Kohti onnistunutta imetystä. Tietoa imetyksen ensimmäisistä päivistä vauvaa odottavalle perheelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kohti onnistunutta imetystä. Tietoa imetyksen ensimmäisistä päivistä vauvaa odottavalle perheelle"

Transkriptio

1 Kohti onnistunutta imetystä Tietoa imetyksen ensimmäisistä päivistä vauvaa odottavalle perheelle Satakunnan sairaanhoitopiiri Päivitys 11/2015 Imetyspoliklinikka Päivittäjä AYO, mw

2 Te odotatte vauvaa. Paljon onnea! Vaikka vauvanne ei ole vielä syntynyt, teidän vanhempien on hyvä lukea tämä esite. Se auttaa teitä valmistautumaan imetykseen. Vauva tarvitsee ruokaa, lämpöä ja läheisyyttä. Imetys on luonnollinen tapa ruokkia vauvaa. Samalla vauva saa kokea hellimistä ja olla lähellä. Äidinmaito on hyvää ravintoa vauvalle. Se sisältää kaikki ravintoaineet, joita vauva tarvitsee kasvamiseen. Puoliso on imetyksessä tärkeä tuki äidille. Sen vuoksi myös puolison on hyvä tietää imetyksestä. Tässä esitteessä kerromme imetyksen ensipäivistä. Kerromme myös, miten voitte auttaa imetystä hyvään alkuun. Voitte saada lisätietoa imetyksestä jo odotusaikana internetistä, esimerkiksi osoitteesta Imetys voi aluksi tuntua vaikealta. Imetys on opittu taito. Imetyksen opettelu kestää muutaman viikon. Opitte yhdessä. 2

3 Maitoa on valmiina kun vauva syntyy y Äidin rinnat valmistautuvatt imetykseen jo raskauden aikana. Kun vauva syntyy, rinnoissa on pieni määrä maitoa valmiina. Se on juuri sopiva määrä vastasyntyneelle vauvalle. Maitomäärää lisääntyy, kun synnytyksestä on kulunut muutama vuorokau usi. Vauvallaa on hyvä olla äidin iholla Kun vauva syntyy, hänet nostetaan äidin syliin. Tunnet vauvan ihoasi vasten, kun hänet asetetaa an paitasi alle lämpimään. Vauvan läheisyys vaikuttaa niihin hormoneihin, jotka edistävät maidoneritystä. Vauva rauhoittuu ihokontaktissa ja tuntee olonsa turvalliseksi. Vauva kuulee tutun äänesi ja sydämesi lyönnit. Tuoksusi saa hänet rauhoittumaan. Vauva pysyy lämpimänä ja hänen verensokerinsa tasaisena. Voitte aloittaa tutustumisen toisiinne olemalla ihokontaktissa. Kun vauva syntyy, hänet nostetaan äidin syliin. 3

4 Imetys alkaa pian syntymän jälkeen Kun vauva on levännyt hetken, hän alkaa vähitellen nostaa päätään. Vauva alkaa etsiä rintaa suullaan ja käsillään. Usein vauva löytää itse äidin rinnan, mutta joskus hän tarvitsee hieman apua. Seuraa vauvan viestejä ja ohjaa hänet lähemmäksi rintaa. Vauva saa arvokkaita maitotippoja rinnasta ensimmäisen imetyksen aikana. Vauva pääsee kokeilemaan ja harjoittelemaan imemistä. Saat kätilöltä ohjausta ja apua, jos tarvitset. Tutustuminen jatkuu vierihoidossa Vastasyntyneellä on suuri tarve olla äidin lähellä. Vierihoidossa vauva on lähelläsi ympäri vuorokauden. Kun siirrytte synnytyssalista vuodeosastolle, vauva on äidin ihoa vasten. Voit pitää vauvaa iholla niin kauan kuin haluat. Vauva voi välillä olla myös puolison ihoa vasten. Näin tulette toisillenne tutummiksi ennen kotiin lähtöä. Te vanhemmat vietätte tiiviisti aikaa yhdessä ja hoidatte vauvaanne. Opettelette tuntemaan ja tulkitsemaan vauvan viestejä ja vauvan käyttäytymistä. 4

5 Vauva imee rintaa omaan tahtiin Maitoa erittyy parhaiten, jos vauva saa ensimmäisten päivien aikana imeä rintaa usein. Vauvan on hyvä imeä rintaa omaan tahtiin niin usein kun hän haluaa ja niin pitkään kuin hän haluaa. Vastasyntynyt imee rintaa ainakin muutaman kerran myös öisin. Vauva ilmoittaa omilla viesteillään, että hän haluaa imeä rintaa. Vauva hamuilee suullaan, liikehtii, lipoo huuliaan tai imee nyrkkiään. Vauva kannattaa ottaa jo tässä vaiheessa rinnalle. Näin vauvan saa paremmin imemään. Jos vauva alkaa itkeä, häntä voi olla vaikeampi rauhoittaa ja saada imemään rintaa. Kun vastasyntynyt haluaa rinnalle, se ei aina tarkoita nälkää. Vauva voi myös haluta olla lähellä. Kosketus on vauvalle hyvin tärkeää. Kosketuksen avulla vauva huomaa, että vanhemmat ovat lähellä. Vauvat ovat erilaisia. Toisilla on suurempi tarve imemiseen ja läheisyyteen kuin toisilla. 5

