KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA"

Transkriptio

1 KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa Voimassa alkaen 1 Soveltamisala Kajaanin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen käsittelemästä ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen lupahakemuksen, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä tai muun kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lakisääteisen tehtävän käsittelystä peritään käsittelymaksu tämän taksan mukaisesti. 2 Maksujen määräytymisperusteet Maksut perustuvat keskimääräiseen omakustannusarvoon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset. Asianosaisten kuulemisesta ja hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuvat kulut kuuluvat kokonaiskustannuksiin. Kajaanin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 47,00 euroa tunnilta. 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty jäljempänä olevassa maksutaulukossa. Viranomaispalveluista perittävät maksut ovat arvonlisäverottomia. 1

2 4 Maksun alentaminen Mikäli asian käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 30 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Toiminnan olennaista muuttamista tai lupapäätöksen tarkistamista tai uudistamista koskevan hakemuksen sekä ilmoituksen uudistamisen käsittelymaksu voidaan määrätä 50 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on huomattavasti keskimääräistä pienempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 70 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Ympäristönsuojelulain 35 :n 4. momentissa tarkoitetun lupa-asian käsittelystä peritään yhdistetty maksu siten, että perusmaksultaan kalleimman toiminnan lupamaksuun lisätään muiden toimintojen osalta 50 % näiden toimintojen maksusta. Jos hakemus koskee sellaista ympäristönsuojelulain 28 :n mukaista toimintaa, jonka vireilläolosta ei asian vähäisen merkityksen vuoksi ilmoiteta sanomalehdessä, vähennetään maksusta 100,00 euroa. 5 Hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian peruuttaminen tai raukeaminen Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa, ilmoituksensa tai muun asian käsittely kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään hakemuksen käsittelystä aiheutuneet todelliset kustannukset. 2

3 6 Hakemuksen tai ilmoituksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen Hakemuksesta tai ilmoituksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, voidaan maksu määrätä 50 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. 7 Palautetun hakemuksen käsittelymaksu Mikäli tuomioistuin palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi, peritään asian käsittelystä tämän taksan mukainen maksu, josta vähennetään ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä aiemmin peritty maksu. Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen vuoksi, että hakija ei ole ollut hakemansa luvan tarpeessa, palautetaan peritty maksu kokonaisuudessaan. 8 Päätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta Ympäristönsuojelulain 101 :n mukaista oikeutta aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta koskevan asian ja vakuuden käsittelystä peritään 540,00 euroa. Jos asia käsitellään pääasian yhteydessä, maksu on 270,00 euroa. 9 Maksun määrääminen poikkeustapauksissa Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn laajuus ja työmäärä huomioon ottaen kohtuuttoman pieneen maksuun, voidaan erityistapauksissa käsittelymaksu periä 3 :n mukaisista maksuista poiketen myös asian käsittelyajan perusteella lasketun omakustannusarvon ja muiden asian käsittelystä aiheutuneiden erilliskustannusten perusteella. Tällöin maksun määräämiseen tulee liittää laskelmaperuste maksulle sekä erittely muista erilliskustannuksista. 3

4 10 Maksusta, maksun palauttamisesta ja poikkeuksesta päättäminen Maksusta, sen palauttamisesta ja alentamisesta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen pääasiaa koskevassa päätöksessä tai samanaikaisesti annettavalla erillisellä päätöksellä. 11 Maksun suorittaminen ja periminen Mikäli hakija ei suorita maksua määräajassa, erääntyneelle maksulle on suoritettava korkoa korkolain mukaan. Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu; voidaan se periä ulosottotoimina ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään. 12 Voimaantulo ja siirtymäsäännökset Tämä taksa tulee voimaan muutoksenhausta huolimatta. Ympäristölupa-asioiden käsittelystä, jotka ovat tulleet vireille ennen taksan tarkistuksen voimaantuloa, peritään käsittelymaksu aiemmin voimassa olleen ympäristölupataksan mukaisesti. 4

5 MAKSUTAULUKKO Kajaanin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lakisääteisten muiden tehtävien käsittelystä: LAITOS JA TOIMINTA Maksu Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 ) Metsäteollisuus sahalaitos tai viilutehdas puunsuojakemikaaleja käyttävä laitos Metalliteollisuus metallien tai muovin eletrolyyttistä tai kemiallista pintakäsittelyä suorittava laitos, piirilevyvalmistamo, peittaamo, fosfatointilaitos tai alumiinin anodisointilaitos Energiatuotanto öljyä, kivihiiltä, puuta, turvetta, kaasua tai muuta poltettavaa ainetta käyttävä voimalaitos, kattilalaitos tai muu polttolaitos Kemian teollisuus pesuaineita valmistava tehdas Kemikaalien tai polttonesteiden varastointi tai käsittely polttonesteiden jakeluasema tai muu polttonesteiden tai vaarallisen nestemäisen kemikaalin varasto puuta raaka-aineenaan käyttävä grillihiilen valmistuslaitos kivihiilivarasto Haihtuvia orgaanisia yhdisteitä käyttävä toiminta laitos, jossa käytetään haihtuvia orgaanisia yhdisteitä tai orgaanisia liuottimia käyttävä toiminta Malmien tai mineraalien kaivaminen tai maaperän ainesten otto kivenlouhimo tai muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta kiinteä tai tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo, asfalttiasema tai kalkkikiven jauhatus

6 Mineraalituotteiden valmistus kiinteä betoniasema tai betonituotetehdas kevytsoratehdas tai kevytbetonitehdas keramiikka- tai posliinitehdas Nahan tai tekstiilien laitosmainen tuotanto tai käsittely tekstiilien vesipesula tai kemiallinen pesula Elintarvikkeiden tai rehun valmistus teurastamo lihanjalostuslaitos taikka muu lihaa tai lihatuotteita käsittelevä laitos kalaa tai kalastustuotteita käsittelevä tai jalostava laitos maidon keräily-, käsittely- tai jalostuslaitos tai jäätelötehdas perunan tai juuresten käsittely tai jalostuslaitos einestehdas, leipomo, keksitehdas, makeistehdas vihannes-, hedelmä- tai marjavalmistetehdas virvoitusjuomatehdas, mallas-, alkoholi- tai virvoitusjuomien pullottamo panimo, mallastehdas rehunsekoittamo, rehuja tai rehuvalkuaista valmistava tehdas kahvipaahtimo tai tupakkatehdas Eläinsuojat eläinsuoja 900 turkistarha Liikenne muu lentopaikka kuin lentoasema linja-auto-, kuorma-auto tai työkonevarikko ulkona sijaitseva moottoriurheilurata Jätehuolto maankaatopaikka kotitaloudessa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyneen vaarallisen jätteen vastaanotto- ja varastointipaikka romuajoneuvojen tai käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden vastaanotto- ja varastointipaikka muu jätteiden ammattimainen tai laitosmainen hyödyntäminen tai käsittely Muu toiminta ulkona sijaitseva ampumarata pysyvä, ulkona sijaitseva laitosmainen suihkupuhalluspaikka kiinteä eläintarha tai huvipuisto krematorio tai pieneläinten polttolaitos

7 Ympäristönsuojelulain 28 :n 2 momentin 3. kohdan mukainen toiminta, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta Ympäristönsuojelulain 10. luvun mukaisten ilmoitusten käsittely tilapäistä melua tai tärinää aiheuttava toiminta - ei vaadi tiedottamista sanomalehdessä vaatii tiedottamisen sanomalehdessä 500 koeluontoinen toiminta poikkeukselliset tilanteet Ympäristönsuojelulain 65 :n mukainen toiminnan rekisteröinti pieni energiantuotantoyksikkö asfalttiasema 750 polttonesteiden jakeluasema 750 kemiallinen pesula (VNA 435/ ) 750 Vesilain (587/2011) mukaisten asioiden käsittely talousveden ottamisen rajoittaminen (VL 1:16 ) 500 ojitusasiat (VL 6:12 ) 500 Muiden ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely tarkkailusuunnitelman käsittely ja hyväksyminen 500 muiden kuin haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireille paneman ilmeisen perusteettoman asian käsittely 200 muu ympäristönsuojelulain mukaisen asian käsittely, /tunti 47 Jätelain (646/2011) mukaisten asioiden käsittely Ilmoitus jätteiden ammattimaisesta keräyksestä jätehuoltorekisteriin merkitsemistä varten 150 Merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisten asioiden käsittely huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen 200 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen muun lakisääteisen tehtävän käsittely, /tunti 47 7

Keskimääräinen käsittelyaika (h)

Keskimääräinen käsittelyaika (h) LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 ) Keskimääräinen käsittelyaika (h) Maksu euora 1. Metsäteollisuus 1a) sahalaitos tai viilutehdas 75 5125 1b) puunsuojakemikaaleja

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut VÖYRIN KUNTA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut Valtuuston hyväksymä 24.4.2014 Astuu voimaan 1.6.2014 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 MAKSUJEN

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 5.3.2014 28 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla)

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 14.11.2013 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011),

Lisätiedot

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 )

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty 14.12.2010, 112 ympäristölautakunta MAKSUTAULUKKO Äänekosken kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain,

Lisätiedot

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta. 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain 527/2014 jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa

Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa SODANKYLÄN KUNTA Ymp.ltk 26.9.2013 60 Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa Lapin Tähtikunta Kunnanvirasto Puhelin 0400 618 870 PL 60 Telefax (016) 618 102 99601 Sodankylä Y-tunnus 0193169-1 2 Sisältö

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 3.4.2012 Voimaantulopäivä 1.6.2012 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (587/2011) sekä merenkulun

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun taksa

Ympäristönsuojelun taksa Översättning Käännös Länsirannikon ympäristöyksikkö Ympäristönsuojelun taksa Mustasaari, Närpiö, Kristiinankaupunki ja Kaskinen Hyväksytty Länsirannikon valvontalautakunnassa 10.12.2013 50 Sisällys 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

Hyväksytty: Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta 11.12. 2013 / 66

Hyväksytty: Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta 11.12. 2013 / 66 YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rantasalmi, Juva ja Sulkava Hyväksytty: Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta 11.12. 2013 / 66 Voimaan: 1.2.2014 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/), vesilain

Lisätiedot

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuusto hyväksynyt 29.4.2013 44 Voimaantulopäivä 1.8.2013 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (264/1961), jätelain

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen

Lisätiedot

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu Viite MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos Nykyinen maksu Ehdotus uudeksi maksuksi Metalliteollisuus

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. 1 Ympäristölautakunta 9.12.2015 66 liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat KUOPIO vanhat maksut Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas, 4 100,00 - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos 4 100,00 KUOPIO ehdotus

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)

Lisätiedot

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala 1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen

Lisätiedot

veloitusyksikkö luokka 2010 2011 2012 2013 kanta hinta tuotto elin 2013 2013 %

veloitusyksikkö luokka 2010 2011 2012 2013 kanta hinta tuotto elin 2013 2013 % 1 (6) IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRANOMAINEN Ympäristönsuojeluviranomaisen taksat tulivat voimaan 27.5.2000 Imatran seudun ympäristönsuojelu Taksantarkistus 1.1.2010 861 Ympäristönsuojelu Taksan tarkistus

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA YMPÄRISTÖVIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2007 LUKIEN

MYNÄMÄEN KUNTA YMPÄRISTÖVIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2007 LUKIEN MYNÄMÄEN KUNTA YMPÄRISTÖVIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2007 LUKIEN Uusi kunnanhallitus 23.10.2006 9 Uusi kunnanvaltuusto 13.11.2006 25 MYNÄMÄEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus 1 Soveltamisala 1(6) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

LUVIAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LUVIAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LUVIAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Luvian kunnanvaltuusto hyväksynyt 12.11.2008 (84 ) Voimaantulo 1.3.2009 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Liite ILOMANTSIN KUNTA Tekninen ja ympäristölautakunta YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: 2.12.2014 116 Voimaan: 1.2.2015 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (587/2011)

Lisätiedot

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN MAKSUTAULUKKO Lempäälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 492/2011 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma =================================================================== KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt

Lisätiedot

Taksan mukaiseen käsittelymaksuun lisätään erikseen asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuneet kulut.

Taksan mukaiseen käsittelymaksuun lisätään erikseen asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuneet kulut. 1 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 14.2.2013 Taksa tulee voimaan 1.3.2013 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 40 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 40 euroa tunnilta. 1 VIRTAIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa 25.11.2015 102. Voimassa 1.1.2016 alkaen. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2009 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 20.10.2008/75 Voimaantulo

Lisätiedot

Kaavin ympäristölautakunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH , liite n:o 4 Valt

Kaavin ympäristölautakunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH , liite n:o 4 Valt Kaavin ympäristölautakunta 11.12.2014 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH 19.1.2015, liite n:o 4 Valt. 27.1.2015, liite n:o 1 1 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta. 1 Soveltamisala 1(6) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (264/1961) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA Keurusselän ympäristönsuojelujaosto 18.5.2016 (36 ) Keuruun kaupunginvaltuusto 17.4.2000 (34 ) Yhteistoimintasopimus kohta 7

Lisätiedot

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta.

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta. SIPOON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/00), vesilain (587/11), jätelain (646/11) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/09) mukaisen luvan,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET

KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 15.11.2010 86 Voimaantulo: 01.01.2011 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

POMARKUN KUNTA Liite 2. Rak. ja ymp.lk 06.04.2016 POMARKUN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

POMARKUN KUNTA Liite 2. Rak. ja ymp.lk 06.04.2016 POMARKUN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA POMARKUN KUNTA Liite 2. Rak. ja ymp.lk 06.04.2016 POMARKUN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 01.xx.2016 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa alkaen

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa alkaen Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1.5.2009 alkaen 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA N:o 5 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN T A K S A K O K O E L M A 2010 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA N:o Kv Taksan nimi 5/2010 11.10.2010 Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAUHAVAN KAUPUNKI KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kauhavan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.03.2014 16 Voimaantulopäivä 13.03.2014 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI (liite 2 / ymp.ltk. 17.12.2013) 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 17.12.2013 197 Voimaantulo 10.2.2014 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000),

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Kunnanhallituksen hyväksymä

RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Kunnanhallituksen hyväksymä RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanhallituksen hyväksymä 29.4.2013 81 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009)

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa

Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa 1/YMPLA 27.11.2013 Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa Hyväksytty ympäristölautakunnassa 27.11.2013 Voimaantulo 01.01.2014 2. LOIMAAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on (38) 40 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on (38) 40 euroa tunnilta. SULKAVAN KUNTA YMPÄRISTÖLUPATAKSA YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty rakennuslautakunta 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/) ja vesilain (264/1961) mukaisen

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen sekä jätelain (646/2011) mukaisen ilmoituksen

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 52 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 52 euroa tunnilta. 1 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2012 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä sekä vesilain (264/1961) mukaisten asioiden

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA Taksan voimaantulo 1.3.2014 Hyväksytty 11.2.2014 16 1 LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

2.3. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 48 euroa tunnilta.

2.3. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 48 euroa tunnilta. 1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

Kittilän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. KHall 1.12.2015

Kittilän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. KHall 1.12.2015 Kittilän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa KHall 1.12.2015 liite 324/02.05.00/2015 2 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja jätelain (646/2011) mukaisten lupien, ilmoitusten ja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAI- SEN TAKSA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAI- SEN TAKSA JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAI- SEN TAKSA 1 SOVELTAMISALA Jyväskylän kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen käsittelemästä ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisesta

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ikaalisten kaupunki Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000 ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan 1.1.2015 voimassa 2015-2016 Ympäristölautakunta 09.09.2014 / 98 Kunnanhallitus 20.10.2014 / 289 Kunnanvaltuusto 10.11.2014 /

Lisätiedot

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 Teknisen lautakunnan hyväksymä 18.8.2015 85 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA

YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNNAN MAASEUTUYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 11.12. 2012 UURAISTEN KUNNANHALLITUS HYVÄKSYNYT 17.12. 2012 384 Voimaan 1.1.2013 2 Ympäristönsuojelulaki 105 Tämän lain

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä Jämsän kaupungin

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 70 tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 70 tunnilta. 1 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 70 tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 70 tunnilta. 1 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja Jätelain (646/2011) mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä sekä Vesilain (587/2011)

Lisätiedot

HEINÄVEDEN, LEPPÄVIRRAN, PIEKSÄMÄEN JA VARKAUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HEINÄVEDEN, LEPPÄVIRRAN, PIEKSÄMÄEN JA VARKAUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Keski-Savon ympäristölautakunta 1 (3) HEINÄVEDEN, LEPPÄVIRRAN, PIEKSÄMÄEN JA VARKAUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011), merenkulun

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA 1 Kosken Tl, Auran, Marttilan, Pöytyän ja Tarvasjoen kuntien Ympäristönsuojelun maksutaksa

KOSKEN TL KUNTA 1 Kosken Tl, Auran, Marttilan, Pöytyän ja Tarvasjoen kuntien Ympäristönsuojelun maksutaksa KOSKEN TL KUNTA 1 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa peritään käsittelymaksu

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunnan päätös 1.10.2009 79 1(7) ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) 105 :n ja vesilain (264/1961) 21 luvun 9 :n mukaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Liite ILOMANTSIN KUNTA Kuntaympäristölautakunta YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: 20.2.2018 11 Voimaan: 1.5.2018 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala (voimassa 1.11.2013 alkaen) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009), vesilain (264/1961) jätelain

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (587/2011)

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä

Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä SIMON KUNTA Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 19

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 19 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 19 YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 15.12.2011) 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011), jätelain

Lisätiedot

TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tekniset palvelut Nro 1. Ympäristölautakunnan xx.xx.

TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tekniset palvelut Nro 1. Ympäristölautakunnan xx.xx. 1(5) TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA j u l k a i s s u t 2009 Tekniset palvelut Nro 1 1 Soveltamisala Ympäristölautakunnan xx.xx.2009 hyväksymä Voimaantulopäivä xx.xx.2009 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2009 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 20.10.2008/75 Voimaantulo

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), Valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta (713/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan,

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

2.3 Ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 44,98 tunnilta.

2.3 Ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 44,98 tunnilta. 1 YMPÄRISTÖNSUOJELU- JA VESILAIN MUKAINEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Imatran seudun (Imatra, Parikkala, Rautjärvi ja Ruokolahti) ympäristönsuojeluviranomainen perii ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Ympäristölautakunnan 30.10.2012 hyväksymä taksa, joka on voimassa 1.1.

ORIVEDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Ympäristölautakunnan 30.10.2012 hyväksymä taksa, joka on voimassa 1.1. ORIVEDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunnan 30.10.2012 hyväksymä taksa, joka on voimassa 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

Liite n:o 5 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto 13.11.2006. Liite nro 7 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto 11.12.2006

Liite n:o 5 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto 13.11.2006. Liite nro 7 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto 11.12.2006 Liite n:o 5 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto 13.11.2006 Liite nro 7 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto 11.12.2006 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.4.2016 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 25.1.2016 6 Voimaantulo: 1.4.2016 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut:

Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut: 1 Raahen kaupunki Pyhäjoen kunta Siikajoen kunta Vihannin kunta YMPÄRISTÖLUPATAKSA Viranomainen 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011), menrenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009)

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA 1(6)

KANGASALAN KUNTA 1(6) KANGASALAN KUNTA 1(6) Rakennus- ja ympäristölautakunta KANGASALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 18.10.2012. MAKSUTAULUKKOVERTAILU / Espoo, Helsinki, Vantaa

Ympäristölautakunta 18.10.2012. MAKSUTAULUKKOVERTAILU / Espoo, Helsinki, Vantaa Ympäristölautakunta 18.10.2012 MAKSUTAULUKKOVERTAILU / Espoo, Helsinki, Vantaa Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen kiinteähintaiset julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain, vesilain, merenkulun

Lisätiedot

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Yhteisvaltuusto hyväksynyt: 19.9.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2 1(6) TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA J u l k a i s s u t 2011 Tornion kaupunginkanslia Nro 2 Tornion, Keminmaan ja Tervolan ympäristölautakunnan 18.01.2011 hyväksymä Voimaantulopäivä19.01.2011

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Julkaissut 2012 Outokummun kaupunginkanslia YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä 13.4.2012. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KURIKAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KURIKAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KURIKAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja jätelain (646/2011) mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä sekä vesilain

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA Taksan voimaantulo 4.5.2016 Hyväksytty Hollolan kunnanvaltuustossa 25.4.2016 7 1 HOLLALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston 7.12.2015 hyväksymä 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI (liite 1 / ymp.ltk. 15.12.2015) 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 15.12.2015 191 Voimaantulo 1.2.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HUMPPILAN KUNTA KUNNANVALTUUSTO 2001 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristösuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen

Lisätiedot

LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 )

LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 ) MAKSUTAULUKKO Maksutaulukko sisältää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, vesilain, jätelain ja merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden

Lisätiedot

Luumäen kunnan ympäristösuojeluviranomaisen taksa

Luumäen kunnan ympäristösuojeluviranomaisen taksa 1 Luumäen kunnan ympäristösuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), maankäyttö ja rakennusasetuksen (895/1999) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Maksujen määräytymisperusteet... 1 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut... 1 4 Menettelyn

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX Liite nro 49 1 POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX.12.2016 XXX 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain

Lisätiedot

Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa Juvan kunnanhallituksessa Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.

Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa Juvan kunnanhallituksessa Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1. YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rantasalmi, Juva ja Sulkava Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa 12.2.2018 33 Juvan kunnanhallituksessa 22.1.2018 3 Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.2018 16 Voimaan:

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Ympäristölautakunta 20.09.2016 / 120 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot