussuhteita. Jürgen Erdmenger

127 Maatalouspolitiikka KÄSIKIRJA 127 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen artikla Tavoitteet: maatalouden tuottavuuden parantaminen ja maatalouden parissa työskentelevien kohtuullisen elintason turvaaminen, hintavaihteluiden välttäminen, kohtuuhintaisten tuotteiden toimittaminen kuluttajille. Välineet: yhteiset markkinajärjestelyt, joiden osana hintoja tuetaan voimakkaasti sisämarkkinoilla ja tuonnista peritään maksuja, tuotantomääriä rajoitetaan (maito, sokeri), tuotantoedellytyksiä parannetaan tukemalla maatalousyrityksiä ja toteuttamalla alakohtaisia toimenpiteitä, markkinointijärjestelmiä tehostetaan; tuet luonnonhaittojen korvaamiseksi; epäsuotuisia alueita ja Välimeren aluetta koskevat erityisohjelmat Talousarvio: vuonna 1996 maatalousalan (pois lukien kalastus) rahoitukseen käytettiin 41,476 miljoonaa ecua (noin 48 % EY:n kokonaistalousarviosta). ETY:n perustamissopimuksen (vuodesta 1993 EY:n perustamissopimus) 38 artiklan mukaan yhteismarkkinat käsittävät myös maatalouden ja maataloustuotteiden kaupan. EY:n perustamissopimuksen 39 artiklassa täsmennetään yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet (ks. edellä), ja sen 40 artiklassa kuvaillaan yhteisen maatalouspolitiikan asteittainen toteuttaminen ja esitetään useampia maatalousmarkkinoiden järjestämiseen liittyviä vaihtoehtoja, joista ainoastaan yhteisten markkinajärjestelyjen käyttöön ottaminen on osoittautunut toteuttamiskelpoiseksi. Näin maatalouspolitiikka ja maatalousmarkkinat saivat yhteisössä erityisaseman, joka on säilytetty myös Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa. Tämän alan voimakkaan sääntelytarpeen vuoksi suurin osa yhteisön lainsäädännöstä muodostuu maatalousmarkkinoita koskevista säädöksistä ja määräyksistä. Korkeat kustannukset ja toisistaan poikkeavat kansalliset edut ovat jatkuvasti tehneet yhteisestä maatalouspolitiikasta yhteisön kriisipesäkkeen. Pyrkimys varmistaa viljelijöiden kohtuullinen elintaso ensisijaisesti tukemalla yhteisön hintoja siten, että ne ylittivät maailmanmarkkinahinnat, kohdisti ulkopolitiikassa yhteisöön protektionismisyytöksiä ja johti lisääntyviin ylijäämiin.julkisten menojen kasvusta huolimatta viljelijöiden tulotason turvaamisessa epäonnistuttiin.

128 128 Markkina- ja hintapolitiikka Markkina- ja hintapolitiikan keskipisteenä olevat maatalouden markkinajärjestelyt erottavat yhteisön sisämarkkinat maailmanmarkkinoista. Tämä tapahtuu erityisesti tuontimaksujen avulla, toisin sanoen soveltamalla tuontiin maksuja, jotka vastaavat alhaisempien maailmanmarkkinahintojen ja kynnyshinnan välistä erotusta. Viimeksi mainittu vahvistetaan siten, että tuontitavaraa ei voida tarjota yhteisön sisällä vahvistettua tavoite- tai ohjehintaa alhaisempaan hintaan. Viennille myönnetään tukea, joka lasketaan vastaavalla tavalla. -> Euroopan unionin neuvosto vahvistaa vuosittain kaikki yhteisessä maatalouspolitiikassa sovellettavat hinnat. Hintatukeen liittyvistä kustannuksista vastaa Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tukiosasto. Maataloudessa työskentelevien osuus työväestöstä Miehet ja naiset 21 20, ,0 11,5 9 9,3 7,5 7,3 7, ,3 2,7 4,4 3,2 4,9 3,9 3,8 3,3 2,1 0 EUR 15 B DK D EL E F IRL I L NL A P FIN S UK KÄSIKIRJA

129 Kaikkiaan 21 markkinajärjestelyä voidaan ryhmitellä kolmen rakenteellisen periaatteen mukaan seuraavasti: 1. Hintatuen sisältävät markkinajärjestelyt: Markkinajärjestelyissä varmistetaan noin 70 prosentille maataloustuotteista ulkoisen suojan ohella myös menekkija hintatakeet. Tämä koskee tärkeimpiä viljalajeja, sokeria, maitotuotteita, lihaa, tiettyjä hedelmä- ja vihanneslajeja sekä pöytäviiniä. Jäsenvaltioiden interventioelimet voivat ostaa sellaiset tuotteet, joita ei voida myydä tietyllä hinnalla (interventiohinta). Monissa markkinajärjestelyissä interventiojärjestelmää on myöhemmin kevennetty turvautumalla interventioon vain silloin, kun markkinahinta jää tietyn käynnistävän kynnyksen alapuolelle, ja maksamalla interventiossa ainoastaan osa interventiohinnasta. maidon ja sokerin markkinajärjestelyihin sisältyy lisäksi kiintiöjärjestelmä, jonka mukaisesti hintatukea myönnetään ainoastaan tilakohtaisesti vahvistetuille tuotantomäärille. 2. Yhteisen rajasuojan sisältävät markkinajärjestelyt: Noin neljäsosalle maataloustuotteista varmistetaan pelkästään yhteinen suoja kolmansien maiden kilpailua vastaan ilman hintatakeita -> sisämarkkinoilla. Tällaisia tuotteita ovat munat, siipikarjanliha, tietyt hedelmä- ja vihanneslajit (jotka eivät kuulu ensimmäiseen ryhmään), koristekasvit ja muut viinilaadut kuin pöytäviini. Rajasuoja toteutetaan tavallisesti tullien avulla. Jos tarjoushinnat jäävät tietyn kynnyksen alapuolelle, kannetaan lisäksi tuontimaksu. 3. Suoran tuen sisältävät markkinajärjestelyt: Ennen yhteisen maatalouspolitiikan uudistusta olivat olemassa erikseen kiinteä tuki ja lisätuki. Ensiksi mainitun tarkoituksena oli varmistaa tuottajille riittävät myyntitulot ilman kuluttajahintojen korottamista. Öljysiementen ja palkokasvien tuonti tapahtuu tullitta. Uudistukseen asti jalostajille maksettiin tukea yhteisön sisäisiltä tuotantomarkkinoilta ostetuista määristä; nykyisin tämä tuki maksetaan tuottajille. Oliivien, tupakan ja durumvehnän tuottajille maksetaan tukea rajasuojan ja interventiotoimenpiteiden avulla tuettujen markkinahintojen lisäksi. Kiinteää tukea myönnetään sellaisille tuotteille, joiden tuotanto yhteisössä on vähäistä. Tällaisia tuotteita ovat pellava ja hamppu, puuvilla, silkkiäistoukat, humala, siemenet ja kuivarehu. Valuuttojen erilainen kehitys muodostaa periaatteellisen ongelman. Koska markkinajärjestelyjen mukaiset hinnat vahvistetaan Euroopan laskentayksiköissä (ecu), niitä olisi laskettava korottamalla ja nostettava alentamalla kansallisen valuutan arvoa. Tällaisista epävakaisista muutoksista aiheutuvien haittojen välttämiseksi maataloustuotteiden markkinajärjestelyissä käytetään peruskursseista poikkeavia laskentakursseja (vihreät pariteettikurssit). Valtioissa, joiden valuutan arvo vahvistuu, nämä kurssit ovat peruskursseja korkeammat ja valtioissa, joiden valuutta devalvoituu, peruskursseja alhaisemmat. Tämän seurauksena ensiksi mainituissa valtioissa kannettiin tuontimaksuja ja maksettiin vientitukea. Muissa valtioissa kannettiin vientimaksuja ja myönnettiin tukea tuonnille. Siirryttäessä sisämarkkinoihin vuonna 1993 rajoilla tapahtuva maksujen KÄSIKIRJA 129

130 130 kantaminen ja tukien maksaminen ei enää ollut mahdollista. Myöhemmin syntyvät valuuttapoikkeamat (maatalouden muuntokurssien ja edustavien kurssien väliset erot) olisi poistettava tietyn kaavan mukaan, jolloin muutokset molempiin suuntiin olisivat mahdollisia kelluvien valuuttojen osalta ja ainoastaan hintojen korotukset kiinteän vaihteluvälin valuuttojen osalta heikon valuutan maissa. Sen jälkeen kun 2. päivänä elokuuta 1993 päätettiin vaihteluvälin laajentamisesta 15 prosenttiin, otettiin käyttöön sääntö, jonka mukaan kahden valtion väliset valuuttaerot saavat kasvaa enintään 5 prosenttiyksikköön. Maatalouden rakennepolitiikka Vuoden 1972 rakennedirektiiveillä otettiin ensi kertaa käyttöön maatalouden rakennepolitiikkaa koskeva yhteisöohjelma, jonka pääperiaatteena oli rajoittaa investointien edistäminen kehityskelpoisiin yrityksiin. Sitä täydennettiin vuonna 1975 vuoristoalueiden ja tiettyjen epäsuotuisten alueiden maataloudesta annetulla direktiivillä maatalouden harjoittamisen ylläpitämiseksi myös epäsuotuisissa olosuhteissa. Vuonna 1985 kaikki nämä toimenpiteet sisällytettiin maatalouden rakenteiden tehokkuuden parantamisesta annettuun asetukseen (tehokkuusasetus). Yhteisö osallistuu rahoitukseen, ja rahoitusosuus on suurempi köyhemmissä maissa. Rahoituksesta vastaa EMOTR:n ohjausosasto. Vuonna 1988 päätetyn rakennerahastouudistuksen mukaan EMOTR:n ohjausosaston varojen käyttö sovitetaan yhteen Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan sosiaalirahaston varojen käytön kanssa tavoitteen 1 (kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden kehittäminen ja rakenteellinen sopeuttaminen) ja tavoitteen 5b (maaseudun kehittäminen). Tavoite 5a (maa- ja metsätalouden tuotanto- ja jalostusrakenteiden mukauttaminen) vastaa koko lailla maatalouden rakennepolitiikan toteuttamista tehokkuusasetuksen mukaisesti; sen rahoituksesta vastaa yksinomaan EMOTR:n ohjausosasto, eikä se ole sidottu aluekohtaisesti. Tavoitteelle 5b vahvistettiin omat alueelliset puitteet, jotka käsittävät laajoja alueita Ranskassa, Isossa-Britanniassa ja Saksan liittotasavallassa. Rakenteelliseen kehittämiseen varatuista määrärahoista, jotka kaksinkertaistuivat vuosien 1989 ja 1993 välisenä aikana ja ovat yhteensä 60 miljardia ecua, tavoitteen 5a osuus oli 3,4 miljardia ecua ja tavoitteen 5b osuus 2,8 miljardia ecua. Ennen ohjelmakauden alkamista ministerineuvosto päätti vuosia koskevasta lisäjärjestelystä, jolla edelleen kaksinkertaistetaan rakennepoliittisiin toimenpiteisiin tarkoitetut määrärahat. Tavoitteeseen 5b varattuja määrärahoja korotettiin 40 prosenttia ja kohdealueita laajennettiin huomattavasti. Yhteisen maatalouspolitiikan uudistus Teknisestä kehityksestä ja rajoittamattomista myyntitakeista aiheutuneet taloudelliset rasitteet edellyttivät kurssitarkistuksia. Ensimmäinen askel oli maidon taattuja määriä koskevan sääntelyn käyttöön ottaminen vuonna Muiden tuotteiden osalta markkinajärjestelyjen mukaisia hintoja ei enää korotettu tai niiden korotukset olivat erittäin vähäisiä, ja interventiojärjestelmää kevennettiin.

131 Helmikuussa 1988 Brysselin huippukokoukseen kokoontuneen -> Eurooppaneuvoston päätöksen perusteella otettiin käyttöön viljan, öljysiementen ja valkuaiskasvien vakauttajat, jotka käynnistivät automaattisesti interventiohintojen alenemisen, kun vahvistetut taatut määrät ylittyivät. Kaikkien jäsenvaltioiden oli esitettävä pellonpoisto-ohjelma, joka kuitenkin onnistui vain osittain. Samoin on käynyt myös varhaiseläkeohjelman kohdalla, jollaisen jäsenvaltiot ovat voineet esittää vuodesta 1988 alkaen. Sen mukaan ohjelmaan osallistuvat yli 55-vuotiaat viljelijät saavat täyden eläkkeen, jos he luopuvat markkinoille tarkoitetusta tuotannosta vähintään viiden vuoden ajan tai luovuttavat viljelyalansa muiden tilojen käyttöön. KÄSIKIRJA 131 Maatalouden menojen kohtuuttoman kasvun ehkäisemiseksi niin sanotussa Ómaatalouden päälinjauksessaó vuonna 1988 otettiin käyttöön yläraja EMOTR:n tukiosaston pakollisille menoille. Sitä korotetaan alkuperäisestä 27,5 miljardista ecusta 74 prosenttia yhteisön bruttokansantuotteen kasvusta. Vuonna 1992 päätetyn uudistuksen keskeisiä kohtia on hintatuen peruuttaminen. Sen vaikutus maataloustuloihin on vastaisuudessa tarkoitus korvata suorilla maksuilla. Viljan interventiohintaa alennettiin asteittain markkinointivuosien 1993/94 ja 1995/96 välisenä aikana 33 prosentilla. Sen vuoksi tuottajille maksetaan vastaavasti tukea, jonka suuruus on 207 ecua hehtaarilta (EU:n keskiarvo). Pientuottajille voidaan poikkeuksellisesti maksaa palkkiota, jonka suuruus on 262 ecua hehtaarilta, sillä edellytyksellä, että he kesannoivat osan aikaisemmin siemenviljan ja öljysiementen viljelyyn käyttämästään viljelyalasta. Öljysiemenistä maksetaan tuottajille enää ainoastaan maailmanmarkkinahinta korotettuna pinta-alatuella, jonka suuruus on keskimäärin 384 ecua hehtaarilta. Naudanlihan interventiohintaa alennettiin kolmen vuoden aikana 15 prosentilla. Ensimmäisistä 90 teurasnaudasta maksetaan tilakohtaisesti 180 ecun suuruinen palkkio. Suojatoimenpiteiden osana edistetään entistä enemmän laajaperäistämistä sekä ympäristöä ja luonnollisia elinolosuhteita säästävien työmenetelmien käyttöä. Ympäristön suojelemiseksi tapahtuvaa pellonpoistoa voidaan tukea 20 vuoden ajan. Metsityshankkeiden houkuttelevuutta lisättiin korottamalla yhteisön rahoitusosuutta. GATTin Uruguayn kierroksen päättyminen Tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) Uruguayn kierros saatettiin päätökseen 15. päivänä joulukuuta 1993 seitsemän vuotta kestäneiden neuvottelujen jälkeen. Sen tulokset tulivat voimaan 1. päivänä heinäkuuta Ennen muuta EU:n ja Yhdysvaltojen välisten eturistiriitojen vuoksi maatalousala osoittautui neuvotteluissa erityisen vaikeaksi kysymykseksi. Vasta marraskuussa 1992 onnistuttiin niin sanotussa Blair-House-sopimuksessa pääsemään yksimielisyyteen, ja sopimuksen sisältö otettiin vähäisin muutoksin mukaan loppuasiakirjaan. Se käsittää seuraavaa:

132 132 a) Sisäistä markkinatukea on vähennettävä 20 prosentilla verrattuna viitejaksoon , jonka lisäksi on otettava huomioon vuoden 1986 jälkeen toteutetut vähennykset. Tämä ei kuitenkaan koske EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen mukaisesti myönnettäviä tasausmaksuja. b) Kaikki rajasuojaan liittyvät toimenpiteet muutetaan tulleiksi, joita alennetaan vuoteen 2000 mennessä tuotekohtaisesti keskimäärin 36 prosentilla ja vähintään 15 prosentilla. c) Vientitukeen liittyviä menoja on vuoteen 2000 mennessä supistettava 36 prosentilla verrattuna viitejaksoon ja tuella vietyihin määriin liittyviä menoja 21 prosentilla. Vuosien välisen siirtymäkauden aikana viitejaksoksi voidaan vaihtoehtoisesti valita jakso d) Vuodesta 1995 markkinoille pääsyn vähimmäisedellytykseksi on vahvistettava kolme prosenttia kotimaisesta kulutuksesta jakson perusteella, ja se on nostettava viiteen prosenttiin kotimaisesta kulutuksesta vuoteen 2000 mennessä. Markkinoille pääsyn vähimmäisedellytyksen täyttyessä on myönnettävä riittäviä tullinalennuksia. e) EU sitoutuu ottamaan käyttöön öljysiemenille 5,128 miljoonan hehtaarin perusalan (jakson viljelyala), josta on kesannoitava sama prosenttiosuus kuin viljan kohdalla ja joka tapauksessa vähintään 10 prosenttia. f) Jos EU:n korvaavien viljojen tuonti nousee suuremmaksi kuin 19,2 miljoonaa tonnia ja rehujen tuonti suuremmaksi kuin 40,5 miljoonaa tonnia (tuonti vuosina ), EU:n ja Yhdysvaltojen on aloitettava keskinäiset neuvottelut. Uruguayn kierroksen tulokset johtavat tiettyjen tuotteiden (sokeri, naudanliha, juusto) markkinoilla yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen vaikutuksia suurempiin rajoituksiin. Yhteisön laajentuminen Itävallan, Norjan, Suomen ja Ruotsin kanssa käydyissä 1. päivänä huhtikuuta 1993 päättyneissä liittymisneuvotteluissa maatalous osoittautui erityisen vaikeaksi kysymykseksi, koska jäsenyyttä hakeneet maat suojasivat ennen kaikkea aluepoliittisista syistä suhteellisen voimakkaasti omaa maatalouttaan. Suurin ongelma oli maatalouden ylläpitäminen Pohjoismaiden arktisilla ja subarktisilla alueilla ja Itävallan vuoristoalueilla sen jälkeen, kun mukautuminen yhteisön suojan tasoon olisi toteutunut. Jäsenyyttä hakeneiden maiden siirtymäsäännöksiä koskeneeseen toivomukseen ei suostuttu, koska liittymistasausmaksut ja täydentävät kauppajärjestelyt merkitsivät rajoilla tapahtuvia tarkastuksia, jotka olivat ristiriidassa sisämarkkinoiden periaatteiden kanssa. Aluepoliittisiin kysymyksiin yhteisö vastasi myöntymällä tuntuviin tasausmaksuihin. Pohjoismaita varten otettiin käyttöön uusi tavoite 6, jonka

133 kohdealueet määräytyvät yksinomaan asukastiheyden mukaan (alle 8 asukasta neliökilometriä kohti). Maatalouden sopeuttamiseksi yhteisen maatalouspolitiikan edellytyksiin yhteisö tarjosi uusille jäsenvaltioille tasausmaksuina myönnettävää tukea yhteensä 2,97 miljardia ecua jaksolle Rakenteellisia menoja varten varattiin talousarvioon yhteensä 8,89 miljardia ecua vuoteen 1999 asti. KÄSIKIRJA 133 Yleiskatsaus EU:n on mukautettava tiettyjä maatalouspolitiikkansa osa-alueita GATTsopimuksen tuomiin uusiin haasteisiin. Pitkällä aikavälillä on pohdittava sitä, onko yhteisen maatalouspolitiikan avulla jo saavutettu lopullisesti tasapainoinen tilanne. Koska voidaan varmasti odottaa teknisen kehityksen jatkuvan myös tulevaisuudessa, tulee tuotantokin kasvamaan edelleen. Tällöin GATT-päätösten rajoittavat vaikutukset tulevat ilmenemään myös aloilla, joilla näin ei ole toistaiseksi tapahtunut. Siinä tilanteessa yhteisö joutuu jälleen kerran pohtimaan, onko sen toteutettava entistä tiukempia tuotantoa rajoittavia toimenpiteitä vai sallittava hintojen alentaminen. Myös kysymys uudistuksessa käyttöön otettujen tasausmaksujen hyväksymisestä nousee ajan myötä esiin yhä useammin. Ulkopolitiikan alalla yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteeksi on asetettava Keskija Itä-Euroopan maiden lähentäminen Euroopan unioniin (-> laajentuminen). Winfried von Urff

134 134 Naisten Eurooppa Oikeusperusta: EY:n perustamissopimuksen 119 artikla, 2 artikla, 6 artikla (sosiaalipolitiikka), Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen päätökset. Tavoitteet: naisten ja miesten tasa-arvoisuuden lisääminen yhteiskunnallisessa, ammatillisessa ja poliittisessa elämässä, huono-osaisten naisten tukeminen, tietoisuutta lisäävät toimet. Välineet: Euroopan parlamentin naisten oikeuksien valiokunta, Euroopan komission pääosastoon V kuuluva Naisten ja miesten yhtäläiset mahdollisuudet - yksikkö, miesten ja naisten yhtäläisiä mahdollisuuksia käsittelevä neuvoa-antava komitea, Euroopan komission naistiedotus Naispolitiikka ei sanan varsinaisessa merkityksessä sisälly -> Euroopan unionia (EU) koskeviin sopimuksiin. Euroopan talousyhteisö on kuitenkin vuonna 1957 tapahtuneesta perustamisestaan alkaen kehittänyt useita toimintoja, joihin naispolitiikka sisältyy tavalla tai toisella. Euroopan unionin toiminnassa voidaan erottaa kaksi suuntausta, jotka ovat sosiaalipoliittisten tukitoimien liittäminen talouspoliittisiin säännöksiin naisten syrjinnän estämiseksi yhteismarkkinoilla sekä toisaalta toimien toteuttaminen unionissa työmarkkinoiden rakennekriisistä aiheutuvien naisiin kohdistuvien seurausten lieventämiseksi. Lisäksi naisten asema on otettava huomioon yhteiskunnan muuttuessa. Sillä kiistatta naisten vaikutusalueet sekä heihin kohdistuvat vaatimukset ovat lisääntyneet vuosien mittaan. Samalla myös naisten henkilökohtaiset tarpeet ovat muuttuneet. Naisten työssäkäynnin historiaa ei voida verrata miehiin, sillä naisten elämää leimaa edelleen tasapainoilu perheen ja ammatin välillä. Alku: ETY:n perustamissopimuksen 119 artikla Naisten Eurooppa sisältyi epäsuorasti jo Rooman sopimuksiin. ETY:n perustamissopimuksen (nykyisen EY:n perustamissopimuksen) 119 artiklassa jäsenvaltiot velvoitetaan suoraan maksamaan miehille ja naisille sama palkka samasta työstä. Euroopan yhdentymisen edetessä periaatetta, jonka mukaan samasta työstä on maksettava sama palkka, on käytetty perustana tulevaisuuden tasa-arvokeskustelulle sekä naisten välillisen syrjinnän poistamiseksi. Komissio reagoi 1970-luvulla jäsenvaltioiden piittaamattomuuteen ETY:n perustamissopimuksen 119 artiklan määräyksistä antamalla joukon direktiiviehdotuksia. -> Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on toiminut tasa-arvon edistäjänä tulkitsemalla tätä artiklaa väljästi ja soveltamalla EY:n direktiivejä johdonmukaisesti. -> Eurooppa-neuvoston Maastrichtin kokouksessa vuonna

135 1991 allekirjoitettiin lisäksi sopimus -> sosiaalipolitiikasta. Siinä määrätty naisten ja miesten välinen tasa-arvo ja tasapuolinen kohtelu työpaikalla (EY:n perustamissopimuksen 2 artikla) tuli voimaan Maastrichtin sopimuksen myötä. EY:n perustamissopimuksen 6 artikla takaa saman palkan sukupuoleen katsomatta. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin oman harkintansa mukaan joko säilyttää erityiset naisten etuudet tai lakkauttaa ne (positiivinen syrjintä). KÄSIKIRJA 135 Valkoisessa kirjassa eurooppalaisesta sosiaalipolitiikasta (1994) -> Euroopan komissio teki työmarkkinoiden rakenneongelmien johdosta useita ehdotuksia, joiden on määrä parantaa naisten mahdollisuuksia toimia ammatissa ja perheessä samanaikaisesti. Valkoisessa kirjassa mm. ehdotettiin, että vuodesta 1996 alkaen julkaistaisiin vuosittain tasa-arvoa koskeva kertomus, joka on tarkoitettu eräänlaiseksi politiikan toteuttamisen valvontavälineeksi. EU:n toimielinten työ Teema Ónaisten tosiasiallinen asema EuroopassaÓ johti -> Euroopan parlamentin historian ensimmäisen tutkintavaliokunnan asettamiseen. Vuodesta 1984 alkaen sen nimenä on ollut Naisten oikeuksien valiokunta. Sen jäsenet laativat mietintöjä, pitävät kuulemistilaisuuksia, ajavat naisten etuja EU:n budjettineuvotteluissa sekä ottavat kantaa erilaisiin aiheisiin, jotka koskevat naisia suoraan tai välillisesti. Euroopan komissiossa on naisten työllisyyden ja tasa-arvoisuuden alaosasto. Se kuuluu työllisyyden, työsuhteiden ja sosiaalisten asioiden pääosasto V:n alaisuuteen ja valvoo jäsenvaltioiden EU:n direktiivien soveltamista. Sen toimialaan kuuluvat naisten tukitoiminta sekä EU:n naispoliittiset toimet, joita ovat esim. ammattikoulutus, uusiin teknologioihin sopeuttaminen, naisjohtoisten yritysten perustaminen sekä nuorten naisten kasvatus. Tämän työn tukemiseksi on perustettu useita riippumattomien asiantuntijoiden verkostoja. Jäsenvaltioiden toimenpiteiden yhteensovittamista ja komission politiikan tukemista varten perustettiin vuonna 1982 säännöllisesti kokoontuva neuvoa-antava tasaarvokomitea. Vuodesta 1988 alkaen on kokoontunut lisäksi epävirallinen naisten ministerineuvosto, joka vaatii tehostettuja toimia perheen ja ammatin yhdistämisen mahdollisuuksien parantamiseksi. Tulevaisuuden haasteet Euroopan työmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat koskettavat erityisesti naisia. Uusien työaikamallien ja lyhennetyn työajan käyttöönoton harkitseminen yleisen työn uudelleenjakamisen yhteydessä voi tukea kahta vastakkaista kehitystä. Toisaalta työajan lyheneminen ja sitä kautta reaalipalkkojen lasku voi merkitä naisten työllisyyden lisääntymistä perheen lisätulojen hankkijana. Toisaalta huonoina työllisyysaikoina naiset syrjäytetään työmarkkinoilta miehiä helpommin tai velvoitetaan tekemään yhä enemmän osa-aikatyötä ja toimimaan epätavanomaisissa työsuhteissa esimerkiksi apulaisina. Yhden henkilön talouksien ja yksinhuoltajien määrän lisääntyessä tarvitaan määräyksiä näiden henkilöiden suojelemiseksi ja erityisesti vanhuudenturvaa koskevia säännöksiä, jotka koskevat myös osa-aikatyötä tekeviä henkilöitä. Monet tätä koskevat Euroopan parlamentin

136 136 esitykset ja komission direktiiviehdotukset ovat toistaiseksi epäonnistuneet sekä rakenteellisista että sisällöllisistä syistä. Euroopan unionin uusilta jäsenvaltioilta ja ennen kaikkea Ruotsilta odotetaan, että ne tuovat keskusteluun uusia näkökohtia ja impulsseja. Läntisen ja myös itäisen Euroopan nykyaikaistuminen merkitsee uusia haasteita, sillä teknologisen kehityksen vauhti kiihtyy ja ammatilliset taidot ja tiedot vanhentuvat yhä nopeammin. Sillä on pysyviä seurauksia erityisesti naisille. Ensisijaista koulutusta on siksi täydennettävä jatkuvalla lisäpätevyyden hankkimisella. Se on ongelma, kun otetaan huomioon yhä perinteinen naisen ja miehen välinen roolijako perheessä ja ammatissa. Yhteenveto EU:n naispoliittisten toimintojen kehittyminen on tapahtunut toistaiseksi neljässä eri vaiheessa. Ensinnäkin EU:n jäsenvaltioita vaadittiin kohtelemaan naisia ja miehiä tasa-arvoisesti palkkakysymyksissä. Toinen vaihe oli tasa-arvoperiaatteen laajentaminen koskemaan myös muita politiikan aloja kuten työllisyys- sekä koulutus- ja perhepolitiikkaa. Samalla tehtiin sitoviksi myös joukko työsuojelua koskevia määräyksiä. Kolmannessa vaiheessa naisista tuli poliittisen päätöksenteon objekteista sen subjekteja. Eli sen sijaan, että tehdään naisia koskevia päätöksiä, naisista itsestään tulee poliittisia toimijoita. Naispuolisten parlamentaarikkojen määrän kasvu on merkki tästä uudesta kehityssuunnasta, mutta naisia voisi olla parlamenteissa enemmänkin. Neljänneksi työmarkkinoiden rakenneongelmien vuoksi työnjakamista ja työaikamalleja ei käsitellä enää pelkästään sosiaalipolitiikan, vaan myös työllisyyspolitiikan yhteydessä. Tätä uutta lähtökohtaa ilmentävät kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä käsittelevän Euroopan komission valkoisen kirjan asianomaiset kohdat, vaikkakin naispoliittisia näkökohtia on käsitelty siinä varsin lyhyesti. Avoimia kysymyksiä on edelleen. Ensinnäkin naisten yleisiä mahdollisuuksia ja oikeuksia sekä erityisesti mahdollisuuksia työmarkkinoilla ei ole selvitetty vielä riittävästi. Samoin tulevaisuudessa tarvittavaa pätevyyttä ja jatkokoulutusmahdollisuuksia ei tunneta vielä tarpeeksi. Tähänastinen tutkimus ja tiedonhankinta on keskittynyt lähinnä työssäkäyviin naisiin. Naisten erikoisaseman helpottamiseen tähtäävien nykyisten säännösten laatu riippuu siitä, missä määrin kansalaiset ymmärtävät sellaisen politiikan tarpeellisuuden. Ratkaisevaa on se, että naispolitiikkaa ei käsitellä sosiaali- ja työllisyyspoliittisten määräysten sivutuotteena, vaan sille annetaan omaa painoarvoa. Tasa-arvoisuuden periaatteen liittämistä Euroopan unionin perusoikeuksien luetteloon voitaisiin harkita. Kaikesta huolimatta vahvistuu käsitys siitä, että Euroopan unionin naispoliittisilla toimilla on ollut toistaiseksi vain vähän vaikutusta naisten työllisyystilanteen ja ammatillisten mahdollisuuksien kehittymiseen. Siksi on tarpeen arvioida EU:n toimia, niiden toteuttamista jäsenvaltioissa sekä naispolitiikan toteuttamisen rakenteita. Melanie Piepenschneider

137 Oikeus- ja sisäasiat KÄSIKIRJA 137 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 7 a artikla, 8-8 c artikla, 100 c artikla; Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.1-K.9 artikla Tavoitteet: unionin kansalaisuuden kehittäminen, unionin sisärajojen yli tapahtuvan liikenteen vapauttaminen valvonnasta, Schengenin sopimuksen allekirjoittaneiden maiden ja muiden EU-maiden välisen yhteistyön parantaminen oikeus- ja sisäasioissa, mm. yhteisten palvelujen perustaminen Schengenin kylässä, Saksan, Ranskan ja Luxemburgin rajojen kohtaamispisteessä nämä kolme maata sekä Belgia ja Alankomaat tekivät vuonna 1985 sopimuksen tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla. Myöhemmin, tehdyssä Schengenin sopimuksen soveltamista koskevassa yleissopimuksessa sovittiin turvallisuutta koskevista toimista, joiden tarkoituksena oli korvata epäsuorasti rajatarkastusten lakkauttamisen aiheuttama turvallisuuden heikkeneminen seuraavilla tavoilla: Yhteinen automatisoitu jäljitysjärjestelmä; tämän Schengenin tietojärjestelmän (SIS) avulla jäsenvaltiot voivat sovittujen periaatteiden mukaisesti tiedottaa henkilöistä ja rajoitetussa määrin myös tavaroista (tuliaseet, blankoasiakirjat, henkilöllisyystodistukset, rekisteröidyt setelit, moottoriajoneuvot). Muiden jäsenvaltioiden poliisivoimat voivat sitten käyttää järjestelmää tietojen hakuun omien kansallisten tiedostojensa lisäksi. Strasbourgissa sijaitseva teknisen tuen yksikkö varmistaa tiedoston ajan tasalla pysymisen. Tehokas, mahdollisimman yhdenmukainen valvonta Schengenin sopimusalueen ulkorajojen ylityspaikoilla (ja mikäli mahdollista, myös -> Euroopan unionin ulkorajoilla). Poliisiyhteistyön tehostaminen sopimusmaiden alueella luomalla viestintäjärjestelmä, järjestämällä yhteisiä harjoituksia sekä sallimalla yli rajojen tapahtuva tarkkailu ja takaa-ajo. Velvoite välittää kaikkia sellaisia tietoja, jotka saattavat olla sopimusvaltiolle tärkeitä vaarojen torjumiseksi. Huumeriippuvuuden ja huumeisiin liittyvän rikollisuuden tehokkaampi torjunta. Aseita koskevan lainsäädännön yhdenmukaistaminen sopimusvaltioissa.

138 138 Oikeus- ja sisäasioita koskeva politiikka EU:ssa Schengen-hanketta pidetään Euroopan unionin oikeus- ja sisäasiain politiikan yhdentämisen pilottihankkeena. Aina vuoteen 1992 saakka EY-maiden turvallisuusviranomaisten yhteistyö ei perustunut mihinkään monenväliseen sopimukseen, vaan sitä toteutettiin sisäisestä turvallisuudesta vastaavien ministereiden epämuodollisen TREVI-ryhmän yhteydessä. Ministerien puolivuosittaisten kokousten ja asioita valmistelleiden työryhmien työn tuloksena on ollut ennen kaikkea tietojen vaihdon ja yhteistyön tehostaminen seuraavilla aloilla: terrorismi ja vakava rikollisuus, siviili-ilmailun turvallisuus ja ydinturvallisuus, tulipalo- ja luonnonkatastrofit, poliisitekniikka ja -varustelu. Maastrichtissa tehty sopimus Euroopan unionista (EU-sopimus) merkitsi huomattavaa edistysaskelta oikeus- ja sisäasiain eurooppalaisessa yhdentymisessä. Niin kutsuttuun EU:n ensimmäiseen pilariin liittyen asteittain toteutettavaksi tarkoitetut -> sisämarkkinat määritellään EY:n perustamissopimuksen 7 a artiklassa alueeksi, jolla ei ole sisäisiä rajoja ja jolla taataan tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus. EY:n perustamissopimuksen toisessa osassa (8 artikla ja sitä seuraavat artiklat) otetaan käyttöön unionin kansalaisuus. Jokainen unionin kansalainen saa oikeuden vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella (perustamissopimuksen 8 a artiklan 1 kohta) sekä kunnallisen äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden jäsenvaltiossa, jossa hän asuu (perustamissopimuksen 8 b artiklan 1 kohta). EY:n perustamissopimuksen 100 c artiklassa määrätään yhtenäisestä viisumipolitiikasta, jonka mukaan -> Euroopan unionin neuvosto vahvistaa yksimielisesti -> Euroopan komission ehdotuksesta ja -> Euroopan parlamenttia kuultuaan ne kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ylittäessään jäsenvaltioiden ulkorajat. Muut EU:n oikeus- ja sisäpolitiikkaan liittyvät kysymykset on koottu EUsopimuksen K artiklaan. Yhteistä etua koskevina asioina pidetään turvapaikkapolitiikkaa; henkilöiden liikkumista yli jäsenvaltioiden ulkorajojen; maahanmuuttopolitiikkaa ja kolmansien maiden kansalaisia koskevaa politiikkaa mukaan lukien luvattoman maahanmuuton, oleskelun ja työnteon torjuminen; huumausaineiden väärinkäytön torjumista; petostentorjuntaa kansainvälisellä tasolla ja oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeuden alalla; oikeudellista yhteistyötä rikosoikeuden alalla; tulliasiain yhteistyötä sekä poliisiasiain yhteistyötä vakavien kansainvälisen rikollisuuden muotojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi mukaan luettuna Euroopan poliisiviraston -> Europolin perustaminen. Näillä toiminta-aloilla jäsenvaltioiden oikeus- ja sisäministerien neuvosto voi hyväksyä yhteisiä kantoja, toissijaisuusperiaatetta noudattaen hyväksyä myös yhteisen toiminnan sekä tehdä yleissopimuksia. Periaatteessa neuvosto tekee päätökset yksimielisesti. Sen istuntojen valmisteluun osallistuu työryhmiä, ohjausryhmiä sekä koordinointikomitea (EU-sopimuksen K.4 artikla). Niin kutsutun K4-komitean tehtävänä on myös antaa neuvostolle lausuntoja sekä osallistua

139 neuvoston oikeus- ja sisäpolitiikan valmisteluun ensimmäisen pilarin yhteydessä (EY:n perustamissopimuksen 100 c artikla). KÄSIKIRJA 139 Komissio osallistuu täysimääräisesti työhön kolmannen pilarin yhteydessä. Neuvoston puheenjohtajiston ja komission on annettava Euroopan parlamentille säännöllisesti tietoja työskentelystä näillä aloilla ja puheenjohtajiston on kuultava sitä keskeisistä näkökohdista. Neuvosto antoi asetuksen Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen perustamisesta. Lissabonissa sijaitseva keskus aloitti toimintansa vuonna Neuvosto kehittää parhaillaan EU:n komission esittämän toimintasuunnitelman pohjalta uutta eurooppalaista huumeiden torjuntasuunnitelmaa, joka sisältää sekä ehkäiseviä että huumeiden käytön estämiseen pyrkiviä menetelmiä. Ajoneuvovarkauksien määrän jyrkän kasvun vuoksi Eurooppa-neuvosto kannatti vuoden 1994 Essenin kokouksessaan elektronisen ajonestolaitteen käyttöön ottamisen tutkimista kaikissa uusissa ajoneuvoissa. Vuoden 1997 alusta se onkin uuden ajoneuvomallin hyväksymisen edellytys ja vuoden 1998 alusta se vaaditaan kaikkiin uusiin ajoneuvoihin. Ulkomaalais- ja viisumipolitiikka Koska maahanmuuttopaineet ovat useimmissa EU-maissa selvästi lisääntyneet, maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan yhdenmukaistamista koskevassa Maastricht-kertomuksessa vahvistetaan periaatteellinen rajoitus: lukuun ottamatta humanitaarisista syistä myönnettyä oleskeluoikeutta maahanmuutto rajoitetaan pääasiassa perheiden yhdistämiseen. Maahanmuutto evätään yleensä kolmansien maiden kansalaisilta, jotka haluavat muuttaa maahan työskennelläkseen siellä, poikkeuksena tilapäinen työskentely tietyissä tapauksissa. Itsenäiset ammatinharjoittajat voivat muuttaa maahan vain, jos heistä on hyötyä vastaanottavan maan taloudelle investointien, innovaatioiden, teknologian siirron tai työpaikkojen luomisen kautta. Eräässä neuvoston päätöslauselmassa helpotetaan kuitenkin opiskelijoiden oleskelua jäsenvaltioissa. Kolmansien maiden koululaiset, jotka asuvat yhdessä jäsenvaltiossa, voivat matkustaa viisumitta toiseen jäsenvaltioon luokkaretkelle. Tähän saakka ainoastaan työryhmänä toiminut rajanylitys- ja maahanmuuttoasiain tiedotus-, pohdinta- ja tietojenvaihtokeskus (CIREFI) on laajennettu toimivaksi laittoman maahanmuuton ja ihmisten salakuljetuksen torjunnan välineeksi. Viisumipolitiikan yhteisöllistäminen on edistynyt. Asetuksella (EY) N:o 2317/95 määriteltiin kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi heidän ylittäessään EU-valtioiden ulkorajat. Asetuksella (EY) N:o 1683/95 säädetään yhtenäisen, hyvin vaikeasti väärennettävissä olevan viisumin kaavan laadinnasta. Edelleen neuvosto antoi päätöslauselman, joka koski konsulaattien

140 140 yhteistyötä viisumien myöntämisessä sekä yhteisen luettelon laadintaa kauttakulkuviisumivelvollisista kolmansista maista. Kaikissa jäsenvaltiossa voimassa olevaa viisumia koskevista vaatimuksista on tarkoitus määrätä ulkorajojen ylittämistä koskevassa sopimuksessa, josta neuvoston elimet neuvottelevat edelleen. Neuvosto antoi pitkään jäsenvaltiossa oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten oikeudellista asemaa koskevan päätöslauselman Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka Turvapaikanhakijoiden, sisällissotien vuoksi pakolaisiksi joutuneiden ja siirtolaisten suuren määrän vuoksi pakolais- ja turvapaikkapolitiikan kysymykset ovat viime vuosina olleet EU-maiden sisäministerien kokousten keskeisiä aiheita. Useita vuosia kestäneiden neuvottelujen jälkeen neuvosto hyväksyi tehdyn pakolaisten oikeudellista asemaa koskevan Geneven yleissopimuksen 1 artiklassa esiintyvää pakolaisen käsitettä koskevan yhteisen kannan. Neuvosto on antamassaan päätöslauselmassa kannattanut pakolaisten avustamista ensisijaisesti paikalla sekä heidän kotiseudullaan ennen kaikkea suojavyöhykkeitä luomalla. EU-maat ovat yhtä mieltä sellaisten sääntöjen välttämättömyydestä, joiden nojalla jäsenvaltiot voivat ottaa hätätilanteissa pakolaisia vastaan nopeasti ja tasapuolisesti. Sen sijaan sopimukseen ei ole vielä päästy siitä, millaisilla arviointiperusteilla päästäisiin oikeudenmukaiseen vastuunjakoon. Olisiko otettava huomioon myös maassa jo olevien ulkomaalaisten osuus kokonaisväestöstä ja kunkin jäsenvaltion työttömyysprosentti? Turvapaikkaasioiden tiedotus-, pohdinta- ja tietojenvaihtokeskus (CIREA) on laatinut suuntaviivoja yhteisiä tilannetta koskevia kertomuksia ja yhteistä tilastollista järjestelmää varten. Rasismin ja muukalaisvihan torjunta Rasismin ja muukalaisvihan torjunta on Euroopan yhdentyessä erityisen tärkeässä asemassa viime vuosien lukuisten muukalaisvihamielisten, osittain myös juutalaisvastaisten väkivallantekojen ja muiden rikkomusten vuoksi. Neuvoston terrorismia käsittelevän työryhmän tutkimuksen mukaan vuonna 1995 EU-maissa tehtiin rasistisia ja muukalaisvihamielisiä väkivallantekoja seuraavasti: 25 henkirikosta (joista 15 yritystä), 100 pahoinpitelyä ja 468 ruumiinvamman tuottamusta. Eurooppa-neuvoston kokoontuessa Cannesissa kesäkuussa 1995 sen perustama neuvoa-antava komitea esitti kertomuksen, joka sisälsi yhteensä 107 suositusta ja vaatimusta koulutuksen ja opetuksen, tiedottamisen ja tiedotusvälineiden sekä poliisi- ja oikeusasiain aloilla. Eurooppa-neuvosto kehotti neuvostoa tutkimaan rasististen ja muukalaisvihamielisten ilmiöiden eurooppalaisen seurantakeskuksen perustamisen oikeudellisia ja taloudellisia edellytyksiä sekä keskuksen suhdetta Euroopan neuvostoon.

141 Neuvosto ja EU:n jäsenvaltiot ovat päättäneet kiinnittää vuonna 1997 Euroopan rotusyrjinnän vastaisen vuoden välityksellä huomiota rasismin, muukalaisvihan ja juutalaisvihan edustamaan uhkaan perusoikeuksien kunnioittamiselle ja yhteishengelle yhteisössä. Samalla on tarkoitus pohtia tarvittavia torjuntatoimenpiteitä kokemusten vaihdon kautta ja tiedottaa integroivien toimenpiteiden eduista eri valtioissa. Euroopan rotusyrjinnän vastaisen vuoden hankkeisiin on suunniteltu kuuluvaksi konferensseja ja seminaareja, tiedotuskampanjoita sekä urheilu- ja kulttuuritilaisuuksia. Tunnuskuvio, tunnusteksti ja julisteet kertovat siitä, että kaikki yksittäisten maiden hankkeet kuuluvat EU:n yhteisen toimen piiriin. Euroopan komission laatiman strategiaa käsittelevän selonteon mukaan eurooppalainen vuosi on toteutettava niin, että se jää mieliin suuntaa-antavana; ennen kaikkea olisi saavutettava käytännön tuloksia ja levitettävä tietoa niistä, ja näin edistettävä pysyvästi tehokkaiden menetelmien kehittämistä rasismin torjumiseksi. Yhteisön tasolla toimenpiteet toteuttaa komissio jäsenvaltioiden edustajista koostuvan tilapäisen työryhmän tukemana, kun taas kansallisella tasolla valtion ja kuntien yksiköiden sekä kansalaisjärjestöjen hankkeiden tueksi on kaavailtu kansallista koordinointikomiteaa. KÄSIKIRJA 141 Oikeuspolitiikka Jo ennen Maastrichtin sopimusta oli ollut yrityksiä parantaa Euroopan valtioiden yhteistyötä oikeusasioissa. Erityisesti voidaan mainita Schengenin sopimuksen soveltamista koskevan yleissopimuksen laatiminen. EU-sopimuksessa oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla määritellään yhteistä etua koskevaksi asiaksi. EUmaiden välisissä neuvotteluissa on saavutettu edistystä rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen alalla (yksinkertaistettu luovuttaminen luovutettavan henkilön suostumuksella) sekä EU:hun kohdistuvien petosten torjunnan alalla. Yleissopimus yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta allekirjoitettiin vuonna Kaiken kaikkiaan Euroopan yhdentyminen oikeus- ja sisäpolitiikan aloilla etenee varsin hitaasti. Perustavanlaatuisia erimielisyyksiä syntyy jo käsitteen hallitusten välinen yhteistyö tulkinnasta. Joidenkin EU:n jäsenvaltioiden mielestä EUsopimuksen K.1 artiklaan ja sitä seuraaviin artikloihin ei sisälly velvoitetta yhteisen turvallisuusrungon sisällön määrittelemiseen, vaan pelkästään mahdollisuus käyttää EU:ta järjestelyapuna oikeus- ja sisäpoliittisten ongelmien ratkaisemisessa. EU-sopimuksen K.8 artiklan 2 kohdassa määritellyn välineen (toimintamenojen ottaminen EY:n talousarvioon yksimielisellä päätöksellä) jotkut jäsenvaltiot torjuvat kaiken kaikkiaan. Edistysaskeleita on odotettavissa, jos vuoden 1996 hallitusten välisessä konferenssissa oikeus- ja sisäpolitiikka onnistutaan sisällyttämään vahvemmin yhteisön menettelyihin ja kehittämään EU:n ylikansallista vastuualuetta näillä aloilla. Reinhard Rupprecht

142 142 Perustamissopimukset Sopimusperusta: EHTY:n perustamissopimus (tuli voimaan 23. heinäkuuta 1952) ETY:n perustamissopimus (1. tammikuuta 1958) Euratomin perustamissopimus (1. tammikuuta 1958) Sulautumissopimus (1. heinäkuuta 1967) Euroopan yhtenäisasiakirja (1. heinäkuuta 1987) Sopimus Euroopan unionista (1. marraskuuta 1993) Euroopan yhdentyminen alkoi varsinaisesti Saksan, Ranskan, Italian ja Beneluxmaiden välisistä sopimuksista: Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY), Euroopan talousyhteisön (ETY) ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimuksesta. Näissä sopimuksissa ei tosin annettu kolmelle yhteisölle kovinkaan suurta toimivaltaa. Ne muodostivat kuitenkin perustan, josta vähitellen kehittyi riippumaton ylikansallinen viranomainen, erityisesti Euroopan yhteisöjen keskeisten tuomioiden kautta. Siten yhteisön oikeusjärjestyksessä mentiin heti alusta alkaen kansainvälistä oikeutta pidemmälle. Lisäksi perustamissopimusten tarjoamat yhdentymismahdollisuudet ovat valtavat. Jo Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen johdanto-osassa ilmaistiin sopimuspuolten halu luoda yhä läheisempi Euroopan kansojen välinen liitto. Tavoite laajasta poliittisesta yhdentymisestä oli olennainen osa Euroopan yhdentymistä ja määräsi sen luonteen alusta alkaen. Yhteisön valtion- ja hallitusten päämiehet ilmaisivat vuonna 1972 selvästi tavoitteensa luoda -> Euroopan unioni. Pääasiallinen yhdentyminen tapahtui Euroopan talousyhteisön puitteissa. Alkuperäisiin tavoitteisiin yhteismarkkinoista ja yhteisestä (->) maatalous-, liikenne-, kilpailuja talouspolitiikasta lisättiin vähitellen uusia tavoitteita esimerkiksi ympäristö-, koulutus-, sosiaali- ja alue- (rakenne-) politiikan samoin kuin koulutus-, tutkimusja teknologiapolitiikan alalla. Perustamissopimuksiin tehtiin vuonna 1986 yhtenäisasiakirjalla ja vuonna 1992 sopimuksella Euroopan unionista perustavanlaatuisia muutoksia, joilla luotiin oikeusperusta jo toteutuneelle aineelliselle ja institutionaaliselle kehitykselle ja tehtiin uusia aloitteita yhdentymisen edistämiseksi. Nykyään perustamissopimuksia usein pidetään ja jopa kutsutaan unionin perustuslaiksi. Huolimatta yhtäläisyyksistä soveltamis- ja vaikutusalan, sitovuuden ja tehokkuuden suhteen ylikansallisen unionin johdettu oikeus eroaa kuitenkin perusolemukseltaan kansallisesta perustuslaista.

