Yritystoiminta Helsingissä 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yritystoiminta Helsingissä 2012"

Transkriptio

1 Liikevaihdon määrä jatkoi kasvuaan Vuonna 2012 Helsingissä toimi liikeyritystä Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan. Yritysten helsinkiläisissä toimipaikoissa työskenteli henkeä ja liikevaihdon määrä oli 77,5 miljardia euroa. Maan kaikista yrityksistä 12 prosentilla oli toimipaikkoja Helsingissä ja pääkaupungin osuus yritysten henkilöstöstä oli 17 prosenttia ja liikevaihdosta 20 prosenttia. Pääkaupunkiseudun kuntien yhteinen osuus maan kaikista yrityksistä oli 19 prosenttia, henkilöstöstä 29 prosenttia ja liikevaihdosta 40 prosenttia. Koko Helsingin seudun osuus yrityksistä oli 25 prosenttia, henkilöstöstä 33 prosenttia ja liikevaihdosta 44 prosenttia. Vuodesta 1995 vuoteen 2000 helsinkiläisten yritysten liikevaihdon määrä ja henkilöstömäärä kasvoivat huomattavasti nopeammin kuin koko maassa keskimäärin. Seuraavalla viisivuotiskaudella tilanne kääntyi päinvastaiseksi. Vuosien aikana yritysten liikevaihto kasvoi Helsingissä 17 prosentilla henkilöstömäärän kuitenkin vähentyessä samaan aikaan kolmella prosentilla. Vastaavasti koko maassa 22 prosentin liikevaihdon lisäys tuotti kolmen prosentin lisäyksen henkilöstömäärään. Vuosina helsinkiläisyritysten liikevaihdon 18 prosentin kasvu lisäsi työpaikkojen määrää kymmenellä prosentilla. Koko maassa yllettiin hieman nopeampaan kasvuun liikevaihdon lisääntyessä 25 prosentilla ja työpaikkamäärän 13 prosentilla. n Kuvio 1. Yritysten henkilöstömäärän ja liikevaihdon määrän muutos edellisestä vuodesta Helsingissä Prosenttia 5 0 Henkilöstö Liikevaihto

2 n Kuvio 2. Yritysten henkilöstömäärä ja liikevaihto Helsingissä ja koko maassa , (Indeksi, 1995=100) Indeksi, 1995= Liikevaihto, Helsinki Liikevaihto, koko maa Henkilöstö, Helsinki Henkilöstö, koko maa n Kuvio 3. Yritysten henkilöstömäärän ja liikevaihdon arvon muutos vuodesta 2008 vuoteen 2012 Helsingissä, muulla pääkaupunkiseudulla, Helsingin seudun kehysalueella ja muualla maassa Prosenttia 2 0 Henkilöstö Liikevaihto Helsinki Muu pks Kehysalue Muu maa 2 Vuoden 2009 taantuma näkyi vahvasti Helsingissä, joskaan ei niin voimakkaana kuin muualla maassa. Vuonna 2009 helsinkiläisyritysten liikevaihto laski 11 prosentilla. Kaikkien maan yritysten liikevaihdon määrän lasku oli tätäkin suurempi eli 15 prosenttia. Vaikutus työllisyyteen ei kuitenkaan ollut näin dramaattinen. Helsingissä yritysten henkilöstömäärä putosi vain kolmella prosentilla. Kaikkiaan koko maan yrityssektorilta katosi työpaikoista neljä prosenttia. Vuosina 2010 ja 2011 liikevaihdon määrä kasvoi nopeasti Helsingissä. Kumpanakin vuonna liikevaihtoeurojen määrä lisään-

3 tyi peräti 9 prosentilla eli kahdessa vuodessa lisäystä kertyi 18 prosenttia. Koko maassa päädyttiin 15 prosentin kasvuun. Vaikka yritysten liikevaihto oli rivakassa kasvussa, niin tämä ei näkynyt niin vahvana henkilöstömäärän kehityksessä. Vuonna 2010 helsinkiläisyritysten henkilöstömäärä pysyi ennallaan kasvaen kuitenkin seuraavana vuonna neljällä prosentilla. Kaikkien maan yritysten henkilöstömäärä kasvoi kahdessa vuodessa kolmella prosentilla. Helsingissä yritysten liikevaihto kasvoi vuonna 2012 kuudella prosentilla henkilöstömäärän pysyessä ennallaan. Maan koko yrityssektorin liikevaihto lisääntyi kolmella prosentilla henkilöstömäärän laskiessa prosentilla. Yritysten kokonaisliikevaihto oli vuonna 2012 Helsingissä 11 prosenttia korkeampi kuin vuonna Muulla pääkaupunkiseudulla (Espoo, Vantaa ja Kauniainen) liikevaihdon määrä oli vuonna 2012 kuitenkin peräti seitsemän prosenttia alle vuoden 2008 tason. Tämä johtui etupäässä siitä, että Espoossa elektroniikkateollisuuden liikevaihto putosi 3,6 miljardilla eurolla ( 16 prosenttia) ja tukkukaupan liikevaihto 3,5 miljardilla eurolla ( 24 prosenttia). Helsingin seudun kehysalueella liikevaihtoeurojen määrä laski kahdella prosentilla ja Helsingin seudun ulkopuolisessa maassa prosentilla. Vaikka Helsingissä liikevaihdon määrä kasvoi reippaasti, niin henkilöstömäärä kasvoi neljässä vuodessa vain puolella prosentilla. Muulla pääkaupunkiseudulla henkilöstömäärä kasvoi kolmella prosentilla ja kehysalueella prosentilla. Muualla maassa yritykset vähensivät henkilöstöään kolmella prosentilla. Helsingissä yritystyöpaikat olivat lisääntyneet neljässä vuodessa 1 200:lla, muulla pääkaupunkiseudulla lisäys oli ja kehysalueella 900. Seudun ulkopuolisen maan kato oli työpaikkaa. Pienyrityksissä työpaikkaa Lähes kaikki Helsingissä toimivat yritykset lukeutuvat pienyrityksiin, jotka työllistävät alle 50 henkeä. Alle 5 henkeä työllistäviä yrityksiä, ns. mikroyrityksiä, oli yrityskannassa 83,6 prosenttia (33 581). Seuraavaan kokoluokkaan, 5 9 henkeä työllistäneet yritykset, kuului helsinkiläisyrityksistä 6,9 prosenttia (2 766) ja työpaikan yritysten osuus oli n Kuvio 4. Henkilöstön määrän ja liikevaihdon jakauma yrityksen kokonaishenkilömäärän mukaan Helsingissä Prosenttia Henkilöstö Liikevaihto Henkilöstömäärä, henkeä 3

4 n Kuvio 5. Henkilöstömäärän muutos edellisestä vuodesta yrityksen kokonaishenkilöstömäärän mukaan Helsingissä Prosenttia Henkilöstömäärä, henkeä 4 myös 6,9 prosenttia (2 777). Kaikkiaan pienyritysten osuus koko yrityskannasta oli 97,4 prosenttia. Niiden osuus henkilöstömäärästä oli 39 prosenttia ja osuus liikevaihdosta 31,1 prosenttia. Pienyritysten lukumäärä väheni edellisestä vuodesta 178:lla eli puolella prosentilla. Henkilöstön määrä supistui 1 600:lla eli kahdella prosentilla. Kaikkiaan pienyritystä työllistivät henkeä. Liikevaihtoa pienyrityksille kertyi 24,1 miljardia euroa. Keskisuurten yritysten ( työntekijää) osuus pääkaupungin yrityskannasta oli 1,8 prosenttia. Näiden osuus henkilöstöstä oli 17,9 prosenttia ja liikevaihdosta 23,6 prosenttia. Helsingin 722 keskisuuren yrityksen henkilöstömäärä oli yhteensä henkeä, mikä oli kolme prosenttia eli lähes henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Liikevaihtoa keskisuurten luokkaan kuuluville yrityksille kertyi 18,3 miljardia euroa. Suuryrityksiä, joissa koko yrityksen kokonaishenkilöstömäärä ylitti 250 henkeä, toimi Helsingissä 327 kappaletta vuonna Tämä oli vain 0,8 prosenttia kaikista yrityksistä. Suuryritysten määrä kasvoi kolmella edellisestä vuodesta. Isojen yritysten osuus kokonaistyöpaikkamäärästä oli 43,1 prosenttia eli henkeä. Osuus yritysten liikevaihdosta oli 45,3 prosenttia eli 35,1 miljardia euroa. Henkilöstön määrä kasvoi edellisestä vuodesta 400:lla eli 0,4 prosentilla. Kaikista maan 624 suuryrityksestä joka toisella oli toimintoja Helsingissä. Liikevaihdosta puolet kaupan alalta Tukku- ja vähittäiskauppa oli yrityssektorin toimialakokonaisuuksista suurin työllistäjä Helsingissä. Alan yritystä työllistivät henkeä, mikä oli 16 prosenttia kaikkien yritysten yhteenlasketusta henkilöstömäärästä. Toimialan osuus kaikkien helsinkiläisyritysten kokonaisliikevaihdosta oli puolet eli 38,9 miljardia euroa. Liikevaihdon määrä kasvoi 12 prosentilla edellisestä vuodesta henkilöstömäärän supistuessa prosentilla. Kaupan alan yrityksistä 14 prosentilla oli toimipaikkoja Helsingissä ja niiden osuus alan kaikista työpaikoista oli 16 prosenttia sekä osuus liikevaihdosta 30 prosenttia. Vähittäiskauppa työllisti , tukkukauppa ja moottoriajoneuvojen kauppa henkeä. Toiseksi merkittävin toimiala, niin henkilöstömäärältään kuin liikevaihdon arvoltaankin, oli informaatio ja viestintä. Alan yritysten osuus kaikkien yritysten liikevaihdosta oli 10 prosenttia eli 7,6 miljardia euroa. Palveluksessaan alalla oli henkeä, mikä oli 14 prosenttia yrityssektorin yhteenlasketusta

5 henkilöstömäärästä. Informaatio- ja viestintäalalla toimi kaikkiaan yritystä. Alan henkilöstömäärä pysyi ennallaan liikevaihdon arvon vähetessä kolmella prosentilla edellisestä vuodesta. Alan kaikista työpaikoista 42 prosenttia sijaitsi Helsingissä ja kokonaisliikevaihdosta lähes puolet, 46 prosenttia, tuotettiin yritysten täkäläisissä toimipaikoissa. Alan merkittävimmät työllistäjät olivat tietotekniikkapalvelut 1 ( työpaikkaa), kustannustoiminta (7 400 työpaikkaa) ja televiestintä (4 500 työpaikkaa). Hallinto- ja tukipalvelutoiminnan yritystä työllistivät henkeä ja liikevaihtoa alan yrityksille kertyi 3,1 miljardia euroa. Alan yritysten osuus helsinkiläisyritysten henkilöstömäärästä oli 13 prosenttia ja liikevaihdosta neljä prosenttia. Pääkaupunkilaisyritysten osuus alan kokonaishenkilöstömäärästä oli 28 prosenttia ja liikevaihdosta 30 prosenttia. Työpaikkamäärä kasvoi kolmella prosentilla liikevaihdon arvon supistuessa prosentilla edellisestä vuodesta. Työllistämistoimintaa harjoittavat yritykset työllistivät , kiinteistön- ja maisemanhoito ja turvallisuuspalvelut henkeä. Neljänneksi eniten henkilöstöä oli ammatillista, tieteellistä ja teknistä toimintaa 3 harjoittavilla yrityksillä. Alan henkilöstömäärä oli ja liikevaihdon arvo oli 5 miljardia euroa. Henkilöstömäärä laski puolella prosentilla vaikka liikevaihto kasvoi yhdeksällä prosentilla edellisestä vuodesta. Alan yritysten osuus täällä toimivien yritysten henkilöstöstä oli 11 ja liikevaihdosta kuusi prosenttia. Helsingin osuus toimialan henkilöstömäärästä oli 29 ja liikevaihdosta 38 prosenttia. Lakiasian- ja laskentatoimen palvelut, arkkitehti- ja insinööripalvelut sekä liikkeenjohdon konsultointi olivat merkittävimmät alan työllistäjät 7 000, ja hengen työpaikkamäärillä. 1 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvät toiminnot. 2 Vuokraus- ja leasingtoiminta, työllistämistoiminta, matkatoimistot, turvallisuuspalvelut, kiinteistönhoito ja toimistopalvelut. 3 Lakiasiat ja laskentatoimi, liikkeenjohdon konsultointi, arkkitehti- ja insinööripalvelut, tutkimus, mainonta ja muut erikoistuneet liike-elämän palvelut. n Kuvio 6. Yritysten henkilöstömäärä toimialoittain Helsingissä 2011 ja 2012 G Kauppa J Informaatio ja viestintä N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta M Ammatillinen, tieteell. ja teknin. toim. F Rakentaminen K Rahoitus- ja vakuutustoiminta H Kuljetus ja varastointi C Teollisuus I Majoitus- ja ravitsemistoiminta Q Terveys- ja sosiaalipalvelut S Muu palvelutoiminta L Kiinteistöalan toiminta R Taiteet, viihde ja virkistys P Koulutus O Julkinen hallinto ja maanpuolustus D E Energia- ja vesihuolto A B Maa- ja kalatalous; kaivostoiminta Henkilöstön Henkilöstön määrä määrä 5

6 Toimialarakenteen muutos Helsingin yritystoiminnan toimialarakenne on sangen monipuolinen yhdenkään päätoimialan nousematta dominoivaan asemaan. Tukku- ja vähittäiskauppa on suurin työllistäjä 16 prosentin henkilöstömääräosuudella vuonna Heti kaupan kantaan nousevat prosentin osuuksin informaatio ja viestintä, hallinto- ja tukipalvelut ja ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta. Seuraaville sijoille 7 8 prosentin osuuksin sijoittuivat rakentaminen, rahoitustoiminta, kuljetus ja varastointi sekä teollisuus. Helsingin toimialarakenteen monipuolisuus pystyi osaltaan vaikuttamaan siihen, että vaikka vuonna 2009 yritysten henkilöstömäärä supistui voimakkaasti eli 8 300:lla, niin vuonna 2011 saavutettiin vuoden 2008 taso. Tietyillä toimialoilla tapahtunutta työpaikkamäärän suurtakin laskua pystyivät kompensoimaan kasvussa olleiden toimialojen kehitys. Vaikka kokonaistyöpaikkamäärä on vain hieman korkeammalla tasolla kuin neljä vuotta aiemmin, niin suuri muutos on tapahtunut elinkeinorakenteessa. Tämä käy ilmi kuviosta 7, missä tarkastellaan henkilöstömäärän kehitystä kolmen laajan toimialaryhmän kohdalla. Jalostuksen ja logistiikan toimialaryhmän 4 työpaikkamäärä oli vuonna 2012 yhdeksän prosenttia alhaisempi kuin vuonna Kaikkiaan ryhmän aloilta katosi työpaikkaa tarkastelujaksolla. Kaikkiaan ryhmittymä työllisti henkeä vuonna Edellä mainitussa ryhmässä tapahtunutta työpaikkakatoa korvasi osaltaan kaupan ja kotitalouksien palveluiden toimialaryhmän 5 aloilla tapahtunut kasvu. Tähän ryhmään kuuluvilla toimialoilla työpaikkamäärä lisääntyi 2 400:lla eli viidellä prosentilla. Erityisen vahvassa kasvussa on ollut terveys ja sosiaalipalvelualojen yritysten henkilöstömäärä. Tällä sektorilla henkilöstömäärä kasvoi neljässä vuodessa 7 300:sta :aan eli 39 prosentilla uuden työpaikan ansios- 4 Teollisuus, vesi- ja energiahuolto, rakentaminen, tukkukauppa sekä kuljetus ja varastointi. 5 Moottoriajoneuvojen kauppa, vähittäiskauppa, ravitsemistoiminta, koulutus, terveys- ja sosiaalipalvelut, tieteet, viihde ja virkistys, tietokoneiden ja kotitaloustavaroiden korjaus sekä muut henkilökohtaiset palvelut. n Kuvio 7. Yritysten henkilöstömäärä toimialaryhmittäin Helsingissä (Indeksi, 2008=100) Indeksi, 2008= Liike-elämän ja hallinnon palvelut sekä muut toimistoalat Kauppa ja kotitalouksien palvelut Jalostus ja logistiikka 6

7 ta. Kaikkiaan nämä palvelualat tarjosivat työpaikan hengelle. Laajoista toimialaryhmistä vahvimmassa kasvussa on ollut liike-elämän ja hallinnon palvelujen sekä muiden toimistotoimialojen ryhmä 6. Alan yritysten henkilöstömäärä on lisääntynyt viidellä prosentilla eli 6 100:lla verrattuna tilanteeseen neljä vuotta aiemmin. Vahvin muutos on kohdentunut hallinto- ja tukipalvelualojen yrityksiin, missä työpaikat ovat lisääntyneet 5 000:lla eli 18 prosentilla. Ryhmittymän yritykset työllistivät henkeä. Ulkomaalaisomisteisten yritysten osuus liikevaihdosta neljäsosa Helsingissä toimi ulkomaalaisomistuksessa 7 olevaa yritystä vuonna Näiden yritysten palveluksessa työskenteli henkeä ja niiden liikevaihdon arvo oli 18,7 miljardia euroa. Ulkomaalaisomisteisten yritysten määrä lisääntyi edellisestä vuodesta seitsemällä. Henkilöstömäärä kasvoi neljällä prosentilla ja liikevaihto kahdella prosentilla. Ulkomaalaisomisteisia yrityksiä toimii täällä lukumääräisesti suhteellisen vähän, sillä vain noin joka kahdeskymmenesviides pääkaupunkilaisyritys oli ulkomaisessa omistuksessa. Näiden merkitys yritystoiminnan kannalta on kuitenkin erittäin merkittävä, koska niiden osuus helsinkiläisyritysten henkilöstömäärästä oli 22 prosenttia ja osuus liikevaihdosta lähes neljäsosa (24 prosenttia). Keskimääräinen ulkomaalaisomisteinen yritys on näin huomattavasti suurempi muihin yrityksiin verrattuna. Kun ulkomaalaistaustaisessa yrityksessä työskentelee keskimäärin 38 henkilöä, niin jää muiden yritysten henkilöstömäärä viiteen henkilöön. Vastaavasti liikevaihdon keskimäärä nousi ulkomaalaisomisteisissa yrityksissä 12,5 mil- 6 Agentuuritoiminta, majoitus, informaatio ja viestintä, rahoitus- ja vakuutustoiminta, kiinteistöala, ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut, julkinen hallinto sekä järjestöjen toiminta. 7 Yritys lasketaan ulkomaalaisomisteiseksi vain, jos yksittäisen ulkomaisen omistajatahon omistusosuus on yli 50 prosenttia. n Kuvio 8. Yritysten henkilöstömäärä toimialaryhmittäin Helsingissä (Indeksi, 2008=100) Tietokoneiden ja elektron. tuott. valm. Turvallisuus-ja vartiointipav. Vesiliikenne Televiestintä Tieto- ja viestintätekn. lait. tukkukauppa Muiden ei-metallisten miner. tuott. valm. Rahoituspalvelut Matkatoimistot Ohjelmistot ja siihen liittyvä toim Prosenttia 7

8 joonaan euroon ja oli muissa yrityksissä 1,5 miljoonaa euroa. Suomessa toimivien ulkomaalaisomisteisten yritysten toiminta on vahvasti keskittynyt Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Ulkomaalaisomisteisista yrityksistä 41 prosentilla toimintoja Helsingissä ja 70 prosentilla pääkaupunkiseudulla vuonna Helsingin osuus ulkomaalaisomisteisten yritysten henkilöstöstä oli 24 prosenttia sekä liikevaihdosta 25 prosenttia. Koko pääkaupunkiseudun osuus henkilöstöstä oli 42 prosenttia ja liikevaihdosta 45 prosenttia tuotettiin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa sijaitsevien yritysten toimipaikoissa. Kun ulkomaalaisomisteisuuden osuutta eri toimialoilla mitataan henkilöstömäärällä, Helsingissä kärkeen nousee elektroniikkateollisuus, jossa 68 prosenttia koko henkilöstömäärästä oli ko. yritysten palveluksessa. Turvallisuuspalveluissa osuus oli 63 prosenttia ja vesiliikenteessä 61 prosenttia. Myös televiestinnässä ylletään yli 50 prosentin osuuteen. Merkittävin määrä työpaikkoja oli rahoitustoiminnassa (8 100 työpaikkaa), tietokoneohjelmistotoiminnassa (6 100). Rakennusalalla ja elektroniikkateollisuudessa oli työpaikkoja noin kummassakin. Henkilöstömäärällä mitattuna merkittävimmät yritysten kotimaat olivat Ruotsi, työpaikkaa ja Alankomaat, työpaikkaa. Seuraavilla sijoilla olivat Tanska ja Ranska ja työpaikalla. 8

9 Laatuseloste Esityksessä käytetty aineisto on peräisin Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteristä, johon tiedot kerätään pääasiassa kahdesta lähteestä: verohallinnon rekistereistä ja Tilastokeskuksen omista tiedusteluista. Tilasto kattaa tietyin rajoituksin yritykset, jotka toimivat arvonlisäverovelvollisina, työnantajina tai maksavat veroa elinkeinotuloista. Yrityksellä tarkoitetaan yhden tai useamman henkilön yhdessä harjoittamaa taloudellista toimintaa, joka tähtää kannattavaan tulokseen. Yrityksiä ovat: n ammatin- ja liikkeenharjoittajat, jotka toimivat omalla nimellään tai rekisteröidyllä toiminimellä n oikeushenkilöt (esim. osakeyhtiö, osuuskunta) n julkiset rahoituslaitokset ja valtion liikelaitokset sekä asuntoyhteisöt. Tilastoon lasketaan mukaan yritykset, joiden toiminta-aika ylitti tilastovuotena puoli vuotta. Lisäksi yrityksen tuli työllistää yli puoli henkilöä tai liikevaihdon tuli olla enemmän kuin euroa vuonna Henkilöstö sisältää sekä palkansaajat että yrittäjät. Henkilöstö on muutettu kokovuosityöllisiksi siten, että esimerkiksi puolipäiväinen työntekijä vastaa puolta henkilöä ja kaksi puolivuotista työntekijää vastaa yhtä kokovuosityöllistä. Yritysrekisterin tiedusteluihin sisältymättömien yritysten henkilöstö on estimoitu palkkatietojen perusteella. Yrityksen suuruusluokka määritelty yrityksen koko maassa sijaitsevien kaikkien toimipaikkojen yhteenlasketun henkilöstömäärän (ei pelkästään Helsingissä sijaitsevien toimipaikkojen henkilöstömäärän) mukaan. Liikevaihto on tuloslaskelman mukainen, paitsi ammatinharjoittajilla, joilla se muodostuu ammatin tuloista. Eräiden toimialojen yrityksille ei tilastoida liikevaihtoa. Tärkein näistä on rahoitus- ja vakuutustoiminta. Toimiala on esitetty toimialaluokituksen 2008 mukaisesti. Yritys lasketaan ulkomaalaisomisteiseksi vain, jos yksittäisen ulkomaalaisen omistajatahon omistusosuus on yli 50 prosenttia. Esimerkiksi pörssiyrityksellä omistus saattaa jakautua usean ulkomaalaisen tahon kesken, mutta yhdenkään omistus ei ole yli 50 prosenttia. Edellä mainitussa tilanteessa pidetään yritystä kotimaisena. Käsitteiden, määritelmien ja luokitusten tarkempi kuvaus sekä Tilastokeskuksen yritysrekisterin muodostuksen menetelmäkuvaus on esitetty julkaisussa: Suomen yritykset Tilastokeskus Edelliset tiedot: Helsingin kaupungin tietokeskus, tilastoja 2012:19 9

10 Liitetaulukko 1. Yritysten määrä, henkilöstön määrä ja liikevaihto toimialoittain Helsingissä sekä niiden osuus koko maasta 2012 Toimiala ( TOL 2008) Yritykset Henkilöstö Liikevaihto Osuus koko maasta, % Lukumäärä % Henkeä % Milj. % Yritykset Henkilöstö Liikevaihto 10 Kaikki toimialat yhteensä ,5 17,2 19,7 C Teollisuus , , ,3 6,7 5,5 4,8 Siitä 10 Elintarvikkeiden valmistus 72 0, , ,8 4,5 6,7 6,0 17 Paperin, paperituotteiden valmistus 15 0, , ,1 8,4 5,1 6,2 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen 252 0, , ,2 23,1 15,4 12,9 20 Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden valm. 30 0, , ,6 10,5 6,7 15,6 23 Muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valm. 46 0, , ,3 6,1 7,0 7,6 25 Metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) 118 0, , ,2 2,5 2,2 2,0 26 Tietokoneiden sekä elektronisten tuott. valm. 74 0, , ,3 13,2 9,6 3,6 27 Sähkölaitteiden valmistus 36 0, , ,7 8,8 18,8 27,7 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 68 0, , ,3 4,6 2,8 1,6 D E Energia- ja vesihuolto 93 0, , ,4 4,7 5,3 18,0 F Rakentaminen , , ,4 7,3 13,1 17,2 G Tukku- ja vähittäiskauppa , , ,2 13,6 16,1 30,2 45 Moottoriajoneuvojen kauppa ja korjaus 571 1, , ,6 6,2 10,5 12,0 46 Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvot) , , ,0 20,8 22,1 43,5 47 Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvot) , , ,5 11,8 14,2 13,1 H Kuljetus ja varastointi , , ,1 8,6 14,0 14,6 49 Maaliikenne ja putkijohtokuljetus , , ,3 7,4 12,0 11,0 50 Vesiliikenne 63 0, , ,4 19,9 31,7 39,5 51 Ilmaliikenne 15 0,0 14 0,0 24 0,0 16,5 0,3 0,8 52 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta 325 0, , ,3 17,8 12,4 15,8 53 Posti- ja kuriiritoiminta 54 0, ,5 49 0,1 15,8 19,8 17,3 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta , , ,9 14,3 23,4 24,6 J Informaatio ja viestintä , , ,8 33,8 41,8 46,2 58 Kustannustoiminta 407 1, , ,2 38,6 45,5 52,6 59 Elokuva- ja televisio-ohjelmatuotanto 748 1, , ,5 47,3 66,2 70,7 60 Radio- ja televisiotoiminta 29 0, , ,1 42,6 74,1 84,2 61 Televiestintä 107 0, , ,2 30,4 39,8 39,7 62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liitt. toim , , ,4 29,0 35,2 39,8 63 Tietopalvelutoiminta 224 0, , ,4 34,4 45,8 41,4 K Rahoitus- ja vakuutustoiminta , , ,6 42,4 - L Kiinteistöalan toiminta , , ,1 18,7 27,7 41,0 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta , , ,4 24,9 29,3 38,3 69 Lakiasiain- ja laskentatoimen palvelut , , ,3 19,0 35,8 47,8 70 Liikkeenjohdon konsultointi , , ,8 31,6 39,6 52,9 71 Arkkitehti- ja insinööripalv.; tekninen testaus , , ,1 15,8 17,4 18,2 72 Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen 130 0, ,3 91 0,1 26,9 16,5 14,5 73 Mainostoiminta ja markkinatutkimus , , ,6 32,2 51,3 69,3 74 Muut erikoistuneet palvelut liike-elämälle , , ,6 30,6 35,7 41,2 75 Eläinlääkintäpalvelut 198 0, ,1 27 0,0 19,4 15,9 14,4 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta , , ,0 15,4 27,6 30,4 77 Vuokraus- ja leasingtoiminta 169 0, , ,3 13,9 16,4 14,0 78 Työllistämistoiminta 343 0, , ,9 26,9 37,4 38,6 79 Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toim , , ,1 17,7 42,9 52,3 80 Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut 89 0, , ,2 14,4 40,6 34,9 81 Kiinteistön- ja maisemanhoito 905 2, , ,7 11,8 17,7 17,1 82 Hallinto- ja tukipalvelut liike-elämälle 315 0, , ,7 24,5 33,0 48,5 P Koulutus 642 1, , ,3 20,4 25,3 33,7 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut , , ,3 16,9 16,4 19,2 86 Terveyspalvelut , , ,1 19,2 21,9 24,1 87 Sosiaalihuollon laitospalvelut 37 0, ,7 98 0,1 3,3 9,0 7,6 88 Sosiaalihuollon avopalvelut 174 0, ,4 51 0,1 7,8 12,8 13,7 R Taiteet, viihde ja virkistys , , ,5 22,4 21,8 10,2 90 Kulttuuri- ja viihdetoiminta 980 2, , ,1 32,9 42,0 37, Kirjastot, arkistot, rahapelipalvelut 15 0, ,1 96 0,1 18,3 15,7 3,7 93 Urheilutoiminta sekä huvi- ja virkistyspalvelut 400 1, , ,2 12,6 15,8 19,9 S Muu palvelutoiminta , , ,3 14,5 20,7 16,6 94 Järjestöjen toiminta 257 0, ,8 5 0,0 50,2 57,2 37,5 95 Henkilökohtaist. ja kotitaloustav. korjaus 223 0, ,2 69 0,1 13,3 17,2 21,7 96 Muut henkilökohtaiset palvelut , , ,2 13,5 14,9 15,1 A B, O Alkutuotanto ja julkinen hallinto 257 0, ,0 61 0,1 0,5 3,6 1,9

11 Liitetaulukko 2. Yritysten henkilöstön määrä ja liikevaihto toimialoittain Helsingissä Toimiala ( TOL 2008) Henkilöstömäärä Liikevaihto, miljoonaa euroa Kaikki toimialat yhteensä C Teollisuus D Energiahuolto E Vesihuolto F Rakentaminen G Tukku- ja vähittäiskauppa H Kuljetus ja varastointi I Majoitus- ja ravitsemistoiminta J Informaatio ja viestintä K Rahoitus- ja vakuutustoiminta L Kiinteistöalan toiminta M Ammatillinen, tieteell.ja tekninen toim N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta O Julkinen hallinto ja maanpuolustus P Koulutus Q Terveys- ja sosiaalipalvelut R Taiteet, viihde ja virkistys S Muu palvelutoiminta A B, X Muu ja tuntematon Liitetaulukko 3. Yritysten henkilöstömäärä ja liikevaihto toimialoittain Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla sekä osuus koko maasta 2012 Toimiala (TOL 2008) Helsinki Pääkaupunkiseutu Henkilöstö Liikevaihto Osuus koko maasta, % Henkilöstö Liikevaihto Osuus koko maasta, % Milj. Henkilöstö Liikevaihto Milj. Henkilöstö Liikevaihto Kaikki toimialat yhteensä ,2 19, ,8 39,5 C Teollisuus ,5 4, ,3 24,6 D Energiahuolto ,3 20, ,3 37,5 E Vesihuolto ,3 4, ,5 22,6 F Rakentaminen ,1 17, ,6 30,3 G Tukku- ja vähittäiskauppa ,1 30, ,7 51,7 H Kuljetus ja varastointi ,0 14, ,5 44,3 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta ,4 24, ,4 36,0 J Informaatio ja viestintä ,8 46, ,4 63,0 K Rahoitus- ja vakuutustoiminta , ,0 - L Kiinteistöalan toiminta ,7 41, ,4 50,2 M Ammatillinen, tieteell.ja tekninen toim ,3 38, ,8 52,3 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta ,6 30, ,4 48,5 P Koulutus ,3 33, ,8 44,4 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut ,4 19, ,5 27,6 R Taiteet, viihde ja virkistys ,8 10, ,6 76,1 S Muu palvelutoiminta ,7 16, ,9 27,2 Muu ja tuntematon ,6 1, ,9 3,0 11

12 Liitetaulukko 4. Yritysten henkilöstömäärä toimialaryhmittäin Helsingissä Toimialaryhmä (Tol 2008) Kaikki toimialat yhteensä C Teollisuus D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto E Vesihuolto F Rakentaminen Tukkukauppa H Kuljetus ja varastointi Jalostus ja logistiikka Moottoriajoneuvojen tukku- ja vähittäiskauppa Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) Ravitsemistoiminta P Koulutus Q Terveys- ja sosiaalipalvelut R Taiteet, viihde ja virkistys Tietokoneiden ja kotitaloustav. korj.; muut henk. koht. palv Kauppa ja kotitalouksien palvelut Agentuuritoiminta Majoitus J Informaatio ja viestintä K Rahoitus- ja vakuutustoiminta L Kiinteistöalan toiminta M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta O Julkinen hallinto; pakollinen sosiaalivakuutus Järjestöjen toiminta Liike-elämän ja hallinnon palvelut sekä muut toimistoalat

13 Liitetaulukko 5. Ulkomaisomisteisten yritysten henkilöstömäärä ja osuus koko yrityskannasta toimialoittain Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla 2012 Toimiala ( TOL 2008) Helsinki Pääkaupunkiseutu Henkilöstö, Osuus kaikista Henkilöstö, Osuus kaikista Lkm yrityksistä, % Lkm yrityksistä, % Kaikki toimialat yhteensä , ,4 C Teollisuus , , Elintarvikkeiden ja juomien valmistus , ,1 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen 1 0, , Kemiallisten tuotteiden ja lääkeaineitten valmistus , ,4 23 Muiden ei-metall. mineraalituott.valm , , Elektronisten ja sähkölaitt. valm , ,7 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus , , , 22, 24 25, Muu teollisuus 213 4, ,6 D E Energia- ja vesihuolto 82 8, ,9 F Rakentaminen , ,8 G Tukku- ja vähittäiskauppa , ,7 45 Moottoriajoneuvojen kauppa sekä korjaus , ,5 46 Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvot) , ,7 47 Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvot) , ,6 H Kuljetus ja varastointi , ,9 49 Maaliikenne ja putkijohtokuljetus 530 6, ,1 50 Vesiliikenne , ,6 51 Ilmaliikenne 6 42, ,6 52 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta , ,9 53 Posti- ja kuriiritoiminta 202 5, ,7 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta , ,9 J Informaatio ja viestintä , ,2 58 Kustannustoiminta , ,2 59 Elokuva- ja televisio-ohjelmatuotanto , ,6 60 Radio- ja televisiotoiminta , ,4 61 Televiestintä , ,3 62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta , ,0 63 Tietopalvelutoiminta , ,7 K Rahoitus- ja vakuutustoiminta , ,7 L Kiinteistöalan toiminta 289 5, ,5 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta , ,0 70 Liikkeenjohdon konsultointi , ,4 71 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; teknin. testaus , ,6 73 Mainostoiminta ja markkinatutkimus , ,2 74 Muut erikoistuneet palvelut liike-elämälle , ,9 69, 72, 75 Lakiasiain palv. ja tutkimus; eläinlääkintä 362 4, ,8 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta , ,6 78 Työllistämistoiminta , ,5 79 Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toim , ,4 80 Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut , ,1 82 Hallinto- ja tukipalvelut liike-elämälle , ,1 77, 81 Vuokraustoiminta; kiinteistönhoito , ,3 P Koulutus 38 1, ,1 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut , ,9 S Muu palvelutoiminta 259 4, ,5 A B, O, R Muu ja tuntematon 220 3, ,9 13

14 Helsingin kaupungin tietokeskus tilastoja 2014: :1 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa :2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa :3 Työllisyys ja työttömyys Helsingissä 4. vuosineljänneksellä :4 Toimitilamarkkinat Helsingissä syksyllä :5 Naisten ja miesten tasa-arvo 2014:6 Asuntojen vuokrat Helsingissä loka joulukuussa :7 Ennakkotietoja Helsingin väestömuutoksista vuonna 2013 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2013/ :8 Rakentaminen Helsingissä 2013 sekä rakentamisen aikasarjoja 2014:9 Työpaikat Helsingissä :10 Välimallin vuokra-asunnot ja muu asuntotuotanto Helsingissä (elokuu) 2014:11 Rakentaminen Helsingissä tammi maaliskuussa :12 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä ensimmäisellä vuosineljänneksellä :13 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa :15 Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2013 ja vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 2014:16 Väestön koulutusrakenne Helsingissä 2014:17 Työmarkkinat Helsingissä vuosina :18 Innovaatiotoiminta Helsingin seudulla Tiedustelut Juha Suokas, p Julkaisija Helsingin kaupunki, tietokeskus Osoite: PL 5500, Helsingin kaupunki Tilaukset, jakelu p Julkaisujen myynti Tietokeskuksen kirjasto p virtuaalinen kirjakauppa ISSN-L issn X

TILASTOJA YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ Liikevaihdon määrä kääntyi yhdeksän prosentin kasvuun

TILASTOJA YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ Liikevaihdon määrä kääntyi yhdeksän prosentin kasvuun TILASTOJA 19 2012 YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ 2010 Liikevaihdon määrä kääntyi yhdeksän prosentin kasvuun Vuonna 2010 Helsingissä toimi 39 170 liikeyritystä Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan. Yritysten

Lisätiedot

Lapin liitto 24.10.2011 Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain 2011

Lapin liitto 24.10.2011 Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain 2011 1/9 Lapin liitto 24.10.2011 Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain 2011 Toimiala kirjaintaso sekä 2-nro taso (TOL 2008) LAPPI Itä- Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski Kemi- Tornio Kemi Keminmaa

Lisätiedot

TILASTOJA YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ Liikevaihdon määrä putosi kymmenyksellä Vuonna 2009 Helsingissä toimi liikeyritystä Tilastokeskuksen

TILASTOJA YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ Liikevaihdon määrä putosi kymmenyksellä Vuonna 2009 Helsingissä toimi liikeyritystä Tilastokeskuksen TILASTOJA 24 2011 YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ 2009 Liikevaihdon määrä putosi kymmenyksellä Vuonna 2009 Helsingissä toimi 39 477 liikeyritystä Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan. Yritysten helsinkiläisissä

Lisätiedot

1/9. Lapin liitto 27.10.2011 Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain 2009. Kemi Keminmaa Simo Tervola Tornio. Posio Salla Savukoski Kemi- Tornio

1/9. Lapin liitto 27.10.2011 Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain 2009. Kemi Keminmaa Simo Tervola Tornio. Posio Salla Savukoski Kemi- Tornio 1/9 Lapin liitto 27.10.2011 Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain 2009 LAPPI Itä- Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski Kemi- Tornio Kemi Keminmaa Simo Tervola Tornio Kaikki toimialat yhteensä

Lisätiedot

2015:19. Helsingin osuus koko seudun yritysten henkilöstöstä puolet

2015:19. Helsingin osuus koko seudun yritysten henkilöstöstä puolet 2015:19 YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ 2013 Helsingin osuus koko seudun yritysten henkilöstöstä puolet Vuonna 2013 Helsingissä toimi 44 574 liikeyritystä Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan. Yritysten

Lisätiedot

Yritystoiminta Helsingissä 2008

Yritystoiminta Helsingissä 2008 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2010 tilastoja 21 Yritystoiminta Helsingissä 2008 Informaatio ja viestintäalan toiminnot keskittyneet Helsinkiin Helsinkiläisyritysten osuus koko maan liikevaihdosta viidennes

Lisätiedot

2016:33. Kuvio 1. Yritysten lukumäärän, henkilöstömäärän ja liikevaihdon muutos edellisestä vuodesta 2014

2016:33. Kuvio 1. Yritysten lukumäärän, henkilöstömäärän ja liikevaihdon muutos edellisestä vuodesta 2014 2016:33 YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ 2014 Yritysten määrä ennallaan Helsingissä Vuonna 2014 Helsingissä toimi 44 898 liikeyritystä Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan. Yritysten helsinkiläisten toimipaikkojen

Lisätiedot

19 Yritystoiminta Helsingissä 2006

19 Yritystoiminta Helsingissä 2006 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2008 tilastoja 19 Yritystoiminta Helsingissä 2006 Yritysten henkilöstömäärä kääntyi kasvuun Helsingin osuus liikevaihdosta viidennes Kuvio 1. Yritysten henkilöstömäärän

Lisätiedot

Yritystoiminta Helsingissä 2004

Yritystoiminta Helsingissä 2004 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2006 9 Yritystoiminta Helsingissä 2004 Helsingin kaupungin tietokeskus/ Kari Palomäki Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-644-6 Painettuna ISSN

Lisätiedot

Yritystoiminta Helsingissä 2003

Yritystoiminta Helsingissä 2003 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 Yritystoiminta Helsingissä 2003 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Boy Hulden Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-435-4 Painettuna ISSN 1455-7231

Lisätiedot

17 Yritystoiminta Helsingissä 2005

17 Yritystoiminta Helsingissä 2005 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2007 tilastoja 17 Yritystoiminta Helsingissä 2005 Kolmasosa liikevaihdosta ulkomaisomisteisista yrityksistä Viidennes yritysten liikevaihdosta helsinkiläisyrityksistä Vuonna

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 toisella neljänneksellä 75,1 prosenttia, mikä oli puoli prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi

Lisätiedot

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA Palvelusektori työllistää suhdannevaihteluista huolimatta. Vuosina 2008 2010 uusia työpaikkoja syntyi joka vuosi erityisesti ympäristönhuoltotehtäviin

Lisätiedot

Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä

Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 36 Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-386-2 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA Juha

Lisätiedot

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste, työllisyys VATT Toimiala Online syysseminaari 21.11. Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut 1, työllisyyden kumulatiivinen %-muutos -4-6 -8-1 -12-14 Metsätalous

Lisätiedot

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014 Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

22 Yritystoiminta Helsingissä 2007

22 Yritystoiminta Helsingissä 2007 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2009 tilastoja 22 Yritystoiminta Helsingissä 2007 Ulkomaisomisteisten yritysten osuus liikevaihdosta lähes kolmannes Helsinkiläisyritysten osuus koko maan liikevaihdosta

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 35 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä 73,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,6 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua 15.8.2016. Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua 15.8.2016. Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Tornionlaakson seutukunnassa

Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Tornionlaakson seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Tornionlaakson seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2006 TORNIONLAAKSO

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016 Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016 Aineisto sisältää kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset Kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset oikeudellisen muodon mukaan vuonna 2016 Verohallinnon

Lisätiedot

Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Rovaniemen seutukunnassa

Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Rovaniemen seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Rovaniemen seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 ROVANIEMEN

Lisätiedot

VUOSINA 9 % 55 59 V. 11 % 25 %

VUOSINA 9 % 55 59 V. 11 % 25 % 17 2014 TYÖMARKKINAT HELS SINGISSÄ VUOSINA 2011 2013 Työttömät työnhakijat ikäryhmittäin Helsingissää 2013/12 60+ + v. 9 % Alle 25 v. 9 % 55 59 V. 11 % 25 34 v. 25 % 45 54 v. 24 % 35 44 v. 22 % TEKIJÄT:

Lisätiedot

Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Kemi-Tornion seutukunnassa

Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Kemi-Tornion seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Kemi-Tornion seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 KEMI-TORNION

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE 1.1.2011

KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE 1.1.2011 KUOPION KAUPUNGIN YRITYSPALVELU KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE 1.1.2011 Kuopion työpaikka- ja elinkeinorakennetiedot perustuvat Kuopion kaupungin yrityspalvelun ylläpitämään yritys- ja toimipaikkarekisteriin.

Lisätiedot

09/2015. Yritysten työeläkemaksut vuonna 2014. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

09/2015. Yritysten työeläkemaksut vuonna 2014. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 09/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Yritysten työeläkemaksut vuonna 2014 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 09/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Yritysten työeläkemaksut vuonna

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 2 Osa 2: Kaupungin eri osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samantyyppinen,

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 toisella neljänneksellä 74,0 prosenttia. Työllisyysaste aleni vuoden takaisesta hivenen. Positiivisena

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT 1995=100 YRITYSTEN MÄÄRÄN KEHITYS 1995-2012 200 190 180 Laukaa Koko maa 170 160 150 140 130 120 110 100 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Tilastokuviot 2016 /1

Tilastokuviot 2016 /1 Tilastokuviot 2016 /1 Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa 1/6 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa 1993-2007 L A P P I Koodi Toimiala 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2 007 A,B ALKUTUOTANTO 7 506 6 926 5 978 5 449 5 346

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Työpaikkojen määrän kehitys Tampereen seutukunnassa 2002 2003 2004* Muutos, 03-04 lkm Kangasala (1 8 017 8 134 8 240 106 1,3 Lempäälä 4 748 4

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2017, joulukuu,. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 8, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 joulukuussa 227 000,

Lisätiedot

YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA

YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA 45 000 40 000 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 Alkaneiden yt-neuvotteluiden alaiset henkilöt 2011Q1 2011Q2 2011Q3 2011Q4 2012Q1 2012Q2 2012Q3

Lisätiedot

2017:16. Kuvio 1. Yritysten lukumäärän, henkilöstömäärän ja liikevaihdon muutos edellisestä vuodesta ( )

2017:16. Kuvio 1. Yritysten lukumäärän, henkilöstömäärän ja liikevaihdon muutos edellisestä vuodesta ( ) 2017:16 Anu Henriksson YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ 2015 Helsinkiläisyritykset palautumassa taantumasta Helsingin yritystoiminta on vuoden 2013 jälkeen palautunut taantumasta. Vuonna 2015 yritysten määrä

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Hämeenlinna 12.05.2010 2010 Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000

Lisätiedot

Käsittelyssä olevat avustushakemukset 15.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan maakunta

Käsittelyssä olevat avustushakemukset 15.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Käsittelyssä olevat avustushakemukset 15.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaa HAAPAJÄRVI Tukiryhmä Haettu kpl euro 4 194 314 Yrityksen kehittämisavustus 1

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Pohjois-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 POHJOIS-LAPIN

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Tunturi-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Tunturi-Lapin seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Tunturi-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 TUNTURI-LAPIN

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään

Lisätiedot

TILASTOJA TYÖPAIKAT HELSINGISSÄ Puolet Helsingin seudun työpaikoista pääkaupungissa

TILASTOJA TYÖPAIKAT HELSINGISSÄ Puolet Helsingin seudun työpaikoista pääkaupungissa TILASTOJA 18 2011 TYÖPAIKAT HELSINGISSÄ 2008 Puolet Helsingin seudun työpaikoista pääkaupungissa Helsingissä oli vuoden 2008 lopussa yhteensä 388 053 työpaikkaa Tilastokeskuksen tietojen mukaan. Edellisestä

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet päivitetty

Kymenlaakso ennusteet päivitetty Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet 12.04.2016 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson väestöennuste 2014-2040 3 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson ikärakenne-ennuste

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Itä-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Itä-Lapin seutukunnassa 1/24 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Itä-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 ITÄ-LAPIN

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019 Pirkanmaan yritysbarometri I/19 Toukokuu 19 Markus Sjölund Taustatiedot Kyselyajankohta: 3.5. -15.5.19 Vastanneita 364, vastausprosentti 19 % Vastaajat yrityskoon mukaan: 1-9 44.1% - 49 31.9% - 249 17.4%

Lisätiedot

Hämeen väestöä, työmarkkinoita, toimialojen kehitystä, tuotannon volyymia ja työvoiman poistumia kuvaavia määrällisiä ennusteita

Hämeen väestöä, työmarkkinoita, toimialojen kehitystä, tuotannon volyymia ja työvoiman poistumia kuvaavia määrällisiä ennusteita Hämeen väestöä, työmarkkinoita, toimialojen kehitystä, tuotannon volyymia ja työvoiman poistumia kuvaavia määrällisiä ennusteita Hämeen ELY-keskus Johdon tuki yksikkö Erikoissuunnittelija Jesse Marola

Lisätiedot

Työpaikat Helsingissä 2007

Työpaikat Helsingissä 2007 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2010 tilastoja 20 Työpaikat Helsingissä 2007 Puolet Helsingin seudun työpaikoista pääkaupungissa Helsingissä oli vuoden 2007 lopussa yhteensä 385 356 työpaikkaa Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten

Lisätiedot

2018:17. Anu Henriksson YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ 2016

2018:17. Anu Henriksson YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ 2016 2018:17 Anu Henriksson YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ 2016 1 Sisällys 1. Yritysten kasvun vuosi Helsingissä... 3 2. Suuryritysten merkitys työllistäjinä merkittävä... 7 3. Hallinto- ja tukipalvelujen toimiala

Lisätiedot

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Yritystoiminnan sijoittuminen ja rakenne alueittain liitemateriaali

Yritystoiminnan sijoittuminen ja rakenne alueittain liitemateriaali Helsingin seudun yritysraportti Yritystoiminnan sijoittuminen ja rakenne alueittain liitemateriaali Tässä Helsingin seudun yritysraporttiin liittyvässä liiteosassa yritystoimintaa tarkastellaan Espoossa,

Lisätiedot

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Leppävirta Heinävesi Varkaus Joroinen Toimintaympäristön muutokset Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet

Kymenlaakso ennusteet Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet ValokuvaT Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Väestön ikäjakauma Kymenlaaksossa (suunnite, Iitti mukana) 3 Väestön

Lisätiedot

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 5 % 4 % 1 % 2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 2 % 1 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2 % C Teollisuus G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

Kuvio 1. Työpaikkamäärän muutos edellisestä vuodesta Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla 2002 2009. Helsinki Espoo Vantaa

Kuvio 1. Työpaikkamäärän muutos edellisestä vuodesta Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla 2002 2009. Helsinki Espoo Vantaa TILASTOJA 10 2012 TYÖPAIKAT HELSINGISSÄ 2009 Helsingissä työssä 155 000 ulkopaikkakuntalaista Helsingissä oli vuoden 2009 lopussa yhteensä 380 579 työpaikkaa Tilastokeskuksen tietojen mukaan. Edellisestä

Lisätiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen henkilökunta

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

2015:8 TYÖPAIKAT HELSINGISSÄ Yli puolet Helsingin seudun työpaikoista pääkaupungissa

2015:8 TYÖPAIKAT HELSINGISSÄ Yli puolet Helsingin seudun työpaikoista pääkaupungissa 2015:8 Yli puolet Helsingin seudun työpaikoista pääkaupungissa Helsingissä oli vuoden 2012 lopussa yhteensä 386 600 työpaikkaa Tilastokeskuksen tietojen mukaan. Edellisestä vuodesta työpaikkamäärä kasvoi

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

23.2.2016 Matti Paavonen 1

23.2.2016 Matti Paavonen 1 1 Kasvu antaa pelivaraa talouden ongelmat on silti ratkaistava 23.2.2016, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 IV/2015: Palvelujen volyymi kasvoi 2,1 % Toimialojen tuotannon volyymin

Lisätiedot

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen Yt-tilastot 2017 Tytti Naukkarinen 8.1.2018 Vuosivertailu 2007 2017 Alkaneiden yt-neuvottelujen alaiset henkilöt 250000 200000 150000 100000 50000 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2010

Tilastokatsaus 12:2010 Tilastokatsaus 12:2010 15.11.2010 Tietopalvelu B15:2010 Pendelöinti Vantaalle ja Vantaalta vuosina 2001-2008 Vantaalaisten työssäkäyntikunta Vantaalaisista työskenteli vuonna 2008 kotikunnassaan 44,9 prosenttia.

Lisätiedot

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto n maakunnan yrityskatsaus y 2013 Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto Yritystoimipaikat Maakuntien % osuudet koko maan yritystoimipaikoista vuonna 2013 Uusimaa 28,0 Varsinais Suomi 9,5

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja luo kasvua luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut Informaatio

Lisätiedot

Aluetilinpito

Aluetilinpito Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014 Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia

Lisätiedot

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta

Lisätiedot

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen YT-TILASTOT 2016 9.1.2017 Tytti Naukkarinen VUOSIVERTAILU 2006 2016 ALKANEIDEN YT-NEUVOTTELUJEN ALAISET HENKILÖT 250000 200000 150000 100000 50000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot:

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot: Lohjan kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 26-213 Lähteet LIITE 3 Lähteenä käytetyt tilastoaineistot: Kaavio 1. Lohjan väkiluku vuosina 1995-25 Kaavio 2. Väkiluvun muutos Lohjalla vuodesta

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 19:2016

TILASTOKATSAUS 19:2016 TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä

Lisätiedot

Liike-elämän palveluiden tulevaisuuden näkymät. Timo Metsä-Tokila Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liike-elämän palveluiden tulevaisuuden näkymät. Timo Metsä-Tokila Varsinais-Suomen ELY-keskus Liike-elämän palveluiden tulevaisuuden näkymät Timo Metsä-Tokila Varsinais-Suomen ELY-keskus Johdanto: KIBS (Knowledge Intensive Business Services) Hajanainen toinen toisiaan tukeva kokonaisuus Määrittelyhaaste

Lisätiedot

Uusi toimialaluokitus TOL 2008

Uusi toimialaluokitus TOL 2008 Uusi toimialaluokitus TOL 2008 - Uudistuksen lähtökohdat - Käyttöönotto - Mikä muuttuu - Tilastokeskuksen palvelut Luokitusuudistuksen yleiset lähtökohdat Kv-toimialaluokituksen (ISIC) rakenne tarkistetaan

Lisätiedot

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007 -tilastoja lokakuu 2007 Väestö ikäryhmittäin -alueella ja koko Vantaalla 1.1.2007 ja ennuste 1.1.2015 väestöosuus, % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2015 2007 2015 Vantaa 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat

Lisätiedot

Käyttäjätiedon, käyttäjien ja käyttäjäinnovaatioiden integrointi yritysten innovaatiotoimintaan 2008 2010

Käyttäjätiedon, käyttäjien ja käyttäjäinnovaatioiden integrointi yritysten innovaatiotoimintaan 2008 2010 Käyttäjätiedon, käyttäjien ja käyttäjäinnovaatioiden integrointi yritysten innovaatiotoimintaan 28 21 Aineistoanalyysi yritysten innovaatiotoiminta 28 21 -aineiston pohjalta Mervi Niemi 2(11) Käyttäjätiedon,

Lisätiedot

Esimerkki Kuntomittarista testiaineistolla

Esimerkki Kuntomittarista testiaineistolla Yrityksen nimi Suomen tieto Oy Lähde tieto Myyntioptimi Päivämäärä 7. helmikuu 2014 rekisteri Testi4.xlsx Suomen tieto Oy rekisterin tiedon laatu Tiedon laatu Lukumäärä Osuus Ostot Aktiivinen 2.870 96,2

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.

Lisätiedot