6 Vauva ilmoittaa omilla viesteillään, että hän haluaa imeä rintaa. Vauvan olisi hyvä imeä pelkästään rintaa Vauvan on hyvä harjoitella imemistä usein. Runsas rinnan imeminen lisää maidon eritystä. Tuttipulloja ja tutteja ei suositella imetyksen varhaisvaiheessa. Niiden käyttö vähentää vauvan aikaa rinnalla. Pullosta imeminen on erilaista kuin rinnan imeminen. Maitoa voi erittyä vähemmän ja maitomäärä voi myöhemmin jäädä pienemmäksi. Voit imettää keisarileikkauksen jälkeen Äiti voi imettää vauvaa ensihetkistä lähtien myös keisarileikkauksen jälkeen. Alkupäivinä voit tarvita apua vauvan auttamisessa rinnalle. Hoitajat ja puoliso voivat auttaa sinua. 6

7 Jos vauva ei ime rintaa, rintoja lypsetään Joskus voi tulla tilanne, jolloin vauva ei heti syntymän jälkeen pääse imemään rintaa. Voi myös olla, että vauva ei halua tai jaksa imeä rintaa. Jos näin on, äiti voi lypsää rintoja itse. Se auttaa käynnistämään maidonerityksen. Saat hoitajilta ohjausta lypsämiseen. Aluksi maitoa tulee vain muutama tippa, mutta määrä lisääntyy hiljalleen, kun päivät kuluvat. Joskus vauva tarvitsee lisämaitoa Vastasyntynyt vauva saattaa tarvita lisämaitoa monista erilaisista syistä. Lisämaito on yleensä äidin omaa lypsymaitoa. Jos et saa lypsettyä omaa maitoa, annamme vauvallesi luovutettua äidinmaitoa. Luovutettu äidinmaito on pastöroitu, eli maitoa on kuumennettu niin, että mahdolliset haitalliset bakteerit ja virukset ovat kuolleet. Voimme antaa vauvalle myös äidinmaidonkorviketta, joka sopii vastasyntyneelle. Myös puoliso voi syöttää vauvalle lisämaitoa. Voit antaa maitoa lusikalla, ruiskulla tai hörppäyksinä suuhun. 7

8 Kuinka pitkään kannattaa imettää? Äiti voi imettää niin kauan kuin se teille sopii. Vauva tarvitsee yleensä vain äidinmaitoa ensimmäisen puolen vuoden aikana. Tällöin vauvan pitää olla terve ja täysiaikainen. Täysiaikainen vauva on silloin, kun raskaus on kestänyt viikkoa. Suomessa suositellaan, että vauvaa imetetään ainakin vuoden vanhaksi saakka. Puolen vuoden jälkeen vauvalle annetaan imetyksen lisäksi kiinteää ruokaa. Kansainväliset suositukset sanovat, että imetys voi jatkua kaksi vuotta tai niin kauan kun se äidille ja vauvalle sopii. Äiti voi imettää niin kauan kuin se teille sopii. 8

9 Saat tukea omille valinnoillesi Äiti ei ehkä jostain syystä voi tai halua imettää vauvaansa. Haluamme kunnioittaa valintaasi ja annamme sinulle ohjausta osastolla myös tässä tilanteessa. Vauva saa usein syötyä nopeammin pullosta kuin rinnasta. Siksi on hyvä varmistaa että vauva saa olla mahdollisimman paljon vanhempien lähellä. Vauva nauttii siitä, että hän saa olla sylissäsi ja painautua ihoasi vasten. Vauvalle on myös tärkeää, että katsot häntä silmiin. Näin vauva saa kokea läheisyyttä silloinkin, kun häntä ei imetetä. Voit käyttää tuttia, sillä vauvalla on tarve imeä. 9

10 Lopuksi Te vanhemmat päätätte imetykseen liittyvistä asioista. Löydätte sellaisen tavan imettää, joka sopii teidän perheellenne. Annamme tietoa imetyksestä valintojenne tueksi. Jos imetys mietityttää teitä raskauden aikana, keskustelkaa äitiysneuvolan terveydenhoitajan kanssa. Kotipaikkakunnallanne voi toimia imetystukiryhmä, jonka tapaamissa voitte kuulla muiden vanhempien ajatuksia imetyksestä. Voitte käydä ryhmässä myös raskauden aikana. Lisää tietoa imetyksestä löydätte internetistä. Voitte tulla myös juttelemaan imetysohjaajan kanssa synnytyssairaalan imetyspoliklinikalle. Voitte soittaa tai varata ajan. Lähetettä ei tarvita ja voitte tulla jo raskauden aikana. Satakunnan keskussairaalaan imetyspoliklinikka, puhelin tai Vastaamme puhelimeen keskiviikkoisin kello Vastaanotto on keskiviikkoisin kello

11 Opitte tuntemaan vauvaanne paremmin joka päivä. Opitte myös tulkitsemaan hänen tarpeitaan paremmin. Toivotamme onnellisia päiviä pienokaisen kanssa. Autamme mielellämme imetykseen liittyvissä asioissa! Lisää tietoa imetyksestä saat esimerkiksi imetyspoliklinikalta. Tekijät: Anna Turta, Sari Väistö, SATKS/GYSYO 4/

12 YHTEYSTIETOJA Satakunnan keskussairaala Sairaalantie 3, Pori Puhelinvaihde Imetyspoliklinikka keskiviikkoisin kello tai

Kohti onnistunutta imetystä

Kohti onnistunutta imetystä Kohti onnistunutta imetystä Imetyksen alkupäivistä vauvaa odottavalle perheelle Syntyessään vauva siirtyy kohdun lämpimästä suojasta ulkomaailmaan teidän vanhempien hoivattavaksi. Imetys on ravinnon lisäksi

Lisätiedot

terveitä, normaalipainoisina syntyneitä

terveitä, normaalipainoisina syntyneitä IMETYS Imetyssuositukset - Imeväisikäisen suosituksissa on otettu huomioon Maailman terveysjärjestön imetystä koskevat suositukset - Nämä suositukset koskevat terveitä, normaalipainoisina syntyneitä lapsia

Lisätiedot

10 ASKELTA ONNISTUNEESEEN IMETYKSEEN

10 ASKELTA ONNISTUNEESEEN IMETYKSEEN 10 ASKELTA ONNISTUNEESEEN IMETYKSEEN HYKS Naistentaudit ja synnytykset HYKS Naistentautien ja synnytysten tulosyksikön henkilökunta sitoutuu suojelemaan, edistämään ja tukemaan imetystä ja kehittämään

Lisätiedot

ISÄN PIENOKAINEN - isän ja keskosvauvan välinen varhainen vuorovaikutus Kati Mannermaa ja Laura Pääkkölä

ISÄN PIENOKAINEN - isän ja keskosvauvan välinen varhainen vuorovaikutus Kati Mannermaa ja Laura Pääkkölä ISÄN PIENOKAINEN - isän ja keskosvauvan välinen varhainen vuorovaikutus Kati Mannermaa ja Laura Pääkkölä Isän aktiivisuus keskosen hoidossa on hyväksi perheen kaikille osapuolille. Keskonen hyötyy kahdesta

Lisätiedot

Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo

Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo Kohti imetystä Keho valmistautuu imetykseen Jo raskauden alusta alkaen rinnat alkavat valmistautua imetykseen. Rinnat kasvavat, maitoa erittävä

Lisätiedot

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT 11.4.2016 OPAS VANHEMMILLE EFJKVF Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi. A. A. Milne, Nalle Puh Emmi Ristanen, Laura Kolari &

Lisätiedot

Mitä olemme oppineet imetyksestä ja stressistä?

Mitä olemme oppineet imetyksestä ja stressistä? Mitä olemme oppineet imetyksestä ja stressistä? Imetys aiheuttaa perheille stressiä Stressi vaikeuttaa imetystä Imetys on valtavan monisyinen ja tunteita herättävä asia 2 Kun puhutaan imetyksestä, nostetaan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355 Synnyttänyt Synnyttänyt Sairaalasta kotiutuessasi ota itse yhteyttä oman neuvolan terveydenhoitajaan/ kätilöön

Lisätiedot

IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi

IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi IMETYKSEN EDUT Vahvistaa itseluottamusta, herkistää vauvan viesteille, tärkeä merkitys äidin ja vauvan väliselle vuorovaikutukselle Nopeuttaa äidin toipumista synnytyksestä,

Lisätiedot

VASTASYNTYNEEN KOTIHOITO- OHJEET

VASTASYNTYNEEN KOTIHOITO- OHJEET VASTASYNTYNEEN KOTIHOITO- OHJEET Vastasyntyneiden teho- ja valvonta Henkilötiedot nimi: syntymäaika: Kastettu Kastamaton Hätäkastettu Hätäkasteen vahvistus suoritetaan omassa seurakunnassa. syntymäpaino:

Lisätiedot

Vierihoito ja imetys www.eksote.fi

Vierihoito ja imetys www.eksote.fi Vierihoito ja imetys www.eksote.fi SISÄLLYS Pidä vauvaa vieressäsi synnytyssairaalassa 3 Vauva kasvaa ja kehittyy koko ajan 4 Älä rajoita vauvan imuaikaa ilman syytä 5 Risaiset illat kuuluvat perheen elämää

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta. Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta.

Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta. Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Ensimmäisen GILENYA-annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta tarvittaviin

Lisätiedot

TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA

TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA MAITOMÄÄRÄT HETI SYNNYTYKSEN JÄLKEEN Maitomäärä vaihtelee suuresti eri äideille Terve, täysiaikainen lapsi pärjää hienosti, kunhan saa imeä tiheästi, ja äidin

Lisätiedot

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on

Lisätiedot

Pieni. EKG-opasvihko. lapsiperheille

Pieni. EKG-opasvihko. lapsiperheille Pieni EKG-opasvihko lapsiperheille PIENI EKG-OPASVIHKO LAPSIPERHEILLE Tässä pienessä EKG-opasvihkossa on lyhyesti kuvattu EKGtutkimus, eli sydänfilmin otto. Toivomme Teidän lukevan oppaan yhdessä lapsenne

Lisätiedot

Marianne Pirttijärvi, lastenhoitaja TYKS Lastenklinikka, Äidinmaitokeskus Imetysseminaari

Marianne Pirttijärvi, lastenhoitaja TYKS Lastenklinikka, Äidinmaitokeskus Imetysseminaari Marianne Pirttijärvi, lastenhoitaja TYKS Lastenklinikka, Äidinmaitokeskus Imetysseminaari 8.3.2017 sijaitsee U-sairaalan C-siivessä, k-kerroksessa 5 työntekijää, osastonhoitajana keskolan oh. o yhdyshenkilönä

Lisätiedot

Tervetuloa synnyttämään!

Tervetuloa synnyttämään! 1 Tervetuloa synnyttämään! Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Tampereen yliopistollinen sairaala Naistentautien ja synnytysten vastuualue Hyvät vanhemmat! 2 Tässä vihkosessa saatte tietoa synnytykseen liittyvistä

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE. (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE. (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä! 1 (5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) Lomakkeen täyttöpäivämäärä..20 I TAUSTATIETOJA LAPSESTA

Lisätiedot

TERVETULOA TOIMENPITEESEEN. Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille

TERVETULOA TOIMENPITEESEEN. Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille TERVETULOA TOIMENPITEESEEN Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille Hyvä vanhempi Tämä opas on tarkoitettu Sinulle, kun lapsesi on tulossa kita- tai nielurisaleikkaukseen.

Lisätiedot

Lasten uudet ravitsemussuositukset imetysohjauksessa Imetys Osa kestävää kehitystä Sari Lahti Lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu

Lasten uudet ravitsemussuositukset imetysohjauksessa Imetys Osa kestävää kehitystä Sari Lahti Lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu Lasten uudet ravitsemussuositukset imetysohjauksessa Imetys Osa kestävää kehitystä 18.10.2016 Sari Lahti Lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille 2016 https://www.thl.fi/fi/web/elintavat-jaravitsemus/ravitsemus/syodaan-yhdessaruokasuositukset-lapsiperheille

Lisätiedot

Liite III. Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin tehtävät muutokset

Liite III. Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin tehtävät muutokset Huomautus: Kyseessä olevat valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen kohdat ovat lausuntopyyntömenettelyn tuloksia.

Lisätiedot

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä

Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Hyvä vanhempi, mietitkö lapsesi osallistumista rokotetutkimukseen? Tämä vihko tarjoaa sinulle tietoa päätöksesi

Lisätiedot

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta

Lisätiedot

Tuhinaa, tuoksua ja lämmintä maitoa. Ohjekirja vastasyntyneen vanhemmille. www.ksshp.fi

Tuhinaa, tuoksua ja lämmintä maitoa. Ohjekirja vastasyntyneen vanhemmille. www.ksshp.fi Tuhinaa, tuoksua ja lämmintä maitoa Ohjekirja vastasyntyneen vanhemmille www.ksshp.fi Sisällysluettelo Esipuhe 3 Vastasyntyneen ensipäivät 4 Ensimmäinen vuorokausi 4 Toinen vuorokausi 5 Vauvan perushoito

Lisätiedot

Punaisen Ristin valokuvaetsintä

Punaisen Ristin valokuvaetsintä Punaisen Ristin valokuvaetsintä Suomen Punainen Risti on mukana Punaisen Ristin kansainvälisen komitean aloittamassa Trace the Face -julistekampanjassa. Katastrofit ja kriisitilanteet saattavat erottaa

Lisätiedot

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Hakijan ohje Opetushallitus kevät 2013 Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Tässä ohjeessa on kuvattu miten hakulomake täytetään ja lähetetään yliopistohaku.fi-palvelussa. Näytön

Lisätiedot

Toimivia työtapoja imetyksen tukemiseen äitiys- ja lastenneuvolassa. Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Katja Koskinen erikoissuunnittelija, THL

Toimivia työtapoja imetyksen tukemiseen äitiys- ja lastenneuvolassa. Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Katja Koskinen erikoissuunnittelija, THL Toimivia työtapoja imetyksen tukemiseen äitiys- ja lastenneuvolassa Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Katja Koskinen erikoissuunnittelija, THL Imetyksen terveysvaikutukset (van Rossum CTM ym. 2007) Vakuuttava

Lisätiedot

KEISARILEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN. www.pkssk.fi POTILASOHJE 1 (8)

KEISARILEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN. www.pkssk.fi POTILASOHJE 1 (8) POTILASOHJE 1 (8) KEISARILEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN POTILASOHJE 2 (8) SISÄLTÖ KEISARILEIKKAUS ON YKSI TAPA SYNNYTTÄÄ 3 TULOHAASTATTELU 3 LEIKKAUSVALMISTELUT KOTONA. 4 LEIKKAUSPÄIVÄ 5 MITEN KEISARILEIKKAUS

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

Osasto-opas. Naistentautien vuodeosasto C3. www.eksote.fi

Osasto-opas. Naistentautien vuodeosasto C3. www.eksote.fi Osasto-opas Naistentautien vuodeosasto C3 www.eksote.fi Naistentautien vuodeosasto sijaitsee sairaalan G-siiven kolmannessa kerroksessa. Osastolle pääset kulkemalla pääovesta portaikkoon, josta K-kerroksen

Lisätiedot

Hiven FERM-IT. Säilörehulle, jonka kuiva-aine on 20 34 % HIVEN OY. Oikein korjatulla ja säilötyllä kostealla säilörehulla on runsaasti etuja:

Hiven FERM-IT. Säilörehulle, jonka kuiva-aine on 20 34 % HIVEN OY. Oikein korjatulla ja säilötyllä kostealla säilörehulla on runsaasti etuja: Hiven FERM-IT Säilörehulle, jonka kuiva-aine on 20 34 % Oikein korjatulla ja säilötyllä kostealla säilörehulla on runsaasti etuja: pienet ravintoainetappiot hyvä sulavuus suuri tonnisato/ha Kostean rehun

Lisätiedot

IMETYSOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN KESKUSSAIRAALAN SYNNYTYSOSASTOLLA

IMETYSOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN KESKUSSAIRAALAN SYNNYTYSOSASTOLLA IMETYSOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN KESKUSSAIRAALAN SYNNYTYSOSASTOLLA Elina Keskitalo Opinnäytetyö Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Terveyden edistämisen koulutus Terveydenhoitaja (ylempi AMK)

Lisätiedot

KESKOSEN IMETYS Opas vanhemmille

KESKOSEN IMETYS Opas vanhemmille KESKOSEN IMETYS Opas vanhemmille Onneksi olkoon vanhemmille! Tämän oppaan tarkoituksena on auttaa teitä pääsemään alkuun imetyksessä sekä kertoa kuinka imetys vaikuttaa vanhempiin ja vauvaan. Imetyksen

Lisätiedot

Kymsote Perhevalmennus 2019

Kymsote Perhevalmennus 2019 Kymsote Perhevalmennus 2019 Sairaalassa liikkuminen Arkipäivinä klo 7-15 synnytyssaliin saapuminen äitiyspoliklinikan kautta. Äitiyspoliklinikalle 1.kerroksen kautta röntgenin ja laboratorion välistä,

Lisätiedot

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli

Lisätiedot

Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta

Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta :nykytila ja tulevaisuuden tarpeet Perheeksi monitoimijuuden

Lisätiedot

Viisi kertaa viisi listaa ihmisperheen alkuajoilta

Viisi kertaa viisi listaa ihmisperheen alkuajoilta Viisi kertaa viisi listaa ihmisperheen alkuajoilta Harjoituksessa on viisi humoristisen totista listapoimintaa imetyksestä. Ryhmän ja viitoset voi jakaa viideksi osaksi, jolloin kukin ryhmä tarkastelee

Lisätiedot

Yrittäjän työssäoloehdon laskenta

Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Sivu 1/6 Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Peruspäivärahan saamisen edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on lähinnä edellisen 48 kuukauden aikana työskennellyt

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa

Lisätiedot

Opas keskoslapsen vanhemmille kenguruhoidosta

Opas keskoslapsen vanhemmille kenguruhoidosta KENGURUUN! Opas keskoslapsen vanhemmille kenguruhoidosta 2 Vanhemmalle! Onnea vauvaperheelle! Vauvasi on hoidossa keskoslasten hoitoon erikoistuneessa yksikössä vastasyntyneiden teho- tai valvontaosastolla.