143 Jean Monnet'n ja Robert Schumanin aloitteesta Pariisissa vuonna 1951 perustetulla hiili- ja teräsyhteisöllä (EHTY) pyrittiin ensisijaisesti varmistamaan rauhan säilyminen Euroopassa luomalla yhteiset hiili- ja teräsmarkkinat ja Óperusta kansojen väliselle laajalle ja syvälle yhteistyölleó (johdanto-osa). EHTY:n perustamissopimus, joka tuli voimaan 23. heinäkuuta 1952, on ainoa kolmesta perustamissopimuksesta, jonka voimassaolo on rajattu 50 vuoteen eli vuoteen 2002, jonka jälkeen se sulautetaan EY:n perustamissopimukseen. Poliittisesti kunnianhimoiset suunnitelmat yhdentymisestä Euroopan puolustusyhteisön ja Euroopan poliittisen yhteisön kautta kariutuivat vuonna 1954, mutta maaliskuussa 1957 EHTY:n jäsenvaltiot sopivat Roomassa Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamisesta. Rooman sopimukset tulivat voimaan 1. tammikuuta Näillä sopimuksilla perustettiin kolmen yhteisön yhteinen parlamentaarinen edustajakokous ja yhteinen tuomioistuin. Huhtikuussa 1965 allekirjoitetulla ja 1. heinäkuuta 1967 voimaan tulleella sulautumissopimuksella kolmen yhteisön ministerineuvostot ja EHTY:n korkea viranomainen sulautettiin ETY:n ja Euratomin komissioihin. KÄSIKIRJA 143 Tästä alkoi kaksi vuosikymmentä kestänyt ajanjakso, jota leimasivat kriisit ja väittelyt uudistumisesta. Valtion- ja hallitusten päämiesten julistukset Euroopan unionin luomisesta, esimerkiksi Pariisin huippukokouksessa vuonna 1972 tai vuoden 1983 juhlallisessa julistuksessa Euroopan unionista, vuorottelivat enemmän tai vähemmän konkreettisten uudistumisehdotusten kanssa: Tindemansin suunnitelma Euroopan unionin luomisesta (1975), -> Euroopan parlamentin sopimusluonnos Euroopan unionin perustamisesta (1984) ja Doogen suunnitelma EY:n instituutioiden uudistamisesta (1985). Kesäkuussa 1985 hallitusten välinen konferenssi alkoi lopulta laatia Euroopan yhtenäisasiakirjaa, jonka silloiset 12 jäsenvaltiota allekirjoittivat helmikuussa 1986 ja joka tuli voimaan 1. heinäkuuta Vaikka yhtenäisasiakirjalla muutettiin ja täydennettiin jokaista kolmea perustamissopimusta, se koski ennen kaikkea Euroopan talousyhteisön poliittista ja institutionaalista laajenemista. Yhtenäisasiakirjassa päätettiin -> sisämarkkinoiden toteuttamisesta vuoden 1992 loppuun mennessä ja luotiin nimenomaan tätä varten yhteistyömenettely (-> päätöksentekomenettelyt), jonka ansiosta Euroopan parlamentti osallistuu entistä enemmän lainsäädäntötyöhön. Lisäksi Eurooppa-neuvosto sai oikeudellisen perustan ja Euroopan talousyhteisön toimivaltaa laajennettiin tai vahvistettiin virallisesti joillain alueilla, kuten sosiaali-, ympäristö-, tutkimus- ja teknologiapolitiikassa. Talous- ja rahapolitiittiselle yhteistyölle luotiin oikeudelliset puitteet, samoin kuin ulkopoliittiselle yhteistyölle, joka oli kehittynyt sopimusten ulkopuolella Euroopan poliittisen yhteistyön kautta. Yhtenäisasiakirjan nimi juontuu siitä, että asiakirjalla Euroopan yhteisöt ja siihen asti niiden ulkopuolella harjoitettu Euroopan poliittinen yhteistyö saatettiin yhtenäisen oikeudellisen rakenteen alle. Seuraava ja ylivoimaisesti suurin muutos perustamissopimuksiin tehtiin sopimuksella Euroopan unionista, joka hyväksyttiin Maastrichtissa joulukuussa

144 , allekirjoitettiin helmikuussa 1992 ja tuli voimaan 1. marraskuuta Sopimus oli laadittu kahdessa hallitusten välisessä konferenssissa, joista toisessa käsiteltiin poliittista unionia ja toisessa -> talous- ja rahaliittoa. Sopimuksen ratifiointi viivästyi Tanskassa, jossa kansanäänestyksen tulos oli ensiksi kielteinen, ja Saksassa, jossa sopimuksen perustuslainvastaisuudesta tehtiin useita valituksia, jotka Saksan perustuslakituomioistuin hylkäsi lokakuussa Maastrichtin sopimuksen tullessa voimaan ETY:n perustamissopimus muuttui virallisesti EY:n perustamissopimukseksi. Uudessa EY:n perustamissopimuksessa asetetaan tavoitteeksi talous- ja rahaliiton toteutuminen vuonna 1999, ja lisäksi se sisältää määräyksiä Euroopan poliittisen yhteistyön laajentamisesta -> yhteiseksi ulko- ja turvallisuuspolitiikaksi sekä määräyksiä -> yhteistyöstä oikeus- ja sisäasioissa. Nämä kolme aluetta muodostavat Euroopan unionin Ókolme pilariaó. Maastrichtin sopimus sisältää myös institutionaalisia uudistuksia, kuten yhteispäätösmenettelyn (EY:n perustamissopimuksen 189 b artikla), joka lisää Euroopan parlamentin vaikutusmahdollisuuksia. Lisäksi Euroopan yhteisön toimivaltuuksia eräillä alueilla tarkennetaan ja laajennetaan. Yhteisön ja sen jäsenvaltioiden toimivaltuuksien erottamiseksi toisistaan otettiin käyttöön toissijaisuusperiaate (3 b artikla). Sopimuksella otetaan lisäksi käyttöön unionin kansalaisuus. Maastrichtin sopimuksella tehdään myös tarkennuksia EHTY:n ja Euratomin perustamissopimuksiin. Kaiken kaikkiaan on luotu äärimmäisen monimutkainen eurooppalainen oikeudellinen rakennelma, joka sisältää samanaikaisesti erilaisia menetelmiä sekä ylikansallista yhdentymistä että hallitusten välistä yhteistyötä varten. Maastrichtin sopimuksella myönnetään lisäksi joitain tärkeitä poikkeuksia, kuten sopimuksen liitteenä olevassa sosiaalipolitiikkaa koskevassa pöytäkirjassa Isolle-Britannialle myönnetty poikkeus. Tulevaisuudessakin yhteisön oikeudella tulee olemaan keskeinen asema Euroopan yhdentymisessä. Se toimii yhdentymisen perustana, välineenä ja toteuttajana. Perustamissopimuksen seuraavat muutokset on tarkoitus hyväksyä kesäkuussa 1997, jolloin on luotava oikeusperusta tällä hetkellä 15 jäsenvaltiosta muodostuvan unionin syventymiselle ja -> laajentumiselle. Muutetulla perustamissopimuksella on turvattava Euroopan unionin monimuotoisuus ja luotava unioni, jonka kansalaiset ymmärtävät ja jonka he hyväksyvät. Anita Wolf-Niedermaier

145 Päätöksentekomenettely KÄSIKIRJA 145 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 137 artikla, 138 b artikla, 141 ja 142 artikla (EP); 145 ja 148 artikla, artikla, 189 a artikla (neuvosto); 155 artikla, 189 a artikla (komissio); artikla. YUTP:n sekä oikeus- ja sisäasiain yhteistyön erityiset päätöksentekomenettelyt, vrt. EUsopimuksen K ja J artikla. Osallistuvat toimielimet: Euroopan komissio, Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto. Näiden toimielinten toimintaa tukevat neuvoa-antavat talousja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea (4 artiklan 2 kohta). Päätökset: EY:n perustamissopimuksen 189 artiklan mukaiset EY:n oikeustoimet. Budjettimenettelyssä (203 artikla) sekä YUTP:ssa ja oikeus- ja sisäasiain yhteistyössä (EU-sopimuksen K ja J artikla) tehdyt päätökset ovat erityistapauksia. -> Euroopan unionin (EU) päätöksentekomenettelyn muodostavat erilaisten, laissa säädettyjen menettelyjen mukaisesti tehtävät EY:n ja EU:n päätökset. Tärkein osa päätöksentekomenettelyä on EY:n lakien säätäminen, jonka kolme vaihetta ovat aloite, käsittely ja päätös (lainsäätämisen perusmalli). Kuitenkin juuri lait säädetään EY:ssä eri menettelyillä, joiden muoto riippuu kyseessä olevasta asiasta (yhteisöpolitiikka). Yleisessä lainsäätämisen perusmallissa -> Euroopan komissio, -> Euroopan parlamentti (EP) ja -> Euroopan unionin neuvosto ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään. Komissiolla on aloiteoikeus, joten sille kuuluu myös lakien valmistelutyö. Parlamentti käsittelee lakiehdotuksen julkisesti, tuo esille parlamentissa edustettuina olevien poliittisten ryhmien mielipiteet ja laatii kannanottoja päätöslauselmien muodossa. Sekä neuvosto että parlamentti voivat pyytää komissiolta lakiehdotuksia ja pyrkiä edistämään ehdotusten syntyä tekemällä omia aloitteita. Neuvostolla on vielä viime käden päätösvalta unionin tärkeimpänä lakiasäätävänä elimenä, vaikka parlamentti saikin Maastrichtin sopimuksen myötä lainsäädäntövaltaa EU:ssa (yhteispäätösmenettely, EY:n perustamissopimuksen 189 b artikla). Lainsäädännön eri vaiheissa yhteisön toimielinten toimintaa säätelee tiukka toimivaltuuksien järjestelmä, joka perustuu Órajoitetun yksittäisen vallanó periaatteelle. Yhteisön sopimusoikeudesta sekä ennen kaikkea EY:n perustamissopimuksen ja Maastrichtin sopimuksen konkreettisista määräyksistä selviää, voivatko elimet ylipäätään toimia ja millaisiin toimiin ne saavat ryhtyä. Edelleen on olemassa selkeät määräykset siitä, mitä oikeusmuotoa toimien on noudatettava ja mitä menettelymääräyksiä on siinä yhteydessä otettava

146 146 huomioon. Erityisiä päätöksentekomenettelyjä sovelletaan -> yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan (YUTP) sekä -> oikeus- ja sisäasioiden yhteistyöhön liittyviin päätöksiin (EU-sopimuksen J ja K artikla). Lainsäädäntömenettely EY:n perustamissopimuksessa määrätään toimivallan jakamisesta kolmen elimen kesken. Perustamissopimuksen mukaan neuvosto päättää viime kädessä kaikista tärkeistä oikeusnormeista. Näin on siksi, että jäsenvaltioiden poliittinen johto on edustettuna neuvostossa. Ilman jäsenvaltioiden tukea EY:n/EU:n kehittäminen ei olisi mahdollista. Lainsäätämisen piiriin kuuluvat EY:n perustamissopimuksen 189 artiklan mukaan lähinnä asetukset ja direktiivit (yhteisön sekundaarilainsäädäntö). Asetusta sovelletaan sellaisenaan, se on kaikilta osiltaan velvoittava ja tulee voimaan välittömästi kaikissa jäsenvaltioissa. Direktiivi taas velvoittaa siinä tarkoitetun tavoitteen osalta niitä jäsenvaltioita, joille se on osoitettu. Kansallisten viranomaisten tehtäväksi jää siis päättää sovitussa määräajassa, miten ja millä keinoin direktiivi pannaan täytäntöön. EY:n säädökset tulevat EY:n perustamissopimuksen 191 artiklan mukaisesti voimaan vasta sen jälkeen, kun ne on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä (asetukset) tai kun niistä on ilmoitettu asianomaisille jäsenvaltioille (direktiivit). Kuulemismenettely Yleisen kuulemismenettelyn mukaisesti komissio laatii aloiteoikeutensa nojalla ehdotuksia säädöksiksi (EY:n perustamissopimuksen 155 ja 190 artikla), joista neuvosto sen jälkeen kuulee parlamenttia (EY:n perustamissopimuksen 137 ja 190 artikla) ennen lopullisen päätöksen tekoa (EY:n perustamissopimuksen 145 artikla). EY:n perustamissopimuksen 152 ja 138 b artiklan mukaisesti neuvosto ja parlamentti voivat myös pyytää komissiota esittämään tiettyjä ehdotuksia. Parlamentin kuulemisessa erotetaan perustamissopimuksessa määrätty pakollinen ja vapaaehtoinen kuuleminen. Tämä jako on tärkeää myös niiden oikeudellisten seuraamusten vuoksi, joita parlamentin kuulemisen laiminlyönnistä seuraa. Kuulemisen kulun on oltava perustamissopimuksen määräysten mukainen. Parlamenttia kuullaan sopimuksessa määrätyissä välttämättömissä tapauksissa, ja kuulemista koskevat myös tietyt muotomääräykset. Jos neuvosto ei noudata niitä, ei säädös ole -> Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vuonna 1980 antaman tuomion mukaan lainvoimainen. Tärkeä kuulemismenettelyn tunnusmerkki on se, että parlamentissa pidetään vain yksi käsittely. Käytännössä kuuleminen etenee seuraavasti: Neuvosto luovuttaa muodollisesti komission esityksen parlamentille kannanottoa varten. Parlamentin puhemies välittää ehdotuksen edelleen toimivaltaiselle valiokunnalle ja mahdollisesti lausuntoa varten muille valiokunnille. Valiokunnan käsittelyn tulokset esitellään täysistunnolle mietinnössä, jonka täysistunto hyväksyy joko sellaisenaan tai tarkistusten jälkeen. Parlamentin kanta ilmoitetaan sekä neuvostolle että komissiolle, jotta viimeksi mainittu voi tarvittaessa muuttaa

147 alkuperäistä ehdotustaan parlamentin kannanottojen pohjalta. Komissio ja neuvosto käsittelevät parlamentin tarkistusehdotukset ja ottavat niihin kantaa yleensä epävirallisesti. Ne ilmoittavat parlamentille sen tekemien tarkistusten hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Neuvosto hyväksyy säädöksen määrätyllä enemmistömuodolla ja äänten painotuksella (EY:n perustamissopimuksen 148 artiklan 2 kohta) ja päättää samalla kuulemismenettelyn. KÄSIKIRJA 147 Mitä tarkoittaa määräenemmistö? EU:n 15 jäsenvaltion hallituksella on neuvostossa yhteensä 87 ääntä, jotka jaetaan maiden koon mukaan. Määräenemmistöön tarvitaan vähintään 62 ääntä (EY:n perustamissopimuksen 148 artikla). EY:n perustamissopimuksessa on erikseen määrätty, milloin päätöksenteko edellyttää määräenemmistöä. Jos päätös voidaan tehdä yksinkertaisella enemmistöllä, 15 jäsenestä kahdeksan on äänestettävä sen puolesta. Äänet painotetaan nykyisin seuraavasti: Belgia 5 Ranska 10 Itävalta 4 Tanska 3 Irlanti 3 Portugali 5 Saksa 10 Italia 10 Suomi 3 Kreikka 5 Luxemburg 2 Ruotsi 4 Espanja 8 Alankomaat 5 Iso-Britannia 10 Neuvoston ja parlamentin välinen yhteistoimintamenettely Edellä kuvattu menettely oli vuosina EY:n säännöllisesti käyttämä lainsäädäntömenettely. Tiettyjä aloja ja joitakin sellaisia säädöksiä varten, jotka koskevat lähinnä -> sisämarkkinoiden toteuttamista ja toimintaa (vrt. EY:n perustamissopimuksen 100 a artikla), luotiin erityinen neuvoston ja parlamentin välinen yhteistoimintamenettely. Siihen osallistuu myös komissio ja se tuli voimaan 1. heinäkuuta Sen tarkoituksena oli varmistaa sekä neuvoston määräenemmistöön perustuva päätöksenteko että parlamentin vaikutusvallan lisääminen sisämarkkinoita koskevissa päätöksissä. Uuden menettelyn käyttöönotto edellytti aikaisemman sopimusoikeuden laajamittaista muuttamista. Uudet säännökset sisälsivät seuraavat menettelyvaiheet sisämarkkinoita koskevissa päätöksissä, jotka vuodesta 1987 alkaen ovat edellyttäneet kahta käsittelyä neuvostossa ja parlamentissa. Komissio tekee edelleen esityksen, johon parlamentti ottaa kantaa. Neuvosto käsittelee esitystä ensimmäisessä käsittelyssään ja laatii asiasta yhteisen kannan, joka esitetään parlamentille perusteluineen. Parlamentti joko hyväksyy neuvoston ehdotuksen kolmen kuukauden sisällä, hylkää sen tai ehdottaa tarkistuksia. Ehdotuksen hylkääminen ja tarkistusehdotusten tekeminen edellyttää parlamentin jäsenten ehdotonta enemmistöä. Komission tehtävänä on parlamentin tarkistusehdotusten kohdalla varmistaa menettelyn eteneminen (jonka määräaika on yksi kuukausi). Siinä on kaksi vaihtoehtoa. Jos komissio hyväksyy parlamentin tarkistukset, neuvosto tarvitsee toisessa käsittelyssä vain määräenemmistön hyväksyäkseen parlamentin

148 148 tarkistusehdotukset. Jos neuvosto taas haluaa poiketa tarkistetusta ehdotuksesta, tarvitaan siihen yksimielinen päätös. Jos näin ei tapahdu, neuvoston on hyväksyttävä parlamentin kanta tai muutoin sitä vastaan voidaan ryhtyä toimenpiteisiin laiminlyönnin johdosta (päätöksen määräaika on kolme kuukautta). Jos komissio hylkää parlamentin tarkistukset, noudatetaan myös tämän menettelyn ulkopuolella sovellettavia säännöksiä. Neuvosto voi siis hyväksyä komission ehdotuksen määräenemmistöllä tai hylätä sen yksimielisesti. Komission hylkäämät parlamentin ehdotukset neuvosto voi hyväksyä vain yksimielisesti. Myös parlamentin hylkäämän esityksen neuvosto voi hyväksyä vain yksimielisesti. Yhteistoimintamenettelyssä parlamentin vaikutusvalta lainsäätämisessä riippuu siitä, että neuvosto todella tekee enemmistöpäätöksiä perustamissopimuksen mukaisesti. Siihen kuuluu erityisesti luopuminen 29. tammikuuta 1966 tehdystä ns. Luxemburgin kompromissista. Sen nojalla jäsenvaltiot saattoivat erittäin tärkeisiin etuihin vedoten estää neuvoston määräenemmistöpäätökset vetolla, minkä seurauksena päätöksenteolta alettiin vaatia yksimielisyyttä. Yhteispäätösmenettely Maastrichtin sopimus toi parlamentille uuden tavan vaikuttaa EY:n lainsäädäntöön. Se on EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklan mukainen parlamentin yhteispäätösmenettely, jota sovelletaan tiettyjen EY:n säädösten kohdalla. Yhteispäätösmenettely mahdollistaa mm. parlamentin kolmannen käsittelyn, ja se on ollut käytössä 1. marraskuuta 1993 alkaen. Yhteispäätösmenettely perustuu yhteistoimintamenettelyyn, mutta eroaa siitä kahdessa tärkeässä kohdassa. Ensinnäkin neuvoston ja parlamentin välisissä mielipide-eroissa sovelletaan sovittelumenettelyä, josta vastaa erityinen sovittelukomitea. Toiseksi parlamentilla on oikeus hylätä ehdotettu säädös, jos yhteisymmärrykseen ei sovittelusta huolimatta päästä. Hylkääminen edellyttää kuitenkin parlamentin ehdotonta enemmistöä. Säädöksiä ei siis voida tehdä vastoin parlamentin tahtoa. Yhteispäätösmenettelyn merkitystä korostaa lisäksi sen soveltamisala. Sitä käytetään säädettäessä lakeja kulttuurin, koulutuksen, terveydenhuollon, kuluttajasuojan, Euroopan laajuisten verkkojen, tutkimuksen ja teknologian sekä ympäristönsuojelun aloilla.

149 Perustamissopimuksen 189 b artiklan mukainen yhteispäätösmenettely KÄSIKIRJA 149 Komission esitys Parlamentin kanta (1. käsittely) Neuvoston ilmaisee kantansa määräenemmistöperiaatteella (1. käsittely). Parlamentti perehtyy neuvoston kantaan EP (2. käsittely). Hyväksyntä Parlamentti ei ota kantaa. Parlamentti ilmoittaa vastustavansa esitystä ehdottomalla enemmistöllä. Säädös hyväksytään 3 kk:n kuluessa. Neuvosto kääntyy sovittelukomitean puoleen Parlamentti tekee tarkistusehdotuksia ehdottomalla enemmistöllä. Parlamentti hylkää esityksen ehdottomalla enemmistöllä. Säädöstä ei hyväksytä. Neuvosto hyväksyy esityksen (3 kk:n kuluessa) Neuvosto ei hyväksy esitystä. määräenemmistöllä (jos komissio tukee tarkistuksia). yksimielisesti (jos komissio ei tue tarkistuksia). Neuvoston puheenjohtaja ja parlamenti puhemies kääntyvät sovittelukomitean puoleen. Säädös annetaan. Säädös annetaan. Sovittelukomitea hyväksyy esityksen parlamentin Sovittelukomitea ei saavuta yksimielisyyttä. enemmistö- ja neuvoston määräenemmistöpäätöksellä. Neuvosto vahvistaa 6 viikon sisällä yhteisen kantansa määräenemmistöllä. EP hyväksyy (määräenemmistöllä) EP hyväksyy (ehdottomalla enemmistöllä). EP hylkää ehdotuksen 6 viikon sisällä (ehdotto-malla enemmistöllä). Säädöstä ei anneta. EP hyväksyy. Säädöstä ei anneta. Molempien on hyväksyttävä 6 viikon sisällä..säädös annetaan.

150 150 Hyväksyntämenettely Tätä menettelytapaa sovelletaan lähinnä ns. perustuslaillisissa säädöksissä, jotka vaikuttavat EY:n/EU:n ulkoiseen kuvaan ja rakenteeseen. Hyväksyntämenettelyn piiriin ovat vuodesta 1987 alkaen kuuluneet jäsenyys- ja assosiaatiosopimukset. Parlamentin hyväksyntää edellyttää myös mm. tärkeiden EY:n kansainvälisten sopimusten tekeminen sekä parlamentin yhtenäisen vaalimenettelyn määrääminen. Ilman parlamentin hyväksyntää neuvoston päätös ei ole lainvoimainen. Erityiset menettelyt Yleisen lainsäätämisen sekä mainittujen yhteistoiminta-, yhteispäätös- ja hyväksyntämenettelyjen lisäksi EY:n perustamissopimuksessa määrätään vielä erityisistä lainsäätämisen menettelyistä. Talousarvion laatimisen lisäksi niiden piiriin kuuluvat lähinnä EY:n kansainvälisten sopimusten tekeminen, Eurovaalioikeudesta päättäminen, EY:n omia varoja koskevat rahoitusmääräykset sekä sopimusmuutoksia koskeva menettely. Erityisia säädöksiä ovat myös unionin elinten työjärjestykset, joista toimielimet päättävät itsejärjestäytymisoikeutensa nojalla. Lainsäädännön piiriin eivät EY:n perustamissopimuksen mukaisesti kuulu YUTP:aa koskevat päätökset eivätkä EU-sopimuksen J ja K artikloissa määrättyjen erityisten menettelyjen pohjalta tehdyt päätökset. Tulevaisuuden uudistukset EY:n päätöksentekomenettelyjä moititaan toisaalta liiasta raskaudesta ja toisaalta siitä, että parlamentilla on liian vähän vaikutusvaltaa eurooppalaisessa lainsäädännössä. Neuvoston säädösten legitimiteettiä pidetään siksi riittämättömänä. Maastrichtin sopimuksen tarkistamiseksi järjestettävän vuoden > hallitusten välisen konferenssin toivotaan siksi lisäävän EU:n lainsäädännön demokraattisuutta, lisäävän parlamentin vaikutusvaltaa sekä yksinkertaistavan ja tiukentavan unionin päätöksentekomenettelyä. Tähän liittyen on mm. suunniteltu, että ns. kehittämislausekkeen (EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklan 8 kohta) perusteella vuodesta 1993 alkaen sovelletun yhteispäätösmenettelyn soveltamisalaa voidaan laajentaa. Päätöksentekomenettelyn perusteellinen uudistaminen on eräs tärkeimpiä ja kiirellisimpiä tehtäviä kehitettäessä Euroopan unionin uutta perussopimusta. Unionin uusi perussopimus on tulevaisuuden yhdentymisen syvenemisen ja EU:n - > laajentumisen kannalta yhä tarpeellisempi. Thomas Läufer

151 Sisämarkkinat KÄSIKIRJA 151 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 2 artikla (yhteismarkkinoiden toteuttaminen), 3 artiklan a kohta (tavaroiden tuontiin ja vientiin kohdistuvien tullien ja määrällisten rajoitusten sekä muiden vaikutukseltaan vastaavien toimenpiteiden poistaminen), 3 artiklan b kohta (tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaata liikkuvuutta rajoittavien esteiden poistaminen), 7 a-c artikla (sisämarkkinoiden toteuttaminen vuoden 1992 loppuun mennessä, sopimusmääräykset ja poikkeussäännökset), 3 artiklan d kohta ja 100 c artikla (henkilöiden tulo sisämarkkinoille ja liikkuminen siellä, yhteiset viisumimääräykset), 8 a artikla (unionin kansalaisten oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella). Vaikka Óvirallinen määräaikaó sisämarkkinaohjelman toteuttamiselle umpeutuikin jo 31. joulukuuta 1992, Euroopan yhdentyminen ei kuitenkaan ole päättynyt, vaan kyseessä on ennemminkin jatkuva prosessi neljän vapauden (henkilöiden, tavaroiden, palvelujen ja pääomien vapaan liikkuvuuden) toteuttamiseksi yhteisillä sisämarkkinoilla. Euroopan talousyhteisön (ETY) perustamisen jälkeen saavutettiin heti alussa huomattavaa edistystä erilaisten kieltojen, kuten tullien ja määrällisten rajoitusten poistamisen suhteen. Sen sijaan vapauksien lisääminen, kuten tavaroiden vapaa liikkuvuus yhteismarkkinoilla, ja mainitun neljän vapauden toteutuminen etenivät hitaasti. Kansalliset määräykset haittasivat usein tavaroiden vapaata liikkuvuutta niin kuluttajansuojan, terveyden kuin ympäristönsuojelunkin kaltaisilla aloilla, joilla oikeudellisten määräysten aluksi yksimielisyyttä edellyttävä yhdenmukaistaminen ei juurikaan edennyt (EY:n perustamissopimuksen 100 artikla). Erilaiset ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset rajoittivat henkilöiden vapaata liikkuvuutta, toisistaan poikkeavat valvonta- ja muut määräykset haittasivat rajat ylittävien palveluiden tarjoamista ja pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittaminen vaikuttivat yritysten investointi- ja sijoittautumispäätöksiin. Komission valkoinen kirja Koska yhdentymiskehitys ei näyttänyt etenevän ja Euroopan kilpailuasema Japaniin ja Yhdysvaltoihin verrattuna heikkeni, Euroopan komissio julkaisi kesäkuussa 1985 valkoisen kirjan sisämarkkinoiden toteuttamiseksi. Kirja muodostaa yksityiskohtaisen ja perusteellisen ohjelman, jonka avulla oli tarkoitus toteuttaa 270 sisämarkkinoiden kannalta välttämätöntä toimenpidettä tarkasti määritellyn aikataulun mukaisesti. Valkoinen kirja on jaettu kolmeen päälukuun: fyysisten, teknisten ja (välillisen) verotuksen esteiden purkamiseen. Pääosa ehdotetuista toimenpiteistä koskee teknisten esteiden poistamista. Valkoisessa

152 152 kirjassa ei kuitenkaan käsitellä sellaisia Maastrichtissa myöhemmin esille tuotuja, sisämarkkinoihin kiinteästi liittyviä seikkoja, kuten Euroopan sosiaalinen alue, talous- ja rahapolitiikan lähentyminen ja välittömän verotuksen yhdenmukaistaminen. Enemmistöpäätökset Jotta sisämarkkinat toteutuisivat myös käytännössä, lainsäädännön täytäntöönpanoa oli ilman muuta nopeutettava. Perustamissopimuksen 100 a artiklassa määrätäänkin, että Euroopan neuvosto antaa suurimman osan sisämarkkinasäädöksistä määräenemmistöllä. Usein jo pelkkä ajatus vähemmistöön jäämisestä riittää lisäämään yksittäisten jäsenvaltioiden sovitteluhalukkuutta. Eräillä sisämarkkinoiden toteutumisen kannalta keskeisillä aloilla, kuten joillakin henkilöiden vapaan liikkuvuuden osa-alueilla ja ennen kaikkea verotuksen yhdenmukaistamisen alueella, edellytetään kuitenkin edelleen yksimielisyyttä. Uusilla yhteistoiminta- (EY:n perustamissopimuksen 189 c artikla) ja yhteispäätösmenettelyillä (EY:n perustamissopimuksen 189 b artikla) (-> päätöksentekomenettely) lisättiin huomattavasti Euroopan parlamentin mahdollisuuksia osallistua Euroopan unionin päätöksentekoon. Parlamentti voi nyt hylätä jäsentensä ehdottomalla enemmistöllä neuvoston määräenemmistöllä vahvistaman yhteisen kannan. Tällaisessa tapauksessa neuvosto voi tehdä ratkaisunsa vain yksimielisesti (189 c artikla) tai ei ollenkaan (189 b artikla). Niinpä esimerkiksi maaliskuussa 1995 parlamentti hylkäsi bioteknologisten keksintöjen patenttisuojaa koskevan direktiivin, joka jo oli hyväksytty sovittelukomiteassa, eikä neuvosto voinut asialle mitään. Sisämarkkinoiden hyöty ja kustannukset Sisämarkkinaohjelmalla pyritään synnyttämään monipuolista vuorovaikutusta. Rajatarkistusten ja -muodollisuuksien poistamisesta seuraa yrityksille välittömiä kustannussäästöjä. Suurista sisämarkkinoista koituu mittakaavaetuja. Kilpailun kiristyminen Euroopan unionin yritysten välillä johtaa toiminnan järkeistämiseen sekä pitkälle eriytyneeseen työnjakoon ja sitä kautta parantaa unionin kilpailukykyä kolmansiin maihin nähden. Komission on tarkoitus tehdä kattava arviointi sisämarkkinaohjelman vaikutuksista ja laatia uusi ÓpäiväjärjestysÓ sisämarkkinoille. Tätä varten komissio teetti vuonna 1996 alakohtaiset tutkimukset 39 alasta. Vuonna 1993 laaditussa kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä käsittelevässä valkoisessa kirjassa oli jo esitelty välituloksia: vuosina sisämarkkinaohjelman ansiosta muun muassa luotiin 9 miljoonaa uutta työpaikkaa, bruttokansantuote kasvoi puoli prosenttiyksikköä odotettua enemmän ja kauppa aiemmin suojatuilla aloilla kaksinkertaistui. Näiden laskelmien ongelma on se, että edellä mainittuja lukuja on hankala osoittaa pelkästään sisämarkkinoiden toteutumisesta johtuviksi. Sisämarkkinaohjelman yleisten seurausten lisäksi on otettava huomioon myös sen alueelliset vaikutukset sekä ekologiset ja sosiaaliset seuraukset. Sisämarkkinoiden kielteisten vaikutusten poistamiseksi tai ainakin lievittämiseksi tarvitaan poliittisia

153 tukitoimia. Lisäksi rakennerahastoille ja koheesiorahastolle on myönnettävä riittävästi varoja. Sisämarkkinoiden taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi ei kuitenkaan riitä pelkkä rahoitus, vaan direktiivit on lisäksi saatettava asteittain voimaan ja poikkeussäännöksiä otettava käyttöön. KÄSIKIRJA 153 Strategia Sisämarkkinaohjelmassa esitetään laajojen yhtenäismarkkinoiden toteuttamiseksi kahta toistaan täydentävää strategiaa. Toisaalta on tarkoitus luopua institutionaalisesta yhdenmukaistamisesta ja korvata se muutamalla perustavaa laatua olevalla määräyksellä terveyden, ympäristön ja kuluttajien suojaamiseksi. Juuri kyseiset alat ovat toistaiseksi yleensä kuuluneet jäsenvaltioiden sääntelyvallan piiriin. Toisaalta pyritään toiminnalliseen yhdenmukaistamiseen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen useaan otteeseen vahvistaman vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti. Siirtymäajan päätyttyä yhteisön sääntelyn ulkopuolella olevalla aloilla on esiintynyt jännitteitä jäsenvaltioiden jäljellä olevien sääntelyvaltuuksien ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden välillä. Perustamissopimuksen 30 artiklassa tosin kielletään jäsenvaltioiden kaikki kaupallinen sääntely, joka tosiasiallisesti tai mahdollisesti, välillisesti tai välittömästi haittaa yhteisön sisäkauppaa (tuomioistuimen Dassonvillen tapausta koskeva tuomio vuonna 1974), mutta tällaiset toimenpiteet voidaan kuitenkin sallia muun muassa terveyden- tai kuluttajansuojan, yleisen moraalin, järjestyksen tai turvallisuuden tai ympäristön suojelemiseksi. Perustamissopimuksen 36 artiklaan eli sellaisen kansallisen säännöksen säilyttämiseen, joka mahdollisesti rajoittaa kauppaa, voidaan kuitenkin turvautua vain sillä edellytyksellä, että toimenpidettä ei käytetä syrjivästi, se on tarpeellinen, tavoitteeseensa suhteutettu ja vaikutukseltaan vähäisin. Vastavuoroinen tunnustaminen Suojatoimiksi naamioidut esteet haittaavat usein jäsenvaltioiden välistä tavarakauppaa. Ranskalaisen Cassis de Dijon -liköörin maahantuontia koskevassa riidassa yhteisöjen tuomioistuin esimerkiksi piti tuontikieltoa tavoitteeseensa (kuluttajansuojaan) nähden liioiteltuna toimenpiteenä ja katsoi selvien tietojen - tässä tapauksessa alkoholipitoisuuden merkitsemisen- tuotteen etikettiin riittävänä. Tästä oikeuskäytännöstä seuraa vastavuoroisen tunnustamisen periaate, joka on sisämarkkinoiden toteuttamisen kannalta keskeinen periaate tavarakaupan lisäksi muillakin aloilla. Vastavuoroinen tunnustaminen koskee myös kolmansista maista tuotavia tuotteita, jos ne ovat yhdessä jäsenvaltiossa vapaassa vaihdannassa. Myöhemmissä tuomioissaan yhteisöjen tuomioistuin on usein vahvistanut Cassis de Dijon -tuomionsa. Näin on tapahtunut esimerkiksi olutta (puhtausvaatimus), maitotuotteita, makkaraa ja pastaa (italialaiset durumvehnämakaronit) koskevissa tapauksissa. Tuomioistuin ei suinkaan aina ole asettanut tavaroiden vapaata vaihdettavuutta etusijalle, vaan on joissain tapauksissa painottanut Ópakottavia vaatimuksiaó (esimerkiksi palautuspulloja koskevassa tuomiossaan).

154 154 Tapauksissa, joihin ei voida soveltaa vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, käytetään komission vuodesta 1985 noudattamaa teknistä yhdenmukaistamista ja standardointia koskevaa uutta lähestymistapaa. Sen mukaan neuvosto voi asettaa direktiiveissä vain keskeisiä, suhteellisen yleisesti muotoiltuja vaatimuksia terveyden, ympäristön ja kuluttajien suojelemiseksi; sen sijaan tekniset yksityiskohdat määrätään eurooppalaisilla standardeilla ( -> kuluttajapolitiikka). Eurooppalaiset standardit Molemmat eurooppalaiset standardointijärjestöt, yleisestä standardoinnista vastaava Euroopan standardointikomitea CEN ja sähköstandardeista vastaava Euroopan sähkötekniikan standardointikomitea Cenelec, tekevät päätöksensä neuvoston tavoin määräenemmistöllä ja ovat jäsenvaltioiden tavoin sitoutuneet luopumaan sellaisista kansallisista standardeista, jotka eivät ole eurooppalaisten standardien mukaisia. Uudessa lähestymistavassa lähdetään siitä, että eurooppalaisten standardien mukaisesti valmistettu tuote vastaa direktiivissä sitovasti säädettyjä keskeisiä turvallisuusmääräyksiä. Valmistajien ei kuitenkaan ole pakko valmistaa tuotteitaan eurooppalaisten standardien mukaisesti. Tällöin valmistajan on kuitenkin itse osoitettava tuotteensa turvallisuus. CEN:n ja Cenelecin laatimat eurooppalaiset standardit ovat kuten kansalliset standarditkin luonteeltaan vapaaehtoisia eivätkä oikeudellisesti sitovia. Jotta estettäisiin uusien kaupan esteiden syntyminen ja vahvistettaisiin vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle etukäteen kaikki teknisiä määräyksiä ja standardeja koskevat suunnitelmansa tällaisten tietojen toimittamisesta annetun direktiivin 83/189/ETY mukaisesti. Kyseistä direktiiviä on laajennettu jo useampaan otteeseen. Sisämarkkinaohjelman täytäntöönpano Komission valkoisessa kirjassa esitetyt lainsäädäntöehdotukset on yhtätoista ehdotusta lukuun ottamatta hyväksytty. Tämä tarkoittaa, että 259 toimenpidettä on toteutettu 275 säädöksen avulla. Teknisten esteiden poistaminen sujui onnistuneesti ja verotuksen suhteen päästiin vähintäänkin tyydyttävään väliaikaisratkaisuun, mutta fyysisten esteiden täydellinen purkaminen tuottaa edelleen vaikeuksia. Sisämarkkinaohjelman ydinalueen onnistumisiin kuuluvat edellä jo mainittujen uuden lähestymistavan direktiivien lisäksi pääomaliikkeiden vapauttaminen, julkisten hankintojen avaaminen (rakennusurakoiden ja palveluhankintojen osalta, osuus unionin BKT:sta 8 prosenttia), yhteisön sääntelyn ulottaminen tähän asti suljetuille aloille (energia, juomavesi, liikenne ja televiestintä), rahoituspalveluiden (pankit ja vakuutusala) ja liikennepalveluiden vapauttaminen (ennen kaikkea maanteiden kabotaasiliikenne ja lentoliikenne), korkeakoulututkintojen ja ammatillisen pätevyyden vastavuoroinen tunnustaminen. Lisäksi moottoriajoneuvoille on saatu kauan odotettu eurooppalainen tyyppihyväksyntä, Lontooseen on perustettu lääkkeiden hyväksynnästä vastaava eurooppalainen

155 lääkearviointivirasto ja Alicanteen tavaramerkkien ja mallien yhdenmukaistamisvirasto. KÄSIKIRJA 155 Verotusta koskevat järjestelyt Sisämarkkinoiden verotuksellisten esteiden poistamiseksi valkoisessa kirjassa ehdotettiin verottamisen siirtämistä määrämaasta alkuperämaahan ja valmisteveron alentamista kansainvälisissä liiketoimissa, kansallisten verokantojen ennalta määräämistä ja clearing-menettelyn käyttöönottamista verotulojen jakamiseksi määrämaan perusteella. Nämä ehdotukset eivät kuitenkaan olleet keskipitkällä aikavälillä poliittisesti toteutettavissa. Jotta rajatarkastuksista voitaisiin kuitenkin luopua asetetussa määräajassa, vuoden 1996 loppuun asti noudatettiin suhteellisen hyvin toiminutta väliaikaisjärjestelyä, jonka mukaan alkuperämaan periaatetta sovelletaan yksityishenkilöiden rajat ylittäviin ostoksiin (paitsi moottoriajoneuvoihin), mutta yritysten liiketoimia verotetaan edelleen määrämaan mukaan tuojan ja viejän esittämien asiakirjojen perusteella. Myös valmisteveroissa sovelletaan edelleen pääasiassa määrämaan periaatetta. Lisäksi sovittiin erilaisten valmisteverojen ja arvonlisäveron verokannoista: tavanomainen verokanta on 15 prosenttia ja alennettu 5 prosenttia. Viimeisten fyysisten esteiden poistaminen Tavaroiden vapaan liikkuvuuden edistämisessä on saavutettu huomattavaa edistystä ja monia fyysisiä esteitä on poistettu. Rajanylitysilmoituksista ja yhtenäisestä hallinnollisesta asiakirjasta on luovuttu, yhteisön sisäkauppaa koskevien tilastojen laatimisessa on otettu käyttöön uusi menetelmä, eläinlääkinnälliset ja ajoneuvojen tarkastukset on siirretty rajoilta muun muassa tuotantolaitoksissa tapahtuviksi ja välillisessä verotuksessa on päästy väliaikaiseen ratkaisuun. Henkilöiden rajatarkastusten poistamisen kannalta keskeiset erittäin poliittiset ongelmat, kuten terrorismin, huumekaupan ja rikollisuuden torjunta sekä siirtolais- ja pakolaispolitiikka on kuitenkin ratkaistu vain osittain. Myönteistä kehitystä edustavat kuitenkin Dublinin yleissopimus ja Europol-yleissopimus (-> Europol) sekä maaliskuussa 1995 Schengen-alueella alkanut henkilöiden vapaa liikkuvuus, josta on kansalaisille käytännön hyötyä, vaikka se ei varsinaisesti olekaan osa yhteisön oikeudellista rakennetta. Henkilöiden vapaan liikkuvuuden täydelliseksi toteuttamiseksi komissio antoi heinäkuussa 1995 kolme direktiiviehdotusta viimeistenkin esteiden poistamiseksi. Kansalaisten Euroopan toteutumisen kannalta on kuitenkin tärkeämpää, että opiskelijoilla, eläkeläisillä ja ylipäänsä kaikilla unionin kansalaisilla on oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella (EY:n perustamissopimuksen 8 a artikla). Täytäntöönpano-ongelmat Kun sisämarkkinoiden toteuttamiselle asetettu määräaika ylitettiin, huomio kiinnittyi lainsäädännön täytäntöönpanoon liittyviin ongelmiin ja sisämarkkinoiden hallintaan. Yhteisön säännökset, jotka yleensä annetaan direktiiveinä, on saatettava osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä ja

156 156 niitä on sovellettava asianmukaisesti ja tietyn ajan kuluessa. Keskimäärin jäsenvaltiot ovat saattaneet 92,9 prosenttia säädöksistä osaksi kansallista lainsäädäntöään. Parhaiten tässä ovat onnistuneet Tanska ja Alankomaat (täytäntöönpanoaste 99,1 prosenttia). Seuraavina tulevat Iso-Britannia, Ruotsi ja Luxemburg. Viimeisinä löytyvät Itävalta, Suomi, Italia ja Saksa. Pelkkä määrällinen arviointi on kuitenkin harhaanjohtava, koska siinä ei oteta huomioon kansallisen lainsäädännön puutteita, joiden tarkastamisessa komissio etenee hitaasti. Sisämarkkinasääntöjen saattaminen osaksi jäsenvaltioiden lainsäädäntöä (tilanne 16,9,1996) Ilmoitetut toimenpiteet % NL 217 DK 215 UK 210 S 208 L 207 E 204 IRL 204 P ,1 99,1 95,9 95,5 95, ,1 94,1 92,2 91,3 90,4 90,4 90,4 87,7 83,1 F 202 EL 194 B 198 D 196 I 196 FI 191 A 181 Puuttuu Poikkeuksia Ilmoittamatta Osittain toteutettu Puutteelli-nen täytäntöönpano rikkoo sopimusta Seuraukset Sisämarkkinaohjelman alkuvaiheessa kolmannet maat ilmaisivat usein pelkonsa ÓEuroopan linnoituksenó syntymisestä, mutta tämä pelko on osoittautunut perusteettomaksi. Sisämarkkinoiden toteuttaminen on ennemminkin auttanut täyttämään yhteisen kauppapolitiikan aukkoja, koska rajatarkastusten poistamisen jälkeen jäsenvaltiot eivät enää voi vedota perustamissopimuksen 115 artiklan suojalausekkeeseen. Viimeinen tällainen aukko täyttyi, kun banaaneja koskeva yhteinen markkinajärjestely otettiin käyttöön. Maastrichtin sopimuksen aiheuttama keskustelu osoitti jälleen kerran, että sisämarkkinoissa ei ole kyse vain päämäärästä vaan myös keinoista, joilla tuo päämäärä saavutetaan. Vasta sisämarkkinaohjelman osoittautuminen uskottavaksi avasi tien laajemmille yhdentymispyrkimyksille sekä ajatukselle talous- ja rahaliiton perustamisesta. Kristin Schreiber

157 Sosiaalipolitiikka KÄSIKIRJA 157 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen johdanto-osa, 2 artikla, 3 artiklan i, j, ja p alakohta, 48-51, , 130 b ja 130 d artikla. Pöytäkirja sosiaalipolitiikasta. Tavoitteet: elin- ja työolojen kohentaminen, työllisyyden ja tasaveroisten mahdollisuuksien edistäminen, sosiaaliturvaa koskevat vähimmäisvaatimukset. Välineet: Euroopan sosiaalirahasto, toimintaohjelmat, oikeudelliset toimenpiteet kansallisten lakien ja asetusten lähentämiseksi ja täydentämiseksi. Talousarvio: miljoonaa ecua (1994), josta miljoonaa ecua Euroopan sosiaalirahastolle (yhteensä 9 % EU:n talousarviosta vuodeksi 1994). Jo Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus (1951) sisälsi sosiaalipolitiikkaa koskevia määräyksiä. Myös Euroopan talousyhteisön perustamissopimukseen otettiin integraatiotavoitteeksi elin- ja työolojen kohentaminen. Erityisesti Euroopan sosiaalirahaston toiminnan sekä jäsenvaltioiden yhteistyön oli tarkoitus myötävaikuttaa tämän tavoitteen toteutumiseen. -> Sisämarkkinoiden yhtenä keskeisenä tavoitteena oli työntekijöiden vapaan liikkuvuuden toteutuminen, ja sen yhteydessä perustettiin jo ennen vuotta 1970 järjestelmä muissa jäsenvaltioissa työskentelevien työntekijöiden sosiaalietuuksien turvaamiseksi. Kehitys EY:n sosiaalipolitiikan alku oli varsinaisesti ensimmäinen sosiaalialan toimintaohjelma (1974), jonka hyväksymiseen asti sosiaalipolitiikka rajoittui Euroopan sosiaalirahaston toimintaan. Sosiaalipolitiikan painopisteitä olivat 70- luvun puolivälistä lähtien erityiset toimintaohjelmat, jotka koskivat esimerkiksi työntekijöiden turvallisuutta ja suojelua työpaikalla (-> terveys), naisten tasaarvoisten mahdollisuuksien edistämistä (-> Naisten Eurooppa) ja kaikkein huonoimmassa asemassa olevien ryhmien liittämistä työelämään. Vain harvoilla sosiaalipoliittisilla toimilla oli erityinen oikeudellinen perusta. Sosiaalipoliittiset ohjelmat perustuivat yleisiin toimivaltamääräyksiin (EY:n perustamissopimuksen 100 ja 235 artikla) ja edellyttivät aina -> Euroopan unionin neuvoston yksimielistä päätöstä. Joka tapauksessa vuodesta 1974 lähtien on periaatteessa hyväksytty EY:n toimivalta antaa sosiaalipolitiikkaan liittyviä säännöksiä. Euroopan yhtenäisasiakirja ei juurikaan laajentanut EY:n toimivaltaa sosiaalipolitiikan alalla. ETY:n perustamissopimuksen uudessa 118 a artiklassa

158 158 annettiin vain sellaisia määräyksiä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi, joita neuvosto voi antaa määräenemmistöllä yhteistyössä -> Euroopan parlamentin kanssa (-> päätöksentekomenettely). Muutamat jäsenvaltiot kieltäytyivät edelleen antamasta Euroopan yhteisölle suurempia mahdollisuuksia puuttua sosiaalilainsäädäntöön ja kehittää eurooppalaista sosiaalipolitiikkaa. Tältä kannalta oli merkittävää, että myöskään Euroopan yhtenäisasiakirjalla ETY:n perustamissopimukseen lisätyssä 100 a artiklassa, jonka tarkoituksena on helpottaa jäsenvaltioiden lakien lähentämistä sisämarkkinoiden nopeaksi toteuttamiseksi, ei esitetä työntekijöiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia määräyksiä. Kun neuvoteltiin Euroopan unionista tehdystä sopimuksesta, sosiaalipolitiikasta uhkasi tulla este sopimukseen pääsemiselle, koska Britannian hallitus kieltäytyi suostumasta EY:n toimivallan laajentamiseen. Maastrichtissa joulukuussa 1991 kokoontunut -> Eurooppa-neuvosto teki lopulta kompromissin ja jätti EY:n perustamissopimuksen sosiaalipolitiikkaa koskevat määräykset ennalleen mutta liitti unionisopimukseen sitovan pöytäkirjan sosiaalipolitiikasta. Siinä valtuutetaan muut jäsenvaltiot käyttämään eri elimiä, menettelytapoja ja sopimusmekanismeja laajemman yhteisen sosiaalipolitiikan aikaansaamiseksi ilman Yhdistynyttä kuningaskuntaa.pöytäkirjaan liitetyssä sopimuksessa vahvistetaan sosiaalipolitiikan tavoitteet kaikissa jäsenvaltioissa lukuun ottamatta Isoa- Britanniaa. Nämä tavoitteet ovat vain työntekijöiden oikeuksien suhteen laajemmat kuin EY:n perustamissopimuksessa. Laajat työoikeuden alueet (yhdistymisoikeus, lakko-oikeus ja oikeus käyttää työsulkua) sekä palkkaus jäävät periaatteessa ulkopuolelle; työntekijöiden oikeuksia ja sosiaaliturvaa koskevia päätöksiä voidaan sitäpaitsi edelleenkin tehdä vain yksimielisesti. Sovellettaessa pöytäkirjaa sosiaalipolitiikasta syntyy ensimmäistä kertaa yhteisön historiassa EY:n sekundaarioikeutta, joka koskee vain osaa jäsenvaltioista ja joka merkitsee lisäksi mahdollista kilpailuetua Isolle-Britannialle. Jo ensimmäinen esimerkki sosiaalipolitiikkaa koskevan pöytäkirjan soveltamisesta, nimittäin 22 päivänä syyskuuta 1994 annettu eurooppalaisia yritysneuvostoja koskeva direktiivi, josta on käyty kiivasta keskustelua jo noin 20 vuotta, osoittaa kuitenkin, että muut jäsenvaltiot ovat halukkaita käyttämään tätä mahdollisuutta ja luomaan sosiaalipolitiikan keskeisillä aloilla eurooppalaisten vähimmäismääräysten muodostaman perustan. Euroopan sosiaalirahasto Euroopan sosiaalirahaston tehtävä on sopimuksen mukaan osaltaan parantaa työntekijöiden työllistymismahdollisuuksia. Euroopan sosiaalirahaston vaiheet ovat hyvin vaihtelevat. Se perustettiin vuonna 1960 ja sen kautta rahoitettiin aluksi etupäässä asuinpaikan vaihtoon ja uudelleenkoulutukseen liittyviä toimia. Siitä hyötyivät pääasiassa ÓrikkaammatÓ jäsenvaltiot, jotka olivat taitavampia laatimaan anomuksia. Vuoteen 1972 asti puolet varoista virtasi Saksan liittotasavallan kassoihin. Myöhemmin, 1980-luvulla, varoja käytettiin ensisijaisesti työttömien nuorten saattamiseen työelämään. Tiukat kansalliset kiintiöt huolehtivat vuodesta

159 1972 lähtien siitä, että suuri osa rahaston varoista virtasi ÓköyhempiinÓ jäsenvaltioihin. KÄSIKIRJA 159 Sisämarkkinoiden toteuttamisen yhteydessä sosiaalirahastossa tapahtui laaja uudistus. Euroopan yhtenäisasiakirjan säädösten mukaan, joita ei unionia koskevassa sopimuksessa juurikaan muutettu, Euroopan sosiaalirahaston tehtävä on yhdessä Euroopan aluekehitysrahaston (-> alueellinen rakennepolitiikka) ja Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston ohjausosaston (-> maatalouspolitiikka) kanssa lujittaa taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta unionissa (EY:n perustamissopimuksen 130 b artikla). Delors I -suunnitelmasta (1988) ja Delors II -suunnitelmasta (1992) tehtyjen päätösten mukaisesti (-> talousarvio) rakennerahastojen varoja lisätään vuoteen 1999 asti vuosittain (vuoden 1992 hintatason mukaisesti) noin 27 miljardiin ecuun ( : 141,5 miljardia ecua, joista 40 miljardia ecua Euroopan sosiaalirahastolle). Euroopan sosiaalirahaston on määrä rakennerahastoja koskevan kesäkuussa 1993 säädetyn puitelain mukaisesti ensisijaisesti toteuttaa toimia rakennerahastojen tavoitteen 3 (pitkäaikaistyöttömyyden torjuminen ja nuorten työelämään siirtymisen helpottaminen) ja tavoitteen 4 (työntekijöiden teollisiin muutoksiin ja tuotantojärjestelmien kehitykseen sopeutumisen helpottaminen) saavuttamiseksi. Se rahoittaa myös tavoitteeseen 2 (teollisuuden taantumisesta kärsivien alueiden uudistaminen) liittyviä toimia. Lisäksi toteutetaan useita niin sanottuja yhteisöaloitteita, jotka kohdistuvat tiettyihin toimiin tai henkilöryhmiin. Sisämarkkinoiden sosiaalinen ulottuvuus ja työmarkkinaosapuolten välinen vuoropuhelu Puhuminen sisämarkkinoiden sosiaalisesta ulottuvuudesta osoittaa pyrkimystä antaa sisämarkkinoille ja -> Euroopan unionille kokonaisuudessaan inhimillisemmät ja sosiaalisemmat kasvot ja vastustaa ammattiyhdistysten pelkäämää sosiaaliturvan polkumyyntiä. Käsitteeseen sisältyy siis sekä periaatteellinen valinta yhdentymisen puolesta että myös konkreettisia lainsäädännöllisiä toimenpiteitä. Sosiaalisen ulottuvuuden olennainen osa on työmarkkinaosapuolten välinen vuoropuhelu. Jo 1970-luvulla yritettiin saada työmarkkinaosapuolet Euroopan tasolla saman neuvottelupöydän ääreen ja luoda konsensus ÓPysyvän työllisyyskomiteanó ja niin sanotun ÓKolmen osapuolen konferenssinó avulla. Tämä yritys saada aikaan keskitettyä toimintaa kariutui, koska sekä yhteisöltä että kattojärjestöiltä puuttui kyky tehdä kompromisseja eikä niillä myöskään ollut riittäviä valtuuksia. Työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun käsite tuotiin esiin Euroopan yhtenäisasiakirjassa (ETY:n perustamissopimuksen 118 b artikla), ja se määriteltiin tarkemmin Maastrichtin sosiaalipöytäkirjan 3 artiklassa. Se tarkoittaa työmarkkinaosapuolten osallistumista sisämarkkinoiden toteuttamiseen ja niiden sosiaaliseen ulottuvuuteen. Eurooppalaisten kattojärjestöjen (ETUC, UNICE, CEEP) edustajien ja -> Euroopan komission huipputapaamisissa tai yksittäisiä politiikan

160 160 tai talouselämän aloja koskevissa kokouksissa on tarkoitus pohtia EU-politiikan yleisiä suuntaviivoja ja määritellä yhteisiä ensisijaisen toiminnan kohteita. Kaiken kaikkiaan työmarkkinaosapuolten välistä vuoropuhelua voidaan pitää yrityksenä saada aikaan Euroopan tasolla eräänlainen työmarkkinoiden osapuolten yhteistyö, joka on monissa jäsenvaltioissa tuntematon kansallisellakin tasolla ja joka edellyttää paljon yhtenäistyneempää eurooppalaista järjestökenttää. Sosiaaliturva: suuria eroja jäsenvaltioiden välillä Sosiaaliturvamenot % bruttokansantuotteesta (1993)* B 26,34 DK D 29,70 32,31 EL 15,48 E 23,20 F 29,18 IRL 20,44 I L 24,53 24,00 NL 32,12 P 17,33 UK EUR 15 26,75 27, * Väliaikaiset luvut paitsi Tanskan osalta. Itävallan, Suomen ja Ruotsin tiedot eivät ole käytettävissä. Lähde : Eurostat Sosiaalinen peruskirja Eurooppa-neuvoston joulukuussa 1989 Ison-Britannian vastustuksesta huolimatta hyväksymän ÓTyöntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjanó on erityisesti tarkoitus myötävaikuttaa sosiaalisen ulottuvuuden toteutumiseen. Kunnianhimoisena tavoitteena oli saada aikaan sitovia, laillisia

161 perusoikeuksia sisältävä peruskirja, mutta neuvoston käsitellessä -> talous- ja sosiaalikomitean huhtikuussa 1989 esittämää luonnosta siitä tuli ennen kaikkea Britannian vastustavan asenteen vuoksi vain poliittinen tahdonilmaisu, joka ei ole sitova ja joka koskee useita sosiaalisia perusoikeuksia. Näitä ovat esimerkiksi ammattikoulutus ja yhdistymisvapaus sekä työntekijöille tiedottaminen ja työntekijöiden kuuleminen ja päätöksiin vaikuttaminen. KÄSIKIRJA 161 Päästäkseen sosiaalipolitiikan alalla kuitenkin eteenpäin komissio esitti vielä joulukuussa 1989 peruskirjan toteuttamiseksi 47-kohtaisen toimenpideohjelman. Siihen sisältyvät aloitteet, joista neuvoston on päätettävä, on suurelta osin toteutettu. Aloitteisiin kuuluvat esimerkiksi joukkoirtisanomisia, työolosuhteiden selvitystä, äitiyttä, nuorten työntekijöiden suojelua ja työaikaa koskevat direktiivit. Jäljellä olevien toimenpiteiden toteuttaminen tapahtuu sosiaalipöytäkirjan mukaisesti, luultavasti osittain ilman Isoa-Britanniaa. Kohti sosiaaliunionia? Vaikka viime vuosina erityisesti sisämarkkinoiden vaikutuksesta on selvästi edistytty eurooppalaisen sosiaalipolitiikkan kehittämisessä, ja kansallisten säännöstöjen tiettyjä osia täydennetään enenevässä määrin eurooppalaisilla vähimmäismääräyksillä, ollaan vielä kaukana sosiaaliunionista. Eräät tärkeät työja sosiaalioikeuden alat kuuluvat toistaiseksi edelleen puhtaasti kansalliseen lainsäädäntöön. Markkinoiden lisääntyvä yhdentyminen yhdessä työvoiman kasvavan liikkuvuuden ja elinolosuhteiden suuremman yhtäläistymisen kanssa johtaa enintään pitkän ajan kuluessa koulutus- ja sosiaalivakutusjärjestelmien yhtäläistymiseen tai peräti eurooppalaisiin kokonaisratkaisuihin. Toistaiseksi lähtökohtana on edelleen erilaisten järjestelmien välinen kilpailu. Keskustelu eurooppalaisen sosiaalipolitiikan tulevaisuudesta on tosin täydessä käynnissä. Komission tähän liittyvä kuulemisasiakirja marraskuulta 1993 ja tämän vihreän kirjan ja siihen sisältyvien yli 500 kannanoton pohjalta laadittu heinäkuussa 1994 julkaistu ÓEurooppalaisen sosiaalipolitiikan valkoinen kirjaó avaavat kerrassaan jännittäviä näköaloja samoin kuin ÓValkoinen kirja kasvusta, kilpailukyvystä ja työllisyydestäó. Suuntaa näyttävää ei ole ainoastaan globaalinen näkökulma kysymyksenasettelussa aiheet ulottuvat työttömyyden torjunnasta, joka on ensisijainen tavoite, sosiaalivaltion tulevaisuuteen, vaan se tosiseikka, että Euroopan tasolla keskustellaan ensimmäistä kertaa avoimesti Óeurooppalaisen yhteiskuntamallinó olemassaolosta ja tulevaisuudesta. Keskustelun aloittaminen tämän mallin jatkumisesta Euroopan tasolla on tärkeä askel kohti mahdollista yhteisymmärrystä eurooppalaisen sosiaalipolitiikan päämääristä ja voimakkuudesta. Christian Engel

162 162 Talousarvio Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen a artikla, EU-sopimuksen J.11 artiklan 2 kohta ja K.8 artiklan 2 kohta sekä neuvoston 31. lokakuuta 1994 tekemä päätös EY:n omista varoista. Tavoitteet: EU:n ja sen politiikkojen ja toimintojen menojen rahoittaminen sekä rahoituksen painopistealueiden vahvistaminen Euroopan unionin poliittisessa toiminnassa. Välineet: EU:n omat varat ja muut rahoitusvälineet, unionin yleinen talousarvio ja erilliset talousarviot, EU:n talousarviomenettely ja tilintarkastustuomioistuimen suorittama tilintarkastus. Yhteinen budjettipolitiikka on perusta -> Euroopan unionin (EU) poliittiselle toimintakyvylle, sillä se määrittelee unionin taloudelliset toimintamahdollisuudet. Se antaa myös kuvan jäsenvaltioiden todellisesta yhdentymishalusta ja sitoutumisesta EU:n tavoitteiden toteuttamiseen. Budjettipolitiikan ytimenä on unionin sekä sen toimielinten ja instituutioiden yleisen talousarvion vuosittainen laatiminen ja hyväksyminen. Talousarviomenettelyn yhteydessä lyödään lukkoon EU:n talousarvion rakenne, toimintalohkojen rahoitusmenot ja toimielinten hallintomenot (varainhoito). Talousarviomenettely on säädetty unionin varainhoitoasetuksella. Euroopan unionin varainhoitoasetus EU:n varainhoitoasetusta on muutettu useaan kertaan Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY, 1951), ETY:n (1957) ja Euroopan atomienergiayhteisön (1957) perustamisesta sekä niiden vuonna 1967 tapahtuneesta sulautumisesta alkaen. ETY:n ja Euratomin rahoitus hoidettiin aluksi kansallisilla maksuilla, jotka korvattiin myöhemmin asteittain ns. yhteisön omilla varoilla. Vuonna 1970 neuvosto teki päätöksen jäsenvaltioiden maksuosuuksien korvaamisesta yhteisön omilla varoilla, joka tuli voimaan 7. tammikuuta 1971 kaikkien jäsenvaltioiden ratifioinnin jälkeen. Neuvoston päätöksen mukaisesti maksut oli määrä korvata asteittain 1. tammikuuta 1975 mennessä järjestelmällä, jossa EY:n talous rahoitetaan täysin yhteisöjen omilla varoilla. Järjestelmän käyttöönoton aikataulu venyi viidellä vuodella niin, että EY:n talouden omarahoitus saattoi alkaa suunnitellussa laajuudessaan vasta 1. tammikuuta 1980.

163 Yleisen Talousarvion rahoitus vuonna 1988 ja vuosina (maksumäärärahoina) (miljoona ecua) * Maatalousmaksut Tullit * 1996: talousarvio Alv Neljäs vara Muut EU:n omat varat Käsitettä omat varat ei määritellä tarkemmin EY:n perustamissopimuksen 201 artiklassa, joka on neuvoston vuoden 1970 päätöksen keskeinen oikeusperusta. Vuonna 1970 sovittiin aluksi kolmesta päätulolähteestä: Maatalousmaksut (maksut, palkkiot, lisä- tai tasausmaksut, joita peritään kolmansien maiden kanssa käytävässä maatalouskaupassa) tullit, joita kerätään EY:n yhteisen tullitariffin mukaisesti kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa, sekä muut tullit tulot jäsenvaltioissa perittävästä arvonlisäverosta (alv), aluksi enintään 1 prosentti yhtenäisestä arvonlisäveron kertymästä. EU:n rahoitus perustuu suurimmaksi osaksi jäsenvaltioiden arvonlisäverotuloistaan unionille maksamaan osuuteen. Sitä nostettiin 1 prosentista 1,4 prosenttiin 1. tammikuuta 1986 alkaen, kun EY:n jäsenmäärä kasvoi kahteentoista. Sitä ei nostettu enää EU:n seuraavan, 1. tammikuuta 1995 tapahtuneen laajentumisen jälkeen. Arvonlisämaksujen katon nostamisen jälkeen niiden osuus EU:n omista tuloista nousi 66 prosenttiin. Vuonna 1995 se oli noin 54 prosenttia.

164 164 Varainhoitojärjestelmän uudistaminen Yhteisön omarahoitusta muutettiin vuosina 1988 ja Syynä muutostarpeeseen oli yhteisön uudistaminen Euroopan yhtenäisasiakirjalla (1986) sekä suunniteltu sopimus Euroopan unionista (1992). Omarahoitukselle luotiin uusi, toistaiseksi vuoteen 1999 asti voimassa oleva perusta, joka nivottiin -> sisämarkkinoiden loppuunsaattamiseen sekä tavoitteelliseen rakennepolitiikkaan. - > Eurooppa-neuvosto sopi 12. helmikuuta 1988 Brysselissä ns. Delors-paketista, joka sisälsi useita yhteensovitettuja toimia talousarvion, -> maatalouspolitiikan sekä -> alueellisen rakennepolitiikan aloilla. Uudistetun ja takautuvasti 1. tammikuuta 1988 voimaan tulleen omarahoitusjärjestelmän keskeisiä osa-alueita ovat seuraavat toimet: Omien varojen katoksi sovittiin 1,2 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta vuosittaisesta bruttokansantulosta (BKTL), mikä koskee kaikkia yhteisön omia varoja. Sopimalla vuosittaisten talousarvioiden menojen enimmäismääristä vuosina pyrittiin estämään se, että omien varojen katto tulee liian aikaisin vastaan. Vuoden 1996 yleisen talousarvion rahoitus jäsenvaltioittain FIN: 1,5% P: 1,5% A: 2,9% NL: 5,8% SE: 2,9% UK: 10,8% B: 3,8% DK: 1,9% D: 30,0% L: 0,2% I: 12,1% IRL: 0,9% F: 17,6% E: 6,4% EL: 1,5%

165 EY:n alkuperäisten kolmen rahoituslähteen lisäksi päätettiin ottaa käyttöön neljäs, joka määräytyy kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketun BKTL:n perusteella. Tätä neljättä tulolähdettä käytetään vain silloin, kun kolme perinteistä tulolähdettä eivät pysty kattamaan EY:n rahoitustarvetta. Entiseen tapaan (vuodesta 1986 alkaen) yhteisön osuus jäsenvaltioiden arvonlisäveron kertymästä on enintään 1,4 prosenttia, mutta aiemmasta käytännöstä poiketen jäsenvaltion arvonlisäveron kertymä saa olla enintään 55 prosenttia sen bruttokansantuotteesta. Tällä sääntelyllä on tarkoitus tasoittaa jäsenvaltioiden osuuksia unionin rahoituksessa. Edinburghissa 12. joulukuuta 1992 pidetyssä huippukokouksessa Eurooppaneuvosto sopi ns. Delors II -paketista. Sen oli määrä taata vuoden 1988 rahoitusuudistuksen pohjalta EU:n tuleva rahoitus, kun EU-sopimus toteutetaan kokonaisuudessaan vuoteen 1999 mennessä (mm. rakennetuen poistaminen, eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn parantaminen ja YUTP:n rahoitus). Delors II -paketin keskeiset osat ovat: KÄSIKIRJA 165 EU:n omien varojen rakenteen muuttaminen 1. tammikuuta 1995 alkaen niin, että arvonlisäverotulot vähenevät ja vastaavasti BKTL:oon perustuvien omien varojen osuus talousarviossa lisääntyy. -> Euroopan komission tehtävänä on laatia kertomus ja käsitellä viidennen tulolähteen käyttöön ottamista vuoteen 1999 mennessä. Jäsenvaltiot keräävät EU:lle kuuluvat omat varat ja antavat ne komission käyttöön, joka toteuttaa talousarvion (EY:n perustamissopimuksen 205 artikla). Komissiolla on asiassa tiettyjä valvonta- ja tarkistusoikeuksia. Omiin varoihin kuuluvat lisäksi EU:n ottamat lainat, joilla rahoitetaan sen investointeja hiili- ja terästeollisuuden (EHTY:n lainat) sekä ydinenergian alalla (Euratomin lainat). Lainoilla rahoitetaan myös tukitoimia ja investointeja teollisuuden, tutkimuksen ja teknologian, energian sekä infrastruktuurin aloilla (EY-lainat). Sellainen on esim. vuonna 1979 luotu uusi yhteisön rahoitusväline, jolla tuetaan jäsenvaltioiden investointihankkeita ja pyritään poistamaan EY:n sisäisiä alueellisia eroja. Talousarvion rakenne Vuodesta 1967 alkaen kolmelle nykyisin Euroopan unioniin kuuluvalle yhteisölle on vuosittain laadittu yksi yleinen talousarvio, joka sisältää kaikki EU:n tulot ja menot. Sen on oltava, kattava ja menojen ja tulojen on oltava tasapainossa (EY:n perustamissopimuksen 199 artikla). Samat säännöt koskevat myös -> yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) sekä -> oikeus- ja sisäasiain (YOS) hallintomenoja. Varainhoitovuosi alkaa 1. tammikuuta ja päättyy 31. joulukuuta.

166 166 Menopuolella yleisessä talousarviossa ovat EU:n toimielinten hallintomenojen lisäksi myös EY:n (erityisesti maatalousrahaston, aluerahaston, koheesiorahaston ja sosiaalirahaston menot) sekä Euratomin toimintamenot (tutkimus- ja investointitalousarvio). Yleisen talousarvion ulkopuolella ovat EHTY:n toimintamenot, EY:n lainat ja luotot sekä Euroopan kehitysrahaston avustukset EY:n kanssa Lomén sopimuksen tehneille AKT-maille (-> kehitysyhteistyö), jotka rahoitetaan jäsenvaltioiden maksuilla. EU:n menoissa erotetaan sitoumus- ja maksumäärärahat. Maksusitoumusmäärärahoista voidaan maksaa yhden varainhoitovuoden aikana monivuotisista ohjelmista aiheutuvat velvoitteet. Maksumäärärahat taas kattavat ne todelliset menot, joita syntyy kuluvan tai aiempien varainhoitovuosien velvoitteita täytettäessä. Omarahoitukseen siirtymisestä lähtien ( ) EY:n/EU:n talousarvio on kasvanut jatkuvasti. Vuosien 1973 (Yhdistyneen kuningaskunnan, Irlannin ja Tanskan liittyminen yhteisöön) ja 1981 välillä (Kreikan jäsenyys) EU:n menot kasvoivat vuosittain keskimäärin noin 23 prosenttia, ja sama suuntaus jatkui myös seuraavina vuosina. Vuoden 1986 EY:n talousarvio, joka oli ensimmäinen talousarvio Espanjan ja Portugalin liittymisen jälkeen, kasvoi vain 18 prosenttia eli aiempia vuosia vähemmän. Vuosina talousarvio kasvoi vuosittain keskimäärin 4,8 prosenttia. EY:n/EU:n talousarvion rakenne vuosina (milj. LY:ä/ELY:ä/ecu*) Kokonais 8,6 28, , , , ,5 menot, josta Maatalouden , , , ,0 tukiosasto Sosiaali ,0 502, , ,0 rahasto Aluerahasto , , ,9 Teollisuus/ T&K ** , , ,0 Hallinnolliset menot 8,6 23,4 114,7 938, , ,0 Muut 0,0 4,9 41, , , ,6 * LY(=laskentayksikkö) vuoteen 1970 asti, ELY (Euroopan laskentayksikkö) 1980, ecu vuodesta 1990 alkaen (1 ecu = 5,7 mk heinäkuussa 1995). ** 1980 ja 1990: teollisuus, energiatutkimus; 1994: tutkimus ja teknologinen kehitys, teollisuus. Lähde: Euroopan yhteisöjen komissio.

167 EU:n talousarvion rakenne heijastaa unionin toiminnan tavoitteita. Ne vastaavat osittain kansallisten talousarvioiden tehtäviä ja edellyttävät myös huomattavan korkeita investointimenoja (esim. aluepolitiikassa ja teknologisen tutkimuksen tukemisessa). Kuitenkaan yhteisön vuosittain kasvavaa, mutta edelleen suhteellisen vaatimattoman kokoista talousarviota (menot vuonna 1995: 77,2 miljardia ecua/maksumäärärahat 15 valtion unionin yleisessä talousarviossa) ei voida verrata kansallisiin talousarvioihin. Niiden tehtävänä on toteuttaa nykyaikaisten teollisuus- ja hyvinvointivaltioiden lukuisia tehtäviä ja tavoitteita. Yhä edelleen unionin talousarvion menojen painotuksen ja kehityksen määräävät lähinnä -> maatalouspolitiikan ja yhteisten maatalousmarkkinoiden kustannukset. Maatalouden osuus talousarviosta vaihteli vuosina prosentista 93 prosenttiin. Vuoden 1976 jälkeen se liikkui 60 prosentista 75 prosenttiin, josta se pystyttiin laskemaan vuoden 1991 yleisessä talousarviossa noin 57 prosenttiin. Vuodesta 1992 alkaen maatalouden osuus on edelleen laskenut ja vuoden 1994 talousarviossa se oli enää 52 prosenttia. KÄSIKIRJA 167 Unionin menojen jakautuminen % 59% 31% 48% 2% 11% 2% 3% 1% 4% 4% 3% 3% 6% <1% 5% Maatalous (EMOTR:n tukiosasto) Rakenteelliset toimet Tutkimus Muut EU:n sisäiset politiikat Ulkoiset toimet Hallinto Euroopan hiili-ja teräsyhteisö (EHTY) Euroopan kehitysrahasto (EKR) Maatalouspolitiikan ja EU:n hallintomenojen (vuosittain noin 5 prosenttia) lisäksi yleisestä talousarviosta rahoitetaan vain neljää muuta suurempaa politiikan alaa (yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä oikeus- ja sisäasiain yhteistyötä

168 168 lukuun ottamatta). Niihin kuuluvat -> rakennepolitiikka, -> kehitysyhteistyö, -> tutkimus- ja teknologia sekä muut politiikat (-> kulttuuri, -> energia, -> teollisuus, -> liikenne- ja -> ympäristö). Maatalouspolitiikan osuuden jälkeen EU:n menoista jää noin 36 prosenttia käytettäviksi muihin toimintoihin EU:n uutta luovaan ja tulevaisuuteen suuntautuvaan toimintaan. EU:n talousarviomenettely Yleisen talousarvion laadinta on monivaiheinen menettely, johon osallistuvat -> Euroopan komissio, -> Euroopan parlamentti (EP) sekä -> Euroopan unionin neuvosto. Talousarviomenettelyn yksittäisistä vaiheista on määrätty EY:n perustamissopimuksen 203 artiklassa. EU:n lisätalousarviot, joita väistämättömien tai yllättävien menojen rahoittaminen edellyttää, laaditaan samalla tavalla. EY:n varainhoitoasetusta muutettaessa omarahoituspohjaiseksi tarkistettiin myös talousarviomenettelyä molemmilla vuosien 1970 ja 1975 uudistussopimuksilla kahdessa osassa. Vuodesta 1975 alkaen Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat toimineet EY:n/EU:n kumpikin budjettivallan käyttäjinä. Talousarviomenettely etenee seuraavalla tavalla. Komissio antaa neuvostolle ja parlamentille alustavan talousarvioesityksen, joka sisältää parlamentin, neuvoston, komission, -> Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen sekä -> Euroopan tilintarkastustuomioistuimen yksittäiset menojen ennakkoarviot. Neuvosto laatii sen pohjalta talousarvioesityksen ja antaa sen parlamentin käsiteltäväksi. Parlamentilla on talousarvion jatkokäsittelyssä erilaisia valtaoikeuksia: 1. Ns. pakollisiin menoihin se voi tehdä muutosehdotuksia neuvostolle, joka tekee asiassa lopullisen päätöksen. Pakollisiksi menoiksi määritellään periaatteessa käyttötarkoituksensa ja suuruutensa vuoksi oikeudellisesti EY:n perustamissopimuksista, niiden nojalla annetuista säädöksistä (ns. sekundaarilainsäädäntö) tai kansainvälis- ja yksityisoikeudellisista velvoitteista aiheutuvat menot (pääesimerkkinä maatalousmenot); 2. Muissa ns. ei-pakollisissa menoissa (EY:n rakennerahastot sekä muut EU:n muotoilevat politiikat kuten tutkimus ja teknologia) parlamentilla on mahdollisuus tehdä muutoksia neuvoston esityksiin komission vuosittain laskeman vaihteluvälin rajoissa. Parlamentti voi hyväksyä muutokset määräenemmistöllä myös vastoin neuvoston tahtoa. Menojen jakamisesta pakollisiin ja ei-pakollisiin seuraa se, onko viimeinen sana menojen määräämisessä neuvostolla vai parlamentilla. Siksi tämä rajanveto onkin aiheuttanut kiistoja toimivallan käytöstä neuvoston ja parlamentin välillä. Talousarvion käsittely etenee parlamentin käsittelyn jälkeen seuraavasti: - Neuvosto laatii muutetun talousarvioesityksen ottaen huomioon parlamentin siihen tekemät muutokset ja muutosehdotukset. - Neuvosto ja parlamentti pyrkivät neuvotellen ja erityistä sovittelumenettelyä käyttäen lähentämään näkökantojaan.

169 - Parlamentti käsittelee talousarvioesityksen toisessa käsittelyssään ja hyväksyy sen kokonaisuudessaan. Lopuksi talousarvio julkaistaan EY:n virallisessa lehdessä. - Parlamentti voi kuitenkin hylätä koko talousarvion ja pyytää neuvostoa laatimaan uuden esityksen Ójos siihen on tärkeitä syitäó (EY:n perustamissopimuksen 203 artiklan 8 kohta). Ellei talousarviota ole käsitelty loppuun varainhoitovuoden alkuun mennessä, tulevat voimaan EY:n perustamissopimuksen (204 artikla) siirtymämääräykset, jotka perustuvat edellisen vuoden talousarvioon. KÄSIKIRJA 169 Talousarviomenettelyyn ja talouspolitiikasta päättämiseen liittyy myös EU:n toimielinten välinen vuoropuhelu. Se on kehittynyt asteittain EY:n/EU:n rahoitukselliseen riippumattomuuteen siirtymisestä eli vuodesta 1970 alkaen. Siihen kuuluvat neuvottelu talousarvioon vaikuttavista säädöksistä, kolmen keskeisen toimielimen välinen talousarviomenettely sekä uudemmat budjettikuria koskevat toimet. Viimeksi mainitut sisältävät myös osia vuoteen 1999 voimassa olevasta keskipitkän aikavälin rahoitussuunnitelmasta. Komission, neuvoston ja parlamentin yhteisen talousarviomenettelyn ja päätöksenteon on määrä ehkäistä ja lieventää toimielinten välisiä ristiriitatilanteita talousarvion laadinnassa ja myötävaikuttaa siten sen mahdollisimman joustavaan etenemiseen. Talousarvion toteuttaminen Komissio toteuttaa yleisen talousarvion omalla vastuullaan (EY:n perustamissopimuksen 205 artikla). Tämä koskee erityisesti pääluokkaa III, joka sisältää kaikki EU:n tärkeät toimintamenot. Muut elimet toteuttavat itse omat talousarvionsa. Jokaisen elimen sisällä varainhoidon valvoja valvoo kaikkia maksuja ja tuloja. Lisäksi koko talousarvion toteuttamista ja sen taloudellisuutta valvoo itsenäinen tilintarkastustuomioistuin. Komission on tehtävä vuosittain neuvostolle ja Euroopan parlamentille yhteenveto menneestä varainhoitovuodesta. Neuvoston suosituksesta parlamentti myöntää komissiolle vastuuvapauden talousarvion toteuttamisessa. Vastuuvapauden myöntäminen perustuu komission vuosittaisen tilinpäätöksen lisäksi tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomukseen sekä toimielinten kannanottoihin. Yhteenveto ja katsaus tulevaisuuteen Varainhoitoasetus ei ole vain osa unionin perussäännöstöä, vaan myös keino arvioida yhdentymisen tilaa sen matkalla kohti EU:n lopullista toteuttamista. Siksi talousarvio ja rahoitus liittyvät edelleen kiinteästi unionin tulevaisuuden poliittiseen ja institutionaaliseen kehitykseen. Ne toimivat myös unionin syvenevän yhdentymisen moottorina. EU:n talousarvion nykyinen menorakenne- ja painopistejako on sellainen, että EU:n tulevan kehityksen rahoittaminen tulee olemaan hyvin vaikeaa nykyisen omien varojen järjestelmän ja talousarvion koon pohjalta. Tämä koskee erityisesti - > talous- ja rahaliittoa sekä poliittista unionia. Siksi Eurooppa-neuvoston

170 170 joulukuussa 1992 tekemillä päätöksillä (Delors II -paketti), jotka perustuvat Maastrichtin sopimukseen (1992), muutettiin sekä unionin valtiosäännön rakenteita että EU:n varainhoitoasetuksen perusteita. Samalla ne sopeutettiin kasvaviin yhdentymishaasteisiin vuoteen 1999 saakka. Yhdentymisen syveneminen edellyttää myös suurempaa rahoituksellista itsenäisyyttä eli uusia EU:n omia varoja, jotka sen on saatava ilman välikäsiä (esim. verotuksen avulla). Myös EU:n talousarvion rakennetta on muutettava selvästi. Tähänastisesta maatalouspolitiikan hallitsevasta asemasta on päästävä eroon ja vastaavasti uutta luoville politiikoille on myönnettävä enemmän varoja. Tätä taustaa vasten vuonna 1992 sovittu Delors II -paketti oli vain yksi pieni askel eteenpäin, joka koskee lisäksi vain meneillään olevaa suunnittelujaksoa vuodesta 1993 vuoteen Seuraava uudistusaskel on vuoden 1996 hallitusten välinen konferenssi, jolta Euroopan parlamentti odottaa paitsi budjettioikeuksiensa laajentamista myös EU:n varainhoitoasetuksen muuttamista. Jo nyt on selvää, että Euroopan unionin laajentuminen nykyistä 15 jäsenvaltion unionia suuremmaksi edellyttää myös sen varainhoitoasetuksen perusteellista muuttamista. Thomas Läufer

171 Talouspolitiikka KÄSIKIRJA 171 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 2, 3, 3 a, 4 a, 102 a-104 c, , 109 a-109 d, 109 e-109 m artikla Tavoitteet: Kestävä ja tasapainoinen kasvu, elintason kohoaminen, talouksien lähentymisen ja yhteenkuuluvuuden edistäminen, korkea työllisyys, vakaat hinnat, kunnossa oleva julkinen talous ja rahatalouden tila, kestävä maksutase. Välineet: Rahapoliittinen komitea, jolla on neuvoa-antava asema, talouspoliittinen komitea, Euroopan rahapoliittinen instituutti, Ómonenvälinen seurantaó; kolmas vaihe: talous- ja rahoituskomitea, Euroopan keskuspankkijärjestelmä. -> Talous- ja rahaliittoa koskevilla päätöksillä, joita valtion- ja hallitusten päämiehet tekivät Maastrichtissa marraskuun alussa 1993 voimaan tulleen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen yhteydessä, on merkittäviä seurauksia yhteisössä harjoitettavan talouspolitiikan kannalta. Maastrichtiä edeltäneen lainsäädännön mukaiset tavoitteet ja toimivallan rajat Vuonna 1957 solmitun ETY:n perustamissopimuksen (jota vuodesta 1993 lähtien kutsutaan EY:n perustamissopimukseksi) määräykset talouden ohjauksesta yleisten taloudellisten tavoitteiden mukaisesti merkitsi kompromissiä, jossa toisaalta otettiin huomioon talous- ja yhdentymispolitiikan vaatimukset ja toisaalta se, että jäsenvaltioissa vastustettiin talouspoliittisesta itsemääräämisoikeudesta luopumista. Talouspoliittisia tavoitteita sinänsä ei asetettu kyseenalaisiksi. ETY:n perustamissopimuksen 2 artiklassa (yhteisön tehtävät) mainitaan kestävä ja tasapainoinen kasvu, vakauden lisääntyminen, elintason nopeampi kohoaminen ja tiiviimpien suhteiden edistäminen jäsenvaltioiden välillä. Talouspolitiikkaa koskevassa sopimuksen osassa tavoitteiksi asetetaan korkea työllisyyden taso, vakaa hintataso ja maksutaseen tasapainoisuus. ETY:n perustamissopimuksessa talous- ja rahapolitiikka jätettiin pitkälti kansallisten viranomaisten toimivaltaan. Samalla niitä kuitenkin velvoitettiin pitämään talous- ja valuuttapolitiikkaansa yhteistä etua koskevina asioina (103 ja 109 m artikla) ja koordinoimaan harjoittamansa talous- ja rahapolitiikka 105 artiklan mukaisesti, eli sovittamaan se yhteisen tavoitteen mukaiseksi. Yhteisö ratkaisi koordinointikysymyksen perustamalla komiteoita, jotka keskittyvät mm. rahapolitiikkaan, talouspolitiikkaan, keskipitkän aikavälin talouspolitiikkaan ja budjettipolitiikkaan.

172 172 Talouspolitiikan yhteensovittaminen epätyydyttävää Koska jäsenvaltioiden käsitykset vakaudesta erosivat yhä enemmän toisistaan eikä komiteoissa pystytty saamaan ratkaisua asiaan, maat harjoittivat talouspolitiikkaa koordinoimatta sitä muiden kanssa. Tämä talous- ja rahapolitiikan hajautumiskehitys oli ristiriidassa ETY:n perustamissopimuksen kanssa, jossa jäsenvaltioiden talouspolitiikan asteittainen lähentyminen ja sisämarkkinoiden luominen nimettiin keinoiksi saavuttaa sopimuksen tavoitteet. Euroopan valuuttajärjestelmä uusi yritys tehdä yhteistyötä Tiiviimpää yhteistyötä talous- ja rahapolitiikan harjoittamisessa voitiin yrittää uudelleen vasta sitten, kun näkemykset vakauspolitiikasta alkoivat lähentyä toisiaan ja kannatusta alkoi saada käsitys, jonka mukaan ainoastaan yhteinen hintavakauspolitiikka voisi auttaa ratkaisemaan työttömyyden. Tämä tavoitteiden lähentyminen tarjosi viimeinkin mahdollisuuden luoda -> Euroopan valuuttajärjestelmän, joka perustui kiinteisiin (mutta muutettavissa oleviin) valuuttakursseihin sekä selkeästi määriteltyihin interventiosääntöihin. Saksan markasta tuli johtava valuutta ja siten järjestelmän ankkurivaluutta. Taloudellinen lähentymissuuntaus alkoi valuuttajärjestelmässä Bonn-Frankfurt- Pariisi- akselilla ja levisi siitä muihin järjestelmään osallistuneisiin maihin. Eräät järjestelmään osallistuneet maat vastasivat aluksi taloudellisen liikkuma-alansa kaventumiseen säilyttämällä pääomaliikkeitä koskevat rajoituksensa. Pääomaliikkeiden säännöstelyn purkaminen yhteisössä 1. heinäkuuta 1990 alkaen korosti talouspoliittisen itsenäisyyden menetystä. -> Sisämarkkinoiden periaatteeseen sisältyvän ajattelutavan mukaan kansallisen talous- ja rahapoliittisen itsenäisyyden vähenemisen korvaa keskipitkällä aikavälillä yhteisön kehittyminen talous- ja rahaliitoksi ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän luominen. Käytännön talouspolitiikka 80-luvulla ja 90-luvun alussa 80-luvun alussa jäsenvaltioiden välillä ei edelleenkään ollut yhteisymmärrystä siitä, millä tavalla pyritään selviämään lamasta ja torjumaan työttömyys. Kun vuonna 1985 bruttokansantuotteen (BKT) reaalikasvu oli 2,5 %, työttömyysaste oli lähes 11 %, jäsenvaltioiden rahoitusalijäämä oli 5,2 % suhteessa BKT:hen ja inflaatiovauhtikin (huolimatta huomattavasta hidastumisesta 80-luvun alkuun verrattuna) oli 6 prosenttia. Tämä oli taustana, kun Euroopan unionin neuvosto hyväksyi vuonna 1985 työllisyyden lisäämiseksi kasvustrategian, joka perustui tiiviiseen yhteistyöhön valtion, työnantajien ja työntekijöiden, mutta myös maiden välillä. Tämän strategian mukaan palkankorotusten hillitsemisen, kysynnän kasvun ja tavara-, pääoma- ja työmarkkinaolojen parantumisen välillä vallitsee yhteys. Tavara- ja palvelumarkkinoiden tehostuminen oli lisäksi osa vuoden 1993 sisämarkkinaohjelmaa, jonka -> Euroopan komissio esitteli kesäkuussa 1985 julkaisemassaan valkoisessa kirjassa. Yhteistyöstrategian tarkoitus oli lisätä bruttokansantuotteen keskimääräistä kasvuvauhtia EY:ssä 80-luvun puolivälin 2,5 prosentista 3,5 prosenttiin ja

173 alentamaan työttömyysaste 8 prosenttiin vuoteen 1990 mennessä. Tarvittavaan kasvuvauhtiin päästiin vasta 80-luvun lopussa, ja työttömyysaste laski 10,8 prosentista vuonna ,1 prosenttiin vuonna Kasvua ei onnistuttu kuitenkaan pitämään yllä yhteisössä 90-luvun alkupuolella siten, että työttömyys olisi vähentynyt edelleen (BKT:n kasvu 1,5 % vuonna 1994), ja työttömyys nousi 11 prosenttiin (1994). Inflaatioerojen hieman suurennuttua ja taas kutistuttua väliaikaisesti vuoden 1988 jälkeen inflaatiovauhti hidastui 3,3 prosenttiin vuonna Kolmen uuden jäsenvaltion, Itävallan, Ruotsin ja Suomen inflaatiovauhdit olivat alle tämän keskiarvon. KÄSIKIRJA 173 Jäsenvaltioiden yhteenlaskettu julkisen talouden alijäämä pieneni 80-luvun jälkipuoliskolla 5,2 prosentista suhteessa BKT:hen (1985) 2,6 prosenttiin (1989), vaikka suuntaus vuodesta 1990 alkaen onkin ollut selvästi kasvava (1994: 5,6 %). Monissa jäsenvaltioissa julkista taloutta on vakautettava huomattavasti. 90-luvun talouspolitiikka Maastrichtissa tehdyillä talous- ja rahaliittoa koskevilla päätöksillä on kauaskantoiset vaikutukset talous- ja rahapolitiikkaan. EMU on tarkoitus käynnistää viimeistään 1. tammikuuta 1999 kolmen vaiheen kautta. Ensimmäinen vaihe alkoi 1. heinäkuuta 1990 ja toinen vaihe 1. tammikuuta Aivan viime aikoihin asti on kiistelty kiivaasti sääntelystä. Tämä on kiintoisaa, koska unionin ja jäsenvaltioiden talousjärjestelmäksi on nimenomaisesti määritelty kilpailujohtoinen markkinatalous (perustamissopimuksen 3 a, 102 a ja 105 artikla). Jää kuitenkin nähtäväksi, miten tämä heijastuu käytännön talousratkaisuihin tulevina vuosina. Jäsenvaltioiden on harjoitettava talouspolitiikkaa yhteistä etua koskevana asiana ja yhteensovitettava sitä neuvostossa periaatteiden ja tavoitteiden laajennetun luettelon mukaisesti (perustamissopimuksen 103 artikla). Sopimuksessa määrätään talous- ja rahapolitiikkaa ohjaaviksi periaatteiksi hintojen vakaus, kunnossa oleva julkinen talous ja kunnossa olevat rahataloudelliset olot ja kestävä maksutase (perustamissopimuksen 3 a artiklan 3 alakohta). Neuvosto laatii jäsenvaltioiden ja unionin talouspolitiikan yleislinjat, jotka se Eurooppa-neuvoston käsittelyn jälkeen hyväksyy jäsenvaltioille osoitettuina suosituksina. Taloudellisen lähentymisen edistämiseksi ja varmistamiseksi laajennetaan nykyistä monenvälistä seurantajärjestelmää. Jos talouspolitiikka ei ole yleislinjojen mukaista, neuvosto voi välittää tarpeelliset suositukset jäsenvaltioille ja joissakin tapauksissa julkistaa ne painostuskeinona. Yhteensovittaminen ja seuranta painottuu budjettipolitiikkaan. Toisin kuin rahapolitiikkaa (kolmannessa vaiheessa) budjettipolitiikkaa ei hoideta keskitetysti. Jäsenvaltioiden budjettipolitiikkaa koskee kuitenkin asteittain tiukentuva yhdenmukaistaminen. Tärkeiden yleisten vakausperiaatteiden kirjaamisella perustamissopimukseen on haluttu huolehtia siitä, että vakaus ei perustu yksinomaan rahapolitiikkaan. Vuoden 1994 alusta alkaen noudatettavia erityisiä periaatteita ovat seuraavat: julkisyhteisöjen keskuspankkirahoituksen kielto

174 174 (perustamissopimuksen 104 ja 104 a artikla), jokaisen jäsenvaltion oma vastuu kansallisesta velastaan (104 b artikla) ja jäsenvaltioiden velvollisuus välttää liiallisia julkisyhteisöjen alijäämiä (104 c artikla). Sovittujen lähentymisperusteiden mukaisesti komissio seuraa julkisyhteisöjen rahoitusaseman kehitystä jäsenvaltioissa. Lähentymisperusteiden mukaan jäsenvaltion julkisyhteisöjen rahoitusalijäämä saa periaatteessa olla enintään 3 prosenttia suhteessa BKT:hen ja kokonaisvelan ja BKT:n suhde saa olla enintään 60 prosenttia. Lisäksi komissio arvioi muiden arviointiperusteiden avulla, onko jäsenvaltiossa liiallinen alijäämä. Tällaisessa tapauksessa neuvosto käynnistää alijäämän vähentämiseen tähtäävän menettelyn, johon kolmannessa vaiheessa sisältyy myös sakkojen mahdollisuus. Rahapoliittinen komitea, joka osallistuu yhteensovittamiseen ja seurantaan, lakkautetaan kolmannen vaiheen alussa (kun ei ole enää kansallista rahapolitiikkaa), ja sen korvaa talous- ja rahoituskomitea. Perustamissopimuksessa määrätään, että kolmannessa vaiheessa perustetaan Euroopan keskuspankkijärjestelmä (EKPJ) ja valuuttakurssit kiinnitetään peruuttamattomasti tavoitteena yhteisen rahan käyttöönotto yhteisössä vuoteen 1999 mennessä. Euroopan keskuspankista (EKP) ja kansallisista keskuspankeista muodostuva keskuspankkijärjestelmä vastaa rahapoliittisista päätöksistä ja niiden toteuttamisesta yhteisössä. Siirtymävaiheessa rahapolitiikasta päätetään edelleen jäsenvaltioissa. -> Euroopan rahapoliittisella instituutilla, joka perustettiin Frankfurtiin vuoden 1994 alussa, ei näin ollen ole mitään rahapolitiikan ohjaustehtäviä, vaan sen tarkoitus on koordinoida rahapolitiikkaa vastaavalla tavalla kuin keskuspankkien pääjohtajien komitea, joka nyt on lakkautettu. EKPJ:n, jonka yksityiskohtainen perussääntö on perustamissopimuksen pöytäkirjana, ensisijaisena tavoitteena on hintavakauden säilyttäminen. Tästä tavoitteesta tinkimättä EKPJ, joka on itsenäinen tehtäviensä hoidossa, tukee yhteisön yleistä talouspolitiikkaa. Lähentymisperusteet eivät itsessään ole ongelmattomia. Ponnistelut kohdistetaan ainoastaan suhteelliseen hintavakauteen. Alijäämien mittaaminen perustuu kansantalouden tilinpidon lukuihin, jolloin alijäämät voitaisiin ÓpiilottaaÓ varjotilinpitoon. EU:n on osoitettava, että se pystyy kehittämään ja lujittamaan ÓvakauskulttuuriaÓ, mikä on kestävän työllisyyden ja kasvun edellytyksenä. Valkoinen kirja kasvusta, kilpailukyvystä ja työllisyydestä, joka julkaistiin joulukuussa 1993 lähes välittömästi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen voimaantulon jälkeen, oli komission vastine unionin kiireellisimpään ongelmaan eli jatkuvasti lisääntyvään työttömyyteen Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Valkoisen kirjan alaotsikko (haasteet ja tiet 2000-luvulle) tähdentää sitä, että se on tarkoitettu tulevaisuuspainotteiseksi suunnitelmaksi työttömyyden vähentämiseksi. Kunnianhimoisena tavoitteena on luoda 15 miljoonaa työpaikkaa tämän vuosisadan loppuun mennessä. Valkoisessa kirjassa esitetään useita keinoja välttämättömien kasvuedellytysten luomiseksi. Tarkoitus on parantaa yleisiä taloudellisia edellytyksiä, investoida nykyaikaisiin perusrakenteisiin uusien

175 markkinoiden avaamiseksi, luoda tarvittavaa henkistä pääomaa, lisätä sisäistä ja ulkoista kilpailua, nopeuttaa innovaatioita edistämällä tavoitteellista tutkimus- ja kehitystyötä, palauttaa hintakilpailuetu alentamalla kustannuksia ja lisäämällä työvoiman joustavaa käyttöä. Valkoisessa kirjassa selvitetään myös voimavarojen, ympäristön ja kasvun välisiä yhteyksiä. Vaikka se kaiken kaikkiaan ei tarjoakaan lopullista strategiaa ja seuraa monissa kohdissa vakiintunutta ajattelutapaa, se on kuitenkin tärkeä pohja keskustelulle ja ohjaa päätöksiä, joita Euroopan unionissa tehdään useilla tasoilla EMUn onnistumisen varmistamiseksi. KÄSIKIRJA 175 Henry Krägenau

176 176 Talous- ja sosiaalikomitea Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 4 artiklan 2 kohta, artikla. Kokoonpano: 222 jäsentä EU:n 15 jäsenvaltiosta: Isosta-Britanniasta, Italiasta, Ranskasta ja Saksasta kustakin 24, Espanjasta 21, Alankomaista, Belgiasta, Itävallasta, Kreikasta, Portugalista ja Ruotsista 12, Irlannista, Suomesta ja Tanskasta 9 ja Luxemburgista 6 (EY:n perustamissopimuksen 194 artikla). Komitea valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja työvaliokunnan. Tehtävä: Edustaa instituutiona EU:n jäsenvaltioiden taloudellisia ja yhteiskunnallisia järjestöjä; toimii neuvoa-antavana elimenä. Välineet: Lausunnot neuvostolle ja komissiolle. Talousarvio: 1995: 26,3 miljoonaa ecua; lisäksi 57,8 miljoonaa ecua organisaation perusjärjestelyihin yhdessä alueiden komitean kanssa. Talous- ja sosiaalikomitea perustettiin Rooman sopimuksella vuonna 1957 edustamaan talous- ja yhteiskuntaelämän eri ryhmien etuja. Näin nämä ryhmät saivat tilaisuuden osallistua -> sisämarkkinoiden toteuttamiseen ja vaikuttaa -> Euroopan unionin integraatioprosessiin. Niille annettiin mahdollisuus antaa toimielimenä lausuntoja -> Euroopan komissiolle ja -> Euroopan unionin neuvostolle ja ottaa siten kantaa kaikkiin yhteisöä kiinnostaviin kysymyksiin. Oikeudet ja tehtävät Komitean kuuleminen on osa ->Euroopan unionin neuvoston ja -> Euroopan komission päätöksentekomenettelyä, silloin kun nämä pitävät sitä tarkoituksenmukaisena. Tietyissä tapauksissa näillä kahdella toimielimellä on kuitenkin velvollisuus kuulla talous- ja sosiaalikomiteaa ennen päätöksentekoa. Näin on esimerkiksi silloin, kun kysymyksessä ovat työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen tähtäävät toimet (EY:n perustamissopimuksen 49 artikla) ja sijoittautumisvapaus (EY:n perustamissopimuksen 54 artikla), yhteistoiminta sosiaalialalla (EY:n perustamissopimuksen 118 ja 121 artikla), koulutukseen liittyvät kysymykset (EY:n perustamissopimuksen 126 ja 127 artikla), kansanterveys ja kuluttajansuoja (EY:n perustamissopimuksen 129 ja 129 a artikla) sekä ympäristö (EY:n perustamissopimuksen 130 s artikla) ja alueellinen kehitys (EY:n perustamissopimuksen 130 artikla). Komissio tai neuvosto voi asettaa talous-

177 ja sosiaalikomitealle lausunnon antamista varten määräajan, joka on vähintään neljä viikkoa. Määräajan päätyttyä annettua lausuntoa ei tarvitse ottaa huomioon. KÄSIKIRJA 177 EU-sopimuksen voimaantulosta lähtien talous- ja sosiaalikomitea on voinut antaa lausuntoja myös omasta aloitteestaan tapauksissa, joissa se katsoo sen aiheelliseksi (EY:n perustamissopimuksen 198 artikla). Komitea kokoontuu säännöllisesti kymmenen kertaa vuodessa täysistuntoon ja hyväksyy (yksinkertaisella äänten enemmistöllä) erityisjaostojensa lausuntojen perusteella keskimäärin 180 lausuntoa vuodessa, joista noin 10 prosenttia omasta aloitteestaan. Nämä lausunnot toimitetaan neuvostolle, ja komissiolle ja ne julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. Talous- ja sosiaalikomitea Euroopan unionin neuvoa-antava elin 222 talous- ja sosiaaliryhmien edustajaa Politiikan alueet, joita koskevissa asioissa komission ja neuvoston on kuultava komiteaa yhteinen maatalouspolitiikka liikennepolitiikka sisämarkkinoita koskevat säännöt sosiaalipolitiikka koulutuksen tukeminen kuluttajansuoja ympäristöpolitiikka rakenne- ja aluepolitiikka teollisuuspolitiikka tutkimuksen edistäminen jne.

178 178 Rakenne Talous- ja sosiaalikomitean jäsenet jakaantuvat kolmeen ryhmään: työntekijöiden, työnantajien ja muiden eturyhmien edustajiin. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvat vapaiden ammattien harjoittajat, maanviljelijät, osuuskunnat, kauppakamarit ja kuluttajien yhdistykset. Neuvosto nimeää komissiota kuultuaan komitean jäsenet yksimielisesti neljäksi vuodeksi kunkin jäsenvaltion asettamista ehdokkaista. Sama jäsen voidaan nimetä uudeksi toimikaudeksi. Talous- ja sosiaalikomitean jäsenet valitsevat keskuudestaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan työvaliokuntansa, joka koostuu 30 jäsenestä (10 kustakin ryhmästä). Työvaliokunnalla on puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa, jotka valitaan vuorotellen mainituista kolmesta ryhmästä. Puheenjohtaja vastaa talous- ja sosiaalikomitean moitteettomasta toiminnasta sekä yhdessä työvaliokunnan kanssa myös suhteista kolmansiin maihin. Puheenjohtajan ensisijainen tehtävä on kuitenkin johtaa ja koordinoida komitean eri jaostojen toimintaa ja määritellä niiden politiikkaa koskevat suuntaviivat. Jaostoja on yhdeksän, ja ne kattavat kaikki talous- ja sosiaalikomitean toiminta-alueet. Nämä ovat talous-, raha- ja valuutta-asiat; ulkosuhteet, kauppapolitiikka ja kehitysyhteistyö; sosiaali-, perhe-, koulutus- ja kulttuuriasiat; ympäristönsuojelu-, kansanterveys- ja kuluttaja-asiat; maa- ja kalatalous, aluekehitys, yhdyskuntasuunnittelu ja maankäyttö; teollisuus, kauppa, käsiteollisuus ja palvelut; liikenne ja tietoliikenne; energia, ydinvoima ja tutkimus. Yhteenveto Koska talous- ja sosiaalikomitean antamat lausunnot ovat vain neuvoa-antavia, niiden vaikutus on usein rajallinen. Siksi edellä mainitut ryhmät pyrkivät entistä enemmän vaikuttamaan suoraan Euroopan komissioon päämääriensä saavuttamiseksi. Samasta syystä talous- ja sosiaalikomitea, joka on toistaiseksi esittänyt sivuosaa Euroopan unionin toimielinten joukossa, pyrkii tasa-arvoiseksi elimeksi, jolla on mahdollisuus suoraan vaikuttaa lainsäädäntöprosessiin. Jo joitakin vuosia talous- ja sosiaalikomitea on yhä useammin ollut mukana tehtävissä, joita ei perustamissopimuksissa ole määrätty sille kuuluviksi velvoitteiksi. Se on esimerkiksi muiden Euroopan instituutioiden tukemana mukana lukuisissa toiminnoissa, joiden tarkoituksena on parantaa Euroopan unionin kansalaisten ja sen toimielinten välisiä suhteita. Tällä tavalla se haluaa osoittaa olevansa enemmän kuin vain eri eturyhmien vaikutusfoorumi Euroopan unionissa. Nicole Schley

179 Talous- ja rahaliitto KÄSIKIRJA 179 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 102 a-109 m artikla. Tavoitteet: Hintavakaus, EU:n jäsenvaltioiden valuuttojen vaihtokurssien kiinnittäminen peruuttamattomasti vuoteen 1999 mennessä, yhteisen rahan euron käyttöönotto. Välineet: Yhteisen rahapolitiikan kehittäminen, talouspolitiikan tiivis yhteensovittaminen, Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) perustaminen. Talous- ja rahaliiton (EMU) loppuun saattaminen on eräs Euroopan unionin kaikkein kunnianhimoisimmista ja kiistanalaisimmista tavoitteista. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen allekirjoittaminen ja ratifioiminen 1. marraskuuta 1993 merkitsevät sitoutumista EMUn luomiseen. Unionin sisällä yhteinen raha lujittaa -> sisämarkkinoita, ja ulospäin se lisää unionin taloudellista painoarvoa. Maastrichtin sopimuksen mukaan EMUun osallistuvien maiden valuuttojen vaihtokurssit kiinnitetään peruuttamattomasti 1. tammikuuta 1999 alkaen. Tällöin kansallisista valuutoista tulee vain yhteisen rahan ilmentymiä. Sopimuksen mukaan yhteinen raha otetaan käyttöön nopeasti. Tiiviin rahataloudellisen yhteistyön tarve liittyy erityisesti talouteen voimakkaasti vaikuttaviin ulkoisiin tekijöihin. Mitä tiiviimmin taloudet ovat toisiinsa kytkeytyneet, sitä vahingollisempia valuuttakurssien vaihtelut ovat niiden taloussuhteille. Tästä syystä Euroopan unioni odottaa EMUn ennen kaikkea parantavan sen kilpailukykyä. Euroopan yhteisö on jo useasti yrittänyt lisätä taloudellista yhteistyötä luvulla talous- ja rahaliitosta laadittu Wernerin suunnitelma kariutui haluttomuuteen syventää yhdentymistä sekä jäsenvaltioiden talousnäkymien erilaisuuteen. Tämän jälkeen esitettiin pragmaattisia järjestelyjä valuuttakurssiriskin rajoittamiseksi. Näitä olivat valuuttakäärme (1972) ja -> Euroopan valuuttajärjestelmä (European Monetary System, EMS) (1979). Talous- ja rahaliiton luomiseksi laadittu suunnitelma, joka sillä välin oli pantu syrjään, otettiin uudelleen esiin vasta sitten, kun lisääntyvä yhdentyminen, sisämarkkinoiden todennäköinen syntyminen ja talouspoliittisten näkemysten lähentyminen 80-luvun puolivälistä alkaen loivat tarpeelliset edellytykset. Delorsin suunnitelma ja Maastrichtin sopimus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen määräykset perustuvat suurelta osin Delorsin suunnitelmassa esitettyihin ajatuksiin. Asiantuntijaryhmä, johon kuuluivat kansallisten keskuspankkien pääjohtajat, esittivät suunnitelman huhtikuussa 1989.

180 180 Siinä esitettiin EMUun siirtymistä kolmessa vaiheessa. Heinäkuun alussa 1990 alkaneen ensimmäisen vaiheen keskeisinä tavoitteina oli lisätä rahapolitiikan yhteensovittamista, saada kaikki jäsenvaltiot mukaan Euroopan valuuttajärjestelmään, saattaa sisämarkkinoiden luominen loppuun ja ryhtyä valmistelemaan myöhemmin tarvittavia muutoksia perustamissopimukseen. Toisen vaiheen tärkeimpänä tavoitteena oli luoda Euroopan keskuspankkijärjestelmä, jonka toimivalta olisi aluksi rajoitettua. Kolmannessa vaiheessa oli määrä siirtyä kiinteisiin vaihtokursseihin ja yhteiseen rahaan. Jo vuonna 1989 Madridissa kokoontunut -> Eurooppa-neuvosto päätti käynnistää ensimmäisen vaiheen ja pitää hallitusten välisen konferenssin vuoden 1990 lopussa. Huhtikuussa 1990 Eurooppa-neuvosto päätti pitää toisen hallitusten välisen konferenssin, jossa käsiteltäisiin poliittisen unionin institutionaalista muotoa, mikä liittyi paljolti tavoitteeseen sitoa yhdentymisensä kynnyksellä ollut Saksa läheisemmin Euroopan yhteisöön. EMUn toisen vaiheen alkamisajankohdaksi jäsenvaltiot sopivat 1. tammikuuta Juuri ennen hallitusten välisen konferenssin kokoontumista hyväksyttiin Euroopan keskuspankin perussääntö, jonka mukaan keskuspankin tärkein tavoite on hintavakauden säilyttäminen. Talous- ja rahaliittoon johtava kehitys Maastrichtin sopimus on luonnollista jatkoa Euroopan politiikkaan, jossa painopiste on siirtynyt poliittisesta taloudelliseen yhdentymiseen. Raha- ja valuuttapolitiikan suhteen sopimuksessa esitetään Delorsin kolmivaiheisen suunnitelman pohjalta selkeä etenemissuunnitelma, jossa on otettu huomioon poliittiset ja aikatauluun liittyvät näkökohdat. Siirtymävaihetta sekä toisen ja kolmannen vaiheen sisältöä koskevista määräyksistä neuvotteleminen osoittautui vaikeaksi. Toisaalta haluttiin välttää sitä, että siirtymävaiheessa olisi epäselvyyttä raha- ja valuuttapoliittisen toimivallan jaosta kansallisten viranomaisten ja EU:n välillä. Toisaalta haluttiin kytkeä toinen ja kolmas vaihe aukottomasti yhteen. Lopputuloksena oli, että vaikka päätösvalta rahapoliittisissa kysymyksissä säilyy jäsenvaltioilla toisen vaiheen aikana, näiden on kuitenkin myönnettävä keskuspankeilleen itsenäisyys (EY:n perustamissopimuksen 109 e artikla). EMUn valmistelut johtivat Euroopan keskuspankin edeltäjän -> Euroopan rahapoliittisen instituutin perustamiseen 1. tammikuuta Sen tehtävänä on tukea jäsenvaltioita sellaisten olosuhteiden luomisessa, joita kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää. Se myös kehittää välineitä ja ohjausmenetelmiä yhteisen rahapolitiikan harjoittamista varten. Yhteisen rahan vakaus edellyttää uskottavaa vakauspolitiikkaa ja osallistuvien maiden talouksien merkittävää lähentymistä. Siinä missä kaikki EU:n jäsenvaltiot osallistuvat toiseen vaiheeseen, on kolmanteen vaiheeseen siirtymisen edellytyksenä kaikkien ns. lähentymisen arviointiperusteiden saavuttaminen (perustamissopimuksen 109 j artikla). Lähentymisperusteet ovat seuraavat:

181 Hintatason korkeatasoinen vakaus: tämä katsotaan saavutetuksi, kun maan inflaatiovauhti ylittää hintavakaudeltaan kolmen parhaan jäsenvaltion inflaatiovauhdin enintään 1,5 prosenttiyksiköllä. Julkisyhteisöjen rahoitusaseman kestävyys: tämä ehto täyttyy, kun julkisen talouden vuotuinen alijäämä on korkeintaan 3 prosenttia suhteessa BKT:hen ja julkisen talouden kokonaisvelka ei ylitä 60:tä prosenttia BKT:stä. Tässä on kuitenkin jätetty liikkumavaraa. Jos jäsenvaltion julkisen talouden velka on vähentynyt huomattavasti ja lähestyy nopeasti 60 prosentin viitearvoa, neuvosto voi päättää, että ehto on täytetty. Valuuttakurssin vakaus: valuutan on pysyttävä Euroopan valuuttajärjestelmän kapean vaihteluvälin rajoissa vähintään kahden vuoden ajan ilman, että sitä joudutaan devalvoimaan minkään muun jäsenvaltion valuuttaan nähden. Kun vaihteluvälejä laajennettiin vuonna 1993, tuli tämän perusteen tarpeellisuus kyseenalaiseksi. Lähentymiskehityksen sekä Euroopan valuuttajärjestelmään osallistumisen pysyvyys: tämän mittaamisessa käytetään keskimääräistä pitkäaikaista nimelliskorkoa, joka saa ylittää enintään kahdella prosenttiyksiköllä enintään kolmen hintavakaudeltaan parhaan maan vastaavan koron. Vaikka arviointiperusteilla on poliittinen perusta, niitä voidaan pitää EMUkelpoisuuden tarkkoina osoittimina. Ne tuovat kuitenkin myös esiin erot, joita eri jäsenvaltioiden lähentymiskehityksessä selvästi on. Tältä kannalta asiaa tarkasteltaessa Maastrichtin sopimus merkitsee kompromissiä riittävän pitkän siirtymäajan ja sovitun aikataulun mukaisen nopean, peruuttamattoman EMUun siirtymisen välillä. KÄSIKIRJA 181 Ensimmäiseksi neuvosto päättää määräenemmistöllä ja Euroopan rahapoliittisen instituutin ja Euroopan komission selvitysten perusteella, onko lähentymisperusteet saavutettu. Vuoden 1996 loppuun mennessä valtion- tai hallitusten päämiesten kokoonpanossa kokoontuvan neuvoston oli määrä päättää, täyttääkö jäsenvaltioiden enemmistö vaaditut ehdot. Neuvoston oli sen jälkeen määrä päättää kolmannen vaiheen alkamispäivämäärästä. Siinä (todennäköisessä) tapauksessa, että enemmistö ei täytä ehtoja, EMU-kelpoisuus selvitetään uudelleen ennen 1. heinäkuuta Jäsenvaltiot, jotka täyttävät ehdot, käynnistävät rahaliiton 1. tammikuuta Muiden EMU-kelpoisuus selvitetään vähintään kahden vuoden välein. Kaikkien ehdot täyttävien jäsenvaltioiden on myös liityttävä EMUun lukuun ottamatta Isoa-Britanniaa ja Tanskaa, jotka on poikkeusjärjestelyin vapautettu osallistumisvelvoitteesta. Euroopan keskuspankin perussäännön lisäksi EY:n perustamissopimuksen d artiklassa määrätään rahapolitiikan harjoittamisesta Euroopan keskuspankkijärjestelmässä. Nämä määräykset noudattavat pitkälti Saksan keskuspankkia (Bundesbank) koskevia säännöksiä, ja niissä korostetaan hintavakaustavoitteen ensisijaisuutta. Perustamissopimuksen 107 artiklan mukaan

182 182 EKP:n itsenäisyys taataan, jotta se voi saavuttaa tämän tavoitteensa. Se ei saa millään tavalla rahoittaa julkisen talouden alijäämiä. Lähentymisen varmistamiseksi sopimuksessa edellytetään jäsenvaltioilta tiivistä talouspoliittista yhteistyötä, jota neuvosto valvoo. EMUn toteutumisvaihe ja sen onnistumismahdollisuudet Sopimuksessa Euroopan unionista jätettiin tarkoituksella joitakin EMUun liittyviä yksityiskohtia epäselviksi. Erityisesti toteuttamiseen tarvittiin lisätarkennusta ennen kolmannen vaiheen alkua. Komission toukokuussa 1995 esittämässä vihreässä kirjassa hahmoteltiin useita skenaarioita yhteisen rahan käyttöönotolle. Euroopan rahapoliittinen instituutti on myös esittänyt näkemyksensä asiasta. Näyttää siltä, että vuoden 1999 alusta yhteistä rahaa ryhtyvät käyttämään keskuspankit ja liikepankit. Riittävän pitkien siirtymäkausien odotetaan lieventävän toteutukseen liittyviä vaikeuksia. Vuoden 2002 tammikuun alussa lasketaan yhteisen rahan määräiset setelit ja kolikot liikkeeseen. Kuusi kuukautta myöhemmin EMUn kolmanteen vaiheeseen osallistuvien jäsenvaltioiden kansalliset valuutat menettävät laillisen maksuvälineen asemansa. Joulukuussa 1995 pidetyssä Madridin huippukokouksessa valtion- ja hallitusten päämiehet vahvistivat tahtonsa käynnistää EMU vuonna 1999 ja sopivat uuden rahan nimeksi euron. Vuoden 1996 loppuun mennessä oli myös päätettävä Euroopan keskuspankin rahapolitiikan ohjausvälineistä. Jotta EMU ei aiheuttaisi sisämarkkinoiden pysyvää kahtiajakoa, olisi EMUun alusta lähtien osallistuvien jäsenvaltioiden (ÓinsÓ) ja alkuvaiheessa sen ulkopuolelle jäävien jäsenvaltioiden (Ópre-insÓ) valuutat kiinnitettävä toisiinsa uudessa valuuttajärjestelmässä. Kaiken kaikkiaan EMUn tekniset valmistelut ovat aikataulussaan. Maastrichtin sopimus on sen ratifioimisesta lähtien herättänyt kritiikkiä. Julkisessa keskustelussa on toisaalta tuotu esiin periaatteellista kielteistä suhtautumista rahaliittoon ja toisaalta painotettu sitä, että poliittista unionia ja EMUa ei saada aikaan samanaikaisesti. Katsotaan, että ilman nykyistä suurempaa poliittista yhdentymistä rahaliitolta puuttuu pohja. Vaikuttaa myös kyseenalaiselta, riittääkö yhteistä rahapolitiikkaa harjoitettaessa pelkkä talouspolitiikan yhteensovittaminen jäsenvaltioiden kesken takaamaan, että maat eivät lipeä sitoutumisestaan hintavakaustavoitteeseen. Arviointiperusteiden lopullisuus on myös asetettu kyseenalaiseksi, koska epäillään vahvasti, että ehtoja lievennetään ennen siirtymistä kolmanteen vaiheeseen. On totta, että Maastrichtin sopimuksessa on perustavanlaatuinen heikkous siinä, että arviointiperusteet katsotaan ainoastaan sisäänpääsyehdoiksi. Vaikka sopimuksen mukaan määrätään seuraamuksia siinä tapauksessa, että jäsenvaltio laiminlyö talouden hoidon sovitulla tavalla, seuraamuksista on päätettävä määräenemmistöllä. Näin ollen ei ole mahdotonta, että tällä hetkellä tarkkailunalaista vakauskehitystä lievennettäisiin kolmannen vaiheen käynnistymisen jälkeen. Tähän ongelmatiikkaan pyrittiin tarttumaan Saksan vuonna 1995 esittämällä Euroopan vakaussopimuksella. Lyhyesti sanottuna siinä ehdotetaan

183 menettelytapaa, jolla varmistettaisiin julkisen talouden kurinalainen hoito myös EMUn käynnistymisen jälkeen. Toisin kuin EY:n perustamissopimus vakaussopimus määrää kurinalaisuuden laiminlyömisestä automaattisia seuraamuksia, joita voivat olla mm. suuret sakot. Syyskuussa 1996 neuvosto sopi periaatteellisella tasolla siitä, että tällainen menetelmä otetaan käyttöön rahaliiton varmistamiseksi. KÄSIKIRJA 183 Poliittinen tahto käynnistää rahaliitto aikataulun mukaisesti on varmistunut entistä selvemmin. Sen lisäksi, että joillakin jäsenvaltioilla on vielä ongelmia kansallisen hyväksynnän saamisessa rahaliitolle, liittyy konkreettiseen toteutumiseen vaikeuksia. Rahaliiton taloudellinen hyöty kasvaa osallistujien lukumäärän myötä. Kaikista lähentymispyrkimyksistä huolimatta ainoastaan Luxemburg onnistui täyttämään ehdot vuonna Poliittiset päättäjät torjuvat yksimielisesti lykkäysmahdollisuuden, koska olisi liian suuri vaara, että kurinalaista talouden hoitoa peräänkuuluttava yhdentymismotiivi menetettäisiin. Arviointiperusteita ei myöskään missään tapauksessa pidä tulkita löyhästi. Tällaiset lievennykset olisivat tuskin mahdollisia samanaikaisesti. Vakaussopimuksesta sopiminen voi olla tärkeä tekijä tämän kolmitahoisen ongelman ratkaisemiseksi ilman uskottavuuden menetystä. Olaf Hillenbrand

184 184 Teollisuus Perustamissopimuksen määräykset: tärkeimpänä EY:n perustamissopimuksen 130 artikla 3 b artiklassa ja V osastossa (kilpailu) asetetuin rajoituksin. Tavoitteet: yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn, suorituskyvyn ja innovatiivisuuden lisääminen luomalla suotuisa toimintaympäristö erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yritykset); tutkimuksen ja kehityksen (T&K) edistäminen, yritysten välinen yhteistyö ja teollisuuden mukauttaminen rakenteellisiin muutoksiin avointen markkinoiden ja kilpailumarkkinoiden järjestelmässä. Välineet: jäsenvaltioiden väliset neuvottelut ja toiminnan yhteensovittaminen Euroopan komission aloitteesta; jäsenvaltioiden erityistoimenpiteiden tukeminen neuvoston päätettyä niistä yksimielisesti. Talousarvio: vuoden 1995 talousarvioesityksessä teollisuuspoliittisiin toimiin osoitettiin suoraan ainoastaan 38,5 miljoonaa ecua. Teollisuuspolitiikkaan suunnatuista määrärahoista suurempi osuus, yhteensä noin 3,7 miljardia ecua, katetaan talousarvion muista kohdista (T&K, koulutus, tiedotus ja viestintä, sisämarkkinat, Euroopan laajuiset verkot). Euroopan investointipankki myönsi vuonna 1993 lainoja yhteensä 17,7 miljardia ecua, joista 4,2 miljardia ecua teollisuudelle ja palvelualalle (tästä 1,5 miljardia ecua pk-yrityksille) ja 7,2 miljardia ecua Euroopan laajuisille verkoille. Toisin kuin kilpailupolitiikalla, jonka avulla pyritään luomaan kaikille yrityksille yhtäläiset, tasa-arvoiseen kohteluun perustuvat markkinaedellytykset, pyritään teollisuuspolitiikalla vaikuttamaan markkinoihin valikoivasti esim. suojelemalla perinteistä teollisuutta tuonnilta, edistämällä erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten yhteistyötä ennen tuotteiden markkinointivaihetta (T&K, rahoitus), vahvistamalla tämän päivän ÓavainalojaÓ tai edistämällä yleisesti tuottavuutta ja kustannusten karsimista. Välineet voivat olla perinteisiä, kuten verotoimenpiteet, rahoitustuki, julkiset hankintasopimukset ja tutkimuksen tukeminen, tai uusia, kuten teknologiansiirtolaitokset ja talouselämän edustajien, tiedemiesten ja poliitikkojen vuoropuhelun foorumina toimivat teknologianeuvostot. Nykyaikaisessa teollisuuspolitiikassa luotetaan siis ennen kaikkea strategien viisauteen, jonka avulla kotimainen tuotanto ja palvelut suunnataan oletetuille tulevaisuuden aloille. Teollisuuspolitiikan tavoitteet ovat tällä hetkellä ennen kaikkea rakenteita uudistavia.

185 Perustamissopimusten määräykset Pariisin ja Rooman sopimuksissa ei ole varsinaisia teollisuuspolitiikkaa koskevia määräyksiä. Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimukseen sen sijaan sisältyy Euroopan kaivosteollisuutta ja terästeollisuuden useimpia osa-alueita koskevia melko konkreettisia määräyksiä. Myös Euratomin perustamissopimuksessa keskitytään tiettyyn alaan, ja tarkoituksena on Ókehittää tutkimusta ja varmistaa teknisen tiedon levittämistäó sekä Óhelpottaa investointejaó. KÄSIKIRJA 185 Euroopan talousyhteisön (ETY) perustamissopimuksessa teollisuuspolitiikan oikeudellinen perusta ei ollut yhtä selvästi määritelty. Yhteisön toiminta tällä alalla oli perustettava perustamissopimuksen yleisiin tavoitteisiin, kunnes ETY:n perustamissopimus korvattiin Euroopan yhteisön (EY) perustamissopimuksella. Siihen asti oikeudellisena perustana käytettiin ETY:n perustamissopimuksen 235 artiklaa. EY:n perustamissopimuksen 130 artiklassa yhteisölle annettiin nimenomainen toimivalta teollisuuspolitiikan alalla. Yksittäisten toimenpiteiden toteuttaminen edellyttää tosin toissijaisuusperiaatteen (EY:n perustamissopimuksen 3 b artikla) noudattamista ja Euroopan unionin -> neuvoston yksimielisyyttä. Tavoitteiden saavuttaminen Yhteisön teollisuuspolitiikalle oli aivan liian pitkään ominaista alakohtainen kriisienhallinta. Etenkin vuoden 1975 jälkeen ja 80-luvun alussa EY:n komissio (-> Euroopan komissio) kehitti terästeollisuutta, tekstiiliteollisuutta, laivanrakennusta ja kenkäteollisuutta koskevia rakenneohjelmia. Niihin liittyi osittain (terästeollisuus) vahvasti ohjailevia piirteitä, joilla väliaikaisesti estettiin vapaa kilpailu kapasiteetin järjestelmällisen vähentämisen nimissä, sekä ulkoisia rajoituksia. Kun suhdanteet 80-luvun loppupuolella paranivat, useimmista toimenpiteistä luovuttiin tai niitä lievennettiin. Komissio asetti uusia antoi teollisuuspoliittisia painotuksia 90-luvun alussa. Kilpailua, markkinoiden avoimuutta ja laaja-alaisia toimenpiteitä tuottavuuden lisäämiseksi ja innovaatioiden edistämiseksi korostettiin. Tämän näkökulma oli ratkaisevassa asemassa EY:n perustamissopimuksen 130 artiklaan sisältyviä teollisuuspolitiikan puitteita kodifioitaessa. Komission uusimmassa teollisuuspoliittisessa aloitteessa on kyse samoista asioista. Siinä asetetaan toiminnalle neljä painopistettä: aineettomien investointien edistäminen, teollisen yhteistyön kehittäminen, yhtäläisten kilpailuedellytysten takaaminen ja valtion toimenpiteiden uudenaikaistaminen. Ensimmäisessä painopistealueessa on kyse ennen kaikkea ammatillisen koulutuksen parantamisesta, uusista tavoista organisoida työtä, kattavasta laadunvalvonnasta, uuden teknologian kehittämisestä ja tietoliikenneverkkojen luomisesta. Tutkimuspolitiikan lähtökohtana olisi oltava markkinat. Toisella painopistealueella olisi kehitettävä välineitä yksityisten hankkeiden välisen yhteisön tason yhteistyön kehittämiseksi ja eurooppalaisten yritysten aseman

186 186 vahvistamiseksi kasvavilla markkina-alueilla. Tähän tarkoitukseen sopivina keinoina komissio pitää mm. oikeudellisten ja verotuksellisten esteiden poistamista, teollisuuden Ópyöreän pöydänó kokoontumisia sekä oikeudellisesti johdonmukaista investointien edistämistä ulkomailla. Kohdealueita ovat ennen kaikkea Keski- ja Itä-Eurooppa, missä EU aikoo jopa taata osan investoinneista, sekä Latinalainen Amerikka, Välimeren alueen maat ja Aasian voimakkaan talouskasvun maat, missä on kyse ennen kaikkea teknologiayhteistyöstä. Kolmanteen painopistealueeseen liittyy sekä sisäisiä että ulkoisia näkökohtia. Sisäisiin näkökohtiin kuuluvat kilpailun täydellinen toteuttaminen Euroopan -> sisämarkkinoilla tehokkaamman tukien hallinnoinnin avulla ja ottamalla huomioon -> alueellinen rakennepolitiikka ja muu yhteisön politiikka, jolla on taloudellisia vaikutuksia, sekä avaamalla kaasu-, sähkö- ja televiestintämarkkinat kilpailulle. Ulkoisista näkökohdista tärkeimpänä nähdään yhteisön kauppapoliittisten välineiden parantaminen ja niiden ulottaminen palvelualalle siten, että säännelty kansainvälinen kilpailu voidaan viedä GATTin Uruguayn kierroksen tuloksia pidemmälle. Yhteisö haluaa tehokkaammat välineet voidakseen reagoida strategisten yhteenliittymien esiintymiseen maailmanmarkkinoilla ja muita syrjiviin kahdenvälisiin sopimuksiin, kuten Yhdysvaltojen ja Japanin välinen puolijohdesopimus. Piilosyrjinnän paljastamista varten luodaan teollisuuden arviointimekanismi (industrial assessment mechanism) komission ja sellaisten EU:n ulkopuolisten maiden välille, joissa eurooppalaisten teollisuuden on vahvasta kilpailuasemasta huolimatta vaikea saada jalansijaa. Neljännen painopistealueen päätavoitteet ovat sääntelyn poistamisen jatkaminen, hallintomenettelyjen yksinkertaistaminen ja kansallisten ja yhteisön viranomaisten yhteistyön parantaminen. Kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä koskevassa valkoisessa kirjassaan Euroopan komissio pyrkii antamaan yhteisön teollisuuspolitiikalle työmarkkina- ja työllisyyspoliittisia painotuksia. Kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia komissio näkee erityisesti tieteessä ja kulttuurissa, terveydenhuollossa ja biotekniikassa, ympäristönsuojelussa, tietotekniikassa ja viestintäteknologiassa. Näitä aloja olisi suojeltava luvattomalta kopioinnilta oikeusturvaa ja patenttisuojaa parantamalla. Euroopan laajuisten liikenne-, energia- ja tietoliikenneverkkojen rakentamista pidetään valkoisessa kirjassa välttämättömänä tietoyhteiskunnan toteutumisen sekä sisämarkkinoiden täydellisen toteutumisen ja Keski- ja Itä-Eurooppaan laajentumisen kannalta. Komissio odottaa, että näihin investointeihin vuosisadan loppuun mennessä tarvittavilla noin 370 miljardilla eculla, joista yhteisö rahoittaa 120 miljardia ecua, olisi huomattavia myönteisiä vaikutuksia työmarkkinoihin sekä rakennus- että käyttövaiheessa. Kiistakysymykset Teollisuuspolitiikasta on kiistelty yhteisössä aina. Saksalaisten, tiukasti vapaakaupan perinteeseen nojautuvien kansantaloustieteilijöiden mielestä komission muistiot, toiminta- ja rakenneohjelmat, kuin myös tuorein valkoinen

187 kirja ja reiluun kilpailuun tähtäävät pyrkimykset ulkomaankaupassa, ovat ranskalaisen suunnittelutalousfilosofian ja ÓcolbertisminÓ sävyttämiä. Ennen kaikkea Ranska on kiinnittänyt huomiota Euroopan teknologiseen jälkeenjääneisyyteen USA:han ja Japaniin verrattuna, Japanin kauppapoliittiseen strategiaan, jossa vaarana on tärkeimpien teknologian alojen monopolisointi, pääoman ja teknologian suureen liikkuvuuteen kansainvälistyneillä markkinoilla, EY:n markkinoiden jakautumiseen kansallisiin segmentteihin sekä rakenteellisiin ongelmiin. Ranskalaisten mielestä sopeuttamista, uudenaikaistamista ja tarvittavaa keskittämistä ei voida jättää yksinomaan markkinavoimien tehtäväksi, mikäli Euroopan taloudellista asemaa ei haluta vaarantaa pysyvästi. KÄSIKIRJA 187 Vastakohtaisuudet ovat lieventyneet sisämarkkinoiden toteutuessa, kun Ranska on luopunut alakohtaisesta suunnittelusta ja Saksa on lisännyt valtion tukia sekä teollisuus- ja teknologiapoliittisia toimia. Teollisuuspoliittinen ajattelu valtasi Saksassa alaa, kun itäisessä Saksassa teollisuuslaitoksia uhkasi laajoilla alueilla sulkeminen. Tällä hetkellä kaikki jäsenvaltiot pitävät yritysten välistä yhteistyötä ja tutkimuksen edistämistä koskevia hankkeita tärkeinä. Vanhat kiistanaiheet ovat kuitenkin nousseet uudelleen esiin. Syitä on monia. Ensinnäkin komissio ei ole täysin onnistunut markkinoidessaan uutta teollisuuspoliittista vakaumustaan, jonka mukaan avoimet ja kilpailuun perustuvat markkinat ovat etusijalla. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, että jotkut jäsenvaltiot jättävät terästukea koskevat säännöt huomiotta ja myöntävät avokätisesti tukia muille talouselämän aloille, sekä neuvoston aluepoliittisia tukia koskevien päätösten politisoitumisena. Tämä teollisuus- ja aluepolitiikan sekä kilpailupolitiikan välinen pinnan alla kytevä konflikti tulee kärjistymään sitä mukaa, kun rakennepolitiikkaan ja T&K:hon myönnettävät varat lisääntyvät. Viimeisimmät vastakkainasettelut koskevat Euroopan laajuisia verkkoja, joiden rahoittamisessa yhteisön osuus ei joidenkin jäsenvaltioiden mielestä saisi nousta liian suureksi, kun taas komissio ja eräät muut jäsenvaltiot korostavat verkkojen kehittämistä laaja-alaisena teollisuuspoliittisena toimenpiteenä. Lisäksi kiistellään kauppapolitiikan välineiden kehittämisestä sekä siitä, pitäisikö jäsenvaltioiden vai komission edustaa yhteisöä äskettäin perustetussa Maailman kauppajärjestössä (WTO). Fritz Franzmeyer

188 188 Terveys Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 129 artikla, sosiaalipolitiikkaa koskeva sopimus. Tavoitteet: terveyden suojelu, ennaltaehkäisevät toimenpiteet ja työterveys. Talousarvio: 1996: syöväntorjunta 12 miljoonaa ecua, AIDSin torjunta 9,4 miljoonaa ecua, työterveyshuolto 10,5 miljoonaa ecua, ympäristövaikutuksia ja kansanterveyttä koskevat aloitteet 12,5 miljoonaa ecua, huumausaineiden väärinkäytön torjunta 6,5 miljoonaa ecua. Maastrichtin kokouksessa Euroopan yhteisön valtion- tai hallitusten päämiehet sopivat, että Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa määrätään terveyden korkeatasoisen suojelun turvaamisesta yhteisön jäsenvaltioissa.toiminnan tavoite on laajalle levinneiden vaarallisten sairauksien tutkiminen, ehkäiseminen ja torjunta. Näihin luetaan myös huumausaineiden väärinkäyttö. Jäsenvaltiot sovittavat keskenään yhteen politiikkansa ja toimintaohjelmansa edellämainituilla aloilla yhteydessä -> Euroopan komission kanssa. Terveyspolitiikan toteuttamiseksi -> Euroopan unionin neuvosto antaa suosituksia määräenemmistöllä tai ehdottaa toimenpiteitä EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklassa säädetyn päätöksentekomenettelyn mukaisesti. Varsinainen lainsäädäntövalta on kuitenkin jäsenvaltioilla. ETY:n perustamissopimuksissa ei nimenomaisesti määrätä yhteisestä terveyspolitiikasta. Euroopan yhtenäisasiakirjalla vuonna 1987 liitettiin ETY:n perustamissopimukseen yhteisönlaajuinen yhteistyö terveyden suojelemiseksi ja työympäristöä koskevien vähimmäisvaatimusten yhdenmukaistamiseksi (ETY:n perustamissopimuksen 100 a ja 118 a artikla). Vasta Euroopan unionista tehdyn sopimuksen X osastossa määritellään terveyspolitiikka riippumattomana osana eurooppalaista politiikkaa. Yhteisiin toimiin julkisen terveydenhuollon alalla kuuluu laaja valistus- ja kasvatustyö terveyden yleiseksi edistämiseksi. Muita kansanterveyden suojeluun liittyviä alueita ovat -> ympäristö (EY:n perustamissopimuksen 130 r artikla) ja -> kuluttajapolitiikka (EY:n perustamissopimuksen 129 a artikla). Erityiset toimintaohjelmat ÓEurooppa syöpää vastaanó oli ensimmäinen pitkän aikavälin aloite, jonka EY:n valtion- ja hallitusten päämiehet tekivät vuonna Komissio laati vuonna 1987 erityiset toimintaohjelmat, joita on siitä lähtien jatkuvasti kehitetty. Näihin kuuluvat tutkimuksen ja koulutuksen tukeminen Euroopan tasolla ja sekä laaja

189 tiedotuspolitiikka syövän vaarojen vähentämiseksi. ÓEurooppa aidsia vastaanó on toinen EY:n toimintaohjelma, joka alkoi vuonna 1991 ja joka on suunnattu sekä aidsia sairastaville että terveille henkilöille. Jotta tätä sairautta voitaisiin torjua tehokkaammin, ministerit päättivät unioninlaajuisesta tietojen ja kokemusten vaihdosta. Viimeisin toimintasuunnitelma aidsin torjumiseksi on tehty vuosiksi KÄSIKIRJA 189 Myös taistelussa huumausaineiden väärinkäyttöä vastaan jäsenvaltiot ovat yhdistäneet voimansa. Koska huumausaineiden väärinkäyttö mainitaan nimenomaisesti EY:n perustamissopimuksen 129 artiklassa, komissio laati vuonna 1995 ensimmäisen toimintasuunnitelmansa, joka ulottuu vuoteen 2000 asti. Huumausaineiden väärinkäyttöön liittyvien ongelmien monikerroksisuuden vuoksi tässäkin suunnitelmassa keskitytään erityisesti ehkäiseviin toimenpiteisiin, tietojen, kokemusten ja hyviksi havaittujen menetelmien vaihtoon sekä tietojen keräämiseen yhteisön tasolla. Ohjelman yhteydessä tuetaan myös huumausaineiden väärinkäyttäjien neuvontaa ja kuntoutusta sekä heidän sopeuttamistaan uudelleen yhteiskuntaan. Perinteisesti pyritään huolehtimaan työntekijöiden terveyden suojelusta. Kolmas, vuonna 1993 alullepantu toimintaohjelma jatkuu vuosituhannen loppuun asti. Siinä korostetaan erityisesti turvallisuutta, ergonomiaa, työterveyttä sekä sosiaalista vuoropuhelua työpaikalla. Jotta käytännössä taattaisiin yhtenäinen suojelun taso, eurooppalaiset yritysneuvostot vastaavat lisäksi valtioiden rajat ylittävästä työntekijöille tiedottamisesta ja työntekijöiden kuulemisesta yhteisönlaajuisesti toimivissa yrityksissä ja yhtymissä. Yhteenveto Euroopan integraatiokehitys on vauhdittanut eri jäsenvaltioiden terveydenhuoltojärjestelmien ponnistelua tiettyjen ongelmien ratkaisemiseksi. Rajattomilla -> sisämarkkinoilla yhteinen sairauksien syiden tutkiminen, sairauksien torjunta ja terveydestä tiedottaminen on yhä tärkeämpää. Sopimuksessa Euroopan unionista annetaan enemmän painoa terveyspolitiikalle ja luodaan edellytykset yhteisönlaajuiselle kansanterveyden suojelulle. Ralf Schmitt

190 190 Tietoyhteiskunta Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 3, 52, 59, 85, 86, 90, 100 a, 129 (a, b, c, d) ja 130 artikla Tavoitteet: Euroopan taloudellisen kilpailukyvyn parantaminen, taloudellisen ja sosiaalisen rakennemuutoksen tukeminen, tieteen ja koulutuksen edistäminen Välineet: Tietoyhteiskunnan Euroopan laajuisen oikeudellisen ja teknisen sääntelykehyksen luominen, pilottihankkeiden ja teknisten innovaatioiden edistäminen, yhtäläisten mahdollisuuksien varmistaminen kilpailun ja uusien teknologioiden käyttömahdollisuuksien kohdalla Kirjallisuutta: Euroopan komissio: Eurooppa ja maailmanlaajuinen tietoyhteiskunta (Bangemannin kertomus), Bryssel 1994; Kohti eurooppalaista tietoyhteiskuntaa - toimintasuunnitelma, Bryssel 1994; La Préparation des Européens à la société de l'information, Luxemburg 1996; Tietoyhteiskunnan vaikutus Euroopan unionin politiikkoihin - Seuraavien vaiheiden valmistelu, Bryssel 1996; Tietoyhteiskuntafoorumin ensimmäinen vuosikertomus Euroopan komissiolle, Bryssel 1996; WWW: Euroopan komissio: Information Society Projects Office (Tietoyhteiskuntatoimisto): Käsitteessä tietoyhteiskunta ovat 90-luvun alusta lähtien yhdistyneet ne monenlaiset haasteet ja mahdollisuudet, jotka ovat syntyneet talouselämässä, yhteiskunnassa ja politiikassa nykyaikaisten tieto- ja viestintätekniikoiden nopean kehityksen myötä. Digitaalisen tiedon, tekstin, kuvan ja äänen (multimedia) yhdistyminen käynnisti nykyaikaisten televiestintäjärjestelmien, henkilökohtaisten tietokoneiden ja sähköisten tietopalvelujen laajan käytön sekä perinteisten viestintävälineiden määrällisen kasvun. Internet-tietoverkko on vakiinnuttanut paikkansa maailmanlaajuisena viestintäfoorumina. Euroopan teollistuneiden yhteiskuntien toimijoiden on sen vuoksi harkittava uudelleen päivittäisen tiedonvälityksensä tapoja. Mahdollisuudet ovat suuret: viestinnän rajoitukset tilan ja ajan suhteen vähenevät, tietoa voidaan tallentaa ja välittää nopeasti hyötyarvon säilyessä korkeana, automatisoitavissa olevien palvelujen hinnat ovat laskemassa. Tietoyhteiskunnan mahdollisuuksista innostuneet ovat jopa havainneet mahdollisuuksia perustaa virtuaaliyhteisöjä, jotka toimisivat teollisuusyhteiskunnan syrjivien voimien vastapainona. Epäilijät puolestaan arvostelevat tietoeliitin ja sosiaalisesti heikommassa asemassa olevien ryhmien välille kasvavaa tietokuilua sekä jatkuvasti tukkoon menevien tiedon valtateiden

191 tiedon laatua. Sen vuoksi yksilöllinen luomiskyky ja yhteiskunnan toimijoiden investointihalukkuus määrää, voidaanko tietoyhteiskunnassa saada aikaan innovatiivisia ja tehokkaita palveluja. Tietoyhteiskunnan on saatava kansalaisten hyväksyntä ja siihen voidaan päästä ainoastaan viestintätaitokoulutuksen avulla sekä järjestämällä tietotarjonnan tasavertaiset käyttömahdollisuudet. KÄSIKIRJA 191 -> Euroopan unioni on käsitellyt nimenomaan näitä uusien työ- ja elinmuotojen järjestämiseen liittyviä haasteita sekä työllistämismahdollisuuksia vuoden 1993 valkoisessa kirjassa kasvusta, kilpailukyvystä ja työllisyydestä. Vuonna > Euroopan komissio esitti Bangemannin kertomuksen aloitteeseen pohjautuen toimintasuunnitelman Kohti eurooppalaista tietoyhteiskuntaa. Siinä ehdotettiin ennen kaikkea toimenpiteitä tietoyhteiskunnan oikeudellisen ja teknisen sääntelykehyksen sekä standardien laatimiseksi EU:ssa. Tavoitteena on sääntelystä vapautuminen, jonka on tarkoitus kannustaa yksityistä talouselämää investoimaan erääseen Euroopan tärkeimmistä markkina-aloista: Euroopan tietomarkkinoiden havaintokeskus uskoo tieto-ja viestintätuotteiden vuosittaisen kasvuvauhdin olevan Euroopassa yli 8 prosenttia, ja maailmankaupan määrä on nyttemmin jo ylittänyt tuhannen miljardin ecun arvon. Tämän vuoksi Euroopan multimediateollisuuden kehittämisen tukemiseen varattiin neljännessä tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen puiteohjelmassa (esim. ESPRIT, ACTS, TELEMATICS) vuosiksi tukivaroja noin 3,6 miljardia ecua. Varat ohjataan kymmeneen sovelluksiin liittyvään aloitteeseen; etätyön, etäopiskelun, tutkimuksen verkostoitumisen, telematiikan, maantieliikenteen, lentoturvallisuuden, terveydenhuollon, julkisyhteisöjen sopimusten, julkisen hallinnon sekä yksityistalouksien verkostoitumisen alalla. Audiovisuaalista teollisuutta tuetaan MEDIA II -ohjelman (-> viestintäpolitiikka) avulla. Multimediatuotteiden kehittämistä pienissä ja uusissa yrityksissä tuetaan vuonna 1996 käynnistetyllä INFO ohjelmalla. Koska Euroopan televiestintämarkkinat vapautetaan vuoteen 1998 mennessä, EU:n tehtäväksi tulee lisäksi taata kilpailupolitiikkansa yhteydessä viestintäpalveluille oikeudenmukaiset markkinajärjestelyt. Komission tukena tietoyhteiskuntaa koskevissa pohdinnoissa toimii useita elimiä: vuonna 1995 yhteiskunnalliseksi idea- ja yhteyspalveluksi perustettiin tietoyhteiskuntatoimisto. Tietoyhteiskuntafoorumi taas kokoaa yli 100 eturyhmien edustajaa arvioimaan EU:n toimenpiteitä ja muotoilemaan strategisia vaihtoehtoja. Erään asiantuntijaryhmän tehtäväksi annettiin pohtia uuden teknologian täsmällisiä vaikutuksia ja laatia ehdotuksia niiden hallitsemiseksi. Jäsenvaltioiden oikeusasiantuntijoista koostuvan oikeusasiain neuvoa-antavan komitean on tarkoitus pohtia digitaaliajan oikeudellisia kysymyksiä, esimerkiksi uhanalaisiksi joutuneita tekijänoikeuksia. Työn tuloksena komissio on jo julkaissut useita vihreitä kirjoja. Niillä on ollut tietoyhteiskunnan sosiaalisia, taloudellisia ja oikeudellisia haasteita koskevaa keskustelua ohjaava vaikutus. Yksilön

192 192 näkökulmasta aihetta käsiteltiin vuoden 1996 vihreässä kirjassa Elämä ja työ tietoyhteiskunnassa. Tietoyhteiskuntaa on tarpeen tarkastella myös maailmanlaajuisesta näkökulmasta, ja tässä tarkoituksessa järjestettiin EU:n aloitteesta vuonna 1995 G7-maiden tapaaminen Brysselissä ja vuonna 1996 tietoyhteiskuntaa ja kehitystä käsitellyt konferenssi Etelä-Afrikassa. Lisäksi vuonna 1996 pidettiin Roomassa kokous Välimeren alueen maiden kanssa ja Prahassa jo toisen kerran Keski- ja Itä- Euroopan muutosta läpikäyvien maiden edustajien kanssa tarkoituksena laatia yleiseurooppalaisia ja hyviin naapuruussuhteisiin perustuvia strategioita. Lähivuosina on yhteistyössä luotava sisältö näissä tilaisuuksissa muotoilluille oikeudenmukaista kilpailua, yksityisten sijoitusten tukemista ja verkkoon pääsyn avoimuutta koskeville tavoitteille. Erityinen haaste on maailmanlaajuisen tietoinfrastruktuurin luominen. Patrick Meyer

193 Tutkimus ja teknologia KÄSIKIRJA 193 Perustamissopimuksen määräykset: EHTY:n perustamissopimuksen 55 artikla, Euratomin perustamissopimuksen 2 artiklan a alakohta ja 4-11 artikla, EY:n perustamissopimuksen 41 artiklan a alakohta ja 130 f-130 p artikla. Tavoitteet: Euroopan teollisuuden, etenkin tulevaisuuden teknologian, sekä teollisen ja teknologisen kilpailukyvyn parantaminen. Tätä varten on ennen kaikkea päästävä yhteisymmärrykseen yhteisistä tutkimus- ja kehitystavoitteista. Jotta Euroopan unionin taloudellista kehitystä voitaisiin edistää tavoitteellisesti, tutkimus- ja teknologiapolitiikka on tulevaisuudessa keskitettävä tehokkaammin ja sovitettava paremmin yhteen. Pitkän aikavälin tutkimus- ja teknologiapolitiikalle antavat suuntaa vuonna 1993 esitetyn kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä koskevan valkoisen kirjan tavoitteet. Välineet: tutkimuksen, teknologisen kehittämisen ja esittelyn puiteohjelma; yhteinen tutkimuskeskus; Euroopan komission erityiset tutkimusohjelmat; EUREKA. Talousarvio: tutkimuksen, teknologisen kehittämisen ja esittelyn neljännelle puiteohjelmalle osoitetaan vuosiksi määrärahoja 12,3 miljardia ecua sekä tehdään miljardin ecun varaus. -> Euroopan komissio on vuodesta 1993 pitänyt tutkimusta ja teknologista kehittämistä ÓykkösprioriteettinaÓ. Huomattavaa panostusta tutkimukseen pidetään välttämättömänä kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi, koska amerikkalaisten ja aasialaisten kilpailijoiden etumatka kasvaa. Eurooppalaisten yritysten heikkoudet ilmenevät sekä perinteisillä että erityisesti korkean teknologian aloilla. -> Euroopan unionin toiminnan taustalla on hidas talouskasvu ja rakenteellinen työttömyysongelma, jota Euroopan laajuinen lama pahensi 90- luvun alussa. Nämä ongelmat pakottavat toimimaan. Muodollisen perustan muutetulle tutkimus- ja teknologiapolitiikalle antavat yhtenäisasiakirja vuodelta 1986 ja sopimus Euroopan unionista, johon on kirjattu EY:n perustamissopimuksen 130 f-130 p artiklan tapaan tavoite lujittaa yhteisön teollisuuden tieteellistä ja teknologista perustaa. Näin ollen Euroopan komissio ja jäsenvaltiot pyrkivät huolehtimaan siitä, että teollisuuden mahdollisuuksia hyödynnetään paremmin. Komissio reagoi taloudelliseen tilanteeseen konkreettisesti vuoden 1993 lopulla esittämällä kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä koskevan valkoisen kirjan. Se toimii lähtökohtana ja ohjenuorana paikallisella, kansallisella ja yhteisön tasolla tehtäville ratkaisuille, joilla pyritään luomaan luja perusta kansantalouksien kehitykselle, jotta ne voisivat vastata kansainväliseen kilpailuun ja luoda työpaikkoja, joita tarvitaan miljoonia. Valkoisessa kirjassa mainitaan tässä yhteydessä myös tutkimus ja teknologinen kehittäminen (TTK) sekä televiestintä,

194 194 jotka ovat tulevaisuudessa yhä tärkeämpiä ja joita on kehitettävä voimakkaasti teollisuuden kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Komission näkemykset on koottu tutkimuksen, teknologisen kehittämisen ja esittelyn neljänteen puiteohjelmaan ( ), josta -> Eurooppa-neuvosto ja -> Euroopan parlamentti päättivät joulukuussa 1993 ja jolle on osoitettu määrärahoja 12,3 miljardia ecua sekä miljardin ecun varaus. Verrattuna kolmanteen puiteohjelmaan, jonka rahoitusta joulukuussa 1992 lisättiin 5,7 miljardista ecusta 6,6 miljardiin ecuun, on tutkimusmäärärahoja nykyisin käytössä huomattavasti aikaisempaa enemmän. Kehitys Euroopan talousyhteisön (ETY) ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamisen yhteydessä tutkimus- ja teknologiapolitiikasta tuli yhteisötason politiikkaa. Tämä näkyi selvästi nimenomaan Euroopan ydinteknologiapolitiikassa, jonka tarkoituksena oli yhteisön tutkimuksen ja uraanin hankinnan sääntelyn avulla kehittää kansainvälisesti kilpailukykyistä ja itsenäistä ydinteknologiaa. Tätä varten perustettiin yhteinen tutkimuskeskus (YTK) ja Euratomin hankintakeskus. Teknologian alan kilpailukyvyn heikkenemisen ja riippuvuuden välttämiseksi tutkimus- ja teknologiapolitiikkaa laajennettiin vuonna 1969 Euroopan valtionpäämiesten ja pääministereiden huippukokouksessa Haagissa. Vuonna 1974 Euroopan yhteisö perusti ETY:n perustamissopimuksen 235 artiklan nojalla tutkimusohjelmia, joissa kustannukset jaetaan tutkimuslaitosten ja yritysten kesken. Mikroelektroniikan perustutkimuksen edistämiseksi tarkoitetun ESPRITohjelman (European Strategic Programme for Research and Information Technology) hyväksyminen vuonna 1984 merkitsi Euroopan teknologiapolitiikalle laadullista harppausta eteenpäin. Yhä nopeamman teknisen kehityksen ja maailmanlaajuisen teknologiakilpailun lisääntymisen vuoksi tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen merkitys lisääntyi edelleen 80-luvulla. Euroopan -> sisämarkkinoita toteutettaessa myös ajatus ÓEuroopan teknologiayhteisöstäó valtasi alaa. Huolimatta Euroopan komission ja yksittäisten jäsenvaltioiden toisinaan melko erilaisista näkemyksistä jotka johtivat toisaalla yhteisön toimintaan ja toisaalla EUREKAN (pitkälti yksityisin varoin ja yksittäisten jäsenvaltioiden toimesta toteutettu teknologiahanke) perustamiseen teknologiapolitiikka otettiin vuonna 1986 yhtenäisasiakirjassa ja vuonna 1993 Maastrichtin sopimuksessa oikeudellisesti osaksi Euroopan unionia. Vuodesta 1984 yhteisön toimintalinjat ja määrärahat on esitetty Tutkimuksen, teknologisen kehittämisen ja esittelyn puiteohjelmissa. Uudet painopisteet Euroopan komissio on vastannut kansainvälisen teknologisen kehityksen haasteisiin entistä energisemmin asettaessaan uudet painopisteet neljännessä puiteohjelmassa ja kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä koskevassa valkoisessa kirjassa. Eurooppalaisessa tutkimuksessa havaitut puutteet, joita Euroopan komission mielestä on sekä rahoituksessa että tutkimuksen koordinoinnissa, on tarkoitus poistaa erityisesti neljännen puiteohjelman avulla. Televiestintä, tietotekniikka ja innovaatiot, joita Euroopan komissio edistää lukuisten

195 hankkeiden, ohjelmien ja taloudellisen tuen avulla, ovat Euroopan talouden tulevaisuuden kannalta keskeisiä aloja. Valkoisessa kirjassaan komissio on kehottanut luomaan Euroopan laajuisten liikenne- ja energiaverkkojen lisäksi myös televiestintä- ja tietotekniikkaverkkoja, jotta voitaisiin vahvistaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä ja varmistaa kasvu ja työllisyys. Euroopan laajuisten viestintäverkkojen luominen ja perustavaa laatua olevat innovaatiot synnyttävät uusia markkinoita. Tavoitteena on luoda Óyhteinen viestintäalueó, jota pidetään keskeisenä edellytyksenä Euroopan sisämarkkinoiden toteuttamisessa. KÄSIKIRJA 195 Tiivistelmä Nopea teknologinen kehitys, kansainvälinen teknologiakilpailu ja heikompi kilpailuasema asettavat Euroopan suorituskyvylle suuria haasteita, ja Euroopan unionilta vaaditaan uudenlaista toimintaa. Tutkimus- ja teknologiapolitiikan avulla Euroopan teknologisessa kehityksessä havaittuja puutteita voidaan korjata. On syytä välttää aiemmin tehtyjä virheitä (esim. Euroopan puolijohdetuotannon edistämiseen tarkoitetun JESSI-ohjelman puutteellinen toteuttaminen tai epäonnistuneet teräväpiirtotelevision käyttöönottohankkeet) ja edistettävä sitä vastoin voimakkaammin pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa. Kokonaistalouden kannalta on myös oleellista, että lupaavaa tutkimus- ja teknologiapolitiikkaa täydennetään muilla aloilla toteutettavilla hankkeilla. Tällaisia aloja ovat kilpailu-, teollisuus-, sääntely- ja työmarkkinapolitiikka. Eri alojen toimenpiteitä yhdistettäessä syntyy kuitenkin kitkaa. Poliittisten ristiriitojen ydin on, että tutkimus- ja teknologiapoliittiset hankkeet, joita haukutaan ohjaileviksi teollisuuspoliittisiksi toimenpiteiksi, eivät sovi yhteen kilpailupolitiikan perusajatusten kanssa. ÓVapaan markkinataloudenó ja ÓsääntelynÓ kannattajien vuosikymmeniä jatkunut kiistely tukien tarpeellisuudesta uhkaa tukahduttaa yhteisössä tarvittavan uudenaikaistamisen. Tästä on seurauksena hämmennystä ja toimintakyvyttömyyttä. Kaiken kaikkiaan olisi syytä tukea Euroopan teknologisia vahvuuksia yhteisön tason strategisella toiminnalla, jossa kaikki tarvittavat politiikan osa-alueet otetaan huomioon ja yhdistetään tehokkaasti keskenään yhteensopiviin välineisiin. Jürgen Turek

196 196 Ulkosuhteet Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 3 artiklan b, q ja r kohta, 9 artikla, artikla, 110, 113 ja 115 artikla, 130 u-y artikla, a artikla, 228 artikla, 228 a-231 artikla, 238 artikla, EU-sopimuksen O artikla. Tavoitteet: yhteiseen tullitariffiin perustuvan muiden kuin yhteisön jäsenvaltioiden kanssa käytävän yhteisen ulkomaankauppapolitiikan kehittäminen ja toteuttaminen, yhteisten ulkomaankaupan etujen ajaminen kansainvälisissä kauppasuhteissa, kansainvälisen talouden liberalisoinnin jatkaminen, erityisen tiiviiden taloudellisten ja kauppapoliittisten suhteiden kehittäminen tiettyihin valtioihin tai valtioryhmittymiin sekä kolmannen maailman tukeminen ja kehittäminen kaupan ja taloudellisen yhteistyön avulla. Ulkosuhteilla tarkoitetaan -> Euroopan unionin (EU) kielenkäytössä unionin suhteita muihin kuin yhteisön jäsenvaltioihin sekä sen suhteita kansainvälisiin talouden ja kaupan alojen järjestöihin. Vaikka ulkosuhteet ovat ulkopoliittisesti hyvin merkittäviä, ne erotetaan käytännössä ja oikeudellisesti -> yhteisestä ulkoja turvallisuuspolitiikasta (YUTP). YUTP:n piiriin kuuluvat Euroopan unionin varsinaiset poliittiset suhteet kolmansiin maihin ja kansainvälisiin järjestöihin. Ulkosuhteiden pääalueet ovat yhteinen kauppapolitiikka, assosiointipolitiikka sekä -> kehitysyhteistyö. Yhdessä YUTP:n kanssa ne muodostavat eurooppalaisen ulkopolitiikan pohjan. Ulkosuhteiden perustana ovat EU:n yhteinen tullitariffi, EU:n toimielimille annettu toimivalta ulkosuhteissa, sopimuksiin perustuvat menettelysäännöt, laaja johdettu yhteisöoikeus sekä kolmansien maiden kanssa solmittujen kahdenvälisten ja monenvälisten sopimusten jatkuvasti kasvava verkosto. Syntyminen ja oikeusperusta EU:n yhteismarkkinoiden (-> sisämarkkinoiden) ja tulliliiton toiminta edellytti yhtenäisiä vienti- ja tuontisäännöksiä sekä yhtenäistä etujen ajamista suhteissa kolmansiin maihin. Euroopan yhteisöjen kuusi perustajavaltiota näkivät siksi jo perustamissopimuksissa tarpeelliseksi siirtää EY:n toimielimille toimivaltaa taloudellisten ulkosuhteiden yhtenäistämistä varten. Ulkopoliittisten suhteiden hoitamisesta vastaavat kuitenkin edelleen jäsenvaltiot. Jäsenvaltioiden päätöksen taustalla oli yhteisen kauppapolitiikan kehittämistavoite (EY:n perustamissopimuksen 113 artikla). Perustamissopimuksen mukaisesti yhteinen kauppapolitiikka siirtyi siirtymäkauden jälkeen vuonna 1970 yhteisön toimivallan piiriin. Yhteisö voi tehdä sopimuksia kolmansien maiden kanssa myös muilla sellaisilla politiikan aloilla, joilla sillä ei ole varsinaista toimivaltaa ulkosuhteissa, jos sillä

197 kuitenkin on näillä aloilla yhteisön sisäinen sääntelytoimivalta. Tämä on mahdollista esimerkiksi -> kalastuspolitiikassa tai -> tutkimuksessa ja teknologiassa. Tämä implisiittinen sopimustoimivalta, joka on yksi tärkeä ulkosuhteiden oikeudellinen perusta, tunnustettiin -> Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vuonna 1971 antamassa AETR-tuomiossa. EY:n ja sen jäsenvaltioiden välillä on kuitenkin ollut usein erimielisyyksiä toimivallan rajaamisesta. Niitä on soviteltu ja sovitellaan usein siten, että kansainvälisissä sopimuksissa osapuolena ei ole vain yhteisö, vaan myös sen jäsenvaltiot (ns. sekasopimus).tärkeää ulkosuhteiden muotoilemiselle on myös se, että yhteisöä edustavat useissa kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä -> Euroopan komission valtuuskunnat. Vastaavasti lähes kaikilla valtioilla on diplomaattinen edustus EU:ssa Brysselissä. KÄSIKIRJA 197 Yhteinen kauppapolitiikka on erityisasemassa ulkosuhteiden laajassa joukossa. Ulkosuhdepolitiikoista pisimmälle yhdentyneenä se muodostaa sisämarkkinoiden julkisivun ja on politiikkaa, jota harjoittaa maailman suurin kauppamahti. Autonominen kauppapolitiikka Autonominen kauppapolitiikka kattaa kaikki sellaiset tavaroiden vientiä ja tuontia koskevat toimenpiteet, joita unioni ei toteuta kolmansien maiden kanssa tehtyjen sopimusten velvoittamana vaan autonomisesti. Niitä ovat yhteiset vienti- ja tuontisäännökset, polkumyynnin, tukien tai laittomien kauppatoimien vastaiset suojatoimet sekä määrälliset rajoitukset (kiintiöt) ja ulkopoliittisista syistä käyttöönotetut vientikiellot (kauppasaarrot ja talouspakotteet). Autonomiset toimenpiteet ovat erityisen tärkeitä, kun yhteisön taloutta suojellaan kolmansien maiden tuonnin aiheuttamia vahinkoja vastaan. Ne voidaan jakaa neljään luokkaan: (1) ÓPolkumyynnin vastaisia toimenpiteitäó voidaan toteuttaa polkumyynnin vahingoittaman yhteisön teollisuudenalan pyynnöstä jäsenvaltioiden kuulemisen ja komission tarkastuksen jälkeen. Komission määräämät toimet voivat olla väliaikaisia polkumyynnin vastaisia tulleja, jotka -> Euroopan unionin neuvosto voi muuttaa pysyviksi yksinkertaisella enemmistöllä. Tullien sekä muiden suojatoimien käyttöönotto edellyttää, että polkumyynti on todettavasti jo aiheuttanut tai uhkaa aiheuttaa vahinkoa kyseiselle teollisuudenalalle. (2) ÓTukien vastaiset toimenpiteetó kohdistuvat edellä mainituista toimista poiketen kolmansien maiden yhteisöön suuntautuvaa tuettua tuontia vastaan. Niiden toteuttamisessa noudatetaan polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden menettelyä. Se voi johtaa väliaikaisten tai pysyvien tasoitustullien määräämiseen kyseisille tuotteille. Sekä tukien että polkumyynnin vastaiset toimenpiteet ovat sopusoinnussa GATT-säännösten kanssa. (3) ÓSuojalauseketoimenpiteitäÓ voidaan ottaa käyttöön silloin, kun kolmansien maiden tuonnin määrän merkittävä kasvu ja huomattavat hinnanalennukset

198 198 ovat todettavasti aiheuttaneet vakavaa vahinkoa jollekin yhteisön talouden alalle. Suojalauseketoimia ovat tuontivalvonta ja määrälliset rajoitukset. Koska GATT-säännökset ovat hyvin tarkkoja suojalauseketoimien suhteen, yhteisö on hyödyntänyt tätä mahdollisuutta toistaiseksi vain harvoin. (4) Vuodesta 1984 alkaen yhteisöllä on ollut käytössään myös ns. uusi kauppapoliittinen väline (NCI). Sen ansiosta yhteisö voi reagoida suhteellisen nopeasti myös niihin laittomiin kauppatoimiin, joita kolmannet maat kohdistavat yhteisön vientituotteisiin. Käytännössä tämä uusi väline tarkoittaa lähinnä kansainvälisten neuvottelu- ja sovittelumenettelyjen käyttämistä, mutta se voi johtaa myös ankarampiin toimiin. Niitä ovat mm. kauppamyönnytysten peruminen, kyseisten maiden tuontituotteille määrättävät korotetut tullimaksut ja määrälliset rajoitukset. Autonomisen kauppapolitiikan erikoisuutena ovat ulkopoliittisista syistä toteutetut kauppapakotteet, esimerkiksi Irakin ja Bosnian vastaiset kauppasaarrot. Neuvosto voi päättää määräenemmistöllä komission ehdotuksesta tällaisista seuraamuksista EY:n perustamissopimuksen 228 a artiklan mukaisesti sen jälkeen, kun asiasta on tehty periaatepäätös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhteydessä. Autonomisen ja myös sopimuksiin perustuvan kauppapolitiikan perusta on EY:n perustamissopimuksen 9 ja artiklassa määrätty yhteinen tullitariffi. Yhteisöllä on perustamissopimuksen mukaisesti käytössään koko tavaranvaihtoa koskeva yhteinen ulkotulli kolmansiin maihin nähden. Neuvosto voi halutessaan päättää yhteisen tullitariffin autonomisista muutoksista komission ehdotuksesta.

199 Kauppatase Prosenttiosuus maailmankaupasta (ilman EU:N sisäistä kauppaa) (miljardia ecua-1995) KÄSIKIRJA 199 Tärkeimmät vientimaat Tärkeimmät tuontimaat Koko maailma 48,2 EUR 15 18,5 Koko maailma 45,8 EUR 15 20,2 USA 20,0 USA 15,9 Venäjä 1,2 Kiina 3,4 Japani 8,7 Venäjä 2,1 Kiina 4,0 Japani 12,0 Sopimuksiin perustuva kauppapolitiikka Sopimuksiin perustuvan kauppapolitiikan piiriin kuuluvat kaikki tavaroiden vientiä ja tuontia koskevat EU:n ja kolmansien maiden väliset sopimukset. Ne voivat koskea tiettyjä kolmansia maita tai niiden muodostamia valtioryhmittymiä. Sopimukset voivat olla myös maailmanlaajuisia, mistä ovat esimerkkinä GATTin viimeisimmän joulukuussa 1993 päättyneen Uruguayn kierroksen tulokset. Sopimuksiin perustuvassa kauppapolitiikassa komissiolla on yksinään aloiteoikeus ja sen lisäksi neuvotteluoikeus. Jäsenvaltiot kuitenkin valvovat komission neuvotteluja tiiviisti neuvoston kautta, mikä jättää komissiolle vain vähän tilaa toimia. Jäsenvaltiot lähettävät neuvotteluihin aina myös omia tarkkailijoitaan. Kauppapoliittisissa neuvotteluissa komissiota sitovat neuvoston yksityiskohtaiset ohjeet (ns. neuvotteluvaltuudet). Sen on lisäksi laadittava erityiskomitealle määräajoin kertomus neuvottelujen edistymisestä ja ongelmista (EY:n perustamissopimuksen 113 artiklan 3 kohta). Neuvosto hyväksyy (ratifioi) sopimukset komission ehdotuksesta. EY:n perustamissopimuksen 228 artiklaan sisältyvän yhtenäisen sopimuksentekomenettelyn mukaisesti -> Euroopan parlamenttia on kuultava määrättyjä sopimuksia koskevissa asioissa. Parlamentin on myös hyväksyttävä tietyt tärkeät sopimukset kuten assosiaatiosopimukset. Neuvoston ei kuitenkaan tarvitse kuulla parlamenttia yhteisen kauppapolitiikan alaan kuuluvista sopimuksista. Parlamentti saa tietoa neuvottelujen kulusta ja sopimusten sisällöstä asianomaisilta valiokunnilta. Yhteisö on tehnyt lukuisia erilaisia kauppasopimuksia kolmansien maiden kanssa. Muutamat näistä sopimuksista kattavat koko kauppasuhteiden alan, mutta useat

200 200 koskevat vain tiettyjä tuotteita tai tuoteryhmiä. Esimerkkejä sopimusten tärkeistä sisällöistä ovat kolmansien maiden omat yhteisöön suuntautuvalle tuonnille asetetut rajoitukset sekä yhteisön suosituimmuusaseman myöntäminen. Viimeisten 10 vuoden aikana yhteisö on hyödyntänyt kauppapoliittisia mahdollisuuksiaan laajalti sitä lähinnä olevien talousalueiden eli Keski- ja Itä- Euroopan sekä Välimeren alueen kehittämiseen ja lähentämiseen. Erityisen tärkeitä sopimuksiin perustuvassa kauppapolitiikassa ovat 1960-luvulla aloitetut laajat GATT-neuvottelukierrokset. Yhteisö ei tosin muodollisesti ole GATT:n tai sitä seuranneen Maailman kauppajärjestön (WTO) sopimuskumppani, mutta se käy neuvotteluja jäsenvaltioidensa edustajana. Uruguayn kierroksen neuvotteluissa yhteisö ajoi menestyksekkäästi mm. uusia huomattavia tuontitullivähennyksiä, palvelukaupan sisällyttämistä kansainväliseen kauppajärjestelmään, vähimmäisvaatimuksia henkisen omaisuuden suojelemiseksi, GATT-säännösten tiukentamista sekä kauppakiistojen sovittelumenettelyn uudistamista. Myönnytyksiä se joutui sen sijaan tekemään lähinnä -> maatalouspolitiikassaan, jossa sen oli sitouduttava vähentämään merkittävästi vientitukia ja tuetun viennin määrää sekä laskemaan kotimaisen tuen tasoa. Tekstiilialalla se suostui poistamaan asteittain vuonna 1994 rauenneen kansainvälisen tekstiilialan yleissopimuksen mahdollistamat määrälliset rajoitukset, joilla suojeltiin yhteisön tekstiili- ja vaatetusteollisuutta. Ratkaisemattomia ongelmia on yhä lähinnä palvelualalla ja terästeollisuudessa, joissa yhteisön ja USA:n näkökannat ovat edelleen varsin kaukana toisistaan. Uusia aloitteita yhteisön suhteissa Yhdysvaltoihin ja Japaniin Yhteisön taloudellisten ulkosuhteiden kannalta tärkeä toimija on ensinnäkin USA, joka on yhteisön tärkein yksittäinen kauppakumppani ja jolla on avainasema maailman talousjärjestelmässä. Toisena ovat Aasian teollistuneiden valtioiden nopeasti kehittyvät kansantaloudet. Niiden merkitys uusina laajenevina markkinoina ja kasvavina kauppamahteina tulee lisääntymään tulevaisuudessa. Yhteisö on tehnyt viime aikoina tärkeitä uusia aloitteita suhteissaan näihin molempiin. Joulukuussa 1995 yhteisö ja USA sopivat yhteisestä Atlantin yli ulottuvasta asialistasta (Transatlantic Agenda). Poliittisen yhteistyön tiivistämisen lisäksi siinä pyritään tehostamaan yhteistyötä GATT:n Uruguayn kierroksen tulosten täytäntöönpanossa. Edelleen asialistassa sovittiin Yhdysvaltojen ja Euroopan välisten markkinoiden asteittaisesta toteuttamisesta. Se tapahtuu poistamalla kahdenväliset kauppaesteet sekä aloittamalla kattava vuoropuhelu molempien osapuolten yksityisten sektoreiden välillä. Lisäksi laajennettiin yhteistyötä teknisten kauppaesteiden poistamisessa ja tuotehyväksyntävaatimusten yhdenmukaistamisessa. ÓTransatlantic Business DialoginÓ pohjalta on hallituksille annettu jo ensimmäiset konkreettiset suositukset kilpailusääntöjen ja tuotestandardien yhdenmukaistamisesta. Asialistan toteutuminen on tärkeää

201 USA:n ja EU:n suhteiden kannalta, joita useat kauppapoliittiset erimielisyydet yhä hankaloittavat. KÄSIKIRJA 201 Essenin kokouksessaan joulukuussa > Eurooppa-neuvosto hyväksyi uuden Aasiaa koskevan strategian. Sen tavoitteena on kehittää EU:n ja Aasian valtioiden välisiä suhteita kaupan ja teollisen yhteistyön aloilla. Tarkoituksena on myös kehittää yhteistyötä investointien tukemisen, yritysten välisen yhteistyön sekä tutkimuksen ja kehityksen aloilla. Yhteistyötä tehdään sekä kahdenväliseltä pohjalta että osana laajempaa alueellista yhteistyötä. Bangkokissa maaliskuun alussa 1996 pidetyssä ensimmäisessä Euroopan ja Aasian välisessä huippukokouksessa saavutettiin yhteistyön ensimmäiset suuremmat edistysaskeleet. Yhteisö ja kymmenen taloudellisesti merkittävintä Aasian valtiota määrittelivät markkinataloudellisen lähtökohdan, jossa tiivis euro-aasialainen kumppanuussuhde perustuu syrjimättömään kaupan liberalisointiin ja avoimiin alueellisiin yhteistyömuotoihin. Bangkokissa sovittiin myös neuvottelutoiminnan lisäämisestä Maailman kauppajärjestössä sekä konkreettisista toimintaohjelmista esimerkiksi investointien tukemisen ja tullimenettelyjen yksinkertaistamisen aloilla. Yhteenveto Yhteisö on onnistunut perustamisestaan lähtien luomaan ulkosuhteissaan kattavan taloudellisen välineistön ja sopimussuhteiden tiheän verkoston. Viimeisin GATT:n neuvottelukierros osoitti jälleen, että yhdessä USA:n kanssa yhteisöllä on kansainvälisissä taloussuhteissa avainasema, jota edes Japani ei uhkaa. Se antaa yhteisölle laajat mahdollisuudet toimia maailmanpolitiikassa, mutta näitä mahdollisuuksia on kuitenkin hyödynnetty ja hyödynnetään riittämättömästi. Se taas johtuu yhteisön ulkopoliittisten toimintajärjestelmien ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan heikosta kehityksestä. Pitkällä aikavälillä taloudellisten ulkosuhteiden vakaus ja kehittyminen edellyttävät tehokasta yhteistä ulkopolitiikkaa. Niin kauan kuin sellaista ei ole käytettävissä, taloudellisten ulkosuhteiden ja ennen kaikkea yhteisen kauppapolitiikan on täytettävä tämä tyhjiö. Ulkosuhteiden on vahvistettava ja kehitettävä Euroopan unionin asemaa kansainvälisissä suhteissa. Se tapahtuu kehittämällä yhteisön omia välineitä vastaamaan kansainvälisiä taloussuhteita sekä luomalla uusia ja tiiviimpiä sopimussuhteita. Jörg Monar

202 202 Viestintäpolitiikka Perustamissopimuksen määräykset: viittaukset EY:n perustamissopimuksen 59 ja 60 artiklaan (palvelujen tarjoamisen vapaus), 130 f-q artiklaan, (tutkimus ja teknologinen kehittäminen) sekä 128 artiklaan (kulttuuri). Tavoitteet: eurooppalaisten viestintämarkkinoiden luominen, kilpailukykyisen ohjelmateollisuuden tukeminen ja kehittäminen, teräväpiirtotelevisiota koskevan standardin käyttöönotto. Yksittäisiä ohjelmia: MEDIA II audiovisuaalisen teollisuuden tukemiseksi ja kehittämiseksi, EUREKA 95-hanke teräväpiirtotelevisiota koskevan standardin luomiseksi, audiovisuaalinen EUREKA audiovisuaalisen infrastruktuurin tukemiseksi. Joukkotiedotusvälineet mahdollistavat viestinnän. Niillä on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä keskeisinä kulttuurin, viihteen ja tiedon välittäjinä. Kaikkea viestintäpolitiikkaa harjoitettaessa on säilytettävä herkkä tasapaino talous- ja kulttuurinäkökohtien välillä. Kaupallisena tuotteena joukkotiedotusvälineet ovat yhteisön -> sisämarkkinoita koskevien sääntöjen alaisia. Sen sijaan kulttuuri on kansalliseen toimivaltaan kuuluva asia; -> Euroopan unionin (EU) toimivallasta kulttuurin alalla määrätään perustamissopimuksessa vasta Euroopan unionista tehdyn sopimuksen myötä, EY:n perustamissopimuksen 128 artiklassa, ja se kattaa pääasiassa mahdollisuuden antaa yhteisiä suosituksia ja toteuttaa täydentäviä tukitoimenpiteitä. Painettujen tiedotusvälineiden osalta vapaan tiedonvälityksen periaate on EU-maissa ollut itsestään selvä jo vuosia, eikä asiasta sen vuoksi ole tarvittu yhteisiä sääntöjä. Näin EU:n viestintäpolitiikka rajoittuu lähes pelkästään audiovisuaalisiin tiedotusvälineisiin. Mikään muu ala on tuskin muuttunut enempää kuluneen vuosikymmenen aikana. Alun perin kansalliset säädökset ja taajuuksien vähyys sanelivat viestintäpolitiikalle tiukat rajat. Myöhemmin kaapeli- ja satelliittitekniikka löivät itsensä läpi. Tämä johti toisaalta vastaanotettavien ohjelmien määrän räjähdysmäiseen kasvuun, toisaalta yhä tavallisemmiksi tulleet yli maiden rajojen lähetettävät ohjelmat rajoittivat tuntuvasti kansallisen viestintäpolitiikan mahdollisuuksia. Ohjelmantarjoajien kannalta tämän kehityksen kanssa rinnakkain kasvoi tarve tasoittaa tuotantokulujen kasvua laajentamalla ohjelmien levitysaluetta. Eurooppalaisen elokuva- ja televisiotuotannon kannattavuus Euroopassa on varsin rajattu -niitä esitetään 80- prosenttisesti ainoastaan valmistusmaassaan. Sitä

203 vastoin erityisesti amerikkalaisten tuotantojen kulut saadaan katettua jo pelkillä kotimaan esityksillä ja ne tulvivat Euroopan markkinoille huomattavasti halvemmalla. KÄSIKIRJA 203 Euroopan viestintämarkkinat EY on pyrkinyt jo 80-luvun alusta lähtien luomaan viestintämarkkinat. Palvelujen tarjoajia koskevien säädösten yhdenmukaistamisella pyritään varmistamaan, että käytännössä tuskin estettävissä oleva televisio-ohjelmien levittäminen yli maiden rajojen ei riko vastaanottajamaiden sääntöjä. Pitkään kestäneen valmistelun jälkeen -> Euroopan unionin neuvosto hyväksyi EY-direktiivin televisio ilman rajoja. Sen myötä audiovisuaalisia ohjelmia voidaan levittää vapaasti EU:n sisällä noudattaen kuitenkin yhteisiä vähimmäissääntöjä ja ottaen huomioon kulttuuripoliittiset tavoitteet. Direktiiviin sisältyy yhtäältä mainosajan rajoittaminen, alaikäisten suojeluun tähtääviä säännöksiä sekä vastineoikeus, toisaalta kiivaiden erimielisyyksien kohteena olleita säännöksiä eurooppalaisten televisio-ohjelmien tukemisesta, levittämisestä ja tuotannosta. Niiden mukaan yli 50 prosenttia lähetysajasta on varattava eurooppalaiselle tuotannolle. Lisäksi vähintään 10 prosenttia lähetysajasta tai ohjelmistobudjetista on varattava riippumattomien tuottajien valmistamille teoksille. Tosin näitä kiintiösäännöksiä on toteutettava mahdollisuuksien mukaan, joten niiden noudattamatta jättämisestä ei voi valittaa. Lisäpöytäkirjoissa taataan lisäksi jäsenvaltioille oikeus määrätä tiukempia sääntöjä koskemaan kotimaisia televisiotoiminnan harjoittajia. -> Euroopan komission pyrkimykset kehittää televisiodirektiiviä ovat herättäneet uudelleen sitä koskevan periaatteellisen arvostelun. Ennen kaikkea Ranska on jo vuosia halunnut eurooppalaisen tuotannon osuudesta määrättäväksi sitovalla kiintiöllä oman elokuvateollisuuden tukemiseksi ainakin siirtymäkauden ajan, kun taas muut jäsenvaltiot eivät pidä tällaista menettelyä kovin hyödyllisenä, vaan helposti kierrettävissä olevana protektionismina. Maaliskuussa 1995 komissio esitti ehdotuksen televisio ilman rajoja -direktiivin tarkistamiseksi. Siinä ehdotettiin mm. sitovaa kiintiöjärjestelmää kymmeneksi vuodeksi. Ehdotus hyväksyttiin Euroopan parlamentissa, mutta neuvostossa siitä ei päästy yksimielisyyteen. Kesäkuussa 1996 neuvosto vahvisti yhteisen kannan, jossa se pidensi joustavan kiintiöjärjestelmää viideksi seuraavaksi vuodeksi. Televisiodirektiivin myöhemmässä tarkistuksessa on tarkoitus ottaa huomioon myös audiovisuaalisella alalla tapahtuneet valtavat tekniset muutokset (etäostokset). Lisäksi EU:n toimivaltaa viestintäpolitiikan alalla on epäilty useaan otteeseen. Unionin perusteluna on television pitäminen palveluna. Kiintiömääräyksien antaminen on kuitenkin toisaalta myös puuttumista ohjelmasuunnitteluvaltaan, josta esimerkiksi Saksassa päätetään osavaltiotasolla.

204 204 Viime vuosina Euroopan viestintämarkkinoita on täydennetty eräiden tukitoimenpiteiden avulla. Vuonna 1993 annettiin kaksi direktiiviä yli rajojen lähetettävien tuotantojen tekijänoikeutta koskevien sääntöjen yhteensovittamisesta. Vuonna 1992 julkaistu vihreä kirja käynnisti koko EU:n alueella kiihkeän keskustelun siitä, onko Euroopan tason sääntely mielekäs tapa ylläpitää joukkotiedotusvälineiden moniarvoisuutta ja välttää hallitsevia markkinaasemia. Audiovisuaalisen infrastruktuurin tukeminen Elokuva- ja televisiotuotantoa pidetään EU:ssa ensiarvoisen tärkeänä kulttuurin ja identiteetin välittäjänä. Markkinoilla vallitsevan vaikean tilanteen vuoksi Euroopan komissio julkaisi vuonna 1994 vihreän kirjan käynnistääkseen keskustelua ohjelmateollisuuden vahvistamisen strategisista vaihtoehdoista. Sen tarkoituksena on toimia aloitteena kohti viestintäalan kilpailukykyistä ja tulevaisuuteen suuntautunutta kehitystä. Tarkkaan kohdistetun tuen avulla on tarkoitus voittaa markkinoiden sirpaloituminen, myös Euroopan kulttuurin moninaisuuden ilmentämiseksi. Juuri tämä on jo vuonna 1987 käynnistetyn MEDIA-ohjelman tavoite. Sen yhteydessä eurooppalaisen ohjelmateollisuuden kilpailukykyä pyritään parantamaan ohjaamalla varoja ammatilliseen koulutukseen sekä myös jälkiäänitykseen, yhteistyöhön sekä vuokrauksen ja jakelun tukemiseen. MEDIAohjelman avulla on tarkoitus luoda eurooppalaiselle elokuvatuotannolle suotuisa ympäristö puuttumatta kuitenkaan itse tuotantoprosessiin. Ohjelman pahimmaksi puutteeksi on osoittautunut varojen vähyys, ja sen vuoksi MEDIAn toisen vaiheen ( ) talousarvio onkin tarkoitus kaksinkertaistaa (noin 400 miljoonaan ecuun). Teknisten normien yhtenäistäminen Ongelmana Euroopassa ovat kielivaikeuksien lisäksi erilaiset televisiojärjestelmät. Sen vuoksi Euroopassa haluttiinkin käyttää elokuvateatterin kuvan tasoisen teräväpiirtotelevision (HDTV) käyttöönottoa teknisten normien yhtenäistämiseen. Yhteisön HDTV-politiikasta kehkeytyi kuitenkin teollisuuspoliittinen katastrofi. Teräväpiirtotelevision esiasteeksi ajatellun väliaikaisen D2-MAC-normin käyttöönotto ei nimittäin onnistunut. Yhä suositummiksi tulevien suoralähetyssatelliittien vaikutuksesta se tuntui sekä kuluttajista että tuottajista kalliilta eikä näin noussut kovin vetovoimaiseksi vaihtoehdoksi. Kohdattuaan kiihkeää vastarintaa tämä markkinoiden kehityksen vastainen suunnitelma oli peruttava. Sen rinnalla kehitettiin EUREKA-hankkeen yhteydessä suurin kustannuksin eurooppalaista HDTV-järjestelmää, jonka alun perin piti vakiintua maailmanlaajuiseksi normiksi. Vaikka Amerikassa oli kehitetty digitaalinen ja myös antennin välityksellä vastaanotettava HDTV-järjestelmä, EY piti vielä vuoden 1992 loppuun asti kiinni omasta analogisesta ja sen vuoksi teknisesti vanhentuneesta järjestelmästään. Vasta Ison-Britannian johdonmukainen vastarinta johti lopulta hankkeen keskeyttämiseen. Vuonna 1994 aloitettiin EUREKA-hankkeen yhteydessä työ digitaalisen normin parissa. Sen vuoksi odoteltaessa sivusuhteeltaan 16:9- muotoista teräväpiirtotelevisiota käytössä on siis tulevina vuosina useita

205 keskenään kilpailevia normeja ja kokoja. Koska uuden tekniikan menestys riippuu ratkaisevasti käytettävissä olevasta ohjelmatarjonnasta, neuvosto päätti heinäkuussa 1993 nelivuotisesta toimintasuunnitelmasta, johon on varattu 228 miljoonaa ecua. Laajakuvamuotoisten televisio-ohjelmien tuotannon edistämiseksi tämän tekniikan käytöstä johtuvat ylimääräiset kustannukset korvataan. KÄSIKIRJA 205 Tulevaisuudennäkymiä Digitaalisen aikakauden kynnyksellä viestintäala kuuluu Euroopan suurimpiin tulevaisuuden markkinoihin. Vuorovaikutteiset palvelut, yksilöllisesti käytettävissä olevat ohjelmat ja yhteydet maailmanlaajuisiin tietoverkkoihin asettavat Euroopan viestintäpolitiikalle uusia haasteita. Multimediatietoyhteiskuntaan mukaan pääsyä pidetään Brysselissä suurena mahdollisuutena. Kaupallisten näkökohtien ohella ei kuitenkaan tulevaisuudessakaan saa unohtaa joukkotiedotusvälineiden identiteettiä luovaa tehtävää. Huolimatta yhteisestä sääntelystä Euroopan viestintäpolitiikan on edistettävä järjestelmien moninaisuuden säilyttämistä Euroopassa. Sen rinnalla sellaiset yhteiset hankkeet kuten viidellä kielellä toimiva uutiskanava Euronews ja eurooppalainen kulttuurikanava ARTE mutta myös yli rajojen lähetettävät erikoisalojen ohjelmat voivat edistää todellisuutemme eurooppalaisen ulottuvuuden syvenemistä myös arkielämässä. Olaf Hillenbrand

206 206 Välimeren- ja Lähi-idänpolitiikka Välimeren-politiikan tavoite: tukea Lähi-idän rauhankehitystä, Itä-Euroopan ohella toisen tärkeän alueen poliittista ja yhteiskunnallista vakauttamista. Välineet: Taloudellinen yhteistyö, vakaiden kaupan rakenteiden aikaansaaminen ja sen myötä taloudellinen kehitys. Perusta: yhteisön Maghreb-suhteiden tulevaisuutta käsittelevä asiakirja SEK (92) 401, huhtikuu 1992; yhteisön Lähi-idän maiden suhteiden ja yhteistyön tulevaisuutta koskeva asiakirja, KOM (93) 375, syyskuu 1993; Euroopan unionin Välimeren politiikan laajentaminen: Euro-Välimeri-kumppanuuden luomista koskeva asiakirja, KOM (94) 427, marraskuu 1994; Euroopan neuvoston puheenjohtajan päätelmät Essenissä 1994 ja Cannesissa 1995, Euroopan unionin tiedote, liite 2/95. -> Euroopan unionin (EU) Välimeren- ja Lähi-idän-politiikan peruslähtökohdat laadittiin 70-luvulla. Jom Kippur -sodan puhjettua Israelin ja sen arabinaapureiden välillä ja sitä seuranneen arabiöljyntoimittajien öljysaarron jälkeen jäsenvaltiot puhuivat Euroopan poliittisen yhteistyön puitteissa marraskuun 1973 päätöslauselmassaan nopean Lähi-idän konfliktin lopettamisen puolesta. Ne päättivät lisäksi Kööpenhaminan huippukokouksessa joulukuussa 1973 euroarabialaisen vuoropuhelun aloittamisesta. Vuosina tehtiin yleisen Välimeren-politiikan mukaisesti yhteistyösopimus kaikkien eteläisen ja itäisen Välimeren alueen maiden kanssa rajoittamattomaksi ajaksi. Siihen liitettiin nk. rahoituspöytäkirjat, jotka tehdään viideksi vuodeksi kerrallaan; niiden mukaisten taloudellisten tukien olisi edistettävä sopimuspuolten taloudellista kehitystä. Vuoteen 1996 mennessä rahoituspöytäkirjoja on toteutettu neljä kierrosta. Vuonna > Eurooppa-neuvosto hyväksyi nk. Venetsian julistuksen, jonka tarkoituksena oli vuoropuhelun edistäminen PLO:n ja Israelin välillä ja löytää molempien konfliktin osapuolten välisen keskitien. 90-luvun alusta alkaen on Euroopan yhteisön toiminta laajentunut merkittävästi Välimeren alueella. Ajoittain vauhdikkaasti etenevä israelilais-arabialainen rauhankehitys tarjosi uusia poliittisia ja taloudellisia kehitysmahdollisuuksia. Kehitystä tukeakseen unioni osallistui erityisesti rauhankehityksen monenväliseen toimintaan, joka alkoi tässä muodossa Madridin konferenssissa 1991.

207 EU:n kauppa Välimeren alueen kolmansien maiden kanssa (miljardia ecua - EU:n 12 jäsenvaltiota vuonna 1994) KÄSIKIRJA 207 Tuonti Vienti Algeria 16% Tunisia 8% Muut 5% Libya 16% Marokko 10% Turkki 21% Malta ja Kypros 5% Algeria 10% Tunisia 8% Muut 11% Marokko 10% Israel Libya 11% 4% Egypti Israel 8% 20% Egypti 8% Turkki 19% Malta ja Kypros 10% Lähde: Eurostat Euroopan turvallisuuteen kohdistuu kuitenkin myös uusia uhkia: välimeren alueen kansantaloudet ovat alikehittyneitä verrattuna muuhun Eurooppaan, vuosittaisten tulojen henkeä kohden suhde on 1:10. Väestö kasvaa nopeasti, eli kun sen määrä vuonna 1990 oli 146 miljoonaa, arvioidaan sen vuonna 2010 olevan 230 miljoonaa. Tällainen kehitys voi aiheuttaa yhteiskunnallisia jännitteitä, ja se saattaa vahvistaa islamilaista fundamentalismia. Vastauksena näihin haasteisiin kehitettiin uusi EU:n Välimeren-politiikka kolmessa vaiheessa: vuonna > Euroopan komissio asetti tavoitteeksi eurooppailaismaghrebilaisen kumppanuuden ja vuotta myöhemmin pitkäaikaisen yhteistyön Israelin ja sen Mashreq-arabinaapureiden kanssa. Molemmat aloitteet johtivat kattavan Euro-Välimeri-kumppanuuden suunnitelmaan, jonka mukaisesti saatiin vuonna 1995 päätökseen assosiaatiosopimukset Israelin, Marokon ja Tunisian kanssa. Tämän kumppanuussuunnitelman ensimmäinen menestysaskel oli marraskuuta 1995 järjestetty Barcelonan konferenssi, johon osallistuivat kaikki EU:n jäsenvaltiot ja Välimeren maat sekä Jordania ja palestiinalaishallinto, lukuun ottamatta Libyaa, Albaniaa ja entisen Jugoslavian maita. Konferenssissa päätettiin laajasta ohjelmasta Euro-Välimeri-suhteiden uudelleen järjestämiseksi. Ohjelma perustuu kolmelle pylväälle: Ensimmäinen pylväs perustaa osallistujamaiden välille

208 208 turvallisuuskumppanuuden, jota ohjaavat rauhanomaisen kiistojen selvittelyn, varustelun valvonnan ja muiden periaatteiden mekanismit. Toisen pylvään tavoitteena ovat tehokkaammat alueiden väliset taloussuhteet. Sen keskeinen elementti on Euro-Välimeren vapaakauppa-alueen perustaminen vuoteen 2010 mennessä. Siitä alkaen on määrä käydä tullitonta teollisuustuotteiden kauppaa Välimeren markkinoilla, ja silloin on määra syntyä maailman suurin vapaakauppaalue, jolla on yli 600 miljoonaa mahdollista kuluttajaa. Kolmas pylväs laajentaa kumppanuuden yhteiskunnalliselle ja kulttuuriselle alueelle. Euroopan toimintaa täydentävät 4,6 miljardin ecun suuruiset taloudelliset avustukset vuosina Sen lisäksi -> Euroopan investointipankki (EIP) myöntää pitkäaikaisia samana suuruusluokassa lainoja. Taloudellisten tukien on tarkoitus mahdollistaa vapaakauppa-alueen vuoksi tarpeellisia taloudellisia ja poliittisia rakenneuudistuksia eteläisissä kumppanuusmaissa. Vuonna 1992 eteläisten Välimeren alueiden keskimääräinen bruttokansantuote henkeä kohden oli noin 1500 Yhdysvaltain dollaria, kun EU:n vastaava summa oli noin Yhdysvaltain dollaria. Jotta kumppanuusalueen tuloja voitaisiin nostaa tehokkaasti, olisi seuraavina vuosikymmeninä toteudattava 6 prosentin talouskasvu. EU pyrkii tähän tavoitteeseen supistamalla julkista sektoria ja vahvistamalla yksityistä taloutta. Lisäksi se yrittää edistää alueen sisäistä tavaranvaihtoa, joka on tähän asti ollut vain noin 7 prosenttia alueen kaupasta, erityisillä rahoitusvälineillä sekä kumppanuussopimuksilla. Sven Behrendt

209 Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka KÄSIKIRJA 209 Jäsenet: Kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot. Perustamissopimuksen määräykset: sopimus Euroopan unionista, B ja C artikla (tavoitteet, yhtenäinen toimintakehys, yhtenäisyys); J artikla (yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset); L artikla ja P artiklan 2 kohta (loppumääräykset) sekä neljä liitteeseen sisältyvää julistusta. Samalla kumottiin osastot I ja III, 28. helmikuuta 1986 tehdyn Euroopan yhtenäisasiakirjan 30 artikla. Tavoitteet: valvoa ulkopoliittisia perusetuja, joita ovat erityisesti unionin riippumattomuuden ja turvallisuuden takaaminen, yhteisen puolustuspolitiikan ja puolustuksen suunnittelu sekä rauhan, demokratian vahvistumisen, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien turvaaminen. Välineet: yhteiset kannat ja yhteiset toimet, yhteiset äänestykset, ehdotukset kansainvälisissä järjestöissä ja konferensseissa, viralliset toimenpiteet, tiedustelumatkat sekä diplomaattisten välineiden ja EY:n välineiden yhdistäminen. Talousarvio: vuonna ,25 miljoonaa ecua. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen -> Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden yhteistyöjärjestelmä kansainvälisen politiikan alalla. Se muodostaa Euroopan unionin ns. toisen pilarin. Mukana oleville hallituksille se on tärkeä mahdollisuus ajaa kansallisia etuja keskinäisen riippuvuuden maailmassa. YUTP:n tavoitteena on vaalia Euroopan unionin identiteettiä kansainvälisissä suhteissa. Muita tärkeitä tavoitteita ovat mm. kansainvälistä politiikkaa koskevan tiedon ja mielipiteiden jatkuva vaihtaminen, kansallisten näkökohtien yhteensovittaminen yhteisiä perusperiaatteita laatimalla sekä peruslähtökohtien toteuttaminen yhteisten toimien kautta. Tärkeitä vaiheita ja puutteita ulkopoliittisen yhteistyön kehityksessä ja 80-luvuilla EY:n perustajavaltioiden päätös jättää yhdenmukainen tai myöhemmin mahdollisesti yhteisöllinen ulkopolitiikka eurooppalaisen yhteistyön ulkopuolelle osoittautui viimeistään 1970-luvun alussa yhä epärealistisemmaksi. Ensinnäkin EY:stä tuli jo pelkästään taloudellisten ulkosuhteiden politiikkansa ansiosta

210 210 merkittävä kansainvälinen toimija. Toisaalta alettiin myös ymmärtää, että kun EY:n merkitys maailmantaloudessa kasvaa, siitä tulee riippuvainen omien rajojensa ulkopuolella tapahtuvasta kehityksestä. Samalla todettiin, että kansainvälisyyden tuomat paineet voitaisiin kohdata mahdollisesti paremmin yhdistyneenä länsieurooppalaisena rintamana. Vuoden 1973 arabimaiden ja Israelin välinen selkkaus kuului Euroopan poliittisen yhteistyön (EPC) ensimmäisiin, muttei välttämättä kovinkaan menestyksellisiin kokeiluihin. EY:n alkuperäisten kuuden ja eri laajentumiskierrosten jälkeen nykyisten 15 jäsenvaltion yhteinen toiminta ETYJ:n yhteydessä kuuluu myös yhteisen ulko-ja turvallisuuspolitiikan perinteisiin toiminta-aloihin. EY:n julistuspainotteista ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä moitittiin usein liian reagoivaksi ja toimettomaksi, vaikka sen avulla pystyttiinkin vaikuttamaan esim. ihmisoikeuskysymyksiin. EPC:n lähtökohta sellaisenaan osoittautui kuitenkin liian suppeaksi ja tehottomaksi tietyissä kriisitilanteissa. Uskottavan vaikuttamisen havaittiin riippuvan myös taloudellisten ja mahdollisesti sotilaallisten keinojen käyttömahdollisuuksista tai niiden puuttumisesta. EPC-diplomatian yhdistäminen erityisesti yhteisön välineisiin näytti välttämättömältä (esim. Irakin tunkeutuessa Kuwaitiin, Jugoslavian sodassa sekä reaktiokeinona entisen Neuvostoliiton romahtamiseen ja Keski- ja Itä-Euroopan demokratisoitumiskehitykseen). Se taas merkitsi muutoksia päätöksentekojärjestelmän rakenteissa ja menettelyissä. Uudet ulkopoliittiset haasteet, sisämarkkinaohjelman antama sysäys yhdentymiselle sekä talous- ja rahaliittokeskustelu vuosina leimasivat eurooppalaisesta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta käytyä periaatekeskustelua. Sen seurausta ovat myös Euroopan unionista tehdyn sopimuksen J artiklaan sisältyvät määräykset, jotka tulivat voimaan 1. marraskuuta YUTP:n peruselementit ja siitä saadut ensimmäiset kokemukset YUTP:n päätehtävänä on taata unionin turvallisuus, Ómukaan lukien pitkällä aikavälillä määriteltävä yhteinen puolustuspolitiikka, joka saattaa aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseenó (EU-sopimuksen J.4 artikla). YUTP:n odotettiin myös lisäävän yhteisön yhtenäisyyttä ja toimintakykyä. Sen toimivallan huomattava lisääminen heijastaa Länsi-Euroopan muuttuneita turvallisuuspoliittisia etuja, joita Atlantin liitto ei pysty enää yksin valvomaan. Tämä tehtävä lankeaa siten vuosikymmeniä taka-alalla toimineelle Länsi-Euroopan unionille (WEU). ÓEuroopan unionin kehityksen erottamattomana osanaó se tulee unionin ÓpyynnöstäÓ laatimaan ja toteuttamaan puolustuspoliittisia päätöksiä ja toimia (mistä on esimerkkinä poliisijoukkojen lähettäminen bosnialaisen Mostarin kaupungin EUhallinnon avuksi). Muiden YUTP:aa koskevien määräysten tapaan EU-sopimuksen J.4 artiklan määräykset ovat syntyneet ristiriitaisten kansallisten etujen kompromissina, ja siksi niitä voidaan tulkita käytäntöön sovellettaessa. Ainakin WEU-sopimuksen voimassaoloajan päättymiseen eli vuoteen 1998 asti WEU:n ja YUTP:n toimielimet ovat vastuussa YUTP:n käytännön toteutuksesta. Sen onnistumista ja tehokkuutta voidaan tosin epäillä esimerkiksi sen suhteen, miten

211 WEU kehittää toimintavalmiuksiaan kriisienhallinnassa. Ongelmien vähentämiseksi WEU:n ja EU:n välille on Maastrichtin sopimuksen voimaantulosta alkaen pyritty luomaan järjestelmällinen työnjako. Ensimmäiset yritykset muotoilla Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa mainittu EU:n sotilaallinen ulottuvuus ovat toistaiseksi olleet hyvin ristiriitaisia. Lähtökohdaksi otettiin laaja turvallisuuskäsite eikä hyvin arkaluontoisina pidettyihin yhteisen puolustuksen suunnitelmallisiin ja toiminnallisiin näkökohtiin puututtu lainkaan. Näitä arkaluontoisia kysymyksiä ovat mm. nykyisten ja tulevien jäsenten puolustusvelvollisuus ja turvallisuustakuut, yhteisen puolustuksen vaikutukset Atlantin liittoon sekä EU:n sotilaallinen toimintavalmius NATO:n tuella tai ilman. KÄSIKIRJA 211 Luopumalla yksimielisyyden periaatteesta, mikä perinteisen diplomatian näkökulmasta on huomattava uudistus, ja ottamalla käyttöön yhteiset, jäsenvaltioita sitovat toimet yhteisö pyrkii vastaamaan YUTP:aa kohtaan esitettyyn aiheelliseen kritiikkiin. YUTP:aa on arvosteltu mm. päätöksentekomenettelyjen tehottomuudesta sekä epäyhtenäisestä ja aloitteettomasta ulkoisesta kuvasta. Odotetusti YUTP:n sopimusmääräykset syntyivät vasta tiukkojen neuvottelujen jälkeen, ja erityisesti brittiläisen näkemyksen mukaan niitä tulisi lisäksi soveltaa hyvin rajoitetusti. Mahdollisuus tehdä enemmistöpäätöksiä koskee pelkästään yhteisiä toimia ja edelleen vain niiden toteuttamista. Neuvosto voi tärkeimpänä päätöksentekoelimenä päättää kaikissa päätöksentekovaiheissa, noudatetaanko siinä yksimielisyys- vai enemmistöperiaatetta. Edellä mainittujen lisäksi YUTP:ssa on sen alkutaipaleella havaittu myös muita institutionaalisia puutteita (esim. asiantuntijaelinten uudelleenjärjestely sekä poliittisen komitean ja pysyvien edustajien komitean välinen työnjako). Niinpä ensimmäinen arvio sen toiminnasta on sekä myönteinen että kielteinen. YUTP:n ainakin ajoittainen reagointinopeus sekä ensimmäiset yhteiset toimet lokakuussa ja marraskuussa 1993 kariutuivat usein siihen, että tehtyjen päätösten sisältö ei vastannut kansainvälisiä haasteita riittävästi. Päätökset aiheuttivat myös odottamattomia ongelmia mm. yhteisten toimien rahoituksessa. Niinpä esimerkiksi eurooppalaisten vaalitarkkailijoiden lähettäminen Venäjälle oli huolimattomasti suunniteltu ja toteutettu hanke. Se vastasi vain osittain Venäjän presidentin vakautusstrategiaa, eikä sitä nivottu Euroopan unionin ja Venäjän väliseen kumppanuussuhteeseen, mikä olisi ollut tilanteessa järkevää. Unioni pyrki kiillottamaan tahraantunutta kuvaansa entisen Jugoslavian sodassa yhteisellä toiminnalla, jolla oli kuitenkin vain vähän vaikutusta tiedotusvälineissä ja eurooppalaisessa julkisuudessa. Tähän vaikutti myös se, että ->Euroopan unionin neuvosto oli neuvotellut kuukausia periaatepäätöksestä, miten EU-sopimuksen J.11 artiklassa toimintamenoiksi määritellyt YUTP:n kustannukset rahoitetaan. Jäsenvaltioiden tyhjät kassat huomioon ottaen YUTP:n menojen rahoittaminen yhteisön talousarviosta tuntui houkuttelevalta. Se olisi kuitenkin tarkoittanut ainakin yhdentymisen kannattajien eli ennen kaikkea -> Euroopan parlamentin (EP) ja -> Euroopan komission mukaan myös sitä, että samalla YUTP:aan olisi

212 212 sovellettu EY:n talousarviomenettelyn määräyksiä. Se taas herätti vastustusta YUTP:n hallitusten välisen toimintaperiaatteen puolustajissa. Lopulta vuoden 1994 kuluessa onnistuttiin sopimaan siitä, että yhteiset toimet voidaan rahoittaa joko EY:n talousarviosta tai kansallisilla maksuosuuksilla, jotka määräytyvät jäsenvaltioiden bruttokansantuotteen perusteella. Operatiivisten toimien maksut ovat vuodesta 1995 sisältyneet komission talousarvioon (osasto III-B-8), minkä seurauksena komissiosta ja Euroopan parlamentista tuli keskeisiä toimijoita YUTP:ssa. Puhtaasti hallinnolliset menot kuten YUTP:n kokouksista ja tulkkauspalveluista aiheutuvat kustannukset rahoitetaan sen sijaan neuvoston talousarviosta. Nykyisten toimielinten välisten säännösten mukaisesti Euroopan parlamentti ei siis voi vaikuttaa niihin. Yhteisten toimien alkutaipaleeseen kuuluu lisäksi ennalta ehkäisevän diplomatian mallina ylistetty vakauttamissopimus. Se tähtää lukuisten menettelyehdotusten ja konferenssien avulla siihen, että mahdolliset konfliktit Keski- ja Itä-Euroopan valtioiden suhteissa kanavoidaan jo varhaisessa vaiheessa keskusteluun, johon myös Euroopan unionin edustajat osallistuvat. Ihannetapauksessa konfliktit ratkaistaan sopimuksilla jo ennen niiden varsinaista puhkeamista. Lisäksi unioni pyrki olemaan läsnä perinteisellä painopistealueellaan Lähi-idässä yhteisellä toiminnalla. Sen avustusmäärärahojen katto on 500 miljoonaa ecua, joilla unionin on määrä taata Israelin ja PLO:n solmima Gazan ja Jerikon entisiä miehitysalueita koskeva itsehallintosopimus. Ainakin ajoittaiseksi menestykseksi YUTP:ssa mukana olijat ja ulkopuoliset tarkkailijat arvioivat sen Etelä-Afrikkaa koskevan yhteisen toiminnan ensimmäisen osan. EU:n päätavoitteena oli valmistella Etelä-Afrikan ensimmäisiä demokraattisia vaaleja yli 450 henkilön Óeurooppalaisen vaalipalvelun avullaó. Siihen kuuluivat mm. teknis-organisatorisista asioista huolehtiminen, vaaliavustajien neuvonta ja koulutus sekä väestölle ja tiedotusvälineille tiedottaminen. Etelä-Afrikan demokratisoitumiskehityksen edetessä unioni pyrkii ensinnäkin jatkamaan nykyisiä avustusohjelmia yhteisöpolitiikassaan. Lisäksi se aikoo poistaa vielä voimassa olevat pakotteet sekä tehdä laajan yhteistyösopimuksen, johon sisältyvät jo tavanomaiset ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevat takuulausekkeet. Neuvotteluja EU:n kannan määrittelystä kansainvälisissä kysymyksissä (esim. suhteet Ukrainaan ja Ruandan auttaminen) ovat usein vaikeuttaneet toimivaltakiistat. Niissä ei ole enää kysymys pelkästään teknis-oikeudellisista näkökohdista, vaan ne heijastavat yhteisöortodoksian puolustajien ja 2. pilarin perinteisten ulkopoliitikkojen välistä jännittynyttä suhdetta. Ensiksi mainitut pelkäävät YUTP:n liian suurta merkitystä unionin ensimmäisessä pilarissa ja jälkimmäiset kannattavat YUTP:n yleisen suunnannäyttäjän roolia. Vuosina päätettiin lisäksi tulevien yhteisten toimien periaatteista ja lakiteksteistä, jotka koskevat ensimmäistä kertaa myös turvallisuuspolitiikkaa. Etusijalla olivat kuitenkin menettelykysymykset. Niihin kuuluivat mm. ydinsulkusopimuskokouksen valmistelu ja unionin kolmansiin maihin vietävien

213 tuotteiden valvontajärjestelmän käyttöönotto. Se koskee ns. kaksikäyttötuotteita eli tuotteita, joita voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin. KÄSIKIRJA 213 YUTP:n rakenne YUTP on jaettu neljään hierarkia-asteeseen edeltäjänsä EPC:n tapaan. Ylimpänä arvoasteikossa on periaatepäätöksiä tekevä Eurooppa-neuvosto (EU-sopimuksen J.8 artiklan 1 kohta). Se on ylin päätöksentekoelin silloin, kun alemmissa elimissä ei päästä yksimielisyyteen asioista. Lisäksi se tekee muutosaloitteita ja julkistaa yhteiset kannat. Seuraavana arvoasteikossa on juoksevista asioista vastaava neuvosto, joka on siis myös EY:n toimielin (EU-sopimuksen J.8 artiklan 2 kohta). Tämän työnjaon tavoitteena on lisätä politiikan yhtenäisyyttä ja tehostaa päätöksentekoa. Ensimmäiset kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että se voi aiheuttaa myös jännitteitä ja toimivallan rajaamisongelmia. Siksi ei ole myöskään yllättävää, että EPC- ja EY-elinten poliittisen tason sulautuminen vaikutti myös virkamieskoneistoon. Lähinnä se muutti poliittisen komitean työnkuvaa. Komitea koostuu jäsenvaltioiden ulkoministeriöiden poliittisten osastojen johtajista. Se valmistelee neuvoston työtä joko omasta aloitteestaan tai neuvoston pyynnöstä. Se myös valvoo YUTP:n toteuttamista eli toimii poliittisen ja hallinnollisen tason välissä. Sen toimintaoikeuksia rajoittaa kuitenkin uuden toimijan eli pysyvien edustajien komitean (Coreper) mukaantulo. Myös Coreper on jäsenvaltioiden korkea-arvoisista edustajista koottu lähettiläselin, jonka tehtävänä on perinteisesti neuvoston työn valmistelu ja tukeminen YUTP-asiat mukaan lukien. Poliittinen komitea tarkistaa YUTP:n sisällön ja Coreper taas toimii enemmänkin teknisenä yhteensovittavana elimenä sekä on vastuussa yhteisön kannalta olennaisista asioista. Näyttää siltä, että molemmat osapuolet hyväksyvät tämän työnjaon ja sen edellyttämän rinnakkaiselon. Yksittäistapauksissa päätöksenteossa voi tosin esiintyä kilpailua ja tehottomuutta. Poliittista komiteaa ja Coreperia avustaa yli 20 asiantuntijaryhmää. Erityisasema oli aiemmin eurooppalaisella kirjeenvaihtoryhmällä, joka tarkisti ja valvoi EPC/YUTP:n yleistä organisaatiota. Tämän tehtävän voisi myöhemmin ottaa myös EU-sopimuksen voimaantulon myötä neuvoston pääsihteeristöön liitetty YUTPsihteeristö. Tehtävän hoitaminen edellyttää kuitenkin asianmukaista henkilöstöä. Tärkeä osa tätä YUTP:n neljättä hierarkiatasoa ovat lisäksi EU:n jäsenvaltioiden lähettiläiden pääasiassa kuukausittaiset tapaamiset ei-jäsenvaltioissa sekä kansainvälisissä järjestöissä ja konferensseissa. Puheenjohtajamaalla on huomattava vaikutus YUTP:n sisäiseen toimintaan ja sen ulkoiseen kuvaan. Puheenjohtajuus siirtyy EU:n jäsenvaltiolta toiselle kuuden kuukauden välein EY:n perustamissopimuksen 146 artiklassa määrätyn järjestyksen mukaisesti. Tässä järjestelmässä on kiistattomat etunsa, mutta myös huomattavia puutteita. YUTP:n ja EY:n institutionaalista läheisyyttä kuvaa myös, että komissio, jonka mahdollista osallistumista EPC:een pelättiin vuosia, sai YUTP:ssa jäsenvaltioihin verrattavan aloiteoikeuden. Se voi tehdä komissiosta aktiivisemman toimijan, joka

214 214 on mukana YUTP:ssa ÓtäysimääräisestiÓ (EU-sopimuksen J.9 artikla). Komission edustajat ottavat osaa mm. kaikkiin puheenjohtajatroikan ulkokontakteihin. Ne ovat myös mukana EU-maiden lähettiläiden kolmansissa maissa käymissä YUTPneuvotteluissa. Uutta on komission velvollisuus tiedottaa yhdessä puheenjohtajan kanssa Euroopan parlamentille YUTP:n edistymisestä. Periaatteessa ja erityisesti hallitusten näkemyksen mukaan Euroopan parlamentin osallistuminen YUTP:aan säilyi ennallaan. EU-sopimuksen J.7 artiklassa vahvistetaan jo olemassa olevat ja parlamentin jäsenten ahkerasti käyttämät kyselyoikeudet sekä puheenjohtajamaan säännöllinen kertomusten laadintavelvollisuus. On kuitenkin muistettava, että Euroopan parlamentin on hyväksyttävä kaikki tärkeät unionin ja kolmansien maiden väliset sopimukset sekä yhteisön talousarvio. Tätä oikeutta käyttäessään se voi puuttua myös YUTP:aa koskeviin päätöksiin, joiden toteuttamiseen tarvitaan yhteisön varoja, pyrkien siten tietoisesti parantamaan asemaansa YUTP:ssa. Katsaus tulevaisuuteen Tähänastinen YUTP:aa koskevien määräysten lähinnä suppea tulkinta ja jäsenvaltioiden uudistushaluttomuus jättävät vain vähän mahdollisuuksia hallitusten väliselle konferenssille. Erityisesti Yhdistynyt kuningaskunta näyttää edelleen pitävän kiinni hallitusten välisistä menetelmistä, mutta myös uusissa jäsenvaltioissa ja Ranskassa epäillään yksimielisyyssäännöstä luopumista. Beneluxmaissa ja ilmeisesti myös Saksassa sitä taas pidetään välttämättömänä varsinkin 20 tai useamman jäsenvaltion unionissa. Huomattavia mielipide-eroja 15 jäsenvaltion sekä Euroopan parlamentin jäsenten välillä on myös WEU:n mahdollisesta liittämisestä unioniin sekä sen toteutustavasta. Se voisi esimerkiksi muodostaa unionin neljännen pylvään ja mahdollisesti sulautua YUTP:aan myöhemmin määriteltävän vaiheittaissuunnitelman mukaisesti. Komissio ja EU:n jäsenvaltioiden hallitukset vaativat nyt molemmat YUTP:n analyysi- ja suunnittelutoimintavalmiuksien parantamista. Siihen tehtävään on ehdotettu komission, jäsenvaltioiden, neuvoston pääsihteeristön sekä WEU:n edustajista koottua yksikköä. Avoimia ja arkaluontoisia kysymyksiä ovat edelleen esimerkiksi se, vaikuttaisiko uusi yksikkö vain YUTP:n sisällä vai myös sen ulkopuolella, mihin se asettuisi YUTP:n arvoasteikossa ja kenelle sen johtaminen uskottaisiin. Elfriede Regelsberger

215 Ympäristö KÄSIKIRJA 215 Perustamissopimuksen määräykset: EY:n perustamissopimuksen 2 artiklan 3 kohta ja 130 r-130 t artikla. Tavoitteet: ympäristön suojelu ja ympäristön tilan parantaminen; ihmisten terveyden suojelu; luonnonvarojen harkittu ja järkevä käyttö; toimenpiteiden edistäminen kansainvälisellä tasolla paikallisten ja maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Välineet: säädökset, etenkin ympäristön laatustandardeja koskevat direktiivit (pilaantumisen tasot), menettelystandardit (päästöjä, suunnittelua ja toimintaa koskevat standardit) ja tuotestandardit (tuotteen päästöjä ja sen ympäristölle aiheuttamaa kuormitusta koskevat raja-arvot); ympäristönsuojelun toimintaohjelmat; tukiohjelmat. Talousarvio: vuonna 1995 noin 144 miljoonaa ecua. Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa Euroopan yhteisö sisällytti ympäristöpolitiikan tehtäviinsä (perustamissopimuksen 3 artikla) ja yhdisti kestävän kasvun tavoitteeseen ympäristön arvossapidon (perustamissopimuksen 2 artikla). Tällä tavoin 70-luvulla kehitetty yhteinen ympäristöpolitiikka sai uuden oikeudellisen perustan. Jo vuoden 1987 Euroopan yhtenäisasiakirjaan, jossa EY:lle siirrettiin ympäristöpoliittista toimivaltaa, oli kirjattu, että ympäristönsuojelun vaatimukset on otettava huomioon kaikessa yhteisön toiminnassa. Tämä perustamissopimuksessa ainutlaatuinen läpäisyperiaate antaa ympäristönsuojelulle erityisaseman. Teoria ja käytäntö ovat kuitenkin vielä kaukana toisistaan, ja erityisesti lama-aikoina taloudelliset edut ja ympäristöpoliittiset tarpeet ovat ristiriidassa. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä moottoriajoneuvojen päästöjen yhteiset raja-arvot, joista päätettiin ensi kerran 1970 ja joita on sen jälkeen useaan kertaan muutettu, viimeksi vuonna Näkemys, jonka mukaan taloudellinen kasvu ja ympäristön huomioon ottava kehitys ovat sopivin poliittisin reunaehdoin yhdistettävissä ja jossa ympäristönsuojelua ei nähdä kilpailukykyä rajoittavana, vaan pikemminkin sitä lisäävänä asiana, ei ole vielä lyönyt itseään yleisesti läpi. EY:n ympäristöpolitiikan kehitys vahinkojen korjaamisesta niiden ehkäisyyn Vuoden 1957 perustamissopimuksissa ei anneta yhteisölle toimivaltaa ympäristöpolitiikassa. EY:n jäsenvaltiot reagoivat lisääntyviin ympäristöongelmiin kansallisin toimenpitein. Koska saasteet kuitenkin kulkeutuvat rajojen yli,

216 216 ympäristöongelmiin ei voida vastata tehokkaasti yksinomaan kansallisella politiikalla. Kun EY-maiden ympäristöpoliittiset toimenpiteet ja ympäristönäkökohtiin liittyvät tuotestandardit osoittautuivat yhä useammin kaupan esteiksi ja olivat ristiriidassa EY:n tavoitteleman tavaroiden vapaan liikkuvuuden kanssa, ympäristöpoliittisia toimia alettiin vaatia äänekkäästi. Kesäkuussa 1972 pidetyn Yhdistyneiden Kansakuntien ensimmäisen asuinympäristöä käsittelevän konferenssin jälkeen EY:n Pariisin huippukokous kehotti komissiota (-> Euroopan komissio) laatimaan ympäristöpoliittisen toimintaohjelman. Tämän uuden tehtävän oikeudelliseksi perustaksi osoitettiin ETY:n perustamissopimuksen 2 artikla, jonka mukaan yhteisön tehtävä on Óedistää taloudellisen toiminnan sopusointuista kehitystäó ja Ójatkuvaa ja tasapainoista kasvuaó EY-maissa. Tämä oli mahdollista toteuttaa ainoastaan ottamalla ympäristönsuojelu huomioon. Vedottiin myös sopimuksen johdanto-osaan, jossa tavoitteeksi asetetaan Óelin- ja työolojen jatkuva parantaminenó. Ympäristöpoliittisiin toimiin oikeuttaviksi määräyksiksi katsottiin myös ETY:n perustamissopimuksen 235 artikla, jossa EY:lle annetaan toimivalta asioissa, joihin tarvittavista valtuuksista sopimuksessa ei ole muualla määräyksiä, ja 100 artikla, jossa määrätään sellaisten säädösten lähentämisestä, jotka suoraan vaikuttavat yhteismarkkinoiden toteuttamiseen tai toimintaan. Ministerineuvosto (-> Euroopan unionin neuvosto) saattoi antaa direktiivejä tällä perusteella ainoastaan yksimielisesti. Yhteinen ympäristöpolitiikka tunnustettiin välttämättömäksi ja oikeutetuksi siis jo 70-luvun alussa. Syntyi EY:n ympäristöoikeus, joka koostuu yli 200 direktiiviin ja asetukseen sisältyvistä säännöksistä ja rajoituksista, jotka koskevat ennen kaikkea vesiensuojelua, ilmansuojelua, kemikaaleja, kasvi- ja eläinlajien suojelua, meluntorjuntaa ja jätehuoltoa. Euroopan ympäristöoikeuden painopiste on talouteen liittyvässä ympäristöoikeudessa, jota täydennetään jatkuvasti. EY:n ympäristöoikeuden tehokkuus riippuu jäsenvaltioiden panoksesta eli siitä, miten direktiivit saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Lukuisat ympäristöalan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevat menettelyt, esim. vesiensuojelussa, ovat osoituksena siitä, että parannettavaa on. Ympäristöoikeuden lisäksi yhteisö on kehittänyt ympäristöpolitiikan toimintaohjelmia, joihin on kirjattu ensisijaiset suuntaviivat ja tavoitteet. Ennaltaehkäisyn ja suojelun periaatetta painotettiin jo kolmannessa toimintaohjelmassa (1983). Neljännessä toimintaohjelmassa ( ) pyrittiin siirtymään ennaltaehkäisevään politiikkaan. Yhteisö on perustanut myös ympäristönsuojeluun liittyviä tutkimusohjelmia, kuten STEP (ympäristöalan tutkimus- ja kehitysohjelma) ja EPOCH (ilmaston ja luonnonkatastrofien tutkimusohjelma). Vasta Euroopan yhtenäisasiakirjassa vuonna 1987 EY:lle annettiin selkeä toimivalta ympäristöpolitiikassa (perustamissopimuksen 130 r-130 t artikla). Siihen kirjattiin myös kauan käytössä olleet periaatteet: ennalta varautumisen ja ennaltaehkäisyn periaate, Ósaastuttaja maksaaó-periaate ja periaate, jonka mukaan ympäristövahingot olisi torjuttava niiden lähteellä. Mukaan otettiin myös toissijaisuusperiaate, jonka mukaan EY toimii vain silloin, kun tavoitteet voidaan saavuttaa yhteisön tasolla paremmin kuin kansallisella tasolla. Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on tärkein väline, jonka avulla ympäristönsuojelun vaatimukset pyritään ottamaan huomioon kaikissa EY:n

217 toimenpiteissä, kuten yhtenäisasiakirjassa edellytetään. YVA-direktiivi tuli 22 aiemman version jälkeen voimaan heinäkuussa Siinä säädetään yhdenmukaisesta hallintomenettelystä, jolla arvioidaan taloudellisten hankkeiden vaikutukset ihmisiin, kasveihin, eläimiin ja ympäristöön. Myös yhtenäisasiakirjan hyväksymisen jälkeen neuvosto teki ympäristöalan päätökset yksimielisesti ainoastaan kuullen Euroopan parlamenttia. Vasta myöhemmistä päätöksistä neuvosto on voinut päättää määräenemmistöllä (-> päätöksentekomenettely). Sittemmin ympäristönsuojelutoimista on voitu kuitenkin päättää perustamissopimuksen 100 a artiklan perusteella, jos niissä on kyse -> sisämarkkinoiden toteuttamisesta. Tässä menettelyssä toimittiin yhteistyössä parlamentin kanssa ja se merkitsi myös enemmistöpäätösten mahdollisuutta ja sen myötä nopeampaa päätöksentekoa. Vasta Maastrichtin sopimus mahdollisti enemmistöpäätökset ja Euroopan parlamentin vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen (perustamissopimuksen 189 b artiklan mukainen menettely). Tärkeitä aloja on tosin jätetty ulkopuolelle. Esimerkiksi ympäristöveroja ja energia-alan toimenpiteitä koskevat säännökset edellyttävät yhä yksimielisyyttä. KÄSIKIRJA 217 Yhteinen ympäristöpolitiikka 90-luvulla Sisämarkkinaohjelman myötä ympäristöpolitiikka sai uutta huomiota ja merkitystä. Komission vuonna 1988 teettämässä tutkimuksessa varoitettiin voimakkaasti ympäristökuormituksen lisääntymisestä sisämarkkina-alueella ennen kaikkea liikenteen lisääntymisen takia. Komissio huolehtii korkeasta suojelun tasosta tiukoilla ympäristönormeilla. Lisäksi kansallisella tasolla on mahdollista noudattaa tiukempia ympäristönormeja (perustamissopimuksen 100 a artiklan 4 kohta ja 130 t artikla). Jo olemassa olevat kansalliset ympäristönsuojelutoimenpiteet, jotka menevät pidemmälle kuin yhteinen sääntely, voidaan pitää voimassa. Ne eivät kuitenkaan saa olla kohtuuttomia; jos ne osoittautuvat kaupan esteiksi, niitä pidetään yhteisön oikeuden vastaisina. Ennen kaikkea Pohjoismaissa ja Saksassa ympäristönormit ovat suhteellisen korkealla tasolla. Ympäristöoikeuden kehittämisen lisäksi yhteisö on toteuttanut lukuisia muita toimenpiteitä. Vuonna 1993 käynnistetyn viidennen toimintaohjelman ÓKohti kestävää kehitystäó tavoitteena on pyrkiä edistymään ennalta ehkäisevässä ympäristönsuojelussa ennen kaikkea liikenteen ja energian alalla. Keinoina käytetään myönteisiä kannustimia ja kaikkien osapuolten osallistumista. Keskustelu yhteisestä hiilidioksidi- ja energiaverosta, jota on käyty vuodesta 1990, ajautui jälleen umpikujaan vuonna 1994, ja vero on näin ollen jätetty kansallisten hankkeiden varaan. Muutamat jäsenvaltiot ovat jo ottaneet tällaisen veron käyttöön. Komissio teki vuonna 1995 ehdotuksen asiaa koskevaksi puitedirektiiviksi, jossa säädetään yhteisistä parametreistä siinä tapauksessa, että tällainen vero otetaan vapaaehtoisesti käyttöön. Yhteistä politiikkaa kasvihuonekaasujen vähentämiseksi harjoitetaan uusiutuvien energialähteiden käytön edistämiseen suunnatun ALTENER-ohjelman ja energiatehokkuuden lisäämiseen tähtäävän SAVE-ohjelman lisäksi CO2-päästöjen valvontajärjestelmän avulla. EU-maiden tulisi toteuttaa kansallisia ohjelmia päästöjen vähentämiseksi. Toistaiseksi ohjelmat ovat kuitenkin olleet riittämättömiä, eivätkä ne ole keskenään vertailukelpoisia. On todennäköistä, että EU:n tavoite vakauttaa CO2-päästöt vuoteen 2000 mennessä vuoden 1990 tasolle ei toteudu.

218 218 Ilmansuojelu on keskeinen teema myös kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa. Vastauksena ympäristönsuojelujärjestöjen ja Yhdysvaltain vaatimuksiin EY:n ympäristöministerit päättivät joulukuussa 1990 puolittaa CFC-yhdisteiden tuotannon ja kulutuksen vuoden 1992 alkuun mennessä ja kieltää ne kokonaan vuoden 1997 puoliväliin mennessä. Tätä ennen oli 70-luvun lopulta asti käyty pitkällisiä kansainvälisiä neuvotteluja, joissa komission edustama Euroopan yhteisö, joka on CFC-yhdisteiden suurin tuottaja ja viejä, esiintyi ennen kaikkea ranskalaisten ja brittien vastustuksen vuoksi hyvin taipumattomana. Uudet hälyttävät raportit saivat EY:n ympäristöministerit päättämään vuoden 1992 lopulla, että CFC-yhdisteiden tuotanto lopetetaan jo tammikuussa Vahinkojen korjaaminen kuuluu edelleen yhteiseen ympäristöpolitiikkaan. Komissio käynnisti keskustelun ympäristövahinkojen korjaamisesta vuonna 1993 julkaisemallaan vihreällä kirjalla. EY:n ympäristöpolitiikkaan kuuluu myös ympäristön tilan parantamiseksi tehtävien investointien edistäminen LIFErahoitusohjelmalla, jonka käytettävissä on 450 miljoonaa ecua vuosina , tai rakenne- ja koheesiorahastojen avulla (-> alueellinen rakennepolitiikka). Aluekehitysrahaston varoin perustettiin vuoden 1989 lopulla ENVIREG-ohjelma EY:n taloudellisesti heikoimpien rannikkoalueiden ympäristön suojelemiseksi. Myös -> Euroopan investointipankki myöntää lainoja esim. jätteenkäsittely- ja vedenpuhdistuslaitosten rakentamiseen. Tutkituille tuotteille on kesästä 1993 lähtien voitu myöntää EU:n ympäristömerkki. Vuodesta 1995 lähtien yritykset ovat voineet saada todistuksen ympäristöystävällisestä toiminnastaan. Euroopan ympäristökeskus aloitti toimintansa Kööpenhaminassa lokakuussa Sen on määrä toimia ennen kaikkea tieto- ja dokumentointikeskuksena. Keskuksen ja ympäristön tilan seurantaverkon perustamispäätöksen (toukokuussa 1993) jälkeen kului kolme vuotta ennen kuin neuvosto pystyi sopimaan keskuksen sijoituspaikasta. Sittemmin on säädetty EU:n kansalaisten oikeudesta saada tietoa ympäristönsuojelusta ja ympäristön pilaantumisesta ja oikeudesta asioida esteettä näistä asioista vastaavissa virastoissa. Täyttääkseen velvollisuutensa toimia ympäristöystävällisesti kaikilla aloilla EU:n on otettava ympäristöpoliittista vastuuta myös -> ulkosuhteissa ja erityisesti suhteissaan Itä-Eurooppaan ja kehitysmaihin. Yhdistyneiden Kansakuntien Riossa hyväksymä ympäristötoimintasuunnitelma odottaa vielä täytäntöönpanoa. Maastrichtissa ympäristöpoliittisten tavoitteiden luetteloon lisättiin ympäristöongelmiin puuttuminen kansainvälisellä yhteistyöllä (perustamissopimuksen 130 artiklan 1 kohta). EY on sopimuspuolena useissa ympäristönsuojelusopimuksissa. EY:n ulkopuolisten maiden tai maaryhmien kanssa tehtyihin sopimuksiin sisältyy ympäristönsuojelulauseke. Yhteistyön lisäännyttyä Itä-Euroopan maiden kanssa on tehty erityisiä kahdenvälisiä ympäristöalan sopimuksia. Euroopan unioni on voimakkaasti mukana vuonna 1993 laaditussa Keski- ja Itä-Euroopan ympäristötoimintaohjelmassa. Kolmas yleiseurooppalainen

219 ympäristöministerikonferenssi pidettiin Sofiassa lokakuussa Myös Euroopan ympäristökeskus tekee yhteistyötä Keski- ja Itä-Euroopan maiden kanssa. KÄSIKIRJA 219 Nykytilanne ja tulevaisuudennäkymät Kansallisen ja kahdenvälisen toiminnan ohella EU:n merkitys ympäristöpoliittisena toimijana Euroopassa on lisääntynyt. EU on toteuttanut toimenpiteitä kaikilla ympäristön kannalta merkittävillä aloilla. Lisääntynyt aktiivisuus kertoo kasvavasta ympäristötietoisuudesta. Mitä konkreettisempaa ja tehokkaampaa Euroopan ympäristöpolitiikka on, sitä voimakkaammin talouselämän alat, joihin poliittiset toimenpiteet vaikuttavat, esittävät varauksiaan. Jää nähtäväksi, onnistuuko tavoitteena oleva siirtyminen ympäristöystävälliseen talouskehitykseen. Komissio on laatinut tätä varten strategioita, kuten kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä käsittelevän valkoisen kirjan vuodelta Ympäristöverojen ja -maksujen käyttöönotto sekä verotuksen uudistaminen ympäristökysymykset huomioon ottavaksi on välttämätöntä talouselämän, tekniikan ja yhteiskunnan ohjaamiseksi ympäristöystävälliseen suuntaan, mutta yhteistä energiaveroa koskevan hankkeen kariuduttua tällä alalla on tuskin odotettavissa edistystä. Jää myös nähtäväksi, mihin poliittisesti yhä voimakkaammin painotettu toissijaisuusperiaate ympäristöalalla johtaa komissio on jo vetänyt takaisin joitakin suunniteltuja säädöksiä. Vaarana on mahdollisesti jopa EY:n ympäristönormien lieventäminen. Ympäristöulottuvuuden sisällyttäminen muille politiikan osa-alueille on Euroopan unionin koetinkivi. Vuonna 1993 komissio asetti jokaiseen pääosastoon ympäristöasioista vastaavan virkamiehen, jotta ympäristöpoliittiset vaatimukset otettaisiin huomioon kaikessa yhteisön toiminnassa. Vuonna 1994 otettiin käyttöön yleinen ympäristöasioita koskeva kuulemismenettely. Yhteisessä ympäristöpolitiikassa ei tulevaisuudessakaan voida välttää talouselämän ja ympäristönsuojelun eturistiriitoja. Jopa jotkut EU:n tukemat ja tarpeellisena pitämät infrastruktuurihankkeet ovat ristiriidassa ympäristönäkökohtien kanssa. Yhteinen ympäristöpolitiikka kaipaa 90-luvun puolivälissä ennen kaikkea uusia virikkeitä. Toivotaan, että uudet jäsenvaltiot (esim. ympäristöystävällistä liikennepolitiikkaa ajava Itävalta) pystyisivät vaikuttamaan asioihin. Anita Wolf-Niedermaier

220 220 Eurooppa-avainsanoja

221 Eurooppa-avainsanoja KÄSIKIRJA 221 Olaf Hillenbrand ADAPT: Yhteisön aloite kasvun, työllisyyden ja yritysten kilpailukyvyn elvyttämiseksi. Ohjelmaan kuuluu ammatilliseen koulutukseen ja työllisyystukiin liittyviä toimenpiteitä rakennemuutoksesta kärsivillä teollisuudenaloilla. Kyse on pääasiassa siitä, että kaikilla alueilla rahoitetaan kansainvälisiä hankkeita yhteisrahoituksena. Yhteysosoite: Euroopan komissio PO X osasto B.4 Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) AKT-maat: Yhteensä 70 kehitysmaata Afrikassa sekä Karibian ja Tyynen valtameren alueella, jotka ovat yhteydessä EU:hun (neljännen) Lomén yleissopimuksen kautta (-> Kehitysyhteistyö). Alkuperämaan periaate: Alkuperämaan periaate sääntelee tuontitavaroiden tullikäsittelyä ja asemaa. Periaatteen mukaan tuontiin pätevät alkuperämaan kanssa sovitut säännöt. Periaate ei kuitenkaan koske verotusta. Välillisiä veroja ei ole vielä yhdenmukaistettu EU:ssa, joten kahden valtion välisessä kaupassa tavaroista ei peritä veroa rajalla niitä vietäessä vaan vero peritään tuonnin yhteydessä, toisin sanoen määrämaassa. Kun rajatarkastukset oli poistettu lähtien, tarvittiin ilmoitusjärjestelmä tarkastusten siirtämiseksi itse yrityksiin. Vuoden 1996 jälkeen arvonlisävero peritään useimmista tavaroista niiden alkuperämaassa. Tuolloin yksityiset kuluttajat voivat ostaa suurimman osa tavaroista alkuperämaan ehdoin ja tuoda ne maahan. Alkuperäsäännöt: Usein on vaikea määrittää sellaisten tavaroiden todellista alkuperämaata, jotka tuotetaan monivaiheisesti eri yrityksissä, ja sen vuoksi käytetään alkuperäsääntöjä määräämään, mitä maata on pidettävä tuotteen alkuperämaana. Alkuperäsääntöjen avulla EU pyrkii estämään sen, että kolmansien maiden yritykset pääsevät livahtamaan yhtenäismarkkinoiden ulkorajojen yli sijoittamalla yksittäisiä tuotannon vaiheita yhteisöön. Ariane: Tämän ohjelman tarkoituksena on laajentaa -> Euroopan unionin kirjallisuuden ja lukemisen pilottihankkeen soveltamisalaa erityisesti kääntämiseen. Ensi sijassa tavoitteena on tukea nykykirjallisuuden kääntämistä

222 222 ottaen huomioon erityisesti harvinaiset kielet. ARIANE tarjoaa lisäksi apurahoja kääntäjille ja tukee kääntäjänkoulutuslaitosten verkostoitumista. Yhteysosoite: Euroopan komissio PO X osasto D.1 Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) ASEAN (Association of South-East Asian Nations): ASEAN-valtioiden (Brunei, Indonesia, Malesia, Filippiinit, Singapore, Thaimaa ja Vietnam) ja -> Euroopan unionin välillä on vuodesta 1978 ollut poliittinen yhteistyösopimus, jota soveltaa joka toinen vuosi kokoontuva ASEANin ja EU:n ulkoministerikokous (AEMM). Ministerikokousten lisäksi jatkuvasta yhteistyöstä huolehtivat lukuisat komiteat sekä pysyvä yhteystoimisto (ASEANin Brysselin komitea/abc). Myös kaupalla on tärkeä merkitys, onhan Euroopan unioni ASEANin toiseksi tärkein vientikumppani. -> Kaleidoskoopi Asetus: Asetukset ovat yhteisön lainsäädännön vahvin muoto. Niitä sovelletaan yleisesti, ne ovat kaikilta osiltaan velvoittavia, ja niitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Barcelonan konferenssi: Marraskuussa 1995 pidetyssä konferenssissa EU:n jäsenvaltiot sopivat yhdessä kahdentoista Välimeren alueen naapurivaltion kanssa Barcelonan julistuksesta. Taatakseen Välimeren alueen turvallisuuden ne käsittelivät kolmen eri alan yhteistyötä. Ensimmäisellä näistä aloista suunnitellaan yleis- ja turvallisuuspoliittista kumppanuutta, jolla taataan ihmisoikeudet ja poliittiset perusvapaudet. Toisella alalla pyritään luomaan Euroopan unionin ja Välimeren alueen yhteinen vapaakauppa-alue vuoteen 2010 mennessä. Julistuksen kolmas ala on omistettu yhteiskunnallisten ja kulttuuriasioiden edistämiselle, johon sisältyy kulttuurin ja uskonnon molemminpuolinen kunnioittaminen. Barcelonan konferenssi on alku EU:n ja Välimeren eteläalueen maiden välisten suhteiden lujittumiselle (-> Välimeren- ja Lähi-idän-politiikka). BCC: Yritysten yhteistyökeskus mahdollistaa yksinkertaisen lomakkeen avulla kauppakumppanien välityksen yli 60:sta maailman maasta. Yli 500 hyväksyttyä tiedotuskeskusta levittää tietoa Brysseliin keskitetyistä tarjouksista. Yhteysosoite: Euroopan komissio PO XXIII osasto B.2 Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2)

223 BC-NET/yritysten yhteistyöverkko: Vuonna 1988 luotu yritysten yhteistyöverkko yhdistää toisiinsa noin 600 julkisella tai yksityisellä sektorilla toimivaa yritysneuvojaa. He ovat yhteydessä toisiinsa Brysselissä toimivan yritysten yhteistyötoimiston keskustietokonejärjestelmän välityksellä, ja heidän tehtävänään on välittää yhteistyökumppaneita EU-maiden ja joidenkin kolmansien maiden pienille ja keskisuurille yrityksille. Yli rajojen tapahtuvan yhteistyön kautta pienet ja keskisuuret yritykset pystyvät osallistumaan EU:n tutkimus- ja kehittämisohjelmiin voimavarojensa rajallisuudesta huolimatta. Osoite: Business Cooperation Center, Rue d'arlon 80, B-1040 Bryssel. KÄSIKIRJA 223 BEUC: Bureau Européen des Unions de Consommateurs, Euroopan kuluttajajärjestöjen toimisto on kansallisten kuluttajajärjestöjen kattojärjestö, joka edustaa kuluttajien etuja EU-tasolla. Osoite: Avenue de Tervuren 36, bte. 4, B Bryssel. Cecchinin kertomus: Vuonna 1988 esitetty Cecchinin kertomus on Euroopan komission aloitteesta laadittu tutkimus -> sisämarkkinoista vuonna Siinä eritellään yhteisten sisämarkkinoiden taloudellisia seuraamuksia ja ennustetaan EY:lle pitkällä aikavälillä taloudellista kasvua ja kilpailuetuja. Kaikkien kaupan esteiden (rajatarkastukset, tekniset kaupan esteet, verotukselliset esteet) poistamisella voitaisiin sen mukaan päästä noin 200 miljardin ecun säästöihin. Sen seurauksena kuluttajahinnat laskisivat, taloudellinen kasvu piristyisi ja ainakin 1,8 miljoonaa uutta työpaikkaa syntyisi muutaman vuoden kuluessa. CEDEFOP: Centre européen pour le développement de la formation professionelle, Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus. Sen tehtävänä on tukea yhteistyötä ammattikoulutuksen alalla Euroopassa. Osoite : Cedefop, P.O. Box 27, GR Thessaloniki (Finikas), Tel. (3031) , fax (3031) CELEX: CELEX on monikielinen jatkuvasti päivitettävä Euroopan unionin tietopankki. Virallisten oikeudellisten säädösten lisäksi siihen sisältyy kielestä riippuen sivun verran monenlaisia muita asiakirjoja kuten komission ehdotuksia, Euroopan parlamentin esittämiä kysymyksiä ja tilintarkastustuomioistuimen lausuntoja. CEN/Cenelec: CEN (Euroopan standardointikomitea) ja Cenelec (Euroopan sähkötekniikan standardointikomitea) ovat standardoinnista Euroopan tasolla vastaavat komiteat. Tämä yhteinen eurooppalainen standardointilaitos toimii Brysselissä EU:n ja EFTAn kansallisten standardointijärjestöjen yhteyselimenä. EU:ssa komissio ja neuvosto määrittelevät tuotteille asetettavien vaatimusten luonteen (esim. terveys- ja turvallisuusvaatimuksia koskevat yhteiset säännöt, kuluttajansuojan vähimmäisstandardit), jota Euroopan standardointikomiteat soveltavat. Nämä Euroopan tason standardit korvaavat kansalliset standardit ja edistävät tuotemääräysten yhdenmukaistamista.

224 224 CERN: CERN (Conseil Européen pour la Recherche Nucléaire) on vuonna 1954 perustettu eri maiden välinen Euroopan ydintutkimusjärjestö, jonka toimipaikka on Genevessä. Sen tavoitteena on Euroopan valtioiden välinen yhteistyö pelkästään tieteellisessä perustutkimuksessa ydintekniikan alalla ja sitä lähellä olevilla aloilla. COPA: COPA (Comité des Organisations Professionelles Agricoles de la CEE, Euroopan talousyhteisön tuottajajärjestöjen komitea) on EU:n maatalousalan ammattijärjestöjen komitea. COPA on yhteisön suurimpia etujärjestöjä. Se pitää jatkuvasti yhteyttä EU:n toimielimiin ja antaa lausuntoja yhteisön yhteisen -> maatalouspolitiikan kehityksestä. Aina perustamisvuodestaan 1958 sen päätavoitteena on ollut maanviljelijöiden elin- ja työolojen turvaaminen ja tulotason nostaminen. Osoite: Rue de la Science 23-25, B-1040 Bryssel. COST: European Coordination of Scientific and Technical Research, Euroopan tieteen ja tekniikan tutkimuksen yhteistyöohjelma Eurooppalaista yhteistyötä yli 20 valtion välillä tieteellisen ja teknisen tutkimuksen alalla. Tutkimushankkeiden rahoittajina toimivat yksittäiset valtiot, mutta periaatteena on, että ne suunnitellaan yhteisesti. Hankkeita toteutetaan seuraavilla aloilla: tietojenkäsittelyoppi, televiestintä, merentutkimus, metallurgia ja materiaalitiede, ympäristönsuojelu, meteorologia, maatalous, elintarviketeknologia, lääketieteellinen tutkimus ja terveydenhoito. CFS: Yhteisön tukea koskevat puiteohjelmat (CFS) sovittavat yhteen ->Euroopan unionin paikallisia toimintoja. Tässä ovat toisinaan mukana neljä rakennerahastoa (EAKR, ESR, EMOTR ja KOR) sekä EIP. Kussakin tapauksessa hankkeet on kuitenkin sisällytettävä kansallisten ja alueellisten viranomaisten sekä kauppakumppanien jo tekemiin suunnitelmiin. -> Alueellinen rakennepolitiikka Delors I -paketti: Delors-paketti on komission vuonna 1987 esittämä uudistuskokonaisuus. Sen ehdotukset koskevat EY:n rahoitusjärjestelmän uudistamista, maatalousmenojen rajoittamista, EY:n rakennerahastojen varojen lisäämistä sekä talousarvioasioiden hoitoa koskevia uusia sääntöjä. Ne muodostivat perustan Eurooppa-neuvoston Brysselissä helmikuussa 1988 tekemille päätöksille ja olivat yhdessä Euroopan yhtenäisasiakirjan kanssa tärkeä sisämarkkinaohjelman toteutuksen edellytys. Delors II -paketti: Euroopan unionista tehdyn sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen komissio esitti helmikuussa 1992 Delors II -paketin, jossa esitettiin EU:lle keskipitkän aikavälin rahoitussuunnitelmaa. Sen mukaan talousarviovaroja kasvattamalla voitaisiin taata Maastrichtissa tehtyjen päätösten toteuttaminen. Ennen kaikkea olisi otettava huomioon kilpailukyvyn, jäsenvaltioiden taloudellisen ja sosiaalisen yksimielisyyden (yhteenkuuluvuus) sekä EU:n kansainvälisen vastuun kasvattamisen tavoitteet. Joulukuussa 1992 Edinburghissa kokoontunut Eurooppaneuvosto hyväksyi paketin. Sen osana mm. EU:n omien varojen osuutta nostetaan

225 vaiheittain 1,2:sta 1,27%:iin bruttokansantulosta vuoteen 1999 mennessä, rakennerahastojen varoja lisättiin edelleen sekä perustettiin koheesiorahasto. KÄSIKIRJA 225 Direktiivi: Direktiivit ovat yhteisön toimielinten antamia säädöksiä. Neuvosto tai komissio edellyttävät EU:n jäsenvaltioiden toteuttavan direktiivissä säädetyn tavoitteen muuttamalla tai laatimalla kansallisia lakeja määräaikaan mennessä. ECHO: Vuonna 1992 perustetun Euroopan yhteisön humanitaarisen toimiston (European Community Humanitarian Office) yleisenä tavoitteena on avustaa katastrofien ja sotien uhreja. ECHO tarjoaa ilmaiseksi apuaan kaikissa EU:n ulkopuolisissa maissa. Tärkeimpiä avunsaajia ovat entisen Jugoslavian, Ruandan, Burundin, Sudanin, Angolan, Haitin, Kaukasuksen alueen, Afganistanin ja Kuuban väestöt. Yhteysosoite: Euroopan komissio Euroopan yhteisön humanitaarinen toimisto (ECHO) Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) ECIP: European Community Investment Partners -ohjelma edistää ->Euroopan unionin investointeja Aasiassa, Välimeren alueen kolmansissa maissa ja Latinalaisessa Amerikassa. ECIP-ohjelma tukee neljää toisiaan täydentävää menettelyä: hankkeiden ja kumppanien tunnistamistoimet, yhteisyritysten valmistelu ja perustaminen, pääomatarpeen rahoitus sekä yhteisyritysten johtamiseen liittyvä koulutus ja tuki. Sitä varten on vuosina käytettävissä noin 300 miljoonaa ecua. Yhteysosoite: Euroopan komissio PO I ECIP-ohjelma Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) Ecu (European Currency Unit): Ecu on EU-maiden valuuttayksikkö. Se on korivaluutta, joka koostuu Euroopan valuuttajärjestelmään (EMS) kuuluvien maiden valuutoista yksimielisesti sovittuina osuuksina. Ecu on keskeinen osa EMS:iä. Sitä käytetään yhteisön valuuttojen vaihteluvälin laskemisen perustana ja viiteyksikkönä. Lisäksi ecua käytetään jäsenvaltioiden keskuspankkien välisistä luottojärjestelyistä syntyvien saamisten ja velkojen kirjaamisessa ja niihin liittyvien saldojen tasauksissa sekä varantovaluuttana. Yhteisö käyttää ecua talousarvioiden laadinnassa, rahastojen tarpeita varten, maataloushintojen määrittelyssä sekä tullien ja muiden samantyyppisten maksujen kantamisessa. Ecua voidaan käyttää myös yksityisillä rahoitusmarkkinoilla. Koska se lasketaan usean EU-maan valuuttojen keskiarvona, sen käyttö vähentää valuuttakurssimuutoksista aiheutuvia riskejä.

226 226 EEIG: Heinäkuun 1989 alusta yhteisön yrityksillä on ollut toimintansa harjoittamiseen käytettävissään Eurooppalainen taloudellinen eturyhmä (European Economic Interest Grouping eli EEIG), joka on ylikansallisen yhteistyön ensimmäinen väline. EEIG:n toiminta-alaan kuuluu omien jäsenten edunvalvonta, eikä sen toiminta yhtiön tapaan kohdistu kolmansiin osapuoliin. EEIG saa täyden oikeuskelpoisuuden rekisteröitymällä sijoittautumisvaltiossaan (mikä julkaistaan myös Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä). EFTA: Euroopan vapaakauppaliitto (EFTA) luotiin vuonna 1960 vastauksena ETYn perustamiseen, sillä liitolla pyrittiin estämään taloudellinen syrjintä. Vuosien varrella nämä kaksi järjestöä solmivat läheiset taloudelliset suhteet, jotka johtivat Euroopan talousalueen (ETA) perustamiseen vuonna EFTA on menettänyt huomattavasti merkitystään sen jälkeen, kun monet sen jäsenistä ovat eri vaiheissa liittyneet yhteisöön. Itävallan, Suomen ja Ruotsin liityttyä EU:hun vuonna 1995 EFTAn ainoiksi jäseniksi jäivät Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi. EIC: Euroneuvontakeskukset (EIC) ovat erityisesti yrityksille ja muille taloudellisille toimijoille perustettuja tiedotuskeskuksia, jotka tarjoavat tietoja yhteisön sisämarkkinoiden toimintatavasta, yhteisön tutkimus- ja kehitysohjelmista, yhteisön rakenteellisista välineistä, unionin ulkosuhteista sekä julkisista hankinnoista. Lisäksi ne palvelevat eurooppalaisen tason yhteistyötä ja yritysyhteyksiä (BC-NETin kautta) yhteyksien luomiseksi euroneuvontakeskusten välille. Yhteysosoite: Euroopan komissio PO XXIII Euroneuvontakeskus-hanke Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) Enemmistöpäätökset: Euroopan unionin neuvosto tekee monet päätöksistään yksimielisesti. Jotta jäsenten erityiset edut eivät kuitenkaan aina muodostuisi yhteisön kehittymisen esteeksi, Rooman sopimuksessa määrätään myös yksinkertaisella tai määräenemmistöllä tehtävistä päätöksistä. Tosin aiemmin useimmat päätökset tehtiin käytännössä yksimielisesti Luxemburgin kompromissin perusteella, aina Euroopan yhtenäisasiakirjan voimaantuloon saakka. Sisämarkkinoiden loppuunsaattamista koskevat päätökset on siitä lähtien muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ollut tehtävä enemmistöpäätöksillä, ja niitä on myös käytetty. Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella lisättiin määräenemmistöllä päätettävien asioiden määrää (-> Päätöksentekomenettely). ERASMUS: ERASMUS (European Community Action Scheme for the Mobility of University Students, Euroopan yhteisön yliopisto-opiskelijoiden liikkuvuuden edistämisohjelma) on toiminut vuodesta 1987 lähtien. Sen avulla tuetaan mm. opiskelija- ja dosenttivaihtoja sekä Euroopan korkeakoulujen välistä yhteistyötä.

227 Vuonna 1994/95 noin opiskelijaa EU:ssa käytti hyväkseen mahdollisuutta suorittaa osan opinnoistaan jossakin toisessa jäsenvaltiossa (-> Koulutus- ja nuorisopolitiikka). KÄSIKIRJA 227 Eurathlon: Ohjelma sellaisten urheilutapahtumien tukemiseksi, jotka lisäävät EU:n kansalaisten, etenkin nuorten ja naisten yhteisymmärrystä vapaa-ajan- ja kansanurheilun alalla. Lisäksi tuetaan toimenpiteitä urheilun koulutustoiminnan alalla sekä urheilijoiden ja urheilutoiminnassa mukana olevien (valmentajien, huoltajien ja erotuomarien) yhteisten kurssien muodossa. Eurathloniin liittyy vammaisurheiluohjelma, johon sisältyy erityistoimenpiteitä vammaisten ottamiseksi mukaan urheilutoimintaan. Yhteysosoite: Euroopan komissio Viite X.B.5 urheilu EURATHLON-ohjelma/vammaisurheiluohjelma Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) EUREKA: European Research Coordination Agency on vuonna 1985 käynnistetty eurooppalainen aloite yhteistyön vahvistamiseksi tutkimuksen ja teknologian alalla. Sen tarkoituksena on teollisen, teknologisen ja tieteellisen yhteistyön tehostamisen kautta parantaa Euroopan kilpailukykyä tulevaisuuden avainaloilla. Eurekan jäseninä ovat Euroopan komissio, EU:n 15 jäsenvaltiota sekä seitsemän muuta valtiota. Hankkeita on yhteensä noin 700, ne ovat pelkästään siviililuonteisia, ja osallistujamaiden teollisuus- ja tiede-elämä sekä hallitukset osallistuvat niiden valintaan. Niiden järjestelyt toteutetaan yksityisinä aloitteina, ja tuen osuus kustannuksista voi olla korkeintaan 50 % (-> Tutkimus ja teknologia). Eurochambres: Tähän vuonna 1958 perustettuun Euroopan kauppa- ja teollisuuskamarien liittoon kuuluu 24 jäsenjärjestöä. Jäsentensä välityksellä Eurochambres edustaa Brysselissä yli 1 200:aa kauppa- ja teollisuuskamaria, jotka puolestaan edustavat yli 13:a miljoonaa Euroopan yrittäjää. Osoite: Rue Archimède 5, bte 4, B-1040 Bryssel. Eurocontrol: Euroopan lentoturvallisuusjärjestö, jonka toimipaikka on Brysselissä, perustettiin vuonna 1960 lento- ja lennonjohtopalvelujen turvallisuuteen liittyvää yhteistyötä koskevalla kansainvälisellä yleissopimuksella. Siihen kuuluvat EU:n jäsenvaltioiden lisäksi Malta, Norja, Sveitsi, Turkki, Unkari ja Kypros. Eurocontrol ohjaa ja valvoo siviili- ja sotilasilmaliikennettä yli metrin korkeudessa sekä valtioiden ilmatilan ulkopuolella. Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR): EAKR:n tarkoituksena on kaventaa yhteisön alueiden välistä epätasapainoa. Tämä vuonna 1975 perustettu rahasto myöntää rahoitustukea epäedullisessa asemassa olevien alueiden kehittämiseen.

228 228 Käytettävissä olevien varojen mukaan mitattuna EAKR on EU:n rakennerahastoista ylivoimaisesti suurin. Euroopan ammatillinen yhteistyöjärjestö (ETUC): Vuonna 1973 perustettuun, Brysselissä toimipaikkaansa pitävään Euroopan ammatilliseen yhteistyöjärjestöön kuuluu 41 ammattiliittojen järjestöä 23 Euroopan maasta sekä 16 alakohtaisten ammattiliittojen yhteenliittymää. ETUC:n tavoitteisiin kuuluu ensinnäkin Euroopan työntekijöiden sosiaali-, talous- ja kulttuurietujen edustaminen, toiseksi demokratian säilyttämisen ja vahvistamisen valvominen Euroopassa. ETUC:n edustajia on mukana useissa EU:n ja EFTAn komiteoissa. Osoite: Rue Montagnes aux Herbes Potagères 37, B-1000 Bryssel. Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom): Euratom perustettiin yhdessä EHTYn kanssa Sen tavoitteena on tutkia ydinenergiaa ja kehittää sen käyttöä, luoda ydinpolttoaineiden yhteismarkkinat sekä valvoa ydinteollisuutta terveyden suojelemiseksi ja väärinkäytön estämiseksi. Vuonna 1967 Euroopan atomienergiayhteisö, EHTY ja ETY saivat yhteiset toimielimet. Euroopan avaruusjärjestö (ESA): ESA (European Space Agency) perustettiin vuonna Se yhteensovittaa Euroopan valtioiden yhteistyötä avaruustutkimuksen ja teknologian alalla sekä yhteistyötä USA:n avaruusviranomaisen NASAn kanssa. Se toimii ainoastaan rauhanomaisia tarkoituksia varten. Menestystä se on saavuttanut satelliittitekniikan alalla, eurooppalaisen kantoraketin Arianen sekä avaruuslaboratorio Spacelabin kehittämisessä. ESAn 14 jäsenmaata ovat Belgia, Tanska, Saksa, Suomi, Ranska, Iso-Britannia, Irlanti, Italia, Alankomaat, Norja, Itävalta, Ruotsi, Sveitsi ja Espanja. Osoite: 8-10, rue Mario Nikis, F Paris Cedex 15, Tel. (33 1) Euroopan energiaperuskirja: Vuonna 1991 Haagissa alkuun saatetun Euroopan energiaperuskirjan on tähän mennessä allekirjoittanut 51 valtiota. Se on tarkoitettu käyttäytymissäännöstöksi ja perustaksi luotaessa Euroopan laajuisen energia-alan yhteistyön puitteita. Siihen sisältyviä tavoitteita ovat toimitusvarmuuden parantaminen sekä laajan, ympäristönsuojelun tarpeen huomioon ottavan energian eurooppalaisen markkina-alueen edistäminen. Yli kolme vuotta kestäneiden neuvottelujen jälkeen Euroopan energiaperuskirjaa koskeva sopimus allekirjoitettiin Lissabonissa (-> Energia). Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY): Vuonna 1951 Saksan liittotasavalta, Ranska, Italia ja Benelux-maat perustivat ensimmäisen Euroopan yhteisön EHTYn. Luomalla hiili- ja terästuotteiden yhteismarkkinat haluttiin muun muassa sitoa Saksa sodanjälkeiseen Eurooppaan ja taata rauha Länsi-Euroopassa. EHTYn, ETYn ja Euratomin toimielimet yhdistettiin vuonna 1967 niin kutsutulla sulautumissopimuksella. Euroopan ihmisoikeusyleissopimus: Euroopan neuvoston jäsenvaltiot allekirjoittivat Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen Osapuolet

229 sitoutuvat siinä suojelemaan yhdessä tärkeimpiä perusvapauksia. Niihin kuuluu mm. oikeus elämään, vapauteen, henkilökohtaiseen turvallisuuteen, oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, oikeus yksityis- ja perhe-elämään kohdistuvaan kunnioitukseen, oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen, oikeus sananvapauteen, kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen sekä kidutuksen, orjuuden ja pakkotyön kieltäminen. Jokaisella on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä, jos hänen yleissopimuksen mukaisia oikeuksiaan ja vapauksiaan on loukattu. Ihmisoikeuksien noudattamista valvovat Strasbourgissa toimivat Euroopan ihmisoikeustoimikunta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. KÄSIKIRJA 229 Euroopan investointirahasto (EIR): Huononevan taloudellisen tilanteen ja kasvavan työttömyyden vuoksi Eurooppa-neuvosto päätti joulukuussa 1992 kasvuja työllisyysaloitteesta. Euroopan investointirahasto EIR perustettiin kesäkuussa 1994 komission johdolla. Rahastolla on omaa pääomaa 2 miljardia ecua, ja sen on jäsenvaltioiden talouden piristämiseksi tarkoitus edistää Euroopan laajuisten infrastruktuurien kehittämistä sekä tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiä lainatakuita myöntämällä. Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki (EBRD): Toimipaikkaansa Lontoossa pitävä, perustettu Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki tukee EIP:n tapaan lainoin yksityisiä ja yritystoiminnallisia aloitteita ja infrastruktuureja, jotka edistävät Keski- ja Itä-Euroopan siirtymistä kohti avointa markkinataloutta. Pankin rahoitusvarat ovat 10 miljardia ecua. Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot hankkeen alullepanijoina omistavat 51 %:n osuuden myötä EBRD:n osakeenemmistön. Vuonna 1994 se rahoitti 91 uutta hanketta, joiden arvo oli 1,87 miljardia ecua. Euroopan kehitysrahasto (EKR): EY:n vuonna 1957 perustamasta ja jäsenvaltioiden ylläpitämästä EKR:sta rahoitetaan AKT-maiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämistoimia. Taloudellisten ja sosiaalisten investointihankkeiden lisäksi sitä käytetään teknisen yhteistyön tukemiseen sekä vientituotteiden markkinoinnin ja myynninedistämisen helpottamiseen sekä avustustoimintaan poikkeuksellisissa hätätilanteissa. Lisäksi osaa EKR:sta käytetään kohdistetun tulotuen Stabex-järjestelmän kautta vientitulojen vakauttamiseen. Kunkin rahaston toiminta-aika on viisi vuotta. Vuosien seitsemännen EKR:n käytössä oli 10,7 miljardia ecua. Euroopan laajuiset verkot: Saadakseen täyden hyödyn -> sisämarkkinoiden eduista yhteisö myötävaikuttaa Euroopan laajuisten verkkojen kehittämiseen (EY:n perustamissopimuksen 129 b, c ja d artikla). Verkoilla tarkoitetaan liikenteen, energian, televiestinnän ja ympäristöalan rajat ylittäviä infrastruktuureja. Toimenpiteiden on edistettävä kansallisten verkkojen yhteentoimivuutta sekä pääsyä niihin. Vuonna 1994 Eurooppa-neuvosto päätti tukea neljäätoista ensisijaista liikennehanketta ja kymmentä energiahanketta.

230 230 Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahasto (EMOTR). EMOTR:n tehtävänä on EU:n yhteisen maatalouspolitiikan rahoitus. Se vastaa markkinatuista ja hoitaa maatalouden rakennemuutosten tukemista. EMOTR jakautuu kahteen osastoon: tukiosasto vastaa maanviljelijöille kiinteät hinnat takaavien hintatukitoimenpiteiden ja vientitukien rahoituksesta, kun taas ohjausosasto edistää tukia myöntämällä maatalouden järkeistämistä, uudenaikaistamista ja rakenneuudistuksia (-> Maatalouspolitiikka). Euroopan neuvosto: Vuonna 1949 kuusitoista Euroopan valtiota perusti Euroopan neuvoston yhtenäisyyden ja yhteistyön edistämiseksi Euroopassa. Nykyään siihen kuuluu 40 jäsenvaltiota, ja sen keskuspaikka on Strasbourgissa. Euroopan neuvosto esiintyy erityisen näkyvästi ihmisoikeus-, yhteiskunta-, koulutus- ja kulttuuriasioissa. Sen tärkein toiminnan väline on yleissopimusten hyväksyminen. Koska Euroopan neuvoston toimielimet eivät voi laatia sitovia oikeussääntöjä, yksittäisten jäsenvaltioiden on ratifioitava päätökset. Euroopan ihmisoikeustoimikunta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin perustettiin valvomaan Euroopan neuvoston ihmisoikeusyleissopimuksen noudattamista. Euroopan nuorisofoorumi: EU:n Euroopan nuorisofoorumi on vuonna 1978 perustettu yhteisön nuorisojärjestöjen yhteenliittymä. Se toimii nuorisojärjestöjen poliittisena foorumina EU:n toimielimiin päin ja pyrkii edistämään nuorison osallistumista EU:n tulevaan kehitykseen. Nuorisofoorumin jäseninä on jäsenvaltioiden kansallisia nuorisokomiteoita sekä kansainvälisiä nuorisojärjestöjä, jotka täyttävät säännöissä määritellyt ehdot. Osoite: Euroopan nuorisofoorumi, Rue Joseph II 112, B-1040 Bryssel. Euroopan nuorisokeskus: Euroopan nuorisokeskus on Euroopan neuvoston kansainvälinen koulutus- ja kohtauspaikka Strasbourgissa. Siellä Euroopan nuorisojärjestöille järjestetään seminaareja ja kursseja, jotta ne voisivat järjestäytyä Euroopan tasolla, saisivat tukea yhteistyölleen, voisivat vaihtaa tietoa ja tulla kuulluiksi. Osoite: Euroopan nuorisokeskus, Rue Pierre de Coubertin 30, F Strasbourg Wacken. Euroopan patenttivirasto: Euroopan patenttivirasto on Münchenissä toimipaikkaansa pitävä valtioiden välinen järjestö. Se edistää patenttisuojan yhtenäistämistä Euroopassa myöntämällä ja suojaamalla patentteja kaikissa Euroopan patenttisopimuksen jäsenvaltioissa voimassa olevalla yhtenäisellä menettelyllä. Vaikka Euroopan patenttivirasto ei olekaan EU-elin, vuonna 1975 EY:n silloiset yhdeksän jäsenvaltiota allekirjoittivat yhteisöpatenttisopimuksen, jossa määrätään patenttien voimassaolosta yhteisillä sisämarkkinoilla. Yhden patenttihakemuksen jättäminen riittää saamaan kaikissa 17 sopimusvaltiossa voimassa olevan patentin. Osoite: Erhardtstraße 27, D München. Euroopan poliittinen yhteistyö (EPC, European political cooperation): Vuodesta 1970 eteenpäin Euroopan poliittinen yhteistyö oli EY-jäsenvaltioiden ulkopolitiikan alan yhteistyön ja yhteensovittamisen järjestelmä. Jatkuvalla valtioiden välisellä

231 koordinaatiolla EY-maat pyrkivät ulkopolitiikassaan mahdollisimman suureen yhtenäisyyteen. Euroopan poliittinen yhteistyö sisällytettiin perustamissopimukseen 1987, mutta Euroopan unionista tehdyn sopimuksen myötä se laajeni vuonna > yhteiseksi ulko- ja turvallisuuspolitiikaksi (YUTP). KÄSIKIRJA 231 Euroopan sosiaalirahasto (ESR): Vuonna 1960 perustettu ESR on EY:n sosiaalipolitiikan tärkein toimintaväline. Sen avulla tuetaan ammatti- ja uudelleenkoulutustoimintaa sekä työpaikkojen luomiseen tähtääviä toimenpiteitä. Noin 75 % rahastosta myönnetyistä varoista kohdistetaan nuorisotyöttömyyden torjuntaan. Delors II -paketin yhteydessä päätettiin sen varojen lisäämisestä ja uudelleenjärjestelyistä. Uutena painopistealueena on työmarkkinoiden toimintakyvyn parantaminen sekä työttömien ammatilliseen elämään paluun tukeminen. Jatkossa toimenpiteitä toteutetaan yhtäläisten mahdollisuuksien edistämisen alalla sekä työntekijöiden sopeuttamiseksi teollisuuden rakennemuutokseen ja tuotantojärjestelmien muutokseen (-> Sosiaalipolitiikka). Euroopan talousalue (ETA): Euroopan talousalue (ETA) kattaa vuonna 1992 allekirjoitetun ETA-sopimuksen myötä EFTAn ja EU:n alueen. Tämän yhteensä 380 miljoonan asukkaan alueen sisällä tavarat, palvelut, pääoma ja työvoima voi liikkua vapaasti aivan kuten sisämarkkina-alueella ilman valtioiden välisiä rajoja. Tämän mahdollistamiseksi EFTA-valtiot omaksuivat ETA-sopimuksen myötä mm. noin 80 % -> sisämarkkinoita koskevasta EY-lainsäädännöstä. Sveitsi ei voinut liittyä Euroopan talousalueeseen kansanäänestyksen kielteisen tuloksen vuoksi, mikä johti sopimuksen ratifioinnin viivästymiseen. ETA-sopimus tuli näin voimaan vasta Kolmen EFTA-maan liityttyä EU:hun ETA:n merkitys on vähentynyt. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ): ETYJ on lähtien jatkanut työtä, jonka Euroopan turva- ja yhteistyökokous (ETYK) aloitti luvulla. ETYKillä oli tärkeä osa Euroopan liennytyspolitiikan kehittämisessä. Vuoden 1990 Pariisin peruskirja muutti kokousta ratkaisevasti ja antoi sille sen toimintaan liittyvät tehtävät. ETYJ:n toimintaan sisältyy kolme koria: Euroopan turvallisuuskysymykset (kori 1), yhteistyö talouden, tieteen, tekniikan ja ympäristön alalla (kori 2) sekä humanitaarinen ja muiden alojen yhteistyö (kori 3). Järjestöön kuuluu kaiken kaikkiaan 57 jäsentä Yhdysvallat ja Kanada mukaan lukien. Euroopan yhtenäisasiakirja: Vuonna 1987 ratifioitu Euroopan yhtenäisasiakirja täydensi ja muutti Rooman sopimuksia (-> Perustamissopimukset). Se laajensi yhteisön toimivaltaa eri aloille ja kehitti sen päätöksentekomenettelyjä. Päätöksenteossa otettiin käyttöön määräenemmistöön perustuva yhteistyömenettely, mikä oli yksi -> sisämarkkinoiden toteuttamisen perusedellytyksistä. Sisämarkkinoiden toteuttaminen oli tuolloin huomion keskipisteenä politiikassa. Lisäksi yhtenäisasiakirja loi sopimuksen mukaisen perustan Euroopan poliittiselle yhteistyölle, jota oli harjoitettu vuodesta 1970.

232 232 Maastrichtin sopimus on jatkoa yhtenäisasiakirjan alkuun panemalle syvenemisprosessille. Euroopan ympäristökeskus: Neuvosto päätti Euroopan ympäristökeskuksen sekä ympäristöä koskevan Euroopan tieto- ja seurantaverkoston perustamisesta. Näin haluttiin ilmentää ympäristönsuojelun kasvavaa merkitystä EU:ssa. Ympäristökeskuksen päätehtävä on aluksi parantaa ympäristön kannalta merkittävän tietämyksen tasoa, mikä on tehokkaan ympäristöpolitiikan edellytys. Keskuksen sijoittamispaikasta kiisteltiin useita vuosia, kunnes vuonna 1994 se saattoi aloittaa toimintansa Kööpenhaminassa. Osoite : G Kongens Nytorv, DK-1050 Kobenhavn, Tel. (45) , fax (45) Eurooppalainen ajokortti: Eurooppalainen ajokortti tuli käyttöön Ajoneuvoluokkien muuttumisen lisäksi (A -moottoripyörät, B -henkilöautot, C - kuorma-autot, D -linja-autot, E -kokonaispainoltaan yli 750 kg:n perävaunut) määräyksiin sisältyy kuljettajan terveydentilan tutkiminen joka kymmenes vuosi. Uuden järjestelmän mukaista ajokorttia ei tarvitse enää vaihtaa EU-maasta toiseen muutettaessa. Eurooppalaiset yritysneuvostot: Syyskuussa 1994 Euroopan unionin neuvostossa päästiin vuosien vastarinnan jälkeen sopimukseen eurooppalaisten yritysneuvostojen perustamista koskevasta direktiivistä. Yli työntekijän, vähintään kahdessa EU-jäsenvaltiossa vähintään 150 työntekijää työllistävien yritysten on direktiivin kansallisen täytäntöönpanon jälkeen kolmen vuoden kuluessa perustettava koko yrityksen laajuinen eurooppalainen yritysneuvosto. Yritysneuvostoilla on oikeus tulla kuulluiksi, ja niille on tiedotettava tärkeistä yritystä koskevista päätöksistä. Sosiaalipolitiikasta tehdyn pöytäkirjan määräysten mukaisesti nämä säännökset eivät koske Isoa-Britanniaa. Eurooppa-sopimukset: EU:n ja Keski- ja Itä-Euroopan maiden välillä vuoden 1991 jälkeen tehtyjä assosiaatiosopimuksia nimitetään Eurooppa-sopimuksiksi. Niiden tarkoituksena on mahdollistaa uudistumassa olevien maiden täysimääräinen osallistuminen Euroopan yhdentymiskehitykseen poliittisella, taloudellisella ja kauppapoliittisella alueella. Sopimuksiin sisältyy mm. suunnitelma teollisuustuotteiden vapaakauppa-alueen muodostamisesta kymmenen vuoden kuluessa. Tavaraliikenteen alalla EU purkaa oman taloutensa suojaamiseksi voimassa olevat rajoitukset sopimuskumppaneitaan aikaisemmin. Ensimmäiset Eurooppa-sopimukset EY teki joulukuussa 1991 Puolan, Unkarin ja Tsekkoslovakian kanssa. Puolan ja Unkarin kanssa tehdyt sopimukset tulivat voimaan Bulgarian, Romanian, Tsekin tasavallan ja Slovakian kanssa tehdyt sopimukset tulivat voimaan Sopimukset Viron, Latvian ja Liettuan kanssa allekirjoitettiin , Slovenian kanssa (-> Laajentuminen). Eurooppa-symbolit: Eräs tapa saada monimutkaiset poliittiset muodostelmat tuntumaan kansalaisista läheisemmiltä on käyttää symboleja. Eurooppa-symbolien

233 tarkoituksena on saada kansalaiset tuntemaan Eurooppa ja Euroopan unioni omakseen. Vuodesta 1986 EY/EU on käyttänyt Euroopan neuvostolta omaksuttua lippua, jossa on kaksitoista kultaista tähteä ympyrän muodossa sinistä taustaa vasten. Tähtien lukumäärällä ei ole mitään tekemistä jäsenvaltioiden lukumäärän kanssa, vaan se on yhteenkuuluvuuden, sitoumuksen ja yksimielisyyden vertauskuva. Euroopan neuvoston tavoin tunnussävelmänä käytetään oodia ÓAn die FreudeÓ Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta. Muita Eurooppa-symboleita ovat vuosittainen Eurooppa-palkintojen myöntäminen, tullikylttien korvaaminen Eurooppa-kylteillä EU:n sisärajoilla, Eurooppa-passi, yhteinen ajokortti sekä 9. toukokuuta vietettävä Eurooppa-päivä. KÄSIKIRJA 233 EUROSTAT: EUROSTAT on Euroopan unionin tilastotoimisto. Se laatii tilastotiedoista analyysejä ja ennusteita, jotka julkaistaan säännöllisesti. EUROSTAT toimittaa EU-toimielimille päätösten ja toiminnan kannalta tärkeitä tietoja ja tiedottaa kansallisille viranomaisille ja yleisölle tilastojen muodossa esitettävissä olevista unionin asioista. Keskuselimen roolissa EUROSTAT yhteensovittaa toisistaan poikkeavia kansallisia tilastoja mahdollisuuksien mukaan yhtenäiseksi ja vertailukelpoiseksi järjestelmäksi. Osoite: Eurostat-tiedotus, JMO, B3/089, L-2920 Luxemburg. Eurovisio: Eurovisio on vuonna 1950 perustetun Euroopan yleisradioliiton organisatorinen ja tekninen yhteenliittymä. Sen tarkoituksena on toteuttaa yhteistyötä yleisradio- ja televisiotoiminnan harjoittajien kesken sekä edistää ohjelmien ja lähetysten vaihtotoimintaa. Kustannuksia säästävä ohjelmien vaihto on lisääntynyt vuosien kuluessa huomattavasti. Painopiste on uutisten ja urheilulähetysten välittämisessä. EURYDICE: EURYDICE on vuodesta 1980 lähtien toiminut EU:n tietoverkosto, joka auttaa yksittäisten valtioiden tai yhteisön yksiköitä vaihtamaan kysymyksiä ja vastauksia ja kokoamaan näin perustietoja Euroopan erilaisista koulutusjärjestelmistä (-> Koulutus- ja nuorisopolitiikka). ETY:n perustamissopimus: Belgia, Saksan liittotasavalta, Ranska, Italia, Luxemburg ja Alankomaat allekirjoittivat Roomassa Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen sekä Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen. ETY-sopimus tärkeimpänä ja laajimpana sopimuksena muodostaa Euroopan yhdentymisen perustan. Merkittäviä tarkistuksia siihen on tehty kahdesti; Euroopan yhtenäisasiakirjalla (1986) sekä sopimuksella Euroopan unionista (1992). Euroopan unionista tehdyn sopimuksen voimaantulon myötä ETY-sopimus nimettiin uudelleen EY:n perustamissopimukseksi. EY:n ympäristömerkki: Vuonna 1994 ensimmäisen kerran myönnetyn EY:n ympäristömerkin tarkoituksena on rohkaista kuluttajia tietoisesti ostamaan ympäristöystävällisiä tuotteita ja edistää näin niiden kysynnän kasvua. Ympäristömerkin myöntämisperusteet on sovittu EU:ssa, mutta sen myöntävät

234 234 toimivaltaiset kansalliset viranomaiset. Merkissä on kuvattuna kukka, jossa on tähden muotoiset terälehdet. FORCE: FORCE on EU:n toimintaohjelma jatkokoulutuksen tukemiseksi. GATT: GATT (General Agreement on Tariffs and Trade) on tullitariffeja ja kauppaa koskeva yleissopimus, johon kuuluu nykyisin 123 maata, jotka vastaavat yhteensä yli 90 %:n osuudesta maailmankauppaa. Tavoitteena on kaupan esteiden purkaminen. Kuuden tullien alentamiseen pyrkineen monenvälisen neuvottelukierroksen jälkeen Tokion kierroksella päästiin yhteisymmärrykseen muiden kaupan esteiden kuin tullien purkamisesta. Vuonna 1986 aloitettiin Uruguayn kierros: kaupan esteiden ja vääristymien purkamisesta neuvottelemisen lisäksi nyt käsiteltiin uusia aiheita kuten palvelujen kauppaa, kauppaan liittyviä investointikysymyksiä ja henkisen omaisuuden suojaamisen parantamista. Vuosia kestäneiden neuvottelujen jälkeen Uruguayn kierros saatiin päätökseen GATTin seuraaja on uusi Maailman kauppajärjestö WTO, joka aloitti toimintansa vuoden 1995 alussa ja joka jatkossa vastaa kaikista kauppaan liittyvistä kysymyksistä. Haagin huippukokous: Vuonna 1969 pidetty Haagin huippukokous on eräs Euroopan yhdentymisen merkkipaalu. Siellä kuuden EY-maan valtioiden ja hallitusten päämiehet julistivat EY:n jatkokehitystä koskevat tavoitteensa. Haagissa päätettiin ensinnäkin laajentumisesta pohjoiseen päin, toiseksi EY:n jäsenvaltioiden taloudellisesta ja poliittisesta lähentymisestä -> talous- ja rahaliittoa koskevien suunnitelmien aloittamisen myötä. Haagin kongressi: Toukokuussa 1948 järjestetyssä Euroopan yhdentymisliikkeen Haagin kongressissa oli osallistujia lähes kaikista Euroopan maista, yhteensä 750 poliitikkoa. Sen päätöslauselmassa vaadittiin yhdistynyttä demokraattista Eurooppaa. Haagin kongressin vaatimukset saivat laajaa vastakaikua ja antoivat sysäyksen neuvotteluille, jotka johtivat vuotta myöhemmin Euroopan neuvoston perustamiseen. Euroopan neuvoston puitteissa toteutunut ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty yleissopimus, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sekä eurooppalainen parlamentaarinen yleiskokous sisältyivät samoin jo Haagin päätöslauselmiin. Haagin kongressi oli samalla Eurooppa-liikkeen syntyhetki. Helios II: Ohjelma vammaisten sopeuttamiseksi yhteiskuntaan ja työelämään. Helios II -ohjelma ( ) myötävaikuttaa tietojenvaihdon kehittämiseen, joka perustuu vuosittaisten teemojen mukaan järjestettyihin seminaareihin, kokouksiin, opintokäynteihin ja harjoitteluihin. Kansalaisjärjestöjen kanssa tehtävän yhteistyön yhteydessä komissio osallistuu toimintojen rahoittamiseen toiminnallisessa kuntouttamisessa, opetukseen ja koulutukseen uudelleensopeuttamisessa sekä vammaisten itsenäisen elämän alueella. (-> Helios, Youthstart, Now)

235 Yhteysosoite: Euroopan komissio PO V osasto E.3 Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) KÄSIKIRJA 235 Henkilöiden vapaa liikkuvuus: EU-maista kotoisin olevilla työntekijöillä ja itsenäisillä ammatinharjoittajilla on oikeus työskennellä, asua ja hyötyä asuinpaikan sosiaalietuuksista ilman kansalaisuuteen perustuvia rajoituksia kaikissa EU:n jäsenvaltioissa samoin edellytyksin kuin maan kansalaiset (EY:n perustamissopimuksen 48 artikla). -> Sisämarkkinoiden loppuunsaattamisen myötä unionin kansalaiset voivat asua, työskennellä tai viettää eläkepäiviään haluamassaan paikassa unionin alueella. Koska kuitenkin sosiaaliturvajärjestelmät kuuluvat edelleen kansallisen toimivallan alaisuuteen, niiden väärinkäytön estämiseksi vapaan liikkuvuuden oikeus ei koske vielä valtion avustusten varassa olevia. EU:n kansalaisten syrjimättömyyden periaate pitää sisällään myös valvonnan poisjäännin Euroopan unionin jäsenvaltioihin matkustettaessa. Horizon: HORIZON-ohjelma on suunnattu henkilöille, jotka erityisen usein kohtaavat ennakkoluuloja työnhaussa, kuten vammaisille, pitkäaikaistyöttömille, narkomaaneille, maahanmuuttajille ja kodittomille. Aloitteella tuetaan sekä toimenpiteitä kohderyhmien koulutuksen laadun parantamiseksi että toimia, joilla asianosaisille luodaan suoraan työpaikkoja. -> Sosiaalipolitiikka Yhteysosoite: Euroopan komissio PO V osasto B.4 Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) Hyväksyntämenettely: Tämän menettelyn mukaan asiakirja voi tulla voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentin jäsenten enemmistö on antanut siitä puoltavan lausuntonsa. Menettelyä käytetään eri aloilla, esimerkiksi päätöksissä, jotka liittyvät unionin kansalaisuuteen, rakenne- ja koheesiorahastoihin, suoria vaaleja koskeviin sääntöihin, kansainvälisiin sopimuksiin ja uusien maiden pyrkimiseen unionin jäseniksi (-> Päätöksentekomenettely). INFO 92: INFO 92 on eräs yli 40:stä EU:n perustamasta tietopankista. Se sisältää sisämarkkinoita koskevaa tietoa, jota päivitetään jatkuvasti ja jota voi käyttää mm. modeemin välityksellä (maksua vastaan). INTERREG: INTERREG on rajaseutuja koskeva yhteisöaloite. Sen välityksellä tuetaan yli rajojen toteutettavia yhteistyötoimenpiteitä kuten

236 236 infrastruktuurihankkeita, julkisten palveluyhtiöiden yhteistyötä, yritysten yhteisiä toimia tai yhteistyötä ympäristönsuojelun alalla. Interventiohinta: EU:n maatalouspolitiikassa tärkeimpien maataloustuotteiden hinnat voivat laskea tietyn marginaalin sisällä ainoastaan kiinteän alarajan, interventiohinnan tasolle. Koska kansallisten interventioelinten on ostettava interventiohintaan kaikki niille tarjottavat tuotteet määrästä riippumatta, interventiohinnan tehtävänä on toimia hintatakuuna tuottajalle (-> Maatalouspolitiikka). Jean Monnet -Hanke: Jean Monnet -toimella tuetaan Euroopan yhdentymiseen liittyvää korkeakouluopetusta. Tällä avustusohjelmalla rahoitetaan oppituoleja yliopistoissa ja korkeakouluissa pysyvien opetusohjelmien perustamiseksi eurooppaoikeuden, EU-talouden, politiikan ja historian alalla EU-alueella ja EU:n ulkopuolella. Jean Monnet -oppituolien lisäksi tuetaan yhdentymiseen liittyviä tutkimushankkeita, kursseja ja opintoja sekä myönnetään tohtoriapurahoja. Yhteysosoite: Euroopan komissio PO X osasto C.6 Jacqueline Lastenouse Bury Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) JESSI: (Joint European Submicron Silicon). JESSI on vuoteen 1997 käynnissä oleva EUREKA-tutkimushanke, johon osallistuu eri tutkimuslaitoksia ja yrityksiä Ranskasta, Isosta-Britanniasta, Italiasta, Alankomaista sekä Saksan liittotasavallasta. Hankkeen talousarvio on 3,8 miljardia ecua, ja sen tavoitteena on jatkokehittää integroitujen piirien teknologiaa. JET: (Joint European Torus). Hallitun lämpöydinfuusion alalla toteutettavaan tutkimus- ja koulutusohjelmaan liittyvä hanke. JET on suurin koelaitos kokeellisen fuusiotutkimuksen alalla. JOULE: (Joint Opportunities for Unconventional or Long-term Energy supply). JOULE on tutkimus- ja kehitysohjelma järkevän energiankäytön ja muun kuin ydinenergian alalla. Vuosiksi sen käyttöön on suunniteltu 967 miljoonaa ecua. Joustava yhdentyminen: Joustavalla yhdentymisellä tarkoitetaan eri nopeuksilla etenevää yhdentymisprosessia. Niinpä ajatus kahden nopeuden Euroopasta merkitsee sitä, että yhteisön syventämiseen osallistuvat aluksi vain jäsenvaltiot, jotka katsovat kykenevänsä siihen. Tämän mallin etuna on se, että yhdentymisnopeus ei riipu hitaimmasta tai yhdentymistä kiivaimmin vastustavasta jäsenvaltiosta. Toisaalta joustavan yhdentymisen mahdollisena vaarana on yhteisen yhdentymiskehityksen hajaantuminen. Esimerkkejä joustavasta

237 yhdentymisestä voidaan havaita mm. -> talous- ja rahaliittoa (EMU) koskevassa sääntelyssä sekä EU:n -> sosiaalipolitiikan alalla. EMU on kaikkien yhteinen tavoite, johon osallistuu aluksi vain osa jäsenvaltioista, mutta sosiaalipolitiikan alan sääntelystä Iso-Britannia on jättäytynyt ulkopuolelle. Eräs joustavan yhdentymisen muoto on Euroopan kovan ytimen malli, jonka mukaan ennalta määritelty ryhmä jäsenvaltioita etenisi syventämisessä muita pidemmälle. KÄSIKIRJA 237 Juhlallinen julistus Euroopan unionista: Eurooppa-neuvoston kesäkuussa 1983 Stuttgartissa antama juhlallinen julistus oli askel tiellä kohti Euroopan unionia. Julistuksesta ilmeni kasvava kiinnostus tiiviimpää ulkopoliittista yhteensovittamista kohtaan Euroopan poliittisen yhteistyön yhteydessä. Lisäksi sovittiin toimielimiin liittyvistä parannuksista sekä yhteistyöstä lainsäädännön lähentämisessä sekä hahmoteltiin taloudellisen yhdentymisen käytännön tavoitteita tuleville vuosille. Kabotaasiliikenne: Kaupallinen kuljetuspalvelu maan sisällä sen rajoja ylittämättä. Aiemmin tämä toiminta oli sallittu ainoastaan maan omille yrityksille. Tieliikenteessä kabotaasiluvan saanut EU-maan liikenteenharjoittaja saa harjoittaa tavaraliikennettä toisissa jäsenvaltioissa kahden kuukauden ajan. Ensimmäiset kabotaasiluvat myönnettiin vuonna Jäsenvaltioiden toisistaan poikkeavien verosäännösten vuoksi täydellistä kabotaasivapautta ei saatu toteutumaan mennessä. Neuvoston sovittua veromerkin käyttöönotosta ja kuormaautojen verotuksesta saavutetun yhteisymmärryksen jälkeen kabotaasilupien määrä vuodelle 1994 rajoitettiin :een; kiintiötä korotetaan vuosittain 30 prosenttia. Vuodesta 1998 alkaen EU:n liikenteenharjoittajat saavat lopulta kuljettaa tavaroita toisen jäsenvaltion alueella rajoituksetta. Lentoliikenteen alalla kabotaasiliikenne vapautetaan vaiheittain vuoteen 1997 mennessä. Kaleidoskoopi: Vuonna 1990 perustetun Kaleidoskooppi-ohjelman tavoitteena on edistää kulttuurin tuntemusta ja sitä koskevan tiedon levittämistä sekä asiantuntijoiden taide- ja kulttuuriyhteistyötä. Siihen kuuluu kolme tointa, joiden puitteissa tuetaan kolmenlaisia hankkeita: 1. Kulttuuri- ja taidetapahtumia, joilla on eurooppalainen ulottuvuus. 2. Taiteellista ja kulttuurista luovaa toimintaa (koulutus- tai täydennyskoulutustoimenpiteitä). 3. Kulttuuriyhteistyötä verkkojen kautta (tiedonvaihtoa eurooppalaisten kulttuurijärjestöjen välillä). -> (Ariane) XYhteysosoite: Euroopan komissio PO X osasto D.1

238 238 Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) Kasvua koskeva aloite: Edinburghissa joulukuussa 1992 pitämässään kokouksessa valtion ja hallitusten päämiehet päättivät kasvua koskevasta aloitteesta tulevia vuosia varten. Talouden elvyttämiseksi päätettiin antaa lisää varoja infrastruktuurien kehittämiseen. Aloitteeseen kuuluivat Euroopan investointipankin hallinnoima väliaikainen antolainausjärjestelmä, jonka varat ovat 8 miljardia ecua, sekä 2 miljardin arvoinen Euroopan investointirahasto takausten antamiseksi yksityisille ja julkisille investoinneille. Kaiken kaikkiaan niiden pitäisi rohkaista yli 30 miljardin ecun investointeihin. Yhdessä vasta perustetun koheesiorahaston sekä kansallisten toimenpiteiden kanssa tämän talouden elvyttämiseen tähtäävän ohjelman on tarkoitus saada aikaan voimakasta kasvua, luoda pysyviä työpaikkoja ja lisätä unionin kilpailukykyä. Kaupan esteet: Tullien ja määrällisten rajoitusten poistaminen EY:n jäsenvaltioiden välisestä tavaraliikenteestä oli merkittävä askel kohti -> sisämarkkinoita. Niiden lisäksi tavaroiden vapaata liikkuvuutta voivat haitata myös epäsuorat kaupan esteet. Sellaisia ovat mm. tuontimaksut ja tekniset kaupan esteet, joita EY-maiden välillä vallitsi esimerkiksi elintarvikkeita tai lääkkeitä koskevan lainsäädännön erojen tai erilaisten laatustandardien vuoksi. Yhteisön jäsenvaltioiden välisen yhdenmukaistamisen, standardoinnin ja lainsäädännön lähentämisen myötä kaupan esteet saatiin varsin pitkälle purettua yhteismarkkinoiden toteutumiseen, vuoden 1992 loppuun mennessä. Kaupan Esteistä Annettu Asetus: -> Euroopan unionin teollisuudenalat ja yritykset sekä jäsenvaltiot voivat kaupan esteistä joulukuussa 1994 annetun uuden asetuksen mukaisesti esittää yhteisölle pyynnön kansainvälisiin toimiin ryhtymisestä kansainvälisen kaupan sääntöjen täytäntöönpanemiseksi tapauksissa, joissa yhteisöön kuulumattomat maat ottavat käyttöön erilaisia kaupan esteitä tai jatkavat niiden soveltamista. Termi laittomat käytännöt, johon kauppapolitiikan uusi väline, kaupan esteistä annettua asetusta edeltävä asetus, perustui, korvattiin Ókaupan esteilläó. Keskuskurssi: Kullekin Euroopan valuuttajärjestelmään kuuluvalle valuutalle on määritelty kiinteä kurssi suhteessa ecuun. Tämän keskuskurssin avulla lasketaan kaikkien mukana olevien valuuttojen kahdenväliset kurssit, jotka voivat vaihdella sovitun vaihteluvälin ylä- ja alarajojen välillä. Aiemmin valuutan sallittiin poiketa 2,25% kurssistaan suhteessa muiden EMS-maiden valuuttoihin ennen kuin EMS:n interventiomekanismin avulla sitä ryhdyttiin ohjaamaan takaisin keskuskurssiaan kohti. Keskuskursseja voidaan myös muuttaa kaikkien EMS:ssä mukana olevien maiden yksimielisellä päätöksellä. Koska näin ei tehty syksyllä 1992, EMSiin kohdistui useaan otteeseen voimakkaita paineita. Pahimman kriisin jälkeen neuvosto sopi elokuussa 1993 vaihteluvälin laajentamisesta +/-15 %:iin, jolloin

239 jäsenvaltiolla on interventiovelvollisuus vasta, kun valuutta poikkeaa 15 % kahdenvälisestä kurssistaan suhteessa toisen jäsenvaltion valuuttaan. KÄSIKIRJA 239 Kiintiöt: Kiintiöitä käytetään määrällisinä rajoituksina tarjonnan sääntelemiseksi viennin ja tuonnin yhteydessä. Tavarakiintiöiden lisäksi voidaan käyttää myös valuuttakiintiöitä, joilla rajoitetaan tiettyjen tavaroiden ostamiseen käytettävissä olevan valuutan määrää ulkomaankaupassa. Koheesiorahasto: Vuonna 1993 perustettu koheesiorahasto osallistuu EY:n perustamissopimuksen 130 d artiklan mukaisesti ympäristöalan ja liikenteen infrastruktuurin alan hankkeiden rahoittamiseen. Rahastosta tuetaan ainoastaan neljää varattominta yhteisön jäsenvaltiota (Irlanti, Kreikka, Espanja ja Portugali), ja sen tavoitteena on pienentää EU:n kansantalouksien eroja. Vuonna 1994 rahoitettiin 51 hanketta. Vuosina koheesiorahastosta voidaan myöntää vuosittain varoja 1,5-2,6 miljardia ecua, yhteensä 15,1 miljardia ecua. Komitologia: EY:n perustamissopimuksen mukaisesti -> Euroopan komissio on yleensä vastuussa -> Euroopan unionin neuvoston antamien sääntöjen täytäntöönpanosta (EY:n perustamissopimuksen 145 artikla). Neuvosto valvoo komission täytäntöönpanotoimintaa kansallisista asiantuntijoista koostuvien neuvoa-antavien, hallinto- tai sääntelykomiteoiden välityksellä, riippuen asianomaisen alan herkkyydestä. Neuvoa-antava komitea voi antaa komissiolle ainoastaan suosituksia, jotka eivät ole sitovia. Hallintokomitea sen sijaan voi palauttaa komission täytäntöönpanotoimenpiteet neuvostolle, mikä merkitsee asian lykkäystä; jos neuvosto ei tee päätöstä määräajan kuluessa, komissio voi tehdä päätöksen täytäntöönpanotoimenpiteistä. Sääntelykomitea voi samoin lykätä komission toimenpiteiden toteuttamista ja palauttaa asian neuvostolle. Jos neuvosto ei tee päätöstä määräajan kuluessa, komissio voi tehdä päätöksen toimenpiteistä, ellei neuvosto ole hylännyt niitä yksinkertaisella enemmistöllä. Komission harmiksi neuvostolla on taipumus käyttää sääntelykomiteamenettelyä, jonka se voi tehdyn päätöksen (ÓkomitologiapäätösÓ) mukaan halutessaan valita. Komitologia-käsitteellä tarkoitetaan tätä neuvoston rajoittavaa menettelyä komission täytäntöönpanovaltaa kohtaan. KOR: Vuodesta 1994 lähtien yhteisön kalastusta koskevat välineet on koottu KOR:oon (kalatalouden ohjauksen rahoitusväline). Tämä väline toimii kaikilla yhteisön rannikko- ja vesiviljelyalueilla. KOR:n päätehtävä on tehostaa kalastuksen rakenteiden kilpailukykyä ja elinkelpoisten kalastusalan yritysten kehittämistä sekä pyrkiä kestävään tasapainoon käytettävissä olevien voimavarojen ja kalastuksen tehokkuuden välillä. Kynnyshinta: Kynnyshinta on maataloustuotteen alin mahdollinen hinta, jolla sitä voidaan tuoda EU:hun. Jos maataloustuotteen hinta on kynnyshintaa alhaisempi, sitä nostetaan maatalousmaksuin ja/tai tullein kynnyshinnan tasolle. Tarkoituksena on suojata EU:n maanviljelijöitä kolmansien maiden halvemmalla tuottavilta kilpailijoilta.

240 240 Laajentuminen etelään: Kreikka (1975), Portugali (1977) ja Espanja (1977) hakivat kukin EY:n jäsenyyttä 1970-luvulla sen jälkeen, kun niiden poliittiset järjestelmät olivat demokratisoituneet. Laajentuminen etelään tarkoittaa näiden kolmen valtion liittymistä yhteisöön (Kreikka vuonna 1981, Portugali ja Espanja vuonna 1986). Vanhojen ja uusien jäsenvaltioiden väliset rakenne- ja varallisuuserot aiheuttivat uusia ongelmia EY:lle. Kreikan, Portugalin ja Espanjan hakemukset hyväksyttiin pääasiassa poliittisista syistä (jäsenyyden arveltiin vakauttavan niiden sisäpoliittista tilannetta), vaikka laajentumisen taloudelliset seuraukset aiheuttivatkin huolta. Laiminlyöntikanne: Jos ->Euroopan unionin neuvosto tai -> Euroopan komissio on perustamissopimuksen vastaisesti laiminlyönyt velvollisuutensa, sitä vastaan voidaan nostaa kanne -> Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa (EY:n perustamissopimuksen 175 artikla). Kanteen voivat nostaa jäsenvaltiot, EU:n toimielimet sekä luonnolliset tai oikeushenkilöt, jos kyseinen toimielin ei ole toiminut asiassa kahden kuukauden kuluessa siitä, kun toimielintä on kehotettu siihen. Esimerkiksi vuonna 1985 tuomioistuin ratkaisi Euroopan parlamentin liikenneasiainneuvostoa vastaan nostaman kanteen parlamentin hyväksi, koska neuvosto oli EY:n perustamissopimuksen vastaisesti jättänyt toteuttamatta liikennepalvelujen tarjoamisen vapauden. Lauseke suosituimmuuskohtelusta: Lauseke suosituimmuuskohtelusta velvoittaa valtion myöntämään muille valtioille myöntämänsä kauppapoliittiset etuudet myös valtiolle, jonka kanssa se sopii suosituimmuuskohtelusta. Tämä periaate on GATTin ja muiden kauppasopimusten perustekijöitä. LEADER: EU:n yhteisöaloite maaseudun kehittämiseksi rakennerahastojen yhteydessä. LEADER-aloitteella tuetaan yhteisön rakenteeltaan heikoimpien alueiden maalaiskuntien taloudellista kehitystä. Painopistealueina on maaseudun kehittämisen organisointi, uusien taitojen hankkimisen ja maaseutumatkailun edistäminen, pienten, mutta innovatiivisten yritysten tukeminen sekä korkealaatuisten maataloustuotteiden kehittäminen. Aloitteen toista vaihetta ( ) varten on varattu 1,4 miljardia ecua. LEONARDO da Vinci: Ammatillisen koulutuksen alalla toteutetut ohjelmat on yhdistetty vuodesta 1995 alkaen LEONARDO-nimikkeen alle; näin niitä täydennetään ja jatketaan. LEONARDOn käyttöön ehdotettiin 620:tä miljoonaa ecua vuosille , ja sillä korvataan mm. seuraavat päättyneet ohjelmat: COMETT: (korkeakoulujen ja talouselämän yhteistyö koulutuksen ja jatkokoulutuksen alalla), PETRA (ammatillinen peruskoulutus), FORCE (ammatillinen jatkokoulutus) ja EUROTECNET (uudenlaiset opetusmenetelmät) (-> Koulutus- ja nuorisopolitiikka). LIFE: LIFE on yhtenäinen ympäristöalan rahoitusväline, jonka perustamisesta säädettiin annetulla asetuksella. Sillä koottiin yhteen ympäristöalalla jo

241 olemassa olleet rahoitusvälineet (GUA, MEDSPA, NORSPA, ACNAT). LIFErahoitusvälineellä rahoitetaan ensisijaisia ympäristötoimenpiteitä yhteisössä ja kansainvälisen yhteistyön puitteissa. Sen käyttöön oli vuosille varattu 400 miljoonaa ecua (-> Ympäristö). KÄSIKIRJA 241 LINGUA: EU-ohjelma vieraiden kielten opetuksen tukemiseksi. Tavoitteena on parantaa viestintämahdollisuuksia Euroopan unionissa. Ohjelmalla tuetaan ainoastaan EU-maiden kielten opetusta, niistä erityisesti vähiten opiskeltuja. Lomén yleissopimukset: Lomén yleissopimukset ovat monenvälisiä kauppa- ja kehitysyhteistyösopimuksia EU:n ja 70 AKT-valtion välillä. Niiden välityksellä AKTmaat assosioidaan EU-maiden kanssa, ja ne saavat rahoitustuen lisäksi huomattavia kauppaetuuksia tuodessaan tavaroita EU:hun. Nämä yleissopimukset ovat EU:n -> kehitysyhteistyön ydin. Lomé I tehtiin vuonna 1975 viiden vuoden ajalle, sitä seurasivat Lomé II (1980), Lomé III (1985) ja lopulta vuonna 1990 Lomé IV, jonka kestoaika on kymmenen vuotta ja talousarviovarat viidelle ensimmäiselle vuodelle 13,2 miljardia ecua. Sopimusten pääpainopistealue on sen osapuolina olevien kolmansien maiden pitkän tähtäimen kehitys. Neljännestä Lomén yleissopimuksesta lähtien on täydennyksenä sovittu myös ihmisoikeuksien suojelusta ja demokratian kehittämisestä. Luxemburgin kompromissi: Katso -> Euroopan unionin neuvosto. Lähentymisen arviointiperusteet. Lähentymisperusteet, joista määrätään Maastrichtin sopimuksessa, ovat suunnitellun Euroopan -> talous- ja rahaliiton pääsyvaatimukset. Niiden mukaan valtio voi osallistua EMUun ainoastaan, jos 1) se voi osoittaa saavuttaneensa pysyvästi vakaan hintatason, 2) sen julkinen talous ei ole liian alijäämäinen, 3) maan valuutta on osallistunut Euroopan valuuttajärjestelmään kahden vuoden ajan ilman, että sen kurssiin on kohdistunut jännitteitä ja 4) sen pitkäaikaiset korot ovat enintään 2 prosenttiyksikköä korkeammat kuin hintavakauden parhaiten saavuttaneissa maissa. Näiden tiukkojen pääsyvaatimusten tarkoituksena on taata Euroopan suunnitellun yhteisen rahan vakaus (EY:n perustamissopimuksen 109 j artikla). Lähentäminen: Lainsäädäntöä lähennetään, jotta kansallisten lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten erojen vuoksi syntyneet yhteismarkkinoiden häiriöt saataisiin poistettua. EY:n perustamissopimuksen 100 a artiklassa määrätään sellaisen lainsäädännön lähentämisestä, jolla on välitön vaikutus sisämarkkinoiden toteutumiseen ja toimintaan. Yleensä neuvosto antaa lähentämismääräykset direktiivien muodossa. Länsi-Euroopan unioni (WEU): Vuonna 1954 alkunsa saaneen Länsi-Euroopan unionin perustana oli Brysselin sopimus, joka allekirjoitettiin vuonna 1948 Saksan vastaisen puolustusliittoutuman muodostamiseksi. Unionin pääasialliset tehtävät ovat varmistaa yhteinen puolustus siinä tapauksessa, että Eurooppaan hyökätään, sekä säilyttää rauha ja turvallisuus Euroopassa. WEU:ta pidettiin kauan NATOn voimattomana osana siitäkin huolimatta, että osapuolten välinen liitto menee

242 242 huomattavasti pitemmälle kuin NATOn sopimukset. WEU:ta ollaan parhaillaan elvyttämässä niissä keskusteluissa, joita käydään puolustuspolitiikan Euroopan pilarista. Maastrichtin sopimuksen Länsi-Euroopan unionia koskevan julistuksen mukaan WEU:ta kehitetään asteittain puolustusta koskevana Euroopan unionin osana. Maatalousmaksu: Maatalousmaksut ovat eräänlaisia kolmansien maiden maataloustuotteiden tuontimaksuja. EU:n ulkorajoilla kannettavilla maatalousmaksuilla tuontituotteiden hintaa nostetaan yhteisössä voimassa olevien maataloushintojen ja matalampien maailmanmarkkinahintojen välisen eron verran. Maatalousmaksut ovat siten vaihtelevia tulleja, joiden suuruus muuttuu aina maailmanmarkkinoiden hintatilanteen mukaan. Niiden avulla EU:n maanviljelijöille taataan korkeat hinnat, lisäksi ne ovat unionille merkittävä tulojen lähde. Viennin kohdalla maatalousmaksujen vastine hintojen eron tasaamiseksi on vientituki. Maailman kauppajärjestö (WTO): Vuonna 1995, kun GATT-neuvotteluiden Uruguayn kierros oli päättynyt, perustettiin itsenäinen maailmankaupan järjestö, johon kaikki nykyiset GATTin osapuolet kuuluvat. WTO:n tehtävänä on muun muassa edistää jäseniensä välisiä kauppasuhteita ja toimia tulevien monenkeskisten kauppaneuvotteluiden näyttämönä. Marshallin suunnitelma: Yhdysvaltain ulkoministerin George C. Marshallin vuonna 1947 laatima ohjelma Euroopan talouden jälleenrakentamiseksi toisen maailmansodan jälkeen (European Recovery Program). Vuoteen 1952 asti 18 Länsi-Euroopan maata vastaanotti apua noin 14 miljardia USA:n dollaria lainoina, tukena, jota ei tarvinnut maksaa takaisin, sekä tavara- ja elintarvikeapuna. Marshallin suunnitelman osuus Länsi-Euroopan, erityisesti myös Länsi-Saksan talouden jälleenrakentamisessa oli huomattava. Poliittisessa mielessä se täydensi USA:n politiikkaa kommunismin vaikutuksen pysäyttämiseksi. MED: Hajautetun yhteistyön ohjelmia Euroopan unioniin kuulumattomien Välimeren alueen maiden kanssa. EU rahoittaa näillä ohjelmilla perinteisen kahdenvälisen yhteistyön lisäksi toimenpiteitä yritysten kehittämiseksi Välimeren alueella (MED-Invest), alueellisia hankkeita infrastruktuurin parantamiseksi (MED- URBS), yhteistyötoimia yliopistojen välillä ja tutkimuksessa (MED-Campus ja MED- Avicenne) sekä yhteistyötä viestintäalalla (MED-Media). (-> Ecip) MEDIA (Measures to encourage the development of the audio-visual industry): Ohjelma Euroopan unionin audiovisuaalisen teollisuuden kehityksen edistämiseksi ja kilpailukykyisten rakenteiden luomiseksi. Sen avulla tuetaan elokuva-alan ammattilaisten koulutusta ja jatkokoulutusta, elokuvahankkeiden kehittämistä sekä ohjelmien Euroopan laajuista levitystä (-> Viestintäpolitiikka). Messinan konferenssi EHTY:n kuuden ulkoministerin konferenssissa Messinassa päätettiin aloittaa neuvottelut muiden alojen yhdentämisestä

243 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön mallin mukaisesti. Tuloksena oli Rooman sopimusten allekirjoittaminen ETY:n ja Euratomin perustamiseksi. KÄSIKIRJA 243 Monitor: Monitor on strategisen analyysin, ennakoinnin ja arvioinnin yhteisöohjelma -> tutkimuksen ja teknologian alalla. Siihen kuuluu kolme toiminta-aluetta: SAST: tieteellisen ja teknisen kehityksen strateginen vaikutusanalyysi; FAST: tieteen, teknologian, talouden ja yhteiskunnan välisten vuorovaikutussuhteiden pitkän aikavälin eurooppalainen ennakkoarviointi; SPEAR: tutkimuksen ja kehittämisen sosiaalisen ja taloudellisen arvioinnin metodologia ja tehokkuus. Määräenemmistö: -> Euroopan unionin neuvosto tekee ratkaisunsa joko yksimielisesti, yksinkertaisella enemmistöllä tai määräenemmistöllä. Euroopan yhtenäisasiakirjalla ja sopimuksella Euroopan unionista enemmistöpäätösten käyttöä laajennettiin yhteisön edun painoarvon kasvattamiseksi suhteessa kansallisiin etuihin. EY:n perustamissopimuksen 148 artiklan mukaisia määräenemmistöpäätöksiä tehtäessä Saksalla, Ranskalla, Isolla-Britannialla ja Italialla on kullakin kymmenen ääntä, Espanjalla kahdeksan, Belgialla, Alankomailla, Kreikalla ja Portugalilla kullakin viisi ääntä, Itävallalla ja Ruotsilla neljä, Tanskalla, Suomella ja Irlannilla kolme ja Luxemburgilla kaksi ääntä. Päätös syntyy, jos sitä kannatetaan vähintään 62 äänellä (87:stä). Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla vaatimuksena on kuitenkin vähintään kymmenen jäsenvaltion kannatus. Ioanninassa järjestetyssä epämuodollisessa tapaamisessa vuonna 1994 ulkoministerit sopivat, että saavutettaessa ainoastaan hyvin niukka määräenemmistö pyritään aluksi kaikin keinoin pääsemään laajempaan kannatukseen. Tällä kompromissilla saatiin sovittua riita, joka koski määräenemmistön uudelleenpainotusta laajentumisen yhteydessä. Määrämaan periaate: Jos liikevaihtoveroa kannetaan määrämaan periaatteen mukaisesti, viennin yhteydessä tavara aluksi vapautetaan verosta, toisin sanoen alkuperämaan liikevaihtovero vähennetään, ja sitten siitä kannetaan määrämaan liikevaihtovero. Euroopan komissio pyrkii sisämarkkinoiden loppuunsaattamisen yhteydessä siirtymään tästä voimassa olevasta periaatteesta vuoteen 1997 mennessä alkuperämaan periaatteeseen. Sen käyttöönoton myötä viennin ja tuonnin yhteydessä ei tarvitsisi enää ensin vähentää veroa ja sitten kantaa toisen maan veroa, vaan määrämaasta riippumatta sovellettaisiin alkuperämaan liikevaihtoveroa. Saatujen tulojen jakaminen EU-valtioiden kesken tavaravirtaa vastaavasti olisi toteutettava selvittelykeskuksen avulla. Nettomaksaja/-saaja: Vaikka EU:ta rahoitetaan sen omista varoista ja rahoituksen taustalla ovat eurooppalaiset tavoitteenasettelut, poliitikkoja kiinnostaa yhä uudelleen kysymys eri maiden EU:n rahoittamiseksi maksamasta osuudesta suhteessa niiden EU-varoista saamaan määrään. Talousarviovaroista suurin osa käytetään edelleen maatalouspolitiikan hyväksi, joten maatalousvaltaiset maat ovat edullisimmassa asemassa. Esimerkiksi Saksan liittotasavalta teollisuusmaana on suurin nettomaksaja - arvioiden mukaan vuonna 1994 se maksoi EU-

244 244 talousarvion hyväksi noin 25 miljardia ecua takaisin saamiaan varoja enemmän. Vientimaana se toisaalta kuuluu myös yhteismarkkinoista eniten hyötyviin maihin. NOW: Ohjelman New Opportunities for Women tavoitteena on helpottaa naisten pääsyä työelämään. Ohjelman tarkoituksena ei ole ainoastaan auttaa naisia löytämään työtä, vaan myös helpottaa heidän pääsyään tulevaisuuden aloille sekä johtotehtäviin. Tämän vuoksi tuetaan yritysjohtamiskoulutusta, pienten ja keskisuurten yritysten ja osuuskuntien perustamista sekä hoitoalan henkilöstön koulutusta. Tukea annetaan erityisesti ylikansallisille toimille. Vuosina NOW-ohjelmalla on käytettävissään 470 miljoonaa ecua. (-> Horizon) Yhteysosoite: Euroopan komissio PO V osasto B.4 Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) Nuorten Eurooppa: Nuorten Eurooppa III on toimintaohjelma kansainvälisen nuorisovaihdon tukemiseksi Euroopan unionissa. Hankkeen kolmannen vaiheen ( ) käyttöön on myönnetty 126 miljoonaa ecua, ja se jatkaa aikaisempaa Nuorten Eurooppa -ohjelmaa, mutta kokoaa nyt myös mm. PETRA- ja TEMPUSohjelmien yhteydessä toteutetut hankkeet. Ohjelmaa hoitavat hajautetusti yksittäiset kansalliset toimistot, ja viiden seuraavan vuoden aikana siihen voi osallistua yli vuotiasta nuorta, myös EU:n ulkopuolisista maista (- > Koulutus- ja nuorisopolitiikka). Osoite : Kansainvälisen henkilövaihdon keskus (CIMO), Hakaniemenkatu 2, FIN Helsinki, Tel. (358) Nuorten Euooppa III: Nuorten Eurooppa III on toimintaohjelma nuorisovaihdon edistämiseksi Euroopan unionissa, Islannissa, Norjassa ja Liechtensteinissa. Se on suunnattu vuotiaille nuorille. Ohjelmalla avustetaan kiinnostuneita kansainvälisen nuorisovaihdon järjestämisessä ja annetaan rahallista tukea. Samoin tarjotaan harjoitusohjelmia nuoriso-ohjaajille ja järjestäjille. -> Koulutus- ja nuorisopolitiikka Osoite: Kansainvälisen henkilövaihdon keskus (CIMO), Hakaniemenkatu 2, FIN Helsinki, Tel. (358) OECD: Vuonna 1961 perustettu taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (Organization for Economic Cooperation and Development) on teollistuneiden markkinatalousmaiden välisen yhteistyön järjestö. Sen päätavoitteena on talous-, kauppa- ja kehitysyhteistyöpolitiikan yhteensovittaminen. Kaikki EU:n jäsenvaltiot kuuluvat OECD:hen, jossa jäsenmaita on yhteensä 24. Oikeusasiamies: EY:n perustamissopimuksen 138 e artiklan mukaisesti -> Euroopan parlamentti nimittää yhden vaalikauden ajaksi oikeusasiamiehen, joka

245 ottaa unionin kansalaisilta vastaan kanteluja yhteisön toimielinten tai laitosten toiminnassa ilmenneistä epäkohdista. Oikeusasiamies voi käynnistää perusteltuja kanteita koskevia tutkimuksia, jotka hän saattaa parlamentin sekä sen toimielimen käsiteltäväksi, jota asia koskee. Euroopan parlamentti valitsi heinäkuussa 1995 oikeusasiamieheksi suomalaisen Jacob Södermanin. Osoite: Palais de l'europe, F Strasbourg Cedex. KÄSIKIRJA 245 Omat varat: Vuoteen 1970 saakka yhteisön menot rahoitettiin ainoastaan jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista. Sen jälkeen EY:n rahoitustapaa muutettiin asteittain omiin varoihin perustuvaksi. Omien varojen järjestelmä merkitsee EU:lle tietynlaista taloudellista vapautta jäsenvaltioista ja helpottaa tärkeiden eurooppalaisten tavoitteiden riippumatonta toteuttamista. Vuoden 1971 alusta lähtien EY:n jäsenvaltiot ovat ohjanneet maatalousmaksut sekä tullit (vuodesta 1975 lähtien kokonaisuudessaan) EY:n talousarvioon. Vuodesta 1979 asti osaa jäsenvaltioiden arvonlisäverotuloista on käytetty täydentämään EY:n talousarvion rahoitusta. EY:tä kohdannut rahoituskriisi selvitettiin vuonna 1988 Eurooppaneuvoston Delors-paketin yhteydessä tekemillä päätöksillä, joissa määrättiin vuosittain laskettavan EY-maiden BKTL-osuuden käyttöönotosta neljänneksi tulolähteeksi. Joulukuussa 1992 Edinburghissa kokoontunut Eurooppa-neuvosto päätti omien varojen korottamisesta edelleen nostamalla BKTL-osuus 1,2 %:sta 1,27 %:iin vuoteen 1999 mennessä (Delors II -paketti). Palvelut: Palvelujen tarjoamisen vapaus on yksi EY:n perustamissopimuksessa määritellyistä neljästä -> sisämarkkinoiden toteutumisen myötä voimaan tulleesta perusvapaudesta (EY:n perustamissopimuksen 59 artikla). EU-kansalaiset voivat käyttää palveluja maiden rajoista välittämättä ilman kansalaisuudesta aiheutuvia haittoja. Palveluja ovat kaikki itsenäiseen, teolliseen tai vapaiden ammattien harjoittamiseen kuuluvaan toimintaan tai maatalouteen liittyvät palvelut. Perustamissopimusten muuttaminen: Jäsenvaltio tai Euroopan komissio voi tehdä neuvostolle ehdotuksia niiden sopimusten muuttamiseksi, joihin unioni perustuu (EU-sopimuksen N artikla). Kuultuaan Euroopan parlamenttia ja tarvittaessa komissiota neuvosto voi kutsua koolle jäsenvaltioiden hallitusten välisen konferenssin viimeistelemään muutokset. Kaikkien jäsenvaltioiden on ratifioitava muutokset valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Maastrichtissa allekirjoitettiin sopimus Euroopan unionista. Yhtenäisasiakirjan jälkeen Maastrichtin sopimus oli toinen merkittävä Rooman sopimuksen tarkistus. Sopimuksen N artiklan mukaan uusi hallitusten välinen konferenssi kutsutaan koolle vuonna 1996 tarkastelemaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen määräyksiä ja muuttamaan niitä tarvittaessa. Perusvapaudet: ETY:n perustamissopimuksen tärkein tavoite on poistaa taloudelliset esteet jäsenvaltioiden väliltä ja toteuttaa sen myötä ensimmäinen askel kohti suurempaa poliittista yhtenäisyyttä. Tässä tarkoituksessa sopimuksessa määrätään yhteisöön perustettavista yhteismarkkinoista, joiden perustana ovat neljä vapautta: tavaroiden, henkilöiden, palveluiden ja pääoman vapaa liikkuvuus.

246 246 Koska kului lähes 30 vuotta ilman että tavoitetta saavutettiin, komissio esitti vuonna 1985 valkoisen kirjan sisämarkkinoiden toteuttamisesta. Siihen sisältyi käytännön suunnitelma sisämarkkinoiden toteuttamiseksi mennessä. Tähän määräpäivään mennessä kolme neljästä perusvapaudesta olikin pitkälle toteutunut. Henkilöiden vapaan liikkuvuuden alueella aikataulussa ei pysytty. Petersbergin julistus: Petersbergin julistus on eräs vaihe Länsi- Euroopan unionin (WEU) kehittämisessä puolustusta koskevaksi Euroopan unionin osaksi ja Atlantin liiton eurooppalaiseksi pilariksi. WEU-ministerineuvoston julistuksessa todetaan mm., että WEU:n toiminta ei tulevaisuudessa rajoitu pelkästään YK:n tai ETYK/ETYJ:n rauhanturvatehtäviin, vaan voi myös tietyin edellytyksin suorittaa Órauhan toteuttamiseenó liittyviä taistelutehtäviä. Tällaisen aktiivisen puolustustoiminnan valmistelemiseksi päätettiin sotilaallisen suunnitteluyksikön perustamisesta. PETRA: PETRA (Community action programme on the vocational training of young people and their preparation for adult and working life) on vuonna 1989 käynnistynyt nuorten ammatillisen koulutuksen sekä aikuisuuteen ja työelämään valmistamisen toimintaohjelma. Ohjelman tavoitteena on parantaa koulutuksen laatua yhteismarkkinoiden kannalta ja mahdollistaa nuorille ammattipätevyyden hankkiminen koulutuksen kautta. Tässä tarkoituksessa on luotu koulutusaloitteiden verkosto (-> Koulutus- ja nuorisopolitiikka). PHARE: Vuonna 1989 sovittiin Itä-Euroopan maiden talouden uudelleenjärjestämisen tukiohjelmasta 24 maan kesken (EY, EFTA, USA, Kanada, Australia, Turkki, Uusi-Seelanti, Japani). Komissio ryhtyi hoitamaan ohjelman koordinointia. PHARE-ohjelma koostuu suuresta joukosta yksittäisiä hankkeita ja toimia. EU ja sen jäsenvaltiot vastaavat sen rahoituksesta noin 50-prosenttisesti. Tukea myönnetään toimenpiteille, jotka tukevat Itä-Euroopan taloudellista uudistumista. EU ja PHARE-maat valmistelevat vuosittaisia alustavia ohjelmia, joissa sovitaan tukitavoitteiden ja -painopistealueiden perusteista. Ohjelmien täytäntöönpano on tavallisesti PHARE-maiden itsensä vastuulla. Perusperiaatteena on, että tukitoimenpiteiden olisi hyödytettävä ennen kaikkea yksityisiä yrityksiä. Marraskuussa 1992 tehdyllä neuvoston päätöksellä PHARE-ohjelmaa laajennettiin monivuotiseksi strategiaksi Eurooppa-sopimusten ja muun avustustoiminnan yhteyteen. Vuonna 1994 toteutettiin 125 ohjelmaa, joiden kokonaisarvo oli 963,3 miljoonaa ecua (-> Laajentuminen). Pk-Yritykset: Pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskeva toimintaohjelma kasvun, kilpailukyvyn ja työllisyyden edistämiseksi. Toimintaohjelmaa varten on varattu 112,2 miljoonaa ecua jaksolle Se sisältää yhteistyökumppanuutta, tiedottamista, pilottihankkeita ja rahoitusta koskevat osat. Myös EEIG (European Economic Interest Grouping) on tiiviisti mukana pk-yritysohjelman toteuttamisessa.

247 Polkumyynti- ja tasoitustullit: Polkumyyntitullia kannetaan silloin, kun on kyse tavaroiden tuonnista viejän niistä kotimaassaan saamaa hintaa halvemmalla. Jos tavaroiden tuotantoa tuetaan viejän kotimaassa, kannetaan tasoitustullia. Näiden tullien merkitys on viime vuosina kasvanut tullien laajan purkamisen seurauksena. Niiden kantamisen edellytyksenä on kilpailua vääristävä, yhteismarkkinoille soveltumaton joidenkin yritysten tai tuotantosuuntien suosiminen (-> Sisämarkkinat). KÄSIKIRJA 247 Pysyvien edustajien komitea (COREPER): Pysyvien edustajien komitea kuuluu ->Euroopan unionin neuvoston alaisuuteen. Se muodostuu jäsenvaltioiden edustajista, jotka ovat suurlähettilästä vastaavassa asemassa, tai heidän sijaisistaan. EY:n perustamissopimuksen 151 artiklan mukaan komitea huolehtii neuvoston työn valmistelusta sekä suorittaa neuvoston sille antamat toimeksiannot. Komitean alaisena toimii yhteensä 250 työryhmää, jotka tutkivat käsiteltäväksi tulevat säädökset. Pääomien vapaa liikkuvuus: Pääoman liikkeet sellaisten maiden välillä, joissa on eri valuutta. Useimmissa maissa pääomien liikkeitä rajoitetaan, koska ne vaikuttavat maksutaseeseen ja sen myötä maan valuutan vakauteen. Ministerineuvosto päätti vuonna 1988 pääomien liikkuvuuden täydellisestä vapauttamisesta EY:n jäsenvaltioissa mennessä. EU-maiden ja kolmansien maiden välinen pääomien liikkuvuus olisi yhteisön mielestä vapautettava mahdollisimman pitkälle (-> Sisämarkkinat). RACE: RACE (Research and Development in Advanced Communication Technology for Europe) on EU:n laajin ohjelma televiestinnän alalla. Sen merkittäviin tavoitteisiin kuuluu teknologian kehittäminen laajakaistaviestintää eli kuvan, äänen ja tiedon samanaikaista lähettämistä varten (-> Tietoyhteiskunta). Rajatarkastukset: Tavaroiden ja henkilöiden tarkastukset ovat valtioiden välisillä rajoilla tarpeen toisistaan poikkeavan kansallisen verotus-, terveys- ja turvallisuusmääräyksiä koskevan lainsäädännön vuoksi. -> Sisämarkkinoiden loppuunsaattamiseen tähtäävän suunnitelman mukaisesti rajatarkastusten piti poistua mennessä jäsenvaltioiden toisistaan eroavien säännösten yhdenmukaistamisen tai vastavuoroisen tunnustamisen myötä. Tavaraliikenteen alalla tavoitteeseen päästiinkin, mutta kansallisten varausten ja ratkaisemattomien turvallisuusongelmien vuoksi henkilötarkastukset poistettiin kokonaan vasta , ja silloinkin ainoastaan Schengenin sopimukseen kuuluvien maiden väliltä (-> Oikeus- ja sisäasiat, -> EUROPOL). Rakennerahastot: Hallinnollisesti komission alaisuudessa toimivilla EU:n rakennerahastoilla rahoitetaan yhteisön rakennetukia. Niihin kuuluvat Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahasto maatalouden alalla, Euroopan aluekehitysrahasto aluepoliittisten tukien rahoittamiseen, Euroopan sosiaalirahasto sosiaalipolitiikan toteuttamista varten sekä uusi kalatalouden ohjauksen rahoitusväline (KOR). Vuonna 1993 perustettu koheesiorahasto tukee

248 248 yhteisön rakennepoliittisia tavoitteita. Rakennerahastojen varat hyödyttävät pääasiassa varattomimpia alueita; niiden avulla on tarkoitus vahvistaa EU:n taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta niin, että yhteisten sisämarkkinoiden asettamista vaatimuksista selvitään kaikkialla EU:ssa. Toimenpiteet keskitetään kuuteen ensisijaiseen tavoitteeseen. Suurin osa varoista käytetään tavoite 1:n hyväksi, jälkeenjääneiden alueiden kehittämiseen ja rakenteelliseen sopeuttamiseen. Rakennerahastojen talousarvio on viime vuosina moninkertaistettu, ja vuosina se on suuruudeltaan yli 161 miljardia ecua. Rikkomisesta johtuva menettely: Jos jäsenvaltion väitetään jättäneen täyttämättä sille perustamissopimusten mukaan kuuluvan velvollisuuden, asia saatetaan -> Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Asian voi panna vireille joko toinen jäsenvaltio tai komissio (EY:n perustamissopimuksen 169 ja 170 artikla). Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa tuomioistuimelle annetaan ensimmäisen kerran mahdollisuus määrätä jäsenvaltioille sakkoja, jos ne eivät noudata sen tuomioita (EY:n perustamissopimuksen 171 artikla). Rooman sopimukset: Rooman sopimukset ovat Euroopan talousyhteisön (ETY) perustamissopimus ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimus sekä niiden lisäpöytäkirjat. Belgia, Saksan liittotasavalta, Ranska, Italia, Luxemburg ja Alankomaat allekirjoittivat ne Roomassa. Jo sitä ennen oli muodostettu Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY), joka yhdessä ETY:n ja Euratomin kanssa muodostaa Euroopan yhteisöt. Sopimuksista tärkein on ETY:n perustamissopimus (vuodesta 1993 sitä on nimitetty EY:n perustamissopimukseksi), sillä sen johdanto-osassa muotoillaan keskeiset tavoitteet (mm. Euroopan kansojen läheinen liitto, maiden taloudellinen ja sosiaalinen edistys, elin- ja työolojen jatkuva parantaminen, rauhan ja vapauden turvaaminen). Rooman sopimukset tulivat voimaan (-> Perustamissopimukset). SAVE (Specific actions for vigorous energy efficency): Ohjelman tarkoituksena on parantaa Euroopan unionin energiavarojen käyttöä ja ympäristön kunnioittamista niiden käytössä. Pääinvestointialat ovat tekniset tutkimukset ja arvioinnit, joiden tarkoituksena on teknisten standardien ja vaatimusten määritteleminen, uusiutuvia energialähteitä koskevien infrastruktuurien luomista ja kehittämistä koskevat toimenpiteet, toimenpiteet, joilla edistetään kansallisten ja yhteisön toimien tehokkaampaan yhteensovittamiseen tarkoitettujen tietoverkkojen luomista sekä toimenpiteet sähkönkäytön tehokkuuden parantamiseksi. (-> Thermie II) Yhteysosoite: Euroopan komissio PO XVII osasto C.2/SAVE Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2)

249 Schengenin sopimus: Vuonna 1985 Schengenissä Luxemburgissa tehty valtioiden välinen sopimus tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta jäsenvaltioiden yhteisillä rajoilla. Lisäsopimuksessa määrätään turvapaikanhakijoiden kohtelusta ja poliisiviranomaisten yhteistyöstä yli rajojen. Alun perin rajojen avoimuus henkilöliikenteessä suunniteltiin alkavaksi vuonna 1990, mutta määräaikaa oli siirrettävä useaan otteeseen. Rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaa helpottavan Schengenin tietojärjestelmän (SIS) perustamisen jälkeen sovittiin rajatarkastusten poistamisesta kokonaan aluksi seitsemän EU:n jäsenvaltion Saksan, Ranskan, Espanjan, Portugalin, Belgian, Alankomaiden ja Luxemburgin kesken. Italia, Kreikka ja Itävalta tulevat mukaan myöhemmin. Iso-Britannia, Irlanti, Tanska, Ruotsi ja Suomi eivät ole mukana Schengenin sopimuksessa (-> Oikeus- ja sisäasiat). 249

250 250 EUROOPPA ILMAN RAJOJA Schengenin sopimus Ei henkilötarkastuksia sisärajoilla Tarkastusten tehostaminen ulkorajoilla, myös satamissa ja lentokentillä. Viisumeita ja oleskelua koskeva politiikka osittain yhdenmukaistettu Yhtenäinen viisumi kaikkiin Schengen-valtioihin Yhteinen turvapaikkapolitiikka Poliisiyhteistyö Schengenin tietojärjestelmä (SIS) - yhteinen tietokoneistettu tutkinta- ja tietojärjestelmä. Takaa-ajojärjestelyt - poliisi voi jatkaa takaa-ajoa yli maan rajojen ISLAND NORGE SUOMI FINLAND SVERIGE DANMARK NEDERLAND DEUTSCHLAND BELGIË BELGIQUE LUXEMBOURG FRANCE ÖSTEREICH PORTUGAL ESPAÑA ITALIA Schengenin sopimuksen allekirjoittajavaltiot Schengenin sopimus voimassa Yhteistyösopimus

251 Schumanin suunnitelma: Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin esittämä suunnitelma osittaisesta yhdentymisestä oli alkusysäys vuonna 1952 toteutuneelle Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle. Sen myötä toteutuivat eri maiden edut: Ranska halusi saada Saksan hiili- ja terästeollisuuden yhteiseen valvontaan sodan mahdollisuuden sulkemiseksi pois tulevaisuudessa, kun taas Saksan liittotasavalta, joka ei ollut vielä täysin itsenäinen, käytti hyväkseen tilaisuutta tulla tunnustetuksi tasavertaisena jäsenenä kuuden jäsenvaltion joukossa sekä yhteistyöstä syntynyttä mahdollisuutta sovinnontekoon. Suunnitelman muistoksi 9. toukokuuta on nimetty Eurooppa-päiväksi. KÄSIKIRJA 251 Sijoittautumisvapaus: Sijoittautumisvapauteen kuuluu EU-kansalaisten oikeus sijoittautua toisen jäsenvaltion alueelle harjoittamaan kaupallista, maatalous- tai itsenäistä ammattia (EY:n perustamissopimuksen artikla). Vaikka sijoittautumisvapauden rajoittaminen on ollut kiellettyä lähtien, sitä esiintyy tosiasiassa toisistaan poikkeavien ammatillisten määräysten ja kansallisten hyväksymisedellytysten muodossa. Ammatillisten tutkintojen ja tutkintotodistusten yhdenmukaistamisen ja vastavuoroisen tunnustamisen avulla nämä esteet saatiin useimmilla aloilla poistettua vuoden 1992 loppuun mennessä (-> Sisämarkkinat). Sokeria koskeva pöytäkirja: Sokeria koskeva pöytäkirja on liitetty Lomén yleissopimukseen, joka kuuluu EU:n -> kehitysyhteistyön piiriin. Turvatakseen niiden kehitysmaiden tulot, jotka ovat riippuvaisia pääasiassa maataloudesta, unioni on lupautunut ostamaan sovitun määrän ruokosokeria joka vuosi EU:n hinnoilla, jotka ovat huomattavasti maailmanmarkkinahintoja korkeammat. SOKRATES: Sokrates-nimikkeen alle on vuoden 1995 alusta alkaen koottu EU:n koulutusalan ohjelmat ERASMUS ja LINGUA ja täydennetty niitä uusilla toimenpiteillä (-> Koulutus- ja nuorisopolitiikka). Vuosille varatut 850 miljoonaa ecua käytetään kolmen painopistealueen hyväksi: 1. toiminta korkeakouluissa (esim. opiskelijavaihto, ulkomailla suoritettujen opintosuoritusten tunnustaminen, opintojen eurooppalainen ulottuvuus); 2. toimet esikoulu-, peruskoulu- ja lukiotasolla (esim. yhteiset kouluhankkeet, opettajien täydennyskoulutus); 3. yleiset toimenpiteet (esim. opiskelumateriaalin laadinta, kieltenopettajien täydennyskoulutus). Sosiaalinen peruskirja: Taloudellisten näkökohtien leimaamien sisämarkkinoiden sosiaalisen ulottuvuuden huomioonottamiseksi Eurooppa-neuvosto hyväksyi sosiaaliset vähimmäisvaatimukset sisältävän sosiaalisen peruskirjan. Siinä määritellään 30 kohdassa vapaaseen liikkuvuuteen, tasavertaiseen kohteluun, sosiaaliturvaan ja riittävään tulotasoon liittyviä EU-kansalaisten perusoikeuksia. Vaikka sosiaalinen peruskirja ei ole oikeudellisesti sitova, Iso- Britannia äänesti sen hyväksymistä vastaan (-> Sosiaalipolitiikka). Spaakin kertomus: EHTY-maiden ulkoministereille huhtikuussa 1956 osoitetussa Spaakin kertomuksessa suositeltiin Euroopan talousyhteisön ja Euroopan

252 252 atomienergiayhteisön perustamista. Messinassa pidetyssä konferenssissaan vuonna 1955 ulkoministerit olivat antaneet asiantuntijaryhmän tehtäväksi etsiä tapoja jatkaa taloudellista yhdentymistä. Belgian ulkoministeri Paul-Henri Spaak toimi ryhmän puheenjohtajana. Spaakin kertomus muodosti perustan tehdyille Rooman sopimuksille. Stabex: Stabex-järjestelmä on EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan peruselementtejä. EU takaa AKT-maille vähimmäistulot vajaasta 40 maataloustuotteesta, jotka ovat kehitysmaiden tärkeimpiä vientituotteita. Jos näiden maiden vientitulot laskevat edellisten vuosien keskimääräisiin tuloihin nähden, yhteisö tasoittaa voittojen menetystä joko valmiusluotolla tai tuella, jota ei tarvitse maksaa takaisin (-> Kehitysyhteistyö). Standardisointi: Sisämarkkinoiden loppuunsaattaminen edellyttää eurooppalaisten standardien käyttöönottoa tähänastisten kansallisten standardien sijaan. EU:n yhdenmukaistamisdirektiivien mukaisesti Euroopan standardointijärjestöt CEN ja Cenelec kehittävät eurooppalaisia standardeja. Yhteisten standardien ansiosta saadaan poistettua joukko kaupan esteitä. Sulautumissopimus: Sulautumissopimus tehtiin , ja sillä luotiin Euroopan atomienergiayhteisölle, Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle sekä Euroopan talousyhteisölle yhteiset toimielimet. Tämä Ósopimus Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisestaó tuli voimaan Euroopan parlamentti ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuin sen sijaan ovat olleet aina ETY:n ja Euratomin perustamisesta lähtien vastuussa kaikista kolmesta yhteisöstä. Sulkuhinta: EU:n maataloushintajärjestelmässä sulkuhinta koostuu jalostettaviksi tarkoitettujen tuotteiden (kananmunat, siipikarja, sianliha) omakustannushinnasta, maatalousmaksusta sekä lisämaksusta. Maatalousmaksujen ohella näitä tuotteita suojataan erityisin toimenpitein omakustannushintaa alhaisemmilla tarjoushinnoilla kolmansista maista tapahtuvaa tuontia vastaan: maailmanmarkkinoiden keskimääräisten tuotantokustannusten perusteella lasketaan sulkuhinta. Lisämaksun avulla sulkuhintaa alhaisemmat tarjoushinnat nostetaan sulkuhinnan tasolle. Suosituimmuussopimus: Sopimus, jolla osapuolet myöntävät toisilleen etuuskohtelun keskinäisessä tavarakaupassa. Syrjintäkielto: Syrjintäkiellolla kielletään kaikki kansalaisuuteen perustuva eriarvoinen kohtelu EY:n perustamissopimuksen soveltamisalalla. Sijoittautumisvapautta täydentävänä se on sisämarkkinaolosuhteiden perustavanlaatuisia edellytyksiä. Lisäksi se vahvistaa eurooppalaisten yhdenvertaisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä on tärkeää eurooppalaisen identiteetin muodostumiselle.

253 SYSMIN: SYSMIN on järjestelmä, joka on luotu vakauttamaan EU:n kanssa assosioituneiden AKT-maiden kaivosteollisuudesta saamat tulot. Järjestelmään kuuluu muun muassa erityislainojen myöntäminen näille maille erityisten kaivosalan hankkeiden toteuttamiseksi. Jos raakamineraalien tuotanto tai vienti supistuu teknisten tai poliittisten vaikeuksien vuoksi, näillä aputoimilla pyritään säilyttämään kaivosteollisuuden kannattavuus ja estämään siten alan vientitulojen väheneminen. KÄSIKIRJA 253 Säädökset: Neuvoston ja komission säädöksillä on eri muotoja. Asetus tulee lakina välittömästi voimaan kaikissa jäsenvaltioissa. Direktiivi velvoittaa jäsenvaltioita laatimaan vastaavan säädöksen, mutta ne voivat itse valita tavoitteeseen pääsemisen muodon ja keinot. Päätös taas koskee yksittäisiä tapauksia ja kohdistuu jäsenvaltioihin, yrityksiin tai yksittäisiin henkilöihin ja tulee välittömästi voimaan. Suositukset ja lausunnot eivät ole sitovia, eivätkä myöskään neuvoston ohjelmalliset päätöslauselmat. TACIS: TACIS (Technical Assistance to the Commonwealth of Independent States) on EU:n vuonna 1990 perustama ohjelma teknisen avun antamiseksi Neuvostoliittoon kuuluneille itsenäistyneille valtioille ja Mongolialle. Tanskaa koskevat poikkeussäännökset: Tanskassa Euroopan unionista tehdystä sopimuksesta järjestetyn kansanäänestyksen ( ) tuloksen oltua sopimusta vastaan Edinburghin Eurooppa-neuvostossa muotoiltiin joulukuussa 1992 päätöslauselma, jolla Tanskalle annettiin mahdollisuus ratifioida sopimus toisen, toukokuussa 1993 järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen. Päätöslauselman mukaan Tanskan ei tarvitse 1) osallistua -> talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen eikä yhteisen valuutan käyttöönottoon, 2) osallistua yhteisen puolustuspolitiikan valmisteluun ja toteuttamiseen eikä 3) kaventaa maan kansalaisuuden luonnetta suunnitellun unionin kansalaisuuden yhteydessä. Lisäksi 4) siinä tapauksessa, että -> oikeus- ja sisäasioiden alalla toimivaltaa siirretään yhteisölle, tarvitaan Tanskassa parlamentin viiden kuudesosan enemmistön kannatus tai kansanäänestys. Päätöslauselmassa tehtiin myös selväksi, että kukin maa voi edelleen säilyttää oman tulopolitiikkansa, ympäristönsuojelulliset tavoitteensa ja sosiaalietuutensa sekä parantaa niitä. Tariffikiintiöt: Tariffikiintiöiden käyttäminen merkitsee sitä, että on sallittua tuoda rajallisia määriä joitakin tavaroita alennetuin tullein tai tullittomasti. Tariffikiintiöitä käyttämällä EU tai yksittäiset jäsenvaltiot voivat varmistaa tärkeiden tavaroiden saannin vähentämättä tullisuojaansa enempää kuin kulloisenkin kiintiön verran. Tasausmaksu: Tasausmaksuja voidaan periä EU:n sisällä tiettyjen maataloustuotteiden tuonnista. Niillä tasoitetaan valuuttakurssien vaihtelun aiheuttamia hinnaneroja yhteisössä ja vakautetaan näin yhteistä hintatasoa.

254 254 Tavaroiden vapaa liikkuvuus: Tavaroiden vapaa liikkuvuus on yksi neljästä yhteismarkkinoiden toiminnan kannalta välttämättömästä vapaudesta. Jotta tavarat voisivat liikkua vapaasti EU:n rajojen yli, on yhdenmukaistettava tullit ja verot, luotava yhtenäiset säännöt terveyden, kuluttajien ja ympäristön suojelemiseksi sekä poistettava kaikki muut kaupan esteet. Koska -> sisämarkkinat ovat jo toteutuneet, tavaroiden vapaan liikkuvuuden tavoite on suureksi osaksi saavutettu. Joillakin aloilla sovelletaan kuitenkin poikkeuksia tai siirtymäjärjestelyjä. Vuodesta 1993 lähtien tarkastuksia, jotka ovat tarpeen, ei tehdä enää rajoilla vaan itse yrityksissä. Telematiikkasovellukset: Telematiikkasovelluksia koskevaan EU:n tutkimusohjelmaan kuuluvat ohjelmat AIM, DELTA, DRIVE ja EUROTRA. Tavoitteena on luoda perustukset verkotetun eurooppalaisen viestintätekniikan asteittaiselle käyttöönotolle hallinnon, liikenteen, terveydenhuollon, koulutuksen, kirjasto- ja kielitieteen alalla. TEMPUS: TEMPUS on yleiseurooppalainen yliopistojen ja korkeakoulujen välisen liikkuvuuden edistämisjärjestelmä. Keski- ja Itä-Euroopan maiden avauduttua EU pyrki vastaamaan niiden erityisiin tarpeisiin perustamalla TEMPUS-ohjelman, joka toimii samalla tavoin kuin jo käynnissä olevat yhteisön koulutusohjelmat, sekä Euroopan koulutussäätiön. Ohjelmaan kuuluu taloudellisen tuen myöntäminen niitä yhteishankkeita varten, joita EU-maiden järjestöt panevat toimeen keski- ja itäeurooppalaisten osapuolten kanssa. Ohjelman piiriin kuuluivat alun perin Unkari, Puola, Tsekkoslovakia ja siitä muodostuneet valtiot, entinen Jugoslavia ja Bulgaria. Ohjelma keskittyy ensisijaisesti niihin erikoisaloihin, joilla on erityisen suuri merkitys Keski- ja Itä-Euroopan taloudelliselle ja sosiaalipoliittiselle kehitykselle. Ohjelman toiseen vaiheeseen ( ) osallistuvat myös Neuvostoliittoon kuuluneet valtiot TACIS-ohjelman puitteissa. Thermie II: Ohjelma uutta energiateknologiaa koskevien esittelyhankkeiden rahalliseksi tukemiseksi. Hankkeiden on osoitettava täydessä mittakaavassa sellaisten uusien tekniikoiden ja teknologioiden luotettavuus, jotka ovat jo ohittaneet tutkimusvaiheen mutta joiden toteuttamista haittaa vielä se, että niitä koskevat tekniset riskit ovat perinteisiä hankkeita suuremmat. (-> save) Yhteysosoite: Euroopan komissio PO XVII (Energia) Esittelyhankkeet, energiansäästö ja muut energiamuodot kuin ydinenergia Rue de la Loi 200/Wetstraat 200 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) Toissijaisuusperiaate: Toissijaisuusperiaate lisättiin Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa EY:n perustamissopimukseen (EY:n perustamissopimuksen 3 b artikla). Periaate merkitsee sitä, että yhteisö voi toimia aloilla, jotka eivät kuulu

255 sen yksinomaiseen toimivaltaan, vain siinä tapauksessa ja siinä laajuudessa kuin jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, jotka suunnitellun toiminnan laajuuden tai vaikutusten takia voidaan tämän vuoksi toteuttaa paremmin yhteisön tasolla. KÄSIKIRJA 255 TREVI (Terrorisme, Radicalisme, Extrémisme, Violence Internationale): Nimityksellä tarkoitetaan EY:n tai EU:n jäsenvaltioiden sisäasiain- ja oikeusministereiden välistä epävirallista yhteistyötä kansainvälisen terrorismin ja huumekaupan torjumiseksi. Yhteistyö luotiin vuonna 1975, ja sitä on harjoitettu vuodesta Yhteisön sisäisestä turvallisuudesta vastaavat ministerit tapaavat tällä tasolla kaksi kertaa vuodessa keskustellakseen yhteistyöstä ja yhteisistä toimintasuunnitelmista. Lisäksi TREVI-ryhmä tekee yhteistyötä kolmansien maiden kanssa. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K artiklassa määrätään jäsenvaltioiden välisestä yhteistyöstä -> oikeus- ja sisäasioissa. Tuki: Tuet ovat viranomaisten yrityksille myöntämiä avustuksia, joita annetaan suorana taloudellisena tukena tai verohelpotuksina ja muina vastaavina kevennyksinä erityisten talouspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tukea voidaan myöntää esimerkiksi silloin, kun halutaan säilyttää jokin yritys tai kokonainen ala, helpottaa sopeutumista uusiin oloihin tai edistää yritysten tai alan tuottavuutta ja kasvua. Kilpailua vääristävät tuet ovat kiellettyjä EU:ssa. Poikkeukset ovat sallittuja, jos tuen tarkoituksena on parantaa sosiaalista, rakenteellista tai aluepoliittista tilannetta. Koska tuet ovat vapaakaupan este, ne yritetään poistaa maailmanlaajuisesti esimerkiksi GATTissa. Tullilainsäädännön yhdenmukaistaminen: EY:n kannalta oli tärkeää yhdenmukaistaa tullilainsäädäntö, sillä oli varmistettava, että yhteistä tullitariffia sovellettaisiin yhtenäisesti tulliliiton perustamisen jälkeen. Lainsäädäntöä yhdenmukaistettaessa otettiin käyttöön tullikoodeksi sekä uudet, yhteiset säännöt niiden kolmansien maiden tuotteiden tuonnin estämiseksi, jotka rikkovat teollisoikeuksia (tavaramerkkejä yms.). Tulliliitto: Tulliliitossa eri tullialueet ovat sulautuneet yhdeksi ainoaksi alueeksi. Jäsenten väliset tullit on poistettu. Toisin kuin vapaakauppa-alueella jäsenet eivät saa periä omia tullejaan, kun tavaroita tuodaan tulliliiton ulkopuolisista maista. Sen sijaan sovelletaan yhteistä ulkoista tariffia. EY onnistui toteuttamaan teollisuustuotteita koskevan tulliliiton mennessä, puolitoista vuotta ennen määräaikaa, kun taas viimeiset maataloustuotteita koskevat järjestelyt saatiin päätökseen ennen EU:hun myöhemmin liittyneille maille on sallittu siirtymäkausi, ennen kuin tulliliiton määräykset ovat tulleet täydellisesti voimaan niiden alueella. Tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen puiteohjelma: Yhteisen -> tutkimuksen ja teknologian perustana ja välineenä ovat vuodesta 1984 olleet tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen puiteohjelmat. Ne ovat strategisia kokonaissuunnitelmia, joiden avulla määritellään EU:n tutkimukselle antaman tuen

256 256 tavoitteet, painopistealueet ja suuruus. Lisäksi puiteohjelman viiden vuoden kestoaika parantaa alan suunnittelun varmuutta. Tutkintavaliokunta: Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa Euroopan parlamentille annetaan ensimmäisen kerran mahdollisuus asettaa tutkintavaliokunta tutkimaan yhteisön lainsäädännön rikkomista. EY:n perustamissopimuksen 138 c artiklan nojalla nämä väliaikaiset valiokunnat voidaan asettaa, jos neljännes parlamentin jäsenistä sitä pyytää. Työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu: Työmarkkinaosapuolten välisellä vuoropuhelulla tarkoitetaan työmarkkinaosapuolten Euroopan tason tapaamisia. Se sai alkunsa 80-luvun puolivälissä, kun Euroopan ammatillinen yhteistyöjärjestö (ETUC), teollisuuden ja työnantajajärjestöjen liitto (UNICE) sekä julkisten yritysten Euroopan keskus (CEEP) kokoontuivat komission toimiessa puheenjohtajana. Työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun oli tarkoitus edistää hyväksyttävien kehysehtojen vakiinnuttamista jo ennen sisämarkkinoiden toteutumista. Ulkotulli: Kun Euroopan talousyhteisössä muodostettiin tulliunioni vaiheittain vuoteen 1968 mennessä, aiemmin erillisistä tullialueista tuli yhteinen tullialue. Se merkitsi tähänastisten tullien käytöstä poistumista yhteisen tullitariffin yhteisen ulkotullin käyttöönoton myötä. Vuodesta 1975 lähtien ulkotulleista saadut kokonaistulot on johdettu EY:n talousarvioon. UNICE (Union des Confédérations de l'industrie et des Employeurs d'europe): Euroopan teollisuuden ja työnantajajärjestöjen liitto. Vuonna 1959 perustettu liitto edustaa EU:n ja EFTAn jäsenvaltioiden teollisuuden ja työnantajajärjestöjä. Se sovittaa yhteen jäseniensä kannat unionia ja vapaakauppaliittoa koskevissa kysymyksissä ja esittää niiden näkemykset etenkin EU:n toimielimille. Osoite: Rue Joseph II 4 a, bte 4, B-1040 Bryssel. Unionin kansalaisuus: EY:n perustamissopimuksen 8 artiklan mukaan unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus. Unionin kansalaisilla on seuraavat oikeudet: oikeus liikkua ja oleskella vapaasti EU:ssa, äänestää ja asettua ehdolle kunnallisvaaleissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa asuinpaikkakunnallaan, saada suojelua kolmansissa maissa minkä tahansa jäsenvaltion diplomaatti- ja konsuliviranomaisilta ja vedota Euroopan parlamenttiin. Lisäksi Euroopan parlamentti nimittää oikeusasiamiehen, joka ottaa vastaan unionin kansalaisten esittämiä kanteluja yhteisön hallinnosta. Vaihdettavuus: Vaihdettavuus tarkoittaa sitä, että valuuttaa voidaan vaihtaa vapaasti. Valuutta on vaihdettava, jos keskuspankki lunastaa ulkomaalaisten omistuksessa olevaa maansa rahaa kultaa tai ulkomaan valuuttaa vastaan ja oman maan asukkaat voivat vaihtaa rahojaan ulkomaan valuuttaan. EU:n jäsenvaltioiden valuutat ovat vapaasti vaihdettavissa maailmanlaajuisesti.

257 Vakauttajat: Eurooppa-neuvosto päätti vakauttajien käyttöönotosta vuonna 1988 hillitäkseen maatalouspolitiikan menojen kasvua. Tämän järjestelmän mukaisesti tiettyjen maataloustuotteiden takuuhintoja lasketaan seuraavana vuonna automaattisesti, jos edellisen vuoden tuotantokatto ylitetään. Näin vähennetään ylituotantoa (-> Maatalouspolitiikka). KÄSIKIRJA 257 Valkoinen kirja: Valkoinen kirja sisältää joukon virallisesti tehtyjä, erityistä toiminta-aluetta koskevia ehdotuksia. Vihreässä kirjassa esitetään sen sijaan ideoita, joita on tarkoitus käyttää päätöksenteossa keskustelun lähtökohtana. Valkoinen kirja kasvusta, kilpailukyvystä ja työllisyydestä. Euroopan komission joulukuussa 1993 julkaisema valkoinen kirja sisältää joukon keskeisiä ehdotuksia, joiden tavoitteena on muun muassa vähentää Euroopan unionissa vallitsevaa työttömyyttä. Valkoisessa kirjassa vaaditaan markkinakeskeisen talouspolitiikan lisäksi infrastruktuurien kehittämistä Euroopan laajuisten verkkojen avulla sekä työllisyyspoliittisia toimia, jotka jäsenvaltiot toteuttaisivat pääasiassa itse. Komissio toivoo, että työttömyys saataisiin tällä tavoin vähenemään puoleen vuosisadan loppuun mennessä. Valkoinen kirja sisämarkkinoiden toteuttamisesta: Komissio julkaisi ja Eurooppaneuvosto hyväksyi virallisesti tämän valkoisen kirjan vuonna Siinä lueteltiin 282 ehdotusta ja toimea niiden käytännön, teknisten ja verotuksellisten esteiden poistamiseksi, jotka olivat -> sisämarkkinoiden toteuttamisen tiellä. Komissio antaa toteutettuja toimia koskevan kertomuksen vuosittain neuvostolle ja Euroopan parlamentille. Valkoisessa kirjassa luetelluista toimista oli hyväksytty noin 95 prosenttia ennen Vapaakauppasopimus: Kauppasopimus, jolla sopimusosapuolten väliltä poistetaan tullit kokonaan ja kielletään tuotteiden kaupan määrälliset rajoitukset. Vuosina 1972 ja 1973 Euroopan yhteisö teki tällaisia sopimuksia yksittäisten EFTAvaltioiden kanssa. Vapaakauppa-alue: Vähintään kahden tullialueen muodostama alue, josta on poistettu tullit ja muut ulkomaankauppaa rajoittavat toimenpiteet. Toisin kuin tulliunionissa, jossa yhteenliittyneet maat ovat sopineet yhtenäisestä ulkotullitariffista, vapaakauppa-alueeseen kuuluvat valtiot pitävät voimassa kansalliset ulkotullinsa kolmansiin maihin päin. Esimerkkejä vapaakauppa-alueesta ovat Euroopassa EFTA, Amerikassa NAFTA. Vapauttaminen: Vapaata kilpailua eri maiden välillä estävien kansallisten rajoitusten poistaminen yli rajojen tapahtuvalta tavaroiden, palvelujen, maksujen ja pääoman liikkuvuudelta. EU:n jäsenvaltioiden välillä vapauttaminen on edennyt pisimmälle ja vuoteen 1992 mennessä päämäärä pitkälti saavutettiinkin, mutta liikkuvuuden vapauttaminen on myös muiden kansainvälisten järjestöjen, erityisesti GATTin, OECD:n sekä kansainvälisen valuuttarahaston (IFM) tavoitteena.

258 258 Vastavuoroinen tunnustaminen: Eri EU-jäsenvaltioissa samaa tarkoitusta palvelevien määräysten tai pätevyystodistusten vastaavuuden tunnustaminen. Tämän periaatteen mukaisesti yhteisöjen tuomioistuin päätti nk. Cassis de Dijon - tuomiossa, että yhdessä jäsenvaltiossa laillisesti valmistettua ja markkinoitua tuotetta saadaan myydä koko yhteisön alueella. Vastavuoroinen tunnustaminen on sisämarkkinoiden loppuunsaattamisessa joustava vaihtoehto byrokraattisen monimutkaiselle määräysten yhdenmukaistamiselle. Verotuksen yhdenmukaistaminen: Erot verorasituksen suuruudessa haittaavat yhteisten -> sisämarkkinoiden toimintaa. EY:n perustamissopimuksessa määrätään välillisten verojen yhdenmukaistamisesta (99 artikla). Sen myötä poistuisivat yhteisön sisäiset verorajat, joita tähän asti on tasoitettu kilpailun vääristymien estämiseksi. Huomattavin esimerkki on arvonlisävero: mitä enemmän EU-maiden alv-kannat lähenevät toisiaan, sitä pienempi on tarvittavien tasoitusmaksujen suuruus. Välittömien verojen alalla välittömän yritysverotuksen yhdenmukaistaminen saa aikaan kaikille samat kilpailuedellytykset. Verotuksen yhtenäistäminen merkitsee kuitenkin huomattavaa kansallisen itsenäisyyden rajoittamista ja, sen vuoksi sitä vastustetaan kiivaasti. Lokakuussa 1992 ministerineuvosto antoi direktiivejä arvonlisä- ja valmisteverokantojen lähentämisestä ja loi näin edellytykset rajatarkastusten poistamiselle yksityismatkailusta. Verotuksesta saavutetun kompromissin yhteydessä on sovittu siirtymisestä alkuperämaan periaatteeseen kaupallisessa tavaraliikenteessä vuonna Siihen saakka jäsenvaltioissa tarvitaan tarkastuksia verokantojen suuruudessa vallitsevien erojen vuoksi, ne ovat vain siirtyneet rajalta yrityksiin. Vientituki: Maataloustuotteiden viemiseksi kolmansiin maihin EU myöntää maanviljelijöille vientitukea, jolla tasoitetaan korkean EU-myyntihinnan ja alhaisemman maailmanmarkkinahinnan välistä eroa. Vientituet ovat vaihtelevia tukia, joilla ensinnäkin taataan vähimmäishinnat maanviljelijöille ja toisaalta mahdollistetaan EU:n maatalousylijäämien saaminen kaupaksi maailmanmarkkinoilla. Vientituen vastine maataloustuotteiden EU:hun tuonnin yhteydessä on maatalousmaksu (-> Maatalouspolitiikka). Viralliset kielet EU:ssa EU:n toimielimillä on yksimielisesti annetun neuvoston asetuksen mukaisesti nykyisin yksitoista samanarvoista virallista kieltä: tanska, saksa, englanti, suomi, ranska, kreikka, italia, hollanti, portugali, ruotsi ja espanja. Mikään maa ei halua luopua kielensä käyttämisestä, koska omalla kielellä on suuri vertauskuvallinen arvo. Kaikki EU:n säädökset käännetään kaikille virallisille kielille. Useampi kuin joka viides EU:n palveluksessa oleva toimii kielipalveluissa. Ministeritason alapuolella työkielinä ovat englanti, ranska sekä kasvavassa määrin myös saksa. Luxemburgissa toimivassa -> Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa käytetään ainoastaan ranskaa. Yhdenmukaistaminen: Jäsenvaltioiden talouspoliittisten toimenpiteiden, lainsäädännön ja hallinnollisten määräysten yhteensovittaminen yhteismarkkinoiden häiriöiden poistamiseksi.

259 Yhteinen kanta: Euroopan unionin kahdessa pilarissa, jotka eivät kuulu yhteisön toimivaltaan - -> yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä -> oikeus- ja sisäasiat - EU:n jäsenvaltiot harjoittavat hallitusten välistä yhteistyötä. Sen lisäksi, että jäsenvaltiot antavat toisilleen tietoja ja neuvottelevat keskenään, ne voivat määritellä yhteisiä kantoja ja toimenpiteitä. Yhteisten kantojen tarkoituksena on löytää mahdollisimman yhtenäinen kansallisten politiikkojen mukainen EU:n kanta ja puolustaa sitä (YUTP: EU-sopimuksen J.2 artikla, oikeus- ja sisäasiat: EUsopimuksen K.3 artikla). KÄSIKIRJA 259 Yhteinen toiminta: Sopimuksessa Euroopan unionista luodun -> yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhteydessä EU-jäsenvaltioiden edut on tarkoitus turvata yhteisellä toiminnalla (EU-sopimuksen J.3 artikla). Neuvosto päättää yksimielisesti toiminnan soveltamisalan, tavoitteet ja keinot sekä menettelyt ja edellytykset. Nämä sovitut asiat sitovat sitten jäsenvaltioiden kannanottoja ja niiden toimintaa. Näin on tarkoitus taata unionin johdonmukainen toiminta. Yhteinen tutkimuskeskus (YTK): Euratom-valtiot perustivat yhteisen tutkimuskeskuksen vuonna 1957 ydinenergian rauhanomaista käyttöä varten. Siihen kuuluu kahdeksan erillistä laitosta, joiden sijaintipaikat ovat Ispra (Italia), Geel (Belgia), Karlsruhe (Saksa), Petten (Alankomaat) ja Sevilla (Espanja); lisäksi vuodesta 1983 Culhamissa Isossa-Britanniassa sijaitseva lämpöydinfuusion koelaitos (JET). Yhteisessä tutkimuskeskuksessa EU harjoittaa omaa tutkimustoimintaa, jonka painopistealueina ovat nykyisin teollisuusteknologia, ympäristönsuojelu, energia ja standardisointi. YTK:n talousarvion suuruus on 900 miljoonaa ecua ( ). Yhteistoimintamenettely: ETY:n perustamissopimuksen 149 artiklan mukainen yhteistoimintamenettely otettiin uutena EY:n toimielinten välisen yhteistyön muotona käyttöön Euroopan yhtenäisasiakirjalla vuonna Euroopan parlamentti sai sen myötä laajemmat vaikutusvaltuudet. Menettelyä käytettiin ennen kaikkea sisämarkkinoiden toteuttamiseen liittyneiden päätösten yhteydessä. Parlamentin vaikutusvallan kasvun kannalta olennaista on toisen käsittelyn käyttöönotto sekä parlamentissa että neuvostossa. Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa yhteistoimintamenettelyn käyttöä laajennettiin. Siitä määrätään nyt EY:n perustamissopimuksen 189 c artiklassa (-> Päätöksentekomenettely). Yhteispäätösmenettely: Euroopan unionista tehdyn sopimuksen myötä otettiin käyttöön yhteispäätösmenettely (EY:n perustamissopimuksen 189 b artikla), mikä merkitsi -> Euroopan parlamentin toimivallan kasvua edelleen. Lainsäädäntö syntyy -> Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin välisen monivaiheisen menettelyn tuloksena. Jos nämä toimielimet eivät vielä parlamentin toisen käsittelyn jälkeen ole päässeet yksimielisyyteen, neuvosto voi kutsua koolle yhtä monesta neuvoston ja parlamentin edustajasta koostuvan sovittelukomitean. Ellei sielläkään päästä yhteisymmärrykseen, ei säädöstä voida hyväksyä parlamentin näkemyksen vastaisesti. EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklassa määrättyä menettelyä noudatetaan sisämarkkinalainsäädännön (EY:n

260 260 perustamissopimuksen 100 a artikla), vapaan liikkuvuuden, sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden, koulutus-, kulttuuri- ja terveyspolitiikan sekä kuluttajansuojan alalla samoin kuin Euroopan laajuisten verkkojen, tutkimuksen ja ympäristön alan suuntaviivojen ja ohjelmien hyväksymisessä (-> Päätöksentekomenettely). Yhteisöaloite: Tuki- tai toimintaohjelma, joka täydentää rakennerahastojen toimenpiteitä tietyllä ongelma-alalla. Yhteisöaloitteet laatii komissio, ja ne koordinoidaan ja toteutetaan kansallisten viranomaisten johdolla. Vuonna 1994 komissio ehdotti luonnoksia yhteensä 15 yhteisöaloitteen suuntaviivoiksi vuosiksi ja varattavaksi niiden käyttöön 13,45 miljardia ecua rakennerahastojen varoista. Niiden piiriin kuuluu yli rajojen tapahtuva yhteistyö (INTERREG, REGEN II), maaseudun kehittäminen (LEADER II), erittäin syrjäiset alueet (REGIS II), inhimilliset voimavarat (NOW, HORIZON, YOUTHSTART), teollisuuden rakennemuutos/työllisyys (ADAPT), teollisuuden rakennemuutos (RECHAR II, hiiliteollisuusalueet; RESIDER II, terästeollisuusalueet; KONVER, puolustustarviketeollisuuden rakennemuutos; RETEX, tekstiiliteollisuusalueet, Portugalin tekstiiliteollisuus), pienten ja keskisuurten yritysten tukeminen (pkyritykset), kaupunkien kriisialueet (URBAN) ja kalastus (PESCA). Yhteisön uusi rahoitusväline: Yhteisön uusi rahoitusväline on eräs EY:n käyttämistä rahoitusvälineistä. Yhteisö ottaa lainaa voidakseen edistää rakennepoliittisia tavoitteita tiiviissä yhteistyössä Euroopan investointipankin kanssa rahoittaen lainojen muodossa investointeja energiapolitiikkaan, aluepolitiikkaan, rakenneuudistus- ja uudelleensuuntautumispolitiikkaan sekä talouskasvun piristämiseen liittyviin hankkeisiin. Yliopistollinen Eurooppa-instituutti: Fiesolessa Firenzen lähellä toimiva yliopistollinen Eurooppa-instituutti aloitti toimintansa vuonna 1976 ja se on EUjäsenvaltioiden yhteinen oppilaitos. Sen tavoitteena on humanististen ja yhteiskuntatieteiden alan tutkimuksen ja opetuksen välityksellä kehittää ja tukea EU:n kulttuurista ja tieteellistä perintöä. Instituutin neljässä osastossa (historia ja kulttuuri, taloustiede, oikeustiede sekä valtio- ja yhteiskuntatieteet) opiskelee noin 200 korkeakoulututkinnon suorittanutta stipendiaattia. Osoite: Via dei Roccettini, Badia Fresolana, I San Domenica di Fiesole. Youthstart: Youthstart-ohjelma on tärkeä väline nuorisotyöttömyyden torjunnassa. Se on suunnattu alle 20-vuotiaille nuorille. Ohjelman tavoitteena on taata -> Euroopan unionin laajuisesti vähimmäiskoulutus- ja ammattitaitotaso, luoda yhteys koulutuksen ja työmarkkinoiden välille, tukea riippumatonta neuvontaa ja perustaa asiaa tukevia infrastruktuureja. Yhteysosoite: Euroopan komissio PO V osasto B.4 Rue de la Loi 200/Wetstraat 200

261 B-1049 BRUXELLES/BRUSSEL Puh. (32-2) KÄSIKIRJA 261 Yrityskeskittymien valvonta: Syyskuussa 1990 tuli voimaan asetus yrityskeskittymien valvonnasta. Sen mukaan komissio valvoo yli rajojen suunniteltuja yrityskeskittymiä aluksi siltä osin kuin niissä on osallisina yrityksiä, joiden maailmanlaajuinen liikevaihto ylittää 5 miljardia ecua. Toimenpiteen tavoitteena on estää liian suurten keskittymien syntyminen yhdelle talouselämän alalle. Rajan alapuolelle jäävät yrityskeskittymät kuuluvat kansalliseen toimivaltaan.

262 262 Euroopan integraation kehitys

263 Euroopan integraation kehitys KÄSIKIRJA 263 Michael Matern Winston Churchill esittää Zürichissä Euroopan yhdysvaltojen perustamista Euroopan yhtenäisyyden yhteensovittamiskomitea kutsuu Haagin kongressin koolle. Päätöslauselmissaan Haagin kongressi vaatii yhdistynyttä demokraattista Eurooppaa ja Euroopan neuvoston perustamista Lontoossa perustetaan Euroopan neuvosto, jonka sijaintipaikaksi tulee Strasbourg Ranskan ulkoministeri Robert Schuman esittää Euroopan hiili- jateräsyhteisön (EHTY) perustamista Ranskan pääministeri René Pléven ehdottaa Euroopan puolustusyhteisön perustamista Belgia, Saksan liittotasavalta, Ranska, Italia, Luxemburg ja Alankomaat (kuutosmaat) allekirjoittavat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen (Pariisin sopimus) Kuutosmaat allekirjoittavat Euroopan puolustusyhteisön (EDC) perustamissopimuksen, joka kaatuu kuitenkin vuonna 1954 Ranskan kansalliskokouksessa Korkea viranomainen, EHTY:n toimeenpanoelin, aloittaa toimintansa Jean Monnet n puheenjohtajakaudella Kuuden EHTY-maan ulkoministerit antavat EHTY:n parlamentaariselle yleiskokoukselle tehtäväksi laatia Euroopan poliittisen yhteisön (EPC) sopimusluonnoksen, joka esitellään Perustetaan hiilen, rautamalmin ja romun yhteismarkkinat Perustetaan teräksen yhteismarkkinat Euroopan puolustusyhteisön perustamissopimus ja siihen