Lisätiedot

Mobiiliturva Palvelun käyttöönotto

Mobiiliturva Palvelun käyttöönotto Mobiiliturva Palvelun käyttöönotto Protecting the irreplaceable f-secure.com Sovelluksen lataus Tilattuaan Mobiiliturva palvelun, asiakas saa Android-laitteeseensa latauslinkin*, jota klikkaamalla sovellus

Lisätiedot

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äiti on tärkeä Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äitiys on Vaistonvaraista Opittua Muuttuvaa Yksilöllistä Osa naisen elämää osa naiseutta Millainen äiti olen? mielikuvat äitiydestä oma äitisuhde

Lisätiedot

Imetyspoliklinikoiden toiminnan kartoitus Suomessa

Imetyspoliklinikoiden toiminnan kartoitus Suomessa .. Imetyspoliklinikoiden toiminnan kartoitus Suomessa Opinnäytetyön esitys.. Rosa Lehtomäki & Silja Rentola Opinnäytetyön tavoite ja tarkoitus Tarkoituksena oli Keski-Suomen sairaanhoitopiirin toimeksiantona

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 10 1 Sarjakehitelmiä Palautetaan mieliin, että potenssisarja on sarja joka on muotoa a n (x x 0 ) n = a 0 + a 1 (x x 0 ) + a 2 (x x 0 ) 2 + a 3 (x x 0 ) 3 +. n=0 Kyseinen

Lisätiedot

RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN

RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN Anneli Kivijärvi LKT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, vastaava lääkäri Turun Hyvinvointitoimiala 11.05.2016 Turku, Yleislääkäripäivät Mitkä asiat otetaan

Lisätiedot

Hyvällä mielellä vai pahalla päällä!

Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! LAPSI JA TUNTEET Tiina Haapsalo MITÄ AJATTELET JA SANOT MINUSTA SITÄ LUULET MINUSTA SINÄ OLET SELLAINEN MINULLE MITEN NÄET MINUT USKO KUITENKIN ETTÄ MITÄ TEET MINULLE

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

ÄIDINMAIDON LUOVUTUS

ÄIDINMAIDON LUOVUTUS ÄIDINMAIDON LUOVUTUS POHJOIS-KARJALAN KESKUSSAIRAALA ÄIDINMAITOKESKUS M-TALO/P-KERROS TIKKAMÄENTIE 16, 80210 JOENSUU PUH. 013 330 8883 1 IMETTÄVÄT ÄIDIT Äidinmaito on pienen lapsen luonnollinen ravinto.

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

.tutkii yksilön FYYSISTÄ, PSYKOSOSIAALISTA ja KOGNITIIVISTA kehitystä syntymästä kuolemaan.

.tutkii yksilön FYYSISTÄ, PSYKOSOSIAALISTA ja KOGNITIIVISTA kehitystä syntymästä kuolemaan. KEHITYSPSYKOLOGIA.tutkii yksilön FYYSISTÄ, PSYKOSOSIAALISTA ja KOGNITIIVISTA kehitystä syntymästä kuolemaan. TEHTÄVÄT: 1. TEHTÄVÄ FYYSINEN KEHITYS ( ja temperamentti) s. 26 32 ja 99 102 Minkä ikäisenä

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus. Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry

Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus. Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry Parisuhteen muodostumisen vaiheet Parisuhteen muodostumisessa on eri vaiheita, jotka seuraavat

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh Synnyttänyt

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh Synnyttänyt Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355 Synnyttänyt Synnyttänyt Sairaalasta kotiutuessasi ota itse yhteyttä oman neuvolan terveydenhoitajaan/ kätilöön

Lisätiedot

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun 1. Kirjaudu IRMAan suunnistajana. 2. Valitse kilpailukalenterista se kilpailu, johon haluat ilmoittautua ja paina Ilmoittaudu. Vain niihin

Lisätiedot

Joskus synnytetään keisarileikkauksella

Joskus synnytetään keisarileikkauksella Joskus synnytetään keisarileikkauksella 1 Joskus synnytetään keisarileikkauksella On tilanteita, jolloin päädytään keisarileikkaukseen eli sectioon. Syyt leikkaukseen voivat johtua joko äidistä, sikiöstä

Lisätiedot

Diakonian tutkimuspäivä 2014

Diakonian tutkimuspäivä 2014 M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA

Lisätiedot

RASKAANA 2015 IMETYSOHJAUS NEUVOLASSA. Kirsi Otronen 25.9.2015

RASKAANA 2015 IMETYSOHJAUS NEUVOLASSA. Kirsi Otronen 25.9.2015 RASKAANA 2015 IMETYSOHJAUS NEUVOLASSA Kirsi Otronen 25.9.2015 Toimintaa ohjaavat Imetyksen edistäminen Suomessa Toimintaohjelma 2009-2012 Vauvamyönteisyysohjelma Neuvolan 7 askelta Imetyksen edistäminen

Lisätiedot

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko Tämä vihko on tarkoitettu tuoreen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurannan avuksi. Seurantavihko tukee omaa oppimistasi sairauden alkuvaiheessa. Tämän avulla sinä ja hoitajasi pystytte tarkkailemaan ohjattujen

Lisätiedot

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi.

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Kivunlievitys Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Huomaa, että tämä kivunlievitysohje pätee vain, jos lapsella

Lisätiedot

MITEN MENETELLÄ ONGELMATILANTEISSA

MITEN MENETELLÄ ONGELMATILANTEISSA MITEN MENETELLÄ ONGELMATILANTEISSA - Sairaspoissaolot - Myöhästelyt - Luvattomat poissaolot - Työssäoppimisen keskeytys muista syistä - Opiskelija haluaa keskeyttää työssäoppimisen SAIRASPOISSAOLOT Opiskelijan

Lisätiedot

Sädehoitoon tulevalle

Sädehoitoon tulevalle Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut

Lisätiedot

ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET

ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET Vastasyntyneiden teho- ja valvonta Ravinnon laatu äidin maito äidinmaidonkorvike muu aterioiden lukumäärä: kerta-annos: ml Viisikiloiseksi saakka lasketaan

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Teen koko ajan aktiivista mainontaa Googlessa. Tavoite on olla etusivulla, kun haetaan henkisiä tapahtumia, kursseja, yrittäjiä.

Teen koko ajan aktiivista mainontaa Googlessa. Tavoite on olla etusivulla, kun haetaan henkisiä tapahtumia, kursseja, yrittäjiä. 1 Palvelut ja Hinnasto 4.3.2016 Palvelut Ilmaisia sivuja ovat Tapahtumakalenteri, Yrityksiä ja Vuokrattavia tiloja. Näillä sivuilla on lomakkeet, joilla saat tapahtuman ja yrityksesi sivuille. Valokeilassa

Lisätiedot

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

Lapsesi syntymä lähestyy

Lapsesi syntymä lähestyy Lapsesi syntymä lähestyy 2 Uusi elämänvaihe alkaa Raskausaikasi viimeiset viikot ja päivät lähestyvät. Tuleva synnytys herättää varmasti monenlaisia ajatuksia: jännitystä, ehkä pelkoakin, mutta myös innokasta

Lisätiedot

IMETYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

IMETYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 IMETYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Huhtalantie 53 Puhelin vaihde 06 415 4111 Sähköposti: 60220 Seinäjoki Faksi 06 415 4351 etunimi.sukunimi@epshp.fi Ohjenumero 2 (32)

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

KOHTI YHTENÄISTÄ IMETYSOHJAUSTA

KOHTI YHTENÄISTÄ IMETYSOHJAUSTA Opinnäytetyö (YAMK) Terveysalan koulutusohjelma Kliininen asiantuntija 2011 Anne Tervo KOHTI YHTENÄISTÄ IMETYSOHJAUSTA Imetysohjauksen toimintasuunnitelman laatiminen Kanta-Hämeen keskussairaalan synnytysten

Lisätiedot

EP senioripoliisit. Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014

EP senioripoliisit. Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014 EP senioripoliisit Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014 Lokakuun tapaamispaikka oli Seinäjoella Kirjastotalo Apila, pari vuotta sitten käyttöön otettu uusi, loistava kirjasto. Senioreita kulttuuriympäristö

Lisätiedot

Uudenkaupungin edusta. Laatinut Sakari Lindström Kuvat ovat vuosilta 1997-2000

Uudenkaupungin edusta. Laatinut Sakari Lindström Kuvat ovat vuosilta 1997-2000 Uudenkaupungin edusta Laatinut Sakari Lindström Kuvat ovat vuosilta 1997-2000 Kuvia sisääntuloväylien varrelta Uuteenkaupunkiin tulee kolme väylää Hylkimyksen väylä on eteläisin, suojaisin ja veneilijöiden

Lisätiedot

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,

Lisätiedot

Kuinka voitte edistää keskoslapsenne hyvää oloa?

Kuinka voitte edistää keskoslapsenne hyvää oloa? 74 LIITE 5: 1(13) Kuinka voitte edistää keskoslapsenne hyvää oloa? - Opas keskosen lääkkeettömästä kivunhoidosta vanhemmille - LIITE 5: 2(13) 75 Hyvät vanhemmat! Lapsenne on syntynyt ennenaikaisesti ja

Lisätiedot

ZA4727. Flash Eurobarometer 194 (Urban Audit Perception Survey) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4727. Flash Eurobarometer 194 (Urban Audit Perception Survey) Country Specific Questionnaire Finland ZA4727 Flash Eurobarometer 194 (Urban Audit Perception Survey) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 194 URBAN AUDIT IN PREDEFINED COUNTRIES, ASK Q0: Q1 Voisitteko kertoa, oletteko yleisesti ottaen

Lisätiedot

Kuusamon kaupungin ohjeistus PALVELUSETELI- JA OSTOPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN

Kuusamon kaupungin ohjeistus PALVELUSETELI- JA OSTOPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN Kuusamon kaupungin ohjeistus PALVELUSETELI- JA OSTOPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN www.parastapalvelua.fi 7.6.2016 Asiakas 1 Hyvä palveluseteliasiakas Palveluseteli on yksi tapa valita ja käyttää sosiaali-

Lisätiedot

0kk+ vastasyntyneille 3kk+ hidas 6kk+ keskinopea vellitutti 6kk+ 9kk+ nopea monivirtaus (kolme erilaista virtaustyyppiä tutin asennosta riippuen).

0kk+ vastasyntyneille 3kk+ hidas 6kk+ keskinopea vellitutti 6kk+ 9kk+ nopea monivirtaus (kolme erilaista virtaustyyppiä tutin asennosta riippuen). Lovi dynaaminen pullotutti on maailman ensimmäinen useista eri silikonityypeistä samaan muottiin rakennettu pullotutti (heterogeenisten silikonikerrosten tekniikka). Dynaaminen tutti joustaa kuten rinnanpää

Lisätiedot

OPAS IMETYKSEN ERITYISTILANTEISIIN. Opinnäytetyön raportti. Erja Koskela

OPAS IMETYKSEN ERITYISTILANTEISIIN. Opinnäytetyön raportti. Erja Koskela OPAS IMETYKSEN ERITYISTILANTEISIIN Opinnäytetyön raportti Erja Koskela Hilkka Saulio Opinnäytetyö Syksy 2014 Terveydenhoitajan koulutusohjelma Oulun ammattikorkeakoulu Oulaisten yksikkö TIIVISTELMÄ Oulun

Lisätiedot

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Milja Laakso Asiantuntija, Lastensuojelun edunvalvojatoiminta Pelastakaa Lapset ry Maakunnallinen

Lisätiedot

HOITO-OPAS VAUVAPERHEELLE 0-6 KK

HOITO-OPAS VAUVAPERHEELLE 0-6 KK HOITO-OPAS VAUVAPERHEELLE 0-6 KK PALJON ONNEA PERHEENLISÄYKSESTÄ! Pieni vauva, jota olette viimeiset kuukaudet odottaneet, on viimein syntynyt tähän maailmaan. Muutos on iso niin tuoreelle äidille kuin

Lisätiedot

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen Asumisen ja asuntoverkostojen kehittäminen Mitä teemme tällä hetkellä: - Olemme Kymenlaaksossa sitoutuneet kehittämään laitoshoidon tilalle

Lisätiedot

Asteri Kirjanpito Dos ALV% nousu 1 %-yksiköllä Vuosipäivitys 26.11.2012

Asteri Kirjanpito Dos ALV% nousu 1 %-yksiköllä Vuosipäivitys 26.11.2012 Asteri Kirjanpito Dos ALV% nousu 1 %-yksiköllä Vuosipäivitys 26.11.2012 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Puh. (09) 350 75 30 Päivystys: atsoft@atsoft.fi Fax (09) 351 55 32 0400 316 088 Viime hetken tiedot

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus 2016

Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus 2016 Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus 201 Lapin innovaatioassistentti -valmennuksen tiedot: Valmennuksen osiot: Hakijasta tekijäksi -valmennus ja Innoassari-valmennus Valmennuksen laajuus:

Lisätiedot

Vierihoito ja imetys. www.eksote.fi

Vierihoito ja imetys. www.eksote.fi Vierihoito ja imetys www.eksote.fi Lapsen syntymä on varmasti yksi elämän tärkeimpiä tapahtumia. Haluamme tukea ja auttaa sinua ja perhettäsi hyvään alkuun pienokaisesi kanssa, että voit turvallisin mielin

Lisätiedot

Luento 6. June 1, 2015. Luento 6

Luento 6. June 1, 2015. Luento 6 June 1, 2015 Normaalimuodon pelissä on luontevaa ajatella, että pelaajat tekevät valintansa samanaikaisesti. Ekstensiivisen muodon peleissä pelin jonottaisella rakenteella on keskeinen merkitys. Aluksi

Lisätiedot

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi Osasto-opas Synnytysvuodeosasto www.eksote.fi Synnytysvuodeosasto sijaitsee sairaalan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa C-siivessä. Sisäänkäynti pääovesta. Osastolla hoidetaan raskaana olevia ja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 25/60. www.m1914.org

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 25/60. www.m1914.org Nettiraamattu lapsille Elisa, ihmeiden mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 25/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot